Päiväkoti
toimi entisissä Hämeen-Sähkön tiloissa Herttualantien varrella.
Mikäli Ahokotien suunnitelma
toteutuu, entisen päiväkodin tiloihin tulee tukiasumistyyppisiä
asuntoja 16?17-vuotiaille ja ryhmäkotimuotoinen asumisyksikkö alle 16-vuotiaille lapsille.
Ahokodeille tämä on ensimmäinen pakolaisille suunnattu
asumisyksikkö.
Ahonen korostaa, että lasten ja nuorten ollessa kyseessä
tällaisen yksikön toiminta perustuu lastensuojelulakiin. klo 16?19
Kangasalan Yrittäjät ry:n järjestämä jouluhenkinen tapahtuma torialueella,
kulttuurikorttelissa ja yrityksissä. Lue lisää tiistain 24.11. Parhaassa tapauksessa saamme
toiminnan käyntiin joulukuun alkupuolella, Ahonen sanoo.
Herttualan päiväkodin toiminta loppui vuonna 2014. Jos ensimmäisen
osaottelun voittanut LP häviää
erin 1?3, menevät pariisittaret
jatkoon. JOULUNAVAUS KANGASALLA
perjantaina 27.11. 03 377 6900
www.kangasalansanomat.fi
Kangasalan Sanomat
NUMERO 84
97. Vastapalvelukseksi LP tarjoaisi penkkiurheiluelämyksen.
Tahvanainen sai mitä tilasi ja piti
oman lupauksensa.
Eveliina Vilposen ässä-syöttö
ratkaisi neljännen erän emännille
(26?24), mutta elämys ei olisi elämys, jos jännitystä ei vietäisi äärimmilleen. Suunnitelmat ovat pitkällä.
Vielä emme ole kuitenkaan allekirjoittaneet tilasta vuokrasopimusta ja Migrin (maahanmuuttovirasto) kanssa on joitakin asioita
kesken.
. Kangasalan Sanomista.
6
430037 672583
Irtonumero 2 e
Lisätiedot tapahtumatontulta p. 03 377 6918.
Joulunavaus
Kangasalla
Kangasalan Sanomien
asiakaspalvelu p. pisteen.
Punanutut ovat voittaneet pariisilaisen SF Paris Saint Cloudin ensimmäisessä erässä lukemin 25?22 ja hävinneet sekä
toisen että kolmannen viidellä
pisteellä.
Neljännessä erässä LP on ollut
pahimmillaan neljän pisteen takaa-ajoasemassa.
CEV cupin ensimmäisen kierroksen toisen osaottelun kulku on selvä. Käytännös-
sä he ovat yläkouluikäisiä tai vanhempia.
. Pidän kuitenkin yksikön perustamista todennäköisenä, koska
maassa on akuutti tarve tällaisel-
le. Jos LP häviää lukemin
2?3, pelataan kuudes kultainen
erä, joka ratkaisee paikan toisella kierroksella.
Päävalmentaja Ismo Tahvanainen toivoi kotiyleisöltä etukäteen
tukea. Uskoisin, että tällä on työllistävä vaikutus myös Kangasalla. Se
asettaa omat vaatimuksensa
henkilöstömäärälle ja heidän
osaamiselleen.
Koska kyseessä on Ahokodeille uusi toimintamuoto, he joutuvat rekrytoimaan uutta henkilökuntaa.
. Rekrytointi käynnistyy lähipäivinä.. 050 592 8866.
Yrittäjä, varaa ilmoitustilasi
KS-tapahtumaliitteeseen p. Viidennen erän vievät
vieraat (13?15) ja ennätysyleisöä
hemmotellaan koko rahan edestä.
Kuudennessa erässä kotijoukkue osoittaa henkisen kovuutensa
ja saa ratkaista jatkopaikan seitsemännen pelaajan kannustaessa
seisaaltaan.
Tervetuloa vain Kangasalle, ukrainalainen Khimik Juzhnin.
Sivu 14
Herttualaan suunnitteilla yksikkö pakolaislapsille
Tamperelainen hoiva-alan perheyritys Ahokodit Oy suunnittelee Kangasalle Herttualan vanhan päiväkodin tiloihin ryhmä- ja
tukiasumisyksikköä pakolaislapsille.
Toimitusjohtaja Tuomo Ahonen kertoo, että kyseessä on noin
40-paikkainen yksikkö yksin
maahan tulleille, alle 18-vuotiaille lapsille ja nuorille. VUOSIKERTA
Jouni Valkeeniemi
PERJANTAI 13.11.2015
Voitto kotiin! LP:tä Pitkäjärvellä kannustanut yli 800-päinen yleisöjoukko antoi raikuvat aplodit kotijoukkueelle ratkaisupallon jälkeen.
Kuuluisa seitsemäs pelaaja oli paikalla
Pitkäjärven katsomoon pakkautunut 850-päinen yleisö herää horroksestaan, kun LP Kangasala iskee neljännessä erässä tasoittavan
15
2
KANGASALAN SANOMAT
Rakkaamme
Toini Aleksandra
ANTTILA
o.s. Tai pelikunnossa. mennessä Sirkalle p. Mitä kauemmin
nuokkuu, sitä enemmän kaikki
on vain harmaata keskinkertaisuutta, joka ei enää kosketa.
Ajaudumme aina vain kauemmas Jumalasta ja syytämme lopulta Häntä siitä. kotisivu). Tarjolla
pientä purtavaa ja nokipannukahvia.
KUHMALAHDELLA
Keskiviikko 18.11.2015
klo 11 Kirkonkoto Pentosalissa.
PARISUHDEKINO
Pe 13.11. kerätään juhlassa.
Ilmoittautuminen juhlaan 7.12. klo 18 Jussin kodalla
(Pohjantie 507, Kuhmalahti).
Sahalahden ja Kuhmalahden yhteinen miesten kotailta. www.kangasalanseurakunta.fi
Kangasalan Nuorisoseura järjestää kaikille avoimen
ouluisen matkan
JALAJÄRVELLE
tiistaina 8.12.2015
Lähtö
linja-auto
a
lt
a
m
se
a
klo 8.00
Matkan ohjelma: jouluateria Punaisen Tuvan Viinitilalla
ja tilan esittely, Nelimarkka-museo ja Alajärven Kotitekstiilin tehtaanmyymälä. Patmos Lähetyssäätiön kautta voit lahjoittaa paketin Euroopan köyhimmille lapsille Romaniaan ja Moldovaan. klo 18?19
kirkonkylän srk-kodilla.
Katsotaan opetusvideo viime kesän
avioliittoleiriltä Pieksämäeltä.
LÄHETYKSEN
ILTAKAHVILA
Ti 17.11. Virtaa
täynnä ja halukkaita toimintaan,
niin kuin vitamiinimainoksessa.
Meitä herätellään pois siitä
nuokkuvan väsyneestä puoliunesta, jossa kaikki alkaa olla aivan sama eikä missään muutenkaan ole
oikein mitään mieltä.
Tällaiseen sumuun on kristittynä helppo vajota. klo 11 (huom! ajankohta) Kangasalan kirkossa.
Aarrearkkumessu kaikenikäisille. Matkan hinta 50 ?/henkilö.
Ilmoittautumiset 30.11. Hengellisten yhteislaulujen ilta Sahalahden kirkossa. Saa
uudelleen löytää itsensä aivan Jumalan läheltä.
Siinä on läsnä todellinen rakkaus, joka antaa uuden mahdollisuuden.
Johanna Jutila
Johtava nuorisotyönohjaaja
Kangasalan seurakunta. Messun jälkeen maksuton ruokailu ja yhteistä
ohjelmaa Tapulinmäellä.
Kahvila Seurahuone
Seurakunnan olohuone ja kahvila
avoinna ti-pe klo 10-14
Myllystenpohjantie 2
Seurakunnan virastot avoinna
ma-ke, pe klo 9-14, to klo 10-17
Myllystenpohjantie 2
Perjantai 13.11.2015
klo 18 Herännäisseurat Seurahuoneella.
Sunnuntai 15.11.2015
klo 11?12 Pyhäkoulu lapsille Ruutanan srkkodissa.
Maanantai 16.11.2015
klo 14 Diakonian kyläkerho Maijalassa.
Keskiviikko 18.11.2015
klo 18 Kirkkokuoro kirkonkylän srk-kodissa.
klo 18.30 Apostolin kyydissä -raamattupiiri
Havisevan rukoushuoneella.
Torstai 19.11.2015
klo 14.30 Kirkonkylän lähetyspiiri Seurahuoneella.
klo 18 Raamattuluento Parkissa.
SAHALAHDELLA
Tiistai 17.11.2015
klo 10 Kirkonkoto Sahalahden srk-talossa.
Keskiviikko 18.11.2015
klo 18.30 Sydämen Sävelin. mennessä,
Johanna 040 309 8043,
Helena 040 309 8046.
OPERAATIO JOULUN LAPSI
Auta Euroopan köyhimpiä lapsia Romaniassa ja Moldovassa. Ellintie 2, 36200 Kangasala,
sisäänkäynti parkkipaikan puolelta
p. Operaatio Joulun
Lapsi http://www.joulunlapsi.fi/
Pakettiaihioita on saatavilla Kahvila Seurahuoneelta (Myllystenpohjantie 2). Kahvila on avoinna
ti?pe klo 10?14. ?Pieni on suurin?, Kirkon
päiväkerhotyön 70-vuotisjuhla.
Elina Oksanen, Tarja Sillanpää, Melody-kuoro ja joukko lapsityöntekijöitä. Siksi kaipaamme kunnon herätystä!
On suurta Jumalan armoa, että
kristittynä saa löytää itsensä siitä
tilanteesta, että tuntuu kuin olisi
juuri herännyt.
Vaikka huomaa nuokkuneensa kuolemanväsyneenä huonossa asennossa liian pitkään, saa
uudelleen herätä ja virkistyä. Pe klo 10 Perhekerho.
Surun kohdatessa
Avoinna arkisin 9.00?16.30. 1:n henkilökuntaa äitimme viime kesän hoitojaksoista.
o.s. Paavilainen
??09.01.1946 Kuhmalahti
???
?
26.10.2015 Kangasala
Kun loistat tähtenä iltataivaan,
niin näethän meidät päällä maan.
Me täällä alhaalla hiljaa aivan,
sun tähteäs kirkasta seurataan.
Ikävöiden
Päivi ja Tiina
Pirkko-sisar ja Lasse
sisarusten lapset perheineen
muut sukulaiset ja läheiset
Siunaus toimitettu
Kuhmalahden kirkossa 7.11.2015
läheisten läsnä ollessa.
Lämmin kiitos osanotoista.
Kiitos tk vos 1 henkilökunnalle.
HELLUNTAISEURAKUNTA
Myllystenpohjantie 8, 36200 Kangasala
www.kangasalanhelluntaiseurakunta.fi
Sanan voimaa
Jumalanpalvelukset
Kangasalla
Sunnuntai 15.11.2015
Pyhän aihe: Valvokaa!
klo 14 Messu Kuhmalahden kirkossa. Petri Karaksela aiheesta
?Aadam . 050 586 0749.
POHTIOLAMPI
LA-SU klo 11?16!
TAXI KARI ILOLA
Ruutana
Kangasala
0400 231 746 1+8 hlöä/ 2 pyörätuolia
0400 315 112 1+8 hlöä/ 2 pyörätuolia
Turvallista ja vaivatonta henkilöliikennettä lähelle ja kauas!
kangasalansanomat.fi
Savulohet ja kahvit.
Vapaa pääsy, tervetuloa!
P. Lahjoja vastaanotetaan 20.11. Ma RR-kerho (kts. Mahdollisuus
esirukoukseen.
SUOMEN.EV.LUT.KIRKKO
MIESTEN KOTAILTA
Ti 17.11. Su klo 11 Sunnuntaijuhla,
Mauno Viili, pyhis, varkkityttöraamis. klo 18 Seurahuoneella.
Kuulumisia Tansaniasta,
Anna-Stina Haapa.
JOULUJUHLA JA
ATERIA
työttömille ja vähävaraisille.
Ma 14.12. sankari vai pelkuri?. 03 3773 200 tai 0400 776 606, myös liikeajan jälkeen.
Su 15.11. Markku Viitala, Janne Kyrönlahti.
Kolehti: Kirkon Ulkomaanavulle naisten oikeuksien ja koulutuksen tukemiseen.
AARREARKKUMESSU
Ota syliisi rakkaamme väsynyt,
ota syliisi emme muuta pyydä nyt.
Ota hiljaa kämmenelle Jumala,
niin hyvä on hänen siinä nukkua.
Auta meitä surun tiellä
Taivaan Isään luottamaan,
luovuttamaan Jumalalle
rakkaimpamme kokonaan.
Liisa Annikki
MÄKELÄ
PERJANTAI 13.11.2015
Julkaisemme
kuolinilmoituksia
viikon molemmissa
lehdissä.
Välitämme
kuolinilmoitukset
myös muihin
Suomessa
ilmestyviin
sanomalehtiin
ilman erillistä
veloitusta.
Kaikki ovat
tervetulleita
tilaisuuksiimme!
Pe klo 11 ja 18 Rukousta, klo 19 Life-ilta nuorille. Seppälä
??
?
06.05.1916 Kangasala
??
?
?
?
14.10.2015 Kangasala
Rakkaudella muistaen
Raili, Eino ja Mikko
Marko perheineen
Kari ja Leena
Sami, Sini ja Olivia
Noora, Pekka ja Eemil
sukulaiset ja ystävät
Rakkaamme on siunattu lähiomaisten läsnä ollessa 7.11.2015.
Lämmin kiitos osanotosta.
Kiitämme myös Kotihoidon Mäyrävuoren tiimiä sekä
Rekola Koto os. asti Seurahuoneen aukioloaikoina sekä to 19.11.
klo 17?19. Ti klo 12
Työttömien ruokailu. Paketit tulee palauttaa Kahvilaan viimeistään perjantaina 20.11.2015 klo 14.
Ajankohtaista verkossa . klo 12
Suoraman srk-keskuksessa.
Sauna lämpimänä ennen juhlaa
(naiset klo 10, miehet klo 11).
Osallistumismaksu 2 . Ti ja to klo 18, ke klo 11 Rukousta. Jeesus itse kehottaa meitä valvomaan, ettei Herran päivä pääsisi
yllättämään meitä kuin varas yöllä.
Samasta asiasta puhutaan tessalonikalaisille osoitetussa kirjeessä: emme saisi nukkua niin
kuin muut, vaan meidän tulisi
valvoa.
Näin marraskuun hämärähyssyssä loputon valveilla pysytteleminen tuntuu enemmän kuin haastavalta tehtävältä.
Aamulla haukotuttaa pitkään,
ja jo kohta lounaan jälkeen tekee
mieli asettua pienille ruokaperäisille.
Onneksi tämä valvominen,
josta Raamatussa puhutaan, ei
tarkoita fyysistä valveilla oloa.
Ennemminkin se tarkoittaa hengellistä valveilla oloa, valmistautumista, suuntautumista, keskittymistä.
Kielikuvat nukkumisesta ja
valvomisesta ovat itseasiassa erittäin hyviä ja valaisevia.
Meitä haastetaan sellaiseen elävään ja valveilla olevaan uskoon,
missä olemme täydessä taisteluvalmiudessa. 040 528 3030
www.kalapaikka.com
SOITA SUORAAN PAIKALLISELLE TAKSILLE!
TAKSI
ARI NEVALAINEN
0400 921 383
8 hengen taksi, 2 pyörätuolipaikkaa
Oletko
pelikunnossa?
