Kangasalan Veden alueella on 320 kilometriä vesi- ja 250 kilometriä jätevesiverkostoa. klo 19.00 19.6. Särkkä toi juhlapuheessaan esille kesän parhaita puolia. klo 19.00 9.6. Saarikylien kylätapaamiseen osallistui kaikkiaan 13 ihmistä seitsemästä eri kylästä. Lumi-lampaalle kesäinen vierailu Rekolassa on jo toinen. Tosin taisin innostua antamaan komentoja hieman liian äänekkäästi, sillä koulun ikkunoihin kerääntyi muitakin oppilaita ihmettelemään.
Ilonaihe
Uiminen. klo 18.00 13.6. Joillakin kylillä tällaista ei ole laadittu koskaan, toisaalla ne vaatisivat päivittämistä. Milla-karhu löytyi viime keväänä orpona Tohmajärveltä talon pihalta, mistä se tuotiin eläinpuistoon.
Putkisto kaipaa kunnostusta
Kangasalan vesi- ja viemäriverkostoa pitää tulevina vuosina saneerata huomattavasti enemmän kuin nyt. Se on tällä hetkellä kaikkein mukavinta. Moni koki myös tärkeäksi, että Kangasallakin eri kylien edustajat kokoontuisivat pari kertaa vuodessa yhteen tapaamaan toisiaan ja vahvistamaan yhteistyökuvioitaan, kyläasiamies Anna Kulmakorpi kertoo. klo 19.00 4.7. Tohmajärveltä löydetty pieni Milla-karhu kuoli karhujen välisessä tappelussa. klo 19.00 13.7. Viimeisen kymmenen vuoden aikana verkostoja on kunnostettu noin puoli kilometriä, kilometri vuodessa. Hytönen paljastaa, että lampaiden tuloa oli jo odoteltu ja kilpaa arvailtu näiden nimiä. klo 19.00 16.6. Kieltämättä käytäntö on ahtaissa parkkiruuduissa oiva, mutta mitä mahtavat tavasta tuumia Kangasalan tulevat parkkiliisat ja -laurit.
Sopu ei säilynyt
Ranuan eläinpuistossa sattui viikko sitten maanantaina traaginen tapahtuma. Vain kaksi päivää aiemmin kangasalalainen Kauko Äikäs kuvasi Millan näin leppoisasti päiväunillaan. klo 19.00 14.7. Tilaisuudessa Kangasalan kunnan sosiaalijohtaja Sinikka Särkkä piti puheen ja vihki vasta valmistuneen lammastarhan käyttöön. Vesi- ja viemäriverkoston saneerauksessa otetaan huomion myös yhdyskuntatekniikan mahdolliset samanaikaiset tarpeet katujen perusparantamiseen.
Kylät koolla
Lambi-karitsaa ujostutti suuri ihailijoiden joukko. Lampaiden määkiminen sopii kesään siinä missä linnunlaulukin niin Särkän kuin kuulijoiden mielestä. Kivaa on myös olla kavereiden kanssa, kertoo ensi syksynä kuudennen luokan aloittava Anni Hyytinen. Kesäinen perinne Kesäkuun alussa Rekolaan tuodut lampaat ovat lainassa Suomatkasta Lehdon tilalta, jossa ne ovat toimineet Mekun tallin tallilampaina. Sen sijaan Lumi-lammas ei arastellut, vaan nautti Marjatta Vullin tarjoamista voikukanlehdistä.
Lambi ja Lumi toivat kesän
Yksi varmoista kesän merkeistä Rekola-kodon asukkaille ja henkilökunnalle on lampaiden saapuminen pihapiiriin. Viileät säät eivät Annin uinti-intoa latista. Kyllä lampaat tuovat kesän tullessaan. klo 19.00
15.6. klo 19.00
Tiistai 15.6.2010
Numero 42
92. Kesä tuntuu ja näkyy. vuosikerta
Irtonumero 1,50 e
Kun ruutu ei riitä
Nimimerkki sivusta seurannut lähetti toimitukseen vinkkikuvan siitä, miten toimia, jos pelkää toisten ajoneuvojen kolhivan oman autonsa kallista peltiä. Hyvässä hoidossa nämä ovat täällä, kun rapsuttelijoita riittää joka päivälle. Viime vuonna seurana oli Leonard-veli, tänä kesänä taas oma karitsa Lambi. klo 18.00 10.6. klo 19.00 15.7. Lampaat nauttivat kesäisistä laitumista samalla tavalla kuin ihmiset nauttivat kesälomistaan, Särkkä vertaa. Liikelaitos on teettänyt verkostostaan saneeraustarveselityksen, joka helpottaa kohteitten laittamista kiireellisyysjärjestykseen. Kesällä tuoksuvat kukat ja mäntysuopa, Särkkä tunnelmoi. klo 19.00 11.7. klo 19.00
29.6. klo 15.00 20.6. Kyläläiset kertoivat esimerkiksi vesihuolto- ja tilapalveluasioista. Näillä näkymin Kangasalan seuraava kylätapaaminen järjestetään syksyllä.
"
6
Majuri Jari Riihimäki muistelee syksyistä kouluvierailuaan, sivu 6
lintulajia.
430037 672583
Pidin oppilaille perinteiset sulkeisharjoitukset, hieman asentoa, lepoa, käännöksiä ja marsseja. Viime viikollakin hän pulahti veteen. klo 19.00 1.7. klo 18.00 11.6. Anni ui sekä Ukkijärvessä että Vesaniemessä.
Pirkanmaan lintutieteellinen yhdistyksen lintuasemalla Kangasalan Kirkkojärven itärannalla on rengastettu noin 120
120. klo 19.00 6.7. Me kaikki voimme kuvitella, miltä maistuvat mansikat, jäätelö, uudet perunat ja makkara. Luonnonantimia kummempia herkkuja lampaille ei saa antaa, etteivät ne sairastu, Vulli muistuttaa. Rekola-kodossa väliaikaisesti asuva Sirkka Hytönen iloitsi lampaiden saapumisesta. Ennen vapaamuotoiseen oleskeluun ja lampaiden rapsutteluun siirtymistä juhlaväki pääsi nauttimaan musiikkiesityksistä ja laulamaan itsekin.
