Aavan meren
tuolla puolen
1960-luku mukaansa
tempaavan musiikin
säestämänä
Kangasalan kesäteatterissa, Kisarannassa
SU 15.6.
MA 16.6.
TI 17.6.
TI 24.6.
KE 25.6.
TO 26.6.
SU 29.6.
PERJANTAI 13.6.2014
TI
KE
TO
SU
TI
KE
TO
SU
TI
1.7.
2.7.
3.7.
6.7.
8.7.
9.7.
10.7.
13.7.
15.7.
Kaikki näytökset klo 19.
Käsikirjoitus: Aulis Aarnio
Liput:
Kangasalan Kirjakauppa
p. Pöllänen juhlisti ystäviensä kanssa uskollisen ajokkinsa syntymäpäivää keskiviikkona Kangasalan torilla.
tarjolla oli kakkua ja kahvia.
LOTTA LOIKKANEN
Kesä tuli Rekolaan
Herkuille ja rapsutuksille perso
Jokke on välillä emäntänsä Tiina Liuskan mukana töissä.
Sivu 6
Työtilanne pakotti perustamaan oman yrityksen
Markku Lahtisen taidetta esillä Terrassa
ST
Sivu 8
A 1918
Sivu 12
6
430037 672583
Irtonumero 2 e
Sivu 5
Tilaukset
03 377 6900
TISIA
Jukolan viesti Kangasalle vuonna 2019
UU
Sivu 4
VUO DE
Lukiot uudistusten etulinjassa
IKALLIS
PA. Sinne tänne sojottaneet
liikennemerkit ja bussien laiturimerkit oikaistiin ja kiinnitettiin tukevammin maahan.
Juhlan aiheeksi kelpaa vaikka
25-vuotias Samara. VUOSIKERTA
PEKKA KAARNA
Merkit
suoraksi
Torin tienoo oikeni kummasti loppuviikosta, kun alueen
merkkipöpelikkö pantiin ruotuun. 040 825 0760
Ryhmät p. 03 377 3447
Lipputoimisto
p. 0400 627 026
www.ramppiteatteri.net
NUMERO 41
TUULA RUUSUMAA
Onnea
Samaralle
96. Marjatta
?Pöly
ja paljon muuta!
Tervetuloa!
HEIKKISEN
PUUTARHA
ma-pe 10-18, la 9-14, su 12-15
Ansaritie 10, p. AJANVARAUS 010 273 8160
HÄMEENKATU 20, 5. 010 237 2120
010-alkuiset puhelut kiinteän verkon liittymästä 8,35 snt/puh + 6,00 snt/min. Yleis-, erikois- ja työterveyslääkärit sekä fysioterapeutit ovat Dextrassa juuri sinua varten. + pvm,
matkapuhelinliittymästä 15,24 snt/min. + mpm.
MITEN OLISI PALKINNOKSI
Synsam on mukana uudessa PINS-etuohjelmassa, joka vie sinut kohti unelmiasi. Kangasalalaisia
esiintyi niin ikään Tampereen
koulun näytöksessä.
Tapahtumassa nähtiin Tampereen Balettiopiston kaksi
suurteosta.
Tanssipolku toiseen maailmaan -teos toteutettiin klassisen baletin ja karakteeritanssin keinoin.
Baletti vei matkalle, jossa
vastaan tuli lampaiden ja pai-
Syntyneitä
Kati ja Jari Nukari saivat
pojan 24.4. PERJANTAI 13.6.2014
KANGASALAN SANOMAT
Balettia teatterissa
Katja törmä esitti
Tampereen Balettiopiston näytöksessä
variaatiota baletista
Kulta ja Hopea.
Tampereen Balettiopiston Kevään Suuret Tanssitapahtumat
järjestettiin Tampereen Teatterin päänäyttämöllä toukokuun lopussa.
Kangasalan koulusta näytöksessä esiintyi yhteensä 35
ryhmää, joista kangasalalaisryhmiä oli 20. TAMPERE (Sokosta vastapäätä, käynti Kuninkaankadun puolelta)
Kehykset: RayBan
smoy
Reggaetähti
Jukka Poika
Tutustu palveluihimme ja varaa aika www.dextra.fi
tai puhelimitse 030 6060* tai 075 325 3500**
Lääkäri apunasi myös
19.6. Pinssejä
voit kerätä yli 30 000 ostopaikasta Suomessa, ulkomailla ja netissä . 03 377 0217
www.heikkisenpuutarha.fi
POHTIOLAMPI AVOINNA
JOKA PÄIVÄ KLO 11?18!
Vapaa pääsy,
tervetuloa!
KAHVISTA KALAAN KAIKKEA!
www.kalapaikka.com, p. klo 10?14
ilman ajanvarausta.
Kaarninkuja 3, 36220 Kangasala
Osa Pihlajalinna-konsernia
*030 6060 puhelun hinta: lankaliittymästä 8,35 snt/puhelu + 3,2 snt/min., matkapuhelinliitty
mästä 19,2 snt/min. ja käyttää vaikka
ruokaostoksiin tai hienoihin palkintoihin kuten lentoihin, musiikkiin tai elämyksiin. klo 9?15
20.6. 80 %.
Koko kehysmallis
ti. **075alkuisen puhelun hinta: lankaliittymästä 15,24 snt/min. Matkaviestinverkon liittymästä 8,35 snt/puh + 17,17 snt/min.
LETKEITÄ ELÄMYKSIÄ?. KRS. Ei yhdisVoimassa 15.8. Vauvan paino oli
syntymähetkellä 2780 grammaa ja pituus 47 senttimet-
riä. Synsamilla
saat ostoksistasi tupla-pinssit 30.6.2014 asti. Tarjoamme
monipuolisia terveyspalveluja paikallisesti.
Yleislääkäreiden vastaanotot ilman ajanvarausta
maanantaista lauantaihin.
SUUKIRURGI
(erikoistuva)
HAMMASLÄÄKÄRI
Jaakko Paunonen
Anni Mäkinen
HAMMASLÄÄKÄRI
HAMMASLÄÄKÄRI
(erikoistuva)
Maria Nalothukudiyil
Olli Norppa
ERIKOISHAMMASTEKNIKKO
Jouko Karppinen
Kaikki tarvitsemasi hammashoidon palvelut
Kokeneiden hammaslääkäreiden asiantuntemuksella
Olemme auki koko kesän 8?20. 040 528 3030
HAMMASLÄÄKÄRI
HAMMASLÄÄKÄRI
HAMMASLÄÄKÄRI
HAMMASLÄÄKÄRI
Leea Sihvo-Rajala
Sanna Steen
Kirsi Ilomäki
Titta Järvinen
Pihlajalinna
Kangasala on nyt
Lääkärikeskus Dextra
Kotimainen Dextra on yksityisten terveydenhuoltopalvelujen
edelläkävijä. Kotona uudelle perheenjäsenelle seuraa pitävät Lauri,
13, Sini ,11, Matti ja Niina, 9,
ja Sisu, 3.
mentytön sekä lukuisten eri
eläinten lisäksi metsäpuroja,
haltioita, menninkäisiä ja hiisiä sekä baletin historian klassikoista tuttuja variaatioita.
Esimerkiksi Katja Törmä
harjoitteli koko kevään Kullan ja Hopean variaatioita
Tampereen koululla syventävien opintojensa lisäksi.
DANCEsingHAPPYfun
-musikaalin tekniseen toteutukseen käytettiin puolestaan
jazz- ja nykytanssia, afrikkalaista tanssia, jazztapia, swingiä,
hip hop/RnB/dancehallia, breakia ja akrobatiaa sekä laulua,
näyttelemistä ja live-musiikkia.
Näyttelijä-laulaja Helena Rängman johdatti teosta
eteenpäin musikaalipätkin ja
komedian keinoin tanssijoiden aina syrjäyttäessä laulajan
esiintymisyritykset.
Afrikkalaisessa ja jazzosiossa musiikista vastasi rumpali
Kristian Suninen.
Teoksen lopussa TV:stä tuttu Valtteri Lehtinen lauloi
steppaavien tanssijoiden kanssa.
Suurteosten lisäksi 3?6-vuotiailla pienillä lapsilla oli näytösten alussa omat baletti- ja
jazztanssisikermänsä.
Teosten valaistuksesta vastasi Raikusta kotoisin oleva
valaistusmestari Raimo Salmi
ja näyttämötekniikasta raikkulainen Arto Valtonen.
3
TERASSILLE JA
HAUDOILLE
KUKAT MEILTÄ
Tarjoukset
erä! PIHAAN
Tuijia 100 cm 6 ?/kpl
HAUDALLE
Enkelinsiipi 5 ?/kpl
PÖYTÄÄN
Siikli-peruna 7?/kg
... as
tarjouksiin.
tettävissä muihin
Laadukkaat silmälasit tekevät sinusta SINUT.
Soita ja varaa aika näöntutkimukseen tai tule käymään!
Kangasala: KANGASALAN OPTIIKKA SYNSAM, Keskusaukio 2, puh. Kysy lisää tai tutustu www.synsam.?
LITE BÄTTRE
ALE
to -20
Aikaa on vähän, jos ajattelemme vesiosuuskunnan perustamista ja
rakentamista. Kosmeettisen korjailun sijaan se olisi pitänyt
valmistella aivan uudestaan.
Nyt merkittävin muutos oli
orgaanisen aineksen, fosforin
ja typen puhdistusvaatimuksien pienentäminen. Varsinkin, jos koko kylän väki auttaa seuraa siinä
parhaansa mukaan.
Päivän kuva
Timo Puuska
Pääskyset päätyivät tekemään pesää Vääksyn kartanon vanhan torpan olohuoneen lamppuun. Lisäksi asukkaat,
jotka viimeistään 9.3.2011 olivat täyttäneet 68 vuotta, saivat vapautuksen. Paikkakunnan tunnettuudelle tapahtuman tuomaa arvoa ei voi mitata maallisessa mammonassa.
Osansa kaikesta tuosta hyvästä saavat luonnollisesti
Tampere ja muut ympäryskunnat, koska Kangasalan kapasiteetti ei millään riitä kaikkien vieraiden tarpeita tyydyttämään.
Tätä ei pidä murehtia tai kadehtia. Mikä on puhdistusteho, kuinka
kauan se säilyy ja onko laite
uusittava 10?15 vuoden kuluttua.
EU:n teollisuuskomissaari
Antonio Tajani on huomauttanut, että Suomessa myydyt
pienpuhdistamot ovat EU:n
rakennusasetuksen vastaisesti CE-merkittyjä. Kun yleensä
vaimo on miestään nuorem-
pi, rakentamisen vaihtoehtona
lienee avioero eläkeiässä.
Pykälien uudistamisesta
huolimatta on selviä puutteita ja kohtuuttomuuksia. Kangasalla tällaisia alueita ovat esimerkiksi Lahdenkulma, Saarikylät,
Köyrä ja Valkeakosken tien
varsi. Olipa suoranaista törkypuhetta. Paikallista järjestäjäseuraa tukee johtoryhmä, jonka tärkein
työ on turvata suunnistustapahtuman toteutus ja jatkuvuus.
Johtoryhmä opastaa ja valvoo, että kulloinkin vuorossa
oleva järjestäjä toteuttaa järjestelyt viestin hengen, perinteiden ja sääntöjen mukaisesti.
Ei epäilystäkään, etteikö Kangasala SK selviäisi tästä
hienosti. Selvitin
asioita ja ennustin, että hän
joutuu vaihtamaan silloisen
oppositiojohtaja Urpilaisen
kanssa tehtäviä, jollei saa ministeriä rauhoittumaan. Yli vuoden mittainen hakuprosessi päättyi torstaina onnellisesti,
kun seura sai järjestettäväkseen Jukolan ja Venlojen viestin
vuonna 2019.
Onnittelut kuuluvat koko seuralle, mutta samalla myös
Kangasalan kunnalle!
K?
olme päivää kestävät kisat tuovat Kangasalle parhaimmillaan noin 20 000 suunnistajaa sekä liki
samanmoisen määrän huoltajia, katsojia ja median
edustajia eri puolilta Suomea.
Vaikutus Kangasalan yrityselämään on toki hetkellinen,
mutta tuona aikana se on merkittävä. Monelle ainoa
vaihtoehto on oman puhdistamon rakentaminen. 4
KANGASALAN SANOMAT
PERJANTAI 13.6.2014
AJANKOHTAISTA
TUULA RUUSUMAA
päätoimittaja
Pääkirjoitus
Jukolan tulo
Kangasalle
upea juttu
S?
uunnistuksen erikoisseura Kangasala SK:n väki voi
hyvällä syyllä huutaa lujaa hurraa. Tarkoituksena on helpottaa tavaroiden vapaata liikkumista talousyhteisön alueella.
Nimimerkki maajussin kasvatti epäili, että ympäristöministeri Lehtomäen riehuminen
lisää maaseudun autiotumista. Puolueiden erot olivat
sen verran pieniä. Laitevalmistajien lopparit onnistuivat
työssään.
Haja-alueiden asukkaille lisäaikaa annettiin maaliskuuhun 2016. Jo nyt on kyliä, joissa taloille on vaikea löytää ostajaa.
Taloa ostelevan olisi tiedettävä, kuinka jätevesiasiat ovat
ratkaistavissa ja paljonko ne
maksavat. Sen saa
valmistaja kiinnittää tuotteeseen. Jo ennen remonttia
ratkaisu on selvitettävä viranomaisille.
Vauhkoontunut ministeri
olisi pitänyt saada rauhoittumaan. Pääasia, että Kangasalakin saa oman osansa.
J?
ukolan järjestäminen on seuralle valtava voimanponnistus, joka toteutuu ainoastaan hyvien yhteistyökumppaneiden ja talkooväen avulla.
Jo pelkästään radan suunnitteluun liittyvissä maankäyttöasioissa on paljon tehtävää ja sovittavaa.
Kaikki maanomistajat eivät nimittäin suhtaudu yksinomaan myönteisesti siihen, että tuollainen joukko tulee
juoksemaan heidän metsiinsä.
Seura ei ole kuitenkaan järjestelyiden kanssa yksin. Tilanteessa ei ole ihmettelemistä, kun ihmiset ovat
pitäneet Itämeren pelastamista huonona vitsinä.
Jätevesiasetusta uudistettiin 2011. Ainakaan lähikylissä en tiedä yhtään sellaista perhettä.
Kun reuhaaminen oli kiivaimmillaan, kirjoitin pääministeri Kiviniemelle kaksi
ystävällistä kirjettä. Esimerkiksi eduskunnan kyselytunnilla hän pauhasi, kuinka ihmiset paskovat
takapihoillaan. Valitettavasti ystävän neuvot valuivat hukkaan kuin vesi hanhen selästä. Moitteesta
huolimatta ympäristöministeriön alainen markkinavalvontaviranomainen ei tästä asiasta
ole piitannut.
CE-merkintä kertoo, että tuote täyttää direktiivien
oleelliset vaatimukset. On syytä
säilyäkin.
Jaakko Ikävalko. Kun
äidin kanssa kulutimme jo yhteiskoulussa samoja penkkejä ja opiskeluaikana myös isän
kanssa, halusin neuvoa tytärtä poliittisen konkurssin välttämiseksi.
Mikäli neuvoni olisivat kelvanneet, Mari olisi yhä pääministeri. Onnettomuuden
huippuna oli heti vaali-iltana
ilmoittautuminen käpykaartiin.
Jätevesiasiat säilyvät tärkeinä Kangasallakin myös ensi vuoden vaaleissa. Teollisen laitteen hankinta on yhä
sian säkissä ostamista. Kiire
tulee senkin valmistumisessa.
Äskettäin projektipäällikkö
Seija Nissinen kertoi radiossa:
?Yli puolella kiertämistämme
kiinteistöistä ovat asiat vielä
hoitamatta?. Kuvassa haarapääsky pesällään.
LUKIJALTA
toimitus@kangasalansanomat.fi,
Jätevesiuudistuksen takaraja
lähestyy ja kiire tulee
Nykyisten vaatimusten mukaisten jätevesiuudistusten
määräaika päättyy maaliskuussa 2016
Enpä myöskään tiedä, onko tuo kouluun pakottaminen
perustuslain mukaista.
Kirjoitukset sähköisiksi
Ylioppilaskirjoitusten sähköistämisaikeet saavat sen sijaan Ropon täyden tuen.
. Kustannukset
ovat nousseet, sillä patistelun
puutteessa monen lukiolaisen
opintie on venähtänyt neljään
vuoteen.
Teuvo Ropon mukaan laaja-alainen
opiskelu on aina
helppoa opintietä
kantavampi ratkaisu.
Myllystenpohjantie 2, 36200 Kangasala, p. Tarkkaa tietoa paluusta ei ole, mutta toivottavasti se on heti juhannuksen jälkeen, Nieminen
toteaa.. Vieraampia kieliä ja
muita varteenotettavia valinnaisaineita listalle on kirjattu
laihanlaisesti.
Elämää varten
Tämän kaltainen laskelmointi on Roposta houkuttelevaa,
mutta lyhytnäköistä.
Jos päämääräksi asetetaan
laaja-alaisen opiskelun sijasta
ainoastaan mutkaton koulutie ja ja kelvokkaat arvosanat,
yleissivistys jää auttamatta
ohueksi.
Toisaalta vaivattoman tien
valinta on hänestä ymmärrettävää, sillä lukioon tullessaan
vain harva nuori tietää, mitä
hän sieltä haluaa.
Silti tähtäintä pitäisi nostaa,
sillä lopulta vain halu oppia ja
kasvu ihmisenä merkitsevät.
. Joitakin kuulusteluja on
jouduttu uudelleen järjestämään, mutta ei sen kummempaa. Opetushallitus haluaa ajaa
uusia trendejä sisään, koska se
yrittää vastata yhteiskunnan
kysyntään, Kangasalan lukion
rehtori Teuvo Ropo kertoo.
Opetussuunnitelmien uudistuksiin, joita tehdään määräajoin, lukioissa on jo totuttu.
Kaikista muutoksista ei ole
kuitenkaan uudistuksiksi, sillä niiden vaikutukset oppimiseen ja opettamiseen eivät ole
yksinomaan myönteisiä.
Luokaton latistaa
Esimerkiksi luokattoman lukion piti poikia säästöjä ja
kannustaa opiskelijoita omatoimisuuteen ja toimeliaisuuteen.
