03 377 3447
Lipputoimisto
p. Aavan meren
tuolla puolen
1960-luku mukaansa
tempaavan musiikin
säestämänä
Kangasalan
kesäteatterissa,
Kisarannassa
TI
KE
TO
SU
TI
TIISTAI 8.7.2014
8.7.
9.7.
10.7.
13.7.
15.7.
Kaikki näytökset klo 19.
Käsikirjoitus: Aulis Aarnio
Liput:
Kangasalan Kirjakauppa
p. Matosta ei tempun jälkeen enää
ole tehtäväänsä.
MIKA SÄPYSKÄ
Kaj Koivisto on tyytyväinen, että myös Puikkarinlampi kuuluu uuteen luonnonsuojelualueeseen.
Metsä muuttuu suojelualueeksi
Verottaja pistää hartiapankkirakentajan kynähommiin
Väki viihtyi Pohjan maalaismarkkinoilla
ST
Sivu 6
A 1918
Sivu 10
6
430037 672583
Irtonumero 2 e
Sivu 4
Tilaukset
03 377 6900
TISIA
Nopeudet alas Vaarinmaan teillä
UU
Sivu 3
IKALLIS
PA
VUO DE
Kesäpäivä Kangasalla kajahtaa Virossa sikäläisin sanoin
Sivu 8. Lama- vai lomakauden
syytä, kun näyttö ei toimi?
Mitä lienee ajatellut se, joka
viikonlopun aikana yritti sytyttää räsymaton tuleen Suoramalla alikulkutunnelissa. 040 825 0760
Ryhmät p. 0400 627 026
www.ramppiteatteri.net
NUMERO 47
96. VUOSIKERTA
Näyttö on,
henkeä ei
Konnuutta
alikulussa
Lahdentien varteen Kangasalan
ja Tampereen rajamaille pystytetty nopeusnäyttö on nököttänyt tyhjän panttina jo viikkokausia
Hän teki siihen vironkieliset sanat 1930-luvulla.
Laulun olivat Suomessa ehtineet levyttää tuolloin jo muiden muassa Oskar Merikanto ja Väinö Sola. Sävelmä tavoitti
myös Tuudur Vettikin, VäikeMaarjassa syntyneen säveltäjän
ja musiikin opettajan.
Tuudur Vettik oli myös yksi
merkittävimmistä sotaa edeltäneen ajan kuoronjohtajista
Virossa. ;;
REMONTTI
Koti kuntoon vielä kesällä
Toimi nopeasti, kesäaikoja rajoitetusti
& 010 231 5730
!
o
i
v
r
a
ä
Pyyd
Keittiöt
Sisustukset
Kylpyhuoneet
KOLMOSET
Kotisi on hyvissä käsissä
www.kolmoset.com. Sanoittajana häntä ei
juuri mainita.
Tarina ei kerro miten ja
miksi Vettik ihastui Kesäpäivään. Ehkä osaava
kuoronjohtaja halusi saada hyvän uuden kuorokappeleen
johdettavakseen, ja teki siksi
itse sanat.
Tarina ei kerro sitäkään,
miksi tunnettu musiikkimies
julkaisi sanat salanimellä A.
Saarik.
Vaikka Vettik olikin ennen
muuta säveltäjä, hän teki jonkin verran myös sanoituksia.
Pääosin ne on julkaistu omalla
nimellä, mutta hän on piiloutunut myös useiden eri salanimien taakse. Virossakin se päätyi 1930-luvun julkaistuun
Lemmiklaulik-laulukirjaan,
joka oli koulujen kuorolaulukirja.
Sen jälkeen kun Neuvostoliitto miehitti Viron, temperamenttiseksi ja isänmaalliseksi
mainittu musiikkimies joutui
vaikeuksiin.
Hän sai vuonna 1950 tuomion, jonka muodollisena
syynä oli liika kansallismielisyys. 150 vuotta sitten Gabriel Linsén sävelsi runon, jonka Sakari Topelius oli tehnyt
11 vuotta aiemmin.
Linsén oli vaikuttunut
Kangasalan luonnonkauneudesta käytyään paikalla saksalaisten tulkkina.
Laulu lähti leviämään nopeasti. Vettik ehti saada
kunniaa elämäntyöstään vielä miehitysvallaltakin, ennen
kuin kuoli 1982.
Se oli vain pieni lauluhetki kesäkuussa 2014, huonosti harjoiteltu ja epäsointinen.
Kuitenkin se kantoi muutaman minuutin ajan suomalaista ja virolaista historiaa, ja sai
ne kohtaamaan uudelleen.
Unistus
3
(Kesäpäivä Kangasalla)
1.
Kuis paisutab rõõmul rinda me rannikul rännata,
kust mühavat merepinda võin võlutult vaadeelda.
Ma kaugel näen kauneid saari ja kulgevad laevateed
;; ning kõrgeid taevakaari näen üle sinava vee. TIISTAI 8.7.2014
KANGASALAN SANOMAT
Kesäpäivä Kangasalla muuttui
unelmaksi meren rannalla
Viola Valkeeniemi
Virontaja
suojautui
salanimellä
Hannele Valkeeniemi
Vettä satoi taivaan täydeltä,
eikä kuorokaan ollut hääppöinen. Silti hetkessä oli juhlavuutta, kun Kesäpäivä
Kangasalla kaikui viroksi ystävyyskunta Räpinan puutarhakoulun pihapuistossa kesäkuun alussa.
Järvimaiseman ylistys oli
vaihtunut unelmaksi meren
rannalla.
Kangasalan räpinologit ovat
hoitaneet monin eri tavoin ystävyyttä Kaakkois-Viron Räpinaan yli 20 vuoden ajan.
Nyt ensimmäistä kertaa
yhteisissä tilaisuuksissa laulettiin Kesäpäivä Kangasalla
vanhalla virolaisella käännöksellä.
Vironnus salanimellä
Kesäpäivä Kangasalla viettää
tänä vuonna sävellyksen juhlavuotta. Hän sävelsi kaikkiaan
parisataa kuorolaulua ja toimi
myös laulujuhlien kuoronjohtajana. hinguses hõõgumas,
maa viljad on mustas mullas me väljadel voogamas.
Siin metsad ja laiad laaned on kaugustes kohamas
;; ning kõrged taevased tuuled on tujul tuhisemas. Vuosisadan alussa suomalaisten ja virolaisten siteet
olivat tiiviit. Raskauttavaa oli muun
muassa Metsäveljien laulun
julkaiseminen lauluvihossa
vuonna 1942.
Tuomioksi tuli 12 vuotta,
mutta hän joutui istumaan
eri vankileireillä lopulta puolet siitä ajasta, kertoo Virumaa Teataja -lehti vuodelta
1998, jolloin vietettiin säveltäjän 100-vuotisjuhlaa.
Vankeusajan jälkeen Vettik
jatkoi opetustyötään Tallinnan konservatoriossa kuoronjohtamisen opettajana.
Hänet rehabilitoitiin vuonna 1968. koskaan voi löytää mä, kuin oot
mun silmissäin sinä, mun esiisäini maa.?
Suomessa
Kesäpäivä
Kangasalla levisi ennen kaikkea siksi, että se otettiin koululauluksi. ;;
2.
Me ümber kõik päiksekullas sui. Siinä lauletaan unelmasta meren rannalla.
Se ylistää luonnon ja isänmaan kauneutta lähes paa-
Kangasalan räpinologit toivat lauluterveisinä Kesäpäivän Kangasalla, ensimmäistä kertaa vanhalla
vironkielisellä käännöksellä.
Hiiumaa Muuseum
Tunnettu säveltäjä, opettaja ja kuoronjohtaja Tuudur Vettik
(1989?1982) vironsi Kesäpäivän Kangasalla 1930-luvulla.
Lisätietoja:
Pieni Kesäpäivän lauluopas: http://www.ps-media.fi/maakuntalaulu/pienilauluopas2003.pdf
Maakuntalaulun tarina: http://www.ps-media.fi/maakuntalaulu/julkaisut.php
Tuudur Vettikun elämäkerta viroksi: http://opetaja.edu.ee/eesti_muusika/composers/vettik/elu.htm
tokseen asti. maailmasta kyll. Liekö taiteilijan
mielijohde tai tyytymättömyyttä omaan tuotantoon?
Järvien tilalle meri
Kesäpäivä Kangasalla kääntyi kolmen säkeistön lauluksi,
jonka nimeksi tuli Unistus,
unelma. ;;
3.
Ma seisatan, vaatan ilma ja merele vaatan ma,
nii kauni vaimuna silma siis kerkib mu kodumaa.
Ei armsamat maad maailmas või leida küll iial ma,
;; kuis oled sina mu silmas mu esi-isade maa. ?En rakkaampaa
maat
Kivijalkakauppoja kävelykadun
varrelle. Työllä on siis myös suurta taloudellista
merkitystä kunnalle.
K?
angasalla on puhuttu vuosien saatossa paljon
matkailusta elinkeinona. Toimitusjohtaja Paula Liinamaan mukaan maanrakennustyö valmistuu uimahallin huoltotauon aikana. Lähdin kokeiluluontoisesti naapurin kyydissä Lentolaan kauppakierrokselle.
Huomasin, että Prisman kierrätyspäädyssä oli bussien 1 ja
45 pysäkki, joten päätin palata kotiin kassieni kanssa nelivitosella.
Hienosti bussi toikin . Paikallisliikenne mistä
nytkin.
Seee
Hienosti bussit kulkee, ja siinä
mielessä mikään ei ole muuttunut. Robin Hoodin viimeisestä näytöksestä nautti
huikeat 429 katsojaa.
H?
arrastajateattereiden tuotannot ovat esimerkkejä niistä lukemattomista tapahtumista, joita
Kangasalla vuoden mittaan järjestetään erilaisten
yhdistysten voimin.
Yhdistys kerää lipputulot toimintansa turvaamiseksi,
mutta vain harvat pystyvät palkkaamaan väkeä varsinaisiin järjestelytehtäviin.
Tapahtumien taustalla on valtava määrä vapaaehtoisia
ihmisiä, jotka uhraavat osan vapaa-ajastaan asian hyväksi. He pääsevät ykkösvyöhykkeen taksalla eli 2,70
eurolla Lentolaan ostoksille ja
bussilla numero 1 kotiin. Hinnoittelu sen sijaan
on muuttunut tamperelaisia
suosivaksi.
Nattarilaisia systeemi tosin
helpottaa. Siihen panostaminen kuitenkin kannattaa, sillä matkailu kehittyy maailmalla toimialana vahvasti.
Päivän kuva
Aleksi vainionpää
Lapset pelasivat sählyä Vaarinmaalla ravintolapäivänä.
Toukokuisella tapahtumalla
kerättiin varoja opaskylttiä
varten.
LUKIJALTA
Bussikyyti kallistui
Tekstareita
Voit lähettää mielipiteesi
Kangasalan Sanomiin myös
tekstiviestinä numeroon
050 532 2673.
Tekstiviestisi maksaa operaattorisi kanssa sopimasi hinnan.
Olisipa mukava tietää, mistä
kirkon vaiheilta löytyisi vielä
terveyskeskuksellekin paikka,
niin kuin nimimerkki Vanha
kangasalalainen vaatii.
Hölmistynyt
Uimahalli Kuohu saa kesän aikana noin 20 uutta parkkipaikkaa. Muuten tämä
on melko apaattinen kylä, jota
ruskea lato pimentää.
Liikenne kulkee Lahdentietä. Heistä seitsemän on ympäristökunnista ja
seitsemän Tampereelta. Sen verran kohtuuttomalta kymmenen euron edestakaisen matkan hinta tuntuu!
Eri asia tietenkin, jos käyttää
seutulippua, mutta minä en
sitä tarvitse.
Parannettavaa löytyy. hinta oli vaan noussut viiteen euroon, sillä bussi perhana ylitti
vyöhykerajan.
Johonkin rajat on vedettävä,
mutta tuntuu siltä, että Tampere maksattaa muilla kunnilla kannattamattomia linjojaan.
Ei tunnu ihan oikealta, että Kämmenniemestä pääseee Keskustorille 2,70 eurolla, mutta minä joudun
maksamaan viisi euroa Prismalta Asemantien varteen.
Juttelin kuskin kanssa, joka
sanoi ykköslinjan bussin keräävän huomattavan määrän
tamperelaisia kyytiin ja Pirkkalan maksavan palvelusta.
Asiaan ei varmaan ole helppoa saada muutoksia, koska
joukkoliikennelautakunnasa
istuu 14 jäsentä. Se on
vielä ihan ok, mutta jos tulee
kiistaa, puheenjohtaja on tamperelainen. 4
KANGASALAN SANOMAT
TIISTAI 8.7.2014
AJANKOHTAISTA
Liikenneturvallisuus
TUULA RUUSUMAA
päätoimittaja
Pääkirjoitus
Tapahtumien
takana valtavasti
ilmaista työtä
?
Hidasteraitoja
kokeiltiin Asemantiellä, mutta lähitalot
valittivat tärinästä.
Sakari Veijalainen
N?
yt on se aika vuodesta, jolloin tapahtumia riittää
lähes jokaiselle viikonpäivälle. Useana päivänä on
jopa vaihtoehtoja, joista valita.
Kangasalan Sanomien sunnuntai-illan lukijanäytös
Ramppi-teatterissa keräsi katsomon ääriään myöten täyteen. Palkintona ovat ainoastaan hyvä mieli ja asiakkaiden
kiitokset.
Työ on tärkeää, sillä ilman heitä Kangasalan tapahtumatarjonta olisi aneemista ja monet matkailijoiden eurot
jäisivät saamatta. Aikaisemmin iltapäivällä Pikkuteatteri löi kävijäennätyksensä. Puhe ei ole kuitenkaan
muuttunut teoiksi, ja edelleen vain harvat yritykset saavat päätulonsa matkailusta.
Keskustan puuttuvan hotellin lisäksi myös eri toimijoiden keskinäinen verkostoituminen onnahtelee.
Eräskin mökkiyrittäjä Kuhmalahdelta totesi hiljattain,
että hän haluaisi kalastusmatkailuun erikoistuneen elämysyrittäjän rinnalleen.
Esimerkiksi venäläismiehet ovat kiinnostuneet kalastuksesta, joten yrittäjältä vaadittaisiin kalastusosaamisen lisäksi myös kielitaitoa ja kulttuurintuntemusta.
Sopivaa henkilöä ei ole yrittäjän mukaan löytynyt kiven
kolostakaan.
Paljon on siis vielä tehtävää ennen kuin matkailu muuttuu Kangasalla todelliseksi elinkeinoksi. Hieno homma, ei mene ostosrahat
Tampereelle.
Itse asun Asemantien varressa. Kaikki tietävät,
kuinka äänestyksessä käy.
Olisin säästänyt vyöhykemaksun, jos olisin ostoskassieni kanssa jaksanut kävellä
kaksi pysäkinväliä Prismalta
Vatialantien varteen. Nyt ei
sentään satanut vettä, ei räntää,
ei tuullut kylmästi, ei ollut liukasta eikä pakkanen purrut.
Sama hinnoittelu koskee
varmaan Lidlin ja Prisman
pysäkkejä toisella puolen, tästä tosin en ole ihan varma.
Menen jatkossakin henkilöautolla. Poliisitalo kahvila/ravintolatiloiksi ja edusta tori/
terassitiloiksi.
Sitten voidaan puhua kesäpäivän kylästä ja esittämääni
suunnitelmaan sopii myös tuo
iso ruskea lato. Jarmo Vuorinen istui kaivurin ratissa ja Karri Lipponen avusti
vierestä.
toimitus@kangasalansanomat.fi,
Ehdotus: Katuosuus nykyisistä keskustan liikennevaloista Kunnantien risteykseen
kävelykaduksi.
Senioritalo hotelliksi
Käytännössä tämä tarkoittaa nopeusrajoitusmerkin siirtämistä suojatien
yli lähemmäs Asemantietä.
Karjakonkaaren ja Ansaritien risteyksessä nopeusrajoitus on jo 20 kilometriä tunnissa.
Myös asukkaiden toivomat
ajoratamaalaukset toteutetaan
Karjakonkaarelle Ansaritien
kohdalle.
Lisäksi risteyksen kasvillisuutta raivataan ja näkyvyyttä
parannetaan.
Kaikki muutokset toteutetaan kesän aikana.
Asukkaiden toivomia ajohidasteita yhdyskuntatekniikka ei aio Vaarinmaan kaduille
suunnitella.
. He päästelivät
englanninkielisiä rock-konsertin taltiointinauhoja jo perjantai-iltana.
Meno kesti kuulemma yli
kahteen yöllä ja alkoi uudelleen lauantaipäivänä kello kolmentoista maissa. Tärinäalue on tuossa meidän ja naapurin autotallin
kohdalla. Ajonopeuskin on huomattavasti alhaisempi tässä kuin kunnan
mainitsemalla Asemantiellä,
asukkaiden äänitorvena toiminut Antti Riikonen toteaa.
. TIISTAI 8.7.2014
KANGASALAN SANOMAT
5
kohenee Vaarinmaan alueella
Lotta Loikkanen
Vaarinmaan asukkaat ovat
jo pitkään olleet huolissaan
alueen liikenneturvallisuudesta ja asiasta on oltu yhteydessä
kuntaan.
Kunta aikookin laskea
Vaarinmaantien ja kevyen liikenteen väylänä toimivan Ansaritien risteyksessä
nopeusrajoituksen 20 kilometriin tunnissa. Hidastepalkeista on huonoja kokemuksia. Se antaa toivoa siitä, että
omaan lähialueeseen on mahdollista vaikuttaa, Riikonen
sanoo.
Vaarinmaalla asukkaat ovat
kiinnostuneita alueen kehittämisestä.
. Sama meno
jatkui tauotta kello kahteen
sunnuntaita vastaisena yönä.
