TRI JA SILMÄTAUTIEN ERIKOISLÄÄKÄRI
6
Ajanvaraukset p. p y ö ä hd ä
r
. Jatkossa kaikille alle 300 kuutiota vuodessa vettä kuluttavien
kiinteistöjen arvonlisäverollinen
vuosimaksu talousveden osalta on
71,42 euroa.
Tänä vuonna alle 50 kuutiota vettä kuluttavien kiinteistöjen vuosimaksu oli 50,59 euroa
ja 50?300 kuutiota kuluttavien
68,45 euroa.
Jäteveden osalta perusmaksu on
ensi vuodesta lähtien 0?300 kuutiota kuluttavissa kiinteistöissä
107,14 euroa arvonlisäveroineen.
Tänä vuonna alle 50 kuutiota jätevettä tuottaneilla vuosimaksu
oli 75,86 euroa ja 50?300 kuution
osalta 102,67 euroa.
Korotuksen vaikutus alimpaan
maksuluokkaan on veden ja jäteveden perusmaksun osalta yhteensä noin 52 euroa vuodessa.
Perus- ja käyttömaksuja korotetaan Kangasalan Vesi -liikelaitoksen kohonneiden henkilöstö-,
palvelu-, ja materiaalikustannusten sekä investointien kulujen kattamiseksi.
Kuhmalahden vesilaitos liitetään Kangasalan Vesi -liikelaitokseen ensi vuoden alusta.
Uudet taksat koskevat myös entisiä Kuhmalahden vesilaitoksen
asiakkaita.
Hopealammen
asukkaat
eri yksiköihin
Horhantie
muuttuu
Santaradaksi
Hopealammen asumispalveluyksikkö suljetaan sisäilmaongelmien vuoksi. ..
n
ä
sisä
SILMÄLÄÄKÄRIT
HELENA BRAGGE
LIISA
PAAKKALA
SILMÄTAUTIEN
SILMÄTAUTIEN ERIKOISLÄÄKÄRI
ERIKOISLÄÄKÄRI
MATTI
PARTANEN
MATTI
PARTANEN
LÄÄKET.
TRI JA SILMÄTAUTIEN
ERIKOISLÄÄKÄRI
LÄÄKET. TRI JA SILMÄTAUTIEN ERIKOISLÄÄKÄRI
LÄÄKET. . 03 377 6900
www.kangasalansanomat.fi
KAUPPAYMPYRÄ
Kangasalan Sanomat
TIISTAI 15.9.2015
NUMERO 67
PÄIVI VÄNNILÄ
Vesimaksuihin korotuksia
Kangasalan Veden vesimaksuja korotetaan ensi vuoden alusta. Loput asukkaat siirtyvät ostopalveluyksiköihin.
Omaisia tiedotetaan siirtoaikataulusta syyskuun aikana. . Se on
muutettu joitakin vuosia sitten
kävely- ja pyörätieksi, ja vireillä on nyt väylän parantaminen
Tampereen ja Kangasalan väliseksi pyöräilyn laatukäytäväksi.
Aiemmin kadunnimien muuttaminen on vaatinut asemakaavan muutosta, mutta vuodesta
2009 alkaen niitä on voinut vaihtaa myös erillisellä kunnan päätöksellä.. Tavoitteena on, että Hopealammen
asumispalveluyksikkö on siirtynyt pois nykyisistä tiloistaan lokakuun aikana.
Pääosa henkilöstöstä sijoittuu
laitoshoidon alueelle sekä muihin
kunnan omiin hoitoalan avoimiin vakansseihin.
Vatialassa sijaitsevan Horhantien
nimi vaihtuu Santaradaksi. laskeutuivat Kauppaympyrään!
Bongaa kaikki kotipelit 14.2.2016 saakka 50 eurolla.
Kauppaympyrän kautta Kangasalan jäähalliin ?
osta kausikortti www.kauppaympyra.fi
Kausi alkaa sunnuntaina 20.9. Alueen asukkaat ovat toivoneet
muutosta, koska Santarata on vakiintunut tien nimitykseksi.
Tie on vanhan VR:n soranottoaluetta palvelleen teollisuusradan pohja, mistä sen uusi virallinen nimi juontaa juurensa. 010 237 2120*
430037 672583
Irtonumero 2 e
Kangasalan Sanomien
asiakaspalvelu p. klo 16.
. Asiasta päätti kunnanhallitus kokouksessaan viime viikon maanantaina. VUOSIKERTA
Perusmaksujen korotus tuntuu eniten vähän vettä kuluttavissa kiinteistöissä, sillä maksuista
poistuu kokonaan alin maksuluokka eli alle 50 kuution vuosikulutus. Korotuksia tulee niin veden kuin jätevedenkin käyttö- ja perusmaksuihin.
Käyttömaksujen korotukset
ovat noin kolme prosenttia ja
perusmaksujen viisi prosenttia.
Korotusten vaikutus vedenkulutukseltaan normaalin omakotikiinteistön vesimaksuihin on
noin 33 euroa vuodessa.
Uuden hinnaston mukaan kuutiometri puhdasta vettä maksaa
arvonlisäveroineen viitisen senttiä
tätä vuotta enemmän, 1,70 euroa.
Jäteveden arvonlisäverollinen
kuutiohinta nousee 2,86 eurosta
2,95 euroon ja kanaloiden pesuvedet 7,56 eurosta 7,79 euroon.
Sako- ja umpikaivolietteen arvonlisäverollinen hinta pysyy
nykyisessä 9,30 eurossa.
Eetu Volanen (vas.), Jesse Korpela ja Amanda Ady-Gyimah esittelivät yhdessä päiväkodin johtajan Sirpa Tehomaan
kanssa Matokonttia eli päiväkodin kompostoria.
Matokontti on päiväkodin
ylpeys Kuhmalahdella
Sivu 8
97. Asiasta päätettiin elokuun puolivälissä.
Nyt Hopealammen asukkaiden
sijoittumisesta on tehty suunnitelma. Osa asukkaista siirtyy Rekola-kodon pitkäaikaisosastoille.
Tilapäishoitopaikat keskitetään
Pentorinteen muistisairaiden
osastolle
Niitä kertyy ehkä 15?30 kappaletta kuukaudessa.
6) Mikä televisio-ohjelma sinun
on pakko nähdä?
. Yhden kerran eläissäni olen voittanut 24 markkaa veikaten.
9) Minne matkustit viimeksi?
. kello 14. Etusivun.
2) Milloin viimeksi lähetit pos
tikortin tai kirjeen?
. En. Siitä on ainakin neljä
vuotta.
10) Käytkö usein Kangasalan
Kuohussa?
. klo 17.45?20.00
1145320 Kaislanpunonta alk. Pojat ovat
kunnossa!
Kiitolliset vanhemmat
TIISTAI 15.9.2015
blogit
Kiinnostavia näkökulmia
kangasalansanomat.fi/blogit
Väestötietoja
Kangasalan seurakunta
Kastettu: Jasmin Katriina Joki,
Alexander Sebastian Lalli, Bettina Alessia Karoliina Puolitaival.
Kuulutettu: Jani Markus Pyykkö
ja Eeva-Liisa Jokinen.
Kuollut: Toini Rauha Saarinen 95v., Kauko Armas Ilonen 90-v., Ulla
Maria Sokka 90-v. Tallinnaan. (Sahalahti), Sinikka Marjukka Rantala 63-v. klo 14?18
Riunranta 4, Kangasala
Esittelemme juuri valmistuneen uusiutuvaa
energiaa hyödyntävän biolämpölaitoksemme.
Kahvitarjoilu Tervetuloa
Alkavissa ryhmissä tilaa:
1301310 Retki Turun linnaan ja merikeskukseen (Forum Marinum),
la 19.9. Niin tärkeä, että hän antoi
oman Poikansa Jeesuksen kuolemaan, jotta sinä saisit elää Hänen
yhteydessään tänään ja ikuisesti ja voisit kokea iloa ja elämisen
mielekkyyttä jo nyt.
Mutta Hän kunnioittaa sinua
niin paljon, että antaa sinun itse valita, tahdotko lähteä häntä
seuraamaan. Minulla ei ole tietokonetta.
5) Lähetätkö usein tekstiviestejä?
. Kahdesta pienestä alusta kehittyy ihana vauva
vanhempien syliin ja myös meidän isovanhempien ihailtavaksi.
Ja kuukaudet sekä vuodet tuovat
aina vain lisää ilon aiheita, kun
lapsi oppii uusia taitoja.
Joskus käy niinkin, että elämä
sammuu toisilla ennen aikojaan,
kuten tyttärentyttärellämme, joka ei ehtinyt päivänvaloa nähdä.
Nyt hän on odottamassa meitä
siellä ylhäällä.
Toisinaan taas ihmettelemme,
miksi vähän isompikin menehtyy aivan liian varhain tai joku
elää vuosikausia täysin vuoteen
omana. 02.10.1919 Kangasala
. Television.
8) Oletko voittanut lotossa, ar
valla tai veikkauksessa?
. Ja vielä näin syksynkin kynnyksellä metsät, pellot ja
puutarhat tarjoavat meille ruokapöytään antimiaan, joiksi myös
nuo monet kukat ovat muuttuneet.
Päivittelin myös päivänä eräänä
toukan muuttumista perhoseksi
salassa kotelon suojissa. Heti aamulla katson uutiset ja se-
laan tekstitv:n. Kerran päivässä. (Sahalahti), Niilo Tuomas Hakulinen 87-v. Lisätiedot 045 264 5120 tai pirkan.tekonivel@gmail.com
A V O I M E T O V E T
keskiviikkona 16.9. Vaikenemme näiden mysteerien äärellä.
Elämä on lahja . 26.08.2015 Sahalahti
Kiitos hoivasta lapsuuden,
rakkaudesta, min annoit meille
ohjaten askelta hyvän teille.
Annoit eestämme parhaintas,
siunaamme, isä, sun muistoas.
(Immi Hellén)
Kaivaten
lapset
lastenlapset
lastenlastenlapset
sukulaiset ja ystävät
Siunaus toimitettu 12.9.2015
läheisten läsnä ollessa.
Lämpimät kiitokset osanotosta.
Artturintie 2, Lentolan Meditalo
p. Suoraman
työväentalolla. Tarpila
. Jumppa ei ole sidottu yhdistyksen jäsenyyteen. Mutta jos tietäisit,
mitä kutsuun myöntyminen tuo
tullessaan, et epäröisi hetkeäkään.
Minna M. Kuinka
onkaan mahdollista muuttua niin toisennäköiseksi?
Entä ihminen. En käy. 010 235 2350
Kotimaan kiinteän verkon liittymistä: 8,27 snt/puhelu + 5,9 snt/min.
Kotimaan matkapuhelinverkoista: 8,27 snt/puhelu + 17 snt/min.
AVAAMME ARKISIN
AIEMMIN!
arkisin
8.30?18.30
lauantaisin
10?14.00
sunnuntaisin
suljettu
Ansaittu kimppu
Lämmin kiitos Dextran edustalla 9.9. Kurki
Kangasalan
helluntaiseurakunta
Hääonnea ja vauvailoa
Julkaisemme veloituksetta kangasalalaisten tai
kangasalalaislähtöisten parien vihkikuvia ja vauvauutisia
kangasalansanomat.fi/toimitus
RIUNRANNAN BIOLÄMPÖLAITOS
ON VALMISTUNUT!
Ritva Ahola lähettää kuukaudessa 15?30 tekstiviestiä.
Tusina kysymyksiä
1) Mitä luet lehdestä ensim
mäiseksi?
. Varsinainen jumppatunti on perjantaisin terveyskeskuksen
kuntoutuksen tiloissa kahdeksana
perättäisenä perjantaina.
Jumppasalilla liikutaan yhdessä, ja fysioterapeutti seuraa ja
neuvoo tarpeen vaatiessa yksilöllisesti.
Kaikki polven ja lonkan tekoniveliset tai näiden nivelten vaivoista
kärsivät ovat tervetulleita.
Pirkan tekonivelyhdistyksen jumppa alkaa Coxan fysioterapeutin
luennolla 17.9. Kerran olen käynyt, neljä
vuotta sitten.
11) Mitä mieltä olet kuntosalihar
joittelusta?
. ti 29.9.
1142360 Tuunaa vaate, A, ti 22.9. sinunkin
elämäsi. kahta pyöräkolarissa itsensä satuttanutta poikaa auttaneille,
vastuullisille ja hienosti tilanteen
hoitaneille aikuisille. Akuutti ja Kultakuume kuuluvat suosikkiohjelmiini.
7) Vietätkö aikaa enemmän tel
evision vai tietokoneen ääressä?
. Et ole syntynyt vahingossa, vaikka joku niin sanoisikin.
Jumalalle olet ainutlaatuinen ja
tärkeä. klo 17.00?20.00
1102310 Roolianalyysikurssi, ti 22.9. klo 17.30
1145336 Punotaan ja väännetään, ti 6.10 klo 18.00
www.valkeakoski.fi/valkeakoski-opisto tai p. (Sahalahti), Harri
Olavi Koivunen 51-v.
En lakkaa ihmettelemästä luonnon
kiertokulkua ja elämän salaisuutta!
Keväällä ilmestyvät mitäänsanomattoman kuolleelta näyttävästä maasta ja paljaista puista
mitä moninaisimmat kasvit, silmut ja kukat. (Sahalahti), Martta Hänninen 85-v.
(Sahalahti), Aili Ilmarinen 83-v.,
Ismo Kalevi Vallenius 73-v., Kaarina Marjut Anna-Liisa Hantikainen
67-v. 03 56917100. 2
KANGASALAN SANOMAT
Valoa elämään
Rakkaamme
Toini Rauha
SAARINEN
Ihme ja
kumma
o.s. Kotiin Orivedelle.
Tarjolla jumppaa
nilvelten tueksi
Moni tekonivelen saanut jättää liikunnan, kun tuloksena tuntuu oleva enemmän kipua kuin hyötyä.
Pirkan
tekonivelyhdistys
järjestää nyt Kangasalan kunnan
pienen avustuksen turvin jalan ja
polven tekonivelisille jumppaa.
Oikealla ohjauksella ja ryhmän
tuomalla tuella on tarkoitus saada
lisää liikkuvia.
Jumppa alkaa fysioterapeutin
luennolla. Kävin Eräjärven kivimuseossa,
kirkon vieressä, pari vuotta sitten.
4) Käytätkö sosiaalista mediaa?
. lähtö klo 8.
8102360 Miesten kokkiryhmä, iltaryhmä, ma 21.9. Taisi olla vähän aikaisemmin, kun lähetin kirjeen tyttärentyttärelle Tampereelle.
3) Milloin kävit viimeksi museos
sa?
. On hyvä asia kaikille, kenelle se
sopii ja kuka vain tykkää.
12) Minne olet matkalla?
. Lämmin kiitos osanotosta.
Kiitos Linnea-kodille Toinin hyvästä hoidosta.
Rakkaamme
Niilo Tuomas
HAKULINEN
. 13.11.1927 Sakkola
. 12.08.2015 Kangasala
Herra, kädelläsi uneen painan pään,
kutsut ystäväsi lepäämään.
Käsi minut kantaa uuteen elämään,
ikirauhan antaa, valoon jään.
Kiitollisina kaivaten
Ilkka ja Päivi
Tuomas, Anne ja Aino
Lauri, Susanna ja Max
Vesa ja Tiina
Antti, Elina ja Iiris
Juho, Kati, Elmeri ja Vili
Eero ja Monna
sukulaiset ja ystävät
Rakkaamme siunattiin läheisten saattamana Kangasalan kirkossa
12.9.2015. Kolme viikkoa sitten tyttärenpojalle kortin
010 237 2120*
kangasalan.optiikka@synsam.fi
ma?pe 9?17, la 9?13. Nykyään hänen
tunnetaan myös teologian opiskelijana ja gospelmuusikkona.
Toinen Kari, Korhonen, tunnetaan myös hänen elämästään kirjoitetun kirjan perusteella nimellä
K.K. 3
KANGASALAN SANOMAT
TUOMO NISULA
Juha T. purkutyö kallistuu!
. 03 3398 6722
Korjauta kattosi hyvän
sään aikana.
