Näyttely jatkuu 21.8. Lajin puuhamiehinä hääräävät Ruutanasta kotoisin olevat Saku ja Samu Sarka. Ongelmaan on turha odottaa helpotusta pian. (03) 377 0998
Tiistai 16.8.2011
Numero 60
93. Jonottajien kannattaa huolehtia suun kunnosta monipuolisesti. Pensaan oksat jaksavat hädin tuskin kannatella jättikokoisia terttuja.
Kunnan hammaslääkärin tuoliin on jatkuvasti enemmän tulijoita kuin ehditään ottaa vastaan.
Vaarallinen koulutie
Suinulan Korvenperän- ja Siitamantie on luokiteltu niin vaarallisiksi, että pienet lapset taittavat koulumatkansa ilmaiseksi koulutaksilla. Yhdestä tai kahdesta varahenkilöstä sen sijaan olisi hyötyä. Monesti sanotaan, että kun pannaan harjat heilumaan, jonot saadaan pois. SILMÄLÄÄKÄRIT
HANNA KOTIKOSKI MATTI PARTANEN
Ajanvaraus ma-pe 9.30 - 17.00 P. Laura Jussila iloitsee maanantaiaamun kävelylenkistä lapsiensa kanssa. asti. Sivu 5
Kisat pystyyn hiekkakasassa
Hammashoitojonojen lyheneminen pysähtyi
Anna Humalamäki Jonot kunnallisessa hammashoidossa eivät ole kesällä lyhentyneet. Tällä hetkellä täyttämättä on yksi vakanssi. Se on ihmisten oma valinta. Mehiläiset ovat eduksi myös muille kuin omistajilleen, sillä ne pölyttävät tehokkaasti esimerkiksi marjat ja rypsipellot. Niissä Ellan päämääränä on finaali. Sen sijaan hoidon hammaslääketieteellinen ja lääketieteellinen kiireellisyys arvioidaan tapauskohtaisesti. Sen hän myöntää, että jonot ovat liian pitkät. Johtava ylihammaslääkäri Pirkko Koskela kertoo, että vielä keväällä tilanne oli kohenemassa. Tulevien vuosien olympialaisissa ja MM-kisoissa. Alle puolivuotias Aleksi ja pian 2-vuotias Oskari nauttivat ulkoilusta alkusyksyn viilenevässä säässä. Jos jonossa ei kestä vartoa, voi turvautua yksityiseen lääkäriin. Kesätyöntekijöitä meillä on ollut hyvin, mutta sairaslomien vuoksi olemme joutuneet toimimaan vajaamiehityksellä. Yhdestä puskasta saatiin marjoja 24 kiloa. Vaatimus täyttyisi, kun ajan saisi hygienistiltä tai hoitajalta.
Formula Offroadia voi ajaa kilpaa myös rc-autoilla. Lisäksi yhteistoiminta-alueella pitää huolehtia, että hoitoon pääsyn kriteerit ovat kaikille samat. Koskelan mukaan jonoa ei voi enää ohittaa minkään sairauden perusteella. Suuntaus on, että takuu ei tarkoittaisikaan hammaslääkärin vastaanotolle pääsemistä. Sairaudella ei jonon ohi Ihmiset pääsevät hammaslääkärille jonotusajan perusteella. Kalevan kisojen kangasalalaistähden seuraava tähtäin on Ruotsiottelu; ensi vuonna ykköstavoite on EM-kotikisat. Omalla hoidolla on ratkaiseva merkitys. Maali häämöttää kuitenkin kauempana. Sivu 9
Huipulta huipulle
Seitsentoistavuotias Ella Räsänen on nuoresta iästään huolimatta jo Suomen juoksu-urheilun huippuja. Keskustelua on syntynyt jo siitä, mitä hoitotakuu tarkoittaa. Hygienisti voi riittää Koskelalla ei ole käsissään tarkkoja lukuja jonotusajoista. Koskelan mielestä kunta voisi perustaa varahenkilön viran. Lajiin pääsee tutustumaan ensi viikonvaihteessa Kangasalan ja Pälkäneen rajalla järjestettävissä kilpailuissa. Ajatus on tukea asiakasta, jotta suun terveys paranee. tri, silmätautien erikoislääkäri silmätautien erikoislääkäri
Myllystenpohjantie 2, Kangasala, p. Tarkastusjonossa on asiakkaita, joille pelkkä suuhygienistillä käyminen saattaisi riittää. Lyhyitä sijaisuuksia emme saa täytettyä. (03) 377 0998
lääket. Kirkonkylällä asuvan perheen lenkki kiersi tällä kertaa Pikkolan koulun kautta.
Kuhmalahden taidepappilan kesänäyttelyssä on käynyt noin
Mehiläistuottaja Janne Pajula, sivu 8.
vierasta. Radio-ohjattavilla autoilla voi kisata missä tahansa hiekkakasassa, mutta kisoissa reitit ovat vaativampia. Kesällä myönteiseen kehitykseen tuli stoppi henkilökunnan kesä- ja sairaslomien tähden. Perinteistä yötapahtumaa vietetään 20.8.
6
430037 672583
2000. Koskela korostaa ongelmien ennaltaehkäisyä. Asiasta on keväällä oltu yhteydessä aluehallintoviranomaisiin, jotka seuraavat tilannetta. Kesällä hammashoidossa oli kokeilu, jossa päivystykseen tulleille tarjottiin terveysohjausta. Koskelan mukaan hammashoidossa on silti työntekijöitä seudullisesti vertaillen hyvin. Lapset rauhoittuvat, kun käy kävelyllä, Jussila iloitsee. vuosikerta
Irtonumero 1,50 e
Taiteilua kylätalolla
Kuvassa nelivuotiaan Elsan näkemys Tiihalan kylätalosta, jossa käynnistettiin runsas viikko sitten Taiteiden ja tapahtumien iltayötä. Yksityisellekään ei tosin aina pääse. Koskelan mukaan vaihtoehtoja on punnittava, ja ratkaisun löytymiseksi tarvitaan poliittisia päätöksiä. Sivu 12
"
Ilonaihe
Hunaja on puhdas luonnontuote. Suinulalaiset Heidi Lehto ja Johanna Lauttanen ovat perustaneet kuntalaisadressin, jonka avulla he toivovat saavansa teiden varrelle kauan kaivatut kevyenliikenteenväylät. Tapahtuma keräsi runsaasti osanottajia.
Marjoja kerrakseen
Punaherukkapensas on tehnyt Pikonkankaalla roiman sadon. Aiemmin terveyskeskukseen pääsi hammashoitoon perussairauden vuoksi
Ohjelma alkaa kello 20.
Viktor Klimenko tuo slaavilaista tunnelmaa Taidepappilan yöhön.
Syntyneitä
Erkki Armas LEHTO
23.1.1944 Kangasalla 30.7.2011 Tampereella Siunaten, ikävöiden Anja Mika, Tarja ja lapset veli ja sisaret perheineen muut sukulaiset ja ystävät
Rakas puoliso, isä, pappa
Koko tien Hän kanssain kulkee nostaa aina langenneen. kello 5.07. yötapahtuma lauantaina 20.8. (03) 377 0336 ma-pe 9-17, la suljettu
Luotettava lähioptikko
OPTIIKKA
Kangasalan. Näyttely kootaan joustavasti eli esineen voi tuoda tullessaa ja viedä mennessään. päivä Tanssiteatteri MD:n koko Tanssiva Muumilaakso -nykytanssiteos nähdään Saksan Essenissä osana Tampereen ja Essenin ystävyyskaupunkitoiminnan 50-vuotisjuhlavuotta.
Kylä panee leikiksi Vilpeilässä
Vilpeilän koululla lyödään leikiksi kahden vakavan koulutaisteluvuoden vastapainoksi. Kahvituksesta huolehtivat VPK:n naiset ja makkaroita grillaavat Kuhmalahden leijonat. He esittävät tulitanssia ja -jonglöörausta. Saija Salminen ja Riku Kirkkomäki saivat pojan 11.8. P.Toimitus: toimitus@kangasalansanomat.fi (03) 3777 244, 377 200, www.kangasala.fi
Kaikki alan palvelut
AKTIIVINEN SYKSY OPISTOSSA ALKAA 5.9.
Nyt on aika ilmoittautua kursseille: netissä https://www.opistopalvelut.fi/kangasala ympäri vuorokauden OP:n, Nordean ja Sampo Pankin verkkopankkitunnuksilla, puhelimella numeroon 040 133 6200 maanantaista perjantaihin klo 9.00-16.00. Kangasalan kunnan kulttuuripalvelut
Piano: Heikki Sarmanto Laulu: Juki Välipakka
Konsertti
Kiitollinen avainten omistaja
PL 40, Myllystenpohjantie 2 36200 Kangasala www.kangasalansanomat.fi tilaukset@kangasalansanomat.fi ilmoitukset@kangasalansanomat.fi toimitus@kangasalansanomat.fi
Suurkiitokset sinulle joka palautit avaimeni Sulkuturvaan.
Tilaukset, osoitteenmuutokset, jakeluasiat ja Seurat toimivat -palsta: tilaukset@kangasalansanomat.fi Ilmoitukset: ilmoitukset@kangasalansanomat.fi Kangasalan kunta, Kangasala-Opisto, Kuohunharjuntie 9, PL 50, 36201 Kangasala. "Venla" painoi 4 495 grammaa ja oli 54 senttiä pitkä. Lisäksi kylätorilla on tuttuun tapaan uusien ekaluokkalaisten juhlistaminen, kyläkahvila, kylien välinen köydenveto sekä itse valmistettujen tai kasvatettujen tuotteiden myyntiä. Syyskuun 7. Tänä vuonna yössä esiintyy slaavilaisten laulujen tulisieluinen tulkki Viktor Klimenko. Opinto-ohjelma on jaettu koteihin 8.-9.8.2011.
Silmälääkärin ajanvaraus (03)377 0336
Keskusaukio 2, p. Kuhmalahden musikaalisten leijonien soitto- ja laulutaitoinen LC-band puolestaan esittää laulelmia ja iskelmiä. kello 1012 Vilpeilän koululla.
TUOTTAJATORI
WÄÄKSYN KARTANOLLA tiistaina 16.8.2011 klo 13.00-18.00
Tilakierros · ponitalutusta · ratsastusnäytös · Sääksi-säätiö esittäytyy · Musiikkia · Kahvio · Myynnissä lähiruokaa; maitotuotteita, salaatteja, kalaa, hunajaa, yms. 2
Tiistai 16.8.2011
Väestötietoja
Rakkaamme
Erkki Jouko KALLIO
13.2.1939 Ilomantsi 15.7.2011 Kangasala
Jäi ahkera työsi muistoksi meille hyvän sydämes ohjeet elämen teille. Isosisko Ilona on kaksivuotias.
Muumit reissaavat maailmalla
Tanssiteatteri MD:n tanssijat Samuli Roininen ja Suvi Eloranta vierailivat 11.13.8. Vuonna 1997 järjestetyn ensimmäisen yö-tapahtuman piti olla ainutkertainen kokemus, mutta suuren suosion johdosta tapahtumasta tuli jokavuotinen, muistelee Taidepappilaa isännöivä taiteilija Teemu Luoto. Viimein taivaan valtakuntaan minut vie Hän kirkkauteen. Kylätorin järjestää kylä- ja kouluyhdistys Vilpeilän Valpas ry. kello 1923. VAPAA PÄÄSY! TERVETULOA! Lisätietoja: www.waaksynkartano.fi www.tuottajatori.fi
Polkuja
Kuhmalahden seurakuntatalolla pe 19.8.2011 klo 19.00 Ohjelma 10
Järj. Sukupolvet ovat siis kerrankin tasaveroisia, koska myös nykyisillä koululaisilla on vanhoja lelula. Taidepappilan kesänäyttely on yössä avoinna. Lauri, Teemu, Helmi, Varpu, Ilari ja Taimi Siunattu läheisten saattamana. Lämmin kiitos osanotosta.
Kangasalan seurakunta Kastettu: Lilian Elise Hankala (Sahalahti), Veeti Kristian Itäluoto (Sahalahti), Aada Elli Olivia Mäkinen, Eemil Kristian Porvali (Sahalahti), Hertta Maria Vanhatalo, Martta Elliina Viitanen, Pihla Olivia Äänismaa Vihitty: Jorma Yrjö Antero Viitanen ja Anette Tuuli Elisa Lahtinen, Tuomas Juha Olavi Ikonen ja Pinja Kukkamaaria Luoma. Teoksessa on mukana Mäenpään ja Moominvalley Orchestran tanssia ja musiikkia yhdistäviä konsertteja koko perheelle sekä Tampereen Taidemuseon Muumilaakson Tanssiva Muumilaakso -digigrafianäyttely. Kerran autuaana siellä eteen saavun istuimen. (Sahalahti)
Tulinen yö Taidepappilassa
Kuhmalahden Taidepappilan kahdestoista yötapahtuma houkuttelee yleisöä nauttimaan tulisesta ohjelmasta pimenevässä illassa ensi lauantaina. Perheeseen kuuluvat myös Veera 14 vuotta ja Viljami 12 vuotta. Taidepappilan 12. kello 2.39. Pakkalan kylätori lauantaina 20.8. (Sahalahti), Viljo Kasper Järvinen 83-v., Aili Aliise Kangas 73-v., Maria Liisa Laaksonen 65-v. Kuollut: Toivo Vaittinen 101v. Kiitos osanotosta ja rukouksista.
Riikka Virkajärven ja Marko Törmän tyttö tuli maailmaan 8.8. Perinteisen kylätorin teemana on "kylä leikkii". Sekä isovanhemmat että lapsenlapset pääsevät tuomaan lelunsa näytteille, ja yleisö pääsee vertailemaan, millaisilla leluilla on eri aikakausilla leikitty. Näytteille tulee vanhoja leluja eri aikakausilta. Taidepolut on valaistu lampuin ja tuliroihuin. "Erkin" ensimitat ovat 3 330 grammaa ja 50,5 senttiä. Vanhaksi leluksi kelpuutetaan paitsi oikeasti vanhoja leluja myös 2000-luvun lelut, kunhan niillä ei leikitä enää. Koko tien Hän kanssain kulki, laulan silloin kiittäen.
Sinun kuvasi pappa kultainen me kätkemme pohjaan sydämen. San Diegossa, Yhdysvalloissa Finnfest 2011 -tapahtumassa osana kangasalalaisen Heikki Mäenpään Moominvalley@Finnfest 2011 -kokonaisteosta. Sä aina muistit ja huolta kannoit et paljoa pyytänyt vaan kaikkesi annoit.
Kaivaten Riitta lapset perheineen sukulaiset ja ystävät Siunaus toimitettu 6.8.2011 läheisten läsnä ollessa. Illan pimetessä esiintyvät loFlamman tulitaiturit Tommi ja Hanna
Karjalaisuus on paljolti kaipuuta kadotettuun. (03) 377 0998 Avoinna ma-pe 9.30-17.