Nauhoilta kaikui yli järven
myös juontajan maanitteleva
kuulutus ja konserttiyleisön
kiljuvat suosionosoitukset.
Tunnelmaa täydensivät tontille viritetyt välkkyvät diskovalot.
Muutama tallenne oli kevyempää musiikkia suomenkielisine juontajineen, joka
kohotteli tunnelmaa kehuen
?valintojen olleen onnistunei-
ta?. Alueella kulkevat ovat
pääsääntöisesti omia asukkaita, joiden odotetaan ottavan
vastuuta asuinalueestaan, sanoo tekninen asiantuntija Sakari Veijalainen Kangasalan
kunnasta.
Vaarinmaalle tulevassa opastaulussa olisi esitelty kadut ja
nopeusrajoitukset.
Eri mieltä hidasteista
Varsinaiset hidasteet vaatisivat kadun muokkausta ja asian
budjettikäsittelyä. Kuulemme vuoroin vuorokauden ympäri esimerkiksi
jazzia, vuoroin Soshtakovitsin
Kohtalonsinfoniaa, vuoroin
uutta musikkia, kuten esimerkiksi Hyönteiselämää.
Tehosteet hankimme itse, samoin suosionosoitukset.
Yeah!
Näin käytämme vain kerran
vuodessa jokamiehen oikeuksiamme ja avaamme musiikin
eri lajeja kesämökin rauhaan
tulleelle mökkiväelle.
Keskustelu jatkukoon...
Joukko läpeensä
kyllästyneitä rantojen
asukkaita
Rataniityntie kahdeksan B-rapun sisäänkäyntiä juhlistivat juhannuksena komeat koivut. Palkkien
aiheuttamia ongelmia he pitävät vähäisenä saavutettavaan
hyötyyn nähden ja raidat kelpaisivat tärinästä huolimatta.
. Hidasteraitoja kokeiltiin
Asemantiellä, mutta lähitalot
valittivat tärinästä, Veijalainen kertoo.
Vaarinmaan asukkaiden näkemys on erilainen. heinäkuuta
Roineen rannalla olevilla mökeillä ja taloissa kuunneltiin
vastentahtoisesti rockia.
Erään mökin pihapiirissä olivat näet koolla raskaan
rockin ystävät. Vaarinmaalla ymmärretään, että kunnalla
ei ole resursseja siihen.
Asukkaiden ehdottamat
edulliset nopeuden rajoittajat,
kuten hidastepalkit ja -raidat
kunta taas on todennut huonoiksi vaihtoehdoiksi.
. Esimerkiksi puiston huolto ja käyttö puhuttavat. Mietimme, että perustammeko oman yhdistyksen
vai liitymmekö Tursolan asukasyhdistykseen. Koristeluista vastasi muutaman asukkaan porukka.
Lauri Niemelä ja kolmikiloinen kuha.
Lukijan kuvia
Kangasalan seudun Hengitysyhdistys Sahalahden Silmu osallistuivat Sahalahden markkinoille. Samaa mieltä eivät kyllä
olleet kesämökkien asukkaat.
Osalta väki katosi nopeasti
turvaan kaupunkiin, mutta
osa jäi kyselemään jokamiehen oikeuksien perään.
Oliko homma edes luvanvaraista?
Jos niin on, ehdotamme, että käytämme oikeuksiamme
kaikki. Olemme kyselleet
muiltakin asukkailta, eikä
tärinä heitä haittaa. Lisäksi raidat on helppo
poistaa tai antaa kulua pois
tarvittaessa, Riikonen jatkaa.
Opastaulu omin avuin
Ravintolapäivänä toukokuussa alueen asukkaat kerryttivät
varoja opastaulun hankkimista varten.
. Vuoroviikoin järjestämme seudulle Tästä minä
tykkään -konsertin.
Ohjelmisto voi toki vaihdella. Kokeilussa
yli kulkeva liikenne löystytti
ruuveilla kiinni olleen palkin
niin, että se irtosi liikenteen
sekaan aiheuttaen vaaratilanteita.
. Yhdistyksen perustamisen taustalla
olisi hyvä olla muitakin syitä kuin yksi kyltti, Riikonen
toteaa.
Vaarinmaalla ollaan tyytyväisiä siihen, että kunta on
lopulta reagoinut asukkaiden
huolenaiheisiin.
. Tarjolla oli munkkeja, kahvia ja
arpoja.. 03 377 6915
Rock raikasi yötä
myöten Roineella
Toimittaja Tiina Kuvajan jutun (KS 27.6.) mukaan kesämökillä luetaan, pestään autoa
ja haaveillaan.
Me puolestamme voimme
kertoa, että 5.?6. Voi
olla, että siinä meillä on seuraava projekti, Riikonen toteaa.
Myllystenpohjantie 2, 36200 Kangasala, p. Kunnalla ei periaatteessa ole mitään kylttiä vastaan,
kunhan sen taustalla on asukasyhdistys eikä yksityishenkilö.
? Asukkaat miettivät kyltille sopivan paikan ja sitten
kunnalta pyydetään sijoituslupa, Veijalainen kertoo.
Vaarinmaalla pohditaan nyt
eri vaihtoehtoja yhdistyksen
aikaansaamiseksi.
Valmista pitäisi olla tammikuun
lopulla, hän laskeskelee.
Omakin työ ilmoitettava
Kun rakennetaan omin voimin tai talkoin, verottajalle
riittää ilmoitus tehdyistä töistä. Valupuuhissa Heikin ja Suvin
apuna häärivät kaksivuotias
Miika ja viisivuotias Helmi.
Hennessyn sisarukset
laukkasivat löytöretkeilylle
Lotta Loikkanen
Alexia ja Arianna Hennessy
ovat innoissaan lasten löytöretki -tapahtumasta. Tällaisten markkinoiden parasta
antia ovat tuoretorit. Me tykätään tarroista,
mutta enemmän karkista, tytöt lausuvat yhteen ääneen.
Vaari Antti ja mummi
Marketta Saikku ovat viihtyneet lastenlasten mukana.
?On siinä ollut tekemistä
pysyä tyttöjen perässä, vaari
toteaa.
Seuraavaksi koko porukan
on tarkoitus lähteä Mobiliaan.
Suunnistuksessa harjaantuneille taidoille on käyttö, kun
etsitään museokoiran kadonnutta luuta.
. Me osaamme myös hienoja
hyppyjä, Alexia kertoo.
Arianna ja Alexia Hennessy
ovat valmiina Putte Possun
nimipäivien viettoon. Talkootyöntekijöiden nimiä ei tarvitse mainita.
Uuden käytännön mukaisesti hartiapankkirakentajan
on kuitenkin osoitettava, että
rakennuksella ei ole käytetty
maksullista apua.
Mikäli toimeen on ryhdytty
yhdessä toisen henkilön, esimerkiksi aviopuolison kanssa,
rakennuskohteesta tarvitsee
ohjeistuksen mukaan antaa
vain yksi ilmoitus.
on jätettävä myös ennen käyttöönottotarkastusta.
Tiedot välitetään verottajalle joko sähköisesti verkkolomakkeella suomi.fi -palvelun
kautta tai tulostettavalla paperilomakkeella.
Vastaanotettuaan ilmoituksen verottaja lähettää siitä rakentajalle todistuksen, joka
on esitettävä viimeistään loppukatselmuksessa.
Mikäli todistusta ei ole esittää, katselmusta ei voida tehdä.
Mihin, kenelle, paljonko?
Velvoitteet tiukentuvat, kun
rakennustyö tai osa siitä teetetään ulkopuolisella.
Verottajalle on jätettävä ilmoitus, johon on rakennuskohteen ja omien tietojen
lisäksi kirjattava, millä yrityksellä tai työntekijällä työ
on teetetty ja kuinka paljon
työstä on maksettu.
Ilmoitus on annettava aina
ennen rakennuksen loppukatselmusta. Mummilassa Kangasalan kirkonkylällä viihtyvät sisarukset ovat jo
käyneet paistamassa karjalanpiirakoita ja satusuunnistamassa.
Vielä on tarkoitus etsiä museokoira Mopen luuta Mobiliassa ja osallistua Putte
Possun nimipäiville Tähtirannassa.
Karjalanpiirakoiden tekeminen oli tytöille mieluisaa
puuhaa ja leivontatuokioon oli
varustauduttu itse tehdyin esiliinoin.
. Päivä on kaunis, mutta
järvivesi ei välttämättä ole kovin lämmintä, hän epäilee.
Lelut mukaan
Mobilian jälkeen tytöt aikovat
vielä Putte Possun nimipäiville, jonne mukaan lähtee keppihevosten lisäksi pehmoeläimet Pave ja miss Dizzy.
. Ajatus on hyvä, harmaata taloutta saadaan kitkettyä
pois.
Luomala on hyvin perillä
uudesta velvoitteesta, vaikka
se ei muuttovalmiin talopaketin tilaajaa ja hartiapankkirakentajaa liiemmälti raskautakaan. Mukavaa,
kun kylällä tapahtuu. Etsimme karkkipiiloja. Isä pitää meille aarrejahtia kotona. Nopeus ja hypyt ovat heidän valttinsa keppihevosradalla.
Gallup
Mikä on
parasta
Pohjan
markkinoissa?
. On kaikille hyvä asia, että
tekemiset ovat tarkoin ylhäällä. 6
KANGASALAN SANOMAT
TIISTAI 8.7.2014
AJANKOHTAISTA
Kotitalouksien ilmoitettava
rakennushankkeensa verottajalle
Pekka Kaarna
Kotitalouksien on annettava
verottajalle tiedot kaikista rakennusluvan alaisista töistään.
Korpiniityntielle Rääkkölään rakentava Heikki Luomala pitää Verohallinnon 1.
heinäkuuta voimaan tullutta
uudistusta tervetulleena.
. Siitä asti olen
pitänyt niistä, Alexia kertoo.
. Verohallinnon sivuilla on
hyvät ja selkeät ohjeet, sieltä
saa lisätietoa, Palmu-Heinänen opastaa.
Hän pitää kotitalouksien
liittämistä ilmoitusvelvollisuuden piiriin järkevänä, joskin harmaat markkinat ovat
olleet omakotityömailla pienempi ongelma kuin suurilla
rakennuksilla.
. Jos sen löytäminen on vaikeaa, voimme hajaantua, Alexia ehdottaa.
Mummi pakkaa mukaan
varmuuden vuoksi myös uikkarit.
. Siinä oli riisipuuroa. Poikkesin tänne
ihan sattumalta ohikulkumatkalla, kertoi Eija Järvinen.
. Tämä on ollut
jo monena vuonna
tosi suosittu tapahtuma, Riikka Rantanen sanoi.. Asioiden paneminen paperille sulkee ovia harmailta
markkinoilta ja parantaa tätä
kautta toivottavasti myös työn
laatua.
?
Ajatus on hyvä,
harmaata taloutta
saadaan
kitkettyä pois.
Heikki Luomala
Luomalan perheen koti
valmistuu Korpiniityntielle tammikuun lopulla. Tämä tapahtuma
itsessään. Me olemme tosi nopeita,
Arianna sanoo.
. Äiti on sanonut, että voin
saada oman hevosen, jos pidän
oikein hyvää huolta keppihevosesta, Alexia kuiskaa.
Myös keppihevosradat ovat
tytöille tuttuja, joten he uskovat pärjäävänsä hyvin.
. Tietysti tämä demarien teltta. Jos rakennus otetaan
käyttöön ennen sitä, ilmoitus
Verohallinto tietää
Kunnan rakennusvalvonnalle uusi käytäntö merkitsee rakennustarkastaja Pirjo
Palmu-Heinäsen mukaan lähinnä sitä, että katselmuksessa on tarkastettava yksi lomake aiempaa enemmän.
Rakentajien keskuudessa
uudistus on herättänyt lievää
epätietoisuutta, jonka hälventämiseksi rakennustarkastajiin
on otettu ahkerasti yhteyttä.
Toisaalta loppukatselmusta
tilaavia rakentajia on tarkasta-
jien puolesta taas muistutettu
uudesta velvoitteesta.
. Siitä me ollaan opittu
suunnistamaan, Alexia kertoo.
Satusuunnistuksesta saadut
tarrat olivat tyttöjen mielestä
kivoja, mutta niitä olisi saanut
olla enemmän.
. Ilmoitus rakentamisen
luonteesta ja omasta työpanoksesta riittää.
. Sitten
painelimme niitä etusormilla
näin, Arianna näyttää.
Molemmat ovat samaa mieltä siitä, että itse tehdyt piirakat olivat parempia kuin kaupan vastaavat.
. Kahdesta kolmeen kuukauteen eli noin 500 tuntia
omaa aikaa tässä menee. Meillä
oli täällä kolme kansanedustajaehdokastajakin, iloitsi Isto
Kaarne.
. Äiti antoi minulle pienen
palan karjalanpiirakkaa, kun
olin ihan vauva. Meillä on reseptikin, jotta äiti voi kotona leipoa niitä,
Alexia sanoo.
Tarrojen perässä
Tytöille aarteiden etsiminen
on tuttua puuhaa, joten kirjaston satusuunnistus sujui
helposti.
Järjestön talous on kunnossa, ja sen jäsenmäärä on
tuplaantunut. Ponsantiellä lähellä
Oriveden rajaa poliisia vastaan
tullut henkilöauto ajoi 127
kilometrin tuntivauhtia. Jäseniä on nyt
yli 10 000.
Hän on tyytyväinen myös
siihen, että Pirkanmaan Yrittäjä -lehti on kuosissaan, vaikka eletty aika on ollut lehdistölle kaikkea muuta kuin
ruusuista.
Kun Jokilampi valittiin
aluejärjestön toimitusjohtajaksi, yksi hänen suurimmista
tehtävistään oli valtakunnallisten yrittäjäpäivien järjestäminen vuonna 2004.
. Paunu esimerkiksi on ajanut Kangasalan busseja yli 50 vuotta. Kirkonkylän R-kioskilta kehottivat lopulta menemään joukkoliikenteen asiakaspalvelupisteeseen.
Kyseinen toimisto sijaitsee Tampereen keskustassa eli
aivan päinvastaisessa suunnassa kuin työpaikkani. Ympyrä sulkeutuu, sillä nuo päivät ovat lokakuussa
jälleen Tampereella. Ensimetrille on nyt aikaa
enemmän, samoin koko valtakunnallisen uusyritysverkon
kehittämiseen.
Hyvissä voimissa
Jokilampi jättää pitkän pestinsä hyvillä mielin.
. Se on
avoinna arkisin kello 8.30?15.45. Toiveikkaana ajattelin, että kortilta maksaessani lippu voisi olla edullisempi.
Testasimme asiaa ja kone veloitti Tampereen sisäisen
matkan verran. Linjat ja reitit ovat
todennäköisesti muotoutuneet matkustajien tarpeiden
pohjalta.
Uudistushuumassa kokemuksen ääni on sivuutettu. Ajattelin, että jos se jotain tuo mukanaan, niin ehkä hienoisia parannuksia liikkumiseen.
Viime viikolla huomasin, että uudistus on vaikuttanut
ennen kaikkea kortisolitasoihini.
Ennen kyyti Kaukajärveltä Kirkonkylälle maksoi 3,60.
Nyt lyhyehkö työmatka kustantaa viisi euroa. Tällä piittaamattomuudella on varmasti vaikutusta joukkoliikenneuudistuksen lopulliseen hintalappuun.
Päätöksenteon siirtyessä yhä kauemmas pääkallonpaikalta on todennäköistä, että kommunikointi liikenteen järjestäjän ja matkustajien välillä heikkenee ja palvelut huononevat.
Harmillista tässä on se, että bussilla matkustavilla ei
välttämättä ole muuta vaihtoehtoa, kuin järjestää menonsa
sen mukaan, miten bussit kulkevat.
Ekologisesti ajatellen bussi on omaa autoa parempi vaihtoehto, mutta yksittäisen lipun
hinta ei tue tätä ratkaisua. Olen tottunut tulemaan töihin kahdeksaksi, enkä 7.38 tai 8.08. Ihmetyttää, miksi koko masiina edes on
päällä alueella, jossa sillä ei ole mahdollista maksaa.
Vertailun vuoksi pääkaupunkiseudulla arvoa voi ladata
Helsingin seudun matkakortille ja maksaa sen mukaan,
miltä vyöhykkeeltä kyytiin tulee.
Parin rivin pituista aikatauluvihkosta katsoessa näkee
heti, ettei myöskään aikatauluja ole pohdittu kovin syvällisesti. Koska toimistolla ei ole
sivupisteitä lähikunnissa, toivoisi sen joustavan näin uudistuksen aikaan aukioloissaan.
Jokilampi jättää
Pirkanmaan Yrittäjät
Pekka Kaarna
Pirkanmaan Yrittäjät r.y:n toimitusjohtaja Jari Jokilampi
jättää tehtävänsä vuoden vaihteessa.
Lähtöön ei hänen mukaansa liity sen suurempaa dramatiikkaa, nyt vain oli sopiva
hetki irtautua yrittäjäjärjestön
12 vuoden vetovastuusta.
Vuonna 1993 perustetun
uusyrityskeskus Ensimetrin
toimitusjohtajana hän jatkaa
edelleen.
. Erityisesti ruuhka-ajan huomioimatta jättäminen kummastuttaa.
Voin kertoa, että matka-aika pitenee ja istumapaikan
saatavuus huononee neljän aikaan iltapäivällä.
Tuskin maltan odottaa syksyä, kun koululaiset ja lomalta palanneet työmatkalaiset liittyvät joukon jatkoksi.
Bussiyhtiöt ovat kertoneet, kuinka heitä ei ole kuunneltu linjojen suunnittelussa. Edessä on
iso ponnistus, ja siihen tämä
työ on hyvä päättää.
Pirkanmaan Yrittäjien uuden toimitusjohtajan haku
käynnistetään kesän aikana.
