Muuten ne jäätyvät ja pahimmassa tapauksessa halkeavat. Olen nimittäin viettänyt jo muutaman vuoden eläkepäiviä, vastaa Eero Kotovaara Kyötikkälän hiihtoladun varrelta. On mukavan vapauttavaa, ettei minun enää tarvitse elää tarkasti kellonaikojen mukaan. Aktiivit yrittivät herätellä henkiin varsin hiljaisen Kangasalan torin elämää järjestämällä Helmikuisen toripäivän yhdessä yrittäjien kanssa. Turvallisuuskin on taattu, sillä kattolumen vuoksi "seinätaulu" on aidoitettu.
Tanssilattian konkari
Jaakko Iittainen on tuttu näky paikallisessa pukuvuokraamossa. Ihanuus on siinä, että voin näin maanantaiaamuna lähteä hiihtämään tai päättää olla lähtemättä, jos pakkasta on liikaa tai keli muuten huono.
Abien penkkariajelu starttaa torstaina 16.2. Tiistai 14.2.2012
Numero 12
94. kello
Kangasalan lukion pihasta.
6
430037 672583
12. Pulma kaipaisi torille väkeä myös ilmaisemaan itseään; laulamaan, runoilemaan, kertomaan mielipiteitään, torilla kun voisi tehdä "vaikka mitä hassua". Olemme viettäneet toripäivää aikaisemminkin, muun muassa Raakelin päivänä, mutta nyt meillä on tällainen laajempi piknik, Tapahtumista torille -liikkeen alullepanija Eija Kahilainen kertoo. Näin julistivat niin kutsuttujen kapinamarttojen, eli Tapahtumista torille -liikkeen aktiivien kyltit lauantaina. Tällaisen hienon torin käyttämättä jättäminen on suorastaan rikollista, hän puuskahtaa. Eija Kahilainen ilmaisi mielipiteensä torin elävöittämisen puolesta kyltillä.
Sivu 5
Torikammoa poistamassa
Katja Sirviö Torikammo (agorafobia) poistuu toriutumalla. Viime lauantaina traktori saatiin nostettua monituntisen urakan jälkeen jälleen jään päälle.
Alexandra, Amanda ja Adele Salminen olivat tulleet äitinsä Jaanan kanssa talvipikinille omat eväät mukanaan. Pienen väen viihtymisen takasi mahdollisuus poniratsastukseen sekä pallon heittoon. Omaa torikammoaan oli lauantaina poistamassa muutama kourallinen ihmisiä. Kai se on lähdettävä, jos joku pyytää, toteaa tanssikonkari ensi vuodesta. Luvattu on suotuisaa säätä. vuosikerta
Irtonumero 1,70 e
Ja taas mennään
Jo perinteeksi muodostunutta Rekola-kodon laskiaisriehaa vietetään ensi keskiviikkona. Päivän kruunaa kuuma mehu ja makkara.
Jäätävää taidetta
Pakkanen on puikottanut komeaa jäätaidetta Suoraman seurakuntakeskuksen takaseinään. Ja jos kielenkannat olivat löysässä, niin yhteislaulullekin oli oma sijansa.
Putket ovat nyt kovilla
Vesijohtoputket ovat kovilla pitkän ja kireän pakkasjakson aikana, mutta erityisesti sen jälkeen. Antti-Jussi Tiitolan oli auraamassa luistelureittiä upouudella traktorillaan, kun yllättäen koneen renkaat painuivat jään läpi. Sivu 2
Traktori ylös kovalla työllä
Saarikylien retkiluisteluradan aurausurakka sai ikävän käänteen toissa torstaina. Pikaluistelua harrastava Olli Lehto, sivulla 11. Kahden ohikulkijan vuoksi ei ole hinkua maksaa kovaa hintaa toripaikasta, varsinkaan, jos ei käytä edes sähköä tai vettä. Yksi syy vaisuun torielämään on kuuleman mukaan korkea toripaikkojen hinta. Hän valmistautuu juuri nyt jo kolmansiin vanhojen tansseihinsa. Tuttuun tapaan rekiajelun järjestää vapaaehtoisperiaatteella Tursolan Reki ja Retki. Jos toripaikka olisi ilmainen, tai hinta edes kohtuullinen, voisivat vaikka nuoret innostua pitämään täällä kirpputoria, Pulma pohtii. Yrittäjät ovat jossain määrin mukana, ja poniratsastustakin on tarjolla. Kahilaisen tapaan myös Päivi Pulma on huolissaan Kangaslan torin hiljaiselosta. Sivu 6
"
Ilonaihe
Kurvi- ja lähtötekniikkaa ei enää vanhana opi yhdessä päivässä, mutta pikaluistelua voi harrastaa hyvin vielä yli 80-vuotiaana. Aktiivimarttojen kahvi- ja pullatarjoilusta nauttimisen ohella piknikillä saattoi ostaa makkaraa tai paistaa omia. Nämä komeat, liki parimetriset puikot ovat yleisön ihailtavissa Ristitien puolella. Kun kylmä kääntyy lauhaksi, jäätymisalttiita putkia tulee lämmittää ja suojata samoin kuin pakkasella
Tutuimmat tanssit ovat Iittaisella jo selkärangassa, vain pienet yksityiskohdat tuppaavat vuoden aikana unohtumaan. Frakki on helpompi, sillä se sopii minkä tahansa mekon kanssa. Etiketin mukaan pojilla pitää olla frakki tai puku. Pelastukseksi koitui kuitenkin pukuvuokraamo. Nehän ovat oikeaa ympäristötaidetta, varsinkin lumisateessa saadessaan lumihunnun ylleen, Piippo kuvaa. Tytötkin toivovat enempi frakkia, hän kertoo.
Väestötietoja
Kastettu: Aapo Otava Hippolin, Aleksi Johannes Mäkelä, Ukko Lauri Nerg. Jonkinlaista nopeusennätystä Iittainen pitänee kuitenkin hallussaan; hän kun sai ensimmäisen tanssikutsun lukion ensimmäisenä päivänä toisella tunnilla. 2
Rakkaamme
Tiistai 14.2.2012
o.s. Tepon, Vainion ja Piipon töiden lisäksi esillä on Helena Perkiön puupiirroksia. 12-16.
ANAFYLAKSIA JA SEN HOITO -yleisöluento
VApAA pääSY!
Jaakko Iittaisella on kädessään muistoja aikaisemmilta tanssivuosilta. Japanin paperia Puupiirrostekniikka on yli tuhat vuotta vanha ja liittyy kirjapainotekniikkaan. Kyllä se yleensä muistaa.
Luontoa ihminenkään ei voi hallita
Katja Sirviö Voiko taidetta tehdä ilman, että voi olla täysin varma lopputuloksesta. Kaksien ensimmäisten treenien jälkeen olin valmis lopettamaan, Iittainen muistelee kolmen vuoden takaisia tapahtumia. Vanitas-maalaukseni puolestaan ovat osa memento mori (muista kuolevasi) -traditiota. Teppo käyttäkin kuvan vuolemiseen yleensä puukkoa, sillä sitä on helpompi hallita kuin hierrintä. Välineet ovat kalliit, ja piirroksissa käytettävien hiertimien teroitus on oma tai-. Ongelmia meinasi tulla siinä, että Iittaisella ei ollut hajuakaan tanssipartnerin puvusta. Iittainen kehottaakin kaikkia tanssijoita ottamaan rennosti. Osaan kuulemma viedä niin hyvin, Iittainen itse kertoo. Maalaamalla työhön tulee isoa linjaa, puupiirroksella tarkkaa erilaista viivaa. Mikkolan navetal la 18.2. Siellä näyttäytyvät villinä rehottavat koiranputket ja ihmisen halu hallita kaikkea. Kyllä, sellaista on puupiirrostekniikka. Kysykää parilta. Kerroin parini nimen, ja vuokraamossa todettiin, että hänen mekkonsa on juuri ommeltavana, Iittainen muistelee. Ensimmäinen kerta oli ihan kiva, vaikka minusta tuntui, että olin kömpelöin kaikista. po, jonka metsäpuutarhassa liehakoivat linnut. Kaiken hoiti hän hyvin, nyt levätä anna. Oli loppuun kulkenut elämän.
Kiittäen ja kaivaten Hilkka ja Erkki Terhi Riitta, Olli ja Lasse Laura, Jani ja Lilia Lotta, Esa ja Sanni Timo, Merja, Lari ja Juho Jukka ja Paula Eeva ja Ismo Anna Heidi, Mikko ja Lenni sisarukset perheineen muut sukulaiset ja ystävät
Konkari ottaa tanssiessa rennosti
Katja Sirviö Ensi vuoden vanhojen tansseja pohtivat neidit, katse tänne. Kutsujina Pälkäneen ja Kangasalan viherväki.
Luopioisten keskust. Ottakaa rennosti Naistanssijoiden kaltaista puku- ja meikkiongelmaa ei pojilla ole. Mietin kolme sekuntia, kun pariksi kysyttiin. Lisäksi kukka symboloi kuihtumista, kaiken katoamista. Häntä on vain vuodesta toiseen pyydetty tanssimaan, ja omien sanojensa mukaan Iittainen on huono sanomaan ei. Tämä kontrasti viehättää Teppoa itseään. Pukuvuokraamossa Iittainen tunnetaan jo nimeltä. Lämmin kiitos osanotosta. Näin lopputulos on kollaasimainen, kuten Purple Shadow -nimisessä työssä. Tanssikonkaria ei perjantain koitos jännitä. Sitten on aika vetää ykköset ylle ja antaa tanssin viedä.
LT, lastenallergologi Péter Csonka To 16.2. Jos ei jotain tanssikuviota muista, niin apu löytyy läheltä. Pirkanmaan Allergia- ja Astmayhdistys ry www.pirkanmaanallergia.fi www.erimenu.fi
tanssikerta on hänelle ainutlaatuinen. Iittainen on tanssinut joka kerta vuokrapuvussa, kun vuosien varrella kasvua on tapahtunut "pituus- ja leveyssuunnassa". Mistään sekundatanssijasta ei Iitaisen kohdalla ole kyse, sillä 18-vuotias nuori mies on tänä vuonna vanhojen tansseissa pyörähtelemässä jo kolmatta kertaa. Heidi Piipolla on metsäpuutarha-teeman myötä syntynyt paljon eläimiä, kuten nelikon maskotiksikin jo noussut Risto Reipas -keramiikkajänis. Ensi vuonna Iittainen on vielä hyvinkin käytettävissä, sillä hän aikoo suorittaa lukion neljässä vuodessa. kirjaston taidetila Terrassa.
Luontoa ihminen ei kuitenkaan voi hallita, vaan se tekee omia juttujaan, huomautta Maija Tep-
painautuu. Olihan Tykissä tanssiminen oma kokemuksensa. Etukäteen ei voi tietää, mihin viilto kovassa koivuvanerissa lipsahtaa, tai miten värisävyt sekoittuvat puun ja japanilaisen paperin välissä. Kai se on lähdettävä, jos joku pyytää, toteaa Jaakko Iittainen mahdollisesta ensi vuoden tanssikutsusta. Koivisto 18.12.1919 Virrat 11.01.2012 Kangasala
Sanni Siviä NIEMINEN
Ota rakkaamme luoksesi, Taivaaseen kanna. Luonnon omat jutut Neljä puupiirrostaiteilijaa kulkevat näyttelyssään metsäpuutarhan maailmassa. Leena Vainio yhdistelee töihinsä myös lankoja. Nyt edessä vielä kahdet treenit ennen loppuviikon koitosta. klo 18.00-19.15 Pääkirjasto, Harjula Sali, Keskusaukio 2
Järj. Teppo käyttää töissään sekatekniikkaa maalaa alueen ja tekee puupiirroksen sen päälle. Väreinä käytetään japanilaisia puupiirrosvärejä, ja varsinkin paperin tulee olla tiettyä japanin paperia, joka imee väriä kunnolla. Suosikkitanssiksi on vuosien varrella muotoutunut tango huolimatta siitä, että tangotreeneissä Iittaiselta ovat revenneet jo paritkin housut. Alkuhankaluuksien jälkeen Iittaisen tanssi lähti kuitenkin sujumaan, ja seuraavana vuonna hänet nähtiinkin Tampereen Yhteiskoulun tansseissa. Yleensä vanhojen tanssit ovat yksi lukion liikunnan kursseista, mutta Tykissä harjoitukset olivat lauantaisin, joten tanssitreenit sopivat Iittaisen aikatauluun helposti. Niin hiljaa lähti, oli väsynyt hän. Joku voisi olla huolissaan siitä, että yksi lukion huippuhetkistä menettää hohtonsa, kun vanhojen tansseissa tulee pyörähdeltyä useampana vuonna. Kiitämme Rekola-kodon ja Jalmarin Kodon henkilökuntaa hyvästä hoidosta.
Lämmin kiitos Teille kaikille, jotka kunnioititte rakkaamme muistoa ja otitte osaa suureen suruumme.
Juhani Tanilan
Omaiset
MIKÄ VIHERVÄESSÄ VIEHÄTTÄÄ?
Tullos tarinoimaan, luomurakentamisestakin, napakelkkailemaan, horsmavohveleita ja -haudetta maksutta maistam.
Mukana myös Sorsan Minna Pirkanmaan vihreist. Metsäpuutarhahan on sekä luonnontilassa että sisältää ihmisen aikaansaannoksia. Paremmin puupiirrostekniikkaan voi tutustua Kangasalan kirjastossa Baren Baren -taideryhmän taiteilijoiden näyttelyssä. Vainion töissä esiintyvät toista minää kuvaavat kasvot, sekä perinteiseksi naissymboleiksi muodostuneet kukkaset. Nykyään, kun kaikki on taiteessa sallittua, tekniikoita voi hyvin yhdistää, Teppo vakuuttaa. Baren Baren -taideryhmän jäseniä voi tavata tiistaina 14.2. Revenneet treenihousut Tänä vuonna Iittainen nähdään vanhojen tanssien pyörteissä siis kolmannen kerran. Tekotapoja on joka tapauksessa yhtä paljon kuin on tekijöitäkin. En tuntenut sieltä etukäteen kuin kaksi ihmistä, joten sain paljon uusia kavereita. Ja ovathan vanhemmatkin tavanneet tanssilavalla, hän toteaa. Puupiirrosta tehdessä ensin piirretään puuhun haluttu kuva, sen päälle levitetään telalla väri, ja värin päälle laitetaan paperi, johon kuva teenlajinsa, Vainio ja Teppo kertovat. Kaverini yläasteelta käy Tykkiä, eikä hän löytänyt paria, kun siellä on niin vähän poikia. Iittaista sellainen ei kuitenkaan huoleta, sillä jokainen
Siunattu läheisten läsnä ollessa. Meidän lukion ikäluokassa poikia taas on hieman liikaa, Iittainen kertoo. Tytöiltä saatu palaute kuitenkin imartelisi kovempaakin kundia: Joku sanoi, että "miksi et voi olla mun pari". Lisäksi Piippo on kuvannut töissään koiranputkia, jotka ovat kauniita paitsi kesällä myös talvella. Puvun pitäisi sopia partnerin pukuun jotenkin. Vihitty: Ida Emma Karoliina Lisko ja Mikko Osa. Kömpelöstä konkariksi Tanssiharrastuksesta sen paremmin kuin huomion kipeydestäkään ei Iittaisen kohdalla ole kyse. Kuollut: Mirja Annikki Silvennoinen 83-v.
Nuijankopautuksia
Kangasalan Uintiseuran puheenjohtajaksi on valittu Seppo Kataja, varapuheenjohtajana jatkaa Hannu Ilomäki sekä sihteerinä Mirja Ahonen.
Iittainen on joutunut tyytymään pukuun vain kerran, kun oman kokoista frakkia ei enää löytynyt. Minulle jokainen tanssikerta on uusi haaste ja uusi mahdollisuus, kun on uusi parikin, Iittainen vakuuttaa
Kangasalla olemme noudattaneet asetuksen ohjetta järjestää seulonnat vuonna 1947 tai sen jälkeen syntyneille. Tuolla hetkellä päätösvalta pakeni tämänkin asian osalta pois omasta kotikunnastamme. Vuonna 2004 kunnalliset paloasemat yhdistyivät niin Pirkanmaalla kuin muuallakin Suomessa isoiksi maakunnallisiksi pelastuslaitoksiksi. Jos perheissä on ongelmia, niin valitettavasti ne siirtyvät helposti lasten kannettaviksi. Varhaiseen diagnoosiin päästään mammografialla. Kummanko rikollisporukan valvonnasta ja kuriin laittamisesta tulisi parempi yhteiskunnallinen tulos. Työvuorolistojen ja varahoitopaikkojen
organisointi työllistää tarpeettoman paljon myös päiväkodinjohtajia. Suvi Luoma kahden lapsen äiti. Prospektiiviset, satunnaistetut väestötutkimukset ovat osoittaneet mammografiakutsun vaikuttavuuden, mutteivät itse mammografian vaikuttavuutta. Tutkimus maksaa Teille 77 euroa (ei oikeuta Kelan korvaukseen). Kun lapset ja nuoret kokevat oman kykynsä mukaisia onnistumisia, mielihyvä tulee muusta kuin päihteistä. Suomalaisiin upposi kuitenkin virkamiesten vakuuttelu, että julkisuuteen vuodetut kartat eivät ole työryhmän lopullinen esitys. Heidän tehtävänään on ennalta ehkäistä, että onnettomuuksia ei tapahdu, ja jos jotain tapahtuu, pitää huolta siitä, että vahingot ovat mahdollisimman pienet. Käyttäjien määrä kasvaa ja erityisesti yhä nuorempien keskuudessa. Ja kun tehtävä on neuvoa antava, voi vaan kuvitella, millainen päätosvaltaa sillä todellisuudessa on pelastuslaitoksen asioihin. Uutistuottajan puhelinnumero 377 6915.
