VUOSIKERTA
ANU RITVANEN
Talvi teki hienon harson
takalasin katteeksi
Näin kauniin lumiharson talvi kutoi auton takaikkunaan viikko sitten
Kuohunharjuntien varressa, kuntakeskustan tuntumassa.
TIIA SANTAVIRTA
Toivoa ei aina väsytä
Sivu 10
Suomi-punkkia
Wienin euroviisuihin
Kansa on puhunut ja Pertti Kurikan Nimipäivät -yhtye on valittu Suomen euroviisuedustajaksi. Toukokuussa Wieniin lähtevän punkbändin
laulaja Kari Aalto (oik.) on muuten entinen kangasalalainen.
Debussyn musiikki innoittaa valokuvaajaa
Sivu 2
Sote-lakiesityksen muutokset vain kosmeettisia
Sivu 6
Huippumallista kahvilayrittäjäksi
Sivu 8
Eaglesin kausi päättyi tappioon
Sivu 13
KAUPPAYMPYRÄ
Paikalliset palvelut
keskeisellä paikalla osoitteessa
kauppaympyra.fi. KS
OP Kangasala syntyi
sata vuotta sitten
asiakkaiden omistamaksi ?
ja sellaisena se myös säilyy.
Asiakasomistajuus
on nyt vähintään
yhtä merkityksellistä
kuin silloin aikoinaan.
Liity sinäkin asiakasomistajaksemme.
Kangasalan Sanomien
asiakaspalvelu p. 03 377 6900
Kangasalan Sanomat
www.kangasalansanomat.fi
KUVAN OTTAJAN NIMI
6
430037 672583
Irtonumero 2 e
TIISTAI 3.3.2015
NUMERO 16
97
mukaan
Kangasala-talossa nähdään seuraavaksi musiikin inspiroimaa
valokuvataidetta, kun valokuvataiteilija, taiteilijaprofessori
Marjukka Vainion Matkalla Debussyn kanssa -näyttely avataan
galleriassa.
Esille tuleva yhdeksän valokuvateoksen kokonaisuus heijastaa
Vainion pitkäaikaista kiinnostusta kasveihin ja luonnon kiertokulkuun. Tämän näyttelyn kuvat viittaavat kahteen suuntaan, useita vuosikymmeniä työstämääni
kasvimaailmasta lähtevään aihepiiriin sekä musiikkiin ja sen
synnyttämiin impressioihin.
. Ystävä on rehellinen, ja hänen
kanssaan voi jakaa asian kuin
asian.
. Vietämme pientä talvilomaa mamman ja papan luona.
10) Käytätkö villasukkia?
. Viikonloppu lähenee ja
asiat sujuvat.
2) Laskiaispulla mantelimassalla
vai hillolla?
. Aluksi harrastuksessa
oli kysymys hyötynäkökulmasta, mutta siihen liittyi myös voimakkaita luomisen, ihmetyksen,
ilon ja itseilmaisun kaltaisia kokemuksia.
? Ajatus kasvien käyttämisestä
kuvissani syntyi vähitellen.
RAUDANMAAN TALVIRIEHA
Kautialan koululla su 8.3. Katson myös Salatut elämät
ja jonkin verran dokumentteja.
12) Paras pikaruoka?
. Maaseutu, koska asun maaseudulla.
6) Paras kulkuneuvo?
. 2.9.1927 Ruovesi
. Varsinaista pikaruokaa syön harvoin, mutta valmiit porkkanaletut
hillon kera valmistuvat nopeasti ja
maistuvat koko perheelle.
Suoraman kentällä talvipäivää
viettänyt Tyti Kokko vastaili tusinaan kysymykseen.. Kesällä polkupyörä, mutta
muuten oma auto.
7) Lapaset vai sormikkaat?
. Käyn siellä satunnaisesti,
koska se ei sijaitse ihan lähellä.
5) Kaupunki vai maaseutu?
. klo 10?13 +
KYLÄYHDISTYKSEN PILKKIKISA
Koululla hiihtokisat ja poniajelua (säävaraus), kahvia,
lämmintä mehua, vohveleita, makkaraa ja hernesoppaa.
Pilkkikisan lähtö: koululta klo 8:00,
pilkkiminen Kautialan rannassa, punnitus koululla.
Raudanmaan Nuorisoseura ry
Raudanmaan Kyläyhdistys ry
Kaiken tavaran
KASSIPÄIVÄT
4.?11.3.2015
PIENI KASSI 2,ISO KASSI 5,LÄHETYSTUPA
Ruutanantie 8, Kangasala
ma ja la 10?14, ke 10?17
Puh. Hän kuvaa kasvin
osia pelkistäen: niiden rakenteiden yksilöllisyyttä ja veistoksellisuutta esiin nostaen.
Näyttelyssä Vainion ilmaisua
on innoittanut ranskalaisen säveltäjän Claude Debussyn impressionistinen musiikki.
. Torstai. klo 12.10 Kalevankankaalle äidin ja isän viereen.
Kangasalan Hautaustoimisto Ky
Tero Kujanpää
P. www.neidonruusu.fi
P. Päivystys 0400 417 281
Palvelemme arkisin 9?17, la 9?15
Kangasalantie 1133, 36200 Kangasala
www.kangasalanhautaustoimisto.fi
Marjukka Vainio: Deux dahlias et papier (2014).
Musiikin innoittamaa
Jouni Valkeeniemi
HAUTAUSTOIMISTO, KUKKAKAUPPA
Neidonruusu
Ellintie 2, Kangasala . Tv-sarja Syke on tällä hetkellä
sellainen, jota en halua jättää väliin. Joo, aina.
11) Seuraatko jotakin televisiosarjaa?
. 044 333 7209
Kangasalan srk, SLS
Väestötietoja
Kangasalan seurakunta
Kastettu: Sanni Johanna Arpiainen
Vihitty: Jarkko Tapio Liimatainen ja Annamaija Karoliina Nuppola, Sami Juhani Kiiveri ja Sanna Maaria Vuorisola
Kuollut: Hilkka Viola Kauppinen 87-v., Maija Ylätalo 81-v.,
Pirkko Anna-Mari Leppä 67-v.
Tusina kysymyksiä
1) Paras viikonpäivä?
. Näistä vaihtoehdoista uimahalli. 03 377 0050
myös päivystys
ma?pe 9?18,
la 9?14 tai
sop. 2
KANGASALAN SANOMAT
TIISTAI 3.3.2015
Rakas sisko ja isotäti
Hilkka Viola
KAUPPINEN
. 6.2.2015 Kangasala
Lämmöllä ja kiitollisuudella
Hilkkaa muistaen
sisarukset perheineen, lapsineen ja
lastenlapsineen
muut sukulaiset ja ystävät
Kun aamu saapui
niin matka päättyi
ja uneen uuvutti väsyneen.
Pääsit viimein Luojan luokse
hyvään kesään ikuiseen.
Siunattu läheisten läsnä ollessa 28.2.
Kiitämme Hilkkaa muistaneita sekä erityisesti Jalmarin Kodon
henkilökuntaa siskon hyvästä hoidosta.
Uurnan lasku 19.3. Lapaset, ne pitävät paremmin
lämpimänä.
8) Mistä tuntee ystävän?
. 03 377 0142. Asun Pohjanmaalla, joten
olemme nyt lasten kanssa reissussa. Mantelitäytteellä.
3) Pelottaako liukkaus?
. Kaaduin aika pahasti
kuukausi takaperin.
4) Avanto vai uimahalli?
. Ystävät ovat aina tervetulleita kotiini ja päinvastoin.
9) Onko lomasuunnitelmia?
. Kiinnostus kasveihin ja puutarhan hoitoon on isoäitini perintöä. Pyrin päämäärääni impressionististen säveltäjien tavoin
tunnelman, ilmapiirin luomisen,
harmonian ja soinnin keinoin.
Kuvissani tavoittelen eräänlais
ta vapaalla kädellä maalattua
valokuvaa, akvarellin värikuultavuutta ja öljymaalauksen kaltaista intensiivisyyttä.
Vainio mainitsee valokuviensa kertovan usein jostain kadotetusta tai jostain, jota kaivataan tai
etsitään.
Kasvimaailman aiheet ovat
usein omaelämäkerrallisia, ja
hän viittaa niillä johonkin kokemukseen tai tunnetilaan.
. Kyllä. Vaikka yhteydenpidossa olisi
ollut pitkäkin tauko, niin ystävälle voi soittaa. Debussyn musiikki on antanut innoitusta työskentelylleni.
Se on tuonut kuviin liikettä, ilmavuutta, läpikuultavuutta ja tilallisuutta.
Vainio korostaa, että hänen tarkoituksenaan ei ole kuvittaa Debussyn musiikkia.
19
Kevään uutuuksia
saapunut!
Tervetuloa tutustumaan!
