A N N U K K A TA M M IL EH TO. vuosikerta • kangasalansanomat.fi Keskiviikkona 1.4.2020 • Irtonumero 3 € Hamstraus näkyi piikkinä Saarioisilla Hatchback Clubiin ilmoittautunut vessapaperin tekijä KORONA ARKI & KORONA Sivu 6 Sivu 14 Sivu 4 Ruokailusta voi tehdä tähtihetken Metsä voi olla taloudellinen sijoitus, tulonlähde tai suojeltu kohde, sivut 24–25 Tilaa kuusikolle Perustettu vuonna 1918 Kangasalan S A N O M A T KUOHUNPARKKI ISOT HAAVAT pitäisi kaataa, jotta kuusentaimilla olisi paremmin tilaa kasvaa, suunnittelee metsänomistaja Pekka Miettinen. Numero 14 • 102
Osa juosten, osa pyörillä, osa kävelykepein varustettuina. Onneksi siihen on vielä olemassa helppo keino. Isot euroja tuntimäärät hävisivät taivaan tuuliin, Premius Kuntoutuksen toimitusjohtaja Pirta Saarenkylä toteaa. Nowak ei halua, että tauti leviää jonkun oireettoman kautta. Käytännössä nämä ovat yleensä hyvin vaikeasti vammautuneita vaativan lääkinnällisen kuntoutuksen asiakkaita. Isot euroja tuntimäärät hävisivät taivaan tuuliin. PÄÄKIRJOITUS Heli Keskinen Kirjoittaja on Kangasalan Sanomien päätoimittaja. Heistä kaksi oli tehohoidossa. Viikonloppuna Kaarinanpolulla lenkkeillessäni vastaan tuli kymmeniä ihmisiä. Toimitusjohtajan mukaan asiakkaat ovat suhtautuneet etänä annettavaan kuntoutukseen vastaanottavaisesti. K aupungilla kävellessä todellisuus iskee rajusti vasten kasvoja. Tilaa silti oli, turvavälejä ei tarvinnut rikkoa. Hän on kuitenkin tyytyväinen siihen, miten etäkuntoutus on lähtenyt toimimaan. Kelan korvaamien kuntoutusmuotojen kenttä on laaja: se korvaa esimerkiksi kuntoutuspsykoterapioita, kuntoutusja sopeutumisvalmennuskursseja, moniammatillisia yksilökuntoutuksia, neuropsykologista kuntoutusta sekä LAKU-perhekuntoutusta ja nuorille tarkoitettua NUOTTI-valmennusta. Ratsastusterapia on terapiamuoto, jota on käytännössä mahdotonta pitää etänä. Kangasalan Sanomat Keskiviikko 1.4.2020 2 UUTISET En liene kuitenkaan ainoa, joka haluaa välillä kaikesta tästä irti. Kun ahdistaa, metsä auttaa Korona iski kuntoutujien ja kuntoutusyrittäjien arkeen Palveluita pidetään nyt mahdollisuuksien mukaan etänä. Eräs pariskunta istui auringonlaikussa kannon päällä käsissään höyryävä kuksa. toukokuuta saakka. Yksi ihminen on menehtynyt. Koko Suomessa tautitapauksia on THL:n mukaan todettu maanantaiaamuun mennessä 1 313 kappaletta. Huoli yritysten selviämisestä nousee pintaan, samoin huoli omien läheisten terveydestä. Kela antoi viime perjantaina päivitetyt ohjeet kuntoutuspalvelujen järjestämiseen koronavirusepidemian aikana. Siksi Kelan suositukset ovat alkaneet tuntua alkushokin jälkeen tärkeiltä. Toiset ottivat lenkin urheilun kannalta, toisilla ei ollut mikään kiire. Annukka Tammilehto Koronaviruksen aiheuttamat sosiaalisten kontaktien rajoitukset pistivät uusiksi monen Kelan kuntoutusasiakkaan ja kuntoutuspalvelutuottajan arjen myös Kangasalla. THL:n tietojen mukaan Taysin erityisvastuualueella oli maanantaina 9 koronapotilasta sairaalahoidossa. Koska ryhmämuotoista terapiaa ei voida toteuttaa etänä, ja kokoontumisia on syytä välttää, Kelan suositus on keskeyttää ryhmämuotoiset kuntoutukset kokonaan. Me Kangasalla olemme onnellisessa asemassa. Mennään siis metsään. Vaikka yrittäjälle ratsastusterapioiden laittaminen tauolle tarkoittaa tulomenetyksiä, tuntuu asiakkaiden ottaminen tällä hetkellä eettisesti ja moraalisesti väärältä. Niin sanomalehdet, verkkosivut, radiot kuin televisiotkin tarjoavat meille tietoa, niin kuin pitääkin. – Sitä ei tiedä, kuinka moni meistä palveluntuottajista vielä toimii tämän [kriisin] jälkeen. Tähän mennessä en ole pystynyt järjestämään enää yhtäkään terapiakertaa, Nowak kertoo. Kirjaston ovi on lukossa, uimahallin vesisuihkut hiljaisina. Kasvot oli käännetty aurinkoon, huulilla karehti hymy. Tarpeellisuudesta huolimatta ne iskenevät moneen kuntoutusalan yrittäjään kipeästi. Hallitus antoi eduskunnalle ravintoloiden, kahviloiden ja anniskelupaikkojen sulkemista koskevan asetuksen. SAARENKYLÄ KERTOO, että Premius on noudattanut suosituksia ja siirtynyt pääasiassa etäkuntoutukseen. Jos palveluntuottaja ja asiakas päättävät jatkaa kasvokkaista yksilökuntoutusta, heidän on huolehdittava tehostetusta hygieniasta ja suojautumisesta. Ja sitä me olemme tehneetkin. Terapeutit antavat kasvokkain tapahtuvaa kuntoutusta vain asiakkaille, joille se on välttämätöntä. Hän kiittää myös kangasalalaisten asumispalveluyksiköiden henkilökuntaa, joka on auttanut asiakkaita etäkuntoutustuokioissa. Nowakin asiakaskunta on moninainen, mutta suurin osa siihen kuuluvista on kehitysja liikuntavammaisia lapsia. Menossa on reiden lähentäjien harjoitus. –Olen yrittänyt miettiä, miten pystyisin toteuttamaan ratsastusterapiaa läsnäkuntoutuksena turvallisesti THL:n ohjeita noudattaen. Yrittäjä huomauttaa, että ratsastusterapia ei ole kriittisen välttämätön terapiamuoto, mutta monille lapsille ja huoltajille tärkeä osa viikko-ohjelmaa. PETRA NOWAK Kangasalan Ratsastusterapiasta kertoo, että Kelan tekemät linjaukset ovat tyrehdyttäneet yritystoiminnan täysin. En liene kuitenkaan ainoa, joka haluaa välillä kaikesta tästä irti. Vaativan lääkinnällisen kuntoutuksen osana korvataan erilaisia terapioita, kuten ryhmä-, toiminta-, fysio-, puhe-, musiikki-, lyhyt-, ratsastusja allasterapiaa. Se suosittaa kasvokkain tapahtuvan kuntoutuksen keskeyttämistä ja kuntoutuksen toteuttamista mahdollisuuksien mukaan reaaliaikaisena etäkuntoutuksena. Suomen hallitus päätti maanantaina jatkaa rajoitustoimia 13. Lisäksi korvattaviin palveluihin kuuluvat myös ammatillinen kuntoutusselvitys, työllistymistä edistävä ammatillinen kuntoutus ja koulutuskokeilut. Testaamisen kriteerejä on rajattu, joten kaikki tartunnat eivät näy näissä luvuissa. Ohjeet ovat voimassa toistaiseksi. – Kaiken kaikkiaan tällä on hurjia vaikutuksia sekä asiakkaan että yrityksen näkökulmasta. Asumme uskomattoman kauniissa ympäristössä, joka on meistä jokaisen saatavilla. Kyllä tästä selvitään, olemme taas päivän lähempänä normaalia arkea. Pirta Saarenkylä Premius Kuntoutuksen toimitusjohtaja Jos palveluntuottaja ja asiakas päättävät jatkaa kasvokkaista yksilökuntoutusta, heidän on huolehdittava tehostetusta hygieniasta ja suojautumisesta.. Meistä jokainen saa lähteä ulos hengittämään keväältä tuoksuvaa ilmaa, tuntemaan auringonsäteet kasvoilla ja ilahtumaan ensimmäisistä leskenlehdistä. Parkkipaikat ovat tyhjät, liikkeissä ei ole sisällä ketään. Joka toivoo, että pään täyttäisivät aivan muut ajatukset. Saarenkylä kertoo, että etäkuntoutukseen siirtyminen hyvin nopealla aikataululla oli koko yritykselle valtava ponnistus, vaikka valmiudet siihen olivat jo olemassa. Vallitsevassa tilanteessa sitä ei myöskään pysty järjestämään kasvokkain, koska esimerkiksi suositeltua turvaväliä on mahdotonta säilyttää. Sitä me myös tarvitsemme – ja janoamme. Kuvassa yrityksessä työskentelevä fysioterapeutti Anne Lintunen pitää neurologisen asiakkaan fysioterapiaa etänä. Tauon jälkeen monen ratsastusterapiakuntoutujan kanssa voidaan joutua aloittamaan kuntoutuminen alusta. PREMIUS KUNTOUSTUS on siirtynyt Kelan suositusten mukaan pääasiassa etäkuntoutuksiin. Uusien tartuntojen tämän hetkinen huippupäivä oli lauantai, jolloin Tays tiedotti löytäneensä 18 uutta tartuntaa. Kaiken kaikkiaan tällä on hurjia vaikutuksia sekä asiakkaan että yrityksen näkökulmasta. Varhaiskasvatuksen, opetuksen ja koulutuksen rajoituksia tullaan jatkamaan siis kuukaudella. Opetuksen poikkeusjärjestelyjä varaudutaan samalla jatkamaan lukukauden loppuun asti. Hengitetään rauhassa ja annetaan auringon parantaa synkät mielemme. LIIKKUMISTAMME rajoitetaan, mutta ainakaan toistaiseksi se ei koske suomalaisten suurinta voimavaraa; luontoa. TILANNE EI helpota viestimien ääressä. Pirkanmaalla tällä hetkellä 101 koronatartuntaa Heli Keskinen Pirkanmaan sairaanhoitopiirin alueella on todettu tiistaiaamuun mennessä yhteensä 101 testein todennettua koronavirustartuntaa, kertoo Tampereen yliopistollinen sairaala (Tays). Esimerkiksi neuropsykologisesti oireilevien lasten arkirytmi voi häiriintyä, kun suunnitellut terapiakäynnit jäävätkin pois. Eilen tiistaina ilmoitettiin neljästä uudesta tartunnasta
Ohjeiden mukaan heidänkin kiireelliset ja välttämättömät terapiat kuitenkin hoidetaan. Valtuusto on aikaisemmin vuonna 2018 päättänyt, että kaupunginjohtaja Oskari Auvista sijaistaa tämän ollessa estynyt tai poissa kehitysjohtaja Patrik Marjamaa. Päiväkoteihin ja kouluihin suunnitellut käynnit voidaan ainakin toistaiseksi korvata kotikäynneillä. – Palvelut tuotetaan myös yli 70-vuotiaille, jos arvioidaan, että terapian väliin jättäminen olisi isompi riski perussairauden pahenemisen vuoksi. Muut kuntoutusasiakkaat, joilla ei ole hengitystieoireita, saavat tulla vastaanotolle tai heidän luokseen voidaan tehdä maksusitoumuksessa sovitut kotikäynnit. Ohjeet sitovat kaupungin ostamien kuntouspalveluiden palveluntuottajia. Koronavirustartuntojen välttämiseksi seuraava valtuuston kokous järjestetään valtuustosalin sijaan Kangasala-talon salissa. KAUPUNGIN OMAT kuntoutuspalvelut toimivat edelleen lukuun ottamatta ryhmäkuntoutusta, joka on tauolla toistaiseksi. Kuvassa yrityksessä työskentelevä fysioterapeutti Anne Lintunen pitää neurologisen asiakkaan fysioterapiaa etänä. Kaupunkilaiset voivat käyttää palveluita kaupungin maksusitoumuksella. Päätös on tuotava tiedoksi seuraavaan mahdolliseen toimielimeen, jonka tehtäväalueeseen asian päättäminen normaalioloissa kuuluisi. Myös yli 70-vuotiaiden ja riskiryhmiin kuuluvien kuntoutujien kiireetön terapia on pääsääntöisesti peruttu. Kuntoutuksen osastonhoitaja Marjukka Pelvola kertoo, että fysio-, jalkaja toimintaterapian vastaanottokäynnit toteutetaan pääsääntöisesti normaalisti. 3 Keskiviikko 1.4.2020 Kangasalan Sanomat UUTISET Koronan vuoksi muutoksia kokoustamisiin Kangasalan kaupunginhallitus esittää valtuustolle hallintosäännön ja valtuuston työjärjestyksen muutoksia, jotka mahdollistavat kaupunginhallituksen ja valtuuston kokousten pitämisen tarvittaessa sähköisinä. Sairaanhoitopiiri ohjeistaa käyttämään etäkuntoutuspalveluita, jos kuntoutujalla tai perheellä on käytössään siihen sopivat välineet. Lisäksi kaupunginhallitus esittää, että hallintosääntöön lisätään pykälä, jonka mukaan häiriötilanteiden aikana ja poikkeusoloissa kaupunginjohtaja voi käyttää välttämätöntä päätösvaltaa, joka poikkeaa hallintosäännön antamasta päätösvallasta. Kaupunginhallitus perustelee muutostarvetta sillä, että poikkeusoloissa kaupungin on pystyttävä toimimaan nopeasti uusien määräysten, ohjeiden ja muuttuvien tilanteiden mukaan. Nyt valtuustolle jätetyn ehhotuksen mukaan Marjamaan jälkeen sijaisina voisivat valtuustokauden loppuun asti tarvittaessa toimia hallintojohtaja Jonna Sillman-Sola, talousjohtaja Seppo Saarinen ja henkilöstöjohtaja Eija Tetri-Lähde. KAUPUNGINHALLITUKSEN MUKAAN perusteltua on myös varautua kaupungin henkilöstön poissaoloihin poikkeustilanteissa Kaupunginhallitus esittääkin valtuustolle, että kaupunginjohtalle nimetään useampi sijainen. SARA EMENIKE Sairaanhoitopiiri ohjeistaa käyttämään etäkuntoutuspalveluita, jos kuntoutujalla tai perheellä on käytössään siihen sopivat välineet.. Menossa on reiden lähentäjien harjoitus. Toimintapa arvioidaan tapauskohtaisesti. Sairaanhoitopiiri on ohjeistanut palveluntuottajia lääkinnällisen kuntoutuksen ostopalveluista seuraavanlaisesti: Ryhmäkuntoutukset on ohjeistettu peruttavaksi, mutta kuntoutuskäynti voidaan muuttaa tapauskohtaisesti yksilökäynniksi, jos sen arvioidaan olevan kiireellinen ja välttämätön. Sähköisten kokousten mahdollisuus on perusteltu myös siksi, että kaikkia sosiaalisia kontakteja tulee välttää vallitsevan koronavirustilanteen vuoksi. Korona iski kuntoutujien ja kuntoutusyrittäjien arkeen Ryhmäkuntoutukset tauolla PREMIUS KUNTOUSTUS on siirtynyt Kelan suositusten mukaan pääasiassa etäkuntoutuksiin. Muutosten esitetään tulevan voimaan toukokuun alusta alkaen. Kaupungin apuvälinepalvelussa voi asioida normaaliin tapaan. Hallintosääntöön esitetyn lisäyksen mukaan päätös tulee tehdä häiriötilanteen aikaisen johtoryhmän jäsenen esittelystä . Päätös perustuu sosiaalija terveysministeriön ohjeeseen, jonka mukaan kiireetöntä palvelua tulisi tuottaa mahdollisimman normaalisti. Päätöksentekokyky halutaan varmistaa niissäkin mahdollisissa tilanteissa, joissa suuri osa voi olla estynyt osallistumaan päätöksentekoon. Pirkanmaan sairaanhoitopiiri on antanut samansuuntaiset ohjeet kuntoutuspalveluiden järjestämisestä koronavirustilanteen aikana kuin Kela
Kangasalan Sanomat Keskiviikko 1.4.2020 4 UUTISET Elintarvikkeiden hamstraus heijastui Saarioisillekin Jouni Valkeeniemi Kun Suomen hallitus torstaina 12. – Elintarvikkeet ovat turvallisia. Lounaita ei syödä kouluruokaloissa tai ravintoloissa. Esimerkiksi joidenkin tuontiraaka-aineiden osalta voi tulla saatavuuspulmia. Ei ole olemassa havaintoja, että koronavirus leviäisi elintarvikkeiden välityksellä. Niiden lisäksi Saarioisilla on otettu käyttöön uusia menettelytapoja koronaepidemian vuoksi. – Meidän työntekijämme ovat jo valmiiksi valveutuneita esimerkiksi käsihygieniassa. Myös etäisyydet toisiin henkilöihin pidetään THL:n antamien ohjeiden mukaisina. Nyt hän uskoo tilanteen hiljalleen tasaantuvan. Syödä pitää, ja kun ravintolatkin ovat menossa kiinni, korostuu kotona ruokaileminen. Toki yllätyksiä saattaa tulla eteen. Vaikka tilanne on tällä hetkellä hyvä, on tulevaisuutta mahdotonta ennustaa. – Ravintoloissa ja monissa alan pienyrityksissä tilanne on synkkä. Viime viikonlopun aikoihin Saarioisten tuotteiden kysyntä oli Karppisen mukaan jokseenkin normaalilla tasolla. Matti Karppinen Saarioinen Oy:n toimitusjohtaja. POIKKEUSTILAN AIKANA työllisyys on säilynyt Saarioisilla hyvänä. Vaikka Sahalahden tehtaalla on ollut kiirettä, on tunnelma pysynyt Lempisen mukaan hyvänä. – Ison hamstrausvaiheen jälkeen ihmisten kaupassa käynnin rytmi on varmasti nyt muuttumassa. – Kaikki ymmärtävät sen, miten tärkeää on huolehtia ruoan riittävyydestä tällaisena poikkeusaikana. Onneksi toistaiseksi henkilökuntamme on pysynyt myös terveenä, Lempinen toteaa. Ruokatehtaalla hygieniasäännöt ovat jo valmiiksi hyvin tiukat. Hän toteaa, että kuluttajat, kauppiaat ja ruoantuottajat olivat kaikki ymmällään uudessa tilanteessa. Ilmiön uskotaan lisäävän valmisruokien menekkiä. – Tällaisia johtopäätöksiä voi tehdä, vaikka niitä ei vielä voi todistaa, Karppinen toteaa. Sahalahdella on valmistettu eniten laatikoita ja keittoja Heli Keskinen Saarioisten Sahalahden tehtaan tehtaanjohtaja Anu Lempinen kertoo, että Sahalahdella on ollut viime aikoina töitä hyvin. Kovin hamstrausaalto meni kuitenkin aika nopeasti ohi, ja tilanne tasaantui runsaassa viikossa. Toivottavasti valtiovalta kohdistaa niille riittävästi tukea, että sektori säilyy, Karppinen sanoo. Ei ole olemassa havaintoja, että koronavirus leviäisi elintarvikkeiden välityksellä. Tuotantolaitosten portit on suljettu kaikilta ulkopuolisilta, kuten myös henkilöstömyymälät. SAARIOISTEN RUOKATEHTAALLA Sahalahdella on töitä riittänyt. – Varsinkin korona-aallon ensimmäiset vaiheet olivat sellaisia, että ruokaa tehtiin täällä todella paljon, Lempinen sanoo. Henkilökunta on myös toistaiseksi pysynyt terveenä, eikä epidemia ole näkynyt sairastumisina. Nyt niitä teroitetaan entistä enemmän. Hän uskoo, että näin on jatkossakin, vaikka poikkeustilan kestoa ei kukaan pysty sanomaan tarkasti. Elintarvikkeet ovat turvallisia. Ilmiön vaikutukset huomattiin pian Saarioisilla. ELINTARVIKETUOTANNOSSA on vanhastaan korkeat hygieniavaatimukset. – Sellaista ruokaa, jota on kotona arjessa helppo valmistaa. Karppisen mukaan sisäisiä siirtoja tehtävästä toiseen on tehty niillä sektoreilla, missä työvoiman tarpeessa on ilmennyt muutoksia. – Elintarvikehuolto on koko yhteiskuntaa ajatellen niin tärkeä, että sen toimivuus kyllä varmistetaan. Käsillä olevaan poikkeusaikaan liittyy paljon kotona olemista – niin etätöiden merkeissä kuin myös koululaisten etäopetuksen osalta. Karppisen mukaan Saarioinen on hyvin pystynyt vastaamaan nopeasti muuttuneisiin tilanteisiin epidemian aikana. Eniten tehtaalla on valmistettu nyt perinteisiä laatikkoruokia, keittoja ja ruukkuja. Toimihenkilöt tekevät etätöitä aina, kun se on mahdollista. – Teemme etupainotteisesti kaikkemme viruksen leviämisen torjumiseksi, Karppinen sanoo. Ruoan kulutukseen vaikuttaa tällä hetkellä ennen kaikkea se, että sekä aikuiset että lapset ovat tiukasti kodeissaan. – On vaikea arvioida, milloin epidemia alkaa näkyä meillä. Aika näyttää, millaiseksi se muodostuu. Omalle väelle on korostettu käsienpesun ja hihaan yskimisen tärkeyttä. – Hamstrauksen myötä valmisruokien kysyntä nousi äkillisesti, kertoo Saarioinen Oy:n toimitusjohtaja Matti Karppinen. Oman työn merkitys nähdään hyvin, hän sanoo. Uskon ja toivon, että sen kantaa myös vapaa-ajalla, Lempinen sanoo. maaliskuuta ilmoitti ensimmäisistä rajoituksista koronaviruksen leviämisen hillitsemiseksi, ryntäsi kansa kauppoihin hamstraamaan elintarvikkeita ja wc-paperia
Kysy lisää ja tilaa p. 050 542 4565 Mäkirinteentie 36, 36220 Kangasala Tarjouspyynnöt: JP 0400 554 007 ”Otamme uusia asiakkaita, soita ja kysy lisää!” • Kirjanpidot • Toimistopalvelut • Palkanlaskenta • Sähköinen kirjanpito Tilitaitajissa teitä palvelevat: Jp, Anu ja Sanna • UUTTA! Tilintarkastukset www.fiina.fi, Takojantie 2, Pälkäne T:mi Annikki Westman Meillä on kaikkea kivaa kevääseen! Mekkoja, farkkuja, puseroita, takkeja, tunikoita, laukkuja, liivejä, uikkareita, housuja... Lounaaseen jälkiruoka +1 €, toimitus +5 € (alle 10 km tai yli +0,80 € /km), nouto meiltä €, minimitilaus 20 €. Seuraa ilmoittelua ja Facebookia. P. 050 323 2773/Tuuli Hyvä osuuskaupan jäsen! POK:n edustajisto vaaleissa ehdokkaina olevista ovat Tuomo Jussila, 138 Heikki Lyytinen, 145 Hanna Majanmaa, 147 Torsti Tulenheimo, 161 Soili Uotila-Välimäki, 163 Saana Vahvelainen, 164 arvoiltaan ja periaatteiltaan äänesi arvoisia. 35€ Ota yhteyttä! www.menoahousekeeping.com p. Pysytään terveinä! Tervetuloa palveltavaksi! Koronatartuntojen ehkäisemiseksi MENOA HOUSEKEEPING Desinfioiva siivous 80 €/2h Meiltä myös kauppa-apu alk. Valittavana myös salaattiateria (feta, broiler, tonnikala) 8 €. Lue lisää verkosta tai soita Kirsille! Samassa kyydissä myös Iivon leivän leivät ja Kukkivien ihanat kukat! Kerro naapurille ja työkaverille – tehkää kimppatilaus! kangasalansanomat.fi KS JUTUN JUURTA Ota yhteyttä p. 03 377 0940 Keskusaukio 2, Kangasala AVOINNA TOISTAISEKSI keskiviikkoisin ja torstaisin 12–17 facebook.com/kangasalankemikalio TURVALLISESTI TUULIKAAPISTA! Et pääse sisään liikkeeseen, mutta voit tehdä kauneuden ja hyvinvoinnin ostoksia turvallisesti tuulikaapissa toistaiseksi joka keskiviikko ja torstai klo 12–17. Kangasalantie 960, Kangasala Tilaa lounas kotiin tai työpaikalle! tai nouda se meiltä Pikonkankaalta. Kangasalla valmistettu. Katso: zerafiina.fi/lounas-ja-leipakuljetukset-23-3/ tai soita 040 576 3650/ Kirsi. Kangasalan ja kuluttajan etuja ajatellen Kangasalan Kokoomus Oman kylän pojalta turvallisesti yli 20 vuoden kokemuksella – turvallisesti ilman väkijoukkoja! suoraan uunista Orituvalta pe–su klo 11–18 tai sopimuksen mukaan Kangasalan asemalta, josta myös kotiinkuljetus 10 km:n säteelle. 050 367 9449/ Henry Kauramäki KUUMAA SAVUKALAA Henten Perinne Savukala Oy Vapaaehtoinen kuljetusmaksu lahjoitetaan Jalmarin Kotoon. 040 769 2340. Maksu: käteinen, tilisiirto etukäteen, lähimaksu, Smartum, Eazybreak, kaupungin lounassetelit, Edenred, yrityksille myös verkkolaskutus. 040 510 5591 Annukka Lintulahti | P. Lounas 10 € tai keittolounas 8 € sis. www.kalsarit.fi Pihaja ongelmapuiden kaadot sekä muut metsurityöt. 5 Keskiviikko 1.4.2020 Kangasalan Sanomat Hieronta ja kinesioteippaus Kuohunharjuntie 10, Kangasala Koulutie 44, Orivesi Ajanvaraus ja hinnasto: www.fyscare.com • saara@fyscare.com 0400 837 125 / Saara Keihäs ePassi Hyvinvointi käytössä! SUUTARI JA AVAINPALVELU Lentolan Prismassa • lompakot, vyöt, laukut, rukkaset • kotiavaimet, auton avaimet • luistimien, saksien, veitsien teroitus • kenkien, takkien, laukkujen korjaus • kylttipalvelu Mäkirinteentie 10 ma–pe 10–18, la 10–15 P. salaatin kasvis-, kalaja liharuokailijalle. 050 324 0841 | tuomaskulta.fi Tuo arvioitavaksi: tarkka punnitus, maksu heti käteisellä! OSTAN KULTAA, HOPEAA & MIESTEN RANNEKELLOJA Oman kaupungin kultaseppä Hannu Salo Kultasepänliike Tämäkin mainos tehtiin kalsarit jalassa. Kaunista kevättä! Tarkista aukiolo ajat Fiinan sivuilta www.fii na.fi Myllystenpohjantie 2, Kangasala P