Toisin kävi. Olisipa joukkoon mahtunut esiintymislavakin. Näillä avuilla pärjää, ja
näitä kysytään työelämässä . Tutkintaryhmä on täällä
lukuunottamatta tutkintasihteeriä, joka on Lempäälässä.
. Mutta kuinka ollakaan,
nyt aiotaan viedä viimeisetkin
puut ja pensaat katutöiden
tieltä.
Jälkiviisastelu jatkuu. Maasto on suunnistuksellinen, kilpailukeskuksen
rakentaminen mahdollista
ja meillä on resursseja huolehtia liikenteestä ja infrasta,
Kangasala SK:n puheenjohtaja Harri Virta kertoo.
. Se on ollut todella kauan siivottomassa kunnossa.
Voitto Lindqvist
Ei yläkoulun jatkeeksi
Aikeet pidentää oppivelvollisuutta vuodella pudokkaiden
pelastamiseksi ja syrjäytymisen ehkäisemiseksi on ajatuksena hyvä, mutta toimena suutari.
. Toki meillä on ikävä
Kangasalle, vaikka meidät on
otettu todella hyvin vastaan
täällä Sorinkadulla, Nieminen tunnustaa.
Töitä tehdään nyt muualla,
mutta muuten aseman sulkeminen ei ole juurikaan vaikuttanut poliisien arkiaskareisiin.
. Jos lukiosta tulee yläkoulun jatke, jossa oleillaan ja
kulutetaan pakollinen vuosi,
köysä asenne tarttuu helposti
myös lukiolaisiin.
Muutosaikeen kustannusarvioksi esitetty väljä ?toista kymmentä miljoonaa?
ei hänen mukaansa voi pitää kutiansa, koska oppivelvollisuusiän nosto edellyttää
maksutonta opiskelua ja maksuttomia opiskelutarpeita.
. Jälkiviisastelu ei ole fiksua,
nyt vain on aivan pakko purkaa sydäntä.
Kulttuuritalo, siis Kangasalatalo, on varmaan ihan hyvä
idea, mutta miksi näin ahtaaseen paikkaan, ja miksi tämä
väritys. Palaamme heti, kun talo on puhdas
ja mittaukset kunnossa. Vielä ei kannata käydä nykimässä ovenkahvaa. 03 377 6915
Vehreys katoaa
keskusta-alueelta
Suru nousee puseroon, kun
kulkee Kangasalan keskustassa. ei todistuksen numeroita.
Kangasala SK on saanut Jukolan ja Venlojen viestin järjestämisoikeuden vuodelle 2019.
Vuoden ajan hiottu hakemus vakuutti Jukolan johtoryhmän siitä, että Kangasala
täyttää vaadittavat kriteerit.
. Uudistus on myönteinen,
sillä sen myötä tietotekniikka
tulee entistä tehokkaammin
opetuskäyttöön myös ylä- ja
alakouluissa.
Muutoksen takana on jäsenistöltään uusiutunut ylioppilastutkintolautakunta, joka
on Ropon mukaan ymmärtänyt oppivälinekehityksen tärkeyden.
Esimerkiksi Tanskassa sähköiset yo-kirjoitukset ovat jo
arkea.
. Tälle tontille olisi sopinut paljon paremmin vihreä
oleskelu-alue penkkeineen,
suihkulähteineen ja kukkaistutuksineen. Englannin lisäksi
lukulistalta löytyvät lähinnä
vain lyhyt tai pitkä matematiikka. Kunta on ollut vahvasti
mukana hakuprosessissa, tämä on koko Kangasalan asia,
Virta painottaa.
Jukola suunnistetaan Heponiemen alueella noin 12?15
neliökilometrin alueella.
Kisat on perinteisesti pidetty viikkoa ennen juhannusta.
Lukijan kuva
Helena Uihero
Kenen on vastuu Kalmistontien ja Kirkkojärventien
kulmauksessa olevan parkkipaikan siisteydestä. Joko koti-ikävä on
vaivannut?
. Koulut ovat siellä tietotekniikassa muutenkin meitä
pidemmällä.
Jukola suunnistetaan Heponiemessä 2019
Tekstareita
Voit lähettää mielipiteesi
Kangasalan Sanomiin myös
tekstiviestinä numeroon
050 532 2673.
Tekstiviestisi maksaa operaattorisi kanssa sopimasi hinnan.
Periaatteessa hyvä asia
Periaatteessa luokattomuus on
Ropon mielestä toki hyvästä,
koska se avaa yksilöllisen opiskelupolun ja takaa mieluisat
oppiaineet.
Arjen tasalla teoria ja käytäntö osuvat kuitenkin kuitenkin harvemmin täysin yksiin.
Myöskään luokattomuudessa idealismi ei kanna maaliin
asti, ja uudistajien odotukset
ovat jääneet suurelta osin toteutumatta.
Satu Välimaan kameraan tallentui keväällä näin upea auringonlasku Majaalahdessa Längelmäveden rannalla.
Väkeä luvassa
Kolmipäiväiset kisat tuovat Kangasalle noin 17 000?
20 000 suunnistajaa sekä
10 000?20 000 huoltajaa,
katsojaa ja tiedotusvälineiden
edustajaa.
Useat suunnistajat harjoittelevat alueella etukäteen jo
edellisenä kesänä.
. Lupapalveluiden henkilökunta taas majailee Orivedellä, Nieminen kertoo.
Myös Kangasalla partiovat
poliisit aloittavat työvuoronsa
Orivedeltä.
Poliisiasema suljettiin 27.
toukokuuta, joten poliisit ovat
olleet evakossa jo kolmatta
viikkoa. Me olemme Tampereen
poliisilaitoksella Sorinkadulla. Luvassa on myös
suunnistusseminaareja ja muita tilaisuuksia ennen varsinaisia kisoja, Virta kertoo.
Kangasala tunnetaan merkittävänä suunnistuspaikkakuntana. Tänään starttaavassa
Kuopion Jukolassa suunnistaa
SK Kangasalan riveissä 12 naisjoukkuetta ja 9 miesjoukkuetta.
Lisäksi mukana on kaksi Roineen tyttöjen joukkuetta.
Poliisit evakossa
pitkin Pirkanmaata
Kangasalan poliisiasema on
suljettu toistaiseksi asbestipölyn vuoksi. Luultavasti satakunta seuraa tulee tutustumaan maas-
totyyppiin. Mutta
missä poliisimme tällä hetkellä työskentelevät?
Kangasalan poliisiaseman
puhelinnumerossa vastaa rikosylikonstaapeli Ilpo Nieminen.
. Kangasalatalon paikkaa suunniteltaessa olisi pitänyt miettiä,
mitkä ovat kaikkein ominaisimmat piirteet alueelle, johon
Kangasalan kunta rakentuu?
Nehän ovat vesistöt ja harjut.
Kuinka hyvin talo olisikaan
sopinut kauniiseen männikköön järven rannalle, tontille,
joka jo itsessään on kulttuuriympäristö. Olihan
enemmistö vastaan talon rakentamista, mutta näillä mielipiteillä ei tuntunut olevan
mitään merkitystä.
Kyllä uusi terveyskeskus
olisi ollut paljon tärkeämpi
kuin Kangasalatalo.
Toivottavasti tulevaisuudessa osataan tehdä järkevämpiä
ratkaisuja.
Opinnot ovat myös yksipuolistuneet. Eikö esimerkiksi
Pikonlinnan tai Vehoniemen
alueelta olisi löytynyt tonttia.
Kangasalatalon rakentamisessa olisi ilman muuta pitänyt
suosia puurakentamista.
Tavallisilla kuntalaisilla on
päällimmäisenä tunne, että
heitä ei kuunnella asioissa, jotka ovat heille tärkeitä. PERJANTAI 13.6.2014
KANGASALAN SANOMAT
5
Lukiot uudistusten kourissa
Teuvo Ropon mielestä lukio ei saa olla yläkoulun jatke
Pekka Kaarna
Uudistuksista on tullut koulun ja erityisesti lukioiden arkea.
. Aseman tiloja siivotaan parhaillaan, jotta poliisit voisivat palata torin laidalle
mahdollisimman pian. Posti kulkee ja kuntalaiset ovat osanneet hakeutua
esimerkiksi tänne Tampereen
laitokselle, Nieminen juttelee.
Rikosilmoituksen voi tehdä sähköisesti ja Kangasalan
poliisin tavoittaa puhelimitse,
mutta henkilökohtaista palvelua haluavien kannattaa käyttää lähialueen muita poliisiasemia.
Sateella
voi tehdä askareita
joita ei muuten malta, kuten siivota tai
ommella, Anneli
Termonen toteaa.. Parhaamme me kuitenkin
Lassen kanssa teemme, Auvinen lupasi.
Yrittäjät ja kunta ovat tiivistäneet viimeisen vuoden aikana
yhteistyötään. Silloin voi leikkiä vesileikkejä tai
pelata lautapelejä
sisällä, Meri-Ellen
Vierimaa sanoo.
. Tässä allekirjoitetetaan Kangasalan kunnan,
Kangasalan Yrittäjien ja Kuhmalahden Yrittäjien välinen yhteistyösopimus vuosille 2014?
2017 kunnanjohtaja Oskari
Auvisen, elinkeinojohtaja Lasse
Silvánin ja Kangasalan Yrittäjien puheenjohtajan Eevaliisa Pentin toimesta. Hänen mukaansa Nokialla ja Lempäälässä on
riittävästi asutusta junavuorojen lisäämistä varten. Mikropossu Nasumaaria etsi väkijoukosta herkkuja
ja hellyyttä yhdessä koiraystävänsä Joken kanssa. Hevoset Lessu-pappa ja Välimallin
Jätkä odottivat tyynesti porkkanoiden tulevan heidän luokseen.
Rekolakodon henkilökunnalla on tapana tuoda kotieläimiä tai lemmikkejä moikkaamaan asukkaita aina silloin
tällöin.
. Tämän
summasta suurimman osan
lohkaisee erikoissairaanhoito.
. Hän kritisoi ohjelmaa ekologisen
ajattelutavan sivuuttamisesta.
. Sen toteuttamisesta ei
ole päätöksiä, mutta Auvisen
mukaan asiaan täytyy kuitenkin varautua, ja siinä mielessä
elinkeinopoliittinen ohjelma
on oikea paikka ottaa asiaan
kantaa.
Myöskään muut valtuutetut eivät lämmenneet Mäntylän ehdotukselle. Palveluita ostettiin 4,6 miljoonalla enemmän kuin oli
alun perin suunniteltu. Kanat ja kukko ovat
nyt toista vuotta asukkaiden
ja ohikulkijoiden ilona.
Tervetuliaistoivotusten jälkeen kunnanvaltuuston puheenjohtaja Raimo Kouhia
piti tilaisuudessa kesäisen puheen, jonka päätteeksi hän
lausui Lauri Viidan Alfhildrunon.
Ennen vapaata seurustelua ja lemmikkien rapsutte-
lua laulettiin yhdessä Tuku,
tuku lampaitani sekä Kesäpäivä
Kangasalla.
Lemmikit kylässä
Kesäasukkaiden lisäksi paikalla oli myös henkilökunnan
omia lemmikkejä ja kotieläimiä. Nasumaaria on kovin
mukavuudenhaluinen. 600 000 euron säästö saavutettiin sairauspoissaoloista.
Selvästi yleisimpiä poissaoloja
aiheuttavat 1-3 päivän sairauslomat, Tetri-Lähde sanoo.
mutta äänestyksessä hän hävisi murskaavin luvuin 48 (jaa),
2 (ei) ja 1 (tyhjä).
Junaa kaivataan
Tielinjauksen yhteydessä puheenaiheeksi nousi rautatie.
Tony Lähde (vihr) ei ymmärrä, miten Kangasalla ei edelleenkään ole lähijunaliikennettä, kun rata kuitenkin on
olemassa.
Auvinen ymmärtää toiveen,
mutta pitää sitä mahdottomana toteuttaa. Jyväskylän suuntaan ei sen sijaan ole
riittävästi asutusta.
. Kotona hän nukkuu omassa säkkituolissaan, Elsa Liuska
kertoo.
Gallup
Haittaako
kesäsade?
. Täytyy välillä sataakin. Lampaat ovat samat kuin
viime kesänäkin. Esimerkiksi Timo
Keskinen (krist) ja Tapio Tulenheimo (kok) vaativat selkeitä numeraalisia tavoittei-
ta työpaikkaomavaraisuuden
kasvattamiselle.
Auvinen vetosi heihin ja
pyysi ottamaan huomioon
yleisen taloudellisen tilanteen,
joka ei ole kunnan tai sen virkamiesten hallittavissa.
. Ratsastamme usein täällä päin, jos minulla ja työkaverillani Katjalla on samana
päivänä vapaata, kertoo lähihoitajana työskentelevä Marjaana Laakso.
Ruutanalainen mikropossukin uskaltautui jouluna visii-
. Myös
cleantech on unohdettu kokonaan, vaikka se on ainoita
kasvualoja Suomessa, Mäntylä piikitteli.
Mäntylä vaati, että ohjelmasta poistetaan kokonaan
varaus niin kutsutun kehäkakkosen rakentamiselle Ruskosta Lentolaan tai jopa Jyväskyläntielle saakka.
. Kunnan elinkeinotoimintaa kehitetään tulevina vuosina ohjelman mukaisesti.
. Tässä asiassa emme ole
kuntakentässä parhaimpia
mutta emme kyllä huonoim-
piakaan, Saarinen summasi
lukuja.
Työttömyydestä kuluja
Kangasalan kunnan käyttötalousmenot ylittyivät viime
vuonna 3,6 miljoonalla eurolla. Kehitys on ollut positiivista, vaikka esimerkiksi sijaiskäytäntöä
on tiukennettu.
. Asukasta kohden laskettuna lainaa on
nyt 2 101 euroa.
Henkilöstösäästöjä
Henkilöstökulut alittuivat peräti 1,3 miljoonalla. Tämä on
suoraa seurausta noin vuosi
sitten tiukentuneesta sijais- ja
rekrytointikäytännöstä.
Henkilöstöjohtaja Eija Tetri-Lähde totesi, että henkilöstöä vähennettiin viime vuoden
aikana. Kehätie pilaa Saarenmaan
alueen luontoa, kasvattaa melu- ja liikennehaittoja ja tekee
kunnan täydellisen riippuvaiseksi autoliikenteestä.
Akseli Kettula (kok) puolestaan puolusti kehätietä tomerasti.
. Tilikauden ylijäämä on 4,5 miljoonaa.
Talousjohtaja Seppo Saarinen ei ylijäämästä huolimatta varsinaisesti riemuitse.
Hänen mukaansa tuloslaskelma näyttää paremmalta kuin
kunnan todellinen taloudellinen tilanne.
. Joukkoliikenne edellyttää
joukkoja, meillä ei niitä joukkoja tuossa suunnassa ole.
Muilta osin valtuutetut keskustelivat lähinnä sanamuodoista. Summassa
oli 2,5 prosentin kasvu edellisvuoteen nähden.
. Hän sai
kannattajakseen ainoastaan
puoluetoverinsa Seppo Tallin,
Kunnan taloustilanne
näyttää paperilla hyvältä
Kuntakonsernin eli kunnan
ja sen omistamien yhtiöiden
vuoden 2013 tuloslaskelma
osoittaa tilikauden tulokseksi 4,8 miljoonaa euroa. Lisäksi se sisältää avustuksia, muun muassa
luokkakokojen pienentämiseen, Saarinen selvitti maanantai-illan kokouksessa valtuutetuille.
Kunta kulutti erilaiseen toimintaan 182,5 miljoonaa euroa vuonna 2013. Ei. Pirkanmaan maakuntakaava ohjautuu vahvasti kansainvälistymiseen ja lentoaseman ympärille. Yhtenä kesänä rakensin saunaa
ja vettä satoi neljä viikkoa putkeen.
Se oli jo liikaa, Olli-Pekka Lundén
naurahtaa
. Maanantaina vastuustossa hyväksytty
elinkeino-ohjelma tukee myös
yrittäjien ja kunnan välistä yhteistyötä.
Eläimelliset juhlat
Rekola-kodossa
Lotta Loikkanen
Asukkaat, henkilökunta ja
vapaaehtoiset viettivät tiistaina laidunkauden avajaisia Rekola-kodon pihamaalla. Muutoksen jälkeen
voimme myydä vaikka tontin
tunnissa, Auvinen selvitti valtuutetuille.
Ekologisuuden puute
Ainoa ohjelmaan todella tyytymätön valtuutettu oli Jorma Mäntylä (vas). Edellisenä vuonna se oli
5,84 ja sitä ennen 5,94. Henkilötyövuosina
mitattuna vähennys oli 57,
henkilöstön määrällä mitattuna 106.
Kunnan henkilöstön sairauspoissaoloprosentti oli 2013
5,16. Ohjelma on ensimmäinen
askel, jolla pyritään valtuuston
ohjausvallan vahvistamiseen,
totesi Auvinen.
Ohjelmassa on kymmenen
keskeistä kärkeä, jotka ovat
muotoutuneet muun muassa
yrittäjiltä kerätyn palautteen
perusteella. Vaalea on
Manna ja mustat ovat hänen
tyttärensä Elli ja Hillevi.
Lampaiden saapumisella
Rekolaan on pitkät perinteet,
sillä ne ovat huolehtineet nurmikosta pian parikymmentä kesää. Tilaisuuden aluksi virikeohjaaja
Pirjo Saloranta esitteli kesäasukkaat juhlaväelle.
. Näin paljon ihmisiä, eikä kukaan syötä meille voikukan
lehtiä, Rekola-kodon kesäasukkaat Manna, Elli ja Hillevi
ihmettelivät.
tille Rekola-kotoon, mutta kesäasukkaaksi siitä ei ole.
. Haluammeko
olla ainoa takapajula, josta ei
mene suoraa yhteyttä lentoasemalle.
Kehätien rakentaminen on
vasta tulevaisuuden suunnitelmia. Investointeihin sisältyvät Pirkanmaan koulutuskonserni-kuntayhtymän purkamiseen ja
Pirko-kiinteistöt Oy:n perustamiseen liittyvät kirjaukset.
Niistä ei kuitenkaan kilahtanut euroakaan kunnan tilille, vaikka kirjanpitoteknisesti
Kangasalan kunta oli saamapuolella 2,7 miljoonan euron
verran.
