Kangasalan S A N O M A T Numero 11 • 100. vuosikerta • www.kangasalansanomat.fi Keskiviikkona 14.3.2018 • Irtonumero 3 € Merikotka viihtyy Kangasalla PETOLINNUT PUNTARICHANG 2018 JOUKKOLIIKENNE Sivu 20 Sivu 18 Sivu 15 Partiolaiset talvileireilivät olympiahengessä Mobilian uusi näyttely kuljettaa matkamuistoihin Mitä syntyy, kun yhdistetäänPuntarinlahti, olympialaisista tuttu Pyeongchang ja partiolaiset. KANGASALAN SANOMAT 1 9 1 8 – 2 1 8 Merikotkalla on hyvin vankka nokka, jolla se raatelee saaliskalansa. Naskaliralli kuului osana Puntarichangin runsaaseen lajikirjoon. Kulta-ajan kaunottaret. Linja-autojen ulkonäköön ja varusteluun alettiin 1960-luvulla kiinnittää erityistä huomiota. Simo Hillo ui MM-kultaa kahdella matkalla Mitalistin tunnelmia sivulla 21.. Partiolaisten talvinen tapahtuma, Puntarichang 2018
Tämä on yksi vastuullisen journalismin piirteistä. Mäntylä teki tämän jälkeen asiakohtaa koskevan ponsiesityksen. Valtuustolla ei ole selkeää kokonaiskuvaa asiasta, Mäntylä totesi. Valtuuston puheenjohtaja Hanna Laine (sd) joutui puuttumaan puheeseen useaan otteeseen. Laine muistutti Mäntylää siitä, että pykälässä käsitteltiin asemakaavamuutosta, ei päivähoidon järjestämistä kaupungissa. Koska tekijöinä ovat ihmiset, virheitä sattuu silloin tällöin. Sanomalehtien liitto ja JSN:n muut taustajärjestöt ovat käynnistäneet juhlan kunniaksi kampanjan. Asia palautuu uudelleen elinvoimalautakunnan käsiteltäväksi. Tarvitaan jotain faktaa, jotta asiasta voidaan uutisoida. Virhe palautti Nattarin kaavan elinvoimalautakuntaan Kangasala teki Nattarin asemakaavaa hyväksyessään menettelytapavirheen. Vuodet ovat kuluneet nopeasti. Puiston lohkaiseminen ei tuota kaupungin mukaan vahinkoa kenellekään. – Tästä ja monesta muusta näkyy, että Kangasalla yksityistetään varhaiskasvatusta. Tämän virheen korjaamiseksi valtuusto päätti maanantaina poistaa tammikuussa tekemänsä päätöksen. Tuolloin jouduimme korostamaan moneen otteeseen, että Sanomat ei tee uutisia huhujen perusteella. Koulu on osayleiskaavassa merkitty suojeltavaksi.. Keskustelukielenä on saksa, johon kumpikin on mieltynyt. Kangasalan Sanomat on sitoutunut noudattamaan journalistin ohjeita, kuten valtaosa suomalaisista medioista. RantanenKoukku lähti aikoinaan opiskelemaan nimenomaan saksan kieltä. Hänen mukaansa asia pitäisi jättää pöydälle, kunnes kaupunki valmistelee selvityksen yksityisen ja julkisen päivähoidon suhteesta. Mäntylä perusteli näkemystään monisanaisesti. Valtuuston puheenjohtaha Hanna Laine (sd) keskusteli tiukkaan sävyyn valtuutettu Jorma Mäntylän (vas) kanssa kokouksen jälkeen. Mäntylän huoli ei koskenut niinkään itse asemakaavaa, vaan yksityisen päivähoitotoiminnan lisääntymistä Kangasalla. Lukijat ovat oikeutettuja saamaan oikeaa tietoa. Esimerkiksi käy esimerkiksi ajanjakso muutaman vuoden takaa, jolloin Kangasalle muutti suuri määrä maahanmuuttajamiehiä. Kaupunki ei pyytänyt Pirkanmaan maakuntamuseolta lausuntoa eikä sitä tiedotettu asian etenemisestä. Olisimme kertoneet, jos niistä olisi ollut esimerkiksi rikosilmoituksia. Sillä korostetaan, miten vastuullinen journalismi eroaa muusta viestinnästä. Hieman myöhemmin Laine alleviivasi vielä uudelleen Mäntylälle, että ponsi ei saa muuttaa eikä laajentaa käsiteltävänä olevaa asiaa. Ystävykset soittelevat ja tapaavat usein. Kaava mahdollistaa käyttökiellossa olevan Vatialan koulun purkamisen sekä uuden koulun ja päiväkodin rakentamisen. Heidän ystävyytensä alkoi Wienissä tasan 50 vuotta sitten. – En ota ponsiesitystä käsittelyyn, koska nyt päätetään kaavasta. Huhut heidän teoistaan velloivat pitkin kylää, ja Kangasalan Sanomat sai osansa kritiikistä, kun emme kertoneet tapahtumista. Kaupungin näkemyksen mukaan tontti soveltuu kaavamuutoksen jälkeen yksityiselle päivähoitotoiminnalle. Muutoksen kohteena on Asemantien ja Kortesuontien kulmauksessa oleva alue. 2 Keskiviikko 14.3.2018 KS Kangasalan Sanomat Pä äk ir jo it u s Tuula Ruusumaa Kirjoittaja on Kangasalan Sanomien päätoimittaja JUHA JÄNTTI Journalismi ei ole virheetöntä J ulkisen sanan neuvosto täyttää 50 vuotta. Tontin muuttaminen päivähoidolle sopivaksi edellyttää tontin laajentamista viereiselle puistoalueelle. Laine joutui keskeyttämään Mäntylän puheenvuoron tiukasti, koska tämä ei pysynyt asiassa. L ukijat lähettävät usein juttuvinkkejä myös tänne Kangasalan Sanomiin. Tästä on kyse myös vastuullisen journalismin kampanjassa. Se tarkoittaa, että pyrimme julkaisemaan mahdollisimman hyvin tarkastettua ja oikeaa tietoa. Kaavalla ei ratkaista sitä, tuleeko tontille yksityistä vai julkista toimintaa. – Se tuntuu hienolta, että olemme ihan samanlaisia kuin silloin! KS Seuraa meitä verkossa! kangasalansanomat.fi kangasalansanomat.fi/blogit facebook.com/kangasalansanomat instagram.com/kangasalansanomat/ twitter.com/KSanomat kangasalansanomat.fi/boksi kauppaympyra.fi Puheenjohtaja piti Jorma Mäntylälle tiukan puhuttelun Tuula Ruusumaa Valtuutettu Jorma Mäntylä (vas) kritisoi valtuustossa päätettävänä ollutta asemakaavamuutosta, sen esittelyä ja kaavaselostetta. Journalistin ohjeiden keskeinen periaate on, että korjaamme virheemme ja kerromme siitä julkisesti. Ilonaihe Anne Rantanen-Koukku ja Mauri Silfverhuth olivat maanantaina juhlamielellä. Kun Mäntylä sitkeästi jatkoi puhettaan, Laine lopetti puheen kolmella äkäisellä nuijankopautuksella. Emme ole huhumylly, vaan pyrimme mahdollisimman oikeaan tiedonvälitykseen. Maakuntamuseon mukaan kaupunki ei ole kaavaprosessin kuluessa selvittänyt riittävästi koulun kulttuurihistoriallisia arvoja. Lähtökohta on usein dramaattinen: jotain hirveää on tapahtunut tai tapahtumaisillaan. Valituksen vuoksi kaava ei voi saada lainvoimaa, eikä uuden koulun rakentamista voida aloittaa. Yhteydenpito on jatkunut opiskeluaikojen jälkeen. Toimimme näin silläkin uhalla, että joskus se näyttää yleisön silmin pelkuruudelta
– Uskon, että tilanne selkenee myös koko SSR-ryhmän kannalta siihen mennessä, kun jälkimmäisen kohteemme eli liikeja asuintalon rakentaminen alkaa, Lautarinne arvioi.. Olemme osa samaa konsernia, ja joudumme selvittelemään tilannetta sekä yhteistyökumppaneillemme että asiakkaillemme. Siirron tekee SSR Länsi-Suomi, ja työn kesto on arviolta 5–6 viikkoa. Linja-autoaseman talossa toimineet yritykset ovat jo jättäneet rakennuksen. Purkutyön alkamisen ehtona on myös se, että Tampereentien varteen tuleva asuinkerrostalo saa ARA:lta myönteisen rahoituspäätöksen. Putkiverkostojen siirto on tarpeen linja-autoaseman talon eteläpäädyn kohdalla ennen rakennuksen purkutyön aloittamista. Influenssan takia on jäänyt väliin. Varsinainen purkaminen alkaa viimeisimmän arvion mukaan toukokuun puolivälin paikkeilla ja kestää noin puolitoista kuukautta. Salpausselän Rakentajat toimi ryhmän pääyhtiönä ennen SSR Groupin muodostamista. – SSR Länsi-Suomella ei ole hankkeita Nuorisosäätiön kanssa. SSR Länsi-Suomella ei ole hankkeita Nuorisosäätiön kanssa. Ei ole suksia enää. Ei ole vielä tullut hiihdettyä Kangasalla, mutta aikeissa kyllä on, Leena Turunen kertoo. En ole täälläpäin hiihdellyt. Voisihan sitä käydäkin vielä hiihtämässä, Ida Suontausta tuumailee. Poliisi on ottanut tutkittavakseen Salpausselän Rakentajat Oy:n kirjanpidon vuosilta 2015 –2016. Tutkinnan keskipisteessä on SSR-ryhmän emoyhtiön, SSR Groupin pääomistaja Mika Wilenius. Gallup Oletko käynyt hiihtämässä. 3 Keskiviikko 14.3.2018 KS Kangasalan Sanomat Putkistojen siirto katkaisee Myllystenpohjantien Juha Jäntti Kaukolämpöja viemäriverkostojen siirto katkaisee Myllystenpohjantien liikenteen ensi kuun vaihteesta alkaen. Keskustan alueella toimivat rakennusliikkeet ja kaupunki ovat suunnitelleet liikennejärjestelyjä ja niiden ajoituksia yhdessä. SSR on antanut taksinkuljettajille luvan käyttää taukotilaansa vielä kuluvan viikon ajan. – Keskeytämme varsinaiset purkutyöt markkinoiden ajaksi, Lautarinne lupaa. – Tämä on raskasta yhtiön henkilöstölle. Meneillään oleva tutkinta kuitenkin häiritsee SSR Länsi-Suomen toimintaa. – Ylläksellä pari kertaa, kun olin Lapissa hiihtolomalla. Yhteydenpito jatkuu säännöllisten kokoontumisten muodossa. Kun Myllystenpohjantie on poikki, uimahallin alueen raskas työmaaliikenne kulkee Onnikkatien ja linja-autojen laiturialueen kautta. Jyrki Lautarinne ” Talon purku voi alkaa vasta, kun Myllystenpohjantie avautuu jälleen liikenteelle. Kaukolämpöja viemäriputkistojen siirto on tarpeen ennen kuin talon purku voi alkaa. – Olen, Tahkolla hiihtolomalla. Nyt olisi kyllä ollut hyvät hiihtokelit, Maija Rantanen toteaa. – En ole. Tutkinta ei jarruta Kangasalan hankkeiden etenemistä. Lautarinne uskoo, että päätös tulee lähiviikkoina. Sen vähän, mitä olen hiihtänyt niin yleensä siellä, Hannu Pohja juttelee. Verkostoremontti katkaisee liikenteen Myllystenpohjantielle heti liikenneympyrän jälkeen. – Rahoittajat katsovat SSR-ryhmää kokonaisuutena, mikä on yksi suurista huolenaiheistamme. Jyrki Lautarinne ” Myllystenpohjantien liikenne katkeaa linja-autoaseman rakennuksen kohdalta ensi kuun vaihteessa. Toimintamme jatkuu normaaliin tapaan. Toimintamme jatkuu normaaliin tapaan, kertoo toimitusjohtaja Jyrki Lautarinne. – En ole, mutta luistelemassa kyllä. SSR pyrkii pitämään kevätmarkkinoille aiheutuvat häiriöt mahdollisimman pieninä. Kangasalan linja-autoaseman alueen uudishankkeista vastaava SSR Länsi-Suomi Oy ei ole tutkinnan kohteena. Katkos kestää 4 –5 viikkoa. SSR Länsi-Suomi ei ole tutkinnan kohde Verottaja ja poliisi tutkivat parhaillaan Salpausselän Rakentajat Oy:n ja Nuorisosäätiön välistä yhteistyötä. Linja-autoaseman talon purkamiseen ja uusien talojen rakentamiseen liittyvä työ pitää kadun länsipään suljettuna toukokuun alkupuolelle asti. – Talon purku voi alkaa vasta, kun Myllystenpohjantie avautuu jälleen liikenteelle, kertoo SSR Länsi-Suomi Oy:n toimitusjohtaja Jyrki Lautarinne. Talon purkaminen olisi teknisesti mahdollista myös verkostosiirron aikana, mutta purkutyö häiritsisi tilapäisiä liikennejärjestelyjä. Lautarinne korostaa, että SSRryhmän tytäryhtiöt ovat erillisiä ja itsenäisiä toimijoita. Olisin varmaan nyt Lapissa hiihtämässä, jos en olisi sairastunut. Kaikki Kangasalan keskustan rakennustyömaat vaikuttavat osaltaan linja-autoaseman purkuaikatauluun
Kesätapahtumien yhteydessä voisimme olla pidempäänkin, yrittäjä Petri Keskinen sanoo. Aloitteen taustalla on kokoomuksen varavaltuutettu Heini Kivimäki-Hietanen. Yhdellä anniskeluluvalla saa nyt myydä erivahvuisia juomia. Kesällä Ruutana Rockin aikaan, jos terassia saisi laajennetua ja laki helpottaisi lupahelvettiä, niin se olisi ihan tervetullutta. Alkoholilain uudistuksen yhteydessä on puhuttu lupien hakemisen sijaan ilmoittamisesta. – Tämä palvelu koskisi äkillisiä sairaustapauksia, jotka voitaisiin hoitaa ilman laboratorion ja röntgenin aukioloa, aloitteessa kirjoitetaan. Pitkä-Sepässä Kuhmalahdella aukioloaikojen pidennys tulee ajankohtaiseksi mökkiläisten saapuessa. Kuhmalahdella tapahtuu pieniä muutoksia: tuoppiinsa voi nyt saada nelosolutta ja lonkeroa. Myrskyluodossa ovet ovat viikonloppuisin auki kahteen, livemusiikki-iltoina kolmeen. – Kesämökkiläiset tulevat ja asiakkaita on enemmän. – Valomerkki neljältä ja porukka puoli viisi pihalle, Nattarin Yläbaarin yrittäjä Rami Visuri suunnittelee. Baarista voisi myydä alkoholijuomia myös mukaan, mutta se vaatisi maksullisen vähittäismyyntiluvan. Poliisi epäilee mopoauton kuljettajaa, vuonna 2 000 syntynyttä tyttöä, liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.. – Olen ollut täällä 16 vuotta ja tunnen asiakkaani. Luultavasti viranomaisilla ja kaupungillakin on asiassa sanansa sanottavana. Henkilöauton kuljettaja ei ehtinyt väistää. – Ei liity meihin millään tavalla. Nattarin Yläbaari pidensi vuosi sitten aukioloaan tunnilla aamukolmeen asti. Mopoauto tuli risteyksessä kolmion takaa henkilöauton eteen. En tiedä onko sille tarvetta. Lisätunti voisi pitää nuoret paikallaan. Nattarin Yläbaari ja Pub Myrskyluoto ovat hakeneet niin kutsuttua neljän lupaa, jotta voivat pitää ravintolan viikonloppuisin auki myöhempään. Hankerahoitus sai nyt jatkoa vuodelle 2018. Ravintoloitsijoilla tilauksessa aukiolon pidennys Lotta Loikkanen Alkoholilain uudistuttua, alkoholia saa anniskella aamuneljään asti. Myyntiä koskevat samat rajoitteet kuin kauppojakin. Aloitteessa todetaan, että Nokialla, Lempäälässä ja Pirkkalassa on käytössä vastaavanlainen palvelu. Myös Alkot ovat pidentäneet aukioloaan. Kaikilla ei ole intoa venyttää iltaa, ainakaan ennen kesää. Luultavasti viranomaisilla ja kaupungillakin on asiassa sanansa sanottavana, Lehto sanoo. Meillä on luvat kahteen asti, mutta olemme auki tarpeen mukaan. – Talvi on hiljaista aikaa. Pekka Lehto Pub Myrskyluoto ” Muutenkin ihmiset tulevat aika myöhään ja maistissa. Ravintolat ovat voineet hakea pidennystä aukioloaikoihin maaliskuun alusta alkaen. Kaksi sivua piti lappuja täytellä. – Ulosmyyntiä ei ole, koska kauppa on ihan naapurissa, Kallio toteaa. Välillä tuntuu, ettei väki jaksa olla kolmeenkaan asti, omistaja Pekka Lehto toteaa. – Ei se mikään ilmoitusasia ole. Suurimmassa osassa baareista on jo kattava tarjonta juotavaa. Ruutanan Oluthuone on viikonloppuisin auki kahteen eikä suunnitelmissa ole pitää ovia auki myöhempään. Vaikka myisin olutta puoleen hintaan, niin väkeä ei tule enempää, Keskinen naurahtaa. Ryhmä ehdottaa, että Kangasalta olisi saatavilla kiireellistä apua perjantai-iltaisin ja viikonloppupäivisin. Kangasalan kaupungin varhaiskasvatus sai 14 500 euroa valtionavustusta tälle vuodelle. Se on tuonut ravintolaan lisää asiakkaita, etenkin nuoria. – Meillä ei ole kiirettä, odotamme vähän aikaa ja mietimme asiaa, Suoraman Pubin työntekijä Marjo Kallio kertoo. Mopoauton vasen kylki ja henkilöauton keula vaurioituivat kolarissa. Kaksi sivua piti lappuja täytellä. Andres Nynäs tilaa juoman Raimo Visurilta Nattarin Yläbaarissa. Sitten he tulisivat vain myöhemmin ja maistissa. 4 Keskiviikko 14.3.2018 KS Kangasalan Sanomat Ei se mikään ilmoitusasia ole. Kangasalan kumpikin viinakauppa on käytettävissä arkisin tunnin myöhempään eli iltayhdeksään. – Ettei jäädä muista jälkeen. He valmistuvat vuoden lopussa. Ainakin tällä alalla, Visuri toteaa. Viiniäkin saattaa meille tulla. Osa ravintoloista on jo ilmoitellut happy hourajankohdista esimerkiksi Facebook-sivuillaan. Ravintoloitsijoille lupakäsittelyn on sanottu kestävän noin kolme viikkoa. Kilpailu kauppojen kanssa ei paikallisia kuppiloita innosta. Salmisen mukaan uudella alkoholilailla ei ole oluthuoneelle juuri käytännön merkitystä. Joku lomake on aina täytettävä. Ihan niin yksinkertaista aukioloaikojen pidennys ei ole. Lisäksi kaupungin pitäisi helpottaa pikaista hoitoonpääsyä potilaille, joilla ei ole taloudellisista syistä mahdollisuutta käyttää yksityisvastaanottoja. Valtuutetut korostavat, että asia on myös imagokysymys. Nuorisolle maistuvat niin sanotut limuviinat. – Ei tarvitsisi lähteä kaupunkiin, Visuri sanoo. Liikunnanohjaajan ammattitutkintoon johtava koulutus mahdollistetaan tällä hankerahoituksella. Neljän lupaa haetaan varmuuden vuoksi. Kokoomuksen valtuustoryhmä ja joukko muita valtuutettuja tekivät maanantaina aloitteen päivystyksen osittaisesta palauttamisesta takaisin Kangasalan omaan kaupunginsairaalaan. Kuhmalahdella mahdolliset markkinoinnitkin odottavat kesää. Ravintola hakee viikonlopulle tunnin pidennystä aukioloon. Uutta on myös se, että iloisia tunteja saa surutta mainostaa. Itsekin ravintola-alalla oleva Nynäs on sitä mieltä, että aukioloaikojen pidentäminen on hyvä juttu, jos viimeiselle tunnille riittää myyntiä. Keskinen ei innostu väkevien juomien anniskelusta, mutta keväällä valikoima laajenee hieman. Kangasalan varhaiskasvatus on jo aikaisemmin saanut vuosille 2016 ja 2017 Opetusja kulttuuriministeriön Liikunnallisen elämäntavan paikallista kehittämisavustusta. – Muutenkin ihmiset tulevat aika myöhään ja maistissa. Rami Salminen Ruutanan Oluthuone ” Kasvattajat oppiin hankerahalla Valtuustoaloite päivystysaikojen laajentamiseksi Kahdeksan varhaiskasvatuksen kasvattajaa on vuoden alussa aloittanut Varalassa liikunnanohjaajan ammattitutkinnon oppisopimuksella. – Ei mikään vapaudu noin vain. Sitten he tulisivat vain myöhemmin ja maistissa, yrittäjä Rami Salminen toteaa. Mopoauton kuljettaja sai kolhuja Henkilöauto ja mopoauto kolaroivat maanantai-iltana Jussilantien ja Ratavartijantien risteyksessä. Mopoauton kuljettaja sai rytäkässä kolhuja, ja hän päätyi tarkistettavaksi Valkeakosken sairaalaan
Sisältö lueteltu Kauppaympyrässä. Silloin yhtä kasvatuksen ammattilaista kohden ryhmässä on seitsemän lasta, vihreiden Stiina Lahikainen huomautti. (03) 447 5313 ylojarvi@pepper.fi Kangasala Kuohunharjuntie 26, puh. Lahikainen esittää, että uudistus toteutettaisiin ensi vuoden aikana. 100ml 4-sarjan shampoon tai hoitoaineen. Aineistot perjantaihin 16.3. KANGASALAN HAMMASLÄÄKÄRIASEMA Myllystenpohjantie 2, Kangasala | 03 273 0303 | www.kangasalanhammas.fi MEILTÄ SAAT PLUSSAA HAMMASHOIDOSTA Kangasalantie 921B • Palvelemme arkisin klo 8–18, la klo 9–14 Lue lisää kauppaympyra.fi Merkillisen reilu AUTOTARVIKE KANGASALAN Nyt on hommat hanskassa! HYLSYSARJAT Muovisalkkuihin pakatut hylsysarjat. (03) 447 5312 kangasala@pepper.fi VARAA PÖYTÄ! www.pepper.fi JULKISIVUN MAALAUS PELTIKATON MAALAUS TIILIKATON PINNOITUS PYYDÄ MEIDÄT KÄYMÄÄN! www.sorcolor.fi 029-1700462 ONNI OLKOON OMANASI ELÄMÄSI RETKELLÄ RIEMU, RAUHA SYDÄMELLÄS’ JOKAISELLA HETKELLÄ. Julkaisemme VIHKIKUVAT veloituksetta kangasalansanomat.fi/toimitus KS Rakentaminen, remontointi ja asuminen teemana 21.3. Pienempiin ryhmiin siirtyminen merkitsisi noin 4–5 uuden lapsiryhmän perustamista. .fi KANGASALAN SANOMAT 1918–2 018 LAAJENNETTU JAKELU. mennessä. – Toiset lapset ovat saaneet jäädä pienempiin ryhmiin kuin toiset. * SPA hoidolla hemmottelua hiuksille ja hiuspohjalle. Tervetuloa! KEVÄÄKSI UUTTA...HEHKUA HIUKSIIN * Hiusten värjäyksellä raidoilla. Taustalla on Kangasalan vuonna 2016 tekemä päätös. 41:ssä ryhmässä on voitu käyttää laajempaa ryhmäkokoa. JA TALOSI KAUNIINA AINA. 03 377 1140 KAUPPAYMPYRÄ KAUPPAYMPYRÄ 99 00 75 00 56 osaa! 135 osaa! 291-XL010135 291-XL010133 tervetuloa herkuttelemaan meksikolaisen keittiön antimista! 21.2–25.3. Voit varata ajan hammashoitoon osoitteesta www.kangasalanhammas.fi tai puhelimitse 03 273 0303. 2018 Nokia Välikatu 18, puh. Varaa ilmoitustilasi pikaisesti Raili Silius p. 050 404 1146 tai ilmoitukset@kangasalansanomat.fi. Lahikaisen mukaan kaupungin päiväkodeissa on tällä hetkellä 73 lapsiryhmää. Uuden lainsäädännön mukaan yli kolmivuotiaiden ryhmässä saa olla kahdeksan lasta yhtä varhaiskasvatuksen ammattilaista kohti. Vuosikustannukset neliryhmäisessä kunnallisessa päiväkodissa ovat noin 691 000 euroa. Vihreät haluaa pienempiä päiväkotiryhmiä Vihreiden valtuustoryhmä toi maanantaina valtuustoon aloitteen, joka tähtää varhaiskasvatuksen ryhmäkokojen pienentämiseen. 2018 21.2–25.3. (03) 447 5311 nokia@pepper.fi Ylöjärvi Rantajätkäntie 2, puh. Lahikainen muistuttaa, että suuremmat ryhmäkoot hyväksyttiin tilanteessa, jossa kunnan taloutta piti oikaista. 5 Keskiviikko 14.3.2018 KS Kangasalan Sanomat PARTURI–KAMPAAMO CUT & CARE Ellintie 6 B 1, Kangasala . Nyt talous on kunnossa, ja Lahikaisen mukaan kaupunki pystyy hyväksymään muutoksesta aiheutuvat lisäkulut. Varaa aika 040 181 2300 HAMMASHOITOA + MUKAVA PALVELU PlusTerveys Kangasalan Hammaslääkäriasema tarjoaa monipuoliset hammaslääkärin ja suuhygienistin palvelut. Pirkanmaalaista kunnista noin puolet on päättänyt pysyä pienemmissä ryhmissä. * OLAPLEX tehohoito vaurioituneille hiuksille. Varaa aika, saat lahjaksi kotim. Kangasala on hyödyntänyt mahdollisuutta, jos tilat ovat antaneet myöden
