Herkkuhetket ovat varmoja ilonaiheita, hän naurahtaa. Esitys sisältää uusia vakansseja 45, joista puolet opetus- ja päivähoitopuolelle. Pienestä koostaan huolimatta sitä odottaa iso tehtävä. vuosikerta
Irtonumero 1,50 e
Lukijan osa
Tietokonekin ymmärtää sanaleikkien päälle katso vaikka viereistä kuvaa. Sarjakärki HPK:lla on pinnoja 22, mutta se on pelannut kolme ottelua kangasalalaisia enemmän. Kangasalla on tällä hetkellä asukkaita noin
430037 672583 6
Raija Rantanen mielipidekirjoituksessaan sivulla 4.
29700. Valtionosuudet ovat yhteensä 32,7 miljoona euroa, johon sisältyy noin 0,6 miljoonan euron kompensaatio kuntaliitoksen aiheuttamasta valtionosuuksien supistamisesta. Lainamäärän ja toimintakulujen kasvu huolestuttavat, ja investoinnit ovat ensi vuonna ennätysmäisen suuret. Kangasalan kutsunnat pidettiin viime viikolla Pitkäjärven koulussa. Investointimenot kasvavat kuluvan vuoden budjettiin verrattuna 8,7 miljoonaa euroa. Sivu 12
"
Ilonaihe
Varmaa on myös se, että kun ja jos saan hampaani kuntoon, niin jään uudelleen jonoon, koska suositus on että hampaat tarkistettaisiin kerran vuodessa. Koulujen ja päiväkotien rakentamisen ohessa ensi vuoden talousarvioesitykseen sisältyy muun muassa Kirkoharjun koulun liikennejärjestelyjen, myös saattoliikenteen, kohentaminen ja Pikkolan urheilutalon saneeraus. Ateriat kotiin Ensi vuoden talousarvion kokonaismenot ovat noin 208 miljoonaa euroa, josta toimintakulujen osuus on 170 miljoonaa ja investointien 28,7 miljoonaa euroa. Siitä riittää iloa navettakissoille. Kuria siellä varmasti on, ounastelee nuorimies, joka suuntaa asepalvelukseen Parolaan. Korkotaso on alhainen, joten siinä mielessä nyt on hyvä aika investoida, kommentoi talousjohtaja Seppo Saarinen. Hankkeisiin vuodelle 2013 merkityistä 150 000 ja 550 000 euron määrärahoista siirrettiin molemmista 50 000 euroa ensi vuodelle. Ostin hyvää pullaa kahvin kanssa nautittavaksi. Siitä on tarkoitus kouluttaa yksi Suomen ensimmäisistä diabeetikon tukikoirista. Sivu 8
euroa. Sivu 5
Pieni koira, iso tehtävä
Pörröiseltä pehmolelulta näyttävä Minnipentu on kääpiö- ja toyvillakoiran risteytys. Kunnanvaltuusto antaa budjetille lopullisen hyväksynnän maanantaina 14.11. Marraspimeillä lukija voi nauttia osastaan täysillä. Valtionosuudet vähentyvät kuluvaan vuoteen verrattuna 100 000 eurolla. Investoinnit pitäisi pystyä rahoittamaan vuosikatteella, mutta nyt kuilu on 18 miljoonan euron luokkaa. Valtuuston kokoukset ovat avoimia myös yleisölle.
LP Kangasala sarjaneloseksi
LP Kangasalan otteet liigassa kohenevat pelien myötä. Velkataakkaa kasvatetaan noin 24 miljoonalla eurolla, ja vanhoja lainoja maksetaan pois noin 7 miljoonaa euroa. Puh. Kunnanhallituksen käsittelyssä budjettiin lisättiin aterioiden kotiinkuljetus veteraaneille kesäkuusta lähtien. Asukasluku kasvaa eli ihmiset viihtyvät täällä. Kylmä ei uhkaa niitä lähipäivinäkään, sillä sääennusteet lupailevat lauhan kelin jatkuvan myös ensi viikolla.
Kunnan investointitahti on ennätysmäisen kova
Sari Eerolainen Pekka Kaarna Kunnanjohtaja Jukka Mäkelä esittelee ensi vuoden talousarvioehdotusta jonkun verran huolestuneena mutta myös myönteisellä mielellä. Täydellisestä lukuilmastosta puuttuu enää räntäsade.
Kukkiva marraskuu
Tänä vuonna isänpäiväkukat kelpaa poimia vaikka pellon pientareelta, jossa pihasauniot eli saunakukat elävät uutta kevättä. Täysikasvuisenakin siitä tulee vain noin 30 senttimetrin korkuinen. Autoon sujahtaa myös kissankuivamuonapussi. (03) 3140 4000
Tiistai 8.11.2011
Numero 83
93. Mukana on myös koulupsykologin toimi. Talousarvioehdotus on kuitenkin plussan puolella 362 000 euron verran. Toimintakulut lisääntyvät 4,9 ja verot vain 4,3 prosenttia, mikä ei tietystikään ole hyvä yhtälö, kunnanjohtaja sanoo. Kuusi ottelua pelanneella LP Kangasalla on koossa 11 pistettä. Muita konsteja kuin lainanottoa on pakko miettiä, Mäkelä sanoo. Kestämme tämän, mutta suuntaus ei voi olla pysyvä. Isälle 13.11.
Museokauppa auki joka päivä klo 1016.
JOULUM Y Y JÄ ISET 7.-11.12.2011
Tervetuloa! www.mobilia.fi Kustaa Kolmannen tie 75. Toisaalta investointimme, jotka suurelta osin liittyvät päivähoitoon ja koulunkäyntiin, kertovat siitä, että Kangasala on eteenpäin menevä kasvukunta. Sahalahdessa ruokaostoksilla perjantaina poikennut Helena Ylinen odotteli iltapäiväkahveja vesi kielellä. Velkamäärä tulee olemaan 2 375 euroa per asukas. Joukkue voitti lauantaina kotisalissaan OrPon komeasti erin 3-2 ja nousi sarjataulukossa jo neljänneksi. Sanataituri Kari Hotakaisen kirjan takakannen tarrateksti käy yksiin teoksen nimen kanssa. Investointitahti samoin kuin lainanoton tarve jatkuvat vielä muutaman vuoden. Lisäksi Pentorinteen keittiön ja vanhainkodin kunnostusta aikaistettiin. Valtuusto maanantaina Kunnan tulevan vuoden verotuloiksi arvioidaan 106,5 miljoonaa
Kala solahtaa armeijaan
Jussi Kala uskoo solahtavansa armeijaan ilman sen suurempia vaikeuksia. kello 10 alkavassa kokouksessaan. Lainataakka kasvaa Kuilu rahoituksessa tarkoittaa kuitenkin sitä, että kunnan on otettava lisää lainaa. Viikolla tehdään mitä käsketään ja viikoloppuna rentoudutaan
Ei ennakkoilmoittautumisia. Vastasyntyneen mitat olivat 4 600 grammaa ja 51,5 senttiä. En, sillä maatalouslomittajana tarvitsen autoa työssäni. Työsarkaa riittää ja monelle ihmiselle luovaa tekemistä. Kangasalla on onnistuttu nuoren näyttelijäpolven innostamisessa ja myös kouluttamisessa. Tänään marketin kassalla Sahalahden kirkolla minua palveli ystävällinen kassaneiti. Tai ehkä Tarja Halosta, koska hän on ensimmäinen Suomessa presidentiksi valittu nainen. Perhe on yleensä asunut Tampereen seudulla, mutta muutti välillä useaksi vuodeksi Joensuuhun. Lauantai, sillä silloin ehtii tapaamaan tuttavia ja sukulaisia, vaikka itselle osuisikin työpäivä. Suuria persoonia, ei muuta voi sanoa. En ketään. Viime viikon kohokohtiin kuului kaksosvasikoiden syntymä. Teos on esillä marraskuun ajan kahvila Lukunurkassa, joka toimii pääkirjaston yhteydessä. 9.30-17.30, LA 9.30-14.00 Kuohunharjuntie 31, Kangasala (03) 377 1196, www.evitastyle.fi
reen Dina-koiran toimittaessa unilelun virkaa. Isosisko Saimi täyttää pian kaksi vuotta.
Väestötietoja
Kangasalan seurakunta: Kastettu: Ronja Eevi Aliisa Aittokumpu, Isla Neela Inkeri Helén, Aaron Vilhelm Johannes Korhonen, Noëlle Nanette Natalie Petrell, Rauha Sisko Orvokki Rajalahti, Oiva Otava Kristian Ruusunen, Alvar Iisak Artturi Sillanpää, Oliver Onni Aukusti Sillanpää ja Väinö Ilmari Viita. Maalaus kuuluu sarjaan, joka peilaa murrosikäisen tytön maailmaa, ja jonka teim-
me yhdessä Iinan kanssa vuosi sitten, minä maalaten, Iina valokuvaten. Ilkeistä juoruista ja ilkeistä ihmisistä. Reijo Heinonen oli Vuoden kondiittorikilpailussa viides, ei kuudes, kuten viime lehdessä virheellisesti kerrottiin.
Sahalahtelainen Maire Ihalainen haravoi pihansa talvikuntoon.. Iina oli halunnut tavata heti illalla, odotellut aikansa ja lopulta nukahtanut lattiatyynylle hiipuvan takkatulen ää-
MUOTINÄYTÖS
liikkeessämme tiistaina 8.11. Erään kerran saavuin myöhään. Ensimmäistä pakkasista. Tarttukaa ihmeessä tilaisuuteen. Ota syliisi äiti, taivaaseen kanna. 11) Mistä harmistut. Kaikkea, mitä omakotitalossa asuvat yleensäkin. Haravoin pihan loppuun ja lämmitän saunan.
Vihittyjä
Korjaus
Sonja o.s. 2) Unelmiesi matkakohde. Suolainen. Upea ryhmä, lapsia myöten! Tuli erityisen hyvä mieli, kun katsoi sitä luontevuutta, jolla nuoret tytöt selviytyivät tehtävistään. Työssä onnistumisesta. Käsikirjoitus oli taitavasti tehty ja ohjaaja Anita Myllymäki kuljetti katsojia paitsi kohtauksesta toiseen myös Lepokodin tilasta toiseen. Meillä on hyvä tulevaisuus edessämme teatterin saralla varsinkin, kun Finne-Akatemia on lähtenyt lupaavasti käyntiin. klo 12-14 Suoraman srk-keskuksessa. Kuollut: Anna Tyyne Salo 96-v. 9) Parasta Sahalahdella. Ensi-ilta toi minulle kosolti muistoja ajasta, jonka perhesiteittenkin kautta olen 1940-luvulta saakka saanut elää Lepokodin sisarusten maailmassa. 7) Ketä ihailet. "Siskokullat" olisi oiva ehdokas yhdeksi Kangasalan tulevan kulttuuritalon näytelmäksi. 10, alle 7-v. kello 22.40. Tasoa on ja taatusti riittävä annos paikallisuutta. Kangasalan projektilähetys kohteena Mwikan kylän nuorten naisten ja tyttöjen opiskelun tukeminen.
Kangasalan yhteiskoulun ja lukion
90-VUOTISJUHLA 3.12.2011
koulun juhlasalissa klo 17.00.
Nostalgista ohjelmaa 1 1/2 tuntia, väliaikatarjoilu ja tanssia 1 1/2 tuntia Ilmoittautumiset viimeistään 15.11. 5) Milloin viimeksi sait hyvää palvelua. 2
Tiistai 8.11.2011
Anna Sofia TAINIO
o.s. 4) Mistä tietää talven alkavan. Tarjolla mm. Näyttelijät tekivät roolinsa antaumuksella, ja heistä näki, miten ohjaaja oli saanut heidät sisäistämään esittämiensä henkilöiden persoonan ja kohtalot. Lepokotiin on tuotettu huoneteatteria ennenkin, ja manalle menneen Urkutehtaan tiloissa tuotettiin useampaankin otteeseen laatuisaa teatteria - myös puhtaasti paikallisin voimin. Luonnonrauha ja hyväkuntoiset tiet, joita pitkin kelpaa päästellä isoon maailmaan. Ensiilta keräsi viime perjantaina Lepokotiin sananmukaisesti tuvan täyteen väkeä. 8) Makea vai suolainen herkku. Kuulutettu: Perttu Santeri Aho ja Tarja Kirsi Maria Päivinen, Ossi Veikko Aleksi Mukkala ja Katja Marika Hannele Kauppinen, Risto Sakari Santala ja Taina Maria Salmi. Aulis Aarnio
9.12.1916 Kinnula 19.10.2011 Kangasala
Emme pyytäneet äidille päiviä lisää, vaan hiljaa kutsuimme Taivaan Isää. Tämä ei silti tarkoita, että joku olisi jäänyt toisen varjoon. Navetat harvemmin sijaitsevat linja-autoreitin varrella. Lämpimästi tervetuloa kaikki kylillä toimivat! Tilaisuuden järjestää KyläNyt-hanke yhteistyössä Iharinkosken Kyläyhdistyksen kanssa.
Kuukauden kuva
Kangasalan kuvataiteen ystävien kuuden kuva on Kaarina Kaltialan käsialaa. Australia. "Siskokullat" osoitti vastaan sanomattomasti, että Kangasalla voidaan tehdä täydelle katsomolle valovoimaista sisäteatteria, eikä tämä ole ensimmäinen kerta. 6) Käytätkö joukkoliikennettä. Vierailuni olivat tervetulleita. Pohjalahdentie 23).
Kyläasiaa kahvitarjoilun kera, paikalla myös kehitysjohtaja Jarmo Kivineva. Virtanen ja Topi Tala vihittiin 9.7.2011. Kesällä nurmikonleikkuuta, syksyisin haravointia ja talvella lumenluontia. Kotiseutupatrioottina uskallan sanoa, että saimme kokea esimerkin kotiseutuhistorian tunnetuksi tekemisestä parhaimmillaan. ilmaiseksi. Kaltiala kertoo työstään: "Maalaus esittää tyttärentytärtäni Iinaa. Hellästi peittele ja levätä anna.
Kiittäen ja ikävöiden Lapset perheineen Siunaus toimitettu äidin toivomuksesta lasten läsnä ollessa. Kinnunen
Rakkaamme äiti, mummi, isomummi, isoisomummi
Siskokullat oli hieno paikallinen teatterielämys
Puuvillatehtaan teatteri, Anita Myllymäki ja näyttelijäryhmä ansaitsevat lämpimät kiitokset teatterielämyksestä, jonka he tuottivat näytelmällä Siskokullat. Tuolloin emme tavanneet kovin usein. Lisätiedot marjatta.pollanen@kolumbus.fi tai 050 552 0472, myös www.kyk-seniorit.webs.com.
Tervetuloa viimeistä kertaa kutsuvieraana vanhaan koulurakennukseen! Kangasalan Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit
Kangasalan Kylätapaaminen to 10.11.2011 klo 18 iharin myllytorpalla (os. Totta kai Eero "Safka" Pekkosen pettämätön rytmitaju ja taito viedä kaksi roolia läpi ilman yhtään turhaa liikettä, nousi vahvana esiin. Lounas 15, 7-12-v. Haluaisin nähdä kenguruita. Lämmin kiitos osanotosta. Saimme seurata herkeämättä Kangasalan Lepokodin ja ennen muuta Adlerin pariskunnan ja heidän kolmen tyttärensä elämänkohtaloita. savulohta, possunfilettä, lihapullia, leivoskahvit.
Järj. ja Reijo Sakari Johannes Niemi 73-v.
Tusina kysymyksiä
1) Mikä on lempiviikonpäiväsi. Projekti oli meille molemmille tärkeä ja mieluisa. 10) Mistä ilahdut. Etenkin piirakat ja pasteijat maistuvat minulle. Kiitos kaikille äitiä hoitaneille.
Isänpäivän lounas
su 13.11. Samalla tietysti toivoisi, että Kangasalla yhdistettäisiin kaikki harrastajavoimat hyvätasoisen sisäteatterin tekemiseen. Työmme olivat esillä Tam-
pereella ja Nokialla "Minä ja mummi"-nimisenä näyttelynä.