Kunnan kokonaislainakanta on 63,8 miljoonaa. Ohjelma rakentuu täysin
autoliikenteen varaan. Viime vuoden tilinpäätös
pitää sisällään kolme kertaluontoista erää. Myös työllisyyden hoitoon
liittyvät kustannukset ylittyivät roimasti, ja ne kustannukset ovat roimassa kasvussa tulevaisuudessa.
Kunnan investoinnit olivat
26,5 miljoonaa euroa. 6
KANGASALAN SANOMAT
PERJANTAI 13.6.2014
AJANKOHTAISTA
Elinkeinopoliittiset suuntaviivat
saivat valtuuston hyväksynnän
Tuula Ruusumaa
Kunnanvaltuusto oli maanantai-iltana pääosin tyytyväinen
kunnanjohtaja Oskari Auvisen ja elinkeinojohtaja Lasse
Silvánin esittelemään elinkeinopoliittisen ohjelmaan.
. Luontokin tarvitsee vettä. Yrittäjät toivovat kunnan
olevan tasapuolinen, kuunteleva, taloudestaan huolehtiva,
innovatiivinen ja hyvämaineinen kumppani, Silván tiivisti
yrittäjien viestiä kunnalle.
Ohjelman kaksi keskeisintä
tavoitetta on työpaikkaomavaraisuuden kasvattaminen ja
yritysalueiden myyntiprosessin notkistaminen.
? Tontinluovutusehtoja
muutetaan siten, että kunnanjohtaja voi myydä tontin, ja se
on saatavissa vaikka samana
päivänä
Fantastista laatuaikaa, joka saattaa
hyvinkin sytyttää liikkumisen kipinän pienessä ihmisessä
. Yksi kaipaa vapautta, toinen spontaania hulluutta
. Kun sota
loppui ja rintamalla olleita hevosia tuotiin takaisin, niin osa
juoksi aseman porteista läpi ja
suoraan kotiin, Sylvi muistelee.
Eläimet piristävät
Iso osa Rekola-kodon asukkaista on maatalosta lähtöisin,
joten eläimet tuovat mieleen
hyviä muistoja.
. ihan samalla tavalla kuin se itselläni syttyi 1970-luvulla
Tiihalan mökkitiellä. Hölkkäilin pitkin lapsuusmaisemiani Messukylässä, kyynel silmässä, helpottunut
keveys sielussa. Pyysin pari viikkoa sitten ensi kertaa 10-vuotiasta poikaani mukaan
lenkille. PERJANTAI 13.6.2014
KANGASALAN SANOMAT
7
Kolumni
Lenkille Tiihalaan
Ihminen on omituinen olento. Meillä aikuisilla on menossa suorastaan juoksubuumi, mutta lapsemme jäävät yleensä kotiin
ruutujensa ääreen, kun me pyyhällämme lenkkarit savuten metsäpoluille.
Mitä jos ottaisit ensi kerralla lapset mukaan. Se oli minulle miehistymisriitti, joka on pysynyt mielessä.
Vieläköhän sieltä löytyisi se maitolaituri, jonka nurkalta
minä käännyin takaisin ja isä jatkoi eteenpäin?
Sylvi Kortemaalle hevonen on
vanha työkaveri. Kun pappani kuoli 1977, meni mökki lihoiksi. Ihan kotioveltakin voi löytyä
palanen yhteistä onnea, vieläpä ihan ilmaiseksi.
LAURI HOLLO
Kirjoittaja on
ruutanalainen
freelancetoimittaja, joka
elää mottonsa
mukaan:
?Parempi
reipas
ylilyönti
kuin
pienikään
latteus.?. Siellä olen kuitenkin viettänyt ne nostalgiset lapsuuteni kesät. Lisäksi päivätoimintaa järjestetään
seitsemälle ihmiselle.
Kilpailutus koskee uusia
asiakkaita, ja sen soveltamises-
ta vanhoihin asiakkaisiin neuvotellaan erikseen
Kilpailutuksessa on mukana yhdeksän Tampereen seudun kuntaa.
Uudet sopimukset astuvat
voimaan viimeistään ensi vuoden alussa.
tulleet, Saloranta
sanoo.
Kesäkeleillä lenkkeily on parasta, mitä ihminen voi
housut jalassa tehdä. Ensin mainittua olen
kokeillut, jälkimmäistä en; olen erilainen myöhäisnuori,
jota myös harhaanjohtavasti joissakin yhteyksissä keskiikäiseksi kutsutaan.
Olen aina ollut kotiseuturakas ihminen. Samalla
näemme paljonko ihmisiä on
käynyt ja mistä päin he ovat
Tampere kilpailuttaa
vaikeavammaisten palveluasumisen
Sosiaali- ja terveyslautakunta
oikeuttaa Tampereen kaupungin hoitamaan vaikeavammaisten palveluasumisen ja päivätoiminnan kilpailuttamisen
Kangasalan kunnan puolesta.
Kangasala järjestää tällä hetkellä omassa kunnassa ja Päl-
käneellä tällaista palveluasumista 20:lle asumisyksiköissä
olevalle henkilölle ja 11:lle kotona asuvalle henkilölle. Tai sitten jossain ihan muualla.
Tänä kesänä tuo projekti on pakko toteuttaa. Kun ikää tulee lisää, alkaa kyynelsilmin kaihota jotakin jo menetetystä nuoruudesta. Pala
kurkussa ja tippa linssissäkin oli ihan pakko nauraa itselleen.
Kangasalalaistuin vuonna 2002. Ikäiselläni 44-vuotiaalla
miehellä tämä kaiho konkretisoituu usein joko avioerona tai moottoripyörän hankintana. Lampolan aitauksessa on
vierailijoita varten postilaatikko johon voi jättää terveisensä.
. En todellakaan muista, missä se tarkalleen ottaen on, oletettavasti jossakin Vietäväntien tai Niemistentien päässä. Suosittelen kokeilemaan.
Aina ei tarvita kalliita välineitä ja loputonta lasten kuljettamista harjoituksista toiseen. Lampaiden ja kanojen tuloa odotetaan kovasti. Heti pyörähti mielessä, että meillähän oli 70-luvulla perheen mökinpahanen
Tiihalassa. Minuutti hölkkää, minuutti kävelyä, puoli tuntia täyteen.
Seuraavalla viikolla mummolassa poika oli hehkuttanut vaarille silmät loistaen, kuinka mahtavaa oli päästä
iskän kanssa lenkille. Joku haaveilee maailmanympärimatkasta tai katumaasturista, sitten on meitä maanläheisiä urpoja, jotka haaveilemme juoksulenkistä Tiihalassa.
Isäni oli jo tuolloin kova lenkkeilemään ja lähdin monesti mökkitietä pitkin pyörällä mukaan. Olin kuin merimies, joka palaa kotiin seilattuaan maailman lätäköillä vähintään 40 vuotta. Vaikka olin vasta 7-vuotias, kun sieltä lopullisesti
lähdettiin, muistan elävästi monta pientäkin yksityiskohtaa.
Vuosikaudet olen haaveillut siitä, että ajan auton Lahdentien varteen ja lähden juoksemaan Tiihalan polkuja
mökkitietä etsien. Muistan elävästi
päivän, kun pääsin ensi kertaan juosten isän kanssa lenkille. tuota surutonta nuoruusaikaa. Eläinten
saapuminen nostaa mielialaa,
herättää keskustelua ja motivoi ulkoilemaan, virikeohjaaja
Katja Iivonen kertoo.
Myös lapsiperheet läheltä ja
kauempaakin käyvät ruokkimassa ja ihastelemassa lampai-
ta. . Niitä on mukava lukea
asukkaiden kanssa. Palasin ?peräti?
viiden vuoden pääkaupunkikomennukselta vuosituhannen vaihteessa takaisin kotiin
puh. Tässä pääsee tekemään
kaiken asiakkaiden kohtaamisesta, tarjousten tekoon, sopimusneuvotteluihin, materiaalihankintaan, rakentamiseen
ja laskuttamiseen.
Työstä ei nirsoilla
Jo seuraavalla viikolla yrityksen perustamisesta alkoivat
yhden rakennuksen sisäpintatyöt. Leivonnaisista pitävä
tyttö odottaa jo
mummin omenapiirakkaa.
?
Kotona
teemme myös raparperipiirakka. Rantakoivistolainen Konsta Nieminen on yksi joukosta.
Kesätyö ulkoiluttajana
Peruskoulunsa päättäneelle
Konstalle avautui työpaikka
kahdeksi viikoksi Rekola-kodosta. Tämä jaetaan tasan Kangasalan Sotainvaliideille, Sotaveteraaneille ja Kaatuneiden Omaiset ry:n Kangasalan osastolle,
joten tällä tavalla voidaan tukea vaikeassa taloudellisessa asemassa olevia.
Romuja otetaan vielä vastaan ensi maanantaina klo 14 mennessä Kangasalan yhteiskoulun pihamaalla.
Kesätöissä itselle
Mika Säpyskä
Nurminen myöntää, että
yrityksen perustaminen jännitti, mutta toisaalta yrittäjän
vapaus kiinnosti.
. Aloitin jo viisivuotiaana
isän apuna oman talon rakennustöissä, Nurminen naurahtaa.
Viisitoistavuotiaasta hän on
ollut rakennuksilla kesätöissä,
neljä viimeistä kesää samalla
työnantajalla, ja opiskelujen
ohessa työkokemusta on karttunut erilaisista pienemmistä
remonttihommista.
. Keräykseen on osallistunut talkoilla lähes 100 henkeä. Tähän asti kaikki asiakkaat ovat olleet tyytyväisiä.
On vain tehtävä kunnolla se,
minkä on aloittanut.
dossa töitä kesäkuun loppuun
asti. Näin voisi
tiivistää rantakoivistolaislähtöisen Elias Nurmisen kesätyöhaun.
Tampereen ammattikorkeakoulussa rakennustekniikkaa
opiskeleva nuorukainen etsi
itselleen kuumeisesti kesätyöpaikkaa, jossa voisi samalla
suorittaa opiskeluihin liittyvän työnjohdon työharjoittelun. Pian puskaradio välitti
hänelle talonmaalausurakan.
Kolmisen viikkoa toimineella yrityksellä on nyt tie-
Kun työ ei tullut Elias Nurmisen luo, hän päätti mennä sen
luo. Itseään vaan saa syyttää, jos jokin ei onnistu.
Nurmisen periaatteena on
tehdä työt niin hyvin, että on
itse työn jälkeen tyytyväinen.
Apua hän saa tarvittaessa rakennusalalla olevilta tuttaviltaan, ja jos työkohde on suurempi, hän voi palkata myös
opiskelijakavereitaan työhön.
. Vaikka työnhaku alkoi jo
tammikuussa ja Nurminen lähetti työhakemuksia kymmeniä ja taas kymmeniä, eivät
työelämän portit auenneet.
. 0600 1 0600 (3,98/min + pvm)
Orivesi
17
4
17
Ponsa
16
maanantaina
Orivesi
11
7
10
Ponsa
Sahalahti
Vatiala
(10)
Kirkonkylä
Lempäälä
sunnuntaina
Orivesi
1
vaihtelevaa
tuulta
(+7)
Pälkäne
Valkeakoski
www.fmi.fi. met. Paikka oli ensisijainen toiveeni,
hän muistelee hakuprosessia.
Konsta sanoo työrupeaman
sujuneen varsin mallikkaasti. Lopulta he soittivat, että
töitä ei tullut, Nurminen harmittelee alan työtilannetta.
Tämä oli samalla viimeinen
naula työnhakuarkkuun.
Velipojan jo vuodentakainen
ehdotus toiminimen perustamisesta sai tulta alleen ja pian
Nurmisella oli oma firma,
Kangasalan Remonttipalvelu.
Sen palveluihin kuuluvat
erilaiset remontti-, purkuja rakennustyöt, korjaukset,
maalaukset, tapetointi-, huolto- ja pihatyöt.
Onnensa seppä
Oman toiminimen kautta toteutettava kesätyö sopi täydellisesti myös koulun työharjoitteluosioon.
. Tämä vanha tienmutka sopiikin nyt hyvin autojen pysähdyspaikaksi sekä autoilijoiden levähdyspaikaksi. Kokemusta
minulla on kaikenlaisesta rakentamisesta. Nämä on jo myyty
ja ne on ostanut paikalta poissiirrettäväksi Soinin romuliike Vehmaisista. Kirjoita siihen, että minä haluan uimaan,
tyttö toteaa.
KS 50 vuotta sitten
Lauantai 13.6.1963
Kestopäällyste valmistui
eilen Kirkonkylän
väliselle maantielle
Tiistaina aloitettiin Kirkonkylän ja Huutijärven tienristeyksen välisen maantien osuuden bitumisoran lasku ja työ saatiin eilen tällä
1940 metrin matkalla valmiiksi. Kou-
lupaikka hoitoalalta ei siis
ainakaan toistaiseksi ole päällimmäisenä mielessä.
. Monelle nuorelle kunnan tarjoama kesätyöpaikka
on ensimmäinen. Monelle romujen luovuttaminen
on ollut mieluista, sillä nurkkiin tahtoo kertyä
liikaakin erilaisia jätteitä.
Arvion mukaan kertyy keräyksestä varoja yli
3000 markkaa. Hain kesätyöpaikkaa netin kautta. Vaikka tämä ei luultavasti olekaan tulevaisuuden alani, on ollut kiva saada erilaisia
kokemuksia työelämästä, hän
sanoo.
Lukioon hän kertoo hakeneensa, koska halusi lisäaikaa
uravalinnan selkiyttämiseksi.
Haastattelua tehtäessä Konstan kaksiviikkoinen alkaa olla
loppusuoralla.
Vaikka kesätyöt tältä erää
päättyvät, mies ei aio levätä
laakereillaan loppukesää.
Sääennuste
Sää
perjantaina lauantaina
Orivesi
18
2
16
Ruutana
Tampere
16
Saarikylät
Ruutana
Tampere
11
Sahalahti
Vatiala
(+8)
Kirkonkylä
Lempäälä
Saarikylät
16
Pälkäne
Valkeakoski
Ruutana
Tampere
16
Sahalahti
Vatiala
(+6)
Kirkonkylä
Lempäälä
Saarikylät
10
Pälkäne
Valkeakoski
Ruutana
Tampere
Ponsa
14
Sahalahti
Vatiala
(+6)
Kirkonkylä
Lempäälä
13
Pälkäne
Valkeakoski
15
12
selkeää
pilvistä
5
tuulen suunta
ja nopeus
melkein
selkeää
ukkoskuuroja
puolipilvistä
sadekuuroja
tihkusadetta
sumua edellisen yön
alin lämpötila
Saarikylät
17
17
15
4
14
Ponsa
Palv. Rekola-koto kiinnosti, koska uskoin, että
minulla on hyvät mahdollisuudet saada sieltä töitä. Kuten yhdessä työhaastattelussa sanoin:
osaan rakentaa talon alusta
loppuun, Nurminen toteaa.
Rakennusalan työkokemusta nuorella miehellä on jo paljon, vaikka hän aloittaa vasta
syksyllä rakennustuotannon
insinööriopintojensa viimeisen
vuoden.
. Tästä avautuu sekä
Vesijärvelle että Herttualan suuntaan maisemanäkymä.
Ennen muuta tien rakentamisesta ovat kiitollisia Huutijärvellä lähellä tietä asuvat ihmiset,
sillä heidän ei enää tien valmistuttua tarvitse
nieleskellä maantienpölyjä.
Vain romua, mutta
niiden avulla
huomattavaa apua
Kangasalan Lions Klubin aloitteesta ja yhdessä Kangasalan res.ups.kerhon ja Kangasalan
aliupseeriyhdistyksen yhteistoiminnan avulla
pantiin pitäjällä tällä viikolla toimeen romujen
ja jätepaperin keräys. 8
KANGASALAN SANOMAT
PERJANTAI 13.6.2014
ARJESSA MUKANA
Ilonaihe
Alexia Hennessy on iloinen, kun saa olla
isovanhempien
luona. Jätepaperia kertyi
lähes 10 000 kiloa ja niistä saatiin varoja 750
markkaa.
Suuret röykkiöt yhteiskoulumme pihamaalla
kertovat, että tavaraa on tullut laajalta koko pitäjän alueelta. Nyt ei nirsoilla! Teen
mitä vain on tarjolla, vaikka koiratarhasta ja räystäsasennuksista suurempiin rakennusurakoihin. Ja pienemmänkin, jos hinnasta sovitaan, mies hymyilee.
Nurminen uskoo, että työt
oman firman nimiin jatkuvat
kesän jälkeenkin. Rekola-kodon asukkaat ja
työntekijät ovat ottaneet hänet hyvin vastaan.
Henkilökunta on ollut
Konstan mukaan avuliasta.
Kysymyksiin on vastattu, ja
ongelmatilanteen tullen häntä
on autettu.
Kangasalan kunta työllistää
tänäkin kesänä ison joukon
nuoria. Lähimpänä oli yhden firman lupaus, että jos he saavat
tarjouksia läpi, pääsisin hommiin. Konstan ansiosta myös
Rekola-kodon asukkaat ovat
päässeet nauttimaan Suomen
suvesta entistä useammin.
Erilaisia kokemuksia
Konsta aikoo aloittaa opiskelut syksyllä lukiossa. Seoksen lämpö mitataan kuormauspaikalla ja tientekopaikalla autossa ja sen lämmön alin raja saa olla + 120
astetta ja ylin + 175 astetta.
Eilen tehtiin Kuohun toisen mäen alapuolelle
pysähdyspaikkaa kiitolinja-autoille. Opiskeluiden lomassa illat ja viikonloput on mahdollista tehdä pienempiä keikkoja tai sellaisia
töitä, joiden valmistumista ei
ole tarkkaan aikataulutettu.
. Rakennusalan tilanne
on ollut sellainen, että moni
opiskelukaveri hakee kesätöitä vieläkin. Tässä on oman onnensa
seppä. He kertoivat, että tielle tuodaan valmis
bitumisora Pikonkankaalla olevalta koneasemalta kuorma-autoilla. Työn tekijäyhtiö Via Nova siirtyy Kaivantoon, jossa suoritetaan 2 km:n osuuden päällystäminen.
Tapasimme eilen maantiellä tiemestari Mäkisen ja yhtiön puolesta tietä johtavan insinöörin. Olen purkanut, rakentanut, remontoinut, laatoittanut,
valinnut jopa tapetteja asiakkaalle.