Vuoden 2019 helmikuussa heitä oli 1001 ja tänä vuonna samaan aikaan 117 enemmän eli 1 118. Työt on aloitettu keskustan ajoväyliltä; kaduilta sekä jalankulkuja pyöräteiltä. KUISMA KUPILAISEN mukaan pariskunta neuvotteli Kuohunparkin edustajien kanssa järjestelyistä, joilla mahdollista avajaisruuhkaa olisi voitu helpottaa kaikkia osapuolia tyydyttävällä tavalla. – Esillä oli vaihtoehto, että omaa asiointivuoroa odotellessa olisi voinut pysäköintitalon henkilökunnan avustuksella harjoitella kolhutonta sisäänja ulosajoa. Kalusto saattaa hetkeksi ruuhkauttaa isoimpia risteysalueita tai jalkakäytäviä ja pyöräteitä. Seinustalla näkyy esiintymislava, jolla Kangasala-paitoihin sonnustautunut bändi soittaa akustisesti ilmeisen letkeää musiikkia. Jokaisen rullan jokainen pala on mahdollista saada yksilöllisesti kuvioituna, Kuisma hehkuttaa. Tästä ajatuksesta syntyi Hatchback Club, taustoittavat idean vanhemmat, Kuisma ja Linnea Kupilainen. – Näin siksi, että tunnelma säilyy kotoisena, pienen ihmisen kokoisena. VIELÄ TOISSA viikolla näytti siltä, että Hachback Clubin toiminta pääsee alkamaan alkuperäisten suunnitelmien mukaisesti. Farmaritai pakettiautot edustavat jo ammattimaisempaa myyntiä ja suurempaa voiton tavoittelua. Koko Pirkanmaalla työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta oli 9,6 prosenttia.. Tilinpäätös menee vielä valtuuston hyväksyttäväksi. – Innokkaina lähiruuan ja -tuotteiden suosijoina halusimme, että täällä kotikaupungissamme Kangasallakin pääsisimme tekemään kauppoja suoraan tuottajien ja käsityöläisten kanssa jo ennen kuin torin tuntumaan suunniteltu Lifestyle Hub avautuu. Verotuloja kaupunki sai yhteensä noin 131 miljoonaa ja valtionosuuksia noin 39 miljoonaa euroa. Kuohunparkin kanssa oli sovittu, että klubitapahtuma toteutuu arkisin töistä paluun aikaan ja viikonloppuisin puolilta päivin. Kaduilta poistetaan harjauksella hiekoitussepeli ja talven aikana nastarenkaiden irrottama kivipöly. Ennakkotiedon mukaisesti kaupungin tulos jäi plussalle noin 0,4 miljoonaa euroa. Kaupungin kokonaislainakanta on yhteensä noin 69 miljoonaa euroa. Tämä olisi edellyttänyt, että kerroksen ajosuunta olisi päinvastainen kuin tavallisesti ja että kerrokseen olisi päästetty kerralla vain rajattu määrä ostajia autoineen. Yhteisen turvallisuuden nimissä ehdittiin sopia, että myyntiautot pysäköitäisiin joka kolmanteen ruutuun takaluukku ajoväylälle päin. Kuvissa parkkihallin Lahdentien puoleisella sivustalla höyryävät katukeittiöt. Mielestämme farmaritai pakettiautot edustavat jo ammattimaisempaa myyntiä ja suurempaa voiton tavoittelua, perustelee Kuisma. KUPILAISET esittelevät joensuulaisen Eräs-arkkitehtitoimiston laatimia havainnekuvia, joissa Kuohunparkin ylin eli neljäs kerros näyttäytyy värikkäänä peräkonttikirpputorin ja basaarin liittona. – Erityisen innoissani olen vatialalaisesta eläkeläisestä, joka valmistaa käsityönä artesaanivessapaperia. – Muokkasimme suunnitelmiamme useaan kertaan valtioneuvoston asettamien koronarajoitusten vuoksi. Kaupungin tulorahoituksen kokonaismäärä kasvoi noin 6,5 miljoonalla eurolla. huhtikuuta kello 9 alkaen osoitteessa kangasalansanomat.fi/club. Kuva-aiheista suosituimpia ovat kuulemma omat nimikirjaimet ja jonkun ei-niin-mukavan ihmisen kasvot. Ison sähkögrillin ympärillä lapsiperheet paahtavat vaahtokarkkeja ja paistavat makkaraa. Viikko sitten uskoimme, että voimme järjestää tarkoin rajatut avajaiset, selvittää Linnea Kupilainen. Kangasalan Sanomat Keskiviikko 1.4.2020 6 UUTISET Tilinpäätös seuraavaksi valtuustolle Katuja harjataan parhaillaan puhtaiksi Kaupunginhallitus hyväksyi maanantaisessa kokouksessaan kaupungin vuoden 2019 tilinpäätöksen. Kuisma Kupilainen VATIALASSA ASUVA eläkeläinen valmistaa käsityönä vessapaperia. Kangasalan työttömyysaste oli helmikuussa 2020 7,4 prosenttia. Myyjiksi oli jo ilmoittautunut paljon kiinnostavia tahoja. LINNEA PUOLESTAAN liputtaa pohjoiskangasalalaisen juurileipomon tuotteiden puolesta. Tilinpäätöksen toiminnallinen tulos ilman näitä kirjauksia on noin 1,7 miljoonaa euroa alijäämäinen. Olisipa hän saanut nauttia näitä männynjuurijauheella rikastettuja siemenkakkusia pettuleivän sijasta! Jotta tilanne ei kirveltäisi aivan liikaa, Kupilaiset lupaavat Hatchback Clubille virtuaaliavajaiset keskiviikkona 1. Kaupungin viime vuoden tulokseen sisältyy kertaluonteisia eriä. Myyntiajaksi kaavailtiin 2,5 tuntia, jotta niin myyjät kuin asiakkaatkin välttyvät pysäköintimaksun maksamiselta. Kupilaiset myöntävät, että Hatch back Clubin käynnistymisen viivästyminen harmittaa heitä. Telttojen ja muiden rakennelmien sijasta myyntikojun virkaa toimittavat viistoperäisten (englanniksi hatch back) henkilöautojen tavaratilat. huhtikuuta, mutta hankkeen puuhaihmiset eivät halua ottaa kontolleen tartuntojen leviämistä. – Tarkoitus myös oli, että ostajat olisivat edenneet myyntiautolta toiselle ja kaupankäynti olisi tapahtunut avoimesta ikkunasta, Linnea selvittää. LINNEA JA Kuisma Kupilaisen kiireet loppuivat koronan mukanaan tuomiin rajoituksiin. Kaikkien sivuilla vierailleiden kesken arvotaan tuorehiivapaketti. Hatcback Clubin avaijaisia vietetään kaikesta huolimatta tänään verkossa. Alun perin avajaiset oli tarkoitus pitää nyt keskiviikkona 1. Kangasalla aloitettiin kevään katuharjaustyöt viime viikolla. Koronatilanteen vuoksi avajaiset siirtyvät verkkoon. Parkkitalon neloskerrokseen avautuu Hatchback Club Kangasalan Sanomat Kaikessa hiljaisuudessa valmistellun Hatchback Clubin popupavajaisia joudutaan siirtämään koronatilanteen vuoksi. Kaupungin mukaan kadut pyritään harjaamaan mahdollisimman ripeällä aikataululla, mutta viimeistään vappuun mennessä. Myyjät autoineen on sijoitettu uimahallin puoleiselle ajokäytävälle, jotta toiminnasta kantautuvat äänet eivät häiritse hautausmaalla asioivia. – Äitini mummu muisteli usein pulaja sota-aikaa. Sivulla voi tutustua clubin tulevaan toimintaan ja osallistua arpajaisiin, joiden pääpalkintona on paketti tuorehiivaa. Ajatuksena oli, että jo mukaan ilmoittautuneista myyjistä mukaan arvotaan joka kolmas. Työttömien määrä nousi vuodessa Työttömien työnhakijoiden määrä nousi Kangasalla helmikuussa vuoden takaisesta 12 prosenttia. Asukasta kohti lainaa on nyt reilut 2 100 euroa
Varaa helposti ajoissa aikasi kevään rengasvaihtoihin ja huoltoihin euromaster.. 03-334 6655 ma-pe 7.30-16.30, la 9-13, sesongissa pidennetyt aukiolot. -RENKAILLA AJAT HUOLETTA. Soita 03 3390 0401 Kisan säännöt: vesivek.fi Kaikki voittaa , yksi voittaa katon! Pyydä tarjous ja voita ilmainen kattoremontti. Varaa helposti ajoissa aikasi kevään rengasvaihtoihin ja huoltoihin euromaster.fi nettisivuilta. TURANZA T005 KESÄRENGASSARJA KOKO 205/55-18 4 kpl TURANZA T005 KESÄRENGASSARJA KOKO 195/65-15 4 kpl 4 kpl DriveGuard Koko 205/55-16 Bridgestonen DriveGuardtekniikka säilyttää auton hallittavuuden renkaan puhjettua, voit ajaa turvallisesti vielä 80 km enintään 80 km/h:n nopeudella. 7 Keskiviikko 1.4.2020 Kangasalan Sanomat TURVALLISESTI KOHTI KESÄÄ ! 175/65R14 Energy Saver+ 349 € 195/65R15 Primacy 4 389 € 205/55R16 Primacy 4 449 € 205/60R16 Primacy 4 599 € 225/50R17 Primacy 4 679 € 175/65R14 Touring 269 € 195/65R15 High Performance 299 € 205/55R16 High Performance 309 € 205/60R16 High Performance 339 € 225/50R17 Ultra High Perf. DriveGuard Koko 225/50-17 4 kpl 4 kpl 388 00 438 00 478 00 688 00 SVEA lasku SVEA lasku SVEA lasku SVEA lasku Tapailan Kuljetus Ky Tero Tapaila 0400 894 771 Sora-, murske-, multa-, hiekotussepelija kiviaineskuljetukset kasettiyhdistelmällä. Nyt on oikea aika ostaa uudet ja turvalliset kesärenkaat autoosi. 040 822 6982 tai info@kangasalanajoneuvopesu.fi Kangasalan Ajoneuvopesu Oy Kangasalantie 921 A, 36200 Kangasala kangasalanajoneuvopesu.fi Parasta palvelua KS paikallisilta. nettisivuilta. 175/65R14 229 € Sport 2 195/65R15 259 € Sport 3 205/55R16 279 € Sport 3 Keskihintainen uutuus! Eurooppalainen perusrengas! Edullinen vaihtoehto! Hinnat sisältävät 4 rengasta, vanhojen pyörien pesun, vannetyöt, norm. venttiilien uusinnan, tasapainotuksen sekä autoon alle asennuksen. RENGASASIANTUNTIJASI Hinnat sisältävät 4 kpl renkaita, vannetyöt, tasapainotuksen, kierrätysmaksut ja allelaiton. Saat korotonta ja kulutonta maksuaikaa renkaillesi kun toimit nopeasti! 23.3. 369 € 175/65R14 Sport 2 229 € 195/65R15 Sport 3 259 € 205/55R16 Sport 3 279 € 175/65R14 Advantage Go 289 € 195/65R15 Advantage Go 329 € 205/55R16 Advantage Go 349 € 205/60R16 Advantage Go 439 € 225/50R17 Advantage Go 569 € Premiumluokan Turvallisuutta! Keskihintainen Uutuus! Eurooppalainen Perusrengas! Edullinen Vaihtoehto! Hinnat sisältävät 4 rengasta, vanhojen pyörien pesun, vannetyöt, norm. SHOKKITARJOUS! • RAJOITETTU ERÄ • 199 00 DAYTON TOURING KESÄRENGASSARJA KOKO 175/65-14 4 kpl Koko Tarjoushinta 205/55-16 3 39,00 225/40-18 399,00 NOPEAN ETU: 3 kk korotta ja kuluitta Testimenestyjärengas henkilöautoille. Kysy myös muita kokoja! Varastostamme löytyy paljon ja lyhyellä toimitusajalla lisää. Turanza T005 -kesärenkaassa hallittavuus märällä kelillä, mukavuus, kestävyys ja turvallisuus ovat täydellisessä tasapainossa. Premiumluokan turvallisuutta! 175/65R14 349 € Energy Saver+ 195/65R15 389 € Primacy 4 205/55R16 449 € Primacy 4 205/60R16 599 € Primacy 4 225/50R17 679 € Primacy 4 175/65R14 289 € Advantage Go 195/65R15 329 € Advantage Go 205/55R16 349 € Advantage Go 205/60R16 439 € Advantage Go 225/50R17 569 € Advantage Go 175/65R14 269 € Touring 195/65R15 299 € High Performance 205/55R16 309 € High Performance 205/60R16 399 € High Performance 225/50R17 369 € Ultra High Perf. Hinnat ovat voimassa 31.5.2020 saakka tai niin kauan kuin tavaraa riittää. – 29.5.2020 a vatulle luotolle saat maksuaikaa 3 kk ilman korkoa ja kuluja. Sopivaan hintaan ja ammattitaidolla asennettuna! TURVALLISESTI KOHTI KESÄÄ! Kysy myös muita kokoja! Varastostamme löytyy paljon ja lyhyellä toimitusajalla lisää. venttiilien uusinnan, tasapainotuksen sekä autoon alle asennuksen. Ei yrityksille. Hinnat ovat voimassa 31.5.2020 saakka tai niin kauan kuin tavaraa riittää. Meiltä kesärenkaat jokaiseen makuun. Tarjoukset voimassa 29.5.2020 asti tai niin kauan kuin tavaraa riittää. Sopivaan hintaan ja ammattitaidolla asennettuna! Kangasalan Rengas-AT Oy Artturintie 4, 36220 Kangasala, Puh: 010 5677 499 Sähköposti: arsi.timonen@euromaster.com ja jukka.seppala@euromaster.com Meiltä kesärenkaat jokaiseen makuun. Oriveden Kumikorjaamo Ky Lehdistöntie 2, 35300 ORIVESI, puh. Suoritamme ammattitaidolla AJONEUVOJEN PESUT & FIKSAUKSET Soita ja kysy lisää P
Elinympäristölautakunnan hyväksymää katujen kustannusarvio on 240 000 euroa. Vedenjakelu oli keskeytettynä korjaustyön ajan Lentolan, Suoraman ja Linturinteen alueella. Kaupunki toivoo kutsun saaneita vastaamaan siinä osoitettuun kyselyversioon. Muun muassa Iltalehti teki kannesta myös jutun. – Itse korjauksessa ja testauksessa menee noin pari tuntia, eli vesi saadaan juoksemaan arvioilta viiden maissa, Hietanen sanoo. – Hei Reksi! Anteeksi! Me ollaan oltu sillai tyhmii et myytiin niin paljon Kangasalla tehtyjä kalsareita eikä kalsari-iskät halua enää muissa kulkea. KAIVUTYÖMAATA TEHTIIN aivan Lidlin kupeessa. Selvitykseen liittyy tällä viikolla auennut nettikysely, jolla kerätään tietoa muun muassa liityntäpysäköinnin käyttäjien matkaketjusta, saapumissunnista ja syistä hyödyntää liityntäpysäköintiä. Hankkeelle on varattu rahoitus talousarviossa. Lautakunnalta hyväksyntä katuhankkeille Ranta-Koivistoon valmistuu tänä vuonna uusi biolämpölaitos, jonka vuoksi nykyiset Rääkkölänpolku ja Atrakuja peruskorjataan ja päivitetään tulevaa liikennettä varten. Työryhmä sai aloitettua työnsä noin kolmen aikaan. Kaivinkoneen kuljettajan mukaan hän ei osunut liitoskohtaan kauhalla HELI KESKINEN. Nettikysely löytyy Kangasalan kaupungin verkkosivuita. Iltapäivällä yhden aikaan kaivinkoneen kuljettaja on yhä tapahtumapaikalla. Toimivaa joukkoliikennettä pidetään yhtenä Kangasalan kaupungin tärkeimmistä vetovoimatekijöistä, ja siihen on panostettu viime vuosina aiempaa enemmän. Osana selvitystä Kangasalla on valituilla pysäköintialueilla jaettu kyselykutsuja myös suoraan autojen tuulilaseihin. Hyvän mielen ja naurujen lisäksi asia herätti joissakin myös kummastuksen; mihin rehtori käyttää kampanjasta saadut rahat. Selvityksen toteuttaa Kangasalan kaupungille Linea Konsultit Oy. Tam-Silk kertoo kuitenkin tuplaavansa hyväntekeväisyyssumman. – Suostuin vilpittömin ajatuksin tehdä tällä hyvää. Kyselyllä pyritään muodostamaan kokonaiskuva liityntäpysäköinnin kysynnästä ja nykyisten paikkojen riittävyydestä Kangasalla. – On mahtavaa, että me virkamiehetkin voimme olla mukana hyväntekeväisyystyössä, Liimatainen sanoo. Pihakatujen kivija vihertyöt toteutetaan myöhemmässä vaiheessa. Hän kaivoi vesiputkea esille omakotityömaan yhteydessä. Eläköitymisten ja toisen työnantajan palvelukseen siirtymisen vuoksi henkilöstössä on ollut vajausta koko toimintavuoden ajan. Valvonnasta ennakoitua enemmän Ympäristöja rakennusvalvonnan sekä tiejaoston sisältävän viranomaislautakunnan viime vuoden ulkoisten toimintatuottojen toteuma oli noin 107,4 prosenttia, eli 56 596 euroa arvioitua enemmän. Lautakunnan ulkoiset toimintakulut toteutuivat noin 91,1 prosenttisesti, eli olivat 99 949 euroa arvioitua vähemmän. – Koska kohteita on kaksi, niin me myös päätettiin rikkoa heti sovittua ja tuplataankin luvattu panostus eli laitetaan yhteensä 500 euroa näille tahoille, Tam-Silk kertoo Kalsarit-tuotemerkkinsä Facebook-sivuilla. Ilmoituksessa oli myös kampanja, jonka tuotoista luvattiin euro per myyty kalsari reksille. Liikennesuunnittelija Tuomas Kähkönen pitää liityntäpysäköintiä tärkeänä osana kaupungin joukkoliikenteeseen liittyviä palveluita. Heli Keskinen Viikko sitten keskiviikkona Kangasalan Sanomien kantta koristi Tam-Silkin Kalsarit-tuotemerkin mainos. Kohde on kangasalalaisten nuorten mielenterveystyö. Kaupunki selvittää liityntäpysäköintiä Kangasalan Sanomat Kangasalan kaupunki kerää tietoa paikallisilta ihmisiltä siitä, miten kaupungin liityntäpysäköintiä pitäisi kehittää. Me tullaan niiden puolesta reksin puhutteluun, mainoksessa sanottiin. – Paikasta meni rikki asbestisementtiputki. ILMOITUS AIHEUTTI paljon hyvää mieltä sekä lehden saaneiden keskuudessa että sosiaalisessa mediassa. Kangasalan Veden mukaan vuoto saatiin suljettua vähän kello 10 jälkeen. – Kaivoin runkoputken esiin lapiolla. Se aiheutti paljon hilpeyttä myös sosiaalisessa mediassa, jossa mainosta jaettiin laajalti. Ne on laadittu Tarastenjärven asemakaavan pohjalta. Sen vuoksi Liimatainen yllättyi iloisesti, kun Tam-Silkin Tuomo Saarni otti yhteyttä ja pyysi lupaa saada käyttää twiittiä Kalsareiden mainoksessa. Lidl:n parkkipaikalle ja Suoraman koulun parkkipaikalle tuotiin vesisäiliöt, joista alueen asukkaat saivat hakea talousvetensä. Kampanjan aikana myytiin Tam-Silkin mukaan 250 paria kalsareita. TÄLTÄ KOKO kansi näytti. Kadut luovutetaan niiden valmistuttua Kangasalan kaupungille, joka vastaa niiden kunnossapidosta tämän jälkeen. Hietasen mukaan ilman vettä oli noin 150 taloutta ja lisäksi liikekiinteistöjä. KAIKKI KAMPANJAN reksille lupaamat tuotot ohjataan lyhentämättömänä suoraan Tam-Silkiltä Liimataisen valitsemaan hyväntekeväisyyskohteeseen. Kangasalan Sanomat Keskiviikko 1.4.2020 8 UUTISET Putkirikko vei vedet laajalta alueelta Heli Keskinen Runkovesijohdon rikkoutuminen vei vedet laajalta alueelta tiistaina. Suunnittelusta ja rakentamisesta vastaa Tarasten Kiertotalousalue Oy. Yksi kalsari-iskä syöpynyt verkkokalvoille, humoristisessa twiitissä hassuteltiin. Tavoitteena on selvittää kevään aikana liityntäpysäköinnin nykytilaa ja kehitystarpeita. Samalla voi pienentää omaa hiilijalanjälkeään, Kähkönen huomauttaa. – Vaihtamalla liityntäpysäköinnissä omasta autosta joukkoliikenteeseen voi välttää määränpään pysäköintiongelmat ja ruuhkaliikenteessä ajamisen. Kun sain tämän liitoskohdan näkyviin, se tihkui hieman vettä. – Nykyiset liityntäpysäköintimahdollisuudet eivät välttämättä ole kattavasti kaikkien tiedossa tai palvele kaikkia asiasta kiinnostuneita, joten kyselyyn toivotaan vastauksia myös niiltä kaupunkilaisilta, jotka eivät ole käyttäneet palvelua, Kähkönen sanoo. – Hei, meidän koulun oppilaiden isät! Henkilökunnalta tuli toive, että vois laittaa housut jalkaan, kun viuhahtelette taustalla. Mainoksessa twiitin viereen oli laitettu Kalsareiden vastaus viestiin. Siihen voi vastata 8. Samalla pyritään selvittämään sitä, missä kaikkialla liityntäpysäköintiä tällä hetkellä tapahtuu, ja onko kaupungin nykyisiä liityntäpysäköintialueita tarpeen parantaa tai löytää kokonaan uusia paikkoja. Kalsareiden kampanja päättyi sunnuntaina. – Rehtorina näen tilanteen raadollisuuden. Lautakunta hyväksyi myös Tarastenjärven alueelle tehtävien Kidetien ja Kiilletien katusuunnitelmat. Marianne Liimatainen kertoo Kangasalan Sanomille, että hän on saanut sekä twiitistään että mainoksesta paljon ilahtunutta palautetta. Putki rikkoutui Lentolankujalla Lidl-kaupan läheisyydessä tiistaina noin kello 9.30. Tänä vuonna rakennetaan Liuskekuja kokonaisuudessaan sekä pihakatujen rakennekerrokset ja asfalttipäällysteet. Nuorten mielenterveystyö valikoitui kohteeksi Liimataisen työn vuoksi. Mielenterveysongelmat ovat valitettavasti nuorten elämässä tänä päivänä tosi isossa roolissa. Myös Linkosuon kaava-alueen katujen ja Liuskekujan peruskorjauksen kustannusarvio 420 000 euroa sai elinympäristölautakunnan siunauksen. – Kun tein tuon twiitin kevennykseksi, en muistanut ollenkaan, että Kangasalla tehdään kalsareita, Liimatainen naurahtaa. Liimatainen toivoi, että TamSilk ohjaisi kampanjasta tulevat ”reksin eurot” Nuorisotila Sentterille ja Jorma ”Jommu” Jussilan tekemään ennalta ehkäisevään nuorisotyöhön. Jouduimme asbestin vuoksi tilaamaan paikalle ulkopuolisen urakoitsijan työryhmän korjaamaan putkea, kertoo Kangasalan Veden verkostoinsinööri Arto Hietanen. – Sen avulla joukkoliikenteen käyttö helpottuu myös kauempana pääreiteistä asuville, Kähkönen toteaa. Ulkoisten toimintatuottojen määrää kasvatti erityisesti rakennusvalvonnan ennakoitua suurempi tuotto. Putkirikko aiheutti verkostopaineen alentumista ja vedenjakelun häiriötä koko länsi-Kangasalan alueella ennen kuin vuoto saatiin rajattua. Käänsin selkäni, ja silloin se posahti oikein kunnolla, kuljettaja kertoo. Olen yrittäjäperheen kasvatti ja näin tässä mahdollisuuden tukea paikallista vaateteollisuutta, Liimatainen sanoo. Mihin reksi käyttää kalsarirahat. huhtikuuta saakka. Mainoksessa oli käytetty Pikkolan koulun rehtorin Marianne Liimataisen twiittiä, jossa puhuttiin kalsari-iskästä. Sen seurauksena henkilöstökulut ovat jääneet budjetoidusta, mikä näkyy arvioitujen toimintakulujen alittumisena. Avattuun kyselyyn toivotaan vastauksia sekä sellaisilta, jotka käyttävät palvelua että sellaisilta, jotka eivät ole vielä käyttäneet sitä