VERENLUOVUTUS
Kangasalla perjantaina 19.8. Patsaan tuntumassa on graniittiin ikuistettuna suunnaton määrä Karjalaan haudattujen tai tuntemattomiksi jääneiden karjalaissotilaiden nimiä. Olla karjalainen, on toki suomalaisuutta, mutta se on jotakin vielä enemmän, syvempää. Tässä katsannossa karjalaisuus kaikkinensa, karjalainen kulttuuri, karjalaiset tavat, tottumukset, karjalaiset laulut, tanssit, ruoka ja tietysti Karjalan murre, ovat identiteettiä säilyttävä kokonaisuus. Löysin sieltä monia tuttuja sukunimiä. Tämä uni elää puheissa, teoissa ja lauluissa. He ovat kaikki keinotekoisesti luotujen hallintorajojen sisällä. Identiteetin ihminen löytää entisyydestä. Aulis Aarnio Kirjoitus on tiivistelmä juhlapuheesta Kivennavan Kihuissa 24.7. Maksuton luovuttajainfo 0800 0 5801. Ramppi-teatterin nuorille näyttelijöille on pitänyt antaa erityisopastusta Hämeen murteen ääntämisessä. Siinä kaikki. Sen tuntumassa, aivan keskusaukion kupeessa, on Kauko Räsäsen taideteos "Äiti Karjala" vuodelta 1993. Se elää karjalaisessa kulttuurissa. Tämä kaikki on luonnollista. Tähän karjalaisia yhteen kokoavaan piirteeseen liittyy yksi selittävä tekijä. Ja sen tähden koen menettäneeni jotakin äärimmäisen tärkeätä menetettyäni mahdollisuuden liikkua omassa Karjalassani, nauttia vapaana ja vapaasti sen henkisestä ja aineellisesta vauraudesta. Lieventävänä asianhaarana todettakoon tosin se, että olen käynyt syntymässä Kotkassa ja viettänyt Kymenlaaksossa elämäni ensimmäiset onnelliset vuodet, niistä osan sodan jaloissa. Erkon Hämäläisten laulua ei enää lauleta, saati Jalmari Finnen suunnattoman kaunista Hämeen laulua. Pelkistän äärimmilleen ja sanon: karjalainen identiteetti. p. Ehkä siinäkin on seitinohut sidelanka arvostamaani karjalaisuuteen. Pikkupojan silmät hehkuen talletin kuumentuneiden aivojeni johonkin syväkerrokseen kuvan langanlaihasta, ruskettuneesta maratoonarista, joka väsymättä vaelsi kierros toisensa jälkeen urheilukentän 300 metrin mittaista rataa. Onhan meillä Pirkanmaa. Kangasalan silloisella keskusurheilukentällä näin suuren idolini, Euroopan mestari Mikko Hietasen, Karjalan pojan, kiertämässä rataa ja voittamassa Karjalan maratonia. Kaipuuni kadotettuun on toki ohuempaa, se on erilaista kuin niiden, joilla on omakohtainen kosketus siirtokarjalaisten kohtaloon. Se oli suotuisa ja rohkaiseva, eikä ainoataan tapausta, jossa karjalainen tausta olisi syrjinyt ikäisiäni ole tallentunut muistiini. Ei ole sitä Hämettä, jossa minä vartuin aikuiseksi, ei edes hämäläistä murretta. 050 553 6908, 050 370 5839 balettiopisto@tampereenbalettiopisto.com
www.tampereenbalettiopisto.com
Perjantaina 19.8.
-kosmetiikkaedustaja Kangasalan Apteekissa.
Alennus ajalla 19.-31.8.2011.
-15%
Kaikista Avene-sarjan tuotteista
Aukioloajat: ma-pe 9-20, la 9-16, su 10-15
KESÄTYHJENNYS!
Paljon MERKKIKEHYKSIÄ
Puhelinjärjestelmämme ei tOimi tOistAiseKsi!
PAlVelemme numerOissA:
AsiAKAsPAlVelu 050 404 1134 jAKelu 050 375 0210 ilmOitusmYYnti 050 404 1146 ilmOitusVAlmistus 045 230 6022 tOimitus 045 230 6021 PäätOimittAjA 050 595 3153
toimitus@kangasalansanomat.fi ilmoitukset@kangasalansanomat.fi tilaukset@kangasalansanomat.fi
30 ml KASVOVOITEET minihintaan!
18,90 38,90
ostaessasi kehykset + linssit.
1
Tarjous voimassa 2.9.2011 asti.
Annukka Lintulahti, p. Kun katson menneisyyteen, minäkin koen menettäneeni tärkeän osan omaa minuuttani. Sama koskee maakunnan, heimon ja kokonaisen kansakunnan identiteettiä. RELAX & DANCE!
Koulumme:
Kangasalan Balettiopisto: Manttaalikuja 7 B, lukion takana Tampereen keskusta: Pyynikin koulu, Hämeenpuisto 34 (Huomaa paikka!) Hervanta: Hervannan Vapaa-aikakeskus; Lindforsinkatu 5, sali 134
ELLEN SI KÄV SSIEN SÄÄN, ULOS TAN !
Tied. klo 1418, Suoraman seurakuntatalolla, Suoramantie 9. Jokainen verenluovutuksesi on tärkeä. Tiistai 16.8.2011
3
Syyslukukausi alkaa! Welcome uudet ja entiset oppilaat! · Lapset, nuoret ja aikuiset -tunnit 3-vuotiaista alkaen! · Tanssin perusopetuksen · yleinen & laaja · Ammatti- ja kielitaitoiset kouluttajat · Omat tunnit lapsille, nuorille ja aikuisille
Minun "karjalaisuuteni"
Kävin jokin aika sitten Lappeenrannan sankarihautausmaalla. Tervetuloa!
OJENNA KÄTESI. Kesäpäivä Kangasalla on nykyisin Pirkanmaan maakuntalaulu, mutta sillä ei ole mitään tekemistä hämäläisyyden kanssa. Karjalaisiin juhliin minulla ei ennen tätä kesää ole ollut omakohtaista kosketusta kuin yhden kerran. Mitä yhteistä on Pälkäneen, Ruoveden tai Sastamalan ihmisillä Hervannan kaupunginosan asujainten kanssa. www.veripalvelu.fi · www.sovinkoluovuttajaksi.fi. Väestö kasvaa, muuttuu, sekoittuu. Sodan jälkeen Kangasalle muuttaneet evakot muodostivat tärkeän osan minun sukupolveni kasvuympäristöä. Vauraan ja edistyksellisen läänin poistuminen oli sitä, mutta koko Suomen kannalta Viipurin kaupungin menetystä ei mikään ole korvannut. Se on elämää se, ja tervetullutta muutosta. Kun kirjoittamiini näytelmiin on sisältynyt myös totuttautumisen kipua ja tuskaa, se on karjalaisilta itseltään kuultua, ei omakohtaisesti nähtyä tai koettua. Hersyvä viipurilainen nauru, soljuva murre ja laulamisen lahja ovat säilyneet meille jälkipolville kauniina muistona. Myös minulle. Entä sitten. Tampereen seutu on valtakunnan kasvukeskuksia, jonne Lauri Viidan "Moreenia" lainatakseni "virtaa kaikkialta uutta ihmisainesta, maan sitkeätä irtaimistoa, joka unia nähden on viimeinkin päättänyt tarttua onnensa ohjaksiin". Silti jää kysymys: Mikä karjalaisuudessa kiehtoo. Minulla ei todellakaan ole minkäänlaisia sukujuuria Karjalassa, ei isän eikä äidin puolelta. J.H. Tulevaisuudesta käsin identiteetti ei koskaan voi rakentua, emmehän edes näe tulevaan, eikä pelkkä usko tuleviin hyviin tai huonoihin aikoihin identiteettiä luo taikka sitä vahvista Karjalaisuuden erottaa kaikista muista suomalaisista ihmisryhmistä ainakin tiettyyn pisteeseen asti yhteiseksi koettu identiteetti. Ehkä tämä vaikeasti määritettävä ja vaikeasti minullekin avautuva tunnetaso on silti siltana edustamastani perushämäläisyydestä siihen Karjalaan, jonka koen tuntevani. Karjalan menettäminen. Olen joskus identiteetistä puhuessani luonnehtinut asiaa sanomalla, että identiteetti löytyy peruutuspeiliin katsomalla, ei tuulilasin lävitse. Miten laulaa, kun ei ole hämäläisiä juhliakaan. Tarina jatkuu varatuomari Pertti Paloheimon kertomuksella Karjalasta Suomen urheilun sydänalueena. Se on uni niin kuin eräs näytelmäni karjalaistyttö sanoo, "uni jota ei voi miult pois ottaa". Toivomme, että luovuttaisit verta säännöllisesti 23 kertaa vuodessa. Olin taas kerran kasvotuksin minua vuosia askarruttaneen kysymyksen kanssa: Mikä karjalaisuudessa on sellaista, joka vetää minua puoleensa. Onneksi meille kaikille, uusille ja vanhoille, mutta kylmä tosiasia on, että samalla muutos polkee jalkoihinsa hämäläisyyden. Pikkupoikana seurasin karjalaisjuhlien yhteydessä järjestettyjä urheilukilpailuja. Pirkanmaa on hallinnollinen järjestely, herrojen kotkotus, jolla ei ole identiteettiä muodostavaa ominaisuutta. & Ilm. Aakkosjärjestyksessä, pitäjittäin: Antrea, Heinjoki, Hiitola omalla kohdallaan Kivennapa. Nyt harmaata hapsillani näen kuvan karjalaisesta peräänantamattomuudesta. Ei ole olemassa hämäläistapahtumia, joihin kokoontuisivat vahvaa hämäläistä identiteettiä tunnustavat ihmiset. (03) 377 0940 Keskusaukio 2, Kangasala Kesäaikana palvelemme: mape 1017, la suljettu
www.synsam.fi Myllystenpohjantie 2 Kangasala p. Olen sanan hyvin ahtaassa mielessä perihämäläinen. Ota virallinen henkilötodistus mukaan
Monissa Tampereen seutukunnan kunnissa on jo tehty aloitteita Tavasesta luopumiseksi. Siis kotiin ja perheeseen, jossa elämän peruseväät annetaan. Suoramalla saksanpainenkoira tappoi pienen koiran. Jos se jää pikkupojan kaaren ihasteluun ja oman miehen pikkuhädän myötäsukaiseen toppuutteluun, aitamme ja konkimme ovat jatkossakin urean kyllästämät. Karhujen suostumuksella nimiksi kelpuutettiin Marja ja Hunaja. Tavasen vastustajissa on runsaasti asiantuntijoita, jotka osaavat ja uskaltavat kyseenalaistaa tutkimukset ennakkoon ja tulokset jälkikäteen. Taiteiden ja tapahtumien iltayötä. Ulkoilua koiran kanssa ilman pelkoa toivova
Lukijan kuvat
Tiihalassa vietettiin perjantaina 5.8. Entäs sitten kun ne makupalat loppuvat. Tavasen tavoitteet ovat sinänsä perusteluja. Asiaa Kangasalla on ihania autoilijoita! Aina pääsee suojatien kohdalla tien yli, eikä tarvitse lainkaan odotella. Illalla samaan aitaan nojailee isompi poika. Lasten luontopolun tehtävärastilla piti keksiä puisille nallekarhuille nimet. Mielestäni isojen koirarotujen pentuja ei saisi myydä kelle tahansa. Vettä pumpattaisiin Raikun vedenottamolta, jonka kohtalosta alueen asukkaat ja kuntalaiset ovat nyt erityisen huolissaan. Asia on sama, yleisö eri. On hienoa, kun joku uskaltaa rikkoa rajoja! Myötähäpeää tuntee vain harva. Näin on Ihmettelen, että nykytekniikan aikana Kangasala-Opiston netti-ilmoittautumiseen käy vain Osuuspankin, Nordean ja Sampo-pankin verkkopankkitunnukset. Mihin ovat kadonneet miehet isojen palveluskoirien rinnalta. Kiitos Outi Munnukalle Vesaniemen kesäuimakoulusta. Turvallisia kilometrejä kaikille ja hyvää kouluvuotta. Koulua on tapana syyttää kaikesta, mutta käytöstapojen opettelussa on mentävä juuriin asti. 4
Tiistai 16.8.2011
Tavasen viimeinen ponnistus?
Matti Kauhanen 16.8.2011 Keskustelu Tavasen tekopohjavesihankkeesta näyttää jälleen kiihtyvän. Kuvat: Hannu Wirola.
050 532 2673
Voit lähettää mielipiteesi Kangasalan Sanomiin myös tekstiviestinä. Kuvat kertovat avajaisista Kyläkopin edustalla. Ehdotus sai runsaasti kannatusta, mutta hävisi äänestyksessä 2716. Tavase-tutkimuksia todennäköisesti vielä jatketaan, mutta laitosta ei pidä perustaa, jos haitat osoittautuvat todellisiksi. Mutta toisaalta. Jv Kiitos Anna Humalamäki ja Mika Säpyskä (KS 9.8.) kriittisistä kannanotoista Kangasalaa kohtaan. Koulu voi kyllä antaa taustatukea tämänkin kostean käytöskukkasen juurimisessa, mutta sitä ennen yleisen tapakasvatuksen osuutta on tuntikehyksessä kyllä vahvistettava. Toimi näin: aloita viestisi kirjaimella M, tekstaa sen jälkeen mielipiteesi ja lähetä se numeroon 050 532 2673. Aito Säästöpankin asiakas Nyt koulujen alettua on taas paljon pieniä ihmisiä liikenteessä. Olen pannut merkille myös sen, että jostain syystä naiset hankkivat vahvoja koiria, kuten rotweilereitä, saksanpaimenkoiria ja isoja sekarotuisia. Opimme paljon ja kivaa oli! Ville ja Venla Hyökkääjäkoirat heti lopetettaviksi. Yhteen viestiin mahtuu enintään 160 merkkiä. Äidin sijasta kaitsijana on tyttöystävä, joka välinpitämättömästi notkuen odottelee katkoa kultansa järjenjuoksuun. Runsas yleisö oli innolla mukana. Apuna hänellä ovat Urho Lempiö sekä näyttelyn kokoaja, kyläpäällikkö Päivi Toivonen. Ehdotuksia punnittiin kirjamarjalassa. Ilmapiiri vaikuttaa kuitenkin sellaiselta, että nyt anottua tutkimuslupaa voi jo pitää Tavasen viimeisenä ponnistuksena.
Järki juoksee
Viisivuotias pikkumies liruttelee keskellä kirkasta päivää katua reunustavaan aitaan ja hihittelee itsekseen. Usein he syytävät makupaloja koiransa suuhun, jotta tämä ettei tämä vain huomaa vastaantulevaa koiraa. Koiria joille ruikkiminen on luontaista paheksumme, mutta kaksijalkaisten kuseksintaa seuraamme silkasta ihastuksesta. Se on nähty. 6-vuotiaan äiti Eikö olisi jo aika tehdä jotakin vihreälle, joskus korkeanakin olleelle verkkoaidalle, joka on roikkunut vuosikymmet repaleisena Harjunsalon tietä reunustaen. Yksikin hyökkäys/vaaratilanne riittää. Esimerkiksi sylkykuppi olisi tytöille tarpeen siinä missä pojillekin.
