Lattiat kaipaisivat pesua, mutta... Mitä tulee syödä voidakseen hyvin. Monena syksynä mustikoita on saanut kerätä puolukkakauteen asti. Sienestämässä on ollut myös Ada Jalander. Saalis omalta tontilta Tämä on ennätysvuosi. Sivut 8 ja 9
Ruokavalio kohdalleen
Ruokatutkimusten tuloksista uutisoidaan ahkerasti ja asiaan perehtymättömän pää voi mennä pyörälle. Liutussa asuvan Jenni Mikkosen vuoro on perjantaina, jolloin käydään kajakkiyksiköiden 200 metrin alku- ja välierät. vuosikerta
Irtonumero 1,70 e
Sieniä sateella
Sienestyskausi on nyt parhaimmillaan ja sadosta odotetaan runsasta. Marjanpoimuria tai noukkuria, kuten Sairiala sanoo hän ei käytä kuin enintään astiana. Vikojen takia puhelimet eivät kuitenkaan ole edes soineet, vaikka asiakas yrittää saada yhteyden. Arja Sairialaa ja Jenna Vuorista haittaavat vain niin ikään mustikkamättäällä viihtyvät sorsat, jotka tuppaavat tallomaan marjat.
"
Ilonaihe
Mahtaisiko maatalousnäyttely enää sopia itsensä virallisessa visiossaan kulttuurikunnaksi määritelleen Kangasalan imagoon. Mustikka-aika ei kuitenkaan kestä kauan.
Yhteys takkuaa
Kangasalan terveyskeskuksen vastaanotoille on hankala saada yhteyttä. Kovan rasvan ja sokeripitoisten ruokien käytön tulee olla niukkaa. Terveellinen ruokavalio sisältää hiilihydraattia, kuitua ja proteiinia eli valkuaisaineita. Sairialan ei tarvitse pyydystää marjoja kovinkaan kaukaa. Sofia on osoittautunut erittäin suloiseksi ja voimakastahtoiseksi lapseksi. Jenna noukkii innostuessaan nopeasti, siinä ei muorikaan pysy perässä. Finaali käydään torstaina. Tämä on mustikkaa täynnä. Syksyllä ongelmat aiotaan hoitaa kuntoon. Vain suopohjainen osa ei tuota marjoja, koska kesä on ollut niin märkä, Sairiala sanoo. Syy piilee puhelinoperaattorin teknisissä ongelmissa. Sairialan mukaan sisällä mökissä näkyy, että marjakausi on käynnissä. Arja Sairialan muhkea mustikkasaalis, 400 kiloa, jää kokonaan omaan käyttöön. Marjoja löytyy hirvittävät määrät. Tytär on Heinosen perheen esikoinen, eikä vielä ole suunniteltu, saako tyttö tulevaisuudessa sisaruksia. Sivu 5
Yötyössä Kangasalla
Tutkimuksien mukaan yötyö ei ole terveellistä. Lisäksi siinä on hyvää, pehmeää rasvaa kohtuullisesti. Poimuri rikkoo sateessa pehmenneet mustikat. Joinain vuosina hän on joutunut täydentämään varastoja ostomarjoilla, mutta tänä vuonna sitä vaaraa ei ole. Koko saaliin hän on noukkinut Saarikylissä sijaitsevalta kesämökkinsä tontilta, jolla kokoa on hehtaarin verran. Epäsäännöllisiä työaikoja tekevillä on todettu myös enemmän stressiä, hermostuneisuutta ja kroonista väsymystä kuin päivätyöntekijöillä. Pasi Heinonen iloitsee "vaunuasukkaasta", kohta kahdeksan kuukautta täyttävästä Sofiasta. Ne kasvavat kahdessa, jopa kolmessa kerroksessa, Sairiala hämmästelee. Vain piirakkaan käy rikkonaisetkin marjat. Kymmenen minuuttia ja puoli litraa, Sairiala kehuu. Heinäkuussa ei ollut helteitä, joten metsämaitten pintakerros ei kuivunut liikaa. Kuva: Maarit Virvalo.
Satojen kilojen marjasaalis karttuu käsin
Katja Sirviö Kun talon isäntä ei suostu talvella lähtemään töihin ilman aamupuuroa ja mustikoita, ei syksyllä auta muu kuin haalia riittävästi marjoja pakkaseen. Sivu 10
Ne ovat isoja ja niitä riittää. Toimittajamme tapasi yötyöläisiä eri puolilla Kangasalaa ja kysyi heiltä, miten he kokevat yöllä työskentelyn. opiskelijalle
-50%
(62,50 ) 12 kk määräaikaisena.
Tiistai 7.8.2012
Numero 57
94. Hän on tainnut periä piirteitä molemmilta vanhemmilta. Metsäntutkimuslaitoksen mukaan kosteutta on ollut kevään alusta asti riittävästi. Ensimmäiset mustikat Sairiala kertoo keränneensä viikon verran juhannuksen jälkeen. Finaalit melotaan lauantaina. Väkiluvun perusteella Kangasala on Suomen
430037 672583 6
35.
suurin kunta.
Eija Koivun kolumni, sivu 4.. Hoitajat ovat saaneet kipakkaa palautetta siitä, ettei puheluihin vastata. Sairiala epäilee syksyn sadon kasvavan 600 kiloon. Näillä mennään tällä hetkellä, Pasi Heinonen naurahtaa. Satokauden hän epäilee jatkuvan vielä kolmekin viikkoa. Hän lähetti kuvan Vehoniemen metsästä löytyneistä "siamilaisista kaksosista".
Melojat vauhtiin
Kangasalan Melojien Anne Rikala aloittaa olympiaurakkansa kajakkiyksiköiden 500 metrillä tiistaina aamupäivällä, jolloin melotaan alku- ja välierät. Kaikki käsin kerätty Marjaurakassa Sairialaa auttaa 11-vuotias Jenna Vuorinen
Aikaa peräkonttien tonkimiseen on vielä. 2
Tiistai 7.8.2012
Kangasalan Hautaustoimisto Ky
Puh. Voittaja ja jaetun toisen sijan pihojen omistajat saavat yhdystykseltä diplomin kunnianosoituksena tarmokkaasta pihanhoidosta ja leikkimielisestä kilpailuhengestä. kaksi näytöstä: klo 15 ja 19 klo 15 ja 19 ti 14.8. Toisaalta kyläyhdistys toivoo, että sillä olisi mahdollisuus järjestää talossa enemmän omaa toimintaa.
Vatialan kaunein piha on huippusiisti
Mikko Koivisto Vatialan Omakotiyhdistys päätti järjestää tänä kesänä ensimmäistä kertaa kilpailun, jossa etsitään Vatialan kauneinta pihaa. Kangasalan Sanomat esittelee lukijoilleen kilpailun voittajapihan elokuun aikana.. Kirppareita ja kierrättämistä pitää kannattaa. Päivystys 0400 417 281 Palvelemme arkisin 9-17, la 9-15
Tero Kujanpää
Kangasalantie 1133, 36200 Kangasala
Tutustu Kangasalan demareihin
http://kangasalandemarit.sdp.fi
LIIKKUMALLA TERVEYTTÄ JA VIRKISTYSTÄ PÄIVÄÄSI!
Torstaina 9.8.2012 klo 1720 KAngASALAn VESAnIEMESSÄ
järjestetään perinteinen liikuntatapahtuma. Kylätalo toimii tarvittaessa isona pukukoppina, joten vaatteiden myynti on tavallista helpompaa. Kyläläiseltä on myös tullut toivomus tien parantamisesta.
Katariina Siurola ja Tarja Perälä tekivät treffit peräkonttikirppikselle. klo 19, ensi-ilta la 18.8. Tuotot menevät omaan käyttöön, jokapäiväiseen elämään, Mattila kertoo. Haluamme päästä eroon tarpeettomaksi käyneestä tavarasta. (Sahalahti), Paavo Ilmari Harju 71-v. Jatkoa saattaa seurata Tarja Perälä poikkesi peräkonttikirppikselle töistä ko-
Kepeä ja ajankohtainen huvinäytelmä kuntataloudesta: luovia ideoita säästämiseen, virkojen yhdistelyyn ja pienen ihmisen kiusaamiseen!
Ns Teatteri Tuulia esittää
Ohjaus Pirkko Syvänne Näytökset: pe 17.8. Teiden kuntoon pitäisi kiinnittää huomiota. Keväällä koululaiset pistivät pystyyn ensimmäisen kirpputorin ja viime sunnuntaina järjestelyistä vastasi Raikun kyläyhdistys. Annele Ala-Lahti taasen myisi mieluusti kissanpedin, joka ei omalle lemmikille kelvannut.
Parhaimmat kiitokset
Teille 61 verenluovuttajalle, jotka kävitte Kuhmalahdella Pentosalissa luovutustapahtumassa! Kiitoksemme Ali-Marttilan puutarhalle ruusuista! Seuraava luovutuskerta kalentereihin merkittäväksi: 12.12.12. Ala-Lahti toivoo erityisesti, että pinkki kissanpeti löytäisi uuden omistajan. (Kuhmalahti).
Koulumatka on turvaton kävellä. Mattilan parhaita myyntiartikkeleita ovat vaatteet. Kaksikon matkaan on tarttunut muutama elokuva. Vihitty: Mirva Sinikka Koivisto ja Petteri Mikael Muola, Laura Johanna Lepistö ja Pasi Petteri Hautamäki, Tuija Irmeli Riski ja Kari Juhani Siltanen, Tuuli Kristiina Koskinen ja Jyry Reijo Aleksi Tuominen, Terhi Maria Heikkinen ja Jussi Kalle Juhani Järvenpää, Suvi Sisko Elisa Murtolahti ja Joni Juhani Härkönen. klo 19
Lippuvaraukset: 0400 846 968, klo 18 jälkeen/Marja-Liisa Rantala, marjaliisa.rantala@saunalahti.fi. Jos pientareet olisivat pikkuisenkin leveämmät, turvallisuus lisääntyisi. Harjulan Halla
LATOTANSSIT
Perinteiset
Hanna Mattila toivoo, että musta mekko löytää uuden omistajan. klo 19 to 9.8. Mattilan perheellä on mökki Raikussa, ja peräkonttikirppis osui sopivasti nuorten aikatauluun. Paikalle on saapunut myös tytär, Katariina Siurola. Kysy Ryhmäalennusta.
Vitikainen
Vähän Vielä,
Rami Saarijärven ja Ilkka Malmin
tiin palatessaan. Julkinen liikenne on käynyt kyläyhdistyksen puheenjohtajan mukaan hiljaiseksi. Leffoissa on hyvä hintalaatusuhde. Lippuja myös luukulta tuntia ennen esityksiä. Hänen mielestään pörröinen vuode on kaunis, mutta kissalle se ei jostain syystä kelpaa. Järjestyspuolelle kuitenkin toivotaan lisää väkeä. klo 19 su 12.8. kello 20 alkaen. (03) 377 0142. Teimme treffit kylätalon pihaan. Myynti on sujunut hyvin, tosin meidän kohdeyleisöä, nuoria ja lapsia, voisi olla enemmän, Ala-Lahti toteaa. Tämä on vielä ihan kotinurkilla. Susi uskoo, että koulutoiminnan avulla kylätalo saadaan säilytettyä. 040 5128590, (03) 3763065
www.kangasalansanomat.fi
Toisen turhake, toisen aarre
Päivi Kääntä Raikun kylänväen toive peräkonttikirppiksestä on kuultu. Voittajaksi yhdeksän ehdokkaspuutarhan joukosta selviytyi Markku ja Seija Tuomisen piha. Susi kehuu, että raikkulaiset osallistuvat aktiivisesti tilaisuuksiin. Sauna on lämpimänä klo 17.00 lähtien ja Vesijärvi odottaa pulahtajiaan!!! Arpajaiset, grillimakkaraa ja kahvitarjoilu! TERVETULOA!
Järjestäjinä Kangasalan vammaisneuvosto ja vammaisjärjestöjen yhteistyöryhmä.
Havisevalla, Myllyojan ladolla (Siitamantie 295) la 11.8. Kaikki menee, genrestä riippumatta, sanoo Siurola. Uudet ihmiset toisivat raikkaita näkökulmia ja ideoita.
Kylätalo on osittain koulun käytössä, siellä pidetään esikoululaisten oppitunnit. Hänen mukaansa pihakilpailun tarkoituksena oli herätellä alueen asukkaita ja järjestää yhteistä, mukavaa puuhaa. ja Rauli Antero Hell 60-v. Liput 15 , lapset 10 . Ohjelmassa: tikan- ja renkaanheittoa, ketjufortunapeli, Ranta-Soft lentopalloa, näkövammaisten opaskoiraja peesaritoimintaa livenä, SPR infoa. Kuollut: Anna-Liisa Mäkelä 86-v., Veikko Olavi Uusi-Kouvo 84 v. Kuulutettu: Riikka Karoliina Nurminen ja Joonas Jeremias Järvenpää, Hanna-Kaisa Taipale ja Jukka Tapio Kuuppo. Pälkäneläiset Hanna Mattila ja Annele Ala-Lahti myyvät muun muassa leluja ja elokuvia. kaksi näytöstä: su 19.8. Orkesterina TUULA HEIKKILÄ JA MARKKU HARJUNPÄÄ
Järj. Raadin mielestä Tuomisten piha oli yksinkertaisesti täydellinen, Määttä perustelee valintaa. Täydellinen piha Vatialan omakotiyhdistyksen puheenjohtaja Raimo Määttä luonnehtii voittajapihaa erittäin hyvin hoidetuksi ja huippusiistiksi. Järjestämme kenties jatkossakin peräkonttikirppiksiä, mikäli palaute on suotuisaa, kyläyhdistyksen puheenjohtaja Sari Susi toteaa. Tapahtumassa on käynyt kohtuullisesti väkeä, myyntipisteitä on vajaa kymmenen. klo 1418.
Kiitoksin SPR:n Kuhmalahden osasto
PITOPALVELUA
Hoivalan pitopalvelu Sahalahti P. Huomio teiden kuntoon Raikku on rauhallinen ja viihtyisä kylä, mutta parannettavaakin on. klo 19 ke 15.8. Mukaan on tarttunut muun muassa leffoja.