Jos verkkopankin käyttö ei ole mahdollista, on myös muita mahdollisuuksia laskujen maksamiseen kuin pankin tiskillä käynti. 03 379 2250, 050 470 6591 ma–to 10.30–21.30, pe–la 10.30–22.00, su 11.00–21.30 www.pizzeriakalimero.com KALIMERO PIZZERIA–KEBAB • Leikkeet • Maukkaat ja runsaat annokset • Erinomainen palvelu • Leikkeet • Maukkaat ja runsaat annokset • Erinomainen palvelu TILAA JA NOUDA P. Kassapaikoille on alkuviikon aikana asennettu pleksejä pankkivirkailijan ja asiakkaan väliin suojaamaan mahdolliselta pisaratartunnalta. Kannattaa suosia kaupassa lähimaksua, tai maksaa esimerkiksi Pivotai Siirto-palveluilla. Maksukuoreen voi laittaa kaikki tarvittavat laskut ja tilisiirtolomakkeet, ja toimittaa ne pankin maksettavaksi. Asiakkaiden määrää pankkisalissa on rajoitettu hallituksen ohjeiden mukaan. Osuuspankissa on penkkejä järjestelty uudelleen niin, että turvavälit säilyvät. 03 379 2250 KOTIINKULJETUS (toistaiseksi) TILAA JA NOUDA P. Pankki voi myös toimittaa niitä kotiin. ilkonkukka@gmail.com Palvelemme joka päivä klo 11-18 KANGASALA: Hampuntie 1, p. Tilaajana saat KS. 010 666 2223 TAMPERE: Hyllilänkatu 15, p. max. Raatikainen muistuttaa, että maksupalvelukuorissa on postimaksu valmiiksi maksettuna, joten ne voi jättää Postin kuljetettavaksi. Kangasalan Osuuspankista kerrotaan, että toistaiseksi konttorissa on ollut tilaa. Maksupalvelukuoria löytyy esimerkiksi OP Kangasalan keskustan konttorista ihan oven vierestä. KS-digin lukuoikeuden Jos tunnuksesi on hukassa, soita 040 769 9045. Osuuspankit opastavat asiakkaittaan käyttämään digitaalisia kanavia. 010 666 2222 NOUDETTAVAT TAKE AWAY -LOUNAAT klo 10.30-13.30 ma-pe Katso lounaslistamme www.makumaestro.fi Palvelu voimassa poikkeustilan ajan. 9 Keskiviikko 1.4.2020 Kangasalan Sanomat UUTISET Isolukontie 2, Suorama P. Palvelemme joka päivä klo 9–18 Joulun kukat tuovat tunnelmaa! ILAHDUTA LÄHEISTÄSI TAI ITSEÄSI KEVÄÄN KUKILLA Kuljetukset alk. 10 km Kotiin, työpaikalle, mökille Kangasala, Kangasalantie 1123 AVOINNA ma–pe 10–19 la–su 12–19 ILMAINEN KULJETUS Par haa t piz zat ja keb abi t SOITA, TILAA, NAUTI! 03 377 3418 Katso lisää www.kangasala.fi KONSERTTIA MAHDOLLISTAMASSA TORSTAINA 02.04.2020 KLO 17 Konsertti nähtävissä suorana Kangasalan kaupungin YouTube -kanavalla KANGASALAN KAUPUNGIN JA KANGASALA-TALON VIRTUAALIKONSERTTI Ota päivittäiseen käyttöön kangasalansanomat.fi/ lounaalle Tallenna kännykkäsi kotivalikkoon tai tietokoneen selainsuosikiksi kätevästi käytettäväksi! Pankit toivovat, että asiat hoidetaan etänä, ei konttorissa Kangasalan Sanomat Pankit varautuvat mahdollisiin ruuhkiin konttoreissaan toivomalla, että mahdollisimman moni hoitaisi pankkiasiansa etänä tai vaikka puhelimella. katso ruokalistamme: www.ginosravintola.fi ILMAINEN KOTIINKULJETUS Nattarin ja Vatialan alueella! Kysy kotiinkuljetusta myös muualle. Soita ja tilaa p. – Nyt kannattaa maksaa laskuja e-laskuna, suoramaksuna tai maksupalvelukuorilla. Junatie 2, 36240 Kangasala DATAFLORA KUKKAVÄLITYS Vatialan hautausmaata vastapäätä. Pankista muistutetaan, että käteistä kannattaa välttää. 6€ Kukat kauttamme koko Suomeen ja ulkomaille Kangasalantie 618, Kangasala. Pizzat, kebabit, burgerit, kanansiivet... Suoramaksusta voi sopia vaikka puhelimitse, kertoo OP Kangasalan markkinointija viestintäasiantuntija Eelis Raatikainen. Ruuhkia on odotettavissa näin kuun alussa kun eläkkeet ja monet Kelan tuet tulevat tileille. OP-ryhmä on myös avannut valtakunnallisen puhelinpalvelun erityistukea tarvitseville ja heidän läheisilleen. 0207 716 386 Soita ja nouda tai tilaa kotiinkuljetus www.kotipizza.. 045 166 6336 ja nouda ovelta tai kotiinkuljetuksella. – Erilaisten digipalveluiden ja maksukortin käyttöä neuvotaan pankista etänä, jos on kysyttävää, muistuttaa Eelis Raatikainen. 03 379 2250 KOTIINKULJETUS (toistaiseksi) K-Supermarketin talossa, Finnentie 1, Kangasala kotiinkuljetus (toistaiseksi) pe–su ma–pe klo 10.30–21, la 11–21 ja su 12–21 P
Paaston aikana olemme laskeutuneet kohti pitkäperjantaita, ristiä ja Jeesuksen kuolemaa. Kriisi on näyttänyt meille, mikä on tärkeää. Perhetalon huolipuhelin 010 201 4314 päivystää maanantaista perjantaihin kello 10–11. Työntekijöitä voi lisäksi tavoitella puhelimitse ja sähköpostilla. Ristin luona Ajattelen, että usko vapauttaa. Kokemusta ohjaa pelko heikkoudesta ja pelko epäonnistumisesta. P. MUUTA Nykyisen koronavirustilanteen vuoksi kirkkoherranvirasto on siirtynyt käyttämään ajanvarausta. Illalla sitten pyydän siunausta ihmisille, joiden kanssa olen päivän mittaan ollut tekemisissä. Ymmärsin, että uskomme lähtökohta on pääsiäisen sanoma, sanoo Kangasalan kirkkoherra Seppo Jarva. Jos tarvitset konkreettista apua, voit soittaa diakoniatyön päivystyspuhelimeen ma / to klo 9–12. Eessäs pieneks kasvaa saan, tuntea uudestaan, jälleen rakkautes parantaa.” Elämän keskellä, kaiken sen keskellä, mitä koet ja käyt läpi, muista risti. www.evl.fi/verkkokirkko . Ellintie 2, 36200 Kangasala, sisäänkäynti parkkipaikan puolelta. Muista että Jumalan rakkaus parantaa. Avun tarjoaja saa kokea olevansa tarpeellinen ja saaja saa hetken helpotuksen huoliinsa. Myös jumalanpalvelukset julkisina tapahtumina keskeytetään toistaiseksi. Heidi Pitkänen seurakuntapastori Sinulla on mahdollisuus seurata Kangasalan seurakunnan toimittamia sanajumalanpalveluksia kotisivujemme YouTube-kanavan kautta. Sen vuoksi kirkko on Kangasallakin. Kelpaamme hänelle uskomalla Jeesukseen. Kangasalan kirkko on auki sunnuntaina klo 11-13 henkilökohtaista hiljentymistä varten. Minä en olekaan kaiken keskipiste eikä minun tarvitse eikä pidä pystyä hallitsemaan kaikkea. Olemme mukana ihmiselämän käänteissä, jotka voivat kohdata kenet tahansa. Numero on 010 201 4314* . – Haluamme välittää toivoa. Tarjolla on hävikkiruokaa. Usko on jokapäiväistä ihmettelyä, että saa elää tänäänkin kristityn elämää. On hyvä panna kädet ristiin ja huokaista. Voimme pyytää, että Jumala antaisi uskon lahjan – se ei ole omasta itsestä syntyvä asia. Kangasalan seurakunnan varhaiskasvatuksen Facebook-sivu. Kaikkein suurin rakkauden osoitus Jumalalta on se, kuinka hän lähetti Poikansa tänne maailmaan. Hän tuo avun meille joskus konkreettisesti, toisen ihmisen välityksellä. Joskus Jumala asettaa meidät tiukkaan paikkaan voidakseen näyttää meille rakkautensa. Seppo Jarva sanoo olevansa heikon uskon puolestapuhuja eikä halua nostaa rimaa. Kun tänään tarvitset apua ja joku sitä sinulle tarjoaa, ota se vastaan avoimin ajatuksin ja sydämin. – Suosittelemme käyttämään kauppojen ja yksityisten toimijoiden palvelua. Siinä on jotain pysähdyttävää ja jopa pyhää. Kangasalan kirkko on auki sunnuntaisin klo 11–13 henkilökohtaista hiljentymistä varten. Kadotuksen alta taivaan perilliseksi Pääsiäisen tärkein asia on Jeesuksen ylösnousemus, joka tuo mukanaan pelastuksen, toivon ja iankaikkisen elämän. . – Yhteinen keittiö on siis siirtynyt ulos. Meidät on tiputettu elämän peruskysymysten äärelle: mikä on tärkeää ja mistä saamme toivoa. Kotiinkuljetusta diakoniatyö ei järjestä. Jokaisen ihmisen elämässä on hetkiä, jolloin kysymys uskosta tulee ajankohtaiseksi. On elettävä päivä kerrallaan. Samalla myös kiitollisuutta suomalaisesta terveydenhuollosta ja yhteiskunnasta, jossa naapuri auttaa toistaan. Seppo Jarva painottaa, että on tärkeää ymmärtää, että Jumala hyväksyy ihmisen epätäydellisenä. www.hautaustoimistomurtoniemi.fi toimisto@hautaustoimistomurtoniemi.fi Päivi Segerroos vt. Ehkä jossain toisessa tilanteessa sinä voit olla se avun tai lohdutuksen tuoja ja näin hyvä saa kiertää. . Pääsiäinen onkin kaikkein keskeisin ja merkittävin juhla kristillisessä uskossa. Nyt on nyt ja tämä hetki on ainutlaatuinen. perhetalon johtaja Kangasalan seurakunta SANAN VOIMAA Apua saatavilla – otatko sen vastaan. Pääsiäisen ilosanoma on se, että lupaus ikuisesta elämästä koskee kaikkia, jotka sen haluavat ottaa vastaan ja se ulottuu kaikkialle, syvimpäänkin huoleen ja toivottomuuteen. klo 10. Lämmin kiitos osanotosta. Monesti avun tarjoaja kokee saavansa enemmän, kuin mitä auttaminen on häneltä vaatinut. Voin uskoa, että Jumala on ihmisen luodessaan tehnyt täydellistä työtä ja hän on antanut oman Poikansa kuolla, jotta minä pelastuisin. Tämä aika opettaa paljon ihmisyydestä ja ihmisten erilaisuudesta. Monenlaista tekemistä lapsille löytyy Lastenkirkosta: www.lastenkirkko.fi . Risti, joka tuo ikuisen elämän ja ylösnousemuksen. Tupu Sammaljärvi tiedottaja Kangasalan seurakunta Seurakunnan työntekijän tavoittaa puhelimitse maanantaista perjantaihin kello 10–16 numerosta 010 201 4313. Rukous kertoo hyvin henkilökohtaisesta suhteesta Jumalaan, se on läsnäoloa Jumalan hetkessä ja todellisuudessa. Haluatko keskustella Kangasalan seurakunnan työntekijän kanssa siitä, mitä ajatuksia ja tuntemuksia tämänhetkinen elämäntilanne on sinussa herättänyt. Diakonian päivystyspuhelin 040 309 8080 vastaa maanantaisin ja torstaisin kello 9–12. – Kaksi metriä on pidettävä väliä, ja vain omaan ruokakassiin saa koskea. Voiko huolen ja sairauden keskellä olla toivo iankaikkisesta elämästä. Seurakuntatyössä on varauduttu muuttuneissa olosuhteissa olemaan tavoitettavissa ja mukana ihmisten arjessa. Jos rukouksen sanamuoto mietityttää, Jarva kertoo esimerkin. kangasalanseurakunta.fi). Sinulla on kuitenkin mahdollisuus seurata Kangasalan seurakunnan toimittamaa sanajumalanpalvelusta sunnuntaina 5.4. Seuraa ajantasaista tietoa seurakunnasta kotisivujemme kautta (www. 03 3773 200 tai 0400 776 606, myös liikeajan jälkeen. Olen päässyt lukemattomia kertoja mukaan tilanteeseen, jossa avun tarve ja avun tarjoaminen ovat salatulla tavalla kohdanneet. Pimeydestä valoon LAURA VESA Ilmoitamme toiminnastamme ajantasaisesti kotisivuillamme kangasalanseurakunta.fi Noudatamme terveydenhuoltoviranomaisten antamia ohjeita koskien kokoavaa toimintaa. Antaa rauhan, levon suo, jokaisen Hän kutsuu luo. Enkö minä osaa edes rukoilla. klo 10. 040 309 8000, s-posti kangasalan.seurakunta@evl.fi. – On hyvä, jos on asioita, joihin uppoutua. Ajattelemme helposti, että meidän tulee selvitä itse, ilman ulkopuolisen apua. Nuorisotiimimme päivystää Whatsappissa ja Discordissa. Surun kohdatessa HAUTAUSTOIMISTO MURTONIEMI HAUTAKIVINÄYTTELY LIIKKEESSÄMME Avoinna ark. • vanhan kiven uudelleenhionta & kaiverrusten uusi toteutus kivikaiverrus.pekka.virsiheimo@gmail.com • Kaikki alan työt yli 30 v. 9.00–16.30. Seurakunnan työntekijöihin voit ottaa yhteyttä puhelimitse ja sähköpostilla. Jumalanpalveluksia radiossa: https://areena.yle.fi/1-1341553 . Aamuja iltahartauksia, rukouksia ym. Pääsiäispäivä 12.4. Sieltä voit nyt katsoa myös aiemmin tehtyjä tallenteita esimerkiksi Majatalo-illoista: www.youtube.com/channel/ UCGxRluAbfZGP7z09kUbyulQ TUKEA JA TUTKITTAVAA . Mielessä on ollut epätietoisuutta, ahdistusta, pelkoa. Tärkeää on usko, toivo ja rakkaus. LÄMPIMÄT KIITOKSET Konetaiturin väelle ikimuistoisista juhlista jäädessäni eläkkeelle! Kari Rinne. Johtava diakonian viranhaltija Mirja-Leena Hirvonen arvelee, että joidenkin ahdinko voi kestää pitkään – senkin jälkeen, kun tautiriski on poissa. Mikä tekee niin vaikeaksi pyytää ja vastaanottaa toiselta apua. PÄÄSIÄINEN 2020 kangasalanseurakunta.fi M uistan nuoruudestani virsikirjan virren 78 Vieraalla maalla kaukana on kumpu kivinen. Puhutaan itse pärjäämisen taakasta. Omassa tehtävässäni seurakunnassa olen viime päivinä kohdannut monenlaisia huolia, pelkoja ja tarpeita nousevan esille. Toinen katselee ja jahkailee mielessään, että pitäisikö sitä. Olemme ihan todella kulkeneet pimeyttä läpi, kohti parempaa huomista – ja Kristuksen ylösnousemusta. Mitä tuo pimeys, kärsimys ja viaton uhri merkitsevät sinun elämässäsi. Kuulostaa vaikealta, ehkä siltä että tämä ei kosketa sinua, ei ainakaan tällaisessa tilanteessa. Jumala vapauttaa syntiset ihmiset kadotuksesta ja kuoleman vallasta iankaikkisen elämän perillisiksi. Varattavan ajan pituus riippuu asioinnin aiheesta. Itse kunkin elämässä tunteet vaihtelevat: Jumalan läheisyys on toisinaan selvempää toisinaan epäselvempää. Nyt on pyydettävä rohkeasti apua. En ole varma, onko se erityisesti meidän suomalaisten ominaisuus, mutta niin sanotaan. Jossain kohtaa poikkeusolot muuttuvat arjeksi. Ajantasaista tietoa seurakunnasta löydät osoitteessa www.kangasalanseurakunta.fi SANAJUMALANPALVELUKSIA . Rukouksesta ei saa tulla suoritus vaan sen tulisi olla olemisen tapa. – Monille kohtaamillemme ihmisille tämä on poikkeustilanne, mutta tuntuu, että tilanne on kuin 1990-luvulla: se ei mene nopeasti ohi ja avustamisen on oltava pitkäjänteistä. Isä meidän -rukousta voi aina käyttää, samoin rukousta ”Jumala, ole minulle syntiselle armollinen”. Perhetalon parisuhderemppa-luentosarjan luennot näytetään Kotikirkkokanavalla/ Youtube-kanavallamme https://youtu.be/xfBHDR_Hg1U . Perhetalon Huolipuhelimeen vastaavat Perhetalon terapeutit Arja ja Päivi ma–pe klo 10–11. Virren ajatus pääsiäisestä tuli minulle tuolloin tärkeäksi ja omaksi. klo 10 alkaen kotisivujemme YouTube-kanavan kautta. klo 10. – Teen melko paljon töitä etänä ja pyrin aloittamaan jokaisen päivän hiljentymisellä ja viisauden pyytämisellä. Hirvosesta on hienoa, kuinka arjen diakonia, toisten ihmisten auttaminen, on lisääntynyt. Arjen, poikkeusarjenkin, rutiineista on hyvä pitää kiinni. Annettavat käyntiajat ovat pääsääntöisesti ma, ti ja pe klo 9-14, to klo 10-17. Mirja-Leena Hirvonen toivoo ruuan hakijoilta kärsivällisyyttä jonossa – ja etäisyyden pitämistä toisiin jonossa oleviin. Epätäydellisyys annetaan anteeksi, kun on pienikin usko siihen, mitä Jeesus on puolestamme tehnyt. Os. Myllystenpohjantie 8. Kun uskoo Jumalaan ja Kristukseen, asettaa elämänsä uuteen mittakaavaan. Minulle itselleni rakas Raamatun kohta kertoo myös siitä: ”Siinä on rakkaus – ei siinä, että me olemme rakastaneet Jumalaa, vaan siinä että hän on rakastanut meitä ja lähettänyt Poikansa meidän syntiemme sovitukseksi.” 1Joh 4 :10. Näin Jumalan rakkauskin saa taas yhden väylän toimia. Yhteiset syntymäpäiväjuhlat siirretään myöhemmin ilmoitettavaan ajankohtaan. klo 9-14, ti 7.4. Hirvonen sanoo, että diakonian tehtävä on auttaa niitä, joihin mikään muu apu ei yllä. Tupu Sammaljärvi Tiedottaja Jumala hyväksyy epätäydellisen Jos viimeisimmästä kirkossakäynnistä on aikaa, suosittelee Jarva seuraamaan pääsiäisaamuna Kangasalan kirkosta klo 10 striimattavaa sanajumalanpalvelusta seurakunnan kotisivujen Kotikirkkokanavan / Youtube-kanavan kautta. Kohtaamiset ihmisten kanssa ovat muuttuneet puhelinkeskusteluiksi. Tarkemmat tiedot Instagramissa: parkki.insta Kotikirkko www.nettipappi.net palvelee sinua silloinkin, kun järjestettyjä tilaisuuksia ei ole. Tuulikkia muistaen läheiset ja sukulaiset . Kaikki seurakunnan kokoava toiminta on toistaiseksi lopetettu. Jos jostakusta tuntuu, ettei hänellä ole sanoja omien asioiden kertomiseen Jumalalle, näissä kahdessa rukouksessa on sanottuna kaikki. Seppo Jarva sanoo, että rukous ei ole sanoja vaan asenne. Pitkäperjantai 10.4. Oli pieni miehenalku, olkoon vaikkapa Jaska, joka päätti rukoilla Jumalaa. Monen elämässä ovat asiat vaihtaneet tärkeysjärjestyksessä paikkaa viimeisien viikkojen aikana. Hän kantaa ja siunaa meitä lapsiaan. klo 10. Jumalanpalveluksia netissä: www.virtuaalikirkko.fi ja https://areena.yle.fi/1-3757226 . Näin kevätauringon paistaessa on helppoa nähdä ympäröivän luonnon kauneus. kokemuksella Siunattu läheisten kesken. Keskiviikkoisin virasto on kokonaan kiinni. Pääsiäinen on ajankohtaisesti suomalaisille merkittävä – pimeä talvi on taas kerran eletty läpi, on tullut valon aika. Ruoka valmistetaan pääosin paikallisten yritysten hävikkiruoasta. klo 19. Numero on 040 309 8080* *Operaattori veloittaa puhelusta soittajan liittymäsopimuksen mukaisen hinnan (pvm/mpm) . Maailma on ollut tuntemattoman edessä. entisöintityöt • metallikirjaimet, metallinimilaatat sekä metallikoristeet yms. Kangasalan Sanomat Keskiviikko 1.4.2020 10 SEURAKUNNAN TIEDOTUSLIITE . Paikalla on myös seurakunnan työntekijöitä. Muita sanoja ei tullut mieleen, ei kahteen iltaan. Vaikeaahan se on, jos on monta huolta päällekkäin. KANGASALAN seurakunta jakaa yhdessä Helluntaiseurakunnan kanssa tiistaisin kello 12 Helluntaiseurakunnan edessä ruokakasseja ja -annoksia vähävaraisille ihmisille. 2.pääsiäispäivä 13.4. Moni on valmis auttamaan eikä siis kannata ujostella. Pappimme Marko Sagulin ylläpitää sivustoa www.nettipappi.net. Uskonpuhdistaja Martti Lutherin huikea oivallus oli se, että Jumala ottaa pois ihmisen epätäydellisyyden ja antaa lahjaksi poikansa täydellisyyden. Hyvä esimerkki avun tarjoamisesta on Kangasalan Korona-rinki Facebookissa. Joku kääntää selän ja ajatellen, ettei tämä koske minua. – Ensisijainen tuki tulee läheisiltä ja naapureilta. – Silloin kuulee ylösnousemuksen viestin, pääsiäisen ytimen, hän sanoo. Pääsiäisviikon poikkeusaukioloajat asiakaspalvelun puhelinpalvelussa: ma 6.4. Miettimään olen jäänyt avun pyytämisen vaikeutta ja sitä, miten osata – uskaltaa ottaa apua vastaan. Puhelinnumero on: 010 201 4313*. klo 10-17, palvelu on suljettu 8.