Kutupaikkoja taimenille Perustettu vuonna 1918 Kangasalan S A N O M A T VILLE SISTONEN siirtelemässä kiviä uomassa. vuosikerta • kangasalansanomat.fi Keskiviikkona 17.8.2022 • Irtonumero 3 € Kulutusta yritetään nyt vähentää Passijonosta palvellaan 40 päivässä Viljelijä toivoo kuivaa syksyä SÄHKÖ LUVAT SADONKORJUU Sivu 7 Sivut 6–7 Sivut 2–4 Kunnostustalkoot keräsivät Pohjaan ilahduttavan määrän väkeä, sivu 8. KS ARKISTO JO U N I V A LK EE N IE M I. 6 4 3 3 7 6 7 2 5 8 3 Numero 33 • 104
Kotitaloudet hakevat nyt keinoja vähentää sähkönkulutusta SÄHKÖN HINNAN nousu on lisännyt muun muassa ilmavesilämpöpumppujen kysyntää. Lassi Saarikko työnjohtaja, Kangasalan Putkilämpö. Vastuuta ei siis voida laittaa pelkästään talouksien harteille. – Se on aivan ymmärrettävää, koska yhtiöiden on vaikea ennakoida sähkön hinnan kehitystä. Myös uusissa määräaikaisissa ja toistaiseksi voimassa olevissa sopimuksissa hinnat ovat huomattavasti aiempaa korkeammat. Pörssisähköstä on maksettu viime aikoina korkeimmillaan jopa yli euroa kilowattitunnilta. Nopeasti toteutettavilla maksuttomilla keinoilla voi Kotilaisen mukaan nipistää helposti ainakin 15 prosenttia pois pientalon sähkönkulutuksesta. Esimerkiksi Tampereen Sähkölaitos tarjoaa uusia sähkösopimuksia ainoastaan markkinahintaisesta pörssisähköstä. Tähän tulee päälle vielä sähkönsiirtomaksu. Kotilaisen mukaan kalleimmillaan sähkö on tyynenä kylmänä talvipäivänä. Huoli kotitalouksissa on lämmityskauden lähestyessä suuri, sillä sähkön hinnan nousun ennustetaan edelleen jatkuvan. – Jos on mahdollista, kannattaa laitteiden käyttöä ajoittaa vuorokauden edullisimmille tunneille, kannustaa Kotilainen. Mitä laitteita voimme jättää käyttämättä. Sähkönkäyttötapoja, omia sähkösopimuksia ja sähkölaskuja käydään läpi tarkkaan joka paikassa. KANGASALAN SANOMIEN katugalluppiin osallistunut Terttu Salonen on tyytyväinen, että pääsi puolisonsa kanssa muuttamaan sähkölämmitteisestä omakotitalostaan kerrostaloasuntoon juuri ennen kuin sähkön hinta alkoi nousta. Kuinka paljon voimme vähentää lämpimän veden käyttöä. Kuinka paljon pystymme laskemaan lämpötiloja. Valtion on tehtävä päätöksiä ja etsittävä ratkaisuja ripeästi. Tähän Jäkäläkujalla sijaitsevaan omakotitaloon ilmavesilämpöpumppu asennettiin maakaasupolttimen tilalle, kertoo työnjohtaja Lassi Saarikko Kangasalan Putkilämmöstä. Sähkön jyrkästi nouseva hinta herättää huolta kotitalouksissa. Maalämmöstä ja ilmavesilämpöpumpuista tulee nyt paljon kyselyjä. Kukaan ei vielä tiedä, miten korkealle hinnat lopulta kipuavat, mutta ongelmia tilanne tulee tuottamaan. Koro narajoitusten poistuttua heräsi valtava tarve mennä jatkuvasti jonnekin. Sähkölämmitteisissä taloissa vuotuiset hinnankorotukset voivat olla useita tuhansia euroja. Ei välttämättä ulkona, mutta lähes joka paikassa sisällä. Jokainen kotitalous, yritys ja kunta joutuu miettimään, mistä voidaan säästää. Se onnistuu esimerkiksi lainaamalla maksuton sähkönkulutusmittari 1–2 viikoksi Ekokumppaneilta tai tutkimalla omalta sähköyhtiöltä saatavia kulutustietoja. Aiemmin on totuttu siihen, että sähkö on edullisinta yöaikaan, ja se pitää usein paikkansa myös pörssisähkön kohdalla, sillä yöllä sähkön kokonaiskulutus on pienempää. Mistä säästää, jos kaikki on jo tehty. Myös sääoloilla on paljon vaikutusta sähkön hintaan. – Tällaisina päivinä ei välttämättä kannata alkaa hauduttaa jänistä uunissa tai tehopakastaa suurta määrää ruokaa, vinkkaa Kotilainen. Energiaviraston palvelun etuna on, että siellä yksikään toimija ei voi nostaa omaa näkyvyyttään. PIENTALON OMISTAJIA Kotilainen kehottaa miettimään, onko kaikkia tiloja välttämätöntä lämmittää yhtä lämpimiksi talvella, ja voisiko oleskelua kenties keskittää vain joihinkin huoneisiin. Kotilainen on saanut viime päivinä vastailla tihenevään tahtiin pientalojen energianeuvonnan puhelimeen, kun kuluttajat kyselevät vinkkejä energialaskunsa kurissa pitämiseen. Sähkön hinnan raju nousu on asia, joka koskettaa jokaista kansalaista, yritystä ja kuntaa. Kangasalan