Teatteri Tuulia ry
Kangasalan kesäteatterissa, Kisarannassa Katettu katsomo Teatterikahvio
Väestötietoja
Kangasalan seurakunta Kastettu: Joel Wilhelm Karppinen, Veikko Anton Olavi Koivula, Anna Lumikki Kotilainen, Aada Aleksandra Saarikko, Lili Anne Seppänen, Lauri Heikki Samuli Tiiva, Milla Anna-Maria Vanhanen, Erik Eino Kristian Vesanen ja Emma Alexandra Ylä-Häkkinen
Rajua alkua, jossa kitaran kansikin sai kyytiä, seurasi kirkkaita ja tunnelmoivia sävelkulkuja. Riippuu lihasta, vaalea liha maistuu. Kalle Toivio kehui Kangasalan kirkon urkuja. Modernin sävelkielen takaa paljastui myös vaikutteita kansanmusiikista. Sain sen lahjaksi, mutta pakko sanoa Vanajan luostari -pa-
ketti. Soitto oli mannaa sielulle. Urkujen säestyksellä kuultiin Massenetin Meditaatio ja Järnefeltin Kehtolaulu. Ehdottomasti. Giovanni Maria Trubacin sävellys Quinto tono con Quattro fughe soi herkillä huiluäänillä. Bach on muotoillut sen uruille Vivaldin jousille ja kontinuolle säveltämän konserton mukaan. Se valloittaa kuulijat ja saa soittajansa etsimään yhä uusia ulottuvuuksia. Sirkku Salmela
Sulkee ovensa 9.8.2012, 17 vuoden jälkeen. Mahtavan alun jälkeen seurasi ylimaallisen kaunis Sicilienne heleine rekistereineen. Osaamista vaativaa kitaramusiikkia parhaimmillaan. 27,80)
Kuponki voimassa ma-to 31.7.2012 saakka.
4318 7001 2345 6789
4318
MEIKÄLÄINEN MAIJA
P I RK AN M AAN OK 1 1 3 0 1 2 3 4 5 6
Hämeenkatu 5, Tampere · www.newyork.fi
PAIKALLISUUTISIA IRTONUMEROINA
· Kangasalan Kirjakauppa · K-Supermarket Kangasala ·Kyläkauppa K-Extra Pohja ·Mäyrävuoren Grilli & Elintarvike · Prisma Kangasala · R-Kioski Kangasala · R-Kioski Suorama · S-Market Kangasala
www.kangasalansanomat.fi
Kaksi kitaraa
Nuoret Pekka Siiskonen ja Toni Tatti veivät kirkon musiikkituokiossa kuulijansa rytmikkäisiin ja romanttisiin tunnelmiin, jotka herättivät muistoja ja kaipuuta kaukaisiin maihin. Pekan taiturimainen tulkinta rytmeineen vei kuulijan kauas lämpimien tuulten ja auringonpaahtamien kylien maisemaan. Sirkku Salmela
Oikaisu
Myllypäiviä koskeneessa jutussa (KS 31.7.) haastateltiin Petra Fageria ja Lasse Mäkystä. Kotimaista ohjelmistoa oli myös Kuulan Sanaton laulu, joka vetosi tutulla melankoliallaan. Kotona on myös vuoden ja seitsemän kuukauden ikäinen isosisko Minttu. 9) Kierrätkö kirpputoreja. 6) Paras ostos viime aikoina. Kiehtoviksi sävelmät teki ehkä myös se, että niistä paistoi kunkin säveltäjän mieltymys oman kansanmusiikkiinsa erityispiirteisiin. 5) Parhaat tapahtumat tältä kesältä. 8) Kärsitkö itikanpuremista. Hyvin vähän, satunnaisesti. Kierrätän, se on tärkeää. Esitteen lukemisen jälkeen se oli hieman helpompi ymmärtää. Jutussa mainittiin, että heillä olisi vapaa-ajanasunto Vesijärven rannalla. 11) Onko uuden vuoden lupauksesi pitänyt. Siiskonen aloitti lennokkaalla ja taituruutta vaativalla Manuel Poncen Valssilla. Ohjelmisto koostui eteläamerikkalaisten ja espanjalaisten säveltäjien mukaansa tempaavista teoksista, Johann Sebastian Bachia unohtamatta. 4) Joki, järvi vai meri. Vivaldin kaunis teema oli jalossa muodossa. New Yorkin seurakunnan kanttori lauloi myös rohkeasti teeman soittamaansa Bachin koraaliin Allein Gott in der Höhe sei Ehr, "Ainoan Herran Jumalan". Laaja-alainen Kalle Toivio halusi esitellä myös harvemmin kuultuja urkusooloja. Yllättäen monet kitaralle säveltäneet olivat myös Bachin ihailijoita. Sellisti Seeli Toivio ja urkuri Kalle Toivio ovat nuoruuteensa nähden opiskelleeet musiikkia tavattoman määrän sekä Suomessa että ulkomailla. Meressä on arvoituksellisuutta. Esite kertoi soittimen olevan ranskalainen Nicholas L´ ainé vuodelta 1810. Merikannon ja Sibeliuksen Romansseissa sellon laulava linja ihastutti. Syvä ja kaunis sointi Heti ensimmäisistä tahdeista sellon kaunis ja syvä sointi kiinnitti huomiota. Johann Sebastian Bachin Preludi BWV 1007 soi akustisella kitaralla tarkasti ja herkällä otteella, mutta taaksekin asti kuuluvana. Tämän runoilijanakin tunnetun säveltäjän tunnelmoivassa kappaleessa melodia pääsi oikeuksiinsa. Mieltymys tuntui olevan molemminpuolinen, urut rakastivat soittajaa. Kangasalla.
Keskusaukio 2, Kangasala puh. Siinä oli 5 taitavasti muotoiltua säkeistöä, joissa oli kuultavissa pohjoissaksalainen koraalifantasian malli. (03) 377 0998 Avoinna ma-pe 9.30-17
Raikun peräkonttikirppiksellä tuotteitaan myynyt Riitta Salmi toivoo kesän jatkuvan pitkään, sillä hän ei pidä kosteasta ilmasta.
1) Puhelinsoitto, tekstari vai sähköposti. 2) Minkälaisen puhelimen omistat. Vastarantaa ei näy. Kyllä, olen erittäin allerginen. Suosittelen. Päivi ja Jarno Leppäselle on syntynyt poika 27.7. (03) 377 0336 ma-pe 9-17 Myllystenpohjantie 2, Kangasala p. Tosiasiassa paikan omistavat Fagerin isovanhemmat.
Syntyneitä
Piritta Keränen ja Heikki Mäkelä ovat saaneet poikavauvan 29.7. kello 3.43. En tee lupauksia. Paikka huokui rauhaa ja hiljaisuutta. Pienokaisella oli painoa 3 665 grammaa ja pituutta 50 senttiä. 3) Marjat vai sienet. Haluamme kiittää ja kumartaa asiakkaitamme menneistä vuosista jäädessämme ansaitulle vapaalle.
SILMÄLÄÄKÄRIN VASTAANOTTO
lauantaina 11.8. Latinalaisrytmejä Toisena kuultiin tunnetun Heitor Villa-Lobosin Choros I. 10) Kierrätätkö. kello 20.05. 12) Onko kesää vielä jäljellä. Tämän brasilialaisen kitaramusiikin legendan tunnetuimpia teoksia on Bachianas Brasileiras, joten säveltäjän innoituksen lähde paikallisen kansanmusiikin lisäksi on ilmeinen. Toivion sisaruksista kuullaan vielä. Syyskuunkin voi laskea kesään.
New York goes
-to Tällä kupongilla ma
2 kpl Latino Beef tai Latino Chicken Burgeria
25.6.-31.8.2012
20
(Norm. Sointujen myrsky Tatti aloitti hurjalla sointumyrskyllä kuubalaisen nykysäveltäjä Leo Brouwerin savellyksessä Canticum. Kalle Toivio on New Yorkin suomalaisen seurakunnan kanttori, lukemattomia palkintoja voittanut pianisti-urkuri, joka opiskelee edelleen monien tutkintojensa jälkeen. Aika pysähtyi kolmeksi päiväksi. Peruspuhelimen, jolla voi soittaa ja tekstata, se riittää. 7) Kasvis- vai liharuoka. Nykyään suosin yhä enemmän kasvisruokaa. Rakastan sienestämistä. Teatterikesä, ZZ Topin keikka, Vanajan luostarissa hiljentyminen. Puhelinsoitto, on kiva kuulla ääni. Seeli Toivio on laajasti opiskellut, sellonsoiton tekniikkaa tutkinut musiikin tohtori ja usein konsertoiva sellisti. Kohokohdaksi nousi Johann Sebastian Bachin konsertto d-molli. Elän fiiliksen mukaan. Siiskosen ja Tatin tuokio päättyi duoesitykseen, viimeisenä Meyersin tunteellinen sävelmä Cavatina, joka tuli tunnetuksi elokuvasta Kauriinmetsästäjä. Tällä hetkellä marjat, myöhemmin sienet. "Armaalla" oli painoa 4 110 grammaa ja pituutta 53 senttiä.
Hippo-kisojen sarjat ja lajit: Tytöt: 5-, 6-, 7-, 8- ja 9-vuotiaat 40 m + pituushyppy 10- ja 11-vuotiaat 60 m + pituushyppy Pojat: 5-, 6-, 7-, 8- ja 9-vuotiaat 40 m + pallonheitto 10- ja 11-vuotiaat 60 m + kuulantyöntö
PAIKALLISUUTISIA IRTONUMEROINA
Kangasalan Kirjakauppa K-Supermarket Kangasala Kyläkauppa K-Extra Pohja Mäyrävuoren Grilli & Elintarvike Prisma Kangasala R-Kioski Kangasala R-Kioski Suorama S-Market Kangasala
www.kangasalansanomat.fi. Klassinen kitara on vaikeimpia, hienosyisimpiä ja monipuolisimpia soittimia. Tiistai 7.8.2012
3
Tusina kysymyksiä
Toiviot soittivat mannaa korville
Jos kuulija Toivion sisarusten konserttiin mennessään ei ehtinyt lukea esitettä, hän hämmästyi kuulemastaan: mistä ovat peräisin näin vahvat tulkinnat ja musiikin nautittavuus. Fancisco Tarregan Recuerdos De La Alhambra sai kuulijan muistelemaan Granadaa, sen mennyttä loistoa ja vilvoittavia suihkulähteitä. Tonin tulkitsemassa paragualaisen Augustin Barrios Mangorén hartaassa teoksessa Oracion Para todos oli kaikuja Bachin sävelkielestä. Tuttua teemaa oli helppo seurata koraalin edetessä. Urkusoolona kuultiin myös Melchior Schildtin Magnificat Primi modi. Siihen heitä on kannustanut ilmiömäinen musikaalinen lahjakkuus
Kangasalla vaikuttavien puolueiden edustajat kertovat, että listalle ei ole ollut suurta tungosta. Tutuksi tulivat niin kaalinviljelyn ongelmat, keinosiemennyksen edut kuin puimureiden hankintaan liittyvät kysymyksetkin. Toisinaan myös kotiväki pääsi pyytämättä osalliseksi keikkatunnelmista. Tekstiviestisi maksaa operaattorisi kanssa sopimasi hinnan. Päivän aikana lihan alkuperästä kiinnostuneilla on mahdollisuus tutustua kahteen emolehmätilaan ja yhteen porsastilaan. Ensikädessä päähallituspuolueet, kokoomus ja sdp, ovat jo päättäneet ympäristökuntien liittämisestä Tampereeseen. Hain mökistä kiikarini. Vaikka maaseutumaisen Kangasalan pintaala on kuntaliitosten myötä kasvanut, suhteessa yhä harvempi kangasalalainen hankkii elantonsa maatalousyrittäjänä. Kuntarakenteen muutoksella on tarkoitus edesauttaa Suomen muuttamista kaksipuoluejärjestelmään "helpottamaan" päätöksentekoa. Sinne voi pientuoja tuoda ja lajitella jätteensä. Demokratia rakentuu kuitenkin sen varaan, että maallikkopoliitikot arvioivat virkamiesten työn tuloksia ja päättävät sitten äänestäjiltä saamallaan mandaatilla, miten asioissa oikeasti edetään. Palasin mökilleni. Päähallituspuolueita, sosiaalidemokraattista puoluetta ja kokoomusta edustavien merkittävien kuntapäättäjien, kunnanvaltuuston puheenjohtaja Raimo Kouhian ja kunnanhallituksen puheenjohtaja Heikki A Ollilan, on astuttava nyt esiin ja kerrottava kuntalaisille, jo ehdokkuutensa ilmoittaneille ja erityisesti sitä harkitseville oma kantansa. Siihenkin voi vielä vaikuttaa. Jokainen sikalassa piipahtanut tietää, että se tuoksu tarttuu tehokkaasti niin vaatteisiin kuin kameraankin. Seurasin varkaiden venettä rannaltani, jotka palasivat Havisevanlahdelle. Näin, että mertojani nostettiin ylös ja heitettiin takaisin. Poissaolollaan loistavat erityisesti ruuhkavuosia elävät nuoret isät ja äidit. Selvisin helpolla, sillä vastaus vuosi 1986 löytyi etsimättä tämän lehden vitossivulta, Kangasalan Sanomat 25 vuotta sitten -palstalta. Jos et viihdy, muuta. Uutistuottajan puhelinnumero 377 6915.
Puhutaan avoimesti kuntaliitoksista
Toisin kuin hallitus väittää ympäristökuntien pakkoliittäminen Tampereeseen aiheuttaa palvelujen saatavuuden vaikeutumisen ja niiden heikkenemisen, demokratian vähentymisen, yritystoiminnan vaikeutumisen, palvelujen luonnollisen kilpailun poistumisen, harvainvallan ja niin edelleen. Jo aiemmissa vaaleissa on ollut nähtävissä, että politiikka ei kiinnosta. Muskarilaisen äiti. Päättäjiä siis tarvitaan. kysyy kuvaaja.
Miksi ihmeessä Latoniityn päiväkodin avoin kerho on perjantaisin. Kuitenkin esimerkiksi Kangasalan kokoomus "haluaa kehittää kunnan toimintoja niin, että pysymme itsenäisenä ja vahvana kuntana". Vuosia asiaa ihmetellyt Vastauksetta jäänyt! Tässä sinulle vastaus: tilaa muuttoauto! Poliisi ja terveystarkastajat eivät tee tietenkään mitään, jos ei ole syytä. Vielä 1980-luvulla Kangasalan Sanomien toimitus työsti vuosittain elosyyskuussa teemalehden, jota markkinoitiin ilmoitusasiakkaille Sadonkorjuu-otsikolla. Varkaiden vene lähti kovaa vauhtia karkuun kohti Havisevanlahtea. Tämä ei ole yllätys. Vanhoja ja nuoria, kyliltä ja keskustasta. Ja mikä parasta, koko homma hoituu kuin paraskin turistikierros MTK:n paikallisyhdistyksen järjestämässä bussissa on mukana asiansa osaava opas.