Syntyneitä
Matkalla Debussyn kanssa -valokuvanäyttely Kangasala-talon galleriassa
4.?28.3. Perheen muut lapset ovat Kristian,
16, ja Kiia, 13.
KELLOSEPÄNLIIKE
KORPOLA
Liisantie 2, Kangasala
p. Varsinkin konserttisali on kaunis ja
vaikuttaa kodikkaalta.
Vuonna 1953 syntynyt Vainio
asuu ja työskentelee Hämeenlinnassa. 03 377 0940
Keskusaukio 2, Kangasala
ma-pe 10-17, la 10-13
www.kangasalankemikalio.fi
Kevätaurinko hankia kiillottaa
sataa toisinaan valkeaa lunta
mikään ei mua oikein hereille saa
minä nukun vain talviunta
Taiteilijaprofessori Marjukka Vainio.
EDUT
Marlene Pöllänen ja Davut Gök
saivat tytön 16.1.2015 kello 2.57.
?Pippurin. 3
KANGASALAN SANOMAT
TIISTAI 3.3.2015
Talviunessa
Ethän sinä voi tätä ymmärtää
mitä sinulle kerron tässä
kun en itsekään tahdo käsittää
miten käy joskus elämässä
Kun aikoinaan jäin työstä pois
ja aloin viettää elämää herran
piti kiire kokonaan jäädä pois
silti yllätyin pahemman kerran
Nyt kun päivästä päivään
katselen
ulos huoneeni ikkunasta
mitä tullessaan tuokaan
huominen
olen lakannut aattelemasta
Ehkä sitten kun
oikea kevät taas saa
ja lämpimän aika jo koittaa
laulut lintujen
tienootkin valloittaa
alkaa elämä mullakin voittaa
Martti Vuorinen
valokuvataidetta
Nyt esille tulevan näyttelyn
teoksissa esiintyvät kasvit ovat
Vainion itse kasvattamia, vaikka
valokuvataiteilija sanoo puutarhanhoidon jääneen ajankäyttösyistä pikku hiljaa vähemmäksi.
. 03 377 1172
www.ekangasala.fi/korpola
Avoinna ma?pe 9?17, la 9?13
Paikalliset yritykset, tuotteet,
palvelut ja tarjoukset keskeisellä paikalla
Kuvissani tavoittelen eräänlaista vapaalla kädellä maalattua
valokuvaa, akvarellin
värikuultavuutta ja öljymaalauksen kaltaista
intensiivisyyttä.
osoitteessa kauppaympyra.fi
Marjukka Vainio
Jos risa katto
masentaa, pojat
uuden asentaa!
Tarkistuta nyt katon kunto,
sulava lumi ja jää voi
aiheuttaa vaurioita.
. kello 17.30?19.
Teint Miracle
MEIKKIVOIDE
Annukka Lintulahti, p. Taiteilija Marjukka Vainio
paikalla avoimissa avajaisissa torstaina 5.3. Hän
piti näkemästään.
. Tykkään siitä edelleen. 33,-)
Lapin sormus
Aarni
KUUKAUDEN ENSIMMÄISENÄ
TORSTAINA 5.3.
PALVELEMME KLO 9 . Onhan tieteellisesti osoitettu, että
puutarhatyöt, kasvit ja ylipäänsä luonto ovat tosi tärkeitä ihmiselle.
Kasvilajeista kaikkein lähinnä
Vainion sydäntä on pioni.
Kangasala-taloon Vainio on
käynyt tutustumassa joulukuussa, jolloin kulttuuritalon rakennustyöt olivat loppusuoralla. syntymämitat ovat
3?245 grammaa ja 48 senttiä. Uusi katto 2 päivässä!
? Tuomme tullessamme,
?
viemme mennessämme
. Se on hieno rakennus. siistit pihat.
Kauttamme myös rahoitus.
soita 03 3398 6722
Paikalliset
pojat!
Jasperintie 273 · Pirkkala
www.laaturemontti.fi. Valokuvien lisäksi hän on
tehnyt videoita, valo-ääni-tilateoksia, valokuvakirjoja ja kuvasalkkuja.
Vainion kansainvälisyys alkoi
jo New Yorkin opiskelujen aikaan
1980-luvulla.
2000-luvulla hänellä on ollut
yksityisnäyttelyitä muiden muassa Ranskassa, Iso-Britanniassa,
Ruotsissa ja Belgiassa.
Palkitulla taiteilijalla on lukuisia teoksia sekä julkisissa että yksityisissä kokoelmissa.
Valokuvan kevään Kangasalatalon galleriassa tuottaa Valokuvakeskus Nykyaika.
?
39,-
(s.ovh.53,50)
Grandiose
MASKARA
25,-
(s.ovh
Rahoitusperusteiden kuntakohtaisen salauksen lisäksi kritiikkiä tuli myös
puutteellisesta kuntien kuulemisesta.
Ministerienkin pitäisi ymmärtää, että kuntaliiton kuuleminen
ei riitä. varsinkin kun se tapahtuu kuntien kanssa yhteisyrityksenä, jolloin kuntalaiset voivat vaikuttaa
siihen enemmän kuin mitä sotelakiehdotus antaa vaikutusmahdollisuuksia.
On hyvä, että demokratia nyt
elpyy ja kuntalaisia kuullaan.
Esko Järvenpää
eläkeläinen,
kaupunginhallituksen jäsen
Jämsä
Kangasalan Voiton E-juniorijoukkue kaatoi lauantaina Lahden KiekkoReippaan Riihelän yhdistelmän maalein 4?3. Niinhän on, että aikojen
saatossa muistot vain entisestään
kultaantuvat?
Laturatsastus jatkuu
Kirkkoharjussa . Eräs laduilla ahkerasti hiihtävä henkilö
jätti tällä viikolla rikosilmoituksen hiihtolatujen tärvelemisestä.
Latujen rikkomiseen ratsastamalla ovat syyllistyneet lähinnä
nuoret tytöt, jotka eivät ole piittanneet sen paremmin latujen
varsilla olevista kieltotauluista
kuin hiihtäjien huomautuksistakaan.
Kavionjäljet ovat latu-urilla ovat jo aiheuttaneet hiihtäjille
välinerikkoja. Siitä sainkin idean talviaiheisen öljyvärimaalaukseen. Kangasalan poliisi
tutkii asiaa.
? Ladut on saatu hyvään kuntoon, mutta tytöt ratsastavat niil-
Touhusen teos on maaliskuun
ajan esillä kahvila Novelliassa
pääkirjaston ala-aulassa.
lä ihan piruuttaan, eräs hiihtäjä
murisee.
Poliisi kehottaa ratsastusta
harrastavien vanhempia kantamaan huolta lastensa tekemisistä.
Kieltoa uhmaama ratsastaminen
ladulla tulkitaan tahalliseksi vahingonteoksi, josta seuraa sakkorangaistus.
Kyseessä on asianomistajarikos, jossa mahdollisena kantajana on Kangasalan kunta.
Ratsukot ovat viihtyneet Kirkkoharjun kuntopoluilla myös kesäisin.
Asia harmittaa yhtä lailla kuntoilijoita kuin kunnan liikuntatoimiston väkeä: pehmeä puurata ei kestä raskasta kalustoa.
Kevyt kaasujalka oli
valttia keskiviikkona
edusta vanhentunutta arvomaailmaa
tui aina kaikkein likaisimpiin
töihin muun muassa tyhjentämään ulostusastioita, mutta hän
ei tiettävästi tyhjentänyt niitä kenenkään päälle.
Sen sijaan tiedämme, että aina kun hän asettui julkisuuteen
tai hänellä oli mielestään jotakin
sanottavaa, oli tuloksena viisauksia, jotka tekivät hänestä suuren humanistin ja ihmiskunnan
opettajan.
Muistuu mieleen myös esimerkki tunnetusta taiteilijasta,
joka maalasi teoksia omalla verellään.
Voidaan tässäkin tapauksessa
ajatella, että prosessi sinänsä oli
jollakin merkillisellä tavalla tekijälleen tarpeellinen ja sen syyt
5
KANGASALAN SANOMAT / MIELIPIDE
ovat äärimmäisen henkilökohtaiset.
Joitakin teoksia olisi varmasti
voinut esittääkin, mutta maininta siitä, että ne on maalattu tekijän omalla verellä on täysin asiaankuulumaton, vailla mitään
syy-yhteyksiä oleva teko, jonka
tarkoituksena on vain shokeerata
ja järkyttää, siis oikeastaan vain
hakea huomiota.
Tekijät kyllä puolustautuvat
usein juuri tällä argumentilla, he
haluavat ravistella ja järkyttää ihmisiä, mutta se ei ole taiteellisuuden perimmäinen tehtävä.
Ihminen voi oman kammionsa
hiljaisuudessa tehdä kaikkea sellaista, jonka hän tuntee tarpeelliseksi ja josta hän on vastuussa
vain itselleen, mutta astuttuaan
sen ulkopuolelle hänen vastuunsa laajenee koskemaan koko ihmisyhteisöä.
