klo 19.00
8.7. Ja saa hyvän mielen, kun sponsoroi köyhiä opiskelijoita, hän hymyilee. Väinön yökyläreissu suuntautui maaseudulta keskustaan, sillä hän asuu Sahalahdella ja mummu Kangasalan keskustassa. Matonpesurahoille löytynee käyttöä. Kun kunnanvirastot avautuvat maanantaina 26.7., eletään vielä kesäaikaa eli virastot ovat avoinna kello 9-15.
Kunnanvirastot kesätauolla
Huutijärven matonpesupaikalla on harvinaisen hiljainen hetki. Monelle suomalaiselle matonpesu on suoranainen riitti, joka pitää suorittaa itse. klo 19.00 9.6. Anni aloittaa kolmannen vuoden opinnot Pälkäneellä ja aikoo ylioppilaaksi pääsyn jälkeen pitää välivuoden töitä tehden. Olisi ihanaa päästä kesän lopuksi matkalle, Anni haaveilee.
Kissa pujahti ilmastointiin Kuntoutumiskeskus Apilan ilmastointikanavaan oli päässyt pujahtamaan kissa maanantaiaamuna. Asiaa mökeistä ja mökkeilystä sivuilla
6
Honkarakenteen kehitysjohtaja Eero Saarelainen viihtyy vapaa-ajallaan Kangasalan maisemissa, sivu 8.
7-16
430037 672583
Aikanaan hyvin suositut kelomökit ovat unohtuneet lähes täysin. Palvelu on tarkoitettu kiireellisiä asioita varten. klo 19.00 11.7. Kangasalan kesäteatterissa 7.6.15.7.2010
käsikirjoitus Aulis Aarnio | ohjaus Ahti Jokinen
7.6. Nimettömänä pysytelleen maalarin tuntomerkit ja auton rekisterinumero ovat poliisilla, kiitos tarkkaavaisen kansalaisen. Olisi tuntunut tosi tylsältä viettää kesä vain jouten, varsinkin, kun aika iso osa kavereista sai töitä. klo 19.00 1.7. klo 18.00 13.6. Laihin saalis on ollut kolme mattoa, ja parhaimpana päivänä pesimme niitä 21, Pirita laskee. klo 19.00 4.7. vuosikerta
Irtonumero 1,50 e
Kasvit kuriin
Suoramanjärven tilan kohentaminen eteni jälleen yhden askeleen, kun hoitoyhdistys vuokrasi niittokoneen perjantaipäiväksi leikkaamaan pois järven kasvistoa. Tässä saa olla ulkona ja tehdä töitä hyvän kaverin kanssa, he perustelevat. Tytöillä oli kuitenkin kova halu käyttää loma-aika hyödyksi ja tienata rahaa. Ja tiedätkö, asun samassa talossa, jossa isä on asunut pienenä, Väinö täsmentää. Kunnanjohtaja Jukka Mäkelä ja apulaiskunnanjohtaja Reijo Riekkola lomailevat vuorotellen. Silloin jää kerrankin aikaa tehdä jotain aivan muuta, Pirita mainostaa. Puhelin palvelee Kunnan puhelinvaihde palvelee sulun aikana, mutta vain rajoitetusti kello 911. klo 19.00 6.7. Lenkkeilimme ja kävimme kirjastossa. Kaksikko jakoi koulujen päätyttyä yli sata esitettä kotimaisemiinsa eli Pikkolaan ja Mäyrävuoreen. Korostamme, että matot todella kannattaa hakea ajoissa pois, etteivät ne jää tänne houkutukseksi varkaille. klo 19.00 16.6. klo 19.00 14.7. klo 19.00
15.6. Lukioikäiset tytöt luettelevat ainakin parikymmentä paikkaa, jonne hakivat kesätöihin. Sosiaalitoimistossa on päivystysluontoinen puhelinpalvelu, johon voi ottaa yhteyttä kiireellisissä sosiaalityön, toimeentulotuen ja kotihoidon asioissa sekä tehdä lastensuojeluilmoituksia. Bisnes sujuu niin, että tytöt saapuvat puhelintilausten perusteella vastaanottamaan matot Huutijärven matonpesupaikalle. Yläkoulussa ystävystyneet tytöt jatkavat syksyllä lukiota. Viime kesänä Anni oli töissä terveyskeskuksen keittiöllä ja Pirita auttoi setänsä puutarhalla. klo 19.00
Tiistai 6.7.2010
Numero 47
92. klo 19.00 15.7. Palvelunumerot löytyvät kunnan kotisivuilta ja Kangasalan Sanomien 2.7. klo 18.00 10.6. klo 18.00 11.6. Kone nosti niitetyt kasvit rantaan, joten ne eivät jää järveä rehevöittämään. Hallinnossa samoin kuin jokaisessa palvelukeskuksessa on kuitenkin sulun aikanakin aina joku toimivaltainen työntekijä paikalla, kertoo johdon sihteeri Marja Mielonen. Tytöt ryhtyivät pohtimaan, mitä osaisivat tehdä itsenäisesti, ja mieleen tulivat äitien antamat opit kesäisiltä matonpesureissuilta. Ulkoilmaa ja paras kaveri Anni ja Pirita ovat kesäiseen uravalintaansa tyytyväisiä. Missään ei tänä vuonna tärpännyt. Yleensä Anni Porasella ja Pirita Pellikalla on altailla seuraa.
Kun työpaikkaa ei löytynyt, tytöt loivat sen itse
Anni Porasta ja Pirita Pellikkaa ei voi syyttää yrittämisen puutteesta. Kunnan viralliset ilmoitukset laitetaan kolmen kesäsulkuviikon aikana nähtäville pääkirjastoon. Työpaikkaa ei liiennyt tavarataloista, ei marketeista, ei leipomosta, ei pikaruokapaikoista eikä kunnasta. Ilmeisesti lähellä ilmastointia ollut pääskysenpesä oli houkutellut kissan paikalle.
"
Ilonaihe
Olin mummulla yökylässä. klo 15.00 20.6. Pirita käy koulunsa loppuun Kangasalla ja pohtii vielä tulevaisuudensuunnitelmiaan. Sama operaatio toistetaan syksyllä ja lisäksi vielä kahdesti vuodessa kahden vuoden ajan.
Töhryille kyytiä
Kangasalan Sanomien ikkunoita ja seinää rumentaneet töherrykset lähtivät pois vielä nopeammin kuin ne siihen ilmestyivät. klo 19.00 30.6. klo 19.00
29.6. klo 19.00 13.7. Kotonakin tykkään liikkua paljon, mutta siellä kuljen yleensä pyörällä, selvittää Väinö Rapatti. klo 19.00 17.6. Joku sai jopa kaksi työpaikkaa, Anni kertoo. Janne Skonbäck huuhtoi graffitit pesuveden mukana ja samalla kirkastuivat ikkunalasitkin.
Kangasalan kunnanvirastot ovat viime vuoden tapaan tänäkin kesänä kiinni kolmen viikon ajan eli 5.25.7. Miksi siis pesettää matot ulkopuolisella. Markkinointi tuotti tulosta, sillä juuriharjalle ja mäntysuovalle on ollut käyttöä joka päivä. Hormistosta kuului maukumista, mutta kissa selviytyi lopulta itse pihalle ahtaasta käytävästään, sillä tarkastuskäynnin tehneen pelastuslaitoksen miehistö ei havainnut merkkejä kissasta. Asiakas noutaa matot itse illansuussa. Äitien opit ovat olleet hyviä, sillä pesijättäret ovat saaneet asiakkailtaan ainoastaan hyvää palautetta. klo 19.00 19.6. Puhelinpalvelu toimii myös rakennusvalvonnassa, maastomittauksessa, ympäristönsuojelussa, yhdyskuntatekniikassa, tilapalvelussa ja vesilaitoksella. numerosta. Niinpä heistä tuli kesän matonpesupartio. Niitä ei nykyisin rakenneta.
(03) 3763 011 Avoinna ma-pe 9-16 Muista myös pitopalvelumme!
Lounaskahvila Syreeni
..
Ajanvaraus www.laboratorio.fi tai puh. TIMO KESKINEN
Raamattu maailman ihanin rakkauskertomus
Kesä on häiden kulta-aikaa! Kukapa ei herkistyisi nähdessään hääparin juhla-asussaan: morsian viimeisen päälle laitettuna kauniiksi ja sulhanen arvokkaana tämän rinnalla. Vihitty: Jarno Markus Kuokkanen ja Satu Katriina Vuorinen, Janne Kristian Orpana ja Auli Johanna Havukainen. Monet olivat myös vanhat valokuvat, joista hän tunnisti
niin henkilöt, paikat kuin täsmälliset ajankohdat. (03) 311 74445 ma-pe klo 10-15 (ei ajanvarauksia).
Ritva Hoivala Sahalahti, puh. Päivälleen 69 vuotta sen jälkeen, kun Pentti Antila sai käskyn lähteä ylimääräisiin kertausharjoituksiin juuri Jatkosodan alla, hän sai kutsun iäisyysmatkalle toivomallaan tavalla: täysissä sielun voimissa, omassa kodissa läheisten ympäröimänä. vietetyssä Majan 50-vuotisjuhlassa juhlassa Pentti oli mukana kertoen muisteloita majan rakentamisvaiheilta. Kangasalan Suojeluskuntaan Pentti liittyi 17-vuotiaana. Tänä kesänä 19.6. Aktiivisena ammunnan ja metsästyksen harrastajana Pentti oli Havisevan Metsästysseuran perustajajäsen. Rakasta isää ja vaaria ikävöiden Juha ja Riitta Johanna, Ville, Tuomas ja Ella Tapio Elina Anne ja Pertti Lauri ja Aino Henri Kimmo Markku ja Ritva Mika, Jelena ja Janne Matti-veli ja Maire muut sukulaiset ja ystävät Siunaus toimitettu läheisten saattamana. Honkaniemen upea maja valmistui 1960. Sodan aikaisista ansioista Antila palkittiin II luokan vapaudenmitalilla. Kangasalan Reserviupseerikerhon 1956 valmistuneen Heraman majan talkoissa Pentti nähtiin useaan otteeseen. Hän organisoi tukkitalkoita ja oli muutenkin yksi innokkaimmista ja ahkerimmista talkoolaisista vaimonsa Hilkan kanssa. Siellä kerrotaan, kuinka Hän itkee ihmisen kääntäessä hänelle selkänsä. Jatkosota alkoi Pentti Antilan kohdalla JR 27:n riveissä Ilmeen rintamalla. Kotona vauvoista iloitsee myös isosisko Alina, joka täyttää kohta 2 vuotta.
PIRKANMAAN SAIRAANHOITOPIIRI
LABORATORIOKESKUS
Laboratorioiden kesäajan aukiolot
Pälkäne: Sahalahti: Kangasala: suljettuna 12.7.-16.7.2010 suljettuna 19.7.2010 palvelee remontin ajan 31.5.-1.8.2010 vain ajanvarauksella ma-pe 7.30-15
Tervetuloa herkuttelemaan!
MA-PE KLO 11-14
LOUNAS
Sydämellistä palvelua!
Kotisairaanhoito, kotipalvelu, lastenhoito, siivoukset, pihatyöt
a stathan kotit lousvähe Mui nny
Hoito- ja hoivapalvelu
Taru Koskivuori
sairaanhoitaja
P. Miten ihana Jumala meillä onkaan! Rakastunut kehuu rakkautensa kohdetta niin minäkin nyt kirjoituksessani! MINNA KURKI Kangasalan helluntaiseurakunta
Marja Kristiina VALKAMA
11.7.1959 17.6.2010 Rakas äiti, mummu Anna anteeksi kyyneleet nää. Ystävällisenä kutsuna ilmoitamme, että rakkaamme siunataan Kalevankankaan isossa kappelissa lauantaina 17.7. Näytteenottopisteiden yhteystiedot ja kesän aukioloajat www.laboratorio.fi tai puh. Sami ja Tiia Satu, Kerttu ja Veeti Sanna, Arto, Miro ja Miska Emme voi koskaan erota, sillä muistosi elää aina. Mittavasta työstä veteraanijärjestön parissa Pentti Antila palkittiin Suomen Sotaveteraaniliiton kultaisella ansioristillä. Sotilasarvoltaan Pentti Antila oli vääpeli. Aliupseeriyhdistyksen ryhtyessä rakentamaan omaa majaa Honkaniemeen Pentin panos oli merkittävä. Pentti oli omaksunut aitohämäläisen ilmaisutyylin ja hänen sanavalikoimansa oli kuulijalle nautinnollisen rikas. Vauvan ensimitat ovat 4 200 grammaa ja 53 senttiä. Hän oli syntynyt kauppiasperheeseen: Pentin kotitalossa oli perustettu Kangasalan ensimmäinen maakauppa 1888. riveissä Kollaanjoen ja Tolvajärven rintamilla osallistuen useisiin ret-
Rakas puoliso, isä, vaari ja isovaari
Rauno Helmer LAARKO
12.8.1930 Tampere 8.6.2010 Kangasala Sinut saatoin rannalle ihanan maan, jäin sua kyynelin kaipaamaan. Kangasalan kunnan mahdollistama veteraaniruokailu Havisevan kyläkoululla oli Pentille arjen piristysruiske. Nyt työpäiväsi pitkä päättyi, kädet ahkerat levätä saa. Pentti lähti välittömästi saatuaan käskykorttinsa 21.6.1941. Useasti Pentin tie suuntautui lähimetsiin milloin polttopuita keräten milloin marjastaen tai metsästäen. Lämmin kiitos osanotosta.
Pentti Antila
21.3.191921.6.2010 Pentti Antila nukkui pois synnyinkodissaan Havisevalla. Koulun jälkeen Pentti Antilaa kutsui työ kotikaupassa ja myöhemmin hänestä tuli kolmannen polven kauppias. Pentti kutsuikin opettajia oppilaineen viime syksynä omenatarhaansa syysretkelle. Hän oli perustamassa Kangasalle Aliupseeriyhdistystä. Sanotaanhan, että ihmisenkin svvimpiä tarpeita on tulla rakastetuksi ja osoittaa rakkautta. Elämään tulee tarkoitus ja ilo ja taskuun matkalippu taivaaseen. 010 808 515 ma-pe 8-15.30 (heinäk. Tiivis kirjeenvaihto lääkintälottana toimineen Hilkan kanssa jatkui läpi Jatkosodan. Myös veteraanien perinnetyö täytti suuren osan hänen ja Hilkka-vaimon ajasta. Kevään viimeisen ruokailun yhteydessä Havisevan koulun rehtori toivotti Penttiä tervetulleeksi taas syksyllä koululounaan äärelle. Oma rakas oli löytynyt Vehmaisista, junalla kuljetuilla koulumatkoilla oli silmä tarttunut pirteään Hilkkaan. Urheilullinen ja hyväkuntoinen nuorimies kesti mainiosti lähes epäinhimillisissä olosuhteissa tapahtuneet pitkät taisteluretket. Näiden eteen hän teki loppuun asti pyyteetöntä työtä. Suursaaren valtaukseen hän osallistui radistin tehtävissä välittäen tietoa esikuntaan hyökkäyksen edistymisestä. Tähän Pentti oli enteellisesti vastannut: Epäilen, olenko enää jalkeilla silloin... Matka Havisevalta kirkolle taittui isän hevosella ja rattailla. (03) 377 1691, 040 561 2782 www.hoitojahoivapalvelu.fi taruelisa@elisanet.fi
kse n.
Kaikki Laboratoriokeskuksen näytteenottopisteet ovat asiakkaiden käytettävissä ja palvelevat kesäaikansa mukaisesti. Kosketti hiljaa posken nukkaa, silitti hellästi hopeista tukkaa. Jokinen avioituivat 1945 ja perheeseen syntyi vuosien varrella kuusi lasta. 2
Tiistai 6.7.2010
Vainajia
Rakkaamme
Pentti Juhani ANTILA
21.3.1919 Kangasala 21.6.2010 Kangasala Kiittäen ja kaivaten Touko ja Marja-Leena Tapio ja Sinikka Tero ja Tuula Teppo ja Riitta Tiina ja Erkki Taru ja Jukka lastenlapset lastenlastenlapset sukulaiset ja ystävät Suvimaiseman lahdentyven, saunaranta ja vene ja kesä, koivikontuoksu, kukat, välkkyvät veet, lapsi, lapsia, lapset ja vanha, onnellinen kaiku: Vakkeri hei! Siunaus läheisten saattamana. Lyhyen rauhan ajan jälkeen työt isän kaupassa keskeytyivät, kun yleinen liikekannallepano oli julistettu. Lämmin kiitos osanotosta suruumme. Ensimmäisten ihmisten langettua syntiin tuo herkkä, ihana suhde kuitenkin rikkoontui. Työt isän kaupassa jatkuivat ja Pentti otti kaupan vastuulleen sodan päätyttyä. Tiia ja Antti Nikkilän perhe kasvoi kaksosilla 18.6. klo 12.00.
Syntyneitä
Hanna ja Mikko Jokinen saivat pojan 17.6. Klassillisen lyseon jälkeen Pentin opiskelutie jatkui Kauppakoulussa. Hän oli mieluinen vierailija ja keskustelukumppani alakoululaisten ruokailuhetkessä. Alusta asti hän oli innokas suojeluskuntalainen osallistuen aktiivisesti niin sotilaallisiin harjoituksiin kuin urheilukilpailuihin. Rakkaudella kaivaten Salme Lähti lentoon enkeli taivaan, tuli luokse väsyneen, sairaan. 8-15)
Vatialasta Vehoniemeen. kello 2.52. Kuollut: Pentti Juhani Antila 91-v., Rauno Helmer Laarko 79-v., Kalevi Kyden 72-v., Aleksi Johannes Härkönen 13v.
Valoa elämään
Jumalan itsensä, hänen rakkaan Poikansa Jeesuksen, piti kuolla, jotta me ihmiset voisimme palata jälleen Hänen yhteyteensä. Usein epävarmojen muistitietojen kohdalla sanottiinkin: täytyy mennä kysymään Antilan Penalta, kuinka tämän asian laita oikeastaan on. Mutta Jumala on myös oikeudenmukainen ja siksi rikkomus vaati rangaistuksen.