Viime viikolla keskusteltiin hallituksen valvotusta yöstä ja sen vaikutuksista valtakunnan tason päätöksiin.
Jo yhden kokonaisen yön valvominen vastaa tutkimusten
mukaan noin yhden promillen humalatilaa. Lisätied. Jännään valoon
asettuvat ministereiden työtavat
tässä valossa.
Omituisina näyttäytyvät myös
Raamatun ajatukset valvomisesta
68 026 . Lisätiedot ja
esitysajat: www.kangasalanpikkuteatteri.fi
ESITTELY
RAKENNUSTYÖMAALLA
SUNNUNTAINA 15.11.
KLO 12.00-13.00
KANGASTUKSEN LAADUKKAAT KANKAAT JA VAHAKANKAAT,
Tuhansia metrejä kankaita alk. Harvoin olen nähnyt tällaista nuorten miesten herkkyystihentymää
näyttämöllä.
Tyttöjen kuoro soi hienosti
sooloineen, ja ryhmä muodostaa
myös toiminnallisia tilannekuvia.
Eerola leikkaa ja leikittelee ajalla eikä hajota katsojan huomiota
RAKENTEILLA
turhalla visuaalisella kikkailulla. Mika
Eerola on siinä onnistunut.
Näytelmän juonta ja tapahtumien kulkua on turha selostaa;
ne on nähtävä ja tulkittava itse.
Hienoa on, monen muun lisäksi, ettei esitys väistele käsiteltäviä aiheita.
Kahden erilaisen pojan lapsuudentoveruus ja ystävyys hapuilee
monenlaisten kokeilujen ja kasvukipujen maastossa. Yli 150. Maailmaan
heitetyt
Jyrki Tamminen
Nyt on pojilla asiaa pojista, kaikille. Varmasti lapset pärjäävät
autiolla saarellakin, mutta jossain
vaiheessa sinne voi lentää Kärpästen herra.
Kalanruotoriipuksen päähenkilöille olisi jotenkin toivonut
armollisempaa lastia kannettavakseen, mutta toivoa aina voi parempaa, mikä jääkin mallikkaasti kytemään viimeisessä kuvassa.
Hienoja hetkiä, herkkiä kuvia ja
suoraan sanottua riittää kotimatkalle muisteltavaksi. Vh. Vaikeat, kipeät ja julmat aiheet saavat vastapareikseen
ymmärtävät, hoivaavat ja hellät
kasvot.
Kun näkee näyttelijöiden inhimillisyyttä hohkaavan arastelemattomuuden näyttämöllä, ei
3
KANGASALAN SANOMAT
PERJANTAI 13.11.2015
voi kuin ihmetellä miten tällaisia
luottamussuhteita syntyy. Vh. Hyvät kulkuyhteydet myös julkisilla löytyy
lähes vierestä. Harjunsalontie 2, 36200 Kangasala
www.kiinteistomaailma.fi
Koskikeskuksen Asuntopalvelu Oy LKV
Linja-autoasema Hatanpään valtatie 7, 33100 Tampere
(03) 3124 2700 | ratina@kiinteistomaailma.fi
www.kiinteistomaailma.fi/tampere-ratina
www.kiinteistomaailma.fi/ylojarvi
KIINTEISTÖMAAILMA YLÖJÄRVI
Koskikeskuksen Asuntopalvelu Oy LKV
Soppeentie 2, 33470 Ylöjärvi |
040 162 0541 | ylojarvi@kiinteistomaailma.fi. Kangasalan Manttaalitalo, Manttaalikuja 7. mutta
millaiset. 1.-/m, liima -ja kuitukankaita -80% nyt 0,38/m,
juhlakankaita 10.-/m, asustekankaita 5.-/m, verho- ja sisustuskankaita, muovitettuja froteekangaspaloja, tarranauhoja 0,20/m, napit -80%, nauha/pitsipusseja 3.- vetoketjuja 10 kpl 1.-,
verhoilukankaita, tarvikelöytöjä, ompelulankoja 1.-, pitsi- ja brodyyrikuvioita 1.- ym.
Lisäksi PE-LA: Vohvelikangas 100% co 4.-/m, askarteluhuopa 3.-/m, erä kernikangasta 3,90/m,
lasikippoja 10kpl 1.-, kangaspaloja, vauvasukkia 2 pr 1.-, ym. 181 800 ?
3h, k, ph, s, wc 69,5 m² Mh. On varsin mahdollista, että
sitä seuraavat kokevat elämyksen
valon.
Kangasalan Pikkuteatteri: Kalanruotoriipus. Että olisi
se toivo. Tuon
filmin tavoin näytelmä leikittelee
toden ja ajan kanssa tuoden päähenkilöt näyttämölle samaan aikaan eri-ikäisinä.
Pikkuteatterin esityksessä
on toki haasteensa. Vh. Ensi-ilta 10.11. ostoksiin sisustusvalosarja kaupan päälle, ILMAINEN KAHVITARJOILU leivonnaisten kera pe-la! Tuo ystäväsi, kerää
ryhmä ja hyödynnä ainutlaatuinen tilaisuus tehdä laadukkaita hankintoja alle tukkuhinnoin.
Artturintie 12-14
36220 KANGASALA
puh: 040-1957218
TEKSTIILITUKKU TL-TUKKU OY
Kaikille pesuasiakkaille
kaupan päälle
Pepsi Max 0,33 l
tai iso kahvi
Tarjous voimassa 1.11.?15.11.2015
NOPEIMMAT VOIVAT VAIKUTTAA VIELÄ
ASUNNON MATERIAALEIHIN!
shinex.info/fi
Pesupassilla
ill jjoka
oka
k 6. 163 900 ?
2h, kt, ph, s, vh 60,0 m² Mh. Arvioitu valmistuminen 03/2016. Heitä yhdistävät työelämään kadonneet
vanhemmat, sanomatta jätetyt
salaisuudet ja kauneuden kokemukset.
Hillon ja Martin yhteinen pakopaikka ovat elokuvat . 75 547. Joel Elstelä on kirjoittanut tekstiin vertauskuvan, joka
toistuu näytelmän aikakuvauksessa: Hillon lempielokuvan Viime vuonna Marienbadissa. Aktiiviselle asukkaalle harjun valaistut ulkoilureitit läheisyydessä. Eero Salmelan ja Konsta Niemisen yhdessä
rakentama Hillo on, kuten roolihahmo itsekin toteaa, karvoja
nostattavaa.
Vastapariksi kietoutuva veriveli
Martti, Tino Leinosen ja Riku Liskin esittämänä, on nuoren pojan
herkkä ja riipaiseva kuvaus. 70 196 . En ole kovin
innostunut tekstin asenneilmastosta, jossa aikuiset kuvataan jäl-
SUORAAN TUKKUVARASTOSTA!
13-14.11 PE klo 10-19, LA 9-16
Merja Palin
Martti, Tino Leinonen ja
Hillo, Eero Salmela ovat
Kalanruotoriipuksen
veriveljet.
leen kerran tunnekylmiksi ohikulkijoiksi.
Toki näinkin varmaan myös on,
mutta mistä löytyvät näyttämölle
myös ne tekstit, joissa edes yksi aikuinen kuuntelee lasta. Punainen elämänneste
virtaa kiihkeänä nuorten näyttelijöiden suonissa, mutta myös värjää heidän kasvojaan Mika Eerolan ohjauksessa, joka hengittää
kiihkeästi nuorten näyttelijöiden
ansiosta.
Kalanruotoriipus puhuttelee monen ikäisiä katsojia monin teemoin. Jukka Lampisen lavastus täydentyy jälleen tyylikkäällä Kyösti
Kallion äänisuunnittelulla.
Kalanruotoriipus on marraskuun ajan Manttaalitalon teatterimajakan valo, jota kannattaa
seurata rohkein ja avoimin mielin. 197 300 ?
KIINTEISTÖMAAILMA RATINA
Paikalliset palvelut keskeisellä paikalla
osoitteessa kauppaympyra.fi
ASUNTO OY KANGASALAN HERTTUA
Kangasalan Harjunsalossa rakenteilla laadukkaita koteja. 134 800 ?
2h, kk, ph, s
47,5 m² Mh. 49 237 . ET-luokka: C. (03) 377 1393
Kangasala, Harjunsalo
Jäljellä olevat huoneistoesimerkit ja hinnat alkaen:
2h, kk, ph, s
46,0 m² Mh. Omalta lasitetulta parvekkeelta avautuu mukavat
näkymät. Paikka on Kangasalan Manttaalitalo, ja puheenvuoron saavat
Kangasalan Pikkuteatterin nuoret konkarit.
Joel Elstelän kirjoittama Kalanruotoriipus alkaa koruttomasti.
Näyttämön seinävallituksen raosta tyrkätään kirkkaaseen kuulusteluhuoneeseen silmiään siristelevä Helmut, kaverien kesken
pelkkä Hillo.
Nojautuessaan seinään Hillo
vetäisee verisen kädenjäljen puumerkiksi. Ikäsuositus: 16 +. Vh. Omalle tontille valmistuvassa Asunto Oy Kangasalan Herttuassa on tasokkaat materiaalit kauttaaltaan luomassa asumismukavuutta. pesu veloituksetta!
St1 Kangasala, Kangasalantie 1070
puh
Tehkää
väärä päätös, ja se tulee olemaan
teidän perintönne. Ikääntyvä yhteiskunta jatkuvan globaalin talouden kilpailun alla punnitsee
tuon päätöksen.
Minä valitsen Kangasalan maaseudulla asumisen ja lähetän poikani Raikun kouluun, huolimatta
mahdollisuudesta asua Helsingissä, Lontoossa tai Shanghaissa. Mahdollisista
virheistä voi huomauttaa heille tai
valvojille heti, niin asiat saadaan
selväksi. Oli heillä puuhaa ja riitti heiltä meille lapsille paljon rakkautta,
lausui neiti Saario asetellessaan kukkia maljakkoon.. Kunnan tulisi investoida ihmisiin, yhteisöihin ja taitoihin,
mikä auttaa Suomea erottautumaan ja selviytymään.
Suomi ja sen tulevaisuuden
teollisuudenalat tarvitsevat elinvoimaisia maaseutuyhteisöjä.
Elinvoimaiset yhteisöt tarvitsevat
koulut niiden ytimessä, ja lapsia
jotka kasvavat, pysyvät siellä, tulevat veronmaksajiksi ja muodostavat seuraavan sukupolven arvontuottajat.
Kangasalla puuttuu visio, strategia ja selvä suunnitelma, miten
se varmistaa tulevaisuutensa. Olisiko ollut
järkevämpää vaihtaa tilalle uusi
toimiva hana?
Järviemme veden pinta
laskenut
Juoksutusta Valkeakoskessa vähennetään
. Todellisuudessa lienee Längelmäveden ja Mallasveden vedenkorkeuden
erotus parikymmentä senttiä.
Asiantuntijat ovat ilmoittaneet, että vuodesta 1958 ovat sademäärät näillä seuduilla olleet alle normaalin, jopa vuoden
1962 sadesyksystä huolimatta jäi tämänkin vuoden koko sademäärä alle normaalin.
Lokakuussa merkittiin Kaivannon vesimittarilla veden
korkeudeksi 83 cm. Tämä on
se, missä hallitus panostaa tulevaisuuteen.
Sipilällä on visio ja strategia.
Avain menestyvään strategiaan
on ymmärtää vahvuudet, tunnistaa mahdollisuudet erottautua,
ja sitten luoda suunnitelma, joka
menestyy.
Yli sadan vuoden ajan on Suomen metsiin viitattu Vihreänä
Kultana. Nyt 22 lasta jonottaa yhden jäljellä olevan hanan
luokse käsipesulle. Neiti Viivi Saario kävi äitinsä Hilman ja isänsä Kalle
Saarion haudalla. Poikani olivat kaverien-
sa kanssa miesten pesutiloissa ja
saunassa, ja sielläkin kaikki oli
heidän mukaansa sujunut hyvin.
Eri kulttuurista tuleville voi tietysti aluksi syntyä väärinkäsityksiä, mutta neuvomisella ja ohjaamisella ne saadaan selvitettyä. Radion Hämeen maakuntaohjelma on ryhtynyt
testaamaan tämän kilpailun lopputulosta siten, että seuraten yksityiskohtaisesti arvostelutuomarien laatimaa pistetaulukkoa Olavi Pietilä osittain piilomikrofonin avulla kiertää
nämä kolme kirkonkylää ja esittää omat mielipiteensä siitä, miten tuomarien antamat pisteet vastaavat kirkonkylän
viihtyisyyttä. Kilpailijamaat
tietävät, että he ovat eloonjäämistaistelussa ja investoivat kouluihin ja muihin palveluihin tapana kehittää maaseutuyhteisöjä.
Kangasalan kunta tekee päinvastoin. Syyksi tähän mainitaan
mm. kello 19?21 ja otin SPR:n
vapaaehtoisena neljä turvapaikanhakijaa mukaani. Suomen metsissä
on enemmän puuta kuin voim-
me käyttää - mutta emme saa sitä
metsästä. Esi-isänne eivät olleet
väärässä. Elinvoimaiset maaseutuyhteisöt, joissa on
oikeat ihmiset ja taidot, voivat toteuttaa sen.
Tärkeää biotaloudessa on mahdollisuus hankkia kestävän kehityksen raaka-ainetta kustannustehokkaasti. Piti mennä vielä järvelle lokakuun viimeisenä sunnuntaina, kertoi eräs mies Neulaniemestä, mutta vene olikin 10
metrin päässä rannasta.
Useamman kerran on kirjoitettu päivälehdissä siitä, että
Längelmäveden pinta on laskenut. En
usko, että kukaan heistä haluaa
tahallaan rikkoa sääntöjä ja aiheuttaa harmia.
He ovat kovin kiitollisia suomalaisille ja haluavat elää täkäläisten
sääntöjen mukaan. klo 17.30, on vuorossa
sarjan ensimmäinen kirkonkylä Kangasala. Ky-
läkoulujen sulkemisen jatkaminen merkitsee taantuvia yhteisöjä
Kangasalan maaseudulle. Lukijalta
KS lauantaina 13.11.1965
Kylien koulujen sulkeminen
heikentää yhteisöjä ja Suomea
Hyvät kuntapäättäjät ja -vaikuttajat, teidän pääministerinne on
todennut, että Suomen tulee investoida biotalouteen. Selitin heille uimahallin sääntöjä, ja ainakin he käyttäytyivät altailla hyvin. Isä oli taitava kirvesmies ja pojat olivat hänen mukanaan pienestä pitäen rakennuksilla ja äiti
tyttärineen hoiti Tiihalassa pikku tilan työt.
. Suomalainen talous
jatkaa alamäkeään. Eivät he pure, vaan ovat
tavallisia ihmisiä, vain vilkkaampia ja puheliaampia kun suomalaiset.
Mielestäni turvapaikanhakijoillakin on oikeus käydä halutessaan uimahallissa . Uivat jonkin
aikaa ja menivät sitten nauttimaan
saunasta, josta pitivät kovasti.
Kukaan ei tullut altaille vaatteet
ja kengät jalassa. Kaivannon kanavan syventäminen uuden sillan valmistumisen yhteydessä.
Roineella on tilanne samanlainen: Matalat rannat ovat
pitkältä niljakkaan märkiä ja rantaviiva siirtynyt kymmeniä metrejä.
Mikä on sitten totuus tässä asiassa?
Yleiskartan mukaan on Längelmäveden, Roineen ja Mallasveden vedenkorkeus merkitty luvulla 84 m. Vanhemmat suorittivat vaativan elämäntyön,
sillä perheeseen kuului 12 lasta. Sijoita sen sijaan tulevaisuuteemme.