Toimitusjohtaja johtaa myös
lehteä julkaisevaa Pirkanmaan
Yrittäjä Oy:tä.
Pirkanmaan Yrittäjät on
Suomen Yrittäjien suurin aluejärjestö.
Edullisempaa kyytivaihtoehtoa miettiessäni kysyin
bussikuskilta, voiko matkakortille ladatulla arvolla maksaa kyydin Kangasalta Tampereelle. Konepelti ja takaluukku saivat vaurioita hyökkäyksessä.
Vahingontekijöitä oli ilmeisesti useita.
LOTTA LOIKKANEN
Kirjoittaja on
Kangasalan Sanomien
toimittaja. Seurauksena oli kutsu käräjille ja
väliaikainen ajokielto.
Torikadulla parkissa olleeseen autoon oli ilmestynyt
naarmuja viikonlopun aikana.
Pysäköityyn autoon on ilmeisesti törmätty, jonka jälkeen
tekijä on poistunut paikalta.
Poliisi tutkii asiaa liikennerikkomuksena.
Perjantai-iltana
Kuohuntien ja Alatien risteykseen pysähtynyttä autoa
heiteltiin pienillä
kivillä ja omenoilla. Aina voi äänestää jaloillaan, mutta tässä tapauksessa jalat joutuvat aika koville.
Autoihin vaurioita viikonloppuna
Lauantai-iltana puoli kahdeksan jälkeen henkilöauto ja kevytmoottoripyörä kolaroivat
Lentolassa Mäkirinteentiellä.
Kevytmoottoripyörän kuljettaja menetti jostakin syystä ajokkinsa hallinnan osuen
henkilöauton vasempaan takakulmaan.
Pyörä kaatui ja tamperelainen mieskuljettaja liukui
tielle saaden lieviä vammoja.
Poliisi tutkii asiaa liikenneturvallisuuden vaarantamisena.
Pääkaupunkiseudulta kotoisin ollut kuljettaja syyllistyi
törkeään liikenneturvallisuuden vaarantamiseen lauantaiaamuna. Etenkin, kun bussit takaisin lähtevät tasalta ja puolelta.
Iltapäivisin istun stressaantuneena bussissa, koska tiedän olevani myöhässä treeneistä. TIISTAI 8.7.2014
KANGASALAN SANOMAT
7
Kolumni
Työmatkalaista
keljuttaa
En arvannut joukkoliikenteen uudistuksen vaikuttavan
elämääni kovinkaan. Kallistunut yksittäinen
työmatka, harvemmin kulkevat vuorot sekä tiedon puute harmittavat.
Viime viikon aikana kulutin pelkkiin työmatkoihin 50
euroa. Kuukausilipun saisi hintaan 79 euroa, mutta jostain syystä sen lataaminen matkakortilleni ei ole onnistunut
Tällöin päätös metsän
lahopuustoista kangasmet- suojelusta voi olla helpompaa
sää, kehuu Pirkanmaan Ely- kuin niillä, jotka saavat elankeskuksen ylitarkastaja Kaj tonsa metsästä.
Koivisto lähes seitsemän hehtaarin kokoista luonnonsuoje- Ei estä liikkumista
lualuetta.
Puikkarinlammin alueen läpi
Koivisto on mielissään, että kulkee vaellusreitti Kaarinanalueeseen kuuluu myös lampi polku.
ja kaksi siihen liittyvää puroLuonnonsuojelualue ei rajoijuottia. Nykyään on paljon niin
sistä luonnonsuojelualueista.
sanottuja kaupunkimetsän. Soveltuisiko se
suojelun piiriin. Kaadetut puut on kuitenkin jätettävä metsään
lahopuustoksi, Koivisto selvittää.
Lisää suojeluun?
Lihasulan Säätiöllä on yhteensä noin 2 000 hehtaaria metsää, niistä tuhatkunta samalla
alueella Jyväskyläntien ympäristössä. Karlsson kysäisee Kaj Koivistolta.
. suuteen, joten myös PuikMetsään tulee ajan kanssa karinlammin
luonnonväistämättä muutoksia, Vihto- suojelualue on syntynyt
ri Peltonen-Lihasulan Säätiön metsänomistajan omasta tahhallituksen puheenjohtaja, dosta.
metsänhoitaja Kaj Karlsson
. Yksi kalliometsä meillä
on Orivedellä. Metsää ei voi museoida. ta puustoa.
Metsä saa kehittyä ja muuttua
Valtio maksaa suojelualueen
alueella omaan tahtiinsa.
omistajalle suojelusta verovaVaikka museointi ei onnis- paan korvauksen.
tukaan, suojelu säilyttää met. Omistaja kuitenkin
perustettiin lopputalvesta yk- sitoutuu olemaan hakkaamatsityinen luonnonsuojelualue. Esimerkiksi vieressä menevien teiden tai aluetta halkovien polkujen varrelta voi
poistaa puustoa, joka on vaaraksi tai haittaa reittien käyttöä. Kohde täytti valintakri- omistajia, jotka ovat varsinaiteerit selvästi. Usein suojelukohteet ta alueen käyttöä retkeilyyn
vain rajautuvat vesistöihin.
jatkossakaan. Tosin leiriyty-
minen, avotulen teko ja kaikki muu, maata ja kallioperää
tai alueen kasvistoa ja eläimistöä vahingoittava toiminta on
kielletty.
Myös suunnistus- ja muut
maastokilpailut sekä harjoitukset ovat pannassa luonnonsuojelualueilla.
Alueella ei saa metsästää
muita kuin hirvieläimiä, pyydystää hyönteisiä tai liikkua
moottoriajoneuvoilla.
Vaikka rauhoitusmääräykset kieltävät metsänhakkuun
ja puiden poistamisen sekä
kasvien keräämisen ja vahingoittamisen, aluetta saa hoitaa hoitosuunnitelman mukaisesti.
. 8
KANGASALAN SANOMAT
TIISTAI 8.7.2014
ARJESSA MUKANA
Lahopuut kuuluvat monimuotoiseen metsään. Metsä on ollut sessa leipätyössä muualla ja
kauan luonnontilainen ja siellä heille metsän virkistysarvoilon kerroksellisuutta ja erilaisia la saattaa olla erityinen merluontotyyppejä, kuten runsas- kitys. Alueella on isot taloudelsän.
liset arvot ja koska säätiöntalous perustuu pitkälti metLampi mukana
sätalouteen, on hyvä, että
Puikkarinlammin luonnon- suojelusta saa tuloakin, Karlssuojelualue on yksi kahdesta- son miettii.
toista Kangasalla sijaitsevasta
Koiviston mukaan eri metEtelä-Suomen metsien moni- sänomistajilla on erilaisia intmuotoisuusohjelma Metson ressejä metsilleen.
kautta perustetuista yksityi. Loput metsät sijaitsevat eri puolilla Pirkanmaata.
Säätiö on suojellut toisenkin
metsäkohteen Teiskossa jo ennen Metso-aikaa.
Karlsson ei sulje pois mahdollisuutta, että Säätiö tarjoaisi muitakin kohteita ohjelmaan, jos sopivia kohteita
löytyy.
. Kuva oikealla: Lihasulan Säätiön Kaj Karlsson ja Matti Koivisto ihastelevat yksityisen luonnonsuojelualueen järeää kuusikkoa.
Metsä säilyy
suojelemalla
Mika Säpyskä
Korvaus omistajalle
Metso perustuu vapaaehtoi. Jos kriteerit täyttyvät,
niin mikä tahansa kohde
käy.. Mielestämme tämä oli
toteaa katsellessaan Säynäjär- sopiva kohde suojeluun, silvellä sijaitsevan Puikkarin- lä metsikkö oli jo valmiiksi
lammin ympäristöä.
luonnontilainen.
Toisaalla lampea reunustaa
? Säynäjärventiehen rajoitsuomainen maasto, toisaalla tuvaa taajaa metsää on joskus
taas nousee mäntyisiä kallioi- jopa toivottu kaadettavaksi,
ta ja vanhaa kuusimetsää.
sillä se varjostaa tietä ja lumi
Hakkuita alueella ei ole teh- ei sula sieltä kovin nopeasti,
ty aikoihin, viimeksi luulta- Karlsson naurahtaa.
vasti hevospelein.
Alue on pysyvässä suojelusKirves ei tule heilumaan sa, mutta maapohja ja metsä
lammen ympäristössä tule- ovat edelleen metsänomistajan
vaisuudessakaan, sillä alueelle hallussa
Isossa kohteessa voi puolestaan olla mukana
jopa tasaikäistä talousmetsää.
Yksistään tasaikäisiä talousmetsiä ei kannata ohjelmaan
tarjota.
Pirkanmaan alueella isoin
yhtenäinen yksityinen Metsosuojelualue on noin 200 hehtaaria.
Kangasalan kunnan omistamilla mailla ei ole Metso-ohjelman luonnonsuojelualueita.
Lisää Metsosta: metsonpolku.fi.
Et saa
o aiheuttaa häiriötä tai haittaa toisille tai ympäristölle;
o häiritä lintujen pesintää ja riistaeläimiä;
o kaataa tai vahingoittaa puita;
o ottaa sammalta, jäkälää, maa-ainesta tai puuta
o tehdä nuotiota tai muuta avotulta ilman maanomistajan lupaa;
o häiritä kotirauhaa;
o roskata;
o ajaa moottoriajoneuvolla maastossa ilman
maanomistajan lupaa;
o kalastaa ja metsästää ilman asianomaisia lupia.
Lähde: Ympäristöministeriö
Luvattomat nuotiot
ja roskat riesana
Kaarinanpolun kuudestakymmenestä kilometristä parikymmentä kulkee Lihasulan
Säätiön mailla. Säätiö on itse ollut jopa Kaarinanpolkuidean alullepanija.
Säätiön mailla polun varren metsikköä on pyritty hoitamaan niin, että se palvelisi
hyvin vaeltajia.
Säätiön maille on myös rakennettu Norojärven laavu.
Lihasulan Säätiön hallituksen puheenjohtaja Kaj Karlsson on kuitenkin pahoillaan,
etteivät kaikki retkeilijät ole
löytäneet laavua.
. Lisäksi yksi reilun
neljän hehtaarin alue on ostettu valtiolle.
Kun yksityisiin luonnonsuojelualueisiin lasketaan mukaan muut yksityismaiden
luonnonsuojelualueet, kuten
Natura-alueet, Kangasalan
alueella on noin 70 yksityismaiden luonnonsuojelualuetta. Rauhoituksesta tehdään merkintä myös
kiinteistörekisteriin.
Lehtoja ja reheviä korpia
Metsänomistajat voivat tarjota metsäänsä suojelukohteeksi metsien monimuotoisuutta
turvaavaan Metso-toimintaohjelmaan
Kangasalla on tällä hetkellä kaksitoista Metso-luonnonsuojelualuetta, joiden
yhteispinta-ala on noin 80
hehtaaria. Tämä yksi kohde on samalla koko Pirkanmaan ainoa
määräaikainen suojelualue.
Pieni ja monipuolinen
Metsoon tarjotaan Pirkanmaalla vuosittain noin 40?50
kohdetta.
. Sinne löytää Kaarinanpolkua seuraamalla.. TIISTAI 8.7.2014
KANGASALAN SANOMAT
9
Puikkarinlammin ympäristössä on useita erilaisia luontotyyppejä.
Jokamiehenoikeudet
Vihreävalkoinen merkki kertoo yksityisen luonnonsuojelualueen rajoista. Maakunnassa kaivataan
suojeluun lehtoja, reheviä korpia sekä runsaslahopuustoisia
kangasmetsiä. Niiden yhteispinta-ala on
noin 705 hehtaaria.
. Yhdellä Natura-alueella voikin olla useita yksityisiä suojelualueita, Pirkanmaan
Ely-keskuksen ylitarkastaja
Kaj Koivisto selventää.
Pääasiassa pysyvää
Jokainen Metsoon tarjottava
metsä arvioidaan erikseen ja
arvion perusteella Ely-keskus
tekee päätöksen, sopiiko se
suojelukohteeksi.
Suojelukohteista valtio korvaa metsänomistajalle kustannukset, joita puuntuotannon
tulonmenetyksistä aiheutuu.
Suojelualueen omistus jää
Saat
o liikkua jalan, hiihtäen, pyöräillen
tai ratsain muualla kuin piha-alueilla ja viljellyillä pelloilla, kunhan siitä
ei aiheudu vahinkoa tai vähäistä suurempaa haittaa;
o oleskella, kuten telttailla tilapäisesti siellä missä liikkuminenkin on
sallittua, jos siitä ei aiheudu vahinkoa
tai haittaa maanomistajalle;
o poimia luonnonmarjoja, sieniä ja
kukkia sekä maahan pudonneita risuja ja lehtiä;
o onkia ja pilkkiä sekä
o kulkea vesistössä ja jäällä.
yleensä maanomistajalle, mutta alue on mahdollista myös
myydä valtiolle tai vaihtaa valtion maahan, jos sopiva vaihtoehto löytyy.
Toisinaan kohteen voi saada myös määräaikaiseen suojeluun, mutta siihen pitää olla
jokin erityinen syy.
. Pinta-alavaatimuksia ei ole, mutta käytännössä mitä pienempi kohde
sitä paremmat alueen luontoarvot tulee olla. Luonnonsuojelualueiden
todellinen määrä on kuitenkin
pienempi, sillä jokainen suojelupäätös kohdistuu yksittäisiin
tiloihin. Kangasalan kohteista yksitoista on pysyvässä suojelussa
ja ainoastaan yksi on 20 vuoden määräaikaisessa suojelussa. Moni on tehnyt nuotion Heramaanjärven rannalle,
vaikka se ei siellä ole sallittua.
Nuotion tekoon vaaditaan aina maanomistajan lupa, Karlsson muistuttaa.
Roskaaminen on myös iso
ongelma, johon Säätiön metsissä on törmätty, samoin polkuja pitkin huristeleviin mopopoikiin.
Välillä ongelmia aiheuttaa
myös pitkään samalla alueella tapahtuva leiriytyminen.
Jokamiehenoikeus sallii kuitenkin vain tilapäisen, muutaman päivän telttailun.
Norojärven laavu sijaitsee Jyväskyläntien länsipuolella
Hauskanpito on pääasia.
KS 25 vuotta sitten
Perjantaina 7.7.1989
Piritta Eriksson ratsasti
Kouvolan voittoon
Kangasalan Ratsastajien Piritta Eriksson ratsullaan Brendon Bandit nappasi arvokkaan
voiton Kouvolan kansallisissa kenttäkilpailuissa viikonvaihteessa. Kouluosuuden paras Anu Jäntti jätettiin lopulta neljänneksi.
Myös KaRa:n toinen edustaja Sonja Leskinen
ratsulla Mc Roy menestyi Kouvolassa maniosti.
Hän sijoittui kilpailun seitsemänneksi yhteistuloksella 95,63.
Venevarkaudet jatkuvat
Kangasalla tänä kesänä tapahtuneiden venevarkauksien sarja sai jatkoa viime viikonvaihteessa
kunnan venerannassa Pelisalmelle, josta varastettiin lasikuituinen soutuvene.
Tässäkin tapauksessa, kuten monissa muissa
venevarkauksissa, vene oli ollut asianmukaisesti lukittuna rannalla.
Veneiden valvonta rannoilla on hyvin hankalaa. Nämä olivat aika
yleisiä vastauksia, Alanko sanoo.
Alangon juttusilla piipahti
myös Antti Porrassalmi, joka
on asunut 1990-luvulta saakka
Kuhmalahdella. Kaikilla näillä tuotteilla
on jonkunlainen tarina. Kummastakaan ei viety tavaroita.
Myös linja-autoaseman nuorisotiloissa on
käynyt asiattomia vieraita viime viikonvaihteessa. Kattellaan ny, varrotaan,
ans olla. Alusta lähtien järjestelyissä on häärinyt kuhmalahtelainen Liisa Alanko, jonka
leipätyö on Kuhmalahden sivuapteekissa farmaseuttina.
Kuhmalahden Yrittäjät otti
vastuun markkinoista muutama vuosi sitten.
Tänä vuonna markkinoilla kysyttiin, mitä tarkoittaa
kuhmalahtelainen sanonta
?vahlataan?. Kävijät tekivät pientä ilkivaltaa, mm.
töhertelivät seiniä tussilla.
Sahalahtelainen vuonna 1944 syntynyt mies
jäi kiinni rattijuoppoudesta Kaivannossa maanantai-aamuna. Alangon mukaan
kaiken kaikkiaan 69 henkilöä
osallistui kilpailuun ja kertoi
oman näkemyksensä asiasta.
Janika Leander opasti tamperelaista Jade Myyrää, kuinka hevosen selkään noustaan oikeaoppisesti.
13-vuotias tamma Suvi odottelee kärsivällisesti.
Monet yhdistävät sanan vahtaamiseen, kyttäämiseen ja
urkkimiseen.
Alangon mukaan enemmistö vastanneista muisteli nyt jo
edesmennyttä paikallista ur-
heilumiestä Heimo Jaakkolaa,
joka viljeli sanontaa usein.
. Ainoita keinoja ehkäistä venevarkauksia ovat lujat lukkolaitteet sekä usein toistuva
käynti oman veneen luona.
Viime viikonvaihteen aikana varastettiin
Neulaniemestä Yamaha 5CS-merkkinen perämoottori, joka on väreiltään sinipunavalkoinen.
Tiistain ja keskiviikon välisenä yönä murtauduttiin Kunnantalon takapihalla kahteen autoon. Motoristi loukkasi jalkansa, ja hänet vietiin sairaalaan.
Aurinkoisilla markkinoilla
hyväntuulista väkeä
Tuula Ruusumaa
Pohjan kylän maalaismarkkinoilla ihmiset hymyilivät kilvan auringon kanssa.
Kuhmalahden Yrittäjien
viime lauantaina järjestämillä omintakeisilla markkinoilla
eivät helppoheikit huudelleet,
vaan myyntipöydät notkuivat
paikallisista tuotteista.