Lukijalta
Lähetä mielipiteesi: Kangasalan Sanomat, Pl 40, 36201 Kangasala, toimitus@kangasalansanomat.fi. Tänä vuonna lapsiperheiden on ollut tyytyminen kotieläinpihojen tarjontaan, sillä poikkeuksellisesti maatalousnäyttelyä ei tänä kesänä järjestetä lainkaan. Onko niin, että kummankin puolueen suuret kunnalliset vaikuttajat määräävät yhtenäisyyden nimissä tulevat valtuutetut puolueittensa kannan taakse. Kaikkia tarvitaan, jotta asioihin saadaan mahdollisimman laaja näkökulma.
Sopisiko maatalousnäyttely kulttuurikunnan imagoon?
Eija Koivu Kyllä sokea kana aina silloin tällöin jyvän löytää. Juuri perjantaisin suuri osa Vatialan alueen kotihoidossa olevista lapsista käy muskarissa. kello 19.44. Naapurimme heilutteli rannalla. tasaperäinen pieni alumiinivene mustalla isokokoisella perämoottorilla saapui suoraan rapupyydykselleni Havisevanlahdella. Toinen heistä oli nuorempi, ja hän ei näyttänyt kasvojaan. Joko tänä vuonna ilmestyisi pysäkkikatos Huutijärven pikkukoululaisille vai saako yksi henkilö mielivaltaisesti päättää, että lasten täytyy odottaa bussia sateessa seisten. Ihmiset viihtyvät paremmin perheen ja harrastusten parissa kuin tekemässä lähes yksinomaan vaikeita päätöksiä. Äänestäjä kysy kanta ehdokkaaltasi. Vai pitäisikö sanoa, että vanhalla toimittajalla käy tuuri: tarkoituksenani oli nyt maanantaiaamuna kaivaa esiin vuosi, jolloin työn puolesta päivystin maatalousnäyttelyssä Kangasalla. Seuraava mahdollisuus on vuoden päästä Seinäjoella. Ristiriitaista. Pysäytin veneen noin kymmenen metrin päähän.
Kysyin, kenen pyydyksiä nostelette. Sanoin, että Mutikon puolella nostitte minun pyydykseni. Kaikella toiminnalla on ennalta päätetty tarkoituksensa. Sitä odotellessa kannattaa hyödyntää perinteinen maaseudun päivä, jota vietetään ensi lauantaina. Ei ole ihme, että kunnallisvaalien ehdokashankinnassa on vaikeuksia, sillä oman kunnan lakkauttamispäätöksen voi tehdä pienemmälläkin ehdokasmäärällä. Minullakin p-reikä naapurissa Jätepisteiden ja metsäautoteiden roskaaminen Ruotsissa loppui, kun kuntakeskukseen perustettiin maksuton jätteiden vastaanotto. Tiedotusvälineiden edustajille jää tehtäväksi raportoida tästä kaikesta jo hyvissä ajoin ennen päätöksiä, jotta suuri yleisö tietää, missä mennään. Se on ymmärrettävää, mutta harmillista, sillä he ovat kunnan palveluiden yksi merkittävä käyttäjäkunta. Valmisteilla on "Lex Virkkunen = paikallishallinnon tuhoamisohjelma". Julkisesti ei kerrota, että kuntarakenteen muuttamisesta on sovittu jo EU-liittymissopimuksessa. 4
Tiistai 7.8.2012
Kuka päättää meidän asioistamme?
Tuula Ruusumaa 7.8.2012 Ehdokasasettelu syksyn kunnallisvaaleja silmällä pitäen on parhaillaan käynnissä. Tulevan valtuustokauden tärkein yksittäinen päätös on kysymys Kangasalan itsenäisyydestä. Veneessä oli kaksi miestä iältään 40+. Ajattelimme, että kalastuksenvalvojat ovat asialla. Pakkoliitoslaki ei ole vielä valmis. Olisiko olympia-ainesta vai sittenkin sirkustaiteilija luojan armosta. Hän oli nähnyt tapauksen, matkaa alta 100 metriä. Kunnallisvaaliehdokas kerro kantasi äänestäjille. Voisiko päivää vielä muuttaa. Kuitenkin toimijoilta vaaditaan yhtenäisyyttä. Kari Pusa yrittäjä (kok)
Rapuvarkaita Mutikonsalmessa
Torstaina 2.8. Et voi määrätä muiden tekemisiä. Se on sinänsä harmi, sillä niiltä keikoilla yleensä sattuu ja tapahtuu monenlaista etenkin kaupunkilaistaustaiselle toimittajalle. Nykyiset kesätoimittajat saattavat selvitä koko työpestistään käymättä kertaakaan sen paremmin navetassa, sikalassa, kanalassa tai viljapellolla. Kuten vanhassa uutispätkässämmekin todetaan, maatalousnäyttelyvieraista suurimmalla osalla ei ole tuloja maataloudesta. Mallia Ruotsista, niin saadaan puhtaat paikat
Lukijan kuvat
Nimimerkki Luuppi muisti toimitusta taas luontokuvalla, jossa ristilukki antaa taidonnäytteensä trapetsilla. Varsin tiedetään, että liittämisestä ollaan niin kokoomuksessa, kuin sdp:ssa henkilötasolla puolesta ja vastaan. Mahtaisiko maatalousnäyttely enää sopia itsensä virallisessa visiossaan kulttuurikunnaksi määritelleen Kangasalan imagoon. Entä löytyisikö Kangasalan alueelta riittävästi tiloja, joihin näyttelyvieraat voisivat käydä tutustumassa. Rohkeutta ihmiset! Asettukaa ehdolle, jotta meillä äänestäjillä on vara valita lokakuussa käytävissä vaaleissa. Kahdella viime kerralla kokiessani pyydyksiä olen ihmetellyt, miksi rapuja on huonosti ja syötit, jotka olen laittanut mertoihin, puuttuvat. Vastaus oli, että omiamme. Harmistunut ravustaja
050 532 2673
Voit lähettää mielipiteesi Kangasalan Sanomiin myös tekstiviestinä numeroon 050 532 2673. Erityisesti niitä tarvitaan näinä aikoina, jolloin talous on tiukalla ja edessä on kuntaliitoksen kaltaisia jättimäisiä päätöksiä. Maatalousnäyttely eläimineen houkuttelee kaupunkilaisperheitä, joiden lapset tunnistavat suomalaiset tuotantoeläimet teoriassa: lehmän maitotölkin kyljestä, possun sarjakuvista ja kanan pääsiäiskoristeista. Ei ihme, että vain yksi henkilö kymmenestä luottaa poliitikkoihin, joita myös kunnanvaltuutetut ovat. Ajoin perässä ja vene hiljensi nopeutensa Havisevanlahden suulla ja kääntyi Lapinsaarta kohti ja alkoi nostaa rapupyydyksiä. Käynnistin veneeni ja pääsin kymmenen metriä rannasta. Olisikohan lähi- ja luomutuottajuus sellainen teema, jonka varaan voisi rakentaa paikallisen maatalousnäyttelyn. Tilamäärien vähentyminen näkyy myös toimittajan työssä. Suuret ratkaisut pyritään tekemään ja pitämään salassa, jotta "yksikertaiset" kansalaiset eivät pääsisi niitä ruotimaan. Sosialidemokraatit puolestaan perustelee liittämistä kuntatalouden säästöillä, mutta omassa kunnallisessa tavoiteohjelmassaan ilmoittaa "jyrkän ei kunnan henkilöstön irtisanomisille"
Lapsista huolehditaan Lapsiperheiden ei tarvitse kantaa huolta perheen pienimmistä saapuessaan maatalousnäyttelyyn. Onko Kangasalan terveyskeskuksessa käytössä takaisinsoittojärjestelmä, ja jos ei, niin aiotaanko sellainen hankkia. Minä nauran vieressä, kun hän kiroaa hissimusiikkia, Inka Ilonen myöntää. Maatalousnäyttelyn ajan tohtoroi ja neuvoo kasvilääkäri. Sen vuoksi olen siirtynyt netin ääreen yhä useammin. Pankkiasioissa menen paikan päälle. Parannuksia tulossa Kesälomakauden jälkeen terveyskeskus parantaa puhelinpalveluitaan muun muassa keskittämällä ajanvarausta ja ottamalla käyttöön takaisinsoittojärjestelmän. Tenavapuistoon tulee lapsia kiinnostavia kalusteita ja välineitä, leikkimökkejä, liukuratoja ja ym. Yli puolet näyttelyvieraista on sellaisia palkansaajia, joilla ei ole tuloja maataloudesta. Paikan päälle en viitsi mennä, toteaa Eija Sarasin-Korhonen.
Asioitko puhelimitse?
Apua, miksei kukaan ei vastaa?
Mikko Koivisto Potilaiden on vaikea saada yhteyttä Kangasalan terveyskeskukseen puhelimitse. Luukkosen mukaan takaisinsoittojärjestelmä aiotaan ottaa käyttöön myös terveyskeskuksen muissa pisteissä. viraston selvityspyynnössä kysytään. Näyttelyn pääjärjestäjä, Pirkanmaan Maatalouskeskus painottaa näyttelyn keskeisimmän teeman edelleen olevan maatalouden ja puutarhaviljelyn neuvonnassa. Hallissa on myös maatalouden tutkimuslaitoksen osasto, siemenperunaosasto ja luonnonmukaisen viljelyn osasto. Tiistai 7.8.2012
5
Gallup
Netissä asiointi ei luonnistu, joten turvaudun usein puhelimeen. elokuuta. Vaikka vuosikaudet on puhuttu, että maatalousnäyttelyt eivät voi jatkua nykytyylillä, ei näyttelyiden suosio ainakaan laskussa ole. Terveydenhuoltolain mukaan kunnan pitää järjestää toimintansa niin, että potilaat saavat välittömästi yhteyden terveyskeskukseen tai muuhun terveydenhuollon viranomaiseen. Selvityksen mukaan ylivuoto-ohjauksella puheluiden vastausprosenttia saa nousemaan viidestä kymmeneen prosenttia. Kangasalan kunnan selvityksessä todetaan, että terveyskeskus vaihtoi puhelinoperaattoria Elisasta Soneraan keväällä 2011. Puhelimet soivat väärissä paikoissa. Myös tänään ensimmäistä päivää auki oleva Kangasalan maatalousnäyttely on kaiken kansan kohtauspaikka. Meillä on palaveri hoitohenkilökunnan johdon ja Soneran kanssa 21. Meidän taloudessa miespuolinen on saanut vastuulleen puhelimitse hoidettavat asiat. Vie perunasi kasvilääkärille Voiko perunasi huonosti. Osastonjohtajan mukaan tilanne on täysin kestämätön, ja hoitajien työaikaa tuhraantuu teknisten seikkojen selvittelyyn. Teknisiä ongelmia Pääterveysaseman vaihteessa työskentelevä toimistosihteeri Mervi Ekberg toteaa, että viime aikoina vaihteeseen on saanut vaivatta yhteyden, mutta ongelmia on ilmennyt vastaanottojen päässä. Viikoittain oli sellaisia päiviä, jolloin puhelinliikenne toimi täysin puutteellisesti, selvityksessä todetaan. Soittajista vain 67 prosenttia onnistuu pääsemään läpi, kun tavoiteprosentti on vähintään 80. Näin siitäkin huolimatta, että tarjontaa yhä enemmän kohdistetaan kaupunkilaisille ja juuriensa etsijöille. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen selvityksen perusteella Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto pyysi heinäkuussa Kangasalan kuntaa selvittämään, mikä terveyskeskuksen puhelinpalvelussa takkuaa. Kangasalan näyttely tarjoaa kolmena päivänä jokaiselle jotakin. Käytän mieluummin tietokonetta. markkinatorilla sekä huvialueella 115 osastoa. Henkilökunnaksi tulevat lastenkaitsijanuoret ja valvontatehtäviin järjestön varttuneemmat jäsenet.. Puhelimet sekosivat Aluehallintovirasto halusi tietää, miten kunnan terveyskeskuksen puhelinpalvelu on tällä hetkellä järjestetty, ja mihin toimenpiteisiin paikalla ollaan ryhtymässä, jotta potilas saa välittömästi yhteyden terveyskeskukseen, kuten laki vaatii. Riitta Luukkosen mukaan Luopioisissa, Pälkäneellä ja Vatialassa on ollut testissä takaisinsoittojärjestelmä, joka on parantanut puhelinpalvelua huomattavasti. On todella kurja tilanne, kun asiakas soittaa, ja puhelu yhdistetään tänne, mutta teknisten vikojen takia puhelin ei soi, Luukkonen huokaa. Silloin puimme ongelmiin ratkaisuja, sillä tilanteen on nyt pakko korjaantua, Luukkonen sanoo.
25 vuotta sitten
Perjantaina 7.8.1987 Maatalousnäyttely kutsuu kaikkia Maatalousnäyttelyt eivät enää pitkään aikaan ole olleet pelkästään maatalouden piirissä työskentelevien kokoontumistilaisuuksia. Terveyden- ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) maaliskuisen selvityksen perusteella Kangasalan terveyskeskuksella on jatkuvia ongelmia potilaiden yhteydensaannin toteutumisessa. Hoidan asiat puhelimitse ja koneella. Vaivainen peruna ja kilo maanäytettä vain kainaloon ja kasvinsuojeluohjaaja suorittaa ankeroismäärityksen ja virustestauksen (näin ainakin perjantaina). Yleensä puhelimessa joutuu jonottamaan, siihen on jo tottunut, Mikael Rintanen kertoo. Me terveyskeskuksena tilaamme palvelun puhelinoperaattorilta, ja operaattorin tulee huolehtia siitä, että paketti toimii, Luukkonen sanoo. Muun teollisuuden, kaupan, järjestön ja yhteisöjen osastoilla on yli 260 näytteille asettajaa ja ns. Operaattorin vaihtaminen laiteuudistuksineen aiheutti selvityksen mukaan mittavaa haittaa terveyskeskuksen puhelinkeskuksen toiminnalle. Kasvitohtorin palvelut ovat ilmaisia. Mannerheimin lastensuojeluliiton Kangasalan osasto järjestää näyttelyalueelle tenavapuiston ja sisätiloihin erityisen lastenhuoneen. Osastonjohtaja Riitta Luukkosen mukaan tekniset ongelmat ilmenevät siten, että yhdistetyt puhelut eivä edes soi. Näyttelyvieraat voivat jättää lapsensa iästä riippuen jompaankumpaan hoitopaikkaan näyttelykierroksen ajaksi pientä maksua vastaan. Ankeroisen vioitus näkyy perunapellossa usein heikkokasvuisina laikkuina. Käytössä on myös niin sanottu ylivuoto-ohjaus, eli jos puheluun ei vastata kolmessa minuutissa, se soi sen jälkeen myös sovitussa toisen väestövastuualueen ajanvarausnumerossa. Näyttelypaikan lunastaneita on Pikkolassa 500 ja niistä maatalouden koneosastoja on 120. Kangasalan kunta on kuitenkin sitoutunut tehostamaan soittojen läpipääsyä. Näyttely on rakennettu edellisten Kangasalan näyttelyiden ja viime vuosina muualla pidettyjen näyttelyiden hyväksi havaitulle pohjalle. Soittamisessa kestää aikaa, aina joutuu jonottamaan. Jos puheluun ei vastata tietyn ajan jälkeen, soittaja voi jättää nauhalle soittopyynnön, Luukkonen selventää. Kasvilääkäri tohtoroi kasvinviljelyhallissa (N1), jossa voi myös nähdä miten sääennuste tehdään. Ei niin suurta hätää, etteikö helpotusta vaivaan löytyisi. Hänen mukaansa vastaanottojen hoitajat ovat saaneet kiukkuista palautetta asiakkailta, kun yhteyttä ei soittoyrityksistä huolimatta ole saanut
Kyseessä on tekniikka- ei voimalaji. Jatkossa toimin ratamestarina ja radalla on tarkoitus järjestää kaikille avoimia viikkokilpailuja. Luvassa on lajiesittelyä ja testausta, kiekkomyyntiä sekä mahdollisesti leikkimielistä kilpailuakin.