Kaupungin maapolitiikan periaatteisiin kuuluu olla nostamatta raakamaan markkinahintaa. Viime vuonna kuoli 231 seurakuntalaista ja kasteen sai 236 uutta jäsentä. Toivon mukaan paalutuksen seuranta toimii, eikä vaurioita tule. Rippikoululaisia oli viime vuonna 267. – Lehto Asunnot noudattaa paalutustyössä kokeneen pohjarakennesuunnittelijan ohjeita. Jos normaalin betonipaalun käyttö aiheuttaa liian voimakasta tärinää, vaihtoehtona toimii merkittävästi ohuempi, teräsputkesta tehty paalu. Muutoin kiinteistö sijaitsee asemakaavaalueen ulkopuolella. Teräspaalut ovat olleet tarpeen esimerkiksi lähellä uimahallin seinustoja. Tärinäarvot ovat pysyneet ainakin toistaiseksi sallituissa rajoissa. Jotkut asiakkaat pelkäävät jatkuvaa tärinää. päivästä alkaneella jaksolla 3 500 asiakasta vähemmän kuin vastaavana aikana viime vuonna. Pudotus on 15 prosentin luokkaa. Muutos tapahtui helmikuun alussa hallin viereisen rakennustyömaan käynnistymisen myötä. – Urakoitsija joutuu tekemään paalutustyössä pitkiä päiviä, jotta koko rakennushanke pysyy aikataulussaan, Lehto Asunnot Oy:n vastaava työnjohtaja Tuomas Paananen toteaa. Näin ollen jäsenmäärä pieneni vuoden aikana 66 henkilön verran. Hotellikiinteistön paalutus jatkuu kuun loppuun Juha Jäntti Uimahallin viereen nousevan kerrostalon paalutustyö jatkuu maalis-huhtikuun vaihteeseen saakka. Tärinämittari lähettää hälytyksen paalutuksen seurannasta vastaavien henkilöiden puhelimiin, jos tärinäarvot nousevat lähelle sallittua raja-arvoa. Kaupungilla on maata tilan vieressä. Kuhmalahden kirjasto on avoinna 3. Urakoitsija seuraa uimahalliin ja viereiseen liiketaloon sijoitetuilla antureilla, että paalutuksen aiheuttama tärinä pysyy sallituissa rajoissa.. Asuntoja sekä hotellija liiketiloja sisältävän kerrostalon pohjan paalutus alkoi helmikuun lopulla. Allastekniset tilat sisältävät paljon herkkiä sähkölaitteita ja tietotekniikkaa. Viime lehdessämme kerroimme virheellistä tietoa Kuhmalahden kirjaston muuttuvista aukioloajoista. Uimahallin viereen nousevan kerrostalon pohjan paalutus jatkuu koko maaliskuun ajan. Yritys vastaa myös tärinäarvojen seurannasta, jonka tarkoituksena on varmistaa työn turvallinen toteutus. Uimahalli on meneillään olevan paalutustyön naapurina pääasiallinen seurattava kohde. Tärinäarvojen seuranta tapahtuu kaikkiaan kolmella mittalaitteella. Paalutuskone junttaa alueelle reilun kuukauden aikana kaikkiaan noin 270 paalua. Aattopäivinä kirjasto on avoinna kello 10–15. Toimitusjohtaja Paula Liinamaa arvioi, että suurin syy asiakaskatoon on pysäköintipaikkojen siirto kauemmas uimahallista. Uusia jäseniä saatiin 1 651 ja heitä poistui 1 717. Näistä 75 oli kirkollista ja 50 siviilivihkimistä. Paalutustyömaan läheisyys on uimahallin väelle merkittävä huolenaihe. Kyseessä on raakamaan kauppa yhdyskuntasuunnittelun tarpeisiin. Paalujen junttaaminen maahan tuottaa väistämättä lähiympäristöönsä melua ja tärinää. huhtikuuta alkaen maanantaisin ja torstaisin kello 13–19 sekä tiistaisin, keskiviikkoisin ja perjantaisin kello 10–15. – Paaluttaminen on rakentamisen perusta. Seurakuntaan liittyi viime vuoden aikana 97 henkilöä ja siitä erosi 258 jäsentä. Pieni osa tilasta on asemakaava-alueella ja kaavoitettu puistoksi. Kaupunki on kiinnostunut tilan ostamisesta, sillä yhtenäinen maanomistus helpottaa Ruutanan pohjoispuolen kehittämistä. Uimahallin kävijämäärä notkahti Uimahalli Kuohussa on käynyt helmikuun 5. Työn suunnittelijat ovat ottaneet huomioon perustamisolosuhteet ja lähellä sijaitsevat kiinteistöt, sanoo hankejohtaja Taavetti Kärkkäinen. Hallin vierustalla meneillään oleva paalutustyö on häiriö, joka saattaa vahvistaa kävijävähennystä lyhytaikaisesti. Voimme tehdä meneillään olevaan paalutukseen muutoksia, joiden avulla vältämme raja-arvojen ylittymisen, Paananen kertoo. Huutokaupan järjestää EteläPohjanmaan ulosottovirasto, ja se päättyy 19.3. Sallittu työaika on päivittäin kello 7–20. Paalutus on välttämätön osa kerrostalojen perustuksiin liittyviä töitä aina, kun maaperä ei ole tarpeeksi kantava ilman lisätukea. 6 Keskiviikko 14.3.2018 KS Kangasalan Sanomat Kaupunki mielii maata Ruutanasta Seurakunnan jäsenmäärä väheni hieman Kuhmalahden kirjaston oikeat aukioloajat Kaupunki osallistuu verkkohuutokauppaan, jossa myydään 14 hehtaarin tila Ruutanasta Ruutanajärven pohjoispuolelta. Heistä yli 200 kävi oman seurakunnan järjestämän rippikoulun. Kaksi anturia sijaitsee uimahallin tiloissa, ja yksi anturi tallentaa lukemia uimahallin pysäköintialueen viereisessä liikekiinteistössä. Kärkkäinen toivoo ymmärrystä myös rakentajia kohtaan. Avioeroja kirjattiin 69. Tiedämme lopputuloksen, kun rakentaminen päättyy, Liinamaa tuumii. Matka tilapäisiltä pysäköintialueilta on monelle ikäihmiselle liian pitkä. Rakentajat ymmärtävät, että paalutusvaihe ei ole lähiympäristön ihmisille miellyttävä kokemus. Rakentaja valvoo halliin ja läheiseen liiketaloon sijoitetuilla mittalaitteilla, että paalutuksen aiheuttama tärinä pysyy sallituissa rajoissa. – Olemme ottaneet hallin läheisyyden huomioon asiaan kuuluvalla vakavuudella, Kärkkäinen painottaa. Kangasalta muutti pois 1 228 seurakuntalaista ja muuttoliike toisin päin oli 1 318 jäsenen verran. Jo omistuksessa olevan ja ostettavan tilan pinta-ala olisi noin 58 hehtaaria. – Olemme lisänneet joustavia aluslevyjä ja pehmikkeitä arimpiin kohteisiin. Liinamaa ennakoi, että kävijämäärä pysyy totuttua alhaisemmalla tasolla niin pitkään, kunnes kerrostalo ja pysäköintitalo aikanaan valmistuvat. Kangasalan seurakuntaan kuului viime vuoden lopussa 23 701 ihmistä. Rakennusyhtiö on käyttänyt ulkopuolisen asiantuntijayrityksen palveluja tärinävaikutusten arviointiin ennakolta. Se vie aikaa, mutta me pyrimme tekemään työvaiheen mahdollisimman nopeasti, jotta häiriöt jäisivät lyhytaikaisiksi. – Keskeytämme työn heti, jos saamme hälytyksen. Lehto Asunnot Oy toteuttaa paalutustyön viranomaisten kirjallisen luvan mukaisesti ja yhdessä muiden osapuolten kanssa sovituilla pelisäännöillä. Avioliittoon vihittiin 125 paria. – Kävijöiden vähentyminen ei tullut yllätyksenä
Vesaniemeen jääraveja varten tehty rata on houkutellut muitakin kuin kauralla käyviä moottoreita. Glyfosaattia ei saisi käyttää viljan pakkotuleennuttamiseen ja perunan alkuperä ja tuotantotapa olisi ilmoitettava. Vesiliikennettä on rajoitettu useilla Kangasalan järvillä, mutta talviaikaista moottoriliikkennettä vain muutamassa paikassa. – Ukkijärvellä kielto ei koske maaja metsätalouden, muun työn tai asunnon sijainnin vuoksi tarpeellista moottoriajoneuvojen käyttöä, Riitamaa kertoo. Kieltoa voi ely-keskukselle esittää asukasyhdistys, kunta tai muu taho, jota asia koskee. Kiellosta pitäisi kertoa kyltillä, Haavisto sanoo. Karppila luetteli kokouksessa joitakin esimerkkejä hankintojen suuntaviivoista. Ely-keskus voi kieltää moottoriajoneuvojen käytön tietyillä alueilla. Pirkanmaan ely-keskuksen erityisasiantuntija Vesa-Pekka Heikkilän mukaan Kaukajärven luisteluradan auraukseen ei ole mahdollista saada niin sanottua poikkeuslupaa. Saaliiksi joutui vanha kannettava tietokone salkkuineen. – Suunnitelmissa on tehdä paikalle luistelurata loppukevääksi. Kaukajärven lisäksi ympärivuotinen moottoriliikennekielto on voimassa Ukkijärvellä ja Onkijärvellä. Latumestari Kari Kokko liikkuu paljon moottorikelkalla. Kaikilla on oikeus liikkua jäällä ja vesistöissä. Jäällä näkee monenlaista ajajaa. – Kaukajärvellä kalastuskunta on hakenut aikoinaan kieltoa. 7 Keskiviikko 14.3.2018 KS Kangasalan Sanomat Tietokone katosi häkkivarastosta Metsälauvalantiellä sijaitsevan kerrostalon häkkivarasto oli murron kohteena viime viikonlopun aikana. Aloitteeseen vastanneet virkamiehet totesivat tuolloin, että lisäehto on hankintalainsäädännön vastainen ja syrjivä. Karppila ja kuusi muuta valtuutettua esittivät aikaisemmin lisäehtoa, joka edellyttäisi, että kaupungin hankkimat elintarvikkeet on tuotettu Suomen lainsäädännön mukaisesti. Jäälläkin on ajeltava pykälien mukaan Lotta Loikkanen Moottoriajoneuvoilla jäällä liikkuminen on herättänyt viime aikoina keskustelua Kangasalla. Haen myös puoltoa Vehmaisten omakotiyhdistykseltä. Satunnainen autolla ajaminen ei siis ole kiellettyä, mutta ajorata vaatii jo lupia. Esimerkiksi marjojen ja vihannesten alkuperä pitäisi olla selvillä ja ne tulisi voida käyttää kuumentamatta. Hannu Karppila ei luovuta – jätti uuden aloitteen elintarvikehankinnoista Keskustan valtuutettu Hannu Karppila ei anna periksi Kangasalan kaupungin elintarvikehankintoja koskevassa asiassa. Asia lähetettiin kunnanhallituksen valmisteltavaksi.. Kaukajärven jäälle tehdyllä reitillä on liikkunut paljon väkeä luistelijoista kävelijöihin ja potkukelkkailijoihin. 80 kilometrin tuntinopeusrajoitusta ei saa ylittää. Kaukajärvelle kävelyja luistelurataa omaksi ja muiden iloksi Avantillaan aurannut Jussi Haavisto yllättyi saatuaan poliisilta nuhteita. Nythän siellä käydään ajamassa autoilla, mikä ei ole missään nimessä sallittua, vapaa-aikakoordinaattori Asko Koskinen sanoo. Kaupunki suunnittelee jääradalle jatkokäyttöä luisteluratana. – Moottorivenerajoituksen tiesin, mutta en tätä. Moottorikäyttöisten ajoneuvojen käyttämistä maastossa valvoo poliisi. Hän vaatii uudessa valtuustoaloitteessaan, että Kangasalla luodaan elintarvikehankinnoille strategiset periaatteet. Haavisto on aurannut reittiä usempana vuonna, mutta nyt asiasta oli valitettu poliisille. Alunperin jääraveja varten tehty rata houkuttelee luvattomaan ajeluun. Jäällä saa ajaa, kun siitä ei aiheudu häiriötä, haittaa tai vaaraa ihmisille tai ympäristölle. – Kyseiseen kieltopäätökseen se ei ole mahdollista. Kaukajärvellä kun ei saa liikkua moottoriajoneuvoilla edes talvella. Onhan sinne joku ladutkin tehnyt. Salkku löytyi myöhemmin tyhjänä, mutta tietokone päätyi voron mukaan. Vetoan väkimäärän kasvuun sekä julkiseen etuun. – Jos jäälle muodostuu rata, tarvitaan hyväksyntä vesialueen omistajilta sekä maastoliikennelain tai ympäristönsuojelulain vaatima lupa, ympäristötarkastaja Tarja Riitamaa Kangasalan kaupungilta kertoo. Pienillä järvillä perusteluna on usein moottoriajoneuvojen käytön tarpeettomuus, turvallisuus ja veden laatu, Riitamaa sanoo. Maito-, lihasekä kananmunatuotteiden salmonellaja lääkejäämävapauden pitäisi perustua todelliseen seurantaan ja valvontajärjestelmään. – Sain ely-keskukselta ohjeet luvan hakemiseen, vaikka sieltä oltiinkin nihkeitä näyttämään vihreää valoa. Karppilan lisäksi aloitteen oli allekirjoittanut yli 20 valtuutettua. Jäällä liikkumista määrittelee muun muassa vesiliikenneja maastoliikennelaki. – Se kyllä ihmetyttää, kun mönkijöillä pitää ladulla ajella, Kokko toteaa. Ehkä se samalla lopettaisi epätoivotun ajelun. Hankintojen tulisi perustua valtioneuvoston ohjeiden mukaan ympäristön ja eläinten kannalta kestävään ja vastuulliseen tuotantotapaan. Karppila palasi maanantain kokouksessa jälleen asian äärelle. Mikäli tällaiselle liikkumiselle on vesialueen omistajien mielestä tarvetta, tulee koko lupa käsitellä uudelleen, Heikkilä toteaa. Murtautujat olivat tunkeutuneet ainakin kolmeen varastokoppiin. Haavisto aikookin vielä yrittää aurausta virallista reittiä pitkin
– Tämä oli mummolassa. Pankki on saanut neljä tuhatta uutta asiakasta. Kasvua vertailuajankohtaan tapahtui 12,5 prosenttia. Kortissa ei ole ikärajaa. Terhi Taipale tutkii, löytyykö lehtien sivuilta tietoa suvun asioista. – Emme tee tulosta palveluita näivettämällä, vaan resursseja kasvattamalla, Piitulainen toteaa. Sivuja käännellessä historia konkretisoituu. Konttorien lisäksi pankki palvelee myös muissa kanavissa, kuten netissä ja puhelimessa. – Sukuni on asunut Kangasalla vuodesta 1908. Aito Säästöpankin toimialueella toimii tällä hetkellä neljä yrittäjävetoista Sp-Koti-kiinteistönvälitysyritystä. Konttoreina on nyt yhteensä 14. Vuosikertakurkistuksia oli osa Kangasalan Sanomien juhlavuoden tarjontaa. Aakkulan suku Vahderpään talosta, Taipale kertoo. – Pikavipit ovat houkuttelevia, eikä nuori välttämättä ymmärrä seurauksia, jos hän alkaa vasta täysi-ikäisenä opetella rahankäyttöä, Piitulainen huomauttaa. Vaikka mitä mielenkiintoista on jo osunut Taipaleen silmiin. Korkokate aleni alhaisen korkotason vuoksi neljä prosenttia, mutta palkkiotuotot kasvoivat asiakasmäärän mukana 17 prosenttia. Olemme todella iloisia siitä, että lähes 90 prosenttia neuvottelussa käyneistä asiakkaista on tutkimuksemme mukaan valmiita suosittelemaan meitä. Vuoden 1930 lehti-ilmoitukset hymyilyttävät nykylukijaa.. Kevään aikana asioita on voi hoitaa myös verkkoneuvottelun kautta. – Tämäkin tässä,” Lipeäkivi lasten terveyttä uhkaavaa myrkkyä” Uutisten seassa on runsaasti ilmoituksia. Pankin asiakasmäärä kasvoi viime vuonna lähes 47 300 asiakkaaseen. Vilkas asuntokauppa näkyy myös välitystoiminnassa. – Meillä on paineita avata iltaaikoja vieläkin enemmän. Vuosikertakurkistuksia on luvassa lisää syksyllä. Osa liittyy maanviljelyyn, osa esimerkiksi vaatteiden huoltamiseen. Seuraavaksi tuttuja nimiä näkyy saman vuoden toukokuun lehdessä, jossa luetellaan yhteiskoulusta päässeitä. Aika on muuttunut niin paljon, että välillä rupeaa naurattamaankin. Nykytiedon valossa 1930-luvun uutiset tuntuvat aika hurjilta. – Karkkirahan siirtäminen Visa electron -kortille on kätevää ja turvallista. Säästöpankkilaiset kannustavat vanhempia miettimään myös lasten raha-asioita. – Nämä ovat vuoden äitiäni vanhempia, hänen nimensä on varmaan seuraavan vuoden lehdessä. Lasta ja nuorta kannattaa opettaa rahan käyttöön varhain, sillä jo 18-vuotias voi saada erilaisia pikavippejä. Omaa sukua ja juuria koskevien asioiden lisäksi vanhoista lehdistä löytyy paljon muutakin kiinnostavaa. Aito Säästöpankki kulkee pankkimaailmassa vastavirtaan, sillä yleinen kehityssuunta on konttoreiden vähentäminen. Piitulainen korostaa, että asiaa kannattaa pohtia myös oppimisen näkökulmasta. Terhi Taipale löysi lehtien sivuilta tuttuja nimiä. Pankin tulos ennen veroja oli 8,2 miljoonaa euroa. Lisäksi Aito Säästöpankki avasi reilu vuosi sitten uuden konttorin Lempäälään. Kangasalan konttorin pankinjohtaja Heini Piitulainen on syystäkin tyytyväinen. Pankki palvelee puhelimessa myöhään iltaan ja on ottanut käyttöön chat-palvelun. – Paras palaute tulee asiakkailta. Lapsille ja nuorille on luontevaa käyttää sähköisiä palveluita ja maksukortteja. Asuntolainat tuovat pankkiin asiakkaiksi usein kokonaisia perheitä. Asiakkaat eivät lähde pankkiasioille kesken työpäivän. Seuraava tapahtuma on torstaina Kangasala-talossa järjestettävä Kangasalan kolme Kaarinaa -juhlaseminaari. Kangasalan Sanomien vuosikerrat 1918–1968 olivat selailtavissa maanantaina kahvila Novelliassa. Uusimpana joukkoon liittyi vuodenvaihteessa Sp-Koti Aula Tampere ja Kangasala. Vuosikertakurkistuksia-tapahtumassa on selailtavana paikallislehden painetut vuosikerrat vuosilta 1918-1968. Pääkirjaston Taidetila Terrassa voi vielä loppuviikon ajan tutustua näyttelyyn, joka esittelee tuokiokuvia lehden 50 ensimmäiseltä vuodelta. Myös iltaneuvotteluajoilla on edelleen paljon kysyntää. Vaarini oli juuri kuollut, maat vuokrattiin ja pidettiin huutokauppa. – Ensin on ilmoitus naisten ja miesten hattujen värjäyksestä ja seuraavaksi tarjotaan sianporsaita. Ilmoituksetkin kertovat suvun tarinaa Lotta Loikkanen Isoja kirjoja kannetaan kahvila Novellian pöytiin, joissa hauraita sivuja käännellään varovaisesti. 8 Keskiviikko 14.3.2018 KS Kangasalan Sanomat Lapsista kasvaa tulevaisuuden pankkiasiakkaita Tuula Ruusumaa Aito Säästöpankki kertoo jälleen hyvin sujuneesta toimintavuodestaan. Tammikuussa vuonna 1930 ilmestyneessä lehdessä on ilmoitus suuresta karjan ja muun irtaimiston huutokaupasta. Kangasalan Sanomien vanhat lehtijutut herättävät muistoja, hilpeyttäkin. Riittää, kun osaa käyttää korttia. Pankin asuntoluottokanta kasvoi viime vuonna 10,8 prosentilla. Lapsissa ja nuorissa on myös pankkien tulevaisuus, minkä vuoksi Piitulainen kannustaa vanhempia pohtimaan entistä enemmän myös perheen nuorimpien pankkiasioita
– Kaikki nuo tehtävät ovat vaativia. On epäilty, että lakien toimeenpanoon saattaa liittyä valtion tukitoimia, jotka ovat EU:n kieltämiä. Peruste on se, että sote-järjestelmämme on luonteeltaan ”ei taloudellinen” – se rahoitetaan verovaroin, ja se palvelee tasavertaisesti kaikkia kansalaisia. 1,6 miljoonan Uusimaa painii omassa sarjassaan. Maakunnan toimintoja ryhtyy pyörittämään 18 maakuntavaltuustoa, joiden koko määräytyy maakuntien asukasluvun mukaan. • Päätoimenkuva: maakuntaja soteuudistus. Pitkäniemi luottaa siihen, että ”perustuslakirima” ylittyy, sillä lakiaihioita on jo viime kesästä lukien korjattu valiokunnan vaateiden mukaisesti. – Olennaista on, että päättäjä, joka on useammassa roolissa, toimii kokonaisuuden kannalta järkevästi. Hallituksen harmiksi maakuntavaalit eivät ole kuitenkaan herättäneet järin suurta kiinnostusta. Valtuutettuja valtuustoissa on 59–99. Eduskunnassa lakipakettia ruotii myös perustuslakivaliokunta, joka ottaa kantaa lakien valtiosääntöoikeudellisiin kysymyksiin. Pitkäniemi muistuttaa, että suorien vaalien eli edustuksellisen demokratian lisäksi maakunnan asukkaat saavat äänensä kuuluviin myös muita teitä. 9 Keskiviikko 14.3.2018 KS Kangasalan Sanomat Toivottavasti hyviä ehdokkaita on runsaasti, sillä maakuntavaltuustot päättävät erittäin merkittävistä asioista. Hänestä maakunnat saavat työlleen parhaat mahdolliset eväät, jos ensimmäisissä vaaleissa äänestetään vilkkaasti. Jos käsittely takkuaa, uudistus viivästyy. TOMMI TOLKKI, VALTIOVARAINMINISTERIÖ Soteja maakuntauudistus on vienyt Jani Pitkäniemen työajasta leijonanosan jo 2,5 vuotta. Toisaalta monia uudistuksen osasia on jo käsitelty valiokunnissa kevään ja kesän 2017 aikana, joten näkisin, että tavoite on edelleen realismia. Koska järjestelmää ei ole myöskään kopioitu muista maista, niiden tapauksista ei voi automaattisesti tehdä sitä koskevia johtopäätöksiä. Jos joku kykenee hoitamaan niitä menestyksellä samanaikaisesti, niin mikäs siinä. Pitkäniemi ei pidä mahdollista päällekkäisyyttä välttämättä kielteisenä seikkana. Näyttää siltä, että tulevat maakuntavaltuustot koostuvat suurelta osin kunnanvaltuutetuista, osin jopa kansanedustajavaltuutetuista. Toisekseen tulevaisuudesta on vaikea tehdä aukottomia ennusteita, ja se johtaa välistä pessimismiin, mikä on omiaan peittämään alleen muutoksen myönteiset puolet. Fakta. Se, saadaanko kone käyntiin 2020, on Pitkäniemen mukaan kiinni lainsäädäntöprosessin vauhdista. – Peruslainsäädäntöprosessiin julkisuuden tuoma epävarmuus ei vaikuta, mutta poliittista päätöksentekoa se voi tietysti hidastaa. Yleinen ilmapiiri – se miten julkisessa keskustelussa maakuntiin ja maakuntauudistukseen suhtaudutaan – vaikuttaa myös intoon, millä vaaleihin lähdetään. • Työura: VM vuodesta 2005, EU-tehtävissä Brysselissä 2011–2014. Vastaa maakuntien hallintoa, taloutta ja rahoitusta koskevan lainsäädännön valmistelusta, uudistuksen toimeenpanon muutostuesta ja maakuntia koskevan valtionohjauksen rakentamisesta. JANI PITKÄNIEMI • Virka: Valtiovarainministeriön (VM) Kuntaja aluehallinto-osaston osastopäällikkö. Lakikokonaisuus tulisi hyväksyä kesäkuussa, jolloin maakuntavaalit voitaisiin järjestää lokakuussa ja maakunnat voisivat 2020 alusta lukien ottaa vastuulleen sosiaalija terveydenhuollon sekä muut niille sovitettavat tehtävät. Puolen miljoonan asukkaan Pirkanmaa on 79 valtuutetullaan maan toiseksi suurin maakunta yhdessä Varsinais-Suomen ja Pohjois-Pohjanmaan kanssa. Hän sanoo, että kaikkia suuria uudistuksia arvostellaan, ja se tulee uudistuksen valmistelijoidenkin hyväksyä. Esimerkiksi aloiteoikeuden, neuvoa-antavan kansanäänestyksen, nuorisovaltuustojen sekä vanhusja vammaisneuvostojen kautta. Valinnanvapauslainsäädäntöä on pidetty myös EU-oikeuden suhteen ongelmallisena. – Toivottavasti hyviä ehdokkaita on runsaasti, sillä maakuntavaltuustot päättävät erittäin merkittävistä asioista, esittää Pirkäniemi näkemyksensä. Pitkäniemi kertoo, että maakuntaja sote-uudistuksen valmistelu on aikataulussa, kun paljon arvostelua osakseen saanut valinnanvapauslaki saatiin annettua eduskunnalle maaliskuun alussa. Jani Pitkäniemi ” Jos käsittely takkuaa, uudistus viivästyy Pekka Kaarna Valtionvarainministeriön kuntaja aluehallinto-osaston ylijohtaja Jani Pitkäniemi ei usko, että maakuntaja sote-uudistus kariutuu, vaikka sitä ammutaan jo omistakin eli hallituspuolue kokoomuksen riveistä. • Koulutus: yo Kangasalan lukio 1993, KTM Tampereen yliopisto 2003. – Ison uudistuskokonaisuuden läpivienti eduskunnassa on valtaisa työ. Hallitus on kuitenkin linjannut, että esitystä valinnanvapauslaiksi ei ole tarpeen lähettää EU-komission syyniin