Kun keinot loppuvat, konstit
otetaan käyttöön. Kangasalan Remonttipalvelun perustanut nuorukainen
on päässyt kesän aikana muun
muassa talonmaalaustöihin.
Konstan ensimmäinen kesätyö
Aleksi Vainionpää
. Olen kastellut kukkia,
ruokkinut viereisen aitauksen lampaita ja lukenut lehtiä asukkaille.
Nuoren kesätyöntekijän
mukaan työ vanhusten ulkoiluttajana on ollut mukavan
rentoa. Nuoren miehen työnkuva koostuu vanhusten kanssa ulkoilusta ja seurustelusta.
Työtehtävistä kysyttäessä
Kosta luettelee pitkän listan.
. Keräys onnistui erittäin hyvin, sillä arviolta saatiin kokoon
romua 35 000-40 000 kg. Jos pystyn, autan
heitä töiden saannissa, yrittäjä miettii.
Nurminen etsii työmaita
pääasiassa Kangasalan ja Tampereen suunnilta, mutta isomman työn perässä hän on valmis
lähtemään kauemmaksikin.
. Nurminen toivoo, että
puhelin soisi rivakasti ja töitä
löytyisi loppukesäänkin.
. Raparperi on
aika väkevää, mutta sopii hyvin leivonnaisiin,
Lexi lempinimeä käyttävä Alexia kertoo.
Syleilyyn napattu pikkusisko Arianna on
siskoaan ujompi.
. Harjun päälle, lähelle Luotosen taloa tulee
toinen levennys ja tämä on tarkoitettu matkailijoille pysähdyspaikaksi
Ystävällinen, asiakaslähtöinen palvelu.
Olemme innokkaita ottamaan
vastaan uusia haasteita.
6) Henkilöstön määrä:
. PERJANTAI 13.6.2014
KANGASALAN SANOMAT
9
Yrityskymppi
Neidonruusussa
opitaan innolla uutta
1) Yrityksen nimi: Neidonruusu.
2) Yrittäjät: Kirsi Ruokostenpohja floristi ja Ann Purga
musiikinopettaja.
3) Tuotteet/palvelut: . LVIalan huolto-, saneeraus- ja uudistyöt. Kaikki
kukkia tarvitsevat, yksityishenkilöt sekä yritykset.
5) Kilpailuvaltti: . Työkohteita minulla on
myös Tampereella ja muissa
ympäristökunnissa.
9) Ajankohtaista juuri nyt:
Kesämökkien LVI-kunnossapitotyöt.
10) Verkkosivujen osoite:
www.slputki.fi.. Hyvä
asiakaslähtöinen palvelu. Haluamme oppia uusia asioita ja kohdata haasteita.
10) Verkkosivujen osoite:
. Harrastan näyttelemistä
Ramppi-teatterissa. Hanan vaihdoista,
omakotitalojen putkiremontteihin.
5) Kilpailuvaltti: . Säilyttää työn ilo ja into kehittyä kukka-alalla.
8) Miksi yritys sijaitsee
Kangasalla: . Olla myös jatkossa luotettava ja ammattitaitoinen
LVI-alan palveluiden tarjoaja Kangasalla ja muualla Pirkanmaalla.
8) Miksi yritys sijaitsee
Kangasalla: . Kaksi.
7) Tulevaisuuden tavoite:
. Myöhemmin kesällä on
tulossa kotisivut www.neidonruusu.fi
Ann Purga ja Kirsi Ruokostenpohja tutustuivat edellisessä työpaikassa. Toimin yksin.
Sami Lehtisellä
on yli kymmenen
vuoden kokemus
LVI-alalta.
. Esiinnyn
näytelmässä Aavan meren tuolla puolen ja pitkin kesää olevat
esitykset vievät paljon aikaa,
Konsta avaa kesäsuunnitelmiaan.
Näyttelemisen lisäksi miehen suunnitelmiin kuuluu
reissaaminen.
Kesän vietto töistä ansaitun
palkan siivittämänä vauhdittaa varmasti myös Konstan
kesälomaa.
Konsta vei Tyynen ihastelemaan luontoa.
7) Tulevaisuuden tavoite:
. www.facebook.com/Neidonruusu. Ruukku- ja leikkokukat, monipuolinen kukkasidonta, tulossa
myös hautauspalvelu.
4) Asiakaskunta: . Yli
kymmenen vuoden työkokemus erilaisista LVI-alan työtehtävistä.
6) Henkilöstön määrä:
. Asun Kangasalla. Purgalla on ilo esitellä oman kunnan puutarhan, Ali-Marttilan ruusuja.
Yrityskymppi
Hanan vaihdosta
putkiremonttiin
1) Yrityksen nimi: SL-Putki
Oy.
2) Yrittäjä: Sami Lehtinen.
3) Tutkinto: Putkiasentajan
perustutkinto.
4) Tuotteet/palvelut: . Kohtalon johdatusta :)
9) Ajankohtaista juuri nyt:
Matkustaessaan kerran junalla ja
lukiessaan Olavi Virran elämäkertaa, hän äkkiä koki olevansa kirjan päähenkilö. ?
124,0 186 000,00
Pirkan OP-Kiinteistökeskus Oy LKV Tampere
Hämeenkatu 6 A, 33100 Tampere
p. Kangasalla ennenkin
esiintynyt pianisti Joonas Mikkilä soitti soolon, joka paljasti jo geeneissä perityn lahjak-
kuuden. Nostalgiaa
kaipaava oli saanut haluamansa, ja ennakkoluuloinen joutui
myöntämään, että rakkaudella, intohimolla ja ammattitaidolla tehtyä musiikkia ei
yksinkertaisesti voi vastustaa
lajista riippumatta.
Sirkku Salmela
JOKAISELLE
kesäkuun aikana kodin
ostaneelle lahjoitamme
kaupan päälle soutuveneen Vesijärven laineita
varten.
LEVONRANTA, visualisointi
Arvioitu valmistuminen 08/2014
TERVETULOA IHASTUMAAN
PIKONLINNAN KOTEIHIN
ESITTELYTILAISUUS MA 16.6. 10
KANGASALAN SANOMAT
PERJANTAI 13.6.2014
ARJESSA MUKANA
Yllätysherkkuja oopperasta ja vähän muualtakin
Taina Sahlander
Hanna Kronqvist tarjoili kuulijoille makeita elämyksiä.
Taina Sahlander
August Saarinen ja Vuolas Virta esittivät Olavi Virtaa uudenlaisella rytmillä.
Kangasalan Salonkimusiikkitapahtuman viimeiseen konserttiin sunnuntaina 8.6. KLO 17-19
RIUNTÖRMÄ,
visualisointi
Arv. saapunut salintäyteinen yleisö ei
osannut aavistaa, mitä oli tulossa ja järjestäjien luovuus
pääsi iloisesti yllättämään. +
7,02 snt/min. Jokaiselle jaettiin rasiallinen eri
makujen herkullisia maistiaisia, jotka sitten yhdistettiin
soitettavaan ja laulettavaan
musiikkiin.
Tieteellisesti tutkittu asia,
monethan kokevat musiikin
väreinä, miksi ei siis makuina.
Matti Posion verrattoman
hauskat juonnot olivat hämätä toden ja tarun rajaa, mutta
asian takana oli kuin olikin jämerää tutkimusta.
Makealta maistuivat sopraano Hanna Kronqvistin
tulkitsema: Puccinin O mio
babbino caro ja tenori Pekka
Kuivalaisen di Capuan säveltämät Torna a Surrento sekä O
sole mio, jossa kauan yhdessä
laulaneet esittivät lennokasta
vuoropuhelua.
Loistavat maailmanluokan
äänet ja musiikkiin eläytyminen olivat vaahtokarkkisydämiäkin makeammat.
Tampere-Seuran Orkesteri aloitti Kalmanin sävelillä Kreivitär Marizasta, ja taitavien säestysten lisäksi soitti
muita ikivihreitä kappaleita.
Jousien lisäksi puhaltimet tulivat hienosti esiin.
Leroy Andersonin Blue Tango nautittiin tumman suklaan kanssa, Kumpikaan ei
kyllä tuntunut listaan merki-
tyn maun mukaan karvaalta,
vaan suloiselta.
Hapan pala oli herkullinen,
samoin Kodályn Intermezzo.
Suolaisen makkaran ja Brahmsin tutun ja tulisen Unkarilaisen tanssin välille juontaja löysi salaperäisen yhteyden.
Kermahuntuinen valkosuklaakakku oli kuin tehty Johann Straussin Tonava Kaunoisen kuuntelua varten.
Orkesteria johti kapellimestari György Balázs, joka hämmästytti Montin Czardaksen
tulkinnallaan.
Tampereen Sinfoian alttoviulun äänenjohtaja osoitti monipuolisuutensa muusikkona ja
kapellimestarina upeilla fraseerauksillaan, rytmittelyllään ja
linjauksillaan, mutta czardak-
sen tulkinta ylitti odotukset
tunteen intensiteetillä ja viulun taiturimaisella käsittelyllä.
Salonkimusiikin taiteellinen
johtaja Eeva Oksala soitti orkesterin ykkösviulua ja repäisi tangon Mustasukkaisuutta alkuun
syvältä riipaisevat soinnut.
Yleisöä ilahduttivat vielä
Kuivalaisen laulama Merikannon Annina, ja Verdin Rigoletton La Donna è Mobile-aariassa käytiin keskinäistä kisailua..
Kronqviztin Nauruaaria lähti
sydämestä ja koko vartalosta.
Sekä solisti että yleisö nauroivat vedet silmissä.
Luova panostus kannatti.
Kukaan yleisöstä ei halua jättää seuraavaa kertaa väliin.
Sirkku Salmela
Olavi Virran laulujen vastustamatonta tulkintaa
Kangasalan Salonkimusiikkitapahtumassa viikko sitten
perjantaina esiintynyt laulusolisti August Saarinen tempaisi yleisön alusta pitäen mukaan hauskaan kerrontaansa ja
aitoon tapaansa tulkita tuttuja
Olavi Virran lauluja.
Hilpeä kerronta lähti siitä,
että August koki itsensä keskinkertaiseksi laulajaksi. Saksofonisti Joonas
Tuhkanen hallitsi tunteikkaan
instrumenttinsa, joka välillä
nyyhkytti kuin sydänsuruisen
huokaus. ?
465 000,00
Tutustu koteihin lisää: www.pikonlinna.fi. Matkapuhelimesta 8,35 snt/puh. Siitä tarina jatkui hulvattomalla
ja polveilevalla kertomuksella laulajan elämänvaiheista ja
siitä, kuinka hän oli koonnut
seitsenhenkisen orkesterinsa.
Yhtyeen hullunhauskat kommentit säestivät.
Vuolas Virta -orkesteri olikin illan varsinainen yllätys.
Jokainen jäsen opiskelee Sibelius-Akatemiassa, mutta on jo
huikea ammattilainen. alv. ?
Vh. ?
55 340,00
55 540,00
101 650,00
99 490,00
123 350,00
170 700,00
168 100,00
307 800,00
301 300,00
373 600,00
LEVONRANTA
Asuntotyyppi
Esittelyssä sekä mahtavat järvimaisemat tarjoava kerrostalo RIUNTÖRMÄ että vertaansa
vailla oleva pientaloalue LEVONRANTA.
4h+k+s
m2
Mh. valm.
10/2014
MYYNTI
RIUNTÖRMÄ
Asuntotyyppi
2h+k+s+p
2h+k+s+p
3h+k+s+p
3h+k+s+pihater.
3h+k+s+p
m2
47,0
54,0
80,5
84,5
98,0
Mh. Orkesteri viritteli aivan uudenlaiset
rytmit. + 17,17 snt/min.
Vh. Jokainen tuttu melodia löysi
taustakseen uuden sykkeen.
Sonja, Angelique, Punatukkaiselle tytölleni, Yö kerran
unhoa annoit ja moni muu.
Laulusolisti hehkutti ääntään yhtyeen tummaa taustaa
vasten erityisesti kappaleessa
Ennen kuolemaa.
Ylimääräisenä kuultiin yleisön kuulemma aina vaatima
Hopeinen kuu. 24 %): lankapuhelimesta 8,35 snt/puh. Matias Mäntyranta
oli ilmiömäinen perkussionisti
ja marimban soittaja.
Iskelmämusiikkiin ehkä varauksella suhtautuvan oli pakko myöntää, että nämä rytmit
ja ja tunnelmat sytyttivät. 010 254 6800
Puhelun hinta (sis
Ennakkomarkkinointi
Huoneistoesimerkkejä ja hinnat alkaen:
1h, kt
28,5 m2
Mh. 30.000 ?
Vh. Tampereelle vain 20 min. Toimi nopeasti ja pystyt vielä vaikuttamaan moneen asiaan tässä tilavassa uudisomakotitalossa. PERJANTAI 13.6.2014
KANGASALAN SANOMAT
11
Äijälässä opetellaan kyykkää
Karjalainen Kulttuurikeskus Äijälä ottaa ohjelmaansa kyykkäpelin harjoitukset,
jos harrastajia tulee riittävästi.
Niin peliä aiemmin harrastaneet kuin etenkin vasta-alkajat
ovat tervetulleita kokeilemaan
pelaamista torstaina 26.6.
Pelin opastus tapahtuu Äijälä-rakennuksen edustalla sijaitsevalla sorakentällä.
Kyykkä on vuosisatoja vanha
karjalainen ulkona harrastettava peli. Urheilutie 20 A. Pienen perheen rehti perusasunto. 35.700 ?
Vh. Vapautuu nopeastikin. Laureenintie 5 D
Sovi esittely
1123362
4h, k, s, at. Ei energiatod. 100.000 ?
2h, kt, s
48,5 m2
Mh. MA
17.30-18.15
1130074
PARITALOT
Ruutana
Kasvitarhan alue okt 135/225 m2
4h, k, s, 2 ph, varasto- ja kellaritiloja Hyvällä sijainnilla, 1945 valmistunut rintamamiestalo. 28.500 ?
Vh. Kaunis vuonna 2011 rakennettu, arkkitehdin yksilöllisesti suunnittelema, moderni omakotitalo. Mh 359.000 ?. 46.500 ?
Vh. Talo kolmessa eri tasossa rinnetonttiin mukautuen. Kuussalontie 3 B. 153.000 ?
Pohjola Rakennus -logo
Ruutana
pt 134/160 m2 Mäyrävuori
rt 80 m2 Keskusta
3h, k, s Laureeninkallion viihtyisällä
asuntoalueella rivitalon päätykolmio.
Tampereen ja Kangasalan keskuksiin 15 minuutin ajomatka. 45.900 ?
Vh. Äskettäin avattiin muun muassa karjalaisten kansallispukujen näyttely.
Kyykkäpelin harjoitukset
alkavat Äijälässä torstaina
26.6. Lisää alueesta
www.pikonlinna.fi Nyt sinulla on mahdollisuus toteuttaa unelmasi tällä arvostetulla alueella. Sovi esittely
1125884
rt 76,5 m2
3h, k, s. Alakerrassa
keittiö ja tilava olohuone sekä aurinkoinen
etelän suuntainen takapiha ja terassi. Velaton lähtöhinta 119.000 ?. Maalämpö. SU 14.00-14.45
1130829
okt 130/155 m2
4h, k, s, khh, ak. Opastus on maksutonta. Virikkeellinen pihapiiri, upeat ulkoilumahdollisuudet, hyvät kulkuyhteydet ja Vatialan palvelut, kaikki helposti käytettävissäsi. Vatialan palvelut, Kaukajärven uimarannat, vehreä luonto ja hyvät liikenneyhteydet, kaikki aivan lähettyvillä. klo
13.00-13.45
Asunto Oy Kangasalan Aino
Karin-Heikin tie 2, Kangasala
Näitä on odotettu! Kangasalle, lähelle Tampereen rajaa, rakentuu uusi, upea kerrostalo. Es. Vesaniemessä, Vesijärven ja Kangasalan keskustan läheisyydessä tilava paritalon puolikas. Palvelut 1 km:n
säteellä. Iso keittiö, 4 makuuhuonetta ja korkea
olohuone. 155.000 ?
2
3h, kt, s
67,5 m
Mh. Ikkunat kolmeen suuntaan. Kun olet ajoissa liikkeellä voit valita omannäköisesi kodin - pintaratkaisuja myöten. Kiva terassi, kaminatakka, ilmalämpöpumppu ja kaunis sauna. 187.000 ?
OMAKOTITALOT
Pohjola Rakennus -logo
Suorama
Huutijärvi
lt 80 m2
3h, k, s. ET-luokka:
C. 40.800 ?
Vh. Pastorinkaari 11. Kauniisti ja trendikkäästi sisustettu talo. Autopaikat myydään erillisinä osakkeina. ET-luokka: E. 03 377 6918 ja varaa tila ilmoituksellesi!
Pikonlinna
Asunto Oy Kangasalan Kotirinne
Karin-Heikin tie 2, Kangasala
oKt 160 m2
5h, k/ruok, aula, s, 2 x ph, wc, 2 x vh, parveke, terassit. Keittiö avautuu avaraan olohuoneeseen.Toimiva kodinhoitohuone ja upea sauna. SU 15.0015.45
1124294
okt 136/177 m2
5h, k, khh, ph, s, 2 x wc, var. Yksitasoinen omakotitalo
uudella asuinalueella. Tommilantie 3 A. Mh 379.000 ?. Kyykät ovat myös
puusta sorvattuja lieriön muotoisia palikoita, joiden korkeus
on 10 senttimetriä.
Peliä neuvovat Äijälässä Tapio Kähkönen ja Kauko Kiiski
Ruovedeltä. Remontoimalla teet tästä viihtyisän kodin perheellesi. Alakoulu, päiväkoti ja lähikauppa 500 m. Vapautuu nopeasti. 95.000 ?
1h, kt, alk
32 m2
Mh. 92.000 ?
2h, kt, s
41,5 m2
Mh. Linja-autopysäkille alle 200m. ET-luokka:
D. Velaton lähtöhinta 129 000 ?. Loistava mahdollisuus myös sijoitustarkoitukseen!
Ennakkomarkkinointi Varaa omasi ensimmäisten joukossa!
Huoneistoesimerkkejä ja hinnat alkaen:
1h, kt
30 m2
Mh. Tontti 730 m². kello 18 (Liuksialankuja 33).
