Sittemmin ehdokkaita on
noussut esiin muitakin, esimerkiksi
Asemantien varsi ja Vatiala.
Myös Kyötikkälä on listoilla kiitos sijaintinsa sekä likeisten urheilu- ja liikuntamahdollisuuksiensa.
Sivu 5
Uusi navetta
lehmille x 2
Lotta Loikkanen
Lumilinnan muurilla liehuu lippu, jota koristaa V-kirjain. Lypsykin on yleensä
robotin hommaa.
Kangasalla on valmistunut juuri kaksi uutta navettaa, toinen Järvikulmalle,
toinen Ohtolaan. Rakennustarjouksiakin on tullut.
. Uudistuksen jälkeen hinta nousi 420 euroon.
Lakimuutoksen tavoitteena on ollut
pienentää eri puolilla maata olevia eroja
hautaustoimen maksuissa.
Sivu 8
Kangasalan uusi valtuusto
kokoontuu ensimmäiseen istuntoonsa
14 .
päivä tammikuuta.
430037 672583
Kunnan komein lumilinna?
6
Viviann ja Vilma katsovat linnan muurilta, kun veli Valtteri laskee alas linnan seinustaa. -huoltokorjaamo Kangasalan
Lentolassa - lähellä Sinua
KAIKENKATTAVAT
PALVELUT,
MERKISTÄ RIIPPUMATTA.
TÄYDELLISEN
VAIVATON HUOLTO.
Alkuperäinen
takuu säilyy!
Tiesitkö, että Autofit
huoltokorjaamolla voit
huollattaa uudenkin auton?
Autofit-määräaikaishuollon
jälkeen kaikki tehdastakuut
ovat voimassa.
Kysy huoltotarjous!
MOBIL EXPRESS ÖLJYNVAIHDOT
AIKAA VARAAMATTA!
Huoltaa se!
Autofit Lentola www.autofit.fi
Lentolantie 12, 36220 Kangasala. Perusvaatteita on kuitenkin kiva saada lisää, niille löytyy käyttöä,
hän toteaa.
Sivut 6?7
Lakimuutos
nosti hintaa
Kirkkolakiin joulukuussa tehty hautaustoimen maksuja koskeva muutos on
nostanut hintoja huomattavasti. Se tarkoittaa linnan omistajia eli
Vilmaa, Valtteria ja Viviannea.
Lumilinna sijaitsee Huhmarissa, Keskisen
perheen pihalla. Isä Tuomo Keskinen aloitti
linnan pystytyksen joululomalla, idea tuli ekaluokkalaiselta Vilmalta.
. Kun tuossa oli lumikasa ja tuossa myös,
niin keksin, että ne voisi yhdistää ja tehdä niistä muurit, Vilma kertoo.
Pihasta kolatut lumet päätyivät hyötykäyttöön ja pian lumilinnaa kehiteltiin edelleen.
. Shoppailureissut suuntautuvat yleensä Tampereen
keskustaan tai Ideaparkiin.
. Oman pihan linnaa olisi tosin tarkoitus vielä parannella. Puh. Puolitoistavuotias Viviann ja kerholainen Valtteri nauttivat
Näiden uusien isojen loisten
häätämiseen tarkoitettujen menetelmien nimiä ovat esimerkiksi
palveluverkkosuunnitelma, kehittämisohjelma ja MAL-sopimus.
Kunhan eivät vain munat hautomoissa mätänisi ennen loistavaa
lopputulosta.
Kolumnisti Liisa Alanko, sivulla 4.
liukumäistä ja niitä on tarkoitus tehdä lisää.
Myös uusia torneja on kaavailtu. Aikuiset ovat saaneet virhepisteitä ja joutuneet puhutteluun, kun he ovat käyttäytyneet
linnanvartijoiden mielestä huonosti.
Aikuisten kannattaa käyttäytyä nätisti, sillä
linnasta löytyy myös vankila.
Ilonaihe
Noora Keso kertoo tehneensä hyviä löytöjä
joulun jälkeisistä alennusmyynneistä. Naapurin Valtteri kysyi voisiko isä tehdä
heillekin lumilinnan, linnan omistajat kertovat.
Valitettavasti isä Tuomo on palannut joululomilta töihin ja uusille rakennusurakoille ei
juuri nyt ole aikaa. vuosikerta
Numero
Irtonumero 2 e
Super-Kauno vastaa
Taas juhlitaan?
Saako kirjastossa hurjastella. Parhaimmillaan linnassa on leikkinyt kahdeksan lasta, kertoo äiti Päivi Keskinen.
Välillä pihalla tarvitaan aikuisten valvovaa
silmää. Esimerkiksi Kangasalla arkkuhautapaikka
maksoi aikaisemmin 220 euroa. (03) 379 0242,
tuomas.erkkila@gmail.com, avoinna ma-pe 8-17
Perjantai 11.1.2013
95. Supersankari on kuvittaja Satu Cozensin kädenjälkeä.
Juuri avatulta Käy kirjastossa -sivustolta selviää
myös, mikä on kirjastokorttiin liittyvä tunnusluku ja
Mikäli LP Kangasalan lauantaisesta cup-vireestä on rahtunenkin jäljellä, ensi sunnuntaina
juhlitaan jälleen. Loistovireestään
huolimatta LP lähtee peliin nöyrin mielin, sillä
Eura on ollut kangasalalaisille aina kova vastus.
Ottelu pelataan Pitkäjärvellä kello 17 alkaen.
Koulun paikka
ratkeamassa
Jahkailu Kangasalan tulevan yhtenäiskoulun sijaintipaikasta on vihdoin päättymässä, sillä asiaa käsitellään helmikuussa kunnanhallituksessa.
Alunperin koulu liikuntahalleineen
piti rakentaa Kortekumpuun, sitten
Suoramalle. Myös lapset harjoittavat valvontaa ja
linnanvartijat osaavat olla tarvittaessa tiukkoja. Vilman suunnitelmissa on koristella linna lumiukoilla, -hevosilla ja -lyhdyillä.
Tiukat vartijat
. Tällä kertaa en tehnyt mitään erityisen
suuria hankintoja. Keskisen perheen isä käytti joululoman hyödyllisesti ja rakensi
perheen pihasta kolatuista lumista lumilinnan.
Nykyaikainen navetta on avara, valoisa,
siisti ja viihtyisä. Niissä rakentamisen
lähtökohtana oli eläinten hyvinvointi.. Tällä kertaa liigan merkeissä,
kun vastaan asettuu Liiga Eura. Pitääkö siellä kuiskata?
Reipas Super-Kauno luotsaa lapsia kirjastomaailman
pariin PIKI-verkkokirjastossa. Sitten tehtiin ovi ja tornit, ja sisälle isä teki
meille omat penkit, Vilma jatkaa.
?
Ja totta tosiaan, leikkiminen käy välillä niin
rankaksi, että linnan sisäpihalta löytyy jokaiselle lapselle oma lepotuoli.
Lisäosia tulossa
Komea lumilinna on houkutellut paikalle
myös naapurin lapset ja sukulaiset
on pakonomainen
tarve pyrkiä miellyttämään
Jumalaa.
Me emme oikeastaan voi
toimia toisin, koska me ajattelemme ja uskomme Jumalan
olevan saman kaltainen kuin
kuka tahansa ihminen.
Kun uskonpuhdistaja Martti Luther kuvasi ihmisen ja
Jumalan rakkautta, hän näki
niissä monta eroa. =
JALKAHOITO 25?
Kaipauksella muistaen
Anneli ja Ahti
Timo
Elina ja Janne
kummityttö Johanna ja Kari-Pekka
sukulaiset ja ystävät
(45 min)
0400 426 416
Tarjous voimassa rajoitetun ajan.
Osuuspankin talo, Kangasala
(esteetön käynti Nordean takaa).
Herra, kädelläsi uneen painan pään,
kutsut ystäväsi lepäämään.
Käsi minut kantaa uuteen elämään,
ikirauhan antaa, valoon jään.
Helin Poli
Ystävällisenä kutsuna ilmoitamme, että rakkaamme siunataan
Huutijärven kappelissa lauantaina 19.1.2013 klo 10.00,
jonka jälkeen muistotilaisuus Huutijärven seurakuntakodilla.
Hautakivet ja hautakivialan työt
Hämeen Kivituote Oy
Touko Virsiheimo - 50 vuoden kokemuksella
P. Sagulin, Mikkonen, Huomo. Aamukahvi ja lämpimät sämpylät sekä yhteinen jumalanpalvelus.
klo 10 Sanajumalanpalvelus Vehkajärven entisellä koululla. Kohtaamispaikka klo 12-14
Pentosalissa. Karjalainen
?
6.1.1925 Sakkola
. Kaipia, Kyrönlahti. Ellintie 2, 36200 Kangasala
p. Pasi Heinilä tuli soittajana mukaan 1960.
Vuodesta 1967 vuoteen
2005 Pasi toimi kapellimestarina ja soitonopettajana. SLS:n yhteistyökirkkojen jumalanpalvelusja musiikkityölle 366,49 ?, SLS ry.
Siunattu hiljaisuudessa. Jatkuu parillisilla viikoilla.
JUMALA ON ?opetussarja alkaa!
Ke 16.1. Pullakahvit.
HAVISEVAN RUKOUSHUONEELLA
Apostolin kyydissä-illat
16.1. klo 18.30 Saarikylät,
Jukka ja Taina Mäkelä,
Maununtanhua 18.
KUHMALAHDELLA
Ma 14.1. Ihminen voi hänen mukaansa rakastaa vain
sellaista, joka tavalla tai toi-
sella ansaitsee hänen rakkautensa.
Jos Jumala olisi samanlainen kuin ihminen, hän ei voisi
rakastaa ketään meistä! Mutta
onneksi hän on erilainen.
Jumalan rakkaus eroaa ihmisten rakkaudessa siinä, että
Jumalan rakkaus haluaa kiinnittyä juuri sellaiseen, jossa ei
ole mitään rakastettavaa.
Hän voi rakastaa sellaista, ja
ennen kaikkea sellaista, joka
ei ansaitse hänen rakkauttaan.
Siksi Jumalan rakkautta ja armoa ei voi eikä pidä pyrkiä ansaitsemaan.
Kun Jumala rakastaa, kun
hänen armonsa koskettaa ihmistä, ihmisessä tapahtuu jotakin. alkaen parittomilla viikoilla
keskiviikkoisin klo 19.
Kutimet heilumaan -piiri
17.1. Kaikille avoin päivähetki kahvin ja kohtaamisen merkeissä. Hänen
tavoitteenaan on päästä kivuista . Sain kaikissa
kohteissa erittäin hyvää, empaattista kohtelua.
Saanen nostaa erityisesti esille Tuula Vähä-Kreulan,
Pirjo Lehtisalon ja keskustaalueen ajanvarauksen henkilöt.
Onnea ja jaksamista työhönne
ja hyvää uutta vuotta 2013.
Anneli Nyman
KOTISAIRAANHOITOPALVELUT
Merlita Ingalsuo
044 304 0414
mingalsuo@yahoo.com
Myös siivoukset, asiointiapu ja aterioiden valmistus.
Surun kohdatessa
Avoinna arkisin 9.00-16.30. Armo on Jumalan rakkautta, jota ihminen ei
voi ostaa, ansaita tai hankkia.
Armo merkitsee käsittämätöntä Jumalan lahjaa. 0400 633 636, (03) 377 0757, Riitinmäentie 63, Kangasala
leikkaa talteen
Soita suoraan paikalliselle taksille!
KESKIVIIVA OY
Pe klo 19 Life-ilta (ideariihi). Kirkkokahvit Seurahuoneella.
klo 10 Aamukahvikirkko Sahalahden srk-talossa. Soittajatoverit muistavat Pasin merkittävänä musiikkikulttuurin edistäjänä
kotipitäjässämme.
Osallistumme vahvasti omaisten suruun. Kirkonkoto klo 10 srk-talossa. 2
Perjantai 11.1.2013
Rakkaamme
Aino
HUOVILAINEN
o.s. Ti
klo 18, ke klo 11 ja to klo 18.30 Rukoillaan! Ke klo 18.30 Vertaistukiryhmä
masentuneille ja työuupuneille. klo 11-12 Ruutanan srk-kodissa. kuolla. Isosten tehtäväänsiunaaminen. Diakonian kyläkerho klo 13 Havisevan rukoushuoneella.
Pe 18.1. siitä parikymmentä vuotta eläkeläisenä.
Jouduin viime vuoden aikana
käyttämään aika paljon terveyskeskuksen eri toimipisteiden palveluja. alkaen parittomilla viikoilla
torstaisin klo 13.
SAHALAHDELLA
Ti 15.1. Viitala, Sillanpää.
klo 16 Keidasmessu Suoraman srk-keskuksessa. Yksi keskeisimmistä eroista liittyy
rakkauden kykyyn kiinnittyä
kohteeseensa.
Lutherin mukaan ihmisen
rakkaus voi kohdistua vain
sellaiseen, jossa on jotakin rakastettavaa. sinulla ja
minulla . Muut hallituk-
sen jäsenet ovat Tuija Alakalhunmaa, Irmeli Jokilampi,
Mika Liikka, Juha Läärä, Eevaliisa Pentti, Miia Pirinen,
Petri Rannikko, Keijo Siekkinen ja Urmas Tiits. 29.12.2012 Kangasala
Kaipaamaan jäivät
Aki
Eine ja Erkki
Sanna
Marko
sukulaiset ja ystävät
Kädet ahkerat paljon uurtaneet
lepoon hiljaiseen ovat vaipuneet.
Uupuneelle lepo ihaninta on,
päästä vaivain alta illan varjohon.
Heittää harteiltansa taakka elämän
nukkua ikuista unta rauhaisaa.
Sunnuntai 13.1.2013 ?Kasteen lahja?
Kolehti: Kirkon ulkomaanavun katastrofirahastolle, Kirkon Ulkomaanavun säätiö.
klo 10 Sanajumalanpalvelus Kangasalan kirkossa. Jumala tekee hänestä
rakastamisen arvoisen!
Sen, mitä me emme itse voi
tehdä, sen Jumala tekee meidän puolestamme.
Hyvä lukija! Jumala etsii
tänä päivänä niitä, jotka haluavat ottaa armon vastaan
heikkoina ja apua tarvitsevina ihmisinä. klo 18-20 Suoraman srk-keskuksessa.
Ilkka Rytilahden neliosainen opetussarja. Sihteeriksi valittiin
Satu Pasanen. Työikäisten Raamattu- ja
rukousilta klo 18 Rekolassa (jatkuen
parittomilla viikoilla).
Rakkaamme
Director Musices
Perttu Pasi
HEINILÄ
?
?
Jumalanpalvelukset
Kangasalla
Ma 14.1. Se on
niin käsittämätön, ettei ihminen voi tai uskalla edes hyväksyä sitä!
Meillä ihmisillä . Hallituksen ulkojäsenenä jatkaa
Kangasalan kunnan elinkeinojohtaja Lasse Silván.. KS:n saunalla
Myllystenpohjantie 2
Sauna, Sanaa ja iltapalaa
Seppo Norjanen:
?Usko ja uskonto?
PYHÄKOULU
Su 13.1. Suuren osan puhallinorkesterimme ohjelmistoa hän sovitti
meille.
