Paappa työskenteli aikaisemmin vartijana ja turvatarkastajana yksityisen vartiointiliikkeen palveluksessa reilun kolmen vuoden ajan. Työskentelin parisenkymmentä vuotta poliisina Tampereella ja vaihdoin sitten alaa. Jos töitä kentällä ei jostakin syystä olisikaan aina tarpeeksi, riittää tarkastuskäyntejä maastossa. Palomiehet saivat iltapäivän ja illan aikana muutamia tehtäviä hoidettavikseen. Lisäksi talon kellari piti tyhjentää vedestä pumppaamalla Orivedelle vievän Ponsantien varressa.
Kiinteistöverot ovat jo postissa
Kiinteistöveropäätösten postitus on alkanut. Puita oli myös vaarassa kaatua omaisuuden, kuten talojen päälle. Pysäköinnintarkastajan tehtäviin molempia houkutteli paitsi
kunta hyvänä ja vakaana työnantajana, myös kohtuullisen säännölliset työajat sekä työn haasteellisuus, kun kaikki aloitetaan käytännössä ihan alusta. elokuuta. Kangasalla yleinen kiinteistöverovero on 0,90, vakituisista asuinrakennuksista 0,43 ja muista asuinrakennuksista 1,03 prosenttia. Olen ajanut viimeiset neljä vuotta rekkaa pääkaupunkiseudulla, Hallberg kertoo. Kangasalan taksat noudattelevat korotuksen jälkeen varsin tarkkaan Pirkanmaan kuntien keskiarvoa. Loppuviikon suunnitelmissa oli tutustuminen ja opin ottaminen pysäköinninvalvonnasta Nokialta, samankokoisesta kaupungista kuin Kangasala. Hän iloitsee myös lastenlastensa seurasta ja kutsusta pohjanmaalaisiin häihin.
Ilonaihe
Koulujen alkaminen tuo muutoksia myös joukkoliikenteen aikatauluihin. Myös kysymyksiin vastaaminen asiakaspalvelussa voisi olla yksi vaihtoehto, Malviala miettii. Tahdomme olla kuntalaisille avuksi heidän arjessaan, lisää Hallberg. Alle 170 euron vero maksetaan kerralla ensimmäisenä eräpäivänä, sitä suurempi vero maksetaan kahdessa erässä. Lomalainen on tähän mennessä poiminut mustikoita ja vadelmia niin tuoreeltaan syötäväksi kuin pakastettavaksi. Tarkastajien työaika vaihtelee aamukuudesta iltakymmeneen. Yksityiset kiinteistönomistajat, lähinnä taloyhtiöt ja liikekiinteistöt, voivat tehdä oman tonttinsa valvonnasta erillissopimukset kunnan kanssa. ja 3.11. Uudet aikataulut astuvat voimaan maanantaina. Kertymien kasvu kunnissa perustuu arkisesti verojen korotukseen. Valtaosa kiinteistön omistajista on saanut päätöksen vuoden 2010 kiinteistöverostaan tällä viikolla. Kunnasta saa valmiin sopimuslomakkeen, joka toimitetaan täytettynä kunnan pysäköinninvalvojalle, lakimies Hanna Vuojelalle, opastaa rakennustarkastaja Sirkku
Pysäköinnintarkastajat Mika Hallberg ja Anne Paappa aloittivat uusissa kunnan viroissa maanantaina. Nyt alkoi koko elokuun kestävä loma! Olen osa-aika eläkkeellä, mutta silti on kiva lomailla yhtäjaksoisesti monta viikkoa. Näin ihmisillä on aikaa totutella uuteen käytäntöön, mainitsee Paappa. Entinen poliisi ja vartija Molemmilla pysäköinnintarkastajilla on työkokemusta asiakaspalvelusta ja erilaisten ihmisten kanssa toimimisesta. Tampereen Uimaseuraa edustanut 12-vuotias Emilia kauhoi saaren ympäri aikaan 35,37. Siellä valvontaa on tehty jo kymmenen vuoden ajan kahden tarkastajan voimin, selvittää Hallberg. Toisella viikolla väärin pysäköinnistä voi saada 30 euron suuruisen laskun, jolla on maksuaikaa kaksi viikkoa. Toinen nauttii sorsasta mieluiten yrttien, pippurin ja suolan kera maustettuna. Aiemmin hän toimi myyntineuvottelijana. Viikonlopputöitä he tekevät tarvittaessa. Anna palautetta Pysäköinnintarkastajat kertovat, että kangasalalaiset ja paikkakunnalla poikkeavat saavat heistä jämäkät ja asialliset, mutta myös helposti lähestyttävät asiakaspalvelijat. Kuva: Lasse R, joka nauttii elävien sorsien tarkkailusta.
Neidoista nopein
Kangasalalainen Emilia Potkonen vei voiton Viikinsaaren ympäriuinnin 15-vuotiaiden tyttöjen sarjassa. Teen käsin mitä vain.
Kesälomansa ensimmäisestä viikosta nauttivan Salme Väliahon ilonaihe on selvä. Kiinteistöveron alustava tuotto Pirkanmaalla on arvioitu nouseva 93 miljoonan euron vaiheille.
Aluksi vain huomautuksia Ensimmäinen viikko on kuljettajille armollinen. Kentälle huomautuslappujen kanssa he lähtevät ensi viikolla. Maksupäivät ovat 15.9. Kuluvan vuoden kiinteistöveron perusteena ovat vuoden 2009 verotusarvot ja kiinteistön sijaintikunnan verovuodelle määräämät veroprosentit. Myös pelkät huomautukset ovat edelleen mahdollisia, Hallberg toteaa. Kasvua arviossa on yli 40 prosenttia, sillä viime vuoden lopullinen kiinteistöverokertymä kunnassa jäi 3,7 miljoonaan euroon. Viidenkymmenen hakijan joukosta virkoihin valitut Anne Paappa Tampereelta ja Mika Hallberg Nokialta aloittivat uransa uusiin työkavereihinsa, kunnanviraston käytäntöihin ja pitäjään tutustumalla. (03) 3140 4000
Perjantai 6.8.2010
Numero 56
92. Paappa ryhtyi välittömästi kirjoittamaan hakemusta, kun hän näki ilmoituksen työvoimatoimiston nettisivuilta. vuosikerta
Irtonumero 1,50 e
Sorsanpäivät
Yhdelle sorsa on eläinystävä, jota käydään varta vasten rannassa ruokkimassa leivänpaloilla. Teille kaatuneet puut työllistivät palokuntaa eri puolilla Kangasalaa. Kangasalan kunta kerää kuluvalta vuodelta kiinteistöveroa alustavasti 5,3 miljoonaa euroa. Kiinteistöveroa ei määrätä, jos sen arvo jää alle 17 euron. Otamme mielellämme vastaan kysymyksiä ja palautetta sekä annamme kernaasti neuvoja.
Meitä voi vetäistä hihasta kadulla, soittaa tai laittaa sähköpostia, Paappa toteaa. Tiesin heti, että tämä on minun työpaikkani, hän hymyilee. Kentälle parivaljakko lähtee ensi viikolla mahdollisesti jo tummanpunaiset virkapuvut päällään, jos pukutilaus ehtii siihen mennessä perille.
Kova tuuli kaatoi puita
Sade ja kova tuuli aiheuttivat jonkin verran harmia Kangasalla keskiviikkona. Maksua valvonnasta ei peritä. Uimavesi oli +23 astetta lämmintä. Kisa uitiin perjantai-iltana navakassa tuulessa, mikä hidasti uimareita. Niin tai näin, sorsastuskausi alkaa 20. Pysäköinninvalvonta kattaa lähtökohtaisesti vain kunnan yleiset alueet. Pysäköinnintarkastajiin voi ottaa yhteyttä sähköpostilla pysakoinninvalvonta@kangasala.fi tai puhelimitse 050 433 3521, 050 433 5521.
"
Kari Onnela tekee taidetta muun muassa uretaanista, sivu 12.
9.8.
6
430037 672583
Sukuni on äidin puolelta hyvin taiteellista ja minulla riittääkin niin paljon ideoita, ettei niitä kaikkia ehdi edes toteuttaa. Tänä vuonna veteen pulahti kaikkiaan 66 uimaria.
Pian voi rapsahtaa maksu väärin pysäköinnistä
Kangasalan kunnan historian ensimmäiset pysäköinnintarkastajat aloittivat työnsä maanantaina. Näillä korkeuksilla säästyttiin muualla vakavia tuhoja tehneiltä rajumyrskyiltä ja ukkosilta sekä trombeilta. Annamme aluksi vain huomautuksia virheellisistä pysäköinneistä. Uintimatkan pituus oli 2 150 metriä. Avoinna joka päivä -katso lisää www.mobilia.fi
Kustaa Kolmannen tie 75, 36270 KANGASALA Puh. Sitä seuraavalla viikolla virheellisestä pysäköinnistä voi joutua pulittamaan pysäköintivirhemaksun, 30 euroa.
Malviala, joka toimii myös pysäköinnintarkastajien esimiehenä
klo 12-12.30 kirkossa Janne Kyrönlahti, urut
NUORTEN KESÄ: Pe Reinola-ilta klo 18.30 RantaEinolassa. khranvirastoon p. 050 590 9480.
60 vuotta
Tarvittaessa hän on siirtynyt luovasta työstä sujuvasti arkisorvin ääreen. Vastasyntyneellä oli painoa 3 550 grammaa ja pituutta 50 senttiä. Katolle kiivettiin talon sisäpuolella olevia portaita pitkin. Rastien tehtävät olivat mitä moninaisimpia, yhtenä niistä Lapinniemen kylpylän katolta, noin 30 metristä, laskeutuminen talon ulkoseinää pitkin. Olen leiponut ja tehnyt elääkseni kaikenlaista duunia, mutta niin ovat tehneet myös monet näyttelijät. Herkullinen kesämenu hintaan 35 . Jussi Björlingillä oli pettämätön tekniikka. klo 18 Hilkka ja Turkka Aaltonen Pikonlinnantie 164, Riku Vieraana Petri Välimäki
Hautakivet sekä muut kivialan työt Hautakivien kaiverrukset Uudet kivet suoraan valmistajalta Graniittiset pöytä- ja työtasot.
P. PEKKA KAARNA. 2
Perjantai 6.8.2010
LATOSEURAT
su 8.8. Yksi heistä on ylitse muiden. Julkun suuri rakkaus on ooppera. Tampereen lisäksi oopperaa viedään yhdistyksen voimin eteenpäin ainakin viidessä muussa kaupungissa. Ti 10.8. Muutaman seinästä otetun loikan jälkeen rohkenin jo päästää köyttä nopeammin ja tehdä korkeampia ja pidempiä hyppyjä, uskalsin luottaa valjaiden ja köyden antamaan turvaan. klo 16
Leponiemellä, Sydänmaantie 21 Leo Niemelä, Jorma Saukkonen Kahvitarjoilu! Olet lämpimästi tervetullut!