. Kysy meiltä rahoituksesta.
Paikalliset
pojat!
Jasperintie 273 · Pirkkala · laaturemontti.fi
MAKSUTON
IMPLANTTIARVIOINTI
Keinojuurihampailla eli implanteilla voidaan korvata
puuttuvia hampaita tai parantaa proteesien toimintaa.
Tervetuloa vastaanotollemme maksuttomaan
implanttiarviointiin* ke 16.9. Ne ovat niin makean huumaamia, että eivät välitä
kuvaajista lainkaan. Triossa soittavat Virva
Garam, piano, Susanna Arminen,
viulu ja Markus Pelli, sello.
Yhtye on perustamisestaan saakka konsertoinut ympäri maata
ja esiintynyt eri festivaaleilla.
Ulkomailla trio on esiintynyt
Italiassa ja Ruotsissa. (sis. / IMPLANTTI)
HYMY
KUNTOON
+ HYVÄT
NEUVOT
PLUSTERVEYS KANGASALA
Myllystenpohjantie 2, Kangasala | 03 273 0303 | www.plusterveys.fi/kangasala
Max Mara
269 ?
Ray Ban
157 ?
Trendi
105 ?
Veijareiden Majatalo Kangasalan
kirkossa sunnuntaina 20.9. kello 18.
Dolce&
Gabbana
249 ?
VAIN T
Y
Y
Silmäla LIPÄIVÄNÄ:
sien os
tajelle
KAIKKI
Ei yhdis
UUNITUORETTA
MUSTAAMAKKARAA
TORSTAISIN
KLO 9?(13...17)
Sahalahden keskustassa
Tervetuloa!
blogit
? Kaarinanpolun varteen on pystytetty uudet ja tukevat opasteet, jotka
ovat informaatioltaan entisiä monipuolisemmat, kiittelee kuvan lähettäjä.
Kiinnostavia näkökulmia
kangasalansanomat.fi/blogit
* Arviointikäynnillä otettavat röntgenkuvat veloitamme implanttihoidon alkaessa.
Lukijan kuvat
LINSSIT
sä muih
tett ävis
-50%
in tarjo
TERVET
uksiin.
ULOA T
Y
KESKIV
Saimi Hoyer x 4
YLIPÄI
IIKKON
A
Haluatko Tuulian
makutuomariksesi?
010-alkuiset puhelut kiinteän ja matkaviestinverkon liittymästä 8,8 snt/min. Korhonen, Kuolemankauppias.
Hän on entinen huumeidenkäyttäjä ja rikollinen, joka löysi uskon Jumalaan ja sai aloittaa
kokonaan uuden elämän.
Kuolemankauppiaasta on tullut
elämänkauppias, ja nykyään hän
on aviomies, kolmen lapsen isä ja
nuorisopastori.
Lasten Majataloa pidetään totutusti Tapulintuvalla.
VINKKI SÄÄSTÖKUURIIN, SOITA
KATTOLUURIIN:
Puh
Puh. tai to 17.9.
Varaa aika arviointiin etukäteen puhelimitse
numerosta 03 273 0303.
SAMAN LEIKKAUKSEN YHTEYDESSÄ
TOINEN IMPLANTTI
1500 ?
(NORM. Kostunut välikatto voi käydä kalliiksi.
. Kuvassa 90-vuotias sotaveteraani Oiva Niemi merkkipäivänään muistomerkkiä ihailemassa.
TUULA KOMSI
Kangasalan keskustan liikenneympyrän vieressä on pieni perhosparatiisi.
Kukkaistutuksissa lepattelee kymmeniä perhosia tankkaamassa alkusyksyn
aurinkoisina päivinä. 1700 . Koskisen tilaussävellyksestä.
Kamarikonsertissa kuullaan myös
Sibeliusta ja Schumannia.
Trio La Ruen toiminta-ajatuksena on kantaohjelmiston lisäksi
esittää ja tilata ahkerasti suomalaisten nykysäveltäjien musiikkia.
Viimeksi Trio on kantaesittänyt Uuno Klami -sävellyskilpailun voittaja Saara Lindahlin
teoksen Kaupunki nro 437.
Trio La Rue syntyi kamarimusisoinnista innostuneiden
muusikoiden yhteistyönä vuonna 2007. Vaihda varttikatto ennen vuodenvaihdetta . Italiassa se
sai ylistävät arviot Schönbergin
Verklärte Nacht -teoksen harvinaisesta triosovituksesta.
Kangasalan kunnanviraston vieressä oleva muistokuusi ja muistokivi on
hoidettu kauniiseen ja arvokkaaseen kuntoon. Koskista
kuullaan
kantaesityksenä
Kangasala-talossa kuullaan tiistaina Trio La Ruen kantaesitys Juha T. Korkeintaan hieman tönivät toisiaan, jos useampi siivekäs tunkeilee samaan kukkaan.
HEIKKI SLADEY
Trio La Rue Kangasala-talossa tiistaina 15.9. alv:n 24%)
TIISTAI 15.9.2015
VILLE!
16.9. kello 19.
Karit kohtaavat
Kangasalan
kirkossa
Syksyn majatalokausi alkaa kirkossa ensi sunnuntainan Veijareiden
Majatalolla.
Musiikkivieraana on Suomessa
eniten levytyksiä tehnyt rokkari
Kari Peitsamo. Tuomo Nisula välittää sotiemme veteraanien puolesta lämpimät kiitokset Kangasalan kunnalle ja
henkilöille, jotka muistomerkin aluetta hoitavat. Katto jopa 2 päivässä!
. k
lo 11?1
7
Keskusaukio 2,
36200 Kangasala
Puh
Ei 13-vuotiasta kuitenkaan voi yksinkään jättää kotiin
ja toki matkalla aina jotain oppii, toteaa Pikkolan yläasteen
rehtori Antero Lahtinen.. Yhden koulun oma loma sekoittaisi koulukuljetukset ja koulut käyttävät myös samoja opettajia, kertoo
Pikkolan rehtori Antero Lahtinen.
Viime vuosina oppilaiden omat loma-anomukset ovat
yleistyneet myös Kangasalla. Kunnan itäosien
väestömäärä on noin 1 500 asukasta.
Pikonlinnan postitoimipaikan kohtalosta kunta kehottaa
postia ottamaan yhteyttä Tampereen yliopistolliseen keskussairaalaan.
Posti-Tampere esitteli runsasviikko sitten suunnitelmansa,
jonka toteutuminen tietäisi seitsemän kiinteän postikonttorin toiminnan loppumista Kangasalla 1991?92. . Punakaartin yksiköt ja venäläisjoukko surmasivat 15 Tampereen suojeluskuntaan kuulunutta sotilasta.
Tapahtumasarja oli osa sisällissodan alkuvaihetta, jonka aikana punaisen ja valkoisen Suomen välinen rintamalinja ja osapuolien asevoimat muodostuivat.
Suinulan veriteko oli sodan ensimmäinen mittava joukkoteloitus, ja se sai paljon
julkisuutta. kello 18. Kun joulu-, urheilu- ja pääsiäislomat vähennettiin,
jäljelle jäi kolme ylimääräistä vapaapäivää, jotka sijoitettiin
kaikki syyslukukaudelle, kertoo koulutoimenjohtaja Taisto
Kainulainen.
Kaksi vapaapäivää sijoitettiin pyhäinpäivän jälkeisiksi
maanantaiksi ja tiistaiksi 5. Lisäksi kaksi
miestä yöpyi kerran tallissa ja he
halusivat selvittää, ilmestyykö tallissa outoja valoilmiöitä tai kummituksia.
Karvesta on kannustettu
pitämään tallissa kesäkahvilaa,
tansseja ja taidenäyttelyitä. Koulut ovat anoneet lupaa lauantaityöskentelyyn ja
hankkivat sitä kautta viikon pituisen syysloman.
Kangasalla peruskoulut tyytyvät kolmen päivän syysvapaaseen, eivätkä järjestä omin päin viikon mittaisia vapaita.
? Kaikki koulut ovat samassa veneessä ja pitävät lomansa
samalla tapaa. Tämä asenne
on saanut hänet ryhtymään suururakkaan, jossa on noudatettu Museoviraston ohjeita.
Kangasalan kunnanhallitus pitää tärkeänä, että postin suunnittelema postikonttorien raju vähentäminen ei vaikeuta postipalvelujen saatavuutta haja-asutusalueilla. Työ on parasta terapiaa. ja 6. Lausunnoissaan postille useat kylätoimikunnat
pitävät postikonttorin säilyttämistä omalla alueellaan ensisijaisena vaihtoehtona. Jäljelle jäisivät
kirkonkylän, Suoraman, Nattarin ja Ruutanan konttorit.
Kylätoimikunnat suhtautuvat penseästi postin suunnitelmiin. Erityisen hankalaksi postissa asioiminentulisi Tohkalassa ja Suinulassa, joissa ei enää ole kyläkauppoja.
Posti on suunnitellut siirtävänsä korvaavat postipalvelut kyläkauppoihin tai postinkantajien hoidettavaksi. Suinulalainen nuori
mies koetti lattiaremontin aikana
selvittää metallinpaljastimen avulla, löytyykö aarteita. Näilla saa happea ja liikuntaa sekä pysyy
virkeänä, hän sanoo.
Päivän kuva
synkästä tapahtumasta
tettavat, polttopuiksi kelpaavat ja
myöhempää käyttöä odottavat.
Tässä työssä kului kaksi talvea.
Karves laittoi Museovirastolle
anomuksen lattian uusimisesta.
Määrärahalla päästiin korvaamaan
huonokuntoinen lattia lehtikuusilankuilla, jotka kestävät kosteutta.
Lisäksi uusittiin osa kannatinhirsistä ja ovista.
Karves on työllistänyt hirsirakentamiseen ja vanhan kunnos-
tamiseen erikoistuneita ammattilaisia. Kunnanhallitus jätti keskiviikkona Posti-Tampereelle lausuntonsa
kaavaillusta postitoimipaikkauudistuksesta.
Kunnanhallituksen mielestä Huutijärven postin odotettavissa oleva lakkauttaminen on ristiriidassa alueen tulevan
kehityksen kannalta. Lisäksi koululaiset lomailevat itsenäisyyspäivän jälkeisen perjantain.
Koulujen syyslukukautta on moitittu pitkäksi ja raskaaksi.
Kouluhallitus on tänä syksynä saanut useita syyslomahakemuksia. Asiakkaita saattaisi käydä hyvinkin,
koska pihapiirissä vierailee jo nyt
aika ajoin turisteja busseilla.
Karveksen tallin (Muistomerkintie
42, Suinula) avoimet ovet lauantaina 19.9. Viime kesänä kolme miestä
teki kaksi kuukautta töitä, ja jutuntekohetkellä kaksi miestä oli
yhä töissä tallissa.
Parhaillaan tallissa on menossa
sähköjenveto ja loppusiivous sekä
sisustus. marraskuuta. Sisällä olevat vanhat hirret aiotaan valaista.
Tallia on käytetty jo koirien
agility-ratana ja Karveksen pojan 13-vuotisynttäreiden pitopaikkana.
Rakennuksen maine kiinnostaa
myös kyläläisiä. Se myös lisäsi sodan osapuolten vastakkainasettelua.
Lähde: Wikipedia
Heidi Karves ei pidä siitä, että nurkat ovat rempallaan. Hän toivoo, että välineet päätyvät Kaivantoon, jos sinne tulee kauttakulkukeskus. Tanssit VPKyhtye Hot Stuffin tahdittamana,
taidenäyttely ja yllätysnumeroita.
Vapaaehtoinen sisäänpääsymaksu.
Fakta
SUINULAN VERILÖYLY
Suinulan verilöylyksi kutsuttu joukkoteloitus tapahtui Markkulan talon pihamaalla
Suomen sisällissodan alussa 31.1.1918. Vanhempien lomat ovat lisääntyneet ja yleensä lomaa anotaan yhteistä etelänmatkaa varten. Postikonttorien toimintaa ei lakkauteta ennenkuin korvaavat
palvelut on järjestetty kuntoon, posti lupaa.
Posti päättää toimipaikkaverkon supistuksista lokakuussa.
Kangasalla tyydytään
kolmeen vapaapäivään
Kangasalan kouluissa ei järjestetä viikon mittaisia syyslomia.
Sen sijaan arkisen aherruksen keskeyttää syyslukukaudella
kaksi pidennettyä viikonloppua, joista toinen ajoittuu pyhäinpäivään ja toinen itsenäisyyspäivään.
? Oppilaiden on saatava täyteen 187 työpäivää lukuvuoden
aikana. 5
KANGASALAN SANOMAT
TIISTAI 15.9.2015
KS tiistaina18.9.1990
Kunta vastustaa
Huutijärven
postin lakkauttamista
Kangasalalainen yrittäjä Jukka Tiusanen pakkaili peräkärryynsä vastaanottokeskukselle lahjoitettavaksi uusia haravoita, lapioita, työvaatteita, marjaämpäreitä ja parit tuliterät kottikärryt. Loma-anomukset on yleensä
hyväksytty ja oppilaat ovat päässeet vanhempiensa kanssa
matkailemaan viikoksi, jopa kahdeksi.
? Pikkolan yläasteelle hakemuksia tuli viime vuonna
noin 150 eli suurin piirtein 15 % oppilaista haki omaa lomaa, toteaa Lahtinen.
Esimerkiksi Orivedellä yläasteen johtokunta on tiukentanut loman myöntämistä siten, että yläasteen aikana jokainen oppilas voi hakea vain yhden kerran viikon mittaista vapaata.
? Asiassa on puolensa. Matkailun painopite siirtyy lähivuosina Huutijärvelle ja rakentaminen lisää asutuksen määrää alueella.
Jos postin suunnitelma Raikun, Kaivannon ja Tohkalan
konttorien toiminnan lopettamisesta toteutuu, nousee Huutijärven postitoimipaikan vaikutusalueeksi myös laaja iäinen haja-asutusalue, kunnanhallitus toteaa
Yhdistys
järjestää myös kuntouttavaa työtoimintaa.
Toinen tärkeä tavoite on verkostojen ja kontaktien luominen.
. Itsetunto kohoaa, kun
huomaa, että osaa. Avustus on toiminnan perusedellytys.
Lahikainen katsoo, että hänen
tärkeimpiä tavoitteitaan uudessa
tehtävässä on kannustaa ihmisiä
työkokeiluun ja mahdollisuuksien mukaan saada heitä työllistettyä myös palkkatuella. Saa iloiselle mielelle. Voimme tarjota mahdollisuuden työskennellä keittiössä,
ompelimossa, kotitöissä, puutarha- ja pihahommissa tai Rekolakodossa vanhusten seurana ja ulkoiluttajana, Lahikainen luettelee.
Työkokeilu on helppo tapa testata, kiinnostaako tietty ala tai ammatti. Lahikainen oli juuri
tehnyt paluun kotiseudulleen asuttuaan ja työskenneltyään aiemmin muun muassa Kuopiossa ja
Forssassa.
Juttutuokio Merja Päivärinnan
kanssa päätyi yllättävään lopputulokseen: Päivärinta tarjosi töitä.
Lahikainen vastasi kyllä, ja niinpä hän aloitti keväällä palkkatuen
voimin työnohjaajana. Tänään kannoimme
petivaatteet syystuuleen raikastumaan, tuumaa Terttu Salmensuo.
. Nähtävissä ei ole, että
tehtävämme kävisi tarpeettomaksi, Lahikainen sanoo.
Yhdistys järjestää retkiä ja sillä
on säännöllistä viikkotoimintaa,
muun muassa kuntosali- ja vesijumppavuoro sekä käsityöpainotteinen vapaaehtoistyöryhmä.
Rekolan taloon voi piipahtaa
juttusille, kahville, käyttämään tietokonetta, käymään myymälässä
tai kirpputorilla.
Merja ja Asta vakuuttavat, että
talon ovesta on helppo astua sisään.
. Sillä on suuri merkitys mielialaan. Lokakuun
alussa hän astuu eläkkeelle jäävän
Päivärinnan saappaisiin ja aloit-
taa toistaiseksi voimassa olevassa
työsuhteessa toiminnanohjaajana.
