Hän oli kertomansa mukaan löytänyt terveyskeskussairaalassa hoidossa olleen isänsä ulkoa ojasta makaamasta. Yhteistyössä on voimaa Sivut 2–3 Perustettu vuonna 1918 Kangasalan S A N O M A T CHEERLEADING ON vaativa laji, jossa tulee loukkaantumisia. Tärkeitä vammojen ehkäisykeinoja ovat lämmittely, hyvä tekniikka ja keskittyminen. Tytär on tehnyt asiasta valituksen aluehallintovirastolle. Kysyimme kaupungilta, miten sairaalan potilaiden turvallisuudesta huolehditaan. KAUPUNGINPUUTARHURI JARI Järvinen kertoo, että ensi vuoden suunnitelmissa ovat esimerkiksi frisbeegolf-radan rakentaminen Sahalahdelle sekä Sorolan montun jatkokehittäminen. Montulle ollaan hankkimassa esimerkiksi säilölumen eristemateriaalia. vuosikerta • kangasalansanomat.fi Keskiviikkona 15.12.2021 • Irtonumero 3 € Tummaverkkoperhoselle parempia niittyjä LUONTO KAUPUNGINSAIRAALA LIIKUNTAPAIKAT Sivu 14 Sivu 6 Tytär kertoo: muistisairas isä löytyi ulkoa ojasta Rakentaminen jatkuu edelleen ensi vuonna KANGASALAN SANOMIIN otti syksyllä yhteyttä järkyttynyt omainen. SARA HÄNNINEN JO U N I V A LK EE N IE M I. Kuva juniorijoukkue Tigercatsin treeneistä. Joukkueurheilu kehittää myös sosiaalisia suhteita, sivut 16–17. 6 4 3 3 7 6 7 2 5 8 3 Numero 50 • 103
– Äiti oli kuullut ensiavusta, että isä olisi nähty lämpökeskuksen luona. Huomattuaan metsän reunalla pitkäpiippuisen rakennuksen, tytär juoksi sen kulmalle. Löysin isän makaamassa ojan pohjalla vedessä selällään, mutta onneksi tajuissaan. Ovista on mahdollista päästä kulkemaan, koska ne ovat avattavissa sisäpuolelta. – Isä ei päässyt omin voimin ylös syvästä ojasta. Muistisairaan tytär. Paikallismedia on tärkeässä osassa kuntalaisten elämää. Potilaan yksityisyyden suojaamiseksi he esiintyvät jutussa nimettöminä. Kaupunginsairaala kuitenkin kertoo yleisellä tasolla muistisairaiden potilaiden turvallisuuden huomioimisesta vuodeosastolla sekä toimintaohjeistaan vastaavissa tilanteissa. 81-VUOTIAS ALZHEIMERIN tautia sairastava mies oli joutunut Kangasalan kaupunginsairaalan vuodeosastolle lyötyään pahoin päänsä. Kangasalan Sanomat Keskiviikko 15.12.2021 2 Y ksi median suurimmista tehtävistä on nostaa esiin epäkohtia, puuttua ongelmiin ja etsiä ratkaisuja. TYTÄR KERTOO kuulleensa myöhemmin äidiltään, että hoitajien liikkeelle lähtö sisätiloista kesti äidin mukaan pitkään, kun he pohtivat keskenään, kuka menisi apuun. Parhaimmillaan se saa aikaan muutoksen, joka lopulta korjaa epäkohdan, tai ainakin osan siitä. Sen täytyy kertoa positiivisista asioista ja luoda hyvää, mutta se ei ole koskaan median ainoa tehtävä. Tämä koskee niin paikalliskuin maakuntamedioitakin. Molemmissa tapauksissa kaupungin johdolla on ollut asiasta erilainen näkemys. Löysin isän makaamassa ojan pohjalla vedessä selällään, mutta onneksi tajuissaan, kertaa tytär edelleen järkyttyneenä. Kaupunginsairaala on hankkimassa sähkölukituksia, jossa lukitusjärjestelmä voidaan asettaa vaatimaan esimerkiksi avauskoodia. Mikään ei muutu, jos ongelmista ei uskalleta puhua. Millainen on toimintaohje, kun potilaan havaitaan kadonneen Näin ryteikössä vilahduksen turkoosinvihreästä sairaalakankaasta. Ensimmäisenä esiin nostettiin Kalajokiseutu, jonka päätoimittaja kertoi uupuneensa erilaisen painostuksen alla. Monien juttuaiheiden kohdalla toimituksissa käydään pitkiä keskusteluja ennen julkaisupäätöstä. Muistisairaan katoaminen johti kanteluun Sari Heliövaara, teksti & kuva Nyt omaiset kertovat tapahtuneesta myös Kangasalan Sanomille. Paikalle olisi pitänyt nopeasti saada ammattilainen tarkistamaan, ettei potilas saa nostossa vammoja niskaan tai selkärankaan. Koodilla aukeavat sähkölukot tulossa vuodeosastolle Sari Heliövaara Kangasalan kaupunki ei ota kantaa jutussa esitettyihin väitteisiin tai tapaukseen muutoinkaan yksilön tietosuojaan vedoten. Entisaikaa maallakin kesät huhkittiin ja talvet vietettiin verkkaisemmin tekemällä pienimuotoisia puhdetöitä, hän miettii. Viime viikolla Urjalan Sanomien päätoimittaja kirjoitti, että kaupungin johto on pyrkinyt vaikuttamaan lehden sisältöön ja erityisesti negatiivisena koettuun uutisointiin. Kangasalan kaupunginsairaalassa sattui lokakuun alussa tapaus, josta omaiset ovat kannelleet aluehallintovirastolle. VAIKUTTAMISYRITYKSISTÄ on puhuttu paikallismedioiden osalta viime aikoina paljon. Miten ihmeessä ensiavussa tiedettiin asiasta, mutta kukaan ei ollut etsimässä isääni, ihmettelee tytär. joulukuuta oleva talvipäivänseisaus on kohta käsillä. Selvisi, että isä on poistunut vuodeosastolta sairaalavaatteissa. Potilaille, joiden tiedetään ennalta olevan riskissä karkaamiselle, asetetaan karkailurannekkeet. Hän yritti arvuutella, mikä pihapiirin rakennuksista on lämpökeskus. – Juoksin ulkokautta neuvolaan, sieltä hammashoitoon, kävin läpi kaikki käytävät ja vessat ja lopuksi ensiavun kautta pihalle kiertämään terveyskeskusta ympäri. PÄÄKIRJOITUS Heli Keskinen Kirjoittaja on Kangasalan Sanomien päätoimittaja. Pimeän ajasta Uimonen selviytyy suosimalla arjessaan rauhallista rytmiä ja lempeyttä itseään kohtaan. Huusin äidille, että hakee nopeasti hoitajia. Yksikään media ei ole paikkakuntansa mainoslehti. – Minulle sopii talvisin hissukseen tekeminen. – Käytävällä oli joukko hoitajia, ja kun äitini meni kysymään heiltä, missä hänen aviopuolisonsa on, sai hän vastaukseksi: ”Se otti Ritolat”, kertaa tytär. Puoliso ja tytär olivat muutamaa päivää myöhemmin menossa katsomaan potilasta vuodeosastolle, mutta löysivät huoneesta tyhjän sängyn ja yöpöydältä ruokatarjottimen koskemattomana. – Näin ryteikössä vilahduksen turkoosinvihreästä sairaalakankaasta. Tytär kertoo, ettei kuitenkaan nähnyt rakennusta ympäri juostessaan yhtään vartijaa etsimässä isäänsä. Ulkona lämpötila oli noin 10 astetta. Vastauksen kuultuaan tytär ryntäsi huoneeseen tarkistamaan, ovatko isän omat vaatteet kaapissa. Miten potilaiden turvallisuudesta huolehditaan kaupunginsairaalassa. Sen jälkeen päivät alkavat jälleen pidentyä. Asia on erittäin tärkeä. Kukaan ulkopuolinen ei saa vaikuttaa siihen, mitä ja miten mediassa kirjoitetaan. – Kaikilla potilailla on vuoteen vieressä käytettävissä hoitajan kutsujärjestelmä. Ranneke tekee hälytyksen potilaan kulkiessa sellaisista poistumisteiden ovista, joista on mahdollisuus päästä ulos. Epäkohdista puhuminen silloinkin, kun asiat ovat vielä keskeneräisiä, on jokaisen kuntalaisen etu. Julkaisupäätös on aina median oma Tampereelta Kangasalan torille torstaina leivonnaisia myymään saapunut Pirjo Uimonen kertoo saavansa iloa monista asioista. Median tehtävä on kysyä, kyseenalaistaa ja kuulla eri osapuolia. Tällä hetkellä häntä erityisesti ilahduttaa, että 21. TYTÄR PELKÄSI isän päätyneen terveyskeskuksen vieressä olevaan märkään ja soiseen ryteikköön. Minun oli pakko alkaa samaan aikaan nostaa isää ylös ojasta, koska hän oli läpimärkä ja viluissaan. Niin tehtiin Kangasalan Sanomissa tälläkin viikolla. HÄN KERTOO, että etsintöihin liittyi tässä vaiheessa myös hänen aviopuolisonsa, joka haravoi autolla lähiteitä. Tällöin muistisairas potilas ei pääse ovesta, jollei joku toinen sitä hänelle avaa. Sähkölukkojen asennus on sovittu tälle viikolle. TYTÄR LÖYSI isänsä täältä lämpökeskuksen takana olevasta ryteiköstä ojasta makaamassa märkänä ja viluissaan. Viimeisen kuukauden aikana esiin on noussut kaksi tapausta, jossa paikallisen median uutisointiin on pyritty räikeästi vaikuttamaan. UUTISET ILONAIHE EVELIINA KÄLVIÄINEN Mikään ei muutu, jos ongelmista ei uskalleta puhua. Julkaisuperusteet ovat aina vankat, mutta ne on tehty aina talon sisällä. Kangasalan Sanomien kysymyksiin vastasivat johtava ylilääkäri Tiina Viitaniemi ja hoitotyön johtaja Ulla Mäkinen. Tyttären mukaan hänen äidilleen oli kerrottu, että hoitajat ovat ilmoittaneet katoamisesta vartijalle. Eikä kukaan tee mitään paikallisella medialla, joka ei uskalla nostaa niitä esille. – Kaupunginsairaalan pääovi sulkeutuu kello 19. JOURNALISMIN YKSI tärkeimmistä kulmakivistä on se, että julkaisuvaltaa ei saa antaa koskaan talon ulkopuolelle
Sote-palveluissa suositellaan ensin muistutuksen tekemistä ennen kuin asia saatetaan kanteluna aluehallintoviraston käsiteltäväksi. Muistutukseen tulee antaa kirjallinen vastaus noin neljän viikon kuluessa. TYTTÄREN MUKAAN seuraavana päivänä tehdyssä röntgenkuvauksessa selvisi, että isän käsi oli murtunut ja se kipsattiin. Asia voidaan ottaa erityislainsäädännön perusteella myös laajempaan valvontaan, jolloin voidaan antaa esimerkiksi määräaika epäkohdan korjaamiseksi ja tarvittaessa tehostaa sitä uhkasakolla. Asia voi tällöin korjaantua keskustelun kautta. Yksi kanteluista siirrettiin Valviran käsiteltäväksi, yhden käsittely päättyi valtakirjan puuttumiseen. Jos menettelyn todetaan olevan lainvastaista, voidaan antaa huomautus vastaisen toiminnan varalle tai antaa lievempää ohjausta kiinnittämällä kantelun kohteen huomiota menettelyynsä tai esittämällä käsitys lainmukaisesta menettelystä. Miten kantelun käsittely etenee avissa. Joissakin tapauksissa avi voi pyytää kantelun kohteelta erikseen selvityksen siitä, mihin toimiin kanteluratkaisun johdosta on ryhdytty. Henkilökunnan käyttäytymisen tulee aina pysyä ammatillisena. – Vuodeosastolta pyytämieni hoitotyömerkintöjen mukaan käden hematoosi oli huomattu vasta myöhemmin. Onneksi mieheni ajoi pihaan autolla ja kuuli avunhuutoni. Jos asiakas kokee saaneensa tai omaisensa on saanut huonoa kohtelua sote-palveluissa, miten kannattaa toimia. Hätäkeskus ilmoittaa poliisille. Miten muistisairaus huomioidaan potilaan hoidossa ja kohtelussa. Aviin eniten kanteluita terveydenhuollosta Länsija Sisä-Suomen aluehallintovirastolle on tehty vuodesta 2019 alkaen neljä kantelua Kangasalan kaupunginsairaalasta. Miten paljon aviin tulee kanteluita, ja mistä kaikesta voi kannella. Vastauksia saimme oikeusturvayksikön päälliköltä Päivi Lahtiselta. Hoitaja myös puhui isästä erittäin törkeästi ja kertoi vartijan löytäneen hänet ojasta. – Lääkäri oli määrännyt isän vuodeosastohoitoon ja tuolloin tietenkin oletus on, että vastuu potilaasta on hoitavalla taholla. Kovin levoton ja liikkumaan kykenevä potilas tarvitsee turvalliseen hoidon toteuttamiseen erityisolosuhteet, joita meillä ei ole. – Sosiaalija terveydenhuollon palveluun tai hoitoon tyytymättömien ensisijainen keino on ottaa yhteyttä toimintayksikköön. Lisäksi voi kannella varhaiskasvatuksesta, terveydensuojelusta, eläinlääkäreiden toiminnasta sekä pelastusja kunnallistoimesta. Potilaan huonoa kohtelua koskenut kantelu tehtiin melkein 2 vuotta tapahtumien jälkeen, ja tässä tapauksessa avi totesi hoidon olleen asianmukaista. Tytär kertoo, että lääkäri pahoitteli potilaan saamaa kohtelua. Siirryttäessä sairaalaan vaikkapa äkillisen sairauden hoitoon käytös voi olla rauhallisempaa, mutta toipumisen edetessä ja fyysisten voimien palatessa levottomuus voi kasvaa vieraassa ympäristössä. – Kantelupäätöksessä aluehallintovirasto voi antaa hallinnollista ohjausta taholle, jonka toiminnasta on kanneltu. Itse huomasin heti isää ojasta nostaessani, että käsi oli violetin musta ja turvoksissa. Kantelussa on tärkeää kertoa selkeästi, mitä on tapahtunut ja millä perusteella katsoo, että asiassa on toimittu väärin. – Avi ei pääsääntöisesti valvo, mihin toimiin kantelun kohde ryhtyy annetun ratkaisun johdosta, vaan hallinnossa luotetaan toimijoiden omavalvonnan toimivuuteen. Etsintöjen aloitus on ensisijaista. Toimintayksikölle voi tehdä myös kirjallisen muistutuksen, jolloin epäkohta tulee heti vastuuhenkilön tietoon ja siihen voidaan puuttua nopeasti. Hänen kanssaan saimme isän ylös ojasta. Omaisille ilmoitetaan mahdollisimman pian, heti alkuetsinnän jälkeen. Hän kertoo hoitajien puhuneen sen sijaan potilaan sänkyyn sitomisesta ja päivittelleen sitä, että märät vaatteet pitää vaihtaa. – Isän käsi on parantunut onneksi hyvin. Kolme hoitajaa jäi tyttären kertoman mukaan pyörätuolin kanssa odottamaan noin 30 metrin päähän, että omaiset saivat kannettua potilaan heidän luokseen. Tätä on joskus vaikeaa ennakoida. Kysyimme aluehallintovirastolta, missä asioissa aville voi tehdä kantelun, miten kantelu tehdään ja miten prosessi etenee. Koodilla aukeavat sähkölukot tulossa vuodeosastolle vuodeosastolta. – Kanteluita tulee noin 800 vuosittain. Aluehallintoviraston nettisivuilta löytyy tietoa kantelun tekemisestä sekä mahdollisuus lähettää suojattua sähköpostia. – Muistisairaita potilaita on hoidossa paljon. Kanteluissa esille tulleita asioita voidaan hyödyntää myös aluehallintoviraston laajemmissa valvonta-asioissa, joissa voidaan käyttää voimakkaampia seuraamuksia. Vakavimmissa tilanteissa toiminta voidaan keskeyttää. Kantelun tutkimiseksi pyydetään tarvittavat selvitykset kantelun kohteena olevilta toimijoilta. PIXABAY LÄHES PUOLET aviin tehdyistä kanteluista koskee terveydenhuoltoa.. Nopeimmillaan asia voidaan saada käsiteltyä muutamassa viikossa, laajemmissa kokonaisuuksissa käsittely voi kestää yli vuoden. Länsija Sisä-Suomen aluehallintovirasto vahvistaa, että kantelu on kirjattu heidän järjestelmäänsä. Esimerkiksi yli kaksi vuotta vanhoja asioita ei pääsääntöisesti oteta käsittelyyn. – Kantelu tehdään aina kirjallisesti. – Kaikkiin kanteluihin perehdytään huolellisesti, mutta kaikkia asioita ei oteta käsiteltäväksi, ja siitä ilmoitetaan kantelijalle kirjallisesti. Kuinka paljon kaupunginsairaalassa on muistisairaita potilaita. Pyytämänsä kirjallisen selvityksen tapahtumien kulusta vuodeosastolta omaiset kertovat saaneensa viime viikolla. Pikkusormi on jäänyt vääntyneeksi, mutta ei särje. Kantelun voi tehdä aluehallintoviraston kantelulomakkeella tai vapaamuotoisesti, ja sen voi lähettää joko sähköpostilla tai kirjeenä. – Tässä vaiheessa astuin itse kansliaan ja valistin hoitajaa löytäneeni itse isän ojasta. Eniten kannellaan terveydenhuollosta, vajaat 400, sosiaalihuollosta noin 300 ja opetustoimesta vajaat 100. Miten kantelu tehdään. – Potilas, jolla on todettu pitkäaikainen tarve ympärivuorokautista hoitoa tarjoavaan tehostetun palveluasumisen yksikköön, voi odottaa vuodeosastolla siirtymistä korkeintaan kolme kuukautta. Sanoin myös, että yksikin hoitaja olisi riittänyt avuksi. Tytär koki erityisen loukkaavana, että isän voinnista ei hänen mukaansa kysytty mitään. – Sisälle päästyämme kuulin kansliasta, kun hoitaja paasasi lääkärille, että heiltä ei voi kolme hoitajaa lähteä yhtä potilasta etsimään ja jättää yhtä vastuuseen lopuista. Tytär teki isänsä kohtelusta kantelun aluehallintovirastolle lokakuun lopussa. Äkillisessä ennakoimattomassa tilanteessa voivat sekä omaisten että henkilökunnan tunteet tulla pintaan. Hätäkeskukseen soitetaan, jos potilasta ei tavoiteta tai löydetä. – Yksikön toimintaohjeen mukaan henkilökunta etsii kadonnutta yksikön sisältä ja lähietäisyydeltä. – Yksi hoitajista oli kuulemma huutanut isoon ääneen, että se mies pitää sitoa kiinni. Sairaalajakson jälkeinen tokkuraisuuskin on helpottanut, kun vuodeosastolla määrätty rauhoittava aamulääke on jätetty pois, kertoo tytär. Se mitä isälle tapahtui kaupunginsairaalan vuodeosastolla, voisi jo kutsua heitteillejätöksi, tytär sanoo. Valvooko avi kantelupäätöksen toimien toteutumista. 3 Keskiviikko 15.12.2021 Kangasalan Sanomat UUTISET TYTÄR LÖYSI isänsä täältä lämpökeskuksen takana olevasta ryteiköstä ojasta makaamassa märkänä ja viluissaan. Millaisiin ratkaisuihin avi voi päätyä kanteluissa. – Kaikkia potilaita hoidetaan yksilöllisesti muistisairauden erityispiirteet huomioiden