Pitkä soittokuntaperinne, joka Kangasalla alkoi jo
1800-luvun lopulla Urkutehtaan palokunnassa, jatkui
Heinilän johdolla siis neljä
vuosikymmentä.
Musiikillisista ansioistaan
Pasi sai director musices -arvonimen. + Poli 2 v. Olipa elämäntilanteemme millainen tahansa,
armo-sanalla on Jumalan kielenkäytössä vain yksi merkitys
. se on rakkautta, joka annetaan kokonaan lahjaksi.
Seppo Jarva
kirkkoherra
Nuijankopautuksia
Kangasalan Yrittäjät ry on
valinnut puheenjohtajan ja
hallituksen vuodelle 2013.
Puheenjohtajana jatkaa Helena Siekkinen, varapuheenjohtajana Frans Hildén ja
rahastonhoitajana Tuija Vuohtoniemi. Ke 16.1. Diakonian Juttutupa klo
12 Seurahuoneella. Hänen
toiveenaan on saada jatkaa elämää.
Toinen ihminen pyytää armoa kärsiessään vakavan sairauden tai tapaturman aiheuttamista kivuista. www.kangasalanseurakunta.fi
HELLUNTAISEURAKUNTA, Myllystenpohjantie 8
www.kangasalanhelluntaiseurakunta.fi
Kaikki ovat tervetulleita tilaisuuksiimme!
Rakkaamme
Helena Katariina
MÄKELÄ
?
?
28.11.1930 Kangasalla
15.12.2012 Rekola-kodossa
Synttäritarjous!
Heli 50 v. Väliaikatarjoilu.
Illan aihe: ?Onnellisena yksin kaikkeudessa??
Siunattu läheisten läsnä ollessa.
Kiitämme Rekola-kodon henkilökuntaa Pasin hyvästä hoidosta.
Kiitos myötäelämisestä surussamme.
Ajankohtaista verkossa . Ma klo 18 RR-kerho ja Leija-kuoro. klo 18.00 ApajapohjaHykönsalo-Varala-Vehoniemi,
Heikki ja Pirkko-Liisa Ollila,
Saarikylientie 190.
To 17.1. Su klo 11 Sunnuntaijuhla, Seppo Aapa & nuoret (Viron-matkakuulumiset), pyhis. Lapsille omaa ohjelmaa. Kirkonkoto klo 11
Pentosalissa.
24.10.1930 Tammela
1.1.2013 Kangasala
Laulu ja soitto
puhtaampi tähdissä lie?
Suuri on voitto,
Luoja kun sinne mun vie.
Kaivaten
Ritva
Jukka ja Riina
Riikka, Vesa ja Säde
Saara
Petri ja Leena
Matti, Maritta, Tomas ja Lumi
Mari
Jari ja Pirkko
Arttu ja Maiju
muut sukulaiset ja ystävät
Vainajia
SANOMIEN
SAUNALLA
Lasten ikioma hetki
Raamatun kertomusten äärellä
To 17.1. Armo-sanalla on inhimillisessä elämässä
monia sisältöjä elämän eri tilanteista riippuen.
Raamatussa esiintyvän armo-sanan on sanottu merkitsevän ihmiseen kohdistuvaa
ansaitsematonta rakkautta.
Armo on rakkautta, joka
kohdistuu ihmiseen hänen ulkopuoleltaan. To klo 13 Päiväpiiri, kahvitarjoilu.
in.fi
taksi
Lähelle tai kauas, yksin tai isommalla porukalla - myös pyörätuolin kera
Mäenpää
kuvasi
Kangasalan kunnanvaltuuston päätösjuhlasta kertoneessa
jutussa (KS 28.12.) olleet valokuvat oli ottanut Timo Mäenpää.
Terveydenhuollon
Ammattilainen.
Ansaittu kimppu
Olen asunut Kangasalla noin
46 vuotta . klo 18 alk. To 17.1. Olemme
menettäneet harrastuksemme
isähahmon.
Erkki Nieminen
Kangasalan
Soittokunta ry:n pj
Armoa!
Kun ihminen on suuren vaaran edessä, jos esimerkiksi hänen henkeään uhataan, hän
saattaa pyytää armoa. (03)3773 200, (03) 3773 680 tai
0400 776 606, myös liikeajan jälkeen
Erikoishammasteknikko
Hammasteknikkomestari
Kalervo Ingalsuo
0500 621 294
(03) 377 1818
MK Ingalsuo Ay Kuohunharjuntie 31, 36200 Kangasala
Pasi
Heinilä
24.10.1930?1.1.2013
Pitkäaikaisen kapellimestarimme, Pasi Heinilän, elämä
päättyi uudenvuodenpäivänä.
Kangasala-Opiston Soittokunta aloitti samana syksynä
kuin Kangasalan Opistokin
1957. Diakonian kyläkerho klo
12.30 Saarikylissä Tuomas Tiitolalla
Huom päivä!
TIEDOKSI: Kolehti 16.12. Kiitos äitiä hoitaneille.
KINKERIT ALKAVAT
To 17.1
Minimipalkkio 2.700 . alv. www.lehtiluukku.fi
www.kangasalansanomat.fi
Merkillisen reilu.
Merkillisen
reilu
Yrittäjä
n
e
d
o
u
V
2012
Merkillisen hyvää varaosapalvelua
KANGASALAN
Jumala on . Puhelu OP-Pohjola-ryhmän 010-Yritysnumeroon maksaa 0,0835
e/puhelu+0,07 e/min, kun soitetaan kotimaan kiinteän verkon lankaliittymästä (hinta ALV 24%),
0,0835 e/puhelu+0,17
e/min,
kun soitetaan
24%).
Nettimainonta
3,44% sis.alv. Oman panoksensa
sotaponnisteluihin hän antoi
ensin pikkulottana, ja myöhemmin varsinaisissa kotirintaman lottatehtävissä.
. kello 13 Kuhmalahden Suojalla.
Mahdolliset muistamiset päivänsankari toivoo osoitettavan Suojan kattoremonttirahastoon.
Olemme toimineet Kangasalla jo yli 46 vuotta ja tavanneet
tuhansia onnellisia asiakkaitamme asuntokaupoilla. Pienimmillään
syntyneiden lukumäärä on ollut yksi tai kaksi lasta vuodessa, Helmi Lahtinen suhteuttaa.
Kuhmalahdelta
Helmi Lahtinen muutti toviksi Jyväskylään, kunnes edessä
oli siirtyminen Tampereelle
Mannerheimliiton Hämeen
piirin terveyssisaren tehtävään.
Viitisen vuotta myöhemmin, tarkkaan ottaen 1958,
Helmi Lahtinen tuli valituksi
Tampereen kaupunkiin perustettuun johtavan terveyssisaren virkaan. Hän
vietti paljon lomiaan synnyinkodissaan Vähän-Pennon
Mattilassa, jota hänen sisarensa emännöi. OP 0100 0500 automaattinen
asuntokaupoilla.
Me tiedämme,
miten
hyvät kaupat syntyvät.
puhelinpalvelu:
klo
06.00-18.00:
e/min
+ pvm/mpm,
klo 18.00-06:00
0,08
e/min
+ pvm/mpm.
Soita numeroon
010
254 15100,31
ja pyydä
meidät
käymään.
Saat nopeasti
arvion
asuntosi
hinPohjolan 0303 0303 palvelunumero: kiinteän verkon lankaliittymistä 0,0835 e/puhelu sekä 0,12
nasta ja suunnitelman sen myyntiin.
e/min ja kotimaisista matkapuhelinliittymistä 0,0835 e/puhelu sekä 0,12 e/min. Jälleenrakennuskausi
vaati kansalta paljon. Ensimmäisen tapahtuman keskeinen kysymys on ?Onnellisena yksin
kaikkeudessa??.
Illat jatkuvat keskiviikkoisin kahden viikon välein samassa paikassa.
Keskiviikkona 16.1. OP Yritys- ja
Välityspalkkiomme on räätälöitävissä kohdekohtaisesti sopimuksesta! Pyydä hyvä tarjous!
maksuliikepalvelu: pvm/mpm. Helmi Lahtinen
kokosi 2003 ryhmän ideoimaan sitä, ja eri vaiheiden jälkeen kirja julkistettiin viime
joulukuussa. Keskellä päivää Kuhmalahden
kirkonkylän ylitse meni 25
pommikonetta kohti Tamperetta. Minimipalkkio 2.600 ?(hinta
sis. alv. (03) 377 2628.
Ark. ja kotimaisista matkapuhelinliittymistä 0,0828 ?/
puhelu+ 0,17 ?/min. Toiminta
oli kotikäyntien varassa, vain
harvat tulivat itse neuvolaan.
Onneksi linja-autot kulkivat,
ja polkupyörän saattoi ottaa
mukaansa kyytiin, hän muistelee terveyssisaren arkea.
Neuvolatoiminnan tarve oli
suuri sotien jälkeisessä Suomessa. Hän täyttää ensi lauantaina 90 vuotta.
Kuhmalahden Isossa-Pennossa lähellä lapsuudenkotiaan asuva Helmi Lahtinen
valmistui 1949 Oulun sairaanhoitaja-terveyssisarkoulusta. Siellä Helmi Lahtinen asuu nykyisin sisarensa Marja Junturan kanssa.
Kuhmalahdelle paluun jälkeen Helmi Lahtinen toimi
yhden nelivuotiskauden kunnanvaltuutettuna ja sen lisäksi
vielä kauden sosiaalilautakunnan puheenjohtajana. S-Market Kangasala . (hinnat sis. Oli kai jo hyvissä
ajoin selvää, että Helmi Lahtinen palaisi Kuhmalahdelle
työvuosien täytyttyä.
Eläkkeelle hän jäi 1985.
Ison-Pennon kylään, kilometrin päähän synnyinpaikasta,
valmistui uusi kotitalo. Kun kansanterveyslaki tuli voimaan 1972,
muuttui Helmi Lahtisen virkanimike johtavaksi ylihoitajaksi.
. Samaan
aikaan syntyivät niin kutsutut
suuret ikäluokat.
. klo 6.00-9.00
620
hlö
Käy katsomassa uusittu viikottainen lounaslista www.lounaskievari.fi
Lounas tarjoilu klo 15.00 saakka! UUDET AUKIOLOAJAT: 6.00-15.30
Lämpimästi Tervetuloa!
Lounasravintola Kahvila
Alasenkuja 1, 36220 Kangasala
puh. 9.30-17.30, la 10-14. Viihdyin hallinnollisessa
työssä tavattoman hyvin. Olihan se vielä silloin aika alkeellista työtä. * OP 0100
0500
henkilökohtainen
puhelinpalvelu:
(pvm) tai
matkapuhelinOlemme
toimineet Kangasalla
jo yli 46 normaali
vuotta ja paikallisverkkomaksu
tavanneet tuhansia onnellisia
asiakkaitamme
operaattorisi
hinnaston
mukainen
matkapuhelinmaksu
(mpm). Arkisin klo 6.00-15.30
www.lounaskievari.fi
lounaskievari@kolumbus.fi
Helmi Lahtisen kodin seinällä on taitavasti tehty mosaiikkityö, jossa Arvo-veli äestää kotitilan peltoa Kalle- ja Vappu-hevosten kanssa. . Alv 23 %).
Yhdessä hyvä tulee.
Kangasalan Seudun OP-Kiinteistökeskus Oy LKV
ps. R-Kioski Kangasala . K-Supermarket Kangasala ?Kyläkauppa K-Extra
Pohja . Se
oli mielenkiintoinen ja kehittyvä toimiala. Prisma Kangasala . Tämä on tehty noin vuonna 1935 otetusta valokuvasta, Helmi Lahtinen kertoo.
Pitkä päivätyö
terveydenhuoltoalalla
Jouni Valkeeniemi
. Sen jälkeen hän toimi
neljän vuoden ajan terveyssisarena synnyinkunnassaan Kuhmalahdella.
. Saat nopeasti
arvion asuntosi hinnasta ja suunnitelman sen myyntiin.
Tunnemme tuhansia
Kangasalalaisia koteja.
Välityspalkkio neuvotellaan aina sopimuksen mukaan - pyydä erityisen hyvä uuden vuoden
tarjous! Normaali palkkiomme 4,96 % sis. Pennon liepeillä
Kun haluat myydä kodin
etkä vain asuntoa, ota yhteyttä.
siintävi selkä -teoksen on kirjoittanut Jorma Marttala.
Niin kauhea asia kuin sotavuodet olikin, on Helmi
Lahtinen tavallaan tyytyväinen elettyään läpi sen koettelemuksen. (03) 379 0810. Nyt tuntuu siltä,
että ollaan menossa aivan toiseen suuntaan, toteaa pitkän
päivätyön terveydenhuoltoalalla tehnyt Helmi Lahtinen. alv. sis. Soita numeroon
010 254 1510 * ja pyydä meidät käymään. Kuhmalahdella syntyi
parhaana vuotena 1950-luvun
alussa 49 lasta. vai onko?
Ilkka Rytilahti, Suomen Raamattuopiston työntekijä, kutsuu meitä vuoden alussa isojen
ihmisen kysymysten ääreen.
Suoraman seurakuntakeskuksessa järjestetään luentosarja ihmisestä, elämästä ja
sen tarkoituksesta. www.nyssakka.com
LOUNASKIEVARISSA
RUNSAS BUFFETAAMIAINEN
alkaen ma 14.1. Perustettiin uusia toimipaikkoja ja saatiin lisää henkilöstöä.
Helmi Lahtisen siteet Kuhmalahdelle säilyivät tiiviinä Tampereen-vuosina. 24%. 3
Perjantai 11.1.2013
90 vuotta
YYNTI
NTTIM
REMOk
aikki väh.
-30%
Sisustus- ja lahjatavarakauppa
Kuohunharjuntie 26, puh. kello 18?20
Suoraman seurakuntakeskuksessa
Ilkka Rytilahti: Onnellisena yksin kaikkeudessa?
(03) 377 1140
AUTOTARVIKE
Palvelemme
arkisin 8-18
lauantaisin 9-14
Merkillisen hyvää huolto- ja korjaamopalvelua
KANGASALAN (03) 379 0333
AUTOHUOLTO
Palvelemme
arkisin 8-17
Merkillisen hyvää rengaspalvelua
Rengasasennus
ja myynti
KANGASALAN
(03) 377 3177
RENGASMYYNTI
Palvelemme
arkisin 8-17
lauantaisin 9-14
Kangasalantie 921, katsastusaseman vieressä, www.fixus.fi
Rengasasennus ja myynti. Me
tiedämme, miten hyvät kaupat syntyvät. Lehtija nettimainonta
4,92 matkapuhelinliittymästä
% sis alv. Seurakunnan lähetyssihteerinä hän
toimi kymmenen vuoden ajan.
Kiinnostus kotiseutuun
synnytti ajatuksen kyläkirjan
tekemisestä. ALV
* Puhelut
010-numeroihin
maksavat kiinteän verkon lankaliittymistä 0,0828?/puhelu + 0,07 ?/min. Kangasalan Kirjakauppa . Muistan aina uudenvuodenpäivän 1940. Se näkymä ei unohdu
koskaan, Helmi Lahtinen vakuuttaa.
Kahvipannu kuumana 12.1. tunnemme monta ihmistä,
jotka pitäisivät kodistasi.
PAIKALLISUUTISIA IRTONUMEROINA
. Työelämäni oli hyvää ja mielenkiintoista aikaa, kun terveydenhuoltoa kehitettiin voimakkaasti. R-Kioski Suorama
Yhteisymmärrystä tulisi lisätä, todetaan.
