Viralliset suositukset ovat kuitenkin muun muassa yläkoulun kotitalouden ravitsemusopetuksen perusta. Evertonissa vietettyjen vuosien jälkeen nuorukainen siirtyi ammattilaiseksi Skotlannin Aberdeeniin. Kangasalan S A N O M A T Numero 24 • 100. Kurre opettelee elämää Asiaa oravasta, sivu 15. Miko Virtanen lähti jalkapallon perässä Ruutanasta Englantiin jo 11-vuotiaana. Esimerkiksi Kangasala-talossa toissaviikolla vieraillut Tomi Kokko tunnetaan niiden kritisoijana. Proteiinipitoiset kikherneet sopivat esimerkiksi lihan korvikkeeksi kasvisruokavalioon. vuosikerta • www.kangasalansanomat.fi Keskiviikkona 13.6.2018 • Irtonumero 3 € Kurvaa Kangasalle yhteistyön alku Ravinnosta riittää mielipiteitä AUTOHARRASTUS RUOKAVALIOT JALKAPALLO Sivu 9 Sivu 14 Sivu 23 Sivut 6–7 Hautajaisissa on vähemmän väkeä ja kukkia Miko Virtanen luo jalkapallouraa Skotlannissa Kaikki eivät usko suomalaisiin ravitsemussuosituksiin. Kesällä tähtäimessä ovat EM-kisat. – Katsojia oli silloin katsomossa aika paljon, Miko nauraa. Päämääränä on palauttaa pörröhäntä takaisin luontoon heti kun mahdollista. KANGASALAN SANOMAT 1 9 1 8 – 2 1 8 Matti Lavikka on nähnyt paljon vaivaa, kun hän on kunnostanut violetin Chevroletin romusta nykyiseen kuosiin. Miko Virtasella oli lapsena pallo mukana kaikkialla, ja kotipihallaan hän pelasi mielikuvitusmatseja isoilla stadioneilla. Myös rasvat kuuluvat terveyttä tukevaan ruokavalioon, vaikka niiden laadusta ollaankin erimielisiä. TAPAKULTTUURI. Liisa Peetsu hoitaa Teksuoravaa. Erilaisten ruokavalioiden noudattajat ovat yleensä samaa mieltä siitä, että marjoja kannattaa syödä mahdollisimman paljon
Myös kokoomuksen valtuustoryhmä muistutti kanssavaltuutettuja vastuullisesta päätöksenteosta. Suuremmalle keräimelle pitää hankkia lupa. Päinvastoin. Siellä hyväksytään suuria linjoja – tai laitetaan uudelleen valmisteltavaksi, jos lautakunta on tehnyt työnsä huonosti. Westermark teki havaintonsa viime viikolla, jolloin KVVY istutti Kirkkojärveen kunnostustöinä hauenpoikasia. Vesirutto saattaa talvehtia vihreänä useita talvia, mutta jos uposkasvi kuolee jääkannen alla, hajoava kasvimassa vapauttaa ravinteita veteen, ja seurauksena on happikato muutenkin rehevöityneessä järvessä. Ilonaihe Hauenpoikasilla hurja urakka vesiruton vaivaamassa Kirkkojärvessä Anu Ritvanen Kirkkojärven rantaa peittää vesiruttokasvusto, ja sen päällä lepää kellertävä matto rihmalevää. Tämän vuoksi valtuustossa ei enää valmistella. Vieraslaji on levinnyt nopeasti, sillä vielä vuoden 2015 esiselvityksessä kasvia ei mainittu. 2 Keskiviikko 13.6.2018 KS Kangasalan Sanomat Pä äk ir jo it u s Tuula Ruusumaa Kirjoittaja on Kangasalan Sanomien päätoimittaja ANNUKKA TAMMILEHTO Valtuustossa ei enää valmistella S illoin tällöin valtuusto takertuu johonkin yksityiskohtaan. Varmasti tarpeellinen vakanssi, mutta oliko kohde sittenkään oikea. Kokemäenjoen vesistön vesiensuojeluyhdistyksen (KVVY) kalastotutkija Ari Westermarkin mukaan järvi on hurjannäköinen, sillä vesiruttomatto ulottuu kymmenien metrien päähän rantaviivasta. Aika kuluu nopeasti vanhoja, tuttuja paikkoja katsellessa ja sukulaisten sekä tuttavien kanssa kuulumisia vaihtaessa. Nykyisin lautakunnissa on entistä painavampi valtuutettujen edustus, joten sikälikin valtuutetut pääsevät sanomaan sanansa asioiden valmistelussa. – Vaikea arvioida, kuinka monta tonnia kasvustoa on, mutta lakastuessaan se voi johtaa vakavaan happikatoon ja kalakuolemiin, Westermark toteaa. Ainakin sote-puolesta vastaava virkamies tuli yllätetyksi housut kintuissa, eikä hänelle jäänyt mahdollisuutta kertoa, missä lisäkäsiä kipeimmin tarvittaisiin. Rakennusjärjestyksessä sanotaan, että rakennukseen saa laittaa 20-neliöisen tai pienemmän kerääjän ilman toimenpidelupaa. Äkkinäisillä, valtuustosalissa tehdyillä muutoksilla saattaa olla arvaattomia seurauksia, koska kaikkea tietoa ei ole käytettävissä. V almisteluvastuun painottuminen lautakuntaan ei ole valtuuston arvovallan heikentämistä. Valtuutetut riehaantuivat keskustelemaan pitkään ja hartaasti aurinkokeräimen koosta. Viime vuosina hän on vieraillut vanhassa kotimaassaan vuosittain. Hinkkala on kotoisin Kuhmalahdelta, mutta asuu Kanadassa. KS Seuraa meitä verkossa! kangasalansanomat.fi kangasalansanomat.fi/blogit facebook.com/kangasalansanomat twitter.com/KSanomat instagram.com/kangasalansanomat/ kangasalansanomat.fi/boksi kauppaympyra.fi. K aupunginjohtaja ja valtuuston puheenjohtaja muistuttivat, että valtuustosalissa ei enää valmistella. Tällä viitattiin edellisen talousarvion käsittelyn yhteydessä tehtyyn päätökseen, joka määräsi kaupungin palkkaamaan sosiaalityöntekijän lastensuojeluun. Osa valtuutetuista olisi halunnut poistaa neliömäärän ohjeista kokonaan. Tänä kesänä Hinkkala viettää Suomessa kuusi viikkoa ja matkustaa takaisin kotiin juhannuksen jälkeen. Kasvustojen väleissä on kirkasta, ajoittain vähähappista vettä ja avoimessa vedessä on vihreää samennusta. Maanantain kokouksessa se oli rakennusjärjestys. Puolentoista sentin mittaisia sinttejä levitet– Suomen-matka on ilonaihe, Pertti Hinkkala kertoo
Westermarkin mukaan vesirutto vaikeuttaa tulevia sähkökoekalastuksia, koska monet aiemmat koepaikat ovat kasvaneet umpeen. – Maatilojen omistajat ovat olleet vilpittömän innostuneita kokeiluista ja osoittaneet aitoa kiinnostusta uuden ja vähän oudonkin lannoitteen viljelykokeiluihin, perusteluissa todetaan. • Mukana ovat muun muassa vesialueen omistajat, Kangasalan kunta, Kirkkojärvi-työryhmä ja Pirkanmaan Ely-keskus. Käymäläseuran mukaan palkitut ovat olleet myös mukana lannoituskokeiden suunnittelussa ja toteuttamisessa sekä uhranneet aikaansa ja apuaan festarivirtsan levitykseen ja sadon tutkimuksiin viljelijän muutoinkin vuoden kiireisimpinä ajankohtina: kylvöja sadonkorjuuaikaan. Neulasmaiset, vastakuoriutuneet hauenpoikaset kasvavat vuodessa noin 10 senttiä. Talikko on jaettu vuodesta 2002 asti ansioituneelle kuivakäymälöiden käytön edistäjälle esimerkiksi kuivakäymäläteknologian, ekologisen sanitaation, ravinnekierron tai muun Käymäläseura Huussin toimintaa tukevan asian edistämisestä. Viiveen vuoksi hauenpoikasten ravinnonhankinta muuttui haastavaksi, sillä Kirkkojärven särjenpoikaset ehtivät kasvuun ennen tulevia saalistajiansa. Kaivannossa sijaitseva Sipilän maatila on kokeillut rohkeasti bioureaa. Perunat ja lihapullat myös, Into Lähteenmäki luettelee. Mitään dramaattista ei pysty tekemään, koska järvi on Naturasuojelualuetta. kesäkuuta. Edelliskerran haukia istutettiin viime keväänä, ja istutuksia jatketaan keväällä 2019. Myös kylmä kevät vaikutti hauenistutuksen onnistumiseen. – Äidin tekemä kesäkeitto. – Alustavien tulosten mukaan hauen määrä on kasvanut, mutta vasta dna-testit näyttävät, onko lisäys peräisin luonnonkannasta vai istutuksista, Westermark kertoo. Sen pitäisi olla superterveellistä, mutta en siitä tiedä. Runsaat vesiruttokasvustot haittasivat soutamista. Maatilat ovat antaneet peltoalaa hankkeiden biourea-ravinnekokeisiin jo kolmatta vuotta peräkkäin. • Natura-alueella asustelee vesilintuja ja muun muassa viitasammakoita. Jälkiruokia en juuri syö, mutta marjat maistuvat, Merja Haavisto kertoo. Hauenpoikasilla hurja urakka vesiruton vaivaamassa Kirkkojärvessä Festarivirtsan levitys pellolle palkittiin Käymäläseura Huussi ry jakoi tänä vuonna kaksi Vuoden Huussiteko -palkintoa. • Happikato tappoi kalat 2000–2003. Westermarkin mukaan erilaisia keräysmenetelmiä harkitaan, mutta sekä keräämisessä että massan poiskuljettamisessa on valtava työ. Lisäksi KVVY sai poikastoimittajalta luonnonolosuhteiden vuoksi vain 120 000 poikasta toivotun 300 000 sijaan. Keinoja vesiruton hillitsemiseen mietitään kuumeisesti. • Päätoteuttaja on Kokemäenjoen vesistön vesiensuojeluyhdistys ry (KVVY). Käymäläseura luovutti palkintona jaettavan järjestyksessään 18:n ja 19:n Kultaisen talikon Sipilän ja Mikkolan tilalle tiistaina 5. K V V Y K V V Y. Kirkkojärven kunnostus • Rehevöityi jätevesistä kymmeniä vuosia sitten. Viime syksynä Kirkkojärvessä tehtiin hoitokalastusta, verkkokoeja sähkökoekalastuksia. Palkinnon perusteluissa korostetaan maatilojen ennakkoluulotonta osallistumista Käymäläseura Huussin ja Tampereen ammattikorkeakoulun hankkeisiin. Gallup Mikä on parasta kesäruokaa. • Hauki-hankkeella (2017–2019) pyritään vähentämään särkikantaa, joka syödessään vapauttaa pohjasta ravinteita ja lisää siten rehevöitymistä. Westermarkin mukaan istutukset viivästyivät, koska jäät lähtivät myöhään ja hauenpoikaset saatiin vielä Kirkkojärveäkin kylmemmästä vedestä. Palkinnon sai Maatalousyhtymä Sipilä Kari ja Juha Kangasalan Kaivannosta sekä Mikkolan maatila Iittalasta. Ruoista savustettu kala ja grillatut kasvikset, Sanni Antonen paljastaa. Fakta tiin lappoletkulla saavista ympäri Kirkkojärveä kahdella soutuveneellä, vaikka soutaminen oli kalastotutkijan mukaan paikoin mahdotonta. 3 Keskiviikko 13.6.2018 KS Kangasalan Sanomat Hauenpoikasia istutettiin kasvillisuuden sekaan Kirkkojärveen. Toisaalta ylirehevöityminen haittaa myös vesilintuja, Westermark pohtii. – On käytettävä pehmeitä keinoja. Tykkään myös mansikoista ja herneistä, Viivi Hellsten kertoo. – Varmaan jokin hyvä grillattu pihvi, uusia perunoita ja tuoresalaattia. – Kesäkeitto. Päärynäjäätelötötterö kioskista. – Sanon ainakin, että mansikat ja vaniljajäätelö. Toinen lempiruoka on lohikeitto. Palkittujen joukossa on sekä yksityishenkilöitä, työryhmiä kuin organisaatioitakin
Osakassopimuksen mukaisesti yhtiö ei maksa osakkailleen osinkoa. JUTUN JUURTA. Sitten näin, kuinka kuusen ranka oli tulessa ja liekit nousivat jo puolen metrin korkeuteen. Ne saapuvat tukikohtiinsa tällä viikolla. Liekit alkoivatkin sammua ja hyökkäsin polulle palomiehiä vastaan. Yhtiön hallituksessa on Kangasalta mukana kaupunginjohtaja Oskari Auvinen. Tampereella ja ympäryskunnissa jätehuoltoon menee kuukaudessa 11–12 senttiä per asuinneliö. – Esimerkiksi biojätettä kerättiin viime vuonna 39 kiloa per asukas. Idea on lähtöisin kaupunginjohtajalta, Rekolan pajan työpajaohjaaja Seppo Lindell kertoo. Kaikeksi onneksi maasta löytyi muutama pihlajan oksa, joilla Kotovaara ryhtyi tukahduttamaan liekkejä. Osinko pysyy tulevina vuosina samalla tasolla eli 4,08 eurossa per osake. Hosumalla ei tule hyvää jälkeä. Kerätty sekajäte hyödynnettiin kaukolämpönä ja sähkönä, joita tuotetaan Tammervoiman hyötyvoimalassa, toimitusjohtaja Harri Kallio kertoo. 4 Keskiviikko 13.6.2018 KS Kangasalan Sanomat Olen jo yli seitsemänkymppinen ja astmakin vaivaa. Tavoitteena on, että kiinteistöyhtiö aloittaa joka toinen vuosi kohtuuhintaisen vuokratalon rakentamisen. Samasta paikasta saa veneen avaimen. Kaupungin osuus on noin 123 000 euroa ja Taloherttuan noin 156 000 euroa. Lähetä juttuvinkkisi osoitteessa kangasalansanomat.fi/toimitus tai sähköpostitse toimitus@kangasalansanomat.fi KS. Jätehuollolla on 17 omistajakuntaa. Biojäte kompostoitiin biomullaksi Tarastenjärven kompostointilaitoksessa. Valtakunnallinen keskiarvo on 17 senttiä neliöltä. – Olen jo yli seitsemänkymppinen ja astmakin vaivaa. Eläkeläismies jatkoi tukahduttamista ja varoi oksilla hakkaamista, jotta kipinät eivät leviäisi. Taloherttua laatii suunnitelman vuokra-asuntojen rakentamisesta ja raportoi asian etenemisestä vuosittain. Seppo Lindell kertoo, että veneet on tilattu paikalliselta Arteknolta. Eero Kotovaara eläkkkeellä ” Pian pääsee vesille kaupungin soutuveneellä Sari Eerolainen Kaupunki alkaa vuokrata kahta soutuvenettä juhannusviikolla eli heti ensi maanantaista lähtien. – Kun liekit tasaantuivat, soitin hätäkeskukseen. Yhtiön palveluksessa oli 78 henkilöä. Kaupunginhallituksen antaman omistajaohjeen mukaan Taloherttuan on käytettävä summa uusien kohteiden rahoittamiseen. – Toivomme, että veneet säilyvät hyväkuntoisina, jotta vuokraustoiminta voi olla pysyvää, Lindell huomauttaa. Tuntui kuitenkin siltä kuin yläkerran ukko olisi vakuuttanut, että onnistun kyllä tässä. Vanhana suunnistajana määrittelin palon sijaitsevan 400 metriä Kyötikkälän sähköasemasta kaakkoon. Lenkkeilijä taltutti Kyötikkälän maastopalon pajunoksilla Sari Eerolainen Kohtalolla oli varmasti sormensa pelissä, kun Eero Kotovaara päätti lähteä Kyötikkälän maastoon lenkkeilemään viime lauantaina neljän aikaan iltapäivällä. Ketään toista lenkkeilijää ei tapahtuman aikana osunut näköeikä kuuloetäisyydelle. Taloherttuan on rakennettava osinkotuloillaan Kangasalan kaupunki ja sen tytäryhtiö Kiinteistö Oy Taloherttua ovat osakkaina YH Kodit Oy:ssä, joka on päättänyt jakaa omistajilleen osinkoa viime vuoden tilikaudelta. Palo syttyi Lentolan teollisuusalueen itäpuolella, harjun päällä suositulla ulkoilureitillä. Kotovaara ei ollut uskoa silmiään, kun näki harjulla sijaitsevan lukon eli maapainauman rinteessä liekkejä. Toisella veneellä pääsee vesille Vesaniemen ja toisella Liutun rannasta. Tuntui kuitenkin siltä kuin yläkerran ukko olisi vakuuttanut, että onnistun kyllä tässä. Yksiköt hoitivat loppusammutuksen vedellä, ja Kotovaara sai palomestarilta kiitokset erinomaisesta toiminnasta. Suomen Kiinteistöliiton julkistaman vertailun mukaan Tampereella, Kangasalla, Nokialla, Lempäälässä ja Pirkkalassa kerrostalokiinteistöjen jätemaksut ovat maan edullisimmat. – Sain itseni toimimaan järkevästi. Varauksen voi tehdä keskustassa sijaitsevaan PajaKauppaan joko henkilökohtaisesti tai puhelimitse. Ongelmana oli määritellä paikka harjun lenkkeilymaastossa. Paloalue on noin aarin suuruinen. Kun paloauton ääni kuului, hän soitti uudelleen hätäkeskukseen neuvoakseen oikean paikan tarkemmin. – Ensin kauhistuin, että joku on sytyttänyt nuotion. Soutuveneen varauksen voi tehdä keskustassa sijaitsevassa PajaKaupassa, Kuohunharjuntie 31 tai puhelimitse 046 969 8734. Olen aikanani työelämässä käynyt pelastuskursseilla ja muistin, miten äärimmäisen tärkeää alkusammutus on. Pirkanmaan Jätehuolto tuotti voittoa Pirkanmaan Jätehuolto Oy:n liikevaihto oli viime vuonna 40,7 miljoonaa euroa ja tilikauden voitto 3,7 miljoonaa euroa. Veneet vuokrataan päiväksi kerrallaan, ja vuokra on 10 euroa. PajaKaupalla on kuitenkin myös tarjolla muutamia liivejä. Hän nimittäin törmäsi metsässä tulipaloon ja sai liekit hallintaan ennen kuin palokunta pääsi paikalle. Tulos käytetään jätehuoltopalveluihin ja niiden kehittämiseen. Toivottavaa on, että soutelijoilla itsellään on sopivankokoiset pelastusliivit. Jätteistä hyödynnetään 97 prosenttia. Kulkupelejä vuokrataan vain täysi-ikäisille. – Kaupunki haluaa nyt tarjota asukkailleen mahdollisuuden souteluun ja tilaisuuden katsella maisemia vesiltä käsin. Kotovaara onkin nyt miettinyt, että alueelle ja vastaaviin paikkoihin olisi hyvä saada pelastussuunnitelma, johon on merkitty pelastusreitit ja paikat, joihin palokunta voi pysäköidä autonsa
11,09 €) Sebamed Liquid Face & Body pesuneste täyttöpakkaus 1100 ml (norm. 5 Keskiviikko 13.6.2018 KS Kangasalan Sanomat Laadukkaat kesäkukat, yrtit ja vihannesten taimet Avoinna touko–kesäkuussa joka päivä klo 9–19, myös sunnuntaisin, p. Nyt on vielä mahdollista ostaa sarjakortti edullisemmalla hinnalla ennen juhannusta, Liinamaa kertoo. Minna Canth: Kangasalan Kesäteatterissa Minna Canth: Työmiehen VAIMO Ohjaus ja sovitus: Tapani Kalliomäki Äänimaailma: Heikki Mäenpää ja Tuotantoryhmä Liput 20,-. klo 19 La 7.7. Voit ostaa lippusi myös sähköisesti: www.kangasalakauppa.mycashflow.fi, jolloin lippu on tulostettavissa sähköpostistasi tai näytettävissä matkapuhelimestasi teatterin portilla. Varaukset p. Kuntaliitto on arvioinut kuluvan vuoden verotuloiksi 129 miljoonaa euroa, mikä on 3,1 miljoonaa enemmän kuin kaupunki on itse ennakoinut. Viime vuonna samaan aikaan määrä oli 104 600 kävijää. – Viimeksi olemme nostaneet hintoja kaksi vuotta sitten. klo 19 Su 22.7. klo 19 Ke 18.7. Uintilippujen hinnat nousevat kesän huoltotauon jälkeen Kuohun uintilippujen hinnat nousevat tulevalla syyskaudella. ma-pe 10-18, la 9-14, su 12-15 HEIKKISEN PUUTARHA Hae KESÄ Heikkiseltä Mansikat, perunat, vihannekset kesäpöytään... HYVINVOINTIA ELÄMÄÄN ilmoituskooste kuukauden ensimmäisessä numerossa. 050 404 1146 tai sähköpostitse ilmoitukset@kangasalansanomat.fi KS. Sivistystoimen ensi vuoden menoiksi on kirjattu 48 miljoonaa euroa. 040 825 0760 ramppiteatteri.mycashflow.fi Kangasalan Kemikalio Kangasalan Sanomat Kangasalan Sanomalehti-Osakeyhtiö Myllystenpohjantie 2, 36200 Kangasala P. Varaa paikkasi Sari Rönöltä p. Halliyhtiön toimitusjohtajan Paula Liinamaan mukaan hintojen nousu ei liity uuden altaan rakennuskuluihin, vaan taustalla on yleinen hintatason nousu. Huoltotauon aikana altaat tyhjennetään, puhdistetaan ja vedet vaihdetaan. 040 769 9045. Maakuntauudistus vaikeuttaa merkittävästi vuosien 2020 ja 2021 kunnallisverotulojen arvioin tia. klo 19 Ti 17.7. klo 19. klo 15 Su 1.7. kesäkuuta eli juhannusaattona ovet ovat jo kiinni. klo 19 Ke 4.7. Myös vuosien 2019–2020 kertymät ovat arvioitua paremmat. Lukijanäytöksen liput Kangasalan Sanomista (ma–to 10–16, pe 10–15) Myllystenpohjantie 2, Kangasala. klo 19 La 30.6. klo 19 Su 8.7. Keskustan Tero Linna äänesti tyhjää. klo 19 To 5.7. klo 19 Ke 11.7. Kokouksessa perussuomalaisten Marko Törhönen ehdotti vihreiden Stiina Lahikaisen kannattamana sivistystoimen menomäärärahojen korottamista 200 000 eurolla. Käytännössä korotusta tulee 20 sentistä noin 50 senttiin per uintikerta lipputyypistä johtuen. klo 19 TN Ti 10.7. Ja paljon muuta... Huom! Näytelmä on suunnattu aikuisille, mutta sen voi hyvin katsoa 8 vuotta täyttäneet. CELLY VARAVIRTALÄHDE 8000 mAh Energinen festarija mökkikamu! KAUPPAYMPYRÄ KAUPPAYMPYRÄ Lue lisää kauppaympyra.fi Ansaritie 10, p. Hallissa on käynyt tänä vuonna kesäkuun puoliväliin mennessä 95 400 uimaria. Kuohussa on ollut tänä keväänä tavallista väljempää. Lisäksi hallissa tehdään tarvittavia korjaustöitä ja liitetään laajennusosa nykyiseen halliin. Menoja tulokehys on laadittu koko suunnitelmakaudelle ylijäämäiseksi, jotta kaupungin omarahoitusosuus pysyy investointeja rahoitettaessa kohtuullisena ja lainat kohtuullisella tasolla. Liinamaa uskoo, että kävijämäärän laskun taustalla on alueen rakennustöiden ja siitä aiheutuvien pysäköintimuutosten lisäksi myös ennätyksellisen lämmin toukokuu. klo 19 Ti 3.7. 03 377 6900 www.kangasalansanomat.fi Ohjaus ja sovitus: Tapani Kalliomäki Äänimaailma: Heikki Mäenpää ja tuotantoryhmä Kangasalan Sanomien lukijanäytös Kangasalan kesäteatterissa Kisarannassa su 8.7. Törhösen mielestä sivistystoimesta on säästetty viime aikoina paljon, ja hän toivoi satsausta kouluihin, erityisesti ryhmäkokojen pienentämiseen. Sen jälkeen palvelukeskus ei enää sisälly kaupungin budjettiin, koska sosiaa lija terveyspalvelut sekä pelastustoimi siirtyvät maakunnan järjestettäviksi vuoden 2020 alussa. Lippu 17 €, 6–11-vuotiaat 10 € aikuisen seurassa, alle 6-vuotiaat ilmaiseksi aikuisen seurassa (ei muita alennuksia). elokuuta. Hinta sisältää kahvitarjoilun väliajalla. klo 10-16 Aqualan L 200g (norm. Mukana MicroUSB-kaapeli. Seuraavan kerran Kuohuun pääsee uimaan 6. klo 19 To 12.7. klo 14 ramppiteatteri.net Kuva: Pixabay, TtOy Liput ja lisätiedot: www.ramppiteatteri.net P. Ti 26.6. klo 19 To 19.7. Uusi allas on valmis käyttöön marraskuussa. Esitys kaatui äänin 2–6. Päätös vaati yhden äänestyksen. Kysy ennakkovaraajan alennusta. Menoarviota ei saa ylittää, ja tuloarviot ovat vähimmäismääriä. Törhösen kanssa eri mieltä olivat kokoomuksen Merja Hackspik-Tuomisto, Heikki Lyytinen ja Teija Kulmala, sdp:n Raimo Kouhia ja Anne-Mari Thomassen sekä kristillisten Jorma Jussila. Uimahallin huoltotauko alkaa 22. klo 18 ENSI-ILTA To 28.6. Kukat, amppelit, taimet pihaan ja puutarhaan... klo 19 La 14.7. Minna Canth: Työmiehen VAIMO Ohjaus ja sovitus: Tapani Kalliomäki Äänimaailma: Heikki Mäenpää ja työryhmä Palvelukeskukset saivat tulojen ja menojen raamit Kaupunginhallitus on antanut palvelukeskuksille tuloja menokehyksen, jonka perusteella keskukset tekevät vuoden 2019 talousarvioesityksen ja vuoteen 2021 ulottuvan taloussuunnitelman. Toimitusjohtaja Paula Liinamaa kertoo, että uimahallin laajennus etenee hyvin. klo 15 Su 15.7. 045 1214 247 www.nihtilanpuutarha.fi Sydänmaantie 63, Kangasala Palvelemme torin laidalla joka päivä! Keskusaukio 2, 36200 Kangasala, puh. klo 19 Ennakko Ke 27.6. Sosiaalija terveyspalveluiden ensi vuoden menoiksi on määritelty 103 miljoonaa. 010 322 2811* (0,088 €/min) Ma-pe 9-19, la 9-16, su 11-15, www.kangasalanapteekki.fi Voit tehdä ostoksia myös verkkokaupassamme www.kangasalanapteekki.fi 9 00 Orionin esittelypäivä ma 18.6. 13,78 €) Tarjoukset voimassa 24.06.2018 asti Kangasalantie 921B • Palvelemme arkisin klo 8–18, la 9–14 AUTOTARVIKE KANGASALAN 03 377 1140 17 90 Merkillisen hyvää palvelua Kompakti ja kevyt matkalaturi lataa älylaitteesi missä vain! Kaksi USB-porttia, joiden yhteisteho 2,1 A. 010 322 2811* APTEEKKI KANGASALAN APTEEKKI Facebook “f” Logo CMYK / .ai Facebook “f” Logo * Pu he lu n hi nt a 0, 08 8 € / m in Keskusaukio 2, 36200 Kangasala, puh. 03 377 0217 • www.heikkisenpuutarha.. 21,80 €) 15 00 10 90 Fiilus arki ja purutabletit 30 kpl (norm