Väestötietoja
Kangasalan seurakunta Kastettu: Niilo Aleksi Arnold Heineman, Saini Katriina Kuikko, Nea Emilia Vihtiälä Kuulutettu: Jani Markus Pasanen ja Johanna Maria From, Timo Henrik Welling ja Krista-Piia Johanna Kuva, Esko Eemeli Piirainen ja Ulla Katriina Nuutinen, Marko Juhani Hirvonen ja Marjut Hannele Manninen. Me emme sua vielä antaneet ois, vaan lähdit luo enkelten, luotamme pois. Talvisodan kolmesta viimeisestä päivästä Antila kirjoitti keväällä muistelmat, jonka hän lahjoitti Tasavallan Presidentille Talvisodan veteraaneille järjestetyssä ja presidentin isännöimässä tilaisuudessa Talvisodan päättymisen 70vuotismuistopäivänä. Ne surua on ja ikävää. Rauhan tultua Pentti Antila ja Hilkka o.s. Eläkepäivien koittaessa 80luvun alkupuolella jäi Pentille entistä enemmän aikaa rakkaille harrastuksilleen. Riitta Minna ja Petteri Kiitos kaikille äidin hyvästä hoidosta. Muistosi meitä aina tiellämme johdattaa. Jopa yksi kokonainen kirja siinä eli "Laulujen laulu" on omistettu miehen ja naisen väliselle suhteelle. Miljoonat ovat kokeneet tuon rakkauden muuttavan voiman: perheet eheytyvät, viinanhimo jää, vihan sijaan tulee sopu. Läpi Raamatun näemme Jumalan kaipauksen olla ihmistä lähellä. Jumalahan ei luonut ihmistä robotiksi, vaan antoi vapaan tahdon valita ja hän valitsi tottelemattomuuden. Kauppiaana toimimisen ohella Pentin aika kului vapaa-
ehtoisen maanpuolustustyön parissa. Poika syntyi kello 12.55 mitoin 4 250 grammaa ja 55 senttiä. Aikaa riitti myös kunnallisille luottamustoimille muun muassa sosiaalilautakunnan jäsenenä. Asepalveluksensa hän suoritti Ratsujääkäripataljoonassa Lappeenrannassa. Mutta voidaan sanoa, että koko Raamattu on itse asiassa suuri rakkauskertomus! Se kertoo Jumalasta, joka loi ihmisen rakkautensa kohteeksi. Talvisodassa Antila taisteli Sissipataljoona 3. Myöhemmin Pentti Antilan taistelut jatkuivat JR 48 riveissä. Yhteistyö veteraanin ja koko koulun väen kanssa oli saumatonta. Meilläkin oli äskettäin mahdollisuus päästä pitkästä aikaa häihin: tyttäremme Mari vihittiin "pohojalaasen" kanssa, joten joukkoomme siunaantui yksi perheenjäsen lisää. Pentin humoristinen ja maanläheinen tapa kertoa vanhoista tapahtumista omaa osuuttaan ikinä korostamatta teki hänestä suositun puhujan eri tilaisuuksissa. Raamatussakin puhutaan häistä ja rakkaudesta. Isoveli Matias on 2-vuotias. Tyttö syntyi kello 12.57 mitoin 3 825 grammaa ja 53 senttiä. Kolme asiaa olivat Pentti Antilalle yli muiden: perhe, kotiseutu ja isänmaa. Kiitokset myös kaikille Raunoa hoitaneille.
kiin linjojen taakse milloin tiedustelutehtävää milloin vangin sieppausta toteuttaen. Pentti Antila oli elämänsä loppuun asti suosittu lehtien ja kirjan tekijöiden haastattelujen kohde, sillä hän muisti piirun tarkasti tapahtumat vuosikymmenten takaa
7-21, la 7-18 ja su 12-18. asti, ellei toisin mainita.
KANGASALA
Finnentie 1, 36200 Kangasala, p. pantit 1,60
Ilman korttia ja yksittäin 2,25 plo (1,23 l ) sis. asti
99
Heimon
ISO GRILLITUOTTEET
6001000 g (16,589,95 kg)
LOIMULOHIFILEE
9 95 17
pkt kg
95
Voimassa to-la 8.-10.7.
Vaasan Taikaruis 100%
Valiojogurtti
BROILERIN FILEEPIHVIT
500-520 g (7,98-7,67 kg)
RUISVIIPALEET 550 g ja RUISSÄMPYLÄT
6 kpl/360 g (2,89-4,42 kg)
MAUSTETUT JOGURTIT
(ei laktoositon) 200 g (1,25 kg)
Tasangon
PIKKULEIVÄT
400 g (4,98 kg)
3
99
rs
-2024 %
Ilman korttia 4,995,29 rs (9,6010,17 kg)
1
59 9
ps
-1118 %
Ilman korttia 1,79-1,95 ps (4,97-3,55 kg)
Ilman korttia ja yksittäin 0,43 prk (2,15 kg)
1
00
prk
4
-41 %
Ilman korttia 2,47 ps (6,18 kg)
1
99 9
ps
-19 %
Hinnat voimassa to-su 8.11.7. 020 770 5070, leena.lantta@k-supermarket.fi Palvelemme ark. Tiistai 6.7.2010
3
Grilliherkut K-supermarketista
PERJANTAINA 9.7 LINKOSUON KONSULENTTI KLO 9-16
To-la
PORSAAN ULKOFILEPIHVI
Pakattuna tuore
9
R
Espanja
95
kg
6
Voimassa to-la 8.-10.7.
99
kg
Hartwall
LOHIFILEE
on uodot
4 00 90 5 19
To-la
PORSAAN KASSLERPIHVI
99
kg
kg
plo
4
JAFFAT
Ruokamestarin
Norja rajoitus: 2 fileetä/talous
4 plo x 1,5 l (0,57 l) sis. pantin 0,40
GRILLIPIHVI
naudan ulkofileestä
-54 %
Voimassa 15.7. ja K-Plussa-tuotteet 1.8. asti Voimassa to-la 8.-10.7.
Kokonainen siemenetön
VESIMELONI
VARHAISPERUNAT
Suomi, 1,5 kg/ps (0,66 kg)
0 99 0
kg ps
59
Jumbo irto, Hollanti
HERKKUSIENET
MANSIKKA
Suomi, 500 g/rs (7,80 kg)
2 90 3
kg rs
Voimassa 15.7
Oma metsätilkku, josta pienenä poikana löysin turvan ja jännityksen, lohdun ja kaipauksen, on nykyisellään muuttunut luotaantyöntävän hämmentäväksi. Antakaa niille vaikka kaljarahat. Jos kunnanjohtaja perustelee asioita siten, että Kuhmalahdella on aina tehty näin, en todellakaan ole vakuuttunut siitä että toimitaan lakien ja asetusten mukaan. Mediaseksikkäästä aiheesta huolimatta kukaan ei tunnu uskaltavan sanoa ääneen sitä totuutta, että jokainen asutusalueella ihmisten turvattomuutta lisäävä karhu on tapettava siltä seisomalta. Itse kuulun varauksettomasti ilmiön vastustajiin, vaikka maalaiskodin perintönä kunnioitankin kaikkea sitä, mitä tarkoittaa tasokas eläminen ja ymmärrys yhteydessä luontoon. Miksi Sinkkuelämää herättää niin voimakkaan vastareaktion. Hömppäviihde tarjoaa suorituspaineettoman keitaan, jolla voi levähtää ja hengästää, olla pinnistelemättä ja ponnistelematta. Kuhmalahden keskustan valtuutetut harrastavat sosiaalitoimen sotkuissa tosiasioiden kieltävää, uhrien kokemuksia vähättelevää ja mitään virheitä emme ole tehneet, taktiikkaa. SHL:ssä 20.5. Mikäli salissa haluttaisiin pelata sarjapelejä, tulisi tilaan rakentaa myös katsomo. Teksti oli kyllä taidokasta liirumlaarumia, jota joku voisi vaikka uskoa, mutta selkeät perustelut mielestäni puuttuivat. Haluan myös kävellä Kallionpäästä Vääksyn hautausmaan ohitse Orivedentielle johtavaa rakasta lapsuuden tietä mieluummin hidastetuin kuin juoksuaskelin aavistelematta, kohtaanko niin sanotun suojellun karhun. Ensimmäinen osa sai kaksi vuotta sitten samankaltaisen vastaanoton. Oli mukava seurata pönttöön pesineen varpusen poikasten lentoharjoittelua. Tila on käytettävissä esimerkiksi voimisteluun, aerobiciin tai tanssiin. Kansainvälisen koripallokentän koko on 28 x 15 metriä. 4
Tiistai 6.7.2010
Ärsykkeetöntä mökkeilyä
Modernin mökkeilijän ja leppoisankin lomailijan yksi suurimmista kompastuskivistä on arjesta irtaantuminen. Näin pitää tehdä ilman kansalaiskyselyä, ilman lainsuojaa, ilman mitään ei ole vielä tapahtunut -politiikkaa ja ilman eläinten oikeuksiin liittyvää taivastelua. Vai ovatko "yleensä" ja "muutaman kerran" kunnanjohtajan omia näkemyksiä. Iltapäivälehtiäkään ei kukaan muka osta, vaikka myyntitilastot puhuvat toista. Ovatko Vierikka ja muut keskustan jäsenet saaneet laajennetun version tilintarkastuksesta, jossa mainitaan myös nimiä, vai kuinka. Tosimies myöntää virheensä
Uuden lukion liikuntatiloista
Uuden lukion liikuntatilan kokoa on arvosteltu. Jukka Mäkelä kunnanjohtaja
En tahdo kohdata karhua
Maakarhu, Ursus arctos: Väri vaihtelee mustasta tummanruskeaan ja vaalean keltaruskeaan. Kiinnostaisi kovasti tietää, miten keskustan Oiva Vierikka perustelee väitteensä (SHL 20.5.), että tilintarkastuksen moitteet, jotka Sami Nygård kumosi kirjoituksessaan Kangasalan Sanomien mielipidepalstalla 8.6., ovat kohdistuneet vain lautakunnan, nyt eronneisiin, puheenjohtajaan ja hallituksen edustajaan (samansuuntaisen lausunnon antoi Aamulehdelle sosiaalilautakuntaan jäänyt keskustan edustaja). Suunniteltu sali on 400 neliömetriä, johon mahtuu 26 x 14-metrinen koripallokenttä 0,5 metrin varoalueella. Vapaana olevat kissat ovat myös uhka linnuille. Kissat ryömivät verkon ali autokatokseen ja majailevat auton päällä hiekkaisine tassuineen. HELI MUTIKAINEN Kirjoittaja on tiedotusopin opiskelija.
Kangasalan Sanomat, Pl 40, 36201 Kangasala, toimitus@kangasalansanomat.fi, p. Mitta on täysi. Näin liikuntamahdollisuudet lisääntyvät. Lisäksi joka sivulle tarvitaan vähintään kahden metrin varoalue. Jos rentoutuneen mielen lisäksi saa kaupan päälle hyvän mielen, ei kyseinen elokuva, kirja tai lehti voi olla läpeensä paha. Toivon kaikille ärsykkeetöntä kesää. Riesaksi teknologia muuttuu siinä kohtaa, kun keskellä korpea haetaan epätoivon vimmalla kenttää puhelua varten ja päivitetään laiturilta Twitteriin ja Facebookiin lomakuulumisia. Onko sosiaalipuolen ongelmat aivan uusi havainto myös heille. Miksi kunnanjohtaja ei ole ensi tilassa toimittanut tärkeitä asiapapereita eteenpäin ja miksi hän on jättänyt sisäisen valvonnan retuperälle. Vastineeksi vaadin, että minä saan nauttia hömppäni rauhassa ilman älykkyyteni tai kulttuurikäsitykseni kyseenalaistamista. Sinkkareita ei arvosteta sen enempää ulkomaillakaan. Lisärahoitustarve olisi tällöin 450 000500 000 euroa. Tällöin pelikentän ympärille mahtuisi metrin varoalue. Salokangas myös peräänkuulutti perusteluja tällaisille epämääräisille "heitoille". Toivon tätä, jotta perheemme naapureineen voisi liikkua turvallisesti lähimetsissä, pihoilla ja teillä. Ihmettelen myös suuresti, miksi kunnanjohtaja ei ole huolissaan edellisen (lue: eronneen) lautakunnan esille tuomista puutteista, vaan on päinvastoin, vähätellyt kritiikkiä. Kissat kuuluu pitää kiinni, ei auta, vaikka niillä olisi kulkunen kaulassa. Tehkää tytöt rakkauden teko, älkääkä vaatiko miehiänne mukaan. Koska Sinkkuelämää kuuluu hömppä-kategoriaan, kriitikot eivät yksinkertaisesti voi kehua sitä, sillä keveä ja viihteellinen populaarituotanto ei ole riittävän korkeakulttuurista. Suomessa karhuja on itärajan tuntumassa sekä Lapin läänin keski- ja pohjoisosissa. Uuteen lukioon on suunniteltu iso luentosali, joka varustetaan teleskooppikatsomolla. Lukion suunnittelussa on lähdetty opetustoimen tarvitsemasta liikuntatilakoosta. Onko papereita jäänyt toimittamatta myös aiemmin, kun vastaanottaja ei ole ollut asioista samaa mieltä. OUTI KOIVU
Vastaisku kulttuuripoliiseille
Toukokuun lopussa Suomen ensi-iltansa saaneen Sinkkuelämää-elokuvan jatko-osa sai edeltäjänsä tavoin kriitikoiden kynät sauhuamaan vihaisina. Tämä katsomo saadaan helposti siirretyksi taustaseinälle. Arvostusta saadakseen kulttuurin on oltava raskassoutuista ja vaikeaselkoista, eikä se saa aiheuttaa hyvää mieltä. Suuttumus, jota oikeutetusti tunnen häiritsijää kohtaan, ei tällä menolla tunnut laantuvan, koska viimeaikaiset tapahtumat ja näköhavainnot lähistöllä liikkuvista karhuista ovat tänä kesänä siirtyneet kesäkotimme nurkille. Omasta mielestäni mieleenpainuvin solvaus lähti City-lehden Harri Närhen näppäimistöstä: "Olen usein kiittänyt Luojaa siitä, että olen mies. Näin selvittää Gummeruksen Tietojätti myös petoeläimeksi luokiteltua karhua vuonna 1983. Esimerkiksi Helsingin Sanomien kolumnisti Virpi Salmi ehti tuomita elokuvan jo ennen sen ilmestymistä: "Trailerin perusteella elokuvasta voi antaa klassisen kriitikkolausunnon: näkemättä skeidaa." Muissa arvosteluissa elokuvaa on moitittu muun muassa pinnallisuudestaan, juonettomuudestaan, tuotesijoittelustaan sekä todellisuudentajuttomuudestaan. Karhu tuskin ymmärtäisi, vaikka viimeiset rohkeat sanani sille tänä suvena olisivat: "Ettekö tiedä kuka olen?" Matti Seppänen
Kissat kiinni ja sassiin!
Huutijärvellä tai ainakin Jousitien maisemissa kulkee vapaana kaksi kissaa, joiden tekosiin olen lopen kyllästynyt. Katsomon lisäkustannus olisi noin 370 000 euroa. Lukion liikuntatila palvelee hyvin opetusta sekä liikunnan harrastustoimintaa. Esimerkiksi New York Post antoi elokuvalle ainoastaan yhden tähden ja haukkui sen yhdeksi vuoden huonoimmista. Kuka meistä lopulta on niin tärkeä, että täytyy olla tavoitettavissa koko ajan. Kontion noin 30 vuodessa tapahtunut leviäminen koko Suomen alueelle on ollut poikkeuksellisen dramaattista, ja se on aiheuttanut kansalaisissa kiivasta keskustelua puolesta ja vastaan. Kuhmalahden kunnanjohtaja Jarmo Kivineva vastasi Salokankaan kysymyksiin "...päätösvaltaa voidaan siirtää takaisin, mutta yleensä tätä ei tehdä kuin erittäin harvoissa tapauksissa....." ja "Takaisin siirto tulee kysymykseen siis korkeintaan muutaman kerran vuodessa." Missä laissa / pykälässä / asetuksessa näin epämääräisesti sanotaan ja kenellä on oikeus tekstiä tulkita. Lisäkustannus olisi 150 000 euroa. On ehdotettu, että salista tulisi tehdä 450 neliömetrin suuruinen. Entäs kunnan muut työntekijät. Pelkäämmekö, että muut pitävät meitä elämää elämättöminä tylsimyksinä, jos emme jatkuvasti kerro vuolaasti ja liioitellen elämästämme sosiaalisissa medioissa. Yhä useampi vie mökilleen kannettavan tietokoneen. Kesäloman jälkeisissä kahvihuonekeskusteluissa vilisee ainoastaan kirjallisuudenklassikoita, eikä kukaan myönnä sortuneensa mökkilaiturilla nyyhkyromaanien pariin. Viranomaiset ovat voimattomia, riistanhoitajat solidaarisia. Elää lähes täysin kasveilla. Joten lihat pataan, ja pehmeäksi parkittu talja saunakammarin seinälle. 377 6915, fax 377 0668
Lisäselvitystä kiitos
Paula Salokangas ihmetteli avoimessa kirjeessä (SydänHämeen Lehti 7.6.), miksi Kuhmalahden kunnanvaltuuston kokouksessa kunnanjohtaja mainitsi jo sosiaalilautakunnan käsittelemien pykälien määrän osoittavan, että lautakunta on käsitellyt asioita, jotka eivät sille kuuluneet. Tekniikassa ei sinänsä ole mitään väärää, se kun usein helpottaa arjesta selviämistä ja yhdistää ihmisiä, kuten Nokia asian ilmaisee. Miksi. Olen kuitenkin mieluummin rehellinen höppänä kuin teeskentelijä, joka esittää fiinimpää kuin onkaan. Korvat lyhyet, melkein turkin peitossa. Tänä päivänä työelämän vaatimukset ovat niin kovat ja maailmassa niin paljon murhetta, että hömpälle on kysyntää ehkä jopa todellista tarvetta. Sarjapelit tulee sijoittaa Pitkäjärven koululle. Eikö loma jos mikä ole aikaa, jolloin puhelimen voi sulkea ja internetin sosiaalisiin medioihin voi jättää lomailuviestin, jossa ilmoittaa palaavansa niihin ympyröihin vasta loman päätyttyä. Jos irrottautuminen muusta maailmasta tuntuu pahemmalta ajatukselta kuin huussiin lukittautuminen hyttysja ampiasparven pisteltäväksi, kannattaa ehkä harkita pientä tutustumismatkaa itseensä. Olisikin mielenkiintoista saada lukea kunnanjohtajan selitys tilitarkastuksessa mainittuihin puutteisiin sisäisestä valvonnasta, sekä tarkastuslautakunnan eronneen puheenjohtajan mainitsemaan tietojen "pimitykseen". Jos ne joutuvat tätä rainaa katsomaan, ne melko varmasti jättävät teidät." Lupaan, etten raahaa yhtäkään kolmijalkaista katsomaan Sinkkuelämää. Vai onko helpompi vain hiljaisesti hyväksyä. Eipä voinut seurata pitkään, kun poikaset jo olivat kissojen mahassa. Suunniteltua tilaa pidetään liian pienenä. Tällöin salin koon tulisi olla vähintään 608 neliömetriä. Ja hömppä taas on tuote, jota aliarvostetaan ja sen kulutusta hävetään. Herää kysymys, että onko Kuhmalahden kunnan johtavien viranhaltijoiden toimesta tehty niin suuria virheitä, ettei edes pieniä "mokia" uskalleta myöntää. Olisi mielenkiintoista tietää, moniko näistä kulttuuripoliiseista salaa piti elokuvasta. Joku saattaa pitää minua mielipiteineni naiivina, keskenkasvuisena typeryksenä. Ehkä siksi, että puolueella on ollut valta-asema aikana, jolta moitittavaa on perustellusti löytynyt. Vielä useammalla on mukanaan matkapuhelin ja kaikkein nuorimmilla iPod tai muu musiikkisoitin. Vastaus: se on hömppää. Lisäksi ne laskettelevat hiekkaisilla käpälillään alas auton tuulilasia pitkin. En tarkoita pelkästään työ- ja opiskeluasioiden siivoamista kesän ajaksi mappi ö:hön, vaan myös tekniikasta vapautumista. Tämä olisi rankka, mutta ainoa oikeasti myös nalleyhteisöä palveleva ratkaisu, jotta karhut siirtyisivät takaisin kaukaisten korpien suojaan. Sohvapöydällä lojuvat Seiskat ja Cosmopolitanit piilotetaan sanomalehtien alle ennen vieraiden tuloa, jotta vaikutettaisiin sivistyneiltä
Niin kauan kuin Kangasalla ei ole kattavia ratsureittejä alati kasvavalle harrastajaporukalle, on hevosten sukkuloitava jokamiehenoikeuksia ja tieturvallisuuslakia noudattaen muun liikenteen seassa. Kunta ainakin myönsi luvat maanomistajien puolustaessa etujaan. Hän tuntee hevosen parhaiten ja tietää, milloin ohitus on turvallisin. Erityisesti polkupyöräilevät lapset saattavat pelottaa hevosta. Ei ymmärretä, että hevonen voi pelästyessään olla vaaraksi niin itselleen, ratsastajalle kuin kaikille muillekin eteen osuville, harmittelee Ryhänen. Pöheikköön hipsimisen toinen syy häviää rantojen saadessa WC:t. Jos tiskipalju alkaa kyllästyttää, ainahan voi välillä käyttää kertakäyttöastioita. Meiltä kysellään jatkuvasti majoitusta yöksi tai viikonlopuksi, Salokangas kertoo. Vehoniemen harjun soranotosta noussut meteli ei ollut aiheetonta. Tuolloin sanottiin, että soranotolle on luotu pelisäännöt. Pieni hotelli kannattaisi aivan ehdottomasti, vakuuttaa Erkki Salokangas Matka-Vekasta. Kangasalan läpi valuu uskomaton turistimäärä. Mökin pitää ilman muuta sijaita järven, ei meren rannalla, vastaa nimestään huolimatta Meri Rautanen.
