Virkkunen vastaa, että kunnat määräävät toiminnastaan kuntarajojensa sisällä. Puusepäntie 31.S-marketin talo, 0400 611 488
Perjantai 11.11.2011
Numero 84
93. Virkkunen ei ole huolissaan paikallisdemokratian toteutumisesta isommissa kunnissa. Muun muassa Kangasalan kunnanjohtaja Jukka Mäkelä on puhunut voimallisesti kunnallisesta itsehallinosta ja itsemääräämisoi-
Onnea isälle!
Isänpäivä lähestyy ja on aika askarrella lahjat ja kortit oman isän kunniaksi. Tampereen ympärillä olevat kunnat ovat kaikki samalla ruokakupilla, koska työssäkäynti on pääosin Tampereelle. Kilpailu veropohjasta eli kuka saa alueelleen yritykset ja hyvätuloiset asukkaat, ei ole seudun kehityksen kannalta hyvää kilpailua. Kaupunkiseudun etu ajaa yksittäisen kunnan edun edelle. Vihki-illan ulkopuolella eli ennen kello 19:ää menee naimisiin yksi pari.
Enkelten lauluja
Eläkkeellä oleva kanttori Helli Syrjäniemi julkaisee seitsemännen kannellevynsä Enkelten laulu. Hän myöntää, että porkkanoiden lisäksi täytyy pohtia myös keinoja, jos uudistus ei etene hallituksen toivomaan suuntaan. Julkisessa keskustelussa vilahtaa tämän tästä pelottava sana pakkoliitos. Miko muuttaa perheineen Liverpooliin vuodenvaihteessa ja alkaa treenata Englannin Valioliigassa pelaavan Evertonin junioriakatemiassa. Se on ihan selvä asia, Virkkunen sanoo jyrkästi. Kaupunkiseudun kokonaiskehityksen kannalta ei ole hyvä, että on köyhiä kuntia, joissa käydään töissä ja rikkaita kuntia, joissa asutaan. Sivu 9
Jalkapallo on Mikon elämä
Ruutanassa asuva Miko Virtanen on nuorin suomalainen, joka on saanut kutsun ulkomaille pelaamaan jalkapalloa englantilaiseen suurseuraan. Kuntaministeri Henna Virkkusen (kok) mukaan Tampereen kaupunkiseutu ei selviä rakenneuudistuksesta ilman kuntaliitoksia. Tästä voi päätellä, että keppiäkin on luvassa, jos kunnat eivät vapaaehtoisesti taivu samaan suuntaan hallituksen kanssa.
Yhteinen verotusalue Kuntauudistuksessa on keskeistä kunnan muodostaminen yhtenäisen verotusalueen pohjalle. Raikun koulun esikoululaisten ryhmä taiteili upeat muotokuvat omista isistään. Sivu 20
Työhyvinvoinnin professori Marja-Liisa Manka kolumnissaan, sivu 4.
Tämä vastaa järven luontaista tasoa vuodenaikaan nähden.
6
430037 672583
Seis, katso peiliin! Minulla ei vain yksinkertaisesti ole jalkavoimia, eikä kukaan muu voi niitä antaa kuten ei kuntoakaan. Heidät vihitään Kangasalan kirkossa puolen tunnin välein legendaarisena päivämääränä 11.11. Sivu 16
Kehitys kulkee väistämättä kohti suurempia kuntia, sanoo kuntaministeri Henna Virkkunen.
"
keudesta. Tahdon-sanan jälkeen sakastissa on tarjolla hääkakkukahvit. Selvitystyöryhmä ei tule missään tapauksessa esittämään, että Pirkanmaan kuntarakenne on hyvä. Iloitsen uskosta Jumalaan, luettelee Lauri Ruokonen. Se estää Virkkusen mukaan epätervettä kilpailua. Iloitsen ihmisistä ja eläimistä. Uusia kuntia määriteltäessä työssäkäynti- ja asiointialue on vain yksi peruste muiden joukossa. Piirtäessä pohdittiin tarkkaan, minkä väriset isän hiukset ovat, ja miten silmät piirretään. Virkkunen uskoo itse vapaaehtoisuuden johtavan parhaaseen lopputulokseen. Lisäksi tarkastelussa ovat kunkin alueen talous, palvelurakenne, yhdyskuntarakenne, sosiaali- ja terveydenhuolto ja alueelliset erityispiirteet. Maarit ei ole kuitenkaan jämähtänyt pelkkään pelien ja pelaajien seuraamiseen, vaan hän myös toimii asiansa hyväksi. Hallitus on nostanut riman kuitenkin varsin korkealle, minkälaisia harppauksia tarvitaan, Virkkunen painottaa. vuosikerta
Irtonumero 1,50 e
11.11.2011
Kangasalan seurakunnan järjestämään vihki-iltaan on ilmoittautunut viisi paria. Pääasia on, että ihmisillä on aidosti mahdollisuus päättää omista asioistaan ja myös määrärahoja.
Tykkinainen terässä
Maarit Virvalo on lempinimellä Gunners tunnetun valioliigaseura Arsenalin vankkumaton kannattaja. Levy ilmestyy päivänä, jolloin hänen äitinsä olisi täyttänyt sata vuotta. Kuntakarttaa piirretään nyt uusiksi alueellisesta näkökulmasta. Kunnat eivät kuitenkaan päätä rajalinjoistaan, ja esimerkiksi kuntaliitoksessa rajoista päättää valtioneuvosto. Käyn hölöttämässä ihmisille niin kaupassa kuin baarissakin.
Halimajärvestä otettujen näytteiden mukaan järven pH on
6,1. Virkkusen mukaan ohjauskeinoista ei ole vielä päätetty. Jyrkkää vastustusta Kuntauudistus on herättänyt monissa kunnissa kapinaliikkeen oman itsenäisen kunnan puolesta. Monista vaikeuksista selvinnyt mies haluaa ilahduttaa myös muita ihmisiä kertomalla näille hassuja juttuja. Hallitus ei ole ohjelmassaan puhunut pakkoliittämisestä. Isänpäivänä avoinna 9-16
www.kukkivat.com. Taiteilun lomassa lapset kertoivat, mitä tykkäävät tehdä yhdessä isän kanssa. Kuinka kuntia tullaan sitten ohjaamaan kuntauudistuksen termein ilmaistuna kohti yhtenäisiä
verotusalueita. Siihen löytyy erilaisia keinoja. Minun on lähdettävä itse kuntosalille, saa sellutkin samalla kyytiä.
Ilonaihe
Iloitsen elämästä. Äiti johdattikin Syrjäniemen aikanaan kanteleen soiton maailmaan ja Syrjäniemi on puolestaan siirtänyt omaa musiikkiosaamistaan eteenpäin seuraaville sukupolville.
Kaupunkiseudun etu ajaa kaiken muun ohi
Tuula Ruusumaa Kangasalan pelko oman kunnan itsenäisyydestä ei ole aiheeton. Sen jälkeen hallitus päättää ohjauskeinoista. Tammikuussa käynnistyy kuntien kuulemiskierros. Virkkusen mukaan Tampereen kehyskuntien vahva kehitys ei ole peruste itsenäisyydelle. Tykkinaisen banneri on jo iskenyt seuran fanijoukkojen sydämiin, ja hänen kynänsä seuraa tarkoin Arsenalin menoa brittifutiksen suomalaissivuilla
klo 10-13.30
Säännölliset rukousillat:
kirkonkoto
HAUTAKIVIKAIVERRUS JA HUOLTO PEKKA VIRSIHEIMO, Kangasala
Kaikki hautakivialan työt luotettavasti paikalliselta toimijalta. 045 266 0570 (tipe kello 1011).
Tervetuloa Nordean Talous- ja sijoitusiltaan
Aika Paikka Torstai 17.11.2011 klo 18.00 Mobilia Kustaa Kolmannen tie 75 36270 Kangasala · Avaus, konttorinjohtaja Liisa Takovaara, Nordea Kangasala · Talous - mistä nyt tuulee. Se ei vaadi edes lottovoittoa. Elämää tuhoavista turmiovalloista, jumalanvastaisuudesta, tämän maailman ruhtinaasta ja kuolemanpelosta voi irtautua tarttumalla uskossa Jumalan Poikaan, Jeesukseen Kristukseen, joka on "tullut etsimään sitä, mikä kadonnut on". Lämpimästi tervetuloa!
Nordea Pankki Oyj Kangasalan konttori
KOTISAIRAANHOITOPALVELUT
Kahden kanttorin konsertti kirkossa
Kangasalan kirkossa kuullaan kahden kanttorin konsertissa kepeää Mozartia, aistikasta kotimaista sekä rehtiä romantiikkaa. Ainakin taivas repeää riemusta, kun lapsi palaa takaisin Isän luokse. Tule sytyttämään oma kynttiläsi. "Kommunikaation kuntopiiri" Iltapalatarjoilu.
Paremman avioliiton Perjantai
La 19.11. Se on jopa sille tunnusomaista. klo 17 kirkossa. Riemu myös tarttuu ja ilo leviää. klo 18.30 Suoraman srk-keskuksessa "Pysykää minussa!" Isto Pihkala, Janne Vesto.
Sahalahden kirjasto 130 vuotta
Juhlaviikolla tapahtuu
Ma 14.11. klo 19 konsertti Kangasalan kirkossa Sanna Toivola, sopraano, Hanna Penttinen, piano. Sahalahden Kirjanystävät ja Kangasalan kirjasto
Pe 11.11. Se on päivä, jota ei unohda. TIEDOKSI: Kolehdit 23.10. kello 19 Exsultate, jubilate! -konsertti Kangasalan kirkossa: Sanna Toivola, sopraano, Hanna Penttinen, piano Mozart, Rahmaninov, Rautavaara.
Merlita Ingalsuo 044 304 0414
mingalsuo@yahoo.com
Myös siivoukset, asiointiapu ja aterioiden valmistus. Tiistai 15.11. 0400 635 749 tai (03) 3770 445
Kirkonkulmassa tiistaisin klo 18, Huutijärven srk-kodissa torstaisin klo 18.
Sydämellinen kiitos teille kaikille, jotka - kuka mitenkin - teitte syyspäivästäni 28.10. hiippakunnan kasvatustyölle 204,15 , Treen hpk:n tuomiokapituli, Vehkajärven Rukoushuonekunnalle 113,25 ja Sahalahden Sinisusien toimintaan 101,65 . Muutkin sen huomaavat ja voivat jopa ihmetellä riemun aiheuttamia ilmaisumuotoja. aamuvarhain ja päivä paistoi sananmukaisesti. Mozart, Rahmaninov, Rautavaara.
HELLUNTAISEURAKUNTA, Myllystenpohjantie 8
www.kangasalanhelluntaiseurakunta.fi
Kaikki ovat tervetulleita tilaisuuksiimme! Pe klo 19 Life-ilta nuorille, Israel-asian merkeissä, Joel ja Vuokko Syväntö Su klo 11 Sunnuntaijuhla, Maila Anttila, Rikun ruusut, pyhäkoulu Ma klo 18 Yhteiskristillinen Israel-ilta, Paula Junttila Fidasta Ma klo 18 RR-kerho kouluikäisille Ti klo 18 ja ke klo 11 Rukoillaan yhdessä! Ti klo 18 Lasten Leija-kuoro harjoittelee Pe 18.11. Lauantaina 19.11. Hanna Penttinen on toiminut pianistina erilaisissa kamarimusiikkikokoonpanoissa sekä pianonsoiton opettajana. Erikoishammasteknikko Hammasteknikkomestari
Kalervo Ingalsuo 0500 621 294 (03) 377 1818
Mk Ingalsuo Ay Kuohunharjuntie 31, 36200 Kangasala. Nuortenilta klo 18 Parkissa. OPISKELIJAT JA NUORET AIKUISET: Ke 9.11. Viitala, Sillanpää, päiväkerholaiset.
Ajankohtaista verkossa - www.kangasalanseurakunta.fi
Ohjelma
Soita suoraan paikalliselle taksille!
KESKIVIIVA OY
leikkaa talteen
in.fi taksi
Lähelle tai kauas, yksin tai isommalla porukalla - myös pyörätuolin kera
Vastaus Vastaukset pyydämme viimeistään pe 11.11.2011 Puhelin: (09) 424 13 124 (pvm/mpm) ma-pe klo 8-20 Internet: www.nordea.fi/kangasala Tarjolla kevyt iltapala. Se on kuitenkin vielä löydettävissä Raamatun sanassa, aitona, muuttumattomana ja uskottavana. Kirkkokahvit Kirkonkulmassa. Ilmoittauduttehan mahdollisimman pian, sillä paikkoja on rajoitetusti. Tämä ainutlaatuinen ja jumalallinen viesti näyttää hukuttautuvan aivan kuin tarkoituksellisesti yhä enemmän kaiken muun alle: tiedon tulvaan, uutisten vyöryyn, viihteen massaan, tekniikan uusiin ihmeellisyyksiin, sosiaalisen median haasteisiin, yhä suurellisempaan mainontaan ja markkinointiin. 2
Perjantai 11.11.2011
o.s. Seminaarin teemana on Vain yhdessä olemme Jumalan kuva. Kaipia, Kyrönlahti.
Kuhmahden KappeliseuraKunta
Su 13.11. Tämä meininki ei ole kaukana Raamatusta ja aidosta kristillisyydestä. Siitä pääsevät muutkin osallisiksi. 30.10. oikeudenmukaisuuden puolesta työskentelemiseen maailmassa Vastuuviikon kautta 412,81 , Suomen ekumeeninen Neuvosto ry. Esimerkiksi, kun verkot jalkapallokentällä tai jääkiekkokaukalossa menevät tötterölle, löytyy aina joukosta niitä, joille se on lähes elämää suurempi tapaus äänestä ja käyttäytymisestä päätellen. Puh. Kutsu on kahdelle, joten voit ottaa perheenjäsenen tai ystäväsi mukaan. Sanna Toivola on laulanut kirkkomusiikkiteoksissa sekä kirkkokonserteissa. "Parisuhde", Hanna ja Tuomo Mattsson. Kangasalan seurakunta ja Kangasalan Mielenterveysyhdistys ry.
Ti 22.11. Narikka klo 18.30 Parkissa. Sellainen ei voisi edes ihmisen mieleen luonnostaan nousta. Muistan, miten kiirastorstaiiltana onnesta sekaisin lauloin kirkossa muista välittämättä suu neliöllä ja täysin palkein. Pe 18.11. Sillä jokainen etsivä löytää ja kolkuttavalle avataan." Mitäs sitten. NUORET: La 12.11. klo 18 Pohjoismaisen kirjastoviikon pannukakkuilta ja runoraati lapsille. kello 12 15.30 seminaari Ukinrannassa. Pahuuteensa, itsekkyyteensä ja vääriin valintoihinsa ju-
PerHeraamiS
Aamun tullen sydän sammui, loppui vaivat maalliset. Kangasalan projektilähetys - kohteena Mwikan kylän nuorten naisten ja tyttöjen opiskelun tukeminen.
iSÄnPÄivÄn loUnaS
ExsultatE, jubilatE!
Ti 15.11. Jumalasta ja hänen tahdostaan luopuminen on tämän maailman kestomuotia. Marketta
Ke 16.11. Ilmoittautuminen viimeistään 16.11. Silloin avautuu henkilökohtaisesti eteen tie, totuus ja elämä. Tiina Karlsson: "Suvaitsevaisuuden sietämätön keveys". savulohta, possunfilettä, lihapullia, leivoskahvit.
Järj. Siitä väitöskirjaansa tekevä Päivi Linnoinen, piispa Irja askolan teologinen sihteeri, alustaa otsikolla "Yhdessä olemme Jumalan kuva". Pyhän Jumalan käsittämättömän rakkauden ja armon kohtaamme vain hänessä. Lähetyspiiri klo 14 Kirkonkulmassa. Tulin ulos Tays:in synnytysosastolta kiirastorstaina 15.4. Diakonian kyläkerho klo 13 Havisevan rukoushuoneella. alustuksen lisäksi myös annaMaijan virsiä ja runoja.
SyySSeminaari
SINaPINSIeMeNeN
Su 13.11. Esikoisen syntymä ja isä-sana aiheutti sellaisen tunnelatauksen, jonka vaikutus näkyi ja tuntui koko olemuksessa. Ilo ja riemu kuuluvat elämään. klo 1719 Kirjaston 130-vuotisjuhla: Tervehdyssanat Päivi Savolainen Juhlapuhe Seppo Rinne Elävää musiikkia tarjoilee Menominor Kakkukahvit
Järj. Tilaisuus kaikille avoin.
miutunut ihmiskunta ja yksityinen ihminen kulkevat omaa tietään poispäin Jumalasta. Ke 16.11. Ennen kuin riemu repeää, täytyy siihen olla jokin syy ilon ja riemun lähde. aihe: anna-Maija Raittilan teologia. Tapahtuman järjestää Sinapinsiemen ry. klo 10-13.30 Vatialan srk-koti To 17.11. 10 , alle 7-v ilmaiseksi. Usein siihen riittää onnistumisen kokemus, hyvä tulos tai iloinen yllätys. Tarjolla mm. Konsertin ohjelmassa ovat muun muassa Rahmaninovin Preludi g-molli, Sibeliuksen Kuusi sekä Mozartin Exsultate, Jubilate. Tuomo Vanhanen tiedottaja
Järj. klo 15 Huutijärven srk-kodissa Raamishetki koululaisille, pyhäkoulu pienemmille. fi tai puh. Toivola työskentelee tällä hetkellä Sääksmäen seurakunnan kanttorin sijaisena. klo 18 Suoraman srk-keskuksessa Kaikki isät, jotka ovat aikain saatossa olleet mukana isä-lapsileireillä, tervetuloa muistelemaan menneitä ja suunnittelemaan tulevia.
iSÄSaUna iSÄ-laPSileirien iSille!
Seminaari Anna-Maija Raittilan teologiasta
Ukinrannassa järjestettävä seminaari tarjoaa näkökulmia Anna-Maija Raittilan teologiaan. klo 18-20.45 Mix-ilta 6-12 vuotiaille! Myös vanhemmat tervetuloa!
kynttilÄtaPaHtUma
Su 20.11. ukinranta@sinapinsiemen. Pyhän aihe: "Valvokaa!" klo 10 Isänpäivän messu kirkossa. Tiistaina 15.11. Hän työskentelee tällä hetkellä Mänttä-Vilppulan seurakunnassa virkaa tekevänä kanttorina. klo 13-15.30 Ukinrannassa. ei ennakkoilmoittautumisia. Liturgia ja saarna Jarva, kanttorina Toivola, päiväkuoro. Jokinen 6.9.1929 Juupajoki 28.10.2011 Kangasala
Anja Taimi Inkeri MUNNE
Kiittäen ja kaivaten Martti, Riitta, Arto ja Mervi Pertti ja Raili Satu, Jaska, Leevi ja Eetu Tero ja Sari Touko, Tuula, Katri ja Riikka sisaret ja veli perheineen muut sukulaiset ja ystävät
Rakkaamme
Kangasalan seuraKunta
Sunnuntai 13.11. Maanantai 14.11. Ohjelmassa kuullaan ja lauletaan myös Anna-Maija Raittilan runoja ja virsiä. Kolehti: Seurakuntien Musiikkityön liitolle seurakuntiemme musiikkityön edistämiseen. Syitä löytyy elämän eri alueilta. Linnoinen on Helsingin piispa Irja Askolan erityisavustaja. Se on Jumalan pelastusilmoituksen ydintä. Klubi-ilta klo 18-20 Parkissa. VARHAISNUORET: Pe 11.11. Viestin lähettäjä lupaa itse: "Etsikää, niin te löydätte, kolkuttakaa, niin teille avataan. Koemme hetkiä, jotka koskettavat syvältä koko ihmistä ja silloin on vaikea "pysyä nahoissaan". Nyyttärit.
