vuosikerta
Irtonumero 1,50 e
Kolmas kirja
"Rakennetaan siltaa, katseista, kosketuksista, sanoista, jossakin keskivaiheilla, me kohtaamme." Tämän kangasalalaisen Anne Kuosmasen runon sekä Eila Rajahalmeen ja Ritva Palo-ojan tekstejä voi lukea heidän kolmannesta runoteoksesta Silta lähellesi. Kuva: Marika Tamminen.
Vappua palloillen
Mannerheimin Lastensuojeluliiton Sahalahden yhdistyksen myymät perinteiset vappupallot menivät jälleen kuin kuumille kiville. Yhdistykset toteavat lisäksi, että Revon toiminta on ollut kunniaksi Kangasalan lukiolle ja se on antanut tulevaisuudenuskoa opiskelijoille. kerran. Vauhtia ja kierroksia riittää yhä Mobilian kauden avajaisiin osallistui noin 400 kutsuvierasta. Kangasalan lukion vanhempainyhdistys ja Kangasalan lukion Seniorit perustelevat uuden kunniaylioppilaan valintaa tämän uran esimerkillisyydellä ja määrätietoisuudella. Siltamaisema on raikkulaisen taiteilija Tuula Kallion käsialaa. Kunniaylioppilas saa ansioistaan tunnustuksen, joka luovutetaan hänelle lukion lakkiaisjuhlassa 5.6. Se on vaatinut visioita ja mahdollisuuksien näkemistä. Tiistai 4.5.2010
Numero 31
92. Viime vuonna lukion kunniaylioppilas oli ulkoasiainneuvos Pasi Patokallio.
Pikku Mini liikkui näiden miesten ohjauksessa. Monelle lapselle kouluateria on päivän ainoa lämmin ateria, joillekin heistä se on päivän ainoa ateria samassa pöydässä yhdessä toisten kanssa.
Ilonaihe
Nelivuotias Elias Mujunen kulki iloisena Paavo Pesusieni -ilmapallo kädessänsä perjantaina vapputorilla pikkusiskonsa Helmin ja mumminsa Synnöven kanssa. Rally Hall of Fame avattiin yhtä aikaa Mobilian Autokylän kanssa. Repo on syntynyt 1959 Mikkelissä. Sen kokonaiskustannukset ovat olleet yli seitsemän miljoonaa euroa. Nämä kuljettajat ovat nimityksensä ansainneet. Paitsi ilmapallo, myös jalkapallo tuo Eliakselle iloa. Tulevina vuosina galleriaan nimitetään ehkä vain yksi kuljettaja kerrallaan, totesi Mobilian Peltitähdet Movie Cars-näyttelyn avannut Autourheilun Kansallisen Keskusliiton hallituksen jäsen Kari O. En ole eläkkeellä! Lähden työmatkalle Singaporeen tekemään temppuja uudella Minillä, sen jälkeen Itävaltaan ja myöhemmin ajamaan metsäpikataivalta Englantiin.
Urpilainen avaa kesän
SDP:n puheenjohtaja, kansanedustaja Jutta Urpilainen on lupautunut tänä vuonna lukemaan kesän julistuksen Pirtin parvekkeelta. Pallokuvioista halutuimpia olivat mm. Molemmat olivat galleriaan nimityksestään ylpeitä. Pitää muistaa, että jokainen kaarre sisältää yllätyksen. Kaasumestarina toimi yhdistyksen varapuheenjohtaja Tanja Pitkäniitty (kuvassa).
Mäkinen ja Aaltonen Hall of Fame -galleriaan
Legendaariset 60-luvun rallitähdet Timo Mäkinen ja Rauno Aaltonen nimettiin ensimmäisinä Mobiliassa avattuun kansainväliseen Rally Hall of Fame galleriaan. Perinteitä noudattaen kevään tuore ylioppilas ja kunniaylioppilas esittävät omat tervehdyksensä juhlayleisölle. Galleriassa järjestetään joka vuosi nimettävän kuljettajan uraa luotaava näyttely, museonjohtaja Kimmo Levä kertoi. Timo Mäkinen ja Rauno Aaltonen olivat tyytyväisiä gallerianimityksiinsä.
Rauno Aaltonen opettaa ajamaan. Lisäksi on muistettava pitää aina riittävät etäisyydet, että ehtii reagoida tilanteisiin, entinen Euroopan mestari jakoi neuvoja.
"
Helena Lintisen mielipidekirjoitus sivulla 4.
164
kilometriä.
6
430037 672583
Parhaimmillaan ruokailu on tilanne, jossa oppilaat ja opettaja ovat voineet vaihtaa ajatuksia ja tutustua toisiinsa muunkin kuin opiskelun merkeissä. Ajaessa on myös istuttava oikein. Ylioppilaaksi hän valmistui Kangasalan lukiosta 1979, ja papiksi hänet vihittiin Tampereella 1985. Kesä avataan lauantaina 5.6. Nuorten ja erityisesti miesten liikenneonnettomuudet johtuvat Aaltosen mielestä tietämättömyydestä ja vähästä harjoittelusta.
Kokeileminen on oikein, mutta toistoja pitäisi olla paljon. merirosvolaiva, prinsessan linna, Väiski Vemmelsääri, Hello Kitty, lehmä ja possu. Jalkapallo on kivaa, koska siinä voi potkia ja lujaa, hän mainitsi.
Metsäteitä peruskorjattiin viime vuonna Pirkanmaalla kestävän metsätalouden rahoituslain turvin. Timo Mäkinen, 72, kertoi autoilevansa nykyisin vähemmän, mutta kilpa- ja ikäkumppani Rauno Aaltosella riittää yhä kierroksia ja vauhtia. Musiikillisesta ohjelmasta vastaavat paikkakunnan vahvat kuorot; Kangasalan Mieslaulajat ja Pikantit. Sahalahden entisen kunnantalon edessä oli heti jonoa, kun myyntipiste avattiin klo 15. Kunnanjohtaja Jukka Mäkelä totesi Mobilian kehittyneen merkittäväksi matkailutuotteeksi ja kulttuurin sekä vapaa-ajan keskukseksi. Heidän joukossaan olivat myös rallitähdet Rauno Aaltonen ja Timo Mäkinen. Yleisö pääsee kajauttamaan kuorojen mukana tutun Kesäpäivä Kangasalla-laulun tapahtuman lopuksi. Niiden käyttö ei ole kielletty. Tilaisuuden ohjelmallinen osuus alkaa klo 11.55. Mobilia on Mäkelän mukaan rakentunut jopa etuajassa risukosta viihtyisäksi ja toiminnalliseksi alueeksi. Museorakennuksiin on saatu uutta tilaa reilut 8 000 neliömetriä. Myös yksi kirjan kuvittajista on Kangasalta. Kädet suorina ohjaaminen on väärin. Tohtoriksi Repo väitteli 1997. Rally Hall of Fame on osa Mobilian vuosien 20022010 toteuttamasta investointiohjelmasta. Ensimmäisessä nimityksessä galleriaan pääsivät myös Saabilla ajanut Ruotsin Erik Carsson ja Minillä ralleja voittanut Iso-Britannian Paddy Hopkirk. Rally Hall of Fame monipuolistuu vuosittain sitä mukaa, kun uusia jäseniä nimitetään. Tapahtuman järjestelyistä vastaa Kangasalan Matkailurengas ry.
Piispa Repo kunniaylioppilaaksi
Tampereen hiippakunnan piispa Matti Repo on valittu Kangasalan lukion 11. Hän aloittaa pian pelaamisen Ilveksen riveissä. Sohlberg. Heikki A Ollilan ideoima kesänavaus järjestetään nyt jo 12. Repo on toiminut pappina Messukylän seurakunnassa, tutkijana Helsingin yliopiston teologisessa tiedekunnassa, Riemuvuosi 2000 -projektin projektisihteerinä ja Kirkkohallituksen ulkoasiain osaston teologisten asiain sihteerinä piispaksi vihkimiseensä asti 2008. Voi sanoa, että tämä on hyvä cocktail. Hänestä ralli ei ole vaarallista, jos käyttää aivoja. Riskejä pitää myös ottaa, mutta olosuhteet on aina huomioitava. kunniaylioppilaaksi. Valmiiksi se ei tule koskaan
0400 846 968, (03) 377 3889
Kaarina Maununtyttären tie 757, Kangasala
00
3 ps (2,48/kg)
-34%
Ilman K-Plussa-korttia yksittäin 1,52 tlk (1,52/l)
3
1 l, (ei appelsiini), 1 erä/talous
00
3 tlk (1,00/l)
SAHAAN, SIDON, NAULAAN, HUOVUTAN, KUDON, VEISTÄN, JUOTAN, VIRKKAAN, VÄRJÄÄN, PALMIKOIN, VIIRAAN, PINGOTAN, MUOTOILEN
NÄPSÄ-KÄSITYÖKOULUNHAKUAIKA 6.6. En vielä. Vihitty: Heikki Mikael Kaplas ja Niina Marjaana Hulkkonen. kello 4.35. Jäimme sinua kyynelin kaipaamaan. Olet kimallus tähden, olet pilven lento. 7-21 la 7-18 su 12-18
1
FLORA MARGARIINIT
600 g
HK CAMPING GRILLIMAKKARAT
Ilkosta Ihariin
p. Pikkuisen. "Tirpin" ensimitat ovat 2 800 grammaa ja 48 senttiä.
Helvi Eeva Maria SAARINEN
o.s. Meidän kaikkien ihmisten sisimmässä on tarve tulla rakastetuksi ja hyväksytyksi syntisyydestämme, heikkouksistamme ja puutteistamme huolimatta. Siten Jeesus sovitti meidät Taivaallisen Isän kanssa. Toisaalta on kuitenkin myös läsnä pelko, että jos joku todella tietäisi millaisia pohjimmiltaan olemme, rakkaus sammuisi saman tien. Ehkä ei. 9) Onko puissa lehti äitienpäivänä. Lisäksi kurssit pienemmillä tuntimäärillä joka toinen tiistai 6-8 v. 4) Vaivaako siitepölyallergia. Kuulutettu: Harri Petteri Moiso ja Leni Anna-Mari Oikarinen. (03) 376 3065, 040 512 8590
600-700 g
Kangasalan Hautaustoimisto Ky
Puh. ASTI
-25%
Ilman K-Plussa-korttia 2,00 rs(3,33/kg)
ark. Laurila 25.6.1931 Pälkäne 17.4.2010 Kangasala Kiittäen ja kaivaten Tapani, Elina, lapset ja lastenlapset Teuvo, Päivi ja lapset Anneli, Pekka ja lapset Sirpa, Jarmo ja lapset Maria ja Pertti sukulaiset ja ystävät Nyt olet vapaa ja mukana tuulen saat kulkea rajoilla ajattomuuden. Kaikki on annettu anteeksi. Isoveli Niilo on 1,5vuotias. Kangasalla 26.4.2010 Kulttuurijohtaja
OULULAINEN REISSUMIES
-29%
Ilman K-Plussa-korttia yksittäin 0,94 ps (4,00/kg)
2
235 g
VALIO ERIKOISTÄYSMEHUT
26,-, lapset 10,Pöytävaraukset puh. Pääkirjasto ja lähikirjastot palvelevat normaalisti. kello 12.36. Teemme Sahalahden Kirjanystävissä kesäreissun, joka on kulttuuriretki Suomessa. Lämmin kiitos osanotosta.
Kangasalan seurakunta Kastettu: Tiia Tuulia Mäntylä, Topi Valtteri Oksanen, Aada Emilia Puntala, Rami Valtteri Rasinkangas, Väinö Verneri Savolainen, Daniel Veikka Erik Tuomola. Sinivuokko. Kuollut: Elsa Josefiina Heikkilä 101-v., Eine Allida Vähäkangas 94v., Veikko Tapani Heiskanen 77-v., Kalevi Antero Helenius 66-v.
Kaikki on annettu anteeksi
Valoa elämään
Kuulin kertomuksen espanjalaisesta isästä, joka päättää sopia välinsä Madridiin karanneen poikansa kansa. Eivät. Siunaus toimitettu läheisten läsnä ollessa. Siinä pystyy ajamaan muutenkin. 8) Pitäisikö pyörätie Sahalahden ja Pelisalmen välillä asvaltoida. (03) 377 0142. Arkisin klo 9-17, la 9-15.
Kangasalantie 1133, 36200 Kangasala
Päivystys 0400 417 281
Sydämellistä palvelua!
PLUSSA-KORTILLA TOUKOKUUSSA VIOLA TUOREJUUSTOT
200 g, ei laktoositon
-18%
Ilman K-Plussa-korttia yksittäin 2,44 rs (12,20/kg)
4
00
2 rs (10,00/kg)
-12-23%
Ilman K-Plussa-korttia 5,69-6,55 rs (8,13-9,48/kg)
4
KOKKIKARTANO KIUSAUKSET
Kotisairaanhoito, kotipalvelu, lastenhoito, siivoukset, pihatyöt
a stathan kotit lousvähe Mui nny
Hoito- ja hoivapalvelu
Taru Koskivuori
sairaanhoitaja
P. 11) Pidätkö pyöräilystä. lipulla elämykseen!
Arja Koriseva & Jouni Somero Kauneimmat rakkauslaulut
lauantaina 22.5. 12) Missä olet ensi juhannuksena. 2
Tiistai 4.5.2010
Väestötietoja
Rakkaamme
Esteri Johanna POHJA
o.s. ja 10-12 v., tiistaisin aikuiset, torstaisin 12-18 v. Isosisko Jessica on 8-vuotias. ja joka toinen torstai päiväkurssi aikuisille. Et ole poissa, vaan luoksemme saavut mukana jokaisen nousevan aamun. TALVEN NÄPSÄ-SATOA GEPETTON IKKUNASSA PARHAILLAAN JA KÄSITYÖKESKUKSESSA 10.-31.5. Nyt Isä voi ottaa vastaan heikon ja sangen puutteellisen ihmisen, mutta Hänelle todella rakkaan ja arvokkaan. Jaana Kiuru-Heikkilä ja Juha Heikkilä saivat pojan 17.4. Pippuripihvi. Vastasyntyneen mitat olivat 3 710 grammaa ja 53 senttiä. kaikki oli anteeksi annettu! PÄIVI NIEMINEN Kangasalan helluntaiseurakunta
Rakas äiti, mummu, isomummu
Syntyneitä
Anette ja Harri Linnamaan poika syntyi 10.4. Sait kauneimman, ihanan uuden maan. Hän teki sen mahdolliseksi uhraamalla Poikansa, Jeesuksen, meidän edestämme. Hakulomakkeita ja lisätietoja Taito Pirkanmaa ry, Kangasalan Käsityökeskus, Ellintie 3, p. (03) 377 1691, 040 561 2782 www.hoitojahoivapalvelu.fi taruelisa@elisanet.fi
kse n.
..
99
rs (7,138,32/kg)
Vakkaskievarissa
ÄITIENPÄIVÄLOUNAS su 9.5.
Kattaukset klo 12, 14 ja 16
KANGASALAN KIRJASTOAUTO EI KULJE 12.5.2010
Kangasalan kirjastoauto Kotikujan Konsta ei kulje keskiviikkona 12.5.2010 kirjastoautokuljettajien täydennyskoulutuksen vuoksi. Stellan syntymäpaino on 4 060 grammaa ja pituus 52 senttiä. Nuori herra painoi syntyessään 4 970 grammaa ja oli 55 senttiä pitkä. Ystävällisenä kutsuna ilmoitamme, että Rakkaamme siunataan Pälkäneen kappelissa lauantaina 8.5.2010 klo 12.00, jonka jälkeen muistotilaisuus Pälkäneen seurakuntakodilla.
Tusina kysymyksiä
1) Mikä parasta toukokuussa. 3) Milloin aiot kastaa talviturkin. Pauli Vihtiälän ja Susa Kaipaisen tytär syntyi 25.4. Katuva isä laittaa lehteen ilmoituksen: "Paco, tule minua tapaamaan hotelli Montanaan tiistaina kello 12. Luukkaan evankeliumissa Jeesus kertoo pojasta, joka tuhlaa isältä saamansa perinnön eläen huonoa elämää, kärsii lopulta nälkää ja joutuu paimentamaan sikoja. 7) Oletko jo nähnyt pääskyjä. Hän kärsi rangaistuksen kaikesta synnistä ja pahuudestamme kuollessaan ristillä. 377 6900
Kangasalla käsityön taiteen perusopetusta maanantaisin 8-10 v. 2) Sini- vai valkovuokko. 5) Minne aiot matkustaa seuraavaksi. Olen positiivinen ja vastaan että kyllä. Jumala tietää totuuden ihmisestä ja silti Hän rakastaa. Perheen muut lapset ovat Eemeli, 11, Konsta, 9, ja Aatu,7. Hakala 28.12.1934 Ikaalinen 6.4.2010 Kangasala Kaivaten Jarmo lapset perheineen sisaret perheineen sukulaiset ja ystävät Sinä odotit kevättä, kesää uutta, sen valoa, lämpöä, suloisuutta. Jaana Majakangas ja Kosti Nevala ovat 14.4. klo 19
KAUPPIAS HOITAA HOMMAN
www.k-market.com
HOTELLI URKU, KANGASALA, LIPUT 25 , WWW.KONSERTTI.SUNTUUBI.COM. kello 5.25 syntyneen tytön vanhemmat. Kaiken menettäneenä poika päättää lopulta palata kotiin, missä isä onkin jo kiivaasti odottanut häntä. Olet kasteisen aamun pisara hento. Isä." Paco on yleinen nimi Espanjassa: kun isä menee sovitulle paikalle, siellä on noin 800 Paco-nimistä nuorta miestä odottamassa isäänsä. Menee kesäkuun puolelle. 10) Ovatko kevään lakot haitanneet arkielämääsi. (03) 377 0693, www.taitopirkanmaa.fi
49
rs
(2,48/kg)
-33%
Ilman K-Plussa-korttia yksittäin 1,88 pkt (4,70/kg)
2
400 g
50
2 pkt (3,13/kg)
taito pirkanmaa
näpsä käsityökoulu
Ilahduta Äitiä 9.5. Ja jokaisen tummuvan illan myötä, toivotat meille hyvää yötä. kello 14.13. Luonnon herääminen. Mökkeilemässä Tampereella.
www.kangasalansanomat.fi
LUOTETTAVAA LUOTETTAVAA LAATUA! LAATUA!
Kysymyksiin vastasi Sanna Niemi.
Reijo KIITTÄÄ!
PITOPALVELUA Hoivalan pitopalvelu
Sahalahti P. Kyllä. Raamatussa sanotaan: "Kun hän (poika) vielä oli kaukana, näki hänen isänsä hänet ja armahti hänet, juoksi häntä vastaan ja lankesi hänen kaulaansa ja suuteli häntä hellästi." Tämän jälkeen onnellinen isä järjesti pojalleen juhlat, sillä tämä oli vihdoinkin löytynyt ja palannut kotiin. 6) Kuhafilee vai pippuripihvi
Tiistai 4.5.2010
3
HANAAAA!!
Tilojen päättärit Vallitussa
PIRKANMAAN SAIRAANHOITOPIIRI
LABORATORIOKESKUS
Hyvä asiakkaamme.