Maaseudun kehittämisyhdistys Kantri ry:n KaPiTaNo-hankkeen järjestämä kylätapaaminen Saarikylissä viime torstaina sujui hyvässä hengessä. Hänen mukaansa joillakin kylillä myös herättiin kyläsuunnitelman laadintaan. Käyn katsomassa niitä päivittäin ollessani Rekola-kodossa, Hytönen kertoo hymyillen. klo 19.00 17.6. Kangasalan kesäteatterissa 7.6.15.7.2010
käsikirjoitus Aulis Aarnio | ohjaus Ahti Jokinen
7.6. Lapsilla oli hauskaa. Siinä kootaan samoihin kansiin perustiedot kylästä, lyhyt historiikki, elinkeinot, palvelut, tehdään suunnitelmia, laaditaan kehittämistarpeita ja mietitään keinoja niiden saavuttamiseen. klo 19.00 30.6. Tuleva, haastava tavoite on 56 kilometriä per vuosi. Tällä tahdilla pysytään pitämään ikääntyvä verkosto käyttökunnossa. Koko KaPiTaNo-hankkeen tavoitteena on paitsi kehittää kyliä sisäisesti, mutta myös viritellä yhteistyötä eri kylien kesken. Rekolan tiluksilla on vahva maanviljelytausta, joten lampaat sopivat tänne erinomaisesti, toteaa osastonhoitaja Heikki Murtonen. Kunnan vanhimmat putket ovat 1950luvulta. Rekola-kodon henkilökunnan ja asukkaiden sekä heidän omaistensa lisäksi lampaita juhlistamaan olikin saapunut kyläläisiä sekä uuden lammastarhan rakentaneet Rekolan työpajan miehet. Lampaat ovat koko Rikun alueen asukkaiden yhteinen ilonaihe. klo 19.00
8.7. Rekola-kodon asukas Marjatta Vulli syötti lampaille voikukan lehtiä aidan yli
(03) 377 0142. Autot aloittavat matkansa kohti Tuulosta kello 8.30. Kangasalla entisaikojen elegantteja ajoneuvoja pääsee tarkastelemaan Mesi-Auto Oy:n pihalla heti aamu kahdeksalta. Tapahtumakokonaisuus huipentuu lauantaina 19.6. kello 2.03. Auto on nähtävillä valtakunnallisen tieliikennemuseo Mobilian uudessa galleriassa. Yleisöä toivotaan lähtöpaikkojen lisäksi myös kokoontumisreittien varrelle. Vanhojen kuorma-autojen näyttely torstaina 17.6. klo 19.00
Aikuiset 12 (norm. Yli 80 kuorma-autoa Kallaveden Keikalle on ilmoittautunut kaikkiaan yli 80 vanhaa kuorma-autoa. Vihitty: Sami Ensio Laihonen ja Kati Hannele Raski. Avoinna: mato klo 916, pe 915
www.k-market.com. Puolituntisen näyttelyn jälkeen komeat kuorma-autot suuntaavat kohti Tuulosta tietä numero 12 pitkin. Kangasalalaisia autokuntia Mesiranta arvioi olevan yhdestä kahteen. Muut paikat ovat Pyhäsalmi, Joensuu, Aura, Kurikka, Mäntsälä ja Valkeala. 1,4 kg
Carlsberg III-OLUT
24 x 0,33 l
89
kg 75-80 g
-18 %
Ilman K-Plussa-korttia 2,38 kg
Ilman K-Plussa-korttia 24,90 24-pack (2,69/l) sis. 2
Tiistai 15.6.2010
Kangasalan Hautaustoimisto Ky
Puh. 30 arkisin lauantaisin 10-14.00 sunnuntaisin suljettu
Kiitos tai kuulutus
p. Isoveli Tommi on nelivuotias.
LAAJAT VALIKOIMAT JA PARASTA PALVELUA!
VOIMASSA 30.6.2010 SAAKKA VOIMASSA 30.6.2010 SAAKKA
Kangasalan Sanomien
lukijanäytös
Atria BROILERIN MARINOITU REISIKOIPI
-20 %
1
n. Kuulutettu: Markus Arto Allan Mäenpää ja Nina Annika Lehtonen. Tapahtuma on osa Kallaveden Keikka -kokoontumisajoja.
p. klo 19.00
Freeman ja Seppo Tammilehto
Avajaisiltana: Grillimakkaroita ja perunasalaattia 10
Kesäterassi avoinna ma-la klo 12-22, sunnuntaisin klo 12-18 keittiö avoinna ma-la klo 21.30 ja su klo 18 asti
puhelin (03) 3140 1300 info@hotelli-urku.fi Kangasalantie 1108 36200 Kangasala
www.facebook.com/hotelliurku
www.hotelli-urku.fi
PITOPALVELUA Hoivalan pitopalvelu
Sahalahti P. (03) 379 0836, Lentolantie 2
9-17. pantit 3,60
VOIMASSA 30.6.2010 SAAKKA
VOIMASSA 30.6.2010 SAAKKA
Cornetto JÄÄTELÖTUUTTI
NEKTARIINI
-32 %
Ilman K-Plussa-korttia yksittäin 0,99 kpl (12,37-13,20/kg)
2
00
3 kpl (8,33-8,88/kg) 200 g
yhteishintaan (2,40/kg) Ilman K-Plussa-korttia yksittäin: Pirkka nektariini 1,99 rs, ja Pirkka kirsikkatomaatti 1,69 (6,76/kg)
-18 %
3
JA KIRSIKKATOMAATTI
250 g/rs, Suomi
1 kg/rs, Espanja
00
VOIMASSA 30.6.2010 SAAKKA
VOIMASSA 30.6.2010 SAAKKA
Kariniemen KANANPOJAN PANEROIDUT NUGGETIT
KIVIUUNIPIZZAT
-14 %
1
49
rs (7,45/kg)
-19 %
Ilman K-Plussa-korttia 1,75 rs (8,75/kg)
Ilman K-Plussa-korttia 2,47 kpl (6,59-7,26/kg)
4
340-375 g, pakaste
00
2 pkt (5,33-5,88/kg)
Kangasalan Kesäteatterissa Kisarannassa su 4.7. 17 ) lapset (alle 12 v.) 5 (norm. Kuva: Veteraanikuorma-autoseura ry:n arkisto.
Vanhat kuorma-autot koolla
Kaikkien aikojen suurin Veteraanikuorma-autoseuran (Vetku) tapahtuma Kallaveden Keikka käynnistyy torstaina 17. Neidin ensimitat ovat 3 835 grammaa ja 50 senttiä. Kangasala on yksi seitsemästä lähtöpaikasta. Iäkkäimmät kulkupelit ovat peräisin 1920-luvulta. Osa tulee matkan varrelta mukaan, sillä kyseessä on vapaamuotoinen harrastetapahtuma, Mesiranta sanoo. kello 8 Kangasalla Mesi-Auto Oy:n pihalla. (03) 377 6900
Syntyneitä
Anu ja Matti Turunen saivat tytön 7.6. (03) 377 6900. 7-21 la 7-18 su 12-18
KAUPPIAS HOITAA HOMMAN
Liput myynnissä Kangasalan Sanomien toimituksessa.
Myllystenpohjantie 2, p. Arkisin klo 9-17, la 9-15.
Kangasalantie 1133, 36200 Kangasala
Päivystys 0400 417 281
Kesäterassi avoinna joka päivä alkaen klo 12 Tervetuloa herkuttelemaan!