Luova taiteellisuus on henkisen kasvun ja itsekasvatuksen
väline.
Se on johdonmukaista, tinkimätöntä toimintaa, jonka päämäärät ovat ihmiskulttuuria
ylöspäin ja eteenpäin rakentavia
ja jonka perimmäinen tarkoitus
on muuntua sosiaaliseksi taiteeksi.
Pyrkimys harmoniaan ja estetiikkaan ei ole vanhentunutta arvomaailmaa, se on ehkä jopa tarpeellisempaa kuin koskaan.
Hans Alfreds
Keskiviikkoaamun erittäin
liukas keli aiheutti vaikeuksia monelle autoilijalle, mutta
Kangasalla säästyttiin pahoilta
onnettomuuksilta.
Ainoa poliisin tietoon tullut
tullut kolari sattui Ruutunantien
ja Pikonlinnan tien risteyksessä,
jossa kahden auton törmäyksessä selvittiin peltivaurioilta. Keskustelun kuluessa
arvio vahvistui, kun esimerkiksi
ministeri Laura Räty toi useasti
esiin pyrkimykset edelleen vahvoihin peruskuntiin. Ministerit selittelivät, mutta Kangasalan
kunnanjohtaja Oskari Auvinen
laukoi kehittävässä hengessä tosiasioita rahoituksen salatusta
suunnittelusta ja joka olisi johtanut monen kunnan veroprosentin nousu-uhkaan ja sitä kautta
kuntaliitoksiin.
Auvinen arvioi perustellusti sotea kenkälusikaksi kuntaliitoksiin. Tätä nämä ministerit ovat arvostelleet ja
uhanneet jopa kaksoislaskutuksella.
Sote ei kuitenkaan nyky-Suomessa enää saa olla monopoli,
vaan innovatiivinen ja kustannustehokas yritystoiminta terveydenhuollossakin on sallittava
. Tiistai-illan parin asteen
lämpö vaihtui yön aikana pieneksi pakkaseksi maanpinnassa,
jolloin tien tien pinnassa ollut vesi ja sohjo jäädytti tien hyvin niljakaksi.
Musiikinystävät äänittää
Kangasalan musiikinystävien orkesteri ryhtyy äänityspuuhiin
maaliskuun puolivälissä. Uudempana tuttavuutena mukaan mahtuu tulinen tango.
Julkisuuteen Musiikinystäv ien
kasettia odotellaan alkukesästä Myös Esko Syvingin säveltämä Kangasala fanfaari halutaan
tallentaa, mahdollisesti vinyylilevylle.
Perinteinen Musiikkisystävien
kevätkonsertti järjestetään toukokuussa, mutta orkesteri on valmis esiintymään myös muissa pitäjän tilaisuuksissa.
Sote ei saa olla monopoli
Viime torstain A-studio-ohjelma
ansaitsee tunnustusta. Lisäsin siihen vielä kuvitteellisen kelopuun, jonka
mallin sain jostakin kortista.
Moni maalauksiani katsellut
on ihaillut taulussa olevaa maisemaa. Tavoitteena on nauhoittaa laadukas kasetillinen salonkimusiikkia paikallisin voimin.
Ohjelmisto on osin jo vanhaa
tuttua muun muassa Merikantoa ja Brahmsia. hiihtäjä
tehnyt rikosilmoituksen
Kirkkoharjussa kunnan ylläpitämillä laduilla jatkuva ratsastaminen ärsyttää hiihtäjiä. Junnuja valmentaa
Matti Rainio.. Joukkueessa pelasivat
Anna Aaltomaa, Lasse Aaltomaa, Harri Heikkinen, Kalle Jänne, Sami
Kelin, Vilja Lipsonen, Tero Munne, Petri Palomäki, Mikko Rainio, Sami
Rainio, Mikko Tepsa, Eero Uusmies ja Juha Virta. Lumisten tuntureiden
laet hohtivat punaisina, kun aamuruskon kultaamat pilvet kohosivat mahtavasti yli vaarojen.
Näky oli niin vaikuttava, että
se jäi elävästi mieleeni. TIISTAI 3.3.2015
Kuukauden kuva
Kangasalan Sanomat 25 vuotta sitten
Perjantaina 2.3.1990
Kangasalan Kuvataiteen Ystävien
maaliskuun kuva on Marja Touhusen öljyvärimaalaus Aamurusko tunturissa.
Tekijä kertoo työstään näin:
?Muutama vuosi sitten eräänä helmikuisena pakkasaamuna
eteeni aukesi ennennäkemätön
aamuruskon nousu.
Olin palaamassa perheineni aamuhämärissä lomamatkalta Lapista. Useita autoja suistui tieltä eri puolilla
Kangasalaa. Jämsä ja
Etelä-Pohjanmaan sekä Pohjois-Pirkanmaan kunnat ovatkin perustaneet yhteisyrityksiä
tamperelaisen terveysyrityksen
kanssa tavoitteenaan säilyttää lähipalvelut ja työpaikat. On hyvä, että Yle ottaa
esiin demokratian ohitusasiat,
ministeritkin oppivat.
Sekava lakiehdotus on saanut sisämaan kunnat ottamaan
ohjat omiin käsiinsä. Vahingot jäivät kuitenkin vähäisiksi.
Talven pahimmaksi aamuksi
luonnehtivat eräät ammattiautoilijat keskiviikkoaamun liukkaita
met. Ei kanna alakerran ääni vallan kerroksiin, kunnanjohtaja
Oskari Auvinen kuittaa sotelain tähänastisen valmistelun.
. Tätä perustuslaillista oikeutta ei voi sivuuttaa, kuntien rehellistä kuulemista ja valmistelun
siirtämistä yli vaalien vaativa Auvinen sanoo.
. Tankkaan milloin missäkin,
Kangasalla useimmiten TB:llä.
Tarjousten perässä en juokse,
Patrik Victorsson sanoo.
Sääennuste
Sää
tiistaina keskiviikkona
Orivesi
+3
KAUPPAYMPYRÄ
Tampere
Paikalliset palvelut
keskeisellä paikalla osoitteessa
kauppaympyra.fi
Lempäälä
.
.. Meidän tapauksessamme Tampere 46 miljoonasta vuodessa, hän kysyy.
Päivitys ei korjaa lakiesityksen
demokratiavajetta, vaikka sotevaliokunta maanantaina yllättäen ilmoittikin, että kunnat voivat
niin halutessaan ilmaista kirjallisesti kantansa valiokunnan muutosesityksistä . Luopuisiko keskuskaupunki
viideksi vuodeksi niistä eduista,
joita laki sille antaa. Yhtä kallista se on joka paikassa, kerran viikossa pumpulla
käyvä Mauno Saarinen tuumii.
. tosin jo keskiviikkoon mennessä.
. 0600 1 0600 (3,98/min + pvm)
Orivesi
+1
2
+1
Ponsa
Sahalahti
Vatiala
(+0)
Kirkonkylä
Lempäälä
perjantaina
Orivesi
+3
3
+3
Ponsa
torstaina
Orivesi
1
vaihtelevaa
tuulta
(+7)
Pälkäne
Valkeakoski
www.fmi.fi. Vastausaika ei ole järjellinen
eikä Kuntaliiton kuulemiskritee-
rien mukainen, Auvinen kommentoi käännettä.
Tosiasioita yllättävä pikakuuleminen ei muuta.
Kunnat saavat käyttöönsä
edelleen vain valmiit laskelmat
ja kuntakohtaiset tietonsa. p
yörähdä sisään...
+1
3
Ruutana
+2
Sahalahti
Vatiala
(+0)
Kirkonkylä
Saarikylät
Ruutana
Tampere
+2
Saarikylät
+1
Valkeakoski
+1
Saarikylät
+2
Valkeakoski
Ruutana
Tampere
Ponsa
+1
Sahalahti
Vatiala
(-5)
Kirkonkylä
Lempäälä
+2
Pälkäne
+1
Valkeakoski
+1
+1
selkeää
pilvistä
5
tuulen suunta
ja nopeus
melkein
selkeää
ukkoskuuroja
puolipilvistä
sadekuuroja
tihkusadetta
sumua edellisen yön
alin lämpötila
Saarikylät
+1
Pälkäne
+0
2
+1
Ponsa
Sahalahti
Vatiala
(-1)
Kirkonkylä
Lempäälä
+2
Pälkäne
Ruutana
Tampere
Palv. 6
KANGASALAN SANOMAT / AJANKOHTAISTA
Gallup
Onko bensa
Kangasalla
halvempaa
kuin muualla?
Kangasala ja muut kehyskun
sote-rahoituksen avaamista
Pekka Kaarna
Perustuslakivaliokunnan raskaista pyyhkeistä huolimatta hallitus ajaa sote-lakia jääräpäisesti
eteenpäin.