Kuormaauto selvisi kolarista ilman ulkoisesti havaittavia vaurioita. Sukulaiset asuvat ympäri Suomea, eivätkä esimerkiksi pikkuserkut kuulu enää automaattisesti lähisukulaisiin. Monella iäkkäällä lähipiiri saattaa olla melko pieni. kello 8–16 sekä 14.–15.7. Lehtolan mukaan tällaista pyyntöä ei kuitenkaan voida täyttää. Keinokuitukankailla verhoillut arkut voivat leimahtaa krematoriossa liian aikaisin ja voimakkaasti. Esimerkiksi jos joku Raikusta kuolee, raikkulaiset tulevat paikalle, Lehtola pohtii. Johtuu ehkä siitä, etKirsi Ruokostenpohja kertoo, että nykyään ruumisarkkujen verhoilussa saa käyttää enää vain luonnonmateriaaleja, kuten puuvillaa tai pellavaa. Poikkeukset ovat voimassa lauantaisin 4.8. Riistayhdyshenkilö hoiti hirven ruhon poisviennin. Lehtola on huomannut, että ihmisten ymmärrys kulkueen kohtaamisesta tuntuu heikentyneen. Henri Lehtola seurakunnan hallintokappalainen ” tä ihmiset tuntevat aika vähän hengellisiä lauluja, virsiä ja urkumusiikkia. kesäkuuta kello 21.37. Lehtolan mukaan toisinaan pyydetään iloisia hautajaisia, joissa ei tarvitsisi käpertyä suruun. Hän uskoo, että yksi syy on eliniän pidentyminen. Silmiinpistävin muutos on saattoväen pienentyminen. Se näkyy yksilöllisinä ja pieninä hautajaisina. Kangasalla saattokulkue kulkee keskustan läpi, jos vainaja haudataan läntiselle hautausmaalle. Ellei vainajaa tuhkata, vaan hänet haudataan heti siunaustilaisuuden jälkeen, saattoväki kuljettaa arkun hautapaikalle. Omaiset voivat esittää siunaustilaisuuden kulkuun liittyviä toiveita. – Nykyään toivotaan aika vähän. Ohjeistusta kaipaavien vastapainona ovat ne omaiset, joilla on hyvinkin tarkkoja toiveita. Kuljettaja ei ehtinyt väistää, vaan törmäsi toiseen hirvistä, joka kuoli paikalle ojaan. Lehtolan mukaan enää ei ole myöskään harvinaista, että hautajaisia vietetään aivan lähipiirin kesken, niin että saattamassa on vain noin 10–20 ihmistä. Esimerkiksi jos joku Raikusta kuolee, raikkulaiset tulevat paikalle. Lehtola kertoo, että esimerkiksi musiikkiehdotuksia tulee kuitenkin koko ajan vähemmän, ja musiikin valintaan tarvitaan papin ja kanttorin apua. kello 10–21 ja 1.9. – Hautajaiset ovat kristilliset, jos pappi ja kanttori tulevat paikalle. Monesti hautajaisista myös halutaan tehdä vainajan näköiset laulamalla tiettyjä lauluja tai tuomalla tilaisuuteen esimerkiksi valokuvia tai joitakin läheisestä muistuttavia esineitä. Myös maaseudun perinteinen tapa viettää hautajaisia koko kylän kesken on harvinaistunut, sillä muuttoliikkeen vuoksi kyläläiset eivät enää tunne toisiaan yhtä hyvin kuin aikaisemmin. Nyt hautajaisissa on arviolta 20–40 ihmistä, Lehtola kertoo. Tietöiden takia kantatiellä on lukuisia työkoneita, ja massanvaihdon kohdilla liikenteen käyttöön jää vain 3,0–3,4 metriä leveä murskepintainen ajokaista. Huutijärven kappeli saattoi tuntua ahtaalta. – Kun tulin Kangasalle, oli tavallista, että saattoväkeä oli 70– 90 ihmistä. Raskaan ajoneuvoliikenteen toivotaan käyttävän tietöiden ajan joko valtatie 9:ä tai Kangasala–Suinula maantietä 3400. Hän arvelee, että nykyään eletään kaiken kaikkiaan perhekeskeisempää elämää kuin aikaisemmin. Auton kuljettaja kertoi ajaneensa Kangasalan suunnasta kohti VT9:ää, kun tien oikealta puolelta metsästä tuli kaksi hirveä tielle. Kaivannon kohdalla nopeusrajoitus on 30 km/, ja liikennettä ohjataan liikennevaloilla. Lisäksi muutos on voimassa sunnuntaina 1.7. – Toki kyläyhteisöjä edelleen on. Hanke olisi ollut Tampereen, Kangasalan ja kuuden muun kunnan yhteinen. klo 8–17, 18.8. Hautajaisiin saapuu aiempaa suppeampi saattoväki Annukka Tammilehto Hautajaisten viettämisen tavat ovat muuttuneet vajaan kymmenen vuoden aikana, arvioi Kangasalan seurakunnan hallintokappalainen Henri Lehtola. Linja lähtee samalta pysäkiltä kohti Kangasalaa ja Tamperetta aikataulun mukaisesti. – Välillä tulee myös toive, että hautajaistilanne olisi mahdollisimman epähengellinen. Toinen syy saattaa olla sukujen yhtenäisyyden heikentyminen. 6 Keskiviikko 13.6.2018 KS Kangasalan Sanomat Ministeriö ei antanut rahaa hankkeelle Kesätapahtumat lyhentävät linjan 40B reittiä Hirvi törmäsi kuorma-autoon Ruutanantiellä Kantatie 58:n korjaus jatkuu heinäkuulle Kangasala ei pääse ainakaan vielä suunnittelemaan henkilökohtaisen budjetin mallia, sillä Pirkanmaa ei saanut kokeiluun rahoitusta. Kokopuisia arkkuja hankitaan usein henkilöille, joille metsä tai puu ovat olleet tärkeitä elementtejä. Sille ei automaattisesti anneta tilaa. Henkilökohtainen budjetti liittyy soten tuomaan valinnavapauteen. Toki kyläyhteisöjä edelleen on. Pirkanmaan ELY-keskus tekee heinäkuun puoliväliin asti tienparannustyötä kantatie 58:lla välillä Huutijärvi–Kangasala–Yliskylä–Orivesi. koko lauantain ja sunnuntain. – On kaunis tapa pysähtyä kunnioittamaan, vaikka ei tunne.. Perinteisten hautajaismenojen sijaan voidaan kuitenkin järjestää yksinkertaisempi tilaisuus, esimerkiksi rukoushetki. Ruutanantiellä tapahtui kuormaauton ja hirven välinen liikenneonnettomuus tiistaina 5. Seurakunnan kappalainen arvelee, että hautajaisten pienentymistä voi selittää moni tekijä. Se on maksusitoumus, jolla voi hankkia tiettyjä, asiakassuunnitelmaan kirjattuja palveluja. klo 10–16. Muutos alkoi näkyä 4–6 vuotta sitten. Rahan myöntää sosiaalija terveysministeriö, ja seuraava hakukierros on syksyllä. Mobilian autokylän kesätapahtumien takia linjan 40B reitti päättyy jo pysäkille Kisaranta (8066). Suuret hautajaiset ovat nykyään harvinaisia
Erityisesti rakennustyömailla liikkuu varkaita useita kertoja viikossa Sisä-Suomen poliisin alueella. Pelkkä kahvitarjoilu pidetään yleensä vain iltapäivätilaisuuksien yhteydessä. Moni haluaisi edelleen muistaa vainajaa perinteisellä, vainajan näköisistä kukista tehdyllä kukkalaitteella. Kuten ruumisarkkuja myös vainajan tuhkalle tarkoitettuja uurnia on erilaisia. Yksikin kirjattu ja varkauden jälkeen poliisille luovutettu sarjanumero voi johtaa kodeista tai työmailta varastettujen muiden koneiden palautumiseen. Pahimmassa tapauksessa poliisi saattaa joutua palauttamaan varastetuksi epäilemänsä koneen takaisin rikoksen tekijälle. Syömisen äärellä muistellaan kuollutta läheistä. Omaiset ovat huojentuneita, kun ei tarvitse miettiä koko listaa itse. Kukkatervehdysten laskeminen arkulle kuuluu kuitenkin yleensä sekä tuhkaettä arkkuhautauksen siunaustilaisuuteen. Kukilla vähemmän merkitystä, ruokaa tarjotaan edelleen Annukka Tammilehto Kukkakauppa ja hautaustoimisto Neidonruusun yrittäjät Ann Purga ja Kirsi Ruokostenpohja ihmettelevät hautajaisissa yleistynyttä yhden kukan käytäntöä. Mäkimaa kokee, että ruokailu on edelleen hautajaisten keskeinen ohjelmanumero. 029 544 5509.. Heidän mukaansa tapa on yleistynyt viimeisen neljän vuoden aikana. Purga ja Rukostenpohja korostavat, että kukat voivat olla osa surutyötä ja henkilökohtainen hyvästijättö. Poliisi etsii pyörille ja työkaluille omistajia Valkeakosken poliisi on takavarikoinut kotietsinnällä työkaluja ja polkupyöriä, joita se epäilee varastetuksi Etelä-Pirkanmaan ja Tampereen alueelta. Heidän mielestään jokaisella pitäisi siksi olla mahdollisuus valita, haluaako muistaa vainajaa yhdellä kukalla, kimpulla vai kukkalaitteella. Valkoisten liljojen lisäksi myös vaaleanpunaiset liljat näyttävät kauniilta surulaitteessa tai yksittäin. Yrittäjät arvioivat, että noin puolessa hautajaisista omaiset toivovat, että jokainen muistaisi vainajaa vain yhdellä kukalla. Hautajaisten pitopöytään kuuluu yleensä aina kokoliha jossain muodossa. Vaikka yksikukkaisuuden käytäntö vaikuttaa luonnollisesti kukkakauppojen taloudelliseen tilanteeseen, Neidonruusun yrittäjiä kukkien merkityksen väheneminen harmittaa etenkin siksi, että kukilla on perinteisesti kunnioitettu vainajan elämää. – Ihmiset sanovat, etteivät uskalla, kun kutsussa lukee, että yksi kukka, Purga kertoo. Pitopalveluyrittäjällä on erilaisia valmiita runkoja, joiden mukaan ruokatarjoilu suunnitellaan. 7 Keskiviikko 13.6.2018 KS Kangasalan Sanomat Ann Purga ja Kirsi Ruokostenpohja muistuttavat, että hautajaiskukiksi käyvät nykyään lähes minkäväriset kukat vain. Omaisuutensa voi saada takaisin, jos on jo aiemmin tehnyt sen katoamisesta rikosilmoituksen, joka sisältää tarkan kuvauksen esineestä ja sen alkuperästä. Jos tunnistat kuvista omaisuuttasi, ota yhteyttä Valkeakosken poliisiin p. Aina omaisten ja hautajaisvieraiden toiveet eivät kohtaa. Jäljelle jääneitä merkintöjä ovat ”OH”, ”E” ja saari, kerrotaan poliisin tiedotteessa. Noin 20 vuotta pitopalvelua Kangasalla pitänyt Irma Mäkimaa kertoo, että muistotilaisuudessa pienimuotoinen buffet-pöytä on edelleen suosituin vaihtoehto. – Pääruoan suhteen on vaihtoehtoja. Yleensä kaikissa juhlissa on myös kasvisvaihtoehto. Poliisi ohjeistaa kirjaamaan esineiden sarjanumerot talteen heti ostohetkellä. Vaikka kukkien merkitys on ehkä vähentynyt, ruokaa saattoväelle halutaan edelleen tarjota. SISÄ-SUOMEN POLIISI – Rikosilmoituksentekohetkellä yksilöinti ”Makita porakone” ei ole riittävä omaisuuden tunnistamiseen ja palauttamiseen omistajalleen, poliisi muistuttaa tiedotteessaan. – Osassa työkaluja on ollut merkintöjä, jotka on poistettu liuottimilla. Sarjanumerolla poliisi voi selvittää omistajan ja tarvittaessa kutsua tämän tunnistamaan myös muuta omaisuutta. Toisinaan Purga ja Ruokostenpohja ovat törmänneet ajatukseen, ettei kukilla ole väliä, koska vainaja tuhkataan. Vorot anastavat etenkin sähkötyökaluja
Yritykseen haetaan jatkuvasti käsistään taitavia työntekijöitä. Perussuomalaisten Jari Leinon mukaan on kestämätöntä, että talouden suunnittelussa ei päästä parempaan tarkkuuteen. Etualalla suksen kanssa Reetta Vuorio, yksi yrityksen omistajista. – Tasapainoisen taloudenhoidon johdosta on varmasti tulevaisuudessa mahdollista panostaa entistä enemmän kaupungin palveluihin, Lahti totesi. Vuoriot ovat selvittäneet tuotteiden valmistusta myös ulkomailla. – Liikkuminen on meidän elämäämme, ei työtä. Laatuja toimitusaika eivät ole kuitenkaan koskaan kohdanneet yrityksen tarpeita. Kokoomuksen valtuustoryhmä vaati puheenjohtajansa Mika Ollilan johdolla kaupungilta jatkossa erityistä tarkkuutta verotulokertymän arvioinnissa. Asialla on merkitystä, koska talousarviossa palvelut mitoitetaan tulojen mukaan. Koluamme jatkuvasti Vehoniemen harjulla. Viikossa suksille suunniteltiin uusi ulkoasu. Toinen omassa valmistuksessa oleva tuote ovat Sakon hiilija lasikuituiset metsästyskiväärien tukit. Erityisesti yritys tunnetaan karvapohjasuksista. Todellisuudessa se vaikeuttaa merkittävästi talouden suunnittelua. Valtuutetut olivat pääosin tyytyväisiä kaupungin talouden hyvään yleiskuvaan. presidentti kysyi tuolloin. Leino ei kannusta tuhlaustalkoisiin, mutta hän ei halua, että tulevaisuuden hankkeita kustannetaan tämän päivän kaupunkilaisten palveluiden kustannuksella. Osana tilinpäätöstä hyväksyttiin myös investointivaraukset. Vuorio uskoo, että erityisesti toiminnan notkeus vakuutti uuden asiakkaan. Vastaus oli selvä: yhteistyökumppaneita tietenkin! Siitä käynnistyi yhteistyö, jonka tärkeä välietappi saavutettiin OAC:n Lentolan tehtaalla toukokuun lopussa. Kun puhun siitä jälkiviisaudesta, voisinkin kysyä, kuinka paljon paremmat palvelut meillä olisikaan, jos olisimme silloin tienneet sen, mitä tiedämme nyt, Leino sanoi. Kangasala laittaa yli kahdeksan miljoonaa euroa sukan varteen odottamaan tulevaisuuden hankkeita. Marraskuussa 2016 valtuutetut saivat eteensä talousarvion, joka ennakoi tilinpäätöksen olevan niukan naukin positiivinen. – Tämä on suurin yksittäinen erä, mitä olemme koskaan tehneet, OAC:n yrittäjäpariskunnan toinen osapuoli Reetta Vuorio huokaisee tyytyväisenä. Vuonna 2015 ylijäämää kertyi liki kuusi miljoonaa. Black Diamondsuksesta löytyy Suomen lippu ja valmistajan nimi.. Viivästymisestä olisi seurannut sanktiomaksua. Uutta olivat kuitenkin valtuutettujen entistä voimakkaammat puheenvuorot parempien palveluiden puolesta. Kokoomuksen valtuustoryhmän tavoitteena on kunnallisveroprosentin laskeminen. Ollilan mukaan lasku voi olla maltillinenkin, mutta se olisi hänestä oikeanlainen viesti kaupunkilaisille ja palkitsisi asukkaita tasapuolisesti. Yrityksen tuotteita – tosin vain pieniä määriä – on myyty vuosia ulkomailla, myös Pohjois-Amerikassa. – Suunnittelija poistui maasta valmiiden suksimallien kanssa. – Tästä on tulossa selvästi vedenjakajavuosi yrityksessämme. Olemme siinä mielestäni onnistuneet hyvin. Nyt OAC:lle tarjoutui tilaisuus valmistaa tuotteita Black Diamond -tuotemerkille. OAC on ulkoliikuntavälineiden valmistaja ja maahantuoja. Haluatteko olla kilpailijoitamme vai kumppaneitamme. Verotulot on arvioitu jo useana vuonna rutkasti alakanttiin. Yrityksen omistaa pariskunnan lisäksi Reetan Naku-isä sekä muutama tuotannon avainhenkilö. Se oli mahdollista, koska yhteiskumppanit, muun muassa suksen pintamateriaalin tulostamiseen tarvittava yritys, löytyvät läheltä. Vuosi sitten kaupunki kertoi lähes yhdeksän miljoonan ylijäämästä. Isän panos tuotekehityksessä on ollut korvaamaton, eikä yli 80-vuotias Tiitola vieläkään malta olla käymättä tehtaalla. – Tulikin 11,7 miljoonaa. Lahti korosti palveluita. Samaan puheeseen yhtyivät vihreiden Stiina Lahikainen ja kristillisten Timo Keskinen. Tänä vuonna vienti ylittää ensikerran kotimaan myynnin. Yli 600 suksiparin valmistus oli OAC:N väelle iso ponnistus. Yrittäjäpariskunnan jatkuva huoli on uuden, osaavan työvoiman löytäminen. Tilaajan edustaja saapui joulun alla viikoksi Suomeen. Oma suksituotanto alkoi Kangasalla vuonna 2012 Reetan isän, monien ulkoliikuntavälineiden kehittäjänä tunnetun Antti-Jussi Tiitolan osaamisen pohjalle. Iloa lähetyksen onnistumisesta lisää se, että tuotteet saatiin ajoissa valmiiksi ja liikkeelle. Kangasalan ylijäämäinen tilinpäätös innoitti valtuutettuja vaatimaan parempia palveluita. – Tämä on rahoitusratkaisu, ei investointipäätös, kaupunginjohtaja Oskari Auvinen korosti valtuutetuille. Keskinen puolestaan sanoi, että on kestämätöntä investoida jatkuvasti, kun kaupungin palveluissa nähdään puutteita. Lahikainen vaati niin ikään budjetointiin tarkkuutta. – Esitämme voimakkaan toiveemme siitä, että tuleva talousarvio ei enää toista tätä virhettä, vaan käytössämme on palveluita mitoitettaessa, kuten talouden tasapainoilussa ylipäänsä, kaikki panokset, Ollila totesi painokkaasti. Yksi tärkeä tavoitteemme on ollut siirtää isän tietotaitoa eteenpäin täällä tehtaalla. Suksen valmistustapa on OAC:n, mutta se tehdään täysin Black Diamondin brändin näköiseksi. – Me olemme Miikan kanssa enemmän myyntihenkisiä. Kangasalla veroprosentti on Tampereen seutukunnan korkeimpia, 21. Korkean laadun takaamiseksi tuotteet tehdään edelleen Lentolassa. Kokoomuksen tavoin myös sosialidemokraattisen valtuustoryhmän puheenjohtaja Pekka A. Kangasalla nautitaan nyt kolmatta vuotta peräkkäin ylijäämäisestä tilinpäätöksestä. Nyt hyväksytyn tilinpäätöksen ylijäämä oli yli yksitoista miljoonaa euroa. Mikä on sitten OAC:n menestyksen salaisuus. 8 Keskiviikko 13.6.2018 KS Kangasalan Sanomat OAC puskee täysillä Amerikan markkinoille Tuula Ruusumaa Noin vuosi sitten kangasalalainen yrittäjä, OAC Finlandin toimitusjohtaja Miika Vuorio tapasi messuilla Black Diamond Inc:n presidentin. Lentolan tehtaalta lähetettiin toukokuun lopussa tähän mennessä suurin yksittäinen suksierä maailmalle. Kirkkoharjun alueen kunnostusrahaa lukuun ottamatta kyse oli aikaisemmin päätetyistä kohteista. Reetta Vuorio myöntää, että 650 paria kuulostaa vielä vaatimattomalta määrältä, mutta se on hänen mukaansa alku uudelle. Tulevalle kaudelle suksia valmistetaan kaikkiaan tuhansia ja samalla varaudutaan ennakkotilausten lisäksi myös kausitilauksiin. Leinon mukaan kaupungin palvelut pitää nostaa sille tasolle, jolle näin suuri ylijäämä antaa aihetta. – Toki tässä suksessa on edelleen Suomen lippu ja siinä kerrotaan, kuka on valmistaja, Vuorio esittelee. Tänä vuonna meiltä menee enemmän vientiin kuin kotimaan myyntiin, Vuorio toteaa. Merkki tunnetaan maailmanlaajuisesti kiipeilyja retkeilytuotteistaan. Tämä tuskin olisi onnistunut ulkomaisten yhteistyökumppaneiden kanssa. Jopa kunnallisveroprosentin laskua väläyteltiin Tuula Ruusumaa Valtuusto hyväksyi maanantaina vuoden 2017 tilinpäätöksen. Reetta Vuorio uskoo, että se piilee perheen liikunnallisessa elämäntavassa. Ollilan mukaan heitto verotulokertymässä ei äkkiseltään vaikuta isolta ongelmalta. Leveistä ja melko lyhyistä telemark-tyyppisistä suksista, joiden pito perustuu pohjassa olevaan karvamateriaaliin. Tehtaan väki pakkasi hektisen valmistusjakson päätteeksi yli 600 paria karvapohjasuksia konttiin ja lähetti ne edelleen Pohjois-Amerikkaan myytäväksi
Simo Nieminen esitteli kiinnostuneille vuoden 1914 Rudge Multi -klassikkopyörää. Toki tykkään autoistakin, Lavikka naurahti. Sekä Vehoniemen automuseon johtaja Leila Suutarinen että Mobiliassa ennen eläköitymistään työskennellyt Martti Piltz Tampereen seudun mobilistit ry:sta totesivat, että Kurvaa Kangasalla on hyvä askel kohti aiempaa tiiviimpää yhteistyötä. Tapahtuma oli ensimmäinen paikallisten automuseoiden iso yhteistapahtuma. Pyörä on tehty yhdistämällä kaksi vanhaa armeijapyörää toisiinsa. 9 Keskiviikko 13.6.2018 KS Kangasalan Sanomat Annukka Tammilehto Mobilian tapahtumakentällä ja Vehoniemen Automuseon pihapiirissä kaasutteli lauantaina tavallistakin enemmän ajoneuvoja, sillä kansallista museoajoneuvopäivää vietettiin Kangasalla tänä vuonna Kurvaa Kangasalle -tapahtuman merkeissä. Mobilian työntekijät Elina Kytölä ja Anne Salo istahtivat vihreällä verhoiltuun GMC Motorhome -matkailuautoon. – Ennen oli autot autoja, hän totesi. Seitsenkuiselle pikku Lahtiselle maittoivat unet isän sylissä. Mari ja Lari Lahtinen sekä heidän seitsemän viikkoa vanha tyttärensä autoilivat tapahtumaan vuoden 60 Peugeot 203:lla, jonka etuistuimelle oli viritelty lastenistuin perheen nuorimmalle autoharrastajalle. Niemisen mukaan moottoripyörä toimii hyvin oikealla säällä ja oikealla tiellä. Hannu Salokannel esitteli itse rakentamaansa uudenlaista tandem-polkupyörää. Kurvaa Kangasalle -tapahtumassa pääsi tutustumaan myös muihin kuin moottorikäyttöisiin ajoneuvoihin. Lauantaiseen Kurvaa Kangasalle -tapahtumaan saapuneet mobilistit kiittelivätkin Kangasalan tarjoamia mahdollisuuksia autoharrastukselle. Järjestelyissä olivat mukana myös Kangasalan kaupunki ja Tampereen seudun mobilistit ry. Ajoneuvoharrastajat mopoilijoista jenkkiautoilijoihin kurvailivat Kangasalle Lari ja Mari Lahtinen tunnustautuvat innokkaiksi autoharrastajiksi. Lari Lahtinen epäili Kangasalan automuseoiden kuuluvan lähialueen parhaimmistoon. Tapahtuma oli Mobilian ja Vehoniemen ensimmäinen iso yhteistapahtuma.. Suutarisen ja Piltzin mielestä yhteistyö kannattaa, sillä Vehoniemellä ja Mobilialla on paljon yhteisiä, autoista ja niiden historiasta kiinnostuneita asiakkaita. Pekka Kankaisto ihaili kirkkaanpunaista Chevrolet Corvettea. – Mielestäni tätä tapahtumaa kannattaa jatkaa, Suutarinen sanoi. – Kaikki tapahtumat tuntuvat olevan täällä, hän myös tuumasi. – Sosiaalisuus tässä, kuten muissakin harrastuksissa, on se juttu. Niin ikään tamperelainen Matti Lavikka oli saapunut perheineen tapahtumaan kirkkaan violetilla vuoden 59 Chevroletilla