Strategioiden mukaan kuntien edustavissa keskustoissa on kuntalaisille tarjolla monipuolisia
palveluita ja vireitä kyläkeskuksia ylläpitää kuntalaisten aktiivinen toiminta ja sosiaalinen yhteisöllisyys. Jotain kuitenkin kertoo se, että loma-aikoina ja viikonloppuina
maaseutu vetää väkeä uhkista huolimatta.
Kuulen työssäni loisista ja opastan pääsemään
niistä eroon. He jakavat joukkueen voitot ja ja tappiot yhtä
suurella sydämellä kuin pelaajatkin. Kärjekkäitä mielipiteitä löytyy joka asiasta suuntaan ja
toiseen. Meilläkin, jotka emme pelkää asua maaseudulla ja koemme maalla asumisen parantavan
hyvinvointiamme, on oikeus kokemuksen mukanaan tuomiin mielipiteisiimme.
Sama koskee myös virkamiehiä. LP Kangasalan osaltakin se voisi olla nykyistä vahvempi.
Suuri kannattajajoukko voi sitä vankistaa pienilläkin
panoksilla. Kunhan eivät
vain munat hautomoissa mätänisi ennen loistavaa
lopputulosta.
Lähetä mielipiteesi joko toimitus@kangasalansanomat.fi tai Kangasalan Sanomat, Pl 40, 36201 Kangasala. 4
Perjantai 11.1.2013
Loisista
Liisa Alanko
Itseluottamus
tuo menestystä
Matti Kauhanen
Kirjoittaja on kuhmalahtelainen farmaseutti, joka tarkastelee elämää paikallisuuden näkökulmasta.
Maakuntalehdessä joulun alla
ollut juttu jäi vaivaamaan. Aiheutanko maalla asumisellani vahinkoa isäntälajilleni?
Loisista pääsee eroon loishäätöaineilla ja -menetelmillä. Sen kautta syntynyt osin epämiellyttävä mutta realistinen käsitys loisista pyöri mielessä lehtijutun jälkeen.
Etsin loisen määritelmän: loinen elää isäntälajissa, aiheuttaa sille vahinkoa ja on usein haitallinen, mutta ei kohtalokas. Suinulan yksityistiet loistavassa kunnossa mutta Kangasalle ajaessa täysin
ala-arvoisesti aurattu. Todellinen syy on
ympäristölupa, jonka uusiminen vaatisi alueella asvaltointitöitä.
Halli, johon ongelmajätteet
kerättiin, on jo asvaltoitu ja
siellä oli muovialtaat eri jätetyypeille.
Asvaltointia olisi kaivannut
lähinnä metalliromujen keräyspiste, johon tulee ruohonleikkureita ja muuta öljyä sisältävää romua. Olo oli lähes täydellinen.
Kuhmalahdella asiaa ei jätetty kirkon sisälle, vaan kun
astuimme ulos kirkosta, lauloi kuoro vielä iloisesti joululaulutervehdystä aattokansalle
kirkon ulkopuolella.
Niinpä kuoron saattelemana
saimme astella joulurauhaan
upeiden jouluvalojen loistaessa, jotka olivat syttyneet kuin
itsestään hartauden aikana.
Taivaalta leijaili lumihiutaleita ja tämän jälkeen olo oli
täydellinen. Olenko minäkin loinen. Värivaloista ei kiitosta heru, ei!
Kauneutta
ja rauhaa. Heille kuuluu myös
kiitos, jonka joukkueen kannattajat puolestaan antavat.
Kangasalla on lentopalloilulle hyvät ottelu- ja harjoitustilat Pitkäjärven koululla. Maasturihan tässä on hommattava, että pääsee
töihin.
Kiukustunut
Mondeo-kuski
Kyllä oli kunnantalomme jälleen kauniisti valaistu joulun
ajan. Pääsylippu esimerkiksi tulevan sunnuntain
otteluun on sellainen ja samalla kiitos Suomen Cupin voitosta.
Lukijalta
Kun asia vaivasi, selasin nettiä ja lehtiä lukeakseni lisää. Voitto tuli vielä parhaalla mahdollisella tavalla eli rajulla taistelulla, mikä nostaa
sen arvoa.
Varmasti maailman parhaisiin kuuluvalla Riikka Lehtosella oli suuri merkitys voiton saavuttamisessa. Kurvinen
Sahalahti
Liutun päiväkodin lapset iloitsivat päästessään luistelemaan kunnan jäädyttämälle ja ylläpitämälle
Liutun luistelukentälle. Olen seurannut jo aiemmin MAL-sopimuksen (maankäyttö, asuminen, liikenne) uutisointia paikallislehdistä ja vaihtanut ajatuksia
muiden kanssa.
Virkamiehen listaamat maaseutuasumisen uhkat tuntuvat vierailta ikänsä haja-alueella asuneesta. Luistelutuokio sisälsi tasapaino- ja
tekniikkaharjoitteita leikin ohessa. Joukkueurheilussa ei kuitenkaan yksi huippupelaaja ole menestyksen tae. Myyn niitä työssäni ja annan käyttöohjeita. Ansaitusti Riikka Lehtonen kiittikin koko
joukkuetta hyvästä yhteispelistä ja siitä, ettei periksi annettu kahden hävityn erän jälkeen.
Myös lentopalloliigassa LP Kangasalan pelit ovat sujuneet hyvin. Minusta ilmaisu on loukkaava. Onneksi Kuhmalahti
tuli mukaan siivoustalkoisiin.
Saadaan kulttuuritalon nurkat spurguista puhtaaksi ja
kesäpäivän pitäjä voi hymyillä
puhtaana, siistinä, ja omahyväisen onnellisena.
Samaa ei voi sanoa liitoskunnista. Nyt oli vuorossa jäteaseman sulkeminen.
Syyksi kerrottiin vähäinen
käyttöaste. Kentästä huolehtivat työntekijät toivat ystävällisesti myös lisäpenkin päiväkodin tarpeisiin, sanoo päiväkodin ohjaaja Sanna-Mari Nybacka. Kiitos Kuhmalahti!
Onnellinen
seurakuntalainen
Kiitos taas Kangasala
Sahalahden kyykyttäminen
jatkuu. Joukkue on pysynyt liigan kärjessä ja ykköstavoite on tietysti kirkastaa viime kauden pronssi kultaiseksi. Vastakkainasettelua tulisi
välttää, sanotaan. Siihen on nyt hyvät mahdollisuudet, jos itseluottamus
omiin kykyihin ja pelirentous säilyvät kevätkauden otteluissa.
Menestyvän joukkueen taustavoimina ovat aina hiljaiset puurtajat, jotka huolehtivat kaikesta muusta paitsi pelaamisesta. Emme kelpaa kuin
nöyriksi veronmaksajiksi ja
tosi tärkeän kulttuuritalon rahoittajiksi.
Nyt olisi näytön paikka uusille valtuutetuille. Haja-asumista kuvaillaan
kunnissa eri tavoin. Uutistuottajan puhelinnumero 377 6915.
Kuhmalahden kirkossa
oli upea joulutunnelma
Haluan lähettää suuren suuret
kiitokset Kuhmalahdelle jouluaatosta.
Olemme asuneet mieheni
kanssa jonkin aikaa Kangasalan keskustassa. Kentällä on aikoinaan saanut ensimmäiset luisteluoppinsa mm.
Pirkka Katajala, joka ylsi aina Ilveksen liigajoukkueeseen. Tänä jouluna näkymää
häiritsi tosin pahasti torikuusi, joka pimeällä näkyi ihan
sinisenä ja ärsyttävästi vielä
välkkyi. Tämän voimalla
jaksamme taas pitkään. Taajaman lievealue on eri asia kuin kyläkeskus. Sen lisäksi huipulla pelaava seura tarvitsee kunnollisen taloudellisen pohjan. Tiedonhoidosta
kuitenkin käsittääkseni maksetaan. Kiitokset! Toivottavasti
talon eteen ei koskaan rakenneta mitään rakennusta, joka
peittää tämän tyylipuhtaan
talon. Vaikeimmat loiset vaativat lääkityksen toistoa tai lääkkeen vaihtoa.
Virkamiehen mainitsemaan loisongelmaan valmistellaan monenlaista häätölääkitystä työryhmissä ja hautomoissa. Aseman käyttöaste oli hyvä, etenkin lauantaisin ja kesäisin.
Kun mökkiläiset saapuivat,
asemalla oli suorastaan ruuhkaa eli aukioloa olisi pitänyt
jatkaa.
Todellinen syy on se, että
Sahalahti uhmasi kaikkitietävää äiti-Kangasalaa ja kyseli
liitoksen yhteydessä tulleiden
porkkanarahojen sekä tehtyjen sopimusten perän.
Se oli liikaa kaikkitietävälle
ja vietävälle Kangasalle, jonka
kaatopaikaksi Sahalahti joutui. Luuta heilumaaan ja kotipesä puhtaaksi.
E. Ja mikä tunnelma
siellä olikaan! Aattohartaus
oli kaunis, lämmin ja harras.
Kuoro lauloi upeasti ja viimeisen kuorolaulun aikana
tuntui, että joulun rauha ja
sanoma oikein tunkeutui sisällemme. Jouluaattona
pohdimme, mihin kirkkoon
voisimme mennä aattohartauteen, kun Kangasalla vaihtoehtoja on todella monta.
Päätimme lähteä käymään
Kuhmalahden kirkossa, jossa emme olleet aikaisemmin
käyneet. Niin tai näin, loisimaan niissä tuskin
pystyy. Vielä vähemmän niin voi tehdä haja-asutusalueen vakiasukas.
Jonkun mielestä loinen on kuvaava määritelmä
haja-asutukselle. Näiden uusien isojen loisten
häätämiseen tarkoitettujen menetelmien nimiä
ovat esimerkiksi palveluverkkosuunnitelma, kehittämisohjelma ja MAL-sopimus. Tekstiviestisi
maksaa operaattorisi kanssa
sopimasi hinta.
Onpa surkeaa hiekoitusta ja
teiden hoitoa Ruutanan tiellä! Aina pitää soittaa tai kirjoittaa ennen kuin asialle tehdään mitään. Kiitos myös asuintaloille normaaleista jouluvaloista. Kansanedustaja kysyi kirjallisesti maaseuturakentamisen ohjaamisesta, kun
hänen mielestään kansalaisen perustuslaillinen oikeus valita asuinpaikkansa on vaarantunut.
Ministeri totesi, ettei lainsäädäntö
rajoita kenenkään asumista ja lähetti selvitysmiehen ely-keskuksiin tutkimaan yhdenvertaisuutta.
Jutun mukaan rakennusoikeus maaseudulle
kuumentaa tunteita. Loisia pidetään epämukavina ja haitallisina ja
niistä pyritään eroon kaikin tavoin. Tällaisia
ovat esimerkiksi suolistomato ja täi.
Maatalousyhteiskunnassa loinen oli
myös maaseudun työvoimareserviä henkilö, joka ei omistanut asuntoa,
vaan eli työnantajansa tiloissa.
Samassa veneessä ollaan maalla
ja taajamissa. Kaikki laitapuolen kulkijat ruvettiin asuttamaan Saha-
Lukijan kuvat
lahteen. Kuva: Mikko Loikkanen
050 532 2673
Voit lähettää mielipiteesi
Kangasalan Sanomiin myös
tekstiviestinä numeroon
050 532 2673. Kuntavirkamies esittelee asiaa esimerkiksi kertomalla lieveasutuksen olevan
taajaman loinen ja maaseutuasumisessa olevan
useita uhkia.
11.1.2013
LP Kangasalan voitto naisten lentopallon Suomen Cupissa jää historian kirjoihin varmasti tämän vuoden yhtenä
suurimpana merkkitapauksena. Ei Ruutanassa niin
montaa mäkeä ole, että niitä
ei voisi ilman suuria kustan-
nuksia hiekottaa, vai jäätyikö
lantatalikko traktorin perään?
Kesää
odotellessa
Onnetonta teiden aurausta
Kangasalla. Sama
tilanne, oli pyhä tai arki, ilta tai aamu. Näistä pitäisi
tuojan poistaa öljyt ja viedä
hallissa olevaan säiliöön.
Aseman sulkemisen syy ei
ollut edes taloudellinen
Seppo Sinivaara ojensi
AK:n viirin parhaaksi arvostetulle autonkuljettajalle tkm. Patteriston
komentaja ev.luutn.
Rainio kiitti eri järjestöjen edustajia läsnäolosta ja tunnustusten jakamisesta kotiutettaville varusmiehille. Sen pitäisi olla hyvien kulkuyhteyksien varrella. kerhon
kuntokilven sai ensimmäisenä
upseerikokelas Martti Ylijama
Yhtenäiskoulu on lajissaan mittavin hanke Kangasalla sitten Pitkäjärven koulun valmistumisen.
Yhtenäiskoululla jo kiire
Kyötikkäläkin ehdolla vahvasti sijaintipaikaksi
Pekka Kaarna
Uuden yhtenäiskoulun ja sen yhteyteen rakennettavan urheiluhallin sijaintipaikka on yhä auki.
Alunperin koulu piti rakentaa Kortekankaan pohjoispuolelle
nousevalle Kortekummun uudisalueelle, sitten Suoraman koulun
yhteyteen.
Uusina vaihtoehtoina ovat nousseet esiin muun muassa Kyötikkälä, Pitkäjärvi, Vatiala ja Asemantien varsi.
. Yhtenäiskoulun sijoituspaikkoja on nyt tarkasteltu eri näkökulmista. Kyötikkälä ja Suorama
kuulostavat hyvältä.
Ehkä yhtenäiskoulu
voisi olla Suoraman
koulun läheisyydessä, pohtii Salli
Luosmala.
. Hanke ei
kosketa meitä, lapset
menevät aikanaan
Pitkäjärven kouluun, Minna Nieminen sanoo.
. Uskon, että sitoumus rakentamisesta riittää, vaikka emme saisikaan koulua alkuun vielä tänä
vuonna, hän sanoo toiveikkaana.
Haaveet hengissä
Mikäli halli toiveista huolimatta
jää tänä vuonna ilman tukea, rahahaaveita ei ole syytä haudata.
ELY:n sivistystoimen tarkastaja Ismo Myllyaho lupailee, että avustusanomus on mahdollista
saada vuoden 2014 käsittelyyn.
. kerhon lahjoittaman
kuntokilven.
Tällaisen kuntokilven ensimmäiseksi
omistajaksi tuli ups. Rainiolle.
Tampereen Reserviupseerikerhon edustaja luutnantti L. Kuluvan vuoden budjettikirjassa on luvattu, että päätös asiassa tehdään viimeistään maaliskuussa.
Aikataulussa pysyttäneen mutta
vain vaivoin, sillä kunnanhallitukseen esitys yhtenäiskoulun uudesta sijaintipaikasta ehtii Kivinevan
mukaan aikaisintaan helmikuussa
ja valtuustoon siten vasta maaliskuussa.
Avut vaarassa
Liikuntapaikkarakentamista kos-
kevaa rahoitussuunnitelmaa tälle
vuodelle valmisteleva ELY-keskus
on esittämässä Kangasalan yhtenäiskouluun liittyvälle, tuhannen
neliön laajuiselle urheiluhallille
kaikkiaan 730 000 euron avustusta.