9.00 Rukouspiiri Seurahuoneella. SAHALAHDELLA Keskiviikkona 14.3. Vapaa pääsy! Ohjelma 10 e. Eveliina Sydänlähde vapaaehtoiskoordinaattori Kangasalan seurakunta Kuhmalahden kirkossa lauletaan yhdessä paastonajan virsiä palmusunnuntaina, jota vietetään ensi viikon sunnuntaina. Parillisilla viikoilla helluntaiseurakunnassa, parittomilla viikoilla Kirkonkylän srk-kodissa. Paastonajan virsiä Kuhmahlahden kirkossa sunnuntaina 25.3. Marja-Leena ja Raimo Anne Sami ja Sanna perheineen Pasi ja Aino Marjut ja pojat Pertti perheineen Saara perheineen sukulaiset ja ystävät . Ks. Erilaisuus on elämäni tarina. 18.00 Vääksy-Kerppolan kinkerit. Lauantaina 17.3. Illan musiikista vastaavat ja virsiä säestävät Fanni, Aino ja Helmi Mattsson soittiminaan saksofoni, huilu ja fagotti. 19.00 Miesten raamis Tapulintuvassa. 18.00 Ponsan seudun kinkerit Ranta-Einolassa. Jälleen yhdessä, isä ja äiti.. klo 10. MIESTEN SAUNAILTA To 15.3. laatikkoilm. -hankkeen ruokailu Tiistaisin kello 12. kello 18. 18.30 Sanan Lähteellä -ilta Suoraman srk-keskuksessa. Soisin, että me kaikki saisimme rohkeuden rakastaa itseämme, lähimmäistämme ja Jumalaa. Hän on aina rakastanut jokaista meistä maailmankaikkeuden täydellisimmällä rakkaudella ja tulee aina rakastamaan. 13.00 Diakonian kyläkerho RantaEinolassa. Illan sanasta vastaa Tuomo Mattsson. 18.00 Miestenilta Pentosalissa. Kiitos myötäelämisestä. VÄÄKSY-KERPPOLAN KINKERIT To 15.3. Maanantaina 19.3. 17.30 Toivoa naisille, Hannatyö Seurahuoneella. Jumala on yhtä hyvä, kaikille, aina. 8.30 Aamurukous Kangasalan kirkossa. Naistyön kirkkopyhä. Siellä he jollakin planeetalla puutarhakeinussa pihlajan alla viipyvät ääneti nuoruudenmuistoissa. laatikkoilm. Kastetut: Lauri Oskari Klemettilä, Eevi Lumi Marjatta Pajusto (Sahalahti), Eemeli Väinö Joonatan Rikama Kuolleet: Helvi Raile Helena Perkiö 93v. 17.30 Kummikerho: Puuhakerho Suoraman srk-keskuksessa. Tiistaina 20.3. (Kuhmalahti), Liisa Helena Lehtonen 89v., Terttu Annaliisa Nieminen 86v., Jaakko Antero Järvinen 85v., Tiina Marianne Mäkynen 27v. Koko perheen messu, jonka jälkeen ilmainen lounas ja ohjelmaa kaiken ikäisille Kirkonkylän srk-kodissa. Muusikon opintojeni kautta tunnen paljon taiteilijoita ja iloisia hippejä. Huomaathan, että Aarrearkkumessut alkavat kello 11! HELLUNTAISEURAKUNTA Myllystenpohjantie 8, 36200 Kangasala www.kangasalanhelluntaiseurakunta.fi Kaikki ovat tervetulleita tilaisuuksiimme! Ke 17-18.30 Nice Café. 10.00 Lähetyksen käsityöpuoti ja kirppari Rekolassa. Messu kello 10 Pentosalissa. Lämpimät kiitokset Maijalan hoitohenkilökunnalle Veikon hyvästä hoidosta ja huolenpidosta. Yksinlaulua esittää Matti Knaapi. ”Siinä on rakkaus, ei siinä että me rakastimme Jumalaa, vaan siinä, että hän rakasti meitä ja lähetti poikansa meidän syntiemme sovitukseksi.” Ehkä mekin voisimme rohkeasti rakastaa myös sellaisia ihmisiä, jotka ovat eri mieltä meidän kanssamme. KUHMALAHDELLA Keskiviikkona 14.3. Keskiviikkona 21.3. Sunnuntai 18.3. 13.00 Diakonian kyläkerho Saarikylissä Eira Kinnarilla. 10.00 Kirkonkoto Kirkonkylän srkkodissa. 040 309 8000. . 18.00 Rukouksen lähteillä Seurahuoneella. Tiistaina 20.3. Heidän lisäkseen kuullaan Ville Viitalaa kitaroineen. Me jäämme vain kaipaamaan. Auni Kaipia ja Tarja Sillanpää. Olen aina rakastanut ihmisiä; niin hyvää seuraa kuin huonoakin seuraa. Keskiviikkona 14.3. Heidi Pitkänen ja Tarja Sillanpää. . AARREARKKUMESSU Su 25.3. Raamattutunti, muuta ohjelmaa ja lounas. Palmusunnuntaina lauletaan yhdessä Ystävällisenä kutsuna ilmoitamme, että rakkaamme siunaus toimitetaan lauantaina 24.3.2018 klo 13 Huutijärven kappelissa, minkä jälkeen muistotilaisuus läheisten kesken. Lämmin kiitos Rikun ryhmäkodille äitimme hyvästä hoidosta. Torstaina 15.3. 18.30 Sydämen Sävelin -ilta Sahalahden kirkossa. (Sahalahti), Fanny Agda Aliina Seppi 91v. Heinonen Terttu Annaliisa NIEMINEN Jo saapui taivaan enkeli, nosti syliin väsyneen. Konfirmaatiomessu kello 11 Kangasalan kirkossa. klo 18. Myllystenpohjantie 2. Jumalan rakastaminen voi olla pelottavaa, jos ajattelee saavansa tiukat seuraamisohjeet ja mokatessaan pelkää saavansa yliluonnollista kostoa. Manta Jutila ja Jukka Heroja. Hän ei kiusannut ketään, vaan paransi, lohdutti ja auttoi kaikkia. laatikkoilm. Seurakunnan virastot avoinna Ma, ti, ke, pe 9–14, to 10–17. Isäni perhe ei käynyt edes joulukirkossa, ja tämä kyllä huomattiin äitini perheessä. Jeesus sanoi: ”Joka on nähnyt minut, on nähnyt Isän.” Jeesus teki sellaista hyvää, mikä sai lapset rakastamaan häntä – ja lapsilla on intuitio kohdallaan. 06.05.1932 26.02.2018 Vuoksela Kangasala Rakkaamme Veikko Gunnar HYVÄRINEN Siellä he kulkevat tähtien rivissä kirkasta vanaa, isä ja äiti, peräkanaa. 11.00 Kirkonkoto Pentosalissa. Päivä päättyy klo 16 alkavaan Marianpäivän kanttorikonserttiin. Ti 12.00 Työttömien ruokailu, 18.00 Rukousilta. Minun ja muiden suurpiirteisten onnekseni kristinusko eroaa kaikista muista uskonnoista siinä, että me saamme sellaista hyvää mitä emme ansaitse, eli armoa. MARIANPÄIVÄN KANTTORIKONSERTTI Su 18.3. OKH Suomen Sotaveteraaniliiton hallitus on myöntänyt Sotaveteraaniliiton ansiomitalin toimitusjohtaja Tuomo Juntuselle Kangasalta. Olemme kaikki erilaisia. 10.00 Perinteinen naisten kirkkopyhä. Raamatun sanoin: ”Jumala ei ole pahan kiusattavissa eikä hän kiusaa ketään.” ”Hän antaa aurinkonsa nousta niin hyville kuin pahoille ja lähettää sateen niin hurskaille kuin jumalattomille.” Sama toimii toisinkin päin: vaikka olisimme toimineet oikein, kenelle tahansa voi tapahtua pahoja asioita. Pyysalo 2. Yhdestä asiasta olen varma: kukaan ei voi koskaan tehdä mitään sellaista, mikä saisi Jumalan rakastamaan häntä enemmän. 17.00 Avoin raamattupiiri Pentosalissa. Sunnuntai 18.3. Perjantaina 16.3. Sanaa ja yhdessäoloa. klo 16. Oli avoinna ovi jo taivaan, jossa rakkaat odottaa. Saatte arvata itse, kummat olivat sitä hyvää ja kummat huonoa seuraa, vai oliko molemmissa omat hyvät puolensa. 18.00 Miesten saunailta Apilan saunalla. Oli lähtijä valmiina aivan ja odotti noutajaa. Pois kantoi äidin hiljaa, vei rannalle rauhan veen. Jumala on keksinyt rakkauden kaksoiskäskyn, ”Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi”, ja hän jos kuka pystyy noudattamaan sitä. klo 18 Ahjärvenkuja 6. Silloin ei tarvita jälkiviisaita neuvoja eikä syytöksiä vaan rakkautta ja myötätuntoa. klo 11 Kangasalan kirkossa. 8.30 Aamurukous Kangasalan kirkossa 12.00 Diakonian kyläkerho Vatialan srk-kodissa. Yhteislähtö virasto parkkipaikalta 17.30. Jumala nyt vaan on sellainen! Hän on rakkaus tai vielä tarkemmin: hän on täydellinen rakkaus. Suurkiitos sinulle, joka olet pitänyt latuverkostoa yllä ja kunnossa Lahdenkulman pelloilla! On ollut upeaa hiihdellä. Ks. Su 11.00 Vankilalähetysjuhla, rovasti Vesa Mäkelä, todistuksia, pyhäkoulu. Siunaus toimitettu läheisten läsnä ollessa. Puhujana evankelista Turkka Aaltonen. Kanttorit Tarja Sillanpää, Janne Kyrönlahti ja Jukka Heroja musisoivat Marianpäivän musiikkia. 14.00 Käsityöpiiri Näppituntuma Seurahuoneella. Ke 11.00 Päivärukous. 18.00 Avoin raamattupiiri Rekolassa NAISTEN KIRKKOPYHÄ Su 18.3. 10.08.1931 04.02.2018 Messukylä Kangasala Rakas äitimme, mummi ja isomummi o.s. 17.00 Rukousklinikka Havisevan rukoushuoneella. 16.00 Marianpäivän kanttorikonsertti Kangasalan kirkossa. Ks. Me emme tekemisillämme tai tekemättä jättämisillämme voi muuttaa Jumalan persoonaa. 12.30 Diakonian kyläkerho Ruutanan srk-kodissa. Kahvila Seurahuone Seurakunnan olohuone ja kahvila avoinna viikoittain ke–pe klo 10–14. Jotenkin kuitenkin rakkaus voitti. To 13.00 Päiväseurat, Martti ja Leena Kuikka, 18.00 Rukoillaan herätystä! Pe 14.00 Avoin iltapäivä nuorille, 19.00 Life-ilta. Saunaa, sielunhoitoa, Sanaa, pitsaa ja pullaa. Kolehti naisten toimeentulon parantamiseksi kehitysmaissa Kirkon Ulkomaanavun kautta. Ma 18.00 Israel-ilta Jorma Turtio. ”Marian ilmestymispäivä” Messu kello 10 Kangasalan kirkossa. 11.00 Lähetyksen käsityöpuoti ja kirppari Rekolassa. Messu Kangasalan kirkossa, jonka jälkeen naistenpäivä Kirkonkylän srk-kodissa. Myllystenpohjantie 2 p. Rakkaudella kaivaten Kirsi ja Aapo Anni, Arttu, Alma, Anselmi ja Aatto Anna-Kaisa, Jarno, Aleksi, Elia ja Eetu Annukka, Ilpo ja Antti Mikko Olli ja Saara Juho, Ninni, Vivian ja Stella Carita, Sami ja Joel muut sukulaiset ja ystävät . Maanantaina 19.3. Aktiivisena seurakuntalaisena ja helluntailaisen miehen puolisona tunnen myös monia äärimmäisen konservatiivisia kristittyjä. 17.30 Zumba Suoraman srkkeskuksessa parittomilla viikoilla. Ansaittu kimppu Ansiomerkkejä Erilaisuus Äitini perhe asui seurakuntakodin talonmiehen asunnossa Pohjanmaalla. Keidasmessu kello 16 Suoraman srk-keskuksessa. Kolehti seurakuntien tyttöja poikatyön tukemiseen Nuori Kirkko ry:n kautta. Ennen messua mahdollisuus papin tapaamiseen lasten leikkihuoneessa yksityisrippiä ja sielunhoitoa varten klo 9.15?9.45. 10 Keskiviikko 14.3.2018 KS Kangasalan Sanomat Sanan voimaa Ajankohtaista verkossa – kangasalanseurakunta.fi Jumalanpalvelukset Seurakunnassa tapahtuu Lauantaina 17.3. Tiistaina 20.3. Kukaan ei myöskään koskaan voi tehdä mitään sellaista, mikä saisi Jumalan rakastamaan häntä vähemmän
Juhlavastaanotto Ratinassa maanantaina 19.3. Perheen riitasoinnut helpottivat vasta, kun pariskunta erosi. Kuorojen ohjelmisto sisältää niin klassikoita, poppia kuin kansansävelmiäkin, joita yhdistää iloisuus. Jo varhain nuoruudessa hän tapasi tulevan vaimonsa Kirstin. Konsertin järjestävät Kangasalan Eläkeensaajat ja TSL:n opintojärjestö. Tilaisuuden juontaa Martti Kuurila, joka tunnetaan entisenä kangasalalaisena ja orkesterinsa kera esiintyvänä laulajana. Minullakin on ollut, mutta ne ovat olleet miespuolisia. 1950ja 1960-luvuilla vain hyvin harvoilla oli mahdollisuus tehdä urheilusta ammatti. Sen lisäksi, että se merkitsi säännöllistä kuukausiansiota, se tarkoitti Tappara-miehen kääntymystä Ilveksen kannattajaksi. Siitä alkoi maalivahti Hannulan tie TaPan riveissä kohti mestaruussarjan pelejä ja maajoukkuekomennuksia. Vauhtia piisaa yhä edelleen, vaikka mittarissa on jo 80 vuotta. • Motto: Lapsenlapsissa on elämä. Risto Hannula ” Konsertti soi kansainvälisesti FINESTre konsertoi Kangasalla Pirtillä viikon päästä pidettävään konserttiin saapuu neljä tallinnalaista kuoroa ja lauluryhmää säestäjineen. – Ilman vaimon sitkeyttä en olisi voinut tehdä kaikkia näitä asioita. • Ammatti: erilaisissa tehtävissä Linkosuolla ja Onnisella. Hannula muistaa sen suurena helpotuksena koko perheelle. Urheilumiestä ilahduttaa pikkumiehen itsevarmuus. Syntymäpäivien kunniaksi julkistetaan myös Hannulan 80-vuotisjuhlakirja. viulu, Heili Hannikainen, alttoviulu, Elina Sipilä, sello, Ville Hautakangas, piano FINESTre-orkesterin konsertti Kangasala-salissa keskiviikkona 21.3. Siitä huolimatta Hannula arvostaa työtä, jota äiti teki ympäri vuorokauden elättääkseen itsensä ja poikansa. RISTO HANNULA • Syntynyt: 19.3.1938 Tampereella Tahmelassa. Sarni myös säestää pianolla kuoroja. kello 14. – Lupasin, että vuonna 1981 Ilveksen 50-vuotisjuhlaotteluun Hakaa vastaan saadaan 10 000 katsojaa tai syön knallini. Monesti urheilukatsomossa nähdään neljä sukupolvea Hannuloita. Yksi merkittävimpiä ja suuritöisimpiä etappeja oli Ilveksen pelastaminen 1980-luvun alkuvuosina konkurssilta. Malmin ohjelmisto nojaa suomalaisiin säveltäjiin. • Asuinpaikka: Liutussa Kangasalla. Hannula otti nöyrästi lakin kouraansa ja lähti neuvottelemaan seuran velkoja anteeksi. – Se sujui lopulta hyvin. – Veikko oli minulle kuin isä ja auttoi minua kaikessa. Arki sodanjälkeisessä Suomessa oli ankaraa. Leipomoa johti tuolloin moninkertainen jääkiekon suomenmestari Juhani Linkosuo. Tulevan elämän myönteiset merkit alkoivat pilkahdella esiin, kun Hannulan perhe muutti YläPispalaan Katajiston Kallen taloon. Tammikuussa 2017 Finestre järjesti säveltäjä Jouni Kaipaisen muistokonsertin Helsingin Musiikkitalossa. Tampere Filharmonian muusikoista koostuva jousikvartetti FINESTre esiintyy Kangasala-talossa osana 10-vuotisjuhlavuotensa konserttisarjaa. Vaikka elämä on täyttynyt jalkapallosta ja jääkiekosta, Hannula palaa mielellään hänelle tärkeimpään aiheeseen, perheeseensä. Puheessa vilahtelee erityisesti Hannulan perheen neljännen sukupolven edustaja, nelivuotias Konsta. Samanikäisenä, kun ukki nostettiin sotalapsijunaan, iloinen vesseli saa elää isoisovanhempiensa silmäteränä aivan lähellä Kangasalla. Kuorot koostuvat musiikinopettaja Vaike Sarnin ohjauksessa arkipäivisin harjoittelevista senio reista. Perheen Matti-poika houkutteli Riston heti Tampereen Palloilijoiden harjoituksiin. FINESTre on palkittu Pro Musica -säätiön stipendillä. Pelaajauransa jälkeen Hannula on pyhittänyt perheensä lisäksi elämänsä jalkapallon ja jääkiekon seuratyölle. • Perhe: vaimo Kirsti, poika Pasi ja pojanpoika Niko perheineen. Raimo-veli pääsi perheeseen, mutta Risto joutui karuun lastenkotiin. Myös Hannula meni päivätöihin, kun Lieslehto hankki hänelle työpaikan Linkosuon leipomolta. Jalkapallomaailmaan Hannula on tuonut asioita, jotka ovat yhä edelleen voimissaan. Se ei koskaan palautunut äidillisen lämpimäksi. Knalleista Hannula on saanut kuulla monenlaista naljailua. Kvartetti esiintyy säännöllisesti Tampereella ja Pirkanmaan alueella. Hilkka Malm soittaa huuliharpullaan monipuolista musiikkia ja vaihtaa soitinta kappaleen niin vaatiessa. Kevätkonsertti Pirtillä tiistaina 20.3. Hannula sanoo, että hänet olisi voitu nostaa kenen tahansa naisen eteen ja sanoa, että tässä on äitisi. Kvartetti on konsertoinut muun muassa Italian Cremonassa ja Virossa Suure-Jaanin musiikkijuhlilla. Äidin rinnalla eli pahasti alkoholisoitunut isä. Sitä työtä riittää yhä edelleen. Risto ”Rike” Hannula on jalkapallon ja jääkiekon aktiivinen seuratoimija. Hänen ideastaan on lähtenyt liikkeelle tapa, jossa pelaaja palkitaan knallilla, kun pelaaja tekee yhdessä ottelussa kolme maalia. 80 vuotta Ilman vaimon sitkeyttä en olisi voinut tehdä kaikkia näitä asioita. – Mietin yhä edelleen, miksi minä jouduin niin pienenä lastenkotiin mutta veljeni pääsi perheeseen. Urheilullinen nuorukainen kokeili monia lajeja. FINESTre: Kati Tuominen-Heroja, 1. – Hän ilmoitti juuri, että ohittaa kaikki sarjatasot ja hyppää suoraan maajoukkueeseen. TaPan puuhamiehenä toimi tuolloin Veikko Lieslehto. Velkojat ymmärsivät tilanteen ja tulivat veloissa vastaan. Tahmelan poika oli vain kolmivuotias, kun hänet sysättiin pahvilappu kaulassa junaan viisi vuotta vanhemman veljen kanssa. Hänen lisäkseen säestäjinä kuullaan Aarre Pehkaa ja August Sarrapia, joiden kummankin soitin on huilu. viulu, Heidi Kuula, 2. Sanotaan, että ihmisellä on enkeleitä rinnalla. Kuoroihin kuuluu useita ammatikseen Estonia-teatterissa laulaneita. 11 Keskiviikko 14.3.2018 KS Kangasalan Sanomat Jalkapallomies joka söi knallin Tuula Ruusumaa Tamperelaissyntyisen Risto Hannulan elämän ensitahdit eivät luvanneet hänelle mitään hyvää. Kuorojen lisäksi konsertissa esiintyy moninkertainen huuliharpunsoiton suomenmestari Hilkka Malm, jota säestää Kyösti Kuusela. Olen yrittänyt etsiä tietoa paikasta, jossa olin, mutta sitä ei löydy Suomesta eikä Ruotsista. Kotiinpaluu ei ollut sen paremmin onnellinen. kello 13–17. Lastenkotiajan muistot puistattavat miestä vielä 80-vuotissyntymäpäivän kynnykselläkin. • Harrastukset: keilaaminen, vesijumppa, kuntosali ja sauvakävely. Sotalapsiaika jätti jälkensä äidin ja pojan suhteeseen. Katsojia oli noin 8 000, ja minä söin knallin – kakun muodossa. kello 19.. Mies otti nuoren Hannulan siipiensä suojaan ja sysäsi pojan elämän uudelle, positiivisemmalle raiteelle. Kaikki muistot omasta äidistä olivat pyyhkiytyneet kolmen ja puolen vuoden aikana pois. Kerran hän on joutunut jopa syömään yhden sellaisen. Juna kuljetti pojat sotaa pakoon Ruotsiin. Kangasalla FINESTren kanssa esiintyy pianisti Ville Hautakangas. Armeijaikäisenä hän teki valinnan jalkapallon ja jääkiekon välillä – jalkapallo veti pitemmän korren
Ajat muuttuvat, professori Aarnio. Kangasala-talon rakentaminen oli kulttuuriteko, Kirkkoharjun nykyhakkuut eivät. Aulis Aarnio hyökkäsi (KS 7.3) kirjoituksessaan suoraan Pro Kirkkoharjua ja muita Kirkkoharjun monimuotoisen metsän suojelijoita vastaan varsin ikävällä tavalla. Olemme eri mieltä. Hän löysi Kangasalan Sanomien 100-vuotisnäyttelystä paikallisen nuorisoseuraväen ryhmäkuvia, joissa Mäenpään äiti on mukana. – Se on ihanaa, että meillä on lunta ja kunnon talvi. 3) Miten piristät arkeasi. Tekstit julkaistaan kirjoittajan nimellä, joskin myös nimimerkin käyttö on sallittua perustelluista syistä poikkeustapauksissa. 6) Missä asioissa säästät. 8) Jos saisit 10 000 euroa, mitä tekisit summalla. En ole erityisesti lihansyöjä, mutta kalasta en luopuisi. – En tingi ruuasta enkä muusta välttämättömästä. Lisäksi esitetämme, että harjun tulevia hakkuita varten perustettaisiin erillinen ohjausja valvontaryhmä, joka ennen hakkuita kävisi alueet läpi, antaisi hakkuun toteutuksesta selkeät ohjeet ja lopuksi suorittaisi alueella valvontakäynnin. Voi olla ihan hyväkin, että en ole joutunut miettimään moisia asioita. Kun menen kauemmas vierailulle, vien kukkia tai kahvipaketin. Aarnio epäilee, että Pro Kirkkoharju olisi harjumetsän monimuotoisuuden suojelussa yksin. Tekstin enimmäispituus välilyönteineen on 3 000 merkkiä. Käyn myös Kangasala-talon konserteissa ja opiskelen kieliä. Tusina kysymyksiä TILAUKSET tilaukset@kangasalansanomat.fi Asiakasneuvoja Tuija Lehtinen 040 769 9045 TOIMITUS toimitus@kangasalansanomat.fi Toimitus 040 769 2340 Tuottaja Eija Koivu 050 564 4941 Toimittaja Sari Eerolainen 050 464 0481 Toimittaja Juha Jäntti 040 585 9868 Tuottaja Outi Aarnilaakso perhevapaalla AAMUjAKELUpäIvySTyS Alma Manu Oy 0800 9 6675 (maksuton) ma–pe klo 6–11, la–su klo 7–11 jakelupaivystys@almamedia.fi MEdIATIEdOT kangasalansanomat.fi/mediatiedot ISSN 0782-596 X printti, 2243-1101 verkkojulkaisu Painopaikka Alma Manu Oy Tampereen paino MEdIAMArKKInOInTI ilmoitukset@kangasalansanomat.fi Myyntineuvottelija Raili Silius 050 404 1146 Markkinointipäällikkö Satu Pasanen 040 720 8917 Web-suunnittelija Juho Tuhola 040 701 7202 Kauppaympyrä asiakaspalvelu 040 728 9648 TOIMIpISTE Myllystenpohjantie 2, 36200 Kangasala Palvelemme ma–pe klo 10–16 P. Siellä voi olla joku, jolla on tärkeääkin asiaa. Adressia ei ole tällä kertaa kerätty, mutta Kangasalan Sanomissa on viime kuukausina ollut useita kirjoituksia, joissa puolustetaan harjun säilyttämistä mahdollisimman luonnonmukaisena. Koirien kaveri 1) Kyläiletkö tuliaisten kera. Pekka Kannus Ari Mänttäri Pro Kirkkoharju Toivottavasti pysäköinnin valvonta laajenee myös Vatialan kirjaston pihaan, jonka asiakaspaikoilla pysäköivät päivästä ja kellonajasta riippumatta usein samat autot. 7) Oletko kiinnostunut sijoittamisesta. Ei pidä paikkaansa. Kirkkoharjun hakkuiden on tarkoitus jatkua ensi talvena. 4) Mihin pakkaat ruokaostoksesi kaupan kassalla. Jo siinä vaiheessa, kun Kirkkoharjun pohjoisrinne Mäntyveräjästä eteenpäin saatiin säästettyä kerrostalorakentamiselta, liike sai nettiadressiinsa lähes 2 000 allekirjoitusta! Nyt harjun massiivisia hakkuita vastustavan Pro Kirkkoharjun lisäksi myös monet muut tahot ovat mukana mukaan lukien Kangasalan Luonto ry, Pirkanmaan luonnonsuojelupiiri ry, Kangasalan Vihreät ry:n edustajia sekä lukuisa joukko yksityisiä ihmisiä mukaan lukien monet metsänhoidon ammattilaiset. Sähköpostit: toimitus@kangasalansanomat.fi Kirjeet: Kangasalan Sanomat, Myllystenpohjantie 2, 36200 Kangasala Kirkkoharjun hakkuutko kulttuuriteko. Lisäksi harjun laella Mäntyveräjän ja Vesitornin välillä näkyy ja kuuluu nyt lähinnä Asemantien ja Kangasalantien liikennekulttuuri. Suomalaisten mäkihyppy menee niin huonosti, että lajin katsominen vain ärsyttää. 5) Voisitko ryhtyä vegaaniksi. – Sirkka-Liisa oli isäni mielestä kaunis nimi. 10) Mikä olet horoskooppimerkiltäsi. 2) Vastaatko puheluihin, jotka tulevat tuntemattomasta numerosta. Kerroksinen ja eri-ikäisistä puista ja pensaista koostuva metsä on nyt poissa. 12) Seuraatko paralympialaisia. Tällaisessa ryhmässä Pro Kirkkoharju sekä edellä mainitut luonnonsuojeluorganisaatiot ja metsänhoidon ammattilaiset olisivat mielellään mukana tavoitteenaan yhdessä kaupungin viranomaisten kanssa edistää harjuluonnon säilyttämistä ja monimuotoista maisemanhoitoa. Alan pistää taluttajien naamat mieleeni ja käyn itse tekemässä samat asiat heidän pihapiiriinsä. Olympialaisista katselin hiihtoa ja ampumahiihtoa. Toimituksella on oikeus harkintansa mukaan lyhentää ja muokata tekstejä. Rahat saisivat olla tilillä, ja voisin käytellä niitä vähän kerrassaan vaikka konsertteihin ja teatterikäynteihin. 11) Luminen talvi: uhka vai mahdollisuus. – En ole seurannut. Aarnio arvelee, että Pro Kirkkoharju olisi ollut poissa, kun harjun päällä olevaa hiihtolatua on levennetty ja että latupohjan levennys olisi ollut liikkeelle jopa mieluista. 9) Tiedätkö etunimesi tarinan. Ei pidä paikkaansa. – Reppu kulkee aina mukana, ja pakkaan ostokseni siihen. Kaikkiin Lukijalta-palstalle tarkoitettuihin teksteihin pitää liittää kirjoittajan nimen lisäksi osoite ja puhelinnumero. Jouko Hammar Miksi koirat pitää tuoda aamuin illoin tarpeilleen omakotitalojen portille. – Riippuu kyläilypaikasta. – Vastaan. Tekstiviestisi maksaa operaattorisi kanssa sopimasi hinnan. JU H A JÄ N TT I. Lastenlapset ovat minulle tärkeitä. LUKIJOILTA Tiedustelut: 040 769 2340 maanantaista perjantaihin kello 9–16. Aarnion mielestä on mukava katsella Asemantieltä päin tasaväliseksi ja tasaikäiseksi talousmetsäksi hakattua Kirkkoharjun pohjoisrinnettä. Yksittäisten ihmisten tökerö käytös aiheuttaa lopulta sen, että kiva loppuu kaikilta. En varaa tuliaisia, jos poikkean tutun luona naapurissa. Olen monesti asioinut kirjastossa yksin kirjastoajan ulkopuolella: kuka esimerkiksi mahtaa ajaa sillä punaisella pikkuautolla, joka on pysäköity kirjaston parkkiruutuun. Valitettavasti tuloksetta. 2010-luvulla laiduntamiselle ja Kirkkoharjun kotitarvehakkuille ei ole enää perusteita. Pro Kirkkoharju esittääkin kaupungin viranomaislautakunnalle tässä ja nyt, että lautakunta, joka on kyseisten hakkuiden maisematyöluvan noudattamista valvova viranomainen, jalkautuu tänä keväänä katsomaan paikan päälle, onko maisematyölupaa ja sen harjua säästävää henkeä noudatettu. Pienellä ohjauksella asiat voisi hoitaa esimerkiksi taajamamassakin olevien ulkoilureittien varrella. 040 769 9045 kangasalansanomat.fi pääTOIMITTAjA-TOIMITUSjOHTAjA Tuula Ruusumaa 045 230 6021 jULKAISIjA Kangasalan SanomalehtiOsakeyhtiö KANGASALAN SANOMAT 1 9 1 8 – 2 1 8 vuosisadan yritys Kangasalla Sirkka-Liisa Mäenpää on kiinnostunut historiasta ja vanhoista valokuvista. 12 Keskiviikko 14.3.2018 KS Kangasalan Sanomat Tekstarit Voit lähettää mielipiteesi Kangasalan Sanomiin myös tekstiviestinä numeroon 040 769 2340. Metsiä säästävä ja monimuotoisuutta kunnioittava hoito on tätä päivää, varsinkin tällaisilla luontoarvoiltaan merkittävilla alueilla. Toivottavasti saamme myös kunnollisen kesän. – En nyt keksi mitään erityistä. – En ole kiinnostunut, koska minulla ei ole rahaa sijoitettavaksi asti. Pro Kirkkoharju esitti loppuun asti kaupungille ja sen hakkuista vastaavalle virkamiehelle Mikko Kakkoselle, että ladun vieressä olevia paikoin yli 100-vuotiaita ikimäntyjä ja -kuusia ei ole tarvetta kaataa. – Voisin harkita asiaa. Joka tapauksessa muutama kohta vaati vastinetta. – Kirjasto on selkeästi ykkönen, koska luen paljon. Olen ainakin siltä osin tyypillinen rapu, että rakastan ruuanlaittoa ja kotitöitä. Joskus ostan muovikassin ja käytän sen myöhemmin roskapussina. Joudun harkitsemaan jonkin verran, mihin konsertteihin ja teatteriesityksiin voin kulloinkin mennä. Kirjoituksesta ei saanut oikein selville, onko Aarnio harjuluonnon säästämisen vai hakkaamisen kannalla. – Olen rapu, juhannuksen lapsi. Kannattaisi Aarnionkin tutustua
