Suomessa kehitelty led-kasvatuslamppu on ohjelmoitu päivärytmin mukaiseksi.
Ravinnepitoinen vesi kiertää taimien alla olevassa astiassa.
Puutarhaharrastajat saivat tapahtumassa vinkkejä ja uusia
ideoita chilien sekä muiden esikasvatusta vaativien kasvien idätykseen ja kasvatukseen.
Mikä on näistä kaikkein kaunein ja
yleisön suosikki. Se selviää torstaina
pääkirjastolla.
ja ohjeen, jonka avulla lapanen
on helppo neuloa.
Palkitsemistilaisuus Kangasalan
pääkirjastolla torstaina 19.3. 010 237 2120*
Keskusaukio 2, Kangasala
Puh. VUOSIKERTA
Tiistaina uusiksi, Daniela!
Pekka Kaarna
LP Kangasalan Daniela Öhman ja
Alison Landwehr ovat vaisun alkukauden jälkeen löytäneet peliilonsa.
Koko joukkueen otteista huokuu määrätietoisuus, jota valmennusvaikeuksiensa kanssa painiskeleva välierävastustaja HPK
ei ole kyennyt horjuttamaan kuin
kahden erän verran.
Mikäli kotijoukkueen kantti pitää myös sarjan neljännessä pelissä, Pitkäjärvellä nähdään tiistaina
lentopallokauden suurin yllätys.
LP:llä on kaikki eväät voittoon
ja suoraan finaalipaikkaan, sillä
joukkueen peli on kuosissaan juuri silloin, kun sitä eniten tarvitaan.
Kaiken takana on ilosta, osaamisesta ja voitontahdosta vankistunut itseluottamus, jonka
pitävyydestä saatiin viitteitä ja
puolivälieräsarjasta.
Siinä LP Kangasala osoitti kykynsä nousta ahdingosta, tulla tasoihin ja mennä ohi.
Tänään tiistaina tuota tahtoa
tarvitaan vielä enemmän, sillä
ennakkosuosikkina ottelusarjaan
lähteneen HPK:n kausi on katkolla, ja se tietää sen.
Onnistuminen tuo hymyn pintaan. Voittaja on nyt selvillä, mutta paljastamme sen vasta torstaina järjestettävässä palkitsemistilaisuudessa, sanoo Kangasalan
kunnan kulttuurijohtaja Taina
Sahlahder.
. 03 377 6900
Ajanvaraukset p. Daniela Öhman (vas.) on pelannut tasaisen vahvan talven ja kevään, amerikkalaispassari Alison Landwehr on terävöittänyt
esityksiään pudotuspelien aikana.
Yleisö äänesti innolla
kauneinta kuntalapasta
Kevätmieltä
taimista
Tuula Ruusumaa
Tiina Kuvaja
Kangasalan kunnan 150-vuotisjuhlavuoden merkeissä järjestetty nimikkolapaskilpailu on saatu
päätökseen.
Yleisö äänesti vilkkaasti kauneinta lapasta viidestä finalistista. kello 15.
Sivu 10. 010 237 2120*
ma?pe 9?17, la 9?13
*010-alkuiset puhelut kiinteän verkon liittymästä 8,35 snt/puh + 6,00
snt/ min. Etenkin chilit
vaativat pitkän esikasvatuksen ja
paljon valoa.
Lisävaloa tarvitsevien taimien kasvatukseen soveltuvaa tekniikkaa esiteltiin lauantaina esikasvatustapahtumassa Honkasen
puutarhalla. tri Ja silmätautien erikoislääkäri
Kangasalan Sanomien
asiakaspalvelu p. SILMÄLÄÄKÄRIT
HELENA BRAGGE
LÄÄKET. Matkaviestinverkon liittymästä 8,35 snt/puh + 17,17 snt/min
TIISTAI 17.3.2015
6
430037 672583
Irtonumero 2 e
NUMERO 20
97. Kaikki käsityönystävät ovat
tervetulleita tänne pääkirjastolle kuulemaan, kuka suunnitteli
voittajalapasen.
Kilpailun järjestivät Taitokeskus Kangasala, Kangasalan kunta ja Kangasalan Sanomat.
Voittajalapasesta Taitokeskus
tekee valmiin materiaalipaketin
Nyt on aika upottaa sormet multaan ja idättää esikasvatusta vaativat kasvit. TRI JA SILMÄTAUTIEN ERIKOISLÄÄKÄRI
LIISA
PAAKKALA
silmätautien erikoislääkäri
MATTI PARTANEN
lääket. Monilla viherpeukaloilla taimikasvatus onkin jo
hyvässä vauhdissa. Kaiken kaikkiaan ääniä annettiin 512.
Matkaviestinverkon liittymästä 8,35 snt/puh + 17,17 snt/min.
Y
h
d
e
s
s
äh
y
v
ä tu
l
e
e
.. Siinä kuningas
Erik hurauttaa ratsullaan läpi
tukholmalaisen torin. Huolimatta onnettomista kohtaloista,
naisten elämään kuului myös iloa
ja onnellisia aikoja.
Liuksialan kartanossa asuneen
Kaarina Maununtyttären (Sinikka Meurman) ja lämminhenkisen hovineito Birgitan (Niina
Kettunen-Niemi) muistelut olivat
mielenkiintoista kuultavaa. Toki eroavaisuudet olivat
osittain suuretkin kuninkaallisen
perheen ja nykyperheen välillä.
Parvulan näyttämöllä Kaarinat
ja hovineito Birgitta jättivät miehet näyttämön taustakankaan
varjoihin. Naisen merkitys
perheessä ei ole ehkä paljoakaan
muuttunut sitten 1500-luvun lopun. Perheen muut
lapset ovat Oona, 7, Roosa, 5, ja Iina, 2.
LASTENVAATEJA LELUKIRPPIS
MANNERHEIMIN
LASTENSUOJELULIITON
Kangasalan yhdistys
Pikkolan koulu
Finnentie 40, Kangasala
La 21.3.2015 klo 9?13
www.mll.fi/kangasala
Tervetuloa!
Lumene LAB -esittelypäivä
to 19.3. Vastasyntynyt painoi 4 250 grammaa ja
oli 52 senttiä pitkä. Katsojan iällä
tai säädyllä ei ole estettä näytelmästä nauttimiseen.
Näen jo silmissäni näyttämön
visuaalisen puolen aina taustascreeniä myöten. kevät ihonhoito vinkit
. Jännityksellä jään odottamaan jatkoa.
Maaretta Muranen
Kanta-asiakaskortilla tuplaleimaus!
Tarjoilua!
Tervetuloa!
P. Esille tuli paljon uutta tietoa muun
muassa Kaarina Maununtyttären
ja Erikin lasten kohtaloista. klo 12-19
Päivässä:
. Myös
Tuulahdus kevättä, kauneutta ja hyvää oloa
keskiviikkona 18.3. 3
KANGASALAN SANOMAT
TIISTAI 17.3.2015
Kaarinat uusin silmin
Maaretta Muranen
Teatteritalo Parvulassa nähtiin ja
kuultiin aivan uusi näkökulma
Kolmen Kaarinan tarinaan.
Esitysajankohta oli sopivasti
naistenpäivänä. Kaarina Hannuntyttären asema Wääksyn kartanossa oli sekin omanlaisensa.
Käsikirjoitus oli tehty vaihtelevaksi ja katsojan otteessaan pitäväksi. Äänimaailman kavion kopse nousee ja hiljenee.
Minä nautin esityksestä, vaikka osan tarinoista olen kuullut ennenkin. koneellinen ihoanalyysi
Esittelyssä kevään LAUKUT ja HUIVIT!
Kaarinat ja hovineito Birgitta.
Pirjo Tulenheimo selviytyi näyttämöllä ensikertalaisena hyvin Kaarina Hannuntyttären roolistaan.
Parvulan näyttämö on sopivan intiimi kulissi tämänkokoisille tarinoille; hovissa Ruotsissa, Turun
linnassa ja Kangasalla.
Sukellus kauemmas kuin 150
vuoden taakse Kangasalan juhlavuonna oli onnistunut valinta.
Näin pitkällä aikavälillä ei vuosiluvuilla ole paljoa merkitystä kotiseutumme historian muisteluissa.
Teatteritalo Parvula oli esityspäivänä täpötäynnä ja yleisö sai
esittää kysymyksiä aiheesta. 400grammaa ja oli 45 senttiä,
herra B:n 2 440 grammaa ja 44
senttiä.
Anita ja Jari Tuomistolle syntyi
tyttö 6.3.2015 kello 2.21. Näistä tarinoista saisi laajemmankin
näytelmän esitettäväksi, etenkin
Kangasala-taloon. 040 835 7375
Kaunis olo hoitola
Ellintie 2, Kangasala
Avoinna: ma, ti, pe 11.30?18.00, to 11.30?16.30
Muuten sopimuksen mukaan.
Syntyneitä
Marjut Virtanen ja Otto Lamminpää saivat kaksospojat
4.3.2015. hoidoista tarjouksia
. Herra A:n ensimitat ovat
2. minihoitoja nonstoppina
. Kuussalon Kaarinan (Tuula
Torkkeli) taitavat, ajankuvaan sopivat tanssiesitykset toivat esitykseen lisäjännitettä.
Monipuolisia naisia nämä Nukketeatteri Hupilaisen naiset. 010 322 2811*
Ma?pe 9?19, la 9?16, su 11?15, www.kangasalanapteekki.fi
* Kiinteän verkon liittymästä 8,35 snt/puh + 6,00 snt/min. Kuningas Erik XIV:n
ja Juhana Herttuan käänteet historian havinassa esittivät kuitenkin pääosaa naisten elämässä.
Aatelisuudella oli merkitystä
myös Kuussalon Kaarinan lohduttomaan rakkauteen. klo 10-13!
N
uo
r
i
:H
a
eK
a
n
g
a
s
a
l
a
nSe
ud
un
O
s
uus
p
a
n
k
i
ntuk
e
m
i
ak
e
s
äty
öp
a
i
k
k
o
j
a
!
K
a
n
g
a
s
a
l
a
nSe
ud
unO
s
uus
p
a
n
k
k
io
nj
uh
l
a
v
uo
te
n
s
ak
un
n
i
a
k
s
im
uk
a
n
a
e
d
i
s
täm
äs
s
ä to
i
m
i
a
l
ue
e
n
s
an
uo
r
te
nty
öl
l
i
s
täm
i
s
tä j
aty
öe
l
äm
ään
tutus
tum
i
s
tal
a
h
j
o
i
tta
m
a
l
l
ak
e
s
äty
öp
a
i
k
k
o
j
aa
l
ue
e
n
15?
17v
uo
ti
a
i
l
l
en
uo
r
i
l
l
ek
e
s
äl
l
ä 2015.
H
a
k
ua
i
k
a16.
3.
?
29.
3.
2015
Lumene LAB
-tuotteen
ostajalle
yllätyslahja!
Esittelypäivän
tarjouksena kaikki
Lumene LAB -tuotteet
-15%
Rajoitettu
erä.
Tervetuloa!
Y
h
d
i
s
ty
s
te
nta
r
jo
a
m
a
tk
e
s
äty
ö
p
a
i
k
a
tl
ö
y
ty
v
ät 16.
3.a
l
k
a
e
nT
E
p
a
l
v
e
l
u
i
d
e
na
v
o
i
m
i
s
taty
ö
p
a
i
k
o
i
s
tajap
a
i
k
a
to
v
a
t
h
a
e
tta
v
i
s
s
a29.
3.a
s
ti
.Y
h
d
i
s
ty
k
s
e
t:L
u
i
k
a
l
a
P
o
h
ja
l
a
h
ti
Sa
l
m
e
n
ta
k
aK
y
l
äy
h
d
i
s
ty
sR
y
,K
a
n
g
a
s
a
l
a
nP
i
k
k
u
te
a
tte
r
i
y
h
d
i
s
ty
s
R
y
,Su
o
r
a
m
a
nK
o
u
l
u
nV
a
n
h
e
m
p
a
i
n
y
h
d
i
s
ty
s
,R
a
u
d
a
n
m
a
a
nN
u
o
r
i
s
o
s
e
u
r
a
,K
a
n
g
a
s
a
l
a
nM
e
l
o
ja
t ry
,M
a
m
b
oD
a
n
c
eR
y
,
K
a
u
k
k
a
l
a
nR
a
ts
a
s
ta
ja
t,P
äl
k
än
e
e
ns
e
u
d
u
nv
a
n
h
u
s
te
n
k
o
ti
y
h
d
i
s
ty
sry
,V
e
h
k
a
järv
e
nN
u
o
r
i
s
o
s
e
u
r
a
,Su
o
r
a
m
a
n
T
y
ö
v
äe
n
y
h
d
i
s
ty
sR
y
,K
a
n
g
a
s
a
l
a
nSe
u
d
u
n4
H
y
h
d
i
s
ty
s
,E
l
äk
e
l
i
i
to
nSy
d
än
h
äm
e
e
ny
h
d
i
s
ty
sry
Y
h
d
i
s
ty
k
s
e
th
a
a
s
ta
tte
l
e
v
a
tj
av
a
l
i
ts
e
v
a
tk
e
s
äty
ön
te
k
i
j
än
s
äh
a
k
ua
j
a
np
ääty
tty
ä.L
i
s
äti
e
to
j
ao
p
.