18.00 Pihaseurat Sahalahden srktalossa. PIHASEURAT Ke 13.6. Maksuton linja-autokyyditys ei vaadi ilmoittautumista. (Tampereen Tuomiokirkkosrk) Ajankohtaista verkossa – kangasalanseurakunta.fi Tiekirkko Kangasalan kirkko on avoinna tiekirkkona 1.6.?31.8.2018 klo 11?17. klo 18 Sulandereilla, Majaalahdentie 112. Pikkuveljestä iloitsevat Vilma, 9, Silja, 5, ja Linda, 3. Loukkaantumisia voi tulla tai muuten vaan ei oikealla hetkellä onnistu. Johanna Mattila, viulu, säestys Jukka Heroja 20.6. Paluukyyti lähtee Pyysalosta klo 20.45. Pyysalon toimintaja tapahtumakeskus, Pyysalontie 23. Äiti, Isomummo, Kari-vaari, Tina ja Timo perheineen. Konfirmaatiomessu klo 10 Kangasalan kirkossa. klo 18 Heinäkallion leirikodilla, Heinäkalliontie 23, klo 18 HÄÄILTA La 18.8.18 klo 18 alkaen Kangasalan kirkossa. Odotukset ja tavoitteet ovat korkealla. Lisätiedot ja vihkivaraukset 31.7. Klo 15 lipunnosto, klo 18 kansanlaulukirkko ja klo 19 juhannuskokko. Kahvit ja arpajaiset. Sari Myllymäki, nokkahuilut, säestys Tarja Sillanpää 11.7. klo 18 Kirkonkylän srk-kodin pihassa. 12.00 Keskipäivän musiikkituokio Kangasalan kirkossa. 18.00 Pihaseurat Sulandereilla, Majaalahdentie 112. Hän valmistui ylioppilaaksi Eiran aikuislukiosta ja suoritti Tanssialan perustutkinnon Suomen Kansallisoopperan ja -baletin Balettioppilaitoksessa. Suljettu juhannusaattona. Tiistaina 19.6. Kolehti Seurakunnissa tehtävän nuoriso-, erityisnuorisoja rippikoulutyön tukemiseen ja kehittämiseen Nuori kirkko ry:n kautta. Lila Arha, alttoviulu 25.7. klo 15?21. Pituus puoli tuntia. 1:12 Ari Vettenranta nuorisotyönohjaaja Kangasalan seurakunta Julkaisemme kangasalalaisten ja kangasalalaislähtöisten parien VIHKIKUVAT veloituksetta kangasalansanomat.fi/ toimitus KS Elina Jokinen (o.s. 050 3667191. Kyydit saareen omilla veneillä tai Tauno Brusilan kuljettamana Lieskantien päästä. Tiistaina 19.6. KESKIPÄIVÄN MUSIIKKITUOKIOT Kangasalan kirkossa kesäkeskiviikkoisin klo 12. Toni Tatti, kitara, teorbi 27.6. Viro 2. Heidi Karppanen on valmistunut liikuntatieteiden maisteriksi Jyväskylän yliopistosta. Hän lähetti ainoan poikansa osoittaakseen miten arvokkaita olemme Hänelle. Onnistumisia, epäonnistumisia, voittoja ja tappioita koemme elämässä muutenkin kuin urheilussa. Su 11.00 Sunnuntaijuhla, Pertti Lehmuskoski. fi. Ti ja pe suljettu. ”Olof” painoi syntyessään 4 055 grammaa ja oli 51 senttiä pitkä. Vain voittajat jäävät ihmisten mieleen. 040 309 8000 Kahvila Seurahuone Seurakunnan olohuone ja kahvila ke ja to 10?14. Maanantaina 18.6. 17.00 Viikkohartaus Vehkajärven kesäkahviolla. Pojan strategiset mitat olivat 4 010 grammaa ja 48 senttiä. ”Mutta kaikille, jotka ottivat hänet vastaan, hän antoi oikeuden tulla Jumalan lapsiksi, kaikille, jotka uskovat häneen.” Joh. Keskiviikkona 13.6. Vapaa pääsy. Ti 18.00 Rukousilta. Myllystenpohjantie 2 p. Varaa oma pihaseura-aikasi Manta Jutilalta, puh. Ida ja Antti Tiilin perheeseen syntyi vauva 31.5.2018 kello 18.25. 18.00 Viikkohartaus Rekolassa. Ihmisarvomme takuupilarit ovat Jumalan luomistyössä, sovituksessa ja lunastuksessa. Meidän ihmisten rakkaus toisiamme kohtaan on vajavaista, mutta Jumala rakastaa meitä täydellisellä rakkaudella. Henri Lehtola ja Mika Sagulin. mennessä p. Auni Kaipia ja Jukka Heroja. 17.00 Rukousklinikka Havisevan rukoushuoneella. Kukaan toinen ei ole tärkeämpi Jumalan silmissä kuin sinä. 040 309 8113. Noora Laiho, kantele 4.7. Tapahtuma on päihteetön. Jumalanpalvelukset Seurakunnassa tapahtuu Lauantai 16.6. Joukkueet eri puolilta maailmaa kokoontuvat ottamaan mittaa toisistaan. Olemme ainutkertaisia persoonia ja luotuja iankaikkista elämää varten. Tampereen Rauhanyhdistyksen kirkkopyhä. klo 15-18 Tervetuloa! HELLUNTAISEURAKUNTA Myllystenpohjantie 8, 36200 Kangasala www.kangasalanhelluntaiseurakunta.fi Kaikki ovat tervetulleita tilaisuuksiimme! Ke 11.00 Päivärukous. Seurakunnan virastot avoinna Ma ja ke 9–14 ja 10–17. Helppo ja tunnelmallinen häätapahtuma. klo 18 Ranta-Einolassa Ke 22.8. Jokaisella on mahdollisuus voittaa ainakin kerran, ja palkintokin on ihan vertailukelpoinen: iankaikkinen elämä, jonka Jumala on luvannut kaikille, jotka Häneen uskovat. Yhteistyössä Kuhmalahden Kotiseutuyhdistyksen kanssa. MUISTAN YSTÄVÄÄ Aina ei voi voittaa Monesti kuulee jonkun sanovan, että aina ei voi voittaa, mutta voi kun voittaisi edes joskus. Lähetä tiedot valmistuneesta osoitteeseen toimitus@kangasalansanomat. Voisiko sinun kodissasi tai kotisi pihapiirissä järjestää pihaseurat tänä kesänä. 9.00 Rukouspiiri Seurahuoneella. Kun vertailee itseään toisiin löytyy aina joku, jolla on jotain enemmän ja jotain paremmin kuin minulla. Ilmoitus Muistan ystävää -palstalla: pieni 15 euroa ja iso 30 euroa käteisellä (laskutettuna 20 euroa ja 35 euroa). Sunnuntai 17.6. Kastetut: Aurora Olivia Rönkkö Avioliittoon aikovat: Kalle Oskari Ojala ja Iina Matilda Karppila Kuolleet: Sirkka Annikki Pirinen 82 v., Leo Johannes Saarinen 70 v. 040 309 8000. Kimmo Sakari Pajula on valmistunut talotekniikan insinööriksi (AMK) 31.5.2018 Tampereen ammattikorkeakoulusta. Esa Toivola, urut 18.7. KOKO PERHEEN JUHANNUSJUHLA Pyysalossa pe 22.6. Henri Lehtola, sairaalasielunhoidon johtaja, pastori Mika Kallunki ja Jussi Tamminen. Jokaisella parilla on oma vihkiaika. Pe klo 18.00 Hyvän Sanoman ilta, evankelista Anne Miettinen, Rantahakalat. Lea Pyyhtiä. 13.6. Vertailujen keskellä on hyvä pitää mielessä, että ihmisarvomme ei suinkaan heilahtele sen mukaan, miten hyviä tai tehokkaita olemme. Kukaan ei muista, kuka oli viides tai kymmenes jossakin lajissa. Pikkuveljelle pitävät seuraa perheen muut lapset: Jonna, 21, Eerika, 15, Niko, 13, ja Werneri, 4. klo 18 Sahalahden srk-talon pihassa. Marko Sagulin. Opas paikalla. NICO SAARIO Tervetuloa siviiliin! Lakkiaisja syntymäpäiväkahvia odotellessa... ”Kadonnut ja jälleen löytynyt” Sanajumalanpalvelus klo 10 Kangasalan kirkossa. Laura Lehtonen on suorittanut kaksoistutkinnon. Oma Raamattu mukaan. Ke 20.6. 10.00 Lähetyksen käsityöpuoti ja kirppari Rekolassa. Pokajanie-gospelbändi Petroskoista, solistina Artur Soitu. Tuokion jälkeen edulliset kahvit Seurahuoneella. Messu klo 12 Sahalahden kirkossa. 18.00 Raamattuluento kirkkovuoden teksteistä Parkissa. Jokisen väitöskirja Methicillin-resistant Staphylococcus aureus epidemic in Pirkanmaa (Pirkanmaan MRSA epidemia) kuuluu infektiotautien alaan. Mukana Jukka Heroja. KUHMALAHDELLA Maanantaina 18.6. Vatialan srk-talo klo 13.45, Nattari klo 13.45, Suoraman srk-keskus klo 13.55, kirkon pysäkki klo 14.05 ja Pyysalo klo 14.45. Hinnat sisältävät alv:n. Myllystenpohjantie 2. mennessä numeroon 040 309 8050. Väitöstilaisuus pidettiin 25.5. Vanha totuus lienee, että on mukavampi voittaa kuin hävitä. Riikka Hämäläinen ja Jussi Tamminen. Nuotiobuffetti. Hääparit saavat valokuvauksen sekä pienen täytekakun vihkimisen jälkeen. Nico Saario on valmistunut ylioppilaaksi Tampereen aikuislukiosta. Tuomas Marttila, marimba HALUATKO PITÄÄ PIHASEURAT. Moni joukkue joutuu tyytymään vähempään kuin voittoon. Meidät on luotu Jumalan kuviksi, ja sitä kautta meillä on oikeus kokea olevamme arvokkaita sekä tulla hyväksytyksi ja rakastetuksi. Niin yksilökuin joukkueurheilussakin tavoite on suunnattu kohti voittoa. Keskiviikkona 20.6. Kirkkokahvit ja seurat seurakuntatalossa. Torstaina 14.6. Aino Ojala on valmistunut kuvataiteilijaksi Turun ammattikorkeakoulun Taideakatemiasta 31.5.2018. Kyydin varaaminen soittamalla puh. Ainakin huippu-urheilussa on selvät tavoitteet. Meistä jokaisesta on maksettu kallein mahdollinen hinta, Jeesuksen ristin kuolema, jotta voisimme kuulua Hänelle. Heidi Pitkänen ja Jukka Heroja. Kesäkirkko klo 18 Korkeaissaaressa. Mukana Markku Mustajärvi. Ei ole kiva jäädä ikuiseksi kakkoseksi tai ikuiseksi kymmenen parhaan joukkoon kuulujaksi. Ke 1.8. Julkaisemme tiedot maksutta. ja vastaväittäjänä toimi dosentti Mari Kanerva Helsingin yliopistosta sekä kustoksena professori Katri Kaukinen. Kuhmalahden ja Sahalahden kyyditykseen ilmoittaudutaan 19.6. Ke 25.7. Pyysalo 3 AB. SAHALAHDELLA Lauantaina 16.6. Saunomisja uintimahdollisuus, rumpupaja, riparilauluhetki ja kahvi-, lettuja makkaratarjoilu. Konfirmaatiomessu klo 13 Kangasalan kirkossa. klo 15-18 torstaina 14.6. Pian käynnistyvissä jalkapallon MM-kisoissa tavoitellaan maailman suosituimman urheilulajin mestaruutta. Monesti olisi mukavampi kokea tappioiden sijaan onnistumisia, huonouden sijaan paremmuutta ja heikkouden sijaan voimaa ja taitoa. 10 Keskiviikko 13.6.2018 KS Kangasalan Sanomat Syntyneitä Valmistuneita Mari ja Tomi Korpilahti saivat pojan 20.5.2018 kello 00.14. 12.00 Keskipäivän musiikkituokio Kangasalan kirkossa. Kristinusko on olemukseltaan Jumalan lahjojen vastaanottamista ja Jumalan mahdollisuuksien varaan rakentamista. Sanan voimaa Puutarhakatu 37 | Meesakatu 3 | 020 7342650 | info@ikifit.fi Ikifitin uuden Hoivakoti Onnen Apilan avoimet ovet Kuntoutumiskeskus Apilassa Reumantie 6 Kangasala keskiviikkona 6.6. Heikkilä) on väitellyt lääketieteen tohtoriksi Tampereen yliopistosta
9) Miten rentoudut parhaiten. 1) Oletko kärsinyt hyttysistä. Tämä näkyi muun muassa loputtomina kehitysideoina ja haluna vaikuttaa. Täällä on pitkät välimatkat, joten on pakko olla oma auto mihin tahansa mennessä. Jos nyt kesällä saisi säästöön, sitten voisi ehkä lähteä ulkomaille. Viikonloppuna myös kun saa valvoa myöhempään ja nukkua pitkään. IRTONUMEROITA myynnissä S-marketissa, Kangasalan Prismassa, K-Supermarketissa, M-market Kuohussa kirkonkylän R-kioskilla, K-market Sahramissa, Nikkilän kyläkaupassa ja Kuhmalahden kaupassa. Lapsuutensa Eero vietti isosiskonsa kanssa tapellen ja varhaisnuoruutensa pikkusiskoaan kiusaten kuten kuka tahansa ärsyttävä veli. 8) Viihdytkö piha tai puutarhatöissä. Tavoitteena on myös lisätä koululaisten käytännön valmiuksia ottamalla pyörien huolto valinnaiseksi oppiaineeksi. Lisäksi Eero oli aktiivisesti mukana Reserviupseerikerhon toiminnassa. Seikkailijaluonteena hän ehti kiertää maailmaa ennakkoluulottomasti pakettimatkoja karttaen. Vaikka hän monessa eri kokoonpanossa musisoikin, meidän sisarusten yhteinen ABBAtribuuttibändi jäi, innokkuudesta ja suurista suunnitelmista huolimatta, ajatuksen tasolle. – Autolla. Kouluille rakennetaan lisää pyörätelineitä ja -katoksia sekä muutetaan autopaikkajärjestelyjä vuosina 2019–2022. – Tykkään tehdä pihatöitä, siivoilua ja haravointia. Kouluille hankitaan yhteiskäyttöpyöriä, jotka mahdollistavat taajama-alueilla koulua käyvien oppilaiden siirtymisen esimerkiksi liikuntapaikoille, luontokohteisiin ja myös koulun eri toimipaikkojen välillä. Nuorena alkoi myös partioharrastus, joka johti tulevan vaimon tapaamiseen. Koulupyörät mahdollistavat kaikkien oppilaiden liikkumisen, Kangasalan kaavoitusarkkitehti ja pyöräilyasiamies Markku Lahtinen toteaa. Muutettuaan takaisin Kangasalle vaimonsa Jennin kanssa Eero esitteli kotikaupunkiaan ylpeästi ja osallistui tämän kanssa monipuolisesti seudun menoihin. Kouluille hankitaan tarvittavat huoltovälineet, ja opetuksen yhteydessä huolletaan sekä oppilaiden omia että yhteiskäyttöpyöriä. Kotiseutu oli aina Eerolle rakas. Samat asiat, jotka saavat Eeron kuoleman tuntumaan kohtuuttomalta, kertovat meille, että Eero eli onnellisen elämän: tuore avioliitto, perheenlisäyksen odotus, uusi mielenkiintoinen työ ja suunnitteilla oleva ulkomaanmatka. Eeron elämän rakkaimman ihmisen, vaimonsa Jennin, lisäksi Eeron sydämessä oli paljon tilaa muille; lapsuuden perheelle, kummivanhemmille, kummitytölle, suurelle suvulle ja lukuisille ystäville, jotka kaikki jäimme häntä syvästi kaipaamaan. Koulunsa hän kävi Kangasalla ylioppilaaksi asti ja valmistui lopulta sosionomiksi Tampereelta sopivasti niin, että saatoimme juhlistaa valmistujaisiamme yhdessä vuonna 2014. 10) Kiinnostaako oman suvun tai kotipaikkakunnan historia. 3) Onko sinulla mitään allergioita. Hänen rakkain harrastuksensa oli musiikki, niin sen kuuntelu, soitto kuin tekeminenkin. 2) Reissaatko mielummin kotimaassa vai ulkomailla. – Kotimaassa. Liikkuva koulu -ohjelma ja Sitra haastoivat huhtikuussa kaikki Suomen kunnat lisäämään liikkumista koulumatkoilla ja koulupäivän aikana. Kangasala voitti Fiksusti kouluun -haastekilpailun. Paljon jäi myös kokematta. Hyvänä esimerkkinä tästä on Eeron viimeinen terve viikonloppu, jonka aikana hän keräsi rahaa sotaveteraanien hyväksi, kävi Kaivannon kalastustapahtumassa sekä tutustui Ramppiteatterin kesänäytelmään Mobiliassa. – Olen kotipihassa ja miesystävän luona. Kesäisin vietettiin aikaa suvun mökillä, ja Kesähuvi säilyikin Eerolle erityisen rakkaana lomapaikkana koko elämän ajan. Eero ehti paljon ja kaikenlaista. Voiton myötä Kangasala saa 25 000 euroa ideoidensa toteuttamiseen, muun muassa oppituntien viemiseksi luontoon. 11 Keskiviikko 13.6.2018 KS Kangasalan Sanomat Olemme tehneet 20 vuotta työtä sen eteen, että kouluun tultaisiin omin jaloin. 5) Saunotko mielummin sähkövai puusaunassa. 4) Harrastatko kierrättämistä. Eero oli aina aikaansaava ja päämäärätietoinen eikä jäänyt jossittelemaan. Teen ristikoita ja sudokuita tai luen kirjaa. Nyt tavoitteena on lisätä pyöräilyä myös koulupäivän aikana. Ei ole rahaa lähteä ulkomaille. Kavereiden kanssa tehty reissu Uuteen-Seelantiin ja Australiaan pysyi lämpimänä muistoissa ja kannusti maailmanmatkailuun: vaihtelevien matkakumppanien kanssa tuli vielä tutustuttua muun muassa Perun vuoristomaisemiin ja Siperian läpi kulkevaan junamatkaan. Hän rentoutuu viettämällä aikaa ystävien kanssa ja nukkumalla pitkään viikonloppuisin. – Toivomme, että haastekilpailuun osallistuneita hyviä kehitysideoita pystytään hyödyntämään myös muissa kunnissa, asiantuntija Lotta Toivonen Sitrasta sanoo. – Periaatteessa olemalla kavereiden kanssa. Siitepölyallergiaa ei ole todettu, mutta silti se aina vaivaa. – Ei pitäisi olla. Nyt tavoitteena on lisätä pyöräilyä myös koulupäivän aikana. KS. Yleensä vien pullot kauppaan, biojätteet biojäteastiaan ja metallipurkit keräykseen. Myös Kuopio sai hakemansa summan, 33 000 euroa. Eero kasvoi vahvasti serkkujensa ympäröimänä, ja yhteisiä puuhia riitti paljon myös aikuisikään asti. Aura ja Pauliina Tulenheimo 1986–2018 Vainajia Kouluille hankitaan pyöriä yhteiskäyttöön Kangasala ja Kuopio ovat voittaneet Fiksusti kouluun -haastekilpailun. 6) Miten vietät sadepäivää. On mielenkiintoista tietää, mistä suku on kotoisin. Markku Lahtinen Kangasalan kaavoitusarkkitehti ja pyöräilyasiamies ” 10 kysymystä Eero Tulenheimo Veljemme Eero Tulenheimo menehtyi 31-vuotiaana 17.5.2018. – Sisätiloissa. Joulupäivien pelimaratoneissa käytiin kiihkeää kamppailua voitosta useilla pelikentillä, joista etenkin Monopolissa Eeron silinteri päihitti muut katujentallaajat. Periaatteessa missä vain. Ratkaisuja fiksun liikkumisen esteisiin ja 60 000 euron kehittämisavustusta haki yhteensä 18 kuntaa eri puolilta Suomea. Jenni Hietikko työskentelee kahvilavastaavana Vehkajärven kesäkahvilassa. – Olemme tehneet 20 vuotta työtä sen eteen, että kouluun tultaisiin omin jaloin. – Jonkin verran. Uusi opetussuunnitelmakin kannustaa lähtemään koulun ulkopuolelle. 7) Millä kulkuneuvolla liikut eniten. Maittavan ja joskus erikoisemmankin ruoan lisäksi näihin hetkiin kuului etenkin perheen kesken lautaja korttipelejä. Viime kuntavaaleissa valtuustopaikka meni sivu suun, mutta Osuuspankin edustajistoon ja taloyhtiönsä puheenjohtajaksi nouseminen ilahduttivat. Suurimman osan urastaan hän työskenteli päihdeja mielenterveyskuntoutuksen parissa. Niin ystävät kuin sukulaisetkin pääsivät nauttimaan Eeron kulinaristisista tuotoksista, joita hän mielellään tarjoili useissa järjestämissään illanistujaisissa. Löylyt ovat paremmat. Eero oli hyväntuulinen, sosiaalinen ja tyylikäs, hyvä grillaaja ja huono valehtelija. – Meillä on tehty kirjakin sukuhistoriasta. Suunnitelmissa olleet PohjoisAmerikan matkat sekä vaimon että sisarusten kanssa jäivät Eeron osalta reissaamatta, vaikka monin eri tavoin Eero meidän mukanamme jääkin kulkemaan. Kangasalan kaupungin keskeisimmät suunnitelmat liittyvät polkupyörien hyödyntämiseen opetuksessa ja koulumatkaliikkumisen lisäämiseen. Hän syntyi 11.8.1986 Helsingissä, mutta pääsi muuttamaan Kangasalle juuri paljasjalkaisuuden rajoissa. – Puusaunassa ehdottomasti
Kuinka me Pikon ja Rikun avulla erottaudumme muista. Sekään ei ole olennaista. Sillä Pikolla ei ole (toivottavasti) mitään tekemistä niiden kummallisten pahvihahmojen kanssa, jotka ovat valloittaneet Kangasalan matkailuesitteen. Tarinaa ei voida luoda hallinnollisin ratkaisuin. Sillä näytti olevan hyvä suuntavaisto ja karttakin omasta takaa. Mutta voi surku, Piko ja Riku ajelehtivat vain pahvikuvina matkailuesitteessä. On mukavampileikata ruohoa ilman hajuhaittaa. Ammattitaidolla tehty, moni-ilmeinen ja informatiivinen. Jatkaminen olisi voinut vahingoittaa emoa tai poikasia. Tekstit julkaistaan kirjoittajan nimellä, joskin myös nimimerkin käyttö on sallittua perustelluista syistä poikkeustapauksissa. Kiitos kaikille mukana olleille sekä autoilijoille, jotka suhtautuivat suopeasti ja toimivat varovasti tilanteessa. Lupiinien ystävä maaseudulta Voiko joku vääntää rautalangasta, mitä tarkoittaa ympäristölupa. Ja Jussi Lehtosen tarinat Kiljusista ja Finnestä saisivat lisää ilmaa siipiensä alle. Ne ovat sananmukaisesti pahvikuvia, joille ei edes kaupunginjohtajan hallintopäätöksellä voida luoda elävää, Kangasalaa tunnetuksi tekevää profiilia. Mikä tärkeintä, Kiljuset saisivat kodin, mutta voisivat seikkailla eri paikoissa, tilaisuuksissa ja tapahtumissa koko pitkän matkailukesän ajan. Kiljusten mukana Jalmari Finne nousisi siihen arvoon, jonka hän ansaitsee kansallisesti. Sain olla perustamassa Suomen Kirjainstituuttia Vammalaan (Sastamalaan) ja luomassa perustaa Herra Hakkaraisen talolle. Jos Kangasalle todella haluttaisiin edes rahtusen verran Herra Hakkaraisen maailmaan vertautuvaa konkretiaa, elämystä, annettakoon Kiljusten asua Lepokodissa, missä heidän isänsä Jalmari Finnekin asusti. Telkän turvamies Artturi Nieminen kuvasi peipon Kuohunlahden maisemissa. Tuloksena on lattea markkinatuote, juuri samantapainen, jonka voi löytää jokaisen hiukan isomman kunnan abc-huoltoasemalta. Se oli aika komea ja yksityisomaisuutta. Kivenlohkareitten paiskojia on ollut vallankin järviseuduilla, kun on tarvittu nimiä saarille, luodoille ja lohkareille. Uskotellaan itselle ja muille, että piirtämällä tarpeeksi omituiset hahmot ja panemalla ne matkailuesitteessä esille, on luotu uusi matkailuvaltti. Aulis Aarnio Ei kunnallisveroeurojani lupiinintorjuntaan, kiitos! Kun Suomen karuilla tienvarsilla kerrankin kukkii jotakin niin loisteliasta ja komeaa, mikä siinä on, että suomalaiset kömpivät repimässä niitä maasta. Ne eivät edusta kotiseutuamme. Matkailijalle ei voida näyttää konkreettista paikkaa, jossa hän voisi saada tarinan eloon, eläytyä johonkin, vaikka sitten varta vasten keksittyyn tarinaperinteeseen. Herra Hakkaraisella on kotinsa. Entä sitten. Kuka sitä tarvitsee ja mihin. Riku voi majailla vedenottamon kupeella. Unohtuu, että nuo hahmot eivät tule mistään, ne eivät asu missään, niiden hahmot eivät liity mihinkään Kangasalle ominaiseen. KS:n mukaan oikein julkisin varoin. Näinpä nimesin itseni telkän turvamieheksi ja lähdin saattamaan poikuetta. Juuri ilmestynyt Kangasalan Sanomien Kesälehti oli lukuelämyksenä toista maata. Tämä ei ole vitsi. Väite on väärä. Jos joku väittää, että Pikon ja Rikun ”tarina” liittyy niin vahvasti kotiseutuumme, että se suorastaan muodostaa osan imagoamme, ei tunne edes alkeita suomalaisesta kansanperinteestä. Pian huomasimme, että toimenpide on mahdoton ja siitä piti luopua. Kiinnittyminen paikkaan on kiinnittymistä tarinaan, ja moderni ihminen himoitsee tarinoita nyt, kun ne tarinoitten kertojat ovat kohta poissa ja tilalle tulee virtuaalimaailma. Yritimme K-marketin viheriöllä tarjota apuamme ja laittaa perheen laatikkoon ja näin viedä se turvallisesti perille. Siirryin Lahdentielle ja pysäytin liikenteen siksi aikaa, että telkkä ehti poikasineen tien yli ja katosi Kirkkojärven rantaheinikkoon. Ilmavaaraa ei ollut: lokit, varikset ja harakat olivat onneksi muualla. Rikun ja Pikon säälittävin ominaisuus on kodittomuus. Arvostan suuresti sitä Pikoa, joka on täällä tehnyt upeaa työtä kunnan menestykseksi. Näin Vatialassa Telkkäpoikue pääsi perille Telkkäpoikue vaelsi urheasti emonsa johdolla läpi kaupungin keskustan kohti Kirkkojärveä perjantaina 1. LUKIJOILTA Tiedustelut: 040 769 2340 maanantaista perjantaihin kello 9–16. Joku tietysti sanoo, ettei Kiljusia kukaan enää tunne. Lukijan kuva TILAUKSET tilaukset@kangasalansanomat.fi Asiakasneuvoja Tuija Lehtinen 040 769 9045 TOIMITUS toimitus@kangasalansanomat.fi Toimitus 040 769 2340 Tuottaja Outi Aarnilaakso 040 769 2340 Toimittaja Sari Eerolainen 050 464 0481 Toimittaja Anu Ritvanen 040 158 7375 Toimittaja Eija Koivu 050 564 4941 AAMUjAKELUpäIvySTyS Alma Manu Oy 0800 9 6675 (maksuton) ma–pe klo 6–11, la–su klo 7–11 jakelupaivystys@almamedia.fi MEdIATIEdOT kangasalansanomat.fi/mediatiedot ISSN 0782-596 X printti, 2243-1101 verkkojulkaisu Painopaikka Alma Manu Oy Tampereen paino MEdIAMArKKInOInTI ilmoitukset@kangasalansanomat.fi Myyntineuvottelija Sari Rönö 050 404 1146 Markkinointipäällikkö Satu Pasanen 040 720 8917 Web-suunnittelija Juho Tuhola 040 701 7202 Kauppaympyrä asiakaspalvelu 040 728 9648 TOIMIpISTE Myllystenpohjantie 2, 36200 Kangasala Palvelemme ma–pe klo 10–16 P. kesäkuuta noin kello 16. Pidetään tienvarsi siistinä. Noita kivien viskelijöitä ja muita suutuspäissään törmäileviä otuksia löytyy joka puolelta Suomessa. Toinen ja paljon helpompi vaihtoehto on elää kituuttaa Pikon ja Rikun pahvikuvien varassa. Sähköpostit: toimitus@kangasalansanomat.fi Kirjeet: Kangasalan Sanomat, Myllystenpohjantie 2, 36200 Kangasala Väkisin tehtyä matkailumainontaa Käsiini osui uunituore Kangasalan matkailuesite. Ja pahvinmakuisessa elämän todellisuudessa. Tekstin enimmäispituus välilyönteineen on 3 000 merkkiä. Kunnan silloisten päättäjien olematon itsetunto latisti senkin idean, vaikka juuri ilon ja myönteisyyden takia nuo taiteellisestikin korkeatasoiset hahmot luotiin. Tässä kohtaa tajusin, että telkkäemo tietää tarkkaan, mitä se on tekemässä. Kaikkiin Lukijalta-palstalle tarkoitettuihin teksteihin pitää liittää kirjoittajan nimen lisäksi osoite ja puhelinnumero. Ensinnäkin, Suomen kesäteattereissa esitetään joka vuosi Kiljusia. Anteeksi: Piko asunee Pikonkankaalla, mutta osoitetta meille ei ole kerrottu. Tarvittaessa piruja ja hiisiäkin. Kiljusia tarjottiin Kangasalan matkailun valtiksi. Se herätti sekavia tunteita. Ei oikein aukea Holvastintien penkalta hävisi koirien kakkaamiskieltokyltti. Kiitos siitä. Sikäli puhun kokemuksesta. Yksi kuulemani peruste oli se, että Kiljuset tekevät Kangasalan naurettavaksi. Toisinkin voisi olla, jos olisi halua, tahtoa ja mielikuvitusta. Paljon löytyy ihmisistä rakkautta ja hyvää tahtoa. 12 Keskiviikko 13.6.2018 KS Kangasalan Sanomat Tekstarit Voit lähettää mielipiteesi Kangasalan Sanomiin myös tekstiviestinä numeroon 040 769 2340. Jättiläisiä ja menninkäisiä on ollut kaikkialla Suomessa. Erikoinen valinta on parivaljakko Piko ja Riku. Parivaljakko (lienevätkö aviovai avoliitossa) eivät asu missään. Toimituksella on oikeus harkintansa mukaan lyhentää ja muokata tekstejä. eeva Mopoilijat ovat nykyään kohteliaita! Aina saa tietä, kun liikkuu lastenvaunujen kanssa. Toki voidaan täällä ensi kertaa vierailevalle kertoa tarina jättiläisistä, jotka viskelevät kiviä sinne tänne mihinkään osumatta. Sain siis keskittyä liikenteen ohjaukseen. Hahmojen on ehkä ajateltu kuvastavan nykyaikaa. Esitteestä puuttuu tunnetta ja paloa, ylpeys esitellä hienoa kotiseutuamme. Uusi matkailuesite sen sijaan on tehty saman kaavan mukaan kuin muittenkin matkailun keskivertokuntien. Sinä, joka ”lainasit”, ole hyvä ja palauta kyltti. Muumeillakin. Lepokoti nousisi kansalliseen tunnettuisuuteen. Kyllä koiranputket pärjäävät muutenkin! Hernekasvi lupiini tuli Suomeen jo 1800-luvulla ja kaikki muutkin kasvit etelästä jääkauden jälkeen. Täällä on teattereita, joista irtoaa Kiljusia moneen lähtöön – jos sitä aidosti halutaan. Ajatus tietysti torjuttiin. Tekstiviestisi maksaa operaattorisi kanssa sopimasi hinnan. 040 769 9045 kangasalansanomat.fi pääTOIMITTAjA-TOIMITUSjOHTAjA Tuula Ruusumaa 045 230 6021 jULKAISIjA Kangasalan SanomalehtiOsakeyhtiö KANGASALAN SANOMAT 1 9 1 8 – 2 1 8 vuosisadan yritys Kangasalla. Kiljuset ovat tarkalleen yhtä kiinnostavia kuin me tahdomme heidän olevan. Kuka tänne tulee nähtyään pari palleroa matkailuesitteessä, jos nyt on sattunut säästämään esitteen. Piko ja Riku ovat keksittyjä, tarinattomia kivenheittelijöitä. Ja aimo annos kotiseuturakkautta Arkkitehti Ritva Lahtinen piirsi 2000-luvun alkupuolella paperinukkien hahmoon suurenmoiset Kiljushahmot (äidin, isän, pojat ja Plätän )