Lukijalta
Lähetä mielipiteesi osoitteeseen Kangasalan Sanomat, Pl 40, 36201 Kangasala, toimitus@kangasalansanomat.fi. Sukupuolten käytöstavat ovat kaikkialla samankaltaistuneet. Kouluttamisen puutetta. Hankkeen toteuttaminen on kuitenkin osoittautunut tuskaiseksi, kun laitoksen paikaksi tuli valituksi luontoarvoiltaan tärkeä Vehoniemen harju. Oma koirani on joutunut yli 10 kertaa irrallaan olleen hyökkäyksen kohteeksi. Mahtaakohan olla laillista hankkia pippurisumutin, jotta voi puolustaa omaa koiraansa. Reilu vuosi sitten Kangasallakin asiasta äänestettiin valtuutettu Ritva Karvisen aloitteesta. Jos paikka olisi löytynyt muualta, tekopohjavesilaitos olisi ehkä jo käytössä. Voimalla nainen ei esimerkiksi rotweileria hallitse. Olen todella saanut tarpeekseni esimerkiksi Kirkkoharjussa irrallaan juoksevista koirista ja niiden omistajista. Kyläkopilla ja teltassa oli esillä tiihalalaista taidetta sekä kylän lähes 120-vuotista palokuntahistoriaa. Olen joutunut pyytämään poliisia apuun. Sanon ihan tosissani, että täällä Kangasallakin kulkee liian paljon näitä vaarallisia yhdistelmiä: nainen ja iso koira. Vielä harvempi julkiseen lorotteluun puuttuu, sillä puuttumisesta seuraavaan palautteeseen haukkuihin ja lyönteihin yhtyvät takuuvarmasti lorottelijoiden lisäksi heidän taustajoukkonsa. Koirani kanssa kulkiessani olen huomannut, että vastaantulevien koirien taluttajat ovat lähes aina naisia. Ikäihminen. Ei aina tarvitse olla myötäsukainen. Nauhan näyttelyihin saksii poikki tapahtuman suojelija Kalevi Wirola. Raikun vedenottamon käyttäminen tutkimukseen saattaisi nyt lisätä vastustajien määrää. Jos taas oppi menee perille, ja mies osaa kiireessä ja pöhnässäkin hakeutua hädässään vessan puolelle, olemme jo piirun verran loitontuneet siitä kuuluisasta puusta, josta me mitä ilmeisemmin putosimme muita myöhemmin. Tampereen ja seutukuntien asukkaille halutaan turvata puhdas ja mahdollisimman luonnonmukainen juomavesi, joka olisi muun muassa paremmin suojattu kuin ilmansaasteille altis pintavesi. Lisätietoja toimitussihteeriltä puhelinnumerosta 03 377 6915.
Nainen ei hallitse isoa koiraa voimalla
Luin Nana-koiran karmeasta kohtalosta (KS 2.8.). Yrittää kuitenkin täytyy, jotta poika osaisi jatkossa heittää kepillisensä pyttyyn torikiveyksen ja porttikongin sijasta. Koti on isolla ja pienellä pojalla lähellä eikä yleisövessakaan ole kaukana, mutta miksi vaivautua vessaan, kun lorottelu käy vaivatta keskellä kylääkin. Tarkemmin sanoen tämä pikku koira menehtyi leikkauspöydälle. Äiti ja isoäiti seuraavat vierestä ja ylpeänä jälkikasvunsa toimitusta. Sitten on se naisryhmä, joka vaihtaa tien toiselle puolelle tai kääntyy takaisin välttääkseen kohtaamisen toisen koiran kanssa. Muistetaan se ja ajellaan varovasti. Naisten roolia miesten kasvatustyössä ei pidä väheksyä. Eri puolilla kylää pidetyissä tilaisuuksissa esiintyivät muiden muassa tietokirjailija, trubaduuri ja vpk-viritteinen Oksetti-niminen orkesteri. Ja hyvinhän se menee, asia saadaan hoidetuksi, ja housuihin jää vain muutama tumma pisara todistamaan tapahtumasta. Yhtiö on hakenut jälleen uutta tutkimuslupaa ja ilmoittanut aloittavansa koeimeytyset, jotka kestäisivät kaksi vuotta. Jos isin esimerkki on kuvatunlainen, ei pojaltakaan voi paljoa vaatia mallioppimisen maailmassa kun elämme. Tekstiviestisi maksaa operaattorisi kanssa sopimasi hinnan. Lähetä tarvittaessa useampi viesti
Kakunsyönnin aloitti Tiihalan peli-iltojen nuorin osanottaja Riikka Gummerus Ulla-äidin avustamana. Kuka tiellä uskaltaa liikkua, kun se on niin vaarallinen. Tien varressa on vaarallista odottaa koulukyytiä, Lehto perustelee. Niillä viljellään kaikkia kaupassa jo olevia perinteisiä viljelykasvilajikkeita sekä tärkeimpiä uusia tulokkaita. Nikkilän tila siirtyi Hankkijan omistukseen vuonna 1964. Asiasta päättää kasvatus- ja opetuslautakunta, jolle koulukuljetustyöryhmä valmistelee esitykset. Tilan kokonaispinta-ala on 300 hehtaaria, josta peltojen osuus on 60 hehtaaria. Suinulalaiset Johanna Lauttanen ja Heidi Lehto perustivat kuntalaisadressin saadakseen kevyenliikenteenväylän Korvenperän- ja Siitamantielle. Tilalla havainnoidaan säätilaa Tärkeä osa tilan toimintaa on myös säähavainnointi. Talvella teiden vaarallisuus korostuu, sillä lumivallit pakottavat liikkujat ajoväylille tien sivusta. He ovat haalineet nimiä kiertämällä ovelta ovelle ja laittamalla nimienkeruulistan Ruutanan Siwan seinälle. Pikkulapset odottavat koulutaksia tien varrella. Käyttömäärät ratkaisevat teiden kiireellisyyden luokittelussa. Karjanpidon loppuminen tietää myös nurmitaloudesta ja siihen liittyvien koneiden testauksesta luopumista. Nikkilä on yksi neljästä havaintoasemasta, joiden perusteella maatalouden sääpalvelun raportit laaditaan. Vastauksia on tullut vain muutama, ja nekin ovat olleet lähinnä pahoitteluja asian tilasta. Vastinetta veroille Lauttanen ja Lehto ovat ajaneet asiaansa monin tavoin. Kaikki työntekijät ovat samanarvoisia, eikä sukupuoli saa olla ratkaiseva tekijä, kun työtehtäviä täytetään, tuumii Esko Haaparanta.
Kyllä ovat, etteivät miehet vie kaikkia paikkoja. Sen sijaan kasvinjalostustoiminta jatkuu entisessä mitassaan. Nuoret ovat pääasiassa potkineet palloa tyttöjen ja poikien sekajoukkueella, aikuisväestö on pelannut kahdesti viikossa lentopalloa. Työryhmä ottaa huomioon oppilaiden iän ja kehitysasteen, mutta pohjaa arvionsa ennen kaikkea liikenne- ja viestintäministeriön laatimaan ohjeistukseen. Säätietojen lisäksi Nikkilä välittää eteenpäin sakoluku- ja kosteusarvopalvelua. Kevyenliikenteenväylä ja katuvalaistus puuttuvat, ja paikoitellen liikenteen sallittu nopeus on 80 kilometriä tunnissa. Parhaina peli-iltoina paikalla on ollut nelisenkymmentä kuntoliikkujaa.
Ekaluokkalaiset Kiia Lauttanen ja Onni Lehto kulkevat koulutaksilla kahden kilometrin matkansa Havisevan kouluun. Heidän vanhempansa ovat perustaneet adressin, jolla vaaditaan Peräkorven- ja Siitamantielle pikaisesti kevyenliikenteenväylää.
Suinulassa kulkija on turvaton
Outi Koivu Korvenperän- ja Siitamantiellä kävelijä saa todella varoa. Tiistai 16.8.2011
5
Gallup
Ovatko naiskiintiöt tarpeen?
Joka paikkaan niitä tarvitaan! Naiset ovat älykkäämpiä kuin miehet. Noin vuosi sitten Lauttanen teki aloitteen ELY-keskukseen Korvenperäntien nopeusrajoituksen laskemiseksi. Sääaseman tietoja tarvitaan paitsi omaan myös maatalouden sääpalvelun käyttöön. ELY-keskus ei auta Jo vuonna 2006 Korvenperän- ja Siitamantielle piti tulla kevyenliikenteenväylä, mutta kunta on lykännyt hanketta kiireellisempien tiehankkeiden takia. Lopulta helmikuussa tuli vastaus, jossa todettiin, ettei rajoituksen laskemiselle ollut perusteita. ELY-keskus kävi tutustumassa tiehen viime talvena ja arvioi sen niin hyväkuntoiseksi, että nopeusrajoitus on sopiva. Nikkilä liittyy ketjuun uusien lajikkeiden kokeiluvaiheessa. Koeruutuja Nikkilän pelloilla on kaikkiaan noin 400 kappaletta. Lastemme koulumatkat Havisevalle ovat noin kaksi kilometriä, mutta tien vaarallisuuden takia he kulkevat koulutaksilla. Seuraavaksi rakennetaan Vatialantielle vuonna 2013, jos syksyn budjettiehdotus hyväksytään, kertoo Anita Santapukki kunnan teknisestä keskuksesta. Myös palkat pitää saada samalle tasolle, sillä naiset tekevät työnsä yhtä hyvin kuin miehet, kommentoi Anna-Maija Lehtovaara.
25 vuotta sitten
Perjantaina 15.8.1986
Elämä jatkuu Nikkilässä Hankkijan taloudellisten vaikeuksien vaikutusta Nikkilän koetilaan Köyrässä ovat lähikylien asukkaat seuranneet yhtä suurella jännityksellä kuin koetilan työntekijätkin. Vanhempien täytyy aina olla kuskaamassa lapsiaan, joten lapset eivät opi liikunnallisiksi. Tästä 12 kilometriä on ehditty rakentaa Ponsan- ja Saarenmaantien varteen. Tilan metsissä koekäytetään markkinoille tulossa olevia sekä myynnissä jo olevia isännänlinjan metsäkoneita. Harjoittelijoita on neljä. Kakkukisa Tiihalassa "Tiihalan vakituisen väen ja kesäasukkaiden välinen lentopallo-ottelu päättyi kesäasukkaitten tappioon 0-3, mutta viikkoa aikaisemmin pidetyn kakunsyöntikilvan voittivat vieraat vähintään 3-0", tiedotti puolivirallinen kyläreportteri. Lauttanen puuskahtaa. Suinulan alue odottaa yhä jonossa. Asukkaita on kuitenkin tien molemmissa päissä. Naiset ajavat asiaansa niin pienten lastensa äiteinä kuin alueen kaikkien asukkaiden edustajina. Kun valojakaan ei ole, on kuin säkissä olisi. Uusin lajikkeiden kokeilua Varsinainen kasvinjalostustyö tapahtuu Hankkijan Anttilan tilalla. Joitakin muutoksia on jo tehty: karjanpito lopetettu ja vähennetty työntekijöitä. Lähikauppaan pääsee vain autolla. Kuntalaisvetoomuksen voi allekirjoittaa Adressit.com-sivustolla, josta se löytyy nimellä "Korvenperän- ja Siitamantien kevyenliikenteenväylät".
Käyttömäärä ratkaisee
Kunnan tekniselle keskukselle Peräkorven- ja Siitamantien tilanne on tuttu. Ohi ajaa henkilöautojen lisäksi linja-autoja ja raskasta kuljetuskalustoa. Havisevalla ja Ruutanassa asuu yhtä lailla veronmaksajia, mutta palveluja tänne on turha anoa, Lauttanen harmittelee. Sitä ennen se oli saman suvun hallussa noin 400 vuotta. Lisäksi ELY-keskuksen mielestä tiellä on niin vähän liikkujia, ettei heidän asemaansa tarvitse parantaa. Lisäksi peltoa on vuokrattu 70 hehtaaria. Keräämme nimiä luultavasti syyskuun alkupuolelle ja luovutamme listan sitten kunnanjohtajalle. Kunta panostaa keskustaan ja unohtaa laitamat. Kenttä ollut kesällä vilkkaassa käytössä Tiihalassa on koko kesän ollut kenttä vilkkaassa käytössä. He ovat lähettäneet sähköpostia niin Kangasalan kunnanhallitukselle, valtuustolle kuin kunnanjohtajalle. Arviointikriteerien luomisessa on ollut mukana niin kuntaliitto kuin tiehallintokin.. Kyseisten teiden kevyenliikenteenväylien suunnittelu on aloitettu vuonna 2006, jolloin kunta on päättänyt rakentaa reilut 20 kilometriä kevyenliikenteenväyliä. Vaarallisuus kriteerinä Yksi maksuttoman koulukuljetuksen myöntämisperusteista on tien vaarallisuus. Jos Korvenperän- ja Siitamantielle saadaan kevyenliikenteenväylä, lapset voivat kulkea turvallisesti kouluun, harrastuksiin ja kavereiden luokse kylään, Lehto korostaa. Talvi uhkaa Lauttanen ja Lehto kertovat, että tiehankkeiden jatkuva lykkääntyminen on saanut monien toivon hiipumaan. He kehottavat kuntalaisia muistamaan päättäjien tekemät päätökset, kun kunnallisvaalit koittavat ensi vuonna. Kuitenkin asukas- ja liikennemäärät kasvavat Ruutanassa kaiken aikaa, Lehto painottaa. Naiset sopivat hyvin johtotehtäviin, koska he eivät ole niin äkkinäisiä kuin miehet, analysoi Terttu Miettinen.
Ei, sillä pätevyys ratkaisee. Kukaan ei ole vielä kieltäytynyt allekirjoittamasta. Lopusta suurin osa on metsää. Työntekijöitä tilan kasvinjalostuspuolella on kolme ja maatilan töissä kaksi
Yhtiö ei kuitenkaan ole päivittänyt omistussuhteita, joten kirjeitä ei välttämättä ole lähetetty kaikille nykyisille maanomistajille. Hakemuksessaan Tavase anookin samalla lupaa säilyttää nyt asennettavat ja jo asennetut tutkimusputket paikoillaan maanomistajien mailla siihen saakka, kunnes lopullinen selvyys laitoksen kohtalosta varmistuu. Käänteentekevää voi olla myös Tavasen ja Pälkäneen kunnan välisen oikeusjutun lopputulos. asti Kangasalan kunnan ja Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintoviraston ilmoitustauluilla sekä aluehallintoviraston (AVI) verkkosivuilla. Epävarma laitos Vastustajat eivät usko laitoksen toimintaan, oikeutetusti. Tavasen taival voi kuitenkin lopulta päättyä rahaan. Toimimme kuitenkin samalla pohjavesialueella, joten on luonnollista, että vaihdamme tutkimustietoja keskenämme. Mielipiteitä, muistutuksia ja vaatimuksia hakemuksesta voi esittää Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirastoon 29.8. Maakuntamuseolle ei ollut mennyt tietoa Tavasen uusista aikeista. Kytövaara uskoo, että harjussa riittää vettä, vaikka vedenottomäärät tutkimuksen aikana kasvavatkin. Tutkimuksessa imeytetään pohjavettä takaisin harjuun. Silti heitä ihmetyttää se, miksi Tavase haluaa nyt tehdä tutkimuksia, joita kukaan ei ole vaatinut. Tällä hetkellä Raikun pohjavedenottamon vuorokautinen vedenottomäärä harjusta on noin 3 200 kuutiota. Se vaatisi jälleen uudet tutkimukset. Pälkäneellä tehdyt tutkimukset maksoivat yhtiölle miljoona euroa. Kangasalan Veden nykyisen vedenottoluvan mukaan harjusta saa pumpata maksimissaan 4 500 kuutiota vuorokaudessa kuukausikeskiarvona mitattuna. Se tietäisi maanomistajien, kuten Kari Sipilän, maille uusia tutkimusputkia sekä imeytyskaivoja. Tavase vaati Pälkäneen kuntaa maksamaan suurimman osan putsauskustannuksista, vaikka Pälkäne ei edes ole mukana koko pohjavesihankkeessa ja on vastustanut sitä voimakkaasti. Kangasalan lisäksi Tavase-hankkeessa ovat mukana Tampere, Valkeakoski, Akaa, Lempäälä, ja Vesilahti. Voimme kuitenkin käyttää tutkimuksissa samoja putkia ja kalustoa kuin Pälkäneelläkin. Imeytyskokeen jälkeen alueella jatketaan normaalia pohjaveden tilan perusseurantaa. Yhtiön rahat eivät kuitenkaan riitä uusiin tutkimuksiin, joten Tavase on pyytänyt osakkaita osallistumaan lisäksi viiden miljoonan euron osakepääoman korotukseen omistusosuuksiensa suhteessa. Kangasalan Veden toimitusjohtaja Antti Kytövaaran mukaan tiedonkulkuun liittyvä yhteistyö kuvaa vesilaitoksen roolia tutkimuksessa. Niiden perusteella päätetään Tavasen jatkosta. Vehoniemeen kaavaillut tutkimukset ovat luonteeltaan vapaaehtoisia, kun taas Pälkäneen tutkimukset tehtiin ympäristövaikutuksia arvioivan viranomaisen vaatimuksesta. Tavoitteena sillä on aloittaa harjulla sadetus- ja kaivoimeytyskokeet. Tutkimusalueella tai sen lähiympäristössä on tiedossa noin 80 yksityiskaivoa, joista juomavesikäytössä on noin 55. Rahoitus osakkeista Jokelan mukaan kaavaillut tutkimukset maksavat Tavaselle "useampia satoja tuhanJokelan mukaan ne valmistuvat syksyn aikana, ehkä lokakuussa. Tuhoa harjumaastossa Uusi tutkimus toisi myös Sipilöiden maille rutkasti lisää tutkimusputkia ja näiden lisäksi myös yhden imeytyskaivon. Pälkäneen kokeista poiketen Kangasalla ei aiota käyttää vedessä merkkiaineita virtaamien selvittämiseksi. Osa lopullista laitosta Vehoniemenharjussa tehtiin imeytyskokeita edellisen kerran vuosina 19971998. Hänen mukaansa koejärjestelyt ovat pitkälti samanlaisia kuin Pälkäneellä. Tavase on lähettänyt maanomistajille kirjeet tutkimusaikeistaan. Vanhatkin tutkimusputket ovat edelleen maastossa, vaikka tutkimuslupa niiden osalta päättyikin jo pari vuotta sitten.