Jenni ja Pirjo Brusila myivät itsevalmistamiaan käsitöitä: serviettitekniikalla koristeltuja puisia käyttöesineitä,
virkattuja koreja ja heinäseipäistä askarreltuja, tervantuoksuisia saunatonttuja.
Brusiloille käsityöt ovat
hauska, yhteinen harrastus, ja
tuotteita myydään muutaman
kerran vuodessa erilaisilla toreilla. Heitä
on jo kahdeksan ja yhdeksäs syntyy piakkoin.
Koti on heidän jäljiltään aina hyrskyn myrskyn, mutta ei se haittaa. puh. Piritan tässä vaiheessa kovin
vastustaja Anu Jäntti menetti pelin saamaansa
20 virhepisteeseen.
Kenttäkisan kolmas laji, esteratsastus, sujui
kangasalalaisratsukolta myös maniniosti. Käsitöiden materiaalit
ovat peräisin pääosin omista
nurkista.
. 10
KANGASALAN SANOMAT
TIISTAI 8.7.2014
ARJESSA MUKANA
Ilonaihe
Luopioisista
kotoisin oleva Anne Mäki vietti kesäpäivää Pohjan
maalaismarkkinoilla yhdessä lapsenlapsensa Jade
Myyrän kanssa.
. met. Varsan Katja Reunanen oli
kolmas. Esimerkiksi nämä puutuotteet
ovat sukulaismiehen valmistamia, me olemme äidin kanssa sitten koristelleet ne, Jenni
Brusila sanoo.
Monivuotinen perinne
Maalaismarkkinoita on järjestetty Pohjassa jo vuodesta
2006. Nämä lapsenlapset ovat elämäni ilo. 0600 1 0600 (3,98/min + pvm)
Orivesi
22
4
26
Ponsa
27
perjantaina
Orivesi
25
3
25
Ponsa
torstaina
Orivesi
1
vaihtelevaa
tuulta
(+7)
Pälkäne
Valkeakoski
www.fmi.fi. Kun
Piritta kiersi radan virheittä ja radan ihanneaikaa huomattavasti nopeammin, kokonaiskisan
voitto oli selvä.
Yhteistuloksissa
ratsukko
Piritta
Eriksson&Brendon Bandit oli virhepistein 45
14,68 pistettä parempi kuin kakkoseksi sijoittunut, TRS:ia edustanut ratsukko Marja
Tetri&Black Rock. Piritta ratsasti luokassa II.
Kouluosuudella, joka kenttäkisassa ratsastetaan pieniä ohjelmaeroavaisuuksia lukuunottamatta tavallisen kouluratsastuskilpailun
tavoin, Piritta oli virhepistein 45 neljäs neljä
pistettä kouluosuuden ykköstä Anu Jänttiä jäljessä.
Maasto- eli kestävyysosuuden ratsukko Piritta Eriksson&Brendon Bandit selvitti virhepisteittä ajassa 5,22 minuuttia eli 16 sekuntia alle
radan ihanneajan. Hänelle sanonnasta tuli niin ikään mieleen ilmaisu ?kattellaan?.
Kuhmalahden Yrittäjien omalla pisteellä paistettiin lettuja. Yrittäjäyhdistyksen sihteeri Marja Korjus (oik) hikoili tulikuuman grillin
äärellä Mari Juvosen kanssa.
Heli Kari löysi ostettavaa Jenni ja Pirjo Brusilan myyntipöydästä.
Sääennuste
Sää
tiistaina keskiviikkona
Orivesi
27
2
27
Ruutana
Tampere
27
Sahalahti
Vatiala
(14)
Kirkonkylä
Lempäälä
Saarikylät
Ruutana
Tampere
25
Sahalahti
Vatiala
(16)
Kirkonkylä
Lempäälä
Saarikylät
27
Pälkäne
Valkeakoski
Ruutana
Tampere
25
Sahalahti
Vatiala
(15)
Kirkonkylä
Lempäälä
Saarikylät
25
Pälkäne
Valkeakoski
Ruutana
Tampere
Ponsa
22
Sahalahti
Vatiala
(15)
Kirkonkylä
Lempäälä
Pälkäne
Valkeakoski
23
22
selkeää
pilvistä
5
tuulen suunta
ja nopeus
melkein
selkeää
ukkoskuuroja
puolipilvistä
sadekuuroja
tihkusadetta
sumua edellisen yön
alin lämpötila
Saarikylät
23
26
23
1
23
Ponsa
26
Palv. Promillemittarin lukemaksi
tuli 0,7.
Moottoripyörä ja henkilöauto kolaroivat Asemantien ja Metsäkulmantien risteyksessä
045 230 6021. Phil (7)
03.20 - 05.00 Ennustaja-TV
Sub
06.00 Onnensoitto
07.45 Astral TV
10.00 Lemmen viemää (7)
11.00 Ostoskanava Guthy
Renker
12.00 Ostoskanava Tvins.com
14.00 Kreisiä menoa
14.30 Beverly Hillsin panttilainaamo
15.00 The Hero
15.55 Myytinmurtajat
17.00 Lemmen viemää (7)
18.00 Walker, Teksasista (12)
19.00 Naapurit-arvonta
19.05 Riemuloma Kanarialla
19.30 Lainvalvojat (7)
20.00 Miehen puolikkaat (7)
20.30 Simpsonit (12)
21.00 Carrien päiväkirjat (12)
22.00 112
23.00 The Tomorrow People
(16)
00.00 The Tomorrow People
(16)
01.00 Rysän päällä
02.00 - 06.00 Onnensoitto
Yle TV1
04.00 Uutisikkuna
06.25 Kaikuja tuonpuoleisesta
06.55 Ylen aamu-tv
09.30 Lupaus
10.00 Kyläsairaala (12)
10.50 Päivän kasvo
11.00 Yle Uutiset
11.05 Kiehtova maailma:
Kartanon vuosi
12.00 Jaakko ja maailmanvalloittajat
12.30 Sydämen asialla (7)
13.25 Tytön huivi (S)
14.30 Aina valmiina auttamaan
15.00 Yle Uutiset
15.05 Yle News
15.10 Ylen aamu-tv: Tänään
otsikoissa
15.55 Avara luonto: Maapallo
lintujen silmin
16.50 Novosti Yle
16.55 Yle Uutiset viittomakielellä
17.00 Yle Uutiset
17.10 Kyläsairaala (12)
18.00 Yle Uutiset
18.13 Yle Uutiset alueeltasi
18.16 Yle Uutiset sää
18.20 Päivän kasvo
18.30 Lupaus
19.00 Historia: Jesse Owens
20.00 Puutarhaunelmia: remix
20.30 Yle Uutiset
20.55 Urheiluruutu
21.05 A-studio
21.35 Monroe (12)
22.21 Keskiviikon ravisuora
22.25 Kahden keikka (12)
23.25 Yle Uutiset
23.30 Ulkolinja: Siirtolaisten
kova maailma
00.30 Uutisikkuna
TORSTAI 10.7.
22.15 Fifan jalkapallon MM Yle TV1
01.15 Silminnäkijä: Luukkuun 04.00 Uutisikkuna
hylätyt vauvat
06.25 Puutarhaunelmia: remix
01.45 - 04.00 Uutisikkuna
06.55 Ylen aamu-tv
09.30 Lupaus
10.00 Kyläsairaala (12)
MTV3
10.50 Päivän kasvo
06.00 Onnensoitto
11.00 Yle Uutiset
07.45 Aamusää
08.00 Menestyksen takana 11.05 Aamusydämellä
11.45 Ruotsin salaiset
09.00 Farm Kings
huoneet
10.00 Suurin pudottaja
12.00 A-studio
10.30 Lääkärit
11.25 Ostoskanava Tvins.com 12.30 Sydämen asialla (7)
13.20 Yövartija vain (S)
12.55 Saaristoruokaa
15.00 Yle Uutiset
13.25 Unelmakoti puoleen
15.05 Yle News
hintaan
14.25 Kadonneen jäljillä UK 15.10 Ylen aamu-tv: Tänään
otsikoissa
15.25 Alueellinen sääennuste
15.55 Avara luonto: Saksa
15.30 Ensisilmäyksellä (7)
16.50 Novosti Yle
16.00 Ensisilmäyksellä (7)
16.55 Yle Uutiset viittoma16.30 Jamie Oliverin 15
kielellä
minuutin ateriat
17.00 Yle Uutiset
17.30 Salatut elämät (7)
17.10 Kyläsairaala (12)
19.00 Seitsemän Uutiset
18.00 Yle Uutiset
19.15 MTV Sport Uutiset
18.13 Yle Uutiset alueeltasi
19.25 Päivän sää
18.16 Yle Uutiset sää
19.30 Suurin pudottaja
20.00 Duudsonit tuli taloon (S) 18.20 Päivän kasvo
18.30 Kuningas Alkoholi
21.00 Klikkaa mua (S)
19.00 Downton Abbey (12)
22.00 Kymmenen Uutiset
19.50 Unohtuneet rikokset
22.20 Päivän sää
22.25 Viking Lotto ja Jokeri 20.00 Kysymyksiä luonnosta
20.30 Yle Uutiset
22.30 MTV Sport Uutiset
20.55 Urheiluruutu
22.45 Rikoksista pahin (16)
21.00 Tangomarkkinat 2014:
23.40 Noitapiiri (12)
Kuningasfinaali
00.35 Monk (12)
23.05 Yle Uutiset
01.30 - 06.00 Onnensoitto
23.10 Kahden keikka (12)
00.10 Uutisikkuna
Nelonen
05.00 Ennustaja-TV
08.50 Ostosruutu
10.50 LIVE: Tiedä ja Voita
13.20 Hurja remontti
14.20 Waverly Placen velhot
14.50 Merieläinten pelastajat
15.20 Amerikan hauskimmat
Yle TV2
kotivideot
04.00 Uutisikkuna
15.50 Deittikamera
06.50 PIKKU KAKKONEN:
16.45 Vaaleanpunainen
Neposen aamu
pantteri (S)
06.51 Nimipäiväonnittelu
16.55 Himosiivoojat
06.52 Timppa (S)
17.55 Eden
07.03 Herra Nokkelo (S)
18.25 Frasier (S)
07.08 Tiketi Tok (S)
18.55 HS-uutiset
07.19 Aamuruno
18.58 HS-sää
07.22 Annin keijukoulu (S)
19.00 Neljän tähden illallinen
07.32 Kotirannan kalajuttu 19.30 Neljän tähden illallinen
07.38 Lauran tähti (S)
20.00 Taste
07.52 Anniina Ballerina (S) 20.57 Keno
08.17 Disney esittää: Mainio 21.00 Kuppilat kuntoon,
Manu (S)
Jyrki Sukula!
08.41 Late Lammas
22.00 Criminal Minds - FBI08.50 Ruohonjuuritasolla (7)
tutkijat (16)
09.00 Elämäni eläimet
23.00 Castle (12)
09.30 Yle Uutiset Uusimaa
00.00 Frasier (S)
09.37 Yle Uutiset Kaakkois- 00.30 Red Widow (12)
Suomi
01.30 Dr. Phil (S)
09.44 Yle Uutiset Lounais03.25 - 05.00 Ennustaja-TV
Suomi
09.51 Yle Uutiset Häme
09.58 Yle Uutiset Keski-Suomi Sub
10.05 Yle Uutiset Itä-Suomi 06.00 Onnensoitto
10.12 Yle Uutiset Pohjanmaa 07.45 Astral TV
10.00 Lemmen viemää (7)
10.19 Yle Uutiset Pohjois11.00 Ostoskanava Guthy
Suomi
Renker
10.30 Soramonttuprinsessat
12.00 Ostoskanava Tvins.com
11.00 Summeri (7)
12.00 Fifan jalkapallon MM 14.00 Suurperhe Bates
14.30 Jamie Oliver Italiassa
13.45 Ajankohtainen kak15.00 Malliduunarit
konen
15.55 Myytinmurtajat
14.40 Tulli
17.00 Lemmen viemää (7)
15.10 Doctor Who (12)
18.00 Walker, Teksasista (12)
16.00 Suunnistuksen MM
19.00 Naapurit-arvonta
17.00 Pikku Kakkonen
18.00 Yle Uutiset minuutissa 19.05 Riemuloma Kanarialla
19.30 Lainvalvojat
18.02 Suunnistuksen MM
19.00 Yle Uutiset alueeltasi 20.00 Miehen puolikkaat (7)
20.30 Simpsonit (12)
19.07 Yle Uutiset
21.00 The Hero
19.20 Urheiluruutu
22.00 Aurinkorannan tähtöset
19.30 Tulli
22.30 The McCoys Show
20.00 Uusi päivä (S)
23.00 666 Park Avenue (16)
21.00 Alamaailma (16)
00.00 Vampyyripäiväkirjat (12)
21.55 Yle Uutiset
01.00 Bones (12)
22.00 Urheiluruutu
02.00 - 06.00 Onnensoitto
22.05 Purjehduksen EM
Yle TV2
04.00 Uutisikkuna
06.50 PIKKU KAKKONEN:
Nallen aamu
06.51 Nimipäiväonnittelu
06.52 Possu Pallero (S)
07.02 Keppihevostalli
07.11 Raa Raa, leikkisä
leijona (S)
07.21 Lilli ja kukkaisystävät
07.33 Popi Kissa (S)
07.44 Neppajymykerho
07.52 Anniina Ballerina (S)
08.17 Disney esittää: Mainio
Manu (S)
08.41 Hupsis (S)
08.50 Ruohonjuuritasolla (7)
09.00 Vuosi Pohjoiskalotilla
09.30 Yle Uutiset Uusimaa
09.37 Yle Uutiset KaakkoisSuomi
09.44 Yle Uutiset LounaisSuomi
09.51 Yle Uutiset Häme
09.58 Yle Uutiset Keski-Suomi
10.05 Yle Uutiset Itä-Suomi
10.12 Yle Uutiset Pohjanmaa
10.19 Yle Uutiset PohjoisSuomi
10.30 Soramonttuprinsessat
11.00 Summeri (7)
12.00 Fifan jalkapallon MM
13.45 Uusi päivä (S)
14.40 Tulli
15.10 Doctor Who (12)
16.00 Summeri (7)
17.00 Pikku Kakkonen
18.00 Yle Uutiset minuutissa
18.02 McLeodin tyttäret (7)
18.49 Kerrostaloelämää (7)
19.00 Yle Uutiset alueeltasi
19.07 Yle Uutiset
19.20 Urheiluruutu
19.30 Erätulilla
20.00 Silminnäkijä: Ruokaa
roskiin
20.30 Jinsy-saari (7)
20.55 Väärät miehet (12)
21.25 Cuckoo (16)
21.55 Yle Uutiset
22.05 Urheiluruutu
22.10 True Blood (16)
23.00 Alamaailma (16)
23.55 Nuori yakuza
01.35 - 04.00 Uutisikkuna
MTV3
06.00 Onnensoitto
07.45 Aamusää
08.00 Tähdet kertovat
08.55 Farm Kings
09.55 Viking Loton ja Jokerin tulokset
10.00 Suurin pudottaja
10.30 Lääkärit
11.25 Ostoskanava Tvins.com
12.55 Keidas
13.25 Neljä huonetta
14.25 Pomo piilossa
15.25 Alueellinen sääennuste
15.30 Middle (S)
15.55 Middle (S)
16.25 Ruokaritarit Jamie ja
Jimmy
17.25 Viking Loton ja Jokerin
tulokset
17.30 Salatut elämät (12)
18.00 Salatut elämät (7)
18.30 Salatut elämät (7)
19.00 Seitsemän Uutiset
19.15 MTV Sport Uutiset
19.25 Päivän sää
19.30 Suurin pudottaja
20.00 Pientä mökkiremonttia
21.00 Hansin grillibileet
22.00 Kymmenen Uutiset
22.20 Päivän sää
22.25 MTV Sport Uutiset
22.35 Payback - Tilinteko (16)
00.30 Monk (12)
01.25 - 06.00 Onnensoitto
Nelonen
05.00 Ennustaja-TV
08.50 Ostosruutu
10.50 LIVE: Tiedä ja Voita
13.20 Hurja remontti
14.20 Waverly Placen velhot
14.50 Merieläinten pelastajat
15.20 Amerikan hauskimmat
kotivideot
15.50 Deittikamera
16.20 Deittikamera
16.45 Vaaleanpunainen
pantteri (S)
16.55 Himosiivoojat
17.55 Eden
18.25 Frasier (S)
18.55 HS-uutiset
18.58 HS-sää
19.00 Neljän tähden illallinen
19.30 Neljän tähden illallinen
20.00 Suomen kaunein mökki
20.57 Keno
21.00 Elokuva: The New
Daughter (16)
23.10 River (12)
00.05 Pomo haussa
01.00 Blue Bloods (12)
02.00 Frasier (S)
02.30 4D: Söin itseni hengiltä
(12)
03.30 4D: Teinitytön unitauti
04.30 - 05.00 Ennustaja-TV
Sub
06.00 Onnensoitto
07.45 Astral TV
10.00 Lemmen viemää (7)
11.00 Ostoskanava Guthy
Renker
12.00 Ostoskanava Tvins.com
14.00 Siivoushullut
15.00 Tanssien tähtiin
15.55 Myytinmurtajat
17.00 Lemmen viemää (S)
18.00 Walker, Teksasista (12)
19.00 Naapurit-arvonta
19.05 Riemuloma Kanarialla
19.30 Lainvalvojat
20.00 Miehen puolikkaat (7)
20.30 Simpsonit (12)
21.00 Arrow (12)
22.00 C.S.I. (S)
09.30 Yle Uutiset Uusimaa
23.05 Elokuva: Drugstore
09.37 Yle Uutiset KaakkoisCowboy (16)
Suomi
01.10 Frasier (S)
09.44 Yle Uutiset Lounais01.40 Castle (12)
Suomi
02.40 Kylmäverisesti sinun
09.51 Yle Uutiset Häme
(12)
09.58 Yle Uutiset Keski-Suomi 03.40 - 05.00 Ennustaja-TV
10.05 Yle Uutiset Itä-Suomi
10.12 Yle Uutiset Pohjanmaa Sub
10.19 Yle Uutiset Pohjois06.00 Onnensoitto
Suomi
07.45 Astral TV
10.30 Soramonttuprinsessat 10.00 Lemmen viemää (S)
11.00 Summeri (7)
11.00 Ostoskanava Guthy
11.28 Summeri (7)
Renker
12.00 Nuoret mestarit:
12.00 Ostoskanava Tvins.com
Kalastusmestari
14.00 Ylläs - huipulla tuulee
12.29 Elämäni eläimet
15.00 Killer Karaoke
12.55 Vuosi Pohjoiskalotilla 15.55 Myytinmurtajat
13.25 Erätulilla
17.00 Lemmen viemää (7)
13.55 Suunnistuksen MM
18.00 Walker, Teksasista
15.35 Nolojen tilanteiden
(12)
mies (S)
19.00 Naapurit-arvonta
16.00 Summeri (7)
19.05 Riemuloma Kanarialla
16.28 Summeri (7)
19.30 Lainvalvojat
17.00 Pikku Kakkonen
20.00 Miehen puolikkaat (7)
18.00 Yle Uutiset minuutissa 20.30 Simpsonit (12)
18.02 Suunnistuksen MM
21.00 Galaxy Quest (S)
19.00 Yle Uutiset alueeltasi 23.00 Rysän päällä
19.07 Yle Uutiset
00.00 Eden Lake (18)
19.20 - 19.25 Urheiluruutu
01.45 Eurojackpot ja Jokeri
19.30 Teinipomo
01.50 - 06.00 Onnensoitto
20.30 Kimppakolmoset (12)
21.00 Tartu Mikkiin
21.50 Yle Uutiset
22.00 Urheiluruutu
Yle TV1
Nappasitko hienon kuvan?