Syntyneitä
Anni ja Jarmo Pakkala saivat tytön 21.10. Maalla asuvalle oma auto on muutenkin välttämätön. Matti Wanteen hauska ja paikallisväritteinen komedia toteutettiin Ramppiteatterin ja Teatteri Tuulian yhteisvoimin, ja viimeksi Rampin "Decamerone" keräsi ihan mukavasti katsojia Urkutehtaan yläkertaan. Pienintäkään säröä katsomiskokemukseen ei aiheutunut siitä, että katsojat oli jaettu ryhmiin, ja he saivat tutustua paitsi Lepokodin menneeseen, jo historian lempeän sametinpölyn peittämään elämään myös itse Lepokotiin. klo 13.30 / 15.00 / 16.30
MUOTINÄYTÖSvIIkON
kaIkISTa TUOTTeISTa
-10%
TalvITakeISTa
-25%
ARK. maksamalla pääsylippu 20 tilille Nordea FI9311513006102791. Mutta jokainen, uusi tai kauan täällä asunut kangasalalainen saa näytelmästä puntaroitavaa kotiinkin vietäväksi. 12) Mitä aiot tehdä tänään. 3) Harrastatko hyötyliikuntaa. Kuva: Tapsa Nero
Kylän yhtenä toipumismahdollisuutena on ottaa uteliaat Vehkajärvilöytöretkeilijät avosylin vastaan ja tarjota heille sekä uusia luovia että perinne-elämyksiä. 8.30-16) la 9-14, su suljettu (leipomo Orivesi (03) 335 7301) www.orivedenleipomo.fi
7,50. Vasta nyt olen ymmärtänyt sen todellisen viestin. Kahvila Kuohun Helmessä herkullinen kuutamobuffet klo 21-23.30 (12 , b-oikeudet) ja Kuutamokaraoke...
MUISTA ISÄNPÄIVÄ 13.11.
Koskaan ei tulla voisi kai tällaista iltaa...
Katkaise kaamos ja ui mukaan rennon letkeään Kuohun kuutamoon. On oivallettu, että muutokseen liittyy aina mahdollisuus. Illan aikana valmistetaan yhdessä opettajan opastuksella helppoja arkiruokia, joiden hiilijalanjälki on pieni. Toimeentuloa alueelle saadaan vain yrittämällä. Näin saadaan raha
liikkeelle ja maan sekä kiinteistöjen arvot nousemaan. (03) 377 1172 arkisin 9-17, la 9-13
KORPOLA
Torstaina 10.11.
KELLOSEPÄNLIIKE
Kirkkojärventie 4, Kangasala www.kangasalanuimahalli.fi l Puhelin (03) 3640 501
ISÄN KÄÄREKAKKU
Isälle vain parasta!
ISÄN KAKKU
suklaa-kerma tai kinuski
physiological footwear
-kenkätapahtuma
KAUNEUSHOITOLA
11,90 28,00
ISÄN LEIVOS
8h 12 h
Petri Hakala paikalla klo 14-18. Kylän onneksi rakennuksessa sinnittelee nykyään yksityiskauppias. "Kyltti seisoo paikallaan, jotta ohiajavat ymmärtäisivät missä ovat ja millaista elämää kylässä on. Kylissä on monta elämää. Vehkajärvi on maailmankartalla, ei vain Kangasalan kyläkartalla ja tienviitoissa. Kunnan ja seurakunnan yhteisprojektina rakennetaan myös liikuntasali/seurakuntasali, joka hienostuneen harmaana sopii ympäristöönsä erinomaisesti. Kuhmalahden kylä alkoi vihdoin elää kuhmalahtista elämää. Kunnan hallinnollinen keskus sijaitsi Pohjan kylässä, jossa sijaitsi myös Kuhmalahden osuuspankin pääkonttori , kunnan koulu, kirjasto ja terveyskeskus. pidettävään kokkausiltaan Ruusa Gawazalle ruusa.gawaza@tampere.fi tai puh. Ota ystävä mukaan.
(Uintilippu 6,90, eläkeläiset, opiskelijat ja työttömät 4,30)
75 v
Liisantie 2, Kangasala, p. Kuhmalahti nimistä kylää ei oikeasti edes ollut. Aurinko on sama kaikille. 2 KAHVIA & 2 ISÄN LEIVOSTA YHTEENSÄ
Tampereentie 1, Kopinkulma, Kla, (03) 377 2971
Kuohunharjuntie 26, OP:n talo, Kangasala ma-pe 8.30-17, (31.10. Tulkitsin aiemmin kyltin viestivän vahvaa osuuskauppaaatteen perinnettä. Tiistai 8.11.2011 Kuhmalahti ei kuollutkaan. Menu sisältää muun muassa tofua, soijarouhepihvejä ja härkäpapusalaattia. Kuhmalahden kirkko ja vanhainkoti sijaitsivat Iso-Penton kylässä. Kylässä perinteet ovat vaarassa muodostua tärkeämmiksi kuin tulevaisuuden rakentaminen. Olisihan se ikävää, jos ohiajavat eivät edes huomaisi ajavansa ok-kylätaajaman ohi. Tänään tienkäyttäjien tullessa kuntaamme he tulevat Kangasalle, jossa heitä pitäisi ohjata suuntimaan reittinsä tunnustettujen hallintokeskusten mukaan. Mutta ei hätää, elämässä ratkaisee sittenkin sisältö, eivät seinät.
Isolukontie 3, Suorama (R-kioskin talo) puh. 040 801 2713.
PIZZABUFFET klo 10.30-18.00
Syö ja juo niin paljon kuin jaksat.
Vaihtuvia pizzamakuja, kebablihaa, kanasiipiä, lihapullia, sipulirenkaita, pikkunakkeja, salaattia, ranskalaiset - kahvia, limsaa.
Lähde kanssani kuutamouinnille!
11.11.11.
JOKA PÄIVÄ, myös viikonloppuisin.
PIZZAPUFFET lounasaikana
TARJOUS!
MA-PE klo 10.30-15.00
7
90
PIZZA tai KEBAB
+ salaatti + 0,3 l juoma
7,
8
90
Neljän annoksen n ostajalle AINA 1,5 litra I! JUOMA ILMAISEKS
pe 11.11. Pääsääntönä suorastaan pelätään, että muut huomaavat, miten paikallinen luonto antaa luomis- ja elinvoimaa. Olisihan se ikävää, jos ohiajavat eivät edes huomaisi ajavansa ok-kylätaajaman ohi", hän toteaa.
Tieopasteet ohjasivat ennen Kuhmalahdelle menijät Pohjan kylään, missä sijaitsi kunnan hallinto. Perintöä jaetaan Kuhmalahden perinnönjako on alkanut. Kuu-ukot... Yllätysesiintyjiä... Metropolilla on yksi pormestari. Kuhmalahdelle kohdistetut kulttuurituetkin kohdistetaan vain toimintoihin, joilla rakennetaan Kuhmalahti ok -mielikuvaa. mm. Ilmastoystävällistä kotoilua -näyttely pääkirjastolla on avoinna marraskuun ajan maanantaista perjantaihin klo 10 19 ja lauantaisin klo 1015. Kokkausilta on avoin kaikille kiinnostuneille ja se järjestetään Vatialassa, Pitkäjärven koulun kotitalousluokassa. Reitille osuvat kylät tunnistetaan valtakunnan tavan mukaan sinisellä taajama kyltillä. Kokkailua ekologisesti Ilmankos-projekti järjestää näytelyn lisäksi Kangasalla myös kokkausillan, jonka teemana on ilmastovastuullinen ruoka. Olisi palkitsevaa laajemmin havahtua tosiasiaan, ettei kehitystä voi pysäyttää, mutta sen suuntaa voidaan kääntää. Vehkajärven jääminen vain vanhaan perinteeseen sammuttaa varmuudella viimeisenkin savun kylältä. Aiemmin Kuhmalahti muodostui erillisistä kylistä, joista muodostui hallintokunta, jota kutsuttiin Kuhmalahdeksi. Kotoilu on tämän syksyn trendi. kello 21.00 01.00
Kuohun Kuutamouinti
TERVETULOA!
Kelloasiantuntija Veikko Ahoniemi kertoo kelloista ja vastaa kysymyksiin klo 14-18. Integrointi tapahtuu salakavalasti nimiä vaihtamalla ja muiden hyviä pyrkimyksiä omimalla. Ympäristön lisäksi kiinnitetään huomiota ruoan hintaan ja terveellisyyteen. Vehkajärvi onkin löytänyt tiensä ensimmäisten sovellusten joukossa windowsphone -älypuhelimiin. Siitä tuli vihdoin itsenäinen kylä Kangasalle. Kotoilija jalostaa esimerkiksi vanhasta tavarasta uutta, sisustaa, tuunaa vanhoja vaatteita uudenlaisiksi ja tekee elämästään leppoista oleilemalla enemmän kotona, Ekokumppanit Oy:n projektipäällikkö Leena Karppi vinkkaa. Iltojen pimetessä on ihana sytyttää kynttilöitä ja juoda kodin läheltä kerätyistä yrteistä valmistettua teetä. Alueelle on rakennettu upea päiväkoti, joka muistuttaa ulkoisesti väritykseltään ja pilvimuodostelmillaan enemmän krematoriota kuin luovaan lapsuuteen ohjaavaa toimintakeskusta. Jokaisella on vain yksi elämä. Kokkausilta sopii erityisesti niille, joille kasvisruoat eivät ole tuttuja tai jotka kaipaisivat oppia uusien raaka-aineiden käyttöön. Tapakristityille on varmaan hengellisesti palkitsevaa hiljentyä sählypelin maaliviivoilla, peliaromit suitsukkeina, kohtaamaan tuonpuoleinen tuomari. Kylien välinen tasapainotila on muuttunut. Niinpä muun muassa vahvojen perinteiden Vehkajärven näytelmäpiirin nimikin vaihdatettiin Kuhmalahden näytelmäryhmäksi, mikä on kulttuuritekona samaa luokkaa, kuin nimeäisi Kangasalan tulevan kulttuurikehdon ItäTampereen kulttuuritaloksi. Verovaroin tapahtuvaa rakentamista tai toimintaa ei Vehkajärvelle saada. Näyttelypiste on nähtävillä Kangasalan kirjastossa marraskuun ajan. Projektissa on mukana runsaasti myös eri yhteistyökumppaneita. (03) 379 2250, mato 10.3021.30, pela 10.3022.00, su 11.0021.30
Vehkajärkeä Vehkajärvi on puolestaan esimerkki vaatimattomuudesta. Eino Vehkajärvi Nimimerkki Eino Vehkajärvi on osuuskuntatoimintaa ja omaehtoista kulttuuritoimintaa harrastava perusvehkajärveläinen. Kylien väliset erot tulevat päivän valoon.
3
Go Kuhmalahti Ok
Kirjoittaja pohtii kaupan katolla seisovan kyltin merkitystä. Olen havainnut tulkinneeni vuosikausia väärin kylttiä Kuhmalahden Ok, joka edelleen sijaitsee vuosikymmen sitten lopetetun entisen Kuhmalahden osuuskaupan kaupparakennuksen katolla. Sammuttajia ovat paikalliset veronmaksajat, jotka ovat jättäneet tulevaisuutensa, maansa ja luovan työkykynsä erilaisten apparaattien hoitoon. Tiellä 325 hän kohtaa historiaa, hyvän elämän mahdollisuuksia ja sen esteitä.
PIZZERIA KEBAB Ilmastoystävällistä kotoilua ja kokkailua KALIMERO
Ilmankos-projekti on koonnut Kangasalan kirjaston kanssa näyttelypisteen, jossa voi tutustua syksyiseen kotoiluteemaan ja saada ilmastovinkkejä omaan arkeen. Luovuus voidaan siirtää kulttuurista myös yritystoimintaan. Kansantuotekin kasvaisi okkylässäkin verovaroilla. Yksi kylän mahdollisuuksista on edelleen vahvistaa" luova Vehkajärki"-toimintaa. Ilmankos on Ekokumppanit Oy:n koordinoima ilmastonmuutoksen hillinnän ja yhteisöllisyyden vahvistamisen projekti, jota rahoittavat Euroopan aluekehitysrahasto ja Pirkanmaan liitto. Kyltti seisoo paikallaan, jotta ohiajavat ymmärtäisivät missä ovat ja millaista elämää kylässä on. Osallistu tasapainokisaan voita MBT-kengät omaksesi.
TIRAMISUJUUSTOKAKKU
10 h
Ultraäänihoidot - Mikrokuorinnat - Kestopigmentoinnit - Nuorentavat Take Ten -hoidot - Dermalogica-ihonhoitotuotteet - Joe Blasco -meikit
Liisa Tuomi
2,98
kinuski-suklaa
kpl
9,80
ISÄN KÄÄRE
19,80 29,50
SUKLAISET SYDÄNMUNKIT
kpl 3 kpl
JUHLAMUNKKI
suklaa
kpl 3 kpl
kpl
1,75 4,70 1,75 4,70
PE-LA 11.-12.11. Vehkajärjellä varustettuna kaikilla ihmisillä on mahdollisuus tietää, vaikkapa Australiassa, kuinka kaukana he ovat elämästä Vehkajärvellä. Lisätiedot näyttelystä ja ilmoittautuminen 14.11. Tavoitteena on, että kokkausilta kannustaisi ilmastotekoihin myös ruokakaupassa tai työpaikkaruokalan lounastiskillä. Okkylässä onkin jo toteutettu verovaroin paikallisesti mittavia rakennusprojekteja. Lopuksi syödään runsas ateria yhdessä. Valtakunnallista hyväksyntää maata johtavalta rakennusteollisuuden sidosryhmiltä saadaan tietenkin vaatimalla verovarojen ohjaamista rakentamiseen ja palvelujen siirtämistä uudelle alueelle. · KAHVITARJOILU · ARPAJAISET KELLOTERVETULOA! TARJOUKSIA!
Tule näyttämään kelloasi tai isoista kelloista kuva riittää.
Kellopäivä pe 11.11.11.
