VUOSIKERTA
PEKKA KAARNA
Pakkalan raitilla kannattaa
hiljentää vauhtia: entisestä
Pakkalan kauppayhtiöstä on
tehty pieni konemuseo, jonka
näyteikkunoissa poseeraavat
Kunnin vanhat traktorit.
Lisää
laskua
Öljyn tynnyrihinta huitelee jo
alle 50 dollarin, mutta bensapumpulla hinnanlasku ei näy.
Hinnat ovat alentuneet, mutta
eivät siinä määrin kuin autoilijat Kangasallakin odottavat.
TIINA KUVAJA
Valtteri on käynyt viime talvesta asti harjoittelemassa hiihtämistä veljensä Veetin ja äitinsä
Jennifer Hodegin kanssa Kyötikkälän ladulla.
Kangasalla pääsee ladulle ja jäälle
Sivut 9 ja 15
Lukion uuden musikaalin ensi-ilta lähestyy
Sivu 12
Talkoolaiset ovat LP Kangasalan arvokas taustatuki
Sivu 16
ST
6
A 1918
430037 672583
Irtonumero 2 e
Sivu 6
Tilaukset
03 377 6900
TISIA
Huolellisesti hoidetut hampaat voivat kestävää koko ihmisiän
UU
Sivu 5
VUO DE
Parma irtisanoo kahdeksan ja lomauttaa kahdeksantoista
IKALLIS
PA. Asiakkaidensa
omistama jo
10 0
vuotta.
PERJANTAI 9.1.2015
NUMERO 1
JOUNI VALKEENIEMI
Järeät
somisteet
97
4
KANGASALAN SANOMAT
PERJANTAI 9.1.2015
Uudet kujeet
TUULA RUUSUMAA
päätoimittaja
Pääkirjoitus
Tänä vuonna
juhlimme
kotikuntaamme
K?
angasala täyttää tänä vuonna 150 vuotta. Tuulalla on mitä parhaimmat
Painetulla lehdellä on nykyajan medioissa
mahdollisuudet onnistua.
vaikea paikka. Lupaamme äänestää häntä, joka
luotettavimmin kertoo, kuinka oman kotipitäjämme saadaan taloudellisesti kestävälle
pohjalle. Lehtiyhtiö on ryhtynyt
tä.
palvelemaan kangasalalaisia
Päätoimittaja vastaa lehtoimijoita tarjoamalla uuden sisällöstä, ja lehden kanden mainos- ja palvelualusta eri asioihin ilmaistaan
tan painetun lehden rinnalsen pääkirjoituksessa, jonle.
ka päätoimittaja useimmiVerkkokauppa KauppaymTORSTI TULENHEIMO
ten kirjoittaa. Jos
Kuhmoinen onnistuu lypsämään yhtä lahjakkaasti kuin
Sahalahti, äyri on 25,0 ehkä
26,0. Erityisesti loppuvuodesta sävy asian ympärillä muuttui synkemmäksi, koska ainakin tällä
hetkellä vaikuttaa siltä, että uudistus uhkaa jopa kunnan
itsenäisyyttä.
Vietetämmekö kunnan 200-vuotisjuhlia enää itsenäisenä
kuntana vai Tampereen itäisenä kaupunginosana, jota kutsumme Kangasalaksi?
O?
li hallintorakenne tulevaisuudessa mikä tahansa,
on kuitenkin yksi asia, jota meiltä ei voi byrokratian keinoin riistää. Pelastamisen sijaan ainakin osa
päättäjistä on kokenut sen
vehkeilynä. Selvitykseksi riittää
puoli liuskaa ilman korulauseita. Jos kannustusta löytyy,
olemme valmiita kommentoimaan vaaleihin ja tarvittaessa
sen ylikin. Kiitos siitä Kangasalan toiseksi
tärkeimmälle luottamushenkilölle.
Olemme varatuomarin
kanssa saamaa mieltä, etteivät
kyliltä saatavat säästöt yksin
pelasta.
Ollilan kirjoituksesta jäimme ihmettelemään lausetta: ?Minä olin aloitteellinen
löytämään ratkaisun, jolla estäisimme talousarvioon
sisältyneen säästöpaketin hajoamisen atomeiksi lopullisesti.?
Toivottavasti varatuomari selvittää epäselvän lauseen
perin pohjin, ja kertoo operaationsa käynnistämisen. Lieneekö se sopiva hinta
siitä, että politiikkojen paikat
säilyisivät?
Kansanedustajaehdokkaamme pyrkivät laittamaan
Suomen asioita kuntoon. Niin myös kangasalalaisilla siinä tapauksessa, jos kuntaliitos pakon edessä tulee vastaan.
Nyt on kuitenkin aika osallistua itsenäisen kunnan syntymäpäiville, joita vietetään monien eri tilaisuuksien merkeissä kuluvan vuoden aikana. Se on tunne omasta kodista
ja kotiseudusta.
Sahalahtelaiset kutsuvat itseään edelleen sahalahtelaisiksi ja kuhmalahtelaiset kuhmalahtelaisiksi, vaikka kummastakin kuntaliitoksesta on kulunut jo hyvän aikaa.
Eikä heitä siitä voi syyttää, päinvastoin. Vuonna
1865 pitäjähallinnossa maalliset hallintoasiat erotettiin kirkollisista asioista, ja Kangasalan ensimmäinen kuntakokous pidettiin 19. Hän jatkaa
kahden
vuosikymmenen
Toimitusjohtaja
vaihajan tehtävää mainiosti hoituu uuden ajan kynnykseltaneen Matti Kauhasen työlä. Oliko?
Valtuuston hyvät puheenjohtajat tukevat aina kunnanhallitusta.
Poliitikkojen toimintatavat
ovat tällä ja jo edelliselläkin
vaalikaudella olleet epänormaalit. Loppuuko se vasta valtioneuvoston päätöksellä Tampere-liitokseen, äyri
19,75. Hän osallistuu jokaiseen kokoukseen eikä suinkaan tarvitse olla pelkästään
kuunteluoppilaana. Väkeäkin kuntaan on kertynyt jo yli 30 000 asukkaan verran.
Näissä merkeissä kunta viettää tänä vuonna juhlavuottaan.
K?
un katsoo viime vuoteen, kuntauutisointia leimasi
yksi asia: raha ja ennen kaikkea sen puute.
Sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistuksesta riitti
puhetta koko vuodeksi. Esimerkiksi kulttuuritalosta hallitus ja valtuusto
ovat tehneet yksimielisiä päätöksiä. Tämän huopyrä
suo paikkakuntamme
hallituksen puheenjohtaja
maan silloin tällöin joiltakin
yrittäjille mahdollisuuden
Kangasalan Sanomalehtilukijoiltamme unohtuneen.
tavoittaa asiakkaita myös
Osakeyhtiö.
Hallituksen kokousten esikotikunnan ulkopuolelta.
tyslistoilla ei ole esimerkikToivoakseni tämä vahvistaa
si kohtaa ?lehden kanta sote-uudistukseen. Sahalahti-fuusiossa luvattiin, että veroja korotetaan
vain kerran ja palvelut paranevat.
Korotuksista on tullut
Kangasalan tapa vaikka palvelut ovat osin heikentyneet.
Kuntaäyrit ovat Suomessa tänä vuonna keskimäärin 19,84. tai
heidän liiketoimintansa menestymistä ja vahmuuta vastaavaa.
vistaa kotikuntamme elinkeinoelämää. Jokaisella on oikeus omaan kotiseututunteeseensa. Siksi on ihmeellistä,
että osa poliitikoista esiintyy
jatkuvasti kuin Pietari hiilivalkealla.
Kuinka kauan löysä, tosiasiat kieltävä talonpito voi
jatkua. Epäselvyys koskee myös muita tulitukea antaneita.
Ensimmäinen varapuheenjohtaja olisi voinut aloittaa
pelastamisen hallituksen kokouksessa. Toivottavasti tietomme vähentää äänestäjien
narraamista eli katteettomia
vaalilupauksia.
Markku Nieminen
Jaakko Ikävalko. Tilaajien uskollisuus on hanMe lehden lukijoina ja ilmoittajina voimme
kalammin lunastettavissa kuin koskaan aiemauttaa häntä antamalla palautetta niin sanomin. Käypä
Hallitus on toki määritellyt yhtiön strategitutustumassa: www.kauppaympyrä.fi.
an ja julkaisupolitiikan yleislinjauksen, mutta
yksityiskohtiin se ei puutu. Yhtä lailla yksitToimitusjohtaja-päätoimittajan uraktäisen toimittajan erillinen kirjoitus ei ole lehka ei ole helppo, joskus yleisön reaktio on
den kanta.
lamaannuttavaa, mutta onneksi usein myös
kiitollista. Tämän olemme tiedostaneet ja tänäkin
malehden kuin Kauppaympyrän onnistumivuonna monin tavoin lisäämme lehtemme
sesta.
kiinnostavuutta niin painettuna kuin digiHyvää uutta vuotta, tulkoon vuodesta metaalisenakin versiona.
nestyksekäs!
LUKIJALTA
toimitus@kangasalansanomat.fi,
Kuinka saada kotipitäjämme
talous kestäväksi?
Kunnanvaltuuston ensimmäinen varapuheenjohtaja, varatuomari ja kansanedustajaehdokas Mika Ollila (kok) on
ystävälliseen sävyyn luonnehtinut meitä (KS 19.12.). Kangasalan kunnalla,
kunnassa toimivilla yrityksillä ja yhteisöillä on paljon tarjottavanaan kuntalaisille.
Päivän kuva
Ilkka Lähteenmäki
Loppiaisaamu valkeni Sahalahdella 20 asteen pakkasessa.
Tämän lehden julkaisemiYhtä emme kuitenkaan
sesta vastaava Kangasalan
unohda: olemme olemassa
Sanomalehti-Osakeyhtiö on
paikallisuutisten välittäminimittänyt lehden päätoiseksi, kerromme Kangasalan
mittajana toimivan Tuula
asioista sen asukkaille ja heiRuusumaan tämän vuoden
dän kanssaan sekä kriittisesti
alusta myös yhtiön toimiettä rakentaen.
tusjohtajaksi. Aikanaan se on maksettava ja silloin pitää jostain tinkiä.
Ensimmäiseksi suurimman
ryhmän pitää nousta varpusparvesta vastuunkantajaksi.
Tukekaa hallituksen omaa puheenjohtajaa!
Jos valtionosuuksien leikkaukset ja soten lisämenot toteutuvat, äyri onkin 24,0. Lyhyesti kerrotte säästöt,
karsinnat ja mahdolliset lisätulot.
Kun jatkuvasti on hampaissa ollut esimerkiksi kulttuuritalo, kertokaa, paljonko sinne
pumpattavista rahoista haluatte niistää?
Toivottavasti varatuomari
ja kansanedustajaehdokas Mika Ollila ehdokkaista Kangasalan tärkeimpänä luottamushenkilönä haluaa aloittaa
vastaamisen tähänkin kysymykseen.
Olimme suunnitelleet, että
kirjoitamme asiasta vain kerran. Velkaa joudutaan
ottamaan suruttomasti. Kangasalla 21,0 on
riittämätön. joulukuuta Ala-Tarpilassa.
Tarpilan pihapiiristä on jäljellä vielä yksi vanha rakennus, mutta muuten kylä ympärillä on kasvanut ja laajentunut. Milloin
tahansa hän voi ottaa tärkeäksi kokemansa asian esille ja
aloittaa vaikka jo tammikuussa sen lobbaamisen syksyn
budjettiin.
Ehkä niin olikin tapahtunut. Juhlavuoden ohjelmaa voi
kurkata vaikka netistä visitkangasala.fi.
Toivottavasti mukaan löytävät myös hiljattain paikkakunnalle muuttaneet henkilöt
Kotipalvelun vahvistaminen on juuri sellaista matalan kynnyksen apua, jota perheet tarvitsevat.
Hanna Holma
eduskuntavaaliehdokas, kesk
Kangasala
Lukuisat joulumyyjäiset keräsivät runsaasti väkeä kaikkialla. Auton kuljettaja tai matkustaja
eivät loukkaantuneet törmä-
yksessä, mutta hevonen jouduttiin lopettamaan.
Ponsantien asukkaat ovat jo
useita vuosia valittaneet piittaamattomista autoilijoista ja
pyrkineet saamaan nopeusrajoituksia alemmas.
Rekkakuskit ohittelevat
ylämäessä henkilöautoja. Alkuvuoden kuormitus
ratkaisee, mihin suuntaan ollaan menossa.
Toimihenkilöitä Kangasalta
ei irtisanota, mutta vuoden alkupuolikkaan aikana heidät
lomautetaan neljäksi viikoksi
kuten yhtiön muutkin toimihenkilöt.
Apeat mielet
Työntekijöiden keskuudessa
tieto yt-neuvotteluiden tuloksista on otettu vastaan apein
mielin, vaikka kysynnän hiipuminen on tuotannon tasallakin hyvin tiedossa.
Pääluottamusmies Tommi Rönö sanoo, että lomautukset vielä ymmärtää, kun
kuormaa ei ole, mutta irtisanomiset ovat kovempi pala
nieltäväksi.
??Pieni lohtu asiassa on se,
että irtisanotuista neljä pääsee
ikänsä puolesta kiinni eläkeputkeen.
Hän on Tuukkalan kanssa
samaa mieltä siitä, että yt-kurimuksen päättymiseen johtaa
vain yksi tie.
. Toivotaan, että uusi laki on
velvoittavampi kuntia kohtaan
kuin edellinen.
Meillä vanhemmilla ja yhteiskunnalla ei ole mitään niin
arvokasta kuin lapsemme. Entisöitäköön sinne
yksi pollen mallipilttuu varusteineen.
Mikko Kiio
Mäntyveräjä
Perheille matalan
kynnyksen apua
Jokainen apua tarvitseva perhe on tämän vuoden alusta oikeutettu kotipalvelun apuun.
Uuden sosiaalihuoltolain
mukaan peruspalveluita vahvistetaan. Kuvassa Äijälän tiivistä tunnelmaa.. Se kirkastaisi tilanteen.
Parman Kangasalan tehtaalla työskentelee noin 90 työntekijää.
Rakentamisen elpyminen on Parman ja yhtiön Kangasalan tehtaan pääluottamusmiehen Tommi Rönön ykköstoive.
Myllystenpohjantie 2, 36200 Kangasala, p. Siksi lapsista ja perheistä
Neljän hevosen lauma, kaksi
emätammaa ja kaksi varsaa,
pääsi joulun alla irti tilalta ja
juoksi vauhkoontuneena Ponsantielle.
Vähän myöhemmin hätäkeskus sai ilmoituksen, jonka mukaan henkilöauto oli
törmännyt hevoseen Ponsantiellä.
Auton kuljettaja oli havainnut ajoradalla kolme hevosta,
jotka olivat laukanneet rinnakkain Oriveden suunnasta. Hevonen kuoli heti.
Sairaankuljetus tarkasti
kuljettajan, joka ihmeen kaupalla selvisi loukkaantumatta.
Onnettomuusauton perässä
oli tullut toinen henkilöauto
Ponsantietä Kangasalan suunnasta. Yrittäessään väistää
edellä ajavaa autoa kuljettaja
ajoi toisen hevosen päälle. Pikkuinen poniratsukko hännänhuippuna oli hellyttävä näky.
Ehdotan tapahtumaa vastedes täydennettävän riemastuttavan rahvaanomaisemmaksi.
Perinteisen, uljaan näytöksen jälkeen Suomen ja ilmeisesti koko maailman ainoan
suojeluskunnan hevostallin
vieressä odottaisivat rekivaljakot valmiina entisaikojen
tapaninajeluiden tyyliin kyyditsemään monenikäistä jal-
Tekstareita
Voit lähettää mielipiteesi
Kangasalan Sanomiin myös
tekstiviestinä numeroon
050 532 2673.
Tekstiviestisi maksaa operaattorisi kanssa sopimasi hinnan.
Menkää hyvät havialalaiset
autokouluun opiskelemaan
velvollisuutta väistää oikealta
tulevia, tässä tapauksessa Onkijärventieltä tulevia.
Kannattaisi kerrata myös
nopeusrajoitusmerkit.
Autoilija
kaväkeä kotikonnuilleen kunniakierroksiakin kurvaellen.
Pollet olkoot hyvähermoisia,
hötkyilemättömiä suomenhevosia ja kuskit hummansa aina hyvin hallitsevia hevospersoonia.
Reet varustettakoon varalta jalaksiin kätevästi kiinnitettävin akseliparein ja halkaisijaltaan 40-senttisin,
umpikumisin kottikärrynpyörin. Tielle pitäisi alhaisempien nopeusrajoitusten lisäksi saada ratsioita
tai peltipoliiseja.
Puututaanko asiaan vasta
sitten, kun menetetään ihmishenkiä?
Lukija
Lukijan kuvat
Kauko Äikäs
huolehtimisen pitää olla yhteiskuntamme ydintehtävä ja
kunnia-asia.
Meillä ei ole varaa menettää
enää yhdenkään lapsen tulevaisuutta siksi, että vanhemmat väsyvät eivätkä saa apua
ajoissa. Paikkakunnan taitavat rautakourat, ammattikoululaisetkin, voisivat
pätevien kiinnittimien kehittelyssä avustaa.