Rystyheitto tapahtuu koko vartalon liikkeellä, ei pelkällä kädellä. Myös rataväylät etenevät luontevasti, lisää Lintulahti. Harjoittelu sujuu yhdelläkin kiekolla, mutta tekniikan kehittyessä kiekkovalikoimaa voi kasvattaa. Myös kantolaukku ja pyyhe kiekkojen kuivaamista varten kuuluvat monen harrastajan vakiovarustukseen.
Keltainen frisbee on Timo Lintulahden ensimmäinen, ja siihen hän luottaa edelleen. Vaikka rata on melko yksinkertainen, riittää siinä haastetta kehittyneemmällekin pelaajalle. Onnistumiset kantavat eteenpäin. 6
Tiistai 7.8.2012
Frisbeegolfissa tavoitteena on päästä rata läpi mahdollisimman vähillä heitoilla. Suoramalla asuva Lintulahti puolestaan tutustui frisbeegolfiin vasta viime vuonna. Kaverukset Timo Lintulahti ja Jarmo Rantanen käyvät radalla harjoittelemassa useita kertoja viikossa. Tulosurheilua Viime vuosina huimasti suosiota kasvattanut laji on vienyt molemmat miehet mennessään. Pikkuhiljaa ajatus kunnollisen radan rakentamista kypsyi ja hän laati Kangasalan kunnalle virallisen hakemuksen. Rataväylillä edetään jatkamalla aina edellisestä heitosta kohti koria.
Kiekoilla on erilaiset lento-ominaisuudet. Se on monipuolinen ja tarkkuutta vaativa, Rantanen pohtii. Jarmo Rantasella suosikkikiekkoja on useampia.
Kiekot halkovat ilmaa ja korit kolisevat
Tiina Kuvaja Kangasalan Ranta-Koiviston frisbeegolfrataa ei ole vielä virallisesti avattu, mutta monet harrastajat ovat jo löytäneet paikan. Vauhtia saa ottamalla kolme ristiaskelta ennen heittoa.. Viimeistelyä vailla Ranta-Koivistossa asuva Rantanen on harjoitellut puistossa jo usean vuoden ajan. Radan avajaisia päästään viettämään muutaman viikon kuluttua, jolloin rataväylämerkinnät ja ratakartatkin on saatu paikoilleen. Rääkkölänpolun päästä alkava rata täyttää miesten mielestä hyvän radan määritelmät. Myös turvallisuus on otettu huomioon: sillä jalankulkijoiden näkyvyys väylille on hyvä. Aloittelijoiden kannattaa pitää pelin säännöt yksinkertaisena ja opetella perusheitot eli kämmen-, rysty- ja yliolanheitot kunnolla. Puistossa pelaajien on odotettava, kunnes kävelijät ovat kulkeneet heittopaikan ohi, Rantanen sanoo. Rantanen on harrastanut lajia kohta kahdeksan vuotta, joista viimeiset viisi vuotta hän on myös kilpaillut aktiivisesti. Kilpailemisen myötä pääsee myös kokeilemaan uusia ratoja eri puolilla Suomea, hän kertoo. Putteri sopii lähipeliin, lähestymiskiekko on hyvä aloittelijjoille ja draiveri on tarkoitettu pitkiin heittoihin. Kehittyminen vaatii toistoja toistojen perään, Rantanen vinkkaa. Tällä hetkellä hauskaa ja haastetta riittää vaikka harjoittelisin heittämistä yksinkin, mutta en pidä kilpailua tulevaisuudessa mahdottomana ajatuksena
Lannoitteena en ole muuta tänä kesänä käyttänytkään kuin kananlantaa.
Metsän puutarhatyöt alkavat keväällä heti, kun lapio maahan vain pystyy. Tänä kesänä jouduin uhkailemaan sitä, ennen kuin se puhkesi kunnolla kukkaan, Metsä kertoo.
Talven yli säilyvä hopealehti reunustaa daalioita. Vieraita ulko-ovella ottaa vastaan juuri oikeuksiinsa päässyt sinisilmä. Joskus kasvatin ne itse siemenestä, mutta enää en viitsi, Metsä tunnustaa.. Pimeään vuoden aikaan se voi saada ylleen jouluvalot.
Metsän kahdeksanvuotias lapsenlapsi Ella ja 2-vuotias Pimu halusivat tulla kuvatuksi lempikukkiensa liljojen kanssa.
Oranssina kukkiva papu on lahja naapurilta. Syksyllä uusin ehkä kukkapenkin, ja laitan siihen jotain monivuotista perennaa, Metsä kaavailee. Sateinen kesä ei ole istutuksia haitannut, päinvastoin. Lapset tuovat paljon kukkia. Terassin kukat kuitenkin lumoavat loistollaan. Aamut hän aloittaa kiertämällä läpi pihan kasvit: juttelemalla niille ja katsomalla, että kaikki on kunnossa. Kesäkukat puutarhalta Metsä antaa paljon aikaansa istutuksille. Sitä varjostavat villiviinin, pavun ja harjuherneen kaltaiset köynnöskasvit. Enkelipatsas saa vielä nauttia oikeista orvokeista. Dipladenia puolestaan tekee syvänpunaisia kukkia.
Terttu Metsä epäilee, että kiinnostus kukkien hoitoon on lähtöisin maalla vietetystä lapsuudesta.
Viereisissä kukkapenkeissä huomiota kiinnittävät täydessä kukassa hehkuvat liljat, syysleimut, daaliat ja äitienpäivälahjaksi saatu ruusu. Joka kevät ajattelen, että en istuta kukkia purkkeihin niin paljon, mutta aina niitä vaan kertyy, Metsä ihmettelee. Syysleimu on hujahtanut valtavasti pituutta, eikä nurmikkokaan ole Metsän mukaan ollut aikoihin näin komea. Mieluisat kesäkukat löytyvät puutarhoilta etsintöjen jälkeen. Tähän asti Metsä on vaihdellut kukkia vuosittain. Piha sulaa nopeasti, ja ensimmäiset orvokit löytävät paikkansa mahdollisimman pian. Terassille vievillä rappusilla loistavat ruukuissa timanttikukka, hopealehti ja sineraali. Mitä suurempi ja näyttävämpi kukka, sitä todennäköisemmin se päätyy Metsän pihaan. Sinetti oli viime kesänä hieno. Kukat antavat iloa ja rauhoittavat, Metsä sanoo. Ne löytävät aina paikkansa, kuten tämä dipladenia. Paljon reissaava Metsä ei haluaisi jättää kovin suurta kukkamäärää muiden huolehdittavaksi. Uhkailu auttaa kukkiin Terassi on kesäaikaan Metsän olohuone. Sinetin kaltaiset menestyjät päätyvät pihalle uudestaan, mutta samettiruusuihin hän
on kyllästynyt. Talvek-
si niiden tilalle vaihdetaan tekokukat. Tiistai 7.8.2012
7
Piha, parveke ja puutarha
Olohuone kukkien keskellä
Katja Sirviö Terttu Metsän rivitaloasunnon takapiha kääntää ohikulkijoiden päät. Kolmenkymmenen omakoti-
talossa asutun vuoden jälkeen pientä takapihaa ei niin vain ruvetakaan laittamaan. Pikkuhiljaa olen pihaa ajatellut laittaa. Valmis takapiha ei vielä ole. Nurmialueen Metsä on muutamaa pensasta lukuunottamtta säästänyt istutuksilta: niin se on kaikkein helppohoitoisin, eikä paahtavalla nurmikolla kaikki kasvit menestykään. Yksi aurinkoinen päivä riitti avaamaan timanttikukkaan seitsemän kukkaa
8
Tiistai 7.8.2012
Ylip pal Sill Har pal
YÖ
Taksiautoilija Kimmo Sandell on tehnyt jo pitkään yötyötä. Markku Friimäki työskentelee teollisuusvartijana Saarioinen Oy:ssä.
Grillimestari Mikael Miikkulaine
Nyt on menossa neljäs vuosi näissä hommissa. Ryntäys grillille ajoittuu yleensä puolen yön tietämille. Yhtä 24 tunnin työvuoroa seuraa kolme vuorokautta, jolloin palomiehet eivät ole työssä. Yötyö sopii mulle hyvin. palomies Pyry rju päivystämässä Kangasalan loasemalla lauantaiyönä.
Ö
Jouni Valkeeniemi Yötyön sanotaan lisäävän riskiä sairastua tiettyihin sairauksiin. Hän on aikaisemmin
työskennellyt vartijana, jolloin yötyö tuli tutuksi. Grillimestari Mikael Miikkulainen kääntelee kuumenemassa olevia makkaroita tottuneesti. Aina raskaammaksi käy, mitä enemmän ikää tulee, kuvailee ylipalomies Pertti Seppälä yön yli ulottuvia työvuoroja. Lauantain työvuoronsa hän aloitti kello 23, ja aikoi jatkaa aamukuuteen saakka. Kesällä yövuorot ovat helpompia, kun on valoisampaa. Tosin se johtuu paljon tästä työympäristöstä, eri tanssilavoilla noin viitenä iltana viikossa työskentelevä Miikkulainen toteaa. Vuorokausirytmin muuttaminen on Sandellille jokseenkin vaivatonta eikä se aiheuta erityisiä oireita. Lauantaina puolil-
taöin Kangasalan paloasemalla päivystänyt nelikko Pertti Seppälä, Tapio Sillanpää, Antti Veikkola ja Pyry Harju oli aloittanut vuorokauden mittaisen työvuoronsa aamulla kello 8. Palomiehillä yötyö liittyy kiinteästi ammattiin. Myös Linda Rokala kertoo pitävänsä yötyöstä. Yöunet ja yleensä vuorokausirytmi häiriintyvät, Friimäki tiivistää mietteensä keskeytymättömästä kolmivuorotyöstä. Teollisuusvartija Markku Friimäki avaa tottuneesti Saarioinen Oy:n Sahalahden tehtaan pääportin ikkunaluukun. Taksiautoilija Kimmo Sandell odottaa asiakasta taksiasemalla Kangasalan keskustassa. Tarja Saari valmistui perushoitajaksi 30 vuotta sitten. Kaksi tai kolme vuotta olin vuorotyössä, sen jälkeen olen tehnyt pelkkää yötyötä. Asiakkaita käy vielä harvakseltaan, kello on noin 22.45. Vallitsevan käytän-
töissä
Perushoitaja Tarja Saari (vas.) tekee jatkuvaa yövuoroa Pentorinteen vanhainkodissa. Pentorinteen vanhainkodin pihamaalla on hiljaista, kun kellon viisarit saavuttavat perjantain keskiyön. Perjantaina Kisarannassa on hyvin suosittu tanssi-ilta. Seppälällä on jo 36 vuoden kokemus palomiehen työstä. Yötyö on hyvin tuttua, olen tehnyt sitä melkein koko elämäni, kertoo taksialan lisäksi muun muassa ravintolan portsarina toiminut Sandell. Perushoitaja Tarja Saari ja lähihoitajaopiskelija Linda Rokala kertovat, että vanhainkodissa on kaikki hyvin. Ei tämä työrytmi ole ihmistä varten tehty. Friimäki jatkaa kolmivuorotyötä tämän vuoden loppuun saakka. Friimäellä on menossa 17:s vuosi yhtiön palveluksessa. Tiistai 7.8.2012
9
palomies Pertti Seppälä (vas.), lomiehet Antti Veikkola ja Tapio lanpää sekä vs. Silti Kangasallakin on joka yö lukuisa joukko ihmisiä töissä. Toisille yövuoro sopii paremmin kuin muille, ihmiset ovat erilaisia. On perjantai, tuntia vaille keskiyön. Aamuheräämiset ovat aina olleet vaikeita, mutta yön yli valvominen ei ole erityisen raskasta. Jos en tykkäisi yötyöstä, olisin tekemässä jotain ihan muuta. Silloin niitä vuoroja tekee välillä ihan mielellään. Pentorinteessä yövuoro alkaa klo 21 ja päättyy aamuseitsemältä. Yötyö sopii mulle. Epäsäännöllisiä työaikoja tekevillä on Työterveyslaitoksen mukaan todettu myös enemmän stressiä, hermostuneisuutta ja kroonista väsymystä kuin päivätyöntekijöillä. Sen jälkeen helpottaa. Hänellä oli kumppanina lähihoitajaopiskelija Linda Rokala.
nön mukaan 55 vuotta täyttäneet eivät enää joudu tekemään yövuoroja. Lauantai on käymässä lopuilleen, kello on 23.30. Minkälaisina he kokevat yötyön edut ja haitat. Kunhan muistaa pitää huolta kunnostaan. Fyysisestä kunnosta on pidettävä huolta, että jaksaa, Seppälä painottaa.
en tarjoaa apua tanssiväen pikkunälkään.. Parkkipaikka on liki viimeistä sijaa myöten täynnä autoja
Lapsilla on ikäkausia, jolloin esimerkiksi tietyt kasvikset ei vät maistu. Terveellisen ko konaisuuden periaatteet eivät oleellisesti muutu. Siellä kukaan ei enää mainosta tarjoavansa vähähiilihydraat tista ruokaa. Perusruoka kunniaan Aro kertoo itse syövänsä "kau hean tylsää perusruokaa". Nykyisin ruokateollisuus "ka dottaa" numerot kirjoittamalla lisäaineiden nimet kokonaisi na. Lähde: Diabetesliitto ja Suomen Sydänliitto ry.
Ravitsemusterapeutti Eliina Aro lisäisi kasviksia suomalaisten lautasille.
