Koira saa minut aina iloiselle tuulelle.
Liuksialan kartano aloitti karjansa tuotosseurannan vuonna
1929
Leikkaa talteen
lääket. Laajennus toi radan niin lähelle voimalinjaa, että riittävän meluvallin rakentaminen radan ja asutuksen väliin ei ole mahdollista. tri ja silmätautien erikoislääkäri. Toinen ristiriita koski melun laatua. (03) 377 0336
Keskusaukio 2, ma-pe 9-17, la 9-13
Perjantai 10.12.2010
Numero 90
92. Makeat talot ovat esillä Kangasalan Osuuspankin pääkonttorissa maanantaista alkaen. SILMÄLÄÄKÄRI
HELENA BRAGGE
Ajanvaraukset p. Väärin valitusta paikasta kärsivät molemmat, eikä kiistan sovittelijaksi joutuneen rakennus- ja ympäristölautakunnankaan rooli asiassa ole Karppilan mukaan ollut kadehdittava. vuosikerta
Irtonumero 1,50 e
Isänmaallisuutta
Kangasalan itsenäisyyspäivän juhlassa tervehdyspuheen pitänyt Tapio Perttula korosti jokaisen vastuuta itsestään, lähimmäisistään, kotiseudustamme ja isänmaastamme, kuten kiitoksen ansaitsevat sotiemme veteraanit tekivät aikanaan. Molemmat ovat hylätty.
Kyllin hyvät juhlat
Kangasalan Lepokodin viikonvaihteessa vietetyt 100-vuotisjuhlat ja sitä täydentäneet Kyllinpäivän markkinat pelasivat mainiosti yksiin. Sivu 5
Ollilan vastauksia
Kansanedustaja, kunnanvaltuutettu Heikki A Ollilalla (kok) jää pian enemmän aikaa kunnallispolitiikalle, koska hän ei lähde enää ehdolle eduskuntaan. Hänen saamaansa palautteen mukaan valtaosa kuntalaisista on kyllästynyt aiheeseen. Lautakunnan hylkäämän vaatimuksen mukaan radan haitat ovat selvästi ennalta arvioituja suuremmat. Käynti liittyi Asemalla asuvan Mikko Jyringin vaatimukseen muuttaa rakennus- ja ympäristölautakunnan radalle myöntämää ympäristölupaa. Lautakunta ei lain mukaan voi, vaan sen on muutettava lupaa,
Aseman seudun asukkaiden kantaa oikeudelle selvitteli Mikko Jyrinki vierellään Jorma Mäntylä ja Jyrki Toropainen.
Viemäriputki veden alle?
Raikku ja Vehoniemi ovat pohjavesialuetta, joten alueen jätevesien käsittely on tärkeää saada kuntoon. Hän huomautti, että jo Tampereen Seudun FK-ratayhdistyksen ilmoittama lähtötieto kartingautojen melutasosta (85 desibeliä) oli väärä, koska se alittaa jopa AKK:n eli alan kattojärjestön normit. Viisi ylimääräistä taloa menevät vanhainkoteihin jouluiloksi.
Kartingrata jalkautti oikeuden
Pekka Kaarna Lentolan kartingrata oli valokeilassa jälleen torstaina, kun Vaasan hallinto-oikeus jalkautui paikan päälle Kangasalle. Yhdistys on hänestä lyönyt laimin myös radan valvonnan ja sen ulkopuolisen käytön estämisen, vaikka ne kuuluvat lupaehtoihin. Väkeä riitti molemmissa kaikille kolmelle päivälle, mikä vankistaa entisestään uskoa Lepokoti-säätiön ja Kangasalan Kädentaitajien hedelmälliseen yhteistyöhön. Melumittaukset saivat nekin sapiskaa. Oikeuden päätöstä asiassa saadaan odottaa.
Tarkkaa päivämäärää on vaikea sanoa. Vesi- ja viemärilinjojen suunnitelmia esitellään kyläläisille lauantaina. Ne ovat Jyringistä olleet satunnaisia ja yhdistyksen kannalta sopivasti ajoitettuja. Yhteistempaus oli myös mainio osoitus Lepokodin tunnettuudesta. Sinä voit äänestää, mikä luomuksista on paras, kaunein tai persoonallisin. Jo lähtökohdat väärin Valtuustosalissa järjestetyn tilaisuuden puheenjohtajan, hallinto-oikeustuomari Pertti Raikion avauksen jälkeen puheenvuoron sai Mikko Jyrinki, joka syvensi näkemyksiään kartingradan Aseman seudulle aiheuttamista häiriöistä. Lentolan kartingradan ympäristöluvasta on aiemmin tehty kaksi valitusta. Juhlan isänmaallisimmista esityksistä vastasivat myös Pikantit-kuoro ja trubaduuri Minna Perkiö. Marjaa ilahduttaa myös joululaulujen soittaminen pianolla, pikkujoulut, kaverit ja perheen koira. Valtuustosalin puheenvuorojen jälkeen rata-asian selvittelyä jatkettiin paikan päällä Lentolassa. Kartingväen kanta on jo aiemmin käynyt selväksi: Jyringin esittämät ajoa, melua ja radan käyttöä koskevat vaateet ovat niin kovat, että ne toteutuessaan merkitsevät vuosien työn valumista hukkaan ja valvotun harrastustoiminnan päättymistä radalla. Rakennus- ja ympäristölautakunnan puheenjohtaja Hannu Karppila valaisi oikeutta syksyllä tehdyllä tuoreimmalla melumittauksella. Tuore kunnallisneuvos vastasi kymmeneen kysymykseen valtuutettusarjassamme mainiten myös havaintonsa erilaisia tuntemuksia nostattaneesta kyläkoulukeskustelusta. Kolmas valitus Yhtä mieltä Jyrinki ja Mäntykangas lienevät siitä, että lähellä asutusta oleva kalliopohjainen mäki ei ole ihanteellinen paikka moottoriradalle. Sivu 11
"
Kulttuuristipendin saanut Henna Simojoki, sivu 14.
ProAgria Pirkanmaa palkitsi yli 80 vuotta maitotilaneuvonnassa ja samalla tuotosseurannassa mukana olleita tiloja.
6
430037 672583
Olen kasvanut musiikkiperheessä, joten musiikki on aina ollut elämässäni läsnä. Minua on kannustettu ja rohkaistu tekemään musiikkia, teatteria ja tanssia.
Ilonaihe
Iloitsen tulevasta joululomasta ja siitä, että vietän parhaillaan koko lukioaikani viimeistä jaksoa, sillä tämän jälkeen alkaa lukuloma, kertoo Marja Lappalainen. Lisää itsenäisyydestä sivuilla 1213.
Äänestä taloa
Kangasalalaiset yrittäjät rakensivat jälleen piparkakkutaloja ammattikoululla. Yrittäjät lahjoittavat tapahtumasta kertyneet eurot hyväntekeväisyyteen. Uutta on se, että putkea ollaan sijoittamassa Längelmäveden pohjaan. Halusimme käydä paikan päällä katsomassa mikä tilanne on, saada lisätietoa ja selvittää, onko radan käytössä tapahtunut olennaisia muutoksia lupapäätöksen antamisen jälkeen, hallinto-oikeussihteeri Anneli Järvenpää perusteli keskiviikkona hallinto-oikeuden edustajien saapumista Kangasalle. Vaateet liian kovat FK-ratayhdistyksen selvityksen hallinto-oikeuden edustajille antoi puheenjohtaja Mikko Mäntykangas.
Esityksessään hän kertasi radan rakentamisen vaiheita, selvitti radan käyttöä ja kommentoi Jyringin esittämiä väitteitä. Yhdistys vertasi kaksitahtisen mikroauton äänipäästöjä erheellisesti nelitahtisen ja tasaisesti käyvän ruohonleikkurin ääneen, kun oikea vertailukohde olisi asemalaisista ollut moottorisahan kaltainen, läpitunkeva melu. Hän totesi edelleen ratayhdistyksen luvatta laajentaneen rataa, jotta se täyttäisi AKK:n muuttuneet ratakriteerit. Jyrinki tähdensi, että lakia on radan ympäristöluvassa tulkittu väärin. Todennäköisesti ratkaisu menee ensi vuoden puolelle. Asia onkin juuri nyt akuutti, kun suunnittelma vesilinjan sijoittamisesta on valmistunut. Kun paikalla on nyt käyty, siihen pyritään, että asia ratkaistaan mahdollisimman pian. Sivu 9
jos sen alainen toiminta poikkeaa olennaisesti ennalta arvioidusta. Iso osa vieraista ja esiintyjistä saapui jälleen Kangasalan ulkopuolelta. Hänen mukaansa sen tulos oli yksiselitteinen: ympäristöluvan sallimia meluarvoja ei ole ylitetty
pilkkipakin, , sen, p pilkin, kuvan ja k siiman s
PALVELEMME SU 12.12. (03) 377 1172
KORPOLA
Annukka Lintulahti, p. (03) 376 7795 www.automuseo.com
Sydämesi Jouluun Timanttisilta
Timanttikorvakorut 0,50 ct Kotimainen timanttisormus 1,00 ct
590,2820-0216
1290,2670-0389
KAIVANNON SAIRAALA
Työterapioiden myymälä, puh. perinteisiä puutöitä, leluja ja tekstiilejä.
Kahvipuffetti, tervetuloa!
Kaivannon sairaalassa lauantaina 11.12.2010 klo 9-15
Mukavat joulupaketit saat meiltä tervetuloa ostoksille.
VEHONIEMEN AUTOMUSEO
Vehoniemenharjuntie 92 p. Perjantai 10.12.2010
TIMANTTISET
ELÄMME KANSSASI
3
Joulun uutuus!
LEMMIKKI
Design Paula Harjuhaahto VAIN TIMANTTISILTA
Vanhemmuuden
Ke 26.1.2011 klo 18
Psykologi Keijo Tahkokallio luennoi vanhemmuudesta ja kasvatuksesta
JOULUMYYJÄISET Ä
Imellettyä perunalaatikkoa, lanttulaatikkoa, sinappia, valkosuklaakakkua, pipareita ja piparkakkutaloja, maustekakkuja ym. klo 10-15
Kaulakoru 40,5 cm ja 44,5 cm
SUORAMAN KOULUN SALISSA
129,3490-0889 3490-0890
Korvakorut
Kahvio avoinna ennen luentoa
LIPUT 5 ovelta. ja 19.12. LEIVON LEIPOMON KONSULENTTI MAANANTAINA 13.12. 1,4 kg, maustettu
0 99 4
99
prk kg
Ruokamestarin pannuvalmis
LOHILEIKE
Voimassa 11.12. asti
Voimassa 1.11.2010-2.1.2011
Olvi
LONKEROT
-11 %
6 tlk x 0,33 l (4,06 l) sis. klo 12-15
My SAAGA
BY KALEVALA JEWELRY
45
Tampereentie 1 Kopinkulma, Kla P (03) 364 0357 . Tervetuloa!
KYTTÄYSPUSSI Suositut KIITOS-PAIDAT NIKON LASER PAKKASEEN 800S T-PAITA etäisyysmittari 40% lampaanvilla,
60% polyamidi, käsienlämmitin, mitat 175x75 cm
Elvi-Natural Care
Koulutettu hieroja Jalkojenhoidon AMT Holvastintie 4 A 6, Nattari p. (03) 377 1703 www.herkkutytot.fi ark. mukaan www.suomikp.fi
65
Upeat laatusuihkugeelit pukinkonttiin erikoishinnoin!
Naisille Gucci by Gucci
200 ml (41,80) TAI
Hugo XY
150 ml (24,50)
Miehille Hugo XY
19 17
/kpl /kpl
Kangasalan Sotaveteraanit,
puolisot, lesket ja kannattajajäsenet
Perinteinen
Joulukuun aukioloajat: ma-pe 9-18, la 9-14, su 12.12. TERVETULOA!
75 v
KELLOSEPÄNLIIKE
Liisantie 2, KANGASALA, p. (03) 3396 1118 Palvelemme: Mape 1020, la 1017. klo 14. ELOSEN LEIPOMON KONSULENTTI
3
49 159
pkt
-23 %
Ilman korttia 2,09 pkt (2,09 kg)
LENKKI
500-580 g (3,00-2,59 kg) rajoitus: 1 erä/talous
PITO PERUNA
Suomi, 1,5 kg (0,66 kg)
PORKKANAT ja PUNAJUURET 3 kg ja LANTTU 2 kg
Suomi, (0,50-0,75 kg)
0 49 1
99
ps ps
Valio
ARKIJOGURTTI
1 kg (0,99 kg)
Snellman
PORSAAN UUNIFILEE
n. klo 12-15, jouluaattona klo 9-12
Tervetuloa!
Hugo 200 ml (24,35) 17 /kpl
150 ml (25,50) TAI
Joulun alla palvelemme ma-pe 10-18, la 10-14
JOULUJUHLA
Suoraman koululla su 19.12. Ma-pe 10-18, la sop. pantit 0,90
Ilman korttia 9,96/6-pack (4,58 l) sis. Puh. (03) 3140 4000
Joulukuussa KAIKKI HOIDOT ja LAHJAKORTIT
Keltakultaisena 1190,-
TIMANTTISET
CITY KULTA
Meiltä saat S-Bonusta!
PRISMA KANGASALA Mäkirinteentie 10. 020 770 5070, leena.lantta@k-supermarket.fi Palvelemme ark. (03) 311 67037 Avoinna joka päivä klo 10-16
www.mobilia.fi Kustaa Kolmannen tie 75, 36270 KANGASALA Puh. 050 351 8725 www.naturalcare.fi
-15%
Joulutortut, joulupullat, pikkuleivät, pasteijat, sämpylät, limput, kääretortut, ym.
K h h j i 31, Kuohunharjuntie 31 36200 Kangasala Puh. 7-21, la 7-18 ja su 12-18. (03) 377 0940 Keskusaukio 2, Kangasala
Palvelemme sunnuntaisin klo 12-21
NAUTA-SIKAJAUHELIHA
-20 %
400 g (4,38 kg) rajoitus: 1 erä/talous Ilman korttia ja yksittäin 2,19 rs (5,48 kg) Kariniemen kananpojan
FILEESUIKALEET
-41 %
Voimassa to-la 9.-11.12.
250-300 g (7,00-5,83 kg)
Ilman korttia ja yksittäin 2,99 rs (11,96-9,97 kg)
Ru
n odoto
Pakattuna tuore
LOHIFILEE
Norja rajoitus: 2 fileetä/talous
3 50 3 95 8
2 kg rs 2 rs
kg
50
IRTOMAKEISET
4
10-12 kg
99
kg kg
Dronningholm Tähtitorttu
MARMELADIT
luumu ja omena-kaneli 300 g (2,50 kg)
Atrian harmaasuolattu
PERINTEINEN JOULUKINKKU
1
HK sininen
50
pkt
prk
2
-27 %
Ilman korttia ja yksittäin 1,04 prk (3,47 kg)
Myllyn Paras
TORTTUTAIKINALEVYT
pakaste, 1 kg (1,59 kg)
PERJANTAINA 10.12. Paikallisten kädentaitajien tuotteita: kuivakukkia ja havutöitä, neuleita, joulukortteja ja koristeita, lasitöitä ym.
la-su 11.-12.12. 6.30-17, la 9-14
Herkkutytöiltä myös GLUTEENITTOMAT jouluherkut!
HUPPARI
Tuotot lyhentämättöminä sotiemme veteraaneille!
150
15 35
mittausalue 10-730 m
405
KUULEVAT KUULONSUOJAIMET
TOP SHOT T
PILKKIJÄN PAKETTI
k kestää kovan pakkas sis. ja 19.12. pantit 0,90
16 94 99 8 5
90
kg
3
ylikypsä
00
kpl
pkt
2
-39 %
Ilman korttia ja yksittäin 2,49 pkt (4,98-4,29 kg)
PIKKUKINKKU
800 g (7,49 kg)
6-pack
kpl
-15 %
Ilman korttia 7,05 kpl (8,81 kg)
Hinnat voimassa tosu 9.-12.12., ellei toisin mainita.
KANGASALA
Finnentie 1, 36200 Kangasala, p. Ennakkomyynti: lastenvaateliike Cloe sekä Suoraman koulun vanhempainyhdistyksen hallitus ja yhdistyksen iltapäiväkerho.
99,3390-0952
Rannekoru 17,5 cm ja 19,0 cm
89,3690-1213, 3690-1214
POTILASTÖIDEN JOULUMYYJÄISET
Tarjolla mm
Miksikö tämä kehuminen, kaipa jokaisessa työpaikassa on kehitettävääkin. On edelleenkin ihana tavata turuilla ja toreilla sen ajan tuttuja, jotka iloisesti tervehtivät ja kyselevät kuulumisia. Myyntiin laitetaan pari taloa ja kolme asuinhuoneistoa.