?/
k
a
n
g
a
s
a
l
a
.
KANGASALAN APTEEKKI
Keskusaukio 2, 36200 Kangasala, puh
Jätimme siis suo
siolla esityksen väliin ja nautim
me sen sijaan ihanasta auringon
paisteesta.
Mielenkiinnolla kuulisin Kan
gasala-talon edustajien näkemyk
sen lippuasiasta. Kunnan toteuttamisohjelmassa han
ke on merkitty vuosille 1993?94. Kunnan
kanta halliin on nuiva: mikäli hallille ei saada valtion vetoa,
kunta luopuu osaltaan hankkeesta.
Paikalliset jääkiekkoseurat ovat yhteistuumin keränneet
hallin hyväksi noin 30 000 markan pesämunan. Ei edes salin ovella,
mikä herätti meissä hieman häm
mennystä. Sen oli
simme maksaneet, jos olisimme
ottaneet perhelipun ja näin ollen
maksaneet sen yhden ylimääräi
sen lipun.
Toivottavasti talosta ei ole tu
lossa sitä eliitin ja korkean kult
tuurin kohtaamispaikkaa, jol
laiseksi sitä ilmeisesti on alettu
muokata.
Sanna Yli-Peltomaa
Lukijan kuvat
Kangasalan virkistysuimalan rakennustyöt alkavat ensi vuo
den maaliskuussa, mikäli rakennusveron voimassaolo päät
tyy 1990 loppuun mennessä.
Hankkeen kustannusarvio liikkuu tätä nykyä 25?30 mil
joonan vaiheilla. Koko
simme naapurustosta kokoonpa
non niin, että saimme aikaiseksi 2
aikuista ja 3 lasta -ryhmän.
Lippuja ei tarkistettu missään
vaiheessa. Näillä näkymin aloitus siirtyy vuo
den 1991 alkuun veron todennäköisesti päättyessä vuoden
vaihteessa. Syynä on yksinkertai
sesti kannattamattomuus. Hankkeen alkuperäinen, valtuuston hy
väksymä kustannusarvio oli 16,5 miljoonaa ja ilmeisen ali
mittainen.
Päätöstä valtion mukaantulosta uimalakustannuksiin ei
ole vielä olla saatu. Linssin takana Lasse Rajamäki.
Aaltokone on yksi Pikkolaan nousevan virkistysuimalan erikoisuuksista.. Rahaa rakennukselle on
tällä viisivuotiskaudella varattu 3,5 miljoonaa.
Lukijan kuvia voi lähettää toimi
tukseen joko sähköpostilla toimi
tus@kangasalansanomat.fi tai KS:n
verkkosivujen kautta kangasalan
sanomat.fi.
Kevään kutsu viime viikonloppuna
Roineella. Jos päätös on myönteinen, voidaan valtio
vallan piikkiin iskeä kustannuskakusta kuuden miljoonan
siivu. Alkuun pääsyn puolesta puhuu hankkeen loppu
suoralle ehtinyt kaavoitustyö.
Esitetyssä laajuudessaan keskustakortteli lienee valmis
seuraavan viiden vuoden kuluessa.
Kangasalan kulttuuritilakynsymys lepää toistaiseksi lu
pausten varassa. Kuinka
meidän olisi ollut tarkoitus ostaa
liput, kun peruslipun hinta oli
huimat 15,50 euroa ja perhelipul
la, joka oli taas sen 2 aikuista ja
3 lasta, yhden lipun hinnaksi olisi
tullut 9,70 euroa. Mis
sä määrin kunta on silloin yhtiössä mukana, on kuitenkin
toistaiseksi avoin kysymys.
Jäähallin sijoituspaikaksi on kaavailtu Kyötikkälää, Kyö
tikkälän urheilukentän ja sen lähellä olevan pysäköinti
alueen välistä aluetta.
Rakennusvero on sotkenut myös uuden kuntakeskuksen
rakennussuunnitelmia. Olen edelleen
sitä mieltä, että kokoisemme kun
ta Tampereen kulttuurisammioi
den äärellä olisi voinut ohjata rahat
muuhunkin. Valtion osuudesta puolet on avustusta, puolet lainaa.
Vaikka virkistysuimalasta käytiin aikanaan varsin kiivas
takin keskustelua, kylpylämäinen, monin eri altain ja aal
tokonein varustettu kokonaisuus hyväksyttiin valtuustossa
ulkoaltaiden poistoa lukuunottamatta lähes esitetyssä muo
dossaan.
Kangasalan jäähallihanke on merkitty läänin liikunta
paikkasuunnitelmaan toteutettavaksi vuonna 1993. Syksyllä 1982 avattu, kaksi toimi
henkilöä työllistänyt konttori ei ole osoittautunut ympäristön
asukkaille sellaiseksi palvelupisteeksi, että sen ylläpito olisi
mielekästä.
? Aika on ajanut ohi, tiivistää Osuuspankin toimitusjohtaja
Esa Kangas. Maksuliikenne ja tilien käyttövälineet ovat ke
hittyneet nopeasti siten, että korttelikonttoreiden aika on ohi.
Vuosi uimalan
aloittamiseen
Satu Välimaa kuvasi auringossa lämmitteleviä leppäkerttuja viime perjantaina kotikulmillaan Majaalahdessa.
Päivän kuva
Kangasala-talon lipuista
Kun Kangasala-talon rakentamista
käynnisteltiin, kuuluin hankkeen
suuriin vastustajiin. Yllätys vaihtui
kuitenkin suuttumukseen, kun
aloin varata koko porukalle lip
puja.
Molemmissa perheissä on kak
si aikuista ja kaksi lasta. Se olisi voinut tukea
kulttuuriharrastajia ja kulttuuria
pienimuotoisemmin.
Kun talo kuitenkin kuntalais
ten vastustuksesta huolimat
ta rakennettiin, päätin että boi
kotoinnin sijaan haluan käyttää
palveluita ja varsinkin lasten oh
jelmia odotin innolla.
Muumit-orkesteria odotimme
lasten kanssa kovasti ja ostimme
perhelipun tapahtumaan. Viime vuoden kustan
nustason mukaan tiloiltaan riittävä rakennus nousisi 12?13
miljoonalla.
Rakennuksen sijaintipaikaksi on kaavailtu Pikkolan kou
lun itäpuolista aluetta. Sivistystyönlautakunta on raamittanut
hankkeelle asetetut tilavaatimukset. Rakenta
mismielessä summa on kuitenkin lähinnä muodollinen, sillä
sen turvin ei jäähallin tekoon ole mahdollista ryhtyä.
Jos valtio lähtee yhdeksi maksumieheksi ja jäähalli raken
netaan, se tullaan toteuttamaan osakeyhtiöpohjaisena. 5
KANGASALAN SANOMAT
TIISTAI 17.3.2015
KS perjantaina 9.3.1990
Osuuspankki lopettaa
Suoraman konttorin
Kangasalan Osuuspankin Suoraman konttori lopettaa toi
mintansa kesäkuun alkuun mennessä. Kuinka minun
kuluttajana kuuluisi suhtautua
tällaiseen lipunmyyntiin?
Lisäksi voin ihan rehellisesti
sanoa, että perheelleni näin kor
keat lippuhinnat syövät niin ison
osan kuukauden budjetista, etten
ole valmis maksamaan 40 minuu
tin esityksestä 50 euroa. Ostimmeko ne siis tur
haan?
Nautimme kuitenkin mukavas
ta esityksestä ja erityisesti lapset
olivat innoissaan.
Huomattuani ilmoituksen
Buffalo Billin lännensirkuksesta
ajattelin, että yllätän taas lapset
jännittävällä ja erilaisella lauan
tailla.
Mukaan ehdin yllyttää myös
tuttavaperheen. Meidän olisi pi
tänyt maksaa kahdesta ylimääräi
sestä lipusta?
Oman laskupääni mukaan neljä
peruslippua olisi maksanut 62,00
euroa ja viiden lipun perhepaketti
48,50 euroa.
Jos olisimme yhdistäneet niin,
että olisimme ottaneet yhden per
helipun ja sen lisäksi kolme pe
ruslippua olisimme maksaneet
lipuista yhteensä 95,00 euroa!
Tähän tietysti vielä lisättynä
toimituskulut
puh. met. Miten urakka edistyy, riippuu säästä.
. Katupöly vaivaa vielä
joka puolella kuntaa.
Valtateiden sekä Kangasalantien ja muiden kuntaa halkovien
pääväylien puhdistuksen ei ole vielä ruvettu.
. Nattari-vaihtoehdossa
palveluasunnot päiväkeskuksineen sijoittuvat Nattarin nykyisen liikekeskuksen paikalle, Varikonranta-vaihtoehdossa Ilkontien
eteläpuolelle, Pitkäjärven rantaan.
Varikonrannan vahvuuksia
ovat tavoitettavuuden lisäksi uudisrakennuksesta avautuvat näköalat ja alueen ulkoilumahdollisuudet. Vehkeet ovat valmiina, työmaapäällikkö Seppo Räty Destiasta kertoo.
Ensimmäiseksi koneet rullaavat kuntakeskustaan, josta edetään sivummalle sitä mukaa, kun
olosuhteet antavat myöten.
Lahdentiellä ja Jyväskyläntiellä, joiden puhdistus hoidetaan
osin isommin konein, työt alkavat samanaikaisesti kuin kuntakeskustassa.
Sahalahden tiestöstä huolehtiva Viherpalvelut Hytönen Oy:stä
kerrotaan, että katujen puhdistus
alkaa tällä viikolla, mikäli sää on
suosiollinen.
. Jos on kylmä ja sataa, työt viivästyvät tuosta, sillä hiekoitusjyväset eivät irtoa jäisestä tiestä,
Tommi Juurinen kertoo.
Pölyämisen minimoimiseksi
koneet ohjataan ensimmäiseksi
ajoteille, ja vasta sen jälkeen kevytväylille.
Juurinen sanoo, että liukkauden torjunnan kannalta taittumassa oleva talvi on ollut poikkeuksellisen vaativa.
. 6
KANGASALAN SANOMAT
Gallup
Tarvitaanko
erillistä
kesäaikaa?
. Historialliset syyt eivät kuitenkaan päde nykypäivänä, Janne Heikura sanoo.
. Kevytväylät pyritään puhdistamaan
ensimmäisinä, Destia Oy:n työmaapäällikkö Ville Köppä kertoo.
Aiempiin vuosiin verrattuna
aloitus on jossain määrin aikaisessa. Hoiva-asumisen lisäksi
alueelle on mahdollista rakentaa
tavanomaisia kerrostaloja.
Nattarin malli voi olla toteutuessaan vaikka tämäntyyppinen. Yöpakkasten vuoksi työhön ei
ole kuitenkaan voitu ryhtyä vielä
täysipainoisesti.
. Ei. Sopimuksen mukaan kaavatiet harjataan puhtaiksi huhtikuun loppuun mennessä. Turhaa touhua näillä leveysasteilla, viikon päästä siirtymästä
valoisuus on kuitenkin jo samalla tasolla. Jos keli on kostea ja lämpötila plussalla, työt käyvät nopeasti.
Pikkupakkanen taas hidastaa
hommia, kun pinnat jäätyvät.
Kangasalan Sanomien lukija kuvasi Ponsantien pölinää. Kellon siirtäminen on alkuun
hankalaa, mutta ei se myöhemmin
enää vaikuta. Tavaran määrästä näkee, että
tätäkin työtä on tehty.