Olemme lisänneet Pälkäneen ja Luopioisten laboratorioiden aukioloaikoja UUDET PALVELUAJAT OVAT 3.5.2010 ALKAEN PÄLKÄNE: ma klo 8-13 ke klo 8-13 pe klo 8-13 LUOPIOINEN: ke klo 8-13 to klo 8-13
Kunnan Vapaa-aikapalveluiden kesäleireillä on vielä tilaa!
Katso lisätiedot www.kangasala.fi/vapaa-aikapalvelut
K-13
ke 19.5. asti,jos tavaraa riittää.
Muut tarjoukset www.elainpuati.fi/tarjoukset
www.elainpuati.fi
Kangasalantie 1123, p. TO
7.5. Kangasalan vapaa-aikapalvelut
KESTÄVÄT JA KELLUVAT ORKA-koiranlelut OSTA 3 MAKSA 2! Edullisin ilmaiseksi, tarj. Suljemme myymälän, kun tuotteet loppuvat.
Loppuunmyynti ei koske K-Plussa-tarjouksia, kahvia, lehtiä, pullopantteja, äidinmaidonkorvikkeita, alkoholi-, tupakka-, nikotiinikorvaushoito- eikä Postin ja Veikkauksen tuotteita.
www.k-supermarket.fi
6.5. Labkotie 2,36240 Kangasala P. 03-377 6731 Palvelemme ark. 020 7879 850, www.bobjapiaffe.f
Paikalla Tarja Malmström kertomassa hevoskasvatuksen sekä tamma Asherah Ishtarin kuulumisia!
LLESI JA TULE NOUTAMAAN KOIRA IAISIA! MAIST KISSALLESI ILMAISIA
Lue uusin n Kangasala Sanomat verkossa!
klik, klik
Hae samalla äidille lahjakortti!
Mene osoitteeseen kangasalansanomat.fi ja osta irtonumero!
Tarjoukset voimassa vain 5-7.5. LA
KANGASALA
Kuohunharjuntie 4, 36200 Kangasala, p. 8-15.30 (heinäkuu 8-15) Asiakaspalvelu p. 010 808 515 ark. 7-21 ja la 7-18.. klo 17-21
(Vallituntie 140)
- KESÄISIN MENOPELI - PARHAAT BASSOT - SPLÄTTISTÄ - PELEJÄ- PÄIHTEETÖN - ILMAINEN - MAKKARAA Lisätietoja nuorisotiloilta. (03) 377 1616, ma-to 12-18, pe 10-18, la 10-14
Ajanvaraus www.laboratorio.fi tai puh. (03) 3117 4445 ma-pe klo 10-15 (ei ajanvarausta).
www.kangasalansanomat.fi
HEVOSET
KOIRAT
KISSAT
KEVÄTHULINAT keskiviikosta perjantaihin KULMIEN VÄRJÄYS
PIKAKÄSIHOITO
Kestopigmentointi esittely
Keväthulina asiakkaille tarjouskuponki jalkahoitoon!
Tervetuloa Bob&Piaffen suuren kevätriehaan la 8.5.
RATSASTUSKAIKKI KOIRIEN LELUT OTA KOLME HOUSUJA KOIRIEN RUUAT MAKSA KAKSI!
-50% -20%
Avoinna ma-pe 11-20, la 10-16. järj. EI AJANVARAUKSIA
Ohjelmassa mm.
makkaranpaistoa, ratsastusta sponsoroimallamme kilpaponilla, hyviä tarjouksia sekä paljon muuta!
KAUNEUSKESKUS MEICOS Hämeen Kosmetologikoulu Hämeenkatu 24, Tampere 03-3138 2233 www.meicos.fi
LOPPUUNMYYNTI! Vain 3 päivää!
K-supermarket Kangasalan siirtyessä uusiin tiloihin myymme kaikki tuotteet:
Avaamme uu den, tavallista pa remman ruokakaupa n lähiaikoina osoitteessa Finnentie 1.
Nähdään pia
n!
Toivottaa ko ko K-supermark et Kangasalan väki.
20% -40% -60% Voimassa niin kauan kuin tuotteita riittää. voimassa 15.5. PE
8.5
Keskitetty palkkahallinto tuo etuja, joilla on perusteltu aivan oikein kuntien yhteistyön järkevyyttä. Jokaisen ei tarvitse hankkia omaansa. Asiantuntemus paranee, kun palkkoihin liittyviä kysymyksiä on pohtimassa suurempi joukko. Vain tuon tapaisuuden ilmenemismuodot vaihtelevat iän myötä. Tähän asti hiljainen ja arkakin lapsi on voinut luottaa siihen, että ruokalaan mentäessä opettaja on valvonut jonottamista niin, että jonossa ei tönitä, etuilla, kiusata, riehuta tai käyttäydytä muutoin sopimattomasti. Asian todenperäisyyden voi itse kukin todentaa tiskillä missä päin Suomea rahansa. Yksi bussimatka ruuhkavuorossa osoittaa, että kuskin hyväntuulisen tervehdyksen vaikenevat hengiltä useimmiten keski-ikäiset eivätkä nuoret matkalaiset. Valtio tarjoaa ja on tarjonnut yksityisteiden perusparannuksiin avustuksia vuosien 2009 ja 2011 välillä vuosittain 23 miljoonaa euroa: 10 miljoonaa euroa puuhuollon turvaamiseksi ja 13 miljoonaa euroa teille, joiden vaikutuspiirissä on ainakin kolme pysyvästi asuttua taloa tai jotka ovat merkittäviä läpiajoteitä ja tien pituus vähintään yksi kilometri. Mielenkiintoista oli, että ryhmätöiden purku paljasti kysymyksistä ehkä enemmän saman- kuin erisuuntaisia käsityksiä. Ruokapöydässä opettaja on valvonut, että kaikki syövät ottamansa ruoan ja jaksavat sitten opiskella usein raskaat iltapäivän tunnit. Sekin on bussissa nähty, että ystävällisesti tarjottu istumapaikka torjutaan vihaisesti mulkaisemalla ja tiuskaisemalla tekarien välistä, että "kyllä minä seistä jaksan". Perusparannus hankkeita ovat muun muassa huonokuntoiset sillat ja rummut, routavauriot, tien kuivatuksen ja kantavuuden parantaminen. Perjantai alkoi laskentapäällikkö Ilkka Mannisen selvityksellä meneillään olevan palkkahallintoprojektin nykytilanteesta. Niitä syntyy vasta vuosien myötä, kun työntekijät eläköityvät tai siirtyvät muihin tehtäviin. Vesilahden päätöstä pitää palkkahallinto itsellään ei oikein voi perustella kuin pitkähköllä työmatkalla, joka työntekijöillä olisi kuljettavanaan. Hakemuksia voi jättää milloin tahansa oman alueen Ely-keskukseen, mutta seuraavana vuonna toteutettavaksi aiottujen hankkeiden hakemukset on jätettävä kuluvan vuoden elokuun loppuun mennessä. Rehellistä on kertoa, että toiminnasta ei tule säästöjä, jos kallein kustannus eli henkilöstö säilyy ennallaan. Kahvitauoilla, lounailla ja illallisella oli mahdollista tutustua muihin valtuustotovereihin, eikä sitä mahdollisuutta pidä aliarvioida. Kaikenlainen kiusanteko, järjestyshäiriöt, sotkeminen ja ruoan tuhlaus tulevat väistämättä lisääntymään. Sitä pitää auton eteen saada metrikaupalla. Huonotapaisuus on yhteinen hyve, oli ratin takana kuinka paljon tai vähän vuosia tahansa. Kylpylähotelli Rantasipi Edenissä Nokialla järjestetetyn valtuustoseminaarin antiin, toisin kuin Heikki Karhu (KS 28.4.). Bergin edustaja, joka esitteli kunnan rahastotilanteen ja tarkasteli laajemminkin maailman taloutta, Lasse Silván käsitteli valtuuston itsearvioinnnin päämääriä ja kunnan lakimies Hanna Vuojela kävi läpi luottamushenkilön esteellisyyteen liittyvää oikeuskäytäntöä. Seminaarin sisältö on ratkaiseva, niin se on ollut, on ja tulee olemaan. Neljässä eri ryhmässä pohdimme, mitä omaisuutta on omistettava ja miksi, mitä voitaisiin hallita sopimuksin ja mitä myydä pois. Tili voidaan myös laskea samalla ohjelmalla sadalle tai viidelle tuhannelle työntekijälle samoin kustannuksin. Yksi on kuitenkin pyhä. Opettaja on myös ohjannut pöytäkeskusteluja, että puheet pysyvät tilanteeseen sopivina. Kahdenvälinen viestintä kukkii muutenkin. Päättäjät laskivat kunnan hyötyneen päätöksestä taloudellisesti. 4
Tiistai 4.5.2010
Tapansa kullakin Säästöjä ei tule, jos henkilöstö säilyy ennallaan
Kangasalan, Nokian, Ylöjärven, Pirkkalan, Lempäälän ja Oriveden yhteisen palkkahallinnon toteuttaminen on esimerkki kehityksestä, jolla kunnat voivat hallita kustannuksia ja jopa vähentää niitä. Vain umpimielinen ilme ja oho-tuhahdus kertovat, että oven avaus on rekisteröity ja toisen varpaiden tallaaminen tiedostettu. Yleensä tavallisten hankkeiden osuus on 60 ja erityisten tärkeiden hankkeiden 75 prosenttia, tärkeyden määrittelee Ely-keskus. Näinkö köyhäksi on kunta käynyt, että tähän ei enää ole varaa. Ei kuitenkaan moottoritiellä. Monelle lapselle kouluateria on päivän ainoa lämmin ateria, joillekin heistä se on päivän ainoa ateria samassa pöydässä yhdessä toisten kanssa. Kaksipäiväinen valtuustoseminaari antoi meille mahdollisuuden tutustua toisimme "poikkipuolueellisesti", eikä se ole vähäpätöistä, päinvastoin: yhteisestä asioiden hoidosta on kysymys. Päivä päättyi yleiskeskusteluun. Lähtisivätkö päättäjät 3,42 euron verollinen laitosruokailu palkkanaan päivittäin valvomaan jonotusta, selvittämään nahisteluja, opettamaan hyviä tapoja sekä suojelemaan ja puolustamaan niitä, jotka eivät osaa tai uskalla pitää puoliaan niiden edessä, joilla sosiaalisia pidäkkeitä ei ole. En kuitenkaan nimittäisi niitä kylpylä-, hotelli-, urheilu- tai kongressilomiksi. Suunnitelmien mukaan valvojia syksystä alkaen on vain muutama kussakin ruokavuorossa. Niinpä vilkku on yhä hukassa, ryhmittyminen mahdotonta ja kanssakulkijan huomioon ottaminen täysi kauhistus. Kulttuurissa on saavutettu hienoja teoksia tekemällä työtä poikkitaiteellisesti ja tieteessä tutkimalla poikkitieteellisesti. Seminaareja ja kokouksia järjestetään hyvin monissa eri paikoissa, esimerkiksi kylpylöissä, hotelleissa, urheilukeskuksissa ja kongressitaloissa. Kiitosta ei anneta eikä anteeksi pyydellä. Ja onnistuukin, jos lööppien lukuisuutta pidetään mittarina. Suomalaislasten hyvä menestys kansainvälisissä vertailuissa selittyy varmasti osittain myös hyvin järjestetyllä kouluruokailulla. Mitä kevyemmäksi koira käy, sitä riehakkaammaksi isäntä yltyy. Kun kättä koristavat vain mäyräkoiran kartonkiset kuoret, kunto on jo vahvasti juhlan puolella. Elykeskuksen myöntämien avustuksien osuus voi olla 60 tai 75 prosenttia kustannuksista. Verollinen, 3,42 euron arvoinen kouluateria on ollut lähinnä symbolinen korvaus opettajan noin 1530 minuutin työpanoksesta koulun ruokalassa. Helena Lintinen
Yksityisteiden perusparannuksiin kannattaa nyt hakea rahaa
Yksityisteiden kunnossapidosta ja perusparannuksista huolehtivat tieosakkaat: avustusta kunnossapitoon myöntävät kunnat ja Ely-keskukselta on mahdollista hakea harkinnanvaraista avustusta teiden perusparannuksiin. Keski-ikäisten ja vanhempien kuljettajien klassikkoja ovat nopeus- ja järkirajoituksista piittaamaton köröttely ja naapurin ohitusyritysten häiritseminen. Tampereen kehyskuntien palkkahallintoyhteistyö näyttää toivottavasti esimerkkiä myös muiden hallintotehtävien keskitetylle hoitamiselle. Jo nyt luokissa on paljon haastavia erityisoppilaita, jotka tarvitsevat aikuisen tukea ja ohjausta. Jokapäiväiset arkiateriat ovat koulussa tärkeitä. 377 6915, fax 377 0668
Näin minä sen koin: seminaari avarsi näkemyksiä
Olin tyytyväinen 22.23.4. Torstaina aamupäivällä talousjohtaja Seppo Saarinen esitteli vuoden 2009 tilinpäätöksen, kaavoitusarkkitehti Markku Lahtinen kunnan maankäytön toteuttamisohjelman ja sosiaali- ja terveysjohtaja Raija Harju yhdessä kehitys- ja elinkeinojohtaja Lasse Silvánin kanssa palveluverkkouudistuksen. Pekka Lahti valtuutettu, sd teknisen lautakunnan puheenjohtaja. Viimeisen luennoitsijan, professori Marja-Liisa Mankan aihe oli työssä jaksaminen ja henkilöstön motivointi. On tärkeää syödä kunnolla, rentoutua ja virkistyä. Karhu ei tosin ollut paikalla ja hänen saamansa tiedot seminaarin sisällöstä olivat siinä määrin vaillinaisia tai vähintäänkin oudosti painotettuja, että haluan täydentää niitä. Vaikka mäyräkoiran ulkoiluttamiseen liittyykin kiinteästi veetyylin kommunikointi ja krooninen syljeskely, koirattoman on syytä pitää kuononsa kiinni, sillä haukuista seuraa vain mäyräkoirakansan suulliset saatteet. Iltapäivällä ohjelmassa oli Alfred J. Tiellä vallitsee sentään demokratia. Kiitän kunnan johdon rohkeutta järjestää nimenomaan kaksipäiväinen seminaari, silläkin uhalla, että joku sitä paheksuu. Opettaja on katsonut, että kaikki ottavat ruokaa, kaikkea ainakin vähän, mutta mitään ei myöskään sallittua enempää, että kaikille riittää. Jos kuntalaisten tai kunnan työntekijöiden palvelut eivät yhteistyöstä heikkene, niin kimpparatkaisuja kannattaa hakea rohkeasti. Vain silloin ilme on tuimempi, jos sitä paikkaa ei tarjota ollenkaan. Tuorein merkki talven lopullisesta taittumisesta ovat katukuvaan ilmestyneet mäyräkoirantaluttajat, jotka kesän kunniaksi tepastelevat kulmilla yömyöhälle asti. Siellä ajetaan kansallisia arvoja kunnioittaen keula naapurin puskurissa.
PEKKA KAARNA
Kangasalan Sanomat, Pl 40, 36201 Kangasala, toimitus@kangasalansanomat.fi, p. Näin ovat opettajat Kangasalla tähän asti tehneet. Siihen oikeutettuja ovat mielestään joskus jokaiset, mutta seniorien survivaalioppaissa etuilu lienee etenemismuotona suositumpi kuin nuorten käytöskoodeissa. Yhteistä kaikille ovat säännöt, mutta ne ovat jokaisella omansa. Anja Aarnio kunnanvaltuutettu, sd
Opettajia tarvitaan ruokailussa
Hyvät koululaisten vanhemmat: kunnanhallitus päätti kokouksessaan 26.4. Mutta ei ole vanhemmillakaan kanttia kehuskella käytöksellään. Tiekunnilla on nyt hyvä tilaisuus saattaa yksityistiet kuntoon valtion suosiollisella avustuksella, koska vuoden 2011 jälkeisistä perusparannusavustuksista ei ole tietoa. vähentää kouluruokailua valvovien opettajien määrää merkittävästi, murto-osaan entisestä. Väsyneet, nälkäiset oppilaat häiritsevät iltapäivän jo nyt raskaita tunteja ja haittaavat niiden opiskelua, jotka opiskella haluaisivat. Kenen on vastuu toisten turvallisuudesta. Palkkojen maksaminen on niin tekninen toiminta, että se voidaan hoitaa vaikka Utsjoella ilman, että palkansaaja tai -maksaja sitä huomaa. Parhaimmillaan ruokailu on tilanne, jossa oppilaat ja opettaja ovat voineet vaihtaa ajatuksia ja tutustua toisiinsa muunkin kuin opiskelun merkeissä. Varsinkin alakouluikäinen tarvitsee opettajan turvallista läsnäoloa päivän kaikissa tilanteissa. MATTI KAUHANEN Vappu meni, kesä tulee. Katse harittaa, ja ilo valuu laattana suusta. Arvostin sitä, että järjestäjät olivat perusteellisesti pohtineet seminaarin sisältöä ja onnistuneet laatimaan täysipainoisen ohjelman. Entä mitä päätös merkitsee lapselle. Etuilu on laji sinänsä. Lisätietoa tarjoaa tiehallinnon (nykyisin Elykeskuksen) laatima Yksityisteiden valtionavustukset-käsikirja. Tästä taluttaja tietää, että on aika etsiä uusi lemmikki. Lapsi on saanut ohjausta hyvissä pöytätavoissa, mikä on ollut tärkeää varsinkin niille lapsille, jotka eivät tällaista tukea kotoaan saa. Huipulla olo on autereinen. Palkkahallinnon keskittämisestä saatavat säästöt eivät alkuvaiheessa ole merkittäviä. Päivä päättyi yhteiseen keskusteluun. Vuorineuvos, taloustieteiden tohtori Kari Neilimo käsitteli kuntien omistajastrategiaa yleisesti ja johdatteli meidät oman kuntamme omistajastrategiaa koskeviin ryhmätöihin. Nuorempi kuski tykkää taas tuplata tien päällä kaiken riskeistä ja vauhdista alkaen. Niitä kyllä riittää, sillä kunta-alallakin on useita työehtosopimuksia, joiden kimuranttisia ehtoja pitää tulkita. Nyt samat oppilaat ruokailevat yhdessä oppilastoveriensa kanssa ilman riittävää määrää tilannetta valvovia aikuisia. Ilman ohjausta moni oppilas kuittaa ateriansa leipäpalalla ja ehkä vain sotkee lautasensa ruoalla valvojan hämäämiseksi. Tyhjä tila. Syksyllä tilanne on toinen
Jo pelkästään Kangasalan Yrittäjiin kuuluu noin 700 jäsentä. Vaikka tässä ei itselle suoranaisesti uusia työkohteita tulisikaan, kuulee tässä uusia mahdollisuuksia. Siitä, kun ei enää tarvitse pukea niin paljon päälleen, tuumailevat Mika ja Aki Eerola. Olin vaimoni kanssa haravoimassa pihalla, kun huomasimme, että vastapäisen yleisen rannan laiturille ilmestyi. Viime vuonna kiertoajelu suuntautui Pikonlinnan suuntaan. Nämä juoksivat pakoon Halimajärventietä pitkin ja huusivat, että aseet ovat vain kuulapyssyjä. PSjOTin Jukka-Pekka Tiusanen harmittelee kuitenkin, että hintakilpailun takia omalla teollisuudenalalla ei enää voi ostaa osia Pirkanmaalta entisaikojen tapaan. Järvellä käy uiskentelemassa myös joutsenpari, mutta se ei onneksi ollut paikalla ammuntahetkellä. Hänen mukaansa tien päällä tulee luotua uusia kontakteja helpommin kuin muulloin tulisi luotua. Tiistai 4.5.2010
5
Mistä tietää, että on kevät?