Iloa ja surua
Marja-Liisa Manka Minulla oli ilo olla kutsuvieraana lokakuussa tilaisuudessa, jossa Ruoka-Saarioisille myönnettiin työelämäpalkinto ensimmäisenä yrityksenä. Siihen on kuulunut myös omistajaperheen vaatimattomuus, vaikka he ovat onnistuneet luomaan yhden Suomen suurimmista perheyrityksistä tarjoaahan se työtä runsaalle 2 000 ihmiselle. Kesäpäivän pitäjämme maisemaa ei ole kansallismaisemaksi virallisesti nimetty, mutta monissa kunnallisten ja maakunnallistenkin elinten päätöksissä on viitattu tällaisiin piirteisiin. Elämme uuden liiton aikaa. Kilpailijoiden on vaikea matkia tätä henkeä, koska se on sitoutunut pinnan alle työnteon tapoihin, asiakassuhteisiin ja "äitien tekemään ruokaan". Anni Jangerin haastattelun (KS 3.12.) lukeminen oli pitkästä aikaa positiivinen kokemus yhä vaihtoehdottomammaksi käyvässä lehdistössämme. Valtuusto on nyt todennäköisesti jatkamassa Kallion 30 prosentin alehinnoittelua vielä puolella vuodella. Kulkija. Lämmin osanottoni. Tuulimyllyasiassa kiinnitän huomiota jatkuvaan monotoniseen ääneen. Juuri nyt se on auringon ja kuun jälkeen taivaan kirkkain kohde, -4 mag-
ja läheisyyttä. Taerosolin uusi teollisuushalli on kuitenkin pian valmistumassa alueelle ja oli tärkeä päänavaus markkinoinnissa ja Kallion rakentamisessa. Yhteystiedot on mainittava kirjoituksessa, vaikka haluaisi mielipiteensä julkaistavaksi nimimerkillä. Mutta suurin on lähiomaisten menetys. Palkinto jaettiin vasta toista kertaa. Oppimispolkua on jatkettu ammattitutkinnolla, mutta myös esimiestaidoista on huolehdittu. Aina ei tarvitse juosta henkensä kaupalla tien yli. Minua alkoi kovasti kiinnostaa, mikä lisäisi motivaatiota ja jaksamista niin, että työnpäivän jälkeen jaksaisi muutakin kuin pötkähtää petiin. Toivoisin kuitenkin, että ihmiset eivät liioittelisi kynttilöiden määrää. Parhaiten mielipiteensä saa julki kirjoittamalla omalla nimellä. Kangasalan Sanomien yleisöosastoon voi lähettää kirjoituksia osoitteella Kangasalan Sanomat, yleisönosasto, PL 40, 36201 Kangasala tai sähköpostitse osoitteella toimitus@ kangasalansanomat.fi.
Kiitos autoilijat
Kangasalla on näemmä opittu antamaan tietä jalankulkijoille. 377 6915, fax 377 0668
Ei yksittäispäätöksiä Ammattiopetus pitäisi palauttaa tuulimyllyistä
Yleensä olen ollut sitä mieltä, että nimimerkin takaa heiteltyihin mielipiteisiin (KS 26.11.) ja vallankin kommentteihin ei niiden kirjoittaja itsekään välttämättä usko eikä siis arvosta omia mielipiteitään. Suru-uutinen Juhani Avotien tapaturmaisesta menehtymisestä on järkyttänyt minua, mutta ihan varmasti monia talon tuntevia ja koko kuntaa. Rakennusvaiheessa muun muassa maata kasattiin väärään paikkaan ja siirrosta maksettiin ylimääräisiä kustannuksia. Erkki Laitinen Kunnan keskusta nyt on komea. Ihmiset, jotka itse elävät parisuhteessa, eivät soisi vähänkään erilaisille ihmisille mahdollisuutta tuntea lämpöä
Voit lähettää mielipiteesi Kangasalan Sanomiin myös tekstiviestinä. Uskon, että myötäeläjiä on lukematon joukko, koska Saarioinen Oy on läheltä koskettanut niin montaa Kangasallakin asuvaa.
Kirjoittaja on Kangasalla asuva työhyvinvoinnin professori.
Kangasalan Sanomat, Pl 40, 36201 Kangasala, toimitus@kangasalansanomat.fi, p. Kouluttautuminen ainakin avaa silmiä ja opettaa arvostamaan toisten työtä. Toimi näin: aloita viestisi avustuksen saamiseksi. Sen jälkeen iski lama, joka hyydytti kalliiden teollisuustonttien kysynnän. Kaunis kiitos
Erilaisuus ei ole meille uhkana
Olen samaa mieltä suvaitsevaisen heteron (KS 26.11.) kanssa. Tässä tilanteessa ei ole syytä lähteä yksittäisiin ratkaisuihin. Syynä voi olla sairaus tai pitkä matka kotoa omaisen hautapaikalle. on ollut tärkeämpiäkin asioita.
Järki hoi, autonpesijä Kirjoittajan tiedot aina mielipiteeseen
Anna sinulle neuvon: Ruokakauppaan sinun on täältä lähdettävä, joten pesetä autosi samalla reissulla. Lähetä tarvittaessa useampi viesti. Työvoimaministeriö on hyvä yhteydenottokohde valtion-
050 532 2673
nitudia, ja voi sopivissa oloissa aikaansaada jopa varjoja. Jos seurue käy sukulaisen haudalla, yksi kynttilä riittää. En kuulu joukkoosi Kangasalan Sanomien yleisönosastossa julkaistaan vain sellaisia mielipiteitä, joiden kirjoittaja on toimituksen tiedossa. Nimimerkkikirjoittajan henkilötiedot jäävät vain toimituksen tiedoksi. Tämän olen huomannut ainakin postin edessä kulkevalla suojatiellä. Itse asiassa se on ollut paras kouluni työhyvinvoinnin käytäntöihin, mutta myös jatko-opintoihinkin sysääjä. Se merkitsee sitä, että tuona aikana Kalliosta tontin ostaneet saavat pakollisen kunnallistekniikan puoleen hintaan. Tämän vuoden loppuun jatkunut 30-50 prosentin tonttien hinnan alennus on lisännyt jonkin verran kysyntää, mutta toinen tonttikauppa syntyi vasta viime hetkellä ennen tarjouskauden päättymistä. Toisaalta, siitäkään ei saa syyllistää, jos omaisella ei ole mahdollisuutta käydä haudalla. Tekstiviestisi maksaa operaattorisi kanssa sopimasi hinnan. Siinä lähimmäisenrakkaus vie voiton Mooseksen laista. Tästä poikkeaminen kertoo, että jollakin taholla on niin sanotusti ketunhäntä kainalossa. Lisäksi laite on mielestäni aivan liian lähellä asutusta. Se näkyy marrasjoulukuussa aamutähtenä. Halimajärveen valuneet happamat hulevedet olivat Kallion viimeisin vitsaus. Hyvän tavaran kauppaamista suurilla alennuksilla ei pidetä yleensä viisaan kauppiaan merkkinä. Arvostelussa on kuitenkin unohdettu tai myyjiltä on riittävän selkeästi jäänyt kertomatta Kallion tonttien hintaa nostava korkea valmiusaste. Kuvassa näkyvä (KS 30.11.) kirkas tähti auringonnousun suunnassa on planeetta Venus. Se on erittäin harvinaista tänä globalisaation aikana. Ei tarvitse varta vasten lähetä autoa pesettämään. Olen asunut kohta 30 vuotta Onkijärven alueella, enkä ole huolta kantanut autonpesusta. Mielestäni tämä on ekologista ajattelua, eikä se mitenkään vähennä vainajan muistelemisen arvoa. Kiertoliittymän uusi valaistus on aivan upea. Siksi niihin ei juuri kannattaisi vakavammin suhtautua. Tämän merkittävyyttä lisää vielä se, että työ on myös fyysisesti raskasta. Sen totesin myös väitöstutkimuksessani runsas kymmenen vuotta sitten, jolloin tein itsekin työtä yrityksen koulutuspäällikkönä. Tyttönen
En ollut uskoa silmiäni, kun luin onkijärveläisen autonpesumurheista (KS 26.11.). Kunnilta löytyy vahvat pe- kirjaimella M, tekstaa sen jälrusteet asian eteenpäinviemi- keen mielipiteesi ja lähetä se numeroon 050 532 2673. On totta, että meluhaittoja on monenlaisia, ja kaikkien niiden vähentäminen on varteenotettava tavoite. Pitkä etupenkkirivi muitakin saarioislaisia todisti tapahtumaa. Sen juuret ovat vahvasti Sahalahden mullassa: kartanon mailla alettiin kasvattaa sodan jälkeen ensiksi tupakkia. Niinpä eläkkeelle siirtyvien keski-ikä on noussut ohjelman toteutusaikana 61,5 vuoteen, mikä on noin kaksi vuotta enemmän kuin keskimäärin työelämässä. Pienet on murheet. Työntekijöillä ei vain toimihenkilöillä on ollut mahdollisuus osaamisensa kasvattamiseen, sillä heille kehitettiin elintarvikealan perustutkinto, jota Kulta-Kukoksikin kutsuttiin. Eniten olin kuitenkin huolestunut laitteen vaikutuksesta kyseisellä paikalla maisemallisiin arvoihin (KS 9.11.). 4
Perjantai 10.12.2010
Kallion alekauppa saanee jatkoajan
Matti Kauhanen Kallion upeaksi pohjustettu teollisuusalue on kokenut vastoinkäymisiä enemmän kuin toteuttanut siihen asetettuja toiveita. Homot eivät ole uhkana meille
Vain yksi kynttilä
Hautausmaa on hieno paikka katsella joulun aikaan. Jopa broilerinkin ja kirjolohen tulo Suomeen johtaa Saarioisiin. Jos haudalle pääsy on hankalaa, muistokynttilän voi sytyttää myös kotona. Jatketaan tätä hyvän mielen tuottavaa tapaa ensi vuonnakin. Kallion tonttien jopa noin kolminkertaista lähtöhintaa verrattuna kaupunkiseudun muihin yritystontteihin on kritisoitu ja ihmetelty. Yhteystiedot ovat välttämättömät, jotta toimitus voi varmistaa tarvittaessa kirjoittajan henkilöllisyyden tai ottaa muuten yhteyttä kirjoituksen johdosta. Tämän jälkimmäisenkin osalta kunta on pääsemässä suunnitelmista tekoihin. Omistajien innovatiivinen näkemys valmisruoista 50-luvulla muun muassa vispipuurosta ja maksalaatikosta on siivittänyt tuotantoa ja tehnyt Saarioisista monissa tuoteryhmissä markkinajohtajan. Yhteen viestiin mahtuu Antti Saari enintään 160 merkkiä. Jorma Mäntylä Hienoa, että löytyy vielä nuoria, joilla arvot ovat kohdallaan. Se on edelleen hyvä vastaantulo. Ilkka Hyttinen Kangasalan ja Pälkäneen kuntien tulisi yhdessä perustaa alueelleen metalli- ja koneenkorjausalan kurssikeskus. Hetki oli juhlallinen, liikuttavakin. Kaiken lisäksi pääkonttorikin on Tampereella harvinaista sekin. Kynttilämeri saa mielen kuin mielen herkistymään. Olen lukenut joitakin näkemyksiä, mutta itselläni ei ole asiantuntemusta siltä alueelta. Jo yksikin kynttilä osoittaa, että tätä ihmistä muistellaan myös joulun aikaan lämmöllä ja rakkaudella. Jopa 50-vuotiset työuratkaan eivät ole harvinaisia. Nyt vasta on aloitettu keskustelu siitä, tulisiko kyseisenlaisia laitoksia sijoittaa sisämaahan ja millä reunaehdoilla. Tosin kovin viisasta ei ole myöskään seisottaa maksettua tai tarpeetonta tavaraa varastossa. Tosin tonttikauppa aiheutti kovasti polemiikkia hinnoittelunsa takia, mutta hyväksyttiin lopulta. Saarioislaiset ovat ylpeitä omasta työstään, työkavereistaan ja työnantajastaan. Sitten punajuuria, jotka pantiin purkkiin, ja näin säilyketeollisuus käynnistyi. Talossa on ollut käytössä senioriohjelma, johon kuuluvat yli 55-vuotiaat ovat voineet keventää niin halutessaan työtään ansiotason siitä laskematta. Sahalahdella pitkään työskennelleet tuotantojohtaja ja työsuojeluvaltuutettu ottivat sen vastaan Presidentin kädestä. En tiedä, mitä se maksoi, mutta sanon, että se on jokaisen euron arvoinen. seksi. Saarioisten rohkaiseva esimerkki on levinnyt koko elintarvikealalle työuran pidentämistalkoisiin. Perusteena oli yrityksen pitkäkestoinen työ ikäihmisten hyvinvoinnin edistämiseksi. Perheyrityksen hyvä henki, saarioislaisuus, on leimannut työntekoa. Me kiitämme liian vähän, kielteiset uutiset sen sijaan leviävät salamana. Energiakysymysten ratkaisut ovat siksi merkittäviä, että ne on loppujen lopuksi päätettävä valtakunnallisella tasolla
Kuunnelkaa meitä Kangasalan nuorisovaltuusto on niputettu kunnassa vapaa-ajan sektorille. Kokous todisti hänen ennakkoluulonsa nuorisovaltuustosta vääriksi ja tempasi mukaan toimintaan.
Kaavaluonnokset kelpasivat hallitukselle
Vehkapuntarin kylässä sijaitsevan Hinkkalan ranta-asemakaavaluonnos hyväksyttiin torstaina Kuhmalahden kunnanhallituksessa. Linttiksen eli Linja-autoaseman alakerran nuorisotiloissa.
Oppilaskunnasta nuorisovaltuuston johtoon
Nuoriso- ja vapaa-ajanohjaajaksi opiskellut Kangasalan nuorisovaltuuston puheenjohtaja Tuuli Kolu oli kiinnostunut vaikuttamisesta jo ylä-asteella ollessaan oppilaskunnassa ja tukioppilaana. On toivottavaa, että nuoret tutustuisivat nuorisovaltuustoon kokoukseen osallistumalla. Jotenkin se tuntui niin viralliselta ja luulin, että siellä käytetään sellaisia hienoja sanoja, etten ikinä pääse mukaan. Kun minulta kysyttiin halukkuutta, ajattelin, että en ikipäivänä halua sinne istumaan kokouksiin. Tervetuloa mukaan Samana iltana, kun nuorisovaltuusto kokoontui, oli Kangasalan kirjaston pääovien edessä mielenosoitus kyläkoulujen säilyttämisen puolesta. 6
Perjantai 10.12.2010
Hallista siivu vedelle
Kuhmalahden liikuntahallin määrärahasta ollaan ohjaamassa 50 000 euroa vesihuoltolinjojen rakentamisen. Anni Valden Jos valtuusto kiinnostaa, lisätietoja saa puheenjohtaja Tuuli Kolulta sähköpostiosoitteesta tuuli. Vesihuoltolinjan tarvitsee mm. Valtuusto järjestää mielellään tapahtumia nuorille, mutta se ei kuitenkaan ole pääasiallinen tarkoitus. Vesihuolto taas on rahaa vailla, koska kuluvan vuoden määrärahat on käytetty. Luonnoksessa eteläkorttelista on poistettu yksi lomarakennuspaikka pohjoisen korttelin hyväksi. Valtuustoon kuuluvat tällä kaudella eli vuosina 2010 2011 puheenjohtaja Tuuli Kolu, varapuheenjohtajan Johanna Heinonen, sihteeri Sanna Kallio sekä Reija Jokela, Tiina Palovuori, Camilla Siren, Hanna Helenius, Joni Mettälä, LottaLiisa Salmi ja Sonja Mäkinen. Jos esimerkiksi aikoo luoda poliittista uraa, niin mikä sen parempi kuin aloittaa se nuorisovaltuustosta. Vaikka nuorisovaltuusto ei pääsisikään konkreettisesti vaikuttamaan niihin päätöksiin, joita nuoria koskien tehdään, meiltä voitaisiin kysyä mielipiteitä. Nuorisovaltuusto opettaa vastuuseen ja asioiden tärkeysjärjestykseen laittamiseen. Yhteensä lomatontteja on kahden tilan alueella kuusi. Jotta Kangasalan nuorisovaltuustosta tulisi vaikuttavampi ja poliittisesti aktiivisempi, siihen tarvittaisiin lisää aktiivisia nuoria. Kipinäsuihku oli mennyt katon rajaan ja palonsuojalevyn välistä välikatolle. Verstaalla töissä ollut mies oli rälläköinyt metallikoneen osaa. Koko ajan puhutaan siitä, etteivät nuoret ole aktiivisia, eikä heitä kiinnosta päätökset tai politiikka, mutta asia ei ole näin. Sitähän varten koko nuorisovaltuusto on alun perin luotu. Kaikki olivat yhtä mieltä siitä, että nuorisovaltuuston pitäisi saada enemmän nuorten ääntä kuuluville. Hän ehdottaakin, että kun kunnassa on käsittelyssä laaja nuoriin liittyvä asia, niin päättäjät kysyisivät nuorisovaltuuston välityksellä nuorten mielipiteitä ja ehdotuksia asiaan. Vuosien varrella nuorisovaltuustosta oli tullut nuorten tapahtumien järjestäjä. Kolu kävi pari kertaa seuraamassa kokouksia, ja siitä innostus lähti. Sijoitus nuoriin tulee takaisin. Toisena aiheena oli uusien valtuutettujen värvääminen. kolu@wippies.fi
Kangasalan nuorisovaltuuston puheenjohtaja Tuuli Kolun innostus valtuustotyöskentelyyn sai kipinän, kun hän meni rohkeasti seuraamaan kokousta. He joutuivat purkamaan hieman kattorakenteita. Meitä tulisi kuunnella enemmän, ja päättäjien pitäisi kysyä enemmän meidän mielipiteitämme, sanoo Kolu. Valtuusto ei ollut niin poliittinen kuin Kolu oli luullut. Kyse on pikemminkin siitä, että meiltä ei kysytä. Puheenjohtaja Tuuli Kolu kuunteli ja kirjasi ylös muiden kommentteja sekä jakoi puheenvuoroja. Ja jos kysytään, niin ei nuorisovaltuustolta vaan muutamalta satunnaiselta nuorelta, kertoo Kolu. Hyvänä esimerkkinä on budjetin hallitseminen: miten sen saa pidettyä tasapainossa ja miten rahaa tulisi käyttää. Tulevaisuuden toivot Tämän hetken nuorista kasvaa kovaa kyytiä tulevaisuuden aikuisia ja potentiaalisia veronmaksajia. Valtuustossa nuoret saavat hyvän käsityksen erilaisten asioiden hoidosta. Tämä herätti nuorisovaltuutetuissa keskustelua siitä, mikä onkaan heidän roolinsa lasten ja nuorten asioiden ajamisessa. jo mainittu liikuntahallin ja seurakuntatalon muodostama yhteishanke.
Verstaalla paloi osa kattoa
Metalliverstaan katto syttyi palamaan itsenäisyyspäivän iltapäivänä Kankkulantiellä Pikkolassa. Alas maan kamaralle päässyt lemmikki näytti kuitenkin hyvävointiselta ja vahingoittumattomalta.
Valtuutetut keskustelevat kiivaasti viimeisimmän tapahtumansa Yösäbän menestyksestä ja saamastaan palautteesta.