Sääennuste
Sää
tiistaina keskiviikkona
Orivesi
10
KAUPPAYMPYRÄ
Tampere
Paikalliset palvelut
keskeisellä paikalla osoitteessa
kauppaympyra.fi
Lempäälä
.
.. Käsitellyssa havainnekuvassa yksi vanha tornitalo on sijoitettu pubin kohdalle ja vastapuolinen rakennusmassa on korotettu kaksikerroksiseksi.
Päiväkeskus voidaan toteuttaa ravintolamaisena, Pitkäjärven suuntaan avautuvana, ja se
voi palvella myös muita asiakkaita kuin Varikonrannan asukkaita.
osoittaa rakennusoikeutta noin
5 000 kerrosneliötä, ja se sisältää
myös päiväkeskuksen ja lyhtyaikaisosaston.
Alustavasti tavoitteena on hyödyntää myös liikekeskuksen yhteydessä olevan seurakuntatalon
Nattari-malliin on tarkoitus
tiloja. Keski-Euroopassa siitä
on ehkä enemmän hyötyä, Rauno
Nevala toteaa.
Hiekoitushiekan ja -sepelin keruu aloitettiin Kangasalla torstaina. Nattarinraitti säilyy alueen keskeisenä kävely- ja pyöräilyreittinä.
Nattarin ja Varikonrannan
kaavojen valmisteluaineistot ovat
esillä kaavoituslautakunnassa, joka kokoontuu tiistaina.
Kylmyys hidastaa väylien puhdistusta
Timo Puuska
Pekka Kaarna
. Yöpakkasten jälkeen aloitetaan. 0600 1 0600 (3,98/min + pvm)
Orivesi
+6
5
+8
Ponsa
Sahalahti
Vatiala
(-4)
Kirkonkylä
Lempäälä
perjantaina
Orivesi
+9
2
+9
Ponsa
torstaina
Orivesi
1
vaihtelevaa
tuulta
(+7)
Pälkäne
Valkeakoski
www.fmi.fi. Tapa on vanha jäänne, joka
on ehkä aikanaan ollut tarpeellinen. En oikein osaa sanoa, pitäisikö siitä luopua vai ei,
Marko Rintala pohtii.
TIISTAI 17.3.2015
Palveluasunnot Ilkkoon tai Nattariin
Pekka Kaarna
Vanhuksille suunnitellaan Rekolakotoa korvaavia tehostetun palvelun asuntoja ja siihen liittyvää päiväkeskusta.
Kokonaisuuteen on tarkoitus
sijoittaa 72 ympärivuorokautisen hoivan asuntoa, 25 hengelle
tarkoitettu lyhytaikaisen hoivan
osasto ja päiväkeskus.
Kokonaisuutta ollaan sijoittamassa Kangasalan länsiosaan alueellisen tasapainon ja Vatialan alueen hyvien palvelujen vuoksi.
Kokonaisuutta kehitellään kahden vaihtoehtoisen suunnitelman
pohjalta. p
yörähdä sisään...
10
3
Ruutana
+9
Sahalahti
Vatiala
(-5)
Kirkonkylä
Saarikylät
Ruutana
Tampere
+9
Saarikylät
10
Valkeakoski
+7
Saarikylät
11
Valkeakoski
Ruutana
Tampere
Ponsa
+2
Sahalahti
Vatiala
(-2)
Kirkonkylä
Lempäälä
11
Pälkäne
+7
Valkeakoski
+2
+2
selkeää
pilvistä
5
tuulen suunta
ja nopeus
melkein
selkeää
ukkoskuuroja
puolipilvistä
sadekuuroja
tihkusadetta
sumua edellisen yön
alin lämpötila
Saarikylät
+6
Pälkäne
+2
4
+2
Ponsa
Sahalahti
Vatiala
(-3)
Kirkonkylä
Lempäälä
10
Pälkäne
Ruutana
Tampere
Palv
kello 12?14. Ihmisillä on
jonkin verran kannettavia tietokoneita, mutta langatonta verkkoa
ei ole potilaita varten. sekä
äidillisen turvallisen Kaisu Puuska-Joen lauantain toivottujen johdattelijoina. . Tapahtuman tuotolla hankitaan televisioita terveyskeskussairaalaan.
Jyrki Tamminen
Kirjoittaja on Kangasalan Sanomien kulttuuriavustaja
Kolumni
Oodi radiolle
Pablo Neruda teki aikoinaan Oodin kissalle, tuolle salatulle viettelijälle. Esimerkiksi murtumista tai aivohalvauksista toipuvat eivät välttämättä jaksa istua
Kevät ja kaaharit
Kaksi moottoripyöräilijää ajeli reipasta ylinopeutta ysitiellä Suinulan
kohdalla sunnuntaina kello 17 aikaan. Niitä on osastojen yhteisessä päiväsalissa sekä molempien
osastojen omissa pienemmissä saleissa. Toini Lautarinne tunnustaa
olevansa penkkiurheilija. Ihan kuin olisin tullut uudelle
paikkakunnalle.
kauan, mutta seuraisivat mielellään televisio-ohjelmia.
Osastolla työskentelevät hoitajat kertovat, että käytössä on
muutamia liikuteltavia televisioita, joita on saatu lahjoituksina.
Kysyntään nähden niitä on kuitenkin vähän.
Huoneissa kuljetaan monenlaisten apuvälineiden kanssa, joten näköradioiden sijoittelussa
pitää huomioida myös sähköjohtojen aiheuttama kaatumisriski.
Potilaiden omia televisioita terveyskeskukseen ei mielellään oteta, sillä osa laitteista on jo niin
vanhoja, että niihin saattaa liittyä
paloturvallisuusriskejä.
Vaikka vuodeosastoilla on paljon ikäihmisiä, ei nykytekniikka
ole heille vierasta. Tätä kaikkea paikkaa Internetin musiikin ja
kulttuurin hieno kirjo. Olen hetkessä tai en. Osalle potilaista päiväsaliin kulkeminen ja paikallaan istuminen on jo kovin
uuvuttavaa. Onneksi Kankkulan kaivo pelasti, ja laatukuunnelmat.
Sama perinne jatkuu; illan kynttilöiden syttyessä perjantaina kammarissamme avautuu digitaalisin maustein väritetty cz/dvojka . tumman ja vakaan . Radio virittää aamuun, vieroittaa kuuntelemisestaan työn äärelle, kiusoittelee
avaamaan, häveliäästi kuuntelemaan uudelleen ja lopulta vapauttaa mielen kotimatkalla.
Mitä kaikkea se on tarjonnut minulle elämäni aikana. 1976
syntynyt tamperelaismies ajoi
sunnuntaina neljän aikaan 158
kilometrin tuntivauhtia ysitiellä.
Samoihin aikoihin poliisin haaviin jäi myös 151 kilometrin tuntivauhtia samalla tiellä autoillut
1992 syntynyt seinäjokelaismies.
on kertynyt jo toistakymmentä
kulkuneuvon kuljettamista oikeudetta vuoden sisään.
1981 syntynyt mies ajoi sunnuntaina ilman ajokorttia Lahdentiellä. Pienelle pojalle oli sanomaton ihme tarkkailla mökki-illan hämärässä, kun vihreä piste alkoi laajeta
ja ääni saapui kammariin kuin vieraaksi. Alkoihan tuo jo kyllästyttää, monta viikkoa samaa kuorolaulua. Mies määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon
tarkkuusalkometrikokeen jälkeen.
Vihreä Insera Bomber -merkkinen polkupyörä varastettiin Lentolan automarketin pääovien läheisyydestä keskiviikkona.
Poliisi pysäytti 24-vuotiaan naiskuljettajan Suoramantiellä perjantai-iltana. kulttuurikanava T?ekinmaalta. Miesten ajokortit odottavat nyt
kaahailuinnostuksen ohimenoa.
Myös autoilijat innostuivat sunnuntaina törkeisiin liikennetur-
Ilonaihe
Heikki Juvalaista ilahduttaa Kirkkojärven luontopolku.
. Nainen ajoi autoa ilman
ajo-oikeutta.
Poliisit kohtasivat samaisen
naisen myös lauantaina 1.50 aikaan Kangasalantiellä. Televisioita pyritään järjestämään niitä toivoville, mutta
kaikkiin potilashuoneisiin laitteita ei riitä.
Molemmilla osastoilla on 36
potilaspaikkaa. Hänelläkin on tapauksia vuoden sisään jo kymmenkunta.
Mieskuljettaja puhalsi alkometriin 0,31 mg/l sunnuntaina ysitiellä
puolen päivän aikaan. Myynnissä on makkaraa, vohveleita ja
arpoja. Muistellaan hetki yhdessä.
Muistan Pentti Fagerholmin . Vuonna 1994 syntyneet motoristit myös ohittelivat autoletkoja.
Poliisi mittasi tamperelaismiehen keskinopeudeksi 172 ja hänen julkujärveläisen kaverinsa
vauhdiksi 160 kilometriä tunnissa. Täytyy myöntää, että hairahdan myös sivupoluille eli Puhelinlankoihin ja
Kansanradioon. Voi, kun tästä kaikesta saisimme edes
pienen hetken kuultavaksemme nyt ja heti!
En sittenkään saa kaikkia makuja maisteltavakseni juuri
nyt, samassa hetkessä. Saunan jälkeen ei mikään maistu niin hyvältä kuin hetki parvekkeella
kera kuulokkeiden, no ehkä maisema kenties.
T?ekin kielessä on mielenkiintoinen sana radiolle, ei itse
aparaatille: rozhlas eli ääni, joka hajoaa kaikkialle. Viime aikoina olen seurannut erityisesti ampumahiihtoa.
Terveyskeskuksessa
viihdytään tv:n ääressä
Lotta Loikkanen
Terveyskeskuksen vuodeosastoilla televisiot ovat kysyttyjä kapineita. Olen
viimeksi käynyt Kirkkojärven rannassa yli 30 vuotta sitten, Rovaniemeltä paluumuuttanut mies kertoo.
Vuosien aikana myös keskustan
alue on muuttunut.
. Me olemme
täällä, kuulolla.
Radion tuttu kanava herättää minut jälleen huomenna.. Ainakin tämä keskustan pää
on laitettu todella hienoksi. Asiakaspalautteissa onkin toivottu päiväsaliin tietokonetta, jolla voisi maksaa laskuja ja hoitaa asioita.
valisuuden vaarantamisiin. Naiselle
Kangasalan eduskuntavaaliehdokkaat järjestävät hyväntekeväisyystempauksen Kangasalan torilla
lauantaina 21.3. 7
KANGASALAN SANOMAT
TIISTAI 17.3.2015
Ulla Eklund katselee mielellään televisiota, sillä huonetovereista ei aina saa juttuseuraa. Mitä sieltä kuulin?
Iltatuulen viestin. Seulominen tekee kaikesta haasteellisempaa,
jopa radion kuuntelemisesta. 1920-luvulla kieleen rantautuneen sanan voisi kai myös ottaa käyttöön hän, kelle se tulevissa eduskuntavaaleissa on tarpeen.
Ääntä kuunnellaan juuri nyt tarkoin korvin. En ala kiistellä netin saavutuksista, mutta olisinko tyytyväisempi, jos maailmani pysähtyisi mennyttä muistelemaan. Pitää siis tehdä kaikkein tärkein toiminto eli valita. En käsittänyt, miksi se siellä aina soi illasta toiseen. Miksi?
Siksi, että siinä on niin paljon ja monta. Mikäli vain suinkin kykenisin edes hieman tapailemaan samaa taiteellisuuden virvatulta, olisi aiheenani
kirjallisena teema radio
Juon ehkä yhden päivässä
koulun jälkeen. Olemme kauppa ja teemme
bisnestä, mutta silti meidän pitää
kantaa myös vastuuta, kauppias
Leena Lantta toteaa.
Suurin osa energiajuomien pakkauksista on selkeästi suunniteltu vetoamaan nuoriin käyttäjiin.. Kim Kauppilalle juoma sen sijaan
kelpaa, vaikka olo muuttuisikin ylipirteäksi.
Energiajuomien nauttiminen
kouluaikana on kaikissa yläkouluissa kiellettyä. Syitä ovat maku, epäterveellisyys sekä epämiellyttävä
levoton olotila, joka juomista tulee. Toivottavasti muutkin kaupat asettaisivat ikärajan energiajuomille, naiset toivovat.
Energiajuomien kulutus
tasaantunut
Nuutti Hämäläinen ei nauti energiajuomia, koska ne ovat epäterveellisiä ja
maistuvat kus.. Osa luokkalaisista suhtautuu
juomiin varsin neutraalisti.