Rakkaamme
Syntyneitä
Tuuli ja Tero Toikkonen saivat tytön 13.7. Ooppera on lähinnä sydäntäni. Ensimmäinen julkinen esiintyminen oli Seinäjoella, jossa estradina palveli Veikko Vennamon puhelava. tuohon ei olisi mukava tipahtaa. Pe ja la yhteislähtö Tapulinmäeltä klo 18. Vaikka pariskunnalla olikin "haku päällä", Heponiemeen heidät ohjasi silkka sattuma. Katolla seisominen ja oman vuoron odottaminenkin tuntui vielä ihan "kevyeltä" jutulta, mutta kun rastinpitäjä oli kiinnittänyt kiipeilyköydet kiinni turvavaljaisiini ja antanut luvan astua kaiteen yli katon reunalle, tulin vilkaisseeksi alas. Keneen turvaten loikit. Missä kuljetkin, pidä hänet mielessäsi, hän viitoittaa sinulle oikean tien." Sananl.3: 56. "Älä jätä elämääsi oman ymmärryksesi varaan, vaan turvaa koko sydämestäsi Herraan. klo 14 Mobiliassa. Kiinnityksistä pisin on ollut Työväenteatterin Viulunsoittaja, jossa hän esiintyi kaksi vuotta Ivanin roolissa. Hänellä on ollut useita produktiokohtaisia kiinnityksiä Tampereen, Kouvolan ja Jyväskylän teattereihin. Rohkenen väittää, että on turvallisempaa kulkea, kun päälle on puettuna turvavaljaat ja -köysi, joka kiinnittää sinut taivaan ja maan Luojaan. 040 523 2882.
Tervetuloa Kangasalan Kokoomus ry
Su klo 11 Sunnuntaijuhlat, Leo Niemelä ja Jorma Saukkonen Su klo 16 Latojuhlat Leponiemellä, Sydänmaantie 21, Leo Niemelä ja Jorma Saukkonen, kahvitarjoilu Ti klo 18 ja ke klo 11 Sanaa ja rukousta
Päätöksen tehtyämme ensimmäiset askeleet ovat haparoivia, mutta hiljalleen käynti alkaa tuntua yhä varmemmalta ja alamme tuntea itsemme yhä varmemmaksi siitä, että hallitsemme tilannetta. Vetäisin Matalan torpan balladin. Jeesus voi olla sinun elämäsi varmistusköysi, joka kiinnittyy turvavaljaisiin ympärilläsi, jos vain annat siihen luvan. Kilpailussa kierrettiin ympäri kaupunkia pakollisia ja vapaaehtoisia rasteja suorittaen. Retkillä panimme merkille, miten hieno ja rauhallinen paikka Kangasala on, taiteilija Tapio Julku perustelee omaa ja elämänkumppaninsa Kirsti Toivan muuttoa Kesäpäivän pitäjän maisemiin. Kurssille otetaan nimittäin pelkästään miehiä, joita laulaminen kiinnostaa ja jotka haluavat päästä sinuiksi oman äänensä kanssa. Ilmoittautuminen viimeistään ma 16.8. Maan kamaralla olevat, samalle rastille odottavat kanssakilpailijat näyttivät pieniltä. klo 10 kirkossa (Viro 2) Sagulin, Viljamaa KESKIPÄIVÄN
MUSIIKKITUOKIO
Ke 11.8. Seitsemänä keskiviikkona tutustutaan omaan lauluääneen, harjoitellaan äänenmuodostusta sekä laulu- ja hengitystekniikkaa, yhdessä laulamista ja mahdollisesti myös stemmalaulua. Suositut jokioopperat eivät minuun pure. Tiedustelut Johanna Rinne kuoronjohtaja@pikantit.com tai puh. Kuhmalahden ja Sahalahden kirkoissa ei ole jumalanpalvelusta sunnuntaina 8.8. Vaikka Julku toimii myös laulunopettajana, pääuransa hän on luonut laulajana. Ensimmäisen kurssin seitsemästä miehestä neljä innostui yhdessä laulamisesta niin paljon, että kolme liittyi mukaan Pikantit-sekakuoroon ja yksi Kangasalan Mieslaulajiin. Ei jumalanpalvelusta Sahalahdella. Hänen äänensä soi pakottomasti kuin juokseva virta. HUOM. Kurssin aikana miehet voivat tutustua sitoumuksetta kuorojen toimintaan ja osallistua halutessaan niiden harjoituksiin. Epäröimme hetken onko valitsemamme reitti se, jota lähteä kulkemaan vai olisiko sittenkin parempi jatkaa tutusti ja turvallisesti entisillä laduilla.
Aimo Aleksanteri HIRVO
18.4.1943 4.7.2010 Kaipauksella muistaen Simo ja Ulla sisarukset sisarusten lapset ja lastenlapset muut läheiset ja ystävät Siunaus toimitettu 23.7.2010 läheisten läsnä ollessa.
KONFIRMAATIOMESSU
La 7.8. ylijohtaja Anneli Taina, Heikki Lyytinen ja Kari Peltonen. Muutkin kurssilaiset jatkanevat laulamista kukin tahollaan. Palkaksi sain vaarilta viinerin ja pullon punaista limsaa. Kenen puoleen käännyt. Riitta Jaakkola, Taipalinen. Monipuolisella elämänkoululla on oma ansionsa. Tilausajo: Vatialan srk-kodin pysäkki klo 9.15, kirkon pysäkki klo 9.30. Poltteen musiikkiin Julku sai jo kotipaikallaan Porin Reposaaressa. Kultalusikka suussa syntyneet eivät pysty rakentamaan tulkintaa yhtä uskottavasti kuin me, joilla on suora linja oikeaan työhön. Sensijaan virastot ovat poikkeuksellisesti auki tiistaina 10.8. Matkan varrelta pysäkeiltä pääsee mukaan. La Rekola-ilta klo 18.30 Sahalahden Rekolassa. Niin se oli tuon laskeutumisenkin suhteen, vaikkei se ihan ensimmäinen kertani ollutkaan, niin yhtä uudelta ja pelottavalta se tuntui. Perheeseen kuuluu myös 9-vuotias Eemeli ja 6,5vuotias Akseli. Tapio Julkun oma ääniala on lyyrinen tenori. Isoveli Jesse on kaksivuotias.
Sunnuntai 8.8. Messu klo 10 Kangasalan kirkossa. Saman teatterin Tukkijoessa työrupeama oli niin ikään mittava samoin kuin Pyynikin kesäteatterissa, jossa Julku nähtiin neljänä kesänä perättäin. Tampereella hän on opiskellut viisi vuotta Leonid Bashmakovin johdolla; Rooman tiukalla intensiivikurssilla opettajat olivat Tina Scapini Rella ja Georgiev Romanov.
Tapio Julku täyttää 60 vuotta 7.8. TULOSSA: "Ilta Ripari-fiilistelyn merkeissä". Onko sinulla turvavaljaat ja -köysi noita elämän hyppyjä varten. Mahdolliset muistamiset Tampereen musiikki- ja laulutaiteen yhdistys ry:n tilille 127730117471.
Tenorisuosikkeja Julkulla on monta. Enää free lancereille ei tahdo riittää pitkiä sopimuksia, vaan leipää on Julkun tapaan levennettävä konsertein ja erilaisin esiintymisin.
Vain miehille
Parin viikon päästä alkaa laulukurssi, jolla ei tasa-arvosta ole tietoakaan. TIEDOKSI: Muutos kirkkoherranviraston ja taloustoimiston aukioloaikoihin: Kirkkoherranvirasto ja taloustoimisto ovat suljettuina maanantaina 9.8. Esimerkiksi Puccinin Tosca ja Otello, joissa myös esiintyisin mieluiten, ovat vain niin hienoja teoksia! Julku on ilahtunut suomalaisen oopperaharrastuksen vilkkaudesta. Kurssi on tarkoitettu kaikille miehille laulutaitoon ja -kokemukseen katsomatta. Muutama silmäys katolla vuoroaan odottaviin ja sitten "rohkea noja" taaksepäin ja menoksi. kello 9.28. Merkkipäiväänsä hän viettää perhepiirissä. KATJA MIKKOLA nuorisotyönohjaaja Sahalahden kappeliseurakunta
leikkaa talteen
Palkaksi viineri ja pullo limsaa
Meillä oli kesäisin tapana käydä piknikillä Saarikylissä. Minna ja Jussi Pyysalon johdolla.
Soita suoraan paikalliselle taksille!
KESKIVIIVA OY
taksiin
.fi
Ajankohtaista verkossa - www.kangasalanseurakunta.fi
Lähelle tai kauas, yksin tai isommalla porukalla, myös pyörätuolin kera.
KOKOOMUKSEN KESÄJUHLAT
Perinteiset juhlat vietetään lauantaina 14.8. Varuskunnan, poliisin ja palokunnan soittokunnat saivat esiintyes-
sään polvihousuikäisen miehenalun aina reippaasti marssimaan. Anu ja Kimmo Mäntylän poikavauva syntyi 26.7. Miesten laulukurssi keskiviikkoisin 25.8.20.10.kello 18.30 19.30 Pirtillä (Tapulintie 6). Sekä puhujina mm. Kirsi ja Jani Viinikaiselle syntyi poika 29.7. Muutto ei ole kaduttanut. kello 4.07. Kohtaamme elämässämme lukuisia tilanteita, jotka ovat hyppyjä tuntemattomaan. Ilmoittautumiset: Maritta Könönen puh. klo 12-14 Diakonian kyläkerho Lahdenkulman koululla. kello 9.07. Sahalahden seurakuntatalolla lauletaan rippikoulusta tuttuja lauluja ke 18.8. Myös televisiotyö on tullut vuosien varrella tutuksi. Uusiin kotimaisiin oopperoihin Julku ei ole saanut makua Joonas Kokkosta, Aulis Sallista ja Eino-Juhani Rautavaaraa lukuun ottamatta. Tuntui, että homma oli hallinnassa. klo 9-14.
KANGASALAN SEURAKUNTA
Turva Herrassa
Osallistuin huhtikuussa Tampereella järjestettyyn kaupunkiseikkailu-kilpailuun. Kahdeksannella kerralla jokainen saa henkilökohtaisen palautteen ja ohjausta kahden kesken vetäjän kanssa keskustellen. Matkan hinta 4,55. Mukava vaihtoehto kaupungille! kaksi vuotta sitten Tampereen metelin maaseudun rauhaan vaihtanut pariskunta vakuuttaa yksissä tuumin. Rahasta on tietysti aina pulaa, mutta Tampereella on onneksi tukena valmis orkesteri. Palaute oli positiivista ja kysyntää sen verran paljon, että uudelle kurssille näyttää olevan selvä tarve, kertoo kurssin vetäjä, kuoronjohtaja ja musiikkipedagogi Johanna Rinne. Seurakuntavaalit tulossa!
KOTISEURAT
To 12.8. Jo lyhyt silmäys riitti vakuuttumaan siitä, että ihan riittävän korkealla ollaan siihen nähden, että seuraavana tehtävänä olisi hyppelehtiä talon seinää pitkin alas. Isoveli Arttu on 2,5vuotias. Järjestimme miesten laulukurssin ensimmäisen kerran viime syksynä. klo 10-15 Pyysalossa Ruoka ja kahvi 8,5 . "Jimitsun" syntymäpaino oli 3 760 grammaa ja -pituus 51 senttiä. Ohjelmassa herra Fläpin luento. klo 18. Mukana kurssin järjestelyissä on kolme kangasalalaista kuoroa eli Pikantit, Kangasalan Mieslaulajat ja Kangasalan Laulun Ystävät. 0400 854 860 esa.kauranen@elisanet.fi Kyötikkäläntie 217, Kangasala as.