Musiikkia... alk. Savujen sammuttaja ei ole Kuhmalahden VPK. Pisteessä on nähtävillä julisteita sekä paljon erilaisia kirjoja muun muassa kierrätysaskartelusta, ekologisuudesta ja kasviruokien kokkailusta. Kun kysyt puhelimessa: "Kuinka kaukana Vehkajärvi on", saat vastauksena heti etäisyytesi Vehkajärvelle, olitpa missä tahansa maailmassa. Kirjoja voi lainata pisteestä myös kotiin. Kuhmalahti onkin ok asuinpaikkana. Suunnat ovat Kangasala, Orivesi, Kuhmoinen ja Pälkäne. Ravinto aiheuttaa neljänneksen keskivertosuomalaisen hiilijalanjäljestä ja tästä syystä merkittäviä ilmastotekoja tehdäänkin ruokavalintojen yhteydessä. Olisi hienoa, jos Kuhmalahti kuitenkin tunnistettaisiin ok-kylänä, ja tienkäyttäjien kulkua kylään ohjattaisiin Kuhmalahti-viitoilla. Suurkunnissa on monta kylää. Olisihan se noloa, jos esimerkiksi Kangasalle Pohjaan saapuva poikittaisliikenne ohjautuisikin vahingossa Kuhmoisten suun-
taan ja Vehkajärvelle, eikä Kangasalan keskustan suuntaan ok-kylään. Verorahoja päin seiniä Maailmalta on opittu, että isot ja ahneet toimijat syövät pienet. Selvittämättä jäi, olivatko tienkäyttäjät tosiasiassa menossa Pohjan kylään vai johonkin muuhun kylään. ikivihreitä kuutamosäveliä... Sitä
kannattaa jatkaa hetkellisistä epäonnistumisista huolimatta
Kyse on sellaisesta kunnan toiminnallisesta muutoksesta, mikä kuntalain ja Kangasalan hallintosäännön mukaan on käsiteltävä valtuustossa. Jos toimittajia vähennetään, ei enää saada tehtyä taustoitettuja uutisia ja monipuolisia juttuja eri paikkakunnilta ja tilaajamäärä vähenee. Lämmin kiitos heille siitä. Niinpä hampaistaan huolehtivien on turvauduttava entistä enemmän yksityisiin hammaslääkäripalveluihin, joita saa kohtuullisella odottamisella. Koskela toteaa myös, että nyt löysät päivystyskriteerit ja niin sanotut puolikiireelliset lisäävät jonoa omalta osaltaan. Hankkeen investoinnit ovat karanneet taivaisiin, ja niiden kuolettamiseen kuluisi pitkä aika. Toisaalta uusia suunnitelmia ei voi enää edes pitää yllätyksinä. Me kangasalalaiset emme tarvitse tekopohjavesilaitosta ja pärjäämme jopa paremmin ilman sitä. Nyt ärsytyskynnys on kuitenkin ylitetty, teinille määrätty kotiintuloajat ja velvollisuus selvittää tekemisiään. 4
Tiistai 8.11.2011
Vuosi on liikaa hoitojonossa
Matti Kauhanen 8.11.2011 Kangasalan terveyskeskuksen yhteistoiminta-alueella hammashoitoon voi joutua jonottamaan jopa vuoden verran. Maakuntalehdillä tulee olemaan vaikeuksia, samoin järjestölehdillä. Tavase tuntuu etsivän teinien tavoin rajojaan ja koettelevan, kuinka pitkään osakaskunnat tanssivat sen pillin mukaan, ja kuinka paljon euroja se vielä pystyy itselleen repimään, ennen kuin sen toimintaan puututaan Tavasesta on tullut loinen, joka imee itseensä rahaa, kuitenkaan mitään antamatta takaisin. Hämmästyttää, että ylihammaslääkäri Koskela tuntuu olevan asiasta eri mieltä. Pitkät jonotusajat ovat arkea sielläkin, missä hammaslääkäreitä ja hoitajia on keskimääräistä enemmän. Hetkeä aiemmin risteyskohdassa ne olivat selkeästi näkyneet. Tällä tavallako edistetään hammashoitojen jonojen lyhenemistä. Kangasalan sosialidemokraatit
Rakkaudesta paikallisiin juttuihin
Hallitus haluaa rankaista sanomalehtien lukijoita yhdeksän prosentin arvonlisäveron korotuksella. Sen verran Tavase on hahmotelmiaan historiansa aikana muuttanut. Olen ollut jonossa heinäkuusta 2010. Itse näen kurjimpana nimenomaan paikallislehtien aseman. Jos tiukan talouden lehdet koettavat säästää henkilöstömenoistaan, on työntekijäkunta kovilla. Juuri sanomalehdet ovat se monipuolisen tiedon lähde, jolla me sivistämme itseämme. Tarkistus mahdollistaa sen, että en ole rasittamassa myöhemmin jonoja hampaiden huonokuntoisuuden vuoksi. Kuitenkin juuri paikallislehdet juurruttavat meidät lähiympäristöön. Vuodessa hampaiden kunto saattaa rapautua niin, että korjaukset vaativat useita käyntejä ja tulevat kalliiksi. Hämmästyttävää on muun muassa se, että hanketta ei ole tuotu ensi vuoden talousarvioon valtuuston päätettäväksi. Pälkäneellä tutkittiin toissakesänä sadetus- ja kaivoimeytystä, ja todettiin, ettei järjestelmä toiminut, kuten sen olisi pitänyt. Tämä sama toistuu varmasti kaikkien jäljellä olevien lohkeama hampaiden kohdalla, jotka saataisiin nyt kuntoon pian. Tänä aikana olen joutunut soittamaan hammashuollon päivystykseen kaksi kertaa pahojen hampaan lohkeamien vuoksi, joista toinen vaati jo juurihoidon, koska en ole päässyt tätä aikaisemmin korjauttamaan. Nyt raja on toivottavasti tullut vastaan, eivätkä kallispalkkaisten konsulttien ja tutkijoiden markkinointiyritykset ja mielikuvamaalailut enää uppoa Tavasen omistajiin. Se on sujuvampaa sekä asiakkaan että työntekijöiden kannalta. Varmaa on myös se, että kun ja jos saan hampaani kuntoon, niin jään uudelleen jonoon, koska suositus on että hampaat tarkistettaisiin kerran vuodessa. Yksityiset pitävät myös hyvää huolta asiakkaistaan ja kutsuvat säännöllisesti tarkastuksiin ja ennaltaehkäisevään hammashoitoon. Anne Kalmari kansanedustaja (kesk.)
Missä opasteet?
Lenkkeilimme eräänä keskiviikkona Kirkkoharjua pitkin Vatialaan. Kangasala ei ole poikkeus julkisen hammashuollon ongelmista. Opastekilvet puuttuivat. Tutkimuksia teetetään toinen toisen perään, suunnitelmia muutetaan hieman, ja jälleen tehdään uusia tutkimuksia. Tavasen toiminta tuntuu ajan venyttämiseltä ja vedättämiseltä. Tähän asti osakaskunnat ovat olleet Tavasen lypsylehmiä ja kulkeneet lieassa minne vain yhtiö on niitä paimentanutkin. Kelan korvaus lasketaan sen itse määräämistä palkkioista, jotka eivät vastaa todellisia hoitohintoja. Juurihoidon vuoksi joudutaan tekemään töitä yli kaksi tuntia, kun taas ajoissa korjattuun hampaaseen aikaa olisi mennyt korkeintaan puoli tuntia ja yksi käyntikerta. Hammashoidon jonot eivät ole pelkästään järjestelmän toimimattomuuden syytä. Ihmiset haluavat säilyttää omat hampaansa mahdollisimman pitkään. En halua medialta vain yhtä totuutta sieltä Helsingin näkökulmasta. Osa asiakkaista yrittää hakeutua jonoihin varmuuden vuoksi. Päätöksiä viranhaltijat ovat tehneet jo kesäkuussa, mutta luottamushenkilöille asia annetaan tiedoksi vasta lokakuussa. Valtuuston hyväksymissä strategisissa päämäärissä todetaan, että "vaihtoehtoisia palvelujen tuottamistapoja käytetään kunnan oman palvelutuotannon rinnalla, kun se on järkevää ja taloudellisesti perusteltua". Uutistuottajan puhelinnumero 377 6915.
Lohkeamat kannattaa korjata ajoissa
paa ja nopeampaa sekä asiakkaan että työntekijöiden kannalta. Hampaassa oleva paha lohkeama oli mahdollistanut reiän syvenemisen hammasjuuriin asti. En ole itse ainakaan kokenut nyt neljän kuukauden jonottamisen aikana, että päivystyskriteerit olisivat yhtään liian löysiä. Tähän ongelmaan tuskin tulee korjausta, koska Kelan korvausten halutaan pysyvän kohtuuden rajoissa. Eiköhän yhtiö kohta hae jälleen uusia tutkimuslupia ja teetä uusia konsulttiselvityksiä tekopohjaveden ja sen tuottamisen toimivuudesta. Kaikilla ei kuitenkaan ole varaa käyttää yksityisiä palveluita. Jos se olisi jossain Afrikan maassa, Aasiassa tai Etelä-Amerikassa, niin eiköhän vain Suomestakin löytyisi äänekkäitä maailmanparantajia vaatimaan suomalaisen maaseudun pelastamista. Asiaan liittyy monia muita näkökulmia kuten ammatillisen koulutuksen saaneiden nuorten työllistäminen ja vaikkapa yhteistoiminnan virittäminen Pälkäneen kanssa. Mutta minkä tekee, kun hammashoito tuntuu ajattelevan säästävän tässä aikaa, kun asiakkaat joutuvat odotellessaan sylkemään hampaiden kappaleita. Vaikka Tavase pyrkiikin nyt selittelemään, että ihan oikeasti se pystyisi tuottamaan nykyistä halvempaa talousvettä, jos sen vain annetaan toimia, ja sille ojennetaan hieman lisää rahaa, moni haluaa verenimijästä eroon. Lisäksi minulla on ainakin neljässä hampaassa vielä lohkeamia, jotka tarvitsisivat kiireellistä hammashoitoa. Kun tilaajamäärä laskee, vähenevät mainostajat ja kierre lehden on valmiina. Ensi kesänä, mikäli tämänhetkinen arvio pitää paikkansa ja pääsen silloin jonosta läpi, ne vaativat kaksi tai kolme käyntikertaa per hammas. Onneksemme löysimme ihanan ystävällisen ja auttavaisen parinkunnan, joka opasti oikeaan suuntaan. Ne luovat sen yhteisöllisyyden, mikä on kantava voima viihtymisellemme. Nyt myös Vehoniemen sorakuopat täytettäisiin vedellä. Kenen vastuualueeseen tämä kuuluu. Äimänkäki. Nyt pitää varmistaa, ettei se vie sitä enää lisää. Järkevyyden ja taloudellisuuden määrittelee valtuusto, sen jälkeen kun se on saanut asioista hyvin perillä olevalta virkamieheltä hyvin valmistellun, eri vaihtoehtoja vertailevan esityksen kustannuslaskelmineen. Särkyvastaanotolle pääsee toki nopeammin, mutta vuoden odottelu mihin tahansa toimenpiteeseen on liian pitkä. Yhtiö pyrkii repimään itselleen rahaa osakaskunnilta niin kauan kuin vain pystyy. Tavasen vaatimiin turhiin investointeihin ei millään kunnalla pitäisi olla varaa. Vaikka Kela korvaakin niistä 60 prosenttia, niin käytännössä korvaus on alle puolet kustannuksista. Valtuusto tekee päätökset kunnan palveluista, toiminnallisista tavoitteista ja taloudesta, viranhaltijat sitä eivät tee. Raija Rantanen
Ateriapalvelujen yksityistämisestä
Itsevaltaiset viranhaltijat muodostuvat vielä ongelmaksi Kangasalan kunnassa. Eikö moniarvoisuutta pidä puolustaa myös alueellisesti. Tässä vaiheessa on turha kenenkään voivotella, kuinka paljon Tavase on niellyt rahaa. Nyt yksi hammas vaatii kolme käyntikertaa. Jos panostetaan verkkoon, tiedetään jo etukäteen, että lehti ei ole kaikkien saatavilla ja tilaajamäärä vähenee. On aika saattaa loinen lukemaan madonlukuja.
Lukijalta
Johtava ylihammaslääkäri Pirkko Koskela väitti (KS 3.11.) hammashuollon jonoista, että esimerkiksi lohkeamien kanssa voi odottaa hyvinkin niin, että koko hoito tapahtuu tarkastuksen yhteydessä. Hoitakaa asia vielä, kun kunnon lenkkikelejä vielä on. Tästä syystä olimmekin väärällä tiellä, joka vei Vatialasta Asemalle. Kohtuullinen hoitotaso ei onnistu, jos julkisen ja yksityisen hammashoidon kesken ei saada paremmin toimivaa yhteistyötä.
Loinen
Mika Säpyskä Tekopohjavesiyhtiö Tavase yllätti jälleen, kun se laitoksen päivitetyn kustannusarvion julkistamisen yhteydessä kertoi myös uudistuneista suunnitelmistaan. Edellisen kerran soitin päivystykseen vasta, kun hammas oli oireillut pahasti jo neljättä päivää, ja kipu yltyi niin kovaksi että harkitsin jo langan naulaamista hampaaseen ja hyppäämistä sen jälkeen parvekkeelta alas. Kuinkas sitten kävikään. Kun vielä muistetaan, että vedenpuhdistustekniikka kehittyy jatkuvasti, ja on oletettavaa että lähitulevaisuudessa on halvempaa puhdistaa järvivesiä muutoin kuin tekopohjavesitekniikalla, ei vanhentuneeseen ja harjuluontoa turmelevaan tapaan ole järkevää siirtyä. Jos nämä lohkeamat voisi korjata ajoissa, niin se olisi sujuvam-
Lähetä mielipiteesi: Kangasalan Sanomat, Pl 40, 36201 Kangasala, toimitus@kangasalansanomat.fi. Jos lehden hintaa nostetaan, lehtien tilaajamäärä vähenee. Olen asiasta täysin eri mieltä. Me Keskustan kansanedustajat hävisimme taistelun. Viimeisin tempaus on kunnan ateriapalvelujen yksityistäminen. Ei, vaikka nyt Tavase mainostaakin tekopohjavettä luomuvetenä. Aamulehteä lainaten: "Suomalainen maaseutu on väärässä maassa. Yllättävää, että Vatialan päässä opasteet olivat hoidettu näkyvästi ja hyvin. Tuntuu, että Tavasessa keksitään yhä uusia ja uusia kikkoja jatkaa hanketta, vaikka se olisi täysin tuhoon tuomittu. Hammashoidon kysyntä on kasvanut nopeammin kuin resurssit. Niinpä imeytysalueita vietiin lähemmäs Pälkäneen keskustaa. Loisen ei enää anneta tehdä tuhojaan. Koetimme tehdä parhaamme oppositiosta käsin, mutta hallitus ei piitannut näkemyksistämme. Ne ruotivat paikallispolitiikan vaiheet ja päätökset. Tälle maaseudun ruoskimiselle saa tulla jo loppu. Onhan tarkistus ja pienen reiän paikkaus toki nopeampaa kun juurihoidon tekeminen. Ne ovat jo nyt taloudellisesti tiukimmalla. Kun alkujaan Roineen järvivesi oli tarkoitus saattaa Kangasalan ja Pälkäneen harjuihin sadettamalla, sen jälkeen sadettamalla ja kaivoimeytyksellä, nyt imeytysmuodoksi ilmestyi edellisten lisäksi myös allasimeytys. Eteemme avautui valtava teollisuusalueen rakennustyömaa ja kurateiden risteys. Ateriapalvelun henkilöstön kanssa ei tietojemme mukaan asiaa ole käsitelty, puhumattakaan, että palvelutuotteen "kehittämisessä" olisi kuunneltu käyttäjiä. Kangasalan puolelle haettiin uusia tutkimuslupia, vaikka kukaan ei niitä vaatinut. Ne kertovat uudesta yritystoiminnasta ja meidän tavallisten ihmisten arjesta
Kuria siellä varmasti on, Kala mietti. Tampereen ympäristökunnista Ylöjärvi kykenee kilpailemaan äyrihinnalla emäkaupungin kanssa. Kyllä ainakin lapset ovat päässeet tarvittaessa hoitoon, miettii Anja Saaristo.
Kutsuntatilaisuuksista enemmän irti
Jasmiina Ruotsila Armeijan kutsuntatilaisuuksissa voidaan tulevaisuudessa tarjota nuorille tietoa muustakin kuin Puolustusvoimien toiminnasta. Lempäälä nosti peräti pennin 1516 penniin. Aikalisä-toiminnan tarkoituksena on ennakoida syrjäytymistä ja tarjota tukea tarvitseville henkilökohtaista apua aikaisessa vaiheessa. Soranottoa valvotaan huolellisesti kuukausittain järjestettävillä katselmuksilla, joissa kirjoihin ja kansiin merkitään soranoton edistyminen. Muutama vuosi sitten Pirkanmaalla käynnistetty Aikalisä on osoittanut tehokkaaksi. Puutarhurin ja kahden nuoriso-ohjaajan työsuhteet muutettiin nyt viroiksi. Hoitoon pitää päästä nopeammin, minäkin olen tehnyt 70 vuotta töitä ja maksanut, jyrisee Arvo Rajala.
En osaa sanoa. Koko maan veroäyrin keskihinta on 16,05 penniä, muiden kuntien 16,57, kaupunkien 15,83, Hämeenlinnan 15,77, läänin kuntien 16,00 ja läänin kaupunkien 15,67 penniä. Laiti ei aikonut tutustua kutsuntapilotin pisteisiin. Armeijaa Kala odotti innostuneena. Ei stressiä Nuoret kiersivät nopeasti kutsuntapilotin pisteiden läpi eikä tuleva asepalvelus vaikuttanut huolettavan heitä. Myös Niko Nevalainen oli saanut kuulla suorittavansa armeijan Parolassa. Viikolla tehdään mitä käsketään ja viikonloppuna rentouduArmeijan harmaisiin piakkoin lähtevä Jussi Kala tutki everstiluutnantti Terho Mustonen kanssa Kalan saamia papereita.