Hälytys tehtiin Taipaleentielle Sahalahdelle. Maa-ainesta saa ottaa Pohjassa Liiketilojen määrä mietitytti valtuustoa Heli Keskinen Kangasalan kaupunginvaltuusto kokoontui maanantaina päättämään muun muassa Myllystenpohjan asemakaavan muutoksen hyväksymisestä. Linjalle 40 perustetaan uusi reittivariaatio Kangasalan keskustasta, Tursolan, Metsäkulman kautta Kangasalan Asemalle. Kaavamuutos herätti keskustelua esimerkiksi siitä, miten uusi suunnitelma istuu vanhaan rakennuskantaan. Lupa on voimassa kymmenen vuotta, ja kokonaisottomäärä on tänä aikana 377 500 k-m3. JOUKKOLIIKENNELAUTAKUNTA edellyttää , että ennakkokertalippujen myyntipisteen on löydyttävä jokaisesta seudun kunnasta. Kangasalan kaupungin elinympäristöjohtaja Sirkku Malviala vakuutti, että tulevaisuudessa Kangasalan keskustassa on varmasti riittävästi toimitilaa erilaisille yrityksille. Linja 42 liikennöi jatkossa Kuhmoisen ja Sorin aukion välillä. Muutamilla Kuhmoisiin saapuvilla ja tulevilla vuoroilla on siten vaihdoton yhteys Tampereen keskustaan. Näin Ruutanan seudun asukkailla olisi joukkoliikenneyhteys kirkkoon sunnuntaiaamuisin. Aloitteessa toivotaan, että kirkkoneuvosto tekisi Tampereen seudun joukkoliikennelautakunnalle esityksen sunnuntaisesta bussiyhteydestä Ruutanasta keskustaan. Timanttikorttelin asemakaavamuutoksessa toimitilojen maksimimäärä on 1 500 neliötä, mutta lopullinen määrä määritellään rakennussuunnitteluvaiheessa. Muutoksen jälkeenkin käteisellä voi ostaa ennakkokertalippuja sekä matkakortille ladattavia lippuja kaikilla jälleenmyyjillä ja Nyssen asiakaspalvelupisteessä. UUTISET Kesä tuo Kangasalan linjoille muutoksia Pirkanmaan pelastuslaitos hälytettiin viime torstaina hieman ennen kahdeksaa illalla Kaanaantielle Kuhmalahden Pohjaan. Pohjan ja Kangasalan välille perustetaan oma linja 48, joka liikennöi reittiä Pohja/Kuhmalahti/ Kivisalmi/Moltsia/Pakkala/Sahalahti–Kangasala. Valtuustoryhmä esitti, että kaupunki päättää myöntää vuosittain Vuoden ympäristöteko -palkinnon ansiokkaasta toiminnasta ympäristön hyväksi. Aloite bussiyhteydestä Ruutanasta Kuljetusliike Jouko ja Juha Laine Ky ja Jukka Tähkänen voivat jatkaa maa-aineksen ottamista Kuhmalahdella Pohjan kylässä. Käteismaksu päättyy busseissa kesäliikennekauteen siirryttäessä 6. kesäkuuta 2022. Kesäkaudella liikennöidään 6.6.–7.8.2022. KOKOUKSEN LOPUKSI jätettiin kaksi uutta valtuustoaloitetta. Tähkäsen lupa koskee Mattilan ja Metsä-Mattilan kiinteistöjä. Vatialan ja Länsi-Hervannan välisellä linjalla 6 tehdään pieni reittimuutos Lentolan teollisuusalueelle. Aloitteessa toivottiin, että Kangasalan kaupunki aloittaa kevyen liikenteen väylien osittaisen hiekoituksen soveltuvilla reiteillä. Samalla Kangasala voisi vielä nykyistä vahvemmin profiloitua kaupunkina, joka kantaa vastuuta ympäristön hyvinvoinnin edistämisestä, Vahvelainen totesi. Hän kertoi myös heittäneensä idean Timanttikorttelin katolle suunniteltavasta ravintolasta, mutta Tulenheimon mukaan ajatus hylättiin mahdottomana. Lisäksi K-Supermarketin laajennuksen kaava on liikahtamassa pian eteenpäin ja myös keskustaan suunniteltu kauppahalli sekä Harjunsalo 1:n ja virastotalon kaavamuutos tuovat lisää liiketiloja. – Tähän yhteyteen on pyritty lisäämään liiketilaa niin paljon kuin mahdollista, mutta se ei voi olla päätarkoitus, hän totesi. Kerrostaloon on tulossa liiketilaa torin puoleisen seinustan mitalta. Tulomäärärahojen lisäys on valtion myöntämiä koronakustannusten korvauksia. Mielenterveysja päihdepalveluissa on ollut esityslistan mukaan erikoislääkäreiden rekrytointihaasteita ja tarvittavaa työpanosta on jouduttu hankkimaan ulkopuolelta. – Palkinto voisi toimia kannustimena ja saada aikaan entistä enemmän ekologisia tekoja. – Kaikkien instanssien mielestä suunnitelma istuu nykyiseen rakennuskantaan riittävän hyvin, hän sanoi. Linja liikennöi jatkossa Vatialasta Nattariin Mäkirinteentien, Lentolantien ja Vatialantien kautta, joukkoliikenteen tiedotteessa kerrotaan. Myös Jari Markkinen (sd) ja Jorma Mäntylä (vas) nostivat esiin uuden Timanttikorttelin laadun sekä ympäristöön sopimisen näkökulmat. VALTUUSTO KÄSITTELI myös sosiaalija terveyskeskuksen muutostalousarviota. Toimintakulujen lisämääräraha sen sijaan kohdistuu omaishoidon tukeen, terveyspalveluiden ostopalveluihin sekä mielenterveysja päihdepalveluihin. Terveyspalveluissa sen sijaan on jouduttu ostamaan sairaalan hoitopäiviä toisista kunnista, koska kaupunginsairaalan paikkalukua on pienennetty. Kokouksessa myös keskusteltiin, miten suunniteltu Timanttikortteli istuu muuhun ydinkeskustan rakennuskantaan. Kirkkoneuvosto antoi kokouksessaan aloitteen kirkkoherran valmisteltavaksi. Laine Ky on hakenut lupaa Vuortenharjun kiinteisölle. Linjaa 40C liikennöidään jatkossa maanantaista lauantaihin tunnin välein reittiä Kangasalan Asema–Metsäkylä–Tursola– Kangasalan keskusta-Rekiälä-Pikkola-Ilkko-Nattari-Vehmainen-Haihara-MessukyläKalevanharju-Yliopisto-Sorin aukioKoskipuisto–Keskustori. Kaupunginjohtaja Oskari Auvinen huomautti, että rakennusten toiminnan päätarkoitus on alusta asti ollut vuokra-asuminen ja kaupungin virastojen sijoittaminen. Malviala kertoi, että ydinkeskustassa sijaitsevan Pallaksen toisen kerrostalon rakennushanke on lähdössä käyntiin keväällä. Kokonaisottomäärä on 298 500 k-m3 kymmenen vuoden aikana. Yölisä poistetaan kaikista 30, 90 ja 360 vuorokauden kausilipuista helmikuun alusta alkaen. Paikalle lähti runsaasti pelastuslaitoksen yksiköitä. Pelastuslaitos kertoo sen yksiköiden varmistavan, ettei palo ole levinnyt rakenteisiin. Sirkku Malviala vakuutti, että suunnitelmista on käyty keskustelua muun muassa maakuntamuseon ja ely-keskuksen kanssa. Ensimmäisen jätti perussuomalaisten Wellu Mäkinen ja se koski kevyenliikenteen hiekoitusta. Lisäksi käytössä on lähimaksu. Kohteessa paloi noin 200 neliömetrin kokoinen vanha hirsirakenteinen omakotitalo. Valtuusto päätti myöntää sosiaalija terveyskeskukselle kuluvalle vuodelle 2,2 miljoonan euron lisäystä tulomäärärahoihin ja 860 000 euron lisäyksen toimintakuluihin. Lisäksi päihdepalveluiden ostopalveluissa sekä mielenterveysja päihdepalveluiden lääkekuluissa on ollut asiakasmäärän kasvun vuoksi nousua. Kangasalan Sanomat Keskiviikko 15.12.2021 4 Kangasalan Sanomat Tampereen kaupunkiseudun joukkoliikennelautakunta päätti viime viikkoisessa kokouksessaan joukkoliikenteen ensi kesän palvelutasosta. Rakennus kärsi mittavat palovahingot.Paloon oli myös pelastuslaitoksen mukaan jäänyt mahdollisesti koira tai koiria. Kaksi paloa työllisti Itä-Kangasalla Torsti Tulenheimo on tehnyt joukkoliikennettä koskevan seurakuntalaisaloitteen. VISIOITU NÄKYMÄ Timanttikorttelista Tampereentien kiertoliittymästä. Sama yhteys palvelisi myös esimerkiksi perheiden uimahallikäyntejä. Linja 45 lakkautetaan ja korvataan linjalla 40C. Kyse on jo voimassaolevista ottoalueista. Omaishoidon tuen kustannukset ovat esityksen mukaan kasvaneet sekä vanhusten että vammaisten omaishoidon tuen palkkioissa ja vapaapäivien ostopalveluissa. KANGASALAN KAUPUNKI. Kokoomuksen Tapio Tulenheimo nosti esille huolen siitä, onko rakennuksiin suunniteltu tarpeeksi toimitiloja erilaisille yrityksille. Kello kymmenen jälkeen illalla pelastuslaitos tiedotti, että omakotitalon hormissa oli nokipalo. Toisen aloitteen jätti kokoomuksen ryhmän puolesta Saana Vahvelainen. 40-ALKUISIIN LINJOIHIN tulee monia muutoksia. Hieman ennen puolta kymmentä illalla pelastuslaitos sai Kangasalle illan toisen hälytyksen keskisuuresta rakennuspalosta. Ensihoito tarkisti talon asukkaat paikan päällä. – Erinomainen ensikohde, mutta ei tietenkään ainoa, voisi olla Asemantien kevyenliikenteenväylä jota pitkin potkukelkkailijat tai pulkkaa perässään vetävät kulkevat kohti Sorolan monttua, Mäkinen sanoi
Ruutanan terveysaseman sairaanhoitajan vastaanotto on suljettuna 14.–17. koronarokotuksia kaikille yli 18-vuotiaille. Verovapaat! Kotipalvelu ja Perushoito Arvostetut! Jalkaja käsihoidot Myös kotikäynnit ja lahjakortit! Varaukset 0400 426 416 Osuuspankin talo, Kangasala (esteetön käynti Nordean takaa) JOULUTARJ OUS! LAHJAKORT TI Jalkahoito 60 min. Kaupunki kertoi maanantaina, että Ruutanan terveysaseman toiminnan supistaminen jatkuu edelleen, sillä OmaAsemien henkilökunnan sairauspoissaoloja on edelleen runsaasti. Viime viikonloppuna Prismassa pidetyn rokotuspäivän suosio yllätti järjestäjät. Lippu.fi on auki aina. joulukuuta kello 8.30–15. ja 2. 46 € Varaukset 0400 426 416 Osuuspankin talo, Kangasala Lahjakorttien nouto ke ja to klo 15-16. Lisäksi voimassa on kokoontumisrajoitus, jonka perusteella Pirkanmaalla on tällä hetkellä kielletty kaikki yli 20 henkilön yleisötilaisuudet ja yleiset kokoukset sisätiloissa 5.1.2022 asti. Kaupunki toteaa tiedotteessaan, että kolmannet rokoteannokset eivät saa hidastaa kunnissa 1. joulukuuta. Pirkanmaalla on voimassa aluehallintoviraston (avi) määräys, jonka mukaan asiakasja yleisötiloista vastaavien toimijoiden on järjestettävä tilojen käyttö niin, että asiakkaiden, toimintaan osallistuvien sekä seurueiden lähikontaktin aiheuttamaa koronatartunnan riskiä voidaan ehkäistä. annoksia. Hän kertoo, että eniten päivän aikana haettiin 3. Muina aikoina sop. Vieraile myös verkkokaupassamme. UUTISET Helin Poli Terveydenhuollon ammattilainen. 050 367 9449/ Henry Kauramäki Henten Perinne Savukala Oy JOULUKSI SAVUKALAA lohifile, suominieriä, villi suomisiika, kylmäsavu Täss ä kultaiset ideamme lahjoiksi: Lastenhoito lahjakortti lapsiperheelle Vanhemmille yhteistä aikaa Hoiva-/asiointiapu lahjakortti ikäihmiselle Kotijumppa lahjakortti ikäihmiselle Siivous lahjakortti Labra lahjakortti Lahjakortin Lahjakortin sisällön ja hinnan sisällön ja hinnan voit itse vapaasti voit itse vapaasti määritellä. Maanantaina THL kertoi 24 viikonlopun aikana todetusta tartunnasta. Koronan vuoksi palveluntarve on lisääntynyt. 0400 731 064 JUHANI.MAKIJARVI@MAKIFARMI.FI MYYNTI Toivotamme asiakkaillemme Toivotamme asiakkaillemme Hyvää Joulua ja Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta-Vuotta! Onnellista Uutta-Vuotta! Lahjarahat ohjaamme Pelastakaa Lapset ry:n Joulukeräykseen Hiilisavustimesta ruodoton savulohifile 32 e /kg Savukalat, graavit, kylmäsavut, sillit, livekalat. 0400 731 064 JUHANI.MAKIJARVI@MAKIFARMI.FI MYYNTI WWW.MAKISORA.FI JUHANI MÄKIJÄRVI | P. Vaihtoehtoisesti toimijat voivat ottaa käyttöön koronapassin. rokoteannoksia, mutta päivän aikana jaettiin myös 1. Ajanvaraus rokotukselle kannattaa tehdä verkossa. kasvohoitoihin, kuumakivihierontaan, luxushoitoihin MYÖS LAHJAKORTIT! KAUNIS NELLI K A U N E U S O N S I N U S S A Auki ma-pe 10-17 ja la 10-14 Keskusaukio 2 Kangasala-talon sisäpiha www.kaunisnelli.. 15€) TerveTervetuloa! tuloa! AjanAjanvaraus: varaus: AVATTU SUORAMALLA! Mm. Myös terveysaseman neuvontapiste on suljettu. Suosio näkyi pitkänä jonona ja ruuhkana. klo 10–15 Ysitien varresta Orituvalta le ik ka a ta lt ee n pe–la 3.–16.12. Pirkanmaan Tapahtumagrilli Oy JOULUKALAT To 23.12. Kaupungin tiedotteen mukaan kahden viikon koronatapausten ilmaantuvuus on 100 000 asukasta kohti 382. muk. rokotusten edistymistä. joulutauolla 19.12.–7.1. määritellä. klo 11–18 joka päivä 17.–23.12. ja 2. pe–su 3.–16.12. Kolmannen koronarokotteen voi saada, kun toisesta annoksesta on kulunut vähintään viisi kuukautta. Iloista joulun odotusta! Lahjavinkkejä voit seurata Nellin facessa. – Kun näitä on pidetty aiemmin, on paikan päällä käynyt enimmillään noin 150 rokotettavaa. klo 10–18 jouluaattona 24.12. klo 10-18 Ilkon Kukan Pihasta Kangasalantie 616 Tapahtumaliput ja lahjakortit ovat aineettomia lahjoja täynnä iloa! Katso tarinoiden kevään ohjelmisto kangasala-talo.fi Lipunmyyntimme palvelee 23.12. klo 10–18 jouluaattona 24.12. Kaupunki tiedottaa koronarokotusten ajankohtaisista asioista verkkosivuillaan. Nyt päivän aikana annettiin noin 280 koronarokotetta, eli huikeasti menivät ennätykset rikki, Kangasalan hoitotyön johtaja Jenni Aunio-Ahmavuo sanoo. ja 2. 120€) Ripsien tai kulmien värjäys 10€ (norm. klo 15 asti, ja avaamme taas 2.1.2022. KANGASALLA ANNETAAN tällä hetkellä 1. 050 339 4394 asiakaspalvelu @hoitojahoivapalvelu.fi www.hoitojahoivapalvelu.fi Lahjakortti on varmasti Lahjakortti on varmasti jokaisen jokaisen Lahjakortti on varmasti Lahjakortti on varmasti jokaisen joululahja toiveissa! jokaisen joululahja toiveissa! Avoinna ke 10-17, la 10-14 Ruutanantie 8, Kangasala Lähetystupa Kangasalan srk, Suomen Lähetysseura Rauhaisaa Rauhaisaa Joulunaikaa! Joulunaikaa! LÄHETYSTUPA KIRPPUTORI Lähetystupa Lähetystupa joulutauolla 19.12.–7.1. Kangasalan rokotuskattavuus yli 12-vuotiailla oli maanantaina ensimmäisen annoksen osalta 89,3, toisen annoksen osalta 82,5 ja kolmannen annoksen osalta 9,1 prosenttia. https://www.facebook.com/kaunisnelli Hae meiltä mieluisimmat joululahjat. Voimakkaasti immuunipuutteiset voivat saada kolmannen rokotteen, kun toisesta on kulunut vähintään kaksi kuukautta. Juttu on julkaistu Kangasalan Sanomissa 10.12.1971 ei 6.11.1970, kuten jutussa kerrottiin. www.kangasalansanomat.fi/ilmoitukset. Koronan ilmaantuvuus Kangasalla yli 380 Kangasalan Sanomat Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL raportoi eilen tiistaina Kangasalle 10 uutta koronavirustartuntaa. annosten lisäksi 3. Koronatartuntojen ja vakavien tautitapausten ehkäisemiseksi on edelleen kaikkein tärkeintä, että ihmiset ottaisivat ensimmäiset kaksi koronarokoteannosta, muistuttavat asiantuntijat. ilmestyneessä lehdessä. Kuohunharjuntie 6, 36200 Kangasala | 040 773 0148 | info@kangasala-talo.fi Elämyslahjat Kangasala-talosta beautyocean.fi tai 041 317 3006 Ristitie 2 B, Suorama, K-marketia vastapäätä sekä sekä AVAJAISAVAJAISTARJOUS TARJOUS AVAJAISAVAJAISTARJOUS TARJOUS -20% -20% -20% -20% joulukuun ajan! muista hoidoista HYDROGENkasvohoito 90€ (norm. klo 10–18 joka päivä 17.–23.12. Seuraavan kerran tapahtuma pidetään Prismalla lauantaina 18. Ajanvaraukseton labra pe klo 8-9 ja klo 12-13, muulloin ajanvarauksella 050 364 5674 www.yourlab.fi Eevantie 4, 36200 KANGASALA p. Kangasalla järjestetään myös ajanvarauksettomia rokotuspäiviä. WWW.MAKISORA.FI JUHANI MÄKIJÄRVI | P. 5 Keskiviikko 15.12.2021 Kangasalan Sanomat Oikaisu Kangasalan Sanomien 50 vuotta sitten -palstalla oli päivämäärävirhe 8.12. klo 10–15 K-Market Aitolahdesta P
KULUVAN VUODEN viimeisimpänä hankkeena maaliin on saatu Suinulan urheilukentän kehittäminen. ENSI VUODELLE ulkoliikuntapaikkojen ja lähivirkistysalueiden kehittämiseen budjetissa varattu investointimääräraha on vielä hieman tämän vuoden summaa suurempi. Tyhjennyshintoihin on tulossa korotuksia. Isompien yli kuuden kuution lietesäiliöiden kuljetusmaksuja korotettiin 2,9 prosenttia. Pienten, enintään kuuden kuution lietesäiliöiden kuljetuskustannukset nousevat eniten urakoiden kilpailutusten myötä. Kolmen kuution syväkeräysastian tyhjennyshinta pysyy entisellään. Näkötornin ja Siitamantien välinen osuus reitistä on poistunut käytöstä kokonaan. Myös pysäköintialuetta on laajennettu, kentän reunalle rakennettu suoja-aitaa ja alueelle lisätty valaistusta sekä pystytetty frisbeegolfkoreja. Lasipakkausten tyhjennyshinnat nousevat hieman astiatyypistä riippuen. Liikuntapaikkojen jatkuva kehittäminen on kirjattu kaupungin strategiaankin.. Aluejätepisteen käyttäjien vuosimaksut nousevat 4,2 prosenttia. Lietteen kuljetusmaksut koskevat kaikkia muita toimialueen kuntia paitsi Nokiaa. Kangasalan Sanomat Keskiviikko 15.12.2021 6 Kangasalan Sanomat Alueellinen jätehuoltolautakunta hyväksyi viime viikolla vuoden 2022 jätetaksat: kunnan ensija toissijaiselle vastuulle kuuluvan jätteen jätetaksat, sakoja umpikaivolietteen taksan sekä Vuoreksen putkikeräysjärjestelmät taksan, Tampereen kaupunki kertoo tiedotteessaan. Esimerkiksi Kangasalan, Lempäälän, Nokian, Oriveden, Pirkkalan ja Tampereen 140, 240, 360 ja 660 litran sekajäteastioiden tyhjennyshintoja korotetaan astiakoosta riippuen 0,11–0,28 euroa astiatyhjennystä kohti. Pyörätuolillakin kuljettava lankkureitti päättyy tällä hetkellä taukopaikan reunaan muutaman metrin päähän uudesta laavusta. Seura on kartoittanut ja välittänyt kentän käyttäjien toiveita kaupungin suuntaan. Myös polkuja ja pitkospuureittejä alueella on paranneltu, ja työ jatkuu myös ensi vuonna. Vakituisen asuinkiinteistön tai huoneiston vuosimaksu vuonna 2022 on 117,09 euroa, yksin asuvan 78,38 euroa ja vapaa-ajan asunnon 65,30 euroa. KARTONKIPAKKAUSTEN jäteastioiden tyhjennyshinnat nousevat 1,6–3,5 prosenttia Kangasalla, Lempäälässä, Nokialla, Orivedellä, Pirkkalassa ja Tampereella. KatajaKS ARKISTO järvi on yksi Kaarinanpolun suosituimmista ja käytetyimmistä taukopaikoista. – Lähtöpiste infokyltteineen on siirretty kentälle, koska siellä on parkkitilaa kaupungin omistamalla maalla toisin kuin harjulla, perustelee Santalehto. Kaupunki vastaa lähiliikunnan ja retkeilyn suosion kasvuun koronaaikana. Muovipakkausten 140–770 litran jäteastioiden tyhjennyshinnat nousevat noin 1,64 euroa astiatyhjennykseltä. LISÄKSI KAUPUNKI on aiemmin tänä vuonna rakentanut Vatialan koululle lähiliikuntapaikan ja uudet ulkokuntoilupisteet Kyötikkälän urheilukeskukseen sekä Sorolan montulle, jonne on rakennettu lisäksi samanlainen kotalaavu kuin Katajajärvellä. – Peruskorjausta ja uudisrakentamista tehdään ulkoliikuntapaikoilla ja virkistysalueilla edelleen laajalla rintamalla, muun muassa perusparantamalla urheilukenttiä, uimaja venerantoja, reittejä Jätetaksat nousevat ensi vuonna myös Kangasalla KATAJAJÄRVEN TAUKOPAIKAN vanha laavu on kuvan oton jälkeen siirretty rannasta ylemmäs rinteeseen, jossa se palvelee edelleen retkeilijöitä. Lietteen käsittelykustannukset ovat kuntien vesilaitosten vastaanottohintojen mukaisia. PERÄKÄRRYLLISEN ELI enintään kaksi kuutiometriä puutarhajätettä voi edelleen viedä maksutta jätekeskukseen, jos jätteet on lajiteltu. Kaupunki on hankkimassa Sorolaan säilölumen eristemateriaalia ja ensi vuonna monttuun rakennetaan lisäportaat palvelemaan talvella kulkua kuntoportaiden suuntaan. Tänä vuonna on myös peruskorjattu Mäyrävuoren lentopallokenttä, Kirkkojärven luontopolun pitkospuureittiä on paranneltu ja Kortekumpuun on valmistumassa täysimittainen frisbeegolfrata. Kangasalan Ladun vanha laavu siirrettiin syksyllä eroosioherkän metsälammen rannasta ja kotalaavun maisemien tieltä ylemmäs rinteeseen, jossa se palvelee edelleen retkeilijöitä. Lietteen käsittelymaksu vaihtelee eri kunnissa jätevedenpuhdistamon hinnoittelun mukaisesti. Tampereella vähintään viiden huoneiston kiinteistöillä on oltava lajitteluastia lasipakkauksille, pienmetallille ja biojätteelle viimeistään 1.9.2021 ja kartonkija muovipakkauksille viimeistään 1.9.2022. Kentän nurmikko uusittiin loppukesästä ja kentän laidalle nousi jo aiemmin ulkokuntoilupiste laitteineen. Suinulan kentän paranneltu pysäköintipaikka toimii jatkossa myös Kaarinanpolun lähtöpisteenä Suinulassa, kun aiemmin retkeilyreitin alkupää oli Haralanharjun näkötornilla. UUTISET Sorolan montun ja muiden lähiliikuntapaikkojen rakentaminen jatkuu ensi vuonna Sari Heliövaara Kangasalan kaupunki on kohentanut tänä vuonna kaupunkilaisten ulkoiluja lähiliikuntamahdollisuuksia rakentamalla ja kunnostamalla ulkoliikuntaja retkeilyalueita eri puolilla kaupunkia. Lasin ja metallin keräys jatkuu maksuttomana niille kiinteistöille, jotka ovat mukana biojätteen erilliskeräyksessä. Esteettömyyden viimeistely saattaakin nyt jäädä kevääksi, arvioi Santalehto. Kaupunginpuutarhuri Jari Järvinen laatii parhaillaan toteuttamissuunnitelmaa ensi vuodelle ja raottaa jo hieman suunnitelmia. ja leikkikenttiä sekä ulkokuntoilupisteitä rakentamalla. – Ihmiset ovat korona-aikana hakeutuneet laajoin joukoin luontoliikunnan ja retkeilyn pariin, mikä on luonut lisäpainetta myös niitä palvelevien rakenteiden kunnossapidolle ja kehittämiselle, sanoo suunnittelija Milla Santalehto Kangasalan kaupungin teknisestä keskuksesta. Alueellinen jätehuoltolautakunta korotti niiden kuljetusmaksuja noin 17 prosenttia. Taksat tulevat voimaan ensi vuoden alussa. Ensi vuoden suunnitelmissa on myös frisbeegolf-radan rakentaminen Sahalahdelle sekä Sorolan montun jatkokehittäminen. KATAJAJÄRVEN TAUKOPAIKKAA Kaarinanpolun varrella kaupunki taas on kunnostanut yhteistyössä Kangasalan Ladun kanssa. Kangasalan kaupunki sai Uudenmaan ely-keskukselta 19 900 euroa erityisavustusta Katajajärven taukopaikan kunnostamiseen osana kuntien lähivirkistysalueiden kunnostusja kehittämisavustushakua. Kunnostushankkeessa Katajajärven rantaan pystytettiin uusi kotalaavu ja taukopaikasta tehtiin esteetön Aseman suunnasta Teljontien kautta saapuville. Myös toisen kotalaavun ja lisäpaikoitustilan rakentaminen ovat suunnitteilla. – Lankkusilta oli tarkoitus jatkaa vielä tänä vuonna perille asti, mutta aikainen talventulo keskeytti ulkotyöt. Hanke toteutettiin yhteistyössä Harjulan Hallan kanssa. – Lisäpaikoitustarve on tunnistettu, mutta koska asia on vasta harkinnan asteella, en voi kertoa siitä enempää, sanoo Järvinen. Liikuntapaikkojen jatkuva kehittäminen on kirjattu kaupungin strategiaankin, mutta lisäpanostuksia on tehty retkeilyn ja ulkoliikunnan suosion kasvun myötä. Muissa toimialueen kunnissa, kuten Kangasalla, lasipakkaukset, pienmetalli ja biojäte on kerättävä kiinteistöillä viimeistään 1.4.2022 ja kartonkija muovipakkaukset viimeistään 1.4.2023