Miksi jäin seulonnan ulkopuolelle?
seuraavasti: 1) rintasyöpäseulonta 5069-vuotiaille, vuonna 1947 tai sen jälkeen syntyneille naisille 2026 kuukauden välein. Näinä päivinä lapset viedään varahoitopaikkoihin. Mammografiaseulonnan vaikuttavuus on riippuvainen muun muassa seulonnan kattavuudesta, mammografiatekniikan laadusta ja rintasyövän hoidon laadusta. Kun näin iso muutos tapahtuu, olisi ollut järkevää toteuttaa sitä jonkinlaisella siirtymäajalla. Ylityökorvaukset on karsittu pois jo ennestään pienestä palkkapussista. Kyseisen asetuksen vaatimuksiin ei millään kunnalla ole yksin mahdollisuutta vstata, joten kuntien tulee pitäytyä asetuksen mukaisissa ikäryhmissä. Todellisuudessa elämme kuitenkin jo nyt maailmassa, jossa päätöksenteko on jo aikaa sitten karannut omista käsistämme. Tässä mielessä olemme siis jo saaneet tuntumaa päätösvallan pakenemisesta pois omasta kunnasta. Suomessa tehdään vuosittain noin 4 400 rintasyöpädiagnoosia ja noin puolet rintasyöpätapauksista todetaan yli 60-vuotiaiden naisten ikäryhmissä. Osa kunnista on ottanut seulonnan piiriin kaikki 5069-vuotiaat heti asetuksen voimaan tultua ja osa kunnista lisää uusia ikäluokkia vähitellen asetuksen ohjeen mukaisesti. Jos Suur-Tampere syntyy, olemme ja tulemme aina olemaan periferiaa. Tilanne tiedetään, mutta sen seurantaan, saati korjaamiseen ei ole riittävästi resursseja. Seuraavan kerran asia käsitellään päätettäessä vuoden 2013 talousarviota. Sitten mies ei enää ollutkaan vakiopaikallaan hakkuutukin äärellä. Neuvottelukunnassa ei ole ainuttakaan kangasalalaista jäsentä. Mikäli hoitajat itse ovat halukkaita pieneen työajan ylitykseen, eikö uusien työntekijöiden palkkaamiseen käytettyä rahaa olisi voinut osoittaa nykyisille työntekijöille ylityökorvausten muodossa. Alan asiantuntijoiden kannanotto on seulontojen kohdistaminen ikäryhmiin 5069-vuotiaat, ja asetuksen mukaisesti seulonnat laajenevat aikaisemmasta suosituksesta 5059-vuotiaista 6069-vuotiaisiin asteittain siten, että seulonnan piiriin kuuluvat vuonna 1947 tai sen jälkeen syntyneet. Rangaistukset ovat vain osa huumekierteen katkaisemisessa. Julkaisemalla salaiset kuntakartat Suomen Kuvalehti yritti parhaansa, jotta asia olisi pysynyt puheenaiheena myös ennen vaaleja. Rintasyöpäkuolleisuus pieneni 42 % mammografiaseulontaan kutsutuilla 5569-vuotiailla suomalaisnaisilla verrattuna toisen paikkakunnan väestöön, jota ei kutsuttu Valtioneuvoston asetuksessa seulonnoista (339/2011) todetaan, että jos kunta järjestää muun kuin valtakunnallisen seulontaohjelman mukaisen seulonnan, sen tulee ennen seulonnan aloittamista arvioida, minkälaisia vaatimuksia seulonta asettaa terveydenhuollon palvelujärjestelmälle ja miten seulonta siihen vaikuttaa. Olen maksanut veroni siinä kuin nuoremmatkin naiset, joka vuosi. Tällä hetkellä kunnan linjaus on, että perhepäivähoitajan viisi ensimmäistä ylityöpäivää pidetään tasoitusvapaina aina 12 viikon työvuorojaksossa. Pirkanmaalainen erityispiirre on, että tällaista johtokuntaa ei ole, ainoastaan neuvottelukunta. On aivan selvää, että päähallituspuolue piti visusti huolen siitä, että Niinistö ei kompuroi kuntauudistukseen ja puolustusvoimien rakenneuudistukseen matkalla Mäntyniemeen. Pelastuslaitos on poliisin ohella toinen keskeinen turvallisuusviranomainen. Meidän kangasalaisten pelastuspalveluista päättävät Tampereen kaupungin luottamushenkilöt. Toinen oli edukseen toisissa asioissa, toinen joissain muissa. Tietoni mukaan esimerkiksi tamperelaiset 1946 tai aiemmin syntyneet 5069-vuotiaat naiset kuuluvat maksuttoman seulonnan piiriin. Liisa Innanmaa
Kirvestöitä vaarille
Vanha mies naputteli päivät pitkät pilkkeitä piharakennuksen nurkalla. Käytännössä meillä kangasalalaisilla ei ole enää mitään määräysvaltaa sen suhteen, millä tavalla meidän turvallisuudestamme pidetään huolta. Valitettavasti valtio säästää tämän rikollisuuden kitkemisessä ja jahtaa vaikkapa satunnaisesti ylinopeuteen syyllistyviä autoilijoita. Tämä muutos vie kuitenkin aikaa useamman vuoden. Kun nuorilla on tunne, ettei mitään kannata tehdä itsensä hyväksi, eikä omilla toiveilla ole mahdollisuuksia toteutua, niin syöksykierre on valmis. Kirvestöitä ei kaikille ole. Sari Mäkinen johtava ylilääkäri Sirkka Järvensivu hoitotyön johtaja, avopalvelut
Muutokseen olisi tarvittu siirtymäaika
Tällä palstalla on kirjoitettu aiemmin perhepäivähoitajien siirtymisesta työaikalain piiriin. Pitäisi keksiä muuta. En haluaisi olla poissuljettu. Mielestäni kunnan pitäisi kuunnella asiassa paitsi perheitä, myös omia työntekijöitään, eli erityisesti hoitajia. Eivät paljoakaan! Yksi keskeinen syy, miksi monet vastustavat kuntauudistusta, on pelko päätöksenteon etääntymisestä entistä kauemmaksi niistä ihmisistä, joita päätökset koskevat. Nuoret pitää pelastaa huumeilta. Virkamiesten ja poliitikkojen lupaukset uudenlaisista lähidemokraattisista päätöksenteon välineistä eivät vakuuta. En tyydy vastaukseen, että asetus sallii näiden naisten poissulkemisen, vaan haluan tietää, mitkä ovat olleet arvovalinnat päätöksen takana. Me täällä Kangasalla toivomme varmasti, että pitäjässä olisi riittävästi poliiseja huolehtimassa siitä, että kunta on jatkossakin turvallinen paikka elää ja olla. Ainakin itse haluaisin uskoa, että asiaan olisi löydettävissä kaikkia osapuolia nykyistä paremmin palveleva ratkaisu. Ongelmaan on puututtava jo varhaislapsuudessa. Kyllä yhteiskunnalla on mahdollisuus puuttua ongelmaan, jos tavoite asetetaan ja sen toteuttamiseen ohjataan riittävästi voimavaroja. Se on yhteiskunnan, vanhempien ja vapaaehtoisjärjestöjen tehtävä. Muualla Suomessa aluepelastuslaitoksilla on johtokunta tai lautakunta, jossa on jäseniä jokaisesta alueen kunnasta. Jos vastaus ehdotukseeni on kielteinen, pyydän perustelua siihenkin. Jollain tasolla tunsin itseni petetyksi, kun sisäpoliittiset uutispommit alkoivat putoilla vaaleja seuraavalla viikolla. Sitä kutsutaan syrjäytymiseksi. Valtioneuvoston asetuksessa (1339/2006) kolmannessa pykälässä sanotaan, että kunnan tulee järjestää asukkailleen valtakunnallisen seulontaohjelman mukaiset seulonnat
Lähetä mielipiteesi: Kangasalan Sanomat, Pl 40, 36201 Kangasala, toimitus@kangasalansanomat.fi. 4
Tiistai 14.2.2012
Huumeongelma ratkaistavissa
Matti Kauhanen 14.2.2012 Kangasalan poliisin vanhemman konstaapelin Petri Palomaan mukaan Kangasalan huumetilanne on huolestuttava eli lähtenyt "lapasesta" (KS 10.2.). Kutsun mammografiaseulontaan on osoitettu vähentävän rintasyöpäspesifistä kuolleisuutta 25 % (luottamusväli 1533 %) 5069-vuotiailla, ja 19 % (luottamusväli -1-35 %) 4049-vuotiailla. Nyt on meneillään siirtymäaika, jonka aikana kunta päättää, millä aikataululla se laajentaa seulontaa. Varahoidon järjestäminen taas tuo kunnalle lisäkustannuksia ja uusia työntekijöitä on jouduttu palkkaamaan pelkästään varahoitoa varten. Riittävän helposti pitäisi löytyä porukoita, joissa tästäkin voisi puhua ja joihin voisi mennä olemaan yhdessä. Erkki Nieminen
Terveyskeskus vastaa
Vuoden 2007 alusta voimaan astuneen seulonta-asetuksen (1339/2006, päivitys 339/2011) mukaan kunta on velvollinen tarjoamaan rintasyövän seulontaa 5069-vuotiaille (vuonna 1947 tai sen jälkeen syntyneille) naisille. Jatkossa uusia hoitoryhmiä muodostettaessa saattaisi varahoidon tarve vähentyä marginaaliseksi. Millaisissa puuhissa vanhenevat miehet voisivat kokea olevansa tarpeellisia. Meille ne ovat tärkeitä, mutta tuossa kokonaisuudessa vain pisara meressä.
Lukijalta
Sain tänään Suomen Terveystalon lähettämän kutsun, jossa todettiin seuraavaa: Kotikuntanne (Kangasala) kanssa tehdyn sopimuksen mukaisesti kutsumme Teidät rintojen röntgentutkimukseen (mammografiaan). Television vaalitentit olivat kahden herrasmiehen laimeaa väittelyä, josta ei jäänyt käteen juuri mitään. Valtakunnalliset seulontaohjelmat ovat vaikuttavampia kuin satunnaiset valikoitujen ryhmien seulonnat. Jatkossa lienee mahdollista uusia hoitoryhmiä muodostettaessa kiinnittää entistä tarkemmin huomiota lasten hoitoaikoihin siten, ettei hoitajalle tule kohtuuttomia työajan ylityksiä. Huumeongelma on ratkaistavissa.
Kuka päättää turvallisuudestamme?
Tuula Ruusumaa Suomi on saanut uuden presidentin. Varhain todettu rintasyöpä on ennusteeltaan erinomainen, yli 80 prosenttia sairastuneista parantuu. Ne kuuluvat aineiden välittäjille, jotka pyörittävät miljoonabisnestä koukkuun houkuteltujen ja joutuneiden käyttäjien kustannuksella. Meidän asiamme ovat osa jättimäistä kokonaisuutta. Kaipuuta on. Vaari-ikäiset tekevät mielellään jotain hyödyllistä. Me voimme toivoa lisää poliisivoimaa, mutta käytännössä asiasta päätetään jossain aivan muualla. Huomioitava on tutkimuksen aiheuttama sädekuorma herkälle rintarauhasen alueelle ja tutkimuksesta saatava hyöty. Vuoden 2012 talousarviossa päätettiin järjestää seulonnat Valtionneuvoston asetuksen mukaisesti. Yksi esimerkki on turvallisuus. Lausahdus kuvaa turhautumista, joka viranomaisilla on huumeiden vastaisessa taistelussa. Kuolema korjasi, voimat loppuivat tai sairaus vei petipotilaaksi. Meitä ikämiehiä kuljeskelee kylillä joutilaina. Ehdotan, että näiden ikäryhmien naiset otetaan mukaan seulontaohjelmaan tästä vuodesta eteenpäin. Seulonnoista päättää sosiaali- ja terveyslautakunta, kunnanhallitus ja lopulta kunnanvaltuusto talousarvion käsittelyn yhteydessä. Kysynkin nyt, miksi Kangasalla on päädytty ratkaisuun, että minun kaltaiseni vuonna 1946 tai aikaisemmin syntyneet naiset on jätetty maksuttoman seulonnan ulkopuolelle 5069-vuotiaiden ikäryhmässä. Jos asiaan löytyisi jonkinlainen kompromissi, esimerkiksi ensimmäiset kolme ylityöpäivää korvattaisiin hoitajalle rahana, vähentäisi tämä jo merkittävästi varahoidon tarvetta. Rintasyöpäseulonnat on järjestetty yhtenevästi kaikissa yhteistoiminta-alueemme kunnissa. Rintasyöpäseulonnan tarkoitus on havaita rintasyöpä varhaisvaiheessaan, aikaisemmin kuin ilman seulontaa tapahtuisi. Jokainen voi nyt verrata, kuinka paljon julkituodut kartat poikkeavat työryhmän esityksestä. Sanomattakin on selvää, että lasten tai perheiden etua ei nykykäytännössä ole huomioitu, kuten tällä palstalla on aiemminkin todettu. Arvioon sisällytetään seulottavaa tautia, sen esiintyvyyttä ja hoitoa, seulontamenetelmiä, seulonnan vaikuttavuutta, organisoimista ja kokonaiskustannuksia sekä seulontaan liittyviä eettisiä kysymyksiä koskeva tarkastelu
Traktorin kohtalo houkutteli lauantaipäivän aikana paikalle myös monia sivustaseuraajia. Varomme myös, ettei öljyä pääsisi valumaan veteen, vapaapalokuntalainen Mikko Ketola kertoo. Nostopukki avuksi Tiitola suunnitteli ja rakensi itse nostopukin urakkaa varten. Nostoa suunniteltiin jo edellisviikon lauantaiksi, mutta silloiset kovat pakkaset estivät lopulta aikeet. Kangasalalaisten lisäksi Tiina Kyöttilän asiantuntemusta voivat käyttää hyväkseen Kuhmalahden, Luopioisten, Pälkäneen ja Sahalahden kuntien asukkaat. Oikeusapu kysyttyä Kangasalan yleinen oikeusaputoimisto avasi ovensa vuoden alussa. Sukeltamista ei voida suorittaa, jos lämpötila on liian alhainen, sillä pintaan noustessa märät sukelluslaitteet jäätyvät ja rikkoutuvat. Nostaminen sujui suuremmitta ongelmitta. Ketola ottikin traktorin nostamisen hyvänä harjoituksena. Äänestykseen jouduttiin pitkän, maneesin, polkujen ja kentän käyttöoikeutta koskevan keskustelun jälkeen. Antti-Jussi Tiitola oli auraamassa luistelureittiä upouudella traktorillaan, kun yllättäen koneen renkaat painuivat jään läpi. Muutama päivä vierähti toiminnan herättelemisessä, mutta nyt on jo täysi touhu päällä. Yhtiö luopui kunnan omistaman Pelto-Aakkulan tilan osan vuokraaikeista naapurien vastustuksen takia. Vapaapalokuntalaiset alkavat pilkkoa paksua jäätä moottorisahoin. Nopeasti selvitettäviin kysymyksiin vastaan kyllä puhelimessakin, mutta jos asia vaatii toimenpiteitä, silloin pitää ehdottomasti varata vastaanottoaika, kehottaa varatuomari Kyöttilä. Vastaanottajat ovat varattuina viikoksi eteenpäin. Tiitola ehti ulos ohjauskopista, mutta traktori painui järveen Revässaaren edustalle kahden ja puolen metrin syvyyteen. Uutta paikkaa haetaan muualta Kangasalta.
Traktorin nostamisesta kehkeytyi monen tunnin urakka. Osa korteista on minulta henkilökohtaisesti ja osa koko perheeltä. Siellä se pitää pakkasta järven pohjassa, paikalle kokoontunut joukko naureskeli ennen noston alkua. Olemme 15 vuotta ylläpitäneet Saarikylien retkiluistelurataa. Murtautuja liikkui ilmeisesti autolla. Torstai- ja perjantaiaamuisin hänet tavoittaa sivutoimipisteistä, mulloin Kangasalan toimistosta. Pitihän tämän sitten lopulta sattua omalle kohdalle, hän lisää tuumien.
Talkooporukka valmistelee nostoa. Ainakin yhdelle olen suunitellut tekeväni piirustuksen, sillä harrastan piirtämistä. Olimme mittailleet jäänpaksuutta, mutta emme juuri tästä kohtaa. Lopulta noin neljän tunnin uurastuksen jälkeen traktori saatiin vihdoin pinnalle. Taustalla Antti-Jussi Tiitolan suunnittelema nostopukki.. En ota päivästä stressiä, eikä siitä mielestäni saa muodostua kenellekään pakonomaista velvoitetta. Kun avanto on auki, sukellan jään alle ja kiinnitän nostoliinat traktoriin. Tiistai 14.2.2012
5 Vein juuri postiin kymmenen korttia. Ensimmäisen viikon aikana meillä oli melko hiljaista, mutta sen jälkeen on ollut hyvin vilkasta. Kaikeksi onneksi tämän viikonloppuinen sää oli lauhempi. Ystävänpäivä on ihan kiva lisä suomalaiseen kalenteriin, sanoo Noora Puntala sylissään Aada.
Gallup
Muistatko ystävää?