Robert Taylor
huolestunut isä
veronmaksaja
Kangasalan kunnan jäsen
Koivurinteen päiväkodin
kurapisteitä ei saa käyttää
Saimme vuosi sitten uuden hienon
Koivurinteen päiväkodin Ruutanaan. Virrat ja Ruovesi seuraavata ohjelmassa tammi?helmikuussa.
Hölmöläisten hommaa
Turvapaikanhakijat asiallisia
Olin itse Kuohussa perjantai-iltana 30.10. Koko
syksyn ajan sai yksi automaattihanoista valua vettä hukkaan, koska hanan automatiikka ei toiminut.
Päiväkodin johtaja oli kyllä ilmoittanut asiasta kuntaan monet
kerrat, mutta huoltoa ei kuulunut.
Kun päiväkodin vedenkulutus
vihdoin huomattiin vesilaitoksella, asia ratkaistiin sulkemalla hana kokonaan. Tämä ei kuitenkaan ole vielä järven alhaisimpia lukemia.
Vuoden 1924 säännöstelymääräysten mukaan tulee järvissämme säilyttää luonnollinen veden korkeus.
Saamiemme tietojen mukaan ovat veden korkeuksia valvovat viranomaiset antaneet määräyksen, että veden juoksuttamista Valkeakosken kautta on vähennettävä.
Kuitenkin saamme varautua mahdollisesti siihen, että talvella veden korkeus tulee vielä jonkin verran laskemaan.
Pirkanmaan paras
ensi sunnuntaina
maakuntaohjelmassa
Pirkanmaan Maakuntaliiton ja Ryhtiliikkeen järjestämässä
äskettäin päättyneessä kilpailussa Pirkanmaan viihtyisimmästä kirkokylästä pääsivät palkintosijoille Kangasala, Virrat
ja Ruovesi. Ulkona
peseminen toi kuralammikon ulko-oven eteen. Sopuisaa yhdessäeloa puolin ja toisin toivoen
Minna Hytönen
Pyhäinpäivänä kävivät pitäjäläiset suurin joukoin Kangasalan
hautausmailla siistimässä läheistensä hautoja sekä tuomassa
niille kukkia. Pitää vain ihailla vain
niiden olemassaoloa ja harmitella,
missä kuravaatteet huuhdellaan
kotona, kun vastaavaa tilaa ei ole.
Vai onko tässä takana se, että
kunta ei tee tarvittavia huoltotoimenpiteitä kurakaivojen tukkeutumisen estämiseksi?
Toinen vanhemmissa ihmetystä herättävä asia ovat uuden päiväkodin automaattivesihanat. Pääsyitä ovat kaupungistuminen ja väestön väheneminen maaseudulla. Jotain meni suunnittelussa
kuitenkin pieleen, kun emme voi
enää käyttää uuden rakennuksen
hienoja ominaisuuksia.
Kurakausi on pahimmillaan ja
kurapisteiden käyttö on kielletty.
Päiväkodista saimme seuraavan
infon:
?Lasten kuravaatteiden peseminen
eteistiloissa aiheutti viime syksynä
kaivojen tukkeutumisen. Raikun kylän kulttuuri ja arvot, jotka koulun omistautunut henkilökunta
ovat juurruttaneet, ovat korvaamattomia.
Kyläkoulun sulkeminen on viimeinen asia, joka sinun tulisi tehdä.
Ole viisas. Teen näin tietäen, että he saavat hyvän koulutuksen ja oppivat
vahvoiksi ja aktiivisiksi yhteisön
jäseniksi, jotka ovat yrittäjähenkisiä ja täynnä ideoita. Nyt pyyntömme on,
että te vanhemmat ette pesisi kura-
5
KANGASALAN SANOMAT
PERJANTAI 13.11.2015
vaatteita iltapäivisin päiväkodissa
vaan pesu hoidettaisiin kotona.?
Miksi päiväkodin eteistiloissa
on hienot, uutuutta kiiltävät kurapisteet suihkuineen, jos niitä ei
saa käyttää. tietysti
sääntöjä noudattaen. Ensi sunnuntaina, 14.11. Aasiaan, Afrikkaan tai EteläAmerikkaan. Aktiivinen
metsänhoito on radikaalisti vähenemässä.
Jos raaka-ainetta ei saa liikkeelle, biotalous lähtee muualle... Teknologiaa ja palveluita voi toistaa missä päin maailmaa
tahansa.
Mutta ainutlaatuista luonnonpääomaa, mitä metsämme ja peltomme tarjoavat, ei voi kopioida.
Yhteisöjemme metsät ja pellot
ovat raaka-aineiden lähde, joka
ruokkii biotaloutta. Kävimme ensin
ostamassa heille uimahousut ja sitten uimaan. Eivätkä ottaneet
selfieitä
Menkööt syteen taikka saveen, tuskin
tämä pahemmaksi muuttuu, pohtii Risto Järvinen.
Sosiaali- ja terveyspalvelu-uudistus merkitsee kunnissa mullistusta. Meidän täytyy asemoida itsemme uudelleen ja tehdä sitä
hyvissä ajoin ennalta jo nyt, kun
tiedämme, että uudistuksen toteutukseen on aikaa kolme neljä
vuotta.
Uudistus sisältää mahdollisuuden. Se edellyttää itsehallintoalueel
la hyvää johtajuutta ja sellaisia
toimintatapoja, joilla hyödyt voidaan saavuttaa.
Yksityiset palvelut ovat saamassa uuden roolin julkisten rinnalla,
kun potilaat voivat valita julkisen
ja yksityisen välillä.
Auvisen mukaan kustannusten aisoissa pitämiseksi on huolehdittava, että hoidot perustuvat
esimerkiksi yhteisiin kriteereihin
hoidon tarpeen arvioinnissa ja
Käypä hoito -suosituksiin.
. Olen seurannut huonosti. Muuten Kangasalan kaltaisten kuntien kulut voivat nousta.
. Kangasalan kunta kerää nyt
21 prosenttia veroa. Ei voi tietenkään olla niin, että piikki on auki.
Uudistuksen myötä sosiaali- ja
terveyskeskus poistuu kunnan alaisuudesta ja sen asioita käsittelevä
lautakunta lopettaa toimintansa.
Auvisen mukaan tähänkin on varauduttu suunniteltaessa kunnan
uutta, vuodenvaihteessa aloittavaa
organisaatiota.
Sitä, miten uudistus käytännössä vaikuttaa kuntalaisen arkeen,
ei voi tietää vielä varmasti. Aluksi rahoitus tullee valtiolta. Yöpäivystyskin
on jo Valkeakoskella asti.
Kangasalan pitää nyt
Sari Eerolainen
. Todennäköisesti siitä noin puolet jää pois ja
valtio kerää loput, Auvinen sanoo.
Kangasalalaisille sote-uudistus saattaa merkitä palveluverkon harvenemista. Joka tapauksessa
kunnat eivät enää kerää sote-rahoitusta veroillaan.
. Sen mukana Kangasalan
kunnan toiminta karsiutuu huomattavasti ja sen budjeteissa liikkuva raha vähenee noin puoleen.
Kunnanjohtaja Oskari Auvisen
mukaan Kangasala on valmistautunut tähän jo ennalta.
. Todennäköistä on, että esimerkiksi Kangasalla ei ole terveyspalveluita enää niin monessa
pisteessä kuin nyt. Pahinta, mitä nyt voidaan tehdä, on jäädä paikoilleen odottelemaan, mitä mahtaa tapahtua vuonna 2019, kun sote-uudistuksen on
määrä astua voimaan.
. Kun tässä on jo liki
kymmenen vuotta keksitty pyörää alusta ja aloitettu aina uudelleen, tilanne on ollut kestämätön,
hän sanoo.
Sote-uudistuksen lähtökohtia
ovat olleet muun muassa palveluiden tarkoituksenmukaisuus, saa-
tavuus ja kustannustehokkuus.
Kangasalan lähtökohta on näillä
mittareilla mitattuna hyvä.
. Auvisen mukaan olennaista on, jääkö kunnille tarpeeksi voimavaroja selvitä
niille jäävistä tehtävistä.
Hän korostaa, että tulevan rahoitusmallin täytyy perustua
kaikkein kustannustehokkaim
pien kuntien keskimääräisiin
kustannuksiin. Uudistus tarvittiin, ja nyt järjestämisestä on päästy sopuun.
Se on hyvä. Auvisen mukaan se todennäköisesti
muuttaa ainakin palveluverkkoa,
kun sosiaali- ja terveyspalvelut
jaetaan lähi-, alue- sekä keskitettyihin palveluihin.
Hän arvelee, että palveluiden
saatavuus turvataan mutta matkat niihin voivat kasvaa.
. Itsehän pystyn tietysti liikkumaan
autolla, mutta kun ajatellaan monia
syrjemmässä asuvia, kulkeminen
voi olla hankalaa. Nyt pitää hioa jo hyvin toimivaa Kangasalan sosiaali- ja terveyshuoltoa entistä terävämmäksi timantiksi niin, että meillä on
aikanaan näyttää toimiva malli,
jota ei tarvitse tulla ulkopuolelta
muuttamaan.
Näin ajattelee Kangasalan sosiaali- ja terveysjohtaja Marika
Lanne.
. Pidän todennäköisenä mallia, jossa niitä on
yksi.
Auvisen mielestä aluehallintouudistuksen ja sote-uudistuksen
liittäminen yhteen oli hyvä ratkaisu. On erittäin tärkeää, että rahoituskysymys ratkaistaan niin,
että meitä asiansa hyvin hoitaneita kuntia ei sillä rangaista, Auvinen sanoo.
. Olen yrittänyt, mutta ihan kaikesta en ole perillä. Kuntaliiton syyskuisen tilaston mukaan Kangasala tuotti
sote-palvelut yhdeksänneksi tehokkaimmin, kun vertailussa oli
60 suurinta kuntaa.
Hienosta tuloksesta huolimatta
Lanne kuitenkin toistaa, että laakereilleen ei saa jäädä lepäämään,
eikä nykyisestä palveluverkosta
saa pitää kynsin hampain kiinni.
Se mitä tuotetaan lähipalveluna,
tuotetaan laadukkaasti.
Muutoksia on tehtävä. Yksi keskeinen tehostamisen paikka on
vanhustenhoito, jota suunnataan
entistä enemmän avopalveluiden
suuntaan.
Rakennuskeskeisestä ajattelusta pitää luopua, digitalisaatiota ja
sähköisiä palveluja puolestaan pitää kehittää.
Sosiaali- ja terveysjohtajan
mielestä esimerkiksi terveyskeskusten määrä ei, ainakaan muu-
Sääennuste
Perjantaina
Lauantaina
+3
4
Sunnuntaina
+4
+3
3
(+1)
+4
+2
+4
2
(+4)
+4
+3
Maanantaina
+2
+2
(+2)
+3
+4
3
+2
(+1)
+3
+3
+2. Terveydenhoito on
Kangasalla kohtuullisella tolalla,
tuumaa Jouko Leppäjärvi.
. Mielestäni uudistus olisi liian
suuri hallinnollinen harjoitus jäädäkseen järjestämään vain ja ainoastaan sosiaali- ja terveyspalveluita.
Uudistuksen kaikkein keskeisin
kysymys, rahoitus, on silti edelleen ratkaisematta. Hänestä on järkevää ja perusteltua, että uusien itsehallintoalueiden vastuulle annetaan muutakin
kuin sote.
. Luotan siihen,
että asiat selviävät. Jos kunnalta lähtee paljon voimavaroja pois, muut perustuslain
turvaamat oikeudet, kuten sivistykselliset perusoikeudet, voivat
olla vaarassa.
Toistaiseksi ei ole varmistunut,
saavatko itsehallintoalueet rahoituksensa valtiolta vai annetaanko
niille verotusoikeus. 6
KANGASALAN SANOMAT
PERJANTAI 13.11.2015
PERJANTAI 13.11.2015
Sote-uudistus vie
puolet kunnan rahoista
ja ison osan toiminnasta
Gallup
Seuraatko
sotea?
Jarkko Hakala
. Olemme tehneet selkeän strategisen valinnan siitä, että painotamme vastaisuudessa entistä
enemmän elinvoiman ja siihen
liittyvän kehittämisen teemoja,
hän sanoo.
Auvinen katsoo, että kunnan
rooli perinteisestä palveluntuottajasta muuttuu.
. Esimerkiksi julkishallinnon
päällekkäisten organisaatioiden
karsiminen voi tuoda tehokkuutta ja säästää rahaa.
. Epäilen, muuttuuko mikään tai muuttuuko mikään ainakaan paremmaksi. Olen ajatellut, ettei minun enää
84-vuotiaana tarvitse välittää siitä, kuinka uudistuksessa käy. Keskeneräistä
työtä ei mielestäni pitäisi moittia,
vastaa Merja Lauttajärvi.
. Sahalahden terveysasemalla
asioinutta Ritva Ojalaa huolestuttaa ajatus, että Sahalahdella ei olisikaan enää omaa terveysasemaa.
Aina kun jotain välähdyksiä sen sisällöstä on tullut julkisuuteen, asiaa on pitänyt suomentaa ensin itselleen ja sen jälkeen lukijoille.
Kun sote-polun jonkun etapin on saanut kirjoitettua ymmärrettäväksi jutuksi, sisältö on hetken kuluttua vanhentunut. Päätöksestä on valitettu. He ovat joutuneet lukemattomia kertoja
muotoilemaan kommenttejaan kulloinkin meneillään olevan tilanteen edessä. Hän lenkkeilee
Sahalahden keskustan tuntumassa.
. Kangasalan tahto on ollut saada ilta- ja yöpäivystys Acutaan.
Toivottavasti tulevat päätökset
vauhdittavat tätä.
. Olen ottanut tämän harrastuksekseni, koska täytyyhän sitä
nyt liikkua!
. Kuljen pyöräteitä vanhan
Unionin luona ja käyn Kuhmalahden suunnassa, hän kertoo.
Kaljadinin mukaan Sahalahdella on sen verran runsaasti
pyöräteitä, että niistä saa valittua
mukavasti kulloinkin sopivan
mittaisia lenkkejä.
. Päivystysten keskittäminen
isoihin yksiköihin, joissa on saatavilla kaikki mahdollinen apu,
tuo hoitoon laatua ja on kansalaisten kannalta tasa-arvoinen.
. Lausuntoja on kirjoitettu metritolkulla
ja toimittajille avattu, mitä sote-remontointi sillä hetkellä tarkoittaa. En näe tätä uhkana. Yksi jos toinen kunnan työntekijä varmasti miettii, mikä
instanssi tulee olemaan tuleva työnantaja, ja onko mikään.
Onhan niinkin tulkittu, että uudistus suosii yksityisiä markkinoita ja heikentää julkisten palvelujen osuutta.
Tälle tulkinnalle antaa sijaa uudistus, jonka mukaan kuntalaiset saavat tulevaisuudessa valita, käyttävätkö julkisia,
yksityisiä vai kolmannen sektorin tuottamia palveluja. Kirjoitettavaa siis riittää tästäkin aiheesta.. Tämän kanssa eletään.
Kuten Kangasalan sosiaali- ja terveysjohtaja osuvasti muotoilee: liki kymmenen vuoden ajan on rakennettu pyörää uudelleen ja aina aloitettu alusta. Tästä saa sellaisen käsityksen,
että julkinen hoito on tehotonta.
Kolmannen sektorin palvelutuottajia ovat esimerkiksi A-klinikka, Syöpäyhdistys, SPR tai
MLL, joiden kanssa Kangasala jo
tekee yhteistyötä.