-13.4. Virsi oli siihen aikaan suosittu, koska se voitiin laulaa ja soittaa Talo nousevan auringon -laulun sävelellä. HIRVONEN KEHOTTAA luomaan päivään hetkiä, jolloin ajattelee jotakin ihan muuta kuin koronaa. Yhteinen keittiö: ruuan jako koronatilanteen aikana Helluntaiseurakunnan edestä TIISTAISIN KLO 12. SEURAKUNNAN päivystäviin puhelimiin on tullut ahdistuneita huolipuheluja. Siitä ei tarvitse maksaa mitään, sitä ei tarvitse eikä voi ansaita. Apua sinne, mihin muu apu ei yllä Yhteydenotot Kangasalan seurakunnan diakoniatyöntekijöihin ovat koronaepidemian myötä lisääntyneet. Vastaamme arkisin ma-pe puheluihin klo 10–16. Ajanvaraus kirkkoherranvirastoon on tehtävä puhelimitse tai sähköpostitse: puh. Vaikeita aikoja on ollut ennenkin ja ne kestävät aikansa. Eräässä gospel-laulussa lauletaan näin: ”Sun ristis luo johtaa tänään askeleeni. Myös Jumala tarjoaa apuaan monella tavalla. Toinen on säntillinen ja ottaa uudet ohjeet käyttöön heti ja mukisematta. Diakoniatyöntekijä vastaa: 040 309 8080* (ma ja to klo 9-12) • Nuorisotyö päivystää Whatsappissa ja Discordissa. Jeesus tuli maailmaan nimenomaan syntisiä varten. . Jumala lupaa sen kaikille, jotka uskovat. – Avustuspäätökset tehdään puhelinkeskustelujen jälkeen. Lisätietoa Instagramissa parkki.insta *Operaattori veloittaa puhelusta soittajan liittymäsopimuksen mukaisen hinnan (pvm/mpm) • Voit ottaa anonyymisti yhteyttä Kirkon palvelevaan puhelimeen tai chattiin. Jarva lisää, että pääsiäinen on sanoma anteeksiantamisesta ja uudelleen alkamisen mahdollisuudesta. Ilahtunut olen siitä suuresta lähimmäisenrakkauden määrästä, josta kertovat vasta perustetut Facebook-ryhmät, apuringit ja naapuriapu. Taivaan Isän siunausta sinulle! Ajankohtaista verkossa – kangasalanseurakunta.fi Kastetut: Lyyti Ottilia Kärkinen, Tilda Emilia Masonen, Sasu Nooa Tapani Parkkonen, Linnea Isla Saarinen, Usva Edel Estelle Vuokola Avioliittoon aikovat: Aleksi Johannes Alonen ja Mervi Tuulikki Hyvärinen Kuolleet: Valte Kauritsalo 83v, Vuokko Onerva Ylitalo 68v Hautakivikaiverrus Pekka Virsiheimo Hautakivikaiverrus Pekka Virsiheimo 0400 635 749 KANGASALA • hautakivikaiverrukset • puhdistuskultaus ym. Me olemme ihmisinä Raamatusta tutun tuhlaajapojan asemassa: Siitä huolimatta, että olemme epätäydellisiä, meillä on lupa pyytää, että Jumala antaisi sisimpäämme toivon huolenpidostaan. Tämä aika on tuonut esiin sen, kuinka erilaisia me ihmiset olemme. MUISTAN YSTÄVÄÄ KANGASALAN SEURAKUNTA JUMALANPALVELUKSET Jumalanpalvelukset julkisina tapahtumina on keskeytetty toistaiseksi. Siellä voit tutustua runsaaseen raamattuluentotarjontaan, perehtyä raamattupiirimateriaaleihin ja selata nettipapin kysymyspalstaa. Kirkkoherramme Sepon ”Kirkkiksen klinikka” -podcastit ovat radio-ohjelmien kaltaisia äänitteitä. Lähetämme Kangasalan kirkon sanajumalanpalveluksia Kotikirkkokanavalla / Youtube-kanavallamme seuraavasti: Palmusunnuntai 5.4. eli tälloin voit katsoa tilaisuudet netin kautta kotona: www.kangasalanseurakunta.fi/ verkkokirkko/kotikirkkokanava . Hän rukoili: ”Rakas Jeesus, minä olen Jaska”. K esän korvilla vietetään kristittyjen suurinta juhlaa, pääsiäistä. Jumalanpalveluskin rakentuu pääsiäisen sanoman ympärille. Tässä hetkessä voin olla levollinen, kiittää olemassaolosta ja kohdata lähimmäiseni sellaisena kuin he ovat. – Ihminen oppii elämään mitä ihmeellisimmissä tilanteissa. Siellä voit • tutustua runsaaseen raamattuluentotarjontaan • perehtyä raamattupiirimateriaaleihin • selata nettipapin kysymyspalstaa. Jumalanpalvelukset löytyvät myös jälkikäteen tallenteena Youtubesta. Tuolloin hän kuuli sanat: ”Rakas Jaska, minä olen Jeesus”. Podcasteissa Seppo vastailee saamiinsa kysymyksiin ja keskustelee vieraidensa kanssa ajankohtaisista aiheista: www.soundcloud.com/kangasalan -seurakunta tai https://spoti.fi/3d0Fp9m . Voit soittaa päivystysnumeroihimme, jos tarvitset kuuntelijaa, juttuseuraa tai konkreettista apua • Seurakunnan työntekijä langan päässä: 010 201 4313* (ma-pe klo 10-16) • Perhetalon huolipuhelin: 010 201 4314* (terapeutit Päivi / Arja vastaavat ma-pe klo 10-11) • Tarvitsetko konkreettista apua. Käsin sidotuin kaipaan vapauteen. . Tavallisesti ajatellaan, että joulu on kristikunnan suurin juhla, mutta sitä on kuitenkin alettu viettää vasta muutama sata vuotta pääsiäisen jälkeen. Puhe rististä, kuolemasta ja ikuisesta elämästä voi kuulostaa hulluudelta, mutta sen kaiken voi ymmärtää, kun uskoo Jumalan toimivan rakkaudessa ihmistä kohtaan. Ihmisen osa on ihmetellä, että Jumala vieläkin pitää minusta huolen ja rukoilla, että hän pitäisi kiinni. Toisinaan saamme avun näkemällä vaikkapa kaiken kauniin ympärillämme. Kiirastorstai 9.4. 16.02.1935 24.02.2020 Kangasala Kangasala Rakkaamme Tuulikki Anneli JAAKKOLA Luoja päättää päivistämme, tietää, tuntee elämämme. Vaikka olisimme hiljaa, sanomattomat sanat, jotka haluamme kertoa, on kaikki kuultu. Ehkä ei sopeudu mutta alistuu. – Diakonian taloudellinen avustaminen on poikkeusolojen työtä. Tänä keväänä olemme kohdanneet jotain sellaista, mikä on ollut täysin normaalista poikkeavaa ja käsittämätöntä. Asioiminen kirkkoherranvirastossa on mahdollista vain siitä etukäteen sovittaessa. Heitä tavoittaa myös puhelimitse. Jaettava ruoka tulee vuoroviikoin Kangasalan seurakunnalta ja Helluntaiseurakunnalta. Kolmantena iltana Jaska sanoi samat sanat ja mietti, että tämmöistäkö tämä on. Paikalla on myös henkilökuntaa
Kaikki seurakunnan kokoava toiminta on toistaiseksi lopetettu. Kangasalan kirkko on auki sunnuntaisin klo 11–13 henkilökohtaista hiljentymistä varten. Kelpaamme hänelle uskomalla Jeesukseen. Monen elämässä ovat asiat vaihtaneet tärkeysjärjestyksessä paikkaa viimeisien viikkojen aikana. Aamuja iltahartauksia, rukouksia ym. Minä en olekaan kaiken keskipiste eikä minun tarvitse eikä pidä pystyä hallitsemaan kaikkea. Tärkeää on usko, toivo ja rakkaus. Enkö minä osaa edes rukoilla. Tänä keväänä olemme kohdanneet jotain sellaista, mikä on ollut täysin normaalista poikkeavaa ja käsittämätöntä. klo 10. Uskonpuhdistaja Martti Lutherin huikea oivallus oli se, että Jumala ottaa pois ihmisen epätäydellisyyden ja antaa lahjaksi poikansa täydellisyyden. Oli pieni miehenalku, olkoon vaikkapa Jaska, joka päätti rukoilla Jumalaa. Ymmärsin, että uskomme lähtökohta on pääsiäisen sanoma, sanoo Kangasalan kirkkoherra Seppo Jarva. Muista että Jumalan rakkaus parantaa. Nyt on nyt ja tämä hetki on ainutlaatuinen. Podcasteissa Seppo vastailee saamiinsa kysymyksiin ja keskustelee vieraidensa kanssa ajankohtaisista aiheista: www.soundcloud.com/kangasalan -seurakunta tai https://spoti.fi/3d0Fp9m . Voiko huolen ja sairauden keskellä olla toivo iankaikkisesta elämästä. Jumala lupaa sen kaikille, jotka uskovat. Jokaisen ihmisen elämässä on hetkiä, jolloin kysymys uskosta tulee ajankohtaiseksi. Sen vuoksi kirkko on Kangasallakin. Hän rukoili: ”Rakas Jeesus, minä olen Jaska”. Kriisi on näyttänyt meille, mikä on tärkeää. Lähetämme Kangasalan kirkon sanajumalanpalveluksia Kotikirkkokanavalla / Youtube-kanavallamme seuraavasti: Palmusunnuntai 5.4. Tupu Sammaljärvi Tiedottaja Jumala hyväksyy epätäydellisen Jos viimeisimmästä kirkossakäynnistä on aikaa, suosittelee Jarva seuraamaan pääsiäisaamuna Kangasalan kirkosta klo 10 striimattavaa sanajumalanpalvelusta seurakunnan kotisivujen Kotikirkkokanavan / Youtube-kanavan kautta. Jos tarvitset konkreettista apua, voit soittaa diakoniatyön päivystyspuhelimeen ma / to klo 9–12. Haluatko keskustella Kangasalan seurakunnan työntekijän kanssa siitä, mitä ajatuksia ja tuntemuksia tämänhetkinen elämäntilanne on sinussa herättänyt. – Silloin kuulee ylösnousemuksen viestin, pääsiäisen ytimen, hän sanoo. Mitä tuo pimeys, kärsimys ja viaton uhri merkitsevät sinun elämässäsi. Tässä hetkessä voin olla levollinen, kiittää olemassaolosta ja kohdata lähimmäiseni sellaisena kuin he ovat. Jumalanpalvelukset löytyvät myös jälkikäteen tallenteena Youtubesta. Perhetalon parisuhderemppa-luentosarjan luennot näytetään Kotikirkkokanavalla/ Youtube-kanavallamme https://youtu.be/xfBHDR_Hg1U . Kadotuksen alta taivaan perilliseksi Pääsiäisen tärkein asia on Jeesuksen ylösnousemus, joka tuo mukanaan pelastuksen, toivon ja iankaikkisen elämän. 2.pääsiäispäivä 13.4. Hän kantaa ja siunaa meitä lapsiaan. Epätäydellisyys annetaan anteeksi, kun on pienikin usko siihen, mitä Jeesus on puolestamme tehnyt. Pääsiäispäivä 12.4. klo 10. Mielessä on ollut epätietoisuutta, ahdistusta, pelkoa. Jarva lisää, että pääsiäinen on sanoma anteeksiantamisesta ja uudelleen alkamisen mahdollisuudesta. Jumala vapauttaa syntiset ihmiset kadotuksesta ja kuoleman vallasta iankaikkisen elämän perillisiksi. Paikalla on myös henkilökuntaa. Kun uskoo Jumalaan ja Kristukseen, asettaa elämänsä uuteen mittakaavaan. 11 Keskiviikko 1.4.2020 Kangasalan Sanomat SEURAKUNNAN TIEDOTUSLIITE . Tuolloin hän kuuli sanat: ”Rakas Jaska, minä olen Jeesus”. Samalla myös kiitollisuutta suomalaisesta terveydenhuollosta ja yhteiskunnasta, jossa naapuri auttaa toistaan. Jeesus tuli maailmaan nimenomaan syntisiä varten. Jos rukouksen sanamuoto mietityttää, Jarva kertoo esimerkin. Isä meidän -rukousta voi aina käyttää, samoin rukousta ”Jumala, ole minulle syntiselle armollinen”. Jumalanpalveluksia radiossa: https://areena.yle.fi/1-1341553 . Meidät on tiputettu elämän peruskysymysten äärelle: mikä on tärkeää ja mistä saamme toivoa. PÄÄSIÄINEN 2020 kangasalanseurakunta.fi M uistan nuoruudestani virsikirjan virren 78 Vieraalla maalla kaukana on kumpu kivinen. Rukous kertoo hyvin henkilökohtaisesta suhteesta Jumalaan, se on läsnäoloa Jumalan hetkessä ja todellisuudessa. K esän korvilla vietetään kristittyjen suurinta juhlaa, pääsiäistä. Vaikka olisimme hiljaa, sanomattomat sanat, jotka haluamme kertoa, on kaikki kuultu. Monenlaista tekemistä lapsille löytyy Lastenkirkosta: www.lastenkirkko.fi . Ihmisen osa on ihmetellä, että Jumala vieläkin pitää minusta huolen ja rukoilla, että hän pitäisi kiinni. Sieltä voit nyt katsoa myös aiemmin tehtyjä tallenteita esimerkiksi Majatalo-illoista: www.youtube.com/channel/ UCGxRluAbfZGP7z09kUbyulQ TUKEA JA TUTKITTAVAA . Usko on jokapäiväistä ihmettelyä, että saa elää tänäänkin kristityn elämää. Virsi oli siihen aikaan suosittu, koska se voitiin laulaa ja soittaa Talo nousevan auringon -laulun sävelellä. Olemme ihan todella kulkeneet pimeyttä läpi, kohti parempaa huomista – ja Kristuksen ylösnousemusta. Siellä voit tutustua runsaaseen raamattuluentotarjontaan, perehtyä raamattupiirimateriaaleihin ja selata nettipapin kysymyspalstaa. Siellä voit • tutustua runsaaseen raamattuluentotarjontaan • perehtyä raamattupiirimateriaaleihin • selata nettipapin kysymyspalstaa.. Perhetalon Huolipuhelimeen vastaavat Perhetalon terapeutit Arja ja Päivi ma–pe klo 10–11. Tavallisesti ajatellaan, että joulu on kristikunnan suurin juhla, mutta sitä on kuitenkin alettu viettää vasta muutama sata vuotta pääsiäisen jälkeen. Ajantasaista tietoa seurakunnasta löydät osoitteessa www.kangasalanseurakunta.fi SANAJUMALANPALVELUKSIA . Heitä tavoittaa myös puhelimitse. Seppo Jarva sanoo olevansa heikon uskon puolestapuhuja eikä halua nostaa rimaa. Paaston aikana olemme laskeutuneet kohti pitkäperjantaita, ristiä ja Jeesuksen kuolemaa. Puhe rististä, kuolemasta ja ikuisesta elämästä voi kuulostaa hulluudelta, mutta sen kaiken voi ymmärtää, kun uskoo Jumalan toimivan rakkaudessa ihmistä kohtaan. Me olemme ihmisinä Raamatusta tutun tuhlaajapojan asemassa: Siitä huolimatta, että olemme epätäydellisiä, meillä on lupa pyytää, että Jumala antaisi sisimpäämme toivon huolenpidostaan. Numero on 040 309 8080* *Operaattori veloittaa puhelusta soittajan liittymäsopimuksen mukaisen hinnan (pvm/mpm) . Myös jumalanpalvelukset julkisina tapahtumina keskeytetään toistaiseksi. Virren ajatus pääsiäisestä tuli minulle tuolloin tärkeäksi ja omaksi. Puhelinnumero on: 010 201 4313*. Kuulostaa vaikealta, ehkä siltä että tämä ei kosketa sinua, ei ainakaan tällaisessa tilanteessa. Kirkkoherramme Sepon ”Kirkkiksen klinikka” -podcastit ovat radio-ohjelmien kaltaisia äänitteitä. klo 10. . Pääsiäinen onkin kaikkein keskeisin ja merkittävin juhla kristillisessä uskossa. Pääsiäisen ilosanoma on se, että lupaus ikuisesta elämästä koskee kaikkia, jotka sen haluavat ottaa vastaan ja se ulottuu kaikkialle, syvimpäänkin huoleen ja toivottomuuteen. Risti, joka tuo ikuisen elämän ja ylösnousemuksen. Kolmantena iltana Jaska sanoi samat sanat ja mietti, että tämmöistäkö tämä on. Voin uskoa, että Jumala on ihmisen luodessaan tehnyt täydellistä työtä ja hän on antanut oman Poikansa kuolla, jotta minä pelastuisin. eli tälloin voit katsoa tilaisuudet netin kautta kotona: www.kangasalanseurakunta.fi/ verkkokirkko/kotikirkkokanava . Voimme pyytää, että Jumala antaisi uskon lahjan – se ei ole omasta itsestä syntyvä asia. Ristin luona Ajattelen, että usko vapauttaa. Vastaamme arkisin ma-pe puheluihin klo 10–16. Pääsiäinen on ajankohtaisesti suomalaisille merkittävä – pimeä talvi on taas kerran eletty läpi, on tullut valon aika. Heidi Pitkänen seurakuntapastori Sinulla on mahdollisuus seurata Kangasalan seurakunnan toimittamia sanajumalanpalveluksia kotisivujemme YouTube-kanavan kautta. Maailma on ollut tuntemattoman edessä. Käsin sidotuin kaipaan vapauteen. klo 10. Seppo Jarva painottaa, että on tärkeää ymmärtää, että Jumala hyväksyy ihmisen epätäydellisenä. Tarkemmat tiedot Instagramissa: parkki.insta Kotikirkko www.nettipappi.net palvelee sinua silloinkin, kun järjestettyjä tilaisuuksia ei ole. Kangasalan seurakunnan varhaiskasvatuksen Facebook-sivu. Pappimme Marko Sagulin ylläpitää sivustoa www.nettipappi.net. Nuorisotiimimme päivystää Whatsappissa ja Discordissa. Itse kunkin elämässä tunteet vaihtelevat: Jumalan läheisyys on toisinaan selvempää toisinaan epäselvempää. Jumalanpalveluskin rakentuu pääsiäisen sanoman ympärille. Eessäs pieneks kasvaa saan, tuntea uudestaan, jälleen rakkautes parantaa.” Elämän keskellä, kaiken sen keskellä, mitä koet ja käyt läpi, muista risti. Pitkäperjantai 10.4. Jumalanpalveluksia netissä: www.virtuaalikirkko.fi ja https://areena.yle.fi/1-3757226 . . Numero on 010 201 4314* . Seppo Jarva sanoo, että rukous ei ole sanoja vaan asenne. Rukouksesta ei saa tulla suoritus vaan sen tulisi olla olemisen tapa. www.evl.fi/verkkokirkko . Siitä ei tarvitse maksaa mitään, sitä ei tarvitse eikä voi ansaita. Pimeydestä valoon LAURA VESA Ilmoitamme toiminnastamme ajantasaisesti kotisivuillamme kangasalanseurakunta.fi Noudatamme terveydenhuoltoviranomaisten antamia ohjeita koskien kokoavaa toimintaa. klo 19. Eräässä gospel-laulussa lauletaan näin: ”Sun ristis luo johtaa tänään askeleeni. Muita sanoja ei tullut mieleen, ei kahteen iltaan. Kiirastorstai 9.4. Jos jostakusta tuntuu, ettei hänellä ole sanoja omien asioiden kertomiseen Jumalalle, näissä kahdessa rukouksessa on sanottuna kaikki.
VUODEN ALUSSA vietin uutta vuotta perheeni ja ystävieni kanssa Vietnamissa. Kaikki asiat ja arvot sisältävät sekä myönteisiä että kielteisiä puolia ja vaikutteita, mutta jokaisen ihmisen kohdalla nämä vaikutteet näkyvät eri tavoin. Tästä syystä kehoitetaan heikoille teille antamaan liikennerajoitukset jo hyvissä ajoin ennen routa-aikaa, jotta tienteko kustannuksia voidaan säästää. Pelkäsin, miten paljon Suinulaan johtavalle tielle tulee möykkyjä, kun määrärahojen niukkuuden vuoksi ei tätä tietä voitu perustaa riittävänä hyvin. Tämän tien levittämiseksi ja muutoinkin peruskorjausta ja asfaltoimista varten on suoritettu tutkimuksia, mutta ne ovat nyt keskeytyneitä. Minun elämäni merkityksellisyyteen vaikuttavat vahvasti ainakin luonto, musiikki, koulu ja itselleni läheiset ihmiset. Nämä asiat kuulostavat varmasti arkiselta monien korvaan, mutta mitä sitten. Toivottavasti tutkimukset ja tien rakentaminen saadaan tämän vuoden ohjelmaan. Huomaan oivaltaneeni monta asiaa, joita arvostan elämässä mutta joita en normaalissa arkikiireessä tule lainkaan ajatelleeksi. 1 km:n päässä Lintulahdesta Suinulaan päin. Vain sillä on väliä, mitä itse jokainen ajattelee ja kokee! Kaikki asiat ja arvot sisältävät sekä myönteisiä että kielteisiä puolia ja vaikutteita, mutta jokaisen ihmisen kohdalla nämä vaikutteet näkyvät eri tavoin.. Merkityksellisyyden löytyminen voi tapahtua monella tavalla, joko hitaasti tutkiskellen tai nopeasti hoksaten. En sano, että luonto, musiikki, koulu tai läheiset ihmiset määrittelisivät varsinaisesti mitään lopullista merkitystä, vaan sanon niiden vaikuttavan asiaan. Ei ihmisen pitäisi ajatella niin paljoa sitä, mitä muut toisista ajattelevat. päätieltä Joutsiniemen ja Ilmasen välistä Tiihalaan johtavan tien varressa taitaa parhaillaan olla kolmatta metriä korkeat lumivallit. Pahin kohta on n. Tämänkin asian olen oppinut ymmärtämään, tosin onneksi jo jokin aika sitten. NO, JOS nyt kuitenkin palaan vielä asioihin, joiden äsken mainitsin vaikuttavan elämäni merkityksellisyyteen. Annetaanko Kangasalan teille keväällä liikennerajoituksia. Minulle luonto tuo rauhaa ja raikkautta, musiikki iloa ja onnellisuutta, koulu tavoitteita ja läheiset ihmiset rakkautta ja tukea. Perjantaina 3.4.1970 Lunta ollut tavallista enemmän tiemiesten aurattavana – Roudan vuoksi ei teillämme ole tarvinnut antaa liikennerajoituksia TILAUKSET JA ASIAKASPALVELU tilaukset@kangasalansanomat.fi Asiakasneuvoja Tuija Lehtinen 040 769 9045 Tilausmyynti Marianne Majavesi 040 728 9648 TOIMITUS toimitus@kangasalansanomat.fi Toimitus 040 769 2340 Toimituspäällikkö Marja Aaltio 040 769 2340 Toimittaja Eija Koivu 050 564 4941 Toimittaja Annukka Tammilehto 040 158 7375 Visualisti Pauliina Lindell 040 158 7997 Vapaalla: toimituspäällikkö Outi Aarnilaakso, toimittaja Sari Eerolainen AAMUJAKELUPÄIVYSTYS 020 451 5523 (pvm/mpm) MEDIATIEDOT kangasalansanomat.fi/mediatiedot ISSN 0782-596 X printti, 2243-1101 verkkojulkaisu Painopaikka Alma Manu Oy Tampereen paino MEDIAMYYNTI ilmoitukset@kangasalansanomat.fi Mediamyyjä Sari Äijö 050 404 1146 Kaupallisten sisältöjen tuottaja, markkinointipäällikkö Satu Pasanen 040 720 8917 Web-suunnittelija Juho Tuhola 040 701 7202 TOIMIPISTE Myllystenpohjantie 2, 36200 Kangasala Palvelemme ma–to klo 10–16 P. Kun olen liikkunut täällä, niin ilokseni olen huomannut möykkyyntymistä sentään suhteellisen vähän. Lopuksi haastankin teidät, jotka tämän kirjoituksen jaksatte lukea, pohtimaan oman elämänne merkityksellisyyttä ja arvoja. Siellä päätin, että tämän vuoden teemani on merkityksellisyyden löytäminen arkeeni ja elämääni. TVH:lta on tullut kirjelmä, jossa todetaan sama kuin me täällä kentällä olemme todenneet: Tien kunnossapitomäärärahoja ei ole lisätty, mutta samanaikaisesti palkat ja muut kustannukset ovat huomattavasti nousseet. Miten on roudan laita. Jos aikoo saada toivematkan tai hyviä palkintoja, on syytä täyttää ennen 15. Omankin kalenterini tyhjeni täysin koko keväältä, jonka piti olla raskas ja täynnä monenlaisia tapahtumia. Kangasalla ei ole käytetty lumiaitoja, mutta Pälkäneellä jonkin verran. Huutijärveltä Sahalahdelle johtavalle tielle. Huomaan ajattelevani enemmän näkemyksiäni elämästä, maailmasta, koulusta, luonnosta, ruuasta, politiikasta ja kaikista mahdollisista asioista, jotka tavallista ihmistä koskettavat. Oleellisinta on kuitenkin, että oppii tuntemaan itseään ja sitä, mitä elämältään haluaa. Nämä myönteiset puolet ovat tärkeämpiä kuin kielteiset, ja siksi mainitsinkin pelkästään ne. Kun syksytalvi oli suhteellisen kostea, on routa kohottanut tavallista enemmän möykkyjä mm. Kapeilla teillä mm. Nuo neljä tekijää sisältävät nimittäin sellaisia arvoja, jotka puolestaan määrittelevät minulle merkityksellisten asioiden todelliset luonteet. Kangasalla ei näinä vuosina ole ollut pakko antaa tällaisia liikennerajoituksia ja toivon, ettei niitä tarvitsisi antaa tänäkään keväänä. Kangasalan Sanomat Keskiviikko 1.4.2020 12 KANGASALAN SANOMAT 5O VUOTTA SITTEN Tiemestari Martti Mäkinen kertoi, että tänä talvena on ollut tavallista enemmän lumen auraamista teillämme. huhtikuuta veikkauskuponki, joita on täkäläisissä liikkeissä. Vain tiekarhut ovat voineet pitää tiet tällä kohdalla liikennöitävässä kunnossa. 040 769 9045 kangasalansanomat.fi PÄÄTOIMITTAJA-TOIMITUSJOHTAJA Heli Keskinen 040 758 3889 JULKAISIJA Kangasalan Sanomat Oy Seuraa meitä verkossa facebook.com/kangasalansanomat kangasalansanomat.fi twitter.com/KSanomat instagram.com/kangasalansanomat /kangasalansanomat.fi/boksi kangasalla.fi Lauri Liuko Kangasalan lukion oppilas KOLUMNI MILLOIN PUTOAA: Milloin putoaa Kangasalan Melojien auto lähellä Vesaniemen uimalaa. Tähän sopivat hyvin talven tuiskut Roineen selältä. Tällainen oivaltaminen tekee uskoakseni meille jokaiselle hyvää. Tiedän, että lopulta juuri myönteisten asioiden varaan haluan elämäni rakentaa. ARJESSA MUKANA Omaa aikaa N yt, kun koulut ovat siirtyneet etäopetukseen, kaikki tilaisuudet peruttu, osa työpaikoista suljettu ja harrastukset laitettu tauolle, on monella enemmän aikaa itselleen. Teiden sivussa sitä ei ole juuri sanottavasti, mutta teillä saattaa routaa olla metrikaupalla
13 Keskiviikko 1.4.2020 Kangasalan Sanomat TUTUSTU EHDOKKAISIIN VAALIKONEESSA JA ÄÄNESTÄ 6.4. Voit äänestää myös postitse lähettämällä vaalikirjeessä saapuneen äänestyslipukkeen palautuskuoressa. MENNESSÄ VERKOSSA www.osuuskauppavaalit.fi/pirkanmaa ÄÄNESTÄ JA VOITA KUUKAUDEN RUUAT OLETKO JO ÄÄNESTÄNYT. Kaikkien äänestäneiden kesken arvotaan sadalle kuukauden ruuat (á 500 €).