O n siis päivänselvää, että jokaisen nuoren kannattaa lähteä opiskelemaan sellaista, josta on tulenpalavasti kiinnostunut. Taloa esiteltiin kutsuvieraille maanantaina klo 10. Sen jälkeen on kangasosastolla 212 neliöm.talousosastolla 70 neliöm. Hiukan kyllä askarruttaa, millä ilveellä motivaatiovalmentaja saisi meidät opintielle, kun olen aina uskonut, että kukaan ulkopuolinen ei voi sitä tehdä. Miljoona jo nyt työssä olevaakin saa lähteä koulunpenkille. Kuvassa Ihmemaa.. Haaveilin taideteollisesta korkeakoulusta 47 vuotta sitten. Tutkijat kertovat itseoppimisen ihanuudesta ilman kouluja. Myyntitilat ovat valoisat, sillä paitsi suuria ikkunoita, kiertää koko rakennusta katon rajassa olevat prosiili-ikkunat, jotka päästävät valoa, mutta suoraavat tavaroita auringon valolta. Ammatinvalinnanohjaaja puolestaan neuvoi, että hanki, tyttö, porvarillinen ammatti. Ennen vallinnut monenlainen ahdinko on haitannut ostavaa yleisöä ja liikkeen henkilökuntaa. ja elintarvikeomapalvelumyymälälle on varattu suurimmat tilat, 240 neliöm. Erityisesti muutokset koskettavat liikennettä, työtä ja työn korvausta roboteilla sekä ravintoamme, mutta myös työtä ja vapaa-aikaa, jotka sekoittuvat keskenään. Kuuntelin häntä. Vatialan kirjastossa on 29.6. Siitä kannattaa nauttia, vaikkei tietäisikään tulevasta. Edessä kemikaliosasto ja sen jälkeen tekstiilija taloustavaraosasto, takana ”Mestarin lihapuoti” ja elintarvikkeiden op.-osasto Ensimmäisesssä kerroksessa rautaja maatal.os. Eduskunnan tulevaisuusvaliokunnan tutkijoilla teettämän raportin mukaan radikaalit teknologiat ja niiden myötä syntyvät uudet ammatit vaativat tätä. Nuoret valmistuvat ammatteihin ja olosuhteisiin, joita ei osaa edes kuvitella, kuten Minna Palmroth totesi. Kun uudet ylioppilaat olivat kävelleet eturiviin, puheenpitäjät nousivat parvekkeelle. Osuuskaupan hallintoneuvoston puheenjohtaja talousneuvos Vihtori Vanhala lausui yleisön tervetulleeksi mainiten, että Kangasalan Osuuskauppa on toiminut paikkakunnallamme 52 vuotta ja vuodesta 1916 rakennuksessa, josta nyt on muutettu uuteen tavarataloon. Hän ei vain miettinyt, vaan painokkaasti kehotti: älkää kuunnelko neuvoja, luottakaa itseenne ja tehkää omat valintanne. Tekoäly pitää lopusta huolen. Teokset kuvastavat kasvua ja kehitystä, iloa ja unelmia. Läksin sinne uuden aviomieheni kanssa, jonka kohtalokkaan katseen olin kohdannut julkishallinnon seminaarissa Tampereen yliopistossa. Pääsin opiskelemaan Helsinkiin kansantaloustiedettä ja Tampereelle tiedotusoppia. Juhlan aloitti hyvällä musiikilla George de Godzinskyn solistitrio, jossa mestari soitti pianoa, konserttimestari Volde Jussila viulua ja bassoviulua hoiteli Gösta Möller ja mikäpä olisikaan sopinut sen paremmin kuin kesäpäivä Kangasalla aloittamaan tätä tilaisuutta. joht. Eipä tarvitse muistella sitten enää tunnuslukuja. Hengästyin lukiessani raporttia. Mikrosirujahan on jo laitettu ihon alle lähinnä tunnistustarkoituksessa. Kun Jäähdytettyjä myymäläpöytiä on 38 metirä ja erilaisia jäähdytettyjä varastoja 3 yht. Kaipa päihin asennetaan pian implanttikin, johon saa päivittää tietoa ja osaamista. Raportissa on mainittu 200 uutta ammattia kuten tavarankulun hiilijalanjäljen laskija, sijaismatkustaja, mainekauppias, peukutusmanageri, kohinanpoistaja, superkykyvalmentaja ja onnellisuusoperaattori. sekä varastotiloja 195 neliöm. Siinä saatetaan todella tarvita onnellisuusoperaattoria. Hän toivoi, että nyt voitaisiin uusissa tiloissa palvella ostavaa yleisöä entistä paremmin. ja rakennuspintaalaa on noin 1 400 neliöm. Kangasalan Sanomat 50 vuotta sitten Päivän kuva Lauantaina 15.6.1968 Onnellisuusoperaattorille töitä K esä alkoi Kangasalan Pirtiltä paahteisena ja toiveikkaana. ja aputiloja on 96 neliöm. Matti Kentta. Rakennuksen tilavuus on noin 6 000 kuutiom. Taiteilla ehdit aina siinä ohessa. O ma nuoruus muistui mieleen. SARI EEROLAINEN K o lu m n i Marja-Liisa Manka Kirjoittaja on eläkkeelle totuttautuva työhyvinvoinnin dosentti Maanantaiaamuna ennen tavaratalon avaamista oli kaikki valmiina. Vallankin ruokatavaraosasto, erilaisina meijerija liha-alan tuotteineen on niin suuri ja monipuolinen, että sitä voidaan nykyoloissa pitää varsin edustavana. tilat kemikalio-osastolle. Keskustelukumppanina on vain tekoäly, joka auttaa ja korjaa suorituksia. saakka esillä kangasalalaisen Anna-Maria Martikaisen näyttely. Kun Kangasalan tieltä tullaan tavarataloon on ensimmäisenä 70 neliöm. Kesä on hänelle yhtä kuin vapaus. Liikkeessä on myymälähenkilökuntaa 40. 62 neliöm., voidaan rakennusta pitää hyvin ajanmukaisena. Valitsin Tampereen, koska sieltä oli helpompi löytää asunto ja toimittajan työ oli mielestäni taiteen ja porvarillisen ammatin välissä. Eikö se muuten ole neuvo, että älä kuuntele kenekään neuvoja. Vanhempani toivoivat minusta lääkäriä. Akryylitöiden väritys on hurmaavan pastellinen. 13 Keskiviikko 13.6.2018 KS Kangasalan Sanomat Noin 4 000 henkeä kävi tutustumassa maanantaina Kangasalan ensimmäiseen tavarataloon Kangasalalaisilla näytti olevan erikoisen suuri mielenkiinto Kangasalan ensimmäistä tavarataloa kohtaan, koska avauspäivänä maanantaina taloon tutustujien määrä oli n 4 000 ja kaupan naistoimikunnan jäsenet laskivat kahvivieraita käyneen 3 500 henkeä. Mitä mietti uusi ylioppilas Saara Silakoski. Neuvoja antanut ammatinvalinnanohjaaja oli muuten opiskeluaikanani ylennyt pomoksi ja otti minut Ouluun ammatinvalinnanohjaajaksi, mikä oli ensimmäinen vakinainen työpaikkani. O len toki hankkinut useammankin koulutuksen työelämävuosikymmenten aikana, mutta nyt vasta todellista myllerrystä odotetaan. Tavaratalon tiloja selosti toim. Hän mainitsi, että nyt on siirrytty kuin vaikeasta kioskikaupasta tavarataloon. Neuvojat puhuvat aina omasta näkökulmastaan, mutta tilanteet, joihin te joudutte tulevaisuudessa, ovat uusia. Entä kunniaylioppilas Minna Palmroth. Pohjakerroksessa on rautaja maatalousosastolla 218 neliöm
– Otin kokeiluun iltapuuron. Yläkoulun opetussuunnitelmaan kuuluvan kotitalousopetuksen ravitsemusopetus perustuu virallisille suomalaisille ravitsemussuosituksille. Suomen johtavaksi elämäntapamuutosekspertiksi itseään nimittävä Tomi Kokko luennoi Kangasalla toissa viikolla. Kotitalousopettajien liiton puheenjohtaja ja Pikkolan koulun kotitalousopettaja Minna Vanhala liputtaa etenkin lasten ja nuorten ravitsemuksessa virallisten ravitsemussuositusten puolesta. Aamupalaa ei välttämättä syödä lainkaan, koululounas saattaa jäädä niukaksi, eikä kotona ole tarjolla ravitsevaa välipalaa. Vaikka Kokko ei suosi esimerkiksi maitotuotteita, luennollaan hän korosti, että jokaisen pitää löytää omaan elämäntilanteeseensa sopiva ruokavalio. Osa Kokon esille nostamista asioista oli hänelle tuttuja, osa taas täysin uusia. Kahdeksannen ja yhdeksännen luokan valinnaisilla tunneilla käydään läpi myös erikoisruokavalioita. Vanhalan mielestä on tärkeää, että koulussa opetetaan valtaväestölle sopiviksi todistetut ravitsemussuositukset. – Meidän täytyy opettaa hyvän elämän perusteet. Kaikkea ruokaa voi ja kannattaa maistaa, ellei ole allergioita tai yliherkkyyksiä. Minna Vanhala kotitalousopettaja ” Ravinto puhututtaa nuoria ja aikuisia Annukka Tammilehto Suomalaisen väestön ohjenuoraksi on laadittu viralliset ravitsemussuositukset. Osa taas ei tiedä lainkaan, mitä mikäkin ateria tai ainesosa sisältää. Kokko tunnetaan kansallisten ravitsemussuositusten arvostelijana. Kotitalousopettajien liiton puheenjohtajaksi huhtikuussa valitun Vanhalan mukaan osa seitsemäsluokkalaisista tietää paljon ravinnosta. Salin täyttänyttä luentoa oli kuuntelemassa myös kangasalalainen Satu Talvio. Suomen johtavaksi elämäntapamuutosekspertiksi itseään kutsuva Tomi Kokko on viime vuosina haastanut virallisia ravitsemussuosituksia. Raaka-aineiden valinnassa kiinnitetään kuitenkin huomiota laatuun, eikä suosita kaikkein raskainta vaihtoehtoa. Se aiheuttaa sitten keskustelua. Siksi energiavajetta paikataan karkeilla ja sipseillä. Hän on kritisoinut muun muassa maitoja viljatuotteiden nauttimista sekä suositusta vähentää tyydyttyneen rasvan ja punaisen lihan käyttöä. Luennollaan hän korosti kuitenkin myös yksilöllisen ruokavalion merkitystä.. Myös Talvio on sitä mieltä, että jokaisen pitää löytää itselleen toimiva ruokavalio. Toissa viikolla hänen Koko Suomen ravintoremontti -luentokiertueensa saapui Kangasala-taloon. Myöskään eläinten luista keitettävästä luuliemestä hän ei ollut kuullut aikaisemmin. Talvion elimistölle ei esimerkiksi käy Kokon ruokafilosofian mukainen, hyvin rasvaja proteiinipitoinen aamupala. 14 Keskiviikko 13.6.2018 KS Kangasalan Sanomat Meidän täytyy opettaa hyvän elämän perusteet. Talvio työskentelee jalkahoitajana ja keskustelee asiakkaidensa kanssa usein ruoasta ja syömisestä. Satu Talvion ruokavaliossa on sopivassa suhteessa hiilihydraattia, proteiinia ja rasvaa. Hänen mielestään erikoisruokavalioiden noudattaminen edellyttää, että pystyy seuraamaan, miten ruokavalio vaikuttaa hyvinvointiin ja jaksamiseen. Vanhala on itse sekasyöjä, mutta pyrkii syömään mahdollisimman kasvispainotteisesti. Hänen ruokavalioonsa kuuluu sopivassa suhteessa kaikkia makroravinteita – hiilihydraattia, proteiinia ja rasvaa. Pikkolan koulun kotitalousopettaja Minna Vanhala keskustelee erilaisista ruokailutavoista nuorten kanssa. Vedenjuonnista paasaan aina asiakkaille, se on tuttu juttu. Kaikki eivät kuitenkaan voi tai halua suosituksia noudattaa: yksi syö maidottomasti, toinen gluteenittomasti, kolmas noudattaa vegaanista ruokavaliota ja neljäs karppaa. Vanhala kertoo, että erikoisruokavalion esimerkiksi eettisistä syistä valinneen nuoren kanssa keskustellaan ja varmistetaan, että hän tietää millä voi korvata pois jätetyt ruoka-aineet. Jos asioista ei tiedä paljon, jäi monta kysymysmerkkiä, hän pohtii. Niitä voi sitten laajentaa aikuisena tai pysyä tutussa ja turvallisessa. Moni seitsemännen luokan aloittava nuori ei tiedä lainkaan, mitä ravintoaineita jokin ateria tai ainesosa pitää sisällään. – Punainen maito voi olla ok, jos se sopii, hän toteaa. Ravitsemuksesta kiinnostunut Talvio piti tilaisuutta kuitenkin antoisana. – Ensimmäiseksi mieleen jäi se, että luennolla tuli paljon asiaa nopeasti esitettynä. – Joku kertoo luokassa omista ruokailutottumuksistaan ja miten esimerkiksi perheessä syödään. – Arvioimme yhdessä, voisiko esimerkiksi nuorten Kotikokkisivulta löytämiä reseptejä muuttaa terveellisemmiksi. Mutta suolan lisääminen veteen oli uusi asia, Talvio kertoo. Niitä voi sitten laajentaa aikuisena tai pysyä tutussa ja turvallisessa, Vanhala toteaa. Tunneilla opetellaan tavallisimpia ruoanvalmistusmenetelmiä, joihin kuuluu myös leipominen sokereineen ja rasvoineen päivineen. Hänen mukaansa myös ruokaaineiden laadulla on väliä esimerkiksi rasvattoman maidon sijaan kannattaa juoda täysmaitoa. Kouluruokailua yhdessä muiden opettajien kanssa valvovan Vanhalan mukaan suurimpia ongelmia yläasteikäisten syömisessä ovat ruokarytmin epäsäännöllisyys ja liian vähäinen syöminen. Ruokavaliot eivät kiinnosta vain aikuisia, vaan ne ovat myös osa nuorten elämää
Pikkuveli Marko tarkkailee tilannetta taustalla. 8) Miksi yritys sijaitsee Kangasalla: – Asumme Sahalahdella ja halusimme laajentaa toimintaamme nimenomaan Kangasalan suuntaan. – Työkaverini otti minuun yhteyttä. Siitä se sitten oppii etsimään ruokaa itse, Kaia ja Liisa kertovat. 10) Verkkosivujen osoite: www.makumaestro.fi Sanna Yli-Peltomaan ja Jani Kähärän lounasravintola MakuMaestron Kangasalan Kallion toimipisteessä tarjotaan kotiruokalounasta. Teksu leikkii mielellään Liisan kanssa. – Pian Teksu muuttaa ulos, ja alamme vähentää vähitellen sen ruuan määrää. Kun emoa ei ole kuulunut, he ovat tarjonneet apuansa. – Kangasalan toimipisteeseemme on helppo ja mukava poiketa lounaan lisäksi myös kahville ja pullalle. Kallion alue oli jatkuvasti kehittyvänä alueena meille paras vaihtoehto. 6) Henkilöstön määrä: – Yrittäjien lisäksi molemmissa toimipisteissä yhteensä 4 työntekijää. Oravalle on tehty pesä, johon se vetäytyy mielellään nukkumaan tai mutustamaan pähkinöitä. Kaksi vuotta sitten perheessä olivat hoidettavana omasta pihapiiristä löytyneet Tiksu, Taksu ja Tuksu. 3) Palvelut/tuotteet: – Tarjoamme herkullista kotiruokalounasta monipuolisella tarjonnalla. Kaikille perheenjäsenille on selvää, että vahvistuttuaan eläin lähtee omille teilleen. Kalliosta saa kokemuksella tehtyä lounasta 1) Yrityksen nimi: Herkkuperhe Oy/Lounasravintola MakuMaestro. – Eihän luontokappaleita voi kuolemaankaan jättää, jos jotain on tehtävissä, Kaia sanoo. Yrityskymppi. Teksu harjoittelee kiipeilyä muun muassa Liisan villapaidalla. 15 Keskiviikko 13.6.2018 KS Kangasalan Sanomat Tuula Ruusumaa Ranta-Koivistossa sijaitsevan omakotitalon pöydällä häärii pieni oravanpoikanen. Se myös leikkii mielellään ja harjoittelee kiipeilyä Liisan vartaloa pitkin ylös ja alas. Sen lähtöä ei pitkitetä tai estetä millään tavalla. Ikää sillä on kahdeksasta kymmeneen viikkoa. Hän tietää, että olemme aikaisemminkin hoitaneet oravia, kertoo perheen äiti Kaia Robi ja tarjoilee oravalle pienellä pipetillä maidon, kananmunankeltuaisen ja ruokaöljyn sekoitusta. Liisa auttaa oravanpoika Teksua kasvamaan vahvaksi ja vapaaksi Liisa Peetsu hoitaa Teksua niin kauan, kunnes se on valmis jatkamaan itsenäistä elämää. Teksuksi nimetty orava on perheen neljäs oravalapsi. 2) Yrittäjät: Jani Kähärä ja Sanna Yli-Peltomaa. Pienokainen on pirteä ja sen turkki kiiltää – eläimestä on pidetty ilmiselvästi erittäin hyvää huolta. Jokaisen hoidettavaksi tulleen oravan kanssa he ovat ensin odottaneet ja tarkkailleet, tuleeko emo noutamaan sen. Emo katosi, ja heiveröinen poikanen jäi ilman hoivaa. 9) Ajankohtaista juuri nyt: – Saada Kallion toimipisteen toiminta hyvään alkuun. 7) Tulevaisuuden tavoite: – Tarjota jatkossakin lounasta, josta voi ylpeydellä sanoa, että se on meidän lounasta. Oravat kuuluvat luontoon. 4) Asiakaskunta: – Lähialueiden työntekijät, yritykset ja asukkaat. Kaukajärvellä buffetin lisäksi on myös päivittäin vaihtuva lautastarjoiltu lounasvaihtoehto. Voi meille toki poiketa kauempaakin. Lämpimien ruokien lisäksi lounaaseen kuuluu salaattipöytä, keitto, leivät, juomat ja jälkiruoka sekä kahvi. – Molemmilla on lähes 20 vuoden kokemus erilaisista ravintoloista ympäri Suomea. Tätä Kaia on korostanut lapsilleen Liisalle ja Markolle. – Tarkoituksemme on hoitaa niitä vain sen aikaa, että ne pystyvät jatkamaan elämäänsä ihmisestä riippumatta. Teksun hoito on pääasiassa 11-vuotiaan Liisan vastuulla. Toimipisteet Kangasalla ja Kaukajärvellä. Ammattikorkeakoulusta alkoi myös yhteinen taipaleemme heti opiskelujen ensimmäisenä syksynä. 5) Kilpailuvaltti: – Parasta lounasta mitä Pirkanmaalta löytyy sekä iloista ja rentoa palvelua. Hän on ehdoton siinä, että villeinä eläviä eläimiä ei saa pyydystää ja kesyttää lemmikiksi. Kangasalla tarjoilemme aamuisin myös puuroaamiaista kello 7–8.30. – Buffetlounaaseen kuuluvat runsaan salaattipöydän lisäksi keitto, kaksi lämmintä ruokavaihtoehtoa, talon leivät ja levitteet, juomavalikoima sekä jälkiruoka ja kahvi. Päinvastoin, Teksua treenataan itsenäistä elämää varten laittamalla se kiipeilemään muun muassa pihassa sijaitsevaan omenapuuhun. Meille olet aina tervetullut. – Olemme molemmat valmistuneet Restonomeiksi Jyväskylän ammattikorkeakoulusta 2000-luvun alkupuolella. Oravalapsen elämä oli kuitenkin hiuskarvan varassa synnyinseudullaan Ruutanassa
Vuonna 1985 Kangasalla oli jo yhteensä 19 erillistä soranottoaluetta. Louhimisvälineiden kunnostusta varten kaivoksella oli myös oma paja. Muistitiedon mukaan lotja oli liikenteessä jokaisena viikonpäivänä vuorokauden ympäri. Varalan kaivos tuotti kaikkiaan viittä eri kivilaatua, joiden joukossa oli myös puolijalokiveä. Tässä on käytetty vesivärityyliä. Piirtäminen on Yliselle mukavaa ajanvietettä, jossa saa käyttää mielikuvitustaan. Lokomon historian mukaan kaivostoiminta hiipui 1920-luvun alussa, mutta muistitietojen mukaan sitä olisi kuitenkin jatkettu aina 1930-luvulle saakka. Hän kertoo, ettei suinkaan ole ollut lapsesta saakka kynä kädessä, vaan on ikään kuin löytänyt kuvien tekemisen uudelleen. 1900-luvun loppupuolella se sai jo varsin suuret mittasuhteet Kangasalan nauhataajamassa Lentolankankaalla ja Vatialassa, laajentuen näiden sora-alueiden ehdyttyä Vehoniemenharjulle. Tero Ylinen on halunnut satsata laadukkaaseen näyttöön, jossa on hyvä värienerottelukyky. Myöhemmin hiekka tuotiin ulkomailta valmiina. Kaivoksen lopettamisen syy oli saatavan raaka-aineen vähäisyys, jonka vuoksi toiminta kävi kannattamattomaksi. Tampereen seudun rakentamisen lisääntyessä sotien jälkeen soran oton tarve kasvoi voimakkaasti. Inspis tarjoaa mielekästä toimintaa päiviin ja vahvistusta ja tukea arjenhallintaan. Vehoniemen alueen soranotto alkoi jo 1970-luvun alkupuolella ja 1980-luvun alussa maa-aineksia otettiin kahdelta eri alueelta. Hän käyttää maksutta ladattavissa olevaa Krita-ohjelmaa, jonka ominaisuuksia hän kehuu vuolaasti. 16 Keskiviikko 13.6.2018 KS Kangasalan Sanomat Kvartsia, soraa ja mursketta harjuista rakentamisen ja teollisuuden tarpeisiin Kangasalan kallioita on hyödynnetty taloudellisesti jo sadan vuoden ajan. – Olen ottanut hahmoista mallia ja piirtänyt niitä tietokoneen ohjelmalla. Syynä on tietokone ja ohjelmien suomat mahdollisuudet. Pärjään kyllä satasen laitteella. Montut laajenivat ja soraa ajettiin parhaimmillaan yötä päivää. Moottorilotjan lisäksi kaivoksesta saatavaa kiveä kerrotaan kuljetetun myös hevosilla Kangasalan asemalle ja sieltä edelleen rautateitse Tampereen Lokomolle, jonne oli oma pistoraide. Vatialassa asuva nuorimies harrastaa kädentaitoja myös Tampereella Mielen ry:n avoimessa Inspispajassa. Tamperelainen metalliteollisuuden suuryritys Lokomo Oy oli alkuvuosinaan kaikin tavoin omavarainen. Aluksi kiveä tarvittiin metalliteollisuuden tarpeisiin ja viime vuosina kallioita on murskattu harjujen ehtyessä soraksi. Kautta vuosisatojen soraa on otettu harjuista pienimuotoisesti hevoskuormittain lähinnä teiden tekemiseen ja niiden parannukseen sekä kotitarvekäyttöön. Raine Raitio kirjoittaja on Kangasalla asuva historioitsija Digitaalisen piirtämisen mahdollisuudet ovat rajattomat Tero Ylinen on innostunut tekemään tietokoneella piirustuksia ja kuvia. Ohjelmien loputtomat mahdollisuudet antavat harrastukselle haastetta. Kallioperänsä ja soraharjujensa osalta Kangasala on ollut pitkään taloudellisesti haluttu kohde. Vasta toisen maailmansodan jälkeen toiminta saavutti laajamittaiset suhteet. – Näytöllinen pöytä olisi upea, mutta hinta karkaa liian korkealle. – En tiedä toista yhtä hyvää ilmaisohjelmaa. Lohikäärmeet, muut eläimet ja pelihahmot. Lisäksi yhtä kaivoksen tuottamaa kivilaatua kerrotaan viedyn myös jollekin kaakelitehtaalle raaka-aineeksi. Kvartsi eli ukonkivi tuotiin omalla moottorilotjalla Kangasalta Lempäälän kanavan kautta tehtaan laituriin Hatanpäälle. Sitä vietiin muun muassa Saksaan hautakiviksi. Sanoisin, että se pystyy melkein samaan kuin maksulliset versiot. Kaivokseen johti pieni rautatie, jota pitkin kaivosvaunua vedettiin läheiselle lastauspaikalle. – Se on mahtava paikka. Näin valimon hiekkamuotteihin tarvittava raaka-aine saatiin omasta takaa. Vuonna 1918 yhtiö hankki omistukseensa kvartsilouhoksen Kangasalan Varalan kylästä. Kuvankäsittelyohjelmien efektien määrä on loputon. Aluksi harjuista lapioidut kuormat olivat pieniä, hevosten rattaille sopivia määriä. Näitä löytyy Teron tietokoneelta paljon.. Varsinainen harjuista tapahtunut soranotto oli aluksi pienimuotoista. Siellä voi tehdä esimerkiksi puutöitä ja ohjaajat kannustavat myös piirustusharrastuksessani. Lokomolla kiviaines murskattiin ja hienonnettiin valuhiekkaan sopivaksi. Soranoton seurauksena Lentolassa saatiin harju katkaistua reilussa parissakymmenessä vuodessa. Lotja jäi pois käytöstä toiminnan alkaessa vähentyä 1921. Hiirellä piirtäminen vaatii todella paljon harjoittelua, vaikka itse kuvaohjelma olisi kuinka hyvä. Seuraava hankinta on tietokoneeseen liitettävä piirtopöytä. Kun soraa riitti, kallioiden louhintaan ei aluksi turvauduttu, vaikka niillä olisi voitu säästää harjuja. Hän saa inspiraatiota muun muassa peleistä, esimerkiksi roolija fantasiapeli Xenoblade Chroniclesista. Kallioiden louhinnan aika koitti vasta 1990-luvulla. Viime aikoina Ylinen on innostunut tekemään kuvistaan Ifolorkuvakirjoja ja videoeditointiohjelmalla kuvaesityksiä. Kaivoksesta saatiin lisäksi mustaa kiveä, jota kaivosmiehet nimittivät ”nitriitiksi”