Lähetä se meille. Phil (S)
07.39 Iinan aamu
18.25 Frasier (S)
07.41 Max ja Meeri (S)
18.55 HS-uutiset
07.52 Anniina Ballerina (S) 18.58 HS-sää
08.17 Apina opena
19.00 Huvila & Huussi
08.35 Taikaplaneetta (S)
20.00 Hauskat kotivideot
08.50 Ruohonjuuritasolla (7) 20.57 Keno
09.00 Merta päin!
21.00 Elokuva: Entäs Bob. TIISTAI 8.7.2014
KANGASALAN SANOMAT
11
TELEVISIO-OHJELMAT TI?MA 8.?14.7.
KESKIVIIKKO 9.7.
TIISTAI 8.7.
Yle TV1
00.00 Uutisikkuna
04.00 Uutisikkuna
06.25 Erityisoppilaat yleisopetukseen
06.55 Ylen aamu-tv
09.30 Lupaus
10.00 Kyläsairaala (12)
10.50 Päivän kasvo
11.00 Yle Uutiset
11.05 Jumalanpalvelus
12.15 Luontohetki: Erikoisia
ekosysteemejä
12.45 Sydämen asialla (7)
13.40 Kaunis Kaarina (7)
15.00 Yle Uutiset
15.05 Yle News
15.10 Ylen aamu-tv: Tänään
otsikoissa
15.50 A-studio
16.20 Antiikkia, antiikkia
16.50 Novosti Yle
16.55 Yle Uutiset viittomakielellä
17.00 Yle Uutiset
17.10 Kyläsairaala (12)
18.00 Yle Uutiset
18.13 Yle Uutiset alueeltasi
18.16 Yle Uutiset sää
18.20 Päivän kasvo
18.30 Lupaus
19.00 Maailman kauneimmat
puutarhat
20.00 Kaikuja tuonpuoleisesta
20.30 Yle Uutiset
20.55 Urheiluruutu
21.00 Murtuva maailma (12)
22.00 Kahden keikka (12)
23.00 Yle Uutiset
23.05 - 23.59 Prisma: Miekkavalaat
Yle TV2
04.00 Uutisikkuna
06.50 PIKKU KAKKONEN:
Nallen aamu
06.51 Nimipäiväonnittelu
06.52 Planeetta Kosmo (S)
07.06 Arvaa mikä
07.08 Jussin matkat (S)
07.21 Jessin kanssa (S)
07.31 Neppajymykerho
07.37 Ritari Mikke (S)
07.54 Anniina Ballerina (S)
08.19 Disney esittää: Mainio
Manu (S)
08.42 Klassikkotarina (S)
08.50 Ruohonjuuritasolla (7)
09.00 Annen espanjalaisherkut
09.30 Ympäristöystävällinen
auto
10.30 Soramonttuprinsessat
11.00 Summeri (7)
11.28 Summeri (7)
12.00 Uusi päivä (S)
12.30 Uusi päivä (S)
13.00 Cherry Healey: Ennakkoluulot
14.00 Pieni on kaunista
15.00 Näin Norjassa
15.10 - 15.55 Doctor Who
(12)
16.00 Summeri (7)
16.25 Summeri (7)
17.00 Pikku Kakkonen
18.00 Yle Uutiset minuutissa
18.02 McLeodin tyttäret (7)
18.50 Kerrostaloelämää (7)
19.00 Yle Uutiset alueeltasi
19.07 Yle Uutiset
19.20 Urheiluruutu
19.30 Tulli
20.00 Uusi päivä (S)
20.30 Uusi päivä (S)
21.00 Ajankohtainen kakkonen
21.50 Yle Uutiset
22.00 Urheiluruutu
22.05 Purjehduksen EM
22.15 Fifan jalkapallon MM
2014: Välierä 1
01.17 - 04.00 Uutisikkuna
MTV3
06.00 Onnensoitto
07.45 Aamusää
08.00 Cosmos - salattu luonto
09.00 Farm Kings
10.00 Suurin pudottaja
10.30 Lääkärit
11.25 Ostoskanava Tvins.com
12.55 Teknavi
13.25 Amazing Race
14.25 Selviytyjät
15.25 Alueellinen sääennuste
15.30 Moderni perhe (S)
16.00 Moderni perhe (S)
16.30 Unelmakoti puoleen
hintaan
17.30 Salatut elämät (12)
18.00 Salatut elämät (7)
18.30 Salatut elämät (7)
19.00 Seitsemän Uutiset
19.15 MTV Sport Uutiset
19.25 Päivän sää
19.30 Suurin pudottaja
20.00 Pomo piilossa
21.00 Klikkaa mua (S)
22.00 Kymmenen Uutiset
22.20 Päivän sää
22.25 MTV Sport Uutiset
22.35 Pukumiehet (7)
23.35 Harryn laki (12)
00.35 Monk (12)
01.30 - 06.00 Onnensoitto
Nelonen
05.00 Ennustaja-TV
08.50 Ostosruutu
09.20 Ostosruutu
09.50 Ostosruutu
10.20 Ostosruutu
10.50 LIVE: Tiedä ja Voita
13.20 Hurja remontti
14.20 Waverly Placen
velhot (S)
14.50 Eläintarhojen elämää
15.20 Hauskat eläinvideot
15.50 Deittikamera
16.20 Deittikamera
16.45 Vaaleanpunainen
pantteri (S)
16.55 Himosiivoojat
17.55 Eden
18.25 Frasier (S)
18.55 HS-uutiset
18.58 HS-sää
19.00 Neljän tähden illallinen
19.30 Neljän tähden illallinen
20.00 Huvila & Huussi
20.57 Keno
21.00 NCIS Rikostutkijat (12)
22.00 Holmes NYC (12)
23.00 Kylmäverisesti sinun
(12)
00.00 Frasier (S)
00.30 NCIS Rikostutkijat (12)
01.25 Holmes NYC (12)
02.25 Dr. Miami (16)
23.00 Pahan jäljillä (16)
00.00 American Horror
Story (16)
01.00 Bones (12)
02.00 - 06.00 Onnensoitto
PERJANTAI 11.7.
22.05 Muistin vanki (12)
22.45 Naurun tasapaino
04.00 Uutisikkuna
06.25 Kekäläisen kesäduuni 23.35 Jinsy-saari (7)
00.00 Neitsyys kaupan (12)
06.55 Ylen aamu-tv
01.30 - 04.00 Uutisikkuna
09.30 Kuningas Alkoholi
10.00 Kyläsairaala (12)
MTV3
10.50 Päivän kasvo
06.00
Onnensoitto
11.00 Yle Uutiset
11.05 Tangomarkkinat 2014: 07.45 Aamusää
08.00 Uranuurtajat
Kuningasfinaali
09.00 Farm Kings
13.10 Orpopojan valssi (S)
14.20 Viulunrakentaja Jacob 10.00 Suurin pudottaja
10.30 Lääkärit
von der Lippe
11.25 Ostoskanava Tvins.com
15.00 Yle Uutiset
12.55 Mun perhe
15.05 Yle News
15.10 Ylen aamu-tv: Tänään 13.25 Neljä huonetta
14.25 Kaappaus keittiössä
otsikoissa
15.50 Maailman kauneimmat 15.25 Viikonvaihteen alueellinen sääennuste
puutarhat
15.30 Mike & Molly (S)
16.50 Novosti Yle
16.00 Mike & Molly (7)
16.55 Yle Uutiset viittoma16.30 Hansin grillibileet
kielellä
17.30 Salatut elämät (S)
17.00 Yle Uutiset
18.00 Salatut elämät (S)
17.10 Kyläsairaala (12)
18.30 Salatut elämät (S)
18.00 Yle Uutiset
18.13 Yle Uutiset alueeltasi 19.00 Seitsemän Uutiset
19.15 MTV Sport Uutiset
18.16 Yle Uutiset sää
19.25 Päivän sää
18.20 Päivän kasvo
19.30 Remonttimestari
18.30 Kuningas Alkoholi
20.00 Suurin pudottaja
19.00 Hakekaa kätilö! (12)
20.00 Pohjoismaisia puutar- 21.00 Mentalist (12)
22.00 Kymmenen Uutiset
hoja: Drottningholm
22.20 Päivän sää
20.30 Yle Uutiset
22.25 MTV Sport Uutiset
20.55 Urheiluruutu
21.00 Kekäläisen kesäduuni 22.35 Diili: All Star
21.30 Poski poskea vasten 00.25 Eurojackpot ja Jokeri
00.30 Monk (12)
22.25 Monroe (12)
01.25 - 06.00 Onnensoitto
23.10 Yle Uutiset
23.15 Keksitehtaan työtaistelu
Nelonen
23.50 Uutisikkuna
05.00 Ennustaja-TV
08.50 Ostosruutu
Yle TV2
09.20 Ostosruutu
04.00 Uutisikkuna
09.50 Ostosruutu
06.50 PIKKU KAKKONEN
10.20 Ostosruutu
06.51 Nimipäiväonnittelu
10.50 LIVE: Tiedä ja Voita
06.52 Sirkus Temppula
13.20 Hurja remontti
06.58 Matikkahirviöt (S)
14.20 Waverly Placen velhot
07.10 Tilda ja hänen
14.50 Merieläinten pelastajat
ystävänsä (S): Tilda ja 15.20 Amerikan hauskimmat
hänen ystävänsä
kotivideot
07.21 Lumiukot (S)
15.50 Eläinten ABC
07.24 Kasper ja Liisa (S)
16.20 Himosiivoojat
07.36 Pikku perunat (S)
17.25 Dr. Julkaisemme mielellämme lukijoidemme kuvia.
toimitus@kangasalansanomat.fi tai p
Pääosissa:
Tom Hanks, Kevin Bacon, Bill Paxton, Gary Sinise, Ed
Harris, Kathleen Quinlan, David Andrews, Xander Berkeley.
Prisma: Katastrofin kynnyksellä
Yle TV1 ma 14.7. Peltola (kuva). Phil (S)
13.25 Koiralle koti
Yle TV2
14.30 Eläintarhassa tapahtuu
04.00 Uutisikkuna
15.00 Amerikan hauskimmat
07.45 PIKKU KAKKONEN
kotivideot
07.46 Nimipäiväonnittelu
15.30 Onnea matkaan,
07.47 Touhukkaat: Musiikkia
Charlie! (S)
Piruetti-Pipsalle (S)
16.00 90210 (S)
08.11 Hommat hoituu
16.55 Neljän tähden illallinen
08.20 Postimies Pate, erikoislähettipalvelu (S) 18.55 HS-uutiset
08.36 Babar ja Badun seik- 18.58 HS-sää
kailut (S)
19.00 Pomo haussa
09.00 Galaxi
20.00 Hauskat kotivideot
10.00 Nuoret mestarit:
20.57 Keno
Kalastusmestari
21.00 Elokuva: Kun mies
10.30 Yle Uutiset Uusimaa
löytää naisen (S)
10.37 Yle Uutiset Kaakkois- 23.30 Elokuva: Pääteasema
Suomi
Brooklyn (18)
10.44 Yle Uutiset Lounais01.35 Hannibal (16)
Suomi
02.30 River (12)
10.51 Yle Uutiset Häme
03.25 Kylmäverisesti sinun
10.58 Yle Uutiset Keski-Suomi
(12)
11.05 Yle Uutiset Itä-Suomi 04.25 - 05.00 Ennustaja-TV
11.12 Yle Uutiset Pohjanmaa
Sub
11.19 Yle Uutiset PohjoisSuomi
06.00 Onnensoitto
11.30 Tartu Mikkiin
08.00 Ostoskanava Guthy
12.20 Tulli
Renker
12.47 Tulli
09.00 Ostoskanava Tvins.com
13.20 Teinipomo
11.00 Ben ja Kate (7)
14.20 Silminnäkijä: Ruokaa 11.30 Kolme miestä ja tyttö (7)
roskiin
12.00 Kolme miestä ja tyttö (7)
14.55 Suunnistuksen MM
12.30 Middle (S)
18.00 Uudet lajit: Crossfit
13.00 Tyhjätaskut (S)
19.00 Yle Uutiset
13.30 Tyhjätaskut (7)
19.05 Urheiluruutu
14.00 Bestikset (S)
19.10 Gracie (12)
14.30 Jamie Oliverin keit20.45 Purjehduksen EM
tiössä
21.00 Kova laki: Rikollinen
15.30 Explorers - elämysten
mieli (16)
metsästäjät
21.43 Kerrostaloelämää (7) 16.00 Explorers - elämysten
21.50 Yle Uutiset
metsästäjät
21.55 Urheiluruutu
16.30 Suurperhe Bates
22.05 Ihmebantu (12)
17.00 Tanssien tähtiin
22.35 Fifan jalkapallon MM 18.00 The Hero
2014: Pronssiottelu
19.00 Naapurit-arvonta
01.25 - 04.00 Uutisikkuna
19.05 Top Gear
20.00 Killer Karaoke
21.00 Valheiden verkko (16)
MTV3
23.25 C.S.I. Juontajina
Piia Pasanen ja Mikko ?Peltsi. EteläKiinan viidakoissa Nigel etsii luonnonvaraisia aasiannorsuja, joita on Kiinassa jäljellä enää noin kolmesataa.
Samalla katsojille esitellään muita alueen jättiläisiä:
erilaisia käärmeitä, varaani, bamburotta, suuri piikkisika
ja maailman suurin yöperhonen, atlaskehrääjä. klo 19:00
Kiinan kesytön luonto jaksolla Jättiläisten maassa. klo 21:00
?Houston, meillä on ongelma?, totesi amerikkalaisastronautti Jim Lovell komentokeskukseen kuulennolla
kolmisenkymmentä vuotta sitten. Phil (S)
12.25 Eläintarhassa tapahtuu
12.55 Eläintarhassa tapahtuu
13.25 Koiralle koti
14.25 Amerikan hauskimmat
kotivideot
14.55 Amerikan hauskimmat
kotivideot
15.25 Amerikan hauskimmat
kotivideot
15.55 Vaihdokkaat (S)
16.55 Taste
17.55 Kuppilat kuntoon,
Jyrki Sukula!
18.55 HS-uutiset
18.58 HS-sää
Yle TV2
19.00 Amerikan hauskimmat
04.00 Uutisikkuna
kotivideot
07.45 PIKKU KAKKONEN
19.30 Vain elämää
07.46 Nimipäiväonnittelu
20.57 Keno
07.47 Vekarat! (S)
21.00 Elokuva: Half Light 08.11 Kimmo Kuu (S)
rajamailla (16)
08.32 Sasu (S)
23.15 Nelonen Pro: Moor
08.45 Petteri Kaniini (S)
Gääs
09.00 Galaxi
23.45 SM-liigan viikkomaka10.00 HulaHula
siini: Kesäextra
10.55 Satuhäät
11.45 Cherry Healey: Työnar- 00.15 NCIS Rikostutkijat (12)
01.15 Blue Bloods (12)
komaanit
02.10 Virta (12)
12.45 Erätulilla
13.15 Fifan jalkapallon MM 03.10 - 05.00 Ennustaja-TV
2014
15.10 Kädenpuristus - toivo Sub
06.00 Onnensoitto
paremmasta
08.00 Ostoskanava Guthy
16.05 Urheilukatu 2
Renker
16.30 Yleisurheilun Eliittikisat
09.00 Ostoskanava Tvins.com
19.00 Yle Uutiset
11.00 Simpsonit (12)
19.05 Urheiluruutu
11.30 Simpsonit (12)
19.10 Purjehduksen EM
19.30 Matkapassi: Tyynen- 12.00 Simpsonit (12)
meren taistelupaikat 12.30 Simpsonit (12)
20.20 Fifan jalkapallon MM 13.00 Simpsonit (12)
13.30 Simpsonit (12)
2014: Loppuottelu
23.00 Fifan jalkapallon MM 14.00 Kiinteistöjen kuningas
15.00 XOX Betsey Johnson
2014: Loppuottelu
16.00 Malliduunarit
00.20 Väärät miehet (12)
17.00 Carrien päiväkirjat (12)
00.50 - 04.00 Uutisikkuna
18.00 Killer Karaoke
19.00 Myytinmurtajat
MTV3
20.00 Virittäjät
06.00 Onnensoitto
07.05 Ostoskanava Tvins.com 20.30 Ajoneuvos: Superautot
21.00 Apollo 13 (7)
08.05 Chuggington (S)
08.20 Professori Balthazar (S) 23.35 C.S.I. 12
KANGASALAN SANOMAT
TIISTAI 8.7.2014
TELEVISIO-OHJELMAT TI?MA 8.?14.7.