Iso ideologinen päätös on antaa kuntalaisille mahdollisuus valita, hankkiiko palvelunsa julkiselta puolelta, yksityiseltä tuottajalta
vai kolmannelta sektorilta.
Suuria ratkaistavia seikkoja
ovat työterveyden kohtalo ja Kela-korvaukset. Tämän epäillään aiheuttavan epätasa-arvoisuutta. Kangasalan pitää nyt niin sanotusti hioa taloa kuntoon eli
osoittaa, että sosiaali- ja terveyspalvelujen verkko on järkevä ja
kustannustehokas, Marika Lanne
sanoo.
korvaukset annettaisiinkin julkisten palvelujen tuottamiseen.
. Tällä viikolla korkein hallinto-oikeus
puolestaan antoi yhtiölle luvan jatkaa kokeiden tekemistä alueella. Uskon, että käyttäjät itse eivät
enää halua hakea palvelua rakennuksesta, vaan tekniikka mahdollistaa muunlaisen asioinnin.
Palveluja voidaan tarjota myös
esimerkiksi kirjastoissa tai koulujen tiloissa.
Ympäri vuorokauden päivystävien sairaaloiden vähentäminen
12:een on hänestä hyvä asia.
. Päätös onkin pyörretty ja alettu taas sorvata uutta ajattelumallia.
Suurin myötätunto on kuitenkin kunnan virkamiesten ja
-naisten puolella. Se löisi pahasti korvalle sote-uudistuksen kuningasajatusta taata kaikille yhdenvertaiset palvelut.
Tässä vaiheessa, kun selvillä ovat vasta rakenteet, eivät käytännöt, tulkintoja on monia, varmasti myös vääriä.
Jotta vääriltä luuloilta vältyttäisiin, kaikkien etu on, että käytännöistä saadaan mahdollisimman pian faktatietoa.
Mutta paljon on vielä veivattavaa rakenteissakin.
Jos on ollut käänteitä sotessa, niin niitä on mahtunut myös
tekopohjavesihanke Tavaseen, joka nousi taas tällä viikolla
otsikoihin.
Aluehallintovirasto on kieltänyt tekopohjavesilaitoksen
rakentamisen Vehoniemen-Isokankaan harjualueelle. Lanne pohtii, mitä
tapahtuisi, jos yksityisen hoidon
käyttämisestä maksettavat Kela-
Ilonaihe
Sahalahtelaiselle Jarmo Kaljadinille iloa tuo lenkkeily. Ja kohta taas on pitänyt kommentoida uutta ehdotusta ja laatia siitä uudet lausunnot.
Yksi ratkaiseva päätös on nyt viimein saatettu loppuun ja
aika näyttää, kuinka toimiva se on. Summalla saataisiin huomattavasti laajempaa yhteistä hyvää,
hän huomauttaa.
Jos sallitaan säälinpurkaus omaa ammattikuntaa kohtaan,
niin harvoin on työuran aikana ollut niin turhauttavaa juttuaihetta kuin sote. 7
KANGASALAN SANOMAT
PERJANTAI 13.11.2015
Sari Eerolainen
Kirjoittaja on
Kangasalan
Sanomien toimittaja
Kolumni
Sote jatkuu ja
niin myös Tavase
hioa sote-palvelunsa timantiksi
tamien vuosien päästä, ole itseisarvo.
. Jatkuva epätietoisuus on kestämätöntä.
Sosiaali- ja terveydenhuollon parissa työskentelevät eivät
hekään totisesti ole olleet miellyttävässä asemassa, kun oman
toimialan tulevaisuus on ollut ja on edelleen kysymysmerkki. Julkisella puolella on niin paljon sellaista, mitä yksityinen ei halua eikä
pysty tuottamaan; neuvolaverkko, vaativat operaatiot kuten sydämensiirrot, kokonaisvaltainen
sairauksien ennaltaehkäisy ja pitkäaikaissairauksien kokonaishoito.
Lannen mukaan yksityiseltä
puolelta voidaan ehkä ottaa oppia yritysmaailman tavasta ratkoa ongelmia. Silti häntä närästää
puhe siitä, että yksityinen sektori
alkaa sparrata julkista.
Ehdotuksensa voi antaa myös kirjallisena tiputtamalla lapun postilaatikkoon, Heidi Pehkonen ja Annamari Nikara-Nummi kertovat. Rakennusoikeudeksi
asunnoille on merkitty 7 790 kerrosneliömetriä.
Liiketilat on rakennettava korttelin torin- ja Myllystenpohjantien puoleisiin laitoihin.
Korttelin nykyisen, purettavan
liikerakennuksen paikalla olisivat käytännössä uudet Matkahuollon tilat ja rakennusten keskelle jäävä sisäpiha. Kirjasto kokoaa vanhuksen
luo kuljetettavaksi valmiin aineistopaketin.
Kangasalan kirjasto ryhtyy yhteistyöhön valtion erikoiskirjasto
Celian kanssa. Sellainen oli
Raimo Jokinen on tyytyväinen kirjaston nykyisiin palveluihin. Meillä on jo
omia ideoita ja nyt keräämme
niitä lisää. kello 10.30 pääkirjaston toisessa kerroksessa. Muutos on Suoraman osayleiskaavan mukainen.
Asuntojen rakennusoikeutta
kortteliin on varattu 7 200 kerrosneliömetriä. Tonteille
on merkitty istutuksia liito-oravien ekologisen käytävän turvaamiseksi.
Asemakaavan muutos on rajattu kahteen tonttiin, koska korttelin muilla tonteilla on edelleen
liike- ja teollisuusrakennuksia
voimassa olevan kaavan mukaisesti.
Kaavoituslautakunnan hyväksymä kaavaehdotus etenee kunnanhallituksen käsittelyyn, jonka jälkeen se tullee julkisesti
nähtäville.. Uusilla rakennuksilla
torialuetta on myös pyritty rajaamaan entistä selkeämmäksi.
Kaavaehdotus tulee julkisesti nähtäville kunnanhallituksen
hyväksynnän jälkeen.
Jarkko Hakala
Suoramalle Aakkulantien ja Kangasalantien väliselle rakentamattomalle teollisuusalueelle on tuloillaan kerrostalokoteja noin 150
uudella asukkaalle.
Uuden asemakaavaehdotuksen
mukaan kerrostaloja nousisi Suoraman liikuntahallin ja Kangasalan
lasin liiketilan välisille tonteille.
Niistä rakentuisi asuin- ja liikekerrostalojen kortteli. Taksit saanevat kuitenkin
paikat torin parkkialueelta, ja taksiautoilijat voivat saadan sijan uusista liiketiloista.
Kaavaselostuksen mukaan kaavan laatimisen lähtökohtana on ollut, että kuntakeskuksesta pyritään
saamaan toiminnoiltaan ja miljööltään 30 000 asukkaan keskusta.
Tavoite on saada keskustaan
lisää liiketilaa ja koteja uusille
asukkaille. Toiminnasta on hyviä kokemuksia muualta Suomesta.
Ikäihmisen oppimiselle on tärkeää verkkainen tahti, toistot ja se,
että opastaja puhuu samaa kieltä,
kertoo Voimaa vuosiin -hankkeen
projektityöntekijä Heidi Pehkonen.
Opastajiksi haetaan aiheesta
kiinnostuneita senioreita. Ja aina voi ottaa myös suoraan
yhteyttä, Nikara-Nummi ja Pehkonen kehottavat
Kangasalan ikäihmisten kirjastopalveluihin liittyvän gradun
tehnyt Pehkonen toimii hankkeen
alkuunpanijana tammikuun loppuun saakka.
Ikäihmisten kirjastopalveluiden kehittämishankkeen esittelytilaisuus
tiistaina 17.11. 8
KANGASALAN SANOMAT
PERJANTAI 13.11.2015
Seniori, mitä toivoisit kirjastolta?
Sari Eerolainen
Voimaa vuosiin . Tarkoitus on,
että kunta hankkii uudiskorttelin maapohjan ja vuokraa sen
SRV:lle, kun uusi asemakaava saa
hyväksynnän.
Kangasalan Sanomat kertoi
korttelin suunnittelun edistymisestä syyskuun lopussa.
Asemakaava on mitoitettu noin
80 uudelle asunnolle ja 530 neliölle liiketilaa. Tarkoitus on tarjota tälle aktiiviselle ja kasvavalle ryhmälle uusia palveluita. Matkahuollon uudet tilat
tulisivat heti laiturien viereen katutason liiketiloihin, jotka yhdistäisivät Tampereentien varressa
ja toriaukion laidassa olevia kerrostaloja.
Kunta ja rakennusyhtiö SRV
Rakennus Oy tekivät kesällä yhteistyösopimuksen linja-autoaseman korttelin kehittämisestä
ja rakentamisesta. Sisäpihalle ja
maanalaiseen autopaikoitukseen
kuljettaisiin Myllystenpohjantien
kautta.
Taksiasema puretaan vanhan
liikerakennuksen mukana, ja
taksit menettävät nykyisen paikkansa. Avointa, vapaata keskustelua.
. Pehkonen
puolestaan kiertää eri eläkeläisjärjestöissä kertomassa hankkeesta ja
kyselemässä toiveita.
. He saavat tehtäväänsä koulutusta.
Tarkoitus on myös käynnistää
lainauksen kotipalvelu, mikäli vapaaehtoisia kirjakassin kuljettajia
löytyy. Olemme avoimia kaikenlaisille toiveille, kirjastonjohtaja Annamari Nikara-Nummi
sanoo.
Varsinaiset käytännön toimet
aloitetaan ensi syksynä.
Jo nyt on ideoitu tietotekniikan
vertaisohjausta, jossa opastajana
on toinen ikäihminen.
. Hän käy hakemassa kirjasatsin kahden viikon välein.
esimerkiksi Langan lumoissa -käsityöilta.
Yhteistyössä Kangasala-talon
kanssa järjestetään ensi keväänä
ikäihmisille suunnattu luento, jota höystetään kulttuurilla.
Paljon on jo suunniteltu, mutta
uutta mahtuu mukaan. ikäihmisten kirjastopalveluiden kehittämishanke
on käynnistynyt.
. Laatikot löytyvät kirjaston lehtilukusalista ja toisesta kerroksesta.
Linja-autoaseman uusi kaava Aakkulantien tyhjät
kunnanhallituksen käsittelyyn teollisuustontit
asuinkäyttöön
Jarkko Hakala
Linja-autoaseman korttelin uusi
asemakaavaehdotus on valmistunut ja etenee kunnanhallituksen
käsiteltäväksi.
Kaavaehdotuksen mukaan
kortteliin nousisi viisi- ja kuusikerroksisia asuintaloja, joiden katutasossa olisi liiketiloja.
Bussien lähtölaiturit on sijoitettu Onnikkatien varteen torin länsipuolelle, eli korttelin pohjoislaitaan. Yhteistyön ansiosta Celian palvelujen käyttäminen
yksinkertaistuu.
Kirjasto tarjoaa tilojaan erilaisille yhteistyökumppaneiden kanssa
järjestettäville tapahtumille, joissa
samalla vinkataan aiheeseen liittyvästä kirjallisuudesta. Rakennukset
olisivat yhdestä viiteen kerrosta
korkeita.
Uusilla taloilla on tarkoitus
tukea Kangasalantien katukuvan kehittämistä sekä luoda lasten leikkeihin ja oleiluun soveltuva suojainen sisäpiha. Pääkirjaston lehtilukusalissa ja kakkoskerroksessa on idealaatikot, joihin voi
sujauttaa ehdotuksiaan. Se tuottaa materiaalia henkilöille, joilla on lukemisvaikeuksia
myös sunnuntain
a!
osta kotiin tai herk
uttele
paikan päällä.
Tervetuloa omaan
kauppaasi Kangasal
le!
Voicroissant
0
35
/kpl
Palvelemme
sunnuntaina
klo 21 asti!
Hinnat vain kotitalouksille.
Korvapuusti
Ciabatta
240 g (3,96/kg)
Vehnäpatonki
200 g (3,15/kg)
0
53
0
53
/kpl
/kpl
Suklaacookie
95
0
Moniviljaleipä
1
0
63
Valkosipulivoipatonki
1
330 g (4,39/kg)
160 g (8,44/kg)
45
35
Omenalettiviineri
Vuoksen piirakka
Lihapasteija
0
53
0
28
0
Omistajan käyntikortti
PARTURI-KAMPAAMO
KANGASALA Mäkirinteentie 10
/kpl
/kpl
45
/kpl
AVOINNA:
MA?PE 8?21
LA 8?18
SU 12?21. 9
KANGASALAN SANOMAT
PERJANTAI 13.11.2015
OMISTAJAPÄIVÄT PRISMOISSA 11.?15.11. Lue lisää: s-kanava.fi
meiltä joka päivä
uunituoreita leivon
naisia
Tähän ovat vaikuttaneet esimerkiksi paikallinen aktiivisuus,
liiketoiminta ja tutkimus sekä
suuri rantavyöhykkeiden määrä.
. Minunkaan ei olisi välttämättä tarvinnut tehdä mitään. Sen mukana Jaakko Ikävalkon pihaan
tuli muun muassa uusi jätevedenpumppaamo. Se määritteli, kuinka paljon jätevesistä oli poistettava orgaanista ainetta, fosforia ja typpeä.
Asetus nostatti huomattavasti vastustusta, ja moni jätti järjestelmänsä entiselleen. Tampereelta tulleet asiantuntijat lupasivat, että 10 000 eurolla saadaan viemäri ja vesi sisälle. 10
KANGASALAN SANOMAT
PERJANTAI 13.11.2015
Lainsäätäjien poukkoilu
jätevesiasiassa ihmetyttää
Jätevesiasetukseen ehdolla uusia lievennyksiä. Ympäristöministeriön työryhmä on valmistellut joukon ehdotuksia asetuksen lieventämiseksi.. Tuntuu, että nenästä on vedetty.
Jotain korvauksiahan tässä pitäisi
kohta saada, lihasulalainen Jaakko Ikävalko toteaa kotonaan Siitamantien varressa.
Viime viikolla tuli julki joukko
uusia ehdotuksia, jotka keventäisivät haja-asutusalueiden jätevesien käsittelyn vaatimuksia. Vielä ei tiedä, mikä näistä tulee käyttöön tai tuleeko ehkä näiden yhdistelmä, Antila toteaa.
Lihasulalaisten vastaus jätevesiasetukseen oli oma vesihuolto-osuuskunta. Joka tapauksessa kunta voisi halutessaan
tehdä kireämpiä määräyksiä kuin
lakiin on kirjattu.
Kolmanneksi vaihtoehdoksi
työryhmä esittää, että esimerkiksi korkea ikä tai työttömyys voisivat riittää perusteeksi saada luvan
jättää vaaditut jätevesijärjestelmät
rakentamatta. Osa asennetuista jätevesijärjestelmistä
voi osoittautua tarpeettomiksi.
Jarkko Hakala
. Tässä on kurmittu ihan hyttysiä.
Kangasalan ympäristöpäällikkö
Tuomo Antila harmittelee, että lainsäädännön poukkoilu on haitannut
jätevesijärjestelmien saneeraamista.
Hän ei usko, että nyt tekeillä olevilla lievennyksillä olisi
Kangasalla laajaa vaikutusta. Olisin
vain maksanut vuosittain parisataa vessan umpikaivon tyhjennyksistä, hän kommentoi lakimuutossuunnitelmia.
Ympäristöministeriön työryhmä ehdottaa kolmea eri vaihtoehtoa vaatimusten kohtuullistamiseksi.