25 vuotta sitten
Tiistaina 17.2.1987 Murto huvilaan Pirkanmaan sairaalan takana Längelmäveden rannassa sijaitsevaan huvilaan murtauduttiin lauantain ja sunnuntain välisenä yönä. Ratsastaja Pekka Larsenin kumppaneineen vetämä yritys aikoi rakentaa parin hehtaarin vuokramaalle ratsastusmaneesin ja harjoituskentän. Huomioin kavereitani jollakin tavalla. Ajanvaraus kannattaa jo pelkästään oman vaivan säästämiseksi. Tässä alajää tekikin mutkan, Tiitola kertoo traktorin uppoamiskohdalla. Hänen toimistonsa sijaitsee entisissä työvoimatoimiston tiloissa Einonkujalla. Ei sinne sukeltaminen kivaa ole, mutta tietenkin autan Tiitolaa samaan traktorinsa ylös, Ketola sanoo. Yritämme saada koneen mahdollisimman ehjänä ylös. Yleensä ihmiset soittavat kysyäkseen neuvoa, mikä onkin aivan luonnollista. Hankalien talvisäiden lisäksi radan aurausurakka sai ikävän käänteen toissa torstaina. Murtautujan matkassa huvilasta poistui runsaasti alkoholia sekä stereoradiolaite. Hyiseen veteen sukeltaminen kuulostaa jännittävältä, mutta Ketolan mukaan jään alla tapahtuva osuus ei ole isokaan homma. Pääsääntöisesti en kuitenkaan anna puhelinneuvontaa, sillä siinä kuluu samalla vastaanotolle tulleen asiakkaan aikaa. Aikaisemmin ei ole kuitenkaan käynyt mitään vastaavaa, AnttiJussi Tiitola kertoo. Viime lauantaina pahimpien pakkasten lauhduttua traktorin nostourakkaan voitiin vihdoin ryhtyä. Muutamassa viikossa asiakkaita on kertynyt jo 48, kertoo varatuomari Tiina Kyöttilä, joka toimii Kangasalan yleisenä oikeusavustajana. Vapaapalokuntalaiset harjoittelevat jään alle sukeltamista joka tapauksessa vuosittain. Jos oikeusavustajan pakeille lähtee hetken mielijohteesta, saattaa perillä odottaa tyhjä toimisto, kun Tiina Kyöttilä on käräjillä ajamassa asiakkaidensa etua Hevoset esteeseen Eurohorses Ky:n harjoituskentälle etsitään uutta paikkaa. Olen ajatellut muistaa ystäviäni suklaayllätyksellä. Oma päivä ystäviä varten on paikallaan, koska heitä ei koskaan tule huomioitua liikaa, vastaa Jessica Taipale mukanaan Matilda ja Samuel. Pyramidimaisen rakennelman alle hän asensi sukset, jotta liikuttaminen jäällä onnistuisi mahdollisimman helposti. Kangasalan poliisi odottaa yhteydenottoa mahdollisista havainnoista. Vihdoin pinnalla Vapaapalokuntalaiset, Tiitola sekä vapaaehtoiset auttajat saivat uurasta monen tunnin ajan. Sitten kone nostetaan pinnalle ja liu'utetaan nostopukin varassa kantavalle jäälle. Vuokraushanke jäi joulukuun viimeisessä valtuustossa pöydälle äänin 367. Kuva: Jan Veckman.
Traktori ylös talkoovoimin
Niina Kinnunen Saarikylien retkiluisteluradan avaaminen ei tänä vuonna ole sujunut aivan mutkattomasti. Tiitolan apuna toimi Kangasalan vapaapalokuntalaisia sekä vapaaehtoisia auttajia. Kunnanhallituksen valmistellessa vuokra-asiaa uudelleen Eurohorses Ky ilmoitti luopuvansa Pelto-Aakkulan vuokrauksesta naapurien vastustuksen takia. Ystävänpäivä on hyvä muistutus siitä, että kavereita kannattaa aina silloin tällöin huomioida, pohtii Essi Tuhola. Ennen nostoa traktori on kuitenkin saatava irti jäästä. Suunnitelmissa oli myös ratsastuspolkujen tekeminen Herttualaan. Jos hökötys toimii, VPK voi ostaa sen omaan käyttöönsä, Tiitola vitsailee. Nähtäväksi kuitenkin jää, millaisia vaurioita traktori on kärsinyt yli viikon kestäneellä uintireissullaan
Rakennuspaloissa tilastot osoittavat pientä laskua. Poliisin saapuessa onnettomuuspaikalle, paikalla ei ollut enää ketään. Lämmin hämää Yhtäjaksoinen pakkanen ei ole kuitenkaan peikoista pahin, sillä suurin osa putkien jäätymisistä ja halkeamisista sattuu sään lauhtuessa. Jos putket on vedetty liian lähelle maan pintaa tai liian lähelle rakennuksen ulkoseinää, jäätyminen uhkaa. Ilmiötä selitetään myös lämpölaajenemisella. Sain tuupattua putkeen pientä letkua pari kymmentä metriä, mutta lopputyö jäi kaivopumppuyhtiölle, kun kuntakaan ei hommassa onnistunut. Hänen lukemansa olivat 0,76 mg/l. Ensivastelähtöjen (3 519) määrä kasvoi maakunnassa kymmenisen prosenttia. Kolmannen koulukunnan mukaan putki on jäätynyt ja haljennut jo kovilla pakkasilla, mutta pysyy koossa, kunnes lauhan sään sulattama jää "rikkoo" sen ja vesivuoto alkaa.
Auto suistui yöllä Pelastustehtävät lisääntyivät ulos Finnentieltä
Auto suistui ulos Finnentieltä torstaina hieman ennen puoltayötä. Kangasalan oma partio pysäytti miehen matkan sunnuntaiaamuna puoli kymmenen. Ihmisen aiheuttamia paloista (1 624) oli noin puolet. Muuten käy huonosti. Pientalojen kiusa Pahiten pakkanen kiusaa kuitenkin pientaloja. Tehdään virheitä ja ollaan huolimattomia. Putki Muke Oy:n vetäjä Martti Heinonen kertoo, että toistaiseksi vauriot ovat määrällisesti parin edellisvuoden tasossa. Automatiikka työllisti Hälytystehtävien suhteen pelastuslaitosta työllistivät eniten automaattisten paloilmoittimien tarkistus- tai varmistustehtävät sekä muut tarkistustoimet (3 236). Valjaskujalla yritettiin murtautua taloon viime viikon keskiviikkona, mutta murto jäi yritykseksi. Saattolämmitys ei käy kukkarollekaan, sillä Heinosen mukaan se kuluttaa sähköä vain tavallisen hehkulapun verran. Kun pakkaset tulivat ennen lumia, maa jäätyi tavanomaista syvemmältä, hän selvittää ilmiön syytä.
Vesimittari jäässä LVI-alan asennus- ja korjaustöihin erikoistunut Heinonen on saanut lisätöinään paneutua tänä talvena jo useampaan pakkasvahinkoon. Nämä ilmeisesti koirien vahingoittamiseksi laaditut ansat ovat sen verran vaarallisia, että myös pikkulapset voivat satuttaa niihin itsensä. Lukija kertoo, että samanlaisia leikeltyjä tölkkejä leviteltiin samaiseen maastoon myös viime talvena, mutta niiden asettajaa ei tuolloin tavoitettu.
Myös sähkölaitteista johtuneet palot olivat kasvussa. Kauden ensimmäinen "kylmäkeikka" tuli lääkäriasemalle, josta veden tulo oli ehtynyt. Tapauksesta selvittiin säikähdyksellä, mutta Heinosen mukaan siinä oli ainekset isoonkin vahinkoon.
Jos vesimittari hajoa, vitsit ovat vähissä. Määrä karttui vuodesta 2010 kuutisen prosenttia. Putki jäätyy aluksi reunoilta sisäänpäin, toisessa vaiheessa kireä pakkanen kutistaa jään, jolloin reunoille pääsee lisää vettä jäätymään. Tehtäviä niillä oli 42 864, missä on nousua liki kymmenen prosenttia edellisvuoteen verrattuna. Jäätymispaikka oli kunnan katusulun kupeessa, 50 metrin päästä vedettä jääneen talon vesimittarista. Tulipaloissa kasvua Tulipaloja oli Pirkanmaalla viime vuonna 1 284 eli viitisen prosenttia edellisvuotta enemmän. Vesi lähti onneksi pikkuhiljaa juoksemaan, kun laitoimme auton sisätilalämmittimen mittarin alle puhaltamaan. Pelastusyksiköt lähtivät 32 kertaa vuorokaudessa, ja niillä oli tehtäviä yhteensä 11 638. Rakentamisen suurpiirteisyys ihmetyttää yli 40 vuotta alan töissä ollutta miestä. Parhaimmillaan olen saanut kaapelia putkeen 20 metriä, ennen kuin se alkoi venkuroida. Liikenneonnettomuuksien (1 177) kohdalla kasvuprosentti oli samaa luokkaa.. Lopulta lauhan sään laajentama jää halkaisee putken. Myös sairaankuljetus- ja ensivastelähdöt kasvoivat lukumääräisesti. Ei mietitä riittävästi, mihin putket laitetaan.
Erityisen hankalan sulatustehtävän eteen Heinonen joutui viime talvena. Ensimmäiset vahingot todettiin viime viikonvaihdetta edeltäneen pakkasjakson aikana. Kyllähän tällaisista kustannuksia syntyy, Heinonen lisää. Koneiden ja laitteiden osalta tuli pääsi useimmiten valloilleen laitevioista ja huollon laiminlyönneistä.
Varo teräviä tölkkejä
Kangasalan Sanomien saaman lukijahavainnon mukaan Pirtin ja Kirkkoharjun koulun väliseltä polulta on tavattu teräväksi leikattuja olut- ja juomatölkkejä. Tampereen aluepelastuslaitoksen yksiköt saivat Pirkanmaalla viime vuonna 149 hälytystä vuorokautta kohden. Ambulanssi hälytettiin ajoon 117 kertaa vuorokaudessa. Älkää ihmeessä lopettako putkien suojaamista, kun ulkolämpötila nousee. Tahallaan sytytettyjen palojen määrä (183) väheni vuonna 2011 jossain määrin. Vesimittari oli jäätynyt, koska se oli liian lähellä mittarihuoneen ovea ja pakkasvahtikin oli metrin verran sen päällä. Sunnuntain vastaisena yönä joku rikkoi henkilöauton takalasin Kortesuontiellä. Eräässä talossa piti avata jopa vaatehuoneen katto putken kulkureitin selvittämiseksi. 6
Tiistai 14.2.2012
Lauha pakkasta pahempi
Martti Heinonen kertoo, että tänä talvena pakkanen on puraissut aiempaa syvemmältä, joten edellistalvina sulana pysyneet putket ovat myös vaarassa jäätyä.
Pekka Kaarna Tekniikka kehittyy, mutta jäätyneet ja pahimmassa tapauksessa haljenneet vesijohtoputket ovat Kangasallakin yhä jokatalvinen riesa. Ajoneuvo oli kyntänyt penkkaa noin kolmenkymmenen metrin matkalta ja pyörähtänyt ympäri. Jos raaskii juoksuttaa vettä, sehän kyllä pitää putken auki. Vesi puskee paineella sisään, ellei paikalla ole ketään, joka sulkisi hanan. Myöhemmin tavoitettu kuljettaja kertoi, että hänellä oli kyydissä kaksi matkustajaa, mutta kukaan ei loukkaantunut. Se avasi linjan kolmessa tunnissa syöttämällä putkeen kuumaa vetää ja imemällä jäähtyneen pois. Uutta on se, että nyt ovat jäätyneet sellaisetkin paikat, joihin kylmä ei ole aikaisemmin purrut. Tulipaloissa menehtyi kolme henkilöä. Kun pakkanen hellittää, pakkanen jää rakenteisiin, Heinonen selvittää.
Tässä tilanteessa suurin virhe on henkäistä helpotuksesta ja luopua varotoimista. Kaapeli avuksi Vesijohtoputkien järkevän sijoittamisen ja riittävän kylmäsuojaamisen lisäksi Heinonen suosittelee saattolämmitystä, jossa putken sisään sijoitetaan
lämpökaapeli. Kinkkisimpinä hetkinä vanhakin malli toimii hätäapuna. Ruutanantiellä jäi kiinni törkeän rattijuopumuksen lukemin autoillut paikkakuntalainen mies
Ihminen, joka oppii toisen virheistä on nero. Silloin työstä voisi rehellisesti laskuttaa. Hanki toiminimi Hautala palaa yrittäjyyteen. Hautalan yritys, Tampereen Kuvastin, on muuttamassa uusiin tiloihin, jotka sijaitsevat Tampereella Koskikeskuksen naapurissa. Jokaisella ihmisellä pitäisi olla toiminimi pöytälaatikossaan, etenkin jos omaa taitoja, joilla on kysyntää tuttavapiirissä. (03) 237 5300 www.tilituovi.fi
Auktorisoitu Taloushallintoliiton jäsen
www.kangasalansanomat.fi
Jari Martikainen HTM, KLT
p. Oman yritykseni kannalta oleellisimmat opit olen ammentanut internetistä. Englantia osaavalle se on pohjaton tietolähde. (03) 254 2200, fax (03) 254 2255 KANGASALA, Kuohunharjuntie 26, puh. Mitä enemmän esimerkkimateriaalia on tallentunut omaan muistiin, sitä helpompi niitä on hyödyntää ja yhdistellä toisiinsa. Yrittäjäksi ryhtymistä turha pelätä, sillä yrittäminen ei ole mitään rakettitiedettä. Hautala sanoo katsovansa opetus- ja kikkavideoita tulevien tarpeiden varalle. Työpaikoilla nuorten into ja tietämys tulisi osata hyödyntää eikä kynsin hampain pitää kiinni vanhentuneista työtavoista. Hautala käyttää kuvauksessa helposti liikuteltavissa olevaa huippukalustoa, joka pienestä koostaan huolimatta takaa laadukkaan jäljen. Asuntomyynnin lisäksi video sopii myös lomahuoneistojen, hotellihuoneiden ja muiden majoitustilojen esittelyyn. Petri soitti viime syksynä ja kysyi, tulisinko kuvaamaan jokusen epäonnistumisen päivään liittyvän haastatteluvideon. Päätimme yhdistää osaamisemme. Hautalan ottamia kuvia löytyy Kuvastimen kotisivuilta ja videoita youtubesta hakusanalla asuntovideo.
7
Opettaja: tämä juttu sisältää tekstiä, joka saattaa ärsyttää. Myös kulujen lisääntyminen pakottaa miettimään, miten tehdä toiminnasta kannattavaa ja järkevää mahdollisimman kohtuullisella työmäärällä, toteaa Hautala. Kuvastimen videopalvelu on jo yhden kiinteistövälitystoimiston käytössä ja neuvottelut muiden toimistojen kanssa vireillä. Hautalan nykyisen työtilanteen kannalta yksi tärkeimmistä tuttavuuksista on Petri Vilén, joka oli hänen työkaverinsa Ruotuväki-lehdessä. Viimeisen vuoden aikana töiden ja liikevaihdon määrä on moninkertaistunut niin suureksi, etten enää pysty pyörittämään toimintaa opintojen ohessa. Itselleen ja yritykselleen tärkeistä henkilöistä Hautala nostaa esiin muun muassa Uudella Tehtaalla vaikuttavan innovaatioaktivisti Lauri Kutinlahden ja teknisen yliopiston yritystallissa yritysasiamiehenä työskentelevän Leena Köpän. Jokunen osoittautui lopulta viideksitoista. Minä hallitsin valokuvaamisen, Mari yrityksen juoksevien asioiden hoidon. Valo- ja videokuvauksiin erikoistuneen Tampereen Kuvastimen omistaja ja ainut työntekijä ei haaveile Bemarista tai muista ulkoisista menestyksen merkeistä - ei ainakaan jos ne pitää hankkia puurtamalla 16-tuntisia päiviä viikosta toiseen. Videokuvaus ykkösjuttu Valokuvaan yhä, mutta tällä hetkellä videot ovat tärkeämpi tulonlähde. He kulkevat monessa suhteessa jälkijunassa, osa perin uupuneen oloisena. (03) 359 7600, f. (03) 377 4433, fax (03) 377 4466 www.tampereenkirjanpitotoimisto.fi
AUKTORISOITU KIRJANPITOTOIMISTO · TALOUSHALLINTOLIITON JÄSEN. Valitettavasti monella työpaikalla nuoren innokkuus ja lahjakkuus nähdään näsäviisautena, joka pyritään vaientamaan kaikin konstein. Historia tuntee paljon mitätöityjä, jotka sinnikkyytensä ansiosta ovat ajatuksineen ansainneet arvostuksensa. Mikä estää laittamasta nettiin aloittavan yrittäjän videokoulua, jossa yrityksen perustamiseen ja pyörittämiseen liittyviä asioita esiteltäisiin aihealueittain. --Suostuin, vaikken ollut kuvannut ensimmäistäkään haastatteluvideota. (03) 359 7600 Fax (03) 377 2379 Jari Martikainen HTM, KLT
p. Koskaan ei voi tietää, keneltä heistä tulee uraa ja ajattelua eteenpäin vievä yhteydenotto. Nuorille pitäisi antaa mahdollisuus uudistaa työtapoja. Nyt opiskelijoita opettavat ihmiset, joilla ei ole käsitystä nykypäivän työelämästä. Hautala tietää, ettei kyse ole tämän ajan ilmiöstä. Hän muistuttaa elinikäisen oppiminen merkityksestä. Yrittäjänä minun on osattava arvioida, ovatko asiakkaan toiveet toteutettavissa ja miten. Liikehuoneistossa toimi aiemmin kierrätyskeskus. Verkostosta potkua Omien kokemustensa perusteella Hautala kehottaa tekemään avoimesti tuttavuutta ihmisten kanssa. Tiistai 14.2.2012
Mikael Hautala kuvauskeikalla. Pari vuotta myöhemmin hän irrottautui yrityksestämme opetettuaan sitä ennen minulle kaikenlaista laskutuksesta veroasioihin. Esimerkkeinä hän mainitsee Napoleonin ja Steve Jobsin. Ammattitaitoni perustuu pitkälti nettivideoista ammennettuihin menetelmiin. Pitäisi kuvata ainakin Chisu ja Madventuresin Riku. 377 2379
www.kangasalantilitoimisto.fi
AA A
· Kirjanpidot · Tilinpäätökset · Veroasiat
TILINTARKASTUS www.kangasalantilitoimisto.fi
Kauppakamarin hyväksymä tilintarkastusyhteisö www.tilintarkastusaaa.fi KYSY TARJOUSTAMME!