Vähän kaikesta, tiivistää Heidi Pyyhtiä.
Yrittäjillä riitti ihmeteltävää muun muassa PSjOTissa, jossa Jukka-Pekka Tiusanen kertoi yrityksen toiminnasta.
Yrittäjät kylässä toisillaan
Jaa-a. Hälytyskeskuksesta sanottiin, etteivät kuula-aseet tee pahaa jälkeä kaukaa ammuttaessa. Samana iltana näin vain toisen lokeista, mutta en yhtäkään sorsaa tai telkkää. Täältä löytyy kuitenkin vaikka mitä, yrittäjäjärjestön hallituksessa toimiva Irmeli Jokilampi muistuttaa. Tapahtuma oli myös vierailukohteille loistava tilaisuus kertoa osaamisestaan ja tarjonnastaan. Toimi näin: aloita viestisi kirjaimella M, tekstaa sen jälkeen mielipiteesi ja lähetä se numeroon 050 532 2673. Tällaisia saisi olla useamminkin, sisustussuunnittelua tekevän Kanto Kivan Merja Selin kertoo. Esimerkiksi Pirkanmaan Sähkö- ja Ohjaustekniikka Oy:ssä on etsitty uusia kohteita korjaus- ja huoltopuolelta. Myös työhyvinvointipalveluja tarjoavan Ruutanan Rengin Jari Peltoniemi oli tyytyväinen Road Shown antiin. Myös moni muu yrittäjä piti yrittäjien yhteistä tilaisuutta hyvänä paikkana mainostaa omaa tekemistään, vaikka muuten markkinointi tuntuisikin vaikealta. Linnut olivat kuitenkin aivan laiturin vieressä. Metsäautotien varressa olen nähnyt kaikkea televisioista pesukoneisiin. Tekstiviestisi maksaa operaattorisi kanssa sopimasi hinnan. Välillä bussi käväisi Kallion yritysalueella, sitten metallirakenteiden ja kojeiden sekä sähkölaitteiden kokonaistoimituksia harjoittavassa PSjOTissa sekä turvallisuuspalveluja tarjoavassa Finsafe Turvapalveluissa. Tämä antoi paljon tietoa uudelle yrittäjälle. Sitten alkoi kuulua kuin konepistoolin papatusta. Onkin tärkeää, että paikalliset yritykset nostavat päätään ja tekevät ihmiset tietoisiksi itsestään. Samalla ideoitiin jo ensi vuoden Road Show -kohteita. Vaikka yrityksistä löytyy melko hyvin tietoa internetissä, tässä heihin saa kontaktia aivan eri tavalla. Moni yritys on kuitenkin jäänyt vieraaksi myös toisille yrittäjille.Tähän haettiin pientä muutosta, kun Kangasalan Yrittäjät järjesti viime viikolla yrittäjille suunnatun Road Shown. Mukaan lähteneet lähes neljäkymmentä yrittäjää tai yrittäjien kanssa työskentelevää tahoa kierrätettiin bussikyydillä neljän tunnin aikana lähes kymmenessä yrityksessä. Syttyipä yrittäjäväellä myös uusia suunnitelmia. Hevostarvikeliikkeessä selvisi, että minulta löytyy sellaisia tuotteita, jotka ovat liikkeestä loppuneet. Lähetä tarvittaessa useampi viesti. Kangasalta löytyy sellaisia yrityksiä, joista kangasalalaiset eivät tiedä mitään. Miinoitettu Pikkolan puisto joukko 1516-vuotiaita poikia. Uutta ajattelua Vaikka joissakin yrityksissä talouden taantuma on näyttänyt rumat kasvonsa, on tiukka taloustilanne laittanut myös luovuuden liikkeelle. Hän loi uusia kontakteja myös kiertoajelukohteissa. Monen silmät avautuivat näkemään paikallista tarjontaa. Mitenköhän mahtoi näille käydä. Loppukahvit tarjottiin Kangasalan Sanomissa. Tässä näkee yrityksiä, joita ei muuten näkisi. Ajelua markkinoidessa yrittäjiä kehotettiin varaamaan taskut täyteen käyntikortteja. Luvassa kävelykierroksia Road Show sai tänäkin vuonna hyvän vastaanoton ja yritykset ottivat mielellään vastaan vierailijoita. Lentolaa tutuksi Toista kertaa järjestetyn Road Shown tarkoituksena oli paitsi tutustua paitsi muihin yrityksiin myös verkostoitua, löytää uusia yhteistyökumppaneita ja tehdä kauppaa. Jos ihminen omistaa auton, niin sillä voi kuljettaa roskansa suoraan kaatopaikalle eikä toisten riesaksi yleiselle paikalle. Voisimme tehdä esimerkiksi yrittäjien kävelykierroksen keskustassa samalla periaatteella. Sovimme, että toimitan heille tuotteita mahdollisimman pian. Koirankakka on puhdas luonnontuote, joten koiranomistajat ottakoon vastaan omalle pihalleen maanparannusaineeksi kyseistä tuotetta. E.K. Tutustuisimme keskustan yrityksiin, Korpinen maalailee. Esimerkiksi Tampereelta tänne muuttaneilla voi olla sellaisia totuttuja ja vanhoja tapoja, että he suunnistavat suoraan Tampereelle ostoksille, Kangasalan Yrittäjien puheenjohtaja Janne Korpinen harmittelee. Kiertoajelulla mukana ollut Neuletuote Koivusen yrittäjä Heikki Koivunen muistutti että Kiina-ilmiötä voi vastustaa erikoistumalla ja tekemällä asioita eri tavalla kuin ennen. Laiturin lähistöllä on asustellut kaksi telkkäparia, kolme sorsaa sekä lokkipariskunta Vihtori ja Klaara. Nyt Sirpan Bussimatkojen bussi kaarteli Kangasalan keskustan ja Lentolan välillä. Tilaisuus alkoi uimahalli Kuohun kahvilassa, josta yrittäjät suuntasivat elektroniikka- ja metalliteollisuuteen osia, koneita ja laitteita valmistavaa Joneleciin, elektroniikkaa suunnittelevaan ja valmistavaan Pikoteciin, hevos- ja eläintarvikeliike Bob & Piaffeeen, Rakennusliike Ko-Tiin. Huusin ampujapojille, että lopettavat. MIKA SÄPYSKÄ
Vappupalloista! Ja että linnut aloittavat pesinnän, kertoo Jani Siira omana näkemyksenään.
Kukat alkavat kukkia ja linnut palaavat, linjaa Milla Siira todelliset keväänmerkit.
Frans ja Kalle Hildén kertoivat yrittäjävierailleen omasta turvallisuuspalveluja tarjoavasta Finsafe Turvapalveluista. Ranta-asukki
Aseman aukio ei ole kaatopaikka, vaikka joku niin tuntuu luulevan.
Viime viikon sunnuntaina tapahtui Halimajärvellä törkeä tapaus. Linnut ovat kesyyntyneet niin, että syövät vaikka kädestä. Jokilammen mukaan yrityskierroksia voisi viritellä myös kuntalaisille. Linja-autossa kävikin hyvä pörinä ja käyntikortit vaihtoivat omistajaa. Samalla lähialueelta on lyhyen ajan sisään kadonnut toistakymmentä firmaa, joiden kanssa olisi voinut tehdä yhteistyötä. Kaksikon yritys on toteuttanut turvalaitteet muun muassa Pirkanmaan sairaanhoitopiirille, Kangasalan Uimahalliin, Mobiliaan ja moniin yksityis- ja liikekiinteistöihin.
050 532 2673
Voit lähettää mielipiteesi Kangasalan Sanomiin myös tekstiviestinä. Ilmeisesti jotkut ajattelevat, että tänne Aseman umpiperälle voi kipata kaikki jätteensä. On mielestäni luonnonsuojelurikos, että pesimäaikeisia lintuja tullaan ammuskelemaan näin törkeästi. Yhteen viestiin mahtuu enintään 160 merkkiä. Pojat ammuskelivat kuulapyssyillä laiturin lähellä uivia lintuja. Monelle Kangasalle muuttaneelle uuden paikkakunnan palvelut ja yritykset eivät ole tuttuja. Sinne on autolla varta vasten tuotu sekalaista roinaa, kuten kassakaappi ja muutakin metalliromua. Metalliromuja ottavat vastaan yritykset, joita löytää puhelinluettelosta
Hän aloitti pankkiuransa vuonna 1987 ja on johtanut Pälkäneen Osuuspankkia vuodesta 1999. Sää oli kurja, kuten vappuna kuuluukin, ja poliisilla riitti tasaisesti töitä. Karnevaalitunnelmaa oli maanantaina ja tiistaina Alkon myymälöissä, yksi jos toinenkin haki vapuksi lastin. Kuhmalahdella jatkaa nykyinen johtaja Risto Mattila. Jari Linjala, Timo Viitanen, Risto Mattila, Anna-Riina Salkolahti, Antti Pitkäniemi ja Timo Silvan kuuntelevat tarkkaavaisesti.
Kolme osuuspankkia yhdistyy Kangasalan Seudun Osuuspankiksi
Kangasalan, Kuhmalahden ja Pälkäneen Osuuspankit yhdistyvät Kangasalan Seudun Osuuspankiksi ensi vuoden alusta, jos pankkien tekemä sopimus etenee suunnitellulla tavalla. Jäsenet valitsevat uudelle pankille edustajiston neljäksi seuraavaksi vuodeksi. Pankin hallitukseen tulee seitsemän jäsentä, joista Kangasalta on neljä, Pälkäneeltä kaksi ja Kuhmalahdelta yksi. Yhtä juhlaa Vapputilaisuuksista ensimmäinen pidettiin Suoraman seurakuntakeskuksessa, jossa seurakunta tarjosi vapunaaton vaihtoehdon koko perheelle. Hallituksen puheenjohtajaksi esitetään Antti Pitkäniemeä ja varapuheenjohtajaksi Anna-Riina Salkolahtea Kuhmalahdelta. Pankin talletuskanta on 221 miljoonaa ja luottokanta 280 miljoonaa euroa. Tarvitaan erityisosaamista, johon voimme yhdistymisellä vastata, Kuhmalahden Osuuspankin toimitusjohtaja Risto Mattila sanoo. Vapun alla esitettyihin synkkiin ennustuksiin antoi aihetta Alkon myyjien lakon päättyminen juuri ennen suurta kevätjuhlaa. Alkon myyjien lakon päättyminen vilkastutti jonkin verran maanantai-iltaa, mutta vappu sujui kokonaisuudessa paljon rauhallisemmin kuin mitä ennalta odotimme, toteaa komisario Erkkilä. Pankeilla on yhteensä 7 752 omistajajäsentä ja noin 20 000 asiakasta. Ensimmäiset edustajistovaalit pidetään vuoden 2011 keväällä. Kangasalan Osuuspankin nykyinen toimitusjohtaja Veikko Poranen jää eläkkeelle 1.2.2011. Kangasalan Osuuspankin toimitusjohtajan Veikko Porasen mukaan Kangasalan, Pälkäneen ja Kuhmalahden osuuspankit ovat kuuluneet vuosikymmenien ajan yhteiseen suunnitteluryhmään, jossa yhdistymisestä on keskusteltu. Mutta toisin kävi: Vappu 1985 ei juurikaan poikennut aiemmista vapuista. Hallintoneuvoston puheenjohtajaksi esitetään Timo Viitasta Pälkäneeltä. Kansandemokraatit puolestaan aloittivat vappujuhlansa marssimalla Hertttualan tienhaarasta Pirtille, jossa pidetyn juhlan puhujana oli Marjatta Stenius-Kaukonen.. Finanssikriisin jälkeen erilaisten selvitysten tekeminen on lisääntynyt valtavasti. Uuden pankin pääkonttori tulee Kangasalle. Yhdistymien parantaa myös pankkien mahdollisuutta vastata kovenevaan kilpailuun. Kangasalan Seudun Osuuspankin tuleva toimitusjohtaja, 47-vuotias Jari Linjala, on koulutukseltaan maatalous- ja metsätieteiden maisteri. Vahvasti se on ollut esillä vuoden 2009 keväästä alkaen. Vapun kysytyimpiä esiintyjiä taisivat olla Kangasala-Opiston torvensoittajat. Toimitusjohtaja Mattilan mukaan Kuhmalahden kuntaliitos Kangasalan kanssa ei varsinaisesti vaikuttanut pankin fuusiohaluihin, vaikka asiasta toki keskusteltiin. Pankkien hallitukset ovat hyväksyneet fuusion ja esittävät sitä lopullisen päätöksen tekeville pankkien ylimääräisille osuuskuntakokouksille, jotka kutsutaan koolle kesäkuussa. Myös Pälkäneen ja Kangasalan Osuuspankit ovat hyvässä kunnossa ja tehneet viime vuosina hyvää tulosta. MATTI KAUHANEN
Kangasalan Sanomat 25 vuotta sitten
Perjantai 3.5.1985 Sittenkin rauhallinen vappu Vappua vietettiin niin Kangasalla kuin muuallakin Suomessa pahaenteisiä ennakkoaavisteluja rauhallisemmin. Myös toimitusjohtaja on hallituksen jäsen. Kangasalan Alkossa ruuhka painottui maanantaille, joskin vielä tiistaina jonot luikertelivat myymälässä. Kilpailukyky paranee Pälkäneen Osuuspankin ja uuden osuuspankin toimitusjohtaja Jari Linjala arvioi, että uudella pankilla on paremmat mahdollisuudet luotottamiseen ja henkilöstön osaamisen kehittämiseen. Pälkäneen konttorin johtajaksi tulee Veikko Leminen. Suurilta hulinoilta vältyttiin, sillä sade hillitsi karnevaaliriemua ulkosalla. Vapunaaton tanssiaiset saivat väen liikkeelle ainakin Pirtillä ja Kisarannassa. Juhlapuhujana oli ministeri Matti Luttinen. Vapun päivän aamukonsertti kuultiin Tapulinmäellä, jossa Kangasalan Karjalaiskuoro lauloi ajankohtaan sopivia lauluja. Pankkien hallitukset ovat olleet asiasta hyvin yksimielisiä, asiakirjat on allekirjoitettu ja yhdistymissopimus on nyt viranomaiskäsittelyssä, Kangasalan Osuuspankin hallituksen puheenjohtaja Antti Pitkäniemi kertoo. Myös pankkien omistajajäsenet siirtyvät uuden pankin jäseniksi ja säilyttävät kaikki heille kuuluvat oikeudet. Pankin toimitusjohtajaksi on valittu Pälkäneen Osuuspankin toimitusjohtaja Jari Linjala ja hänen varamiehekseen pankinjohtaja Timo Silván Kangasalta. Tapulinmäeltä väki siirtyi sujuvasti seurakuntakodille viettämään koko perheen iloista vapputapahtumaa, jossa ohjelmasta vastasivat kirkkokuoro, musiikkileikkikoululaiset sekä yleisö itse yhteislaulujen aikana. Pääkonttori Kangasalle Uudella pankilla on kuusi konttoria ja 37 työntekijää. Hän vertasi sitä vilkkaanpuoleiseen perjantai-iltaan: Poliisilla riitti tehtäviä aamutunneille asti, moni vietti vappunsa putkassa. Asiakkaiden tarpeiden muuttuminen vaatii yhä enemmän pankkien palvelukyvyltä. Jossa pidettiin sosialidemokraattien vappujuhla. Pankista tulee toimialueensa markkinajohtaja ja toiseksi suurin osuuspankki Pirkanmaalla. Kangasalan Seudun Osuuspankin omat varat ovat noin 37 miljoonaa ja tase 310 miljoonaa euroa. Hallintoneuvostoon valitaan Kangasalta 12, Pälkäneeltä kuusi ja Kuhmalahdelta kolme jäsentä. Parin tunnin Vehoniemen keikan jälkeen soittajat olivatkin jo Suoraman työväentalolla. Ensimmäiseksi heidän soitannostaan pääsivät nauttimaan Vehoniemen automuseolla kävijät. 6
Tiistai 4.5.2010
Kangasalan Osuuspankin toimitusjohtaja Veikko Poranen (oik.) sai olla toteuttamassa kolmen osuuspankin fuusiota ennen eläkkeelle lähtöään. Konttoreissa hoidetaan pankkiasioiden lisäksi Pohjolan vakuutuspalvelua ja kiinteistövälitystä. Ajateltiin, että kuntaliitoksen jälkeen merkittäviä asiakkuuksia olisi saattanut siirtyä Kangasalle. Komisario Mauri Erkkilä Kangasalan poliisista kertoo, ettei taakse jäänyt vappu juurikaan poikennut aiemmista. Hallinnollisesti uusi pankki siirtyy edustajistojärjestelmään. Pankkifuusiolla on tarkoitus vahvistaa pankkien palvelua ja vähentää byrokratiasta aiheutuvia kustannuksia ja työtä. Yhdistyminen ei vaikuta asiakassuhteisiin, eikä henkilökunnan tai konttorien määrään. Muu konttoriverkosto jää ennalleen. Yhdistymisen jälkeen riittää, että selvitykset tehdään kolmen sijaan yhdessä pankissa, Poranen perustelee. Kuhmalahden Osuuspankki on kolmesta pankista pienin, mutta vakavaraisin
Söderskärin majakka 82,29.7. 9-16, su 9.5. (03) 377 0940 Keskusaukio 2, Kangasala, ma-pe 10-17, la 10-13
Meiltä Äitienpäiväksi ja muut herkut!
KAKUT
ELÄMME KANSSASI
Muista Äitiä lahjakortilla!
Linja-autoasema, 2 krs. Saaristomatka Ahvenanmaalle 215,7.8. Minimatkoja
1.7. Kolmårdenin eläintarha alk. PALVELEMME KLO 10-14
LIIVIKAUPPA
· Laaja kokovalikoima · Myös urheiluliivejä · Uimapuvut
PALJON UUSIA KEVÄTVAATTEITA!
LAHJAKORTIT!
Ma-pe 10-17.30, la 9-14. 165,-/hlö/B4, 153,-/lapsi/B4 29.7. 050 560 3515.
LUMPEENKUKKIA
Vain Timanttisilta
SUOMI
75 v
Liikkeessämme kelloseppä. (03) 3396 1118 Palv. Tervetuloa.
Liisantie 2, KANGASALA, p. Bomba ja Lieksa 165,16.8. 040 842 7281 www.anutar.fi Äitienpäiväviikolla ma-pe 10-19, la 10-15
Teethän tilauksesi viimeistään keskiviikkona p. 1.219,-)
849,849,-
Kääty
149,3490-0428
uusi kirjastotalo, Kangasala
Rannekoru
Hinnat voimassa vain 19.4.8.5.2010.