Vaihtoehdoista kahdessa jätevesijärjestelmän uusimiselta voisi välttyä, jos kiinteistö ei sijaitse
pilaantumiselle herkäksi määritellyllä alueella eikä siihen tehdä
rakennuslupaa vaativia remontteja. Minulle se tuli maksamaan
20 000 euroa, ja samoin monelle
muullekin, Ikävalko kertoo.
Asetusta muutettiin lievemmäksi jo vuonna 2011, ja nyt työ-
Moni teki työt ihan
turhaan.
Jaakko Ikävalko
ryhmä on valmistellut lakiin taas
kevennyksiä.
. Ikävalko toivoo, että kunta ottaisi osuuskunnan haltuunsa nyt, kun
vesi- ja viemäriverkoston perustamiskulutkin on maksettu.
Fakta
Hajajätevesiasetus
Alkuperäinen asetus talousjätevesien
käsittelystä vesihuoltolaitosten viemäriverkostojen ulkopuolisilla alueilla tuli voimaan 1.1.2004.
Asetuksen tarkoitus oli vähentää talousjätevesien päästöjä ja ympäristön pilaantumista ottaen erityisesti huomioon valtakunnalliset vesiensuojelun tavoitteet.
Asetuksella haja-asutusalueiden koteja
ja mökkeilijöitä velvoitettiin puhdistamaan
jätevetensä ennen kuin ne johdetaan ympäristöön. Silloin
määräyksistä tehtiin selvästi aiempaa lievempiä.
Ennen vuotta 2004 rakennettujen kiinteistöjen siirtymäaikaa on jatkettu vuoteen
2018 saakka, mutta uusilla ja saneerattavilla kohteilla siirtymäaikaa ei ole.
Nyt hallitusohjelmaan on kirjattu, että
määräyksiä on helpotettava edelleen. Lievennykset koskisivat ennen vuotta 2004 rakennettuja
kiinteistöjä.
Herkät alueet määrittelisi tarkasti joko kunta tai laki. Hän korostaa, että ehdotukset asetuksen muuttamiseksi ovat
vasta työryhmän esityksiä.
. Tämä johtuu siitä, että täällä herkät
alueet ja esimerkiksi niiden suojaetäisyydet on jo erikseen määritelty. Lain
lieventäminen on kirjattu jo keväällä hallitusohjelmaan.
Ikävalkon mukaan jätevesiasetuksen vaatimusten täyttäminen
on tullut maksamaan hänelle jo
noin 20 000 euroa.
. Liki puolessa Suomen kunnista niin ei ole tehty.
Antilan mukaan Kangasala
on ollut poikkeuksellinen kunta, koska se on kuulunut jätevesiasiassa edelläkävijöihin jo ennen
vuoden 2004 asetuksen laatimista. Moni teki työt ihan turhaan,
Ikävalko sanoo.
Ikävalkon mukaan lainsäätäjät
ovat keskittyneet vääriin asioihin,
koska haja-asutuksen ja mökkien
osuus fosfori- ja typpipäästöistä on vain muutaman prosentin.
Maatalous sen sijaan aiheuttaa
kaksi kolmasosaa fosfori- ja yli
puolet typpipäästöistä.
. Meillä jätevesien käsittelyä on
edellytetty jo pitkään, Antila kertoo.
Kangasalla haja-asutusalueet
eivät usein edes ole kiinteistökohtaisten järjestelmien varassa, koska paikoin on perustettu jätevesiä
käsitteleviä osuuskuntia.
Kaikkia nykyisen Kangasalan
haja-asutusalueiden kiinteistöjä
ei kuitenkaan ole vielä saatu lain
vaatimaan kuntoon.
Antila arvioi, että kuntien taakka kasvaa, jos poikkeuslupien edellytyksiä väljennetään aiemmasta.
Tämä johtuu siitä, että juuri kunnat tekevät ratkaisut poikkeusluvista. Poikkeuslupa kestäisi viisi vuotta kerrallaan.
Kun jätevesiasetus tuli voimaan
vuonna 2004, uusien määräysten
vuoksi Lihasulassa Kangasalan
pohjoislaidalla ryhdyttiin perustamaan omaa osuuskuntaa, joka
huolehtisi sekä vesijohdosta että
jätevesistä.
Lihasulan kyläläiset päättivät,
että asia pantaisiin kerralla kuntoon niin kuin uusi asetus vaati.
Osuuskunta perustettiin ja viemärijärjestelmä rakennettiin.
. Esimerkiksi määräyksiä pidettiin liian
kireinä ja tarjolla olevia puhdistusjärjestelmiä kalliina.
Asetus uusittiin vuonna 2011
Kurrenvara on fiksu vaihtoehto, jos et tarvitse valtavaa lukaalia, vaan asut mieluummin järkihintaan ja siten vapautat varojasi muuhun elämään. 11
KANGASALAN SANOMAT
PERJANTAI 13.11.2015
Ikimetsän ystävät vaalii koskematonta luontoa
Päivi Vännilä
luonnontilaisten metsien biologisesta, kulttuurisesta ja sosiaalisesta merkityksestä.
Kalastaja, kirjailija Pentti Linkolan
perustama Luonnonperintösäätiö
täyttää kuluvana vuonna 20 vuotta. Suojeluesteitä ovat suojeltaviksi sopivien metsien vähyys, metsänomistajien tiedonpuute suojelumahdollisuuksista ja epätietoisuus
maksettavista korvauksista.
Seppälän mukaan suojelun perimmäinen tavoite on säästää tulevaisuuteen luonnontilaisia metsiä.
Alkuperäismetsäluonto on tärkeä omana itsenään, rauhaan jätettynä, mutta lisäksi siellä elää
myös valtaosa uhanalaisista lajeista.Tällaisilla metsillä on myös
monentasoisia tärkeitä merkityksiä ihmisille.
. 7-kerroksiseen Kurrenvaraan rakentuu kompakteja kerrostalokaksioita. Arvioitu valmistuminen 04?06/2016.
Huoneistoesimerkkejä:
Kohdetta myy:
Huoneisto
m2 krs mh.
vh.
Huoneistokeskus
1H+KT
2H+KT+VH+S
2H+KT+VH+S
3H+K+S
3H+KT+VH+S
28,5
59,5
60,5
67,5
70,5
2
1
4
2
5
27 600
43 770
51 990
53 340
68 400
92 000
145 900
173 300
177 800
228 000
Hatanpään Valtatie 11
33100 Tampere
Minna Lehtonen
Puh. Metsien suojelussa tavoitellaan metsien elämän monimuotoisuuden säilyttämistä ja uhanalaisen luonnon suojelemista.
? Minulle ja muille tässä toiminnassa suoraan tai ajatuksellisesti mukanaoleville tärkeää on
tietoisuus siitä, että vielä on ole-
As.Oy Kangasalan
Kurrenvara
Ristitie 2, 36220 Kangasala
Elämän kiintopiste Kangasalla
Pohjola rakentaa
fiksuja koteja fiksuille ihmisille.
Kun järki on kädessä, sitä ymmärtää, että asunto
on iso osa elämää. 050 597 1525
2H+KT+S 39,5 32 565 108 550
jari.koivisto@kiinteistomaailma.fi
ÖMAALLA
KENNUSTY 3.45
A
R
Y
L
E
T
ESIT
13.15?1
su 15.11. Mutta asunnon pitää antaa
meille myös mahdollisuus elää elämäämme.
Pohjola Rakennus rakentaa kohtuuhintaisia,
laadukkaita koteja fiksuille ihmisille, jotka haluavat elämältään enemmän kuin pelkän asunnon.
Ja kaltaisiasi fiksuja ihmisiä täällä riittää, sen
voimme kertoa 26 vuoden kokemuksella, Pirkanmaan suurimpana rakentajana.
Kun kaikki muu muuttuu, koti on ja pysyy. 020 775 9600 · www.pohjolarakennus.fi. kauppa, terveysasema, kirjasto ja pankki, samoin lastenlasten koulut. Rakentaminen on alkanut, mutta sinulla
on vielä aikaa valita oman kotisi sisustustyyli. Asuntojen tilankäyttö
on huolellisesti mietitty: keittiöt ja olohuoneet ovat yhtenäistä avointa
tilaa ja hukkaneliöitä ei ole. Sitä
johtaa 11-jäseninen hallitus, jossa on edustajia eri elämän aloilta.
Kangasalalainen Lauri Seppälä
kuuluu Ikimetsien ystävien yhdistyksen hallitukseen ja toimii tällä
hetkellä sen varapuheenjohtajana.
Kangasalla Luonnonperintösäätiön suojelualue on Korpivainion 26
hehtaarin metsä Kuhmalahdella.
Sen pääpuulaji on kuusi, mutta siellä kasvaa myös petäjikköä
ja harvakseltaan koivua ja haapaa.
Metsä rajoittuu lännessä
Längelmäveteen. Tavoitteena on ylittää juhlavuonna tuhannen suojeluhehtaarin raja.
Säätiö toimii pääasiassa yksityisten lahjoitusten varassa. Yhtiössä on maalämpö. klo
la
eil
t
n
ke
Ra
As.Oy Kangasalan
Ahomansikka
Ruutanantie 53, 36200 Kangasala
Huoneistoesimerkkejä:
Huoneisto
m2 mh.
2H, K, S
54,0 47 850
2H, K, S, PH, VH 58,5 52 200
3H, K, S
68,0 59 850
3H, K, S, WC, VH 73,0 64 170
4H, K, S, WC, VH 89,5 77 970
4H, K, S, WC, VH 91,5 79 500
vh.
159 500
174 000
199 500
213 900
259 900
265 000
Kohdetta myy:
Kiinteistömaailma Kangasala
Myllystenpohjantie 2
36200 Kangasala
Minna Honkala, puh. 044 504 4506
minna.honkala@kiinteistomaailma.fi
la
eil
t
n
ke
Ra
massa koskemattomia metsiä ja
alkuperäistä luontoa ihmisestä
huolimatta.
Seppälä toteaa, että Ikimetsän
ystävät tulee jatkamaan työtään
metsäluonnon suojelun puolesta
vanhoja metsiä etsimällä, tiedottamalla eri suojeluvaihtoehdoista
ja toimimalla edelleen Luonnonperintösäätiön tukiyhdistyksenä.
Lisätietoja: luonnonperintosaatio.fi
As.Oy Kangasalan
Kotirinne
Karin-Heikintie 2 A, 36240 Kangasala
Vaivatonta eloa Vatialassa
Kotoisa Kotirinne sinulle, joka et enää tarvitse kaupungin hulinaa päivittäin, mutta haluat hyvät kulkuyhteydet sinne. Arvioitu
valmistuminen loppuvuosi 2016.
ALLA
USTYÖMA
N
N
E
K
A
R
ESITTELY
14.00
. 0400 749 800
minna.lehtonen@huoneistokeskus.fi
A
NEISTOISS
KSEN HUO 0
O
R
R
E
K
.
2
ESITTELY
13.30?14.0
su 15.11. Ylimmistä kerroksista avautuvat hienot
harjumaisemat ja kaikissa asunnoissa on lasitetut parvekkeet tai terassi.
Arvioitu valmistuminen 08?10/2016.
Huoneistoesimerkkejä:
Kohdetta myy:
Kiinteistömaailma Ylöjärvi
Huoneisto m2 mh.
vh.
Soppeentie 2, 33470 Ylöjärvi
2H+KT
39,5 32 565 108 550
Jari Koivisto, puh. Kahden vuosikymmenen aikana säätiö on suojellut jo 50 aluetta
eri puolilla Suomea, yhteensä 970
hehtaaria.
Alueisiin kuuluu aarniomaista
metsää ja jonkin verran luonnontilaista suota. Lahjoituksia antavat monet
yritykset, yhteisöt ja yksityiset
ihmiset.
la
eil
t
n
ke
Ra
Lauri Seppälä on Ikimetsien ystävien varapuheenjohtaja. Pihakin on suunniteltu
viihtyisäksi ja virkistäväksi niin senioreille kuin pikkuväelle. klo
Uusia kasvualustoja omille juurille!
Haluaisitko asua maalaismaisemassa ratsutallin ja järven läheisyydessä sekä
vireän kuntakeskuksen palveluiden kainalossa. Hän toimii opinto-ohjaajana Tampereen klassillisessa
lukiossa ja asuu Raudanmaalla Pispalan kylässä.
. Se on säätiön
pinta-alaa kohden runsaspuustoisimpia metsiä.
Seppälä kertoo, että Kangasalta
niin kuin muualtakin tavoitellaan
koskemattomia tai lähes koskemattomia luonnontilaisia metsiä.
? Jos tällainen alue on tiedossa
jossain päin Kangasalaa, yhdistyksemme on kiinnostunut saamaan siitä tietoa.
Ikimetsän ystävät ry perustettiin vuonna 2005 Luonnonperintösäätiön tukiyhdistykseksi.
Ikimetsän ystävien keskeisimpiä saavutuksia ovat tiedottaminen eri tavoilla metsien suojelumahdollisuuksista ja
Luonnonperintösäätiön toiminnasta.
Tänä syksynä yhdistys on mukana Helsingin kirjamessuilla ja
Metsä-messuilla.
Yhdistys järjestää metsäretkiä
säätiön suojelualueille ja ylläpitää omalta osaltaan tietoisuutta
Luonnonperintösäätiön kriteerit ostettavaksi ja suojeltavaksi metsäksi ovat muiden muassa ne, ettei
metsää ole koskaan hakattu täysin
avoimeksi, metsässä on eri-ikäistä
puustoa, eri puulajeja ja lahopuuta.
Ikimetsä on luonnontilainen
metsä, jossa ihminen on toiminut
mahdollisimman vähän, jolloin se
on saanut kasvaa rauhassa tarjoten elinmahdollisuuden mahdollisimman monipuoliselle eliöstölle.
. Sorolan alueelle on rakenteilla perinnemaisemaan hyvin istuvia ja tämän päivän korkean vaatimustason
täyttäviä yksitasoisia rivitalokoteja. Valinnanvaraa on monesta eri kokoisesta asunnosta ja sijainnista tontilla. klo 13.30?
su 15.11
Pohjola Rakennus Oy · Itsenäisyydenkatu 17 A · 33101 Tampere · Puh. Aivan Kotirinteen lähiympäristössä ovat kaikki hyvän elämän ainekset valmiina
Kaikki lähti siitä, kun mietimme, millaisia hahmoja voisi olla ja millaisia ominaisuuksia
heillä on, kertoo Inari Lahti, joka
on yksi käsikirjoittajista ja sivuosien esittäjistä.
Hänen lisäkseen mukana on
muitakin nykyisiä ja entisiä
kangasalalaisia: näyttelijä Heidi Gröhn, tuotantotiimin Paula
Puura, Sara Ahonen ja Katariina Kankaansivu sekä lavastus- ja
tekniikkatiimin Juho Lehtinen.
Myös ensemblesta eli joukkokohtauksiin, kuoroon ja tanssiin
osallistuvista yksi on Kangasalta:
Sohvi Rouhe.
Musikaali on opiskelijoille mieluisaa vaihtelua lukio-opintoihin,
sillä harjoituksissa toisiin opiskelijoihin pääsee tutustumaan huomattavasti paremmin kuin tavallisilla oppitunneilla.
. 12
KANGASALAN SANOMAT
PERJANTAI 13.11.2015
Sammon keskuslukion Kuplat-musikaalin tekoon on osallistunut moni nykyinen ja entinen kangasalalainen: Sohvi Rouhe, Inari Lahti, Heidi Gröhn, Paula Puura, Katariina Kankaansivu, Sara Ahonen ja Juho Lehtinen.