Onko soranotossa rikottu pelisääntöjä. Tampereen hotellien ollessa täynnä yösijaa kysytään usein Kangasalta. Ratsastajan on myös soveltuvin osin noudatettava ajoneuvon kuljettajaa koskevia säännöksiä. Islanninhevosalan yrittäjä Tiina Ryhänen on yksi alueen monista tallinomistajista ja ratsastajista, joka työskentelee paljon nuorten hevosten kanssa. Maa-aineslaki ja siihen liittyvä rakennuslain muutos, jotka tekevät soranoton luvanvaraiseksi, astuivat voimaan 1982. On kohtuutonta vaatia, että kaikkien maastossa liikkuvien hevosten täytyisi olla sataprosenttisen maastovarmoja. Jos soranottolupaa ei olisi lainkaan annettu, olisi se tietänyt yhteiskunnalle huikeita korvausvaateita.
Mökki on perinteinen ja supisuomalainen vaihtoehto, joten valitsen sen. Silti kaiken järjenmukaisena perustana on se, että yhteiskunta tarvitsee soraa ja maanomistajalla on oikeus sitä myydä. Ihan mielelläni kannan myös veden kaivosta. Ohita ratsukko mahdollisimman kaukaa. Esimerkiksi ratsukon oikea paikka on tien oikeassa reunassa. Yksi viikonloppu menee mökkiolosuhteissakin, mutta pienen lapsen kanssa lomaillessa hyvälle varustetasolle osaa antaa arvoa, tuumaa Sanelma Mäkinen sylissään Mimosa. Hänen kokemustensa perusteella suurin osa autoilijoista suhtautuu hevosiin asiallisesti, mutta aina löytyy niitä, jotka aiheuttavat välinpitämättömyydellään tai tietämättömyydellään vaaratilanteita ratsastajille. sitä ei voi kiistää, mutta kaavan luomat soranoton pelisäännöt ihmetyttävät. Varo hevosen takapäätä! Jo yksi potku voi pahimmillaan tappaa. Toisten huomioimisella vältämme ikävät ja jopa hengenvaaralliset tilanteet, muistuttaa Kristiina Jurvanen. Ihmiset ovat vieraantuneet hevosesta. Kun hevosvoimat kohtaavat liikenteessä, on molemminpuolinen maltti valttia. Tällainen pieni hotelli mahtuisi vaikka urkutehtaan tiloihin, Salokangas heittää. Raikun pukukopit nousevat kyläläisten voimin, Lihasulan rakennukset tekee liikuntatoimisto.. Entisenä omakotitaloasujana en kaipaa omaa mökkiä, sanoo Marjo Numento.
Kangasalan Sanomat 25 vuotta sitten
Perjantaina 5.7.1985 Pienikin hotelli toisi markat pitäjän taskuun Vaatimatonkin hotelli kannattaisi Kangasalla, joka ei voi kehua majoitustiloillaan. Pieniä lapsia ei heidän oman turvallisuutensakaan takia saa päästää hevosen viereen ilman aikuista. Tiellä on tilaa kaikenlaisille menopeleille, kunhan niiden kuljettajat ottavat toisensa huomioon, toteaa Ryhänen. Tällä varustuksella saa ruokaa laitettua ja tiskit pestyä. Autoilijan kannattaa hidastaa tai pysäyttää ajoneuvonsa. Mahdolliset hotellin paikat tutkittiin muutama vuosi sitten. Sähköt on hyvä olla, mutta vesivessaa ei missään tapauksessa tarvita. Alkoholija tanssiravintolaa hotelliin ei Salokankaan mielestä tarvita. OUTI KOIVU
Kohtaa ratsukko turvallisesti
Älä tee äkkinäisiä liikkeitä tai aiheuta kovaa meteliä hevosen lähellä. Pidä koirasi kytkettynä, niin määrätään sekä metsästys- että järjestyslaissa.
Mökki, jossa on sähkö ja vettä, riittää minulle. Itselläni ei ole mökkiä, mutta pääsen nauttimaan tunnelmasta Kangasalan melojien mökillä, kertoo Pentti Mäntymäki.
13-vuotias Iida Jurvanen ja islanninhevonen Gyllir toivovat, että muut liikkujat ottaisivat ratsukot entistä paremmin huomioon.
Huomioi hevonen liikenteessä
Olen sen verran mukavuudenhaluinen, että vastaan huvila. Kun Vehoniemen osayleiskaavaa ryhdyttiin 1975 valmistelemaan oli tilanne sellainen, että vain kaavalla pystyttiin soranottoa rajoittamaan. Jos hevonen pelästyy, se voi riistäytyä kiitolaukkaan ja paeta hallitsemattomasti. Kangasalla vierailee myös talvisin lyhytaikaista majoitusta tarvitsevia liikemiehiä ja perheiden tuttavia. Salokankaan mielestä hotellin tulisi sijaita palvelut ja hyvät kulkuyhteydet tarjoavassa keskustassa. Seitsemän vuotta valmisteltu osayleiskaava turvasi Vehoniemen harjun yhtenäisen laen,
Pukusuojat kolmeen paikkaan Lihasulassa ja Raikussa ei tarvitse ensi kesänä hiippailla pöheikköön uimapukua vaihtamaan, sillä kumpikin ranta saa pukukopit. Kunta tarjoaa kesällä katon enintään 225 matkailijan pään päälle. Kangasalan Asemantien varressa sijaitsevalla Papinojan alueella hevosia näkyy lähes joka pihassa. Valtakunnallinen harjujensuojeluohjelma valmistui vuonna 1984. Salokankaan mielestä pieni, noin 2535 hengen huoneen hotelli riittäisi Kangasalla. Kilttikin hevonen voi siis käyttäytyä yllättävällä tavalla, vaikka ratsastaja olisi kuinka kokenut tahansa, varoittaa Ryhänen. Soraseulan ylityksestä nousi hurja mekkala, mutta Linnan ja KTK:n montut ovat vieläkin selvemmin etuottoalueen ylityksiä. Tiistai 6.7.2010
5
Mökki vai huvila?
Mökkitasoinen varustus riittää. Hevosvoimat kohtaavat Myös Kristiina Jurvanen ja hänen 13-vuotias tyttärensä Iida toivovat kaikkien hevosharrastajien tavoin, että muilta liikkujilta löytyisi ymmärrystä hevosia kohtaan. Kaavan valmistelun ongelmana oli se, että soraa oli otettu jo ennen toimenpidekieltoa ja kaavaa. Luvanvaraista väärinpeluutako. Seuraa ratsastajan tai ohjastajan antamia käsimerkkejä tai muita ohjeita. Hevonen on saaliseläin, joten sen luontainen reaktio on paeta. Kaavan valmistuessa tapahtui muutakin. Nopeimmat amerikkalaiset quarterhevoset voivat yltää jopa lähes 90 kilometrin tuntivauhtiin lyhyillä matkoilla. Näiden kokemattomien ratsujen kanssa hän lähtee maastoon mieluiten aamupäivällä tai illalla, kun muuta liikennettä on mahdollisimman vähän. Sopu tilaa antaa Tieliikennelain mukaan ajoneuvon kuljettajan on noudatettava tarpeellista varovaisuutta ja käytettävä riittävän alhaista nopeutta lähestyessään tiellä olevaa hevosta, karjaa tai vastaavia kotieläimiä. Vaikka ratsastajalla on kypärä ja turvaliivikin päällään, ei 500-kiloisen kauramoottorin kuljettaminen ole koskaan riskitöntä. Ja siksi kaavaa ryhdyttiinkin valmistelemaan. Oli muodostunut siis useita eri mahdollisuuksia harjun suojelemiseksi. Kunnanvaltuusto hyväksyi kaavan keväällä 1982 ja sisäasiainministeriö vahvisti sen seuraavana kesänä. Yksin Vehoniemen automuseossa oli viime vuonna yli 50 000 kävijää. Yksikään autoilija ei varmasti halua aiheuttaa tällaista vaaraa ratsastajille tai vastaavasti saada pelästynyttä eläintä konepellilleen. Siinä tulisi olla ruokasali, sillä etenkin eurooppalaisturistit ovat tottuneet hotelliruokailuun. Toivon, että autoilijoilla ja muilla tiellä liikkujilla riittäisi ymmärrystä. Eturivissä seisoo Kaivannon alue, jossa matkailijoille on jo muitakin rysiä
Sen takia tahdistinta vaihdettaessa nuken yläpuolelle asetetaan foliopaperi suojaksi ja lisäksi tahdistimet kääritään folioon. Testinukella testataan useita erilaisia tahdistimia.
Testissä käytettävä mallinukke tilattiin Italiasta ja sitä paranneltiin teknillisen yliopiston Protopajalla. Välillä mitataan fantomin sisällä olevan liuoksen lämpötilaa. Täynnä suolaliuosta Fantomi, jonka tutkimusryhmä nimesi Ukoksi, on täytetty keittosuolaliuoksella. Sydämentahdistimien ja rytmihäiriötahdistimien määrä lisääntyy, kun väestö ikääntyy. Korpinen, Pääkkönen sekä aiheesta diplomityötään tekevä Markus Annila aloittivat kenttäkokeet viime torstaina Kangasalan aseman läheisyydessä. Ainoa laatuaan Vaikka sähkökentän vaikutusta sydämentahdistimiin on
Sydämentahdistin on reilun 40 vuoden aikana kehittynyt vakiotaajuutta ylläpitävästä laitteesta yksilöllisesti ohjelmoitavaksi laitteeksi. Rytmihäiriötahdistin on puolestaan tehokas tapa estää äkillisiä kammioperäisiä rytmihäiriöitä. Keittosuolaliuosta kaatamassa Rauno Pääkkönen ja Leena Korpinen.
testattu aikaisemminkin, koskaan aikaisemmin asiaa ei ole tutkittu ihmismäisen fantomin avulla voimajohdon alla, Korpinen tietää. Hahmon rinnassa sykkii sähköinen sydän. On hyvä tutkia tarkemmin, aiheuttavatko sähkönsiirto ja -jakelu häiriötä näihin laitteisiin, tutkimusryhmän vetäjä professori Leena Korpinen TTY:ltä selvittää. Tutkimuksia on tarkoitus jatkaa tällä viikolla. Terveyden asialla tässä ollaan. Keittosuolaliuos tekee hahmosta ihmismäisen ja liuoksen ympäröimänä myös sydämentahdistin saa eri tavalla sähkökenttää kuin ulkona rinnasta ollessaan. Pitkän nuken täyttäminen tuo kuitenkin oman haasteensa. MIKA SÄPYSKÄ. Tutkimuksella saadaan tietoa esimerkiksi siihen, voiko sydämentahdistimen kanssa poimia puolukoita voimalinjojen alta, työterveyslaitoksen dosentti Rauno Pääkkönen antaa esimerkin. Viime torstaina tutkimuksessa oli mukana 12 erilaista tahdistinta. Nukke piti saada vesitiiviiksi ja muutenkin testiin helppokäyttöiseksi. Kalliolla seisova kaveri ei ole avaruusolio tai aavekuva vaan Tampereen teknillisen yliopiston (TTY) fantomi, kehon malli. Tutkijat etsivät Kangasalan aseman tuntumasta paikan, jossa nukke on mahdollisimman lähellä 400 kilovoltin voimalinjoja ja sähkökenttä on mahdollisimman suuri.
Sähköturvallisuuden edistämiskeskuksen ja Fingridin rahoittaman tutkimuksen tuloksista hyötyvät sähkön siirto- ja jakeluyritykset, viranomaiset sekä tahdistimien valmistajat ja käyttäjät. Yksi tahdistin tykyttää fantomin rinnassa kerrallaan varttitunnin verran. Fantomia käytetään tutkimuksessa, jossa selvitetään, vaikuttavatko sähkö- ja magneettikentät sydämentahdistimiin. Hahmon kaulan ympäri on kiedottu köysiä, jotka pitävät hahmon paikallaan puuskaisessa tuulessa muuntoasemalle johtavien voimajohtojen alla. 6
Tiistai 6.7.2010
Kangasalan muuntoaseman lähellä kalliolla seisovan testinuken rinnassa sykkii sähköinen sydän.
Fantomi ja sähköinen sydän
Pitkä ja vaaleankuultava ihmishahmo seisoo kallion päällä lähellä Lamminrahkaa ja tuijottaa kohti taivaanrantaa. Hahmo nielee liuosta kaikkiaan 51 litraa. Hahmo maadoitetaan johdoilla välillä jalasta sitten kädestä, jotta nähdään maadoituksen vaikutus Ukkoon. Sen jälkeen keittosuolaliuosta lasketaan hahmosta pois sen verran, että sydämentahdistimen saa vaihdettua nuken selässä olevasta luukusta
TAPIO SIPILÄ
Tervetuloa! Puh. Saunakin lämpiää pari kertaa viikossa. Kuuset sanovat, että tärkein mökille vetävä tekijä on mahdollisuus nauttia hiukan erilaisesta elämästä. 2 /KPL
Uudistettu!
Annukka Lintulahti p. Ei tähän aikaa aina tarvitse muuta kuin siikliä keittää, Kuusen sanovat. 045 266 1150, avoinna ark. Siinä meinasi jo tulla hikikin, Matti puolestaan naurahtaa. Nykyisin lähistöllä ei juuri lypsylehmiä sen paremmin kuin kanojakaan ole. Kirpputorilla käyn silloin tällöin ostamassa kirjoja ja koululla vietettävä kesäjuhla on hyvä tilaisuus tavata vanhoja majaalahtelaisia, RiittaMaija kertoo. Hän teki työuransa ja armeijan palveluksessa ja työ edellytti, että miehen piti olla aina tavoitettavissa. (03) 377 0940 Keskusaukio 2, Kangasala, HUOM! Kesäaikana palvelemme ma-pe 10.00-17.00
Pienkonekorjaamo palvelee
Myytävänä myös koivuklapeja
Matti ja Riitta-Maija Kuusi sanovat, että rantasaunan terassilta avautuva maisema jaksaa innostaa vuosikymmenestä toiseen. Korkeasta iästään huolimatta terhakkaan aktiivisen jackrusselin toimeliaisuus vaatii välillä maiseman vaihtoa. Tiistai 6.7.2010
Anuttaren Outlet-myynti 5.7.-10.7.2010 välisenä aikana
7
KAIKKI ESILLÄ OLEVAT TUOTTEET
KESÄ ALE!
KORUT LEGGINGSSIT
Erä
KEMIKALION
ma 11-18 ti-pe 10-17 la 10-13
PUOLEEN HINTAAN!
www.anutar.fi linja-autoasema 2. Kangasala
TUOKSUJA UIMAPUVUT
- 40 -40 % - 40 -40 % - 30 -30 % - 30 -30 %
Ilkosta Ihariin
p. 377 6900
KESÄPÖYDÄSTÄ YLLÄTYKSIÄ STÄ ALK. Meillä on aina ollut tapana se, että minä teen ruokaa ja Riitta-Maija tiskaa, Matti kertoo osoittaen samalla komeaa grilliä mökin terassilla. Aluksi maatalossa Riitta-Maijan historia Majaalahdessa ulottuu aivan varhaisiin lapsuusvuosiin asti: aikaan ennen perheen omaa mökkiä. Viime vuosina pariskunnan seurana on usein ollut myös perheen tyttären koira, joka jutun tekoaikaan oli tosin vaihteeksi viety varsinaisen emäntänsä hoiviin. Mökkiläisten muutkin hankinnat tehtiin ennen toisin kuin nyt. Tuota tavoitettavuutta varten työpaikalla oli kartta, jonka avulla mökille löysi ja ainakin pari kertaa sinne myös tultiin jotakin työhön liittyvää asiaa toimittamaan. Työtä ja lepoa Moni mökkiläinen selostaa mielellään mökkeilyn aiheuttamaa suurta työmäärää, mutta Kuuset eivät pidä kokoaikaista touhuamista täysin välttämättömänä. Grillaaminen kuuluu moniin kesäpäiviin, mutta Kuusien mielestä halutessaan herkulliset ruoat saa valmiiksi hyvin vähällä vaivalla. Myöhemmin perheen kalahuoltoa helpotti naapuri, joka saattoi sunnuntaiaamuna ilahduttaa mökkiläisiä tuomalla sekä aamun lehden että ison annoksen savustettuja muikkuja.
Saunamökin ikkunalasi on vanhaa ja se muokkaa jopa ikkunasta avautuvaa näkymää hiukan tavallisesta poikkeavaksi.
Ohtolantie 43, Kangasala Puh. ruuat, hiekat, hoitotarvikkeet, tallitarvikkeet)
-20%
Muista myös helpottaa hevosystäväsi kesää hyönteiskarkotteilla sekä hyönteisloimilla.
Avoinna ma-pe 11-20, la 10-16. Labkotie 2,36240 Kla P. Siihen aikaan lapset lähtivät usein kesäksi maalle. (03) 377 0336
VOITA MATKA AFRIKKAAN!