25 vuotta sitten
Perjantaina 7.11.1986 Veroäyri yhä 15,50 pennissä KunnavaItuusto päätti maanantaina säilyttää veroäyrin hinnan entisellään eli 15,5 pennissä. Kirjakaupan ymparistöön kaava Entisen kirjakaupan ja sen viereisille tonteille (kortteli l03b) Ukkijärven rantaan hyväksyttiin maanantaina valtuustossa uusi kaava. Myös päivystysaika on järjestynyt helposti, kun olen sellaista tarvinnut. Hän oli sitä mieltä, että samat asiat olivat olleet esillä muuallakin. Soranoton valvontaa tehostetaan Minun mielestäni Vehoniemen sora-asia on loppuunkäsitelty. Kahdentoista kouluvuoden jälkeen on mukavaa vaihtelua nähdä jotain uutta. Tässä vaiheessa esimerkiksi terveys- ja liikuntavalistuksesta on hyötyä, kun armeijankin alkuun on aikaa, eli siihenkin voi vaikuttaa. Tiistai 8.11.2011
5 Tarkastukseen olen päässyt kohtuullisen odotusajan sisällä. Pilotin tulevaisuus Päätös uudesta kutsuntamallis-
ta tehdään myöhemmin. On mielenkiintoista nähdä millaista siellä armeijassa oikeasti on!
Nevalainen aikoi kiertää kutsuntapilotin pisteet läpi mielenkiinnosta. Sahalahti joutunee nostamaan äyriään 15,25:stä puoli penniä. Pitkäjärven koulun kaltaisia ihanteellisia tiloja on tarjolla harvassa ja kutsuntoja järjestetään useana päivänä, joten vastaavanlaisen laajan kutsuntatilaisuuden järjestäminen tuskin on mahdollista.. Puolen pennin korotushan suoritettiin viime vuonna. Kutsuntatilaisuuksia järjestetään vuodessa viitisensataa, joten viranomaisten osallistuminen tietäisi laajaa urakkaa, selitti Kivelä. Syrjäytymiskysymyskään ei huolettanut Kalaa. Myös liikenneturvallisuusvalistus on tärkeää juuri tämän ikäisille nuorille miehille, luetteli komentajakapteeni Jyrki Kivelä pääesikunnasta. Hän odottaa uusia kokemuksia. Kunnanjohtaja esittää seuraavia toimia vastaisuudessa: Soranottolupien myöntämisessä on noudatettava suurta huolellisuutta. Syrjäytymisen ehkäisyä Tilaisuudessa tärkeänä osana mukana oli etsivän nuorisotyö yhdistettynä jo aikaisemmin käynnistettyyn Aikalisä-toimintaan. Tärkeää olisi, että tilaisuus saataisiin järjestettyä yhdenvertaisena kaikille. Jos nuorille annetaan vain paperi ja kehotetaan tarttumaan puhelimeen, kynnys avun pyytämiseen on paljon suurempi. Pirkkala korotti puolella pennillä Kangasalan lukemiin, samoin Nokia. Sen mukaan tiet tonteille (myös takimmaisille) johdetaan Vesijärventieltä, eikä Asemantieltä. Ensimmäistä kertaa tavallisten kutsuntojen lisäksi nuorille oli tarjolla tietoa muun muassa eri viranomaisista, terveellisistä elämäntavoista ja opinnoista. Sosiaalitoimen kasvu ja Valtava-uudistus lisäävät henkilöstöä. Hän toivoi, että mahdollisiin ongelmiin ehdittäisiin puuttua ajoissa ja kaikkia autettaisiin. Nyt perustettiin uudet sosiaalitarkastajan, perhepäivähoitajan, apulaiskanslistin ja toimistovirkailijan virat. Täna syksynä ovat monet kunnat joutuneet nostamaan äyrihintaa. Mahdolliseen syrjäytymisen ehkäisemiseen päästään myös tarttumaan heti kutsunnoissa, kertoi everstiluutnantti Terho Mustonen. Jussi Kala oli saanut juuri kuulla suorittavansa asepalveluksensa Parolassa, mutta ei ollut ehtinyt vielä tutustua kutsuntapilottiin tarkemmin. On tarkastettava ennakolta, että soraluvat ovat yleiskaavan mukaisia ja niihin liittyy selkeät suunnitelmat jälkihoitotoimenpiteistä. Ylöjärven äyrihinta on 14,5 ja Tampereen nuo maagiset 15 penniä. Äyrinhinta säilytettiin yksimielisesti. Kutsuntatilaisuus on lähestulkoon ainoa paikka, jossa kutsunnanalainen miesikäluokka saadaan kerralla kokoon, joten mahdollisuutta voisi hyödyntää tiedonjakoa varten. Puolustusvoimien Pirkanmaan Aluetoimiston järjestämä kutsuntapilotti keräsi torstaina Pitkäjärven koululle pari sataa kutsunnanalaista nuorta miestä. Vuoden alusta perustetaan niin ikään pitkään kaivattu siivoustyönjohtajan virka. Satakunnan lennostoon lähtönsä varmistanut Piete Laitikaan ei stressanut tulevaa asepalvelusta. Kuusi uutta virkaa Valtuusto hyväksyi kuntaan yhteensä kahdeksan uutta virkaa, mutta viisi niistä on aivan uutta eli henkilöstöä lisäävää. Toivoisin, että sitä ei enää vatvota ja tongita, kunnanjohtaja Jaakko Nurminen Sanoo. Rakentamisessa tulee noudattaa yhtenäistä suunnittelua. Huolehdin itse hampaistani mahdollisimman hyvin, jottei tarvitse turvautua lääkärin apuun, toteaa Tuula Ahola.
Gallup
Tyydyttääkö kunnallinen hammashuolto?
Ei. Soranottoa valvoo rakennuslautakunta.
Piete Laiti oli juuri kuullut suorittavansa asepalveluksensa Satakunnan lennostossa, jonne hän oli halunnutkin.
Niko Nevalainen aikoi tutustua kutsuntapilotin pisteisiin.
taan. Jonotin toista vuotta tarkastukseen, jonka jälkeen kaikki kyllä laitettiin kerralla kuntoon
Lauttasta, joka perusti yhdessä Heidi Lehdon kanssa kansalaisadressin kevätväylähanketta vauhdittamaan, ilahduttaa toinenkin seikka. Korotus, joka perustuu kaupunkiseudun seutulipputyöryhmän esitykseen, johtuu seutulipun liikennöitsijäkorotuksen nostosta. Rajoitusmerkkien luvattiin olevan paikallaan 22.11. Pienistä tilauksista veloitetaan erillinen kuljetusmaksu, isommissa tilauksissa ruuan kyyditys tulee kaupanpäällisinä.
Seutulipun hinta nousee kolme euroa. Etenkin alussa olimme ihmeissämme, kun niin moni lapsi tilasi pitsaansa oliiveja. 55 Fiftyfive -ketju on varsin tuore tulokas Suomen hampurilaismarkkinoilla. Kevyen liikenteen väylän valmistuttua näistä noin parin kymmmenen koululaisen kyydityksistä voidaan luopua. Osa asiakkaista asioi jo nyt Kangasalan konttorissa ja saanut oman henkilökohtaisen pankkineuvojan. Askartelua tämä kuitenkin vaatii.
Yrittäjäserkusten alkukiihdytys palkittiin
Eija Koivu Kangasalla kotipizzoja vajaan vuoden verran pyöritelleet Tiina Kouhia ja Minna Tuominen on palkittu Champions Clubin pronssimitalilla. 6
Siitamantie on hämärä, ja sen pientareet ovat olemattomat kulkea myös Havisevan koulun risteyksen vaiheilla.
Tiistai 8.11.2011
Veturitallin tarjoukset hylätty
Molemmat Vatialan vanhasta veturitallista tehdyt ostotarjoukset on liian alhaisina hylätty. Korvaa koulukyytejä Kapean Siitamantien turvattomuuden vuoksi Havisevan koululaisia on kyyditty opinhakuun taksein myös koulun lähialueelta. mennessä. Tiskin toisella puolella muutos tietää pihviparilan ja rasvakeittimen asentamista pitsauunin kupeeseen, työtilan raivaamista hampurilaisten kokoamispisteelle ja hampurilaishinnaston ripustamista pitsalistan viereen. Kovaa työtä, vähemmän vapaa-aikaa sekä hyvät tuotteet ja palvelu, määrittelee Kouhia reseptin, jolla serkukset ovat paikkansa Kangasalan pitsakartalle paaluttaneet. Asiakkaan kannalta uudistus merkitsee lisävaihtoehtoja nälän tyydyttämiseen ja muutamaa uutta istumapaikkaa ravintolasalissa. Oli h-hetki mikä tahansa, talon vuokralaisia tilanne huolettaa. Pälkäneen asiakkaita informoidaan muutoksista tarkemmin syksyn aikana.
Seutulippu kallistuu
Minna Tuominen ja Tiina Kouhia iloitsevat ketjun myöntämästä tunnustuksesta.
Me olemme ensimmäinen tavallinen Kotipizza, joka laajenee myös hampurilaisravintolaksi, selvittää Kouhia. Pälkäneen konttorin toimihenkilöt siirtyvät samalla Kangasalan konttoriin. Ensi vuoden alusta seutulippu maksaa kangasalalaiselle 79 euroa. Kaksikon vapaa-ajan määrä tosin on jo lisääntynyt, sillä syyskuun alusta lähtien Kouhian Aleksinatytär on pyöräytellyt pitsoja kokopäiväisesti palkattuna työntekijänä. Mäkelä sanoo, että suunnitelmakauden ulkopuolelta listalle pompahtaneessa hankkeessa on kysymys aikaistuksesta ja määrärahalisäyksestä. Edellisen kerran lipun hinta nousi kuluvan vuoden alusta, silloinkin kolme euroa. Valmiiksi brändätyt tuotteet, ketjun yhteismarkkinointi ja tuki on niin merkittävää, että toimintaan liittyvät rajoitukset on helppo hyväksyä, painottaa Kouhia. Ketjun muut pisteet toimivat liikenneasemien yhteydessä.
Nordea sulkee Pälkäneellä
Nordean Pälkäneen konttorin toiminnat yhdistetään Kangasalan konttoriin ensi vuoden alkupuolella. Konttorinjohtaja Liisa Takovaara toteaa, että Pälkäneen konttorissa asioivien määrä on vähentynyt vuosittain ja valtaosa asiakkaita käyttää nettipalveluita. Pulaan he eivät Mäkelän mukaan jää. ELY-keskuksesta kerrottiin, että Korvenperäntielle tulee 60 km/h nopeusrajoitus. Kunnanjohtaja Jukka Mäkelä ja NCC:n Pirkanmaan hankehitysjohtaja Pekka Harstela kertovat, että työ on vasta alkuvaiheissaan. Mielettömän hienoa Aivan mielettömän hienoa, suinulalainen Johanna Lauttanen kommentoi uutista. Korotus koskee Kangasalan lisäksi Lempäälää, Nokiaa, Tamperetta ja Ylöjärveä. Ei ole tarkoitus edetä niin, etteivätkö yritykset pystyisi toimimaan. Kotipizzan yhteydessä toiminut Cafe Darwin saa tällä viikolla väistyä 55 Fiftyfive -hampurilaisketjun tieltä. Säästöä tästä kertyy vuodessa 20 000 euroa. Ilmeisesti kanga-
salalaisperheet matkustelevat paljon eihän oliiveja päiväkodeissa ja kouluissa tarjoilla. Yksi osa väyläkokonaisuudesta jää kuitenkin vielä puuttumaan. Mäkelä arvioi, että kaavamuutoksineen kaikkineen menee ainakin muutama vuosi, ennen kuin talon suhteen tapahtuu jotain konkreettista. Palkitsijat totesivat Kouhian ja Tuomisen osoittaneen, että uudenkin yrittäjän on mahdollista menestyä tiukassa kilpailutilanteessa. Palkinnon myönsi Kotipizza-ketju tunnustuksena reippaasta myynnin kasvattamisesta. Toimintojen osalta molemmat tarjoukset todettiin toteuttamiskelpoisiksi. Hänen mukaansa se ei vaikuta muiden väylähankkeiden toteuttamiseen ja niiden aikatauluihin. Hampurilaiset tulossa Palkintojuhlien sijasta Kouhia ja Tuominen keskittyvät uudistamaan yrityksensä toimintamallia. Muutoksella vastaamme asiakkaidemme toiveisiin. Tarjoajat SRV Rakennus Oy ja Capital Five Oy voivat halutessaan jatkaa hankeneuvotteluja kunnan kanssa edellyttäen, että ne korjaavat veturitallista tekemäänsä hintatarjousta. Kehittäjän tuli laatia suunnitelmaluonnos ja ostotarjous kilpailuohjelman mukaisesti. Hampurilaisten lisäksi syksyn uutuuksiin kuuluu kotiinkuljetus enimmillään noin kahdeksan kilometrin päähän Kangasalan keskustasta. Pirkanmaalla on viisi seutulippualuetta, joista Kangasalan kunta on mukana kahdessa: Tampereen kaupunkiseudussa ja Tampereen itäisessä.. Kangasalan keskustassahan ei ole hampurilaisravintolaa, vaikka etenkin lapsiperheet ja ikäihmiset tuntuvat sellaista kaipaavan, toteaa Kouhia. Vaikka ajatukset ovat vielä ilmassa, pyrkimys rakennuksen ilmeenmuutokseen on vakava. Lauttasen ja Lehdon haave kevytväylän saamiseksi Korvenperäntielle Ruutanantien ja Siitamantien väliselle osuudelle jäi edelleen suunnitelmakauden 201214 ulkopuolelle.
Asema uusiksi
NCC Rakennus Oy ja Kangasalan kunta ovat ryhtyneet neuvotteluihin linja-autoaseman liikerakennuksen kehittämisestä. Aurajuustoa ja oliiveja Kangasalan kuukausinaan Kouhia ja Tuominen ovat panneet merkille, että kangasalalaisten pitsamaku poikkeaa hieman muista suomalaisista. Vakava pyrkimys Hankkeena linja-autoaseman liikerakennuksen uudistaminen ei ole vallan rivakka. Aikuisille puolestaan maistuu aurajuusto, kertoo Kouhia. Remontti tehdään pääosin tiistain, jolloin ravintolamme on suljettuna, Kouhia toteaa. Kouhia ja Tuominen puhuvat franhcising-yrittäjyyden puolesta. Summan pitäisi kunnanjohtaja Jukka Mäkelän mukaan riittää koko väylän rakentamiseen. Siksi myös kaikki vaihtoehdot myynnistä purkamiseen ja saneerauksesta korotukseen ovat toistaiseksi avoinna. Kunnanhallitus esittää vuosien 201214 taloussuunnitelmassa, että Siitamantien kevytväylään varataan miljoona euroa. Yhteistyökumppani oli määrä valita kehittämiskonseptin, hinnan ja luonnoksen yhteisarvioinnin pohjalta.
Siitamantien kevytväylä tekoon jo vuonna 2013
Siitamantien kevyen liikenteen väylän rakentamiseen ollaan ryhtymässä jo vuonna 2013. Yhteisarvio ratkaisee Kunta etsi veturitallin uusiokäytön kehittäjäksi yhteistyökumppania, joka kykenee laadukkaasen suunnitteluun ja toteutukseen. Seutulipulla voi matkustaa 30 vuorokauden aikana rajattomasti kaikissa seutulippualueella liikennöivissä busseissa. Yhteys, joka on 3,3 kilometriä pitkä, ulottuu Korvenperäntien risteyksestä Salomaantien risteykseen
klo 10-14 tai sopimuksen mukaan.
Annukka Lintulahti, p. klapin pituus 52 cm.
ERÄ
RYOBI LEHTIPUHALLIN/-IMURI RBV2800Simunopeus sekä kompostointi mataKorkea ilmanvirtaus,
lalla energiakulutuksella. Ulkovaippa on aukotettua, mustaksi maalattua sinkittyä terästä. 80 kg kiviä. (03) 377 0940 Keskusaukio 2, Kangasala
MONITOIMITYÖKALU Leatherman FUSE
ERÄ
Leatherman Wawen pikkuveli, jossa kaikki tarpeelliset toiminnot. 7-15, la suljettu / avoinna tilauksesta, su 12-15. 044 306 5769 www.kangasalawiki.fi
Isänpäivälounas
sunnuntaina 13.11.2011
klo 12.00-16.00.
Monipuolinen menu juhlavaa kotiruokaa. Katso video: www.vanhavieno.com
Kuohunharjuntie 1, Kangasala. (03) 3773 447 | fax (03) 3773 417 www.kangasalankirjakauppa.fi ,
HUOM! Uudet aukioloajat: ma-pe 10-17, la 12.11. klo 14-18, Uunimestari paikalla!
UUNIPÄIVÄ
Kätevä, varaava upea vuolukivipintainen kiertoilmatakka sopii vapaa-ajan asunnon lämmönlähteeksi ja tunnelmanluojaksi.