Jos hanke saa kannatusta,
tarjoudun hommaamaan ja
Ajonopeudet alas Ponsantiellä
kustantamaan pyörät ja akselitangot ainakin kahteen rekeen.
Vaikka
valtuutettujen
enemmistö isänmaallisten
kansalaisten pettymykseksi
myönsi purkuluvan, ei suojeluskunnan tallia ole pakko tuhota eikä siirtääkään.
Pidettäköön se ansiokkaassa monitoimikäytössä edelleen
paikoillaan, välillä hiukkasen
ehostaen. Hevosten perässä ajoi kolme autoa, jotka eivät millään
tavoin varoittaneet vastaantulijoita eivätkä hiljentäneet
vauhtiaan tai pysähtyneet,
vaan pakenivat paikalta.
Onnettomuusauton kuljettaja oli jarruttunut vauhtiaan,
mutta ajoradalle oli ilmestynyt vielä yksi hevonen, johon
auto oli törmännyt.
Hevonen lensi auton katolle
ja ajoneuvo vaurioitui pahoin
keulastaan. Rakentamisen liikkeelle
lähtöä me kaikki tässä odottelemme. Joskus on nähty autoilijoiden jopa ajavan rinnakkain kilpaa
Suomatkan suoralla. rakentamisen
ja sen myötä rakennuselementtien kysynnän hiipuminen.
. Ilman lapsia ei ole tulevaisuutta. Palveluissa painotetaan ennaltaehkäisyä. PERJANTAI 9.1.2015
AJANKOHTAISTA
5
KANGASALAN SANOMAT
Parma irtisanoo ja lomauttaa
Pekka Kaarna
Parma Oy:n Kangasalan tehdas irtisanoo kahdeksan ja lomauttaa 18 työntekijää toistaiseksi maaliskuun loppuun.
Yhtiön toimitusjohtaja
Hannu Luukkala kertoo, että päätökset syntyivät joulun
alla käydyissä yt-neuvotteluissa.
Hän huomauttaa, että ytprosessi ei ole kuitenkaan vielä
ohi, vaan se jatkuu helmikuun
lopulle, jolloin tilannetta arvioidaan uudelleen.
Pahempi mahdollista
Tämä merkitsee sitä, että lisäirtisanomiset ja -lomautukset ovat tuohon saakka vielä
mahdollisia.
Kangasalan tehtaan jo aiemmin väläytelty lakkauttaminenkaan ei ole Tuukkalan
mukaan poissa laskuista.
Väen vähentämiselle ja toiminnan alasajolle on hänestä
vain yksi syy . 03 377 6915
Tapaninratsastukseen
voisi lisätä karnevaalia!
Runsaat kiitokset jälleen kaikille Kangasalan tapaninpäivän ratsastusnäytöksen ja
muistotilaisuuden järjestäneille
Hyvät hampaat helpottavat syömistä ja puhumista.
Hampaiden kuntoon liittyvä
häpeä saattaa heijastua myös
sosiaaliseen elämään, Viljamaa tietää.
Hammashuollon perusta on
säännöllinen harjaus fluoritahnalla, jota terveellinen ravinto
ja säännöllinen ateriarytmi tukevat.
Jos suu on kuiva, vedenjuonti, suun limakalvojen sively
oliivi- tai ruokaöljyllä ja terveellinen pureskeltava, kuten
kasvikset, hedelmät tai ksylitolipurkka parantavat syljeneritystä. Kaikki nämä lääkitystä myöten otetaan
huomioon potilaan hoidossa.
Tarvittaessa vanhus saa ennakoivan antibioottihoidon ennen suuhun kajoamista.
. Läheisillä on tärkeä muistuttajan
rooli sekä arkisessa hampaiden
pesussa että säännöllisissä tarkastuksissa.
Joskus vanhuksen kärttyisyyden syyksi paljastuu hammassärky. Hoidatetaanhan se mätäpaise varpaastakin, miksei siis
suustakin, Paunu-Jokiniemi
vertaa.
Suuhygienian ammattilaiset rohkaisevat hakeutumaan
hammaslääkäriin purukaluston kunnosta riippumatta. Ikäihmisten
hampaiden hoitooon erikoistuneet hammaslääkäri Johanna
Paunu-Jokiniemi (sininen asu)
ja hammashoitaja Kirsti Viljamaa osaavat tehdä potilaan
olon mahdollisimman mukavaksi.
Gallup
Mitä toivot
eniten
vuodelta
2015?
. Hammaskivi enteilee
tulehduksia, joten se kannattaa poistattaa säännöllisesti.
Onhan se nyt
mukava itselle ja
muillekin ettei
hengitys tuoksu
takapäälle.
Sanni Liimatainen
97-vuotias Sanni Liimatainen on aina huolehtinut
hampaistaan ja ulkonäöstään. 6
KANGASALAN SANOMAT
PERJANTAI 9.1.2015
AJANKOHTAISTA
Vanha suukin on
pidettävä pussauskunnossa
Anu Ritvanen
Suun terveys on aina tärkeää,
mutta ikäihmisille se on suorastaan elintärkeää, kun yleiskunto heikkenee ja sairaudet
rasittavat enemmän kuin nuorempana.
Suurimmalla osallla 75-vuotiasta on vielä omia hampaita.
Miehistä enää 30 prosenttia ja
naisista 47 prosenttia on hampaattomia, joten hoidettavaa
riittää.
Hammaslääkäri Johanna Paunu-Jokiniemi hoitaa
kangasalalaisten ikäihmisten hampaita terveyskeskuksen hammashoitolassa yhdessä
hammashoitaja Kirsti Viljamaan kanssa.
. Moni kokee suun
niin henkilökohtaiseksi alueeksi ettei apua välttämättä
haluta pyytää. Tein aikoinaan lopputyöni
dementikoiden suunhoidosta,
ja vuonna 2003 aloitin hoitokäynnit Rekola Kodossa. Vuodesta 2011 käytäntöjä on jatkuvasti kehitetty eteenpäin
ja meillä on oma suunhoitopolku, Viljamaa kertaa.
Nykyään hän käy ohjaamassa laitosten ja tulevaisuudessa
myös kotihoidon henkilökuntaa sekä pyydettäessä yksityisiä hoitolaitoksia vanhusten
suun terveyteen.
Työkalupakkiin kuuluu
seurantatyökaluna suunhoitokortti, säännölliset tarkastukset, alustavat hoitoonohjaukset
sekä sopivista hoitovälineistä
eli harjoista, tahnoista ynnä
muista tarvikkeista huolehtiminen.
Jokaiselle kotihoidon uudelle asiakkaalle huolehditaan
yksilöllinen suunhoito-ohje.
Tampereen kotihoito käynnisti samantyyppisen kokeilun
vasta tänä syksynä.
Suut kuntoon kotonakin
Kotona asuvien vanhusten
hammashuolto toistaiseksi on
vielä haaste, jossa omaisten ja
läheisten valistuneisuudella on
tärkeä osa.
. Terveyttä ja hyvää
kanssakäymistä ystävien seurassa. Silti suu yksinkertaisesti saattaa unohtua,
jos arkiset asiat jo verottavat
ikääntyvän voimia.
Hammaslääkärin penkkiin asettumista voi vaikeuttaa myös huimaus, liikuntarajoitteet, perussairaudet
tai muistisairaus. Jatkuvuutta uudessa työpaikassa,
on hyvä että on töitä tällaisena aikana.
Myös terveyttä, jota kai jokainen toivoo itselleen, esittää
Ritva Korhonen
toiveensa.
. Toiset taas ovat tarkkoja ulkonäöstään ja hoitavat
jo senkin vuoksi hampaansa
huolellisesti, Paunu-Jokiniemi
kertoo.
Yksilöllistä hoitoa
Hammashuollon tärkeys kasvaa samaan aikaan kuin sekä
omatoiminen että hammashuollon tarjoama hoito hankaloituu.
Kirsti Viljamaan mukaan
kädet eivät välttämättä enää
tottele ja näkökin saattaa olla heikko, jolloin muutokset
suun kunnossa voivat jäädä
huomaamatta.
. Paitsi että suun kunto vaikuttaa kokonaisterveyteen,
tarjoaa hoitamaton suu suoran
reitin erilaisille tulehduksille
ja taudinaiheuttajille, PaunuJokiniemi toteaa.
Esimerkiksi tieto suun bakteerien yhteydestä sydänlihastulehdukseen on vahvistunut.
Reikiintyneet hampaat tai
ientulehdus ovat portti verenkiertoon ja siten koko elimistöön.
Suunnitellut leikkaukset
voivat viivästyä tai peruuntua tulehdusriskin vuoksi.
Moni lonkka- tai polvivaivainen aloittaakin jalkavaivojensa hoidon nurinkurisesti hammaslääkärissä.
. Sekä
tietenkin maailmanrauhaa, sanoo Onerva Arra.
. Työtä, tiivistää
Teuvo Niinistö.. Vanhukset eivät halua olla vaivaksi. Pesut kuuluvat rutiineihin, vaikka liikkuminen
on jo hieman vaivalloista.
Fakta
SUUTA JA HAMPAITA
KANNATTAA HOITAA,
n etteivät taudinaiheuttajat
pääse elimistöön suun kautta,
n jotta kirurgiset leikkaukset
eivät lykkäänny suun huonon
kunnon vuoksi,
n koska suun bakteereilla on
yhteys joihinkin sydänsairauksiin ja
n jotta syöminen ja seurustelu sujuvat, eikä suuhun tule kipuja.
Liikuntarajoitteiden tai perussairauksien vuoksi hammaslääkärin tuoliin asettuminen voi
vähän hirvittää. Tingimme
vaikka omista työasennoista,
jotta vanhus saa tarvitseman-
Kangasalan mallia
on kehitetty vuosia
Kangasalan vanhusten hammashoitotilannetta voi pitää
hyvin valmistautuneena tulevaan vanhustenpalvelulakiin,
joka velvoittaa kuntia huolehtimaan vanhusten hampaista
entistä tarkemmin.
Laitos- ja kotihoidossa noudatetaan hoitomallia, jonka
kehittämisen hammashoitaja Kirsti Viljamaa tunnustaa
sydämen asiakseen.
. Toiset eivät kiinnitä mitään huomiota hampaisiinsa
niin kauan kuin pystyy syömään. Dementikkojen tai muuten vastentahtoisten houkuttelu suun näyttämiseen vaatii
aikaa, läsnäoloa ja suostuttelua.
? Ajattelen kuitenkin, että jos hoito ei onnistu tänään,
se voi onnistua huomenna.
Terveyden ylläpitämiseksi
hampaatkin on hoidettava,
hammashoitaja toteaa myötätuntoisesti.
?
sa hoidon siedettävässä asennossa, Paunu-Jokiniemi huomauttaa.
Hyvä olo lähtee suusta
Sairastumisriskien lisäksi
Kirsti Viljamaa korostaa hampaiden kunnon vaikutusta elämänlaatuun. Joskus häpeä
suun kunnosta estää avun ha-
kemisen, Kirsti Viljamaa kertoo.
. Yritämme helpottaa hoitoa kaikin tavoin. Huonokuntoinen
purukalusto yksinkertaisesti
vaikeuttaa monipuolisen ravinnon syömistä, joka on kuitenkin yksi hyvän terveyden
lähtökohtia.
Suuhan on oikea taudinpesä! Pesen suun kieltä ja kitalakea myöten.
? Onhan se nyt mukava itselle ja muillekin ettei hengitys tuoksu takapäälle, Sanni
Liimatainen naurahtaa ja suosittelee säännöllistä harjausta
kaikille.
Sääennuste
Sää
perjantaina lauantaina
Orivesi
-1
Ruutana
-2
Saarikylät
Ruutana
Tampere
-5
Sahalahti
Vatiala
(-5)
Kirkonkylä
Lempäälä
Saarikylät
Pälkäne
Valkeakoski
-7
Saarikylät
Pälkäne
Valkeakoski
Tampere
Lempäälä
-4
-5
-16
Ponsa
Sahalahti
Vatiala
(-6)
Kirkonkylä
Lempäälä
-2
-2
Ruutana
Tampere
Palv. Entinen kesti pi-
dempään, tämä on jotenkin
luokattoman huono, Liimatainen moittii ahkerassa käytössä ollutta puhdistusvälinettään.
Sanni Liimatainen kävi vain
neljä luokkaa koulua, sitten
monet työmaat metsätyömaista lähtien veivät ?maailmalle?
ja piikomaan. Olisi sitä voinut toisinkin valita,
sotien jälkeen oli kaikenlaista tarjolla, Liimatainen kuvaa
elintapojensa taustaa.
Harjassa toivomisen vara
Liimatainen näyttää hammasharjaansa, jonka harjakset
pörhöttävät ulospäin.
. Harja on vasta kuukauden vanha. Sisämaan sanomalehtiä vaivaa toisenlainenkin toisto-ongelma . Eipä löydy maailmasta kangasalalaisempaa lehteä
kuin Kangasalan Sanomat!
Sanomalehdet sen sijaan selailen mieluiten tabletilla,
joka toistaa valokuvat tarkkoina ja kirkkaina toisin kuin
huokoinen sanomalehtipaperi. Silti Liimatainen onnistui poimimaan aikansa vähäisen hammasvalistuksen parhaat palat omiin
käytäntöihinsä.
. Ei niitä silloin ruvettu
paikkaamaan, vaikka kuinka yritin hankkiutua hoitoon.
Silloin ei edes ollut lääkäriä joka kylässä, suojärveläislähtöinen Liimatainen harmittelee
vieläkin.
Hoivakoti Villa Stenissä
asuva nainen ei ole antanut periksi, vaikka ylärivistö on proteesia ?tyhmyyden hampaita?
lukuun ottamatta.
Polvet ja lonkka on operoitu
yhteensä kolme kertaa. Artikkelissa kerrottiin tutkimuksesta, jonka mukaan lukulaitetta käyttävät muistavat
lukemansa tarinan tapahtumat huonommin kuin tekstin
paperilta lukeneet.
Tutkijoiden mukaan tuloksia voivat selittää sivujen
kääntelemiseen liittyvät tuntoaistimukset, joita lukulaitteet eivät tarjoa. Kauan saavat valot vilkkua Kangasalan kirkolla vilkkua ennen kuin suostun lukemaan kirjoja paperin sijasta sähköiseltä laitteelta.
Sama pätee niihin harvoihin erikois- ja aikakauslehtiin,
joiden lukemisesta olen valmis maksamaan tilaushinnan.
Minun mittapuussani paikallislehdet kuuluvat erikoislehtiin, ovathan ne oman paikkakuntansa erikoisasiantuntijoita. Aikanaan opettelin tavat,
jotka katsoin parhaiksi. 0600 1 0600 (3,98/min + pvm)
Orivesi
-9
4
-8
Ponsa
maanantaina
Orivesi
-5
2
-6
Ponsa
Sahalahti
Vatiala
(-3)
Kirkonkylä
Lempäälä
Orivesi
-2
5
Tampere
sunnuntaina
-17
Ruutana
Ponsa
-17
Sahalahti
Vatiala
(-18)
Kirkonkylä
Pälkäne
Valkeakoski
pilvistä
-17
-17 Valkeakoski
5
tuulen suunta
ja nopeus
melkein
selkeää
ukkoskuuroja
puolipilvistä
sadekuuroja
tihkusadetta
sumua edellisen yön
alin lämpötila
Saarikylät
-7
-7
selkeää
2
1
vaihtelevaa
tuulta
(+7)
Pälkäne
www.fmi.fi
Edellä rakentamani tanakka aasinsilta johtaa artikkeliin,
jonka luin joulunpyhinä MikroPC-lehden paperiversiosta
. Joka
kerta hän on päässyt leikkaukseen suoraan ilman hammasremonttia, mitä ystävät
aina jaksavat ihmetellä.
Useamman kerran päivässä Liimatainen rullaa rollaattorin kanssa kylpyhuoneeseen
hampaiden pesuun.
. Perinteistä kirjaa lukiessa sivuja käännellään sitä mukaa kuin tarina etenee, mikä saattaa tukea näköaistia ja auttaa juonen muistamisessa.
Aivotutkijoiden mukaan käytämme paperilta ja näytöltä lukemiseen aivojen eri osia. Artikkelia varten haastatellut koti- ja ulkomaiset tutkijat olivat yhtä mieltä siitä,
että tekniikan nimeen vannovienkin kannattaa syvälukutaitonsa ylläpitämiseksi myös painettua tekstiä.
Toisaalta pitää muistaa, ettei verkkoa pelkällä hötöllä ole
kyllästetty. puh. sohvalla maaten ja vatsani päällä nukkuvan kissan suloisesta lämmöstä nauttien. sisältöä tuotetaan
keskitetysti monen lehden tarpeisiin. Pitkä selkä, lyhyet jalat ja
matala poskipäät.
Tätä maalaista juurevuutta nykyaikaistaa viehtymys tekniikkaan, kuten mainitsemiin led-valoihin sekä arkea ja
työtä kätevöittäviin tietokoneohjelmiin puhumattakaan
uusista tirkistelykanavista, joita sosiaalinen media meidän
uteliaiden iloksi tarjoaa.
Tottumuksineni keikun vanhan ja uuden välillä. met. PERJANTAI 9.1.2015
KANGASALAN SANOMAT
7
Kolumni
Led-kävyn jorinaa
Tekemättä ainuttakaan Facebook-testiä tiedän, mikä joulukoriste olisin: led-käpy. Olenkos minä itse
asiassa lukenut jo koko tämän lehden?