Opiskelijoiden musikaali
tähtää korkealle
Outi Koivu
Kun opiskelijat saavat vapaa kädet
tehdä musikaalin alusta asti itse,
lopputulos ei voi olla kuin ainutkertainen kertomus nuorten maailmasta.
Juuri tällainen on lauantaina
ensi-iltansa saava Kuplat-musikaali. Jos jotakin hajoaa, osaamme
hoitaa homman, Katariina Kankaansivu vakuuttaa.
Jännitys alkaa väkisinkin tiivistyä, kun ensi-ilta lähenee. On ollut tavallaan karhunpalvelus, että olemme saaneet tehdä
kaiken itse. Viikonloppuharjoitukset tuntuivat kivalta leiriltä, Inari Lahti sanoo.
Muu porukka nyökyttelee. marraskuuta kello 18.
Suositusikäraja: 12 vuotta.
Ennakkomyynti kello 8?15 kansliasta p.
(03) 5654 4501, (03) 5654 4504. Välillä on ollut vaikea tietää, mitä pitää tehdä, Paula
Puura kertoo.
Myös työnjako on toisinaan aiheuttanut harmaita hiuksia, kun
jokaiselle tehtävälle on pitänyt
löytää tekijä.
Toki nuorilla on ollut Siimeksen lisäksi apunaan kaksi muuta
opettajaa.
Esityksen suosio on yllättänyt
tekijät, sillä ensi-illan liput myytiin loppuun jo tiistaina.
Moni koulun opiskelija pääsee
näkemään esityksen ilmaiseksi
Musikaali on pistänyt
ajattelemaan omia
juttujani.
Inari Lahti
koulupäivän aikana, mutta iltanäytöksiin voi hankkia lipun kuka tahansa.
Esityksen viime hetken valmisteluja voi seurata myös huomenna
lauantaina, kun Sammon keskuslukio viettää avoimien ovien päivää kello 9.30 alkaen.
Samalla vierailijat voivat muun
muassa tulla seuraamaan oppitunteja.
Fakta
Kuplat-musikaali
Ensi-ilta Sammon keskuslukion auditoriossa (Uimalankatu 5,
Tampere) 14. marraskuuta kello 18.
Muut esitykset 16. ja 18. Musikaali on pistänyt ajattelemaan omia juttujani. Meillä on todella hyvä porukka, joten harjoituksista lähtee aina
pois hyvillä mielin. Sen tekemiseen on osallistunut yli sata tamperelaisen Sammon keskuslukion opiskelijaa.
Pelkästään käsikirjoitusta on
laatinut yli 20 opiskelijaa.
. Kaikille on selvää, että musikaalin
onnistumiseen tarvitaan yhteistyötä.
Siinä porukkaa hitsaa yhteen ilmaisutaidon opettaja Jyri Siimes,
joka on myös musikaalin ohjaaja.
Kuplat kertoo kahdesta nuoresta, jotka pyristetelevät irti omista kuplistaan: yksi uskonnollisista
ympyröistä, toinen ekoyhteisöstään.
Nämä kaksi kohtaavat toisensa
vieraassa maailmassa, jossa heidän oppaakseen ryhtyy hauskanpitoon erikoistunut nuori bloggaaja.
Inari Lahti myöntää, että musikaalin tarina onnistuu paitsi naurattamaan myös liikuttamaan.
. Lippuja myös ovelta.
Musikaali on kokonaan opiskelijoiden
käsialaa.. Erityisesti
loppu on koskettava.
Aivan perheen pienimmille esitys ei sovellu, sillä nuorten maailmaan soopivasti musikaali sisältää kiroilua ja muuta ronskia
kielenkäyttöä eikä alkoholikaan
ole tabu lavalla.
Vielä ennen ensimmäistä yleisölle esiintymistä musikaali ehditään viedä kokonaisuudessaan
läpi noin kuusi kertaa.
Opiskelijat ovat varautuneet siihenkin, että tekniikka saattaa pettää tosipaikan tullen.
. Tosin suurin jännityspiikki lienee
jo takana, kun viime viikonloppuna musikaalista saatiin ensimmäinen läpimeno.
Liput
ennakkoon Kangasala-talosta tai
verkosta lippu.fi.
Ruokalistat
Viikko 47
KOULUT JA PÄIVÄKODIT
Ma: lihakeitto, leipä, tuorepala
Ti: pinaattiohukaiset, perunasose,
salaatti, puolukkahillo
Ke: jauhelihakastike, tummaspagetti,
salaatti
To: kinkkukiusaus, salaatti, punajuurisuikale
Pe: kalakeitto, leipä, tuorepala
Jokaiseen ateriaan kuuluu leipä,
ravintorasva ja juoma. Näyttelijöinä
Pikkuteatterin 16?20-vuotiaat.
. ja siirtokarjalaisuutta esittelevä
perusnäyttely. mukaan, puh.
045 253 3883, www.karjalanliitto.fi/
kangasalankarjalaseura.
. Ikäsuositus 16-v. Klan vapaa-aikapalvelut.
. Pianonsoitto on usein yksinäistä puuhaa, mutta tässä esityksessä
pianistitkin pääsevät soittamaan
yhdessä, Roine kuvailee.
Satunäytelmässä esiintyy useita kangasalaisia lapsia, muun muassa pikkupianistit Matilda Taipale,
Fanny Kauppinen, Minea Männistö, Aada Tamminen ja Hilma
Kolunen.
He kaikki ovat esityksestä innoissaan, eikä se suuremmin jännitä heitä. klo 10?12 atk-opastusta senioreille
Jalmarin Kodon kabinetissa.
. Järj.
SPR:n Klan osasto ja Kangasala-talo.
MUSEOT
. tai
vanhemman seurassa. Ikäsuositus 16-v. Mobiliassa Klassikkoauto- ja Rally
Hall of Fame -näyttely. klo 15.30 Kisa-Eaglesin edustujoukkue?Nikkarit Riihimäeltä. Järj. Näyttelijöinä
Pikkuteatterin 16?20-vuotiaat.
. klo 17 LP Kangasala?OrPo. klo 18 Kalanruotoriipus-näytelmä
Manttaalitalolla. Jumppapäivän
järjestää Klan Naisvoimistelijat.
. päivittäin klo 10?16.
JÄTEASEMAT
Kodin ongelmajätteitä, lajiteltua hyötyjätettä, sähkö- ja elektroniikkaromua
sekä pieniä eriä kaatopaikkajätettä.
. Kuhmalahden jäteasema (Taidetie 6,
palotallin vieressä) la 10?14.. Järj. klo 17 Viulistiveljekset Kuusisto
Kangasala-talossa.
Sunnuntai 15.11.
. Näyttelijöinä
Pikkuteatterin 16?20-vuotiaat.
. klo 19 Puuvillatehtaan Teatterin esittämä Kuplettitaivas-musikkinäytelmä
Lepokodilla
. Vanhoille harrastajille ja vasta aiheesta kiinnostuneille. 13
KANGASALAN SANOMAT
PERJANTAI 13.11.2015
Sirius seikkailee musiikkisadussa
Sirius on villakoira, joka saa ystäviltään lahjaksi pianon ja henkilökohtaisen musiikkiesityksen.
Syntymäpäivillä nähdään paljon
myös Siriuksen eläinystäviä, kuten delfiini ja elefantti.
Tämä on lähtöasetelma Pirkanmaan musiikkiopiston musiikkisatuun, joka esitetään ensi keskiviikkona Kangasala-talossa.
Musiikkisadussa esiintyvät Juniorijouset pianosolistien kera,
lapsikuoro Tactus sekä sadun kertojana televisiostakin tuttu, kaikkien lasten mummo Eila Roine.
. Piirtämiseen tututustutaan
kuvataiteilija Tiina Lammisen johdolla.
. klo 13 Teehuoneen Kulttuurivartti:
Kertomuksia Leningradista, osa II
(Pentti Salminen). klo 14 ja 19 Puuvillatehtaan Teatterin
esittämä Kuplettitaivas-musikkinäytelmä Lepokodilla.
. klo 16 Kalanruotoriipus-näytelmä
Manttaalitalolla. Tieliikenteen erikoismuseo Mobilia
avoinna klo 10?16.
NÄYTTELYT
. Nikita Mihalkov (2013)
Pitkäjärven koulun auditoriossa. klo 17 New York, New York -draamakonsertti Kangasala-talossa. Soittajilla on edessään
melkoinen urakka, vaikka itse
esitys on vain 35 minuutin mittainen.
. Manga-aiheista kirjavinkkausta
ja opastusta asujen tekemiseen. Siinä on kuitenkin 20 minuuttia soivaa musiikkia, pianonsoiton opettaja ja Siriuksen ?äiti?
Sanna Viitaniemi kertoo.
Pianonsoiton oppikirja Siriuksen syntymäpäivät . K12.
Keskiviikko 18.11.
. klo 16 Kalanruotoriipus-näytelmä
Manttaalitalolla. nuorten valokuvanäyttely
Hyvä fiilis Vatialan kirjastossa, pääkirjastossa ja Sariolan koululla. klo 18?20 Riku Niemi Orchestran
tangotentetti solistinaan Kyösti Mäkimattila Kangasala-talossa.
Maanantai 16.11.
. Järj. Kangasalalaiset Matilda Taipale, Fanny Kauppinen, Minea Männistö, Aada
Tamminen ja Hilma Kolunen ovat sadun pianisteja.
Ma: jauhemaksapihvit, savulihakeitto,
riisipuuro + soppa
Ti: possunniskaleike, kesäkeitto, mansikkakiisseli
Ke: pispalansilakkaa, jauhelihakeitto,
persikkavaahto
To: lihamureke, kasvissosekeitto,
omenakiisseli
Pe: kaalikääryle, pinaattikeitto+½
muna, ruusunmarjakiisseli
La: possugulassi, jälkiruoka
Su: kalakiusaus, jälkiruoka
Viikkopäivyri
Seuraava viikkopäivyri julkaistaan perjantaina 20.11.
ilmestyvässä lehdessämme.
Voit lähettää tapahtumatiedot
keskiviikkoon 18.11. Karjalainen Kulttuurikeskus Äijälä
(Liuksialankuja 33), karjalaisen sanankäytön näyttely ?Kirja kertoo Karjalasta. Järj.
Klan Nuorisoseura.
. Henrietta Lehtosen video ja piirustuksia Kangasala-talon galleriassa
29.11. p.
050 365 7023.
. saakka.
. klo 17 Puuvillatehtaan Teatterin esittämä Kuplettitaivas-musikkinäytelmä
Lepokodilla.
. Voit
halutessasi pukeutua cosplay-asuun.
. Museoon vapaa pääsy. Tämä on todella hieno projekti. Muutokset
mahdollisia.
ATERIAPALVELU
Ma: jauhemaksapihvit, muusi, lämmin
kasvis, puolukkahillo, omena-kanelikiisseli
Ti: lohikeitto, luumukiisseli
Ke: kaalilaatikko,puolukkahillo, mansikkarahka
To: makkarakeitto, riisipuuro, rusinakiisseli
Pe: kalapihvi, keitetyt perunat, lämmin
kasvis, puolukkkiisseli
La: kaamoskiusaus, lämmin kasvis,
raparperi-ruusunmarjakiisseli
Su: kermainen porsaanlihakastike,
muusi, lämmin kasvis, mangovanukas
Muutokset mahdollisia.
JALMARIN KOTO
Eila Roine on musiikkisadun kertoja. Yhdessä soittamiseen riittää hyvin
yksikin piano mutta Pirkanmaan
musiikkiopistossa on myös kaksi
luokkaa, jossa on kussakin viisi
sähköpianoa.
. Taitoklubeja Kangasalan Taitokeskuksessa, (Ainontie 8.) 19.11. Kangasalan Kameraseuran vuosinäyttely 13.11. kello 10
mennessä osoitteeseen toimitus@kangasalansanomat.fi tai
kangasalansanomat.fi-verkkosivujemme kautta.
Perjantai 13.11.
. Ikäsuositus 16-v. Ilm. Järj. Varhaiskasvatus esittäytyy 16.11.?4.12.
Taidetila Terrassa.
. klo 18 elokuvakerho Lokki esittää:
Citadel, ohj. klo 18 Kalanruotoriipus-näytelmä
Manttaalitalolla. Veistoksesta viivaksi -piirustustyöpaja aikuisille marraskuussa joka torstai
kello 17?19 Kimmo Pyykkö taidemuseossa. Kuhmalahden kirjastossa lasitaiteilija Katja Rauhamäen näyttely 13.11.
saakka
. Peli
jäähallissa.
. klo 13?16
tehdään jouluiset tähdet/himmeli
Kami-paperista. klo 18.30 Risteyksiä-elokuva Nuorisotila Veturissa. Av. klo 15 valtuuston talousarviokokous
Kangasala-talon valtuustosalissa.
. Teemanäyttelyt
Liikkeelle . K12.
Lauantai 21.11.
. Järj. klo 18 Kalanruotoriipus-näytelmä
Manttaalitalolla. SVS Kla.
. Ikäsuositus 16-v. Leivonnaisia, askarteluja, käytettyjä urheiluvälineitä, kirjoja ja
leluja, ohjelmaa. 16.?29.11. klo 16 Kalanruotoriipus-näytelmä
Manttaalitalolla. tai
vanhemman seurassa. Tied. Klan Eläkkeensaajat.
. Järj. Ikäsuositus 16-v. klo 13?14 Vauvan kanssa museoon
-opastus Kangasala-talossa.
. klo 19 K-Kino: 007 Spectre -elokuva
Kangasala-talossa. pianonsoittoa
yhdessä oppien syntyi tarpeesta ko-
keilla, miten lapsille voisi paremmin opettaa yhdessä soittamista.
Kokemukset ovat olleet Viitaniemen mukaan positiivisia. klo 10?13 Jalmarin kammari Jalmarin Kodossa.
. Näyttelijöinä
Pikkuteatterin 16?20-vuotiaat.
. tai
vanhemman seurassa. Klan jäteasema (Kaarina Maununtyttären tie 6 ) ti?pe 14?18 ja la 10?14.
. K12.
Lauantai 14.11.
. klo 12?15.30 tanssit Pirtillä, soittaa
Kisällit. sop. klo 10?12 Vatialan koulun joulumyyjäiset koululla. tai
vanhemman seurassa. klo 14.15 Pirkanmaan musiikkiopiston lapset esiintyvät Jalmarin Kodossa.
. klo 13 Teehuoneen Kulttuurivartti:
Matkakertomus Kazanista (Ritva Leikas
ja Keijo Koivula). sanoi Kekkonen, Taksiliitto
70 vuotta ja Moottori 90 vuotta 18.12.
asti.
. Ikäsuositus 16-v. klo 19 K-Kino: 007 Spectre -elokuva
Kangasala-talossa. Vehoniemen Automuseo, kahvio
ja näkötorni avoinna päivittäin klo
10?17. tai
vanhemman seurassa. Kimmo Pyykkö -taidemuseon
perusnäyttely Kangasala-talossa av.
ti?ke 11?17, to 11?19, pe?su 11?17.
Sunnuntaiopastukset kello 14.
. koulun oppilaat,
vanhemmat ja henkilökunta.
. tai
vanhemman seurassa. klo 13?16 lasten ja perheiden
maksuton omatoimiverstas Pirtillä. klo 18 Silta Suomeen -hyväntekeväisyyskonsertti Kangasala-talossa. klo 17.30?19 Cosplay-asuja ja
mangaa pääkirjastossa. klo 18.30 Pirkanmaan musiikkiopisto esittää: Siruksen syntymäpäivät
Kangasala-talossa.