Sanomien Viikon kysymykseen vastanneista 85 prosenttia kertoo olevansa huolissaan sähkön hinnan noususta. Kangasalan Sanomien Viikon kysymykseen vastanneista yksi kertoo käyttösähkön hinnan nousevan sähkölämmitteisessä omakotitalossa vanhan sähkösopimuksen umpeutuessa 300–400 eurosta jopa 1600 euroon kuukaudessa. Monella sähkölasku on nousemassa tuhansilla euroilla. Talouksia, jossa sähkönkulutus on laskettu minimiin jo valmiiksi, eikä säästettävää enää ole. Vähävaraisuus ja sen mukanaan tuomat ongelmat lisääntyvät muutoin hallitsemattomasti. YLE UUTISOI, että Työja elinkeinoministeriö (TEM) aikoo aloittaa Suomessa syksyllä kampanjan, jossa kansalaisia kehotetaan säästämään energiaa kodeissaan. SÄHKÖSOPIMUKSEN kilpailuttaminen ei tuo tilanteeseen ainakaan kovin paljon helpotusta, sillä edullisia sopimuksia ei ole tällä hetkellä tarjolla. Kotilaisen mukaan kuluttajat kaipaavat neuvoja etenkin tilanteissa, joissa edullinen määräaikainen sähkösopimus on päättymässä tai oma sähköyhtiö on mennyt nurin. – Toki tiedoissa voi olla pientä viivettä, joten ennen lopullisia ratkaisuja kannattaa vielä tarkastaa yhtiöiden omilta sivuilta sopimusvaihtoehdot, suosittelee Kotilainen. Lähimpänä Savinaisen sydäntä ovat kuitenkin perheenjäsenet ja ystävät. Heidän kanssaan on kiva jutella. Ja se jos jokin tulee pitkässä juoksussa kalliiksi. – Rakastan musiikkia ja käyn paljon keikoilla sekä festareilla. Mitä valoja voimme sammuttaa. Sähkölaskun loppusumma on saattanut jo nyt kaksintai kolminkertaistua, jos voimassa ei ole kiinteähintaista määräaikaista sähkösopimusta. UUTISET ILONAIHE EIJA KOIVU Monelle taloudelle elinkustannusten noususta on tulossa täysin kohtuuton taakka. Kangasalan Sanomat Keskiviikko 17.8.2022 2 Sari Heliövaara, teksti & kuvat Monessa kangasalalaistaloudessakin on kesän lopulla havahduttu sähkön jyrkästi nousseeseen hintaan. Toisaalta myös erittäin kovatuulisena päivänä sähkö on kallista, koska rajulla tuulella ei tuulivoimaloita voida pyörittää. Monelle taloudelle elinkustannusten noususta on tulossa täysin kohtuuton taakka. T änä vuonna syksy tulee olemaan aiempia vuosia pimeämpi ja kylmempi. Tilanne on sama monessa muussakin sähköyhtiössä. – Iloitsen kaikista ihanista asiakkaista, joita päivän mittaa tapaan marjoja ja vihanneksia myydessäni. Isoja korotuksia sähkölaskuun voi olla odotettavissa etenkin talouksiin, joissa käytössä on tunti tunnilta hinnoiteltava pörssisähkö. Sähkön kanssa samaan aikaan nousussa on ollut jo jonkin aikaa myös esimerkiksi ruoan hinta. PÄÄKIRJOITUS Heli Keskinen Kirjoittaja on Kangasalan Sanomien päätoimittaja. Sini-Sofia Savinainen ottaa kaiken irti lämpimästä ja aurinkoisesta säästä, joka mahdollistaa muun muassa aamukahvittelun kaikessa rauhassa parvekkeella ennen töihin lähtöä. Todennäköisesti sisälämpötiloja kehotetaan laskemaan, lämpimiä suihkuja lyhentämään ja sähkösaunojen käyttöä rajoittamaan. – Yhteydenottojen määrä on selkeästi noussut nyt, kun energian hinta on merkittävästi esillä eri medioissa. KOTILAISEN MUKAAN viimeistään nyt on tärkeää selvittää kotitalouden sähkösyöpöt ja sähkönkulutuspiikit etenkin, jos käytössä on pörssisähkö. Suomessa on kuitenkin lukematon määrä talouksia, jossa tämä kaikki on jo tehty – ja paljon muutakin. Uuden sopimuksen kilpailuttamisessa on hyvänä tukena energiaviraston ylläpitämä sähkönhinta.fi -palvelu, johon sähkönmyyjät ovat velvoitettuja päivittämään sopimustarjontansa. Niissäkin talouksissa, joissa aiemmin ei edes tiedetty kuinka paljon sähköstä tarkalleen ottaen maksetaan. Tämä onnistuu rajaamalla lämmitettävää tilaa sulkemalla väliovia ja säätämällä lämpötilaa termostaateilla. Ne eivät halua tehdä kuluttajille todella kalliiksi muodostuvia sopimuksia, joissa sähkön kiinteässä hinnassa olisi varauduttu riittävästi markkinoiden heilahduksiin, sanoo energianeuvoja Rami Kotilainen puolueetonta ja maksutonta energianeuvontaa Pirkanmaalla tarjoavasta Ekokumppanit Oy:stä