Eveliina Kälviäinen Yli 30 vuotta afganistanilaisia makuja Kangasalla tarjoilleen Ravintola Aryanan kiinteistö on myynnissä. – Siellä saa koirat vapaasti juosta ja tutustua muihinkin koiriin, niin halutessaan. Toimintamallissa kuvataan, miten työntekijää voidaan auttaa mahdollisimman varhain, jos hänen työnsä sujumisessa tai työkyvyssään ilmenee ongelmia. Aktiivisen tuen toimintamalli on ollut voimassa vuodesta 2015. Myös vaatimukset asian palauttamisesta uutta ympäristövaikutusten arviointimenettelyä varten hylättiin. – Monet ravintolat ovat tulleet ja menneet, mutta Aryana on pysynyt. Käy vastaamassa kysymykseen kangasalansanomat.fi Mielenterveys osaksi kaupungin toimintamallia Kangasalan pitkäikäisimmän ravintolan kiinteistö myynnissä Kangasalan Sanomat Kangasalan kaupungin käyttämään aktiivisen tuen malliin on lisätty oma osio siitä, miten työntekijöiden mielenterveyttä voidaan tukea ja millaista apua heille on saatavilla. Länsija Sisä-Suomen aluehallintoviraston 13.12.2019 antamasta vesitalouslupapäätöksestä tehtiin 10 valitusta. – Kangasalla on niin paljon metsää ja luontoa, missä koirat voivat temmeltää. Hallinto-oikeuden tiedotteessa kerrotaan, että oikeus päätti poistaa kaksi lupamääräystä ja muuttaa yhtä lupamääräystä. HE, JOTKA puistoa eivät pidä tarpeellisena totesivat esimerkiksi, että: – Väärä paikka. – En käy, kun ei ole koiraa. Loistava paikka sekä koirille että ihmisille sosiaalisenkin yhdessäolon kannalta. Työstressi tai yksityiselämän kuormitus voivat uuvuttaa ketä tahansa. Tavasen lupa pysyy voimassa Hallinto-oikeus: asiassa esitetyt selvitykset olivat riittäviä asian ratkaisemiseksi. – Koirapuistosta on puhuttu jo useita vuosia. Totta kai käyn koirapuistossa koiran kanssa, koska siellä voi pitää koiraa vapaana ja koirat voivat tutustua toisiinsa. KIINTEISTÖN MYYMINEN ei kuitenkaan tarkoita väistämätöntä kuoliniskua paikkakunnan pitkäikäisimmälle ravintolalle. KS ARKISTO www.kangasalansanomat.fi. – Kadun varret siistimmiksi, koska harvalla on jätössäkki mukana ulkoiluttaessaan koiraa. UUTISET Kangasalan Sanomat kysyi viime viikolla lukijoiltaan, onko koirapuisto tarpeellinen palvelu Kangasalle. Ehdottomasti käyttäisin. Parempi myöhään kuin ei ollenkaan. Sirkka Khan uskoo vahvasti, ettei Ravintola Aryana katoa katukuvasta, vaikka he itse luopuisivat siitä lähitulevaisuudessa. Ei ole koiraa, niin en aio käyttää. MUUTETTU LUPAMÄÄRÄYS koski toimenpiteitä tilanteissa, joissa yksityiskaivon veden määrä tai laatu heikkenee tekopohjavesihankkeen vaikutuksesta. Koiria kuitenkin on paljon ja siksi koirapuisto on hyvä palvelu ja kädenojennus koiranomistajille. Oikeus katsoi, ettei hankkeesta aiheudu Natura 2000 -alueiden heikkenemistä, muuta luonnonsuojelulain vastaista seurausta pohjaveden pilaantumista tai muuta yleisen tai yksityisen edun vastaista seurausta, joka olisi estänyt luvan myöntämisen. Myös äkilliset yllättävät kriisitilanteet voivat aiheuttaa psyykkistä kuormittumista, viranhaltijapäätöksessä taustoitetaan. Paikka on todellakin sivussa, koiria on keskustassa ja sen läheisyydessä paljon joten puiston paikka olisi ollut parempi Pikkolassa, käyttämätöntä maata on paljon. HALLINTO-OIKEUS HYLKÄSI lisäksi vaatimukset katselmuksen toimittamisesta, suullisen käsittelyn toimittamisesta, valmisteluluvan täytäntöönpanon keskeyttämisestä, oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta ja pitkittyneen oikeudenkäynnin hyvittämisestä. – Minulla ei ole koiraa, joten tuskinpa tulen sitä itse käyttämään. Kahden muutoksenhakijan osalta lausunnon antaminen raukesi. Hallinto-oikeuden mukaan asiassa esitetyt selvitykset olivat riittäviä asian ratkaisemiseksi. Ravintolaa puolisonsa kanssa pyörittävä Sirkka Khan kertoo, että kiinteistö on myynnissä Habita Tampereen listoilla. Korvauksia koskevien määräyksien muuttamiselle ei ollut perustetta muutoin kuin yksityistien osalta. Mielenterveyden voimavarat vaihtelevat eri elämäntilanteissa. Valittajat koostuivat yksityishenkilöistä, kunnasta, kunnan ympäristönsuojeluviranomaisesta, tiekunnasta, osakaskunnasta ja yrityksestä. Onko koirapuisto tarpeellinen palvelu Kangasalla. Koirapuisto on odotettu palvelu VIIKON KYSYMYS 37 % 63 % Ei Kyllä Tämän viikon kysymys: Pitäisikö Kangasalan kaupunginsairaalaa kehittää jotenkin. HALLINTO-OIKEUDESSA ON vireillä myös kahdeksan valitusta Länsija Sisä-Suomen aluehallintoviraston vesitalouslupapäätöksestä 4.6.2020 koskien Tavase Oy:n tekopohjavesihanketta Pälkäneellä. – Minulla ei nyt ole koiraa, mutta aion hankkia. – Koska en omista koiraa. Vaatimukset asian palauttamisesta asian ratkaisseen aluehallintoviraston virkamiehen esteellisyyden johdosta hylättiin. – Käyn metsässä. Kadun varret olisi siistimpiä ainakin kevättalvella. Poistetut lupamääräykset koskivat yksityistien käyttöoikeutta ja siitä määrättyä korvausta. 7 Keskiviikko 15.12.2021 Kangasalan Sanomat Kangasalan Sanomat Vaasan hallinto-oikeus päätti maanantaina antamallaan päätöksellä pitää Tavase Oy:n Kangasalan tekopohjavesilaitokselle myönnetyn vesitalousluvan voimassa. Khanit ovat laittaneet myyntiin koko 465 neliön kiinteistön, johon kuuluu 265 neliöinen asuinhuoneisto ja ravintolatilat, jotka sopivat myös muuhun käyttöön. Hän arvioi, että ravintolan menestyminen on kuitenkin vaatinut paljon työtä. Khanit eivät pidä poissuljettuna vaihtoehtona, että he jatkaisivat itse ravintolan pyörittämistä vuokralla, jos kiinteistö siirtyy uuden omistajan haltuun, eikä tämä ole kiinnostunut ravintolatoiminnasta. VESITALOUSLUVASTA VALITTAJAT koostuivat yksityishenkilöistä, kunnasta, kunnan ympäristönsuojeluviranomaisesta, tiekunnasta, osakaskunnasta ja yrityksestä. Kaupunginjohtaja Oskari Auvisen tekemässä viranhaltijapäätöksessä tuodaan esiin, että mielenterveyssyistä johtuvat poissaolot ovat nousussa sekä valtakunnallisesti että Kangasalan henkilöstön keskuudessa. – Tämä on ollut todella antoisaa, mutta pitkiä päiviä tämä on vaatinut ja tiivistä elämistä ravintolassa, Khan tiivistää. Jätökset valuvat kadulle. KOIRAPUISTOA tarpeellisena pitävät saivat perustella vastaustaan ja kertoa, aikovatko käydä siellä: – Itsellä ei koiraa, mutta mielestäni koiran pitää saada purkaa energiaansa kunnolla. Hallinto-oikeus antaa päätöksensä näistä valituksista vuoden 2022 aikana. – Tasavertaisen huomioimisen vuoksi. Muilta osin valitukset hylättiin. Enemmistö eli noin 63 prosenttia vastasi kyllä ja noin 37 prosenttia sanoi ei
Parakkien hankkimisen arvioidaan ensimmäisenä vuonna kustantavan noin 500 000 euroa. Tays imee maakunnan rakennusrahat JANNE JÄRVENPÄÄ pelkää, että hyvinvointialue jatkaa piirin linjoilla ja ohjaa kaikki rakennusinvestoinnit Taysin kantasairaalaan. Lisäksi esityksessä tuodaan esiin, että Pitkäjärven koulun opetusryhmille saatetaan joutua hankkimaan siirtokelpoisia parakkeja lisätilaksi lukuvuosiksi 2023–2027. Alue B muodostuisi niin kutsusta nauhataajamasta eli Suoramasta, Kirkkoharjusta, Liuksialasta, Huutijärvestä, Tursolasta ja Raikusta. Lue lisää digissä Aina lähelläsi Kangasalan Sanomat esittelee kaikki Kangasalan aluevaaliehdokkaat ennen tammikuussa käytäviä vaaleja satunnaisessa järjestyksessä. Alueeseen A kuuluisivat Vatiala ja Lamminrahka. Ongelmat kasautuvat, ja lasku tulee yhteiskunnalle kalliiksi. luokalta alkaen Sariolan yhtenäiskouluun, jossa tilaa riittää suuremmillekin oppilasmäärille. Mikäli lautakunta hyväksyy valmistellun esityksen, Sariolassa tehdään lukuvuosina 2022–2023 ja 2023–2024 kokeilu, jossa Sariolan yhtenäiskouluun voi hakea toissijaista opiskelupaikkaa vuosiluokille 7.–9. Tämä puolestaan lisää Pikkolan oppilasmäärää ennen Lamminrahkan yhtenäiskoulun 7.–9. Kangasalan Sanomat uutisoi sivistyslautakunnan päätöksestä verkossa keskiviikkona 15.12. Jos linja ei muutu, muihin kohteisiin ei käytetä seuraavan viiden vuoden aikana euroakaan. Mielenterveystyössä tulee keskittyä ongelmien ehkäisyyn, ja niihin pitää puuttua vakavasti jo alakoulusta alkaen – heti, kun ensimmäiset merkit lapsen vaikeuksista ilmaantuvat. ALUEVAALIT 2022 mästä itsestään. TOISESSA VAIHTOEHDOSSA yläkoulualueet olisivat pitkälti ensimmäisen vaihtoehdon kaltaiset, mutta osa Huutijärven alueen oppilaista siirtyisi 7. – Tays imee kaikki rakentamiseen käytettävät varat maakunnan rakennushankkeiden kustannuksella. TYÖRYHMÄ LAATI kaksi vaihtoehtoa uusista yläkoulualueista. Jutut on kirjoittanut ja ehdokkaat kuvannut toimittaja Pekka Kaarna. Kauniita puheita palkankorotuksista ja muista parannuksista kyllä riittää, mutta siihen ne jäävät. Tällöin Kangasalan kaupunki kustantaa toissijaista opiskelupaikkaa Sariolasta hakeneille nuorille koulumatkat olemassa olevilla linja-autovuoroilla kuljettuna. Kangasalan Sanomat Keskiviikko 15.12.2021 8 R aha paremminkin sen tuhlaus oli syy, joka sai sosiaalidemokraattien Janne Järvenpään asettumaan ehdolle aluevaaleissa. Lupailijat lipeävät vastuusta kuin suunnittelijat rakennuksilla. ESITYKSESSÄ TODETAAN, että Pitkäjärven koulun tilanahtautta pyritään puolestaan helpottamaan ohjaamalla osa Suoraman alueen oppilaista Pikkolan kouluun. ESITYKSESSÄ LINJATAAN, että asia tuotaisiin sivistyslautakunnan käsiteltäväksi uudelleen vuonna 2024, kun kokeilusta on saatu kokemuksia ja Sariolan tilannetta on päästy seuraamaan. Karua kuultavaa, mikään ei ole muuttunut. Tämä on hänestä tärkeää, sillä varsinkin nuorten oirehtiminen on lisääntynyt. SIVISTYSLAUTAKUNNAN päätettäväksi tuotiin tiistaina ensimmäisestä vaihtoehdosta muokattu esitys. elokuuta 2022 alkaen. joulukuuta sen jälkeen, kun Kangasalan Sanomat oli mennyt jo painoon. luokkien opetuksen alkamista. Tähän summaan sisältyisi rakentamiseen ja vuokriin liittyvät kustannukset. Lisäksi jatkossa seurattaisiin vuosittain oppilaskohtaisia kustannuksia siitä näkökulmasta, kuinka paljon vapaaehtoisuus on vaikuttanut kustannuksiin. Tähän vaihtoehtoon sisältyi arvio Sariolan yhtenäiskoulun oppilasmäärän ennustetusta laskusta ja vuosiluokkien 7-9 opetuksen lakkauttamisen mahdollisesta selvittämisestä. Sivistyslautakunta teki päätöksen alaja yläkoulujen oppilaaksiottoalueiden muutoksista tiistai-iltana 14. Jotta tilanne hoitoalalla kohentuisi, tarvitaan Järvenpään mukaan ”mieletön muutos”, johon hän ei hevin usko. Tavoitteena on löytää siirtyjät vapaaehtoisuuden perusteella. Lisäksi vaihtoehdossa 1 tuotiin esiin, että Pitkäjärven alueen oppilaita joudutaan todennäköisesti tulevina lukuvuosina sijoittamaan myös Pikkolan kouluun. UUTISET Sivistyslautakunnan eteen esitys vapaaehtoispohjaisesta kokeilusta Peruskoulujen uusista oppilaaksiottoalueista päätettiin tiistaina. ESITYKSEN MUKAAN alakoulujen oppilaaksiottoalueiden osalta päätös tulisi voimaan 1. – Olen perheen sisällä kuullut 25 vuotta juttuja hoitajien arjesta. Hoitajista on pula, ja he ovat työstään uupuneita – tehtävistä ja osastosta riippumatta. MARRASKUISESSA kokouksessa sivistyslautakunnalle esiteltiin kaksi vaihtoehtoa uusiksi yläkoulualueiksi. Parannusta tilanteeseen hän kuitenkin odottaa, kun Pirkanmaalla siirrytään hyvinvointialueen komentoon.. Yläkoulujen osalta päätös olisi voimassa 1.8.2022–31.7.2024. SE SUURIN VIKA löytyy Järvenpään mukaan kuitenkin järjestelEveliina Kälviäinen Kangasalan peruskoulujen oppilaaksiottoalueiden muutoksiin keskittynyt työryhmä esitti sivistyslautakunnalle, että alakoulujen oppilaaksiottoalueita olisi jatkossa vain neljä. Häntä kismittää, että Pirkanmaan sairaanhoitopiiri on kiinnostunut vain Taysin kantasairaalan rakentamisesta ja pelottaa, että hyvinvointialue jatkaa samalla linjalla. Ensimmäisessä vaihtoehdossa Pikkolan, Pitkäjärven ja Lamminrahkan alueet muodostaisivat oman oppilaaksiottoalueensa ja Sariola omansa. Lisätilan tarpeen arvioidaan päättyvän syksyllä 2027, kun Lamminrahkan yläkoululuokkien opetus alkaa, jolloin oppilaiden pitäisi mahtua Lamminrahkaan. Seuraavina vuosina kustannus oli noin 72 000 euroa vuodessa. Sivistyslautakunnalle esitettiin ensimmäisestä vaihtoehdosta muokattu versio, jossa Sariola muodostaisi oman oppilaaksiottoalueen. KUNHAN UUSI alue saa pyöränsä pyörimään, Järvenpää toivoo, että mielenterveystyöhön satsattaisiin nykyistä enemmän. Samalla arvioitaisiin kokeilun vaikuttavuutta myös opetuksen järjestämisen kannalta. Nyt apua ei hänen mukaansa saa ajoissa eikä riittävästi. Rakentajana leipänsä ansaitseva Järvenpää ihmettelee Kaupin kampuksen rakentamisvimmaa myös siksi, että hyvinvointialue saa ensi vuonna vastuulleen Pirkanmaan kaikki sote-kiinteistöt. Ruutana ja Haviseva kuuluisivat alueeseen C, ja Sariola ja Kuhmalahti alueeseen D. Hän kysyykin, millä rahalla niitä korjataan ja miten käy maakunnan tarpeellisten uudishankkeiden rahoituksen. Samalla Sariolassa tehtäisiin kokeilu, jossa yhtenäiskouluun voisi hakea toissijaista opiskelupaikkaa luokille 7-9
Sen voi maksaa kerralla kokonaan, tai liityttäessä 20 €, jolloin loppuosa maksetaan kertyvällä Bonuksella pääsääntöisesti 24 kk:n kuluessa. 9 Keskiviikko 15.12.2021 Kangasalan Sanomat Asiakasomistajaksi liityttäessä maksetaan osuuskaupan osuusmaksu (100 €). Lisätietoa asiakasomistajuudesta saa osoitteesta: S-kanava.fi tai puhelimitse asiakasomistajapalvelusta, p. Asiakasomistajapäivät S-Etukortilla alennusta käyttötavaroista Lue lisää: pirkanmaanosuuskauppa.fi 15.–19.12.2021 PR ISM AT AU KI K O K O K E S Ä N OL EMME AUK I 17.–24.12. 010 76 5858 ma–to 9–20 ja pe 9–18 (0,084 €/min). Prisma Kangasala avoinna 24h perjantaiaamusta alkaen aina jouluaattoon klo 16 asti.. Bonus alkaa kertyä yleisimmin 50 euron kuukausiostoilla. Asiakasomistajaksi liityttäessä annettavat ja asiakkuuden aikana kertyneet tiedot tallennetaan S-ryhmän asiakasomistajaja asiakasrekisteriin
Tuota joulun viestiä ei kukaan tule estämään. 02.03.1945 29.10.2021 Lappeenranta Kangasala Rakkaamme o.s. 10.07.1946 13.11.2021 Honkajoki Kangasala Rakkaamme Anja Orvokki MALVISALO Vaikka tiemme erkani päällä maan, jäi minulle muistojen silta. Joulutulet pe 17.12. klo 14 Käsityöpiiri Näppituntuma Perhetalon Siivessä, 18 Avoin raamattupiiri Huutijärven srk-kodissa. JOULU YHDESSÄYHTEISÖLLINEN JOULUAATTO Pe 24.12. klo 18 Sana Sanasta -raamattuluento Kangasalan kirkossa. Oksanen Eila Elisabet LEHTO “Herra, neuvo minulle tiesi, opeta minulle polkusi.” Psalmi 25:4 Ira Sirkiä seurakuntapastori Kangasalan seurakunta SANAN VOIMAA Joulua ei voi perua Joulu lähestyy ja adventin aika on täynnä jännitystä tulevasta juhlasta. Jouluevankeliumi on jotain, mitä odotettiin tapahtuvaksi satojen vuosien ajan ja jotain, joka muutti tätä maailmaa pysyvästi. HOITAVAN RUKOUKSEN KURSSI La 15.1.22 klo 10 Suoraman srk-keskuksella. SYDÄMEN SÄVELIN Ke 15.12. Jännitystä luo myös keskuudessamme riehuva koronavirus. 4. PERUTUT TILAISUUDET Ennakkotiedoista poiketen seuraavia tilaisuuksia ei järjestetä. klo 18 Kangasalan kirkko. Seuraa verkkosivujamme kangasalanseurakunta.fi. Niin hiljaa otti kädestä äidin rakkaan uupuneen, vei rauhaan, lepoon ikuiseen. klo 8–15 25.12. . klo 18 Kangasalan kirkko (Kangasalan kirkkokuoro). Jeesuksen tuomaa armoa ei meiltä mitkään rajoitukset poista. Toukaksi kutsuttu pikkuinen painoi syntyessään 1 950 grammaa ja oli 42 senttiä pitkä. adventtisunnuntai: ”Herran syntymä on lähellä” klo 10 Messu Kangasalan kirkossa. Muistotilaisuus vietetty läheisten läsnä ollessa. kari.mikkonen@evl.fi / p.040 309 8103. Kiuru Anna-Liisa ALÉN Niin hiljaa enkeli kultasiipi äidin luokse hiipi. lokakuuta. SYNTYNEITÄ Siunaus toimitettu 11.12.2021 läheisten saattamana. Kiitos Rekolan henkilökunnalle pitkästä saattomatkasta. marraskuuta kello 10.08. Marika ja Tuukka Uusi-Illikainen saivat poikavauvan 1. . Ota mukaasi verkkopankkitunnukset tai valmiiksi muistitikulle ladattu koronapassi-tiedosto. Ilm. klo 18 Kirkonkylän srk-kodissa. Rakkaudella kaivaten Haukku-mummoa ikävöiden muut sukulaiset ja ystävät Mikko ja Heli Alise ja Juhani Linda ja Jonni . mennessä: emmi.korpi@ evl.fi tai ira.sirkia@evl.fi. Jaakko Ryhänen, basso, Jukka Heroja, säestys ja sello. Sinä ansaitset kiitoksen kauneimman, ikilevon pyhän rauhaisan. viim. Tule oppimaan lisää kokeneiden kouluttajien johdolla! Ilm. Lämmin kiitos osanotosta. Rauhaa ja rakkautta ensimmäinen joulu toi mukanaan tähän maailmaan. . Kuten joululaulussakin lauletaan: ”saman sanoman jouluna kuulla mä saan”. Lämmin kiitos osanotosta. klo 11–17 Riemukasta Joulun Aikaa ja Hyvää Uutta Vuotta! Joulun kukat tuovat tunnelmaa! KANGASALAN SEURAKUNTA Kangasalanseurakunta.fi • Kangasalanseurakunta.fi/kotikirkkokanava Jumalanpalvelukset Sunnuntai 19.12. KAUNEIMMAT JOULULAULUT Su 19.12. mennessä: emmi.korpi@evl.fi tai ira.sirkia@evl.fi. Kotona pikkuveljeä hoivaa isoveli Niilo, 3. klo 18 Kangasalan kirkko. Kastetut: Eino Aarre Meuronen, Teresa Eeva Aurelia Saunamäki, Senja Vieno Amanda Laurila, Heimo Ilmari Suojanen Kuolleet: Niilo Matti Kallioniemi 95v, Eila Elisabet Lehto 92v, Pentti Vilhelm Jokinen 91v, Jorma Edvard Hinkkala 89v, Timo Juhani Tahlo 81v, Arja Pilvikki Nieminen 76v, Heikki Reino Olavi Välimäki 71v KYMPPIKAHVIT To 16.12. Ehtiikö tekemään jouluostokset, siivoamaan talon, leipomaan ja tekemään kaiken, mitä oli suunnitellut. Rakkaudella muistaen Pentti Jukka ja Eija Lauri, Jemiina, Nella ja Roni muut sukulaiset ja ystävät . 