Kun kotona olemiseen on kerrankin aikaa, ruuanlaitosta voi tulla parhaimmillaan iloa ja nautintoa tuottavaa puuhaa, Linjama vakuuttaa. Lapsi hyväksyy ruoan huomattavasti helpommin, jos aikuinen ihan vain yksinkertaisesti kuvailee, mitä ruokalautasella on, Linjama sanoo. Kodissa koettu myönteinen ruokaan liittyvä asenneilma piiri ennaltaehkäisee myöhemmiltä syömiseen liittyviltä ongelmilta. Voikin ajatella, että väliaikainen suuri ruoanlaittoon panostus tulee maksamaan tulevaisuudessa itsensä monin kerroin takaisin, Linjama sanoo. – Ruokatalous työllistää monia perheitä nyt ennennäkemättömällä tavalla. Pienet lapset tunnetusti karsastavat ruokia, joissa on erinäköisiä, -makuisia ja -hajuisia aineksia, joiden suutuntumatkin saattavat erota valtavasti toisistaan. Hauskuutta ruoanlaittoharrastukseen voi tuoda esimerkiksi ruokamatkoilla, joilla kokataan eri maiden ruokaa. APTEEKISSA ON saatavilla erilaisia täydennysravintovalmisteita. LINJAMAN MUKAAN ruoanlaittoa koronakaranteenin aikana, ja toki muutoinkin, voi ajatella perheen yhteisenä harrastuksena, jonka äärelle päivittäin kokoonnutaan. Linjaman mukaan tämä on hyvä syy satsata ruokailuun. – Se myös maistuu monelle. –Eräs iloitsi, että heräteostokset jäävät nyt tekemättä, kun tulee ostettua vain oikeasti tarpeellista. – Niistä saa ravinteet kehoonsa helpossa muodossa. Iloa ja vaihtelua ruokailuun voi saada myös vaikkapa syömällä välipalan ulkona. Perheen yhteisen laatuajan kasvattamisen lisäksi ruoanlaittoharrastus voi olla satsaus myös koronan jälkeiseen aikaan. Yhteisen ruokalistan suunnittelukin voi olla hauskaa, Linjama havainnollistaa. Perheen säännölliset ja yhteiset ateriat tuovat lapselle arjen turvaa epävarmana aikana. – Tällainen ruokaan liittyvä epäily on pienelle lapselle täysin normaalia. Linjama muistutta, että kananmuna on myös säilyvyydeltään ja ravintoarvoiltaan varsin varteenotettava vaihtoehto. Keitetyt kananmunat ja munakkaat ovat ruokaa, joita he huonoina ruokahalun hetkinä usein pyytävät. LAPSUUDESSA SAADUT myönteiset ruokakokemukset ovat valtava satsaus tulevaisuuteen. Esimerkiksi pienelle lapselle ruoanlaittoa voi sanallistaa monin tavoin. Lapset ja nuoret kannattaa ottaa mukaan ruoanvalmistukseen, jolloin aikuisten arki helpottuu. – Ravintolaillallisen järjestäminen kotona voi olla antoisaa. – Esimerkiksi yksin asuva voi osallistua etäyhteydellä ruokahetkeen, Linjama mainitsee. Tietenkään terveen ihmisen jokapäiväiseen käyttöön niitä ei ole suunniteltu. Linjama on kuullut asiakkailtaan paljon positiivisiakin kommentteja liittyen koronaan, ruokaan ja kaupassakäynnin rajoittamiseen. Ja ruokaa pitäisi ehtiä kokata koko konkkaronkalle kilokaupalla nyt, kun työpaikkojen, päiväkotien ja koulujen ruokalat ovat pääasiallisesti kiinni. – Kyllä sieltä kaappien pohjalta varmaan vähän enemmänkin löytyisi, hän naurahtaa. Terveellisiksi hamstrausvaihtoehdoiksi Linjama mainitsee muun muassa pähkinät, kala-, lihaja papusäilykkeet, linssit, iskukuumennetut marjakeitot, näkkileivät, puurohiutaleet, riisin ja erilaiset kasvispakasteet. Kangasalan Sanomat Keskiviikko 1.4.2020 14 HYVINVOINTIA ELÄMÄÄN Kotona voi lähteä ruokamatkalle Krista Kaitasuo Apua! Kaikki perheenjäsenet ovat alati kotona. Jos hamstraat, hamstraa terveellisesti Krista Kaitasuo Hilpi Linjama kieltää lähteneensä mukaan koronakauhun aikaansaamaan ruoan hamstrauskulttuuriin. Seinät kaatuvat päälle. KOTIIN PIDEMMÄKSI ajaksi hankittava säilyvä ruoka voi kuitenkin olla myös terveellinen vaihtoehto. Itse asiassa hän joutuu jopa hetken pohtimaan, olisiko hänellä kotonaan suositusten mukainen kolmen päivän kotivara. Esimerkiksi terveyskeskuksen vuodeosastolla on paljon potilaita, joille ruoka ei maistu. Ruoanlaiton ei tarvitse olla pakkopullaa koronakaranteenissa. – Kun lapsi oppii vaikkapa tekemään omat välipalansa, helpottaa se tietenkin aikuisten elämää. Ravitsemussuunnittelija Hilpi Linjama neuvoo, miten ruokailusta tehdään perheen yhteinen tähtihetki. – Lempiruokaviikko puolestaan ottaa huomioon jokaisen perheenjäsenen mieltymykset. Ruokaostosten järjestämiseksi yli 70-vuotiaille on tarjolla esimerkiksi kauppakassi-neuvontapuhelin.. Yksinasuvakin voi panostaa kattaukseen ja tunnelmaan. Linjaman mielestä on varsin ymmärrettävää, että stressaavana aikana mieli haluaisi alati pienen, usein epäterveellisen, naposteltavan ääreen. – He voivat oppia etäkoulun ohella ruokataitoja. APTEEKISSA ON saatavilla myös erilaisia täydennysravintovalmisteita. Kangasalan kaupunki on valmistautunut myös ateriapalveluiden käytön lisääntymiseen. Kangasalan kaupungin ravitsemussuunnittelija Hilpi Linjama tunnistaa kuvatunlaisen paniikkiajattelun aikana, jolloin korona on tehnyt muodikkaan rennosta kotoilusta kriisiherkkää pakkopullaa. JOS RAVITSEMUSSUUNNITTELIJA Hilpi Linjama hamstraisi ruokaa koronan varalle, valitsisi hän terveelliset vaihtoehdot. – Ruokaoppimiseen liittyvät makumaailman lisäksi myös ruoan tekeminen, ruoanlaiton seuraaminen ja keskustelu
03 5655 4025 Päivystys on tarkoitettu kiireellistä lääkärinhoitoa tarvitseville ilman ajanvarausta. Olemme saaneet rajoitetun erän käsidesiä, saatavilla niin kauan kuin tuotteita riittää. 15 Keskiviikko 1.4.2020 Kangasalan Sanomat Raija Savolainen Kangasalantie 1067, 36200 Kangasala p. useita vaihtoehtoja Nesteytys ratiopharm Tarjoukset ovat voimassa 30.6. Mäkirinteentie 1 362 20 Kangasala Puh: 010 235 2350 ma–pe 9–20 la 9–1 8 su 1 2–1 8 500 ml 14,90 € 29,80 €/l (norm. 19,85) 10 poretabl. 13,17) Huomaathan uudet laajentuneet aukioloajat. Kurvaa kesälaitumille apteekin kautta ja nappaa mukaan kesäkuun tarjoustuotteet. klo 12–15 Mäkirinteentie 10 36220 Kangasala Puh: 010 235 2350 ma–pe 9–19 la 9–18 su 12–18 A 2 Huomaathan uudet laajentuneet aukioloaj Mäkirinteentie 10 36220 Kangasala Puh: 010 235 2350 Huomaathan uudet laaje Suoraman apteekki tiedottaa: Palvelemme poikkeuksellisin aukioloin 30.4. On myös mahdollista, että joudumme ajoittain rajoittamaan apteekissa kerralla asioivien asiakkaiden määrää. Myös kotiinkuljetus arkisin. P. Arkisin klo 8.30–9 palvelemme vain riskiryhmien asiakkaita. Jos sinulla on flunssaoireita, pyydäthän toista henkilöä asioimaan puolestasi, käytä Remomedi-sovellusta tai soita apteekkiin. asti arkisin klo 9–19, la 9-18, su 12–18. asti. 050 339 4394 / Asiakaspalvelu Askarruttaako kotona pärjääminen koronan takia. (norm. Terveyttä ja hyvinvointia jaloille JALKAHOITOLA FRESH FOOT Suoramalla Ristitie 2B, K-Marketia vastapäätä Myös kotikäynnit Lahjakortit Puh. Päivystys: VALKEAKoSKEN ALUESAiRAALA ma–to klo 21–8, pe klo 16–ma klo 8, arkipyhinä aattoillasta klo 16 seuraavaan arkiaamuun klo 8 p. Suomen Hammaslääkäriliiton jäsen Hammaslääkäri MIKA RÄSÄNEN Harjusola 1 Vastaanotto sopimuksen mukaan. 03 5655 4023 viikonloppuisin ja juhlapyhinä klo 8–12 p. 03 3116 7260. Meiltä myös kauppa, apteekki ym. TERVETULOA oman kylän apteekkiin Isoniementie 1, 36420 Sahalahti Puh. Bonus ei kerry reseptitai itsehoitolääkkeistä. HYVINVOINTIILMOITUSLIITE joka kuukauden ensimmäisessä lehdessä soita 050 404 1146. 03 22 33 323, 040 777 6606 ERIKOISHAMMASTEKNIKKO Vastaanotto auki joka arkipäivä. Muut palvelut: www. asiointipalvelut Ota meihin yhteyttä, olemme Sinua varten! 050 339 4394 / Hanna Uotila 050 470 1713 / Sari Kantonen Mökkireissu tiedossa. 8,90 € 0,89 €/tabl. 03 377 0700 www.sahalahdenapteekki.. Toimenpiteiden tarkoitus on suojata meidän kaikkien terveyttä. Tarjoamme poikkeusoloissa myös edullisen apteekkiostosten kotiinkuljetuksen, esimerkiksi hinta Kangasalan keskustan alueella alkaen 5 eur /tilaus. Pyydämme asiakkaita kuitenkin huomioimaan apteekissa asioidessanne turvavälit muihin ihmisiin. 040 826 3924 ma–ti 10–16.30 to–pe la klo 9–13 ma–pe klo 8.30–17 10–16.30 Rautajärventie 14, 36840 Pohja Kangasalan torilla, ihmisten keskellä! Palvelemme: ma – pe 9 – 19 la 9 – 16 su 11 – 15 Kangasalan Apteekki palvelee asiakkaitaan vuoden jokaisena päivänä, se on tavoitteemme myös nykyisissä poikkeusoloissa. 03 565 70115 Yhteispäivystys Acuta, Teiskontie 35, Tampere Silmälääkäri Irene Niemeläisen vastaanotto Tampereentie 1, Kangasala, p. poistaa pahanhajuista hengitystä ja vahvistaa hampaita säätelee kehon nesteja suolatasapainoa Saat S-Etukortilla Bonusta apteekkimyymälässä maksetuista tuotteista tai palveluista. kangasala.fi Hammaslääkäripäivystyksen ajanvaraus: ma–pe klo 8–11 p. KANGASALAN SEUDUN TERVEYSKESKUS P. 040 724 4447 Jalkahoitofreshfoot.fi/nettiajanvaraus 24h Sydämellisesti aikaa, hoivaa ja huolenpitoa Eevantie 4, 36200 Kangasala Puh. 03 5655 3000 Päivystys: KANGASALAN PÄÄTERVEYSASEMA ma–to klo 8–21, pe ja arkipyhien aattoina klo 8–16 p. 040 191 9982 Puh. Voitte asioida kätevästi verkkoapteekissamme www.lääkeverkkokauppa.fi sieltä myös reseptilääkkeet. 050 4753 913 Arkisin 10–17 La sopimuksen mukaan PALVELEVA OPTIKKOLIIKE KANGASALAN KOPINKULMASSA MESSUKYLÄN HAMMASLÄÄKÄRIASEMA Hammaslääkäri Liisa Perttula Ankkarinraitti 2, 33560 Tampere 03 363 2022 Tervetuloa palveltavaksi uudistuneisiin tiloihimme! ILMAINEN PYSÄKÖINTI ! 25 VUOTTA www.messukylanhammas.putteri.
Tunnukset on mahdollista tilata myöhemminkin. Tilaus alkaa valitsemastasi numerosta. Haluan tilaukseen kaupan päälle kuuluvat KS-digitunnukset. Kyllä, tartun tarjoukseen ja tilaan Sanomat 4 kk:ksi 3 kk:n hinnalla! Yhteystietojani saa käyttää Kangasalan Sanomien omaan markkinointiin. Tarjous koskee kotimaan tilauksia ja on voimassa 15.4.2020 asti. Tilaus alkaa valitsemastasi numerosta. Määräaikainen tilaus päättyy automaattisesti. 3 Lähetä 040 769 9045 (norm. Tietoja ei luovuteta kolmannelle osapuolelle. Kangasalan Sanomat Keskiviikko 1.4.2020 16 Aina lähelläsi 1 Aloita tekstari haluamallasi tilaustavalla TXT20DIGI tai TXT20PRINTTI, 2 Lisää viestiin nimesi, osoitteesi ja sähköpostisi (digitilauksessa välttämätön). Määräaikainen tilaus päättyy automaattisesti. Tilaaja: Osoite: Sähköposti: Puhelin: Vastauslähetys Tunnus 5006779 00003 VASTAUSLÄHETYS 4 kk 3 kk hin na l la 22,alkaen Tilaa diginä 22,tai printtinä 35,-. Muistathan mainita sähköpostiosoitteen. KS ka ng as ala nsa noma t.f Kangasalan Sanomat maksaa tilauksen postimaksun Tilaan diginä 22, Tilaustunnus: TXT20DIGI. Tilaan painettuna 35, Tilaustunnus: TXT20PRINTTI. tekstarihinta) Tekstaa meille tilauksesi saman tien Nipistimme pätkätilaustemme hinnasta, jotta sinun olisi helppo ottaa paikallisasiat arkeesi ja pysyä kärryillä kaupungin asioista turvallisesti. 040 769 9045 tai alla olevalla kupongilla. Tilauksesi alkaa seuraavasta mahdollisesta numerosta ja päättyy automaattisesti 4 kk jälkeen, ellet uusi sitä.. Saat tunnukset ja ohjeet palvelun käyttöön sähköpostiisi. Saat halutessasi tunnukset ja ohjeet myös digipalvelun käyttöön sähköpostiisi. Tarjous on voimassa 15.4.2020 asti ympäri maailman. Tilaa Sanomat diginä tai printtinä! Tilaaminen onnistuu myös soittamalla p
VALO, VÄRI & ILO Kevättä rinnassa Kangasalla | Kangasalan Sanomat | 1. Kuvassa punainen Jaffa. Naisen viisi kissaa ovat kaikki eri värisiä. ANNUKKA TAMMILEHTO. huhtikuuta 2020 TIINA ALAKOSKELLE värillä on todellakin väliä
Yhdessä vaiheessa lempivärini oli ruskea, mutta nyt se on vähän jäänyt. Alakoski ompelee vaatteita, sillä kaupoista, kierrätyskeskuksista tai kirpputoreilta ei aina löydy tarpeeksi värikkäitä pukimia. TIINA ALAKOSKI on innokas käsityöharrastaja, ollut lapsesta asti. Tällä hetkellä hän pitää eniten kirkkaan punaisesta. Rentoutuminen ei onnistu yhtä hyvin harmonisessa, vaaleilla sävyillä täytetyssä ympäristössä. Hänen kenkähyllyssäänkään ei juuri ole mustaa tai harmaata. Suurimman osan suomalaisista päällä beesi näyttää kamalalta. VAIKKA PUNAINEN rokkaa nyt, jonkin ajan päästä lempisävy voi olla aivan joku muu. Hänen makuunsa huone on kuitenkin täydellinen. Oven auetessa katse nauliintuu kirkkain värein kudottuun räsymattoon. Vaikka pidän työstäni, ja on kiehtovaa etsiä kuvista harmaita poikkeamia, vapaa-ajalla kaipaan ihan jotain muuta. Alakoski on sisustanut kotinsa värikkäästi, koska hän viihtyy värien ympäröimänä: niistä tulee hänelle hyvä olo ja mieli. Tiina Alakoski ANNUKKA TAMMILEHTO teksti ja kuvat. Aikuiset tyttäret kuvailevat äitinsä hankkimia tai ompelemia vaatteita ”tämän näköisiksi”. – Beesi. – Toisten mielestä tämä on aivan hirveä. Keittiön värimaailma on yhdistelmä hieman limeen taittavaa vihreää ja violettia. Eteisen ovella alkanut väri-ilottelu jatkuu keittiössä. Ennakkotieto näyttää pitävän paikkansa – tämän talon emännälle Tiina Alakoskelle väreillä on todella väliä. Johonkin väriin yhdistettynä se voi toimia, mutta pelkästään ei. Alakoski ei nimittäin vain sisusta, vaan myös pukeutuu värikkäästi. T alon pihassa seisoo kirkkaanpunainen auto, ja ikkunalasin takana vahtii joukko erivärisiä kissoja. Värejä elämään kaivataan siksikin että röntgenlääkärinä työskentelevä Alakoski viettää suuren osan päivistään pimeässä huoneessa tutkimassa mustavalkoisia kuvia. – Vaikka pidän työstäni, ja on kiehtovaa etsiä kuvista harmaita poikkeamia, vapaa-ajalla kaipaan ihan jotain muuta, hän tuumaa. Näitä värejä suomalaisissa hillityissä skandinaavisissa kodeissa harvoin näkee — ainakaan yhdessä. TIINA ALAKOSKEN olohuoneen seinällä on näyttävä paratiisimaisema. – Tykkään myös oranssista ja vihreästä. Tyttären kaveri totesi keittiön olevan mielenkiintoinen, Alakoski nauraa. Nykyään rakastan sinistäkin, jota aikaisemmin inhosin. Mutta se ei oikeastaan ole väri. Toisin kun voisi päätellä, vihreä tai violetti eivät kumpikaan ole Alakosken lempivärejä. Kuvassa keikistelee Jaffa. Tällä hetkellä hän on innostunut räsymatoista, joita hän käy paukuttamassa Kangasalan Taitokeskuksen kangaspuilla. Sitä löytyy niin naisen silmälasien kehyksistä, huonekaluista kuin talon alakerran lähes kaikista tekstiileistä. Onko mitään väriä, mistä et pidä. Kangasalan Sanomat Keskiviikko 1.4.2020 18 VALO, VÄRI & ILO Värien ympäröimänä tulee hyvä olo Röntgenlääkäri näkee harmaata tarpeeksi työssään. Talossa asustelevat kissat ovat kaikki erivärisiä. Ennen kyökkiin astumista silmät ehtivät rekisteröidä koko olohuoneen seinän kokoiseen värikkääseen paratiisimaisemaan
TIINA ALAKOSKEN lankalaatikko on oikea värien ilotulitus. AINA ALAKOSKI ei ole uskaltautunut näyttää rakkauttaan väreihin. Sen kanssa kun voi yhdistää minkä tahansa kirkkaan ja iloisen sävyn. 050 360 6401 | irma.makimaa@gmail.com leik kaa talt een ESITTELYT / ASIAKASPALVELU puh. Nykyään ei ole enää niin väliä. Alakoski kuvailee itseään levottomaksi persoonaksi, joka tykkää puuhata jatkuvasti. Mutta löytyy häneltäkin klassisia ja neutraaleja tekstiilejä, kuten harmaa villakangastakki. 19 Keskiviikko 1.4.2020 Kangasalan Sanomat PITOPALVELUA KANGASALLA kangasalla.fi/pitopalvelumakimaa Pitopalvelu Irma Mäkimaa Oy | P. – Nuorena menin massan mukana ja pukeuduin hillitymmin. 045 1260 712 sähköposti: info@jofi x.fi Royal Vinyyliverhous, aidat, sokkelit, Isover, Lepolan Puusepät Oy Maanrakennusalan työt monipuolisella kalustolla VILLE TIKANDER 050 5277 509 info@kiviahonkaivin.com www.kiviahonkaivin.com • Seulottua multaa • Kiviainekset • Tienhoitotyöt kuormaauton alusterällä VALO, VÄRI & ILO Aikuiset tyttäret kuvailevat äitinsä hankkimia tai ompelemia vaatteita ”tämän näköisiksi”. – Hillitty en missään nimessä ole. TIINA ALAKOSKEN kanootti on tietenkin värikäs ja kuvioitu kukilla. Nauru ja hymy ovat herkässä, mutta ikävät tunteetkin saavat näkyä ja kuulua. Vapaa-aika kuluu käsitöiden lisäksi koripalloa pelaten ja meloen violetilla ja oranssilla suditulla kukkakuvioisella kanootilla. Ikä on kuitenkin tuonut itsevarmuutta ja rohkeutta olla oma itsensä. Kun tulee puhe siitä, heijastuuko Alakosken luonne ja persoona hänen värivalintoihinsa, nainen menee mietteliääksi. www.tilapaivitys.com Sisustussuunnittelut ja toteutukset Tapetoinnit Sisämaalaukset paivi.heinonen@kolumbus.fi 040 7398 566 Parasta palvelua paikallisilta. Alakoski myöntää nauraen, että hänen vaatekappaleensa poikkeavat usein valtavirran mausta
Niin tekivät muutkin aitoolais lapset, joista useimmat Sirpan tavoin liikkuivat Luopioisten Lujan väreissä. Kangasalan Sanomat Keskiviikko 1.4.2020 20 VALO, VÄRI & ILO Mieluisat vaatteet lisäävät liikunnan iloa Sirpa Paavolainen suosii teknisiä materiaaleja ja tunnettuja merkkejä jumppavaatteissa SIRPA PAAVOLAINEN valitsee jumppa-asun mielialansa mukaan. – Ne sopivat parhaiten tällaiselle herkästi hikoilevalle ihmiselle. Hänen ehdoton lempimateriaalinsa on kuitenkin merinovilla. K un Sirpa Paavolainen oli koululainen, hän käytti sisäliikunnassa tavallisia verkkareita ja t-paitaa. Ilo saa kukkia sortseisssa, joiden väreihin sopii oranssi paita. Useimmiten Paavilainen pyykkää asunsa heti jumpalta kotiin palattuaan. – Päivän kiireet ja paineet unohtuvat, kun hyppää maastopyörän selkään ja suuntaan kohti Taivalpirttiä. Jos ei, käyn kävelylenkeillä, kuvailee Ahulinjärven rantamaisemissa asuva Paavolainen. Pelkkä sisäliikunta ei minulle riitä. Kevyen ja hengittävä materiaalin ansiosta kuumuus pääsee haihtumaan iholta ja jaksaa tehokkaammin jumpata. – Aluksi hakeuduin Kangasala-opiston selkäryhmään, mutta nyt olen jo useamman vuoden käynyt fysioterapeutti Johanna Rajalan ohjaamissa lihaskuntojumpissa kahdesti viikossa. YLEISURHEILUN LISÄKSI Paavilainen on nuoruudessaan harrastanut myös lentopalloa. Pituutta suuremmaksi ongelmaksi kuitenkin ilmaantuivat selkävaivat, jotka kymmenisen vuotta sitten pakottivat hänet miettimään liikuntakuvionsa uusiksi. – Sitä ilman en pärjäisi! Se viilentää kesäkuumalla ja lämmittää kylmällä talvisäällä. Omasta kokemuksesta tiedän, että tunnettujen merkkivalmistajien vaatteet kestävät ja toimivat siinä lajissa, mihin ne on suunniteltu, toteaa Paavolainen, joka työskenteli vuosikaudet tamperelaisen tavaratalon naistenvaateosastolla. Oikein hoidettuna tekniset vaatteet ovat todella kestäviä. – Turhaan ei sanota hinnan ja laadun kulkevan käsikkäin. Urheilullisesta tytöstä varttui liikunnallinen aikuinen, joka mallipukineompelijan opintojensa ja myyjän työnsä kautta päätyi tekemisiin tekstiilien kanssa. Kun hiihtolenkin ja suihkun jälkeen laitan jalkaani merinovillaiset alushousut, ihana lämpö valtaa koko kehon. Joukkuelaji maittoi, mutta hän koki olevansa liian lyhyt lentopalloilijaksi ja opiskelujen takia muutot eri paikkakunnille hankaloittivat sopivan joukkueen löytymistä. Jos säät suosivat, talvisin hiihdän ja retkiluistelen. Tarvitsen raitista ilmaa, jotta saan pääni nollattua työpäivän jälkeen. – En odota koneellisen täyttyvän, sillä arvostan puhtautta. Paavolainen työskentee rautakaupassa, jossa etenkin kesäisin riittää asiakkaita palveltavaksi. Sisäjumpilla hän suosii teknisiä vaatteita. EIJA KOIVU teksti ja kuvat