Lue lisää Kangasalan Sanomien verkosta. Sähkön hinnan nousu aiheuttaa paljon huolta VIIKON KYSYMYS 15 % 85 % Kyllä En Tämän viikon kysymys: Onko Kangasalla riittävän hyvät bussiyhteydet. – Korotus tulee näkymään isona kasvuna perheemme menoissa. Suoran sähkölämmityksen talouksissa Kotilainen kehottaa käyttämään lämmityksen tukena mahdollisimman paljon tulisijoja. Tällä tavalla voi säästää huomattavia litramääriä. Kyselyn mukaan loput 15 ei ole huolissaan hinnan nousemisesta. Syynä pitkään toimitusaikaan on paitsi pula laitteista myös asennusten ruuhkautuminen. – Tilaamme lämpöpumppuja varastoon niin paljon kuin niitä on saatavissa, mutta tekijöitä ei ole määräänsä enempää. – Saunon vähemmän. Oikeat toimenpiteet vähentävät kulutusta. MONI KOTITALOUS havittelee nyt lämmitysjärjestelmän vaihdoksesta pitkäkestoisempaa ratkaisua sähkölaskunsa pienentämiseen. Kylmälaitteista Kotilainen neuvoo tarkistamaan, että ilma pääsee vapaasti kiertämään lämmönvaihtimen ympärillä, ja että se on pölystä ja jäästä vapaa. – Siksi, koska sopimus umpeutuu lokakuussa ja uudet hinnat ovat yli viisinkertaiset nykyiseen verrattuna. Muiden muassa näin vastattiin: – No rahan takia. Myös ilmalämpöpumppu pienentää sähkönkulutusta, mutta uudet laitteet ja asennukset ovat nyt kiven alla kysyntäpiikin vuoksi. Tämä on huomattu muun muassa Kangasalan Putkilämmössä, jossa puhelin on pirissyt tiuhaan viime viikkoina. – Meidän perheen sähkölämmitteisen omakotitalon talven sähkölaskut nousevat 300–400 eurosta kuussa 1200–1600 euroon kuussa ja niihin sähkönsiirto päälle. – Sillä on suuri vaikutus, onko pakastimen lämpötila -23 tai -18 astetta, joka on useimmiten riittävä. Lue lisää aiheesta seuraavalta sivulta. Huolissaan olevilta kysyimme, miksi he ovat huolissaan ja aikovatko he yrittää säästää sähkölaskuissa. Ei naurata, koko vuodelle jaettuna nousua yli 400 euroa kuukaudessa. HE, JOITA sähkön hinnan nousu ei huolestuta, perustelivat esimerkiksi: – Sähkön hintaan voi vaikuttamalla vähentämällä kulutusta järkevästi. – 23 asteen lämpötila riittää kuivattamaan kylpytilat suihkuttelun jälkeen, sanoo Kotilainen. Toki yritän säästää, puuta poltetaan tuplamäärä ensi talvena. Kaikki ylimääräinen on pois päältä. Käy vastaamassa kysymykseen kangasalansanomat.fi Kotitaloudet hakevat nyt keinoja vähentää sähkönkulutusta Takaisinmaksuaikaa pidentää kuitenkin laitteiden hinnannousu. Elän niin kuin ennenkin, niin kauan kuin rahat riittää. Kovin nopeaa ratkaisua ei lämmitysjärjestelmän uusimisesta saa energialaskun pienentämiseen. – Myös ikkunoiden ja ovien tiivistys kannattaa tarkistaa kunhan pitää huolen, ettei tuki ilmanottoaukkoja rakennuksissa, joissa on painovoimainen ilmanvaihto. Se tekee talvella yli 1000 euron laskun. Tällä hetkellä Putkilämpö asentaa maaliskuussa tilattuja maalämpöja ilmavesilämpöpumppuja. Kylpytilojen lattialämmitys on myös usein säädetty turhan lämpimäksi. En tiedä miten ihmeessä tästä voi selvitä, yöt tulee valvottua ahdistuksesta ja itku herkässä. Sähköllä lämmitettävä käyttövesi on yksi pientalojen suurimmista energiasyöpöistä, joten sen käytön rajoittamisella voi Kotilaisen mukaan vaikuttaa paljon energialaskun suuruuteen. – Suihkussa käydessä kannattaa miettiä valuttaako vettä läpi koko suihkun, vai voisiko vedentuloa kenties katkaista välillä. UUTISET Kangasalan Sanomat Kangasalan Sanomat kysyi viime viikolla lukijoiltaan, huolestuttaako heitä sähkön hinnan nouseminen. – Hintojen nousu vaikuttaa monen perheen talouteen todella rankasti. – Kahden vuoden määräaikainen sopimus alkoi keväällä, sähkön hinta edullinen. Lisätietoa energian säästöstä ja sähkön hinnasta: neuvoo.fi, motiva.fi/koti_ja_ asuminen, sahkonhinta.fi.. Esimerkiksi vähentämällä kuivausrummun käyttöä, laskemalla lämpötilaa ja käyttämällä säästeliäämmin lämmintä vettä. – Kaikki laitteet on A-energialuokkaa ja valot ledejä. Maalämmöllä säästöä syntyy noin 75 prosenttia. Ilmavesilämpöpumpusta saa Saarikon mukaan asennuksineen pulittaa pientalossa tällä hetkellä keskimäärin 15 000 euroa ja maalämmöstä noin 25 000 euroa. Ehdoton enemmistö, noin 85 prosenttia, vastasi sen aiheuttavan huolta. Esimerkiksi maalämpökaivon porauksia ei ole aliurakoitsijalta saatavissa enää tämän vuoden puolella, kertoo Saarikko. 