99,17,5 cm 3690-0524 18,5 cm 3690-0525
Minimatkoja...kesämatkoja... P. Hiittinen ja Rosala, uutuus 79,21.8. Kangasala Puh. Porvoo ja Loviisa 69,4.-6.8. 0400 202 229 Takojantie 2, Pälkäne, www. Mouhijärvi 79,20.-22.7. 1.215,-)
TÄHKÄ
(ovh. Saaristomatka Ahvenanmaalle 134,17.-18.7. Kemiönsaari, uutuus 79,13.-14.8. Mape 1020, la 1017. Valamo ja Lintula 74,24.8. Isokarin majakka 76,4.8. 9-17, la 9-13
KORPOLA
KELLOSEPÄNLIIKE
(ovh. Katanpään linnakesaari, uutuus 79,15.-16.7. Saariston rengastie 77,7.-8.7. 9.30-17.30, LA 9.30-14.00 Kuohunharjuntie 31, Kangasala (03) 377 1196 www.evitastyle.fi
Uudistettu!
T:mi Annikki Westman
juhlapöytäsi
TÄMÄ TILAISUUS EI TOISTU!
Kahvipöydän hopeat, 15 osaa, upeassa pianolakatussa laatikossa.
Muista äitiä kukkasin!
AVOINNA JOKA PÄIVÄ DATAFLORA 36220 Kla, vastapäätä Vatialan hautausmaata KUKKAVÄLITYS KLO 9-19
TIMANTTISET
Annukka Lintulahti p. Kukkia,kakkuja,soittoakin riittää, kunhan saan vaan äitiäni kiittää. (03) 377 3975
MYÖS ÄITIENPÄIVÄNÄ!
Kaikki tuotteet löydät internet-sivuiltamme www.nihtilanpuutarha.fi Sydänmaantie 63, Kangasala Asiakaspalvelunumero 045 121 4247 Jo yli 50 vuotta puutarhaviljelyä
Orvokki 6 kpl 3,95
MultaPeukku-tarjous
Onnea Äidille 9.5.! !
Meiltä mieluinen lahja: :
www.honkasenpuutarha.fi
(03) 377 1483
LAHJAKORTTI
liikkeeseemme.
il s Äaiidparlaeta! n
v
Laatukosmetiikka, selektiiviset tuoksut ja laadukkaat pukukorut ilahduttavat äitiä.
Lahjakortti - aina varma valinta! LA 8.5. ina.
Palveleva
Ajaton
kruunaa
aarre
AVOINNA NA ARK. Savonlinnan oopperajuhlat 330,19.7. Saariston rengastie 77,-
Riipus
Korvakorut
Korvakorut
99,3490-0504
89,3390-0488
78,3390-0490
Onnea rakkaalle Äidille 9.5.!
Tender korvakorut Tender riipus
39,3391-0157
69,3491-0216
Timanttisormus vk 0,25 ct Timanttisydänriipus 14k
229,2660-0088
E-ffect white
TIMANTTISYDÄNPALA VAIN TIMANTTISILTA WWW.NOMINATION.COM
79,0161-1029
169,2730-0191
Timanttikorvakorut vk 0,15 ct
199,2830-0831
TIMANTTISET
CITY KULTA
Meiltä saat S-Bonusta!
Palvelemme ma-pe klo 9-17.
PRISMA KANGASALA Mäkirinteentie 10. (03) 377 1172 ark. Paljon olen saanut sulta, siis kiitos ja onnea äiti-kulta!!
ÄITI ÄITIENPÄIVÄKUKAT
leikko leikkokukista ruukkukukkiin.
Palvelemme: ma-pe 9-17, la 8.5. Hanko ja Bengtskär 89,5.7. Rauma ja Kylmäpihlaja 69,26.-28.7. Tiistai 4.5.2010
7
Äidille 9.5.
Tuo iloa,vie kukkia!
Äidin iloksi taatusti tuoreet, omalla puutarhalla kasvatetut kukat
K-Citymarket Turtola Ma-Pe 10-20 La 9-18 Su 12-18 Puutarha Kangasala Ma-Pe 9-18 La 10-16 Su 10-16 K-Citymarket Lielahti Ma-To 10-19 Pe 10-20 La 9-18 Su 12-18 K-Supermarket Länsiportti,Tesoma Ma-Pe 9-15 La 9-15
Upea Hortensiaamppeli 59
Kerran on vuodessa sellainen päivä, et haihtuu äideiltä huolen häivä. Saaristomatka Ahvenanmaalle 230,23.7. West side story, Samppalinnan kesäteatteri 73,12.8. Häräntappoase, Pyynikki 44,30.7. Ei väliä minkä ikäinen, aina olen sun lapsonen. Saaristomatka Ahvenanmaalle 164,9.7. 9-16
Kauniit kukat Äidille
koristeltuna tai sellaisenaan.
AVOINNA JOKA PÄIVÄ klo 9-19
Äitienpäivänä kaikki myymälät 10-16
Orvokkiamppeli 2 kpl 10
MultaPeukku-tarjous
Kirkkoharjun Kukkakauppa
Kangasalantie 1133, 36200 Kangasala, p. Puh. TERVETULOA!
MINIMATKAT OY Luopioisten Linja Oy (03) 536 4020
Sesongin lyhyys ei ole ainoa ongelma. Sekä pallot että täytteenä oleva kaasu tuodaan Suomeen USA:sta. Aurinkoisella säällä väkeä olisi varmasti paljon enemmän, Leppänen ja Luukkanen päättelivät. Ne polkevat hintoja ja meidänkin on pitänyt niitä mukana laskea. Kaikki 11 määräaikana avustusta hakenutta sai tukea. Erikseen arvioidaan nuorisotoiminnan laatua. Musiikille iso potti Taiteen perusopetukseen on varattu kulttuuripalvelujen talousarviossa 127 920 euroa kuluvalle vuodelle. He eivät olleet lainkaan ensimmäistä kertaa Kangasalan juhlasäätä ja torin tunnelmaa kokemassa. Tästä summasta 120 000 euroa menee musiikkiopintojen järjestämiseen Pirkanmaan musiikkiopistossa ja Tampereen konservatoriossa. Uudet sukupolvet Suhoset tulevat nykyisin Kangasalan vapputorille Kouvolasta saakka. Sen reseptin luin lehdestä 18 vuotta sitten. Säästösyistä myönnettyjen avustusten määrä pieneni lähes jokaisella hakijalla keskimäärin noin kymmenen prosenttia. Tästä löytyi Kangasalan torilta muutamakin hyvä esimerkki. Vielä vappupäivän keskipäivällä tuuli oli kolea ja vettäkin vihmoi ajoittain. Eli mitään suuria omia salaisuuksia ei sen valmistamisessa tarvita. Opetusta ulkopuolelta Kunta on taiteen perusopetuksen vastaava järjestäjä, mutta voi hankkia opetuksen ulkopuolelta, kuten Kangasalla on tehty. Valtuuston kuluvalle vuodelle hyväksymän talousarvion mukaan musiikkioppilaitospaikkoja on 115.
Pirkanmaan musiikkiopistossa paikkoja on kymmenen vähemmän kuin viime vuonna. Tilat se saa käyttöönsä kunnalta vuokratta. Käsi- ja taideteollisuusyhdistyksen ylläpitämä Näpsäkäsityökoulu sai 2 480 euroa opetuksen järjestämiseen. Tämä on harkinnanvarainen osuus avustuksesta.
Nuorisoyhdistysten vuosiavustukset vuodelle 2010
Roineen Tytöt Suoraman Seudun Pioneerit FK-kerho 3300
2500
2400
Harjun Pojat
2100
MALL Sahalahti Klan Helluntaisrk:n kannatusyhdistys (nuorisotyö) Nuoret Kotkat ry Sahalahden SiniSudet Raudanmaan Nuorisoseura Hengitys Yhdistys Helava tmk lapsi/nuorisotyö SPR Kangasala nuoriso-osasto
1900
1300
1200
1150
750
650
350
Tarja Leppänen ja Antti Luukkanen olivat kohtalaisen tyytyväisiä simansa kysyntää. Opettajat, jotka eivät ole esimerkkiruokailun piirissä, voivat ruokailla kouluissa maksua vastaan. Tämä on ihan perinteistä tavallista simaa. Simaa ja käsitöitä Melkein Suhosten vieressä omaa myyntityötään tekivät Tarja Leppänen ja Antti Luukkanen. TAPIO SIPILÄ
Kunta tukee nuorisotyötä
Kunnan kulttuuri- ja vapaaaikalautakunta on myöntänyt tukea nuorisoyhdistysten kuluvan vuoden toimintaan yhteensä 17 600 euroa. Kunnanhallitus päätti opettajien ruokailuedun poistamisesta maanantaisessa kokouksessaan. Kalevi ja Silja Suhonen tekivät vapunpäivän koleudesta huolimatta kauppaa vappupalloilla kohtalaisen tiiviiseen tahtiin. Se ei saa muuta tukea.
Silja Suhonen kertoi, että vappupallokauppiaaksi hän ryhtyi aivan sattumalta. tapakulttuurisin, ravinto-opillisin ja kustannuksellisin syin.
Näpsä ja Siluetti saivat tukea
Kunnan kulttuuri- ja vapaaaikalautakunta on myöntänyt tukea taiteen perusopetukseen vuodelle 2010. Kunnalla ei kuitenkaan ole velvoitetta taiteen perusopetuksen yksiköiden rahalliseen tukemiseen. Oppilaspaikkojen vähennystä ei kuitenkaan voi tehdä kesken lukuvuoden, vaan vasta elokuun alusta, joten kustannussäästö näkyy täysimääräisenä vuonna 2011. Kangasalan Käsityökeskuksessa ja Sariolan koulukiinteistössä toimiva Näpsä saa myös valtionosuutta. Uskollisuus paikkakunnalle johtuu pariskunnan kertoman mukaan siitä, että myös asiakkaat ovat uskollisia täällä. Näpsän hakema summa oli 3 964 euroa ja Siluetin 8 900 euroa. Päätöksellä arvioidaan säästettävän vuodessa noin 80 000 euroa. Paremmalla ilmalla tuotevarasto olisi tosin tyhjentynyt nopeammin.. Myös toiminnassa mukana olevien alle 18-vuotiaiden määrä vaikuttaa tuen saamiseen. Taustalla oli työ kaasualan yrityksessä.
Vappumyyntiinkin voi jäädä koukkuun
Juhlia juhlitaan lähes poikkeuksetta perinteisin menoin; niin myös tänä vappuna. Sivistyskeskus laatii yleisohjeet valvojina toimivien opettajien tehtävistä, joita tarpeen mukaan täsmennetään koulukohtaisesti. Olin töissä kaasualan yrityksessä eli AGA:lla. He olivat tulleet Kangasalle kauppaa tekemään Tampereelta. Myös siman, leivonnaisten ja käsitöitten myyjät olisivat toivoneet säiltä hiukan suurempaa myötämieltä kaupallisia hankkeita kohtaan. Nyt tämä homma jatkuu, vaikka vakituinen työ on jo jäänyt ajat sitten. Vaikka kaupankäynti ulkopuolisesta näytti käyvän kohtalaisen hyvin, ei mies ollut täysin tyytyväinen pallokaupan nykytilanteeseen. Siellä opin käsittelemään kaasuja ja täyttämään palloja. Meillä on paljon asiakkaita, jotka tulevat ostamaan pallon joka vuosi, Silja Suhonen kertoi. Silja Suhonen kertoo, että vappupallokauppa tuli pariskunnan ohjelmaan aikanaan melko lailla sattumalta. Alun perin myynnissä on ollut hänen itse tekemiään käsitöitä, mutta nyt valikoimaan on tullut myös vapputeemaan liittyvää kaupattavaa: simaa rusinoilla. Kantaansa hän perusteli mm. Suhoset kertoivat, että menneen vapun suosikkipallo oli Hellokitty. Siluetti toimii Suoramalla yksityiseltä vuokratuissa tiloissa. Molemmat hakivat tukea enemmän. Monet isot firmat ovat ruvenneet myymään vappupalloja. 8
Tiistai 4.5.2010
Opettajilta ateriat pois
Opettajien ruokailuetu poistetaan 39-luokkien opettajilta ensi lukuvuoden alusta, mutta 12-luokkien opettajilla etu pysyy ennallaan. Juhlien, marssien, puheiden, soittojen ja muun vastaavan lisäksi myös vapputarpeiden myyntityöstä voi tulla perinne. Siman tekijäksi paljastuu Luukkanen. Ensimmäistä kertaa olen myymässä vappupäivänä, mutta muuten kokemusta myynnistä on kohta 20 vuodelta, kertoi Leppänen. Kunnalle maksetaan taiteen perusopetuksen järjestämisen perusteella asukaslukuun perustuvaa valtionosuutta. Taidekerho Siluettia ylläpitävälle kannatusyhdistykselle myönnetty avustussumma on 5 520 euroa. Virve Manninen (kesk), joka oli esittänyt ateriaedun poistamista muilta kuin 16luokkien opettajilta, merkkautti pöytäkirjaan eriävän mielipiteensä. Heille myyntityöstä on tullut niin olennainen osa vapunviettoa, ettei muuta juuri suunnitellakaan. Tämä 17 kerta kun myymme täällä palloja, Kalevi Suhonen laskeskeli. Mukavinta on nähdä, että aikanaan lapsina pallonsa meiltä saaneet ostavat nyt omille lapsilleenkin pallot samoilta myyjiltä. Avustuksen myöntämisessä keskeisenä perusteena on yhdistyksen järjestämä säännöllinen lasten- ja nuorten toiminta. Ruokailuetu säilyy myös niillä opettajilla, jotka määrätään valvojiksi oppilaiden ruokailuvuoroihin. Muuhun taiteen perusopetukseen jäi käytettäväksi noin 8 000 euroa ja tätä avustusta hakivat Näpsä ja Siluetti
Sen kautta voi huomata, että ei ole yksin työelämässä, Rautanen muistutti. Keskeiset keinot ovat työllisyyden vahvistaminen ja julkisten palvelujen varmistaminen. Kunnalla ei ole resursseja, joilla ranta saataisiin vastaamaan paitsi lainsäädäntöä myös käyttäjien tarpeita. Tuki vuodelle 2010 on yhteensä 75 000 euroa. Tämän päivän haaste on herättää vaatimaan parempaa ne, jotka pitävät politiikkaa likaisena eivätkä siksi äänestä. Kunnanhallitus päätti maanantaisessa kokouksessaan asettaa Pikkolan asemakaavaehdotuksen nähtäville ja lähettää sen lausuntokierrokselle.
Vappuaamun marssi kulki torilta Läntiselle hautausmaalle. Toinen erikoisuus oli se, että esiintymässä vuosikymmeniä Kangasalan vappujuhlissa käynyt Nokia Työväen Mieskuoron ryhmä käytti esityksessä säestyksenä kitaraa. Pitkäjärven itäpäässä sijaitseva uimaranta lakkautetaan ennen kesän uimakauden alkua. Me vaadimme tätä jo viime keväänä, Kantola sanoi.Ensi vaalikauden keskeisiä tehtäviä on eriarvoisuuden kasvun pysäyttäminen ja yhteiskunnan kahtiajaon lieventäminen. Jalkapallokentän päivitykseen eli tekonurmeen ja pienen katsomon rakentamiseen kaavan antaa myös mahdollisuuden. Asiasta päätti kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta kokouksessaan. Hallitus on vihdoin luvannut merkittävän summan rahaa nuorisotyöttömyyden kasvun pysäyttämiseen. Kangasala on vuokrannut uimaranta-aluetta Tampereen evankelisluterilaisilta seurakunnilta vuodesta 1964. Vasemmiston ei tarvitse napata politiikkaansa käsitteitä muilta esimerkiksi työväenpuolueena esiintyvän Kokoomuksen tavoin. Vuosivuokra 640 neliömetrin suuruisesta maa-alueesta on ollut 20,18 euroa. Kolmanneksi huomio kiinnittyi siihen, että uskontoon ja kirkkoon liittyviä asioita käsiteltiin kahvipöytäkeskusteluissa varmaan enemmän kuin muissa viimeisen 20 vuoden juhlissa yhteensä. Yhteisvastuu ja yhteistyö ovat aina olleet olennainen osa työväenliikettä. Urheiluhallin lisäksi kaavalla osoitetaan laajennusvaraus Pikkolassa jo olevalle tennishallille, jonka yhteyteen on mahdollista sijoittaa myös ulkotenniskentät. Tiistai 4.5.2010
9
Työväen vappujuhlijat Pitkäjärven soisivat ylpeyttä omille uimaranta
Suoraman työväentalon vappujuhla sujui tänä vuonna perinteisestä poikkeavin menoin ainakin muutaman yksityiskohdan ansiosta. Viime vuonna tukia maksettiin yhteensä 84 000 euroa.
Pikkolan hulevesille tehdään odotusallas
Pikkolan puistoalueen kaava, jolla haetaan sijoituspaikkaa yksityiselle urheiluhallille ja varaudutaan kunnan omiin liikuntapaikkasuunnitelmiin, etenee suuremmitta muutoksitta. Säästösyistä myönnettyjen avustusten määrä kuitenkin pieneni edellisvuodesta, keskimäärin noin 11 prosenttia. Lakisääteisten tehtävien hoitamiseksi otetaan lainaa tällä hetkellä niin, että joka neljäs euro valtion budjetissa on velkarahaa. Valtion velanotto tässä tilanteessa on sosialidemokraattien mielestä oi-
keata politiikkaa. Kunto- ja terveysliikunnan painoarvo on 20 prosenttia, samoin kilpaurheilun. Rannalle vievä tie on osittain huonokuntoinen. Nuorille pitäisikin kertoa ay-liikkeestä. Avustuksen myöntämisperusteissa suurin painoarvo, 60 prosenttia, on lasten- ja nuorten toiminnan tukemisessa. Hyvinvointiyhteiskunta tarvitsee toimiakseen suhteellisen korkeata veroastetta. Sosialidemokraattien mielestä edessä on veropohjan laajentaminen ja verotuksen kehittäminen siten että pienten palkka ja eläketulojen verotusta ei kiristetä vaan verotuloja haetaan pääomatulojen verotusta kiristämällä, Kantola korosti. Kaikki 21 avustusta hakenutta liikuntaseuraa saivat tukea toimintaansa tälle vuodelle. Työttömyyden lisäksi tämä näkyy muun muassa siinä, että nuorilta on mennyt luottamus ja monia työelämä jopa pelottaa. Joillakin seuroilla pudotus oli suurempi. Allasta tarvitaan, koska tulevan rakentamisen myötä alueen asfalttipinta kasvaa ja samoin hallitsemattomien hulevesien määrä. Ylpeyden aihe on sekin, että työväen asialla voidaan olla aidosti. Yhä useammissa kodeissa mietitään, mihin rahat riittävät. Vain alueen valumavesijärjestelyihin on tulossa muutos. Kunnossapitorahoja satsataan muihin uimarantoihin, jotta ne säilyisivät hyvinä.