Entinen ja uusi toiminnanohjaaja
toivovat esimerkin kannustavan
muitakin työtä vailla olevia: pitää
lähteä kotoa, neljän seinän sisältä
liikkeelle.
Työttömien yhdistyksessä on
esimerkiksi tälläkin hetkellä heti
työtä tarjolla työkokeiluna.
. Aurinko lämmittää nyt sekä
sisäisesti että ulkoisesti, sillä lausuin juuri torilla runoja ihmisille.
Etsin huumorintajuisen näköisiä
ihmisiä, ja heitä löytyi ainakin
kuusi, vastaa Tarmo Niemenmaa.
. On hienoa, että kunnalla
on työllisyyspalveluita samassa talossa, missä mekin toimimme.
Toiminnanohjaajan pestin
myötä Lahikainen on toiminnasta
ja taloudesta vastuussa yhdistyksen hallitukselle.
. Meillä on monta arvokasta
yhteistyökumppania, muun muassa kunta. Työttömien yhdistyksessä on paikka vapaana esimerkiksi työkokeiluna, Merja Päivärinta
ja Asta Lahikainen kertovat.
. Toiminnan tarve on suuri.
Työttömien yhdistyksen rooli tulee tulevaisuudessa vain vahvistumaan. Lisäksi sillä on mittavia sosiaalisia vaikutuksia.
. Täällä voi aina olla oma itsensä.
Sääennuste
Tiistaina
Keskiviikkona
16
7
Torstaina
16
17
3
(+8)
17
16
15
1
(11)
16
17
Perjantaina
16
16
(11)
16
15
4
16
(11)
16
15
16. Nyt olisi hyvä mahdollisuus kokeilla, sopisiko keittiötyö itselle. 6
KANGASALAN SANOMAT
TIISTAI 15.9.2015
Gallup
Miltä lämpö
tuntuu?
. Sosiaaliset kon-
taktit lisääntyvät, ja työnantajan
verkostojen kautta saattaa löytyä
taas uutta työtä, Päivärinta listaa
työkokeilun etuja.
Alkamassa on ehkä vuoden
jännittävin hetki eli avustuksen
hakeminen TE-keskukselta. Kävimme
eilen puolukassa, ja marjoja löytyi
mukavasti. Aurinkoisella ilmalla tulee
ulkoiltua ja lenkkeiltyä enemmän.
Meillä on tänään ollut Saran kanssa tehopäivä, kävimme muskarissa ja uimassa ja nyt menemme
syömään, kertoo Ilona Siitonen.
Työttömillä on työtä tarjolla
Sari Eerolainen
Kangasalan Työttömien yhdistyksen uusi, tuleva toiminnanohjaaja
on malliesimerkki siitä, kuinka työpaikka voi löytyä ennalta
arvaamattomia polkuja pitkin.
Asta Lahikainen lähti alkuvuodesta tutustumaan Rekolan
toimintakeskukseen, jossa työttömien yhdistyksen toimitilat sijaitsevat
Ajattelin tuolloin, että liitos Kangasalaan tuo ainakin vakautta. Tällä kertaa lapset
saivat paukuttaa rumpuja sydämensä kyllyydestä, vastaa EevaMaija Aaltonen.
Kaksivuotias Mikael pitää paitsi soittamisesta myös kaikenlaisesta musiikkiliikunnasta.
. Tilaa kodeille otetaan yritystonteista.
Kunta aikoo laatia alueelle
uuden asemakaavan, ja sitä on
suunniteltu rakennettavaksi
vuoteen 2030 mennessä.
Pikonkankaalle aiotaan muodostaa myös lähipuisto, ja sinne on
sijoitettu julkisia palveluja. Kotiseutumuseolla vierähti aikaa. Näin toimien Kangasala tuli tutummaksi, sillä tapahtuman kohteita oli laajan kunnan eri kolkilla, Kuhmalahdella ja Sahalahdella asti.
Kun Kuhmalahden ja Kangasalan kuntaliitosta alettiin
touhuta, seurasin asioiden kulkua mielenkiinnolla. Tilaa
on esimerkiksi päiväkodille. Lisäksi pohjaveden laatua ja
korkeutta on seurattava.
Seutu ei ole maanoton kannalta
täysin neitseellistä, sillä viereisellä
kiinteistöllä uuden maanotto-alueen kaakkoispuolella on otettu
hiekkaa ja soraa jo vuosia. Moni lähti tutustumaan harvemmin aukioleviin museoihin, kuten hevosajoneuvomuseoon. Muskari on mainio tapa aloittaa viikko, Aaltonen sanoo.
Maa-aineksia on tarkoitus käyttää maanottoalueen lähistöllä tapahtuvaan rakentamiseen.
Luvan ehtoihin kuuluu muun
muassa, että maanotto ei saa vaikuttaa pohjavesiin ja että alue on
maanoton jälkeen maisemoitava. Myös
uuden maanottopaikan pohjoispuolella on harjoitettu vähäistä hiekan ja soran kotitarveottoa.
Kangasala
onnettaren
suosiossa
Naapurit-pelin päävoittoa osoittava karttapinni pysähtyi toissa
sunnuntai-illan arvonnassa Pirkanmaalle Kangasalle. Kunnallinen ja globaali päätöksenteko ovat kaukana, vaikka niiden vaikutukset koskevat myös
meitä.
Syntyjään tamperelainen Armi kävi museoiden illan
kohteissa ensimmäistä kertaa. Yksi 38,9 miljoonan euron päävoiton saaneesta
porukan jäsenistä asuu Kangasalla.
LIISA ALANKO
Kirjoittaja on kuhmalahtelainen farmaseutti,
joka tarkastelee elämää
paikallisuuden
näkökulmasta.
Kolumni
Kotiseututyötä
Elokuun puolivälissä Kangasalla ensimmäistä kertaa vietetty Museoiden ilta oli lehtitietojen mukaan suosittu tapahtuma. Sirkka ja minä käymme niissä ainakin kerran vuodessa. Perinteisillä kotiseutumuseoilla ja hautausmaakierroksilla oli myös ollut vetovoimaa.
Jotkut ottivat asiakseen kiertää kaikki kohteet. Sain paljon tietoa kunnasta.
Noina vuosina tein Kangasalan eri kyliin omatoimiretkiä.
Osallistuin tapahtumiin, kävin matkailukohteissa, käytin
yritysten palveluita tai ajelin muuten vaan. Me kaikki teemme kotiseututyötä osallistumalla tapahtumiin voimiemme mukaan ja
käyttämällä lähipalveluita.
Alkuihastukseni uutta kotikuntaani kohtaan ei valitettavasti ole muuttunut kotiseuturakkaudeksi koko Kangasalaa
kohtaa, vaikka luulin niin tapahtuvan.. Maaliskuussa Kangasalan R-kioskista ostettu peli toi
kuntaan 100 000 euron voiton.
Kangasalaa onnisti toissa
viikonloppuna myös Eurojackpot-arvonnassa. Siirryimme Taidepappilaan, jossa paikan isäntä Teemu otti meidät persoonallisesti ja lämpimästi vastaan. Kangas-alalaisen päävoittajan viisi lähintä pelissä mukana olevaa naapuria voitti
tuhat euroa.
Naapurit-pelistä on tullut kerran aiemminkin päävoitto Kangasalle. Tämä merkitsee muun
muassa asumisen tiivistämistä ja
aluekeskusten kehittämistä.
Koska kouluja ja päiväkoteja
voidaan tarvita nykyistä enemmän, niille on varattu paikkoja.
Tarkoituksena on ollut myös
tukea joukkoliikenteen edelly-
tyksiä ja kehittää Suoraman aluekeskusta ja sen palveluita nykyistä monipuolisemmaksi.
Kaavoittajien linjaukset tekevät
mahdolliseksi myös Lentolan yritysalueen tiivistämisen ja laajentamisen. Meillä
kuhmalahtelaisilla olikin melko värikkäät vaiheet ennen kuntaliitosta. Totesimme, että kotiseudulla on tapahtunut paljon vuosikymmenien aikana. 7
KANGASALAN SANOMAT
TIISTAI 15.9.2015
Suoramalle tulossa
kaupunkimaisuutta
ja tilaa uusille asukkaille
Alueen uusi
yleiskaava etenee
valtuuston
hyväksyttäväksi
Jarkko Hakala
Suoraman uusi osayleiskaava
on edennyt siihen vaiheeseen,
että se menee kunnanvaltuuston
käsiteltäväksi ja hyväksyttäväksi.
Suorama on Kangasalan
tärkeimpiä täydennysrakentamisen paikkoja.
Kaavassa on varauduttu siihen,
että alueen väkiluku kasvaa 2 000
asukkaan verran vuoteen 2030
mennessä. Reilut neljä vuotta liitoksen jälkeen tunnustan
olleeni sinisilmäinen.
Tulevana kuntalaisena tilasin Kangasalan Sanomat hyvissä
ajoin ennen liitosta, jotta voin tutustua Kangasalaan monipuolisemmin ja jotta siellä toimivat ihmiset tulevat tutuiksi
ainakin nimeltä.
Pikkolassa käymästäni yläasteesta ja sen jälkeisistä lukiovuosista alivuokralaiskämpässä Mäntyveräjässä oli kulunut pitkä aika, joten paikallistuntemuksen päivitys tuntui
tarpeelliselta.
Pari ensimmäistä liitosvuotta olin lautakunnassa kuhmalahtelaisten kiintiöpaikalla. Kimmo Pyykön teoksia
syynättiin kunnan keskustassa. Ajattelin silloin,
että otan Kangasalan ?haltuuni?.
Elokuisen museoiden illan tapahtumiin osallistuin vain
kotiseudullani Kuhmalahdella. Sirkan ja Armin kanssa
kävimme Kotiseutumuseolle ja Taidepappilassa. Alueelle
kuljetaan Tursolantien kautta.
Ilonaihe
. Rouvat muistelivat, minä kyselin lisää ja
tajusin, että siinä istuessamme vietän yhtä kesän kohokohtaa.
Hyvä tunnelma jatkui museon pihassa Arjan kakkukahveilla ja pakarin näyttelyihin tutustuessa. Istuimme makasiinin yläkerrassa koulunäyttelyn äärellä. Kun Armia alkoi jo vähän väsyttää,
jätimme näyttelyn puutarhaosuuden väliin.
Keksimme ajella kotiin sellaisilla asuinalueilla käyden, jotka eivät näy 325-tielle. Alueen sorarinteet maisemoidaan.
Kyötikkälä puolestaan on
saamassa lisää omakotiasutusta.
Valtaosa asutuksesta on sijoitettu nauhataajamaan Kangasalantien varteen joukkoliikenteen
äärelle.
Kangasalantien vartta on
tarkoitus täydennysrakentaa
huomattavasti, ja sen risteyksistä
on määrä luoda rakennuksin ja
palveluin kaupunkimaisia paikkoja, jotka toimivat myös tunnistettavina maamerkkeinä.
Esimerkiksi Pikonkankaan
vanhan soranottoalueen seudulle
Suoraman osayleiskaava on
ollut vireillä vuodesta 2011.
Aiemmin kunta kehitti sitä
kahden vaihtoehtoisen mallin pohjalta, mutta lopulta niistä
kumpaakaan ei käytetty sellaisenaan kaavoituksen pohjana, vaan
jatkokehittelyyn poimittiin kummastakin vahvat puolet.
Kaavaehdotus on ollut julkisesti
nähtävillä jo marras-joulukuussa
2014, ja sen jälkeen siihen on tehty
vain pieniä tarkennuksia.
Sahalahdelle
uusi maanottolupa
Rakennus- ja ympäristölautakunta on myöntänyt Sahalahden
Tursolantien tuntumaan uuden
maanottoluvan.
Uusi maanottoalue sijaitsee Pakkalanjärven kaakkoispuolella
lähellä Pälkäneen rajaa.
Alueelta on tarkoitus ottaa runsaat 250 000 kuutiometriä soraa,
hiekkaa ja kalliota kymmenen ensi vuoden aikana.
Määrä on pienehkö verrattuna
Kangasalan muihin maanottoalueisiin.
Ottoalueen laajuus on noin
neljä ja puoli hehtaaria. Saimme pappilan sisätiloissa
paljon uusia elämyksiä. Esimerkiksi Lentolan
yritysalueesta ja liikekeskuksesta
on tarkoitus saada entistä näyttävämpi kokonaisuus.
Koko alueen jalankulku- ja
pyöräilyreiteistä on tulossa aiempaa yhtenäisempiä ja turvallisempia.
on tulossa monimuotoinen asuinalue. Ennustimme, että
tulevaisuudessa muutoksia tapahtuu runsaasti eivätkä ne ole
meidän käsissämme. Olimme juuri MLL:n
järjestämässä muskarissa, jossa on
aina mukavaa
Linkosuon ruissipsejä menee muun muassa Ruotsiin, Viroon, Venäjälle ja Saksaan.
. Tähän määrään
suhteutettuna suolan laadun muuttaminen ei ole pikku juttu.
Puhumattakaan siitä, että myös
pakkausmerkinnät pitää uusia.
Kustannussyistä ei ole mitenkään
mahdollista, että jo olemassa olevat pakkaukset heitettäisiin pois.
Talossa alkoikin ankara suunnittelu siitä, kuinka kauan kutakin tuotetta valmistetaan vanhalla
reseptillä ja pakataan entiseen pakkaukseen. Meillä on koti Tampereen
Amurissa, mutta olemme jo tutkailleet, millaisia omakotitaloja
Kangasalan puolella kaupataan.
Hakala kertoo.
Kangasalaan Hakala on tutustunut aiemmin Aamulehden satunnaisilla juttukeikoilla sekä
myöhemmin pistäytyessään es-
imerkiksi näkötorneilla maisemia ihailemassa, keskustassa
syömässä ja Saarikylillä retkiluistelemassa.
. Edessä oli erittäin suuri prosessi, mutta halusimme olla muutoksessa mukana heti ja alkaa
noudattaa ravintosuosituksia niin
nopeasti kuin mahdollista, Lonka
sanoo.
Saarioisten ensimmäiset jodioitu suola -merkinnällä varustetut tuotteen ovat juuri tulleet
kaupojen hyllyille. Samoin mietittiin, koska jodioitua suolaa aletaan tilata.
Suolaa käytetään tehtailla ruuanvalmistukseen 1 600 kiloa
päivässä.
Muuta mahdollisuutta ei ollut
kuin tehdä uudistus asteittain.
. Pirkanmaalle hän muutti vuonna 2004
aloittaessaan opintonsa Tampereen yliopistossa.
Hakala on naimisissa, ja hänellä
tytär, joka täyttää joulukuussa
neljä vuotta. Perinteinen ja uutuus vierekkäin,
Mirja Lonka esittelee. Kangasala ihmisineen vaikuttaa mutkattomalta ja helposti
lähestyttävältä paikalta. Ruokaleivän voimakassuolaisuuden rajat muuttuvat ensi
vuoden lopulla. Emme voi tehdä uudistuksia
hätiköidysti. Maksalaatikko siirtyy jodioidun suolan aikaan
ensi vuonna. Esiintymään minua ei silti saa
kirveelläkään.
Jarkko Hakala viihtyy luonnossa
lenkkipolulla ja sienimetsässä.. Kyse ei ole vain
reseptiikan uudistamisesta, vaan
suuri menoerä koituu pakkausmerkintöjen muuttamisesta.
. 8
KANGASALAN SANOMAT
TIISTAI 15.9.2015
Saarioinen siirtyy
jodioituun suolaan vaiheittain
Ensimmäiset
tuotteet
tulivat juuri
markkinoille
Sari Eerolainen
Kun Valtion ravitsemusneuvottelukunta viime talvena antoi suosituksen, että myös elintarviketeollisuuden olisi hyvä ryhtyä
käyttämän jodioitua suolaa, Saarioisten innovaatiojohtaja Mirja Lon
ka laittoi heti pyörät pyörimään.
Saarioisilla valmistetaan lähes
600:aa eri tuotetta. Silloin
voimaan astui uusi kuluttajainformaatioasetus, jolloin muun muassa
suolan merkintätapa ja ravintosisällön
ilmoitusjärjestys muuttui.