V almentajan vanha hokema on, että älä tee niin kuin minä teen, vaan niin kuin minä sanon. Monet nuorten ongelmista syntyvät, koska aikuiset ovat epävarmoja siitä, mikä pitäisi olla nuorten osuus yhteiskunnallisessa elämässä. Kunnan kulttuuriviikolla etsittiin uusia työnmuotoja, kun vanhat kilpailumuodot eivät herätä samaa kiinnostusta kuin aikaisemmin. Nuoret tietävät, että heidän maailmansa ja vielä enemmän tulevaisuuden maailma on rakaisevasti erilainen kuin heidän vanhempiensa maailma. Sitten iskikin flunssa, jonka jälkilimoja tässä edelleen työhuoneellani köhin. Kävin sekä maanantaina että tiistaina kolme kertaa liikkumassa, aamulla, päivällä ja illalla. nuorisokultuurilla on omat ulkoiset tunnusmerkkinsä, muotinsa, puhetapansa, musiikkinsa, sankarihahmonsa ja omat kirjoittamattomat käyttäytymissääntönsä eli norminsa. Mutta muutos ei saa jämähtää siihen kolmeen viikkoon. KATRIINA MUURAINEN-SÄRKKÄ Naisen sydän kunnossa – kaiken ikää -tilaisuus veti Kangasala-talon saliin ainakin 250 kuulijaa. Tilaisuudessa kardiologian erikoislääkäri Sinikka Yli-Mäyry puhui itsensä suoraan naisten sydämeen eli kertoi sepelvaltimotaudin oireista ja rytmihäiriöistä. Viime vuonnakin siellä tuli luonnostaan liikuttua joka ikinen päivä – kun ei ole tätä työhuoneenperkelettä. Tai sitten en vain usko valmentajaa… Tasaisin väliajoin otan itseäni niskasta kiinni. Tämän vuoksi myös nuoret itse ovat epätietoisia omasta asemastaan. Nuoren miehen pyykkilautavatsaa en enää 48-vuotiaana tavoittele, mutta jos nyt auttavasti ihmistä muistuttavaan muotoon saisi itsensä ruuvattua. Nykynuorisolle on luonteenomaista merkityksettömyyden tunne. Kuvassa puheenjohtaja Pirkko Närvänen kiittää Kangasalan Pikkupelimanneja, jotka valloittivat niin esitelmöitsijän kuin kuin yleisönkin sydämet . Kaupunkimaisen yhteiskunnan nuoriso-ongelman painopiste on siinä, että vallitsee yhä voimistuva ristiriita aikuisten nuoriin kohdistuvien odotusten ja nuorisoasenteiden, pyrkimysten ja tekojen välillä. kilpailla koulun arvosanoista, vaan pikemminkin tuomitaan ne, jotka liikaa ”pingottavat”. Eihän nuorisolle aikaisempiin sukupolviin verrattuna ilmeisestä kehittyneisyydestään huolimatta ole annettu enempää vaikutusvaltaa eikä myöskään vastuuta yhteiskunnallisissa kysymyksissä. Ytimessä ollaan joka tapauksessa. Nuorisokulttuurin piirissä ei esim. Ja toinen asia: tiedän kyllä tismalleen, kuinka pitäisi elää, mutten silti tee niin. Nuorten kapinoimisella ei nimittäin useinkaan ole mitään selvää kohdetta, vaan se merkitsee ainoastaan etäytymistä aikusiten yhteikunnassa vallistevista perusarvoista, pako, mikä johtuu osallistumismahdollisuuksien puutten kokemisesta. Huumori sikseen. Matalatehoista, mikä laittaa aineenvaihdunnan liikkeelle, ja vain vajaa puoli tuntia kerralla. Sanoitimme koko biisin, mutta enempää en muista. Joskus 10 vuotta urheilu-urani päättymisen jälkeen olimme iloisten veikkojen kanssa viettämässä iloista iltaa. J uuri nyt on tasan 20 päivää siihen, kun lähden urheilijoideni kanssa kolmeksi viikoksi Portugaliin leirille. Muuttuuko ihminen niin paljon. Eli teemana olkoon kolmessa viikossa kesäkuntoon. aikuisten yhteiskunnan keskeisistä arvopäämääristä. Nuorisoa kulttuuriviikon avajaisjuhlassa.. Vai tuliko kurinalaisuuskiintiö täyteen. Nousee paino, laskee kunto…”. Itselleni ilmeisesti en osaa. Kyseinen Portugalin-reissu on taas hyvä alkusysäys. Suorastaan iskusanaksi on tullut ”kapinoiminen ilman syytä”. Mutta josko kuitenkin, ja siitä olisi hyvä jatkaa kohti kesää. On jatkettava kotona samalla tahdilla. Vanhemman sukupolven on yhä vaikeampi ymmärtää nykyhetken nuorisoa. Luennon järjesti Kangasalan Seudun Sydänyhdistyksen naistoimikunta. Ei voi olla liian vaikeaa. Kävin pitkästä aikaa vaa’alla ja koin järkytyksen; uusi ennätys! Annan vihjeen; alkoi ykkösellä, eikä ollut alle 20 kiloa… Istumatyöläisenä ja yrittäjänä olen lösähtänyt työhuoneelleni. Miksi ihminen (minä), joka on nuoruudessaan viettänyt vuosikausia askeettisen kurinalaista elämää urheilijana, ei saa vanhempana itseään millään niskasta kiinni. 13 Keskiviikko 14.3.2018 KS Kangasalan Sanomat Kaupunkimaisen yhteiskunnan nuorisoongelman painopiste on siinä, että vallitsee yhä voimistuva ristiriita aikuisten nuoriin kohdistuvien odotusten ja nuorison asenteiden, pyrkimysten ja tekojen välillä. Edellä on osa niistä ajatuksista, joita yhteiskuntat.tri Pertti Toukomaa käsitteli juhlaesitelmäsään viime sunnuntaina Kirkonkylän kansakoulun juhlasalissa Kangasalan nuorisomessujen ja henkisten kilpailujen avajaisissa. Vanhoja juoksijoita kaikki, harva enää kisatimmissä. Valmentamilleni kilpaja kuntourheilijoille osaan kertoa kaikki niksit hyvään kuntoon ja mahdolliseen painonpudotukseen. Jaksan aina ihmetellä kahta asiaa. Toisaalta, kesäkunto se on huonokin kunto. Nopean muutoksen alainen yhteiskunta ei voi enää tarjota kiinteitä malleja aikuisuuteen valmentautumista varten. Tai konstaapeli Reinikaisen sanoin, kun poliisikollega kertoi hänelle ihmisen elämän ensimmäisen 15-minuuttisen olevan tutkimuksen mukaan kaikkein vaarallisin: ”Kyllä maar ne viimeset 15 minuuttia on vielä vaarallisemmat…”. Ollaan taas pisteessä nolla. Valtaosa nuorista kokee vieraantuneensa ympäröivän kulttuurin, ts. Istuminen tappaa, ei elämästä tosin seisomallakaan hengissä selviä. Nuoret tuntevat olevansa sivullisisa aikuisten hallitsemassa yhteiskunnassa. Kangasalan Sanomat 50 vuotta sitten Päivän kuva Lauantaina 9.3.1968 ”Nousee paino, laskee kunto” K oin pari viikkoa sitten järkytyksen. 10 päivää sitten alkoi niskavillojen retuutus. Ns. ”Nousee paino, laskee kunto, vierii vuodet niin, oluet ja pitsat toistaan seuraa, liikutun melkein kyyneliin. Sanoitimme uudelleen ”Nousee päivä” eli ”Sunrise sunset” – kappaleen. Toki paikallinen Super Bock on pelottavan hyvää olutta. Asian ydin ei niinkään ole nuorten sopeutumisessa yhteiskuntaan, vaan aikuisten sopeutuminen nuorison nykyisiin olosuhteisiin, jotka muuttuvat niin nopeasti, että aikuisilla on vaikeuksia pysyä kehityksessä mukana. Josko pääsisin touko-kesäkuussa sanoittamaan taas uudelleen: ”Nousee kunto, laskee paino…” K o lu m n i Lauri Hollo Kirjoittaja on kangasalalainen freelance-toimittaja. Koska he eivät voi vaikuttaa yleisiin asioihin, eivät he myöskään tunne niitä kohtaan kiinnostusta, vaan vetäytyvät kokonaan syrjään, omaan osakulttuuriinsa
Hoidossa huomioidaan se, kuinka vaivat ja kiputilat heijastuvat pitkälle kehoon. Mielestämme on erittäin tärkeää, että perheillä on monenlaisia vaihtoehtoja siinä tilanteessa, kun omainen ei enää voi asua kotona, Eevaliisa Pentti sanoo. Uudetkin vapaaehtoiset ovat aina tervetulleita. Viestien lähettäjät ovat tehneet siirtopyynnöt usein yrityksen rahaliikenteestä vastaavan henkilön nimissä. 14 Keskiviikko 14.3.2018 KS Kangasalan Sanomat Yhteisöllinen kotiasuminen kunniassa Sari Eerolainen Riussa sijaitseva Hoivakoti Villa Sten siirtyi viime vuoden lokakuussa Ikifit Oy:n omistukseen. Uusi omistaja kiittää Pentin laajaa verkostoa, jonka ansiosta talossa käy vapaaehtoisia laulattajia, lukijoita ja ulkoiluttajia. 6) Henkilöstön määrä: – Minä itse. Tavoitteena on tasapainottaa kehoa ääreishermoston kautta. toimitus@ kangasalansanomat.fi. Yksikään petos ei ole onnistunut, koska viestien vastaanottajat ovat varmistaneet viestissä mainituilta henkilöiltä siirtojen aiheellisuuden. Hermoratahieronta tasapainottaa kehoa 1) Yrityksen nimi: – Hermoratahieroja Katja Koutonen. Uskon, että ikäihmisen on kodin jälkeen helppo sopeutua tähän omakotimaiseen, kodinomaiseen taloon, hän jatkaa. Niinpä hän jatkaa talossa hoitotyössä. 8) Miksi aloitit toiminnan Kangasalla: – Koska muutimme paikkakunnalle. Seinällä on luonnoksia ja lopullisia töitä. Vaikka nyt hoiva-alalla onkin Eevaliisa Pentti ei ole päässyt kokonaan yrittäjän raidoistaan, sillä hän luotsaa edelleen miehensä kanssa Invea Oy:tä. – On hienoa seurata, kuinka Villa Sten jatkaa edelleen yhteisöllisen kotiasumisen linjalla. Kuva oikealla: Muun muassa Sanni Liimatainen ja Toivo Nurminen olivat Jenni Selveniuksen malleina. Tärkeintä on, että asukkaat ja omaiset ovat tyytyväisiä, Larjanne kertoo. Nyt hänellä on toimitilat kodin yhteydessä Varalantiellä. – Voimme hyvillä mielin suositella kotipalvelun asiakkaillemme Villa Steniä sekä lyhytaikaishoidon että pitkäaikaishoidon paikaksi. Ikifiti palvelupäällikkö Heli Seppälä muistuttaa, että lyhytaikaisen hoidon paikat on tarkoitettu myös omaishoitajien lomien mahdollistamiseen. 10) Verkkosivujen osoite: www.hermorata.net Katja Koutonen muutti Kangasalle 1,5 vuotta sitten. Kangasalan poliisi on saanut tilisiirtopetosten yrityksistä muutamia rikosilmoituksia. – Halusimme myydä toiminnan nimenomaan pienemmälle toimijalle, ei suuryritykselle. Hän opiskeli Villa Stenin yrittäjyyden aikana toisen tutkinnon ja valmistui lähihoitajaksi. – Palveluasuminen on luontainen jatkumo toiminnallemme, toimitusjohtaja Leena Laranne sanoo. 3) Palvelut: – Hermoratahieronta on kokonaisvaltaista erityishoitoa, jossa hierotaan koko keho päästä varpaisiin. Alkuvuoden virkistystoimintaan on kuulunut piirustustaide. 4) Millaisiin oireisiin hieronta auttaa: – Siitä voi saada avun esimerkiksi migreeniin, vatsavaivoihin, levottomiin jalkoihin ja lihasvaivoihin. Aiemmat omistajat Eevaliisa ja Matti Pentti ehtivät pyörittää toimintaa reilut kolme vuotta. Kuva yllä: Heli Seppälä, Tuula Hoivala, Leena Laranne ja Eeva-Liisa Pentti uskovat kodinomaiseen hoivaan. 2) Yrittäjän tausta: – Olen opiskellut Helsingin hermoratahierojaopistolla hermoratahierojaksi, myöhemmin myös mestariksi. 9) Ajankohtaista juuri nyt: – Sain uuden vastaanottotilan Kangasalle, ja siirrän tänne pikkuhiljaa töitä Pirkkalasta. Yritys on yksityinen, pirkanmaalainen kuntoutusja erikoislääkärikeskus, joka nyt laajensi hoivakotipuolelle. Kangasalalainen Jenni Selvenius kävi tekemässä asukkaista hiilipiirrokset, joista on nyt koottu salin seinälle näyttely. 7) Tulevaisuuden tavoite: – Tuotaa hyvää oloa ja iloa ihmisille. Summat ovat useita tuhansia euroja. 5) Kilpailuvaltti: – Hoidon kokonaisvaltaisuus. Aloitin hierontatyöt vuonna 2009. – Eeva-Liisa on talon hengetär, ja hoivakodin johtaja Tuula Hoivala puolestaan on luotsannut omistajanvaihdoksen saumattomasti. Siirtojen määränpäänä on ulkomainen pankkitili. Yrityskymppi Villa Stenin uusi omistaja jatkaa edeltäjiensä hyväksi kokemaa linjaa. Tilisiirtohuijaukset yritysten riesana Myös kangasalalaiset yritykset ovat saaneet viime aikoina sähköpostiviestejä, joissa lähettäjä pyytää vahvistusta kansainväliseen tilisiirtoon
Tampereelle perustettiin maan ensimmäiset linja-autoasemat 1929. Siviileille sota merkitsi täysiä busseja ja roimasti vähentyneitä vuoroja – polttoainesäännöstelyn vuoksi myös hidastempoisia häkäpönttökyytejä. Asema tuli tarpeeseen, sillä lähtöjä oli päivittäin reilusti toista sataa. Lehtomäen mukaan ystävälliset, kuljettajan urasta haaveilevat rahastajat olivat maaseutuliikenteessä suuri kilpailuvaltti, kun matkustajat valitsivat linjuriaan. Seuraava vuosikymmen oli alan kulta-aikaa. Kuljettaja oli suuri herra. Itäinen nykyisen aseman naapuriin Sorinaukiolle, läntinen Pyynikintorille. Kätevä piti myös olla, sillä auton huolto rengastöineen kaikkineen kuului hänen tehtäviinsä. Pikavuoroliikenteen pelastamiseksi liikennöitsijät perustivat Express-ketjun – pikavuoroverkoston, jossa kaikkien liikennöitsijöiden autot ajavat samoissa väreissä ja samoin pelisäännöin. Näyttelyssä voi seurata linjaliikenteen kehityksestä kertovaa dokumenttia ja elokuvaa kuvitteellisen Suomelan perheen bussimatkasta. Matkatavarat kulkivat näppärästi linjurin katolla. Rahtiakin riitti ja kaluston kohentuessa sitä mahtui kyytiin entistä enemmän – joskus porsaita myöten. 1980-luvulla pienet yhtiöt kuihtuivat pois tai siirtyivät isojen omistukseen. Maaltamuutto ja henkilöautojen tuontisäännöstelyn purku 1962 olivat kylmä suihku liikennöitsijöille. Kuljettajan avuksi palkattiin rahastajia, myöhemmästä käytännöstä poiketen nuoria poikia. Mobilian, Linja-autoliiton, Matkahuollon ja SLHS:n yhteisnäyttely on avoinna jouluun asti. Myymäläauto, bändiauto, kesämökki... Näyttelyn runko koostuu 14 linja-autosta ja eri vuosikymmeniä valottavista historiaplansseista eli tekstija kuvajulisteista. – Joutuipa eräs kuljettaja kerran laittamaan koivuklapitkin rikkoutuneen renkaan tilalle Tampereelle päästäkseen, Lehtomäki kertoo. Tulivat pehmeät istuimet ja niiden selkiin oksennuspussit mahdollista matkapahoinvointia varten. Edullisin ja yleisin ajopeli oli TFordin kuorma-autoversio, jonka lavalle liikennöitsijät kyhäsivät kukin mieleisensä matkustamon. Linjakasta menoa antaa vastauksia myös näihin kysymyksiin. 1940-luvun lopun Suomi ponnisteli jaloilleen. – Yksi teemanäyttelyn helmistä on Alku Vapaaliiton International vuodelta 1928, amanuenssi Kirsti Lehtomäki kertoo. ”Napin takaa” pääsee myös perehtymään rahastajan työhön ja siihen, millaista meno oli 1970-luvun suosituilla tilausmatkoilla Leningradina tuolloin tunnettuun Pietariin. Linjakasta menoa avataan 16.3. Sota vei ja linja-autot rintamalle. – Kun sääntöjä ei ollut, oli yleistä, että lähdettiin toisen liikennöitsijän ilmoittamasta paikasta tätä pari minuuttia ennen ja korjattiin matkustajat omaan kyytiin. Bussien määrä lisääntyi ja autojen varustelu parani. Vaikka pikavuoroliikenne kasvoi vielä 1970-luvulla, kokonaisuutena matkustajamäärät olivat laskeneet kultavuosista roimasti. Kilpailu tervehtyi, reitit ja taksat vakiintuivat. Kilpailu oli villiä, sillä liikennelupia ja -rajoituksia ei ollut, ei liioin tarkkoja aikatauluja eikä kiinteitä kyytimaksuja. Meno rauhoittui 1928, kun liikennöitsijät perustivat etujärjestökseen Linja-autoliiton. Kaupungistuminen ja nopeasti kasvanut yksityisautoilu veivät pohjaa reittiliikenteeltä, mitä kyläkoulujen lakkauttamisten lisäämät koulukyydit ja viikonlopun tilausajot osin paikkasivat. Linja-autoliikenne käynnistyi Suomessa 1920-luvulla. Kehitys oli muutenkin nopeaa. Heikkokuntoiset autot eivät armeijalle kelvanneet, joten liikennöitsijät joutuivat kalustonsa perusteella keskenään eriarvoiseen asemaan. – Matkahuolto esittäytyy näyttelyssä omana osastonaan. Alan vaurastuessa ajoon saatiin myös oikeita linja-autoja, joiden ansiosta matkustusmukavuus parani. Tampereen nykyinen linja-autoasema avattiin 1938. Lisäksi seinille heijastetaan kansalaisten linja-autokyselyyn antamia vastauksia, näyttelyn kokoaja, amanuenssi Kirsti Lehtomäki täydentää. 15 Keskiviikko 14.3.2018 KS Kangasalan Sanomat Mobiliassa ajellaan linjakkaasti Pekka Kaarna Mobilian teemanäyttely Linjakasta menoa kuljettaa vieraansa läpi suomalaisen linja-autoliikenteen historian 1920-luvulta tähän päivään saakka. Missä mennään nyt, ja mitkä ovat linja-autoliikenteen tulevaisuuden näkymät. 1930-luvun alun lama kuristi osaa liikennöitsijöistä, mutta vuosikymmenen loppua kohden elämä kirkastui talouden elpyessä ja kulkutarpeiden lisääntyessä. Teollisuus kasvoi voimakkaasti, samoin työmatkalaisten kulkutarpeet, mistä alkoi linja-autoliikenteen uusi nousu. linjakilometrien jälkeen monella bussilla alkoi uusi elämä.. Alkuvaiheen kalusto oli karua
Eva Alkulan ja Juha Sipilän duo yhdistelee perinnettä ja nykyteknologiaa.. • Kevät koittaa lyöjille ti 8.5.2018 klo 19: parrasvaloissa lyömäsoittimet – muun muassa Jouni Kaipaisen, Lou Harrisonin, Paavo Korpijaakon ja Anders Kopellin sävellyksiä lyömäsoittimilla, viululla ja pianolla esitettynä. • Blues ti 5.6.2018 klo 19: päätöskonsertissa viulisti Jaana Haanterä ja pianisti Jani Aarrevaara tulkitsevat viulu-pianoduo-ohjelmiston klassikoita ja uudempaa musiikkia. Konserttisarjan tuottaa Kangas ala-talo ja Pyynikin taidealan opettajat ry. Jonne, Kamira, Keijo ja Paavo. Silva Koskela, viulu; Miia Tepponen, viulu; Tuula Tikkala, sello; Tuomo Kinnunen, kontrabasso; Pekka Ahonen, klarinetti; Maila Böhm, piano ja Petri Antikainen, laulu. Tiistaiklassinen-sarjassa kevään aikana kuullaan neljä kamarikonserttia, jotka tarjoavat neljä erilaista tunnelmaa. Heitä yhdistää opetustyöt Tampereen konservatoriolla. Muun muassa he seikkailevat sarjakuvan maailmassa. Vanhempien toivoisi tietysti toimivan lukemisessa hyvänä esimerkkinä. Kouluilla on iso työ motivoida jälkimmäistä joukkoa. Hahmo ei kuitenkaan ole mitään ilman tarinaa, joten se ja lisäksi mielellään kohokohta piti luoda myös. Lindholm lukee edelleen paljon sarjakuvia ja on piirtänyt niitä itsekin. Kalevi ei ole sinut tietotekniikan kanssa. Tomin, Kanin, Rotan Kärsämön, Paavon, Hilluminaattorin ja monien muiden hahmojen luojina ovat Vatialan koulun kuudesluokkalaiset, jotka osallistuivat valinnaisaineena järjestetylle sarjakuvakurssille. Lindholm halusi viestittää oppilaille, kuinka laaja ja monimuotoinen sarjakuvien maailma on. Eva Alkulan ja Juha Sipilän duo yhdistelee perinnettä ja nykyteknologiaa. Harri Lehtinen ja Janne Tuomi, lyömäsoittimet; Jaana Haanterä, viulu ja Katja Kilponen, piano. Konsertin ohjelmassa kuullaan muun muassa improvisoitua sähkömusiikkia modulaarisella syntetisaattorilla, kanteleilla, tonkorilla, looppereilla ja erilaisilla lyömäsoittimilla sekä Juhani Nuorvalan, Adina Dumitrescun sekä Tuomas Turriagon teoksia. Kyse ei todellakaan ole vain hauskuuttamisesta, vaan sarjakuva voi kertoa mitä vaan, nykyisin usein myös yhteiskunnallisista asioista. Oppilaat pääsivät kurssilla tutustumaan sarjakuvien tekemisen tekniikoihin ja toteuttamaan niitä itse, mutta opettaja Tero Lindholmilla oli taka-ajatus: – Lapset ja nuoret ovat Aku Ankkaa lukuun ottamatta vieraantuneet sarjakuvien maailmasta. World of Comics -näyttely 29.3. Se on sääli, varsinkin kun muistaa, kuinka paljon itse niitä nuoruudessa luki ja kuinka antoisia ne olivat, Lindholm sanoo. Kävi selväksi, kuinka hidasta ja työlästä mutta palkitsevaa työ on. – Teimme raakaversion, paremman version ja lopullisen tuloksen. kello 19 Kangasala-talossa. Opettaja sanoo olleensa sarjakuvakurssista vähintään yhtä innostunut kuin oppilaat. – Parasta tässä työssä on, kun saa oppilaiden innon syttymään. Sari Eerolainen Vatialan kirjastossa saattaa nyt saada sykäyksen sarjakuvien lukemiseen muuallakin kuin hyllyjen välissä, sillä esillä on maaliskuun loppuun saakka World of Comics -näyttely. Konserttisarja jatkuu kesäkuun alkuun saakka. Tiistaiklassinen-sarja on mainio matalan kynnyksen tapa tutustua klassiseen musiikkiin. Ehkä pientä positiivista painetta loi tieto siitä, että sarjakuvat laitetaan esille. Janne Tuomi tiistaina 20.3. Tiistaiklassisen konserttisarjan aloittaa Plonk! Tiistaiklassinen-konserttisarjan ensimmäisessä konsertissa ensi viikon tiistaina päästään etnofuturistisiin tunnelmiin Plonk!-duon johdattelemana. – Suuntaus on varmasti sama kuin muussakin kirjallisuudessa: osa lukee todella paljon, osa ei ollenkaan. Jos sarjakuva alkoi kiinnostaa, Lindholm kehottaa suuntaamaan kirjastoihin ja divareihin. – Yksi hyvä esimerkki on palkitun ranskalais-syyrialaisen Riad Sattoufin kolmiosainen Tulevaisuuden arabi -sarja. • Salonki soi ti 3.4.2018 klo 19: suomalaisia ja keskieurooppalaisia suosikkisävelmiä – sävellyksiä Oskar Merikannolta, Toivo Kuulalta, Jean Sibeliukselta ja Johannes Brahmsilta. Kurssilaiset miettivät tarkasti luomiaan hahmoja. Konserttisarjan teemoissa ja tunnelmissa liikutaan laajasti Mozartin ajoista nykypäiviin. 16 Keskiviikko 14.3.2018 KS Kangasalan Sanomat Mitä Paavolle oikein tapahtui. Vatialan koulun opettajanhuoneen seinällä esimerkiksi seikkaili joitakin vuosia sitten Reksi-niminen hahmo, jolla ei nimestään huolimatta ollut oikeaa esikuvaa. saakka Vatialan kirjastossa. Plonk! feat. Tämä selviää Vatialan kirjaston näyttelyssä. Kangasala-talon konsertissa lyömäsoittaja Janne Tuomi täydentää kokoonpanon. Konserttisarjan esiintyjät ovat instrumenttiensa ammattilaisia