Kesäterassin viralliset avajaiset keskiviikkona 16.6. Kuorma-auton päivään ja Wanhojen kuorma-autojen näyttelyyn Kuopiossa. Kuollut: Viljo Antero Nuutinen 75-v., Oiva Olavi Tuimala 70-v.
Veteraanikuorma-autoseuran ylpeys on kuorma-auto Republic vuodelta 1920. Tarkoituksena on lähestyä Kuopiota eri puolilta Suomea, tavata kaupungin ulkopuolella ja ajaa yhtenä jonona perille. kahvitarjoilun!
ark. kesäkuuta eri puolilla Suomea. Pirkanmaan alueelta ajelulle lähtee Mesi-Auto Oy:n omistajan ja Vetkun aktiivin Raimo Mesirannan mukaan 1012 autokuntaa. (03) 376 3065, 040 512 8590
Väestötietoja
Kangasalan seurakunta Kastettu: Roope Yrjänä Fager, Hermanni Oskari Heikkilä, Jesse Julius Heikkilä, Lotta Karoliina Lehtinen, Marica Katariina Talvio, Samu Olavi Uotila. pantit 3,60
20
99
24-pack (2,20/l) sis. 8 )
ja Lippu sti! tetu rajoi
sis
Joudumme nyt pahoittelemaan remontin aiheuttamaa tilapäistä häiriötä toiminnassamme. Ilkivallasta pitää rankaista sakoilla. Se todetaan laulussa "Kesäpäivä Kangasalla". Tiistai 15.6.2010
5
Kaipaatko kukkia kirkolle?
Istutuksia nypittiin tuoreeltaan
Kuntalaisten ja kävijöiden iloksi laitetut kesäkukat saivat olla vain hetken aikaa rauhassa torin kulmilla keskustassa. Keskusterveysaseman asiakas kertoi, että lääkäri kehotti häntä käymään laboratoriokokeissa ennen kontrollikäynnille tuloa. antavat tästä palautetta odotustilan henkilökunnalle. Kuitenkin kesäasukkaan katse karsastaa paikka paikoin. Laboratorio toimii remontin ajan tilapäisissä ahtaissa tiloissa, ja sen takia toimintaa on jouduttu supistamaan. Lisäksi papa-kokeeseen Kangasalla pääsee vain Vatialan laboratoriossa ajanvarauksella keskusterveysaseman laboratorion kesän remontin aikana. Asetimme noin 8090 kukka-astiaa ja noin 30 amppelia ydinkeskustaan ja sen tuntumaan sekä Kangasalantien varteen, selvittää Järvinen. Kunnasta esitetty korvausvaatimus voi olla jopa useita satoja euroja. Entä mikä on sinun näkemyksesi asiasta, johtava ylilääkäri Tuominen. Toiset ovat kokeneet ongelmallisena, ettei laboratorioaikaa voi varata lääkäri- tai hoitajakäynnillään terveysasemalta, vaan erikseen Laboratoriokeskuksen ajanvarauksesta netin kautta tai puhelimella. Onko teidän korviinne kantautunut tällaista palautetta, palvelupäällikkö Marjatta Paavilainen Pirkanmaan sairaanhoitopiirin Laboratoriokeskuksesta. Tähän mennessä on vihkoon kirjattu vain kaksi englantilaista naista. Vain turistit puuttuvat Kesän kunniaksi avattiin kunnan matkailuneuvontapiste linja-autoaseman aulassa. Vastuuseen teoista Järvinen muistuttaa, että kiinni jäänyt kukkien tuhoaja voi joutua taloudelliseen vastuuseen teoistaan. Tilaajana laboratoriopalvelut ja niiden laatu ovat terveyskeskuksen valvontaan ja seurantaan kuuluva tärkeä asia, joten myös täällä palaute huomioidaan. Tilanne on hieman nurinkurinen, koska ketään ei voida velvoittaa siivoamaan alue. Odotustilassa annettu palaute on ollut ajan varanneilta yleensä kiittävää. Joskus taas äitynyt hankalaksi ja jättänyt siivoamatta. Ilman aikaa jonottamaan tulleet kokevat joskus joutuvansa etuilun uhreiksi, ja
Kangasalan Sanomat 25 vuotta sitten
Perjantaina 14.6.1985 Romu kukkii siellä täällä Kangasala on kaunis kunta. Yleensä kysytään Kangasalan nähtävyyksistä ja majoitusmahdollisuuksista. Pelkäksi peukaloiden pyörittelyksi pari ensimmäistä viikkoa ei sentään ole mennyt. Kaikkia toiveita ei aina pystytä toteuttamaan, sillä toiveet voivat olla keskenään hyvinkin vastakkaisia. Esteettisesti epäilyttäviä, selvästi tielle näkyviä pihoja ja varastoalueita on koko Kangasalan alueella noin tusina. Kukkiin kohdistuvaa ilkivaltaa on mahdotonta ymmärtää, pohtii Maija Aakkula.. Paitsi paljon työtä, kukkien kasvatukseen ja hoitoon uppoaa huomattava summa rahaa kesäkauden aikana. Tällaisia on kuitenkin vielä Tiihalassa, Nattarissa, Asemalla, Suoramalla, Huutijärvellä, Savon kylässä... Palaute on koskenut lähinnä laboratorion vastaanottoaikoja sivupisteissä. Yli 10 000 euroa yhteisistä verovaroistamme, Järvinen toteaa. Ajanvaraajilla ei ole pääsyä potilastietoihin, eivätkä he tiedä, mitä tutkimuksia lääkäri on määrännyt. Joskus syynätyn alueen omistaja on siistinyt aarreaittansa. Ajanvaraajat eivät välttämättä ole hoitoalan ammattilaisia. PÄIVI TASKINEN
Tottakai keskustassa pitää olla silmäniloa. Toiset kiittävät ajanvarausta ja sitä, ettei enää tarvitse jonottaa kuin päivystyskokeisiin. Sen lisäksi tutkimuksiin voi mennä mihin tahansa Laboratoriokeskuksen toimipisteeseen vaikkapa Tampereelle. Tietoja on käyty tytöiltä kyselemässä, tiedusteluja on tehty paljon myös puhelimitse. Eikö ajanvaraajilla ole pääsyä tietojärjestelmiin, joissa ovat potilaan tiedot. Kotikasvatus kunniaan, sanailee Kalevi Toivonen.
Miten uudet laboratoriopalvelut on otettu vastaan?