sia euroja". Tutkimusten ansiosta kustannuksia säästyy sitten
lopullisen laitoksen rakennusvaiheesta. Pälkäneen puolella viime vuonna tehtyjen sadetus- ja kaivoimeytyksissä nimittäin huomattiin, ettei vesi kulkenutkaan harjussa niin kuin oli ajateltu. Tutkimuksissa selvitettäisiin veden virtauksia, pohjaveden pinnankorkeuksia, veden laadun muutoksia ja kaivoimeytyksen käyttöä. Aina voi tapahtua jotakin, hän sanoo. Pirkanmaan maakuntamuseon mukaan ampumaradan rakenteet ovat kulttuurihistoriallisesti arvokkaita, suojeltavia rakenteita, ja ne tulisi säilyttää maastossa, Marja Rassi puolestaan selvittää. Oikeustaistelu sikisi, kun Pälkäneellä yhteen Tavasen tutkimusputkista oli kaadettu jätevettä. Tavase on maksanut kuudelle osakaskunnalleen tähän mennessä yhteensä noin 6 miljoonaa euroa. Tavasen vastuulla Jokelan mukaan tutkimukset tehdään yhdessä Kangasalan Vesi -liikelaitoksen kanssa. Rahoituksella turvataan, että Tavase laatii yleissuunnitelman ja uuden kustannusarvion tekopohjavesilaitoksesta. Hän kutsuukin Kangasalan tutkimuksia teknistaloudelliseksi optimoinniksi. Yhteensä 5 miljoonan euron osakepääomakorotus kuiten-
kin takkuaa, kun 3,5 miljoonan euron osuudesta päättävän Tampereen kaupunginhallitus päätti palauttaa korotusasian uudelleen valmisteltavaksi ja vaati Tavaselta tekopohjavesilaitoksen päivitettyä yleissuunnitelmaa ja kustannusarviota.
Tavase-vastustajille tekopohjavesiyhtiön tutkimuslupahakemus ei tullut yllätyksenä, sillä Tavase laittoi hakemuksen eteenpäin jo viime vuoden puolella. Jokela vakuuttaa, että jos pohjavedessä havaitaan jotakin yllättävää, tehdään korjaustoimenpiteitä tai koko koe keskeytetään. Kaiken lisäksi kokeissa harjuihin imeytettiin ja on tarkoitus imeyttää alueen omaa pohjavettä. Näin Tavasen vastattavaksi jäi 74 000 euron puhdistuskulut sekä Pälkäneen 19 000 euron oikeudenkäyntikulut.. Jokelan mukaan tutkimukset eivät vaikuta hankkeen aikatauluun. Tämä tarkoittaisi sitä, että Tavase voisi aloittaa imeytyskaivojen ja putkilinjojen rakentamisen Vehoniemenharjuun, kun aluehallintovirasto on myöntänyt luvan Töidenaloittamislupa voidaan myöntää sellaisiin töihin, jonka jäljet ovat ennallistettavissa, mikäli lupahakemukseen tulee kielteinen päätös. Sadetustutkimukset 1990-luvulla pilasivat ainakin yhden talon kaivon Raikun nykyisen vedenottamon lähistöllä. Vedenottamo ottaakin suurimman osan vedestään nykyisin Tavasen kaivosta. Tekopohjavesilaitosta suunnitteleva yhtiö haluaisi tehdä imeytyskokeita Vehoniemenharjussa. Valmiissa laitoksessa Kangasalan Vehoniemenharjuun ja Pälkäneen Isokankaan harjualueelle sadetettaisiin kuitenkin Roineesta saatavaa järvivettä ja suurempia määriä kuin tutkimuksissa. Pohjavettä pumpataan Raikun vedenottamon kaivoista harjun päälle, ja sieltä vesi imeytetään takaisin harjuun sinne rakennettavien sadetusharavoiden ja imeytyskaivojen kautta. Kuulutus tutkimuslupa- ja töidenaloittamislupahakemuksesta on nähtävillä 29.8. Tutkimukset kertoisivat myös pohjaveden laadusta, joka voi vaihdella paikallisesti paljonkin. Nämä ovat Tavasen tutkimuksia. Sama vesi siis kiertää, Kytövaara muistuttaa. Kaivoimeytystä testattiin viime vuonna Pälkäneellä ja siitä saatiin hyviä tuloksia, Tavasen toimitusjohtaja Petri Jokela selvittää. Tutkimuslupahakemuksessaan Tavase hakee myös lupaa aloittaa käytännön rakennustyöt jo ennen kuin tutkimuslupa saa lainvoiman odotettavissa olevan valituskierteen jälkeen. Sipilät ovat myös kieltäneet Tavasea tekemästä havaintoja heidän maillaan olevista tutkimusputkista vedoten päättyneeseen tutkimuslupaan. Myöskään Valkeakoskella ei Tavasen touhuja katsella enää suopeasti. Samanlaisella kalustolla on tarkoitus tehdä tiet myös Kangasalla. Suurin osakas Tampere ei kuitenkaan lähtenyt suoralta kädeltä ojentelemaan enempää rahaa yhtiölle vaan palautti asian kaupunginhallituksessa uudelleen valmisteltavaksi siten, että osakepääomaa ei koroteta vaan lisärahoitusta myönnetään konsernipankista vain tämän vuoden toimintaan. mennessä.
Tavase tuo jälleen tummia pilviä vehoniemeläisten päälle. Se tekee käytännön työt, maksaa kustannukset ja on vastuussa tutkimuksista. Loppuvatko rahat. Lisäksi imeytyskaivot tulisivat 1930ja 1940-luvuilla toimineen Vehoniemen
Hanke vastatuulessa?
korpraalikunnan ampumaradan jäännösten päälle. Tutkimukset on tarkoitus rahoittaa osakepääoman korotuksella, jota Tavase haki omistajakunniltaan keväällä. Tavase-vastustajien mukaan tehtyjen tutkimusten perusteella ei kuitenkaan voida päätellä, toimisiko tekopohjavesilaitos uudella paikallaan. Käytännössä se tarkoittaa sitä, että tutkimusta varten rakennettavat kolme imeytyskaivoa ja parikymmentä uutta pohjavedenhavainnointiputkea olisivat käytössä myös valmiissa laitoksessa, jos se saa toteutusluvan. Esimerkiksi maan päälle tulevat putkilinjat ja sadetusharavat on helppo purkaa tarvittaessa pois. Silloin kokeet tehtiin kuitenkin pienemmillä vesimäärillä ja pelkästään sadetusimeytyksellä hieman eri paikoissa kuin nyt. 6
Tiistai 16.8.2011
Tavase haluaisi aloittaa uudet imeytyskokeet Vehoniemessä
Mika Säpyskä Tekopohjavesiyhtiö Tavase Oy hakee parhaillaan uusia tutkimuslupia Kangasalan Vehoniemenharjulle. Alun perin tutkimusjärjestelyjen oli määrä alkaa tulevana syksynä. Kari ja veljensä Juha jättivät jälleen viime kuussa aluehallintoviranomaiselle vaateen, jotta Tavase poistaisi putkensa alueelta, jossa tutkimuslupa meni vanhaksi jo kolmisen vuotta sitten. Lopulta Pälkäne voitti oikeustaistelun, ja korvausvastuu ilkivallan vahingoista siirtyi kokonaan Tavaselle. Niitä ei Tavasen toimitusjohtaja Petri Jokelan mukaan ole kuitenkaan tiedossa. Jokela uskoo toimenpiteiden tutkimusten suhteen alkavan kuitenkin aikaisintaan keväällä, vesilinjoja ei aiota vetää harjuun talven selkään. Sipilät ovat jo pitkään vaatineet tutkimusputkia poistettavaksi mailtaan. Kun Kangasalan Veden omaa kaivoa rakennettiin, koepumppauksissa pumpattiin lähes 10 000 kuutiota vettä vuorokaudessa. Silloin todettiin, ettei kaivon toiminta jää kiinni ainakaan antoisuudesta. Kytövaaran mukaan tutkimukset antaisivat myös Riun vedenottamoa ajatellen arvokasta tietoa pohjavedestä ja sen käyttäytymisestä laajemmalla alueella kuin mitä omien tutkimusten perusteella saamme selville. Esimerkiksi Raikun vedenottamon omassa kaivossa on huonompi vedenlaatu mangaanin osalta kuin lähellä sijaitsevassa Tavasen kaivossa. Myös kaivorakenteet on helppo purkaa ja montut täyttää hiekalla ja soralla, Jokela valottaa. Hakemusasiakirjat ovat nähtävillä Kangasalan kunnanvirastossa sekä Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirastossa. Myös Kytövaara arvioi, ettei varsinainen koe aiheuta vaaraa pohjavedelle. Ihmisten on hyvä huomata se, että vaikka tutkimuksia tehdään vain yhdellä Kangasalle suunnitelluista imeytysalueista, hakemus koskettaa monia muitakin, sillä Tavase hakee samalla lupaa säilyttää kaikki olemassa olevat tutkimusputkensa Vehoniemenharjun maastossa ja sen läheisyydessä. Ampumarata ei ole ainoa suojeltava kohde alueella. Koeimeytysalueen 3,4 hehtaarin pinta-alasta suurin osa on Natura-alueella samoin kuin koko tekopohjavesilaitos. Maksimissaan pohjavettä pumpataan imeytykseen noin 6 000 kuutiota vuorokaudessa. Siellä tehtiin kesäkuussa valtuustoaloite Tavasesta eroamisesta. Vedensiirtoputkia varten Pälkäneellä jouduttiin maastoon tekemään kuusi seitsemän metriä leveä huoltotie. Tutkimuksen kokonaiskesto on noin 2 vuotta, josta varsinaisen imeytyskokeen kestoksi on arvioitu 68 kuukautta. Ei ole järkevää purkaa putkia nyt pois, sillä ne pitäisi varmuudella asentaa uudelleen laitosta rakennettaessa, Jokela perustelee. Tutkimustulosten perusteella Tavase päätti siirtää Pälkäneen puolella suunnittelemiaan imeytysalueita jopa kolme kilometriä lähemmäs kunnan keskustaa. Vehoniemessä maata omistava Kari Sipilä epäilee, että nykyinen hakemus koskee suoraan useampaa kymmentä maanomistajaa. Jos kuitenkin harjussa tapahtuu tai tulee esiin jotakin poikkeavaa, meidän tulee tietää se. Vehoniemeläiset pelkäävät tutkimusten myös pilaavan kiinteistöjen kaivoja. Metsittynyt metsäautotie, jonka uralle Tavasen tie tulisi, on kuitenkin hyvin kapea ja vesilinjojen veto sinne vaatisi paitsi puuston poistoa myös maansiirtotöitä, Sipilä valottaa. Myös se tulisi arvokkaaseen kulttuurimaisemaan.
Tuntuu kuin olisimme siirtomaalaisia, joita siirtomaaisännät voivat kohdella miten haluavat, Marja Rassi tiivistää monen vehoniemeläisen tuntemukset. Roineen vettä pumpattaisiin Vehoniemenkylän Hiedanperänlahteen rakennettavasta pumppaamosta
yhteistyörakenteiden, palvelutilausten, tilaajatuottajamallin, lähipalveluiden sekä vanhushuollon ja sen tukitoiminnan palvelujen osalta. Hän voitti mestaruuden Starcraft 2 -pelissä. Vastapelureita oli kiva nähdä livenä. Kilpailussa Hovisella ei ollut ennakkosuosikin paineita, mutta mahdollisuudet voittoon olivat olemassa. Se siis niistä kuvi-
telmista, että näyttöpäätteen ääressä viihtyvät vain vetelykset. Varas vei kääntöpöytäsirkkelin, kuljetuskärryt ja miesten hopeisen maastopyörän. Auto oli ilmeisesti ajautunut vastaantulijoiden kaistan yli ja pyörähtänyt ympäri. Paljon on siis vielä käytävä sosiaalipuolen asioita läpi, ennen kuin
lopullinen sopimus tehdään, kunnan kehitysjohtaja Jarmo Kivineva myöntää. Kova isku Juupajoelle Vaikka Oriveden lähteminen Tampereen kelkkaan oli Kangasalle karvas pettymys, vielä raskaampi isku Oriveden nutunkääntö oli Juupajoelle. Poliisi epäilee häntä rattijuopumuksesta, huumausainerikkomuksesta ja törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. Suoritus on saanut lähipiirissä innostuneen vastaanoton. Kilpailuihin en ole aiemmin osallistunut, mutta netissä olen kyllä pelaillut.
Lomalla koneen ääressä saattaa vierähtää kuusikin tuntia päivässä. Islanninhevoset olivat Nappoistentiellä sijaitsevassa ulkoaitauksessa. Poliisin alustavien tutkintojen perusteella kuljettaja menetti auton hallinnan, koska kyydissä ollut poika ilmeisesti tarttui auton rattiin ja yritti kääntää sitä oikealle, kohti päiväkotia. Poliisi kuitenkin huomasi miehen auton myöhemmin Herttualantien varteen poikittain pysähtyneenä. Kisa käytiin Helsingissä Assembly-tietokonefestivaalilla, johon Hovinen osallistui ensimmäistä kertaa. Paikalle saapuneet pelastuslaitoksen Kangasalan yksiköt avasivat kuitenkin ripeästi rakennuksen sisäkaton, jolloin tulen leviäminen saatiin estetyksi, ja sauna säilyi korjauskelpoisena. Kuva: Toni Jarkima.
teluun, jossa Hovinen kukisti parikymppisen helsinkiläisvastustajansa. Yhtä kyydissä ollutta tyttöä epäillään ajoneuvon luovuttamisesta juopuneelle ja kaiken lisäksi kortittomalle kuljettajalle. Hovisen mukaan monilla pelaajilla on urheilijatausta. Hevoset selvisivät rytäkästä ruhjeitta, mutta kokemus oli niille epäilemättä traumaattinen.