Sosiaali- ja terveysvaliokunnan
lain pohjaksi kursimalla uudella,
yksiportaisella hallintomallilla ei
Kangasalan ja Tampereen muiden
kehyskuntien mukaan kuitenkaan
korjata esityksen edustuksellisia ja
taloudellisia valuvikoja.
Kunnat vaativat lausunnossaan
sote-lain palauttamista uudelleen
. Ei bensa meillä varmaan sen
halvempaa ole kuin muuallakaan. puh. On se halvempaa kuin muualla. Kangasala ei ole muita halvempi. Eivät
haluamaansa tarkkaa selvitystä rahoitusmallin perusteista ja
rahoitusosuuksien määräytymisestä.
. Yleensä tankkaan täällä, harvemmin muualla. Lisäksi ne koskevat yksinomaa maksuhaitarin
ääripäissä olevaa, lukumääräisesti vähäistä kuntajoukkoa.
Täky rahoitusmalliin esitetystä viiden vuoden poikkeamasta
kuntien niin sopiessa on Kangasalan kunnanjohtajan Oskari Auvisen mielestä sekin tyhjää puhetta.
. Neste on vakipaikka, Leif Nyman kertoo.
TIISTAI 3.3.2015
valmisteltavaksi, koska päivitetty
versio ajaa edeltäjänsä tavoin terveysasiansa hyvin hoitaneet kunnat ahdinkoon.
Muutokset, joita sote-paketin
rahoitukseen ovat luvassa, ovat
vain kosmeettisia
eräskin mummo nousi vielä satavuotissynttäreillään pöydälle tanssimaan.
Yhdelle mummon tyttäristä kuitenkin kävi niin, että hän
joutui kahdeksankymmentä vuotta täyttäessään ikäkriisiin,
oli kerrassaan matalalla mielellä ja huokaisi 100-vuotiaalle
äidilleen, että pitäisiköhän nyt antaa vain olla, kun ei tästä
enää oikein tule mitään. Joku voi kauhistella pyöreitä täyttäessään, samaan aikaan kun
toinen toitottaa, ettei ole koskaan ollut onnellisempi kuin
vanhetessaan.
Muistan, miten 12-vuotiaana kirjoitin kirjeen itselleni,
avattavaksi sitten, kun täytän 20. Kuntien veroprosenttien eroja ei pidä myöskään
kasvattaa niin, että talouden kantokyky niissä vaarantuu.
Kolumni
Leikki-iässä
Muutaman tutun kanssa juttelimme juuri ikäkriiseistä, miten niitä voi olla niin kolmi- kuin viisikymppisilläkin,
milloin missäkin vuosirenkaiden karttumisvaiheessa. Karkeasti arvioiden
pienet ja isot voittavat, ja Kangasalan kaltaiset keskikokoiset häviävät.
Aiemmin julkaistujen laskelmien mukaan Kangasalan vuotuinen lisälasku on kahdeksan
miljoonaa, ja paine tuloveroon
kolme prosenttiyksikköä.
Yli kolmen miljoonan suomalaisen veroaste nousee, eikä takeita palvelutason säilymisestä Auvisen mukaan ole.
. ?Katso, että sinulla on niitä
paljon, ja jos niissä on silmänpakoja, heitä HETI roskiin!?
muistan neuvoneeni.
Tietysti en malttanut odottaa, ja avasin kirjekuoren jo
15-vuotiaana. Mikäpä tässä on ollessa, kun
töitä piisaa talouden taantumasta
huolimatta, koneasentaja Hannu
Sarana tokaisee.
Perusplussienkin merkitystä
paperikoneiden ja muun raskaan
konekaluston kanssa työskentelevä Sarana painottaa.
. Se on se leikkivä, luova minä, jolle
kannattaa antaa mahdollisimman paljon tilaa: niin elämä on
yksinkertaisesti antoisampaa, ilon kautta.
Leikin ja työn yhtäläisyyksiä on tutkittu paljon, meillä
Suomessakin, ja viime aikoina joihinkin firmoihin on ilmaantunut tiloja, joissa voi tauoilla tehdä vaikkapa palapelejä ja leikkiä legoilla. Ei voi olla niin, että uudistus,
josta hallitus ei ole vuosien aikana päässyt yksimielisyyteen, yritetään nyt viedä eduskunnassa läpi parissa päivässä.
Kehyskunnissa kysytäänkin,
miksi kiire ohittaa itse asian.
. Mallin sain jostakin sen
ajan lempiromaanistani, mikä lie ollut. Sotea käytetään epäonnistuneen kuntauudistuksen kenkälusikkana. Eihän tämä näin voi mennä,
vaan valmistelutyön tulee perustua lakiuudistuksen taloudellisten vaikutusten perinpohjaiseen
ja kattavaan arviointiin.
Määrätietoisuus, jolla kunnat
on pidetty lain valmistelun ulkopuolella, johtaa myös sote-kuvioiden ulkopuolelle.
. Ihan mahtavaa - miksi pitäisi kieltää,
että moinen puuhastelu on paitsi hauskaa, myös virkistää
mieltä ja auttaa keskittymään käsillä oleviin tehtäviin.
Nyt alan oikein tosissani haaveilla pienoisrautatiestä, jonka tahtoisin joskus rakentaa kotiini, maisemineen ja radanvarsirakennuksineen päivineen!
Aika hieno olisi myös kokonainen nukkekotiseinä: läpileikkaus kerrostalosta, jossa olisi monta huoneistoa. Uudistusta siivittää vaalikauden vaihtuminen, ei palvelujen järkevän järjestämis- ja tuottamismallin löytäminen. Johon äiti: ?Kuules tyttö, minä tiedän tuon vaiheen. Jargonia
kyllä, ja sitä riitti, kun toimittaja sen salli.
Kuntaliitto: vaikutukset
arvioitava perusteellisesti
Kuntaliitto kiirehtii sote-lain vaikutusten julkistamista ja kuntien
kuulemista.
Liiton mukaan sosiaali- ja terveyspalvelujen nopea uudistaminen on tarpeen, mutta kiireessä
ei pidä sortua huonoon lainsäädäntään.
Vaikka eduskunnan sosiaalija terveysvaliokunnan muuttama
lakiesitys on lähempänä perus-
Ilonaihe
. Onko
meillä varaa tällaiseen hätiköintiin?
Hallitus ei välittänyt perustuslakivaliokunnan risuista vaan ajaa
sotea maaliin entisin eväin.
Se, että hallitus ei piittaa kuntien kannoista kävi ilmi Yleisradion torstaisessa A-studio:
Talk - ohjelmassa, jonne Auvinen
oli kutsuttu tuomaan kuntakentän sote-terveiset.
Ylenkatse, jolla erityisesti peruspalveluministeri Susanna
Huovinen kuntien huoliin suhtautui, oli silmiinpistävä. Ja jos jokin lensi roskiin, niin itse kirje . Tuntui huimalta ajatella, että olisin kahdenkymmenen . Auvisen
faktat eivät kiinnostaneet, vaan
ne lyötiin lattiaan joku maksaa aina enemmän - ja leveämmillä hartioilla -kaltaisilla puolisoinismeilla
Tosiasioita Huovisen, sosiaalija terveysministeri Laura Rädyn
ja ex-ministeri Anu Vehviläisen
muodostamalla troikalla ei ollut
vastapainoksi esittää. Se menee ohi!?
Annika Eräpuro
Kirjoittaja on Kangasalla asuva kirjailija.. niin iso, ja aikuinen!
Mietin kuka mieheni mahtaisi olla, ja jostakin syystä sukkahousut olivat hyvin tärkeitä. Onhan se hieno juttu, kun
aamulla saa herätä töihin terveenä ja muutenkin kunnossa.
tuslakivaliokunnan peräämää
kansanvaltaisuutta, siinäkin on
ongelmia, jotka on ratkaistava.
Kuntaliitto edellyttää, että laki valmistellaan hyvän hallintotavan mukaisesti ja että sen vaikutukset arvioidaan avoimesti ja
perusteellisesti. Yksi
olisi remontissa, yhdestä olisi lapsi lähdössä opiskelemaan...
Joku haluaisi uuden, sinisen kylpyammeen, jonka voisi tehdä askartelumassasta, ja olohuoneen lampuksi kävisi vaikka
vanhan lipaston laatikonnuppi.
Turha siis pelätä vanhenemista, kun voi olla leikki-iässä
aina?
Jos ikäkriisi kuitenkin uhkaa, siihen auttaa pikku tarina.
Tuttavallani on Australiassa iso liuta sukulaisia, jotka ovat
oikein pitkäikäistä sorttia . Kehyskunnat ajetaan
lakiesityksellä taloudellisesti kestämättömään tilanteeseen, jolloin
ne putoavat keskuskuntiensa syliin.