Syksyinen juurespata
200 g porsaanlihaa suikaleina (rasvaa 1012 %) 810 perunaa (600 g) 3 dl vettä 1 suuri sipuli 2 porkkanaa pala lanttua (100150 g) 360 g kaalia (noin neljännes keskikokoisesta) pala juuriselleriä (50 g) 1 lihaliemikuutio 1/2 rkl rosmariinia 34 kokonaista valkopippuria (1/2 tl suolaa tarvittaessa)
Kuori ja kuutio perunat, sipuli, porkkanat, lanttu ja selleri. Perunoiden lisäksi lautaselta löytyy yleensä vähärasvaista li haa, salaattia ja lämpimiä kas viksia. Varsinkin talviaikaan moni vetoaa ruuan hintaan; tomaa tit ja kurkut ovat silloin kal liimpia. Dieettiin ei kuitenkaan ole syytä jäädä, sillä etu, jos sitä on, saavutetaan ensimmäisen puolen vuoden aikana. Kasvisten syönti jää vähäi seksi, jos salaatin lisäksi ei tarjoilla esimerkiksi lämmin tä kasvislisuketta. Perheen kannattaa syödä päivittäin ainakin yksi yhteinen ateria. Niissä hii lihydraatteja on saatettu kor vata paljon gluteiinia sisältä villä tuotteilla. Yk sittäisestä tutkimuksesta saa tetaan revitellä iso juttu, eikä metsää osata nähdä puulta. Aro muistuttaa, että vanhempien tulee silloin näyttää hyvää esimerkkiä ja syödä monipuolisesti. Aro ei hävittäisi yhtään tuo tetta kaupan hyllyltä, vaikka mahdollisuus siihen avautui si. Suomessa teollisuus on löy tänyt vähähiilihydraattises ta dieetistä markkinaraon, ja esimerkiksi karppausleipiä on tullut kauppoihin. Alan osaaminen ei ole hal lussa. Huomio saattaa kiinnittyä liikaa yksityiskohtiin. Muutos on niin pieni, et tä maallikko ei näe ruokalau tasellaan eroa. Kaali on ravitsemukselli sesti paljon parempi valinta kuin lehtisalaatti. Terveydenhuollossakaan ei ole tarpeeksi ravitsemustera peutteja. Kypsennä aluksi uunissa 200 asteessa noin puoli tuntia, jotta lihasuikaleet ruskistuvat. Sen jäl keen on perusteltua palata mo nipuoliseen ruokavalioon. Ostaja tekee aina tietoisen valinnan hankkiessaan "roska ruokaa". Jotkut katsovat suurennus lasilla esimerkiksi sitä, on ko elintarvikkeissa Ekoodeja. Jatka kypsentämistä 175 asteessa noin 1,5 tuntia. Täysjyväleivän ja rasvat toman maidon kanssa nautittu juurespata on helppo ja edulli ne terveysruoka.. Py syvän muutoksen oppiminen olisi tärkeää. Lasten syömisen hallinnas sa pitäminen on aina aikuisten vastuulla. Esi merkiksi hiilihydraattien vä hentämisestä voi saada sysäyk sen painonpudotukseen. Myös täysjy väviljatuotteet ovat tutkitusti hyviä. Aro peräänkuuluttaa median vastuuta uutisoinnissa. Kangasalla asuva ravitse musterapeutti (MMM) Eliina Aro on seurannut suositusten kehittymistä ja ollut mukana laatimassa diabeetikoiden ruo kasuosituksia. Tulevaa syksyä ja elonkor juuta silmällä pitäen voi ohei sen Diabetesliiton reseptin avulla opetella juurespadan teon. Kuluttaja ei tätä välttämät tä huomaa. Aro muistuttaa, ettei ym päri vuoden tarvitse syödä sa manlaista ruokaa. Ruokailurytmin tiedostaminen auttaa painon hallinnassa. Lisää vesi, johon on murustettu lihaliemikuutio ja sekoitettu maus teet. Aterian yhteydessä jokainen voi kertoa päivästään ja lapsikin kokee tulleensa kuulluksi.
Itämeren ruokakolmio rakentuu suomalaisten raakaaineiden varaan. Ravitsemusterapeutti Eliina Aro huomauttaa, että kasvik set voisivat olla joskus ykkös sijalla. Yhteinen ruokailu antaa positiivisen mallin ja luo poh jan terveellisiin ruokailutottu muksiin. Diabeteskeskuksessa työs kentelevä Aro tietää, että Yh dysvalloista Suomeen rantau tunut karppaus on rapakon toisella puolella jo unohdettu. Ironista on, että tällä hetkel lä Yhdysvalloissa uusin muoti dieetti on suosia gluteenitonta ruokavaliota. Koko Suomessa hei tä on virassa vain muutamia kymmeniä. Syömis tottumuksia ja ruokavalioita pitäisi tarkastella laajasti. Koulussa aikoinaan opittu kaavio ei ole erityisen media seksikäs, mutta ruokasuosi tukset eivät ole todellisuudes sa muuttuneet nimeksikään. Laita lihasuikaleet päällimmäiseksi vuokaan. Herkuista ei tarvitse kiel täytyä täysin, mutta jos niitä syö liikaa, kokonaisuus kärsii. Kasvisten ja marjojen käyt töä ravitsemusterapeutti ke hottaa lisäämään. Sui kaloi kaali. Syöminen on Aron mukaan laaja, mutta toisaalta yksinker tainen kokonaisuus. Laita kaikki kasvikset ja perunat uunivuokaan. Kotimaisten juuresten ja kaalin käyttö ajaa saman asi an. Sekoita välillä. Jälkijunassa allikkoon Ruokavaliotrendit lähtevät yleensä laihduttamisesta. Jos esimerkiksi rasvankäy tön yläraja nousee viidellä pro sentilla, se tarkoittaa päivittäi sessä käytössä vain muutamaa grammaa öljyä tai pehmeää margariinia kullakin aterialla. 10
Tiistai 7.8.2012
Ruokailu ei ole rakettitiedettä
Päivi Kääntä Jos haluaa syödä terveellises ti, kannattaa palauttaa vanhan kunnon ruokaympyrän opit mieleen tai tutustua uuteen Itämeren ruokakolmioon. Lapset palaavat ajan kulues sa kasvisten pariin. Lisää tarvittaessa kypsennyksen aikana vettä.
Kokkaa kauden aineksista
Aterioiden suunnittelussa läh detään usein liikkeelle siitä, mitä lihaa pääruualla tarjo taan
palvelemme Silmälääkärit Erja Oksman ja Tarja Maaranen.
Kangasala, Tampereentie 1, p. Varaa ilmoitustilasi Raili Silius p. f i
Pihlajalinna Kangasala · Kaarninkuja 3, 36220 Kangasala Ajanvaraus: 075 3253 500 · Avoinna: ark 9-18, la 10-14, su 11-14
SILMÄLÄÄKÄRIT
HANNA KOTIKOSKI silmätautien erikoislääkäri MATTI PARTANEN
lääket. Myös intialainen päähieronta!
Linja-autoaseman 2.krs www.hiusmesta.com
045 1222 999
"
KopinKulman optiiKKa
HANNA SAIKKU-SALO Kesäaikana 4.6.-24.8. Tiistai 7.8.2012
Terveyttä elämään
Terveyttä elämään
SILMÄLÄÄKÄRI
p. (03)377 0336
Keskusaukio 2, ma-pe 9-17
KANGASALAN KUNTOUTUS
Fysioterapian tutkimus- ja hoitolaitos Linja-autoasema, Kla
www.kangasalansanomat.fi
www.kangasalankuntoutus.fi
Tehokasta ja rentouttavaa
mm. 03 358 6911 ma-pe 10-17, kesäla suljettu
arkisin 9-17.30 lauantaisin 10-14.00 sunnuntaisin suljettu
PALVELEMME
ma-pe 8.30-17.00 la 10.00-13.00 Isoniementie 1, 36420 Sahalahti puh. (03) 377 0700 Hammaslääkäri
PEKKA KOSKELA
Liisantie 1 A 4. 040 50 77 325
Suomen Hammaslääkäriliiton jäsenet Hammaslääkäri
MIKA RÄSÄNEN
Harjusola 1. (03) 376 3222 fax (03) 376 3737 ma-pe 9.00-16.00 Rautajärventie 14, 36840 Pohja puh. P. Myös kotikäynnit sekä ilta-aikoja sopimuksen mukaan.
Hermorataterapeutti
P. P. 050 584 2222, info@lymfaklinikka.fi
Lymfa-/fysioterapeutti Helena Uusitalo
Hius Mestasta..
· SarinCorner · ParTUri-KaMPaaMoPaLVeLUT · riPSienPiDennYKSeT / TUUHennUKSeT
Palvelemme aamusta iltaan, la sop. tri, silmätautien erikoislääkäri
Myllystenpohjantie 2, Kangasala, p. Vastaanotto sopimuksen mukaan. tri ja silmätautien erikoislääkäri
Helena Bragge
Sirpa Henriksson Puh. lihasvaivoihin, särky- ja kiputiloihin sekä kroonisiin sairauksiin.
HERMORATAHIERONTAA
MARKETTA HILDEN
Hius- ja Kauneuskulma, Puusepäntie 31, (S-Marketin talo) Kla. 0400 294 861 Kangasalantie 1123, 36200 Kangasala
StudioVenice
Jalkahoidot Geelikynnet Ripsienpidennykset Korvien rei'itykset Lävistykset + korumyynti Lahjakortit
q q q
fysioterapia tukipohjalliset ratsastajien istuntaohjaus
puh./fax (03) 377 2553
Ajanvaraukset p. hoito ·Varvasortoosit (10-15 /kpl) ·Tukipohjallisten tarkastus ·Jalkojen kuormitus ·Ryhti ja jalkojen virheasennot ·Ohjaus omahoitoon ·Erilaiset kevennykset
Ajanvaraus puh. Vastaanotto sopimuksen mukaan. (03) 377 0998
Laita jalat syyskuntoon!
Ammattitaitoista jalkojenhoitoa Apilasta
rekisteröity jalkojenhoitaja Leena Kakko ·Jalkojen perushoito ·Ihon ja kynsien hoito ·Känsien, kovettumien yms. www.lymfaklinikka.fi
Pikonlinnantie 240, 36280 Kangasala Puh. p i h l a j a l i n n a . (03) 379 0836, Lentolantie 2
Leikkaa talteen
11
- aina kuukauden ensimmäisessä tiistain lehdessä. mukaan.
Koulutettu hieroja Sari Jokinen Klassista sekä hot-stone kuumakivihoidot. (03) 537 0095 fax (03) 537 0243
KAIKKI TARVITSEMASI
TERVEYDENHUOLLON PALVELUT
Yleislääkäripäivystys ilman ajanvarausta!
Ajanvaraus nyt myös netissä!
w w w. (03) 377 1766
Kipuihin, turvotuksiin ja aineenvaihdunnan ongelmiin... (03) 377 6918.
lääket. (03) 2716 283
Kuntoutumiskeskus Apila, Reumantie 6, 36200 Kangasala www.kuntoutumiskeskusapila.fi
kilpailupäivä 18.00 Yle Uutiset 18.20 Päivän kasvo 18.30 - 18.55 Pokka pitää (S) 19.00 - 19.54 Kiehtova maailma: Pitojen paikka 20.00 Antiikkimakasiini 20.30 Yle Uutiset 20.55 Urheiluruutu 21.00 Lontoon olympiakisat: 11. FBI:n vastusteluista huolimatta hän lyöttäytyy yhteen kovapintaisena tunnetun etsivän (Chris Tucker) kanssa. Edin pasmat menevät sekaisin, kun hän tapaa Henryn uuden tyttöystäväehdokkaan, joka tuntuu tietävän hänestä kumman paljon. (1. Vaikka treffit menivätkin hyvin, Pennyä mietityttää, voiko hänen ja Leonardin suhde onnistua. Kuvassa: Lee (Jackie Chan)
torstaina
Orivesi
perjantaina
Orivesi
Palv. 0600 1 0600 (3,98/min + pvm)
Orivesi
4
Ponsa
21 16
Tampere Ruutana
6
Ponsa
14 17
Tampere Ruutana
4
Ponsa
18 15
Tampere Ruutana
3
Ponsa
14
selkeää melkein selkeää puoli- pilvistä tihku- sadetta
pilvistä ukkos- kuuroja sade- kuuroja
tuulen suunta ja nopeus vaihtelevaa tuulta
5
Lisää tv-ohjelmatietoja: www.telkku.com
Sahalahti Vatiala (15) Kirkonkylä Saarikylät
21
Sahalahti Vatiala (14) Kirkonkylä Saarikylät
15
Sahalahti Vatiala (+9) Kirkonkylä Saarikylät
18
Sahalahti Vatiala (+8) Kirkonkylä Saarikylät
14
1
EUROJACKPOT: 12, 15, 18, 24, 25
Lisänumerot: 4, 5 Perjantai-Jokeri: 0 8 4 9 6 5 1 LOTTO: 1, 10, 12, 21, 23, 31, 36 Lisänumerot: 24, 39 Lauantai-Jokeri: 5 1 5 9 6 2 5
Lempäälä
Lempäälä
Lempäälä
Lempäälä
(+7)
22 21
Pälkäne Valkeakoski
15 17
Pälkäne Valkeakoski
18 17
Pälkäne Valkeakoski
14 14
Pälkäne Valkeakoski
sumua edellisen yön alin lämpötila
www.fmi.fi. Phil Älypää-TV
SARJA PÄÄTTYY! Isän suusta MTV3 ti 7.8. Twitter-blogiin perustuva amerikkalainen komediasarja työttömäksi jääneestä Henrystä, joka joutuu rahapulassa muuttamaan pahansisuisen isäukkonsa nurkkiin. kilpailupäivä 13.30 Lontoon olympiakisat: 13. 97 min. Phil (12) Nelosen uutiset Nelosen sää Poliisit Poliisit Unelmien poikamies Keno Totuuden anatomia (12) Dexter (16) Nelosen uutiset Nelosen sää Frasier Poliisit Poliisit Pulmuset Castle (12) Dr. kilpailupäivä 02.05 Lontoon olympiakisat: Illan ottelu 03.15 - 04.00 Uutisikkuna 06.00 MTV3 Deitti 06.55 Aamusää 07.25 Huomenta Suomen Kesäaamu 09.30 Suurin pudottaja 10.25 Ostoskanava 11.40 Voittosoitto 12.30 MTV3 Chat Space Programme 13.15 Nikon Grilli 14.00 Voittosoitto 14.40 Onnenpeli hyväntekeväisyysarpa 14.45 Rita Rocks (S) 15.15 Huomenta Suomen parhaat 16.10 Voittosoitto 16.23 Onnenpeli hyväntekeväisyysarpa 16.30 Salatut elämät 17.00 Salatut elämät 17.30 Salatut elämät 18.00 Suurin pudottaja 19.00 Seitsemän Uutiset 19.15 Tulosruutu 19.25 Päivän sää 19.30 Hännänheiluttajat 20.00 Pomo piilossa 21.00 House (12) 22.00 Kymmenen Uutiset 22.20 Päivän sää 22.25 Tulosruutu 22.35 Ketonen & Myllyrinne
Uutisikkuna Ylen aamu-tv Tohtori Kiminkinen Kiehtova maailma: Ihmisen planeetta Päivän kasvo Yle Uutiset Yle News Aamusydämellä Seniori työssä Mitta on täysi - talous Tohtorit (7) Kultamitalivaimo (S) - 14.24 Jälleen uutta 113 (S) A-studio Yle Uutiset Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa Avara luonto: Venäjä Yle Uutiset viittomakielellä Yle Uutiset Lontoon olympiakisat: 13. kilpailupäivä 20.45 Lontoon olympiakisat: 13. Phil Dr. kilpailupäivä Lontoon olympiakisat: 12. kilpailupäivä Yle Uutiset Päivän kasvo Manne maailmalla: New York Kriminalisti (12) Unelmien puutarhat Yle Uutiset Urheiluruutu 10 kirjaa vallasta Ulkolinja: Chittagong, viimeinen satama Marraskuun salaliitto (16) Yle Uutiset Sukuni tarina: Torpasta lähiöön Uutisikkuna
23.10 Rush Hour (16) 01.05 Voittosoitto 02.05 MTV3 Deitti 06.00 10.35 11.35 12.35 13.35 14.05 14.35 15.35 16.05 17.05 17.10 17.45 18.45 18.55 19.00 19.30 20.00 20.57 21.00 23.00 23.10 23.15 00.15 00.45 01.15 01.45 02.15 03.15 04.05 05.00
Nelonen
Älypää-TV Ostosruutu Ostosruutu Ostosruutu Eläintenpelastustiimi Eläintenpelastustiimi Uusi elämä maalla Lapsuuteni luuserina (7) Huippumalli haussa Nelosen sää Pulmuset Dr. kilpailupäivä 17.00 Pikku Kakkonen 18.00 Lontoon olympiakisat: 13. kilpailupäivä 23.30 Lontoon olympiakisat: Illan ottelu 01.50 Lontoon olympiakisat: 11. kilpailupäivä 22.55 Lontoon olympiakisat: 13. kilpailupäivä Lontoon olympiakisat: 12. Vincen ja Bonnien haaveista puolestaan toteutuu useampikin, kun he pääsevät esittelemään eronneelle miljonääriäidille kotia huippusuositussa reality-sarjassa. kilpailupäivä 00.00 Lontoon olympiakisat: 13. 12
TIISTAI 7.8.