Nuorisovaltuusto haluaa äänensä paremmin kuuluviin
Marraskuussa Linttiksen tiloissa kokoontunut nuorisovaltuusto kävi läpi järjestämiensä tapahtumien palautetta ja niiden sujumista sekä valtuustolaisten että yhteistyökumppaneiden näkökulmasta. Katon rakenteita ehti palamaan muutaman neliömetrin alueelta, kunnes palomiehet saapuivat paikalle. Anni Valden Kangasalan nuorisovaltuusto kokoontuu seuraavan kerran maanantaina 13.12. Kolu huomauttaa, että hänen ideansa säästäisi kunnalta aikaa ja vaivaa, kun nuorisovaltuusto tekisi kyselyt nuorilta. Valtuustoon mahtuu vielä lisää jäseniä, ja kokoukset ovat avoimia, eli niihin voi tulla tarkkailemaan toimintaa ilman sitoutumista. Kissa pääsi puusta Palomiehet hakivat kissan puusta tiistai-iltapäivänä Rekolantieltä Rekolasta. Suunnitelmissa on, että nuorisovaltuutetut menisivät yläkouluille kertomaan toiminnastaan. Verojen maksamisesta muodostunut negatiivinen mielleyhtymä saa unohtamaan, miksi veroja maksetaan ja mihin niitä käytetään. Palosta ei kuitenkaan aiheutunut mittavia vaurioita katolle. Vierailun tarkoituksena on innostaa nuoria vaikuttamaan ja pitämään puoliaan, kun kyse on heidän asioistaan. Nyt mietittiinkin, pitäisikö nuorisovaltuuston alkaa taas ajaa entistä enemmän nuorten asioita ja yrittää vaikuttaa ylempiin tahoihin, kuten lautakuntiin, jotka tekevät päätöksiä nuorten asioista. Hallitus näytti niin ikään vihreää Elamonjärven rantaaseman kaavaluonnokselle, jossa Elämysmetsä-niminen tila muutetaan matkailua palvelevien rakennusten korttelialueeksi.. Sammutustyöt kestivät puolisen tuntia. Jos nuoriin valettaisiin positiivinen käsitys siitä, että on hyötynyt verovaroista, niin se varmasti maksaisi itsensä takaisin aikanaan. Hän huomasi, että nuorisovaltuustossa oli rentoa porukkaa ja oikeasti mielenkiintoisia asioita. Pelastajat olivat saaneet useita ilmoituksia eläimestä, joka oli vaikeroinut talon pihan puussa neljän päivän ajan. Kuhmalahden kunnanhallitus esittää valtuustolle siirtoa, koska liikuntahallin valmistuminen on viivästynyt valituksen vuoksi. Yksi oppilaskunnasta meni edustamaan nuorisovaltuustoon
10-17
Poravasara Bosch PBH 2000 RE+ 4-osainen teräsarja
99,-
JOULUPUURO
Suoraman Työväentalolla sunnuntaina 12.12.2010 kello 13.00. su 16.45-17.15 Paatsamankuja 1C Sillanpää 040 570 5498
Näsilinnankatu 30 33200 Tampere
www.kotinelio.fi
Kangasala: Lentolantie 2, puh. Upea, valoisa, juuri remonToinen vaihe alkanut toitu, yhtiössä talosta jo PUOLET MYYTY, mm. Metsän laidassa läpitalon asunto. Klan Sos. 13.900 Kangasala, Suorama 3h+k+kph+p
Lamella Tammi Natur lyhytparketti
kätevä kuljettaa Ruotsissa valmistettu, laadukas lukkoponttiparketti, napautettava lakattu, 3-sauvainen laudan koko: 14x188x1250 mm pakkauskoko: 1,88 m²
METSÄLAUVALANTIE 2-4
Kimmo Hjelt, 0400 505 489
76 m2
Living Expression Seaside Tammi lauta laminaatti
käyttöluokka 32 25 vuoden kolmoistakuu kotikäytössä integroitu SoundBloc -alusmateriaali TitanX markkinoiden paras pinnansuojaus kolminkertainen kosteussuojaus paloluokka Cf1-S1 laudan koko: 9x136x1288 mm, 4-viiste pakkauskoko: 1,755 m²
Ole nopea avana tuotteita saat usti! rajoitet
Esittely su 12.12. 94.250 . Kotimainen.
Etu voimassa 14.12.2010 asti tai niin kauan kuin tavaraa riittää.
Myyntipisteet: Kangasalan Kirjakauppa, Suoraman R-kioski, K-Supermarket Kangasala sekä Akateeminen Kirjakauppa, Tampere. ja 18.12.
myös
2m
7
3m
9
klo 10-14.
Ellintie 6, Kangasala, p. 80.200 vh. 1000-1300 m2, rak. mh. 0400 750 884, mikko.heikkinen@koti.soon.fi
Oletko myymässä, ostamassa tai vuokraamassa asuntoa tai kiinteistöä?
S i
Huipputarjous!
Katso esittelymme .10 MTV3 su klo 10
ONKO TÄSSÄ UUSI KOTISI
Kangasala, Suorama KERROSTALO Pirkkala, Kyösti 75 m2 Ensimmäinen Talo Myyty 3h+k+lasip. (03)339 26900 www.newision. 377 6900
Puusepäntie 44, 36200 Kangasala www.rautia.fi
lankapuhelimesta 8,21 snt/ puhelu + 6,9 snt/ min (alv 22%) matkapuhelimesta 8,21 snt/ puhelu + 14,9 snt/ min (alv 22%)
www.kangasalansanomat.fi
KATTOYLLÄ
kuintaivasalla
Parempi
OK-TONTTEJA
Vaarinmaan kaava-alueella KANGASALLA. www.kolumbus.fi/kangasalan.tyottomat.ry
www.marttimolsa.fi
Amaryllis
Kutsu JOULUKAHVILLE JOULUMYYJÄISIIN
Rekolan toimintakeskukseen ma 13.12. Upea ja kestävä joulunajan kukka, joka tulee toimeen vähäiselläkin hoidolla. 233 3160 Palvelemme: mape 818, la 914. 1.3, 1080 p, kullatut liittimet)
PALVELEMME JOULUKUUSSA
LAUANTAINA 11. Kastellaan niukasti ennen kukintaa. 138.400. Teho 550 W, iskuenergia 1,5 J. Perjantai 10.12.2010
7
TIMPALTA JOULUUN!
K-Plussa-kortillasi meiltä
Rekolantie 15, 36200 Kangasala, p. naiset
Perinteinen
(ilman K-Plussa-korttia 119,-)
ja 1000 pistettä LisäPlussaa
ETU 20%
hemmottelua...
Anna lahjaksi hetki
Tilaa Kuntoutumiskeskus Apilan lahjakortti: (03) 2716 298 tai myynti@kuntoutumiskeskusapila.fi www.kuntoutumiskeskusapila.fi
LisäPlussat eivät vaikuta palkintopistekertymääsi.
Harrastajan laadukas poravasara piikkaustoiminnolla. Kunnallistekniikka valmiina, päiväkoti ja alakoulu lähes vieressä. Mh. , ark. Tiedustelut p. klo 12-17. 75.000. Ohjelmassa musiikkia, arpajaiset, ym.
Järj. Hinta 7.
Kangasalan Joulu 2010
HDMI-kaapelit
(Ver. Tonttikoot n. Es. Dem. Vh. Vakiona laukku.
Etu voimassa 24.12.2010 asti tai niin kauan kuin tavaraa riittää.
Paikkakunnan oma rautakauppa
ma-pe 7-18, la 9-14
Vaihde Konttori Varasto Fax 0207 630 800 0207 630 801 0207 630 802 0207 630 807
Ilkosta Ihariin
p. tavia ja runsaasti varusteltavia Vh. 15.15-15.45 Kartanontie 16 B TERVETULOA!
Nieminen 0400 396 115 kohteessa mm. Es. oikeus 260-290 m2. Kangasalan Työttömät ry.
5,95
K-Plussa-kortillasi meiltä
JOULUKUUN TARJOUKSENA
(ilman K-Plussa-korttia 7,95)
ETU 25%
2 kukkavanaa. puttarjolla huipputyylikkäästi remontoi- kiremontti tehty. (03) 377 3906. su huoneistoja eri kerroksista. putkiremontti on tehty 2 3 h+k+las.p 70,5 m alk. kello15.30-16.15
2/3 krs. Hyvät esteettömät näkymät. 119.090 KERROSTALO Autotalliosakkeet mh. 10.590 vh
Jokirapu häviää, jos täplärapu ja jokirapu yrittävät elää samalla seudulla. Tavoitteena on laajentaa aluetta Koljonselälle. Suunnitelma-alue on hyvin suosittua erilaisten vapaaajankalastajien keskuudessa. Option käytöstä päätetään erikseen vuoden 2012 loppuun mennessä. Euroissa mitattuna siika on merkittävin istutuslaji kalastusalueella, mutta sen hyödyntämisessä on eniten parantamisen varaa, perustelee kalastusalueen isännöitsijä Otto Hölli siian verkkopyyntiin kohdistettavia poikkeamia. Tämä on sekä potilaiden että kunnan ja terveyskeskuksen etu. Ostolääkäreiden käyttö ei vaikuta keskusterveysaseman ensihoidon päivystysaikoihin. Ukkoutuminen uhkana Käyttö- ja hoitosuunnitelmaa laatiessaan Otto Hölli teki kalastusalueen osakaskunnille kyselyn, jonka vastausprosentti oli noin 60. Auto väisti tiekylttiin Kuorma-auto törmäsi Kangasalan kunnan tiekylttiin ja talon pensasaitaan kaataen puun Ruutanan Saapaskaarella. Kalakantoja turvataan Vastikään kalastusalueen vuosikokouksessa hyväksytty Längelmäveden kalastusalueen käyttö- ja hoitosuunnitelma pyrkii monin tavoin turvaamaan vesistön kalakantoja ja niiden kestävää hyödyntämistä monilajikalastus mahdollistaen. Osakaskuntia koskevina suurimpina uhkina tulivat esille muiden muassa toimihenkilöiden ikääntyminen ja uusien aktiivien puute sekä tulojen riippuvuus vesialueen koosta. Tästä koituneita tulonmenetyksiä on pystytty paikkaamaan kasvavaa täplärapukantaa koskevien pyyntilupien myynnillä. syyskuuta 1985. Längelmäveden kalastusalue perustettiin 17. Edellinen vastaava suunnitelma oli tehty 1990-luvun lopulla. Useaan alueen järvistä on viime aikoina ilmaantunut täplärapuja, yllättäen ja pyytämättä. 8
Perjantai 10.12.2010
Kuhan alamitta on nousemassa 45 senttiin Längelmäveden kalastusalueella.
Längelmäveden kalastusalueen isännöitsijä Otto Hölli ja hallituksen puheenjohtaja Aki Hakkari.
Kuhan ja taimenen alamittoja aiotaan nostaa Längelmäveden kalastusalueella
Jouni Valkeeniemi Vuosille 201116 laaditun Längelmäveden kalastusalueen käyttö- ja hoitosuunnitelman keskeisiä pyrkimyksiä on, että tavoitelluimmat kalalajit kuha ja järvitaimen ehtisivät kutea ainakin kerran ennen kuin ne saavuttavat pyyntikoon. Längelmäveden kalastusalueen uusi käyttö- ja hoitosuunnitelma luettavissa kokonaisuudessaan osoitteessa www.langelmavedenkalastusalue.net
Pyhä- ja viikonloppupäivystys hoidetaan ostolääkäreillä
Kangasalan terveyskeskus ryhtyy käyttämään ostolääkäreitä ensihoidon päivystyksessä viikonloppuisin ja pyhisin. Sen vuoksi näiden kalojen alamittoja aiotaan nostaa. Kesällä 2010 Hämeen Ely-keskuksen kyselyyn vastasi yksi ammattikalastajarekisteriin ilmoittautunut, Längelmävedellä toimintaa aloittava ammattikalastaja. Täplärapukanta on jopa erittäin vahva. Sosiaali- ja terveyslautakunta päätti ostaa palvelut kilpailutuksen voittaneelta Mediverkko Oy:ltä. Solmuvälirajoitukset tulevat aluksi suosituksina voimaan vuosiksi 2011 ja 2012. Kangasalla odotetaan rekrytoinnin helpottumisen kohentavan hoidon jatkuvuuden, kun virkoihin saadaan pysyvät viranhaltijat. Tämä on johtanut meidät rekrytointiongelmaan: lääkärit ovat hakeutuneet terveyskeskuksiin, joissa ei ole tarvinnut osallistua päivystykseen viikonloppuina tai juhlapyhinä, kertoo ylilääkäri Pertti Tuominen. Joulunseutuun ajoittuu perinteisesti runsaasti henkilökunnan lomia, joten silloin menemme vajaalla miehityksellä, sanoo Tuominen. Onnettomuus sattui mutkassa Kaivannon jälkeen parisataa metriä ennen Vehoniemen risteystä. Nyt uudelle kaudelle valittu hallituksen puheenjohtaja Aki Hakkari on hoitanut tehtävää vuodesta 1995. Henkilöautot törmäsivät Kaksi henkilöautoa törmäsivät Lahdentiellä tiistaina ennen puolta päivää. Myös täplärapukanta on kasvussa. Sopimuskausi alkaa 1.2.2011 ja päättyy 31.1.2013. Sijaistilanne on mennyt syksyn aikana parempaan suuntaan. Kaikilla Längelmäveden kalastusalueen järvillä sallitaan verkkokalastus enintään 25 millin solmuvälin muikku- tai täkykalaverkoilla. Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen 2008 tekemän koekalastuksen perusteella määrällisesti runsaimpia ovat ahven, särki, kuore ja salakka. Tarkoituksena on pitää ne visusti erillään täpläravuista. Suoraan osakaskunnilta ostetuilla luvilla kalastavien määrä on ollut lievässä laskussa 2000-luvulla. Käyttö- ja hoitosuunnitelma ohjaa ammattikalastusta Längelmäveden selkävesille. Mies satutti rytäkässä molempien käsiensä rystyset ja mukana ollut täräytti niskansa. Orivedellä sijaitseva Iso Löytäne on kirkasvetinen järvi, jossa painotetaan siika- ja taimenistutuksia. Kalastusalueella on edelleen rajallisia jokirapukantoja. Uudet alamitat ovat vuosina 2011 ja 2012 vielä suositusluonteisia. Eräjärvessä pääpainotuksena on runsaan kuhakannan hoito. Jokiravun kannalta uhkana ovat oman käden oikeudella toteutetut täplärapuistutukset. Poliisi toivoo havaintoja tapahtuma-aikaan Pakkalantiellä liikkuneista autoista tai epäilyttävistä henkilöistä. Epäilty, vuonna 1975 syntynyt nainen Kangasalta puhalsi tarkkuusalkometriin lukeman 0,35 milligrammaa alkoholia litrassa uloshengitysilmaa. Tapaus sattui viime perjantaina iltapäivällä, kun kuorma-auto joutui väistämään oikealta tullutta postin jakeluautoa. Vesijärvellä on oma 3 000 hehtaarin yhtenäislupa-alue. Virtavesiin istutetaan pääosin pienpoikasia ja mätiä. Siihen kuuluu Kaivannon kanavan yläpuolista vesialuetta noin 34 400 hehtaaria. Kalanistutuksissa järvillä pyritään käyttämään kesän vanhoja poikasia. Siinä solmuväli olisi 40 milliä tai suurempi kesäkuun alusta elokuun loppuun yli 12 metrin syvyydessä. Poikkeuksen tekee siian pyynti. Rehevöitymään päin olevalla Vesijärvellä merkittävimpiä kaloja ovat kuha, siika ja taimen. Ulkoistaminen on jatkoa Tampereen ja sen kehyskuntien päätöksille hoitaa lääkäreiden viikonloppu- ja pyhäpäivystykset ostopalveluina. Tällä hetkellä terveyskeskuksessa on viisi lääkärinvirkaa vailla vakituista viranhaltijaa. Kaikkiin näihin virkoihin on saatu sijainen. Kalastusalueen hallituksen ensimmäisenä puheenjohtajana toimi Kyösti Lauttajärvi (19851994). Lievästi rehevöityneeksi luokitellussa Längelmävedessä on paljon kuhaa ja elpyvä muikkukanta. Pinta-alaltaan 177 neliökilometrin Längelmävesi on selvästi suurin suunnitelmaalueen järvistä. Kustannuksiltaan ostopalvelu ei merkittävästi poikkea omana toimintana toteutetusta päivystyksestä. Tiedot voi ilmoittaa poliisille puhelimitse numeroon 071 874 6350. Mutkassa hänen autonsa pyörähti ympäri ja meni perä edellä vastaantulevien kaistalle törmäten Pälkäneen suunnasta tulleeseen autoon. Taimenia istutetaan valmiiksi pyyntikokoisina. Sama solmuväli olisi siikapyynnissä jälleen käytettävissä lokakuun alusta marraskuun loppuun alle kolmessa metrissä. Uusi käyttö- ja hoitosuunnitelma on Turun ammattikorkeakoulusta iktyonomiksi marraskuussa valmistuneen Otto Höllin opinnäytetyö. Vuonna 1944 syntynyt puolalaismies ajoi Pälkäneen suuntaan. Tavoitteena on, että suunnitelman suuntaviivoja noudatettaisiin muissakin vesissä Längelmäveden kalastusalueella. Pyrkimyksenä on, että uudet sitovat alamitat astuvat voimaan 2013. Nyt toteutettuun kilpailutukseen tuli määräajassa neljä tarjousta.