Itsestään huolehtiminen
ei katso ikää
Käsi pystyyn, jos tuntee liki satavuotiaan, jolla on omaa
purukalustoa vielä tallella
suussaan!
Pirteän Sanni Liimataisen
alahampaisto on ihan ikioma,
vaikka ikää on jo 97 vuotta.
Ennen sotia yleisin hammashoito tehtiin tongeilla ja
niiden leukoihin Liimataisenkin ylähampaat joutuivat.
. Vain yhtä lehteä lukeva ei sitä huomaa, mutta jos kotiin tai työpaikalle tulee
vaikkapa useampi saman konsernin sanoma- tai paikallislehti, alkaa väkisinkin epäillä muistinsa luotettavuutta.
Enkös minä tämän jutun jo lukenut. Sieltä löytyy paljon keskittymistä vaativia tekstejä, joihin perehtyminen edellyttävät myös kykyä arvioida kirjoittajan tarkoitusperiä ja tekstin todenperäisyyttä.
Tekstialustan valinnasta ei kannata tehdä kynnyskysymystä, sillä kaikki lukeminen on hyväksi lukutaidolle.
EIJA KOIVU
Kirjoittaja on
Kangasalan Sanomien
tuottaja. Siis sellainen perinteisen
suomalaiskävyn muotoinen, led-valoin somistettu härpäke, jonka voi ripustaa kuuseen, ikkunaan tai värivalollisena, välkkyvänä versiona naapureiden iloksi pihapuuhun.
Sitä en sen sijaan tiedä, onko led-käpyjä edes valmistettu myyntiin.
Olemukseltani edustan ikiaikaista suomalaista käpytyyppiä, jonka sukupuun juuret eivät kurota Punkalaidunta ja Pispalaa pidemmälle
Olisi hyvin ikävää
ajatella, että komea hirvi jouduttiin lopettamaan siksi, että
joku koiranomistaja ei noudattanut lakia, summaa Tuomas
Honkanen metsästäjien ajatukset.
Metsästyslain mukaan
koiraa ei saa pitää irti toisen alueella, ellei siihen ole
maanomistajan tai metsästysoikeuden haltijan lupaa.
Kevään ja kesän kiinnipitoaikana koira on pidettävä koko ajan kytkettynä tai välittömästi kytkettävissä.
. 8
KANGASALAN SANOMAT
PERJANTAI 9.1.2015
AJANKOHTAISTA
Ilonaihe
. Osamo, O. Kangasalan kunnan urheilulautakunta,
Kangasala, kunnantoimisto 16.1.1965 mennessä.
Kangasalla 8 pnä tammikuuta 1965.
Kotiuttamisjuhla
eilen patteristossa
?Kaikille teille kotiutuville haluan esittää parhaat kiitokseni varusmiesaikana suorittamastanne palveluksesta. Ja viikonloppuna tulevat taitoluistelukilpailut Tikkurilassa, joissa tyttäremme Viivi on mukana, luettelee Pakkalan kyläkauppias Marko Nikkilä
ilonaiheitaan.
KS 50 vuotta sitten
Harjunsalossa huoneistopalo
Asuinhuoneisto syttyi tuleen
keskiviikkona kello 14 vaiheilla Harjunsalontiellä Suoramalla.
Paikalle saapunut palokunta sammutti kerrostalon ylimmässä kerroksessa riehuneen
palon, joka ehti kuitenkin
parvekkeen kautta puraista
myös katon yläpohjaa ja räystäslautoja.
Asunnossa olleet kaksi henkilöä altistuivat savulle, ja
heidät kuljetettiin terveyskeskukseen tarkkailuun.
Palaneen asunnon naapurihuoneistot kärsivät vesivahinkoja sammutustöissä. Manninen, jotka jakavat
kalastuslupia ja toimivat kalastuksen valvojina
myöskin Vehmaisten kalastuskunnan alueella.
Molempien kalastusluvat oikeuttavat kalastukseen kummankin kalastuskunnan alueella.
Kalastuskunnan alueella saa kalastaa vain
pilkillä ja uistimella.
Kokouksen lopussa kalatalousneuvoja Ilmari
Vuorinen esitteli Kauka- ja Pitkäjärveen soveltuvien uusien kalalajien istutusta ja hoitomenetelmiä.
Todettiin, että kalastuskunnan ulkopuolella
ovat muutamat kalastuskunnan jäsenet kokeilumielessä kasvattaneet rakentamissaan verkkoaltaissa sateenkaariraudun poikasia. Auvo Villanen eilen Tampereen
Ilmatorjuntapatteristossa Vatialassa pidetyssä
kotiuttamistilaisuudessa, johon osallistui upseerikokelaiden, ryhmänjohtajien, autonkuljettajien ja heidän kouluttajiensa lisäksi maanpuolustusjärjestöjen edustajia.
Lounaan jälkeen ojensi Tampereen Reserviupseerikerhon edustaja myynninjohtaja M.
Siukosaari Reserviupseeriliiton levykkeen upseerikokelas Antero Lahtiselle Kangasalta.
Kangasalan Reserviupseerikerho palkitsi
patteristossa loppiaisena järjestetyssä kuntokilvassa parhaiten menestyneen upseerikokelaan.
Kuntokilven ojensi rehtori Teppo Aho upseerikokelas Antero Lahtiselle.
Osa vanhuksia huijanneista kiinni
Osa pirkanmaalaisvanhusten
pettämiseen erikoistuneista rikollisista on saatu kiinni.
Poliisin mukaan on kuitenkin syytä epäillä, että kaikkia
tekijöitä ei ole vielä tavoitettu, joten vanhuksia ja heidän
omaisiaan kehotetaan edelleen
tarkkaavaisuuteen.
Hädällä höynäytetty
Petokset, joista osa on tehty Kangasalla ja Pälkäneellä,
alkoivat lokakuun lopussa ja
laantuivat joulukuussa.
Petostyyli on vakio. Rahaa ja arvo-omaisuutta rikolliset ovat
saaneet niillä yhteensä kymmenenien tuhansien eurojen
arvosta.
Yksittäiset vanhukset ovat
tapauksesta riippuen menettäneet satasia, tuhansia ja joku jopa kymmenen tuhattakin euroa.
Ei kortteja vieraille
Kaikki toistaiseksi kiinni
otetut ovat Suomen kansalaisia.
Vielä vapaalla kulkevien tekijöiden osalta poliisi kehottaa
vanhuksia ja eritoten heidän
omaisiaan valppauteen.
Poliisi tähdentää, että tuntemattomille ihmisille ei tule
missään oloissa antaa pankkikortteja eikä tunnuslukuja rahasta ja muusta omaisuudesta
puhumattakaan.
Hirven kurja loppu harmittaa metsästäjiä
Kangasalan Tiihalassa tarvittiin viime lauantaina avuksi metsästäjiä. Pelästynyt hirvi voi juosta
suin päin vaikka auton eteen.
Silloin ovat vaarassa ihmisetkin, muistuttavat Honkanen.
Aki Virola
Tiihalassa jouduttiin viime lauantaina lopettamaan kalliolta pudonnut hirvi, jonka selkäranka oli
murtunut rytäkässä.. Nämä
kokeilut ovat menestyneet hyvin.
Seuroja, jotka haluavat järjestää
Kangasalan kunnan
luistelumestaruuskilpailut
pyydetään lähettämään kilpailuhakemuksensa os. Paluu arkeen juhlapyhien jälkeen. jopa joulun rahoittamiseen.
Tekijät ovat esiintyneet puhelimessa vanhusten sukulaispoikina, naapureina ja tuttavina, millä he voittaneet
uhriensa luottamuksen.
Tuhansien menetyksiä
Rahat tai pankkikortin tun-
nuksineen on vanhuksilta hakenut aina soittajatuttavaksi
tekeytyneen apuri joskus jopa
poliisina esiintyen.
Petoksia on tullut toistaiseksi ilmi 30?40. Rikolliset ovat höynäyttäneet vanhuksia antamaan rahaa rikkoutuneen auton korjaamiseen
tai muuhun äkilliseen tarpeeseen . Kahden
asunnon asukkaat joutuvat
varmuudella turvautumaan
tilapäismajoitukseen, ja kuuden muun huoneiston asukkaiden osalta tähän on varauduttu.
Poliisi tutkii palon syttymissyytä.
Tulipalon vuoksi myös osa naapurihuoneistoissa asuvista joutuu tilapäismajoitukseen.
Lauantaina 9.1.1965
Vain pilkillä ja uistimilla
Kauka- ja Pitkäjärvessä
Vatialan kalastuskunnan vuosikokous pidettiin
Toivo Heikkilän talossa Vatialassa 30. Hirvi piti lopettaa.
Paikalla kutsutut metsästäjät arvelevat eläimen pelästyneen jotakin ja paenneen väärään suuntaan, sillä hirvi tekee
harvoin virheliikkeitä ilman
syytä.
Hirvet saattavat säikähtää
vaikkapa metsässä irrallaan
kulkevia koiria.
. Puhetta johti Toivo Heikkilä ja pöytäkirjaa piti sihteeri Antero Palo.
Kalastuskunnan esimieheksi valittiin uudestaan Toivo Heikkilä sekä johtokunnan muiksi
jäseniksi Toivo Mäkinen, Väinö Mäkelä, Pauli
Salo Ja Antero Palo sekä kalastuksen valvojiksi edellä mainittujen lisäksi S. Auranen ja V. Tahdon korostaa vielä
muutamia seikkoja: pitäkää itsenne miehinä,
tehkää työtä omalla paikallanne tämän maan
hyväksi, kehittäkää itseänne?, sanoi patteriston
komentaja evl. Nuori hirvi oli
pudonnut kalliolta ja murtanut kohtalokkaasti selkärankansa. Sitari, R. tammikuuta. Toivottavasti tämä ei ollut syynä
Lähdemme mieluiten ladulle Huutijärveltä, missä asummekin. Loppiaisena kaukalossa kävi kova kuhina ja kiekkojen pauke
kaikui kauas.
Laureeninkalliolla asuvat
naapurukset Riikka Mikkolainen ja Tanja Korhonen
tulivat perheineen luistelemaan loppiaispäivän päätteeksi. Latupohja vaikuttaa hyvältä, mutta saa nähdä, mikä on lumitilanne kauempana, Henna pohtii laittaessaan
suksia jalkaan.
Viime talvena hiihtokausi
jäi lyhyeksi, koska lunta tuli
niin vähän. Käymme talvisin pari kertaa viikossa jäällä, koska pojat
tykkäävät pelata jääkiekkoa.
Jos jäälle ei pääse, niin sitten
he pelaavat katulätkää pihalla,
Korhonen naurahtaa.. Tasaista maastoa on
kaikista mukavinta hiihtää,
Veeti tuumii.
. Nyt Ekmanit toivovatkin parempaa kautta.
. Valtteri ja Veeti Hodeg hiihtelivät äitinsä Jenniferin kanssa
kentälle tehdyllä ladulla.
. Loput ovat vielä työn alla.
Iskelän kaukalo saatiin jäädytettyä alkuviikosta. Maaleja ei vielä kaukalossa ole ja pukukoppikin on
kiinni, mutta pojilla oli jo kova hinku jäälle, Mikkolainen
sanoo.
. Kaverukset Ville, Leevi,
Veeti , Luukas ja Kristian pääsivät vihdoin jäälle.
. PERJANTAI 9.1.2015
KANGASALAN SANOMAT
9
Laureeninkalliolla asuvat Ville Korhonen, Leevi Korhonen, Veeti Korhonen sekä Luukas Mikkolainen ja Kristian Cumini lätkivät loppiaisena Iskelän kentän kaukalossa kiekkoa isiensä kanssa.
Hiihtoladut ja luistelukentät
kunnostusvaiheessa
Tiina Kuvaja
Vaihtelevat säät ovat hidastuttaneet talviurheilupaikkojen
kuntoon saamista Kangasalla.
Hiihtolatua oli tehtynä jo
hyvän matkaa ennen vuodenvaihteen vesisateita, mutta nyt
siitä on jäljellä enää tampattua alustaa, joka sopii luisteluhiihtoon.
Perinteistä hiihtoa varten
kunnossa olevaa latua on Kyötikkälässä vajaan kilometrin
mittainen lenkki.
Heikonlaisesta lumitilanteesta huolimatta loppiaisena
päästiin talviurheilun makuun
ainakin Kyötikkälässä. Tarvitaan lisää lunta ja pakkasia, että saadaan ulkoliikuntapaikat kuntoon. Melko usein lähden hiihtolenkille Kyötikkälästä tai
Vatialasta, koska Kangasalla
hoidetaan latuja paljon paremmin kuin Tampereella, eläkeläinen kehaisee.
Myös Kangasalan keskustassa asuva Johanna Kannus
on hiihdellyt jo useampaan
kertaan tämän talven aikana.
. Hiihdin juuri luistelemalla yhdysladun linjoille asti.
Harjussa on paljon roskaa ja
vähän lunta, mutta kannattaa
Kentät työn alla
. Hiihto on ihan kivaa,
mutta tykkään enemmän luistelusta. . Minusta hiihto on kyllä
ihan yhtä kivaa kuin luistelukin, Valtteri kertoo innokkaana.
Keskustassa asuvat pojat
ovat käyneet harjoittelemassa
hiihtämistä Kyötikkälässä viime talvesta asti.
Äitikin on löytänyt vuosien
tauon jälkeen kipinän hiihtämiseen.
. Toivottavasti saadaan paljon lunta niin
päästäisiin kevättalvella myös
Roineen jäälle hiihtämään, Jani sanoo.
Risto Salonen tuli ladulle
sivakoimaan Messukylästä ja
kertoo päässeensä suksimaan
jo monesti.
Hän ylläpitää kuntoaan
hiihtämällä ja pyrkii käymään
ladulla joka päivä, jos vaan
säät sallivat.
. Ennen viime talvea olin
hiihtänyt viimeksi koulussa.
Kyllä se näin aikuisiällä on
rauhoittavaa, kun saa mennä
omaan tahtiin.
jatkaa eteenpäin, koska väylän
kunto paranee pidemmällä,
hän vinkkaa.
Jani ja Henna Ekman lähtivät loppiaisena katsastamaan Kyötikkälän latutilannetta. Säiden
mukaan kunnostetaan, toteaa
Kangasalan kunnan ulkoliikuntapaikkojen kunnossapidosta vastaava Martti Vainio.
Luistelukentistä parhaimmassa kunnossa ovat Kangasalan pääkentät eli kirkonkylän
keskuskenttä sekä Nattarin,
Suoraman, Sariolan ja Pohjan
luistelukentät. Saataisiinpa tänä vuonna viime talvea parempi
hiihtokausi, he toivovat.
Hiihtolenkki luistellen
Jani ja Henna Ekman lähtivät loppiaisena hiihtelemään Kyötikkälästä ensimmäistä kertaa tämän talven
aikana.
klo 10-16!
!
Kompressori-Naulain
Mecafer 18/50 Kit
Mukana viimeistelynaulain 18
G 20-50 mm nauloille. (39,95)
Hylsysarja
Bahco S910
19,95
91-osainen (199:-)
99,-
Kukkamulta luomu
GreenCare 5 l
1.00
%
0
-5
Sisä 20 2,7 l,
valkoinen
(19,90)
14,95
1/asiakas
299,-
/ps
10,00
Laminaatti tammi North Cape H7341
Kaunis ja edullinen
vaaleanharmaa
lankkulaminaatti.
4,95
/m2
LED-kohdelamppu Neolux
4 W GU10
Lämmin valkoinen valo.
Keskim. (139:-)
Työkenkä Sievi
boot winter XL
Puolivartinen talvisaapas
lämpimällä teddy-vuorilla.
59,90
99,90
Makita BDF456RFNJ
akkuporakone +
valaisin BML185
18 V, 2 x 3Ah akku (349:-)
239,LISÄERÄ!
L
LISÄ
Ä
Lumikola 70
CM sin. elinikä 15 000 tuntia
(14,95)
2,95
Auringonkukansiemen 20 kg (24,95)
Laadukas ja tukeva peililiukuovellinen
vaatekomero.
Koko 1216x2189x600 mm
vaatetanko ja hyllyt.
Takuu 10 vuotta (499:-)
Lasinpesuneste
Shiny Power 4 L
-20 C 3 prk
Remonttimaali
9,95
Telapakkaus
2x18 cm tela
+ kaukalo (6,95)
Liukuovikomero Libra 120
Finnmirror valkoinen,
KOTIMAINEN
Kattovalaisin
o
Cello Virtuoso
2x40 W (49,90)
5,00
4,95
LED-liiketunnistinvalaisin
Osram Spylux
Päälläoloaika 12 s.
Koko 100x68x67 mm
(1
(16,95)
L lamppu Neolux
Led
6 W E27 (9,95)
9,95
4,95. 10
KANGASALAN SANOMAT
PERJANTAI 9.1.2015
KAAMOSALE PÄLK
TER
OA
L
U
T
VE
PULLAKAHVIT
pe 9.1
led-näyttö (599:-)
Mikroaaltouuni Electrolux
EMS20100 OX
rst, digitaalinen (129:-)
399,-
99,-
439,-
Sähkövatkain
Electrolux
EHM1250
19,90
Mikroaaltouuni
Rosenlew RFG21210
valk. 107 cm, automaatti (1999:-)
Kotimaisella Kovan puskulevyllä
ja lumiketjuilla 1900:-
McCulloch etuleikkuri
M125-94FH 12,5 hv,
Peräkärry ajoleikkuriin
n
esikasattu
112 x 75 x 30 cm,
Jäteastia L & T
Ergobin 660 l,
antrasiitti (229:-)
kantavuus 340 kg.