Laurin Saha ja Moottori
Leikkaa talteen
Huollamme ja korjaamme ruohonleikkurit, moottorisahat ja raivaussahat Myymme Efco - sahat, trimmerit ja leikkurit Varaosat, terät ja metsurinvarusteet. Viime kesänä pesin mökin ulkoseinät ja sitä tuntuivat naapurit hiukan ihmettelevän, emäntä kertoo. Yhdessä perheen mökillä on kesäisiä vapaa-aikoja vietetty jo 1960-luvulta saakka ja Riitta-Maijan muistot seudulta ulottuvat vielä sitäkin varhaisemmalle ajalle. 020 7879 850, www.bobjapiaffe.fi
Tule täyttämään arvontakuponki liikkeeseemme.
Keskusaukio 2, Kangasala ma-pe 9-17 puh. Sahalahdentien liikenne on vilkasta myös yöllä ja sen melu kuuluu hyvin, vaikka matkaa tielle on aika paljon. Vaari kalasti paljon ja esimerkiksi isoja lahnoja savustettiin. Tärkein syy tulla tänne on varmaan tuo luonnonrauha ja hiljaisuus, Riitta-Maija sanoo. Kesäiset auringonlaskut ovat usein ikimuistoisia.
Kuuset nauttivat luonnon rauhasta
Riitta-Maija ja Matti Kuusi tuntevat Majaalahden maisemat poikkeuksellisen hyvin. Alkuaikoina ruokapöydässä oli muutenkin paljon lähiruokaa. Kylä metsineen ja rantoineen tuli tutuksi jo tuolloin ja 1950-luvulla Riitta-Maijan vaari hankki oman rantapaikan ja rakensi ensimmäisen mökin Kuusten nykyisen mökin vieressä olevalle tontille. Emäntä puolestaan kertoo, että kaupunkiasunnossa Tampereen Pyynikillä pitää käydä aina välillä isompia pyykkejä pesemässä ja muitakin asioita hoitamassa. Taloista haettiin niin kananmunia kuin maitoakin. Isännän mökkeilymahdollisuuksia tosin rajoittaa aktiivisuus ratsastusharrastuksen tuomarointi- ja koulutustehtävissä. Minä puolestani kaasin tänään kaksi pientä kuusta keittiön ikkunaa varjostamasta. Matti on pitkälti samaa mieltä, mutta huomauttaa, että nuokin asiat ovat muuttuneet ajan saatossa. Vieraita mökillä käy harvakseltaan, mutta Majaalahden kyläelämä tarjoaa jonkun verran mahdollisuus harrastaa myös sosiaalista kanssakäymistä omasta rauhasta nauttimisen lomassa. Jo 1940-luvulla vietin ainakin kolme kesää täällä maalaistalossa. Matti suosittelee vielä perunoitten kyytipojaksi ranskalaista voita, jonka rakenteessa näkyy pieniä suolakiteitä. (03) 379 0043 ma-pe 11-22, la-su 11.30-22 Lentolan Liikekeskus, Mäkirinteentie 4
KERÄÄ 10 LEIMAA, KEBABIN! SAAT ILMAISEN PIZZAN TAI tti! Tule ja nouda keräilykor
7,
KISSAT
HEVOSET
KOIRAT
KESÄALEON ALKANUT!
Kaikki koirien, kissojen, hevosten sekä ratsastajien varusteet ja tarvikkeet vähintään
(ei sis. Paras tilanne luonnollisesti on silloin kun tekemistä on sopivasti. 9-17
Valmistamme ruuat puhtaista, kotimaisista raaka-aineista.
PIZZAT, KEBABIT, KANARUUAT, JUOMAT
ma-pe klo 11-14
KAIKKI PIZZAT, KEBABIT JA KANARUUAT + hanajuoma 0,3 l
LOUNASTARJOUS
Kesäherkkuja Savumuikkujen tuojaa ei enää ole, mutta muita herkkuja kesäiseen pöytään riittää. Varsinkin Matti kertoo osaavansa olla ilmankin, mutta Riitta-Maija kaipaa enemmän tekemistä. Lisäksi kännykät ja nettiyhteydet ovat muuttaneet tuota rauhaa toisenlaiseksi, Matti sanoo. Niitä riittää ainakin joka toiselle viikonlopulle. Usein olin vaarin mukana myös kuhia uistelemassa ja niitäkin tuli oikein hyvin, Riitta-Maija kertoo. krs. Rakennustarpeet piti tuoda veneellä Kerppolasta, koska siltoja Pelisalmessa ei vielä ollut. Oma mökki rantasaunoineen ja upeine maisemineen houkuttelee pariskunnan paikkaan yhä uudelleen ja varsinkin keskikesän aika vietetään siellä tiiviisti
Joskus ongitaan tai heitetään virveliä, mutta kalastus on aika satunnaista. Puuhaa riittää Saarelaisen oma mökkielämä sujuu varsin samankaltaisin menoin kuin useimmilla muillakin. Rakennuksia on noussut niin Suomeen kuin moniin muihinkin maihin. Pyöröhirsi on nimenomaan Honkarakenteen kehittämä materiaali. Vapaa-ajanasunnoissa pyöröhirsi ja muukin niin sanottu massiivipuu on hyvin yleinen materiaali, mutta omakotitalojen rakentamisessa sitä käytetään huomattavasti vähemmän. Vähille ylijäämäpaloillekin on keksitty mitä moninaisimpia käyttötapoja. Ympäristöasioihin liittyvillä energiamääräyksillä ja voi kuitenkin olla myös negatiivisia vaikutuksia, jos rakennusten käyttötarkoituksia ei erotella. Vietämme täällä paljon aikaa kesällä ja talvellakin mökki on ahkerassa käytössä. Ei täällä luppoaikaa ole hirveästi. Veneellä ajellaan järvellä aina silloin tällöin. Kuvan laitteella veneen voi vetää kaukosäätimellä ohjaten rannalle ja maihin pääsee näin taatusti kuivin jaloin.. Uusia mökkejä rakennetaan edelleen joka vuosi tuhansia, vaikka kaikkein vilkkaimmista ajoista on tultukin lukumäärissä alaspäin. Tällä hetkellä uusien mökkien pinta-ala on keskimäärin jo 73 neliötä. Rakentaminen muuttuu Honkarakenteen toiminta lähti aikanaan liikkeelle ehkä pieneltä tuntuvasta mutta vahvuutensa monin tavoin osoittaneesta ideasta. Elinkeinona se ei kuitenkaan enää pärjää. 8
Tiistai 6.7.2010
Hirsi sopii niin kesämökkiin kuin reilusti isompaankin taloon
Ei ole hirrestä pois päästy, vitsailee Pelisalmen upeissa maisemissa kesäänsä viettävä Eero Saarelainen. Eero Saarelainen työskentelee nykyisin kehitysjohtajana, mutta noin 30 vuotta hän vastasi Honkarakenteen kotimaan myynnistä. Jossain vaiheessa isä pohti, että onko järkevää veistää jokaista hirttä erikseen vai voisiko hirret muotoilla muuten, Saarelainen kertoo. Myös aikanaan hyvin suositut kelomökit ovat unohtuneet lähes täysin. Mökkien luvattu maa Honkarakenteen tekemien mökkien ja muitten rakennusten määrää ei tarkkaan tiedä kukaan, mutta Saarelaisen kertoman mukaan asiaa ynnäiltäessä on päädytty lukemaan noin 70 000 ja luku luonnollisesti kasvaa koko ajan. Hukkaan raaka-ainetta ei esimerkiksi mene käytännössä ollenkaan ja tehtaalle tuodaan vain tarkoituksiimme sopivaa puuta raaka-aineeksi. Siinä vapaa-ajan asunnoilla on luonnollisesti tärkeä osuus. Viime talvena routa oli vaurioittanut laituri- ja patiorakenteita. Kun maalta on muutettu kaupunkiin, on yhteys kotiseutuun säilynyt usein mökin kautta. Niistä tehdään esimerkiksi lastua, jota käytetään pehmustemateriaalina ruumisarkuissa. Rakennuksissa puun kasvaessaan sitoma hiili pysyy varastoituna haluttaessa jopa satoja vuosia. Usein omakotitaloja koskevat määräykset siirtyvät koskemaan myös vapaa-ajan asuntoja. Kaikkiaan vapaa-ajan asuntoja Suomessa on yli puoli miljoonaa ja jossain määrin mökkielämää viettää vuoden mittaan melkein jokainen suomalainen. Aikanaan talo sitten kuitenkin sai luvat ja myöhemmin sitä on kovasti kehuttu, Saarelainen kertoo. Niitä ei nykyisin rakenneta, Saarelainen kertoo. Kun aikanaan halusin rakentaa talon Tuusulaan näistä tuotteista, sanottiin ensin, ettei tänne mitään metsästysmajoja haluta. Kuitenkin ympäri vuoden lämmitettävä rakennus pitää eristää aivan eri tavoin kuin välillä kylmillään oleva mökki, Saarelainen muistuttaa. Kotoa Järvenpäästä sinne ehtii noin puolessatoista tunnissa, ja lähellä Kangasalla on tarjolla hyvät palvelut. Isä oli maanviljelijä, mutta teki sivutöinään myös rakennustöitä yhdessä miesporukan kanssa. Lause ei viittaa vain kesäpaikan rakennusmateriaaliin vaan Saarelaisten perheen elämäntyöhön. Ympäristölle hyväksi Niin hirsien kuin muittenkin puumateriaalien käytön tulevaisuuskin näyttää Saarelaisen mukaan hyvältä rakentamisen yleisistä suhdanteista riippumatta. Alun perin sitä käytti neljäkin eri perhettä, mutta nykyisin Eeron perheen lisäksi mökillä käy vain hänen nuorempi sisarensa. Rakennus on luonnollisesti tehty oman yrityksen tuotteista: pyöröhirsien jyhkeyttä voi ihailla niin ulkona kuin sisälläkin. Meillä ympäristöasiat on tuotannossakin otettu moni tavoin huomioon. Eero Saarelainen sanoo, että mökkipaikan valinta on osoittautunut onnistuneeksi. Tämä perustuu siihen, että melkein kaikilla on sukutausta maalla ja hyvin monet nykyisin kaupungissa asuvatkin omistavat maata. Omakotirakentaja saattaa joskus kohdata jopa ennakkoluuloja. Kuva alhaalla vasemalla: Saarelaisten mökki on rakennettu oman yrityksen tuotteista. Ilmastonmuutoksen ja hiilidioksidipäästöjen vähentämisen näkökulmasta puu on erinomainen rakennusmateriaali. TAPIO SIPILÄ
Yläkuva: Eero Saarelainen viettää paljon aikaansa Kangasalan kesäasunnolla, jonka sisätiloissa puu on näkyvästi esillä. Honkarakenteen lisäksi moni muukin yritys tekee hirsirakenteita ja niitten osia teollisesti. Suomi on ainoa maa maailmassa, jossa mökin omistamisen voi sanoa olevan "jokamiehen oikeus". Uusien mökkien koko on kuitenkin kasvanut. Eero Saarelaisen isä ja sedät perustivat 1950-luvulla Honkarakenne Oyj:n. Se on nyt pörssiyhtiö ja työllistää satoja suomalaisia sekä tuo maahan myös suuren määrän vientituloja. Eero Saarelainen jäi äskettäin osa-aikaeläkkeelle ja se luonnollisesti lisää mökkeilylle liikenevää aikaa. Hirsirakenteiden tekeminen perinteisesti veistämällä on jäänyt lähinnä joittenkin alan harrastajien puuhaksi, mutta Saarelaisen mielestä on hyvä, että sitäkin taitoa vaativaa osaamista jaksetaan ylläpitää. Mökki ja sen ympäristö vaativat aina pientä huoltamista ja maalaamistakin riittää. Isosaaressa sijaitseva mökki on toiminut Saarelaisten kesäpaikkana jo pari vuosikymmentä. Kuva alhaalla oikealla: Saarelaisen perheessä innovatiivisuus ei ole rajoittunut vain puun hyödyntämiseen. Työtilauksiin kuului muun muassa savottakämppien rakennusurakoita. Niitäkin pitää uusia. Tästä ideasta lähti sitten liikkeelle oikeastaan kokonainen teollisuuden ala
Kaunis kahviastiasto on tuliainen Tertun veljeltä. Mökillä eläkeläispariskunta nauttii eniten oleilusta. Lattialaatat saatiin paikoilleen vuonna 2005, Jarkko osoittaa vuosilukua keskimmäisestä laatasta. Mökille kertyy kaikenlaista, sillä tänne tuodaan kaikki vanhat tavarat kaupunkiasunnosta. Sisustuksessa korostuu käytännöllisyys. Eteistä Koivistot nimittävät kolmoseksi, sillä se on mökin kolmas huone. Makuuhuone on omassa nurkassaan, josta pääsee suoraan käytävämäisiin keittiötiloihin. Hänen siskonsa peri äidin entisen talon Suinulasta, joten mökki jäi Tertulle ja hänen miehelleen Jarkolle. Saunan jälkeen on ihana nauttia ilta-auringon lämmöstä, Terttu kertoo hymyillen. Sadepäivinä katsellaan televisiota ja Vesijärveä olohuoneen korkeista ikkunoista.. Terttu tekee myös käsitöitä laiturilla ja sisätiloissa ompelukoneella. Niitä kasvaa pihapiirissä riittävästi omiin tarpeisiin, joten eipä tarvitse lähteä metsään hyttysten syötäväksi, iloitsee Terttu. Lapselle mökin sisätilat ovat ihanteelliset juoksemiseen, koska uunin ympäri pääsee vapaasti kiertämään, selittää Terttu. Alkuperäinen painava puuhella on vaihdettu uuteen sähkölieteen, sillä savupiippu ei vetänyt kunnolla.
Terttu ottaa mielellään aurinkoa pitkällä laiturilla. Aivan tien päässä odottaa ruskea mökki, joka on Terttu Koiviston nimissä. Siellä on aivan oma tunnelmansa verrattuna heidän rivitaloasuntoonsa Tampereen Linnainmaalla. 10
Tiistai 6.7.2010
Tamperelaiset Jarkko ja Terttu Koivisto viihtyvät Kangasalan mökkimaisemissa kesäkuusta elokuuhun.
Perinteikästä mökkitunnelmaa
Vain parissakymmenessä minuutissa Kangasalan keskustan asfaltti vaihtuu kapenevaan hiekkatiehen Siitaman alueella. Viime vuonna mustikoita sai olla keräämässä päivittäin. Tertulla ei ole ajokorttia, joten hän liikkuu polkupyörällä. Rannalla lepää vuoden 1975 soutuvene, joka on erityisesti Tertun käytössä. Välillä täytyy viedä Tarastejärven kaatopaikalle kärryllinen romua, vitsailee Jarkko. Uutta ja vanhaa Moniin esineisiin liittyy tunteikkaita muistoja: lipasto on parin naimisiinmenon ajalta ja makkaratikkuteline Jarkon 40-vuotislahja tämän jo edesmenneeltä veljeltä. Isohko piha on säilytetty hyvin luonnonmukaisena, joten haravointia ja puiden hidasta
harventamista lukuun ottamatta pihatöitä ei tarvitse juurikaan tehdä. Kaapeissa ja väliseinämäisessä vaatekomerossa on liukuovet, eteistilan sohvasta saa sängyn yövieraille. Yhdessä kulmassa on ruokapöytä, toisessa olohuoneen televisio. Jos tuuli yltyy, hän nostaa laiturin reunaan kiinnitetyn suojalevyn ylös.
Nyt Jarkon on aiempaa helpompi leipoa maukkaita leivonnaisia kyläilijöille. Iltaisin menen viereisen Perälän pellon laidalle istumaan penkilleni. Käytännöllisyys tärkeää Rakennuksessa ei oikeastaan ole erillisiä huoneita. Vesijärven rannalla sijaitseva kesäasunto saunoineen on Koivistoille kuin toinen koti. Koivistojen mökkiharrastuksiin kuuluu saunomisen ja uimisen ohella lintujen tarkkailua ja marjastamista. Pihassa pesivän mustarastaan liikkeitä seurataan tarkasti. Ison tilan keskellä kohoaa lattiasta kattoon asti kiviuuni, jossa palaa usein valkea. Jykevistä pölkyistä tehty tilava grillikatos on vielä viimeistelemätön. Pihan varjoissa Pihapiirissä on toinen pienempi mökki, jossa Tertun sisko käy aina jaksaessaan
Viranomaiset vetoavatkin ihmisten terveeseen maalaisjärkeen, kun tiekiistoja selvitellään. klo 14-18
Tervetuloa tutustumaan 12 eri taiteilijan töihin! Tiedustelut: Ritva Norosoja, p.040 511 7116 Majaalahdentie 204, Kangasala www.taidetalli.fi
Tusina kysymyksiä
1) Oletko viihtynyt uimarannalla. Kavereiden seura. kello 15. En todellakaan. Lisäksi ne pitää merkitä asianmukaisesti. 377 6900
p. Olisi myös hyvä huomioida, että monesti kesäasuntojen rakentamisen jälkeen ei tiellä ole liikkunut raskasta kalustoa ja tien reunojen kasvillisuus on saattanut kasvaa voimakkaastikin, ja raskaat pelastusajoneuvot eivät välttämättä pääse perille.
KÄSINTEHTYÄ TUNNELMAA
Värejä luonnosta kirjottuja seinävaatteita ja tarvikkeita lahjatavaraa
avoinna 5.-17.7. 250 6 kg Co2............................................... 050 327 6260 Helinä Jaakkola
HEINÄKUINEN ART MAJAALAHTI 2010 TAIDETALLISSA
ke-su 1.7.-1.8. Runoraatilaisen tehtävä on helppo eikä vaadi ennakkoharjoittelua saati -kokemusta. 7) Mikä saa sinut iloiseksi. Naiskaksikko on jo monen vuoden ajan tehnyt yhdessä runoesityksiä sekä aikuisille että lapsille ei ihme, että heidät tunnetaan myös yhteisnimellä Runorouvat. Shoppailisin. 80 10 L Ar+Co2 suojakaasu...................... Kyllä, Liutussa. Jäätelö ja mansikat 3) Uskallatko mennä metsään. Jos tielle asetetaan esteitä, voi apu viivästyä ja seuraukset saattavat olla kohtalokkaat. 040 579 9763
IK-ASENNUS A. 12) Kenelle lähetät terveisiä. 9) Mitä tekisit lottovoitolla. Kavereille, erityisesti Saralle ja Minnalle.
Tiia Lampainen odotteli skootterinsa selässä kaveriaan. Niitä on mökkimetsässämmekin. Runoraadin "esilukijoina" toimivat Meri Miikkulainen ja Pirkko Lehtonen. Jälkeenpäin kun asioita selvitellään ja tutkitaan, saattaa tielle asetetuista esteistä tulla rangaistava teko. Kyllä. Tytöt suuntasivat rannalle.