HTM Jari Martikainen HTM Tapani Tauriainen
050 527 8463 050 596 2541
Tampereen Kirjanpitotoimisto Oy
· Yritysneuvonta · Yritysten perustaminen · ATK-palvelut ja palkanlaskenta
TAMPERE, Häkiläpolku 3 A, puh. Video on ehdottomasti paras tapa tutustua asuntoon internetissä. Hautalan mielestä samaa oppimismenetelmää tulisi kokeilla kouluissa: katso esimerkki videolta ja toista, kunnes saat itse tehtyä saman. Luotan osaamiseeni vahvasti, tiedän olevani Suomen paras asuntomyyntivideokuvaaja. Hautalan mielestä viranomaiset verottajasta lähtien voisivat madaltaa aloituskynnystä tarjoamalla tietoa helposti omaksuttavassa muodossa internetissä. Hautalan tietojen mukaan muutaman minuutin mittainen videokierros asunnossa on vauhdittanut useammankin kaupan syntymistä. Heiltä olen saanut paljon apua yrittäjyyteen liittyvissä asioissa, mutta myös työtilauksia, jotka ovat tehneet Kuvastinta tunnetuksi. Viranomaisten sijasta ääneen pitäisi päästää nuoret yrittäjät kokemuksineen.
TILITOIMISTO TUOVINEN KY
- yritysten perustamiset - kirjanpidot ja tilinpäätökset - veroneuvonta Ellintie 4, Kangasala P. Heihin tutustuminen ja heidän näkemyksiensä kuunteleminen antoivat minulle paljon, kertaa Hautala ja tiivistää kampanjasta oppimansa: Ihminen, joka oppii virheistään on viisas. Hautala palaa muistoissa Kangasalan lukioon, jossa pähkäili ystävänsä Mari Lepolan (nykyisin Koskela) mahdollisuuksia tienata rahaa muutenkin kuin kesätöissä. Hän kaipaa opettajiksi intohimoisia tulisieluja, jotka operoivat oman alansa kärkijoukoissa hyödyntäen uusimpia oppeja ja välineitä. Perehdyn esimerkkeihin välttääkseni virheitä. (03) 359 7600, f. Verkosta mallia Hautala suhtautuu suomalaiseen koulutusjärjestelmään varsin kriittisesti. Se ei vääristä näkymää ja sen avulla on helppo hahmottaa mittasuhteet. Eikä pelkästään siksi, että taidan olla ainoa sellainen. 377 2379
Puh. Pyrin jälkimmäiseen. Ikuistaessaan kamerallaan Jorma Ollilan, Mikael Jungnerin, Jukka Jalosen, Jyri Häkämiehen ja monen muun tunnetun vaikuttajan ajatuksia Hautala tunsi olevansa etuoikeutettu. Tulevaisuutta pohtiva nuori: tämä juttu sisältää tekstiä, joka kannustaa yrittäjyyteen.
Internetistä löytyy tuorein oppi
Eija Koivu Mikael Hautalan 1,5 vuotta sitten alkaneet tietojohtamisen opinnot saavat toistaiseksi odotella aikaa parempaa, sillä hänen lukioikäisenä perustamansa yritys on ryöpsähtänyt yllättävään kasvuun
Kovettumat, känsät ja
haavaumat kannattaa hoidattaa ennen sandaalikauden alkamista. Hän kertoo rohkaistuneensa itselliseksi hautaustoimistoyrittäjäksi asiakkaidensa toiveiden kannustamana. Pyrin tekemään työni niin, että se saa ihmiset hakeutumaan uudelleenkin hoidettavakseni, sanoo Turunen. Hyödynnän niitä kokemuksia nyt omassa yrityksessäni, toteaa Turunen. Hän tekee myös xtreme lashes ripsienpidennyksiä.
yläkehon ja kasvot, vaikuttaa hoito kokonaisvaltaisesti. Ekologisin ainein SatuSalongissa kaikkiin kasvohoitoihin kuuluu ihoanalyysi, kotihoito-ohjeet ja kulmien siistiminen. Haluan aidosti auttaa heitä tekemään jäähyväisistä mahdollisimman kauniit ja lohdulliset. Myllyniemen mukaan hautaustoimisto on luonteva jatke kukkakaupalle, jonka arkeen sidontatyöt surunvalittelukimpuista hautalaitteisiin kuuluvat. Silloin
kallis puuarkku ei välttämättä ole paras ratkaisu, etenkin kun edullisestakin perusarkusta saa harkitulla kukkalaitteella todella kauniin.. Turunen tietää hoitomuotopaljouden hämmentävän ainakin osaa asiakkaista. Ei ole yhdentekevää, mitä iholleen laittaa. Turunen painottaa, että mikroneulaus tehoaa parhaiten sarjahoitona. Suosittelen sitä ennen kirurgiseen toimenpiteeseen menoa ja toimenpiteen jälkeen. Turvotuksesta kärsiviä Turunen kehottaa kokeilemaan lymfahoitoa. Se mahdollistaa omien arkkumallien suunnittelun ja asiakkaiden toiveiden toteuttamisen. Siinä palvelukattaus, jolla kosmetologi Satu Turunen aikoo valloittaa asiakkaansa. Jos vainaja tuhkataan, maksettavaksi tulee useampi sata euroa erilaisia lisäkuluja. Vaikka käsittelen vain
Satu Turunen tarjoaa perinteisten kauneus- ja vartalohoitojen lisäksi muun muassa intialaista päähierontaa. Aikaa varatessaan ei kenenkään tarvitse tarkalleen tietää, mikä vaihtoehto on hänelle juuri sillä hetkellä paras.
Ihoanalyysin yhteydessä kerron eri vaihtoehdoista, joista asiakas voi valita mieleisensä. Halusin opintojen päätyttyä en halunnut heti ryhtyä yrittäjäksi, vaan päätin kartuttaa ammattitaitoani tekemällä työtä erityylisissä kauneushoitoloissa ja apteekissakin. Turunen valmistui kosmetologiksi vuonna 2007 työskenneltyään sitä ennen toistakymmentä vuotta hotelli- ja ravintola-alalla. Pidän kunnia-asianani saattaa vainaja arvokkaasti arkkuun kukista asettelemani ristin kera. Muutama hoitokerta neljän viikon välein riittää. Vainajan persoonaa voi korostaa verhoiluttamalla arkun hänen lempivärillään. Toiveet huomioon Myllyniemi luottaa muiden kangasalalaisyritysten ammattitaitoon monessa asiassa. Halvimmat arkut maksavat muutaman satasen. Elvyttäviä reikiä Pyynnöstä Turunen poimii hinnastostaan jokusia kokeilemisen arvoisia hoitomuotoja, joiden tehokkuudesta hän on itse vakuuttunut. Uusi yritys toimii Kukkasitomon yhteydessä Ellintie kakkosessa, jossa sijaitsee myös Irma Mäkimaan pitopalvelu ja vastikään käyttöön otettu juhlatila. Tekemällä ihoon mikroskooppisen pieniä reikiä herätetään kehon oma paranemisreaktio ja käynnistetään sen kollageenituotanto. Mikroneulaus auttaa muun muassa ryppyihin, selluliittiin, akneen, pigmenttiläiskiin ja arpiin. Se poistaa erittäin tehokkaasti nestettä. Halutessaan asiakas voi hoitaa kaiken hautajaisjärjestelyihin liittyvän arkusta muistotilaisuuden tarjoiluihin ja ohjelmaan sekä hautakiven tilaamiseen yhdellä käynnillä, tähdentää Myllyniemi. Itse olen päätynyt alun perin Italiassa kehitettyyn tuotesarjaan, jonka hintalaatusuhde on kohdallaan. Esimerkiksi arkut hän tilaa paikalliselta arkkuverhoomolta. Puisten arkkujen hinnat kipuavat toiselle tuhannelle. Ammatillisuudestaan huolimatta Myllyniemi kokee vainajan arkkuun saattamisen jälkeisen muistohetken lauluineen ja lohdutuksen sanoineen aina yhtä koskettavana. Häiritsevistä ihokarvoista puolestaan pääsee kätevästi ja luonnonmukaisesti eroon sokeroinnilla, vinkkaa Turunen.
Yrittävä Kangasala
Arkku koristeineen saa kuvastaa vainajan persoonaa
Eija Koivu Ellintien Kukkasitomon omistaja Susanna Myllyniemi on perustanut omaa nimeään kantavan hautauspalvelun. Vastikään avattu yritys toimii Hius- ja kauneuskulman tiloissa Puusepäntiellä. Jo pelkästään krematoriomaksu on noin 300 euroa. Sadalle hengelle mitoitetun tilan katseen vangitsijana toimii ranskalaista maalaistunnelmaa henkivä takka. Ja mitä otsikon prinsessapäivään tulee, se tarkoittaa kosteuttavasta kasvohoidosta, kokovartalohieronnasta, pedikyyristä ja minimanikyyrista koostuvaa kolmituntista.
Kesä jo mielessä Pakkasen paukkuessa nurkissa kosmetologin luona puhutaan jo kesästä sekä paljaista varpaista ja sääristä. Myllyniemen mukaan arkun valinnassa kannattaa ot-
taa huomioon ulkonäön ohessa myös hautaustapa. 8
Tiistai 14.2.2012
Yrittävä Kangasala
Pikahuollosta prinsessapäivään
Eija Koivu Miehille pikahuolto, perushuolto, vuosihuolto ja selänpuhdistus naisille vaikka mitä manikyyristä päivään prinsessana. Aivan uudesta toimialavalloituksesta ei kuitenkaan ole kyse, sillä Myllyniemellä on parin vuoden kokemus hautausalasta. Turunen liputtaa ekologisten ihonhoitotuotteiden puolesta. Kangasala vastaa mielikuvaani sopivan kokoisesta ja ihmisläheisestä paikkakunnasta, jossa arvostetaan henkilökohtaista palvelua. Jalkahoito on talvellakin tarpeen, sillä pakkanen kuivattaa myös jalkojen ihoa. Iho voi paremmin, kun käyttää luonnonmukaisia, korkealaatuisia tuotteita. Arkkua ei suinkaan tarvitse verhoilla valkoisella,
Susanna Myllyniemi kiinnittää tekemäänsä kukkalaitetta arkun kanteen. Vaikka toimenpide on kivuton, ei sitä varsinaisena hemmotteluhoitona voi pitää, hän painottaa. Kukat viimeistelevät Arkun hinta vaihtelee mallin
ja materiaalin mukaan. Harkittu, kauniisti sidottu arkkulaite viimeistelee arkun.
harmaalla tai mustalla kankaalla
Laitetaan hyvä kiertämään, Alajoki, Lahja Kauramäki ja Kristiina Pyhälämmi-Toivonen kannustavat ja huomauttavat, että lankalahjoitukset ovat aina tervetulleita. Pyhälammi-Toivonen on ilokseen huomannut, että käsitöiden tekeminen kiinnostaa. Kataisen hallitus halveksii tällä onnettomalla toiminnallaan sekä kuntalaisia että kuntien päättäjiä. Suunnitelmissa on havaittavissa myös tietynlaista demokratian kuihtumista, vaikka malli lähteekin nyt maakuntiin jokseenkin näennäisen lausuntokierroksen muodossa. Simo Arra Keskustan valtuustoryhmän pj.. Kuntien väestöpohjaa laajentamalla ei pystytä vaikuttamaan haavekuvilla esimerkiksi terveydenhuollon kustannuksiin. Ideat ovat varmaan hyödynnettävissä Kangasallakin.
Niin sanottujen junasukkien historia on liikuttava: ensimmäiset sellaiset on tehty junassa kaksikuiselle vauvalle, joka oli äitinsä kanssa matkalla sotaa pakoon vuonna 1940.
Suoraman neuvola saa ystävänpäivänä tämän sukka- ja tumppukavalkadin jaettavaksi vastasyntyneille vauvoille.
Puolueellista
Uusi kuntajako kuihduttaisi demokratiaa ja huonontaisi palvelutasoa
Suomen Kuvalehti julkaisi taannoin Kataisen ja Urpilaisen hallituksen suunnitelmat Suomen uudeksi kuntakartaksi. Heikki Lahtinen Keskustan Kangasalan kunnallisjärjestön pj. Armoitettu vanhojen mallien ja perinteen siirtäjä on Lahja Kauramäki. Miten kuntamallissa huomioidaan ne kunnat, joiden talous on hyvällä pohjalla ja jotka kykenevät jo nyt tuottamaan palveluita tehokkaasti. Reiteen ulottuva sukka oli aikoinaan tapeellinen vetoisalla pirtin lattialla, ja lämmittäähän se yhtälailla myös nykyajan vauvan jalkoja. Tämän pitkävartisen sukan mallin olen oppinut äidiltäni, hän esittelee. Perinteen jakaminen nuoremmille sukupolville on eritäin tärkeää, kaikki kolme naista nyökyttelevät. Kudonnaiset päätyvät pian lämmittämään kangasalalaisvauvojen sormia ja varpaita. Kauramäki on valmis opettamaan kädestä pitäen perinnemalleja niistä kiinnostuneille. Kuntien paikalliset kuulemiskierrokset aloitetaan Pohjois-Karjalasta ja kierroksen jälkeen on odotettavissa hallituksen esitys uudesta rakennelaista. Kuinka moni teiskolainen tai aitolahtelainen osaa enää nykypäivänä arvostaa liitosta Tampereeseen, jossa luvattiin monta kaunista ja hyvää. Samassa kutomisen koukussa ovat myös Kristiina Pyhälammi-Toivonen ja Seija Alajoki.
Laitetaan hyvä kiertämään
Sukkia ja lapasia Kangasalla syntyville vauvoille
Sari Eerolainen Pastellisävyjä, kirkasta punaista ja metsänvihreää, raitoja ja ruusuja. Suomea kiertäessään Alajoki on pongannut useammankin kierrätyskelpoisen idean. Toisessa kirkossa puolestaan kerättiin lasten pieneksi jääneitä vaatteita, vanhoja leluja ja kirjoja jaettavaksi muihin lapsiperheisiin. Kun kuljen junalla, aina joku muukin kutoo, ja usein kutoja on nimenomaan nuori. Ideaamme saa vapaasti kopioida, eli toivomme, että muutkin toimittaisivat sukkia ja lapasia lähineuvoloihinsa, jotta Kangasalan joka kolkkaan riittäisi lajoitettavaa. Pärekoriin kootut pienet sukat, töppöset ja lapaset ovat kauniita kuin karamellit. Kangasalan näkökulmasta voidaan kantaa erityistä huolta koko kunnan palvelutasosta. Korin vieressä oli tarjolla ohjeita ja malleja. Vaikka useat tahot kehottivatkin tuolloin laittamaan jäitä hattuun ja odottamaan hallituksen varsinaista esitystä, noudatti hallituksen asettaman työryhmän esitys lopulta hämmästyttävän tarkasti Suomen Kuvalehdessä julkaistua mallia. Vastaavaa toimintaa on Tampereella ja myös pikkupaikkakunnilla. Lahja neuvoo Aktiivikutojiin kuuluu tusinan verran naisia, joiden kädenjälki on mitä monimuotoisin: käytössä on vanhoja ja nykyaikaisia malleja, tumppuja ja sukkia syntyy niin Nalle-langasta kuin Suomen lampaan villastakin. Koska urakka on iso ja kudontapiiri pieni, naiset heittävät haasteen kaikille kudontataitoisille. Kuntalaisten ja kunnan päättäjien on saatava aidosti itse päättää, kuinka he uudistavat ja kehittävät kuntaansa. Nykyisen 336 kunnan sijaan niitä olisi Suomessa vain 70. Oma kuntamme Kangasala pakkoliitettäisiin sinipunahallituksen kartassa osaksi Suur-Tamperetta. Tiistai 14.2.2012
9
Vaikeakin asia antautuu, kun istahtaa alas ja ottaa kutimet käteen, sanoo Lahja Kauramäki. Esimerkiksi Oulun tuomiokirkossa oli pajukori, johon saattoi lahjoittaa sukkia ja töppösiä yhteisvastuukeräyksen hyväksi. Sydännaiset ja SPR:n Aseman kyläkerho kutovat tai virkkaavat tänä vuonna Kangasalla syntyville vauvoille lahjaksi sukat, lapaset tai töppöset, selvittää Sydännaiset puheenjohtaja Seija Alajoki. Kuntaliitoksilla ei ratkaista kuntatalouden nykyisiä, eikä tulevia ongelmia. Haluaako Kangasala olla mukana rahoittamassa Tampereen kaupunkialueen investointihankkeita, joista ei erityisemmin suurkaupungin reuna-alueilla hyödytä. Toiveissa neulekahvila Seija Alajoki tietää, että Kangasalla olisi kysyntää neulekahvilalle. Nyt julkaistussa kuntamallissa palvelut karkaavat entistä kauemmaksi ja ihmisten mahdollisuudet vaikuttaa oman kotiseutunsa asioihin hävitetään. Alkuvuonna lahjoitimme jo 35 paria keskusneuvolaan, ystävänpäivänä on vuorossa Suoraman neuvola ja seuraavaksi viemme kudonnaisia Vatialan neuvolaan, hän jatkaa. Me emme hyväksy hallituksen suunnitelmaa emmekä tapaa, jolla se tehdään. Olisi mukavaa, jos joku kahvila varaisi vaikkapa kerran viikossa pöytäpaikan, johon samanhenkiset ihmiset voisivat kokoontua kutimiensa kanssa
Nuhakuumetta eli flunssaa aiheuttavia viruksia on olemassa parisata eri lajia ja ne tarttuvat helposti. Lopetin saunomisen ja aloitin kylmäuinnin. Hän riisuutuu ylhäisessä yksinäisyydessään Vesaniemen saunan tilavassa, lämpimässä pukukopissa, jossa on WC. Hyvä käsihygienia auttaa tartuntakamppailussa jonkin verran, mutta esimerkiksi Cvitamiini tai lämmin pukeutuminen eivät ehkäise kosketus- ja pisaratartuntana leviävää virusta. He ihmettelevätkin miksi eivät ole saaneet avainta lämpimämpään pukukop-
Järvestä nousee virkeitä, tulipunaisia, jopa 73-vuotiaita jääkylmiä mummoja, jotka eivät monen ikäisensä tavoin jonota terveyskeskukseen lääkärin vastaanotolle.