. Uusin tuote, Balanssivalmisateria on jo suolaa myöten
ravintosuositusten mukainen.
?
Tuotekehittelijämme
ovat tehneet aistinvaraisia testejä, ja tulosten
mukaan kuluttaja ei tule
huomaamaan suolan
vaihtamisen makueroa
Mirja Lonka
Linkosuolla
pohditaan
myös viennin
näkökulmasta
Linkosuon leipomossa jodioidun
suolan käyttöön siirrytään hallitusti ja harkiten. Tuotekehittelijämme ovat
tehneet aistinvaraisia testejä, ja
tulosten mukaan kuluttaja ei tule
huomaamaan suolan vaihtamisen
makueroa, hän jatkaa.
Jodioidun suolan käyttösuositus
paitsi kotiruokailussa myös elintarviketeollisuudessa sai alkunsa suuresta Finnravinto 2012 -tutkimuksesta.
Tutkimus paljasti suomalaisten
jodiarvojen olevan suosituksen
alarajalla. Erityisen vaikutuksen ovat tehneet harjuiset ja järviset maisemat.
Luonto on Hakalalle tärkeä.
Hän kertoo käyvänsä keväisin
pilkkijäillä ja syksyisin sieni- ja
marjametsässä sekä aivan liian
harvoin vaelluksilla.
Vapaalla Hakalalla on tapana myös kulkea juoksemassa ja
uimassa, lukea paljon, seurata
yhteiskunnallista keskustelua sekä
touhuta perheen ja ystävien kanssa.
Kotikaupungissaan Oulaisissa
Hakala on harrastanut monenlaista, mutta hänet on tunnettu
erityisesti partiolaisena, sillä hän
on toiminut muun muassa lippukunnanjohtajana. Niihin kuuluvat muun muassa uudet Balanssi-ateriat, joiden koostumuksesta
Lonka on erityisen ylpeä.
. Nämä ovat suuria muutoksia,
jotka aiheuttavat lisäkustannuksia elintarvikevalmistajille, Urvikko-Mäkivaara summaa.
Jarkko Hakala Kangasalan Sanomien toimittajaksi
Tamperelainen Jarkko Hakala, 31,
on nimitetty Kangasalan Sanomien
toimittajaksi eläkkeelle jääneen
Pekka Kaarnan työn jatkajaksi.
Aiemmin Hakala on työskennellyt muun muassa Helsingin
Sanomissa, Aamulehdessä, Yleisradiossa, Keskipohjanmaassa, Pyhäjokiseudussa ja Tampereen yliopiston Aikalaisessa.
Koulutukseltaan Hakala on
yhteiskuntatieteiden maisteri.
Pääaineenaan hän on opiskellut
myös suomen kieltä.
Hakala on kotoisin Oulaisista
Pohjois-Pohjanmaalta. Vaimo Pauliina työskentelee erityisluokanopettajana
Tampereella.
Perhe riemuitsee työpaikasta
Kangasalla, sillä se on tuonut mukanaan aiempaa paljon lyhyemmät työmatkat ja lisännyt perheen
yhteistä aikaa huomattavasti.
. Tuotteiden reseptiikka
muutetaan portaittain ensi vuoden alusta lähtien, Lonka kertoo
. Edellisen kerran pakkaukset piti uusia vuonna 2012 EU:n
elintarviketietoasetuksen myötä.
Muun muassa ravintoainemerkinnät tulivat pakollisiksi
kaikkiin tuotteisiin ja allergeenit
piti merkitä tuoteselosteessa korostetusti, Lonka antaa esimerkin.
Pakkauksia muutetaan myös
talon oman pakkausdesignin
muuttuessa.
. Yksi syy on varmasti se, että
suomalaiset käyttävät suolaa entistä vähemmän, mikä on sinänsä
positiivinen suuntaus.
Uudet ravintosuositukset eivät
kehota lisäämään suolan käyttöä,
vaan vaihtamaan sen jodioituun.
Suolan saantisuositus on enintään
viisi grammaa vuorokaudessa.
Uudet lait, asetukset tai suositukset koskettavat elintarviketeollisuutta muutaman vuoden välein.
. Meidän pitää selvittää, miten kansainväliset asiakkaamme suhtautuvat jodioidun
suolan käyttämiseen.
Edellisen kerran Linkosuolla askaroitiin uusien pakkausmerkintöjen
kanssa vajaa vuosi sitten. Paljon kasviksia, vähän suolaa ja nykyisten ravintosuositusten mukaisesti jodioitua.
Suurtalouspuolella, joka nykyisin kulkee nimellä food service,
jodioitu suola otettiin ensimmäisenä käyttöön syksyn uutuuspihveissä.
Saarioisten kestosuosikkia,
maksalaatikkoa, aletaan tehdä
jodioidun suolan reseptillä ensi
vuonna.
. Myös silloin tarvitaan uusia pakkausmerkintöjä.
Toteutamme näitä muutoksia yhdessä, kertoo kehityspäällikkö
Suvi Urvikko-Mäkivaara.
Huomioon pitää ottaa myös
vienti. Hän
on itsekin yrittänyt opetella soittamaan kitaraa ja pianoa.
. Hän harmittelee, että on viime vuosina voinut
osallistua kotilippukuntansa toimintaan yhä harvemmin pitkän
välimatkan, opintojen ja töiden
vuoksi.
Tovereineen Hakala on ollut
perustamassa elävän musiikin
yhdistystä ja järjestämässä pientä
vuotuista rockfestivaalia. Jodin puute aiheuttaa
muun muassa struumaa.
Yksittäistä syytä joditasojen
alenemiseen ei ole nimetty.
Se on jo ihan kunnon matka
sähköpyörälläkin.
Mies käy töissä myös Helsingissä, ja silloin 17 kilometrin matka
rautatieasemalle taittuu 50 minuutissa.
. Aikaa
menee pyöräillen tunti ja vartti. Työkokemusta hän
on kerryttänyt muun muassa Iltalehdessä, Ylen Ajankohtaisessa
kakkosessa ja maakuntalehti Ilkassa.
Hän on myös sivutoiminen
tuntiopettaja Sammon keskuslu
kiossa, jossa hän pitää äidinkielen
kursseja ja viestintälinjalla journalismin kursseja.
. pyörä olisi erinomainen vaihtoehto.
Koko perhe pyöräilee -tapahtuma
tiistaina 15.9. Kuljettaminen ei ole toimiva
vaihtoehto. Jätevesimaksuja saadaan pienennettyä vuotovesiä vähentämällä. 9
KANGASALAN SANOMAT
TIISTAI 15.9.2015
Verkoston saneeraus vähentää jätevesikuluja
Mika Säpyskä
Jätevesien käsittely Tampereella muodostaa Kangasalan Vesi
-liikelaitokselle merkittävän vuosittaisen kuluerän.
Ensi vuoden talousarviossa
jäteveden vastaanotosta ja käsittelemisestä varaudutaan maksamaan Tampereen Vedelle 1,5 miljoonaa euroa.
Summa sisältyy Kangasalan
Veden talousarviossa materiaalien ja palveluiden oston 2,8 miljoonan euron pottiin.
. -ilmiöön, vaan voi pukeutua
normaalisti.
Mies on testannut myös pyörän
viemistä junalla Helsinkiin.
. Harjoituksissa ja ennen kaikkea keikoilla pääsee kerta toisensa
jälkeen kokemaan, miltä tuntuu
poistua omalta mukavuusalueeltaan.
Outi Koivu on palannut Kangasalan
Sanomien toimittajaksi.
Ilkka Rahkonen suosittelee kokeilemaan sähköpyörää ja testaamaan erilaisia vaihtoehtoja.
Vesiasiat kunnossa,
tiedottaminen ei
Kangasalan Veden asiakkaat ovat
ilmeisen tyytyväisiä kunnan veteen.
Asia selviää Taloustutkimuksen teettämästä tutkimuksesta,
jossa kyseltiin Kangasalan Veden
kotitalousasiakkaiden mielipiteitä veden laadusta ja vesilaitoksen
toiminnasta.
Asiakastutkimus Wacsi 2015
mukaan asiakkaat kokivat myös
Kangasalan Veden palvelun hyvänä, mutta kehitettävää oli vesilaitoksen yleisessä tiedotustoiminnassa ja tiedottamisessa
poikkeustilanteissa.
. Sähköpyöriä on erityyppisiä,
ja teknologia kehittyy koko ajan.
Kannattaa testata erilaisia ja valita
itselleen sopiva. Pyörän teknisen
laadun lisäksi ajoasennolla ja satulan mukavuudella on iso merkitys.
Rahkosen työmatka Kangasalta Tampereen Mediapolikseen
on lähes 30 kilometriä. Parasta onkin, että päivästä ja
aikataulusta riippuen voi säätää,
paljonko liikuntaa haluaa. Se vaatii töitä sanee-
rauspuolella, Kangasalan Vesi
-liikelaitoksen toimitusjohtaja
Antti Kytövaara kertoo.
Viime vuosina vesilaitoksen investointien pääpaino onkin ollut
juuri verkostojen ja pumppaamoiden saneerauksissa.
Kyseiseen työhön varattiin ensi vuodelle hieman tätä vuotta
enemmän rahaa, noin miljoona
euroa.
Kytövaaran mukaan uuden verkoston rakentamisen ja vanhan
saneeraamisen investointien tulisi olla tasapainossa, mieluummin
jopa saneerausvoittoista, jotta toiminta olisi tulevaisuutta ajatellen
kestävällä pohjalla.
. Olemme korottaneet paikoin verkostopaineita ja satsanneet veden laatuun. Suurintakin sähköavustusta käyttäen lopputuloksena on hyvä ja
hapettunut olo. Sähköpyörällä täytyy lähteä
tuntia ennen junan lähtöaikaa,
autolla aika on puoli tuntia. Viemäriverkostoon on
liittynyt noin 4 780 kiinteistöä,
joissa on noin 26 400 asukasta.
Sähköpyörä kymmenkertaisti pyöräilyn
. Yleissuuntaus on positiiviseen
päin. Verkoston korjaus on alituista kilpajuoksua. Kokemuksia kokeilupyöristä keskiviikkona 16.9. Sähköpyörä on mainio alle 50
kilometrin matkoihin, pienet alle kymmenen kilometrin matkat
hoituvat leikiten.
. Hän
tarttui tilaisuuteen, kun Kangasalla tarjottiin sähkö- ja tavarapyöriä kokeiluun. kello
17?19 pääkirjastossa.
Paluu ammatillisille juurille
Outi Koivu on nimitetty määräaikaiseksi toimittajaksi Kangasalan
Sanomiin.
Koivu on 27-vuotias toimittaja, joka on kotoisin Kangasalan
Suoramalta. Se oli hankalaa. Meidän toimintamme liittyy
paljolti kunnan muihin toimiin.
Jos kunta päättää lähteä toteuttamaan vaikkapa katuja, silloin
meidänkin on investoitava sinne.
Vastaavasti jos jonkin kohteen toteutus siirtyy, siirtyvät myös mei-
dän investointimme, Kytövaara
selvittää.
Talousarvioesityksessä Kangasalan Vesi on varautunut puolen
miljoonan euron lisälainan nostoon.
Kangasalan Vesi -liikelaitos ja
Kuhmalahden vesilaitos yhdistetään ensi vuoden alusta lähtien.
Talousarvioesitykseen sisältyvät
siis myös Kuhmalahden vesilaitoksen talousarviomäärärahat.
Kangasalan Veden vesijohtoverkoston piiriin kuuluu noin 5
600 kiinteistöä, eli noin 28 000
asukasta. Aiemmin pyöräilin lähinnä
viikonloppuisin, sähköpyörä on
kymmenkertaistanut pyöräilyni.
Näin kuvailee käyttökokemuksia Aito Median liiketoimintajohtaja Ilkka Rahkonen. kello 18?20 Kangasala-talossa. Tässä olisi paljon kehitettävää.
Rahkonen käyttää ulkomaan
työmatkoilla kaupunkipyöriä siirtymiin paikasta toiseen. Jos siinä säästää,
kustannukset näkyvät tulevina
vuosina.
Kaikkiaan Kangasalan Vesi varautui tulevan vuoden investointeihin
noin 3,7 miljoonalla eurolla.
Suurimmat investoinnit kohdistetaan peruskorjaukseen ja Sahalahti?Kuhmalahti-siirtoviemärin rakentamiseen.
Veden Talousarviossa varauduttiin jo myös seudullisen vedenpuhdistamon toteutussuunnitelmakustannuksiin 300 000
eurolla. Pyörä on
hyvä vaihtoehto erityisesti kaupungeissa, jotka ovat kehittäneet
pyöräilijöiden kulkumahdollisuuksia.
Ideaalitilanne olisi, jos Helsinkiinkin saataisiin toimiva
kaupunkipyöräjärjestelmä kuten
esimerkiksi Pariisissa, Lontoossa
tai Oslossa.
. Vastaava tutkimus
on tehty vuodesta 2005 lähtien
joka toinen vuosi.. On kiva palata Kangasalan
Sanomiin, josta aikoinaan aloitin
toimittajan työt kesätoimittajana,
Koivu sanoo.
Koivu on opiskellut tiedotusoppia Tampereen yliopistossa ja
viimeistelee parhaillaan graduaan.
Hän asuu Tampereella Iidesrannassa puolisonsa ja kahden
kissansa kanssa.
Vapaa-aika kuluu pitkälti liikunnan parissa: hän juoksee, joogaa, käy salilla ja jumpissa sekä
avantouimassa.
Vastapainoa tuo kangasalalainen improvisaatioteatteriryhmä
Mokamasterit.
. Nyt hän
on sähköistänyt oman vanhan
maastopyöränsä ja on siihen tyytyväinen.
. Helsingin toimistomme sijaitsee
viiden kilometrin päässä asemalta.
Matka on liian pitkä käveltäväksi ja
hankala bussilla . Pyörän kuljettaminen Pendolinossa ei onnis-
tu lainkaan, ja Intercity-junissa
kuljetusteline on hankala käyttää.
? Sähköpyörän paino vaikeuttaa telineeseen laittamista. Esimerkiksi
Rikun vedenottamolla olemme
panostaneet raudan ja mangaanin
poistoon, Kangasalan Vesi -liikelaitoksen toimitusjohtaja Antti
Kytövaara sanoo.
Tutkimus toteutettiin kesä?heinäkuussa puhelinhaastatteluna,
johon valittiin satunnaispoiminnalla kohdealueen 18?74-vuotiaita asukkaita. Saattaa kuulostaa pitkältä erolta, mutta samalla saa liikuntaa haluamansa määrän.
. Kangasala ei kuitenkaan
ole vielä tehnyt päätöstä osallis-
tua Tampereen Seudun Keskuspuhdistamo Oy:öön.
Kangasalan Vesi -liikelaitoksen ensi vuoden liikevaihdoksi on
arvioitu seitsemän miljoonaa euroa, toimintakulujen ollessa 4,1
miljoonaa euroa ja poistojen 2,5
miljoonaa euroa.
Tilikauden alijäämäarvio on 0,1
miljoonaa euroa.
. Työmatkapyöräily on erinomainen tapa liikkua.
Olen myös kiinnostunut mahdollisuudesta löytää ekologisempia vaihtoehtoja liikkumiseen.
Rahkosta miellyttää myös se,
että sähköpyöräilijän ei tarvitse
liittyä ?Middle aged man in lycra
Vihreän lipun ovat saaneet myös Suoraman
päiväkoti ja Sariolan koulu Kangasalan alueelta.
Vihreä lippu viittaa ympäristöasioihin ja sen myöntää Suomen
ympäristökasvatuksen seura.
Tunnustus täytyy hakea joka vuosi erikseen.
Jokaisena vuonna täytyy myös
hyödyntää edellisvuosien tavoitteita, mutta kehittää silti uusi teema.
Kuhmalahden päiväkodissa ensimmäinen teema toimintakaudelle 2013?2014 oli jätteiden vähentäminen. Syynä on
auto- ja kuljetusalan ammattijärjestö AKT:n poliittisena mielenosoituksena järjestämä koko
maan kattava työnseisaus.