Made in USA (269:-)
149,Jäteastioihin kotiinkuljetus veloituksetta
taajama-alueelle!
(20 km liikkeestä)
Jäteastia L &
T Jäkki 240 l,
antrasiitti (59:-)
Keittiöjätteen
ympärivuotiseen
kompostointiin.
Mitoitettu yhden
perheen biojätteille.
42,90
KAUPAN PÄÄLLE!
60 cm, LCD-näyttö (599:-)
299,-
149,-
Pikakompostori Biolan 220eco
2 SÄKKIÄ KOMPOSTI
JA HUUSSIKUIVIKETTA
Astianpesukone
AEG F45500 WO
2999,-
hydrostaattiveto, leikkuulaite
kääntyy huoltoasentoon,
leikkuuleveys 94 cm (3990:-)
Rosenlew RTFB6480
pyykinpesukone
ed. PERJANTAI 9.1.2015
KANGASALAN SANOMAT
KÄNEEN RAUTIASSA
Ajoleikkuri MTD RF125H
12,5 hv, leikkuulev. 0207 630 840
(Matkapuh. 96 cm,
(1495:-) 1 kpl
999,-
Ajoleikkuri
kkuri McCulloch
h
M145-107T 14,5 hv,
1490,-
leikkuulev. tai niin kauan kuin tavaraa riittää.
Kankaanmaantie 6, 36600 PÄLKÄNE.
Puh. La 8.30-14
PÄLKÄNE
www.rautia.fi
Tarjoukset on voimassa 8.-17.1. (99:-)
va
69,AUKIOLOAJAT:
. 8.30-17 . soitettaessa 8,21 snt/puhelu + 6,9 snt/min.)
11. soitettaessa 8,21 snt/puhelu + 14,9 snt/min,
lankap. täytettävä, 8 kg, linkous 1400
kierr. Ark. / min
Kotimaista huippua edustavat
Tessa Virta Orkesteri, Heikki
Sarmanto ja Jussi Välipakka.
Rakka-yhtyeen vierailu
osoittaa paikallisen jazzin tason.
Talon ohjelmisto tarjoaa myös kevyempää musiikkia salin täydeltä. energiaa.
Jazzista Alataloon
Jazzkansaa Kangasala-talo hemmottelee kevään mittaan kolmella konsertilla. kello min yhden emotionaalisen
14 ja 19 sekä sunnuntaina 18.1. Halusin esiin jotain myös hänen tunnemaailmastaan ja ehkä sielustaankin.
Vuonna 2012 aloin tutkia
ystävieni ja läheisteni olemusta tästä näkökulmasta. Emotiokello 14.
Anitta Toivion Markku on nähtävillä Novelliassa.
naaliset muotokuvat syntyvät
koskettamalla ja intuitiivisesti
maalaamalla.
Nämä kuvat yhdessä kertovat monitasoisesta Markusta.
Öljymaalaus kertoo ulospäin suuntautuneesta, rennosta ja avoimesta, mutta
päättäväisestä miehestä. Myöhemmin tutkin sitten näyttelykävijöitä muun muassa
Luopioisten taidekesän ja Kemin taidemuseon Mo-mentum-näyttelyssäni sekä Kaliforni-assa ja New Yorkissa
seuraavana vuonna.
Markun olin tavannut joitakin vuosia aiemmin. Toki pieni
diiva asuu hyvässä esiintyjässä aina, hymyilee perhosvatsainen ensi-iltaohjaaja.
Pääosien nuoret näyttelijät Moona Lehtola ja Valtteri Välimäki ovat harjoitusten
edetessä oppineet käsittelemään monia elämään tarvittavia työvälineitä, joita voi kätkeä meidän jokaisen taskuun.
. Tämä on vaatinut paljon
aikaa, keskittymistä ja uusien
asioiden hyväksymistä.
. 12
KANGASALAN SANOMAT
PERJANTAI 9.1.2015
AJANKOHTAISTA
Jumppanen
yksi kevään
kohokohdista
Kangasala-talon kevät jatkuu
helmikuun alun avajaisviikon
jälkeenkin monipuolisella ohjelmistolla.
Klassisen musiikin kevään
kohokohtia ovat pianisti Paavali Jumppasen pianoresitaali
ja Meta4 -kvartetin konsertti.
Kangasala-talon toimitusjohtaja Timo Kotilainen kertoo, että Jumppasen esityksen
myötä talon konserttiflyygeli
vihitään käyttöönsä.
Viikon päästä perjantaina saa ensi-iltansa Kangasalan lukion musikaali Greasy. Musikaalissa on tarttumapintaa kaikenikäisille, ohjaaja terävöittää.
Ensi-illassa on ohjaajan mukaan odotettavissa huipputason laulajia, esiintyjiä ja mikä
tärkeintä . muotokuvan ja jälkeenpäin
esillä olevan toisen. Ohjaan tilanteita rohkaisten ja
avata mahdollisuuksia, koska
siten syntyvät yllätykset, Tero-Matias Junnila sanoo.
Myönteisiä yllätyksiä löytyi
ohjaajalle työmatkan varrelta
monia. Me
olemme muka jakautuneet
muutamaan stereotyyppiseen
ihmisluokkaan, mutta meistähän löytyy lukematon määrä kaikkea.
. Nähdessämme hän oli lähes aina työvaatteissa, touhukas ja
energinen. Tästä kultaisesta nuoruudesta löytyy aina ajankoh-
taisuutta, joka ei katoa. Öljyväriein kankaalle maalattu Markku valmistui vuonna
2012.
Teos on tammikuun ajan
esillä Kangasalan pääkirjaston ala-aulassa sijaitsevan Novellia-kahvilan seinällä.
Toivio kertoo työstään näin:
?Olin pitkään halunnut tehdä monitahoista muotokuvaa,
ei vain päätä, johon yrittäisin
saada vangittua jotain oleellista mallistani. Esillä oleva öljyGreasy-musikaali Kangasalan maalaus ilmentää tätä vaikulukion auditoriossa. Esitykset: telmaa.
Olin tehnyt hänestä aiemperjantaina 16.1. Musiikkinäytelmä Ihmisen ikävä toisen
luo juhlistaa Mikko Alatalon
40-vuotista uraa.
Alatalon sävellysten lisäksi ilta koostuu Juice Leskisen
ja Harri Rinteen musiikista.
Kangasalan esitys on seutukunnan ainoa, jossa Alatalo
on itse mukana.
Ville Leinosen keikka tarjoaa nuorille hyvän tilaisuuden
tutustua taloon.
Pariisin taivaan alla?-konsertti hellii puolestaan ranskalaisten chansonien ystäviä.
Lapset etusijalla
Kangasala-talon teatteriesitykset suunnataan keväällä
erityisesti lapsille ja nuorille.
Katiskassa ja Ketjureaktiossa lavalle nousevat kangasalalaislähtöiset teatterintekijät.
Puhveli Billin lännensirkus
on taas hauska, koko perheelle
suunnattu esitys.
Lippuja Kangasala-talon
kaikkiin esityksiin saa Lippupisteen toimipaikoista.
Petri Puromies
Pianisti Paavali Jumppanen saapuu konsertoimaan
Kangasalle.
Kuukauden kuva
Kangasalan Kuvataiteeen Ystävien tammikuun kuva on
Anitta Toivion käsialaa. Nuoret ovat
nähneet teatterin olevan muutakin kuin esittämistä.
. Emotionaalinen kuva näyttää myös
päättäväisen, mutta rikkonaisemman, herkän, silti voimakkaan yksilön. Heitä on kannustanut viimevuotinen Abba-musikaalin
noste, mutta tämä ei silti ole
noussut hattuun. kello 19 (ensi-ilta), lauantaina 17.1. Meillä on
ollut suuri työ, erilaiset oppilaiden työryhmät ovat olleet
kokonaisuutta toteuttamassa,
sitoutuneesti.
-. Tässä näemme rohkeita,
lahjakkaita nuoria. Ohjaaja kiittelee nuoria rohkeiksi ja lahjakkaiksi esiintyjiksi, jotka ovat yhdessä tehneet valtavan työn valmistellessaan musikaalia esityskuntoon.
Lukion Greasy-musikaali
sykkii nuorta energiaa
Jyrki Tamminen
Mitä saadaan aikaan, kun
Kangasalan lukion näyttämölle astuu neljäkymmentä innokasta nuorta monitaituria?
Tietenkin Greasy-musikaali.
Tätä musiikkikohokasta on
hellästi vaalinut viime syksystä asti ohjaaja Tero-Matias
Junnila, jolla on näkemys yhteisöllisen työskentelyn merkityksestä nuorille.
. Tämä on ollut monenlaisiin teatterin osa-alueisiin
kurkottava työ. Ikään kuin se
sisäinen minä olisi suurempi,
kauniimpi ja vahvempi kuin
mitä ulkoi-nen olemus antaa
ymmärtää.?. Uuden oppiminen on
myös virkistävää, hauskaa
mutta se vaatii myös sen, että tekee parhaansa, miettivät
Moona ja Valtteri kenraaliharjoitusten väliajalla.
Ensi-iltaperhoset ovat laskeutumassa ohjaaja Tero-Matias Junnilan olkapäille.
Kultainen nuoruus
Ohjaaja Junnila kertoo tämän vuoden musikaalitarinan
ideansaaneen alkunsa opettaja, musiikkiohjaaja Maija
Koskenalustan ajatuksista.
Ihmisessä on ikiaikaisia teemoja, joita on mahdollista käsitellä esittävän taiteen keinoin rajattomasti.
. Tätä olen ohjauksessani
kannustanut löytämään ja antanut nuorille vapautta toteuttaa heidän ajatuksiaan. Draaman parissa työskentelevä äidinkielen ja ilmaisun opettaja Junnila kuvailee
Greasyn muutamin sanapiirroin.
juhlavuoden
tapahtumatarjontaa.
Tapahtuman
järjestää
Kangasalan kunta yhdessä
kulttuuriyhdistysten ja kansanterveysjärjestöjen kanssa.
Kunta tarjoaa tilan ja koordinoi tapahtumaa. PERJANTAI 9.1.2015
KANGASALAN SANOMAT
13
Kulttuuri- ja hyvinvointitori laajenee
Kangasala-taloon ja etsii osallistujia
Mika Säpyskä
Kulttuuritorista, joka viime
vuonna laajeni Kulttuuri- ja
hyvinvointitoriksi, on tullut perinteinen kevään avaaja
Kangasalla.
Nyt jo kuudetta kertaa järjestettävän tapahtuman tavoitteena on tarjota erityisesti
kolmannen sektorin ja kunnan toimijoille mahdollisuus
esittäytyä, esittää, verkostoitua ja houkutella mukaan uusia jäseniä.
Viime toukokuussa tapahtumassa esimerkiksi nähtiin
lyhytelokuvia, kuultiin kuoroja rakkauslauluja, torvimusiikkia, terveysluentoja, ihasteltiin ja kokeiltiin tanssia,
jumppaa, venyttelyä, saatiin
maistiaisia kesän teatterinäytelmistä, mitattiin kengänkokoa, tehtiin testejä ja veikkailtiin tietoja Pohjoismaista.
Tuolloin tapahtuman tekoon osallistui kymmeniä
paikallisia yhdistyksiä ja useita kunnan yksiköitä. kello
10-15. Tarkoituksena olisi saada
kävijöiden nähtäville ja koettavaksi jälleen laaja kattaus
paikallisten kulttuuri- ja hyvinvointipalveluiden tuottajien, kolmannen sektorin ja
kuntaorganisaation osaamista,
kulttuurijohtaja Taina Sahlander toteaa.
Tapahtumalla ei ole erityistä teemaa vaan aiheena toimivat yleisesti kulttuuri ja
hyvinvointi. Kävijöitä päivän aikana oli noin 700.
Kulttuuri- ja hyvinvointitorin järjestäjät toivovat, että
yhdistykset innostuvat esittelemään toimintaansa ja tuottamaan ohjelmaa, työpajoja
sekä esityksiä tänäkin vuonna.
Tapahtuma-areena on nyt
entistä laajempi, sillä toimijat
levittäytyvät pääkirjaston lisäksi Kangasala-taloon.
Pääkirjaston tiloista tapahtumakäytössä ovat ensimmäisen ja toisen kerroksen aulatilat sekä kahvila-lehtisali.
Kangasala-talossa tapahtuma
levittäytyy konserttisalin lisäksi aulatiloihin ja uuteen
valtuustosaliin.
. Yhdistysten ilmoittautumiset tapahtumaan ja ohjelmaideat voi lähettää 31.1. Torilla on kuultu esimerkiksi torvimusiikkia.
Tiina Kuvaja
Vuoden 2015 kaksi ensimmäistä minuuttia
Toimittaja ja valokuvaaja Tiina Kuvaja ei suotta kiivennyt uudenvuodenyönä Haralanharjun
näkötorniin: Ratinan rannassa ammutut ilotulitteet näkyivät Havisevalle asti.. Yleisöllä on
tapahtumaan vapaa pääsy.
Kulttuuritorin ohjelma julkaistaan huhtikuun alussa.
Kulttuuri- ja hyvinvointitori järjestetään lauantaina 25.4. mennessä sähköpostitse osoitteeseen tanja.
kairimo@kangasala.fi.
Taina Sahlander
Kulttuuri- ja hyvinvointitorilla on perinteisesti ollut laaja kattaus esityksiä ja toimintaa. Kulttuuri- ja
hyvinvointitori on myös osa
Kangasalan 150
Klan kirjasto
Lauantai 17.1.
. asti. klo 15?17 kaikille avoin
vaarin ja muorin tarinatupa
Kangasalan Pirtillä torstaisin
MATKAILUNEUVONTA
. klo 17 koekonsertti Kanga-
sala-talossa. Ikoninäyttelyn Galleria Villa Armaassa 18.1. SVS
Kla
. ke?
pe 16?19 ja la?su 12?18.
MUUT
. 0400 530 082.
. Keittolounas sisältää
keiton, juoman, leivän ja voin.
Camilla Sirén, Miisa Asikainen ja Jenna Riihinen muodostavat raikkaan erilaisen
Fiola-yhtyeen, joka sekoittaa iloisesti poppia ja folkkia.
Soittotreenit kokoavat
Fiolan kolmikon yhteen
Lotta Loikkanen
Fiola-yhtyeen Camilla Sirén,
Miisa Asikainen ja Jenna
Riihinen ovat ystäviä jo Huutijärven alakoulusta.
Yläkoulussa ja lukiossa he
vielä istuivat yhdessä musiikintunneilla, mutta lopulta
jatko-opinnot veivät naiset eri
paikkakunnille.
Sirén opiskelee Jyväskylässä musiikkipedagogiksi,
Asikainen viimeistelee vaatesuunnittelijan opintojaan
Hämeenlinnassa ja luokanopettajaksi aikova Riihinen
opiskelee Tampereella.
Viikonloppuisin ja lomaaikoina ystävykset kokoontuvat bänditreeneihin Asikaisen
perheen piharakennukseen
Huutijärvelle.
Fiola sai alkunsa puoli vuotta sitten joutilaana kesäkuun
päivänä, kun kotiseudulleen
palanneet naiset kaipasivat tekemistä.
. Tied. Huomasimme, että kappaleet joita soitimme, olivat
aika helppoja. Teemme bändiä tunnetuksi netissä. Mobiliassa ma?pe klo 10?
16.
MUSEOT
. Järj. Bienvenido a hablar español con nosotros. Kuhmalahden jäteasema
(Taidetie 6, palotallin vieressä)
la 10?14.. ilmestyvässä lehdessämme. klo 12 ?13.30 Espanjan keskustelupiiri alkaa! Reunimos
en el biblioteca de Kangasala
(gabinete SUPPA) cada miércoles. Av. Järj. Nukketeatteria 30 vuotta
. Sen jälkeen meillä on ollut hyvin vaihtelevia keikkoja.
Pubikeikasta Pakkahuoneelle ja taidenäyttelyn avajaisiin,
Riihinen luettelee.
Fiolan jäsenet käyttävät ison
osan vapaa-ajastaan yhdessä
soittamiseen. Vatialan kirjastossa Janne
Hietarannan graffitinäyttely
Eka kattaus 13.?30.1.
. Metsän Aarteita -valokuvanäyttely 15.1. klo 13 teehuoneen kulttuurivartti Lepokodilla. Järj. Nukketeatteri
Hupilaisen kannatusyhdistys
ry. klo 17?19 Klan pääkirjas-
ton ryhmätila Supassa keskustelutilaisuus syöpään sairastuneille.
Keskiviikko 14.1.
. Ajattelin, että
mekin pystymme tekemään
biisejä ja mikä parasta, ne ovat
myös meidän näköisiämme,
Sirén toteaa.
Asikainen tuo 15 vuoden
pikkupelimannikokemuksellaan yhtyeeseen vahvoja kansanmusiikkivaikutteita. Meitä voi seurata
Facebookissa ja Instagramissa.