piin, vaikka ovat pyytäneet sitä kylmimmäksi talvikaudeksi. Miten flunssatartunnalta voi välttyä. Sen jälkeen ei ole sydän pamppaillut, Hanna sanoo. Sikainfluenssarokotuksista johtuva narkolepsiakohu vähensi aluksi kausi-influens-
san rokotusintoa, mutta viime kuukausina riskiryhmiin kuuluvia on käynyt terveyskeskuksessa rokotettavina aiempien vuosien tapaan. Olemme jo vanhoja, ja varmaan nuoremmillekin tulee pissahätä kylmän kylvyn jälkeen. Ihmiset ovat sisäistäneet, että sikainfluenssarokote oli aivan eri asia kuin kausi-influenssarokote, jota on annettu vuosikausia, Mustalahti kiteyttää.. Raskasta fyysistä rasitusta on kuitenkin syytä välttää, Mustalahti kertoo. Eikä siellä vain pulahdeta, vaan uidaan pitkiä vetoja useamman minuutin ajan. Pikku hiljaa avantoporukka on kasvanut. Aluksi kävin avannossa saunan löylystä, mutta sydän rupesi hakkaamaan. Perusterve ihminen selviää influenssasta hyvin, riskirymiin kuuluville suositellaan influenssarokotusta. Alkuaikoina maksu oli 30 euroa, mutta sitä kohtuullistettiin. Suomeen on jo saapunut influenssakausi, joka alkaa yleensä joulumaaliskuussa ja kestää kuudesta kahdeksaan viikkoa. Kotoa Vesaniemeen kävellessä tulee sopivasti hiki ja avantouinnin jälkeen viimeisetkin unen rippeet karisevat. Kylmä kylpy piristää Mirja on käynyt aamu-uinnilla avannossa jo kuudetta vuotta. Naiset maksavat talviuintikaudella 16 euroa 70 senttiä aamuisesta terveyskylvystään ja ahdistavasta pukukopista. Kylmimmäksi pakkaskaudeksi he toivoisivat voivansa vaihtaa vaatteet lämpimässä pukukopissa, jossa on WC.
siosta avantouimareille saatiin sauna ja kylmäuimareille pukukopit, joiden lattioilla lämmikkeenä toimivat styroxpalat. Esimerkiksi yskänlääkkeiden teho on huono. Joidenkin tutkimusten mukaan C-vitamiinin nauttiminen saattaa lyhentää taudin kestoa hieman, mutta mikään ihmelääke flunssaan se ei ole, Mustalahti täsmentää. Mustalahti muistuttaa, ettei flunssaa ja influenssaa saa sekoittaa keskenään. Ei nuo keltaiset läntit aurinkoisella keväthangella niin kauniita ole. Tartunnalta ei voi millään konstilla välttyä kokonaan, sanoo tartuntatautilääkäri Marja Mustalahti, joka on töissä Kangasalan sosiaali- ja terveyskeskuksen Pälkäneen terveysasemalla. Naiset riisuvat pikkuruisessa, viileässä kopissa, pukevat uimapuvut ja tassuttelevat järveen. Ei vesi kylmää ole 25-asteenkaan pakkasella, mutta naama jäätyy matkalla. Mustalahti kuitenkin kehottaa välttämään turhaa lääkkeiden käyttöä. Kylmäuimarien pukukoppi on niin ahdas, että naiset ovat kuin sardiinit purkissa. Lääkäri ei mahda virustaudille mitään, vaan flunssa menee ohi itsestään. Flunssa vai influenssa. Ne ovat oireiltaan samankaltaisia, mutta voimakkuudeltaan erilaisia.
Jos kuume on välissä laskenut ja joidenkin päivien päästä nousee uudelleen, kannattaa hakeutua lääkäriin.
Influenssan oireet ovat flunssaa rajumpia. Pukukoppi ahdistaa Yksi mieskin käy samaan aikaan aamu-avannossa. Riskiryhmiin kuuluva influenssaan sairastunut voi myös hyötyä viruslääkityksestä. Joskus 90-luvun puolivälissä pukukopissa oli vain infrapunalämmitin, mutta myöhemmin saatiin patteri. Järvestä nousee virkeitä, tulipunaisia, jopa 73-vuotiaita jääkylmiä mummoja, jotka eivät monen ikäisensä tavoin jonota terveyskeskukseen lääkärin vastaanotolle. Antibioottikuurien kanssa on oltava erityisen tarkkana, sillä flunssaan antibiootit eivät tehoa lainkaan. Silloin kyse voi olla jälkitaudista, tartuntatautilääkäri varoittaa. Vältä turhia lääkkeita Tänä talvena flunssaa on aiheuttanut muun muassa adenoja RS-virus. Vuosiin en ole sairastanut flunssaa; kiitos avannon. Niistä paistaa hyvä olo ja ilo avantoystävistä. Avantouinti erittää myös mielihyvähormonia, Mirja Kuismanen kertoo.
Aamuinen avantouintihetki on myös sosiaalinen tapahtuma. Aktiiviaamuuimareita on viisi ja usein porukkaan liittyy pari naista Mäyrävuoresta. Emme me saunaa tai suihkua tarvitse, mutta vessaan olisi mukava päästä. Se saattaa kestää kahdesta kolmeen viikkoon nuhan ja yskän muodossa. Tunnen, että olen mieletön, kun menen avantoon uimaan, mutta avannossa mielettömyys muuttuu viisaudeksi, hän lisää. Flunssaa on taas liikkeellä. Hanna oli käynyt jo vuosia aamu-uinnilla avannossa ja kysyi mistä hän saisi kaverin. Lämmin, isompi pukukoppi on aamuisin joka tapauksessa tyhjänä edellä mainittua satunnaista miesuimaria lukuun ottamatta. Jos yleiskunto on hyvä, voi elää tavallista elämää, eikä välttämättä tarvitse maata sängyn pohjalla. 10
Tiistai 14.2.2012
Hyiset leidit eivät pelkää pakkasta
Ulla Kauhanen Pakkanen paukkuu parinkymmenen asteen paremmalla puolella. Turhat antibioottikuurit voivat aiheuttaa sivuvaikutuksia, kuten vatsaongelmia. Kello lähestyy aamukahdeksaa, kun Mirja Kuismanen potkuttelee Vesaniemen avantouintipaikalle. Saunan löylyjä naiset eivät kaipaa, sillä kroppa on tottunut viilenevään veteen pikku hiljaa syksyn vaihtuessa talveksi. Se alkaa kuumeella, lihassäryllä ja päänsäryllä, Mustalahti luettelee. Kohtaamme päivittäin kymmeniä ihmisiä, joista osa on flunssassa. Kaikki sai alkunsa, kun hän Vesaniemen uimakopissa eräänä syysaamuna törmäsi Hanna Peltoon. Meilläkin on patteri pukukopissa, mutta kovalla pakkasella jalat meinaavat jäätyä, naiset sanovat. Siksi pidämme pakkasrajaa parinkymmenen asteen tuntumassa. Vastasin, että tästä! Hanna Pelto on polskinut avannossa jo 20 vuotta ja kertoo, etteivät pahemmat flunssat ole olleet riesana; mitä nyt pientä nuhaa joskus. Tänä vuonna alku ajoittui helmikuulle, ja Mustalahti arvelee influenssapiikin olevan korkeimmillaan helmikuun lopussa ja maaliskuussa. Kovimmilla pakkasilla olisi mukava päästä isompaan pukutilaan.
Ilot ja surut jaetaan Ei me mitään pahantekijöitä olla! Säästämme terveydenhoitomenoissa pitkän euron, sillä avantouinnin terveysvaikutuksia on tieteellisin tutkimuksinkin vahvistettu, naiset painottavat. Isommassa pukukopissa on vessa, joka meiltä puuttuu. Naiset eivät heristele nyrkkiä, vaan ihmettelevät kuinka suurelta viskaalilta avainta lämpimään pukukoppiin pitäisi pyytää. Avain isompaan. Meitä harmittaa, kun hän saa tulla uimaan lämpimästä kopista ja pukeutua väljissä tiloissa ilman, että jalat kohmettuvat tunnottomiksi. Olo on tosi pirteä, naiset kertovat. Käymme yhdessä syksyisin marjassa ja sienessä ja joskus porukalla kaupungissa syömässä. Vain Ahon Maija puuttuu tutusta porukasta. Heidän mielestään avainpyyntö isompaan lämpimään pukukoppiin ei ole kohtuuton tai keneltäkään poissa. Liikkeellä on influenssa Avirusta, joka on tavallinen kausi-influenssan aiheuttaja. Avannon kautta heistä on tullut ystäviä. Aluksi naiset vaihtoivat uimapuvut ulkosalla. Kesällä juomme usein porukalla kahvit uinnin jälkeen ja vaihdamme kuulumisia.
Flunssa tulee oletko valmis?
Anna Egutkina Kangasalle matkalla olevassa bussissa kuuluu tukahtuneita yskähdyksiä, aivastuksia ja nenäliinojen rapinaa. Lääkäriin on syytä hakeutua vasta jos tauti pitkittyy kohtuuttomasti, esiintyy hengenahdistusta ja kovaa kuumeilua tai lapsilla korvakipua. Tämä on sitä terveyden edistämistä, Mirja Kuismanen hymyilee silmät tuikkien. Tukkoista oloa voi helpottaa myös ilman lääkkeitä, vaikkapa höyryhengityksen avulla. Vuodenvaihteessa iski rokotusbuumi, ja tällä hetkellä meillä on influenssarokotteita jäljellä enää muutama kappale. Kauko Reimania koko porukka kiittää, sillä miehen an-
Kylmäuimarien pukukoppi on niin ahdas, että naiset ovat kuin sardiinit purkissa. Siksi osa porukasta menee miesten koppiin. Hankeen täytyy ruikkia pissat ja kakkia muovipussiin. Laajemmassa mittakaavassa voi syntyä resistenssiä antibiooteille, jolloin ne eivät enää vaikuta yhtä hyvin. Flunssaan tarkoitetut lääkkeet eivät lyhennä taudin kestoa, vaan saattavat vain väliaikaisesti helpottaa oloa. Ainakin 24 vetoa, Hanna Pelto laskee uidessaan. Yhdessä naiset jakavat toistensa ilot ja surut. Pian hän saa seurakseen viisi muutakin kylmän aamukylvyn ystävää, kun Marja Hypén, Anja Aho, Hanna Pelto, Soili Lehtonen ja Katri Nurminen saapuvat rantaan
Luistelukilpailuja varten Lehto on harjoitellut parhaimmillaan lähes joka päivä tunnista kahteen kerrallaan ja vuodenajasta riippumatta. Luistelu onkin kuulunut Lehdon harrastuksiin pikkupojasta lähtien. Pikaluistelun voi hyvin aloittaa vielä yli kuusikymppisenäkin, mutta tekniikan hiominen vaatii pitkäjänteisyyttä. Hiihtäessä tullut polven nivelsidevamma estää osallistumista. Vauhti ei hyydy Lehdon kilpailuinto on lähtöisin lapsuudesta. Kurvi- ja lähtötekniikkaa ei enää vanhana opi yhdessä päivässä, mutta pikaluistelua voi harrastaa hyvin vielä yli 80-vuotiaana. Lisäksi voi tehdä sivuloikkia, Lehto neuvoo. Tiistai 14.2.2012
11
Pikaluistelu vaatii rohkeutta
Tiina Kuvaja Vauhdin hurma, vastaa 72-vuotias Olli Lehto kysymykseen, mikä pikaluistelussa kiehtoo. Ei tarvitse kuin ottaa kivi maasta, jos se on liian kevyt, niin etsii painavamman ja nostelee sitä. Lisäksi on vielä rumaluistelu. Luonnollisesti myös venyttelyt ja voimistelu on luistelijalle tärkeää oli tavoitteena sitten kilpailuihin osallistuminen tai tai ei. Silti meinaa olla välillä tylsää, Lehto nauraa.. Kuntosaliharjoittelusta Lehto ei niin välitä. Tulee sellainen olo kuin olisi rippikoulupoika vaikka kello sanookin toisin. Harjoittelua kesällä Kilpailuihin valmistautumisessa Lehto ei usko taikajuomiin, -ruokiin tai muihin jippoihin vaan monipuoliseen urheiluun. Aluksi Lehto innostui jääkiekosta ja toimi pitkään maalivahtina, kunnes 70-luvulla työkaverit saivat hänet innostumaan pikaluistelusta. Eikä vauhtimiehen lajikirjo lopu vielä siihen, Lehto on harrastanut myös mäkihyppyä, isopyöräisellä polkupyörällä ajamista, tandempyöräilyä ja tandemluistelua. Myöhemmin hän onkin kilpaillut myös painissa, pyöräilyssä, hiihdossa, joukkuesoudussa, jalkapallossa ja koskenlaskussa. Koskenlasku tukilla on välillä pelottavaa, kun vieressä on kaksimetriset aallot, mutta on minulla siitäkin SM-mestaruus, Lehto kehaisee. Vähemmän lääkäriä ja enemmän urheilua, Lehto toteaa. Se on hyvä harrastus vanhemmalla iällä myös tasapainon kannalta, Lehto kertoo. Työkaverini toi minulle ensimmäiset pikaluistimet tuliaisena Hollannista. Silloin sotien jälkeen ei kaikilla ollut luistimia, joten ne nikkaroitiin sahanteristä ja sidottiin naruilla kiinni jalkoihin. Se vaatii oikeastaan vain rohkeutta! On tietenkin hyvä, jos on edes joskus luistellut kaunoluistimilla tai hokkareilla. Harjoitella voi myös vaikkapa puuta taivuttelemalla. 90-luvun alussa hän voitti veteraanikilpailuissa pikaluistelun SM-kullan ja hopean, mutta tänä talvena veteraanikilpailut jäävät kuitenkin väliin. Nykyisin hän harrastaa urheilun lisäksi myös aktii-
visesti sepäntöitä, savitöitä, haitarin soittoa ja moottoripyöräilyä. Kesäharjoittelua voi tehdä esimerkiksi sukat jalassa vanerin päällä. Aiemmasta urheilutaustasta ja hyvästä peruskunnosta on myös hyötyä. Mutta kilpailumenestystä tärkeämpää on ylipäätään mahdollisuus luistella ja liikunnan ilo. Kun naisilla on kauno-
Tietääkseni nämä rakentamani tandemluistimet ovat Suomessa ainoat laatuaan, sanoo sepäntöitäkin harrastava Lehto.
Veteraanikilpailuissa pikaluistelun SM-kultaa vuonna 1990 voittanut Lehto korostaa, kuinka pokaaleita enemmän merkitsee mahdollisuus harrastaa liikuntaa.
luistelu, niin me velipojan kanssa keksimme harrastaa rumaluistelua. Yli 60-vuotiaille suositellaan kuitenkin nykyään kypärän käyttöä. Pitihän sitä isoveljelle näyttää, että en ole huonompi vaikka olen nuorempi. Lehto hurmaantuikin pikaluistelusta niin, että on vuosikymmeniä osallistunut ahkerasti luistelukilpailuihin Suomessa ja tehnyt kisamatkoja myös Eurooppaan. Hyväksi nivelille Pikaluistelu sopii hyvin iäkkäämmänkin harrastukseksi, koska siinä niveliin ei kohdistu samanlaista tärinää kuin hölkässä tai kävelyssä. Hän muistuttaa, että luonnossa riittää kuntoiluvälineitä joka lähtöön, kunhan vain käyttää mielikuvitustaan
klo 22.00
(Single Father) Dave ja Rita elävät onnellista perhe-elämää. Miten Duudsonit saavat työtä vieroksuvat lapset muutettua ahkeriksi työläisiksi. met. 1/4. Kuvassa mm. YLE Kuvapalvelu
YLE TV2
Sub
Rakastanut ja menettänyt YLE TV1 ke 15.2. Vierailevana tähtenä Arttu Wiskari. Mv. New York (16) No Signal (16) - 06.00 SubChat
Sub
MTV3
Duudsonit tuli taloon Sub to 16.2. klo 13.20
Suomi 1955, 70') O: Armand Lohikoski. Kuvassa: Lucy (Natasha Watson) ja Dave (David Tennant). 12
TIISTAI 14.2.