. Tälläkin kertaa katselmuksessa ovat olleet mukana
myös terveystarkastajat.
Kangasalla pihojen siisteyttä valvotaan ympäri vuoden, ja
tarkastuskäyntejä tehdään, kun
esimerkiksi naapurit valittavat
pihojen epäsiisteydestä.
Tavallisimmin siistimiskehotuksia aiheuttavat muun muassa pihoilla varastoidut autonromut.
. Helimokin korostaa, ettei
kyseessä silti ole lakko.
Yo-kirjoitukset rajataan kokonaan mielenilmauksen ulkopuolelle.
Mielenilmauksella ei pitäisi olla suuria vaikutuksia Kangasalan päiväkodeissa, OAJ:n Juurikorpi uskoo. Uskoisin, että työrauha säilyy, koska opettajat ovat virkasuhteisia.
Virkasuhteiden osalta opettajilla on pysyvä työrauhavelvoite, jota
luottamusmiehet valvovat.
Opettajien ammattijärjestö OAJ
on päättänyt, ettei se riko koulujen työrauhaa, vahvistaa OAJ Pirkanmaan puheenjohtaja Matti
Helimo.
OAJ:n työsopimussuhteista
jäsenistöä on kuitenkin osallistumassa perjantain mielenilmaukseen. Arvostuksesta huoli-
matta hän jäi sivuun taidemaailman parrasvaloista.
Ilmonien perheen tarina on
erikoinen vaihe paitsi Kangasalan
myös valtakunnallista kulttuurihistoriaa. Tämä on
poliittinen mielenilmaus hallituksen toimia vastaan, ei lakkotoimi.
Puheenjohtaja Johanna Ju
urikorpi Opettajain ammattiyhdistyksen OAJ:n Kangasalan paikallisyhdistyksestä arvioi, että
koulut ja päiväkodit pysyvät Kangasalla auki.
. Tällä tietoa osallistumme
mielenilmaukseeen niin, että ne,
jotka ovat esimerkiksi vapaalla ja
kynnelle kykenevät, lähtevät Helsinkiin.
Valkaman mukaan superilaisten suunnitelmat saattavat vielä
muuttua.
Uhkasakko vauhdittaa siistimistä
Jarkko Hakala
Kunta on joutunut menemään
poikkeuksellisen pitkälle saadakseen Ruutanassa sijaitsevan asuintontin omistajia siivoamaan
ympäristöä rumentavan pihansa.
Ensimmäinen siistimiskehotus
tontista on annettu jo vuonna 2006,
koska pihalle oli varastoitu monenlaista romua, joka näkyi kadulle.
Sittemmin kunta on asettanut
pihan siivottomuuden vuoksi useita peräkkäisiä uhkasakkoja.
Koska pihaa ei ole edelleenkään siivottu, sakkoja on tuomittu maksettaviksi.
Lisäksi tontin omistajat ovat jättäneet vastaamatta useisiin kunnan selvityspyyntöihin, vaikka
niitä on toimitettu perille jopa
haastemiehen avulla.
Nyt kunta on asettanut tontin
kahdelle omistajalle 1 000 euron
uhkasakot, jotka lankeavat maksettavaksi, ellei tonttia siivota 60
päivän kuluessa.
Lisäksi kummankin omistajan uhkasakko kasvaa määräajan jälkeen 50 euroa kuukausittain, mikäli piha pysyy edelleen
siivoamatta.
Vielä toistaiseksi kunta ei
kuitenkaan ole ilmoittanut asiasta poliisille.
Rakennustarkastaja Pirjo Pal
mu-Heinäsen mukaan vastaavia
tapauksia sattuu melkein vuosittain, mutta tämä vetää vertoja
monille siinä, kuinka sinnikkäästi omistajat ovat vastustaneet siivouskehotuksia vuodesta toiseen.
. Taidemaalari Einar Ilmonin
ja hänen neljän sisaruksensa
elämä itsessään on draama, joka
suorastaan kutsuu tuomaan Ilmonit näyttämölle, Aarnio sanoo.
Näytelmän nsi-ilta on kesäkuussa 2016. Emme vielä tiedä,
kuinka laajasti henkilökunta aikoo osallistua mielenilmaukseen,
Keinonen sanoo.
Useat muutkin ammattijärjestöt aikovat osallistua perjantain mielenilmaukseen sopimusyhteiskunnan puolesta ja Suomen
hallituksen linjauksia vastaan.
Helsingin Rautatientorilla järjestettävään suurmielenilmaukseen
on matkaamassa väkeä ympäri
maan.
Opettajien ja lastenhoitajien osallistuminen mielenilmaukseen
saattaisi vaikuttaa rajusti monien
perheiden ja työpaikkojen arkeen.
Kuitenkin vielä maanantaina
iltapäivällä Kangasalan kouluja ja päiväkoteja koskevat vaikutukset olivat pitkälti epäselviä ja
hankalasti arvioitavissa.
. Ulosmarsseja ei ole suunnitteilla, mutta tilanne on vielä aivan
auki. Teatteri on ylpeä siitä, että
se voi antaa näytelmäklassikolle
uuden ja raikkaan tulkinnan,
näytelmän käsikirjoittanut Aulis
Aarnio toteaa.
Piirilääkäri Hjalmar Ilmoni,
lahjakas ja monipuolinen kulttuuripersoona toi perheensä Kan-
gasalle Sorolan kartanon maille
1900-luvun alussa.
Äiti Fanny Ilmoni, syntyjään
Hannikaisia, oli konserttipianisti ja muutoinkin monilahjakkuus.
Musiikki oli kaikilla lapsilla verissä, mutta tunnetuimmaksi heistä
nousi taidemaalari Einar Ilmoni,
josta ennustettiin uutta Albert
Edelfeltiä.
Monien vastoinkäymisten jälkeen hän erakoitui kotisaunan
päätyyn rakennettuun pieneen
ateljeehen. 10
KANGASALAN SANOMAT
TIISTAI 15.9.2015
Perjantain mielenilmaus
uhkaa pysäyttää bussit
Jarkko Hakala
Perjantaina Kangasalan kaikki linja-autovuorot koulukuljetuksista
lähtien uhkaavat jäädä ajamatta vuorokauden ajan perjantain
aamukolmesta lähtien. Meillä täytyy käydä läpi ne
toimet, joihin nyt ollaan ryhtymässä. AKT:n hallitus on päättänyt, että sen jäsenet osallistuvat tähän poliittiseen mielenilmaukseen, johon heillä on
perustuslaillinen oikeus, sanoo
järjestön Tampereen-aluetoimitsija Jari Mäkitalo.
Suojelutyö, kuten ruoka- ja
lääkehuoltokuljetukset, saa erityisluvalla jäädä mielenilmauksen ulkopuolelle. Biojätteiden
vähentäminen on säilynyt mukana joka vuosi.. Yleensä pelkkä kehotus riittää. Nämä ovat erittäin vaikeita
asioita, koska toisen roska voi olla toiselle tärkeä tavara. Ylpeys omasta kulttuuritaustasta ei nujertunut.
Tshehovin Kolme sisarusta
on inhimillinen draama, joka voisi tulla todeksi elävässä
elämässä.
. Näytelmän on
käsikirjoittanut Aulis Aarnio,
sen ohjaa Ahti Jokinen ja lavastaa
Tapio Huilla.
Vihreä
pieniin
Päivi Vännilä
Kuhmalahden päiväkoti on saanut
Vihreä lippu -tunnuksen toimintakaudelle 2015-2016. Se on yleisinhimillinen
kertomus suomalaisen kulttuurisuvun vähittäisestä vajoamisesta
ahdinkoon.
Kaikki aineellinen ympärillä
luhistui, vain henki säilytti ylpeytensä. Naapurithan eivät tietenkään
ole tällaisista mielissään, PalmuHeinänen kertoo.
Hänen mukaansa siisteyskäsitykset voivat olla erilaisia, mutta
ongelmaksi pihojen ilme kasvaa,
kun kaava-alueella aletaan varastoida jätteeksi luokiteltavaa tavaraa.
. Myös taksi- ja
tilausajoliikenne on vapautettu
mielenilmauksesta.
Valtaosaa Kangasalan bussivuoroista hoitava Länsilinjat ei
vielä maanantai-iltapäivänä ollut
ehtinyt selvittää tarkemmin mielenilmauksen vaikutuksia.
Länsilinjojen hallintojohtajan Kari Keinosen mukaan on
kuitenkin mahdollista, että bussit seisovat koko perjantain.
. Hän kuitenkin
korosti maanantaina, ettei ammattijärjestö ollut vielä tehnyt asiasta päätöksiä.
Puheenjohtaja Anu Valkama
lähi- ja perushoitajaliitto Superin Kangasalan seudun ammattiosastosta kertoi, että heidän jäsenistönsä on toistaiseksi maltillisella
mielellä ja tarkkailee tilanteen kehittymistä.
Superilaisia työskentelee esimerkiksi vanhainkodeissa ja
päiväkodeissa.
. Määrittelyn tekeminen voi olla hankalaa.
Yleensä määrä ratkaisee, PalmuHeinänen kertoo.
Ilmonien perhe palaa kesäteatterin lavalle
Tuula Ruusumaa
Ramppi-teatteri tuo ensi kesänä Kangasalan kesäteatterin
lavalle arvoituksellisen Ilmonin
perheen.
. Vetoamme yleisen työrauhan
säilyttämisen puolesta. Emme ole ohjeistaneet
jäseniämme mielenilmaukseen
osallistumisesta mitenkään,
vaan he kaikki saavat päättää asiasta henkilökohtaisesti, kertoo
pääluottamusmies Kati Isom
etsä-Ahoniemi Kangasalan seudun JHL:stä, joka edustaa muun
muassa osaa päiväkotien henkilöstöstä.
. Jos jätteiden käsittely ei ole
asiallista, siitä voi tulla muitak-
in ongelmia
Lisää ruokaa voi tulla aina noutamaan, toteaa päiväkodin
johtaja Sirpa Tehomaa.
Päiväkodin opettaja Mira Lind
gren arvioi, että biojätettä syntyy päiväkodissa nykyisin todella vähän. 11
KANGASALAN SANOMAT
TIISTAI 15.9.2015
Ympäristökoulu
sai kannatusyhdistyksen
Torstai-iltana Raikun koululla perustettiin kannatusyhdistys Raikun ympäristö- ja yrittäjyyskoulua varten.
Kangasalan ympäristö- ja
yrittäjyyskoulun kannatusyhdistyksen tavoitteena on hankkia rahoitusta ympäristö- ja
yrittäjyyskouluhankkeelle, jonka turvin lakkautuslistalla oleva Raikun kyläkoulu voisi jatkaa
toimintaansa uudistetussa muodossa.
Mahdollisuuksia EU:n ja valtion opetus- ja toimintakulttuurin kehittämisen tuen lisäksi on
tullut muitakin: Suomen Kulttuurirahasto ja säätiöt.
Pirkanmaalla toimii jo muitakin vastaavia ympäristö- tai
yrittäjyyskasvatusta painottavia
kouluja.
Esikoululaiset Jesse Korpela (vas.), Eetu Volanen ja Amanda Ady-Gyimah tutustuivat eri kalalajeihin tunnistaakseen kaloja retkellään seuraavana päivänä.
lippu velvoittaa
ympäristötekoihin
? 5?6-vuotiaat ottavat ruokaa
haluamansa määrän ja pyrkivät
annostelemaan itse sen verran,
kuin jaksavat syödä. Ruoka tuntuu lapsille
maistuvan.
Ruokien välillä on silti eroja.
Pasta- ja makaroniruoat käyvät
hyvin kaupaksi. Lisäksi mukana on päiväkodin ruokahuollosta ja siivouksesta
vastaava työntekijä.
Raadissa on enintään 11 lasta
ja jopa 2?4 aikuista. Lapset oppivat näkemään
asioita ympäristöä säästävien
silmälasien läpi. Tarkoituksemme on pitää hallituksen kokous kuuden viikon
välein, ja olemme pohtineet, että
sidosyhdistyksemme voisivat osalistua joka toiseen kokoukseen ja
olla mukana kaikessa hankkeen
tiedotuksessa.
Kannatusyhdistyksen perustamisesta tulee virallista, kun Patentti- ja rekisterihallitus hyväksyy yhdistykselle laaditut säännöt.
Tarkoituksena on, että kannatusyhdistykseen voisivat liittyä
paitsi yksittäiset ihmiset myös
yritykset ja yhteisöt kannatusjäseninä.
Perustamiskirja sai kaikkiaan
43 allekirjoitusta, ja heti viikonloppuna Raikun koululla pidetyssä Lasten maatalousnäyttelyssä
yhdistys avasi kannatuskeräyksen
ja sai kymmeniä kannatusjäseniä.
Hääonnea
ja vauvailoa
Kangasalan Sanomat julkaisee
kangasalalaisten tai
kangasalalaislähtöisten
parien vihkikuvia ja
vauvauutisia veloituksetta.
kangasalansanomat.fi/toimitus. Se hyväksyttiin mukaan syksystä 2014.
Ohjeita täytyy noudattaa jo ennen hyväksymistä, joten kestävän
kehityksen periaatteet otettiin
päiväkodissa käyttöön jo vuosi
ennen Vihreä lippu -tunnustuksen saamista.
Yhdistyksen puheenjohtajaksi kokous valitsi Raikun koulun
vanhempainyhdistyksestä Pia Pa
akkunainen-Taylorin.
Hänen lisäkseen hallitukseen
valikoituivat Raikun kyläyhdistyksen puheenjohtaja Marko
Vuojärvi sekä tulevien koululaisten vanhempien edustajat Nina Kokkonen, Marianne Rajala ja
Laura Malmstedt.
. He
opastavat myös toisiaan esimerkiksi siinä, että yksi käsipaperi riittää hyvin pienten käsien
kuivaamiseen.
Käsienpesuun tarvittavaa vesimäärääkin lapset ovat kokeilleet
ja havainneet, että pienehkölläkin
paineella juokseva vesi riittää
puhdistamaan pienet kädet.
He opastavat myös toisiaan,
kun aikuinen on ensin antanut
sysäyksen ja opastuksen.
. Hankkeen ohjausryhmään
on tarkoitus saada sidosryhmien
jäseniä, Paakkunainen-Taylor
kertoo.
. Kuhmalahden päiväkotiin
on hankittu kompostori, joka on
saanut nimen Matokontti.
Lasten toiminta on tärkeää
ympäristöasioiden toteutuksessa.
Päiväkodissa kokoontuu kerran
kuukaudessa Vihreä lippu -raati.
Siihen osallistuvat 5- ja 6-vuotiaat, Mira Lindgren ja vanhempia
niin paljon kuin heitä pääsee paikalle. Tätä toteutetaan monipuolisesti esimerkiksi askarteluissa
ja kalastusretkellä.
Esikoululaiset esimerkiksi liimailivat paperille kaloja, joita voisivat tunnistaa onkiessaan
seuraavan päivän kalastusretkellä
Paskoluodolla.
Lapset ovat opiskelleet
ympäristöasioita ahkerasti. Pienemmille
henkilökunta annostelee sopivan
määrän. Hernekeitto jakaa
sen sijaan selvästi mielipiteitä.
Ruoka Kuhmalahden päiväkodille tulee Pentorinteen vanhainkodin keittiöstä. Päiväkoti pyrkii
ilmoittamaan etukäteen sinne
ruoan kulutuksen.
He ovat esimerkiksi välittäneet
tiedon siitä, että kiisseliä riit-
tää aiempaa vähäisempi määrä.
Päiväkodissa ei ole mahdollisuutta viilentää puhdasta, ylijäänyttä ruokaa seuraavana päivänä
tarjottavaksi.
Toimintavuoden 2014?2015
teemana oli Terve elämä.
Toimintavuotena 2015?2016
Kuhmalahden päiväkodissa on teemana vesi. Raadin toimintaan velvoittaa Vihreän lipun
ohjeistus.
Kuhmalahden päiväkoti haki
ensimmäisen kerran Vihreä lippu
-tunnustusta syksyllä 2013. Samalla me kaikki
huomaamme, että kulutamme niin,
että luonnonvaroja jäisi seuraavallekin vuodelle, Tehomaa huomauttaa.