Riemu repesi
Isäksi tuleminen vuonna 1976 oli yksi elämän mullistavimmista tapahtumista. Isänpäivän messu klo agitato-kuoro & rytmiryhmä sekä 10 kirkossa. Kynttilät syttyvät kirkon kiviaidalle, itsemurhan tehneiden muistolle, kaunista musiikkia ja lohdullisia sanoja kirkossa. klo 12-14 Suoraman srk-keskuksessa Lounas 15 , 7-12-v. klo 18 Kirjastoillassa valokuvaaja Antero Takala. Su 13.11. Kauniit muistot meille jäivät, suru suuri sanaton.
Ystävällisenä kutsuna ilmoitamme, että äitimme siunataan lauantaina 19.11.2011 klo 11.30 Kangasalla Huutijärven kappelissa, minkä jälkeen muistotilaisuus kirkonkylän srk-kodilla.
Kirkonkylän srk-koti Ti 15.11. ikimuistoisen. Jumalan viesti on ihmiskunnalle ilouutinen! Evankeliumi tarjoaa siihen uskovalle "täyden potin", jotain aivan käsittämätöntä, ennenkuulumatonta ja suunnatonta ilon ja onnen lähdettä. Päivi Linnoinen pitää seminaariesitelmän Mitä synti on Anna-Maija Raittilan teologiassa. klo 18-20 Huutijärven srk-kodissa. Isänpäivän messu klo 10 kirkossa. yksityistalouden ekonomisti Anu Numminen, Nordea Household · Sijoitussuunnittelun avulla riskit hallintaan, myyntijohtaja Merja Nurmi, Private Banking, Tampere
sahalahden KappeliseuraKunta
Su 13.11. Silläkin tiellä on päänsä. Kristittyjen yhteinen Israel-ilta klo 18 helluntaisrk:ssa, mukana Paula Junttila
3,15 (6,30/kg)
S-Etukortilla 10.-16.11.
Pouttu Lasagne 1 kg. Norm. Perjantai 11.11.2011
3
PSST! LAHJAKSI ISÄLLE!
Nämä ja monet muut mukavat isänpäivälahjat löydät valikoimastamme. 1,29-1,35 (9,92-10,38/kg)
S-Etukortilla 10.-16.11.
Savupojat Savupoikalenkki 500 g (3,98/kg) Norm. Koot 39-48. 79, Benetton
95
Miesten aamutossut
Väri ruskea. 010 767 0300
puhelun hinta 0,0828 /puhelu + 0,1199 /min. 010 767 0366
Prisma Kangasala Avoinna ma-pe 8-21, la 8-18, su 12-18 Mäkirinteentie 10, p. Reino
29 59
90
Kylpytakki
Norm. 34,95
S-Etukortilla 11.12.11.
MIESTEN YÖASUT, kIRJAT, SYkE- JA ASkELMITTARIT SEkÄ PARTAkONEET
Etu normaalihintaisista tuotteista.
15%
4318 7001 2345 6789
4318
ME IK ÄL ÄIN E N MAIJ A
P IR K A NMA A N OK 1130 123456
RATKAISEVAN
prisma.fi
EDULLINEN
4318 7001 2345 6789
4318
M E I K Ä LÄ I N E N M A I JA
PI RKA NMA A N OK 1 1 3 0 1 2 3 4 5 6
www.pirkanmaanosuuskauppa.fi
5,95/kg
Rainbow Porsaan pihvifilee Kermamarinoitu, alkuperämaa Saksa.
Elonen Kinuskikreemikakku 10:lle, 800 g (12,44/kg)
9,95
13,95/kg
Palvelusta: Lohiherkku
Alkuperämaa Brasilia tai Uruguay
Naudan sisäfilee
24
90
/kg
S-Etukortilla 10.-16.11.
Panda Suklaalevyt 130 g (7,62/kg) Norm. Tervetuloa ostoksille Kangasalan Prismaan!
Myymälämme on suljettu isänpäivänä su 13.11.
11.-12.11. 4,95
0,99
1,99
3,99
PARTURI-KAMPAAMO p. Norm
Varsinkin silloin, kun on helppo tanssitettava. Jumppatuokion jälkeen osallistujille oli tarjolla muistia virkistäviä leikkejä ja tietokilpailu.
Muistia harjoitettiin painamalla mieleen 10 erilaista sanaa, jotka piti kirjoittaa hetken kuluttua muistilapulle. Paikalliset näkyivät (kuvassa) suojelevan isoja talojaan ja omaisuuttaan sähköisellä turva-aidalla. Näytti kovin ankealle valomeren keskellä. Eihän se miehen huonon kuulon vika ollut, että hytisin vähissä vetimissä, vaan minä itse olin loksauttanut lähtiessäni ulko-oven lukkoon eikä Joku Muu. Jos jokin asia jää minua vaivaamaan, puhun siitä asianosaiselle enkä sulkeudu parhaimman ystäväni huoneeseen purkamaan sydäntäni toisen käyttäytymisestä tai haudo sitä sisälläni aamuyön pitkinä tunteina herkistellen, kuinka ihanaa olisi sanoa suorat sanat, tai jopa itsensä irti. Toimi näin: aloita viestisi kirjaimella M, tekstaa sen jälkeen mielipiteesi ja lähetä se numeroon 050 532 2673. NUTS-ykkösen viisi suurlääniä toteutti Paavo Lipposen hallitus. Ihmetyttää, koska sankarivainajien haudoilla on sähköiset kynttilät ja niiden sytyttäminen vaatii vain yhden napin painalluksen. En odota, että hyvä haltiatar laskeutuu konsultin muodossa taikasauvansa kanssa työpaikallemme ja ratkaisee ikuisuuskiistat, vaan kysyn, mitä voisimme tehdä näille asioille. Hei haloo Tiedoksi kaikille, jotka taistelevat koululaistensa taksikyydeistä. Kaikkia isiä onnitellen ja kiittäen! Aune Järviniemi
Sydämellisesti isälle
Ansaittu kimppu
Lämmin kiitos Kangasalan kuntaan sille tiimille, joka laittoi hiljattain kuntoon Kirkkoharjun kuntoradan valaistuksen Kyötikkälästä Lentolaan päin! Kirkkoharjun rata päihittää mennen tullen Tampereen Pyynikin ja Kaupin pimeät reitit. Silloin ministerinä oli keskustalainen Mauri Pekkarinen. Ykköstason muodostavat Manner-Suomi ja Ahvenanmaa. Isiä nyt kiittäkäämme isänpäivän aikaan hyvät isät saavat lapset hyvän teon taikaan. Mitä ihmettä. Idean voisi laittaa vapaasti kiertoon, koska sen jälkeen alkaisi tapahtua ihmeitä kunkin työpaikalla. Kun niihin on päästy, Suomessa on toteutettu EU:n aluehallinnon vaatimukset. Rahoitustaakkaa voisi keventää myymällä tarpeetonta omaisuutta, mutta myyntilistalle tähän mennessä kerätyt kiinteistökohteet eivät ole erityisen houkuttelevia. NUTS-järjestelmässä on kolme tasoa. Kangasalan epäonni on, että noin 100 miljoonan investoinnit kaatuvat päälle muutaman vuoden aikana. Yhdistetään alaastelaiset ja päiväkotilapset samaan, kiva ajatus, mutta ei toimi. Ja anteeksipyytävästi ajattelen sitäkin aamua, kun tulin aamukuuden jälkeen Ukkijärvestä uimasta enkä päässyt sisälle, vaikka soitin eri tavoin ovikelloa, kolkuttelin, heitin kiviä seinään ja jopa raahasin peräkärryn palotikkaiden alle, jotta olisin päässyt koputtamaan yläkerran ikkunaan. Eikös näitä suurryhmiä pitäisi välttää. Tämän vuoden teemana oli lihaskunnon kohentaminen. Perheen keskushenkilö on isä äidin myötä paljon lasten vanhemmilla toimintaa ja työtä. Monia ikäihmisiä varsinkin harmitti, kun he huomasivat tämän kirkosta tullessaan. Kannattaa tehdä perusteltu valitus Hämeenlinnan hallinto-oikeuteen. Ostaja nimittäin rahoittaisi kaupan kuntalaisten kukkaroista korottamalla lämmön hintaa. Kiitos (8.11.) avaimen ja kääpiösnautseri-aiheisen avaimenperän löytäjälle ja tämän toimittamisesta Vatialan Saleen. Viimeinen taso eli LAU 2 käsittää kunnat. Sen jälkeen itse kukin työntekijä alkaa täyttää omasta puolestaan hyllyjä, kun jokin tavara loppuu, eikä ajattele, että Joku Muu sen tekee. Kun Joku Muu on poistunut joukostamme, laitan itse astiat tiskikoneeseen yhteisessä keittiössä, pyyhin ylimääräiset roiskeet pöydältä ja laitan uutta kahvia tippumaan loppuneen tilalle. Kotona en kuitenkaan halua järjestää hautajaisia, sillä minusta on niin mukavaa, kun Joku Muu siivoaa.
Lukijalta
Lähetä mielipiteesi: Kangasalan Sanomat, Pl 40, 36201 Kangasala, toimitus@kangasalansanomat.fi. Kävimme juuri pyörälenkillä. Isä perheen tukena on tukipylväs oiva tahtoo, että perheellä on turva hyvinvoiva. Hän sanoi katsoneensa äkkiä säikähtyneenä viestin sisällön. Siinä luki, tervetuloa hautajaisiin. Yhteen viestiin mahtuu enintään 160 merkkiä. EU-liittymissopimukseen luvatut, tulevat suurkunnat suunniteltiin sisäasiainministeriössä jo vuonna 1992. Sari K. Parhaiten Kangasala selviää velvoitteistaan, jos verotulot kasvavat. Jaakko Ikävalko
Marraskuussa isällä on aika isän juhlaan vaikka luonto ei meille enää valoansa tuhlaa. Mies mennä viiletti tuulispäänä edellä, kun taas minusta oli niin raskasta polkea ja jäinkin koko ajan jälkeen. Hukkaajan sydämentykytykset rauhoittuivat ja nyt pääsen "kummipoikaa" edelleen ulkoiluttaan! Heli
050 532 2673
Voit lähettää mielipiteesi Kangasalan Sanomiin myös tekstiviestinä. Lopuksi tehtiin tavuista sanoja. Kuntaan ei kannata valittaa, heitä ei kiinnosta lasten turvallisuus. Ulkoasiainministeriö ja Kangasalan kunta. Kaksi kilpailijaa otti minuutin ajan toisistaan mittaa
muodostamalla sanoja. Yksikään kirjoittaja ei ole kuitenkaan kertonut, että Suomi toteuttaa sitä, mitä on EU:ssa sovittu. Saan kai ihmetellä Hyvä Ruutanan koulun vanhempainyhdistys! Täysin samaa mieltä, koska satsataan Kangasalla lapsiin ja nuoriin. Lähetä tarvittaessa useampi viesti. Ministerinä oli Jouni Backman. Mitähän sanoisi lastenpsykologi tällaisesta. Mietin myös aamulla astuessani ovesta työpaikalleni, minkälaista mieltä tuon mukanani: ärripurrin vai hyvän mielen. Mopoautoja pururadalla sunnuntai-iltana (7.11.) matkalla vesitornilta näkötornille. Mihinkähän nämäkin lapset sijoitettaisiin ilman heitä. Päättelin ykskantaan, että varmasti jarrunpalat hankasivat takapyörää ja siksi meno oli nihkeää. Tekisin sen, mitä omassa työpaikassani on tärkeätä työn sujumiseksi tai toisen vuoron työn aloittamisen helpottamiseksi. EU on taitava tanssittaja. NUTS 2:ssa oli 19 maakuntaa, jotka on jo valmiiksi sopeutettu EU-tukien jakelu- ja valvonta-alueiksi. Suomi on sitoutunut suunnittelemaan niin sanotun NUTS-jaon eli aluejakojärjestelmän. Välttämättömiä investointeja ei voida kuitenkaan jättää tekemättä, eikä niitä pidä tarkastella myöskään vain velan kasvun näkökulmasta. Toimitussihteerin puhelinnumero 377 6915.
Kuntien yhdistämisestä sovittiin EU:ssa
Tässäkin lehdessä on ollut mielenkiintoisia kirjoituksia kuntien yhdistymisiin pakottamisista. Ihmettelevä
Tavut haltuun Sahalahdella
Minuutti aikaa muodostaa sanoja. Tervehdin iloisesti työkavereitani enkä odota, suvaitsisiko joku moikata minua, ja jos sitä ei kuulu, hautoa, miksi se ei taaskaan minua tervehtinyt. Parhaillaan halutaan saattaa sopimukset päätökseen ja toteuttaa suurkunnat. Apua paikallisilta vai vain täältä. Hyvät rahat voisi saada Kangasalan Lämmöstä, mutta yhtiötä ei kannata myydä. EUneuvotteluja varten tehty kuntakartta oli esillä Ahon hallituksen EU-ministeriryhmän kokouksessa 22.7.1993. Kopiohuoneen nitojassa olisi niittejä, kopiokoneen tukokset olisi avattu, sen sisällä olisi paperia riittävästi ja viimeisen värikasetin tilalle olisi hankittu uusi. Kolmostasoa seuraa LAU 1, jonka muodostavat seutukunnat. Ensiksi vietetään hiljainen hetki ja sitten Joku Muu kuopataan. Tekstiviestisi maksaa operaattorisi kanssa sopimasi hinnan. Tilaisuuden järjesti Kangasalan Seudun Hengitysyhdistys Sahalahden Silmu.. Liuksialaan vaan uusi iso päiväkotiryhmä. Epäilen suuresti, moniko esimerkiksi Kangasalan kunnanvaltuuston jäsenistä on tietänyt pelin säännöt. Näin me saimme lapsillemme taksikyydin Kautialan kouluun. Tietokilpailussa piti tunnistaa lintuja, käärmeitä, sieniä, kasveja ja kukkia. Käyn myös kysymässä esimieheltäni palautetta, jos se on häneltä unohtunut. Yhtä tärkeää on, että jo toimivat yritykset pysyvät pystyssä. Ja jos huomaan, että työkaverillani on ihan liikaa tehtävää, kysyn, voisinko auttaa. Uudis- ja korjausrakentaminen lisää kunnan omaisuutta ja parantaa palveluita. 4
Perjantai 11.11.2011
Hyvä työllisyys on elinehto
Matti Kauhanen 11.11.2011 Kangasalan valtuusto saa maanantaina päätettäväkseen toimikautensa viimeisen talousarvion, joka ylittää investointien osalta kaikki alkukauden ennakoinnit. Näyttää helpommalta kuin on.
Valtakunnallista Heli ry:n Lisää aikaa liikunnalle -päivää vietettiin lokakuun lopussa Sahalahden keskustan kuntosalilla. Eräs henkilö kertoi koulutustilaisuudessa saamastaan sähköpostista, jossa oli otsikkona Suruviesti. Seis, katso peiliin! Minulla ei vain yksinkertaisesti ole jalkavoimia, eikä kukaan muu voi niitä antaa kuten ei kuntoakaan. Herätys Kangasalan päättäjät! Kyllästynyt kolmenlapsen äiti Sankarivainajien hautakynttilät olivat pimeänä Sahalahden hautausmaalla pyhäinpäivänä. Pääministerinä oli Esko Aho. Jani ja Soili Skogberg Olisi mielenkiintoista tietää mistä rahoitettiin Kangasalan valtuutettujen Namibian matka. Joka paikkakunnalta heitä ei löydy. NUTS 2-tason muodostavat suuralueet ja kolmostason maakunnat. Sen voi varmistaa käyttämällä omassa kunnassa olevia palveluita.
Haudataan Joku Muu
Marja-Liisa Manka Kirjoittaja on Kangasalla asuva työhyvinvoinnin professori. Se edellyttää työllisyyden pysymistä hyvänä, lisää yrityksiä ja uusia työpaikkoja. Lapset seuraa isää tarkkaan miten isä toimii hyvät neuvot isältä he tietoihinsa poimii. Tampereen seutukuntaan kuuluvat kaikki naapuripitäjät sekä myös Pälkäne ja Hämeenkyrö. Parhaaksi tulokseksi tuli kuusitavuinen sana. Onneksi Kangasalla yksityiset perhepäivähoitajat hoitavat noin 160 lasta. Ja sitten sama leikki eri sanoilla. Minun on lähdettävä itse kuntosalille, saa sellutkin samalla kyytiä. Ainakin "vanhat" kansanedustajat tietävät mistä kysymys. Vuosikate ei riitä kaiken rakentamisen rahoittamiseen, joten vaihtoehdoksi jää velkaantuminen. Kaikkien työntekijöiden toivotaan osallistuvan tilaisuuteen
Kävin usein pankissa, vaikka käytän nettipankkiakin. markkaa. Uudessa rakennuskaavaehdotuksessa on ko. Mainittakoon, että kylätietä ja siltaa varten on tiekunnan arviossa varattu ensi vuodelle 1 081 000 markkaa. Kirkonkylän yhden työntekijän konttoria käytettiin pääosin rahan nostamiseen ja laskujen maksamiseen, kertoo toimitusjohtaja Jari Linjala. Isän kanssa on mukava käydä kalassa ja katsoa Star Warsia, ilmoittaa Valtteri Kiekara, 5, jolla on isänpäiväherkkujen valmistamisessa sormensa pelissä.
Pitääkö isää juhlia?