Uutisikkuna Ykkösen aamu-tv Kuningaskuluttaja Viidakkoperhe (7) Paikan kertomaa: Porvoon Välikatu 11.00 Tv-uutiset 11.05 YLE News 11.10 Jumalanpalvelus: Jumalanpalvelus ja piispanvihkimys 12.50 Vielä virtaa (S) 13.20 Pekka ja Pätkä pahassa pulassa (S) 14.30 A-studio 15.00 Tv-uutiset 15.05 Ykkösen aamu-tv: Tänään otsikoissa 15.55 Tosi tarina: Hyvän jakaja 16.25 Antiikkia, antiikkia 16.55 Viittomakieliset uutiset 17.00 Tv-uutiset 17.10 Viidakkoperhe (7) 17.55 Sanakirja 18.00 Kuuden Tv-uutiset ja sää 18.30 Puoli seitsemän 19.00 Kiehtova maailma: Pohjoisen kansat 19.50 Ensyklopedia 20.00 Prisma Studio 20.30 Tv-uutiset ja sää 20.55 Urheiluruutu 21.00 Downton Abbey (12) 21.55 Voimala 22.45 Tv-uutiset 22.50 Prisma: Geenikartta pelastajana 23.40 Oddasat 23.55 Uutisikkuna 04.00 06.25 09.30 10.00 10.50
Tiistai 14.2.2012
KESKIVIIKKO 15.2.
05.50 Studio55.fi 06.25 Huomenta Suomi 04.00 Uutisikkuna 09.25 Studio55.fi 06.25 Ykkösen aamu-tv 09.30 Luontohetki: Kroatian 10.00 Mitä tänään syötäisiin. sodassa 18.00 Emmerdale (S) 15.00 Tv-uutiset 18.30 Emmerdale (S) 15.05 Ykkösen aamu-tv: 19.00 Seitsemän Uutiset Tänään otsikoissa 19.20 Päivän sää 16.00 Avara luonto: Jäinen 19.30 Salatut elämät planeetta 20.05 45 minuuttia 16.55 Viittomakieliset 21.00 C.S.I. Emmerdale (S) Emmerdale (S) Seitsemän Uutiset Päivän sää Salatut elämät Pientä pintaremonttia Helsingin herra Kymmenen Uutiset Päivän sää Tulosruutu C.S.I. puh. Rakastunut ja menettänyt (12) T: BBC. Miami (12) Muodon vuoksi (12) 30 Rock (S) Älynväläys - 05.20 MTV3 Chat
YLE TV1
YLE TV1
11.05 Ostoskanava 13.00 Lääkärit 13.55 Mitä tänään syötäisiin. 10.05 Emmerdale (S) rannikolla 10.35 Emmerdale (S) 10.00 Viidakkoperhe (7) 11.05 Ostoskanava 10.45 Näin tehtiin Jäinen 13.00 Lääkärit planeetta 13.50 Pilanpäiten 11.00 Tv-uutiset 13.55 Mitä tänään syötäisiin. klo 21.00
tiistaina keskiviikkona
Orivesi
torstaina
Orivesi
perjantaina
Orivesi
Palv. 0600 1 0600 (3,95/min + pvm)
Orivesi
7
Ruutana Ponsa
-6 -2
Tampere Ruutana
3
Ponsa
-4 -6
Tampere Ruutana
3
Ponsa
-7 -5
Tampere Ruutana
5
Ponsa
-6
selkeää melkein selkeää puoli- pilvistä tihku- sadetta
pilvistä ukkos- kuuroja sade- kuuroja
tuulen suunta ja nopeus vaihtelevaa tuulta
5
Sahalahti Vatiala (-10) Kirkonkylä Saarikylät
-5
Sahalahti Vatiala (-3) Kirkonkylä Saarikylät
-3
Sahalahti Vatiala (-11) Kirkonkylä Saarikylät
-6
Sahalahti Vatiala (-8) Kirkonkylä Saarikylät
-6
1
Duudsonit tuli taloon jaksolla Lapset töihin! Suurperhe Valleniuksen äiti on burn-outin partaalla, joten Duudsoneiden tehtävänä on saada hänen laiskat lapsensa auttamaan kotitöissä. Onnen korttitalo romahtaa kuitenkin yhdessä silmänräpäyksessä. N: Esa Pakarinen, Masa Niemi, Siiri Angerkoski, Kirsti Ortola, Uuno Montonen. YLE Kuvapalvelu /
Sub
MTV3
Sää
-3
Tampere
TELEVISIO-OHJELMAT
MTV3
SubChat Lemmen viemää Marienhof SubChat Älynväläys Ostos-tv Mask Daltonit (S) Red Bull Cliptomaniacs Stylisti Rachel Zoe Onnenpeli hyväntekeväisyysarpa Marienhof Lemmen viemää Pelastajat (7) Will & Grace Frendit (S) Miehen puolikkaat (S) Rillit huurussa (S) Simpsonit Suomen kaamein kämppä Pelastajat (7) Skins - liekeissä (16) Heroes (12) C.S.I. Grand Designs Miehen puolikkaat Mestareiden mestari Älynväläys Onnenpeli hyväntekeväisyysarpa Uutiset Tunteita ja tuoksuja (7) Mitä tänään syötäisiin. Emmerdale (S) Emmerdale (7) Ostoskanava Lääkärit Pilanpäiten Mitä tänään syötäisiin. 11.05 YLE News 14.00 Rakkaudesta laulu 11.10 Puoli seitsemän 14.05 Samaa sukua (7) 11.40 Aamusydämellä 15.05 Ensisilmäyksellä (7) 12.15 Seniori työssä 15.35 Pientä pintaremonttia 12.30 Vielä virtaa (S) 13.00 Kasvot kuvastimessa (7) 16.35 Älynväläys 16.50 Onnenpeli hyvänte14.10 Elokuvantekijät keväisyysarpa 14.15 Eläinten elämää 17.00 Uutiset maalla ja merellä 17.05 Tunteita ja tuoksuja (7) 14.30 MOT: Sääluotain 17.55 Mitä tänään syötäisiin. 10.05 Emmerdale (S) 10.35 Emmerdale (S)
YLE TV1
05.20 05.50 06.25 09.25 10.00 10.05 10.35 11.05 13.00 13.50 13.55 14.00 15.05 15.35 16.35 16.50 17.00 17.05 17.55 18.00 18.30 19.00 19.20 19.30 20.05 21.00 22.00 22.20 22.25 22.35 23.35 00.30 01.00 02.00 06.00 06.20 06.40 07.00
Aamusää Studio55.fi Huomenta Suomi Studio55.fi Mitä tänään syötäisiin. 14.00 Jamie Oliverin ruokamanifesti 15.05 Kath & Kim 15.35 45 minuuttia 16.35 Älynväläys 16.50 Onnenpeli hyväntekeväisyysarpa 17.00 Uutiset 17.05 Tunteita ja tuoksuja (7) 17.55 Mitä tänään syötäisiin. Jarppi, Jarno ja Jukka.
Lempäälä
Lempäälä
Lempäälä
Lempäälä
(+7)
-5 -4
Pälkäne Valkeakoski
-3 -3
Pälkäne Valkeakoski
-6 -6
Pälkäne Valkeakoski
-6 -6
Pälkäne Valkeakoski
sumua edellisen yön alin lämpötila
www.fmi.fi
Lotto 6/12: 7, 9, 21, 22, 26, 28, 35 Lisänumerot: 16,27 Jokeri: 1 1 1 3 2 8 2 Lisää tv-ohjelmatietoja: www.telkku.com. Dave on unelmamies ja loistava isä, Rita haaveilee perheenlisäyksestä. 18.00 Emmerdale (7) 18.30 Emmerdale (S) 19.00 Seitsemän Uutiset 19.20 Päivän sää 19.30 Salatut elämät 20.05 Idols 21.00 Mentalist (12) 22.00 Kymmenen Uutiset 22.20 Päivän sää 22.25 Tulosruutu 22.35 Moderni perhe (S) 23.05 Scarface - arpinaama (18) 02.05 UEFA Europa League huippuhetket 02.35 - 05.20 MTV3 Deitti 06.00 Ostosruutu 06.20 Ostosruutu 06.40 Ostosruutu 07.00 Disneyn esikoulu: Pupujen kaupunki 07.25 Disney esittää: Timon ja Pumba (S) 07.50 Disney esittää: Aku ja kumppanit 08.00 Andyn pilat (S) 08.30 Eddie & Jeff (7) 09.00 James Martinin puutarhaherkut 09.30 Vauvan tarina 10.00 Nätti nakuna Kanadassa 11.00 Ostosruutu 11.40 Ostosruutu 12.20 Ostosruutu 13.00 Vauvan tarina 13.30 Luksusmuotia kaikille 14.30 James Martinin puutarhaherkut 15.00 Nuortumiskilpailu 16.05 Hurja remontti 17.05 Nelosen sää 17.10 Pulmuset 17.45 Hyvät ja huonot uutiset 18.45 Nelosen uutiset 18.55 Nelosen sää 19.00 Arvostele mun illallinen Suomessa 19.30 Lentokenttä 20.00 MasterChef Suomi 20.57 Keno 21.00 Criminal Minds - FBItutkijat (16) 22.00 Toimintatorstai: Puhallettu 60 sekunnissa (16) 00.20 Nelosen uutiset 00.30 Nelosen sää 00.35 Frasier 01.05 Pulmuset 01.35 Cleaner (16) 02.35 Älypää-TV 06.00 SubChat 08.00 Lemmen viemää 08.55 Marienhof 09.25 SubChat 10.10 Älynväläys 11.00 Ostos-tv 14.00 Superpahisten liiga (S) 14.30 Daltonit (S) 15.00 Red Bull Cliptomaniacs 15.30 Stylisti Rachel Zoe 16.25 Onnenpeli hyväntekeväisyysarpa 16.30 Marienhof 17.00 Lemmen viemää 18.00 Pelastajat (7) 18.30 Will & Grace 19.00 American Idol 20.00 Frendit (S) 20.30 Simpsonit 21.00 Duudsonit tuli taloon (S) 22.00 Pelastajat (7) 22.30 Sons of Anarchy (16) 23.40 Finnish Game Awards 00.40 Top Chef Suomi 01.40 Elämää Philadelphiassa (12) 02.10 - 06.00 SubChat
Nelonen
YLE TV2
06.50 PIKKU KAKKONEN 06.53 Simon Taikateltta: Undulaatit tikulla 07.00 Taitavat koirat: Vinttikoira Jeri 07.07 Timppa 07.18 Laulujen osto- ja myyntiliike 07.24 Hanna Ankka 07.37 Liisa ja taikalamppu: Pulkka 07.43 Sammakko ja ystävät 07.50 Neppajymykerho 07.58 Harri ja dinot 08.20 Galaxi 08.22 Snoukkaa! 08.29 Taikaplaneetta 08.42 Viidakkojytä 08.50 Lentävät lääkärit 09.35 Uudenmaan uutiset 09.45 Kaakkois-Suomen uutiset 09.55 Lounais-Suomen uutiset 10.05 Hämeen uutiset 10.15 Keski-Suomen uutiset 10.25 Itä-Suomen uutiset 10.35 Pohjanmaan uutiset 10.45 Pohjois-Suomen uutiset 10.55 Oddasat 11.10 Vuoristosairaala 11.55 Vaalitaisto 12.45 Tarinateltta 12.55 Eläinsairaala 13.25 Iloa puutarhasta 13.50 Matkalla maailmalla 13.55 Keittiössä tuoksuu ruoka 14.25 Sohvasurffaajat: Nousu ja tuho 14.55 Muuttohaukantie 15.25 Mestari 15.55 Alivaltiosihteerin televisio-ohjelma 16.10 Pat & Stan 16.15 Sydänmailla 17.00 Pikku Kakkonen 18.00 Galaxi 18.01 Velhot, jätit ja susihukkaset 18.13 Karvinen 18.30 Uusi päivä 19.00 Tv-uutiset, urheilu ja sää 19.10 Alueellinen uutislähetys 19.20 YLE Uutiset Suora linja 19.30 Akuutti 20.00 Uusi päivä 20.30 Rakas naapuri 20.55 Ruokatiedettä 21.00 Ajankohtainen kakkonen 21.35 Jalkapallon Mestareiden liiga 23.50 EURO2012: Jalkapallomakasiini 00.20 Jalkapallon Mestareiden liiga 00.50 Uutisikkuna
Ostosruutu Ostosruutu Ostosruutu Disneyn esikoulu: Pupujen kaupunki 07.25 Disney esittää: Timon ja Pumba (S) 07.50 Disney esittää: Aku ja kumppanit 07.55 Andyn pilat (S) 08.20 Vaaleanpunainen pantteri 08.30 Eddie & Jeff (7) 09.00 James Martinin puutarhaherkut 09.30 Vauvan tarina 10.00 Nätti nakuna Kanadassa 11.00 Ostosruutu 11.40 Ostosruutu 12.20 Ostosruutu 13.00 Vauvan tarina 13.30 Nätti nakuna Kanadassa 14.30 James Martinin puutarhaherkut 15.00 Nuortumiskilpailu 16.05 Hurja remontti 17.05 Nelosen sää 17.10 Pulmuset 17.45 Tuuri 18.45 Nelosen uutiset 18.55 Nelosen sää 19.00 Arvostele mun illallinen Suomessa 19.30 Lentokenttä 20.00 MasterChef Suomi 20.57 Keno 21.00 NCIS Rikostutkijat (12) 22.00 4D: Himohamstraajat 23.00 Nelosen uutiset 23.10 Nelosen sää 23.15 SM-liigan huippuhetket 23.20 Frasier 23.50 Pulmuset 00.20 Start! 00.50 Totuuden anatomia (12) 01.50 Good Wife (12) 02.50 Älypää-TV 06.00 08.00 08.55 09.25 10.10 11.00 14.00 14.30 15.00 15.30 16.25 16.30 17.00 18.00 18.30 19.00 19.30 20.00 20.30 21.00 22.00 22.30 23.30 00.25 01.20 01.50
Nelonen
Pekka ja Pätkä pahassa pulassa YLE TV1 ti 14.2. Kuvassa: Nytky, työmies (Auvo Nuotio, vas.), Pätkä (Masa Niemi), Pekka Puupää (Esa Pakarinen) ja kirvesmies Saarinen (Uuno Montonen). (12) uutiset 21.55 Viking Lotto ja 17.00 Tv-uutiset Keskiviikko-Jokeri 17.10 Viidakkoperhe (7) 22.00 Kymmenen Uutiset 17.55 Sanakirja 22.20 Päivän sää 18.00 Kuuden Tv-uutiset 22.25 Tulosruutu ja sää 22.35 Myytinmurtajat 18.30 Puoli seitsemän 23.40 Ridley Scottin Andro19.00 Historiaa: Me vaamedan taakka dimme oikeutta 01.20 30 Rock (S) 19.55 Vielä virtaa (S) 01.50 Älynväläys 20.25 Viking Lotto 02.50 MTV3 Deitti 20.30 Tv-uutiset ja sää 20.55 Urheiluruutu Nelonen 21.05 A-studio 06.00 Ostosruutu 21.40 A-plus 22.00 Rakastanut ja menet- 06.20 Ostosruutu 06.40 Ostosruutu tänyt (12) 07.00 Disneyn esikoulu: 22.55 Tv-uutiset Pupujen kaupunki 23.00 Ulkolinja: Konkurs07.25 Disney esittää: Timon sivaltio ja Pumba (S) 23.55 Oddasat 07.50 Disney esittää: Aku ja 00.10 Uutisikkuna kumppanit 07.55 Andyn pilat (S) YLE TV2 08.20 Vaaleanpunainen 06.50 PIKKU KAKKONEN pantteri 06.52 Nalle Luppakorva: 08.30 Eddie & Jeff (7) Matka 09.00 James Martinin 07.00 Ariol puutarhaherkut 07.05 Riku ja Rami 09.30 Vauvan tarina 07.15 Roope-karhun taika10.00 Nätti nakuna Kanaseikkailut dassa 07.27 Aikataika 11.00 Ostosruutu 07.32 Samsam: Avaruus ei 11.40 Ostosruutu ole roskakori 12.20 Ostosruutu 07.39 Luisteluleikit 13.00 Vauvan tarina 07.45 Pingu: Joulun vietto 13.30 Nätti nakuna Kana07.50 Neppajymykerho dassa 07.58 Harri ja dinot 14.30 James Martinin 08.20 Galaxi puutarhaherkut 08.21 Hirveä Henri 15.00 Nuortumiskilpailu 08.33 Hemmot 16.05 Hurja remontti 08.35 Karvinen 17.05 Nelosen sää 08.49 Lentävät lääkärit (7) 17.10 Pulmuset 09.35 Uudenmaan uutiset 17.45 Sokkokokki 09.45 Kaakkois-Suomen 18.45 Nelosen uutiset uutiset 18.55 Nelosen sää 09.55 Lounais-Suomen 19.00 Arvostele mun illalliuutiset nen Suomessa 10.05 Hämeen uutiset 19.30 Lentokenttä 10.15 Keski-Suomen 20.00 Fort Boyard - Linnake uutiset 20.57 Keno 10.25 Itä-Suomen uutiset 21.00 Totuuden anatomia (12) 10.35 Pohjanmaan uutiset 22.00 Hyvät ja huonot 10.45 Pohjois-Suomen uutiset uutiset 23.00 Nelosen uutiset 10.55 Oddasat 23.10 Nelosen sää 11.10 Vuoristosairaala (7) 23.15 Frasier 11.55 Näin Norjassa 23.45 Pulmuset 12.05 Uuden Musiikin 00.15 Pelastava siirto Kilpailu 12.55 Me mennään naimisiin 01.10 Oikeuden edessä 02.05 NCIS Los Angeles (12) 13.25 Ulkosuomalaisen 03.05 Älypää-TV tarina 13.55 Kotikokit 14.25 Akuutti 14.55 Ajankohtainen kakkonen 15.30 Yle Live: The Raveonettes 16.15 Sydänmailla (7) 17.00 Pikku Kakkonen 18.00 Galaxi 18.01 Dino-Dan 18.30 Uusi päivä (S) 19.00 Tv-uutiset, urheilu ja sää 19.10 Alueellinen uutislähetys 19.20 YLE Uutiset Suora linja 19.30 Suhdekorjaamo 20.00 Uusi päivä (S) 20.30 Kaikki pelaa (7) 21.00 Tehdas (12) 21.50 Tv-uutiset, sää ja urheilu 22.05 Keskiviikon ravisuora 22.10 Silminnäkijä: Ruumiinryöstäjät (16) 22.40 Boardwalk Empire (16) 23.35 Sohvasurffaajat: Nousu ja tuho 00.05 Uutisikkuna 05.20 Aamusää 06.00 SubChat 08.00 Lemmen viemää 08.55 Marienhof 09.25 SubChat 10.10 Älynväläys 11.00 Ostos-tv 14.00 Mask 14.30 Daltonit (S) 15.00 Red Bull Cliptomaniacs 15.30 Stylisti Rachel Zoe 16.25 Onnenpeli hyväntekeväisyysarpa 16.30 Marienhof 17.00 Lemmen viemää 18.00 Pelastajat (7) 18.30 Will & Grace 19.00 Frendit (S) 19.30 Miehen puolikkaat (S) 20.00 Tyhjätaskut 20.30 Simpsonit 21.00 Top Chef Suomi 22.00 Pelastajat (7) 22.30 Lentoemännät 23.00 Num3rot (12) 00.00 Salaiset kansiot 00.55 Skins - liekeissä (16) 01.55 - 06.00 SubChat
TORSTAI 16.2.