Hyvä kysymys
Laboratoriokeskuksen palvelujen toimivuudesta on tullut kahdenlaista palautetta käyttäjiltä Kangasalla. Kukkien tuhoajille on hankala lähettää tepsiviä terveisiä, sillä he varmasti tietävät itsekin tekevänsä väärin. Tytöillä on oikein mukava työpiste, on esitteitä ja materiaaliakin vaikka kuinka. Osa tahtoisi käydä kokeissa ennen töihin menoa, mutta aikoja löytyykin vasta päivälle. Suoraan terveyskeskuksen johtoon tullut palaute on ollut vähäistä. Lisäksi siitä jaksavat paikkakuntalaiset muualla asuvia muistuttaa. Remontin ajaksi papa-näytteenotto on järjestetty Vatialan laboratorioon. Sen voi jokainen matkaaja omin silmin nähdä. Olisi tärkeää, että asiakkaat saavat riittävät ohjeet tutkimuksiin valmistautumisesta omalta lääkäriltään tai terveydenhoitajalta. Omat vieraansa hän käyttäisi ainakin Haralanharjulla, Vehoniemessä, Pelisalmella, Liuksialassa sekä Kirkossa ja kotiseutumuseossa. He tietävät parhaiten, mitä tarkoitusta varten tutkimuksia tehdään. Entä ovatko ajanvaraajat hoitoalan ammattilaisia, palvelupäällikkö Paavilainen. Laboratoriokeskuksen ajanvarauksesta ei osattu sanoa, mitä kokeita hänestä pitäisi ottaa, eikä myöskään osattu neuvoa, miten kokeisiin pitää valmistautua. Jokaisella on velvollisuus
puuttua ilkivaltaan, toteaa Järvinen. Asiakkaat ovat valittaneet myös sitä, että itselleen sopivaa aikaa on toisinaan vaikea saada. Luvatkaa vaikka tulla siivoustalkoisiin - se saattaa tehota. Siellä jakavat matkailutietoutta Helena Tiitola ja Susanna Vuorimies, jotka kuuden hakijan joukosta työhönsä valittiin. Siellä
kukkia oli heitelty pitkin asfalttia, mainitsee Järvinen. Ajanvaraus perustuu itsepalveluun joko internetin kautta tai puhelinpalveluna, ja se on hyvin toimiva ja helppokäyttöinen. Jos näkee jonkun tekevän tihutöitä kukille tai huomaa
kukkiin kajotun, kannattaa olla yhteydessä kuntaan. Kyllähän täällä saa helposti sellaisen ajan kulumaan, lupaa Susanna. Henkilökohtaisesti minua sapettavat erityisesti seinien töhrijät, Matti Kaski kertoo.
Entä minkälaista palautetta on tullut terveysasemille, virkaa tekevä johtava ylilääkäri Pertti Tuominen Kangasalan sosiaali- ja terveyskeskuksesta. Kukkia oli nypitty irti jo istutusta seuraavana päivänä.
Entisen Kesäpäivän kaupan kohdalla olleet astiat jouduttiin viemään pois kesken kesän viime vuonna. Myös laivamatkailu tuntuu kiinnostavan ihmisiä, luonnehtii Susanna asiakkaitaan. Pienempää melua on pidetty Ukinkannaksen luonnonsuojelualueesta, joka on pahasti roskainen. Työntekijät aloittivat kukkienlaittourakan viime keskiviikkona. Ihmisten olettaisi siivoavan epäsiistit alueet. Yksi soittaja epäili, ettei Kangasalla riittäisi katsomista parin tunnin kiertomatkan ajaksi. Ne kiusaavat ihmisiä kuin paise kainalossa, jos kuntaan (ja Kangasalan Sanomiin) tulleista "romusoitoista" voi mitään päätellä. Jos läheisen tontin törkyisyys häiritsee teitä, mariskaa omistajalle. Niitä ilkivallantekijöitä, jotka eivät anna istutusten olla rauhassa, muistuttaisin siitä, että kukat on tarkoitettu meidän kaikkien iloksi, myös heidän itsensä, sanoo Eija Linnavesi.
Linja-autoaseman ja kirjaston välille laitetut kukat saivat olla vain hetken aikaa rauhassa tihutöiltä. Asiakkailta saamamme palaute on hyvin tärkeää kun suunnittelemme palvelumme kehittämistä. Jos huonosti käy, istutuksista voidaan joutua luopumaan jo ennen kuin kesä on ohi.
Kukat kuuluvat kesään, joten kohtuullinen määrä istutuksia on kunnan keskustassa paikallaan. Sain torstaiaamuna puhelinsoiton, että linja-autoaseman länsipäätyyn kirjaston puolelle laitetuista astioista oli nypitty kukkia irti, kertoo kunnanpuutarhuri Jari Järvinen. Oletteko suunnitelleet näytteenottoaikojen lisäämistä, palvelupäällikkö Paavilainen. Palautetta on annettu enempi yleisönosastoissa kuin suorilla yhteydenotoilla. Seuraamme ajanvarausaikojen saatavuutta ja pyrimme siihen, että myös aamuaikoja on saatavissa lähipäiville. Metalliromut, auton osat, jäteastiat ja tyhjät tynnyrit eivät hevin sulaudu maisemaan. Mutta ymmärrän kyllä, ettei parilla kukkaruukulla ole siihen asiaan suurta merkitystä. Lääninhallituksen ympäristöosaston toimistopäällikkö kävi tutustumassa kannaksen kuntoon viime viikon lopulla. Remontti tähtää nimenomaan siihen, että asiakaspalvelu pystytään jatkossa järjestämään paremmin ja sujuvammin. Osaa on rakennusvalvontatoimisto, terveystarkastaja tai ympäristölautakunta käynyt syynäämässä. PÄIVI TASKINEN
Kangasala on niin komea kunta, että sitä kelpaa kukkasinkin korostaa. Laboratoriopalvelut tulevat joka tapauksessa paranemaan elokuussa remontin valmistuttua. Muutokset ohjelmaan hän tekisi ryhmän mukaan.
Kukat ovat kauniita katsella, vaikka toisaalta mieleni tekisi sanoa, että kaikki ylimääräiset eurot pitäisi suunnata kyläkoulujen ylläpitämiseen. Kaikki palvelut ovat jatkuvan kehityksen kohteena ja asiakkaiden palaute on kehitystyössä hyvin tärkeää. Meille voi laittaa vinkkiä. Mutta tänä kesänä on ollut yksi mutta turistit puuttuvat. Onko Laboratoriokeskuksen palveluita vielä tarkoitus kehittää ja millä tavalla. Ajanvaraus ilman muuta parantaa palveluamme, koska jonottamisen tarve poistuu. Entä otetaanko asiakkaitten palautteet huomioon kehittämisessä, palvelupäällikkö Paavilainen
Pääosa liikevaihdosta syntyy kuitenkin maahantuonnissa ja loppu muiden tekeminen tuotteiden kaupasta. Tilannetta kuvaa hyvin toimitusjohtajan esittelemä tuotekuvasto. Aina silloin tällöin markkinoille kuitenkin pääsee ainakin lyhyeksi aikaa laitteita, joiden hyöty suojaimina on kyseenalainen. Ellintie 4, Kangasala P. Tuotteet ja palvelut: työturvallisuustuotteet. Honkanen kertoo, että päätös yrityksen perustamisesta tehtiin aikanaan sattumalta hisJukka Honkanen kertoo, että saksalaisen Moldexin valmistamat hengityssuojaimet kuuluvat Tampereen Suojainpisteen myydyimpiin tuottei-
toriaan muistakin syistä jääneenä päivänä. TAPIO SIPILÄ Tampereen Suojainpiste Oy lyhyesti: Perustettu: 1995 Perustajat: Jukka Honkanen, Jorma Nyyssönen ja Kai Elokannas. Tietenkin myös meidän tuotteidemme kysyntä laskee, jos rakentaminen ja teollinen toiminta vähenevät, miehet kertovat. Korvatulppia myydään nykyisin paljon ulkoilmakonserteissa käytettäväksi. Nyt esimerkiksi suojavaatteisiin vaikuttaa myös muoti.