Ellei Kangasala ehdi täydentää
anomustaan koulun sijaintipaikalla ja muilla tarvittavilla lisätiedoilla helmikuun aikana, hanke
todennäköisesti raukeaa kuluvan
vuoden osalta.
Näin siksi, että ELY toimittaa
hankekohtaiset lausuntonsa helmikuun loppuun mennessä opetus- ja kulttuuriministeriölle, joka
tekee liikuntapaikkarahojen lopulliset ositukset. Kilven luovutti hänelle Kangasalan
res.ups. Kaikki vaihtoehdot ovat kelpoja. Jussi
Laakso.
Tampereen Ilmatorjuntapatteristossa
vietettiin keskiviikkona helmikuussa palvelukseen astuneiden upserikokelaiden,
aliupseerien ja autonkuljettajien kotiuttamisjuhlaa.
Tilaisuus oli järjestetty patteriston ruokasaliin, jossa patteristoupseeri, majuri
M. Lahtinen. Varjoranta ilmoitti kotiutettavat patteriston komentajalle, ev.luutn. Valmiita ne ovat
vappuun mennessä.
Vaikka Kangasala pystyisikin
nopeuttamaan omaa päätöksentekoaan ja saisi paperinsa ajoissa sisään, perusongelma ei poistu.
Suunnitteluaika on liian niukka,
koska koulun rakentaminen tulee
aloittaa samana vuonna, kun avustus myönnetään.
Kehitysjohtaja on asiassa optimisti.
. Lahtiselle sekä jakoi nuorten upseerien ja kokelaiden välisestä ampumaottelusta plaketit kolmelle parhaalle
ampujalle Tapio Vaittiselle, Markku Ylijamalle ja Olli Sarkolalle.
Tampereen Reservialiupseeriyhdistyksen edustajat kersantti Seppo Savontaus ja
Esko Miettinen ojensivat RauL;n plaketin
kersantti Aulis Lehdelle ja TRAU:n kunniakirjat alikersanteille Pekka Lehtoselle
ja Eino Tuomiselle.
AK:n Pohjois-Hämeen piirin edustaja, lainopin kand. kerhon puheenjohtaja maj. 5
Perjantai 11.1.2013
Gallup
Hyvä
paikka
yhtenäiskoululle?
. Jos valtion talouden tila säilyy
ennallaan, leikkuri saattaa haukata myös liikuntapaikkarahoja.
Silloin Kangasalankin mahdollinen siivu ohenee summasta, jota
vuonna 2013 lupailtiin.
Suorama syö kenttää
Vielä rakentamaton Kortekumpu on menettänyt yhtenäiskoulun
paikkana suosiotaan.
Syynä ovat ennakoitua pienempi asuntokanta, syrjäisyys ja kulkupulmat.
. P. Päätösten suhteen kaikki vaihtoehdot ovat vielä auki.
Taktillista älyä, fyysillistä kuntoa, aseenkäyttöä sekä maaston hyvää tuntemusta
vaaditaan siltä, joka voi saada omakseen
Kangasalan res.ups. kokelas Markku Ylijama. Ihan ykkösvaihtoehto se ei
enää ole, Kivineva arvioi.
Sijaan tarjottu Suoraman koulun
tienoo taas näyttää ainakin maallikon silmin tarkoitukseen ahtaalta, vaikka yhtenäiskoulun luokkamäärää pienennettäisiinkin.
Mittavan uudisrakennuksen ymppääminen valmiin asuntoalueen
keskelle on myös ongelmallista ja
liikenteellisesti hankalaa.
Urheiluväen kannalta ikävää on
se, että uusi yhtenäiskoulu kulkuteineen ja autopaikkoineen uhkaa
Suoraman urheilukenttää.
Uusia useampi
Uusista vaihtoehdoista mielenkiintoisin on Kyötikkälän urheilupuiston vastainen Kyötikkäläntien varsi.
Yhtenäiskoulun myötä etäinen
kenttä asettuisi ensimmäistä kertaa luontevasti koululaisliikunnan
käyttöön.
Yhtenäiskoulu varustuksineen
tukee myös mainiosti Kyötikkälän urheilupuiston käyttöä, erityisesti siellä järjestettäviä isoja tapahtumia.
Kivineva painottaa kuitenkin,
että tässä vaiheessa kisaa suosikkeja ei ole, vaikka kiireessä mennäänkin.
. Lopuksi hän
kohdisti sanansa kotiutettaville ja toivotti
heille menestystä siviilielämässä.
Upseerikokelaille oli illalla järjestetty
ylentämistilaisuus Hämeenlinnassa. Kortekumpu vaikuttaa hyvältä, sinne pääsisi Ruutanankin suunnalta
kätevästi. Pientä paperisotaa seuraavalle
kierrokselle pääsy tietysti edellyttää, mutta ei siinä mitään suurta
dramatiikkaa ole.
Yksi pelko lienee silti aiheellinen. Rantanen selosti kotiutettaville reserviupseerien järjestötoimintaa.
Samalla hän luovutti RUL:n plaketin
parhaaksi arvostetulle patteriston upseerikokelaalle R. Pentti Aroselle.
Kotiutettavan saapumiserän puolesta
puhui kokelas R. Erinäköisiä ehdotuksia on tehty ja keskusteluja sijaintipaikasta
on käyty. Jos
yhtenäiskoulu rakennettaisiin Kyötikkälään, voitaisiin
hyödyntää olemassa
olevia liikuntamahdollisuuksia, Hannu Lindfors ehdottaa.
50 vuotta sitten
Lauantai 12.1.1963
Kangasalan res.ups. Selvitystyötä jatketaan,
kunnan kehitysjohtaja Jarmo Kivineva pyörittelee.
Hän myöntää, että hankkeella
alkaa olla jo kiire. Torstaina lähtivät 11 kuukautta palveluksessa
olleet asevelvolliset kotiseuduilleen.
Ruotsi lähettää
viime talvisen maailmanmestarijoukkueensa Suomi?Ruotsi jääkiekko-otteluun.
Suomi asettaa maajoukkueen, joka on jo
tänä talvena voittanut Norjan, Länsi-Saksan ja Itä-Saksan maajoukkueet.
Ottelu on tiistaina 15. tammikuuta klo
19 Tampereella Koulukadun tekojäällä.
Erotuomareina toimivat neuvostoliittolaiset Boris Mikhailov ja Nikolai Khlopotin.
Niissä asustaa nuori karja.
Tilojen eläinpaikat pyritä
saamaan täyteen ja täysi tuot
to päälle kesään mennessä.
Valoisat tilat
Tärkeä elementti navetoissa on
valaistus. Täytenäkin tämä on niin väljä, että myös
hieman aremmat yksilöt löytävät sieltä tilaa ja mahtuvat väistämään muita, lehmillä kun on
tiukka arvojärjestys, Toiva selvittää.
Eläimet pääsevät halutessaan
myös ulkoilemaan navetan päätyyn tulevaan jaloittelutarhaukseen.
Hyvä tehdä työtä
Koska maitotilojen määrä on
Suomessa jatkuvasti vähentynyt, ja uusi navetta on suuri satsaus maatilalle, onkin epätavallista, että samaan aikaan samassa
kunnassa valmistuu kaksi saman
suuruusluokan navettaa.
Ohtolassa Mikko Perttula ja
Maija Halkola rakensivat uuden
navetan niin ikään noin 80 lehmälle.
. Eläinten puhtaus on tärkeää,
jotta ne pysyvät terveinä ja maito
puhtaana, Toiva selvittää.
. Toivottavasti jatkossa tulee
onnellisempaa maitoa, Halkola
naurahtaa.
Kummallakin tilalla vanhat navetat jatkavat elämäänsä eläinsuojina. Eläimillä on valoisat ja väljät oleskelutilat ja e
lämmitettävät juottoastiat.
Päivi Vaaralan ja Heikki Toivan mukaan lehmät ovat elämäntapa. Led
säästää sähköä ja tuo navettaan
päivänvalon sävyistä valoa.
Puhtaus tärkeää
Uusissa navetoissa on omat puolet poikiville eläimille, erilliset tilat itse poikimiseen, omat
sisäänkäynnit vieraille, kuten
eläinlääkäreille. Betonilla lehmien sorkat hioutuvat sopivasti
ja lattioiden raoista lanta valuu
pois eläinten jaloista.
Tarkemman lannanputsauksen Toivassa hoitaa Puuha-Peteksi nimetty robottilana, joka
kulkee navetassa itsekseen vetäen lannat rakojen kautta lattian
alle. Sieltä jätökset kulkevat lietesäiliöön.
Perttulassa on puolestaan käytössä lantakone, joka aika-ajoin
vetää lattian puhtaaksi.
Puuha-Peteksi nimetty robotti putsaa Toivan navetan lattioita.
Jarmo Toiva tekee myös työkse
robottien käyttöönottoja. Pariskunta satsasi eläimiin rakentamalla
niille uuden navetan.
Mikko Perttula kertoo, että uusi navetta on noin miljoonan euron investointi. Lehmät pääsevät myös tyhjentämään utareensa omaan tahtiinsa, sillä lypsyn
hoitaa lypsyrobotti.
. Isän kanssa navetassa 4-vuotias Vilja.
Mika Säpyskä
. Satsaus ei kuitenkaan pelo
lä tilaa piti kehittää ja eläinten oloa parantaa. Suunnittelussa on lähdetty siitä, että lehmillä on parhaat mahdolliset oltavat. Lehmät käyskentelevät tyytyväisinä, syövät, lepäävät
pehmeillä makuuparsilla, käyvät välillä rapsuttamassa itseään
harjakoneessa. Kesähelteet ovat pahempia lehmille. päivä, ja ovat tilan emännän, Päivi
Vaaralan, mukaan vaikuttaneet
tyytyväisiltä. Nyt eläimet myös pääsevät vapaasti kul-
kemaan, kun parsinavetassa ne
ovat olleet kiinni.
. Se heijastuu suoraan maitomäärään, tuotokset
ovat nousseet.
Navetassa on hiljaista, vaikka
märehtijöitä on siellä kolmisenkymmentä. 6
Perjantai 11.1.2013
Navettoja lehmien
ehdoilla
Toivan navetan toimistosta näkee hyvin koko eläinsuojan. Silloin ne sairastuvat helpommin,
Toiva tietää.
Myös Perttulassa siirryttiin
uuden navetan myötä lypsyasemasta robottilypsyyn. Lehmät viihtyvät ja pysyvät
terveempinä viileässä. Lehmät tuottavat
itse tilaan tarvittavan lämmön.
. Ruokinta tapahtuu navetan sivussa olevilla ruokintapöydillä.
Toivassa navetan lattia on tehty betoniritilöistä. Niissä lehmät ovat jatkuvasti vapaana, kuitenkin suojassa katon alla.
Kun ilma lämpenee verhoseinät
nousevat ylös, ja navetta pysyy
sopivan viileänä.
Kuumimpina kesäpäivinä navetoissa toimii myös helikopterin roottoria muistuttava tuuletin.
Pihatoissa ei ole varsinaista
lämmitystä. Navetta on mitoitettu 62
lypsävälle lehmälle ja kaikkiaan
reilulle 80 eläimelle. Perttulassa on sadan
neliön valoharjakatto, jotta sisälle pääsee mahdollisimman paljon luonnonvaloa.
Toivassa on puolestaan tiettävästi Suomen ensimmäinen
täysin ledvalaistu navetta. Jarmo aikoo myös
aikanaan tilan pitämistä, ja sitä
navettaan on tehty valmius my
le lypsyrobotille. Se on kaiken a ja
o, Järvikulmalla asuva maitotilallinen Heikki Toiva kertoo tilan uudesta navetasta.
Toivassa lehmät pääsivät uuteen kotiinsa joulukuun 10. Häne
ollut suuri apu kotitilalla lypsyr
siirryttäessä. Nyt saimme asianmukaiset tilat, jossa sekä eläinten että niiden hoitajien on hyvä
olla ja tehdä työtä, kuusi vuotta
isäntänä tilalla toiminut Perttula perustelee.
Toivan ja Perttulan navetat
ovat verhoseinäpihattoja. Isän 30 vuotta sitten tekemä navetta on oman aikansa
palvellut. Lypsetty mait
daan ennen tankkiin siirtymist
ta myös kerätään lämpöä lypsy
pesemisessä käytettävän vede
tämiseen.
Navetalla kuluu nyt puolet vähemmän aikaa kuin aikaisemmin. Toivassa eläimillä on kaulassaan kaulapanta, joka mittaa lypsettävän lehmän
märehtimistä. Se myös
analysoi maidon. Niin Toivassa kuin Perttulassakin on 5000 litran maitosäiliö, jonka maitoauto käy tyhjentämässä joka toinen päivä.
Ongelmatilanteissa robotti hälyttää isäntäväen kännykkään.
Koska maitotilalla talous on sidottu maitoon, on lypsyrobotin pysyttävä kunnossa.
Toiva kertoo, että vikatilanteessa huollon on oltava paikalla
kolmessa tunnissa. Robotti putsaa vetimet,
asettaa niihin lypsimet, lypsää ja voitelee utareet.
Robotti kertoo esimerkiksi lypsetyn maitomäärän. Maidosykoneen
en lämmit-
7
Perjantai 11.1.2013
Lypsyrobotti antaa
aikaa isäntäväelle
. Kuva Toivan lypsyrobotilta.
Kun lypsytahti on taajempi myös maitoa heruu enemmän.
Samalla lehmän vointi paranee, kun liian täydet utareet eivät
pakota eläintä.
. Keskimäärin lehmät käyvät päivässä lypsyllä kolme kertaa, Heikki Toiva kertoo.
Sääkset eivät päässeet kunnolla saalistamaan Pohtiolammella viime vuonna. Huonolaatuinen maito ohjataan omiin astioihinsa, eikä se pääse pilaamaan meijerille lähtevää erää.
Robotti myös tarkkailee eläinten kuntoa. Jos lehmä ei märehdi eli jauha ruokaansa tarpeeksi, se on merkki sairaudesta. Yllättäen vanhemmat lehmät tottuivat melkein ensimmäisenä uuteen lypsäjään. Pistän kädet kyynerpäitä myöten ristiin, ettei vastaavaa tulvaa enää tule, toteaa
Pohtiolammen sääksikeskusta
ylläpitävän sääksisäätiön toiminnanjohtaja Juhani Koivu.
Pohtiolammen alue koki
viime vuonna kaikkien aikojen pahimman kevättulvan.
Kalat uivat sääksien kalastusta varten rakennetussa altaassa saalistajien kannalta liian
syvällä.
Sen seurauksena iso osa
sääksistä siirtyi Pohtiolammen sijaan saalistamaan luon-
nonvesille. Päivi
Vaarala ihmettelee uudessa navetassaan.
Paitsi että eläimillä on paremmat olot, myös isäntäväen arki
on helpottunut . Jotkut
yrittävät päästä ruoka-apajalle heti uudestaan lypsyn jälkeen.
Robotti kuitenkin tunnistaa eläimet ja ohjaa pois lypsypaikasta, mikäli ei ole lypsyn aika.
. Kuva: Tero Mäkelä
Välillä lypsylle riittää jonoa. kiitos lypsyrobotin.
Lehmät tulevat yksitellen robotille. Kun karjaa on enemmän, myös siemennyksiä ja poikimisia on enemmän, samoin peltotöitä.