? Me olemme kuluttaneet
maapallolla jo niin paljon tämän
vuoden aikana, että verotamme jo
ensi vuoden luonnonvaroja.
Kuhmalahden alueelle ei Pirkanmaan Jätehuolto toimita biojäteastioita
En olisi
voinut kuvitellakaan, mihin kaikkeen tämä johtaa.
Rakkaat, tutut asiakkaat ovat
Ullan työn kulmakivi ja jaksamisen lähde. Sen on oltava yli sataprosenttista, muuten me kivijalkaliikkeet
emme pärjää.
. Beuysin vaikutus nykyiseen taidekäsitykseemme on kiistaton, mutta sen lisäksi hänen
yhteiskunnallinen ja ekologinen
ajattelunsa on ajankohtaisempaa
kuin koskaan, arvioi Mäkelä.
Tampereen yliopistossa jatko-opintojaan suorittava Mäkelä
pitää taiteen tekemistä tapana
syventää ymmärtämystä.
. Sipetan seinien sisällä toimii nykyisin suutari, pesula ja vaatekorjauspalvelu. Minulla käy täällä muun
muassa mielenterveysryhmä.
Konkreettisen tekemisen ja onnistumisen myötä tuleva mielihyvä on silmin nähtävää.
Ulla on koko Sipetan olemassaolon ajan vienyt askartelun ilosanomaa myös Kangasalan
ulkopuolelle. tai 13 ?/kerta.
Kurssin hinta: 116
Kuohun aukioloajat:
ma, ti, to ja pe klo 6?21, ke klo 13?21, la ja su klo 10?18.
Sisäänpääsy allasosastoille ma?pe klo 19.45 ja la?su klo 16.45 asti.
Kaikki
liikuntasetelit
käyvät.. Ulla kyllä neuvoo oikeat
materiaalit ja tekotavat.
Hänen ykkösprioriteettinsa
onkin palvelu.
. Sisäinen Ulla ei ajattele
eläkeikää, Ulla Sipilä heläyttää
60-vuotispäiviensä kynnyksellä.
On siis selvää, että hän ei laske
vuosia, jolloin alkaisi viettää vapaarouvan elämää kotosalla.
. Ulla allekirjoittaa
ajatuksen täysin.
. Tiloissa
järjestetään askartelukursseja, ja
periaatteessa sisään voi vain astua
ja kysyä, sopisiko tehdä käsillään
jotain. Sipeta on minulle työ ja harrastus, enemmänkin. Pidän myös siitä ajatuksesta, että kangasalalaiset yrittäjät suosittelevat toinen toistensa liikkeitä ja ohjaavat
oman kunnan palveluiden äärelle.
Emme saa antaa kivijalkaliikkeiden kuolla sukupuuttoon.
Asiakkaiden ja yhteistyökumppaneiden ohessa Ulla muistaa useaan otteeseen kiittää perhettään.
Koko Sipetaa ei olisi olemassa ilman heidän vahvaa tukeaan ja apuaan.
Aviomies Tuomo on aina hengessä mukana ja hoitaa kirjallisia töitä. Käytän hyvin mielelläni myös
itse käsiäni, sillä koen sen kouluttautumiseksi.
Käsillä tekemisen aivoja virkistävästä merkityksestä puhutaan
nykyisin paljon. Pakko on kuitenkin
mainita, että asiakaskuntaan kuuluu kiertoteitse myös presidentti.
. Hän on ajanut materiaalit mukanaan pitämässä
kursseja ympäri Suomen.
. Katri Viitanen vetää
posliininmaalauskursseja ja jalkahoitaja Marita Räsäsellä on oma
vastaanottotila. Teen paljon itse, jotta varmasti osaan neuvoa, miten materiaalit käyttäytyvät.
Ullalla onkin usein kotona
toinen työmaa. Se on kokonainen elämäntapa, hän kuvailee
kymmenen vuotta sitten perustamaansa askartelutarvikkeisiin
erikoistunutta liikettä.
Ulla teki viisikymppisenä radikaalin päätöksen: jätti vakityön
päiväkodissa ja perusti Sipetan.
. saakka.
Serviettien valikoima on valtava, mutta Ulla Sipilä kertoo tietävänsä ulkomuistista, mitä hänellä on myynnissä.
Sipeta on ollut elämänkoulu
Sari Eerolainen
. Kokoomus käytti vuonna
2012 ruiskukka-aiheista maljakkoani kampanjatuotteenaan. Yhteistyökumppanit ovat
kullan arvoisia. Sellainen meni myös Sauli Niinistölle,
hän paljastaa vuosien jälkeen.
Sipeta ei suinkaan ole vain
myymälä, se on kohtauspaikka.
Liikkeessä on vuosien saatossa
puhuttu monet asiat paremmalle
tolalle.
Liikkeen sijasta voisi paremminkin puhua pajasta. Siellä voi rauhassa valmistaa kortteja ja adresseja.
. Ilman sitä ratkaisua olisin
jäänyt vaille monia ihania kokemuksia ja ihmissuhteita. Etelä-Suomessa minut tunnetaankin servietti-Ullana, ei
suinkaan Sipilän Ullana, hän nauraa.
Kaikki sai nimittäin alkunsa
serviettimateriaalin käyttämisestä askartelussa.
Sittemmin
materiaaliva-
likoima on laajentunut, samoin
yhteistyökumppaneiden määrä. Juhlapalveluun liittyen Leena Saarinen hoitaa kukkatilaukset.
. Tietoa vähän kaikesta meillä
on jo aika paljon. Pikkuhiljaa
pitäisi yrittää ymmärtää, mitä tuo
kaikki maailmasta keräämämme
tieto oikeastaan tarkoittaa tässä
oikeassa elämässä ja oikeassa
maailmassa.
Jussi Mäkelän näyttely Kuinka keskustella kuolleen taiteilijan kanssa
on avoinna pääkirjaston Taidetila
Terrassa 2.10. Tyttäret auttavat
myymälässä ja muun muassa facebook-sivujen ylläpidossa.
Perhe onkin nyt tehnyt päätöksen, että Ullan kuusikymppisiä
juhlitaan oman väen kesken.
Tampereen yliopistossa jatko-opintojaan suorittava Jussi Mäkelä pitää
taiteen tekemistä tapana syventää ymmärtämystä.
Ulla Sipilä
Syntynyt: 19.9.1955 Forssassa.
Perhe: Aviomes Tuomo, tyttäret
Emma, 27, Essi, 25 ja Emilia 23.
Ammatti: Yrittäjä.
Harrastukset: Työ.
Motto: Ole avoin ja rehellinen.
Kohota kuntoa Kuohussa!
Kirkkojärventie 4, Kangasala, p. Asiakas poistuu myymälästä
aina, ei ainoastaan tarvikkeiden,
vaan myös tiedon kera. Olen
saanut lisää rohkeutta ja oppinut
paljon yritysmaailmasta. 12
KANGASALAN SANOMAT
TIISTAI 15.9.2015
Jussi Mäkelä
keskustelee kuolleen
taiteilijan kanssa
60 vuotta
Outi Koivu
Käsitetaiteilija Jussi Mäkelän
näyttely Kuinka keskustella kuolleen taiteilijan kanssa esittelee
maalauksia ja veistoksia, joista valtaosa syventyy tarkastelemaan rajattua ilmiötä, kuten tiettyä väriä
tai materiaalia.
Taidetila Terrassa maanantaina avautuneen näyttelyn teokset
ovat myös osa Mäkelän väitöstutkimusta.
Hän tutkii ihmisen ja maailman monimutkaista suhdetta tulkitsemalla Joseph Beuysin (1921?
1986) ajattelua ja taidetta.
Beuys oli taiteilija, opettaja ja
mystikko, jonka haastava taiteellinen tuotanto on erottamaton
osa hänen yhteiskunnallisesti aktiivista ajatteluaan.
. 03 364 0501
www.kangasalanuimahalli.fi
lma alkaa
Tehokas liikuntaohje
Kuohun Salissa 17.
klo
23.9.?9.12.2015 kenuimahalli.fi.
gasala
Tulosta ohjelma kan
Kyötikkälän urheilukeskuksessa. 044 364 4009
HALUTAAN VUOKRATA
1?2 h, vuokra max 500 e.
P. Tuloksissa
sarjojen voittajat ja KU 68:n edustajat.
P6 60 m: 1) Eemeli Kiekara 11,96, 2)
Topi Lemponen 12,67, 3) Voitto Backman
12,73, 4) Kalle Äijälä 13,66, 5) Eino Liuha
16,02.
P6 400 m: 1) Voitto Backman 1.42,24,
2) Eemeli Kiekara 1.42,34, 3) Kalle Äijälä
1.44,67, 4) Topi Lemponen 2.07,57, 5)
Eino Liuha 2.23,21.
P6 vesimoukari: 1) Kalle Äijälä 6,30,
2) Voitto Backman 4,60, 3) Topi Lemponen 3,40, 4) Eino Liuha 2,15.
P7 60 m: 1) Severi Sahinoja 11,63, 2)
Miro Puntala 11,68, 4) Ville Ohenoja
11,89, 5) Tobias Lyden 12,03, 6) Emil
Keronen 2,29, 7) Samu Marttila 12,49.
P7 400 m: 1) Niilo Husu VehmU
1.32,97, 2) Severi Sahinoja 1.37,35, 3)
Emil Keronen .42,45, 4) Samu Marttila
1.42,78, 5) Ville Ohenoja 1.42,88, 6)
Tobias Lyden 1.49,43, 7) Miro Puntala
.53,43.
P7 vesimoukari: 1) Tobias Lyden 8,85,
2) Ville Ohenoja 7,60, 3) Severi Sahinoja
6,87, 4) Miro Puntala 6,21, 5) Niilo Husu
VehmU 5,05, 6) Emil Keronen ,90, 7)
Samu Marttila 3,80.
P8 60 m: 1) Jyri Röyskö 10,41, 2) Elias
Niemi 10,43, 3) Eeli Ala-Lahti 1,61, 4)
Urho Nurminen 11,67, 5) Joona Lähteenmäki 14,20.
P8 600 m: 1) Elias Niemi 2.27,95, 2)
Eeli Ala-Lahti 2.28,75, 3) Jyri Röyskö
2.28,80, 4) Urho Nurminen 2.35,55, 5)
Joona Lähteenmäki 3.26,25.
P8 vesimoukari: 1) Jyri Röyskö 9,90,
2) Urho Nurminen 7,80, 3) Elias Niemi
7,60, 4) Eeli Ala-Lahti 6,61, 5) Joona
Lähteenmäki 4,10.
P9 60 m: 1) Valtteri Kiekara 10,92, 2)
Mika Soramies 12,66.
P9 600 m: 1) Valtteri Kiekara 2.20,35.
P9 korkeus: 1) Mika Soramies 085.
P11 60 m: 1) Patrik Järvinen TampPy
VUOKRALLE
TARJOTAAN
VUOKRALLE
TARJOTAAN
Lämmintä SÄILYTYSTILAA Lentolasta: veneet,
autot, asuntovaunut, mp:t
ym. Jami paransi ennätystään kauden tärkeimmässä
kisassa 25 senttiä hypäten 345.
Kenttälajeissa kisataan myös
kahden urheilijan joukkueena.
Jami sai seiväshypystä ja keihäänheitosta joukkuekisan pronssin.
Aino Sikkinen juoksi pronssille
T15-sarjan 1 500 metrin estejuoksussa. Marjaretki pe 18.9.,
lähtö Sahramin p-paikalta klo 9. alv. Useita myyjiä, buffetti, myynnissä myös mehua
ja makkaraa.
Myydään n. Sunnuntaina Koskelalla oli
ohjelmassa 200 metriä. klo
10?15 Hölkkäsuora 8,
sisäpiha. klo 18 Sariolan liikuntasalilla
ja to 17.9. kahvin Kangasalan Nuorisoseura
MYYTÄVÄNÄ
Seurat toimivat
Klan Naisvoimistelijat
Tyttöohjaajien tapaaminen ja koulutus
su 20.9. 100 e/tarjous.
P. klo 12,
kimppakyydit Seurahuoneen edestä
klo 11.45.
Iharinkosken kyläyhdistys
Pirelli-rallin info pe 18.9. Tanja Pitkäniitty
p. tyttöjen
MUNSALAN
KANSALLISPUKU.
Hp. 046 524 3425
PIHAKIRPPIS la 19.9. klo 18?20
Iharin Myllytorpalla, talkoolaiseksi ilm.
ja info-tilaisuus 26.9. olevasta Pirellirallista.
Klan Eläkkeensaajat
Ke 16.9. 040 700 0841.
Sekakuoro Pikantit
Harj. 050 587 1011
Tiistain rivit -palsta
on yksityisille
ilmoittajille tarkoitettu
ILMOITTELUPALSTA.
1?6 riviä
käteisellä 12 ?
ja laskutettuna 17 ?.
Hinnat sisältävät
alv:n.
Ilmoitustekstin tulee
olla konttorissamme
viimeistään
perjantaina kello 10
mennessä.
Hääonnea ja vauvailoa
Paikalliset palvelut
KAUPPAYMPYRÄ
keskeisellä paikalla osoitteessa
kauppaympyra.fi
Julkaisemme veloituksetta kangasalalaisten
tai kangasalalaislähtöisten parien vihkikuvia
ja vauvauutisia kangasalansanomat.fi/toimitus. ?Eiku liikkumaan. tytöille ke klo 18 Huutijärven koul. 4,5 m, lev.
4 m. Aika 5.18,04 oli Ainon uusi ennätys. Kotitalousvähennys. Juhlavaellusreittiä
Vesijärven ranta?Myllyoja?Säynäjärvi,
lähtö l-autoas. 045 123 3100
MYYDÄÄN
Ainutlaatuinen vapaa-ajanviettopaikka Längelmäveden saaressa. Kangasalan keskusta lähellä. 040 822 1057.
Yleisurheilu-Team Sahalahti
Kaikille avoin 5000 m:n testijuoksu
tai -kävely ke 16.9. ja ilm. klo 14 Kh:n koululla. 6?11-v. 13
KANGASALAN SANOMAT
TIISTAI 15.9.2015
Ruotsi-ottelusta
pisteitä Kangasalle
kaksoisvoiton Koskela sijoittuessa
viidenneksi ajalla 21,46.
4 x 400 metrin viestissä Koskela oli suomenmestarina valittu juoksemaan ankkuriosuus.
Paljon ei ollut tehtävissä, sillä Koskelan päästessä matkaan Ruotsin viimeisen osuuden viestinviejä
meni jo 40 metrin päässä edellä ja
Suomi sijoittui siis toiseksi.
Kangasalalaiset ottivat sijoituspisteissä sen, mitä Tukholmassa
oli otettavissa: Järvenpää pystyi
kauden parhaaseensa, eikä Koskelakaan jäänyt matkojen ennätyksistään kuin puoli sekuntia
400 metrillä ja yhden sekunnin
kymmenyksen 200 metrillä.
Ruotsi vei kuitenkin miesten ottelun voiton ylivoimaisesti pistein
231?179. P. Klan
vammaisjärjestöjen yht. pyöräilijät lähtevät torilta klo 9, pyöräillään
Pälkäne, Valkeakoski, Kangasala.
9,32, 3) Daniel Hirvelä 9,97, 5) Otso Ervasti 0,46, 6) Oskari Kiekara 0,97, 7) Ville
Äijälä 11,84, 8) Onni Marttila 12,09.
P11 1000 m: 1) Matias Puolimatka
VehmU 3.46,06, 2) Otso Ervasti 4.20,46,
3) Daniel Hirvelä 4.21,27, 4) Onni Marttila 4.35,77.
P11 moukari: 1) Daniel Hirvelä 17,31,
2) Ville Äijälä 14,99.
P13 60 m: (-0,6): 1) Patrik Järvinen
TampPy 9,17, 2) Otto Keronen 9,19.
P13 moukari: 1) Jaakko Köntti 5,72.
T6 60 m: (-1,0): 1) Nia Autio 12,71, 2)
Piihla Kaivola 13,10.
T6 400 m: 1) Nia Autio 1.44,47, 3)
Piihla Kaivola 1.53,82.