3 Keskiviikko 17.8.2022 Kangasalan Sanomat Jo laskemalla huonelämpötilaa parilla asteella saavutetaan huomattavaa säästöä. Ja pörssiyhtiöt tekevät huipputulosta jakaen isot osingot. Vesikiertoiseen lämmitysjärjestelmään liitettävän ilmavesilämpöpumpun avulla lämmityskulujen voi odottaa puolittuvan. – Maalämmöstä ja ilmavesilämpöpumpuista tulee nyt paljon kyselyjä sekä pientaloista että isommista halleista, samoin energiatehokkaammista ilmanvaihtokoneista, kertoo työnjohtaja Lassi Saarikko. Koko maan talous kärsii. Oletko huolissasi sähkön hinnan noususta. – Jos tilauksen tekee nyt, joutuu laitetta ja asennusta odottamaan vähintään kuusi kuukautta, eli ensi vuoden puolelle. – Siihen ei juuri voi itse vaikuttaa. Säästää on pakko yrittää jotenkin. Suututtaa tämä pelleily. Kylmälaitteet on myös säädetty usein turhan kylmälle. En siis niin mistään voi säästää, jos en jääkaappia sammuta. Kun rahat menevät sähköön, on se muusta kulutuksesta pois. – En. – Mikäli omistaa jo ilmalämpöpumpun, kannattaa sen puhdistuksesta pitää huolta ja vaihtaa suodattimet säännöllisesti sähkönkulutuksen minimoimiseksi, suosittelee Kotilainen
Aamuisten vuorojen peruuntumisien lisäksi esimerkiksi torstai-iltapäivän kello kahden ja kolmen bussit jäivät tulematta. Hän sanoo kuluttavansa sähköä muutenkin niin vähän, että hinnannousulla ei hänen kohdallaan ole kovinkaan suurta merkitystä. – Puulämmitys varmaan aloitetaan tavallista aiemmin ja tulisijoja käytetään normaalia enemmän. Tällä hetkellä järjestely on sovittu linjaan 46 kahdeksi viikoksi. – Kyllä, varsinkin kun kaikki muutkin hinnat nousevat. Ne luonnollisesti pyritään ajamaan ensisijaisesti, mutta valitettavasti tällaista epäluotettavuutta on näissä vuoroissa. Viime viikolla peruutuksia oli erityisesti linjalla 46, jolla kulkee paljon oppilaita. Eli lasten pitäisi kiertää Tampereen kautta matka, joka kestää kaksi tuntia suuntaansa ja pysäkille pitäisi lähteä kello 06.00, lukija harmittelee. LAKISÄÄTEISTEN koulukuljetusten varmistamiseksi Ruutanan ja Suinulan suunnalta Kangasalan kaupunki ja Nysse ovat sopineet varajärjestelystä, joka otettiin käyttöön viime perjantaina. – Liikennöitsijällä jatkuu ainakin muutamia viikkoja hankala tilanne, jossa heillä on henkilöstövajetta. – Onneksi saimme myytyä kreivin aikaan talomme, jossa on suora sähkölämmitys. Ongelmia on erityisesti ollut Kangasalan ja Suinulan välillä kulkevalla linjalla 46, jota käyttävät monet koululaiset ja opiskelijat. PIRKANMAAN Tilausliikenne Oy:n toimitusjohtaja Lauri Helke kertoo kuljettajapulan kumpuavan työehtosopimuksen muutoksesta, jossa kuljettajan enimmäissidonnaisaikaa on laskettu 12 tunnista 11,5 tuntiin. Näissä erillisissä tilausajoissa pysäkille saattaa kurvata erinäköinen linja-auto kuin perinteinen sini-valkoinen Nysse, Häyrynen sanoo. Mahdolliset vuorojen peruuntumiset koskevat linjoja 9, 12, 13, 14, 19, 26, 39, 40, 41, 42, 44, 46, 50, 52, 55, 79, 84 sekä 85. Lämmitysmuodon muutoksesta huolimatta sähkön hinnannousu huolestuttaa perheenäitiä. – Pyrimme kuitenkin siihen, että vuorojen ajaminen onnistuisi aikataulussa. – Totesimme, että on paras tilata toiselta liikennöitsijältä varapäivystys, jolla saadaan tarvittaessa linja-auto ajoon. Mukana torilla olivat lapset Helinä ja Toivo.. Eikä tästä ollut mitään ennakkotietoa, vaan asia tuli aivan puun takaa. Muutos tarkoittaa tarvetta useille lisäkuljettajille. Liikennöitsijän tietoon on tuotu, mitkä ovat koulukuljetusten kannalta tärkeitä vuoroja. Häyrynen arvioi viime perjantaina, että poikkeuksellinen tilanne todennäköisesti jatkuu elokuun ajan. NYSSEN suunnittelupäällikkö Juha-Pekka Häyrysen mukaan bussivuorojen peruuntumiset näkyvät ehkä keskimääräistä enemmän Kangasalla kuin muilla Nyssen toimialueilla. – Tämä on ollut todella surkea tilanne. HILJATTAIN OMAKOTITALOSTA kerrostaloasuntoon Kangasalan