Asuntomurto Sahalahdella
Voro murtautui omakotitaloon Sahalahden Pakkalantiellä viime perjantaina kello 8.459.10. Sopimukseen liittyy optio ostolääkäreiden käyttämisestä 31.1.2015 saakka. Heidät, kuten vastaan tulleen auton loukkaantunut kuljettaja vietiin Kangasalan terveyskeskukseen tarkastettaviksi. Sahalahdelta syntyisin oleva Hölli tuntee kohteensa hyvin, sillä hän on toiminut Längelmäveden kalastusalueen isännöitsijänä 2008 lähtien. Juopunut ratissa Rattijuoppo jäi kiinni Kangasalantiellä lauantaiyönä hieman ennen kello kaksi. Tosi asiassa käyttö- ja hoitosuunnitelmassa tarkastellaan viittä järveä, jotka ovat Längelmävesi, Vesijärvi, Eräjärvi, Iso Löytäne ja Eväjärvi. Kuhaa on pyritty kotiuttamaan lupaavalta vaikuttavin tuloksin. Talosta katosi muun muassa televisioita ja kaksi kannettavaa tietokonetta. Ammattimaisesti kalastavat ovat harvinaisia. Verkkokalastuksessa tavoitteena on, että pienin yleiskalastuksessa käytettävä solmuväli olisi 55 milliä. Poliisipartio pääsi juopuneen kuljettajan jäljille hätäkeskukseen tulleen ilmoituksen perusteella.. Kalastus harvan työ Viehekalastuksessa yhtenäislupa kattaa Längelmävedellä 14 000 hehtaaria. Jämsän Eväjärvi tunnetaan muikusta ja siiasta. Kalaopastoiminta on ollut toistaiseksi vähäistä. Kuhan alamitaksi on tulossa 45 senttiä ja järvitaimenen 50 senttiä. Autot vaurioituivat törmäyskohdistaan
En varsinaisesti tuotannollisesti, mutta puskat toivottavasti saavat nurkista kyytiä. Onko vaarana, että heidän sitoutuminen päätettäviin asioihin ei ole parhaalla mahdollisella tasolla, kun he eivät elä täällä arjessa mukana. Ihmelääkkeitä ei ole. Talousarvio on tehtävä tulojen mukaan. Mutta kannattaa sekin muistaa, että kangasalalaisia käy pilvin pimein Tampereella töissä. Paljonko kyläkoulujen lakkauttamisella oikeasti säästettäisiin. Suuruuden ekonomia oikein toteutettuna mahdollistaa kuntalaisten palvelujen laadun edullisemmin. Toivon, että sitä ei myöskään vastustettaisi ideologisista syistä. 7. Nyt esiteltävä kokoomuksen Heikki A Ollila on valinnut seuraavaksi vastaajaksi Markku Niemisen (kesk). Yksityistäminen on tarkoituksenmukaisuus-, ei ideologinen kysymys. Ollila juhli Suomen itsenäisyyspäivää Presidentinlinnassa viimeistä kertaa kansanedustajana. 10. Parin sadan metrin säteellä asuvat lapset lapsineen, eli lasten hoitoa.
Mitä haluat kysyä valtuutetulta?
Kangasalan Sanomien lukijoilla on nyt loistotilaisuus laittaa toimittajan suuhun oikeat kysymykset.
Haluatko esittää päivänpolttavan kysymyksen valtuutetulle tai kenties tiedustella jotain hänen arvomaailmastaan. 5. elt Ma Yhteen tekstiviestiin mahtuu 160 merkkiä, lähetä tarvittaessa useampi viesti. Moneen kertaan tarkistetun laskeman mukaan 400 000450 000 euroa joka vuosi. 4. 2. En ota kantaa, onko se todennäköistä, mutta mahdollista se on. Kysymyspohjainen sarja toteutetaan haasteen tavoin eli kulloinkin esittelyvuorossa oleva valtuutettu nimeää sarjan seuraavan haastateltavan. Viesti maksaa operaattorisi kanssa sopimasi hinnan. Perjantai 10.12.2010
9
Valtuutettu vastaamassa
Kangasalan Sanomien Valtuutetut-sarjassa esitellään kaikki 43 kunnanvaltuutettua. Mitkä palvelut kunnan tulisi pitää omissa käsissään, mitkä voidaan ostaa ulkoa. Lautakunnat kritisoivat voimakkaasti tänäkin vuonna hallituksen toimintaa talousarvion laadinnassa. Sarja toteutetaan haasteen tavoin raa i eu iem eli kulloinkin esittelyvuorossa oleva valtuutettu valitsee seuraavan haastateltavan ja laatii hänelle viisi kysymystä. Markku Niemiselle suunnattujen kysymysten täytyy olla perillä toimituksessa viimeistään torstaina 13. Mutta myös hyvin hoidetulla seutuyhteistyöllä voidaan päästä näihin melko hyvin. Aiotko satsata enemmän kotitilasi hoitoon, kun valtakunnan politiikka jää. Tulisiko lautakuntien päätösvaltaa lisätä esimerkiksi talousasioissa. Monet toiminnot vaativat yhä enemmän erityisosaamista, jonka hankkiminen vaatii isompia yksiköitä. tat n as sta Kysymysten täytyy olla perillä torstaihin 13.1. En näe sitä sitoutumisen ongelmana, mutta olisihan se hyvä, jos täällä useampi asuisi. Jääkö sinulla sitten enemmän aikaa kunnallispolitiikalle. He kokevat, että heidät sivuutetaan karsintavaiheessa. Erilaisten tukipalveluiden taloudellisin tuotantotapa on selvitettävä. an kku av r Lähetä omat kysymyksesi osoitteeseen toimitus@kangasalansanomat.fi tai laita ne tekstiviestinä numeroon 050 532 2673. 6. Tämä on yleisen lainsäädännön ongelma. Vaikea on rajoittaa demokraattisia oikeuksia, joihin olemme myös kansainvälisesti sitoutuneet. Viesti maksaa operaattorisi kanssa sopimasi hinnan. Käsittelyihin on lisätty resursseja, mutta valitushalukin tuntuu kasvavan ja yksi ongelma on, että valitusta käytetään myös viivästyttämiseen, vaikka lopputulos tiedetäänkin. Jää. Niistä viisi laatii Heikki A Ollila, toiset viisi kysymystä hänelle asetatte te, Kangasalan Sanomien lukijat. Pellot on vuokrattu, metsät kasvavat, entinen sikala on vuokrattu varastoksi ja mökillä on hyvä vuokralainen. ks va nen Kangasalan Sanomissa pyörii juttusarja, jossa esitellään vuorotellen jokainen kunnan 43 valtuutetusta. Jos lautakuntien esitykset ylittävät tulojen mahdollistaman kehyksen, joutuu kunnanhallitus tekemään priorisoinnit. Mitä toimintaa maatilallasi on tällä hetkellä. 8. Pian häneltä liikenee enemmän aikaa kunnallispolitiikalle, kun valtakunnanpolitiikka jää.
Pian jää aikaa paikalliselle politiikalle
1. tammikuuta.
Heikki A Ollila
Ikä: 60 Perhe: vaimo, kaksi aikuista lasta ja neljä lastenlasta Harrastukset: sanaseppoilu, keilailu, pian myös politiikka, koska se ei ole sitten enää työ! Ammatti: kansanedustaja Asuinalue: Saarikylät Asunut Kangasalla: aina
Kangasalan kunnanhallituksen puheenjohtaja Heikki A. Onko Tampereen seudun suurkunta, jossa Tampere ja sen ympäryskunnat ovat yhdessä, todennäköinen reilun 10 vuoden kuluessa. Yhteen tekstiviestiin mahtuu 160 merkkiä, lähetä tarvittaessa useampi viesti. Suuri osa johtavista kunnan viranhaltijoista asuu Kangasalan ulkopuolella. Myös lukijat voivat esitas N tää seuraavaksi esittelyvuorossa olevalle valtuutetulle omia kysymyksiään. Lautakuntien päätöksiä kunnioitetaan, mutta kunnanhallituksella ja -valtuustolla on vastuu kokonaisuudesta. Mitä tälle asialle pitäisi tehdä. 3.Onko kuntapalveluiden yksityistäminen ihmelääke kuntatalouden ongelmiin. 9. klo 12 mennessä. Ha ku
i
s Ke. Jäät pian pois valtakunnan politiikasta. Miksi kyläkoulut ja niiden toiminnan säilyminen ovat niin tunteellinen asia kunnassamme. Voit lähettää kysymyksesi osoitteeseen toimitus@kangasalansanomat.fi tai laittaa ne tekstiviestinä numeroon 050 532 2673. Markku Nieminen saa sarjan tavan mukaan vastattavakseen 10 kysymystä. Kuntalaisten valittaminen päätöksistä ei ole ongelma vain kunnan kehittämisen kannalta, vaan myös yritysmaailmasta on alkanut kuulua tuskan huutoja, kun yrittämisen kannalta kehittäviä päätöksiä pitää odottaa yli kolme vuotta. Valtaosa kuntalaisista on saamani palautteen mukaan kyllästynyt aiheeseen. Ymmärrän hyvin, että se on sitä joillekin niille, joiden lapsia se koskee
Poikansa Lauri Soinin kanssa myyntipöytiä pitänyt Tuija Viitaniemi oli niin ikään iloinen tuotteidensa saamasta huomiosta. Nostoon tarvittiin viisitoista henkilöä. Suurin ryntäys on aina heti myyjäisten alkaessa. Seuraajat valittu Saarioinen Oy:n hallituksen uudeksi puheenjohtajaksi Juhani Avotien tilalle on valittu Kaisu Avotie. Uudestaan ensi vuonna Moni tekee käsitöitä harrastuksenaan kotona, ja heille tämä on hyvä paikka saada tuotteitaan myyntiin, kyläaktiivi Kari Virtanen mietti. Poliisista kerrotaan, että hukkumistapauksesta tehdään kuolemansyyntutkinta. Jouni Kettunen toimii ennen eläkkeelle siirtymistä hallintojohtajan tehtävässä ja siirtää tänä aikana uudelle työntekijälle niin sanottua hiljaista tietoa.
Irma Pyylampi ehti toimia tehtävässään liki kolmekymmentä vuotta.
Saarioisten Juhani Avotie hukkui Längelmäveteen
Saarioinen Oy:n pitkäaikainen hallituksen puheenjohtaja ja Artekno Oy:n toimitusjohtaja Juhani Avotie hukkui viime perjantaina ja lauantain välisenä yönä Sahalahden Längelmäveden Isoniemenlahteen. Takana äiti Tuija Viitaniemi.
Itse tehty kävi kaupaksi
Mika Säpyskä Pohjois-Kangasalan Nuorison Tuki järjesti joulumyyjäiset toissa lauantaina, ja tänäkin vuonna asiakkaat aukoivat Ruutanan Seisakkeen ovia tiuhaan tahtiin. Sitten se kuljetettiin jään alitse rantaan, missä tehtiin avanto, josta mönkijä saatiin jään pinnalle. Meillä on ollut joka vuosi 300 arpaa ja aina ne ovat loppuneet. Väkeä saapui myös lähikylistä, ja vieraili Seisakkeella myös odotettu vieras Korvatunturilta; itse joulupukki. Pyylampi tuli seurakunnan palvelukseen 23.8.1982, eli hän ehti toimia virassaan yli 28 vuotta. Lauri-poika oli puolestaan leiponut pari päivää siskonsa kanssa, ja herkut katosivat nopeasti myyntipöydältä. Eikä ovesta sisään astunut vain Ruutanan asukkaita. Myös onnettomuustutkintalautakunnan tutkija on käynyt paikan päällä. Pelastuslaitokselta kerrotaan, että ensin mönkijä nostettiin ilmatyynyillä ylös järven pohjasta jään alle. Onnistunut reissu, sillä lapaset ja sukat löytyivät, Tommi-pojan kanssa myyjäisiin saapunut Mira kertoi. Artekno Oy:n toimitusjohtajan tehtäviä hoitaa toistaiseksi Saarioinen Oy:n toimitusjohtaja Ilkka Mäkelä oman toimen ohella. 10
Perjantai 10.12.2010
Riku voitti arpajaisista penaalin. Näin esimerkiksi lihasulalaiselle Anja Murtoselle, jonka myyntipöydällä oli villasukkia ja -tumppuja melkoinen rivi. Miran tavoin moni muukin ruutanalainen halusi tehdä myyjäisostoksia lähellä kotoaan. Mönkijä nostettiin Yli 700-kiloisen mönkijän nostaminen ylös järvestä oli mittava kuuden tunnin urakka itsenäisyyspäivänä. Jumalanpalveluksessa siunattiin tehtävään uusi talousjohtaja Annu Kuusisto, jonka ensimmäinen työpäivä on keskiviikko 14.12. Arvoissa on hyvä voittosuhde, sillä olemme saaneet ihmisiltä lahjoituksina 220 voittoa, naiset valottivat. Hänellä oli esillä toinen toistaan värikkäämpiä ja iloisempia vaatteita. Myös Havisevan koulun vanhempia edustaneet Päivi Pöllänen, Kirsi Tamminiemi ja Sirpa Viitanen olivat tyytyväisiä yhdistyksen arpajaispöydän tuottoon. Tuntuu siltä, että myös uudet ruutanalaiset ovat löytäneet tapahtuman, kahvia ja leivonnaisia järjestävän yhdistyksen nimissä myyneet Ulla Ågren ja Arja Kääriä iloitsivat. Miehen katoaminen huomattiin lauantaiaamuna ja tapahtumapaikalle saapui useita pelastuslaitoksen yksiköitä noin kello yhdeksältä. Pyylammen seuraajana diakoniatyön virassa aloittaa 1.1.2011 Riikka Rantakallio. 53-vuotias Avotie oli lähtenyt ajamaan hytillisellä telamönkijällä jäitä pitkin yöllä kotiinsa. Noin sata metriä rannasta oli ohut, noin seitsemän senttimetrin paksuinen jää pettänyt mönkijän alla. Tilauksia on tullut paljon, neljättä kertaa myyntipöytää pitänyt Viitaniemi paljasti. Havisevan koulun vanhempainyhdistyksen arpajaispöytää pitivät arpaa antava Päivi Pöllänen, Kirsi Tamminiemi ja Sirpa Viitanen.
Tommi ja Mira maistelivat myyjäisretken päätteeksi kahviherkkuja.
Lauri Soini oli taiteillut myyjäisiin muun muassa piparkakkulyhtyjä. Tunnustuksena työstään Pyylammelle ojennettiin seurakuntatyön kultainen ansiomerkki. Myyjät ovat olleet monena vuonna samoja, mutta yleensä mukana on joku uusikin. Pelastuslaitoksen sukeltaja löysi hänet noin seitsemän metrin syvyydestä mönkijän hytistä. Kivasti kauppa on käynyt. Tulin katsomaan, löydänkö täältä villasukkia ja muita käsitöitä. Vuoden mittaan olen näitä pikkuhiljaa tehnyt. Tuona aikana monet kangasalalaiset ovat tulleet hänelle tutuksi. Samassa tilaisuudessa erityisnuorisotyöntekijä Jorma Jussila vastaanotti kirkon lapsi- ja nuorisotyön ansiomerkin. Ensi vuodeksikin jo varattiin pöytiä, joten kai tämä pitää silloinkin järjestää, Ågren naurahti.
Anja Murtonen on tehnyt vuoden aikana sukan ja tumpun poikineen.
Irma Pyylampi saateltiin eläkkeelle
Kangasalan seurakunnan pitkäaikainen diakoniatyöntekijä Irma Pyylampi jää eläkkeelle ensi vuoden alussa
Juhlan yhdeksi kohokohdaksi nousi näyttelijä Risto Mäkelän lasten Martti ja Marjaana Mäkelän lauantainen saliteatteriesitys, jossa he lapsuusvuosiensa silmin kävivät koskettavasti läpi talon historiaa teemalla Leinoa, Saarikoskea, Aarnikotkaa. Ainoa miinus oli pieni pakkanen. Vauhtiin juhlat polkaistiin onnitteluin ja kakkukahvein, sen jälkeen menosta vastasi taiteilijoiden monilukuinen ja kirjava joukko. Mainio kokemus, vaikka myöhäiset yllätysonnittelut vähän perjantai-iltaa venyttivätkin, Jaatinen tokaisi juhlarupeamaan tyytyväisenä. Lepokodin myymälähuoneessa oli tarjolla Kangasalan Kädentaitajien tuotteita pehmeistä tumpuista koruihin ja akvarelleihin asti. Ulla-Riitta Raitaselle (oik) Lepokoti ja Kangasala olivat jo entuudestaan tuttuja, kun taas bussilla liikkunut Tuire Joensivu oli ehtinyt aiemmin vain piipahtaa paikalla. Martti Mäkelän lisäksi esiintymään uskaltautuivat muun muassa illan emäntänäkin ahkeroinut Maarita Rantamaa ja Pentti Lahti-Nuuttila, joka lausui Lauri Viitaa, suosikkirunoilijaansa.
Kokonaisuutena pidot menivät Lepokoti-säätiön puheenjohtajan Raimo Jaatisen mukaan oikein hyvin. Perjantai 10.12.2010
11
Lepokoti laulaen uudelle vuosisadalle
Pekka Kaarna Lepokodin satavuotispäivää juhlittiin perjantaista sunnuntaihin musiikin, teatterin ja lausunnan merkeissä. Esiintyjien joukko ei ollut laaja, mutta sitäkin laadukkaampi. Teemu Luodon teosta heille esitteli Jussi Lehtonen.
Lepokoti toivotti tulijat tervetulleiksi komein täytekakkukahvein.
Annukka Junginniemi oli löytänyt tumput ja Pirkko Jokinen joulupallon, mutta Airi Nurmi jatkoi vielä etsimistä.
Markkinat höystivät juhlimista
Lepokodin 100-vuotisjuhlia höystivät Kyllinpäivän markkinat. Onneksi se ei haitannut asiakkaita, vaikka meitä myyjiä vähän puraisikin, kun myymälässä on vain tilapäislämmitys.
Ritva Tirri ja Lahja Kauramäki kauppasivat koristeita ja lämmikkeitä Lepokodin piharakennuksessa.. Ihan mukavasti meni. Sunnuntaina estradille pääsivät lempirunojensa lausujat. Tilaisuudet olivat lauantaita lukuun ottamatta täynnä, ja yleisö oli näkemäänsä tyytyväistä. Kävijöitä oli runsaasti, ja koko tapahtuma oli iloinen ja myönteinen, Kädentaitajien puheenjohtaja Maila Väänänen kertoi. Esitysten lomassa nautittiin talon ainutlaatuisesta miljööstä, jota esitysten lomassa vieraille raotti Jussi Lehtonen.