Inga Sulinin kanssa orkesteri esiintyy nyt kolmatta kertaa keväisessä konsertissa. Messuvieraat voivat halutessaan tuoda tarpeettomiksi käyneitä äänilevyjä tapahtumaan ja myydä ne paikalla olevaan ostopisteeseen. – Ehkäpä tarkkaa luettelointia olennaisempaa oli teosten suoma esteettinen nautinto. Teollisuusmies, vuorineuvos Emil Aaltonen (1869–1949) keräsi 1910–1940-luvuilla mittavan taidekokoelman, kaikkiaan noin 250 teosta. Se oli kotoisampaa ja ymmärrettävämpää, jatkaa Törmä pohdintojaan. Taiteilija kertoo töistään Taidegraafikko, kuvataiteilija Sauli Iso-Lähteenmäki valottaa taidettaan ja työskentelymenetelmiään taiteilijatapaamisessa ensi lauantaina Kangasala-talon galleriassa, jossa hänen Uusia luontokuvia -näyttelynsä on parhaillaan esillä. Lavalla Tatuna pyörii Sami Markus ja Patuna hyörii Jaakko Loukkola. Esitys kestää noin 50 minuuttia, eikä siinä ole väliaikaa. Toisaalta samaan aikaan monien nurkissa pyörii tarpeettomaksi käyneitä albumeita. kello 10–14. Taiteilijatapaamisessa museolehtori Heini Järvinen haastattelee taiteilijaa. – Aaltosen mukaan Aleksis Kiven kieli tuntui olevan lähempänä elävää elämää ja elävien ihmisten puhumaa kieltä kuin nykykirjallisuus. The Swing Eagles Big Band muistetaan muun muassa 1990-luvun Arvokkaasti! -tv-sarjasta sekä Tampereen puistokonserteista ja Kaarilan lukion vanhojen tanssien musiikista jo 20 vuoden ajalta. Huhtikuussa keskitytään Hiekan taidemuseon ja toukokuussa Visavuoren kokoelmiin. Orkesterilta kuullaan lisäksi instrumentaaliversioita tutuista kappaleista. Paikalla tapahtumassa on intohimoisten musiikin keräilijöiden lisäksi asiantuntevia levykauppojen edustajia. Tatu ja Patu hääräävät Kangasalla Tatu ja Patu pääsevät vauhtiin ensi lauantaina Kangasala-talossa. Suomalaisen taiteen kultakauden teoksia sisältävän taidekokoelman lisäksi tutuiksi tulevat Aaltosen elämän muut osa-alueet, teollisuudesta maatalouteen ja tieteeseen – henkilökohtaista taivalta unohtamatta. Kimmo Pyykkö -taidemuseossatorstaina 15.3. Oma keskeinen osansa kokoelmassa on Antti Favénin muotokuvataiteella. Vapaa pääsy. Tatu ja Patu työn touhussa Kangasalatalossa lauantaina 17.3. Vapaa pääsy. Linnateatterin esitys sopii yli 3-vuotiaille. Lisäksi kuullaan uutta suomalaista big band -musiikkia. Vuorineuvos Emil Aaltosen kiinnostus kulttuuria kohtaan heräsi jo nuorella iällä Hattulassa 1800-luvun lopulla. Näistä lähtökohdista virisi lopulta innostus oman taidekokoelman keräämiseen. Ajatuksiaan taiteesta Emil Aaltonen ei kirjannut ylös. Miksi työtä tehdään ja missä. Tällä kertaa Tatu ja Patu kertovat totuuden työstä ja työnteosta. Tulevana sunnuntaina ensimmäistä kertaa Kangasalla järjestettävillä levymessuilla kohtaavat toisensa levynkeräilystä innostuneet ja omista levyistään eroon haluavat. Luento on osa Kimmo -Pyykkö taidemuseon Kokoelmat kertovat -luentosarjaa, joka johdattelee pirkanmaalaisten taidekokoel mien saloihin. Yhtyeen kaksi saksofonistia ja trumpetisti soittivat yhdessä jo 1970-luvulla Kangasala College Big Bandissa, kertoo Juhani Mustakangas, yksi yhtyeen alkuperäisistä jäsenistä. Näyttelyssä nähdään kymmenen luontoaiheista syväpainotekniikalla valmistettua grafiikkaa vuosilta 2017 ja 2018. Yleisöllä on mahdollisuus kysyä taiteilijalta itseltään tämän teoksista ja käyttämistä tekniikoista. Tatu ja Patu on Aino Havukaisen ja Sami Toivosen luoma kaksikko. – Olemme soittaneet yhdessä 1990-luvulta alkaen. Pirtille pystytettävillä messuilla on tarjolla niin vanhoja, ”lämmin soundisia” vinyyleitä kuin cd-levyjäkin. Konsertin toisena solistina laulaa Rainer Viitala. Myös vanhempi ulkomainen taide on kokoelmassa edustettuna. – Kokoelmaan kuuluu monia suomalaisen taiteen kultakauden teoksia, jotka luennon aikana tulevat tutuiksi, kertoo Törmä. Sauli Iso-Lähteenmäen taiteilijatapaaminen lauantaina 17.3. Fennomaanisen ideologian vaikutuksesta johtoajatukseksi kulttuurin saralla muodostui näkemys taiteesta ja taiteilijoista kansallisen identiteetin rakentajana, mikä johdatteli Aaltosta tutkimaan taiteen historiaa käsittelevää kirjallisuutta. kello 14 ja 16. Näyttely Uusia luontokuvia Kangasala-talon galleriassa 25.3. Iso-Lähteenmäki opettaa taidegrafiikkaa Kangasalla Valkeakoski-opistossa. Swing tuo lämpöä sunnuntaihin Maaliskuinen sunnuntai on täynnä swingiä ja lämmintä tunnelmaa, kun Kangasala-salin lavalle nousee tamperelainen The Swing Eagles Big Band solistinaan laulaja ja näyttelijä Inga Sulin. Luentosarjassa kysytään, miten kokoelmat syntyvät ja mitä ne kertovat taiteilijasta tai keräilijästä. Messuilla laitetaan kiekot kiertoon Levyjen keräilyharrastus elää ties kuinka monetta nousukauttaan. Vapaa pääsy. Modernia taidetta kokoelmaan ei karttunut, pohtii Törmä. asti. Kokoelmaan kuuluva Johannes Takasen valkoiseen marmoriin ikuistama veistos Rebekka (1878) sijaitsee valettuna versiona Kangasalan keskustassa, Korpolan pihassa. Kotkien Big band -orkesteri koostuu partiolippukunta Tampereen Kotkien puhallinorkesterin jäsenistä. Levymessut Kangasalan Pirtillä (Tapulintie 6) 18.3. kello 17.30 museonjohtaja Mika Törmän luennoi Emil Aaltosen kokoelmasta. Näyttelyssä on myös esillä kolmiulotteinen työ Retrospektiivi, joka koostuu erilaisista pienistä grafiikan palasista taiteilijan uran varrelta. Swinging Sunday – The Swing Eagles Big Band & Inga Sulin Kangasala-talossa sunnuntaina 18.3. kello 16. Kokoelman keskeisiä taiteilijoita ovat Albert Edelfelt, R.W. Teosten lintuja ratasaiheiden kautta pohditaan luonnon ja ihmisen järjestämän todellisuuden suhdetta. Hän ei myöskään laatinut kokoelmasta kattavaa luetteloa. Tatun ja Patun riemastuttava käsitys saattaa poiketa yleisesti hyväksytystä totuudesta, mutta kyllä työ tekijäänsä opettaa! Nämä pätkäja silpputyön erityisasiantuntijat havainnollistavat ammattien synnyn ja kertovat juhlavasti arkisista työn sankareista. Inga Sulin laulaa The Swing Eagles Big Bandin solistina Kangasala-talon konsertissa.. 17 Keskiviikko 14.3.2018 KS Kangasalan Sanomat Emil Aaltosen taidekokoelma ja elämäntarina tutuiksi luennolla Museonjohtaja Mika Törmä Emil Aaltosen museosta luennoi vuorineuvos Emil Aaltosen taidekokoelmasta nyt torstaina Kimmo Pyykkö -taidemuseossa. Yhtyeen ohjelmisto vaihtelee swingistä ja lattareista balladeihin ja ikivihreisiin. Ekman, Werner Holmberg, Eero Järnefelt, Alexander Lauréus, Hjalmar Munsterhjelm, Väinö Richard Rautalin, Victor Westerholm, Maria Wiik, von Wrightin -veljekset ja Victoria Åberg. kello 13. Outolan veljekset uppoutuvat erilaisten ammattien ihmeelliseen maailmaan ja määrittelevät, miten mikäkin työ oikeastaan pitäisi tehdä ja kuka sen parhaiten tekee. Hän toteaa, että Aaltosen suhde kuvataiteeseen saattoi olla samansuuntainen kuin suhde kirjallisuuteen
Retken johtajana toimi Aleksi Mäkelä, joka otti kuvaan kaverikseen Hermanni Patikan.. – klo 13.30 hartaus Jalmarin Kodossa. OP Kangasala ja Kisa Eagles. – klo 15 P.maan musiikkiopiston lasten ja nuorten konsertti Jalmarin Kodossa. maaliskuuta. Klan Nuorisoseura. – klo 10–13 Jalmarin Kodon lähitorilla asiakasohjaaja, klo 13–14 fysioterapeutti, klo 14–16 seniorineuvola. Järj. lyyti.in/hoi2018. Tekonivelliset – klo 16.15–17 Lavis, lavatanssijumppa Pirtillä. – klo 16.15–17 Lavis, lavatanssijumppa Pirtillä. 040 084 6968/marjaliisa.rantala@saunalahti.fi Julkaisemme seuraavan viikkopäivyrin 21.3. Oma laite mukaan. – klo 13 Maaliskuun kirjastotunti pääkirjaston Harjula-salissa. – klo 8.45 ensitietopäivä muistisairauteen sairastuneiden läheisille Jalmarin Kodossa, ilm. Lauantai 17.3. – klo 10.30–11 lasten elokuvahetki pääkirjaston Harjula-salissa. Plonk. Ei ajanvarausta, maksutonta. – klo 15 lähitorikahvila Jalmarin Kodossa. 044 413 4261. Perjantai 16.3. – klo 18 Tuija Saarinen lukee satuja Vatialan kirjaston satutunnilla. Luento lähetetään Valkeakoski-opistolta, ja sitä voi seurata Kangasalan valtuustosalista. Järj. jalMaRIN Koto Ma: liha-makaronilaatikko, punajuurikeitto, rusinakiisseli Ti: karjalanpaisti, porkkanasosekeitto, marjarahka Ke: kalamureke, hernekeitto, pannukakku ja hillo To: kaalilaatikko, kalakeitto, vadelmakiisseli Pe: maksakastike, lihakeitto, omena-riisipuuro La: pippurinen possukastike, jälkiruoka Su: uunilohi, jälkiruoka Lounas sisältää juoman, leivän, voin, salaatin ja jälkiruuan. – klo 13 yleisöopastus Kimmo Pyykkö -taidemuseossa. FT, historiantutkija ja tietokirjailija Samu Nyström. – klo 15 kuvakavalkadi SVS Kangasalan vuoden 2017 toiminnasta Lepokodilla. Sdp:n puoluesihteeri Antton Rönnholm. Järj. kello 10 mennessä. Järj. – klo 18 Luontaishoitola Pehmokumpu -komedia Pirtillä. – klo 10–14 levymessut Pirtillä (Tapulintie 6). Järj. – klo 12.30–14 omatoiminen kuntosalivuoro Jalmarin Kodossa. Maksuton. Tiistai 20.3. Järj. – klo 19 Tiistaiklassinen-konsertti Kangasala-talossa. Järj. – klo 12 Äijäklubi Jalmarin Kodossa. Kaikki teltoissa yöpyjät osallistuivat kipinävuoroihin, joka osaltaan kasvattaa vastuuseen muista yöpyjistä. – klo 19 FINESTre Jousikvartetti Kangasala-talossa. – klo 15 Ajankohtaiskatsaus päivän politiikkaan ja suuntaviivat tulevaisuuteen -yleisötilaisuus Suoraman työväentalolla. Emil Aaltosen kokoelma, museonjohtaja Mika Törmä. 18 Keskiviikko 14.3.2018 KS Kangasalan Sanomat Ruokalistat Viikkopäivyri Viikko 12 Koulut ja PÄIVÄKoDIt Ma: lihapullakastike, perunat, jauhelihapihvit, perunasose, salaatti Ti: broilerivuoka, salaatti Ke: ohrapuuro, mehukeitto, tuorepala, juusto, tuoreleipä Päiväkodit: siskonmakkarkeitto tuorepala, juusto, tuoreleipä To: pinaattiohukaiset/porkkanapyörykät, perunat, kastike, salaatti Pe: kalakeitto, tuorepala, tuoreleipä Ateriaan kuuluu myös maito tai piimä, näkkileipä ja ravintorasva sekä salaatin kastike, kun tarjolla on salaattia. – klo 9–13 yleiset pilkkikilpailut Roineella Pumppaamonrannassa, akkukaira sallittu, kilpailukalana ahven. p. – klo 13.30 hartaus Jalmarin Kodossa. Eva Alkulan ja Juha Sipilän etnofuturistinen duo ja perkussionisti Janne Tuomi. Lähetä tapahtumatietosi kangasalansanomat.fi-verkkosivujemme kautta maanantaihin 19.3. – klo 12.30–14 omatoiminen kuntosalivuoro Jalmarin Kodossa. Nivelyhd. Tied. Ilm. Muistisairaan ja ikäihmisen ravitsemus sekä täydennysravinteet. Klan Nuorisoseura. – klo 15 Runopiiri Jalmarin Kodossa. Nuorisoseura Tuulian ja Kangasalan Nuorisoseuran näytelmäkerho esittää. Suomalaisittain Puntarichang tuotti vain enemmän itsensä voittajia kuin esikuvansa. Tästä kaikesta muodostui sopivan kokoinen haaste, josta myös nuori johtaja selvisi voittajana. K12. Maanantai 19.3. Mediasihteeri Hannele Antikainen kertoo tietokoneen tietoturvasta. – klo 14.30 K-Kinossa elokuva: Suomen hauskin mies. – klo 10–14 Tavataan Äijälässä. – klo 16 Marianpäivän kanttorikonsertti Kangasalan kirkossa. Toiset seniorit auttavat tietotekniikkaan liittyvissä pulmissa. – klo 14 kaikille avoin luentoja keskustelutilaisuus JHL:n tilassa (Ainontie 2). – klo 17.30 Kokoelmat kertovat -luento Kimmo Pyykkö -taidemuseossa. Puolijoukkuetelttojen pystytys puolimetriseen hankeen toimi hyvänä alkulämmittelynä ohjelman sisältäessä seuraavan vuorokauden aikana muiden muassa aivopulman, curlingia, naskalirallin, tulentekoa, tutustumisleikkiä, tietovisaa, kätevyyttä, pulkkaviestiä ja norsupalloa. Järj. Ikäsuositus yli 3-vuotiaille. Klan Eläkkeensaajat. Markku Salo Harjun Pojat ry Puntarichang 2018 oli Harjun Poikien ja Roineen Tyttöjen seikkailijoiden ja sitä vanhempien ikäluokkien talviretki, joka pidettiin Kuhmalahden rantasaunalla. Ei ajanvarausta, maksutonta. Folkyhtye ja Klan Nuorisoseura. – klo 10–12 Nettiklinikka pääkirjaston ryhmätila Supassa. Sunnuntai 18.3. – klo 14 ja 16 Tatu ja Patu työn touhussa. Tied. – klo 15–18 Hippo on ice-luistelutapahtuma jäähallissa. ilmestyvässä lehdessämme. Aleksin omien sanojen mukaan hienointa kokonaisuudessa oli mukana olleiden aikuisten tuki tuoreelle johtajalle ja koko porukan yhteistyökyky sekä oma-aloitteisuus. Klan Seudun Hengitysyhdistys. Järj. Järj. – klo 10–13 Jalmarin Kodon lähitorilla Puntarichangissa oli vain voittajia Puntarichang 2018 oli Harjun Poikien ja Roineen Tyttöjen seikkailijoiden ja sitä vanhempien ikäluokkien talviretki, joka pidettiin Kuhmalahden rantasaunalla 10.– 11. – klo 12–15.45 päivätanssit Sahalahden Kontulassa, soittaa Euroset. – klo 17.30–21 Vapaaehtoistyön ja ystävätoiminnan lyhytkurssi Jalmarin Kodossa. – klo 18 Luontaishoitola Pehmokumpu -komedia Pirtillä. – klo 16 Swinging Sunday – The Swing Eagles Big Band & Inga Sulin Kangasalatalossa. – klo 10–12 tietokoneen, tabletin ja kännyn käyttöopastusta Jalmarin Kodossa. Retken johtajana toimineelle Aleksi Mäkelälle retki oli samalla partiojohtajakoulutuksen käytännön harjoitus, jota ohjasi Harjun Poikien lippukunnanjohtaja Kari Kälviäinen. Open stage omilla soittimilla. Nimensä se sai Puntarinlahden ja olympialaisista tutun Pyeongchangin yhdistelmästä. SVS Kla. Järj. Vapaa pääsy. – klo 10.30 ulkoilua vapaaehtoisystävien kanssa, lähtö Jalmarin Kodon pääovelta. (Ritva Leikas). Kaksi lyhyttä suomenkielistä piirroselokuvaa, jotka sopivat myös perheen pienimmille. Vapaa pääsy. Kesto: 1 h 43 min, K12 – klo 19 Jeepers ja St Patrick’s Day Pirtillä. Kirsi-Leena Jaatinen/ 040 035 6686 Järj. Keskiviikko 21.3. atERIaPalVElu MA makkarakastike, peruna, juurekset, mustikkajogurtti TI kesäkeitto, juustoinen perunasalaatti, leipäpala, hedelmäkiisseli KE kanaviillokki, riisi, mustaherukkahillo, porkkanasuikale, hedelmäsalaatti TO hernekeitto, leipäpala, pannukakku ja hillo PE silakkalaatikko, punajuuri, mansikkakiisseli LA sipatti, perunamuusi, persiljamaissi, banaanijogurtti SU jauhelihapihvit, lohkoperunat, kukkakaaligratiini, pulla Muutokset mahdollisia. Järj. Vuoden vaihteessa aloitettu suunnittelu teetti 30 tuntia valmisteluita ja reilun vuorokauden yhtämittaisen johtamissuorituksen. – klo 18–20 bingoa Pirtillä. – klo 13 Taiteilijatapaaminen Sauli IsoLähteenmäen kanssa Kangasala-talon galleriassa. Vapaa pääsy. Nutrical Medical. Klan Suomi–Saksa yhd. Järj. Aiheena kunnan kaavoitus nyt ja tulevaisuudessa. Kangasalan Sitoutumattomat Eläkeläiset. – klo 13 tietoa tulevasta nivelpiiritoiminnasta pääkirjaston Harjula-salissa. Keittolounas sisältää keiton, juoman, leivän ja voin. Noin 35 osallistujaa johtajineen aloitti retken talviolympialaisessa hengessä lipunnostolla Aleksi Mäkelän johdolla. FT Kari Elkelä kertoo Sahalahden lotista. Sahalahti-Seura Torstai 15.3. – klo 18 Pirkanmaan musiikkiopiston lapset ja nuoret esiintyvät Palvelukeskus Maijalassa eri soittimin. – klo 18 Yleisöluento Suomi ja suomalaiset vuonna 1917. Nuorisoseura Tuulian ja Kangasalan Nuorisoseuran näytelmäkerho esittää. Järj. SPR Kangasala. Keskiviikko 14.3. Pakkasraja -15. Klan Nuorisoseura. 040 084 6968/marjaliisa.rantala@saunalahti.fi. Tied. ja Pirkan tekonivelyhd. – klo 18 Marjo Lindberg kertoo Vilpeilän koululla hiihtovaelluksestaan Grönlannissa. KKino. asiakasohjaaja, klo 13–14 fysioterapeutti, klo 14–16 seniorineuvola. Torstai 22.3 – klo 9–12 Kustaa Vilkuna -kahvila Raikun koululla. – klo 11–12.30 omatoiminen kuntosalivuoro Jalmarin Kodossa. – klo 10 Jalmarin Kammari Jalmarin Kodossa. – klo 18 Uniapneailta osoitteessa Toivontie 1 C 19. – klo 18 K-Kinossa elokuva: Suomen hauskin mies. – klo 18.30 Suomen hauskin mies -elokuva Kangasala-talossa. – klo 18.30 kotiseutuilta Kontulassa (Pakkalantie 311). Vapaa pääsy. Järj. ATK Seniorit Mukanetti. – klo 13.30 hartaus Jalmarin Kodossa. – klo 18 Luontaishoitola Pehmokumpu -komedia Pirtillä. Linnateatterin lastennäytelmä Kangasala-talossa. Kesto: 1 h 43 min, K12 – klo 17.30 Marjaliisa Hentilä kertoo pääkirjastossa aiheesta Saksalainen Suomi 1918 – kuinka Suomi pelastui Saksan avulta. Nuorisoseura Tuulian ja Kangasalan Nuorisoseuran näytelmäkerho esittää. Maksuton. Irlantilaista musiikkia. 040 084 6968/marjaliisa.rantala@saunalahti.fi. – klo 11–12.30 omatoiminen kuntosalivuoro Jalmarin Kodossa. Vapaa pääsy kaikille Klan Karjalaseuran toiminnasta kiinnostuneille
päivittäin klo 10–16. – Kuhmalahden jäteasema (Taidetie 6, palotallin vieressä) la 10–14. Järj. Järj. klo 10–13 Taitokeskus Kangasalan tiloissa. – klo 18 Luontaishoitola Pehmokumpu -komedia Pirtillä. MUUT – Kangasalan uimahalli Kuohu av. – klo 14 Teehuoneen kulttuurivartti Lepokodissa. Lounaalle (12 €) voit tulla, vaikka et seminaariin jäisikään. K-Kino. ti–ke klo 11–17, to 11–19, pe–la 11–17, su 11–15, ma suljettu. – Tieliikenteen erikoismuseo Mobilia ja Rallimuseo av. päivittäin kello 10–17. K12. Järj. klo 11–13. – klo 13 yleisöopastus Kimmo Pyykkö -taidemuseossa. Yleisöopastus sunnuntaisin kello 13. – Vehoniemen Automuseo, kahvio ja museopuoti av. klo 13.00 – & tietoa tulevasta nivelpiiritoiminnasta Kangasalan kirjaston Harjula-salissa, Keskusaukio 2 Luento on kaikille avoin! Nivelrikon itsehoito Yhteistyössä Pirkan Tekonivelyhdistys. – klo 11–12.30 omatoiminen kuntosalivuoro Jalmarin Kodossa. väliaikakahvit Järj. Näytelyssä esillä mm. karjalanliitto.fi/kangas alankarjalaseura. Klan Kalaveikot – klo 14.15 K-Kinossa elokuva Coco. 050 404 1146 KANGASALAN SANOMAT 1918–2 018 KS100-näyttely pääkirjaston Taidetila Terrassa perjantaihin 16.3. Tied. – Neulekahvila kokoontuu kahvila Novelliassa keskiviikkoisin klo 15–17. Kangasalan Eläkkeensaajat ry ja TSL:n opintojärjestö EESTI 100 VUOTTA Tervetuloa! BINGO! Kangasalan Pirtillä, Tapulintie 6 parillisilla viikoilla maanantaisin klo 18. Ilm. – Nostalgiaa-näyttely 29.3. Lauantai 24.3. Järj. viikkoa ennen kangasala@taitopirkanmaa.fi, 050 527 3125. – Reijo Hukkasen Luontopolku-näyttely Kimmo Pyykkö -taidemuseossa. uintiseurat. Armas Galleria & Keittiö ilahtuu etukäteen tehdystä lounasvarauksesta 0400 944 928. Minun Venäjäni, Moskovan vaari, Dostojevski ja kullanpunainen kirkko (Riikka Juvonen). Tule pelaamaan hauskaa seurapeliä. – klo 11–13 nuorten pilkkikisa Mobilian Rannasta. Kangasalan Nuorisoseura ry Ajankohtaiskatsaus päivän politiikkaan ja suuntaviivat tulevaisuuteen Avoin yleisötilaisuus Suoraman työväentalolla la 17.3.2018 klo 15.00 Alustaa SDP:n puoluesihteeri ANTTON RÖNNHOLM Kangasalan Sosialidemokraattien kunnallisjärjestö Tervetuloa! Pidetään kaikki mukana www.nivel.fi Aluesuunnittelija Riikka Leppänen luennoi la 17.3. Järj. saakka klo 10–19. Sunnuntai 25.3. MUSEOT – Kangasala-talo ja Kimmo Pyykkö -taidemuseo av. – klo 17 Jaakko Ryhänen, Seppo Hovi ja Kangasalan mieslaulajien kuoro Kangasalan kirkossa. KKino. – World of Comics. Liuksialankuja 33. Vatialan koulun kuudensien luokkien valinnaisaineen sarjakuvakurssilla tehtyjen töiden näyttely Vatialan kirjastossa. – klo 18.30 Suomen hauskin mies -elokuva Kangasala-talossa. – Linjakasta menoa -näyttely 16.3.– 21.12. Birgit Rydmanin, Mirja Pulkkilan ja Helge Rantalan taidetta 1970-luvulta. Vapaa pääsy. – Vesaniemen avantosauna avoinna ma ja ke klo 17–21, to klo 16–20 ja pe klo 16–21 ja su klo 17–19. 040 084 6968/marjaliisa.rantala@saunalahti.fi. MATKAILUNEUVONTA Mobiliassa päivittäin klo 10–16. Kesto: 1h 45 min, K7 – klo 16.30 Hevi reissu -elokuva Kangasala-talossa. Näyttely kertoo linja-autoista, niillä matkustamisesta, liikennöinnistä, kuljettamisesta, linja-autoasemista ja Matkahuolloista. – Kangasalan Sanomat 100 vuotta -näyttely 16.3. NÄYTTELYT – Kimmo Pyykkö -taidemuseossa Kimmo Pyykkö: Pitkän matkan ateljee -näyttely pysyvästi esillä. Mobiliassa. klo 13–15.15, jonka jälkeen KS100-kahvit. saakka Kangasalatalon galleriassa. – Kangasalan Karjalaseuran 75ja Kulttuurikeskus Äijälän 35-vuotisnäyttely Äijälä-talossa. Nuorisoseura Tuulian ja Kangasalan Nuorisoseuran näytelmäkerho esittää. JÄTEASEMAT Kodin ongelmajätteitä, lajiteltua hyötyjätettä, sähköja elektroniikkaromua sekä pieniä eriä kaatopaikkajätettä. sopimuksesta, p. ke–pe klo 16–19 ja la–su klo 12–18. ilmoitukset@kangasalansanomat.fi. – klo 18 Luontaishoitola Pehmokumpu -komedia Pirtillä. 045 253 3883. saakka Art Villa Armaassa, Armas Branderin katu 8, Pikonlinna. Mehutarjoilu. – klo 19 Blue Songs and Ballads – Johanna Försti, Jukka Linkola & Tampere Big Band Kangasala-talossa. Yleisöluento TUNNETKO DIABETEKSESI tietopaketti tyypin 2 diabeteksesta Diabeteshoitaja Outi Viljanen, Tampereen Diabetesyhdistys Torstai 22.3.2018 klo 18-19 Kangasalan kirjasto, Harjula-sali, Keskusaukio 2 Järjestäjät: Kangasalan diabeetikot/Tampereen Diabetesyhdistys ry – klo 18.30 Pirkanmaan musiikkiopiston lapset ja nuoret esiintyvät Kangasala-talossa eri soittimin. Av. Perjantai 23.3. K12. – klo 10.30 ulkoilua vapaaehtoisystävien kanssa, lähtö Jalmarin Kodon pääovelta. 040 084 6968/marjaliisa.rantala@saunalahti.fi. – Sauli Iso-Lähteenmäen Uusia luontokuvia -näyttely 25.3. Suomeksi puhuttu normaaliversio (2D). veistoksia ja esinekoosteita. Tuokiokuvia kangasalustalaisten elämästä – Kangasalan Sanomien ensimmäiset 50 vuotta Kangasala-talossa torstaina 15.3. 19 Keskiviikko 14.3.2018 KS Kangasalan Sanomat Viikkopäivyri VALOKEILA Näkyvä paikka tapahtumailmoituksille Ota yhteyttä myyntineuvottelija Raili Siliukseen, p. SVS Kla. Luennon jälkeen klo 14.00 Pirkan Tekonivelyhdistys ry:n vuosikokous . Nuorisoseura Tuulian ja Kangasalan Nuorisoseuran näytelmäkerho esittää. – Klan jäteasema (Kaarina Maununtyttären tie 6 ) ti–pe 14–18 ja la 10–14. Tied. Yhteistyössä Kangasalan Sanomat, Helsingin yliopisto, Tampereen yliopisto, Tampereen Historiallinen Seura ja Niilo Helanderin Säätiö VUOSIKERTAKURKISTUKSIA KEVÄTKONSERTTI tiistaina 20.3.2018 klo 14 Kangasalan Pirtillä, Tapulintie 6 Loistavat kuorot Tallinnasta MIRAAZ, VANAISAD JA VIDEVIK Huuliharpunsoiton Suomenmestari Hilkka Malm Juontajana Martti Kuurila Liput: 10 € ovelta, sis. Av. saakka pääkirjaston Taidetila Terrassa. ma, ti, to, pe klo 6–21, ke 13–21 ja la–su klo 10–18. – Taito -kurssi: matto ja minä 17.3. LOUNAS keskiajan hengessä Kangasalan kolme Kaarinaa JUHLASEMINAARI Kangasala-talon Kangasala-salissa torstaina 15.3