Huumeissa poliisia pakoon Kangasala ja Pälkäne
Poliisi jahtasi jälleen huumekuljettajaa lauantaina puolen päivän jälkeen. Vaikka poliisi ajoi miestä takaa parhaimmillaan satasen nopeudella, hän onnistui livahtamaan hetkeksi. Ajoneuvon oikeaan etuoveen on tullut kaksi pistemäistä lommoa. Poliisiauton näkeminen pelästytti miehen, joka kiihdytti kovalla vauhdilla pakoon kohti Kangasalan keskustaa. Liikkeet ovat ripeitä, ja pitää ajatella nopeasti, Hovinen kuvailee. Pälkäne ainoana Näin ollen Kangasala päättää hyväksyä sitovasti, että yhteistoiminta-alueen lavennus sosiaalitoimessa pannaan toimeen vain sen ja Pälkäneen välillä. Kaikille tuttu esimerkki on shakki. Tietokoneella toisia vastaan mitellään netin välityksellä. Strategiapeleiksi nimitetään lauta-, kortti- ja tietokonepelejä, joissa taktikointi on oleellisessa osassa. Kumpikin oli pukeutunut huppariin ja kantoi selässään isoa reppua. Karsintojen kautta tie vei loppuot-
Sauna kärähti
Savusauna oli palaa perjantaina Haulaniementiellä Haapaniemessä. Mopoauto kolaroi Viiden nuoren mopoautomatka päättyi tieltä suistumiseen Mäyrävuorentiellä. lehdessä oli juttu, jossa kerrottiin Suomen Teatteriopiston aloittavan opetuksen myös Kangasalla. Kuljettaja ja matkustajat selvisivät onnettomuudesta vammoitta. Strategianhiomistaidot tulevat tosin tarpeeseen pelikenttien ulkopuolellakin. Yksi opettajista on Lotta Ansakorpi, ei Lotta Hansakorpi kuten tekstissä virheellisesti mainittiin.. Aamuyöllä neljän aikaan paikalle sattuneet pojat alkoivat heitellä hevosia kivillä. Auto törmäsi ennen pysähtymistään pieneen puuhun ja Mäyrävuoren päiväkodin postilaatikkoon, joka sinkoutui osuman voimasta joitakin metrejä. Tulipalo oli syttynyt savusaunaa lämmitettäessä. Kaikki epäillyt ovat paikkakuntalaisia ja syntyneet vuonna 1996. Jos sellaisia kisoja tulee naapurimaihin, voisin harkita osallistuvani.
Vaikka pelaaminen huipputasolla voi olla rahakasta puuhaa, Hovinen ei kaavaile siitä päivätyötä. Sen on nyt mitä ilmeisemmin käännyttävä yhteistoimintakuvioissa Mänttä-Vilppulan suuntaan, koska Tampereelle kelpaa vain Orivesi, ei pieni ja etäinen Juupajoki.
Nimessä virhe
Perjantain 12.8. Rattiin tarttunutta poikaa epäillään liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. Pälkäne saa kuitenkin asettaa 1.1.2015 alkavalle yhteistyölle omat ehtonsa. Siitä lähtien hän on pelannut kaikenlaista huvin vuoksi. Muuten en innostu ajatuksesta, että mennään jonnekin istumaan tietokoneella moneksi päiväksi. Niitä varten pänttääminen vie sen verran aikaa, että tulevana vuonna ei ehdi pelata entiseen malliin. Huumepikatestin perusteella mies oli nauttinut kannabista, amfetamiinia ja bentsoja sekä vähäisen määrän alkoholia. Mikä pelaamisessa on niin kivaa. Se on kuin vauhdikasta shakkia. Aika moni on ollut iloisesti yllättynyt. Kangasalalainen Vesa Hovinen rohkenee olla toista mieltä. Paloviranomaiset arvelevat, että palo oli saanut alkunsa kiuaskivien välistä singahtaneista kipinöistä. Mitkä strategiapelit. Pidän taktikoinnista, ja tykkään pelata tavallista shakkiakin. Siinä valmistaudutaan taisteluun yrittämällä koota mahdollisimman suuri armeija. Vene oli ollut kiinnitettynä tiukasti rantaan, mutta löytyi järveltä ajelehtimasta.
jatkavat kahden
Pekka Kaarna Oriveden yllättävä lipeäminen Kangasalan seudun yhteistoiminta-alueesta, joka aloitti toimintansa vuoden alusta, pudottaa myös Juupajoen itäisen Pirkanmaan yhteistyökuvioista. Kolhuja autoon Aakkulantiellä joku on vahingoittanut autoa 11.12.8. 17-vuotias nuorukainen nappasi elokuun alussa strategiapelien suomenmestaruuden. Kilpailullinen luonne Hovisen tietokonepeliharrastus alkoi neljännellä luokalla. Mies yritti vielä pakoon, mutta poliisit onnistuivat kiilaamaan hänet. Kunnanhallituksen päätös Kangasalan ja Pälkäneen yhteistoiminta-alueen periaatteista edellyttää valtuuston vahvistusta. Poliisi epäilee häntä törkeästä rattijuopumuksesta ja usean henkilön luvattomasta kuljettamisesta mopolla. Kunnanhallitus toteaa, että Oriveden päätettyä sosiaali- ja terveydenhuollon yhteistyöstä Tampereen kanssa, yhteistyölle myöskään Juupajoen kanssa ei ole enää edellytyksiä. Varsinkin tuossa Starcraft 2 -pelissä jokainen peli on erilainen, Hovinen selvittää. Tihutyöläiset menivät sisälle aitaukseen ja jahtasivat hevosia ja repivät niiden harjoja. Hämärässä hallissa hohtavat festivaalin aikaan satojen tietokoneiden ruudut. Onnitteluja on tullut. Murto työmaalle Rakenteilla olevaan omakotitaloon on murtauduttu Hakapellontiellä 11.12.8. Vai ovatko sittenkään. Se on tyypillistä strategiapelien pelaajille. Vuonna 1981 syntynyt paikallinen mies osui partion näkökenttään Jokioistentien ja Alatien risteyksestä. Koulua sotkettu Pitkäjärven koulua on sotkettu perjantain ja lauantain välisenä aikana. Kuljetta puhalsi 1,2 promillen lukemat. Onnettomuus sattui myöhään perjantai-iltana puoli yhdentoista aikaan. Ammatti muualta Lupaavan startin jälkeen kisakentille saattaa tulla lähdettyä helpommin. Tiellä oli paljon liikennettä ja liikkujia tapahtumahetkellä. Ympäri maailmaa järjestetään isoja rahaturnauksia. Tiistai 16.8.2011
7
Nappiin mennyt taktikointi toi SM-voiton strategiapeleissä
Anna Humalamäki Tietokonepelit ovat silmitöntä räiskintää, älyvapaata näyttöpäätteellä homehtumista ja silkkaa ajanhukkaa. Mikäpä olisi kirjoitusten sujumisen kannalta tärkeämpää kuin toimiva taktiikka?
Kaksi poikaa kiusasi hevosia torstain ja perjantain välisenä yönä Ruutanassa. Vartiointiliike tarkisti koulun tilat myöhään lauantai-iltana ja huomasi, että koulun ulkoseiniä oli tuhrittu ulosteilla. Uudessa sopimusluonnoksessa tulee ottaa huomioon Pälkäneen esittämät tarkennukset mm. Vene irrallaan Vesaniemen rannasta on ilmeisesti yritetty varastaa vene 7.9.8. Tapahtumat havainnut naapuri soitti hevosten omistajat paikalle, mutta pojat ehtivät pötkiä pakoon. Pojat vaikuttivat alaikäisiltä ja olivat selvästi humalassa. Itse hän on harrastanut nuorempana kahdeksan vuotta jalkapalloa. Hän ja viisitoista muuta suomalaista saivat kutsun strategiapelien kilpailusarjaan. Hän aloitti juuri Kangasalan lukiossa abivuoden, ja tähtäimessä ovat ylioppilaskirjoitukset. Lisäksi koulusta oli rikottu kaksi isoa ja yksi pieni ikkuna. Peli julkaistiin vuosi sitten, ja olen pelannut sitä siitä asti. Esimerkiksi Etelä-Koreassa pidetään joka kolmas kuukausi kilpailu, jossa pääpalkintona on 100 000 euroa. Miehellä ei ollut ajokorttia. Poliisi sai ilmoituksen terveyskeskuksen pihalta lähteneestä kuljettajasta, joka vaikutti päihtyneeltä. Olen myös aika kilpailullinen. Savusaunan lähettyvillä ei ole muita rakennuksia, joten tulipalo ei ollut missään vaiheessa vaarassa levitä ympäristöön.
Hevoskiusaa
Vesa Hovinen oli ensimmäistä kertaa mukana Hartwall Areenalla järjestettävässä Assemblyssa
Pajula muistuttaa, että Suomessa vain harva tienaa elantonsa mehiläishoitajana myös hänelle mehiläiset ovat vain sivutyö. Jos silloin sataa, sato jää pieneksi. Mehiläiset ovat eduksi myös muille kuin omistajilleen, sillä ne pölyttävät tehokkaasti esimerkiksi marjat ja rypsipellot, Pajula huomauttaa. Moni tuote näyttää kotimaiselta, vaikka se on oikeasti vain pakattu Suomessa. Jos hunajaa ei vaivata mekaanisesti, se kiteytyy hiljalleen umpikovaksi. Hunaja on puhdas luonnontuote. Yhteistyösopimusten ansiosta kaikkien ei tarvitse hankkia aivan jokaista välinettä eri työvaiheita varten, vaan niitä lainataan toisille ja toisinaan ostetaan myös muiden palveluja. Määrä on aavistuksen verran normaalia pienempi. Yksi maanomistaja vei jopa soraa peltotielleen, että pääsen kulkemaan pesille.
Mehiläiset taitavat yhteistyön. Tohkalassa asuva mehiläishoitaja Janne Pajula kannustaa kangasalalaisia suosimaan lähiruokaa. Keskiverto mehiläinen lentää jopa 800 kilometriä kesässä.. Lisäksi kesä tuli niiden näkökulmasta liian nopeasti. Kaupassa kannattaa olla tarkkana. Hyväksi terveydelle Hunajan terveysvaikutuksista on paljon tutkimustietoa. Kuumennus kuitenkin tuhoaa hivenaineita, vitamiineja ja entsyymejä, jotka tekevät hunajasta terveellisen. Talvella mehiläiset syövät sokerilientä, mutta kesällä ne kuluttavat tuottamaansa hunajaa. Pienehkö sato Tänä vuonna Pajulan Mehiläistarhat tuottavat yhteensä 3040 kiloa hunajaa. Hunaja onkin monipuolinen luonnontuote, joka sopii yhtä lailla ruokien makeuttajaksi kuin vaikkapa ihonhoitoon. 8
Tiistai 16.8.2011
Mehiläishoitaja Janne Pajula on tuottanut hunajaa kotitilallaan Tohkalassa jo 1990-luvun lopulta asti.
Makean maistuvaa lähiruokaa
Outi Koivu Kultaisena kimmeltävä tuore hunaja on makeampaa mutta vähäkalorisempaa kuin sokeri. Maanomistajat ovat antaneet laittaa pesiä mailleen ja saaneet vastineeksi pölyttäjiä. Pesiä tarvittaisiin kuitenkin kolmisen sataa, jotta hunajan tuotto voisi olla kokopäivätyötä. Pääosin fruktoosista ja glukoosista koostuva herkku soveltuu makeiden ruokien ohella vaikkapa urheilujuomaan ja grillimarinadiin. Mesikasvin ominaisuudet vaikuttavat hunajan kiteytymiseen. Esimerkiksi Kiinassa mehiläisille syötetään antibiootteja siinä toivossa, että ne pysyisivät terveinä ja tuottaisivat isomman sadon. Osa ulkomaisesta hunajasta ei koskaan päädy suomalaisten kauppojen hyllyille asti sisältämiensä myrkkyjen takia, vaan ne jäävät tulliin. Meillä on ollut parhaimmillaan toista sataa mehiläispesää. Toinen yleinen harhakäsitys mehiläisiin liittyen on hunajan sokeripitoisuus. Työ on raskasta, sillä mehiläisiä ei voi jättää itsekseen pesiinsä, vaan niitä täytyy hoitaa aktiivisesti ainakin huhtikuusta marraskuulle. Pajulan hunaja löytää tiensä kuluttajille joko suoraan tilalta tai lähikauppojen ja isojen ketjujenkin hyllyistä. Horsmasta tulee juoksevaa hunajaa, vadelmasta rakeista ja rypsistä lohkeilevaa. Paikallista hunajaa ostamalla voi tukea suomalaista lähiruokatuotantoa ja samalla edistää lähiseudulle tärkeää pölytystyötä. Yhdysvalloissa hunaja iskukuumennetaan, jotta se säilyisi juoksevana. Juhannuksen jälkeiset kolme viikkoa ovat ratkaisevia sadon kannalta. Niiden pesä on kuin pienoismalli yhteiskunnasta, jossa jokaisella on oma paikkansa ja tehtävänsä.
Tuore hunaja houkuttelee mehiläisiä tuoksullaan. Mehiläisille viime talvi oli turhan kylmä. Tunnista kotimainen Omassa pihassaan Pajula pitää alle kymmentä mehiläispesää. Sokeriton herkku Mehiläishoitajia pidetään usein puuhastelijoina, jotka saavat helpolla paljon satoa ja siten tuloja. Pajulan mielestä kangasalalaiset ovat olleet ymmärtäväisiä mehiläishoitajia kohtaan. Hunaja ei sisällä lisättyä sokeria. Yhteistyö kunniaan Hunajantuottajat ovat verkostoituneet Suomessa sangen kattavasti
Tiistai 16.8.2011
9
Rc Formula Offroad
· Kuten esikuvansa 1/1 Formula Offroad, mutta minikoossa · Lähtöisin Kangasalta, ensimmäiset kisat pidettiin vuonna 2005 · Kilpailuissa on kolme luokkaa erilaisille autoille: SC eli vakioluokka perusautoille, Modified ja Unlimited-luokissa on erilaiset rajoitukset renkaan halkaisijalle ja auton rungon pituudelle · Yksi ajaja voi kilpailla kaikissa kisaluokissa · Jokaisessa luokassa ajetaan läpi kuusi erilaista rataa · Kaudessa järjestetään kuudet kisat eri puolilla Suomea, Kangasalla pidetään lajin "MM-kisat" · Ohjeita ja neuvoja lajin aloittamiseen, auton hankintaan sekä rakenteluun löytyy foorumilta www.rc-foff.net
Rc formula offroadin harrastamiseen kelpaa mikä tahansa hiekkakasa. Kisoissa palkintoja rohmunnut 19-vuotias pikkuveli odottaakin aina arkisin seuraavaa viikonloppua ja sitä, että pääsisi taas ajelemaan. En pistäisi ollenkaan pahakseni, vaikka tästä tulisi jossain muodossa ammattikin, tuumii Samu Sarka. Samalla porukka tuli kehitelleeksi kokonaan uuden pienoisautoilulajin. Jatkossa veljekset toivovat pääsevänsä kisamatkoille myös muualle maailmalle, eikä lajille omistautumiselle näy loppua. Koukuttava laji Nykyisin rc formula offroadin parissa on harrastajia aivan pikkulapsista vanhempiin miehiin ja naisiin. Kasvava innostus Vuosien kuluessa ihmisten mielenkiinto lajia kohtaan lisääntyi pikkuhiljaa, mutta isompi ryntäys lajin piiriin tapahtui neljä vuotta sitten. Perusauton hankinnasta koituvat kustannukset ovat vähimmilläänkin reilun 400 euron tuntumassa, mutta sen sijaan varsinainen autoilu on lähes ilmaista. Edessä oli siirtyminen sellaisiin rc-autoihin, joiden rakennetta voisi muokata maaston vaatimusten mukaan. Vain pieni osa ajasta kuluu ajamiseen, sillä omalla kohdalla aika kuluu tehokkaasti kisojen järjestelyyn ja muuhun lajiin liittyvään puuhailuun kuten autojen rakenteluun, Saku Sarka kertoo. Kynnys lajin aloittamiseen onkin matala, jos rc-autoilla ajamisesta on karttunut jo kokemusta. Aluksi ohjattavina olivat kaupan hyllyltä saatavat Nikko-autot, mutta pian kaksikko huomasi, ettei leluautoilla voi ajaa vaihtelevassa maastossa. Kisoissa ajetaan läpi myös haastavia reittejä, kuten täysin pystysuoria nousuja.