– Tällä hetkellä oma lempiasuni on tummansininen sortsihame, jonka kanssa sopii vihreä ja oranssi yläosa. HAASTATTELUN VUOKSI Paavolainen on pinonnut jumppavaatevarastonsa olohuoneen pöydälle. Pinoista erottuu muun muassa punaista, harmaata, turkoosia, vihertävää, oranssia ja iloisen kirjavaa – muttei mitään selkeää yksittäistä suosikkiväriä. • 050 326 6556 Vuokraamosta: -Pakettiauto -perävaunu -traileri -puutarhakoneet Muista myös renkaidenvaihto! Ota yhteys metsäasiantuntijaasi! Kangasala, Tampere Pälkäne TONI NEVANTAUSTA SEPPO SAARIKKO 040 0494 539 040 500 8264 Sähköpostit: etunimi.sukunimi@koskitukki.fi PAIKALLINEN PUUKAUPPAKUMPPANISI LUOTETTAVAA JA JOUSTAVAA PUUKAUPPAA AINA METSÄNOMISTAJA EDELLÄ. SIRPA PAAVOLAINEN käyttää teknisiä asuja jumppien lisäksi myös kesäisin ja lomamatkoilla. Jalkineiden suhteen olen merkkiuskollinen: ostan aina saman valmistajan kenkiä, koska lesti sopii jaloilleni täydellisesti. 21 Keskiviikko 1.4.2020 Kangasalan Sanomat IAQ Finland Oy, Raudoittajantie 6, 36100 Kangasala As., www.iaq.fi, toimisto@iaq.fi, 010 387 7780 KANGASALA POHJOINEN: Ville Schwartz / 010 387 7788 KANGASALA ETELÄ: Tero Paavilainen / 010 387 7783 VALKEAKOSKI: Ari Myllymäki / 010 387 7782 TAMPERE: Tommi Korhonen / 010 387 7786 MUU PIRKANMAA: Toimisto / 010 387 7780 Sähköasennukset Antenniasennukset Hälytysjärjestelmä t Tilaa sähköasioissa ammattilainen älä ole Rane! Kangasala • puh. Pinot kaapissa kasvavat, kun en raaski luopua vanhoista, vielä käyttökelpoisista vaatteista. 050 404 1146 KS. Ennen lähtö saatan vaihtaa asua parikin kertaa, jos se ei vain tunnu oikealta. – Hyödynnän myös alennusmyyntejä. – Toki niitäkin löytyy useampi pari, yhdet paljasjalkatossutkin. Juuri sillä kerralla, kun minulla ei ollut polvisukat jalassa, kaivettiin kuminauhat esiin. Onneksi Paavolaisen vaatekaapissa riittää valinnanvaraa. Jos tiedossa on jalkaja pakaraliikkeitä vastuskuminauhalla, pitää nauhan ja ihon välissä olla pehmikettä – muuten tekeminen tuottaa tuskaa. MIELIALAN LISÄKSI Paavolainen ottaa vaatevalinnoissaan huomioon kulloisenkin jumppaohjelman. Poiston aika on vasta sitten, kun kuidut kuluvat poikki ja vaate sen seurauksena menettää muotonsa. – Ohjaaja loi minuun ymmärtäväisen katseen: jaahas, tällä kertaa tuolla tavalla. Vaikka Paavolainen tunnustaa olevansa jumppavaatefriikki, innostus ei ulotu jalkineisiin. Mieliala määrittelee, mitä hän kaapista päälleen sovittaa. SAARI KY Soita ilmoituksesi p. Iloisena päivänä suosin kirkkaita värejä ja kuoseja. 0400 837 685 • www.kaapelipojat. SIRPA PAAVOLAINEN sanoo valitsevansa sisä liikuntavaatteensa huolellisesti. Hämeen LähiAutoPalvelu Liikkuva Auto/Konekorjaamo www.hameenlahiautopalvelu.. SAARI KY Noudamme risut, toimitamme maa-ainekset Multa, kuorikate ja kiviainekset toimitettuna Noudamme risut, toimitamme maa-ainekset Multa, kuorikate ja kiviainekset toimitettuna koura-autolla. Laadukas tuote kestää pitkään. Helppoa & nopeaa! p. Toisen nilkan hän suojasi hikipyyhkeellään. – En käytä jumpalla pitkäpunttisia trikoita, vaan sortseja ja sortsihameita polvisukkien kanssa. 029 1700 200 – SÄHKÖASENNUKSET – ANTENNIASENNUKSET VALO, VÄRI & ILO KAIKKI SÄVY sävyyn, hiusnauhatkin. Jos tiedossa on jalkaja pakaraliikkeitä vastuskuminauhalla, pitää nauhan ja ihon välissä olla pehmikettä – muuten tekeminen tuottaa tuskaa. Ei auttanut kuin riisua paita päältä ja laittaa se pehmusteeksi. KULJETUSLIIKE J. Hän tunnustaa ostavansa jumppatekstiilejä huomattavasti useammin kuin muita vaatteita. Verkko-ostoksiin hän lankeaa harvoin, koska haluaa hypistellä asustetta ennen ostopäätöksen tekoa. 040 551 9122 KULJETUSLIIKE J. Riisuutumiseni tuskin haittasi ketään, olinhan takarivissä ja ainoa paikalla ollut mies jumppasi pari riviä edempänä. – Jos päivä on ollut huono, päädyn yleensä mustaan alaosaan ja harmaaseen yläosaan. Yllätä Ystävä ja tilaa hänelle sähkömies! – SÄHKÖASENNUKSET – ANTENNIASENNUKSET – HÄLYTYSJÄRJESTELMÄT Kangasala p
Isommista tomaateista saatan keittää paholaisenhilloa, mutta muuten nautimme tomaattisatomme tuoreeltaan. Niillä tarkoitetaan tomaatin lehtihankoihin kasvavia sivuversoja, jotka kasvaessaan vievät taimelta kasvuenergiaa. Muutaman kympin maksanut kastelujärjestelmä on osoittautunut toimivaksi. RASILAISET KASVATTAVAT tomaatteja myös kesämökkinsä kasvihuoneessa. Leikkaa purjo suikaleiksi (käytä vain valkoiset ja vaaleanvihreät osat) ja valkosipuli viipaleiksi. Revi lehtikaalin lehdet irti paksusta ruoteesta (yleensä palaset irtoavat luonnostaan sopivan kokoisina, mutta jos onnistut repimään tosi isoja palasia, revi ne vielä hieman pienemmiksi). – Saas nähdä, saanko viimekesäiset juuret poistettua mullasta. – Säkit ovat käteviä käyttää, koska ne sisältävät mullan lisäksi kanankakkalannoitetta koko kasvukauden tarpeisiin. Jos haluaa enemmän ytyä, joukkoon voi pusertaa mausteista raakamakkaraa palleroina. Kahdesta kasvista riittää talvenvaraa kahdelle ihmiselle pitkäksi aikaa. Vaikka sanotaan, ettei tomaatteja saisi siirtää avomaalle ennen kesäkuun kymmenettä päivää, Rasilaiset luottavat lämpömittariin enemmän kuin almanakkaan. Ovathan ne aivan toisenlaisia kuin kotioloissa kasvattamamme, tuottavat satoakin paljon nopeammin. Oppia ja vinkkejä hän ammentaa muun muassa tomaatti-intoilijoiden Facebook-ryhmästä. – Juovikas Tigerella on maukas perustomaatti. MARITA RASILAINEN aikoo kokeilla, voiko kertaalleen käytettyjä kasvusäkkejä hyödyntää toistamiseen. Ehdoton suosikkini on kuitenkin pieni, kypsyessään tummuva Chockolate Cherry. Ei auta kuin kovettaa itsensä, jos sivuversoihin on ehtinyt kehittyä jo raakileita. – Suomen ilmasto on mikä on. – Halvemmalla ja helpommalla selviäisin ostamalla tomaattini kaupasta. – Varkaiden poistamisessa riittää tekemistä, mutta se vaiva kannattaa nähdä suuremman sadon ja isompien tomaattien saamiseksi. MARITA RASILAINEN on löytänyt lempilajikkeensa erinäisten kokeilujen tuloksena. Kun vartta ja lehtiä tulee enemmän, joukosta elinvoimaisimmat pääsevät jatkoon eli isompaan astiaan tukevoitumaan ja venymään lisää pituutta. Tomaattiviljelmän paikaksi Rasilaisten pihamaalla on valikoitunut terassin edusta, jossa kehikko jo odottaa uusia köynnöstäjiä. Pakastan lehtikaalin silppuna annospusseissa. Vesi johdetaan säiliöstä letkuun, josta se imeytyy ”porkkanoiden” kautta juurien ulottuville tasaisesti annosteltuna. – Taimia pitää ulkoiluttaa joka päivä, jotta ne aikanaan kestävät siirron kasvilavaan. Resepti: Eeva Kolu, Helsingin Sanomat 15.9.2012 Marita Rasilaisen vinkki: Keitosta saa ruokaisamman, kun lisää useamman perunan. Ulkoilun ajaksi ne pitää huolellisesti suojata sekä auringolta että tuulelta. Pakkasilta pelastettu loppusato säilyy vaatehuoneen pimeydessä varsin pitkään odottamassa käyttöään. Jäinen silppu on helppo murustaa pussissa sopivan pieneksi ennen käyttöä. Näin pilvisenä päivänä niiden kannattaisi suoristaa vartensa, sillä taimiviljelmän yllä loistaa kolme violetinhehkuista kasvivaloa. – Sieltä niitä kelpaa lisätä ruokiin. – Mitähän noista tulee. Pursota siskonmakkarasta liemeen palleroita ja anna porista vielä 5 minuuttia. Säiliöllinen vettä riittää viikon tarpeisiin. Kesälämpimillä syötävät voi napsia suoraan pensaasta, mutta syksyn tullen raakileet poimitaan kypsymään sisätiloissa. Tuunattu siskonmakkarakeitto (kuudelle) 1 suuri sipuli 1 purjo 2–3 valkosipulinkynttä reilu loraus extra virgin -oliiviöljyä 3 keskikokoista perunaa 2 keskikokoista porkkanaa 250 g palsternakkaa 100 g lehtikaalia 1,5 l vettä 2 rkl tomaattipyrettä 1 tl kuivattua timjamia suolaa mustapippuria 400 g raakaa siskonmakkaraa Kuori ja kuutioi sipuli ja juurekset. – Jo vuosia olemme sieltä hakeneet tomaatin taimet mökin kasvihuoneeseen. Kiehauta ja anna porista 20–30 minuuttia, kunnes juurekset ovat sopivan kypsiä syötäviksi (älä päästä liian pehmeiksi). Pari viikkoa ennen taimien ulos istuttamista alkaa niiden karaisu. Kumpaakin lienee luvassa kotiviljelykseltä myös ensi kesänä. Kuullota 5–10 minuuttia, kunnes sipulit kuultavat läpi. Jos paraati paikka olohuoneen ikkunan edessä ei riitä taimien tarpeisiin, niin Nihtilän puutarhalta voi kesemmällä ostaa vantterat yksilöt tilalle. Istutan taimet vasta sitten, kun sää sallii. TOMAATTIEN LISÄKSI Marita Rasilainen suunnittelee kasvattavansa lehtikaalia, ostotaimista kuten aiempinakin kesinä. Nyt ne jatkavat kasvuaan taimimullassa, kukin taimi omassa pikkulokerossaan. Lisää sen jälkeen lehtikaali, vesi, tomaattipyree, timjami, suola ja mustapippuri. RASILAINEN INNOSTUI tomaattien kotitarveviljelystä jokunen vuosi sitten puolisonsa vanavedessä. Marita Rasilainen TOMAATIN TAIMET kurottavat kohti valoa. Siemenistä sadoksi – tai sitten ei Tomaatin kasvatus tuo kotitarveviljelijän elämään jännitystä. Varasuunnitelma on jo valmiina. Rikkaruohojen sijasta työtä teettävät varkaat. Pakastimeen päätyy sellaisenaan myös osa pikkutomaateista. Suojaisassa paikassa tilaa riittää neljälle kasvatussäkille taimineen. Kangasalan Sanomat Keskiviikko 1.4.2020 22 VALO, VÄRI & ILO Halvemmalla ja helpommalla selviäisin ostamalla tomaattini kaupasta. Kuumenna pannulla oliiviöljy ja lisää sipuli, purjo, valkosipuli ja juurekset. Sitä tarvitaan tuunattuun siskonmakkarakeittoon, joka kuuluu pariskunnan lempiruokiin. H entoiset tomaatin taimet kurottavat kohti ikkunaa ja sieltä tulvivaa luonnonvaloa. Ne vaikuttavat niin honteloilta, arvioi Suoramalla asuva Marita Rasilainen viljelmäänsä silmäillen. Tänä kesänä tosin aion kokeilla Facebookista lukemaani suositusta ja koittaa, voiko viimevuotiset säkit käyttää uudelleen. – Lehtikaali tuottaa uskomattoman suuren sadon. EIJA KOIVU teksti ja kuvat Jos paraatipaikka olohuoneen ikkunan edessä ei riitä taimien tarpeisiin, niin Nihtilän puutarhalta voi kesemmällä ostaa vantterat yksilöt tilalle.. Niiden kasvattaminen on kuitenkin mukavaa ja huomattavasti palkitsevampaa kuin esimerkiksi porkkanoiden viljely – ei tarvitse kitkeä penkkejä epämukavassa asennossa. Lannoitetta pusseissa on vielä reilusti jäljellä. Siemenet pääsivät multaan muutama viikko sitten
Tuemme paikallisia yrityksiä jokainen omilla valinnoillamme. Kangasalan kaupunki ja Business Kangasala Oy haluavat tukea oman kunnan yrittäjyyttä ja aloittavat Eurot kiertoon Kangasalla -markkinointikampanjan kaupungin yritysten tueksi. EUROT KIERTOON KANGASALLA on Kangasalan kaupungin ja Business Kangasalan yhteinen markkinointikampanja. Kiitos K-Market Kangasala, kiitos Ravintola Paakari ja kiitos Vehoniemen Automuseo yhteistyöstä.. Markkinoinnin avulla asukkaat, mökkiläiset ja tulevat matkailijat voivat tukea paikallisia yrityksiä. 23 Keskiviikko 1.4.2020 Kangasalan Sanomat Pieniä tekoja kangasalalaisen yrittäjyyden puolesta, osa 1: Salaattibaarin uusi elämä Toimelias kauppias Leena K-Supermarket Kangasalta otti myyntiin Ravintola Paakarin lounaita ja Vehoniemen munkkeja. Yhdessä tästä selvitään. Ja mikä parasta, nämä herkut ovat saatavilla samalla kauppakäynnillä muiden ostosten kanssa. Näin koronan tyhjentämä salaattibaari sai uuden elämän ja poikkeustilassa olevat kahvila ja ravintola saivat tuotteensa myyntiin. Ostamalla paikallista korvapuusteista kalsareihin, jokainen voi vaikuttaa yritysten ja työpaikkojen säilymiseen alueella. Lue lisää: businesskangasala.fi/eurotkiertoon Jokainen asiakas voi ostosvalinnoillaan tukea omia, paikallisia yrittäjiä
Nyt hän viljelee äitinsä suvun tyhjäksi jäänyttä sukutilaa, joka sijaitsee Suoramalla. Metsäomistukset sijaitsevat pääasiassa Saarenmaalla Kaukajärven ja Pitkäjärven takana. Kangasalan Sanomat Keskiviikko 1.4.2020 24 PEKKA MIETTINEN on kotoisin Itä-Suomesta. Metsän voi laittaa tuottamaan tai antaa olla Suuri osa metsänomistajista ei ole enää taloudellisesti riippuvaisia omistuksistaan. VALO, VÄRI & ILO ANNUKKA TAMMILEHTO teksti ja kuvat
– Annan mielelläni metsäni vuokralle. Tärkeintä on, että metsä kasvaa hyvin K evät on vienyt mukanaan talven vähäisetkin lumet, auringon säteet lämmittävät jo ja pian maasta ja puista puskee vihreää. Heinonen toteaa, että jatkuvan kasvatuksen tyylisiä poimintahakkuita on metsissä tehty kautta aikain, mutta pienemmässä mittakaavassa. Suunnitelmasta näkee myös muun muassa sen, millaista puustoa omalla metsäpalstalla kasvaa. Eri kehitysvaiheessa olevat metsät takaavat myös säännölliset tuotot. Ilmojen lämmetessä ja maan sulaessa päästään myös uusien metsien istutustöihin. Miettinen on vuokrannut omistamansa metsät metsästysseuroille, sillä taimikoita popsivat hirvet aiheuttavat metsänomistajille taloudellista harmia. Aivan uudesta ilmiöstä ei silti ole kyse. Keitä metsänomistajat sitten ovat. Heinosen mukaan suurin osa suosii edelleen perinteistä tyyliä. Suuri osa ei ole välttämättä koskaan asunut maaseudulla. Kestävässä metsätaloudessa kaikkea metsää ei koskaan hakata kerralla, vaan tavoitteena on, että metsänomistajien mailla kasvaisi samaan aikaan nuorta, vanhempaa ja päätehakkuuikäistä puustoa. KAUPUNGISSA ASUVAT ovat enää harvoin riippuvaisia metsätuloista. METSÄÄ VOI hoitaa ja kasvattaa joko perinteisellä tai jatkuvan kasvun tavalla. Toisaalta jatkuvan tavan kasvattajien kerta-ansiot ovat pienempiä kuin perinteisellä tavalla hoitavien. VALO, VÄRI & ILO Miettisen metsien hoidosta huolehtii pääasiassa paikallinen metsänhoitoyhdistys Roine. Siksi heidän joukkoonsa mahtuu heitä, jotka eivät halua tehdä metsälle mitään, vaan antavat sen vain olla – ja siihen heillä on täysi oikeus. Koska maatalousyrittäjälle metsät ovat merkittävä tulonlähde, on ensisijaisen tärkeää, että ne kasvavat hyvin. Valtaosa kasvaa Saarenmaalla Kaukajärven ja Pitkäjärven takana. 25 Keskiviikko 1.4.2020 Kangasalan Sanomat METSÄNHOITOYHDISTYKSET • Alueelliset metsänhoitoyhdistykset ovat Maaja metsätaloustuottajain keskusliitto MTK:n jäseniä. • Työllistävät paikallisia metsäkoneyrittäjiä ja metsureita. Kangasalta metsänhoitoyhdistykseen kuuluu noin 1 000 yksityishenkilöä. Kevätkesällä aloitetut työt onnistuvat käytännössä siihen asti, kun maa jäätyy ja saa lumipeitteen. Uusi ilmiö ovat metsärahastot, joihin ihmiset ovat alkaneet sijoittaa. • Kangasalan, Sahalahden, Kuhmalahden sekä Luopioisen ja Pälkäneen alueen metsänomistajien asioista huolehtii metsänhoitoyhdistys Roine. Syksyisin raivaustöiden ohella muokataan hakkuuaukkojen maata valmistautuen seuraavaan kevätkesään ja uuden metsän istuttamiseen. Vuodenaika on metsänomistajalle kasvavien taimikoiden tarkastusaikaa: onko metsä säästynyt talvikuukausien aikana, vai ovatko myyrät, hirvieläimet tai myrskyt päässeet tekemään tuhojaan. Toisin kuin nykypäivänä monelle, Miettiselle metsät eivät ole ensisijaisesti olemassa tietoista rentoutumista varten. Vielä muutama kymmenen vuotta sitten taajamien ulkopuolella sijaitsi paljon pieniä asutustiloja, joihin kuului muutama kymmenen hehtaaria metsää ja pieni karja. Heinosen mukaan niiden puuston keskitilavuus on keskimäärin 160 kuutiometriä hehtaaria kohti. • Palveluyritysten tärkein tehtävä on metsänomistajien neuvominen ja heidän etujensa ajaminen. • Tarjoavat kaikkia metsänhoitoon liittyviä palveluja, kuten metsäsuunnitelmien laatimista, hoitotöitä ja metsätilojen myyntiä. Ilkka Heinonen Metsänhoitoyhdistys Roineen toiminnanohjaaja. Kun maailmassa myllertää, maanomistus nousee arvoon. – Kun maailmassa myllertää, maanomistus nousee arvoon. Jatkuvan kasvatuksen -menetelmä on vaihtoehtoinen tapa hoitaa metsää. – Voisin sanoa olevani sidoksissa metsänhoitoyhdistykseen, hän naurahtaa. Toivon, että metsästäjät pitävät hirvija muut hirvieläinkannat kurissa. – Suurin osa on kuusikoita, Miettinen kuvailee. Viljelyn lisäksi tulot muodostuvat metsän puustokaupasta ja pienimuotoisesta polttopuukaupasta. Metsänomistajien joukossa on kuitenkin myös heitä, jotka ostavat metsää sijoitusmielessä tehdäkseen taloudellista voittoa. Perinteinen metsänhoitotapa valikoitui aikoinaan oikeastaan pakon edessä, sillä päätehakkuu tuli yhdellä metsälohkolla välttämättömäksi puita lahottavan maannouseman eli kuusentyvilahon vuoksi. Kun niiden asukkaat ovat ikääntyneet, maat ovat siirtyneet joko sukupolvenvaihdoksena tai perintönä pääasiassa kaupungeissa asuville perillisille. Toisen kerran puustoa harvennetaan yleensä 50–60 vuoden päästä istutuksesta. Täällä metsissä on sen verran kulkijoita. – Metsästä poimitaan järeitä puita noin 10–15 vuoden välein, Heinonen selittää. Miettiselle metsä on merkittävä tulonlähde. Talvihakkuita tehdään alueilla, joissa metsätyöt edellyttävät maan olevan roudassa. Itä-Suomesta kotoisin oleva Miettinen viljelee Suoramajärventien varressa sijaitsevaa äitinsä suvun tilaa. KASVATUSTAVAN PÄÄPERIAATE on, että metsää ei päätehakata lainkaan, vaan nimen mukaisesti se on jatkuvassa kasvussa. Päätehakkuuiässä metsä on noin 80-vuotiaana. Kesäleimikko taas voidaan kaataa sulallakin maalla. Heinonen vastaa, että enenevissä määrin kaupunkilaisia. Heinonen kertoo, että ensimmäinen harvennushakkuu suoritetaan yleensä puuston ollessa noin 35-vuotiasta. KANGASALAN METSÄT ovat kuusivaltaisia talousmetsiä. Talvi ja kesä taas ovat metsien hakkuuaikaa. Pekka Miettinen ei edusta nykypäivän kaupunkilaista metsänomistajaa, päinvastoin. • Metsänomistajalla ei ole velvollisuutta kuulua yhdistykseen, eikä pakollista metsänhoitomaksua enää ole. Yksityiset metsänomistajat suojelevat metsiä myös systemaattisesti erilaisten ohjelmien kautta, perustamalla yksityisiä suojelualueita tai myymällä metsää suojelualueeksi. Heinonen kertoo sen tulleen hoitosuosituksiin vasta muutama vuosi sitten. Perinteistä metsätaloutta harjoitettaessa metsän elämänkaarella on selkeä alku ja loppu: metsä istutetaan, sitä hoidetaan harvennuksin ja raivaussahalla tehtävin perkauksin ja lopuksi täysi-ikäinen puusto hakataan. – Metsänhoito ei ole Suomessa pakollista, Heinonen huomauttaa. – Istutukset ja taimikonhoitotyöt alkavat touko–kesäkuussa, metsänhoitoyhdistys Roineen toiminnanjohtaja Ilkka Heinonen kertoo. – Muuta vaihtoehtoa ei silloin ollut. Heinonen kertoo, että koska metsä on varsin vakaa tuottokohde, metsätilakaupalle on kysyntää etenkin korkotason ollessa matala. Vaikka kantakaupungeissa asuvilla metsänomistajilla voi olla etäisempi suhde metsään, Heinosen mukaan sen omistaminen houkuttelee silti. On kevät. • Jäsenet maksavat jäsenmaksua. • Alueen yksityismetsän pinta-ala on 68 400 hehtaaria. – Välillä kuulen, että lapsia ei kiinnosta metsä yhtään. Suurmetsänomistajia Kangasalla on aika vähän. – Sitä paitsi jos haluaisin päästä todelliseen metsän rauhaan, Kangasalla se ei onnistu. la. Perinteisellä tavalla hoidettujen metsien puusto vaihtelee taimikkoikäisestä päätehakkuuikäiseen. Metsänhoitoyhdistys laatii pyydettäessä metsäsuunnitelman, jossa se ehdottaa, miten metsää kannattaisi hoitaa. Mies omistaa Kangasalla metsää noin 100 hehtaaria. Alkuvuodesta kaadettavaa metsää kutsutaan talvileimikoksi, kesällä hakattua taas kesäleimikoksi. Tyylin ansiosta metsänomistajat saavat metsästä tuloja useammin kuin perinteisen tavan suosijat, jotka kuittaavat metsästään sen elinkaaren aikana yleensä kolme tiliä: kaksi pienempää harvennushakkuista ja yhden suuren päätehakkuusta. Kokemukseni mukaan silloin kun he alkavat periä tai saada metsää sukupolvenvaihdoksen seurauksena, se alkaa kuitenkin kiinnostaa, Heinonen kertoo. Puut olivat tulleet elinkaarensa päähän. Miettinen tekee itse vain joitain pieniä hoitotöitä. – Heidän omistuksensa ovat tyypillisesti pieniä, noin 30 hehtaarin paikkeilPEKKA MIETTINEN ei edusta nykypäivän metsänomistajia, jotka asuvat kaupungissa, eivätkä ole taloudellisesti riippuvaisia puuston kasvusta. • Hoitavat valtakirjakaupalla metsänomistajien ja metsäteollisuusyhtiöiden välistä puukauppaa