Torstai 19.11.
. Naisten
mestaruusliigan lentopallopeli Pitkäjärven liikuntahallissa.
. Näyttelijöinä
Pikkuteatterin 16?20-vuotiaat.
. SVS Kla.
. klo 16 Kalanruotoriipus-näytelmä
Manttaalitalolla. Tuotto
turvapaikanhakijoiden hyväksi. Kangasalan kunta 150 vuotta. klo 14 hengellisiä lauluja Jalmarin
Kodossa, Terho Taipalinen.
. klo 19 Saikkua, kiitos -lääkärikomedia Kangasala-talossa.
Tiistai 17.11.
. Klan
vapaa-aikapalvelut.
. Näyttelijöinä
Pikkuteatterin 16?20-vuotiaat.
. Sastamalan nuorten
tekemä elokuva kertoo nuorten elämästä. klo 19 K-Kino: 007 Spectre -elokuva
Kangasala-talossa. saakka Taidetila
Terrassa.
. viikkoa ennen
kangasala@taitopirkanmaa.fi, 050 527
3125, www.taitopirkanmaa.fi.
MATKAILUNEUVONTA
Mobiliassa av. klo 14 Puuvillatehtaan Teatterin esittämä Kuplettitaivas-musikkinäytelmä
Lepokodilla.
. Näyttelijöinä
Pikkuteatterin 16?20-vuotiaat.
Perjantai 20.11.
. Järj.
SVS Kla.
. Oppilaat tykkäävät ja yhdessä musisoiminen kantaa myös
niiden lamakausien yli, joita soittoharrastukseen joskus saattaa
tulla.
Siriuksen syntymäpäivät -musiikkisatu Kangasala-talossa keskiviikkona 18.11. Väkevä maa -taidealue: teosluettelo
ja kartta vakevamaa.fi.
MUUT
. kello 18.30?19. klo 17 Puuvillatehtaan Teatterin esittämä Kuplettitaivas-musikkinäytelmä
Lepokodilla.
. tai
vanhemman seurassa. Ikäsuositus 16-v. klo 14 fiilisjumppaa (MarjattaTiitola),
klo 14.50 muokkausjumppa (Hanna Lahdelma), klo 15.45 kuntojumppaa tanssimusiikilla (Reetta Kuntonen-Petäjäniemi)
Kirkkoharjun koululla. Frank
Sinatran musiikkia esittävät Elina Vettenranta, Marko Lämsä ja HT Combo.
Sunnuntai 22.11.
Joulutapaaminen
Silmukellarilla to 17.12. alk.
klo 15 Pirtillä, Tapulintie 6.
Klan Eläkkeensaajat
Tanssit Pirtillä ma 16.11. ti 17.11. klo 14 kk:n srkkodissa, lymfa- ja fysioterap. Ei meidän pelimme hajonnut missään vaiheessa, Nette
Tuominen kuvaili.
Ratkaisevista pisteistä LP
Kangasala saa jälleen kerran kiittää yhdysvaltalaisvahvistuksiaan.
Siinä missä suomalaiset olivat yhteenlaskettuna tehotilastossa 11
pinnaa miinuksella, niin Shelby
Daltonin lukemat olivat 19/+11 ja
Allison Mayfieldin 18/+8. Sahalahti?Kangasala?Nokia, tied.
Ritva p. Kaikki
kunnia heille, Dalton totesi ottelun jälkeen urakastaan vaatimattomasti.
. klo 13 alk.
Klan vammaisjärjestöjen
yhteistyöryhmä
L-auton aikataulu pe 20.11. Ensimmäisessä erässä se
oli vastustajaa koko ajan pari askelta edellä, mutta sekä toisen et-
tä kolmannen erän alut olivat fiaskoja.
. ke 18.11. klo 11?14. klo 10 Linttiksellä. 0400 196 196
Rehti ja reipas palvelu!
www.ajoneuvokierratys.fi
Meiltä myös ympäristöviranomaisten
hyväksymät romutodistukset
sekä ilmainen rekisteristäpoisto.. Tied. Passarina hääri totutusti Elizabeth Koberstein.
. Ma 16.11. ma 23.11. 0400 835 565.
Klan Laulun Ystävät
Harj. Marjatta p. 14
KANGASALAN SANOMAT
PERJANTAI 13.11.2015
Jouni Valkeeniemi
Jouni Valkeeniemi
Korkealta ja kovaa. klo 12.30.
Tied. luona, lisätied. Ti 17.11. ja ilm. Annikille p. klo 17 yhd. B-luokan
hytti, buffet-aamiainen ja kulj. Ke 18.11.
klo 8.30 ja 14 alk. klo 18.
Puuhakerho la 28.11. nuorisotilassa. klo 13?17.
Lippuja Nokian teatteriin Juurakon
Hulda -esitykseen su 24.1.16 klo 15,
kulj. Ei voi kuin olla ylpeä jenkkiläisistä, jotka syttyivät taas hienosti pelaamaan, LP:n kapteeni
Outi Munnukka ihasteli lehdistötilaisuudessa.
Tuomisen mukaan ottelu ratkesi lopulta henkiseen kovuuteen, ja
jäiden pysymisestä hatussa iloit-
Bocciaa pelataan Asarilla ti 17.11. klo 15?17 kahvila Novelliassa.
Klan Nuorisoseura
Kaikille avoin Vaarintupa ti 17.11. 040 822 1057.
Klan Latu
Kaikille avoin kävelyretki ?satumetsään?, lähtö su 15.11. klo 11 päiväkerho
l-autoas. ti 17.11. Pariisilaisten Nina Coolman (vas.) ja Grace
Carter eivät saaneet pysäytettyä
kovia iskulyöntejä pommittanutta
amerikkalaishakkuria.
Kiitos, Pitkäjärvi! LP:n valmentaja
Ismo Tahvanainen osoitti pelin
jälkeen suosiotaan runsaslukuiselle yleisölle.
LP:n pelit Euroopassa jatkuvat
. klo 18 Suoraman
koulun musiikkiluokassa.
Neulekahvila
Kokoontum. p.
050 362 4602/Sirkku, www.mielenterveyskipina.fi.
Klan Seudun Hengitysyhdistys
Kaikille avoimet tuolijumpat jatkuvat viikoittain keskiviikkoisin klo 18
Sariolan liikuntasalilla ja torstaisin
klo 17 Silmukellarilla, Toivontie 1 C.
Yhdistyksen syyskok. taloudenhoit. Tallinnassa. Vuoristorataa pelimme oli,
mutta kun pelaa tasokasta joukkuetta vastaan, niin tiukkaa vääntöä se on. Baltic Queenilla, laiva lähtee
Hgistä klo 18.30, 2-heng. klo 15
yhteislaulutilaisuus Suoraman Työväentalolla. Voitelukurssi ke 18.11. sis.
si päävalmentaja Ismo Tahvanainenkin.
. pe 13.11. Sitovat
ilm. to 19.11. Reetan ohj.harj. Olemme
mukana joulumyyjäisissä Kontulassa
su 13.12. Tied. 15.12. 040 755
4231/Lilja.
Klan Kristilliset Eläkeläiset
Kokoontum. menn. Mahtava marraskuu Kh:n
koul.: klo 14 fiilisjumppa, 14.50 muokkausjumppa, 15.45 jumppaa tanssimusiikilla, kulku pääovesta, seura-asuja
myynnissä, klo 17 ruokasalissa KNV:n
syyskok. Sointu
Sinivuoren aiheena Kuuntele kehoasi,
hartaus Ensio Lampinen.
Otamme vastaan/ostamme
kierrätykseen
ROMUAUTOJA JA
METALLIJÄTETTÄ
-ilmainen nouto
Suomen
Ajoneuvokierrätys
p. keinoja sen
pysäyttämiseksi ei tänään vain
löytynyt
. ma 16.11. Joukkuekaverit vain tekevät pelaamisen helpoksi. kiitos kivikovan kantin
Katja Sirviö
LP Kangasala järjesti pienen yllätyksen raivaamalla tiensä CEV Cupin toiselle kierrokselle.
Ranskalainen SF Paris Saint
Cloud voitti Pitkäjärvellä pelatussa toisen osaottelun erin 2?3 (25?
22, 20?25, 20?25, 13?15), mutta
jatkopaikan ratkaisevan kuudennen kultaisen erän veivät kangasalalaiset (15?9).
LP:n peliä voi kuvailla ailahtelevaiseksi. pelataan bocciaa
Suoraman Työväentalolla, klo 17.30
kuntosali Rekolassa. Vastustajan yleispelaaja Nina
Coolman ei ollut tänään ehkä yhtä tehokas kuin Pariisissa, mutta
keskitorjuja Grace Carter oli lähes pitelemätön, Tuominen kuvaili vastustajien otteita.
Euro-ottelu sai lentopallofanit
liikkeelle. Kaikille avoin Tallinnan risteily
24.?25.1. Pe 20.11. Pitkäjärven katsomossa tehtiin yleisömäärässäkin mitattuna historiaa, sillä ottelua seurasi 850 katsojaa.
LP Kangasala jatkaa CEV Cupin otteluita ukrainalaista Khimik Juzhninia vastaan.
Seurat toimivat
KangKi
AMPUMAHIIHTO
Jaoston kok. Facebook-sivuilla.
Klan Invalidit
hintaan, bussi muk. klo 18 ilmaaseradalla.
Klan Naisvoimistelijat
Su 15.11. Tahtotila oli kova, hän kommentoi.
Illan ottelu eteni aivan Tahvanaisen käsikirjoituksen mukaan.
Hyvä scouttaus tuotti tulosta ja LP
Kangasala pystyi vastaamaan pariisilaisten nopeisiin laitahyökkäyksiin.
Pariisilaisten päävalmentaja
Stijn Morand tyytyi nostamaan
hattua vastustajille . klo 10
paloasemalta.
Klan Retkeilijät
Kokoontum. klo
15.30 kuntosali Pitkäjärven koululla. ke 18.11. klo
18 Kyötikkälässä.
Kymppi-64
Syyskok. p. ma 16.11. ja
pe 20.11. klo 16 Myllystenpohjantie 4 as 1, Suuntapaja. To 19.11. pikkujouluun Aitoon koulutuskeskukseen: Nattari Salen p-paikka klo 17, Kla l-autoas.
17.10, Sahalahti Sahrami 17.30, Aitoon
koulutuskeskus 18, matkalta muk.
Klan Mielenterveysyhdistys
Kipinä
Kokoontum. klo 18 JHL:n
tiloissa, Ainontie 2.
Klan Kansantanssijat
Syyskok. Italialainen ilta Kangasalatalossa la 5.3.16 klo 15, esiintyjinä
Umberto Marcato, Amadeus Lundberg
ja Milana Misic. klo 12?15.45,
soittaa Kisällit. seuran toimistolla klo 18. 050 586
0613.
Eläkeliiton Klan yhdistys
Käsityökerho to 19.11. klo 12 Silmukellarilla, jouluista askartelua. Sillasta noustiin taas. klo 11
vesijumppa Kuohussa. LP:n Shelby Daltonin huippuilta siivitti kotijoukkueen jatkoon CEV-cupissa
ei laitekorjauksia
P. 8-18, la 9-15
KEITTIÖKALUSTETUKKU Oy
Teollisuustie 4, 33470 Ylöjärvi, p. 15
KANGASALAN SANOMAT
PERJANTAI 13.11.2015
ERITYISUINNIT
alkavat nyt Kuohussa su 22.11.
Ilmoittaudu ryhmään www-sivuilla.
Kirkkojärventie 4, Kangasala, p. 0400 838 326
Sekalaisia
www.hinausautot-raimomoisio.com
Hammaslääkäripäivystyksen
ajanvaraus:
ma?pe klo 8?11 p. 040 768 3311
Vainiometsä, Kangasala
Tehokasta ja rentouttavaa
HERMORATAHIERONTAA
Hermorataterapeutti
MARKETTA HILDÉN
Hius- ja kauneuskulma
Puusepäntie 31,
S-Marketin talo, Kangasala.
P. kotiapu.
Ilmainen kartoituskäynti.
Kotitalousvähennys.
HELY LAINE
p. 040 707 4717
ÄIJÄLÄ
Viihtyisässä kartanomaisemissa
juhla- ja kokoustilat 80 hengelle.
Myös ulkopaviljonki.
Liuksialankuja 33, Kangasala
Tilavaraukset: p. 040 507 7325
Myös ilta-aikoja.
KOSMETOLOGI,
MASKEERAAJA
Minna Lehtinen
P. kangasala.fi
VALKEAKoSKEN ALuESAiRAALA
METALLIROMUN KERÄYS, mm. 8,28 snt/p + 14,76 snt/min (alv24%)
Työsuorituksia
ILMALÄMPÖPUMPUT
PYYDÄ
asennettuna. 045 863 5090,
050 382 0421
ELÄIMET
ELÄINLÄÄKÄRI
VILLE SUUTARI
vastaanotto Pälkäneellä
P. 03 358 6911
ma-pe 10-17, la 10-13
www.optikkokangasala.fi
www.kauppaympyra.fi
HIERONTAA
klassista ja urheiluhierontaa
Tmi koulutettu hieroja
SANJA SÄPYSKÄ
P. 03 5655 3000
Päivystys:
Päivystys:
ma?to klo 8?21, pe ja arkipyhien
aattoina klo 8?16 p. 044 333 7209
ma ja la 10?14, ke 10?17
Kangasalan srk, SLS
Pikon Kirppis
Kaikki myyntipaikat %-myynnillä
ilman viikkomaksua.
Palvelemme
ma?pe klo 10?18, la klo 10?15
Kangasalantie 960, Kangasala
www.pikonkirppis.fi
P. 0400 488 189
www.satujalat.fi
www.kauppaympyra.fi
Silmälääkäri
IRENE NIEMELÄINEN
Optikko
HANNA SAIKKU-SALO
KOPINKULMAN OPTIIKKA
Tampereentie 1, Kopinkulma
P. p
.
HOITAJAT SINUA JA
KOTIASI VARTEN
Hoito- ja hoivapalvelu
sairaanhoitaja Taru Koskivuori
P. 020 720 9240
Lankap. 050 384 9000
KODINHOITO- JA PIENYRITYSPALVELU
Ritva-Leena Ojaniemi
P. 0400 515 611, 03 364 0501
www.kangasalanuimahalli.fi
www.kauppaympyra.fi
KANGASALAN SANOMIEN
KOKOUS- JA SAUNATILAT
Myllystenpohjantie 2, Kla
Juhla- ja kokoustilat 30:lle.
tilaukset@
kangasalansanomat.fi
P. 050 538 9557
HAUTAUSTOIMISTOT
NEIDONRUUSUN
HAUTAUSTOIMISTO
Ellintie 2, Kangasala
P. sähköpostitse:
lounaskievari@kolumbus.fi
www.lounaskievari.fi
SUORAMAN TYÖVÄENTALO
Tupatie 8, Kangasala
Juhla- ja kokoustilaa
jopa 180 hengelle.
P. 03 364 0501
SUP-melontakursseja
www.kangasalanuimahalli.fi
TARJOLLA LISÄÄ.
Kuohun aukioloajat:
KUUTAMOUINTI
ma, ti, to ja pe klo 6?21, ke klo 13?21, la ja su klo 10?18.
Sisäänpääsy allasosastoille ma?pe klo 19.45 ja la?su klo 16.45 asti. 03 565 70115
Yhteispäivystys Acuta,
Teiskontie 35, Tampere
Muut palvelut: www. TARJOUS!