Hiekka pöllyää uudessa lajissa
Tiina Kuvaja Kangasalan Ruutanassa asuvat veljekset Saku ja Samu Sarka innostuivat kahdeksan vuotta sitten ajelemaan radio-ohjattavilla autoilla. Jyrkässä mäessä ne kaatuvat helposti, kun taas pehmeällä hiekkapohjalla ne jäävät sutimaan paikoilleen, muistelee nyt 22-vuotias Saku Sarka. Se on elämäntapa, tiivistää Saku Sarka.
Rc Formula Offroad -kilpailut järjestetään Kangasalan ja Pälkäneen rajalla 20.21.8.
Eri sääoloihin sopivia renkaita voi rakentaa leikkelemällä renkaiden lapoja ja liimaamalla niitä toistensa päälle. Muutakin kuin ajamista Ajaminen on kuitenkin monille vain yksi osa harrastusta, sillä laji on yhtälailla myös tiivistä yhteisöllisyyttä ja käsillä tekemistä. Aloittelija voi harjoitella ajamista missä tahansa hiekkakasassa, ja kaikkiin kilpailuihin pääsee mukaan parin kymmenen euron kausimaksulla. Sen sijaan kokemattomalle auton ja radiolaitteiston hankintaan liittyvät kysymykset saattavat jarruttaa lajin aloittamista. Tietysti menestyminen kiehtoo. Veljesten seuraan liittyi myös kolmas kaveri ja kohta pidettiinkin jo ensimmäiset rc formula offroad -kisat. Rc formula offroad on oikeastaan enemmän kuin harrastus. Vuonna 2007 Kangasalla pidettyjen kisojen jälkeen joukko tavallista rc rata-autoilua ajavia kuskeja innostui uudesta lajista ja liittyi mukaan porukkaan, Saku Sarka kertoo. Itselleni lajin palkitsevuus tulee erityisesti siitä, että pääsen tekemään itse, ja voin myös todeta rakentamieni autojen menestyvän. Käytännössä kaikki kesän viikonloput kuluvat ajaessa ja kisamatkoilla, hymähtää Samu Sarka. Parhaiten lajista ja autojen rakentelusta saa tietoa kyselemällä kisoissa tai Rc Formula Offroadin nettifoorumilta, Saku Sarka opastaa. Lajin koukuttavuudesta kertoo se, että kun on päässyt aloituskynnyksen yli, niin hyvin harva aloittaneista lopettaa, sanoo Saku Sarka. Moni rakentelee ja muokkaa autoja sekä niiden renkaita mitä luovemmilla tavoilla. Pääosin harrastajat ovat Pirkanmaalta, mutta viime aikoina lajista on innostuttu myös muualla Pohjoismaissa ja jopa Yhdysvalloissa asti. Etummaisessa autossa on tehty myös alumiinilevystä isompi pohja.
Perustajakaksikolle Saku ja Samu Sarkalle harrastus on tuonut ajamisen lisäksi myös roppakaupalla muuta lajiin liittyvää työtä, jota motivoi tekemisen ja yhdessäolon ilo.
10
Tiistai 16.8.2011
Pihassa kukkii tälläkin hetkellä niin monta lajia, että niistä on vaikea pitää lukua. Tänä kesänä Eeva-Liisa on hurahtanut mustaan väri, johon harvoin törmää kukkapenkissä. Myös Suomes-
Pelisalmen piha on saanut Eeva-Liisa ja Taisto Hyttisen innostumaan puutarhanhoidosta.
Anna Humalamäki Pelisalmen sankan kuusikon keskeltä erottuu oransseja, pinkkejä ja sinisiä täpliä. Yhtäällä ovat edustettuina päivänliljat sateenkaaren väreissä. Puutarhan omistaja Eeva-Liisa Hyttinen selittää menestyksen hyvällä pienilmastolla. Perennojen pauloissa Pihan lajisto koostuu pääosin perennoista, joita Eeva-Liisa kasvattaa siemenistä. Vettä saadaan suoraan Längelmävedestä kolmeen eri pisteeseen, hän selvittää. Osa kukista on siirtynyt tänne asunnoltamme Hattulasta, osa on peräisin kukkaystäviltä ja sukulaisilta. Hyttiset ovat istuttaneet rantaveteen veikeitä värilumpeita.
Oriental-lajikkeen värililjoista lähtee huumaavaa tuoksu.
Hyötykasvit eivät ole Hyttisten suosikkikasvatteja, mutta niitäkin löytyy pihasta jonkin verran. Kasvihuoneen kupeessa kasvaa tomaatteja, parvekekurkkua ja chilipaprikoita.
Salkoruusu on pihan mustista kukista ainoa, joka kukoistaa vielä näin loppukesästä.. Puutarhurin suosikkeihin kuuluvat syyshohdekukat, jotka levittävät oranssit terälehtensä hassun nurinkurisesti alaspäin. Toisaalta sama kukka voi olla aivan erilailla laitettu eri puutarhoissa. Esimerkiksi Södertälje-kärhö on hyvä aloittelijoille, koska se kiipeää itse, hän vinkkaa. Puutarhamatkailua Pelisalmen mökki on ollut Hyttisten kesänviettopaikka viitisentoista vuotta. Kukkaloistoa ihaillessa ei voi olla ihmettelemättä, kuinka kasvit kukoistavat hankalassa maastossa. Kyseessä ei ole villiintynyt luonnonkukkapalsta, vaan ihmiskätten rakentama viehättävä englantilaistyylinen puutarha. Viininpunainen Rouge Cardinal on saanut nimensä siitä, että se on samanvärinen kuin kardinaalin hattu. Eeva-Liisan mukaan kärhöjä hankkiessa on tärkeää kiinnittää huomiota siihen, mitä lajiketta ostaa. Kasviretkiä on tullut tehtyä jopa Viroon asti. Laiturin kupeeseen upotetuista laatikoista kohoavat veden pinnalle vaaleanpunaiset värilumpeet siinäpä aavistus englantilaista eleganssia rantavesien asukeille. Suuret kärhöt vaativat vankkaa tukea, pienet pärjäävät vähemmällä. Perhe on jo sanonut minulle, että nyt ei enää laajenneta, hän naurahtaa. Käyn ihailemassa kasveja, joita ei voi kasvattaa täällä. Metsänreunapuutarhaan eivät kaikki kasvit sovi. Pelisalmen puutarha ei uusia hankintoja kaipaa. Joidenkin lajikkeiden on saatava päivittäin kuusikin tuntia suoraa auringonvaloa, kun taas toisille sopii varjoisa sijainti. Kuvan perusteella on mahdoton päätellä, soveltuuko kukka omaan pihaan vai ei. Istutusten keskeltä pilkistää keramiikkatöitä ja muita hauskoja yksityiskohtia.
Metsään mahtuu ripaus englantilaista eleganssia
Piha, parveke & puutarha
hallussaan vain pientä tilkkua. Uusi tulokas on tyttäreltä lahjaksi saatu sininen, kerrottu Kiri Te Kanawa. Pidän englantilaistyylisestä, vapaasti kasvavasta puutarhasta. Kun mies rakentaa kasveille telineet, hän itse saa keskittyä lajivalikoiman laajentamiseen. Kärhöjä joka lähtöön Perennojen joukkoon kuuluvat kärhöt. Lajeja on paljon, mutta kukin pitää
ta löytyy vierailijoille avoinna olevia kotipuutarhoja. Kesäsarjassamme teemme juttuja erilaisista pihoista, puutarhoista ja parvekkeista. Reaktio tuskin on liioiteltu, sillä istutuksia on jo Längelmävedessä asti. Ne piileskelevät pieninä tupsuina maanrajassa, kohoavat parimetrisinä tolppina taivasta kohti ja kipuavat verkkaisesti porttien päällä. Aviomies Taisto on EevaLiisalle korvaamaton apu puutarhanhoidossa. Useimpien tummanpuhuvien kasvien kukinnot ovat jo takanapäin, joten syksyyn valmistautuvan puutarhan yleisilme on kaukana synkästä. Lisäksi olen tuonut kasveja puutarhamatkoiltani. Ota rohkeasti yhteyttä: toimitus@kangasalansanomat.fi tai 03-377 6915.
Puutarhaa voi laajentaa järveen asti. Toisaalla kasvaa kilpi-, sulka- ja sormivaleangervoja. Pihassa on puolivarjoisaa, eikä tuuli osu tähän. Eeva-Liisan mielestä on tärkeää nähdä kasvi luonnossa ennen kuin päättää hankkia sen. Hän myöntää, että sijainti asettaa myös rajoituksia. Reissuilla oppii valtavasti uutta
Tavoitteeni on finaalipaikka aikuisten arvokisoissa. Jättipaukkuja mitalijuoksut eivät Ellalle olleet, sillä kaapissa on mitalit jo kaksista aiemmista yleisurheilun SM-kisoista. En päässyt ollenkaan omaan, rentoon juoksurytmiini, starttiasennon kanssa jo jonkun aikaa tuskaillut Ella kertoo. Mielessä väikkyy tulevaisuus jo laajemminkin olympialaiset ja MMkilpailut. Ja olen tietysti hyvässä kunnossa. Juoksussa tiesin pärjääväni, ja kun lähtökin sujui, onnistuin. Tasaisesti eteenpäin Nopean ja näyttävän nousunsa valtakunnan juoksueliittiin Ella sanoo perustuvan tunnolliseen harjoitteluun, hyvään valmennukseen ja otolliseen geeniperimään. Ehdin soittaa kesällä, jolloin kilpaillaan enemmän ja harjoittellaan vähemmän. Lähtö oli niin huono, että muut saivat kaarteessa kiinni. Treenimäärät eivät ole olleet hirveitä, vaan olen saanut mennä eteenpäin tasaisesti, jo pienestä pitäen nopeaksi todettu Ella toteaa. Musiikkimme on sellaista irkkuvai-
kutteista, balkanilaista ja pohjoismaista myös... Opiskelu joustaa Ella opiskelee Sammon keskuslukion urheilulinjalla toista vuottaan. Ella kulkee Menominorin matkassa mahdollisuuksiensa mukaan. Pian juoksu vei voiton kenttälajeista. Viulun soittoon hän innostui Kangasalan Pikkupelimanneissa. Urheilu on antanut paljon hienoja kokemuksia. Oma kehityskaareni on ollut odotettu enkä ole kärsinyt isommista loukkaantumisista. Vaikka urheilijan vapaa-aika on vähissä, Ellan sosiaalinen elämä ei ole siitä kärsinyt päinvastoin. Viimeksi Kaustisella, mutta keväinen norjankeikka jäi kilpailukiireiden vuoksi väliin. Nyt viulu soi Menominoreissa, joka esiintyy säännöllisesti ulkomaita myöten. Päätökseen hän aikoo viedä ne urheilun ja koulun lomassa. Hetken tuumailun jälkeen mitali jo lämmitti, vaikka kisasta jäikin pikkuisen hampaankoloon. jonkinlaista pop-kansanmusiikkia. Ensi vuonna Barcelonassa järjestettävät kilpailut ovat Ellalle jo kolmannet. Maltti on ollut valttia tyttären kehityksessä. Valinnassa lapsi tarvitsee hänestä kuitenkin tukea. Helsingin 2012 EM-kilpailut ovat lyhyellä tähtäimellä Ellan tärkein koitos. Yleisurheiluun hän hurahti heti kentälle päästyään. Soitamme omalla tyylillämme. Startti pieleen Kakkosen hopea oli Ellalle aluksi pieni pettymys, koska kaksisatanen ja neljäsatanen ovat hänen päämatkojaan. Syitä on kaksi: Suomen juoksutaso ei ole kaksinen, ja radalla on meneillään sukupolvenvaihdos. Olen päässyt kisareissuille, saanut edustaa Suomea ja voinut toteuttaa kilpailuviettiäni. Vuodet ovat olleet tasapainoisia, Juha Sainion suojatti miettii. Äiti on juossut pikamatkoja, isä on entinen keskimatkojen juoksija. Jos on nopea, turha sitä on enää 13-vuotiaana moukaria heitellä, hän tiivistää valintansa perusteet. Etuoikeus urheilla Radalle ja harjoituksiin Ellaa ajavat päättäväisyys ja kunnianhimo. Vaikka sitä omaa lajia ei heti löytyisikään, kentän ja radan kesken kannattaa tehdä nopea ratkaisu. Nuoren urheilijan on annettu rauhassa kypsyä. Kun loppukilpailupaikka huipputasaisesta alkuerästä varmistui, jatko oli jo helpompaa. Urheilusta olen saanut parhaat ystäväni ja kaverini ympäri maailmaa.. Voin treenata aamulla ja suunnitella itse lukujärjestykseni, vuoden 2014 kirjoituksiin tähtäävä lukiolainen kehuu ahjoaan. Tampereen Pyrintöä edustava 17-vuotias suurlupaus nappasi sataselta kultaa ja kahdelta hopeaa. Satasen voitto oli silti aikamoinen yllätys, vaikka tiesin, että kaikki on mahdollista, jos pääsen finaaliin. Mitali on realistinen tavoite kotikisoista. Ellan opinnot Tampereen musiikkiopistossa ovat ylimmällä eli ykköstasolla. Viulu vastapainona Musiikki, jota Ella on harrastanut viisivuotiaasta asti, on kenties yksi vaihtoehto myöhemmäksi työuraksi. En aio heittää opintoja hukkaan, vaikka en ole ehtinyt kolmeen vuo-
teen harjoitella niin usein kuin pitäisi. He ovat myös liikuttaneet minua pienestä pitäen, laittaneet urheilukouluun, kuskanneet ja valmentaneet. Omat ryhmät harrastajille ja huipulle pyrkiville ovat myös hyväksi, jolloin jokainen voi urheilla haluamassaan joukossa. 12
Tiistai 16.8.2011
Finaalissa kaikki mahdollista
Pekka Kaarna Kangasalalainen Ella Räsänen häikäisi jälleen Kalevan kisoissa. Ei aihetta patsastella Menestys maistuu, mutta patsasteluun ei ole Ellan mukaan aihetta. Lukion jälkeisiä suunnitelmia Ellalla on, mutta niiden lopullinen suunta on vielä hakusessa.
Lääkis kiinnostaa, mutta se ei nivelly yksiin kilpaurheilun kanssa. Vähän sama juttu on oikiksen kanssa, joten oikeastaan kaikki on tulevan ammatin suhteen vielä auki. Musiikki on hyvää vastapainoa urheilulle. Ei välttämättä heti ekoissa, vaikka ainahan kaikki on mahdollista... Sammossa opiskelun ja harjoittelun yhdistäminen onnistuu hyvin. Realistina hän kuitenkin arvelee, että Rio de Janeiro ja vuosi 2016 tulevat vastaan liian nopeasti.
Helsingin ensi vuoden EM-kisat ovat Ella Räsäsen lähitulevaisuuden tärkein tavoite.
Jo kisoihin pääsy olisi kova juttu! Mausteena kilpakalenterissa ovat nuorten MM-kisat. Mahdollisuutta mitata ja näyttää kykynsä hän pitää etuoikeutena
(03) 377 1140 avoinna ark. 040 551 9122
www.kuljetusliikejsaari.fi. 8-17, kesäla suljettu
KOTIMAISET TYYPPIHYVÄKSYTYT
Autonsuojaus CARLIFE
Artturintie 12-14, Kangasala, p. 9-17, la 10-13
Lentolantie 12, p. Asiakirjakulut 190 . 0400 854 860
ja korjaukset Muovihitsaukset (puskurit ym.)