Lypsyt eivät kuitenkaan sido niin paljoa kuin aikaisemmin.
Navetalla ei tarvitse käydä aina samaan kellonaikaan.
Navettatyö on robotin ansiosta enemmän tarkkailua.
. Käytännössä tämä
merkitsee huonetilojen yleistä
leikkaamista, jonka tavoitteena on vähentää vuokramenoja.
Säästöjen ääripää on palvelujen keskittäminen isoihin
kaupunkikeskuksiin.
Suunnannäyttäjinä kehityksessä ovat verohallinto sekä työvoima- ja yrityspalveluista vastaavat TE-toimistot.
Ne ovat edelläkävijöitä myös
asiakaspalvelun verkottamisessa.. Vanhan navetan lypsyasemalla
käytin jo pelkkään lypsämiseen neljä tuntia päivässä, Vaarala selvittää.
Robotti informoi
Yksi robotti riittää noin 2000 litran lypsämiseen vuorokaudessa. Sääkset eli kalasääsket tekivät viime vuonna
altaaseen yhteensä 3402 iskua
eli peräti kolmanneksen vuotta 2011 vähemmän.
Juhani Koivu uskoo ja toivoo, että tilanne vakiintuu
Pohtiolammella tänä vuonna
ja lintumäärä palaa entisille
uomilleen. Tietokone rekisteröi sen ja
ilmoittaa siitä isäntäväelle.
Robotti antaa lypsettävälle eläimelle hieman ruokaa. Moni vika hoituu myös puhelimitse.
Mikko Perttula ja Maija Halkola huomauttavat, että robotti ei välttämättä vähennä isäntäväen työmäärää. esimerkiksi
ottanut, sil-
ään
tan-
een lypsyestä onkin
robottiin
ös jatkaa
ä varten
yös toiselto analysoitä. Miksi emme tehneet tätä jo kymmenen vuotta sitten. Nyt voin keskittyä myös jalostukseen, Vaarala puolestaan iloitsee.
Tulva karkotti ison osan
Pohtiolammen sääksistä
Juha Kairessalo
Lintujen saalistusiskut vähenivät viime vuonna kolmanneksen edelliseen vuoteen verrattuna
. Tämän vuoksi lähialueelle on muun muassa
rakennettu uusia pesäpohjia
sääksiä varten.
?Häirikölläkin. Luonnonvoimille ei voi
mitään. osansa
Tulva aiheutti myös vahinkoja saalistusaltaan vierustalle
rakennetuille piilokojuille ja
muille rakenteille.
Lisäksi tulvavahinkojen korjaukset, kalojen saantiongelmat sekä yleisötornin laajennustyöt aiheuttivat häiriötä
allasalueella vaikuttaen osaltaan sääksien saalistuskäyntien vähenemiseen.
Oma osansa oli vielä Pohtiolammella päivittäin käyneellä ?häirikkö-sääksellä?, joka
piti aluetta omanaan pyrkien
häätämään lajitoverinsa muihin maisemiin.
Sinällään sääkset ovat selvästi ottaneet Pohtiolammen
omakseen takuuvarmana ruokapaikkana.
Tästä kielii se, että viime
vuoden huhtikuussa ennen
tulvan alkamista saalistusaltaaseen tehtiin 1057 sääkseniskua eli peräti 43 prosenttia enemmän kuin edellisenä
vuonna.
Piilokojut varattuja
Pohtiolampi on raivannut
paikkansa kansainvälisesti
tunnettuna lintukohteena nimenomaan sääksien kuvausja seurantapaikkana.
Kun netissä ilmoitettiin kuvaajien piilokojujen varaamisen alkamisesta, kaikki paikat
menivät Juhani Koivun mukaan ensimmäisenä päivänä.
Pohtiolammen suosiosta
kielii osaltaan myös se, että
sääksisäätiön sivujen kävijäja käyntimäärät kaksinkertaistuivat kesäkaudella 2011?
2012.
Live-lähetysten eli elävää
kuvaa alueelta seuranneita
katselijoita oli kesän 2012 aikana yli 111 000 ja parhaimpina päivinä lähes 1 800.
Viime kesän aikana Pohtiolammella kävi sääksen katselijoita noin 85:stä maasta.
Kunta valmis poliisin puheille
Pekka Kaarna
Tällaiseen robottiin lehmät menevät lypsylle Mikko Perttulan
tilalla.
Kunnalla ei ole huomautettavaa poliisin palveluverkon kehittämisluonnoksesta.
Kangasalan poliisiaseman
osalta luonnos toteaa, että alueen toimintoja ja tilaratkaisuja kehitetään pitkällä aikavälillä.
Yleisellä tasolla luonnos
painottaa asiakaspalvelua, taloudellisuutta ja tehokkuutta.
Palveluverkon uudistuksessa
palvelupiste-nimike jää myös
historiaan, ja nimikkeen alai-
sista yksiköistä muodostetaan
poliisiasemia ja yhteispalvelupisteitä.
Kilpailukykyiset tilat
Lausunnossaan luonnosta valmistelevalle työryhmälle kunta tähdentää, että
Kangasalan poliisiasemaa tulee kehittää kuntalaisten tarpeista käsin.
Kunta edellyttää, että poliisipalvelut säilyvät Kangasalla,
minkä vuoksi se on valmis
neuvottelemaan mainituista
?tilaratkaisuista. Jos ihminen lypsäisi lehmät kolme kertaa, koko elämä
olisi pelkkää lypsämistä. eli virastota-
lossa sijaitsevien poliisitilojen
kehittämisestä.
Tavoitteena on osoittaa, että
Kangasala pystyy tarjoamaan
jatkossakin tilat, jotka ovat
Pirkanmaan poliisilaitoksen
tarpeiden mukaiset ja kustannuksiltaan kilpailukykyiset
esimerkiksi Tampere-vaihtoehtojen kanssa.
Kangasalan virastotalo on
kunnan omistuksessa.
Poliisi säästää
Kunnan esittämän neuvottelutarjouksen takana on po-
liisihallinnon halu tehostaa
kaikkien toimipisteidensä tilankäyttöä
Eronneiden osuus on noin prosentin luokkaa koko seurakunnan väkimäärästä.
. Kangasalle
muuttaa paljon nuoria perheitä. Kirkkolaissa mainitaan, että haudan avaami-
sesta ja peittämisestä perittävän maksun tulee olla lähellä
todellisia kustannuksia.
. Vihittyjen määrä kasvoi
27:llä.
Tulijoiden määrä ei noussut, mutta seurakunnasta eronneiden määrä oli edellisvuotta pienempi. Yritimme
kohtuullistaa hintaa, emme
menneet viimeiseen pirtaan,
Jarva toteaa.
Ulkopaikkakuntalaisille
arkkuhautapaikka Kangasalla kustantaa 600 euroa.
Arkkuhautapaikan hinta on
keskiarvo koko vuoden hautauksille. Kastettuja
oli viime vuonna 317, kun taas hautaan siunattiin 195. Meidän kokonaisbudjetissamme syntyvillä säästöillä
ei ole kovin suurta merkitystä, vaikka hautauksia onkin
vuosittain 170?180, Jarva sanoo.
. Muutoksella ei myöskään ole vaikutusta voimassa oleviin hautaoikeuksiin.
Itsenäisesti sääntöjä noudattaen
Kirkkolain hautaustoimen maksuja koskeva
muutos lyötiin lukkoon viime vuoden lopussa. Talvella kustannukset
ovat huomattavasti kesää suuremmat.
Maksu sisältää muun muassa maan sulattamisen,
haudan kaivamisen ja peittämisen, sekä myöhemmin
tehtävät jälkityöt kuten maan
tasoittaminen ja nurmikon
kylvö.
Tuhkaus lisääntymässä
Vanhat perinteet ovat yhä val-
lalla. Harva valitsee ilmaisen
vaihtoehdon, tuhkien sirottelun.
On myös olemassa välimuoto, uurnalehto. Eronneiden määrän
tasaantuminen kertoo luottamuk-
sen kirkkoa kohtaan vahvistuneen,
kirkkoherra Seppo Jarva tulkitsee.
Vuosittaiset vaihtelut seurakunnan
jäsenmäärässä ovat olleet yleensä aika pieniä.
. Monet näiden perheiden jäsenistä eivät
ole muuttaessaan seurakunnan jäseniä, mistä syystä muuttoliikkeen positiivinen vaikutus seurakunnan väkimäärään jää melko pieneksi, Jarva
toteaa.. Uurna haudataan kivipaaden eteen summittaiseen paikkaan, ja nimi
kaiverrutetaan paateen.
Tämän vuoden aikana Vatialaan valmistuva Tampereen
seurakuntayhtymän uusi krematorio voi kirkkoherran mukaan lisätä tuhkauksien määrää.
. Seurakunnasta erosi 230 henkilöä, mikä
on 37 vähemmän kuin edellisvuon-
na. Joudumme kuitenkin noudattamaan säädöksiä. Ihmiset ovat nähtävästi ymmärtäneet, ettei hautapaikkojen hinnannousu ole
meidän tahdostamme kiinni,
hän miettii.
Rintamaveteraanien ja heidän puolisoidensa osalta hautapaikkamaksuja ei tarvitse
periä jatkossakaan. Jarva arvelee noin 75
prosentin hautauksista olevan
arkkuhautauksia. Kastettujen ja hautaan siunattujen osuus on ollut suurin piirtein sa-
maa luokkaa jo pitkään. Tuhkaukset lisääntyvät kuitenkin pikku hiljaa.
Uurnahautapaikka maksaa
lakiuudistuksen jälkeen 110
euroa aiemman 40 euron sijasta. Seurakuntataloudet päättävät hautaustoimen maksuistaan edelleen itsenäisesti, kuitenkin lakien määrittämissä rajoissa.
Lakimuutos on aiheuttanut toimenpiteitä
niissä seurakuntatalouksissa, joissa hautasijat
tai hautaamiseen liittyvät palvelut ovat tähän
saakka olleet maksuttomia tai maksut ovat olleet vain nimelliset.
Tavoitteena on ollut pienentää eri puolilla
Suomea olevia eroja hautaustoimen maksuissa.
Siunaustoimitus kirkollisena toimituksena
on maksuton.
Kastettuja ja vihittyjä edellisvuotta enemmän
Kangasalan seurakunnassa kastettiin viime vuonna 20 henkeä enemmän kuin edellisvuonna. Tällaiset asiat ovat herkkiä ihmisille, se on selvä. Nyt kirkko pystyy osoittamaan valtiovallalle hautauskustannusten todenmukaisemman summan.
Jarvan mukaan kirkkoherranvirastoon ei ole tullut palautetta hautapaikkamaksuista eikä myöskään vuoden
alussa 0,05 prosentilla nousseesta kirkollisverosta.
. Yhteensä
uusia seurakuntalaisia tuli 76, mikä on kymmenkunta vähemmän
kuin edellisenä vuonna. Tästä voi päätellä ainakin sen,
että seurakunta ei ole omalla toiminnallaan antanut syitä kirkosta eroamiseen. 8
Perjantai 11.1.2013
Toinen uurnalehdon seitsemästä kivipaadesta on täyttymässä nimistä, mutta arkkuhautaus on Kangasalla yhä selvästi tuhkausta yleisempää, kertoo kirkkoherra Seppo Jarva.
Hautapaikka tuplasti kalliimpi
Päivi Kääntä
Viime vuonna arkkuhautapaikka maksoi kangasalalaiselle 220 euroa, mutta vuodenvaihteen jälkeen hinta
miltei kaksinkertaistui: arkkuhautapaikka maksaa nyt
420 euroa.
Taustalla on kirkkolakiin
tehty hautaustoimen maksuja koskeva muutos, jonka mukaan seurakunnan saamilla
verotuloilla ei saa kompensoida hautaustoimen kustannuksia.
Kangasalan seurakunnan
kirkkoherra Seppo Jarva ymmärtää, että hinnannousu voi
tuntua seurakuntalaisista suurelta; siltä se nimittäin vaikuttaa myös henkilökunnan mielestä.
Uudistuksen tavoitteena on
pienentää eri puolilla Suomea
olevia eroja hautaustoimen
maksuissa. Ulkopaikkakuntalaiselle hinta on 150 euroa, kun se
ennen oli sata euroa.
Työvaiheet ovat samanlaiset kuin arkkuhautapaikoilla,
vain pienemmässä mittakaavassa. Tampereella on ollut ruuhkaa.
Ymmärrystä löytyy
Hautaustoimen maksut ovat
kirkkoherran tietojen mukaan
samalla tasolla lähikunnissa.
Hinnankorotuksesta syntyy
jonkin verran säästöä seurakunnalle, mutta se ei ole toiminut muutoksen pontimena.
. Nyt vainajia on jouduttu
kuljettamaan kauas, Hämeenlinnaan ja Seinäjoellekin saakka. Siunattujen mää-
rä on pysynyt pitkään suurin piirtein
samana
Miami (16)
Entourage (16)
30 Rock (S)
Elämää Philadelphiassa
- 05.58 SubChat
Yle TV1
04.00 Uutisikkuna
08.00 Yle Uutiset
08.05 Kiehtova maailma:
Palin Brasiliassa
09.00 Yle Uutiset
09.05 Ylen aamu-tv
10.00 Yle Uutiset
10.05 Ykkösaamu
10.45 YleLeaks
11.00 Yle Uutiset
11.05 - 11.10 Pisara
11.15 Opettaja ohjaimissa
(7)
12.00 A-studio: Stream
12.40 Dokumenttiprojekti:
Kovasikajuttu (S)
14.05 Elämä pelissä: Suuri
loppushow
15.00 Strada
15.30 Akuutti
16.00 Hercule Poirot (7)
16.55 Yle Uutiset viittomakielellä
17.00 Yle Uutiset
17.05 Rakkautta ja riitasointuja (7)
18.00 Yle Uutiset
18.10 Urheiluruutu
18.15 Toisenlaiset frendit
18.45 Avara luonto: Iso
valliriutta
19.35 Ryhmä Pullman (12)
20.30 Yle Uutiset
20.45 Lotto
20.51 Urheiluruutu
21.15 YleLeaks
21.30 Uutisvuoto
22.00 Valaistunut (16)
22.25 Komisario Frost (16)
00.10 Uutisikkuna
Yle TV2
04.00 Uutisikkuna
07.45 Pikku Kakkonen
07.46 Nimipäiväonnittelu:
12.1.