16.12. Ti 21.12. Jopa jo 700 vuotta ennen ensimmäistäkään joulua, sitä päivää odotettiin ja koitettiin valmistella. klo 18 Pyysalossa. Kiitos vanhainkoti Pentorinteen henkilökunnalle äidin hyvästä hoidosta. Sillä sillalla kanssasi olla saan joka ainoa päivä ja ilta. To 16.12. Se on tarina, johon koko juhla perustuu ja josta kaikki on saanut alkunsa. läheisten saattamana. Vapahtaja syntyi tähän maailmaan pelastamaan meidät kaikki iankaikkiseen elämään. Jumalan rakkautta, armoa ja ikuisen sovinnon hänen ja ihmisten välille. Se on tärkeä juhla monelle ja usein kaiken kiireenkin keskellä se on rauhoittumisen aikaa. Paikallislehdellä tavoitat parhaiten. 11.1. Olipa adventin aika kuinka kiireinen hyvänsä tai muuttuipa maailman tilanne millaiseksi tahansa. Joulun taika tai joulun ihme ei ole vain sen välittämässä tunnelmassa. Jouluevankeliumi ei ole vain satu, joka perinteenä kuuluu osaksi joulua. JOULUKONSERTTI La 18.12. Kangasalan Sanomat Keskiviikko 15.12.2021 10 DATAFLORA KUKKAVÄLITYS Vatialan hautausmaata vastapäätä. . Ke 15.12. Merta Arja Pilvikki NIEMINEN Kädet ahkerat, paljon uurastaneet lepoon hiljaiseen ovat vaipuneet. Jouluun on aina kuulunut paljon odotusta ja valmisteluja. Joululaulutilaisuuksissa käytössä koronapassi. Uudella tulokkaalla oli mittaa 51 senttiä ja painoa 3 880 grammmaa. Kiristyneiden koronarajoitusten vuoksi osallistujamääriä on rajoitettu ja osassa tapahtumista käytössä koronapassi. Niin hiljaa katsoi, oli väsynyt hän, oli kulkenut pitkän elämän. Tilaisuudessa käytössä koronapassi. JOULU YHDESSÄYHTEISÖLLINEN JOULUAATTO Pe 24.12. klo 18 Kirkonkylän srk-kodissa. 02.07.1929 10.11.2021 Asikkala Kangasala Rakkaamme o.s. klo 10-12 Seurakuntatoimistolla, käynti diakoniavastaanoton ovesta.Kahvien yhteydessä on mahdollisuus koronapassin tulostamiseen. klo 18 Pohjan hirvimiesten kodassa. Miesten saunailta to 16.12. klo 18 Liuksialan Kappelilla. Niin hiljaa koski hopeiseen tukkaan, tiesi ei vuodet menneet hukkaan. Lämmin kiitos osanotosta. Pappi tavattavissa ennen messua klo 9.15-9.45 kirkon lastenhuoneessa. Tahdomme odottaa jotain, mikä saa meille aikaan rauhallisen, turvallisen ja rakastetun olon. Su 19.12. Aarno Päivi, Ada, Oscar, Leo, Markku Sisarukset perheineen Sukulaiset ja ystävät Lämmöllä muistaen o.s. Onko kutsumuksesi palvella rukouksella. klo 18.30 Sahalahden kirkossa. klo 18 Kuhmalahden kirkko. Ma 20.12. Noora ja Ville Lepälle syntyi tyttövauva 17. 28.10.1926 29.10.2021 Kivennapa Kuhmalahti Rakkaamme o.s. . Jussi Tamminen. Metsäkirkko ti 21.12. Jouluun liittyy paljon toiveita, perinteitä ja näkemyksiä siitä, mikä tekee joulun. Muutokset mahdollisia. Ilm. Kovamäki Siunaus toimitettu läheisten läsnä ollessa 20.11.2021. Lämmin kiitos osanotosta suuressa surussamme. Ma 20.12. Tuo joulun ihme on se, mistä se tunnelma on saanut alkunsa ja se, mikä meitä motivoi valmistelemaan juhlaa kiireenkin keskellä. Ylistystä, laulua ja rukousta. Liput 20€. klo 18 Kangasalan kirkossa. Rauha ja rakkaus ovat joulun keskiössä. klo 13 Ikäihmisten joulujuhla Kangasalan kirkossa. klo 15 Kangasalan kirkko (Sekakuoro Pikantit). Siunaus toimitettu 11.12. Palvelemme joka päivä klo 9–19, 24.12. Marko Sagulin, Jukka Heroja. Rakkaudella kaivaten Johannes Riitta ja Tapani Sirpa lapsenlapset perheineen sukulaiset ja ystävät . Kangasalan mieslaulajat, joht. Su 19.12. 16.12. Vauveli syntyi maailmaan kello 9.19
Lomake löytyy osoitteesta kangasalansanomat.fi/toimitus/vauvat V auvauutisia . 10) Millä julkisella kulkuneuvolla matkustit viimeksi. 9) Montako joulukorttia lähetät. 8) Milloin viimeksi kävit metsässä ja miksi. Projisointi on katsottavissa päivittäin 17.– 26.12. TUSINA KYSYMYKSIÄ KS JUTUN JUURTA Ota yhteyttä toimitus@kangasalansanomat.fi. 11) Oletko käynyt joulumyyjäisissä. Seinä kertoo joulun sanomaa Kangasalan kirkon torinpuoleiseen ulkoseinään projisoidaan joulun aikaan kuvia, videota, valoja, värejä, animaatioita – ja joulun sanoma. – Seurakunta halusi lisäksi huomioida sitä, että kirkko valittiin tänä vuonna Kangasalan kauneimmaksi rakennukseksi. – Kirkon ulkoseinään tulee erilaisia, joka päivä vaihtuvia elementtejä. – Aruballe voisin lähteä uudelleen. Kangasalan Invalidit ry valitsi syyskokouksessaan puheenjohtajaksi Ritva Laakson ja varapuheenjohtajaksi Tapani Lähteenmäen. Myllärin mukaan ideana on, että kuvat, videot ja animaatiot voi katsoa kerran tai sitten useasti: esitys on joka päivä erilainen. 11 Keskiviikko 15.12.2021 Kangasalan Sanomat Uuden kangasalalaisen tärkeät mitat ja muut pienet suuret asiat kiinnostavat lukijoitamme printissä ja digissä. Joskus tulee tehtyä myös raivausta, polttopuita ja muita metsätöitä sukulaisten metsässä. – Tänä aamuna uutinen kahden rahtilaivan törmäyksestä ja toisen kaatumisesta Itämerellä Ruotsin edustalla. . Hallituksen jäsenet vuonna 2022: Jaana Hakkari, Reijo Holmala, Irmeli Koivumäki, Timo Kokki, Pirkko Korhonen, Jussi Salminen ja Pirjo Salminen. – Omalla autolla päivittäin, koska tarvitsen sitä myös työssäni. – Nyt sunnuntaina oli tarkoitus mennä Havisevan koululle myyjäisiin, kun perheessä oltiin kipeinä. Mika Nieminen valitsee joulutorttuun perinteisen luumutäytteen MIKA NIEMINEN asuu perheineen Ruutanan Laureeninkalliolla. 4) Matkakohde, josta haaveilet. Suosikkihahmo on Rokka. Kuvien kautta välitetään helposti lähestyttävällä tavalla seurakunnan ja kirkon olemassaoloa kaupungin sydämessä. Taiteilija kertoo, että työ on syntynyt haikeudesta, jolla hänen vaimonsa seuraa syksyisin lintujen kerääntymistä muuttolentoa varten etelän lämpöön. – Takapihalla on pieni metsä, jossa tulee käytyä lähes päivittäin. Se olisi myös hyvää vastapainoa nykyiselle työlleni teollisuuden kunnossapidossa. – Itse on auo, mutta kotona 9ja 11-vuotiaat lapset aukovat innokkaasti karkkikalentereitaan. Yleensä aina on myyjäisistä käyty ostamassa jotain hyvää syötävää. 6) Auotko koulukalenteria ja jos, niin millaista. 5) Jos vaihtaisit alaa, minkä valitsisit. – Puoliso postittaa noin 20 joulukorttia. Kangasalan Yrittäjäseniorit valitsi kokouksessaan toimikunnan puheenjohtajaksi Tapio Jaakkosen. – Jollei taksia lasketa, niin junalla Lappiin viime kesänä. – Joku metsänhoitoon liittyvä homma kiinnostaisi, saisi olla yksin metsässä. Jos olet kangasalalainen tai Kangasalta lähtöisin oleva äiti tai isä, lue alla oleva QR-koodi älypuhelimesi kameralla ja lähetä pyydetyt tiedot meille toimitukseen. Kuuukauden kuva on nähtävillä pääkirjaston ala-aulan kahvilassa. Olimme siellä häämatkalla 12 vuotta sitten, ja ihastuin sen erilaisiin maisemiin: valkoiseen hiekkaan, kaktuksiin ja liskoihin. Joskus on tullut tehtyä leikkuulautoja ja muita pieniä puutöitä. Useamminkin tulisi ehkä matkustettua julkisilla, mutta Ruutanasta on aika huonot yhteydet. hämärän aikaan klo 15.30–22. Tai ihan sillä, mitä emäntä käyttää. – Seurakunta haluaa välittää joulun sanomaa keskelle arkea, keskelle kaupunkia, iloksi joulun ajalle kaikille kaupunkilaisille, Tiina Mylläri sanoo. Kangasalalaisia Tarjoamme kahden viikon sisällöt veloituksetta vastasyntyneen kangasalalaisen perheelle. – Perinteisellä luumuhillolla. KANGASALAN SEURAKUNNALTA Tupu Sammaljärvi, Kangasalan seurakunnan tiedottaja Sari Heliövaara, teksti & kuva 1) Millä täytteellä syöt joulutorttusi. – En enää nykyään. Kirkon seinään projisoitavat kuvat ovat osa kaupungin järjestämää jouluikkunagalleriaa. Jos olet jo Kangasalan Sanomien tilaaja, voit antaa ilmaisjakson lahjaksi isovanhemmille tai ystävälle. Muiksi jäseniksi valittiin Marjo Hieta-Aro , Rauno Heikkilä, Martti Heinonen, Eero Järvenpää, Erkki Salokangas sekä varalle Irmeli Koivumäki. 2) Teetkö itse joululahjoja. – Tuntemattoman sotilaan alkuperäisversio on tullut katsottua aika monta kertaa. Joulun sanoma on esillä videona, ja sen rinnalla on erilaisia muotoja, värejä ja animointia, kertoo seurakunnan tiedottaja Tiina Mylläri. NUIJANKOPAUTUKSIA KUUKAUDEN KUVA KANGASALAN KUVATAITEEN ystävien joulukuun kuukauden kuva on Pekka Niemen öljyvärityö. 7) Elokuva, joka on tehnyt vaikutuksen. 3) Mikä uutinen hätkäytti viimeksi. Oikeassa metsässä kävin joku aika sitten kävelemässä. 12) Millä kulkupelillä liikut eniten
UKKIJÄRVELLÄ OLI viime viikolla mahtavat luistelukelit, Laura Hildenin lähettämä kuva todistaa. Hyvinvointialueilla päätetään monista ikäihmisten hyvinvointiin, terveyteen ja turvallisuuteen liittyvistä asioista. Kangasalan Sanomat Keskiviikko 15.12.2021 12 TEKSTARIT KUINKA VOI olla näin huonot puhelinyhteydet nykypäivänä. Näyttelyteokset edustavat erilaisia tekniikoita ja materiaaleja: keramiikkaa, öljyvärimaalausta, veistoksia, grafiikkaa ja tekstiiliä. Eläkeläisten tulee vaikuttaa siihen, että aluevaltuustoihin valitaan sellaisia henkilöitä, jotka tuntevat ikäihmisten tarpeet ja haluavat kehittää ikäystävällistä hyvinvointialuetta. Kimmo Pyykkö taidemuseo kertoo tiedotteessaan, että keväällä ja kesällä järjestettävät yleisötapahtumat ovat sirkusja hevosteemaisia. Ikääntyminen tai digitalisoituminen ei saa estää hoitoon pääsyä. Pirkanmaan alueesta muodostetaan hyvinvointialue ja kuntien päätösvalta siirtyy monissa asioissa aluevaltuustolle, tai sen perustamille toimielimille. Kaivanto (1932–2012) kantoi huolta luonnon tilasta sekä sodan ja väkivallan uhasta. Kaikkiin Lukijalta-palstalle tarkoitettuihin teksteihin pitää liittää kirjoittajan nimen lisäksi osoite ja puhelinnumero. Mäntyveräjässä ei pääse välillä nettiin ja tv:n kuva sammuilee välillä. Tekstin enimmäispituus välilyönteineen on 3 000 merkkiä. Kuvassa Luodon karuselli-veistos. Taitelijoiden joukkoon kuuluvat esimerkiksi Nina Terno ja Kain Tapper, jotka molemmat tunnetaan hevosteemaisista teoksistaan. Tällä hetkellä taidemuseossa on esillä Kimmo Pyykkö Matkalla -66 -näyttely 30.1.2022 asti. 040 769 9045 TILAUKSET JA ASIAKASPALVELU Asiakasneuvoja Tuija Lehtinen 040 769 9045 Tilausmyynti Marianne Majavesi 040 728 9648 TOIMITUS Toimitus Toimituspäällikkö Annukka Tammilehto Toimittaja Sari Eerolainen 050 464 0481 Toimittaja Eija Koivu 050 564 4941 Toimittaja Eveliina Kälviäinen Toimituspäällikkö Outi Aarnilaakso opintovapaalla PÄÄTOIMITTAJA-TOIMITUSJOHTAJA Heli Keskinen 040 758 3889 JULKAISIJA Kangasalan Sanomat Oy AAMUJAKELUPÄIVYSTYS (pvm/mpm) MEDIATIEDOT ISSN 0782-596 X printti, 2243-1101 verkkojulkaisu Painopaikka Sanoma Manu Oy Tampereen paino OSOITTEENMUUTOKSET 040 769 9045 tai instagram.com/kangasalansanomat twitter.com/KSanomat facebook.com/kangasalansanomat Seuraa meitä verkossa Kangasalan Sanomat Kimmo Pyykkö -taidemuseon ensi vuoden teemanäyttelyissä esille pääsevät sirkuksen väki sekä lavalla että esirippujen takana, hevoset taiteessa sekä kuvataiteilija Kimmo Kaivannon puhuttelevat teokset uhatun luonnon ja sodan herättämistä aiheista, taidemuseon tiedotteessa kerrotaan. Toimituksella on oikeus harkintansa mukaan lyhentää ja muokata tekstejä. Tekstiviestisi maksaa operaattorisi kanssa sopimasi hinnan. Tärkeätä on turvata lähipalvelut ja toimivat liikenneyhteydet palveluksien piiriin. Eki On aika vaikuttaa tulevaisuuteen Pirkanmaan alueelle valitaan 23.1.2022 aluevaltuusto. Heidän teostensa lisäksi näyttelyssä nähdään useita kotimaamme taiteesta tuttuja nimiä sirkusaiheisilla teoksillaan muiden muasssa Taisto Ahtola, Kerttu Horila, Alice Kaira ja Tuulikki Pietilä. JUSSI KOIVUNEN LUKIJAN KUVA LUKIJAN KUVA MUISTAKAA KÄYTTÄÄ heijastinta, muistuttavat lapset ja kuvan lähettänyt Nina Äijälä. Kangasalalaisista taiteilijoista sirkuksen maailmaa ovat kuvanneet tekstiilitaiteilija Virpi Kinnunen ja keraamikko Teemu Luoto. Aurauspuuhissa olivat Vilho ja Kalle, jotka olisivat kaivanneet apuja järven ympäri kiertävän radan aukipitämiseen.. Näitä mm ovat palveluiden saatavuus ja saavutettavuus, hoitoon pääsy sekä elämänhallinnan tukeminen palveluohjausta vahvistamalla. Eläkeläiset ry:n Pirkanmaan aluejärjestö näkee tärkeänä sen, että ikääntyneet osallistuvat aluevaaleihin ja panoksellaan vaikuttavat siihen, että Pirkanmaalla on hyvä elää ja vanheta. Taidemuseossa ensi vuonna sirkusta, hevosia ja Kimmo Kaivannon töitä KEVÄÄN NÄYTTELYSSÄ ollaan sirkuksen maailmassa. SYYSKAUDEN NÄYTTELY (17.9.– 8.1.2023) toteutetaan yhdessä Kimmo Kaivanto säätiön kanssa. Ensimmäisenä vuorossa on sirkus, kun helmikuussa avautuvassa näyttelyssä taidemuseo täyttyy värikkyydestä, vauhdista ja liikkeestä. KANGASALAN MATKAILUN hevosvoimien teemavuosi näkyy myös Kimmo Pyykkö -taidemuseon ohjelmassa; kesän näyttely käsittelee hevosia taiteessa eri tavoin. MEDIAMYYNTI Mediamyyjä Sari Äijö 050 404 1146 Mediamyyjä Raija Marjamaa 040 705 7269 Web-suunnittelija Juho Tuhola 040 701 7202 Kaupallisten sisältöjen tuottaja, markkinointipäällikkö Satu Pasanen opintovapaalla TOIMIPISTE Artturintie 2, 36220 Kangasala Palvelemme ma–to klo 10–16 P. Näyttelyn kuratoi taidemuseon intendentti Soila Kaipiainen. FT Kimmo Sarje kuratoi näyttelyn Kimmo Kaivannon kantaaottavasta taiteesta. Alue pitää sisällään 23 kuntaa. Pirkanmaan alueella on palveluiden rakenteet muodostettava sellaisiksi, että ne ovat kaikkien saavutettavissa mahdollisimman helposti. Alueella on turvattava nämä palvelut yhdenvertaisesti asuinpaikasta riippumatta. Kyllä pitäisi nykyaikana toimia paremmin, kun niistä joutuu maksamaankin täyden hinnan. Molemmat teemat näkyvät hänen 1960-70-lukujen vaihteen tuotannossaan. MIELIPIDE LUKIJAN KUVA Voit lähettää mielipiteesi myös tekstiviestinä numeroon 040 1587 375. Sirkusaihetta on käsitellyt teoksissaan esimerkiksi Kuhmalahdella asuva keraamikkotaiteilija Teemu Luoto. Eläkeläiset ry:n Pirkanmaan aluejärjestön syyskokous Tekstit julkaistaan kirjoittajan nimellä, joskin myös nimimerkin käyttö on sallittua perustelluista syistä poikkeustapauksissa
Se tepsii. Vai tarvitseekokaan. Sovellus kertoo, takaluukku on nyt auki, ja kehottaa menemään sen kautta. Myönteisenä hän piti sitä, että Kangasalaa tehtiin monella tavalla tunnetuksi. pitäjämme yrittäjät olivat uhrautuvasti mukana ja kunta antoi oman panoksensa mm. Linnan juhlia päin -ohjelmassa ruutuun pölähtää iloisten nuorten yrittäjien parvi, joka hyppii välillä vaahtomuovipala-altaaseen. Maamme sanomalehdet kertoivat eri tapahtumista palstamäärin. On pakko soittaa miehelleni, nyt sinun on otettava taksi, että ennätät. Yritän käynnistää auton. Tätä kirjoittaessani sisareni laittaa tekstarin, sinuun ei saa yhteyttä, puhelimesi on ihan mykkänä. Ota yhteyttä toimitukseen toimitus@kangasalansanomat.fi JUTUN JUURTA Tiedustelut: 040 1587 375 maanantaista perjantaihin kello 9–16. Hei, se on kädessäni, puhun ääneen. Lapset viihtyivät tässä kylässä ja aikuisillakin oli hauskaa seurata heidän puuhailujaan. Löydän avaimen kuumissani päältäni ottaman toppatakin taskussa, joka roikkui aidalla. Kun on päästy alkuun, olisi jatkettava tällä samalla tiellä. Meemi on idea, käyttäytymismalli, giffi, tyyli tai käyttötapa, joka leviää internetissä. Balladin romantiikka veti puoleensa ja saatiin kuulla aitoa kansantaidetta. Auton ymmärtäminen on mennyt vaikeaksi, muttei telkkarinkaan katseleminen ole helppoa. Kartanokierros oli romanttinen tapahtuma. Panen sukset takakonttiin, mutten kuitenkaan ryömi sinne, vaan saan etuoven auki. Inforuutu kertoo, avainta ei löydy. Rakastava puhekaan ei tepsi. Lupaan tilata sen hänelle. Ei starttaa. eri näyttelyrakenteisiin. Nämä siis haluavat katsoa vaikkapa tubettajien pahvilaatikossa oloa, kuinka kauan he jaksavat sitä. Mies ajaa sinne, mutta jonossa on liikaa porukkaa. Ennen kokousta tiedustelimme työpäällikkö Kauko Iloselta viime kesän vaikutelmia. Keskellä Naisvoimistelijoiden puheenjohtaja Hanna Lahdelma ja vasemmalla Naisvoimistelijoiden lasten ja nuorten harrastustoiminnan vastaava Laura Ilander. Vai olisiko se liian tylsää. Ohjaudun Helsingin yliopiston verkkoluennolle. Marja-Liisa Manka eläkkeellä oleva työhyvinvoinnin dosentti KOLUMNI Auton ymmärtäminen on mennyt vaikeaksi, muttei telkkarinkaan katselemineen ole helppoa.. MITEN TÄSTÄ ETEENPÄIN Ideoita tarvittaisiin. Aiemmin viikolla auto ilmoittaa ykskantaan, että hänet on vietävä heti huoltoon. Vie minut hiihtämään, valmistaa ruuat ja järjestää huvitukset. Onneksi en ehtinyt tilata! EIKÄ SIINÄ kaikki. 