Juhlapuheen vappujuhlissa pitänyt Ilkka Kantola oli Kangasalla ensimmäistä kertaa, mutta tapasi täällä tuttujakin. Myös juhlan avaussanat lausunut Kangasalan Vasemmistoliiton puheenjohtaja Timo Rautanen painotti tuota ylpeyttä saavutuksista niin yhteiskunnallisessa toiminnassa kuin itse kunkin omassa työssäkin. Vakaumuksensa puolesta taistelleita rangaistiin kohtuuttomasti, eikä kirkkokaan kunnioittanut vainajia ihmisinä. Eriarvoistumista vastaa pitää toimia. Millä parantaa heikkojen asemaa ellei äänestä, Lehto jätti toverit pohtimaan. TAPIO SIPILÄ
Säästöt karsivat kunnan liikuntatukia
Liikuntaseurojen vuosiavustukset vuodelle 2010
Kisa KU-68 FC Kla Naisvoimistelijat SK LP Kla Klan Melojat Klan Voitto Klan Moottorikerho Uimaseura Kuohu Kla Ampumaseura Kymppi-64 Yleisurheilu Team Sahalahti Harjulan Halla Klan Ratsastajat Klan Latu Wado ryu Karate do Nature Klan Invalidit urheilujaosto Klan Uintiseura Klan Urheiluautoilijat Klan Pursiseura Klan HC Eagles 13850 13850 6300 6000 6000 6000 6000 3700 2600 2500 1700 1500 1150 1150 500 500 500 500 250 250 200
Kangasalan vappuaamun marssi kulki jälleen Säästökeskukselta Läntiselle hautausmaalle ja siellä sijaitsevalle vuonna 1918 vakaumuksensa puolesta kaatuneiden työläisten muistomerkille. Samaan aikaan toisaalla bruttokansantuotteen romahtaminen kahdeksalla prosentilla ei tunnu. Saavutuksia riittää Juhlan juontanut Hanna Laine muistutti moneen ajankohtaiseen politiikan ja talouden ilmiöön viitaten, että työväenliikkeen kannattajilla ja aktiiveilla on paljon syitä olla ylpeitä omista saavutuksistaan. Kulkuetta johti Suomen lippua kantava Eero Järvenpää.. Suomen lippua kulkueen edessä kantoi Eero Järvenpää, jota seurasivat Kangasalan sosialidemokraattiset ja vasemmistoliittolaiset liput sekä yllättävän monta toveria, joita ei ole sokerista valmistettu. Aika ja sukupolvien vaihtuminen on painanut asiaa unohduksen puolelle, mutta vastakkainasettelun aika ei ole vieläkään ohi. Palkat ovat nousseet ja palkasta jää käteen entistä enemmän, kun verotusta on kevennetty. Toisilla siis menee harvinaisen hyvin täällä Suomessa ja toiset jäävät pahasti jälkeen, Kantola muistutti.Taantuman takia sekä kuntien että valtion verotulot ovat laskeneet jyrkästi. Tämä johtui siitä, että juhlapuheen piti SDP:n varapuheenjohtaja ja kansanedustaja Ilkka Kantola, joka ennen politiikkaan lähtemistään toimi Turun piispana. Vain muutama istuin työväentalon salissa oli tyhjänä. Yleisöä juhlassa oli kohtalaisen paljon. Eriarvo vähemmäksi Juhlapuheen pitänyt Ilkka Kantola puuttui puheessaan muun muassa siihen, että Suomessa monilla menee heikosti,
vaikka toisaalta valtaosa ihmisistä elää kohtuullisesti. Hän huomautti lisäksi, että työväenliike on tehnyt paljon hyvinvoinnin lisäämiseksi, mutta sen työstä kertovat myös vaikkapa Suoraman työväentalon kaltaisen rakennukset. Lahdentien varteen on kehitteillä hulevesien odotusallas, joka estää sadevesien suoran valumisen Kirkkojärveen. Muistomerkillä puhui Risto Lehto, joka kertoi kuinka kehitykseen on vaikea olla tyytyväinen aineellisen hyvän moninkertaistumisesta huolimatta. Keskustelussa mukana vasemmalla Eino Gustafsson ja kahvia kaatamassa Ritva Hietala.
Rautanen muistutti, että työelämää ajatellen eletään taas vaikeita aikoja. Odotusallas on määrä sijoittaa Lahdentien varteen, ei kuitenkaan väylän varteen suunnitellun yksityisen urheiluhallin läheisyyteen, vaan siitä jonkin matkaa kuntakeskustan suuntaan. Oikealla istuva Mauno Ruokonen oli Kantolan tuttu jo vuosien takaisesta kirkolliskokouksesta. Hely Lehto asetti kukat muistomerkille, minkä jälkeen hautausmaalta poistuttiin hiljaisena kulkueena. Uimaranta on päätösesityksen mukaan Kangasalan 14 ui-
lakkautetaan
marannasta huonokuntoisin ja käyttöasteeltaan vähäisin. MARJATTA PÖLLÄNEN
Sateinen marssi
Myös kangasalalaiset urheiluseurat liikuttavat jäseniänsä kunnan avustamana. Myös rannan käymälä olisi rakennettava uudelleen. Samalla lautakunta päätti vuokra-aluetta koskevan vuokrasopimuksen irtisanomisesta. Kaksi puhujaa kehotti vasemmistolaisia ja työväenliikkeen ihmisiä olemaan ylpeitä itsestään ja omasta aatemaailmastaan sekä liikkeen yhteiskunnallisista saavutuksista. Rannan rakenteet ovat vaurioituneet, paalujen varaan rakennettu laituri vääntynyt ja lasten altaan puurakenteet rikkoutuneet
Timantteja, aurinkoja ja kermakakkuja sateli esiintyjille. Parasta ei valittu, koska kaikki olivat yhtä hyviä, jokainen omalla tavallaan ja tyylillään. 10
Tiistai 4.5.2010
Paikalliskulttuuri sai rahaa
Kunnan kulttuuri- ja vapaaaikalautakunta on myöntänyt avustuksia kulttuuritoimintaan vuodelle 2010. Myös yleisö piti näkemästään; jokainen sai raikuvat taputukset esityksensä päätteeksi, osa jopa lavashownsa aikana. Kangasalan Sanomien sivulle pääsee osoitteessa facebook. PÄIVI TASKINEN
3800
1800 1800 150
Kohdeavustukset
Kameraseura Kuvataiteen Ystävät Klan Kädentaitajat Lepokoti-säätiö Kivennavan Ahjärveläisten karjalaisten kannatusyhd. Nykyinen lainsäädäntö antaa mahdollisuuden opiskella elämänkatsomustietoa ainoastaan uskontokuntiin kuulumattomille sekä vähemmistöuskontoihin kuuluville, jos heidän omaa uskontoaan ei opeteta. Lopuksi esiintyjät ja katsojat hörppäsivät simat ja nauttivat mehevät munkit. Aluehallintoviraston päätöksen mukaan Ylöjärven kaupungin ja Kangasalan kunnan ilmoittautumislomakkeet ovat olleet perusopetuslain vastaisia. Sitten alkoi kauan odotettu tapaus, Talent-loppukatselmus, joka toi koulun kyvyt, taitajat ja lahjakkuudet esille. Nuorisoseura Teatteri Tuulia Ramppiteatteriyhd. Nukketeatteri Hupilaisen kannatusyhd. Ykkös- ja viitosluokan pojat vauhdissa. Suosittu keskustelupalsta perustettiin välittämään tietoa ja mielipiteitä lehden lukijoiden ja lehden tekijöiden kesken. Avustusta ei voitu myöntää neljälle hakijalle esimerkiksi jo muualta saadun tuen takia.
Toiminta-avustukset
Kameraseura Kansalliset Seniorit Kansantanssijat Laulun Ystävät Mieslaulajat Pelimannit Rivitanssiyhdistys Soittokunta Kesäpäivän kulttuuriyhd. Avustuksia jaettiin 17 kulttuuri- ja harrastusjärjestölle yhteensä 19 200 euroa. Haettavien avustusten yhteissumma oli 43 300 euroa. Tampereen vapaa-ajattelijat kanteli Ylöjärven ja Kangasalan koulujen ilmoittautumislomakkeista lokakuussa 2009. Kangasalan Sanomien Facebook-sivulle on liittynyt reilussa viikossa liki 300 lehden ystävää eli fania. com/kangasalansanomat ja rekisteröitymällä yhteisön jäseneksi.. Arvoisa raati istuutui riviin lavan tuntumaan; Vilautus Latvian pääkaupungista Riikasta, murtaen suomea puhunut Landa Limpenius Saarenmaalta ja Bingossa sekä Maija Vilkkumeren bändissä hengaillut Julma Juha. Kangasalan käyttämässä lomakkeessa oli vastaavia ongelmia. Hallintovirasto kehottaa muuttamaan lomakkeet lain oikean tulkinnan mukaisiksi. fi. Kantelun mukaan Ylöjärven lomakkeessa vaadittiin uskontokuntiin kuulumattomien lasten vanhempia täyttämään erillinen lomake elämänkatsomustiedon opetukseen pääsemiseksi. Uskontokuntiin kuulumattomat voivat kuitenkin valita katsomusaineensa elämänkatsomustiedon ja enemmistön uskonnon välillä. Päätöksessä todetaan, että opetuksen järjestäjän on sijoitettava uskontokuntiin kuulumattomat elämänkatsomustiedon opetukseen pelkästään sen tiedon perusteella, kuuluuko oppilas uskonnolliseen yhdyskuntaan vai ei. Lisäksi päätöksessä mainittiin, että ei ole hyvän hallinnon perusteiden mukaista, että lomakkeiden laadintaan vaikuttaa koulutuksen järjestäjän arvio oppilaiden vanhempien motiiveista lapsen uskontokuntaan kuulumisesta. Kuva oikealla: Moona ja Juulia Riihimäen laulu vei yleisön kesäisiin tunnelmiin.
1000
Sanomia fanitetaan Kangasalan ja Ylöjärven uusittava kouluunilmoittautumislomakkeensa Facebookissa
Kangasalan kunnan ja Ylöjärven kaupungin täytyy korjata kouluunilmoittautumislomakkeitansa. Saarikylien Nuorisoseura 150 200 2300 250 500 1100 150 400 2000
Diabolo on taitolaji. Kuvat: Douglas Symon.
Suoraman koulu täyttyi talentista ja vapputunnelmasta
Suoraman koulun salissa laitettiin vappuperuukit suoriksi, hassut hatut hyvin päihin ja hupilasit nenille ennen showta. Jokaisen yhdentoista esityksen taitajat myös palkittiin kunniakirjoin ja värikkäin vappuhatuin, jotka takuulla käänsivät katseita vapputoreilla. Ramppi-teatteriyhd.: kuulovammaisten tulkkaus Ramppi-teatteriyhd.: Rampin pikkuteatterin puvustus ja maskeeraus 300 800 900 1000
100
500
Arvoisa raati piti näkemästään. Facebook-sivustolle voidaan kirjoittaa lyhyesti tärkeitä ja ajankohtaisia uutisia, jos niiden julkaiseminen katsotaan aiheelliseksi ennen paperilehden julkaisemista. Ylöjärven kaupungin tekemässä vastineessa kommentoitiin elämänkatsomustiedon oppilaiden vähäistä määrää toteamalla, että monet perheet eivät kuulu kirkkoon sen takia, etteivät halua maksaa kirkollisveroa. Myös järjestön edellisen vuoden toiminta ja tämän vuoden toimintasuunnitelma on huomioitu. Facebook-sivulla voidaan kertoa helposti ja nopeasti esimerkiksi lehden jakelun myöhästymisestä tai muusta tärkeästä aiheesta, päätoimittaja Matti Kauhanen perustelee uuden kanavan perustamista. Lisäksi Ylöjärven kaupungin lomakkeessa ei kysytty uskontokuntiin kuuluvilta osallistumishalukkuutta koulun järjestämiin uskonnollisiin tilaisuuksiin. Määräaikaan mennessä 21 hakijalta tuli 25 hakemusta. Keskustelujen välityksellä saadaan myös juttuvinkkejä toimitukselle.
Facebook-sivu ei kilpaile, eikä korvaa lehteä, eikä Kangasalan Sanomien omaa kotisivua osoitteessa kangasalansanomat. Avustusten jaossa on päähuomio kiinnitetty harrastajajärjestöjen ja -ryhmien toimintaedellytysten turvaamiseen, kohteen merkittävyyteen ja realistiseen tuotantosuunnitelmaan
Kangasalan SanomalehtiOsakeyhtiön palveluksessa on 10 vakituista työntekijää. Sekä yksityisten että yritysten lahjoitukset ovat verovähennyskelpoisia 250 000 euroon saakka. Hongisto), joka on syntynyt vuonna 1961 Taipalsaarella. Taloudellisesta taantumasta huolimatta viime vuonna Sanomat sai uusia ilmoitusasiakkaita ja myös levikki kasvoi. Tasavallan Presidentti Tarja Halonen ja tohtori Pentti Arajärvi kunnioittavat juhlaa läsnäolollaan. Kunnan lakimies Hanna Vuojela kertoo, että oikeusprosessia ei ole tarkoituksenmukaista jatkaa, koska vastaaja, Valtatie Oy:n seuraaja VLT Trading Oy, on hakeutunut konkurssiin. Kiinniolot huomioidaan eräpäivissä ja aineistolle annetaan pidempi laina-aika. Kunta haki vastaajalta 290 000 euron korvausta ylihinnoittelusta. Se näkyi liikevaihdossa. Ensin kiinni on Suoraman kirjasto 14.6.11.7. Sanomien tulos koheni Kangasalan Sanomalehti-Osakeyhtiön liikevaihto pieneni hieman vuonna 2009, mutta kustannussäästöjen ja sijoitusten arvonnousujen takia tilikauden voitto parani merkittävästi edellisvuodesta. Tiistai 4.5.2010
11
Kunta perui asvalttikanteensa
Kunta on perunut kanteensa ns. Lähikirjastot ovat kesällä suljettuina porrastetusti. Kun paikkakunnalla on laaja sivistyspohja, se kantaa eteenpäin ja luo hyvinvointia. Onko paikallisella sanomalehdellä tulevaisuutta muuttuvassa toimintaympäristössä. Jos VLT Tradingin konkurssipesässä ilmenee selvityksen jälkeen olevan varoja, kunnalla on kanteen peruuttamisesta huolimatta oikeus hakea korvauksia normaalin konkurssimenettelyn kautta. Neilimo kysyi ja piti neljää toimintaperiaatetta välttämättömänä hengissä pysymiselle. Yhtiön hallitukseen valittiin uudelleen erovuorossa olleet Torsti Tulenheimo, Mikko Meurman ja Päivi Nurminen. KHO naulasi Korkein hallinto-oikeus totesi 29.9.09 tekemällään päätöksellä, että Suomessa toimi 199402 valtakunnallinen asvalttikartelli, johon osallistuivat kaikki alan suurimmat toimijat. Hillevi Mäenpää on työskennellyt koneenkirjoittajana Työsuojeluhallituksessa ja Tykistökoululla sekä laminoitsijana Lamino Oy:ssä. toukokuuta palkitaan 31 kasvattajana ansioitunutta äitiä Valkoisen Ruusun Ritarikunnan I luokan mitalilla. Vielä tilanne on kuitenkin epäselvä, Vuojela sanoo. Neilimon mukaan media on nyt murroksessa ja siinä on pakko olla mukana. Yhtiö on tehnyt hyvän lahjoituksen. Vuoteen voi olla kokonaisuutena tyytyväinen, toimitusjohtaja Matti Kauhanen kertoo. Kangasalan SanomalehtiOsakeyhtiön hallituksen puheenjohtajan Torsti Tulenheimon mukaan lahjoitus sopii erinomaisesti lehtiyhtiön toimintaperiaatteisiin. Asiakaskunta myös eriytyy pienempiin käyttäjäryhmiin. Kotikunnan koulujen jälkeen Tampere on kangasalalaisille luonnollinen jatkokoulutuspaikka. asvalttikartelli-asiassa. Mäenpää harrastaa liikuntaa ja käsitöitä. Vähennyksen saa 850 eurosta alkaen. Valkoisen Ruusun Ritarikunnan I luokan mitali kultaristein voidaan myöntää äidille, joka on ansioitunut lasten ja nuorten esimerkillisenä kasvattajana, kantanut yhteisvastuuta sekä tukenut perhe-elämää ja vanhemmuutta. Hän on koulutukseltaan merkonomi. Kesäsuluista päätti kunnan kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta kokouksessaan viime viikolla.
Mediamurroksessa on pakko olla mukana
Perinteisten painettujen lehtien ja sähköisen median on toimittava tulevaisuudessa entistä asiakaslähtöisemmin ja joustavammin. Lehden oma jakelu työllistää lisäksi 29 osa-aikaista lehdenjakajaa.
Hillevi Mäenpää palkitaan äitienpäivänä
Äitienpäivänä 9. Asiakas ei enää sitoudu tiettyyn mediaan, vaan käyttöön tarpeidensa mukaan. Hän solmi vuonna 1985 avioliiton rakennusteknikko Heikki Mäenpään kanssa. ja sitten Sahalahden ja Vatialan kirjastot 12.7.6.8. Tampereen yliopisto on ollut merkittävä viestinnän kouluttaja ja sen kanssa olemme tehneet pitkään yhteistyötä. Nykyään ei esimerkiksi voida ottaa työllisyysvaroin palkattuja henkilöitä töihin kirjastoille. Konkurssihetkellä pesässä ei ollut juurikaan omaisuutta, mutta on mahdollista, että sinne saadaan jonkin verran varoja takaisin, jolloin jaettavaakin voisi olla pikkuisen. Yhtiökokous päätti jakaa tilivuodelta 5,20 euron osingon osakkeelta. Koska monen kunnan vaateet pesältä ovat kymmenien miljoonien luokkaa, Kangasalan osuus mahdollisesta jaettavasta jää joka tapauksessa vähäiseksi, sillä riidaton pesä ositetaan velkojille niiden vaatimusten suhteessa. Valtio on luvannut maksaa yliopistoille 2,5 miljoonaa euroa jokaisen yliopiston itsensä vuonna 2010 hankkiman miljoonan lisäksi. Palkittavia äitejä ovat Lääninhallituksille voineet ehdottaa kunnat, seurakunnat, yhdistykset ja muut yhteisöt sekä omat lapset ja lastenlapset.. Kirjastoauto Kotikujan Konsta on kesällä poissa liikenteestä neljä viikkoa 5.7. 1.8. Yhtiön liikevaihto oli noin 1,1 miljoonaa euroa. kirjastoautovirkailijoiden keskitetyn loma-ajan takia. Yhtiön hallituksella ei ollut vaikeuksia päättää tästä lahjoituksesta. Kesätauon aikana tehdään auton huoltotöitä. Koululaitoksen merkityksen korostaminen on nimittäin aina kuulunut Kangasalan Sanomien pääaiheisiin. Näin ennusti median tulevaisuuden näkymiä Ylen hallituksen puheenjohtaja, vuorineuvos Kari Neilimo puhuessaan Kangasalan Sanomalehti-Osakeyhtiön yhtiökokouksessa. Yliopiston toiminnan rahoitus menee siten, että valtio maksaa kustannuksista 65 prosenttia ja muualta tulee 35 prosenttia, Neilimo kertoi. Koska pääkirjasto palvelee asiakkaita normaalisti, ei sieltä voida siirtää henkilökuntaa paikkaamaan lähikirjastojen työntekijöiden vuosilomia. Markkinajohtaja Lemminkäisen johdolla toiminut, seitsemän yhtiön muodostama kartelli tuomittiin maksamaan valtiolle seuraamus- eli kilpailunrikkomismaksua yhteensä 68 miljoonaa euroa.