Kuhmalahden kirkonkylä jäi ilman pankkia
Mika Säpyskä Joudumme kulkemaan nyt Pohjan kylään pankkiasioille, Kuhmalahden kirkonkylällä asuvat Jarmo Koskinen ja Matti Ahonen harmittelevat, kun kirkonkylän viimeinen pankkikonttori sulki ovensa lokakuun lopussa. Lahjat ovat kivoja, mutta tärkeintä on yhdessäolo, vastaa Reijo Koskivuori. Lapset ovat kehitelleet ylläriä, ja myös minä muistan miestäni, paljastaa Minna Hautakangas, joka on juuri matkalla tekemään hankintoja. Kauppahinta on tietojemme mukaan 7,5 milj. Minä en tarvitse pankkia, sillä emäntä hoitaa pankkiasiat, ja an-
50 vuotta sitten
Lauantaina 11.11.1961 Talkoita Saarikylien kylätiellä Pitäjämme vaikeimman kylätien osakkaat pitivät tällä viikolla talkoita kylätien vaikeimpien kohtien kunnostamiseksi. Perjantai 11.11.2011
5
Gallup
Tottakai. Tällöin saatiin kylätien ojia kaivettua ja osittain tietä levitettyä Kumpulan luota Uitinsillan luo. Huomattava maa-alueen kauppa tehty kirkolla Kangasalan kunta on kauppakirjalla ostanut maanviljelijä Emil Tarpilalta ja hänen vaimoltaan Liini Tarpilalta heidän omistamastaan Ala-Tarpila nimisestä tilasta, Kangasalan kirkolla, noin 2,3 ha suuruisen määräalan, joka sijaitsee verotoimiston ja Kirkkojärven välisellä alueella. Polioinvaliidit ry:n puheenjohtaja kauppat.maisteri Olli Heinonen lausui kiitokset ja loppurukouksen piti pastori Seppo Kattunen. Kuhmalahtelaisia mietityttää myös pankin kiinteistössä toimivien muiden yritysten kohtalo. Lähin pankkiautomaatti on Sahalahdella. Häntä säesti taiteilija Ebba Sikström -Nieminen.Saarnaaja Onni Kanerva piti puheen ja Kangasalan seurakunnan tervehdyksen esitti rovasti E. Ihmiset ovat asiaa harmitelleet, mutta moni on lisäksi sanonut, ettei ole tarvinnut pankkipalveluita aikoihin verkkopankkien takia. On tietysti valitettavaa, että lähellä asuville ikäihmisille lähikonttorin sulkeminen on ikävä muutos. Miehiltä kertyy Pohjaan matkaa reilut kahdeksan kilometriä. Pohjan kylässä toimiva Osuuspankin konttori on nyt Kuhmalahden ainoa pankki. Kuhmalahdella moni onkin huolissaan kirkonkylällä asuvista vanhuksista, jotka ovat tottuneet käteiseen rahaan ja pankkiasioiden hoitamiseen konttorissa. Pankin omistama toimitila on nyt vapaana. Nautimme sunnuntaina isänpäiväherkkuja. Linjala muistuttaa, etteivät yhden hengen pankkikonttorit ole turvallisuussyistä suositeltavia. Ostetulle alueelle muodostetaan kolme pienteollisuustonttia, jonka lisäksi varsinainen ranta-alue siirtyy K:alan Vesiosuuskunnan omistukseen. Sellotaiteilija Aarno Nieminen ilahdutti sellosooloillaan kuulijoita. Keskiviikkona oli talkoissa mies joka kylätien varren talosta ja talkoita jatkettiin vielä eilen. Kävin nimenomaan kirkonkylän pankissa, sillä täällä on aina ollut niin leppoisa vastaanotto. Isät ansaitsevat oman juhlapäivänsä siinä missä äiditkin. Hän pelkää, että pankkiasiointi muualla syö myös muita kirkonkylän palveluita. Lisäksi asiakkailla on käytössään koko Kangasalan Seudun Osuuspankin konttoriverkosto ja pankin monipuoliset asiantuntijat, hän jatkaa. Koska heillä ei ole autoa, on matka kuljettava joko bussilla tai polkupyörällä. Ponsimaa. Pankkipalveluiden sijaan moni jääneekin kaipaamaan enemmän pankissa työskennellyttä pankkineitiä, Annea. Talkoohenki oli hyvä ja työn satoa kertyi tämän mukaisesti. Kun pankissa käydään esimerkiksi Pohjassa tai Sahalahdella, siirtyy helposti ostoksien tekokin samaan paikkaan. Toivo Pekkanen lauloi Ahti Sonnisen Raamatun sanoihin säveltämiä lauluja. Ketään ei irtisanottu uudistuksen yhteydessä. Tervehdyspuheen piti toiminnanjohtaja Heikki Saariniemi, joka selosti yhdistyksen toimintaa. Mutta kyllä kylässä pankki pitäisi olla, kirkonkylältä tavoitettu mieshenkilö puolestaan kommentoi kirkonkylän pankkitoiminnan päättymistä. Tällainen tierasitus aiheuttaa asianomaisen kylätien varressa oleville taloille malkoisen lisäverotuksen.
Kiinni on, todistavat ikkunasta kurkkiva Matti Ahonen ja ovea kokeileva Jarmo Koskinen Kuhmalahden kirkonkylän pankkikonttorista.
taa ehkä minullekin rahaa. Konttoriverkostomme on laaja ja palveluvarustus konttoreissa hyvä, Linjala toteaa.
Kuhmalahdelle jäi jäljelle vain yksi pankkikonttori, kun kirkonkylän Osuuspankin konttori suljettiin lokakuun lopussa.
Valtakunnallisen polioviikon päättäjäisjuhla Viime sunnuntaina vietettiin Kangasalan seurakuntakodissa valtakunnallisen polioviikon päättäjäisjuhlaa hengellisellä ohjelmalla. Kuhmalahdella toivotaankin, et-
tei kiinteistön mahdollinen myyminen pakota yrittäjiä lähtemään kylästä. Bussimatkat Pohjaan ja takaisin tulevat melko kalliiksi, viikoittain kylänsä pankissa käynyt Koskinen pahoittelee. On aina mukavaa, kun muistetaan. Lausuntaa esitti nuoriso-ohjaaja Aili Vauranne ja tir. Kangasalan Seudun Osuuspankilla on Kuhmalahden Pohjan konttorin lisäksi konttorit Kangasalan keskustassa, Vatialassa, Sahalahdella ja Pälkäneellä. Mukava pankkineiti Kyläkauppa Kuhmalahden Kauppa ja Raudan kauppias Nea Virras on niin ikään pahoillaan kirkonkylän palveluiden vähenemisestä. Vastaisuudessa kuhmalahtelaisia palvelevat Pohjan konttorissa tutut palveluneuvojat Kristiina Peltonen ja Matleena Hynninen. Vaikka moni vanhus on siirtänyt laskunsa suoraveloitukseen, ja osa on oppinut käyttämään pankkikorttia ja verkkopankkia, moni asioisi jatkossakin kasvotusten pankkihenkilökunnan kanssa. Kahden pienteollisuustontin myyntiehdoista on periaatteessa päästy yksimielisyyteen, kerrottiin meille kunnantoimistosta.. Isänpäivässä on parasta se, kun lapset ja lapsenlapset käyvät tervehtimässä. Tälle alueelle on aikaisemmin rakennettu vesi- ja viemärijohdot. Päätökseen vaikuttivat vähentynyt asiointi ja turvallisuusseikat. Pankissa on myös pidemmän aikaa suositeltu asiakkaille pankkikortteja.
Kaupalta voi puolestaan nostaa pieniä summia rahaa pankkikortilla, Virras muistuttaa. Syökö muita palveluja. Linjalan mukaan konttoreissa käynnit vähentyvät edelleen, koska ihmiset hoitavat pääosan pankkiasioinnistaan internetissä ja puhelimella. Siltojen sivuun on ajettu kylätien sivusta ja kylätieltä näinä vuosina satoja kiviä. Toisekseen Kuhmalahden linjaautopalvelut eivät ole kovin kattavat. Kaikilla ei ole mahdollisuuksia, taitoja tai rohkeutta käyttää verkkopankkia. Näillä pyritään siltoja levittämään. Tielle on ajettava satoja kuormia soraa, kahdeksan tierumpua on rakennettava ja sillan kaiteita joudutaan uusimaan. Tänne oli mukava tulla, kolme vuotta Pohjassa asunut Heidi Siekkinen kiittelee.
Vähentynyt asiointi ja turvallisuussyyt
Sari Eerolainen Osuuspankin Kuhmalahden kirkonkylän konttorin toiminnot yhdistettiin Kuhmalahden Pohjan konttoriin lokakuun viimeisenä päivänä. alue lähiympäristöineen varattu pienteollisuusalueeksi
Kangasalan Sanomat maksaa kotiin tuotuna noin 70 senttiä. Seulonnat tehdään kahden vuoden välein.
Sanomia voi lukea myös näyteikkunasta
Kangasalan Sanomien tuoreinta lehteä voi lukea vastaisuudessa myös lehden toimiston näyteikkunassa Myllystenpohjantie 2:ssa. Kuluvana vuonna Kangasalan kunta on maksanut vuosina 19471961 syntyneiden ikäluokkien mammografiaseulonnat. Olemassaolevat postipalvelut turvataan, se on lähtökohta. Ensimmäiset ulkoistukset tehtiin 15 vuotta sitten. Tyttären vihkikuva löytyi molemmista. Lehden tilaaminen on kuitenkin edullisin ja vaivattomin tapa saada tietoa kotikunnan tapahtumista ja ihmisistä, Pasanen huomauttaa. 6
Perjantai 11.11.2011
Kevät tuo asiamiespostin
Pekka Kaarna Kangasalan postipalvelujen tuottajasta tehdään päätös keväällä. Myös mainoksia Noin viikon verran käytössä ollut lukunäyttö on pysäyttänyt useita Myllystenpohjantien liikkeissä, kirkkoherranvirastossa ja uimahallilla asioivia tutkimaan lehteä. Sen verran voi säästää, jos lukee lehden pelkästään näyttöruudulta. Lehden sivut vaihtuvat yksi kerrallaan kymmenen sekunnin välein 40 tuuman näyttöruudulla, joka on asennettu lukemisen helpottamiseksi mahdollisimman lähelle ikkunaruutua. Lakkautuksia arvosteltu Asunto- ja viestintäministeri Krista Kiuru on kummastellut Itellan toimia ja toimien ajankohtaa kesken uuden postipalveluasetuksen vireilläolon. Nelivuotiaan Onni-pojan äitinä, Jarin vaimona ja Morgan-koiran huoltajana Takaluoman kotielämä on vauhdikasta unohtamatta golf-harrastukseen ja opiskeluun liittyvien tavoitteiden tuomia haasteita. Päivitys voitaisiin tehdä toki aikaisemminkin eli maanantai- ja torstai-iltaisin, mutta olemme halunneet asettaa lehden maksaneet tilaajat etusijalle, lehden markkinoinnista vastaava Satu Pasanen kertoo. Hän on hankkinut osaamista myös työikäisten kriisienhoitotyössä eli debriefingtoiminnassa. Päinvastoin. Jatkossa näytölle myydään myös lehden asiakkaiden mainoksia.
Veikko Väisänen pysähtyi vertailemaan aitoa ja näyteikkunalehteä Sanomissa käydessään. Takaluoman harrastuksiin on kuulunut SPR. Luottamushenkilö Outi Takaluoma on toiminut pitkään oman työpaikkansa luottamushenkilönä. Palvelut ennallaan Aaltonen vakuuttaa, että postin ulkoistaminen ei heikennä postipalveluja. Kangasalan Sanomien uusin lehti päivitetään näytölle tiistaisin ja perjantaisin aamupäivällä. Tätä kohtuullisuutta eli postin etäisyyttä ihmisistä mainitussa asetusvalmistelussa nyt ruoditaan. Vuodesta 1998 lähtien Tampereen Työterveydessä työskennellyt nainen on ammatillisesti aikaansa seuraava, ja asiakkaat kokevat hänet helposti lähestyttäväksi. Lokakuussa tehdyn ulkoistamispäätöksen jälkeen Itellalla on enää satakunta omaa konttoria. Vakavissa tapaturmissa ja muissa työpaikkojen kriisitilanteissa tästä osaamisesta on ollut hyötyä. Takaluoma on vuosien varrella omistautunut rakennusalan työterveyshuollon kehittämiseen ja viettää suuren osan työajastaan työpaikoilla: rakennustyömailla ja yhteistyössä rakennusalan työnantajien, työntekijöiden ja työsuojelun kanssa. Samalla lyödään lukkoon 15 muun ulkoistettavan postin asiamiehet. Saatan minä tuotakin lukea, kun käyn kirkonkyläällä, hän tuumasi.. Me haluamme tarjota palvelumme siellä, missä muutkin palvelut ovat, Aaltonen.
Outi Takaluoma teki aluksi työtä kaupan- ja ravintola-alan työterveyshoitajana ja sai sittemmin hoidettavakseen rakennusalan yritysten työterveyshuollon.
Outi Takaluoma on Vuoden Työterveyshoitaja
Kangasalalainen Outi Takaluoma on valittu Vuoden Työterveyshoitajaksi. Aaltosen mukaan ministerin arvostelu ei koske postipalvelujen ulkoistuksia, vaan postikonttorien lakkautuspäätöksiä, joita lokakuussa tehtiin 17. Yritysten kilpailuttamisessa olivat mukana myös Lempäälä, Nokia, Pirkkala, Vesilahti ja Ylöjärvi. Esimerkiksi mahdollisuus postilokeron vuokraamiseen tulee Aaltosen mukaan säilymään ennallaan. Hän on opiskellut ensiavun ja terveystiedon kouluttajaksi ja pitänyt rakennusalan ensiapukoulutusta. Kohtuusta kysymys Postilain mukaan jokaisessa kunnassa on oltava ainakin yksi posti Itellan oma tai asiamiesvetoinen ja sen palvelut tulee olla kohtuullisesti tavoittettavissa. Vuoden Työterveyshoitajan valitsee vuosittain Suomen Työterveyshoitajaliitto.
Tutkimukset terveystalolta
Kangasala ostaa mammografiatutkimukset Suomen Terveystalolta. Villejäkin asiamiesposteja on, mutta niiden lukumäärä ketjuvetoisiin verrattuna on vähäinen. Hänet tunnetaan asioita eteenpäin vievänä työkaverina ja tasapuolisena yhteistyökumppanina. Määräaikaan mennessä tarjouksen jätti neljä yritystä. Itellan tahto on selvä. Itellan Kuluttajapalvelun johtaja Petri Aaltonen kertoo, että yleensä asiamiessopimukset on solmittu Rautakirjan ja kolmen suurimman kauppaketjun eli Keskon, Sok:n ja Lähikaupan kanssa. Venematkan päässä Siitamassa sijaitseva mökki on lepopaikka ja henkireikä, joka katkaisee ajatukset arjesta ja kiireestä. Satu Pasasen mukaan ikkunäyttöön tulee jatkossa lehden lisäksi Kangasalan Sanomien omaa mainontaa. Hän on ollut useita vuosia paikallisosaston puheenjohtaja ja kehittänyt aktiivisesti osaston toimintaa. Luvassa on hänen mukaansa jopa parannus, koska myymälöihin sijoitettujen asiamiespostien avoinnaoloaika on perinteistä postikonttoria laveampi. Asiamiespostien määrä on 900. Palvelujen laatu ei myöskään kärsi
92.543 Vh. Erikoiskiitos Viiville taulusta ja tanssista.
Kiitos!
VAARI 80
-EDUT:
Miehille
Kaikkille avoin Kangasalan Yrittäjät ry:n järjestämä
30 ml / alk. Hän odottaa, kunnes maisema muotoutuu sellaiseksi kuin hän haluaa. putkiremontti tehty. 48.000 . Nykyinen kirjastonjohtaja Sanna Niemi aloitti tehtävässään vuonna 2000. Nopeat kulkuyhteydet! Vh. Pannarimaistelun lomassa lapset pääsevät sanomaan painavan sanansa lyriikasta Runorouvien vetämässä runoraadissa. Hyvällä pohjaratkaisulla toteutettu päätyhuoneisto. klo 12.30-13.30
Arto Salminiitty, 0400 516 211
KATSO ESITTELYMME MTV3 SUNNUNTAI klo 10.10
mh. Es. Viikon tapahtumiin on vapaa pääsy. Maanantaina 14.11. Tampereen keskustaan vain n. Metsäpuistoon rajoittuva piha lounaaseen. Hyvät ulkoiluharrastusmahdollisuudet. Loistavien ulkoilumaastojen läheisyydessä! Mh. Yhtiöön uusittu käyttövesiputkisto -10. Kirjastolla ei aluksi ollut vakituista paikkaa, vaan sitä siirreltiin kulloisenkin kirjastonhoitajan asuntoon. 8.30-16) la 9-14, su suljettu (leipomo Orivesi (03) 335 7301) www.orivedenleipomo.fi
7,50
Ratsiaan napatut viikon LoistAVat nuoret
Kurki seinää ja loista!
Käyttä ALEKSI P heijas kää ANTSU N Yläko tinta! ulu EVELIINA S palkit laisten semin JARKKO K jatkuu en JENNA R ! ROOSA J TOPI K Mustatakkinen tyttö =) KIITOS!
Kelloasiantuntija Veikko Ahoniemi kertoo kelloista ja vastaa kysymyksiin klo 14-18. 040 528 3030
Tervetuloa herkuttelemaan!
METO CAFE
Isänpäiväkakut tarjouksessa!
HERKKUTYTÖT ON NYT
ISO KAHVI + MUNKKI
Kuohunharjuntie 31, Kangasala Puh. Ei kuulu laulua lintujen, on pelkkä hiljaisuus. Puh. Samana vuonna perustettiin Sahalahden Kirjanystävät. Nykyisissä tiloissa kirjasto on toiminut vuodesta 1995. Kirjastonhoitajina toimivat 1900-luvun alussa esimerkiksi ompelijanleski Miina Lehtonen ja talollisenpoika Heikki Penttilä. 87.794 vh. (03) 3771 703 Palvelemme: ma-pe 8-18, la 10-18, su 11-18
1
90
ISÄN KÄÄREKAKKU
Isälle vain parasta!
ISÄN KAKKU
suklaa-kerma tai kinuski
11,90 28,00
ISÄN LEIVOS
8h 12 h
TIRAMISUJUUSTOKAKKU
10 h
2,98
kinuski-suklaa
kpl
9,80
ISÄN KÄÄRE
19,80 29,50
SUKLAISET SYDÄNMUNKIT
kpl 3 kpl
JUHLAMUNKKI
suklaa
kpl 3 kpl
kpl
1,75 4,70 1,75 4,70
PE-LA 11.-12.11. (03) 376 7795 www.automuseo.com
OMAKOTITALOT
KANGASALA, SAHALAHTI, keskusta 131/157 m2 5 h+k+s+khh+kph+ak Aivan keskustan palveluiden vieressä erittäin hyväkuntoinen DesingTalo valmistunut v. klo 11-16
Vapaa pääsy, tervetuloa! www.kalapaikka.com, p. Keskiviikkona kirjastoillan vieraaksi saapuu valokuvataitelija, professori Antero Takala. Nyt on kaikki toisin, jospa kesän takaisin saada voisin. 108.500 . (03) 377 1172 arkisin 9-17, la 9-13
KORPOLA
KELLOSEPÄNLIIKE
Yhtiössä mm. Sillanpää 040 5705 498 (6950100)
KANGASALA, SAHALAHTI Keskusta 50 m2 2 h+k+kph+s Aivan palveluiden läheisyydessä, rauhallinen alue, siisti peruskuntoinen asunto. 1710 m2. Juhlaviikkoon mahtuu monipuolista kulttuuriohjelmaa kaikenikäisille, kulinarismia unohtamatta. 93.043 Vh. klo 10-14 tai sopimuksen mukaan!