13 Keskiviikko 15.12.2021 Kangasalan Sanomat PÄIVÄN KUVA KANGASALAN SANOMAT 5O VUOTTA SITTEN KANGASALAN NAISVOIMISTELIJAT saivat Olympiakomitean ja Voimisteluliiton lajiliiton myöntämän Tähtiseura-tunnustuksen osoituksena laadukkaasta seuratoiminnasta. Upea latu hiihdätti kauemmin kuin suunnittelin, mutta ennätän kyllä. VOIKO TÄSSÄ digimaailmassa edes oppia kaikkia selviytymistaitoja. Otan avaimen lämpimään kouraani ja maanittelen sitä esille. Nämä lähentäisivät meitä toinen toiseemme. Siis minkä. Onko se kylmettynyt pakkasessa näkymättömäksi. Kangasalan kesän tapahtumat olivat eilen pohdittavana sitä varten järjestetyssä kokouksessa Kangasalan Osuuspankin kerhohuoneessa. Tubettajia, jotka ovat perustaneet meemitalon Tampereelle. Mikä on meemi. Helluntain balladipäivät kokosivat tänne huomattavat määrät yleisöä. Kangasalaa pitäisi tehdä tunnetuksi ja meidän kuntalaisten olisi syytä kokoontua yhteisiin juhliin. Hänhän joutui niistä päävastuuseen. Katin omistaja sai muuten hyvät korvaukset eräältä yritykseltä, joka oli ottanut tämän meemin mainokseensa ja polki siten tekijänoikeuksia. Yritän avata auton puhelimella. Tänne poikettiin ohilkulkumatkalla, mutta myöskin oman pitäjämme asukkaat saivat nähdä pitäjämme asukkaat saivat nähdä pitäjämme tuotantoa eri puolilta. Se tekee niin jo -11 asteessa. Adblue-neste, jota tarvitaan dieselin kanssa, saattaa olla jähmettynyt pakkasesta. Kiitos, jo riittää, tässä on jo kyllin kolumnin aihetta. Näille retkille olivat autot täpö täynnä ja kierrokselle lähtijöitä olisi ollut enemmänkin jos vain olisi ollut voimia näihin tehtäviin. Saan auton käyntiin puhelimella, mutta se ei hievahdakaan. Ideoita – niitä tarvittaisiin – toistan vielä ja jokaisella on mahdollisuuksia niiden esittämiseen. Jään suosiolla odottamaan tekoälyä, joka päättää puolestani. Väittelijä kertoi kuitenkin, että metsäkoneen ovella kolkuttelee jo kuormitusta helpottava tekoäly, mikä tekee puunkaatoratkaisut kuljettajan puolesta. Mikä neuvoksi. Miehen piti heti sen jälkeen päästä autolla kolmanteen rokotukseen Pälkäneelle. Monelta taholta tuettiin Kangasalan kesän toimintaa. kysymme toisiltamme On pakko googlettaa. -Perjantaina 17.12.1971 Kangasalan kesän arviointia ja tulevaisuuden suunnittelua MIELIPIDE Sähköpostit: toimitus@kangasalansanomat.fi Kirjeet: Kangasalan Sanomat, Myllystenpohjantie 2, 36200 Kangasala KS TUULI TUOMINEN KANGASALA TUOTTAA näyttelen tunnukset Kirkonkylän koulun pihamaalla. Esimerkkinä mainitaan ”yrmeä kissa” (grumpy cat), jonka kuvan päälle on kirjoitettu: minulla oli joskus hauskaa – se oli kamalaa. Tekoälyä odotellessa Y htenä aamuna läksin hiihtämään Sorolammonttuun. Oli hämmästyttävää todeta, että saimme aikaan näin huomattavan näyttelyn. Kuljettajaa tarvitaan vain hiukan katsomaan tekoälyn perään. Tuotantoamme ja kauppaamme esiteltiin Kirkonkylän koulun suojissa ja pihamaalla. Mm. Puunkorjaajien fyysinen rasitus oli vähentynyt, mutta psyykkinen sen sijaan kasvanut rajusti. Oikealla Voimisteluliiton hallituksen jäsen Maarit Petäjämäki. Siihen tarvitaan avaimen läsnäolo. Takakontti ei avaudukaan. – Lasten tempaus »Kakarakylä» oli sinänsä erikoinen, viehättävä ja ainutlaatuinen. Hän saa kuitenkin arvauksen vian syystä. Jonotan puhelimessa, mutta samalla yritän vielä ja auto hyrähtää käyntiin. Jotain perin kiinnostavaa sen on oltava, koska haastatelluilla kavereilla on yli 300 000 tilaajaa. Olin vastaväittäjänä Hannu Pursiolle, joka tutki metsäkoneenkuljettajien työkykyä
Kuiville käsille ja jaloille saa kosteutta rentouttavissa hoidoissa. Metsäniityt ovat yleensä ravinteikkaita, minkä takia myös pensaat ja puut kasvavat niissä ripeästi. Myös kasvolaitehoidot sekä rentouttavat spa-hieronnat: kuumakivi-, bambukeppija Tibet-hieronta. Lisäksi viereisessä tilassa on kauneusja hyvinvointiyrittäjiä, joiden palvelut täydentävät omiani; esimerkiksi ripsija kynsiteknikot sekä jalkahoitaja. 10) Verkkosivujen osoite: beautyocean.fi YRITYSKYMPPI MIRA TIKKANEN toivoo, että ihmiset asettautuisivat hoidettaviksi matalalla kynnyksellä. 4) Asiakaskunta: – Kaiken ikäiset miehet ja naiset, jotka kokevat tarvitsevansa kasvojen hoitoa tai rentouttavaa spa-hierontaa kiireisen arjen keskelle. Lumoavassa opiskelu on työelämälähtöistä. – Pirkanmaalla on kyllä sopivia niittyjä, mutta aktiivista hoitoa on jatkettava kohteella muutaman vuoden välein. Työelämä on nykyisin kovin kiireistä, joten hengähtäminen on luvallista ihan tavallisena arkipäivänäkin. Myös hieroja ja kampaaja löytyvät samalta kadulta. – Mukana on ollut vapaaehtoisia, maanomistajia ja viranomaisia. – Hyväkin kohde voidaan menettää, mikäli umpeenkasvua aiheuttava pajukko tai vieraslajit saavat vallata ja varjostaa kohdetta. Iho kestää pakkasiakin paremmin, kun se ei ole kuiva. Korona oli kova isku heti alkuun. Tibet Himalajan munkkien käyttämä Kuolleenmeren suolanyyttihieronta rentouttaa ja antaa energiaa. – Jos olo on näin ennen joulua stressaantunut, esimerkiksi kuumakivihieronta rentouttaa. Hoito sopii myös liiallisesta ulkoilusta ahavoituneelle iholle tai huoneilman ilmastoinnista tai lämmöstä kuivuneelle iholle. Käytännössä kunnostaminen tarkoittaa umpeenkasvua aiheuttavien pensaiden, lehtipuuvesakon ja puiden poistamista lajin suosimilta niityiltä. Suosittelen henkilöille, joilla on iho-ongelmia tai jotka ovat olleet vuosikausia epäpuhtaassa ympäristössä. 5) Kilpailuvaltti: – Kasvojen hoidon teknologiauutuus vesivetyhoito. ARJESSA MUKANA TUMMAVERKKOPERHONEN ON koko Suomen mitassa hyvin harvinainen laji. SARI EEROLAINEN. Niitä on vaikea viljellä, kertoo projektisuunnittelija Matti Puljujärvi Pirkanmaan ely-keskuksesta. Yksi kunnostuskohteista sijaitsee Mäyrän kylässä Pohjois-Kangasalla, yksi Orivedellä ja neljä Tampereella. Kangasalla sitä esiintyy harvakseltaan kaupungin pohjoiskolkassa, missä tämä kuva on otettu. Se on lajin ainoa isäntäkasvi. Se poistaa vapaita radikaaleja ja epäpuhtauksia ja ehkäisee ikääntymisen merkkejä. Luokitukseltaan tummaverkkoperhonen on erittäin uhanalainen. Opiskeluaikana yhden oppilaan hoidossa kävi silloin noin 600 asiakasta. Tummaverkkoperhosen säilymisen kannalta tärkein suojelutoimi on niittyjen avoimuuden ylläpitäminen. 7) Tulevaisuuden tavoite: – Beauty Ocean olisi paikka, missä voisi käydä rentoutumassa spa-hieronnoissa säännöllisesti kiireisen arjen keskellä, Toivon, että asiakkaiden lisääntyessä voisin myös palkata lisää henkilökuntaa. Nyt on hyvä aika käydä hakemassa kosteutta kuivaan, punoittavaan tai epäpuhtaaseen ihoon. Tampereen-Kangasalan-Oriveden esiintymisalueen niittyjä on hoidettu viimeksi 2010-luvun puolivälissä. Karjan laiduntaminen on vähentynyt, metsälaitumilla lähes loppunut kokonaan. Kyseessä on ihonhoitolaite, joka pääsee ihon pintaa syvemmälle. Kangasalan Sanomat Keskiviikko 15.12.2021 14 säksi sitä tavataan Suomessa vain paikoittain Satakunnassa ja Etelä-Pohjanmaalla. Jos jumit ja kipukohdat vaivaavat, hieroja on oikea paikka. Palvelu ei siis ole tarkoitettu pelkästään naisille, vaan myös itsestään huolehtiville miehille. Valikoimaan kuuluvat myös luxushoidot. – Valmistuin kosmetologiksi Tampereen Aikuiskoulutuskeskuksen Lumoavasta keväällä 2019. Maatalouden ympäristötuki on tärkeä työkalu viljelyssä tuottamattomien, mutta monimuotoisuuden kannalta arvokkaiden kohteiden hoidossa, Puljujärvi sanoo. Ne ovat jääneet niukalle käytölle, minkä vuoksi niittyjä uhkaa pusikoituminen. Hoito sopii kaikenlaisille ihoille, ja se lisää puolustuskykyä, puhtautta ja kirkkautta. 6) Henkilöstön määrä: – Minä itse. 8) Yritys sijaitsee Kangasalla, koska: – Tarjolla oli sopivan kokoinen liiketila. Jouni Valkeeniemi, teksti & kuva Pirkanmaan ely-keskus kunnostaa tummaverkkoperhoselle soveliaita niittyjä tänä talvena. – Monet metsäniityistä ovat kosteita ja pohjaltaan pehmeitä. Suoramalla oli pitkään vapaana liiketila, joten halusin tehdä rohkean kokeilun ja alkaa tarjota kasvohoitoja ja spa-rentoutushierontoja Kangasalan puolella, missä on vähemmän tarjontaa ja enemmän asukkaita. – Aloitin yksityisyrittäjänä Vehmaisissa marraskuussa 2019 juuri ennen koronaa. Toimet liittyvät Helmi-ohjelman perinnebiotooppiteemaan. Tummaverkkoperhosen käyttämää elinympäristöä ovat avoimet niityt sekä entiset heinämaat, joilla kasvaa lehtovirmajuurta. 2) Yrittäjä: Mira Tikkanen. 3) Palvelut: – Kosmetologin palvelut, erityisesti kasvohoidot. Tänä talvena toteutettavat perhosniittyjen kunnostustyöt tehdään Helmi-elinympäristöohjelman rahoituksella ja tietenkin maanomistajien suostumuksella. Pohjois-Kangasalan, Tampereen Viitapohjan-Sorilan sekä eteläisen Oriveden esiintymien liItseään on lupa hemmotella arjen keskellä Kangasalan Sanomat 1) Yrityksen nimi: Kauneushoitola Beauty Ocean. TUMMAVERKKOPERHONEN ON harvinaistunut maatalousympäristöjen muutosten myötä. Tummaverkkoperhosen asuttamia niittyjä kunnostetaan Kangasalla lajia tavataan vain pitäjän pohjoisosassa. 9) Ajankohtaista juuri nyt: – Kosmetologien yleinen suositus on käydä kasvohoidossa vähintään neljä kertaa vuodessa vuodenaikojen vaihtuessa. Hankkeen aikana raivattiin 37 hehtaaria perhosniittyä 41 kohteessa. – Olen suuntautunut koulutuksessani spa-hierontoihin, mutta hieroja en ole. PIRKANMAALLA ON pitkä seurantaja hoitohistoria tummaverkkoperhosen elinympäristön hoidossa
klo 11–15 26.12. – Suosittelisin tätä kirjaa 8–13-vuotiaille lukijoille ja muillekin, jotka ovat kiinnostuneita ratsastuksesta ja fantasiakirjallisuudesta, Hellsten kiteyttää. Kokkonen suosittelee hauskasti kirjoitettua kirjaa kaikenikäisille. klo 11–15 Toivottaa Kangasalan Apteekin väki Lisäetu -10 % Kirja ratkaisee joulun lahjapulmat NÄIHIN KIRJOIHIN NUORET TUTUSTUIVAT: • Helena Dahlgren: Sielunratsastajat – Osa 4: Pahan varjossa (Tammi 2021) • Joona Leppälä: ZoneVD Kiehtovan tiedon jäljillä (Tammi 2021) • Geoff Tibballs: Ripley´s Believe or Not – Ripleyn Usko tai älä 2022. – Kirjoitustyyli oli aika rennon oloista, mutta helppoa luettavaa, niin se piti kirjan pitkään kiinnostavana, hän arvioi. 690 €) (norm. – Kirja sopii hyvin nuorille, koska kirjassa pitää sisällään kaikenlaista tietoa ja vastauksia kysymyksiin, joihin vanhemmilla ei ole aikaa vastata, vinkkaa Lahtinen. UUSI AUTOHUOLTO TAMPEREEN LEINOLASSA Vestonkulma 1 B 2, 33580 Tampere Palvelemme ark. Kirjan hahmot ja tapahtumat perustuvat Star Stable -nimiseen nettipeliin, jota Hellsten on joskus kokeillut. Tarjoamme nyt pyyhkijänsulat ja polttimot –25 % alennuksella. klo 11–15 31.12. 020 7799 710 Puh. Aatos Lahtisen lukema tietokirja Kiehtovan tiedon jäljillä on YouTube-persoona Joona Leppälän käsialaa. Tarjous on voimassa 31.12.2021 asti. Palvelemme vuoden jokaisena päivänä! KANGASALAN APTEEKKI KANGASALAN APTEEKKI Kosmetiikkatuotteiden esittely perjantaina 17.12. Tykkään itse pohtia lukemisen aikana, kuka voisi olla syyllinen, hän kertoo. Huhtiniemen mukaan teos sopii varsin hyvin tiedonhaluiselle nuorelle, joka haluaa syventää tietämystään maailmasta. 010 322 2811 (puhelun hinta 0,088 € /min) www.kangasalanapteekki.fi Palvelemme: ma – pe 9 – 19 la 9 – 16 su 11 – 15 Hyvää Joulua! Joulunaikaan palvelemme: 24.12. hinnat: 8,35 snt/puh + 16,69 snt/min. fi 2021) • Siiri Enoranta: Kesämysky (WSOY 2020) • Jeff Kinney: Neropatin päiväkirja: Tähtiainesta (WSOY 2021) PIKKOLAN KOULUSSA opiskelevat Leevi Kokkonen (vas.), Ninni Hellsten, Niklas Huhtiniemi, Aatos Lahtinen ja Tiiti Salopino tutustuivat muutamiin nuorten kirjoihin, joihin on helppo tarttua. Ripleyn Usko tai älä -sarjan uusin osa kertoo oudoista ja kummallisista asioista ja tapahtumista, kuten nimen perusteella sopiikin odottaa. klo 9–19 1.1. ARJESSA MUKANA : UUSI Autohuolto www.uusiautohuolto.fi 599 € 599 € (norm. klo 9–13 25.12. Pikkolan koulussa 8. klo 7.30–17.00 Puh. klo 11–15 6.1. – Suosittelisin tätä sellaiselle, joka tykkää rikossarjoista -ja kirjoista. Kausihuolto ei korvaa huoltoohjelman mukaista määräaikaishuoltoa. 656 €) 205/55 R16 205/55 R16 TESTIVOITTAJA 2020 CONTINENTAL ICECONTACT 3 TESTIVOITTAJA 2021 CONTINENTAL VIKINGCONTACT 7 KITKARENGAS Hinnat per sarja, asennettuna. Myös Kesämyrsky kertoo murhasta, mutta raa’an sijasta Salopino arvioi romaania pikemminkin pohdiskelevaksi. Lue aiheesta lisää ja tutustu kirjastonhoitaja Annikka Pihlajan Kangasalan Sanomille kokoamiin lukuvinkkeihin verkossa. (Readme. MYÖS NIKLAS Huhtiniemi syventyi tietokirjaan. KAUSIHUOLTO NÄE JA NÄY – PYYHKIJÄNSULAT JA POLTTIMOT 129 € 25 % vaihdettavat ja lisättävät elementit: moottoriöljy ja öljynsuodatin SISÄLTÄÄ: kausityöt ja muut tarkastuskohteet: ulkoiset valot, öljyja nestetasot, renkaat, alusta, jarrut, iskunvaimennin, akku. luokkaa käyvät Tiiti Salopino, Leevi Kokkonen, Niklas Huhtiniemi, Aatos Lahtinen ja Ninni Hellsten tutustuivat muutamiin helposti lähestyttäviin uutuuskirjoihin, jotka sopivat sujautettavaksi myös nuorison koviin lahjapaketteihin Ninni Hellsten silmäili Sielunratsastajat-sarjan tuoreinta osaa. – Tämä ei kuitenkaan ole mitään teinihumpuukia, joten kirja sopii aikuisillekin. klo 12-16 Huippuedulliset kosmetiikkalahjapakkaukset Keskusaukio 2, 36200 Kangasala puh. ja 9. Huollamme ja korjaamme kaikki autot merkistä ja iästä riippumatta. Kirjat ovat myös mainio vaihtoehto joululahjaideoiden kanssa tuskailevalle vanhemmalle. Leevi Kokkonen sai käsiinsä huippusuositun Neropatin päiväkirja -sarjan uusimman osan, joka käsittelee päähenkilön sattumuksia liikuntaharrastuksen parissa. Teosta hän suosittelee kahdeksasluokkalaisilla ja sitä vanhemmille lukijoille. Salopino mainitsee usein lukevansa kirjoja, joissa kerrotaan petoksista ja murhista. Tarjoukset voimassa 28.2.2022 asti. Eveliina Kälviäinen, teksti & kuva Lukeminen kannattaa aina, sehän jo tiedetäänkin. 15 Keskiviikko 15.12.2021 Kangasalan Sanomat SIIRI ENORANNAN Kesämyrsky oli tyylilajiltaan Tiiti Salopinon mieleen. FAKTA
NUORTEN MUKAAN tiimipeli ja yhdessä onnistuminen ovat lajin parhaita seikkoja. Kaksikko on harrastanut cheerleadingia viisi vuotta. — Meillä on treenit neljä kertaa viikossa, joista yhdet ovat fysiikkatreenit ja kolmet lajitreenit. Tänä vuonna Kalevan treenihalli siirtyi Kauppiin upouusiin ja laadukkaisiin treenitiloihin ja bonuksena myös matka treeneihin lyheni entisestään. Lajista innostuneen Alinan onneksi Dream Teamin uusi treenihalli avautui Tampereen Kalevaan, jonne matka oli lyhyempi. KANGASALALAINEN KAKSIKKO on aloittanut cheerleadingin samaan aikaan vuonna 2016. Paino tai ulkonäkö ei vaikuta mihinkään, mikä on poikkeuksellista joihinkin muihin lajeihin verrattuna, kertoo Alina ylpeänä. — Joukkuekavereilta ja valmentajilta saa aina tukea tai juttuseuraa, kun sitä tarvitsee, hän jatkaa. TYTÖT KUVAILEVAT treenien menoa naurun täyteiseksi ja rennoksi, mutta myös treenaaminen onnistuu joukkueelta yhdessä täysillä. DREAM TEAM harjoittelee Tampereen Kaupissa. — Arki on kyllä joskus uuvuttavaa, kun siihen pitäisi mahduttaa myös koulunkäynti ja sosiaaliset suhteet, mutta eniten saan lajista positiivisia asioita, sanoo Laura. — Täällä parasta on joukkue ja se, että saa olla oma itsensä, kertoo Alina Uskalinmäki, joka toimii yhtenä joukkueen kapteeneista. Laura aloitti lajin innokkaalla asenteella ja kokeilemisen halulla varustettuna alkeisminijoukkueessa. Nyt tytöt treenaavat tavoitteellisesti kohti SM-kilpailuja yhdessä joukkueensa kanssa. Harjoitukset on juuri saatu käyntiin yhteisen alkulämmittelyn merkeissä. Kats o video digis sä Aina lähel läsi. Kangasalan Sanomat Keskiviikko 15.12.2021 16 Sara Hänninen, teksti & kuvat Nauru, musiikki ja valmentajan ohjeet raikuvat ympäri treenihallin. — Ihaninta lajissamme on se, että kaikki ovat samanarvoisia ja saavat osallistua. KANGASALALAISET ALINA Uskalinmäki (alla) ja Laura Lehtinen valmistautuvat parhaillaan lajin SM-kisoihin. — Joukkue on kuin perhe, ja treenihalli kuin toinen koti, kuvailee Alina. Uuden harjoitushallin sijainti on lyhentänyt kangasalalaisten harrastajien treenimatkaa entisestään. — Myös tilaisuus kehittyä urheilijana sekä yleisesti ihmisenä on huippua, jatkaa Laura Lehtinen hälinän keskellä. — On hienoa, että kaikilla on mahdollisuus harrastaa näin upeaa lajia, Laura komppaa. Teimme kyseisen kaverini ja pikkusiskoni kanssa erilaisia helppoja nostoja, jota kautta kiinnostuin lajista entistä enemmän, sanoo Laura. — Voimme kuitenkin myös ehkäistä niitä tehokkaalla lämmittelyllä, hyvällä tekniikalla ja keskittymisellä, hän lisää. — Minulla laji oli ollut jo pitkään mielessä aloittaa, mutta matka Kangasalta oli liian pitkä Lempäälään asti treenihallille, Alina jatkaa. Raskaitakin hetkiä on erityisesti kisakaudella, kun jännitys ja paineet kasvavat kisojen lähestyessä, he kertovat. — Näin vaativassa lajissa loukkaantumisriski on melko suuri, mutta koen, että loukkaantumiset ovat osa lajiamme, Alina kertoo. Tytöt lisäävät, että treenien lisäksi välillä viikonloppuisin on pidempiä leiripäiviäkin. Myös loukkaantumisia on sattunut kisakaudella, jonka vuoksi ohjelmaa on jouduttu muokkaamaan. JUNIORIJOUKKUE TIGERCATS treenaa kovaa vauhtia kisakautta kohti. Joukkueessa urheillessa myös sosiaaliset taidot kehittyvät ja joutuvat koetukselle. — Aloitin lajin cheerleadingia harrastavan kaverini innoittamana. Lajitreeneihin on sisällytetty myös akrobatiaharjoittelu, Alina kertoo. ARJESSA MUKANA Yhdessä kohti pyramidien huippua Kaksi kangasalalaista cheerleadingia harrastavaa nuorta kertoo lajista, jossa loukkaantumisriski on korkea, mutta yhteistyön voima sitäkin korkeampi. Vastoinkäymisistä on kuitenkin aina selvitty yhdessä joukkueena, Alina ja Laura jatkavat