Ennen niin harvinaisen ja uhanalaisen merikotkan kanta on kasvanut, ja monet niistä jäävät nykyään talvehtimaan sisämaan järville. – Ei niitä täälläkään näy kuin silloin, kun kalastajia on käynyt paikalla. Maaliskuun alussa syntyi epävirallinen kuntaennätys, kun Längel mäveden Haapasaarenselällä oli seitsemän merikotkaa verkkoavannoilla. Joka paikan kotkaa siitä ei kuitenkaan tule, sillä laji on luonteeltaan arka ja vaatii erityistä rauhaa pesimäaikana. Yhden näin lennossa Kalliosalon päällä vähän aikaisemmin, kertoo Kuhmalahden Nuurusniemessä Längelmäveden merikotkia ja muitakin lintuja tarkkaileva Toivo Heikkinen. Rannikoilla perinteisesti pesinyt merikotka on alkanut levittäytyä järville. Merikotkien kevätmuutto on juuri alkamassa. Ne eivät uskalla mennä aivan kuningaslinnun viereen. Heikkinen uskoo, että Längelmävedelläkin voisi olla paljon nykyistä runsaammin talvimerikotkia, jos siellä kalastettaisiin enemmän. Esimerkiksi Vanajanselän liepeille se asettui pesimään kymmenisen vuotta sitten, ja Längelmäveden pohjoispuolelle pari vuotta taaksepäin. Merikotka oli Kangasalla ja muualla Pirkanmaalla varsin harvinainen näky viime vuosituhannen lopulle saakka. – Esimerkiksi Haapasaarenselän–Ponsanselän alueella on vain 3–4 verkkoporukkaa. – Ihmeellisellä tavalla ne löytävät sinne heti, kun kalastajat lähtevät jäältä. Kangasalla niitä tapaa muutolla maalis–huhtikuussa poutasäällä, lounaanpuoleisen tuulen puhaltaessa. Ympäristömyrkyt heikensivät sen pesimätulosta niin, että merikotkat olivat jo perikadon partaalla. Kuningaslintujen paljous kertoo hyvästä ravinnonsaannista. Suuri osa pohjoisessa pesivistä linnuista talvehtii lounaisrannikolla ja Ahvenanmaalla. Lentävä merikotka on majesteettinen näky. Hyvänä muuttopäivänä voi nähdä useita eri yksilöitä. Varsinkin verkkoilijat heittelevät vähempiarvoisia saaliskalojaan jäälle, ja niitä merikotkat käyvät syömässä. Havaintojensa perusteella Heikkinen arvelee, että merikotkat ovat oppineet tunnistamaan apajille saapuvat verkkoporukat. Kannan vankistumisen myötä 2000-luvulla havaintojen määrä on kasvanut koko ajan. Merikotkia alueella on alkanut näkyä säännöllisesti vasta hiljakkoin. Ne käyttävät ravinnokseen pääosin kalaa, ja sitä löytyy talvikalastajien jäljiltä verkkoja pilkkiavantojen liepeiltä. Heikkinen tuntee Nuurusniemen ja lähiseudun vuosikymmenten kokemuksella. Säijänselän alueella lienee edelleen ammattimaista kalastusta selvästi enemmän kuin Kangasalla. Kun 1970-luvun alkupuolella pesiviä pareja oli Suomessa vain noin 40, on niitä tällä hetkellä kymmenen kertaa enemmän. Erityiseksi merikotkapaikaksi on sukeutunut Vesilahden–Lempäälän Säijänselkä, jonka jäälakeuksilla on tänäkin talvena parhaimmillaan nähty yhtäaikaisesti noin 50 merikotkaa. Varikset, harakat ja korpit vihaavat, mutta myös pelkäävät merikotkaa. Lajin turvaksi aloitetut suojelutoimet tehosivat. Jääkenttien jättiläiset Merikotka toipui perikadon partaalta Suomen suurimman petolinnun, merikotkan, kanta hupeni uhkaavasti 1970-luvulle tultaessa. Esimerkiksi kalasääksi sietää ihmisen läsnäoloa pesän lähettyvillä aivan eri tavalla kuin merikotka. Kuningaslinnun siipien kärkiväli voi olla lähes kaksi ja puoli metriä.. Nyttemmin lukuisa joukko merikotkia on alkanut viettää talviaan sisämaan järvenselillä. 20 Keskiviikko 14.3.2018 KS Kangasalan Sanomat Jouni Valkeeniemi Merikotkasta näyttää tulleen vakituinen talvivieras Kangasalan suurilla selkävesillä. Merikotka on lyhyen matkan muuttaja. – Niitä saattoi olla kahdeksankin. Kangasalla talvisia merikotkia on havaittu viime vuosina etenkin Längelmävedellä ja Roineella. Kotkat eivät tietenkään pysty itse kalastamaan, koska järvet ovat jäässä. Merikotkat kärkkyvät kalaa talvisilla järvenselillä yhä yleisemmin Tuimailmeisen merikotkan kanta on vankistunut viime vuosikymmeninä. – Viime talvena oli yksi tai kaksi yksilöä, ja nyt alkutalvesta useimmiten kaksi. Merikotkia ei ole selkävesillä sattumalta
Hillo oli SM-ykkönen kaikilla matkoillaan, ja hän teki myös omat henkilökohtaiset ennätyksensä. Tanja Heinimaa Kangasalan Kisan Hopeasompamitalistit Valtteri Heinmaa ja Venla Heinimaa. Menestys oli tulos Hillon tavoitteellisesta valmentautumisesta MM-koitokseen. 21 Keskiviikko 14.3.2018 KS Kangasalan Sanomat Kisalle kaksi mitalia Hopeasompa-finaaleissa Mitä isot edellä, sitä pienet perässä: Valtteri Heinimaa hiihti Hopeasompafinaaleissa pronssille 16-sarjassa, ja muutama tunti myöhemmin pikkusisko Venla taisteli itsensä tiukassa sekuntikamppailussa hopealle 14-sarjassa. Eroa hopeasijaan kertyi lähes sekunti. Pidemmällä matkalla maailmancupin voittaja, Venäjän Denis Akulov, taipui selkeästi kakkoseksi. Tänä talvena luntakin on riittänyt, ja ladut ovat olleet huippukunnossa. Hyvin sujunut harjoitteluja kilpailukausi antoi pohjan kisamenestykselle. ja Valtterilla 6. sija). Kylmä alkoi selvästi hyydyttää Akulovia viimeisten kymmenen metrin aikana. Hillo paransi voittouinnissaan omaa ennätystään 1,3 sekunnilla, kun aika oli 35,47. Hän voitti 45–49-vuotiaiden rintauinnin sekä 25 että 50 metrin matkalla. Lopputuloksissa Venla pääsi välieriin sijoittuen sijalle 8. Simo Hillo palasi Tallinnasta kahden MM-kultamitalin kera Juha Jäntti Kangasalan Uintiseuran Simo Hillo saalisti omissa lajeissaan täyspotin talviuinnin MM-kisoissa Tallinnassa. Simo Hillo ” LEA NIEMELÄ ALDIS TOOME. Hillo ui avannossa pisimmillään 75 metrin harjoitusvetoja. Suomen juniorihiihdon vuoden pääkilpailut hiihdettiin tänä vuonna Kuhmossa 2.–4. Perinteisen tyylin normaalimatkoilla Heinimaiden lisäksi palkinnoille pääsi Juho (19. Niko jatkoi elämänsä hiihdolla, ja lopulta palkintosija jäi vain 13 sekunnin päähän Vili Olkkosen joutuessa taipumaan kovassa seurassa. Neljän vuoden takaiset MM-mittelöt Rovaniemellä toivat sijoitukset 4 ja 7. – Valmistautumisen tunnelma oli todella upea, kun koko kylä tuli mukaan tsemppaamaan. Aika-ajosta kisalaisista jatkoon pääsivät Heinimaan sisarusten lisäksi Keskisen veljekset Juho (M14) ja Niko (M16). maaliskuuta. Vuodesta 2003 kilpaillut Hillo sai nyt ensimmäiset arvokisamitalinsa. Kultamitalisti kiittää Vesaniemen harjoitusolosuhteita. Hillo pystyi katselemaan kovimman kisakumppaninsa uintia, koska tämä ui myöhemmässä erässä. Simo Hillo toi avantouinnin MM-kisoista Tallinnasta kaksi kultamitalia. – Tallinnassa 25 metriä meni nyt ensi kertaa kisahistoriassa alle 16 sekunnin omassa sarjassani, ajan 15,86 kellottanut Hillo totesi kisan jälkeen tyytyväisenä. Poikien sijoitukset olivat Juho 16., Valtteri 18. Hopeasompafinaaleissa kilpailivat 13–16-vuotiaat ikäluokkiensa mestaruuksista. ja Niko 21. Kisa oli lopputuloksissa 11. Kisaohjelmaan kuuluivat sprintit, normaalimatkat ja viestit. Hopeasompafinaalit osoittivat, että pärjäämällä kisoissa Hämeessä on korkealla myös Suomen tasolla. Erityisesti 50 metrin matka vaatii todella hyvää kylmän sietoa. Kangasalan Kisasta oli kisoissa mukana yhdeksän hiihtäjää. Hopeasompamitalit olivat näille Kangasalan Kisan kasvateille ensimmäiset. Kangasalan Uintiseura oli edustettuna neljän uimarin voimin. Aikaisemmat parhaat sijoitukset ovat olleet Venlalla 4. Käytettävissä ovat 25 metrin avantorata ja kuntosali. Voitelutiimi teki loistavaa työtä koko kisojen ajan. Niko hiihti jälleen hienosti ollen 32. Viesteissä jättiyllätys oli lähellä, kun 16-vuotiaiden poikien avausosuudella kärkikolmikko karkasi, ja Valtteri toi Kisan kakkosena vaihtoon. Viime viikolla järjestetyt maailmanmestaruuskisat kokosivat Tallinnaan lähes 1 400 uimaria 40 maasta. Tiedämme myös, että Kangasalan Kisan hiihtokoulusta Kyötikkälässä löytyy kovia harjoituskavereita sekä hyviä esikuvia pienemmille hiihtäjille ja tuleville Hopeasompaajille. Saman sarjan Aatu Seppäselle palkintosija jäi vain 10 sekunnin päähän (sijoitus 29.). Vältin itse kangistumisen uinnin loppuvaiheissa. Vapaalla hiihtotavalla käydyt sprintit olivat jälleen vaiheikkaat kolarointeineen ja pussituksineen. Iso kiitos menestyksestä kuuluu Kangasalan upeille harjoitusoloille. – Vältin itse kangistumisen uinnin loppuvaiheissa. Sairastapausten vuoksi N16joukkueelta ja toiselta M16-sarjan joukkueelta puuttuivat ankkurit, mutta kaksi ensimmäistä osuutta hiihdettiin mallikkaasti kokemusta keräten. Viimeistely sisälsi uimahalli treenejä, kuntosaliharjoittelua ja avantouintia. Kangasalan muiden osallistujien ajat ja sijoitukset ovat lehden Tuloksia-palstalla
Oma osuutensa tähän on tietyillä luisteluharjoituksilla, joita Virta lisäsi treeneissä. Erinomaisen kauden pelannut Mikko Kivimaa teki runkosarjassa pisteet 20+29=49. Viimeiselle erätauolle lähdettiin tasatilanteessa 3–3. Vauhtia tuli lisää, samoin taklauksia. Kun kyseessä oli kauden viimeinen matsi, olivat kaikki kaukalokelpoiset, paikalle päässeet pelaajat mukana tositoimissa. – Maalivahtipelimme oli hyvää, ja onnistuimme suhteellisen hyvin tekemään maalit paikoista, Kivimaa kuvaili ratkaisua. – Onhan se kiva lopettaa kausi voittoon, tuumasi Mikko Kivimaa, Eaglesin tehopelaaja (1+2) pronssimatsissa. Vaikka finaalipaikkaa ei tullut, pelasi Eagles kokonaisuutena hyvän kauden. Kivimaan, Markkulan ja Ruokosuon ohella maalintekijöitä olivat Joni Rautiola (2+0), Sami Nikupeteri (1+1) ja Iiro Kotkaslahti. Tiettyjä ominaisuuksia joukkueessa on kehitettävä, jotta menestystä tulisi lisää. Hyvin he saivat pelin käännettyä, Virta kiitteli. Se jäi pienestä kiinni. Hän lähes tuplasi edellisen kauden (8+18=26) tehopisteensä. Erityistä tunnustusta Virta jakoi joukkueen peli-ilmeestä. Kivimaa oli tehoissa joukkueen kakkonen Jerry Markkulan (22+45=67) jälkeen.. Lopulta pronssikin maistui, kun katkerasta välierätappiosta oli ehtinyt kulua pari viikkoa. Valmentaja Teppo Virta oli jokseenkin tyytyväinen joukkueen kauteen. Maalivahdit Lassi Paimensalo ja Vili Virta pelasivat ottelun puoliksi. Me saimme kokoon tasaiset kentälliset, ja varsinkin taitavat pelaajat pääsivät paremmin peliin sisään, kun pelasimme kolmella kentällä. Mauno Ruokosuo tuulettelee juuri tekemäänsä Eaglesin viidettä osumaa, joka oli myös pronssipelin voittomaali. – Esimerkiksi kaksinkamppailut. – Tuntuu ihan mahtavalta, sanaili Eagles-kapteeni Miika Hymylä voitokkaan Pyry-kamppailun loputtua. Hämeen lohkon mestaruuden vei HC Giants. Hymylän, 28, mukaan mestaruusjahti jatkuu ensi kaudella. – Kaudesta jäi hyvä maku suuhun. Niukka putoaminen finaalipeleistä kirveli kotkalaumaa kovasti. Ykkösvahtimme Vili Virta piti meitä pystyssä, kun oli vaikeampaa. Löytyi sitä apinan raivoa, millä otteluja voitetaan. – Pojat pistivät ison pykälän päälle. Kaikki eivät välttämättä uskoneet menestysmahdollisuuksiin, kun joukkue uudistui niin paljon viime kaudesta. Sen verran latausta joukkue löysi otteisiinsa, että nokialaiset jäivät nuolemaan näppejään. Moni pelaaja meni tällä kaudella selvästi eteenpäin, mikä näkyy esimerkiksi piste-ennätysten kohenemisena. Taistelutahto löytyi joukkueen sisältä, pelaajista itsestään. Niin paljon jäi hampaankoloon välieristä. – Yhdessäkään pelissä ei luovutettu, mihin olen tyytyväinen. – Olimme poikien kanssa syömässä Uplakers-pelien jälkeen. 22 Keskiviikko 14.3.2018 KS Kangasalan Sanomat Uudistunut joukkue voi olla tyytyväinen esityksiinsä Eagles tavoitteli tosissaan kakkosdivarin Hämeen lohkon kuninkuutta, mutta paikka valtaistuimella jäi saavuttamatta. Valmentajan osuus on näissä asioissa lopulta aika pieni. Kysyttäessä Hymylä nosti esiin joukkueen kolme keskeistä vahvuutta. Edelliskausilta tuttuja runkopelaajia jäi pois, ja kokonaisuutena rosterista tuli kapeampi kuin aiemmin. Sellainen erikoisuus nähtiin, että Eaglesin nelosketjussa hyökkäsi kolme puolustajan tontilta tutuksi tullutta pelaajaa. Kolmas sija ei ollut sitä, mitä joukkue alun perin lähti tavoittelemaan, mutta sitkeästi kamppailleen Pyry Akatemian kaataminen nostatti lopulta jonkinlaista hymyä pelaajien huulille. Esitys oli varmempaa kuin ennen, tappioputkiakaan ei päässyt syntymään. Me ollaan taitojoukkue, joka on saanut vähän lisää fyysisyyttä, mutta sitä pitää vielä petrata. – Ison, ison pettymyksen jälkeen oli vaikea latautua tähän peliin. – Ei oltu ihan hereillä pelin alkaessa. Teppo (valmentaja Virta) on tuonut sitä joukkueeseen, että yritetään voittaa omat alueet ja mennä viidellä miehellä ylös tai alas. Jerry Markkulan (ajassa 40:18) ja Mauno Ruokosuon (41:40) iskemät maalit kolmannen erän alkuun näyttivät ottelun lopullisen suunnan. Pyry oli alussa niskan päällä, mikä ei ollut kotijoukkueen taktiikan tarkoitus. Hän peräänkuulutti jo syksyllä taistelutahtoa, mitä porukka myös osoitti. Me annoimme liikaa saumaa, kun he saivat pari maalia ja innostuivat siitä, Eagles-valmentaja Teppo Virta totesi. Tavoitteemme oli voittaa koko sarja. Helpolla voitto ei kuitenkaan tullut. Hän antoi suojateilleen kouluarvosanan 8,5. Hollolalaiset voittivat Ylöjärven Uplakersin suoraan kahdessa ottelussa. – Myös viisikkopuolustaminen toimi, etenkin alkukaudella kun ei ollut vielä loukkaantumisia. Siellä oli puhetta, että täytyy vielä yksi kausi jatkaa. Finaalipaikan kirpoaminen harmitti valmentajaakin. Eaglesin kausi päättyi pronssijuhliin Kisa-Eagles–Pyry Ak 7–4 (2–3, 1–0, 4–1) Jouni Valkeeniemi Eaglesin kausi kakkosdivarin Hämeen lohkossa päättyi lauantaina pienimuotoisiin pronssijuhliin. – Ylivoimapelissä teimme paljon maaleja ja saimme käännettyä tiukkoja pelejä voitoksemme. – Maalivahtipeli toimi hyvin koko kauden. – Vaihtuvuutta oli aika paljon, mutta ehkä se oli hyvään suuntaan. Asenne ja joukkuehenki olivat kohdallaan. Toisesta erästä lähtien kotijoukkue alkoi osoittaa isäntämeininkiä kaukalossa. Ja tuolla pukukopissa on hauska olla, valmentaja Virta kuvaili menoa joukkueen keskuudessa
Hiihtokunnossa oleva reitistö on kohtalaisessa kunnossa vesisateen jäljiltä. Joukkueen päävalmentaja Kai Stenius on peleihin vähintäänkin yhtä tyytyväinen. » Katso lisää laduista: https://urly.fi/TtG » Kuhmalahden ladut: https://urly.fi/Tep Latutiedote. Parhaat ladut löytyvät Vatialan ja Aseman suunnasta, Kyötikkälän urheilukeskuksen ympäristöstä sekä yhdysladulta Tampereen latuverkkoon. Lahdenkulman alueella on useita kilometrejä perinteisen latuja yksityisten laduntekijöiden ajamina. Maanantain kotipelissä LP:tä ei pidätellyt enää mikään. Partalan matonpesupaikalta lähtee Sahalahden Kirkkojärven jäälle noin 5 kilometrin lenkki perinteiselle tyylille, mutta jäälle nousee helposti vesi lauhan sään vuoksi. Hurskainen ja Annukka Paloniemi pääsivät ulkomaalaisten pelaajien lisäksi todella hyvin peliin mukaan, ja se näkyi myös tehdyissä pisteissä. Huutijärvellä kulkee latu Mobiliaan. Toisaalta joukkueet ovat jo toisilleen niin tuttuja, että isoja yllätyksiä tuskin on luvassa. Kirkkojärvellä ja Vesijärvellä kulkee myös vapaan hiihtotyylin reitti. Latukahvio toimii Kyötikkälässä kelija sääolosuhteiden mukaan lauantaisin ja sunnuntaisin kello 11–16. Hän pyöritti hyvin peliä ja onnistui jopa niittaamaan pallon vastustajan kenttään toisella kosketuksella ottelun viimeisissä pisteissä. 23 Keskiviikko 14.3.2018 KS Kangasalan Sanomat KOTKAT KIITTÄÄ! Pronssimitalit kaulassa! Kiitämme faneja, yhteistyökumppaneita ja taustahenkilöitä kaudesta. Roineelle on ajettu 5 kilometriä latua, jolle pääsee Liuksialan uimarannasta sekä Äijälä-talon ja Liuksialan koivukujan risteyksestä. LP voitti ensimmäisen ottelun lauantaina Orivedellä ja toisen ottelun Kangasalla kotikentällä. Saaressa on myös uusi ekokäymälä. – Peli on täysin voitettavissa, mutta se vaatii sen, että keskitytään yhteen peliin kerrallaan ja nollataan maanantain voitto. Steniuksen mielestä menneet pelit täytyy kuitenkin unohtaa ja keskittyä tulevaan. Lisäksi Kyötikkälästä pääsee Vallitun laavulle ja kodalle ja edelleen Ruutanaan. Havisevan suunnalle latupartio on tehnyt ladut Ruutanasta. Sen pituus on noin 7 kilometriä. Sahalahden kuntoradalla pääsee hiihtämään molemmilla hiihtotyyleillä 1,6 kilometrin reitin, joka on kohtalaisessa kunnossa. Vapaa-aikapalveluista muistutetaan, että hoidetuilla hiihtourilla ja laduilla ajoneuvoliikenne, kävely sekä ratsastus ovat ehdottomasti kiellettyjä. Uiato palkittiin myös ottelun parhaana pelaajana. Stenius muistuttaa, että mitään ei olla vielä voitettu. Rohkaisu on kahden viime pelin perusteella tuottanut selvästi tulosta. – Olen ylpeä meistä. Tiheissä kuusikoissa kannattaa hiihdellä varovaisesti vähäisen lumimäärän takia. Tänään keskiviikkona edessä on vielä kolmas ottelu OrPoa vastaan vieraskentällä, jossa välieräpaikka on katkolla LP:lle ensimmäisen kerran. Maastolatuja ajetaan, kunhan pakkasta saadaan. Ei voi vain rallatella menemään. Latukahviota hoitaa Kangasalan Latu. kello 10. Huippuesitykseen Orpoa vastaan äityneen LP:n pelaajat tuulettavat pistettä, kuten myös päävalmentaja Kai Stenius ja apuvalmentaja Ismo Tahvanainen (etualalla selin). Myös Mäyrävuoren alueelle on saatu ladut tehtyä. Stenius kertoo, että laitapelaajia on pyritty rohkaisemaan hyökkäämään ilman, että pelättäisiin mahdollisia virheitä. Tuntuu, että kaikki onnistuivat tänään, ja teimme juuri niin kuin oli sovittu, kertoo LP:n kapteeni Liisa Hurskainen. Viimeistään jälkimmäisessä ottelussa LP näytti yli 600 henkiselle kotiyleisölle parasta osaamistaan. Lisäksi kuntoradalta lähtee perinteisen maastolatu Pakkalan suuntaan. – Koko ajan pitää elää hetkessä. Jäälatuja kulkee tällä hetkellä Kirkkojärvellä ja Vesijärvellä. Maanantai-illan hurmosta Pitkäjärven kentällä ja kentän laidalla. – Joukkue pelasi erittäin hyvää lentopalloa. Reitti ei ole merkitty, joten maaston tuntemus on tarpeen. LP:n passari Mita Uiato oli myös ilmiömäinen. Jääladuille nousee tällä hetkellä vesi lauhan sään ja vesisateen vuoksi. Stenius on pitkään kaivannut joukkueen muihinkin laitapelaajiin tehoja Danielle Briseboisin lisäksi. Vastustajalla on takanaan kaksi tappiota, joten muutoksia on varmaan luvassa. OrPolla on vahva hakkuripelaaja, mutta ainakin kotipelissä LP onnistui pitämään brasilialaispelaajan kurissa. Havisevan lenkkiä ei voida ajaa. Latupartio suuntaa kulkunsa jäälle vasta pakkasen kiristyessä. Maastoladut kulkevat Aseman kautta Ruutanaan sekä Tarpilan ja Ranta-Koiviston kautta Taivalpirtille ja Kisapirtille. Hautsaaren kodalle on tehty kaksi latua. Kyötikkälän pukukopit ja vessat ovat hiihtäjien käytettävissä arkisin kello 7–15.15 ja viikonloppuisin latukahvion aukioloaikoina. LP tavoittelee nyt keskiviikkona ensimmäisen kerran välieräpaikkaa Oriveden Ponnistus –LP Kangasala 1–3 (22–25, 21–25, 25–21, 20–25) LP Kangasala–Oriveden Ponnistus 3–0 (25–21, 25–20, 25–19) Saara Nyystilä LP Kangasalla on takanaan jo kaksi voittoa puolivälierien kohtaamisista Oriveden Ponnistusta vastaan. Sorolan soramontun pohjalla olevassa grillissä voi paistaa makkaraa, kunhan tuo omat polttopuut mukanaan. Mukaan kannattaa varata tulitikut ja sytykkeet, niin saaressa olevassa kodassa voi paistaa makkaraa. Peliin valmistaudutaan kokoontumalla yhteen ja muuttamalla pieniä asioita illan peliä varten. LP voitti vieraspelin erin 3–1. – Saimme tehtyä hyökkäyksiä laajemmalla rintamalla, ja se on hyvä asia myös jatkoa ajatellen, jos jatkoon pääsemme. Siinä syntyi jopa sellainen hurmostila. Myös kevätaurinko sulattaa lunta paikoin tehokkaasti. Lauantain vieraspelissä nähtiin jo, miten vaarallinen vastus LP on, kun joukkue pääsee hyökkäämään monipuolisesti. Ratsukoiden toivotaan käyttävän hiihtokaudella ratsastusreittejä soramonttualueen sijasta. Vesijärvellä Vesaniemen kautta pääsee jäälatua Huutijärvelle ja Ruutanaan. Tilanne tiistaina 13.3. Syksyllä jatkamme taas entistä vahvempana! TYKKÄÄ MEISTÄ facebook.com/eaglesedustus. Paloniemi teki rohkeita hyökkäyksiä ja Hurskainen onnistui tärkeissä torjunnoissa. Suurin osa kunnostuksista tehdään vasta pakkasen kiristyessä, jotta ladut eivät mene jäätikölle. Huutijärveltä latu jatkuu maastolatuna Huutijärven risteyksen kautta Mobiliaan. Joukkue luottaa kyllä itseensä tällä hetkellä ja se on hienoa