Lavastuksen ovet tarjoavat yllättäviä mahdollisuuksia hyödyntää perinteistä slapstickkomiikkaa. » salaseuranteatteri.fi Avanti! konsertoi Kangasala-talossa Suomen maineikkain kamarimusiikkiorkesteri Avanti! saapuu konsertoimaan Kangasala-taloon keskiviikkona 3.10. Eilan ja Rampen suuri toive – tai ainakin Eilan – on saattaa likka vihdoin avioon. 17 Keskiviikko 13.6.2018 KS Kangasalan Sanomat Hämäläisissä lainahöyhenissä Jyrki Tamminen Veikeä juttu tuo perhe ja suku. Ensi-illan vesisateessa värjötellyt katsoja lämpeni sadetakkinsa alla kirjailijaparin komedialliseen sanailuun niin, ettei paremmasta väliä. Voisiko näistä kahdesta tulla näytelmän lopussa tosiaan pari. Lavastus on myös kaunis ja ympäristöön sulautuva. Ovenpönkäksi onnelle asettuu likka itse, jolle sulhon kielenkäyttö käy ärsytyskynnyksen yli. Parempi olla kuulevinaan ja myönnellä, tuumaa Rampe, Jussi Saari kun Eila, Marja Liisa Niittynen lataa elämän totuuksia. M A R C O B O R G G R EV E. Eri tyylilajeja edustavat huippuorkesterit kutsuvat kuulijoita konsertteihin tutustumaan monenlaisiin musiikillisiin makupaloihin. Sarjalippu sisältää kolme konserttia: Matkalla Roomaan ti 28.8.2019, Avanti! Kamariyhtye: Kaikkien aikojen klassikot ke 3.10.2018 ja Suomalaisen barokkiorkesterin Il prete rosso – Punainen pappi ke 21.11.2018. Kaiken lisäksi se tarjoaa yllätysten paikkoja tilanteiden niin vaatiessa. Eila, Rampe ja sulhanen. Avanti! syntyi tarpeesta korkealaatuiseen yhteismusisointiin muusikoiden kesken, sekä tietoisuudesta siitä, että suuri osa nykymusiikista ja muusta harvoin kuullusta ohjelmistosta saattaisi muutoin jäädä soittamatta. saakka. Hänellä oli tapana sanoa, että mikä aamulla sovitaan, se illalla pidetään! Tämä ”filosofia” kantoi hänen avioliittoaan kuutisenkymmentä vuotta, eikä siinä aviomiehellä ollut vastaväitteen sijaa tai sanaa. Se levittää kuiviketta sinne, missä sitä tarvitaan itseriittoisuuden hajunpoistoon. Avanti! Kamariyhtye: Kaikkien aikojen klassikot Kangasala-talossa ke 3.10.2018 klo 19. Salaseuran teatteri on napannut kesähuvitteluksi Nopolan sisarusten elokuvaversiosta sovitetun näytelmän Eila, Rampe ja sulhanen. Esityksiä Lepokodin kesäteatterissa 1.7. Skaffarin ohjaus iskee parhaimmillaan seesteisten ja äkkinäisten tilanteiden läimäistessä toisiaan. Sisäisessä palossaan roihuavan ja elämänsä polkua tunnustelevan likan, Laura Parviaisen, tulkinta pulppuaa anarkistista vastavirtaa, mutta sulhanen, Mika Eerola, tavoittelee mielenrauhaa. Orkesterin kokoonpano vaihtelee jousikvartetin ja sinfoniaorkesterin välillä tilanteesta riippuen. Mikä tässä Nopoloiden tavassa kirjoittaa kaappaa mukaansa. Niin pääsee helpommalla, kuten Richard parhaillaan jälleen kesäsarjana pyörivässä Pokka pitää -televisioklassikossa. Mutta Rampen onni löytyy ihan muualta, nimittäin huussin puntun tyhjentämisestä ja vihdan sitomisesta. Kangasala-talon Syksyn klassiset -sarjalipun myynti alkaa sunnuntaina 17.6.2018 klo 11. Elokuvan nähneet voivat huokaista, sillä likkakin on vahvasti läsnä juonikuvioissa. klo 11. Kaikkien aikojen klassikot -konsertissa Avanti! soittaa klassikkojen klassikoita barokin, romantiikan, jazzin ja kansanmusiikin genreistä. Meno ja meininki on sen verran monesta sekoituksesta jauhettu, että jossain vaiheessa sovitusta alkaa kaivata sulhasen tarvitsemaa hyperventilointipaperipussia jo itsekin. Eikä tässä vielä kaikki, sillä Eilan ja Rampen kesänviettopaikka Häijään peräseudulla tuskin näyttäisi kutsuvalta paikalta keittää kihlajaiskahvit sulhon vanhemmille. Konsertin lipunmyynti alkaa su 17.6. Niiden avulla Salaseuran näyttelijätkin toteuttavat yhdessä ohjaajan kanssa hellän kansanomaisia ihmiskuvia, joista me jokainen nappailemme tunnistettavia tunteita ja kohtaamisia. Siitä löytyy monenmoista ammennettavaa myös näyttämölle. Eilaa ja Rampea näyttelevät Marja-Liisa Niittynen ja Jussi Saari kutsuvat päiväkahveille mökkiterassille, mutta osaavat myös houkutella diskon pyörteisiin juurevan filosofointinsa lomassa. Eteenpäin!) on suomalainen kamariorkesteri, jonka perustivat Esa-Pekka Salonen ja Jukka-Pekka Saraste vuonna 1983. Lähtökohtana on itse musiikki eikä orkesterin kokoonpano. Jostain syystä minulle kielen herkullisuus aukeaa parhaiten kuuntelemalla. Avanti! (ital. Juonnetun konsertin lopuksi pihvinä kuullaan György Ligetin jousikvartetto nro 1. Tuleva anoppi on kertakaikkisen ihastunut tyttärensä sivistyneeseen mieheen, jonka juuret ovat niin sanotusti paremmissa piireissä. Salaseuran teatterillinen pannukahvisekoitus on laitettu kiehumaan täynnä tilannekoomisia kohtauksia. Tulkinta osaa nauraa meille ja ennakkoluuloillemme. Eila, Rampe ja sulhanen -näytelmä riemastuttaa ja saa hyvälle tuulelle, sillä se vetoaa meihin taviksiin. Eilan äidin roolissa enemmän kuin viihtynyt ja sen tarkasti luonnostellut Elina Mäkinen toi minulle elävästi mieleen edesmenneen mummini. Konsertti on osa Avantin, UMOn ja FiBOn yhteistä AUFsarjaa, joka esitetään Kangasalatalossa vuoden 2018 aikana. Ja kun on vielä se ulkohuussi! Tästä kaikesta Eila päättää selvitä pukeutumalla naapurivillan lainahöyheniin samalla kun sujauttaa niihin myös Rampen, jonka oman liiton menestysresepti on selvitä vaimonsa vahvasta parisuhdeohjauksesta nyökyttämällä myöntymyksen merkkinä. Ainakin rytmi, tarkkuus ja kielen älykäs maanläheisyys. Lepokodin kesäteatteriin Maria Leppäsen suunnittelema lavastus laajentaa pientä näyttämötilaa ja antaa näytelmän ohjaaja Marja Skaffarille monia mahdollisuuksia tarinan kuljettamiseen. Rillit menivät huuruun. Kangasalan konsertin toteutuminen varmistui, kun Avantin toiminta on päässyt jatkumaan Opetusja kulttuuriministeriö selvitettyä orkesterin valtionosuusrahoitusta kevään aikana. Kangasala-talon konsertissa esiintyvät Anna-Leena Haikola, viulu; Eriikka Maalismaa, viulu; Tuula Riisalo, alttoviulu ja Mikko Ivars, sello; Jouko Laivuori, piano; sekä solistina Kari Kriikku, klarinetti. Itse napautan äänikirjan soimaan silloin, kun haluan makustella sisarusten tekstiä
Ilmoittautuessa tulee mainita lähtijöiden nimet, henkilömäärä, puhelinnumero ja Retki 1 vai Retki 2. Hääparit pääsevät vihkimisen jälkeen valokuvattavaksi. Illan tarkoituksena on tarjota vihittäville pareille ja heidän häävierailleen helppo ja tunnelmallinen vihkitilaisuus ilman ylimääräisiä ennakkojärjestelyjä. Hääilta 18.8. mennessä Kangasalan seurakunnan kirkkoherranvirastosta p. Ei hätää, sillä Kangasalan seurakunta järjestää 18. Ympäristökiertoajelut Sarsassa ja Vehoniemessä Kangasalan kaupungin ympäristönsuojelu tarjoaa maksuttomat ympäristökiertoajelut Sarsan–Vehoniemen alueella sunnuntaina 1.7. elokuuta hääillan Kangasalan kirkossa. Valtuustot vastakkain Suoraman vihreällä veralla Kangasalan Nuorisovaltuusto heitti kaupunginvaltuustolle keväällä haasteen valtuustojen välisestä jalkapallo-ottelusta. Retki 1 kiertää kello 11–12.30 ja retki 2 kello 12.45–14.15. Valtuuston pelaajat. Ilmoittautuminen tiina.hakala@tampere.fi tai 040 806 2619 torstaihin 21.6. Tuloksia Ammuntaa Kansallinen trap-kilpailu, 25. 040 309 8000. Hääillassa vihkivaloja pääsee vannomaan puolen tunnin välein. Eturivi vasemmalta: Mika Ollila, Iikka Nikkinen ja Topi Kuusijärvi. Lähtöja paluupaikkana toimii Mobilian Parkkipaikka Kisarannassa osoitteessa Kustaa Kolmannen tie 75. Jokainen pariskunta saa oman vihkiajan. Edellisen kerran valtuustot kohtasivat jalkapallon merkeissä kaksi vuotta sitten hiekkakentällä. klo 18 alkaen Kangasalan kirkossa. Naimakaupat voi solmia missä tahansa siisteissä vaatteissa, jotka soveltuvat kirkossa käytettäväksi. Takarivi vasemmalta: Soili Uotila-Välimäki, Petri Vilkki, Stiina Lahikainen, Jussi Jokilampi, Raimo Kouhia, Hanna Laine, Marko Järvenpää, Pekka Lahti, Anne-Mari Thomassen, Jaakko Hyytinen, Niina Nummela, Jari Haaparanta. Nuorisovaltuusto laittoi kiertoon Klaava (Kla valtuustot) -pokaalin. Siihen kaiverretaan voittajajoukkueen nimi vuosittain. Tarmon pytty -kisa (päätöskilpailu) 5.6.2018 Suomatkassa. Mobilian vanhalla museobussilla tehtävässä kiertoajelussa saa tietoa esimerkiksi Suomen vanhimmasta keittiöstä, Adoptoi monumentti -toiminnasta, automuseon historiasta ja Vehoniemen näkötornista. mennessä. Lauri Liuko Nuorisovaltuuston joukkue vasemmalta: Marketta Huuhtanen (ohjaaja), Oona Kerola, Sointu Ahola, Inga-Liisa Majara, Matias Pessi, Tuomas Ylinen, Jonna Lehto, Eemil Kangastie, Eemeli Saarela, Kiia Mansikkaviita, Lauri Liuko, Irina Schutskoff (ohjaaja) ja Tytti Eromäki-Heino (ohjaaja). Lisätiedot ja vihkimisajan varaukset 31.7. Samalla kohotettiin nuorten ja valtuutettujen välistä yhteishenkeä. 1) Ari Arvonen, 45, 2) Jaakko Horkka, 42, 3) Markku Alanen, 41, 4) Eero Kauttio, 38, 5) Seppo Kyyhkynen, 36.. Lisäksi kymmenen lähtijää retkeä kohti pääsee mukaan lähimarkkinoilta Mobiliasta Museobussin luota. Nuorisovaltuustolle karvas tappio jätti jotakin hieman hampaan koloon, joten pelit valtuustojen välillä jatkuvat tulevaisuudessakin, kenties muidenkin lajien merkeissä. Tällä kertaa nuorilla ei ollut mahdollisuuksia, vaan kaupunginvaltuusto voitti ottelun murskaavasti lukemin 5–1. Häämusiikin saa valita itse tai jättää päätöksenteon kanttorille. Kaupunginvaltuusto otti haasteen vastaan ja joukkueet kohtasivat torstaina 7.6. Lisäksi he saavat pienen täytekakun hääjuhlaansa viemisiksi. Tuolloin hävinnyt kaupunginvaltuusto haki nyt revanssia tosissaan ja pisti Nuorisovaltuuston ahtaalle kamppailussa valtuustopokaalista. Erityisiä hääasuja ei siis tarvitse hankkia. Suoraman uudella tekonurmella Pelin tarkoituksena oli ottaa leikkimielisesti valtuustoista mittaa kahdessa kahdenkymmenen minuutin erässä. 18 Keskiviikko 13.6.2018 KS Kangasalan Sanomat Hääilta tulee jälleen Kangasalle Houkuttelevatko häät, mutta järjestämisen vaiva arveluttaa. Bussiin otetaan ennakkoilmoittautumisten mukaan 25 henkilöä retkeä kohti. Kiertoajelua luotsaa matkailuopas, toimittaja Jussi Lehtonen
käytävä Lahti-Hollola Jukola. Yksi Kangasalan Sanomien 100-vuotisjuhlavuoden tapahtumista, lukijalenkki Laipanmaahan, täyttyi hetkessä. Retki Kirkkoharjuun sunnuntaina 17.6. Ensi vuoden Jukolan tekijät tutustuvat toimintoihin ja pääsevät harjoittelemaan tehtäväänsä talkoovuorolaisina. järjestettävässä Jukolan kenraaliharjoituksessa. Mukaan voi ottaa eväät, kasvion ja suurennuslasin. Tapahtumaa järjestelevä kahvilayrittäjä ja torivastaava Terttu Sairiala kertoo, että Kangasalan kylistä mukaan ovat ilmoittautuneet Majaalahti, Huutijärvi, Kuohenmaa ja Saarikylät. 19 Keskiviikko 13.6.2018 KS Kangasalan Sanomat Kylät esittelevät itsensä torilla heinäkuussa Sunnuntain teemana luonnonkukat Lukijaretki Laipanmaahan täyttyi hetkessä Kangasalan torilla järjestetään heinäkuun ensimmäisenä lauantaina kyläpäivä. Syksyllä sitten uudelleen, Ruusumaa toteaa. Retki on yksi luonnonsuojeluliiton sadasta tapahtumasta. Tämän vuoden teemakasvina on metsätähti. – Pysäköintitilat ovat alueella rajalliset. Kangasalan ykkösjoukkueet kamppailevat onnistuessaan pääsystä 30 parhaan joukkoon. Lisätietoja toivonenhe@ gmail.com. » Ilmoittaudu Kangasala Jukolan tekijäksi osoitteessa www.jukola. Jospa silloin pääsisimme ihailemaan ruskan värejä, päätoimittaja Tuula Ruusumaa sanoo. Vielä ennen varsinaista tapahtumaviikonloppua kangasalalaiset vierailevat keskiviikkona 13.6. Torilla on tuolloin paikalla myös normaalit torimyyjät. Matkaan on lähdössä täysi bussillinen lukijoita ja jonkun verran omatoimisesti paikalle saapuvia. Tänä vuonna SK:lla on lähtölistalla kahdeksan miesten ja kymmenen naisten joukkuetta. com/2019. kello 12–14.30. Tapahtumaviikonloppuna Kangasala Jukolalla on kilpailukeskuksessa oma teltta, jossa jaetaan esitteitä ja myydään harjoituskarttoja. Kangasalan luonto järjestää luonnonkukkien päivän retken Kirkkoharjuun. Lähtö Mäntyveräjän Veräjäkujalta. – Päivän aikana kylät esittelevät toimintaansa ja myyvät tuotteitaan. – Suuren suosion takia olemme päättäneet järjestää ensi syksynä uuden retken samalle alueelle. Oppaana toimii Heikki Toivonen. Kyläaktiivi, jos innostuit, ota yhteyttä Terttu Sairialaan, p. 040 838 9302. Tässä asioita hoitamassa toinen Jukolan ratamestareista Petteri Laitinen.. Onhan sijaintimme aivan loistava, arvioi Kangasala Jukolan kilpailunjohtaja Harri Virta. Toivottavasti muutkin kylät innostuvat mukaan, Sairiala sanoo. Yhteensä Hollolassa talkoilee noin viisikymmentä kangasalalaista, joilla on jo tiedossa oma vastuualueensa Kangasala Jukolassa. Kangasala SK on saanut harjoitusta SM-keskimatkan 2018 ja Esi-Jukolan järjestäjänä, mutta tämän vuoden Jukola on tärkein oppikokemus. Kangasala SK on perinteisesti yksi Jukolan monijoukkueisimmista seuroista. Kangasala SK:n suunnistajia on Jukolassa mukana paitsi viestisuunnistajina myös talkoolaisina. Lahti-Hollola Jukolassa kangasalalaisia sekä tekijöinä että osallistujina Ennen Kangasala Jukolaa on vuorossa enää yksi Jukola, nyt 16.–17.6. Osa kangasalalaisista jää Hollolan lentokentälle vielä viestiviikonlopun jälkeen purkutalkoisiin ja pakkaamaan Jukolan kiertävää kalustoa Kangasalle siirtoa varten. Miesten joukkueessa suunnistavat Kristo Heinmann, Jere Ahonen, Tuomo Istolahti, Jarkko Liuha, Santeri Sainio, Jaakko Istolahti ja Topias Tiainen. Lisäksi torilla voi laittaa jalalla koreasti kello 11–14, jolloin toritansseja tahdittaa Marja-Liisa & Herraseura. Kesäkuun jälkeen koko Jukola-väen huomio kääntyy vuodeksi Kangasalle. Sen vuoksi joudumme nyt sanomaan, että retki on täynnä. Lenkin pituus on 4–8 kilometriä. Matkan varrella tutustutaan maisemallisesti upeaan harjuun, jonka rinteiden metsät ovat monipuolisia ja vaihtelevia. Naisten ykkösjoukkueessa viestiä vievät Hanna Sivén, Isabelle Feer, Iida Savolainen ja Evely Kaasiku. Yhteensä Jukolan järjestämiseen tarvitaan mukaan noin 1 500 talkoolaista. Tämän vuoden Jukola järjestetään Hollolan lentokentällä, joka sijaitsee Kangasalta saapuessa valtatie 12 pohjoispuolella, viitisen kilometriä ennen Hollolan keskustaa. Muutama vastuuhenkilöistä jää paikan päälle rakennustalkoisiin ja oppia ammentamaan. Lukijalenkillä tutustutaan Korppivuoren ja Pihtilammen maastoon. Miesten viestissä suunnistetaan seitsemän ja naisten viestissä neljä osuutta, eli yhteensä Kangasala SK:n joukkueissa on mukana 96 kilpailijaa. – Kangasalan on hyvin mahdollista saavuttaa sama osallistujamäärä. Maastoltaan Lahti-Hollola Jukola on aivan erityislaatuinen: ylös ja alas aaltoileva suppien ja harjujen täyttämä maasto haastaa taitavimmatkin suunnistajat. Lahti-Hollola Jukola ylittää aiempien Jukoloiden osallistujamäärät: aivan tavoiteltuun 20 000 suunnistajan haamurajaan ei päästy, mutta 19 235 osallistujaa on uusi ennätys
Nurmi sairastaa 2. Lasagnekin tekee kauppansa, kun sitä on tarjolla. Kangasalan Pikkuteatterin esitys Lepokodin kesäteatterissa. Yleisöopastus keskiviikkoisin ja sunnuntaisin klo 13. Museo, kahvio ja puoti avoinna klo 23:een saakka. – klo 10 Hyväntekeväisyyspesäpalloturnaus keskuskentällä, kahvio, tuotto Jatketaan matkaa ry:lle. – klo 14 Veljeni Leijonamieli. Lauantai 16.6. saakka ti–su klo 12–17. srk. – klo 18 Veljeni Leijonamieli. Musiikin, asennon ja pöytätavat saa päättää itse. – Autossa on myös kiva kuunnella musiikkia, huikkaa 9-vuotias Siiri takapenkiltä. Eeva Oksala, Sami Varvio & co. p. ti–ke klo 11–17, to 11–19, pe–la 11–17, su 11–15, ma suljettu. 045 233 1123. Vapaa pääsy. – klo 18 Veljeni Leijonamieli. – Tieliikenteen erikoismuseo Mobilia ja Rallimuseo av. Julkaisemme seuraavan viikkopäivyrin 20.6. Järj. Iharinkosken Kyläyhdistys. kello 10 mennessä. – Kunnasta kaupungiksi – teoksia Kangasalan kaupungin kokoelmasta 9.9. – klo 14 Veljeni Leijonamieli. – klo 18–20 Kesäkahvila Iharin Myllytorpalla. Järj. Kimmo Pyykkö -taidemuseo suljettu yksityiskävijöiltä näyttelynvaihdon ajan 15.6 sakka. Kangasalan Pikkuteatterin esitys Lepokodin kesäteatterissa. Järj. – klo 13.15 Juhannustanssit Hannun ja Ramin tahdissa Jalmarin Kodossa. Muulloin sovittaessa. museonhoitaja p. – klo 13 yleisöopastus Picassosta Pyykköön -näyttelyyn Kimmo Pyykkö -taidemuseossa. – klo 11–13 Avoimet ovet Picassosta Pyykköön -näyttelyyn Kimmo Pyykkö -taidemuseossa. – klo 10–15 ilmainen Liikunnan iloa vauvasta vaariin -tapahtuma Vesaniemen uimarannalla. Tied. Osalla on mukana suolaista syötävää, joka aterioidaan parkkipaikalla autossa istuen. Kangasalan Retkeilijät. Museo, kahvio, näkötorni ja puoti avoinna klo 24:ään asti (säävaraus). Järj. Kimmo Pyykkö -taidemuseossa. Auringon kuumuus alkaa helpottaa, ja pian nälkä kurnii myös toimittajan vatsassa. päivittäin klo 10–18 . 040 133 6479/Munnukka. – klo 19 Finngips-konsertti Saarikylien Kumpulassa. Lounaan voi syödä myös ajaessa , mutta kesäisin moni nauttii muonansa parkkipaikalla autossa istuen.. ilmestyvässä lehdessämme. Kangasalan Pikkuteatterin esitys Lepokodin kesäteatterissa. saakka Kangasala-talon galleriassa. – klo 14–18 kesäkahvila ja kirppis Heponiemen Rekolan Wieraspytingissä. Nurmi on harrastanut jo monta vuotta autossa syömistä. – Täytyy pitää kropasta huolta. Täytyyhän sitä siis kokeilla: paistopisteeltä fetajuustokolmio, vihannesosastolta satsuma ja sitten kassan kautta autoon syömään. 040 133 6479/ Munnukka. – klo 19 Eila, Rampe ja sulhanen. Salaseuran teatterin esitys Lepokodin kesäteatterissa. Maanantai 18.6. – klo 11–12.30 omatoiminen kuntosalivuoro Jalmarin Kodossa. Juomana Nurmelle maistuu vesi tai maito. Lähtö Mäntyveräjän Veräjäkujalta. p. Tied. Ja mikä parasta: Kun päivät ovat kiireisiä ja nälkä yllättää, moni nappaa nopean lounaan marketista mukaan. Tänä tiistaina Mira valitsee lounaakseen lihapasteijan ja Siiri syö tonnikalakolmioleivän. – Vehoniemen Automuseo, kahvio ja museopuoti av. Kangasalan luonto. Johanna Mattila, viulu. – Motoristien yökahvila Vehoniemen Automuseolla. – klo 12 Musiikkituokio Kangasalan kirkossa. Parkkipaikkaruokailua hän suosii yleensä vain kesäisin. Moni poistuu marketista jäätelöstä nautiskellen. – Rahtarit-liikennepuisto av. – klo 18 Kari Elkelän näyttelyn avajaiset Sahalahden museomakasiinissa. – klo 12 Musiikkituokio Kangasalan kirkossa. Tied. NÄYTTELYT – Kimmo Pyykkö -taidemuseossa Kimmo Pyykkö: Pitkän matkan ateljee -näyttely pysyvästi esillä. Salaseuran teatterin esitys Lepokodin kesäteatterissa. – klo 18 Pihaseurat Sahalahden srk-talon pihassa. päivittäin klo 10–18. On se vain niin, että autoruokailussa on jotain kovin mukavaa. – klo 19 Eila, Rampe ja sulhanen. – klo 12–14.30 Luonnonkukkien päivän retki Kangasalan Kirkkoharjuun. – klo 9–10 ilmainen kuntopiiriharjoittelu Vesaniemen uimarannalla. – Ranskalaisten autoharrastajien (Renault, Peugeot ym.) kokoontuminen Vehoniemen Automuseolla. Toisella puolella pysäköintipaikkaa lounastavat Mira ja Siiri ovat Nurmen kanssa samaa mieltä siitä, että kuumina kesäpäivinä ilmastoitu auto sopii mainiosti ruokapaikaksi. JALMARIN KOTO Ma: lihakasvispata, herkkusienikeitto, kerroskiisseli Ti: lindströminpihvi, sosekeitto, keitto, omena-riisipuuro Ke: paistetut silakat, lihakeitto, mustikkakiisseli To: possusuikalekastike, kalakeitto, marjarahka Pe: nakki-kasvispannu, jälkiruoka La: juhannuslounas, jälkiruoka SU: kaalilaatikko, jälkiruoka Lounas sisältää juoman, leivän, voin, salaatin ja jälkiruuan. Kisan pesäpallojaosto, Special Hockey Kangasala ja Hyvävelijärjestö. 