n u u l u o j a n i a ä s s e m ä d y s a j ä s s e l e i m e m m e si o t n ä ä t e d i P . 17 Keskiviikko 15.12.2021 Kangasalan Sanomat ARJESSA MUKANA a u l u o j a t si ll a h u a R a tt u u ä ä v y h a j ! 2 2 2 a tt o u v y y tt ä ä p e s , n i a v n e n i a lli m t u ll o is o u v il O . Joukkueen ja myös koko Suomen cheerleading liiton keskeinen tsemppaaminen on ihan huippua. Yksi esille ilmestyvä puoli lajissamme on kannustus. Cheerleadingissa hyvää ryhmähenkeä ja luottamusta omaan joukkueeseen sekä ennen kaikkea itseensä tarvitaan erityisen paljon, kun heitellään toisia ihmisiä korkeuksiin. – Kangasala Fest haluaa jättää vierailleen mieluisan kesämuiston ja yllättää positiivisesti. klo 12-14! Tarjolla jouluglögiä ja piparkakkuja! Mauri Jussila Soili Uotila-Välimäki Saana Vahvelainen Heikki Lyytinen Sara Hänninen Kirjoittaja on Kangasalan Sanomien tet-harjoittelija. Se koostuu pyramideista, erilaisista volteista ja muusta akrobatiasta sekä stunteista eli ryhmänostoista. Hämmennyin kommentista, joten pyysin häntä kertomaan enemmän omasta näkemyksestään. Myös treenien sosiaaliset kontaktit jäivät puuttumaan kokonaan, jonka vuoksi tunsin oloni todella yksinäiseksi sulkutilan aikana. ja 23.12. Kasvana nuorena on upeaa nähdä, kuinka tässä lajissa nykyajan stereotyyppisestä yhteiskunnasta huolimatta hyväksytään jokainen sellaisena kuin on. Tarkoitus on antaa elämyksiä kaikille aisteille, tapahtuman pääjärjestäjä ja ideoija Sari Sorri kertoo. CHEERLEADING ON vieras käsite monille vielä tänäkin päivänä. Tämä tekee ilmapiiristä paljon positiivisemman. Tämä on kasvattanut lajin näkyvyyttä huimasti ja antanut oikeanlaista kuvaa cheerleadingista. Yleensä laji sekoitetaan jääkiekkopelien kannustustanssijoihin, joille tyypillistä on tanssiminen pom pom-huiskien kanssa katsomoiden portaikoissa. Hän kuvaili lajia tanssimiseksi ja pepun pyörittelyksi vähäisissä vaatteissa. Kasvavana nuorena on upeaa nähdä, kuinka tässä lajissa nykyajan stereotyyppisestä yhteiskunnasta huolimatta hyväksytään jokainen sellaisena kuin on. Tällöin huomasin, kuinka tärkeä ja suuri osa cheerleading on minua ja normaalia arkeani. Tiedän myös joukkuekavereideni ja monen muun nuoren tunteneen samoin. Visit Kangasalan tiedotteen mukaan toiveissa on löytää viisi muuta toimijaa. Moni muukin harrastaja on varmasti törmännyt samankaltaisiin kommentteihin, ellei jopa jokainen. Koronapandemian alettua, kaikki nuorten harrastus toiminta pysähtyi kuin seinään. Olisi mahtavaa, jos voisin tulevaisuudessa puhua lajista avoimemmin, ilman ilkeää kommentointia. Uusi musiikkija ruokafestari järjestetään Kangasalla Kangasalan Sanomat Kangasalla järjestetään heinäkuun puolivälissä uusi ruokaja musiikkitapahtuma Kangasala Fest – Wine, Food & Music. Suomi menestyy cheerleadingissa loistavasti nyt jo kolmannen peräkkäisen MM-kullan jälkeen, joka on myös levittänyt sanaa lajista enemmän. Festin juonnosta vastaa stand up – koomikko Jussi Simola. a n a k u a k i a t ä ll e h ä l n e tt is e m m il o – M ak sa ja : Ka ng as al an Ko ko om us ry Tervetuloa tapaamaan aluevaaliehdokkaitamme Kangasalan torille to 16.12. Kangasala Fest – Wine, Food & Music -tapahtuma Kangasalan kesäteatterin ympäristössä 15.–16.7.2022.. n e e t h y t ä d i e m o u t a ki a n u l u o J . Viinimaahantuojien nimet julkaistaan myöhemmin. Tällaisesta aiheesta puhuminen huolestuttaa minua. Muiden ravintolatoimijoiden haku on käynnissä. OLEN TÖRMÄNNYT moniin kommentteihin sosiaalisessa mediassa, joissa keskustellaan siitä, minkä kokoinen sinun täytyisi olla jotain tiettyä urheilulajia harrastaaksesi. Haukkuminenkin on yleistä. Kerran viikossa printissä, joka päivä netissä. Tämä on aivan oma lajinsa ja kaukana kilpacheerleadingista. Se tekee olostani arvokkaan tässä harrastusyhteisössä. Olen kiitollinen ja ylpeä siitä, että lajini on tasa-arvoinen ja kaikilla on samat mahdollisuudet koosta, sukupuolesta tai iästä riippumatta. Ruokaa tapahtumassa tarjoilee ainakin kangasalaisen yrittäjän Sari Sorrin vetämät ravintolat Sasor Restaurant & Winebar ja Sorella Dining & Cellar Club. Varmistuneista artisteista tapahtumassa esiintyvät Mamba, Ilta ja Mikko Harju. Tuttavani kerran totesi, että sitä ei voi kutsua urheiluksi. Useimmiten ihmiset kummastelevat, kun kerron kilpailevani cheerleadingissa SM-tasolla. Tämän takia toivoisinkin, että harrastustoimintaa pystyttäisiin jatkamaan normaaliin tapaan, vaikka korona ei laantumisen merkkejä näytäkään. NYKYÄÄN CHEERLEADINGISTA näkee paljon juttuja uutisissa ja mediassa. Cheerleading on hyvin näyttävä ja monipuolinen joukkuelaji. KOLUMNI Urheilulaji, jota täytyy aina selittää H arrastusvuosieni varrella olen lukemattomia kertoja selittänyt, mitä cheerleading on. Tapahtuma pidetään Kangasalan kesäteatterin ympäristössä ja se keskittyy ruokaa, juomiin ja musiikkiin, Visit Kangasalan tiedotteessa kerrotaan
maatiaisnaiset@gmail.com. Kattaus on moKopteri antaa valokuviin uusia näkymiä. • Mobilia av. • klo 18.15 K-Kino Kangasala-talossa: Tunturin tarina. Italialaisen autoteollisuuden kaunokaisia. Järj. Vapaa pääsy. • Mobiliassa Koneita ja ihmisiä, Rallimuseo, Mobilian klassikot sekä Tie vie museotiet suomalaisuuden peilinä -valokuvanäyttely. Yleisöopastus 19.12. klo 11–17. • Naivistit vierailulla -taidenäyttely 6.2. • klo 18 kitarasoittajaiset pääkirjastossa. Linnut on nimittäin laskettu kuvista. • klo 14.15 K-Kino Kangasala-talossa: West Side Story. Raudanmaan maatiaisnaiset. Sunnuntai 19.12. Ilm. Keskiviikko 15.12. • Vehoniemen Automuseo, kahvio ja museokauppa av. • klo 12.30 K-Kino Kangasala-talossa: West Side Story. Tapahtumiin voi tulla muutoksia ja peruutuksia koronarajoitusten vuoksi. Perjantai 17.12. 19.12. Valtaosa nyt nähtävillä olevista otoksista on kuitenkin otettu maan kamaralta. Järj. • klo 12.30 K-Kino Kangasala-talossa: Tunturin tarina. Kopterikuva paljastaa, että näin ei suinkaan ole. JALMARIN KOTO MA: kalamureke, siskonmakkara keitto, hedelmäsalaatti TI: olivian broilerpata, kalakeitto, talkkuna herkku KE: metsästäjän jauhelihapihvi, kasviskeitto, maitokiisseli ja hillo TO: janssoninkiusaus, lihakeitto, sekamarjakiisseli PE: Wilhelmiina suljettu Rauhallista joulua! LA: jouluisia ruokia, jälkiruoka SU: karjalanpaisti, jälkiruoka Lounas sisältää juoman, leivän, voin, salaatin ja jälkiruuan. Tapahtuman tuotto käytetään Lepokodin hyväksi. Av. Ota päivittäiseen käyttöön kangasalansanomat.fi/ lounaalle Tallenna kännykän kotivalikkoon tai selainsuosikiksi kätevästi käytettäväksi! Lounasyrittäjä! Tahdotko mukaan. • klo 18 Kangasalan Mieslaulajien konsertti Kangasalan kirkossa. Musiikkia, kahvio auki. Myös yhteislaulua. • klo 16 K-Kino Kangasala-talossa: Tunturin tarina. • klo 18 Joululauluilta Lepokodilla. ILMAKUVISSA Tervaniemenlahden lähitienoo hehkuu ruskan väreissä, ja veden pinnalla näkyy iso kerääntymä mustavalkoisia hanhia. to 23.12. – Kopteri antaa valokuvaukseen aivan uusia näkymiä, varsinkin tällaisiin parvikuviin, Mattila sanoo. • klo 15.45 K-Kino Kangasala-talossa: Tunturin tarina. Hanhilla on isossakin laumassa omaa tilaa ympärillään. kello 10 mennessä. saakka. MUSEOT • Kangasala-talo ja Kimmo Pyykkö -taidemuseo av. Kysy lisää 040 720 8917/ Satu Pasanen, Kangasalan Sanomat Viikko 51 PÄIVÄKODIT JA KOULUT MA: lasagnette, lämmin kasvis, salaatti TI: Joulupuuro ja lisukkeet PÄIVÄ KODIT: kasvispyörykät, perunasose, salaatti KE: possukastike, perunat, salaatti TO: makkara-/nakkikeitto, tuorepala, tuoreleipä PE: kermainen kalakastike, perunat, salaatti Ateriaan kuuluu maito tai piimä, näkkileipä ja ravintorasva sekä salaatin kastike, kun tarjolla on salaattia. Koronapassi. Lauantai 18.12. • klo 14 K-Kino Kangasala-talossa: Vinski ja näkymättömyyspulveri. asti sunnuntaisin klo 13 sekä 2.1.–30.1. • klo 8–9 fysioterapeutin vastaanotto Jalmarin Kodossa. Kangasalan Sanomat Keskiviikko 15.12.2021 18 ARJESSA MUKANA RUOKALISTAT MENOT Onko suosikkilounasravintolasi mukana. Katsojan silmä valehtelee, ja oma arvio hanhien lukumäärästä jää alakanttiin. Inga Sulin, Nina Kaitaranta, hänen johtamansa Vox Pedagogica kuoro, jota orkesteri myötäilee. • klo 11–14 joululounas Kahvila Mäyrässä Raudanmaan kylätalolla. Uutta on myös siinä, että kun hanhimassaa tarkastelee rannalta, näyttää kuin ne uisivat aivan kylki kiinni toisen kyljessä. saakka joka päivä klo 10–16. Raudanmaan kylätalo, Ponsantie 1269. NÄYTTELYT • Kimmo Pyykkö: Matkalla –66 -näyttely Kimmo Pyykkö -taidemuseossa 30.1. Tarkista ajantasainen tilanne tapahtumien järjestäjiltä. Julkaisemme seuraavan viikkopäivyrin keskiviikkona 22.12. Ma suljettu. ATERIAPALVELU MA: kinkkukiusaus, ratatouille, mansikkajogurtti TI: kanakeitto, sämpylä, raparperikiisseli KE: kaalilaatikko, puolukka, hunajalantut, puolukkavispipuuro TO: kalakeitto, sekaleipä, pulla PE: jouluateria: peruna, kinkku, sinappi, rosolli, piparirahka LA: karjalanpaisti, peruna, lanttulaatikko SU: riisipuuro ja rusinakeittoMuutokset mahdollisia. saakka päivittäin klo 10–17. Erikoiseksi näyttelyn tekee se, että osa hanhiotoksista on otettu kuvauskopterilla – siis lintuperspektiivistä. klo 13. • klo 18–19.30 Koirapuisto Rekkulan avajaiset, Horsmakuja. • Vehoniemen Automuseossa esillä Simo Niemisen kalustoa kaudella 2021. • klo 14 Raudanmaan virtuoosit esiintyvät. klo 11–15, pe 24.12.– la 1.1.2022 suljettu. saakka Art Villa Armaassa. Keittolounas sisältää keiton, juoman, leivän ja voin. Bella, bella! -näyttely Autoglym Galleryssä 31.8. • klo 13.30 ehtoollishartaus Jalmarin Kodossa. • klo 18.30 lentopallon naisten mestaruusliigaa LP Kangasala–Hämeenlinna Pitkäjärven liikuntahallissa. Tiistai 21.12. Lähetä siihen tarkoitetut tiedot verkkosivujemme kangasalan sanomat.fi-kautta maanantaihin 20.12. • klo 18 kynttiläkävely Raudanmaan kylätalolta. Raudanmaan nuorisoseura. Hän osaa lennättää sitä niin, ettei hanhiparvi heti säiky taivaalla surisevaa härveliä. Torstai 16.12. Enimmillään syksyn 2017 parvessa oli noin 5 000 valkoposkihanhea, mikä on tiettävästi suurin Pirkanmaalla havaittu tämän lajin kerääntymä. Keskiviikko 22.12. saakka. To 6.1. ti–ke ja pe–la klo 11–17, to klo 11–19 ja su klo 11–15. Mattilan kopteri toimii usein myös ”apusilminä” Sääksisäätiön väelle, kun nämä vuosittain tarkastavat kalasääsken pesiä. • klo 10–11 Kangasalan terveyskeskuksen suuhygienistin Henrika Thure-Kandellin vastaanotto Jalmarin Kodossa. ilmestyvässä lehdessämme. av. Lauantai 25.12. RISTO MATTILA on kuvannut kopterikamerallaan valkoposkihanhiparvia Kuhmalahdella lintuperspektiivistä.. • klo 17.45 K-Kino Kangasala-talossa: Spencer. Galleria avoinna ke–pe 16–19 ja la–su klo 12– Valkoposkihanhikuvia lintuperspektiivistä Jouni Valkeeniemi, teksti & kuva Risto Mattila on tuonut Kuhmalahden kirjastoon nähtäväksi valokuvia valkoposkihanhien parvista, joita on syksyisin lepäillyt Tervaniemenlahdella ja sen lähitienoolla. Esillä Kimmo Pyykön uran alkuvaiheen ja rautakauden teoksia. • klo 17–18 makkaranpaistoa ja glögiä Raudanmaan kylätalolla. MATTILA ON operoinut kuvauskopterin kanssa jo vuosia. Sunnuntai 26.12. 19.12. • klo 18 kynttiläpaja Raudanmaan kylätalolla. • klo 16 K-Kino Kangasala-talossa: Sing 2
juhlatalo.aijala@gmail.com. Järj. saakka klo 8–9. Järj. • Talvisodasta uuteen alkuun – opastettu näyttely sekä museoaitat. Mukaan paperia ja kynä. Kaikille avoin. KAHVILOITA • Vehoniemen Automuseo, kahvio ja museokauppa av. Risto Mattilan valokuvia nähtävillä Kuhmalahden kirjastossa 7. – En odottanut noin hyvää menestystä. Koronapassi tarkastetaan kaikilta yli 16-vuotiailta! Reservijärjestöjen perinteiset Päätetty PERUA koronan kiihtymisen vuoksi. Av. ti–pe klo 14–18 ja la 10–14. Taidetie 6. Eivätkä sitä tainneet odottaa kilpailijatkaan. Miten ne eivät törmäile toisiinsa, vaikka tuhansia hanhia kohoaa irti maasta yhtäaikaisesti. • Omatoiminen kuntosali Jalmarin Kodossa maanantaina 20.12. Voittonsa lisäksi Rosenström nappasi kaksi hopeaa, 200 metrin sekauinnissa (2:16,76) ja 200 metrin rintauinnissa (2:32,71). vuoden ympäri ti–la klo 11–19 ja su klo 10–16. 19 Keskiviikko 15.12.2021 Kangasalan Sanomat ARJESSA MUKANA – johtaa Jussi Tamminen – basso – urut, piano, sello Pääsylippu 20 € kuorolaisilta ja tuntia ennen ovelta. Järj. Karjalainen Kultuurikeskus Äijälä, Liuksialankuja 33. Hanni ui 400 metrin sekauinnissa ajan 5:07,15 ja puolta lyhyemmällä matkalla 2:24,16. • Jouluinen kaakaobaari piharakennuksen joulupajassa ja pikkupihan valot 23.12. • Kirkkoharjun kahvila av. Tuliaisina kisoista oli yksi mestaruus, neljä hopeaa ja yksi pronssi. Kangasalan reservijärjestöt, Kangasalan seurakunta ja Liuksialan kartano toivottavat kaikille kangasalalaisille turvallista ja rauhallista joulun aikaa! JOULUTULET JOULUTULET MENOT JOULUMYYJÄISET PERINTEISET Järj. • Raudanmaalla joulukalenteri, jonka virtuaalisia luukkuja avataan facebookissa. klo 11– 12.30 ja joulukuussa keskiviikkoisin klo 11–12.30 ja perjantaisin 17.12. ryhmille sopimuksen mukaan. Kuvasta puuttuu Maija Koski. Ilma on sakeanaan siivekkäitä. 040 769 9045 | tilaukset@kangasalansanomat.fi Artturintie 2, 36220 Kangasala Printtilehti ilmestyy joulukuussa normaalisti keskiviikkoisin ja digin uutisvirta päivittyy jatkuvasti. KUOHUN UINTIVALMENTAJA Iina Aro kertoo, että ikäkausimestaruuskisat sujuivat paremmin kuin etukäteen ajateltiin. VALKOPOSKIHANHIEN pääjoukot pesivät Venäjällä Jäämeren rannoilla, ja ne muuttavat paljolti Suomen kautta talvialueilleen Pohjanmeren rannoille. • Kangasalan Kuvataiteen Ystävät ry:n vuosinäyttely 14.12.–7.1. Järj. Kuvassa vasemmalta: Tatu Yli-Houhala, Väinö Hinkka, Juho Rosenström, Silva Salonniemi, Hertta Nieminen ja Hanni Koski. ma–la klo 10–16, lounas ma–pe 11–14, la 11–16. JÄTEASEMAT • Klan jäteasema av. Mattila on operoinut kuvauskopterin kanssa jo vuosia. • Perhekerho keskiviikkoisin klo 10–12 Raudanmaan kylätalolla 15.12. Armas Branderin katu 8, Pikonlinna. Palvelemme ma–to klo 10–16. pääkirjaston taidetila Terrassa. MUUT • Vehoniemen joulupuoti ja joulupuuropäivät 19.12. klo 9-14 Kahvio avoinna JOULULAULUTILAISUUS TÄNÄÄN 15.12. Jalmari Kodon toiminta jatkuu ensi vuonna 12.1. Erityisen vaikuttavia ovat otokset juuri lentoon nousseesta ja kuvaajaa kohti lentävästä parvesta. • Elävien runoilijain vapaamuotoinen runorinki joka kuun viimeinen sunnuntai kello 13 Kangasalan keskustan näkötornin ja harjukahvilan äärellä. • Neulekahvila Vilpeilän kylätalolla joka kuun ensimmäisenä sunnuntaina klo 18. Tied. saakka. Ponsantie 1269. • Raudanmaalaisten lounastreffit klo 11–14 perjantaisin 17.12. alkaen maanantaisin, keskiviikkoisin, torstaisin ja perjantaisin klo 17– 21. lähtien. Asiakaspalvelumme on suljettuna seuraavasti: to–pe 23.–24.12.2021, pe 31.12.2021 ja to 6.1.2022. tammikuuta 2022 saakka. Jouluista lähiruokaa ja leivonnaisia. Kahteen kakkostilaan ylsi myös Hanni Koski 14-vuotiaissa tytöissä. Joululehti ilmestyy ke 22.12.2021 Ilmoitusvaraukset ja aineistot viimeistään pe 17.12.2021 klo 15. Raudanmaan kyläosuuskunta. Suomessa syyskuun alussa tehdyissä laskennoissa valkoposkien syyskanta on laskenut kahtena peräkkäisenä vuonna. Joulukuun ja vuodenvaihteen ilmestyminen 18. Vuoden viimeinen lehti ilmestyy ke 29.12.2021 Ilmoitusvaraukset ja aineistot viimeistään ti 21.12.2021 klo 15. Syksyn 2017 ennätysparven jälkeen isoja määriä valkoposkia lepäili Tervaniemenlahden alueella myös 2019 ja 2020. Järj. nipuolinen, hanhista on sekä lähiettä miljöökuvia. Ikäkausimestariksi ylsi Juho Rosenström 14-vuotiaiden poikien 100 metrin vapaauinnissa. Raudanmaan Nuorisoseura. 19.12 saakka päivittäin klo 10–17. Hänen aikansa oli 54:48. MATTILAN KUVISTA on bongattavissa myös muiden muassa kurkia, joutsenia, metsäja kanadanhanhia sekä jalohaikaroita. IINA ARO. Lauantaisin ruoka-annokset ja grilliruokaa. Hän osaa lennättää sitä niin, ettei hanhiparvi säiky taivaalla surisevaa härveliä. Pronssia saavutti Väinö Hinkka 14-vuotiaiden poikien 200 metrin perhosuinnissa. – Toki he ovat treenanneet kovasti, ja Juho, Hanni sekä Väinö ovat olleet pienestä saakka ikäluokkansa kärkiuimareita Suomessa. • Kuhmalahden jäteasema av. Raudanmaan kyläosuuskunta. • Vesaniemen saunan yleisövuorot 1.10. • Lounaskahvila Mäyrä Raudanmaan kylätalolla av. Kaarina Maununtyttären tie 6. Vertaistukea ja aktiviteetteja. Kangasalan Nuorisoseura ry Kangasalan Nuorisoseura ry Pirtillä, Tapulintie 6, lauantaina 18.12. Kangasalan Nuorisoseura ry Koro nap assi vaa dita an! Mediamyynti p. Paikat finaaliviikonloppuun ratkaistiin aiemmin syksyllä pidetyissä karsinnoissa. saakka ma–pe klo 16–19 Raudanmaan kylätalolla. Väinön aika oli 2:21,90. asti Raudanmaan kylätalolla lounaskahvila Mäyrässä. 050 404 1146 tai 040 705 7269 ilmoitukset@kangasalansanomat.fi Asiakaspalvelu p. la klo 10–14. Jouni Valkeeniemi Kangasalan Kuohun nuoret uimarit onnistuivat mainiosti viikko sitten Tampereella pidetyissä ikäkausimestaruusuinneissa. Vuoden 2022 ensimmäinen lehti ilmestyy ke 5.1.2022 Ilmoitusvaraukset ja aineistot viimeistään to 30.12.2021 klo 15. asti. Klan Uintiseura ja Uimaseura Klan Kuohu. Ikäkausimestaruuksista pääsivät kisaamaan 16 parasta uimaria kussakin lajissa. KLO 18–19 PIRTILLÄ, Tapulintie 6 järj. URHEILU Kuohun uimareille kuusi mitalia ikäkausifinaaleista UIMASEURA KUOHUSTA oli seitsemän kilpailijaa Tampereella järjestetyissä ikäkausimestaruuskilpailuissa. Tänä syksynä valkoposkia oli Mattilan mukaan enimmillään 200– 300 yksilöä. Tuoreimmat kuvat ovat syksyltä 2020