Ti 24.8. Hänen tehtävistään merkittävimpiä ovat olleet mm. "Hertta" painoi syntyessään 4 120 grammaa ja oli 51 senttiä pitkä. Mustalaisruhtinattaren Edwin, Iloisen Lesken Danilo ja Cavalleria Rusticanan Turiddu. Seuraava rastinpitäjältä saamani ohje oli astua "kantapäät reilusti vaan katon reunan yli" ja " lähteä nojaamaan taaksepäin ja pidellä kiinni köydestä". Huh, sanoin minä! Alhaalla häämöttävä asfaltti näytti ikävän kovalta... Pyhän aihe: Etsikkoaikoja klo 10 Messu Kangasalan kirkossa, liturgia ja saarna Riitta Jaakkola, Kyrönlahti, kolehti: Kansainväliselle työlle käytettäväksi Viron kirkon omistaman Talun leirikeskuksen rakentamiseen, Herättäjä-Yhdistys ry. Matkaa rastilta toiselle taitettiin pyöräillen ja jalan. 040 309 8000.
IKÄIHMISTEN LEIRIPÄIVÄ
SAHALAHDEN KAPPELISEURAKUNTA
Su 8.8
Multi-tabs Mini 90 tabl.
HIPPO-KISAT
Kyötikkälän urheilukeskuksessa tiistaina 10.8.2010 klo 17.30. Myös tummanharmaa.
1,90
4318 7001 2345 6789
4318
9,49
Perheleipurien RUISPALAT 500 g (1,98/kg)
Norm. (03) 377 0940 Keskusaukio 2, Kangasala, HUOM! Kesäaikana palvelemme ma-pe 10.00-17.00
Tervetuloa mukaan kisaamaan ja kannustamaan!
www.op.fi
METSÄSTYSKAUSI ALKAA, OLETKO VALMIS ?
MEILTÄ HARJOITUS- JA METSÄSTYSPATRUUNAT!
Tampereentie 1 Kopinkulma, Kla P (03) 364 0357 . Myös valkoisena.
POIKIEN T-PAITA
Atria
400 g (6,23/kg), alkuperämaa Suomi
NAUDAN PAISTIJAUHELIHA 10 %
Atria
1 kg, alkuperämaa Suomi
PORSAAN BBQ-VARRAS
2,49
HK
6,90
Heimon Kala
ENEMMÄN PERHEMARKET
19,95
Puma Big Cat
POIKIEN COLLEGEHOUSUT
VILJAPOSSUN LIHASUIKALEET
REPPU
400 g (4,75/kg), alkuperämaa Suomi
68 kpl, 600 g (15,82/kg), alkuperämaa Suomi
ISO GRILLI KIRJOLOHIFILEPALA
Myös musta.
12,95
36,90
Dakine Wonder
2-pack. 1,49-1,65 (2,98-3,30/kg)
TYTTÖJEN HOUSUT
S-ETUKORTILLA 5. 11.8.2010
Valio Aamupala SULATEJUUSTOVIIPALEET 360 g (8,31/kg)
Norm. 9-17.30, la 10-14, sunnuntaina suljettu
Toivotamme onnea myös 2. 8 vuotta!
Isomummi, mummi ja Raimo
p. 130-170 cm. PALJON TARJOUKSIA.
Mm. (03) 379 0836, Lentolantie 2 ark. 7,90/kg
/kg
Eri värejä. mukaan www.suomikp.fi
LOPPUUNMYYNTI KAIKKI LOPUT -50%
Myös kalusto pois! Tule tekemään löytöjä! Ark. Kussakin sarjassa kolmelle parhaalle jaetaan Hippo-mitalit. Perjantai 6.8.2010
3
MuistanYstävää
paljon onnea!
VARAUDU KOULUN ALKUUN!
APTEEKISSAMME 9.8.-10.8. luokan koulutielle!
9.8.2010
täyttävät 8 vuotta Helmi ja Juho Wirola Onnea koulutielle, myöskin Villelle. Hippo-kisojen sarjat ja lajit:
Tytöt: 5-, 6-, 7-, 8- ja 9-vuotiaat 40 m + pituushyppy 10- ja 11-vuotiaat 60 m + pituushyppy Pojat: 5-, 6-, 7-, 8- ja 9-vuotiaat 40 m + pallonheitto 10- ja 11-vuotiaat 60 m + kuulantyöntö Ilmoittautuminen kisoihin kentällä klo 16.30 - 17.15. 11,10 )
8.8. Myös mustat.
130-160 cm. Ma-pe 10-18, la sop. 3,69-3,82 (10,25-10,61/kg)
M EI K Ä L Ä I N EN M A I J A
P I R K AN MAAN O K 1 1 3 0 1 2 3 4 5 6
REPPU
19,95
PIRKANMAA
2-pack. 100 % polyesteriä.
PRISMA KANGASALA, Mäkirinteentie 10, puh. 128-164 cm. Tervetuloa!
www.kangasala.com/airinpuoti Kangasalantie 1133, Kla, p. Kaikki osallistujat palkitaan. 9-17, la 10-14. Toivottelevat mummut ja papat
HUIPPUETU!
Aquasource sekä Aquasource skin perfection
Kosteusvoiteet normaali- sekä k i ih i ill li kä kuivaihoisille
TUUBI
30 ml
(arvo 30,85 )
19, ,
kpl
Uudistettu! stettu
Annukka Lintulahti p. 040 528 3030
4318 7001 2345 6789
4318
MEIKÄLÄINEN MAIJA
PIRKANMAAN OK 1130 123456
www.pirkanmaanosuuskauppa.fi
Koulutielle RATKAISEVAN EDULLISESTI
aen klo 13 alla la 14.8. alk Teivon ravirad
RAVIT
A S IA K A S O M
IS TA JA -
3,95
ERÄ PENAALEITA
7,95 12,95
TYTTÖJEN PUKEUTUMISPAITA
130-160 cm. Toimitsijatehtävät hoitaa KU-68 ja Kangasalan Kisa.
Jimille
-10 %
NYT 9,99 (Norm. vapaa pääsy, tervetuloa www.kalapaikka.com, p. (03) 377 2859
POHTIOLAMPI JOKA PÄIVÄ 11-19
ONGINTAA SAVULOHTA
Ravintolapalvelut, leikkipaikat, minigolf ym. Myös mustat.
Atria PORSAAN MARINOITU PIHVIFILEE
Norm. 010 767 0370 Puhelun hinta 0,0828 /puhelu + 0,1199 /min MAPE 821, LA 818, SU 1218
www.prisma.fi
Tänään kaurapellolta pelmahti pikkulintuparvia. He alkoivat myös kysellä minun lapsuudestani asioita, joista en osannut kertoa, koska äitini ja mummuni eivät enää elä. Kangasalan Ramppi-teatterin erinomainen kesänäytelmä "Kuinka löytäisin sen laulun" tänä kesänä vahvisti tätä tunnetta ja vei minut ja perheeni kansakunnan vaikeisiin vuosiin 194119 48. Herätyskellon voi laittaa jo soimaan viimeisenä lomapäivänä. Vinkiksi: työasioita voi alkaa miettiä 24 tuntia ennen loman loppumista. Yläkoulujen opettajat ovat syöneet omissa pöydissään eri puolilla ruokalaa ja näin ohjanneet ja valvoneet ruokailutilannetta. Juhliin osallistuminen on yksi tapa välittää karjalaista kansanperinnettä. Parkkipirkot tulevat tarpeeseen pitäjässä, jonka keskustassa on totuttu pysäköimään miten sattuu. Ainakin kolme autoa vaurioitui. Vika asiakkaassa, ei torissa/myyjässä Valintatalo Ellintieltä voi siirtyä lähemmäs posti-, apteekki-, pankki-, Kela- ja kirjastolinjaa, vaan mistä löytyy tila. Korvessa oli talo, josta tietä kysymään. Talvisota oli päättynyt noin kuukausi aiemmin, ja 420 000 karjalaista oli joutunut jättämään kotinsa. Ongelmaan ratkaisu Yhdyn nimimerkki Ekun lapsiperheparkkeja koskevaan mielipiteeseen (KS 27.7.). Harmistunut kesäasukas Kaksi valkoisella tai hopeisella Renault 19 -autolla liikkunutta, parikymppistä jätkää rikkoi autoja ja heilui rautaputken kanssa tiistain ja keskiviikon välisenä yönä Vesaniemessä. Yhteen viestiin mahtuu enintään 160 merkkiä. Kouluruokailun on siis lain mukaan oltava ohjattu, pelkkä valvonta ei riitä. Lisään vielä, että invaparkkiruutuja ei ole tarkoitettu väärinkäytettäviksi. Ensi viikon ajan virheellisestä pysäköinnistä voi saada vain huomautuksen. Eihän mikään ole hauskempaa kuin tien hukkaaminen! Navigaattorin ohjeidenkin mukaan toki joutuu hunningolle, mutta kun lähtee ajamaan metsäautoteitä, ihan varmasti eksyy. Karjalainen kulttuuri oli nimittäin yksi keskustelun aihe, ja äidin puolen sukuni on Kannakselta Kivennavan alueen siirtokarjalaisia. Vaikka entisenä kangasalalaisena seuraan surullisena sivusta, miten sinänsä elävässä ja vetovoimaisessa kunnassa vaikkapa Pitkäjärven uimarannan ylläpito uhkaa romuttua ja Kesäpäivän kaupasta on kohta enää muisto vain keskustassa, niin karjalaisuus on ja pysyy. Vanhempi mies viittoili ikkunasta, että älkää tulko tänne, kun yritimme tulla ovelle päin. Mukanamme oli kyllä pieni kartta, mutta uskomattoman kauniin koskisen seudun jälkeen olimme hukassa Juomukkavuoren kyltin kohdalla, jota ei ollut koko kartalla. Saimme neuvot, toki päivittelyiden kera, että kyllä Poltinkoskelle on vielä matkaa. Yhtenä aamuna päätimme lähteä pyörillä tutkimaan meille vielä outoa seutua, Vahojärveltä Kyrösjärveen päin viettävää vesistöä. Liikkeiden edustalla ja torilla osa kuljettajista on ottanut oikeudekseen pysäköidä ilman pysäköintikiekkoa itselleen sopivaksi katsomaksi ajaksi riippumatta liikennemerkin osoittamasta rajoituksesta. Siellä määritetään, että mikäli opettaja valvoo ruokailua, hänen tulee saada korvaukseksi ravintoetu. Tekstiviestisi maksaa operaattorisi kanssa sopimasi hinnan. Mutta näin aikuisena on hauska tokaista huumorilla itsekin välillä: "kaikis meis vikkoi o mut miust sittei vaa huomaa". Poliisi ei voi mitään Kyllä ihmetyttää valitus uuden ruokakaupan paikasta. Virkoihin palkatut kaksi pysäköinnintarkastajaa aloittivat työnsä jo maanantaina työmaahansa ja Nokian kaupungin pysäköinninvalvontaan perehtymällä. Sisäinen ääni on vetänyt minut jos kuinka monta kertaa metsään ämpärin kanssa ja kyllä se on aina täyttynyt. 377 6915, fax 377 0668
Karjalaisuus elää ja voi hyvin
Muutama vuosi sitten minua alkoivat kiinnostaa omat sukujuureni ja sukututkimus. PÄIVI TASKINEN
Eksymisen ihanuus
"Sopeutuminen lomalta arkeen voi viedä pari viikkoa. Ohje numero kaksi: eksy silloin tällöin. Joku muu liike voisi vaihtaa paikkaa!. Niittää sopii kyllä, mutta kaisloja ei saa jättää uiskentelemaan pitkin rantoja pilaamaan niiden viihtyisyyttä. Tänä vuonna juhlitaan karjalaisuutta, sillä Karjalan Liitto perustettiin 20.4.1940. Lähetä tarvittaessa useampi viesti. Voiko elämää opettaa numeroimalla toimet, jotka huolellisesti tehtyään saa asiansa kuntoon. Karhua en valitettavasti ole vielä nähnyt kertaakaan todistetusti, joskin viime kesänä uskoin nähneeni pikkukarhun tai vähintäänkin sennäköisen majavan tai mäyrän. Ja kuinka juuri sinä kuumimpana päivänä tapasimme nuoruudenaikaiset oululaiset tuttavamme, jotka keksivät kiertää kauttamme lomareissullaan. Kunnanhallitus ei kuitenkaan voi leikata opettajien ravintoetua, koska siitä säädetään virkaehtosopimuksessa. Varmaan siksi, että omat lapseni alkoivat kysellä omasta historiastaan tehdessään sukupuita koulussa ja päiväkodissa. Kuitenkin niin paljon oli ehtinyt sillä välin tapahtua ja muutama ryppy tulla naamaan. Harri Ahonen Kangasalan OAJ, pj