Paremmat Vävypojat
Kuoronjohtaja Visa Yrjölä
Nouda ilmainen konserttilippusi Aito Säästöpankista.. Uusitut kaapistot ja uudet keittiökoneet, mm. Kyöttiläntie 1 C. Sillanpää 040 5705 498 (6955099) KANGASALA, KIVELIÖ 83 m2 3 h+k+s+kph/wc+ erill.wc+vh+p Rauhallinen alue, hyväkuntoinen 2-tasoinen rivitalo. 19 Muista Isää! Naisille Aquasource
KASVOVOITEET
KERROSTALOT
KANGASALA, NATTARI 3/3 76m2 3h,k,kph+las.p Hyvä, rauhallinen sijainti. Oma t. Kyöttiläntie 15. su 15.15-15.45 Kulkustie 1. Nopeat kulkuyhteydet! Mh. 900 m2. Es. Tekemällä ostopäätöksen ennen marraskuun loppua pääsee tuleva omistaja tekemään sisustusvallinnat itse. Rennolla otteella Juhlaviikko huipentuu perjantaina virallisiin, mutta rentoihin syntymäpäiväjuhliin kakkukahvien kera. alk. 2006. Ulkona sataa vettä, oli hetki sitten kesä, aurinko paistoi lempeämmin. 85.000 . Vh. Pastorinkaari 3 / Hjelt 0400 505 489 (6953346).
VEHONIEMEN AUTOMUSEO
Vehoniemenharjuntie 92. (03) 377 0940 Keskusaukio 2, Kangasala Aukioloajat: ma-pe 10-17, la 12.11. Sillanpää 040 5705 498 (6948380).
2
PÄLKÄNE, ILTASMÄKI, n. Vesikiertoinen lattialämmitys. Istun vieressä pöydän hiljaisen, tämä tunne on outo ja uus. 149.000 . kello 1719 kirjaston 130-vuotisjuhla.
Syyshämäryys
Istun vieressä pöydän hiljaisen, tämä tunne on mulle uus. VAPAA PÄÄSY, TERVETULOA!
Muistan Ystävää
NELIKYMPPISELLE!
Valkosuklaakakkua, munkkia ja kahvia kahviostamme.
ONNEA
UUDISKOHTEET
OKT KANGASALA, RUUTANA, 120/136 m2 UUSI MATALAENERGIATALO 5 h+k+kph+khh+s+vh Valmistuu 3/2012 uudelle viihtyisälle asuinalueelle, vt. Keskiviikkona 16.11. kello 18 Pohjoismaisen kirjastoviikon pannukakkuilta ja runoraati lapsille. 245.000 . Silcken esityksestä vuonna 1881. Es. kello 18 Kirjastoillassa valokuvaaja Antero Takala. Perjantaina 18.11. Alkupääoma lainattiin kunnan kassasta varoja kirjojen hankkimiseen kerättiin myös iltamissa. su 16.20-16.50 Märventie 2 D. Sillanpää 040 5705 498 (6948979)
RIVITALOT
toivoo äite ja isä + siskot perheineen
Jälkikasvulle kiitos unohtumattomasta ja täysin yllätyksellisestä merkkipäivän muistamisesta 6.11.2011. Sillanpää 040 5705 498 (6949188) KANGASALA, NATTARI 3/3 76 m2 3 h+k+kph+p Hyväkuntoinen, hyvällä ja rauhallisella paikalla! Avara läpitalon, toimiva pohjaratkaisu. Kantokyläntie 181. 2 KAHVIA & 2 ISÄN LEIVOSTA YHTEENSÄ
Kuohunharjuntie 26, OP:n talo, Kangasala ma-pe 8.30-17, (31.10. Historia lyhyesti Sahalahden kirjasto perustettiin kirkkoherra J. Järjestelyistä vastaavat yhteistyössä Sahalahden Kirjaystävät ja Kangasalan kirjasto- ja kulttuuripalvelut. Istun vieressä pöydän hiljaisen, on syys, ympärillä hämäryys. 108.000. Vh. Pälkäneen keskustan tuntumassa. 3 h+k+las.p 70,5 m2
Tervetuloa esittelyyn su 13.11. Perjantai 11.11.2011
7
Kirjasto juhlii valokuvien, runojen ja kakun voimin
Sahalahden kirjasto juhlii 130-vuotista taivaltaan marraskuun puolivälissä. Iltaa vauhdittaa nuorten kansanmusiikkiyhtye Menominor. 9.916 vh.13.500
FIKSU MAKSAA OMAA
ISÄNPÄIVÄÄ Vehoniemessä!
Myös mukaan! AVOINNA JOKA PÄIVÄ klo 10-16. Lapset kirmas rannalle uimaan, talonväki pellolle viljaa puimaan. Vh. mikro ja taulu-TV, laatoitetussa kph:ssa suihku-höyrykaappi ja "pesutorni".
Kangasalan Suoramantie 5
75 v
Liisantie 2, Kangasala, p. Yhtiöön tehty käyttövesiputkisto 2010. Takala tallentaa valokuvaan mielenmaisemaa ja kutsuu itseään kuvantekijäksi, ei valokuvaajaksi. · KAHVITARJOILU · ARPAJAISET KELLOTERVETULOA! TARJOUKSIA!
Tule näyttämään kelloasi tai isoista kelloista kuva riittää.
Kellopäivä pe 11.11.11.
MUISTA ISÄNPÄIVÄ 13.11.
Upeasti remontoituja, hyvin varusteltuja pienkerrostalon kolmioita. Näen valoa taivaalla kajastavan, jo ollaan maaliskuus. Tämä tunne on ihanuus. Tervehdyssanat esittää kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan puheenjohtaja Päivi Savolainen. su 15.50-16.20 Märventie 2 C. Viikko käynnistyy perinteisin menoin: maanantaina pannukakun tuoksu houkuttelee Pohjoismaisen kirjastoviikon avaustilaisuuteen. Vh. 129.900 Autotalliosake mh. Omalla 1236 m2 kulmatontilla, päättyvän tien varrella. 80 m 4 h+k+kph+wc+kuisti+kellari Remonttitaitoiselle. 17 km. P. Sumu rantoja humuaa, puut punertavan värin saa, ja keltaisen, on kuurassa maa. alk. Matti Hakanpää
POHTIOLAMPI SUNNUNTAINA 13.11. klo 17.00
Joulunavauskonsertti
yht.
39
www.kotinelio.fi
Näsilinnankatu 30, 33200 Tampere
Annukka Lintulahti, p. 259.000. Loistavat ulkoilumaastot lähtevät aivan vierestä. Sillanpää 040 5705 498 (6952505)
Kauniissa meikkipussukassa
(arvo 63,90)
KOSTEUSVOIDE 50 ml + PUHDISTUSVAAHTO 50 ml + KASVOVESI 125 ml
Kangasalan kirkossa la 26.11. Kirjaston käyttäjän tervehdyksen tuo Seppo Rinne. alk
Syksyllä ulkoilemme haravoimalla pihaa yhdessä. Isä on kiltti ja pitkä. Minä ratsastan ja isä on joskus mukana tallilla. Hän on aika hassuttelija. Joskus myös kokkailemme yhdessä. Työterveyden tilat ovat noin 350, apteekin reilut 250 neliötä. Isä on aika pitkä, mustatukkainen ja mukava. On kivaa, kun isä tekee hassuja juttuja ja höpsöttelee joulupukista ja eri asioista. Kuvassa Aatos Pulakka (vas.), Elvira Melkas-Anton, Filip Koivisto, Kalle Helistö ja Emil Kudjoi esittelemässä teoksiaan.
Työterveys ja apteekki uusiin tiloihin
Lentolaan nousee uusi liikerakennus. Hänellä on ruskeat hiukset. Hän hoitaa työkseen possuja, joita käyn itsekin joskus katsomassa. Liikerakennuksen rakentaa Rakentajat Saarikko Oy.
Uudisrakennus Lentolan kiertoliittymästä nähtynä. Isä on kiva ja tajuaa melkein aina kaikki jutut ja vitsit, Kalle Helistö, 6, pohtii isänsä ominaisuuksia.
Mekin käymme pelaamassa isäpoika-sählyä. Onneksi meillä on tarvikkeet myös kotona niin voimme lätkiä sielläkin. Käymme isän kanssa isäpoika-sählyssä. Taiteilun lomassa lapset kertoivat omista isistään. Aiomme pian rakentaa säilytyslaatikon legopalikoilleni, Emil Kudjoi, 6, hymyilee kertoessaan yhteisistä suunnitelmista.
Raikun koulun esikoululaiset antavat sunnuntaina isilleen hienot muotokuvakortit. Pidän varsinkin tietokirjoista, Aatos Pulakka, 6, kertoo esitellessään piirtämäänsä veikeää kuvaa isästään. Olikos isällä parta, ja minkä väriset hänen hiuksensa olivatkaan?
Isäni auttaa minua rakentamaan isoista legopalikoista taloja. Alustavat työt tontilla ovat alkaneet, ja rakentamaan päästään ensi vuonna, jolloin hankkeen on määrä myös valmistua. Raikun koulun esikoululaiset taiteilivat isistään muotokuvat, jotka toimivat hienoina isänpäiväkortteina. Se rakennetaan Artturintien ja Mämmisuontien kulmaukseen, rengasliikkeen viereen. Muukin perhe auttaa, Elvira Melkas-Anton, 5, tuumii.
Isälläni on silmälasit ja parta. Kaksikerroksisen rakennuksen alakertaan muuttaa Suoraman apteekki, yläkertaan Tampereen Työterveys, jotka ovat talon ainoat liikeyritykset. 8
Perjantai 11.11.2011
Kortti ja onnentoivotus isälle
Niina Kinnunen
Ensi sunnuntaina on jälleen aika juhlia isää lahjoin ja kortein. Luonnosta tarkennetaan suunnittelun edetessä. Käymme myös kalastamassa verkolla, pitkällä siimalla ja uistimilla, Filip Koivisto, 6, muistelee yhteisiä puuhia. Me myös ulkoilemme ja luemme kirjoja yhdessä. Havainnekuva: Arkkitehtikolmio Oy.
www.fixus.fi. Yritykset yksilöitä Lampi muistuttaa, että pienessä tilitoimistossa jokaista asiakasta kohdellaan yksilöllisesti.
Nykypäivänä tekniikka nopeuttaa rutiineja, joten aikaa jää mielipiteiden vaihtoon. Lammen mukaan nykyisessä taloustilanteessa korostuu yrittäjän kyky tulkita oman yrityksensä toiminnasta kertovia raportteja. Koottava Mitat 225 x 80 x 34 cm. Ne on helppo asentaa ja niitä on tehoiltaan välillä 8001800 wattia.
APARIN HENKILöAUToN SULK ENNUS SULKIEN AS oSTAjALLE SEKÄ STE LITRAN LASINPESUNE 5 AN PÄÄLLE! KAUP
Slimline 1400W
LISÄVARUSTEET, KEMIKAALIT, TYÖKALUT
AKUT
PYYHKIMENLEHDET SUODATTIMET SYTYTYS- HA HEHKUTULPAT
JAKOPÄÄN-, MONIURAJA HAMMASHIHNAT
AUTONLÄMMITTIMET KATTOKOTELOT
KORIN OSAT
VETONIVELET
JARRUKENGÄT JARRUNAUHAT JARRUPALAT
Tule ja kysy "tiukka" talvirengastarjous! Meiltä jopa 10 kk korotonta maksuaikaa!
ja
OMIEN RENGASSARJOJEN ALLE LAITOT: henkilöautot 30,pakettiautot ja maasturit 40,HINTA SIS. (kattokaiteen leveys max. Mitat 225 x 80 x 34 cm. autotarvike@kolumbus.fi. Hän kannustaa myös yrittäjyyteen, jota pitää varteen otettavana vaihtoehtona palkkatyölle. Tilitoimisto JPond sijaitsee Lentolantiellä rakennusliike J. Jos ujostuttaa poiketa juttusille, kysymyksiä voi esittää myös Facebook-ryhmässämme. Lampi toivoo, että asiakkuutta harkitsevat poikkeisivat
rohkeasti juttusille. Se helpottaa lakisääteisten velvoitteiden hoitamista. Perjantai 11.11.2011
9
Yrittävä Kangasala
Tilimies toimii mentorinakin
Eija Koivu Eloisasti jutusteleva Janne Lampi farkuissaan ei vastaa mielikuvaa perinteisestä tilitoimistoyrittäjästä. Hän kannustaa yrittäjiä avoimuuteen ja uteliaisuuteen. Lisäämällä sen eteen etunimeni alkukirjain saatiin J Pond, joka kuulosti lähes samalta kuin elokuvasankari J Bond. Jotain miehestä kertonee myös yrityksen nimi, Tilitoimisto JPond Oy. Yrittäjyyttä harkitseville ja aloittaville tarjoamme maksutonta neuvontaa, joka ei velvoita käyttämään muita palveluitamme. Virheitä on turha pelätä, niitä tekevät kaikki ja niistä voi ottaa opikseen. Ennen yrittäjäksi ryhtymistä hän työskenteli yritysneuvojana tilitoimistossa, jonka palkkalistoilla oli pari sataa työntekijää. Yrittäjyys ei katso ikää, koskaan ei ole liian aikaista tai myöhäistä aloittaa. Tuote 910-XR430/910-XR430M, Ark. Hän nimittäin haluaa avata talouden tunnuslukuja myös paperisulkeisia kaihtaville asiakkailleen, jotta nämä oppisivat tulkitsemaan yrityksensä tilaa numeroiden perusteella. Nimi syntyi aikoja sitten koulussa, kun innostuimme kaveriporukassa kääntämään nimiämme englanniksi. RENGASPUSSIT!
Philips X-treme Vision 100% enemmän valotehoa!
H4
87
Slimline 1800/1100 W
66
00 takuu! 5vuoden
Tuo autosi luotettavaan Fixus-korjaamoon!
50
Kaikki merkit ja mallit
KAUSISÄILYTYS!
23
50
50 pari
Tuo F
Käynnistysapuakku 12V · Määräaikaishuollot Reelinkitaakkatelineet
Tehokas apu käynnistys· ongelmiin. Lammen lisäksi asiakkaita palvelee yksi täysipäiväinen ja yksi osa-aikainen työntekijä.
Esim.
ISKUNVAIMENTIMET PAKOPUTKISTOT
Merkillisen reilut TALVItarjoukset!
Esim.
195 65 15 KITKA 195 65 15 NASTA
SÄHKÖTYÖKALUT
345 376 00
00
205 55 16 Hakkapeliitta R 205 55 16 Hakkapeliitta 7
640 65000
Slimline pieni koko, suuri korkean 00 Calix Slimline on sarja, joka sisältää ohuitatehosuorituskyvyn sisätilalämmittimiä. Malmin kiinteistössä, vastapäätä katsastusasemaa. Tällaisena aikana korostuu talouden seurannan ja suunnittelun merkitys. Lampi sanoo ymmärtävänsä yrittäjätaipaleen alkumetreillä olevan tuntemuksia paitsi
Janne Lampi viihtyy sekä numeroiden että ihmisten parissa. Lampihan on pond. Hän kannustaa yrittäjyyteen, jota pitää varteenotettavana vaihtoehtona palkkatyölle.
omasta kokemuksestaan, myös aiemman työuransa ansiosta. Yritystalouden pelastava salainen agenttiko. Edellisestä taantumasta ei vielä oltu kunnolla toivuttu, kun uusi iski kimppuun. Yrityksen perustamiseen liittyen ongelma ei niinkään ole tiedon saatavuus vaan se, miten seuloa ja suodattaa pirstaleises-
ta tietopaljoudesta esiin oleellinen. 8-18, la 9-14 (03) 377 1140
Tilavuus 430 l. Vaikka viime kädessä kyse on aina asiakkaan talouteen liittyvistä asioista, pyrin luomaan rennon keskusteluilmapiirin. Rengastyöt Tuote 909-042110 Mustat tangot, leveys 110cm Pyörien suuntaukset leveys 122cm Tuote 909-042122 Mustat tangot, Tuote 909-042137 Mustat tangot, Lisävarusteasennukset leveys 137cm · Yleiset korjaustyöt
8900
UUTU
US!
edullisesti mukaan tai asennettuna.
AKUT
Tilavuus 400 l. (03) 377 1140, fax (03) 377 1933. Ilmaisia neuvoja Lampi vakuuttaa, ettei yritystalous ole salatiedettä, vaan numerot ovat kesytettävissä. Uskon voivani auttaa kokoamaan toimivan paketin, olipa kyse yrityksen käytännön perustamisesta tai talouteen liittyvistä kysymyksistä. 8-17 väri harmaa/musta (03) 379 0333
35000
Lähimm
Kangasalantie 921, Kangasala, katsastusaseman vieressä Puh. Pelkkä tiliotteen tuijottaminen ei kerro koko totuutta. Suosittelen kokeilemaan yrittämistä. LED näyttö akun · varaustilalle. Yrityksen maksuvalmiutta tulisi seurata kokonaisvaltaisesti ja pidemmällä aikavälillä, jotta pystytään hyödyntämään lain sallimat keinot tasata tulokseen vaikuttavia vaihteluita. Tuote 910-XR400/910-XR400M, väri harmaa/musta
249
00
430-sarja
Ark. Jotakin jamesbondimaista Lammen työskentelytavassa kuitenkin on. ilmastointilaitehuollot kattokaiteet Sopii useimpiin autoihin, joissa Katsastuspalvelut 55 mm). Kaikki uudet Slimline-lämmittimet toimitetaan ainutlaatuisen jalkajalustan kanssa. Jännite 12V · Käynnistysapu 200/1100 A · Paino 8,2 kg Tuote 297-CA117J ·
· Öljynvaihtohuollot
29 22
84 50 pari
H1
400-sarja
H7
Kattokotelot
50 pari
Saatavana mustilla- tai alumiiniprofiilitangoilla
Miedomman ruoan kannattajat puolestaan pitivät ruokaa täysosumana nykyisellään. Hernekeiton, sienisalaatin ja kaalikääryleiden vastapainoksi kirjasta löytyy myös eksoottisempia reseptejä, kuten naudanrintaa, maa-artisokkaa ja sipulia taikinakuoressa, paahdettua karitsan lapaa ja vuohenputkella maustettua kukkakaalipaistosta. Ajatus ja tekstit saivat kiitosta, samoin kauniit kuvat. Olen iloinen, että he uskaltautuivat kokeilemaan niitä, vaikka esimerkiksi pääruoassa oli monta työvaihetta Heikki Ahopelto kehuu. Niinpä ohjeissa ei mainittu sitä, kuinka suuria annoksia ruokaa valmistuu kyseisillä ainesmäärillä. Ahopelto ei halua päästää kokkaajia liian helpolla vaan haluaa jokaisen miettivän myös itse ruoanlaittoa ja sitä, mistä raaka-aineet tulevat. Viinikin oli tarkoitus hankkia naapurikunnan viinitilalta, mutta aukioloaikojen vuoksi juomissa päädyttiin valtiollisen alkoholiliikkeen luomutarjontaan. Raudanmaan maa- ja kotitalousnaisille lähiruoka on kaiken kaikkiaan tuttua. Päätimme valita kokeiltavaksi sellaisia ruokia, joita ei tule joka ilta tehtyä kotona. Sen ohjeen maatalousnaiset etsivät netistä. Terhi Ristimäki ei normaalisti voi sietää sipulia. Olemme sen verran urbaaneja, ettemme suostuneet syömään lammasta, jota olemme taputelleet, ja jonka nimen tiedämme, Miina From naurahti. Olisikin kiva kokeilla reseptejä kesällä, jotta pääsisi oikeasti hyödyntämään pihan tarjontaa. Kaikkinensa sen tekoon kului aikaa työpäivän verran. Se on hyvää heti syötynä, mutta maku paranee entisestään, kun sitä seisottaa ja lämmittää uudelleen. Liharuoka ei päästänyt kokkaajia helpolla. Se jäi kuitenkin koskematta, sillä naan-leipä täytti paikkansa. Ensi vuonna on luvassa ainakin ruisleiväntekokurssi. Salaatit ja muut tykötarpeet löytyivät kaupasta, mutta va-
itämaista ruokaa
linnassa painotettiin lähellä tuotettua. Kirjan resepteissä lähdetään pihamaalta niitylle ja metsään, suositaan itse kasvatettuja ja luonnosta löytyviä raaka-aineita. Vanhempien lampaiden ja eri-ikäisten vuohien liha sopii ruokaan hyvin. Myös karviaisjälkiruoan valinta miellytti Ahopeltoa, sillä vuohenlihan tapaan myös karviaista käytetään liian vähän.