Auvinen ihmettelee, mihin perustuu se vimma, jolla sotea kammetaan eteenpäin.
Vaikka kysymyksessä on maan
suurin kunnallishistoriallinen
uudistus, avoimelle keskustelulle ei ole loppusuorallakaan sijaa.
Jos perustuslakivaliokunta
näyttää sote-valiokunnan päivittämälle lakiesitykselle vihreää, esityksen varsinaiseen käsittelyyn jää vain vähän aikaa.
Auvista mahdollisuus ahdistaa.
. TIISTAI 3.3.2015
7
KANGASALAN SANOMAT / AJANKOHTAISTA
unnat vaativat
ja kuntien kuulemista
Hän tähdentää, että viikossa
väännetty uusversio ei millään
tavalla poista sote-valmistelun
perustuslaillisia ongelmia.
Se pyrkii vain pehmentämään
perustuslakivaliokunnan antamia
moitteita kokonaisuuden kannalta
merkityksettömin toimin.
Puoluejohtajien sote-sovulla
lainvalmistelun jatkamista ei voi
hänen mukaansa perustella.
Jos näin tehdään, ei toimita hyvän hallintotavan mukaisesti, eli
avoimesti ja perusteellisesti.
Kuntien eriarvoisuutta päivitys ei korjaa. voi
kauhistus, miten lapselliselta se silloin tuntui!
Nyt aivan vastikään aloitin aikuisopiskelukurssin, ja oli
mukavaa palata taas koulun penkille. Ostin penaalin ja pakkasin siihen kauniin värisiä lyijykyniä sekä lintukoristeisen
penaalin, josta se pienempikin minä olisi ollut iloinen.
Hauskaa, että siihen löytää yhteyden, sisäiseen lapseen, joka elää jokaisessa meistä
8
KANGASALAN SANOMAT / AJANKOHTAISTA
TIISTAI 3.3.2015
NADI HAMMOUDA
Sisarusten yhteiskuva.
Tinja Hakala seuraa isosiskonsa Tiia Ennalan jalanjälkiä niin malli- kuin
ravintolamaailmaankin.
Mallin elämä on
vaativaa ja antoisaa
Lotta Loikkanen
Kahvila Novellian ystävällisesti
hymyilevä Tiia Ennala voi tuntua etäisesti tutulta, vaikka naista ei olisi aiemmin tavannutkaan.
Tuttuus saattaa johtua siitä, että Ennala oli mukana Suomen
huippumalli haussa -ohjelman
kolmannella tuotantokaudella.
Tuolloin 18-vuotias nainen sijoittui kilpailussa toiseksi.
Finaalipaikka aukaisi hänelle työmahdollisuuksia niin Suomessa kuin ulkomaillakin.
Nyt 24-vuotias kaunotar on
jättänyt catwalkit taakseen ja
siirtynyt toisen intohimonsa pariin eli ravintola-alalle. Tavallisesti söin paljon vihanneksia, hedelmiä ja salaattia.
Laskin tarkkaan ruokien energiamäärät, mutta kerran viikossa
söin mitä halusin.
Ennala oli mallinuran aloittaessaan jo täysi-ikäinen eli malliksi
aika vanha. Tällä alalla keho on kuitenkin vain
työväline, eikä kommentteja kannata ottaa henkilökohtaisesti.
Milanossa Ennala kulki päivät
pitkät kartta kourassa ja kävi läpi lukuisia casting-tilaisuuksia.
Glamour oli puuhasta kaukana.
. Yhtäläisyyksiäkin uravalinnoista löytyy.
. 18-vuotiaan itsetunto
auttoi häntä kuitenkin suhtautumaan kritiikkiin kypsästi.
. Sisko muuten opiskelee myös
ravintola-alaa.
Huippumalli
Tiia Ennala taitaa
poseerauksen.
Musiikkia ja muotia
Kangasalan Rotaryklubi järjestää naistenpäivänä Fashion 2015
-muotinäytöksen yhteistyössä
Kangasalan lukion musiikkilinjan kanssa.
Tuotto käytetään musiikkilinjan opintomatkan hyväksi.
Malleiksi ovat lupautuneet
huippumalli Tiia Ennala ja näyttelijä Rosa Hautala. Fashion 2015 -näytökset kello 13 ja 17 Kangasalan lukiolla Pikkolassa. Kun lopulta pääsin sisälle,
koko juttu oli ohi 20 sekunnissa.
? 50 paikasta kahdesta tuli kutsu tulla uudestaan näytille ja ehkä toisesta poiki lopulta työkeikka.
Suomessa keikat sovitaan
yleensä asiakkaan ja mallitoimiston välillä.
Kutsu kuvauksiin saattoi tulla
nopealla varoitusajalla, eikä niistä kannattanut kieltäytyä.
Ennala lähti usein aamuyön
ensimmäisellä junalla kuvauksiin Helsinkiin. Saatoin odottaa 200 muun
mallin kanssa vesisateessa monta
tuntia. Olen onnekas, koska olen
saanut tehdä elämässäni kahta
minulle tärkeää asiaa.
Pärjätäkseen mallina Ennala piti korkokenkiä koiralenkeilläkin,
tutki piirteitään peilin edessä eri
valaistuksessa, harjoitteli posee-
rauksia, laski kaloreita, joi vettä
ja käveli joka paikkaan.
. Musiikista
vastaa musiikkilinjalaisten lisäksi Pauliina Paavola Band.
Kumpikin näytös koostuu
kahdesta osuudesta, joissa musiikkiin sidottu muotinäytös ja
itsenäiset musiikkiesitykset vuorottelevat.
Väliajalla voi kahvittelun lomassa tutustua Kangasalan Rotaryklubin nuorisovaihtotoimintaan sekä paikallisten yritysten
esittelyihin.
Useat kangasalalaiset ja pirkanmaalaiset yritykset tukevat
tilaisuutta esittelymallistoillaan.
Muotinäytöksessä on asuja arjesta juhlaan sekä miehille että naisille, niin nuorempaan kuin vanhempaankin makuun.
Sunnuntaina 8.3. Erityisesti ulkomailla hoikkuutta korostettiin paljon. Tiia Ennala
on myös valmentanut malleja ja
tuonut näytökseen kansainvälisiä muotivirtauksia.
Tilaisuuden juontaa näyttelijä Helena Rängman. Olen
iloinen siitä, että nykyään ainakin Suomessa arvostetaan yhä
enemmän urheilullista ruumiinrakennetta.
Kahvilan omistaja nauttii hyvästä ruuasta, mutta malliaikoina
syöminen oli varsin kurinalaista.
. Hänestä kuullaan vielä.
Olemme keränneet Tinjalle mallikansiota ja menemme pian käymään mallitoimisto Paparazzissa. Pidän
asiakaspalvelutyöstä juuri siksi,
että saan olla tekemisissä ihmisten kanssa.
Ennala nauttii yrittäjän arjesta,
mutta muistelee malliaikoja mielellään.
. Mallin työ on suurimmaksi
osaksi odottelua. Kuvauspäivät
kestivät aamuvarhaisesta iltamyöhään.
. Nuorempana voi olla vaikea ottaa vastaan omaan kehoon
kohdistuvaa arvostelua. Mallina joutuu olemaan aika ulospäinsuuntautunut. Tapahtuma löytyy
myös Facebookista.. Odotat meikkiin pääsyä, stailausta, kuvausten
alkamista ja valojen säätämistä.
Iso joukko ihmisiä tekee valtavasti töitä yhtä kuvaa varten.
Ennalalla on edelleen ystäviä
muotipiireistä ja hän tekee välillä keikkoja tuttujen pyynnöstä.
Tiian 16-vuotias pikkusisko Tinja Hakala kulkee siskonsa jalanjäljissä.
Kuvassa koulun projekti Mazda RX8.
Oman polkunsa kulkija
Lotta Loikkanen
Kia Laakso opiskelee toista vuotta Tampereen seudun ammattioppilaitoksessa automaalariksi.
Innostus jenkkiautoihin on sukuvika, sillä Asemalla asuva tyttö
on kiertänyt pienestä pitäen autonäyttelyissä isänsä kanssa.
Perheen kokoelmassa tytölläkin on oma silmäterä eli 1980
Chevroletin El Camino.
. Varas tai varkaat olivat
rikkoneet lasioven ja menneet
sitä kautta sisälle. Se
on nyt purettu ja kori irrotettu.
Vaihdan siihen tekniikan, teen
pellit ja maalaan, hän suunnittelee.
Laakso tiesi haluavansa automaalariksi, mutta kävi äitinsä
mieliksi kokeilemassa lukiota.
Käytyään vuoden lukiota hän haki ammattikouluun.
Laakso sai lukio-opinnoilla katettua suurimman osan ammattikoulun lukuaineista. Poliisi tutki vuonna 1990
syntyneen oriveteläismiehen ja
varastettujen tavaroiden lisäksi miehen hallusta löytyi luvaton
kääntöveitsi.