HARMAJA
1990,asennettuna + rahti
SÄHKÖKIUAS VEGA
Huippuluokan peruskiuas, jota on helppo käyttää. Kiukaan ruostumattomasta teräksestä valmistettu ulkovaippa on kestävä ja tuo saunaasi modernin ilmeen.
SÄHKÖKIUAS qUATRO qR 70
Kiukaan massiivinen kivimäärä tarjoaa nautinnollisen saunaelämyksen. Neuloksia ja neulelankoja ompelijoille.
Neuletuote Koivunen Oy Tehtaanmyymälä Avoinna: Ma-pe klo 12-17 (Käteismaksu) Aakkulantie 60, KANGASALA, puh. Kaikki terät lukkiutuvat. Isänpäivänä ainoastaan pöytävarauksella: 040 592 1003 tai 040 70 89 489. Kevyt ja kätevä kuljettaa mukana. Puh. Hintaan sis. 040 70 89 489, 040 592 1003
KlassiKOt: bOttled platinUM edt 50 ml bOttled deO stiCK baldessarini striCtly private
after shave
Ystävällistä palvelua saman katon alta Keskusaukiolta Isälle parasta! Isälle!
3990 1990 2990 53
90
(59,45) (28,90)
Lounasravintola Vanha Vieno Oy
UUtUUs: HUgO jUst different edt 40 ml + deO stiCK
Maksuvälineenä käyvät myös Kangasalan kunnan ja seurakunnan lounaslipukkeet!
IS ÄNPÄIVÄÄN RAUTIASTA!
perjantaina 11.11. Olkahihna.
179,00 69,00
tasolla, 3,7 m
NIVELTIKAS HOBBY
TIKLI TAITTOTASO
2-ask., 60 cm
ERÄ
79,00
Paikkakunnan oma rautakauppa
Vaihde Konttori Varasto Fax
59,00
ma-pe 7-18, la 9-14
0207 630 800 0207 630 801 0207 630 802 0207 630 807
lankapuhelimesta 8,21 snt/ puhelu + 6,9 snt/ min (alv 22%) matkapuhelimesta 8,21 snt/ puhelu + 14,9 snt/ min (alv 22%)
ERÄ
Puusepäntie 44, 36200 Kangasala www.rautia.fi. 044 306 5769
Varaa heti omasi p. 69,00)
39,00 9,95
ERÄ KÄRKISARJA Ironside
31-osainen
KLAPIKONE NUTOOL LS 5 T
ERÄ TIKLI
Polttopuiden halkaisuun 5 tonnin puristusvoimalla.Moottori 1500 W ja max. (norm. Meidän isi on kaunis, kauniimpi kuin nauris. Kaikki ruoka laktoositonta ja gluteenitonta.
Muistathan ilmoittaa jos tarvitset lastensyöttötuolia tai triptrappia.
Aikuiset 25, 5-12 -vuotiaat 12,50, alle 4 -vuotiaat ilmaiseksi. saakka.
Avoinna ma-pe 10-18, la 10-14 Keskusaukio 2, 36200 KANGASALA Puh. Puh. PowerMulchingTM terät leikkaavat ja murskaavat tehokkaasti. Meidän isi on kiltti, lämpimämpi kuin viltti.
Kuohunharjuntie 26, Kla. 040-552 9022 www.neuletuotekoivunen.com
Isälle 13.11.
PAIDAT -15%
tällä kupongilla 8.-12.11.2011 FINmekko Kuohunharjuntie 21, 36200 Kangasala p. 1800 W. (03) 3770 135 Ma-pe 11-21, la-su 12-21. (03) 542 5650, mape 917, la 914
Tuo isä hemmoteltavaksi meille Isänpäivänä!
Tervetuloa ostoksille!
Isälle JOKAPOIKA
Meidän isi on suuri, suurempi kuin punajuuri. Teleskooppinen varsi lisää turvallisuutta. Kiukaan antamaa löylyä voi säädellä pehmeästä kipakammaksi kohdistamalla löylynheitto joko kiukaan kylkeen tai suoraan kivipilarin päälle.
159,00 199,00
8 kW
6 kW
7 kW
299,00
!
Anna Isälle lukuelämys tai hyvä kalenteri.
Joululahjojakin voi jo ajatella...
(48,95)
biOtHerM 30 ml KasvOvOiteet
Tarjouksemme:
(74,60)
alk.
19
osTa 5 KIRJaa maksa 4
voimassa 6.12. Avoinna ark. Tiistai 8.11.2011
7
NYT ISÄNPÄIVÄKSI!
urheilu- ja lämpöalusasut
VILLAA YLLE - VILLAA ALLE Kangasalla tehtyjä villahousuja, pipoja, kaulureita, kaulahuiveja, huppuja ja lasten villahaalareita. www.ravintolacaroline.fi
Muista Isää hoitolani LAHJAKORTILLA!
Ulla Elina
Jalka- Ja kauneushoitola ulla kauhanen liisantie 2, korpolan talo, p
Minnin tehtävänä on oppia haistamaan ja ilmoittamaan esimerkiksi tökkimällä, jos Viljan verensokeri on laskenut alas. Se on niin nopea oppimaan, Vilja sanoo.
Minni on yksi Suomen ensimmäisistä pennuista, josta koulutetaan diabeetikon tukikoiraa. Työ- ja kouluajat ratkaisevat, kuka ehtii ensimmäisenä viemään Minniä ulos, lisää Tiitola-Turkka. Olen joskus lähtenyt töistä kesken, kun en ole tavoittanut Viljaa. Silti koko perhe on sitoutunut koirasta huolehti-
miseen. Hän on osoittanut lavykkyyttä, vaikka koulutus on vasta alussa.. Pennun sisäsiistiksi opettamista helpottaa, että se on vain lyhyitä aikoja itsekseen. Minnin koulutus on kuitenkin vasta aluillaan, joten kyseessä saattoi olla vain sattuma. Minnin perheellä on edessään vielä parin vuoden koulutus. Silloin hänen ja samalla koko perheen arkeen tassutteli villakoiranpentu Minni. Kun sitten mittasimme verensokerin, se oli päässyt putoamaan todella alas. Silloin aina pelkään, että hän mennyt tajuttomaksi alhaisen verensokerin takia, Tiitola-Turkka sanoo. Ennen tukikoiraksi julistamista koiran on läpäistävä lopputestaus, jossa varmistetaan koiran riittävät taidot tehtävästä suoriutumiseen. Kerran Minni alkoi haukkua, kun Vilja oli nukkumassa. Jo yksi pitkäksi venähtänyt ruokailuväli tai myöhäinen nukkumaanmeno kostautuu Viljalle verensokerin heittelehtimisenä. Se muistuttaa ulkopuolisia siitä, että kesken koulutuksen koiraa ei saa koskea eikä sille saa puhua. Lasten on turvallista ulkoiluttaa Minniä, sillä sille on tehty oma aitaus talon pihalle.
Insuliinipumppu on kännykän kokoinen laite, jota käyttävät erityisesti lapsidiabeetikot. Sen sijaan Minni asuu pennusta asti Viljan kotona. Me käymme kaikki vuorotellen Minnin kanssa ulkona, kertoo Viljan veli Joel. Kun Minniä koulutetaan, se saa päälleen huomioliivin. Maailmalla diabeetikoiden apuna on hypokoiria, jotka on koulutettu samaan tehtävään. Erona on, että nämä koirat koulutetaan keskuksissa ja annetaan vasta sen jälkeen diabeetikoille. Ilmeisesti Minni haistoi tilanteen. Lenkkivuoroista ei ole tapeltu. Koko perhe uskoo, että Minnistä kehittyy taitava tukikoira. Suomen kuulo- ja tukikoirien kouluttaja varmistaa jokaisen pennun soveltuvuuden yhteistyössä kasvattajan kanssa. Kykyä vai sattumaa. Lisäksi koulutettavat koirat perheineen saavat tukihenkilön, joka avustaa koulutusasioissa noin kerran viikossa. Erityisesti aluksi oli vaikea tottua siihen, että koulutuksessa koira ei saa huomioida mitään tai ketään muita.
Minni viihtyy koko perheen hemmoteltavana. Minnistä on tarkoitus kouluttaa yksi Suomen ensimmäisistä diabeetikon tukikoirista. Täysikasvuisenakin se on vain noin 30 senttimetriä korkea Pienen kokonsa ansiosta sitä on vaivatonta kuljettaa autossa mukana ja se on alakoululaisenkin hallittavissa. Joudun esimerkiksi piikittämään ylimääräistä insuliinia ja mittamaan monta kertaa päivässä verensokerini pistämällä sormenpäähän, Vilja huomauttaa. Vilja ei itse aina huomaa verensokerin vaihteluja, joten Minnin tarkalle nenälle on käyttöä. Minni on yhdistyksen ensimmäisiä koulutettavia. Lyhyitä koulutushetkiä voi olla kolmekin päivässä. Verensokerien tasaamiseksi Viljalla on aina mukana insuliinipumppu. Pieni mutta fiksu Pörröiseltä pehmolelulta näyttävä Minni on kääpiö- ja toyvillakoiran risteytys. Tällä hetkellä Vilja ja muu perhe kouluttaa Minniä kymmenisen minuuttia kerrallaan, ettei se uuvu. Hänen sokeriarvonsa vaihtelevat todella paljon, ja siksi niitä on seurattava tarkasti, kertoo Viljan äiti Helena Tiitola-Turkka. Vilja ja Joel ovat uudesta perheenjäsenestä innoissaan.
Sen täytyy keskittyä täysin siihen, mitä parhaillaan tehdään, Tiitola-Turkka korostaa. Miia Kantinkoski on myös Suomen eläintenkouluttajaliiton puheenjohtaja, joten hänellä on vankka ammattitaito. Villakoiraa pidetään usein vain sirkus- tai näyttelykoirana. Kerran kuussa Minni saa teho-oppia. Häneltä olemme oppineet todella paljon aina koiran ensiavusta käyttäytymiseen asti, TiitolaTurkka vakuuttaa. Säännölliset elämäntavat ovatkin diabeetikolle korostu-
neen tärkeitä. Silloin Suomen kuulo- ja tukikoirat ry:n Miia Kantinkoski tulee kotikäynnille. Yhteinen projekti Perheen äiti on päävastuussa Minnistä. Se on fiksu rotu, joka oppii todella nopeasti, Tiitola-Turkka painottaa. Kuten kaikki yhdistyksen koulutukseen osallistuvat koirat, se saa oppinsa oikeassa työympäristössä, eli omistajansa kotona. Rajoittava sairaus Diabetes on määritellyt urheilullisen ja eläinrakkaan Viljan elämää kaksivuotiaasta asti. Aiemmin yhdistys koulutti vain kuulokoiria, mutta toiminnan laajentamista puolsi koirien potentiaalinen kyky olla avuksi muille. Ystävät ja opettaja Kirkkoharjun koulussa ovat tottuneet siihen, että Viljalla saa olla koulupäivän ajan kännykkä päällä. Saimme tukihenkilöksemme Ruutanassa asuvan Tuuli Mähösen. Pelkään vähän piikkejä, mikä on aika hassua. Kouluttaja auttoi sopivan rodun valitsemisessa. Pumpusta annostellaan letkun ja kanyylin kautta elimistöön insuliinia.
Suomen ensimmäiset tukikoirat opissa
Outi Koivu Suomen kuulo- ja tukikoirat ry on vasta viime vuonna aloittanut tukikoirien kouluttamisen diabeetikoille ja epileptikoille pilottihankkeena. Soveltuvuus testissä Tukikoiraksi ei voida valita mitä tahansa koiraa. Hän pitää huolen siitä, että Minnin koulutus edistyy aikataulussa ja oikealla tavalla, Tiitola-Turkka kertoo. Tiitola-Turkan mielestä Minni on osoittanut kyvykkyytensä. Viljalla diagnosoitu diabetes on taudinkuvaltaan hankala. 8
Tiistai 8.11.2011
Minni opettelee haistamaan verensokerin laskun
Outi Koivu Kuukausi sitten 11-vuotiaan Viljan elämässä alkoi uusi luku
Tiistai 8.11.2011
9
Terveyttä elämään
Muista Isänpäivä 13.11. akuterapeutti Dipl. Myös kotikäynnit sekä ilta-aikoja sopimuksen mukaan.
Hermorataterapeutti
P. Dipl. 040 534 7832.
SKY-kosmetologi Maria Rautavuori-Jokinen
www.mariankauneushoitola.fi Ajanvaraus 0400 204 704
Vesitehtaankuja 3, (OP:n talo), Kangasala
28.10.-11.11. 040 5711356 www.fysiocenter.net
MARKETTA HILDEN
Hius- ja Kauneuskulma, Puusepäntie 31, (S-Marketin talo) Kla. Oma hyvinvointi on paras investointi.
Puh. www.lymfaklinikka.fi
q q q
fysioterapia tukipohjalliset ratsastajien istuntaohjaus
puh./fax (03) 377 2553
KANGASALAN KUNTOUTUS
Fysioterapian tutkimus- ja hoitolaitos Linja-autoasema, Kla
www.kangasalankuntoutus.fi
Pikonlinnantie 240, 36280 Kangasala Puh. p. 50 )
RIPSIEN PIDENNYS KASVOHOITO
60 (norm. kivuista?
KÄRSITKÖ
KUNNON HOITOA
· Fysioterapia · Hieronta · Laser-hoidot · Urheiluvammojen hoito · Huippumoderni liikuntasali Hur- ja Matrix-laittein
K U N TO K L U B I
ILKKA VARIS P 050 55 39 012 .
arkisin 9-18.30 lauantaisin 10-14.00 sunnuntaisin suljettu JALKAHOITAJA, HIEROJA, LYMFATERAPEUTTI Eini Komulainen
Tehokasta ja rentouttavaa
mm. 044 3222 419 Kysy myös kotikäyntejä! www.lihashuoltamo.fi
Lahjakortti
Vastaanotto Keskusaukio 2 Jäsenkorjaaja - Urheiluhieroja p. krs
s! Marraskuun tarjou KUUMAKIVIHIERONTA
35,-
MESSUKYLÄN
HLL Liisa PerttuLa
KLASSISTA- SEKÄ KUUMAKIVIHIERONTAA
(363 2022
teeMMe MYÖs HaMMasPrOteeseJa
KELAN SUORAKORVAUS
SILMÄLÄÄKÄRIT
HANNA KOTIKOSKI silmätautien erikoislääkäri MATTI PARTANEN
lääket. P. 46,-)
lääket. 045 881 8399/ Liuksiala, Kangasala Suomen Hammaslääkäriliiton jäsenet Hammaslääkäri
Myllystenpohjantie 2, Kangasala, p. (03)377 0336
"
Kysy lisää ja varaa lomasi: (03) 2716 279
40 (norm. lihasvaivoihin, särky- ja kiputiloihin sekä kroonisiin sairauksiin.
HERMORATAHIERONTAA
Urheilutie 2-4, Kangasala, puh. - aina mieluinen lahja!
MERVIN LIHASHUOLTAMO
koulutettu hieroja / urheiluhieroja Tursolantie 459, Sahalahti puh. 040 50 77 325
MERVI MÄKI
vastaanotto: Lymfaklinikka Pikonlinna, Pikonlinnantie 240 p. 044-2814109 Hius- ja Kauneuskulma Puusepäntie 31,36200 Kangasala
Loman hinta 290 /hlö, ilmoittautuminen 5.12. kerta ILMAISEKSI!
Kipuihin, turvotuksiin ja aineenvaihdunnan ongelmiin... välisenä aikana hieronnan varanneille
AVAJAISTARJOUS!
6. 050 584 2222, info@lymfaklinikka.fi
Lymfa-/fysioterapeutti Helena Uusitalo
SarinCorner Koulutettu hieroja Sari Jokinen
P. tri ja silmätautien erikoislääkäri
Helena Bragge
OPTIIKKA
Keskusaukio 2, ma-pe 9-17, la 9-13 www.cazze.com
Kangasalan
Ajanvaraukset p. (03) 377 0998
MIKA RÄSÄNEN
Harjusola 1. Vastaanotto sopimuksen mukaan. (03) 377 1766
KOSMETOLOGIPALVELUT
SILMÄLÄÄKÄRI
TARJOUKSET
JALKAHOITO
Leikkaa talteen
Pilkettä Pimeään -loma Apilassa 12.-15.12.