Biisejä on myös Youtubessa,
Riihinen sanoo.
. Taidetila Terrassa.
. Klan jäteasema (Kaarina
Maununtyttären tie 6 ) ti?pe
14?18 ja la 10?14.
. klo 17.30 lasten elokuvailta
Klan pääkirjaston Harjula-salissa. klo 13?16 pikku nikkareiden omatoimiperheverstas
Kangasalan Pirtillä
Maanantai 12.1.
. Es gratuito!
Torstai 15.1.
. Av. Järj. asti kahvilakonditoria Paakarissa (Ruutanantie 3) Kangasala. Nukketeatteri Hupilaisen
30-vuotisjuhlavuoden päätösnäyttely 26.1.?3.2. Av. Yleisö oli pieni,
mutta sitäkin innostavampi.
. Kangasalatalo
Sunnuntai 18.1.
. Mielessä muhii jo ideoita
uusista biiseistä, mutta niiden
työstämisen aika on vasta kesällä, Asikainen toteaa.
Kuuntele Fiolan demo osoitteessa: https://soundcloud.com/fiolaband/sets/fiola-demo
Viikkopäivyri
Julkaisemme seuraavan viikkopäivyrin perjantaina 16.1. Yleinen harhaluulo on, että pojat soittavat ja tytöt laulavat. Keikka on palkinto kaikesta treenaamisesta ja työstä.
Tulevat esiintymiset samalla motivoivat harjoittelemaan
entistä enemmän, Sirén kertoo.
Kevään mittaan Fiola aikoo
äänittää demon sekä tehdä
materiaalia sosiaaliseen mediaan. 045 253 3883,
www.karjalanliitto.fi/kangasalankarjalaseura.
. Nälkä on kasvanut syödessä, joten naiset ottavat keikkakutsuja vastaan
mielellään.
. Me teemme molempia,
mikä on joskus aiheuttanut
hämmennystä äänimiesten
keskuudessa, Sirén naurahtaa.
. Klan lukion kuvataiteen
kurssitöiden kevätnäyttely
12.1.?21.1. sop.
mukaan, puh. ja siirtokarjalaisuutta esit-
televä perusnäyttely. Uusia kappaleitakin on
luvassa myöhemmin.
. klo 10?13 Jalmarin kammari
. Väkevä maa -taidealue: teosluettelo ja kartta vakevamaa.fi.
Yhtye tutuksi
Fiolan ensimmäinen keikka
oli parin kuukauden harjoittelun jälkeen Vapaa Pispala -tapahtumassa. klo 17 naisten mestaruusliigan lentopalloa Pitkäjärvellä:
LP Kangasala?HPK
NÄYTTELYT
. Karjalainen Kulttuurikeskus Äijälä (Liuksialankuja 33),
karjalaisen sanankäytön näyttely ?Kirja kertoo Karjalasta. Taidetila
Terrassa. kello 10 mennessä. Vehoniemen automuseo talvitauolla.
. klo 16 jääkiekkoa jäähallissa
Kisa Eagles?IK-VI
Sunnuntai 11.1.
. Tapahtumatiedot voi lähettää osoitteeseen toimitus@kangasalansanomat.fi tai verkkosivujen
kangasalansanomat.fi kautta.
Lauantai 10.1.
. ark. Pohdimme Miisan kanssa,
että pitäisikö perustaa bändi.
Samana iltana näimme Jennan
ja kysyimme häntä mukaan,
Sirén kertoo.
Omintakeinen sointi
Hetken mielijohteesta syntynyt yhtye on harpponut ensiaskelensa ripeään tahtiin ja
lainakappaleet ovat vaihtuneet itse tehtyihin biiseihin.
. 7?17,
la 8?15, su 11?15.
. Alkuun soitimme covereita, mutta aika pian Miisa ja
Camilla alkoivat tehdä biisejä,
Riihinen kertoo.
. Sirén
taas on kallellaan pop-musiikin suuntaan.
Kun poppia ja folkkia sekoittavat kappaleet sovitetaan
kolmelle laulajalle, viululle,
kitaralle ja bassolle, on lopputulos virkistävää kuultavaa.
Nuorten naisten yhtye on
herättänyt sekä ihastusta että kummastusta, koska kaikki sekä laulavat, että soittavat.
. Toimita tapahtumatiedot keskiviikkoon
14.1. Tieliikenteen erikoismuseo
Mobilia avoinna ma?pe klo
10?16.
JÄTEASEMAT
Kodin ongelmajätteitä, lajiteltua hyötyjätettä, sähkö- ja
elektroniikkaromua sekä pieniä eriä kaatopaikkajätettä.
. 14
KANGASALAN SANOMAT
PERJANTAI 9.1.2015
ARJESSA MUKANA
?
Ruokalistat
Viikko 3
Yleinen harhaluulo
on, että pojat soittavat ja tytöt laulavat.
Me teemme molempia, mikä on joskus
aiheuttanut hämmennystä äänimiesten keskuudessa.
Camilla Sirén
KOULUT JA PÄIVÄKODIT
Ma: nakkikeitto, leipä, tuorepala
Ti: kalamurekepihvit, perunasose, salaatti
Ke: makaronilaatikko, salaatti
To: broileri-kasviskeitto, leipä,
tuorepala
Pe: lihapyörykkäkastike, perunat, salaatti
Jokaiseen ateriaan kuuluu
leipä, ravintorasva ja juoma.
Muutokset mahdollisia.
ATERIAPALVELU
Ma: silakkapihvit, muusi,
lämmin kasvis, remouladekastike, kuningatarvaahto
Ti:katkarapukeitto, suklaavanukas
Ke: nakistroganoff, muusi,
lämmin kasvis, mangokiisseli
To: lohikeitto, puolukkavispipuuro
Pe: pyttipannu, paistettu
kananmuna, suolakurkku
kuutiot, mansikkakiisseli
La: merimiespata, punajuurikuutiot, hedelmärahka
Su: porsaan kassleria, kermaperunat, ratatouille, omenakaurapaistos
Muutokset mahdollisia.
JALMARIN KOTO
Ma: nakkikastike, saostettu
kanakeitto, talkkunahyve
Ti: jauheliha-perunalaatikko,
hernekeitto, marjakiisseli
Ke: sipulinen lihakastike, kalakeitto, mustikkakiisseli
To: kalapihvi, siskonmakkarakeitto, rusinakiisseli
Pe: sianlihakastike, kesäkeitto, vispipuuro
La: kinkkukiusaus, jälkiruoka
Su: uunikirjolohi, jälkiruoka
Lounas sisältää juoman, leivän, voin, salaatin ja jälki
ruuan
PERJANTAI 9.1.2015
KANGASALAN SANOMAT
Saarten suojissa
pääsee luistelemaan
Juha Jäppi ja Johanna Murtoniemi
viettivät poikien kanssa loppiaista
Saarikylissä luistellen. Aurinkoisina viikonloppuina jäällä on parhaimmillaan satoja
luistelijoita.
Saarikylissä asuvan Eero Tynskän mielestä luistimen terä liukuu parhaiten
lämpötilan ollessa nollan pinnassa.
Sää jäänpintaa tärkeämpää
Eero Tynskä kertoo asuvansa ihan
luisteluradan lähellä ja käyvänsä usein jäällä luistelemassa. Pääsi luistelemaan melkein missä vaan, kun ei ollut lunta
jään päällä.
Jäätä parikymmentä senttiä
Saarikylien retkiluistelurata avattiin joulukuun lopussa ja heti en-
. Hieman oli viileää, mutta kauempana jää oli paikoitellen todella
hyvässä kunnossa.
Säännöllisesti luistelua harrastava mies on ehtinyt luistelemaan
talven aikana jo muutamaan otteeseen.
. Jää on radan ulkopuolella jopa
paremmassa kunnossa kuin radalla. Isoille selille en kehota ketään
vielä lähtemään, mutta saarten
suojissa on turvallista, luistinvuokrauksesta vastaava Veckman
sanoo.
Parin kymmenen vuoden ajan
talkoovoimin ylläpidetty retkiluistelurata on saavuttanut vankan
suosion myös perheiden keskuudessa. Meillä
on ollut tapana käydä täällä satunnaisesti joka vuosi, Johanna sanoo.
. Jään paksuus on
lahdessa parikymmentä senttiä ja
se on kauttaaltaan luisteltavassa
kunnossa.
. Vähän on röpelöinen pinta, mutta rauhallista menoa se ei haitannut, luistelijat kertovat yksissä tuumin.
Samaa mieltä oli myös Tero Ojala luisteltuaan lenkin Saarikylissä.
. Hän kertoo
luistelevansa mielellään Saarikylissä.
. Sää korvaa sen, minkä jään kunnossa menettää, totesi jyväskyläläinen
Päivi Järvelin lähtiessään luistelulenkille.
simmäisestä päivästä lähtien kävijöitä on ollut Pirjo Veckmanin
mukaan paljon. Tulimme luistelemaan ensimmäistä kertaa tänä talvena. Tämän talven aikana luistimet ovat
kuitenkin saaneet odotella käyttöä
loppiaiseen asti.
. Tuuli oli pakannut lunta tiukasti jään pintaan ja vähän oli ro-
soa, mutta luistelin varovaisesti,
hän sanoo lenkin lopuksi.
Tynskän mielestä paras luistelukeli on nollan pinnassa, jolloin terä
liukuu hyvin.
. Viime vuonna oli oikein huippu jäät. Asun keskuskentän vieressä,
joten siellä tulee luisteltua. Moni suuntasi loppiaisena talven ensimmäistä
kertaa Saarikylien retkiluisteluradalle.
Kangasalan keskustassa asuvat
Johanna Murtoniemi ja Juha Jäppi nauttivat vapaapäivästä yhdessä poikien kanssa. Olen nyt harrastanut pari
vuotta retkiluistelua ja tämä on aivan mahtava paikka. Elis, 7, viiletti
edellä samoin kuin veljensä Johannes, 12.
Tiina Kuvaja
Aurinkoinen pakkaspäivä houkuttelee laittamaan luistimet jalkaan
ja lähtemään jäälle. Jään kunto ei innokasta luistelijaa juuri etukäteen jännitä.
. Lisäksi käyn täällä Saarikylissä ja Vesijärven jäällä, jos vaan säät sallivat.
Hän toivookin kevääksi paljon
tyyniä luistelukelejä ja viime vuoden kaltaista lumitilannetta.
. Upeat maisemat ja kiva kahvio, hän juttelee.
Järvelin pakkaakin aina talvisin
Tampereelle suuntautuville työmatkoilleen luisteluvarusteet mukaan. Elis, 7, ja Johannes, 12, viilettivät järven jäällä
posket punaisena.
. Fiiliksestä riippuen luistelen
kymmenestä kolmeenkymmeneen
kilometriä kerralla.
Myös Jyväskylästä Tampereelle
työmatkalle saapunut Päivi Järvelin otti luistimet esiin ensimmäistä kertaa loppiaisena. Ihan hyvä jää. Sää korvaa sen, minkä jään
kunnossa menettää, hän toteaa
päättäväisesti ja suuntaa kohti järven selkää.
15
OrPo on myös yksi liigan parhaita syöttöjoukkueita,
mutta meidän vastaanotto toimi hyvin, LP:n päävalmentaja
Tuomas Alatalo iloitsi.
Aihetta riemuun antoivat
myös LP Kangasalan tuoreen
hakkurivahvistuksen, Chantale Riddlen, otteet. Lisäksi hän vahva torjuja ja vasenkätisenä vastustajille vähän erilainen torjuttava, Alatalo kuvaili tulokasta.
Hakusessa yleispelaaja
Riddlen kanssa samaan aikaan
saapunut Christina Higgins ei
puolestaan jatka LP Kangasalan riveissä.
Joukkue jatkaa yleispelaajan
metsästystä.
. Osa saattaa
tulla peliin omasta turnauksestaan suoraan, Malm toteaa.
Emilia Palonen, Oili Malm ja Iina Ojala valmistautuvat hyvissä
ajoin illan otteluun. Joukkueet alkavat jo olla tuttuja, vaikka on minulla
nimilista aina käsillä, kertoo
kymmenen vuotta LP:n pelejä
kuuluttanut Jukkola.
Jukkola kertoo suosivansa
kuulutuksissaan tilannekomiikkaa.
Marianne Arasola valmistelee buffetpöytää ennen illan ottelua. Ensimmäisessä pelissään esiintynyt yhdysvaltalainen paukutti
kenttään tehot 21/+8.
. Palokangas on yksi talkoolaisista.
Hän on mukana vain, koska
haluaa tehdä jotain.
Lasten perässä
Elvi Heinonen ei suostu ottamaan kunniaa itselleen, mutta rivien välistä on luettavis-
?
Talkoolaisia ei paljoa
ole, siksikään en aina
henno kieltäytyä.
Sirpa Hietala
sa, että ilman häntä talkoiden
rullaaminen olisi epävarmaa.
. He ovat nuorimpia, Fikäiset ovat vähän liian pieniä.
C-, D- ja E-juniorit hoitavat
leiviskänsä vuorotellen. päivä tasauskierroksella,
jolla se kohtaa Pölkky Kuusamon ensin vieraissa perjantaina ja sitten Pitkäjärvellä sunnuntaina.
Sitä ennen Suomen alle
20-vuotiaat lentopallonaiset
pelaavat MM-karsintoja Italiassa.
Mukana joukkueessa on
LP:n riveistä keskipelaaja Daniela Öhman, sekä apuvalmentajana karsinnoissa toimiva Alatalo.
Jälkikasvu lähti,
vanhemmat jäivät
Katja Sirviö
. Tarvitsemme nimenomaan hyökkäysvoimaa, mut-
ta vastaanottokin on tärkeää.
Pelaajan tulisi olla suht valmis. Tämä on tuttua ja turvallista hommaa, en kaipaa muuta, mies toteaa.
Irmeli Pesosen ja Kalle Lehtosen käsissä ovat ottelun numerot. Eihän tällainen yksi ilta
talkootöitä silloin tällöin ole
mitään. Tytöistä yksikään ei myönnä pallotytön tehtävien jännittävän, mutta kivaa se on.. Tytär on vaihtanut maisemaa, mutta Heinonen itse ei
ole päässyt seurasta irti.
. Olen kyllä yrittänyt, ja
taas keväällä yritän, hän lupaa, mutta talkookaverit Marianne Arasola ja Marika
Öhman naureskelevat Heinosen päätyvän buffetista suoraan lentopallomuseoon.
Irmeli Pesosen tie kirjuripöydän taakse on lähes sa-
mankaltainen. Hän on tosi ur-
heilullinen, hyppää ja liikkuu
hyvin. Oriveden
Leipomon, Viialan ja Paakarin
kanssa ovat voimassa.
Heinonen on seuran perustajajäseniä 20 vuoden takaa.
Hänen tyttärensä pelasi aikanaan LP:n punaisissa väreissä. 16
KANGASALAN SANOMAT
PERJANTAI 9.1.2015
URHEILU JA LIIKUNTA
Tiukka torjuntapeli ei riittänyt
OrPo?LP Kangasala 3?1
(25?16,23?25,25?19,25?20)
salalaisneitojen kevät alkoi
3?1-tappiolla.
Katja Sirviö
Riddle vakuutti
Helppoon voittoon ei mestaruusliigan kolmannella sijalla keikkuva OrPo loppiaisiltana rynnännyt, vaikkakin
hyökkäsi nelospaikalta lähes
ylivoimaisesti vieraisiin nähden.
Eräluvut pysyivät tasaisina
LP:n hyvän torjuntapelin ansiosta . kanga-
. ja
18. Tänään vuorossa ovat Etytöt. Kiitos
yhteistyökumppaneiden
syötävää on sen seitsemää sorttia. Hieno suoritus Riddleltä
avauspeliksi. Meillä ei ole aikaa ajella
ketään sisään, mikä Higginsin kanssa oli ongelma, Alatalo kertoi.
LP:n tytöt leireilivät vuodenvaihteessa Kuortaneella
ja pelasivat parikin harjoitusottelua U20-maajoukkuetta
vastaan.
. LP:n puheenjohtajan Jorma Malmin mukaan
viidestä kahdeksaan junioria
riittää.
. Olen minä itse teininä pelannut. Rankkoja päiviä nämä
ovat heillekin. Jälkikasvu on
aikanaan pelannut, mutta ne
ajat ovat ohi: Nuoriso on hallin jättänyt, mutta äiti on sinne jäänyt. Hyväsydämisyys on
rouvissa kuitenkin vahvana.
Kaikki tunnustavat sen tosiasian, etteivät urheiluseurat,
eivät edes liigajoukkueet, pyöri ilman vapaaehtoisvoimia.
. Niitä pitää olla hakemassa tiettyyn aikaan,
Heinonen kertoo.
Noh, kerjäämisestä ei sentään taida olla kyse, sillä ?yhteistyösopimukset. Manuaalisesta tulostaulusta vastaa
paikalliselle lentopalloväelle
tuttu mies, Riikka Lehtosen
isä Kalle Lehtonen.
. tilastoissa se oli OrPoa
parempi lukemin 18?9.
LP Kangasala aloitti kevätkautensa ?paikallisottelulla?
Oriveden Ponnistusta vastaan.