Nuorukainen kaahasi kirkonkylällä reilua ylinopeutta lauan-
tai-iltana. Niinpä
hän valmistuu hieman etuajassa,
luultavasti ensi jouluna. Ostin sen 17-vuotiaana. 97 kilometrin tuntivauhdilla poliisipartiota vastaan
ajanut 1996 syntynyt oriveteläismies sai syytteen törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.
Torialueelta lähtenyt 1931 syntynyt kangasalalaismies kolhaisi autollaan toista autoa perjantaina aamupäivällä. Ellei sinulle vielä tule Kangasalan Sanomia, tilaa lehti heti.
Katso tilaustarjoukset ja pyörähdä uutisostoksille
Kauppaympyrään osoitteeseen
www.kauppaympyra.fi.
Kangasalan Sanomat
Uutta näköä ja kokoa.. Äitikin
on jo hyväksynyt tyttären ammatinvalinnan.
. Voittajat
selviävät toukokuussa Turussa.
Kutsumustaan seurannutta automaalaria ei haittaa, vaikka
työllisyysnäkymät eivät olekaan
parhaimmasta päästä.
. Lehden värimaailma on raikkaampi. Liikkeestä oli
viety ainakin sähkötyökoneita.
Mopoauto kiinnosti lauantaina
Jyräkujalla Ranta-Koivistossa.
Aamuyön ja keskipäivän välillä
omakotitalon pihassa seisseestä
mopoautosta oli viety autosoitin
ja aurinkolasit.
Nuorimies osti marketista tupakkaa, mutta jätti maksamatta
taskuun päätyneet elektroniikkatuotteet sunnuntaina Lentolassa. Mazdaan on
tarkoitus tehdä kirjainkuvioita ja
kameleonttiväritys.
Töitä valvova opettaja kehuu
tyttöjä itsenäisestä työtteesta. Mies poistui
paikalta, mutta hänet tavoitettiin
myöhemmin.
Kangasalan Sanomat vaihtoi painotaloaan
uusien samalla lehden ulkoasua. Minulle on ehdotettu oppisopimusta ja kesätöitä, joten eiköhän töitä riitä.
Kolarimaalaus on automaalarin perushommaa, mutta tulevaisuudessa Laakso haluaisi maalata
muutakin kuin tasaväristä pintaa.
. Muille tilaajille lehden tuo Posti.
Kangasalan Sanomia voit tilata myös diginä.
Tutustu digivaihtoehtoihin osoitteessa www.
kangasalansanomat.fi/ksdigi. Haluaisin työskennellä jenkkiautojen ja projektien parissa. TIISTAI 3.3.2015
9
KANGASALAN SANOMAT / AJANKOHTAISTA
Kia Laakso seurasi kutsumustaan autojen pariin. Valtaosa kangasalalaisista saa lehtensä Alma Manun aamujakelussa tiistaina ja
perjantaina. Tarkoitus on saada opiskelukaverin kanssa koulun projektiauton
maalaukset tehtyä. Ja
niin, poikia ei hallilla näykään.
. Työssäoppimista on ammattiopinnoissa
paljon, sillä maalaamaan ei opi
lukemalla.
. Ehkä työllistän itse itseni vielä joskus.
Taitaja 2015 -finaalissa Kangasalaa
edustavat myös huonekalupuusepäksi opiskeleva Isak Lukkarinen ja putkiasentajan opintoja suorittava Jani
Saarikoski
Varkaita ja kaahari liikkeellä
Würthin liikeeseen murtauduttiin viikonlopun aikana Suoramalla. Teoriaa on tosi vähän. Tuleva automaalari haaveilee jenkkiautojen ja erilaisten
projektien parissa työskentelystä. Hän on ymmärtänyt, että tätä minä haluan ja on minusta ylpeä.
Nuori nainen on viihtynyt ammattiopintojen parissa niin hyvin, että poissaoloja ei ole kertynyt lainkaan ja hiihtolomaakin
hän viettää tutussa hallissa. Tarjoamme
sinulle paremmin käteen ja aamiaispöytääsi
sopivan, nidotun lehden. Uutisia, tarinoita, ihmisiä, ilmiöitä, tapahtumia ja
tarjouksia. Ehkä joskus alalla on ollut
enemmän miehiä, mutta meidän
luokalla ainakin on tyttövalta,
Laakso hymähtää.
Laakso on tällä hetkellä työssäoppimisjaksolla Kangasalan Kolarimaalauscenterillä. Sisältö on vahvasti paikallista . voisi sanoa umpikangasalalaista. Tuskin
tälle alalle edes on oppikirjoja.
Työ on ilmeisesti tekijäänsä
opettanut, sillä Laakso on mukana alle 20-vuotiaille ammattikoululaisille tarkoitetun Taitaja-kilpailun finaalissa. Ihan vain työtilanteen perässä automaalarilinjalle ei kannata
hakea, vaan pitää olla oikeasti
kiinnostunut.
Laaksoa tulevaisuus ei huoleta, sillä luottamusta omiin taitoihin on.
Tarvittaessa kannattaa pyytää mummot, kummit ja
ystävät tueksi. Herää seitsemän
ja kahdeksan välillä. Kun lapsi saa päivän ja illan mittaan riittävästi yhdessäoloa ja läheisyyttä,
ei hän kaipaa sitä yöllä.
? Iltapesut ja -satu antavat vauvalle varmat merkit siitä, että
pian mennään nukkumaan. Nouse heti ylös, sänkyyn ei kannata jäädä makoilemaan ja torkkumaan.
Syökää aamupalaa. Syntyy ikävä kierre, jos
vauva tottuu nukahtamaan rinta
suussaan.
Sairaanhoitajan mukaan vauvan unisykli kevyen ja syvän
unen välillä on 50 minuuttia ja
aikuisen 90 minuuttia.
? Juuri kun aikuinen pääsee
syvän unen vaiheeseen, vauva
havahtuu ja rinnan hamuaminen herättää äidin. Menkää ulos
ennen lounasta ja lounaan jälkeen päiväunille.
? Päiväunien kellonajat vaihtelevat, koska puolivuotias nukkuu vielä kahdet tai kolmet päiväunet. Onko itse riittävän päättäväinen. Kun levännyt äiti tai
isä on kärsivällinen, hän ei siirrä
levottomuuttaan lapseen.
? Yleensä vauva oppii muutamassa yössä oikeaan rytmiin, jos
vanhemmat ovat johdonmukaisia, rohkaisee Markkinen.
Väsymyksen kanssa ei kannata
jäädä yksin. Markkinen huomauttaa.
Vauva-aika väsyttää molempia
hoitoon osallistuvia vanhempia,
mutta usein valvominen osuu pääasiassa maitohanojen haltijalle.
Yöimetys onkin haaste hyvälle unelle. Jos vauva nukkuu toiset
unet vasta alkuillasta, saa iltaunia varmasti odotella, Markkinen toteaa.
Myös välipaloissa ja muissa ruokailussa sekä iltatoimissa
säännöllisyys palkitsee. Puolivuotiaalle voi aloittaa
unikoulun, jos uni-valverytmi on
sekava ja vanhemmat väsyneitä, toteaa terveydenhoitaja ja lasten neuropsykiatriseen sairaanhoitoon erikoistunut Johanna
Markkinen.
Unikoulussa lapsi opetetaan
nukahtamaan ja nukkumaan ilman vanhemman jatkuvaa läsnäoloa.
Perheen kannattaa itse pohtia,
milloin on sopiva hetki unikoulun aloittamiseksi.
? 6?12 kuukauden iässä vauva kehittyy hurjaa vauhtia, jolloin aivojen ylikierrokset voivat
vaikuttaa unenlaatuun, Markkinen toteaa lastenneuvolatyökokemuksiensa perusteella.
Ryömimisen ja konttaamisen
oppimisen lisäksi piltille voi 8?10
kuukauden vaiheessa iskeä eroahdistus. tai silkkaa väsymystään.
Unikoulussa vauvaa ei kuitenkaan hylätä tai jätetä yksin.
? Tilanne korjaantuu hyvin
pian, kun rytmin saa kohdilleen
ja vanhemmat saavat nukkua.
Myös lapsen kehitykselle on hyvä, että hän saa pitkät yhtäjaksoiset unet.. Vai haluaako
pohjimmiltaan kuitenkin pitää
lapsen kainalossa, vaikka oma
uni kärsiikin. Markkisen mukaan ulkopuolinen voi olla jopa parempi
unikouluttaja.
? Kaikissa perheissä ei ole käytännössä edes mahdollista, että molemmat vanhemmat osallistuvat unikouluun. Unikoulu on
hyvä ajoittaa lomaan, jolloin toinen vanhempi voi nukkua toisen
valvoessa. Joskus joku
muu kuin väsynyt äiti tai isä voi
saattaa unikoulun helpommin
päätökseen, huomauttaa myös
unikoulupalvelua Nepsykkä-yrityksensä kautta tarjoava Markkinen.