keskustaan muuttanutta Terttu Salosta sähkön hinta mietityttää asumismuodon muutoksesta huolimatta. Saunomista ei Almonkareilla sen sijaan ole tarvetta rajoittaa, sillä talosta löytyy puulämmitteinen kiuas. Tämän vuoksi vuoroja joudutaan satunnaisesti perumaan. Tampereen seudun joukkoliikenne Nysse tiedotti viime viikolla, että yhdeksällätoista bussilinjalla voi olla vuorojen peruutuksia liikennöitsijän henkilöstövajeesta johtuen. TARVITTAESSA NYSSEN linjojen 46 ja 46J vuoroja liikennöi O. – [Nysseltä] ohjeeksi antoivat neuvon, että korvaavia vuoroja on itse etsittävä. – Nyssen tilaamassa liikenteessä on poikkeuksellisen paljon tällaisia autokiertoja, jotka ovat mahtuneet tähän 12 tuntiin, mutta eivät mahdukaan 11,5 tuntiin. Hän kertoo esittäneensä juuri taloyhtiön hallitukselle lämpötilan alentamista myös talon yhteissaunassa. Meillä on myös hanoissa rajoittimet vedenkulutuksen vähentämiseksi. – Mielestäni 80 astetta on turhan paljon, 70 astetta riittäisi hyvin, mutta esitys ei mennyt läpi, mies harmittelee. Yritän myös aina hyödyntää uunin jälkilämmön ja pestä vain täysiä koneellisia pyykkiä ja tiskiä. Sopimus on voimassa ensi vuoden puolelle. Lämmityskuluja Almonkareilla pienennetään polttamalla puuta kahdessa varaavassa tulisijassa. – En pidä latureita turhaan seinässä ja huonelämpötilakin on niin alhaalla, että jos siitä vielä alentaa, niin ei tarvitse enää jääkaappia, nauraa alle 20 asteen lämpötilassa viihtyvä Autio. Mäntylällä ei ole linja-autossa IT-laitteita, joten Mäntylän ajamat vuorot eivät näy reaaliaikaisesti Nyssen järjestelmissä, eivätkä esimerkiksi Bussitutka-sovelluksessa. Hänen mukaansa vanhemmat ovat kiukkuisia ja oppilaat jännittävät, pääsevätkö kouluun. Aikaisemmin samojen linjojen liikennöinti on hoitunut 134 kuljettajalla päivässä, nyt siihen tarvitaan 154 kuljettajaa päivässä. KANGASALAN KAUPUNGIN liikennesuunnittelija Tuomas Kähkönen kertoo saaneensa huolestuneita yhteydenottoja koululaisten vanhemmilta. Osa vanhemmista on aamuisin keräillyt pysäkiltä lapsia, osa on puolestaan myöhästynyt koulusta. MÄNTYVERÄJÄSSÄ kerrostalossa asuvaa Pasi Autiota ei sähkön hinnannousu suuremmin hetkauta. Kovan siirtomaksun lisäksi myös sähkön hinnannousu huolettaa eläkeläistä. ”Jos kodin lämpötilaa vielä laskee, ei tarvita jääkaappia” Sari Heliövaara, teksti & kuva Torille lastensa kanssa jätskille tullut Milja Almonkari on tyytyväinen, että perheen omakotitaloon on juuri kaksi vuotta sitten asennettu maalämpöjärjestelmä. Paikkakunnalla on paljon liikennettä, jota ajaa sopimuksella Pirkanmaan tilausliikenne, joka on operoimallaan 22:lla linjalla yksi Tampereen joukkoliikenteen suurimmista toimijoista. Tällaista tilannetta ei ole koskaan aikaisemmin ollut – aivan käsittämätöntä, Kähkönen toteaa. UUTISET Kuskipula aiheutti kaaoksen vuoroissa MONET KOULULAISET ja opiskelijat kulkevat koulumatkansa Suinulasta Pikkolaan menevällä linjalla 46. Koulukuljetuksien turvaamiseksi on nyt sovittu varapäivystyksestä. Aina aikaisemmin bussiliikenteeseen on voinut luottaa. Almonkari sanoo olevansa muutoinkin säästäväinen sähkönkäyttäjä, mutta nyt hintojen noustua tulee energiankäyttöä tarkasteltua entistäkin tarkemmin. Aiemmin yksi kuljettaja on voinut hoitaa koko Nyssen urakan, nyt samaan tarvitaankin kaksi kuljettajaa. Vielä tällä hetkellä Salonen maksaa puolisonsa kanssa sähköstä maltillista hintaa, sillä voimassaolevan määräaikaisen sopimuksen siirto omakotitalosta kerrostaloon onnistui. – Juuri soitin sähkölaskusta, jossa kulutuslaskua oli alle 30 euroa ja siirtomaksua reilu 60 euroa, että voiko tämä pitää paikkansa. Maanantaina aamun vuoro oli liikenteessä aikataulun mukaisesti. – Kyllä sitä miettii, että missä päin taloa oleskellaan ja missä kannattaa pitää valoja päällä. Kangasalan Sanomat Keskiviikko 17.8.2022 4 Eveliina Kälviäinen Viime päivien joukkoliikenteen linja-autovuorojen peruuntumiset ovat aiheuttaneet näkyviä haasteita Kangasalla. MILJA ALMONKARIA sähkön hinnannousu huolettaa, etenkin kun kaikki