Ryhmän toiminnasta voi kysyä lisätietoja myös Sipetasta Askarteluliikkeen tiloissa kokoontuu vertaistukiryhmä syöpään sairastuneille. Mukana on eri-ikäisiä ja erilaisista syövistä kärsineitä ihmisiä. Tällä hetkellä porukassa on vain naisia, mutta tervetulleita ovat kaikki. Tänne voi tulla itku kurkussa ja lähteä nauravana pois. – Sairaus voi leimata. Keskustelu helpottaa, meistä on todella paljon iloa toisillemme ja itsellemme. Etenkin jos tapaus on tuore, ryhmäläiset kertovat. Usein Sipetan yrittäjä Ulla Sipilä ohjaa ryhmälle askartelua. Sielunhoidon lomassa kädet ovat tehneet lasilautasia, ovikransseja tai muita koriste-esineitä. Saa nähdä pystymmekö pitämään kokousta toukokuussa vai jatkuuko toiminta vasta syksyllä, ryhmäläinen toteaa. Kangasalan Sanomat Keskiviikko 1.4.2020 26 VALO, VÄRI & ILO Sydän kevenee, kädet tekevät L iikkeen perällä on huone, jonne aurinko paistaa. Vertaistukiryhmä toimii anonyymisti, koska haluaa suojella jäseniään ja helpottaa ryhmään liittymistä. SERVIETIT KÄYVÄT koristeeksi moniin askartelutöihin. Kokemukseni auttaa minua tsemppaamaan muita ja jakamaan tietoa, toinen jäsen kertoo. Takaseinän oranssisävyiset verhot kätkevät taakseen askartelutarvikkeita. Itselläni on 25 vuotta siitä kun olen sairastanut. Jokainen päivä on hirveän arvokas, eräs ryhmän jäsenistä kertoo. Naistenpäivää juhlistettiin musiikkiesityksellä, välillä taas on kartutettu tietoa pyytämällä terveydenhoitaja tai ravitsemusterapeutti luennoimaan kiinnostavista aiheista. Kokouksissa käy aktiivisesti kymmenkunta henkilöä. – Meillä on sama kokemus. – Olemme iloisia siitä, että olemme selviytyneet syövästä. LOTTA LOIKKANEN teksti ja kuvat ULLA SIPILÄ on ohjannut askartelua Iloiset-ryhmälle. Kerran kuussa kokoontuva Iloiset on vertaistukiryhmä. Ryhmään toivotaankin uusia jäseniä. Kaikki heistä ovat sairastaneet syövän. Se on osa itsehoitoa. On myös helpompi jakaa kokemuksiaan. Mutta tällä hetkellä keskusteluryhmä on tauolla niin kauan kuin tämänhetkinen tilanne vaatii. Minä en ole ikinä hävennyt kertoa sairaudestani, mutta joillekin se on hyvin arka paikka. Pääsiäiskukkaa varten tarvitaan sisalkukka, folioon kääritty styrox-pallo, cocktailtikkuja ja pieniä suklaamunia.. Keskustelu on pääosassa, mutta samalla voidaan tehdä muutakin. Koen vertaistuen äärimmäisen tärkeäksi, syöpäpotilaille on hirmu tärkeää tavata toisia samassa tilanteessa olevia, Sipilä kertoo. Ensi kerralla tarkoitus oli askarrella pääsiäiskukka suklaamunista, mutta nyt Iloisetkin ovat tauolla koronaviruksen takia. Sipilä esittelee työn, jota ryhmän piti seuraavalla kerralla tehdä. Vaikka syöpäsairaudet ovat yleisiä, niihin saattaa liittyä pelkoa tai ennakkoluuloja. Täällä askartelukauppa Sipetan tiloissa kokoontuu ryhmä, joka osaa arvostaa elämää. Ryhmän nimi on Iloiset. – Jotkut toki tuntevat toisensa muutenkin ja ryhmässä on syntynyt myös ystävyyssuhteita. – Minulla on kokoontunut monenlaisia ryhmiä täällä. – Moni kokee jo sanan syöpä pahana. – Olisi mukava kun miehetkin löytäisivät ryhmän, omaa sairautta ei tarvitse hävetä. Iloiset ilmoittelee kokouksistaan seurat toimii palstalla. Koska ryhmässä toimitaan anonyymisti, ei heillä ole toistensa puhelinnumerojakaan. Se mitä ryhmässä keskustellaan on aina luottamuksellista. Osalla on vielä seuranta tai hoidot päällä, jollakin voi olla kauankin sairastamisesta
KERROSTALON KIVIJALASSA Suoramalla sijaitsevan liiketilan hyllyissä, telineissä ja lokerikoissa on niin monen sortin käsityötarviketta, ettei Luukkonen itsekään pysty nimikkeiden määrää kertomaan. Sauma revennyt. Neuvon ja kannustan asiakkaitani kokeilemaan myös omia korjaustaitojaan, se ei ole minulta pois. Korjausompelimo auttaa, jos et itse osaa. Hän vieraili siellä nelisenkymmentä vuotta sitten äitinsä kanssa neuvostoaikaan, ja jo silloin paikat olivat huonossa kunnossa. Luukkonen korostaa vaatteiden korjaamisen merkitystä paitsi oman työnsä, myös ympäristön kannalta. Vastustan turhaa kulutusta henkeen ja vereen. – Villasukkalankojen kysyntä kasvaa, mitä lähemmäksi kesä tulee. – Yrittäjyyteen liittyy aina riskinsä. Mitä nykyisin kuuluu alkuperäiselle Tikutille, sitä Luukkonen ei tiedä. Mekosta puuttuu se jokin. KATI LUUKKOSEN korjausompelimo ja käsityötarvikemyymälä avautuu pahimpaan mahdolliseen aikaan, mutta hän ei anna koronan masentaa. VUONNA 2005 Luukkonen avasi Tikkurilaan korjausompelimon, Tikutin. – Tädiltäni pääsi itku, kun hän kuuli nimen ensimmäisen kerran. 27 Keskiviikko 1.4.2020 Kangasalan Sanomat VALO, VÄRI & ILO EIJA KOIVU teksti ja kuvat Vetoketju rikki. Osa rikottu, osa rapistunut. Kati Luukkonen korjausompelija. Yrityksensä nimellä hän tekee kunniaa aiemmille sukupolville. Monipuolisessa ja -vaiheisessa työssä jokainen päivä opetti jotakin uutta. En tiedä tästä alasta mitään, mutta olen valmis oppimaan. Se osoittautui hyväksi myyntipuheeksi. – Olen koukussa ergonomisiin erikoispuikkoihin, joihin asiakkaanikin ovat poikkeuksetta olleet tyytyväisiä. Puntit liian pitkät. P alataan ajassa parikymmentä vuotta taaksepäin. Vaikka sukkapuikot heiluvat innokkaimmin joulun alla, uusi buumi iskee talven kääntyessä kevääksi. Hänen mukaansa käsityö elää ja voi Suomessa hyvin. Hiljakkoin Kangasalle muuttanut yrittäjä toivoo, että sama konsepti toimii myös täällä – koronasta huolimatta. Lankoja ja nauhoja eri tarkoituksiin, vetoketjuja joka lähtöön, ompelukoneita ja saumureita, nappeja, neppareita, virkkuukoukkuja ja puikkoja. RISTIPISTOTÖISSÄ TARVITTAVIA muliinilankoja saa kymmenissä värisävyissä. TIKKURILASSA LUUKKOSELLE ehti vakiintua asiakaskunta, joiden vaatteissa riitti vetoketjuja, nappeja ja neppareita vaihdettaviksi sekä helmoja, hihoja ja puntteja lyhennettäviksi tai pidennettäviksi sekä reikiä, repeämiä ja repsotuksia korjattaviksi. – Isoäitini ja hänen äitinsä olivat käsityöihmisiä, joiden käsissä syntyi taidokkaita töitä eri tekniikoilla, tietää Luukkonen. – Useimmiten vaate jää käyttämättä vähäisen, korjattavissa olevan syyn vuoksi. Niitä on paljon. Moni on ostanut ensin kokeilupuikot ja palannut uusimaan koko puikkovarastonsa, Luukkonen kertoo. – Pitkän työkokemukseni ansiosta joudun enää todella harvoin miettimään yön yli, miten joku hankala korjaus kannattaa toteuttaa. Pääsenkö harjoittelijaksi. Pidän sitä jotenkin huvittavana. Tikkurilan Tikuti sen sijaan otti heti tuulta alleen, sillä Luukkonen hoksasi ottaa myyntiin kaikkea, mitä itsekin työssään tarvitsi ja paljon enemmänkin. – Heti ensimmäisenä päivänä tiesin löytäneeni oman alani. Rehellisyys poiki kolmen kuukauden pestin, josta nuori nainen otti kaiken hyödyn. Neuvon ja kannustan asiakkaitani kokeilemaan myös omia korjaustaitojaan, se ei ole minulta pois. Nimi ei viittaa Tikkurilaan eikä ompelukoneen tikutukseen: sen juontuu Pohjois-Viroon ja Luukkosen äidin sukutilaan, jonka neuvostovalta aikoinaan sosialisoi tarpeisiinsa. Luukkonen on siihen varautunut hankkimalla myyntiin lankoja, joita ei löydy markettien tarjouskoreista. Korjaaminen ja uudistaminen pidentää vaatteiden käyttöikää. Olin niin innoissani, että kiirehdin paikalle aamuisin ensimmäisenä enkä olisi millään raaskinut lähteä kotiin sulkemisaikaan. – Uskaltauduin sen ovesta sisään ja esittäydyin omistajalle: Hei, olen Kati Luukkonen. Arkisten käyttövaatteiden lisäksi moni häihin, muihin juhliin tai vanhojentansseihin hankittu mekko on Tikutissa kokenut muodonmuutoksen ja siten saanut lisää käyttöikää. Toivon, että asiakkaat löytävät luokseni. Virossa ompelijakoulun käynyt Kati Luukkonen muutti Helsinkiin ja ilokseen huomasi, että uuden kodin naapurissa toimi pukukorjaamo
Kymmenen vuoden jakso on tuonut kaksi hopeista ja kaksi pronssista SM-mitalia. 045 863 5090, 050 502 3071 Juhlaja kokoustila ILKONHOVI Kangasalantie 618 (Vatialan hautausmaata vastapäätä) P. kirkonkylän seurakuntakodissa on peruttu koronavirustilanteen vuoksi. Kangasalan johto miettii nyt tarkasti, miten varainkeruuta pystyisi kehittämään ja tehostamaan. ELÄIMET ELÄINLÄÄKÄRI VILLE SUUTARI vastaanotto Pälkäneellä P. KAUNEUSJA TERVEYSPALVELUT JALKAHOITO KATJUSKA Liisantie 4 B 15 (1krs/hissi) Käynti Finnentien puolelta. Kangasalan Sanomat Keskiviikko 1.4.2020 28 URHEILU SEURAT TOIMIVAT Klan Naisvoimistelijat Jumpista ei ole uutta tietoa. Sen uskallan kuitenkin sanoa, että pelaamme liigassa myös ensi kaudella, Kangasalan manageri Jorma Malm vakuutti. 050 404 1146 Yrittäjä, haluatko mukaan. – Ensisijaisena tavoitteena on pitää nykyinen runko kasassa niin hyvin kuin mahdollista. 044 330 5567 ark. LP Kangasalan manageri Jorma Malm lupaa, että naiset pelaavat liigassa myös ensi kaudella, vaikka seuran kasaan jäi iso lovi, kun puodtuspelejä ei pelattu. Luultavasti pitää edetä vähän seuraavan kauden rahoilla ja toivoa parempaa huomista. 040 8221057 Pirkanmaan Muistiyhdistys, Klan paikallisos. Työntekijämme ovat valmiita tarjoamaan tukea, ohjausta ja neuvontaa puhelimitse, sähköpostin ja viestipalvelujen välityksellä. – Pääsarjapaikan eteen on tehty vuosien saatossa niin paljon töitä, ettemme anna periksi yhden vastoinkäymisen takia. HELIN POLI Jalkojenhoito Kotija laitoskäynnit Perushoitajan palvelut Vesitehtaankuja 3, OP:n talo (esteetön käynti ent. Pyrimme siihen, että meillä olisi korkeintaan kaksi ulkomaalaisvahvistusta. P. – Kyllä tässä jotakin keksitään. KUINKA PALJON päättyneestä kaudesta tuli takkiin. Amerikkalaiset Mary-Kate Marshall ja Caila Stapleton sekä valkovenäläinen Julia Miniuk olivat mukana koko kauden. Tarjoamme tukea muistisairaille ja omaisille tukipuhelimen avulla poikkeusoloissa. Helsinkiläisen laulaja ja tanssija Anna Inginmaan tilalla konsertissa nähdään ja kuullaan pirkanmaalainen Pekko Käppi & K:H:H:L. Uudet ideat nousevat arvoon arvaamattomaan. – Ilmassa on paljon kysymysmerkkejä tulevaa ajatellen. On vielä arvoitus, milloin pystymme käymään päätukijat läpi, missä tilanteessa ne ovat ja kuinka paljon niillä on valmiuksia panostaa lentopalloon, Malm puntaroi. Muutkin ovat kiinnostuneita heistä, Malm tiesi. 40 hengen juhlapaikka erilaisiin tilaisuuksiin AHJÄRVELÄISTEN TALO Vesijärven rannalla, Vesijärventie 13, Kangasala. Seurataan nettiä ja Sanomien seurapalstaa. – En pysty sanomaan vielä tarkkaan, mutta kokonaissumma pyörii muutamissa kymppitonneissa. 10-16 www.ilkonhovi.. Livekonsertin esiintyjä vaihtui Kangasala-talon ja Kangasalan kaupungin järjestämässä virtuaalikonsertin esiintyjä on vaihtunut. Katja Heinonen Jalkojenhoidon at, lähihoitaja P. RUNKOSARJAN toinen tila toi Kangasalle paikan Euroopan toiseksi arvostetuimpaan seurakilpailuun CEV-cupiin. Se ei onnistu varmaan ihan täysin. 0500 478 996 www.ahjarvelaiset.. Tällä kaudella Arttu Keräsen luotsaama joukkue sijoittui runkosarjassa kakkoseksi ja asetti pudotuspeleihin mestaruustavoitteen. – Lähtöä mietitään tarkasti. Kolmas jenkki Alexis Hart tuli maisemiin tammikuun lopussa. CEV-cup kiehtoo enemmän kuin Challenge Cup, koska vastustajat ovat pääosin kiinnostavampia, Malm tuumi. PERTTI FLINCK. JUHLAJA KOKOUSTILAT KANGASALAN LEPOKOTI Ruutanantie 26 kokousja juhlatilat sauna ja takkahuone www.elisanet.?/kangasalan lepokotisaatio P. 050 360 6401 KAUNEUSJA TERVEYSPALVELUT SATUJALAT JALKOJENHOITOA, LYMFATERAPIAA, tukisukkien mittausja tilauspalvelu Kuohu, Kangasalan uimahalli P. 044 099 0166 ma–pe klo 9–16. – Kaikilla tahoilla on nyt poikkeuksellisen paljon vaikeuksia. – Joukkueen kotimaisuusastetta on tarkoitus lisätä. ELLIN SALI Ellintie 2, Kangasala Tilaa 20-150 hengelle Pitopalvelu Irma Mäkimaa P. Mieluiten vain yksi, Malm tuumi. Päävalmentajana jatkava Keränen vastaa tulevan joukkueen rakentamisesta – toki Kangasalan johdon määrittelemien raamien sisällä. 040 778 8695 SUORAMAN TYÖVÄENTALO Tupatie 8, Kangasala Juhlaja kokoustilaa jopa 180 hengelle. Äijärinki ja Diabeteskerho kokoontuu seuraavan kerran syksyllä. Klan Kristilliset Eläkeläiset Kokoontumisemme ti 7.4. 0400 566 937 myös iltaja viikonloppuaikoja JUHLAJA KOKOUSTILAT ÄIJÄLÄ Viihtyisässä kartanomaisemassa juhlaja kokoustilat 80 hengelle. Kuinka tämä aukko paikataan. Niinpä kotimaisia pelaajia kartoitetaan mahdollisimman tarkasti. 0400 488 189 www.satujalat.. Manageri vakuuttaa: Pelaamme liigassa ensi kaudella Jari Perkiö Vaikka LP Kangasalan kassaan jäi iso lovi saamattomien pudotuspelituottojen takia, kirvestä ei ole heitetty kaivoon. LP Kangasala aikoo lisätä joukkueen kotimaisuusastetta ja yrittää pitää nykyrungon koossa. 050 537 9320 Facebook.com/Jalkahoito Katjuska ME PALVELEMME Paikalliset palvelun tarjoajat palveluksessasi! Ota yhteyttä, p. KANGASALA ON pelannut liigassa yhtäjaksoisesti syksystä 2010 lähtien. Jos pulmia, soita Marjatalle p. Vastaamme p. Vuosi sitten Kangasala olisi päässyt Challenge Cupiin, mutta seura luopui Euroopan kolmoskilpailusta kustannussyistä. TUULETUKSIA ON luvassa myös seuraavalla kaudella. Liuksialankuja 33, Kangasala Tilavaraukset: juhlatalo.aijala@gmail.com www.juhlataloaijala.. P. Klan Diabeetikot Kerhotoiminta keskeytetty. Voit soittaa, jos olet huolestunut läheisen tai tuttavan tilanteesta. – Meidän remmi on täynnä niin kovatasoisia tyttöjä, että puhelimet ovat pirisseet varmasti. Nordean takaa) Palvelut ajanvarauksella 0400 426 416, www.helinpoli.. Päättyneellä kaudella Kangasala käytti neljää vierastyöläistä. Myös ulkopaviljonki. Koronavirus epidemian vaikutus toimintoihimme: Maalis-, huhtija toukokuun kaikki avoimet yleisötilaisuudet peruttu, kuten muistikahvilat, luennot ja ryhmätapaamiset. Tilanne on vaikea, mutta ei nyt ihan katastrofaalinen, Malm kuvaili. Toistaiseksi kotijumppaa ja päivittäistä ulkoilua
Nikkaselta P. aukioloajat, myytävät tuotteet) Tehtävään valitulta yhdistykseltä odotetaan muun muassa, että se • sitoutuu pitämään kioskia auki vähintään ajalla 1.6.2020 – 9.8.2020 vallitsevan tilanteen sallimissa rajoissa viranomaisohjeet huomioiden • vastaa kioskitoimintaan liittyvistä viranomaisohjeista ja –luvista ja huolehtii välittömän ympäristön siisteydestä ja valvonnasta • vastaa wcja pukuhuonetilojen päivittäisestä sulkemisesta ja viikonloppuisin myös avaamisesta • haluaa kehittää Liutun uimarannan kioskipalveluja Lisätietoja P. 1.4.2020 Tekninen keskus Kangasalan kaupunki Kunnantie 1, 36200 Kangasala PL 50, 36201 Kangasala Vaihde: 03 5655 3000 www.kangasala.fi Otamme vastaan/ostamme kierrätykseen ROMUAUTOJA JA METALLIJÄTETTÄ -ilmainen nouto Suomen Ajoneuvokierrätys p. 050 309 4545 tai jarno.schutskoff@kangasala.fi. – 4.5.2020 välisenä aikana. Pirkanmaan Tapahtumagrilli Wanhanajan saunapalvit ja jalosteet Kangasalan torilla aina torstaisin. 040 747 8856 Sovi tapaaminen Kangasalan kaupunki Kunnantie 1, 36200 Kangasala PL 50, 36201 Kangasala Vaihde: 03 5655 3000 www.kangasala.fi Liutun uimarannan kioskitoiminnan ylläpito 1.5.2020 – 30.4.2021 Liutun uimarannan kioskitoiminnan ylläpito ajalla 1.5.2020 – 30.4.2021 tulee kangasalalaisten yhdistysten haettavaksi 17.4.2020 klo 15.00 mennessä. – 17.4.2020 maankäyttöja rakennusasetuksen 43 §:n mukaisesti seuraava katusuunnitelmaehdotus: Junatien jatke Suunnitelmaehdotus on kaupungin verkkosivuilla osoitteessa: kangasala.fi => Asuminen ja ympäristö => Kaupunkiympäristö ja liikenne => Kadut Mahdolliset muistutukset suunnitelmaehdotuksesta tulee jättää nähtävilläoloaikana kirjallisesti tekniselle keskukselle os. Gluteeniton paistettu muikku alk. METALLIROMUN KERÄYS mm. Soita: 040 739 0385/Otto Viikko 15 KOULUT JA PÄIVÄKODIT MA: jauhelihakastike/nakkikastike, perunat, salaatti TI: makaronilaatikko, salaatti KE: kalamurekepihvi/ -pyörykkä, perunat, kastike, salaatti TO: riistakiusaus, salaatti PE: hernekeitto, tuorepala, tuoreleipä Ateriaan kuuluu maito tai piimä, näkkileipä ja ravintorasva sekä salaatin kastike, kun tarjolla on salaattia. Muistutukset ja mielipiteet tulee jättää kuulutusaikana viranomaislautakunnalle, osoitteeseen PL 50 (Urheilutie 13), 36201 KANGASALA tai sähköisesti osoitteessa www.julkipano.fi. 040 757 4262 Sekalaisia Wääksyn osakaskunnan KALASTUSLUVAT kaudelle 2020 myynnissä R. Suunniteltu toiminta sijaitsee osoitteessa Löytyntie 57, kiinteistöllä 211-405-5-150. p. Urheilutie 13) sekä osoitteessa www.julkipano.fi. 1.4.2020 Viranomaislautakunta Vireille on tullut Kaarina Maununtyttären tien (kaava 859) ja Kangasalantien (kaava 860) osien muuttaminen hallinnollisesti valtion tiestä Kangasalan kaupungin katualueeksi. Urheilutie 13) ja kaupungin verkkosivulla on julkisesti nähtävillä ajalla 3.4. Edustusmyymälä Papan Sauna Palvi, p. Hakemusasiakirjat ovat kuulutusaikana nähtävinä Kangasalan kaupungin teknisen keskuksen asiakaspalvelupisteessä (os. Hakemuksesta kuulutetaan Kangasalan kaupungin verkkosivuilla 26.3. – 5.5.2020 teknisessä keskuksessa, os. Pyydä ilmainen arvio. Suljetut tarjoukset tiistai 5.5.2020 kello 16 mennessä. 044 431 4177. 29 Keskiviikko 1.4.2020 Kangasalan Sanomat Kangasalan kaupunki tiedottaa RUOKALISTAT Onko suosikkilounasravintolasi mukana. ATERIAPALVELU MA: nakkikeitto, sämpylä, vadelmajogurtti TI: maalaiskiusaus, porkkana, luumupuuro KE: siskonmakkarakeitto, leipä, aurinkokiisseli TO: broilerihöystö, perunamuusi, sipuliherneet, hedelmäsalaatti PE: kalapala, kermaviilikastike, höyryporkkana, donitsi LA: lammaspyörykkä, ruskea kastike, metsäsienikiusaus, omena-kaura ja vaniljakastike SU: pekoni-viipaleperunalaatikko, juurekset, mämmi Muutokset mahdollisia. Suunniteltu toiminta sijaitsee osoitteessa Houkanvuorentie 218, kiinteistöllä 211-417-1-8. Lisätiedot: Oiva Vierikka 040-5803144. JALMARIN KOTO MA: jauhemaksapihvit, kinkkukeitto, luumukiisseli TI: burgundinpata, aurinkoinen sosekeitto, marjajälkiruoka KE: kinkkukiusaus, linssikeitto, kuningatarkiisseli TO: lihapullakastike, kesäkeitto, talkkunahyve PE: broileriherkku, jälkiruoka LA: lanttupossua, jälkiruoka SU: paistettu kala, jälkiruoka Lounas sisältää juoman, leivän, voin, salaatin ja jälkiruuan. 0400 627 026 Työsuorituksia Omenapuiden, pensaiden ja aitojen KEVÄTLEIKKUUT P. Keittolounas sisältää keiton, juoman, leivän ja voin. Myös metallin purku ja varastojen tyhjennykset. P. 045 123 3100 www.ihanpihalla.fi Puiden, pensasaitojen ja pensaiden hoitoleikkuut Varaa nyt kevätleikkuuaika, 040 419 0940 / Flooratar.fi PIHAPUUNKAADOT, TONTTIHAKKUUT ym. Hakemukset toimitetaan osoitteella: Kangasalan kaupunki, Kulttuurija vapaa-aikapalvelut, PL 50, 36201 Kangasala Vapaamuotoisesta hakemuksesta tulee ilmetä: • Yhdistyksen nimi • Hakemuksen laatineen henkilön nimi ja asema yhdistyksessä sekä osoite, sähköposti ja puhelinnumero • Edellytykset tehtävän hoitamiseen (osaaminen, resurssit) • Palvelukuvaus (mm. Urheilutie 13, ja kaupungin verkkosivuilla osoitteessa kangasala.fi. PL 50, 36201 Kangasala. Hämeen Kuljetus Oy hakee lupaa pilaantumattoman maaaineksen vastaanottoon ja loppusijoituspaikalle (maankaatopaikka). LÄMMIN AUTOTALLI Kangasalan keskustassa, myyntihinta 17 500 €. ammattitaidolla. 8 e/rasia. Asemakaavojen osallistumisja arviointisuunnitelmat (OAS) ovat nähtävillä 6.4. varaajat, lämmityskattilat, säiliöt, romuautot, akut, kattopellit, maatalouskoneet. Mahdolliset mielipiteet osallistumisja arviointisuunnitelmista on toimitettava elinympäristölautakunnalle 5.5.2020 mennessä sähköpostitse kaavoitus@kangasala.fi, teknisen keskuksen asiakaspalvelupisteeseen, Urheilutie 13, tai postitse Kangasalan kaupunki, Kaavoitus, PL 50, 36201 Kangasala. 040 502 4091 / Erkki Sekalaisia Parempia koteja Myytävänä KUIVAA, roskatonta 33 cm KOIVUKLAPIA 50 e/heittokuutio. Lisätietoja asemakaavoista antaa kaupunginarkkitehti Mari Seppä, P. Ota päivittäiseen käyttöön kangasalansanomat.fi/ lounaalle Tallenna kännykän kotivalikkoon tai selainsuosikiksi kätevästi käytettäväksi! Lounasyrittäjä! Tahdotko mukaan. Myyjänä Vehkajärven veneja uimapaikan osakaskunta. 30.3.2020 Elinympäristölautakunta Katusuunnitelmaehdotus Kangasalan kaupungin teknisessä keskuksessa (os. 1.4.2020 Kulttuurija vapaa-aikapalvelut Ilmoitus kuulutuksista Kangasalan kaupungin viranomaislautakunnalle on jätetty käsiteltäväksi kaksi ympäristönsuojelulain mukaista ympäristölupahakemusta: Hämeen Kuljetus Oy hakee lupaa pilaantumattoman maa-aineksen vastaanottoon ja loppusijoituspaikalle (maankaatopaikka). Kysy lisää 040 720 8917/ Satu Pasanen, Kangasalan Sanomat Torilla TORSTAINA klo 10 -> paikan päällä savustettu kirjolohifile, ruodototon 28,50 e/kg. 0400 196 196 Rehti ja reipas palvelu! www.ajoneuvokierratys.fi Meiltä myös ympäristöviranomaisten hyväksymät romutodistukset sekä ilmainen rekisteristäpoisto. Kotitalous vähennys, vastuuvakuutus. P. Maksuton nouto. Kaavamuutokset ovat luonteeltaan teknisiä eikä niillä ole merkittävää vaikutusta esimerkiksi liittymien sijaintiin. 040 707 4717 www.metsatilat.fi Länsi-Suomen Metsätilat Oy LKV 2 Rantapalstaa Kuhmalahden Vehkajärvellä, Multisillantiellä: noin 3000 m 2 (Vehkajärven rantaa noin 60 m) ja noin 2000 m 2 (Vehkajärven rantaa noin 55 m). www.kangasalansanomat.fi/ilmoitukset