Joulun aikana vahvistunut ja harjoituspelinsäkin hyvin pelannut LP Kangasala ei
kuitenkaan pystynyt laittamaan kampoihin oriveteläisten hyökkäyspelille . Sirpan (Hietala) kanssa
me yhdessä olemme jo viikolla
käyneet kaupassa. Komea määrä koppeja
saatiin. Samaa tarinaa kertoo Sirpa Hietala.
Luulisi sitä perjantai-iltana
olevan muutakin tekemistä
kuin kaataa kahvia lentopalloyleisölle. Ja kun puolisokin
täällä häärii, niin yhteistä tekemistä tämä on.
Junnut ja järkkärit
Eikä siinä vielä kaikki.
Sataa lentopallovierasta kohti pitää olla yksi järjestysmies.
LP:n kotiotteluissa se tarkoittaa kahta tai kolmea järjestysmiestä.
Keltaliivisten riveistä kerrotaan, että suurin urakka on
?lippujen repiminen?, eikä järjestyshäiriöitä ole koskaan ollut.
Sitten on vielä ne pallotytöt ja -pojat. Muun tarvittavan talkoolaiset hakevat kaupasta.
Ja jos kentällä ei kulje, yllyttää mies yleisön kannustamaan.
. Saimme samalla testattua Higginsin ja Riddlen pelitilanteessa, se oli ehkä leirin
pääasia, Alatalo totesi.
LP:n ottelut jatkuvat 16. Päätuomari on selin sähkötauluun,
joten hän seuraa pistetilannetta kirjurinpöydän taulusta.
Jukkolan Jussi puolestaan
vastaa ottelun kuulutuksista.
Valmistautuminen illan peliin
alkaa jo kotona, vierasmaalaisten pelaajien nimien ääntäminen on tarkistettava.
. Talkoolaisia ei paljoa ole,
siksikään en aina henno kieltäytyä, Hietala toteaa.
Työn vastapainoa
Pesosen ympärillä kirjuripöydän takana istuu toinen suuri
vapaaehtoisten joukko. Talkootyö on työn vastapainoa. Täällä tapahtuu niin paljon
sellaista, mitä yleisö ei näe,
Timo Palokangas huomauttaa puolituntia ennen joulukuista LP Kangasalan ja LP
Viestin välistä ottelua.
Lentopalloyleisö saa astella pystytettyyn katsomoon
ja nauttia kahvion antimista,
mutta kuinka moni muistaa,
että sumpit eivät tipu eivätkä
pullat paistu itsestään.
Kentän laitamainostenkin
pitää olla pystyssä tuntia ennen ottelun alkua, ja kumossa
sen jälkeen.
Lähes viikoittaisen ottelutapahtuman onnistumisesta
vastaa yksi ihmisryhmä: vapaaehtoiset talkoolaiset. Tämä on minun harrastukseni, Jukkola tokaisee.
Lipunmyynnissä ehtii perjantain aikana istua sekä Outi Pettersson että Piia Teräslahti.
Pettersson toimii joukkueenjohtajana oman poikansa
joukkueessa, mutta Teräslahti
ei olekaan hypännyt talkooporukkaan lasten kautta.
. Nuorimmat ovat innoissaan, mutta vanhempia pitää välillä vähän suostutella.
. Minä olen
käynyt kerjäämässä leipomoista kahvileivät
044 350 8715. klo 14 kirkonkylän srk-kodissa, muk.
Markku Huikkola ja Olli Kaskelma.
Klan Kansalliset Seniorit
Hallituksen kok. klo 14 Valkeakosken kesäteatteri, lähtö l-autoas. klo 19.30.
Klan Uintiseura
Uimahallin vesijumppa alkaa ti
13.1. 28.1. Vuokra max.
400 e. Tarinatupa ke 14.1. 040 829 6826 to klo
18?20 ja Sylvi Myllymäki, myös
lonkat, p. la 10.1.
nuorison Elämän jälki klo 12.30,
su 11.1. Tuolijumppa siirretty poikkeuksellisesti torstaille
15.1. ma 12.1. 0400 821 146.
VUOKRALLE TARJOTAAN
Mäntyveräjästä
RIVITALOKOLMIO 88 m2.
P. Hakemukset tulee lähettää 23.1.2015 mennessä osoitteella
hr@saarioinen.fi. Vuokra
480 e/kk+käyttökulut.
P. Schavikin,
kirkolta n. nuorisotilassa. Sisäänpääsy allasosastoille ma?pe klo 19.45 ja la?su klo 16.45 asti.
Kirkkojärventie 4, Kangasala, p. Keskusaukio 2 D, Kangasala, maanantaina 19. 045 634 7761 ma klo
9?11. 14.2.
menn. klo 15?17
kahvila Novelliassa.
Raudanmaan Maatiaisnaiset
Naurujooga ja rentoutus -kurssipäivä ti 27.1. päivänä tammikuuta 2015.
8.1.2015 Raimo Kouhia, valtuuston puheenjohtaja
ark. 03 565 70115.
Yhteispäivystys Acuta,
Teiskontie 35, Tampere.
MUUT PALVELUT:
www. Muut
hallituksen jäsenet ovat Kerttu Anjala, Kalervo Kotkavuo-
www.keittiokalustetukut.fi
www.visionliukuovet.fi
Kuvat: Saarioinen
Klan Naisvoimistelijat
Gymn.harj. p. klo 17?19 Klan pääkirjaston ryhmätila Supassa keskustelutilaisuus syöpään sairastuneille Pirkanmaan Syöpäyhdistyksen
tukihenkilöiden seurassa.
SPR
Ensiapuryhmä
Harj. Merkitse hakemuksen otsikoksi ?Kunnossapitoasentaja?.
www.saarioinen.fi
KAUPPAYMPYRÄ
Paikalliset palvelut
keskeisellä paikalla osoitteessa
kauppaympyra.fi. 4 km Ruutanantie?Niittymäensuora?Sarkolantie.)
LAUANTAINA 17.1.2015 klo 10.00?15.00
Lupien hinnat: katiska/rysä 5 e/kpl, verkko: osakkaat 15 e/kpl, ulkopuoliset 20 e/kpl. 044 350 8715.
Eläkeläisyhdistysten
neuvottelukunta
Kokous ti 13.1. 03 5655 3000
Päivystys:
Päivystys:
KANGASALAN
VALKEAKoSKEN
PÄÄTERVEYSASEMA
ALUESAIRAALA
ma?to klo 8?21, pe ja arkipyhien ma?to klo 21?8, pe klo 16?ma
aattoina klo 8?16 p. klo
12?14, verenpaineen mittaus klo
12.30, veteraaniadresseja, kuulolaitteen paristoja, veteraanikalentereita, Nuutinpäivän hetki.
Klan Eläkkeensaajat
Tanssit Pirtillä ma 12.1. 050 322 6236
Reiman.
Klan Invalidit
Bocciaa pelataan Asarilla ti 13.1.
ja pe 16.1. ?Pätkä pääroolissa?
la 13.6. klo 12.30,
ilm. ke 14.1. Ti 13.1.
klo 11 päiväkerho l-autoas. klo 12?
15.45, esiintyjinä Kauko Simonen
ja Saku Backman yhtye. 03 5655 4025. 17 pelatun kierroksen jälkeen sillä on pisteitä
29, lohkokärki KPK:lla 33 ja
-kakkosella K-Ahmalla 32.
Perjantaina Eagles hävisi kotonaan juuri KPK:lle. menn. 044 359 2632.
MYYDÄÄN KUIVAA 33 cm KOIVUKLAPIA 50 e heittokuutio.
P. Luottotiedot ok ja
varma vuokranmaksu. Kipinä
Kokoontum. klo 18 Silmu, Toivontie 1 C.
Laulun Ystävät
Kevätkauden harj. Olet
tiimityöskentelijä, mutta tarvittaessa kykenet toimimaan itsenäisesti ja tehokkaasti.
Lisäksi olet halukas kehittämään ammattitaitoasi. ti 13.1. Riihimäellä joukkue
tuhri kaksi rankkaria ja hävisi
Nikkareille 2?3.
Ennen Riihimäkeä joukkue
kaatoi Uplakersit Ylöjärvellä
maalein 6?4.
musiikkiluokassa.
Sekakuoro Pikantit
Laululeiri la 10.1. kangasala.fi
Myydään
Seurat toimivat
18.30, kortit jaetaan Kuohun aulassa klo 18. Peli ratkesi päätöserässä mänttäläisten kahteen ylivoimamaaliin.
Joulun alla Eagles pelasi
kahdesti. p. kok. Lisätiedot www-sivuiltamme.
Kuohun aukioloajat:
ma, ti, to ja pe klo 6?21, ke klo 13?21, la ja su klo 10?18. mahtuu
muk., tarvittaessa järj. klo 10 Kontiot poikkeuksellisesti Klan Sanomien kok.tilassa, sisäänkäynti takaovesta.
?Kyllä isä osaa. Sitovat ilm.
pe 23.1. ti 13.1. klo 15 Silmukellarissa, Toivontie 1.
Klan Kristilliset Eläkeläiset
Kokoontum. mekaanisen kunnossapidon
ennakkohuolto-, korjaus- sekä asennustyöt Sahalahden tuotantoyksikössä. (A. 8,28 snt/p + 14,76 snt/min (alv24%), Matkap. klo
11 vesijumppa Kuohussa. klo 10.
To 15.1. menn. klo 15.30
Komediateatteri, lähtö l-autoas. Iso piha-alue. la 28.2. Perusmaksu 2 e/kuitti. 1?6 riviä käteisellä 12 ?
ja laskutettuna 17 ?. Uudet jumppaajat: aikataulut www.kangasalannaisvoimistelijat.fi ja tied. menn. Sen palveluksessa työskentelee noin
1 500 henkilöä. Tied. Lonkat: Eino Gustafsson p.
0400 618 888 ke ja pe klo 9?11,
Erkki Sassi p. 03 3116 7260.
HammaslääkäriELÄINLÄÄKÄRIPÄIVYSTYS
päivystyksen ajanvaraus: arkisin klo 15?8 sekä viikonloppuisin ja pyhäpäivinä
ma?pe klo 8?11
pieneläinpäivystys 03 5654 4777
p. Marjatalta p.
040 822 1057. ?Sibelius?
to 23.4. Työ on pääasiassa keskeytyvää kolmivuorotyötä.
12?
HALUTAAN VUOKRATA 1?2 h+k
Kangasalta. 044 350 8715. Tarjoamme mielenkiintoisen ja
vaihtelevan työnkuvan modernin tekniikan ja osaavien työkaverien parissa.
Lisätietoja tehtävästä antaa tehdaspalveluesimies Tapani Lehtonen, p.
044 742 1674. la 14.3. klo 17.
Pirkan Tekonivelyhdistys
Vertaistukiryhmä valmiina vastaamaan kysymyksiinne, polvet:
Arja Lahti p. 8,28 snt/p + 14,76 snt/min (alv24%)
Sekalaiset
PYYDYSMERKIT 2015
Riun, Pappilan, Ranssilan, Sorolan, Tursolan, Markkulan ja Suinulan kylien kalavesien osakkaat ja ulkopuoliset voivat lunastaa
v. 0400 196 196
Rehti ja reipas palvelu!
www.ajoneuvokierratys.fi
Meiltä myös ympäristöviranomaisten
hyväksymät romutodistukset
sekä ilmainen rekisteristäpoisto.
Vuokralle
tarjotaan
PIENTEOLLISUUS-/
VARASTOTILAA 54 ja 88 m2
Kangasalan Asemalta.
Tied. tekstarilla p.
040 775 9599/Miina.
Klan sotaveteraanit, puolisot,
lesket ja tukijäsenet
Tukikohta avoinna ti 13.1. To 15.1. Hinnat
sisältävät alv:n. alkavat ma
12.1. 2015 pyydysmerkit osoitteessa Sarkolantie 20. PERJANTAI 9.1.2015
KOHOTA KUNTOA KUOHUSSA
tehokas liikuntaohjelma alkaa taas 28.1.
Ohjelma motivoi monipuoliseen liikkumiseen.
Vesijumpparyhmissä on vielä tilaa. päivänä tammikuuta 2015 kello 18.00.
Kokouskutsu ja esityslista ovat nähtävänä 9.1.2015 alkaen Kangasalan kun
nan ilmoitustaululla ja kunnan verkkosivuilla osoitteessa www.kangasala.fi.
Kokouksen tarkastettu pöytäkirja on yleisesti nähtävänä Kangasalan kunnanvirastossa, os. Saarioinen-konsernin liikevaihto vuonna 2013 oli 326,4 miljoonaa euroa. su klo 17
tstolla. klo 10?10.45, uimahallin
vuorokortit ja maksulaput jaetaan
ti 13.1. Meriluodon tavoin Mikko Mattila kirjautti ottelussa tililleen
kaksi maalia.
Neljä pistettä kärjestä
Voitolla Kisa nousi sarjakolmoseksi. p.
044 350 8715. P. klo 11.30, ilm. Sihteerinä jatkaa
Mirja Lehti.
Kangasalan eläkeläisyhdistysten neuvottelukunnassa
jatkavat Raili Nurminen ja
Kerttu Anjala.
Tuloksia
PILKKIÄ
Kangasalan Eläkkeensaajien kalakerho yleiset pilkkikilpailut 6.1.
Suoramanjärvellä.
Naiset: 1) Marjatta Savolainen
3 533 g, 2) Eeva Asikainen 3 487,
3) Irene Siitonen 2 856, 4) Helena Villenius 2 352, 5) Sirpa Mansikkamäki 2 082, 6) Erika Kaski
1 057, 7) Anna-Maija Pohja 1048,
8) Seija Reiman 860
Miehet: 1) Mustalahti Atte 6 737
g, 2) Mustalahti Tapio 5 079, 3)
Reino Asikainen 3 206, 4) Pasi
Tanner 2 488, 5) Markku Koskimaa 2 355, 6) Armas Ruokolainen
2 313, 7) Manne Rantanen 2 138,
8) Matti Santonen 1 773, 9) Kauko Heikkinen 1 518, 10) Niki
Rantanen 1 388, 11) Erkki Siitonen 1 314, 12) Reijo Tammisalo
1 276, 13) Heikki Villenius 1 223,
14) Antti Sytelä 1 001, 15) Heimo
Heino 855, 16) Kauko Matilainen
238, 17) Kalevi Kauriinmäki 145
Suurin kala: Atte Mustalahden
436-grammainen ahven.
ylojarvi@keittiokalustetukut.fi
Lankap. klo 15.30
Antintie 5, kerhohuone. Jumpat alkaneet entisin
vuoroin. klo 15 Valkeakosken kaupunginteatteri, lähtö klo 13.30 l-autoas., ilm. Johtok. klo 13 alk.
Klan Mielenterveysyhd. Valkean linnun satakielet klo 15 . klo 13 Hämeenlinnan
kaupunginteatteri, lähtö l-autoas. Pääkonttorimme
sijaitsee Tampereella ja kotimaan tuotantolaitokset Kangasalla, Huittisissa, ja Valkeakoskella. Pe 16.1.
klo 15.30 kuntosali Pitkäjärven
koululla.
Eläkeliiton Klan yhdistys
Vesijumppa ti 13.1. Kunnantie 1, perjantaina 23. menn.
p. klo
17
VUOKRALLE TARJOTAAN
Sahalahti, Pakkala 3 H+K 72 m2
PARITALOSTA. 03 5655 4023
suureläinpäivystys 03 5654 4700
viikonloppuisin ja juhlapyhinä
klo 8?12 p. Telinejumpan alkeet ja Essin taitoryhmä täynnä,
muissa tilaa.
SahKu
Naisten jumppa Sariolassa ti 13.1.
alk. 0400 631 142.
Kangasalalainen!
Joko olet pyörähtänyt
Kauppaympyrässä?
Kauppaympyrä on
Kangasalan talousalueen
oma sähköinen liikekeskus,
josta löydät paikalliset
yritykset, palvelut, tuotteet
ja tarjoukset.
Arvostamme aikaisempaa työkokemusta teollisuuden tuotantolaitteiden kunnossapidosta. uimahallin kahviossa klo
9.10 alk. Ottelu pelattiin keskiviikkona Pirkkalassa.
Ratkaisumaalin pingviinipesään pisti Jesse Meriluoto,
joka laukoi myös joukkueensa viidennen osuman. klo 11?17 Klan
lukiolla.
Neulekahvila
Kokoontum. klo 17
Jalmarin Koto, Kangasala, vieraana Serge Tcheuffa, hieroja.
Pirkanmaan Syöpäyhdistys
Ma 12.1. 23.3. ke 14.1. 040 704 6602
to klo 15?17, www.pirkantekonivel.fi.
Pirkanmaan Omaishoitajat
PIONI
Omaishoitajien vertaistukiryhmän kokoontum. Kyseessä on kokoaikainen ja toistaiseksi voimassa oleva työsuhde. pelataan bocciaa Suoraman Työväentalolla, klo 17.30
kuntosali Rekolassa. 020 720 9240
Nuijankopautuksia
Kangasalan Sitoutumattomat Eläkeläiset ry:n hallituksen puheenjohtajana jatkaa
Raija Salmi. Järjestäytymiskokouksessa valittiin varapuheenjohtajiksi Pekka Heikkinen ja Matti Kangas. 03 364 0501
www.kangasalanuimahalli.fi
KANGASALAN SANOMAT
KANGASALAN SEUDUN TERVEYSKESKUS P. 31.3. 10 ensimm. ti 13.1. Jussi Haavisto
p. Sinulla on tekniikan alan pohjakoulutus, asiakaspalvelukykyä ja joustavuutta. klo 8, arkipyhinä aattoillasta klo
Päivystys on tarkoitettu kiireellistä lääkärin- 16 seuraavaan arkiaamuun klo 8
hoitoa tarvitseville ilman ajanvarausta.
p. Kunto tyydyttävä.