SUNNUNTAI 13.7.
LAUANTAI 12.7.
09.25 Superpahisten liiga (S)
09.55 Suurin pudottaja
04.00 Uutisikkuna
10.55 Hännänheiluttajat
08.00 Yle Uutiset
08.05 Armfelt ja Kustaa III 11.25 Ostoskanava Tvins.com
11.55 Kiihdytysajot: Power
09.00 Yle Uutiset
& Speed 2014
09.05 Avara luonto: Saksa
12.30
Pitch - kuningasidea
10.00 Yle Uutiset
13.30 Keidas
10.05 Kiehtova maailma:
14.00 Pilanpäiten
Kartanon vuosi
14.15 Fievel matkalla Ame11.00 Yle Uutiset
rikkaan (7)
11.05 Pisara
15.55 Kiinan kesytön luonto
11.10 Tanskalaisia linnoja
12.10 Poski poskea vasten 16.55 Top Gear
18.00 Salatut elämät (12)
13.05 Sydämen asialla (7)
18.30 Salatut elämät (12)
14.00 Dokumenttiprojekti:
19.00 Seitsemän Uutiset
Vapaamatkustajat
14.45 Löytöretkiä maailmaan 19.10 MTV Sport Uutiset
19.30 Tähdet, tähdet
15.00 Yle Uutiset
21.00 Selviytyjät
15.05 Yle News
15.10 Viimeistä päivää (12) 22.00 Kymmenen Uutiset
22.10 Päivän sää
15.40 Tarinateltta
15.55 Prisma: Miekkavalaat 22.15 Lotto ja Jokeri
22.25 MTV Sport Uutiset
16.50 Novosti Yle
22.35 Wallander: Heikkous
16.55 Yle Uutiset viittoma(16)
kielellä
00.25
Isänmaan
puolesta (16)
17.00 Yle Uutiset
01.25 - 06.00 Onnensoitto
17.10 Ravisuora
18.00 Yle Uutiset
Nelonen
18.10 Urheiluruutu
18.15 Jaakko ja maailman- 05.00 Ennustaja-TV
06.30 Ostosruutu
valloittajat
18.45 Avara luonto: Maapallo 08.00 Elixir Sport
08.30 Eden
lintujen silmin
09.00 Lentokenttä (S)
19.35 Ryhmä Pullman (12)
09.30 Lentokenttä (S)
20.30 Yle Uutiset
10.00 Matkaoppaat
20.45 Urheiluruutu
21.00 Tangomarkkinat 2014: 10.30 Matkaoppaat
10.55 Matkaoppaat
Kuningatarfinaali
23.05 Ylikomisario Morse (12) 11.25 Matkaoppaat
11.55 Matkaoppaat
00.50 Uutisikkuna
12.25 Dr. klo 21:00
Kuka laulaa itsensä kuninkaan rinnalle. Brittiläinen luontodokumenttisarja
Kyllästyttääkö telkkarin tuijottelu?
Kurkkaa menovinkit Sanomien tapahtumakalenterista!
kangasalansanomat.fi/tapahtumakalenteri. Suorassa lähetyksessä kruunataan 2014 tangokuningatar. Alueella
kohdataan myös erikoisuuksia: muurahaiskäpy ja hidaslori. Miami (16)
08.30 Katti kaiken tietää! (S) 00.35 Pahan jäljillä (16)
01.35 Supernatural (16)
09.00 Pokémon (7)
02.35 - 06.00 Onnensoitto
09.25 Nakke Nakuttaja (S)
09.50 Tom ja Jerry (S)
10.15 Loton ja Jokerin
tulokset
10.20 Pientä mökkiremonttia
11.20 Remonttimestari
11.50 Meidän safkaa
12.20 Hansin grillibileet
MAANANTAI 14.7.
Yle TV1
04.00 Uutisikkuna
06.25 Järviemme helmet
06.55 Ylen aamu-tv
09.30 Kuningas Alkoholi
10.00 Kyläsairaala (12)
10.50 Päivän kasvo
11.00 Yle Uutiset
11.05 Armfelt ja Kustaa III
12.00 Kysymyksiä luonnosta
12.30 Sydämen asialla (7)
13.20 Mä oksalla ylimmällä
14.45 Arkistokuvia: Kesäpäivä Pohjois-Karjalassa
(S)
14.55 Pisara
15.00 Yle Uutiset
15.05 Yle News
15.10 Ylen aamu-tv: Tänään
otsikoissa
15.55 Kiehtova maailma:
Kartanon vuosi
16.50 Novosti Yle
16.55 Yle Uutiset viittomakielellä
17.00 Yle Uutiset
17.10 Kyläsairaala (12)
18.00 Yle Uutiset
18.13 Yle Uutiset alueeltasi
18.16 Yle Uutiset sää
18.20 Päivän kasvo
18.30 Kuningas Alkoholi
19.00 Prisma: Katastrofin
kynnyksellä
20.00 Vaarallista laihdutusta?
20.30 Yle Uutiset
20.55 Urheiluruutu
21.00 A-studio
21.30 Dokumenttiprojekti:
Median hauras maine
22.30 Kotikatsomo: Tehdas
(12)
23.20 Yle Uutiset
23.25 Mihin katosivat Haitin
rahat?
00.15 Uutisikkuna
MTV3
06.00 Onnensoitto
07.45 Aamusää
08.00 Cosmos - salattu
luonto
09.00 Farm Kings
10.00 Tanskan kaunein koti
10.30 Lääkärit
11.25 Ostoskanava Tvins.com
12.55 Suurperhe Bates
13.25 Diili: All Star
15.15 Pilanpäiten
15.25 Alueellinen sääennuste
15.30 Isän tyttö (S)
16.00 Isän tyttö (S)
16.30 Upeat skandikodit
17.00 Upeat skandikodit
17.30 Salatut elämät (12)
18.00 45minuuttia SuomiAreenalla
19.00 Seitsemän Uutiset
19.15 MTV Sport Uutiset
19.25 Päivän sää
19.30 SuomiAreena Special
20.00 Suomen kaunein koti
21.00 Uhka (16)
22.00 Kymmenen Uutiset
22.20 Päivän sää
22.25 MTV Sport Uutiset
22.35 Helppo elämä (12)
23.35 24 - Lontoo (16)
00.35 Monk (12)
01.30 - 06.00 Onnensoitto
Tangomarkkinat 2014:
Kuningatarfinaali
Yle TV1 la 12.7. Ohjaaja: Ron Howard, USA, 1995. Kuva: Laura
Pohjavirta/Yle Kuvapalvelu
Nelonen
05.00 Ennustaja-TV
08.50 Ostosruutu
09.20 Ostosruutu
09.50 Ostosruutu
10.20 Ostosruutu
10.50 LIVE: Tiedä ja Voita
13.20 Hurja remontti
14.20 Waverly Placen velhot
14.50 Merieläinten pelastajat
15.20 Amerikan hauskimmat
kotivideot
15.50 Deittikamera
Yle TV2
16.20 Deittikamera
16.45 Vaaleanpunainen
04.00 Uutisikkuna
pantteri (S)
06.50 PIKKU KAKKONEN:
16.55 Himosiivoojat New
Jyrkin aamu
Yorkissa
06.51 Nimipäiväonnittelu
17.55 Eden
06.52 Leijulaakso (S)
18.25 Frasier (S)
07.12 Pikku Toni (S)
18.55 HS-uutiset
07.17 Nelli ja Iiro (S)
07.27 Oiva-nallen oivallukset 18.58 HS-sää
07.34 Herra Heinämäki (S) 19.00 Neljän tähden illallinen
19.30 Neljän tähden illallinen
07.44 Kuminakuja 19 (S)
07.55 Anniina Ballerina (S) 20.00 Huippumalli haussa
20.57 Keno
08.20 Lauludiplomi
21.00 Elokuva: Zoolander (12)
08.41 Late Lammas
08.50 Ruohonjuuritasolla (7) 22.50 Kylmäverisesti sinun
(12)
09.00 Laivakokin matkassa
09.30 Laihduttajat Kiliman- 23.50 Frasier (S)
00.20 Criminal Minds: Epäijarolla
lyksen alla (12)
10.30 Soramonttuprinsessat
01.20 Dr. Illan elokuva kuvaa tosiasioihin perustuen tämän kovaonnisen avaruuslennon
tapahtumia ja taistelua yhä niukemmaksi käyvää aikaa
vastaan. Miami (16)
06.00 Onnensoitto
00.25 Arrow (12)
07.10 Ostoskanava Tvins.com
01.25 American Horror
08.10 Chuggington (S)
Story (16)
08.25 Professori Balthazar (S)
02.25 - 06.00 Onnensoitto
08.35 Paavo Pesusieni (S)
09.00 Pokémon (7)
Yle TV1
Yle TV1
04.00 Uutisikkuna
08.00 Yle Uutiset
08.05 Avara luonto: Maapallo
lintujen silmin
09.00 Yle Uutiset
09.05 Aamusydämellä
09.45 Palanen: Kirppariprinsessa
09.55 Yle Uutiset
10.00 Maailman kauneimmat
puutarhat
11.00 Yle Uutiset
11.05 Tangomarkkinat 2014:
Kuningatarfinaali
13.10 Kekäläisen kesäduuni
13.40 - 13.53 Souvenir (S)
14.00 Pohjoismaisia puutarhoja: Drottningholm
14.30 Puutarhaunelmia: remix
15.00 Yle Uutiset
15.05 Yle News
15.10 Viimeistä päivää (12)
15.40 Tarinateltta
15.55 Historia: Purjelaivojen
hautausmaa
16.50 Novosti Yle
16.55 Yle Uutiset viittomakielellä
17.00 Yle Uutiset
17.10 Rousseaun puutarha
(S)
18.00 Yle Uutiset
18.10 Urheiluruutu
18.15 Luontohetki: Erikoisia
ekosysteemejä
18.45 Tangomarkkinat 2014:
Uudet kuninkaalliset
19.00 Syyttäjä (12)
20.00 Antiikkia, antiikkia
20.30 Yle Uutiset
20.45 Urheiluruutu
21.05 Kotikatsomo: Tehdas
(12)
21.55 Foylen sota (12)
23.30 Kaspianmeren
öljykarit
00.20 Uutisikkuna
13.20 Purjehdusta: 49er
Grand Prix
13.50 Sydänjää
14.50 Pilanpäiten
15.00 Illat meren rannalla (7)
16.55 Duudsonit tuli taloon (S)
17.55 Suuret setelit
18.55 Naapurit-arvonta
19.00 Seitsemän Uutiset
19.10 MTV Sport Uutiset
19.30 Pulttibois (S)
20.00 Tuubi
21.00 Kosto (12)
22.00 Kymmenen Uutiset
22.15 Viikon sää
22.20 MTV Sport Uutiset
22.35 24 - Lontoo (16)
23.35 Maria Wern (16)
00.35 Labyrintti (12)
01.30 - 06.00 Onnensoitto
Nelonen
05.00 Ennustaja-TV
06.30 Ostosruutu
07.00 Ostosruutu
07.30 Ostosruutu
08.00 Unelmamökki
08.30 Jaksa paremmin
09.00 Lentokenttä (S)
09.30 SM-liigan viikkomakasiini: Kesäextra
10.00 Nelonen Pro: Moor
Gääs
10.30 Neljät häät
11.30 Dr. Phil (12)
11.00 Summeri (7)
02.20 - 05.00 Ennustaja-TV
11.28 Summeri (7)
12.00 Fifan jalkapallon MM
2014: Loppuottelu
Sub
14.00 Näin Norjassa
06.00 Onnensoitto
14.10 Teinipomo
07.45 Astral TV
15.10 Doctor Who (12)
10.00 Lemmen viemää (7)
16.00 Summeri (7)
11.00 Ostoskanava Tvins.com
16.28 Summeri (7)
13.00 Ostoskanava Guthy
17.00 Pikku Kakkonen
Renker
18.00 Yle Uutiset minuutissa
14.00 Kreisiä menoa
18.02 McLeodin tyttäret (7)
14.30 Beverly Hillsin pantti18.49 Kerrostaloelämää (7)
lainaamo
19.00 Yle Uutiset alueeltasi
15.00 XOX Betsey Johnson
19.07 Yle Uutiset
15.55 Myytinmurtajat
19.20 Urheiluruutu
17.00 Lemmen viemää (7)
19.30 Tulli
18.00 Walker, Teksasista (12)
20.00 Uusi päivä (S)
19.00 Naapurit-arvonta
20.30 Uusi päivä (S)
19.05 Riemuloma Kanarialla
21.00 Satuhäät
19.30 Lainvalvojat
21.50 Yle Uutiset
20.00 Miehen puolikkaat (7)
22.00 Urheiluruutu
20.30 Simpsonit (12)
22.05 Unelmien kolhimat (12)
21.00 Borat (16)
22.50 Eastbound & Down (16)
22.40 Almost Human (16)
23.20 True Blood (16)
23.40 Almost Human (16)
00.10 The Wire (16)
00.40 Seksiä yhdellä klik01.10 - 04.00 Uutisikkuna
kauksella
01.40 - 06.00 Onnensoitto
Apollo 13 (7)
Sub su 13.7
klo 15. Marynalta odotetaan vastuunkantoa erityisesti hyökkäyspuolella. 585 1084/Anu.
Iharinkosken Kyläyhdistys
Kesäkahvio pe 11.7. Alueella pitäisi kuitenkin tehdä melkoisesti muutoksia, jotta kesän
tapahtuma mahtuisi sinne,
Prusi pohtii.
Prusi kertoo, että yhdistyksen väki on jo keskustellut
kunnan kanssa tapahtuman
säilyttämisestä Kangasalla.
Henki on se, että tapahtuma
halutaan jatkossakin säilyttää
paikkakunnalla.
. alkaen.
Hakuaika päättyy 31.7.2014 klo 14.00. kello 7?14 kesän Restaurantapäivät Pikkolan
kentällä. Lisätiedot:
kla.fi/hallinto/paatoksenteko/avoimet-tyopaikat
kertoo paikallisista tapahtumista!
Ilmoita tapahtumastasi
toimitus@kangasalansanomat.fi
tai 045 230 6021.
www.kangasalansanomat.fi
> Tapahtumakalenteri. Yksi
paikka jäljellä! Ilm. Ensi viikonvaihteessa Pikkolan
koulun piha ja jäähallin ympäristö täyttyvät tavaraa tulvillaan olevista myyntipisteistä, kun alueella järjestetään
kaksipäiväiset Restaurantapäivät.
Tarjolla on ajoneuvojen osia
sekä kaikenlaista vanhaa keräily- ja kirpputoritavaraa.
Restaurantapäivien taustalla on nimestään huolimatta
vahvasti kangasalalaistaustai-
nen Tampereen Seudun Mobilistit, joka viettää tänä vuonna
50-vuotisjuhliaan.
Yhdistyksen puheenjohtaja ja tapahtuman puuhamies
Antti Prusi odottaa paikalle
jälleen satoja myyjiä ja tuhansia harrastajia eri puolilta Suomea.
. klo 16, paluumatkalla
Suttisen marjatila. Heidi Lehtiniemi-Eerola
045 633 6607.
Raudanmaan Maatiaisnaiset
Kaivataan talkooapua kesäkahvilaan la 19.7. Karin-Heikin tie
. Tampereen Seudun
Mobilistit
Seurat toimivat
Pikkolan?Pikonkankaan
asukasyhdistys
Retki Rönnin kesäteatteriin
la 9.8. ke 9.7.
Lähtö torilta klo 10.
Kristilliset Eläkeläiset
Retki Ranta-Einolaan ke 9.7.
klo 12?15. Lähtö klo 12 l-autoasemalta.
Klan Maamiesseura
Kaikille avoin retki Lepaan
vihermessuille la 16.8., lähtö
Klan l-autoasemalta klo 9, paluu n. Kangasalle
26-vuotias Deneiga tulee kotimaansa liigasta.
Valmentaja Tuomas Alatalo on tyytyväinen uuteen suojattiinsa.
. Ei yhteiskuljetusta Raudanmaalta.
Sahalahden Metsästysyhdistys
Ampumakilpailut la 12.7.
Mustakorvella.
LIPPUPALLOA!
E
TUL MAAN
E
L
I
E
Amerikkalaisen jalkapallon kevyempi versio.
KOK
Kangasalla toimintaa 10?15-vuotiaille tytöille ja pojille
maanantaisin ja keskiviikkoisin klo 13?14
Suoraman hiekkakentällä (Suoramantie)
Lisätiedot: www.tamperesaints.fi
www.kangasalansanomat.fi
KANGASALAN SANOMAT
13
Lukijan kuvat
jukka-Pekka Kokko
Kuvaaja ilahtui onnistuttuaan Mobiliassa nappaamaan puhelimellaan museoautosta kuvan, jossa hän näyttäisi itse olevan sisällä autossa.
Risto Ylitie
Jos sääennusteita on uskominen, niin tällaisia kuvia ei vähään aikaan Kangasalla oteta.