Tampereen yliopiston hallituksen puheenjohtaja, vuorineuvos Kari Neilimo ei salannut tyytyväisyyttään vastaanottaessaan lahjoituksen puheenjohtaja Torsti Tulenheimolta.
Kangasalan Sanomat lahjoitti 10 000 euroa Tampereen yliopistolle
Aivan upea juttu! Tampereen yliopiston hallituksen puheenjohtaja, vuorineuvos Kari Neilimo totesi vastaanotettuaan 10 000 euron suuruisen lahjoituksen Kangasalan Sanomalehti-Osakeyhtiöltä yliopiston pääomarahastoon. Vuonna 2008 oli kunnallisvaalit, jotka aina piristävät kaikkien paikallislehtien myyntiä. Nuorten koulutuksen tukeminen on tulevaisuuden investointi. Mäenpää oli kotiäitinä siihen saakka, kun nuorin lapsista täytti kolme vuotta. Valtion lisäksi rahoittajiksi haetaan yksityisiä yrityksiä, yhdistyksiä ja säätiöitä. Heille syntyi kuusi lasta viisi poikaa ja yksi tytär. Sähköinen tiedonvälitys, internet, tulee kasvamaan ja perinteinen printtimedia pienenee. Mitalit luovutetaan äideille Säätytalolla pidettävässä äitienpäiväjuhlassa, jonka järjestää Mannerheimin Lastensuojeluliitto yhteistyössä sosiaali- ja terveysministeriön kanssa. Lisäksi vakituisella henkilökunnalla on täydet lomat, joten vuosilomia porrastamallakaan kaikkia toimipisteitä ei pystytä pitämään auki samanaikaisesti. On vastattava asiakkaiden tarpeisiin asiakaslähtöisesti sisällön ja kanavan osalta, luotava tehokas toimintaprosessi monikanavaisesti ja laajakaistapalvelut, kehitettävä ansaintalogiikkaa markkinoiden mukaisesti ja olemaan brändi eli erottumaan muista medioista. Vuonna 2000 hän aloitti työnsä Ruoka-Saarioisen palveluksessa. Hallituksen muut jäsenet ovat Sonja Leskinen, Päivi Joutsiniemi ja Harri Oesch. Kunniamerkkejä myönnetään äideille, jotka edustavat mahdollisimman erilaisia ryhmiä. Ylihintaisiksi todetut päällystystyöt tehtiin 19952001, ja niiden yhteisarvo on noin miljoona euroa. Samalla muuttuu median ansaintalogiikka totaalisesti ja se vakava kysymys. Asiakas määrää, mikä häntä kiinnostaa. Yksi palkittavista on kuhmalahtelainen Airi Hillevi Mäenpää (o.s. Tämä lahjoitus säilyy, koska lahjoitukset rahastoidaan ja vain rahaston tuottoa käytetään koulutuksen ja tutkimuksen kehittämiseen. Suomen yliopistot uudistuvat ja samalla niiden rahoituspohjaa vahvistetaan. Juuri käyttöön otettu pääkirjasto on auki koko kesän, lukuun ottamatta kesälauantaita kesäkuun alusta elokuun loppuun saakka. Syynä on se, että kirjastoilla on säästöjen takia käytössään entistä vähemmän henkilökuntaa. Vuorineuvos Neilimon mukaan hän on erityisen mielissään ja ylpeä lahjoituksesta, koska sen teki oman kotikunnan sanomalehti ensimmäisten lahjoittajien joukossa, ellei peräti ensimmäisenä. MATTI KAUHANEN
Kesä tietää sulkuja lähikirjastoille
Suoraman, Vatialan ja Sahalahden lähikirjastot joutuvat sulkemaan ovensa neljän viikon ajaksi tulevana kesänä. Suuret mediakonsernit ovat tulleet markkinoille omine formaatteineen kaikkialle muun muassa tv:n viihdeohjelmiin ja aikakauslehtiin
Vastaava luku on nyt noin 300. Leikkivarjon pitäminen näpeissä oli haastavaa puuhaa. Jore kertoo vanhemmille kannabistuotteista, amfetamiinista, ekstaasista, LSD:stä ja heroiinista. Edustajiston toimintaa voi seurata kangasala.info-sivuilla, jossa julkaistaan muun muassa kokousmuistiot. IIRIA LEHTINEN
Popkornikone villiintyi tuulessa
Purkkirumbaa, vappumatoa vanteilla, kiihdytysajoa ja popkornin tekoa leikisti varjolla. Muina hallituksen jäseninä jatkavat Juhani Hurme ja Pekka Miettinen sekä myös hallituksen varajäsenet Risto Arvonen, Seppo Kaisko, Jari Lindell ja Ari Sainio jatkavat tehtävissään. VTT Netta Mäen väitöskirjan mukaan suurin itsemurhariski on vähän koulutetuilla, pienituloisilla ja työttömillä. Tulkitsen niin, että huonosta olosta voi puhua aiempaa vapaammin, eikä itsemurhaan ajauduta yhtä helposti. Sauri siteeraa myös uutta väitöskirjaa. Kangasalan Urheiluseurojen edustajistoon toimikaudella 20102011 kuuluvat Esko Ilonen (Kangasalan Kisa), Elina Tanskanen (Kangasalan Naisvoimistelijat), Ilari Grönholm (FC Kangasala / KangasalaSK), Anne Ahvenjärvi (YU-Team Sahalahti), Mauno Sinivuori (LP Kangasala), Kalle Ollila (Uimaseura Kuohu) ja Tapani Saarinen (Kangasalan Melojat). Siitä kertoo esimerkiksi itsemurhien lasku 1990-luvun alun 1 500 vuosittaisesta itsemurhasta nykyiseen noin tuhanteen itsemurhaan. Olennaisinta on ennaltaehkäisy. Pe-
rustamiskokouksessa paikalla oli 30 kiinnostunutta, mikä on enemmän kuin missään muulla paikkakunnalla. Pitäisikö asialle siis tehdä jotain?
Pekka Sauri tuli illaksi Kangasalle ja kiirehti vielä yhdeksän junaan takaisin Helsinkiin, yöksi perheen luo. Popkorninyyttien virkaa toimittaneet, sanomalehtisilpulla täytetyt häntäpallot pomppivat villisti varjon heiluttelun ja tuulen tahdissa. Jore piti ensimmäiset luentonsa jo 1990-luvun alkupuolella. Juna-aikataulut ovat pettäneet, mutta se ei kokenutta esiintyjää hyydytä. Varapuheenjohtajaksi valittiin Harri Hellsten. Tilejä tarkastaa Marjatta Poutanen, varalla on Heimo Aravesi.
Itsemurhat vähentyneet Vaikka laman aikaan erilaisuutta siedetään huonommin, kehityssuunta on viime vuosina ollut hyvä. Samaan aikaan kuitenkin työkyvyttömyyseläkkeiden myöntämisen syynä on yhä useammin masennus. Tätä ja paljon muuta oli yksityisten perhepäivähoitajien järjestämä pihaseikkailu keskiviikkoiltapäivänä Suoraman koulun urheilukentällä. Kokouksia on kolmasti viikossa, kesällä harvemmin. Kohderyhmät vaihtelevat ala-asteikäisistä aina ammattiauttajiin. Edustajiston sihteerinä toimii vapaa-aikakoordinaattori Asko Koskinen. Puoli kuudelta seuraavana aamuna kiireisen miehen tie veikin jo Italiaan.
Surmaajan toinen todellisuus Pahan olon syyt voivat löytyä jo lapsuudesta. Siksi eläke on voitu myöntää vaikkapa tuki- ja liikuntaelinsairaudesta, ei masennuksesta. Siihen nähden itsemurhat eivät ole laskeneet lainkaan samaa tahtia. Siinä toisessa hän hankki aseen ja suunnitteli tekoaan. Köyhyyden torjunta olisi siis parhaita tapoja estää itsemurhia, Sauri sanoo. Vaikka itsemurhat ovat vähentyneet, Saurin mukaan niitä on edelleen ehdottomasti liikaa. Lyömiseen ja tönimiseen on paljon helpompi puuttua kuin siihen. Harkinnanvaraisia valtionavustuksia myönnetään museoille, jotka ovat kunnan, yhdistyksen tai säätiön omistuksessa eivätkä kuulu lakisääteisen valtionosuuden piiriin.
Mielenterveysongelmat eivät enää ole tabu
Pekka Sauri saapuu uudelle Kangasalan kirjastolle kolme varttia myöhässä. Liikuntajärjestö Nuoren Suomen ideoimaan perheliikuntatapahtumaan osallistui saman päivän aikana päivähoitolapsia ja heidän vanhempiaan eri puolilla Suomea. Eero Järvenpää jatkaa sihteeri-taloudenhoitajana sekä jäsenasiainhoitajana. Mielenterveysyhdistyksen toimintaa perustuu vertaistukeen. Toiminta on niin suosittua, että pälkäneläiset ja orivesiläiset haluavat mukaan toimintaan. Makkara maistui ja antoi energiaa liikuntatohinoiden lomassa. Niitä meni sata kappaletta ja mehuakin parisenkymmentä litraa, laski perhepäivähoitaja Anneli Salo. Nyt jäseniä on 45 ja haaveena on saada määrä kasvamaan jopa sataan. Avustusta haki 213 museota. Kansanedustajana ja muun muassa radion Yölinjalta tuttu Sauri alkaa paukuttaa mielenterveysfaktaa heti, kuin liukuhihnalta. Toisessa todellisuudessa hän oli hankkinut juuri kissanpennun ja uudet huonekalut uuteen asuntoon. Masennusta on ollut aina, mutta masennus voi pukeutua esimerkiksi selkäkivun muotoon. Hallintoneuvoston jäsenistöön valittiin Isto Kaarne Kangasalta ja Oiva Vierikka Kuhmalahdelta. Hoitolapset, heidän sisaruksensa ja vanhempansa viilettivät yhdessä rastilta toiselle auringonpaisteessa. Museovirasto jakoi museoiden harkinnanvaraista valtionavustusta kaikkiaan 492 000 euroa 135 museolle. Yksi surullisimmista lopputuloksista on Kauhajoen surmaajan teot. Pekka Sauri pitää huolestuttavana viime päivinä otsikoihin noussutta eristämistä, joka voi alkaa jo päiväkodissa. Nyt hän kiertää kaikkialla Suomessa valistamassa niin nuoria kuin heidän vanhempiaan päihteiden vaaroista. Pihaseikkailuun osallistui järjestäjien eli yhdeksän perhepäivähoitajan lisäksi viitisenkymmentä lasta ja viitisenkymmentä aikuista. PÄIVI TASKINEN
Sariolassa tarjolla huumetietoa
Vanhempi rikoskonstaapeli, valistaja Hannu Jore tulee luennoimaan huumeista Sariolan koululle 11.5. Sauri oli mukana työryhmässä, joka selvitti surmaajan henkilöhistoriaa.
Hän ajautui pikkuhiljaa toiseen todellisuuteen. Yhdistyksellä jo 45 jäsentä Pekka Sauri puhui Kangasalla puoli vuotta toimineen Kangasalan mielenterveysyhdistyksen kutsumana. Kun myös Helsingin apulaiskaupunginjohtajana tunnettu Sauri oli vielä kansakoulussa, 1960-luvulla, liikenteessä kuoli vuosittain noin 1 200 suomalaista. 12
Tiistai 4.5.2010
Avustusta museoille
Museovirasto on myöntänyt Kangasala-Seuralle 5 000 euroa kotiseutumuseon katon korjaukseen. Mielenterveyden keskusliiton puheenjohtajan mukaan mielenterveysongelmista voi puhua entistä avoimemmin.
Nuijankopautuksia
Pirkanmaan Jätehuollon hallitukseen on valittu Kangasalan kunnanjohtaja Jukka Mäkelä, joka toimii myös hallituksen varapuheenjohtajana. Päivällä Jorea pääsevät kuuntelemaan 49-luokkalaiset, illalla järjestetään kaikille vanhemmille avoin tilaisuus koulun nuorisotiloissa kello 18.30 alkaen. Tilaisuuksia kertyy vuotta kohden keskimäärin 250. Huumeiden lisäksi hän puhuu muiden muassa biletyksestä, lasten seksuaalisesta hyväksikäytöstä ja liikennekäyttäytymisestä. Syrjäytyminen voi siis saada alkunsa jo varhain. Tilat yhdistys on saanut vuokrattua Antintieltä, Kangasalan työväenyhdistykseltä. Sariolassa Sahalahdella pidettävien luentojen kustannuksiin osallistuvat koulu, vanhempainyhdistys ja Saarioisten ammattiosasto.
Häntäpallot pomppivat villisti tuulessa varjon yllä, kun Anna Hautala, Vili Hyttinen, Viivi Helminen, Anneli Salo ja Veeti Hyttinen leikkivät popkornikonetta.. Jokinen. Pienet tuulenpuuskat huvittivat liikkujia. Päiväkotikiusaaminen voi olla sitä, että suljetaan joku pois leikeistä. Miten nämä kaksi asiaa sopivat yhteen. Paikallinen yhdistys on saanut toimintansa käynnistettyä hyvin. Kaikki ihmiset tulee pitää yhteisön jäseninä. Suoramanjärven hoitoyhdistys ry:n hallituksen puheenjohtajana jatkaa Pentti A. Kuhmalahden kotiseutuyhdistys puolestaan saa 1 500 euroa kotiseutumuseon pakarirakennuksen kolmen ikkunan remonttiin ja välioven rakentamiseen
041 516 3348. akuterapeutti Dipl. ADE-vitamiinit
53,-
(66,60)
yhteishintaan
Ellintie 2 torstaisin Nuolialantie 25, Tampere Marlene Pöllänen p. alk.) Pikonlinnantie 240, 36280 Kangasala. (03) 358 6911 ma-pe 10-17, la 10-13
Manikyristi - kynsiteknikko Annika Vaher
Puh. Dipl. 040 835 7375 www.marjaentrich.fi
P. lihasvaivoihin, särky- ja kiputiloihin sekä kroonisiin sairauksiin.
HERMORATAHIERONTAA
Hermorataterapeutti MARKETTA HILDEN
Hius- ja Kauneuskulma, Puusepäntie 31, (S-Marketin talo) Kla. (03) 379 0836, Lentolantie 2
9-18. 377 1766
ENSIMMÄINEN APTEEKKI
Keskusaukio 2, Kla, p. 040 352 3145 Avoinna: ti-pe 9-17, la 9-14
oman kynnen geelivahvistukset ja pidennykset
Linja-autoasema, Kla puh./fax (03) 377 2553 www.kangasalankuntoutus.fi
Pikonlinnantie 240, 36280 Kangasala Puh. 377 0700
Hammaslääkäri
Palvelemme:
arkisin 9-20, la 9-16, su päivystysasioissa 10-15
KANGASALAN
PEKKA KOSKELA
Liisantie 1 A 4, Vastaanotto sopimuksen mukaan.
P. p. 050 584 2222, info@lymfaklinikka.fi
Lymfa-/fysioterapeutti Helena Uusitalo
Suomen Hammaslääkäriliiton jäsenet
Hammaslääkäri
MIKA RÄSÄNEN
Harjusola 1 Vastaanotto sopimuksen mukaan.
Leikkaa talteen
SILMÄLÄÄKÄRI
Ajanvaraukset p. Puh. homeopaatti Ajanvar. 364 5899 tai 050 356 7899 Mehiläisentie 9, Nattari
Anne Hentilä
KLEIMANN STUDIO KEVÄTTARJOUS!
Upeat RAKENNEKYNNET
50 MANIKYYRI15
OPTIKKO
KANGASALA
HANNA SAIKKU-SALO Silmälääkärit Erja Oksman, Tarja Maaranen vastaanotto.
Tampereentie 1, Kangasala Puh. Myös kotikäynnit sekä ilta-aikoja sopimuksen mukaan.
Myllystenpohjantie 2, Kangasala, p.(03) 377 0998
leikaa talteen
p. 377 6620 Tarkistathan aukioloaikamme juhlapyhien aikaan www.kangasalan1apteekki.fi
Hieronta - Vyöhyketerapia Akupunktio - Homeopatia
Kangasalan Kuntoplus
Dipl. 045 1222 999
KLASSISTA- sekä KUUMAKIVIHIERONTAA
Tule ja ihastu!
ma-pe 7-20, la-su 7-18
Alasenkuja 1, Löytötexin talossa, 36220 Kangasala
Hammaslääkäri
Ivo Völman
VASTAANOTTO maantaista torstaihin Hymydens Oy:ssä osoitteessa Vesitehtaankuja 3. krs 33200 Tampere Puh. P. 0400 635 263 katja.lind@napraka.fi Vastaanotto: Pirkanmaan Fysiocenter Urheilutie 2-4, Kla www.napraka.fi
Muista Äitiä 9.5.
Kipuihin, turvotuksiin ja aineenvaihdunnan ongelmiin... 03 558 3100. 044 2097 867, Alasenkuja 1 (Löytötexin talo) Kangasala
KUNNON HOITOA
Fysioterapia Hieronta Laser-hoidot Urheiluvammojen hoito Huippumoderni liikuntasali Hur- ja Matrix-laittein
FIINI FIILIS
koulutettu hieroja Ruutana
Urheilutie 2-4, Kangasala, puh. 040 57 11 356 www.fysiocenter.net
PIIA ILOLA 040 4141 140 www.fiinifiilis.fi
Klassinen-/ urheiluhieronta, HotStone hieronta, Intialainen päähieronta, Vyöhyketerapia
Ilo kotisairaanhoitoja siivouspalvelut
- ikäihmisten kotihoito - sairaan lapsen hoito - kotiapua toipumiseen ja kuntoutumiseen - sosiaalipalvelut
LAHJAKORTIT
Ajankohtaiset tarjoukset kotisivuilla!
MERLITA INGALSUO, sairaanhoitaja
Kuohunharjuntie 31, Kangasala Puh. AJANVARAUS
Bio Sculpture Gel
GEELIKYNNET
Palveleva lääkäriasema lähellä sinua
Yleislääkärin vastaanotolle ilman ajanvarausta
FH-Lääkäriasema Pihlajalinna Kaarninkuja 3, 36220 Kangasala Ajanvaraus: 03-558 3360 Työterveyden ajanvaraus: 03-5583 380 Fysioterapeuttien ja jalkojenhoitajan ajanvaraus arkisin 9-15: 03-5583 388 Avoinna: ma-pe 8.30-18, la 10-14 ja su 11-14
(03) 377 1370
fysioterapia tukipohjalliset
KANGASALANKUNTOUTUS
Fysioterapian tutkimus- ja hoitolaitos
Tervetuloa!
KYNSISTUDIO STUDIO SOLEIL Isolukontie 3, Kangasala R-kioskin talo, Suorama Puh. (03) 377 6600, f. Tiistai 4.5.2010
13
Terveyttä elämään
Ratkaisukeskeistä psykoterapiaa, keskustelutukea ja neuvontaa
et psykoterapeutti (Valvira,Kela 1.8. (03) 377 0336
Keskusaukio 2, ma-pe 9-17, la 9-13 www.cazze.com
Tehokasta ja rentouttavaa
SILMÄLÄÄKÄRIT
MATTI PARTANEN
lääket.tri, silmätautien erikoislääkäri
BRITA STENVALL
silmätautien erikoislääkäri
mm. 040 50 77 325. www.lymfaklinikka.fi
SarinCorner Koulutettuhieroja Sari Jokinen
Hiusmesta, linja-autoasema 2.krs
ITSEPALVELUSOLARIUM
(kolikoilla toimiva)
p. 30 arkisin lauantaisin 10-14.00 sunnuntaisin suljettu
Kevättarjous!