04.00 Uutisikkuna 06.25 Ykkösen aamu-tv 09.30 MOT: Sääluotain sodassa 10.00 Viidakkoperhe (7) 10.50 Paikan kertomaa: Yläneen luontokapinetti 11.00 Tv-uutiset 11.05 YLE News 11.10 Puoli seitsemän 11.40 A-studio 12.15 A-plus 12.35 Vielä virtaa (S) 13.05 Olin nahjuksen vaimo (S) 14.45 Ihmiskunnan aarteita 15.00 Tv-uutiset 15.05 Ykkösen aamu-tv: Tänään otsikoissa 16.00 Eduskunnan kyselytunti 16.55 Viittomakieliset uutiset 17.00 Tv-uutiset 17.10 Viidakkoperhe (7) 17.55 Kohtaamisia: Savon kielen oppitunti 18.00 Kuuden Tv-uutiset ja sää 18.30 Puoli seitsemän 19.00 Vanha suola janottaa 19.30 Kuningaskuluttaja 20.00 Kotikatu 20.30 Tv-uutiset ja sää 20.55 Urheiluruutu 21.05 A-studio: Talk 22.00 Ulkolinja: Iranin ydinpommiuhka 22.55 Tv-uutiset 23.00 Pahan morsian (16) 00.30 Oddasat 00.45 - 04.00 Uutisikkuna 06.50 PIKKU KAKKONEN 06.53 Annin keijukoulu 07.04 Maapallottelua 07.08 Possu Pallero 07.19 Isot ja pienet hevoset 07.22 Taide on tehtävä 07.28 Katinkontti Remix: Lasinpuhallusta 07.44 Mio Mao 07.50 Neppajymykerho 07.58 Harri ja dinot 08.20 Galaxi 08.21 Tero hoitaa 08.29 Operaatio Hurrikaani: Virran viemää 08.35 Aivokeskus 08.45 Kapteeni Kari 08.46 Hemmot 08.50 Lentävät lääkärit (7) 09.35 Uudenmaan uutiset 09.45 Kaakkois-Suomen uutiset 09.55 Lounais-Suomen uutiset 10.05 Hämeen uutiset 10.15 Keski-Suomen uutiset 10.25 Itä-Suomen uutiset 10.35 Pohjanmaan uutiset 10.45 Pohjois-Suomen uutiset 10.55 Oddasat 11.10 Vuoristosairaala (7) 11.55 Kaikki pelaa (7) 12.25 Ilma-aseiden EM 13.05 Mansikkapaikka 13.55 Luokkakuva 14.25 Suhdekorjaamo 14.55 Yle Live: Irina 15.55 - 16.10 Tarinateltta 16.15 Sydänmailla (7) 17.00 Pikku Kakkonen 18.00 Galaxi 18.01 Otetaan uusiks' 18.05 Raimo 18.14 Pikku Nikke 18.30 Uusi päivä (S) 19.00 Tv-uutiset, urheilu ja sää 19.10 Alueellinen uutislähetys 19.20 YLE Uutiset Suora linja 19.30 Nuoret lääkärit 20.20 Ilma-aseiden EM 21.00 Märät säpikkäät (12) 21.25 Kakola 21.50 Tv-uutiset, sää ja urheilu 22.05 Game of Thrones (16) 22.55 Amerikan frendi (12) 23.25 Silminnäkijä: Ruumiinryöstäjät (16) 23.55 True Blood (16) 00.50 - 04.00 Uutisikkuna 05.20 05.50 06.25 09.25 10.00 Aamusää Studio55.fi Huomenta Suomi Studio55.fi Mitä tänään syötäisiin. Pätkän kirjeenvaihtoilmoitus tuottaa kaveruksille naisongelmia
8-17, p. 8-18, la 9-14, p. Soita Raili Siliukselle ilmoitusmyyntiin P. Saat tietää luotettavasti asuntosi arvon, tilastojemme mukaan onnistumme arvioinnissa 98% varmuudella.
arkisin 9-17, lauantaisin 9-13
P. (03) 377 6918
AUTO- JA PIENKONEHUOLTO
Kaikkien vakuutusyhtiöiden hyväksymä kolarikorjaamo Suoritamme vakuutusyhtiöiden vauriotarkastukset toimipisteessämme.
KIINTEISTÖVÄLITYSTÄ
Me välitämme: Päivi Kuuttinen Mika Rantanen Petri Siira Osmo Vuorinen Kangasalan Seudun OP-Kiinteistökeskus Oy LKV Kuohunharjuntie 26, Kangasala P. (03) 377 3333
Myllystenpohjantie 2 (R-kioskin vieressä) Kangasala, avoinna ark. (03) 377 1140 avoinna ark. (03) 379 0333
Kangasalantie 921, kats.as.kupeessa p. (03) 377 1616 ma suljettu,ti-pe 10-18, la 10-14
NETTA TAMMISALO
pieneläinvastaanotto
Lentolantie 2, Kangasala P. (03) 379 1777, Aakkulantie 48, Kangasala, ark. 044 306 5769 liisantie 2, korpolan talo, kla www.kangasalawiki.fi
IHANAT HOIDOT, LAADUKKAAT TUOTTEET - LÄHELLÄSI
KEHYSLIIKKEITÄ
KUVASARSA OY
Ristimäentie 14, Huutijärvi Palvelemme ma-pe klo 10-17
muulloin sopimuksen mukaan Taidekehystäjät ry:n jäsen
Kehysliike Kari Aarnio
P. 9-17, la 9-13 KANGASALA, p. 8-17, la 9-13
KANGASALAN AUTOKATSASTUS OY
Lentolan teollisuusalueella, Lentolantie 12, Kangasala Puh. 23%)
LAHJALIIKKEITÄ
Sisustus- ja lahjatavaraliike
JANI LEPPÄ 040 935 3905 jani.leppa@tornilkv.fi, www.tornilkv.fi TORNI LKV - Katse yli huomisen
Kuohunharjuntie 26, p. P. (03) 377 2628 ark. 050 571 8049
Aurauskulmien säädöt, rengastyöt, huollot ja korjaukset
SINUN KOLOSI?
Varaa ilmoitustilasi Raili Siliukselta p. 040 526 2250 Ajoneuvojen pesut jA fixAukset Palvelemme nyt myös Lielahdessa Tampereen Autocenter, Taninkatu 12 p. Ma-pe 10-18, la sop. Minimi 2.500 . Asiakirjakulut 190 . 8-17, la 10-14
Merkillisen hyvät osat - ja huollot!
(03) 377 1140
avoinna ark. tarvikkeet
Kangasalantie 921, katsastusaseman vieressä
fi
.fi xus
Fiilaamo
.fi
Ponsantie 580, Kangasala
KANGASALAN AUTOPURKAMO
www.loistoauto.net
Auktorisoitu romuautojen vastaanottopiste. (03) 379 1488
Eläinlääkäri
Älä mieti kodinvaihtoa yksin.
Kutsu meidät ajoissa Kotikäynnille. Kangasala on loistopaikka asioida!
ati. (03) 377 3447 Palvelemme ma-pe 10-18, la 10-14 www.kangasalankirjakauppa.fi
HINAUSTA
24h
TORNI LKV
HINAUSAUTOT
0400 201 450
RAIMO MOISIO OY
- paikallinen kiinteistönvälittäjäsi Kangasalla Välityspalkkiomme: Asunto-osakkeet 2,5%, korkeintaan 3000 (+ alv. (03) 377 3733 | kangasala@kiinteistomaailma.fi
Välityspalkkioesim: Netti 3,5 % + 900 . PÄLLI
P. kuolinpesistä PAINTBALL-VUOKRAUS
Tampereentie 1 Kopinkulma, Kla P (03) 364 0357 . 9-17, la 10-13
Talviahteentie 23, Kla P. (03) 379 0242 arkisin 8-17 www.mobilexpresskangasala.fi
KANGASALA
KANGASALA Artturintie 4 P. 0400 882 786 ark. 14
Tiistai 14.2.2012
LM LVE E E ME P A M
KÄYTÄ ILMOITTAJIEN PALVELUITA
ASELIIKKEITÄ
ASEET PATRUUNAT ASETARVIKKEET OSTAMME MYYNTIIN VANHAT ASEET esim. 010 4201 900
www.opkk.fi/kangasala kangasalan.opkk@op.fi
Ostetaan kultaa ja hopeaa!
ja korjaukset
Muovihitsaukset
www.kolarikorjauskeskus.fi
75 v
KIVITIKKA
Kyötikkäläntie 217, Kangasala As. 0400 636 648
Hydrauliletkut + osat Teräsrakenteet Traktori- yms. P. (03) 377 3530 ma-pe 9-17, la 10-14
Öljynvaihto aikaa varaamatta.
Moottoriöljyt kaikkiin autoihin.
EDULLISIN
050 339 1112
www. Hinnat sis alv.
Kangasalan Kirjakauppa
Keskusaukio 2, p. 010 254 1510 050 351 7031 040 764 6161 040 541 2138 0400 883 714
KELLO- JA KULTASEPPIÄ
Kultaseppä HANNU SALO
Kultasepänliike P. 23%) Kiinteistöt 2,5%,korkeintaan 5000 (+ alv. (03) 377 6918 ja hyppää mukaan maaliskuun alusta!
PROFESSIONAILSRAKENNEKYNNET
Kynsimuotoilija Noora Senilä Hius- ja Kauneuskulma Puusepäntie 31, S-Marketin talo Ajanvaraukset 040 571 6071 www.
TERÄSHUOLTO T. (03) 379 0008 Määräaikaiskatsastukset henkilö- ja pakettiautoille aikaa varaamatta ma-pe 9-17 www.kangasalanautokatsastus.fi
- se edullisempi pi kotimainen ed ullise m -
Ulla Elina
Jalka- Ja kauneushoitola Ulla Kauhanen p. (03) 377 1172
KIRJAKAUPPOJA
Paikallisin ilmoitusmedia!
Kangasalan Kodit Oy LKV, Myllystenpohjantie 2 | Puh. 0400 625 074
Tuulilasien vaihdot
Harri Penttilä
MUISTA MYÖS
kangasalawiki.fi
HÄMEEN KOLARIKORJAUSKESKUS OY
Mäkirinteentie 17, Lentolan teollisuusalue P. 0400 480 494
JALKA- JA KAUNEUSHOITOLOITA
MIKSI MENNÄ KAUEMMAS?
Kangasalla saat hyvää palvelua.
ILMOITTAJA!
Tältä palstalta yrityksesi löydetään varmasti. fi
Kangasalantie 1123, p. 0400 854 860
(puskurit ym.)
ELÄIMET
Kun lemmikkisi hyvinvointi ratkaisee
elai npu
Liisantie 2,Liikkeessämme 377 1172, ark. 9.30-17.30, la 10-14 www.nyssakka.com. .fi
fixaa kaikki kiiltävix
Lentolantie 12, p. (03) kelloseppä.
KORPOLA
KELLOSEPÄNLIIKE
Kellot, korut, lahjaesineet, kaiverrukset, kellojen ja korujen korjaukset, valtuutettu Polar-huolto Liisantie 2, Kangasala
KUN KÄYTÄT PAIKALLISIA PALVELUITA, VARMISTAT NIIDEN SÄILYMISEN!
Hyvää palvelua, ilmaista parkkitilaa. mukaan www.suomikp.fi
PAIKALLISET PALVELUNTARJOAJAT PALVELUKSESSASI
AUTOILU
IKKUNOITA
A-AKUT
Ristinarkuntie 10, Messukylä
KANGASKAUPPOJA
Ompelijan aarreaitta
www.kangas-riitta.fi
Kuohunharjuntie 31, Kangasala P
045 126 6938
ETSITKÖ PALVELUA?
Olet oikealla sivulla.
www.uusierapalvelut.fi · uusierasiivous@kolumbus.fi
www.lomaroine.fi
P. ja viikonloppuisin. 010 254 1511 iiris.harju@op.fi
UUDIS- & SANEERAUSKOHTEET
TV-DIGIHUOLTO
plasmat, lcd:t, tv:t audio- ja digilaitteet antennimyynti TIETOtarvikemyynti käytetyt tv:t
P. jalka kuuluu mukaan. t
TAXI KARI ILOLA
& korjausompelupalvelu
FINmekko, Kuohunharjuntie 21, Kla p. Myös ilt. 044 1900.00 alv 23%572 0577
poissa
Pyydä ilmainen kartoituskäynti myös muista palveluista.
Ellintie 2, Kangasala
leikkaa talteen
eressä) 36200 Kangasala, konehuoltaja@gmail.com
PUUNKAADOT
Mäkipää 0400 915 703
PUIDEN KAADOT Jarmo
POLKUPYÖRÄHUOLTOA
urheilu- ja kalastusvälineiden erikoisliike
0400 231 746 0400 315 112
KESKIVIIVA OY
AE i a keräävä uri
Kangasalantie skootteri- ja venehuollot Moottoripyörä-, mopoauto-,921, Kangasala ma-pe 8.30-17, la 8.30-13 Meiltä myös tilauksesta polkupyörät ja rollaattorit.
Puh. mukaan
SOITA 040 540 0521
VAATETUSLIIKKEITÄ
- Korkea tallennus resoluutio: 720x576 (Täysi D1) - Videosignaalin ohjaus eri lähtöihin - Tehokas Linux, Hexaplex koneisto, "8" toiminen - Suuri 1000gig kovalevy vakiona - 1x SATA & 1xUSB laajennus asemapaikat - Helppo johdotus innovatiivisen muotoilun ansiosta - Monipuoliset rajaus, ajastus ym. (03) 377 6918
Lakiasiaintoimisto
PEKKA VALTONEN
ASIOINTIPALVELU
LIISA JUUTINEN
varatuomari, julkinen kaupanvahvistaja
Töykänäntie 265, Sahalahti
Saneerauspalvelu LEPPÄSALKO OY puh. 10-17
Ruutanantie 14, 36200 Kangasala P. ma-pe 9-17, la 10-14
www.luontaistuntijat.fi
SIIVOUSPALVELUA
Koti- ja yrityssiivoukset
kangasverhoiltujen huonekalujen pesut, porrassiivoukset ja lattianvahaukset - yli 10 v. 36 kpl #8 IR ledejä, joilla 50m hämärä näkö. Kysy lisää ja pyydä tarjous!
Tilausliikenne 5-16 hengelle 040 537 9145
T:mi Annikki Westman 0400 202 229 Takojantie 2, Pälkäne yhteishintaan ma-to 10-17, pe 10-18.30, la 9-14
Tarjoamme 10 ensimmäiselle asiakkaalle paketin: WS-TFT 1 1kpl (ovh 950.00) Ulkokamera 208 Pidämme kutsumattomat vieraat 4kpl(ovh 480.00 Tarvittavat kaapelit 4kpl(ovh 60.00) Asennus 1kpl(Pirkanmaan alue)
Katso myös kangasalawiki.fi & Facebook
Soita heti p. 0400 501 292
www.rakennusliikehtm.fi
Uudis- ja saneerauskohteet suunnittelusta rakentamiseen. 050 360 6401 tai (03) 377 4008
Soita suoraan paikalliselle taksille! Kangasala
1+4 hlö Farmari
fi 1+8 hlö / 2 pyörätuolia aksiin. Tiistai 14.2.2012
15
LAKIASIAT
RAKENTAMINEN JA REMONTOINTI Kaikki RAKENNUSALAN TYÖT
PUTKIEN T SULATUKSE
TELEVISIOHUOLTOA
TIETOTEKNIIKKAA
TIETOKONEET, TIETOKONEET, OHEISLAITTEET, OHEISLAITTEET, HUOLLOT JA HUOLLOT, KORJAUKSET KORJAUKSET
Pankkilakimies IIRIS HARJU
P. Kosteutta?
Myös erilaiset seuranta- ja valvontalaitteet & huoltotyöt
Minibussilla matkustat pienellä tai suurella ryhmällä mukavasti, menet sitten lomamatkalle tai teatteriin. 040 595 6227 · www.saneerausmestarit.com
Putkiasennus
Lakiasiaintoimisto Niinimäki
PARASTA PINTAAN!