Kangasalan kunta tiedottaa
KATUSUUNNITELMAEHDOTUS
Kangasalan kunnan ilmoitustaululla Kangasalan pääkirjastossa
(os. 25.7. TAKUU
Kotitalousvähennys!
www.otpelli.fi
0400 661 807
Kangasalan Lämpöpumppu
(TERÄSKUNTO OY), Kangasalantie 921
Puh. menn. Keskusaukio 2) ja kunnan internetsivulla on julkisesti nähtävillä ajalla 8.7.?22.7.2014 maankäyttö- ja rakennusasetuksen 43 §:n mukaisesti seuraavat katusuunnitelmaehdotukset:
PYÖRÄILYN LAATUKÄYTÄVÄ
. Viime kauden tapaan
joukkue on nuori. Raskaskätisenä
pelaajana hänellä on siihen hyvät valmiudet.
181-senttinen Deinega vakuutti LP:n johtoportaan kesäkuisessa testitilaisuudessa.
Kolmas mahdollinen
Deinega on LP Kangasalan
toinen ulkomaanvahvistus. ja
ilm. Paikka on meillä vieläkin
omistuksessa, mutta Restaurantapäivät on järjestetty jo
vuodesta 1985 asti Pikkolan
koululla.
Moni saattaakin miettiä,
mistä tapahtuman nimi Restaurantapäivät oikein juontaa
juurensa.
Alkuosa viittaa tietysti restaurointiin ja loppuosa rantaan, jossa tapahtumaa 70-luvulla järjestettiin.
Liki kolmekymmentä vuotta rompepäivät on järjestetty
keväällä ja syksyllä Pikkolan
kentällä.
Kunnan viimeaikaiset kaavoitussuunnitelmat ovat kuitenkin muodostaneet uhkakuvan koko tapahtumalle.
. Tuire Hämylä 050 467 3789. Tämä ei
tapahdu kuitenkaan ennen
joulukuuta.
Kokonaisuutena
LP
Kangasalan liigajoukkue mallia 2014?15 alkaa olla kasassa,
sillä jo kymmenen pelaajaa on
allekirjoittanut seuran kanssa
pelaajasopimuksen.
Yhtä kotimaista laitapelaajaa joukkue valmentajan mukaan vielä kaipaa, ja haku on
päällä.
Nuori, mutta motivoitu
Alatatalo on tyytyväinen
joukkueensa kokoonpanoon ja
erityisesti vauhtiin, jolla se on
rakennettu.
Kun ryhmä on kutakuinkin
koossa jo heinäkuun ensimmäisellä viikolla, harjoitteluun on nyt voitu satsata aiempaa täysipainoisemmin.
Myös ilme miellyttää.
. Jo
aiemmin joukkue on kiinnittänyt riveihinsä yhdysvaltalaisen passarin Alison Landwehrin.
Alatalon mukaan on mahdollista, että Kangasalle saapuu ulkomailta vielä kol-
maskin vahvistus. Viime vuosina järjestetty
harrasteautojen parkki on entisestään lisännyt tapahtuman
suosiota, koska alueella on entistä enemmän katseltavaa.
. kello 10?20 ja
lauantaina 12.7. Monet meidän myyjistämme ovat todella pitkäaikaisia.
He haluavat täsmälleen sa-
malle paikalle kuin edellisvuosinakin. Sillä on motivaatiota pelata ja halua tehdä töitä.
. 0400 838 326
Työtä tarjolla
Kangasalan seurakunta hakee taloustoimistoonsa
toimistosihteeriä työsopimussuhteeseen 1.9. klo
17?20 Jäähallin parkkipaikalla.
KlanEläkkeensaajat
?Eiku liikkumaan. pikkola.pikonkangas@gmail.com
tai 050. Heidi 045
633 6607
Maa- ja kotitalousnaisten suvipäivä Hämeenkyrössä su 3.8.
ilm. Järj. Vatialantie välillä Kangasalantie?Karin-Heikin tie
Mahdolliset muistutukset katusuunnitelmaehdotuksista tulee jättää nähtävilläoloaikana kirjallisesti tekniseen keskukseen os. Siinäpä sitä onkin
ollut järjestelemistä, kun Pikkolan alue on uusien rakennuksien myötä muuttunut,
Prusi naurahtaa.
Pitopaikka uhattuna
Tämä vuosi on Restaurantapäiville erityinen, sillä tapahtuma
täyttää neljäkymmentä vuotta.
Aikanaan Saarikylistä hyvin pienimuotoisena alkunsa saanut tapahtuma siirtyi
1970-luvulla Kirkkojärven
rantaan, josta Mobilistit olivat
hankkineet tontin.
Sakari ja Jukka Kangas kaupittelivat Pappa-Tunturia Restaurantapäivillä heinäkuussa 2006.
Maryna Deinega
LP Kangasalan uusin
Pekka Kaarna
Ukrainalainen Maryna Deinega on LP Kangasalan uusin
sopimuspelaaja. Lähtö bussilla Rautian pihasta klo 13.30.
Sitovat ilm. ilm. Katri
040 737 3712.
Kaikille avoin retki Rauman
pitsiviikoille la 26.7. TIISTAI 8.7.2014
Neljä vuosikymmentä
rompetoria Kangasalla
Tuula Ruusumaa
Suomen suurimmat rompepäivät ovat täällä taas. PL 50, 36201 Kangasala.
KANGASALAN KUNNAN TEKNINEN KESKUS
Kangasalan kunta, PL 50, (03) 5655 3000, www.kangasala.?
Myydään
MITSUBISHI
ELECTRIC
ILMALÄMPÖPUMPUT
asennettuna.
PYYDÄ
TARJOUS!
OT -Pelli
VESIKOURUT, TALOTIKKAAT, LUMIESTEET, HOITOTASOT, ym. klo 18??20
Iharin Myllytorpalla.
Pirkan Tekonivelyhdistys
Peräkonttikirppis ma 14.7. menn. Lisätied. Syksyn Restaurantapäivät
järjestämme kokeiluluontoisesti Mobiliassa. 18.7. PELTITYÖT JA KATTOREMONTIT. Nyt saamme olla vuoteen
2017 saakka ihan rauhassa
Pikkolassa, mutta toki suunnitelmia on tehtävä tulevaisuuden varalle.
Perjantaina 11.7
03 379 0333
P. alv. 044 306 5769, (03) 377 3672
Keskusaukio 2, Kangasala
www.ullaelina.fi
KAIHTIMIA
Hampuntie 9, Kallion teollisuusalue, Kangasala
Pirkanmaalla tehtynä taatusti edullista
Myydään
metallijalkainen
LASIPÖYTÄ 65 x 65 cm,
JENKKISÄNKY lev. MAKSUTON ARVIO!
. (03) 255 6677
60-vuotias nainen haluaa
vuokrata pikaisesti yksiön
Kangasalan keskustastan
läheisyydestä. 010 420 1900*
INFO@KOLARIKORJAUSKESKUS.FI
*lankapuhelimesta 0,0828 ?/puhelu + 0,07 ?/minuutti (sis. 0400 636 648
Hydrauliletkut + osat
Teräsrakenteet
Traktori- yms. ja kotimaisista
matkapuhelinliittymistä 0,0828 ?/puhelu+ 0,17 ?/min. 040 080 9710.
Myydään Nattarista
4 h + k + lasitettu parveke
100 m2, 3/7 krs, remontoitu.
Näyttö to 10.7. 8-17, p. Oma koti jo myyty.
Ei lemmikkiä. Kolarikorjaukset . Vakuutusyhtiöiden vahinkotarkastukset
. 040 746 4615.
Ostetaan
3 h + k + s RIVITALOASUNTO
n. 0400 336 707
. 160 cm,
RUOKAPÖYTÄ + 4 TUOLIA.
p. 24 %)
Kangasalantie 921, Kangasala
P. RATSASTUSTUNTEJA
pienryhmissä, myös aamuja päiväaikaan
. Alv 23 %).
Yhdessä hyvä tulee.
Kangasalan Seudun OP-Kiinteistökeskus Oy LKV
Johanna Räihä
KiAT
040 661 9610
Tiina Selin
LKV
040 679 1170
Petri Siira
LKV
040 541 2138
Kangasalan Seudun OP-Kiinteistökeskus Oy LKV
Kuohunharjuntie 26, 36200 Kangasala
P. RENGASTYÖT
. 040 757 4262
Sekalaiset
PALVELEMME
Eläinlääkäri
NETTA
TAMMISALO
pieneläinvastaanotto
Lentolantie 2, Kangasala
P. Me
tiedämme, miten hyvät kaupat syntyvät. Hinnat sisältävät alv:n. (03) 379 1488
WÄÄKSYN
RATSASTUSKESKUS
Pontuksentie 20, Kangasala
. * Puhelut 010-numeroihin maksavat
kiinteän verkon lankaliittymistä 0,0828 ?/puhelu + 0,07 ?/min. 0400 957 055
www.koditon.fi . paivi@koditon.fi
Päivi Kuuttinen
050 351 7031
Kodit On Oy Päivi Kuuttinen LKV, Aakkulantie 11 F 17, 36220 Kangasala p. www.liukuovitehdas.fi
fix
Sunsystems markiisit ja
Caravita terassivarjot
Kangasalan ainoa kotimainen katsastusasema
KANGASALAN AUTOKATSASTUS OY
Lentolantie 12, Kangasala, puh. 0400 854 860
VAKUUTUSYHTIÖIDEN HYVÄKSYMÄ VAURIOKORJAAMO
KAIKKI MERKIT, KAIKKI VAKUUTUSYHTIÖT
MT-tuote Oy
. Ensimmäisenä Suomessa valmistamme
energiakaihtimia vuoden 2014 alusta alkaen!
avoinna ark. 03 377 1140
050 339 1112
avoinna ark.8-17, la 9-14, p. P. Huoneistojen ja kiinteistöjen välitys
. ja
laskutettuna 17 ?. 050 353 2447
Kangasalantie 921, katsastusaseman vieressä
us.fi
www.trendikaihdin.fi . Nattarinkuja 3 A 11,
p. kaapistot . 23 %.
Minimipalkkio 2 600 euroa sis. 15 km säteellä Kangasalan
keskustasta.
P. 0400 631 636.
Peililiukuovet . NIEMINEN
0400 690 999
www.hinausnieminen.fi
100% ammattitaitoa
ja palvelua.
Henkilö- ja
pakettiautot
Kangasalan Kodit Oy LKV, Myllystenpohjantie 2
Puh. Vuokravälitys . Nettimainonta 3,44 % sis. Tampere . Ilmoitustekstin tulee olla konttorissamme viimeistään perjantaina
kello 10 mennessä.
A-AKUT
jalkojen hoidon at, skY-kosmetologi
Ajanvaraukset:
p. alv. (03) 379 0242
arkisin 8-17
www.mobilexpresskangasala.fi
KIINTEISTÖVÄLITYSTÄ
ELÄIMET
Ponsantie 580, Kangasala
KIERRÄTYSTÄ PARHAIMMILLAAN
tely
Myymälä avoinna sopimuksen mukaan
Takojankatu 3 . päästömittaus
56?
MAK + bens. Tuulilasien vaihdot
ja korjaukset
. 050 351 7031
HINAUSPALVELUA
HINAUSAUTOPALVELUT
J. 14
KANGASALAN SANOMAT
Torilla
Se tuttu
PÖLYPUSSIKAUPPIAS
Ke 9.7. 010 254 1510* www.opkk.fi/kangasala
?/puhelu + 0,07 ?/min (hinta ALV 24 %) ja matkapuhelimesta soitettaessa 0,0835 ?/puhelu + 0,17 ?/min (hinta ALV 24 %).. PÄLLI
0400 872 145 . päästömittaus + OBD 67?
MAK + dieselpäästömittaus
67?
Määräaikaiskatsastukset henkilö- ja pakettiautoille aikaa varaamatta ma-pe 9-17
P. alv. 1-6 riviä käteisellä 12 . (03) 377 3733 | kangasala@kiinteistomaailma.fi
Myös raskas
kalusto
Kukaan ei välitä niinkuin me.
0400 78 68 00
Tunnemme tuhansia kangasalalaisia koteja.
Hinaus 24h Siiki & Karhu
www.hinaus24h.fi
KUN KÄYTÄT PAIKALLISIA
PALVELUITA, VARMISTAT
NIIDEN SÄILYMISEN!
Vuodesta 1966 alkaen kiinteistövälitystä Kangasalla ja lähikunnissa
Me välitämme:
Tunnemme tuhansia
Kangasalalaisia koteja.
Mika Rantanen
LKV
040 764 6161
Olemme toimineet Kangasalla jo yli 46 vuotta ja tavanneet
tuhansia onnellisia asiakkaitamme asuntokaupoilla. (03) 377 3530
ma-pe 9-17, kesäla suljettu
Jalka- Ja kauneushoitola
Ulla Kauhanen
(muina aikoina kiertävänä).
Putkimiehentie 7 A, Kla as.
www.mt-tuote.fi
KANGASKAUPPOJA
<
AUTOILU
Edustusmyymälä Papan Sauna Palvi
p. Öljyn- ja renkaanvaihdot,
myös mopoautot.
044 283 2000
TUOMAS ROCKLIN
TERÄSHUOLTO
T. p. 045 351 8067
kertoo
paikallisista
tapahtumista!
www.kangasalansanomat.fi
> Tapahtumakalenteri
Ilmoita tapahtumastasi
toimitus@kangasalansanomat.fi
tai 045 230 6021.
Tiistain
Rivit
12?
Tiistain rivit -palsta on yksityisille ilmoittajille tarkoitettu edullinen ilmoittelupalsta. hellat,
liedet, maatalousk., akut,
piikkil., romuautot, kattopellit.
Turhat romut nurkista pois!
Maksuton nouto, luonto kiittää.
Soita niin tulen hakemaan
040 502 4091 / Erkki.
Paikalliset
palvelut
JALKA- JA
KAUNEUSHOITOLOITA
. klo 18.00?18.30,
os. alv 23%. 8-18, la 9-14, p. Tuulilasinvaihdot
Automaalaamo- ja
korjaamotuotteet
AVOINNA PERJANTAISIN klo 9-15
P. Soita numeroon
soitettaessa
0,0835
010 254 1510*Lankapuhelimesta
ja pyydä meidät käymään.
Saat nopeasti
arvion asuntosi hinnasta ja suunnitelman sen myyntiin.
Välityspalkkiomme on räätälöitävissä kohdekohtaisesti sopimuksesta. 03 3773 177
Korpilepistönkuja 8, Kangasala
. 24 %) ja
matkapuhelimesta 0,0828 ?/puhelu + 0,17 ?/minuutti (sis. Automaalaukset
. 23 % alv. Huollot ja korjaukset
. 040 706 3295.
Myydään lämmin autotalli
Kangasalan keskustassa.
P. 050 351 7031.
Ilmainen kotiesit
avoinna ark. KATSASTUSKORJAUKSET
Öljynvaihto
aikaa varaamatta.
Moottoriöljyt kaikkiin autoihin.
KANGASALA
Lentolantie 12
P. tarvikkeet
KOTIMAISET
UUSIOKESÄRENKAAT
175/65-14
185/65-15
205/55-16
158,178,228,-
185/65-14 158,195/65-15 198,195/70-15 C 198,-
YLI 40 KOKOVAIHTOEHTOA!
Myös Nokian, Bridgestone, Firestone...
RENGASMYYNTI
ASKOSAARI
OY
Keskuojankatu 11, Sarankulma, Tampere
-METALLI OY
PUH. HEVOSILLE TÄYSIHOITOPAIKKOJA
Tervetuloa tutustumaan
www.kangasalansuka.fi . 050 307 8222.
ps. Arviokirjat, kauppakirjat jne.
. (hinnat sis. (03) 379 0008
www.kangasalanautokatsastus.fi
Määräaikaiskatsastus 40?
Jälkitarkastus, laaja 18?
Jälkitarkastus, suppea 12?
MAK + bens. Kangasalan torilla
Myös tarvikkeet & partakon.verkot
Wanhanajan saunapalvit
ja jalosteet
Kangasalan torilla
aina torstaisin.
TIISTAI 8.7.2014
ME
METALLIROMUN KERÄYS
Kaikki metalliromu, mm. kaihtimet jne...
asennettuina kaikki ilman välikäsiä - kysy!
Merkillisen hyvät osat - ja huollot!
EDULLISIN
KANGASALAN
AUTOPAJA
www.kangas-riitta.fi
Kuohunharjuntie 31, Kangasala
P. myynti@trendikaihdin.fi
Ristinarkuntie 10, Messukylä
Harjunsalontie 4, KANGASALA
Myydään
KANGASALAN KESKUSTASTA
2 h + k + s + lasitettu parveke
p. Lehti- ja nettimainonta 4,92 % sis. HUOLLOT
. Muovihitsaukset:
puskurit ym.
KIVITIKKA
Ompelijan aarreaitta
IHANAT HOIDOT,
LAADUKKAAT TUOTTEET
- LÄHELLÄSI
HÄMEEN
KOLARIKORJAUSKESKUS Oy
Ulla Elina
PUH
10-18, la 9-14
- PIHAPUIDEN
POISTOT
- LÄHIMETSÄN HOIDOT
- METSÄMAISEMOINNIT
Ellintie 6, Kangasala, ark. TIKKAAT
katso kaikki
vuokrattavat
laitteet: www.hrk.fi
0400
85 34
34
0400 85 85
??????????????????????????????????????????
??????????????????????????????