Parempi
KATTOkuinYLLÄ
taivasalla
Oletko myymässä, ostamassa tai
vuokraamassa asuntoa tai kiinteistöä?
Soita Raili Siliukselle p. Monipuolisista pohjaratkaisuista
löydät varmasti omasi. Heillä on vuosien
kokemus pelistä niin harrastus- kuin kilpailutasollakin.
Peli sopii sekä miehille että naisille. Vuokratontti, jonka voit lunastaa
omaksi. Peruspalveluiden läheisyydessä valoisa luhtitalon toisen kerroksen kolmio. Sovi esittely
1122658
ESITTELY
TONTILLA
SU 15.6. Valittavana on käteviä yksiöitä sekä erikokoisia, hyvin suunniteltuja kaksioita, joissa jokaisessa on tilava, lasitettu parveke. Lukkolankatu 24.
Sovi esittely
1131127
ESITTELY
TONTILLA
SU 15.6. ET-luokka: B. Evesa -talojen uudiskohde Pikonlinnan uudella omakotitaloalueella. 136.000 ?
2h, kt, s, vh
53,5 m2
Mh. 56.100 ?
Vh. Talo on kuntotarkastettu
12.2.2014 Raksystems´n toimesta. Taloyhtiöllä runsaasti varasto- ja yhteisiä tiloja. Velaton lähtöhinta 255.000 ?. Valmistuu 6-9 kuukauden kuluttua. Kasvitarhantie 10.
Es. Talo on asumiskunnossa, mutta vaatii päivittämistä ja peruskorjausta. Rauhallisella paikalla harjun reunassa kaksitasoinen rivitalokoti. 27.600 ?
Vh. Yläkerrassa pesuhuone ja sauna sekä kaksi makuuhuonetta, joista toinen on suuri. Pikonlinnan vanhan sairaalan
alue on kehittymässä monipuoliseksi ja viihtyisäksi asuinalueeksi. klo
13.00-13.45
RIVI- JA LUHTITALOT
Eloisa-konsepti, yli 55-vuotisille suunnattu asumismuoto, tarjoaa huoletonta asumista
nykyhetkessä, unohtamatta tulevaisuuden tarpeita. Hyvä
sijainti lähellä palveluja. 119.000 ?
2
2h, kt, s, vh
59,5 m
Mh. Pihapiiri rakentuu suojaisaksi ja viihtyisäksi. Tiilikatto ja puuverhoilu on uusittu 2006. Pihassa lämminvarasto ja
autokatos kahdelle autolle. Asuntojen suunnittelussa on huomioitu erityisesti turvallisuus
ja kulku talossa on tehty esteettömäksi. Kyykkämailoja heit-
tämällä pyritään poistamaan
kyykät pelikentältä mahdollisimman vähin heitoin.
Kyykkämailat ovat puusta
sorvattuja, pyöreitä ja kädensijallisia. Mh 176.000 ?. Es. Alatie 38. Sovi esittely
1105361
Suuret keksinnöt
ovat usein
arkipäivän pieniä
oivalluksia.
www.kiinteistomaailma.fi
KIINTEISTÖMAAILMA I Klingendahl
Kiinteistönvälitys Klingendahl Oy
Pyhäjärvenkatu 5A, 33200 Tampere, klingendahl@kiinteistomaailma.fi
Sillanaukee
Juhani, LKV
0500 620 309
Kalliovalkama
Harri, LKV, KiaT
050 500 8855
Häkämies
Niina, KiAT
050 500 8856
Lamu Mikko
YAT
050 372 6000
Sillanaukee
Tarja
050 532 7393
Lamu Marko
LKV, KiaT
050 500 8850
Tuomainen
Miia
050 500 8852
Virtanen
Toni , LKV
050 500 8854
Mattsson
Leena
040 5519 880
Päivystysnumero
010 327 6000
Puheluhinnat 010 -alkuisiin numeroihin kiinteän
verkon puhelimista 8,35 snt/puh + 6 snt/min,
matkapuhelimista 8,35 snt/ puh + 17,17 snt/min.. Velaton lähtöhinta 129.000 ?. Velaton
lähtöhinta 129 000 ?. Äijälässä voi myös
tutustua maksutta Äijälän
näyttelyihin
klo 18 Kotiseutuilta ja kesäkirkko Korkeaissaaressa Kuhmalahdella.
Maanantai 16.6.
. SahalahtiSeura ry
. klo 14 hartaus Jalmarin Kodossa.
. Väkevä maa -taidealue: teosluettelo ja kartta vakevamaa.
fi.
MATKAILUNEUVONTA
. Suurin
osa töistä on kaupunkiaiheisia
tutkielmia.
Töiden pohjana ovat Euroopan matkoilta tehdyt skissit
eli luonnokset, joista parhaita
Lahtinen on työstänyt grafiikaksi ja akvarelleiksi.
Näyttelyn grafiikkasato on
ajallisesti tuoreempaa kuin
akvarellit, jotka on maalattu
varhempien retkien luonnoksista.
Osa grafiikan lehdistä on
monotypioita eli teoksia, joista on otettu vain yksi vedos.
Tekniikassa vaalealle pohjalle vedostettava kuva maalataan suoraan painolaatalle,
tummalle vedostettaessa kuva ?kaivetaan. Karjalainen Kulttuurikeskus Äijälä (Liuksialankuja 33),
karjalaisten kansallispukujen
näyttely ja siirtokarjalaisuutta esittelevä perusnäyttely.
Av. Näissä töissä käytin välineinäni paperipyyhkeitä ja
pumpulipuikkoja.
Teema kypsyi talvella
Kirjaston näyttelytilan Lahtisen sanoo vuokranneensa tietämättä, mitä seinille ripustaa. Opas
paikalla. Toimita tapahtumatiedot maanantaina 16.6.
kello 10 mennessä. Klan
Naisvoimistelijat
Torstai 19.6.
. klo 18?20 kesäkahvion avaus Myllytorpalla. 045
2533883, www.karjalanliitto.
fi/kangasalankarjalaseura.
. 040 309 8000.
MUSEOT
. Sahalahti-Seura
NÄYTTELYT
. klo 17 Iharin kannaksen
avausjuhla Myllytorpalla. esiin väritetystä laatasta.
. Vehoniemen automuseo
avoinna päivittäin klo 10?
19. Kangasala-Seura
. klo 19 Ramppi-teatteri esittää kesäteatterilla Aavan meren tuolla puolen.
Keskiviikko 18.6.
. 31.7.
. Mobiliassa ma?pe klo 10?
20.
KIRKOT
Kangasalan kirkko avoinna 8.8. Sen voin sanoa, että akvarelleissa epäonnistuu useammin.
Markku Lahtisen näyttely
Taidetta paperilla pääkirjaston
näyttelytila Terrassa 9.6.?27.6.
Teosten lisäksi salissa voi tarkastella Lahtisen matkoillaan
täyttämiä skissilehtiöitä, joihin
tallennettujen luonnosten pohjalta hän paljolti työskentelee.
Viikkopäivyri
Julkaisemme viikkopäivyrin keskiviikkona 18.6. Harrastuksesta on tullut valtavan suosittua ympäri
maailman. kunnan liikuntapalvelut
?klo 12?12.30 Keskipäivän
musiikkituokio Klan kirkossa. Klan srk
. Klo 19 alkaa yhteinen ohjelma.
. klo 15 alkaen seurakunnan yhteinen juhannusjuhla
Pyysalossa. Maastovarustus. Suljettu 20.?22.6.
. Markku Lahtisen näyttely
Taidetta paperilla esillä 9.6.?
27.6. Kuhmalahden jäteasema
(Taidetie 6, palotallin vieressä)
la 10?14.. Iharinkosken kyläyhdistys
Lauantai 14.6.
. pääkirjaston taitetila
Terrasssa.
. Tapanani on tehdä muistiinpanoja kaikista näkemistäni hyvistä ympäristöistä.
Mallipiirustuksen kautta
Grafiikan opiskeluun Lahtinen
ryhtyi, kun Kangasala-Opiston mallipiirustus kymmenkunta vuotta sitten päättyi.
Ennen pitkää sijaan tuli
Virve Liljan vetämä grafiikan
kurssi, jolle Lahtinen ilmoittautui.
Liljan kurssien jälkeen säännölliset opinnot ovat jatkuneet Timo Pajusen johdolla
Valkeakoski-opistossa.
Kysymyksen siitä, kumpi
tekniikka on tekijälleen ilmaisumuotona läheisempi, Lahtinen sivuuttaa epäolennaisena.
Tekotavaltaan molemmat
ovat kuitenkin vaikeita. Juhannusaaton yökahvila Vehoniemen Automuseolla
klo 24 saakka.
Sunnuntai 22.6.
. kesäkuun alusta syyskuun
loppuun su klo 13?16. Tapahtumatiedot voi lähettää osoitteeseen toimitus@kangasalansanomat.fi tai
verkkosivujen kangasalansanomat.fi kautta.
Perjantai 13.6.
. Kangasalan Kädentaitajien
Kesäpuoti avoinna Lepokodilla 31.8. Klan jäteasema (Kaarina
Maununtyttären tie 6 ) ti?pe
14?18 ja la 10?14.
. mukaan, puh. asti joka päivä klo 12?
18. klo 19 Ramppi-teatteri esittää kesäteatterilla Aavan meren tuolla puolen.
Tiistai 17.6.
. Kangasalan
Liha- ja Ruokatavara 1953?
2008, 55 vuotta vähittäiskauppaa samassa paikassa.
Kuvakertomus KangasalaSeuran puuhamiehestä opettaja Eero Arosta ja hänen
vanhemmistaan ja sisaruksistaan.
. Järj. asti tiekirkkona ma?pe klo 11?17. 12
KANGASALAN SANOMAT
PERJANTAI 13.6.2014
ARJESSA MUKANA
Ruokalistat
Viikko 25
KOULUT JA PÄIVÄKODIT
Ma: värikäs nakkikeitto, leipä,
tuorepala
Ti: silakkapihvi, perunasose,
salaatti
Ke: kinkkukiusaus, salaatti
To: jauhelihakastike, tumma
minispagetti, salaatti
Pe: lohikeitto, ruisleipä, tuorepala
Jokaiseen ateriaan kuuluu
leipä, ravintorasva ja juoma.
Muutokset mahdollisia.
ATERIAPALVELU
Ma: silakkapihvi, muusi, lämmin kasvis, remouladekastike,
riisipuuro, rusinakiisseli
Ti: savuporokeitto, suklaavanukas
Ke: nakkistroganoff, muusi,
lämmin kasvis, mangokiisseli
To: lohikeitto, puolukkavispipuuro
Pe: jauhelihakastike, keitetyt
perunat, lämmin kasvis, mansikkakiisseli
La: merimiespihvi, punajuurikuutiot, hedelmärahka
Su: porsaan kassleria, kerma
perunat, ratatouille, omenakaurapaistos
Muutokset mahdollisia.
JALMARIN KOTO
Ma: kaalilaatikko, pinaattikeitto, puolikas muna, ruusunmarjakiisseli
Ti: juustokala, jauhelihakeitto, hedelmäsalaatti
Ke: tillilihakastike, porkkanasosekeitto, pappilan hätävara
To: kanaviillokki, makkarakeitto, marjakiisseli
Pe: lihamureke, jälkiruoka
La: juhannuslounas, jälkiruoka
Su: kalaleike, jälkiruoka
Lounas sisältää juoman, leivän, voin, salaatin ja jälkiruuan. Järj. Nyt puolet joukosta on jo muita harrastajia.
Lahtisen osalta harrastus on
laventunut yksittäisten rakennusten kuvaamisesta ihmisten, kahviloiden ja kaupunkikuvien tallentamiseen.
. asti ti?su klo
12?17. Volvo-harrastajien kokoontuminen Vehoniemessä.
Perjantai 20.6.
. Järj.
Iharinkosken kyläyhdistys
Sunnuntai 15.6.
. Sahalahden ja Kuhmalahden kirkot ovat avoinna
sopimuksen mukaan. Mestariluokka häämöttää vasta
kymmenien vuosien harjoittelun jälkeen.
. Säävarauksella perjantaisin klo 10?23 ja tiistaisin klo
10?21.
. Muulloin sop. klo 12.30?14 Jalmarin Kodon kuntosali.
. Kangasalan kotiseutumuseo
avoinna 31.8. klo
10?20.
JÄTEASEMAT
Kodin ongelmajätteitä, lajiteltua hyötyjätettä, sähkö- ja
elektroniikkaromua sekä pieniä eriä kaatopaikkajätettä.
. klo 19 rantajumppa Vesaniemen uimarannalla. Lisätietoja p. Järj. Maanantaisin suljettu.
. Kangasala-Seura 65 vuotta
-näyttelyt Kangasalan kotiseutumuseossa: Jalmari Finne 140 vuotta. Galleria Villa Armas: Pirjo
Haltun Näkemisen salaisuudet -näyttely 29.6 asti ke?su
klo 12?18.
. päivitäin klo 10?20.
. Kuhmalahden kirjastossa Taija Ahosen keramiikkaa
19.5.. Järj. klo 18 Sahalahden Suvipäivien avajaiset makasiinilla.
Järj. klo 11?12.30 Jalmarin Kodon kuntosali omatoimisille
palvelukorttiasiakkaille.
. klo 12?15 Käsityöperinnepäivä Klan kotiseutumuseolla. Auto edessä, mökki takana -näyttely, Mobilia Classics,
Rally Hall of Fame, kahvila ja
museomyymälä avoinna 1.6.?
14.8. Järj. Teema kypsyi selkeäksi
suunnitelmaksi vasta talven
mittaan.
Yksi kannustin oli urban
sketching -nimellä tunnetun
luonnospiirtämisen YouTubea
myöten saama laaja huomio.
. klo 11?14 Arjen klassikot
-tapahtuma kokoaa 70-luvun
menopelejä Mobiliaan.
. Tieliikenteen erikoismuseo
Mobilia avoinna 1.6.?14.8. Ennen skissien teko
oli arkkitehdeille ominaista,
sillä se palveli myös ammatillisia tarpeita. Keittolounas sisältää
keiton, juoman, leivän ja voin.
Kaupunkikuvat kukkivat kirjastossa
Pekka Kaarna
Akvarellistina tunnettu
Markku Lahtinen esittäytyy
nyt myös taidegraafikkona.
Pääkirjastoon ripustetussa
näyttelyssä on esillä yli 20 grafiikan lehteä höysteenään puolen tusinaa akvarellia. Kuhmalahden kirjastossa
Risto Mattilan Kopterikuvia
Kuhmalahdelta 23.6.?15.8.
. ilmestyvässä lehdessämme. klo 13 luonnonkukkien päivä, oppaina Eero ja Elina Peltonen. Maastoretkelle lähtö
Aittakahvila Annalta. klo 8.30?9 eläkeläisten kesäkuntojumppa Vesaniemessä.
Järj
Miami (16)
com
23.50 Arrow (12)
08.10 Chuggington (S)
08.25 Professori Balthazar 00.50 American Horror
Story (16)
(S)
01.50 Lain nimessä (12)
08.35 Paavo Pesusieni (S)
02.20 - 05.58 Onnensoitto
09.00 Pokémon (7)
09.25 Superpahisten liiga
(S)
09.55 David Attenborough kasvien valtakunta
11.05 Ostoskanava Tvins.
com
11.35 Kiihdytysajot: Power
& Speed 2014
12.10 Salatut elämät (S)
12.40 Salatut elämät (7)
13.10 Salatut elämät (7)
SUNNUNTAI 15.6.
19.00 Seitsemän Uutiset
04.30 Suunnistuksen Juko- 19.10 MTV Sport Uutiset
19.30 Pulttibois (S)
lan viesti
20.00 Suurin pudottaja
07.30 Uutisikkuna
21.00 Kosto (12)
08.00 Yle Uutiset
22.00 Kymmenen Uutiset
08.05 Avara luonto: Maapal22.15 Viikon sää
lo lintujen silmin
22.20 MTV Sport Uutiset
09.00 Yle Uutiset
22.35 24 - Lontoo (16)
09.05 Aamusydämellä
23.35 Maria Wern (16)
09.45 Palanen: Laatokan
00.35 Labyrintti (12)
ympäri - Losevo
01.35 - 06.05 Onnensoitto
09.55 Yle Uutiset
10.00 Maailman kauneimNelonen
mat puutarhat
05.00
Ennustaja-TV
11.00 Yle Uutiset
06.05 Ostosruutu
11.05 Iloa puutarhasta
11.35 Oslonvuonon kalastaja 06.35 Ostosruutu
07.05 Ostosruutu
12.10 Viimeiset sanani
07.35 My Little Pony: Ystä12.40 Sydämen asialla (7)
vyyden taikaa (S)
13.30 Paavo Nurmi - paras
08.00 Chuckin ja ystävien
kaikista
seikkailut (S)
14.50 Uutisvuosi
08.15
Chuckin ja ystävien
15.00 Yle Uutiset
seikkailut (S)
15.05 Yle News
08.30
Jaksa paremmin
15.10 Viimeistä päivää (12)
09.00 Lentokenttä (S)
15.40 Tarinateltta
15.55 Historia: Koiravaljak- 09.30 Lentokenttä (S)
10.00 Nelonen Pro: Moor
kosotilaat
Gääs
16.50 Novosti Yle
10.30
Huvila & Huussi
16.55 Yle Uutiset viittoma11.30
Eläintarhassa tapahkielellä
tuu
17.00 Yle Uutiset
12.00
Eläintarhassa tapah17.10 Karjalan kunnailla (7)
tuu
18.00 Yle Uutiset
12.30 Merieläinten pelas18.10 Urheiluruutu
tajat
18.15 Luontohetki: Erikoisia
13.00 Koiralle koti
ekosysteemejä
18.45 Luontoretkellä lapintii- 14.05 Eliaksen verkkoseikkailu
ran siivin
14.10 Amerikan hauskimmat
19.00 Kettu (12)
kotivideot
20.00 Antiikkia, antiikkia
14.40 Amerikan hauskimmat
20.30 Yle Uutiset
kotivideot
20.45 Urheiluruutu
15.10
Amerikan hauskimmat
21.05 Tangomarkkinat 2014:
kotivideot
Finaalin karsinta
15.40 Elokuva: Adventure22.35 Oikeuden edessä:
land - huvipuistokesä
Juliet (16)
(12)
00.20 - 04.00 Uutisikkuna
17.55 Taste
18.55 HS-uutiset
Yle TV2
18.58 HS-sää
05.50 Uutisikkuna
19.00 Amerikan hauskimmat
07.45 PIKKU KAKKONEN
kotivideot
07.46 Nimipäiväonnittelu:
19.30 Vain elämää
15.6.