0400 29 79 70
kaiverrukset, kellojen ja korujen korjaukset, valtuutettu Polar-huolto Liisantie 2, Kangasala arkisin 9-17, lauantaisin 9-13
KANGASALAN AUTOKATSASTUS OY Lentolan teollisuusalueella, Lentolantie 12, Kangasala
Määräaikaiskatsastukset henkilö- ja pakettiautoille aikaa varaamatta ma-pe 9-17
Autojen ruosteenesto Ruosteenestokäsittelyt Brilliant-maalipinnan kestovahaukset Puh. (03) 377 1172
KIINTEISTÖVÄLITYSTÄ
Me välitämme: Päivi Kuuttinen Mika Rantanen Petri Siira Osmo Vuorinen Kangasalan Seudun OP-Kiinteistökeskus Oy LKV Kuohunharjuntie 26, Kangasala P. (03) 377 3733 | kangasala@kiinteistomaailma.fi
Välityspalkkioesim: Netti 3,5 % + 900 . (03) kelloseppä. pinnat
MYYNTIPAIKKA KESÄHINTAAN: 3/VRK!
P. 23%) Kiinteistöt korkeintaan 5000 (+ alv. (03) 255 6677
RENGASMYYNTI
Älä mieti kodinvaihtoa yksin.
s.fi fixu
Kutsu meidät ajoissa Kotikäynnille. 8-17, la 9-13
A-AKUT
Ristinarkuntie 10, Messukylä
Kaikkien vakuutusyhtiöiden hyväksymä kolarikorjaamo Suoritamme vakuutusyhtiöiden vauriotarkastukset toimipisteessämme.
HINAUSAUTOT
0400 201 450
PAIKALLISIN YRITTÄJÄN MEDIA
ISÄNNÖINTIÄ
75 v
RAIMO MOISIO OY
Ostetaan kultaa ja hopeaa!
EDULLISIN
050 339 1112
HÄMEEN KOLARIKORJAUSKESKUS OY
Mäkirinteentie 17, Lentolan teollisuusalue P. 8-18, la 9-14, p. 0400 882 786 ark. Toimitamme multaa, kuorikatetta ja kiviaineksia.
PYÖRÄKUORMAAJATYÖT KORKEAPAINEPESUT
pihat, kadut ym. Hinnat sis alv.
Pihat kuntoon!
www.ihanpihalla.fi
Puutarhuri- ja talonmiespalvelut
ati. 045 359 9309
Noudamme risut, kannot, maakasat ym. Saat tietää luotettavasti asuntosi arvon, tilastojemme mukaan onnistumme arvioinnissa 98% varmuudella.
Ari Hellsten 045 672 1302
AH-TOIMI OY
Kangasalantie 921, katsastusaseman vieressä
www. 0500 621 294 tai (03) 377 1818 myös ilt.
Perinteiset makkaraperunat, lihapiirakat & muut grilliannokset Jätskit & juomat
ma-pe 10-17.30 la-su 11-16
Kangasalantie 960 P. fi
TORNI LKV
Aurauskulmien säädöt, rengastyöt, huollot ja korjaukset
AUTO- JA PIENKONEHUOLTO
Labkotie 2, Kangasala ma-pe 11-20, la 10-16 P. tarvikkeet
24h
KELLO- JA KULTASEPPIÄ
Kultaseppä HANNU SALO
Kultasepänliike P. kuolinpesistä PAINTBALL-VUOKRAUS
Tampereentie 1 Kopinkulma, Kla P (03) 364 0357 . Minimi 2.500 . (03) 379 0008, www.kangasalanautokatsastus.fi
- se edullisempi kotimainen -
www.kangasalantalopalvelut.fi
P. (03) 379 1777, Aakkulantie 48, Kangasala, ark. (03) 377 1616 ma suljettu,ti-pe 10-18, la 10-14 Kangasalan Kodit Oy LKV, Myllystenpohjantie 2 | Puh. (03) 377 3447 Palvelemme ma-pe 10-18, la 10-14 www.kangasalankirjakauppa.fi
KANGASALA Artturintie 4 P. 23%)
JANI LEPPÄ 040 935 3905 jani.leppa@tornilkv.fi, www.tornilkv.fi TORNI LKV - Katse yli huomisen
Talviahteentie 23, Kla P. .fi
Kaikki ajoneuvojen pesuun ja fixaukseen kuuluvat työt yli 20 vuoden kokemuksella ja laadukkailla Presta-tuotteilla. P. (03) 379 0242 arkisin 8-17 www.mobilexpresskangasala.fi
KANGASALA
Ponsantie 580, Kangasala
AUTOILU
KANGASALAN AUTOPURKAMO
www.loistoauto.net
Auktorisoitu romuautojen vastaanottopiste. 040 526 2250
elai npu
ELÄIMET
Kun lemmikkisi hyvinvointi ratkaisee
Kangasalantie 1123, p. 0400 636 648
Hydrauliletkut + osat Teräsrakenteet Traktori- yms. 0400 625 074
Harri Penttilä
GRILLEJÄ, ELINTARVIKEKIOSKEJA
KULJETUS JA MAANRAKENNUS
KOURA-AUTOPALVELUT
KIRPPUTOREJA
KULJETUSLIIKE J. 010 4201 900
Kangasalan Liisantie 2,Liikkeessämme 377 1172, ark. PÄLLI
P. Ma-pe 10-18, la sop. 050 571 8049
ASELIIKKEITÄ
ASEET PATRUUNAT ASETARVIKKEET OSTAMME MYYNTIIN VANHAT ASEET esim. 14
Tiistai 16.8.2011
ME PALVELEMME
VARMISTA, ETTÄ UUDETKIN ASIAKKAAT LÖYTÄVÄT PALVELUSI!
AUTOILU
Öljynvaihto aikaa varaamatta.
Moottoriöljyt kaikkiin autoihin.
HINAUSTA
Aidosti paikallinen HINAUS 24 H 0400 78 68 00
Nopea, luotettava, edullinen
Hinaus 24h Siiki & Karhu Oy www.hinaus24h.fi Myös raskas kalusto!
KEHYSLIIKKEITÄ
KUVASARSA OY
Ristimäentie 14, Huutijärvi Palvelemme ma-pe klo 10-17
muulloin sopimuksen mukaan Taidekehystäjät ry:n jäsen
Kehysliike Kari Aarnio
P. SAARI KY
HAMMASHUOLTOA
Erikoishammasteknikko, hammasteknikkomestari
KALERVO INGALSUO
Alatien varressa (03) 377 3945 avoinna joka päivä klo 11-21
Vastaanotto sopimuksen mukaan Kuohunharjuntie 31, 36200 Kangasala. Talopalvelut Oy Kellot, korut, lahjaesineet,
ASIAKASLÄHTÖISTÄ ISÄNNÖINTIÄ
KORPOLA
KELLOSEPÄNLIIKE
www.kolarikorjauskeskus.fi
Tuulilasien vaihdot
KIVITIKKA
Kyötikkäläntie 217, Kangasala As. mukaan www.suomikp.fi
TERÄSHUOLTO T. (03) 377 3333
Myllystenpohjantie 2 (R-kioskin vieressä) Kangasala, avoinna ark. P. (03) 379 0417, www.carlife.fi
www.opkk.fi/kangasala kangasalan.opkk@op.fi
Merkillisen hyvät osat - ja huollot!
(03) 377 1140
avoinna ark. (03) 379 0333
UUSIOKESÄRENKAAT
NYT EDULLISESTI!
KÄYKÖ OVESI TIUHAAN?
KOTIAPUA
155/70-13 138,- 175/65-14 158,185/65-14 158,- 185/65-15 178,195/65-15 198,- 205/55-16 228,185/14 C 198,- 195/70-15C 198,YLI 60 KOKOVAIHTOEHTOA! Myös Firestone, Bridgestone, Michelin, Nokian, Continental, Hankook, ym...
ASKOSAARITampere OY Keskuojankatu 11, Sarankulma,
P. (03) 379 1488
- paikallinen kiinteistönvälittäjäsi Kangasalla Välityspalkkiomme: Asunto-osakkeet korkeintaan 3000 (+ alv. 9-17, la 9-13 KANGASALA, p. 020 787 9850 www.bobjapiaffe.fi
Eläinlääkärit NETTA TAMMISALO HELI SÖDERHOLMLAAKSO pieneläinvastaanotto
Lentolantie 2, Kangasala P. Kangasalantie 921, katsastusaseman kupeessa, p. Ajantilaus p. 010 254 1510 050 351 7031 040 764 6161 040 541 2138 0400 883 714
KIRJAKAUPPOJA
finikor -takuu
LOKARI-sisälokasuojat Autojen pesut, vahaukset ja siivoukset Renkaiden vaihdot
Kangasalan Kirjakauppa
Keskusaukio 2, p. 8-17, p
Hinta 120.00 /kpl
Varkaita?
Tulta. 0400 501 292
Sähkösuunnitelmat ja -asennukset, turvakamera-asennukset 0400 85 85 34
Tekniset tiedot:
Ellintie 2, p. ma-pe 8.30-17, la 8.30-13
Kangasalantie 921 (Katsastusaseman vieressä) 36200 Kangasala, konehuoltaja@gmail.com
MUOTI- JA VAATETUSLIIKKEITÄ
MUOTI- JA FARKKUASUJEN ERIKOISLIIKE
& korjausompelupalvelu
Liisantie 2, p. mukaan
l AIKATILAUKSET l PAARIKULJETUKSET LENTOKENTTÄ- JA SAIRAALAKULJETUKSET
Taksipalvelut 050 5189 189 0400 634 625
Kangasalantie skootteri- ja venehuollot Moottoripyörä-, mopoauto-,921, Kangasala Meiltä myös tilauksesta polkupyörät ja rollaattorit. 0400 367 733 ma-pe 10.15-16.30, la sulj.
- Matkapuhelimet - Oheistarvikkeet - Soneran liittymät ja palvelut
Jonsered LM 2147 CMDAE · Sähköstartti · Itsevetävä ja keräävä ruohonleikkuri
Meiltä myös HUOLLOT
MOPOAUTO
· Verkkosäkit polttopuille · Perälevyt · Kauhat KAIKKI MERKIT · Pienkonebensiinit 2-T ja 4-T myös alumiiniset -koneisiin.
Putkiasennus
Niinimäki
Kodin putkityöt Kiinteistöjen kunnossapito
pohjapanssarit
Kangasalan Kone ja Tarvike
0400 711 714
Lavavuokraus, kuljetukset, roskalavat, minikaivinkonetyöt
PARASTA PINTAAN!
KANGASALA WIKI.FI?
VERHOILULIIKKEITÄ
Puh. 020 785 1212 Palvelemme ma-pe 8-16
- Korkea tallennus resoluutio: 720x576 (Täysi D1) - Videosignaalin ohjaus eri lähtöihin - Tehokas Linux, Hexaplex koneisto, "8" toiminen - Suuri 1000gig kovalevy vakiona - 1x SATA & 1xUSB laajennus asemapaikat - Helppo johdotus innovatiivisen muotoilun ansiosta - Monipuoliset rajaus, ajastus ym. 010 254 1511 iiris.harju@op.fi
Jonsered LM 2147 CMDAE · Sähköstartti · Itsevetävä ja keräävä ruohonleikkuri
Meiltä myös SeRVICe Huollamme · Verkkosäkit polttopuille
mm. 040 595 6227 · www.saneerausmestarit.com
Puh: 0503009609
WWW.DTH.FI
Asianajaja Päivi Similä p. 045 266 1150
OSTO- JA MYYNTILIIKKEITÄ
terähuollot STIHL VIKING -huolto- & varaosapalvelu
Ellintie 6, Kangasala P. YRITYSPALVELUT Kari Koiso-Kanttila 040 526 9912
Kuvaukset studiossa ja miljöössä
www.wattiman.com wattiman@wattiman.com 0400-858534
SIIVOUSPALVELUA YRITYKSILLE
Studio Reetta Muranen Oy
www.anna-reetta.com 040 757 2435
auki päivittäin klo 10-20, torstaisin klo 15-20 p. 3G GSM-puhelin yhteys mahdollinen - Etävalvontaohjelmisto mukana CD:llä + IE tuki - Käytettävissä ja ohjelmoitavissa verkon kautta - Moottorikameroiden P/T/Z ohjaukset RS 232&485 - Hälytys lähdöt / sisääntulot murtohälyttimelle - USB liityntä helppoa tallenteiden ottoa varten - Mahdollisuus DVD-rom asemalle ym. (03) 356 2007
Osuusmyllynkatu 5 Messukylä, Tampere ma-pe 9-18, la 9-15
Palveleva itsepalvelupesula
SIIVOUSPALVELUA
Ikkunoiden pesut · Peruspesut vahanpoistoineen, vahaukset · Sopimussiivoukset · Työmaakoppien siivous ym. Tiistai 16.8.2011
15
KUKKA- JA LAHJATAVARALIIKKEITÄ
PIENKONEITA, PIENKONEHUOLTOA PIENKONE TIMONEN OY
Saarenmaantie 580, Kla arkisin 9-17, la 9-14 (03) 364 1547, 0400 621 547
- Moottori- ja raivaussahat - Ajo- ja ruohonleikkurit - Jyrsimet ym. Joustavasti asiakkaan luona. (03) 377 3311 Tarjoamme 10 ensimmäiselle asiakkaalle paketin: valvontalaitteet & huoltotyöt 040 583 9294 WS-TFT 1 1kpl (ovh 950.00) Pidämme kutsumattomat vieraat poissa 4kpl(ovh 480.00 Ellintie 3 Ulkokamera 208 Tarvittavat kaapelit 4kpl(ovh 60.00) Soita heti Asennus 1kpl(Pirkanmaan alue) Kangasala
Timo Nurminen
www.verhoilupuutyo.fi
yhteishintaan
Katso myös kangasalawiki.fi & Facebook
p. Kosteutta?
1900.00 alv 23%
FINmekko, Kuohunharjuntie 21, Kla p. Kysy lisää ja pyydä tarjous!
Lakiasiaintoimisto
Kangasalantie 921 (Katsastusaseman vieressä) 36200 Kangasala, konehuoltaja@gmail.com
Ruutanantie 14, 36200 Kangasala P. 040 723 0344
www.tavela.fi
www.wattiman.com
.FI
MATKAPUHELIMIA
KAIKKI LVI-ALAN PALVELUT KANGASALAN · Ruohonleikkurit ja huollot PUTKILÄMPÖ OY - myös edulliset
ma-pe 7-17, la 9-13 · 766 9270 P. Wattiman Oy tekee myös sähkösuunnitelmat ja sähköasennukset ammattitaidolla!
URHEILU
PesuKaksikko
P. 040 588 0392
Rakennuspeltityöt, konesaumakatot ja sadevesikourut
Myös erilaiset seuranta- ja P. 040 501 0920
Viemäreiden avaukset ja kuvaukset Vesipumput ja vedensuodattimet Uutuutena vaihtolavapalvelut P. (03) 377 2244, 050 551 1003
VEIKKO MÄNNISTÖ
Lakiasiaintoimisto
P. Myös ilt. (03) 377 2607 ma-pe 10-18, la 10-14
MARIMEKON TUOTTEITA
PIHA JA LAVA OY
0400 951 107
Kangasalan
Mäkirinteentie 13, Kangasala P. 36 kpl #8 IR ledejä, joilla 50m hämärä näkö. ja viikonloppuisin. pienkoneet alan liikkeestä - myös tarvikkeet - Metsurin varusteet ja edulliset
SIIVOUSPALVELUA
KOTI- JA TOIMISTOSIIVOUKSET
P. www.mhyroine.
PUIDEN KAADOT Jarmo
Soita suoraan paikalliselle taksille!
in.fi taksi
leikkaa talteen
Ellintie 2, Kangasala
Lähelle tai kauas, yksin tai isommalla porukalla - myös pyörätuolin kera
POLKUPYÖRÄHUOLTOA
urheilu- ja kalastusvälineiden erikoisliike
TIETOTEKNIIKKAA
TIETOKONEET, TIETOKONEET, OHEISLAITTEET, OHEISLAITTEET, HUOLLOT JA HUOLLOT, KORJAUKSET KORJAUKSET
POLKUPYÖRIEN,
PERUKIRJAT KAUPPAKIRJAT TESTAMENTIT YM.