Raudanmaan maa- ja kotitalousnaisia ansaitulla illallisella.. Lähiruokateema jatkuu Lindbergin mukaan Ahopellon kirjasta löytyy paljon perusohjeita vispipuurosta kiisseleihin, pannukakkuihin ja lihapatoihin. Se tarjosi syöjille maukkaan aterian lihamuhennoksena.
Ruoanlaittajat jakautuivat keittiössä kahteen koulukuntaan. Testikeittiössä Kilipukin Kormaa valmistui kirjan ohjeella riittävästi kuudelle hengelle ja annoksesta jäi vielä reippaasti ylikin. Toisten mielestä mausteita piti laittaa juuri oikeat määrät, toisten mukaan laboranttimitta kannattaa heittää keittiössä nurkkaan.
Heikki Ahopelto kommentoi
Maa- ja kotitalousnaisten reseptivalinnat olivat hyviä ja rohkeita. Lähiruoka toimi Ritva Kössilän keittiöön saapuneiden kokkaajien ohjenuorana. Kilipukin Korman ei ole tarkoitus olla suolaista tai tulista vaan maukasta ja mausteista. Jos jokin maku ei miellytä, sitä ei tarvitse käyttää. Salaattia ja jälkiruokaa kokit päättivät tehdä heti tuplamäärän, mikä osoittautui hyväksi ratkaisuksi. Raudanmaan maa- ja kotitalousnaisista koottu emäntäkaarti tarttui kirjaan ja päätti testata, kuinka televisiostakin tutun Ahopellon ohjeet taipuvat kotikokin keittiössä. Alkujaan naisten oli tarkoitus tehdä ruoissa käytettävät jäätelöt ja jogurtit itse, mutta aika ei riittänyt kaikkeen. Hänen mukaansa kirja soveltuukin erityisesti perheille, joissa ruokaa ei niin paljon laiteta itse. Ahopellon mukaan kilipukin liha on erittäin maukasta ja liian vähän käytettyä. Kirjassa lihamuhennoksen kyytipojaksi suositeltiin naan-leipää. Pääruoan reseptikin valittiin paikallisesti. Kilipukin Korman kanssa tarjoiltiin naan-leipää.
Kangasalalaiskokki Heikki Ahopellolta ilmestyi tänä syksynä uusi ruokakirja Lähellä maata, jossa lähiruoan puolestapuhuja jatkaa omalla teemallaan. Ehkä kesäkahvilat muuttuvat nyt kesäruokalaksi, naiset väläyttivät ruoanlaitosta innostuneena.
Jälkiruoassa puuttuvat karviaiset korvattiin omenalla ja itse tehty jäätelö kaupan valkosuklaavaniljajäätelöllä.
Ruoanlaiton tiimellyksessä selvisi myös ruoaksi päätyneen pässin nimi Eversti. Alkusalaatti herätti makuhermot ja jälkiruoka suli suussa. Heikki Ahopelto oli saanut Kilipukki Korman -reseptin Raudanmaan Köyrässä asuvalta Heini NiklasSalmiselta. Maidon, kananmunat ja lampaan lavan he hankkivat läheisiltä maatiloilta. Vuohenlihan sijasta Kilipukin Kormassa käytetty lampaanliha taas jännitti useampaakin. Toisilla oli muistissa villasukalta maistuvat lampaanviulut, toisilla ystävien pihamailla kirmanneet lampaat. Sikäli vuodenaika oli vaikea, ettei oikeastaan mitään ollut enää saatavilla luonnosta. Maukkaita yllätyksiä Tulisen ruoan ystävät olisivat lisänneet pääruokareseptiin
Lähituotteilla vaikka
mausteiden määrää. Hieman vaativampia ohjeita on mukava koittaa porukalla, Katri Lindberg selvittää. Alkusalaatiksi valittiin tomaattisalaatti ja jälkiruoaksi karviais-kaurapaistosta vaniljajäätelön kera. 10
Perjantai 11.11.2011
Mika Säpyskä
Tomaattisalaatti herätti ruokahalun.
Keitetyt juurekset toivat pääruokaan hyvän säväyksen. Miedot lihat, kuten esimerkiksi karitsanliha, menisivät siinä kuitenkin hieman hukkaan. Testissä annosmäärät Ahopelto kannustaa kirjassaan testaamaan erilaisia kasveja, joita löytyy vaikka omalta kotipihalta. Nyt ruokaan käytettiin sitä verraten paljon, mutta Ristimäki söi ruoan hymyissä suin ja sipulia huomaamatta. Yhdestä pakastimesta löytyi onneksi hieman karviaisia. Ei sitä kovin usein kotona näin kauan ruokaa tee, Lindberg hymyili. Ei lemmikkiä pannulle Kilipukki Korma on alkujaan intialainen resepti. Viime kesänä yhdistys järjesti Kössilän kodin pihamaalla kesäkahviloita, joiden teemana oli lähiruoka. Ruoanlaittoilta tarjosi myös yllätyksiä. Hyvää, saatte tehdä toistekin, Ritva Kössilän Toivomies puolestaan kehui päästyään ruokalautasen ääreen. Hänen mielestään Kilipukin Kormassa vuohenlihan voi kuitenkin korvata lampaanlihalla, vaikka lihat maistuvatkin selkeästi erilaisille. Koekokit keittivät liharuoan lisukkeeksi varoiksi myös riisiä. Miina From myönsi, että hänellä on korkea kynnys lähteä keräämään pihamaalta kasveja ruoanlaittoon. Lisäsimme kuitenkin jälkiruoan sekaan ohjeesta poiketen omenaa, kokit selittävät
Esitys on siinä mukana olevien ihmisten summa. Vuonna 85-musikaalin olen nähnyt kuudesti. kello 19. Hän antaa vilpittömät kehut Ahvenjärvelle raikkaan erilaisesta käsikirjoituksesta ja sen vivahteikkaasta hahmogalleriasta. Laulan, tanssin ja näyttelen. Järjestäjien toivomus on, että myyjien tuotteet sopisivat joulutorin ja kotiseutumuseon perinteitä henkivään tunnelmaan. Kotimaisista suurimman vaikutuksen teki TTT:n Chigago. Luottosäestäjä Juuri tähän ajankohtaan sopiva tuttu laulu kosketti. Vaikuttava Grease Ahvenjärveä voi aivan perustellusti pitää teatterin suurkuluttajana. Totta kyllä. Muut esitykset 14.17.11. Se olikin sopivaa, sillä säveltäjän syntymästä tulee kuluneeksi 90 vuotta 13. Ahvenjärvi korostaa käsikirjoituksen merkitystä esityksen kantavana ja kokoavana voimana. Tämä taitoa vaativa teos sopi valoisana ja vaikuttavana lopettamaan kanttorien iltamusiikin. Työt ripustetaan seurakuntatalon tiloihin nähtäville joulutorin ajaksi. Lateksi kertoo kiltinpuoleisesta Laurasta, joka on ihastunut punk-jengissä viihtyvään Siruun. Esa Toivola oli valinnut soolokseen Joonas Kokkosen sävellyksen. Hänen parannusehdotustensa ansiosta Lateksin hahmogalleria on syventynyt ja täydentynyt. Teos synnyttää aavistuksia siitä, mitä emme vielä näe. Kysymys koulumusikaalin ja musikaalin erosta saa käsikirjoittajan mietteliääksi. Ville Karhula soitti pianolla Schubertin Impromptun fmolli.
Solisti kertoi Schumannin pitäneen Schubertin impromptuja "taivaallisen pitkinä". Ohjaajalle kiitos Ahvenjärvi kiittelee myös viestinnän opettaja Jyri Siimestä luottamuksesta. Monimuotoisessa sävellyksessä ilahdutti riemukas rytmikkyys ja rytmin vaihtelut sekä soljuvat juoksutukset. Hän on kunnioittanut näkemyksiäni alusta asti. Matti Huomo soitti pianolla Walter C. Laulun sanoma tuo ihmisen tuskaisiin tuntoihin, "kun tuskan alla särkyy sydämet", toivon uudesta elämästä ja ilosta. Koulustamme löytyy monenlaisia osaajia. Ehkä suurin ero on se, että ainakin me olemme itse tehneet koko musikaalin alusta asti. Ahvenjärven yllätykseksi kirjoittaminen ei sujunut ongelmitta. Olen
napsinut ideoita niin omasta kuin muidenkin elämästä. Parin euron suuruinen paikkamaksu peritään myyjiltä paikanpäällä. Solisti kertoi itse löytäneensä sävellyksestä tummia sävyjä, minkä vuoksi hän on mielellään soittanut kappaletta juuri pyhäinpäivänä. Mestarin puumerkki Harjun seurakunnan kanttori Ville Karhula aloitti konsertin vahvasti Bachin Preludilla h-molli, jossa voi heti havaita mestarin puumerkin. joulukuuta mennessä Tiina Keinolta p. Heikki Ali-Löytty Viialasta oli laulajien luottosäestäjä. Synopsis eli tarinan yleiskuvaus valmistui keväällä, mutta kesällä lomailu houkutti enemmän kuin juonen kehittely ja repliikkien naputtelu. Tanssiharrastajien luovuus näkyy koreografioissa. joulukuuta mennessä Kuhmalahden apteekkiin Liisa Alangolle. Yhtä lukuun ottamatta kaikki esityksessä kuultavat laulut ovat oppilaiden säveltämiä ja sanoittamia. joulukuuta seurakuntatalon tiloissa. Yhden työn maksimikoko on A4, ryhmätyö voi olla isompikin. Musikaalin loppu oli auki vielä ensimmäistä yhteistä aukilukua edeltävänä iltana, mutta valmistui yön aikana. Hän kiittelee myös tekijäporukan hyvää henkeä. Teos vaatii soittajaltaan herkkää kosketusta ja laulavaa otetta. Akaan kanttorin Juha Salmesvuoren erirtyisesti matalassa rekisterissä soiva ääni pääsi oikeuksiinsa Lauri Pojanpään sanoittamissa Merikannon hartaissa lauluissa Käy kirkkomaata illoin vanhat mummot sekä Päivän nousu kultaa kirkkomaan. Saksalaisen barokin edustajan Frobergerin musiikissa oli italialaisvaikutteista keveyttä, improvisaationomaisia juoksutuksia ja kuvioita. Joulutoritoimikunta haastaa mukaan kaikki paikalliset lapset ja aikuiset piirtämään, askartelemaan tai maalaamaan oman joulukuvan tai joulumuiston. Ahvenjärven mukaan porukka puhkuu sellaista intoa ja sitoutumista, että siitä riittäisi jaettavaksi rutinoituneille ammattiesiintyjillekin. Joulutori alkaa kello 11 ja kestää kolme tuntia. Tämän musikaalin tekemisestä vastaa iso joukko koulumme oppilaita. Lopuksi Esa Toivola tulkitsi Johann Sebastian Bachin koraalialkusoiton Allein Gott in der Höh´ sei Ehre ja Johann Jakob Frobergerin Toccatan Fduurissa. Kuhmalahden kotiseutumuseon perinteinen joulutori pidetään lauantaina 10. Myös musikaalit tuntuvat hänelle maistuvan: Ehdottamasti paras koskaan näkemäni musikaali on Broadwayn Mamma Mia. Se henki aitoa innostusta ja ylpeyttä yhdessä onnistumisesta. Kanttorit olivat suunnitelleet vaihtelevan ja ajankohtaan sopivan ohjelman. Tarjouduin käsikirjoittajaksi, koska halusin mahdollistaa onnistumisemme. Torille voi tulla myyjäksi varaamalla myyntipaikan 5. Värikkäiden juonenkäänteiden avulla musikaali käsittelee aikuistuvia nuoria koskettavia teemoja, kuten yksinäisyyttä, opinnoista selviytymistä ja seksuaalisuutta. Lippuja myynnissä koululla ennen esitystä.. Lux Aeterna (ikuinen valo) tutkii ikuisuuden mysteeriä. Voimakkaan tunnemuiston jätti myös Pikkolan koulun ysiluokkalaisten Grease-tulkinta vuonna 2007. Kuvaan toivotaan liitettävän myös tekstiä, mutta vähintäänkin nimi työlle. Sahalahden oma kanttori Janne Kyrönlahti lauloi muhevalla baritonillaan Oskar Merikannon Oi muistatko vielä sen virren. Merikannon tuttu duetto Oi kiitos sä Luojani armollinen sointui Kyrönlahden ja Huomon tulkintana saumattomasti yhteen.
Yleisökin äänessä Esa Toivola säesti dueton ja yhteiset virret, joilla yleisö sai itse testata kirkon inspiroivaa akustiikkaa. Lateksi-musikaalin käsikirjoittaja, Huutijärvellä asuva Rosaliina Ahvenjärvi tarkkailee tilannetta katsomosta. Itseäni kiinnostaa näyttelijän työ, joten on ollut mielenkiintoista nähdä, kuinka paljon työtä näin ison projektin tekeminen vaatii jo ennen ensimmäistäkään esitystä.
Kuhmalahden joulutorilla paikallista taidetta
Kuhmalahden joulutori kokoaa tänä vuonna yhteen paikallista taidetta. marraskuuta. Kokkosen sävelkieli on välillä kirkasta ja läpikuultavaa, välillä taas soinniltaan karua. Roolihenkilöni on sellainen kujeileva, luonnehtii Santamäki. Matti Huomo tulkitsi linjakkaasti Aatto Sointeen laulun Tuonne, tuonne kaipaan. Oman joulukuvansa voi toimittaa 8. Sahalahden kirkkoon saapunut runsas yleisö sai vielä nauttia pyhäinpäivän musiikista kirkon hienossa akustiikassa. Stierin muunnelmat sävelmään Täältä puolehen ylhäisen maan. Hän esittää argentiinalaista vaihto-oppilasta, joka pyrkii löytämään paikkansa suomalaisnuorten joukossa. Kangasalan seurakunnan omat kanttorit olivat seuraavana vuorossa. 040 701 1020 tai tiinakeino@ hotmail.com. Jos käsikirjoitus on liian löysä ja mitäänsanomaton, se ei sytytä ja sitouta tekijöitä. Aikaisempina vuosina kaupaksi ovat menneet hyvin niin käsityöt, leivonnaiset kuin havutuotteetkin.
Iina Santamäki laulaa, tanssii ja näyttelee Lateksi-koulumusikaalissa.
Lateksi saa ensi-iltansa Sammon keskuslukion auditoriossa lauantaina 12.11. Tuntui helpottavalta kuulla, että tunnistavat sen omakseen. kello 18. Sirkku Salmela
Rosaliina Ahvenjärvi on käsikirjoittanut Sammon keskuslukion musikaalin, joka käsittelee aikuistuvia nuoria koskettavia asioita.
kurssilaisten suhtautumista tekstiini. Kujeileva vaihto-oppilas Lateksi-musikaalin tekijäkaartiin kuuluu toinenkin kangasalalainen, Iina Santamäki. Käsikirjoitus on kooste tapahtumista ja tarinoista, joihin varmasti jokainen on tavalla tai toisella törmännyt. Työssä tulee olla tekijän nimi. Perjantai 11.11.2011
11
Lateksi liimaa nuoret näyttämölle
Eija Koivu Ensi-iltaa edeltävä hermostuneisuus on selvästi aistittavissa Sammon keskuslukion auditoriossa, jossa koulumusikaalin esiintyjäkaarti hioo yksityiskohtia viestinnän opettaja Jyri Siimeksen ohjauksessa. Heidän joukossaan on paljon sellaisia, jotka vasta nyt pääsevät toteuttamaan esiintymiseen liittyviä unelmiaan. Se vain lohduttaa selittämättömästi ilman korulauseita. Puvustus, markkinointi ja lukuisat muut käytännön asiat hoituvat tuotantokurssilaisten voimin. Uskon ja toivon, että meidän Lateksimme yltää samaan. Etukäteen jännitin muiden
Iltamusiikkia pyhäinpäivän tunnelmassa
Pirkanmaan kanttoreiden syksyinen kokoontuminen huipentui iltakonserttiin
Olipa kyse politiikasta tai teknisistä kysymyksistä, kaikki on tapahtunut ennenkin, tiivisti Hytönen näkemyksensä. Kaikki jo koettu Ville Hytönen keskittyi omassa puheenvuorossaan teokseensa Karsikkopuu, jonka väkevät juuret työntyvät syvälle sekä meidän suomalaisten että sukulaiskansojemme myytteihin ja menneisyyteen. Viipuri oli Helsingin ohella Suomen kansainvälisin ja menestynein kaupunki. Lehmä on maidonantaja, johon liittyy lämpöä ja viisautta. Huotarisen mukaan yhdistävänä tekijänä toimii kärsimyshistoria, johon kuitenkin liittyy loistoa ja glamouria. Viipurilaiset olivat toiseksi suurin ryhmä Kangasalle sotien jälkeen tulleista siirtokarjalaisista. Kytkös ei kuitenkaan ole uusi, vaan sillä on pitkät perinteet. Se aiheuttaa muutoksia, jopa vaaralliseen suuntaan. Sitä myytiin pakolla, ja saaduilla tuotoilla rahoitettiin seuraava teos joka sekin pakkomyytiin lukijoille. Teoksen nimestä huolimatta tilaa on riittänyt myös surullisen, kaipaavan ja yksinäisen lehmän runoille. Iloisen lehmän runoissa toistuu teemana oman elämän haltuunotto. Viipuri on nyt Leningradin alueen Viipurin piirin hallintokeskus. Kirjoittajana Huotari sanoo kamppailevansa rytmin kanssa. Paikallisessa kirjastossa järjestetyssä seminaarissa kuultiin entisen kotikylän nykypäivästä. Lähes kaikissa Lankisen esittelemissä kuvissa on kesä, poutapäivä ja aurinko paistaa. Hytönen valotti myös omaa taustaansa Savukeidas-kustantamon kirjallisena johtajana. Pienoismallissa on esitetty neljätuhatta rakennusta, jotka näyttävät millainen Viipuri oli toinen syyskuuta 1939. Matkailijat ovat huomioineet kaupungissa olevan käynnissä useita rakennusten kunnostustöitä ja muuta alueiden ehostamista. Sinnikkäitä lehmiä Huotarinen rinnastaa Iloisen lehmän runot-teoksessa lehmät naisiin, mitä voi pitää sekä loukkaavana että kunnioittavana. Runojeni lehmät ovat lähempänä ihmistä kuin eläintä. Asukkaita oli tällöin noin 80 000. Jotta sisältö ja muoto olisivat yhtä, sekoitan ja yhdistelen sanoja soinnillisin perustein. Tekstini on lähempänä puherunoa ja proosaa kuin perinteistä runoa. Ydinkaupunkia on esitetty kuuden neliökilometrin alueelta. Kartutan elävää sanavarantoa. Perustin ystävän kanssa kustantamon ja julkaisimme runoantologian. Niiden intohimotkin ovat perin inhimillisiä kohdistuen maamiinojen vastustamisesta Elviksen musiikin kuunteluun ja elokuvakomistuksista haaveiluun. Maiju Lassin 2004 tekemän tutkimuksen mukaan heitä oli vuosina 19461949 vaihdellen 400450. Kauko Äikäs
Lukijan kuva
Karjalankannaksella sijainneen Kivennavan Raivolan kylän perinnettä vaalivan Raivola-Seuran väkeä kävi äskettäin kotikylässään. Se on erikoistunut runojen, klassikoiden, esseistiikan, draamaa, proosaa ja aforismien julkaisemiseen.