Perjantain ensimmäiset vieraat saapuivat Tampereelta
Kysymys on silloin oman sydämen maisemista. Meidän odotuksemme ja kaipauksemme ei ole turhaa. Äänen harvinainen sävy on syntymässä saatu lahja, joka on kypsynyt vuosien varrella ilmaisurikkaaksi soittimeksi. Huomon urkusäestykset loivat tunnelmaa ja tukivat laulajaa. Marjut ja Vesa Silvennoinen saivat pojan 29.11. Kaikissa vankiloissa odotetaan vapautumista. Huomon urkusoolona tulkitsema Dübenin "Narvan marssi" oli juhlavan surumarssinomainen. Collanin "Sylvian joululaulu" Topeliuksen sanoihin on aikanaan saanut loistavan suomennoksen. Hän tulee sinun luoksesi. Tämä voidaan kokea omilla teillä ja kujilla, omassa pihassa ja kodissa. Johanneksen vankisellin ovet eivät auenneet, mutta pimeään tyrmään hänelle kerrottiin sanomaa Jeesuksesta. Autuas se, joka häntä ei torju! Markku Viitala kappalainen Kuhmalahden kappeliseurakunta
Ansaittu kimppu
Kiitokset järjestäjille Kangasalan Invalidit ry: n kivoista pikkujouluista 26. Hän ei jätä sinua yksin.
Väestötietoja
Kangasalan seurakunta Kastettu: Iida Liisa Huttunen, Lenni Esko Einari Kankkunen, Anna Ilona Kokki, Jonas Samuel Laine, Antti Vilho Johannes Levonen, Veikka Valtteri Nieminen, Samuel Vilho Kalervo Niinimäki, Joonas Aleksanteri Palviainen, Topi Esko Viljami Tilvis. Puheen piti Timo Rautanen, seppeleen laski Yrjö Hakomäki.
Itsenäisyyspäivän konsertti viritti kirkkoon vahvan tunnelman
Sirkku Salmela Kanttori Matti Huomo ja baritonilaulaja Jorma Vuopio olivat valinneet itsenäisyyspäivän illaksi vaikuttavan isänmaallisen ohjelman. Se välittyi myös Jorma Vuopion tulkinnasta. Huikea urkusoolo Konsertti huipentui Matti Huomon urkusooloon Sibeliuksen "Finlandia". Martti Korpilahti, vuosisadan alkupuolen runoilija ja ahkera kääntäjä, on loihtinut sanoihin hehkuvaa isänmaan rakkautta. Hänellä oli painoa 4 065 grammaa ja pituutta 51 senttiä. kello 6.04. Kuollut: Lilja Lempi Ronkonen 94-v., Saima Pajula 91-v., Eevi Maria Oksanen 76-v., Toivo Moilanen 75-v.
Hänen nimensä on Immanuel, Jumala meidän kanssamme. Adventtiajan juhlahumun keskeltä meidät kutsutaan katsomaan varsin toisinlaista pukuloistoa ja kristallien kimallusta. Meidänkin elämässämme on aikoja, tilanteita, jotka muistuttavat henkisesti ja hengellisesti joko eksymistä autiomaahan tai sitten tietoista hakeutumista sen hiljaisuuteen. Tämä historiassa monet vaiheet läpikäynyt mollisointuinen sävellys uhkuu isänmaallista, jopa sankarillista paatosta. Viimeistään se toi kuulijalle palan kurkkuun. Marjo Saloselle ja Lasse Lindbergille syntyi tyttö 2.12. Perjantai 10.12.2010
13
Pyrykin vieraana muistotilaisuuksissa
Kunniakäynti ja seppeleenlasku Kangasalan sankarihaudalla vietiin tänä itsenäisyyspäivänä läpi sakeassa lumisateessa. Vuopio lauloi ne linjakkaasti ja intensiivisellä otteella sisältöä seuraten. Puheen pitänyt valtuutettu Hanna Heinonen kiitti sanoissaan niitä suomalaisia miehiä ja naisia, jotka itseään säästämättä uhrautuivat yhteisen isänmaan puolesta. Kapteeniksi ylennettiin Juha Lauri Alarik Salonen. Kamelinkarvavaatteeseen pukeutunut Johannes Kastaja huutaa autiomaasta meitä mukaansa: "Raivatkaa autiomaahan Herralle tie! Tasoittakaa yli aron valtatie meidän Jumalallemme!" Autiomaa on Raamatussa usein se paikka, mihin profeetat ovat joko vapaaehtoisesti vetäytyneet tai sitten paenneet. Kolmannen adventtisunnuntain raamatuntekstit eivät vie meitä linnan kutsuille vaan autiomaahan. Toivo ei ollut turha, vaan hänen odotuksensa oli päättynyt. Tilaisuus on valtakunnan ykkösjuhla, ja kutsutuista ja kutsumatta jätetyistä riittää puhuttavaa viikko tolkulla. Vuopion kaunissävyinen ääni tulkitsi Händelin rukouksen "Luokses oi Herra", Mozartin ehtoollislaulun "Ave Verum Corpus" ja Franckin "Leivästä enkelten", jotka ovat kirkkokonserttien toivottua ohjelmistoa. Vielä tärkeämpää näyttää kuitenkin olevan keskustelu siitä, miten kukin on pukeutunut. Ennusmerkit täyttyvät Jeesuksen teoissa. Mutta kaikkiin näihin vankiloihin kuuluu iloinen sanoma Jeesuksesta. kello 17.02. Vauvan strategiset mitat olivat 4 300 grammaa ja 53 senttiä. Kotona vauvaa odottivat myös veljet Samu 10, Jami 7 ja Alex 2 vuotta. "Pepi" painoi 3 985 grammaa ja oli 52 senttiä pitkä. Perheeseen kuuluu myös nelivuotias Niko.
Valo koittaa meidän pimeyteemme
Itsenäisyyspäivänä monet suomalaiset katsoivat TV:stä presidentinlinnan juhlia. Kalervo Hämäläisen sävellys ja sanoitus "Veteraanin iltahuuto" kosketti syvältä. Aliupseereista vääpeliksi ylennettiin Jari Pentti Markkinen, ylikersanteiksi Kristian Kerminen ja Janne Petteri Ruotoistenmäki, kersanteiksi Samu Mikael Ervasti, Henri Untamo Halmela, Juha Pekka Maijalainen, Lari Johannes Nivala ja Laura Leena Karoliina Rantanen sekä alikersantiksi Jarno Johannes Jussila.
Syntyneitä
Hanna Suontausta ja Timo Harju saivat pojan 23.11. kello 2.12. marraskuuta Suoraman Työväentalolla. Juhlien jälkeen kaikki lehdet esittelivät parhaansa mukaan naisten pukuloistoa ja miesten ryhdikkyyttä. Hän tuli vastaukseksi Johannes Kastajan kaipaukseen. Ilahduttavan runsaslukuisen yleisön joukosta joku toivoi, että konsertista tehtäisiin perinne.
Ylennyksiä
Tasavallan presidentti ylensi 6.12. Suuren yleisön tietoisuuteen marssi nousi presidentti Kekkosen hautajaisissa. Tytön tärkeät mitat olivat 3 710 grammaa 49 senttiä. Vuopio kertoi, että näitä laulaessa on pidettävä itsensä koossa. Moni halusi tietää, mistä sävellys oli peräisin. Isosisko Vilma on kolmevuotias. Kangasalta yhteensä seitsemän upseeria ja Länsi-Suomen Sotilasläänin komentaja yhdeksän aliupseeria ylempiin reservin arvoihin. Tunnelma oli mukava, ruoka hyvää ja ohjelma erittäin hauskaa, kiittelevät kemuihin osallistuneet yhdistyksen jäsenet.. Molempia sota kouraisi syvältä, mutta molemmat selviytyivät. Luutnanteiksi ylennettiin Aarno Antero Hakala ja Mikko Väinämö Ilkka. Riina ja Jarkko Liuhan poika tuli maailmaan 27.11. Huomo loihti uruista myrskyisän, väliin uhkaavan alkuosan, jonka keskeltä nousi häikäisevän valoisa tuttu teema. Runsaasti yleisöä keränneen juhlatilaisuuden avasi Kangasalan Mieslaulajat. Valo koittaa meidän pimeyteemme. Heinonen muistutti kuitenkin, että juuri noiden uhrausten ja sen jälkeisen periksiantamattoman työn ansiosta me saamme nyt elää vapaassa ja hyvinvoivassa maassa. Miten käy meidän oman elämämme inhimillisissä vankiloissa. Sopivasti urkusooloon liittyen Jorma Vuopio tulkitsi Narvan marssin aidon koruttomana versiona. Perheeseen kuuluu myös nelivuotias Pauli. Jeesus tuli kerran Betlehemiin syntyen pieneksi lapseksi. Hän tulee joka päivä omiensa luokse. Seppeleen laskivat Unto Loponen ja Veikko Tuominen.
Vasemmistoliitto järjesti itsenäisyyspäivän muistotilaisuuden vakaumuksensa puolesta kaatuneiden haudalla. Hiottu ohjelmisto Ohjelmisto oli loppuun asti hiottu, ja siitä syntynyt varmuus antoi solistille mahdollisuuden sydämeen käyvään tulkintaan. Urut korvaavat siinä kokonaisen orkesterin, ja kappale vaatii soittajaltaan huikeaa osaamista. Sen lohdullista sanomaa säesti urkujen harkittu soinnutus. Taivaan ovi oli auennut. Loppuosan flyygelillä säestetyt joululaulut täydensivät illan teemaa. kello 8.05. Koskettavia lauluja Vuopion "tavaramerkki" on OskarLindbergin "Vanha virsi Taalainmaalta". Koruton tilaisuus päättyi rukoukseen ja yhteisvirteen.
Ensimmäisenä oli aseveljien eli sotainvalidien, sotaveteraanien ja rintamaveteraanien vuoro. Halvaantuneen raajat eivät tottele, velkataakka ei häviä eikä elämisen rohkeuskaan välttämättä suuresti kohennu. Yliluutnantin arvon saivat Arto Tapio Karjalainen, Marko Aatos Lampinen, Jarmo Johannes Pakkala ja Tommi Kalevi Valkeejärvi. Hän vertasi Suomen kohtalonvuosia omaan sukuhistoriaansa. Vankilan ovet eivät välttämättä aukea eivätkä sen muurit sorru. Kuultujen kappaleiden isänmaallinen sisältö on niin vahva, että laulu saattaa muutoin jäädä kesken. Herkkiä maisemia Tunnelmaa täydensivät suntio Juha Vettenrannan kankaalle heijastamat herkät maisemakuvat. Niin teki varmasti myös Johannes Kastaja vankilassa ollessaan. Omaan sydämeen voi eksyä, mutta tie sinne voi johtaa myös hiljaisuuden retriittiin: pyhään hetkeen Jumalan edessä; uuden suunnan, uuden elämän tien löytymiseen
Teoksia, joista ihmiset saavat kokea elämän eri sävyjä musiikin ja tarinoiden kautta.
Kuluneet vuodet ovat olleet monella tavalla antoisia. Sitten lähihoitajan ja kodinhoitajan työt veivät häntä Tampereelle ja Kangasalan Pikkolaan, kunnes puolison, taiteilija Anssi Kasitonni Heinosen esimerkki innosti sukeltamaan rohkeasti taiteitten pariin. Pian kulttuuri vei kuitenkin voiton. Olen puoliksi opiskelija ja puoliksi kotiäiti, selvittää pian puolitoistavuotiaan Hertan äiti, joka haaveili kuvataitelijaksi tulemisesta jo pikkutyttönä. Lopputyöni on esineinstallaatio, joka sisältää omaelämänkerrallista kitschaineistoa. Vanhan talon yläkerrassa on valmiina kehystetty piirros näyttelijä Tom Cruisesta 1990-luvulta. Sieltä tie vei opiskelemaan lähihoitajaksi Karkkuun ja töihin au pairiksi Ranskaan ja Belgiaan Brysseliin. Viimeksi hänen töitään on ollut esillä Tampereella galleriatila Himmelblaussa. Heinonen toivoo, että hänen taiteensa ilahduttaisi mahdollisimman monia. Tulevan kevään Simojoki toimii freelancerina erilaisten musiikki- ja teatteritöiden parissa. Näin tuumii sahalahtelainen Maria Heinonen, joka vastaanotti Kangasalan kunnan 1 500 euron suuruisen kulttuuristipendin itsenäisyyspäivän juhlassa maanantaina. Ja nyt teen jo lopputyötäni tutkintoa varten, 31-vuotias taiteilija mainitsee. Simojoki on 23-vuotias. Olen suunnitellut käyttäväni stipendiä laulu- ja tanssitunteihin sekä kursseihin, mahdollisesti myös ulkomailla. Piirsin fanikuvia tuon ajan tähdistä. Oli kuljettava pitkä, mutta paljon antanut tie taiteilijaksi. Se pitää minut vireessä. Toiveissani olisi myös oman albumin julkaiseminen lähivuosina. Kuvataiteen pääsykokeissa Heinosen täysillä yrittäminen palkittiin. Uskon, että tulevaisuudessa työnteko opettaa lisää, toteaa muusikoksi valmistuva kulttuuristipendisti Henna Simojoki. Aviopariduon tarkoituksena on tehdä jälleen myös keikkoja talvitauon jälkeen. Kolmas hakija oli koululainen.. 14
Perjantai 10.12.2010
Elämän eri sävyt välittyvät tarinoista
Päivi Taskinen Tuntui mahtavalta kuulla, että olen saanut näin hienon tunnustuksen ja tukea. Kitschiä eletystä Heinosta taiteessa inspiroivat naivismi, kitsch ja poptaide. Pääsin opiskelemaan kulttuurintuottajaksi Mikkelin ammattikorkeakouluun. Heinosella on tavoitteena toimia itsenäisenä ammatinharjoittajana valmistumisensa jälkeen. Unelmia ja haaveita riittää. Simojoki on osallistunut myös Kangasalan kulttuuritoimintaan tanssijana Urku auki -revyyssä ja näyttelijä-laulaja-tanssijana Nukketeatteri Hupilaisen Pohjolan häissä. 27-vuotiaana päätin, että se on nyt tai ei koskaan. Näin toteaa Henna Simojoki, toinen taiteen tekijä, joka sai Kangasalan kunnan kulttuuristipendin, 1 500 euroa itsenäisyyspäivän juhlassa. Hän hoitaa tytärtään Herttaa, opiskelee, tekee kuvataidetta ja musiikkia. Ajateltavaa katsojalle Nuorelle uraa aloittelevalle taiteilijalle rahallinen tuki tulee aina tarpeeseen. Uskoisin, että syinä valintaani olivat monipuolisuuteni ja saamani ammattitaidon mahdollisuudet sekä nuoren taiteen tukeminen. Hän on ollut mukana useissa ryhmänäyttelyissä esimerkiksi Tampereella, Helsingissä ja Mäntässä. Idea tuli vanhoista Suosikeista, joita sain 30-vuotislahjaksi ystäviltäni. Tykkään myös välillä vaihtaa välinettä. Hän valmistuu tässä kuussa Lahden ammattikorkeakoulusta. Minua on kannustettu ja rohkaistu tekemään musiikkia, teatteria ja tanssia, kertoo kangasalalaisen gospelmuusikko Pekka Simojoen tytär. Olen kasvanut musiikkiperheessä, joten musiikki on aina ollut elämässäni läsnä. Tahdon töitteni kautta tuoda esille omaa maailmankuvaani. Nautin täysin rinnoin kaikista meneillään olevista projekteista. Hain stipendiä, jotta voisin kehittää itseäni eteenpäin musiikkiteatterin ammattilaisena. Heinonen opiskelee viimeistä vuottaan kuvataiteen koulutusohjelmassa Tampereen ammattikorkeakoulussa. Kotona Raumalla minulle sanottiin, että taiteet ovat hyvä harrastus ja että kunnon ammatti pitää hankkia. Toivon, että saisin mahdollisuuden tehdä monipuolisia ja innostavia töitä, joista myös kuulija ja katsoja voisivat saada irti ja ajateltavaa. Viimeiset neljä ja puoli vuotta ovat menneet ammattikorkeakoulun Musiikkija draamainstituutissa, missä olen opiskellut musiikkiteatteria, hän selvittää. Olen saanut kehittää omaa osaamistani monipuolisesti ja tutustua itseeni taiteilijana. Yhtäkkiä huomasinkin, että minut oli valittu ja löysin itseni opiskelemasta Lahdessa. Olen aika vakava tyyppi, mutta taiteeni on hymyilyttänyt monia, hän toteaa.
Pikkuhoppu inspiroi ja innostaa kunnan kulttuuristipendin saanutta Maria Stereo Heinosta. Lukion jälkeen Simojoki ajatteli pitää välivuoden, mutta huomattuaan musiikkiteatterilinjan hän päätti käydä katsomassa pääsykokeet tulevaisuutta ajatellen. Kuva: Salla-Maria Orvasto.