Turvakengissä puolestaan teräs on usein vaihtunut alumiiniin ja näin jalkineet ovat keventyneet mukavammiksi. Kilpailijoita riittää Alalla toimii nykyisin melkoinen joukko yrityksiä, ja mukaan on tullut paljon myös firmoja, jotka tekevät kauppaa vain netin kautta. Kangasalle sijoittuminen olisi sitten aika helppoa jo logistisista ja asuinpaikkasyistä. Valikoima on laaja. Tuotanto- ja varastorakennus kuuluu itse asiassa Lentolan teollisuusalueeseen, vaikka sijaitseekin Lahdentien toisella puolella. 040 707 5960, sp: sirpakukka@aol.fi aol.fi
TMI TULIKETTU
Kone-Lappis Oy 36240 Kangasala a
20 v.
11.6.2010. (03) 237 5300 www.tilituovi.fi
Paikallinen yrittäjä! Kiitos, kun suosit toista paikallista yrittäjää omia hankintoja tehdessäsi.
Puh. Honkanen ja Elokannas kertovat, että taantuma ja lama on vaikutta-
nut melko dramaattisesti myös heidän yrityksensä toimintaan. Honkanen paljastaa lopuksi. www.mesitili.
Kaikki maanrakennusalan työt 0400 335 415
Omakotitalojen pohjat Murskeet, kaikki laadut
Kysy lisää palveluistamme puh. Tuotteet muuttuvat Tampereen Suojainpisteen toiminnan pääpaino on suojainalan tuotteiden maahantuonnissa. Honkanen ja Elokannas kertovat, että käytettävyyden lisäksi alan varusteiden kehittymiseen on alkanut vaikuttaa myös muoti. Tiistai 15.6.2010
7
Suojainalakin tuntee muodit ja trendit
Yritysvierailu
Ilkonmäen viehättävälle asuinalueelle mahtuu myös ripaus yritystoimintaa. Honkanen kertoo myyneensä äskettäisen Tampereen keskustan tulipalon aikana paljon suojaimia. Olennaisempaa kuin tuotteiden kappalemäärä on kuitenkin niitten käytettävyyden paraneminen. Viranomaisvalvonta alalla on tiukkaa. Tuotteiden pitää olla tutkittuja, tarkastettuja ja hyväksyttyjä. Toisaalta alan kysyntään vaikuttavat myös muut tekijät pienellä mutta erikoisella ja kiinnostavalla tavalla. Heidät löytääkin melkein aina toimipaikasta tai autonratin takaa kuljettamassa tuotteita asiakkaille. Halusimme perustaa alan yrityksen sisämaahan, koska muut alan yrityksen toimivat Helsingissä tai muualla rannikolla, Honkanen kertoo. Miehet kertovat, että pitkiä lomia ei kesälläkään ole tapana pitää. Kerran esimerkiksi markkinoille tuli radiolla varustettuja kuulosuojaimia. Suojaimista on tullut mukavampia käyttää, Elokannas sanoo. Ennen esimerkiksi suojalasit olivat melkein kaikki mallia "maunoahonen". Liikevaihdosta lähti noin neljännes, mutta aikojen uskotaan taas luonnollisesti paranevan. (03) 359 7600 Fax (03) 377 2379
www.kangasalantilitoimisto.
ANU MESIRANTA Harjunsalontie 1 as 6 36220 KANGASALA Puhelin: 040 590 4850 info@mesitili. Lisäksi esimerkiksi turvakenkiä myyvät monet muilla aloilla toimivat yritykset.
Alalla toimii Suomen työsuojelualan yritysten liitto eli STYL. Sillä on kokoa enemmän kuin puhelinluettelolla. Myös ihmisten vapaa-aika lisää nykyisin suojautumisen tarvetta. Tavoitteena on ollut tuoda oma kotimainen vaihtoehto näitten tuotteiden markkinoille. Suojahaalareitakin halutaan helpommin käyttää, jos ne ovat trendikkäitä. Liikevaihto: noin 500 000 euroa.
YRITYKSELTÄ YRITYKSELLE
YRITTÄJÄ
Liity edelläkävijöiden joukkoon!
Nykyaikainen nettipohjainen ohjelmisto takaa ajantasalla olevan kirjanpitojärjestelmän käyttöönne: - sähköinen myyntilaskutus - sähköinen ostolaskujen vastaanotto - palkkahallinto - matkalaskut - työajan käytön seuranta ym.
Monipuoliset taloushallinnon palvelut
- yritysten perustamiset - kirjanpidot ja tilinpäätökset - veroneuvonta 25 v. Viranomaisvalvontaa hoitaa sosiaali- ja terveysministeriön työsuojeluhallinto. Niitä menee usein kymmeniä tuhansia. Se valvoo myös alan moraalista puolta, ettei huonoja suojaimia ja turvavälineitä pääsisi markkinoille, Honkanen kertoo. Aivan Ilkontien loppupäässä toimii Tampereen Suojainpiste Oy. Radion ääni oli niin voimakas, että se oli vaaraksi kuulolle, Elokannas muistelee. Erilaisia suojavaatteita, kypäriä, kuulosuojaimia, suojalaseja ja muuta vastaavaa on valikoimissa valtava määrä. Toimitusjohtaja Jukka Honkanen ja hallituksen puheenjohtaja Pasi Elokannas omistavat yrityksen puoliksi. Mukana oli kolme suojainten ja turvavarusteiden olemukseen perusteellisesti perehtynyttä miestä. Omaa tuotantoa Tampereen Suojainpiste omistaa nykyisin myös Topsafe Oy:n, joka valmistaa polvisuojia ja turvapehmusteita. Se oli luonnollisesti sattuma, mutta vähemmän sattumanvaraista oli yrityksen tausta. Asiakkaita on pystyttävä palvelemaan nopeasti ja säännöllisesti. Samana yönä Estonia upposi. Nyt saatavana on monenlaisia sporttilasejakin, hän jatkaa.