Ville Hytönen ja Vilja-Tuulia Huotarinen lukivat otteita teoksistaan sunnuntain kirjakahvilassa.
Juha Lankinen ihastutti kuvilla ja kertomuksilla
Arkkitehti Juha Lankinen osasi ottaa yleisönsä. Huotarin runolehmät eivät ole mitä tahansa mansikkeja, vaan yksilöitä, jotka erottuvat laumasta omanlaisinaan. Hänen suurtyönsä on ollut Viipurin pienoismallin rakentaminen. Kyse on elämän ja kuoleman voimasta, hän painotti. Se toinen tähti oli Huotarisen elämänkumppani, runoilija ja kustantaja Ville Hytönen. 12
Perjantai 11.11.2011
Finlandia Junior -ehdokas huhuili lehmiä kirjakahvilassa
Eija Koivu Kesäpäivän kulttuuriyhdistys elää ajan hermolla ainakin mitä tulee kirjakahvilan vieraslistaan. Kun näitä lehmiä alkoi tunkea ovista ja ikkunoista, minun oli uskottava niiden taiteelliseen painoon ja kirjoitettava niistä. Viipurin pienoismalli Lankinen on tehnyt Viipuriin kaikkiaan 350 matkaa. Malli on nähtävillä Etelä-Karjalan museossa Lappeenrannassa. Taide on ydinvoima, joka räjäyttää ihmismielen. Kivennapalaisia tuli viime sotien jälkeen Kangasalla 1000 henkilöä. Aurikoisia kuvia Viipuri oli 1939 Suomen toiseksi suurin kaupunki. Maalaus ja kitaransoitto saivat kuitenkin väistyä, kun usko omiin kirjoittajan taitoihin vahvistui. Huotarinen totesi, ettei hän kirjoittajana voi päättämällä päättää, mitä ottaa tutkittavakseen ja kirjoitettavakseen. Valitettavasti yleisöltä ei löytynyt vastausta. Kirjaston Harjula-salin täyteen koonnut Lankinen sai parituntisen esityksensä jälkeen kerta kaikkiaan ihastuneita kommentteja. Se kertoo tyttöjen välisestä rakkaudesta 1980-luvulla. Suomalaiset ovat olleet melko vaihtelevalla menestyksellä mukana joissakin rakennushankkeissa Runsaalla huumorilla höystetty Lankisen esitys kuului Kangasalan Karjalaseuran tuottamaan karjalaisuutta käsittelevän neljän tapahtuman sarjaan. Lehmä-sanassa on elämän voimaa. Avausrunonsa hän halusi lausua seisaaltaan, aivan kuten lehmipaimenetkin huhuillessaan sarvipäitä koolle. Malli perustuu tuona päivänä otettuun ilmavalokuvasarjaan ja tuhansiin valokuviin sekä talojen asukkaiden haastatteluihin. Enää ei pakkomyyntiin tarvitse turvautua, sillä Savukeidas on vakiinnuttanut paikkansa kirjallisilla markkinoilla. Huotarinen aloitti oman osuutensa lukemalla runoja teoksestaan Iloisen lehmän runot. Millaisia karjankutsuhuutoja täällä päin on käytetty, hän kysyi esitettyään äidiltään oppimansa säijäläisversion. Sellaista viehättävää ja taiansisältävää, joka kestää käyttöä eikä hetkessä kulu loppuun. Uskomaton mies! Olipa hieno esitys! Lukemattomat valokuvat, yksityiskohdat rakennuksista ja Viipurin historiallisista vaiheista osoittivat konkreettisella tavalla, mikä suunnaton rikkaus Viipuri aikanaan Suomelle oli. Kirjaston edessä vastaanottajana oli keskellä tervehtivä alueen hallintojohtaja Valeri Savinov. Vanhahtavaan sävyyn kirjoitetut runoni kytkeytyvät tähän päivään. Lukioikäisenä hän lukeutui niihin intomielisiin kulttuuriharrastajiin, jotka kokeilivat kykyjään monella saralla. Kuva: Kauko Äikäs. Kirjoittaja kertoi etsineensä yhtymäkohtia Tsernobylin ydinvoimalaonnettomuuden ja taiteen väliltä. Asukkaita 2004 oli 80 000. Näinhän se vähän muistojenkin kultaama Karjala mielessämme väikkyy. Runojen lisäksi Huotari luki kirjakahvittelijoille Valoa valoa valoa-teoksestaan. Marraskuun kirjakahvilan toisena tähtenä loisti Vilja-Tuulia Huotarinen, jonka teoksellaan Valoa valoa valoa kilpailee Finlandia Junior -palkinnosta viiden muun ehdokkaan kanssa
Pienessä tilassa on kolme ovea. Juryttäjänä Toivio sanoo toimivansa kokonaisuuden ehdoilla. Sittemmin naisen kotitalon yläkertaan on löytänyt tiensä jokunen muukin nukke: tällä hetkellä niitä on viitisensataa. Esillä oli yli 30 teosta useammalta taiteilijalta. Muutama vuosi sitten jurytin yhdistyksen Mobiliaan kootun yhteisnäyttelyn. Valitettavasti se oli niin hieno, etten meinannut millään muistaa sitä. Tila vaihtuvine näyttelyineen houkuttelee niin kahvion kuin kirjastonkin asiakkaita poikkeamaan. Lapsuuden ajan kolme nukkea ovat kuitenkin tunnearvoltan niin kalliita, että ne saivat luvan jäädä kotiin. Maila Malmilla on vielä tallella nämä lapsuutensa ajan kolme nukkea. Miran valitsi isosiskoni. Näyttelyn pystyttäjän kannalta Terrasta tekee ongelmallisen seinäpintojen rikkonaisuus. Tällä kertaa ilahduin erityisesti siitä, kuinka paljon tekijät ovat uudistuneet suhteellisen lyhyessä ajassa, toteaa Toivio. Näyttelytyöt on tällä kertaa valinnut kuvataiteilija Anitta Toivio. Paulan sain Paula-nimiseltä henkilöltä. Maila Malmin nukkenäyttely Lepokodissa ainakin 4.12. Kuvassa osa teoksesta Juhlapukuja 14.
Osa nukeista on päässyt kahvikutsuille.. Malmin keräilyharrastuksen motto on hyvin yksinkertainen. Perjantai 11.11.2011
13
Lepokodissa tyttöenergiaa
Sari Eerolainen Paula, Päivi ja Mira. Yleensä kotiini päätyy vanhanaikaisia, kovasta muovista tehtyjä tyttöjä. Valtaosa nukeista on alkuperäisissä asuissaan, eikä Malm myöskään korjaile tai puunaile niitä. Tälläkin kertaa jouduin karsimaan hyviäkin töitä pois, sillä ne eivät tukeneet yksittäisen tekijän tai näyttelyn kokonaisuutta. Pyrin kovasti rajoittamaan matkamuistojen ostamisen vain venäläisiin ja lappalaisiin nukkeihin, mutta aina itsekuri ei pidä, nainen tunnustaa. Niinpä minun piti kirjoittaa nimi Miran pöksyihin. Onneksi valinnan varaa oli kuitenkin runsaasti, joten jälleen kerran katsojille avautuu laadukas paikallistaiteen katselmus. Noin 120 Malmin kokoelman nukkea on parhaillaan näytteillä Lepokodin yläkerrassa. saakka. Ihka ensimmäinen lottotyttö autenttisessa kostyymissaan.
Kangasalan Kuvataiteen Ystävien näyttely pääkirjaston taidetila Terrassa 7.12. Nimi oli hänestä todella hieno. Päivi tuli palkintona, kun keräsi tietyn määrän paperia. Muilta osin Terra toimii taiteen ehdoilla: siellä on hyvät valot ja ripustusta helpottavia välineitä, kiittää Toivio.
Kukas se siinä. Nuket kelpaavat sellaisina kuin ovat. Joillekin nukeistaan kuvataiteilija Malm on antanut ikuisen elämän valamalla ne pronssiin. Vaikka näyttelyllä ei ole yhteistä otsikkoa tai teemaa, näyttäisi luonto yhdistävän eri tekijöitä ja heidän teoksiaan. Mikä mahtaa olla Paulan, Päivin ja Miran tausta. Näyttelyyn voi tutustua keskiviikkoisin kello 1518 ja Siskokullatnäytelmän esitysten aikana.
Tarja Kosken akryylityö Kukkia ajatellen.
Kattaus paikallista taidetta
Eija Koivu Luonto on vahvasti läsnä Kangasalan Kuvataiteen Ystävien näyttelyssä, joka on esillä pääkirjaston taidetila Terrassa. Piirtäisipä arkkitehti edes pääseinän oven eteen liukuvat paneeliseinäkkeet, joita voisi hyödyntää näyttelyä ripustettaessa. Miksi juuri Mira. asti.
Aulikki Grafilta on esillä keramiikkaa. Rikkonainen tila Toivion mielestä taidetila Terra on pienine puutteineen todella toimiva paikka tuoda taide kuntalaisten katsottavaksi. Hankin nukkeja, jotka haluavat tulla meille. Hän uskoo uudistumisen olevan ainakin osittain seurausta yhdistyksen vilkkaasta ja monipuolisesta toiminnasta, joka sisältää kursseja ja muita virikkeitä antavia tilaisuuksia. Kerääjänä toimi veljeni, ja minä sain palkinnon. Nukeista puhuminen herättää naisissa halun muistella omia nukkejaan ja niiden nimiä
Tied. M.T.
Syys saapuu
Usva hiipii järvenpintaa niin kuin olis verho, syksy saapuu hiljalleen ei lennä kesän perho. p. Willa Kosmos. Kaarina Maununtyttären tie 615 ja 617. Hän näytti kaikista asennoista parikolme vaihtoehtoa. JALMARIN KOTO Ma: makkarakastike, porkkanasosekeitto, puolukkakiisseli Ti: nautasuikalekastike, kukkakaalikeitto, appelsiinikiisseli Ke: lindströminpihvi, kanakeitto, herkkupuuro To: jalmarinpaisti, hernekeitto, paahtokiisseli+hillo Pe: lihamakaronilaatikko, makkarakeitto, kerroskiisseli La: possukastike, jälkiruoka Su: kala-kasvisvuoka, jälkiruoka Lounas sisältää juoman, leivän, voin, salaatin ja jälkiruuan. Meri oli Sibelius-Akatemiassa opiskellessaan vaihtoopiskelijana Intiassa, ja hän oli siellä nyt lokakuun verestämässä muistoja sekä tapaamassa opiskelutovereitaan. Jumppapäivän osanottajat ehdottivat tästä ruotsalaisuuden päivän jumppailusta perinnettä. la 1014.. Syys on tullut, sen jo haistaa pihlajassa marjat loistaa. Järj. Mobilia Classics, Rally Hall of Fame, kahvila ja museomyymälä av. Värit ruskan, se tuoko tuskan, kun pimeys saapuu vähitellen se kaipuun saa kesästä, lämpimästä. lehdessä. Enn. asti. Kisa Eagles A Maanantai 14.11. Se talven tuloa uhmaa. Tiedot voi lähettää osoitteeseen toimitus@kangasalansanomat.fi.
Lehdetön puu
Talven tuloa ennustaa puu lehdetönnä paikoillaan, se riisunut on vaatteensa, nuo lehdet oksiensa suojasta. Marjamäen Pajutila avoinna joka päivä klo 1218. Klan Urheilijat KU-68. Keskiviikko 16.11. Me puemme lisää vaatetta kun elohopea on alhaalla. klo 18.30 Ilosanomailta Suoraman srk-kodissa: Pysykää Minussa (Isto Pihkala, Janne Vesto, Hannu Uusmies). 050 327 6260.
Lukijan kuva
Viimeinen "sissi" sinnitteli Pertti Soinisen kotiportaiden juuressa Liuksialassa 4. Vauvan mitat olivat 4 205 grammaa ja 52 senttiä. kello 12 mennessä. Pääkirjaston taidetila Terrassa Klan Kuvataiteen Ystävien näyttely 2.12. Keittolounas sisältää keiton, juoman, leivän ja voin.
Dancing Queenin iloinen loppurykelmä.
Naisvoimistelijat jumppasivat ruotsalaisrytmein
Kangasalan Naisvoimistelijoiden syyskauden jumppapäivä jumpattiin tällä kertaa iloisissa ruotsalaistunnelmissa. p. klo 14 Lepokodin teehuone, Kulttuurivartti: Mihail Lomonosov, tiedemies ja kirjailija (Vesa Ruuska). Muutokset mahdollisia. klo 1016. 03 377 0693. Väkevä maa -taidealue: teosluettelo ja kartta vakevamaa.fi. p. Tervehdyssanat Päivi Savolainen, juhlapuhe Seppo Rinne, musiikki Menominor. klo 12 KU-68BC Nokia, koripallon Läntisen alueen Btyttöjen I-divisioona Pitkäjärven liikuntahallissa. klo 912 Raikun koulussa isänpäiväkahvila. karjalanliitto.fi/kangasalankarjalaseura. Klan kirjasto. Vesi jäätyy, marjat kypsyy, kurki huutaa suolla, puolukka jo punaisena mättäät koristaa kertoo, että olen valmis ja ootan poimijaa. Vehoniemen Automuseo ja kahvio av. sop. Marjatta Tiitolan ohjauksessa jumpattiin Abban, Vikingarnan, Gunnar Wiklundin ja Herrey´sien tahdissa: kivaa oli ja hiki lensi. Tied. Meri kertoi pitävänsä Astanga-joogaa pienin sovellutuksin. Järj. klo 14.45 A-nuorten II-divisioonan jääkiekko-ottelu jäähallilla. Tuotteita luonnonmateriaaleista, villasta, turkiksista, risuista. Hyvän opetuksen ja havainnollisen näytön ansiosta tunti oli antoisa. p. Klan Sit. Kirsti Jokisen Kapsäkin ovet av. Puun näen keväällä heräävän ja vaatteet päällensä pukevan. Tiistai 15.11. marraskuuta.
JÄTEASEMAT Kodin ongelmajätteitä, lajiteltua hyötyjätettä, sähkö- ja elektroniikkaromua sekä pieniä eriä kaatopaikkajätettä. Ei mieli kaipaa pimeää vaan valoa ja lämpimää. LUKIO Ma: jauheliha-kasviskeitto, leikkele, hedelmä KASVIS: kasviskeitto Ti: kalkkuna-juustokastike, pasta, tuoresalaatti KASVIS: pinaatti-pähkinäkastike Ke: lohikiusaus, tuoresalaatti KASVIS: punajuurikiusaus To: pinaattiohukaiset, perunasose, puolukkahillo, fetasalaatti Pe: lihapyörykkä, peruna, chili-kermaviilikastike, tuoresalaatti KASVIS: falafelpyörykkä ATERIAPALVELU Ma: nakkikastike, perunat, salaatti, mansikkakiisseli Ti: jauheliha-perunasosevuoka, salaatti, ruusunmarjakiisseli Ke: liha-juurespata, perunat, salaatti, rahka To: hernekeitto, sämpylä, puolukka-omenapaistos, vaniljakastike Pe: sitruunakala, perunat, kastike, salaatti, trooppinen kiisseli La: kanaviillokki, perunat, salaatti, mustikkakiisseli Su: merimiespihvi, salaatti, raparperi-kanelikiisseli Muutokset mahdollisia. Kuhmalahden jäteasema (Taidetie 6) av. Tied. willakosmos.fi. klo 18 elokuvakerho Lokki Pitkäjärven koulun auditoriossa: Koiran sydän. Helmiina ja Käsityötalo Elviira. muk. Alkaa pukea alusasusta, hiirenkorva on enne tulevasta. Tilausryhmät ja väriterapiakurssit ympäri vuoden. Järj. Kirjoittuja ja kudottuja tekstiilejä. Klan Pohjola-Norden ja kirjasto. Järj. Matti Hakanpää
Ruokalistat
Viikko 46 KOULUT JA PÄIVÄKODIT Ma: nakkikastike, perunat, salaatti Ti: liha-juurespata, ohralisäke, salaatti Ke: sitruunakala, perunat, salaatti To: jauheliha-perunasoselaatikko, salaatti Pe: hernekeitto, ruisleipä, tuorepala Jokaiseen ateriaan kuuluu leipä, ravintorasva ja juoma. p. 03 377 0693. 050 365 7023, automuseo.com. Meri Tiitola piti päivän lopuksi Jooga tutuksi -tunnin, mikä tuntui hienolta jumpan jälkeen. Eläkeläiset ry klo 18 Kirjastoviikon avajaiset pääkirjastolla. klo 18 Slahden kirjaston Kirjastoillassa valokuvaaja Antero Takala. Järj. Torstai 17.11. NÄYTTELYT Maaretta Murasen maalauksia ja Kaija Ronnun veistoksia Galleria Tiedossa Tampereella (Hallituskatu 9) 29.11. Sunnuntai 13.11. Karjalainen Kulttuurikeskus av. Matti Hakanpää
Meri Tiitolan tunnilta jäi haasteita seuraavallekin kerralle.