Kangasalan Lämpöpumppu
Kaikki hinaukset aina moposta rekkaan!
(TERÄSKUNTO OY), Kangasalantie 921
Puh. 010 2390 880,
www.facebook.com/
kirjanpitotoimistomattila
www.kauppaympyra.fi
Yritysten perustaminen,
kirjanpito, tilinpäätökset,
veroneuvonta
TILITOIMISTO TUOVINEN KY
Ellintie 4, Kangasala
P. 045 330 1023/Timo Sarin
yhteydenotot ma?to klo 10?15
LOUNASKIEVARI
Alasenkuja 1, Kangasala
vuokrattavissa aukioloaikojen
ulkopuolella! Asiakaspaikkoja
n. 03 3116 7260.
KANGASALAN
PÄÄTERVEYSASEMA
KOKOUKSIA
Myytävänä
Kangasalan Seudun
JHL ry osasto 267
SYYSKOKOUS
to 19.11.2015 klo 18.00
KEITTIÖT
pääkirjaston
Harjula-salissa.
komerot, khh-huoneet, wc-kalusteet,
irto-ovet, liukuovet, tilanjako-ovet
Myös erikoismitoilla!
Pirkanmaan
ark. 03 5655 4023
viikonloppuisin ja juhlapyhinä
klo 8?12 p. 040 571 0641
www.ahjarvelaiset.fi
KAUNEUS- JA
TERVEYSPALVELUT
KOTIAPUPALVELUT
Avustaminen ja asiointi
- Kotisiivoukset - Ruoanlaitto
ym. 040 561 2782
taruelisa@elisanet.fi
www.hoitojahoivapalvelu.fi
JUHLATILA
NELJÄ VUODENAIKAA
Tilaa jopa 100 hengelle.
KAHVILA ELLI?N
PITOPALVELU
IRMA MÄKIMAA
Ellintie 2, Kangasala
P. 90 + pieni 8?10 h kabinetti.
Tied. 045 359 9309
KOTIAPUPALVELUT
TARMO TALKKARI
- asumisen apuna talonmiestöistä rakentamiseen ja
remontointiin sekä
kunnossapitoon.
P. ohjelma- ja laiteasennukset
. pe 13.11. 03 5655 4025
Päivystys on tarkoitettu kiireellistä lääkärinhoitoa tarvitseville ilman ajanvarausta.
ma?to klo 21?8,
pe klo 16?ma klo 8,
arkipyhinä aattoillasta klo 16
seuraavaan arkiaamuun klo 8
p. klo 21?24!
KANGASALAN SEUDUN TERVEYSKESKUS P. 03 377 0050,
ma?pe 9?18, la 9?14
tai sopimuksen mukaan
www.neidonruusu.fi
www.kauppaympyra.fi
HOITO- JA
HOIVAPALVELUT
JUHLATILA ROINEEN HELMI
ympärivuotiseen juhlintaan.
Saunaosastolla, Roineen rannalla, maalaismaisemassa.
P. 040 740 0886
PIANONVIRITTÄJIÄ
PIANOJEN VIRITYKSET
JA HUOLLOT
. 050 360 6401
www.kauppaympyra.fi
40 hengen juhlapaikka
erilaisiin tilaisuuksiin
AHJÄRVELÄISTEN TALO
Vesijärven rannalla,
Vesijärventie 13, Kangasala.
P. Kahvitarjoilu ja joulupuuro.
Tervetuloa.
Hallitus
kangasalansanomat.fi
ME PALVELEMME
Paikalliset palvelun tarjoajat palveluksessasi . Kunnanjohtajan
esitelmä aiheesta
Tulevaisuuden kunta.
Tarjolla kevyttä iltapalaa.
Tervetuloa.
Hallitus
Raudanmaan Nuorisoseura ry ja
Raudanmaan Kyläyhdistys ry
SYYSKOKOUKSET
su 22.11.2015 klo 16 Kautialan koululla
Tervetuloa
Johtokunnat
Kangasala-Seura ry:n
SYYSKOKOUS
Pidetään ma 30.11.2015 klo 18.00
Kahvila Elli?n juhlatilassa Ellintie 2.
Sääntömääräisten asioiden käsittelyn
jälkeen Eero Tiitola alustaa keskustelun aiheesta:
Vanhat valokuvat perimätiedon tallennuksessa.
Raudanmaan
Maatiaisnaiset ry.
Punaisen Ristin
Kangasalan osaston
VUOSIKOKOUS
to 26.11.2015 klo 18
Kautialan koululla.
Sääntömääräiset vuosikokousasiat.
Tervetuloa!
-Hallitus
Toimintatoiveita 2016 voi ilmoittaa hallitukselle.
SYYSKOKOUS
pidetään maanantaina 30.11.2015 kello 18.00
Jalmarin Kodossa, Finnentie 11.
Esillä sääntömääräiset asiat. 03 377 6900
KAHVILA-RAVINTOLAPITOPALVELU TILISANSSI
Urheilutie 2-4, Kangasala
P. kodin pienet tietokonepulmat
. 045 165 0322
KUOHUN SALI JA
KUOHUN KABINETTI
juhliin ja kokouksiin
sali 100 ja kabinetti 14 hengelle
Kirkkojärventie 4, Kangasala
P. myös harmoonit
P. 040 502 4091/Erkki
Esillä sääntömääräiset
asiat. 8,28 snt/p + 14,76 snt/min (alv24%), Matkap. 040 509 1548
TILITOIMISTOT
Tilitoimistopalvelut
KIRJANPITOTOIMISTO
MATTILA OY
www.kirjanpitomattila.com
Myllystenpohjantie 2, Kla
P. 0400 566 937
myös ilta- ja viikonloppuaikoja
SAARIKYLIEN
ISLANNINHEVOSET
Kenttätunnit & maastoratsastusta
www.sk-islanninhevoset.fi
Sanna Paloheimo
P. 040 96 88 706
Puutteenmäentie 1 B, Vatiala
www.hoitolaminna.com
JALKOJENHOITOA
LYMFATERAPIAA
SATUJALAT
Kuohu, Kangasalan uimahalli
Avoinna sopimuksen mukaan
P. 075 756 6070
www.tilituovi.fi
y ö rä h d ä
.
.
.
n
sisää. 045 253 3883
juhlatalo.aijala@gmail.com
www.karjalanliitto.fi/
kangasalankarjalaseura
PIRTTI
Tapulintie 6, Kangasala
Perinteistä juhlatilaa
jopa 180 hengelle.
www.kangasalannuorisoseura.fi
P. 040 848 0449
Paikalliset palvelut keskeisellä paikalla osoitteessa www.kauppaympyra.fi
.. käytön opastus
. 0400 636 830
kalevi.raitia@jippii.fi
RAKENTAMINEN
KORJAAMME/RAKENNAMME
kylpyhuoneesta ok-taloon
perustuksista piippuun
30 vuoden kokemuksella.
P. 03 377 1692,
0400 633 283
www.tilisanssi.com
tilisanssi@tilisanssi.com
KAUNEUS- JA
TERVEYSPALVELUT
Urheiluhieroja / hieroja
SKY-kosmetologi
ANNE AHVENJÄRVI
P. hellat, liedet,
maatalousk., akut, piikkil.,
romuautot, kattopellit.
Maksuton nouto,
soita p. osan löydät Kauppaympyrästäkin
ATK, TIETOTEKNIIKKA
JUHLA- JA KOKOUSTILAT
JUHLA- JA KOKOUSTILAT
SENIOREIDEN ATK-APU
. 0400 148 880
Toimipiste keskustassa
Ellintie 2, Kangasala
www.hierojasanja.weebly.com
KIRPPUTORIT
LÄHETYSTUPA
Lähetyksen kirpputori
Ruutanantie 8, Kangasala
P
* Asunnossa on kiinteä internetyhteys, jonka käyttö on maksutonta 50 ?:n avausmaksun jälkeen.
Haku asumisoikeusasuntoihin: www.ta.fi/asohakemus
Asiakaspalvelukeskus
Puh. Asunnosta luopuessasi saat takaisin alku
peräisen asumisoikeusmaksun rakennus
kustannusindeksillä tarkistettuna.
. Sinne poikkeaa matkalaisia menneisyydestä, tästä hetkestä ja tulevaisuudesta, ja kaikkia heitä yhdistää
sama kupletin juoni: he ovat saaneet pestin taivaalliseen orkesteriin.
Sielutieteen tohtorin Alfred Sucksdorffin nahkoihin
sukeltanut Jussi Lehtonen
tutkii kupletin perimmäistä
olemusta.
Uu
Ihminen älä
sinä hermostu!
PERJANTAI 13.11.2015
yö
s
16
Kangasala, Lentola
Artturintie 7 *
Paritalo, 2taso
3h+k+s, 81,5 m²
Asomaksu 23.730 ?
Käyttövastike 749 ?/kk
Vapautuu sop. Käyttövastike alueen vuokratasoa alhaisempi.
. Omistusasumista vastaava asumisturva ilman
suurta lainaa ja jälleenmyyntiriskiä.
. ASUMISOIKEUS- JA VUOKRA-ASUNTOJA
sk
oh
Huoneistot
2h+k
2h+kt+s
2h+kt+s
2h+k+s
3h+kt+s
3h+k+s
Pintaala
m²
37,5
46,0
55,0
57,0
61,5
73,5
Asomaksu
alk.
16.230 ?
19.179 ?
21.835 ?
22.859 ?
24.173 ?
28.309 ?
Vastike
alk./kk
400 ?
474 ?
539 ?
564 ?
596 ?
699 ?
yö
s
de
ok
vu
vu
ok
ra
Tampere ja Kangasala
ra
Kangasala, Harjunsalo | Vadelmakuja 1
M
Talon hengetär Serafiina, Virpi Maikkola, tarjoilee esityksen sekalaiselle seurakunnalle kirkasta
lämmikettä, joka avaa varsinkin
miesköörin äänet.
Jussi Lehtosen filosofeeraava
sielutieteen tohtori Alfred Sucksdorff tulkitsee Matti Jurvan Ihminen älä sinä hermostu -kupletilla
elomme sietokyvyn venyvyyttä ja
samalla muistuttaa kupletin juurista varieteen hengessä.
Siksipä teatterin otsikoiman
musiikkinäytelmän olisi voinut
muuttaa jälkiviisaasti musiikkihupaelmaksi. mukaan
TA.fi-kohdenro 7402
Soita ja sovi esittely!
Kangasala, Pikkola
Listekuja 2
Paritalo, 2taso
5h+k+s, 110,0 m²
Asomaksu 26.611 ?
Käyttövastike 1.029 ?/kk
Vapautuu sop. mukaan
TA.fi-kohdenro 7350
Soita ja sovi esittely!
Yhteydenotot puh. Yli 55-vuotiailla ei varallisuusrajoja.
. Järjestysnumero haetaan siitä kunnasta,
missä haettava asunto sijaitsee.
Kohteisiin on jatkuva haku. Asumisoikeussopimus käy lainan vakuudeksi.
. KANGASALAN SANOMAT
Pekkosen sovitusten monipuolisuus ja teatterimusiikin taju ovat
esityksen kantava pilari. Heidän esittämänsä Siru ja Nemo pakenevat yhteiskuntaa, jossa taide
on sensuroitua ja voimasanat kielletty lailla . Kun tähän
pilvijoukkoon astuvat lisäksi Merja
Koivulan enkeliääninen poptähti
Misu, 1930-luvun Suomi-filmikarikatyyri August, Markus Myllyniemi ja Olavi Kiprianoffin Lepokodin nurkassa viihtyvä asunnoton
Masa, täyttyy Lepokodin huoneteatteri tunnelmista ja muistoista,
joiden äärelle kannattaa istahtaa.
Puuvillatehtaan teatteri: Kuplettitaivas. aivan kuin tämän päivän itänaapurissa.
Puuvillatehtaan teatterin Kuplettitaivaan parasta antia ovat sen
musiikki ja vanhat sanoitukset,
jotka tarjoillaan henkilökohtaisen lähelle katsojaa.
Murkina, talvisodan jatkosotilas ja viihdytysjoukkolainen Eero
Pekkonen, on kuin J. 045 7734 3841. Alfred Tannerin musiikillinen henkilöitymä,
joka esikuvansa tavoin hallitsee
jopa päällään seisonnan. mukaan
TA.fi-kohdenro 7365
Soita ja sovi esittely!
Kangasala, Suorama
Kuussalontie 1 *
Rivitalo, 2taso
4h+k+s, 94,5 m²
Asomaksu 24.125 ?
Käyttövastike 855 ?/kk
Vapautuu sop. Vakuusmaksu on 2 kk käyttövastikkeen/vuokran suuruinen. saakka. mukaan
TA.fi-kohdenro 7271
Soita ja sovi esittely!
Remontoitu asunto,
katso kuvat www.ta.fi!
Tampere, Haihara
Haiharansuu 2 *
Rivitalo, 2taso
4h+k+s, 97,5 m²
Asomaksu 27.698 ?
Käyttövastike 944 ?/kk
Vapautuu sop. Lisätiedot ja
tiedustelut: www.puuvillatehtaanteatteri.net ja p. Tannerin suosittu roolihahmo, Pelastusarmeijan naissotilas, ilmestyy
äänellisenä vinkkinä, kun haitarikotelosta syntyy suuri bassorumpu. krs, 33100 Tampere
Puh. Tulevaisuuden pilvipalveluparina
näyttämölle aikahyppäävät Kaisa Riitamaa ja Pasi Sarikoski. Siellä ihminen ei hermostu, ihmettelee vaan, kun naiskonnari raitiovaunussa polvelle istahtaa matkalla
pohjoiseen.
Kaikesta tästä ja paljosta muusta lauletaan, tanssitaan ja unelmoidaan Lepokodilla, joka on
kuin aikansa kuplettikahvila. Esitykset Kangasalan Lepokodilla 29.11. Autopaikka- ja vesimaksut ovat
kohdekohtaisia. 045 7734 3841
Hyvä tietää asumisoikeudesta
. Ohuen tarinan
draamakaava on laadittu kuuden-
Toinen puoliaika saa nostetta ennen muuta yhteiskuntakriittisestä näkökulmastaan, jonka
tulkkina kupletti tunnetaan. Mikäli monesta skenaariosta voisi valita, olisi Puuvillatehtaan teatterin
Kuplettitaivas kelpo valinta. Hallelujaa synneistä pois!
Merja Koivulan poppari Misun on kaapannut tuliseen
tangoon Markus Myllyniemen August.
M
Kangasalan Lepokoti on helmi,
joka säteilee esittävän taiteen valoa puuvillatehtaalaisten hellässä ja
ympäristöä kuuntelevassa teoksessa. Ohjaaja Marja Skaffari työryhmineen antaa tilan pitäytyä juuri
sellaisena, millaiseksi se vuosikymmenten aikana on muodostunut.
Näyttelijät etsivät valopisteensä
katossa olevista lampuista, ja äänimaailmaksi riittää väliin haitarien palkeiden välinen huokaileva
dialogi. 045 7734 3777
info@ta.fi
TA-Asumisoikeus Oy
Tuomiokirkonkatu 34 B, 2. Ja kun oikein innostutaan
soitannosta, kaivetaan lusikat laatikoista ja lasit vitriineistä.
toista laulun sanoitukseen ja niitä
yhdistäviin juontomaisiin repliikkeihin, ja siksi esitys etsiskelee lähes ensimmäisen puoliajan muotoaan.
di
Mitähän siellä rajan toisella puolella oikein on odottamassa. 050 302 8294.
TA.fi . Asunnon hankintahinnasta maksetaan
15 % asumisoikeusmaksuna.