Pasi Elokannas sanoo, että turvallisuusalan tuotteet ovat muuttuneet paljon vuosien varrella. Henkilökunta: kolme työntekijää
Tämä olisi voinut olla viime torstaina järjestettyjen kehitysvammaisten kesäkisojen yleinen motto, sillä niin mahtava ja rehti meininki vallitsi Kyötikkälän kentällä. Marjatta Tiitola p. Kokkolalainen Anja-Riitta Leinonen kirjasi myös Kankaantauksen tulokset hyvillä mielin. 040 548 3209. klo 12.00. Naisten yleisessä sarjassa Kati Lehtonen oli toinen ajalla 3:24:44 ja miesten yleisessä sarjassa Petri Leppänen kolmas ajalla 2:53:02.
Seurat toimivat
KangKi PESÄPALLO Pesiskoulu: Harj. SiniWillan kilpailijat ehtivät myös pitää evästaukoa. viim. Paikalle oli saapunut noin 500 kisavierasta ympäri Pirkanmaata. Tiistai 15.6.2010
9
Reilu peli ennen muuta
Hävittiin tai voitettiin, reilu kisa kisattiin, julisti kangasalalaisen päivätoimintakeskus SiniWillan kyltti. Haukijärvi valmistautui pyörätuolikelaukseen ja Saukko kevytkeihäänheittoon. hallissa, tied. klo 17.30-18.30 Keskuskenttä. Myös tamperelaisen Puuvillan asukas Keijo Kankaantaus osallistui päivän suosituimpaan lajiin kevytkeihäänheittoon hetken mielijohteesta. jäsentiedote, kysy Teuvolta p. KisSen pelejä ke 16.6 klo 18.30 ja 19.15 Korkeakangas, Valkeakoski. Vapaaehtoisia toimitsijoita on suunnilleen kolmekymmentä, laskeskelee Kangasalan kehitysvammahuollon aluejohtaja Tea Kärnä. Ensi vuonna Ylöjärvellä Ilman innokkaita vapaaehtoisia kisojen järjestäminen olisikin ollut paljon vaikeampaa. Keijo harrastaa kourukeilausta säännöllisesti, joten suuntamme sen pariin seuraavaksi, kertoilee Kankaantauksen henkilökohtainen avustaja Sini Kwok. Kuntopesis: KisSen miesten peli ti 15.6. OUTI KOIVU
Kuva yllä: SiniWiollaan Kirsti Tiililä innostui kourukeilaamisesta. klo 17 KisSen sekaharrastepeli ja klo 20 miesten peli Vesitornin kenttä, Tre. To 17.6. Marjatta p. ei kuntopesisharj. Olen jäänyt jo eläkkeelle vammaistyöstä, mutta tänne oli suorastaan pakko lähteä vapaaehtoiseksi, kertoo Leinonen hymyillen. Klan Naisvoimistelijat Rantajumppa ke klo 19 Vesaniemessä. to 17.6. Kangasalla 11.6.2010 KUNNANHALLITUS
HERTTUALAN ALUEEN RAKENNUSKIELTO JA TOIMENPIDERAJOITUS
Kangasalan valtuusto on päättänyt 12.4.2010 § 49, että Herttualan alueella jatketaan viisi vuotta maankäyttö- ja rakennuslain 38 §:n mukaista rakennuskieltoa ja 128 §:n tarkoittamaa toimenpiderajoitusta. Entisten Nuorten jumpparyhmän harj. klo 12 Kumpulassa, tied. Vapaaehtoinen toimitsija Leena Nikulainen avusti.
Kaksi voittoa Forssasta
Kangasalalaiset menestyivät hyvin Forssan Suvi-illan maratonilla. 040 822 1057. ti 22.6. Klan Eläkkeensaajat "Eiku liikkumaan" ke 16.6., pyöräillään kotiseutukierros suuntana Keisarinharju, lähtö torilta klo 10.
Kuva vasemmalla: Kehitysvammaisten kesäkisat keräsivät lähes 500 pirkanmaalaista kisavierasta Kyötikkälän kentälle.
Kangasalankuntatiedottaa
RIUN OSAYLEISKAAVAN VOIMAANTULO
Tällä kuulutuksella tulee voimaan Kangasalan valtuuston päätöksellä 12.4.2010 § 51 hyväksytty Riun osayleiskaava. mennessä, ks. klo 19 Pikkolan liik. Tila osallistui kevytkeihäänheittoon ja kourukeilaukseen, kun taas Tiililä kisaili tarkkuusheitossa ja kourukeilauksessa. Klan Latu Melontaretki la 19.6., ilm. Hoitajat Tiina Tuominen ja Nora Koskinen kattoivat maistuvan piknikin, josta nauttivat Kirsti Tiililä, Risto Tila ja Markus Karento. to 17.6. 040 822 1057. Kevytkeihäs suosituin Aurinkoinen ja lämmin ilma suosi kilpailua. Kangasalla 11.6.2010 KUNNANHALLITUS
Kangasalan kunta, PL 50, 36201, (03) 3777 111, kangasala.fi
Sekalaiset
Sekalaiset. To 17.6. Sen ideana on vierittää pallo kourua pitkin ja kerätä pisteitä kaatamalla mahdollisimman monta numeroitua pehmokeilaa. Siitä nauttivat Nokian Hempankaaresta saapuneet hoitajat Tuija Kauppinen ja Jaana Roos sekä heidän suojattinsa Miko Haukijärvi ja Kent Saukko. Nämä ja 10 muuta lajia vietiin kannatusjoukkojen hurjan kannustuksen saattelemina läpi. Ensi vuonna kesäkisat järjestää Ylisen kuntoutuskeskuksessa Ylöjärvellä. Saarikylien Nuorisoseura Suomalan kuoron harj. Klan Karjalaseura Karjalaiset Kirkonkulmassa ke 16.6. klo 19 Vesitornin kenttä, Tre. Kilpailijat mittelivät taitojaan esimerkiksi kevytkeihäänheitossa, pyörätuolikelauksessa ja kahvakuulan heitossa. Kangasalla 11.6.2010 KUNNANHALLITUS
Kuva vasemmalla: Nokian Hempankaaren hoitajat Tuija Kauppinen ja Jaana Roos ihastelivat runsasta palkintopöytää yhdessä Miko Haukijärven ja Kent Saukon kanssa.