050 532 2673
Voit lähettää mielipiteesi Kangasalan Sanomiin myös tekstiviestinä: aloita viestisi kirjaimella M, tekstaa sen jälkeen mielipiteesi ja lähetä se numeroon 050 532 2673. Edellisestä näkemisestä oli kolmekymmentä vuotta, mutta tuntui kuin aikaa ei olisi ollutkaan. Joko ne olivat muuttopuuhissa. Itse teen niin. Juhlat olivat vain yksi tämän vuoden monista suomalaisista pitäjätapahtumista. Nämä olivat avioerossa menettäneet omaisuutensa eivätkä sen jälkeen halunneet omistaa enää mitään. Siellä, missä hänen takapuolensa pilkottaa, löytyvät parhaat marikot. Viimeisiin päiviin ei kannata pakata liikaa ohjelmaa. Eikö elämä ole ihanaa juuri siksi, ettei sitä voi pilkuntarkasti ennustaa. Ennen kiekkokehotusta alueella pysäköitiin vieläkin villimmin koko päivän ajan aikarajoituksesta piittaamatta. Ehkäpä elämäntaitojen numerolistalle pitäisi laittaa, mene marjaan. Perusopetuslaissa kuitenkin lukee, että "opetukseen osallistuvalle on annettava jokaisena työpäivänä tarkoituksenmukaisesti järjestetty ja ohjattu, täysipainoinen ateria". Ja rättiväsymys viidenkymmenen porottavan soratiekilometrin jälkeen ja pulahtaminen järveen. Saat ilmaisen meditaatiohetken. Toisten vuokraamillle lämpötolppapaikoille pysäköidään surutta "Varattu"-kylteistä piittaamatta. Valitsimme yhden tien ja muutaman kilometrin jälkeen jo pilkottikin taloja ja postilaatikolle pysähtynyt auto, jolta taas tietä kysymään. Sekin voi auttaa, jos jättää osan lomasta syksyyn." Näin tämän päivän lehdessä, jonka hain polkupyörällä kolmen kilometrin päästä postilaatikolta. Mummu letkautteli karjalaisia kaskuja lapsen mielestä ärsyttävästi, varsinkin siivouspäivänä: "minkä tekköö, tekköö kunnolla tai sit ei kannata tehä ollenkaa." Tai "ilo pintaa vaik syvän märkänis". Martti Ahtisaari on sanonut, että karjalaisuus on voimavara, joka vahvistaa suomalaisen identiteetin kokonaisuutta. Nyt kunnanhallitus on ohjeistanut miten monta opettajaa kussakin ruokailuvuorossa on paikalla. Muistan kuinka lapsena oli noloa, kun Kangasalla mummulassa äiti alkoi aina puhua "mie ja sie"kieltä, mitä hän ei kotona puhunut. Sekin on kutkuttavaa. Keskustaan asioimaan tai kuntoilemaan tuleva kiittää ja tulee toistekin, kun hän löytää parkkipaikan vaivatta. Ne on haettava torilta aamulla ja heti pakastettava. Emäntä vilahti jonnekin takapihalla. Ja olihan sinne, varsinkin, kun taas jouduimme kolmen tien risteykseen. Oikeampi termi olisi: kouluruokailun ohjauksen ja opetuksen leikkaaminen. Pitkä matka kauppaan Helteellä ei voi kuvitellakaan, että mansikat säilyisivät seuraavaan päivään. Olen myös liittynyt karjalaseuraan, minkä avulla voin lapsilleni tätä kulttuuria tarjota vaikkapa talviriehojen, piirakkakurssien ja näyttelyiden avulla. Ehkäpä muutaman vuoden kuluttua voisimmekin alkaa muistella ihania vanhuudenpäiviä, jolloin aurinko läkähdytti jo ani varhain ja paksu lämpimän lehahdus miltei paiskasi nurin ulko-oven aukaisulla. Ajajarouva paljastui juuri eläkkeelle jääneeksi mökkiläiseksi ja kertoi oman tarinansa lisäksi lähitalojen asukkaiden elämänhistoriat ja muun muassa punaisessa töllissä asustavien vuokralaisten kohtalon. Joka tapauksessa asian käsittely antaa hyvin ikävän kuvan kuntamme päätöksentekotyylistä. Käytännössä tämä tarkoittaa, että kunnanhallitus on tehnyt mahdottomaksi opettajille opettaa ja ohjata lastenne ruokailua. Mustikat ovat joka vuosi isompia. Liiton perustamisen jälkeen alettiin ripeässä tahdissa perustaa alueellisia karjalais- ja pitäjäseuroja. Alkusadon mansikat ovat säilyvämpiä. Ettäkö siellä metsässä eksyy ja sinne ei siksi uskalla lähteä. Karjalan kunnat, seurakunnat ja maakunnalliset järjestöt perustivat liiton, jonka tärkeimpänä tehtävänä oli valvoa kotinsa menettäneiden siirtokarjalaisten etuja asutusja korvauskysymyksissä. Mustikanpoiminta on ihanaa! Mutta ei sieltä löydy muita kuin minuakin vanhempi Laina, joka samoilee lähimetsiä polkupyörällään ja valittaa huonoa marjavuotta. Tarvitsemmeko ohjeistusta ja tutkimustuloksia joka liikkeeseemme. Kangasalan Karjalaseura järjesti Äijälässä seuran 70-vuotisjuhlan ja Kulttuurikeskus Äijälän 30-vuotisjuhlan 30.7. Rehellinen näytelmä oli konkreettinen esimerkki siitä, miten voimme tätä arvokasta kulttuuriperintöä lapsillemme jakaa. Miten sitten kerron lapsilleni karjalaisuudesta ja siitä, mitä se minulle merkitsee. MARJA-LIISA MANKA Kirjoittaja on Ruutanassa asuva työhyvinvoinnin professori.
Kangasalan Sanomat, Pl 40, 36201 Kangasala, toimitus@kangasalansanomat.fi, p. Tähän asti alakoulujen opettajat ovat syöneet luokkansa mukana ja opettaneet ja ohjanneet lasten ruokailua. Kierto paikoitusalueilla on tärkeää, koska parkkipaikkojen tarve on kasvanut keskustan kehittyessä. Mieheni kuitenkin huhuili rohkeasti emäntää, vaikka itse olisin jo pötkinyt pakoon, ja sieltähän hän tuli. Tien poskesta pilkotti taas uusia mustikanvarpuja, jotka notkuivat. Olimmeko niin pelottavia kypärinemme. Paitsi järjestystä ja parkkipaikkojen riittävyyttä, pysäköinninvalvonta lisää myös liikenneturvallisuutta Kangasalla. Enää ei voi pysäköidä ilman pysäköintivirhemaksun uhkaa risteysalueille tai kohtiin, joissa näkyvyys on heikko. Nyt Karjalan Liittoon kuuluu yli 400 jäsenyhdistystä, joissa on lähes 50 000 henkilöjäsentä. Karjalaisuus rikastuttaa osaltaan eurooppalaisten kielten ja kulttuureiden mosaiikkia, joka muodostuu vahvoista alueellista ja paikallisista kulttuuripiireistä. Kun kouluruokailua valvoo yksi opettaja, on selvä, että tämän aika ei riitä sadan oppilaan ruokailun ohjaamiseen, saati sitten opettamiseen. On ollut hellettä, muttei sadetta kertaakaan. 4
Perjantai 6.8.2010
Valvonta ryhdistää pysäköintiä
Kangasalla käännetään uusi luku historiassa, kun kunnallinen pysäköinninvalvonta alkaa ensi viikolla. Huomiot siitä, ettei poliisi ehdi valvomaan pysäköintiä, sai autoilijat elämään kuin pellossa. Se rakennetaanko keskusta liian täyteen parkkipaikkojen kustannuksella, onkin sitten ihan toinen juttu. Jokainen postinhakureissukin on ollut lomalla erilainen: yhtenä aamuna kettu viiletti tien poikki häntä suorana kuin sähköiskun saaneena. Eksymisen saldo: uusia hillasoita, upea vuori, kalastettavia koskia ja kumpuilevaa maisemaa sekä erilaisia elämäntarinoita. Ennätyshellepäivänä kävi ilmi, etteivät kaikki hallitse kaislanniittokulttuuria. Ritva Asula-Myllynen Kangasalan Karjalaseura ry:n jäsen Tampere
Laki edellyttää ohjausta
Kunnanhallitus on tehnyt kouluruokailuun liittyen päätöksen, jonka seurauksena opettajien on mielestämme mahdotonta opettaa ja ohjata lastenne ruokailua Kangasalan kouluissa. Kauppa-auto torille kaksi kertaa viikossa voisi olla toki yksi ratkaisu olisi sitten kauppa keskustassa, kun uusi kauppa on niin kauhean kaukana. Isi Suuri kiitos Raikuntien alkupätkän asvaltoinnista! Kyllä sitä oltiinkin jo odotettu! True raikkulainen. Mielestäni sinne on mukava mennä jalankulkijankin kadun puolelta. Lisäksi opetushallitus on antanut seuraavia ohjeita kouluruokailusta: "... Ruokailu on siis tietynlainen oppitunti, oppimistilanne, jossa tavoitteena ovat hyvät ruokailutavat, terveelliset ruokailutottumukset ja riittävä energiansaanti..." Kunta on opetuksen järjestäjänä vastuussa siitä, että kouluilla ja opettajilla on mahdollisuus toteuttaa edes lain määräämät minimivaatimukset! Miksi asia on otsikoitu opettajien ateriaedun leikkaamiseksi jää ilmeisesti arvailujen varaan onko kyseessä tahallinen harhaanjohtaminen vai ymmärtämättömyys. Vasta aikuisena olen oppinut enemmän arvostamaan saamaani kulttuuriperintöä. Asiaa on esitetty kyseenalaisessa muodossa, on puhuttu opettajien ateriaedun leikkaamisesta. Kerran kaksi kurkea norkoili pellolla ja tuijotti minua häpeämättömästi. On hienoa, että pysäköinnintarkastajat antavat kuljettajille hieman aikaa totutella uuteen tilanteeseen. Myös pelastustiet pysyvät toivon mukaan avoinna jatkossa
Tästä ja runsaista sateista johtuen viljat ovat yleensä laossa. Tavarajuna oli pitkä ja osa siitä oli vielä vaihteella ja sen toinen pää noin 300 metrin päässä pysäkkirakennuksesta pohjoiseen. Kun edellinen vuosi oli harvinaisen kuiva, niin moni viljelijä kylvi keväällä peltoonsa kuivan kesän pelossa tavallista suuremman typpilannoitteen. Täällä ovat jo kokkoset pelloilla. Joko on päästy viljan korjuuseen. Otan mielelläni ideoita vastaan.