TEKNIIKKAA
ELISA LAAJAKAISTA- JA ELISAN & SAUNALAHDEN MATKAPUHELIN LAAJAKAISTA- JA MATKALIITTYMÄT PUHELINLIITTYMÄT MIO-NAVIGAATTORIT
Ellintie 6, Kangasala, Ellintie 6, Kangasala, ark. 020 785 1212 Palvelemme ma-pe 8-16
sekä uudisrakentaminen luotettavasti ja ammattitaidolla. Joustavasti asiakkaan luona. (03) 339(03) 339 26900 www.newision.fi ark. 040 526 7326
Kuusikujantie 41, Sahalahti info@sahkoasennuskytola.fi www.sahkoasennuskytola.fi
Sähkösuunnitelmat ja -asennukset, turvakamera-asennukset 0400 85 85 34
Tekniset tiedot:
Tmi Petteri Knuuttila
Puh. (03) 377 2244, 050 551 1003
VEIKKO MÄNNISTÖ
PERUKIRJAT KAUPPAKIRJAT TESTAMENTIT YM.
P (03) 375 3218, 0400 335 443 . Ilmainen puhelinneuvonta.
varatuomari
Asianajotoimisto
Kodin putkityöt Radonmittaus
Ellintie 6, Kangasala P. moottori- ja raivaussahat
PIeNKoNeeT
®
-
Ellintie 1, Kangasala Ritva Vaskimäki-Forsberg, p. (03) 377 6918
MIXUN TAKSI
Mika Liikka Kangasala 8 henkilöä ja 2 pyörätuolipaikkaa
- myös edulliset PIENKONEITA, Vanhojen tavaroiden terähuollot osto & myynti KORJAUSTA · Rollaattorihuollot
· Ruohonleikkurit ja huollot
Ellin Warasto www.ellinwarasto.net
ti-pe 12-17, la 10-14 tai sop. kokemuksella!
Palveleva terveyskauppasi Mahdollisuus kotitalousvähennykseen.
·Kirjanpidot,tilin päätökset,verotusasiat ·Yritystenperustamiset, yhtiömuodonmuutokset ·Tilintarkastukset (HTM)
Auktorisoitu Taloushallintoliiton jäsen
Janne Lampi 040 534 7800 Lentolantie 7, Kla www.jpond.fi info@jpond.fi
Uusi Era Palvelut Oy p. (03) 542 5650, ma-pe 9-17, la 9-14
MARIMEKON TUOTTEITA
Wattiman oy Mertaniementie 19 36200 Kangasala
Wattiman Oy tekee myös sähkösuunnitelmat ja sähköasennukset ammattitaidolla!
www.wattiman.com wattiman@wattiman.com 0400-858534
VALOKUVAAMOJA
vauvasta vaariin odottaessa. 020 761 9251
Sähköasennukset ja -tarvikkeet, kodin pienet sähkötyöt ja ilmalämpöpumppujen myynti ja asennus
Muutot ja kuljetukset
Ellintie 2, p. -hinta 950.00
Ko
, dit
yri
tyk
set
ja rengaspalvelu
meiltä
SeRVICe Meiltä myös Huollamme · Verkkosäkit polttopuille
mm. 0400 367 733 ma-pe 10.15-16.30, la sulj.
- Matkapuhelimet - Oheistarvikkeet - Soneran liittymät ja palvelut
SÄHKÖASENNUS KYTÖLÄ AY
P. Kulmala
Viemäreiden avaukset ja kuvaukset Likakaivojen tyhjennykset Vaihtolavapalvelut
TILITOIMISTOJA
KIRJANPITOTOIMISTO
www.kirjanpitomattila.com Myllystenpohjantie 2 36200 KANGASALA p. 0400 571 151
PITOPALVELUA
www.tonintaksi.net
l l
mm. klo 10-17 p. 26900 www.newision.fi P. 0400 727 013
P. 0400 885 653
SÄHKÖTÖITÄ JA -TARVIKKEITA
Kaikki sähköasennukset Ellintie 4, Kangasala P. 010 239 0880, f. Hinta 120.00 /kpl
Varkaita?
Tulta. asetukset - Suoraan kytkettävissä internet / adsl yhteyteen jolloin mm. 040 586 0761
kätevästi 24 m3:n kevytkuorma-autolla
petteriknuuttila@luukku.com
TAKSEJA
AMMATTITAITOISTA, LUOTETTAVAA TAKSIPALVELUA
OSTO- JA MYYNTILIIKKEITÄ
TULE MUKAAN
Varaa ilmoitustilasi p. (03) 377 2112
similalaki@gmail.com
0400 711 714
SINUN KOLOSI?
Mäkirinteentie 13, Kangasala P. Myös pienemmät nikkaroinnit.
TIETOTEKNIIKKAA
Tietokonehuolto DevilTech
- Tietokoneen vuosihuolto - Tiedostojen palautus - Virusten poistot Huollamme kaikkien valmistajien tietokoneet ja oheislaitteet.
(03) 376 4774, 040 570 6022
SISUPELTI
050 548 3333
· SADEVESIJÄRJESTELMÄT · RAKENNUSPELLITYKSET · KATTOTURVATUOTTEET ·PIIPUNPELLITYKSET · TIKKAAT
P. Kauttamme myös LVI- ja sähkötyöt.
KAIKKI SISÄ- JA ULKOSANEERAUKSET
Muista kotitalousvähennys!
Varaa ilmoitustilasi Raili Siliukselta p. Pienkonetarvikkeet, -varaosat ja -varusteet
Kangasalan Kone ja Tarvike
AIKATILAUKSET l PAARIKULJETUKSET LENTOKENTTÄ- JA SAIRAALAKULJETUKSET
Taksipalvelut 050 5189 189 0400 634 625
Naisten vaatteita ja liivejä www.fiina.fi
Ulkokamera sonyn 1/3" , 8mm linssillä. 3G GSM-puhelin yhteys mahdollinen - Etävalvontaohjelmisto mukana CD:llä + IE tuki - Käytettävissä ja ohjelmoitavissa verkon kautta - Moottorikameroiden P/T/Z ohjaukset RS 232&485 - Hälytys lähdöt / sisääntulot murtohälyttimelle - USB liityntä helppoa tallenteiden ottoa varten - Mahdollisuus DVD-rom asemalle ym. (03) 377 1068 info@kirjanpitomattila.com
0400 232 640 www.kaivopumppu.fi
MATTILA KY
Täyden palvelun tilitoimisto
MAJOITUSTA
Viihtyisät LOMAMÖKIT JA SAUNAT Roineen rannalla
LUONTAIS- JA TERVEYSKAUPPOJA
Kangasalan Luontaistuote Ky
Keskusaukio 2 A, Kangasala P (03) 377 0476 . Tarvittaessa myös värillisenä.
Viralliset PASSIKUVAT
Lähelle tai kauas, yksin tai isommalla porukalla - myös pyörätuolin kera
Turvallista ja vaivatonta henkilöliikennettä lähelle ja kauas!
POLKUPYÖRIEN,
VERHOILULIIKKEITÄ
VERHOILUPUUTYÖ
040 583 9294 Ellintie 3 Kangasala
Harjusolan Kuva
Puhelin (03) 377 0051 Kuohunharjuntie 21, Kangasala
Pälkäneen URHEILU JA KALASTUS
Onkkaalantie 71, Pälkäne (03) 534 2045, ma-pe 9-17, la 9-14
Myös huollot ja varaosat sekä metsästys- ja harjoituspanokset ja Jahti- & Vahti-koiranruoat
0400 315 112 1+8 hlö / 2 pyörätuolia Turvallista ja vaivatonta henkilöliikennettä lähelle ja kauas!
Turvallista ja vaivatonta henkilöliikennettä lähelle ja kauas!
Kangasala Kangasala 0400 231 746 1+4 hlöä/ farmari 0400 231315 112 1+8 hlöä/ 2 pyörätuolia 0400 746 1+4 hlö Farmari
TAXI KARI ILOLA KARI ILOLA
Kuvaukset studiossa ja miljöössä
Studio Reetta Muranen Oy
www.anna-reetta.com 040 757 2435
www.verhoilupuutyo.fi
www.wattiman.com
.FI
MATKAPUHELIMIA
MUUTTOJA, KULJETUKSIA
TURVA- JA SÄHKÖASENNUKSIA. - Kauko-ohjain, hiiri, ohjauspaneeli liityntä ym. 040 504 6980
Puh: 0503009609 SIIVOUSPALVELUA
KOTI- JA TOIMISTOSIIVOUKSET
P. kaiken merkkiset · Perälevyt pienkoneet mopoautot · Kauhat polkupyörät skootterit · Pienkonebensiinit 2-T ja mopoautojen hinaus korjaamolle 4-T -koneisiin. (03) 379 2940, www.tv-hugg.com
PÄIVI SIMILÄ
Linja-autoaseman talo KANGASALA Asianajaja Päivi Similä p. 0400 984 468
Anne Roivainen Iloisella mielellä
WWW.DTH.FI
LVIS-PALVELUA
M
eli katsomossa istuu useita satoja ihmisiä. Harjoittelu semifinaalipaikkaa varten tarkoitti sitä, ettei Anni voinut pistää soitinta kokonaan laukkuun kesä- eikä joululoman ajaksi. 9-20, LA 9-18, SU 12-17. Ei jälleenmyyjille.
ERÄ
8
Säästä 25%
90
NeTu tyrkyllä neloseen
NeTuSC Lahjotut 40 (10, 10, 20) NeTuNVS 06 (01,00,05) Viitosdivisioonan ylempään jatkosarjaan paikkansa pelannut Nepalin Tuhkimot taistelee paikasta nelosdivisioonassa. Käyn partiossa, jumpassa ja tanhussa, Liuksialan koulun kolmasluokkalainen selvittää. Lauantaina kangasalalaisilla antoi kyytiä Naantalin VG, sunnuntaina KaKiPo Kaarinasta. Onni potki siinäkin kohtaa, kun ilmeni, että Opiston harmonikkatunneille oli kaksi va-
Syy, miksi Anni valitsi juuri harmonikan, saattaa olla geeneissä. Me vanhemmat pidämme kuitenkin äärimmäisen tärkeänä, että Annilla on aikaa ihan tavallisen pikkutytön puuhiin, kuten leikkimiseen. Avausmaali syntyi viiden minuutin pelin jälkeen Osku Ollikaisen mailasta. Lahjotut haki raivolla kavennusta, turhaan. Valinta osui harmonikkaan. Sokeana perässä Toinen ottelu ei mennyt täysin käsikirjoituksen mukaan. NeTun toisen laukoi toisessa erässä Henri Åhman. Sarjan avausottelussa SC Lahjotut jäi vajaamiehisen NeTun jalkoihin. Kehitys eteni sellaista vauhtia, ettei opettaja epäröinyt ehdottaa kilpailuihin tähtäämistä. Niinpä tyttö alkoi viime kesänä hioa Hilpeää hanuria ja Varvion sovittamaa Minä soitan harmonikkaa -kappaletta. Kahdesti tyhjiin VG varmisti voittonsa tasaisen ottelun viimeisellä minuutilla iskemällä kiekon tyhjään kotkahäkkiin Patrik Viljasen jäähyillessä Eaglesin maalit laukoivat Eetu Tiitinen ja kahdesti osunut Mikko Kivimaa. Vastustaja NVS pyöritti Netua, vaikka sillä oli vain yksi vaihtomies. Pakka sekaisin pelannut ja syötöt seinille sohinut NeTu roikkui vastustajan kelkassa kaksi erää. Toisessa tuli kuitenkin noutaja, sillä KaKiPo tasasi pelin jo erän ensimmäisellä minuutilla. Viimeinen niitti seurasi hetikohta, kun vieraat löivät kiekon kuudella tasoitusta hakeneen Eaglesin tyhjään verkkoon. Sami on innostava ja innostuva opettaja, joka välittää energiaa ympärilleen.
Taisi siinä jokunen ilon ja onnistumisen kyynelkin vierähtää
Annin kanssa mukaan jännittämään lähtevä äiti ja isä sekä seitsemänvuotias pikkusisko Liisi. Seuraava etappi on laivalla pidettävä Suuri Harmonikkaristeily, jossa raati valitsee seitsemän finalistia SataHäme Soi -festivaaleille. Anni puolestaan kertoo, ettei soittaminen suinkaan ole hänen ainoa harrastuksensa. Hopeisen Harmonikan mittelöön osallistuvat ovat kymmenvuotiaita tai sitä nuorempia. Tämä on yhdeksävuotiaalle Annille aivan uusi maailma. Kolmannen alussa ote herpaantui lopullisesti, ja omissa soi jo puolen minuutin pelin jälkeen. Sekä Annin isän isä että äidin äiti ovat soittaneet samaa instrumenttia.
Aivan uusi estradi Semifinalistien joukossa on pitkän linjan soittajia, rutinoituneita esiintyjiä, joista joillakin on jo aiempaa kokemusta samasta kilpailusta. Tyttö pohti toissavuonna instrumenttivalintaa pianon, poikkihuilun, kitaran ja haitarin välillä. Sunnuntain kotiottelu alkoi mukavasti, kun Eagles lensi avauserässä kahden maalin johtoon. Syy oli juhlan arvoinen: perheen esikoinen Anni, 9 vuotta, oli juuri kuullut päässeensä Hopeinen Harmonikka 2012 -kilpailun semifinaaliin. Tämä aiheutti hieman nurinaa, koska pikkusisko sai pitää pianonsoitosta lomilla taukoa, äiti kertoo. Onnellisten tähtien alla Annin soittoharrastuksen voi sanoa kulkeneen onnellisten tähtien alla. Jatkosarjan seuraavat ottelut pelataan Kaukajärven Spiralilla 18. Taisi siinä jokunen ilon ja onnistumisen kyynelkin vierähtää, äiti Hanna jatkaa. Semifinaaliin valittiin 15 lasta yli kolmenkymmenen esikarsintaan osallistuneen joukosta. helmikuuta.
LAUTAPELEJÄ
Volumexpress Falsies RIPSIVÄRI
yksittäin 11,90
Latz KISSANRUOKA 12 x 100 g
yksittäin 4,26
Säästä 21%
-50%
(15,90) NYT 7,95
2 KPL yhden hinnaLLa
(2,78 / kg)
3 PKT
10,
www.loytotex.fi ALASENKUJA 1, SUORAMA AVOINNA ARK. Saavutus on aivan erityisen kunniakas, sillä Anni on soittanut harmonikkaa vasta vajaat puolitoista vuotta. Aikaa muullekin Opettaja Sami Varvio havaitsi pian, että Annissa on aineista. Tappiosta huolimatta Eaglesin sarjasijoitus on kohtuullinen. Eaglesmaalit laukoivat Jani Hymylä, Kivimaa, Toni Sarsama ja kahdesti osunut Niko Parpola.
Säästä
8,
90
72%
Lasten erilaisia Beavers TRIKOOPUSEROITA
ALKAEN
11 12
Beavers COLLEGE- Miesten HOUSUJA LÄMPÖ-
90
KERRASTO
56 % puuvilla, 44% polypropeeni (11,90)
Tarjoukset voimassa 14.-19.2. Kitarakin kiinnosti, mutta ikää ei ollut riittävästi Kangasala-Opiston kurssille. päivinä järjestettävä risteily on perinteiseen tapaan loppuunmyyty
Miksi maksaisit enemmän?
Naisten Opal NEULEPUSERO
- kevään värit (29,00)
Eagles putosi lopussa
VG-62Kisa Eagles 53 (01, 42, 10) Kisa Eagles- KaKiPo 57 (31, 24, 02) Pekka Kaarna A-nuorten kakkosdivarissa kamppailevan Kisa Eaglesin viikonvaihde oli murheellinen. Samalla risteilyllä kilpailevat myös Kultainen Harmonikka -semifinalistit. Sen jälkeen selvisi, että sedän kihlatulla oli antaa juuri sopivankokoinen harmonikka käyttöön. Kaksivuotias Lassi jätetään isovanhempien huomaan. Muutama minuutti myöhemmin Ollikainen tuikkasi loppunumeroiksi 40. paata paikkaa. Pyristely päättyi lopullisesti kymmenen minuuttia ennen päätösvihellystä Ville Alasen maaliin. Perhe olikin uutisen kuultuaan hetken aikaa ällikällä lyöty. Arpa suosi Annia. 16
Tiistai 14.2.2012
Annin hilpeä hanuri kiri semifinaalipaikalle
Opettaja näki heti alkajaisiksi, että tytössä on ainesta
Sari Eerolainen Rantakoivistolaisessa Välimaan perheessä järjestettiin toissaviikon torstaina, keskellä arkista aherrusta vohvelikestit. Puhummekin mieluummin laivalla esiintymisestä kuin kilpailusta, äiti sanoo.
Tämä ei kuitenkaan poissulje sitä, etteikö Anni harjoittelisi tosissaan ja odottaisi jännittyneenä uutta kokemusta. Joukkue on 20 pisteellään neljäntenä viisi pinnaa kärkeä jäljessä. Halasimme äidin kanssa, Anni kertoo ensireaktioista. tai niin kauan kuin tuotteita riittää tarjousaikana. Maalipaikkoja Tuhkimoilla riitti, mutta maali-ilottelua ei silti Kaukajärvellä nähty. Tätä taustaa vasten perhe suhtau-
tuu kilpailuun hyvin maltillisesti. Anni on jo nyt ylittänyt itsensä. Maaliskuun 4.5. Sekä Anni että äiti kiittelevät opettaja Varviota, jonka kanssa yhteistyö on sujunut mutkattomasti ja joka on valmentanut Annia omia vaivojaan säästämättä. Pian peli oli 03, ja löysästi pelannutta NeTua rankaistiin vielä kolmella lisäosumalla. Jatko mentiin vuoromaalein, mutta kolmannen erän lopussa isäntien ote kirposi ja KaKiPo latasi johtomaalin Elias Nurmisen korkeasta mailasta vihelletyn jäähyn aikana ajassa 58.03