. Pitkäjärven
linja on astetta kovempi, eikä takavarikoituja energiajuomia enää
palauteta.
Pikkolan koulun 8F-luokan
oppilaista osa ei voi sietää energiajuomia. 8
KANGASALAN SANOMAT
TIISTAI 17.3.2015
Vanhemmat vetoavat kauppoihin
Lotta Loikkanen
Kangasalan koulujen vanhempainyhdistykset, Kangasalan lasten ja
nuorten painonhallinnan edistämistyöryhmä sekä Mannerheiminin Lastensuojeluliiton Kangasalan
yhdistys vetoavat paikallisiin kauppoihin, kioskeihin ja huoltoasemiin,
jotta energiajuomien suositusikäraja nostettaisiin 15 vuoteen.
Nuoret eivät ole vielä tottuneet
kofeiiniin, joten heitä voidaan pitää erityisen herkkinä sen vaikutuksille.
. Haittavaikutukset häiritsevät
nuoren kasvua sekä keskittymistä koulussa. Pikkolan koulun
8F-luokan 18 oppilaasta energiajuomia hörppii seitsemän nuorta.
Sariolassa 25 kasiluokkalaisesta
kuusi käytti energiajuomia viikottain.
Keskustan K-supermarketin kauppias Leena Lantta otti vastaan vetoomuksen energiajuomien ikärajan nostosta 15 vuoteen. Pojat ostavat jonkin verran
energiajuomia, mutta etenkin
tytöille maistuvat erilaiset vitamiinijuomat tai kivennäisvedet,
marketpäällikkö Pirjo Koivisto
S-marketista kertoo.
Juomien lisäksi kaupasta haetaan naposteltavaa. He ostavat karkkia, limua ja
energiajuomia. Päivittäin nautittu tölkki tarkoittaa siis 7 300 sokeripalaa
vuodessa, Saarinen laskeskelee.
Kotitaloudenopettaja ja Liuksialan koulun vanhempainyhdistyksen jäsen Irene Passila kertoo,
että vetoomuksen taustalla vaikuttaa myös huoli juomien leviämisestä alakoululaisten pariin.
. no ovat pahan makuisia. Vetoomuksen luovuttivat hammashoitaja Elina Saarinen, terveydenhoitaja Johanna Metsä, kotitalousopettaja Irene Passila ja Gitte Mustonen Liuksialan vanhempainyhdistyksestä. Se on varmaan osaltaan rauhoittanut energiajuomien menekkiä, Kamunen arvelee.
Keskustan K-supermarketissa
on noudatettu 15 vuoden ikärajaa jo vuodesta 2010 alkaen, joten
nuoret ovat oppineet jättämään
energiajuomat rauhaan.
. Energiajuomista
eniten menee hinnaltaan halvinta tuotetta, apulaispäällikkö Jukka Koskinen sanoo.
Nuorten suosiossa ovat myös
vitaminoidut
makuvichy t,
smoothiet ja kahvijuomat.
. Karkkia, sipsiä, pullaa, mutta myös salaattia
lähtee Pikkolan koululaisten ja
lukiolaisten matkaan.
. Nuoret ostavat nykyään vähemmän energiajuomia kuin
pari vuotta sitten. Juon energiajuomia joskus.
Yleensä jos kaveri tarjoaa tai ei
ole muuta juotavaa, eräs oppilas
kertoo.
Sitten on muutamia, jotka ostavat energiajuomaa päivittäin.
. Happamat juomat aiheuttavat kiilteen liukenemista, mikä
voi johtaa vakaviin hammasvaurioihin.
. Yhdessä tällaisessa puolen litran tölkissä on lisäksi noin 20 sokeripalaa. On ollut tapauksia, joissa yläkouluikäiset nuoret ovat tarjonneet energiajuomaa alakoululaisille koulubussissa. Pikkolassa ja Sariolassa juomat takavarikoidaan,
mutta annetaan takaisin koulupäivän päätyttyä. En tiedä miksi,
kai se on ihan hyvänmakuista,
poika eturivissä toteaa.
?
Päivittäin nautittu tölkki
tarkoittaa 7 300 sokeripalaa vuodessa.
Elina Saarinen
Soittokierros yläkoulujen viereisiin kauppoihin paljastaa, että
vaikka nuoret edelleen iso käyttäjäryhmä ovatkin, niin varsinainen energiajuomabuumi on mennyt ohitse.
. Päivittäinen kofeiinikuorma saattaa nousta hyvin
korkeaksi, jos nuori nauttii lisäksi kahvia tai kolajuomia, terveydenhoitaja Johanna Metsä kertoo.
. Palvelutiskin salaatit ovat
suosittuja tyttöjen keskuudessa.
Pojat ostavat irtomyynnistä pullaa, Koivisto toteaa.
Nattarin Salessa ja Kangasalan
S-marketissa energiajuomien ostolle ei ole asetettu ikärajaa. . Kmarket Sahramissa on jo useamman kuukauden ajan noudatettu
13 vuoden ikärajaa.
. Oppilaat valittavat muun muassa unettomuutta, väsymystä,
päänsärkyä ja vatsaoireita, Metsä
mainitsee.
Hammashoitaja Elina Saarinen on huolissaan nuorten hampaista. 15 vuoden ikäsuositus takaisi sen, että nuorella olisi
enemmän harkintakykyä sen suhteen, mitä itse juo tai tarjoaa pienemmille.
Vetoomuksen luovuttajat toivovat kauppojen ottavan käyttöön
ikäsuositukset, koska koulussa ja
etenkin koulumatkoilla energiajuomien käyttöön puuttuminen
on hankalaa.
Yläkouluille suoritetun pikaisen ja hyvin suuntaa-antavan gallupin perusteella nuoret juovat jonkin
verran energiajuomia. Me olemme noudattaneet 15 vuoden ikärajaa jo useamman vuoden, kauppias kertoo. . Nämä tietyt
tapaukset on käsitelty, mutta tällaista saattaa esiintyä muuallakin,
Passila sanoo.
Energiajuomien käyttö kiinnostaa osaa oppilaista myös siksi,
että niiden juominen on koulussa kiellettyä. Äänestykset on tehty julkisesti viittaamalla ja kysyjinä ovat olleet toimittaja tai rehtori.
Pitkäjärven koulun 8A-luokan
20 oppilaasta 12 ilmoitti juovansa
energiajuomia. Muut virvoitusjuomat, esimerkiksi kolat
ovat suosittuja, Marko Kamunen K-market Sahramista kertoo.
Pitkäjärven koulun viereisessä
Salessa nuoria näkyy erityisesti
ruokatunnin aikana ja koulupäivän päätteeksi.
Tutustu ja
poikkea palveltavaksi myymälään.
Mekin olemme mukana
palvelemassa Sinua
AMMATTILAISEN KÄYTTÄMINEN ON FIKSUA!
Kahvioyrittäjä Terttu Sairiala haluaa keskustaan lisää eloa. Hakuaikoja on vuoden mittaan neljä, ja
hakemus tulee jättää joko helmi-,
touko-, elo- tai marraskuun loppuun mennessä.
Hakulomake ja ohjeet löytyvät Kantrin internetnettisivustolta.
Helpoin tapa tutustua
Kauppaympyrään ja yrityksiin
on pyörähtää sisään
www.kauppaympyra.fi
KAUPPAYMPYRÄ
Yrittäjä! Haluatko mukaan Kauppaympyrään?
Soita 03 377 6999 tai laita viestiä
asiakaspalvelu@kauppaympyra.fi.. Tänne pystytetään viikinkiteltta ja lisäksi on entisajan käsityöläisiä, kuten seppä ja hevosen
kengittäjä.
. 045 899 8822
jpond.fi
kauppaympyra.fi
Rakennus- ja
remonttihommat
näppärästi ja kätevästi
kotiin ja mökille
Tutustu palveluihimme Kauppaympyrässä
tai soita 040 653 8009
www.napparakateva.fi
Kantrilta rahaa nuorille
Kantri jakaa rahaa lasten ja nuorten ja toiminnallisiin hankkeisiin.
Tavoitteena on aktivoida heidät luomaan uutta, omaehtoista
toimintaa ja vetää heidät mukaan
oman alueensa kehittämiseen.
Toiminta voi olla vaikkapa tapahtuman järjestäminen, sellaiseen osallistuminen tai yhteisten
harrastusvälineiden hankinta.
Tukea voi hakea ryhmä tai yhteisö, johon kuuluu kolme enintään 25-vuotiasta henkilöä.
Hankkeen toteuttajana tulee
ala-ikäisten osalta olla yhdistys,
yhteisö tai joukko yksityishenkilöitä. Hankkeelle tarvitaan myös
täysi-ikäinen vastuuhenkilö, joka vastaa projektin raportoinnista ja projektilaisten saaman rahan käytöstä.
Tukea voi saada 100?1 000
euroa hanketta kohden. Enimmillään se voi olla 80 prosenttia
hankkeen kokonaiskustannuksista.
Vuoden parhaan projektin
Kantri palkitsee 250 euron kannustuspalkinnolla.
Nuoriso-leader -tukea haetaan
kirjallisesti Kantri ry:ltä. Heinäkuussa
vuorossa on kädentaitajien markkinat.
. Kauppaympyrästä
löydät myös tietoa yritysten kivijalkakauppojen tarjonnasta. Hänet
tavoittaa torikahviosta ja numerosta 040 8389302.
TARJOUS! Maaliskuussa sovittuihin
remontteihin väri- ja tapettisuunnittelu KAUPAN PÄÄLLE!
... Kangasallakin on todella paljon taitavia käsityöläisiä,
jotka voisivat nyt aktivoitua ja
tulla myymään tuotteitaan ja
esittelemään taitojaan, Sairiala
vinkkaa.
Kesän mittaan on myös vuodenajan henkeen sopivia pienempiä markkinoita, kuten Helppoo
kuin heinänteko ja Sadonkorjuumarkkinat.
Vuosia torialueesta vastannut
Sairiala rohkaisee kaikkia kuntalaisia mukaan elävöittämään
aluetta.
. sisustussuunnittelua ?
P. Torit ovat katoavaa kansanperinnettä, siksi meidän pitää
yhdessä antaa alueelle virityshoitoa, Sairiala sanoo.
Torikahviossa
suunnitellaan kesää
Lotta Loikkanen
Kangasalan torilla toivotaan kevätauringon tuovan vilinää myös
torielämään, vaikka ihan vain auringon tehtäväksi elävöittämistä ei
ole jätetty.
Kahvilayrittäjä ja torivastaava
Terttu Sairiala kertoo, että suunnitteilla on muun muassa lasten
lauantaita ja herkkupäiviä.
. . Sähköä on saatavilla, kunhan
ilmoittaa asiasta paikan varauksen yhteydessä, Sairiala sanoo.
Herkkupäiviä on alustavasti
tarkoitus järjestää kerran kuussa
lauantaisin.
Toukokuussa torin valtaa perinteiset Kangasalan Yrittäjien
kevätmarkkinat. 040 739 8566
tilapaivitys.com
kauppaympyra.fi
Haasteena paperityöt, laskutus, toimistorutiinit?
Arjen toimistotyöt palveluna yrittäjille!
Kysy lisää!
Tilitoimisto
JPond Oy
Lentolantie 11
36220 Kangasala
P. Torikauppiaat muodostavat
rungon toiminnalle, mutta muitakin toimijoita kaivataan. Luvassa on vanhan ajan meininkiä. ei tarvitse sitten päivitellä lopputulosta!
. Samalla perheet voisivat pitää
kirpputoripöytiä, Sairiala kertoo.
Herkkupäivien ideana taas on
kerätä paikalliset kotikokit ja -leipurit myymään tuotoksiaan.
. Tori sopii hyvin estradiksi lapsille ja harrastusryhmille.
Lauantaisin täällä voisi olla lasten
esityksiä, kuten musiikkia ja tanssia. 9
KANGASALAN SANOMAT
TIISTAI 17.3.2015
Kauppaympyrässä
LÄHIPALVELUT
YHDESSÄ
OSOITTEEESSA
www.kauppaympyra.fi
Tutustu, ylläty, tee näyteikkunaostoksia tai osta heti. Tilaa
täällä riittää.