Vapaa 1.2. Ke 14.1. 8-18, la 9-15
KEITTIÖKALUSTETUKKU
Oy
Teollisuustie 4, 33470 Ylöjärvi, p. Kh:n koul. klo 13 Aito Säästöpankissa.
Kangasalan kunta tiedottaa
KEITTIÖT
komerot, khh-huoneet, wc-kalusteet,
irto-ovet, liukuovet, tilanjako-ovet
Pirkanmaan
Myös erikoismitoilla!
ri, Raili Nurminen, Esa Tirkkonen, Topi Reinikka sekä
Leila Rämö, joka toimii rahastonhoitajana. Ilmoitustekstin tulee olla konttorissamme viimeistään perjantaina kello 10 mennessä.
VALTUUSTO
kokoontuu Kiinteistö Oy Säästökeskuksessa sijaitsevassa kokoushuoneistossa, os. klo 10 lähtö kävelemään torilta, klo 8.30 ja
klo 14 alk. klo 18 Suoraman koulun
Eagles upotti
Pingviinit jatkoajalla
Pingviinit?Eagles 6?7
Eagles?KPK 3?5
Nikkarit?Eagles 3?2
Uplakers?Eagles 4?6
Pekka Kaarna
Kisa-Eagles upotti Pingviinit
jatkoajalla jääkiekon kakkosdivarissa. 0400 628 461 ma klo
9?11, Eila Autio p. klo 14.30, ilm. to 15.1. toinen
kurssi myöhemmin ilmoitettavana ajankohtana. Merkit ovat voimassa vuoden
2015 loppuun.
RIUN OSAKASKUNTA/KALASTUSKUNTA
Otamme vastaan/ostamme
kierrätykseen
ROMUAUTOJA JA
METALLIJÄTETTÄ
-ilmainen nouto
Suomen
Ajoneuvokierrätys
p. p. klo 18 Mielikylpy Oy:n tiloissa, Näsilinnankatu 32, Tre. klo 15?17
Jalmarin Kodossa.
Klan Seudun Hengitysyhdistys
Vesijumppa alkaa ti 13.1. 040 707 4717.
Työtä tarjolla
Saarioinen on yksi Suomen tunnetuimmista elintarvikealan yrityksistä. p.
0400 525 236/Mimmi, www.
mielenterveyskipina.fi.
Klan Parkinson-kerho
Kokoontum. 040 902 2752.
Haemme Sahalahden valmisruokatehtaalle
Mekaanisen kunnossapidon
asentajaa
Kunnossapitoasentajan monipuolisiin työtehtäviin kuuluvat mm. klo 12 Apilassa. Tytäryhtiö
Saarioinen Eesti OÜ sijaitsee Virossa Raplassa.
Tiistain
Rivit
Tiistain rivit -palsta on yksityisille ilmoittajille tarkoitettu edullinen ilmoittelupalsta. Tied. Tule kun sinulle sopii.
Aikuisten ja muutamissa lasten uimakouluissa
on vielä tilaa. ?Niin kuin taivaassa
MAKSUTON ARVIO!
www.koditon.fi . 8-18, la 9-14, p. 0400 625 074
.fi
s
fixu
Johanna Räihä
LKV, KiAT
040 661 9610
Mika Rantanen
LKV
040 764 6161
Tunnemme tuhansia
Kangasalalaisia koteja.
avoinna ark.8-17, la 9-14, p. Nettimainonta 3,44 % sis. paivi@koditon.fi
Päivi Kuuttinen
050 351 7031
Kodit On Oy Päivi Kuuttinen LKV, Aakkulantie 11 F 17, 36220 Kangasala p. 03 379 1488
. Muovihitsaukset:
puskurit ym.
KIINTEISTÖVÄLITYSTÄ
Vuodesta 1966 alkaen kiinteistövälitystä Kangasalla ja lähikunnissa
Me välitämme:
EDULLISIN
KIVITIKKA
Ristinarkuntie 10, Messukylä
Kangasalantie 921, Kangasala
P. 050 351 7031
Vuoriset LKV
Henna Vuorinen Pirkko Vuorinen
050 367 9411
henna@vuorisetlkv.fi
050 063 4686
pirkko@vuorisetlkv.fi
Vuoriset välittää...
www.vuorisetlkv.fi
Satakunnankatu 9, 33100 Tampere
. Arviokirjat, kauppakirjat jne.
. alv 23%. Soita numeroon
soitettaessa
0,0835
010 254 1510*Lankapuhelimesta
ja pyydä meidät käymään.
Saat nopeasti
arvion asuntosi hinnasta ja suunnitelman sen myyntiin.
pieneläinvastaanotto
Harri Penttilä
Talviahteentie 23, Kla
P. päästömittaus + OBD 69 ?
MAK + dieselpäästömittaus
69 ?
Määräaikaiskatsastukset henkilö- ja pakettiautoille aikaa varaamatta ma-pe 9?17
HÄMEEN
KOLARIKORJAUSKESKUS Oy
PUH. 0400 634 090
Terhi Ojala 050 436 1048
terhi.ojala@lahiapu.net
www.lahiapu.net
Koti- ja yrityssiivoukset
tyytyväisyystakuulla!
Myös lumityöt.
Kangasalan
Pihapalvelu
P. 03 377 3333
Myllystenpohjantie 2
(R-kioskin vieressä) Kangasala
Ostetaan kultaa ja hopeaa!
KELLOSEPÄNLIIKE
KORPOLA
Liikkeessämme kelloseppä.
Kellot, korut, lahjaesineet,
kaiverrukset, kellojen ja korujen
korjaukset, valtuutettu
-huolto
Liisantie 2, Kangasala
Pyörähdä ostoksille
kauppaympyra.fi
P. 041 470 6141
pihapalvelu@hotmail.com
KAUPPAYMPYRÄ. HUOLLOT
. 045 326 2505
pirita.viitanen@huom.fi
huom.fi
Kuohunharjuntie 31, Kangasala
P. KATSASTUSKORJAUKSET
Määräaikaiskatsastus 40 ?
Jälkitarkastus, laaja 20 ?
Jälkitarkastus, suppea 14 ?
Tunnemme tuhansia kangasalalaisia koteja.
Merkillisen hyvät osat - ja huollot!
IHANAT HOIDOT,
LAADUKKAAT TUOTTEET
- LÄHELLÄSI
Ulla Elina
JALKA- JA KAUNEUSHOITOLA
Ulla Kauhanen
jalkojen hoidon AT, SKY-kosmetologi
Ajanvaraukset:
p. Alv 23 %).
Ompelijan aarreaitta
Tiina Selin
LKV
040 679 1170
Kangasalan Seudun OP-Kiinteistökeskus Oy LKV
Pirita Viitanen
kiinteistönvälittäjä, LKV, KiAT
P. 03 379 0242
arkisin 8-17
www.mobilexpresskangasala.fi
AUTO- JA PIENKONEHUOLTO
PUH. Me
tiedämme, miten hyvät kaupat syntyvät. 03 379 0008
www.kangasalanautokatsastus.fi
KANGASKAUPPOJA
Olemme toimineet Kangasalla jo yli 46 vuotta ja tavanneet
tuhansia onnellisia asiakkaitamme asuntokaupoilla. torstai klo 9?19
Kangasalan Kodit Oy LKV
Myllystenpohjantie 2
P. 03 377 3733
kangasala@kiinteistomaailma.fi
Kukaan
ei välitä 900?+3,5%,
niinkuin me.
Verkkopalvelu
asiakirjakulut 190?, sis. 18
KANGASALAN SANOMAT
PERJANTAI 9.1.2015
Paikalliset palvelun tarjoajat palveluksessasi . alv. Lehti- ja nettimainonta 4,92 % sis. 24 %)
VAKUUTUSYHTIÖIDEN HYVÄKSYMÄ VAURIOKORJAAMO
KAIKKI MERKIT, KAIKKI VAKUUTUSYHTIÖT
?/puhelu + 0,07 ?/min (hinta ALV 24 %) ja matkapuhelimesta soitettaessa 0,0835 ?/puhelu + 0,17 ?/min (hinta ALV 24 %).
®
Yhdessä hyvä tulee.
- verhonompelupalvelu -
Petri Siira
LKV
040 541 2138
Kangasalan Seudun OP-Kiinteistökeskus Oy LKV
Kuohunharjuntie 26, 36200 Kangasala
P. alv. 03 377 1172
ma?pe 9?17, la 9?13
Kk:n 1. 03 377 1140
avoinna ark. alv. 03 377 3447
Palvelemme ma-pe 10-17, la 10-14
www.kangasalankirjakauppa.fi
KELLO- JA KULTASEPPIÄ
Kultaseppä
HANNU SALO
Kultasepänliike
P. 010 420 1900*
INFO@KOLARIKORJAUSKESKUS.FI
*lankapuhelimesta 0,0828 ?/puhelu + 0,07 ?/minuutti (sis. 23 %.
Minimipalkkio 2 600 euroa sis. NIEMINEN
Ota avuksesi
alueesi asiantuntija
0400 690 999
www.hinausnieminen.fi
Kaikki hinaukset aina moposta rekkaan!
KEHYSLIIKKEITÄ KIRJAKAUPPOJA
KUVASARSA OY
Ristimäentie 14, Huutijärvi
Palvelemme ma-pe klo 10-17
muulloin sopimuksen mukaan
P. 0400 854 860
050 339 1112
avoinna ark. 0400 336 707
Kangasalantie 921, katsastusaseman vieressä
ELÄIMET
Eläinlääkäri
NETTA
TAMMISALO
Kangasalan ainoa kotimainen katsastusasema
KANGASALAN AUTOKATSASTUS OY
MAK + bens. Automaalaukset
. Vuokravälitys . Tuulilasien vaihdot
ja korjaukset
. 045 351 8067
Putkimiehentie 7 A, Kla as.
www.mt-tuote.fi
-METALLI OY
Harjunsalontie 4, KANGASALA
KANGASALA
Lentolantie 12
P. osan löydät Kauppaympyrästäkin
ME PALVELEMME
AUTOILU
A-AKUT
. * Puhelut 010-numeroihin maksavat
kiinteän verkon lankaliittymistä 0,0828 ?/puhelu + 0,07 ?/min. Kolarikorjaukset . 050 571 8049
Taidekehystäjät ry:n jäsen
www.hinausautot-raimomoisio.com
Henkilö- ja
pakettiautot
Myös raskas
kalusto
0400 78 68 00
Hinaus 24h Siiki & Karhu
www.hinaus24h.fi
Kangasalan
Kirjakauppa
Tampereentie 1, p. 03 379 0333
MT-tuote Oy
- Automaalaamotuotteet
- Henkilösuojaimet
- Työkalut, huoltokemikaalit ym.
Öljynvaihto
aikaa varaamatta.
Moottoriöljyt kaikkiin autoihin.
P. ja kotimaisista
matkapuhelinliittymistä 0,0828 ?/puhelu+ 0,17 ?/min. alv.
KOTIPALVELUA
Hoiva- ja siivouspalvelu
Lähiapu Oy
? hoiva- ja asiointipalvelut
? kotisiivoukset, ikkunoiden
pesut, viikkosiivoukset
? yritys- ja muuttosiivoukset
? maksuton kartoituskäynti
? kotitalousvähennys
KULJETUKSIA
Kangasalalaista
täsmäkuljetusta
kuorma- ja
pakettiautolla
HERVANNAN
KURIIRI
P. RENGASTYÖT
. Vakuutusyhtiöiden vahinkotarkastukset
. päästömittaus
57 ?
MAK + bens. 03 3773 177
Lentolantie 2, Kangasala
P. Huoneistojen ja kiinteistöjen välitys
. 23 % alv. 044 306 5769, 03 377 3672
Keskusaukio 2, Kangasala
www.ullaelina.fi
Helin Poli
Terveydenhuollon ammattilainen.
Verovapaat!
Kotipalvelu ja Perushoito
Arvostetut!
Jalka- ja käsihoidot
Myös kotikäynnit ja lahjakortit!
Varaukset 0400 426 416
Osuuspankin talo, Kangasala
(esteetön käynti Nordean takaa)
www.helinpoli.fi
KAIHTIMIA
. (hinnat sis. Tuulilasinvaihdot
Hampuntie 9, Kallion teollisuusalue, Kangasala
HINAUSPALVELUA
HINAUSAUTOPALVELUT
J. 03 377 3530
ma?pe 9?17, la 10?14
JALKA- JA KAUNEUSHOITOLOITA
<
Lentolantie 12, Kangasala, p. 8-17, p. 010 254 1510* www.opkk.fi/kangasala
Välityspalkkiomme on räätälöitävissä kohdekohtaisesti sopimuksesta. 24 %) ja
matkapuhelimesta 0,0828 ?/puhelu + 0,17 ?/minuutti (sis
RAKENNUSPELLITYKSET
. 045 330 1023/ Timo Sarin
Yht. 0400 513 048
TAKSI KANGASALA
Taksitilaukset 0100 4131
Kela-tilaukset 0100 844 88
Sote-tilaukset 03 5653 4115
®
SERVICE
Meiltä myös
HUOLLAMME
. mukaan
Paikalliset palvelun tarjoajat palveluksessasi . 0400 36 77 33
ma?pe 10.15?16.30, la sulj.
- Matkapuhelimet
- Oheistarvikkeet
- Soneran liittymät ja palvelut
Paikalliset yritykset,
tuotteet, palvelut ja
tarjoukset kotonasi
kauppaympyra.fi
. 9.30-17.30, la 10-14
www.nyssakka.com
varatuomari
VEIKKO
MÄNNISTÖ
§
P. www.saneerausmestarit.com
KAUPPAYMPYRÄ
VALAISINJA SÄHKÖTARVIKKEITA
asiakaspalvelu@kauppaympyra.fi
Inka Lymi-Viitanen
0400 800 750
Satu Pasanen
040 720 8917
kauppaympyra.fi
Valaisin- ja
sähkötarvikeliike
Designvalaisimet,
sähköasennustarvikkeet ja muut kotisi
sähköistykseen
liittyvät tuotteet.
Lentolantie 15
36220 Kangasala
p. 03 339 26900 www.newision.fi
SENIOREIDEN
ATK-APU
. työoikeus, sopimusasiat, pk-yritysten asiat
. Rollaattorihuollot
ja rengaspalvelu
STIHL ®
PIENKONEET
-
Jari Ahola
MAJOITUSTA
Viihtyisät
LOMAMÖKIT
Roineen rannalla
SISUPELTI
050 548 3333
. Kodin pienet
tietokonepulmat
. Itsevetävä ja keräävä
ruohonleikkuri
ASIOINTIPALVELU
Ruutanantie 14, 36200 Kangasala
P. Verkkosäkit polttopuille
mm. 0400 727 013
PERUKIRJAT
Finnentie
3,skootteriKangasala
Moottoripyörä-,
mopoauto-,
ja venehuollot
ma?pe 9?17,
la 9?13
Meiltä myös tilauksesta
polkupyörät
ja rollaattorit.
KAUPPAKIRJAT
vieressä) 36200 Kangasala, konehuoltaja@gmail.com
TESTAMENTIT YM.Kangasalantie 921 (Katsastusaseman
Ellintie 2, Kangasala
PEKKA VALTONEN
LAKIASIAINTOIMISTO
MÄKIHANNU OY
tiloissamme, yrityksissä
tai yksityiskodeissa.
Myös vaativat juhlatilaisuudet.
Jonsered
LM 2147 CMDAE
. 075 75 660 70
www.tilituovi.fi
Auktorisoitu
Taloushallintoliiton jäsen
PUIDEN
KAADOT
Jarmo
Mäkipää
0400 915 703
RAKENTAMINEN JA REMONTOINTI
www.kaivopumppu.fi
Palveleva terveyskauppasi
PIENKONEITA,
- myös edulliset
terähuollot
KORJAUSTA
PUUNKAADOT
MHY ROINE
LUONTAISJA TERVEYSKAUPPOJA
. lapsiasiat ja avioerot
. neuvonta-aikoja
Kangasala: 03 377 2112
Myllystenpohjantie 1, 2. (03) 377 2628
ark. Kattoremontit
. 03 375 3218, 0400 335 443
Joustavasti asiakkaan luona.