Tule rentoutumaan jouluaskartelujen merkeissä! Loma sisältää:
· · · · ·
(norm. 364 5899 tai 050 356 7899 Mehiläisentie 9, Nattari
Anne Hentilä
PEKKA KOSKELA
Liisantie 1 A 4. 50 ) 40 (norm. (03) 377 0700 Hammaslääkäri
Hieronta - Vyöhyketerapia Akupunktio - Homeopatia
Kangasalan Kuntoplus
Dipl. mennessä
Kuntoutumiskeskus Apila Reumantie 6, 36200 Kangasala www.kuntoutumiskeskusapila.fi
TERVETULOA!. P. 80 )
Tarjoukset voimassa 30.12.2011 asti.
askarteluryhmät kädentaidon ohjaajan vetämänä ohjatun allas-/liikunta-/rentoutusryhmän päivittäin lomalaisten yhteisen illanvieton kynttiläuinnin sekä aamuin illoin uinnin ja saunan täysihoidon 2 hengen huoneessa
Kosmetologi Salla Ahlman puh. homeopaaatti Ajanvar. (03)379 0836, Lentolantie 2
selkä-, niska-, olkapää-, polvi- ym. tri, silmätautien erikoislääkäri
Koulutettu hieroja
Sanna Korpi
Klassista hierontaa ja intialaista päähierontaa.
JANKAN LIIKEKESKUS
Ankkarinraitti 2, Tampere
Tervetuloa
Varaa hetki aikaa itsellesi ja tule hierontaan. Vastaanotto sopimuksen mukaan. vyöhyketerapeutti D.AC. 045 1222 999
HAMMASLÄÄKÄRIASEMA
Hiusmesta, linja-autoasema 2
Pienen tallin etuihin kuuluu yhteisöllisyys, mutta halutessaan jokainen saa puuhailla itsekseen. Jos hihassasi heiluu heijastin, saattaa pieni palkinto osua juuri sinun kohdallesi. Tiheän ruokintavälin lisäksi monet asiakkaat ovat jo ihastelleet tallin suomaa mahdollisuutta kokopäivätarhaukseen. Perämaat toivovat, että loput karsinat täyttyvät pian. Se on kerran enemmän kuin monilla isommilla talleilla. Nythän on myynnissä myös heijastinlankaa josta voi tehdä oman heijastimen. Jaana S: pipot vois kans olla sellasia heijastavia. katu-uskottavuuskaan kärsisi! Jukka H: KS voisi pistää kisan "Tuunaa mun heijastin" pystyyn ja antaa pienen palkinnon voittajalle. Sen ei tarvitse olla näkyvä. Pariskunnan yksityistalli toimii Noormarkunkujalla Norkun tallissa. Heijastinnauhaa kudottu kankaaseen ja siitä eri kuvioita. Tallin 11 karsinasta 8:ssa on jo vuokralainen. Sen ajan voisi käyttää muuhunkin kuin au-
tossa istumiseen, Nina tuumailee. Marita P: Jos nykyisestä heijastinvalikoimasta ei löydä omaansa, jo on kumma. Hanskoissa oi pieniä reikiä, joiden kautta heijastin tuli näkyviin. Pienestä se lähti Hevosalan yrittäjiksi ryhtyminen sujui pariskunnalta helposti, sillä yrittäjyydestä heillä oli jo kokemusta muilta aloilta. Asiasta on virinnyt myös reipas keskustelu Sanomien Facebookissa, jossa peräänkuulutetaan esimerkiksi heijastinkummeja.
PIMEÄT POLLARIT ETSIVÄT LOISTAVIA TYYPPEJÄ! Heijastin on ainut tapa tulla ylläripalkituksi.
Kangasalan Sanomat Facebookissa
facebook.com/kangasalansanomat
Tykkää ja keskustele!
Tanja T: Mun mielestä pallo kannattas heittää esim bändeille ;) Joku Lord heijastin tai muu. Hannu P: Mitäs jos joskus kysyttäisiin heiltä itseltään?
firman kanssa. Oman ratsastuskentän ja maastoreittien lisäksi tallin vuokralaiset saavat käyttää Tavelan maneesia ja kenttää. Ei varmaan olisi mahdotonta laittaa tällaisia "piiloheijastimia" asuihin. Nykyistä lyhyempi työmatka mahdollistaisi kotona poikkeamisen kesken päivänllä päivää. Hyvällä säällä ulkoilu voittaa karsinan, Nina linjaa.
PIKKOLA PITKÄJÄRVI SARIOLA
Kuka uskaltaa näkyä?
Kangasalan Sanomien "pimeät pollarit" liikkuvat kuluvan ja ensi viikon aikana Pikkolan, Pitkäjärven ja Sariolan koulujen kulmilla ja etsivät loistavia tyyppejä. 70-luvulla oli vähän toisin. Pidän autoilijana pahempana ongelmia "pimeitä vanhuksia", heillä kun ei ole huoltajiakaan varustamassa hittiheijastimilla, kuten nuorisolla (pitäisi olla!).
Kommentointia asiasta
Soili U: Ei se millainen se heijastin on vaan se että kuka olisi Kangasalan koululaisten heijastinkummi! Eli nuorison kulttuuriin sopiva henkilö joka ryhtyy heijastinkummiksi ja tekee heijastimesta uskottavan ilmiön kuten pipotkin lanseerasivat snoukkarit silloin aikoinaan niitä itse tehden! Ja pipothan ovat nyt niin muotia että siitäkin on jo tullut lähes ongelma. 10
Tiistai 8.11.2011
Tallipaikka ja kengitys saman katon alta
Outi Koivu Tavelan ratsastus- ja hevospalveluja tarjoava yritysrypäs on saanut uuden tulokkaan. illalla pimeän tultua, ne muuttuivat keltaisiksi ja heijastaviksi. Yhteistyötä voisi viritellä jonkin heijastin-
Kurki seinää ja loista!. Esim hihansuut olisi varmaan hyvä paikka ja alahelma. Kaatosateessa tai paukkupakkasilla niitä on turha seisottaa ulkona iltamyöhään. Jousisepän ammatista oli hyötyä kengittäjän opinnoissa. Meillä oli alkujaan kolme omaa hevosta, joten tallin perustaminen alkoi tuntua taloudellisesti kannattavalta, Mika perustelee. Perheen Prinsessa-poni ja Hurma-hevonen pitävät huolen siitä, että myös 11-vuotias Alisa viihtyy vanhempiensa työpaikalla.
Koti läheltä Perhe asuu vielä tällä hetkellä Tampereen Pohtolassa, mutta haaveilee muutosta Kangasalle. Nuorena sain paljon vastuuta ravi- ja työhevosten hoitajana, kertoo Nina. Kaisa S: Takinhupun yläosaan koko matkalle nauha. Nyt se ei tunnu viisaalta, Mika harmittelee. Näkisi meidät takaapäin, eikä olisi häiritsevänä vieressä heilumassa. Kokeilu johti riippuvuuteen, ja pian silloinen jousiseppä suoritti kengityssepän koulutuksen Kiuruvedellä Ylä-Savon ammattiopistossa. Kengittäminen tuntui heti omalta alalta, Mika vakuuttaa. Useilla maneesitalleilla hevoset ovat vain puolipäivää ulkona.
Totta kai tarhaamme hevosia sään mukaan. Lapsellani oli pienenä hanskat, jotka olivat päivällä siniset. Olen tottunut hoitamaan niin omia kuin muidenkin hevosia. Ja sitäpaitsi. Alisa-tyttären, 11, ratsuna on eestinponi Prinsessa. Tosin en tiedä onko sen valonheijastuskyky tarpeeksi hyvä.
Jarno S: Vaatteisiin liitetty heijastin. Sittemmin Mika on luopunut omasta hevosestaan aikapulan takia ja ratsastaa Ninan kanssa vuorotellen Hurmasuomenhevosella. Sanomien heijastin-kampanjan tarkoituksena on muistuttaa meitä kaikkia, mutta erityisesti murkkuikäisiä, että heijastin on halpa henkivakuutus. Myös hihansuussa olisi kätevä. Vuonna 2008 hevostalliksi remontoitu Norkun tallirakennus on sekä sijainniltaan, puitteiltaan että palveluiltaan Perämaille mieluinen. Harrastuksesta ammatti Perämaat ajautuivat hevosharrastuksen pariin kun Alisa aloitti säännölliset ratsastustunnit. Työn määrään ei juuri vaikuta, onko tallissa hieman yli 10 hevosta vai vähän vähemmän, Nina toteaa. Kokopäivä tarhassa Hevoset saavat tällä tallilla
ruuan neljästi päivässä. Pipoja vois olla muutama malli ja värivaihtoehto, et mahd moni löytäis kivan. Luotamme maalaisjärkeen, mutta toki sääntöjä tarvitaan turvallisuuden takia, Mika summaa.
Kengitysseppä Mika Perämaa pyörittää Nina-vaimonsa kanssa yksityistallia Tavelan Norkun tallin tiloissa. Yrityksen omistavat kengitysseppä Mika Perämaa ja hänen Nina-vaimonsa. Mikan talli- ja kengityspalvelut tarjoaa nimensä mukaisesti tallipaikkoja täyshoidolla sekä kengitystä. Tallipaikkoja jäljellä Tuore yritys on löytänyt itselleen nopeasti kysyntää. Ei ns. Perhe perusti ensin pienen tallin Hämeenkyröön, mutta muutti puolentoista vuoden jälkeen Kangasalle. Kotiovelta tallin ovelle matkaan kuluu pahimmillaan kolme varttia. Ninan lisäksi myös Mika intoutui hevosen selkään
Petteri ja Olli olivat mukana myös SM-viestien aitajuoksun pronssijoukkueessa. Tuloksellisesti parhaiten menestyivät A-pojat, jotka jakoivat pikkukentän piirinmestaruuden tasapistein Jämsänkosken Ilveksen kanssa 7 vastaan 7-sarjassa. Myös Korhosen Merjalla oli varsinkin hyökkäyspelissä hyvä päivä. Saana Johansson juoksi ennätystahtiin, Mila Manninen käveli ja Antti Herkman aitoi piiriennätyksen. Petteri ja Olli juoksivat myös 4x800m:llä SM-viesteissä. A-luokan tulos tarvitaan 1415-vuotiaiden SM-kisoihin henkilökohtaisiin lajeihin, joten edellämainitut SM-kisojen urheilijat ovat A-luokan urheilijoita ja urheilivat myös henkilökohtaisissa lajeissa SM-tasolla. 12-vuotiaana iskee drop-out yleisurheilussa tyttöjen puolella. Hämeen piirin sisulisäpisteissä ja nuorisotoimintapisteissä KU-68 oli toinen heti Tampereen Pyrinnön jälkeen. Yksittäisistä pelaajista esille nousi pisteitä takonut Katri Laanes, joka pelasi kauden parhaan pelinsä. Saanan lisäksi tähän kuuluvat Tiia Tammisalo, Irina Tuokko, Hannele Mäki-Äijö ja Susanna Saari. D13- ja D12-pojat nousivat kumpikin ensi kertaa kevään jälkeen syksyksi piirin ykkösdivisioonaan ja sijoittuivat kumpikin lupaavasti kuudennelle tilalle. Kahdeksan futsalin piirisarjajoukkuetta on sarjajoukkueiden uusi ennätys Kangasalla. Kesän yllättäjiin kuului Minttu Saarinen, joka heti ensimmäisenä kisakesänään hinasi itsensä mukaan piirin kärkikahinoihin. Lisäksi FC Kangasalla oli pojissa 8 joukkuetta Tampereen alueen Futisklubin sarjoissa. Voimat koottiin uudestaan, ja ratkaiseva viides erä otettiin kotiin. Hienot olosuhteet siivittivät yleisurheilijoita piiriennätyksiin. Satsaus starttiin LP:n tahto ja paineensietokyky olivat kuitenkin kohdallaan. Ottelun parhaana palkittiin Kaisa Alanko, joka passasi pääosan ottelusta. KU-68 järjesti kesän aikana 13 kilpailua Kyötikkälässä. Onneksi niillä urheilijoilla, jotka jaksavat tuon ikäluokan yli, tulostaso oli hieno. Mila piti vähän aikaa jopa SE.tä hallussaan. C-tytöt sijoittuivat neljänneksi, D-tytöt olivat sarjansa puolivälissä ja nuoremmat E-tytöt voittivat useimmat ottelunsa. Myös Leena Havunen oli vahva. Kokonaisuutena ottelu oli varsin tasainen, mitä tilastotkin osoittavat. C15-pojat taistelivat mitaleista loppuun asti ja sijoittuivat 12 joukkueen sarjassa neljänsiksi. Erittäin kypsä esitys 18-vuotiaalta, vaikka otteisiin
LP ja OrPo tarjosivat lauantaina kauden toistaiseksi jännittävimmän liigapelin Pitkäjärvellä, kuten myös komeimmat tuuletukset. Heli Heinonen
Jalkapallo vaihtuu talveksi futsaliin
FC Kangasalla oli ennätysmäärä joukkueita kesän sarjoissa
FC Kangasala sai kesän piirisarjojen pelit päätökseen lokakuun puolivälissä. Cupin jatkopaikka ratkeaa lopullisesti ensi keskiviikkona Orivedellä, jossa pelataan toinen osaottelu. Sijoitus oli neljäs ja joukkueen täydensivät Topi Lahtinen ja Benjamin Heinonen. 42 urheilijaa sai henkilökohtaisen tai viestimitalin pm-kisoista. 12
Tiistai 8.11.2011
LP otti riemukkaan kotivoiton
LPOrPo 32 (2515, 2519, 1525, 1825, 1511) Pekka Kaarna LP Kangasala otti riemukkaan voiton Oriveden Ponnistuksesta lauantaina Kangasalla pelatussa naisten lentopalloliigan ottelussa. Oman pelin löytäminen uudelleen kesken ottelun ei ole koskaan helppoa. Lisäksi Kangasalaa sarjoissa edustavat KaVon miehet ja ikämiehet neljällä joukkueella. Risto Heinonen ja Ahti Hela ovat käyttäneet suuren osan vapaa-ajastaan valmentamiseen. 1213-vuotiaista Niko Sarkkomaa, Tommi Murtonen, Saana Johansson, Tiia Tammisalo ja Erkki Ojala tehtailivat oman ikäluokkansa A-luokan tuloksia. Siinä LP satsasi kahden ensimmäisen erän tapaan starttiin. Piirisarjoihin osallistuvat myös naisten harrastejoukkue sekä B- ja C-poikien joukkueet ja aivan uusina D-tytöt, E11-pojat, E10-pojat ja F9-pojat. Petteri hyppäsi korkeudessa kultaa, otteli hopeaa ja sai otteluista joukkuekullan yhdessä Olli Herkmanin kanssa. Myös F-tytöillä oli pienimuotoista pelitoimintaa. Onnistuimme. Niin hyviä tuloksia tekivät jo nyt Niklas Erholz, Suvi Savolainen, Silja Lamminmäki ja Krista Manninen. Tytöissä pelasi naisten harrastejaliksen lisäksi peräti neljä joukkuetta Ilveksen Futisliigan sarjoissa. Seuralla oli ennätykselliset 19 joukkuetta kesän sarjoissa. OrPo pelasi kaksi ensimmäistä erää alle oman tasonsa, mutta nousi toki jatkossa lähelle sitä. Kun henki ja taistelutahto ovat kohdallaan, sitä vain ei halua hävitä, hän kiittelee ryhmäänsä. Talven nuorten jalkapallo keskittyy Kangasalla futsalin piirisarjoihin. A-luokan urheilijoita on 31. Benjamin, Topi ja Antti saivat alueviesteistä (Häme & Varsinais-Suomi & Satakunta) pronssia. Seuran vanhat junnut ja nuoret miehet pelaavat miesten nelosdivisioonaa KaVon kakkosdivarin joukkueen farmijoukkueena. Nuoret urheilijat menestyivät SM-kisoissa. Käänsin pelijärjestystä ja yritin saada ottelussa olleet hyvät paikkamme toimimaan heti erän alussa. Myös E11- ja F9-pojat pelasivat piirisarjassa. Taakse jäivät suurseuroista muun muasa TU-38, LeKi, Nokian Urheilijat ja Hämeenlinnan Tarmo. Nousu ilahdutti Paitsi tulokseen Harju oli erittäin tyytyväinen LP:n kykyyn nousta voittoon kahden tappioerän jälkeen. Vahva on myös 11-vuotiaiden ikäluokka, jossa samaan ylsivät Aino Sikkinen, Hilda Kukonlehto, Aleksi Jurvanen, Otto Uusinoka ja Joona Tuomi. Hän pelasi ehjän, lähes virheettömän ottelun ja kaivoi muutaman todella tärkeän
puolustuspallon viidennessä erässä, kun OrPolla oli otetta peliin. LP:n vahvuus oli torjuntaja puolustuspeli, minkä myös OrPon valmennus myönsi. Kaikki lähtee pelaajista itsestään. Kangasalle rutistettiin kesän aikana 28 kultaa, 20 hopeaa ja 21 pronssia. Piirinmestaruuskisoista tuli 69 mitalia ja Aluokan urheilijoita on 31. Peli oli äärimmäisen jännittävä ja kulultaan täysin kaksijakoinen. Myös ensi kesänä ysit ovat vahvoilla. Joukkueen täydensivät Topias Koukkula ja Antti Herkman. Jokainen pm-mitali on kovan rutistuksen tulos. Näin upea urheilukesä ei ole mahdollinen ilman suurta työmäärää. Keskiviikkona uusinta Kangasalan ja Oriveden välisessä lentopallotaistossa tilanne on nyt tasan 11, sillä Orivesi
Vanha kausi taputeltiin päätökseen perjantaina, mutta katse on jo tulevassa ja harjoitukset ensi kautta varten ovat jo alkaneet Pitkäjärvellä.