muutkin kustannukset nousevat. Tilannetta seurataan päivittäin, sillä Kangasalla on muitakin suuntia, jossa koululaisia kulkee, Häyrynen taustoittaa. Mäntylä Oy. Kiersimme keskustassa kysymässä, millaisia ajatuksia ja huolia sähkön hinnannousu herättää ja miten kotitalouksissa nyt säästetään sähköä. Yksi näistä linjoista on numero 46, jonka vuoroissa on ollut ongelmia koulujen lukuvuoden alkaessa. Kahden eläkeläisen talouden sähkönkäytöstä Salonen ei löydä isompia säästökohteita. Myös Kangasalan Sanomiin yhteydessä ollut lukija kertoo, että oppilaat Ruutanasta ja Havisevalta eivät viime viikon keskiviikkona ja torstaina päässeet oikeaan aikaan kouluun vuorojen peruuntumisen vuoksi. Vara-auto lähtee reitille Kangasalta, mutta Häyrysen mukaan pieni viive aikataulussa saattaa olla mahdollinen riippuen siitä, milloin ilmoitus peruuntuneesta vuorosta tulee varsinaiselta liikennöitsijältä varapäivystäjälle. – Emme ole kovin ahkeria saunojia ja kaikissa valaisimissakin on jo led-lamput
Varmistetaanko, että kotitalosi on valmis syksyn sateisiin. – Nyt onneksi tilanne on sikäli parempi, sillä tällä viikolla peruutuksia on jo huomattavasti vähemmän, ja viikon päästä maanantaina alkavalla kaksiviikkoislistalla näyttää siltä, ettei miehittämättömiä vuoroja olisi ollenkaan, hän sanoo. Tarjous on voimassa 31.8. 040 769 9045 Kuskipula aiheutti kaaoksen vuoroissa MONET KOULULAISET ja opiskelijat kulkevat koulumatkansa Suinulasta Pikkolaan menevällä linjalla 46. 5 Keskiviikko 17.8.2022 Kangasalan Sanomat UUTISET (ovh. ma 22.8. – Korona-aikana työmarkkinoilta katosi paljon kuljettajia lomautusten ja irtisanomisien vuoksi, ja he ovat hakeutuneet toisille aloille. 09 31543060 Tarkista saatavuus: Ei piilokuluja, ei pientä pränttiä – meillä maksat vain internetistä. Henkilöstöä palaa kesälomiltaan vasta kolmen viikon kuluttua, mutta ajoja on saatu myytyä vapaapäivän ylitöinä.. asti, tilaa omasi jo tänään! ÄLÄ UNOHDA TILATA! Sade kuuluu Suomen syksyyn, mutta ei sisälle silloinkaan. Syyskuun aukioloajat: Ma-to 9-17, perjantait 9-14, lauantait suljettu kangasalansanomat.fi Muutto. Ei enää ikinä pätkivää nettiä! p. 03 377 1172 korpola.fi KELLOSEPÄNLIIKE KORPOLA Ajan ammattilainen vuodesta 1933 LOMAVIIKKO LOMAVIIKKO Liike Liike suljettu! suljettu! 34 34 ma 22.8. Varaa maksuton salaojien kuntotarkastus! 03-3390 0401 | vesivek.fi SAA SATAA. SARI HELIÖVAARA Helken mukaan lisäyksen määrä itsessään ei ollut yllättävä, vaan ensisijainen ongelma on tällä hetkellä koko toimialan suunnaton työvoimapula. Tarvittaessa remontoimme ripeästi, sillä toimitusketju on omissa rukkasissamme. Maanantaina aamun vuoro oli liikenteessä aikataulun mukaisesti. Ongelmana on se, että me emme saa markkinoilta rekrytoitua – ainakaan tässä ajassa – näitä tarvittavaa kahtakymmentä kuljettajaa, vaikka olemme koko kevään ja kesän metsästäneet kuljettajia kissojen ja koirien kanssa. HELKE TOTEAA tilanteen näyttäneen edellisviikolla todella pahalta. KULUVALLE VIIKOLLE on pystytty turvamaan esimerkiksi linjan 46 koululaisille tärkeät lähdöt, jotka jäivät viime viikoilla maanantaista torstaihin ajamatta. Kestää käytössäsi 100 vuotta. su 28.8. Liisantie 2, Kangasala, p. Tällöin kriisin arviointiin kestävän neljä viikkoa aina syyskuun alkuun asti, jolloin merkittävä määrä vakituisia kuljettajia palautuu kesälomilta. su 28.8. 2490 €) € Supernopea valokuituliittymä Kangasalle vielä hetken ajan uskomattomaan hintaan: www.tayskuitu.fi Aina toimintavarma – aina huippunopea. Muista ilmoittaa uusi osoite myös meille p