PELISALMEN RANTA-ASEMAKAAVAN VOIMAANTULO
Tällä kuulutuksella tulee voimaan Kangasalan valtuuston päätöksellä 12.4.2010 § 50 hyväksytty ranta-asemakaavan muutos Pelisalmen Isosaaressa. ke 16.6. Kourukeilaus tuli tämän vuoden kisoihin mukaan täysin uutena lajina. 040 848 6215 tai Eilalta p. klo 18 ja su 27.6. Voittoon juoksivat Marjo Matoniemi-Granholm (N40) ajalla 3:27:26 ja Päivi Naumanen (N50) ajalla 3:38:41
0400 232 640, 040 773 9230
MARKKU KULMALA
P. Tiistai 15.6.2010
11
KEHYSLIIKKEET
KELLO- JA KULTASEPÄT
KELLOSEPÄNLIIKE
LAKIASIAT
Kangasalan Osuuspankin lainopilliset palvelut. 050 360 6401 tai (03) 377 4008
Ellintie 2, Kangasala P (03) 377 2952 . Joustavasti asiakkaan luona. (03) 377 2470, fax 377 2433
V
V
V
V
v
V V
V V V
V V
V
V
V V
V
KIRPPUTORIT
PIRKAN KIRPPUTORIKESKUS
avoinna arkisin klo 10-19 lauantaina & sunnuntaina klo 9-16 Pöytävaraukset p. klo 10-17 P. (03) 377 3447 Palvelemme ma-pe 10-18, la 10-14 www.kangasalankirjakauppa.fi
v
V
V V
KANGASALA
v
V V
v
V V
v
V
0400 730 909 (
Ellintie 2, p. 0400 367 733 ma-pe 10.15-16.30, la sulj.
- Matkapuhelimet - Oheistarvikkeet - Soneran liittymät ja palvelut
PIHA JA LAVA OY
0400 951 107
Kangasalan
V V V V
MUOTILIIKKEITÄ
MUOTI- JA FARKKUASUJEN ERIKOISLIIKE
LASITUKSET KASILASI OY
Joni Ahonen 040 481 9633 - ikkunoiden ja ovien lasitukset - parvekelasit - saunalasitukset
TIETOKONEET, OHEISLAITTEET, HUOLLOT JA KORJAUKSET ELISAN & SAUNALAHDEN LAAJAKAISTA- JA MATKAPUHELINLIITTYMÄT
Ellintie 6, Kangasala, ark. www.mhyroine.fi
MHY ROINE
auki päivittäin klo 10-20, torstaisin klo 15-20 p. SAARI KY
Siivouspalvelu
Clean & Fresh
cleanfresh@windowslive.com
PYÖRÄKUORMAAJATYÖT KORKEAPAINEPESUT
040 839 2196
P. (03) 339 26900 www.newision.fi
OSTO- JA MYYNTILIIKKEITÄ
Liisantie 2, p. (03) 357 4400 www.opkk.fi/kangasala kangasalan.opkk@op.fi
Myllystenpohjantie 2 (R-kioskin vieressä) Kangasala, avoinna ark. 040 588 0392
Lavavuokraus, kuljetukset, roskalavat, minikaivinkonetyöt
Kuohunharjuntie 26, OP:n talo P. 020 795 9595
www.psjot.fi info@psjot.fi
KIINTEISTÖVÄLITYSTÄ
LVI-Palvelu Meriläinen
saneeraustyöt
RAKENTAMINEN, REMONTOINTI
Peltityöt paikanpäällä Kangasalla
TELEVISIOHUOLTOA
TV-DIGIHUOLTO
plasmat, lcd:t, tv:t audio- ja digilaitteet antennimyynti tarvikemyynti käytetyt tv:t
ilma
Kattoturvatuotteet Rakennuspeltityöt Kattoremontit Puiden kaadot www.monityo.fi
040 749 8880
Oman kylän Maalit
Talomaali 9 litraa
+ sävytys
Ellintie 6, Kangasala P. 040 501 0920
Viemäreiden avaukset ja kuvaukset Vesipumput ja vedensuodattimet Uutuutena vaihtolavapalvelut P. pienkoneet alan liikkeestä - Metsurin varusteet ja tarvikkeet
www.kotiposti.net/taistot
KESKIVIIVA OY
PERUNKIRJAT KAUPPAKIRJAT TESTAMENTIT YM.
PÄIVI SIMILÄ
Linja-autoaseman talo, KANGASALA Asianajaja Päivi Similä p. pinnat syväpuhtaiksi nopeasti, helposti ja vähällä vedellä.
LAKIASIAT
Lakiasiaintoimisto
Ruutanantie 14, 36200 Kangasala P. Meiltä saat avun lakiasioihin elämän eri käänteissä.
KUVASARSA OY
Ristimäentie 14, Huutärvi Palvelemme ma-pe klo 10-17
muulloin sopimuksen mukaan Taidekehystäjät ry:n jäsen
Kehysliike Kari Aarnio
KORPOLA
Liikkeessämme kelloseppä.
Kellot, korut, lahjaesineet, kaiverrukset, kellojen ja korujen korjaukset, valtuutettu Polar-huolto Liisantie 2, Kangasala
Pankkilakimies LOTTA TUOMAALA Pankkilakimies
LOTTA TUOMAALA lotta.tuomaala@op.fi
www.op.fi
POLKUPYÖRÄHUOLTOA
urheilu- ja kalastusvälineiden erikoisliike
SÄHKÖTÖITÄ JA -TARVIKKEITA
Kaikki sähköasennukset Ellintie 4, Kangasala P. (03) 377 2607 ma-pe 10-18, la 10-14
PIHAKIVEYKSET
Ilmainen arvio, kotitalousvähennys.
muurit, patiot ym.
Ellin Warasto
Vanhojen tavaroiden osto & myynti
PIENKONEITA, PIENKONEHUOLTOA
Pienkoneiden huolto ja korjaus
0400 704 362
www.hss-team.fi
HSS-TEAM
TAKSIT
LUOTETTAVAA TAKSIPALVELUA KANGASALLA
LAURIN SAHA JA MOOTTORI
Ohtolantie 43, arkisin 9-17
PESULAT
Palveleva itsepalvelupesula
P. 050 571 8049
Pälkäneen URHEILU JA KALASTUS
Onkkaalantie 71, Pälkäne (03) 534 2045, ma-pe 9-17, la 9-14
KIINTEISTÖVÄLITYSTÄ
P. 040 723 0344
www.tavela.fi. 9-17, la 10-13
ILMALÄMPÖPUMPUT
Monitoimipalvelu
Kuohuntie 7, K:ala P. 040 750 0520
Kangasalan
Sähköalan työt ja tarvikkeet Puh. (03) 377 1172
arkisin 9-17, lauantaisin 9-13
LVIS-PALVELUA
POLKUPYÖRÄHUOLLOT
- varaosat - tarvikkeet
Kultaseppä HANNU SALO
Kultasepänliike P. (03) 377 2244, 050 551 1003
VEIKKO MÄNNISTÖ
Asianajotoimisto
varatuomari
ASIOINTIPALVELU
PEKKA VALTONEN
P (03) 375 3218, 0400 335 443 . Ilmainen puhelinneuvonta.