vei keskiviikkoisen cup-ottelun erin 31. Kaveri paransi, me emme, LP:n valmentaja Janne Harju ruotii. Lämmin kesä oli ihanteellinen yleisurheilulle niin harjoitteluun kuin kilpailemiseenkin. Pojat sijoittuivat futsalin kesäsarjassa miehissä viidensiksi. SM-tasolla kilpailivat myös Markus Lassila ja Sauli Lappalainen. Onnistuminen perustui Harjun mukaan joukkueen yhtenäisyyteen. Kieltämättä pelasimme kaksi ensimmäistä erää aika hyvin, mutta pitkän erätauon jälkeen tuli sitten lasku, niin kuin tässä lajissa usein käy. Voittamaan lähdemme, vaikka siellä on nyt ärsytetty
joukkue vastassa, Harju myhäilee. Menestynein urheilija SMkisatasolla oli Petteri Heinonen. Vuotta nuoremmissa Aluokan saivat Pinja Heinonen,
Tinka Gylling ja Miska Manninen. Monta urheilijaa pääsi ihan mitalien tuntumaan ja paransi omia ennätyksiään reilusti. Poikien puolella samaan ylsivät Tobin Gylling, Joona Johansson ja Joel Turkka. Jatkopaikka edellyttää LP:ltä melkoista venymistä, sillä otteluvoiton lisäksi Orivesi on kaadettava myös jatkoerässä.
KU:lla takana hieno kesä
KU-68:n lasten ja nuorten yleisurheilukesä oli loistava kaikilla mittareilla mitattuna. Sherri Williams oli totutun tehokas keskipelaajana. Ilari Grönholm. 9-vuotiaat Veera Uusinoka, Viivi Hakala ja Mila Manninen toivat Kangasalle kukin useammankin pm-mitalin ja A-luokan tuloksen. Urheilijat ovat harjoitelleet hyvin. KU68:n menestys perustuu 915 vuotiaiden kärjen leveyteen eli urheilijoita piirin kärkitasolla on suuri määrä. Laaneksen johdolla OrPon kukistamisesta Harju suitsuttaa koko joukkuetta. Kotivoittoa juhlivat Merja Korhonen (vas.), Leena Havunen, Johanna Siuro, Katre Laanes, Annika Kivioja ja Kaisa Alanko.
mahtuukin vielä virheitä ja taktisessa osaamisessa on kehitettävää. Erityismaininnan ansaitsevat E10-pojat, jotka pelasivat piirin suurseurojen kanssa piirin valioliigassa ja ottivat pari hienoa voittoa. Se oli mahdollista vain toimitsijoiden, tulospalvelun ja kahvion väen panoksella. Vieraat eivät hänen mukaansa olleet parhaimmillaan. Petteri Heinonen teki ottelussa piiriennätyksen
(03) 377 3333
Myllystenpohjantie 2 (R-kioskin vieressä) Kangasala, avoinna ark. Ma-pe 10-18, la sop. Kangasala p. aikaa varaamatta. 040 526 2250 Ajoneuvojen pesut jA fixAukset Palvelemme nyt myös Lielahdessa Tampereen Autocenter, Taninkatu 12 p. (03) 377 3733 | kangasala@kiinteistomaailma.fi
Välityspalkkioesim: Netti 3,5 % + 900 . Tiistain rivit -palsta on yksityisille ilmoittajille tarkoitettu edullinen ilmoittelupalsta. 0400 636 648
Hydrauliletkut + osat Teräsrakenteet Traktori- yms. 044 306 5769 liisantie 2, korpolan talo, kla www.kangasalawiki.fi
P. 8-17, p. (03) 379 0333
Kangasalan Kodit Oy LKV, Myllystenpohjantie 2 | Puh. (03) 379 0008 Määräaikaiskatsastukset henkilö- ja pakettiautoille aikaa varaamatta ma-pe 9-17 www.kangasalanautokatsastus.fi
KOTIMAISET TYYPPIHYVÄKSYTYT
- se edullisempi pi kotimainen ed ullise m -
JALKA- JA KAUNEUSHOITOLOITA
IHANAT HOIDOT, LAADUKKAAT TUOTTEET - LÄHELLÄSI
KUVASARSA OY
Ristimäentie 14, Huutijärvi Palvelemme ma-pe klo 10-17
muulloin sopimuksen mukaan Taidekehystäjät ry:n jäsen
Kehysliike Kari Aarnio
Ulla Elina
Jalka- Ja kauneushoitola Ulla Kauhanen p. Asiakirjakulut 190 . (03) 377 1616 ma suljettu,ti-pe 10-18, la 10-14. Saat tietää luotettavasti asuntosi arvon, tilastojemme mukaan onnistumme arvioinnissa 98% varmuudella.
Merkillisen hyvät osat - ja huollot!
(03) 377 1140
Kangasalan Kirjakauppa
Keskusaukio 2, p. P. kuolinpesistä PAINTBALL-VUOKRAUS
Tampereentie 1 Kopinkulma, Kla P (03) 364 0357 . Puh. fi
Kangasalantie 1123, p. 9-17, la 9-13 KANGASALA, p. 040 75 11 707
Ristinarkuntie 10, Messukylä
TERÄSHUOLTO T. 0400 215 010
Kangasala
niilo saarinen
ELÄIMET
kokoproteesit, pohjaukset, korjaukset kangasalantie 1127, kangasala, p. 050 57 57 310.
Lentolantie 12, p. kpl
Voileipäkakut tilauksesta
Puh. (03) 3772 155.
75 v
Moottoriöljyt kaikkiin autoihin.
Öljynvaihto Liisantie 2,Liikkeessämme 377 1172, ark. (03) 255 6677
RENGASMYYNTI
KELLO- JA KULTASEPPIÄ
www.opkk.fi/kangasala kangasalan.opkk@op.fi
Myydään 2000-luvun öljykattila Arimax Eetta 17Si varusteineen. 010 4201 900
Aurauskulmien säädöt, rengastyöt, huollot ja korjaukset
AUTO- JA PIENKONEHUOLTO
GRILLEJÄ JA ELINTARVIKEKIOSKEJA
www.kolarikorjauskeskus.fi
Talviahteentie 23, Kla P. 23%)
JANI LEPPÄ 040 935 3905 jani.leppa@tornilkv.fi, www.tornilkv.fi TORNI LKV - Katse yli huomisen
Talteenotettu lasten punainen Columbic-pyörä Vatialan koulun läheltä. 8-18, la 9-14, p. (03) 379 0242 arkisin 8-17 www.mobilexpresskangasala.fi
KANGASALA
kaiverrukset, kellojen ja korujen korjaukset, valtuutettu Polar-huolto Liisantie 2, Kangasala arkisin 9-17, lauantaisin 9-13
P. Tiistain rivit -palsta on juuri sinua varten. poltin, yksiputkisuodatin, pumppu, paisunta-astia, Ouman80. Mm. mukaan www.suomikp.fi
9
ME PALVELEMME
AUTOILU
Katsastushuollot Ruostevauriokorjaukset Pakoputki- ja jarruremontit
IHAN LÄHELLÄ
HAMMASHUOLTOA
Tiistain A-AKUT rivit
EDULLISIN 050 339 1112
AUTOILU
ERIKOISHAMMASTEKNIKKO
PIKAHUOLTO
P. Puh. 50. (03) 377 1140 avoinna ark. 23%) Kiinteistöt 2,5%,korkeintaan 5000 (+ alv. (03) 379 1777, Aakkulantie 48, Kangasala, ark. PÄLLI
P. (03) 377 1172
KIRJAKAUPPOJA
Älä mieti kodinvaihtoa yksin.
Kutsu meidät ajoissa Kotikäynnille. 0400 854 860
ja korjaukset Muovihitsaukset (puskurit ym.)
Perinteiset makkaraperunat, lihapiirakat & muut grilliannokset Jätskit & juomat
HINAUSAUTOT
0400 201 450
KEHYSLIIKKEITÄ KELLO- JA KULTASEPPIÄ
Kultaseppä HANNU SALO
Kultasepänliike P. 0400 625 074
Tuulilasien vaihdot
Harri Penttilä
Alatien varressa (03) 377 3945 avoinna joka päivä klo 11-21
24h
KANGASALAN AUTOPURKAMO
www.loistoauto.net
Auktorisoitu romuautojen vastaanottopiste. Ilmoitustekstin tulee olla konttorissamme viimeistään perjantaina kello 10 mennessä.
Halutaan vuokrata PELTOA. 046 610 8848.
Kangasalantie 921, katsastusaseman vieressä
TORNI LKV
ELÄIMET
Kun lemmikkisi hyvinvointi ratkaisee
- paikallinen kiinteistönvälittäjäsi Kangasalla Välityspalkkiomme: Asunto-osakkeet 2,5%, korkeintaan 3000 (+ alv. (03) kelloseppä. 010 254 1510 050 351 7031 040 764 6161 040 541 2138 0400 883 714
Myydään Opel Vectra 1.6 vm.-91, kunnostettu. (03) 379 1488
HINAUSTA
Aidosti paikallinen HINAUS 24 H 0400 78 68 00
Nopea, luotettava, edullinen
Hinaus 24h Siiki & Karhu Oy www.hinaus24h.fi Myös raskas kalusto!
Ponsantie 580, Kangasala
HÄMEEN KOLARIKORJAUSKESKUS OY
Mäkirinteentie 17, Lentolan teollisuusalue P. Puh. 050 571 8049
Ostetaan kultaa ja hopeaa!
UUSIONASTARENKAAT
NYT EDULLISESTI!
KIINTEISTÖVÄLITYSTÄ
Me välitämme: Päivi Kuuttinen Mika Rantanen Petri Siira Osmo Vuorinen Kangasalan Seudun OP-Kiinteistökeskus Oy LKV Kuohunharjuntie 26, Kangasala P. 13x740 ms, talven ajetut, sopii Fiatiin ja Ladaan, hp. 050 336 36 46.
KANGASALA Artturintie 4 P. (03) 377 3447 Palvelemme ma-pe 10-18, la 10-14 www.kangasalankirjakauppa.fi
Etsitään TALLIPAIKKAA Shetlanninponiruunalle miel. .fi
fixaa kaikki kiiltävix
175/65-14 248,- 185/65-14 248,185/65-15 258,- 195/65-15 258,205/55-16 328,- 205/60-16 348,195/70-15 C 298,- 215/65-16C 368,YLI 60 KOKOVAIHTOEHTOA! Myös Nokian, Bridgestone, Michelin ym...
ASKOSAARITampere OY Keskuojankatu 11, Sarankulma,
P. Tied. 1-6 riviä käteisellä 10 ja laskutettuna 15 . Etsitkö lastenhoitajaa, kaipaatko isompaa asuntoa, onko koirasi hukassa. Lähtöhintaan 400. 046 522 9052.
avoinna ark. Hinnat sis alv.
KOTIAPUA
s.fi fixu
Etsitään 3h+keittiö asuntoa Kangasalta. Puh. Harri Linnamaa 050 4077 168 harri.linnamaa@gmail.com
10
1-6 riviä käteisellä
Kaikkien vakuutusyhtiöiden hyväksymä kolarikorjaamo Suoritamme vakuutusyhtiöiden vauriotarkastukset toimipisteessämme.
Eläinlääkärit NETTA TAMMISALO HELI SÖDERHOLMLAAKSO pieneläinvastaanotto
Lentolantie 2, Kangasala P. tarvikkeet
Haluatko ostaa tai myydä, vaihtaa tai vuokrata. 50. 8-17, la 9-14
www. Liuksiala - Tiihala -alueelta. 0500 862 423
VIIALAN KOTILEIPOMO
ASELIIKKEITÄ
ASEET PATRUUNAT ASETARVIKKEET OSTAMME MYYNTIIN VANHAT ASEET esim. P. 8-17, la 9-13
KIVITIKKA
Kyötikkäläntie 217, Kangasala As. Minimi 2.500 . 040 758 9864 / jätä viesti.
elai
npu
ati. 9-17, la 10-13
RAIMO MOISIO OY
KANGASALAN AUTOKATSASTUS OY
Lentolan teollisuusalueella, Lentolantie 12, Kangasala Puh. 14
Tiistai 8.11.2011
Torilla
TIISTAINA JA PERJANTAINA Kangasalan torilta Hyvä valikoima ISÄNPÄIVÄ50 KAKKUJA alk. Kaasuhitsauskärryt hyvin rullaavat, hp. Hinnat sisältävät alv:n. 0400 882 786 ark. 0400 480 494
Myydään talvirengassarja 4 kpl Kelly.R. Volvo V70 farmari 2.4 autom., vm.-98. Kellot, korut, lahjaesineet,
KORPOLA
KELLOSEPÄNLIIKE
Kangasalantie 921, kats.as.kupeessa p
Ota yhteyttä omaan ammattilaiseen.
PUIDEN KAADOT Jarmo
Pälkäneen URHEILU JA KALASTUS
Onkkaalantie 71, Pälkäne (03) 534 2045, ma-pe 9-17, la 9-14
Myös huollot ja varaosat sekä metsästys- ja harjoituspanokset ja Jahti- & Vahti-koiranruoat
ELISA LAAJAKAISTA- JA ELISAN & SAUNALAHDEN MATKAPUHELIN LAAJAKAISTA- JA MATKALIITTYMÄT PUHELINLIITTYMÄT MIO-NAVIGAATTORIT
Ellintie 6, Kangasala, Ellintie 6, Kangasala, ark. 040 595 6227 · www.saneerausmestarit.com
Janne Lampi 040 534 7800 Lentolantie 7, Kla www.jpond.fi info@jpond.fi
040 749 8880
MARKKU KULMALA
Putkiasennus
Niinimäki
Kodin putkityöt Kiinteistöjen kunnossapito
SISUPELTI
050 548 3333
· SADEVESIJÄRJESTELMÄT · RAKENNUSPELLITYKSET · KATTOTURVATUOTTEET ·PIIPUNPELLITYKSET · TIKKAAT
TURVA- JA SÄHKÖASENNUKSIA
Sähkösuunnitelmat ja -asennukset, turvakamera-asennukset 0400 85 85 34
Tekniset tiedot:
Kaivopumppu Oy
Ellintie 2, p. Myös ilt. 010 254 1511 iiris.harju@op.fi
Kangasalantie 921 (Katsastusaseman vieressä) 36200 Kangasala, konehuoltaja@gmail.com
Ellintie 2, Kangasala P. (03) 377 2628 -pienkoneiden myynti ja huolto
ark. (03) 379 2940, www.tv-hugg.com
Harjusolan Kuva
vauvasta vaariin odottaessa. (03) 377 3311 Tarjoamme 10 ensimmäiselle asiakkaalle paketin: valvontalaitteet & huoltotyöt WS-TFT 1 1kpl (ovh 950.00) 040 583 9294 Ulkokamera 208 Pidämme kutsumattomat vieraat poissa 4kpl(ovh 480.00 Ellintie 3 Tarvittavat kaapelit 4kpl(ovh 60.00) Asennus 1kpl(Pirkanmaan alue) Soita heti Kangasala
Liisantie 2, p. pienkoneet alan liikkeestä terähuollot - Metsurin varusteet ja tarvikkeet
0400 231 746 0400 315 112
1+4 hlö Farmari 1+8 hlö / 2 pyörätuolia
15
Turvallista ja vaivatonta henkilöliikennettä lähelle ja kauas!