07.48 Kaapo: Kaapo (S)
08.12 Olipa kerran... : Kolme
iloista rosvoa
08.20 Anniina Ballerina (S)
08.49 Babar ja Badun
seikkailut (S)
09.02 Galaxi
09.07 Sherlock Jakki: Sherlock Jakki (S)
09.23 Late lammas (S):
Päivä parturissa (S)
09.31 Galaxi:: Lentismestari
10.01 Pikkukarhun tarinoita
(S)
10.25 Espen ja hylkeenpoikaset
11.00 Hiihdon Suomen cup
13.35 Ravisuoran vihjeet
13.45 Peliuutiset
14.05 Luontoretkellä: Luolasukeltajat
14.45 Ypäjä
15.15 Ypäjä
15.45 Ypäjä
16.15 Ypäjä
16.45 Ypäjä
17.15 Pikaluistelun EM
18.15 Ravisuora
19.00 Yle Uutiset
19.10 Urheiluruutu
19.25 Yle Uutiset sää
19.30 Ampumahiihdon mc:
Miesten pikakilpailu
20.50 Kettu (12)
21.50 Yle Uutiset
21.55 Urheiluruutu
22.05 The Next Three Days
(12)
00.15 The Wire (16)
01.15 - 04.00 Uutisikkuna
MTV3
06.00
07.00
08.00
08.10
08.25
08.55
09.20
09.50
10.15
10.45
11.15
12.20
13.25
14.00
15.30
MTV3 Deitti
Ostoskanava
Palomies Sami (S)
Puuha-Pete (S)
Hirviöallergiaa (S)
Kasper (S)
Winx-klubi (S)
Pokémon (7)
Unelmien pallokerho
Ostoskanava
Luontodokumentti:
Kalifornian jättiläispunapuut
45 minuuttia Special:
Myllykoski - viimeinen rulla
Piilokamera
Alppihiihdon maailmancup: Adelboden
Victor Malmström:
15.50
15.55
16.05
17.55
19.00
19.10
19.30
21.00
22.00
22.10
22.15
22.30
22.35
01.40
02.40
SUNNUNTAI 13.1.
Beibit, nyt mennään
ja kovaa!
Uniikki: Elämäsi diili
Pilanpäiten
Perheleffa: ScoobyDoo 2: Monsterit
vapaalla (7)
Top Gear
Seitsemän Uutiset
Tulosruutu
Putous
Selviytyjät
Kymmenen Uutiset
Päivän sää
Tulosruutu
Lotto ja Jokeri
Jesse Jamesin salamurha pelkuri Robert
Fordin toimesta (16)
Hyvässä uskossa (12)
- 06.00 MTV3 Deitti
Nelonen
05.00
07.30
09.00
09.30
10.00
10.30
11.00
11.30
12.00
12.30
13.00
13.30
14.00
14.50
15.00
15.30
16.00
16.30
18.30
18.50
19.00
19.10
20.57
21.00
23.20
23.30
23.35
23.40
00.40
02.25
03.00
Älypää-TV
Ostosruutu
Start!
Matkaoppaat
Matkaoppaat
Matkaoppaat
Matkaoppaat
Lentokenttä
Lentokenttä
Lentokenttä
Lentokenttä
Koirakouluttaja Tanja
Karpela
Salattu teinielämä
Vaaleanpunainen
pantteri
Waverly Placen
velhot (7)
Eläintenpelastustiimi
Eläintenpelastustiimi
Elokuva: Veljekset
Solomon (7)
Nelosen uutiset
Nelosen sää
Vaaleanpunainen
pantteri
Elokuva: Isi hoitaa
2 (S)
Keno
Elokuva: Gone, Baby,
Gone (16)
Nelosen uutiset
Nelosen sää
SM-liigan huippuhetket
Totuuden miekka
Elokuva: Lomailijan
mehukkaat paljastukset (16)
Perhe on pahin
- 05.00 Älypää-TV
Sub
06.00
09.00
12.00
12.30
13.00
13.30
14.00
14.30
15.00
16.00
17.00
18.00
19.00
19.55
21.00
23.10
00.05
01.00
01.55
SubChat
Ostos-tv
Futurama
Futurama
Futurama
Futurama
Kreisiä menoa
Lemmenhaasteet (7)
Tanssien tähtiin
Maailman pisin mies
Jamie Oliverin Amerikan herkut
Myytti valkoisesta
kauneudesta
Tamara Ecclestone
- formulakuninkaan
megatytär
Nuoret, laiskat ja
tyhmät
Rankka päivä (16)
Miami Vice (12)
Grimm (12)
Sons of Anarchy (16)
- 05.48 SubChat
MAANANTAI 14.1.
07.00 Ostoskanava
08.00 Chuggington (S)
04.00 Uutisikkuna
08.10 Looney Tunes Show
08.00 Yle Uutiset
(S)
08.05 Avara luonto: Iso
08.35 Katti kaiken tietää!
valliriutta
(S)
09.00 Yle Uutiset
09.05
Madagascarin ping09.05 Aamusydämellä
viinit (S)
09.40 Löytöretkiä maail09.35 Beyblade: Metal
maan
Masters (7)
09.55 Yle Uutiset
10.00 Grand Designs 10.00 Yrityksen voitto
unelma-asunnot
kuuluu kaikille
11.05 Midaksen kosketus
11.00 Yle Uutiset
11.35 Suomessa on yritystä
11.05 Viikko viitottuna
12.10 MTV3.doc: Natsirikol11.15 Opettaja ohjaimissa
lisen tytär
(7)
13.15
Luontodokumentti:
12.00 Skeptikko ja uskovat
Omituisimmat dino12.30 Mannerheim - Jörn
saurukset
Donnerin kertomana
14.20
Koukkusormi (7)
13.30 Prisma: Huippuälyk16.20 Uuden MTV3 Total
käät eläimet
-paketin ohjelmis14.20 Kuinka nainen sai
tossa
housut
16.25 Samaa sukua (7)
14.30 Historiaa: Greelyn
17.25 Putous
retkikunta
15.25 Hercule Poirot: Kellot 19.00 Seitsemän Uutiset
19.10 Tulosruutu
(7)
19.30 Ennätystehdas
16.55 Yle Uutiset viittoma20.00 Midaksen kosketus
kielellä
20.30 Salatut elämät (S)
17.00 Yle Uutiset
21.00 Selviytyjät
17.10 Inhimillinen tekijä
22.00 Kymmenen Uutiset
18.00 Yle Uutiset
22.15 Viikon sää
18.10 Urheiluruutu
22.20 Tulosruutu
18.15 Antiikkia, antiikkia
22.35 Isänmaan puolesta
18.45 Suomi on ruotsalai(16)
nen
23.40
Ilman johtolankaa
19.15 Luontohetki: Eläintari00.40 - 05.30 MTV3 Chat
noita
19.45 Arto Nyberg
Nelonen
20.30 Yle Uutiset
05.00 Älypää-TV
20.45 Urheiluruutu
07.45 Ostosruutu
21.05 Kotikatsomo: Täällä
09.15 Jaksa paremmin
pohjantähden alla
09.45 Hurja remontti
(12)
10.45 Eläinten ABC
21.55 Red Riding 1980:
Silmukka kiristyy (16) 11.15 Koiralle koti
12.20 Eläintenpelastustiimi
23.30 Ykkösaamu
12.50 Elokuva: Keikalla (S)
00.10 Uutisikkuna
15.00 Frasier
15.30 Frasier
Yle TV2
16.00 Frasier
04.00 Uutisikkuna
16.30 Frasier
07.45 Pikku Kakkonen
17.00 The Voice of Finland
07.46 Nimipäiväonnittelu:
18.30 Nelosen uutiset
13.1.
18.50 Nelosen sää
07.48 Raa Raa, leikkisä
19.00
Hurja painonpudotus
leijona (S)
20.00 Olipa kerran (12)
08.00 Dinojuna (S)
20.57 Keno
08.25 Puu Fu Tom (S)
21.00 Elokuva: Sekavia
08.47 Sohvaset (S): Sohsuhteita
vaset
23.10 Nelosen uutiset
09.00 Galaxi
09.07 Hirveä Henri: Hirveä 23.20 Nelosen sää
23.25 Mad Men (12)
Henri (S)
09.19 Galaxi: Pippuriparrat 00.25 Lost (16)
01.25 Perhe on pahin
09.27 Villit futarit: Villit
02.00 - 05.00 Älypää-TV
futarit (S)
09.52 Viidakkojytä (S)
Sub
09.57 Galaxi
06.00
SubChat
10.00 Pelikaanimies: Nokanmentävä reikä (S) 07.25 Ostos-tv
10.25 Simpsonit
10.30 Pelikaanimies:
Silakoita ja aivastuk- 10.55 Simpsonit
11.25 Simpsonit
sia (S)
11.55 Simpsonit
11.00 Pelikaanimies: Höyhenten salaisuus (S) 12.25 Asunto 23 (7)
11.30 Kakkosen urheiluvii- 13.00 Rillit huurussa (S)
13.30 Tyhjätaskut (7)
konloppu
11.31 Hiihdon Suomen cup 14.00 Isän tyttö (7)
13.50 Ampumahiihdon mc: 14.30 Middle (S)
15.00 P. met. (12)
06.25 Huomenta Suomi
00.45 Vampyyripäiväkirjat
09.05 Studio55.fi
(16)
09.30 Uutiset
09.40 Mitä tänään syötäi- 01.40 Simpsonit (7)
02.10 Num3rot (12)
siin?
09.45 Tunteita ja tuoksuja 03.00 - 05.58 SubChat
(7)
10.40 Emmerdale (S)
11.10 Emmerdale (S)
Lisää tv-ohjelmatietoja: www.telkku.com Viking Lotto: 15, 21, 34, 36, 39, 43 Lisänumerot: 20, 38 Onnennumero: 47 Jokeri: 2 1 9 3 1 2 3
Sää
perjantaina lauantaina
Orivesi
-7
4
-6
Ruutana
Tampere
-10
Ponsa
-7
Sahalahti
Vatiala
(-7)
Kirkonkylä
Lempäälä
sunnuntaina
Orivesi
Saarikylät
Tampere
Lempäälä
-10
1
Ruutana
-10
Sahalahti
Vatiala
(-11)
Kirkonkylä
Saarikylät
Pälkäne
Valkeakoski
-7
Saarikylät
-11 Valkeakoski
Pälkäne
Ruutana
Tampere
-6
Pälkäne
Valkeakoski
-6
-5
pilvistä
5
tuulen suunta
ja nopeus
ukkoskuuroja
puolipilvistä
sadekuuroja
tihkusadetta
sumua edellisen yön
alin lämpötila
Saarikylät
-7
-7
selkeää
melkein
selkeää
Ponsa
Sahalahti
Vatiala
(-6)
Kirkonkylä
Lempäälä
-10
-6
2
-5
Ponsa
Sahalahti
Vatiala
(-12)
Kirkonkylä
Lempäälä
-7
-7
Ruutana
Tampere
Palv. Phil
18.00 Eläintenpelastustiimi
18.30 Nelosen uutiset
18.50 Nelosen sää
19.00 Hauskat kotivideot
20.00 The Voice of Finland
21.25 Keno
21.30 Elokuva: Pomon
päiväkirja (12)
23.35 Nelosen uutiset
23.45 Nelosen sää
23.50 Elokuva: Autokoulunopettajan mehukkaat
paljastukset (16)
01.40 Villa Helena (12)
02.35 Perhe on pahin
03.10 - 05.00 Älypää-TV
Sub
06.00
09.25
10.00
11.00
14.00
14.55
15.55
16.25
17.00
18.00
19.00
19.30
20.00
21.00
23.00
23.30
00.25
00.55
01.25
01.50
SubChat
Eastenders (7)
Lemmen viemää (7)
Ostos-tv
Daltonit (S)
Masterchef USA
Jamie Oliverin 30
minuutin ateriat
Eastenders (7)
Lemmen viemää (7)
Dieetit vaihtoon!
Miehen puolikkaat (S)
Middle (S)
Simpsonit
American Pie 5:
Alaston maili (16)
Madventures
C.S.I. puh. Diddyn juoksuNaisten yhteislähtö
poika
15.00 Suomen Urheilugaala
16.00 Kaiken maailman
: 2012 parhaat palat
kampaamot
15.58 Kakkosen urheiluvii17.00 Glee (7)
konloppu
16.20 Ampumahiihdon mc: 18.00 Esittelyssä: Iholla
18.05 Pilanpäiten
Miesten yhteislähtö
18.20 Ajoneuvos
17.30 Pikaluistelun EM
18.55 Suomen surkein kuski
18.30 Luontoretkellä: Va19.55 Myytinmurtajat
rangin niemimaalla
21.00 Kultainen kompassi
19.00 Yle Uutiset
(12)
19.05 Urheilukatu 2
23.15 Lain varjossa (16)
19.30 Pirunpelto (12)
00.10 Nikita (12)
20.20 Mikaelin naiset :
01.05 Madventures
Vuokko Hovatta
01.40 Southland
20.30 Toistaiseksi tunte02.25 - 05.53 SubChat
mattomasta syystä
21.00 Boardwalk Empire
(16)
21.57 Yle Uutiset
22.02 Urheiluruutu
22.15 Bored to Death (12)
22.40 How to Make it in
America (12)
23.05 The Wire (16)
00.05 Päätapaus (12)
00.33 - 04.00 Uutisikkuna
Yle TV1
MTV3
06.00 MTV3 Deitti
Yle TV1
04.00
05.55
06.25
09.30
10.00
11.00
11.05
11.10
11.40
12.30
13.00
14.25
14.55
15.00
15.05
15.55
16.25
16.55
17.00
17.08
18.00
18.30
19.00
19.50
20.00
20.30
20.55
21.00
21.30
Uutisikkuna
Puoli seitsemän
Ylen aamu-tv
Luontohetki: Eläintarinoita
Jurkan huonetta ja
sukua
Yle Uutiset
Yle News
Puoli seitsemän
- 12.25 Arto Nyberg
Tohtorit (7)
Serenaadi sotatorvella (S)
Väylän varrelta:
Laestadiolaisuus
Pisara
Yle Uutiset
Ylen aamu-tv: Tänään
otsikoissa
Antiikkia, antiikkia
Kuningaskuluttaja
Yle Uutiset viittomakielellä
Yle Uutiset
Sydämen asialla (7)
Yle Uutiset
Uutisvuoto
Prisma: Selviytyjät
Nykyajan ihmeet
MOT: Sailaksen kuuliaiset lapset
Yle Uutiset
Urheiluruutu
A-studio
Dokumenttiprojekti:
Naisten oikeus
Kotikatsomo: Täällä
pohjantähden alla
(12)
Yle Uutiset
YleLeaks
Panta kaulassa (12)
Oddasat
Uutisikkuna
11.40 HANKI: Hiihtolajien
huippuhetket
12.35 Ostoskanava
14.05 50 parasta ravintolaa
14.10 Uuden MTV3 Total
-paketin ohjelmistossa
14.15 Selviytyjät
15.15 Mitä tänään syötäisiin?
15.20 Better Off Ted (S)
15.50 Amerikan lapsityrannit
16.50 Uutiset
16.55 Suomen ja maailman
sää
17.00 Kauniit ja rohkeat (7)
17.25 Kauniit ja rohkeat (12)
17.55 Mitä tänään syötäisiin?
18.00 Emmerdale (S)
18.30 Emmerdale (S)
19.00 Seitsemän Uutiset
19.20 Päivän sää
19.30 Salatut elämät (S)
20.05 Hansin matkassa
21.00 Helppo elämä (12)
22.00 Kymmenen Uutiset
22.20 Päivän sää
22.25 Tulosruutu
22.35 Rizzoli & Isles (16)
23.35 Burn Notice (12)
00.30 - 05.30 MTV3 Chat
Nelonen
05.00 Älypää-TV
06.30 Ostosruutu
07.00 Disneyn esikoulu:
Jake ja Mikä-Mikä22.25
Maan merirosvot
07.25 Disney esittää:
Koukussa
23.15
07.50 Disney esittää: Aku ja
23.20
kumppanit
23.35
07.55 Chuckin ja ystävien
00.05
seikkailut
00.20
08.10 Onnea matkaan,
Charlie! (7)
Yle TV2
08.40
Leila leipoo
04.00 Uutisikkuna
09.10 Reissussa lasten
06.50 PIKKU KAKKONEN
kanssa
06.51 Nimipäiväonnittelu:
09.50 Elixir
14.1.