T6 vesimoukari: 1) Moona Puolimatka VehmU 3,18, 2) Piihla Kaivola 2,62, 3)
Nia Autio 2,04.
T7 60 m: 1) Cecilia Hirvelä 11,21, 2)
Fanni Helasjoki 11,88, 3) Eeva Ukkonen
2,16, 4) Suvi Ervasti 2,50, 5) Lilly Muranoff 3,65, 6) Vera Nieminen 14,12, 7)
Aino Rossi 15,73.
T7 400 m: 1) Cecilia Hirvelä 1.29,00, 2)
Fanni Helasjoki 1.36,01, 3) Eeva Ukkonen
.49,52, 4) Lilly Muranoff 1.53,26, 5) Suvi
Ervasti 2.02,60.
T7 vesimoukari: 1) Cecilia Hirvelä
9,80, 2) Fanni Helasjoki 5,70, 3) Eeva Ukkonen 5,15, 4) Suvi Ervasti 4,40, 5) Aino
Rossi 3,60, 6) Lilly Muranoff 3,45, 7) Vera
Nieminen 3,25.
T8 60 m: 1) Emma Korpi 10,90, 2) Pihla
Suomalainen 11,18, 3) Iiris Ijäs KangKi
11,70, 5) Julia Haaki KangKi 12,69, 6)
Amanda Saarinen 13,09, 7) Vilma Liuha
13,70.
T8 600 m: 1) Iiris Ijäs KangKi 2.24,53,
3) Hanni Koski 2.33,00, 4) Emma Korpi
2.33,49, 5) Vilma Liuha 2.56,88, 6) Julia
Haaki KangKi 3.03,43.
T8 vesimoukari: 1) Iiris Ijäs KangKi
11,37, 2) Emma Korpi 9,87, 3) Pihla
Suomalainen 9,46, 4) Hanni Koski 8,49,
5) Julia Haaki KangKi 7,52, 6) Amanda
Saarinen 5,13, 7) Vilma Liuha 3,97.
T9 60 m: 1) Emmi Savenius VehmU
9,85, 2) Anni Pullinen 10,67, 3) Aada
Mantere 10,74, 4) Siiri Sahinoja 10,80, 5)
Venla Äijälä 11,49, 6) Hanni Koski 11,81,
7) Josefiina Helasjoki 12,38.
T9 600 m: 1) Emmi Savenius VehmU
2.04,79, 2) Siiri Sahinoja 2.19,96, 3)
Venla Äijälä 2.31,90, 4) Anni Pullinen
2.32,39, 5) Aada Mantere 2.41,61.
T9 korkeus: : 1) Miriam Puolimatka
VehmU 110, 2) Anni Pullinen 105, 3)
Venla Äijälä 095, 4) Siiri Sahinoja 090, 6)
Josefiina Helasjoki 085,
T11 60 m: 1) Sohvi Kenttälä VehmU
9,61, 3) Helmi Heikkilä 9,96, 4) SanniIlona Heikkilä 0,11, 6) Tanja Kekki 1,09,
7) Enni Soramies 11,29.
T11 1000 m: 1) Saana Paananen VehmU 3.50,84, 2) Helmi Heikkilä 4.04,82,
4) Sanni-Ilona Heikkilä 4.17,12, 5) Enni
Soramies 4.39,29.
T11 moukari: 1) Sanni-Ilona Heikkilä
6,79, 2) Helmi Heikkilä 15,74, 3) Tanja
Kekki 15,47, 5) Enni Soramies 8,54.
T13 60 m: 1) Pinja Kianta LempKiYU
9,10, 2) Suvi Savolainen 9,23, 3) Ella
Ala-Lahti 9,29, 4) Heini Mäenpää 9,57, 5)
Virpi Nikkilä 9,62, 6) Silja Lamminmäki
9,78, 7) Alma-Aleksiina aiminen 9,79,
8) Lotta Hakala 10,15, 9) Tytti Hyttinen
10,39.
T13 1000 m: 1) Silja Lamminmäki
3.41,75, 2) Ella Ala-Lahti 3.45,17, 3)
Heini Mäenpää 4.06,85, 4) Virpi Nikkilä
4.17,03.
T13 moukari: 1) Pinja Kianta LempKiYU 38,46, 2) Suvi Savolainen 26,06,
3) Silja Lamminmäki 3,18, 4) Heini
Mäenpää 8,65, 5) Ella Ala-Lahti 17,12, 6)
Alma-Aleksiina Taiminen 16,97.
T15 1000 m: 1) Milla Ala-Lahti 3.17,64,
2) Siiri Heiskanen 3.43,90, 3) Salla Lamminmäki 3.47,16.
T15 korkeus: 1) Veera Viitala 49, 2)
Siiri Heiskanen 135, 3) Katri Kekki120, 4)
Salla Lamminmäki 115, 4) Milla Ala-Lahti
115, 6) Meri Helenius 115.
Tuloksia
YLEISURHEILUA
KU-68:n kuudes viikkokisa 27.8. Amandan lapsuuden seura
on Pälkäneen Luja-Lukko.
HUVIT
PÄIVÄTANSSIT
torstaina 17.9.2015 klo 13-16.30
Pirtillä, Tapulintie 6
Olavi Virta 100 v -tunnelmissa tanssittaa
PISPALAN SÄLLI JA SINIRYTMI
Tervetuloa kaikki tanssimaan!
Liput 9 e, sis. Ovikork. klo 18 Pakkalan
urheilukentällä.
Klan Seudun Hengitysyhdistys
Kaikille vapaat tuolijumpat jatkuvat
ke 16.9. klo 18 lukion auditoriossa.
Klan Karjalaseura
Tapaaminen Äijälässä to 17.9. Kaikenlaiset jumppatied.
Marjatta Tiitola p. 300 metrin aidoissa aika oli 46,33, ja ilman aitoja matka
taittui ajassa 41,82.
300 metrillä juostiin alkuerät aamulla ja loppukilpailu iltapäivällä, joten kisa vaati myös
palautumiskykyä.
Amanda Saari sai pronssisen
joukkuemitalin keihäässä ja kuulassa. Ruotsi otti
Nuorille SM-mitaleja
Kangasalle tuli neljä henkilökohtaista mitalia ja neljä kenttälajien
joukkuekisan mitalia 14?15-vuotiaiden yleisurheilijoiden SM-kilpailut.
Oulussa 21.?23.8. klo
18, tied. Lyhyt venematka, mantereella oma auto- ja venepaikka.
Yhteydenotot: 040 7389 844.
TIISTAIN RIVIT
OSTETAAN LP-LEVYJÄ,
kotimaista designia
ja kuolinpesiä.
Ari, p. P. alk. Suomen naisilla sen sijaan oli aihetta juhlaan, kun Ruotsi kaatui luvuin 213,5?193,5.
Outi Hytönen
Tukholmassa vanhalla olympiastadionilla käydyssä Suomi?Ruotsi-maaottelussa oli
Suomi-paidassa mukana kaksi
kangasalalaista.
Jarkko Järvenpää juoksi lauantaina 10 000 metrillä kauden
parhaan aikansa 29.35,37 ja sijoittui toiseksi Ruotsin Mikael Ekvallin jälkeen.
Pikajuoksija Jani Koskela urakoi ottalussa kolme kisastarttia.
Lauantaina hän juoksi neljänneksi 400 metrillä ajalla 48,29.
Koskela oli paras ratakierroksen
paras suomalainen.
Ruotsille mennyt kolmoisvoitto antoi suuntaa koko viikonlopun asetelmasta miesten ottelussa. klo 12. ke 16.9. klo 7, vaellukselle ilm.
Mikko Kiio p. 040 760 1688
Tellervo Laitila, SIIVOUSPALVELU IDEA-KESIA
PIHOJEN SYYSTYÖT
kunnostukset ja kivityöt.
Pihasuunnitelmat.
www.ihanpihalla.fi
P. Tanssill.
voim. käytyjen kisojen yksi upeimmista suorituksista nähtiin, kun Jami Siira otti seiväshypystä yllätyspronssin
P14-sarjassa. 4?6 lk. 03 3136 0225.
Klan Retkeilijät
Seuran 25-v.tapahtuma Torpalla la
19.9. Keihäässä Amanda heitti
ennätyksensä 33,89, ja kuulassa
hänen henkilökohtainen sijoitusksensa oli kuudes tuloksella
11,32.
Aino, Pinja, Jami ja Amanda edustavat tällä hetkellä Tampereen Pyrintöä, mutta Ainon ja
Pinjan urheilun perusta on luotu
Kangasalan Urheilijat-68:ssa.
Jami Siira on alunperin Sahalahden Yleisurheilu Teamin urheilija. 040 865 7113 tai
vesa.vaha-maso@elisanet.fi
KOTI- JA YRITYSSIIVOUKSET 25,-/tunti,
sis. Pronssi ratkesi hyvällä
loppukirillä ja loistavalla esteiden
ylitystekniikalla.
Aino juoksi hyvin myös 2 000
metrillä. pikkujoulu
Aitoon koulutuskeskuksessa 20.11. klo 17 Silmukellarilla,
Toivontie 1 C. Ennätys kirjataan nyt
6.54,37 ja sijoitus oli kovatasoisessa kisassa viides.
Pinja Heinonen sai kisoista hopeamitalin T14 sarjan 300 metrin aidoista ja 300 metrin sileältä
matkalta
Muovihitsaukset:
puskurit ym.
KANGASALA
Lentolantie 12
P. torstai klo 9?19
Kodit On Oy Päivi Kuuttinen LKV,
Aakkulantie 11 F 17, 36220 Kangasala
p. 03 377 1172
Päivi Kuuttinen
050 351 7031
ma?pe 9?17, la 9?13
kuukauden 1. MAK + bens. Isännöitsijän ammattitutkinto . Automaalaukset
. 040 140 6000
Suoritetaan haketusta Kesla
hakkurilla, jossa vaihdettavat
seulat. 03 379 0333
Pirita Viitanen
RENGASMYYNTI
arkisin 8?17, la 9?14, p. MAK + dieselpäästömittaus
69 ?
HÄMEEN
KOLARIKORJAUSKESKUS Oy
P. hoiva- ja asiointipalvelut
. 010 254 1510*
www.opkk.fi/kangasala
*Lankapuhelimesta soitettaessa 0,0835 ?/puh. 9.00?17.00.
Puh. 044 743 3580
koilliskeskus@kiinteistomaailma.fi
Myös raskas
kalusto
VAKUUTUSYHTIÖIDEN HYVÄKSYMÄ VAURIOKORJAAMO
KAIKKI MERKIT, KAIKKI VAKUUTUSYHTIÖT
MT-tuote Oy
huom.fi
HINAUSAUTOPALVELUT
J. Energiatodistukset . 2 m.
P. päästömittaus
57 ?
Jälkitarkastus, laaja 20 . NIEMINEN
Määräaikaiskatsastus 40 . Merkonomi
Kaikki hinaukset aina moposta rekkaan!
KIINTEISTÖVÄLITYS
KANGASALAN
AUTOTARVIKE
arkisin 8?18, la 9?14, p. alv. 0400 634 090
Puhelin (03) 22 33 901 www.asuntopiste.fi
KORPOLA
Liikkeessämme kelloseppä.
Kellot, korut, lahjaesineet,
kaiverrukset, kellojen ja
korujen korjaukset, valtuutettu
-huolto
Liisantie 2, Kangasala
P. Tuulilasien vaihdot
ja korjaukset
. paivi@koditon.fi
KOULUTUKSET
Kangasalan kodit tuntee:
TRENDIKKÄITÄ HIUKSIA
Kysy vapaita aikoja
Puh. www.energiakartoitus.fi. 0400 854 860
Kangasalan Kodit Oy
P. 050 351 7031
www.koditon.fi . kotisiivoukset, ikkunoiden
pesut, viikkosiivoukset
. + 0,07 ?/min.
ja matkapuhelimesta 0,0835 ?/puh. + 0,17 ?/min.
Pirkanmaan
Energiakartoitus Oy
. Vakuutusyhtiöiden vahinkotarkastukset
. maksuton kartoituskäynti
. Asuntokaupan kuntokartoitukset
. 03 379 1488
KANGASKAUPAT
Ompelijan aarreaitta
- verhonompelupalvelu Kuohunharjuntie 31, Kangasala
P. osan löydät Kauppaympyrästäkin
AUTOILU
Merkillisen hyvät osat - ja huollot!
ISÄNNÖINTIÄ
Palvelevaa isännöintiä Kangasalla
CL-isännöinti
Christer Lind P. Kolarikorjaukset . 03 3773 177
kiinteistönvälittäjä, LKV, KiAT
Kangasalantie 921, katsastusaseman vieressä
au
w.k
fi
yrä.
ymp
ppa
ww
s.fi
fixu
KANGASALAN
AUTOKATSASTUS OY
PAIKALLISTA
PALVELUA
LENTOLASSA
Lentolantie 12, Kangasala, p. Kiinteistöliiton jäsen . 03 379 0008
www.kangasalanautokatsastus.fi
www.hinausautot-raimomoisio.com
0400 690 999
KANGASALA
Myllystenpohjantie 2, Kangasala
P. 03-4102 3074
Vatialantie 1 Nattari
(Salea vastapäätä)
Palvelemme myös
Kaukajärvellä Juvank.10
puh. 050 571 8049
Taidekehystäjät ry:n jäsen
KULJETUKSET
Ulla Elina
JALKA- JA KAUNEUSHOITOLA
Ulla Kauhanen
jalkojen hoidon AT, SKY-kosmetologi
Ajanvaraukset:
p. (03) 255 6677 www.askosaari.fi
ELÄIMET
Eläinlääkäri
NETTA
TAMMISALO
pieneläinvastaanotto
Lentolantie 2, Kangasala
P. kotitalousvähennys
KAUPPAYMPYRÄ
Terhi Ojala 050 436 1048
terhi.ojala@lahiapu.net
www.lahiapu.net
Tiina
Kulmala
LKV, YKV
040 661 9610
Mika
Rantanen
LKV
040 764 6161
Tiina Selin
Toimitusjohtaja
LKV
040 679 1170
Kangasalan Seudun
OP-Kiinteistökeskus Oy LKV
Kuohunharjuntie 26
36200 Kangasala
Puh. MAK + bens. Tuulilasinvaihdot
HAKETUSTA
Hampuntie 9, Kallion teollisuusalue, Kangasala
Öljynvaihto
aikaa varaamatta
Moottoriöljyt kaikkiin autoihin
P. 045 326 2505
pirita.viitanen@huom.fi
KOULUTUKSET JA KURSSIT
040 584 9560
www.hsmturvallisuuspalvelut.fi
HSM Turvallisuuspalvelut Oy
KOTI- JA
HOIVAPALVELUT
Hoiva- ja siivouspalvelu
Lähiapu Oy
. 045 351 8067
Putkimiehentie 7 A, Kla as.
www.mt-tuote.fi
. yritys- ja muuttosiivoukset
. 03 377 1140
AUTOHUOL
TO
arkisin 8?17, p. 0400-838 832
HINAUSPALVELUT
. 24 %) ja
matkapuhelimesta 0,0828 ?/puhelu + 0,17 ?/minuutti (sis. ME PALVELEMME
Paikalliset palvelun tarjoajat palveluksessasi . Selluvillan lisäeristykset
Markku Peltola 050 340 2802 . päästömittaus + OBD 69 ?
Jälkitarkastus, suppea 14 . 03 379 0242
arkisin 8?17
www.mobilexpresskangasala.fi
KESÄRENKAAT VARASTOSTA!
KAIKKI HINTALUOKAT EDULLISESTI
GOODYEAR, NOKIAN, PIRELLI, SAVA,
BRIDGESTONE, FIRESTONE, LANDSAIL,
KOTIMAISET UUSIORENKAAT YM...
MYÖS ERIKOISVANTEET JA ALAN TYÖT
RENGASMYYNTI
ASKOSAARI OY
Keskuojankatu 11 Sarankulma Tampere
P. 24 %)
0400 78 68 00
. 03-225 5153
Kangasalalaista
täsmäkuljetusta
kuorma- ja
pakettiautolla
HERVANNAN
KURIIRI
Juha Salovaara LKV [A]
KELLOSEPÄNLIIKE
KUVASARSA OY
muulloin sopimuksen mukaan
Aula Kangasala Oy
Mäkirinteentie 10 / Prisma
36220 Kangasala
facebook.com/aulalkv
www.aulalkv.fi.