20 Keskiviikko 13.6.2018 KS Kangasalan Sanomat Ruokalistat Viikkopäivyri Viikko 25 PÄIVÄKODIT Ma: uunimakkara, perunasose, salaatti Ti: broilerikastike, riisi, salaatti Ke: lohikiusaus, tuoreleipä, salaatti, punajuurta To: jauhelihakeitto, tuorepala, tuoreleipä Pe: lasagnette, salaatti Ateriaan kuuluu myös maito tai piimä, näkkileipä ja ravintorasva sekä salaatin kastike, kun tarjolla on salaattia. – klo 12 Kesäasukkaiden kirkkopyhä Vehkajärven kirkossa. – Auton vuosikymmeniä Suomessa 9.9. – klo 11–12.30 omatoiminen kuntosalivuoro Jalmarin Kodossa. – klo 13 yleisöopastus Picassosta Pyykköön -näyttelyyn Kimmo Pyykkö -taidemuseossa. – klo 18 Pihaseurat Majaalahdessa Sulandereilla, Majaalahdentie 112. Perjantai 22.6. Kangasalan Pikkuteatterin esitys Lepokodin kesäteatterissa. – klo 18 Veljeni Leijonamieli. – klo 17–20 onkikilpailut Matinsaaressa, Sahalahdentie 520. Perjantai 15.6. – klo 14 ja 18 Veljeni Leijonamieli. Miran mukaan perhe syö usein autossa, sillä he matkustavat paljon autolla. päivittäin klo 10–19. – klo 18 Veljeni Leijonamieli. Lauantai 23.6. Tiistai 19.6. Tänään auton sisältä leijuu kalkkunan tuoksu, kun Nurmi nappailee suuhunsa vähärasvaisia lihasiivuja suoraan paketista. – Volvo-harrastajien kokoontuminen Vehoniemen Automuseolla. Yleensä mies nauttii lounaan tai välipalan ajaessaan, mutta näin kuumana päivänä parkkipaikka tuntuu paremmalta vaihtoehdolta. Torstai 21.6. Kangasalan Pikkuteatterin esitys Lepokodin kesäteatterissa. Suljettu 22.6. Ensi-ilta. – klo 15–21 Koko perheen juhannusjuhla Pyysalon toimintaja tapahtumakeskuksessa. Myös paistopisteen tuotteille löytyy runsaasti kysyntää, kun lounasaika on käsillä. Prisman palvelutiskillä käy lounasaikaan varsinainen kuhina. – klo 10 Kesäasukkaiden kirkkopyhä Kuhmalahden kirkossa. Kangasalan Pikkuteatterin esitys Lepokodin kesäteatterissa. Kangasalan Sanomat 100 vuotta, radioita Ilmo Jaatisen kokoelmista ja Liuksialan kartano. – klo 12.30–14 omatoiminen kuntosalivuoro Jalmarin Kodossa. Lähetä tapahtumatietosi kangasalansanomat.fi-verkkosivujemme kautta maanantaina 18.6. – klo 12.30–14 omatoiminen kuntosalivuoro Jalmarin Kodossa. Kaupan pysäköintipaikka on oiva lounaspaikka Sandra Järvenpää Aurinko porottaa Kangasalan Prisman pysäköintipaikalla tiistaina lounasaikaan. – klo 15 Runopiiri Jalmarin Kodossa. MUSEOT – Kangasala-talo ja Kimmo Pyykkö -taidemuseo av. – Juhannusaaton yökahvila Vehoniemen Automuseolla. Perusnäyttelyn lisäksi mm. Tapulintie 4. Järj. – klo 18 Puutarhakävely Honkasen puutarhalla. Sahalahti-Seura. – Ei autossa mitään voileipiä voi alkaa syömään, Nurmi sanoo. ATERIAPALVELU Ma: puolukkahärkä, peruna, yrttiporkkanat, appelsiinikiisseli Ti: kalakeitto, rieska, puolukkakinuskirahka Ke: jauheliha-viipalelaatikko, punajuuri, raparperikiisseli To: broileri-paprikapata, peruna, kasvissekoitus, talkkunapiimä Pe: kasvispyörykkä, perunapunajuuri-fetapaistos, juureskastike, riisipuuro ja rusinakeitto La: ylikypsä bbq-possu, peruna, höyryporkkana, luumukiisseli SU: palapaisti, kermaperunat, parsakaali, muroleivos ja vaniljakastike Muutokset mahdollisia. Mira ei halua omaa eikä tyttärensä sukunimeä julkaistavaksi. Jos epäterveelliseksi heittäydyn, ostan paketin lenkkimakkaraa. Palvelutiskin työntekijän Eva Kandelinin mukaan keskipäivällä menee paljon lihapullia ja perunamuusia. Tamperelainen Harri Nurmi on ottanut lokoisan asennon autonsa etupenkillä ja jättänyt oven auki. Sunnuntai 24.6. Keskiviikko 20.6. – klo 13.15 yhteislauluhetki ulkosalla Kaarinan ja Matin seurassa Jalmarin Kodossa. Järj. Salaseuran teatterin esitys Lepokodin kesäteatterissa. Sahalahti sisällissodasta asekätkentään -kirjan julkaisu. Keittolounas sisältää keiton, juoman, leivän ja voin. Keskiviikko 13.6. Sunnuntai 17.6. Torstai 14.6. Säestys Jukka Heroja. – Kangasalan kotiseutumuseo av. 31.8. Kangasalan Pikkuteatterin esitys Lepokodin kesäteatterissa. – klo 18 Kesäkirkko Kuhmalahden Korkeaissaaressa yhteistyössä Kotiseutuyhdistyksen kanssa. Kangasalan Pikkuteatterin esitys Lepokodin kesäteatterissa. Suljettu 22.6. – klo 14 Eila, Rampe ja sulhanen. – klo 18 Veljeni Leijonamieli. tyypin diabetesta, joten ruokaa on tärkeä saada silloin, kun siltä alkaa tuntua. Toni Tatti, kitara, teorbi. – Picassosta Pyykköön – Lahtiset keräilijöinä -näyttely 16.6.–9.9
– Natalia Kalevan abstraktin taiteen intensiivikurssi 30.6.–1.7. saakka pääkirjaston Taidetila Terrassa. Järj. Liuksialankuja 33. Kuv a: Jus si Koiv une n. Parvelantie 9. Pohjalahdentie 23. Art Villa Armaassa. Anna-Maria Martikaisen maalauksia. saakka Kuhmalahden kirjastossa. Kaupan pysäköintipaikka on oiva lounaspaikka Siirin ja Mira syövät mielellään autossa. – Aittakahvila Anna. 040 769 9045 Voit olla yhteydessä myös verkkosivujen kautta. av. MATKAILUNEUVONTA Mobiliassa päivittäin klo 10–18. asti Mobiliassa. klo 11–13. MUUT – Kangasalan uimahalli Kuohu av. Keljontie 671. Vapaa pääsy. Keramiikkaa. 045 856 5346. Tekijä kertoo teoksestaan näin: ”Kummipoikamme komppasi Kissa vieköön -melodiaa 1970-luvulla Louis Armstrongin 1950-luvun Jeepeers Creepers -hittisävelmästä. Av ”suloisina suvipäivinä”. saakka klo 11?17. Kahvio avoinna heinäkuussa näyttelyn ajan. – Lasten taideleiri 2.–6.7. – Iharin Myllytorpan kesäkahvila 10.8. Vehkajärven nuorisoseura. Myös ke klo 15–19 31.8. Järj. klo 9–18 Art Villa Armaassa. kimmopyykkot aidemuseo.fi Kuukauden kuva Kangasalan Kuvataiteen Ystävät ry:n kesäkuun kuva on Maila Hämäläisen käsialaa. – Kangasalan kirkko avoinna tiekirkkona 31.8. Poika ja piano -öljytyö on tämän kuun ajan esillä pääkirjaston ala-aulan kahvion seinällä. JÄTEASEMAT Kodin ongelmajätteitä, lajiteltua hyötyjätettä, sähköja elektroniikkaromua sekä pieniä eriä kaatopaikkajätettä. Mattilantie 6. – Kesäkahvio Vehkajärven vanhalla koululla 12.8. Järj. ma, ti, to, pe klo 6–21, ke 13–21 ja la klo 10– 18. Huhmarintie 36. kerroksessa. – Taidepappilan kesä 23.6.–5.8. Opas paikalla. Suljettu 16.–17.6. Vapaa pääsy. saakka joka päivä klo 12–19. asti. – Liisa Turusen Peuran katse -näyttely 20.6. heinäkuussa sunnuntaisin klo 13–16 sekä sopimuksesta, p. 044 377 1296 tai Mansikka-aho ART -facebooksivusto. – Kangasalan Karjalaseuran paikallismuseon näyttelyt Äijälässä av. 21 Keskiviikko 13.6.2018 KS Kangasalan Sanomat Ei autossa mitään voileipiä voi alkaa syömään. – Kuhmalahden jäteasema (Taidetie 6, palotallin vieressä) la 10–14. Tied. Kuvanveistäjiä, taidemaalareita, graafikoita ja videotaiteilija. saakka Vatialan kirjastossa. Poika halusi kitaran. € Ess i Ren vall : Urp o Lah tise n mu oto kuv a, 197 3, Lah tist en kok oelm a. karjalanliitto.fi/kangasalankarjalaseura. Yleisöopastukset ke ja su klo 13. Ihana ja haastava aihe.” Myllystenpohjantie 2, Kangasala | P. – Kesäpäivän Galleriassa maalauksia, taidegrafiikkaa, kortteja ja kirjoja. – Väkevä maa -taidealue: teosluettelo ja kartta vakevamaa.fi. juhannuspäivänä ja keskiviikkoisin klo 14– 18. Matti Vuorimaan autoaiheisia valokuvateoksia. Pianovaiheen valokuvasta innostuin maalaamaan – hänen luvallaan – tämän nuoruuden kuvan, jonka lahjoitan hänelle. Kuvataiteilijoita Pirkanmaalta, Japanista ja Meksikosta. – Taidenäyttely Nuppuja 29.6. Kannustin toimi musiikkiopintojen suuntaan, myös muiden instrumenttien parissa. ja 20.6., Sahalahdella Pakkalan kentällä. Harri Nurmi ” Viikkopäivyri – Lahtiset keräilijöinä 16.6.–9.9.2018 Espanjalaisia mestareita ja suomalaisen taiteen kärkinimiä Avoimet ovet la 16.6. – Risto Mattilan savannikuvia 29.6. Av. Iharinkosken Kyläyhdistys. – Linjakasta menoa -näyttely 21.12. Suljettu juhannusaattona. – Klan jäteasema (Kaarina Maununtyttären tie 6 ) ti–pe 14–18 ja la 10–14. päivittäin klo 12–18. av kesä-elokuussa la–su klo 12–18. Yleisurheilu-Team. – Yleisurheilun sarjakilpailut klo 18 ke 13.6. Siitäpä oivalsimme musikaalisen lahjakkuuden – pojalle soitin! Syntymäpäivälahjaksi viulu vai kitara. Mira pitää ilmastoinnista, mutta 9-vuotias Siiri nauttii, kun autossa on lämmin. Tekijänä kangasalalainen opettaja, kuvittaja ja lastenkirjojen kirjoittaja Päivi Mansikka-aho. Näyttely kertoo linja-autoista, niillä matkustamisesta, liikennöinnistä, kuljettamisesta, linja-autoasemista ja Matkahuolloista. KANGASALA-TALO, Kuohunharjuntie 6, Kangasala 040 773 0148 | info @ kangasala-talo.fi | Liput 6/4 €, alle 18-v. Piika ja renki -näyttely. Järj. ei ruuan tekemisen tai valmistumisen odottelua.. Vapaa pääsy, ei tarvita alusia. Jos Harri Nurmi rupeaa herkuttelemaan, hän syö autossa lenkkimakkaraa. saakka perjantaisin klo 18–20. saakka keskiviikkoisin klo 19. Huoltotauko 22.6.–5.8. Kangasalan Naisvoimistelijat. – Rantajumppa Vesaniemessä 25.7. – Heponiemen Rekolan Wieraspytingin kesäkahvila ja kirppis 23.6.–1.8. Vapaaehtoinen pääsymaksu. KS100-juhlavuoden tapahtumat löytyvät kangasalansanomat.fi/ks100 Kangasalan S A N O M A T KANGASALAN SANOMAT 1918–2018 1.6.–31.7.2018 ma–to klo 10–16, pe klo 10–15 Palvelemme kesällä saakka Kangasala-talon 2
Tekijä on saanut kirjan kirjoittamiseen Päijät-Hämeen rahaston apurahan. Eskolan kirjassa tuodaan esiin, kuinka lukemiseen on suomalaisessa yhteiskunnassa ja perheissä suhtauduttu sekä sosiaalisen nousun keinona että päinvastoin turhanaikaisena tyhjänpäiväisyytenä. Tämä on myös ystävien eron hetki. Osa tytöistä on käynyt ehkä kampaajallakin, koska hiukset on niin kauniisti kiharrettu tai muuten laitettu. Yhteiskuntatieteiden tohtori Eija Eskola kerää lukemiseen ja kirjastoihin liittyviä muistoja tekeillä olevaa kirjaansa varten. Jotkut eivät enää syksyllä jatka kansalaiskoulun yhdeksännellä luokalla, vaan hakeutuvat ammattikouluun tai työelämään. K ävelemme parijonossa Tapulinmäeltä kirkkoon ja istuudumme omille paikoillemme kirkon etuosaan. Kirja tulee sisältämään runsaasti yksityiskohtia, anekdootteja ja tapauksia. Kansalaiskoulumme rippikoululaiset luvultaan 180 pääsivät silloin ”edes”, kerrotaan Kangasalan Sanomissa 8.6.1968 julkaistun kuvan kuvatekstissä.. Kerro myös ikäsi ja paikkakunta, johon kirjoituksesi liittyy. Ripillepääsyn päivä on jäänyt mieleeni kauniina muistona, ja sen päivän siunaus kantaa edelleen elämän matkalla. Jumalanpalvelus alkaa ja etenee sen mukaan, miten meille on opetettu. On astuttu askel kohti aikuisuuden polkua. Muistelen, että tämä harmitti ainakin meidän luokkamme tyttöjä. Tunnelma on harras ja jännittynyt, onhan ilmassa suuri juhlan tuntu. Silloin oltiin koulussa lauantainakin. Salama kysyi yleisön mielipidettä tilaisuuden jatkamisesta, ja saatuaan hyväksyntää, jatkoi lukemistaan, Eskola kertoo. Helluntaina oli kirkossa paljon seurakuntalaisia. Kummitädiltä saan kultaisen kivisormuksen ja vanhimmalta siskoltani kultaisen ristiriipuksen. Millaisia muistoja sinulla on kirjastosta ja kirjastonhoitajasta. ” O n kesäkuun kolmas päivä, toinen helluntaipäivistä. Suuri joukko Kangasalan kansalaiskoulun oppilaita on valmistautumassa konfirmaatiotilaisuuteen Kangasalan kirkossa. Oikeus totesi sittemmin Salaman pilkanneen kirjassaan tahallisesti jumalaa. Ne otettiin Kangasalan museon rappusilla ennen kirkkoon menemistä. Tyttöjen kuvasta löydän 57 rippikoululaista. Pappi tekee joitakin kysymyksiä ja kaikkien vastaukset menevät oikein. J umalanpalveluksen jälkeen kirkon pihamaalla otetaan valokuvia sekä saadaan kukkia ja lahjoja. Kaikilla on samanlainen vaatetus: tytöillä tumma puolihame ja valkoinen pusero, pojilla mustat housut ja valkoinen paita. Saan rippilahjaksi äidiltä ja isältä rannekellon. K atselen 50 vuoden takaisia ryhmäkuvia. – Löytyisiköhän Kangasalta esimerkiksi ihmisiä, jotka muistavat vuonna 1964 Pirtillä käydyn eräänlaisen Salama-sodan esinäytöksen. Hän oli kovasti pidetty opettaja, erittäin huumorintajuinen ja hauska, vaikka toisaalta myös vaativa. Silloin oltiin koulussa lauantainakin. Olimme käyneet rippikoulua koko viimeisen kouluvuoden ajan, kahdeksannen luokan aikana, aina lauantaisin. Se on elämäni ensimmäinen kello. Siihen aikaan helluntaipäiviä oli kaksi. Meitä rippikoululaisia oli paljon, ja oli päädytty sellaiseen järjestelyyn, että tytöt pääsivät ripille toisena helluntaipäivänä, pojat toisena päivänä. Ilmoita, jos et halua nimeäsi mainittavan kirjassa. R ippikoulua käytiin uskontotunneilla, ja luokkamme rippikouluopettajana toimi kirkkoherra Mauri Malkavaara. Kirjastolautakunnan puheenjohtaja tyrmistyi kirjan tekstistä niin, että vaati tilaisuutta keskeytettäväksi ja poistui paikalta. Kuinka ollakaan, tuo Raamatun kohta on tullut minulle hyvin rakkaaksi ja monta kertaa vastaan elämän eri tilanteissa: ”Vaikka vuoret järkkyisivät ja kukkulat horjuisivat, minun rakkauteni sinuun ei järky eikä minun rauhanliittoni horju, sanoo Herra, sinun armahtajasi.” (Jesaja 54:10) Rippikoulutodistus on vielä tallella muistojen kansiossa. Se on niin suuri asia, että sen merkitystä ei tässä vaiheessa vielä oikein ymmärrä, vaikka siihenkin on saatu opetusta. Ensimmäinen päivä oli helluntain valmistuspäivä, toinen päivä varsinainen helluntaipäivä. Mitä kirjoja luit, mitä tunteita lukeminen sinussa herätti ja miten muut suhtautuivat lukemiseesi. Vuosi on 1968. Toisessa kuvassa poikia on saman verran. Hilkka Lähdekorpi Ripillepääsyni päivänä vuonna 1968 Kirjailija kerää muistoja lukemisesta ja kirjastoista Onko sinulla muistoja lukemisesta ja kirjastosta ennen vuotta 1970. Lukijoiden muistelusten lisäksi kirjassa käytetään runsaasti muuta lähdeaineistoa. Kirkko on täynnä juhlavieraita. Tänään saamme ensimmäisen kerran nauttia Herran Pyhän Ehtoollisen. Se oli hyvin arvokas lahja siihen aikaan, 50 vuotta sitten. Tietyt asiat oli opeteltava ja osattava, esimerkiksi käskyt, Herran Siunaus, Isä Meidän rukous ja uskontunnustus. Oliko kirjastonhoitaja äkäinen vahtija vai ystävällinen kirjojen suosittelija. – Pirtillä järjestetyssä kirjailijamatineassa esiintyivät muun muassa Väinö Linna ja Hannu Salama, joista jälkimmäinen luki otteita tuoreesta teoksestaan Juhannustanssit. Miksi näin, koska olimmehan yhdessä käyneet poikien kanssa rippikoulua koko viimeisen kouluvuoden ajan. Missä kirjastossa kävit, millaisena muistat kirjaston tunnelman. Meikkejä ei silloin käytetty, sehän olisi ollut ennen kuulumatonta. Kotiin on kutsuttu vieraita: kummit sekä sukulaisia ja naapureita. Olitko paikalla, kun Hannu Salama kävi Pirtillä vuonna 1964. Se on vieläkin tallella ja käytössä. Kumpikin päivä oli aurinkoinen, se näkyy kuvista hyvin. Kaiken lisäksi; ryhmäämme ei konfirmoinutkaan oma rippikoulun opettajamme Mauri Malkavaara, vaan pastori Matti Rantanen, joka oli meille vieras, Kangasalan pappi kuitenkin. Kerrotaan myös, kuinka kirjastomatkat tehtiin: hiihtäen, hevosella, potkukelkalla, pyörällä, kävellen. Rippikoululeirejä ei silloin vielä ollut, tai jos oli, ne oli tarkoitettu oppikoululaisille ja pidettiin kesäisin. Isä oli luvannut, että hän ostaa jokaiselle tyttärelleen rippilahjaksi kellon, samoin myös äidin ja isän kummilapsille kun he pääsevät ripille. Halaillaan, toivotetaan hyvää kesää ja hyvää jatkoa elämään. Kirjailijalle voi lähettää muisteluitaan 30.9.mennessä sähköpostitse osoitteeseen kirjastomuistot@gmail.com. Kirjassaan hän käy läpi lukemiseen liittyneitä käsityksiä ja tapoja vuosina 1920–1970, ajan suosikkikirjoja sekä kirjastoja lukemisen paikkana ja lukemisen edistäjänä. Tilaisuuden jälkeen meille jaetaan rippikoulutodistukset, jossa on Raamatun lause muistolauseena elämän matkaa varten. Jossain vaiheessa meidät kutsutaan alttarin eteen ”kuulusteltavaksi”, tekemään selkoa siitä, mitä meille on opetettu ja mitä olemme oppineet. 22 Keskiviikko 13.6.2018 KS Kangasalan Sanomat Olimme käyneet rippikoulua koko viimeisen kouluvuoden ajan, kahdeksannen luokan aikana, aina lauantaisin
Pelaan reserveissä ja sitä kautta koitan saada näyttöpaikkaa edustukseen. Miko on ollut kesän aikana maajoukkueen mukana leireillä, Miko Virtanen aloitti jalkapallon TPV Ruutanassa, mutta pelaa nyt ammatikseen Skotlannissa. Miko tekee kentällä tosissaan töitä, eikä kaihda kaksintaistelutilanteita. Joillakin pelaajilla tällainen loukkaantuminen lopettaa koko peliuran, mutta itse olen ollut aina varma, että palaan takaisin kentille. Seuran nuorissa Miko pääsi pelaamaan tämän vuoden puolella lähes täydet minuutit. Aiemmin olin maalintekijä, mutta nyt olen pelannut Kuka. Hänellä todettiin kaksi kertaa peräkkäin kasvusta johtunut rasitusmurtuma selässä. Kisan hiihtoja yleisurheilujaostot Lätsä-Pekan tie 21, 36200 Kangasala KS Kangasalan Sanomat Ammattilaisuus on vaatinut tahtoa, uskallusta ja kovaa työtä enemmän puolustavana keskikenttäpelaajana. rata | 7.11. EM-kotikisoista joukkueen tavoitteena on sijoitus viiden joukossa, mikä takaisi suoran paikan nuorten MM-kisoihin. Valioliigaseura Evertonista Miko siirtyi viime kaudeksi Skotlannin pääsarjan Aberdeeniin pelillisistä syistä. Loukkaantumisilta kangasalalaislähtöinen futari ei ole urallaan välttynyt. Osakilpailumaksut: alle 16-v. Kesällä edessä häämöttävät maajoukkuetehtävät, sillä heinäkuussa pelataan alle 19-vuotiaiden EM-kisat Vaasassa ja Seinäjoella. Kun isä ei ehtinyt, poika oli hommannut naapurinsedän kuskaamaan hänet sinne. – Tykkään puolustaa yksi vastaan yksi tilanteessa, reagoida vastustajan liikkeisiin ja katkoa syöttöjä. Hän voittaa kaksinkamppailuja puhtain keinoin. Isä Akin mukaan poika soitti juniorina joskus hänelle töihin kesken päivän ja pyysi viemään Pirkkahalliin treenaamaan. Samalla sinnikkyydellä on tahkottu pomputteluennätyksiä ja haettu peliaikaa joukkueissa. Kesäkuun lopulla alkaa Aberdeenin harjoituskausi, mikä vie leirille Espanjaan. polku 10.10. – Siellä ihmiset ovat toivottaneet onnea ja sanoneet tulevansa katsomaan pelejäni, Englannin kautta Skotlantiin jalkapalloammattilaiseksi päätynyt Miko Virtanen, 19, kertoo. Miko ei ole puolustusvoittoisuudestaan huolimatta rikkova pelaaja. Nuorukaista on siivittänyt jalkapallouralla kova tahto ja työmoraali. Miko Virtanen • Jalkapalloilija • Syntynyt: 29.1.1999 • Pelipaikka: keskikenttä • Seurat: TPV, Everton FC, Aberdeen FC • Edustaa Suomea alle 19-vuotiaiden maajoukkueessa Kangasalan Kisan -JUOKSUCUP 2018 Kyötikkälän urheilukeskuksessa Kirittämässä 20.6. Joukkue oli tyytyväinen ja kysyi Mikoa mukaan Belgiassa pelattuun turnaukseen. – Kaikki haluavat nyt pelata Saksan tai Ranskan kaltaista peliä. Kisat ovat hyvä näyteikkuna, joten kaikki yrittävät parastaan. Huomenna alkavissa miesten jalkapallon MM-kisoissa Mikon suosikki on puolestaan Espanja. Espanja puolestaan pelaa vanhaa hyvää syöttöpeliä, jota on viihdyttävä katsoa ja joka tarjoaa yllätyksiä.. – Voittaminen vaatii kovaa työtä, mutta menestyminen on mahdollista. Kovaa työmoraalia ovat kiitelleet myös Mikon valmentajat Englannissa ja Skotlannissa. Loukkaantumiset pitivät pelaajan pois rakastamansa lajin parista yhteensä lähes vuoden verran. Miko on edennyt urallaan aina futis edellä. – Tulevalla kaudella pyrin vakiinnuttamaan paikan edustusjoukkueen harjoitusryhmässä. Varoituskortteja hänen ei ole tarvinnut katsella. Joulukuussa 2012 perhe lähti Liverpooliin ja Mikosta tuli ensimmäinen alle teini-ikäinen suomalainen jalkapalloilija Valioliigaseurassa. Kävin koulua ja illalla olivat treenit. Englannissa puolestaan jalkapalloammattilaisuutta pidetään vain ammatinvalintakysymyksenä. – Ensimmäiset kolme vuotta olivat samanlaisia kuin Suomessakin. Tampereen Pallo-Veikkojen kasvatti huomattiin Englannissa turnausmatkalla ja ruutanalaispoikaa pyydettiin pelaamaan muutama peli Evertonin kanssa. rata | 15.8. Järj. 23 Keskiviikko 13.6.2018 KS Kangasalan Sanomat Jalkapallounelman perässä Mika Säpyskä Jos Suomessa ilmoittaa ammattihaaveekseen jalkapallon pelaamisen, lasta tai nuorta kehotetaan helposti miettimään jotakin ”todellisempaa” työtä. ja mikäli pelaajan omat tavoitteet täyttyvät, hänet nähdään myös lopullisessa maajoukkueryhmityksessä. Pärjään jo nyt jalkapallosta saaduilla tuloilla, mutta ei niillä kuitenkaan vielä Ferrareita ostella, Miko naurahtaa. – Se oli rankkaa aikaa, sillä en saanut kuin kävellä akatemiaa ympäri pariin kuukauteen. Miko ja isoveljensä Joni olivat heti valmiit muuttoon, eivätkä vanhemmatkaan tarvinneet tuumausaikaa yhtä yötä enempää. Vaikka Miko ehtikin täksi viikoksi hetkeksi Liverpooliin tyttöystävänsä luokse, nuorukainen elää jalkapallossa juuri nyt varsin hektistä vaihetta. 3 € tai kaikki osakilpailut yhteensä 10/15 €, joukkueet 40 €. – Jos on hyvä pelaamaan, raha tulee myöhemmin. polku | 19.9. Maajoukkueessa olen pelannut myös laitapuolustajana. Miko itse uskoo U19-maajoukkueeseen, vaikka tulokset ovatkin antaneet odottaa itseään. Vaatimustaso, treenien vauhti ja pelaajien intensiteetti olivat kuitenkin kovemmat kuin kotimaassa – kaikki halusivat ammattilaisiksi. Aberdeenissa edustusjoukkueeseen pääsyn edessä on vain muutama pelaaja, joten näyttöpaikkoja miesten peleihin voi olla luvassa nopeastikin. Jalkapallon puolella Englannissa treenattiin paljolti samoja asioita kuin Suomessakin. Hän lähti tavoitettaan kohti isoin harppauksin vanhempiensa Aki ja Elisa Virtasen tuella jo 12-vuotispäivänsä kynnyksellä. maasto Tarkemmat aikataulut: hiihto.kangasalankisa.fi/juoksucup Sarjat: 6-, 8-, 10-, 12-, 14-, 16ja yli 16-vuotiaat. Englannissa hänen edellään olisi ollut kymmenkunta pelaajaa kamppailemassa ykkösmiehistön pelipaikasta – esimerkiksi Wayne Rooney ja Ross Barkley – joten kehittymisen kannalta kullanarvoinen peliaika olisi jäänyt vähiin. 2 €, yli 16-v. Sarjakausi alkaa taas elokuussa. Pyrin myös kontrolloimaan peliä ja pallon voittamisen jälkeen tekemään nopeasti avaavia syöttöjä. Mikolle ammattilaisuus on ollut päivänselvä juttu pikkupojasta lähtien. Menestystäkin on tullut. – Roolini on ollut hieman muutoksessa. Mikon koira Raven pitää isäntänsä tavoin jalkapallosta. Turnauksen jälkeen Everton tiedusteli, voisiko Miko muuttaa perheineen Englantiin. – Aberdeen puolestaan antoi minulle testipelissä heti täydet minuutit, ja minulle luvattiin paljon vastuuta joukkueessa. Sen jälkeen koulu ja jalkapallo yhdistyivät ja kävin koulua ja collegea oman joukkueen kanssa, Miko muistelee. SFA Youth Cupissa eli Skotlannin Cupissa Mikon joukkue eteni finaaliin, jääden lopulta kakkoseksi