Esiintyjistä ja varauksista voi ilmoittaa Terttu Sairialalle
Tämä on sellainen tauti, että
se iskee keväällä, kun auringonsäteet alkavat lämmittää. Olen jo kokeillut kaikenlaisia
kasveja, mutta uusien lajikkeiden
kasvattaminen on aina kiinnostavaa, hän tuumii.
Koivisto myös keräilee ruusuja,
joita on kertynyt Pelisalmella sijaitsevaan ruusutarhaan jo yli 170
lajiketta. Ihana nähdä taimia kasvamassa, huokaisi Marja-Riitta Koivisto. Sahalahdella
asuva nainen kertoo aloittaneensa
idättelyn jo tammikuussa.
. Heillä on pieni kasvimaa
kotipihallaan Tursolassa, jonne
Joona ja Juuso pääsivät istuttamaan viime keväänä mansikoita,
perunaa ja porkkanaa.
. Marja-Riitta
Koivisto kertoi tulevansa kevätmielelle pelkästään taimia katselemalla.
. 10
KANGASALAN SANOMAT
TIISTAI 17.3.2015
Idätykset ja taimet saavat kevätmielelle
Huutijärvellä asuvat Arja ja
Olli Jokinen kysyivät vinkkejä hyötykasvien kasvatukseen
puutarhuri Ulla Kainulaiselta.
Tiina Kuvaja
Siemenpussit kahisivat ja multa tuoksui lauantaina Honkasen
puutarhalla järjestetyssä esikasvatustapahtumassa.
. Puutarhaharrastuksen he ajattelivat aloittaa ruukkuviljelmillä.
Laura, Joona ja Juuso Lähteenmäki innostuivat hyötykasvien kasvattamisesta viime kesänä, kun he onnistuivat saamaan satoa kotipihalla Tursolassa sijaitsevalta kasvimaaltaan.
. Puutarhasta saa terveyttä, iloa
ja hyötyä, Koivisto summaa.
. Tämä lähtee joka kevät lapasesta. Kesäkukkien taimikasvatukseen ei kiinnostuksemme vielä
riitä, mutta yrttejä kuten basilikaa, meiramia, sitruunamelissaa
ja salaattia ainakin aiomme kasvattaa, jatkaa Olli.
Hyötykasvit innostivat myös
Laura Lähteenmäen mukaan tapahtumaan yhdessä poikiensa
kanssa. Perunamaastakin olen haaveillut, mutta mökillä maasto on
liian kivistä, Arja kertoo.
. Nyt on viisisataa tomaatin taimea kasvamassa ja lisäksi on paprikaa, chiliä, kurkkua sekä yrttejä.
Osan taimista myyn kevään aikana hyväntekeväisyytenä, Kosonen
kertoo.
Kangasalan Maaseutu ry:n ja
Chiliyhdistyksen kanssa yhteistyössä järjestetyssä tapahtumassa
annettiin vinkkejä chilien ja muiden esikasvatettavien kasvien idätykseen ja kasvatukseen.
. Hänellä on
Pelisalmella iso puutarha ruusutarhoineen ja viherhuoneineen.. Tänä
keväänä ajattelin esikasvattaa tomaatin taimia ja istuttaa ne joko
avomaalle tai talon viereen omaan
penkkiin, Laura kertoo.
Kokeneempia puutarhaharrastajia kiehtovat sen sijaan uutuudet ja erikoisuudet. Kaikista isoin porkkana katkesi, kun yritimme nostaa sitä
maasta, pojat muistelevat.
. Viherhuoneessa
kasvaakin jo kovaa vauhtia muun
muassa chilit, tomaatit, kurkut,
juurisellerit ja purjot.
. Kukkien lisäksi aktiiviharrastajaa kiinnostavat myös
hyötykasvit. Olemme ihan vihreitä taimikasvatuksessa, joten kaikki vinkit
tulevat tarpeeseen, Arja ja Olli Jokinen nauravat.
Huutijärvellä asuvan pariskunnan aikomuksena on saada hyötykasvit kasvamaan Säynäjärvellä
sijaitsevalla mökillään. Kasvun ihme ja sadon korjuu
on lapsille hieno kokemus. Tätä ei voi
sivuuttaa, vaikka joskus toivoisikin, että ei enää tällä iällä tarvitsisi kyykkiä puutarhassa, kuvailee
Maj-Lis Sepponen harrastustaan.
Huutijärvellä asuva eläkeläinen
harrastaa puutarhanhoitoa kotipihassaan sekä lavaviljelyä Laipanmaalla sijaitsevalla mökillään.
Tapahtumaan hän oli saapunut
yhdessä entisen työkaverinsa Anna Kososen kanssa. Heti joulun jälkeen on jo
päästävä idättelemään ensimmäisiä
Ei tällä hetkellä. Kevät on onnellista aikaa, kun aurinko paistaa ja on lämmintä.
9) Mitä haluaisit tehdä tulevaisuudessa?
. Appelsiini.
3) Onko sinulla lemmikkejä?
. Joskus oman tahdon käyttäminen ja unelmien
seuraaminen on kuitenkin hankalaa, siihen ei ole joko
opittu tai se on jonkun kieltämää, Päivi Niemi toteaa.
Tahdon harjoittelemisesta on paljon hyötyä. Kuplavesi on inhottavan suolaista.
7) Mitä ottaisit mukaan hiihtoretkelle?
. Luonto
lähellä ihmistä
Mustikkaa ja italialaista
marenkia
Iloisen raikas, keväinen
lime-suklaaleivos
5. Lumo
Lumoava praliini
viettelee syöjän.
Mustaherukka ja
suklaamousse
täydentävät sinfonian
7. Kangasalan viettelys
Suklaa-puolukkaleivos valkosuklaavaakunalla ja kultaisella peilillä (G, L)
3. Kevätriemu
Pehmeä, makea,
puolukoilla piristetty
muistettava leivos
6. Kuha.
2) Banaani vai appelsiini?
. Kesäpäivä
Kangasalla
Raikas, kesäinen leivos
Kilpailuleivoksia voi ostaa maisteltavaksi ja kotiin viemisiksi
ma?ke 16.?18.3.2015 Tredun myymälästä
(Sahalahdentie 22) klo 9?17 tai Kahvila Novelliasta
Kangasalan pääkirjastolla (Keskusaukio 2) klo 10?18.
Ehdokkaita kannattaa tietenkin maistaa, mutta
äänestäminen onnistuu maistamattakin.
Äänestys tulee tehdä perjantaihin 20.3.2015
mennessä. Oman tahdon käyttäminen ja unelmat liittyvät olennaisena osana sekä psyykkiseen että fyysiseen hyvinvointiin. Anteeksiantaminen.
Kangasalan kirkossa sunnuntaina kello 10 järjestettävän Marianpäivän messun jälkeen seurakunnan naistyö järjestää NAISday-tapahtuman kirkonkylän seurakuntakodissa.
Puhujaksi saapuu sielunhoitoterapeutti, Psyk.EAT,
työnohjaaja Päivi Niemi.
. Itsensä kuunteleminen lisää itsetuntoa ja sitä kautta hyvinvointia.
Luvassa on myös musiikkia Henna Niemisen johdolla
sekä lounas ja täytekakkukahvit.
Lapsille on järjestetty tapahtuman ajaksi omaa ohjelmaa Tapulintuvalla.
Tusinaan kysymykseen vastannut Katariina
Seitz tykkää runoista ja haluaisi matkustaa Saksaan.
a
a
l
h
u
j
a
a
e
k
a
M
Äänestä kauneinta ja maistuvinta herkkua
Kangasalan 150-vuotisjuhlaleivokseksi!
Tredun Kangasalan toimipisteen leipuri- ja kondiittorilinja
on loihtinut 10 upeaa ehdotusta Kangasala-leivonnaiseksi.
Kangasalalaiset saavat äänestää maistuvinta ja kauneinta
herkkua. Mustikkapilvi
Valkosuklaa, tuorejuusto
yhdessä mustikkahillon
ja -liköörin kanssa
8. Joo, ja kirjoitankin niitä itse.
5) Kiinnostavatko eduskuntavaalit?
. Voit äänestää myös
www.kangasalansanomat.fi/leivos
Tietojani
saa käyttää
Kangasalan
Sanomien
omaan
markkinointiin.
Tietojani ei
luovuteta
kolmannelle
osapuolelle.. Jos pystyisin äänestämään, niin ehkä sitten.
6) Vesi kuplilla vai ilman?
. Saksa on muutenkin viehättävä
maa, siellä on kauniita vuonoja ja ihmiset ovat ystävällisiä.
10) Seuraatko urheilua?
. En.
11) Mitä seuraat?
. Äänestyksen voittajasta tulee 150-juhlavuoden
nimikkoleivos.
1. Muisto
4. Matkustella. Blogeja ja vlogeja, sellaisia tyttömäisen suloisia ja persoonallisia.
12) Hyödyllinen taito elämässä?
. Teetä termospullossa ja keksejä.
8) Haittaako lumien sulaminen?
. Haluaisin lähteä reppureissuun ja tutustua sukujuuriini Saksassa. 11
KANGASALAN SANOMAT
TIISTAI 17.3.2015
Have a nice
NAISday
Tusina kysymyksiä
1) Paras kala?
. Olikohan se kuha se sellainen vaalea. Kahvihetki
Kangasalla
Tiramisuleivos,
jossa on vivahde
konjakkia
9. Haluaisin ottaa kissan, kun vuoden päästä täytän 18.
4) Luetko runoja?
. Avain onneen
Kangasalla
Herkuttele
finalistileivoksilla
Tredun kahvilassa
tai Kahvila
Novelliassa
pääkirjastolla
ma?ke 16.?18.3.
Kirpeiden ja makeiden
marjojen suloinen liitto
2. Villivadelma
Puhelin:
Raikasta ja näkyvää, päällä
vaaleanpunainen peili,
kreeminappi ja suklaasydän
puolukan kera
Suosikkileivokseni on
Nimeni:
Sähköposti:
Palauta kuponki Kangasalan Sanomiin
(Myllystenpohjantie 2, 36200 Kla),
Tredulle tai Novelliaan pe 20.3.
mennessä. Ei. Ehkä se, että ei kanna kaunaa tai jää
liiaksi kiinni menneisiin asioihin. Äänestää voit myös leivosten
myyntipaikoissa ja osoitteessa
www.kangasalansanomat.fi/leivos
Äänestäjien kesken arvotaan
herkullisia yllätyspalkintoja.
Herkullisessa
yhteistyössä:
Kangasalan kunta
Tredu/
Kangasalan toimipiste
Kangasalan Sanomat
Kahvila Novellia
Makeaa juhlaa
Äänestä perjantaihin
mennessä kupongilla
tai verkossa!
Osoite:
10. Ilman
Bändi tuntuu olevan omimmillaan verevissä
rhytm & blues -soundeissa, joissa
yleisöä erityisesti innostivat Or-
Voittovaarit jäi alkusarjaan
Voittovaarien viikonvaihteen visiitti Tampereelle meni vastoin
käsikirjoitusta, sillä viime vuoden hopeajoukkueen matka katkesi Reiskahöntsykisoissa jo runkosarjaan.
Siinä Vaarit pelasi seitsemän ottelua, joista se keräsi kolme voittoa ja neljä tappiota. Tällainen
toimii erittäin hyvin, Outi Nummi hehkutti tyytyväisenä.
Raini Kiukas kertoi vaikutelmansa kallistuneen positiiviseen
suuntaan.
. Kangasalalaisten iskukykyä verotti osin se,
että vaariston terävin kärki oli
sairaana.
Nimivahvan Tahmelan Vesan
Vaarit kaatoi 2?1, FC Keskiviikon
4?1 ja Olvin 2?0. Aivan
bändin vieressäkin istuneet kuulivat ?honkkareiden. Ajatuksena on, että
syksyllä klubi-isäntinä voisivat
toimia eri tahot, esimerkiksi yritykset, Ahopelto mietti.
Tavoitteena myös on, että klubiilloista tuotetaan musiikkipätkiä
YouTubeen, kaiken kansan katsottavaksi ja kuunneltavaksi.
Klubi-iltoja järjestetään Kangasala-talolla torstaisin, paria poikkeusta lukuun ottamatta. Tuntuu toimivan, että esiintyjät ja yleisö ovat samassa ti-
lassa. Kehittelemme ajatusta ja
viemme monia asioita eteenpäin.
Kun luodaan aivan uusia asioita, tulee eteen yllätyksiä. Hienoa oli, että ihmiset
pystyvät juttelemaan toistensa
kanssa.