klo 13 alk. 25 m rintauinti 45–49-v: 1) Simo Hillo, 15,86 50 m rintauinti 45–49-v: 1) Simo Hillo, 35,47 HIIHTOA KS-cupin neljäs osakilpailu Kyötikkälässä 6.3. (diaarinro M 17/3122) Valittajana mm. klo 23.00 Vapaa pääsy! Avoinna 03! Käyk' sä usein täällä. Kangasalan kunta Hämeenlinnassa 6.3.2018 Käräjäsihteeri Sari Suoverinaho TALVIUINTIA Talviuinnin MM-kilpailut Tallinnassa 6.–10.3. Vaarien ottelut la klo 10.30 ja 14.30 sekä su klo 9 ja 11.30, pelaajakoordinaattorina toimii Ana. klo 13 Sipetassa. Klan Maaseutuseura Kevätkok. Akkukairan käyttö sallittu, kilp.kalana ahven, opastus Kaarina Maununtyttären tieltä, pakkasraja -15 ast., yht.hlö Helena Villenius p. klo 18 Vilpeilän koululla, Pakkalantie 337. klo 17.30 kuntosali Pitkäjärven koululla. klo 16 Silmukellarilla, Toivontie 1 C ja klo 17.30 Sariolan liikuntasalissa. klo 11 vesijumppa Kuohussa. klo 10 ”Eiku liikkumaan” lähdetään kävelemään torilta, klo 8.30 ja 14 alk. Urheilutie 13 sekä kaupungin verkkosivuilla osoitteessa kangasala.fi . Mieli Maasta -yhdistys Vertaisryhmä kokoontuu ti 20.3. klo 11–12.30 Kh:n koul. klo 10–14. klo 18 Silmukellarilla. Tuloksia Seurat toimivat Lähetä viestisi Seurat toimivat -palstalle maanantaihin kello 10 mennessä joko lomakkeella kangasalansanomat.fiverkkosivuiltamme tai sähköpostitse tilaukset@ kangasalansanomat.fi KS. Itä-Klan Eräveikot Pilkkikilp. SPR Kuhmalahti Treen Teatteriin Cats-musikaaliin ke 21.3. Klan Nuorisoseura Pirtillä: ma 19.3. p. 040 133 6469. klo 9–13 Roineella, pumppaamon rannassa. kahvila Novelliassa ke 21.3. klo 8 K-market Sahramille. M: 1) Matti Hakala AAH 24,31 (00), 9) Jukka Viitanen KangKi 35,54 (20) M75: 1) Tapani Virtanen 17,41 (21), 2) Antti Salminen 18,00 (14) M80: 1) Reino Rantanen 23,43 (43) PILKKIÄ Kangasalan Eläkkeensaajien kalakerhon pilkkikilpailut 6.3. Tilaisuus avoin kaikille. p. Klan Reumayhdistys Pääsiäisaskartelu ti 20.3. 050 325 1604. Myrskyssä Suomirockbändi KORMUS Showtime n. Klan Invalidit Bocciaa pelataan ti 20.3. 040 162 8220 Suosittu kohtauspaikka Kangasalla Perjantaina 16.3. 50 m rintauinti 50–54-v: 7) Heikki Nurmi 40,37. Klan Uintiseura Retki Rudolfin Keitaalle, Sastamalaan, la 24.3., lähtö klo 12 Klan l-autoas., saunomista ja ruokailua. klo 8–13 Vesaniemi. harj. la 17.3. Sentterissä klo 10. Ilm. klo 16.15 alk. Osayleiskaavalla kehitetään ratsastuskeskusta ja siihen liittyvää asumista sekä alueen matkailutoimintoja. Klan Laulun Ystävät Harj. MYYTÄVÄNÄ ma-to 14-23, pe 14-03, la 12-03, su 12-23 Vapaa pääsy! Tule ajoissa että mahdut! Lauantaina 17.3. 03 364 2630 www.ylabaari.com KU-68 Pilkkikilp. Ennen kok. 040 755 4231/Lilja. klo 18 Iskelän majalla, Nevastie 2. RAVINTOLAT KUULUTUS KANTA-HÄMEEN KÄRÄJÄOIKEUS/MAAOIKEUS kokoontuu valmisteluistuntoon 27.3.2018 kello 10.00 Kangasala-talon valtuustosalissa, Kuohunharjuntie 6, 36200 Kangasala. Lisätietoja yleiskaavasta antaa yleiskaavasuunnittelija Jenni Joensuu-Partanen, p. klo 11 päiväkerho Sentterissä. Klan Kansalliset Seniorit Iltapäiväkahvitilaisuus ke 21.3. 0400 547 764 / Otto. Sahakalat Pilkkikilp. Mahdolliset mielipiteet osallistumisja arviointisuunnitelmasta on toimitettava 17.4.2018 mennessä sähköpostitse kirjaamo@ kangasala.fi, teknisen keskuksen asiakaspalvelupisteeseen, Urheilutie 13, tai postitse Elinvoimalautakunta, PL 50, 36201 Kangasala. To 22.3. Yleiskaavan osallistumisja arviointisuunnitelma (OAS) on nähtävillä 19.3.–17.4.2018 teknisen keskuksen asiakaspalvelupisteessä, os. pelataan bocciaa Suoraman Työväentalolla. Pe 23.3. Eläkeliiton Klan yhdistys Kevätkok. Luennon jälkeen yhdistyksen vuosikok. klo 15–17. hiphop-yhtye MANSESTERI Showtime n. uintiseura.fi. klo 10–15, mennään bussilla, ilm. klo 24 A-oikeudet Holvastintie 6 p. eräopasopettaja Marjo Lindberg kertoo hiihtovaelluksestaan Grönlannin halki. Lisätiedot www. klo 13 Klan pääkirjaston Harjula-salissa. ti 20.3. Vesaniemessä Vesijärvellä. to 22.3. Kangasalan Uintiseuran edustajien tulokset. Lisätiedot p. Suurin kala Markku Koivuahon 138-grammainen ahven. klo 15 Lulu Tanhuanpään juhlanavetassa Teiskossa, esiintyjät Ahti Jokinen, Safka Pekkonen ja Lulu Tanhuanpää. su 18.3., kokoontum. klo 14 kirjaston Harjula-salissa, alustajana kaupunginjohtaja Oskari Auvinen, avoin tilaisuus kaikille uusille jäsenille. Asia: Maankäyttöja rakennusalain mukainen lunastus Huhmarin puistoalueella Kangasalan kunnassa, toimitusnumero 2015-496694. ja pe 23.3. Uniapneailta to 15.3. Naisten jumppapäivä Varalassa la 24.3. Asarilla. Suomen Nivelyhdistyksen aluesuunn. nuorison kenttäohj. T/P4 0,1 km: 1) Mandi Kahilaniemi 0.44,2, 2) Aino Liuha 0.56,6, 3) Eemil Ahonen 1.19,2, 4) Lotta Haikka 1.21,1, 5) Niklas Nevalainen 1.36,2, 6) Janna Pärssinen 1.42,4, 7) Joanna Alarotu 3.21,0 T/P5 0,2 km P: 1) Mailis Ijäs 1.25,9, 2) Antto Backman 1.29,9, 3) Joosep Alarotu 1.41,8, 4) Ruissalo Emil 1.46,8, 5) Bruno Emenike 2.07,2, 6) Manna Pärssinen 2.40,8, 7) Milja Häkli 3.09,7, 8) Urho Eerola 3.52,7 T6 0,4 km P: 1) Aino Savolainen 2.56,7, 2) Anni Verho 3.05,2, 3) Siiri Eerola 4.15,2, 4) Selma Matihaldi 4.43,4 P6 0,4 km V: 1) Joona Pärssisen 3.28,1, 2) Olli Harju 3.30,2, 3) Kaarle Tiits 3.48,4 T8 1 km P: 1) Sanni Keskinen 5.36,5, 2) Amanda Onnela 5.36,7, 3) Sini Vallittu 6.04,1, 4) Vilja Välimaa 6.14,6, 5) Maria Tiits 6.19,3, 6) Petra Lehtonen 6.20,0, 7) Maija Häkli 7.02,1, 8) Rosanna Lehtonen 7.03,9, 9) Emmi Hämäläinen 7.06,5, 10) Aava Lehtola 7.23,1, 11) Moona Pärssinen 7.38,3, 12) Anna Harju 8.11,2 P8 1 km P: 1) Viljo Linnamaa 4.14,6, 2) Eino Liuha 5.18,8, 3) Kaius Niukkanen 5.26,2, 4) Rasmus Samposalo 5.59,9, 5) Konsta Koski 6.02,7, 6) Onni Tuomanen 6.47,8 T10 2 km P: 1) Maija Mäntylä 13.00,5, 2) Hertta Pitkänen 14.15,4, 3) Ronja Viitanen 14.23,1, 4) Linnea Koskinen 15.19,0, 5) Sävy Parpola 18.01,0 P10 2 km P: 1) Joonas Kolehmainen 10.43,0, 2) Niilo Linnamaa 11.00,8, 3) Lennu Seppänen 12.01,9, 4) Matias Ruissalo 12.02,6, 5) Juuso Ylisiurua 12.43,0, 6) Rasmus Ijäs 13.43,3, 7) Aaron Haikka 14.54,7, 8) Janne Verho 16.10,5 T12 3 km P: 1) Hanni Koski 12.21,2, 2) Iiris Ijäs 12.52,2, 3) Julia Rantala 15.39,9, 4) Essi Ilomäki 17.59,8, 5) Vilma Liuha 21.26,4, 6) Elisabet Kapanen 22.20,7 P12 3 km P: 1) Johannes Alarotu 11.14,6, 2) Antti Välimaa 14.54,8 P14 5 km P: 1) Juho Keskinen 16.16,7, 2) Nuutti Vennelä 21.06,5 T16 5 km P: 1) Kaarina Nurminen 17.00,5 NY16 5 km P: 1) Sirra Toivonen 16.49,6 MY16 8 km P: 1) Matias Ylisiurua 13.07,8, 2) Eerik Nurminen 13.09, 3) Olli Niemi 13.41,5, 4) Jouni Rantala 14.25,0, 5) Harri Linnamaa 14.50,4, 6) Vilhelm Toivonen 14.59,6, 7) Hannu Lehtola 21.28,7 AMPUMAHIIHTOA Keuruun kansalliset pikakilpailut Viestin säännöin. Kaavoitus. 040 822 1057. Klan Eläkeläisyhdistysten neuvottelukunta Ke 21.3. pe 16.3. klo 12–14, kimppakyytiä Seurahuoneen edestä klo 11.45. Sinikalle. klo 10–13 kunnanrannassa, kaloja voi tuoda punnitukseen klo 12 alk., sarjat tytöt, pojat, miehet ja naiset. Klan Sitoutumattomat Eläkeläiset Ohjelmaryhmän harj. klo 11 Sentterissä. 050 362 4602/Sirkku. Ke 21.3. lähtö Vehkajärvi klo 17.15, Pohja 17.20, Pento 17.30. to 22.3. N: 1) Irene Siitonen 993 g, 2) Seija Reiman 373, 3) Helena Villenius 321, 4) Vieno Sisso 320, 5) Irma Kahilainen 303, 6) Anna-Maija Pohja 153, 7) Airi Rodziewicz 118, 8) Mirja Soukko 101 M: 1) Pertti Piironen 3 606 g, 2) Juha Kokkola 2 760, 3) Markku Koivuaho 2 531, 4) Martti Koivuluoto 2 458, 5) Pekka Välkki 2 180, 6) Kari Järvinen 2 033,7) Rainer Kahilainen 1 257, 8) Pentti Huhtakallio 916, 9) Erkki Siitonen 765, 10) Reima Moisio 418, 11) Mauno Suhonen 404, 12) Reima Rantanen 348, 13) Urho Karppinen 280, 14) Tarmo Tonttila 196, 15) Veini Honkanen 161, 16) Reijo Tammisalo 43. Majaalahti, ent.koulu. Klan Naisvoimistelijat Rosmariineilla huomenna pidennetty tunti, naisten halliohjelman harj. su 25.3., kokoontum. klo 19.30. klo 18 Juhlatalo Äijälässä, tietoa seuran lehtivihreämittarista, tapahtumista ym. ma 19.3. Päivätanssit Sahalahden Kontulassa ma 19.3. klo 17.45 Suoraman koulun musiikkiluokassa. klo 13 kokous Aito Säästöpankin kokoushuoneessa. 25 m rintauinti 65–69-v: 18) Markku Puranen 26,07 25 m perhosuinti 50–54-v: 6) Heikki Nurmi 15,80 25 m rintauinti 50–54-v: 7) Heikki Nurmi 17,98. Riikka Leppänen alustaa aiheesta nivelrikon itsehoito ja tietoa tulevasta Klan nivelpiirin toiminnasta. Klan seudun Hengitysyhdistys Tuolijumpat jatkuvat ke 14.3. klo 16 Myllystenpohjantie 4, Suuntapaja. klo 12–15.45, soittaa Euroset. Kuohenmaan kyläyhdistys Pilkkikisat su 18.3. ja luento la 17.3. maanvuokraajille ja seuran jäsenille su 18.3. Sahalahden Metsästysyhdistys Jäsenten väliset pilkkikilp. Jos pulmia, soita Marjatalle p. Klan Eläkkeensaajat Ti 20.3. klo 8 KSahramin eteen. Kh:n koul. Kylpylämatkalle Otepäähän 22.–29.4. lavis, klo 18 Duuris, to 22.3. 24 Keskiviikko 14.3.2018 KS Kangasalan Sanomat KANGASALAN KAUPUNKI TIEDOTTAA KUULUTUKSIA PL 50, 36201 Kangasala 03 5655 3000 www.kangasala.fi KANGASALAN KAUPUNKI VÄÄKSYN OSAYLEISKAAVA Vireille on tullut Vääksyn osayleiskaavan (kaava nro 35) laatiminen. Vilpeilän Valpas Vuosikok. KALAKERHO Yleiset pilkkikilp. Tyttöohjaajien treenit su 18.3. 0400 835 565. Iskelän omakotiyhdistys Vuosikok. ke 21.3. Klan Karjalaseura Tavataan Äijälässä ti 20.3. Voitto-Vaarit Reiska-höntsyt Koulukadulla, Treella 17.–18.3. Riemua, Rallia, Rakkautta -kevätkonsertti su 20.5. viimeinen ilm.päivä 21.3., soittele Ritvalle p. klo 14 kaikille avoin luentoja keskustelutilaisuus JHL:n tilassa, Ainontie 2, aiheena kunnan kaavoitus nyt ja tulevaisuudessa. Tekonivelliset Ke 21.3. klo 15–17 Vaarintupa. klo 9.30 alk. Tied. klo 11–13. klo 14–18 käsityökerho, klo 18–20 bingo, ke 21.3. 12.3.2018 ELINVOIMALAUTAKUNTA Myllystenpohjantie 2 Kangasala Puh. ke 21.3. Torstaikerho Äijälässä ke 21.3. Pirkan Tekonivelyhdistys Vuosikok. Neulekahvila Kokoontum. Su 25.3
25 Keskiviikko 14.3.2018 KS Kangasalan Sanomat AVAINJA SUUTARIPALVELUT TAMPEREEN NAHKAPUTIIKKI p. P. Tervetuloa mukaan toimintaan! Hallitus SADEVESIKOURUT, KATTOTURVATUOTTEET Myös paikalleen asennettuna. torilla isot matot Torstaina 15.3. Varaa esim. Paikalliset palvelun tarjoajat palveluksessasi – osan löydät Kauppaympyrästäkin ME PALVELEMME KS Kuntavaaliehdokas, ota käyttöösi Sanomien vaalivaltit! Printti & digi yhdessä tavoittavat tehokkaasti äänestäjät. Kokouksissa sääntöjen määräämät asiat. 045 863 5090, 050 382 0421 JUHLATILA NELJÄ VUODENAIKAA Tilaa jopa 100 hengelle. 044 333 7209 ma 10–14, ke 10-17, la 10-14 Kangasalan srk, SLS www.facebook.com/lahetystupa KOTIAPUPALVELUT KODINHOITOJA PIENYRITYSPALVELU Ritva-Leena Ojaniemi P. Tervetuloa! Hallitus Uutisoimme henkilövalinnat Nuijankopautus-palstallamme Lähetä tiedot kangasalansanomat.fi/toimitus Kangasalan Naisvoimistelijat ry:n KEVÄTKOKOUS sunnuntaina 25.3.2018 klo 18.00 toimistolla (Kangasalantie 1129) Sääntömääräiset asiat. 62 956 €, vh. 044 306 5769, 03 377 3672 Keskusaukio 2, Kangasala www.kauppaympyrä.fi JALKAHOITO KATJUSKA Jalmarin Koto, Finnentie 11, Kla Katja Heinonen Jalkojenhoidon at, lähihoitaja 050-537 9320 khkatjuska.suntuubi.com KAUNEUSJA TERVEYSPALVELUT HELIN POLI Jalkojenhoito Kotija laitoskäynnit Perushoitajan palvelut Vesitehtaankuja 3, OP:n talo (esteetön käynti Nordean takaa) Palvelut ajanvarauksella 0400 426 416 www.helinpoli.fi KIRPPUTORIT SPR:N KIRPPUTORI Kangasalantie 1133 ti-pe 14-18, la 10-14 Tule tekemään löytöjä edulliset hinnat! P. Kokouksessa käsitellään sääntöjen mukaiset kokousasiat. 0400 515 611, 03 364 0501 www.kangasalanuimahalli.fi www.kauppaympyra.fi 40 hengen juhlapaikka erilaisiin tilaisuuksiin AHJÄRVELÄISTEN TALO Vesijärven rannalla, Vesijärventie 13, Kangasala. 03 358 6911 ma-pe 10-17, la sop. Hallitus Kangasalan Karjalaseura ry:n KANGASALAN YHDISTYS ry:n torstaina 22.3.2018 klo 11.00 Sentterissä, Keskusaukio 2, alakerta. 050 384 9000 APUA ARKEEN Kotiin ja yritykseen ark. 041 743 2859 Peltipuriste. 044 330 5567 ark. Esillä sääntöjen määräämät asiat. Kysy lisää myyntineuvottelija Riikka Karisto-Aumalalta p. 040 778 8695 SUORAMAN TYÖVÄENTALO Tupatie 8, Kangasala Juhlaja kokoustilaa jopa 180 hengelle. Sääntöjen määräämät asiat. Kahvitarjoilu, tervetuloa! Johtokunta TYÖ SUORITUKSIA Kangasalan Nuorisoseura ry:n KEVÄTKOKOUS ke 28.3.2018 klo 18.00, Pirtillä, Tapulintie 6. 050 538 9557 HAUTAUSTOIMISTOT NEIDONRUUSUN HAUTAUSTOIMISTO Ellintie 2, Kangasala P. Tervetuloa! Johtokunta Kangasalan Karjalaseura ry KEVÄTKOKOUS Äijälässä, Liuksialankuja 33, ke 21.3.2018 klo 18.00. Liuksialankuja 33, Kangasala Tilavaraukset: p. Kierrätämme ne puolestasi. Myös ulkopaviljonki. Myös uudet jäsenet tervetulleita! Kahvitarjoilu. Kahvitarjoilu. 050 404 1146 tai riikka.karisto-aumala@kangasalansanomat.fi KS KS KS ”Kuntalaiset hakevat tietoa äänestämisensä tueksi täsmälleen samoista medioista, joista seuraavat säännöllisesti asuinkuntansa asioita.” IRO Research Kuntavaalimediat 2017 -tutkimus 12/2016 Yrittäjä! Varaa oma tilasi Me Palvelemme -hakemistosta! Ota yhteyttä: ilmoitukset@ kangasalansanomat.fi Mäntyveräjästä hyväkuntoinen, heti vapaa 3 h + k, 74,5 m² + las. 9-16 p. Ympäristöyst. KEVÄTKOKOUS Kahvitarjoilu, TERVETULOA! Hallitus Punaisen Ristin Kangasalan osaston KEVÄTKOKOUS pidetään maanantaina 26.3.2018 klo 18 Jalmarin Kodossa. Saunaosastolla, Roineen rannalla, maalaismaisemassa. Kevätkokouksessa jäseniksi liittyville ensimmäinen vuosi ilman jäsenmaksua! Tarjolla kahvia ja purtavaa. 03 377 1692, 0400 633 283 www.tilisanssi.com tilisanssi@tilisanssi.com KANGASALAN LEPOKOTI Ruutanantie 26 kokousja juhlatilat sauna ja takkahuone www.elisanet.fi/kangasalan lepokotisaatio P. siivousaineet. verkossa kotilda.com, 045 137 0511 PARTURI-KAMPAAMOT PARTURI-KAMPAAMO CUT & CARE Ellintie 6 B 1, 36200 Kangasala (K-Supermarketin vieressä) Varaa aika: 040 181 2300 Ma ja pe hiustenleikkaus ilman ajanvarausta. 10-16 www.ilkonhovi.fi KUOHUN SALI JA KUOHUN KABINETTI juhliin ja kokouksiin sali 100 ja kabinetti 14 hengelle Kirkkojärventie 4, Kangasala P. parveke. Hydrospinning ke ja pe klo 18.15–19, tule kokeilemaan tehokasta vesipyöräilyä! Wibit-rata koko pääsiäisen Kuohussa! Kuohun allasosa sto on auki pääsiäis enä joka päivä klo 10–20.3 KOKOUKSIA Heponiemen, Raikun, Keljon, Paalilan, Kaukolan-Monikkalan ja Kerppolan osakaskuntien vuosikokoukset pidetään Iharin Myllytorpalla torstaina 29.3.2018 klo 17.00. Tervetuloa! Kahvitarjoilu Hallitus Kangasalan Seudun Sydänyhdistys ry:n sääntömääräinen KEVÄTKOKOUS keskiviikkona 21.3.2018 klo 17.00 Jalmarin Kodossa Finnentie 11, Kangasala. 040 836 8560 Av. P. Kokousta ennen tossumyynti alkaen klo 18.00. 72€/2 h. klo 18 Jalmarin Kodossa. Sahalahden kunnantalon kokoushuone Keskustanaiset 13.4.2018 klo 18 Markkulassa, Kesontie 116 Raudanmaan paikallisyhdistys 25.4.2018 klo 18, Eerolassa, Sääksniityntie 58 Kokouksissa käsitellään sääntömääräiset asiat. 03 377 0050, ma-pe 9-18, la 9-14 tai sopimuksen mukaan www.neidonruusu.fi HOITOJA HOIVAPALVELUT HOITAJAT SINUA JA KOTIASI VARTEN Hoitoja hoivapalvelu sairaanhoitaja Taru Koskivuori P. Syyskokouksessa jäseniksi liittyville ensimmäinen vuosi ilman jäsenmaksua! Tarjolla joulupuuroa ja kahvia. vakuutettu. 040 571 0641 www.ahjarvelaiset.fi JUHLATILA ROINEEN HELMI ympärivuotiseen juhlintaan. 0400 488 189 www.satujalat.fi www.kauppaympyra.fi Silmälääkäri IRENE NIEMELÄINEN ERJA OKSMAN Optikko HANNA SAIKKU-SALO KOPINKULMAN OPTIIKKA Tampereentie 1, Kopinkulma P. P. Kangasalan Seudun Sydänyhdistys ry:n Esillä sääntöjen määräämät asiat. 040 707 4717 VEHONIEMEN ALAMAJA Alamajantie 90, Kaivanto Kahvila ja tilausravintola juhlaja kokoustil., myös ohjelmalliset tykypäivät. Kakut, leivonnaiset ja ruuat tilauksesta juhliinne. Tervetuloa! Johtokunta sääntömääräinen SYYSKOKOUS ke 15.11.2017 klo 17.00 Jalmarin Kodossa, Finnentie 11, Kangasala. 0400 566 937 myös iltaja viikonloppuaikoja SAARIKYLIEN ISLANNINHEVOSET Kenttätunnit & maastoratsastusta www.sk-islanninhevoset.fi Sanna Paloheimo P. P. torilla Isot matot KOKOUKSIA Kirkkojärventie 4, Kangasala, p. Esillä sääntömääräiset asiat. 040 561 2782 taruelisa@elisanet.fi www.hoitojahoivapalvelu.fi JUHLAJA KOKOUSTILAT ÄIJÄLÄ Viihtyisässä kartanomaisemassa juhlaja kokoustilat 80 hengelle. 040 768 3311 Vainiometsä, Kangasala JALKAJA KAUNEUSHOITOLA ULLA ELINA Ulla Kauhanen p. Tarj. 045 253 3883 juhlatalo.aijala@gmail.com www.juhlataloaijala.fi KAHVILA-RAVINTOLAPITOPALVELU TILISANSSI Urheilutie 2-4, Kangasala P. 040 748 8471 HUKUTKO TURHAAN TAVARAAN. P. Mh. Esillä sääntömääräiset asiat. 040 526 3878 www.vehoniemenalamaja.fi KAUNEUSJA TERVEYSPALVELUT JALKOJENHOITOA LYMFATERAPIAA SATUJALAT Kuohu, Kangasalan uimahalli Avoinna sopimuksen mukaan P. klo 9-16 p. Taloyhtiössä isot remontit tehty. 040 739 5955, 050 555 0573 MYYTÄVÄNÄ TORILLA KUIVAA 33 cm KOIVUKLAPIA 50 euroa heitto-kuutio, p. Välittömästi näiden jälkeen Heponiemen kalastusyhdistyksen vuosikokous. Esillä sääntömääräiset asiat. ma-pe 10-18, la 10-15 www.nahkaputiikki.fi Kangasalan Prismassa Mäkirinteentie 10 ELÄIMET ELÄINLÄÄKÄRI VILLE SUUTARI vastaanotto Pälkäneellä P. Tervetuloa mukaan toimintaan! Hallitus Punaisen Ristin Kangasalan osaston SYYSKOKOUS pidetään maanantaina 27.11. Hallitus Tervetuloa SYYSKOKOUS Äijälässä (Liuksialankuja 33) ke 25.10.2017 klo 18. Osakaskuntien pöytäkirjat ovat nähtävänä esimiehillä ja Heponiemen kalastusyhdistyksen pöytäkirja Hannu Välimaalla 14 päivän ajan. KAHVILA ELLI’N PITOPALVELU IRMA MÄKIMAA Ellintie 2, Kangasala P. Hoitokunta Kangasalan SK ry:n KEVÄTKOKOUS Pitkäjärven koululla ti 27.3.2018 klo 19.00. 78 000 €. P. Lisätietoja kuusioy.fi Ark. Hallitus Tervetuloa! Kahvitarjoilu Keskusta Kangasalan kunnallisjärjestö 23.3.2018 klo 18 Lounaskahvila Zerafiina, Kangasalantie 960 Vieraana maakuntaprojektijohtaja Jukka Alasentie Sahalahden paikallisyhdistys, 21.3.2018 klo 18, ent. 050 360 6401 www.kauppaympyra.fi JUHLAJA KOKOUSTILAT Juhlaja kokoustila ILKONHOVI Kangasalantie 618 (Vatialan hautausmaata vastapäätä) P. Keskustanaisten kokouksessa lisäksi sihteerin valinta. P. 040 707 4717 Keskiviikkona torilla HYVIÄ TARJOUKSIA MATTOJA 50 –65 Leenan Mattokutomo, Pori l p k / € Lauantaina 18.3. mukaan www.kopinkulmanoptiikka.fi Urheiluhieroja / hieroja SKY-kosmetologi ANNE AHVENJÄRVI P. 03 364 0501 www.kangasalanuimahalli.fi Avoinna: ma, ti, to, pe klo 6–21, ke klo 13–21, la–su klo 10–18. Tervetuloa puheenjohtajat VUOSIKOKOUKSET Kangasalan Kirkonkylän Työväenyhdistys ry:n KEVÄTKOKOUS Suoraman työväentalolla la 17.3.2018 kello 14 alkaen. 040 501 6870 LÄHETYSTUPA Lähetyksen kirpputori Ruutanantie 8, Kangasala P. 040 848 0449 TARMO TALKKARI asumisen apuna talonmiestöistä rakentamiseen ja remontointiin sekä kunnossapitoon. 040 501 6870 www.kuusioy.fi SIIVOUKSET Kotitalousvähennys, vast