04.00 Uutisikkuna 06.55 Ylen aamu-tv 09.30 Luontohetki: Veden maailma 10.00 Kiehtova maailma: Ihmisen planeetta 10.50 Päivän kasvo 11.00 Yle Uutiset 11.05 Yle News 11.10 Muistoja ja musiikkia 12.10 Kondomin historiaa 12.20 Villit eläinystävämme 12.30 Tohtorit (7) 13.00 Miss Eurooppaa metsästämässä (S) 14.30 A-studio: A-studio: Saamelaiset säkeet 15.00 Yle Uutiset 15.05 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa 15.50 Tosi tarina: Pilvien huimapäät 16.20 Antiikkia, antiikkia 16.50 Yle Uutiset viittomakielellä 16.55 Yle Uutiset 17.00 Lontoon olympiakisat: 11. Phil Dr. Miami (16) 01.55 Num3rot (12) 02.50 Vampyyripäiväkirjat (12) 03.45 Smash Cuts (12) 04.10 - 06.00 SubChat
Sub
06.00 SubChat 09.00 Lemmen viemää (7) 00.15 09.55 Onnenpeli hyväntekeväisyysarpa 10.00 Voittosoitto Yle TV2 11.00 Ostos-tv 04.00 Uutisikkuna 14.00 Madagascarin ping06.50 PIKKU KAKKONEN viinit (S) 06.52 Leijulaakso 14.25 Piilokamera 07.12 Harri ja Toto 14.55 Huippukoti haussa 07.23 Minä mietin 15.55 Onnenpeli hyvänte07.30 Hupsis: Auto talliin keväisyysarpa 07.39 Itikkaötökät 16.00 Suomen kaamein 07.46 Mio Mao kämppä 07.51 Neppajymykerho 17.00 Lemmen viemää (7) 07.58 Töötti ja Pulteri 18.00 Top Chef: Mestarit 08.20 Galaxi 19.00 Will & Grace (S) 08.21 Pikku Nikke 19.30 Frendit (S) 08.34 Sherlock Jakki 20.00 Simpsonit (7) 08.46 Kapteeni Kari 20.30 Simpsonit (7) 08.50 Lentävät lääkärit (7) 21.00 Kurjat Kuppilat USA 09.35 Maailmanmenoa: 22.00 Duudsonit tuli taloon Muskeliveneilyä (S) 09.40 Maailman ruoka23.00 House (12) pöydissä: Marokon 00.00 C.S.I. Hän tilittää huolensa vastahakoiselle Sheldonille ja pyytää tätä pitämään koko keskustelun salassa. Phil Dr. Ohjaus: Brett Ratner. kilpailupäivä 02.50 Uutisikkuna
Tiistai 7.8.2012
KESKIVIIKKO 8.8.
04.00 06.55 09.30 10.00 10.50 11.00 11.05 11.10 12.00 12.30 13.00 14.35 14.45 15.00 15.05 16.00 16.55 17.00 17.10 18.00 18.20 18.30 19.00 19.55 20.25 20.30 20.55 21.05 21.35 23.05 23.10 23.15 23.45 00.40 04.00 06.50 06.52 07.12 07.17 07.22 07.34 07.44 07.49 07.57 08.20 08.21 08.45 08.50 09.35 09.40 10.30 10.45 11.45 13.45 15.40 17.00 18.00 20.55 22.35 00.15 02.15
TORSTAI 9.8.
04.00 06.55 09.30 10.00 10.50 11.00 11.05 11.10 11.45 12.00 12.30 13.00 14.15 14.30 15.00 15.05 16.00 16.50 16.55 17.00 18.00 18.20 18.30 19.00 20.00 20.30 20.55 21.05 21.35 22.35 23.20 23.25
Yle TV1
22.00 22.20 22.25 22.35 23.35
Kymmenen Uutiset Päivän sää Tulosruutu C.S.I. Sosiaalisesti rajoittunut Sheldon ei kuitenkaan ole kovin hyvä säilyttämään salaisuuksia, eikä Valiumilla terästetty maito ainakaan paranna asiaa.(2. kilpailupäivä 15.15 Lontoon olympiakisat: 13. met. kilpailupäivä Lontoon olympiakisat: 12. (12) Paljastavat valheet (16) 00.30 Rillit huurussa (12) 01.00 Voittosoitto 02.00 - 06.01 MTV3 Chat 06.00 10.35 11.35 12.35 13.35 14.05 14.35 15.35 16.05 17.05 17.10 17.45 18.45 18.55 19.00 19.30 20.00 20.57 21.00 22.00 23.00 23.10 23.15 23.45 00.15 00.45 01.15 01.45 02.45 03.35 04.30
Yle TV1
Nelonen
Älypää-TV Ostosruutu Ostosruutu Ostosruutu Eläintenpelastustiimi Eläintenpelastustiimi Uusi elämä maalla Lapsuuteni luuserina (7) Huippumalli haussa Nelosen sää Pulmuset Dr. tuotantokausi, jakso 1/23: The Bad Fish Paradigm)
MTV3
TELEVISIO-OHJELMAT
Rush Hour MTV3 to 9.8. Pääosissa: Jackie Chan, Chris Tucker. Phil Älypää-TV
Yle TV1
Nelonen
06.00 SubChat 09.00 Lemmen viemää (7) 04.00 Uutisikkuna 09.55 Onnenpeli hyvänte06.50 PIKKU KAKKONEN keväisyysarpa 06.53 Leijulaakso 10.00 Voittosoitto 07.13 Aakkoset 11.00 Ostos-tv 07.17 Timppa 14.00 Madagascarin ping07.29 Pojat pelaavat katuviinit (S) palloa 14.25 Piilokamera 07.32 Hanna Ankka 07.43 Sammakko ja ystävät 14.55 Luksuslukaalit 15.55 Onnenpeli hyvänte07.50 Neppajymykerho keväisyysarpa 07.57 Töötti ja Pulteri 16.00 Howien jekut 08.20 Galaxi 17.00 Lemmen viemää (7) 08.22 Taikaplaneetta 18.00 Top Chef: Mestarit 08.35 Futaajat 19.00 Will & Grace (S) 08.50 Lentävät lääkärit (7) 19.30 Frendit (S) 09.35 Maailmanmenoa: 20.00 Simpsonit (7) Kameliravit 09.40 Maailman ruokapöy- 20.30 Taran monta elämää (12) dissä: Etelä-Intian 21.05 Nuoret, laiskat ja herkut tyhmät 10.30 Extremen maailma 22.05 Suomen kaamein 10.37 Summeri & Vihreät kämppä valot: Rantzuun 23.05 Num3rot (12) 10.45 Summeri (7) 11.45 Lontoon olympiakisat: 00.00 Vampyyripäiväkirjat (12) 11. kilpailupäivä 21.00 Ajankohtainen kakkonen 21.50 Yle Uutiset 22.05 Punainen vaara (16) 23.45 - 04.00 Uutisikkuna 06.00 MTV3 Chat 06.55 Aamusää 07.25 Huomenta Suomen Kesäaamu 09.30 Suurin pudottaja 10.25 Ostoskanava 11.40 Voittosoitto 12.30 MTV3 Chat Space Programme 13.15 Nikon Grilli 14.00 Voittosoitto 14.40 Onnenpeli hyväntekeväisyysarpa 14.45 Isän suusta 15.15 Huomenta Suomen parhaat 16.10 Voittosoitto 16.23 Onnenpeli hyväntekeväisyysarpa 16.30 Salatut elämät 17.00 Salatut elämät 17.30 Salatut elämät 18.00 Suurin pudottaja 19.00 Seitsemän Uutiset 19.15 Tulosruutu 19.25 Päivän sää 19.30 Karavaanarit 20.05 Itämeri 21.00 Puumanainen (12) 21.30 Moderni perhe (S)
Yle TV2
Sub
Yle TV2
06.00 SubChat 09.00 Lemmen viemää (7) 09.55 Onnenpeli hyväntekeväisyysarpa 10.00 Voittosoitto 11.00 Ostos-tv 14.00 Madagascarin pingviinit (S) 14.25 Piilokamera 14.55 Fashion Show 15.55 Onnenpeli hyväntekeväisyysarpa 16.00 Suomen kaamein kämppä 17.00 Lemmen viemää (7) 18.00 Top Chef: Mestarit 19.00 Will & Grace (S) 19.30 Frendit (S) 20.00 Simpsonit (7) 20.30 Simpsonit (7) 21.00 Muodin huipulle 22.00 Muodin huipulle 23.00 Suomen kaamein kämppä 00.00 Duudsonit (12) 00.30 Duudsonit (12) 01.00 C.S.I. New York (16) 21.55 Viking Lotto ja
MTV3
MTV3
Sää
21
Tampere Ruutana
(Rush Hour, USA, 1998) Brett Ratnerin ohjaama toimintaelokuva kertoo rikospoliisi Leestä (Jackie Chan), joka alkaa tutkia kiinalaiskonsulin tyttären kaappausta. Kuvassa: Camille Grammer (Camille).
Sub
2. Phil (7) Nelosen uutiset Nelosen sää Poliisit Poliisit Unelmien poikamies Keno Toimintatorstai: Suoraa toimintaa 2 - Pako helvetistä (16) Nelosen uutiset Nelosen sää Castle (12) Frasier Poliisit Poliisit Pulmuset Dexter (16) Dr. Phil Älypää-TV
Uutisikkuna Ylen aamu-tv Unelmien puutarhat Kiehtova maailma: Ihmisen planeetta Päivän kasvo Yle Uutiset Yle News Dieetit puntarissa seuranta Kilot kuriin koulussa Tohtorit (7) Avoveteen (7) Filmisepon katsaus 94 (S) Ihmiskunnan aarteita Yle Uutiset Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa - 16.50 Avara luonto: Elävä planeetta Yle Uutiset viittomakielellä Yle Uutiset Kivijalka Yle Uutiset Päivän kasvo Pokka pitää (S) - 19.50 Historiaa: Alkuasukkaiden armoilla Tohtori Kiminkinen Viking Lotto Yle Uutiset Urheiluruutu A-studio Murha mielessä (16) Yle Uutiset Keskiviikon ravisuora Mitta on täysi - talous Ulkolinja: Pienet kameliratsastajat Uutisikkuna Uutisikkuna PIKKU KAKKONEN Leijulaakso Ariol Herra Nokkelo Kasper ja Liisa Puutarhan tonttu Pingu: Leikki hylkeen kanssa Neppajymykerho Töötti ja Pulteri Galaxi Animalia Me hirviöt Lentävät lääkärit (7) Maailmanmenoa: La Specola -museo Maailman ruokapöydissä: Burgundin herkut Extremen maailma Summeri (7) Lontoon olympiakisat: 12. klo 14.45
Jaksolla Hei, kuka puhuu. kilpailupäivä Pikku Kakkonen Lontoon olympiakisat: 12. klo 23.05
tiistaina keskiviikkona
Orivesi
06.00 MTV3 Chat 06.55 Aamusää 07.25 Huomenta Suomen Kesäaamu 09.30 Suurin pudottaja 10.25 Ostoskanava 11.40 Voittosoitto 12.30 MTV3 Chat Space Programme 13.15 Nikon Grilli 14.00 Voittosoitto 14.40 Onnenpeli hyväntekeväisyysarpa 14.45 Rita Rocks (S) 15.15 Huomenta Suomen parhaat 16.10 Voittosoitto 16.23 Onnenpeli hyväntekeväisyysarpa 16.30 Salatut elämät 17.00 Salatut elämät 17.30 Salatut elämät 18.00 Suurin pudottaja 19.00 Seitsemän Uutiset 19.15 Tulosruutu 19.25 Päivän sää 19.30 Karavaanarit 20.00 MTV3.doc: 9/11 kymmenen vuoden painajainen 21.00 C.S.I. Miami (16) herkut 00.55 Kyttäkamera 10.30 Extremen maailma 10.45 Lontoon olympiakisat: 01.55 Smash Cuts (12) 02.20 - 06.00 SubChat 13. Phil Nelosen uutiset Nelosen sää Poliisit Poliisit Huvila & Huussi Keno NCIS Rikostutkijat (12) Näkijä (16) Nelosen uutiset Nelosen sää Frasier Poliisit Poliisit Pulmuset Nelonen Pro esittää: MotoGP-makasiini Good Wife (12) Dr. tuotantokausi, jakso 18/18: Who's Your Daddy?). Onko Ed saanut villillä 80-luvulla lehtolapsen, josta hän ei ole tiennyt. kilpailupäivä 02.45 Smash Cuts (12) 17.00 Pikku Kakkonen 18.00 Lontoon olympiakisat: 03.10 - 06.00 SubChat 11. kilpailupäivä Lontoon olympiakisat: Illan ottelu - 04.00 Uutisikkuna
22.00 22.20 22.25 22.35 23.40 00.35 01.05 02.05 06.00 10.35 11.35 12.35 13.35 14.05 14.35 15.35 16.05 17.05 17.10 17.45 18.45 18.55 19.00 19.30 20.00 20.57 21.00 22.00 23.05 23.15 23.20 23.50 00.20 00.50 01.20 02.15 03.10 04.05
Keskiviikko-Jokeri Kymmenen Uutiset Päivän sää Tulosruutu Myytinmurtajat Kuuntelija (12) Rillit huurussa (12) Voittosoitto MTV3 Deitti Älypää-TV Ostosruutu Ostosruutu Ostosruutu Eläintenpelastustiimi Eläintenpelastustiimi Uusi elämä maalla Lapsuuteni luuserina (7) Huippumalli haussa Nelosen sää Pulmuset Dr. tuotantokausi alkaa! Rillit huurussa MTV3 ke 8.8.klo 00.35
Jaksolla Pilaantuneen kalan paradigma. kilpailupäivä 18.40 Yle Uutiset 18.45 Lontoon olympiakisat: 11. puh. kilpailupäivä 14.35 Lontoon olympiakisat: 00.55 House (12) 01.50 Chuck (12) 11. kilpailupäivä Lontoon olympiakisat: 12
(03) 377 1172
Kangasalantie 921, kats.as.kupeessa p. 0400 636 648
Hydrauliletkut + osat Teräsrakenteet Traktori- yms. (03) 377 2628 ark. 8-17, p. P. 040 526 2250 Ajoneuvojen pesut jA fixAukset Palvelemme nyt myös Lielahdessa Tampereen Autocenter, Taninkatu 12 p. Ilmainen puhelinneuvonta.