20.57 Keno
07.47 Sasu (S)
21.00 Elokuva: Transfor08.00 Maukka ja Väykkä (S)
mers: Kuun pimeä
08.12 Lastenohjelmien
puoli (12)
syntymäpäiväjuhla
00.05 Nelonen Pro: Moor
09.00 Galaxi
Gääs
10.00 HulaHula
00.35 NCIS Rikostutkijat (12)
10.55 Satuhäät
01.35 Tudors (12)
11.45 Ihanat autot
02.40 Blue Bloods (12)
12.00 Fifan jalkapallon MM
03.35 - 05.00 Ennustaja-TV
2014
13.45 MotorSport: Extra
Sub
14.15 Rytmisen voimistelun
06.00
Onnensoitto
EM
08.00 Ostoskanava Guthy
15.30 Yleisurheilun EliittiRenker
kisat
09.00
Ostoskanava
Tvins.com
18.00 Fifan jalkapallon MM
11.00 Simpsonit (7)
2014: SUI - ECU
11.30 Simpsonit (12)
19.55 Yle Uutiset
20.00 Fifan jalkapallon MM 12.00 Simpsonit (7)
12.30 Simpsonit (7)
2014: SUI - ECU
21.05 Fifan jalkapallon MM 13.00 Simpsonit (7)
13.30 Simpsonit (7)
2014
14.00 Farm Kings
21.30 Yle Uutiset
21.35 Fifan jalkapallon MM 15.00 XOX Betsey Johnson
16.00 Malliduunarit
2014: FRA - HON
00.05 Fifan jalkapallon MM 17.00 Carrien päiväkirjat (7)
17.55 Kliff: Maija
2014
00.50 Fifan jalkapallon MM 18.00 Killer Karaoke
19.00 Viidakon tähtöset
2014: ARG - BIH
20.00 Virittäjät
02.55 - 04.00 Uutisikkuna
20.30 Ajoneuvos: Superautot
MTV3
21.00 Sleepers - katuvarpu06.00 Onnensoitto
set (16)
07.05 Ostoskanava Tvins.com 23.45 C.S.I. Ihmeelliset
ennätysvideot
09.30 Start!
10.00 Huvila & Huussi
11.00 Neljän tähden illallinen
11.30 Neljän tähden illallinen
12.00 Neljän tähden illallinen
12.30 Neljän tähden illallinen
13.00 Koiralle koti
14.10 Eläintarhassa tapahtuu
14.40 Merieläinten pelastajat
15.15 Shake It Up (S)
15.45 Amerikan hauskimmat
kotivideot
16.20 Amerikan hauskimmat
kotivideot
Yle TV2
16.50 Neljän tähden talkoot
04.00 Uutisikkuna
17.20 Neljän tähden talkoot
07.45 PIKKU KAKKONEN
17.55 Neljän tähden talkoot
07.46 Nimipäiväonnittelu
18.25 Neljän tähden talkoot
07.48 Touhukkaat: Laiskamato saa lenkkarit (S) 18.55 HS-uutiset
18.58 HS-sää
08.15 Hommat hoituu
19.00 Taste
08.21 Postimies Pate, erikoislähettipalvelu (S) 20.00 Hauskat kotivideot
20.57 Keno
08.37 Viidakkokirja (7)
21.00 Elokuva: Rakkautta ja
08.48 Viidakkokirja (7)
muita katastrofeja (7)
09.00 Galaxi
22.55 Elokuva: 187 - koodi
10.00 Nuoret mestarit:
murhalle (16)
Kalastusmestari
10.30 Mata mata - unelmien 01.20 Poliisit - kotihälytys
(12)
jalkapallo
12.00 Fifan jalkapallon MM 02.20 Dexter (16)
03.25 River (12)
2014
13.45 Suunnistuksen Juko- 04.20 - 05.00 Ennustaja-TV
lan viesti
17.30 Rytmisen voimistelun Sub
06.00 Onnensoitto
EM
18.00 Fifan jalkapallon MM 08.00 Ostoskanava Guthy
Renker
2014: COL - GRE
09.00 Ostoskanava Tvins.
19.55 Yle Uutiset
com
20.00 Fifan jalkapallon MM
11.00 Ben ja Kate (7)
2014: COL - GRE
21.05 Fifan jalkapallon MM 11.30 Amerikan ykkösperhe
(7)
2014
12.00 Perhe 2.0 (S)
21.30 Yle Uutiset
21.35 Fifan jalkapallon MM 12.30 Middle (S)
13.00 Tyhjätaskut (7)
2014: URG - CRC
00.05 Fifan jalkapallon MM 13.30 Tyhjätaskut (7)
14.00 Bestikset (S)
2014
00.50 Fifan jalkapallon MM 14.30 Air Race
15.30 Pilanpäiten
2014: ENG - ITA
16.00 Top Chef: Mestarit
02.55 Uutisikkuna
03.50 - 05.50 Fifan jalkapal- 17.00 Tanssien tähtiin
18.00 Nigel Marven: Eläimet
lon MM 2014:
salapoliiseina
CIV - JPN
19.00 Naapurit-arvonta
19.05 Top Gear
MTV3
20.00 Killer Karaoke
06.00 Onnensoitto
21.00 D-Tox (16)
07.10 Ostoskanava Tvins.
22.50 C.S.I. Miami (12)
08.05 Chuggington (S)
00.45 Pahan jäljillä (16)
08.20 Professori Balthazar 01.45 Supernatural (16)
(S)
02.45 Lain nimessä (12)
08.30 Katti kaiken tietää! (S) 03.15 Onnensoitto
09.00 Pokémon (7)
04.00 - 05.59 SubChat
09.25 Teini-ikäiset mutanttininjakilpikonnat (7)
09.50 Tom ja Jerry (S)
10.15 Loton ja Jokerin
tulokset
10.20 Pientä mökkiremonttia
11.20 Remonttimestari
11.50 Saaristoruokaa
12.20 Keidas
12.50 Hansin grillibileet
13.50 Kaappaus keittiössä
14.50 Sydänjää (S)
15.50 MTV3.doc: Huonosti
käyttäytyvät eläimet
16.55 Duudsonit tuli taloon (S)
17.55 Suuret setelit
18.55 Naapurit-arvonta
Yle TV1
MAANANTAI 16.6.
Yle TV1
04.00 Uutisikkuna
06.25 Pohjoismaisia puutarhoja: Huseby
06.55 Ylen aamu-tv
09.30 Kysymyksiä luonnosta
10.00 Tanskan puutarhasuunnittelun juhlavuosi
10.50 Päivän kasvo
11.00 Yle Uutiset
11.05 Tangomarkkinat 2014:
Finaalin karsinta
12.35 Sydämen asialla (7)
13.30 Pekka ja Pätkä mestarimaalareina (S)
14.45 Arkistokuvia: Täyttyviä toiveita (S)
14.55 Pisara
15.00 Yle Uutiset
15.05 Yle News
15.10 Yle Oddasat
15.15 Ylen aamu-tv: Tänään
otsikoissa
16.00 Kiehtova maailma: Joanna Lumleyn Kreikka
16.50 Novosti Yle
16.55 Yle Uutiset viittomakielellä
17.00 Yle Uutiset
17.10 Kyläsairaala (12)
18.00 Yle Uutiset
18.13 Yle Uutiset alueeltasi
18.16 Yle Uutiset sää
18.20 Päivän kasvo
18.30 Wenzelin antiikkikoulu
19.00 Prisma: Eläinmaailman valtaajalajit
19.50 Kuvakirjeitä maailmalta: Kuvakirje
Brasiliasta
20.00 MOT: Marskin vaietut
virheet
20.30 Yle Uutiset
20.55 Urheiluruutu
21.00 A-studio
21.30 Dokumenttiprojekti:
Taistelu Riosta
22.50 Yle Uutiset
22.55 Rakastin epätoivoista
naista (S)
23.55 Valkoinen kuningatar
(16)
00.55 Uutisikkuna
09.45 Jamie Oliverin 15
minuutin ateriat
10.15 Miehen puolikkaat (S)
10.45 Emmerdale (S)
11.15 Emmerdale (S)
11.45 Lääkärit
12.40 Ostoskanava Tvins.com
14.10 Diili: All Star
16.05 Pilanpäiten
16.15 Alueellinen sääennuste
16.20 Mitä tänään syötäisiin?
16.25 Suurin pudottaja
17.25 Salatut elämät (12)
17.55 Mitä tänään syötäisiin?
18.00 Emmerdale (S)
18.30 Emmerdale (S)
19.00 Seitsemän Uutiset
19.20 Päivän sää
19.30 Suurin pudottaja
20.00 Kaappaus keittiössä
21.00 Uhka (16)
22.00 Kymmenen Uutiset
22.20 Päivän sää
22.25 MTV Sport Uutiset
22.35 Rizzoli & Isles (12)
23.35 24 - Lontoo (16)
00.30 Monk (12)
01.30 - 06.05 Onnensoitto
Nelonen
05.00 Ennustaja-TV
06.30 Ostosruutu
07.00 Disneyn esikoulu:
Jake ja Mikä-MikäMaan merirosvot (S)
07.25 Lego Ninjago (7)
07.40 Lego Ninjago (7)
07.55 Disney esittää: Aku ja
kumppanit (S)
08.00 Vaaleanpunainen
pantteri (S)
08.05 Vaaleanpunainen
pantteri (S)
08.15 Onnea matkaan,
Charlie! (7)
08.45 Hurja remontti
09.45 Eden
10.15 Piha kuntoon
10.50 Ostosruutu
11.20 Ostosruutu
11.50 Ostosruutu
12.20 LIVE: Tiedä ja Voita
13.20 Hurja remontti
14.20 Eden
14.50 Huikeat kakut
Yle TV2
15.50 Sokkokokki
04.00 Uutisikkuna
16.55 MasterChef Suomi
06.50 PIKKU KAKKONEN:
17.55 Frasier (S)
Jyrkin ja Neposen
18.25 Radio Aallon Helsinkiaamu
päivän konsertti
06.51 Nimipäiväonnittelu
18.55 HS-uutiset
06.53 Leijulaakso (S)
18.58 HS-sää
07.12 Arvaa mikä
19.00 Neljän tähden talkoot
07.13 Nelli ja Iiro (S)
07.23 Oiva-nallen oivallukset 19.30 Neljän tähden illallinen
20.00 Huippumalli haussa
07.30 Närpiäiset (S)
20.57 Keno
07.43 Kuminakuja 19 (S)
07.54 Muumilaakson tarinoita 21.00 Elokuva: Superhero
Movie (12)
08.18 Lauludiplomi
22.45 Kylmäverisesti sinun
08.40 Late Lammas
(12)
08.50 Ruohonjuuritasolla (7)
23.50
Poliisit
- kotihälytys (12)
09.00 Laivakokin matkassa
09.30 Laivakokin apulaisen 00.50 Frasier (S)
01.20 Criminal Minds - FBIuudet seikkailut
tutkijat (16)
10.30 Sissipuutarhurit
02.15 Criminal Minds: Epäi11.00 Summeri (7)
lyksen alla (12)
12.00 Fifan jalkapallon MM
03.10 Radio Aallon Helsinki2014
päivän konsertti
13.45 Merta päin!
03.40
Dr. Phil (S)
14.15 Keittiössä tuoksuu
04.35 - 05.00 Ennustaja-TV
ruoka
14.45 Miksi näin?
15.10 Onnenkantamoinen (12) Sub
06.00 SubChat
16.00 Summeri (7)
06.30 Astral TV
17.00 Pikku Kakkonen
18.00 Yle Uutiset minuutissa 10.00 Lemmen viemää (7)
18.02 Fifan jalkapallon MM 11.00 Ostoskanava Tvins.com
13.00 Ostoskanava Guthy
2014: GER - POR
Renker
19.55 Yle Uutiset
14.00
Kreisiä menoa
20.00 Fifan jalkapallon MM
14.30 Beverly Hillsin pantti2014: GER - POR
lainaamo
21.05 Fifan jalkapallon MM
15.00 XOX Betsey Johnson
2014
15.56 Myytinmurtajat
21.30 Yle Uutiset
21.35 Fifan jalkapallon MM 17.00 Lemmen viemää (7)
18.00 Walker, Teksasista (12)
2014: IRN - NGR
00.05 Fifan jalkapallon MM 19.00 Naapurit-arvonta
19.05 Riemuloma Kanarialla
2014
00.50 Fifan jalkapallon MM 19.30 Lähiöunelmia (7)
20.00 Miehen puolikkaat (7)
2014: GHA - USA
20.30 Simpsonit (7)
02.55 - 04.00 Uutisikkuna
21.00 All About Steve (12)
23.00 Almost Human (16)
MTV3
00.00 Almost Human (16)
05.30 Aamusää
01.00 Lähiöunelmia (7)
06.00 Studio55.fi
01.30 Chuck (12)
06.25 Huomenta Suomi
02.30 Lain nimessä (12)
09.05 Studio55.fi
03.00 Onnensoitto
09.30 Huomenta Suomen
04.00 - 06.00 SubChat
Uutiset
09.40 Mitä tänään syötäisiin?. PERJANTAI 13.6.2014
KANGASALAN SANOMAT
13
TELEVISIO-OHJELMAT PE?TI 13.?17.6.
LAUANTAI 14.6.
PERJANTAI 13.6.
Yle TV1
06.25 Huomenta Suomi
09.05 Studio55.fi
09.30 Huomenta Suomen
Uutiset
09.40 Mitä tänään syötäisiin?
09.45 Jamie Oliverin 15
minuutin ateriat
10.15 Miehen puolikkaat (S)
10.45 Emmerdale (S)
11.15 Emmerdale (S)
11.45 Lääkärit
12.40 Ostoskanava Tvins.
com
14.10 Pilanpäiten
14.15 Farm Kings
15.15 Viikonvaihteen alueellinen sääennuste
15.20 Mitä tänään syötäisiin?
15.25 Hansin grillibileet
16.25 Pientä mökkiremonttia
17.25 Jamie Oliverin 15
minuutin ateriat
17.55 Mitä tänään syötäisiin?
18.00 Emmerdale (S)
18.30 Emmerdale (S)
19.00 Seitsemän Uutiset
19.20 Päivän sää
19.30 Remonttimestari
20.00 Niilin jalokivi (12)
22.00 Kymmenen Uutiset
22.20 Päivän sää
22.25 MTV Sport Uutiset
22.40 Diili: All Star
00.35 Eurojackpot ja Jokeri
00.40 Viimeinen erä (16)
01.40 Monk (12)
02.40 - 07.10 Onnensoitto
04.00 Uutisikkuna
06.25 Oslonvuonon kalastaja
06.55 Ylen aamu-tv
09.30 Pelastetaan duunit
10.00 Kyläsairaala (12)
10.50 Päivän kasvo
11.00 Yle Uutiset
11.05 Avara luonto: Syvyyksien jättiläiset
12.00 Antiikkia, antiikkia
12.30 Sydämen asialla (7)
13.25 Voi veljet, mikä päivä!
(S)
14.40 Pysähdys (S)
15.00 Yle Uutiset
15.05 Yle News
15.10 Yle Oddasat
15.15 Ylen aamu-tv: Tänään
otsikoissa
15.50 Maailman kauneimmat puutarhat
16.50 Novosti Yle
16.55 Yle Uutiset viittomakielellä
17.00 Yle Uutiset
17.10 Rytmisen voimistelun
EM
18.00 Yle Uutiset
18.13 Yle Uutiset alueeltasi
18.16 Yle Uutiset sää
18.20 Päivän kasvo
18.30 Estradilla: Valkea
Ruusu
18.55 Mildred Pierce (12)
20.00 Pohjoismaisia puutarhoja: Huseby
20.30 Yle Uutiset
20.55 Urheiluruutu
21.00 Hengen asein
22.00 Tauno Tukevan sota (7) Nelonen
06.30 Ostosruutu
22.45 Yle Uutiset
07.00 Disneyn esikoulu:
22.50 Monroe (12)
Jake ja Mikä-Mikä23.40 Naisten kokemaa
Maan merirosvot (S)
00.00 Uutisikkuna
07.25 Lego Ninjago (7)
07.40 Lego Ninjago (7)
Yle TV2
07.55 Disney esittää: Aku ja
04.00 Uutisikkuna
kumppanit (7)
06.50 PIKKU KAKKONEN
08.05 Vaaleanpunainen
06.51 Nimipäiväonnittelu
pantteri (S)
06.52 Sirkus Temppula
08.15 Onnea matkaan,
06.57 Matikkahirviöt (S)
Charlie! (S)