Haitalliset auringonsäteet kuivattavat ja vanhentavat.
SUOJAA IHOASI
Marja Entrich-aurinkotuotteilla! UVA- ja UVB-suojat, niin aikuisille kuin lapsille.
Aurinkobalsami skr 10 tai 15 sekä avokadobalsami
ravitsemaan ja kosteuttamaan koko ihosi, sis. 044 3040 414, mingalsuo@yahoo.com
NYT UUTTA TAMPEREEN SEUDULLA!
Ammattitaidolla ja uusimmalla 3D teknologialla Sinua palvelee fysioterapeutti Jukka Tolonen.
Muut vastaanottopaikkakunnat löydät sivuiltamme www.fysiopodo.fi Palvelut: · kokonaisvaltainen alaraajatutkimus · Mabs- ja Juzo-tukisukat · yksilölliset tukipohjalliset · Silikonorteesit
ja olet askeleen edellä..
Vastaanotto ja ajanvaraus: Kehräsaari B, 3. vyöhyketerapeutti D.AC. Myös ilta-aikoja! pia.saarikoski@gmail.com www.kasvuntaito.
VOIMAVAROJA ETSIMÄSSÄ?
Naprapaatti (amk) Katja Lind
- Kaularangan / niskan - Ylä- ja alaraajojen - Rintarangan / lapojen alueen - Alaselän / lannerangan
Kasvuntaito Pia Saarikoski, YTM,
ONGELMAT
Ajanvaraus: p
Viimeisimmät niistä olivat "Talvisota 70 vuotta sitten" yleisötilaisuudet, veteraanikirjan toimituskunnan sihteeri Tuomo Nisula kertoi julkistamistilaisuudessa viime viikolla. Opiskelun ja tulevan työnsä ainoaksi varjopuoleksi Konttila nimeää päivittäisen tietokoneen ääressä istumisen, jolta ei voi välttyä. Kirjan toimituskuntaan kuuluivat puheenjohtaja Risto Mattila ja jäsenet Seppo Jarva, Veikko Tuominen, Pertti Soininen, Auvo Seppälä, Torsti Heikkilä, Lauri Arra, Antti Riitakorpi ja Tuomo Nisula. OUTI KOIVU
Eternitas Kangasalla
Tamperelainen kamarikuoro Eternitas vierailee Kangasalla tämän viikon torstaina. Konttila haaveilee pääsevänsä opiskelemaan mediatekniikkaa pääkaupunkiseudulla toimivassa ammattikorkeakoulu Metropoliassa. Aineistoa yhdistystoiminnasta oli ja ei ollut, joten monenlaista etsintätyötä ja kyselyjä jouduttiin käyttämään. Ilo ja sopiva huumori välittyi illan vetäjästä Pekka Simojoesta, ja kaikki esiintyjät olivat hyviä. Myös sotiemme veteraaneja oli muistelemassa ja kertomassa tapahtumista. Konttilan mukaan on motivoivaa työskennellä, kun tietää, että työ tulee tarpeeseen. Toivottavasti ne rontit, jotka varastivat kellaristamme torstain ja perjantain välisenä yönä laatikon olutta pakkauksen "lonkeroa", saivat kunnon kankkusen! Kohtelias palauttaa tyhjät purkit omistajalle, muistuttaa Seppo Karves Suinulasta.. Työelämä opettaa parhaiten, sillä siinä on tosi kyseessä. Lyhty oli todella kallis, harmittelee nimimerkki Todella harmistunut. Kuoro esittää Petra Perttulan johdolla muun muassa Eino Leinon runoihin sävellettyjä kuorolauluja ja suomalaisia kansanlauluja. Konserttiin on vapaa pääsy ja se kestää noin 45 minuuttia. Yhteishaun aikana Konttila kuuli kaveriltaan painoviestinnän perustutkinnosta, jossa on sekä painotekniikan että ulkoasun toteuttajan koulutusohjelma. Vapaasti valittavia opintoja tutkinnossa on 10 ov ja yleissivistäviä, kaikille ammattikoululaisille yhteisiä opintoja 20 ov. Vastapainoksi hän suunnitteleekin aloittavansa kuntosalilla käymisen kaverinsa kanssa. Hietaset jaksavat herkistää aina.
Hyi, häpeä!
Vierailin isäni sankarihaudalla viime viikon maanantaina. Harmistus oli suuri, kun huomasin, että haudalta oli varastettu lasinen kirkonmallinen lyhty, joka on ollut siellä joulusta lähtien. Ensimmäisen vuoden aikana opiskelu on teoriapainotteista, mutta viimeisenä vuonna keskitytään käytäntöön. Se on saavuttanut menestystä Tampereen Sävelen kuorokatselmuksessa vuonna 2009. Olen aina tykännyt piirtämisestä ja kaikenlaisesta suunnittelusta, Konttila perustelee alalle hakeutumista. Veteraaniemme työ -kirjan kokosi ja kirjoitti historioitsija Raine Raitio Kuhmalahdelta. Näin unta kesästä kerran-esitys alkaa kello 19 kirkonkylän seurakuntakodissa.
Yhdistysten edustajat Hannu Wirola (vas), Torsti Heikkilä, Lauri Arra, Auvo Seppälä, Risto Mattila, Pertti Soininen ja Tuomo Nisula esittelivät ylpeinä Veteraaniemme työ -kirjaa julkistamistilaisuudessa. On tehty yhteisiä retkiä, järjestetty tapahtumia ja osallistuttu niihin yhdessä. Tutustuttuaan tuleviin opintoihinsa valintaoppaan avulla hän kuitenkin innostui. Emme tienneet, mihin tulimme, mutta ilta ja ohjelma vahvisti sen, että tulemme toistekin. Pääsen jo toista kesää Kangasalan Sanomiin tekemään ilmoituksia. Tällä hetkellä häntä kiinnostaa graafinen tekniikka, joka on yksi kolmesta koulutusohjelman erikoistumisvaihtoehdosta. Nisulan mukaan kirjaan oli saatavissa vielä kuvia ja kirjallista materiaalia. Tilaisuus oli tosi hyvin rakennettu, ja ilmapiiri oli leppoisa, kehuu nimimerkki Valaistunut kevätkotilo. Päätös hakea Tampereen ammattiopiston Hervannan toimipisteeseen oli lopulta helppo. Siksi se on myös kivointa.
Konttilan mukaan työllistymiseen vaikuttaa lisäksi koulun maine. Ohjelmistossa on suomalaista musiikkia ja pelimannimeininkiä, kun viulistit ja pianistit pääsevät vauhtiin. Valmiit työt toteutetaan yhteistyössä painopuolen opiskelijoiden kanssa. Tukea saatiinkin yli sadalta yritykseltä, yhteisöltä ja yksityiseltä. Silloin Pirkanmaan musiikkiopiston soittajat tarjoilevat pienen konsertin kevään kunniaksi. Tällaista vapaamuotoista toimintaa kirkkokansalle lisää. Toisinaan tilaustöiden tiukat ehdot rajoittavat luovuutta, mutta asiakkaille pääsee myös ehdottamaan omia ideoitaan esimerkiksi käyntikortin toteuttamiseksi. Kirjan kokosi ja kirjoitti historioisija Raine Raitio, kuva oikealla.
Kirjan tekeminen yhdisti veteraanit
Kangasalan ja Sahalahden veteraaniyhdistysten julkaiseman kirjan "Veteraaniemme työ" kokoaminen yhdisti paikalliset veteraanit toimimaan muullakin tavoin yhdessä. Veteraanien toiminnan kokoaminen kirjaksi aloitettiin vuoden 2008 helmikuussa. Valintakokeissa tarvitaan Konttilan mukaan vain maa-
Ida Konttila viimeistelee päättötyötään ulkoasun toteuttajan koulutusohjelmassa.
laisjärkeä ja vähän matematiikan taitoja. Jos jatko-opiskelupaikka jää saamatta ensimmäisellä yrityksellä, Konttila aikoo pitää välivuoden töitä tehden. Veteraanikirja poikkeaa monista vastaavista teoksista runsaalla kuvituksellaan ja tiivistetyillä kertomuksilla aikakauden keskeisistä tapahtumista. Mukaan piti saada myös naisjaostojen toiminta ja taloudellista tukea, koska yhdistysten varoin kirjaa ei olisi voitu julkaista. Veteraaniyhdistysten toiminnan lisäksi kirjassa on kerrottu myös naisjaostojen toiminnasta. Konttila on ehtinyt opintojensa aikana viettää kuusi viikkoa vaihto-oppilaana Espanjassa, mikä vahvisti tunnetta siitä, että myös ulkomaille voisi lähteä työn perässä.
Työssä oppii parhaiten Taantuma vaikuttaa graafikoidenkin työtilanteeseen. Hyvin sujunut työharjoittelu voi kuitenkin tuoda kesätöitä, kuten Konttilalle kävi. Veteraaniemme työ -kirjasta on otettu 500 kappaleen painos. Sen kustannukset olivat noin 20 000 euroa. Istumalihakset kovilla Kolmivuotisen koulutuksen 120 opintoviikkoa (ov) muodostuu pääasiassa ammatillisista opinnoista. Sitä ennen hän ei ollut tiennyt, mitä graafikko tekee. Eternitas on sekakuoro, joka koostuu paristakymmenestä laulajasta. Tilaustöitä asiakkaille Koulussa tehtävät harjoitukset ovat usein oikeiden asiakkaiden tilaustöitä. 14
Tiistai 4.5.2010
Painoviestintässä luovuus yhdistyy teknisiin taitoihin
Opintie
Ida Konttila tiesi jo peruskoulussa, ettei halunnut lukioon opiskelemaan yleissivistystä. kello 19 pääkirjaston kahvila Lukunurkassa.
Ansaittu kimppu
Kiitos Majataloillasta Kangasalan kirkossa sunnuntaina 25.4. Niinpä ammattikoulu tuntui luontevalta ratkaisulta, vaikka mielenkiintoista koulutusohjelmaa ei heti löytynytkään. Kirja on lainattavissa Kangasalan kirjastosta ja sitä myydään ainakin Kangasalan Kirjakaupassa.
Musiikinopiskelijat tarjoilevat konsertin
Pääkirjaston kahvila Lukunurkassa voi nauttia paitsi pullasta ja kupposesta kuumaa, myös musiikista keskiviikko-iltana. Mediatekniikkaa. Keväinen pieni konsertti keskiviikkona 6.5. Yhdistykset ovat löytäneet toisensa ainutlaatuisella yhteistyörintamalla. Hän arvioi Tampereen ammattiopiston olevan suhteellisen arvostettu, sillä koulu on niittänyt mainetta muun muassa Taitaja-kilpailussa, jossa ratkotaan vuosittain ammatillisen koulutuksen Suomen mestaruudet eri aloilla. Parasta graafikkona olemisessa on se, että voi yhdistää oman näkemyksensä ja luovuutensa ammattitaitoisesti
Tekstiviesti maksaa operaattorisi kanssa sopimasi normaalihinnan.
Tilaustunnus: SUVI2010. Tällä kampanjatunnuksella tehty määräaikaistilaus jatkuu 4 kuukauden ajan ja päättyy automaattisesti maksetun jakson loppuun, ellei tilausta uusita tilaajan toimesta. Lähetä viesti numeroon 050 532 2673. sähköpostitse tai
Ilmoita tilaustunnus SUVI2010, lehden saajan nimi ja osoite sekä lahjatilausta tehdessäsi myös omat yhteystietosi laskutusta varten. soita meille p. Lähetä viesti osoitteeseen tilaukset@kangasalansanomat.fi
Kangasalan Sanomalehti-Osakeyhtiö
Lahjatilauksen maksajan yhteystiedot:
... Lahjatilausta tehdessäsi muistathan mainita myös omat yhteystietosi laskutusta varten. Tarjoushinta koskee uusia tilauksia.
Kangasalan Sanomat maksaa tilauksen postimaksun
Tilaan Kangasalan Sanomat Lehden saajan nimi: Osoite: Puhelin: Sähköposti:
itselleni
... Tiistai 4.5.2010
15
ONNITTELUT 1-VUOTIAALLE KUOHULLE!
Enemmän ja vähemmän kuohuttavat uutiset ja muut paikallisasiat löydät parhaiten Kangasalan Sanomista - ikiomasta paikallislehdestäsi!
Paikallisuutiset kahdesti viikossa 4 kuukauden ajan
29,
lahjaksi
Kampanjatunnus: SUVI2010
Tilaan Kangasalan Sanomat 4 kuukaudeksi 29 eurolla!
Tilaa heti tekstarilla
Näppäile tilaustunnus SUVI2010, lehden saajan nimi ja osoite. (03) 377 6900.
Vastauslähetys Tunnus 5006779 36203 KANGASALA
Kautialan koulu Kyläkoulukahvila to 6.5. klo 18, kaikenikäisille, myös isät muk., lisätied. klo 10. Kyötikkälän urh. Tarvittaessa rakennus- ja ympäristölautakunnan 28.4.2010 nimittämä toimikunta antaa kehotuksia havaittujen epäkohtien korjaamiseksi. Klan Uintiseura Retki Jämijärvelle Korsukylään la 12.6., ulkoilua, melontaa, samoilua jne., sauna ja uinti, ruokailu (omat eväät voi ottaa lisäksi). (03) 3777 353. 0400 621 578. Ruskamatkalle 13.18.9. Puh. toukokuuta klo 17.30 alkaen. pyöräillään Ruutanan kautta Linnainmaalle, lähtö torilta klo 10. ja Karo Saarinen H18E-sarjassa ollen 11. 045 637 2526, www.raudanmaa.com/nuorisoseura. Ei ne nyt niin ihmeen kovaa kulkeneet, tuumasi hän osuuden jälkeen. Rekola-kodon asukkaiden ulkoilupäivässä to 6.5. Päivän toisen voiton Kangasalle toi Hilda Kukonlehto D10-sarjassa. Eroa kärkeen oli toisessa vaihdossa reilut kaksi minuuttia. Puh. 7.5. kesän Bootcamp-aamuille nyt. Samu Lehtola otti voiton kovatasoisessa H21A-sarjassa. Klan Sitoutumattomat Eläkeläiset Ohjelmaryhmän esiintyminen Maijala-kodissa ke 5.5. Kangasalla 30.4.2010 RAKENNUS- JA YMPÄRISTÖLAUTAKUNTA
Kangasalan Kuohenmaassa, määräala n. Hengitysyhd. Kutsu Lahteen Pesäkallion tanssitalolle 12.5. Linttiksellä pe 7.5. to 6.5. Ohjelmaryhmän harj. Klan Naisvoimistelijat Kaikki jumpat pe 7.5. Joukkueita oli 29.
Haapaniemestä Haapasaareen
p. 42,6 ha. AINEISTOT PERJANTAINA 7.5. vielä vapaita paikkoja. kokoustilaan, Toivont. Torpalla alk. H/D-14 sarjassa Moona Lehtola, Netta Rajamäki ja Eevert Toivonen sijoittui kahdeksanneksi. klo 1618, ystävät, entiset ja uudet jäsenet muk., kahvitarj. Kansallisissa kartingkilpailuissa, sijoituksiin ylsivät: Mini: 3) Thomas Lindfors, 13) Joonas Hautala Raket Junior: 5) Oskari Akkanen, 28) Juuso Miettinen, 34) Mark Röömussaar Raket: 6) Jesse Nieminen, 12) Erno Pihtjöe, 17) Jere Kuukkula Yamaha Junior: 2) Mika Sormunen Yamaha: 16) Arttu Kilpi, jumpan vetäjiä. suuntaan, omat haravat muk., mehutarj. Kävelemme alueen halki maanantaina 10. Jere Ahonen vaihtoi ensimmäiseltä osuudelta 27 sekuntia kärjen jälkeen kuudentena. Risto Mäntylä p. klo 10.30. Kaikenlaiset tied. vielä jumpat. Nuorimpien viestissä Matti Hakola, Topias Ahola ja Hilda Kukonlehto oli neljäs. Heti vapaa. Sari p. klo 17.3018.30 keskuskentällä. Ilm. (03) 377 7111 www.kangasala.fi
Myydään
Värivalmiit, saumattomat 5", kanttinen ja pyöreä, sekä talotikkaat, lumiesteet, kulkutasot, piipunpellit, pellilistat, asennuspalvelu ym. alk. 19-vuotias Topias Tiainen sai ankkuriosuudelle selkäänsä gps-paikantimen, joka auttaa suunnistuskilpailun seurattavuutta. klo 11 Pikkolassa. Sammuttimien tarkastus 5 Sammutin 2 kg 20 Sammutuspeite 120x180 cm 10 Sammutin 6 kg 30
Tilauskyydit, kenttäkuljetukset ym.