Ahulista - Asemalle Halimajärveltä- Havisevalle Ilkosta -Ihariin Kaivannosta -Kirkonkylään Kiveliöstä - Kortekankaalle Liutusta - Liuksialaan Majaalahdesta - Mutikkoon Ohtolasta - Onkijärvelle Pikonkankaalta - Ponsaan Raikusta - Ruutanaan Saarikylistä - Siitamaan Tursolasta - Tursolaan Vatialasta -Vehoniemeen
p. Runorouvat opastavat, miten raati toimii. 11) Mitä luet mieluiten. Kyllä. Ostin toppeja, legginssejä ja shortseja. 4) Lempieläimesi. 10) Minne veisit turistin. Koira. Pelastuslaissa sanotaan, että kiinteistön omistajan ja haltijan on huolehdittava siitä, että hälytysajoneuvoille tarkoitetut ajotiet tai muut kulkuyhteydet (pelastustiet) pidetään ajokelpoisina ja esteettöminä. Talviturkkikin on jo kastettu. klo 12-18 joka päivä
Kaarina Maununtyttären tie 617 Kangasala, p. 175 Euras käsivalaisin, ladattava............. (03) 222 0008 050 567 0001 050 567 0003. (03) 364 2224 ma-pe klo 8-16, muulloin p. Tiekiistat ovat hankalia selvitettäviä, eikä poliisilla ja pelastusviranomaisilla ole mitään yleispätevää sääntöä, jota voitaisiin näissä kiistoissa noudattaa. Demiä ja Miss Mixiä. 6) Kaipaatko Suomea lämpimämpään paikkaan. Kuka tahansa pärjää, kunhan ilmestyy paikalle torstaina 8.7. 5) Kuljetko kesällä avojaloin. 377 6900
Runoraadissa yleisö saa arvostella
Lasten Löytöretki -tapahtumaan liittyen tarjoa Kangasalan pääkirjasto tarjoaa sekä lapsille että aikuisille mahdollisuuden laittaa lastenrunot paremmuusjärjestykseen. Lähes yhtä varma kesän merkki ovat kiistat niin sanottujen mökkiteiden käytöstä. 8) Käytkö alennusmyynneissä. IIVONEN
AVOINNA 29.8.2010asti
MA-PE klo 11-18 LA-SU klo 11-17
Kangasalan Lepokoti Ruutanantie 26
PIENI TAIDEPOLKU 5.7.-1.8.vapaa kulku p. Tiistai 6.7.2010
11
Esteet pois mökkitieltä
Vaikka säästä ei aina voi todeta kesän saapuneen, niin varma kesän merkki on kesäasukkaiden tulo kesäasunnoilleen. Jollekin Kangasalan rannalle. Peruslähtökohtana voidaan kuitenkin pitää, että poliisin ja pelastusviranomaisten on päästävä apua tarvitsevaan kohteeseen, kun jokin onnettomuus sattuu. Tilaisuus on maksuton.
TURVAA KOTISI JA MÖKKISI!
PALOVAROITIN
10
HÄKÄVAROITIN
40
Jauhesammuttimet
120x180 sammutuspeitto................... Vaikka rangaistuksilta vältyttäisiin, niin kukapa meistä haluaa ottaa omatunnolleen toiselle ihmiselle tahallisesti aiheutetun vahingon; jopa hengenmenon. 2) Kesän paras herkku. 10 11 kg nestekaasupullo kuori+täyttö... 60 Kysy myös hitsaus- ja suojakaasupulloja
2 kg 6 kg 12 kg
25 35 70
Vatialantie 44, Kla, p. Poliisille ja pelastusviranomaisille tulee tähän vuodenaikaan ilmoituksia ihmisiltä, jotka ovat huolestuneet avun perillepääsystä, kun kesäasunnolle johtavalla yksityistielle on asetettu jokin este. 041 575 6804 TERVETULOA! www.kangasalankadentaitajat.fi
Sisustusmyymälä
Sisustustuotteita kotiin ja puutarhaan
muulloin sop.mukaan
Palvelemme heinäkuussa joka päivä klo 12-18
Kotisivuja
jo vuodesta 1918
www.porakaivo-pojat.fi
p. Karhut eivät minua pelota
Soutuveneellä käymme välillä soutelemassa. 12
Tiistai 6.7.2010
Tiihala: etäällä kiireestä ja pakosta
Elämä on ihanaa! Kaikki kiire ja pakko loppuivat siihen, kun jäimme eläkkeelle kymmenisen vuotta sitten, iloitsee Mirja Virolainen. Pihapiirissä kasvaa muun muassa isoja raparpereja, sipulia ja monta pensasta viinimarjoja sekä karviaisia. Lintujen lisäksi mökillä vierailee paljon tuttuja ja sukulaisia. Ensimmäisenä rakennettiin sauna, työkaluvaja ja perunakellari. Olemme kauhean huonoja uimaan, se ei ole meidän juttumme. Mökki perunamaalla Mirjan vanhemmat hankkivat tontin 1970-luvulla. Kahvit voi nauttia vaikkapa komean karhukatoksen alla. Käyn kuitenkin asunnolla pesemässä pyykit Jarkon koripalloharjoitusten aikana, sillä täällä se olisi vaikeampaa. Mirjan mukaan pihan möyriminen on jo muodostunut jonkinlaiseksi tavaksi. Kausi alkaa vapun tienoilla ja päättyy vasta marraskuun alussa. Mirja ja Esko viettävät mökillään lähes puolet vuodesta. Lisäksi pariskunta harrastaa matkailua sekä teatterissa, taidenäyttelyissä ja konserteissa käymistä.
Erkki Joutjärven tekemä ainutlaatuinen karhukatos on hankittu Leporannan Taidekeskuksesta Längelmäeltä.
Koska mökillä on sähköt ja sieltä on vain kymmenisen minuutin automatka Kangasalan keskustaan, Virolaiset voivat elää aivan tavallista elämää vapaa-ajanasunnollaan. Vaikka naapurit ovat lähellä, alue on rauhan tyyssija. Pariskunnan käyttöön mökki siirtyi 1980-luvulla, sillä Mirjan veljet eivät sitä halunneet. Aina on jotain, mitä voisi tehdä. Viikonloppuisin on pelireissuja, joille lähdetään ympäri Suomen. Sisällä on saman taiteilijan taulu. Vaikka Virolaisten Tampereen rivitaloasunto Kaukajärvellä on enimmäkseen tyhjillään, heitä ei huoleta. Lintulautaa seuraamalla tutustuu uusiin lajeihin. Vuonna 1977 rakennetun mökin kohdalla on ennen ollut perunamaa, mikä näkyy edelleen nurmikon peittämän maan kumpuiluna. Viime talven aikana linnut kävivät nokkimassa 150 kilon edestä auringonkukansiemeniä ja lisäksi suuret määrät kauraa sekä pähkinöitä. Taidetta ja lintuja Mökin ulkoseinää koristavat kangasalalaisen Sakari Mäkelän tekemät puiset linnut. Kaukaisimmat vieraat ovat olleet Yhdysvalloista asti. Esimerkiksi puukiipijä oli meille aiemmin vieras, Mirja kertoo. Lintujen seuraamisesta on tullut avioparille tärkeä harrastus. Mökillä viihtyy saunoen ja pihatöitä tehden.
Esko Virolainen on aikeissa rakentaa uuden terassin mökille.
1970-luvulla rakennettu sauna on pihapiirin vanhin rakennus.
Vihreässä työkaluvajassa säilytetään tällä hetkellä tyttären tavaroita. Kottikärryt palvelet mallikkaasti myös kukkapenkkinä.. OUTI KOIVU
Mirja ja Esko Virolainen eivät kaipaa järvenrantatonttia. Tämä on tällainen pakkotyölaitos. Varpushaukka käy välillä pelottelemassa pikkulintuja, siitä en pidä. Muuten aika kuluu arkisissa askareissa: koiran kanssa käydään lenkillä, poimitaan marjoja ja tehdään pihatöitä. Ei meillä ole mitään erityisiä mökkitapoja, sillä elämme täällä tavallista elämäämme. Välillä vain ollaan, täällä kun ei ole pakko tehdä yhtikäs mitään, toteaa Mirja. Sitä ei kuitenkaan riitä koko ajaksi, joten mökki on liitetty kunnan vesijohtoverkostoon. Meillä on luotettavat naapurit, jotka katsovat asunnon perään. Virolaiset pyrkivät käyttämään ensisijaisesti oman kaivon vettä. Eskon lentopalloharrastus rytmittää arkea, sillä harjoituksia on kolme kertaa viikossa Tampereella. Virolaisten vapaa-ajan asunto Kangasalan Tiihalassa on vaatimattomuudestaan huolimatta juuri sopiva omistajilleen. Tällä hetkellä mökin etupihalla on iso kuoppa, sillä rakenteilla on terassi
Tutut ja tuntemattomat kyselevät muikkujani aina Tampereelta ja Hämeenlinnasta asti. Pariskunta harrastaa avantouintia, mutta myös kesän lempeämmät vedet vetävät puoleensa. Olen purkittanut muikkua ja vähän haukea jo viitisentoista vuotta. Ulospäin pienehköltä näyttävä mökkirakennus on sisältä yllättävän tilava ja sisustettu toinen toistaan kauniimmilla esineillä ja huonekaluilla. Eteisestä pääsee suoraan keittiöön ja olohuoneeseen, makuuhuone on perimmäisessä kulmassa. Sitä en ole testannut, koska minulUki-Vahan tilan päärakennus valmistui jo vuonna 1897.
la ei ole hevosta, Seppo kertoo pilkettä silmäkulmassaan. Tässä iässä huomaa, että omasta kunnostaan täytyy pitää huolta. Sisustajan unelma Valkeakoskella asuva pariskunta omistautuu mökkielämälle huhtikuusta lokakuulle. Lapsenlapset aina laskevat kahvipakettien määrää. Aurinkoisina aamuina kahvit hörpitään mökin terassilla ja sateen sattuessa kodassa. Tytär jakaa äitinsä sisustusinnostuksen, joten vinkkejä vaihdellaan puolin jos toisinkin. Kuntoilua pihassa Leevi-koiran lenkittäminen on enemmän Pirkon heiniä, mutta ei Seppokaan jää laakereilleen makaamaan. Käytännössä rannalla saa silti olla omassa rauhassaan, sillä Inkiset ovat lähestulkoon ainoat vakituiset kävijät. Päärakennuksen juuret ulottuvat kuitenkin paljon pidemmälle historiaan: talo valmistui jo vuonna 1897. Siksi on vain hyvä, että vedenkin joutuu kantamaan ja saunasta on matkaa järvelle, toteaa Seppo viisaasti. Leevi-koira hyppäsi Pirkon seuraksi kermalaiturille.
Piha, parveke & puutarha
Vehkajärven piilotettu paratiisi
Kuhmalahden Vehkajärvellä vierailijaa odottaa uskomattoman kaunis ja vehreä piha. Taustalla on muun muassa 60 vuoden jääkiekkoharrastus Ilveksen riveissä, maratoneja, triathloneja ja pyöräilyä. Vene- ja uimapaikka ovat kirkasvetisen Vehkajärven rannalla ja kuuluvat 137 osakkaalle. Mökillä tulee käytyä muutenkin; esimerkiksi joulua on juhlittu monena vuonna Vehkajärvellä. Mökki on meille elämäntapa, vakuuttaa Pirkko Inkinen aviomiehensä Sepon nyökytellessä vieressä. Pirkko rakastaa sisustuksen lisäksi myös akvarelleja, pihatöitä ja puutarhanhoitoa, mikä näkyy kesäkukkasten runsaana loistona. Savimaan alueella sijaitsevassa mökissä asuu leppoisa ja sydämellinen pariskunta, joka ottaa vierailijan avosylin vastaan. Uki-Vahan tilasta tuli Inkisten omaisuutta 31 vuotta sitten. OUTI KOIVU
Pirkko ja Seppo Inkinen ovat todellisia mökki-ihmisiä: he nauttivat kauniista mökistään ja pihastaan vuoden ympäri.. Pihalla on paljon myös erilaisia patsaita ja lukuisia mielenkiintoisia yksityiskohtia. Tiistai 6.7.2010
13
Isosta pihasta löytyy sekä silmäniloa että mukavia istuskelupaikkoja. Inkisten tyttären mökki on vain kävelymatkan päässä, joten lapsenlapset saattavat koska tahansa pyöräillä ilahduttamaan isovanhempiaan. Koska lähinkään kauppa ei ole aivan vieressä, mökillä huolehditaan erityisesti siitä, että kahvia riittää. Seppo tunnetaan lisäksi intohimoisena kalamiehenä, joka on perinyt tietonsa ja taitonsa enoltaan. Viime talvena varastossa oli jopa 32 pakettia, Pirkko muistelee. Minulla on tapana sanoa, että kaikkea muuta olen kokeillut paitsi hevospooloa. Luvialla syntynyt Seppo on teräksisessä kunnossa vielä eläkkeelläkin. On helppo uskoa, että Pirkko lukee paljon sisustuslehtiä ja katselee televisiosta kaikkia aiheeseen liittyviä ohjelmia
Kuntopiiri kropalle Aloita iltapäivän 1520 minuutin jumppahetki lämmittelyllä. Iltapäivällä voit hakea uutta puhtia mökkitöihin tekemällä muutaman perusjumppaliikkeen. Pysähdy välissä keskelle. Istu penkin reunalle ja laskeudu siitä käsien sekä jalkojen varaa.
10
Pidä selkä suorana ja lähellä penkkiä. 14
Tiistai 6.7.2010
1
2
3
4
Terve, aurinko!
Aloita aamusi lyhyellä jumppaharjoituksella, joka saa unihiekat varisemaan silmistä ja valmistaa kropan pehmeästi uuteen päivään. Kevyempi vaihtoehto on pitää polvet maassa. Pidä keskivartalo tiukkana ja katse alaspäin. Anna vasemman käden ojentua alas ja vedä paino sitten yläselän lihaksilla kohti kainaloa. Älä nosta hartioita korkeammalle. Käytä apuna penkkiä. Käytä painoja halutessasi. Vie konttausasennosta oikea käsi toisen takaa mahan ali ja nosta se sitten katseen mukana kohti taivasta. Koukista jalkoja ja pidä selkä suorana kyykätessäsi. Tunne kierto keskivartalossa. Nosta ämpäriä tai muuta painoa kyynärvarret edellä. Aamun auringossa Tee 510 minuutin aamujumppa heti herättyäsi ja syö vasta sen jälkeen aamiainen. 5) Vatsapito. Pidä keskivartalo jämäkkänä ja kädet lähellä vartaloa. Vedä lapaluita taakse ja käännä katse ylös. Liike tuntuu selkälihaksissa ja keskivartalon syvissä lihaksissa. Liikkeet voit tehdä haluamassasi järjestyk-
2 1
5 3 6 4
8
nitä keskivartalo, pidä selkä ja niska suorana. Jän-. Liike tuntuu selkä- ja vatsalihaksissa. Yritä samalla viedä lapaluita yhteen. 8) Dippi. Älä jännitä hartioita korviin, vaan tee liike käsivarren ojentajalihaksilla allit saavat kyytiä! Jalkojen koukistaminen tekee liikkeestä kevyemmän. Punnerra varpaillaan seinää tai rappusia vasten. Vaihda paino toiseen käteen ja toista.
9
5) Askelkyykky. Näin treenistäsi tulee tehokasta. Toista toiselle puolelle. Jos selkään sattuu, kohottaudu vain kyynärvarsien varaan. 2) Taivutus taakse käsien varassa. Tee seuraavat joogasta sovelletut liikkeet rauhallisesti hengittäen ja pysy ääriasennoissa hetken aikaa. 10) Niska/epäkkäät. Nosta konttausasennosta hitaasti ja huolellisesti oikea käsi ja vasen jalka. Pidä keskivartalon lihakset tiukkana, älä anna mahan roikkua tai hartioiden nousta korviin. Pito kehittää syviä vatsalihaksia. 4) Vastakkaisten raajojen ojennus. Välissä voit nostaa polvea ylös. 1) Askellus. Toista liikkeet mieluiten päivittäin oman kuntosi mukaan 1020 kerran sarjoina kerran, kahdesti tai kolmesti. 2) Punnerrus. Asettaudu punnerrusasentoon ja laske kyynärvarret maahan. Tärinä kuuluu liikkeeseen. Venytä pituutta, ei niinkään korkeutta. 3) Selän kierto. 4) Soutu: yläselkä. Anna selän ja ylävartalon kiertyä. Jo oman kehon paino toimii kelpo vastuksena edistyneillekin. Asetu lantionlevyiseen haara-asentoon polvet ja varpaat eteenpäin. Lisää toistojen ja sarjojen määrää kehittyessäsi. OUTI KOIVU
7
sessä. 9) Pohkeet. Seiso suorassa ja pidä keskivartalo tiukkana koko liikkeen ajan. Kokeile ainakin viikon verran ja huomaa jumpan hyödyt! Jumppavälineiksi käyvät mökin perusvarusteet. Taivuta vuorotellen vasenta ja oikeaa kylkeä. Tavoittele kolmionmallista asentoa, joka venyttää erityisesti pohkeita ja selkää sekä vahvistaa tukilihaksia. Purista pakaroilla ylösnoustessasi ja ojenna lantio yläasennossa. 1) Käsien ja jalkojen venytys. Anna kantapään painua alas ja pohkeen venyä. Rentouta niska, paina kantapäitä alustaa vasten ja suorista sekä jalat että kädet. Keskitä ajatukset siihen, mikä lihas tai kohta kehossa on hommissa. Varaa itsellesi riittävästi tilaa ja jumppamatto tai muu pehmuste polvien alle. 3) Kyykky: jalat ja pakarat. 6) Pystysoutu. Nojaa oikealla kädellä kaiteeseen. Lämmittele askeltamalla rappuselle vuorojaloin. Päästä rentona alas ja toista. Asetu portaiden reunalle päkiöiden varaan. Pidä niska ja selkä suorana, älä anna lantion pudota notkolle. Pidä niska suorana ja katse maassa. Suositeltavaa on ylä- ja alavartalon vuorottelu, sillä silloin ne saavat vuorotellen levätä liikkeiden välillä. Jännitä hartiat kohti korvia ja pidä ylhäällä hetki. Saat liikkeestä tehokkaamman, kun nostat polven ylös liikkeen lopuksi. Kangasalan Uimahalli Kuohusta tuttu personal trainer Joonas Koskinen suunnitteli Kangasalan Sanomien lukijoille lihaskuntoa ylläpitävän, helpon mökkijumpan. Vaikka kyseessä on lyhyt mökkijumppa, tee liikkeet kunnolla. Askella perushaara-asennosta vuorojaloin eteenpäin tai jos tilaa riittää, niin askelkyykyillä voi liikkua eteenpäinkin askel askeleelta. Nouse varpaillesi ja pysy hetki. Seiso suorassa. Aloita hengittämällä tietoisesti syvään nenän kautta sisään ja suun kautta ulos. Tee sama toiselle puolelle. 7) Kylkitaivutus
www.lymfaklinikka.fi
Naprapaatti Katja Lind
ONGELMAT
(amk)
SILMÄLÄÄKÄRIT
MATTI PARTANEN
lääket.tri, silmätautien erikoislääkäri
- Kaularangan / niskan - Ylä- ja alaraajojen - Rintarangan / lapojen alueen - Alaselän / lannerangan
BRITA STENVALL
silmätautien erikoislääkäri
Ajanvaraus: p. Dipl. Tiistai 6.7.2010
15
Terveyttä elämään
Terveyttä elämään - aina kuukauden ensimmäisessä tiistain lehdessä.