07.10 Kim ja Kai (S)
08.45
Hurja remontti
07.17 Lumiukot (S)
09.40 Eliaksen verkkoseik07.20 Kasper ja Liisa (S)
kailu
07.31 Sukkapyykkiä (S)
09.45 Eden
07.35 Iinan aamu
10.20 Piha kuntoon
07.40 Max ja Meeri (S)
07.51 Muumilaakson tarinoita 10.50 Ostosruutu
11.20 Ostosruutu
08.16 Puu Fu Tom (S)
11.50 Ostosruutu
08.37 Sohvaset (S)
12.20 LIVE: Tiedä ja Voita
08.50 Merta päin!
13.20 Hurja remontti
09.20 Yle Uutiset Uusimaa
09.27 Yle Uutiset Kaakkois- 14.20 Eden
14.50 Huikeat kakut
Suomi
15.55 Sokkokokki
09.34 Yle Uutiset Lounais16.55 Deittikamera
Suomi
17.25 MasterChef Suomi
09.41 Yle Uutiset Häme
18.25 Frasier (S)
09.48 Yle Uutiset Keski18.55 HS-uutiset
Suomi
09.55 Yle Uutiset Itä-Suomi 18.58 HS-sää
19.00 Huvila & Huussi
10.02 Yle Uutiset Pohjan20.00 Hauskat kotivideot
maa
20.57 Keno
10.09 Yle Uutiset Pohjois21.00 Transformers: KaatuSuomi
deiden kosto (12)
10.16 Oddasat
00.05 Poliisit - kotihälytys
10.30 Sissipuutarhurit
(12)
11.00 Summeri (7)
01.05 Dynamite Warrior (18)
12.00 Nuoret mestarit:
03.15 Frasier (S)
Kalastusmestari
03.45 Deittikamera
12.30 Elämäni eläimet
04.15 - 05.00 Ennustaja-TV
13.00 Islannista maailman
huipulle: Mundi Vondi
13.25 Vuosi Pohjoiskalotilla Sub
06.30 Astral TV
13.55 Erätulilla
14.25 McLeodin tyttäret (7) 10.00 Lemmen viemää (7)
15.10 Onnenkantamoinen (12) 11.00 Ostoskanava Guthy
Renker
16.00 Summeri (7)
12.00 Ostoskanava Tvins.com
17.00 Pikku Kakkonen
18.00 Yle Uutiset minuutissa 14.00 Air Race
18.02 Fifan jalkapallon MM 15.00 Kurjat kuppilat USA
15.55 Myytinmurtajat
2014: MEX - CMR
17.00 Lemmen viemää (7)
19.55 Yle Uutiset
20.00 Fifan jalkapallon MM 18.00 Tunteet pelissä (12)
19.00 Naapurit-arvonta
2014: MEX - CMR
21.05 Fifan jalkapallon MM 19.05 Riemuloma Kanarialla
19.30 Kolme miestä ja tyttö (7)
2014
20.00 Miehen puolikkaat (7)
21.30 Yle Uutiset
21.35 Fifan jalkapallon MM 20.30 Simpsonit (7)
21.00 Anna palaa 4 (S)
2014: ESP- NED
00.05 Fifan jalkapallon MM 22.45 Rysän päällä
23.45 The Haunting - paho2014
laistalo (16)
00.50 Fifan jalkapallon MM
01.55
Eurojackpot ja Jokeri
2014: CHI - AUS
02.00 Grimm (12)
02.50 - 04.00 Uutisikkuna
02.55 Lain nimessä (12)
03.25 - 05.58 Onnensoitto
MTV3
05.30 Aamusää
06.00 Studio55.fi
Yle TV1
04.00 Uutisikkuna
08.00 Yle Uutiset
08.05 - 08.55 Elävä maapallo
09.00 Yle Uutiset
09.05 Avara luonto: Syvyyksien jättiläiset
10.00 Yle Uutiset
10.05 Kiehtova maailma:
Joanna Lumleyn
Kreikka
11.00 Yle Uutiset
11.05 Pisara
11.10 Tanskalaisten antiikkiaarteita
12.09 Kysymyksiä luonnosta
12.38 Sydämen asialla (7)
13.30 Dokumenttiprojekti:
Zoranin tiikerit
14.30 Luontohetki: Erikoisia
ekosysteemejä
15.00 Yle Uutiset
15.05 Yle News
15.10 Viimeistä päivää (12)
15.40 Tarinateltta
15.55 Prisma: Eläinmaailman valtaajalajit
16.50 Novosti Yle
16.55 Yle Uutiset viittomakielellä
17.00 Yle Uutiset
17.10 Ravisuora
18.00 Yle Uutiset
18.10 Urheiluruutu
18.15 Jaakko ja maailmanvalloittajat
18.40 Avara luonto: Maapallo lintujen silmin
19.35 Puolueet koolla
20.30 Yle Uutiset
20.45 Urheiluruutu
21.10 Karjalan kunnailla (7)
22.00 Rytmisen voimistelun
EM
22.45 Suunnistuksen Jukolan viesti
01.30 - 04.30 Suunnistuksen
Jukolan viesti
13.35 Salatut elämät (12)
14.05 Kliff: Maija
14.10 Desperon taru (7)
16.00 Top Gear USA
17.00 Hokkarihemmot (12)
19.00 Seitsemän Uutiset
19.10 MTV Sport Uutiset
19.30 Tähdet, tähdet
21.00 Selviytyjät
22.00 Kymmenen Uutiset
22.10 Päivän sää
22.15 Lotto ja Jokeri
22.25 MTV Sport Uutiset
22.35 Wallander: Kylähullu
(16)
00.25 Isänmaan puolesta
(16)
01.35 - 06.00 Onnensoitto
Nelonen
05.00 Ennustaja-TV
06.05 Ostosruutu
06.35 Ostosruutu
07.05 Ostosruutu
07.35 My Little Pony: Ystävyyden taikaa (S)
08.00 Chuckin ja ystävien
seikkailut (S)
08.15 Chuckin ja ystävien
seikkailut (S)
08.30 Chuckin ja ystävien
seikkailut (S)
09.00 Guinness World
Records
040 822 1057.
Saarikylien Nuorisoseura
Jumppa Kumpulassa ma 16.6. klo 14.
Klan Naisvoimistelijat
Rantajumppa ke 18.6. 040 521 2826.
Heti vapaana oleva n. klo 21:00
00.30 Monk (12)
Ensimmäisestä Transformers-menestyksestä tutut
01.30 - 06.05 Onnensoitto
tekijät tekevät näyttävän paluun vauhdikkaassa toimintaseikkailussa, jossa juuri yliopiston aloittanut
Nelonen
Sam (Shia LaBeouf) ajautuu jälleen robottien tulilin05.00 Ennustaja-TV
jalle. O: Gonzalo
Arijon T: First Floor Production. 020 720 9240
Lankap. klo 19 Vesaniemen uimarannalla. Seurakunnalle lämpimät kiitokset
Elvis-gospelista ja Tarja Sillanpään järjestämästä Kansanlaulumessusta. 8-18, la 9-15
KEITTIÖKALUSTETUKKU
Oy
Teollisuustie 4, 33470 Ylöjärvi, p. Mutta operaatio ei ole onnistunut niin kuin
on toivottu. Iharinkannaksen
avausjuhla Iharin Myllytorpalla la
14.6. (03) 5691 7110, www.valkeakoski.fi
Lukijan kuvia
Pepe lähetti lämpimän kesän toivotukset Kaivannon Keitaan rannasta otetulla kuvalla.
Tuloksia
ONGINTAA
Kangasalan Eläkkeensaajien/kalakerhon rannaltaongintakilpailut
9.6. pe?su p. 60 m2
MUMMONMÖKKI Kuhmoisissa
70 km Tampereelta, uimaan
pääsee järveen ja jokeen, molempiin n. klo 18 Tanja ja
Kusti Vuorinen, lauluilta.
Iharinkosken Kyläyhdistys
Kesäkahvio av. klo
20.
Vehkajärven Martat
Marttailta su 15.6. Myllytorpalla pe
13.6. Toivotamme kaikille opiskelijoillemme kaunista kesää!
TIISTAI 17.6.
Yle TV1
Valkeakoski-opisto
Kangasalan osasto tiedottaa
P. Matinsaaressa.
Naiset: 1) Asikainen Eeva 3024
g, 2) Sisso Vieno 2912 g, 3) Villenius Helena 2628 g, 4)Pohja Anna-Maija 2356 g, 5) Reiman Seija 1627 g, 6) Mansikkamäki Sirpa
1601 g, 7) Salminen Seija 1485 g.
Miehet: 1) Asikainen Reino 3215
g, 2) Tonttila Tarmo 3052 g, 3)
Peltola Aarne 3041 g, 4) Leskinen Raimo 2422 g, 5) Kahilainen
Rainer 2389 g, 6) Suhonen Mauno
1996 g, 7) Keskumäki Lasse 1836
g, 8) Tammisalo Reijo 1781 g, 9)
Riikonen Raimo 1537 g, 10) Pärssinen Eino 1363 g, 11) Heino Heimo 1338 g, 12) Villenius Heikki
1246 g, 13) Rantanen Reima 895
g, 14) Virtanen Ossi 740 g.
kajärven koulu 17.10. Erityisesti
toivoisin kansanlaulumessulle jatkoa.
Valkeakoski-opiston Kangasalan toimisto lomailee 20.6.?
27.7.2014. Vain soitot
miel. 0400 235 592.
Vuokralle
tarjotaan
KESÄMÖKKI
LÄNGELMÄVEDELLÄ
mukavuuksin, edullisesti.
Hyvä sijainti, 2?3 henkilölle,
viikoittain alk. Uusissa superslummeissa kauempana
kaupungin keskustasta kytee aikapommi. klo 21:05
18.25 Radio Aallon Helsinki- Tangomarkkinat 2014: Finaalin karsinta Tangomarkkipäivän konsertti
noiden juontajina toimivat jälleen Piia Pasanen ja Mikko
18.55 HS-uutiset
?Peltsi. 150 m. Sam tietää asioita, joiden vuoksi hän on tyttöys06.30 Ostosruutu
tävänsä Mikaelan (Megan Fox) kanssa välittömässä
07.00 Disneyn esikoulu:
hengenvaarassa. juhannukselta.
P. Ohjaus: Michael Bay.
07.55 Disney esittää: Aku ja
kumppanit (7)
08.00 Vaaleanpunainen
pantteri (S)
08.05 Vaaleanpunainen
pantteri (S)
08.15 Onnea matkaan,
Charlie! (7)
08.45 Hurja remontti
09.45 Eden
10.15 Piha kuntoon
10.50 Ostosruutu
11.20 Ostosruutu
11.50 Ostosruutu
12.20 LIVE: Tiedä ja Voita
13.20 Hurja remontti
14.20 Eden
14.50 Waverly Placen velhot
15.20 Eläintarhojen elämää
Tangomarkkinat 2014:
15.50 Sokkokokki
Finaalin karsinta
16.55 MasterChef Suomi
17.55 Frasier (7)
Yle TV1 su 15.6. Pohjan tori 17.20.
Klan Invalidit
Bocciaa pelataan Nattarin kentällä ti 17.6. klo 17 alk.
SPR Kuhmalahti.
Valkeakosken kesäteatteriin ?Kesäillan valssi?, lähtö ke 18.6.
Kuhmalahti kk klo 16.50, Veh-
Ostetaan
Myydään
OT -Pelli
VESIKOURUT, TALOTIKKAAT, LUMIESTEET, HOITOTASOT, ym. TAKUU
Kotitalousvähennys!
www.otpelli.fi
0400 661 807
MITSUBISHI
ELECTRIC
ILMALÄMPÖPUMPUT
asennettuna.
PYYDÄ
TARJOUS!
KOIRALLE HERKKUPAKETTEJA TILALTA.
Sisältää lihaisia naudanluita,
rasvoja ja sisäelimiä.
Eläinlääkärin tarkastamaa.
10 kg 30 ?, 5 kg 20 ?.
Tero Linna p. 00.00 The Tomorrow People
09.45 Jamie Oliverin 15
(16)
minuutin ateriat
01.00 Rysän päällä
10.15 Suurin pudottaja
02.00 Lähiöunelmia (7)
10.45 Emmerdale (S)
02.30 Lain nimessä (12)
11.15 Emmerdale (S)
03.00 Onnensoitto
11.45 Lääkärit
04.00 - 06.00 SubChat
12.40 Ostoskanava Tvins.com
14.10 Pilanpäiten
Ansaittu kimppu
LUKUVUODEN 2014?2015 KURSSEILLE
ILMOITTAUTUMINEN ALKAA 16.6. Peltola. PELTITYÖT JA KATTOREMONTIT. Tied.
Marjatta p. klo 13 alk.
Klan Eläkkeensaajat
Bocciaa pelataan Suoraman kentällä ke 18.6. Pääosissa: Shia LaBeouf, Megan Fox,
07.25 Lego Ninjago (7)
Josh Duhamel, Tyrese Gibson, John Turturro, Ramon
07.40 Lego Ninjago (7)
Rodriguez. klo 21:30
Dokumenttiprojekti: Taistelu Riosta Rio De Janeiro on
yrittänyt siivota kuuluisia favelojaan ennen jalkapallon
MM-kisoja. 14
KANGASALAN SANOMAT
PERJANTAI 13.6.2014
www.telkku.com
04.00 Uutisikkuna
06.25 MOT: Marskin vaietut
virheet
06.55 Ylen aamu-tv
09.30 Wenzelin antiikkikoulu
10.00 Kyläsairaala (12)
10.50 Päivän kasvo
11.00 Yle Uutiset
11.05 Tukholman kuninkaanlinna
12.05 Luontohetki: Erikoisia
ekosysteemejä
12.35 Sydämen asialla (7)
13.25 Mitäs me taiteilijat (S)
15.00 Yle Uutiset
15.05 Yle News
15.10 Yle Oddasat
15.15 Ylen aamu-tv: Tänään
otsikoissa
15.50 A-studio
16.20 Antiikkia, antiikkia
16.50 Novosti Yle
16.55 Yle Uutiset viittomakielellä
17.00 Yle Uutiset
17.10 Kyläsairaala (12)
18.00 Yle Uutiset
18.13 Yle Uutiset alueeltasi
18.16 Yle Uutiset sää
18.20 Päivän kasvo
18.30 Wenzelin antiikkikoulu
19.00 Maailman kauneimmat puutarhat
20.00 Kaikuja tuonpuoleisesta
20.30 Yle Uutiset
20.55 Urheiluruutu
21.00 Mr Selfridge (12)
21.45 Syyttäjä (12)
22.45 Yle Uutiset
22.50 Prisma: Eläinmaailman valtaajalajit
23.40 Uutisikkuna
Yle TV2
04.00 Uutisikkuna
06.50 PIKKU KAKKONEN:
Nallen aamu
06.51 Nimipäiväonnittelu
06.52 Planeetta Kosmo (S)
07.06 Tarinoita maailmalta:
Puunkorjuukone
07.12 Jussin matkat (S)
07.25 Jessin kanssa (S)
07.35 Neppajymykerho
07.41 Ritari Mikke (S)
07.55 Muumilaakson tarinoita (S)
08.20 Disney esittää: Mainio
Manu (S)
08.43 Klassikkotarina (S)
08.50 Ruohonjuuritasolla (7)
09.00 Keittiössä tuoksuu
ruoka
09.30 Kesämatkalla Tanskassa 1-4
10.30 Sissipuutarhurit
11.00 Summeri (7)
12.00 Fifan jalkapallon MM
2014
13.45 Lapsi muuttaa kaiken
14.45 Miksi näin?
15.10 Onnenkantamoinen
(12)
16.00 Summeri (7)
17.00 Pikku Kakkonen
18.00 Yle Uutiset minuutissa
18.02 Fifan jalkapallon MM
2014: BEL - ALG
19.55 Yle Uutiset
20.00 Fifan jalkapallon MM
2014: BEL - ALG
21.05 Fifan jalkapallon MM
2014
21.30 Yle Uutiset
21.35 Fifan jalkapallon MM
2014: BRA - MEX
00.05 Fifan jalkapallon MM
2014
00.50 Fifan jalkapallon MM
2014: RUS - KOR
02.55 - 04.00 Uutisikkuna
14.15 Selviytyjät
15.15 Alueellinen sääennuste
15.20 Mitä tänään syötäisiin?
15.25 Moderni perhe (7)
15.55 Moderni perhe (S)
16.25 Kaappaus keittiössä
17.25 Salatut elämät (12)
17.55 Mitä tänään syötäisiin?
18.00 Emmerdale (S)
18.30 Emmerdale (S)
19.00 Seitsemän Uutiset
19.20 Päivän sää
19.30 Suurin pudottaja
20.00 Saaristoruokaa
20.30 Keidas
21.00 Klikkaa mua (S)
22.00 Kymmenen Uutiset
22.20 Päivän sää
Elokuva: Transformers:
22.25 MTV Sport Uutiset
Kaatudeiden kosto
22.35 Pukumiehet (7)
23.35 Harryn laki (7)
Nelonen pe 13.6. 0400 936 370.. 050 3644254.
YKSIÖ KANGASALAN
KESKUSTASSA 35,5 m2,
kolmas kerros, talossa putkiremontti tehty, iso lasitettu parveke, velaton hinta 58 000 ?.
Lisätietoja 040 512 9005.
Kangasalan Lämpöpumppu
(TERÄSKUNTO OY), Kangasalantie 921
Puh. Säkkölänjärvellä.
Tulokset: 1) Jorma Mäkinen 3
170 g, 2) Reijo Tammisalo 3 000
g, 3) Heimo Heino 2 300 g, 4)
Teuvo Mäki 1 080 g, 5) Jari Laurila 655 g.
Seurat toimivat
Dokumenttiprojekti:
Taistelu Riosta
YLE TV1 ma 16.6. NETISSÄ!
Kangasalan seurakunta on järjestänyt viime aikoina kaksi
poikkeuksellisen koskettavaa
ja hienoa tilaisuutta. klo 15:50
Vieraina näyttelijät Mari Perankoski ja Elina Knihtilä,
kokkina Tommi Tuominen. Kuvassa eversti Robson Rodriguez. Samaan aikaan USA:n armeija ja
Jake ja Mikä-Mikäkansainvälinen koalitio kokoavat voimiaan vihollisen
Maan merirosvot (S) torjumiseksi. 0400 838 326
Sokkokokki
Nelonen ti 17.6. Sähköt, vesi
pihakaivosta, pihasauna, vene,
puuhella, leivinuuni. Illan menu: kukkoa viinissä
ja tattirisottoa sekä paahdettua valkosuklaamoussea
ja marinoituja lakkoja.
KU-68:n kalamiesjaoksen onkikilpailu käytiin 8.5. Phil (12)
Sub
06.00 SubChat
06.30 Astral TV
10.00 Lemmen viemää (7)
11.00 Ostoskanava Tvins.
com
13.00 Ostoskanava Guthy
Renker
14.00 Kreisiä menoa
14.30 Beverly Hillsin panttilainaamo
15.00 Jamie Oliverin säästöateriat
15.55 Myytinmurtajat
17.00 Lemmen viemää (7)
18.00 Walker, Teksasista
(12)
19.00 Naapurit-arvonta
19.05 Riemuloma Kanarialla
MTV3
19.30 Lähiöunelmia (7)
05.30 Aamusää
20.00 Miehen puolikkaat (7)
06.00 Studio55.fi
20.30 Simpsonit (7)
06.25 Huomenta Suomi
21.00 Carrien päiväkirjat (7)
09.05 Studio55.fi
22.00 112
09.30 Huomenta Suomen
23.00 The Tomorrow People
Uutiset
(16)
09.40 Mitä tänään syötäisiin. Kuva: Laura Pohjavirta/Yle Kuvapalvelu
18.58 HS-sää
19.00 Neljän tähden talkoot
19.30 Neljän tähden illallinen
20.00 Huvila & Huussi
20.57 Keno
21.00 NCIS Rikostutkijat (12)
22.00 Holmes NYC (12)
23.00 Kylmäverisesti sinun
(12)
00.05 Californication (16)
00.45 Frasier (7)
01.15 NCIS Rikostutkijat (12)
02.10 Holmes NYC (12)
03.05 Radio Aallon Helsinkipäivän konsertti
03.35 Start!
04.05 - 05.00 Dr. klo 18??20. 8,28 snt/p + 14,76 snt/min (alv24%)
ylojarvi@keittiokalustetukut.fi
Ostaisin rekisteröidyn
ASUNTOVAUNUN mökin
saneerauksen lisätilaksi.