Samoilla linjoilla olivat Päivi
Loukamo ja Pia Suhonen.
. Aivan mahtava ilta. Jatkossa voisi vielä enemmän tiivistää kohti
soittajia, Suhonen mietti.
. Saksofonisti Orpanan vasemmalla puolella kitaristi Jonni Seppälä, oikealla basisti Ville Vallila.
Masa Orpana Honk avasi klubi-illat
Jouni Valkeeniemi
Ensimmäinen Kangasala-talolla järjestetty klubi-ilta tarjosi torstai-iltana menevää musiikkia ja
monenlaisia virvokkeita noin sadalle paikalle saapuneelle.
Klubitilan toteuttamisessa oli
käytetty luovuutta. Ahopellon mukaan kynnys astua sisään
halutaan pitää matalana, pääsymaksua ei peritä.. Tämä ei ollut vielä sitä, minkälaiseksi klubi-illat on tarkoitus
saada. Lopputuloksena sekä bändi että klubiyleisö
olivat samalla Kangasala-salin
esiintymislavalla.
. Kevät menee klubia käynnistellessä. 12
KANGASALAN SANOMAT
TIISTAI 17.3.2015
Masa Orpana Honk oli oivassa vireessä Kangasala-talon klubi-iltojen avauksessa. Hän piti klubikonseptia hyvänä ideana ja myös toteutukseltaan toimivana.
Seuraavan kerran Orpana astuu
Kangasala-talon estradille touko-
kuussa, kun jazzbändi Rakka saapuu konsertoimaan.
Klubi-idean isä, Galleria & Keittiön sielu Heikki Ahopelto oli session jälkeen huojentunut. Asiasta selvittiin
erityisjärjestelyillä.
. Oli aika hauska fiilis tulla yleisönä tähän lavalle. Masasta on tullut meidän
lempipoika musiikissa, Loukamo
viittasi klubisessiot avanneen Masa Orpana Honk -bändin keulakuvaan.
Orpana ja kumppanit olivat klubilla vahvassa vireessä. Etukäteen ajatellen illan yllä leijui suuri
kysymysmerkki: lähteekö väki ylipäänsä lainkaan liikkeelle?
Siihen nähden satakunta klubivierasta oli lupaava alku.
. Nyt on siimat suoristettu, Ahopelto naurahti.
. Ihan hyvin meni. repertuaarin yksityiskohtaisesti, ilman ylimääräisiä desibeliannoksia.
Masa Orpana oli nyt ensimmäistä kertaa instrumenttiensa
kanssa uuden kulttuuritalon lavalla. Nyt kä-
vi niin, ettei ruoka- ja juomatarjoiluissa maksupääte suostunut
toimimaan kulttuuritalon seinien sisäpuolella. Pisteittä Vaarit
jättivät El Reinos, Fun Tampere,
HC Reinot ja Kiekkobussi.
Vaarien ykköstykki oli Jyrki Annala kolmella maalillaan.
Maalissa Antti Janger oli pelipäällikkö Veli-Matti Peltolan mukaan
tyylilleen uskollinen.
Sitoutumisesta Peltola jakoi kiitokset koko joukkueelle, sillä sairastumista huolimatta lauantain
ja sunnuntain ottelut vietiin kunnialla loppuun.
Aurinkoisella Koulukadun kentällä pelatun hyväntekeväisyysturnauksen voitti Santamonttu,
joka kukisti loppuottelussa SuperStarsin 3?1.
Voittovaarien lopullinen sijoitus oli 11.
Voittovaarit iskee maalin, mutta El
Reinos teki niitä lopulta kaksi enemmän ja voitti 4?2.
panan saksofonisoolojen ja Jonni
Seppälän kitaraosuuksien letkeä
vuorottelu.
Basistina bändissä toimii Ville Vallila, rumpuja soittaa Juppo
Paavola.
Kiitoksen ansaitsee myös hyvin mitoitettu äänentoisto
HPK
tulee vielä korkealta ja kovaa.
Omaan peliin on vain keskityttä-
KANGASALAN KUNTA
PL 50, 36201 Kangasala
03 5655 3000
www.kangasala.fi
KUULUTUS
16.3.2015 TEKNISEN LAUTAKUNNAN TIEJAOSTO
TYÖSUORITUKSIA
NYT SUOMI NOUSUUN!
(tai jos edes Kivinen)
Oikeesti rehellinen
Maalausurakointi
Kivinen
p. Ke 25.3. Annikille p. Pertti Soininen p. Varmistuuko tänään
finaalipaikka?
Lähtöasetelma tiistain otteluun
on herkullinen, mutta kotijoukkueessa korostetaan, ettei leijumiseen
ole nyt varaa.
. jumppamerkkien suoritus
Kh:n koul., klo 12.30 Jumppa 2, klo
13.45 Jumppa 3. Joukkueen tämän illan
otteet lupaavat hyvää, Chiappini
vakuutteli.
. ke 18.3., lähtö torilta klo 10. 0400 168
725. Kylpylämatka Saarijärvelle Summassaaren kylpylään viikolla
17, 21.?23.4. Myös ei-jäsenten mahd.
osall., sitovat ilm. P. Hakemukset sekä tilityskaavakkeet
on saatavana myös Kangasalan kunnan kotisivuilta osoitteessa:
www.kangasala.fi/asuminen_ja_ymparisto/tekniset_ja_ymparistopalvelut/kadut_ja_yksityistiet/yksityistiet/yksityistieavustukset/
Hakuaika on 23.3.?27.4.2015.
Hakemukset liitekarttoineen on toimitettava teknisen lautakunnan
tiejaostolle viimeistään tiistaina 27.4.2015 virastoaikana klo 15
mennessä. Ari p. pe 20.3. klo 10
Linttiksellä.
Tuloksia
PILKKIÄ
Kangasalan Parkinson-kerhon ja
Kangasalan Eläkkeensaajien yhteinen pilkkitapahtuma 14.3.
Naiset: 1) Eila Valli 1068 g, 2) Raili
Jouhki 836 g, 3) Helena Villenius 692
g, 4) Siiri Vilen 625 g, 5) Sinikka Järvinen 244 g, 6) Hely Lehto 12 g.
Miehet: 1) Heimo Heino 1625 g, 2)
Teemu Räntilä 1303 g, 3) Raimo Kuittinen 930 g, 4) Antti Toivanen 550
g, 5) Heikki Villenius 374 g, 6) Risto
Lehto 150 g, 7) Tauno Vilen 140 g, 8)
Kalle Niemelä 123 g, 9) Kari Onnela
56 g, 10) Oiva Palkoranta 32 g.
Suurin kala: Antti Toivanen, lahna 295 g.
Kangaslan
Naisvoimistelijat ry:n
KEVÄTKOKOUS
su 29.3.2015 klo 17.00
toimistolla,
Kangasalantie 1129.
Sääntömääräiset asiat.
Kahvitarjoilu.
Tervetuloa kaikki jäsenet!
Johtokunta
Kangasalan Seudun
Sydänyhdistys ry:n
sääntömääräinen
KEVÄTKOKOUS
Pidetään keskiviikkona
25.3.2015 klo 17.00
Jalmarin Kodossa,
Finnentie 11, Kangasala.
Esillä sääntöjen määräämät
asiat.
Tervetuloa
Hallitus
Ns Teatteri Tuulia ry:n
sääntömääräinen
KEVÄTKOKOUS
Pirtillä 26.3.2015 klo 17.00.
Tervetuloa
Johtokunta
ULKOMAALAUKSET
TASOITETYÖT
20 v. myöhemmin.
Klan Eläkkeensaajat
?Eiku liikkumaan. 040 538 3977
HALUTAAN VUOKRATA
lämmin PIENI HUONE tai
SÄILYTYSTILA muutamalle
huonekalulle. 040 508 8775
kai.kivinen@hotmail.com
Kotijoukkueen parhaaksi valittu Daniela Öhman valmistautuu iskemään pallon hämeenlinnalaiskenttään.
vä, Roosa Laakkonen painotti viikonloppuna.
LP:n leirissä paitsi keskitytään,
myös nautitaan nyt pelaamisesta.
Daniela Öhman ei omien sanojensa mukaan aina edes muista,
mitä pelejä on pelaamassa.
. En juuri ajattele tilannetta, eikä sitä tajua, kuinka korkealla ollaan. 31.3. Kotimaiset leikkeleet, hyytelöt ja
makkarat. klo 10?14 Ahjärventalolla,
Vesijärventie 13, Sen seitsemän sortin -piirakkapäivä.
Klan Nuorisoseura
Kaikille avoin Vaarin-tupa to 19.3.
KANGASALAN KUNTA TIEDOTTAA
Teknisen lautakunnan tiejaosto ilmoittaa haettavaksi vuoden 2015
avustukset yksityisteiden ylläpitoon.
Hakemuslomakkeita ja hakemukseen tarvittaessa liitettävä kartta
on noudettavissa kunnanvirasto II:sta teknisen keskuksen palvelupisteestä os. 0500
636 241 tai Tuomo Nisula p. klo 18.30 Rekolassa.
Vehoniemen maatalousnaiset
ja poikaosasto
Pe 20.3. menn. 0500 720 248
MYYDÄÄN KOIVUKLAPIA
TUOREENA,
www.seppalantila.fi,
p. Urheilutie 13. Eiköhän tämä vielä käännettä, vakuutteli myös kerhon Karoliina Friberg.
13
KANGASALAN SANOMAT
TIISTAI 17.3.2015
klo 15?17 Pirtillä, Tapulintie 6.
Sahalahden maa- ja
kotitalousseura
Vuosikok. vain tyttöjen jumpat, naisilla
ei jumppaa (salissa telineet). Vatialan
koul. perhe
HALUAA VUOKRATA okt,
pari- tai rivitaloasunnon
Kangasalta.
KAIKKI HUOMIOIDAAN!
Yht.otot p. La 28.3.
Varalassa Aikuisen naisen jumppapäivä klo 10?15, ilm. Nautimme vain pelaamisesta ja teemme parhaamme, Öhman
totesi.
Neljäs välieräottelu alkaa Pitkäjärvellä tänään kello 18.30.
VUOKRALLE
TARJOTAAN
Kangasalan keskustasta
LIIKETILAA 120 m2
katutasosta.
Tiedustelut
p. Tuoduista hakemuksista on pyydettävä kuittaus tai hakemus on toimitettava kirjattuna kirjeenä.
Myöhästyneitä hakemuksia ei käsitellä.
Kunnalta vuonna 2014 avustusta saaneiden tiekuntien tulee toimittaa täytetty tilityskaavake tai tase ja tuloslaskelma edelliseltä
tilikaudelta tilintarkastajien allekirjoituksin viimeistään 30.6.2015.
Ilman tilitystä ei vuodelle 2015 mahdollisesti myönnettävää avustusta voida maksaa.
TILITYSTIEDOT on toimitettava samoin kuin hakemukset.
Lisätietoja kunnan kotisivuilta tai tiejaoston sihteeri Kari Lepistöltä
gsm 050 3876 163 (ma 9?12, to 12?15).
Katja Sirviö
LP Kangasalla on tänään mahdollisuus varmistaa paikkansa lentopallon mestaruusliigan finaalipeleissä. 050 366 7186
OSTETAAN
10?11-vuotiaille pojille
KÄYTETYT PYÖRÄT,
miel. kokemuksella.
Pyydä ilmainen arviointi!
P. klo 18 Viiassa.
Klan Sotiemme veteraanit,
puolisot, lesket, tukijäsenet
Valtakunnallinen Veteraanipäivän
pääjuhla Hämeenlinnassa ma 27.4.,
pikaiset ilm. Jatkopalloja joukkueet ovat iskeneet
kolmessa erässä.
Lauantain otteluun hämeenlinnalaisten päävalmentajaksi äkkipäätöksellä nostettu Luca
Chiappini jaksoi vielä kolmannen tappion jälkeen uskoa omiensa otteisiin.
. 3?0-tilanne ei merkitse mitään, sillä jokainen peli alkaa
nollasta. 050 586 0613 tai Heimolle p.
050 494 0521.
Klan Sitoutumattomat
Eläkeläiset
Ohjelmaryhmän harj. 040 755 8263
OSTETAAN LP-LEVYJÄ,
kotimaista designia ja kuolinpesiä. Jopot.