Viikkopäivyri
Seuraava viikkopäivyri ilmestyy perjantain 18.11. Klan jäteasema (Kaarina Maununtyttären tie 6 )
avoinna tipe 1418 ja la 10 14. klo 1215.45 ohjelmalliset päivätanssit Slahden Kontulassa, soittaa Keijo Nieminen. klo 1014.30 Koruja hopeasavesta -jatkokurssi Käsityökeskuksessa. Teemanäyttely Yölinjalla / suomalaisen tavaralinjaliikenteen historiaa. Perjantai 18.11. klo 1319 Tekemisen iloa -paja Käsityökeskuksessa. 0400 320 686. Järj. Samalla hän osallistui kaksiviikkoiselle joogakurssille, joten olimme varmoissa käsissä. klo 19 Klan kirkossa Exsultate, jubilate! -konsertti: Sanna Toivola, laulu, Hanna Penttinen, säestys. Tapahtumatiedot osoitteeseen toimitus@kangasalansanomat.fi tai nettisivujen kangasalansanomat.fi kautta keskiviikkoon 16.11. Järj. Enn.ilm. Tied. ilm. paju.fi. Virpi Kinnusen lasi- ja tekstiilitaidetta. klo 19 Klan Pohjola-Nordenin syyskokous pääkirjastolla. Slahden jäteasema (Sahalahdentie 1242 / tekninen varikko) la klo 10-14. Tied. klo 1719 Slahden kirjaston 130-vuotisjuhla. Slahden Kirjanystävät ja Klan kirjasto. p. klo 18 Pohjoismaisen kirjastoviikon pannukakkuilta ja runoraati lapsille Slahden kirjastossa. Slahden Kirjanystävät ja Klan kirjasto. Ei ilman vaatetta olla vois ihminen pakkasella, vaan hiipuisi liekki elämän kylmällä talvisäällä. MATKAILUINFO Mobiliassa joka päivä klo 1016. asti. Kuin alasti aivan se odottaa kylmää säätä ja jäätä. Julkaisemme maksutta uutiset vastasyntyneistä kangasalalaisista. 14
Perjantai 11.11.2011
Syntyneitä
Tuula Aho-Pynttärille ja Karo Kilpiselle syntyi poika 26.10.2011 kello 9.26. 3767 899. Laittaa päällensä puvun vihreän, kun viettää kesäyön juhlaa, muuttaa värin keltaiseen ja jää alastonna paikoilleen. Lauantai 12.11. Liuksialankuja 33. sopimuksesta. 040 5481 609. p. Kotona pienokaisella ovat sisarukset kuusivuotias Eveliina ja yksivuotias Eevi. päivittäin kello 10 16
Ehdotus nostatti perheenäidin niskakarvat pystyyn. Vuodenvaihteessa koko perhe muuttaa Liverpooliin ja Miko alkaa treenata Englannin Valioliigassa pelaavan Evertonin junioriakatemiassa. Menin jalkapallojoukkueeseen nelivuotiaana, seurasin isoveljeni Jonin jalanjälkiä. Jalat maassa Kahden vuoden sopimus Evertonin junioriakatemian kanssa allekirjoitetaan vasta perheen muutettua Liverpooliin, eikä jatkosta ole varmaa tietoa. Nykyään olen niin kiintynyt jalkapalloon, että joka päivä pitää harjoitella, toteaa 12-vuotias Tampereen Pallo-Veikkojen kasvatti. Tällaista kehitystä ei olisi voinut tapahtua, jos hän olisi pelkästään käynyt joukkuueen harjoituksissa. On kurjaa, jos en ymmärrä kaikkea ja koulukaverit nauravat minulle. Ajoin jopa autoa "väärään suuntaan", eikä se tuottanut vaikeuksia, isä iloitsee. Kyllä minä ainakin haluaisin vielä joskus pelata Suomen maajoukkueessa, Miko napauttaa. Sanoin, että joko me lähdetään kaikki tai sitten kukaan ei lähde! Ei noin pientä poikaa voi päästää maailmalle ilman vanhempia, Elisa päivittelee. Olihan se aikamoinen yllätys, kun Mikoa pyydettiin elokuussa Evertoniin. Hän oli silloin Belgiassa pelaamassa Evertonin paidassa ja me ajattelimme, että hänet kutsuttiin sinne vain saamaan peliohjeita ja neuvoja, Elisa-äiti muistelee. Hääpäivä kentän laidalla Jalkapallo on ollut perheen elämäntapa niin kauan, etteivät he edes muista aikaa ilman sitä. Uskon, että oikeaan suuntaan tässä ollaan menossa. Hän on tehnyt valtavasti töitä tullakseen koko ajan paremmaksi, toteaa Tampereen Pallo-Veikoissa valmentanut isä Aki Virtanen. 16
Perjantai 11.11.2011
Ei mikään tavallinen Virtanen
Anna Egutkina Ruutanalaisen kotitalon pihalla vaaleahiuksinen poika kamppailee pallosta isokokoisen valkoisen koiran kanssa. Jaella nimikirjoituksia ohimennen, kuten lempipelaajani Diego Forlán. Virtaset toivovat Mikon esimerkin osoittavan, että Suomestakin voi päästä pelaamaan jalkapalloa huippuseuraan, jos vain pysyy nöyränä, tekee paljon töitä ja panostaa harrastukseen koko perheen voimin. Olisihan se mukava olla rikas ja kuuluisa. Mietin nykyään, voiko sitä hääpäivää viettää jossain muuallakin kuin kentällä, Elisa sanoo nauraen. Kuusi hääpäivää putkeen on mennyt jalkapallokentän laidalla, kun jommallakummalla pojalla on aina ollut silloin peli. Pian Virtaset saavat viettää hääpäivää liverpoolilaisella jalkapallokentällä, kun Miko näyttää taitonsa Evertonissa. Yhdeksän vuotta sitten tällä samalla pihalla nykyinen jalkapallon huippulupaus Miko Virtanen potki palloa ensimmäistä kertaa elämässään äitinsä Elisa Virtasen kanssa. Harmittaa, kun jotkut ihmiset kuvittelevat meidän lähtevän paukuttelemaan henkseleitä Englantiin. Poika kertoo vahvuuksiensa olevan maalinteko ja harhautukset, eikä malta odottaa muuttoa. Työt pystyy siirtämään kätevästi Liverpooliin, ja Virtasten omakotitaloon muuttavat talonvahdeiksi isovanhemmat. Virtaset ottavat kuitenkin päivän kerrallaan, eivätkä elä ruusuisissa unelmissa tai punnan kuvat silmissä vilkkuen. Päätöstä perheen muutosta Englantiin ei tarvinnut kauan miettiä. Mikon motivaatio on ollut todella korkealla. Kaikki siellä tuntui heti jotenkin oikealta ja kotoisalta. Evertonista ehdotettiin, että jos koko perhe ei halua muuttaa Liverpooliin, Mikolle voidaan etsiä sijaisperhe kahden vuoden sopimuksen ajaksi. Jos jatkosopimusta Evertonin kanssa ei tule, palaamme ehkä takaisin Suomeen, tai sitten jäämme ulkomaille pysyvästi, Aki sanoo. Syyskuussa olimme tutustumassa Liverpooliin ja hoitamassa käytännön asioita. Mikon vanhempien haaveena on jo pitkään ollut ulkomailla asuminen, ja 15-vuotias isovelikin oli heti valmis pakkaamaan matkalaukkunsa. Kymmenen vuoden päästä Suomessa jalkapallo on paljon paremmassa jamassa kuin nykyään. Alku on varmasti hankala, mutta muutto ulkomaille on loppujen lopuksi vain järjestelykysymys. Vuoden ikäinen Nelson-koira on hyvä pelikaveri; se ei väsy koskaan, vaan jaksaa kerta toisensa jälkeen hakea pallon. Unelmat käyvät toteen Miko on nuorin suomalainen, joka on saanut kutsun ulkomaille pelaamaan jalkapalloa englantilaiseen suurseuraan. Miko aloittaa koulun isoveljensä tavoin tammikuun alussa ja häntä jännittää ennen kaikkea kielimuuri. Ihan tavallista arkea me sielläkin halutaan elää, Elisa kommentoi. Saat monta kertaa harjoitella kotona sitä nimmaria, äiti toppuuttelee poikaansa hyväntuulisena ja potkaisee pallon pihan poikki.
Perheen uusin tulokas, yksivuotias koira Nelson, jaksaa harjoitella Mikon kanssa päivittäin.
Elisa, Miko ja Aki Virtanen odottavat muuttoa Liverpooliin avoimin mielin. Nuoria pelaajia lähtee ulkomaille ja taso nousee. Nelsonkoira jää toistaiseksi isovanhempien hoitoon ja tulee myöhemmin perässä.. Määrätietoinen harjoittelu tuotti tulosta. Poika arvioi Suomen yleistä jalkapallon tasoa melko kehnoksi, mutta Aki-isä näkee asian positiivisemmassa valossa. Poika pelaa jalkapalloa tasan niin kauan kuin se tuntuu hänestä hyvältä. Eniten ehkä kuitenkin askarruttaa se, että joudun pitämään koulupukua, Miko tuumii. Sehän on vain kätevää, kohta et tarvitse enää muita vaatteita kuin koulupuvun ja Evertonin peliasun, Elisa pohtii. Mitä muuta Miko haluaa tulevaisuuden tuovan tullessaan. Siihen menee kyllä vielä tovi. Miko pelaa 45 kertaa viikossa joukkueensa kanssa ja lisäksi harjoittelee pihalla tai olohuoneessa aina, kun ehtii
M: 1) Yonas Bouhlal 34,68 UKK. luokka 60 m: 1) Määttä Enni Suo 33, 2) KUKKonen Niira Hav 33,4, 3) Aro Pinja Vat 34,5, 4) Paavola Selina Kh 34,6, 5) Siltanen Veera Suo 34,8, 6) Våg AnnUKKa Hj 35,6, 6) Kujala Essi Kh 35,6, 8) Isola Saana Ruu 36,3, 9) Kalliovalkama Roosa Hj 37,5, 10) Lahdenmäki Olivia Vat 49,3, 11) Pölkki Anni Vat 57,4 Pojat 3. KU:n tyttöjen pelissä oli kuitenkin nähtävissä luotto omaan peliin ja oikeanlainen pelihuumori. P12: 2) Joona Korhonen 1.38,53 Tatu, 4) Akseli Sipola 1.41,94 UKK, 6) Ilias Bouhlal 1.46,73 UKK, 7) Santeri Mettälä 1.47,23 Tatu. joulukuuta. T10: 2) Minea Bogdanoff 41,49 UKK, 3) Helena Paavola 44,05 UKK, 8) Pinja Penttilä 49,52 UKK. T13: 2) Emilia Potkonen 1.21,66 Koovee, 3) Noora KUKKonen 1.22,05 Tatu, 5) Nea Harmonen 1.27,51 UKK, 7) Susanna Ellonen 1.30,00 UKK. P16: 5) UKK 2:55.94 (Ilias Bouhlal, Santeri Siurola, Akseli Sipola, Henri Nurmi).
Koripallotytöt taistelevat SM-sarjapaikasta
KU-68:n koripallon C98-tytöt pelaavat tänä syksynä Läntisen alueen ykkösdivisioonassa, joka toimii samalla SM-karsintasarjana. Vieraaksi saapuvat RaPy Sininen ja TuRi-98. 50 m SU T8: 2) Kanerva Kinnunen 1.00,99 UKK, 3) Vilma Rantala 1.07,41 UKK. 50m RU T8: 1) Kanerva Kinnunen 59,15 UKK, 2) Vilma Rantala 1.07,73 UKK. T15: 4) Laura Arvonen 1.33,99 UKK, 5) Iiris Harjunpää 1.37,01 UKK. Tiedettiin kuitenkin, että tällaisella esityksellä ei ole Pyrintöä vastaan mitään jakoa. P11: 2) Joona Korhonen 45,58 Tatu, 7) Riku Leino 51,67 UKK. 50m VU T-8: 1) Kanerva Kinnunen 49,79 UKK, 2) Vilma Rantala 54,66 UKK. luokka 50 m: 1) Korhonen Joona Hj 34,9, 2) Viljanen Eero Ruu 40,3, 3) Köngäs Mikael Hav 50, 4) Raatikainen Viljami Liu 50,5, 4) Hagström Markus Hj 50,5, 6) Salminen Akseli Vat 55,3, 7) Hölli Eemeli Vat 57,9, 8) Lahtinen Verne Hav 1.01,8, 9) Järvinen Onni Vat 1.05,5 6. Perjantai 11.11.2011
17
Tuloksia
UINTIA Kangasalan alakoululaisten uintikilpailut 2.11. Kotiturnauksella alkuun Karsinta lähti käyntiin kotiturnauksella Pitkäjärven liikuntahallissa lokakuun alkupuolella. P9: 1) Otto Ollila 39,41 UKK, 6) Ville Suoniemi 42,91 UKK. luokka 25 m: 1) Ollila Otto Rai 16,9, 2) Kortteinen Ville Vat 19,2, 3) Turkka Joel Kh 19,6, 4) Suoniemi Ville Rai 19,9, 5) Rantanen Jonatan Kh 22,8, 6) LUKKarinen Aron Liu 22,9, 7) Järvinen Aaro Vat 25,6, 8) Yli-Äyhö Aaro Kh 26,8, 9) Auvinen Otso Vat 27, 10) Hietaniemi Markus Ruu 27,9, 11) Korhonen Karri Hav 29,2, 12) Lahtinen Vertti Hav 29,5, 13) Leppäaho Joona Suo 32,2, 14) Soranko Karo Ruu 34,5, 15) Eskola Elias Ruu 43,1 4. Pelihuumori kunnossa Lokakuun loppupuolella matkattiin Nokialle toiseen turnaukseen. 4 x 50 m SKUV T11: 1) UKK 2 3.01,10 (Essi Pitkäranta, Pinja Penttilä, Milja Rantala, Tytti Kuusela). T13: 3) Emilia Potkonen 1.08,99 Koovee, 6) Anniina Potkonen 1.12,10 Koovee, 8) Noora KUKKonen 1.14,58 Tatu. Ottelu tamperelaisille 6947 (2926). T15: 2) Laura Arvonen 2.54,78 UKK. M,masters: 1) Simo Hillo 27,67 UKK, 2) Panu Hagström 30,56 UKK, 3) Heikki Nurmi 30,62 UKK. uimahalli Kuohussa.Tuloksissa Hav = Haviseva, Huu = Huutijärvi, Kh = Kirkkoharju, Liu = Liuksiala, Ruu = Ruutana, Suo = Suorama, Vat = Vatiala. Karsinnan perusteella viisi parasta joukkuetta pääsee kevääksi pelaamaan valtakunnallista SM-sarjaa 13 muun joukkueen kanssa. luokka 25 m: 1) Leino Riku Suo 18,5, 2) Silventoinen Paulus Suo 19,5, 3) Korhonen Joel Hj 20, 4) Mankinen Nico Ruu 20,4, 5) Elo Mikko Vat 20,7, 6) Manninen Miska Vat 21,5, 7) Toivanen Jesper Hj 22,4, 8) Vihervaara Joona Ruu 28,6, 9) Koskimäki Niilo Ruu 28,7, 10) Heikkilä Kimi Ruu 29,6, 11) Paavilainen Jere Vat 34,4 5. Toinen pelivastus oli alueen kärkiporukka BC Nokia. P14: 2) Yonas Bouhlal 1.12,51 UKK, 4) Tom Lokkila 1.15,98 Tatu, 5) Henri Nurmi 1.17,04 UKK M: 7) Valtteri Rahkonen 1.16,96 UKK. T13: 2) Emilia Potkonen 2.44,82 Koovee, 7) Noora KUKKonen 3.03,47 Tatu. 200 m SKU T11: 2) Amanda Saari 3.07,57 Tatu, 3) Minea Bogdanoff 3.15,81 UKK, 4) Emmi Kilpinen 3.24,38 UKK, 7) Siiri Nurmi 4.04,66 UKK, 8) Petra Puronurmi 4.05,37 UKK. Vieraiksi saatiin Salon Vilpas ja Tampereen Pyrintö Red. M: 8) Tom Lokkila 5.46,27 Tatu. P11: 6) Atte-Mikael Ahonpää 47,39 UKK. T13: 1) Emilia Potkonen 1.24,29 Koovee, 4) Essi Kujala 1.35,83 UKK, 5) Anniina Potkonen 1.36,19 Koovee. Kisa viidestä paikasta on kova ja vaatii onnistumista koko joukkueelta, mutta pääsy SMsarjaan nähdään silti realistisena tavoitteena. Toisella puoliajalla KU lisäsi vauhtia ja karkasi FoKoPolta, voitto lukemin 8054 (3131). N: 6) Elina Arvonen 1.07,91 UKK. Noista onnistuneista puruista tosin saatiin hyvien kuvioitten päätteeksi nostettua helppoja koreja eli valoa näkyy senkin tunnelin päässä. T15: 3) UKK 2.45,38 (Susanna Ellonen, Saana Isola, Veera Siltanen, AnnUKKa Våg). Pääsy SM-sarjaan on vielä omissa käsissä, mutta kovaa harjoittelua ja hyvää peliä siihen vaaditaan.
PIKKOLA PITKÄJÄRVI SARIOLA PIMEÄT POLLARIT ETSIVÄT LOISTAVIA TYYPPEJÄ! Heijastin on ainut tapa tulla ylläripalkituksi.