10.20 Kodikkaasti vuokralla
06.53 Popi Kissa (S)
10.50 Ostosruutu
07.04 Lilli Pii (S)
07.11 Metkat Mesiläiset (S) 11.50 Ostosruutu
12.50 Reissussa lasten
07.20 Melkein mestari
kanssa
07.27 Jussin matkat (S):
13.25 Elixir
Jussin matkat
13.55 Kodikkaasti vuokralla
07.39 Humps (S)
14.25 Leila leipoo
07.46 Neppajymykerho
15.00 Salattu teinielämä
07.55 Martta puhuu (S)
16.00 Himohamstraajat
08.19 Viidakkokirja (7)
17.00 Tuuri
08.40 Late lammas (S):
18.00 Matkaoppaat
Moottoriturpa (S)
18.30 Nelosen uutiset
08.50 Pieni runotyttö (7)
18.50 Nelosen sää
09.40 Norjan rannikoilla
10.20 Työ on elämää varten 19.00 Junior MasterChef
20.00 Huippumalli haussa
11.00 Viidakkoperhe (7)
20.57
Keno
11.45 Uutisikkuna
21.00 Elokuva: Isku Kolum14.15 UIT: Ilon kautta
biaan (16)
15.30 Veljesten keittiössä
23.50 Nelosen uutiset
16.00 Ypäjä
00.00 Nelosen sää
16.29 Galaxi
00.05 Frasier
16.30 - 16.54 Villit futarit:
Villit futarit (7) 00.35 Olipa kerran (12)
01.35 Totuuden miekka
17.00 Pikku Kakkonen
02.35 Perhe on pahin
18.00 Yle Uutiset minuu03.10 - 05.00 Älypää-TV
tissa
18.02 Viidakkoperhe (7)
Sub
18.49 Luonnon ihmeitä
06.00 SubChat
19.00 Yle Uutiset
19.10 Yle Uutiset alueeltasi 09.25 Eastenders (7)
10.00 Lemmen viemää (7)
19.20 Yle Uutiset Suora
11.00 Ostos-tv
linja
14.00 Kauhukeittiö
19.30 Ypäjä
14.55 Teho-osasto
20.00 Uusi päivä (S)
20.30 - 20.54 Putoojat (12) 15.50 Esittelyssä: Iholla
15.55 Jamie Oliverin 30
21.00 Satuhäät
minuutin ateriat
21.50 Yle Uutiset
16.25 Eastenders (S)
22.00 Urheiluruutu
17.00 Lemmen viemää (7)
22.05 Toistaiseksi tunte18.00 Myytinmurtajat
mattomasta syystä
19.00 Miehen puolikkaat (S)
22.35 Misfits (16)
19.30 Asunto 23 (7)
23.25 Ypäjä
20.00 Simpsonit
23.55 Haven (12)
20.30 Rillit huurussa (S)
00.39 - 04.00 Uutisikkuna
21.00 Punainen lohikäärme
(16)
MTV3
23.25 Näin tehtiin Django
05.30 Aamusää
Unchained
06.00 Studio55.fi
23.50 C.S.I. 9
Perjantai 11.1.2013
PERJANTAI 11.1.
Yle TV1
04.00
05.55
06.25
09.30
10.00
11.00
11.05
11.10
11.40
12.35
13.05
15.00
15.05
16.00
16.55
17.00
17.08
18.00
18.30
19.00
20.30
20.55
21.00
21.30
22.00
22.50
22.55
00.30
00.45
00.50
Uutisikkuna
Puoli seitsemän
Ylen aamu-tv
Tosi tarina: Veljeni
buddhalaismunkki
Sydämen asialla (7)
Yle Uutiset
Yle News
Puoli seitsemän
A-studio: Talk
Tohtorit (7)
Nummisuutarit (7)
Yle Uutiset
Ylen aamu-tv: Tänään
otsikoissa
Kiehtova maailma:
Palin Brasiliassa
Yle Uutiset viittomakielellä
Yle Uutiset
Sydämen asialla (7)
Yle Uutiset
Puoli seitsemän
Vera Stanhope tutkii (12)
Yle Uutiset
Urheiluruutu
A-studio: Stream
Strada
Inhimillinen tekijä
Yle Uutiset
Viimeinen perillinen (12)
Oddasat
Eurojackpot
Uutisikkuna
07.35
07.42
07.46
07.55
08.18
08.41
08.50
09.40
09.50
10.00
10.10
10.20
10.30
10.40
10.50
11.00
11.15
12.01
12.50
13.40
14.10
14.40
15.10
16.00
16.30
16.31
16.41
16.43
16.56
17.00
18.00
18.02
18.47
19.00
19.10
19.20
19.30
20.00
21.00
21.50
22.00
22.05
22.50
23.20
23.50
00.15
14.10
15.15
15.20
15.50
16.50
16.55
17.00
17.25
17.55
18.00
18.30
19.00
19.20
19.30
20.00
21.00
22.00
22.20
22.25
22.35
00.45
01.45
LAUANTAI 12.1.
Studio55.fi
Huomenta Suomi
Studio55.fi
Uutiset
Mitä tänään syötäisiin?
Tunteita ja tuoksuja (S)
Emmerdale (S)
Emmerdale (S)
Lääkärit
Ostoskanava
Viikonvaihteen alueellinen sääennuste
Menestyksen takana - YIT
Mitä tänään syötäisiin?
Tucsonin veljekset (7)
Pomo piilossa
Uutiset
Suomen ja maailman sää
Kauniit ja rohkeat (7)
Kauniit ja rohkeat (S)
Mitä tänään syötäisiin?
Emmerdale (S)
Emmerdale (S)
Seitsemän Uutiset
Päivän sää
Ennätystehdas
Korkojen kera
Dallas (12)
Kymmenen Uutiset
Päivän sää
Tulosruutu
Broken Arrow - operaatio erämaassa (16)
Menneisyyden haamut (12)
- 06.00 MTV3 Deitti
Nelonen
Yle TV2
04.00
06.49
06.50
06.52
07.02
07.09
07.22
06.00
06.25
09.05
09.30
09.40
09.45
10.40
11.10
11.40
12.35
14.05
Uutisikkuna
PIKKU KAKKONEN
Nimipäiväonnittelu: 11.1.
Possu Pallero (S)
Noksu (S)
Lulu kilpikonna (S)
Anton Siilinen ratkaisee (S)
Nyt mennään!:
Talvijäljet
Hupsu pikku pupunen (S)
Herää pahvi: Sukellusvene
Martta puhuu (S)
Viidakkokirja (7)
Late lammas (S):
Melkein mahdoton
tehtävä (S)
Pieni runotyttö (7)
Yle Uutiset Uusimaa
Yle Uutiset KaakkoisSuomi
Yle Uutiset LounaisSuomi
Yle Uutiset Häme
Yle Uutiset KeskiSuomi
Yle Uutiset Itä-Suomi
Yle Uutiset Pohjanmaa
Yle Uutiset PohjoisSuomi
Oddasat
Viidakkoperhe (7)
Uutisikkuna
Uuden Musiikin
Kilpailu
Ulkosuomalaisen
tarina Kiinassa
Tuntematon Norja
Luontoretkellä: Meduusojen maailmassa
Satuhäät
Ypäjä
Galaxi
Velhot, jätit ja susihukkaset: Velhot, jätit
ja susihukkaset (S)
Galaxi
Karvinen: Karvinen (S)
Galaxi
Pikku Kakkonen
Yle Uutiset minuutissa
Viidakkoperhe (7)
Luonnon ihmeitä
Yle Uutiset
Yle Uutiset alueeltasi
Yle Uutiset Suora
linja
Ypäjä
Ampumahiihdon mc:
Naisten pikakilpailu
Tartu Mikkiin
Yle Uutiset
Urheiluruutu
Kova laki: Erikoisyksikkö (16)
Pikaluistelun EM
Ypäjä
Bored to Death (12)
- 04.00 Uutisikkuna
MTV3
05.30 Aamusää
05.00 Älypää-TV
06.30 Ostosruutu
07.00 Disneyn esikoulu:
Jake ja Mikä-MikäMaan merirosvot
07.25 Disney esittää:
Koukussa
07.50 Disney esittää: Aku ja
kumppanit
08.00 Chuckin ja ystävien
seikkailut
08.15 Vaaleanpunainen
pantteri
08.25 Onnea matkaan,
Charlie! (7)
08.50 Leila leipoo
09.15 Reissussa lasten
kanssa
09.50 Elixir
10.20 Kodikkaasti vuokralla
10.50 Ostosruutu
12.50 Reissussa lasten
kanssa
13.25 Elixir
13.50 Kodikkaasti vuokralla
14.20 Leila leipoo
14.50 Vaaleanpunainen
pantteri
15.00 Inno
15.30 Teinielämää
16.00 Himohamstraajat
17.00 Dr. 0600 1 0600 (3,98/min + pvm)
Orivesi
-7
2
-7
Ponsa
maanantaina
Orivesi
1
vaihtelevaa
tuulta
(+7)
Pälkäne
Valkeakoski
www.fmi.fi
PAIKALLISET YRITYKSET NETISSÄ
kangasalawiki.fi
Paikalliswikittelyn takana tietenkin
ja ilm. klo
10?14 Matinsaaressa, pakkasraja 20 ast.
Klan Kansalliset Seniorit
Hallituksen kok. klo 15?16 naisten kuntojumppa, ohj. asti pääkirjaston taidetila Terrassa.
. ampumakoulu@meininkinet.
Klan Naisvoimistelijat
Jumppavkolla su 13.1. menn.
Tied. Tiistaisin klo
19.30?21 lentopalloa Pentosalissa. Marjatta Tiitola
040 822 1057.
FC Kangasala
Pallokerhot 6?7 v. Veera Petäjäniemi.
Itä-Klan Eräveikot
Yhteisjahti jatkuu la 12.1.S
Klan Invalidit
Bocciaa pelataan Asarilla ti 15.1.
klo 13 alk. Teatteri ?Hamlet. ma 14.1. Rikun päiväkodin Muurahaiset-ryhmän ja Kirkkoharjun koulun esikouluryhmän
töitä sekä ikäihmisten maalauksia lapsuusmuistoja tarinoineen pääkirjaston ala-aulassa
7.?19.1.
. kello 10 mennessä. klo 13 keskustan
srk-kodissa, Tuula Salminen.
KIRKOT
Kangasalan, Sahalahden ja
Kuhmalahden kirkot avoinna
sopimuksen mukaan. 040 701 1020. s-posti mira.
lpfcukk@gmail.com tai tekstiviestillä p. Järj. Kirkkoharjun koul. Klan
Eläkkeensaajat.
Tiistai 15.1.
. Klan jäteasema (Kaarina
Maununtyttären tie 6 ) ti?pe
14?18 ja la 10?14.
. ja ilm. asti.
. klo 16 jazz-konsertti Pirtil-
lä, soittaa Masa Orpanan kokoonpano. Kirsti Jokisen Kapsäkin
ovet av. Karjalainen Kulttuurikeskus Äijälä (Liuksialankuja
33). Tied. p. Ilkka Virtasen Metsä . 10
Perjantai 11.1.2013
Latuinfo
Ruokalistat
Viikko 3
KOULUT JA
PÄIVÄKODIT
Ma: lihapullakastike, perunat, salaatti
Ti: ohrapuuro, mehukeitto,
leikkele. Lisätietoja myös nettisivuilta kisa.nettisivu.org.
SahKu
Sariolassa to 17.1. Vehoniemen Automuseo talvitauolla 23.2. 18.1. Marjamäen Pajutila avoinna
päivittäin klo 12?18.
JÄTEASEMAT
Kodin ongelmajätteitä, lajiteltua hyötyjätettä, sähkö- ja
elektroniikkaromua sekä pieniä eriä kaatopaikkajätettä.
. Hanna
Lahdelma. klo 12.30?14 Jalmarin Kodon kuntosali omatoimisille
palvelukorttiasiakkaille.
Torstai 17.1.
. 365
7023.
. willakosmos.fi.
. Helmiina ja Käsityötalo Elviira. ma 14.1.
klo 18 Suoraman koululla.
Neulekahvila
Entiseen malliin kirjaston Lukunurkka-kahvilassa keskiviikkoisin klo 15?17.
Pikkolan koulun
vanhempainyhd.
Kok. 050. Ilm. Muutokset mahdollisia.
ATERIAPALVELU
Ma: lihamakaronilaatikko, etikkapunajuurikuutiot, mansikka-ananasvaahto
Ti: silakkapihvi, muusi,
lämmin kasvis, salaatti, hedelmäjuoma
Ke: kermainen porsaanlihakastike, muusi, lämmin
kasvis, luumukiisseli
To: lohikeitto, leipä, vadelmarahka
Pe: nakkistroganoff, muusi, lämmin kasvis, suklaavanukas
La: pekoni-sienikiusaus,
lämmin kasvis, salaatti, appelsiinipannacotta
Su: jauhemaksakastike,
muusi, lämmin kasvis, leivos
Muutokset mahdollisia.
JALMARIN KOTO
Ma: nakkikastike, saostettu kanakeitto, talkkunahyve
Ti: jauhelihaperunalaatikko, hernekeitto, marjakiisseli
Ke: sipulinen lihakastike,
kirkas kalakeitto, mustikkakiisseli
To: uunikirjolohi, kesäkeitto, rusinakiisseli
Pe: sianlihakastike, siskonmakkarakeitto, vispipuuro
La: kinkkukiusaus, jälkiruoka
Su: kalapihvi, jälkiruoka
Lounas sisältää juoman,
leivän, voin, salaatin ja jälkiruuan. Sunnuntaisin klo 17?18 3?5 v. Näyttelyt: Muistoksi jäi
vain avain . Sun Lahti -harj.: Satakielet klo 10?12
lukio, Joutsenet klo 11?12 lukio, Metsätytöt klo 13.30 Kh:n
koulu. alk. Torstaisin lasten
sähly Pentosalissa, klo 17?18 eskari?2 lk ja klo 18?19 3?6 lk.
Perjantaisin klo 20?22 lentopalloa Pentosalissa. klo 10 lausuntaryhmä Oodit kk:n viim.
to. sopimuksesta. Pia Suhonen.
Tied. 050 327 6260.
NÄYTTELYT
. alk. Willa Kosmoksen: Virpi
Kinnusen lasi- ja tekstiilitaidetta. Myös Taivalpirtille
ja Kisapirtille pääsee hiihtäen
kuin myös Vallittuun Kyötikkälästä. klo
17.45?18.45. 0400 835 565. klo 11?12.30 Jalmarin Kodon kuntosali omatoimisille
palvelukorttiasiakkaille.
Sunnuntai 20.1.
. Keskiviikkoisin klo 17?18
kouluik. 040 309 8000.
MUUT
. Laiva Finlandia, hotelli Portus. klo 10?12 Tietokoto: tietokoneen perusopastusta Jalmarin Kodossa.
. Elina
Selin ja kaksi apuohj. Tilausryhmät ja väriterapiakurssit ympäri vuoden.
Tied. Kympin radalla l-autoas. klo 17 LP naisten lentopallon mestaruusliigan ottelu
Kangasala?LiigaEura Pitkäjärven koululla.
Maanantai 14.1.