JOS HUOMAA passinsa vanhentuNuorisotila Sentteri auki jo elokuussa Valtuusto istui pikakokouksen Kangasalan keskustan nuorisotila Sentteri on elokuussa auki arkisin ja lauantaisin. ja 18.8. Käytännöllä varmistetaan se, että kaikki saadaan palveltua eikä ihmisiä tarvitse lähettää aamupäivän kestäneen jonottamisen jälkeen kotiin, Hänninen selittää. Muutoksella tavoitellaan lisää perheille sopivia pientaloja voimassa olevien palvelujen ja joukkoliikenteen läheisyyteen. kello 17–21 ja 26. Asialistalla oli muun muassa asemakaavan muutos Ruutanantiellä. Kaikki Kangasalan neljä nuorisotilaa aukeavat normaalein aukioloajoin syyskuun alussa. – Tähän sisältyy myös valitukseen liittyvä vastine eli sivistyslautakunnan lausunto, hyvinvointijohtaja Kati Halonen selvittää ja kertoo, että Raikun koulurakennuksen tulevaisuuteen liittyvät asiat ratkaistaan edelleen marraskuun talousarviovaltuustossa. – Valituksessa pyydettiin myös päätöksen täytäntöönpanokieltoa, että asia oltaisiin voitu käsitellä kiireellisenä ennen kuin koulut alkavat, Järvinen sanoo. – Nyt sitten odotetaan, mitä hallinto-oikeus asiasta katsoo. elokuuta välipäätöksen, että se ei kumoa opetuspäällikön päätöksen täyttöönpanoa Raikun koulun opetuksen väliaikaisesta keskeyttämisestä ja oppilaiden siirtämisestä lukuvuodeksi 2022–2023 Huutijärven kouluun. näytös oli vain kello 18. JÄRVINEN JA Honko laativat valituksen sen jälkeen, kun sivistyslautakunta päätti hylätä kaikki opetuspäällikön viranhaltijapäätöksestä Annukka Tammilehto Kangasalan lupapalveluissa ilman ajanvarausta asioivan kannattaa edelleen varautua ruuhkaan ja jonottamiseen, aseman lupa-asiantuntija Lea Hänninen kertoo. Passejaan uusivat ja hankkivat joutuvat asioimaan poliisiasemilla ilman ennakkoon varattua aikaa, koska lupapalveluiden ajanvaraus on ruuhkautunut. – Ajanvaraukset menevät pitkälle syksyyn, marraskuulle. Hämeenlinnan hallinto-oikeus ratkaisee valitusasian myöhemmin erikseen. Kuluvalla viikolla 33 nuorisotila palvelee 17. Kahdeksan jälkeen jonottajia oli paikalla kymmenkunta. Ruuhka ei koske vain Kangasalan poliisiasemaa, vaan lupapalveluissa on ollut kiirettä ympäri Suomea passien ja henkilökorttien suuren kysynnän vuoksi. Aloitteen jättivät sosiaalidemokraattien, kokoomuksen, vihreiden, keskustan ja kristillisdemokraattien valtuustoryhmät. Kaavamuutos hyväksyttiin yksimielisesti. Käynti vaaditaan myös tietyissä muissa tapauksissa, esimerkiksi nimenvaihdoksen seurauksena. Kangasalan Sanomat Keskiviikko 17.8.2022 6 Eveliina Kälviäinen Raikun asukkaat ja koululaisten vanhemmat jatkavat taistoaan oman kylän koulun puolesta. Poliisiasemalla annetaan vuoronumero 40 ensimmäiselle ANTTU TORKKO tuli viime torstaiaamuna passijonoon Kangasalan poliisiaseman edustalle jo ennen seitsemää, ja oli siinä vaiheessa kolmas paikalla. kello 17–21 ja 19. Nyt on joka tapauksessa tärkeintä, että kylän lapset saavat rauhassa käydä koulua ja keskittyä siihen. Tuurilla voi löytyä jokin peruutusaika, Hänninen vahvistaa. Meidän nähdäksemme tämä ei mennyt lain pykälien mukaan. Hänen mukaansa ruuhka on jatkunut jo vuoden viime elokuusta asti. – On tosi noloa ensin seisottaa asiakkaita jonossa ja sitten käännyttää pois, Hänninen toteaa. sekä 27.8 kello 17–23. Lisäksi kaupunki valmistelee parhaillaan vastinetta, jonka kaupunginhallitus antaa hallinto-oikeudelle syyskuun loppuun mennessä. Esimerkiksi Kangasalan poliisiasemalle pääsee käytännössä ajanvarauksella vasta muutaman kuukauden päästä, ellei onnistu nappaamaan peruutusaikaa. Ajanvarauksessa vapaita aikoja marraskuussa. Kokous kesti vain alle 20 minuuttia. Liika hulabaloo vaikuttaa heihin negatiivisesti, eikä kukaan tietenkään halua sitä, Järvinen toteaa. Kaupungin antama vastaus aloitteeseen hyväksyttiin sekin yksimielisesti. Raikkulaiset valittivat viranhaltijapäätöksestä hallinto-oikeuteen Kaupunki antaa vastineensa syyskuun loppuun mennessä. HÄNNINEN KERTOO, että asemalla otettiin kesäkuussa käyttöön vuoronumerojärjestelmä, jossa asiointinumero jaetaan päivittäin vain 40 ensimmäiselle jonottamaan tulleelle. Koululaiset aloittivat syyslukukautensa Huutijärvellä. kello 17–23. Viikolla 34 nuorisotila on auki 22.