Kurki seinää ja loista!
loistaa mukana!. T10: 4) Minea Bogdanoff 36,19 UKK, 7) Milja Rantala 38,97 UKK. SM-karsinta käydään syksyn aikana yhdeksän joukkueen yksinkertaisena sarjana. luokka 50 m: 1) Jantunen Patrik Vat 32,7, 2) Mettälä Santeri Vat 33, 3) Sipola Akseli Kh 35, 3) Ahola Mikko Kh 35 5) Lokkila Kevin Ruu 35,8, 6) Tamminiemi Onni Hav 36,4, 7) Siurola Santeri Kh 38,1, 8) Helin Aaro Hav 39,7, 9) Niinimäki Leevi Suo 43,7, 10) Rantanen Tomi Suo 47,2, 11) Rantala Venni Vat 1.10,0 Viesti 3.4. P9: 3) Otto Ollila 55,42 UKK, 6) Nooa Lehtoniemi 1.05,26 UKK, 7) Aaro Yli-Äyhö 1.08,28 UKK. Ensimmäinen peli oli Forssan Koripoikia vastaan ja tiedossa oli, että vastustajalta löytyy kovia kaukoheittäjiä. Puolustus vuoti pahasti. T15: 6) Laura Arvonen 1.23,48 UKK, 8) Iiris Harjunpää 1.30,12 UKK. (VU = vapaauinti, SU = selkäuinti, RU = rintauinti, SKU = sekauinti, SKUV = sekauintiviesti) 100 m VU T11: 1) Amanda Saari 1.12,56 Tatu, 5) Lotta-Maria Ollila 1.21,12 UKK, 6) Essi Pitkäranta 1.21,99 UKK, 7) Emmi Kilpinen 1.22,77 UKK. Kotisalissa ei saatu palloa koriin edes korin alta. luokka 50 m: 1) Ollila Lotta Hj 33,9, 2) Pitkäranta Essi Vat 36,4, 3) Kilpinen Emmi Suo 37,5, 4) Kuusela Tytti Kh 40,3, 5) Santalahti Helmi Ruu 41,9, 6) Ylinen Ulla Vat 44,3, 7) Puronurmi Petra Kh 47,4, 8) Nurmi Siiri Suo 48,4, 9) Saarinen Olivia Hj 48,8, 10) Cavallotti Marissa Vat 50, 11) Mäkipää Sara Suo 51,7, 12) Kykkänen Elli Pohja55,8, 13) Ruohonen Jasmin Suo 57,7, 14) Kivimäki Aliina Suo 1.01,1, 15) Talvio Janica Hav 1.01,9, 16) Alenius Iida Hav 1.04,3 6. luokka 25 m: 1) Paavola Helena Kh 15,7, 2) Bogdanoff Minea Vat 16, 3) Rantala Milja Suo 17, 4) Ahola Hanna Kh 17,1, 5) Saarikoski Julia Hav 19, 6) Pasanen Sara Hav 21,4, 6) Pölkki Emma Vat 21,4, 8) Miettinen Viivi Vat 22,7, 9) Strander Meri Hav 23,5, 10) Metsä Nea Suo 24,4, 11) Forsberg Janni Ruu 26,7, 11) Mankinen Netta Ruu 26,7, 13) Ojamo Rosa Ruu 29, 14) Tuominen Jenna Ruu 29,6 5. lk: 1) Kirkkoharju (Jonatan Rantanen, Inari Heinonen, Joel Turkka, Helena Paavola) 1.21,4, 2) Vatiala (Ville Kortteinen, Emma Nieminen, Mikko Elo, Minea Bogdanoff) 1.22,2, 3) Ruutana (Markus Hietaniemi, Lotta Isola, Niko Mankinen, Janni Forsberg) 1.40,4, 4) Suorama (Joona Leppäaho, Ella Kangasalusta, Milja Rantala, Riku Leino) 1.35,0, 5) Haviseva (Karri Korhonen, Vertti Lahtinen, Julia Saarikoski, Sara Pasanen) 1.42,7 5.6. Karsinta päätetään Kangasalla 3. P12: 3) Santeri Mettälä 3.07,39 Tatu, 8) Ilias Bouhlal 3.26,73 UKK. Peli lähti käyntiin tasaisissa merkeissä ja puoliajalle mentiinkin tasalukemissa. P11: 5) Joona Korhonen 34,88 Tatu. P-14 4. Nokia pelin alku oli tasaista, mutta ratkesi Nokian prässiin, jonka purkamisessa Kangasalan tytöt eivät onnistuneet kuin ajoittain. Pisteet Nokialle 7448 (4325). uimahalli Kuohussa. 400m VU N: 8) Anniina Potkonen 5.30,50 Koovee. 100 m RU T11: 1) Amanda Saari 1.30,06 Tatu, 3) Lotta-Maria Ollila 1.38,83 UKK, 4) Essi Pitkäranta 1.41,69 UKK. Karsintaa Kangasalla Seuraavat karsintapelit pelataan Turussa ensi sunnuntaina, isänpäivänä. Tytöt 3. P12: 4) Santeri Mettälä 1.13,44 Tatu, 5) Akseli Sipola 1.17,26 UKK, 8) Kevin Lokkila 1.22,04 Tatu. lk: 1) Kirkkoharju (Akseli Sipola, Selina Paavola, Mikko Ahola, Essi Kujala) 2.20,1, 2) Huutijärvi (AnnUKKa Våg, Markus Hagström, Joona Korhonen, Lotta Ollila) 2.29,6, 3) Suorama (Emmi Kilpinen, Riku Leino, Enni Määttä, Leevi Niinimäki) 2.35,6, 4) Ruutana (Kevin Lokkila, Saana Isola, Eero Viljanen, Helmi Santalahti) 2.36,5, 5) Vatiala (Akseli Salminen, Essi Pitkäranta, Pinja Aro, Patrik Jantunen) 2.42,0, 6) Haviseva (Onni Tamminiemi, Aaro Helin, Iida Alenius, Noora KUKKonen) 2.58,6 Kansalliset Sampopankki-uinnit 5.11. Ensimmäisessä pelissä vastaan asettui Vilpas. P10: 1) UKK 3.16,82 (AtteMikael Ahonpää, Riku Leino, Otto Ollila, Nooa Lehtoniemi). T10: 1) Helena Paavola 45,46 UKK, 2) Pinja Penttilä 47,74 UKK, 3) Minea Bogdanoff 49,39 UKK, 7) Ella Kangasalusta 55,71 UKK. Myös muutama loistava yksilösuoritus sai valmentajakaksikon suut hymyyn. Tuloksissa kahdeksan parhaan joukkoon sijoittuneet Uimaseura Kangasalan Kuohun (UKK) ja Kangasalan Urheilijat 68:n (KU-68) uimarit sekä muita seuroja edustavat kangasalalaisuimarit. P12: 4) Santeri Mettälä 1.27,72 Tatu, 8) Ilias Bouhlal 1.37,55 UKK. Henri Nurmi 1:50.34 UKK 50 m VU N: 2) Elina Arvonen 30,81 UKK, 3) Laura Arvonen 31,29 UKK, 5) Sanna Kuivanen 36,72 UKK, 7) Annika Saksala 37,81 UKK. luokka 25 m: 1) Heinonen Inari Kh 17,3, 2) Koskinen Olga Liu 18,6, 3) Kangasalusta Ella Suo 23,6, 4) Valkama Heta Hj 23,9, 5) Tamminiemi Emmi Hav 24, 6) Nieminen Emma Vat 24,1, 7) Räikkönen Sara Vat 25, 7) Isola Lotta Ruu 25, 9) Manninen Mila Vat 25,9 4. Loppukiriä yritettiin vielä prässin voimin, mutta prässi oli aneemista ja Pyrintö meni menojaan. P9: 2) Otto Ollila 50,90 UKK, 4) Ville Kortteinen 51,92 KU68, 6) Pieti Raunio 55,45 UKK, 8) Nooa Lehtoniemi 56,89 UKK. Valitettavasti pelien välissä valmentajat eivät onnistuneet muuttamaan joukkueen pelivirettä, vaan Pyrintö-pelissä oltiin koko ajan askel jäljessä. Joukkueiden välinen taitotasoero oli suuri ja huonollakin pelillä KU vei selkeän voiton 5828 (3420). Nokian turnauksessa KU:n tyttöjen joukkuepuolustus oli todella hyvää ja heittopelikin kulki kotiturnausta paremmin. P14: 1) Yonas Bouhlal 1.24,53 UKK, 2) Tom Lokkila 1.30,04 Tatu, 5) Joel Koskinen 1.43,36 UKK. Silloin kangasalalaiset saavat vastaansa PirVin ja TuRi-99:n. 100 m SU T11: 1) Lotta-Maria Ollila 1.26,57 UKK, 2) Amanda Saari 1.28,96 Tatu, 4) Emmi Kilpinen 1.36,26 UKK, 5) Essi Pitkäranta 1.36,77 UKK, 8) Tytti Kuusela 1.45,82 UKK
klo 13 alk. klo 17 Jalmarin Kodossa. Ensimmäisen erän lopussa NeTun Ville Alanen kaventaa ottelun lukemiin 12. klo 8.30 ja 14 alk. Kesäpäivän Laulu/ Pikantit Ma 14.11. klo 11 vesijumppa Kuohussa. Partiokilta Kangasala Joululounas Mobiliassa 24.11. 040 752 8947 tai Anjalle 040 744 5000. Lisätietoja antavat stipendilautakunnan sihteeri, hallintopäällikkö Marita Kakriainen puh. salissa klo 12 Vaissin mixdance, klo 14 tyttöohj. poltin, yksiputkisuodatin, pumppu, paisunta-astia, Ouman80. Mm. Kuhmalahden kotiseutuyhdistys TTT la 12.11. 0400 835 565. Ilm. boccia Suoraman Ty:n talolla. harj. p. 2000-luvun öljykattila Arimax Eetta 17Si varusteineen. Pallo on käytännössä koko ensimmäisen erän PirHin puolustusalueella, mutta tiiviisti puolustava vastustaja peittää hyvin Tuhkimoiden laukaukset.
Pirhin pelatessa alivoimaa Toni Jukarainen pyssytti pallon reppuun. WFT kuittaa vastahyökkäyksestä lukemat 13 ja heti seuraavassa vaihdossa Netun haparoidessa taululla numerot 14. klo 12 jouluateria, bussikulj. Raudanmaan maa- ja kotitalousnaiset Astioiden vuokrausrinkiin tarvitaan vielä muutama henkilö, ilm. yhteydessä, joulukortit saapuneet. WFT teki riuskaan tahtiin kaksi maalia, mikä ei ollut paras mahdollinen alku kaudelle. Syötöt olivat luokattomia, puolustaminen tahmeaa ja hyökkäykset päätöntä juoksemista. Maalipisteet kirjattiin myös joukkueen kapteenille Marko Koskelalla. Suoraman Työväentalon Karila-kabinetissa. ke 16.11. 050 550 9084. 14.11. 020 720 9240 tai 0400 788 444, ma-pe 8-18, la 9-15
vain
Keittiökalusteiden ei välttämättä tarvitse maksaa paljon!
Myydään
NYT ON OIKEA AIKA VAIHTAA TALVIRENKAAT!
Kangasalan Euromasterilla kaikki rengasalan työt hoituvat ammattitaitoisesti ja mutkattomasti.
- Rengas pohjoisen talveen - Nastoilla tai kitkana - Rengas jolla pääset pidemmälle - Rengas kaikkiin talven keleihin - Safety together ULTRA GRIP EXTREME
395
/sarja alleasennettuna
195/65 R 15 91T
Palvelemme ma-pe klo 7-18, la klo 9-14
KANGASALA Artturintie 4, puh. 23.11. Pe 18.11. klo 10 l-autoas. klo 10, Kaukajärvi, Nattari 10.15, Löytötex 10.20, Kla l-autoas. - tuhansia ovivärivaihtoehtoja Ylöjärveltä! - saatavana myös kalvo-ovet - erikoismittaovet
KEITTIÖ = 500
Pirkanmaan Keittiökalustetukku Oy
Teollisuustie 4, Ylöjärvi. nuorisotilassa, päiväkerho peruttu. Klan Karjalaseura 19.11. klo 18. 050 364 4254 / T.Linna. To 17.11. Huutijärveltä klo 10.30, Alatien kautta l-autoasemalle, klo 10.40 edelleen Jalmarin Kodon kautta vanhaa tietä Vatialan liikennevaloristeyksen pysäkille, matkalta pääsee kyytiin, ilmoita pysäkkisi ilm. Klan Seudun Hengitysyhdistys Syyskokoontum. ma 14.11. Kolmas erä on täydellistä Tuhkimoiden pyöritystä, mutta pallo löysi tietään maalin vasta NeTun pelatessa ylivoimalla. Tied. Koivuklapi 7m3 455 . Viimeiselle erätauolle jännittävissä 34 lukemissa. 050 598 3255 ja sivistystoimenjohtaja Leena Pajukoski puh. klo 18 Suoraman koululla. l-autoas. ja ilm. 16.11. Osku Ollikainen
Myydään
KUIVAA POLTTOPUUTA pihaan toimitettuna Kangasalla. TAKUU Kotitalousvähennys! www.otpelli.fi
OT -Pelli
0400 661 807
Älä maksa liikaa!
Kuvan mukaiset kalusteet MDF-holvikaariovilla. leivotaan karjalanpiirakoita, lanttukukkosia ja Viipurinrinkeleitä. Netun yrityksestä huolimatta 45 lukemat pysyivät summerin soittoon asti. klo 1214.30 Silmukellarilla, Toivontie 1 C, tarvikkeet saa tstolta. Tarkempi hakuilmoitus: www.kangasala.fi/Ajankohtaista. Lähtöhintaan 400. 040 822 1057. 040 737 3712. Sinikka Hyyppä klo 040 830 9215, sinikka. Klan Nuorisoseura Johtokunnan kok. Kangasalla 11.11.2011 BJÖRKQVISTIN RAHASTON STIPENDILAUTAKUNTA
Kangasalan kunta, PL 50, 36201, 03 5655 3000, kangasala.fi
Ravintolat
Nepalin Tuhkimot pelaa salibandyä vitosdivarissa.
päälle ja rankaistessa passivoitunutta tuhkimolaumaa hieman ennen päätösvihellystä. Laulun Ystävät Harj. menn. klo 18.30 Pikkolassa. ruokasalissa. Ritvalle p. Katrille p. Klan Sydännaiset Kok. ja pe 18.11. kokoont. yhteydessä p. klo 11.30 johtokunnan kok. klo 15 kuntosali Pitkäjärven koululla. 16.35, Suorama 16.40, Nattari 16.45, Tammelantori 17. Ilm. klo 12 KuntoCenter. Asarilla. ja ohj.harj., klo 17.30 seuran syyskok. Nöyränä eteenpäin Toisessa ottelussa vastaan asteli PirHi. Klan Sitoutumattomat Eläkeläiset Ohjelmalliset päivätanssit Sahalahden Kontulassa ma 14.11. Ensimmäisenä heistä asialla oli Toni Jukarainen ja sitten Ville Keskinen. klo 19, lippuja varattavissa Rekolasta. Alatie klo 16.25, Kla l-autoas. Klan Sotiemme veteraanit Satakunnan lennostossa 29.11. Klan Reumayhdistys Vuosikok. Ruutanan salivuorot peruttu. Äijälässä "Karjalaisen ruokaperinteen lauantai", esitelmät klo 10, klo 12 alk. ti 15.11. 17.11 menn. 0400 882 786. Havisevan rukoushuoneella ke 16.11. (03)2122747
Hatanpäänvaltatie 40, Tre
VESIKOURUT, TALOTIKKAAT, LUMIESTEET, HOITOTASOT, ym. Marjatta p. Ke 16.11. (03) 3772 155.
Seurat toimivat
Klan Naisvoimistelijat Su 20.11. Klan Vapakalastajat Syyskok. nuorisotilat.
POLTTOÖLJYTARJOUSTA
TRAKTORIVARAOSA JA TARVIKE
KANNATTAISI MUUTEN KYSYÄ
P. P. Ritvalle p. Havisevan maa- ja kotitalousnaiset Kok. Bocciaa ti 15.11. Kylpylämatka Pärnuun Estonia puistotalo, Tuovisen autolla 11.17.3., tied. Auto 2 Klan l-autoas. menn. 18.11. ja tied. Klan Eläkkeensaajat Ma 14.11. Ensin asialla oli Joni Anttila ja sitten Pessi Suonpää. 18
Perjantai 11.11.2011
NeTu aloitti vitosdivarissa
NeTuWFT 45(12, 22, 11) NeTuPirhi 43 (11, 01, 31) Viime kaudella nelosdivaria tahkonnut Valkeakosken WFT ei tarjonnut helppoa avausvastusta vitosdivarikautensa avanneelle Nepalin Tuhkimoille. NeTulla kärsi selkeästä ylilatautumisesta. 10.30, Sahalahti, Kuhmalahti jne. klo 11.30 syyskok. 050 362 4602/ Sirkku. Klan Mielenterveysyhdistys Ke 16.11. Eläkeliitto Klan yhdistys TurkuTukholma -risteilyn auton aikataulu 21.11. klo 13, lähtö kimppakyydein Pirtinmäeltä klo 12.30. Hakemus vaadittavine liitteineen osoitetaan stipendilautakunnalle ja postitetaan osoitteella: Kangasalan kunta, Sivistyskeskus, Kuohunharjuntie 9/PL 50, 36201 Kangasala. 10.30, Alatie, Pälkäne 10.50 tallit. klo 17. Toisen erän NeTu pelasi todella passiivisesti ja "puolivaloilla". klo 16.30 juttelua Antintie 5, kerhohuone, tied. Kolmannessa erässä nähtiin taistelevia ja tehokkaita tuh-
kimoita. Klan Työttömät Siskokullat-esitys Lepokodilla la 26.11. Jouluaskartelua la 19.11. hyypp346@gmail.com. 0400 835 565. klo 13 Kontulassa, oma kulj., sitovat ilm. Tasainen ottelu saa viimeisen niittinsä WFT painaessa
Kangasalan kunta tiedottaa
Kangasalan kunnan
BJÖRKQVISTIN RAHASTON STIPENDIT JA APURAHAT
julistetaan haettavaksi 7.12.2011 klo 15.00 mennessä. klo 18 Jalmarin Kodossa. Klan Kansalliset Seniorit Kuntosaliryhmä ma 14.11. Erän ainoan maalin iski PirHi. Kauaa ei ehdi NeTu nauttimaan kauden ensimmäisestä johtoasemasta, sillä Pirhi tasoitti lukemiin 11 hieman ennen erän loppua. Klan Invalidit Syyskok. "Anna-Liisa", lähtö Vehkajärven koulu klo 17.20, Pohjan tori 17.30, Kuhmalahti kk 17.40. auto Tre l-autoas. klo 18 Lahdesjärven ABC. Maikille p. klo 1215.45, soittaa Keijo Nieminen. Tekijäksi kirjattiin Toni Jukarainen. Kangasala p. Ke 16.11. Pirhi onnistuu vielä ottelun viimeisellä minuutilla kaventamaan tilanteeksi 43, jotka jäävät myös ottelun lopputulokseksi. Lisäksi joukkueella oli kokonainen kentällinen uusia tulokkaita, jotka eivät erinäisistä syistä olleet käyneet vielä yhdissäkään joukkueen harjoituksissa. Sirpakat ke 16.11. Hieman ennen pelin päättymistä Marko Luntta leipoi taululle numerot 42. Pirtillä su 20.11. Tuhkimotkin onnistuivat maalinteossa. ma 14.11. Ti 15.11. Pikkujoululounas ke 14.12. klo 18 Silmukellarilla. Kh:n koul. Ottelu on alusta alkaen täysin Netun myllytystä. Toisessa erässä NeTu hallitsee peliä, mutta maalinteko on tahmeaa. Ma 21.11. PELTITYÖT. 0500 636 241. Nepalin Tuhkimot lähtivät otteluun tappion tuoma nöyryys harteilla. klo 17 Jalmarin Kodossa syyskok. Pikkujoulumatkan rahastus Kontulassa 14.11., autojen aikataulut: 1. Puh. klo 17.30 kuntosali Rekola-kodossa