OPTIKKO
KANGASALA
HANNA SAIKKU-SALO Silmälääkärit Erja Oksman, Tarja Maaranen vastaanotto.
Tampereentie 1, Kangasala Puh. p. 30 arkisin lauantaisin 10-14.00 sunnuntaisin suljettu
Suomen Hammaslääkäriliiton jäsenet
Palvelemme:
ma-pe 9-20, la 9-15, su päivystysasioissa 10-14
KANGASALAN
Hammaslääkäri
MIKA RÄSÄNEN
Harjusola 1 Vastaanotto sopimuksen mukaan.
ENSIMMÄINEN APTEEKKI
Keskusaukio 2, Kla, p. Kangasala
Kangasalan Kuntoplus
Dipl. 377 1766
Leikkaa talteen
SILMÄLÄÄKÄRI
Ajanvaraukset p. (03) 379 0836, Lentolantie 2
041 519 4014
9-17. 050 584 2222, info@lymfaklinikka.fi
Lymfa-/fysioterapeutti Helena Uusitalo
Vastaanotto uusissa tiloissa: VESITEHTAANKUJA 3
(Osuuspankin talo), Kangasala
www.napraka.fi
Myllystenpohjantie 2, Kangasala, p.(03) 377 0998
KUNNON HOITOA
Fysioterapia Hieronta Laser-hoidot Urheiluvammojen hoito Huippumoderni liikuntasali Hur- ja Matrix-laittein
Urheilutie 2-4, Kangasala, puh. 0400 635 263 katja.lind@napraka.fi
Pikonlinnantie 240, 36280 Kangasala Puh. (03) 377 0336
Keskusaukio 2, ma-pe 9-17 www.cazze.com. vyöhyketerapeutti D.AC. (03) 377 6600, f. 377 6620 Tarkistathan aukioloaikamme juhlapyhien aikaan www.kangasalan1apteekki.fi
P. 045 1222 999
KLASSISTA- sekä KUUMAKIVIHIERONTAA
ma 11-18 ti-pe 10-17 la 10-13
- IMETYSLIIVIT - PROTEESILIIVIT - UIMAPUVUT
www.anutar.fi linja-autoasema 2 krs. P. 364 5899 tai 050 356 7899 Mehiläisentie 9, Nattari
Anne Hentilä
Kipuihin, turvotuksiin ja aineenvaihdunnan ongelmiin... akuterapeutti Dipl. lihasvaivoihin, särky- ja kiputiloihin sekä kroonisiin sairauksiin.
HERMORATAHIERONTAA
Koulutettu hieroja/urheiluhieroja
Hermorataterapeutti MARKETTA HILDEN
Hius- ja Kauneuskulma, Puusepäntie 31, (S-Marketin talo) Kla. homeopaatti Ajanvar. (03) 358 6911 ma-pe 10-17, kesäla sulj.
fysioterapia tukipohjalliset
KANGASALANKUNTOUTUS
Fysioterapian tutkimus- ja hoitolaitos
SarinCorner Koulutettuhieroja Sari Jokinen
Hiusmesta, linja-autoasema 2.krs
- RINTALIIVIT
kaikenkokoisille naisille
Hieronta - Vyöhyketerapia Akupunktio - Homeopatia
Linja-autoasema, Kla puh./fax (03) 377 2553 www.kangasalankuntoutus.fi
p. 377 0700
Hammaslääkäri
PEKKA KOSKELA
Liisantie 1 A 4, Vastaanotto sopimuksen mukaan.
P. 040 50 77 325. Myös kotikäynnit sekä ilta-aikoja sopimuksen mukaan.
Tmi Susanna Saunio
Kunnantie 2, Kangasala
p. 040 57 11 356 www.fysiocenter.net
JÄSENET KUNTOON KESÄKSI!
- Kalevalaista jäsenkorjausta
- Monipuolista lihashuoltoa aamuvarhaisesta iltamyöhään
Tehokasta ja rentouttavaa
mm
Siitä saisi lisää nukkumatilaa, sillä mökissä ei mahdu nukkumaan kuin korkeintaan kaksi ja kodassa kolme ihmistä. Koirat todella nauttivat. Olemme hakeneet rakennuslupaa piianaitalle. 16
Tiistai 6.7.2010
Pitkällä mökkilaiturilla kelpaa ihailla Vesijärven kauneutta. OUTI KOIVU
Maj-Len Påfs havainnoi eläimiä myös kiikarin ja kameran linssin läpi.
Koska mökkiin mahtuu nukkumaan vain muutama ihminen, haaveissa on rakentaa piianaitta pihapiiriin.. Ne saavat olla täällä vapaina ja nauttia luonnon tuoksuista. Se ei tosin mene veteen ilman emäntäänsä ja juustomakupaloja.
Blogikirjoituksia koirista ja mökkeilystä
Kun tamperelainen ravivalmentaja Maj-Len Påfs saapuu mökille avomiehensä Seppo Sarkolan sekä länsigöötanmaanpystykorvien Pipsan ja Elsan kanssa, ensimmäisenä laitetaan sauna päälle. Minulla on lukijoita Suomen lisäksi esimerkiksi Belgiassa, Amerikassa ja Ruotsissa, hän hämmästelee. Mökki on perikunnan omaisuutta: kolme veljestä jakaa sen sopuisasti. Maj-Len Påfs sekä länsigöötanmaanpystykorvat Pipsa ja Elsa mökkeilevät heti lumien lähtemisestä saakka loka-marraskuuhun asti.
Elsa rakastaa uimista. Aina mökille tullessa täytyy laituri pestä lokkien ulosteista, harmittelee Påfs. Ehkä hauskin mökkimuisto liittyy siihen, kun olimme Sepon kanssa melomassa. Hänen äitinsä taas asuu Mäntyveräjässä ja aivan mökin vieressä on serkun tila. Niemen kärki asettaa rakentamiselle omat haasteensa. Piha on mahdollisimman luonnonvarainen, joten sen kunnossapito ei aiheuta omistajilleen stressiä. Kunpa joku keksisi, miten lokit saisi pesimään kauemmaksi mökistä. Niin koirat kuin ihmisetkin ovat tällä mökillä niin innokkaita uimareita, että järveen pitää päästä heti jäiden lähdettyä. Keskiviikkoisin käydään saunomassa töiden jälkeen. Seppo Sarkolan isä on kotoisin Kangasalta ja asunut Sarkolan tilalla. Mökkihöperöt koirat Kun lähestymme autolla mökkiä, koirat tunnistavat tutut maisemat ja alkavat inistä innoissaan. Välillä mökillä vierailee Påfsin kavereidenkin koiria, joista rohkeimmat hyppäävät kepin perässä järven viileyteen suoraan laiturilta. Sen jälkeen Påfs saattaa kaivaa kiikarit esille ja istuutua lepotuoliin lintuja tarkkailemaan. Linnuista on mökillä aina iloa, mutta ikävä kyllä haittaakin. Rikkumaton luonnonrauha Mökki sijaitsee hyvällä paikalla, sillä naapureita ei ole lähietäisyydellä. Erityisesti Elsa-koira pitää uimisesta, vaikka vaatiikin juustoa palkinnoksi uimareissuistaan. Lisäksi paikka on yksityisaluetta, joten kutsumattomista vieraista ei juurikaan ole pelkoa. Påfs valokuvaa ja kirjoittelee blogiinsa säännöllisesti. Koirien edesottamuksista ja mökkeilystä riittää aineksia blogiksi asti. Mökki on käytössä lähes joka viikonloppu jos ei ole raveja, joissa pariskunnan tulee käytyä jo työn puolesta. Pihapiirissä on mökin lisäksi kota, puuliiteri ja ulkokäymälä. Huono sää ei saa mökkiläisiä pakenemaan kaupunkiin, vaan silloin kaivetaan esille lukemista, pelikortit ja lautapelit. Vesijärven Lintulahdessa sijaitseva mökki on aivan niemen kärjessä, joten vettä riittää ympärillä. Viikonlopun mökkireissun jälkeen on aina kiire päivittää blogiin uusimmat kuulumiset. Pikkupojat näkivät meidät ja huusivat, että katsokaa, tuolla menee intiaaneja, muistelee Påfs nauraen. Lintujen tarkkailun lisäksi mökillä grillataan, uidaan ja hoidetaan kukkasia
Voimaannuttavat värit Virpi Kinnunen on aiemmin työskennellyt teollisena suunnittelijana, mutta siirtynyt 1970-luvun lopulla toteuttamaan visioitaan vapaana taiteilijana. Vaikka suurin osa teoksista onkin lasisia, näyttelyssä on silti esillä myös huovutustöitä ja Kosmoksen kipinäsukkia, joiden sisälle on ujutettu pieni runo. Se on tärkeää niin tilojen viihtyisyyden kuin yksittäisen ihmisen hyvinvoinninkin kannalta. Kunnalta tarvitaan lisää kulttuuritahtoa, sillä kulttuuriin tulisi ehdottomasti panostaa. Perinteisen lasinsulatuksen ja -maalauksen lisäksi teoksissa on käytetty lyijylasi- ja tiffanytekniikkaa, lasimosaiikkeja sekä hiekka- ja suupuhallusta. Teoksissani toistuu spiraalimainen pyörrekuvio, joka kuvaa jatkuvaa liikettä. Elokuussa tahti rauhoittuu, kun Willa Kosmoksen ovet aukeavat vieraille vain sunnuntaisin. Sulatusuunitekniikkaa Virpi Kinnunen vertaa akvarelleilla maalaamiseen. Heinäkuu on taiteilijalle kiireistä aikaa, sillä näyttely on avoinna joka päivä. Uuni on päällä koko ajan ja lisää teoksia syntyy kaiken aikaa. Näyttelyyn kannattaa poiketa jo pelkästään sijainnin takia: Vehoniemen harjulta aukeavat häikäisevän kauniit näkymät niin Roineelle kuin Längelmävedelle. Hän painottaa, että työ on kaikkiaan monivaiheinen, sillä sulatusuunissa sekä värjätään että muotoillaan lasia. Teosten materiaalit ja tekotavat vaihtelevat, mikä näkyy myös lopputuloksessa. Hän patistaa niin kuntalaisia kuin kunnan päättäjiä antamaan kulttuurille sille kuuluvan arvon. OUTI KOIVU
Kuva yllä: Eläinrakkaan taiteilijan huovutustyö on Luna-kissan mielestä myös oivallinen makuualusta.
Kuva vasemmalla: Niin sanotusta avaruuslasista tehty teos vaihtaa upeasti väriä eri valossa.
Kuva oikealla: Virpi Kinnusen kesäpaikassa Punkaharjun Pihlajavedellä uiskentelee uhanalaisia saimaannorppia, jotka antoivat taiteilijalle innoituksen teokseen.. Niille, joita väritykitys ahdistaa, löytyy graafisempi sarja, jossa väreinä on esimerkiksi mustaa, valkoista ja hippu punaista. Näyttelyn teokset kuvaavat elämän jatkuvuutta, ja niissä näkyy elementtejä taiteilijalle rakkaista neljästä peruselementistä: maasta, ilmasta, tulesta ja vedestä. Omissa tekstiileissään hän laittaa värit ja ajattomuuden etusijalle.
Elämässä vain muutos on varmaa
Willa Kosmoksessa 20-vuotisjuhlanäyttely
Lasi- ja tekstiilitaiteilija Virpi Kinnusen 20-vuotisjuhlanäyttely Willa Kosmoksessa on loisteliasta värien ilotulitusta. Taiteilija suosittelee teoksiensa tutkailua lähietäisyydeltä, jotta erilaiset raekoot, kampaamisen jäljet ja metalli pääsevät oikeuksiinsa. Tiistai 6.7.2010
17
Kangasalalaisille ajankohtainen karhu on myös saanut oman teoksensa.
Virpi Kinnunen inhoaa trendiajattelua. Mahdollisuuksien lasi Tekstiilitaiteilijanakin tunnettu taiteilijasielu on lumoutunut lasin monista mahdollisuuksista ja ottanut sen materiaalikseen parikymmentä vuotta sitten. Näyttelyssä kannattaa piipahtaa siis useammankin kerran, sillä se täydentyy jatkuvasti. Tässä elämässä vain muutos on varmaa, pohtii Virpi Kinnunen. Väriterapiakursseja pitävän taiteen moniottelijan lähtökohtana oli luoda teoksia, joissa on terapeuttinen ja voimaannuttava vire. Yli 100-vuotias talo on täynnä toinen toistaan kauniimpia lasireliefejä ja värikylläisiä tekstiiliteoksia
Tuleeko se kohti. Hänen karhupiilokojuillaan käy vuosittain satoja kuvaajia ja muuten vain kontioista kiinnostuneita tavallisia ihmisiä. Voimannäyttö oli kunnioitusta herättävä. Tällaista kohtaamista pidetään kaikkein vaarallisimpana. Muulloin ihmistä kavahtava karhu saattaa olla hyvinkin aggressiivinen pesänsä tai poikastensa lähettyvillä. Kohtaamistilanteessa se väistää lähes aina, sanoo Euroopan tunnetuin suurpetokuvaaja Lassi Rautiainen. Niin syvällä on sisäsyntyinen kunnioitus ihmistä huomattavasti voimakkaampaa luontokappaletta kohtaan. Toisaalta, "karhun" avulla on vuosien mittaan suojattu yksi jos toinenkin huippuhyvä marjapaikka. Ihmisen haju häiritsi vähemmän kuin mäen juurella olevista possunraadoista lähtevä lemu houkutti nälkäistä kontiota. Ruokolahdella 1998 karhu tappoi miehen, joka oli metsälenkillään juossut emon ja poikasten väliin. Tarkkaile metsän antimia hyödyntävää tuttavaasi sillä silmällä, kun hän seuraavan kerran puhuu karhuhavainnoistaan. Päällimmäinen tunne oli hämmennys. Parhaimmillaan parisataakiloisen karhun olemus on harhaanjohtava. Väitän, että jokainen karhun luonnossa aseistamattomana kohtaava miettii silmänräpäyksessä näitä asioita, tiedostaen tai tiedostamattaan. Se on karhu, sillä on valtavasti voimaa. Niinpä se tallusti vielä pienen matkan kunnes rötkäytti suuren ruhonsa haaskan viereen ja alkoi aterioida, pekonia suoraan siankyljestä kiskoen. Vaikka karhuja on nykyään joka puolella Suomea, on jotenkin helpommin ymmärrettävää tavata kontio Nälkämaan loputtomissa metsissä. JOUNI VALKEENIEMI
"Tapiolan vainiolla karhun kanssa painii lyön..." Aleksis Kiven Metsämiehen laulun sanat kuvastanevat muinaisia aikoja, jolloin karhunmetsästyksessä ei vielä käytetty tuliaseita.. Pitäisikö lähteä pakoon. Tavallisesti se löntystelee eteenpäin löysähkö nahka hyllyen, ikään kuin elähtänyt bodari pari numeroa liian suurissa vaatteissa. 18
Tiistai 6.7.2010
Karhu kuhmolaisessa metsässä kesäkuun alkupuolella.
Metsän kuningasta tapaamassa
Karhu asteli estradille kuten metsän kiistattoman kuninkaan kuuluukin. Mirja Airilan sanoin: tätä otusta ei voi juosta pakoon. Piilokojumme kohdalla, runsaan kymmenen askeleen päässä, se katsahti meidän suuntaamme ja näytti vetävän vainua. Onko sillä pennut mukana. Nostan hattuani ja suon sataprosenttisen kunnioitukseni sille, joka tositilanteessa kykenee toimimaan näin harkitusti. Karhu pelkää ihmistä. Rautiainen on kuvannut karhuja Kainuussa yli kahden vuosikymmenen ajan. On eri asia katsella karhua keskellä kainuulaista korpea kuin Kangasalan Järvikulmalla. Todellisuudessa karhu on lihaksikas ja erittäin nopea juoksija. Sanotaan, että kun ihminen havaitsee karhun, on tämä havainnut ihmisen jo kymmenen kertaa. Se tuli polkua pitkin. Piilokojumme edessä ruokaillut karhu kuuli tai haistoi jotakin, joka pelästytti sen. Karhunpelon takia ei kannata jättää puolukoita poimimatta ja kantarelleja keräämättä. Karhu spurttasi sianruhon ääreltä pakoon ällistyttävällä vauhdilla. Eli nähdä ja kokea mahtavia kenties hieman pelottavia - luonnonvoimia läheltä, mutta kuitenkin turvallisissa oloissa. Tämä tapahtui kuukausi sitten Kuhmon itäisimmässä kolkassa, kivenheiton päässä rajavyöhykkeeltä, Suomen ehkä karhuisimmilla saloilla. Ensimmäinen oma kohtaamiseni karhun kanssa tapahtui aikoinaan täysin yllättäen, paikassa missä ei olettanut karhun olevan. Niinpä käsitän hyvin Mirja Airilan ja Heikki Toivan epäuskoiset ajatukset (KS 29.6.), kun metsän kuningaseläin ilmestyi heidän näköpiiriinsä kotipihan liepeillä tai tutulla lenkkitiellä. Karhujen tarkkailussa piilokojusta on jotakin samaa kuin päälle tulevan ukkosmyrskyn seuraamisessa sisätiloista. Useimmiten kertojalla on ketunhäntä kainalossa, kun hän väittää marjastus- tai sienestyssesongin aikana nähneensä "ihan mahdottoman" suuria karhunläjiä metsässä tai suolla. Määrätietoisesti askeltaen, sivuilleen vilkuilematta. Onko se pahalla tuulella. Yleisohje kohti hyökkäävän karhun varalta on, että tulisi painautua maahan ja tekeytyä kuolleeksi. Näreikkö vain kavahti, kun kontio oli jo tiessään. Iso emakkovainaa vain hytkähteli, kun karhu käänteli käpälillään ilta-ateriaansa sopivampaan asentoon. Kuulo ja haju ovat karhun tärkeimmät aistit, joten hikinen paita ylle ja vaikkapa tonttulakki kilikelloineen päähän, kun lähtee marja- tai sienimetsään
Käymme näillä markkinoilla aina, jos vain olemme paikkakunnalla, Laihialla vakituista kotiaan pitävät Miskalat kertoivat. Varhaisempina aikoina paikannimi on ollut tiedonvälityksen kannalta erityisen tärkeä, koska osoitekarttoja ei vielä ollut. Maantien ja karjapolun risteystä nimitettiin Tanhuansuuksi. Jälkimmäinen oli merkittävä syy siihen, miksi Päivi piipahti lauantaina miehensä Sepon ja kesävieraidensa Marjo Kallion ja Rauno Saksan kanssa kylille. Sittemmin hän on muun muassa voittanut Tangomarkkinoiden sävellyskilpailun.