P (03) 375 3218, 0400 335 443 . 020 Rollaattorihuollot ja rengaspalvelu JOTTA KOTI TOIMISI
Finnentie terähuollot 3, Kangasala
sekä uudisrakentaminen luotettavasti ja ammattitaidolla. 020 761 9251
VERHOILUPUUTYÖ
Ulkokamera sonyn 1/3" , 8mm linssillä. 050 360 6401 tai (03) 377 4008
KESKIVIIVA OY
varatuomari
SAAKO KANGASALTA PALVELUA?
LVIS-PALVELUA
PUUNKAADOT
LIISA JUUTINEN
varatuomari, julkinen kaupanvahvistaja
Töykänäntie 265, Sahalahti
(03) 376 4774, 040 570 6022
· lämpö · vesi · ilma · huolto · asennus · urakointi · uudis- ja
LVI-Palvelu Meriläinen
saneeraustyöt
Mäkipää 0400 915 703
NYT ON METSÄNHOITOTÖIDEN AIKA!
Ota yhteyttä omaan ammattilaiseen. Kauttamme myös LVI- ja sähkötyöt.
KAIKKI SISÄ- JA ULKOSANEERAUKSET
Muista kotitalousvähennys!
SISUPELTI
050 548 3333
· SADEVESIJÄRJESTELMÄT · RAKENNUSPELLITYKSET · KATTOTURVATUOTTEET ·PIIPUNPELLITYKSET · TIKKAAT
KESÄASUKKAATKIN KÄYTTÄVÄT KANGASALAN PALVELUITA
TURVA- JA SÄHKÖASENNUKSIA. 10-17
PEKKA VALTONEN
ASIOINTIPALVELU
Kaivopumppu Oy
Likakaivojen tyhjennykset P. työt K.K.K. -hinta 950.00
Ko
,y dit
rity
kse
t
SÄHKÖTÖITÄ JA -TARVIKKEITA
Kaikki sähköasennukset Ellintie 4, Kangasala P. 10-18, la 8-15, su 10-15 ruohonleikkuri
Jonsered www.kukkivat.com FR 2215 MA 4x4
· Ruohonleikkurit ja huollot
P. jalka kuuluu mukaan. 0400 611 488, 0207 394 090 · ajettava Ark. - Kauko-ohjain, hiiri, ohjauspaneeli liityntä ym. 0400 232 640, 040 773 9230
MARKKU KULMALA
RAKENTAMINEN JA REMONTOINTI Kaikki RAKENNUSALAN TYÖT
UUDIS- & SANEERAUSKOHTEET
Tietokonehuolto DevilTech
- Tietokoneen vuosihuolto - Tiedostojen palautus - Virusten poistot Huollamme kaikkien valmistajien tietokoneet ja oheislaitteet.
Asianajotoimisto
PÄIVI SIMILÄ
Linja-autoaseman talo, KANGASALA
www.putkilampo.com
P. 0400 727 013
PITOPALVELUA
Tilausliikenne 5-16 hengelle 040 537 9145
Minibussilla matkustat pienellä tai suurella ryhmällä mukavasti, menet sitten lomamatkalle tai teatteriin. moottori- ja raivaussahat ®
PIeNKoNeeT
-
Ellin Warasto www.ellinwarasto.net
Vanhojen tavaroiden osto & myynti
Ellintie 1, Kangasala Ritva Vaskimäki-Forsberg, p. 9.30-18, la 10-14 www.nyssakka.com -pienkoneiden myynti ja huolto
www.kotiposti.net/taistot
LAURIN SAHA JA MOOTTORI
Ohtolantie 43, Kangasala
TV-DIGIHUOLTO
plasmat, lcd:t, tv:t audio- ja digilaitteet antennimyynti tarvikemyynti käytetyt tv:t
Puusepäntie 31, Kangasala · 4-veto Rider P. Ilmainen puhelinneuvonta.
040 749 8880
MHY ROINE
Pälkäneen URHEILU JA KALASTUS
Onkkaalantie 71, Pälkäne (03) 534 2045, ma-pe 9-17, la 9-14
Myös huollot ja varaosat sekä metsästys- ja harjoituspanokset ja Jahti- & Vahti-koiranruoat
ELISA LAAJAKAISTA- JA ELISAN & SAUNALAHDEN MATKAPUHELIN LAAJAKAISTA- JA MATKALIITTYMÄT PUHELINLIITTYMÄT MIO-NAVIGAATTORIT
Ellintie 6, Kangasala, Ellintie 6, Kangasala, ark. 0400 984 468
Anne Roivainen Iloisella mielellä
TELEVISIOHUOLTOA
LÖYTYYKÖ KANGASALTA?
Sisustus- ja lahjatavaraliike
Pienkoneiden huolto & korjaus Metsurivarusteet, terät & tarvikkeet
Kuohunharjuntie 26, p. Ellintie 2, Kangasala P (03) 377 2952 . (03) 542 5650, ma-pe 9-17, la 9-14
PELTITYÖ
P. (03) 339(03) 339 26900 www.newision.fi ark. asetukset - Suoraan kytkettävissä internet / adsl yhteyteen jolloin mm. 26900 www.newision.fi P. klo 10-17 p. (03) 377 2628 ark. (03) 377 2112 -pienkoneiden myynti ja huolto
Jonsered FR 2215 MA 4x4 · 4-veto Rider · ajettava ruohonleikkuri
Saneerauspalvelu LEPPÄSALKO OY puh. · Perälevytkaiken merkkiset pienkoneet mopoautot · Kauhat polkupyörät skootterit · Pienkonebensiinit 2-T ja 4-T -koneisiin. Pienkonetarvikkeet, -varaosat ja -varusteet
mm. (03) 379 2940, www.tv-hugg.com
· Rollaattorihuollot ja rengaspalvelu
TAKSEJA
LAKIASIAT
meiltä
Pankkilakimies IIRIS HARJU
P. 044 572 0577
PESULAT
HALUATKO MUKAAN?
VALOKUVAAMOJA
Wattiman oy Mertaniementie 19 36200 Kangasala
Pyydä ilmainen kartoituskäynti myös muista palveluista. 0400 571 151
www.tonintaksi.net
l
Kangasalan Kone ja Tarvike
ti-pe 12-17, la 10-14 tai sop. ma-pe 8.30-17, la 8.30-13
Puh. 0400 727 013
Kangasalantie skootteri- ja venehuollot Moottoripyörä-, mopoauto-,921, Kangasala Meiltä myös tilauksesta polkupyörät ja rollaattorit
Simo Hillo ui mestaruuteen Vanajan Tonnilla. 3) Lempiurheilulajisi. 6,50 ja HOITOAINEET tai Matalat 200 ml LAUTASET
2627 cm
yksittäin 1,701,95 norm. Vieraat tulevat pääosin Kangasalan naapurista, mutta turnauksen maine tuo joukkueita Kangasalle kaempaakin. Mukana on jälleen muutama sata junioria sekä joukko naisjoukkueita, jotka pelaavat turnauksessa oman sarjansa. Pallotutka paikalla Ottelujen lomassa tapahtuu muutakin. Pidän Harry Pottereista. Harmonikka antaa mahdollisuuden siirtyä nopeasti tunnelmasta toiseen, sen Majamäki tekee kiehtovalla tavalla. 18-asteisessa vedessä 1000 metrin matka taittui häneltä aikaan 18.44,1. 2,89
lista Joulua ja Onnekasta Uutta Vuotta! (5,967,45/l)
3,-
Säästä % jopa 33
3
2 KPL
Säästä
,
1
48%
Säästä
7%
49
(0,38/rll)
6,-
www.loytotex.fi ALASENKUJA 1, SUORAMA A · AVOINNA ARK. 9-20 LA 12-17 AVOINNA ARK. Bussivuorot. Iltavirkku. Pidän suunnistamisesta. Siihen tulee kermaa, puolukoita ja kinuskia. 9-20, LA 9-18, SU 12-17. 8) Ruoka, jonka osaat valmistaa hyvin. Kilpailijoilla, heidän taustajoukoillaan sekä yleisöllä, jota entiseen tapaan odotetaan runsaasti paikalle, on mahdollisuus virkistää itseään kahvilla ja pienellä purtavalla. Suorama ja Kyötikkälä KS-turnaus pelataan kahdella kentällä. 12) Mikä asia Kangasalla kaipaa kohentemista. Kyötikkälässä on molempina päivinä pallotutka, joka seuloo parhaat laukojat iän ja pallokoon mukaan. Evästä on tarjolla molemmilla pelipaikoilla.
Tusina kysymyksiä
1)Mitä harrastat. 6) Kahvi vai tee. 7) Paha tapa, josta tahtoisit eroon. 9) Mitä kirjaa suosittelisit. Lutherin mukaan musiikin merkittävin ominaisuus on sen kyky koskettaa sydäntä, tuottaa iloa ja mielihyvää. Yoshimatsu Takashin "Onion Ballet Suite" vuodelta 2005 alkoi raisulla Preludilla, josta kuulija huomasi, että harmonikka on todellisen taitajan käsissä. Naiset kamppailevat Suoramalla, junnut Suoramalla ja Kyötikkälässä. Parhaat laukojat palkitaan. 16
Tiistai 16.8.2011
KS-turnaus viikonvaihteen kohokohta
Kangasalan Sanomien perinteinen jalkapalloturnaus järjestetään viikonvaihteessa. Facebookissa tulee oltua vähän liikaa. Toinen osa oli Aria, joka toi esille värisevän herkkiä tuokiokuvia. Minusta on mukavaa liikkua luonnossa, ja suunnistus on muutakin kuin pelkkää juoksemista. tai niin kauan kuin tuotteita riittää tarjousaikana. Asun Ruutanassa ja käyn Tampereella koulussa. Toivottavasti saamme vielä kuulla Sami Majamäen harmonikkaa ennen hänen joulukuun kilpailumatkaansa. Japanilainen Takashi on antanut monille atonaalisille ja lennokkaille teoksilleen tähtitaivaaseen liittyviä nimiä. Lennokas oli tämäkin, vaikka turhaan yritin tarjota maanläheisen Onionin (sipuli) tilalle tähtikuvio Orionia. 5) Oletko aamu- vai iltavirkku. Naisten paras joukkue palkitaan komealla pokaalilla, junnupelaajat mitaleilla, ja pienet yllätyksetkin ovat mahdollisia. Voisin mennä esimerkiksi Tansaniaan. Lopuksi kuultiin hieman perinteisempi montevideolaisen Luis di Matteon Por Dentro De Mi. Tee. 2 oli todellinen taidonnäyte. Soittaja itse totesi, että pitkiä ääniä on vaikeampi tuottaa kuin uruilla.Kaiken kaikkiaan vaikuttavaa Bachia harmonikalla! Vuonna 2007 sävelletty Joseph Natolin teos "Toccata No. Bachin" Preludi ja Fuga f-molli" soi monivivahteisena ja täsmällisenä. Triathlonteam 226:tta edustava Oksaman sonnustautui monen muun tavoin kisaan märkäpuvulla. Tässä unelmoivasta osasta kuulsi soittajan vahva musikaalisuus. 4) Lähetätkö vielä perinteisiä kirjeitä. Sitä koimme runsaasti. Jouluksi ja juhliin askartelen itse kortteja, mutta kirjeitä ei oikein tule lähetettyä. Laaja-alainen monille soittimille ja kokoonpanoille kirjoittanut säveltäjä on löytänyt harmonikasta sen parhaita ominaisuuksia tähän laulavaan ja iloiseen teokseen, jonka nimi tarkoittanee vapaasti suomennettuna "suoraan sisimmästäni". Viihdyn aivan mainiosti nykypäivässä enkä kaipaa vanhoja aikoja. Mieluiten juon aivan tavallista teetä, en mitään marjateetä. 10) Minkälainen pyörä sinulla on. Sähköisen alun jälkeen tuli soinnuttelujakso, jossa soittaja loihti esiin uuden herkullisen soinnun toisensa jälkeen. Natoli on myös uutta kokeileva säveltäjä, jonka teos kiinnosti tuoreudellaan. Kumpikin UKK:n uimari vakuutteli tyytyväisyyttään kisan jälkeen.
Tee löytöretki syysmuodin lähteille.
Naisten Mentalwear tai Siili T-PAITOJA
(9,90)
mään löytöretki edullisten lahjaostosten lähteille.
90 udistuneesta Löytötexistä!
8
Säästä
90
10%
Poikien Beavers COLLEGEHUPPAREITA 130160 cm
(19,90)
Säästä 10%
17 9
Säästä
Naisten Siili TRIKOOPUSEROITA
Tyttöjen ja poikien Beavers COLLEGEHOUSUJA 130160 cm
(11,90)
12
Matala LAUTANEN
yksittäin 1,50
3 KPL
(14,90)
90
13% Säästä
90
16%
Sami Majamäki latasi soittoonsa tunnetta
Sami Marjamäki oli valinnut kirkon musiikkituokioon pääasiassa uutta harmoniikkamusiikkia. Ainakin Afrikkaan safarille. Minulla on tavallinen Tunturin naistenpyörä. Orivedeltä, Vesilahdelta, jopa Helsingistä asti. Vanhempani kävivät siellä vuosia sitten, ja olen nähnyt reissulta kuvia. Kaikki kirjat on tullut luettua, oikeastaan olen kasvanut niiden kanssa. 2) Minne tahtoisit matkustaa. Olen harrastanut partiota jo 11 vuotta. Voimakkuuden ja sävyn vaihtelu on soittimella helppo toteuttaa. Naisten ja E-junioreiden pelipäivä on lauantai, sunnuntaina toisistaan mittaa ottavat F- ja D-pojat sekä ystävyysotteluja pelaavat tytöt. J.S. Olin juuri hiljattain Ruotsissa Jamboreella, joka on kansainvälinen partioleiri. En kyllä pyöräile kauheasti, koska se on jo niin vanha ja rikkinäinen. Naisten sarjassa Erja Oksman oli seitsemäs ajalla 30.21,6. 11) Millä aikakaudella tahtoisit elää. Busseja kulkee todella huonosti.
Herneidenmyyntipuuhissa ollut Sanni-Mari Latvio lähettää terveisiä kaikille kavereilleen.
Simo Hillo voitti Vanajan tonnin lauantaina.
Hillo mestariksi
Pieni, mutta iskukykyinen Uimaseura Kangasalan Kuohun masters-porukka osallistui lauantaina Hämeenlinnassa järjestettyihin avovesiuinnin SM-kilpailuihin. Ja niin se myös tulkittiin. En hirveästi laita ruokaa, mutta hyvän kääretortun osaan tehdä. Ei jälleenmyyjille.
liinia Valkopos lla! tasaraha
20 cm
Syvät Dove Soft Embo LAUTASET SHAMPOOT 250 ml WC-PAPERI 16 rll 2022,5 cm norm. Paikalla on myös Premius, jonka edustajat tarjoavat tietoa nuorten urheilijoiden ja kaikkien muidenkin kuntoutuspalveluista. Sirkku Salmela
Tarjoukset voimassa 16.-21.8. Viimeinen osa Tango sykki rytmiä ja elämää. KS-Cupin järestelyistä vastaa FC Kangasala, jonka oma juniorityö on turnauksessa vahvasti esillä