Markkisen mukaan ulkopuolinen pystyy jättämään tunteilun sikseen, koska hän ei ole niin
kiintynyt ja sidoksissa lapseen
kuin vanhemmat, jotka saattavat
antaa periksi lapsen itkulle ?vielä tämän kerran. Tarvittaessa vanhemmat
opettavat lapselle milloin nukutaan ja milloin ei, sairaanhoitaja
Johanna Markkinen kertoo.
Jos vauva herättää yöllä monta kertaa, voi äiti yrittää korvata unenpuutettaan aamulla tai
päivällä. Tällöin rytmi hajoaa
entisestään ja kierre on valmis.
Markkisen mukaan päivä kannattaa kellottaa, jolloin se pysyy
säännöllisenä.
? Lapset rakastavat rutiineja.
Lisäksi ennalta-arvattavuus helpottaa sekä lapsen että vanhemman arkea, nainen muistuttaa.
Markkisen mukaan hyvä rytmi syntyy esimerkiksi seuraavalla ohjelmalla. Perheen läheinen
voi myös tarjota apua, jos vanhempien jaksaminen huolestuttaa. Aikuisesta
voi tuntua ettei saa ollenkaan nukuttua, koska syvän unen vaihe
puuttuu.
Puolen vuoden ikäiseltä voi lopettaa yöimetyksen, jos vauva syö
hyvin kiinteitä aterioita päivällä.
Imetyshetket kannattaa samalla
siirtää ruokapöydän ääreen, jolloin ruokailun yhteys vuoteeseen
ja nukkumiseen katkeaa.
Kaikkiin unikouluihin liittyy
lapsen itku, koska hän joutuu luopumaan jostain tottumuksesta,
olipa se sitten yösyömistä tai vanhemman läsnäoloa. 10
KANGASALAN SANOMAT
TIISTAI 3.3.2015
?
Lapset rakastavat rutiineja. Lisäksi ennaltaarvattavuus helpottaa
sekä lapsen että vanhemman arkea.
Johanna Markkinen
Hyvä
päivärytmi
pohjustaa
yöunet
Ennen unikoulun aloittamista
kannattaa tarkistaa, että yöunien
perusedellytykset ovat kunnossa.
? Toisille lapsille uni?valverytmi syntyy helpommin kuin
toisille. Asian voi vielä varmistaa kertomalla
lapselle joka ilta samoin sanoin,
että nyt nukutaan, Markkinen
kertoo.
Markkinen suosittaa, että
uniongelmista puhutaan neuvolassa. Liikkuminen ja mahdollisuus olla kauempana äidistä on uutta ja hieman pelottavaa.
Hän saattaa yölläkin tarkistaa,
että äiti on varmasti paikalla.
? On hyvä miettiä, että kaikki
perusasiat päivärytmistä lähtien
ovat kunnossa. Jos päivärytmi on kunnossa, mutta lapsi vain jatkaa
yökukkumista, kannattaa käydä
lääkärissä.
? Varsinkin refluksivaivat tai
korvatulehdus pahenevat makuulla, joten ne on syytä sulkea
pois, sairaanhoitaja sanoo.
Yhtään ei muuten nukuta, mutta nyt onkin päivä, kertoo 10-kuukautisen Toivo Maatsalon ilme.
Unikoulusta apu väsymykseen
Anu Ritvanen
? Useimmiten vauvalle on vakiintunut jonkinlainen unirytmi
kuuden kuukauden ikään mennessä
tri Ja silmätautien erikoislääkäri
Ajanvaraukset p. 010 235 2350
Kotimaan kiinteän verkon liittymistä: 8,27 snt/puhelu + 5,9 snt/min.
Kotimaan matkapuhelinverkoista: 8,27 snt/puhelu + 17 snt/min.
AVAAMME ARKISIN
AIEMMIN!
arkisin
lauantaisin
sunnuntaisin
Tehokasta ja rentouttavaa
HERMORATAHIERONTAA
mm. Matkaviestinverkon liittymästä 8,35 snt/puh + 17,17 snt/min.
Fakta
11
KANGASALAN SANOMAT
TIISTAI 3.3.2015
Kangasalantie 1067, Kangasala
Hämeenkatu 5 A, Tampere
p. 010 322 2811*
Ma?pe 9?19, la 9?16, su 11?15, www.kangasalanapteekki.fi
* Kiinteän verkon liittymästä 8,35 snt/puh + 6,00 snt/min. Matkaviestinverkon liittymästä 8,35 snt/puh + 17,17 snt/min.
ERIKOISHAMMASTEKNIKKO
Raija Savolainen
Silmälääkäri
Irene Niemeläisen
vastaanotto.
Kangasala, Tampereentie 1,
p. 040 507 7325
Suomen
Hammaslääkäriliiton jäsenet
Hammaslääkäri
MIKA RÄSÄNEN
Harjusola 1
Vastaanotto sopimuksen mukaan.
P. n Lapsi laitetaan omaan sänkyyn unisena mutta hereillä,
jonka jälkeen aikuinen poistuu
huoneesta.
n Jos lapsi itkee, kuunnellaan
itkua ensin ulkopuolelta.
n Jos itku jatkuu, aikuinen palaa ja tyynnyttelee lasta pitämällä kättä selän päällä tai tarvittaessa silittelemällä. 03 22 33 323, 040 777 6606
ERIKOISHAMMASTEKNIKKO
SEKÄ KOTISAIRAANHOITOJA SIIVOUSPALVELUT
MK Ingalsuo Ay
p.044 304 0414
kokoproteesit
pohjaukset
korjaukset
Kuohunharjuntie 31,
36200 Kangasala
mingalsuo@yahoo.com, www.mkingalsuo.fi
kotisairaanhoito, saattohoito
lastenhoito, kotiapu
ruokakauppa-asiointi
koti- ja yrityssiivous. lihasvaivoihin,
särky- ja kiputiloihin sekä
kroonisiin sairauksiin.
Hermorataterapeutti
MARKETTA HILDEN
Hius- ja Kauneuskulma,
Puusepäntie 31, (S-Marketin talo) Kangasala
P. Jos lapsi
eri rauhoitu silityksistä, hänet
voi ottaa syliinkin.
n Lapsen ei kuitenkaan anneta nukahtaa tassutukseen, vaan
otteesta tai sylistä irtaudutaan
ennen nukahtamista, jotta lapsi ei herätessään kaipaa samaa
tilannetta.
n Tassuttelua toistetaan tarvittaessa illan aikana. 010 237 2120*
Keskusaukio 2, Kangasala
Puh. 03 377 0700
Hammaslääkäri
PEKKA KOSKELA
Liisantie 1 A 4
Vastaanotto sopimuksen mukaan.
P. 03 377 2553
www.kangasalankuntoutus.fi
SILMÄLÄÄKÄRIT
HELENA BRAGGE
LÄÄKET. 20,90)
Kasvo- ja jalkahoidon varanneille
hemmotteleva käsihoito!
JALKA- JA KAUNEUSHOITOLA
Ulla Elina
Ulla Kauhanen,
jalkojen hoidon AT, SKY-kosmetologi,
p. 03 358 6911
ma?pe 10?17, la 10?13
8.30?18.30
10.00?14.00
suljettu
myös ilta-aikoja sopimuksen mukaan.
q
q
q
fysioterapia
tukipohjalliset
ratsastajien istuntaohjaus
KANGASALAN KUNTOUTUS
Fysioterapian tutkimus- ja hoitolaitos
Linja-autoasema, Kla
p./f. 050 584 2222, info@lymfaklinikka.fi
Linja-autoasema, II kerros, Kangasala
MagneCit
200 tablettia.
Hyvin imeytyvä
magnesiumsitraatti ja
B6-vitamiini samassa
valmisteessa.
1690
(norm. 03 537 0243
kaakao
savi
ruusu
jasmiini
voimassa 3-4/2015
FYSIOTERAPEUTTI
Simo Uusi-Mikkola
p. 03 377 1766
KANGASALAN APTEEKKI
Keskusaukio 2, 36200 Kangasala, puh. 044 306 5769,
Keskusaukio 2, Kangasala
KopinKulman
optiiKKa
HANNA SAIKKU-SALO
Unikoulu alkaa säännöllisestä
päivärytmistä. 03 376 3222
f. Terveydenhoitaja Johanna Markkinen (keskellä)
vain vieraili ystäväperheen Toivo
ja Elke Maatsalon luona.
Kasvohoito 49?
www.sahalahdenapteekki.fi
Tarjous voimassa 31.3.2015 asti.