Hän on tehnyt 13 ottelussa tehot 9+28=37. Se on kerännyt 14 ottelusta 29 pistettä, mikä on neljä enemmän kuin pykälää alempana olevalla Kiekko-Ahmalla. Marjatta p. Kevätkausi alkaa Eaglesin osalta 5. klo 14–16 Kh:n koululla. lehdessä olleeseen kokousilmoitukseen: kokousosallistujien tulee varautua esittämään koronapassi saapuessaan 20.12. 0500 862 423 JOULUTORTUT 6 kpl / 5 e JOULUVIINERI 1 e JOULULIMPPU 3 e KÄPYKAKKU 10 e Hyvä valikoima jouluisia kakkuja mm. Tied. Raudanmaan kyläyhdistys Syyskok. ”Huhtikuu tulee”. Lauantaina se kaatoi vieraissa Pingviinit voittolaukauskisassa, ja sunnuntaina Pikkolassa Uplakersin kolmen pisteen arvoisesti. pe 7.1. LAUANTAINA EAGLES haki kaksi pistettä Pirkkalasta vaikeimman kautta. KOLMEN JA puolen viikon mittaisen sarjatauon alkaessa Eagles on lohkossaan sijalla kolme. lohkon pistepörssissä Markkula on sijalla kolme. Kärkipaikkaa pitää LeKin Jesse Hurme (15. Jouko Oksjoelta p. Kangasalan Sanomat Keskiviikko 15.12.2021 20 URHEILU Torilla Suomalaista suunnittelua: KESÄBALLERINAT nahkaa 19 € , 2 paria 30 € JOUSTONASTAKENKIÄ TARJOUSHINNOIN Naisten kotim. Lohkon selvä ykkönen on tässä vaiheessa LeKi 41 pisteellä. klo 16.30. Sitovat ilm. Toisen erän alussa isännät menivät jo neljän maalin karkumatkalle. menn. L I P P U . P. . klo 18 Raudanmaan kylätalolla järjestettäviin syyskokouksiin kokoustilaa koskevien rajoitusten takia. Retken aikana kierrämme Suoramanjärventien lenkin. 16+22=38). Voittolaukauksissa Eagles onnistui kolmesti ja Pingviinit kaksi kertaa. Klan Eläkkeensaajat Matka Nokian teatteriin su 30.1. Pikantit-sekakuoro Esiintym. Pikonkankaan omakotiyhdistys Kuutamokävelyretki su 19.12., kokoontum. Näytelmäkerho to 16.12. Klan Nuorisoseura Joululaulutilaisuus ke 15.12. Korpitien kentällä klo 18. 050 586 0613. kinkunsulatusjumppa ti 4.1. klo 18. Sunnuntaina Eagles voitti selvin numeroin Uplakersin, jonka alkukausi on ollut vaikea. Koovee II on koonnut 33 pinnaa. Ottelu ratkesi jo avauserässä, kun Eagles paukutti kolme maalia. Ottelu ratkesi jo avauserässä, kun Eagles paukutti kolme maalia. Tammikuussa aloitetaan ke 12.1. klo 19 Kirkkoharjun koululla. Eaglesin kaksi viimeistä osumaa syntyivät kolmannen erän lopulla joukkueen pelatessa ilman maalivahtia. siht. Ylöjärveläiset ovat lohkossa toiseksi viimeisenä, saaliinaan vain 12 pistettä. Kakkosdivarin 2. Klan kirkossa Kauneimmissa joululauluissa su 19.12. klo 15, Mika Waltarin romaanin muk. vapaa-ajan jalkineita TARJOUSHINNOIN Katso kenkävaunujen aikataulut ja verkkokauppamme www.kenkamatti.fi 79 € Kangasalan torilla to 16.12. Kahden erän jälkeen kotijoukkue johti 4-0, mutta kotkapaidat kirivät päätöserässä tasoihin. VIIKONVAIHTEEN TEHOPELAAJA oli tuttuun tapaan Eagles-kapteeni Jerry Markkula (1+6). Aamupala torstaisin toistaiseksi. Seuraavaksi torstaina 16.12.21 Tammelantori 0400 722 842 autoon 040 757 4262 Jouluviikolla Kangasalan torilla kahdesti! Maanantaina 20.12.21 klo 8 14 Aatonaattona 23.12.21 klo 8 14 LENTOPALLON MESTARUUSLIIGAA PITKÄJÄRVEN KOULULLA K E S KIVI I K KO NA . -20 % Naisten säänkestävät, leveälestiset, kitkapohjaiset talvikengät TALVIMALLISTO Nastaja kitkapohjapäivä: Vältä kaatuminen ja vakava loukkaantuminen. 040 822 1057. Elämä on matka -ohjelman harj. Kotimaisia nastaja grip-kitkapohjaisia talvikenkiä TARJOUSHINNOIN! Kivikylän lihamyyntiauto Kangasalan torilla aina torstaisin. Jatkoaika oli maaliton. Perint. klo 15. 040 158 7375 KS. ke 29.12. Keskustan Klan yhdistykset Lisäys 8.12. Toisen erän alussa isännät menivät jo neljän maalin karkumatkalle. tammikuuta vierasottelulla Kiekko-Ahmaa vastaan. Teemu Kraneis (12. Jumppavuorot alkavat entisin ajoin ma 10.1. Kirkkoherra Seppo Jarva, Pikkolan musiikkiryhmä ja joulupukki paikalla. 0500 734 962. 9+17=26) on pistepörssin yhdeksäs. Annikille p. klo 12 Irma Mäkimaan ravintolassa Ellintiellä. Klan Invalidit Bocciaa pelataan ti 21.12. Joukkueet kohtaavat keskinäisessä kamppailussa heti joulutauon jälkeen. Torilla myös VÄÄRÄKANKAAN HUNAJAKAUPPIAS! Perunaa, porkkanaa, sipulia, lanttua, punajuurta EDULLISIN HINNOIN! VIIALAN KOTILEIPOMO Kangasalan torilla Jouluviikolla ti 21.12 & to 23.12. Y H E S KO KO K A N G A S A L A . JUTUN JUURTA MIELESSÄ. klo 17 Raudanmaan kylätalolla. SPR KANGASALA Aamupala to 16.12. TEEMU KRANEIS teki kaksi maalia ja syötti yhden Uplakers-kohtaamisessa. Klan sotaveteraanit, puolisot, lesket ja tukihenkilöt Joulujuhla to 16.12. klo 18 keskustan srk-talolla. klo 13–15 Asarilla. Ota yhteyttä p. leveälestisi syysnilkkureita, nahkaa, kitkapohja lämpimiä, kotim. 3.1. Koronatilanteen vuoksi jokaisella tulee olla koronapassi ja maski, pidetään etäisyydet. klo 9–11 Kasperissa, Ellintie 6. Häntä säestivät oivallisesti Teemu Kraneis (2+2), Lauri Pelkonen (2+1), Janne Lehtonen (1+2) ja Miro Pietilä (2+0). Ratkaisijana oli Eaglesin Jesse Mattila. L Ä M P I M Ä S T I T E R V E T U L O A P I T K Ä J Ä R V E L L E . taateli-, mausteja hedelmäkakkuja! Tervetuloa! Klan Naisvoimistelijat Jumpat päättyneet tänä vuonna. F I ( t a i o v e l t a ) Y H E S Y L I N I L O. K LO : LP K AN G ASAL A LE N T I S K E R H O L I P U T: W W W. Tied. SEURAT TOIMIVAT Se tuttu PÖLYPUSSIKAUPPIAS HUOMENNA torstaina Kangasalan torilla Myös tarvikkeet & partakoneiden verkot ANGASALAN TORILTA Tatun makeat marjat KK Huomenna TO klo 8–15 vielä kerran Suomalaiset omenat ja marjat hillot, suolasienet, puolukkasurvokset yms. Eagles lennähtää joulutauolle kahdella peräkkäisellä voitolla Kisa-Eagles–Uplakers 6–2 (3–0, 2–2, 1–0), Pingviinit–Kisa-Eagles 4–5 VL (2–0, 2–0, 0–4, 0–0) Jouni Valkeeniemi, teksti & kuva Kisa-Eagles pääsi aloittamaan kakkosdivarin joulutauon tuloksekkaan viikonlopun jälkeen
Henkilöllisyyden selvittäminen Äänestäjän on todistettava henkilöllisyytensä äänestäessään. 044 481 3130 virka-ajan jälkeen – vesilaitos ja puistot ja ulkoliikuntapaikat puh. Ruutanan hammashoitola on suljettu 23.12.21–2.1.2022. äänestysalue, Kautiala, äänestyspaikka Kautialan koulu Ponsantie 1269, 36340 Tohkala 4. 040 1336554 · Vatialan neuvola, Junatie 1 o Äitiysneuvola arkisin klo 11–12 p. Puhelinnumerot löytyvät Kangasalan kaupungin verkkosivuilta. Diabetesneuvola on suljettu 23.12.2021–28.12.2021, 31.12.2021 ja 6.1.2022. 040 865 7113 – kunnan omistamat kiinteistöt puh. Kotiäänestykseen oikeutetun on kirjallisesti tai puhelimitse ilmoitettava halukkuudestaan äänestää ennakolta kotonaan viimeistään tiistaina 11.1.2022 ennen klo 16.00 Kangasalan kaupungin keskusvaalilautakunnalle. Kangasalan ja Pälkäneen perheneuvolan neuvontapuhelin (p. 0400 196 196 Rehti ja reipas palvelu! www.ajoneuvokierratys.fi Meiltä myös ympäristöviranomaisten hyväksymät romutodistukset sekä ilmainen rekisteristäpoisto. Suun terveydenhuolto on 23.12.2021–6.1.2022 avoinna arkisin keskusterveysasemalla ja Pälkäneen terveysasemalla. Röntgen on 23.12.2021–6.1.2022 avoinna arkisin 8.00–15.30. 050 4152262 o Lastenneuvola arkisin klo 11.30–12 p. Diabetestarvikejakelu on suljettu 23.12.2021–2.1.2022. suljettu –3.1.2022 alkaen avoinna normaalien aukioloaikojen mukaan: ti–pe klo 10–18 ja la klo 10–14 KAUPUNGINHALLITUS Kangasalan kaupunki Kunnantie 1, 36200 Kangasala PL 50, 36201 Kangasala Vaihde: 03 5655 3000 www.kangasala.fi Kangasalan ja Pälkäneen yhteistoimintaalueen sosiaalija terveyspalveluita supistetaan vuodenvaihteessa 2021–2022 Sosiaalija perhepalvelut Sosiaalikeskuksessa palvellaan 23.12.2021–7.1.2022 puhelimitse kiireellisissä asioissa seuraavasti: Virka-aikainen sosiaalipäivystys ja lastensuojeluilmoitukset arkisin klo 8-16, p. · Vatialan, Suoraman, Sahalahden ja Luopioisten hammashoitolat on suljettu 23.12.2021–6.1.2022. klo 9.00 alkaen. LC-Kangasala / Roine Myytävänä Työpaikkoja Sekalaisia Ostetaan Kangasalan kaupunki tiedottaa Kangasalan kaupunki Kunnantie 1, 36200 Kangasala PL 50, 36201 Kangasala Vaihde: 03 5655 3000 www.kangasala.fi Virastojen poikkeukselliset aukioloajat Kaupunginvirastot ja puhelinvaihde ovat suljettuina 23.–31.12.2021. Tänä aikana toteutetaan raskaana olevien tarkastukset, alle 1 v. Vaalitoimitus alkaa kello 9.00 ja jatkuu yhtäjaksoisesti kello 20.00:een asti. 050 570 2464 – katujen kunnossapito, Kangasalan alue puh. ja 22. · Koronapuhelin palvelee Kangasalan ja Pälkäneen alueella arkisin klo 8–15, p. Kangasalan kaupungin äänestysalueet ja niiden äänestyspaikat: 1. Pikaisesti, käteisellä. 03 56554030 · Kangasalan keskusterveysaseman sekä Vatialan, Ruutanan, Sahalahden, Pälkäneen ja Luopioisten OmaAsemien tavanomaiset puhelinnumerot ovat käytössä arkisin klo 8–15. äänestysalue, Suorama I, äänestyspaikka Suoraman koulu Kyötikkäläntie 10, 36220 Kangasala 10. äänestysalue, Kirkonkylä I, äänestyspaikka pääkirjasto Keskusaukio 2, 36200 Kangasala 5. Kotiäänestykseen liittyviä lomakkeita saa keskusvaalilautakunnalta ja Kangasalan kaupungin verkkosivuilta. Kotiäänestys Äänioikeutettu henkilö, jonka kyky liikkua tai toimia on siinä määrin rajoittunut, ettei hän pääse äänestyseikä ennakkoäänestyspaikkaan ilman kohtuuttomia vaikeuksia, saa äänestää ennakolta kotonaan (kotiäänestys) Suomessa siinä kunnassa, joka on merkitty äänioikeusrekisteriin hänen kotikunnakseen. äänestysalue, Vatiala I, äänestyspaikka Pitkäjärven koulu Vatialantie 4 A, 36240 Kangasala 12. Kangasalan kaupungin keskusvaalilautakunnan postiosoite on PL 50, 36201 Kangasala. 040 1336562 o Lastenneuvola arkisin klo 12–13 p. 03 56554023. 040 031 2537 – katujen kunnossapito, Sahalahden alue puh. 040 031 2537 – katujen kunnossapito, Sahalahden alue puh. klo 10, joka päivä jouluun asti niin kauan kuin riittää. Ostetaan / vuokrataan YMPÄRISTÖTUKIKELPOISTA PELTOA luomuviljelyyn. Kangasalan kaupungin yleiset ennakkoäänestyspaikat ja niiden aukioloajat aluevaaleissa: Prisma, Mäkirinteentie 10 ke–pe 12.1.–14.1.2022 klo 09.00–20.00, la–su 15.1.–16.1.2022 klo 10.00–16.00, ma–ti 17.1.–18.1.2022 klo 09.00–20.00 Pääkirjasto, Keskusaukio 2 ke–pe 12.1.–14.1.2022 klo 09.00–19.00, la 15.1.2022 klo 10.00 –15.00, su 16.1.2022 klo 12.00–16.00, ma–ti 17.1. · Kuntoutus Kangasala ja Pälkäne toimii supistetusti 23.12.2021– 5.1.2022 ja on suljettu 7.1.2022. äänestysalue, Vatiala II, äänestyspaikka Pitkäjärven koulu Vatialantie 4 A, 36240 Kangasala 13. · Vatialan, Sahalahden, Ruutanan ja Luopioisten hoitajaja lääkärivastaanotot on suljettu 23.12.2021–6.1.2022. Terveyspalvelut Terveysasemat Kangasalan keskusterveysasema ja Pälkäneen terveysasema palvelevat 23.12.2021-6.1.2022 arkisin kiireellisissä asioissa klo 8-15 (hoitajan ja lääkärin vastaanotot). klo 10–16 – 28.–30.12. 040 133 6624 ja Jarmo Kivineva, puh. 050 550 9079 – vesilaitos puh. Laitoksissa äänestämisestä kuulutetaan niissä erikseen. Neuvolat Kangasalan keskusterveysaseman, Vatialan ja Pälkäneen äitiysja lastenneuvolat palvelevat supistetusti 23.12.2021-6.1.2022. 0500 625 990. Itaisin, arkipyhinä ja pyhäpäivinä ohjaus, neuvonta ja kiireellinen hoito Acutan hammaspäivystyksessä p. äänestysalue, Kuhmalahti, äänestyspaikka Kuhmalahden seurakuntatalo Lehtitie 1, 36810 Kuhmalahti Laitosäänestys Laitoksissa ennakkoäänestys tapahtuu vaalitoimikunnan lain perusteella määrääminä aikoina. Äänestäjän tulee ottaa mukaansa äänestyspaikalle kuvallinen henkilöllisyystodistus, esimerkiksi sirullinen henkilökortti, ajokortti tai passi. Apuvälinelainaamo on arkisin avoinna normaalisti ma-ti ja to-pe klo 8–11 ja ke klo 13–16. Harri Oesch, Tavela P. 040 865 7113 – katujen kunnossapito, puh. 03 56570115. 040 634 1083. Muut laboratorion toimipisteet on suljettu. Keskusaukio 2. Kotiinkuljetus Kangasalan taajama-alueelle. 040 1336698 · Pälkäneen neuvola, Keskustie 3 o Äitiysneuvola arkisin klo 11.30–12 p. Kuntoutuksen yksikkö toimii supistetusti. Terveyskeskuspäivystys on avoinna Kangasalan keskusterveysasemalla 23.12.2021–6.1.2021 arkisin klo 8–15. Henkilö, joka ei omista henkilöllisyyttä osoittavaa asiakirjaa, voi saada poliisilaitokselta maksuttoman, väliaikaisen henkilökortin äänestämistä varten. Kangasalan kaupunki-info, os. klo 10–14 – 20.12. Kotiäänestys tapahtuu kello 9.00 – 20.00 ennakkoäänestysaikana. äänestysalue, Kirkonkylä II, äänestyspaikka pääkirjasto Keskusaukio 2, 36200 Kangasala 6. · Perusterveydenhuollon mielenterveysja päihdeyksikkö Pilke on suljettu 23.12.2021–31.12.2021. klo 10–18 – 31.12. P. lasten tarkastukset sekä välttämättömät leikki-ikäisten tarkastukset. Tämä kuulutus pidetään nähtävillä Kangasalan kaupungin verkkosivuilla 9.12.2021–24.1.2022. äänestysalue, Liuksiala, äänestyspaikka Liuksialan koulu Ahulinjärventie 21, 36200 Kangasala 7. Lisätietoja www.kangasalanseurakunta.fi/tyopaikat Otamme vastaan/ostamme kierrätykseen ROMUAUTOJA JA METALLIJÄTETTÄ -ilmainen nouto Suomen Ajoneuvokierrätys p. Mäkirinteentie 10, palvelee vuodenvaihteessa seuraavasti: – 21.12. Etsimme ruokapalvelutyöntekijää. Haku päättyy 28.12.2021. äänestysalue, Ruutana, äänestyspaikka Ruutanan koulu Ruutanantie 750, 36110 Ruutana 9. Sosiaalityön, täydentävän ja ehkäisevän toimeentulotuen kiireelliset asiat arkisin klo 9-11, p. äänestysalue, Haviseva, äänestyspaikka Havisevan koulu Yli-Nikkiläntie 49, 36120 Suinula 2. Mielenterveysja päihdepalvelut · Aikuispoliklinikka on suljettu 27.12.2021–31.12.2021. Puhelimitse ilmoittautumisia vastaanottavat Annu Harju, puh. äänestysalue, Raikku, äänestyspaikka Raikun koulu Raikuntie 97, 36520 Raikku 8. Kangasalla 9.12.2021 KESKUSVAALILAUTAKUNTA JOULUKUUSIA Saarenmaantie 319 alk. pe 17.12. 040 754 6332. äänestysalue, Sahalahti, äänestyspaikka Sariolan koulu Kärkkääntie 12, 36420 Sahalahti 14. KANGASALAN SEURAKUNTA RUOKAPALVELUTYÖNTEKIJÄ Tule töihin Kangasalan seurakunnalle. –18.1.2022 klo 10.00 –18.00 Kuhmalahden kirjasto, Rautajärventie 26 ke 12.1.2022 klo 10.00–15.00, to 13.1.2022 klo 13.00–19.00, pe 14.1.2022 klo 10.00–15.00, ma 17.1.2022 klo 13.00–19.00, ti 18.1.2022 klo 10.00– 15.00 Äänestysalueet ja vaalipäivän äänestyspaikat Aluevaalit toimitetaan sunnuntaina 23.1.2022. äänestysalue, Suorama II, äänestyspaikka Suoraman koulu Kyötikkäläntie 10, 36220 Kangasala 11. 050 348 1810 /Ronni TYTTÄRELLE AUTO Hyväkuntoinen ja mielellään vähän ajettu, uudempi tai vanhempikin. –18.1.2022 klo 09.00–19.00 Sariolan koulu, Kärkkääntie 12 ke–pe 12.1.–14.1.2022 klo 10.00 –18.00, ma–ti 17.1. 040 133 6198. Ilmoituksen voi äänestäjän puolesta tehdä tämän valitsema henkilö. 050 550 9061 Kaupungin ilmoitukset ovat nähtävänä 23.–31.12.2021 pääkirjastossa kirjaston aukioloaikoina, os. Kotiäänestyksen tarkemmasta ajankohdasta ilmoitetaan erikseen äänestäjälle. Tuotto hyväntekeväisyyteen. Pyhäpäivän aattoina 23.12.2021, 31.12.2021 ja 5.1.2021 terveyskeskuspäivystys on kuitenkin avoinna klo 16 saakka. 050 4152254 · Suoraman, Ruutanan, Sahalahden ja Luopioisten neuvolat on suljettu 23.12.2021–6.1.2022. Laboratorio on auki 23.12.2021–6.1.2022 arkisin Kangasalan keskusterveysasemalla ja Pälkäneen terveysasemalla. · Ajanvaraus, ohjaus ja neuvonta arkisin klo 8–15 keskitetystä ajanvarausnumerosta p. 21 Keskiviikko 15.12.2021 Kangasalan Sanomat Edullisia JOULUKUUSIA Pirtillä Tapulintie 6, Kangasala LA 18.12. 040 1336672 o Lastenneuvola arkisin klo 11–12 p. Muistihoitajan vastaanotto on suljettu 27.12.2021–2.1.2022 ja 6.1.2022. Tiedoksisaannin katsotaan tapahtuneen seitsemäntenä päivänä julkaisemisajankohdasta. 050 469 9724 ja klo 16 jälkeen iltaisin, viikonloppuisin ja pyhäpäivinä p. 050 557 1023. Kiireelliset asiat virka-aikana: – katujen kunnossapito, Kangasalan alue puh. 040 133 6666 – puistot ja ulkoliikuntapaikat puh. 050 469 9720, puh. Perhesuunnitteluja ehkäisyneuvola on suljettu 31.12.2021 ja 6.1.2022. –27.12. Kotiäänestyksen yhteydessä voi äänestää myös kotiäänestykseen oikeutetun kanssa samassa taloudessa asuva omaishoidon tuesta annetussa laissa (937/2005) tarkoitettu omaishoitaja, jos kyseinen kunta on merkitty äänioikeusrekisterissä hänen kotikunnakseen. · Nuorisopoliklinikka toimii supistetusti 23.12.2021–7.1.2022. Ole hyvä ja ota yhteys p. · Kangasalan keskusneuvola, Herttualantie 28 o Äitiysneuvola arkisin klo 12–13 p. 040 133 6602) palvelee viikolla 52 ti–pe klo 12–14 ja viikolla 1 ti-ke klo 8.30–10. 040 133 6666 – kunnan omistamat kiinteistöt puh. Kangasalan kaupunki Kunnantie 1, 36200 Kangasala PL 50, 36201 Kangasala Vaihde: 03 5655 3000 www.kangasala.fi Aluevaalit 2022 Aluevaalien 2022 ennakkoäänestyspaikat ja vaalipäivän äänestyspaikat Ennakkoäänestys Ennakkoäänestys toimitetaan 12.1.–18.1.2022. äänestysalue, Huutijärvi, äänestyspaikka Huutijärven koulu Jokioistentie 7, 36270 Kangasala 3