Miten toripaikan varaaminen onnistuu käytännössä. Toripaikan voi varata torikahvilasta. Entä miten on erilaisten tapahtumien laita, torikahvilan yrittäjä ja torivastaava Terttu Sairiala. Pöytä pitää tuoda mukanaan. Keskusta on hiljainen pyhinä, kun ihmiset ovat vielä mökillä. Juuri valmistuneen kirjaston länsipäätyyn suunnitellun kerrostalon rakennustyöt alkavat syksyllä, todennäköisesti jo syyskuun puolella. Yhtä yksittäistä muistoa on vaikea nimetä, huomauttaa Kirsti Lahti.
Kopinkulman ja kirjaston väliselle tontille nousee nelikerroksinen liike- ja asuinrakennus.
Voiko Kangasalan torilla pitää kirpputoria?
Hyvä kysymys
Mahdoton valinta! Meillä on ollut jo suunnilleen 50 vuotta Raikussa kesäpaikka, johon liittyy paljon mieluisia muistoja, kertovat Mirja ja Jarmo Siurola. Torilla voisi järjestää vaikka zumbaa, rivitanssia tai kuoroesityksiä ja yhteislaulua, joita on jo ollutkin. Samoin ratkaisematta on se, rakennetaanko kulttuuritalon yhteyteen liiketiloja.
Aurinko paistoi lämpimästi, kun olimme viime viikolla perheen kanssa Kalajoella mökkeilemässä. Heinät ovatkin jo ladossa. Lukija pohti, että kirpputorimyynti olisi hyvä markkinarako hiljaisille sunnuntaille. Keskustan elävöittäminen paitsi rakentamalla myös erilaisin tapahtumin on kunnan linjana. Innostaako sunnuntaimyynti. Aamulla kannattaa tulla minun puheilleni tänne torikahvilaan. Torilla järjestetään myös esimerkiksi seurakuntien tilaisuuksia. Lauantaina tori hiljenee iltapäivällä kolmelta. Luulisin, että ainakin puolet on kokkosilla. Yritimme järjestää iltatansseja yhtenä kesänä. Väkeä kävi vaihtelevasti. Ensimmäinen kerta keräsi tanssijoita ja yleisöä, mutta sitten innostus laantui. Otamme hyviä tapahtumaideoita vastaan kunnassa. Olisiko torilla mahdollista pitää muita tapahtumia pyhinä ja iltaisin, tai vaikka iltatoria arkisin. Entä voiko torille tulla myymään esimerkiksi oman kasvimaansa antimia tai harrastekäsitöitään vaikka vain yhden päivän ajaksi. Vallankin suomailla kaurat ovat olleet jo monta viikkoa. Tavarajuna oli juuri pysähtymässä, kun pohjoisesta tuli kiskoautojuna n:o 420 samalle raiteelle. Iltatoreja järjestettiin kesäisin viitisen vuotta sitten. Joko viljat itävät pystyssä. Totta kai. Miten on, onnistuuko huushollissa tarpeettomaksi käyneiden tavaroiden ja vaatteiden myynti torilla keskustassa, elinkeinoasiamies Tarja Törmänen Kangasalan kunnasta. Myös innokkaita tapahtumien järjestäjiä tarvitaan. Lisäksi käsityöläiset kokoontuvat tänne myymään
Kangasalan torilla ei saa pitää kirpputoria. Sunnuntai on haastava, ellei jopa mahdoton päivä myynnille ja tapahtumille. Lämpöiset uimavedet ovat yllättäneet, mainitsee Fanni Mattsson.. Katutason kaksi liikehuoneistoa on jo varattu. Asuntoja nelikerroksiseen taloon tulee yhteensä 18, ja ne ovat kaikki kaksioita tai kolmioita. Nehän tulivat päältä ruskeita, mutta toivon, että ne ovat kuitenkin kivennäisistä rikkaampia kuin heinät vuosi sitten. Kun juna oli lähtenyt lähti asemalla työvuorossa ollut virkamies mainitulle 200 metrin päässä olevalla paikalle ottamaan asiasta selkoa. Elonleikkuu aloitettu tällä viikolla Raikussa puolet rukiista kokkosilla Maanviljelijä Jaakko Rekola kertoi, että heilläpäin ryhdytään yleensä heinään mahdollisimman aikaisessa vaiheessa, ehkäpä aikaisemmin kuin muualla pitäjässämme. Yritämme saada karjan ruokapöytään mahdollisimman maittavaa rehua. Mainittuun aikaan saapui Tampereelta tavarajuna pysäkkirakennuksesta katsoen toiselle raiteelle. Yhteinen pysäköintihalli Rakennuksen yhteyteen tehdään maanalainen pysäköintihalli, joka palvelee uudisrakennuksen lisäksi myös kirjaston ja Säästökeskuksen liikkeiden asiakkaita. Heinästä puhuttaessa olen kuullut eräiden heinänsiementen kasvattajien kertovan, että timotei itää pellolla jo ennen niittoa. Talon rakentaa Hartela Oy. Toripaikka maksaa koosta ja sijainnista riippuen
312 euroa päivältä. Myyjille löytyy aina tilaa. Sen sijaan perinteisempien torituotteiden myynti onnistuu vaikka vain yhden päivän ajan aamuseitsemästä lähtien. Puhelinnumeroni saa kunnan asiakaspalvelusta. Perjantai 6.8.2010
5
Mikä on paras kesälomamuistosi?
Säästöpankki ja Lähivakuutus muuttavat uusiin tiloihin
Kuntakeskustan rakentaminen jatkuu. Hän totesi miehen kuolleeksi ja hälyytti paikalle Kangasalan poliisin.
Paras ja odotetuin on vielä edessä, sillä olemme menossa Särkänniemeen serkusteni kanssa. Toripaikan voi varata torikahvilasta.
Tyttärenpojan aikuistumisjuhlat jäivät mieleen. Kunnassa on tehty päätös, jonka mukaan kirpputorimyynti torilla ei ole mahdollista. Seuraava pala kunnan ja Hartelan yhteistyösopimukseen perustuvasta kokonaishankkeesta on kulttuuritalon rakentaminen. Eräs lukija mietti, onko Kangasalan torilla mahdollista pitää kirpputoria. En ole täälläpäin vielä kuullut, mutta laossa ne ovat. Alustava hankesuunnitelma on jo laadittu, mutta kohteen aloitusajankohtaa ei ole vielä päätetty. Aikaisemmat ohralajikkeet alkavat olla niin valmiita, että meilläkin aiotaan ryhtyä tämän leikkuuseen ensi viikon alusta mikäli ilmat sallivat. Tampereentien varteen nouseva uudisrakennus on osa kuntakeskustan ydinkorttelin rakentamista, jonka aloittivat kirjaston laajennus ja sen vanhan osan peruskorjaus. PÄIVI TASKINEN
Kangasalan Sanomat 50 vuotta sitten
Lauantaina 6.8.1960 Junat yhteen Säynäjärvellä 27 henkilöä loukkaantui Viime lauantaina sattui Säynäjärvellä klo 16.25 kiskoautojunan ja tavarajunan yhteenajo sillä seurauksella, että kiskojunassa olleista loukkaantui 27 henkilöä, muutamat niin vakavasti, että ovat edelleenkin sairaalahoidossa. Sen sijaan markkinat kerran kuussa toimii. Mies kuolleena Onkijärven tienvarressa Viime tiistaiaamuna ilmoittivat eräät Onkijärven suunnalta Suinulan asemalle saapuvat Tampereelle työhön lähtevät miehet, että Onkijärven suunnassa muuntajan portailla makasi mies ja pyysivät, että hänet toimitettaisiin sieltä poliisin huostaan. Tori halutaan pitää ainakin toistaiseksi perinteisenä torina, missä myydään perinteisiä torituotteita, kuten vihanneksia ja kukkia. Uuteen rakennukseen muuttavat Säästökeskuksesta Luopioisten säästöpankki ja Lähivakuutus. Minulla on ollut kaiken kaikkiaan ihana kesäloma, toteaa hymyileväinen Marja-Liisa Seppälä.
tuotteitaan, ja sadonkorjuujuhlat ovat elokuun puolivälissä. Kauratkin näyttävät kypsyvän niin, että viikon päästä aloitetaan sen leikkuu, mutta taaskin on lisättävä sana: jos. Hallinnollisesti pysäköintihalli erotetaan uudesta asuin- ja liikerakennuksesta, ja siitä muodostetaan oma yhtiönsä
Voidaan varustaa monipuolisilla lisävarusteilla ympärivuotiseen käyttöön.
Murray
1990,-
AJOLEIKKURI
EMT 20460 H
Murray ajoleikkureiden lippulaiva väkivahvalla 20 hv B&S Intek V-moottorilla ja huimalla 117 cm leikkuuleveydellä. Menneiden kertailuun osallistui Eero Järvenpään lisäksi pari muutakin paljasjalkaista Alasentien alueen asukasta, nimittäin Järvenpään naapurissa asuva Seppo-veli ja Pekka Alanen.
Yksi suurimmista haasteista oli selvittää alueen asukkaiden vaiheet. Alueen asukkaita mies luonnehtii mahdottoman mukaviksi ja maltillisiksi. Ajonopeutta ja -suuntaa säädellään yhdellä vivulla ilman kytkintä. Sadan kappaleen ensipainos on jo myyty loppuun, joten kotiseutukirjailija teetti vielä 50 kappaleen painoksen. Hänelle voi soittaa numeroon 044 306 4575.
Eero Järvenpää ihmettelee Mujankujan varrella olevaa kohtaa, jossa on ollut mahdollisesti sotilaantorppa. Omat vaikeutensa oli myös vanhojen karttojen tulkitsemisessa, sillä osassa niistä on käytetty vanhaa ruotsin kieltä.
Satasivuinen kirja syntyi täysin omakustanteena, kuten Järvenpään neljä edellistäkin teosta. Heidän lisäkseen oli koko joukko muita alueen entisiä ja nykyisiä asukkaita, joiden tiedot ovat olleet hyödyksi. Kartoissa tulkittavaa Kirjan kirjoittamisessa Järvenpää pääsi hyödyntämään kotiseututietämystään ja tutustumaan entistä paremmin sukunsa vaiheisiin. 6
Perjantai 6.8.2010
Tarinat ja ihmiskohtalot kiehtovat kotiseutukirjailijaa
Alasentie on Kangasalan kolmanneksi vilkkain yksityistie, ja se houkuttelee uusia asukkaita. Erityisesti hämmästelen padankappaletta, jossa on erikoiset kirjaimet U.M.W. Seuraavaksi ryhdyn tekemään kirjaa Suoraman alueen historiasta. Parasta täällä on se, että ihmiset tervehtivät toisiaan kylänraitilla, Järvenpää pohtii. Niin oli myös ennen; jopa vuoden 1918 tapahtumista selvittiin ilman sen kummempia selkkauksia. Hän sai paljon apua myös muiden muassa Toivo Leh-
dolta ja Toivo Mäkiseltä. KUKKAKUVIOLLA
57,50
JANNELTA JA MIKOLTA PIHALAATAT JA PIHAKIVET SYYSHINTAAN!! MIKOLTA
Partner
SEINÄLAATTA
SYYSLANNOITTEET, PERENNAT, HAVUT, TUIJAT
14,90 10,90
Sirene
25 x 40 cm
m2
Valkoinen kiiltävä
14,90
Cello Wintex
m2
SEINÄLAATTA
20 x 30 cm
m2
TALOMAALI
ERÄ
9 L perusmaali valk.
AJOLEIKKURI
P 145-107h
1590,-
49,90
+ sävytys
Pähkinä
LATTIALAATTA 10 X 10 cm Mocca
B&S 14,5 hv IC OHV moottorilla varustettu traktori, jossa ajoa helpottava automaattinen hydrostaattivaihteisto. Kirkonkirjoista oli tässä työssä apua, sillä niihin on talletettu esimerkiksi tietoja kunnan myymistä maa-alueista. Mujankujalla vaimonsa Marja-Liisan kanssa asuva Eero Järvenpää on kirjoittanut alueen historiasta kirjan Alasenkylän ja Murronkulman vaiheita, mutta kokee kysymyksen silti vaikeaksi. Oman kodin ympäristö onkin innoittanut miestä mel-
Mujankallion kupeesta löytyneen padankappaleen leimassa ovat kirjaimet U.M.W. Maassa näyttäisi olevan vanha nuotiopaikka, jonka takaa nousevat kiviportaat kalliolle.
koisesti, sillä sieltä on metallinpaljastimella löytynyt vanhoja esineitä valottamaan alueen menneisyyttä. Eero Järvenpää toivoo Kangasalan Sanomien lukijoilta vihjeitä kirjainyhdistelmän selvittämiseksi. Mikä alueessa sitten viehättää. OUTI KOIVU
KATILTA TA
TIMPALTA PIHATÖIHIN!