Marjatta p. Bussin aikataulu ja reitti tarkentuvat myöhemmin. 044 271 8293. Kari p. klo 10.30 alk. 050 552 0007. Ilmainen arviointi. lavis. 27.7.2018 Kangasalan kaupungin virallisella ilmoitustaululla (Kunnantie 1) sekä kaupungin sähköisellä ilmoitustaululla (www.kangasala.fi/kaupunki-ja-hallinto/sahkoinen-ilmoitustaulu/). Klan Kansalliset Seniorit Teatteriretki ke 8.8. KaVon johtomaalin viimeisteli Lauri Ilola. Pesäpalloa lyödään hyvän asian puolesta Vesaniemessä Vesaniemen kentällä järjestetään ensi lauantaina pesäpalloturnaus hyvän asian puolesta. Joukkue kertaa harjoituksissa muutamat perusasiat uudelleen ja lähtee seuraavaan peliin täysin eri asenteella, niin voidaan saada jopa tuloksia aikaiseksi, sanoo Jokilampi. Taisteluun pokaalin herruudesta osallistuu neljä joukkuetta. Esitystä on perusteltu turvallisuuden, ympäristön ja virkistyskäytön turvaamiseen perustuvilla syillä. klo 18, vietetään iltaa rupattelun merkeissä. juhannuksesta. Vauvasta vaariin -tapahtumassa Vesaniemessä. 8,38 snt/p+7,02 snt/min, mp. Kuulutus on nähtävänä 13.6. Vieraspeliin KaVo sai jalkeille laadukkaan ryhmän ainakin pöytäkirjaan, mutta kentällä laatua ei paljon näkynyt. Sitovat ilm. ke 20.6. Pyynikin kesäteatteriin: Tursola 12.05, Sahrami 12.15, Kla l-autoas. Viikoittain alk. Hankin l-auton aikataulu su 1.7. SPR-Kuhmalahti Pyynikin kesäteatteriin, Ehtoolehdon sankarit, lähtö ti 19.6.: Pohjan tori klo 16.15, Pento 16.25. Kahvitarjoilu. Yhdistyksen tavoitteena on auttaa lahjoitusvaroin vaikeissa elämäntilanteissa olevia kangasalalaisia lapsia, nuoria ja aikuisia. 14 000 e. Olemme Sahalahden markkinoilla la 30.6. Ei mukav., 1 huone, Hp. Ti 19.6. Esimies Edullinen KESÄMÖKKI Längelmäveden rannalla mukavuuksin. Sahakalat Onkikilp. 30.6. klo 8 K-Sahramin eteen. Lisäksi kuulutus ja esitysasiakirjat ovat nähtävinä Pirkanmaan ELY-keskuksen www-sivuilla (www.ely-keskus.fi/pirkanmaa > Oikopolut > Kuulutukset). su 17.6., kokoontum. Pelaajavalmentaja Jussi Jokilampi luonnehtii KaVon peliä laiskaksi ja syöttövirheiden sävyttämäksi koko ottelun ajan. la 30.6. JANNE TOLVANEN KaVon edustus kärsi kaksi tappiota KaVo–PP-70 1–5(1–2) Pelikassit–KaVo 2–1(1–1) KaVon edustusjoukkue jäi pisteittä kahdessa edellisessä pelissään. – Paremmin yrittänyt kotijoukkue piti pisteet itsellään, Jokilampi toteaa. klo 19 Sappee, On kesäyö. pyöräillään Suoraman kentältä viimeisen kerran tänä keväänä klo 18, tied. Tiina p. Suominen Ilmoitus vesiliikennelain (463/1996) mukaisesta esityksestä koskien Kangasalan Pitkäjärveä Pirkanmaan elinkeino-, liikenneja ympäristökeskukselle (ELYkeskukselle) on tehty esitys kaikenlaisilla moottorikäyttöisillä vesikulkuneuvoilla liikkumista koskevan, toistaiseksi voimassa olevan kiellon määräämiseksi Kangasalan Pitkäjärvelle. Klan Latu Kaikille avoin kävelyretki Laipanmaassa, Elamon reitti, su 17.6., kimppakyydit paloasemalta klo 10, nuotioeväät. Klan Naisvoimistelijat Tänään rantajumppa klo 19. 2–3 hlöä. P. Klan Kristilliset Eläkeläiset Yhdistysten yhteinen kesäteatteriretki ke 8.8. klo 16.15 alk. 040 822 1057. Ohjeet muistutuksen jättämiseen ilmenevät kuulutuksesta. Klan Seudun Hengitysyhdistys Olemme mukana la 16.6. Kieltoesitys ei koske moottorikäyttöisten vesikulkuneuvojen käyttöä välttämättömissä pelastusja huoltotehtävissä. Edustusjoukkue ei jää rypemään tappioissa, vaan katse suuntautuu kohti seuraavia pelejä. 24 Keskiviikko 13.6.2018 KS Kangasalan Sanomat MYYTÄVÄNÄ KOKOUKSIA VUOKRALLE TARJOTAAN KUULUTUKSIA TYÖSUORITUKSIA KATTOTYÖT AMMATTITAIDOLLA Kotitalousvähennys. 050 430 7199/Seija. klo 10 ”Eiku liikkumaan” lähdetään kävelemään torilta, klo 14 alk. klo 13 alk. kevään viim. 0400 190 044). Perussuomalaisten varavaltuutettu Janne Kähkönen (vas), Joni Kumlander Jatketaan matkaa ry:stä, pesisseura KisSen Johanna Helimäki ja Tiia Peltokorpi valmistautuvat ensi lauantain otteluun. Klan Nuorisoseura Pirtillä ke 20.6. Yhdistyksen vihtatalkoot pe 29.6. fi-verkkosivuiltamme tai sähköpostitse tilaukset@ kangasalansanomat.fi. 040 503 8142/ Aarnio-Welander Seurat toimivat Lähetä palstalle tarkoitetut viestit maanantaihin kello 10 mennessä joko lomakkeella kangasalansanomat. 050 593 6564 J. 8-18, la 9-15 LIUKUOVET KEITTIÖT ylojarvi@keittiokalustetukut.fi SIIRTOLAPUUTARHAMÖKKI 38 m 2, Kangasalla, Tursolan ryhmäpuutarha. Tervetuloa keskustelemaan ajankohtaisista Kangasalan asioista! Johtokunta Kautialan-Pispalan osakaskunnan VUOSIKOKOUS la 30.6. Pelit kestävät siihen saakka, kunnes voittaja on selvillä. omalla Ahjärventalolla ma 18.6. 040 755 4231/Lilja. KaVon lohdutusmaalin teki Jussi Jokilampi. Klan Invalidit Bocciaa pelataan ma 18.6. Ensimmäinen puoliaika meni vielä tasaisissa merkeissä, mutta toisella puoliajalla vastustaja meni menojaan, kun KaVo väsyi. 12.30, Suorama 12.40 ja Pyynikki 13.15. La 16.6. Lauantaina 16.6. Esitysasiakirjoihin voi tutustua osoitteessa Kunnantie 1 kaupunginviraston aukioloaikoina. klo 19.30 Kyötikkälässä.. Eläkeliiton Klan yhdistys Ma 30.7. MUURAUSJA KORJAUSTYÖT. Niillä, joita esitys koskee, on oikeus muistutuksen tekemiseen. Joukkue joutui lähtemään kotipeliin ilman vaihtomiehiä lukuisten loukkaantumisten vuoksi. Rahoitus. Tied. Kahvion tuotto ja saadut lahjoituksen annetaan kangasalalaiselle Jatketaan matkaa ry:lle. 8,35 snt/p+17,17 snt/min (alv24%) www.keittiokalustetukut.fi ja kaikki kodin kalusteet edullisesti! ark. P. klo 9 Heikkilän rantatie 285. p. klo 19 Sappeen kesäteatteriin, On kesäyö, Topi Sorsakosken elämästä kertova musikaali. Klan Eläkkeensaajat Ke 20.6. kello 10 alkaen hyväntekeväisyyspesäpalloturnaus Vesaniemen kentällä. menn. Kivennavan– Ahjärveläisten karjalaisten kannatusyhdistys Kokoontum. Tapahtuman taustalla ovat Kisan pesäpallojaosto KisSe, Special Hockey Kangasala ja paikallisten poliittisten vaikuttajien höntsyryhmä nimeltään Hyvävelijärjestö. p. pelataan bocciaa keskuskentällä. Tiehoitokunta Suomen Kristillisdemokraattien Kangasalan paikallisosaston KESÄKOKOUS ke 20.6.2018 klo 18.00 Ahjärveläisten talo, Vesijärventie 13. klo 11.00 Tulokkaantie 28. Tampereella 13.6.2018 PIRKANMAAN ELY-KESKUS ely-keskus.fi KOKOUSKUTSU Paalila–Linnajärven yksityistien tiekunnan VUOSIKOKOUS ke 27 8 klo 18.00 Maksuunpanoluettelo on nähtävillä toimitsijamiehellä (puh. P. Klan Retkeilijät Yleiset rannaltaongintakilp. Klan Sydännaiset Kokous to 14.6. keskuskentällä. klo 17–20 Matinsaaressa. menn. 040 521 2826 Pirkanmaan KEITTIÖKALUSTETUKKU Teollisuustie 4, YLÖJÄRVI Oy 020 720 9240 lp. KaVon seuraava peli ke 13.6. kesän kolmas sokkomatka, ilm. klo 14 Tilisanssissa. 040 829 2975/Köppä Tulisija-, hormiym. Sitovat ilm. – Nämä kaksi peliä eivät nyt mitään hurraa huutoja aiheuta. Vesaniemessä Liikunnan iloa vauvasta vaariin -tapahtuma klo 10–15, jumppa uimarannalla klo 11. J & J Katot P
050 420 0937 Kangasalan torilla to 14.6. 72€/2 h. Mäntän torilla pe 15.6. 040 561 2782 taruelisa@elisanet.fi www.hoitojahoivapalvelu.fi JUHLAJA KOKOUSTILAT ÄIJÄLÄ Viihtyisässä kartanomaisemassa juhlaja kokoustilat 80 hengelle. Kysy lisää myyntineuvottelija Riikka Karisto-Aumalalta p. 03 358 6911 ma-pe 10-17, la sop. 0400 891 854 Pirkan Kirpputorikeskuksen PARKKIPAIKKA SU 3.6. Myyd. ma-pe 10-18, kesälauantait suljettu www.nahkaputiikki.fi Kangasalan Prismassa Mäkirinteentie 10 ELÄIMET ELÄINLÄÄKÄRI VILLE SUUTARI vastaanotto Pälkäneellä P. 045 123 3100 www.ihanpihalla.fi Paikalliset palvelun tarjoajat palveluksessasi – osan löydät Kauppaympyrästäkin ME PALVELEMME KS Kuntavaaliehdokas, ota käyttöösi Sanomien vaalivaltit! Printti & digi yhdessä tavoittavat tehokkaasti äänestäjät. 1.6. katosi virkattu sinivalk., lumihiutalekuvioinen LAPSEN TORKKUPEITTO Herttualantie–Mäyrävuori -alueella. 044 330 5567 ark. P. 040 571 0641 www.ahjarvelaiset.fi VEHONIEMEN ALAMAJA Alamajantie 90, Kaivanto Kahvila ja tilausravintola juhlaja kokoustil., myös ohjelmalliset tykypäivät. 0400 566 937 myös iltaja viikonloppuaikoja SAARIKYLIEN ISLANNINHEVOSET Kenttätunnit & maastoratsastusta www.sk-islanninhevoset.fi Sanna Paloheimo P. Kakut, leivonnaiset ja ruuat tilauksesta juhliinne. 040 778 8695 Juhlaja kokoustila ILKONHOVI Kangasalantie 618 (Vatialan hautausmaata vastapäätä) P. varaajat ja lämmityskattilat, säiliöt, romuautot, akut, kattopellit, maatalouskoneet. Isommille erille kouranouto! Yhteistyössä Romuliike Mäki Ky tai soittamalla 050 505 2030 Pihatyötä nuorelle 2–3 pv/ vko. P. 040 836 8560 Av. klo 9-16 p. 050 404 1146 tai riikka.karisto-aumala@kangasalansanomat.fi KS KS KS ”Kuntalaiset hakevat tietoa äänestämisensä tueksi täsmälleen samoista medioista, joista seuraavat säännöllisesti asuinkuntansa asioita.” IRO Research Kuntavaalimediat 2017 -tutkimus 12/2016 Yrittäjä! Varaa oma tilasi Me Palvelemme -hakemistosta! Ota yhteyttä: ilmoitukset@ kangasalansanomat.fi SEKALAISIA TORILLA KADONNUT Valkeakosken Koskijalosteen LIHAJALOSTEMYYMÄLÄAUTO Kangasalan torilla joka KESKIVIIKKO. Tarj. 040 501 6870 www.kuusioy.fi SIIVOUKSET Kotitalousvähennys, vast. 050 538 9557 HAUTAUSTOIMISTOT NEIDONRUUSUN HAUTAUSTOIMISTO Ellintie 2, Kangasala P. Löytäjälle palkkio, p. 10-16 www.ilkonhovi.fi JUHLAJA KOKOUSTILAT JUHLATILA NELJÄ VUODENAIKAA Tilaa jopa 100 hengelle. P. Myös mukaan! Tervetuloa! Torstaisin klo 12–14 Kangasala Aakkulantie 48 (vanha purkaamo) Katso ostohinnat ja muut pysähdyspaikkamme Metalliromut ja lyijyakut rahaksi! Punnitsemme ja maksamme heti tai soittamalla 050 505 2030. Moniammatillisuus on hoitosi perusta. 0400 488 189 www.satujalat.fi www.kauppaympyra.fi KAUNEUSJA TERVEYSPALVELUT HELIN POLI Jalkojenhoito Kotija laitoskäynnit Perushoitajan palvelut Vesitehtaankuja 3, OP:n talo (esteetön käynti Nordean takaa) Palvelut ajanvarauksella 0400 426 416 www.helinpoli.fi KIRPPUTORIT SPR:N KIRPPUTORI Kangasalantie 1133 ti-pe 14-18, la 10-14 Tule tekemään löytöjä edulliset hinnat! P. siivousaineet. Maksuton nouto, p. alk. Tonetkeinutuoli 45 e, 60-l. verkossa kotilda.com, 045 137 0511 PIHAJA PUUTARHA VIHERPALVELU LUMOA Puutarhaja viherrakennustyöt Puiden ja pensaiden leikkuut ja muotoilut Kivityöt yms. Kierrätämme ne puolestasi. Ympäristöyst. uusissa tiloissa jopa 100 hengelle. 03 377 1692, 0400 633 283 www.tilisanssi.com tilisanssi@tilisanssi.com KANGASALAN LEPOKOTI Ruutanantie 26 kokousja juhlatilat sauna ja takkahuone www.elisanet.fi/kangasalan lepokotisaatio P. pyörivä ja keinuva Mustang-tuoli 95 e. Aitoa vuorovaikutusta. P. 25 Keskiviikko 13.6.2018 KS Kangasalan Sanomat AVAINJA SUUTARIPALVELUT TAMPEREEN NAHKAPUTIIKKI p. Saat tarpeesi mukaisen asiakaslähtöisen hoitoketjun, josta vastaa kokonaisvaltaisesti asiantuntijatiimimme. P. Terveytesi kumppani. 9-16 p. 040 768 3311 Vainiometsä, Kangasala JALKAHOITO KATJUSKA Jalmarin Koto, Finnentie 11, Kla Katja Heinonen Jalkojenhoidon at, lähihoitaja 050-537 9320 khkatjuska.suntuubi.com JALKOJENHOITOA LYMFATERAPIAA SATUJALAT Kuohu, Kangasalan uimahalli Avoinna sopimuksen mukaan P. 03 364 0501 www.kangasalanuimahalli.fi Avoinna: ma, ti, to, pe klo 6–21, ke klo 13–21, la–su klo 10–18. 040 643 3543 kirsi@zerafiina.fi www.zerafiina.fi KAHVILA-RAVINTOLAPITOPALVELU TILISANSSI Urheilutie 2-4, Kangasala P. TÄHTÄÄ TULOKSEEN ja mainosta paikallislehdessä! Ota yhteyttä myyntineuvottelija Sari Rönöön p. 045 863 5090, 050 382 0421 KAUNEUSJA TERVEYSPALVELUT Silmälääkäri IRENE NIEMELÄINEN ERJA OKSMAN Optikko HANNA SAIKKU-SALO KOPINKULMAN OPTIIKKA Tampereentie 1, Kopinkulma P. KESÄJUMPAT JATKUVAT Juhannusjumppa 21.6. 040 707 4717 40 hengen juhlapaikka erilaisiin tilaisuuksiin AHJÄRVELÄISTEN TALO Vesijärven rannalla, Vesijärventie 13, Kangasala. 050 404 1146 KS Kirkkojärventie 4, Kangasala, p. mukaan Pe 8.6. Tervetuloa! P. 040 848 0449 TARMO TALKKARI asumisen apuna talonmiestöistä rakentamiseen ja remontointiin sekä kunnossapitoon. KOTIAPUPALVELUT KODINHOITOJA PIENYRITYSPALVELU Ritva-Leena Ojaniemi P. 040 501 6870 LÄHETYSTUPA Lähetyksen kirpputori Ruutanantie 8, Kangasala P. 044 333 7209 ma 10–14, ke 10-17, la 10-14 Kangasalan srk, SLS www.facebook.com/lahetystupa PARTURI-KAMPAAMOT PARTURI-KAMPAAMO CUT & CARE Ellintie 6 B 1, 36200 Kangasala (K-Supermarketin vieressä) Varaa aika: 040 181 2300 Ma ja pe hiustenleikkaus ilman ajanvarausta. upea vaatekaappi 95 e, alkup. Myös ulkopaviljonki. 040 748 8471 HUKUTKO TURHAAN TAVARAAN. 0400 983 105. 050 360 6401 www.kauppaympyra.fi KUOHUN SALI JA KUOHUN KABINETTI juhliin ja kokouksiin sali 100 ja kabinetti 14 hengelle Kirkkojärventie 4, Kangasala P. 03 377 0050, ma-pe 9-17, la 9-14 tai sopimuksen mukaan www.neidonruusu.fi HOITOJA HOIVAPALVELUT HOITAJAT SINUA JA KOTIASI VARTEN Hoitoja hoivapalvelu sairaanhoitaja Taru Koskivuori P. P. Varaa esim. 3-os. arki-ilt. KENKÄVAUNU Kenkäkeskukset Orivedellä ja Pirkkalassa Nyt lähitorilta naisten ja miesten kengät, kumisaappaat, vapaa-ajanja terveyskengät sekä leveälestiset jalkineet R Naisille ja miehille -20% Koko perheen Naisten nahkaiset sporttisandaalit tarrakiinnitys 29€ Moro kesäkenkiä naisille 19€ TORIKAHVIOSTA tällä viikolla ke–to–pe reilu annos KINKKUSALAATTIA kotitekoisella leivällä 5 e. 0400 515 611, 03 364 0501 www.kangasalanuimahalli.fi www.kauppaympyra.fi JUHLATILA ROINEEN HELMI ympärivuotiseen juhlintaan. Kesäkuun sunnuntait allasosasto kiinni Huipputiimit hoidon takuuna myös Kangasalla Moniammattillisuus on laajan hoidon perusta www.johanneksenklinikka.. 040 487 4687 METALLIROMUN KERÄYS, mm. Liuksialankuja 33, Kangasala Tilavaraukset: p. mukaan www.kopinkulmanoptiikka.fi Urheiluhieroja / hieroja SKY-kosmetologi ANNE AHVENJÄRVI P. vakuutettu. Muroleen Kanavan markkinoilla la 16.6. – yllätysohjaaja! Ma klo 6.30 –7.15 Ti klo 14.30 –15.15 To klo 14.15 –15 Huoltotauko 22.6.–5.8. KAHVILA ELLI’N PITOPALVELU IRMA MÄKIMAA Ellintie 2, Kangasala P. Jukka Heinijoki, korva-, nenäja kurkkutautien erikoislääkäri Mauri Jussila, geriatri, sisätautien ja yleislääketieteen erikoislääkäri, työterveyslääkäri Jyri Lepistö, ortopedi Tero Järvinen, ortopedi, traumatologi Päivi Kainulainen, työterveyshoitaja, terveydenhoitaja, sairaanhoitaja, päihdetyöntekijä, muistihoitaja Eero Iivonen, keuhkolääketieteen erikoislääkäri, allergologi Simo Uusi-Mikkola, fysioterapeutti Eveliina Hakala, geriatri, yleislääketieteen erikoislääkäri, kotikäynnit, saattohoito Juha-Heikki Henttonen, yleislääkäri Pertti Loponen, sydänja rintaelinkirurgian sekä verisuonikirurgian erikoislääkäri, yleislääkäri Kuohunharjuntie 10, Kangasala Varaa aika netissä tai 020 70 7000 Avoinna ma-pe 9 – 16 tai sop. 040 502 4091/Erkki. 045 856 5346 juhlatalo.aijala@gmail.com www.juhlataloaijala.fi LOUNASKAHVILA ZERAFIINA & PITOPALVELU Kangasalantie 960, Kangasala 20-40 hengen yksityistil. P. Lisätietoja kuusioy.fi Ark. P. klo 16ja vkl. Saunaosastolla, Roineen rannalla, maalaismaisemassa. P. 040 526 3878 www.vehoniemenalamaja.fi JUHLAJA KOKOUSTILAT SUORAMAN TYÖVÄENTALO Tupatie 8, Kangasala Juhlaja kokoustilaa jopa 180 hengelle. 050 384 9000 APUA ARKEEN Kotiin ja yritykseen ark
klo 10–17 P. Tilaukset: 03 371 6106 www.laurilanbetoni.fi MÖKKITALKKARIT palvelut mökkikiinteistöille tarjolla mm. 26 Keskiviikko 13.6.2018 KS Kangasalan Sanomat AUTOILU Liisantie 2, Kangasala P. nurmikon leikkuu ja trimmaus, lukkosepän palvelut, apuvälineet ja lvis-tuotteet, asennukset, ym. 03 3772 500 päivystys 24/7 0400 411 008 www.kayttolukko.fi Turvallisuuden avaintekijä PESULOITA PESU KAKSIKKO OY Osuusmyllynkatu 5, Messukylä P. 03 377 2952 www.mhyroine.fi METSÄASIOISSA OTA YHTEYTTÄ MHY ROINE PUUNKAADOT Eläinlääkäri NETTA TAMMISALO pieneläinvastaanotto Lentolantie 2, Kangasala P. 03 377 1172 ma–pe 9–17, heinä-elokuun la suljettu kuukauden 1. 03 377 3733 kangasala@kiinteistomaailma.fi Kangasalan Kodit Oy KOILLISKESKUS Citymarket Linnainmaa P. 0400 854 860 KIVITIKKA KIINTEISTÖVÄLITYS KAUNEUSJA TERVEYSPALVELUT (ark. Kysy rohkeasti! p. Autonpesukone + Sensofil pehmytharjat Käsinpesut, vahaukset, sisäsiivoukset Korrek Ceramic TFC pinnoite alk. 040 702 6586 Kari Kuuttinen Myyntineuvottelija p. 050 389 6803 LASSE PELLAS p. MIKA RANTANEN p. 03 2772 555 LUKKOLIIKKEET PALVELEMME 24 h www.lukkopalvelu.com oy 0400 877 611 Ota yhteyttä ja pyydä tarjous. 10-18, la 9-14 • nippeli.. 010 254 6890 | www.op-koti.fi Ellintie 2, Kangasala P. EDUNVALVONTAVALTUUTUKSET ASIOINTIPALVELU PEKKA VALTONEN P. 040 744 1097 SÄHKÖASENNUS JUHA LAPPALAINEN uudisja saneerauskohteet ilmalämpöpumppujen asennus ja myynti p. 0400 232 640 • Omakotitalot • Vesikattotyöt • Julkisivuverhoukset 0400 634 511 • Asbestityöt • Pihla-ikkunat ja ovet www.moisionrakennuspalvelu.fi Moision Rakennuspalvelu OIKEA STI VALM ISTAL O – Sähköasennukset, tarvikkeet. • Pumppujen huollot sapinax.fi ilmalämpöpumppukangasala.fi 0400 511 658 P. ysy lisää myyntineuvottelija Riikka Karisto-Aumalalta 404 1146 tai riikka.karisto-aumala@kangasalansanomat.. 9–17) Puh. Ilmainen puhelinneuvonta. Taloushallintopalvelut joustavasti ihmiseltä ihmiselle. 050 551 7031 KAUPPAYMPYRÄ Sp-Koti Kangasala | Kodinhenki Oy | Onnikkatie 1, 36200 Kangasala Jutta Rihu LKV, KiAT, Kaupanvahvistaja Puh. KELLOJA KULTASEPÄNLIIKKEET KUVASARSA OY P. 050 360 6401 tai 03 377 4008 www.kauppaympyra.fi PITOPALVELUT Lakiasiaintoimisto LIISA JUUTINEN varatuomari, julkinen kaupanvahvistaja Töykänäntie 265, Sahalahti 040 570 6022 Myös kotikäynnit PERUKIRJAT KAUPPAKIRJAT TESTAMENTIT YM. 040 9381 400 www.kantam.fi Kun käytät paikallisia palveluita, varmistat niiden säilymisen. 045 600 8506 www.pikohuolto.fi UUSI PALVELEVA AUTOKORJAAMO Kangasalan ytimessä. KS Kuntavaaliehdokas, ota käyttöösi Sanomien vaalivaltit! Printti & digi yhdessä tavoittavat tehokkaasti äänestäjät. 050 389 6833 Tutkitusti luotetuinta kiinteistönvälitystä. 03 356 2007 ma-to 9-18, pe 9-17 www.pesukaksikko.fi ILMALÄMPÖPUMPUT JA SÄHKÖASENNUKSET • Bosch • Electrolux • Mitsubishi Electric • Panasonic • Laitetakuu jopa 6v. 050 571 8049 Ristimäentie 14, Huutijärvi Palvelemme ma-pe klo 10-17 muulloin sopimuksen mukaan Taidekehystäjät ry:n jäsen KEHYSLIIKKEET www.studioreettamuranen.fi 040 757 2435 Kuvaukset studiossa ja miljöössä VALOKUVAUS Ellintie 2, Kangasala www.pitopalvelumakimaa.fi P. 044 743 3580 koilliskeskus@kiinteistomaailma.fi RAKENTAMINEN JA REMONTOINTI SISUPELTI 050 548 3333 • SADEVESIJÄRJESTELMÄT • RAKENNUSPELLITYKSET • KATTOTURVATUOTTEET • PIIPUNPELLITYKSET • TIKKAAT KAIKKI RAKENNUSALAN TYÖT UUDIS& SANEERAUSKOHTEET P. 03-225 5153 ParturiKampaamo Kodit On Oy Päivi Kuuttinen LKV, Aakkulantie 38, 2. 03 3773 177 Kangasalantie 921, katsastusaseman vieressä LAURILAN BETONI LEMPÄÄLÄN BETONI KANGASALA Kuljetukset ja pumppaukset edullisesti. huollot www.pienkorjaus.fi Kalliontie 35, halli 2, 36100 Kangasala Puh. 050 551 0757 WWW.EHDFINLAND.NET Musteet ja värikasetit IT-Tarvikkeet Huoltopalvelu Kopiopalvelu Vahvaa tekemistä jo vuodesta 1995 TIETOKONEET, OHEISLAITTEET, HUOLLOT JA KORJAUKSET SAUNALAHDEN LAAJAKAISTAJA MATKAPUHELINLIITTYMÄT Ellintie 6, Kangasala, ark. 0400 857 649 juhalappalainen@kolumbus.fi ULKOJA KATTOMAALAUKSET 30 v. 040 712 6790 www.tilituovi.fi TILITOIMISTO TUOVINEN KY Auktorisoitu Taloushallintoliiton jäsen TILITOIMISTOT Ruostevauriohitsaukset ym. 03-4102 3074 Vatialantie 1 Nattari (Salea vastapäätä) Palvelemme myös Kaukajärvellä Juvank.10 puh. 050 3587 758 TV, DIGILAITE, ELEKTRONIIKKA TV:t + digiboxit Audio + videolaitteet Antenniasennukset + tarvikkeet Ellintie 6, Kangasala P. Soita 050 414 0040 TRENDIKKÄÄMPIÄ HIUKSIA Kysy vapaita aikoja Puh. torstai klo 9–19 KELLOSEPÄNLIIKE KORPOLA Kellot, korut, lahjaesineet, kaiverrukset, kellojen ja korujen korjaukset, valtuutettu -huolto Liikkeessämme kelloseppä. 