Pikkuhoppu pitää Maria Stereon vireessä
Päivi Taskinen Stipendin saaminen tuntuu hienolta ja motivoi, varsinkin kun se on ensimmäinen minulle annettu julkinen tunnustus. Suunnitelmissani on yhteisnäyttelyn pitäminen opiskelukavereitteni kanssa, hän selvittää. Musiikin saralla Heinosella ja hänen aviomiehellään on työn alla pitkäsoittolevy keskieurooppalaisella Bone Voyage -levymerkille. Uskon, että tämä ja monet saamani mahdollisuudet tehdä ja harrastaa ovat olleet isossa osassa siinä, että olen tällä alalla tänä päivänä. Tänä vuonna stipendiä haki kaksi valintakriteerit täyttänyttä hakijaa. Sitten tarvitaan euroja apurahasta. Opintojensa loppuvaiheessa Heinonen palasi Raumalle, mutta muutti pian rakkauden perässä Sahalahdelle Pietijärven rantaan, vanhan Pietilän tilan maille sievään puutaloon viimeistelemään opintojansa. Vielä keväällä Heinonen voi hyödyntää töissään opinahjostaan saatavia materiaaleja. Opiskeluuni ovat kuuluneet laulunopiskelu, näyttelijäntyö ja tanssi. Jälkimmäinen on myös Heinosen taiteilijanimi. Musiikkiperheen tytär Simojoki kertoo eläneensä koko ikänsä taiteen parissa. Pidän siitä, että elämässä vallitsee pikkuhoppu. Takana ovat pitkät piano-opinnot, vuodet Riihimäen nuorisoteatterissa, monenlaiset tanssitunnit sekä erilaiset muut produktiot, kuten roolit Turun Samppalinnan kesäteatterin West Side Storyssa ja Lahden kaupunginteatterin Fame-musikaalissa. Paitsi materiaalikuluihin, stipendi menee myös gallerian vuokrakuluihin. Minusta valmistuu muusikko amk. Hymyilyttävää taidetta Heinonen tunnetaan myös garage rock -bändistä Anssi 8000 ja Maria Stereo. Puoliso innosti Heinonen suuntasi peruskoulun jälkeen lapsityön linjalle kansanopistoon Eurajoelle suunnitelmissaan lastentarhanopettajan ura. Hain sekä näyttelijäksi että kuvataitelijaksi opiskelemaan. Luvassa on myös kovaa työnhakua
Minulla on oma pieni toiminimi-yritys. Tuttu lause tuntuu kliseeltä, ennen kuin terveytensä menettää. Huumori on mukana kaikissa Hakalahden romaaneissa, mutta pohjavire on vakava. Mutta toiminta on pientä ja voi sanoa, että vain harrastan käsitöiden tekoa. Mutta olen ylpeä, että sain urakan kunnialla loppuun. Siksi huumori on niin tärkeää. Se oli juhlahetki, kun sain mennä käsikirjoitukseni kanssa kustantamoon. Puhutaankin "korjaavasta kertomuksesta". Hakalahti ajattelee, etteivät lapset halua lukea vain kevyitä ja hauskoja kertomuksia, vaan
myös lastenkirjassa on oltava syvempiä teemoja. Mielestäni elämän monimutkaisuudelle pitää yleisestikin osata nauraa ja huumori on selviytymiskeino. Vuoden 2010 aikana ilmestyi peräti kaksi romaania: Tuukka-Omar lapsille ja Aavasaksa aikuisille. Hakalahden mukaan erilaisille yleisöille kirjoittaminen on kuitenkin aika samanlaista.
Hidasteita on saavutus
Outi Ojanen Terveys on elämän tärkein asia. Huumori on kuolemanvakava asia, humoristi tunnustaa lopuksi.
Niina Hakalahti kirjoittaa tällä hetkellä itsenäistä jatko-osaa Tuukka-Omarille. Kari Hotakainen ja Arto Paasilinna ovat arvostettuja ja tunnettuja humoristeja, mutta naishumoristi luokitellaan usein viihdekirjailijaksi. Aiemmat romaanit ovat Hengenahdistusta (2004) ja Uimataito (2008). Olen työkyvyttömyyseläkkeellä ja haluan nauttia eläkepäivistäni.
On aikoja ennen, jälkeen ja nyt. Kangasalalainen Päivi Koukkari joutui 17-vuotiaana auto-onnettomuuteen ja sai vakavan traumaattisen aivovamman. Aivovamma aiheuttaa hitautta kaikissa toiminnoissa, ja kirjan kirjoittaminen oli pitkä projekti. Oppia arvostamaan pieniä asioita ja laittaa yksi heijastin lisää takin hihaan nyt pimeänä aikana, siinä kirjan opetuksia. Lopputulos olisi varmasti kammottava. Nuoruus kului kuntoutumiseen ja perustaitojen uudelleen opetteluun, mutta nyt, 22 vuotta myöhemmin Koukkari on kuntoutunut niin hyvin, että on pystynyt kirjoittamaan kokemuksistaan kirjan. Toisaalta myös lukemisesta voi saada apua elämän ongelmiin. Niin suuria hidasteita esikoiskirjailija on kohdannut. Kirjallisuudessa on muutakin kuin elitististä, vaikeaselkoista kirjallisuutta ja toisaalta viihdettä, sanoo Hakalahti, joka itse katsoo sijoittuvansa nimenomaan tähän väliin. Hän aikoo edelleen pysyä sekä lasten että aikuisten kirjailijana. Tämä ei ole sitä parantavaa huumoria, josta Hakalahti aiemmin puhui. En koskaan päätä, että nyt kirjoitan hauskan kirjan. Ihan kaikki kirjoissani ei tietenkään ole tapahtunut minulle itselleni. Siihen tarvitaan lämmintä ja hyväntahtoista huumoria. Päiväkirjat olivat tärkeää materiaalia tunnelmien ja ajatusten mieleen palauttamisessa kirjoitushetkellä. Se on saavutus. Puuhaa riittää Koukkari tekee ulkopuolisen silmin rajoittuneelta näyttävässä elämässään paljon muutakin kuin kirjoittaa. Nauramme vahingoniloisesti sille, joka Idolsissa tai BigBrotherissa epäonnistuu pahimmin, Hakalahti sanoo. Huumori parantaa ja itselleen on pystyttävä nauramaan. Kiltteys on epätrendikästä. Lämmin nauru Naishumoristin paikan löytäminen ei ole helppoa. Tällaista huumoria Hakalahtikin haluaa kirjoittaa. Aavasaksan palikat Aavasaksa syntyi kolmesta rakennuspalikasta. Kirjoitan vaikkapa 50 sivua ja katson, mitä alkaa syntyä ja mikä tuntuu hyvältä. Kirjaa lukiessa tuntuu uskomattomalta, että kirjailija ja henkilö, josta kirja kertoo, voivat olla sama ihminen. Perjantai 10.12.2010
15
Niina Hakalahti puhuu huumorista kuolemanvakavasti
Outi Ojanen Kesäpäivän kulttuuriyhdistyksen marraskuisen kirjakahvilan vieraana oli Niina Hakalahti. Tein kirjastani monta eri versiota monen vuoden ajan ja välillä jo ajattelin unohtaa koko jutun, mutta aina aloin uudelleen muokata tekstiä. Uskon, että kirjailijalla joko on tai ei ole huumoria, Hakalahti sanoo. Teksti tukena Päiväkirjan kirjoittaminen oli vaikeimpina aikoina korvaamaton tuki toipumisessa. Pitkä prosessi Koukkari alkoi pitää päiväkirjoja heti kun oli toipunut vammautumisestaan kirjoituskuntoon. Tamperelaistunut kirjailija on julkaissut kolme runokokoelmaa ja neljä romaania. Näin toteaa Päivi Koukkari, joka kirjoitti kokemuksistaan auto-onnettomuuden jälkeen.. Korjaava kertomus Hän kertoo joutuvansa jatkuvasti noloihin tilanteisiin, mutta juuri tätä ominaisuutta Hakalahti tarvitsee kirjoittaessaan. Ensin oli kauan sitten kuultu lause: "Jos sinä aloitat hautausbisneksen, ihmiset lakkaavat kuolemasta." Sitten tarvittiin laadunvalvontajärjestelmien kehittäjän tapaaminen ja käynti Raxissa, jonka tiskin takaa löytyi päähenkilön olemus. Nykyään nauretaan paljon, mutta liian usein nauraminen on ilkeää. En suunnittele koko romaania etukäteen. Nyt 22 vuotta vammautumisen jälkeen koin oikean ajan tulleen ja ryhdyin muokkaamaan tekstiä sillä mielellä, että saan tehtyä siitä kirjan. Lisäksi Koukkari tekee käsitöitä, joita on ollut myynnissäkin. Olen kehitellyt ideaa päässäni jo Hidasteitakirjani ilmestymisestä lähtien, mutta sen kypsyminen vaatii aikaa, eikä vielä ole kirjoittamisen aika. Lämminhenkinen Hidasteita on hyvä esimerkki vertaistuen hakemisen mahdollistavasta tekstistä, kirjallisuusterapiasta. Moottoripyöräily on hänen ja aviomiehen yhteinen harrastus. Vakavien asioiden käsittelyyn tarvitaan huumoria. Yllätyin itsekin, minkälainen henkilö esimerkiksi Aavasaksan Aleksista kehittyi, Hakalahti kertoo. Vamman kanssakin pystyy elämään täyttä elämää, olen elävä esimerkki siitä. Esimerkiksi Tuukka-Omarissa puhutaan sellaisista vaikeista asioista kuin äidin poissaolo ja 8-vuotiaan yökastelu. Saattaa olla, että kirjoitan vielä kirjoja. Teoksen lukeminen tuntuu tärkeältä myös terveestä ihmisestä. Ensin oli tosin opeteltava kirjoittamaan vasemmalla kädellä, koska oikea puoli oli halvaantunut. Muutaman työn olen saanut myytyä, mutta ei se bisnes kannata. Halusin kertoa ihmisille omakohtaisen kokemukseni traumaattisesta aivovammasta ja sen kanssa elämisestä. On kuitenkin huomattava, että ne ovat olleet hidasteita, eivät esteitä! Vammastani johtuen kirjoittaminen on melko vaikeaa, koska keskittymisessä ja muistin toiminnassa on ongelmia, Koukkari kertoo. Satasivuisen teoksen nimi on Hidasteita. Nolojen tilanteiden kirjaaminen paperille on parantavaa
Ja tietoa itselleen sopivista väreistä saa värianalyysissä. Käsikirjoitusta he luonnehtivat nokkelaksi ja sujuvaksi. Hyvän olon tietoa tarjoilee myös terveyskirjallisuus, jota voi hankkia paitsi lahjaksi myös itselleen luettavaksi. Lavasteet ja puvut olivat Hietaniemien mielestä kauniita ja täynnä herkullisia yksityiskohtia.
Hietaniemet suosittelevat näytelmää lämpimästi kaikille niille, jotka haluavat irrottautua arkitodellisuudesta ja kokea hyväntuulisen teatteriillan.
Tampereen Teatterin päänäyttämöllä esitettävän Lentävät morsiamet on kirjoittanut Marc Camoletti, ja näytelmän on ohjannut Mikko Viherjuuri.. Kuva: Harri Hinkka, Tampereen Teatteri.
telmä päätökseen, arvioi Merja. Kuvassa Kake Aunesneva, Tuija Ernamo, Jukka Leisti ja Elina Salovaara. Näytelmä loppui hieman liian äkisti ja tuntui, että käsikirjoittajan oli kiire saada näy-
Rivikatsojat kehuvat näytelmää nokkelaksi ja rattoisaksi. Koko näyttelijäkaartia Hietaniemet kehuvat ammattitaitoiseksi, vaikka pari kertaa tarvittiinkin kuiskaajan avustusta. Paikalla on myös eri alojen koulutettuja ja asioihin perehtyneitä asiantuntijoita. Lahjatoiveitakin jutustelun lomassa puitiin.
Näin tottuneesti ratsasteli nelivuotias Akseli Kela Mustamaijan selässä. Tähän voi tähdätä tulevana sunnuntaina, kun Kangasalan ja lähiseudun yrittäjänaiset tuovat tuotteitansa ja palveluitansa esille nuorisoseurantalo Pirtille. He pelkäsivät, että näytelmä olisi tyypillinen ovi-komedia, mutta heidän helpotuksekseen ovia käytettiin kohtuullisesti. Äidin teatteri-innostus on periytynyt tyttärille, jotka ovat harrastaneet näyttelemistä.
Rivikatsoja
tävyyttä, hauskuutta ja kepeyttä. Etsin kiinnostavia esityksiä seuraamalla teattereiden ohjelmistoja ja lehtiarvosteluja, Merja kertoo. Esimerkiksi talven kuivattamalle iholle on mahdollista löytää oikeat hoitotuotteet, Alanen mainitsee. 16
Perjantai 10.12.2010
Korpolan pukilla riitti vientiä
Korpolan tienoon liikkeiden järjestämää perinteistä joulutapahtumaa vietettiin lauantaina iloisissa tunnelmissa. Pian lentoaikataulujen yllättävät muutokset aiheuttavat Bernardille kiperiä tilanteita, joista selvitäkseen hän tarvitsee niin ystävänsä kuin keittäjänsä apua. Vain näytelmän yllättävä loppuratkaisu herätti keskustelua vielä jälkeenpäin. Puuroa ennätysmäärä Pikkupakkasessa joulupuurokin maistui. Taluttajana Ira Oksanen.
Ritva-Liisa Rantasen ja Marja Wäreen myymä puuro ja rusinasoppa maistuivat kolmivuotiaalle Vilholle ja eskari-ikäiselle Saanalle. Hän kertoi olleensa täystyöllistetty heti kymmenestä alkaen ensimmäisten vieraiden kiiruhdettua paikalle. Lisuke, rusinasoppa, kelpasi myös. Yllätyksellinen lopetus Lentävät morsiamet onnistui viihdyttämään siinä määrin, että Hietaniemet olisivat mielellään nauttineet siitä pidempäänkin. Riehassa piipahtaneen joulupukin mukaan väkeä oli liikkeellä enemmän kuin koskaan. Olen hyvin kaikkiruokainen teatterin ystävä, enkä ole turhan kriittinen. Yrittäjänaisten joulupirtti sunnuntaina 12. Bernardin selviytymistä suhteiden turbulenssista kävi katsomassa Merja Hietaniemi tyttäriensä Sabriinan ja Marjaanan kanssa. Se on kuitenkin täyttä totta ranskalaiselle Bernardille (Kake Aunesneva) Tampereen Teatterin bulevardikomediassa Lentävät morsiamet ainakin aluksi. Syötäviäkin saa, kuten luomuruokatarpeita ja kahvion antimia tai jopa kakkuja kakkukaupan kautta. Nauroimme vielä kotimatkallakin keskustellessamme esityksestä, muistelee Merja. Annoksia maustamassa äiti Johanna Hamari.
Lennokasta lemmenleikkiä näyttämöllä
Outi Koivu Kolme lentoemäntää tyttöystävänä kuulostaa jokaisen poikamiehen unelmalta. Jos tahtoo kurkistaa tulevaan, voi piipahtaa selvänäkijänä toimivan Alasen puheilla. Sitä oli puuron päälle kauhottu parissa tunnissa 30 litraa. Näytelmä täytti odotukset ja sai hyvälle tuulelle. Erityiskiitokset naistrio antaa keittäjä Marielle (Tuija Ernamo) ja päähenkilön kouluaikaiselle ystävälle Mauricelle (Jukka Leisti). joulukuuta kello 1015 nuorisoseurantalo Pirtillä, Tapulintie 6.
Joulupukkia kävivät tervehtimässä myös Elena Peus, Erki Hirv ja Egor Prokofyev. Tarjolla on lahjaideoita koko perheelle, esimerkiksi koruja, alusasuja, sisustustekstiileitä, leluja, pelejä ja kosmetiikkaa sekä vaatteita ja laukkuja, luettelee Päivi Alanen, yksi tapahtuman puuhanaisista. Merja käy noin 10 kertaa vuodessa teatterissa kesäteatterit mukaan lukien, Sabriina ja Marjaana muutamia kertoja. Nauru jatkui kotiin asti Hietaniemet odottivat esitykseltä ennen kaikkea viihdyt-
Sabriina, Merja ja Marjaana Hietaniemi ovat teatterin ystäviä. Puoliltapäivin parempiin suihin puuroa oli uponnut jo 60 litraa. Vaikka ruuhka ensimmäisen tunnin hieman hellittikin, karkkeja jaelleella ja kuulumisia kyselleellä joulupukilla riitti vientiä iltapäivään asti. Suuri on ollut suosio, Ritva-Liisa Rantanen ja Marja Wäre hymisivät tyytyväisyyttä puurojonoa purkaessaan.
Pirtiltä ideoita joulun lahjoiksi
Mitä jos joululahjat löytyisivät tänä vuonna yhdellä käynnillä samasta paikasta
Lisäksi yhtiö tarjoaa palveluita tuki- ja liikuntaelimistön
Yrittävä Kangasala
muutosten ennaltaehkäisyyn, sairauksista kuntoutumiseen, koulutus- ja konsultaatiopalveluita sekä tutkimustoimintaa. Teen myös meikkauksia, mutta vain asiakkaan mukanaan tuomilla meikeillä ja välineillä.
Weissman-Kokko toivoo asiakkailta palautetta ja toiveita muun muassa sen suhteen, millaisia tuotteita ja laitteita nämä haluaisivat kampaamosta ostaa.
Parturi-kampaamo AnnaMaijaa sopii poiketa myös ilman ajanvarausta. Palkinnon sai kirjailija Tuula Kallioniemi kirjastaan Konsta, kovanaama. Bändit aloittavat soiton jo kello 23. Sanna Ainiala on tyytyväinen luottokampaajansa uuteen liiketilaan, jota ei entiseksi autotalliksi tunnista.
kun äiti tai isä istuu tuolissa käsiteltävänäni. Sanna Törhönen ei kieltäytynyt, kun ravintolatilaa hänelle tarjottiin. Ei mitään muovisia viritelmiä, vaan klassisella tavalla nykyaikaista, luonnehtii Törhönen. Haluan tehdä Hertasta nykyaikaisen yökerhon, jossa myös nuoret viihtyvät, tiivistää Törhönen. Alan töistä teen kaikkia muita paitsi hiustenpidennyksiä, hän toteaa. Mutta koska Nopolat voittivat Plättäpalkinnon viime vuonna, heitä ei sääntöjen mukaan voitu nyt palkita. Äänestyksessä oli mukana 97 viime vuonna ilmestynyttä kotimaista nuortenkirjaa. Tuula Kallioniemelle palkinto on toinen. Nyt perjantaina lavalle nousee Hanna Pakarinen, helmikuun tähtiartistina kuullaan Laura Voutilaista. Kirja kertoo sympaattisesta Konstasta, joka hetken maistelee kovien kundien elämää. Vuonna 2001 hän voitti Plättä-äänestyksen Reuhurinteen ala-asteesta kertovalla kirjallaan Tähtiä ja tumpeloita. Erikoisuutena Törhönen mainitsee laajahkon viskivalikoiman ja drinkkilistan, jolta löytyy vaihtoehtoja Valkovenäläisen ja Kelkan kaltaisille klassikoille. Pikonlinnan alueella toimivat tällä hetkellä muun muassa Linnea Koti ja Sylvianna, jotka tarjoavat ympärivuorokautista tehostettua palveluasumista ikäihmisille, Hoivasairaala Sylvianna, Asumispalvelut Ristilä Oy, Lymfaklinikka Pikonlinna, Pikonlinnan keittiö, tanssiterapiaa tarjoava Tatemi sekä erilaisia hyvinvointipalveluita.