Tarjoa p. Kangasalla veteraanipäivänä
seppeleenlasku sankarihaudalla klo
10, bussi Hämeenlinnaan, juhlapaikalla lounas 11.30 ja pääjuhla Elenia
Areenassa klo 13?14.30, bussin reitti
ilm. Pitkäjärvelle saapuu
vieraaksi runkosarjassa toiseksi
sijoittunut HPK.
Hyvä runkosarjasijoitus ei hämeenlinnalaisia enää kuitenkaan
lohduta, sillä talven aikana kangasalalaiset kuudesti kaatanut
kerho on välieräsarjassa nyt 3?0
tappiolla.
HPK on roikkunut kangasalalaisten reessä tiukalla puristusotteella. Tied.
soittaen Marjatalle p. ke 25.3. 040 521 4120
Sisustustyö Kaunispinta
Torilla
Torstaina
Kangasalan torilla
MATTOJA
sekä kotimaisia lampaantaljoja
suoraan valmistajalta.
Tervetuloa kaupoille!
Texo Ay
SEPON LIHAKAUPPA
TORILLA KE klo 13?15. Sinikalle. klo 12?14 Seurahuoneella.
Kivennavan?Ahjärveläisten
karjalaisten kannatusyhdistys
La 21.3. 050 366 4466.
KOKOUKSIA
Seurat toimivat
Klan Naisvoimistelijat
La 21.3. 040 822 1057.
Karjalaiset
Tarinatuokio to 19.3. Yhdestätoista pelatusta
erästä peräti seitsemän on päättynyt kahden pisteen eroon. Takki auki ei saa lähteä. 044 364 4009. Tervetuloa kaupoille!
www.svtrade.fi
Tiistain rivit
Työssäkäyvä, 3-henk
hoiva- ja asiointipalvelut
. MAK + dieselpäästömittaus
69 ?
Määräaikaiskatsastukset henkilö- ja pakettiautoille aikaa varaamatta ma-pe 9?17
P. MAKSUTON ARVIO!
050 351 7031
KANGASALAN
AUTOKATSASTUS OY
PAIKALLISTA
PALVELUA
LENTOLASSA
ELÄIMET
Määräaikaiskatsastus 40 . päästömittaus
57 ?
Jälkitarkastus, laaja 20 . 045 351 8067
Putkimiehentie 7 A, Kla as.
www.mt-tuote.fi
-METALLI OY
Harjunsalontie 4,
KANGASALA
HINAUSPALVELUT
AUTO- JA PIENKONEHUOLTO
HINAUSAUTOPALVELUT
J. 050 571 8049
Taidekehystäjät ry:n jäsen
KULJETUKSET
Kangasalalaista
täsmäkuljetusta
kuorma- ja
pakettiautolla
HERVANNAN
KURIIRI
P. MAK + bens. RENGASTYÖT
. Muovihitsaukset:
puskurit ym.
Henkilö- ja
pakettiautot
Öljynvaihto
aikaa varaamatta
Moottoriöljyt kaikkiin autoihin
0400 78 68 00
Hinaus 24h Siiki & Karhu
Kangasalan Kodit Oy
Juha Salovaara LKV [A]
Puhelin (03) 22 33 901 www.asuntopiste.fi
www.hinaus24h.fi
Kaikki hinaukset aina moposta rekkaan!
KANGASALA
Lentolantie 12
P. Päivi Kuuttinen
. Kolarikorjaukset . päästömittaus + OBD 69 ?
Jälkitarkastus, suppea 14 . 03 379 1488
Kuohunharjuntie 31, Kangasala
P. paivi@koditon.fi
www.hinausautot-raimomoisio.com
Lentolantie 12, Kangasala, p. alv. 03 379 0008
www.kangasalanautokatsastus.fi
HÄMEEN
KOLARIKORJAUSKESKUS Oy
Citymarket Linnainmaa
P. maksuton kartoituskäynti
. 0400 854 860
P. Arviokirjat, kauppakirjat jne. torstai klo 9?19
Satakunnankatu 9, 33100 Tampere
P. Huoneistojen ja kiinteistöjen välitys
. 24 %) ja
matkapuhelimesta 0,0828 ?/puhelu + 0,17 ?/minuutti (sis. 010 420 1900*
INFO@KOLARIKORJAUSKESKUS.FI
Eläinlääkäri
VAKUUTUSYHTIÖIDEN HYVÄKSYMÄ VAURIOKORJAAMO
KAIKKI MERKIT, KAIKKI VAKUUTUSYHTIÖT
. 03 379 0242
arkisin 8?17
www.mobilexpresskangasala.fi
. alv. 050 351 7031
KAUNEUS- JA TERVEYSPALVELUT
*lankapuhelimesta 0,0828 ?/puhelu + 0,07 ?/minuutti (sis. 010 254 1510* www.opkk.fi/kangasala
*Lankapuhelimesta soitettaessa 0,0835 ?/puhelu + 0,07 ?/min (hinta ALV 24 %)
ja matkapuhelimesta soitettaessa 0,0835 ?/puhelu + 0,17 ?/min (hinta ALV 24 %).
Helin Poli
Terveydenhuollon ammattilainen.
Verovapaat!
Kotipalvelu ja Perushoito
Arvostetut!
Jalka- ja käsihoidot
Myös kotikäynnit ja lahjakortit!
Varaukset 0400 426 416
Osuuspankin talo, Kangasala
(esteetön käynti Nordean takaa)
www.helinpoli.fi
Pirita Viitanen
kiinteistönvälittäjä, LKV, KiAT
P. Vakuutusyhtiöiden vahinkotarkastukset
. Vuokravälitys . 03 3773 177
KAIHTIMET
Kodit On Oy Päivi Kuuttinen LKV, Aakkulantie 11 F 17, 36220 Kangasala p. 045 326 2505
pirita.viitanen@huom.fi
huom.fi
KELLO- JA KULTASEPÄNLIIKKEET
AUTOHUOL
TO
arkisin 8?17, p. KATSASTUSKORJAUKSET
KIINTEISTÖVÄLITYS
fi
yrä.
ymp
ppa
w
kau
ww.
fi
.fi
xus
Kultasepänliike
P. 044 743 3580
koilliskeskus@kiinteistomaailma.fi
Myös raskas
kalusto
KIVITIKKA
Kangasalantie 921, Kangasala
P. MAK + bens. Automaalaukset
. ME PALVELEMME
Paikalliset palvelun tarjoajat palveluksessasi . 041 470 6141
pihapalvelu@hotmail.com
KEHYSLIIKKEET
KUVASARSA OY
Ristimäentie 14, Huutijärvi
Palvelemme ma-pe klo 10-17
muulloin sopimuksen mukaan
P. 0400 634 090. 044 306 5769, 03 377 3672
Keskusaukio 2, Kangasala
www.ullaelina.fi
KANGASALAN
AUTOTARVIKE
arkisin 8?18, la 9?14, p. Tuulilasinvaihdot
KANGASKAUPAT
Ompelijan aarreaitta
- verhonompelupalvelu -
Lentolantie 2, Kangasala
P. 24 %)
Kangasalantie 921, katsastusaseman vieressä
www.koditon.fi . 0400 336 707
. kotisiivoukset, ikkunoiden
pesut, viikkosiivoukset
. yritys- ja muuttosiivoukset
. 03 377 1140
Tunnemme tuhansia kangasalalaisia koteja.
Vuodesta 1966 alkaen kiinteistövälitystä Kangasalla ja lähikunnissa
NETTA
TAMMISALO
Ulla Elina
Hampuntie 9, Kallion teollisuusalue, Kangasala
Me
välitämme:
Petri Siira
Tiina Selin
Mika Rantanen Tiina Kulmala
LKV
LKV
LKV
LKV
040 764 6161 040 661 9610 040 679 1170 040 541 2138
Kangasalan Seudun OP-Kiinteistökeskus Oy LKV
Kuohunharjuntie 26, 36200 Kangasala
P. kotitalousvähennys
Terhi Ojala 050 436 1048
terhi.ojala@lahiapu.net
www.lahiapu.net
Vuoriset välittää...
Liisantie 2, Kangasala
www.vuorisetlkv.fi
ma?pe 9?17, la 9?13
kuukauden 1. 0400 625 074
KANGASALA
Myllystenpohjantie 2, Kangasala
P. osan löydät Kauppaympyrästäkin
AUTOILU
A-AKUT
EDULLISIN
Ristinarkuntie 10, Messukylä
050 339 1112
MT-tuote Oy
- Automaalaamotuotteet
- Henkilösuojaimet
- Työkalut, huoltokemikaalit ym.
P. Tuulilasien vaihdot
ja korjaukset
. 03 377 3733
kangasala@kiinteistomaailma.fi
www.hinausnieminen.fi
KOILLISKESKUS
. 03 377 3530
ma?pe 9?17, la 10?14
pieneläinvastaanotto
AJANVARAUKSELLA
AIKOJA MYÖS ILTAISIN
JA VIIKONLOPPUISIN
JALKA- JA KAUNEUSHOITOLA
Ulla Kauhanen
jalkojen hoidon AT, SKY-kosmetologi
Merkillisen hyvät osat - ja huollot!
Ajanvaraukset:
p. NIEMINEN
0400 690 999
Harri Penttilä
Talviahteentie 23, Kla
P. 03 379 1333
Kultaseppä
HANNU SALO
RENGASMYYNTI
arkisin 8?17, la 9?14, p. 03 377 1172
KOTI- JA HOIVAPALVELUT
Hoiva- ja siivouspalvelu
050 367 9411
050 063 4686
henna@vuorisetlkv.fi pirkko@vuorisetlkv.fi
Koti- ja yrityssiivoukset
tyytyväisyystakuulla!
Myös lumityöt.
Kangasalan
Pihapalvelu
P. 03 377 3333
Myllystenpohjantie 2
(R-kioskin vieressä) Kangasala
www.kauppaympyra.fi
Ostetaan kultaa ja hopeaa!
KELLOSEPÄNLIIKE
Vuoriset LKV
Liikkeessämme kelloseppä.
Henna Vuorinen Pirkko Vuorinen
KORPOLA
Kellot, korut, lahjaesineet,
kaiverrukset, kellojen ja
korujen korjaukset, valtuutettu
-huolto
Lähiapu Oy
. HUOLLOT
0400 513 048
Lavavuokraus, kuljetukset,
roskalavat, minikaivinkonetyöt
Kangasalan
PIHA JA
LAVA OY
0400 951 107
KAIKKI RAKENNUSALAN TYÖT
UUDIS- & SANEERAUSKOHTEET
P. perukirjat, testamentit, kauppakirjat yms.
. 03 377 2244, 050 551 1003
LAKIASIAINTOIMISTO
MÄKIHANNU OY
PERUKIRJAT
KAUPPAKIRJAT
TESTAMENTIT YM.
0400 630 683, arto@makihannu.fi
ASIOINTIPALVELU
varatuomari Arto Mäkihannu
OTM Mikko Ravi
0400 579 828, ravi@makihannu.fi
PEKKA VALTONEN
P. TIKKAAT
TV-DIGIHUOLTO
- TV:t + digiboxit
- Audio + videolaitteet
- Antenniasennukset
+ tarvikkeet
Ellintie 6, Kangasala
P. 03 377 0476
ma?pe 9?17, la 10?14
www.luontaistuntijakangasala.fi
RAKENTAMINEN JA REMONTOINTI
Kaikki sähköasennukset
Ellintie 4, Kangasala
P. otot ma?to klo 10?15
TILITOIMISTOT
TILITOIMISTO
TUOVINEN KY
- yritysten perustamiset
- kirjanpidot ja tilinpäätökset
- veroneuvonta
Ellintie 4, Kangasala
P. SADEVESIJÄRJESTELMÄT
. 044 304 0414
mingalsuo@yahoo.com
www.mingalsuo.fi
PIENKONELIIKKEET
STIHL ®
PIENKONEET
mm. 050 360 6401
tai 03 377 4008
www.kauppaympyra.fi
Pitopalvelua
perhe- ja yritysjuhliin
Koiviston
Kestikievari
PUUNKAADOT
METSÄASIOISSA
OTA YHTEYTTÄ
MHY ROINE
Ellintie 2, Kangasala
P. www.saneerausmestarit.com
Viihtyisät
LOMAMÖKIT
Roineen rannalla
ASTI O
OIKEMISTAL
L
VA
P. RAKENNUSPELLITYKSET
. 040 595 6227 . 03 379 2940 www.tv-hugg.com
TAKSIT
TAKSI KANGASALA
Taksitilaukset 0100 4131
Kela-tilaukset 0100 844 88
Sote-tilaukset 03 5653 4115
AMMATTITAITOISTA LUOTETTAVAA TAKSIPALVELUA
MIXUN TAKSI
Mika Liikka
Kangasala
8 henkilöä ja
2 pyörätuolipaikkaa
SOITA 040 540 0521
TAKSI
ARI NEVALAINEN
0400 921 383
8 hengen taksi, 2 pyörätuolipaikkaa
TIETOTEKNIIKKAA
TIETOKONEET,
OHEISLAITTEET,
HUOLLOT JA
KORJAUKSET
SAUNALAHDEN
LAAJAKAISTA- JA MATKAPUHELINLIITTYMÄT
SENIOREIDEN
ATK-APU
. 0400 36 77 33
ma?pe 10.15?16.30, la sulj.