Lakiasiaintoimisto
Kehysliike Kari Aarnio
PEKKA VALTONEN
ASIOINTIPALVELU
Monipuolinen ja palveleva pieneläin- ja hevossairaala
040 585 5924
P. (03) 377 3447 Palvelemme ma-pe 10-18, la 10-14 www.kangasalankirjakauppa.fi
Ponsantie 580, Kangasala
KIERRÄTYSTÄ PARHAIMMILLAAN
KANGASALAN AUTOPURKAMO
www.loistoauto.net
Auktorisoitu romuautojen vastaanottopiste. (03) 377 3733 | kangasala@kiinteistomaailma.fi Kukaan ei välitä niinkuin me.
TERÄSHUOLTO T. mukaan
KANGASKAUPPOJA
Ompelijan aarreaitta
www.kangas-riitta.fi
Kuohunharjuntie 31, Kangasala P. 9-17, la 10-13
Me välitämme: Päivi Kuuttinen Mika Rantanen Petri Siira Osmo Vuorinen Kangasalan Seudun OP-Kiinteistökeskus Oy LKV Kuohunharjuntie 26, Kangasala P. 0400 625 074
Harri Penttilä
KANGASALA Artturintie 4 < P. 010 4201 900
24h
Nyt sitä kuuluisaa Säästöpankin palvelua, myös asuntoasioissa.
KIVITIKKA
Kyötikkäläntie 217, Kangasala As. 0400 882 786 ark. 0400 854 860
(puskurit ym.)
HINAUSAUTOT
0400 201 450
JALKA- JA KAUNEUSHOITOLOITA
IHANAT HOIDOT, LAADUKKAAT TUOTTEET - LÄHELLÄSI
www.kolarikorjauskeskus
RAIMO MOISIO OY
Onnikkatie 1, 36200 Kangasala Panu Seppänen 040 120 9900, Anneli Tuominen 040 120 9910
Aurauskulmien säädöt, rengastyöt, huollot ja korjaukset
AUTO- JA PIENKONEHUOLTO
Talviahteentie 23, Kla P. 050 571 8049
Ruutanantie 14, 36200 Kangasala P. ja viikonloppuisin. (03) 377 3333
Myllystenpohjantie 2 (R-kioskin vieressä) Kangasala, avoinna ark. 010 254 1510 050 351 7031 040 764 6161 040 541 2138 0400 883 714
AUTOILU
www.opkk.fi/kangasala kangasalan.opkk@op.fi
A-AKUT
Ristinarkuntie 10, Messukylä
Kangasalantie 921, katsastusaseman vieressä
fi
.fi xus
EDULLISIN
050 339 1112
KANGASALAN AUTOKATSASTUS OY
Lentolan teollisuusalueella, Lentolantie 12, Kangasala Puh. 8-18, la 9-14, p. 0400 480 494
Öljynvaihto aikaa varaamatta.
Moottoriöljyt kaikkiin autoihin.
- Automaalaamotuotteet - Henkilösuojaimet - Työkalut, huoltokemikaalit ym.
Raudoittajantie 2, halli 2B, Kla as. (03) 379 1777, Aakkulantie 48, Kangasala, ark. Joustavasti asiakkaan luona. allergiasiivoukset erikoislaittein Yli 10 vuoden kokemuksella
LAKIASIAT
Pankkilakimies ANNINA KALLIO
P. (03) 377 1140 avoinna ark. 9.30-17.30, la 10-14 www.nyssakka.com
(03) 376 4774, 040 570 6022
Ellintie 6, Kangasala, p. 010 254 1511, 050 573 8833 annina.kallio@op.fi
ELÄIMET
Kun lemmikkisi hyvinvointi ratkaisee
elai npu
Ulla Elina
Jalka- Ja kauneushoitola Ulla Kauhanen p. PÄLLI
P. fi
Kangasalantie 1123, p. (03) 379 0333
KAIHTIMIA
HÄIKÄÄSÖÖKÖ?
- kaihtimet - rullaverhot - verhokiskot - markiisit ym.
KIINTEISTÖVÄLITYSTÄ
MIKSI MENNÄ KAUEMMAS?
Kangasalla saat hyvää palvelua.
Hyllilänkuja 5 B, Tampere P. (03) 379 1488
Eläinlääkäri
MUISTA MYÖS
kangasalawiki.fi
Kuohunharjuntie 26, p. 8-17, kesälauantait suljettu
KOTI- JA SIIVOUSPALVELUA
KOTI- JA YRITYSSIIVOUKSET
Kotipalvelu Aktiiviapu
044 352 6666/ Leena 040 723 0293/ Maaret mm. (03) 255 6677
Tuulilasien vaihdot
RENGASMYYNTI
Kaikkien vakuutusyhtiöiden hyväksymä kolarikorjaamo Suoritamme
vakuutusyhtiöiden vauriotarkastukset
HINAUSTA
ja korjaukset
Muovihitsaukset
HÄMEEN KOLARIKORJAUSKESKUS OY
Mäkirinteentie 17, Lentolan teollisuusalue P. 010 3210 470 Arkisin klo 10-18, la 10-15 tai sop. 045 351 8067
KIRJAKAUPPOJA
100% ammattitaitoa ja palvelua.
Kangasalan Kodit Oy LKV, Myllystenpohjantie 2 Puh. 8-17, la 9-13
TORNI LKV
KOTIMAISET UUSIOKESÄRENKAAT
175/65-14 185/65-15 205/55-16 Myös Nokian, Bridgestone, Firstone...
KUN KÄYTÄT PAIKALLISIA PALVELUITA, VARMISTAT NIIDEN SÄILYMISEN!
Varaa ilmoitustilasi Raili Siliukselta p. P. 23%)
JANI LEPPÄ 040 935 3905 jani.leppa@tornilkv.fi, www.tornilkv.fi TORNI LKV - Katse yli huomisen
YLI 40 KOKOVAIHTOEHTOA!
158,178,228,-
185/65-14 158,195/65-15 198,195/70-15 C 198,-
ASKOSAARITampere OY Keskuojankatu 11, Sarankulma,
P. 23%) Kiinteistöt 2,5%,korkeintaan 5000 (+ alv. tarvikkeet
Lentolantie 12, p. (03) 377 1616 ma suljettu,ti-pe 10-18, la 10-14
liisantie 2, korpolan talo, kla www.kangasalawiki.fi
LAHJALIIKKEITÄ
Sisustus- ja lahjatavaraliike
Lakiasiaintoimisto
LIISA JUUTINEN
varatuomari, julkinen kaupanvahvistaja
Töykänäntie 265, Sahalahti
Asianajotoimisto
PÄIVI SIMILÄ
Linja-autoaseman talo KANGASALA Asianajaja Päivi Similä p. Myös ilt. www.mt-tuote.fi
MT-tuote Oy
P. 044 306 5769
jalkojen hoidon at, skY-kosmetologi
ati. (03) 379 0242 arkisin 8-17 www.mobilexpresskangasala.fi
KANGASALA
Kangasalan Kirjakauppa
Keskusaukio 2, p. (03) 377 2112
similalaki@gmail.com
Karvaisen kansan kantapaikka
ELÄINTARVIKELIIKE
pieni ja pippurinen perheyritys
NETTA TAMMISALO
pieneläinvastaanotto
Lentolantie 2, Kangasala P. (03) 377 6918
- paikallinen kiinteistönvälittäjäsi Kangasalla Välityspalkkiomme: Asunto-osakkeet 2,5%, korkeintaan 3000 (+ alv. 020 756 9690 www.profivet.fi
KOIRAHOITOLA
Tuija Aarnio, Pälkäne
KUVASARSA OY
Ristimäentie 14, Huutijärvi Palvelemme ma-pe klo 10-17
muulloin sopimuksen mukaan Taidekehystäjät ry:n jäsen
PERUKIRJAT KAUPPAKIRJAT TESTAMENTIT YM.
P (03) 375 3218, 0400 335 443 . (03) 377 3530 ma-pe 9-17, la 10-14
KEHYSLIIKKEITÄ
Borealiiteam
Lempääläntie 525, KÄRJENNIEMI puh. 040 416 6005
www.heurex.fi
KELLO- JA KULTASEPPIÄ
Kultaseppä HANNU SALO
Kultasepänliike P. (03) 377 2244, 050 551 1003
VEIKKO MÄNNISTÖ
varatuomari. .fi
fixaa kaikki kiiltävix
P. 14
Tiistai 7.8.2012
ME PALVELEMME
Paikalliset palvelun tarjoajat palveluksessasi
AUTOILU
Merkillisen hyvät osat - ja huollot!
(03) 377 1140
avoinna ark. (03) 379 0008 Määräaikaiskatsastukset henkilö- ja pakettiautoille aikaa varaamatta ma-pe 9-17 www.kangasalanautokatsastus.fi
- se edullisempi pi kotimainen ed ullise m -
Ostetaan kultaa ja hopeaa!
Jos olet myymässä asuntoasi, soita! Ilmainen arviointi.
Liikkeessämme kelloseppä.
Kellot, korut, lahjaesineet, kaiverrukset, kellojen ja korujen korjaukset, valtuutettu -huolto Liisantie 2, Kangasala arkisin 9-17, lauantaisin 9-13
KORPOLA
KELLOSEPÄNLIIKE
Johanna Peltonen, LKV, KiAT 0440 789 657, johanna.peltonen@openmarket.fi
etuovi.com · jokakoti.fi · oikotie.fi · openmarket.fi
www
3G GSM-puhelin yhteys mahdollinen - Etävalvontaohjelmisto mukana CD:llä + IE tuki - Käytettävissä ja ohjelmoitavissa verkon kautta - Moottorikameroiden P/T/Z ohjaukset RS 232&485 - Hälytys lähdöt / sisääntulot murtohälyttimelle - USB liityntä helppoa tallenteiden ottoa varten - Mahdollisuus DVD-rom asemalle ym. 020 761 9251
Sähköasennukset ja -tarvikkeet, kodin pienet sähkötyöt ja ilmalämpöpumppujen myynti ja asennus
P. (03) 377 1068 info@kirjanpitomattila.com
MATTILA KY
dekotalo
HYVIN SUUNNITELTU - VALMIIKSI TEHTY
muuttovalmis
POLKUPYÖRIEN,
Saneerauspalvelu LEPPÄSALKO OY puh. (03) 377 6918
Sähkösuunnitelmat ja -asennukset, turvakamera-asennukset 0400 85 85 34
Tekniset tiedot: - Korkea tallennus resoluutio: 720x576 (Täysi D1) - Videosignaalin ohjaus eri lähtöihin - Tehokas Linux, Hexaplex koneisto, "8" toiminen - Suuri 1000gig kovalevy vakiona - 1x SATA & 1xUSB laajennus asemapaikat - Helppo johdotus innovatiivisen muotoilun ansiosta - Monipuoliset rajaus, ajastus ym. (03) 542 5650, ma-pe 9-17, la 9-14
MARIMEKON TUOTTEITA
Naisten vaatteita ja liivejä www.fiina.fi
T:mi Annikki Westman 0400 202 229 Takojantie 2, Pälkäne ma-to 10-17, pe 10-18.30, la 9-14
SOITA 040 540 0521
Minibussilla matkustat pienellä tai suurella ryhmällä mukavasti, menet sitten lomamatkalle tai teatteriin. Kysy lisää ja pyydä tarjous!
Tilausliikenne 5-16 hengelle 040 537 9145
WWW.KANGASALAWIKI.FI
www.wattiman.com
LISIA LUNAJIA
P. 020 785 1212 Palvelemme ma-pe 8-16
PIHA JA LAVA OY
0400 951 107
Kangasalan
auki päivittäin klo 10-20, torstaisin klo 15-20 p. 040 586 0761 kätevästi 24 m3:n kevytkuorma-autolla
petteriknuuttila@luukku.com
OSTO- JA MYYNTILIIKKEITÄ
Ellin Warasto www.ellinwarasto.net
Vanhojen tavaroiden osto & myynti
Ellintie 1, Kangasala
· SADEVESIJÄRJESTELMÄT · RAKENNUSPELLITYKSET · KATTOTURVATUOTTEET ·PIIPUNPELLITYKSET · TIKKAAT
Varaa ilmoitustilasi Raili Siliukselta p. (03) 339(03) 339 26900 www.newision.fi ark. Myös pienemmät nikkaroinnit.