Saa olla katsastamaton ja
pientä laittoa vaativa.
P. Yle Kuvapalvelu
Kiitollisin mielin R.K.
KEITTIÖT
komerot, khh-huoneet, wc-kalusteet,
irto-ovet, liukuovet, tilanjako-ovet
Pirkanmaan
Myös erikoismitoilla!
www.keittiokalustetukut.fi
www.visionliukuovet.fi
ark. 8,28 snt/p + 14,76 snt/min (alv24%), Matkap
040 768 3311
Vainiometsä, Kangasala
Hoitava ja rentouttava
AYURVEDINEN HIERONTA,
lämmin yrttinyyttihieronta.
Elina Asumaniemi
Puh.0400 614 843
Ratatie 19, Suinula
www.positiivi.suntuubi.com
KAUNEUS JA TERVEYS
JALKAHOITOLA HELLIEN
Elina Santala, jalkojenhoidon AT
Puh. Pienkorjaukset, ym.
Myös iltaisin, viikonloppuisin ja
sopimuksen mukaan.
H. Pakoputkistojen vaihdot
. 0400 488 189
www.satujalat.fi
Silmälääkäri
IRENE NIEMELÄINEN
Optikko
HANNA SAIKKU-SALO
KOPINKULMAN OPTIIKKA
Tampereentie 1, Kopinkulma
Puh. 045 326 4426
Kangasalan piha- ja
puutarhapalvelu
tanja@kppp.info, www.kppp.info
SISUSTUSSUUNNITTELUA
www.tilapaivitys.com
. (03) 3770 142,
päivystys 0400 417 281
www.kangasalanhautaustoimisto.fi
p. sisustussuunnitelut ja
toteutukset
. (03) 358 6911
ma-pe 10-17, kesäla suljettu
HIERONTAA
keskustassa, Antintie 1
(kerhohuone), Kangasala
Yritys- ja kotikäynnit
www.tmr68@suomi24.fi
TOMMI RYTILAHTI
Puh. 03 5655 4023
suureläinpäivystys 03 5654 4700
viikonloppuisin ja juhlapyhinä
klo 8-12 p. 0400 55 11 35, Harri Päivinen
www.hameenhandyman.fi
TARMO TALKKARI
- asumisen apuna talonmiestöistä
rakentamiseen ja remontointiin
sekä kunnossapitoon.
Puh. 010 2390 880,
fax (03) 377 1068
Yritysten perustaminen, kirjanpito,
tilinpäätökset, veroneuvonta
TILITOIMISTO TUOVINEN KY
Ellintie 4, Kangasala
Puh. kangasala.fi
Paikalliset omien alojensa ammattilaiset palveluksessasi
AUTOKORJAAMOITA
JUHLATILAT
Kolarikorjaukset ja maalaukset,
tuulilasien vaihdot ja korjaukset
KOLARIMAALAUSCENTER
Joonas Lampinen
Pasinkuja 7, Kangasala
Puh. 0500 862 423
0400 698 539
JÄÄHALLINKIRPPIS.FI
Työsuoritukset
. (03) 3761 205
ma-to 16-22, pe 16-02, la 12-02, su 12-22
Koulutusta
Kirpputori
KULJETUSALAN
AMMATTIPÄTEVYYSKURSSIT
TAMPERE HAKAMETSÄ
Lehti ilmestyy
juhannusviikolla vain
ke, aineistot ma 16.6.
klo 10 mennessä.
maanantaina 16.6.
Kangasalan torilla
Kävely-, terveys- ja kesäkenkiä, esim.
Pomar, Orto, Rieker, Natura, ym. Treenitila ja
Puoti Artturintie 12 E.
Puh. 0400 566 937
myös ilta- ja viikonloppuaikoja
Koiraharrastajan oma kauppa
TARVIKKEET JA VAATTEET
KOIRAURHEILUUN
www.kymppikoira.fi
Puh. PERJANTAI 13.6.2014
Allasosasto on avoinna 19.6. KLO 10-15
KATTOJEN
Torilla
Kesäkiekko
Euron polakka
JÄÄHALLIN
KIRPPIS
5
2
350
5 00
50
00
2 kpl
3 kpl
5 kpl
. 03 3116 7260.
ME PALVELEMME
KARAOKE-PUB
Työhyvinvointi pe 27.6.
Ennakoiva ajo, REAK la 28.6.
Työturvallisuus ti 1.7.
KANGASALAN KESÄKURSSIT
Mobiliassa ja Pikonlinnassa!
Ilm. 040 1863 800 Kunnantie 2, Kangasala su 12-22
Huvit
Perinteinen
RUUTANAROCK
lauantaina 14.6.2014
18.00 JARI VILJA
19.30 ROKKIKONE
21.00 HEAVYWEIGHTS
22.30 JUSSI HAKULINEN DISTORTION
Liput ovelta 20?
RUUTANAN OLUTHUONE
Ruutanantie 888, puh. tapetoinnit
. 03 5655 4025. 045 35 99 309
ma-pe 10-17, la 10-14
Kesähinta kolme viikkoa
kahden hinnalla!
KIRPPUTORI OUTOLINTU
Ellintie 2, Kangasala
ma?to 10?18, la?su 10?16
Nyt myös peräkonttikirppis
joka sunnuntai
kesä-heinä-elokuun ajan.
Varaa paikkasi p. ja lisätiedot 040 584 9560
Kesän kurssikalenteri:
www.hsmturvallisuuspalvelut.fi
15
KANGASALAN SEUDUN TERVEYSKESKUS p. saakka kesäaukioloajoin.
Allasosastolla huoltotauko 20.6.?27.7.
Kirkkojärventie 4, Kangasala, p. 050 360 6401
JUHLATILA
ROINEEN HELMI
Saunaosasto.
Roineen rannalla, maalaismaisemassa, Vehoniemen kylä.
Puh. 044 330 5567
(ma-pe klo 10-16)
Palveluhakemiston
käyttäjä! Vinkkaa meille
mikä toimiala tai yritys
tältä palstalta puuttuu.
Me kerromme
toiveesi yrittäjille!
Soita 03 377 6918 tai meilaa
raili.silius@kangasalansanomat.fi
JUHLATILA
NELJÄ VUODENAIKAA
Tilaa jopa 100 hengelle.
KAHVILA ELLI?N
PITOPALVELU IRMA MÄKIMAA
Ellintie 2, Kangasala
Puh. 045 165 0322
40 hengen juhlapaikka
erilaisiin tilaisuuksiin
AHJÄRVELÄISTEN TALO
Vesijärven rannalla,
Vesijärventie 13, Kangasala.
Puh. 040 678 2321
PELTIKATTOJEN JA
ULKOSEINIEN
HUOLTOMAALAUKSET
Mineriittikattojen pinnoitukset.
Kotitalousvähennys.
Puh. 0400 196 196
Rehti ja reipas palvelu!
www.ajoneuvokierratys.fi
Meiltä myös ympäristöviranomaisten
hyväksymät romutodistukset
sekä ilmainen rekisteristäpoisto.
Yri
8.
1
9
6
7
7
3
3
0
a
it
o
S
!
n
a
ttäjä, hyppää muka. 075 756 6070
www.tilituovi.fi
-ilmainen nouto
Suomen
Ajoneuvokierrätys
p. 040 511 9901
Raudoittajantie 6 C, Kangasala as.
ELÄIMET
KOIRAPALVELU TAIDOGAS
Koulutus- ja tunnistusmerkintäpalvelut sekä käsintehdyt
varusteet koirille. 0400 770 230
www.kolarimaalauscenter.fi
ALI-MARTTILA
Kokous- ja juhlatilat
Juhlatalo 80 hengelle &
Juhlatalli 150 hengelle
Tiihalantie 51,
36270 Kangasala
Puh. 0400 383 070
www.ali-marttila.com
info@ali-marttila.com
. 045 253 3883
www.karjalanliitto.fi/
kangasalankarjalaseura
PIRTTI
Tapulintie 6, Kangasala
Perinteistä juhlatilaa
jopa 180 hengelle.
www.kangasalannuorisoseura.fi
Puh. sisämaalaukset
paivi.heinonen@kolumbus.fi
Puh. Korkeila
Puh. 040 96 88 706
Puutteenmäentie 1 B, Vatiala
www.hoitolaminna.com
Jalkojenhoitoa
SATUJALAT
Kuohu, Kangasalan uimahalli
Avoinna sopimuksen mukaan
Puh. 0400 344 466
KAUNEUS JA TERVEYS
Urheiluhieroja / hieroja
SKY-kosmetologi
ANNE AHVENJÄRVI
Puh. 040 571 0641
www.ahjarvelaiset.fi
HÄLYTYSJÄRJESTELMÄT
PIRKANMAAN
TURVATUOTTEET OY
harri.mustakallio@turvatuotteet.fi
www.turvatuotteet.fi
Puh. myös pienille ja pyöreille.
Tarjoustangosta hullun halvalla!
Sirpan Kotikutomo, Orimattila
Juhannusviikolla
Kangasalan torilla
tiistaina ja torstaina
Juhannusherkut
Viialan Kotileipomolta
p. RENGASTYÖT
. klo 8, arkipyhinä aattoillasta klo
Päivystys on tarkoitettu kiireellistä lääkärin- 16 seuraavaan arkiaamuun klo 8
hoitoa tarvitseville ilman ajanvarausta.
p. 03 364 0501
www.kangasalanuimahalli.fi
Kuohun aukioloajat:
ma, ti, to ja pe klo 6?19.30, ke klo 13?19.30, la klo 10?18, su suljettu.
Sisäänpääsy allasosastoille ma?pe klo 18.15 ja la klo 16.45 saakka
Ravintolat
PERJANTAINA 13.6.
TAUSKI
Liput 5 euroa
ma-ti 12-23
ke-to 12-24
pe-la 12-02
P. 040 9363 977
www.koirapalvelutaidogas.
blogspot.fi
ELÄINLÄÄKÄRI
VILLE SUUTARI
vastaanotto Pälkäneellä
Puh. 050 384 9000
KUNTOILU JA
LIIKUNTA
KAMPPAILULIIKUNTAA:
WADORYU KARATE DO JA
UNIDO KENJUTSU
Lintulahdenraitti 51, 36200 Kla
salomaa.wadokangasala@kolumbus.fi
Puh. (03) 5655 4000
Vielä ehdit uimaan!
Kuntosali avoinna koko kesän!
Elämänvoima ja Satujalat avoinna sopimuksen mukaan!
KANGASALAN SANOMAT
JUHLATILAT
Juhla- ja kokoustila
ILKONHOVI
www.ilkonhovi.fi
Tied. 0400 749 097, (03) 377 3667
HIUSSALONKI ANU
Kangasalantie 1123, Kangasala
(Korpolan taloa vastapäätä)
KOSMETOLOGI,
MASKEERAAJA
Minna Lehtinen
Puh. 040 573 0305
Päkinmäki 29, Kangasala
hellien.fi
MYÖS KOTIKÄYNNIT!
KAIKKI
PARTURI-KAMPAAMOALAN
PALVELUT Piia Huotari
erikoisparturikampaaja
Puh. KONESAUMAasennus ja saneeraus
KENKIÄ
Perunarieska
Appelsiini
wiener
AUKI SISÄLLÄ
JA ULKONA
SU 15.6. 050 538 9557
HAUTAUSTOIMISTOJA
Kangasalan Hautaustoimisto Ky
Tero Kujanpää
Kangasalantie 1133, Kangasala
Puh. 03 277 2555
www.hrk.fi
PUUTARHA
KAIKKI PIHA- JA
PUUTARHATYÖT
Puutarhuri Tanja Vaalivirta
Puh. Myös muut
kattopeltityöt.
Pyydä tarjous ilmainen arviokäynti.
TL-PELTITYÖ
Tomi Lähteenkorva
Sekalaiset
Otamme vastaan/ostamme
kierrätykseen
ROMUAUTOJA JA
METALLIJÄTETTÄ
HammaslääkäriELÄINLÄÄKÄRIPÄIVYSTYS
päivystyksen ajanvaraus: arkisin klo 15-8 sekä viikonloppuisin ja pyhäpäivinä
ma-pe klo 8-11
pieneläinpäivystys 03 5654 4777
p. ym.
Tmi Ulla Pajuniemi, Kankaanpää
Tervetuloa Kangasalan
torille maanantaina 16.6.
Kesähousuja, hameita, ihania puseroita,
pehmeitä joustofarkkuja ja -capreja
. 03 565 70115.
Yhteispäivystys Acuta,
Teiskontie 35, Tampere.
MUUT PALVELUT:
www. 040 7398 566
TILITOIMISTOT
Tilitoimistopalvelut
KIRJANPITOTOIMISTO
MATTILA KY
www.kirjanpitomattila.com
Myllystenpohjantie 2, Kangasala
Puh. 050 597 6310
KIRPPUTORIT
LÄHETYSTUPA
Lähetyksen kirpputori
Ruutanantie 8, Kangasala
Puh. 050 512 50 20
SAARIKYLIEN
ISLANNINHEVOSET
Kenttätunnit & maastoratsastusta
www.sk-islanninhevoset.fi
Sanna Paloheimo
Puh. 040 707 4717
kakex83@gmail.com
ÄIJÄLÄ
Viihtyisässä kartanomaisemassa
juhla- ja kokoustilat 80 hengelle.
Myös ulkopaviljonki.
Liuksialankuja 33.
Puh. 040 194 9848
Suomen Pintaremontit Oy
Päivystys:
Päivystys:
KANGASALAN
VALKEAKOSKEN
PÄÄTERVEYSASEMA
ALUESAIRAALA
ma-to klo 8-21, pe ja arkipyhien ma-to klo 21-8, pe klo 16- ma
aattoina klo 8-16 p. 050 560 1132
www.wadoryukodaidojo.fi
RAKENTAMINEN
Rakennuskonevuokraamo
HÄMEEN
RAKENNUSKONE OY
Lentolantie 24, 36220 Kangasala
Puh. 044 333 7209
ma ja la 10-14, ke 10-17
Kangasalan srk, SLS
PIKON KIRPPIS
Kangasalantie 960,
www.pikonkirppis.fi
Puh. 040 126 1684
www.outolintu.fi
KOTIAPUA
TALONMIES- JA
MÖKKITALKKARIPALVELU
Kunnossapito- ja pihanhoitotyöt.
Puh. ja varaukset
Puh
Kunnan vuokratontti rajoittuu puistoon, jonka läpi kulkevaa kävelytietä pääsee kunnan uimarannalle ja alakoululle. Lattiat ovat vaaleaa parkettia ja tumman harmaata laattaa. Lämmitysmuotona taloyhtiössä on maalämpö ja huoneistoissa vesikiertoinen lattialämmitys.
3h,k,sauna 69 m2 Velaton hinta 198.580 ?, Myyntihinta 81.749,20 ?. 16
KANGASALAN SANOMAT
PERJANTAI 13.6.2014
As oy Kangasalan Laulujoutsen
Arvioitu
valmistuminen
30.9.2014
As oy Kangasalan Laulujoutsenta rakennetaan ainutlaatuiseen puistoympäristöön Huutijärvelle vain 2 kilometrin päähän keskustasta. Nyt on jo valmiina yksi esittelyasunto. Autopaikkoja on saatavilla joko katos- tai pihapaikkoina. Sis.alv 24%.. Venttiväylän pientaloalue rajoittuu toiselta reunalta harjuun ja toiselta Vesijärveen. Jokaiselle asunnolle on oma lämmin varastotila yhteisessä ulkorakennuksessa. Lounaaseen avautuva piha on päiväpaistattelijan unelmaa. Löydät
myymälämme Kangasalan
keskustasta osoitteesta
Myllystenpohjantie 2.
Kutsu meidät Kotikäynnille me kutsumme sinut ja
perheesi Särkänniemen
yksityispuistoon
sunnuntaina 10.8.
Olemme auttaneet jo yli 7 vuotta
kangasalalaisia kodinvaihtajia
löytämään unelmansa.
Oletko vaihtamassa kotia?
Kun tulee aika tehdä toiveista totta,
kutsu meidät maksuttomalle Kotikäynnille.
Ota yhteyttä asuntomyymäläämme.
www.kiinteistomaailma.fi
Kun harkitset
asuntosi myyntiä,
kutsu alueesi asiantuntija
maksuttomalle Kotikäynnille.
KIINTEISTÖMAAILMA | Kangasala
Kangasalan Kodit Oy LKV
Myllystenpohjantie 2, 36200 Kangasala
puh. Pihalle saa lisätilauksesta joko katetun puupation tai lasiterassin.
Viihtyisille piha-alueille istutetaan omena- ja pilvikirsikkapuita. Venttiväylä 10-14.
Tervetuloa tutustumaan alueeseen ja valmiiseen esittelyasuntoon MA 16.6. klo 17.00-17.30
Käytä oman kotikuntasi
palveluita. Pyörillekin
on varattu oma katostila. (03) 3773 733, kangasala@kiinteistomaailma.fi
Maarit Pelli
Yrittäjä, LKV
044 504 4511
Marja Mäkinen
Myyntineuv., KiAT
044 504 4512
Minna Honkala
Myyntipääll., LKV
044 504 4506
Katso myyntikohteemme: www.kiinteistomaailma.fi/kangasala
Pirkko Riepponen
LKV, KiAT
050 313 1025
Välityspalkkioesimerkki: Verkko 3,8%+900 e, minimi 3000 ?.
Asiakirjakulut 190 e. Jäljellä 15:stä asunnosta on vielä 3 yksitasoista kolmiota. Asunnon ehdoton keskipiste on yli 3 m korkea valoisa olohuone-keittiötila.
Isot korkeat ikkunat ja lasiovi jatkavat näkymää omalle pihalle ja vehreään harjuun