Myös ilt. Perälevyt
pienkoneet mopoautot
. Ulkoverhoukset
. ajettava
ruohonleikkuri
Pikonlinnantie 240,
Kangasala
LAKIASIAT
Lakiasiaintoimisto
PITOPALVELUA
Jonsered
KANGASALAN SANOMAT
Lavavuokraus, kuljetukset,
roskalavat, minikaivinkonetyöt
Kangasalan
PIHA JA
LAVA OY
KIRJANPITOTOIMISTO
MATTILA KY
www.kirjanpitomattila.com
Myllystenpohjantie 2
36200 KANGASALA
p. 03 377 2244, 050 551 1003
Pitopalvelua
FR 2215 MA 4x4
. 044 304 0414
mingalsuo@yahoo.com
www.mingalsuo.fi
Pitopalvelua
perhe- ja yritysjuhliin
Koiviston
Kestikievari
koivistonkestikievari.fi
044 520 7077
METSÄASIOISSA
OTA YHTEYTTÄ
Ellintie 2, Kangasala
P. 040 415 2626
www.valaisinidea.fi
Lentolantie 15, Lentola
ma-pe klo 8-16, muulloin sop. Ruohonleikkurit
ja huollot
Puh. klo 10-17
P. 050 360 6401
tai 03 377 4008
Pito- ja juhlapalvelut
erilaisiin juhlatilaisuuksiin
häät, lasten ja aikuisten synttärit ym.
. kaikki oikeudenkäynnit, myös oikeusapu
. Ikkunat ja ovet
. SADEVESIJÄRJESTELMÄT
. rikosasiat, asuntokauppariidat
. Käytön opastus
P. moottori- ja raivaussahat
SOITA SUORAAN PAIKALLISELLE TAKSILLE!
TAKSI
ARI NEVALAINEN
0400 921 383
8 hengen taksi, 2 pyörätuolipaikkaa
AMMATTITAITOISTA,
LUOTETTAVAA TAKSIPALVELUA
MIXUN TAKSI
Mika Liikka
Kangasala
8 henkilöä ja
2 pyörätuolipaikkaa
SOITA 040 540 0521
TILITOIMISTOJA
TIETOTEKNIIKKAA
TILITOIMISTO
TUOVINEN KY
- yritysten perustamiset
- kirjanpidot ja tilinpäätökset
- veroneuvonta
Ellintie 4, Kangasala
P. 03 377 1068
info@kirjanpitomattila.com
? Kirjanpidot, tilin päätökset, verotusasiat
? Yritysten perustamiset,
yhtiömuodon muutokset
? Tilintarkastukset (HTM)
Auktorisoitu
Taloushallintoliiton jäsen
VALOKUVAUSTA
Kuvaukset studiossa ja miljöössä
0400 951 107
. otot ma?to klo 10?15
www.studioreettamuranen.fi
040 757 2435
VERKKOKAUPPAKESKUKSIA
Yrittäjä, jos
haluat mukaan
Kauppaympyrään,
soita tai laita meiliä.
TV, DIGILAITE
ELEKTRONIIKKA
TV-DIGIHUOLTO
-
plasmat, lcd:t, tv:t
audio- ja digilaitteet
antenniasennukset
tarvikemyynti
käytetyt laitteet
Ellintie 6, Kangasala
P. Ulkomaalaukset
Jarmo Koivula
050 310 5050
www.prima-rakentajat.fi
KAIKKI RAKENNUSALAN TYÖT
UUDIS- & SANEERAUSKOHTEET
TIETOKONEET,
OHEISLAITTEET,
HUOLLOT JA
KORJAUKSET
SAUNALAHDEN
LAAJAKAISTA- JA MATKAPUHELINLIITTYMÄT
Ellintie 6, Kangasala, ark. 040 595 6227 . Kauhat
polkupyörät skootterit
?mopoautojen
Pienkonebensiinit
ja
hinaus2-T
korjaamolle
4-T -koneisiin.
Pienkonetarvikkeet,
-varaosat ja -varusteet
Kangasalan Kone ja Tarvike
POLKUPYÖRÄLIIKKEITÄ /
-HUOLTOA
POLKUPYÖRIEN,
urheilu- ja kalastusvälineiden erikoisliike
Myös huollot ja varaosat sekä
metsästys- ja harjoituspanokset ja
Jahti- & Vahti-koiranruoat
Pälkäneen
URHEILU JA KALASTUS
Onkkaalantie 71, Pälkäne
03 534 2045, ma-pe 9-17, la 9-14
Tutustu paikallisiin
yrityksiin verkossa
kauppaympyra.fi
19
TAKSEJA
mm. Ohjelma- ja
laiteasennukset
. 03 377 0476
ma-pe 9-17, la 10-14
MATKAPUHELIMIA
Ellintie 2, p. 0400 885 653
www.lomaroine.fi
MÖKKI- JA
TALOHUOLTOA
Mökkihuolto
Majava
044 973 2250
antti@majavahuolto.fi
Luotettavaa mökki- ja
talohuoltoa Kangasalla
ja lähikunnissa.
www.majavahuolto.fi
P. ja viikonloppuisin.
Ilmainen puhelinneuvonta.
Lakiasiaintoimisto
LIISA JUUTINEN
varatuomari Arto Mäkihannu
0400 630 683, arto@makihannu.fi
varatuomari,
julkinen kaupanvahvistaja
OTM Mikko Ravi
0400 579 828, ravi@makihannu.fi
Santeri Mäkihannu
Töykänäntie 265, Sahalahti
040 757 9366, santeri@makihannu.fi
03 376 4774, 040 570 6022
Toivontie 2, 36200 Kangasala
www.makihannu.fi
Asianajotoimisto Patrikainen, Miettinen, Rauhala & Laakso Oy
Kokeneet asiantuntijat apunasi
. 03 377 2952
www.mhyroine.fi
LVIS-PALVELUA
Viemäreiden avaukset ja kuvaukset
Likakaivojen tyhjennykset
Vaihtolavapalvelut
0400 232 640
MAANRAKENNUSTÖITÄ
Kaivinkone- ja
traktorityöt
Kangasalan
Luontaistuote Ky
Myös valtaojien, peltojen ja
teiden reunojen puunkorjuut.
www.luontaistuntijakangasala.fi
040 501 3240
Keskusaukio 2 A, Kangasala
P. 4-veto Rider
. 03 379 2940 www.tv-hugg.com
P. PIIPUNPELLITYKSET
. Terassit
. osan löydät Kauppaympyrästäkin. 010 239 0880, f. TIKKAAT
Kaikki sähköasennukset
Ellintie 4, Kangasala
P. Sähköstartti
. PERJANTAI 9.1.2015
-pienkoneiden myynti ja huolto
LAHJALIIKKEITÄ
Kauppaympyrässä
yritykset auki
ympäri vuorokauden
viikon jokaisena
päivänä.
Klikkaa itsesi
osoitteeseen
kauppaympyra.fi
Sisustus- ja
lahjatavaraliike
Keskusaukio, Kangasala, p. perukirjat, testamentit, kauppakirjat yms.
. kaikenmerkkiset
. 040 415 2626
asiakaspalvelu@valaisinidea.fi
www.valaisinidea.fi
P. krs
P. filippiiniläistä tai suomalaista ruokaa
MK Ingalsuo Ay
P. krs
050 379 5350
Tampere: 03 254 2100
Verstaankatu 5 A 3
Asianajotoimisto Päivi Similä
Kangasala: 03 377 2112 Myllystenpohjantie 1, 2. KATTOTURVATUOTTEET
n. Muutama kymmenen metriä Vesijärveen,
johon rantaoikeus. Kylpyhuone laatoitettu. Mh 229.000 ?. Kaunis ja valoisa joulukuussa 2013
valmistunut uusi asunto. SU 14.00-14.30
1136879
3h, k, s. Oma 1305 m2 tontti. Tasainen puutarhatontti 1010 m2.
Kunnallistekniikka. Mh 101.348,86 ?. Es. Kiva, persoonallinen asunto rauhallisella pientaloalueella. Mh 139.000 ?. Mh 184.000 ?.
Tuomitie 4. Kuntotarkastus keväällä 2013. Lattiat parkettia. 20
KANGASALAN SANOMAT
PERJANTAI 9.1.2015
Onnistunut asuntokauppa
tuntuu suunnilleen tältä.
Keskusta
KT 46 m2
2h,kk,ph,s. Alakerran huonekork. makuuhuone ja sauna pesutiloineen. Keskeinen sijainti. ET-luokka: C. Velaton lähtöhinta 129.000 ?. kerroksen asunto v. Makuuhuoneessa säilytystilaa vaatehuoneessa. SU 13.15-13.45
1143338
KERROSTALOT
RIVITALOT
OMAKOTITALOT
Ruutana
Keskusta
Pikonkangas
KT 88 m2 Ranta-Koivisto
3h, k, s, ph, wc, vh. Pinnat
kauttaaltaan modernit ja raikkaat. Kuntotarkastettu 2011. (03) 3773 733
kangasala@kiinteistomaailma.fi
Katso myyntikohteemme: www.kiinteistomaailma.fi/kangasala
Välityspalkkioesimerkki: Verkko 3,8% + 900?, minimi 3000?. keskuspölynimuri, koneellinen ilmanvaihto. Viehättävä pikkutalo rak.
1948 ja laajalti kunnostettu 2005-11. Finnentie 14 A. Keskipisteenä avara, vaaleilla sävyillä sisustettu yli 3 m korkea olohuone-keittiötila. Ensies. Erittäin siistikuntoinen, uuden veroinen asunto v. 9-20 LA 9-18 SU Facebookissa!
12-18
www.loytotex.fi. Tilava, lasitettu terassiparveke. Ei jälleenmyyjille.
www.loytotex.fi . Yläkerrassa ?omassa rauhassa. Lämmin varasto. Laadukkaat
sisustusmateriaalit. alv 24%.
0
0
5
3
E
L
A
ALE! ALE! ALE! ALE! ALE! ALE! Aina
ALE!edullinen!
ALE! ALE! ALE! ALE! ALE! ALE! ALE!
Naisten
%
0
7
BAMBU PITKISKERRASTO
SÄILYTYSJOPA
%
Säästä
LAATIKKO
-20
%
%
2kpl/pkt!
Säästä
2
12
45
(24,90)
JÄTESÄKKI
150L
10 kpl/rll
(á 1,30)
4
Erilaisia
naisten
TRIKOOPUSEROITA
9%
jopa 5
90
TOPPAHOUSUT
31%
Säästä
8
90
(12,90)
ERÄ!
Lasten raita
Tyttöjen
92-128cm
92-128cm
FLEECETAKKI
TRIKOOPUSERO
7
90
(11,90)
Alasenkuja 1, SUORAMA
Avoinna ark. ET-luokka: E. SU 14.00-14.30
1143484
RAKENNUSPAIKKA
RT 65,5 m2 Kasvitarhan alue OKT 135/225 m2 Huhmari
KT 50,5 m2 Ranta-Koivisto
2h, k, s. Huoliteltu piha kivetyksineen ja aitoineen. Lattiat parkettia ja laminaattia. Neliöt käytetty tehokkaasti. Vaaleilla sävyillä sisustettu yli 3 m korkea olohuone-keittiötila; ikkunat lattiasta kattoon.
Vesikiertoinen lattialämmitys maalämmöllä. ET-luokka: D. Huhmarintie 14 A.
Rak.oikeus 200+50 m2.
1143409
www.kiinteistomaailma.fi
KIINTEISTÖMAAILMA | Kangasala
Kun harkitset
asuntosi myyntiä,
kutsu alueesi asiantuntija
maksuttomalle Kotikäynnille.
Maarit Pelli
Yrittäjä, LKV
044 504 4511
Marja Mäkinen
Myyntineuvottelija, KiAT
044 504 4512
Minna Honkala
Myyntipäällikkö, LKV
044 504 4506
Pirkko Riepponen
Kiinteistönvälittäjä, LKV, KiAT
050 313 1025
Harri Kalliovalkama
Myyntijohtaja, LKV, KiAT
044 504 4507
Kangasalan Kodit Oy LKV
Myllystenpohjantie 2, 36200 Kangasala
puh. Asuintilojen lisäksi paljon lisätiloja, joita voi muokata. Vesikiertoinen lattialämmitys maalämmöllä. Mh 77.305,33 ?. Sis. Talo rakennettu 1990.
Asunnon tilat kahdessa kerroksessa. Hyvä varustetaso mm. senioritalossa. Puutarhurintie 6.
Es. Hienolla rauhallisella paikalla
upea 2007 rak. Kivennavankuja 6. Annalantie 3 A. Mh 130.000 ?. Hyvät säilytystilat. Koko talossa vesikiertoinen lattialämmitys. Oma 865 m2:n tontti. Kasvitarhantie 10. V. Edulliset asumiskustannukset. Asunnon tilat yhdessä tasossa. Vh 255.810 ?. Asumiskunnossa, mutta vaatii suurelta osin päivittämistä,
osittain myös peruskorjausta. Kylpyhuone laatoitettu. V. ET-luokka: D. Rak.-oik.
jäljellä. Mh 99.000 ?. ET-luokka:
C. Vh 195.630 ?. Myydään asemakaavan mukainen rakennuspaikka. Ensiesittely su 18.1. Erillinen, kaapistolla erotettu keittiötila olohuoneen yhteydessä. Urheilutie 2-4 B. Velaton lähtöhinta 179.000 ?. ALASENKUJA Tykkää
1, SUORAMA
meistä
AVOINNA ARK. Vaalea laatoitettu kylpyhuone ja erillinen wc. Tilava, siisti asunto 2007
rak. 2. Vapautuu nopeasti. 9?20, la 9?18, su 12?17
(8,90)
15%
15,Säästä
ERÄ!
FLEECEHUOPA
39%
3,-
1,-
25 kpl/rll
(á 0,65)
Ruutu
Säästä
ROSKAPUSSI
23%
Säästä
20L
(4,95)
HENKILÖVAA´AT
-20%
2 RLL
2 RLL
Esim digi vaaka 150kg kirkas (9,90) NYT 7,92!
ERÄ!
POWERBALL
IT
ATTILO
TERÄSK HALLA!
TASARA
Konetiskitabletti
90kpl/pkt
Säästä
Säästä
19%
(9,90)
3,0 L
37%
10,-
Säästä
(9,90)
(15,90)
Säästä
PYYKINPESUJAUHE
2,21 Kg
40%
590
1,5 L
2,- 8,-
77%
Säästä
33%
Säästä
0)
A
(6,90-8,90-9,90-11,90)
Naisten
23%
2,-
Säästä
Säästä
(17,9
2 KPL
70%
(9,90)
50%
3 KPL
SÄNGYNALUSLAATIKKO
POOLOJA
NEULETUNIKA
50%
kannella
(á 4,90)
Miesten rullatai turtlekaulus
90
Säästä
32L
kannella
80 cm
(á 8,90)
ERÄ!
890
31%
10,Säästä
3
43%
95
(6,95) (1,78/kg)
Tarjoukset voimassa 11.1.2015 saakka tai niin kauan kuin tuotteita riittää tarjousaikana. Tilavat huoneet, mh:t 13-19 m2. Lämmin autotalli. 1945 rakennettu iso rintamiestalo suositulla alueella, lähellä peruspalveluja. Vielä ehdit saamaan omasi; 1 kolmio enää jäljellä! 1-tasoinen uusi koti. Es. su 14.30-15.15 1143620
979 m2
Nyt huippumahdollisuus toteuttaa unelma ja
rakentaa omakotitalo järven läheisyyteen aivan keskustan tuntumaan arvostetulle omakotitaloalueelle, josta harvoin myynnissä tontteja. Es. SU 12.30-13.001138882
RT 59,5 m2
2h, k, s. SU 14.45-15.15
1132706
OKT 100 m2
ALAKERTA: k, oh, mh, s, ph/wc, et, YLÄKERTA:
2 vh, avointa tilaa. Oh:ssa varaava takka ja keittiössä
leivinuuni. krs. ETluokka: D. SU 13.00-13.30 1143587
5h+k+yläaula+s+ph+pkh+khh+wc+kph+3vh+autokatos+varasto. 2,8 m. Pääosiltaan kivirakenteinen sekä ulko- että sisäseiniltään. Hyvät kodinhoitotilat ja erillinen kuraeteinen. Es. kauppa
ja päiväkoti. talo. Valoa tulvii korkeista ikkunoista. 2004 rakennetussa hyvässä taloyhtiössä. SU 14.45-15.15
1132471
4h, k, s, 2 ph, varastotiloja. Annalantie 3 B. Kivapohjainen 2. Lattiat parkettia tai laattaa. Velaton lähtöhinta 119.000 ?. Puusepäntie
38 G. Kaikki keskustan palvelut puolen kilometrin etäisyydellä. Finnentie 14 A. Alakerrassa keittiö, wc ja korkea olohuone sekä etelän suuntaan oleva takapiha terasseineen. H: 368.000 . Lasitettu, iso parveke kylän keskeisellä paikalla. Ikkunat kolmeen
suuntaan. Lattiat parkettia. klo 13.00-13.30
RT 85,5 m2 Kasvitarhan alue OKT 200/265 m2
4h, k, s. Makuuhuoneeseen mahtuu kaksikin sänkyä. Es. Lasitetettu parveke etelän suuntaan. Edullinen vastike. Asiakirjat 190?. SU 13.45-14.15
1143368
Keskusta
Herttuala
OKT 182/204 m2
5 h,k,s,tkh,khh,2 vh, 2 wc. Es. 1971 rakennettu iso talo suositulla alueella.
Oma 1190 m2 suojainen tontti rajoittuu kunnan metsäpuistoon. Tiilikatto ja puuverhous
uusittu 2006. Kuntotarkastettu. Es. Asunto vuokrattu. Myytävän määräalan
koko 979 m2. Laajakaista. 2004 rakennetun talon 2.
kerroksessa. Palvelut lähellä, mm