. 20.1. p. klo 12 tanssit Pirtillä. Ritva Heikkilä p. klo 13?16 pikkunikkareiden malliverstas/perheverstas
Pirtillä. ja pe 18.1. Su 13.1. menn. 7 v.), nuoret ja aikuiset. Tiina Keino
p. alakerrassa 16.1.?20.3. p. Sariolan opetuskeittiöllä klo
18?20.30, ohj. Bocciaa pelataan ke
16.1. klo 18 satutunti pääkirjaston Hiekkalinnassa. Soittaa Pepe Enroth. Ilm. 13.1., lisätied. p.
(03) 377 0151/PL-N, ks. Pirjo Mäkijärvi p.
0400 797 910.
Klan Eläkkeensaajat
Tanssit Pirtillä ma 14.1. Ke 16.1. alk. Liikuntaleikkikoulu 5?6 v. Järj. alk. Mobilia suljettuna 31.1. klo 17?18
Tule kannustamaan kotijoukkuetta!
Pitkäjärven koululla, Vatialantie 4A, 36240 Kangasala
sunnuntaina 13.1. tyttöjen palloilukerho
Pentosalissa. klo 18.30.
Vatialan omakotiyhd.
Vatialan koulun pehmytlentopallo, uusi aika, sunnuntaisin
klo 17?19. To 31.1. Tied. Tied. kello 10.
Ladut ovat hyvässä hiihtokunnossa harjulla kulkevan pääreitistön osalta ja hiihtämään
pääsee molemmilla hiihtotavoilla. klo
15 kuntosali Pitkäjärven koululla.
KALAKERHO
Yleiset pilkkikisat ti 15.1. klo 18, ohj. Tuotteita luonnonmateriaaleista,
alk. Myös Havisevan
suunnalla latupartio pyrkii
saamaan ladut tehtyä. klo
13.30. Myös
maastolatuja on päästy tekemään Taivalpirtille.
Kisapirtille latupartio yrittää saada viikonlopuksi ladut tehtyä. to 17.1. tytöille ja
pojille Klan ammattikoululla
tiistaisin 8.1.?16.4. 3767 899. Muksut (3?
6 v.) la ja aiemmin aloittaneet
ti, pe, su. Lisäksi Mäyrävuoren
lenkki on hiihtokunnossa.
Sahalahden alueella hiihtokunnossa on kirkonkylän
valaistu 1,6 kilometrin lenkki sekä vapaalle että perinteiselle hiihtotyylille.
Kuhmalahdella on saatu
tehtyä latureitti Kirkonkylän paloasemalta Pohjan koululle. Klan Nuorisoseura.
. klo 17 naisten lentopallon
mestaruusliigan ottelu LP
Kangasala?Pislaploki Pitkäjärven koululla.
pojat ja klo 18?19 tytöt. www.automuseo.com, tied. Kylpylämatka Pärnuun su 14.?la 20.4.
liikennöitsijä Vuolteen bussi,
reitti Tre, Klan l-autoas., Sahrami, Tursola, Sappee, Pälkäneen kautta. Ilm. ja varusm. Ke 16.1.
klo 17.30 kuntosali Rekola-kodossa. Kaarina Maununtyttären tie 615 ja 617. Puffetti, arpajaiset.
Suomen Cupin voiton kunniaksi LP Kangasala tarjoaa
KAKKUKAHVIT faneille klo 15.30-16.00 auditoriossa.. Myös yhdyslatu Tampereen latuverkkoon on hiihtokunnossa.
Latukone tulee perjantaina
ajamaan ladut pääreitin osalta ja Kyötikkälän alueen kilpaladut viikonlopuksi. esittely
www.kansallisteatteri.fi.
Kuhmalahden Kisa
Taekwondo-kurssi alkaa 11.1.
klo 17.30 Pentosali, Kuhmalahti: lapset (väh. Väkevä maa -taidealue: teosluettelo ja kartta vakevamaa.
fi.
. 0400 320 686.
. klo 12,
soittaa Pepe Enroth. alk. klo 10?13 Jalmarin kammari.
. Tied. Pitkäjärven kuntosali tiistaisin 17.30?18.30.
Klan Martat
Marttailta ma 14.1. tilat,
Toivontie 1.
Laulun Ystävät
Kevätkauden harj. äkkilähtö Viipurista 1939 ja siirtokarjalaisen kulttuurin perusnäyttely. 8?, opisk., eläk. 0400 525 236 / Mimmi, www.mielenterveyskipina.
fi.
Pirkanmaan Omaishoitajat
PIONI
Ma 14.1. klo 13 alk.
Klan Seudun Hengitysyhd.
Tallinnan matka ti 19.?ke
20.2., liikennöitsijä Vuolteen
bussi, reitti Tampere, Kla lautoas., Pälkäneen kautta Helsinkiin. klo 11?12.30 Jalmarin Kodon kuntosali omatoimisille
palvelukorttiasiakkaille.
Sunnuntai 13.1.
. klo 10 senioritanssiryhmä Sirpakat joka ke. tulevaisuuden fossiilit -veistosnäyttely 18.1. Kuhmalahden jäteasema
(Taidetie 6, palotallin vieressä)
la 10?14.
Seurat toimivat
Kymppi-64
Ampumakoulu 8?14 v. Klan Karjalaseura.
Perjantai 18.1.
. 7?. lasten liikuntaleikkikoulu Pentosalissa
villasta, turkiksista, risuista.
Tied. Myös Pohjan koulun
valaistu lenkki on kunnossa
molemmille hiihtotavoille.
Lisäksi Vehkajärveltä Mattilankylään on tehty latuja ja
myös Vehkajärven jäällä on
noin 6 kilometriä jäälatua.
Jäällä tosin mahdollinen tuuli tukkii nopeasti ladut ja olosuhteet muuttuvat nopeasti.
Yhteensä latuja Vehkajärven
alueelta löytyy noin 13 kilometriä.
Kyötikkälässä pukukopit
ja vessat ovat hiihtäjien käytössä arkisin kello 7?15.30.
Latukahvio palvelee hiihtäjiä viikonloppuisin lauantaisin
ja sunnuntaisin kello 11?16.
Vapaa-aikapalveluista muistutetaan, että hoidetuilla hiihtourilla ja -laduilla ajoneuvoliikenne, kävely ja
ratsastus on ehdottomasti kielletty.
Vapaa-aikapalvelut
Viikkopäivyri
Seuraavan kerran viikkopäivyri julkaistaan perjantaina
18.1.2013 ilmestyvässä lehdessämme. vesijumppa Kuohussa. Lisätietoja p. Esa 040 515 9667,
Pasi 040 709 9951, Tanja 040 776 4584, Jan
050 524 1091. Järj.
Klan kirjasto ja LC-Kangasala
Kuussalo.
Keskiviikko 16.1.
. 0400 354 109.
LP Kangasala
Mikko Rimmisen ?Nenäpäivä?
päivänäytös Kansallisteatterissa la 26.1., ilm. menn. Ti 15.1.
klo 11.30 päiväkerho l-autoas.
nuorisotila. asti. Sunnuntaisin
klo 18?19 kahvakuulailua Pentosalissa. Järj. p. Suoraman Työväentalolla. To 17.1. klo 14 hartaus Jalmarin Kodossa.
. Tapahtumatiedot voi lähettää osoitteeseen toimitus@kangasalansanomat.fi tai nettisivujen
kangasalansanomat.fi kautta.
Perjantai 11.1.
. Tied.
p. Laiva Finlandia. p.
044 350 8715.
Klan Kristilliset Eläkeläiset
Kok. Toimita tapahtumatiedot
keskiviikkoon 16.1. klo 17.00
Naisten mestaruusliigan peli
LP Kangasala - LiigaEura
Liput: aikuiset 10?, lisenssipel. Pe 18.1. Kirjoittuja ja kudottuja
tekstiilejä. Keittolounas sisältää keiton, juoman, leivän ja voin.
Tilanne torstaina 10.1. klo 18 kk:n
srk-talo, Hanna Pelto kertoo
kirjastaan.
Sahalahden Martat
Koululaisten kokkikurssi 3?6
lk:n oppilaille jatkuu, joka toi-
nen maanantai 14.1. koulun neuvotteluhuoneessa ti 15.1. Päiväkodit keittopäivä
Ke: lounas talon tapaan
To: broileripastavuoka/
broileri-perunavuoka, salaatti
Pe: juustoinen kala-kasviskeitto, ruisleipä, tuorepala
Jokaiseen ateriaan kuuluu leipä, ravintorasva ja
juoma. 045 253 3883, www.
karjalanliitto.fi/kangasalankarjalaseura.
. klo 18 piirakkakurssi Äijälässä. Mikko Kiio p.
040 700 0841.
. to 21.3.
klo 19 TT, ilm. klo 17?
18 nyky- ja jazz-tanssin alkeita
3?6 lk tytöille, ohj. 28.2. klo 17?18.30 vertaistukiryhmä omaistaan hoitaville
/ hoitaneille, Hengitysyhd. Lisäksi
Mäyrävuoren ladut ajetaan viikonlopuksi.
Vallittuun on myös saatu
latu tehtyä ja muita maastolatuja tehdään lisää sitä mukaa
kun latupartio ehtii ja olosuhteet reiteillä parantuvat.
Paikoitellen maastoladuilla
on vielä maata näkyvissä vähäisen lumimäärän vuoksi ja
ojissa virtaa vesi märän syk-
syn jäljiltä, joten varovaisuutta kannattaa noudattaa vielä
maastoladuilla hiihdettäessä.
Ensisijaisena kunnostuskohteena on valaistu pääreitti ja
hiihtoreitistön reuna-alueille
suunnataan kulkua vasta sen
jälkeen kun pääreitti on kunnossa.
Pääreitti
Kirkkoharju?Kyötikkälä?Vatiala
sekä Kyötikkälän alueen ladut
ovat hyvässä kunnossa sekä
perinteisen että vapaan hiihtäjille.
Samoin on kunnossa yhdyslatu Kyötikkälästä Aseman kautta Tampereen latuverkkoon. klo 11 alk. Ritva Heikkilä p.
0400 835 565.
Klan Mielenterveysyhd.
Keskiviikkoisin juttelua alk.
klo 16, Antintie 5, kerhohuone.
Tied. Slahden jäteasema (Sahalahdentie 1242 / tekninen varikko) la klo 10?14.
. klo 8.30 ja klo 13 alk. tytöille ja pojille Tursolan koululla perjantaisin 11.1.?12.4
Roolit on jo jaettu ja
lukuharjoituksia lasten kanssa pidetty.
. Paikaksi on kaavailtu lukion auditoriota. Yleisön mukanaolo, näyttelijöiden onnistuminen ja näytelmää eteenpäin vievät harjoitukset tekevät ohjaamisesta
mielekästä, Eerola kertoo.
Hakola on samoilla linjoilla.
. Meillä on tosi paljon uusia lapsia, noin puolet on näytelmän teossa ensikertalaisia,
Hakola kertoo.
Ohjaus ja puvustus
Mika Eerola on ohjaajana molemmissa näytelmissä. Nuorilla oma visio voi
tosin myös jarruttaa tekemistä, Eerola pohtii.
Puvustuksesta vastaava
Heidi Jaakkola ahkeroi kesäksi noin 30 pukua.
. Näytelmän viimeistelystä keskusteltiin yhdessä ohjaajan kanssa, ja lasten ryhmän
kasvaessa näytelmään kirjoitettiin loppuvaiheessa vielä
lisärooleja, jotka oikeastaan
viimeistelivät näytelmän, Hakola kertoo.
Vaikka lasten näytelmän
aika ja paikka on säilynyt, ei
ryhmä ole säilynyt täysin ilman muutoksia.
. Onnistumisen
kokemus on kaikille yhteinen.
Yleisön tyytyväisyys ja lasten
ja nuorten onnistuminen lämmittävät työryhmän mieltä.
. Lasten ryhmän
näytelmä Ulpu Uniratsu ja
kauhea Kronkku esitetään vanhaan tapaan heinäkuun ensimmäisellä viikolla kesäteatterilla.
Harjoitusprosessissa on joitakin eroja ryhmien välillä.
. Syksyn olemme tehneet
perus näyttelijäntyön harjoituksia ja nyt keväällä aloitamme itse näytelmän työstämisen, Eerola kertoo.
Aiempina kesinä nuorten
näytelmiä on esitetty kesäteatterilla heinäkuussa.
. Ohjauksesta vastaa Mika Eerola.
. Kesäteatterilla joko sataa tai ei sada. Sivun
eläinhahmot Ulpu uniratsu
-näytelmästä.
Lokki
käsikirjoitus herää ensi kesänä eloon kesäteatterin näyttämöllä. Sisätila tarjoaa myös uusia
mahdollisuuksia valaistuksen
ja äänentoiston saralla.
. Sisätilassa on
enemmän mahdollisuuksia
käyttää tekniikkaa tehokeinona, Eerola sanoo.
Ulpu Uniratsu
Ulpu Uniratsu ja kauhea Kronkku -näytelmä on vauhdikas
seikkailu, jossa etsitään unimaailmasta varastettua unikirjaa.
Hakola sai idean näytelmään jo pari vuotta sitten juhannuksena. Kun yleisö viihtyy ja positiivista palautetta tulee vielä
talvellakin, jaksaa taas painaa
seuraavaan kesään.
Maj
ava. Lapsille joutuu miettimään asioita valmiiksi, kun
taas nuorilta tulee enemmän
ehdotuksia näytelmän suhteen. 12
Perjantai 11.1.2013
Nuorten kesäteatteri
pyrkii sisätiloihin
u
s
t
a
r
Uni
Sammakko
Lotta Loikkanen
Kangasalan Pikkuteatterin nuorten ryhmän näytelmä Peukaloisen retket pyritään
esittämään perinteistä poiketen elokuun lopulla sisätiloissa. Pitkän hautumisprosessin kautta syntynyt
Pikkuteatterin ohjaaja Mika
Eerola, puheenjohtaja ja lasten näytelmän käsikirjoittaja Paula Hakola ja puvustaja Heidi Jaakkola esittelevät
Peukaloisen retket -nuortennäytelmän puvustusta. Heinäkuu on ollut koko teatteriporukalle haastava, kun kahta eri näytelmää
on esitetty samassa kuussa,
kertoo Pikkuteatterin
puheenjohtaja ja
lasten näytelmän käsikirjoittaja Paula
Hakola.
Uusi ajankohta mahdollistaa myynnin myös koululaisryhmille.
Paikkana lukion auditorio on
hyvä, koska kouluryhmille
ei tule erillisiä kuljetuskuluja. Aloitan pukujen tekemisen mahdollisimman aikaisessa vaiheessa. Lasten näytelmässä ohjaajana
on myös Laura Parviainen.
Yhteen hiileen
Harrastajateatterista saatava
hyöty on harvoin rahallisesti mitattavissa. Tämä on joskus
ongelmallista, koska puvustettavat saattavat venähtää kesän aikana, Jaakkola nauraa.
Kesän näytelmiin upeita
eläinpukuja ommellutta Jaakkolaa ilahduttaa lavalla toimivat ja hyvältä näyttävät asut.
. Oman käden jäljen näkeminen valmiissa esityksessä on
palkitsevaa, puvustaja toteaa.
Peukaloisen retket
Nuorten näytelmän on tutun
sadun pohjalta dramatisoinut
Jukka-Pekka Rotko