Perinteisillä Sahalahden markkinoilla on mahdollisuus päästä rapsuttamaan markkinapossua. Vaasasta kotoisin olevat Marjo Kallio ja Rauno Saksa vaikuttivat tyytyväisiltä kesän toistaiseksi helteisimpään viikonloppuun Sahalahdella. Erityyppiset tilat ovat sekä yksityisten että yhdistysten varattavissa. Mökin asukasta kutsuttiin asuinpaikkansa mukaan Mutkalan Liisaksi. Nykyisin löydämme etsimämme osoitteen tien nimen ja osoitenumeron perusteella. Seppo Tammilehto on niitä harvoja, jotka jatkoivat valitsemallaan tiellä ja tekevät musiikkia myös suurille ikäluokille suomirockin uuden aallon nollattua 30 vuotta sitten beat-sukupolven tekemiset. Ryhmätilojen käyttö on maksutonta. Eräs edelleen käytössä oleva, mutta nykypolven ihmiselle merkitykseltään outo paikannimi on Suntinmäki (Hyppärilä). Ennen autoistumista suurin osa kulkureiteistä oli polkuja. Rönnvikin viinitilalla tulee yleensä käytyä, samoin Vehoniemellä, Päivi totesi. Tila on varusteltu kokoustekniikalla ja se on mahdollista jakaa kahteen osaan. Havisevan ja Lihasulien kylien rajalla ollutta veräjää taasen kutsuttiin Rajaveräjäksi. Eräjärven kirkon läheisyydessä sijainnut mänty oli yksi näistä "Jo Turulta hajahtaa kun rökäsmänty näkyy." Tuhansia paikannimiä Oletetaan, että maaseutuväestön käyttämä paikannimistö on ollut runsaimmillaan 1900-luvun alussa, jolloin maaseutuasutus on ollut tiheintä. Portilla oli 1900-luvun alkupuolella kello, jolla soitettiin työväki kokoon. Maamme suomenkielisen väestön käytössä on ollut 1900-luvulla ainakin kolme miljoonaa paikannimeä. Sammalistossa sijainnutta porttia kutsuttiin rakennusmateriaalinsa perusteella Lautaportiksi tai Lautaveräjäksi. Kaikki ne sijaitsivat paikassa, jossa tanhua eli taloon johtava aidattu karjapolku erosi varsinaisesta maantiestä. Tällä kertaa vuorossa Reetta Kosonen.
Kuvaavat paikannimet auttoivat kulkijan perille
Paikannimet eivät juuri koskaan synny sattumalta, ilman tarkoitusta. Talojen, torppien ja mäkitupien lisäksi jokaisella mäen nyppylällä, ojalla, veräjällä, peltolohkolla ja metsäkappaleella oli oma nimensä. Kaikki entisajan nimet eivät olleet painokelpoisia. Jos portti tai veräjä oli jollain tavoin muista poikkeava, kuten Sammaliston talosta Tampereelle päin johtavalla tiellä oli, niin se näkyi myös portin nimessä. Sorolan ja Tursolan kylien rajalla oli Väliveräjä. Läheistä tienristeystä kutsutaan Mäntyveräjäksi. Joitain nimiä on Kangasalla kuitenkin vielä säilynyt muistuttamassa menneiden aikojen kielenkäytöstä. Hän tulee mökille viikon päästä, Päivi perusteli hankintaansa. Osoitejärjestelmä on melko uusi keksintö. Ohtolan Liisanmutka sai nimensä mutkan kohdalla asuneen mökkiläisen nimestä. Se on pieni maantienmäki, jossa oli aiemmin suntti eli portti, josta talolliset laskivat eläimensä yhteislaitumelle. On niin ihanana erilaista, kun kesämökki on järven rannalla, merellisiin maisemiin tottuneet vaasalaiset tuumivat. Nimiin sisältyy aina niiden syntyajankohtaan liittyvä merkityssisältö, nimen ja paikan välinen syy-yhteys. Ruutanantien varressa sijaitseva Kangasalan Lepokoti täyttää tänä vuonna 100 vuotta. Polun rungon muodostaa moottorisahaveiston tämänvuotisen Suomen mestarin Jarmo Koiviston puuveistokset. Hän osti aidolla särjen nahalla päällystetyn vieheen. Puutarhaan vapaamuotoisesti sijoittuvan polun varrel-
ta löytää myös muun muassa Kuussalon Kaarinan balladin, pohjoismaisten lippujen värit ja marttojen tutun ruutukankaan. Raikussa on edelleen Kukonpaska ja Kananpaska -nimiset mäet. Lepokoti on vuosien saatossa yhdistänyt ihmisiä, ja nytkin yhdistykset ovat saaneet vapaat kädet tuoda itseään esiin Lepokodin puutarhaan soveltuvalla tavalla. Kangasalan Lepokotiin pääsee tutustumaan tilaamalla esittelyn Jussi Lehtoselta numerosta 040 778 8695.
Tammilehto soi kuulijoiden mieliin
Laulaja-lauluntekijä Seppo Tammilehto on voittanut radioiden Kuukauden Levy -äänestyksen albumillaan Tuuleen kuiskattuja tarinoita. Kansakoululaitoksen myötä kansan kielenkäyttö siistiytyi ja sopimattomat ja rivot paikannimet saivat väistyä. Taidepolulla kävijät voivat osallistua tunnistamiskilpailuun. Pieni Taidepolku on vapaasti kuljettavissa 1.8.2010 asti. Näin oli myös muillakin teillä Nimiin saattoivat vaikuttaa kyseisen paikan lisäksi myös tienvarren asukkaat. Tarkeelan kylän keskellä, aittojen välissä sijaitsi vuoteen 1935 asti Aitanportti eli Halunveräjä. Esimerkiksi Kangasalan ja Oriveden välisellä vanhalla maantiellä oli aikoinaan monia mutkia ja mäkiä, joilla kaikilla oli omat nimensä, kuten Sillanmäki (Sammalisto), Kuoppurimäki (Tohkala), Härkäinmutka (Kautiala) ja Ruskeeahde tai Ruskeamäki (Ponsa). Kuvassa myös Marjo Kallio.
Päivi löysi markkinoilta särjennahkaisen vieheen
Tursolassa Pakkalanjärven rannalla mökkeilevä Päivi Miskala teki lauantaisilla Sahalahden markkinoilla löydön. Ja pientä remonttiakin pitäisi tehdä mökillä. Kangasalan Kuvataiteen Ystävien teoksessa näkyy Lepokodin historia tunnettujen henkilöiden kautta. Tämän nimisiä torppia on ollut Kangasalla useita. Lisätietoja kirjaston tiloista, vuokrahinnoista ja varaamisesta saa kirjastosta ja netistä osoitteesta kangasala.fi/kirjasto/ tilavaraukset
Poikkea puutarhaan
- Tämä on pojallemme, Päivi Miskala (oik.) esitteli markkinahankintaansa eli särjennahkaista viehettä. "Veräjiä tämän tuasta" Teiden ja polkujen varsilla ja niiden poikki risteili lukemattomia aitoja. Esimerkiksi Ohtolan kylän Klemolan metsän läpi kulkeneella polulla oli kolme veräjää, joista keskimmäistä kutsuttiin Väliveräjäksi. Molemmat tilat ovat kooltaan 13 neliömetriä, ja niihin mahtuu kymmenisen henkeä. Vehoniemestä Raikkuun menevällä tiellä oli Raikunveräjä. Harjula-salin käyttö on maksullista. Kun matkalaiset kulkivat Keski-Suomesta päin Kangasalan kautta Turun markkinoille, heillä oli matkalla tunnettuja "tienviittoja". Pienellä Taidepolulla on mukana Kangasalan Kuvataiteen Ystävät, Kangasalan Kädentaitajat, Kangasalan Marttayhdistys, Kangasalan PohjolaNorden, Kangasalan Seudun Sydänyhdistys, Lions Club Kangasala/Kuussalo, Tilkkuyhdistys Finn Quilt ry/Kesäpäivän kilttaajat ja Tursolan Ryhmäpuutarhayhdistys. Autoistumisen myötä veräjät ja portit poistuivat kokonaan yleisiltä teiltä. Tammilehdon keikkasuosio kasvaa kaiken aikaa, sillä 60ja 70-luvuilla beat- ja popkärpäsen puraisemat ovat taas aktiivisesti liikkeellä. Kangasalan Kädentaitajat ry:n koolle kutsumana on polulle ollut teoksia pystyttämässä seitsemän muuta paikallista yhdistystä. Liuksialan kartanon portti koivukujan alussa oli nimeltään Kelloportti. "Ennen oli harvol lautasia veräjiä". RAINE RAITIO Kirjoittaja on Kuhmalahdella asuva historioitsija.. Tiistai 6.7.2010
19
Kirjasto lainaa myös kokoontumistiloja
Kangasalan uusi pääkirjasto tarjoaa kokoontumistiloja asiakkaiden käyttöön. Kulkureittien varsilla oli paljon erilaisia nimiä. Jotkut paikannimet saattoivat olla laajalti tunnettuja. Markkinalauantain ohjelmaan kuului myös vierailu Sappeen kesäteatterin Satumaa-näytelmään. Matka mökiltä Sahalahden keskustaan taittui pyöräillen. Muuten kesänviettosuunnitelmat Sahalahden-mökillä eivät ole niin kovin tarkasti ennalta lukkoon lyötyjä. Kaikissa kokoontumistiloissa, kuten koko kirjastossakin, on langaton verkko. Nyt näyttäisi olevan vähemmän myyntikojuja kuin aikaisemmin. Kirjaston uudisosan ensimmäisessä kerroksessa sijaitsee Harjula-sali, jossa on istumapaikat 70 hengelle. Hieman siistimpiin nimiin kuuluu Sontiaismäki eli Iso-Sontiaismäki, hiekkainen mäki Suinulassa, jonka kautta kulkee tie Kallion seisakkeelle. Tuuleen kuiskattuja tarinoita on Tammilehdon yhdeksäs sooloalbumi, joka puhuttelee erityisesti aikuisikään ehtineitä kuulijoita. Harjula-salissa voi pitää kokouksia, esitelmiä tai muita tilaisuuksia. Nykyisin, uuden asutuksen syntymisen myötä ovat monet vanhat paikannimet jäänet pois käytöstä. Kangasalla asuva Seppo Tammilehto aloitti pop-uransa Alwari Tuohitorven rumpalina. Kirjaston uudisosan toisesta kerroksesta löytyy ryhmätila Suppa ja syksyllä aukeavasta saneerausosasta ryhmätila Lukko. Perinteiset Sahalahden markkinat on oiva paikka tehdä ostoksia ja myös tavata tuttuja. Kunnon mökkiloma alkaa parin viikon kuluttua. Se on pojallemme. Kangasallakin on ollut käytössä parhaimmillaan useampi tuhat nimeä. Niillä kaikilla täytyi olla oma nimensä, jotta kulloinkin olisi tiedetty mistä portista tai veräjästä oli kyse. Tällä kertaa kyseessä oli lyhyt viikonloppuvisiitti Sahalahdelle. Samalla voi tutustua Kädentaitajien Kesäpuotiin, josta löytyy myös lisätietokansio Pieneen Taidepolkuun osallistuvista yhdistyksistä. JOUNI VALKEENIEMI
Kangasalan Lepokodin puutarhaan on avattu Pieni Taidepolku
palvelemme ma-pe 9-16 www.a-katsastus.fi
RUUTANAN TAKSI. Lisätietoja löytyy http://www. On äärimmäisen harvinaista, ellei urheilija pystyy samalla kaudella voittamaan SM-mitaleja kahdessa täysin erilaisessa. Hän aloitti erittäin kovaa jo ensimmäisellä osuudella eli 100 metrin perhosuinnissa parantaen omaa ennätystään 17 sekunnilla. KaVo voitti oman lohkonsa komeasti kuudella voitolla ja vain yksi tasapeli rasitteena, maalierokin oli vakuuttava 536. 040 829 6826 torstaisin klo 1820, Jorma Palonen p. klo 10.0016.00, kahvio. Pirkan Tekonivelyhdistys Yhdistyksen tukiryhmät Polvet: Arja Lahti p. Poikien päätavoitteena on syyskuussa melottavat Olympic Hopes kilpailut Slovakiassa, missä kaikki maailman kovimmat melojat kohtaavat toisensa.
Seurat toimivat
Majaalahden kyläyhdistys Myyjäiset ja kirpputori koululla la 10.7. vehkajarvi.info/-sivulta
Orivedeltä edullisesti suoraan louhokselta Avoinna tosu myös iltaisin Lainaamme peräkärryä
0400 459 399 tai 050 525 2534
LIUSKEKIVIÄ
Värivalmiit, saumattomat 5", kanttinen ja pyöreä, sekä talotikkaat, lumiesteet, kulkutasot, piipunpellit, pellilistat, asennuspalvelu ym. Kvartetti vaihtaa vapaalle konsertin jälkeen ja soittaa Katri Mattilan sovittamia kevyen musiikin huilutulkintoja Vehkajärven kesäkahvilassa. IlvesKissat, Ilves ja Koskenpojat ovat kaatuneet vain niukasti maalin erolla, joten syksyynkin on riittämiin panosta. Kuudentoista joukkueen SMlopputurnaukseen tuli paikka karsintojen kautta. Lauluryhmän ohjelmisto on viihteellisen kevyt: negrospirituaaleista Toivo Kärkeen. klo 19.00
MIKA SUNDQVIST "Juicea muistellen"
Kesäterassi avoinna joka päivä alkaen klo 12.00 Terassin ruokalista, aukioloajat ja koko kesän ohjelma: www.hotelli-urku.fi www.facebook.com/hotelliurku Kangasalantie 1108 36200 Kangasala puhelin (03) 3140 1300
Kirpputori
SUURKIRPPIS
Maaseutukirppis Eräjärvellä
(Orivedellä) os. KKI-35 sarjassa KaVo pelaa kakkosdivisioonan kakkoslohkossa ja on toisena neljä pistettä sarjakärjestä kahdeksan pelatun kierroksen jälkeen neljällä voitolla ja yhdellä tasapelillä. Idea iltaan syntyi Touhulassa aiemmin toteutetun mykkäelokuvan ja elävän musiikin yhdistämisestä. MLL Kangasala Saapasjalkakissa-teatterinäytökseemme pe 9.7. Etsijöinä ovat Van Daamit, joka on neljäntoista laulajan iskuryhmä Suomen suurimmasta naiskuorosta, 60 hengen Vantaan naislaulajista. huonekaluja
Puh. Ensimmäisessä tilaisuudessa, Äänikuvissa, Vehkajärven korvat pannaan soimaan pehmeästi kuvien avulla. KKI-50 sarjassa pelataan yhdeksän joukkueen kaksinkertainen sarja ja ensimmäisen kierroksen jälkeen KaVolla on puhdas tili kahdeksalla voitolla ja maalierolla 3613. Laulajien koko selviää konsertissa. Poikkitaiteellisessa illassa Vehkajärven digipiirin kuvasetit esitetään musiikin säestyksellä tai päinvastoin, jolloin muusikkojen tunnelmat kuvitetaan digipiirin kuvilla. 0400 618 888 keskiviikkoisin ja perjantaisin 911, Erkki Sassi 0400 628 461 maanantaisin klo 911, Eila Autio torstaisin klo 1517, tied. Klan Eläkkeensaajat "Eiku liikkumaan" ke 7.7., pyöräillään Arboretumiin, lähtö torilta klo 10..
KANGASALAN TORILLA HUOMENNA KE
Kauniista kankaista taskullisia housuja, hameita ja capreja (farkku, puuvilla/polyesterneulos, trikoo ym.) MYÖS PIENILLE JA PYÖREILLE Tarjoustangosta 3-10 Pellavahousut ja -caprit puoleen hintaan: 35 nyt 15 ! SIRPAN KOTIKUTOMO, Orimattila
Sekalaiset
Tilauskyydit, kenttäkuljetukset ym.
leikkaa talteen
Sekalaiset
Kari Ilola 0400 231 746
KIRKONKYLÄ 0400 315 112
Ikämiehet pelikunnossa
Jalkapallon Tampereen piirin ikämies-sarjoissa on pelattu kevätkierros täyteen ja sarjat on muutaman viikon kesätauolla. Puh. Kisat käytiin viikonloppuna Kotkassa. Viiskymppiset ovat selviytyneet elokuussa Oulussa pelattavaan lopputurnaukseen edellisvuoden menestyksen perusteella.
Kangasala
Kangasalantie 921, p. Lopputurnaus pelataan syyskuussa Tampereella. Seuran historiassa ensimmäistä kertaa yli viisvitoset pelasivat virallisen ottelun. Lehmisavut haussa Touhulan toisessa tilaisuudessa etsitään keveästi keskellä kesää lehmisavuja ja lauluääntä. Lonkat: Eino Gustafsson p. Kuvat heijastetaan Touhulan viiden metrin laajuiselle big screenille, jolloin katsoja pääsee ikään kuin kuvien sisälle aistimaan musiikin avulla välitetyn tunnelman. Karsintaottelu tamperelaista Universtasta vastaan päättyi 00, mutta rankkarikilpailussa KaVo oli parempi 20. 040 705 9594 maanantaisin klo 911, Leena Oinonen p. Altaasta kanoottiin Kun muilla uimareilla oli kausi pulkassa ja ansaittu kesätauko alussa, jatkoi Jeremy Hakala suoraan Kangasalan Melojien melontaleirille. Mykkäelokuvista poiketen musiikki sisältää myös laulutunnelmointia, kun nuori jatsi-laulaja Johanna Kyykoski esittää tulkintoja kuvateemoista. Kansainvälistyminenkin on hyvällä oraalla. Siellä hän osallistuu lisäksi 18-vuotiaiden kaksikkomatkoille yhdessä Niklaksen kanssa. pirkan.tekonivel@gmail.com. 075 323 2480 Kesäaikana 1.6.-31.8. Huiluhuipennus Kolmas tilaisuus noudattaa korvissa soi perinnettä ja koostuu huilumusiikista. HK Blau Vehkajärven kirkossa ja kesäkahviossa. Vehkajärven Korvissa soi tilaisuudet ovat keskiviikkona 7.7. Orastavaa kansainvälisyyttä Kylätaidetoimikunnan taiteellinen johtaja Katri Mattila on innoissaan kesän tapahtumista: Mitähän kaikkea sieltä korvista löytyykään jatkossa, kun kylätaidetoimikunta on saanut uusia aktiivisia jäseniä. Tiistai 6.7.2010
21
Vehkajärven korvissa soi taas
Vehkajärven korvissa soi tänä kesänä kolmen päivän ajan. klo 16 vielä lippuja jäljellä, nouto Cloe, Geppetto tai Puotikuu, ks. 040 552 7332.
Melojalle uintipronssi
Melonnan nuorten ykkösnimi Jeremy Hakala osoitti olevansa kova tekijä myös uimarina. Kuopiossa musiikkipedagogiksi opiskeleva Johanna Kyykoski tuli tunnetuksi viime keväänä esiintymisestään Valkeakosken kaupunginteatterin suositussa musiikkinäytelmässä Kuolemansyntejä ja paratiisiuutisia. 040 762 0858 tiistaisin klo 12 14. Huilukvartetti Blau (HK Blau) on saanut alkunsa akateemisesta puhallinorkesterista. Kotitalousvähennys! www.ot-pelli.com SOITA 0400 661 807, (03) 334 7680
VESIKOURUT
Pikkuheinäpaaleja suoraan pellolta vk 27. Huilukvartetti Blau esittää klassisia huilukvartetille sävellettyjä teoksia Vehkajärven kirkossa. Tulevana viikonloppuna hän suuntaa melonnan miesten SM-kilpailuihin Lahteen, missä hän meloo sekä yksikkömatkat että miesten kaksikot yhdessä Niklas Vettasen kanssa. Järvenpääntie 223
Avoinna TO-SU klo 10-15
- kannattaa tulla kauempaakin!