03 339 26900 www.newision.fi TIETOTEKNIIKKAA yritysten perustamiset kirjanpidot ja tilinpäätökset veroneuvonta Ellintie 4, Kangasala P. p.0400 168 805 www.maalampo.net Helmilämpö energiansäästöratkaisuja vahvalla kokemuksella AUTOILU • Puunkaadot • Tonttihakkuut • Metsänhoitotyöt Soita ja sovitaan ilmainen arviointikäynti! MH Metsurityö P. 040 595 6227 • www.saneerausmestarit.com SOITA SUORAAN PAIKALLISELLE TAKSILLE! 8 hengen taksi, 2 pyörätuolipaikkaa TAKSI ARI NEVALAINEN 0400 921 383 TAKSIT VIEMÄRIHUOLLOT • Viemäreiden avaukset, kuvaukset ja kuntotarkastukset • Suurtehoimuroinnit ja -puhallukset • Pumppaamohuollot ja -korjaukset • Kaivojen tyhjennykset on nyt osa Deleteä! www.delete.. PIRKANMAAN PARHAAT SÄHKÖPYÖRÄT! Tuo vanha pyöräsi vaihdossa! IKUINEN SÄÄTÖTAKUU Pyöräkauppaa jo 40 vuotta Aseman Pyörähuolto Polkupyörien: huolto varaosat tarvikkeet 045 171 2511 asemanpyorahuolto.fi Helmilämpö tekee Kangasalla: Kaikki kodin putkityöt sekä maalämpö-, ilmavesilämpöja ilmalämpöpumput asennettuna. 03 379 0333 RENGASMYYNTI arkisin 8–17, la 9–14, (sovittaessa myös muuna aikana) p. 044 257 8128 Päivi Kuuttinen LKV, KiAT p. 03 379 0242, ark. 0400 335 443, 03 375 3218 Joustavasti asiakkaan luona. 044 276 7111 Pienkorjaus Mika Vesanto Tmi ------HOMMA TOIMII ------Kangasalan Lavavuokraus, kuljetukset, roskalavat, minikaivinkonetyöt 0400 951 107 PIHA JA LAVA OY PIKOPESU Rääkkölänpolku 9, Kangasala p. krs, 36220 Kangasala AVOINNA SOP. Teemu 0400 757 000 044 0789 657 Merkillisen hyvät osat ja huollot! www .kau ppay mpy rä.fi KANGASALAN AUTOTARVIKE arkisin 8–18, la 9–14, p. 03 379 2940 www.tv-hugg.com TV-DIGIHUOLTO TIMO KESKINEN p. KS KS KS oa äänestämisensä tueksi täsmälleen at säännöllisesti asuinkuntansa asioita.” IRO Research Kuntavaalimediat 2017 -tutkimus 12/2016 Johanna Peltonen Yrittäjä, LKV, KiAT 0440 789 657 Johanna Matikainen Kiinteistönvälittäjä, LKV, KiAT 0400 471 967 Petri Siira Kiinteistönvälittäjä, LKV 040 541 2138 Sanna Tuovila Kiinteistönvälittäjä, LKV, KiAT 044 768 8105 Johanna Johanna 0400 471 967 Petri 040 541 2138 Sanna 044 768 8105 Sp-Koti Aula Aula Kodit Oy, Mäkirinteentie 10, 36220 Kangasala Y-2674810-5 www.sp-koti.fi Vaihda mukavampaan. Aakkulantie 38, Kangasala P. 045 129 6171 / Eero posti@tiihalantalohuolto.fi Mursketie 10, 36220 Kangasala Tiihalan Talohuolto Oy -muutakin kuin mökkitalkkari(huom! muista kotitalousvähennys) Tiihalan Talkkari PYÖRÄJA URHEILULIIKKEET KESÄRENKAAT Tule valitsemaan laadukkaat ja turvalliset renkaat edullisesti! Nokian, Goodyear, Bridgestone, Sava, Firestone, Sailun, Seiberling, Autogrip ym… Myös erikoisvanteet ja asennukset! Rengasmyynti Askosaari Oy Keskuojankatu 11 Sarankulma Tre P. -hitsaus ja metallityöt T uroTek Ruostehitsaus Mursketie 4, Kangasala 044 238 2131 Autohuollot Raskaskonehuollot Renkaat ja rengastyöt, myös isot renkaat Ilmastointihuollot ja pakokaasutestit Bosch vikadiagnoosi Meiltä Webasto ja Eberspächer lämmittimet/ huolto Pesupalvelut! s s s s s s s Kultapellonkuja 120, Kuhmalahti Korjaamo 0440 684 521 korjaamokultapelto@gmail.com Hydrauliikkaletkut ja liittimet 0500 846 709 / 24/7 h Öljynvaihto aikaa varaamatta Moottoriöljyt kaikkiin autoihin täyden palvelun autokorjaamo Lentolantie 12, Kangasala, p. LAKIASIAT Lakiasiaintoimisto MÄKIHANNU OY Toivontie 2, 36200 Kangasala P. 0400 487 410 jutta.rihu@spkoti.fi Johanna Olander Myyntineuvottelija Puh. Palvelemme tutussa numerossa: Päivystys 24 h p. 032 55 66 77 askosaari.fi • dieselja bensakäyttöisten moottorien korjaukset • autojen ruostekorjaukset • katsastusremontit • moottorisahojen, ruohonleikkurien ym. 250€ AUTOFIT PIKOHUOLTO Rääkkölänpolku 9, Kangasala Puh. 040 764 6161 Pirkan OP-Kiinteistökeskus Oy LKV Kuohunharjuntie 26, 36200 KANGASALA p. Saku Siurola | Kangasala 0400 908 082 rakennusliikemirantik.fi MA-PE 8-18 LA 9-14 (kesä-elokuun lauantait vain sopimuksen mukaan) Mursketie 2, KANGASALA 040 7222 141 www.rengaspark.fi EfficientGrip Performance Myös muita merkkejä! • 195/65-15 355€ • 205/55-16 400€ • 225/45-17 490€ Hinnat asennettuna! Mursketie 2, Kangasala Arkisin 8-18 Lauantaisin 9-14 040 722 2141 195/65-15 275 € 205/55-16 295 € 225/45-17 340 € 195/65-15 355 € 205/55-16 400 € 225/45-17 490 € Ef cientGrip Performance TIRES Laatua edullisesti! Rengasmerkit edullisista laadukkaimpiin!. ammattitaidolla! Kysy ilmainen tarjous. 8–17 www.mobilexpresskangasala.fi Meiltä myös k aasut ja pullot tete.lentola@gmail.com Kangasalan Kodit Oy Maarit Pelli 044 504 4511 Tuure Koivumäki 044 504 4510 Pirkko Riepponen 050 313 1025 Harri Kalliovalkama 044 504 4507 Minna Kalliovalkama 044 504 4506 Hannu Wäre 044 504 4512 KANGASALA Myllystenpohjantie 2, Kangasala P. MUKAAN, www.koditon.fi Parhaita paikkoja maailmassa Kodit On! Panu Karvonen Myyntineuvottelija p. 045 600 8506 www.pikopesu.fi Kangasalan uusin AUTOPESULA Lahdentien ja Kaarina Maununtyttären tien kupeessa. Myös iltaisin ja viikonloppuisin. Tule käymään myymälässä Ellintie 4, 36200 Kangasala Puh. 363 2900 Ark. 03-356 1009 Asematunnelissa puh. Kysy lisää myyntineuvottelija Riikka Karisto-Aumalalta p. 0400 455 502 Myös kotikäyntejä! www.elainlaakariasematroppi.fi Jesse Virpinen 050 787 888 jesse@lvivirpinen.fi • www.lvivirpinen.fi KAUPPAYMPYRÄ KOULUTUKSET KOULUTUKSET JA KURSSIT 040 584 9560 www.hsmturvallisuuspalvelut.fi HSM Turvallisuuspalvelut Oy Työmaapalvelu Laitevuokraus, kuljetukset Lentolantie 24 36220 Kangasala puh. 03 377 4862 varatuomari Arto Mäkihannu 0400 630 683, arto@makihannu.fi Santeri Mäkihannu 040 757 9366, santeri@makihannu.fi www.makihannu.fi • Tuulilasien vaihdot ja korjaukset • Muovihitsaukset: puskurit ym. 050 404 1146 tai riikka.karisto-aumala@kangasalansanomat.fi KS KS KS ”Kuntalaiset hakevat tietoa äänestämisensä tueksi täsmälleen samoista medioista, joista seuraavat säännöllisesti asuinkuntansa asioita.” IRO Research Kuntavaalimediat 2017 -tutkimus 12/2016 Paikalliset palvelun tarjoajat palveluksessasi – osan löydät Kauppaympyrästäkin ME PALVELEMME Asuntokaupan asiantuntija! Asuntopiste Kangasalla 22 vuotta. Tilipiste Kompassi Ky Tilaa uusille asiakkaille KLT-kirjanpitäjä Silja Jantunen silja@tilipistekompassi.fi 040 703 5346 untavaaliehdokas, ota käyttöösi vaalivaltit! ti & digi yhdessä tavoittavat tehokkaasti äänestäjät. 050 351 7031 Pekka Ström LKV p. 040 511 9901 Kuitu & Cu-kaapeli asennus Korkeila Ky Mursketie 10, Kangasala PIENET HUOLTOJA OSAKOKONAISUUKSIEN VAIHDOT • renkaiden vaihdot (ei raskaskal.) • pakoputkistojen vaihdot • pienet jarruremontit • laturien ja starttien vaihdot • nivelten vaihdot • pienosien vaihdot ym. 03 377 1140 AUTOHUOLTO arkisin 8–17, p. – LED-valaistus P. 040 5662189 Pertti Männikkö LKV, KED p. Huollon varanneille AUTONPESU KAUPAN PÄÄLLE! Juvelankatu 8 • p. 040 654 4804 JYRI SELJAVAARA p. 03 379 1488 ELÄIMET Mäntytie 12, RUUTANA . Aina onnistuu kun soitat, myös lauantaisin
0400 232 640 • Omakotitalot • Vesikattotyöt • Julkisivuverhoukset 0400 634 511 • Asbestityöt • Pihla-ikkunat ja ovet www.moisionrakennuspalvelu.fi Moision Rakennuspalvelu OIKEA STI VALM ISTAL O – Sähköasennukset, tarvikkeet. 03 379 0242, ark. huollot www.pienkorjaus.fi Kalliontie 35, halli 2, 36100 Kangasala Puh. 0400 854 860 KIVITIKKA KIINTEISTÖVÄLITYS KAUNEUSJA TERVEYSPALVELUT (ark. KS KS KS oa äänestämisensä tueksi täsmälleen at säännöllisesti asuinkuntansa asioita.” IRO Research Kuntavaalimediat 2017 -tutkimus 12/2016 Johanna Peltonen Yrittäjä, LKV, KiAT 0440 789 657 Johanna Matikainen Kiinteistönvälittäjä, LKV, KiAT 0400 471 967 Petri Siira Kiinteistönvälittäjä, LKV 040 541 2138 Sanna Tuovila Kiinteistönvälittäjä, LKV, KiAT 044 768 8105 Johanna Johanna 0400 471 967 Petri 040 541 2138 Sanna 044 768 8105 Sp-Koti Aula Aula Kodit Oy, Mäkirinteentie 10, 36220 Kangasala Y-2674810-5 www.sp-koti.fi Vaihda mukavampaan. 8–17 www.mobilexpresskangasala.fi Meiltä myös k aasut ja pullot tete.lentola@gmail.com Kangasalan Kodit Oy Maarit Pelli 044 504 4511 Tuure Koivumäki 044 504 4510 Pirkko Riepponen 050 313 1025 Harri Kalliovalkama 044 504 4507 Minna Kalliovalkama 044 504 4506 Hannu Wäre 044 504 4512 KANGASALA Myllystenpohjantie 2, Kangasala P. Autonpesukone + Sensofil pehmytharjat Käsinpesut, vahaukset, sisäsiivoukset Korrek Ceramic TFC pinnoite alk. 03 377 4862 varatuomari Arto Mäkihannu 0400 630 683, arto@makihannu.fi Santeri Mäkihannu 040 757 9366, santeri@makihannu.fi www.makihannu.fi • Tuulilasien vaihdot ja korjaukset • Muovihitsaukset: puskurit ym. 9–17) Puh. 03-225 5153 ParturiKampaamo Kodit On Oy Päivi Kuuttinen LKV, Aakkulantie 38, 2. klo 10–17 P. 050 551 0757 WWW.EHDFINLAND.NET Musteet ja värikasetit IT-Tarvikkeet Huoltopalvelu Kopiopalvelu Vahvaa tekemistä jo vuodesta 1995 TIETOKONEET, OHEISLAITTEET, HUOLLOT JA KORJAUKSET SAUNALAHDEN LAAJAKAISTAJA MATKAPUHELINLIITTYMÄT Ellintie 6, Kangasala, ark. 050 551 7031 KAUPPAYMPYRÄ Sp-Koti Kangasala | Kodinhenki Oy | Onnikkatie 1, 36200 Kangasala Jutta Rihu LKV, KiAT, Kaupanvahvistaja Puh. Tule käymään myymälässä Ellintie 4, 36200 Kangasala Puh. LAKIASIAT Lakiasiaintoimisto MÄKIHANNU OY Toivontie 2, 36200 Kangasala P. 10-18, la 9-14 • nippeli.. 03-356 1009 Asematunnelissa puh. Teemu 0400 757 000 044 0789 657 Merkillisen hyvät osat ja huollot! www .kau ppay mpy rä.fi KANGASALAN AUTOTARVIKE arkisin 8–18, la 9–14, p. 050 571 8049 Ristimäentie 14, Huutijärvi Palvelemme ma-pe klo 10-17 muulloin sopimuksen mukaan Taidekehystäjät ry:n jäsen KEHYSLIIKKEET www.studioreettamuranen.fi 040 757 2435 Kuvaukset studiossa ja miljöössä VALOKUVAUS Ellintie 2, Kangasala www.pitopalvelumakimaa.fi P. 050 389 6833 Tutkitusti luotetuinta kiinteistönvälitystä. 010 254 6890 | www.op-koti.fi Ellintie 2, Kangasala P. 0400 335 443, 03 375 3218 Joustavasti asiakkaan luona. 040 5662189 Pertti Männikkö LKV, KED p. KS Kuntavaaliehdokas, ota käyttöösi Sanomien vaalivaltit! Printti & digi yhdessä tavoittavat tehokkaasti äänestäjät. torstai klo 9–19 KELLOSEPÄNLIIKE KORPOLA Kellot, korut, lahjaesineet, kaiverrukset, kellojen ja korujen korjaukset, valtuutettu -huolto Liikkeessämme kelloseppä. 050 404 1146 tai riikka.karisto-aumala@kangasalansanomat.fi KS KS KS ”Kuntalaiset hakevat tietoa äänestämisensä tueksi täsmälleen samoista medioista, joista seuraavat säännöllisesti asuinkuntansa asioita.” IRO Research Kuntavaalimediat 2017 -tutkimus 12/2016 Paikalliset palvelun tarjoajat palveluksessasi – osan löydät Kauppaympyrästäkin ME PALVELEMME Asuntokaupan asiantuntija! Asuntopiste Kangasalla 22 vuotta. Tilaukset: 03 371 6106 www.laurilanbetoni.fi MÖKKITALKKARIT palvelut mökkikiinteistöille tarjolla mm. Aina onnistuu kun soitat, myös lauantaisin. p.0400 168 805 www.maalampo.net Helmilämpö energiansäästöratkaisuja vahvalla kokemuksella AUTOILU • Puunkaadot • Tonttihakkuut • Metsänhoitotyöt Soita ja sovitaan ilmainen arviointikäynti! MH Metsurityö P. 040 511 9901 Kuitu & Cu-kaapeli asennus Korkeila Ky Mursketie 10, Kangasala PIENET HUOLTOJA OSAKOKONAISUUKSIEN VAIHDOT • renkaiden vaihdot (ei raskaskal.) • pakoputkistojen vaihdot • pienet jarruremontit • laturien ja starttien vaihdot • nivelten vaihdot • pienosien vaihdot ym. krs, 36220 Kangasala AVOINNA SOP. 044 743 3580 koilliskeskus@kiinteistomaailma.fi RAKENTAMINEN JA REMONTOINTI SISUPELTI 050 548 3333 • SADEVESIJÄRJESTELMÄT • RAKENNUSPELLITYKSET • KATTOTURVATUOTTEET • PIIPUNPELLITYKSET • TIKKAAT KAIKKI RAKENNUSALAN TYÖT UUDIS& SANEERAUSKOHTEET P. 044 257 8128 Päivi Kuuttinen LKV, KiAT p. 040 9381 400 www.kantam.fi Kun käytät paikallisia palveluita, varmistat niiden säilymisen. 0400 857 649 juhalappalainen@kolumbus.fi ULKOJA KATTOMAALAUKSET 30 v. 250€ AUTOFIT PIKOHUOLTO Rääkkölänpolku 9, Kangasala Puh. 040 712 6790 www.tilituovi.fi TILITOIMISTO TUOVINEN KY Auktorisoitu Taloushallintoliiton jäsen TILITOIMISTOT Ruostevauriohitsaukset ym. 03 379 0333 RENGASMYYNTI arkisin 8–17, la 9–14, (sovittaessa myös muuna aikana) p. 03 377 2952 www.mhyroine.fi METSÄASIOISSA OTA YHTEYTTÄ MHY ROINE PUUNKAADOT Eläinlääkäri NETTA TAMMISALO pieneläinvastaanotto Lentolantie 2, Kangasala P. Aakkulantie 38, Kangasala P. 040 702 6586 Kari Kuuttinen Myyntineuvottelija p. 03 356 2007 ma-to 9-18, pe 9-17 www.pesukaksikko.fi ILMALÄMPÖPUMPUT JA SÄHKÖASENNUKSET • Bosch • Electrolux • Mitsubishi Electric • Panasonic • Laitetakuu jopa 6v. 040 595 6227 • www.saneerausmestarit.com SOITA SUORAAN PAIKALLISELLE TAKSILLE! 8 hengen taksi, 2 pyörätuolipaikkaa TAKSI ARI NEVALAINEN 0400 921 383 TAKSIT VIEMÄRIHUOLLOT • Viemäreiden avaukset, kuvaukset ja kuntotarkastukset • Suurtehoimuroinnit ja -puhallukset • Pumppaamohuollot ja -korjaukset • Kaivojen tyhjennykset on nyt osa Deleteä! www.delete.. 040 764 6161 Pirkan OP-Kiinteistökeskus Oy LKV Kuohunharjuntie 26, 36200 KANGASALA p. 050 389 6803 LASSE PELLAS p. -hitsaus ja metallityöt T uroTek Ruostehitsaus Mursketie 4, Kangasala 044 238 2131 Autohuollot Raskaskonehuollot Renkaat ja rengastyöt, myös isot renkaat Ilmastointihuollot ja pakokaasutestit Bosch vikadiagnoosi Meiltä Webasto ja Eberspächer lämmittimet/ huolto Pesupalvelut! s s s s s s s Kultapellonkuja 120, Kuhmalahti Korjaamo 0440 684 521 korjaamokultapelto@gmail.com Hydrauliikkaletkut ja liittimet 0500 846 709 / 24/7 h Öljynvaihto aikaa varaamatta Moottoriöljyt kaikkiin autoihin täyden palvelun autokorjaamo Lentolantie 12, Kangasala, p. Myös iltaisin ja viikonloppuisin. Taloushallintopalvelut joustavasti ihmiseltä ihmiselle. 0400 487 410 jutta.rihu@spkoti.fi Johanna Olander Myyntineuvottelija Puh. 044 276 7111 Pienkorjaus Mika Vesanto Tmi ------HOMMA TOIMII ------Kangasalan Lavavuokraus, kuljetukset, roskalavat, minikaivinkonetyöt 0400 951 107 PIHA JA LAVA OY PIKOPESU Rääkkölänpolku 9, Kangasala p. Kysy lisää myyntineuvottelija Riikka Karisto-Aumalalta p. 040 654 4804 JYRI SELJAVAARA p. Saku Siurola | Kangasala 0400 908 082 rakennusliikemirantik.fi MA-PE 8-18 LA 9-14 (kesä-elokuun lauantait vain sopimuksen mukaan) Mursketie 2, KANGASALA 040 7222 141 www.rengaspark.fi EfficientGrip Performance Myös muita merkkejä! • 195/65-15 355€ • 205/55-16 400€ • 225/45-17 490€ Hinnat asennettuna! Mursketie 2, Kangasala Arkisin 8-18 Lauantaisin 9-14 040 722 2141 195/65-15 275 € 205/55-16 295 € 225/45-17 340 € 195/65-15 355 € 205/55-16 400 € 225/45-17 490 € Ef cientGrip Performance TIRES Laatua edullisesti! Rengasmerkit edullisista laadukkaimpiin!. ysy lisää myyntineuvottelija Riikka Karisto-Aumalalta 404 1146 tai riikka.karisto-aumala@kangasalansanomat.. Huollon varanneille AUTONPESU KAUPAN PÄÄLLE! Juvelankatu 8 • p. 032 55 66 77 askosaari.fi • dieselja bensakäyttöisten moottorien korjaukset • autojen ruostekorjaukset • katsastusremontit • moottorisahojen, ruohonleikkurien ym. Palvelemme tutussa numerossa: Päivystys 24 h p. 03 2772 555 LUKKOLIIKKEET PALVELEMME 24 h www.lukkopalvelu.com oy 0400 877 611 Ota yhteyttä ja pyydä tarjous. MUKAAN, www.koditon.fi Parhaita paikkoja maailmassa Kodit On! Panu Karvonen Myyntineuvottelija p. 050 360 6401 tai 03 377 4008 www.kauppaympyra.fi PITOPALVELUT Lakiasiaintoimisto LIISA JUUTINEN varatuomari, julkinen kaupanvahvistaja Töykänäntie 265, Sahalahti 040 570 6022 Myös kotikäynnit PERUKIRJAT KAUPPAKIRJAT TESTAMENTIT YM. 050 3587 758 TV, DIGILAITE, ELEKTRONIIKKA TV:t + digiboxit Audio + videolaitteet Antenniasennukset + tarvikkeet Ellintie 6, Kangasala P. Soita 050 414 0040 TRENDIKKÄÄMPIÄ HIUKSIA Kysy vapaita aikoja Puh. 03-4102 3074 Vatialantie 1 Nattari (Salea vastapäätä) Palvelemme myös Kaukajärvellä Juvank.10 puh. MIKA RANTANEN p. EDUNVALVONTAVALTUUTUKSET ASIOINTIPALVELU PEKKA VALTONEN P. nurmikon leikkuu ja trimmaus, lukkosepän palvelut, apuvälineet ja lvis-tuotteet, asennukset, ym. 03 3772 500 päivystys 24/7 0400 411 008 www.kayttolukko.fi Turvallisuuden avaintekijä PESULOITA PESU KAKSIKKO OY Osuusmyllynkatu 5, Messukylä P. 050 351 7031 Pekka Ström LKV p. • Pumppujen huollot sapinax.fi ilmalämpöpumppukangasala.fi 0400 511 658 P. 03 377 1140 AUTOHUOLTO arkisin 8–17, p. 03 377 3733 kangasala@kiinteistomaailma.fi Kangasalan Kodit Oy KOILLISKESKUS Citymarket Linnainmaa P. 0400 455 502 Myös kotikäyntejä! www.elainlaakariasematroppi.fi Jesse Virpinen 050 787 888 jesse@lvivirpinen.fi • www.lvivirpinen.fi KAUPPAYMPYRÄ KOULUTUKSET KOULUTUKSET JA KURSSIT 040 584 9560 www.hsmturvallisuuspalvelut.fi HSM Turvallisuuspalvelut Oy Työmaapalvelu Laitevuokraus, kuljetukset Lentolantie 24 36220 Kangasala puh. Ilmainen puhelinneuvonta. 03 379 2940 www.tv-hugg.com TV-DIGIHUOLTO TIMO KESKINEN p. 040 744 1097 SÄHKÖASENNUS JUHA LAPPALAINEN uudisja saneerauskohteet ilmalämpöpumppujen asennus ja myynti p. 363 2900 Ark. PIRKANMAAN PARHAAT SÄHKÖPYÖRÄT! Tuo vanha pyöräsi vaihdossa! IKUINEN SÄÄTÖTAKUU Pyöräkauppaa jo 40 vuotta Aseman Pyörähuolto Polkupyörien: huolto varaosat tarvikkeet 045 171 2511 asemanpyorahuolto.fi Helmilämpö tekee Kangasalla: Kaikki kodin putkityöt sekä maalämpö-, ilmavesilämpöja ilmalämpöpumput asennettuna. Tilipiste Kompassi Ky Tilaa uusille asiakkaille KLT-kirjanpitäjä Silja Jantunen silja@tilipistekompassi.fi 040 703 5346 untavaaliehdokas, ota käyttöösi vaalivaltit! ti & digi yhdessä tavoittavat tehokkaasti äänestäjät. ammattitaidolla! Kysy ilmainen tarjous. 03 339 26900 www.newision.fi TIETOTEKNIIKKAA yritysten perustamiset kirjanpidot ja tilinpäätökset veroneuvonta Ellintie 4, Kangasala P. 03 3773 177 Kangasalantie 921, katsastusaseman vieressä LAURILAN BETONI LEMPÄÄLÄN BETONI KANGASALA Kuljetukset ja pumppaukset edullisesti. 03 377 1172 ma–pe 9–17, heinä-elokuun la suljettu kuukauden 1. 045 600 8506 www.pikohuolto.fi UUSI PALVELEVA AUTOKORJAAMO Kangasalan ytimessä. Kysy rohkeasti! p. 03 379 1488 ELÄIMET Mäntytie 12, RUUTANA . 27 Keskiviikko 13.6.2018 KS Kangasalan Sanomat AUTOILU Liisantie 2, Kangasala P. 045 129 6171 / Eero posti@tiihalantalohuolto.fi Mursketie 10, 36220 Kangasala Tiihalan Talohuolto Oy -muutakin kuin mökkitalkkari(huom! muista kotitalousvähennys) Tiihalan Talkkari PYÖRÄJA URHEILULIIKKEET KESÄRENKAAT Tule valitsemaan laadukkaat ja turvalliset renkaat edullisesti! Nokian, Goodyear, Bridgestone, Sava, Firestone, Sailun, Seiberling, Autogrip ym… Myös erikoisvanteet ja asennukset! Rengasmyynti Askosaari Oy Keskuojankatu 11 Sarankulma Tre P. – LED-valaistus P. 045 600 8506 www.pikopesu.fi Kangasalan uusin AUTOPESULA Lahdentien ja Kaarina Maununtyttären tien kupeessa. KELLOJA KULTASEPÄNLIIKKEET KUVASARSA OY P
34x23x3cm Ilona pyöreä GRILLIALUSTA 3kpl/pkt. 28 Keskiviikko 13.6.2018 KS Kangasalan Sanomat AINA EDULLINEN Suomalainen perheyritys vuodesta 1979 www.loytotex.fi Alasenkuja 1, Suorama, KANGASALA Avoinna ark. ø34cm (á 1,90) 2 50 Säästä 34% 2 PKT Säästä 23% 1 50 /pss LAUTASET (á 1,50) Säästä 16% 2 PKT 2 50 ø18cm, matala 40 kpl/pkt ø22cm, matala 30 kpl/pkt ø20cm, syvä 25 kpl/pkt ATERIMET 100kpl/pss (á 1,95) Ruokalusikka, haarukka, veitsi. HYTTYSSAVU 10kpl/pkt TIKAT 5kpl/pkt 1 50 Säästä 23% (1,95) Valkoinen TALOUSPAPERI 4rll (2,25) 1 95 Säästä 13% 0,49/rll Rosa KERTAKÄYTTÖASTIOITA KYLMÄPATRUUNAT 750g (á 3,90) 5,2 KPL Säästä 35% 385g 2 kpl/pkt (á 1,90) 2 PKT Säästä 21% 3,(3,69) K2R UUNIN ja GRILLINPUHDISTAJA 300ml 1 99 Säästä 46% 6,63/L 2 50 Säästä 15% 0,10/kpl PEFLETTI 25kpl/pkt (2,95) Suomalainen SAUNAN TEHOPESU 500ml (2,99) 1 99 Säästä 33% 3,98/L MUUMIMUKI ”Ystävyys” ERÄ ! 15 90 Säästä 20% (19,90) Uutuus! 5 95 (6,50) Styrox KYLMÄLAUKKU 30L Mustang GRILLIALUSTA 4kpl/pkt. (6,95 -9,95) 4 95 Säästä jopa 60% Naisten etuprintti T-PAITOJA 19 95 9 95 Säästä 33% (14,95) Naisten FARKKUCAPREJA Myös isoja kokoja -20 % KAIKKI Miesten SHORTSIT ja CAPRIT 5,Säästä 28% (6,95) Erilaisia LIERIHATTUJA Mallit vaihtelevat myymälöittäin Tarjoukset voimassa 13.–19.6.2018 tai niin kauan kuin tuotteita riittää. 9–20, la 9–18, su 11–17 Juhannuksen viettoon Löytötexin kautta! ERÄ! Miesten etuprintti T-PAITOJA ja PIKEEPAITOJA 4 95 Säästä jopa 50% (6,959,95) FROTEE KYLPYPYYHE 70x140cm 4 95 Säästä 28% (6,95) 3 95 Säästä 20% (4,95) 90-130cm Erilaisia lasten etuprintti T-PAITOJA 4 95 Säästä 16% (5,95) 130-170cm Erä! Lasten SUKKIA 5-pack 3 95 Säästä 20% (4,95) 2 95 Säästä 25% (3,95) Miesten HIHATON T-PAITA BATIIKKIMEKKO Kuosit ja värit vaihtelevat myymälöittäin. LEIVINPAPERI tai -ARKKI (10m tai 24 arkkia) (á 1,40) 1, Säästä 28% /pkt VESIKANISTERI VESIKANISTERI hanalla 5 litraa 4 50 10 litraa 9 95 TIKKATAULU 3,(3,90) Säästä 23% KROKETTI 4:lle pelaajalle 10,(13,90) Säästä 28% Keltainen WC-PAPERI 40rll (13,50) 10,Säästä 25% 0,25/rll HYTTYSKARKOTTEET EDULLISESTI! 2 95 Säästä 15% (3,50) Esim. Ei jälleenmyyjille