Puh. 050 570 2088
TILITOIMISTOJA
Täyden palvelun tilitoimisto
www.tavela.fi
mm. klo 10-17 p. 040 415 2626 asiakaspalvelu@valaisinidea.fi www.valaisinidea.fi
www.wattiman.com wattiman@wattiman.com 0400-858534
KIRJANPITOTOIMISTO
PITOPALVELUA
POLKUPYÖRÄHUOLTOA
urheilu- ja kalastusvälineiden erikoisliike
sekä maalaustyöt luotettavasti ja ammattitaidolla. 363 2900
KANGASALTA SAA KYLLÄ
Tavaraa ja palvelua
1+8 hlö / 2 pyörätuolia
Ellintie 6, Kangasala P. Pienkonetarvikkeet, -varaosat ja -varusteet
Kangasalan Kone ja Tarvike
www.kotiposti.net/taistot
ULKO- JA KATTOMAALAUKSET
MAALAUSUrAKOinTi KivinEn, KAngASALA 040 508 8775
VALAISINJA SÄHKÖTARVIKKEITA
Valaisin- ja sähkötarvikeliike
Tarjoamme 10 ensimmäiselle asiakkaalle paketin: WS-TFT 1 1kpl (ovh 950.00) Ulkokamera 208 4kpl(ovh 480.00 Tarvittavat kaapelit 4kpl(ovh 60.00) Asennus 1kpl(Pirkanmaan alue)
myös tiilikatteet
kotitalousvähennys
Janne Lampi 040 534 7800 yhteishintaan 1900.00 alv 23% Lentolantie 7, Kla www.jpond.fi palveluista. Tiistai 7.8.2012
15
LVIS-PALVELUA
M. 040 753 3735
www.anna-reetta.com 040 757 2435
Turvallista ja vaivatonta henkilöliikennettä lähelle ja kauas!
TAKSEJA Soita suoraan paikalliselle taksille!
KESKIVIIVA OY
0400 315 112 1+8 hlö / 2 pyörätuolia Turvallista ja vaivatonta henkilöliikennettä lähelle ja kauas!
Turvallista ja vaivatonta henkilöliikennettä lähelle ja kauas! AMMATTITAITOISTA, LUOTETTAVAA TAKSIPALVELUA
Kangasala Kangasala 0400 231 746 1+4 hlöä/ farmari 0400 231315 112 1+8 hlöä/ 2 pyörätuolia 0400 746 1+4 hlö Farmari
TAXI KARI ILOLA KARI ILOLA
in.fi taksi
Muista myös www.kangasalawiki.fi
AUKEAMAN TÄYDELTÄ PAIKALLISTA OSAAMISTA?
VAATETUSLIIKKEITÄ
Lähelle tai kauas, yksin tai isommalla porukalla - myös pyörätuolin kera
MIXUN TAKSI
Mika Liikka Kangasala 8 henkilöä ja 2 pyörätuolipaikkaa
www.tonintaksi.net
l
AIKATILAUKSET PAARIKULJETUKSET l LENTOKENTTÄ- JA SAIRAALAKULJETUKSET
l
Taksipalvelut 050 5189 189 0400 634 625
& korjausompelupalvelu
FINmekko, Kuohunharjuntie 21, Kla p. 040 526 7326
Kuusikujantie 41, Sahalahti info@sahkoasennuskytola.fi www.sahkoasennuskytola.fi
TELEVISIOHUOLTOA
ETSITKÖ PALVELUA?
Olet oikeassa lehdessä ja oikealla aukeamallakin.
Koiviston KARI ILOLA TAXI Kestikievari Kangasala
koivistonkestikievari.fi
Pitopalvelua perhe- ja yritysjuhliin
TV-DIGIHUOLTO
plasmat, lcd:t, tv:t audio- ja digilaitteet antennimyynti tarvikemyynti käytetyt tv:t
VERHOILUA JA ENTISÖINTIÄ
VALOKUVAAMOJA
Kuvaukset studiossa ja miljöössä
044 520 7077
0400 231 746 0400 315 112
1+4 hlö Farmari www.nippeli.fi
Juvankatu 1, Kaukajärvi, puh. mukaan
www.valaisinidea.fi
Lentolantie 15 36220 Kangasala p. 0400 36 77 33 ma-pe 10.15-16.30, la sulj.
- Matkapuhelimet - Oheistarvikkeet - Soneran liittymät ja palvelut
ELISA LAAJAKAISTA- JA ELISAN & SAUNALAHDEN MATKAPUHELIN LAAJAKAISTA- JA MATKALIITTYMÄT PUHELINLIITTYMÄT MIO-NAVIGAATTORIT
Ellintie 6, Kangasala, Ellintie 6, Kangasala, ark. Pyydä ilmainen kartoituskäynti myös muista info@jpond.fi
Wattiman Oy tekee myös sähkösuunnitelmat ja sähköasennukset ammattitaidolla!
DAE i a keräävä kuri
STIHL VIKING -huolto- & varaosapalvelu Kangasalantie skootteri- ja venehuollot Moottoripyörä-, mopoauto-,921, Kangasala ma-pe 8.30-17, la 8.30-13 Meiltä myös tilauksesta polkupyörät ja rollaattorit.
www.rakennusliikehtm.fi
Uudis- ja saneerauskohteet suunnittelusta rakentamiseen. ma-pe 9-17, la 10-14 Palveleva terveyskauppasi
MATKAPUHELIMIA
Ellintie 2, Kangasala P (03) 377 2952 . (03) 379 2940, www.tv-hugg.com
Studio Reetta Muranen Oy
Ratatie 20, Suinula p. kaiken merkkiset · Perälevyt pienkoneet mopoautot · Kauhat polkupyörät skootterit · Pienkonebensiinit 2-T ja mopoautojen hinaus korjaamolle 4-T -koneisiin. 26900 www.newision.fi P. 10-17
awiki.fi
Muutot ja kuljetukset
Tmi Petteri Knuuttila
Puh. 040 415 2626
36200 Kangasala
ieressä) 36200 Kangasala, konehuoltaja@gmail.com
PAIKALLISIA PALVELUNTARJOAJIA
kangasalawiki.fi
SÄHKÖTÖITÄ JA -TARVIKKEITA
Kaikki sähköasennukset Ellintie 4, Kangasala P. Kulmala
Viemäreiden avaukset ja kuvaukset Likakaivojen tyhjennykset Vaihtolavapalvelut
PUUNKAADOT
TIETOTEKNIIKKAA
Tietokonehuolto DevilTech
- Tietokoneen vuosihuolto - Tiedostojen palautus - Virusten poistot Huollamme kaikkien valmistajien tietokoneet ja oheislaitteet.
0400 232 640 www.kaivopumppu.fi
KANGASALLA PARKKEERAAT MAKSUTTA
Muista parkkikiekko
MYYNTISUUNNITELMA
Ota yhteyttä omaan ammattilaiseen.
TILAA MAKSUTON PUUN-
MHY ROINE
LUONTAIS- JA TERVEYSKAUPPOJA
Kangasalan Luontaistuote Ky
Keskusaukio 2 A, Kangasala P (03) 377 0476 . 050 360 6401 tai (03) 377 4008
Pälkäneen URHEILU JA KALASTUS
Onkkaalantie 71, Pälkäne (03) 534 2045, ma-pe 9-17, la 9-14
Myös huollot ja varaosat sekä metsästys- ja harjoituspanokset ja Jahti- & Vahti-koiranruoat
SÄHKÖASENNUS KYTÖLÄ AY
P. asetukset - Suoraan kytkettävissä internet / adsl yhteyteen jolloin mm. mukaan
PARASTA PINTAAN!
PIENKONEITA, KORJAUSTA
· Rollaattorihuollot ja rengaspalvelu
Lavavuokraus, kuljetukset, roskalavat, minikaivinkonetyöt
meiltä
SeRVICe Meiltä myös Huollamme · Verkkosäkit polttopuille
mm. jalka kuuluu mukaan. 040 504 6980
Lentolantie 15, Lentola ma-pe klo 8-16, muulloin sop. 0400 727 013
Designvalaisimet, sähköasennustarvikkeet ja muut kotisi sähköistykseen oy Wattiman liittyvätMertaniementie 19 tuotteet.
P. - Kauko-ohjain, hiiri, ohjauspaneeli liityntä ym. 010 239 0880, f. 0400 501 292
Alue-edustajasi: Teemu Ijäs 0400 858 534 teemu.ijas@dekotalo.fi www.dekotalo.fi
·Kirjanpidot,tilin päätökset,verotusasiat ·Yritystenperustamiset, yhtiömuodonmuutokset ·Tilintarkastukset (HTM)
Auktorisoitu Taloushallintoliiton jäsen
Ellintie 2, Kangasala P. 36 kpl #8 IR ledejä, joilla 50m hämärä näkö. Hinta 120.00 /kpl
-Ilmalämpöpumput Pohjolan koteihin -Korotonta maksuaikaa jopa 10 kk -TUKES-hyväksytty asennusliike
Kangasalan Lämpöpumppu (Teräskunto Oy) Kangasalantie 931, Kangasala P 0400 838 326 .
URHEILU
· Ruohonleikkurit ja huollot
- myös edulliset terähuollot
p. moottori- ja raivaussahat
PIeNKoNeeT
®
-
PIENKONE TIMONEN OY
Saarenmaantie 580, Kla arkisin 9-17, la 9-14 (03) 364 1547, 0400 621 547
- Moottori- ja raivaussahat - Ajo- ja ruohonleikkurit - Jyrsimet ym. 040 595 6227 · www.saneerausmestarit.com
MUUTTOJA, KULJETUKSIA
www.luontaistuntijat.fi
SISUPELTI
050 548 3333
SINUN PAIKKASI?
TURVA- JA SÄHKÖASENNUKSIA
leikkaa talteen. www.mhyroine.fi
Puh: 0503009609
TIETOKONEET, TIETOKONEET, OHEISLAITTEET, OHEISLAITTEET, HUOLLOT JA HUOLLOT, KORJAUKSET KORJAUKSET
WWW.DTH.FI
RAKENTAMINEN JA REMONTOINTI Kaikki RAKENNUSALAN TYÖT
UUDIS- & SANEERAUSKOHTEET
Ellintie 2, p. -hinta 950.00 Ulkokamera sonyn 1/3" , 8mm linssillä. 0400 571 151
ti-pe 12-17, la 10-14 tai sop. pienkoneet alan liikkeestä - Metsurin varusteet ja tarvikkeet
Mäkirinteentie 13, Kangasala P. Kauttamme myös LVI- ja sähkötyöt.
KAIKKI SISÄ- JA ULKOSANEERAUKSET
Muista kotitalousvähennys!
VALMISTALOJA
www.kirjanpitomattila.com Myllystenpohjantie 2 36200 KANGASALA p
16
Tiistai 7.8.2012
Antti Huokuniemi: Kiersimme Yhdysna valloissa Adamin luo imlimusiiniajelulla, ja kävw me Kanadassa ja Ne Yorkissa. 1,60
3, 5,
6%
5KPL
5,
33%
1,0L 1,5L
Säästä
yks. Torholan mukaan tarkoitus on, että klubi tarjoaa nuorille mahdollisuuden päästä tutustumaan erilaisiin kulttuureihin. Kävimme Berliinissä, ja paikallisen Rotaryklubin puheenjohtaja vei meidät yksityislennolle, sillä hän on ammatiltaan lentäjä.
ä yd on : ila s kä rhe ksi s Ra mu pe sto ula oke rian mui niPa o k to tä lii n s ä ik l ien a. i
Viktoriankari: y, U a. 9,90
590
40%
Tarjoukset voimassa 12.8.2012 saakka tai niin kauan kuin tuotteita riittää tarjousaikana. Kuluneen kesän vaihtopareille kokemus oli unohtumaton.
Nanso SIILI-PUSSILAKANA
(26,90)
PAKASTUSPULLOT
Säästä
0,5L
yks. Lapis issa ja ssa ol n hy ttysi ä. 1,50
Säästä
52%
2KPL
4,
9%
1,0L
250
Säästä
2KPL
SÄILÖNTÄTÖLKIT 0,5L
yks. 2,90
Finish Powerball KONETISKIAINE
90tabl.
1690 690
Alasenkuja 1, SUORAMA
1190
14% Säästä
30% Säästä
yks. liia
Joona Suhonen: Oli tosi kiva päästä Malte Zapfin luokse Saksaan. S all jan or Un han paik teili ulak i i ta ka
Kesävaihtarit jättivät jäähyväiset
Edullista elonkorjuuta!
Naisten SIFONKIPUSERO
(19,90)
Mikko Koivisto Kun on mahdollisuus päästä kesälomalle ulkomaille, niin harva kieltäytyy. 2,20
2,
9%
Säästä
7%
yks. 2,20
1490
ERÄ
Säästä
25%
1290
Naisten kotimaisia NILKKASUKKIA
Säästä
yks. 1,79
3,13/l
2KPL
250
Säästä
norm. 2,70
Jasmine FRILLALANKA
100g
2KPL
UMPIOTÖLKIT 0,5L
16% Säästä
2KPL
yks. isegrad nto on ihan onV en luo pissa auring Suom me La uuttia Katsoimkua 24 min Olisimme las en! e an sen ön jälk keskiy et odottama tuli äne ua, mutta jä nous n kylmä. V hei n po em i h iss ain se tek n. 1,80
3, 5,
Lasten COLLEGEHUPPAREITA
Miesten PRINTTI T-PAITOJA
Tyttöjen PUSERO+ BOLERO
(13,90)
4
Linna SAUNASHAMPOO
400ml
50
1,0L 1,5L
13% Säästä
2KPL
yks. 920, la 918, su 1217
www.loytotex.fi
www.loytotex.fi · ALASENKUJA 1, SUORAMA AVOINNA ARK. 9-20 LA 9-18 SU 12-18. Vaihdon ideana on, että neljä suomalaista nuorta pääsee kuukaudeksi kohdemaihin, ja puolestaan kohdemaista tulee ulkomaalaiset vaihtoparit Suomeen.
Suomalainen asuu kuukauden parinsa kotona kohdemaassa, ja ulkomaalaisvieras puolestaan Suomi-parinsa perheessä. Itsenäisyys päivän ilotulitukset olivat upeat!
Ad Ro Suom zen-Wh am eele i on var r, n hien sinkin miin kaun USA: oa! A is m aase sa kä ntin p udulla aa, e Ruot vimme L rheen k on an sis ap paljosa. l r i O a u k a. Järjestämme myös pidempiaikaisia vuosivaihtoja moniin maihin, Rotaryklubin nuorisovaihtoasiamies Mika Torhola sanoo. Kangasalan Rotaryklubi järjesti nuorille halukkaille perinteisen kesävaihdon neljään maahan: Yhdysvaltoihin, Itävaltaan, Saksaan ja Unkariin. Ei jälleenmyyjille.
Avoinna ark. 2,30
4,
13% Säästä
2KPL
yks