TERASSITAMPPARI
170 P
SIRPALTA
Raita
Caramel
SEINÄLAATTA
9T 20 x 30 cm
VALK. Historiaa kotikulmilla Järvenpään nykyinen koti on valmistunut joulun alla vuonna 1969 aivan hänen synnyintalonsa viereen. Hydrostaattinen automattivaihteisto ja pieni kääntösäde tekevät käsittelystä erittäin helppoa.
Paikkakunnan oma rautakauppa
ma-pe 7-18, la 9-14
Vaihde Konttori Varasto Fax 0207 630 800 0207 630 801 0207 630 802 0207 630 807
15,90
m2
LAMINAATTI
6 mm DP 3105
4,95
m2
Puusepäntie 44, 36200 Kangasala www.rautia.fi
lankapuhelimesta 8,21 snt/ puhelu + 6,9 snt/ min (alv 22%) matkapuhelimesta 8,21 snt/ puhelu + 14,9 snt/ min (alv 22%). Tulijoita olisi jopa enemmän kuin rakennuslupia myönnetään. Kuutta Tampereella vietettyä vuotta lukuun ottamatta mies on asunut Mujankujalla koko ikänsä, mistä juontuu hänen kiinnostuksensa alueen historiaa kohtaan. Tämä on koti. Kai sitä on jo niin sokeutunut kotiseutunsa kauneudelle, ettei sitä oikein hahmota. Kirjan tekemisen ansiosta Järvenpää kertoo tutustuneensa toinen toistaan kiehtovampiin tarinoihin ja ihmiskohtaloihin.
Kirjani sivulla 37 on hevosista kertova juttu, joka oli erityisen liikuttava, hän vihjaa. Biosilppuavan leikkuulaitteen leveys on 107 cm. Aivan hänen kotinsa vieressä kulkee Suomelan ja Alasen raja, jota merkitsevä piikkilanka-aita on jätetty paikoilleen. ja niiden alla numero 1
Hän vie alustan Tampereella Kaipion kassakaappitehtaalle, jossa autoon rakennetaan puurunkoinen 30-paikkainen linja-autonkori. Kyllä tässä useampi vuosi vierähtää, osien haku eri puolilta Suomea on jo käynnissä. Vaurioitunut auto jouduttiin hinaamaan pois paikalta. Rakennukseen oli menty sisälle ikkuna rikkomalla. Useat poliisipartiot lähtivät hakemaan asetta poliisille tulleen vihjeen perusteella. Ylinen tarvitsee auton Suomeen toimitetuilla bussialustoilla on oma numerosarjansa. Tapaus lähtee syyteharkintaan syyttäjälle ja myöhemmin oikeuteen käsiteltäväksi. Poliisin tiedossa on, että alueella on nähty liikettä myös muina öinä. Autot ovat ääriään myöten täynnä matkustajia ja tavaraa. Mies luovutti aseen poliiseille ilman vastarintaa. Kyseinen Chevrolet-malli tunnetaan muuten lempinimellä "hampurilainen".
Antti Rautonen luotsaa kunnostustyötä luottavaisin mielin. Näin ei kuitenkaan ole ja itse asiassa letukoita viralliselta nimeltään Chevrolet-autoja on hyvinkin erilaisia, sen tuli myös viime viikonlopun Mobilian linja-autopäivä osoittamaan. Vaikka Kaipion kori on laatutyötä, pula-ajan materiaalien vaikutus tuntuu, ja auto jää lopulta seisomaan Ylisen pihaan 1955. Tapaus sattui aamuyöllä noin kello viideltä.. Korpiniityntieltä Vahelan alueelta katosi työkaluja ja rakennustarvikkeita. Nyt tullessaan auto oli ollut ehkä elämänsä nopeimmassa kyydissä, kun sitä tuotiin lavetilla kahdeksaakymppiä rekan perässä. Ensin on uusittava sisäpuolen seinä- ja kattokaaret, sitten pellitys eli auton kunnostus lähtee sisältä ulospäin, Rautonen kertoo. Kun Ylisen linja-autoliikenne myytiin Paunulle syysLetukka lahosi lepikossa pitkään Kuhmalahden Puntarissa, kunnes se pelastettiin suojaan.
kuussa 1990, seurasi myös Chevrolet kaupassa mukana. KIMMO PYRHÖNEN
Keulamerkki muistuttaa mistä on kyse.
Chevrolet 6700
Kaipio-puukori vuosimalli rekisteri istuimet tehoa moottori käyttövoima vaihteisto ovi väritys omapaino kokon.paino 1948 H-5812; HF-812; HL-470 30 paikkaa, nahkaistuimet 93 hv 4-sylinterinen rivimoottori bensiini 4 vaihdetta, synkronoimaton paljeovi, käsikäyttöinen vaaleanvihreä taivaansinisin raidoin (Ylisen Liikenteen värit) 4 500 kg 6 975 kg
Mies kasvatti kannabista omaan käyttöönsä
Poliisi takavarikoi kannabiskasveja ja niiden kasvatusvälineitä Pohjois-Kangasalta viime viikon perjantaina. Pitkästä aikaa vanha Chevrolet pääsee tien päälle - tosin nyt arvokkaasti vain lavetilla matkaten. Pelastaja Viitanen Vuodet vierivät. Alusta numero 17 päätyy sahalahtelaiselle linja-autoliikennöitsijälle, Arvo Yliselle. Projekti alkaa normaaliin kunnostustyöhön nähden väärinpäin. Tamperelainen Pentti Viitanen huolestuu tilanteesta, kuinka vähän vanhoja linja-autoja on Tampereen seudulla säilynyt. Mökkimurto Jauksassa Jauksantiellä sijaitsevaan loma-asuntoon murtauduttiin 25.7.2.8. - Kyllä me aiomme!
Letukka odottaa laittoa
Letukat ja letukkaharrastajat ovat monelle tuttuja jopa niin, että lähes kaikki amerikanautot mielletään letukoiksi. Tapausta tutkitaan ampuma-aserikoksena. Varkaita Vahelassa Rakenteilla olevien omakotitalojen työmailla kävi varkaita tiistain ja keskiviikon välisenä yönä. Eli jos jollakin on pihassa vanhan Kaipio-nokkabussin osia, niin kannattaa ottaa yhteyttä, Rautonen sanoo ja virnistää päälle. Suomessa oli huutava pula myös kuorma-autoista, joten vain 80 alustaa saa kantaakseen linja-autonkorin. Poliisi löysi huumekasvit saamansa ilmoituksen perusteella. Viitanen päätti ostaa auton Paunulta. Ylisen Sisu-dieselbussin veronmaksun monimutkaistuessa se poistetaan liikenteestä ja bensiinikäyttöinen "Letukka" otetaan jälleen käyttöön. Alan harrastajillekin tuli yllätyksenä, kun tietä pitkin lähestyi Ylisen Kuljetuksen lavettiauto, jonka päällä lepäsi vanha nokkabussi. Auto sai rapistua koko 1970-luvun avotaivaan alla. Vuoden 1948 viidestäsadasta Chevroletista 200 on henkilöautoja ja loput 300 rakennussarjana toimitettuja koulubussien alustoja. Sade johti vesiliirtoon Auto joutui vesiliirtoon kovassa sateessa ja kääntyi katon kautta ympäri keskiviikkona aamuyöstä Lahdentiellä, Kangasalan keskustan kohdalla. Tämä monelle erikoinen linja-automerkki oli kuitenkin sodanjälkeisen Suomen yksi mahdollisuus selvitä suuresta väestön kuljetusurakasta. Sodan jälkeisinä vuosina ulkomaanvaluutta oli yhä vähissä ja GM suostui myymään Suomeen autoja rakennussarjoina. Perjantai 6.8.2010
7
Pentti Viitasen toive on toteutunut, säilytetty auto on löytänyt innokkaan omistajakaartin, joka aikoo kunnostaa auton. Auto seisoi Puntarissa Ylisen takapihalla ja se sai seurakseen pari muutakin 50-luvun bussia. Sahalahdella. Poliisi kaipaa myös tästä tapauksesta mahdollisia vihjeitä. Paikalta katosi muun muassa tauluja ja kalastusvälineitä. Hän tiesi, ettei yksi ihminen kykene monia autoja entisöimään, mutta hän ajatteli, että säilömällä niitä, joku voisi projekteista joskus innostua. Pienikaliiberista asetta kantoi vuonna 1989 syntynyt mies Tampereelta. Auto jaksaa palvella 1960luvun alkuvuosiin, jolloin se jää ensin vara-autoksi ja sitten jälleen seisomaan. Innokkaimmat ounastelivatkin autossa häämöttävistä väreistä, mikä auto olisi kyseessä. Ikkunat ja vilkkuja oli hajotettu. Vuonna 1958 autoa tarvitaan jälleen, sillä tuohon aikaan dieselkäyttöiset linja-autot maksoivat käyttövoimaveroa. - Kyllä tuolla maantienvarren kahvilassa eräskin kysyi epäuskoisesti, että aiotteko te tuon kunnostaa, Antti naurahtaa. Tilanne laukesi rauhallisesti. Ambulanssi vei kuljettajan sairaalaan tarkastukseen. Hän säilytti autoa eri paikoissa kahdenkymmenen vuoden ajan ja lopulta auto päätyi hänen kotitalonsa pihatalliin Olkahisiin. Kangasalalainen mies oli kasvattanut kannabista omaan käyttöönsä. Pahasti ruostuneen autovanhuksen nokalla komeili Chevroletin kromattu valmistajamerkki. Pari henkilöä oli nähty poistuvan tapahtumapaikalta. Poliisi kaipaa lisää vihjeitä ja havaintoja puhelinnumerossa 07 187 46350. Auto vietiin näyttelypaikalta Suomen Linja-autohistoriallisen Seuran Parkanon talliin, jossa kunnostustyö on tarkoitus aloittaa. Laiton ase Suoramalla Poliisit ottivat laittoman aseen miehen hallusta Suoraman liikekeskuksen lähistöltä viime viikonloppuna. Harrastajain haltuun Aika on koittanut! Elokuun ensimmäisenä vuonna 2010 auto lähtee Viitasen pihasta Mobiliaan. Saarenmaantien kevytväylätyömaalla rikottiin kauhakuormaajaa lauantai-iltana kello yhdeksältä. Roudan ja kelirikon runtelemilla hiekkateillä Sahalahden ja Tampereen välillä bussi tekee paljon kovaa työtä. Kuljettajalle ei koitunut pahoja vammoja rytäkästä. Tätä on edeltänyt auton rakenteiden tukeminen, jotta kori pysyisi kuljetuksen aikana kuosissaan, olihan kori todettu heikoksi jo vuonna 1955! Harrastajaryhmää vetävät kuhmalahtelainen Antti Rautonen itsekin entisiä Ylisen kuljettajia ja Aulis Hietaniemi uskovat vakaasti, että letukka-projekti on toteutettavissa