Hiukset muotoutuvat tuoksutta
Eija Koivu Parturi-kampaamo Anna-Maijassa tuoksuvat vain asiakkaiden käyttämät hajusteet, sillä Anna-Maija Weissman-Kokon hyllyistä löytyy vain hajusteettomia ja ekologisia tuotteita. Konsta, kovanaama on kirjasarjan kymmenes osa. Hyvä musiikki innostaa porukan taatusti tanssimaan. Toiveiden mukaan Weissman-Kokko sai kannustuksen lisäksi perheeltään myös ideoita kampaamoonsa. Vuokrasuhteen määräaikaisuuden vuoksi tiloissa tehtiin vain kevyt pintaremontti. Jos minua ei näy kampaamon puolella, niin kotiovikelloamme saa tulla soittamaan.. Kehittelen drinkkejä myös itse. Premius kuntoutus- ja koulutusklinikka tuottaa yksityisiä kuntoutuspalveluita neurologisille nuoriso- ja aikuiskuntoutujille. Esimerkiksi poikani ehdotuksesta hankin kampaamoon television konsolipeleineen. Luvassa on bändejä ja tunnettuja artisteja. Premiuksen tilat sijoittuvat Pikonlinnan päärakennuksen toiseen kerrokseen. Mustia seiniä elävöittävät nyt kaupunkinäkymät pilvenpiirtäjineen, ikkunat ovat saaneet verhot peitokseen ja kalustus on hillitty. Nimekkäät dj:t ja tämän päivän musiikki ovat yökerhouudistukseni avainsanoja. Törhönen lupaa antaa levynpyörittäjille vapaat kädet, joskin asiakkaiden musiikkitoiveitakin pyritään toteuttamaan mahdollisuuksien mukaan. Weissman-Kokko toteaa epäröineensä aivan turhaan, sillä sekä uudet että Kaukajärven ajoilta tutut asiakkaat ovat löytäneet kiitettävästi tiensä vastapäätä Mannakorven leipoa sijaitsevaan liikkeeseen. Sadut, runokirjat, kuvakirjat ja vitsit jäivät äänestyksen ulkopuolelle. Parhaiten musiikin toimivuudesta kertoo tilanne tanssilattialla. Rooli on kuitenkin rooli eikä aikaa myöten sovi Konstalle. Äänestys toteutettiin lokakuussa Pirkanmaan kirjastoissa ja verkossa. Tämän päivän hittejä Törhönen uskoo Hertan musiikkiannin houkuttelevan nuoria asiakkaiksi. Koska ihmiset ovat selvästi aiempaan alttiimpia herkistymään erilaisille kemikaaleille, päädyin tuotesarjaan, joka ei sisällä keinotekoisia hajusteita, silikoneja, parafiini- tai mineraaliöljyjä eikä parabeenejä eli säilöntäaineita. Mikään ei muutu, jos aina vain soitetaan 90-luvun hittejä. Levyjen lisäksi Hertassa soi elävä musiikki. Tällaisella perhekeskeisellä alueella tuntuu riittävän asiakkaita tällaiselle vanhan ajan parturi-kampaajalle, joka erikoistumisen sijasta palvelee kaikki lapsista aikuisiin ja naisista miehiin. Plättä-äänestyksen järjestävät Suomen nuortenkirjaneuvoston Tampereen osasto, Tampereen kaupunginkirjasto ja Pirkanmaan kirjastot. Jännitystä elämään tuo Black Jack -peli.
Kuntoutuspalvelut Pikonlinnaan
Premius Oy on solminut sopimuksen Pikonlinna Kiinteistöjen kanssa uusista toimitiloista, joissa Premius aloittaa toimintansa maaliskuussa. Niitä syntyy asiakkaiden toiveisiin, mutta myös hetken mielijohteesta. Yökerho Hertassa nautiskellaan vain nesteitä, ruokaa sieltä ei saa. Palkintona on taiteilija Piia Lehden värigrafiikkateos Hyvää tuulta matkalle.
Sanna Törhönen toteaa musiikin ja sisustuksen tekevän Yökerho Hertasta nykyaikaisen yöravintolan.
Hertta sykkii viikonloppuisin
Eija Koivu Kangasalaisten puheissa vuosikymmenet Herttuana tunnettu ravintola ottaa loppukirin uudella nimellä, uudella toimintamallilla ja ennestään tutulla yrittäjällä. Kallioniemen tapa kuvata sankareitaan on lämmin, luonteva ja liikuttava. Kirjailijaa juhlittiin ja palkinto jaettiin Plättä-juhlassa viime perjantaina. Kyse on kolmen vuoden projektista, sillä rakennusta odottaa purkaminen. Ääniä annettiin kaikkiaan 481, ja kuusi suosituinta kirjaa keräsi niistä yli puolet. Yli 20 vuotta parturi-kampaajana työskennellyt Weissman-Kokko päätyi yrittäjäksi, kun hänen pitkäaikainen työnantajansa alkoi valmistella eläkkeelle jäämistä. Ne viihdyttävät lapsia sillä välin,
Anna Weissman-Kokko perusti parturi-kampaamon kotinsa yhteyteen. Tilojen remontointi alkaa heti vuoden alussa. Perjantai 10.12.2010
17
Konsta toi palkinnon
Pirkanmaalaiset nuoret ovat valinneet suosikkikirjansa vuoden 2010 Plättä-äänestyksessä. Uusia drinkkejä Vain perjantaisin ja lauantaisin avoinna olevassa Yökerho Hertassa on täydet anniskeluoikeudet. Olisin voinut jatkaa tutussa liiketilassa Kaukajärvellä, mutta perheeni kannusti remontoimaan autotallimme kampaamoksi. Hiusten leikkausten, kiharrusten ja värjäysten ohessa Weissman-Kokolta hoituvat kulmakarvojen muotoilut
ja värjäykset sekä irtoripsien kiinnitykset. Sinikka ja Tiina Nopolan kirja Risto Räppääjä ja kuuluisa Kamilla sai enemmän ääniä kuin Konsta-kirja. Heidän ajatuksilleen tuli tukea myös yrittäjäkurssilta, jolle osallistuin viime keväänä
Liikuntaa on luvassa myös hobbareitten järjestämässä pikkujouludiskossa tanssin merkeissä. Ne jotka eivät pelanneet, kannustivat omiaan katsomossa. Samoin kunnossa on yhdyslatu Tampereen latuverkkoon. Tuloksissa paras ja K-64: n urheilijoiden sijoitukset. Tulijoita olisi ollut enemmän kuin mitä porukoihin mahtui. Myös kaksi poikaa, jotka eivät harrasta jääkiekkoa, lähtivät rohkeasti mukaan pelin tuoksinaan. Tilanne on ajankohtaan nähden hyvä, mutta vielä kaivataan lisää lunta. Miehet: 1) Tapio Mustalahti 10536, 2) Atte Mustalahti 8754, 3) Pertti Piironen 7765, 4) Jorma Nyman 7305, 5) Jarmo Lepola 6370, 6) Martti Koivuluoto 6224, 7) Pentti Huhtakallio 4870, 8) Rainer Kahilainen 4385, 9) Hannu Salomäki 4314, 10) Reima Moisio 4166 (suurin kala hauki 1680), 11) Timo Jääskeläinen 4068, 12) Antti Käpynen 3970, 13) Mika Suhonen 3757, 14) Eino Pärssinen 3369, 15) Juha Koivula 3353, 16) Kauno Kota-aho 3018, 17) Timo Hirvelä 3000, 18) Tomi Toiva 2573, 19) Jouko Honkanen 2514, 20) Reijo Tammisalo 2354, 21) Aarre Peltola 2255, 22) Mauno Suhonen 2170, 23) Heikki Villenius 1952, 24) Pentti Vehmas 1856, 25) Heimo Heino 1250, 26) Armas Ruokolainen 1133, 27) Samu Mäkinen 1132, 28) Hannu Miettinen 859.. Viime viikon torstaina käyty jääkiekkopeli päättyi Pitkäjärven koululaisten voittoon Pikkolan koululaisista lukeminen 81. Karting-radan liittymän kohdalla on paljon kuormaautoliikennettä, ja hiekkaa ajautuu tehdylle latupohjalle. Järjestimme ottelun ensimmäistä kertaa. Ilveksen C-tiimin pelaaja kannattaa myös välituntiliikuntaa. Sahalahdella on hiihtokunnossa keskustan valaistu hiihtolenkki sekä vapaan että perinteisen tyylin hiihtäjille. Hankkeeseen kuuluva koulutuspaketti antaa Hobbari-nuorille valmiuksia toimia vertaisohjaajana välitunneilla
tai koulupäivän jälkeisessä liikuntatoiminnassa. Vapaa-aikapalveluista muistutetaan, että hoidetuilla hiihtourilla ja laduilla ajoneuvoliikenne, kävely ja ratsastus on ehdottomasti kielletty.
Tuloksia
AMPUMAURHEILUA Nuorten Tontuntähtäyskisa, Pentti Mattilan muistokisa 5.12. Tapahtumasta olisi tarkoitus tehdä perinne, mainitsivat hobbarit Netta Rajamäki ja Eerika Merimaa Pikkolan koulusta. Pojista koostettuihin joukkueisiin riitti tungosta. Kyötikkälässä ovat pukukopit ja wc:t hiihtäjien käytössä arkisin kello 715.30. Luokat ovat keränneet pisteitä erilaisista liikuntatehtävistä välitunneilla, selvitti hobbari Razma Abdali. Kyötikkälän latukahvion viikonlopputoiminta ei ole vielä alkanut . Kohtaa yritetään lumettaa, mutta parasta on kuitenkin ottaa sukset kantoon. Paikoitellen laduilla on vain hyvin ohut ja pehmeä lumikerros, joten aivan uusilla suksilla ei ladulle kannata vielä lähteä ja varsinkin laskuosuuksilla tulee olla tarkkana. Voitosta on luvassa kelpo palkinto. 8 IT kivääri, 20ls: 1) Axel Hiidenheimo HlAS 180, 3) Emma-Kaisa Tiiva 164 10 IT kivääri, 20ls: 1) Tiitus Luukkanen HlAS 190, 2) Valtteri Tiiva 184, 3) Ville Suoniemi 176 A11-14 kivääri, 20ls: 1) Outi Tuhola 185, 2) Vili Laine 181, 3) Santeri Salonen 175 VT 12 kivääri, 20ls: 1) Aki Koivu Nosa 179, 2) Saara-Maria Tiiva 178 VT 12 Pistooli, 20ls: Saara-Maria Tiiva 92 VT 14 kivääri, 30ls: 1) Akseli Salonen 223 10 IT Pistooli, 20ls: 1) Mikko Mantere HlAS 182 Y16, 40ls: 1) Juho Katajamaa Nosa 363, 2) Joona Suhonen 304 Y18, 60ls: 1) Erika Markkinen 579 PILKINTÄÄ Kangasalan Eläkkeensaajien kalakerhon yleiset pilkkikilpailut 5.12. 20
Perjantai 10.12.2010
Pitkäjärvi Pikkola-ottelusta on tarkoitus loihtia perinne.
Hobbaritytöt innostivat pojat pelaamaan
Päivi Taskinen Koulukavereilleen välituntiliikuntaa järjestävät hobbarit innostuivat jääkiekosta ja järjestivät yläkoulujen välisen ottelun jäähallissa. joulukuuta kello 14) Talvi tekee tuloaan ja osa ladustosta on jo saatu hiihtokuntoon. Maalintekijöinä kunnostautuivat Eero Hämäläinen, Joo-
Kiva tapahtuma ja kivaa päästä hetkeksi pois koulusta, tuumi Pikkolan koulun joukkueessa pelannut Ville Nikkilä. Elokuvaliput koko luokalle. Luokatkin kilpasilla Pikkolan koulussa on käyty Meidän luokka on parempi kuin teidän luokka -kisaa syksyn ajan. Naiset: 1) Sirkku Nyman 5321, 2) Hilkka Helin 4174, 3) Terttu Kota-aho 3642, 4) Vieno Sisso 3170, 5) Anna-Maija Pohja 2249, 6) Helena Villenius 1118, 7)Tuija Palin 1110. Suoramajärvellä. Se virkistää tuntien välissä.
Yläkoulujen hobbaritytöt ideoivat ja järjestävät koulukavereilleen välituntiliikuntaa ja tapahtumia, kuten koulujen välisen jääkiekkopelin.
Sakari Janger, Jaakko Grönberg ja Olli Nieminen vaihtopenkillä.
na Karimäki, Tomi Helsten, Juuso Pitkänen, Raimo Eskelinen, Lauri Mikkolainen ja Valtteri Ilomäki Pitkäjäven koulusta sekä Miika Hentinen Pikkolan koulusta.
Nuorten toimintaa Hobbari-hanke on Hämeen Liikunta ja Urheilun (HLU) koordinoima yläkouluikäisten liikuntahanke, jossa aktivoidaan nuoria oman liikun-
tatoiminnan suunnittelussa ja toteuttamisessa. Koulutuksissa opitaan myös tapahtuman järjestämisen taitoja.
Latutiedote
(Tiedote perustuu tilanteeseen tiistaina 8. Hiihtokunnossa oleva ladusto: Valaistu pääreitti KirkkoharjuKyötikkäläVatiala sekä osa Kyötikkälän alueen kilpaladustosta on hiihtokunnossa sekä perinteisen että vapaan hiihtäjille
Mervi Helenius p. Pe 17.12. 050 596 6455. Kisa johti parhaimmillaan toisen erän alussa jo 41, mutta menetti lopussa otteensa ja koko ottelun. klo 19 Äijälässä, ilm. DJ
klo 22.00-3.30
Harjunsalontie 2, (ent. Suoraman koululla ma 13.12. Tällä kupongilla paikka kuin paikka
10
Tarjous voimassa em. Marjatta Tiitola p. Paakarissa, Ruutanantie 3. Ti 14.12. klo 8.30 boccia Suoraman Työväentalolla. Vaikka Kisa tuli vielä kolmannen erän alussa tasoihin, se ei pystynyt vastaamaan Mikkelin kiriin. Klan Mielenterveysyhdistys Maanantaisin klo 12 vertaistukiryhmä, suunnitellaan yhdessä tekemiset, keskiviikkoisin klo 16.30 alk. keskustelupiiri Antintie 5, kerhohuone. (03) 364 2630 www.ylabaari.com. MLL Kangasala V. nuorisotilassa, päiväkerho ja jumppa alkaa klo 13.30. l-autoas. Klan Kalaveikot Su 12.12. naisjaosto Yhteinen joululounas ti 14.12. klo 1315, tied. 050 322 6236 Reiman. klo 1516 Pikkolan liik.hallissa, temppurata, glögiä, pipareita, kaikki muk. Klan Uintiseura Vesijumpparyhmän pikkujouluretki Vehmaan tilalle Sastamalaan Mäntylän bussilla ke 15.12., lähtö Ranta-Koivisto klo 9.45, paloasema, Kangasalantie, Huutijärvi, Alatie, lautoas. klo 14 alk. Asarilla. Kaikenlaiset tied. www.raudanmaa.com/nuorisoseura. Ke 15.12. klo 18, jumpat päättyvät juhliin. klo 18, Ruutanassa ma 13.12. Lauantaina SaPKo rökitti isännät 80, sunnuntaina pisteet vei Mikkelin Jukurit. Lohko on kuitenkin tasainen, sillä yksi voitto riittäisi nostamaan Kisan lohkoneloseksi.
Kesosta Keljoon
Ravintolat
PE 10.12.
La 11.12. klo
Seurat toimivat
Klan Naisvoimistelijat Joulujuhla Pikkolassa pe 10.12. klo 12 Apilassa. 040 515 2300. Klan Hengitysyhdistys Kevätkauden vesijumpassa vielä tilaa, myös ei jäsenet voivat tulla, ilm. Maritta Könönen p. vesijumppa ennen joulua ti 14.12. Pelaajistoon ei tule muutoksia, ja joukkueen terveystilannekin on normaali. Raudanmaan yhdistykset Joulumyyjäiset Kautialan koululla la 11.12. Lopullisesti ottelu ratkesi ajassa 54.17, kun Jukurit tekaisi ylivoimalla pelin päätösmaalin. Anna Niemisen isku ohittaa Liesl Teschin(nro 17) ja Jutta Koivulan (nro 15) torjunnan. 2011 touhutunti alkaa 13.1. klo 13 alk. p. klo 12 rav. Marjatalla jumpat ma 13.12. klo 1819. Klan Kristilliset Eläkeläiset Kok. Klan seudun Parkinson-kerho Bocciakerho kokoontuu Suoraman Työväentalolla ti 14.12. Lähdemme lauantaina toiveikkaina Kuusamon kaatoon. Gymn.harj. viim. klo 18. Leenalle p. klo 22 alkaen
TIETOVISA alkaen klo 20
p. boccia Suoraman Työväentalolla. klo 1114, leivonnaisia, lahjaideoita, lasten talviurheiluvälinekirpputori, joulupukki paikalla tunnin klo 11 alk., lisätied. klo 19 Ruutanassa, ti 14.12. ja pe 17.12. Kuohunharjuntie 26, Kangasala, Osuuspankin talo ma-pe 8.30-17.00, la 9.00-14.00,su suljettu (Leipomo, Orivesi 335 7301)
TÄHTITORTTU JA KAHVI
JOULULIMPUT VAALEA
JOULUWIENER
-HPK la 11.12. SaPKo oli Kisalle yhtä ylikäymätön este kuin avauskierroksella Savonlinnassa. Klan Sitoutumattomat Eläkeläiset Joulujuhla Sahalahden Kontulassa ma 13.12. Kisa on II-divisioonan ykköslohkossa nyt toiseksi viimeisenä kuudella pisteellä. klo 17.00 paikalla! MESTARUUSLIIGAA!