KOTIUNIKOULUN
MONET KONSTIT
Tassu-unikoulu
Ihotyypin mukainen
PALVELEMME
Artturintie 2, Lentolan Meditalo
p. 03 376 3737
ajanvaraus 03 271 6283
kuntoutumiskeskusapila.fi
ma?pe 9.00?16.00
Rautajärventie 14,
36840 Pohja
p. 010 237 2120*
ma?pe 9?17, la 9?13
*010-alkuiset puhelut kiinteän verkon liittymästä 8,35 snt/puh + 6,00
snt/ min. 03 537 0095
f. Samaa
tekniikkaa käytetään joka ilta,
kunnes lapsi tottuu.
Tuolitekniikka
n Lapsi laitetaan sänkyyn valveilla ja aikuinen makaa tai istuu lapsen vieressä.
n Itkevää lasta lohdutetaan
puhumalla tai hyräilemällä,
mutta häntä ei nosteta syliin.
n Seuraavana iltana istutaan
sängyllä tai tuolilla sängyn vieressä.
n Tuolia siirretään seuraavina
iltoina aina vain kauemmaksi
sängystä, kunnes aikuinen lopulta on huoneen ulkopuolella.
Lisää tekniikoita
MLL:n verkkosivuilla.
ma?pe 8.30?17.00
la 10.00?13.00
Isoniementie 1, 36420 Sahalahti
p. 0400 772 295
Vastaanotto
Kangasalan FysioPiste Ky,
Torikatu 1, Kangasala
Kipuihin, turvotuksiin...
Lymfaterapia
Lymfateippaukset
Fysio- ja lymfaterapeutin
KOTIKÄYNNIT
www.lymfaklinikka.fi
Helena UUsitalo
Ota 3
maksa 2:
lymfa-/fysioterapeutti
P. TRI JA SILMÄTAUTIEN ERIKOISLÄÄKÄRI
LIISA
PAAKKALA
silmätautien erikoislääkäri
MATTI PARTANEN
lääket
Vieraat
karkasivat jo ennen erän puolta väliä parhaimmillaan kuuden
pisteen karkumatkalle, ja heidän
etukäteen vaaralliseksi tiedetty
laitapelaamisensa alkoi lämmetä.
Laitisen käynnistä kentällä
erän lopussa ei ollut joukkueelle apua, ja vieraiden keskitorjujat
Iida-Emilia Kivimurto ja Saana
Kaartinen pitivät LP:n lähentelyyritykset kurissa.
Kolmatta erää joukkueet tahkosivat tasatahtia aina tekniselle aikalisälle asti, jonka jälkeen
Pölkky näytti löytävän vielä yhden vaihteen.
Nette Tuominen Ja Laakkonen
saivat tehdä kentällä tilaa Liisa
Hurskaiselle sekä Daniela Öhmanille, mutta etenkin Hurskainen
huitoo pariin otteeseen ohi pelivälineestä.
Pilkahdus LP:n otteita keväällä värittäneestä taistelutahdosta
nähdään erän lopulla, kun joukkue vielä kuuden pisteen takamatkalta puristaa itsensä vieraiden rinnalle ja ohi.
Kentälle vaihdettu Öhman sekä Chantale Riddle onnistuivat
otteissaan, kuusamolaiset sortuvat helppoihin virheisiin, ja toivoa näyttää vielä olevan.
. Ailahteleva ja aaltoileva oli
fokus itse pelissä, huokaili LP:n
Salla Karhu viisieräisen ottelun
jälkeen.
Joukkueen parhaat hetket sattuivat ensimmäiseen erään, jolloin pari taistelupalloa ja etenkin
hyvän kevään pelanneen Nette
Tuomisen otteet siivittivät joukkuetta kohti selvää erävoittoa.
Erän lopussa päävalmentaja
Tuomas Alatalo vaihtoi kentälle
Sonja Laitisen syötössään haparoineen Roosa Laakkosen tilalle.
Laitisen syöttövuorolla kotijoukkue karkasi jo viiden pisteen
karkumatkalle, ja Karhun päättäväisillä iskuilla LP sinetöi erän
voittolukemat.
Toinen erä ei jatkunut siitä, mihin ensimmäinen erä jäi. Kirvelevä tappio. Neljäs ja viides erä menivät kuitenkin kotijoukkueelta virhesuman takia aivan penkin alle.
Vielä 15?20-tilanteessakin kotikatsomo saattoi odottaa edellisen erän kaltaista loppukiriä,
mutta turhaan.
Kuusamolaisvieraat olivat tylsyttäneet kangasalalaisten taistelukynnen.
Edes yksittäiset onnistumiset
tai kentälle palannut Tuominen
tuoneet joukkuetta peliin mukaan.
Päävalmentaja Alatalo oli ottelun jälkeen vähäsanainen.
. periksiantamattomuudella ja taistelutahdolla.
Ensimmäinen erä antoi odottaa kotijoukkueelta paljon, mutta
ei näin totaalista tason laskua ottelun loppua kohden.
. Torjuntapuolustus ja
hyökkäyspeli eivät olleet omalla
tasolla, ei saatu kaveria tarpeeksi
kuriin ja he ansaitsivat voittonsa.
Mestaruusliigan muissa puolivälieräotteluissa Oriveden Ponnistus uhkaa jäädä rovanieme-
läisen Woman Volleyn jyrän alle,
WoVo johtaa ottelusarjaa 2?0.
Myös HPK johtaa omaa sarjaan LiigaPlokia vastaan 2?0. Kangasala oikein tyrkytti ohjaksia meidän käsiimme,
Pölkky Kuusamon päävalmentaja Marko Kaakinen kommentoi
illan tapahtumia.
Tyrkyttäminen alkoi neljännessä erässä.
Joukkueen senegalilaispelaaja Fataou Diouck aloitteli omaa
showtaan, ukrainalainen Olena
Prokopenko peesasi, eikä tasaisemmalla materiaalilla pelaava
LP saanut omia hermojaan haltuun vaan sortuu virheisiin.
Kolmannen erän lopulla näytti vielä hyvältä, kun LP nousi Daniela Öhmanin ja Chantale Riddlen säestyksellä johtoon pudotuspelien tärkeässä avausottelussa sunnuntaina. Itse annoimme kaverille mahdollisuuden. 12
KANGASALAN SANOMAT / URHEILU & LIIKUNTA
TIISTAI 3.3.2015
Jouni valkeeniemi
LP ojensi
voiton
vierailleen
LP Kangasala?Pölkky Kuusamo 2?3 (25?18, 20?25, 26?
24, 18?25, 10?15)
Katja Sirviö
LP Kangasalan puolivälierien kotiedusta jäi muisto vain jo
ensimmäisessä kohtaamisessa
Pölkky Kuusamon kanssa.
Vieraat kaatoivat kangasalalaiset Pitkäjärvellä heidän omilla aseillaan . LP
Kangasala ja Pölkky Kuusamo
jatkoivat omaa sarjaansa Pitkäjärvellä maanantai-iltana lehden
ollessa jo painossa.
Tuosta ottelusta voit lukea aamulla Kangasalan Sanomien
verkkosivuilta.
KaVon viisvitosille SM-pronssia futsalissa
Kangasalan Pitkäjärven Liikuntahallissa pelatussa kahdeksan
joukkueen kaksipäiväisessä -55
SM-futsalturnauksessa mestaruus meni Helsinkiin Käpylän
UrheiluVeikoille.
Joukkue löi loppuottelussa Kokkolan Konkarit lukemin
5?1 KaVon sijoittuessa kolmanneksi rankkarikisaan venyneessä pronssiottelussa FC Vantaata
vastaan.
KaVo voitti oman alkulohkonsa puhtaalla pelillä lyöden ensin
Vantaan niukasti 2?1, vaikka kolisutteli tolppiakin jo neljästi ja
muutenkin tuhlaili maalipaikkoja.
Toisessa pelissä Dickeniä vastaan tehot löytyi jo paremmin ja
tuloksena selvä 4?1-voitto.
Viimeisessä alkulohkon pelissä Lehmon Pallo Kontiolahdelta
sinnitteli pitkään toiselle jaksolle tasatilanteessa, mutta taipui lopulta 3?1-lukemin.
Välierissä Käpylää vastaan KaVo sai unelmaalun tekemällä heti ensimmäisestä hyökkäyksestä
maalin ja nousi vielä toisella jaksolla 3?2-johtoon.
Reilu minuutti ennen loppua
KUV tasoitti vapaapotkusta ja
meni loppuotteluun voitettuaan
rankkarikisan.
Pronssiottelunkin KaVo aloitti vauhdilla ja näytti vievän pelin
selvästi siirryttyään nopeaan tahtiin jo 3?0-johtoon.
Vantaa taisteli sitkeästi ja teki neljä seuraavaa maalia, mutta kotijoukkue pystyi vielä viime hetkillä tasoittamaan.
Rankkarikisakin sujui nyt paremmin, ja pronssit jäivät sentään Kangasalle.
Pronssijoukkue mitaleineen.