050 404 1146 tai riikka.karisto-aumala@kangasalansanomat.fi KS KS KS ”Kuntalaiset hakevat tietoa äänestämisensä tueksi täsmälleen samoista medioista, joista seuraavat säännöllisesti asuinkuntansa asioita.” IRO Research Kuntavaalimediat 2017 -tutkimus 12/2016 Paikalliset palvelun tarjoajat palveluksessasi – osan löydät Kauppaympyrästäkin ME PALVELEMME Tämä ilmoituskoko 1 x 50mm kuukauden sarja 31€/kpl (sis.alv. Kysy lisää myyntineuvottelija Riikka Karisto-Aumalalta p. päästömittaus + OBD MAK + dieselpäästömittaus 57 € 69 € 69 € Öljynvaihto aikaa varaamatta Moottoriöljyt kaikkiin autoihin täyden palvelun autokorjaamo Lentolantie 12, Kangasala, p. 044 257 8128 panu.karvonen@koditon.fi Päivi Kuuttinen p. 03 379 0008 www.kangasalanautokatsastus.fi PAIKALLISTA PALVELUA LENTOLASSA Määräaikaiskatsastukset henkilöja pakettiautoille aikaa varaamatta ma-pe 9–17 KANGASALAN AUTOKATSASTUS OY Määräaikaiskatsastus Jälkitarkastus, laaja Jälkitarkastus, suppea 40 € 20 € 14 € MAK + bens. 050 389 6833 Tutkitusti luotetuinta kiinteistönvälitystä. 0400 487 410 jutta.rihu@spkoti.fi Johanna Olander Myyntineuvottelija Puh. 03 377 4862 varatuomari Arto Mäkihannu 0400 630 683, arto@makihannu.fi Santeri Mäkihannu 040 757 9366, santeri@makihannu.fi www.makihannu.fi • Tuulilasien vaihdot ja korjaukset • Muovihitsaukset: puskurit ym. 0400 232 640 • Omakotitalot • Vesikattotyöt • Julkisivuverhoukset 0400 634 511 • Asbestityöt • Pihla-ikkunat ja ovet www.moisionrakennuspalvelu.fi Moision Rakennuspalvelu OIKEA STI VALM ISTAL O – Sähköasennukset, tarvikkeet. Tilipiste Kompassi Ky Tilaa uusille asiakkaille KLT-kirjanpitäjä Silja Jantunen silja@tilipistekompassi.fi 040 703 5346 Johanna Peltonen Yrittäjä, LKV, KiAT 0440 789 657 Johanna Matikainen Kiinteistönvälittäjä, LKV, KiAT 0400 471 967 Petri Siira Kiinteistönvälittäjä, LKV 040 541 2138 Sanna Tuovila Kiinteistönvälittäjä, LKV, KiAT 044 768 8105 Sp-Koti Aula Aula Kodit Oy, Mäkirinteentie 10, 36220 Kangasala Y-2674810-5 www.sp-koti.fi Vai hda mukavampaan. 050 3587 758 TV, DIGILAITE, ELEKTRONIIKKA TV:t + digiboxit Audio + videolaitteet Antenniasennukset + tarvikkeet Ellintie 6, Kangasala P. Ilmainen puhelinneuvonta. 03 377 1172 ma–pe 9–17, heinä-elokuun la suljettu kuukauden 1. Soita 050 414 0040 SISÄMAALAUKSET JA REMONTIT vuosien kokemuksella luotettavasti. 24%) Asuntokaupan asiantuntija! Asuntopiste Kangasalla 22 vuotta. 03 377 2952 www.mhyroine.fi METSÄASIOISSA OTA YHTEYTTÄ MHY ROINE PUUNKAADOT Mäntytie 12, RUUTANA 0400 455 502 Myös kotikäyntejä! www.elainlaakariasematroppi.. 03 379 2940 www.tv-hugg.com TV-DIGIHUOLTO TIMO KESKINEN p. 03-356 1009 Asematunnelissa puh. 03-4102 3074 Vatialantie 1 Nattari (Salea vastapäätä) Palvelemme myös Kaukajärvellä Juvank.10 puh. Aina onnistuu kun soitat, myös lauantaisin. torstai klo 9–19 KELLOSEPÄNLIIKE KORPOLA Kellot, korut, lahjaesineet, kaiverrukset, kellojen ja korujen korjaukset, valtuutettu -huolto Liikkeessämme kelloseppä. Työmaapalvelu Laitevuokraus, kuljetukset Lentolantie 24 36220 Kangasala puh. krs, 36220 Kangasala AVOINNA SOP. 03 3772 500 päivystys 24/7 0400 411 008 www.kayttolukko.fi Turvallisuuden avaintekijä PESULOITA PESU KAKSIKKO OY Osuusmyllynkatu 5, Messukylä P. Kangasalantie 921, Kangasala P. 040 712 6790 www.tilituovi.fi TILITOIMISTO TUOVINEN KY Auktorisoitu Taloushallintoliiton jäsen TILITOIMISTOT Ruostevauriohitsaukset ym. 9–17) Puh. 03 339 26900 www.newision.fi TIETOTEKNIIKKAA LUKKOLIIKKEET yritysten perustamiset kirjanpidot ja tilinpäätökset veroneuvonta Ellintie 4, Kangasala P. 0400 335 443, 03 375 3218 Joustavasti asiakkaan luona. 050 571 8049 Ristimäentie 14, Huutijärvi Palvelemme ma-pe klo 10-17 muulloin sopimuksen mukaan Taidekehystäjät ry:n jäsen KEHYSLIIKKEET www.studioreettamuranen.fi 040 757 2435 Kuvaukset studiossa ja miljöössä VALOKUVAUS Ellintie 2, Kangasala www.pitopalvelumakimaa.fi P. Tilaukset: 03 371 6106 www.laurilanbetoni.fi MÖKKITALKKARIT [muutakin kuin mökkitalkkari] ylläpitopalvelut omakotija vapaa-ajankiinteistöille lukkoseppä (turvasuojaaja) lvis + apuvälinetuotteet asennukset alihankintatyöt ym. MUKAAN, www.koditon.fi Panu Karvonen p. KS Kuntavaaliehdokas, ota käyttöösi Sanomien vaalivaltit! Printti & digi yhdessä tavoittavat tehokkaasti äänestäjät. 050 551 0757 WWW.EHDFINLAND.NET Musteet ja värikasetit IT-Tarvikkeet Huoltopalvelu Kopiopalvelu TIETOKONEET, OHEISLAITTEET, HUOLLOT JA KORJAUKSET SAUNALAHDEN LAAJAKAISTAJA MATKAPUHELINLIITTYMÄT Ellintie 6, Kangasala, ark. 8–17 www.mobilexpresskangasala.fi Meiltä myös k aasut ja pullot tete.lentola@gmail.com Kangasalan Kodit Oy Maarit Pelli, LKV 044 504 4511 Minna Kalliovalkama, LKV 044 504 4506 Pirkko Riepponen, LKV 050 313 1025 Tuure Koivumäki 044 504 4510 Harri Kalliovalkama, LKV 044 504 4507 Kangasalan Kodit Oy KANGASALA Myllystenpohjantie 2, Kangasala P. EDUNVALVONTAVALTUUTUKSET ASIOINTIPALVELU PEKKA VALTONEN P. Taloushallintopalvelut joustavasti ihmiseltä ihmiselle. 050 351 7031 paivi@koditon.fi Parhaita paikkoja maailmassa Kodit On! ISÄNNÖINTITOIMISTOT Sp-Koti Kangasala | Kodinhenki Oy | Onnikkatie 1, 36200 Kangasala Jutta Rihu LKV, KiAT, Kaupanvahvistaja Puh. 040 511 9901 Kuitu & Cu-kaapeli asennus Korkeila Ky Mursketie 6, Kangasala PIENET HUOLTOJA OSAKOKONAISUUKSIEN VAIHDOT • renkaiden vaihdot (ei raskaskal.) • pakoputkistojen vaihdot • pienet jarruremontit • laturien ja starttien vaihdot • nivelten vaihdot • pienosien vaihdot ym. 040 764 6161 Pirkan OP-Kiinteistökeskus Oy LKV Kuohunharjuntie 26, 36200 KANGASALA p. 050 360 6401 tai 03 377 4008 www.kauppaympyra.fi PITOPALVELUT Lakiasiaintoimisto LIISA JUUTINEN varatuomari, julkinen kaupanvahvistaja Töykänäntie 265, Sahalahti 040 570 6022 Myös kotikäynnit PERUKIRJAT KAUPPAKIRJAT TESTAMENTIT YM. LAKIASIAT Lakiasiaintoimisto MÄKIHANNU OY Toivontie 2, 36200 Kangasala P. Kysy ilmainen tarjous! 0400-908082, Saku Siurola www.rakennusliikemirantik.fi Muista kotitalousvähennys! TRENDIKKÄÄMPIÄ HIUKSIA Kysy vapaita aikoja Puh. 03 2772 555 Tule käymään myymälässä Ellintie 4, 36200 Kangasala Puh. Jesse Virpinen 050 787 888 jesse@lvivirpinen.fi • www.lvivirpinen.fi Tämä ilmoituskoko 1 x 50mm kuukauden sarja 31€/kpl (sis.alv. 03 379 0333 RENGASMYYNTI arkisin 8–17, la 9–14, (sovittaessa myös muuna aikana) p. 03-225 5153 ParturiKampaamo Kodit On Oy Päivi Kuuttinen LKV, Aakkulantie 38, 2. 03 379 0242, ark. 044 743 3580 koilliskeskus@kiinteistomaailma.fi RAKENTAMINEN JA REMONTOINTI SISUPELTI 050 548 3333 • SADEVESIJÄRJESTELMÄT • RAKENNUSPELLITYKSET • KATTOTURVATUOTTEET • PIIPUNPELLITYKSET • TIKKAAT KAIKKI RAKENNUSALAN TYÖT UUDIS& SANEERAUSKOHTEET P. Palvelemme tutussa numerossa: Päivystys 24 h p. 24%) KAUPPAYMPYRÄ KOULUTUKSET KOULUTUKSET JA KURSSIT 040 584 9560 www.hsmturvallisuuspalvelut.fi HSM Turvallisuuspalvelut Oy PALVELEMME 24 h www.lukkopalvelu.com oy 0400 877 611 Ota yhteyttä ja pyydä tarjous. Merkillisen hyvät osat ja huollot! www .kau ppay mpy rä.fi KANGASALAN AUTOTARVIKE arkisin 8–18, la 9–14, p. klo 10–17 P. 050 654 4804 JYRI SELJAVAARA p. Myös iltaisin ja viikonloppuisin. 050 389 6803 LASSE PELLAS p. 26 Keskiviikko 14.3.2018 KS Kangasalan Sanomat AUTOILU Liisantie 2, Kangasala P. 03 356 2007 ma-to 9-18, pe 9-17 www.pesukaksikko.fi ILMALÄMPÖPUMPUT • Bosch • Electrolux • Mitsubishi Electric • Panasonic • Laitetakuu jopa 6v • Pumppujen huollot SÄHKÖASENNUKSET SäpinäX Oy 0400 511 658 – Rami www.sapinax.fi www.ilmalämpöpumppukangasala.fi P. 24%). 03 377 3733 kangasala@kiinteistomaailma.fi KOILLISKESKUS Citymarket Linnainmaa P. MIKA RANTANEN p. -hitsaus ja metallityöt T uroTek Ruostehitsaus Mursketie 4, Kangasala 044 238 2131 Autohuollot Raskaskonehuollot Renkaat ja rengastyöt, myös isot renkaat Ilmastointihuollot ja pakokaasutestit Bosch vikadiagnoosi Meiltä Webasto ja Eberspächer lämmittimet/ huolto Pesupalvelut! s s s s s s s Kultapellonkuja 120, Kuhmalahti Korjaamo 0440 684 521 korjaamokultapelto@gmail.com Hydrauliikkaletkut ja liittimet 0500 846 709 / 24/7 h Lentolantie 12, Kangasala, p. – LED-valaistus P. 0400 854 860 KIVITIKKA KIINTEISTÖVÄLITYS Eläinlääkäri NETTA TAMMISALO pieneläinvastaanotto Lentolantie 2, Kangasala P. 040 9381 400 www.kantam.fi • SÄHKÖPALVELUT • LVI-PALVELUT • KAASUASENNUKSET • LÄMPÖPUMPUT • 6 vuoden takuulla • AURINKOSÄHKÖJÄRJESTELMÄT • RAKENNUSja REMONTTIPALVELUT • KIINTEISTÖNHUOLTOPALVELUT Kun käytät paikallisia palveluita, varmistat niiden säilymisen. 03 379 1488 ELÄIMET KAUNEUSJA TERVEYSPALVELUT Ellintie 4, Kangasala (ark. 03 377 1140 AUTOHUOLTO arkisin 8–17, p. Kysy rohkeasti! 045 129 6171 posti@tiihalantalohuolto.fi www.tiihalantalohuolto.fi Tiihalan Talohuolto .fi PYÖRÄJA URHEILULIIKKEET Tämä ilmoituskoko 1 x 50mm kuukauden sarja 31€/kpl (sis.alv. päästömittaus MAK + bens. KELLOJA KULTASEPÄNLIIKKEET KUVASARSA OY P. 03 3773 177 Kangasalantie 921, katsastusaseman vieressä LAURILAN BETONI LEMPÄÄLÄN BETONI KANGASALA Kuljetukset ja pumppaukset edullisesti. 010 254 6890 | www.op-koti.fi Ellintie 2, Kangasala P. 040 595 6227 • www.saneerausmestarit.com SOITA SUORAAN PAIKALLISELLE TAKSILLE! 8 hengen taksi, 2 pyörätuolipaikkaa TAKSI ARI NEVALAINEN 0400 921 383 TAKSIT VIEMÄRIHUOLLOT • Viemäreiden avaukset, kuvaukset ja kuntotarkastukset • Suurtehoimuroinnit ja -puhallukset • Pumppaamohuollot ja -korjaukset • Kaivojen tyhjennykset on nyt osa Deleteä! www.delete.
KS Kuntavaaliehdokas, ota käyttöösi Sanomien vaalivaltit! Printti & digi yhdessä tavoittavat tehokkaasti äänestäjät. 010 254 6890 | www.op-koti.fi Ellintie 2, Kangasala P. Kangasalantie 921, Kangasala P. 040 595 6227 • www.saneerausmestarit.com SOITA SUORAAN PAIKALLISELLE TAKSILLE! 8 hengen taksi, 2 pyörätuolipaikkaa TAKSI ARI NEVALAINEN 0400 921 383 TAKSIT VIEMÄRIHUOLLOT • Viemäreiden avaukset, kuvaukset ja kuntotarkastukset • Suurtehoimuroinnit ja -puhallukset • Pumppaamohuollot ja -korjaukset • Kaivojen tyhjennykset on nyt osa Deleteä! www.delete.. 040 9381 400 www.kantam.fi • SÄHKÖPALVELUT • LVI-PALVELUT • KAASUASENNUKSET • LÄMPÖPUMPUT • 6 vuoden takuulla • AURINKOSÄHKÖJÄRJESTELMÄT • RAKENNUSja REMONTTIPALVELUT • KIINTEISTÖNHUOLTOPALVELUT Kun käytät paikallisia palveluita, varmistat niiden säilymisen. 050 389 6833 Tutkitusti luotetuinta kiinteistönvälitystä. Jesse Virpinen 050 787 888 jesse@lvivirpinen.fi • www.lvivirpinen.fi Tämä ilmoituskoko 1 x 50mm kuukauden sarja 31€/kpl (sis.alv. Tilipiste Kompassi Ky Tilaa uusille asiakkaille KLT-kirjanpitäjä Silja Jantunen silja@tilipistekompassi.fi 040 703 5346 Johanna Peltonen Yrittäjä, LKV, KiAT 0440 789 657 Johanna Matikainen Kiinteistönvälittäjä, LKV, KiAT 0400 471 967 Petri Siira Kiinteistönvälittäjä, LKV 040 541 2138 Sanna Tuovila Kiinteistönvälittäjä, LKV, KiAT 044 768 8105 Sp-Koti Aula Aula Kodit Oy, Mäkirinteentie 10, 36220 Kangasala Y-2674810-5 www.sp-koti.fi Vai hda mukavampaan. Työmaapalvelu Laitevuokraus, kuljetukset Lentolantie 24 36220 Kangasala puh. 03 377 3733 kangasala@kiinteistomaailma.fi KOILLISKESKUS Citymarket Linnainmaa P. 27 Keskiviikko 14.3.2018 KS Kangasalan Sanomat AUTOILU Liisantie 2, Kangasala P. 0400 487 410 jutta.rihu@spkoti.fi Johanna Olander Myyntineuvottelija Puh. päästömittaus + OBD MAK + dieselpäästömittaus 57 € 69 € 69 € Öljynvaihto aikaa varaamatta Moottoriöljyt kaikkiin autoihin täyden palvelun autokorjaamo Lentolantie 12, Kangasala, p. Myös iltaisin ja viikonloppuisin. 8–17 www.mobilexpresskangasala.fi Meiltä myös k aasut ja pullot tete.lentola@gmail.com Kangasalan Kodit Oy Maarit Pelli, LKV 044 504 4511 Minna Kalliovalkama, LKV 044 504 4506 Pirkko Riepponen, LKV 050 313 1025 Tuure Koivumäki 044 504 4510 Harri Kalliovalkama, LKV 044 504 4507 Kangasalan Kodit Oy KANGASALA Myllystenpohjantie 2, Kangasala P. 050 571 8049 Ristimäentie 14, Huutijärvi Palvelemme ma-pe klo 10-17 muulloin sopimuksen mukaan Taidekehystäjät ry:n jäsen KEHYSLIIKKEET www.studioreettamuranen.fi 040 757 2435 Kuvaukset studiossa ja miljöössä VALOKUVAUS Ellintie 2, Kangasala www.pitopalvelumakimaa.fi P. Soita 050 414 0040 SISÄMAALAUKSET JA REMONTIT vuosien kokemuksella luotettavasti. 03-225 5153 ParturiKampaamo Kodit On Oy Päivi Kuuttinen LKV, Aakkulantie 38, 2. KELLOJA KULTASEPÄNLIIKKEET KUVASARSA OY P. Tilaukset: 03 371 6106 www.laurilanbetoni.fi MÖKKITALKKARIT [muutakin kuin mökkitalkkari] ylläpitopalvelut omakotija vapaa-ajankiinteistöille lukkoseppä (turvasuojaaja) lvis + apuvälinetuotteet asennukset alihankintatyöt ym. 03 379 0242, ark. 0400 232 640 • Omakotitalot • Vesikattotyöt • Julkisivuverhoukset 0400 634 511 • Asbestityöt • Pihla-ikkunat ja ovet www.moisionrakennuspalvelu.fi Moision Rakennuspalvelu OIKEA STI VALM ISTAL O – Sähköasennukset, tarvikkeet. 03 377 4862 varatuomari Arto Mäkihannu 0400 630 683, arto@makihannu.fi Santeri Mäkihannu 040 757 9366, santeri@makihannu.fi www.makihannu.fi • Tuulilasien vaihdot ja korjaukset • Muovihitsaukset: puskurit ym. 03 339 26900 www.newision.fi TIETOTEKNIIKKAA LUKKOLIIKKEET yritysten perustamiset kirjanpidot ja tilinpäätökset veroneuvonta Ellintie 4, Kangasala P. 040 712 6790 www.tilituovi.fi TILITOIMISTO TUOVINEN KY Auktorisoitu Taloushallintoliiton jäsen TILITOIMISTOT Ruostevauriohitsaukset ym. 050 389 6803 LASSE PELLAS p. 03 356 2007 ma-to 9-18, pe 9-17 www.pesukaksikko.fi ILMALÄMPÖPUMPUT • Bosch • Electrolux • Mitsubishi Electric • Panasonic • Laitetakuu jopa 6v • Pumppujen huollot SÄHKÖASENNUKSET SäpinäX Oy 0400 511 658 – Rami www.sapinax.fi www.ilmalämpöpumppukangasala.fi P. 044 257 8128 panu.karvonen@koditon.fi Päivi Kuuttinen p. 03 379 0333 RENGASMYYNTI arkisin 8–17, la 9–14, (sovittaessa myös muuna aikana) p. Kysy rohkeasti! 045 129 6171 posti@tiihalantalohuolto.fi www.tiihalantalohuolto.fi Tiihalan Talohuolto .fi PYÖRÄJA URHEILULIIKKEET Tämä ilmoituskoko 1 x 50mm kuukauden sarja 31€/kpl (sis.alv. 0400 854 860 KIVITIKKA KIINTEISTÖVÄLITYS Eläinlääkäri NETTA TAMMISALO pieneläinvastaanotto Lentolantie 2, Kangasala P. 24%). 9–17) Puh. 050 3587 758 TV, DIGILAITE, ELEKTRONIIKKA TV:t + digiboxit Audio + videolaitteet Antenniasennukset + tarvikkeet Ellintie 6, Kangasala P. 040 511 9901 Kuitu & Cu-kaapeli asennus Korkeila Ky Mursketie 6, Kangasala PIENET HUOLTOJA OSAKOKONAISUUKSIEN VAIHDOT • renkaiden vaihdot (ei raskaskal.) • pakoputkistojen vaihdot • pienet jarruremontit • laturien ja starttien vaihdot • nivelten vaihdot • pienosien vaihdot ym. 03 377 1140 AUTOHUOLTO arkisin 8–17, p. 0400 335 443, 03 375 3218 Joustavasti asiakkaan luona. 03 379 2940 www.tv-hugg.com TV-DIGIHUOLTO TIMO KESKINEN p. 050 360 6401 tai 03 377 4008 www.kauppaympyra.fi PITOPALVELUT Lakiasiaintoimisto LIISA JUUTINEN varatuomari, julkinen kaupanvahvistaja Töykänäntie 265, Sahalahti 040 570 6022 Myös kotikäynnit PERUKIRJAT KAUPPAKIRJAT TESTAMENTIT YM. Ilmainen puhelinneuvonta. klo 10–17 P. LAKIASIAT Lakiasiaintoimisto MÄKIHANNU OY Toivontie 2, 36200 Kangasala P. 03 3772 500 päivystys 24/7 0400 411 008 www.kayttolukko.fi Turvallisuuden avaintekijä PESULOITA PESU KAKSIKKO OY Osuusmyllynkatu 5, Messukylä P. 050 551 0757 WWW.EHDFINLAND.NET Musteet ja värikasetit IT-Tarvikkeet Huoltopalvelu Kopiopalvelu TIETOKONEET, OHEISLAITTEET, HUOLLOT JA KORJAUKSET SAUNALAHDEN LAAJAKAISTAJA MATKAPUHELINLIITTYMÄT Ellintie 6, Kangasala, ark. päästömittaus MAK + bens. 24%) Asuntokaupan asiantuntija! Asuntopiste Kangasalla 22 vuotta. MIKA RANTANEN p. torstai klo 9–19 KELLOSEPÄNLIIKE KORPOLA Kellot, korut, lahjaesineet, kaiverrukset, kellojen ja korujen korjaukset, valtuutettu -huolto Liikkeessämme kelloseppä. 050 404 1146 tai riikka.karisto-aumala@kangasalansanomat.fi KS KS KS ”Kuntalaiset hakevat tietoa äänestämisensä tueksi täsmälleen samoista medioista, joista seuraavat säännöllisesti asuinkuntansa asioita.” IRO Research Kuntavaalimediat 2017 -tutkimus 12/2016 Paikalliset palvelun tarjoajat palveluksessasi – osan löydät Kauppaympyrästäkin ME PALVELEMME Tämä ilmoituskoko 1 x 50mm kuukauden sarja 31€/kpl (sis.alv. 03 377 2952 www.mhyroine.fi METSÄASIOISSA OTA YHTEYTTÄ MHY ROINE PUUNKAADOT Mäntytie 12, RUUTANA 0400 455 502 Myös kotikäyntejä! www.elainlaakariasematroppi.. 03 379 0008 www.kangasalanautokatsastus.fi PAIKALLISTA PALVELUA LENTOLASSA Määräaikaiskatsastukset henkilöja pakettiautoille aikaa varaamatta ma-pe 9–17 KANGASALAN AUTOKATSASTUS OY Määräaikaiskatsastus Jälkitarkastus, laaja Jälkitarkastus, suppea 40 € 20 € 14 € MAK + bens. Aina onnistuu kun soitat, myös lauantaisin. 03-356 1009 Asematunnelissa puh. -hitsaus ja metallityöt T uroTek Ruostehitsaus Mursketie 4, Kangasala 044 238 2131 Autohuollot Raskaskonehuollot Renkaat ja rengastyöt, myös isot renkaat Ilmastointihuollot ja pakokaasutestit Bosch vikadiagnoosi Meiltä Webasto ja Eberspächer lämmittimet/ huolto Pesupalvelut! s s s s s s s Kultapellonkuja 120, Kuhmalahti Korjaamo 0440 684 521 korjaamokultapelto@gmail.com Hydrauliikkaletkut ja liittimet 0500 846 709 / 24/7 h Lentolantie 12, Kangasala, p. krs, 36220 Kangasala AVOINNA SOP. Kysy ilmainen tarjous! 0400-908082, Saku Siurola www.rakennusliikemirantik.fi Muista kotitalousvähennys! TRENDIKKÄÄMPIÄ HIUKSIA Kysy vapaita aikoja Puh. 03 2772 555 Tule käymään myymälässä Ellintie 4, 36200 Kangasala Puh. – LED-valaistus P. 24%) KAUPPAYMPYRÄ KOULUTUKSET KOULUTUKSET JA KURSSIT 040 584 9560 www.hsmturvallisuuspalvelut.fi HSM Turvallisuuspalvelut Oy PALVELEMME 24 h www.lukkopalvelu.com oy 0400 877 611 Ota yhteyttä ja pyydä tarjous. Palvelemme tutussa numerossa: Päivystys 24 h p. 050 351 7031 paivi@koditon.fi Parhaita paikkoja maailmassa Kodit On! ISÄNNÖINTITOIMISTOT Sp-Koti Kangasala | Kodinhenki Oy | Onnikkatie 1, 36200 Kangasala Jutta Rihu LKV, KiAT, Kaupanvahvistaja Puh. 03-4102 3074 Vatialantie 1 Nattari (Salea vastapäätä) Palvelemme myös Kaukajärvellä Juvank.10 puh. MUKAAN, www.koditon.fi Panu Karvonen p. EDUNVALVONTAVALTUUTUKSET ASIOINTIPALVELU PEKKA VALTONEN P. Merkillisen hyvät osat ja huollot! www .kau ppay mpy rä.fi KANGASALAN AUTOTARVIKE arkisin 8–18, la 9–14, p. Taloushallintopalvelut joustavasti ihmiseltä ihmiselle. 03 3773 177 Kangasalantie 921, katsastusaseman vieressä LAURILAN BETONI LEMPÄÄLÄN BETONI KANGASALA Kuljetukset ja pumppaukset edullisesti. 03 377 1172 ma–pe 9–17, heinä-elokuun la suljettu kuukauden 1. 040 764 6161 Pirkan OP-Kiinteistökeskus Oy LKV Kuohunharjuntie 26, 36200 KANGASALA p. Kysy lisää myyntineuvottelija Riikka Karisto-Aumalalta p. 03 379 1488 ELÄIMET KAUNEUSJA TERVEYSPALVELUT Ellintie 4, Kangasala (ark. 050 654 4804 JYRI SELJAVAARA p. 044 743 3580 koilliskeskus@kiinteistomaailma.fi RAKENTAMINEN JA REMONTOINTI SISUPELTI 050 548 3333 • SADEVESIJÄRJESTELMÄT • RAKENNUSPELLITYKSET • KATTOTURVATUOTTEET • PIIPUNPELLITYKSET • TIKKAAT KAIKKI RAKENNUSALAN TYÖT UUDIS& SANEERAUSKOHTEET P
mennessä verkossa kangasalansanomat.fi/positiivisin tai kupongilla. Äänestä 1.4. Saitko erityismaininnan ansaitsevaa loistopalvelua. ........................................................................................................................................................................................................................................................... LEIVINPAPERI tai -ARKKI (10m tai 24 ark) (á 1,40) 1, Säästä 28% /pkt SUKULAKU BIS BIS MINT MINT Täytelakritsipatukat 700g 50kpl laatikko ! 3 95 5,64/kg 29 95 (49,95) Säästä 40% Valkoinen Lambi TALOUSPYYHE 12rll (7,95) 5,Säästä 37% 0,41/rll Säästä 10% 0,33/rll 8,Valkoinen Lambi WC-PAPERI 24rll (8,95) SUOLAPÄHKINÄT 300g (á 2,69) (8,97/kg) 4,Säästä 50% 4,44/kg 3 PSS RÖLLI YLLÄTYSMUNA 20g (à 0,69) (34,50/kg) 2,4 KPL Säästä 27% (25,00/kg) DUO PAKKAUS 20-56kpl/pkt (6,90) 5,Säästä 27% (0,080,25/kpl) Naisten ULKOILUPUKU Myös isoja kokoja Friskies kissan KASTIKEtai HYYTELÖLAJITELMA 12x100g (á 3,95) (3,29/kg) Naisten VERKKAHOUSUT 11 95 Säästä 20% (14,95) Tyttöjen LEGGAREITA 90-120cm 6 95 Säästä 22% (8,95) Lasten etuprintti TRIKOOPUSEROITA 90-130cm 4 95 Säästä 16% (5,95) Uutta! Erilaisia miesten printti TRIKOOPUSEROITA 7 95 Säästä 20% (9,95) 3,2 KPL Säästä 23% (á1,95) Erilaisia lasten magic SORMIKKAITA 5,2 KPL Säästä 36% (á 3,95) Naisten saumattomat ALUSHOUSUT 10,2,08/kg Säästä 36% 4 PKT < Asioitko yrityksessä tai virastossa Kangasalla. Äänestäjän nimi, osoite, puhelin ........................................................................................................................................................... 28 Keskiviikko 14.3.2018 KS Kangasalan Sanomat TOIMITUS 040 769 2340 Päätoimittaja-toimitusjohtaja Tuula Ruusumaa 045 230 6021 Tuottaja Eija Koivu 050 564 4941 Toimittaja Sari Eerolainen 050 464 0481 Toimittaja Juha Jäntti 040 585 9868 Tuottaja Outi Aarnilaakso perhevapaalla TILAUKSET 040 769 9045 Asiakasneuvoja Tuija Lehtinen 040 769 9045 ILMOITUKSET 050 404 1146 Mediamarkkinointi: Myyntineuvottelija Raili Silius 050 404 1146 Markkinointipäällikkö Satu Pasanen 040 720 8917 Tekninen tuki, web-suunnittelija Juho Tuhola 040 701 7202 KAUPPAYMPYRÄ 040 728 9648 Myllystenpohjantie 2, 36200 Kangasala Palvelemme ma–pe klo 10–16 kangasalansanomat.fi Kangasalan S A N O M A T Kangasalan S A N O M A T Uudet puhelinnumeromme Ta lle ta pu he lim ee si ! KANGASALAN SANOMAT 1918–2 018 AINA EDULLINEN Suomalainen perheyritys vuodesta 1979 www.loytotex.fi Alasenkuja 1, Suorama, KANGASALA Avoinna ark. Positiivisin palvelu palkitaan Kangasalan Yrittäjien Kevätmarkkinoilla pe 18.5. Ei jälleenmyyjille. YHTEISTYÖSSÄ Kangasalan Yrittäjät Kangasalan kaupunki Kangasalan Sanomat. 9–20, la 9–18, su 11–17 HUOM! UUDEN LIELAHDEN -myymälämme avajaiset 15.3. .............................................................................................................................................................................................................................................................. Äänestä 1.4.2018 mennessä verkossa kangasalansanomat.fi/positiivisin tai palauttamalla tämä kuponki os. Asiakaspalvelija ......................................................................................................................................................................................................... Palvelutilanne lyhyesti .............................................................................................................................................................................. Klo 10 Aina edullinen! • Uutta • Uutta • Uutta • Uutta • Uutta Tarjoukset voimassa 14.3.-20.3.2018 tai niin kauan kuin tuotteita riittää. ............................................................................................................................................................................................................................................................ Voittajille ilmoitetaan henkilökohtaisesti. Mielestäni Kangasalan positiivisin palvelu -erityismaininta kuuluu Yritys/virasto ........................................................................................................................................................................................................................ Kangasalan Sanomat, Myllystenpohjantie 2, 36200 Kangasala. Kaikkien äänestäjien kesken arvotaan yllätyspalkintoja