TV, DIGILAITE
ELEKTRONIIKKA
VALAISINJA SÄHKÖTARVIKKEITA
Tekniset tiedot:
- Korkea tallennus resoluutio: 720x576 (Täysi D1)
- Videosignaalin ohjaus eri lähtöihin
- Tehokas Linux, Hexaplex koneisto, "8" toiminen
- Suuri 1000gig kovalevy vakiona
- 1x SATA & 1xUSB laajennus asemapaikat
- Helppo johdotus innovatiivisen muotoilun ansiosta
- Monipuoliset rajaus, ajastus ym. klo 9?19
Kangasalan
Kirjakauppa
KULJETUKSIA
Myllystenpohjantie 2
(R-kioskin vieressä) Kangasala,
avoinna ark. 03 377 1172
Heinä-elokuussa ma?pe 9?17
Huom! To 3.7. ajettava
Keskusaukio
2 A, Kangasala
ruohonleikkuri
P. www.nippeli.fi
ark. 040 595 6227 . 040 678 2321
Viemäreiden avaukset ja kuvaukset
Likakaivojen tyhjennykset
Vaihtolavapalvelut
Jonsered
FR 2215 MA 4x4
. Bloomingvillen tyylikkäät
tanskalaiset tuotteet, Greengaten suloiset astiat
Svaneforsin pehmeät tekstiilit ja paljon
muuta.
varatuomari
VEIKKO
MÄNNISTÖ
Aivan Ihana Sisustuskauppa Oy
Kangasalantie 614
36220 Kangasala
gsm +358 40 4184246/50 5647800
tiinat@aivanihana.fi
www.aivanihana.fi
PEKKA VALTONEN
tykkää meistä
Joustavasti asiakkaan luona.
Myös ilt. klo 10-17
P. (03) 377 1068
info@kirjanpitomattila.com
Lavavuokraus, kuljetukset,
roskalavat, minikaivinkonetyöt
®
Kangasalan Kone ja Tarvike
MATTILA KY
Auktorisoitu
Taloushallintoliiton jäsen
SERVICE
Meiltä myös
HUOLLAMME
. Ruohonleikkurit
ja huollot
PIENKONEITA,
KORJAUSTA
- myös edulliset
terähuollot
. 3G GSM-puhelin yhteys mahdollinen
- Etävalvontaohjelmisto mukana CD:llä + IE tuki
- Käytettävissä ja ohjelmoitavissa verkon kautta
- Moottorikameroiden P/T/Z ohjaukset RS 232&485
- Hälytys lähdöt / sisääntulot murtohälyttimelle
- USB liityntä helppoa tallenteiden ottoa varten
- Mahdollisuus DVD-rom asemalle ym.
- Kauko-ohjain, hiiri, ohjauspaneeli liityntä ym.
-hinta 950.00 ?
TV-DIGIHUOLTO
-
plasmat, lcd:t, tv:t
???????????????
audioja digilaitteet
antenniasennukset
tarvikemyynti
käytetyt laitteet
Valaisin- ja
sähkötarvikeliike
Ulkokamera sonyn 1/3" , 8mm linssillä.
36 kpl #8 IR ledejä, joilla 50m
hämärä näkö.
Designvalaisimet,
jalka kuuluu mukaan.
sähköasennustarvikkeet ja muut kotisi
sähköistykseen
liittyvät tuotteet.
Lentolantie 15
36220 Kangasala
p. 040 418 4246
tiinat@aivanihana.fi
www.aivanihana.fi
SISUSTUSKAUPPA
LAKIASIAT
Lakiasiaintoimisto
PERUKIRJAT
KAUPPAKIRJAT
TESTAMENTIT YM.
Valikoimassamme mm. (03) 375 3218, 0400 335 443
LAKIASIAINTOIMISTO
MÄKIHANNU OY
SOITA SUORAAN PAIKALLISELLE TAKSILLE!
TAKSI
8 hengen taksi, 2 pyörätuolipaikkaa
AUKEAMAN
TÄYDELTÄ
PAIKALLISIA
ERI ALOJEN
AMMATTILAISIA
ASIOINTIPALVELU
Ruutanantie 14, 36200 Kangasala
P. SADEVESIJÄRJESTELMÄT
. Pyydä
tarjous . Perälevyt
pienkoneet mopoautot
. 363 2900
Juvelankatu
8, Vehmainen,
RAKENTAMINEN JA REMONTOINTI
Avoinna:
ma-pe 10-18
la
10-14
P. mukaan
1900.00. Rollaattorihuollot
ja rengaspalvelu
STIHL ®
PIENKONEET
puh. 075 75 660 70
www.tilituovi.fi
mm. Sähköstartti
www.pesukaksikko.fi
. ilmainen arviokäynti
Tomi Lähteenkorva
P. www.saneerausmestarit.com
Harjusolan
Kuva
Puhelin
(03) 377 0051
Kuohunharjuntie 21, Kangasala
Ratatie 20, Suinula
p. 9.30-17.30, la 10-14
www.nyssakka.com
AIVAN IHANA
SISUSTUSKAUPPA
AIVAN
IHANA
Aivan Ihana
Sisustuskauppa
Oy
Kangasalantie 614, Ilkon Kukan vier.
ON NYT
ma-pe 11-18, la 10-14
AVATTU!
p. RAKENNUSPELLITYKSET
. TIISTAI 8.7.2014
PITOPALVELUA
Pitopalvelua
perhe- ja yritysjuhliin
KELLOSEPÄNLIIKE
KORPOLA
KUVASARSA OY
Ristimäentie 14, Huutijärvi
Palvelemme ma-pe klo 10-17
Liikkeessämme kelloseppä.
Kellot, korut, lahjaesineet,
kaiverrukset, kellojen ja korujen
korjaukset, valtuutettu
-huolto
muulloin sopimuksen mukaan
P. (03) www.nippeli.fi
363 2900. (03) 377 2244, 050 551 1003
PESULOITA
Ellintie 2, Kangasala
P. Kauhat
polkupyörät skootterit
?mopoautojen
Pienkonebensiinit
ja
hinaus2-T
korjaamolle
4-T -koneisiin.
Pienkonetarvikkeet,
-varaosat ja -varusteet
KIRJANPITOTOIMISTO
- yritysten perustamiset
- kirjanpidot ja tilinpäätökset
- veroneuvonta
Ellintie 4, Kangasala
P. (03) 377 2952
www.mhyroine.fi
SOITA 040 540 0521
ARI NEVALAINEN
0400 921 383
PUUNKAADOT
METSÄASIOISSA
OTA YHTEYTTÄ
J. (03) 339 26900 www.newision.fi
TILITOIMISTOJA
Sakari Pylvänäinen
puh. KATTOTURVATUOTTEET
. (03) 379 2940, www.tv-hugg.com
P. moottori- ja raivaussahat
Kangasalantie 921 (Katsastusaseman vieressä) 36200 Kangasala, konehuoltaja@gmail.com
TIETOKONEET,
OHEISLAITTEET,
HUOLLOT JA
KORJAUKSET
SAUNALAHDEN
LAAJAKAISTA- JA MATKAPUHELINLIITTYMÄT
MetsienMies tmi
elecTrIc
Töykänäntie 265, Sahalahti
040 757 9366, santeri@makihannu.fi
PARASTA
PINTAAN!
Mäkirinteentie 17, Kangasala
P. 020 785 1212
Palvelemme ma-pe 8-16
LIISA JUUTINEN
varatuomari Arto Mäkihannu
TIETOTEKNIIKKAA
Juvankatu
1, Kaukajärvi,
puh. (03) 377 2628
ark. asetukset
- Suoraan kytkettävissä internet / adsl yhteyteen
jolloin mm. 0400 727 013
Finnentie
3,skootteriKangasala
Moottoripyörä-,
mopoauto-,
ja venehuollot
ma?pe 9?17,
la 9?13
Meiltä myös tilauksesta
polkupyörät
ja rollaattorit.
www.kirjanpitomattila.com
Myllystenpohjantie 2
36200 KANGASALA
p. alv 23%
Pyydä ilmainen kartoituskäynti myös muista palveluista.
VALOKUVAAMOJA
Wattiman Oy tekee myös sähkösuunnitelmat ja
sähköasennukset ammattitaidolla!
Wattiman oy
Mertaniementie 19
36200 Kangasala
Kuvaukset studiossa ja miljöössä
www.studioreettamuranen.fi
040 757 2435
www.wattiman.com
wattiman@wattiman.com
0400-858534
VERHOILUA JA
ENTISÖINTIÄ
Viralliset
PASSIKUVAT
vauvasta vaariin odottaessa.
Tarvittaessa myös värillisenä.
Kaikki RAKENNUSALAN TYÖT
UUDIS- & SANEERAUSKOHTEET
Puh. 040 415 2626
Tarjoamme 10 ensimmäiselle asiakkaalle paketin:asiakaspalvelu@valaisinidea.fi
www.valaisinidea.fi
Hinta 120.00 . 050 571 8049
Taidekehystäjät ry:n jäsen
Liisantie 2, Kangasala
KIRJAKAUPPOJA
P. 4-veto Rider
. (03) 377 3447
Palvelemme ma-pe 10-17, la 10-14
www.kangasalankirjakauppa.fi
TAKSEJA
www.wattiman.com
KELLO JA
KULTASEPPIÄ
www.wattiman.com
KEHYSLIIKKEITÄ
15
KANGASALAN SANOMAT
P. 040 415 2626
www.valaisinidea.fi
1kpl (ovh 950.00?)
4kpl(ovh 480.00?
4kpl(ovh Lentolantie
60.00?)
1kpl(Pirkanmaan alue)
15, Lentola
ma-pe klo 8-16, muulloin sop. Verkkosäkit polttopuille
mm. 03
356 2007
LM 2147
CMDAE
arkisin
klo 9?18
. (03) 377 3333
Sisustus- ja
lahjatavaraliike
Kulkuri
Mika Liikka
Kangasala
Myös huollot ja varaosat sekä
metsästys- ja harjoituspanokset ja
Jahti- & Vahti-koiranruoat
Kultasepänliike
LUOTETTAVAA TAKSIPALVELUA
MIXUN TAKSI
koivistonkestikievari.fi
POLKUPYÖRÄLIIKKEITÄ /-HUOLTOA
LAHJALIIKKEITÄ
Kuljetus
ma-pe 9-17, la 10-13
P. ja viikonloppuisin.
Ilmainen puhelinneuvonta.
§
Lakiasiaintoimisto
0400 630 683, arto@makihannu.fi
varatuomari,
julkinen kaupanvahvistaja
OTM Mikko Ravi
0400 579 828, ravi@makihannu.fi
Santeri Mäkihannu
(03) 376 4774, 040 570 6022
Toivontie 2, 36200 Kangasala
0400 232 640
www.kaivopumppu.fi
LUONTAIS- JA
TERVEYSKAUPPOJA
Kangasalan
Luontaistuote Ky
Itsepalvelupesula
PESUKAKSIKKO
Osuusmyllynkatu 5, Messukylä
Jonsered
P. Ruusunen Ky
KESÄASUKKAAT
ETSIVÄT
PALVELUITA
8 henkilöä ja
2 pyörätuolipaikkaa
044 520 7077
POLKUPYÖRIEN,
Pälkäneen
URHEILU JA KALASTUS
P. /kpl
WS-TFT 1
Ulkokamera 208
Tarvittavat kaapelit
Asennus
050 548 3333
Ellintie 6, Kangasala
yhteishintaan
P. 040 753 3735
SAAKO KANGASALTA
PALVELUA?. kaikenmerkkiset
. 010 239 0880, f. ja 7.8. 0400 838 326
SISUPELTI
?????????
?
???
. (03) 377 0476
KONESAUMAKATTOJEN
TL-PELTITYÖ
LVIS-PALVELUA
-pienkoneiden
myynti terveyskauppasi
ja huolto
Palveleva
. 050 538 5453
www.puidenpoisto.fi
TILITOIMISTO
TUOVINEN KY
-
Rakennatko uutta?
Korjaatko vanhaa?
KYSY!
PAROS OY
044 080 1132
-telineet, henkilönostimet
-koneet piharakentamiseen
-sirkkelit, sahat, leikkurit...
? Kirjanpidot, tilin päätökset, verotusasiat
? Yritysten perustamiset,
yhtiömuodon muutokset
? Tilintarkastukset (HTM)
Auktorisoitu
Taloushallintoliiton jäsen
TURVA- JA SÄHKÖASENNUKSIA
Kangasalan
Sähkösuunnitelmat
-asennukset,
Sähkösuunnitelmat
ja ja
-asennukset,
turvakamera-asennukset
turvakamera-asennukset
PIHA JA
LAVA OY
0400 951 107
MITSUBISHI
ilmalämpöpumput
asennettuna.
pyydä
tarjous!
Kangasalan Lämpöpumppu
(TERÄSKUNTO OY), Kangasalantie 921
Puh. Itsevetävä ja keräävä
ruohonleikkuri
asennus ja saneeraus sekä
muut kattopeltityöt. 9-17, kesäla suljettu
Onkkaalantie 71, Pälkäne
(03) 534 2045, ma-pe 9-17, la 9-14
MHY ROINE
Soita 044 506 6172
Keskusaukio, Kangasala, p. PIIPUNPELLITYKSET
. 050 360 6401
tai (03) 377 4008
Ostetaan kultaa ja hopeaa!
Kuljetuksia
pakettiautolla
www.luontaistuntijakangasala.fi
Ellintie 2, Kangasala
Koiviston
Kestikievari
AMMATTITAITOISTA,
urheilu- ja kalastusvälineiden erikoisliike
Kultaseppä
HANNU SALO
Tampereentie 1, p
Kuviollinen
TALOUSPYYHE 4 rll
KUURAUSHARJA
70cm
1m
Säästä
21%
(1,30)
(1,65)
(1,90)
n. 4x6m
20%
Säästä
WC-PAPERI
6,(7,50)
Tarjoukset voimassa 13.7.2014 saakka tai niin kauan kuin tuotteita riittää tarjousaikana. 200ml
27%
Säästä
1L
2L
3L
5L
MÖLLER
TUPLA
17%
1395
5,-
(9,90)
(7,90)
(9,90)
49%
Säästä
90-130cm
Naisten
!
ERÄ
(11,90-12,90)
5,-
39%
6,-
Säästä
2 PKT
(á 3,95)
Teno PEITTO/
TYYNYSETTI
SÄILYTYSLAATIKKO
32L
0,3L 6 kpl/pkt
0,5L 5 kpl/pkt
1,0L 3 kpl/pkt
TENNISSUKAT
SHORTSISETTEJÄ
Esim. (22,90) NYT 13,74!
24%
6,-
Säästä
Miesten
(9,90)
(22,90-29,90)
1,-
SUKKIA
90
-40%
48%
Säästä
Naisten
erilaisia
VERKKAHOUSUT
20%
Säästä
Värit
ja mallit
vaihtelevat
myymälöittäin.
2 KPL
(á 3,95)
Miesten perus
(5,90-6,90)
T-PAITOJA JA
TUNIKOITA
3 paria
(24,90)
90
1%
jopa 3
10,-
Säästä
Vetoketjutaskut
3%
jopa 4
3
Säästä
Aikuisten ja lasten
MEKKOJA
T-PAITA
Puuv./elast.
8.?13.7.
Naisten Miss Milla
Miesten valkoinen
TOPPEJA
Tykkää meistä
Facebookissa!
www.loytotex.fi
16 rll
Säästä
23%
5,-
(6,50)
(0,36/rll). 16
KANGASALAN SANOMAT
TIISTAI 8.7.2014
Aina edullinen!
ä
n
i
!
ha
ie
R
e
H
Erilaisia naisten
MUOVISANDAALEJA
1,- 1790
Värit ja mallit
vaihtelevat myymälöittäin.
28%
Säästä
Erilaisia naisten
(á 3,90-4,90)
Naisten
PITSIHIPSTERIT
3,-
62%
Säästä
7
(1,95)
Erilaisia lasten
Tyttöjen
Ja paljon
denimlike
muita
TRIKOO
HUIPPUSHORTSEJA
TARJOUKSIA!
120-170cm
5-pack
Säästä
36%
Tyttöjen
TRIKOOTAKKI
Säästä
31%
Säästä
10,-
kannella
(á 4,90)
(16,90)
3 KPL
SÄNGYNALUSLAATIKKO
KANNELLA
57x39x17cm
(á 6,90)
Säästä
PUSSILAKANASETTI
895
10,-
(11,90)
TYYNYLIINA
2 KPL
PAKASTUSPUSSIT
150kpl/rll
100kpl/rll
75 kpl/rll
50 kpl/rll
0
99
/rll
PAKASTUSRASIAT
16%
24%
(Kuosit
vaihtelevat
myymälöittäin)
4 KPL
IHOKARVANPOISTOVOIDE
4
5,-
(2,40)
/pkt
Lay´s
SIPSIT Säästä 41%
Brazilian
Salsa
175g
225g
0
95
46%
(1,49)
(4,40/Kg)
DOMINO
Original 175g
80
1
23%
50
Lotus Emilia. 9?20, la 9?18, su 12?17
33%
Säästä
44%
0
99
099
Säästä
11%
2,(2,25)
(0,20/rll)
Lotus Soft Embo
21%
29% Säästä 23%
Säästä
Säästä
Säästä
(1,79) (5,65/Kg)
SUOJAPEITE
n.2x3m
0
99
AITO LAKU
(á 2,79)
(20,00/L)
(1,95)(0,75/L)
Vahvuus 5mm
(0,99)
(9,90)
2 KPL
MÄNTYSAIPPUA 2L
PERENNA/
PENSASTUKI
35cm
UIMASHORTSIT
(1,69)
(5,65/Kg)
Säästä
79%
2,-
Poikien
3,-
Aito suomalainen
3%
jopa 5
Säästä
20%
Säästä
(8,95)
(24,75/L)
(14,90)
6,-
Säästä
BIKINEJÄ
JA UIMAPUKUJA
HAMMASTAHNA
95
2,- 070 1,- 130 150
Säästä
Erilaisia lasten
75ml
1
1
5
90
Complete 8
44%
Säästä
4 x 10 m
50
7
60%
Säästä
Weet
RASTASVERKKO
4x5m
COLLEGEHUPPARITAKKEJA
95
(9,95)
16%
Säästä
(á 1,50)
Säästä
100 tabl.
Normal. Ei jälleenmyyjille.
Alasenkuja 1,
SUORAMA
Avoinna ark