Tuloksia
Kangasalan FK-kerho oli hyvin edustettuna Porin Kevätpäräyksessä 24.25.4. Asukkaille järjestetään alueella kävely, jonka aikana keskustellaan kaavoituksen tavotteista. Kymmenen parhaan joukkoon mahtui useampia Kangasalan miehiä sekä Lehtolan sarjassa, että lyhyemmällä matkalla. klo 14, paikalle klo 13.30. ja Juoksukoulu aloitt. Tarjoukset 31.5.2010 mennessä. Kotitalousvähennys! www.ot-pelli.com SOITA 0400 661 807, (03) 334 7680
VESIKOURUT
RAKENNUS- JA YMPÄRISTÖLAUTAKUNNAN KEVÄTKATSELMUKSET
suoritetaan touko-kesäkuun aikana. Tiistai 4.5.2010
17
Kangasalankuntatiedottaa
Kangasalla - oksalla ylimmällä
Kunnanvirasto, PL 50, 36201 Kangasala. Tiainen sai seurakseen metsään maailman huippuja ja hyvin hän osuudestaan suoriutui. Toisella osuudella Mikko Hölli nosti joukkueen viidenneksi. Joukkue oli mukana kärkitaistelussa koko viestin ajan. Raudanmaan Nuorisoseura Äitienpäiväaskartelu Kautialan 19) Lassi Halminen, 30) Niko Ronkainen, 33) Toni Kuukkula KF 3: 5) Simo Rauhala, Keimola Fk:n lisenssillä Rotax max: 15) Samu Autere
leikkaa talteen
Kari Ilola 0400 231 746
RUUTANAN TAKSI
KIRKONKYLÄ 0400 315 112
Tampereen Sammutinhuolto Oy
Hatanpään valtatie 34 G, p. 040 822 1057. Kuntopesis: harj. ja lisätiedot: www.joonaskoskinen.fi
Sekalaiset
KÄSISAMMUTTIMIEN TARKASTUS JA HUOLTO
Kangasalan alueella suoritetaan lakisääteinen käsisammuttimien tarkastus Tampereen Sammutinhuolto Oy:n toimesta seuraavasti:
perjantaina 7.5.
kello 8.00-10.00 Kangasalan Palolaitoksen piha 10.30-11.30 K-Sahrami, Sahalahti 12.00-13.00 OP:n edessä, Luopioinen 13.30-14.15 Maston edessä, Aitoo 14.30-16.30 Pälkäneen tori Ulkona ja autossa oleva käsisammutin tulee tarkistuttaa vuoden ja sisällä oleva käsisammutin kahden vuoden välein. 377 6900
Sekalaiset
FOR YOUR LIFE Group Training -kurssit: Kehonhuolto 5.5. Löytyykö innokkaita koululla to 6.5. Urheilutie 13 tai postitse PL 50, 36201 KANGASALA. Kangasalla 3.5.2010 KAAVOITUSLAUTAKUNTA
Vuokralletarjotaan
Vuokrattavana 54 m2:n saunallinen huoneisto Kangasalan keskustasta. Pe 14.5. keskus. Kanoottiretki Vääräjoella 15.5., yht.tied. klo 9. Ilm. PESÄPALLO Pesiskoulu: harj. Naisille kolmoisvoitto Naisten D40 sarjassa Sirra Toivonen, Jaana Pietilä-Annala ja Marja Kukonlehto ottivat peräti kolmoisvoiton. Kysy tarkemmin Pirkkoliisalta p. 040 580 3144 www.metsätilat.fi
METSÄÄ
SAVIKONTIEN ASEMAKAAVA
Savikontien jatkeen asemakaavan valmisteluaineisto on nähtävillä 10.5.-8.6.2010 maankäyttö- ja rakennusasetuksen 30 §:n mukaisesti teknisessä keskuksessa, Urheilutie 13 sekä kunnan kotisivuilla osoitteessa www.kangasala.fi/asuminen_ja_ymparisto/tontit_ja_kaavoitus/kaavoitus/nahtavilla_olevia_kaavoja/ (kaava 658). tytöt ja pojat. SPR Klan osasto Tutustum. Kaavan tarkoituksena on tiivistää olemassa olevaa asutuskeskittymää sekä kehittää alueen liikennejärjestelmää. Kolmannella osuudella Samu Lehtola nosti joukkueen jo toiseksi. Helatorstaina 13.5. Ilmoittautuminen ennen harjoituksia. Molemmat olivat sarjassaan kolmansia. Klan Eläkkeensaajat "Eiku liikkumaan" ke 5.5. to 6.5. alk. SahKu Kevään viimeinen jumppa 9.5. Lisätiedot Oiva Vierikka puh. Hän voitti sarjansa myös viikkoa aiemmin Paimion Silja rasteilla. Lähtö Savikontien ja Savipellontien risteyksestä. Katselmuksissa kiinnitetään huomiota rakennusten ja piha-alueiden kuntoon ja ulkonäköön. 040 769 3482.
Kangasalan Sanomat ILMESTYY:
VIIKOLLA 19
AINOASTAAN TIISTAINA 11.5. Varmista paikkasi ja toimi heti! Ilm. Poikien ja miesten urheilu jatkossa keskiviikkoisin jo klo 18 alk., lajina toistaiseksi jalkapallo koulun pihalla. Lehtola otti kärkeä kiinni noin minuutilla. Pojissa parasta kuntoa osoitti Eevert Toivonen H13sarjan kakkossijallaan. 5-7 ja 8-14 v. klo 18. Marjatta Tiitola, p. Vanhemmille infotilaisuus kahviossa kesän toiminnasta.. Kevätnäytös Pitkäjärven liikkuntahallissa su 16.5. 040 516 0145. Olemme mukana Vanhusneuvoston järj. Klan Kokoomus Vihreät Toivotalkoot la 8.5. klo 9 alk., siivoamme Myllystenpohjantien vartta Kuohunlahden rannalta terv.kesk. 040 828 9146. Klan Retkeilijät Opintokerho Torpalla 5.5. klo 15 alk. Kangasala SK:n nuori miesten joukkue sijoittui viidenneksi Raumalla käydyssä FinnSpring-viestissä. klo 18.3020 keskuskentällä. klo 17, myös talkoot. (03) 2133 277, 040 552 7262
Seurat toimivat
KangKi AMPUMAHIIHTO Talvikauden päättäjäiset ja palkintojenjako Kisarannan saunalla pe 7.5. Ulkoilupäivä helatorstaina 13.5. Tervetuloa! Lisätietoja asemakaavasta antaa yleiskaavasuunnittelija Kaisu Kuusela, puh. ei jumppia, ellei ohjaaja toisin sopinut; Marjatan 23-lk tyttöjen harj. H/D 12-sarjassa Heini Rintanen, Vilma Sofia Annala ja Eerik Ahola oli neljäs. klo 10.
Myllystenpohjantie 2, PL 40, 36201 Kangasala ilmoitukset@kangasalansanomat.fi www.kangasalansanomat.fi
KISA YLEISURHEILU
Kesän harjoitukset alkavat Kyötikkälän kentällä ma 10.5.2010 klo 17.45-18.00.
Ikäryhmät n. 040 41 84 766.
Kangasala SK:n Hilda Kukonlehto osoitti olevansa kovassa kevätkunnosssa.
SK menestyi Raumalla
Kangasala SK menestyi loistavasti laajalla rintamalla kevään suurimmassa kotimaisessa suunnistuskilpailussa, Raumalla juostussa FinnSpringissä. Tytöissä onnistuivat hienosti myös Moona Lehtola D13-sarjassa ja Vilma Annala D12-sarjassa. Raija p. klo 1316.30, paljon vieraita muistakin yhdistyksistä, p. Poikien H1518-sarjassa Kristian Kannus, Karo Saarinen ja Santeri Sainio sijoittui 38 joukkueen sarjassa neljänneksi. 1, alakerta, to 6.5. Pirkan Tekonivelyhdistys Yhdistyksen tukiryhmät: Arja Lahti 040 829 6826 to 18 - 20 (polvet), Jorma Palonen 040 705 9594 ma klo 911 (polvet), Leena Oinonen 040 762 0858 ti klo 12 14 (polvet), Eino Gustafsson 0400 618 888 ke ja pe klo 911 (lonkat), Erkki Sassi 0400 628 461 ma klo 911 (lonkat), Eila Autio 040 704 6602 to klo 1517 (lonkat), pirkan.tekonivel@gmail.com. klo 18. Mahdolliset mielipiteet on toimitettava kirjallisesti tai suullisesti kaavoituslautakunnalle ennen nähtävilläolon päättymistä joko teknisen keskuksen asiakaspalvelupisteeseen os. Nuorissa miehissä parhaimmat sijat nappasivat Rasmus Alén H20E-sarjassa ollen 5
(03) 377 2607 ti-pe 10-18, la 10-14, MA SULJETTU
Ellin Warasto
Vanhojen tavaroiden osto & myynti
TAKSIT
LUOTETTAVAA TAKSIPALVELUA KANGASALLA
PESULAT
Palveleva itsepalvelupesula
PIENKONEITA, PIENKONEHUOLTOA
Pienkoneiden huolto ja korjaus
Tonin taksi
www.tonintaksi.net
AIKATILAUKSET PAARIKULJETUKSET
050 5189 189 0400 634 625
LENTOKENTTÄ- JA SAIRAALAKULJETUKSET
Soita suoraan paikalliselle taksille!
taksiin .fi
leikkaa talteen
PesuKaksikko
LAURIN SAHA JA MOOTTORI
Ohtolantie 43, arkisin 9-17
P. (03) 377 3333
Kangasalan Seudun OP-Kiinteistökeskus Oy LKV Kuohunharjuntie 26, Kangasala P. 045 266 1150
PIENKONE TIMONEN OY
Saarenmaantie 580, Kla arkisin 9-17, kesäla 9-14 (03) 364 1547, 0400 621 547
- Moottori- ja raivaussahat - Ajo- ja ruohonleikkurit - Jyrsimet ym. www.mhyroine.fi
POLKUPYÖRÄHUOLTOA
urheilu- ja kalastusvälineiden erikoisliike
KUVASARSA OY
Ristimäentie 14, Huutärvi Palvelemme ma-pe klo 10-17
muulloin sopimuksen mukaan Taidekehystäjät ry:n jäsen
Kehysliike Kari Aarnio
KORPOLA
Liikkeessämme kelloseppä.
Kellot, korut, lahjaesineet, kaiverrukset, kellojen ja korujen korjaukset, valtuutettu Polar-huolto Liisantie 2, Kangasala
Pankkilakimies LOTTA TUOMAALA Pankkilakimies
P. Ilmainen puhelinneuvonta.
P. (03) 377 1172
arkisin 9-17, lauantaisin 9-13
SÄHKÖTÖITÄ JA -TARVIKKEITA
Kaikki sähköasennukset Ellintie 4, Kangasala P. (03) 377 6120 LOTTA TUOMAALA lotta.tuomaala@op.fi
POLKUPYÖRIEN,
MHY ROINE
Myös huollot ja varaosat sekä metsästys- ja harjoituspanokset ja Jahti- & Vahti-koiranruoat
P. 020 761 9251
Pälkäneen URHEILU JA KALASTUS
Onkkaalantie 71, Pälkäne (03) 534 2045, ma-pe 9-17, la 9-14
LVIS-PALVELUA
POLKUPYÖRÄHUOLLOT
- varaosat - tarvikkeet
Kultaseppä HANNU SALO
Kultasepänliike P. 050 571 8049
www.op.fi
KIINTEISTÖVÄLITYSTÄ
P. 050 360 6401 tai (03) 377 4008
auki päivittäin klo 10-20, torstaisin klo 15-20 p. Toimitamme multaa, kuorikatetta ja kiviaineksia.
KULJETUSLIIKE J. pienkoneet alan liikkeestä - Metsurin varusteet ja tarvikkeet
Lähelle tai kauas, yksin tai isommalla porukalla, myös pyörätuolin kera.
URHEILU
VALOKUVAAMOT
www.kotiposti.net/taistot
Ellintie 2, Kangasala P. (03) 363 4094 os. 020 795 9595
www.psjot.fi info@psjot.fi
Peltityöt paikanpäällä Kangasalla
KIINTEISTÖVÄLITYSTÄ
040 749 8880
ILMALÄMPÖPUMPUT
Kattoturvatuotteet Rakennuspeltityöt Kattoremontit Puiden kaadot www.monityo.fi
TELEVISIOHUOLTOA LOKAPALVELUA
TV-DIGIHUOLTO
plasmat, lcd:t, tv:t audio- ja digilaitteet antennimyynti tarvikemyynti käytetyt tv:t
Lokapalvelu edullisesti ja kattavasti
Myllystenpohjantie 2 | 36200 Kangasala Puh. Mäkirinteentie 7, Lentola Kangasalan Prismaa vastapäätä
KULJETUSJA MAANRAKENNUSTYÖT
KOURA-AUTOPALVELUT
Noudamme risut, kannot, maakasat ym. 0400 367 733 ma-pe 10.15-16.30, la sulj.
- Matkapuhelimet - Oheistarvikkeet - Soneran liittymät ja palvelut
PIHA JA LAVA OY
0400 951 107
Kangasalan
V V V V
Kuohunharjuntie 26, OP:n talo P. 9-17, la 10-13
LVI-Palvelu Meriläinen
saneeraustyöt
Monitoimipalvelu
Kuohuntie 7, K:ala P. 040 750 0520
Kangasalan
ilma
RAKENTAMINEN, REMONTOINTI
Sähköalan työt ja tarvikkeet Puh. 040 723 0344
STIHL VIKING -huolto- & varaosapalvelu
www.tavela.fi. (03) 357 4400 www.opkk.fi/kangasala kangasalan.opkk@op.fi
Myllystenpohjantie 2 (R-kioskin vieressä) Kangasala, avoinna ark. 0400 232 640, 040 773 9230
MARKKU KULMALA
V
V
V
V
v
V V
V V V
V V
V
V
V V
V
KIRPPUTORIT
KYLMÄ JA SÄHKÖPALVELU TAIMINEN
ASENNUS - KORJAUS - HUOLTO Iltaisin ja viikonloppuisin vain kylmälaitteet p. klo 10-17 P. Meiltä saat avun lakiasioihin elämän eri käänteissä.
PUUNKAADOT
NYT ON METSÄNHOITOTÖIDEN AIKA!
Ota yhteyttä omaan ammattilaiseen. Myös ilt. pinnat syväpuhtaiksi nopeasti, helposti ja vähällä vedellä.
LAKIASIAT
Lakiasiaintoimisto
Ruutanantie 14, 36200 Kangasala P. (03) 356 2007
PITOPALVELUA
Osuusmyllynkatu 5 Messukylä, Tampere ma-pe 9-18, la 9-15
KESKIVIIVA OY
varatuomari
PERUNKIRJAT KAUPPAKIRJAT TESTAMENTIT YM.
PÄIVI SIMILÄ
Linja-autoaseman talo, KANGASALA Asianajaja Päivi Similä p. Tiistai 4.5.2010
19
KEHYSLIIKKEET
KELLO- JA KULTASEPÄT
KELLOSEPÄNLIIKE
LAKIASIAT
Kangasalan Osuuspankin lainopilliset palvelut. (03) 377 3733 | Fax (03) 377 3744 kangasala@kiinteistomaailma.fi www.kiinteistomaailma.fi Avoinna ma-pe 9.30-17.00
Kangasalan Kodit Oy LKV
Tyhjennys 0400 176 926 Pesu ja huuhtelu 0400 176 926 Kuvaus 0400 176 926
Ellintie 6, Kangasala P. (03) 377 3447 Palvelemme ma-pe 10-18, la 10-14 www.kangasalankirjakauppa.fi
v
V
V V
KANGASALA
v
V V
v
V V
v
V
0400 730 909 (
Ellintie 2, p. Ellintie 2, Kangasala P (03) 377 2952 . ja viikonloppuisin. 040 551 9122
www.kuljetusliikejsaari.fi
Pihat, kadut ym. (03) 379 2940, www.tv-hugg.com
KIRJAKAUPAT
KODINKONEHUOLTOA
KODINKONEHUOLTO
Pesukoneet, jääkaapit, pakastimet, kylmiöt...
V
Kuljetus Timo TUOMINEN OY
Lisätiedot ja hinnasto osoitteessa www.tuominen.fi
TIETOTEKNIIKKAA
Tietokoneet, oheislaitteet, tarvikkeet, virusohjelmat, tietokone- ja tulostinhuolto, väri- ja laserkasetit, Tampereen Puhelimen laajakaistat
PELTITYÖ
Rakennuspeltityöt, konesaumakatot ja sadevesikourut
Timo Nurminen
P. (03) 377 2470, fax 377 2433
MUOTILIIKKEITÄ
MUOTI- JA FARKKUASUJEN ERIKOISLIIKE
TIETOTEKNIIKKAA
TIETOKONEET, OHEISLAITTEET, HUOLLOT JA KORJAUKSET ELISAN & SAUNALAHDEN LAAJAKAISTA- JA MATKAPUHELINLIITTYMÄT
Ellintie 6, Kangasala, ark. 040 501 0920
Viemäreiden avaukset ja kuvaukset Vesipumput ja vedensuodattimet Uutuutena vaihtolavapalvelut P. (03) 339 26900 www.newision.fi
OSTO- JA MYYNTILIIKKEITÄ
Liisantie 2, p. (03) 377 2244, 050 551 1003
VEIKKO MÄNNISTÖ
Asianajotoimisto
ASIOINTIPALVELU
PEKKA VALTONEN
P (03) 375 3218, 0400 335 443 . (03) 377 2112
Lakiasiaintoimisto
LIISA JUUTINEN
varatuomari, julkinen kaupanvahvistaja
Töykänäntie 265, Sahalahti
(03) 376 4774, 040 570 6022
v
v
V
v
V V
V
V V
V
v
V
V
v
V
V
V
v
V
V
v
V
v
V
v
V
V
v
v
V
Keskusaukio 2, p. Joustavasti asiakkaan luona. 0400 730 909.
PIRKAN KIRPPUTORIKESKUS
avoinna arkisin klo 10-19 lauantaina & sunnuntaina klo 9-16 Pöytävaraukset p. SAARI KY
PYÖRÄKUORMAAJATYÖT KORKEAPAINEPESUT
P. 040 588 0392
Lavavuokraus, kuljetukset, roskalavat, minikaivinkonetyöt
MATKAPUHELIMET
Kaivopumppu Oy
Likakaivojen tyhjennykset P
Ei jälleenmyyjille. ALASENKUJA 1, SUORAMA AVOINNA ARK. tai niin kauan kuin tuotteita riittää tarjousaikana. si.
Naisten erilaisia TUNIKOITA A
TÄKKI + TYYNY
täkki: ontelokuitu, tyyny:pallokuitu
(12 (12,90) Sää Säästä 22 22%
14 11 13
90
Saatavana keskiviikosta alkaen:
Naisten Passion JAKKUJA
6
N Naisten
90
90
16
YÖ YÖPAITA
(24,90)
90
Ruusu-sarja
10, -
Naisten Passion TUNIKOITA A
90
Lasten Mombo Combo VERKKAPUKUJA
80-120 cm
90
Naisten AAMUTOSSUT
24 14
Naisten Ruusu AAMUTAKKI A
(29,00)
KA KAITALIINA
4 40 40x140 cm
90 90
PATALAPPU
PATAKINNAS
VERHOKAPPA
50x240 cm
Tarjoukset voimassa 4.-8.5. 20
Tiistai 4.5.2010
Löyt Löytöjä Äidille, iloksi ja hy e, hyödyksi. MYYMÄLÄ SULJETTU
4 90 5
95
(6,90) Säästä 14 %
(5,95) Säästä 16 %
SYVÄLAUTANEN
KAADIN 1 litra
12 30 14 90 24
50
(17,90) Säästä 20 %
(14,90) Säästä 16 %
Serla kuviollinen TALOUSPYYHE 16 rll
1
(2 20) (2,20) Säästä 20 %
Serla Toilet valkoinen WC-PAPERI 24 rll
6
90
(0,43/rll)
7
(8,90) Säästä 15%
50
(0,31/rll). 9-20, LA 9-18, SU 12-17 ÄITIENPÄIVÄNÄ 9.5. leenmyyjille.
ÄITIENPÄIVÄKUKAT RUUSUBEGONIA tai MINIRUUSU
3
ERÄ MUUMIMUKI Ruusutarha UUTUUS
VO5 VO5 SHAMPOOT tai HOITOAINEET 250 ml
Serla LEIVINPAPERIT
6 95 1 50 3 90 8
95
(9,90) Säästä 10% (1,30) Säästä 23 %
12
Arctica KAHVIKUPPI
(14,90) Säästä 16 %
50
Punaraidallinen VEHN VEHNÄTYYNY
Jyväshyvä KAURAKEKSI 500 g
0 1
(1,79) Säästä 44 %
99
(3,96/l)
ARKKI
1, 75
-30% %
(9,90) nyt 6,90
3 3-osainen PESUSETTI terva
4-osainen JALKAKYLPYSETTI
9
90 90
KAHVIKUPIN VATI
4 00 3
95
(3,90) Säästä 23 %
(5,90) Säästä 16 %
(2,79) Säästä 53 %
29
(2,58/kg)
RULLA 20 m
ERÄ MUUMI SEIKKAILU
MUKI M
LEIPÄLAUTANEN
VEHNÄV TOSSUT T
9 90 13
MUKI
www.loytotex