TAKSEJA
Ellin Warasto www.ellinwarasto.net
Vanhojen tavaroiden osto & myynti
ti-pe 12-17, la 10-14 tai sop. (03) 377 2112
MHY ROINE
PARASTA PINTAAN!
(03) 376 4774, 040 570 6022
Ellintie 2, Kangasala P (03) 377 2952 . 044 572 0577
Pyydä ilmainen kartoituskäynti myös muista palveluista.
TV-DIGIHUOLTO
plasmat, lcd:t, tv:t audio- ja digilaitteet antennimyynti tarvikemyynti käytetyt tv:t
VALOKUVAAMOJA
Mertaniementie 19 Kuvaukset studiossa ja miljöössä 36200 Kangasala Wattiman oy www.wattiman.com wattiman@wattiman.com 0400-858534
Wattiman Oy tekee myös sähkösuunnitelmat ja sähköasennukset ammattitaidolla!
& korjausompelupalvelu
FINmekko, Kuohunharjuntie 21, Kla p. Kysy lisää ja pyydä tarjous!
Tilausliikenne 5-16 hengelle 040 537 9145
P. Joustavasti asiakkaan luona. 0400 367 733 ma-pe 10.15-16.30, la sulj.
- Matkapuhelimet - Oheistarvikkeet - Soneran liittymät ja palvelut
Likakaivojen tyhjennykset P. ma-pe 8.30-17, la 8.30-13
Puh. 0400 232 640, 040 773 9230
0400 711 714
Lavavuokraus, kuljetukset, roskalavat, minikaivinkonetyöt
PIHA JA LAVA OY
0400 951 107
Kangasalan
KURKKAA KANGASALAWIKI.FI
SÄHKÖTÖITÄ JA -TARVIKKEITA
Kaikki sähköasennukset Ellintie 4, Kangasala P. -hinta 950.00
d Ko
i
ri t, y
tyk
set
VERHOILUPUUTYÖ
Ulkokamera sonyn 1/3" , 8mm linssillä. 9.30-18, la 10-14 www.nyssakka.com
www.kotiposti.net/taistot
Noudamme risut, kannot, maakasat ym. Kosteutta?
1900.00 alv 23%
Myös erilaiset seuranta- ja P. 10-17
RAKENTAMINEN JA REMONTOINTI
Lakiasiaintoimisto
Tietokonehuolto DevilTech
- Tietokoneen vuosihuolto - Tiedostojen palautus - Virusten poistot Huollamme kaikkien valmistajien tietokoneet ja oheislaitteet.
LIISA JUUTINEN
varatuomari, julkinen kaupanvahvistaja
Töykänäntie 265, Sahalahti
PÄIVI SIMILÄ
Linja-autoaseman talo, KANGASALA Asianajaja Päivi Similä p. · Perälevytkaiken merkkiset pienkoneet mopoautot · Kauhat polkupyörät 2-T ja · Pienkonebensiinit skootterit 4-T -koneisiin. 020 761 9251
Sähköasennukset ja -tarvikkeet, kodin pienet sähkötyöt ja ilmalämpöpumppujen myynti ja asennus
www.putkilampo.com
MUOTI- JA VAATETUSLIIKKEITÄ
MUOTI- JA FARKKUASUJEN ERIKOISLIIKE
KAIKKI LVI-ALAN PALVELUT KANGASALAN PUTKILÄMPÖ OY
ma-pe 7-17, la 9-13 P. Hinta 120.00 /kpl
Varkaita?
Tulta. (03) 542 5650, ma-pe 9-17, la 9-14
MARIMEKON TUOTTEITA
Muutot ja kuljetukset
Tmi Petteri Knuuttila
Puh. ja viikonloppuisin. 26900 www.newision.fi P. 050 360 6401 tai (03) 377 4008
Kangasalantie skootteri- ja venehuollot Moottoripyörä-, mopoauto-,921, Kangasala Meiltä myös tilauksesta polkupyörät ja rollaattorit. klo 10-17 p. pinnat
LÖYTYYKÖ KANGASALTA?
Jonsered FR 2215 MA 4x4 · 4-veto Rider · ajettava ruohonleikkuri
ja huollot
0400 315 112 1+8 hlö / 2 pyörätuolia Turvallista ja vaivatonta henkilöliikennettä lähelle ja kauas!
Turvallista ja vaivatonta henkilöliikennettä lähelle ja kauas!
Kangasala Kangasala 0400 231 746 1+4 hlöä/ farmari 0400 231315 112 1+8 hlöä/ 2 pyörätuolia 0400 746 1+4 hlö Farmari
TAXI KARI ILOLA KARI ILOLA
PESULAT
STIHL VIKING -huolto- & varaosapalvelu
PesuKaksikko
P. 020 785 1212 Palvelemme ma-pe 8-16
· lämpö · vesi · ilma · huolto · asennus · urakointi · uudis- ja
LVI-Palvelu Meriläinen
saneeraustyöt
Kaikki RAKENNUSALAN TYÖT
UUDIS- & SANEERAUSKOHTEET
SAAKO KANGASALTA PALVELUA?
P. mukaan
KULJETUSLIIKE J. moottori- ja raivaussahat ®
PIeNKoNeeT
-
www.tonintaksi.net
l
l AIKATILAUKSET l PAARIKULJETUKSET LENTOKENTTÄ- JA SAIRAALAKULJETUKSET
Taksipalvelut 050 5189 189 0400 634 625
LAKIASIAT
Minibussilla matkustat pienellä tai suurella ryhmällä mukavasti, menet sitten lomamatkalle tai teatteriin. (03) 339(03) 339 26900 www.newision.fi ark. (03) 377 2244, 050 551 1003
VEIKKO MÄNNISTÖ
Asianajotoimisto
varatuomari
Mäkipää 0400 915 703
NYT ON PUUKAUPAN
ja metsänhoitotöiden aika. 020 766 9270 JOTTA KOTI TOIMISI
Finnentie 3, Kangasala
PELTITYÖ
P. Ilmainen puhelinneuvonta.
POLKUPYÖRIEN,
TIETOTEKNIIKKAA
TIETOKONEET, TIETOKONEET, OHEISLAITTEET, OHEISLAITTEET, HUOLLOT JA HUOLLOT, KORJAUKSET KORJAUKSET
Lakiasiaintoimisto
PEKKA VALTONEN
ASIOINTIPALVELU
Ruutanantie 14, 36200 Kangasala P. www.mhyroine.fi
Puh: 0503009609
WWW.DTH.FI TILITOIMISTOJA
Täyden palvelun tilitoimisto
HALUATKO MUKAAN. Toimitamme multaa, kuorikatetta ja kiviaineksia.
PYÖRÄKUORMAAJATYÖT KORKEAPAINEPESUT
pihat, kadut ym. 0400 571 151 Kuohunharjuntie 26, p. Tarvittaessa myös värillisenä.
Viralliset PASSIKUVAT
Puhelin (03) 377 0051 Kuohunharjuntie 21, Kangasala
www.wattiman.com
.FI. 0400 727 013
KESKIVIIVA OY
Pankkilakimies IIRIS HARJU
Kangasalan Kone ja Tarvike
Soita suoraan paikalliselle taksille!
in.fi taksi
leikkaa talteen
POLKUPYÖRÄHUOLTOA
urheilu- ja kalastusvälineiden erikoisliike
Lähelle tai kauas, yksin tai isommalla porukalla - myös pyörätuolin kera
PUUNKAADOT
PERUKIRJAT KAUPPAKIRJAT TESTAMENTIT YM.
P (03) 375 3218, 0400 335 443 . HYPPÄÄ MATKAAN JOULUKUUN ALUSTA!
MATKAPUHELIMIA
LVIS-PALVELUA
RAKENTAMINEN JA REMONTOINTI
Mäkirinteentie 13, Kangasala P. SAARI KY
Ellintie 1, Kangasala Ritva Vaskimäki-Forsberg, p. 3G GSM-puhelin yhteys mahdollinen - Etävalvontaohjelmisto mukana CD:llä + IE tuki - Käytettävissä ja ohjelmoitavissa verkon kautta - Moottorikameroiden P/T/Z ohjaukset RS 232&485 - Hälytys lähdöt / sisääntulot murtohälyttimelle - USB liityntä helppoa tallenteiden ottoa varten - Mahdollisuus DVD-rom asemalle ym. Pienkonetarvikkeet, -varaosat ja -varusteet
mm. (03) 356 2007
PITOPALVELUA
Jonsered LM 2147 CMDAE · Sähköstartti · Itsevetävä ja keräävä ruohonleikkuri
Palveleva itsepalvelupesula
Osuusmyllynkatu 5 Messukylä, Tampere ma-pe 9-18
· Rollaattorihuollot ja rengaspalvelu
meiltä
P. 040 501 0920
Viemäreiden avaukset ja kuvaukset Vesipumput ja vedensuodattimet Uutuutena vaihtolavapalvelut P. 040 586 0761 kätevästi 24 m3:n kevytkuorma-autolla
petteriknuuttila@luukku.com
SÄHKÖASENNUS KYTÖLÄ AY
P. TAXI KARI ILOLA
Kangasala
Tiistai 8.11.2011
SHOPPAA KANGASALLA
KULJETUS JA MAANRAKENNUS
KOURA-AUTOPALVELUT
KUKKA- JA LAHJATAVARALIIKKEITÄ
Sisustus- ja lahjatavaraliike
OSTO- JA MYYNTILIIKKEITÄ
PIENKONEITA, HUOLTOA PIENKONE TIMONEN OY
Saarenmaantie 580, Kla arkisin 9-17, la 9-14 (03) 364 1547, 0400 621 547 · Ruohonleikkurit
- Moottori- ja raivaussahat - Ajo- ja ruohonleikkurit - Jyrsimet - myös edulliset ym. - Kauko-ohjain, hiiri, ohjauspaneeli liityntä ym. 040 551 9122
www.kuljetusliikejsaari.fi
Meiltä myös SeRVICe Huollamme · Verkkosäkit polttopuille
mm. 040 526 7326
Kuusikujantie 41, Sahalahti info@sahkoasennuskytola.fi www.sahkoasennuskytola.fi
Studio Reetta Muranen Oy
www.anna-reetta.com 040 757 2435
Ellintie 6, Kangasala P. 36 kpl #8 IR ledejä, joilla 50m hämärä näkö. 040 588 0392 TELEVISIOHUOLTOA
Rakennuspeltityöt, konesaumakatot ja sadevesikourut
VERHOILULIIKKEITÄ
Timo Nurminen
- Korkea tallennus resoluutio: 720x576 (Täysi D1) - Videosignaalin ohjaus eri lähtöihin - Tehokas Linux, Hexaplex koneisto, "8" toiminen - Suuri 1000gig kovalevy vakiona - 1x SATA & 1xUSB laajennus asemapaikat - Helppo johdotus innovatiivisen muotoilun ansiosta - Monipuoliset rajaus, ajastus ym. asetukset - Suoraan kytkettävissä internet / adsl yhteyteen jolloin mm. (03) 377 2607 ti-pe 10-18, la 10-14 MA SULJETTU
MUUTOT JA KULJETUKSET
www.verhoilupuutyo.fi
yhteishintaan
Katso myös kangasalawiki.fi & Facebook
p. jalka kuuluu mukaan
2,99
,
79
(2,39 / kg)
1
p
(0,4. Ei jälleenmyyjille.
9
95
www.loytotex.fi ALASENKUJA 1, SUORAMA AVOINNA ARK. Kuva: Jouni Valkeeniemi.
9
MUUMIMUKIT
norm. tai niin kauan kuin tuotteita riittää tarjousaikana. 9-20, LA 9-18, SU 12-17. "Jäätytöt" ovat eräänlaisia pr-henkilöitä, jotka toivottavat Ilveksen kotiotteluissa yleisön tervetulleeksi, juttelevat fanien kanssa ja tekevät yhteistyötä yritysten kanssa. Viime keväänä ylioppilaaksi kirjoittaneen tytön elämän täyttävät tällä hetkellä IceGirls-tehtävät, pääsykokeisiin lukeminen ja harrastuksista elokuvat ja ruuanlaitto. Pääsykoepaperit ovat vetämässä liiketalouden ja muotoilun alalle. IceGirlsit voivat toimia yritysten pr-henkilöinä esimerkiksi jakamalla esitteitä tai tuotenäytteitä. Heidän ensikoitoksensa oli IlvesLukko-ottelussa 22. Tytöt edustavat kaikessa tekemisessään Ilvestä ja sen kumppaniyrityksiä, huomauttaa Katri Tulokas IlvesHockey Oy:stä. 8,90
PARKETTI & LAMINAATTIPESU 500 ml norm. Etukäteen jännitti, mutta tilaisuus meni hyvin luonnikkaasti, Sara-Sofia kuvailee. ISÄNPÄIVÄNÄ 13.11. 13,40
ERÄ UUTUUS!
LAHJALÖYDÖT ISÄLLE!
14 15
(16,90)
PYJAMA
Miesten Isänpäivä
Miesten Isäpäivä PÖRRÖSUKKIA
90
5
Miesten hupiteksti BOXEREITA
MUUMI EMALIMUKI Talvipäivä
norm. Kuva: Jouni Valkeeniemi.
Sara-Sofia Kuusiston lisäksi IceGirl-tiimiin kuuluu 15 muuta nuorta naista. Työkenttänä voi jäähallin lisäksi olla vaikkapa messut tai näyttelyt. Moni asia kiinnostaa Sara-Sofia harrasti taitoluistelua ja muodostelmaluistelua 14 vuoden ikään asti. Maailmassa on niin monta kiinnostavaa alaa, että valintoja on vaikea tehdä, hän hymyilee.
Lipunkanto ottelussa on kunniatehtävä. 14,90
90
Säästä 25%
SHORTSIPYJAMA
Miesten Siili tai Harald
Tarjous ei koske sesonkimukeja.
90
4
95
Syvät ja matalat MUUMILAUTASET
10
,
KERÄILYMUKI 2012
yksittäin 1,69
Elmu TUOREKELMU 50 m
Säästä 40 %
12
Säästä 13 %
90
Miesten PITKIKSIÄ
(10,90-11,90)
Säästä jopa 25 %
ERÄ
FROTEEPYYHKEITÄ
Säästä 41%
Siili
(16,90)
8
90
(16,90-17,90) NYT 13,52-14,32
-20%
norm. On myös todella mukava olla osa hyvää tiimiä, Sara-Sofia kertoo. Hain tehtävään, koska haluan kokemusta asiakaspalvelusta ja edustustehtävistä. 16
Tiistai 8.11.2011
Ilveksen lippu korkealla
Sari Eerolainen Kangasalalainen Sara-Sofia Kuusisto, 19, on yksi Ilveksen uusista IceGirlseistä. lokakuuta. Ilveksen lippua korkealla pitäviä työtilaisuuksia voi olla myös jäähallin ulkopuolella. Miss Ilves valitaan heidän joukostaan Ilveksen juhlaottelussa 10.12. IceGirlsejä valittiin runsaan hakijamäärän joukosta kaikkiaan 16. 2,59
Säästä 30 %
Johson Pledge
5 2 ,- 53
2 kpl
(8,19 / kg
(0,79 / kg
Miesten LANNEPYYHKEITÄ
ERÄ
(3,58 / litra)
Tarjoukset voimassa 8.-12.11. Entisenä taitoluistelijana hänellä on hallissa myös erikoistehtävä: häntä nähdään aika ajoin myös jäällä. SULJETTU.
21
Matti KERRASTO
PYYKINPESUJAUHEET 750 g
Säästä 40 %
1 1
79
pkt
90
Säästä 43 %
5
norm