KELLO- JA KULTASEPÄNLIIKKEET
KEHYSLIIKKEET
Ristimäentie 14, Huutijärvi
Palvelemme ma-pe klo 10-17
Reijo Laamanen Raimo Heinonen
Jani Leppä Johanna Peltonen
Petri Siira
LKV
LKV
LKV
LKV
Asuntomyyjä
040 935 3905
0440 789 657
040 541 2138 044 768 8100
044 768 8105
HAKETUSTA
AJANVARAUKSELLA
AIKOJA MYÖS ILTAISIN
JA VIIKONLOPPUISIN
KIVITIKKA
Kangasalantie 921, Kangasala
P. Myös matalat varastot,
min. 03-356 1009
Asematunnelissa puh. 010 420 1900*
INFO@KOLARIKORJAUSKESKUS.FI
Hinaus 24h Siiki & Karhu
- Automaalaamotuotteet
- Henkilösuojaimet
- Työkalut, huoltokemikaalit ym.
Citymarket Linnainmaa
P. 044 306 5769, 03 377 3672
Keskusaukio 2, Kangasala
www.ullaelina.fi
P. 03 377 3733
kangasala@kiinteistomaailma.fi
www.hinausnieminen.fi
KOILLISKESKUS
Henkilö- ja
pakettiautot
Määräaikaiskatsastukset henkilö- ja pakettiautoille aikaa varaamatta ma-pe 9?17
*lankapuhelimesta 0,0828 ?/puhelu + 0,07 ?/minuutti (sis. 0500-846 709
KAUNEUS- JA
TERVEYSPALVELUT
P. alv. 03 377 3530
ma?pe 9?17, la 10?14
www.hinaus24h.fi
www.mersupurkaamo.fi
MERSUKORJAAMO
?
?
?
?
MB Star diagnosistesteri
Ilmastointihuolto 85,Jarrunesteiden vaihdot
Huollot ja remontit
MB-Varaosat ja huolto
Venetmäki Oy
Nahkatehtaantie 10, Viiala
Ark
03 379 2940 www.tv-hugg.com
P. klo 10?17
P. 020 785 1212
Palvelemme ma?pe 8?16
KONESAUMAKATTOJEN
asennus ja saneeraus sekä
muut kattopeltityöt. Viemäreiden avaukset
. 010 239 0880
info@kirjanpitomattila.com
www.facebook.com/
kirjanpitotoimistomattila
www.kauppaympyra.fi
TILITOIMISTO
TUOVINEN KY
- yritysten perustamiset
- kirjanpidot ja tilinpäätökset
- veroneuvonta
Ellintie 4, Kangasala
P. KATTOTURVATUOTTEET
. Tilintarkastukset (HTM)
Tilaukset: 03 371 6106
www.laurilanbetoni.fi
PARASTA
PINTAAN!
URHEILU- JA
POLKUPYÖRÄLIIKKEET
24H
. RAKENNUSPELLITYKSET
. Viemäreiden kuvaukset ja
kuntotarkastukset
?
Suurtehoimuroinnit
ja -puhallukset
640
232
0
040
Päivystys p.
www.kaivopumppu.fi. 040 678 2321
www.tl-peltityo.fi
www.kirjanpitomattila.com
Myllystenpohjantie 2, 36200 K:LA
p. Aurinkosähkö-
järjestelmät
?
www.js-tek.fi
®
Jari Ahola
. LAKIASIAT
RAKENTAMINEN JA REMONTOINTI
PERUKIRJAT
KAUPPAKIRJAT
TESTAMENTIT YM.
Lakiasiaintoimisto
MÄKIHANNU OY
TAKSI KANGASALA
ASTI O
OIKEMISTAL
L
VA
Taksitilaukset 0100 4131
Kela-tilaukset 0100 844 88
Sote-tilaukset 03 5653 4115
ASIOINTIPALVELU
PEKKA VALTONEN
P. (03) 377 2628
ark. 0400 36 77 33
ma?pe 10.15?16.30, la sulj.
Keskusaukio, Kangasala, p. Pyydä
tarjous . Palkanlaskenta
. Sähköpalvelut
. 050 538 5453
www.puidenpoisto.fi
PUIDEN
KAADOT
Jarmo
Mäkipää
0400 915 703
050 548 3333
. TIKKAAT
Kaikki sähköasennukset
Ellintie 4, Kangasala
P. www.saneerausmestarit.com
8 hengen taksi, 2 pyörätuolipaikkaa
TILITOIMISTOT
p. Taloushallinnon neuvonta
. Kirjanpidot
. 03 375 3218, 0400 335 443
Toivontie 2, 36200 Kangasala
P. 050 360 6401
tai 03 377 4008
www.kauppaympyra.fi
Pitopalvelua
perhe- ja yritysjuhliin
Koiviston
Kestikievari
koivistonkestikievari.fi
044 520 7077
Kattoremontit
Ulkoverhoukset
Ikkunat ja ovet
Terassit
Ulkomaalaukset
Jarmo Koivula
mm. moottori- ja raivaussahat
Puh. www.kauppaympyra.fi
LUKKOLIIKKEET
MAANRAKENNUS
Kaivinkone- ja
traktorityöt
Myös rakennusten purku, uusien pohjarakentaminen ja viemärijärjestelmät.
STIHL ®
PIENKONEET
Pito- ja juhlapalvelut
erilaisiin juhlatilaisuuksiin
häät, lasten ja aikuisten synttärit ym.
. 0400 727 013
JS-TEK
- kaikki kiinteistöistä -
p. 03 254 2100
www.aalaki.com
LAHJALIIKKEET
MATKAPUHELIMET
Sisustus- ja
lahjatavaraliike
Ellintie 2, p. 03 363 2900
www.nippeli.fi
Arkisin 10?18, la 9?14
Auktorisoitu
Taloushallintoliiton jäsen
Mäkirinteentie 17, Kangasala
P. Verotusasiat
. PIIPUNPELLITYKSET
. 03 339 26900 www.newision.fi
0400 951 107
Myös huollot ja varaosat sekä
metsästys- ja harjoituspanokset ja
Jahti- & Vahti-koiranruoat
VALAISIN- JA
SÄHKÖTARVIKKEET
Lavavuokraus, kuljetukset,
roskalavat, minikaivinkonetyöt
PIHA JA
LAVA OY
POLKUPYÖRIEN,
urheilu- ja kalastusvälineiden erikoisliike
Onkkaalantie 71, Pälkäne
03 534 2045, ma?pe 9?17, la 9?14
SAUNALAHDEN
LAAJAKAISTA- JA MATKAPUHELINLIITTYMÄT
Kangasalan
Juvelankatu 8, Vehmainen
P. 03 377 4862
varatuomari Arto Mäkihannu
Joustavasti asiakkaan luona.
Myös iltaisin ja viikonloppuisin.
Ilmainen puhelinneuvonta.
Santeri Mäkihannu
Lakiasiaintoimisto
AMMATTITAITOISTA LUOTETTAVAA TAKSIPALVELUA
0400 630 683, arto@makihannu.fi
040 757 9366, santeri@makihannu.fi
www.makihannu.fi
LIISA JUUTINEN
varatuomari,
julkinen kaupanvahvistaja
Töykänäntie 265, Sahalahti
MIXUN TAKSI
Ikkunat ja ovet Pihlalta
03 376 4774, 040 570 6022
Jälleenmyyjäsi Pirkanmaalla:
Tmi Petteri Tiainen
Mika Liikka
Kangasala
8 henkilöä ja
2 pyörätuolipaikkaa
TAKSI
tmi.petteri.tiainen@gmail.com
ARI NEVALAINEN
0400 921 383
KAIKKI RAKENNUSALAN TYÖT
kaikki oikeudenkäynnit, myös oikeusapu
rikosasiat, asuntokauppariidat
perukirjat, testamentit, kauppakirjat yms.
lapsiasiat ja avioerot
työoikeus, sopimusasiat, pk-yritysten asiat
UUDIS- & SANEERAUSKOHTEET
Lapintie 3, 33100 Tampere
Neuvottelut myös Kangasalla.
SOITA 040 540 0521
SOITA SUORAAN PAIKALLISELLE TAKSILLE!
040-7136485
Asianajotoimisto Patrikainen, Miettinen,
Rauhala & Laakso Oy
Kokeneet asiantuntijat apunasi
?
?
?
?
?
TAKSIT
P. 9.30?17.30, la 10?14
www.nyssakka.com . 9?17)
Puh. ilmainen arviokäynti.
. 050 551 0757
WWW.EHDFINLAND.NET
TV-DIGIHUOLTO
Ellintie 6, Kangasala
P. Likakaivojen ja muiden
kaivojen tyhjennykset
. filippiiniläistä tai suomalaista ruokaa
MK Ingalsuo Ay
P. SADEVESIJÄRJESTELMÄT
. 040 595 6227 . 0400 513 048
LAURILAN
BETONI
LEMPÄÄLÄN BETONI
KANGASALA
Kuljetukset ja pumppaukset
edullisesti.
Aina onnistuu kun soitat,
myös lauantaisin.
TL-PELTITYÖ
Tomi Lähteenkorva
p. kaikenmerkkiset
pienkoneet mopoautot
polkupyörät skootterit
mopoautojen hinaus korjaamolle
Pienkonetarvikkeet,
-varaosat ja -varusteet
SISUPELTI
Kangasalan Kone ja Tarvike
Finnentie 3, Kangasala
ma?pe 9?17, la 9?13
METSÄASIOISSA
OTA YHTEYTTÄ
MHY ROINE
Ellintie 2, Kangasala
P. 03 377 2952
www.mhyroine.fi
PIHAPUIDEN
POISTOT
- LÄHIMETSÄN HOIDOT
- METSÄMAISEMOINNIT
Ellintie 2, Kangasala
?
?
?
?
?
050 310 5050
PUUNKAADOT
PITOPALVELUT
-
SERVICE
HUOLLAMME
tmijariahola@gmail.com
040 501 3240
. Yritysten perustamiset
. LVIKK-palvelut
Lämpöpumput
Jukka Saari
mm. 040 415 2626
www.valaisinidea.fi
Lentolantie 15, Lentola
ma-pe klo 8-16 tai sopimuksen mukaan
VALOKUVAUS
Kuvaukset studiossa ja miljöössä
www.studioreettamuranen.fi
040 757 2435
VIEMÄRIHUOLTO
- TV:t + digiboxit
- Audio + videolaitteet
- Antenniasennukset
+ tarvikkeet
KAUPPAYMPYRÄ
Pälkäneen
URHEILU JA KALASTUS
TIETOTEKNIIKKAA
Ellintie 6, Kangasala, ark. 075 75 660 70
www.tilituovi.fi
TV, DIGILAITE,
ELEKTRONIIKKA
TIETOKONEET,
OHEISLAITTEET,
HUOLLOT JA
KORJAUKSET
Valaisin- ja
sähkötarvikeliike
Musteet ja värikasetit
IT-Tarvikkeet
Huoltopalvelu
Kopiopalvelu
Ellintie 4, Kangasala (ark. 044 304 0414
mingalsuo@yahoo.com
www.mingalsuo.fi
www.pitopalvelumakimaa.fi
P. 0400 164 080
PIENKONELIIKKEET
Ota yhteyttä ja pyydä tarjous.
www.lukkopalvelu.com
katso kaikki
vuokrattavat
laitteet: www.hrk.fi
- Matkapuhelimet
- Oheistarvikkeet
- Soneran liittymät
ja palvelut
PALVELEMME 24 h
0400 877 611
- telineet, henkilönostimet
- koneet piharakentamiseen
- sirkkelit, sahat, leikkurit...
MetsienMies tmi
Sakari Pylvänäinen
P
9?20, la 9?18, su 12?17
66%
Säästä
KONDOMIT
6-pack
(0,16/kpl)
1,-
(2,95)
MOBIL 1/4L
Peak Life 5W-50
Säästä
Säästä
20%
25,-
Iso
pyöreä
PARISTO
2 kpl/pkt
(31,50) (6,25/L) Enint. 16
KANGASALAN SANOMAT
TIISTAI 15.9.2015
15.9.. 20.9.
TYHJENNYS!
3
KESKUSVARASTON
Naisten
RAITA
ITA
PUSERO
Miesten perus
T-PAITA
1
EKSI!
ILMAIS5-7,95)
(á 3,95)
Miesten
PERUSFARKUT
28%
10,Säästä
(14,95)
(á 6,9
50%
95
3pr/pkt
995
mman
(á 3?)
Säästä
SUKAT
NEULOSPUSEROITA
tai TAKKEJA
33%
Säästä
ullise
Saat ed
33%
2 KPL
Miesten
Miesten
OTASA 2
MAK
4,-
Säästä
(13,95)
Miesten
tä 32%
8,-
FLANELLIPAITA
Sääs
2 KPL
49%
Säästä
COLLEGEHUPPARI
6
Tyttöjen Twinx
SIILI- tai NHL PYJAMIA
40 den
Naisten
FLEECETAKKI
Naisten
pitkä
TRIKOOPUSERO
130-160cm
90-120cm
90-130cm
37%
Säästä
65%
Säästä
6
90
60%
Säästä
5,-
395
(7,95)
95
50x60cm
74%
2,-
Säästä
ER
22cl/2kpl pkt
10,-
Ruukun halk. Ei jälleenmyyjille.
TARJOUKSIA!
Ja paljon muita HUIPPU
51%
190
33%
Xpert
(29,00)
Myymälässämme ke
15.9.
Säästä
Original 175g
31%
Säästä
2 KPL
(8,50)
PYYHKEITÄ
PUKUPUSSI
60x100cm
30%
590
(29,90)
Muhkeat
KANERVAT 16/19
ja CALLUNAT
Aino
Ä!
JUOMALASI
Säästä
(16,90)
FLEECESORMIKKAAT
2 pkt
49%
Kirkas Aino Aalto
150x220cm
66%
Säästä
5,-
Lasten
(1,50)
Esim: lautanen matala 23 cm (12,90) NYT 9,03!
PUSSILAKANASETTEJÄ
Sääs
SUKKIA
(9,95)
(7,90)
75x150cm
tä 70%
36%
5,- -30%
Säästä
TYYNYLIINOJA
50%
395
5,- 1,-
Säästä
TEEMA -SARJA
Ä!
Lasten
90-130cm
(á 3,95)
ER
Säästä
(7,95)
SUKKAHOUSUT
tai LEGGARIT
(19,90)
KORISTETYYNY
KUOSIHUIVI
(19,95)
(9,90)
ERÄ VIIVI ja WAGNER
TUOTTEITA!
1
65%
(9,90)
!
ERÄ
COLLEGEHOUSUJA
5,-
Säästä
(á 5,90)
Suomalainen
perheyritys
vuodesta 1979
loytotex.fi
AINA EDULLINEN
66%
1,-
(2,95). 2/as.
Tarjoukset voimassa 15.?20.9.2015 välisenä aikana tai niin kauan kuin tuotteita riittää tarjousaikana. n.11cm
95
/kpl
Säästä
(á 2,90)
(3,90)
ER
LU DOMINO
Ä!
44%
Säästä
1,-
(1,79)
(5,71/kg)
ER
vetoketjulla
4,5,-
28%
Säästä
60x150cm
2 KPL
(á 3,50)
Ä!
Colgate total
45%
whitening
Säästä
1,-
HAMMASTAHNA
(1,85)
75ml
(5,71/L)
ER
22
teleskooppivarrella
Kodikas
FROTEEPYYHKEET
2,-
Säästä
90
5,5,-
Säästä
30x50cm
6 KPL
(á 1,00)
Säästä
50x70cm
3 KPL
Ä!
IKKUNATIIVISTE 6M
LAMINAATTItai MONI1%
TOIMI- Säästä 2
MOPPI
16%
14%
(á 1,95)
20%
(2,50)
Durex
Alasenkuja 1, SUORAMA
Avoinna ark