LP Kangasala - PaKa
Liput 10, puffetti, arpajaiset.
Laadukkaat leipomotuotteet yli 20 vuoden ammattitaidolla
Viikonloppu Viikonloppuun maistuvaan...
JOULUTÄYTEMUNKKI
100 euron
arvoinen tuotekori
(arvontapäivä 19.12.)
Fantasiakakun arvonnassa voittivat: Anneli Nyman ja Eelis Niskanen Onnea voittajille!
1,25 2,50
2,90 1,50 3,60
TUMMA
www.orivedenleipomo. -Jokerit ma 13.12.
Ottelut Hakametsässä klo 18.30. Lohkoa johtaa Hokki, joka on saalistanut seitsemästä ottelusta 12 pistettä. klo 1012. Ke 15.12. joulupuuro 13.12. Pesuaineet saapuneet. Herttuatar), Kangasala, www.clubhertta. Myös pitkäjänteinen harjoitus on tuottamassa tulosta. Kati Kiuru p. 044 57 57 862
Hanna Pakarinen Showtime klo 23.00, liput 12,00
Live K JAC BLACK 23.00 alk. Sotainv. ma 13.12. klo 9 majalla. Kakkonen, Laser HT, on Hokista kolmen pisteen päässä. klo 18.30 Pikkolassa. Lipunmyynti: Sokos, Stockmann, Citymarket (Lielahti, Turtola, Nokia, Pirkkala, Ylöjärvi), Harjun huone (Nokia), Ideapark ja jäähalli 1,5 t ennen ottelua.
para Tap
on
Vaihteeksi näinkin. to 16.12. 040 523 2882. Ketteränä jouluun jumppa, ke 15.12. Klan Kahvakuulailijat Treenit jatkuvat Vesaniemen uimarannalla sunnuntaisin klo 1415, ulkoiluvarusteet, pakkasraja 20 ast., et tarvitse omaa kuulaa, lisätied. Kuusamon Pallo-Karhujen jälkeen LP Kangasalla on edessään vielä yksi ottelu ennen joulutaukoa, kun joukkue matkustaa lauantaina 18. Pikkolan-Pikonkankaan asukasyhdistys Palloilun joulujuhla su 12.12. Kaksi tiukkaa erää, joissa molemmissa lankesimme helmasynteihimme. klo 11.30 uuden ja vanhan johtokunnan yhteiskok. Klan Pohjola-Norden Perint. klo 1215.45, srk:n edustaja paikalla, arpajaiset, tansseja tahdittaa Keijo Nieminen.
Avoinna pe-la 19.00-04.00
Perjantaina 10.12.
PIKKUJOULUT
Iltaa viihdyttää
Vapaa pääsy!
JESSE ALANEN
ma-to 14-23, pe 14-02 A-oikeudet la 11-02, su 10-23 Holvastintie 6
n. Sahalahden Sinisudet Joulumyyjäiset Kontulassa, Pakkalantie 311, su 12.12. klo 1718, toiminta on maksuton, tied. Käänne osui juuri tuohon neljänteen maaliin. Jukurit kuittasi sen kaksi minuuttia myöhemmin ja iski erään vielä kolme lisäosumaa. Mikkeliäkin vastaan käsikirjoitus oli entinen. klo 11 vesijumppa Kuohussa. 040 504 9559. Laulun Ystävät Kuoroharj. Emme olleet riittävän kovia erien lopuissa ja teimme niihin tyhmiä virheitä. Pikkolan kentällä. 040 728 1940. klo 19 Kh:n koul. Klan Invalidit Boccia ti 14.12. , p. Itä-Klan Eräveikot Yhteisjahti la 11.12. klo 1014 kinkkukisa Kirkkojärvellä, kokoontum. otteluissa. klo 17.45. 040 822 1057. Perjantai 10.12.2010
21
Eura edelleen parempi
Pekka Kaarna LP KangasalaLiiga Eura 03 (2325, 2426, 1825) LP Kangasalan liigapisteet jäivät jälleen haaveeksi, kun Liiga Eura kävi lauantaina Kangasalla näyttämässä voittamisen mallia. Treen Huonokuuloiset Kuulonlähipalvelu Jalmarin Kodon monitoimitilassa ma 13.12. Eläkeliitto Klan yhdistys Viim. Pitkässä juoksussa Järvenpää näkee LP:n otteissa kuitenkin edistymistä. klo 11.30. Kun Kisa otti vielä 12 kaksiminuuttista, vierailla ei ollut ottelussa hädän päivää. klo 19.30 Urosjumppa. Satu Hampaala p. klo 15 kuntosali Pitkäjärven koululla. joulukuuta Pieksämäelle. 10.05, Kangasalantie, Pikonkangas, Suorama, Ilkonmäki, Nattari Vatialantien pysäkki 10.20, Lahdentie, tied. 11.12. klo 17.30 kuntosali Rekola-kodossa. klo 18 Maisa Murtoniemellä, Pikonlinnantie 73, kimppakyyti l-autoas. Klan Eläkkeensaajat Ma 13.12. SahKu Syksyn viimeinen jumppa Sariolassa su 12.12. Pieksämäeltä LP:llä on hyviä muistoja, sillä cupin loppupeleissä paikallinen Volley joutui yllättäen antautumaan kangasalalaisille.
Osalliu jouluarvontaan! Voita
Tule kannustamaan kotijoukkuetta! Pitkäjärven koululla Pukki lauantaina 11.12. Kuva: Jouni Valkeeniemi.
st terä
ä!
Kisa Eagles hävisi kahdesti
Kisa EaglesSaPKo 08 (02, 02, 04) Kisa EaglesJukurit 57 (31, 14, 12) Kisa Eaglesin viikonvaihteen kotiottelut A-junioreiden IIdivisioonassa menivät penkin alle. Hajapisteet olivat toki lähellä, mutta nekin solahtivat lopulta vieraiden pussiin LP:n harmiksi. . To 16.12. Klan Martat Pikkujoulu ma 13.12. klo 13 keskustan srk-kodissa, joulujuhla, Seppo Jarva, päiväkuoro, runonlausuntaa. Ainakin toinen eristä olisi pitänyt napata, valmentaja Marko Järvenpää harmitteli omiensa suoritusta
(03) 379 2940, www.tv-hugg.com
SUUTARIT
Kangasalan Suutari ja Avainpalvelu
Antintie 1, p. (03) 377 3447 Palvelemme ma-pe 10-18, la 10-14 www.kangasalankirjakauppa.fi
Puutarhuri- ja talonmiespalvelut www.ah-toimi.com Ari Hellsten, Kangasala P. 050 571 8049
ilma
P. fi
Kangasalantie 1123, p. klo 10-17 P. Meiltä saat avun lakiasioihin elämän eri käänteissä.
Pankkilakimies LOTTA TUOMAALA Pankkilakimies
LOTTA TUOMAALA lotta.tuomaala@op.fi
www.op.fi
P. (03) 377 2112
P. 045 672 1302
Pihat kuntoon!
PIENKONE TIMONEN OY
Saarenmaantie 580, Kla arkisin 9-17, la 9-14 (03) 364 1547, 0400 621 547
- Moottori- ja raivaussahat - Ajo- ja ruohonleikkurit - Jyrsimet ym. (03) 377 1616 ma suljettu,ti-pe 10-18, la 10-14
Eläinlääkärit NETTA TAMMISALO HELI SÖDERHOLMLAAKSO pieneläinvastaanotto
Lentolantie 2, Kangasala P. ja viikonloppuisin. (03) 377 3733 | Fax (03) 377 3744 kangasala@kiinteistomaailma.fi www.kiinteistomaailma.fi Avoinna ma-pe 9.30-17.00
Kangasalan Kodit Oy LKV
Vanhojen tavaroiden osto & myynti
LAURIN SAHA JA MOOTTORI
Ohtolantie 43, Kangasala
Sähkösuunnitelmat ja -asennukset, turvakamera-asennukset 0400 85 85 34
P. Joustavasti asiakkaan luona. Myös ilt. 0400 232 640, 040 773 9230
MARKKU KULMALA
LVI-Palvelu Meriläinen
saneeraustyöt
TIETOTEKNIIKKAA
P. 0400 367 733 ma-pe 10.15-16.30, la sulj.
- Matkapuhelimet - Oheistarvikkeet - Soneran liittymät ja palvelut
Liisantie 2, p. (03) 377 2244, 050 551 1003
VEIKKO MÄNNISTÖ
Asianajotoimisto
varatuomari
Pälkäneen URHEILU JA KALASTUS
Onkkaalantie 71, Pälkäne (03) 534 2045, ma-pe 9-17, la 9-14
P. 020 787 9850 www.bobjapiaffe.fi
Kangasalan Talopalvelut Oy
tj. (03) 356 2007
www.kotiposti.net/taistot
STIHL VIKING -huolto- & varaosapalvelu
www.wattiman.com
Ellin Warasto
TURVA- JA SÄHKÖASENNUKSET. pienkoneet alan liikkeestä - Metsurin varusteet ja tarvikkeet
VALOKUVAAMOT
PesuKaksikko
P. 045 266 1150
PESULAT
Palveleva itsepalvelupesula
Osuusmyllynkatu 5 Messukylä, Tampere ma-pe 9-18, la 9-15
KIRJAKAUPAT
KOTIAPUA
Keskusaukio 2, p. (03) 377 6120
TIETOTEKNIIKKAA
TIETOKONEET, OHEISLAITTEET, HUOLLOT JA KORJAUKSET ELISAN & SAUNALAHDEN LAAJAKAISTA- JA MATKAPUHELINLIITTYMÄT
Ellintie 6, Kangasala, ark. Perjantai 10.12.2010
23
ELÄIMET
Kun lemmikkisi hyvinvointi ratkaisee
elai npu
KUKKA- JA LAHJATAVARALIIKKEITÄ
POLKUPYÖRÄHUOLTOA
urheilu- ja kalastusvälineiden erikoisliike
RAKENTAMINEN JA REMONTOINTI
POLKUPYÖRIEN,
ati. 0400 297 970
LIISA JUUTINEN
varatuomari, julkinen kaupanvahvistaja
Töykänäntie 265, Sahalahti
LASITUKSET KASILASI OY
Joni Ahonen 040 481 9633 - ikkunoiden ja ovien lasitukset - parvekelasit - saunalasitukset
HINAUSTA
24h
(03) 376 4774, 040 570 6022
HINAUSAUTOT
0400 201 450
RAIMO MOISIO OY
Kangasalan Osuuspankin lainopilliset palvelut. (03) 377 1172
arkisin 9-17, lauantaisin 9-13
Kultaseppä HANNU SALO
Kultasepänliike P. (03) 379 1488
LAKIASIAT
PERUKIRJAT KAUPPAKIRJAT TESTAMENTIT YM.
ASIOINTIPALVELU
Myös huollot ja varaosat sekä metsästys- ja harjoituspanokset ja Jahti- & Vahti-koiranruoat
PELTITYÖ
Rakennuspeltityöt, konesaumakatot ja sadevesikourut
Timo Nurminen
Lakiasiaintoimisto
PEKKA VALTONEN
ISÄNNÖINTIÄ
Ammattitaitoista ja luotettavaa isännöintiä
- myös huollot ja remontit
P (03) 375 3218, 0400 335 443 . 020 761 9251
Labkotie 2, Kangasala ma-pe 11-20, la 10-16 P. (03) 357 4400 www.opkk.fi/kangasala kangasalan.opkk@op.fi
MUOTILIIKKEITÄ
MUOTI- JA FARKKUASUJEN ERIKOISLIIKE
TAKSIT
LUOTETTAVAA TAKSIPALVELUA KANGASALLA
Tonin taksi
www.tonintaksi.net
AIKATILAUKSET PAARIKULJETUKSET
KESKIVIIVA OY
KIINTEISTÖVÄLITYSTÄ
Ellintie 2, p. Ulla Muranen
Lakiasiaintoimisto
PÄIVI SIMILÄ
Linja-autoaseman talo, KANGASALA Asianajaja Päivi Similä p. 040 501 0920
Viemäreiden avaukset ja kuvaukset Vesipumput ja vedensuodattimet Uutuutena vaihtolavapalvelut P. (03) 339 26900 www.newision.fi
TELEVISIOHUOLTOA
TV-DIGIHUOLTO
plasmat, lcd:t, tv:t audio- ja digilaitteet antennimyynti tarvikemyynti käytetyt tv:t
Aidosti paikallinen HINAUS 24 H 0400 78 68 00
Nopea, luotettava, edullinen
KELLO- JA KULTASEPÄT
KELLOSEPÄNLIIKE
Myös raskas kalusto! Hinaus 24h Siiki & Karhu Oy www.hinaus24h.fi
Ellintie 6, Kangasala P. (03) 377 3333
Myllystenpohjantie 2 (R-kioskin vieressä) Kangasala, avoinna ark. Ilmainen puhelinneuvonta.
Ruutanantie 14, 36200 Kangasala P. 050 346 9580 avoinna ti-pe klo 10-18 LOMPAKOT, VYÖT, OLKAIMET, KÄSINEET, HOITOAINEET, LUISTIMIEN TEROITUS
LVIS-PALVELUA
ILMALÄMPÖPUMPUT
KEHYSLIIKKEET
KORPOLA
Liikkeessämme kelloseppä.
Kellot, korut, lahjaesineet, kaiverrukset, kellojen ja korujen korjaukset, valtuutettu Polar-huolto Liisantie 2, Kangasala
KUVASARSA OY
Ristimäentie 14, Huutärvi Palvelemme ma-pe klo 10-17
muulloin sopimuksen mukaan Taidekehystäjät ry:n jäsen
Kehysliike Kari Aarnio
Kaivopumppu Oy
Likakaivojen tyhjennykset P. 9-17, la 10-13
KIINTEISTÖVÄLITYSTÄ
040 749 8880
MATKAPUHELIMET
Kangasalan Seudun OP-Kiinteistökeskus Oy LKV Kuohunharjuntie 26, Kangasala P. 040 588 0392
SÄHKÖTÖITÄ JA -TARVIKKEITA
Kaikki sähköasennukset Ellintie 4, Kangasala P. (03) 377 2607 ti-pe 10-18, la 10-14 MA SULJETTU
050 5189 189 0400 634 625
LENTOKENTTÄ- JA SAIRAALAKULJETUKSET
Soita suoraan paikalliselle taksille!
taksi in.fi
leikkaa talteen
OSTO- JA MYYNTILIIKKEITÄ
PIENKONEITA, PIENKONEHUOLTOA
Pienkoneiden huolto & korjaus Metsurivarusteet, terät & tarvikkeet
Lähelle tai kauas, yksin tai isommalla porukalla - myös pyörätuolin kera
Myllystenpohjantie 2 | 36200 Kangasala Puh
3,90
90 90
Muumi Purnukkajahti ti
KYNTTILÄ KYNTTILÄI LAMPPU
2 kpl/pkt, 25 W, 40 W yksittäin 0,99
2
Säästä 25%
15 90 13 50 8 90 11
90
norm. kiulu, kauha, eucalyptus löylytuoksu 500 ml norm. 24
Perjantai 10.12.2010
Seuraa edullisuuden tähteä
Erä Naisten TOPPA A TAKKEJA
ruutu ja yksivärinen n
Sidoste PÖRRÖSUKAT
Na en Naisten YÖP YÖPAITOJA OJA
(17,90) )
tä Sääs 16%
-50%
Kuvan takki kki (49,90) 0 nyt 24,90
lasten aikuisten
norm. norm. ALASENKUJA 1, SUORAMA AVOINNA ARK. 16,90
Led MIN MINIKYNTTILÄ
2 kpl/pkt
2
95
Afrikan tähti Kimble
JOULUIKKUNA UIKKUNA
19
HEHKULAMPUT T
10 kpl/pkt, 40 W, 60 W norm. Ei jälleenmyyjille. saakka tai niin kauan kuin t tt it riittää tarjousaikana. 2,3 ,
WC duck FRESH DISCS WC-R WC-RAIKASTIMET
2 1
S Säästä 21%
80
2 kpl
LÖYLYTUOKSU LÖYLYTUOKSUT 500 ml
eucalyptys, terva, koivu yp y ,
Säästä 20%
90
00
Aj Ajax YLEISPUHDISTUSAINEET 1 L
norm. 18,90
15 2
Säästä 11%
00
2,39 norm. 5,00
tä Sääs 21%
14
90
3 395 9
00
Tyttöjen T n Hello Kitty He ty y MEKKO M
Aikuisten n LÄMPÖKERRASTOT LÄ
K Kuo Kuosit ja värit ä i va vaihtelevat vat myymälöittäin my ittäin
M Miesten en raita a PY MA PYJAMA
(12,90)
12 18
90
90
Lasten Muumi i PYJAMA P A
80-100 cm
Miesten FLANELLIPAITOJA
C- ja D-mitoitus yksittäin 4,90
11
SISÄVALOSARJOJA
20-os. 2,29
Suositut t Zhu Zhu HAMSTERIT
tude Moxie Art-titude NU NUKKE
1
Säästä 24%
50
2 pkt
15
Säästä 20%
Z Zhu Zhu u LEIKKISETTI sisältää hamsterin sältää
10
90 00
yksittäin 2,99
1
33
(5 (5,00/kg)
Säästä 17%
89
00
29
gs Feelings SUKLAARASIA 400 g Säästä %
10
00
5 rasiaa
www.loytotex. 9-20, LA 9-18, SU 12-18.. 2,50
90
90
Puinen SAUNAKIULUSETTI
7
Frina Frina SIENET i
yksittäin 1,79
Säästä 28%
00
2 kpl
Tarjoukset voimassa 12.12. i tuotteita iittä
2
Säästä 20%
00
PELIT Mad Mouse
sis