klo 10–17 TIETOTEKNIIKKAA VALOKUVAUS PERUKIRJAT KAUPPAKIRJAT TESTAMENTIT YM. 044 212 2595 Avoinna sopimuksen mukaan Kaihtimet ja liukuovet * Solar -parvekekaihtimet * isot ikkunat: Screen -kaihtimet * liukuovet SUORAAN TEHTAALTA ilmainen suunnittelu Käytä kotikaupunkisi palveluita Kirsi Muilu p. 040 778 8695 JUHLAJA KOKOUSTILAT Juhlaja kokoustila ILKONHOVI Kangasalantie 618 (Vatialan hautausmaata vastapäätä) P. Aakkulantie 42, Kangasala P. 050 404 1146 Merkillisen hyvää palvelua Kangasalantie 921, katsastusaseman vieressä arkisin 8-17, la 9-14 | P. Maarit Pelli 044 504 4511 Minna Kalliovalkama 044 504 4506 Pirkko Riepponen 050 313 1025 Emilia Nikkilä 044 348 1737 Harri Kalliovalkama 044 504 4507 Kodit On Oy, Päivi Kuuttinen LKV Aakkulantie 38, 1. 03-4102 3074 Junatie 2, Nattari Palvelemme myös Kaukajärvellä Juvank. Pirkanmaan Ammatti-Isännöinti Oy Sarvijaakonkatu 5b A, Tampere Puh. 0400 501 292 SARI MESIRANTA kiinteistönvälittäjä, LKV 045 223 0600 sari@bo.fi JUKKA MESIRANTA kiinteistönvälittäjä, LKV, PTM 045 263 0995 jukka@bo.fi TOT E U TA A S U M I S E N U N E L M A S I ! KANGASALA Myllystenpohjantie 2, Kangasala P. 050 389 6836 OP Koti Pirkanmaa Oy LKV • Kuohunharjuntie 26, Kangasala • op-koti.fi Jyri Seljavaara p. 0500 478 996 www.ahjarvelaiset.fi ELLIN SALI Ellintie 2, Kangasala Tilaa 20-150 hengelle Pitopalvelu Irma Mäkimaa P. 03 3773 177 RENGASMYYNTI KIINTEISTÖVÄLITYS VIEMÄRIHUOLLOT Delete_palveluhakemisto_82x30_c.indd 1 27.11.2018 13.36.51 TIETOKONEET, OHEISLAITTEET MYYNTI, HUOLLOT JA KORJAUKSET Ellintie 6, Kangasala, ark. 03 447 500 | pamis.fi ISÄNNÖINTITOIMISTOT Aidosti paikallista palvelua lähellä asiakasta. Urheilutie 2-4, 36200 Kangasala P. KOILLISKESKUS Citymarket Linnainmaa P. Kysy lisää! Luottamuksella ja joustavalla aikataululla, toimistollani tai asiakkaan luona! Sanna's Life Oy/ Sanna Hämäläinen puh. 0400 566 937 myös iltaja viikonloppuaikoja JUHLAJA KOKOUSTILAT 40 hengen juhlapaikka erilaisiin tilaisuuksiin AHJÄRVELÄISTEN TALO Vesijärven rannalla, Vesijärventie 13, Kangasala. Paikallinen yritystieto kätevästi verkossa ja sovelluksessa! Yrittäjä, klikkaa tarkistamaan ja päivittämään yritystietosi veloituksetta: kangasalansanomat.fi/yritykset Tutustu verkkotuotteisiimme! Palvelemme ja ideoimme kanssasi: Raija Marjamaa 040 705 7269 raija.marjamaa@kangasalansanomat.fi Sari Äijö 050 404 1146 ilmoitukset@kangasalansanomat.fi Aina lähelläsi Aina lähelläsi. 040 595 6227 • www.saneerausmestarit.com • Omakotitalot • Vesikattotyöt • Julkisivuverhoukset 0400 634 511 • Asbestityöt • Pihla-ikkunat ja ovet www.moisionrakennuspalvelu.. 03 379 0333 AUTOHUOLTO arkisin 8-17, la 9-14 | P. 050 453 2140 ma-pe 10-18, la 10-14, toptassut.fi • Pesut ja trimmaukset • Ruuat ja tarvikkeet • Pentupainit joka la klo 12 ME PALVELEMME Paikalliset palvelun tarjoajat palveluksessasi! Uusi yrittäjä soita! Raija 040 705 7269 Sari 050 404 1146 PALVELEMME 24 h www.lukkopalvelu.com oy 0400 877 611 Ota yhteyttä ja pyydä tarjous. Ilmainen puhelinneuvonta. Kangasalan Sanomat Keskiviikko 15.12.2021 22 AUTOILU • Autohuollot • Raskaskonehuollot • Renkaat ja rengastyöt, myös isot renkaat • Ilmastointihuollot ja pakokaasutestit • Bosch vikadiagnoosi • Webasto ja Eberspächer • Pesupalvelut! Kultapellonkuja 120, Kuhmalahti Korjaamo 0440 684 521 korjaamokultapelto@gmail.com Hydrauliikkaletkut ja liittimet 0500 846 709 / 24/7 h Valtuutettu -HUOLTO • Tuulilasien vaihdot ja korjaukset • Muovihitsaukset: puskurit ym. TILITOIMISTOT Yrittävän yrittäjän yhteistyökumppani Tilipiste Kompassi Ky Taloushallinnon asiantuntija, KLT Silja Jantunen silja@tilipistekompassi.. Kansallinen Mediatutkimus (KMT 2020). 050 340 2802 energiakartoitus.fi KAUNEUSJA TERVEYSPALVELUT ParturiKampaamo Pääasioista ei kannata tinkiä! Kysy vapaita aikoja Puh. 032 55 66 77 www.askosaari.fi • Polttopuut, polttopuiden teko • Hakkuut, tontit ja pihapuut • Metsänhoitopalvelut • Polttopuut, polttopuiden teko • Hakkuut, tontit ja pihapuut • Metsänhoitopalvelut ILOMÄEN PUUKAUPPA KY 0400 413 331 Tule löydetyksi, ilmoita Sanomissa LVI-ASENNUKSET JA -HUOLLOT luotettavasti ja joustavasti. 045-1207797 Kotimaisten Piklas ikkunoiden ja ovien asennus sekä myynti www.remonttipalvelutampere.fi Saneerauspalvelu Leppäsalko Oy P. EDUNVALVONTAVALTUUTUKSET ASIOINTIPALVELU PEKKA VALTONEN P. 0400 335 443 Joustavasti asiakkaan luona. 03 356 2007 mape 9-17 www.pesukaksikko.. vastaavat työt T:MI JURI LEHTINEN 0400 713 922 juri.lehtinen@kolumbus.. huollot Kalliontie 35, halli 2, 36100 Kangasala Puh. Vuokraamme myös pöytäliinat juhliisi. Lakiasiaintoimisto MÄKIHANNU OY Toivontie 2, 36200 Kangasala P. Jari Anesmaa p. | P. huollot ELÄIMET Mäntytie 12, RUUTANA . Moision Rakennuspalvelu • Sähköasennukset • Sähköremontit • LED-valaistus p. Mainostaja, 89 prosenttia lukijoista pitää mainontaa tässä lehdessä hyvänä asiana. 040 7286962 Lomakodinkuja 1, 36600 Pälkäne RAKENTAMINEN JA REMONTOINTI KAIKKI RAKENNUSALAN TYÖT UUDIS& SANEERAUSKOHTEET P. 10 puh. 044 330 5567 ark. 0400 854 860 KIVITIKKA • dieselja bensakäyttöisten moottorien korjaukset • autojen ruostekorjaukset • katsastusremontit • moottorisahojen, ruohonleikkurien ym. 03 2772 555 PESULAPALVELUT PESU KAKSIKKO OY Osuusmyllynkatu 5, Messukylä P. Henri Nykänen p. 03 3772 500 päivystys 24/7 0400 411 008 www.kayttolukko.fi Turvallisuuden avaintekijä Keskipisteenä KANGASALA Parasta palvelua paikallisilta Soita ilmoituksesi p. 03 3141 3900 KOULUTUKSET KOULUTUKSET JA KURSSIT 040 584 9560 www.hsmturvallisuuspalvelut.. Muista myös edullinen kuljetuspalvelumme!!! Messukylänkatu 21, Tampere p. 03 377 1140 AUTOTARVIKE KANGASALAN arkisin 8-16, la sulj. 044 276 7111 Mika Vesanto Tmi ------HOMMA TOIMII ------Kalliontie 35, halli 2, 36100 Kangasala • autojen ruostekorjaukset, katsastusremontit ja huollot • moottorisahojen, ruohonleikkurien ym. 03-356 1009 JALKAHOITOLA JALKATAIKURI Jalkojenhoitaja TUIJA MERINEN Liisantie 1B P. Yli 30v kokemuksella! LAKISÄÄTEISET NUOHOUKSET PIRKANMAAN ALUEELLA ELÄINTARVIKELIIKE Ellintie 6, p. 03 377 3733 kangasala@kiinteistomaailma.. Myös iltaisin ja viikonloppuisin. 0400 455 502 Myös kotikäyntejä! www.elainlaakariasematroppi.fi WWW.LILLVET.FI Kuohunharjuntie 31, 36200 Kangasala 010 5011 873 ILMASTOINTIHUOLLOT/ NUOHOUKSET • ilmastointikanavien puhdistukset ja valvonta • hormien korjaukset ja tarkistukset • ym. 050 389 6803 OP Koti tuntee Kangasalan. 0400 488 189 www.satujalat.fi ME PALVELEMME KAUNEUSJA TERVEYSPALVELUT HELIN POLI Jalkojenhoito Kotija laitoskäynnit Perushoitajan palvelut Vesitehtaankuja 3, OP:n talo (esteetön käynti ent. 040 703 5346 PIRKANMAAN ENERGIAKARTOITUS OY * Energiatodistukset ja -selvitykset * Kosteiden tilojen mittaukset * Aran energia-avustuslaskenta Markku Peltola P. LUKKOLIIKKEET Tule käymään myymälässä Ellintie 4, 36200 Kangasala Puh. 03 357 5280 keskus@pirkanmaanlaatuisannointi.fi ELÄIMET ELÄINLÄÄKÄRI VILLE SUUTARI vastaanotto Pälkäneellä P. 044 743 3580 koilliskeskus@kiinteistomaailma.. TÄYDEN PALVELUN PESULA PESULAX OY Pesemme kaikki kodintekstiilit, puvut, hääpuvut, matot, työvaatteet ym. 050 360 6401 KANGASALAN LEPOKOTI Ruutanantie 26 kokousja juhlatilat sauna ja takkahuone www.elisanet.fi/kangasalan lepokotisaatio P. Nordean takaa) Palvelut ajanvarauksella 0400 426 416, www.helinpoli.fi PARTURI-KAMPAAMO CUT & CARE Ellintie 6 B 1,36200 Kangasala Varaa aika: 040 181 2300 TALVIRENKAAT Laaja valikoima turvallisia ja laadukkaita nasta/kitkarenkaita edullisesti! Testimenestyjät Nokian, Goodyear, Bridgestone… Myös erikoisvanteet ja asennukset! Suomalainen perheyritys Rengasmyynti Askosaari Oy Keskuojankatu 11 Sarankulma P. 040 9381 400 www.kantam.fi HRKKONEVUOKRAAMOT Kangasala Tampere Pirkkala Rakenna tai remontoi Ammattilaisena tai omaan kotiin p. P. 03 377 4862 varatuomari Arto Mäkihannu 0400 630 683, arto@makihannu.fi Santeri Mäkihannu 040 757 9366, santeri@makihannu.fi www.makihannu.fi LAKIASIAT Elämäsi tärkeät paperit Asiointipalvelua juuri sinulle! edunvalvontavaltuutukset kauppakirjat, kaupanvahvistukset perukirjat, perinnönjaot testamentit avioehdot jne. HSM Turvallisuuspalvelut Oy PUUNKAADOT Olemme pitäneet pirkanmaalaisista kiinteistöistä ja asukkaista huolta jo vuodesta 1987. Mainostaja, 96 prosenttia lukijoista pitää tätä lehteä ylivoimaisena paikallisten aiheiden tietolähteenä. 050 513 2921 Vuoden viimeinen numero ilmestyy 29.12. krs, 36220 Kangasala AVOINNA SOPIMUKSEN MUKAAN Pertti 040 702 6586 Päivi 050 351 7031 Kari 050 551 7031 info@koditon.fi Kansallinen Mediatutkimus (KMT 2020). 10-16 www.ilkonhovi.fi KAUNEUSJA TERVEYSPALVELUT SATUJALAT JALKOJENHOITOA, LYMFATERAPIAA, tukisukkien mittausja tilauspalvelu Kuohu, Kangasalan uimahalli P
032 55 66 77 www.askosaari.fi • Polttopuut, polttopuiden teko • Hakkuut, tontit ja pihapuut • Metsänhoitopalvelut • Polttopuut, polttopuiden teko • Hakkuut, tontit ja pihapuut • Metsänhoitopalvelut ILOMÄEN PUUKAUPPA KY 0400 413 331 Tule löydetyksi, ilmoita Sanomissa LVI-ASENNUKSET JA -HUOLLOT luotettavasti ja joustavasti. Pirkanmaan Ammatti-Isännöinti Oy Sarvijaakonkatu 5b A, Tampere Puh. 03 447 500 | pamis.fi ISÄNNÖINTITOIMISTOT Aidosti paikallista palvelua lähellä asiakasta. KOILLISKESKUS Citymarket Linnainmaa P. Vuokraamme myös pöytäliinat juhliisi. Urheilutie 2-4, 36200 Kangasala P. 03 377 1140 AUTOTARVIKE KANGASALAN arkisin 8-16, la sulj. Jari Anesmaa p. Nordean takaa) Palvelut ajanvarauksella 0400 426 416, www.helinpoli.fi PARTURI-KAMPAAMO CUT & CARE Ellintie 6 B 1,36200 Kangasala Varaa aika: 040 181 2300 TALVIRENKAAT Laaja valikoima turvallisia ja laadukkaita nasta/kitkarenkaita edullisesti! Testimenestyjät Nokian, Goodyear, Bridgestone… Myös erikoisvanteet ja asennukset! Suomalainen perheyritys Rengasmyynti Askosaari Oy Keskuojankatu 11 Sarankulma P. 0400 854 860 KIVITIKKA • dieselja bensakäyttöisten moottorien korjaukset • autojen ruostekorjaukset • katsastusremontit • moottorisahojen, ruohonleikkurien ym. EDUNVALVONTAVALTUUTUKSET ASIOINTIPALVELU PEKKA VALTONEN P. 050 360 6401 KANGASALAN LEPOKOTI Ruutanantie 26 kokousja juhlatilat sauna ja takkahuone www.elisanet.fi/kangasalan lepokotisaatio P. LUKKOLIIKKEET Tule käymään myymälässä Ellintie 4, 36200 Kangasala Puh. Ilmainen puhelinneuvonta. 040 703 5346 PIRKANMAAN ENERGIAKARTOITUS OY * Energiatodistukset ja -selvitykset * Kosteiden tilojen mittaukset * Aran energia-avustuslaskenta Markku Peltola P. 03 357 5280 keskus@pirkanmaanlaatuisannointi.fi ELÄIMET ELÄINLÄÄKÄRI VILLE SUUTARI vastaanotto Pälkäneellä P. 03 3773 177 RENGASMYYNTI KIINTEISTÖVÄLITYS VIEMÄRIHUOLLOT Delete_palveluhakemisto_82x30_c.indd 1 27.11.2018 13.36.51 TIETOKONEET, OHEISLAITTEET MYYNTI, HUOLLOT JA KORJAUKSET Ellintie 6, Kangasala, ark. 044 276 7111 Mika Vesanto Tmi ------HOMMA TOIMII ------Kalliontie 35, halli 2, 36100 Kangasala • autojen ruostekorjaukset, katsastusremontit ja huollot • moottorisahojen, ruohonleikkurien ym. TÄYDEN PALVELUN PESULA PESULAX OY Pesemme kaikki kodintekstiilit, puvut, hääpuvut, matot, työvaatteet ym. 040 7286962 Lomakodinkuja 1, 36600 Pälkäne RAKENTAMINEN JA REMONTOINTI KAIKKI RAKENNUSALAN TYÖT UUDIS& SANEERAUSKOHTEET P. 044 743 3580 koilliskeskus@kiinteistomaailma.. | P. krs, 36220 Kangasala AVOINNA SOPIMUKSEN MUKAAN Pertti 040 702 6586 Päivi 050 351 7031 Kari 050 551 7031 info@koditon.fi Kansallinen Mediatutkimus (KMT 2020). 0400 566 937 myös iltaja viikonloppuaikoja JUHLAJA KOKOUSTILAT 40 hengen juhlapaikka erilaisiin tilaisuuksiin AHJÄRVELÄISTEN TALO Vesijärven rannalla, Vesijärventie 13, Kangasala. vastaavat työt T:MI JURI LEHTINEN 0400 713 922 juri.lehtinen@kolumbus.. 0400 455 502 Myös kotikäyntejä! www.elainlaakariasematroppi.fi WWW.LILLVET.FI Kuohunharjuntie 31, 36200 Kangasala 010 5011 873 ILMASTOINTIHUOLLOT/ NUOHOUKSET • ilmastointikanavien puhdistukset ja valvonta • hormien korjaukset ja tarkistukset • ym. Lakiasiaintoimisto MÄKIHANNU OY Toivontie 2, 36200 Kangasala P. 040 9381 400 www.kantam.fi HRKKONEVUOKRAAMOT Kangasala Tampere Pirkkala Rakenna tai remontoi Ammattilaisena tai omaan kotiin p. Mainostaja, 96 prosenttia lukijoista pitää tätä lehteä ylivoimaisena paikallisten aiheiden tietolähteenä. huollot ELÄIMET Mäntytie 12, RUUTANA . 0400 335 443 Joustavasti asiakkaan luona. 10-16 www.ilkonhovi.fi KAUNEUSJA TERVEYSPALVELUT SATUJALAT JALKOJENHOITOA, LYMFATERAPIAA, tukisukkien mittausja tilauspalvelu Kuohu, Kangasalan uimahalli P. 040 595 6227 • www.saneerausmestarit.com • Omakotitalot • Vesikattotyöt • Julkisivuverhoukset 0400 634 511 • Asbestityöt • Pihla-ikkunat ja ovet www.moisionrakennuspalvelu.. 03 377 3733 kangasala@kiinteistomaailma.. 044 330 5567 ark. Mainostaja, 89 prosenttia lukijoista pitää mainontaa tässä lehdessä hyvänä asiana. huollot Kalliontie 35, halli 2, 36100 Kangasala Puh. 03 3772 500 päivystys 24/7 0400 411 008 www.kayttolukko.fi Turvallisuuden avaintekijä Keskipisteenä KANGASALA Parasta palvelua paikallisilta Soita ilmoituksesi p. 050 340 2802 energiakartoitus.fi KAUNEUSJA TERVEYSPALVELUT ParturiKampaamo Pääasioista ei kannata tinkiä! Kysy vapaita aikoja Puh. 050 389 6836 OP Koti Pirkanmaa Oy LKV • Kuohunharjuntie 26, Kangasala • op-koti.fi Jyri Seljavaara p. Kysy lisää! Luottamuksella ja joustavalla aikataululla, toimistollani tai asiakkaan luona! Sanna's Life Oy/ Sanna Hämäläinen puh. 050 389 6803 OP Koti tuntee Kangasalan. TILITOIMISTOT Yrittävän yrittäjän yhteistyökumppani Tilipiste Kompassi Ky Taloushallinnon asiantuntija, KLT Silja Jantunen silja@tilipistekompassi.. Aakkulantie 42, Kangasala P. 050 404 1146 Merkillisen hyvää palvelua Kangasalantie 921, katsastusaseman vieressä arkisin 8-17, la 9-14 | P. 23 Keskiviikko 15.12.2021 Kangasalan Sanomat AUTOILU • Autohuollot • Raskaskonehuollot • Renkaat ja rengastyöt, myös isot renkaat • Ilmastointihuollot ja pakokaasutestit • Bosch vikadiagnoosi • Webasto ja Eberspächer • Pesupalvelut! Kultapellonkuja 120, Kuhmalahti Korjaamo 0440 684 521 korjaamokultapelto@gmail.com Hydrauliikkaletkut ja liittimet 0500 846 709 / 24/7 h Valtuutettu -HUOLTO • Tuulilasien vaihdot ja korjaukset • Muovihitsaukset: puskurit ym. Yli 30v kokemuksella! LAKISÄÄTEISET NUOHOUKSET PIRKANMAAN ALUEELLA ELÄINTARVIKELIIKE Ellintie 6, p. klo 10–17 TIETOTEKNIIKKAA VALOKUVAUS PERUKIRJAT KAUPPAKIRJAT TESTAMENTIT YM. 10 puh. Myös iltaisin ja viikonloppuisin. Maarit Pelli 044 504 4511 Minna Kalliovalkama 044 504 4506 Pirkko Riepponen 050 313 1025 Emilia Nikkilä 044 348 1737 Harri Kalliovalkama 044 504 4507 Kodit On Oy, Päivi Kuuttinen LKV Aakkulantie 38, 1. 03-356 1009 JALKAHOITOLA JALKATAIKURI Jalkojenhoitaja TUIJA MERINEN Liisantie 1B P. HSM Turvallisuuspalvelut Oy PUUNKAADOT Olemme pitäneet pirkanmaalaisista kiinteistöistä ja asukkaista huolta jo vuodesta 1987. 03 2772 555 PESULAPALVELUT PESU KAKSIKKO OY Osuusmyllynkatu 5, Messukylä P. Moision Rakennuspalvelu • Sähköasennukset • Sähköremontit • LED-valaistus p. 03 377 4862 varatuomari Arto Mäkihannu 0400 630 683, arto@makihannu.fi Santeri Mäkihannu 040 757 9366, santeri@makihannu.fi www.makihannu.fi LAKIASIAT Elämäsi tärkeät paperit Asiointipalvelua juuri sinulle! edunvalvontavaltuutukset kauppakirjat, kaupanvahvistukset perukirjat, perinnönjaot testamentit avioehdot jne. 03 379 0333 AUTOHUOLTO arkisin 8-17, la 9-14 | P. Muista myös edullinen kuljetuspalvelumme!!! Messukylänkatu 21, Tampere p. 0500 478 996 www.ahjarvelaiset.fi ELLIN SALI Ellintie 2, Kangasala Tilaa 20-150 hengelle Pitopalvelu Irma Mäkimaa P. 0400 501 292 SARI MESIRANTA kiinteistönvälittäjä, LKV 045 223 0600 sari@bo.fi JUKKA MESIRANTA kiinteistönvälittäjä, LKV, PTM 045 263 0995 jukka@bo.fi TOT E U TA A S U M I S E N U N E L M A S I ! KANGASALA Myllystenpohjantie 2, Kangasala P. 03-4102 3074 Junatie 2, Nattari Palvelemme myös Kaukajärvellä Juvank. 03 3141 3900 KOULUTUKSET KOULUTUKSET JA KURSSIT 040 584 9560 www.hsmturvallisuuspalvelut.. 045-1207797 Kotimaisten Piklas ikkunoiden ja ovien asennus sekä myynti www.remonttipalvelutampere.fi Saneerauspalvelu Leppäsalko Oy P. 050 513 2921 Vuoden viimeinen numero ilmestyy 29.12.. 044 212 2595 Avoinna sopimuksen mukaan Kaihtimet ja liukuovet * Solar -parvekekaihtimet * isot ikkunat: Screen -kaihtimet * liukuovet SUORAAN TEHTAALTA ilmainen suunnittelu Käytä kotikaupunkisi palveluita Kirsi Muilu p. Henri Nykänen p. 050 453 2140 ma-pe 10-18, la 10-14, toptassut.fi • Pesut ja trimmaukset • Ruuat ja tarvikkeet • Pentupainit joka la klo 12 ME PALVELEMME Paikalliset palvelun tarjoajat palveluksessasi! Uusi yrittäjä soita! Raija 040 705 7269 Sari 050 404 1146 PALVELEMME 24 h www.lukkopalvelu.com oy 0400 877 611 Ota yhteyttä ja pyydä tarjous. 040 778 8695 JUHLAJA KOKOUSTILAT Juhlaja kokoustila ILKONHOVI Kangasalantie 618 (Vatialan hautausmaata vastapäätä) P. P. 0400 488 189 www.satujalat.fi ME PALVELEMME KAUNEUSJA TERVEYSPALVELUT HELIN POLI Jalkojenhoito Kotija laitoskäynnit Perushoitajan palvelut Vesitehtaankuja 3, OP:n talo (esteetön käynti ent. Kansallinen Mediatutkimus (KMT 2020). 03 356 2007 mape 9-17 www.pesukaksikko.
Kangasalan Sanomat Keskiviikko 15.12.2021 24 Tee löytöjä joulun lahjatalosta! Tee löytöjä joulun lahjatalosta! Tarjoukset voimassa 15.-21.12.2021 välisenä aikana tai niin kauan kuin tuotteita riittää tarjousaikana. (12,90) Esim. Ei jälleenmyyjille. Kulmikas 2L vuoka Esim. Ei jälleenmyyjille. (12,90) NYT NYT 9,03! 9,03! 5, 5,-Säästä 23% 0,31/rll 0,31/rll Soft embo WC-PAPERI WC-PAPERI 16RLL 16RLL (6,50) Emilia design TALOUSPAPERI 8RLL TALOUSPAPERI 8RLL (3,95) 33 50 50 Säästä 11% 0,44/rll Alkali SORMIPARISTOT SORMIPARISTOT AA tai AAA 10kpl/pkt (3,50) Säästä 28% 22 50 50 -20 -20 %% UUNIKOKKI VUOAT UUNIKOKKI VUOAT Esim. KOKO PERHEEN KOKO PERHEEN ULKOILU ULKOILU -30 -30 %% Toppatakit & -haalarit Ulkoilupuvut Tarjous ei koske ulkoiluhousuja Naisten Velour OLOASU OLOASU Värit vaihtelevat myymälöittäin Naisten KOTISUKAT KOTISUKAT Lämmin teddyvuori Valikoima vaihtelee myymälöittäin 33 95 95 Säästä 20% (4,95) RUKKASET RUKKASET Naisten heijastavat 99 95 95 Säästä 16% (11,95) Miesten LÄMPÖ LÄMPÖ PITKIKSET PITKIKSET 55 95 95 Säästä 25% (7,95) Lasten jouluiset PEHMOSUKAT PEHMOSUKAT Lämmin teddyvuori Sukissa jarrupohja 22 95 95 Säästä 25% (3,95) 3-Kerroksinen KASVOMASKI KASVOMASKI 50kpl/pkt (4,95) Säästä 20% 33 95 95 0,08/kpl 0,08/kpl musta, v.pun tai v.sin Supermarket Supermarket leikkisetti leikkisetti tarvikkeineen tarvikkeineen 69cm 69cm (59,00) (59,00) NYT NYT 29,50! 29,50! Lasten Lasten työkalupöytä työkalupöytä tarvikkeineen tarvikkeineen 59x60cm 59x60cm TAI TAI TYYNYLIINOJA ER Ä! -30 -30 %% (9,95) (9,95) NYT NYT 6,95! 6,95! KRUUNUKYNTTILÄ KRUUNUKYNTTILÄ 19cm, 30kpl/pkt paloaika n.6h 7, 7,-Säästä 29% (9,95) LÄMPÖLÄMPÖKYNTTILÄ KYNTTILÄ 40kpl/pkt, paloaika n.8h 22 95 95 Säästä 15% (3,50) PEHMOTONTTUJA PEHMOTONTTUJA ER Ä! ERILAISIA -30 -30 %% Esim. Tarjoukset voimassa 15.-21.12.2021 välisenä aikana tai niin kauan kuin tuotteita riittää tarjousaikana. Oikeudet muutoksiin pidätetään. 9-20 LA 9-18, SU 11-18 Suomalainen perheyritys vuodesta 1979 loytotex.fi. Oikeudet muutoksiin pidätetään. syvä Ø21cm lautanen (10,90) NYT 7,63! -25 -25 %% DIGESTIVE DIGESTIVE Original, 400g (1,79) ER Ä! -50 -50 %% 1, 1,-Säästä 44% 2,50/kg 2,50/kg Säästä 20% 00 79 79 1,46/kg 1,46/kg TALIPALLOT TALIPALLOT 6x90g (0,99) Säästä 33% 55 90 90 11,80/L (8,90) (17,80/L) HIUSHIUSKIINTEET KIINTEET 500ml SHAMPOO SHAMPOO 250ml TAI TAI HOITOAINE HOITOAINE 200ml (á 2,89) (11,5614,45/L) ERÄ ! Säästä 22% 44 50 50 9,00-11,25/L 9,00-11,25/L 2 KPL Airi 500ml LATTIALATTIAPUHDISTAJA PUHDISTAJA (2,49) Säästä 48% 11 29 29 2,58/L ER Ä! NESTENESTETAI TAI SUIHKUSUIHKUSAIPPUA SAIPPUA 500ml (á 2,49-2,95) (4,98-5,90/L) JUHLAPÖYDÄN JUHLAPÖYDÄN KONVEHTEJA KONVEHTEJA 3 x 300g (9,95) 3 x 300g (9,95) 88 95 95 9,94/kg 9,94/kg Säästä 10% ERÄ ! Säästä jopa 40% 33 50 50 3,50/L 3,50/L 2 KPL CELEBRATIONS CELEBRATIONS 186g (á 2,95) (15,86/kg) 186g (á 2,95) (15,86/kg) 4, 4,-Säästä 32% 10,75/kg 10,75/kg 2 KPL ERÄ! ERÄ! ERÄ! ERÄ! ERÄ! TEKSTIILI TEKSTIILI ALE ALE ON ON ALKANUT! ALKANUT! 2299 95 95 (34,95) Säästä 14% Sukissa jarrupohja KÄSIPYYHE KÄSIPYYHE 50x70cm Valikoima vaihtelee myymälöittäin 5, 5,-Säästä 15% (5,95) ER Ä! Valikoima vaihtelee myymälöittäin Alasenkuja 1 Suorama KANGASALA ARK. Kulmikas 2L vuoka (21,90) NYT (21,90) NYT 17,52! 17,52! ARCTICA ARCTICA Esim