0400 854 860 KIVITIKKA • dieselja bensakäyttöisten moottorien korjaukset • autojen ruostekorjaukset • katsastusremontit • moottorisahojen, ruohonleikkurien ym. Tilaukset: 03 371 6106 www.laurilanbetoni.fi KESÄRENKAAT Tule valitsemaan laadukkaat ja turvalliset renkaat edullisesti! Nokian, Goodyear, Bridgestone, Sava, Firestone, Sailun, Autogrip ym… Myös erikoisvanteet ja asennukset! Rengasmyynti Askosaari Oy Keskuojankatu 11 Sarankulma Tre P. 03 377 3733 kangasala@kiinteistomaailma.. Ellintie 2, Kangasala P. 040 764 6161 OP Koti Pirkanmaa Oy LKV • Kuohunharjuntie 26, Kangasala • op-koti.fi • Autohuollot • Raskaskonehuollot • Renkaat ja rengastyöt, myös isot renkaat • Ilmastointihuollot ja pakokaasutestit • Bosch vikadiagnoosi • Webasto ja Eberspächer • Pesupalvelut! Kultapellonkuja 120, Kuhmalahti Korjaamo 0440 684 521 korjaamokultapelto@gmail.com Hydrauliikkaletkut ja liittimet 0500 846 709 / 24/7 h Valtuutettu -HUOLTO Öljynvaihto aikaa varaamatta Moottoriöljyt kaikkiin autoihin täyden palvelun autokorjaamo Lentolantie 12, Kangasala, p. huollot Kalliontie 35, halli 2, 36100 Kangasala Puh. www.mhyroine.. 03 377 4862 varatuomari Arto Mäkihannu 0400 630 683, arto@makihannu.fi Santeri Mäkihannu 040 757 9366, santeri@makihannu.fi www.makihannu.fi LAKIASIAT KAUNEUSJA TERVEYSPALVELUT Kangasalan Kodit Oy Maarit Pelli 044 504 4511 Tuure Koivumäki 044 504 4510 Pirkko Riepponen 050 313 1025 Harri Kalliovalkama 044 504 4507 Minna Kalliovalkama 044 504 4506 KANGASALA Myllystenpohjantie 2, Kangasala P. Vuokraamme myös pöytäliinat juhliisi. Saku Siurola | Kangasala 0400 908 082 rakennusliikemirantik. 9–17) Puh. 040 712 6790 www.tilituovi.fi TILITOIMISTO TUOVINEN KY Auktorisoitu Taloushallintoliiton jäsen Taloushallintopalvelut joustavasti ihmiseltä ihmiselle. | P. METSÄASIOISSA OTA YHTEYTTÄ PUUNKAADOT • Puunkaadot • Tonttihakkuut • Metsänhoitotyöt • Puunkaadot • Tonttihakkuut • Metsänhoitotyöt Soita ja sovitaan ilmainen arviointikäynti! Soita ja sovitaan ilmainen arviointikäynti! MH Metsurityö P. 03-356 1009 Asematunnelissa puh. 03 379 0333 AUTOHUOLTO arkisin 8-17, la 9-14 | P. KOILLISKESKUS Citymarket Linnainmaa P. 03 377 1140 AUTOTARVIKE KANGASALAN arkisin 8-16, la sulj. 03 3141 3900 Kotimaisten Piklas ikkunoiden ja ovien asennus sekä myynti www.remonttipalvelutampere.fi Saneerauspalvelu Leppäsalko Oy P. Mika Rantanen p. Tilipiste Kompassi Ky Tilaa uusille asiakkaille KLT-kirjanpitäjä Silja Jantunen silja@tilipistekompassi.fi 040 703 5346 Aseman Pyörähuolto Polkupyörien: huolto varaosat tarvikkeet 045 171 2511 asemanpyorahuolto.fi Pyörähuollot KS KS KS. 050 453 2140 ma-pe 10-18, la 10-14, toptassut.fi • Pesut ja trimmaukset • Ruuat ja tarvikkeet • Pentupainit joka la klo 12 Petri Siira p. 03-225 5153 ParturiKampaamo Huolehdimme hiuksistasi! Huolehdimme hiuksistasi! Aidosti paikallista palvelua lähellä asiakasta. 0400 455 502 Myös kotikäyntejä! www.elainlaakariasematroppi.fi PERUKIRJAT KAUPPAKIRJAT TESTAMENTIT YM. 045 237 7944 Jenni Ijäs p. 050 551 0757 WWW.EHDFINLAND.NET Musteet ja värikasetit IT-Tarvikkeet Huoltopalvelu Kopiopalvelu Vahvaa tekemistä jo vuodesta 1995 TIETOKONEET, OHEISLAITTEET, HUOLLOT JA KORJAUKSET SAUNALAHDEN LAAJAKAISTAJA MATKAPUHELINLIITTYMÄT Ellintie 6, Kangasala, ark. 050 389 6803 Kirsi Muilu p. huollot Markku Peltola 050 340 2802 • www.energiakartoitus.. TÄYDEN PALVELUN PESULA PESULAX OY Pesemme kaikki kodintekstiilit, puvut, hääpuvut, matot, työvaatteet ym. 040 749 7442 Johanna Peltonen p. tete.lentola@gmail.com RENKAAT VANTEET RENGASHOTELLI WWW.RENGASPARK.FI Kalliontie 13 , 36220KANGASALA 040-7222141 • Tuulilasien vaihdot ja korjaukset • Muovihitsaukset: puskurit ym. 0400 501 292 LAURILAN BETONI LEMPÄÄLÄN BETONI KANGASALA Kuljetukset ja pumppaukset edullisesti. 044 743 3580 koilliskeskus@kiinteistomaailma.. 044 276 7111 Mika Vesanto Tmi ------HOMMA TOIMII ------Kalliontie 35, halli 2, 36100 Kangasala • autojen ruostekorjaukset, katsastusremontit ja huollot • moottorisahojen, ruohonleikkurien ym. 03 3773 177 RENGASMYYNTI ME PALVELEMME Paikalliset palvelun tarjoajat palveluksessasi! KS Uusi yrittäjä Ota yhteys p. 050 404 1146 Kysy vapaita aikoja Puh. Muista myös edullinen kuljetuspalvelumme!!! Messukylänkatu 21, Tampere p. Ilmainen puhelinneuvonta. 03 377 2952. Ota yhteyttä! O L E T K O M Y Y M Ä S S Ä A S U N T O A S I . 040 541 2138 Aula Kodit Oy Onnikkatie 1 Kangasala Silja Myllyniemi p. Lakiasiaintoimisto MÄKIHANNU OY Toivontie 2, 36200 Kangasala P. 040 744 1097 MH Metsurityö P. Myös iltaisin ja viikonloppuisin. krs, 36220 Kangasala AVOINNA SOPIMUKSEN MUKAAN www.koditon.fi Jyri Seljavaara p. lukkoliikkeet Tule käymään myymälässä Ellintie 4, 36200 Kangasala Puh. 050 404 1146 Tähtää tulokseen PALVELEMME 24 h www.lukkopalvelu.com oy 0400 877 611 Ota yhteyttä ja pyydä tarjous. Kangasalan Sanomat Keskiviikko 1.4.2020 30 Yrittäjä! Klikkaa tarkistamaan ja päivittämään yritystietosi veloituksetta: kangasalla.fi/yritykset Ka ng as al aku os i | Vi sit Ka ng as al a Paikallinen yritystieto kätevästi myös täällä AUTOILU www.studioreettamuranen.fi 040 757 2435 Kuvaukset studiossa ja miljöössä VALOKUVAUS KIINTEISTÖVÄLITYS Eläinlääkäri NETTA TAMMISALO pieneläinvastaanotto Lentolantie 2, Kangasala P. pesuloita PESU KAKSIKKO OY Osuusmyllynkatu 5, Messukylä P. Emilia Nikkilä 044 348 1737 Kauttamme asuntojen ja kiinteistöjen myynti + vuokraus! Luotettava kumppani asuntoasioissa! Päivi 050 351 7031 Kari 050 551 7031 Pertti 040 702 6586 Kodit On Oy, Päivi Kuuttinen LKV, Aakkulantie 38 , 2. Urheilutie 2-4, 36200 Kangasala P. 03 379 0242, ark. 03-4102 3074 Vatialantie 1 Nattari (Salea vastapäätä) Palvelemme myös Kaukajärvellä Juvank.10 puh. 03 3772 500 päivystys 24/7 0400 411 008 www.kayttolukko.fi Turvallisuuden avaintekijä Keskipisteenä KANGASALA Parasta palvelua paikallisilta Tule löydetyksi, ilmoita Sanomissa! KEHYSLIIKKEET isännöintitoimistot Käytä kotikaupunkisi palveluita Soita ilmoituksesi p. Aina onnistuu kun soitat, myös lauantaisin. 050 389 6836 OP Koti tuntee Kangasalan. 03 379 1488 ELÄIMET Mäntytie 12, RUUTANA . 044 078 9657 Merkillisen hyvää palvelua Kangasalantie 921, katsastusaseman vieressä arkisin 8-17, la 9-14 | P. EDUNVALVONTAVALTUUTUKSET ASIOINTIPALVELU PEKKA VALTONEN P. 040 744 1097 RAKENTAMINEN JA REMONTOINTI KAIKKI RAKENNUSALAN TYÖT UUDIS& SANEERAUSKOHTEET P. 040 9381 400 www.kantam.fi SANEERAUSTYÖT JA MAALAUKSET Kysy ilmainen tarjous. 03 356 2007 mape 9-17 www.pesukaksikko.. klo 10–17 TIETOTEKNIIKKAA VIEMÄRIHUOLlot Delete_palveluhakemisto_82x30_c.indd 1 27.11.2018 13.36.51 TILITOIMISTOT yritysten perustamiset kirjanpidot ja tilinpäätökset veroneuvonta Ellintie 4, Kangasala P. Aakkulantie 42, Kangasala P. 040 595 6227 • www.saneerausmestarit.com • Omakotitalot • Vesikattotyöt • Julkisivuverhoukset 0400 634 511 • Asbestityöt • Pihla-ikkunat ja ovet www.moisionrakennuspalvelu.. 0400 611 488 www.kukkivat.fi info@kukkivat.com Palvelemme joka päivä! Ark. vastaavat työt T:MI JURI LEHTINEN 0400 713 922 juri.lehtinen@kolumbus.. 8–17 www.mobilexpresskangasala.. 03 357 5280 keskus@pirkanmaanlaatuisannointi.fi SARI MESIRANTA 045 223 0600 | sari@bo.fi kiinteistönvälittäjä, LKV JUKKA MESIRANTA 045 263 0995 | jukka@bo.fi kiinteistönvälittäjä, LKV, auktorisoitu pientalomyyjä PTM Hyödynnä Bo LKV:n ainutlaatuinen konsepti ja paikallistuntemuksemme. 032 55 66 77 askosaari.fi (ark. • Asuntokaupan kuntokartoitukset • Energiatodistukset • Kosteuskartoitukset Pirkanmaan Energiakartoitus Oy WWW.LILLVET.FI Kuohunharjuntie 31, 36200 Kangasala 010 5011 873 kukkakaupat ja puutarhat Puusepäntie 31, Kangasala p. 0400 335 443 Joustavasti asiakkaan luona. Yli 30v kokemuksella! LAKISÄÄTEISET NUOHOUKSET PIRKANMAAN ALUEELLA ELÄINTARVIKELIIKE Ellintie 6, p. 10–18, la 8–15, su 10–15 ilmastointihuollot/ nuohoukset • ilmastointikanavien puhdistukset ja valvonta • hormien korjaukset ja tarkistukset • ym. Moision Rakennuspalvelu HRKKONEVUOKRAAMOT Kangasala Tampere Pirkkala Rakenna tai remontoi Ammattilaisena tai omaan kotiin • Sähköasennukset • Sähköremontit • LED-valaistus p
Moision Rakennuspalvelu HRKKONEVUOKRAAMOT Kangasala Tampere Pirkkala Rakenna tai remontoi Ammattilaisena tai omaan kotiin • Sähköasennukset • Sähköremontit • LED-valaistus p. 045 237 7944 Jenni Ijäs p. Saku Siurola | Kangasala 0400 908 082 rakennusliikemirantik. 03-4102 3074 Vatialantie 1 Nattari (Salea vastapäätä) Palvelemme myös Kaukajärvellä Juvank.10 puh. 03 379 0333 AUTOHUOLTO arkisin 8-17, la 9-14 | P. lukkoliikkeet Tule käymään myymälässä Ellintie 4, 36200 Kangasala Puh. 040 9381 400 www.kantam.fi SANEERAUSTYÖT JA MAALAUKSET Kysy ilmainen tarjous. 0400 501 292 LAURILAN BETONI LEMPÄÄLÄN BETONI KANGASALA Kuljetukset ja pumppaukset edullisesti. krs, 36220 Kangasala AVOINNA SOPIMUKSEN MUKAAN www.koditon.fi Jyri Seljavaara p. vastaavat työt T:MI JURI LEHTINEN 0400 713 922 juri.lehtinen@kolumbus.. 10–18, la 8–15, su 10–15 ilmastointihuollot/ nuohoukset • ilmastointikanavien puhdistukset ja valvonta • hormien korjaukset ja tarkistukset • ym. tete.lentola@gmail.com RENKAAT VANTEET RENGASHOTELLI WWW.RENGASPARK.FI Kalliontie 13 , 36220KANGASALA 040-7222141 • Tuulilasien vaihdot ja korjaukset • Muovihitsaukset: puskurit ym. pesuloita PESU KAKSIKKO OY Osuusmyllynkatu 5, Messukylä P. METSÄASIOISSA OTA YHTEYTTÄ PUUNKAADOT • Puunkaadot • Tonttihakkuut • Metsänhoitotyöt • Puunkaadot • Tonttihakkuut • Metsänhoitotyöt Soita ja sovitaan ilmainen arviointikäynti! Soita ja sovitaan ilmainen arviointikäynti! MH Metsurityö P. 03 377 2952. 03 377 4862 varatuomari Arto Mäkihannu 0400 630 683, arto@makihannu.fi Santeri Mäkihannu 040 757 9366, santeri@makihannu.fi www.makihannu.fi LAKIASIAT KAUNEUSJA TERVEYSPALVELUT Kangasalan Kodit Oy Maarit Pelli 044 504 4511 Tuure Koivumäki 044 504 4510 Pirkko Riepponen 050 313 1025 Harri Kalliovalkama 044 504 4507 Minna Kalliovalkama 044 504 4506 KANGASALA Myllystenpohjantie 2, Kangasala P. 050 389 6803 Kirsi Muilu p. Tilaukset: 03 371 6106 www.laurilanbetoni.fi KESÄRENKAAT Tule valitsemaan laadukkaat ja turvalliset renkaat edullisesti! Nokian, Goodyear, Bridgestone, Sava, Firestone, Sailun, Autogrip ym… Myös erikoisvanteet ja asennukset! Rengasmyynti Askosaari Oy Keskuojankatu 11 Sarankulma Tre P. EDUNVALVONTAVALTUUTUKSET ASIOINTIPALVELU PEKKA VALTONEN P. 31 Keskiviikko 1.4.2020 Kangasalan Sanomat AUTOILU www.studioreettamuranen.fi 040 757 2435 Kuvaukset studiossa ja miljöössä VALOKUVAUS KIINTEISTÖVÄLITYS Eläinlääkäri NETTA TAMMISALO pieneläinvastaanotto Lentolantie 2, Kangasala P. 03 377 1140 AUTOTARVIKE KANGASALAN arkisin 8-16, la sulj. KOILLISKESKUS Citymarket Linnainmaa P. 040 744 1097 MH Metsurityö P. 03 3772 500 päivystys 24/7 0400 411 008 www.kayttolukko.fi Turvallisuuden avaintekijä Keskipisteenä KANGASALA Parasta palvelua paikallisilta Tule löydetyksi, ilmoita Sanomissa! KEHYSLIIKKEET isännöintitoimistot Käytä kotikaupunkisi palveluita Soita ilmoituksesi p. 03 356 2007 mape 9-17 www.pesukaksikko.. 0400 455 502 Myös kotikäyntejä! www.elainlaakariasematroppi.fi PERUKIRJAT KAUPPAKIRJAT TESTAMENTIT YM. 040 749 7442 Johanna Peltonen p. | P. 040 595 6227 • www.saneerausmestarit.com • Omakotitalot • Vesikattotyöt • Julkisivuverhoukset 0400 634 511 • Asbestityöt • Pihla-ikkunat ja ovet www.moisionrakennuspalvelu.. 050 551 0757 WWW.EHDFINLAND.NET Musteet ja värikasetit IT-Tarvikkeet Huoltopalvelu Kopiopalvelu Vahvaa tekemistä jo vuodesta 1995 TIETOKONEET, OHEISLAITTEET, HUOLLOT JA KORJAUKSET SAUNALAHDEN LAAJAKAISTAJA MATKAPUHELINLIITTYMÄT Ellintie 6, Kangasala, ark. 050 404 1146 Kysy vapaita aikoja Puh. huollot Kalliontie 35, halli 2, 36100 Kangasala Puh. huollot Markku Peltola 050 340 2802 • www.energiakartoitus.. 03 3141 3900 Kotimaisten Piklas ikkunoiden ja ovien asennus sekä myynti www.remonttipalvelutampere.fi Saneerauspalvelu Leppäsalko Oy P. 0400 335 443 Joustavasti asiakkaan luona. Muista myös edullinen kuljetuspalvelumme!!! Messukylänkatu 21, Tampere p. Aakkulantie 42, Kangasala P. 0400 611 488 www.kukkivat.fi info@kukkivat.com Palvelemme joka päivä! Ark. klo 10–17 TIETOTEKNIIKKAA VIEMÄRIHUOLlot Delete_palveluhakemisto_82x30_c.indd 1 27.11.2018 13.36.51 TILITOIMISTOT yritysten perustamiset kirjanpidot ja tilinpäätökset veroneuvonta Ellintie 4, Kangasala P. www.mhyroine.. 03 379 0242, ark. 040 764 6161 OP Koti Pirkanmaa Oy LKV • Kuohunharjuntie 26, Kangasala • op-koti.fi • Autohuollot • Raskaskonehuollot • Renkaat ja rengastyöt, myös isot renkaat • Ilmastointihuollot ja pakokaasutestit • Bosch vikadiagnoosi • Webasto ja Eberspächer • Pesupalvelut! Kultapellonkuja 120, Kuhmalahti Korjaamo 0440 684 521 korjaamokultapelto@gmail.com Hydrauliikkaletkut ja liittimet 0500 846 709 / 24/7 h Valtuutettu -HUOLTO Öljynvaihto aikaa varaamatta Moottoriöljyt kaikkiin autoihin täyden palvelun autokorjaamo Lentolantie 12, Kangasala, p. Lakiasiaintoimisto MÄKIHANNU OY Toivontie 2, 36200 Kangasala P. Urheilutie 2-4, 36200 Kangasala P. 03-356 1009 Asematunnelissa puh. TÄYDEN PALVELUN PESULA PESULAX OY Pesemme kaikki kodintekstiilit, puvut, hääpuvut, matot, työvaatteet ym. 040 744 1097 RAKENTAMINEN JA REMONTOINTI KAIKKI RAKENNUSALAN TYÖT UUDIS& SANEERAUSKOHTEET P. 03 379 1488 ELÄIMET Mäntytie 12, RUUTANA . • Asuntokaupan kuntokartoitukset • Energiatodistukset • Kosteuskartoitukset Pirkanmaan Energiakartoitus Oy WWW.LILLVET.FI Kuohunharjuntie 31, 36200 Kangasala 010 5011 873 kukkakaupat ja puutarhat Puusepäntie 31, Kangasala p. 9–17) Puh. 03 357 5280 keskus@pirkanmaanlaatuisannointi.fi SARI MESIRANTA 045 223 0600 | sari@bo.fi kiinteistönvälittäjä, LKV JUKKA MESIRANTA 045 263 0995 | jukka@bo.fi kiinteistönvälittäjä, LKV, auktorisoitu pientalomyyjä PTM Hyödynnä Bo LKV:n ainutlaatuinen konsepti ja paikallistuntemuksemme. Myös iltaisin ja viikonloppuisin. 044 743 3580 koilliskeskus@kiinteistomaailma.. 050 453 2140 ma-pe 10-18, la 10-14, toptassut.fi • Pesut ja trimmaukset • Ruuat ja tarvikkeet • Pentupainit joka la klo 12 Petri Siira p. 050 389 6836 OP Koti tuntee Kangasalan. 03 3773 177 RENGASMYYNTI ME PALVELEMME Paikalliset palvelun tarjoajat palveluksessasi! KS Uusi yrittäjä Ota yhteys p. 040 712 6790 www.tilituovi.fi TILITOIMISTO TUOVINEN KY Auktorisoitu Taloushallintoliiton jäsen Taloushallintopalvelut joustavasti ihmiseltä ihmiselle. Yli 30v kokemuksella! LAKISÄÄTEISET NUOHOUKSET PIRKANMAAN ALUEELLA ELÄINTARVIKELIIKE Ellintie 6, p. Aina onnistuu kun soitat, myös lauantaisin. Mika Rantanen p. 8–17 www.mobilexpresskangasala.. 044 276 7111 Mika Vesanto Tmi ------HOMMA TOIMII ------Kalliontie 35, halli 2, 36100 Kangasala • autojen ruostekorjaukset, katsastusremontit ja huollot • moottorisahojen, ruohonleikkurien ym. 032 55 66 77 askosaari.fi (ark. Vuokraamme myös pöytäliinat juhliisi. 050 404 1146 Tähtää tulokseen PALVELEMME 24 h www.lukkopalvelu.com oy 0400 877 611 Ota yhteyttä ja pyydä tarjous. Ellintie 2, Kangasala P. Ilmainen puhelinneuvonta. Emilia Nikkilä 044 348 1737 Kauttamme asuntojen ja kiinteistöjen myynti + vuokraus! Luotettava kumppani asuntoasioissa! Päivi 050 351 7031 Kari 050 551 7031 Pertti 040 702 6586 Kodit On Oy, Päivi Kuuttinen LKV, Aakkulantie 38 , 2. 03 377 3733 kangasala@kiinteistomaailma.. 03-225 5153 ParturiKampaamo Huolehdimme hiuksistasi! Huolehdimme hiuksistasi! Aidosti paikallista palvelua lähellä asiakasta. 0400 854 860 KIVITIKKA • dieselja bensakäyttöisten moottorien korjaukset • autojen ruostekorjaukset • katsastusremontit • moottorisahojen, ruohonleikkurien ym. Tilipiste Kompassi Ky Tilaa uusille asiakkaille KLT-kirjanpitäjä Silja Jantunen silja@tilipistekompassi.fi 040 703 5346 Aseman Pyörähuolto Polkupyörien: huolto varaosat tarvikkeet 045 171 2511 asemanpyorahuolto.fi Pyörähuollot KS KS KS. Ota yhteyttä! O L E T K O M Y Y M Ä S S Ä A S U N T O A S I . 040 541 2138 Aula Kodit Oy Onnikkatie 1 Kangasala Silja Myllyniemi p. 044 078 9657 Merkillisen hyvää palvelua Kangasalantie 921, katsastusaseman vieressä arkisin 8-17, la 9-14 | P
Aina edullinen! Hyvät asiakkaamme! Poikkeustilanteesta johtuen olemme joutuneet muuttamaan aukioloaikojamme. 10-18, LA 10-16 SU SULJETTU HUOM! Poikkeusolojen aukioloajat myymälöissämme. Terveisin Tapio, Riitta ja Mika Perkiö sekä Löytötexin koko henkilökunta Soft Embo WC-PAPERI 16RLL (6,50) 5 50 0,34/rll Säästä 15% NESTESAIPPUA 300ml (2,89) 1 99 Säästä 31% 6,63/L Sangallinen BIOHAJOAVA JÄTESÄKKI 20L 30kpl/rll 100% biohajoava ERÄ ! 5,2 KPL 0,08/kpl Säästä 28% (á 3,50) (0,11/kpl) KEITTIÖLIINA 5kpl/pkt 1,(1,50) Säästä 33% SPRAYT 500ml 5,2 PLO 5,00/L ER Ä! Puuteriton VINYYLIKÄSINE 100kpl/pkt Koot: S,M ja L Enint 2pkt/ talous 4 90 0,05 /kpl KLORIN 750ml 1 59 2,12/L (1,59) ERÄ ! Pääsiäinen lähestyy CHENILLETIPUT 4-12kpl/pkt 3,5-6,5cm 3,2 PKT Säästä jopa 21% (1,70-1,90) Erilaisia KORISTEHÖYHENPUSSEJA 1,(1,50) Säästä 33% ERÄ ! SURPRISE 20g 3,4 KPL 37,50/kg Säästä 15% (á 0,89)(44,50/kg) Prix HUPAISA SUKLAAMUNASEKOITUS 350g (2,99) 2 39 Säästä 20% 6,83/kg Askarteluun PIIPUNRASSI 30cm 20-25kpl/pss (á 0,80-1,00) ER Ä! 2,3 PSS Säästä jopa 33% 2,(2,95) Säästä 32% KORISTEMUNA 4cm 12kpl/pkt 2,3 PKT 0,17/kpl Säästä 65% ERÄ ! Tuoksullisia MAXI LÄMPÖKYNTTILÖITÄ 4kpl/pkt (á 1,95) (á 0,40) (40,00/kg) 1,3 PSS 33,33/kg Säästä 16% Raitai ohraruohon SIEMENPUSSI 10-20g Kaikki kevättakit, -puvut ja -haalarit -20 % Esim. Kangasalan Sanomat Keskiviikko 1.4.2020 32 Alasenkuja 1 Suorama KANGASALA Suomalainen perheyritys vuodesta 1979 www.loytotex.fi ARK. Tarjoukset voimassa 1.4.-7.4.2020 tai niin kauan kuin tuotteita riittää. kuvan naisten kukkakuositakki (49,95) NYT 39,96! DENTA STIX M 8x180g (12,90) (8,96/kg) 56kpl JÄTTIPAKKAUS! 9 95 6,91/kg Säästä 22% Usein toistuvaan pesuun. Hajusteeton. Myymäläkohtaiset aukioloaikamme löytyvät osoitteesta www.loytotex.fi. Ei jälleenmyyjille. Kiinnitämme erityistä huomiota myymälöidemme hygieniaan ja toivomme kaikille terveyttä ja voimia näissä haasteellisissa olosuhteissa