Paljon erilaista kodin tavaraa, mm. Vehkajärven kylätaidetoimikunta ja Nuorisoseura ovat ottaneet ohjelmistoon huiluiloittelun ja lehmisavulaulujen lisäksi musiikin kuvituksen, äänikuvaillan. Äänikuvia Touhulassa, keskiviikkona 14.7. http://www.kimppa.com/mllkangasala/etusivu.htm. Jeremy sijoittui 100 metrin perhosuinnissa yhdeksänneksi ja 100 metrin vapaauinnissa yhdenneksitoista jääden vain muutaman kymmenyksen pistesijoilta. 040 7247 290
Myydään
Konserttimatkallaan Japanissa kuoro tosin huomasi pahaksi puutteekseen, ettei ohjelmistoon ollut tarttunut Vehkajärven korvissa soi esitysten kokeilevaa tunnelmointia. Kuoro on julkaissut joitakin levyjä sekä pärjännyt hyvin erilaisissa naiskuorojen arvioinneissa.
Johanna Kyykoski luo voimakkaalla laulutavallaan tunnelmaa Vehkajärven korvissa soi -tapahtuman Äänikuvissa.
Ravintolat
Tervetuloa KESÄTERASSILLE!
keskiviikkona 7.7. Alle 16-vuotiaiden Ikäkausimestaruuskilpailuissa KooVeetä edustava Hakala nosti itsensä kerrasta uinnin kärkikaartiin onnistuen itsensä ja muiden yllätykseksi ottamaan alle 15vuotiaiden 400 metrin sekauinnin pronssia. Kun peruskuoro on suuri, niin myös lauluyhtye on suuri, sanoo Pärnänen. Vehkajärvelle kvartettia vetää kiinnostus tuohitorviin ja kesän kepeys hyvässä seurassa. KKI-45 sarja pelattiin kahden lohkon alkusarjoina, joista kummastakin pääsi neljä parasta syksyn loppusarjaan. Kuoroa johtaa Ari Pärnänen. KaVo on mukana kolmessa eri ikäluokassa ja kaikilla joukkueilla peli on kulkenut mainiosti. Nyt Vehkajärvellä seurataan kiinnostuneina, millaiseksi tunnelmoinniksi Valkeakosken menestys on ehtinyt jalostua. Asialle päätettiin tehdä jotakin, ja lehmisavulaulu päätettiin hakea Vehkajärven korvista tuohitorvien ääniavauksella. Soittajat toimivat eri tehtävissä musiikin alalla. Van Daamit lehmisavuilla Touhulassa ja sunnuntaina 18.7. Jeremy todisti, että tämä ei ole mahdotonta ja että kaikesta harjoittelusta on hyötyä yli lajirajojen. Oman ikäluokkansa eli 16vuotiaiden SM-kilpailut melotaan niin ikään Lahdessa heinäkuun lopulla
020 785 1212 Palvelemme ma-pe 8.00-16.00
Kuljetus Timo TUOMINEN OY
Lisätiedot ja hinnasto osoitteessa www.tuominen.fi
PELTITYÖ
Rakennuspeltityöt, konesaumakatot ja sadevesikourut
KIRJAKAUPAT
KODINKONEHUOLTOA
KODINKONEHUOLTO
Pesukoneet, jääkaapit, pakastimet, kylmiöt...
V
Timo Nurminen
MATKAPUHELIMET
Kaivopumppu Oy
Likakaivojen tyhjennykset P. Toimitamme multaa, kuorikatetta ja kiviaineksia.
KULJETUSLIIKE J. 040 723 0344
www.tavela.fi. (03) 377 2244, 050 551 1003
VEIKKO MÄNNISTÖ
Asianajotoimisto
varatuomari
Ellintie 2, Kangasala P. (03) 339 26900 www.newision.fi
OSTO- JA MYYNTILIIKKEITÄ
Liisantie 2, p. (03) 377 2607 ma-pe 10-18, la 10-14
PIHAKIVEYKSET
Ilmainen arvio, kotitalousvähennys.
muurit, patiot ym.
Ellin Warasto
Vanhojen tavaroiden osto & myynti
PIENKONEITA, PIENKONEHUOLTOA
Pienkoneiden huolto ja korjaus
0400 704 362
www.hss-team.fi
HSS-TEAM
TAKSIT
LUOTETTAVAA TAKSIPALVELUA KANGASALLA
LAURIN SAHA JA MOOTTORI
Ohtolantie 43, arkisin 9-17
PITOPALVELUA
P. Tiistai 6.7.2010
23
KEHYSLIIKKEET
KELLO- JA KULTASEPÄT
KELLOSEPÄNLIIKE
LVIS-PALVELUA
ILMALÄMPÖPUMPUT
POLKUPYÖRÄHUOLTOA
urheilu- ja kalastusvälineiden erikoisliike
SÄHKÖTÖITÄ JA -TARVIKKEITA
Kaikki sähköasennukset Ellintie 4, Kangasala P. pienkoneet alan liikkeestä - Metsurin varusteet ja tarvikkeet
www.kotiposti.net/taistot
KESKIVIIVA OY
PERUNKIRJAT KAUPPAKIRJAT TESTAMENTIT YM.
PÄIVI SIMILÄ
Linja-autoaseman talo, KANGASALA Asianajaja Päivi Similä p. 050 571 8049
Pälkäneen URHEILU JA KALASTUS
Onkkaalantie 71, Pälkäne (03) 534 2045, ma-pe 9-17, la 9-14
KIINTEISTÖVÄLITYSTÄ
P. 040 588 0392
Lavavuokraus, kuljetukset, roskalavat, minikaivinkonetyöt
Kuohunharjuntie 26, OP:n talo P. ja viikonloppuisin. 040 551 9122
www.kuljetusliikejsaari.fi
Pihat, kadut ym. (03) 357 4400 www.opkk.fi/kangasala kangasalan.opkk@op.fi
Myllystenpohjantie 2 (R-kioskin vieressä) Kangasala, avoinna ark. Ilmainen puhelinneuvonta.
(03) 364 1547, 0400 621 547
- Moottori- ja raivaussahat - Ajo- ja ruohonleikkurit - Jyrsimet ym. SAARI KY
PYÖRÄKUORMAAJATYÖT KORKEAPAINEPESUT
P. (03) 377 2470, fax 377 2433
V
V
V
V
v
V V
V V V
V V
V
V
V V
V
KIRPPUTORIT
PIRKAN KIRPPUTORIKESKUS
avoinna arkisin klo 10-18 lauantaina & sunnuntaina klo 10-16 Pöytävaraukset p. (03) 377 3733 | Fax (03) 377 3744 kangasala@kiinteistomaailma.fi www.kiinteistomaailma.fi Avoinna ma-pe 9.30-17.00
Tyhjennys 0400 176 926 Pesu ja huuhtelu 0400 176 926 Kuvaus 0400 176 926
Mäkirinteentie 13, Kla, p. (03) 377 3447 Palvelemme ma-pe 10-18, la 10-14 www.kangasalankirjakauppa.fi
v
V
V V
KANGASALA
v
V V
v
V V
v
V
0400 730 909 (
Ellintie 2, p. (03) 379 2940, www.tv-hugg.com
LOKAPALVELUA
Talomaali 9 litraa
+ sävytys
Lokapalvelu edullisesti ja kattavasti
Kangasalan Kodit Oy LKV
52,-
TIETOTEKNIIKKAA
Tietokoneet, oheislaitteet, tarvikkeet, virusohjelmat, tietokone- ja tulostinhuolto, väri- ja laserkasetit, Tampereen Puhelimen laajakaistat
Myllystenpohjantie 2 | 36200 Kangasala Puh. klo 10-17 P. Myös ilt. Mäkirinteentie 7, Lentola Kangasalan Prismaa vastapäätä
KYLMÄ JA SÄHKÖPALVELU TAIMINEN
ASENNUS - KORJAUS - HUOLTO Iltaisin ja viikonloppuisin vain kylmälaitteet p. 020 761 9251
KUVASARSA OY
Ristimäentie 14, Huutärvi Palvelemme ma-pe klo 10-17
muulloin sopimuksen mukaan Taidekehystäjät ry:n jäsen
POLKUPYÖRIEN,
Kehysliike Kari Aarnio
KORPOLA
Liikkeessämme kelloseppä.
Kellot, korut, lahjaesineet, kaiverrukset, kellojen ja korujen korjaukset, valtuutettu Polar-huolto Liisantie 2, Kangasala
Myös huollot ja varaosat sekä metsästys- ja harjoituspanokset ja Jahti- & Vahti-koiranruoat
P. 040 501 0920
Viemäreiden avaukset ja kuvaukset Vesipumput ja vedensuodattimet Uutuutena vaihtolavapalvelut P. (03) 363 4094 os. Joustavasti asiakkaan luona. 050 360 6401 tai (03) 377 4008
ASIOINTIPALVELU
PEKKA VALTONEN
P (03) 375 3218, 0400 335 443 . 0400 232 640, 040 773 9230
MARKKU KULMALA
P. (03) 377 3333
Kangasalan Seudun OP-Kiinteistökeskus Oy LKV Kuohunharjuntie 26, Kangasala P. 045 266 1150
PIENKONE TIMONEN OY
Saarenmaantie 580, Kla arkisin 9-17, kesäla 9-14
Tonin taksi
www.tonintaksi.net
AIKATILAUKSET PAARIKULJETUKSET
050 5189 189 0400 634 625
LENTOKENTTÄ- JA SAIRAALAKULJETUKSET
Soita suoraan paikalliselle taksille!
taksiin .fi
leikkaa talteen
Lähelle tai kauas, yksin tai isommalla porukalla, myös pyörätuolin kera.
STIHL VIKING -huolto- & varaosapalvelu
URHEILU
VALOKUVAAMOT
auki päivittäin klo 10-20, torstaisin klo 15-20 p. (03) 377 1172
arkisin 9-17, lauantaisin 9-13
POLKUPYÖRÄHUOLLOT
- varaosat - tarvikkeet
Kultaseppä HANNU SALO
Kultasepänliike P. 0400 367 733 ma-pe 10.15-16.30, la sulj.
- Matkapuhelimet - Oheistarvikkeet - Soneran liittymät ja palvelut
PIHA JA LAVA OY
0400 951 107
Kangasalan
V V V V
MUOTILIIKKEITÄ
MUOTI- JA FARKKUASUJEN ERIKOISLIIKE
LASITUKSET KASILASI OY
Joni Ahonen 040 481 9633 - ikkunoiden ja ovien lasitukset - parvekelasit - saunalasitukset
TIETOKONEET, OHEISLAITTEET, HUOLLOT JA KORJAUKSET ELISAN & SAUNALAHDEN LAAJAKAISTA- JA MATKAPUHELINLIITTYMÄT
Ellintie 6, Kangasala, ark. 040 750 0520
Kangasalan
TELEVISIOHUOLTOA
KIINTEISTÖVÄLITYSTÄ RAKENTAMINEN, REMONTOINTI
Oman kylän Maalit
TV-DIGIHUOLTO
plasmat, lcd:t, tv:t audio- ja digilaitteet antennimyynti tarvikemyynti käytetyt tv:t
Ellintie 6, Kangasala P. pinnat syväpuhtaiksi nopeasti, helposti ja vähällä vedellä.
LAKIASIAT
Lakiasiaintoimisto
Ruutanantie 14, 36200 Kangasala P. (03) 377 2112
Lakiasiaintoimisto
LIISA JUUTINEN
varatuomari, julkinen kaupanvahvistaja
Töykänäntie 265, Sahalahti
(03) 376 4774, 040 570 6022
v
v
V
v
V V
V
V V
V
v
V
V
v
V
V
V
v
V
V
v
V
v
V
v
V
V
v
v
V
Keskusaukio 2, p. 9-17, la 10-13
Monitoimipalvelu
Kuohuntie 7, K:ala P. 0400 730 909.
KULJETUSJA MAANRAKENNUSTYÖT
KOURA-AUTOPALVELUT
Noudamme risut, kannot, maakasat ym
Riinan arvosana esitykselle on erittäin hyvä. Esitykset on ohjannut Mika Eerola.
-30% -50% jopa
-80%
meidän normaalihinnoista
Kahvallisia KAKKUKUPUJA
ALE
MATO-ONKI 2 kpl
Naisten kuosillisia T-PAITOJA
Naisten Poem SHORTSIT
4, (6,90) (12,90) (4,90)
Yökonsertin tähtenä loistaa Pekka Simojoki kitaroineen
Pälkäneen Vanhankirkon yökonsertin esiintyjänä on tänä kesänä Pekka Simojoki Kangasalta. Siksi jokainen konsertti on kuin pieni matka tai seikkailu. Hätkähdin hieman, kun esitys alkoi arkun kantamisella ja myllärin hautajaisilla, mutta Riina tai muu lapsiyleisö ei näyttänyt olevan siitä moksiskaan. Äiti kertoo keskustelleensa tyttären kanssa samasta asiasta ja saaneensa saman vastauksen.
Juttelimme siitä, kuinka paljon lapset ja nuoret ovat opetelleet Saapasjalkakissa-näytelmään vuorosanoja. Hän tekee yhteistyötä runoilija Anna-Mari Kaskisen kanssa: heidän laulujaan löytyy muun muassa uudesta virsikirjasta. Väliajalla hän nautti munkkia, limpsaa ja vettä. Hän olisi viihtynyt katsomossa vaikka pidempäänkin seuraamassa, kuinka neuvokas kissa auttaa myllärin poikaa kuninkaan suosioon. Hän on käynyt katsomassa muun muassa Eemeliä, Vilttitossua ja Heinä-
hattua sekä Muumeja. Nuoremmille lapsille tarkoitetussa esityksessä kissana juonittelee Sanni Sarin. 9-20, LA 9-18, SU 12-17
3
(4,90) Säästä 30%
40
(1,36/kg)
1
(1,99) Säästä 30%
39
(1,85/l)
p. Näytelmää esittää kaksi eri ryhmää, ja rooleissa loistavat lapset ja nuoret. Pekka Simojoki on julkaissut eri kokoonpanojen kanssa noin 40 äänitettä, jotka sisältävät gospelmusiikkia laidasta laitaan, lastenlauluista rockmusiikkiin. Riina piti kiltistä myllärin pojasta, ihastui prinsessan vaatteisiin ja antaa erityismaininnan koiralle. Myös kissan olemus, eleet ja liikkeet ovat kohdallaan. kello 23. Hämmästelimme molemmat, kuinka hyvin he onnistuivat, vaikka ensi-ilta varmasti jännitti. Siksipä kai hän onkin niin vatsakas. Uskon, että rauniokirkon tunnelmassa saamme tehdä unohtumattoman matkanyhdessä, lupaa Simojoki. Haluaisitko itse astua esiintymislavalle. Riina oli äitinsä kanssa katsomassa kello 13:n näytöstä, joka on tarkoitettu kouluikäisille. Koira ihastutti Näytelmän puvustus on sekä äidin että tyttären mielestä loistoluokkaa.
Riina Mäki ei tuntenut tarinaa ennalta, mutta pysyi hyvin juonessa mukana. Rauniokirkon yökonsertissa kuullaan mies ja kitara yhdistelmää: Minulla on tapana antaa tilanteen viedä ja saatan ottaa sellaisiakin lauluja, joita en ollut suunnitellut. Se vähän riippuu yleisöstä ja omista tunnelmista. Hieno suoritus Ensi syksynä Tursolan koulun aloittava Riina on tottunut teatterikävijä. 377 6900. Kiltti myllärin poika ansaitsi hänen mielestään onnellisen loppuelämän.
Esimerkiksi saapasjalkakissa on meikattu ja puvustettu kerta kaikkiaan mainiosti. Ei jälleenmyyjille aikana jälleenmyyjille.
2, -
TELESKOOPPIT VAPA
0
60
Sun Ajax KONETISKIAINE YLEISPUHDISTUS AINEET 750 ml 2,5 kg
Vatialasta Vehoniemeen
3
95
Säästä jopa 23% 3 m (2,50)
4 m (3,90)
2, 3, -
www.loytotex. Koira oli hieno ja hauska, hän luonnehtii ja innostuu kertomaan, kuinka kuningas syödä mutustaa ja himoitsee piirakoita koko näytelmän ajan. Kesäyön tunnelmallinen konsertti Pälkäneen rauniokirkolla lauantaina 10.7. Lauantain kuuma päivä vaati nesteen nauttimista. Sen sijan häntä nauratti aina, kun talonpojat tervehtivät suurieleisesti kuningasta. Simojoki on kirjoittanut lukuisia hengellisiä lauluja, messuja ja musikaaleja. Laura Parviainen sen sijaan vetää kuninkaan roolin molemmissa versioissa.
järveltä kävi vilvoittava tuuli, Kirsi Mäki kertoo. Rampin Pikkuteatterin esityksen pituus on väliaikoineen puolitoista tuntia. 24
Tiistai 6.7.2010
Riina olisi katsonut kissaa pidempäänkin
Rivikatsoja
Rivikatsojamme Riina Mäki poistui lauantaina Saapasjalkakissa-näytelmän ensi-illasta hyvillä mielin. SARI EEROLAINEN
Rampin Pikkuteatteri esittää Saapasjalkakissaa Kangasalan kesäteatterissa. Äiti oli kaukaa viisas ja varasi väliaikatarjoilun ennakolta. Sateen sattuessa konsertti siirtyy rauniokirkolta Pälkäneen kirkkoon.
Tyttöjen e etuprintti T T-PAITOJA
5
90
Tarjoukset voimassa 6.-11.7. Äidinkään mielestä tänä aikana ei todellakaan ehdi pitkästyä, niin paljon näyttämöllä tapahtuu. tai niin kauan kuin tuotteita riittää tarjous-aikana. Kesäteatterin katos onneksi taittoi pahinta kuumuutta ja
Saapasjalkakissa nähdään Kangasalla kahtena eri versiona. Hän on yksi tämän hetken tuotteliaimpia ja tunnetuimpia suomalaisia gospelmuusikoita. Riina kertoo, ettei häntä pelottanut tai jännittänyt missään kohdassa. Yhteensä lauluja on kertynyt noin 650. Myöhempi kello 16: n esitys on sovitettu sopivaksi alle kouluikäisille eli hurjimpia kohtauksia on pehmennetty. Hän lahjoittaa osan esiintymispalkkiostaan rauniokirkon suojelutyöhön. Samoissa tunnelmissa oli myös äiti Kirsi Mäki. Hän on konsertoinut eri kokoonpanojen kanssa myös maamme rajojen ulkopuolella. Viimeinen esitys on 10.7. Riinan mielestä oli hauskaa, että nimenomaan koira kävi kertomassa, koska väliaika alkaa. ALASENKUJA 1, SUORAMA AVOINNA ARK. En, tyttö pudistaa kiivaasti päätään. lisätietoja rauniokirkko.net-sivuilla