Sahalahden ja Kuhmalahden kirkot av. 040 548 1609. Tied. Kotiateljee Meri Haavisto, taide- ja kotitekstiilejä. runkosarjan 3. 050 327 6260. klo 23 asti motoristien iltakahvila Vehoniemen Automuseolla. Ma suljettu. elokuussa su klo 1217. Viesti maksaa operaattorisi kanssa sopimasi hinnan. ma klo 1517. Sarja toteutetaan haasteen tavoin eli kulloinkin esittelyvuorossa oleva valtuutettu valitsee seuraavan haastateltavan ja laatii hänelle viisi kysymystä. asti mape klo 1117. Vesaniemessä järjestetään lauantaina miesten rantalentopalloturnaus, jossa kuusi paria ottaa mittaa toisistaan uimarannan parkkipaikan kupeessa. Aitoon koulutuskeskuksessa Pälkäneellä Artela-talon näyttelyssä esillä kangasalalaisen Moona Metsoilan töitä. p. Lauantai 14.8. Lauantai 7.8. Muulloin sopimuksen mukaan, tied. kello 21 mennessä.. klo 1920 puistozumba Pikkolan koulun nurmella. klo 17 Sahalahden jalkapallosarja: runkosarjan 1 runkosarjan 4. klo 14. Kesäretki kohteina Rönnvikin viinitila, Syrjysen Strutsitila ja Willa Kosmos ti 17.8. willakosmos.fi. Av. Lisätietoja netistä kame.fi. Kanttori Esa Toivola virkisti kuulijoita keskipäivän helteisinä hetkinä soittamalla uruilla Krebsin, Scheidemannin ja Bachin sävellyksiä. Keskipäivän musiikkituokioiden anti on muodostunut yllättävän monipuolisiksi. Kirkkoharjun näkötorni 30.9. Klan Naisvoimistelijat. SIRKKU SALMELA
Viikkopäivyri
Seuraava viikkopäivyri ilmestyy perjantain 13.8. Kaarina Maununtyttären tie 615 ja 617. syksyyn saakka tisu klo 10 18 säävarauksella. lehdessä. Kulttuurikeskus Äijälässä Kansallispuvusta käspaikkaan karjalaisen käsityön historiaa -näyttely. p. sopimuksesta. Sunnuntai 8.8. Kangasalan Sanomissa pyörii juttusarja, jossa esitellään vuorotellen jokainen kunnan 43 valtuutetusta. klo 19 rantajumppa Vesaniemessä. Tied. Vehoniemen Automuseo, kahvio ja museopuoti av. päivittäin klo 1218. Siiri / Fiilis Fitness. Tied. Lisäksi av. asti. Staff-kuorosta jäi mieleen puhtaasti soiva kvartetti. p. Klan Seudun Sydänyhdistys / Sydännaiset. Seuraavana esittelyvuorossa on kokoomuksen Mika Liikka. Finaalipelit käynnistyvät iltapäivällä noin kello kahdelta. sop. asti. Jälleenrakentamisen ihme -siirtokarjalaisten asuttaminen ja Veikko Vennamon elämäntyö -teemanäyttely. Tapahtumatiedot sähköpostiosoitteeseen toimitus@ kangasalansanomat.fi keskiviikkoon 11.8. Myös lukijat voivat esittää seuraavaksi esittelyvuorossa olevalle valtuutetulle omia kysymyksiään. Tilkkujen elämää -näyttely 15.8. asti Vilja-aitassa Tohkalassa, Ylisentie 12. asti myös ti klo 1418. asti klo 821. Tuotteita luonnonmateriaaleista, villasta, turkiksista, risuista. Tiekirkko, opas paikalla. 050 365 7023, automuseo.com. Helmiina ja Käsityötalo Elviira. Kysymysten täytyy olla perillä sunnuntaina 8.8. mukaan. Tilausryhmät ja väriterapiakurssit ympäri vuoden. 3767 899. Kuvassa öljyvärityö "Auringonkukka".
ja 8.9. klo 16. klo 12 mennessä. Kimmo Pyykön teoksia. Kuhmalahden jäteasema (Taidetie 6, palotallin vieressä) av. KIRKOT Kangasalan kirkko av. Klan jäteasema (Kaarina Maununtyttären tie 6 ) avoinna tipe 1418 ja la 1014. alkaen kello 9. Muulloin sop. päivittäin klo 1019. Ryhmiä vauvasta 13-luokkalaisiin. Av. alkaen Sariolan koulun nuorisotiloissa ma-iltapäivisin. Perjantai 6.8. Ideana on ollut antaa esiintymisvuoro paikallisille muusikoille, kuoroille ja laulajille. JÄTEASEMAT Kodin ongelmajätteitä, lajiteltua hyötyjätettä, sähkö- ja elektroniikkaromua sekä pieniä eriä kaatopaikkajätettä. Liikennepuisto av. Willa Kosmoksen 20-vuotisjuhlanäyttely. Klan Melojat. Marjamäen Pajutila av. 13.8. ark. ja ilm. Pakkalan kentällä. klo 2021 Marjatan jumppa Saarikylien Kumpulassa. Säveltäjän taustassa yhdistyvät erilaiset kulttuurit: Hakim on libanonilainen kristitty, joka toimii nykyään urkurina Pariisissa. Järj. klo 1719 iltarastit Haralanharjulla. 0400 320 686. klo 1214 Saarikylien kesätori koululla. Muutokset mahdollisia. asti. mukaan. klo 18 Yleisurheilu-Teamin sarjakilpailu Pakkalan kentällä. Nikkasen mukaan teokset ilmaisevat erilaisia tunnetiloja. MUSEOT JA NÄYTTELYT Kangasalan kotiseutumuseo av. asti Mobilia Galleriassa. 040 837 3425, 03 379 1827. Järj. Av. 0400 949 498. Kangasalalaisten Tuula Kallion ja Kati Lähteen maalauksia esillä Rönnvikin Viinitilalla Pälkäneellä, Laitikkalan kylässä 15.8. Jatkuvasti vaihtuva näyttely. Seurakunnan Päiväkuoro aloitti kesäisillä sävelmillä ja linjaa jatkoivat myöhemmin yhdistetty MelodyMusakuoro sekä gospelkuoro Vivace, jotka lauloivat hengellisiä lauluja iloisen rytmikkäästi. KURSSIT, RETKET, LEIRIT, LIIKUNTA JA MUUTA KIVAA Melontatekniikkaa, kuntomelontaa, retki- ja kuutamomelontaa ke ja pe. klo 19 pihaseurat Turkka ja Hilkka Aaltosella Riussa Pikonlinnantiellä. Uusi elämys oli muun muassa Vivacen "tuulikone": pitkän koverretun kaktuksen sisällä liikkuivat partikkelit, jotka saivat aikaan tuulenvireeltä kuulostavan huminan. Järj. 3769 073. Esillä Vuokko Rintamäen tikkutöitä ja Eija Lahtisen käsintehtyjä kortteja. Hän pitää kukkia suurina tunteiden tulkkeina, mikä näkyy tekijän kuvaaiheiden valinnassa. masu klo 1418. 14.8. MATKAILUINFO Mobiliassa 15.8. Klan Kädentaitajien Kesäpuoti Lepokodilla 29.8. Tied. Lähetä omat kysymyksesi osoitteeseen toimitus@kangasalansanomat.fi tai laita ne tekstiviestinä numeroon 050 532 2673. Opastus mt 3403 KlaRuutana. Tapahtuman järjestelyistä vastaa kunnan vapaa-aikapalvelut. Teemu Luoto Keramiikkaa 50 vuotta kipoista veistoksiin ja tilateoksiin. la 10 14.
Mitä haluat kysyä valtuutetulta?
Kangasalan Sanomien lukijoilla on nyt loistotilaisuus laittaa toimittajan suuhun oikeat kysymykset.
Haluatko esittää päivänpolttavan kysymykse valtuutetulle tai kenties tiedustella jotain hänen arvomaailmastaan. p. klo 1215.45 päivätanssit Pälkäneen Vilpolassa, soittaa Härkätie. Yhteen tekstiviestiin mahtuu 160 merkkiä, lähetä tarvittaessa useampi viesti. 15.8. Torstai 12.8. ATERIAPALVELU Ma: jauhelihakiusaus, salaatti, trooppinen kiisseli Ti: suikalepaisti, perunat, salaatti, ruispuolukkapuuro Ke: juustokala, perunasose, salaatti, hedelmäsalaatti To: makkarakastike, perunat, salaatti, mansikkakiisseli Pe: hernekeitto, sämpylä, juusto, ohukaiset ja hillo La: kalapyörykät, kastike, perunat, salaatti, puuro talon tapaan Su: mango-broilerikastike, perunat, salaatti, kiisseli Muutokset mahdollisia. alkaen klo 10 linjaautoasemalta. mukaan. Lisätietoja netistä kame.fi. p. Mattila oli valinnut ohjelmaansa muun muassa osan Carl Philipp Emanuel Bachin d-molli-huilukonsertosta. Järj. Kari Pietilän sääksiaiheinen kuvanäyttely sääksikeskuksessa Pohtiolammella koko kesäkauden ajan. p. klo 1214 Saarikylien kesätori koululla. Näyttely avoinna 9.8. 14.10 tito klo 1720. Kirjoittuja ja kudottuja tekstiilejä. joka päivä klo 12-20. Slahden jäteasema (Sahalahdentie 1242 / tekninen varikko) la klo 10 14, kesäisin 31.8. Kangasalalaisen Anssi Kasitonnin nykytaidetta esillä Tamperen Finlaysonilla TR1:n Rautahallissa 15.8. asti. Pohtiolampi avoinna joka päivä klo 1119. Tiistai 10.8. Sunnuntai 15.8. Mobilian Peltitähdet Movie Cars -näyttely Mobilia Classics, Rally Hall of fame, museomyymälä ja kahvila av. p. ympäri vuoden. klo 21 asti iltakahvila Vehoniemen Automuseolla. Uusi tuttavuus on juuri valmistunut huilisti Katri Mattila, joka yllätti upealla ja herkästi soljuvalla soitollaan. menn. Kuorot halusivat ilahduttaa kuulijoita keväällä harjoitetuilla ohjelmistoilla. Mobilia Galleriassa Mirva Nikkasen taidenäyttely 4.8.5.9. klo 18 Sahalahden jalkapallosarja: kultaottelu Pakkalan kentällä. JALMARIN KOTO Ma: tomaattisilakat, kinkkukeitto, herukkakiisseli Ti: maksakastike, jauhelihakeitto, persikkakiisseli Ke: possupata, kasviskeitto, ananaskiisseli To: jauhelihakastike, kirkas kalakeitto, raparperipaistos ja kastike Pe: kinkkukiusaus, pinaattikeitto ja munanpuolika La: karjalanpaisti, jälkiruoka Su: kalamureke, jälkiruoka Lounas sisältää juoman, leivän, voin, salaatin ja jälkiruuan. Tied. klo 17 Sahalahden jalkapallosarja: pronssiottelu Pakkalan kentällä. Klan Sitoutum. Virpi Kinnusen lasi- ja tekstiilitaidetta. Kesän jokaisena keskiviikkona Kangasalan kirkko on tarjonnut puolen tunnin virkistäviä säveltuokioita. Muina aikoina sop. Raija Kukkosen nettigalleria osoitteessa raijakukkonen.com. 31.8. Tied. ark klo 1118, lasu 1117. klo 18 valtuuston kokous valtuustosalissa. Elokuun keskiviikkoina kuullaan seurakunnan omia urkureita ja lopuksi saksofonin ilmaisuvoimaista sointia. Järj. p 040 309 8000. Väkevä maa -taidealue: teosluettelo ja kartta vakevamaa.fi. Lentola Cup 4, aikuisharrastajakiertue Lentolan karting-radalla. 8
Perjantai 6.8.2010
Musiikkituokiot kutsuvat vielä
Miehet palloilevat biitsillä
Vielä on kesää jäljellä ja kesäisiä lajeja, joita seurata. Kunnan vapaa-aikapalvelut. klo 916 rantalentopalloturnaus Vesaniemessä, finaalipelit n. Kanttori Katja Viljamaa osoittautui taitavaksi säestäjäksi. Avoinna syyskuun loppuun joka su klo 1316. SPR. mukaan. Haralanharjun kesäkioski av. MLL Sahalahti muskarit 30.8. Kissakarin ympärimelonnat 18.8.