P. Toimitamme multaa, kuorikatetta ja kiviaineksia.
KULJETUSLIIKE J. (03) 377 3733 | Fax (03) 377 3744 kangasala@kiinteistomaailma.fi www.kiinteistomaailma.fi Avoinna ma-pe 9.30-17.00
Tyhjennys 0400 176 926 Pesu ja huuhtelu 0400 176 926 Kuvaus 0400 176 926
Mäkirinteentie 13, Kla, p. 040 551 9122
www.kuljetusliikejsaari.fi
Pihat, kadut ym. (03) 379 2940, www.tv-hugg.com
LOKAPALVELUA
Lokapalvelu edullisesti ja kattavasti
Kangasalan Kodit Oy LKV
52,-
TIETOTEKNIIKKAA
Tietokoneet, oheislaitteet, tarvikkeet, virusohjelmat, tietokone- ja tulostinhuolto, väri- ja laserkasetit, Tampereen Puhelimen laajakaistat
Myllystenpohjantie 2 | 36200 Kangasala Puh. (03) 377 6120
Myös huollot ja varaosat sekä metsästys- ja harjoituspanokset ja Jahti- & Vahti-koiranruoat
P. 045 266 1150
PIENKONE TIMONEN OY
Saarenmaantie 580, Kla arkisin 9-17, kesäla 9-14
Tonin taksi
www.tonintaksi.net
AIKATILAUKSET PAARIKULJETUKSET
050 5189 189 0400 634 625
LENTOKENTTÄ- JA SAIRAALAKULJETUKSET
PesuKaksikko
Soita suoraan paikalliselle taksille!
taksiin .fi
leikkaa talteen
Lähelle tai kauas, yksin tai isommalla porukalla, myös pyörätuolin kera.
STIHL VIKING -huolto- & varaosapalvelu
PUUNKAADOT
NYT ON METSÄNHOITOTÖIDEN AIKA!
Ota yhteyttä omaan ammattilaiseen.
URHEILU
VALOKUVAAMOT
Ellintie 2, Kangasala P. (03) 356 2007
PITOPALVELUA
Osuusmyllynkatu 5 Messukylä, Tampere ma-pe 9-18, la 9-15
(03) 364 1547, 0400 621 547
- Moottori- ja raivaussahat - Ajo- ja ruohonleikkurit - Jyrsimet ym. (03) 377 2112
Lakiasiaintoimisto
LIISA JUUTINEN
varatuomari, julkinen kaupanvahvistaja
Töykänäntie 265, Sahalahti
(03) 376 4774, 040 570 6022
v
v
V
v
V V
V
V V
V
v
V
V
v
V
V
V
v
V
V
v
V
v
V
v
V
V
v
v
V
Keskusaukio 2, p. Myös ilt. ja viikonloppuisin. (03) 363 4094 os. 0400 730 909.
SIIVOUS PALVELUA
Suurella sydämellä puhtaamman elämänlaadun puolesta!
KULJETUSJA MAANRAKENNUSTYÖT
KOURA-AUTOPALVELUT
Noudamme risut, kannot, maakasat ym. Mäkirinteentie 7, Lentola Kangasalan Prismaa vastapäätä
KYLMÄ JA SÄHKÖPALVELU TAIMINEN
ASENNUS - KORJAUS - HUOLTO Iltaisin ja viikonloppuisin vain kylmälaitteet p. 020 785 1212 Palvelemme ma-pe 8.00-16.00
Kuljetus Timo TUOMINEN OY
Lisätiedot ja hinnasto osoitteessa www.tuominen.fi
PELTITYÖ
Rakennuspeltityöt, konesaumakatot ja sadevesikourut
KIRJAKAUPAT
KODINKONEHUOLTOA
KODINKONEHUOLTO
Pesukoneet, jääkaapit, pakastimet, kylmiöt...
V
Timo Nurminen
MATKAPUHELIMET
Kaivopumppu Oy
Likakaivojen tyhjennykset P. 020 761 9251
POLKUPYÖRIEN,
P. (03) 377 3333
Kangasalan Seudun OP-Kiinteistökeskus Oy LKV Kuohunharjuntie 26, Kangasala P
r et 15.-20.6. Ei jälleenmyyjille. niin
Herbamedicus YRTTIVOITEET
250 ml
Listerine SUUVESI 500 ml
Sun Green KONETISKITABLETIT 4 kpl 48
12
5
90
30 x 50 cm (á 0,80) Säästä 37%
4 KPL
2 KPL
leveys 120 tai 140 cm
PALJON ERILAISIA KUOSEJA
VAHAKANKAAT
2, 3, - 7, 2 KPL
70 x 140 cm (á 4,50) Säästä 22%
50 x 70 cm (á 1,65) Säästä 9%
URHEILUVOI URHEILUVOITEET
500 m ml
1
75
(7,-/l)
GRILLIHIILI 2 kg
4
(6,79) Säästä 27 %
90
(7,90) Säästä 30 %
(9,80/l)
50
Uimaleluja UIMARENGAS 61 cm
3
(3,90) Säästä 10%
50
(7,-/l)
SYT SYTYTYSNESTE 1L (2,30)
2
(2,50) Säästä 12 %
Johnsson hn SAUNAN TEHOPESU 500 ml 5
(1,10/kg)
20
Duracel Plus PARISTOT
2
(3,90) Säästä 35 %
50
metri
1, -
GRILLAUSALUSTAT AU 4 kpl/pkt
UIMAPATJA 183x69 cm 8
AA, 4+ 2 kpl(á 4,20)
Säästä 40 %
2 PKT
5, -
SNORKKELISETTI
www.loytotex. totex. 12
Tiistai 15.6.2010
Hyvän tuulen tarjoukset!
Na en Naisten T-PAITA TTA
Miesten UIMAHOUSUT
(7,9 (7,90)
5, ( (7,90) 0)
Miesten erilaisia UI UIMAS H OR SHORTSEJA
Naisten UIMAPUKU
(12,90)
6 9
90
Na en Naisten TR OO TRIKOO CA CAPREJA EJA
3
90
7
(8 (8,90)
90
90
19
FROTEEPYYHKEITÄ
Na en Naisten er erilaisia s sia K ÄKESÄME MEKKOJA OJA
(5,9 (5,90-6,90)
Las Lasten ja Miesten M VERKKAVE HOUSUJA HO
Vauvojen au oje
90
5, -
UIMAPUKUJA 6080 cm
(11,9 (11,90) 1
Tyttöj Tyttöjen j
6
90
UIMAPUKU 1201 120170 cm
Tarjoukset Tarjoukset voimassa 15 20 6 tai ni kauan kuin tuotteita riittää tarjousaikana. 9-20, LA 9-18, SU 12-17
1 50 3
90
Kertakäyttö GRILLI
1 50 1
Säästä 15 % (2,30) Säästä 13 %
95
Bio Luvil PYYKINPESUJAUHE 1,8 kg
1
(2,90) Säästä 31 %
(3,98/l)
99
(2,22/kg)
2, -
Foxtel MÄNTYNESTE 2L (1,40)
4, Säästä 28 %
(4,90) Säästä 18 %
(0,50/l)
1, -. JA ALASENKUJA 1, SUORAMA AVOINNA ARK