- Matkapuhelimet
- Oheistarvikkeet
- Soneran liittymät
ja palvelut
LAHJALIIKKEET
Sisustus- ja
lahjatavaraliike
Jari Ahola
040 501 3240
URHEILU- JA
POLKUPYÖRÄLIIKKEET
POLKUPYÖRIEN,
urheilu- ja kalastusvälineiden erikoisliike
Myös huollot ja varaosat sekä
metsästys- ja harjoituspanokset ja
Jahti- & Vahti-koiranruoat
Keskusaukio, Kangasala, p. PIIPUNPELLITYKSET
. 03 363 2900
www.nippeli.fi
Arkisin 10?18, la 9?14
MAJOITUS
katso kaikki
vuokrattavat
laitteet: www.hrk.fi
SOITA SUORAAN PAIKALLISELLE TAKSILLE!
Palveleva terveyskauppasi
Kangasalan
Luontaistuote Ky
050 310 5050
Pikonlinnantie 240,
Kangasala
MAANRAKENNUS
Myös valtaojien, peltojen ja
teiden reunojen puunkorjuut.
Lämmitys- ja sulatuskalusto,
telineet, henkilönostimet,
sirkkelit, sahat, leikkurit...
www.prima-rakentajat.fi
Sakari Pylvänäinen
P. Ulkoverhoukset
. Palkanlaskenta
. Kodin pienet
tietokonepulmat
. Ikkunat ja ovet
. Taloushallinnon neuvonta
. Verotusasiat
. neuvonta-aikoja
Kangasala: 03 377 2112
Myllystenpohjantie 1, 2. 0400 727 013
Ellintie 2, Kangasala
www.kaivopumppu.fi
MATKAPUHELIMET
-
RAKENTAMINEN JA REMONTOINTI
Kuvaukset studiossa ja miljöössä
VALAISIN- JA
SÄHKÖTARVIKKEET
Valaisin- ja
sähkötarvikeliike
P. 9.30?17.30, la 10?14
www.nyssakka.com . krs
Tampere: 03 254 2100
Verstaankatu 5 A 3
Asianajotoimisto Päivi Similä
Kangasala: 03 377 2112 Myllystenpohjantie 1, 2. 050 538 5453
www.puidenpoisto.fi
0400 232 640
Kaivinkone- ja
traktorityöt
. Yritysten perustamiset
. Kirjanpidot
. moottori- ja raivaussahat
®
SERVICE
HUOLLAMME
mm. Tilintarkastukset (HTM)
www.kirjanpitomattila.com
Myllystenpohjantie 2, 36200 K:LA
p. 010 239 0880
info@kirjanpitomattila.com
www.facebook.com/
kirjanpitotoimistomattila
www.kauppaympyra.fi
Paikalliset yritykset,
tuotteet, palvelut ja
tarjoukset kotonasi
kauppaympyrä.fi. työoikeus, sopimusasiat, pk-yritysten asiat
. Kattoremontit
. PITOPALVELUT
LAKIASIAT
Lakiasiaintoimisto
LIISA JUUTINEN
varatuomari,
julkinen kaupanvahvistaja
Töykänäntie 265, Sahalahti
03 376 4774, 040 570 6022
§
Lakiasiaintoimisto
varatuomari
VEIKKO
MÄNNISTÖ
Ruutanantie 14, 36200 Kangasala
P. 03 377 2952
www.mhyroine.fi
koivistonkestikievari.fi
044 520 7077
Pitopalvelua
tiloissamme, yrityksissä
tai yksityiskodeissa.
Myös vaativat juhlatilaisuudet.
050 379 5350
PIHAPUIDEN
POISTOT
- LÄHIMETSÄN HOIDOT
- METSÄMAISEMOINNIT
MetsienMies tmi
Ellintie 2, p. 040 415 2626
www.studioreettamuranen.fi
040 757 2435
www.valaisinidea.fi
Lentolantie 15, Lentola
ma-pe klo 8-16 tai sopimuksen mukaan
P. Ohjelma- ja
laiteasennukset
. (03) 377 2628
ark. krs
LVIS-PALVELUT
Viemäreiden avaukset ja kuvaukset
Likakaivojen tyhjennykset
Vaihtolavapalvelut
Pito- ja juhlapalvelut
erilaisiin juhlatilaisuuksiin
häät, lasten ja aikuisten synttärit ym.
. 0400 885 653
www.lomaroine.fi
050 548 3333
. kaikenmerkkiset
pienkoneet mopoautot
polkupyörät skootterit
mopoautojen hinaus korjaamolle
Pienkonetarvikkeet,
-varaosat ja -varusteet
Kangasalan Kone ja Tarvike
www.pitopalvelumakimaa.fi
Finnentie 3, Kangasala
ma?pe 9?17, la 9?13
P. www.kauppaympyra.fi
LUONTAIS- JA
TERVEYSKAUPAT
Pälkäneen
URHEILU JA KALASTUS
Onkkaalantie 71, Pälkäne
03 534 2045, ma?pe 9?17, la 9?14
PUIDEN
KAADOT
Jarmo
Mäkipää
0400 915 703
KAUPPAYMPYRÄ
Keskusaukio 2 A, K:ala
P. 03 375 3218, 0400 335 443
Santeri Mäkihannu
040 757 9366, santeri@makihannu.fi
Toivontie 2, 36200 Kangasala
www.makihannu.fi
Joustavasti asiakkaan luona.
Myös iltaisin ja viikonloppuisin.
Ilmainen puhelinneuvonta.
Asianajotoimisto Patrikainen, Miettinen, Rauhala & Laakso Oy
Kokeneet asiantuntijat apunasi
. 075 75 660 70
www.tilituovi.fi
Auktorisoitu
Taloushallintoliiton jäsen
KIRJANPITOTOIMISTO
MATTILA KY
. klo 10?17
P. Käytön opastus
VALOKUVAUS
Polkupyörät, varaosat ja varusteet
sekä huollot läheltä
Vainiometsästä!
040 5919134
www.movego.fi
info@movego.fi
SISUPELTI
Ellintie 6, Kangasala, ark. 03 339 26900 www.newision.fi
Juvelankatu 8, Vehmainen
P. filippiiniläistä tai suomalaista ruokaa
MK Ingalsuo Ay
P. lapsiasiat ja avioerot
. 045 330 1023/ Timo Sarin
Yht. Ulkomaalaukset
Jarmo Koivula
Puh. KATTOTURVATUOTTEET
. Terassit
. rikosasiat, asuntokauppariidat
. kaikki oikeudenkäynnit, myös oikeusapu
Retkellä pääsee irti kaikesta.
Pohjoisessa linnut liikkuvat paljon. Yksittäisiä kiuruja nähtiin maassamme jo helmikuun alkupuolella.
Kaksi töyhtöhyyppää oli Leipissä jo 28. Esimerkiksi 10. maaliskuuta
Kuhmalahden Tervaniemessä
oleili neljäkymmentä laulujoutsenta.
Jo viime viikon maanantaina,
9. Hän on ollut lintuharrastaja pikkupojasta asti eli niin
kauan, ettei muistakaan.
. Ei jälleenmyyjille.
AINA EDULLINEN
Tykkää meistä
Facebookissa!
www.loytotex.fi. Kevätmuuton seuranta on ainakin Suomessa vuoden kohokohta, vaikka itse tykkään myös
syksystä, Mäyrävuoressa asuva
Juho Könönen toteaa.
Hän ei keksi järkevää syytä siihen, mikä häntä kiinnostaa linnuissa. Maahamme
palaavat muuttolinnut saavat lintuharrastajat aktiivisesti liikkeelle.
. helmikuuta ja Jalma-
Lastenpäivät!
.
17.?22.3
nia. Silmä
tavoittaa ainakin kottaraisia ja
töyhtöhyypän. Aina on kysymysmerkki, mikä lintu tulee vastaan.
Könönen kuuluu tavallaan lintuharrastajien eliittiin, sillä hänellä on rengastuslupa.
Lintuja hän on rengastanut takavuosina useamman kerran
Kangasalan lintuasemalla Kirkkojärven kupeessa sekä Ruotsissa
ja Espanjassa.
Rengastamiensa lintujen määrää hän ei osaa äkkiseltään sanoa.
Joka tapauksessa niitä on useita tuhansia, mahdollisesti jopa kymmenentuhatta.
BirdLife Suomi on aikanaan valinnut Juho Könösen myös vuoden nuoreksi lintuharrastajaksi.
Juho Könösen katse etsii siivekkäitä Teerimäen maisemista Pohtiolammen läheltä. 9?20, la 9?18, su 12?17
Tyttöjen
Opaque
1,-
Säästä
SUKKAHOUSUT
(1,50)
120x160cm
stä
Erilaisia tyttöjen Sää
Säästä
(3,09) (8,30/kg)
PUSSILAKANASETTI
12%
Säästä
300g
!
ERÄ
(15,90)
Lasten
(54,90)
KARKKIPUSSI
44%
Säästä
30 den.
Valkoinen
19%
249
48%
2,-
Säästä
(3,90)
Dettol
KÄSISAIPPUA%
ANNOSTELIJA Säästä 57
+ täyttö
35%
12
90
5,(11,90)
(19,90)
Tarjoukset voimassa 22.3.2015 saakka tai niin kauan kuin tuotteita riittää tarjousaikana. maaliskuuta, ilmassa lenteli
seitsemän asteen lämmössä talon
seinustalla hyttynen Huutijärven
Tommilantiellä.
BODEJA tai
HOUSUJA
Lasten
COLLEGEHOUSUJA
(9,90-12,90)
90-130cm
9%
jopa 6
3
Säästä
27%
Säästä
-20%
92-140cm
5,-
(6,90)
90
/kpl
(Kuosit vaihtelevat myymälöittäin)
Elsa tai Kille
KYLPYPYYHE
20%
39,-
70x140cm
Kilpai
lu
PALK
INTO
NA
MÖNK
IJÄ!
(49,00)
(30 cm
)
ULKOILUPUKU
86-128cm
Säästä
!
ERÄ
LEGOT ja
LASTEN KENGÄT!
ULKOILUHAALARI
Säästä
rinkodon maisemissa puolestaan
oleili 16 kottaraista 5. Lumettomalla
pellolla ruokailee lisäksi laulujoutsenia.
Könönen ei ehdi nykyisin viettää
kovinkaan paljon aikaa Kangasalla, sillä aktiivisella lintumaalarilla riittää puuhaa näyttelyjen järjestämisessä eri puolella Suomea.
Töitä riittää myös muissa alaan,
lähinnä rengastukseen liittyvissä
tehtävissä.
. maaliskuuta.
Sunnuntaina 8. Linnuista on tullut elämäni.
Kevät on ollut parisen viikkoa tavanomaista edellä, paikoin enemmänkin, ja lintujen kevätmuutto
alkoi tänäkin vuonna normaalia
aikaisemmin. maaliskuuta tepasteli Ruutanassa kaikille tuttu
pyrstönheiluttaja, västäräkki.
Sulan veden äärellä on tätä nykyä muun muassa telkkiä ja pelloilla ruokailevia laulujoutse-
18%
44
90
Party Size
Säästä
8
90
Erilaisia lasten
SUKKIA
33%
6
90
RUKKANEN
(7,90)
denim like tai
heavy jersey
LEGGAREITA
9
16%
90
(11,90)
Alasenkuja 1, SUORAMA
Avoinna ark. 16
KANGASALAN SANOMAT
TIISTAI 17.3.2015
Kevätmuutto ajaa lintuharrastajat liikkeelle
Juha Kairesalo
Aurinkoinen maaliskuun puolivälin päivä, kiikari ja kaukoputki
mukaan ja luontoon