Ensi viikon ruokalistat
PÄIVÄKODIT JA KOULUT Ma: makkarakastike, perunat Ti: lounas talon tapaan Ke: juustokala, perunat To: jauheliha-perunasoselaatikko Pe: hernekeitto, pehmeä leipä, tuorepala Jokaiseen ateriaan kuuluu salaatti, leipä, ravintorasva ja juoma. Muina aikoina sop. Eläkel. Nykysäveltäjä Naji Hakimin teos "Mariales" piti mielenkiintoa yllä alkuvoimaisilla sävelkuvioilla. Kirkon ikkunoiden takana pilvien varjot loivat vaihtelevan tunnelmavalaistuksen huilun helisevien sävelten mukaan se oli kesämusiikkia parhaimmillaan. Scheidemannin "Magnificat"-sävellyksen alkuun Toivola liitti tekstin laulamalla, mikä kuuluikin teoksen luonteeseen. p. Paluu n. P. Av. Klan Melojat. Kuhmalahden Taidepappilan kesänäyttely 15.8. klo 1418 verenluovutus srk-talolla Suoramalla. Kangasalalaisen Maila Malmin Kierrätystä-näyttely Hotelli Urkin Piilopirtissä Pinsiössä koulujen alkuun asti. asti klo 10 18. Keittolounas sisältää keiton, juoman, leivän ja voin.
Mirva Nikkasen See it, Feel it -taidenäyttely on esillä 5.9. Av. Tied. asti joka päivä klo 1020. klo 18 Sahalahden jalkapallosarja: runkosarjan 2. Päivän aikana pelataan kuusi lohkoa ja ensimmäiset pelit alkavat aamulla kello yhdeksältä. Kirsti Jokisen Kapsäkin ovet av. Maanantai 9.8. Kesän iltakahvilat ti ja pe. Tunnelmaan ehtii vielä mukaan. Alison Lehtinen puolestaan tuki oman huilunsa soittoa kanttori Tarja Sillanpään luotettavalla säestyksellä ja muun muassa äänitteeltä kuuluvalla Mozartin oopperaaariaa säestävällä orkesterilla. Av. Pakkalan kentällä. 1020, la 1018 ja su 1218. ke 11.8. Musiikin puhdas kauneus sytytti. 050 347 8008. Pääkirjaston taidetila Terrassa esillä kunnan 2000-luvulla hankkimaa taidetta, mm. NÄKÖTORNIT Vehoniemen ja Haralanharjun näkötorni sekä Keisarinharjun näköalatasanne av. Rantalentopalloturnaus Vesaniemessä lauantaina 7.8. tilauksesta syyskuun loppuun. Järj. Mala klo 821 ja su klo 812 Hotelli Urussa. Järj. Keskiviikko 11.8. Järj. asti klo 1217. asti klo 1020. Tied. Tied. Sunnuntaille suunnitellut naisten pelit jouduttiin perumaan osanottajakadon takia. Osaavia kesäasukkaita Paikallisiin muusikkovoimiin voidaan lukea myös Vehkajärven kesäasukkaat
Keltainen puolestaan kuvaa kultaa.
Vaikka patsaat ovat olleet pihassa vasta viikon verran, ohikulkijat ovat kiinnittäneet niihin huomiota. Teen käsin mitä vain. Ne ovat taivaan ja avaruuden päävärit. 12
Perjantai 6.8.2010
Pisuaari sinkautti ajatukset avaruuteen
Tarvitaan vain uretaania, kanaverkkoa, spraymaalia ja teräspuikkoja sekä tietenkin mielikuvitusta. asti, ellei toisin mainita.
KANGASALA
Finnentie 1, 36200 Kangasala, p. asti
299
360 g (8,31 kg) (8
pkt
SULA SULATEJUUSTOAT VIIPA AL VIIPALEET
Ilman kort 3,73 pkt (10,36 kg) korttia
-19 %
Valio Vanilla ja A+ Van
JOGU JOGURTIT
90
pkt
Ingman Kingis
3
Valio
1 kg (1,75 kg) (1,7
50
tlk
2
-21-25 %
Pampers Active Fit ja Baby Dry-
Ilman korttia ja yksittäin 2,24-2,34 tlk (2,24-2,34 kg) kort
VAIPAT
(0,17 e/kpl)
MARJAKEITOT
(ei Gefilus) 750 g-1 kg (2,00-1,50 kg)
JÄÄTELÖPUIKOT
56 g (17,68 kg)
Ristorante
PIZZAT
255-390 g (7,84-5,13 kg)
-28 %
Ilman korttia ja yksittäin
2,79 kpl (10,94-7,15 kg)
0 00 299 4
99
kpl
kpl
3
00
pkt tlk
2
-21-24 %
Ilman korttia ja yksittäin 1,90-1,99 tlk (1,90-2,65 kg)
Valiojäätelö Aino
KERMAJÄÄTELÖT
(ei laktoositon) 900 ml (3,32 l)
2
rs
-21 %
Ilman korttia 3,79 rs (4,21 l)
Hinnat voimassa to-su 5.-8.8. Idea paisui lopulta aikuisen miehen kokoiseksi Maailmankaikkeuden lähettiläs -patsaaksi, hänen kahdeksi lähettilääkseen ja avaruusalukseksi tankkausasemineen sekä avaruuslinnuksi. Sukuni on äidin puolelta hyvin taiteellista ja minulla riittääkin niin paljon ideoita, ettei niitä kaikkia ehdi edes toteuttaa. Nyt patsaat ovat valmiit valloittamaan niin paikkakuntalaiset kuin koko avaruuden. Hellekesä on verottanut hänen voimiaan, mutta se ei ole estänyt taiteilemasta. Vieressä myös avaruusalus tankkausasemineen ja lähettilään kaksi apulaista. ja K-Plussa-tuotteet 1.9. Taiteilijan ateljeena toimi autokatos, jossa kului Onnelan laskelmien mukaan yh-
Kari Onnela tarttui rohkeasti Maailmankaikkeuden lähettiläs -patsaan käteen, sillä kyseessä on rauhanlähettiläs. 020 770 5070, leena.lantta@k-supermarket.fi Palvelemme ark. Kaikki alkoi siitä, kun Suoraman Työväentalon vinttiä siivotessamme löysimme vanhan pisuaarin. Yksi ostajaehdokaskin oli, mutta vielä ei ole tullut kauppoja. Halusin pitää asian salassa siihen asti, että patsaat olivat valmiina. OUTI KOIVU
Kesäpöytään K-supermarketista
Voimassa 5.-12.8.
KEVYT JAUHELIHA
600 g (4,98 kg)
-18 %
Voimassa 5.-12.8.
Ilman korttia 3,69 rs (6,15 kg)
Valio
ARKIJUUSTO
750 g (3,59 kg) rajoitus: 2 kpl/talous
-22 %
Ilman korttia 3,45 kpl (4,60 kg)
COCA-COLA, COCA-COLA LIGHT ja ZERO
2 pl x 1,5 l (0,73 l) sis. Lähettiläällä on sylissään sininen pallo, jolla se ottaa yhteyden avaruuteen. Onnela kertoo olevansa pitkäjänteinen mies: sen minkä hän aloittaa, hän myös tekee valmiiksi. 7-21, la 7-18 ja su 12-18. Sopivaan hintaan voisin ne myydäkin. Pitkäkestoinen projekti Patsaiden suunnittelu ja to-
teuttaminen kesti peräti kolme kuukautta, joiden aikana mies ei puhua pukahtanut projektistaan edes vaimolleen. Parkinsonin tautia sairastava eläkeläinen on tottunut sii-
hen, että välillä on parempia ja toisinaan huonompia päiviä. PORIN LEIVÄN KONSULENTTI TORSTAINA 12.8. ELOSEN KONSULENTTI MAANANTAINA 9.8. Uretaanivaahto on sen verran kevyt materiaali, että patsaiden suuresta koosta huolimatta niiden liikuttaminen esimerkiksi sateelta suojaan onnistuu silkalla lihasvoimalla.
Aurinkoisella säällä patsaat erottuvat selkeästi pihan vihreyden keskeltä, sillä Onnela on käyttänyt väreinä kirkasta keltaista, sinistä, punaista ja vihreää. Kirkkaat värit houkuttavat myös hyönteisiä: erityisesti räiskyvä keltainen vetää puoleensa perhosia ja kimalaisia. ATRIAN LIHAMESTARI LIIKALA KLO 1017
Valio Aamu Aamupala Aam
Voimassa 2.9. pantit 0,80
Siemenettömät vihreät
RYPÄLEET
-25 %
Italia/Kreikka 500 g (2,98 kg)
Ilman korttia 1,99 rs (3,98 kg)
Jumbo
IRTOHERKKUSIENET
Hollanti
1 99 2
49
rs kg
2 69 2 99 2
99
rs kpl 2-pack
Alfocan kiinalainen
RAPU
tilliliemessä, pakaste 22-28 kpl/1 kg (5,95 kg)
Heimon suomalainen
TÄPLÄRAPU
911 cm, pakaste 470 g (50,85 kg)
5 90 23
95
pkt pkt
9
PERJANTAINA 6.8. Viereisen kuvan Avaruuslintu koostuu kolmesta eri osasta, joista alimmaisena on vanha pisuaari.
teensä 30 uretaani- ja 10 spraymaalipulloa patsaiden aineksina. Tammikuinen löytö jalostui taiteeksi vasta huhtikuussa, kun innokas käsityöihminen sai ahaa-elämyksen. Uskon, että muuallakin avaruudessa on elämää, mutta ihmiset eivät vain vielä ole löytäneet sitä.
Päävärien loistoa Avaruusaiheinen patsasjoukko asustaa Pääskyniementien varressa Kangasalan Kurun kylässä, Onnelan vaimon kesämökin pihapiirissä. Kyllä vaimolla jokin aavistus oli puuhistani, muttei tarkkaa tietoa. Näistä lähtökohdista Kari Onnela alkoi rakentaa avaruuspatsaita. Kukaan ei sitä halunnut, joten otin sen sitten itselleni, muistelee Onnela