–25.8. Kaavoitus on valmistellut hakemuksen mukaisesti tontin jakamista viiteen osaan ja kaupungin omistaman alan osalta lähivirkistysalueeseen. Aukioloajoista tiedotetaan myöhemmin. Kangasalan poliisiasemalle voi mennä kaikissa lupa-asioissa jonottamaan maanantaisin ja keskiviikosta perjantaisin kello 9 ja 12 välillä. Kangasalan kaupunginvaltuusto kokoontui maanantaina syyskauden ensimmäiseen kokoukseen. HALLINTO-OIKEUS ANTOI 9. Kyseessä on yksityisen kiinteistön omistajan muutoshakemus Ruutanan koulun läheisyydessä. UUTISET Oikaisu Kangasalan Sanomien viime viikon lehden (10.8.) tapahtumakalenteriin oli jäänyt kaksi peruuntunutta Viidestoista yö -musikaalin näytöstä. Keskiviikkona 10.8. Mietimme sitten, mitä sen jälkeen tehdään. Lisäksi valtuusto käsitteli aiemmin jätettyä valtuustoaloitetta hulevesien nykyistä paremmasta hallinnasta Kaukajärvi–Pitkäjärvi-vesistön suojelemiseksi. Samuli Järvinen. ei ollut näytöstä ja torstaina 11.8. Passin uusiminen edellyttää käyntiä poliisiasemalla yleensä joka toisella uusimiskerralla, jos passi ei ole ollut yli vuotta vanhentuneena, sillä allekirjoitus ja sormenjäljet säilyvät poliisin rekisterissä kuusi vuotta. Hännisen lisäksi lupapalveluissa työskentelee vain kaksi muuta työntekijää. Kangasalan kaupunki on toimittanut hallinto-oikeudelle valituksenalaisen päätöksen perusteena olevat asiakirjat. Alkuvuoden pahimpina ruuhkapäivinä poliisiaseman ovilla kun saattoi odottaa jopa sata jonottajaa. Lisäksi aloitteen oli allekirjoittanut kaksi muuta valtuutettua. Torkon passiasialla on jo hieman kiire, sillä hän on lähdössä Rodokselle syyskuun alussa. sekä 20.8. Kristiina Honko ja Samuli Järvinen vaativat Hämeenlinnan hallinto-oikeuteen jättämässä valituksessaan, että opetuspäällikkö Merja Lehtosen toukokuun alussa tekemä viranhaltijapäätös kumotaan ja asia palautetaan uudelleen valmisteluun ja lautakuntien käsittelyyn
Varmasti tilanteen näkee kuitenkin vasta, kun pellot puidaan ja sato on laarissa. Eikä meitä oltu kuultu missään vaiheessa tai edes tiedotettu ylipäätään koko sisäilmastoon liittyvästä aiheesta, vaikka asia oli ollut vireillä jo vuodesta 2020 lähtien. Lemmikkinsä tietämättään väärään paikkaan haudanneilla ei kuitenkaan ole syytä huoleen, sillä hautoja ei tarvitse poistaa. Osa siitä on auringon kuivattamaa ja osa kosteaa ja vihreää. LUPA-ASIANTUNTIJA HALUAA oikoa pari ihmisten virheellistä matkustusasiakirjoihin liittyvää ajatusta. Kahdeksan jälkeen jonottajia oli paikalla kymmenkunta. Jos huomaa, että passin vanhentuminen lähestyy ja uusiminen edellyttää käyntiä asemalla, voi pyrkiä ennakoimaan ja varata ajan hyvissä ajoin. Hänninen kertoo, että Kangasalan poliisiaseman ajanvarauskalenteri näyttää tällä hetkellä vapaat ajat tammikuulle asti. neen ja poliisiasemalla olisi käytävä, voiko ruuhkaa välttää mitenkään. Pelloilla on tällä hetkellä melko kirjavaa, sillä sääolosuhteiden ansiosta vilja valmistuu epätasaisesti. Tuhkauksen yleistymisen myötä lemmikkieläinten hautapaikkojen kysyntä on vähentynyt. PASSIRUUHKAT VAIKUTTAVAT jonkin verran myös passien ja henkilökorttien toimitusaikoihin. Erityisesti häntä ihmetyttää se, että esimerkiksi vastaavissa tilanteissa Havisevan, Suoraman ja Kautialan kouluilla sisäilmastoon ja korjauksiin liittyvä prosessi on toiminut tiedoksiantamisen, tiedottamisen ja vanhempien kuulemisen osalta. Kangasalla kyselyitä tulee noin kerran kuukaudessa. Meidän nähdäksemme tämä ei mennyt lain pykälien mukaan, Järvinen lisää. VOIMAJOHTOJEN UUSIMISTYÖN yhteydessä ilmeni taannoin, että osa haudoista sijaitsee sähköverkkoyhtiön maalla. Parasta mahdollista viljasatoa ei ole tulossa, koska sateet tulivat vasta heinäkuun puolessa välissä. Öljyn hinnan ollessa korkealla, myös sadon kuivaaminen tulee kalliiksi. Passia ei siis Euroopan unionin sisäisissä matkoissa tarvitse välttämättä lainkaan. – Sekin riippuu ilmasta. – Tässä Raikun tapauksessa oppilaat, vanhemmat, henkilökunta ja kylän asukkaat saivat tietää oppilaiden siirron perusteet vasta 10 päivää päätöksenteon jälkeen. Torkon passiasialla on jo hieman kiire, sillä hän on lähdössä Rodokselle syyskuun alussa. Viljan pitäisi ensin kuivua pellolla mahdollisimman pitkään, jottei sitä tarvitse kuivata kuivurissa pitkiä aikoja. Alkusyksy saisi siis olla kuiva. – Valituksen keskiössä on virheellinen menettely sekä tehdyn päätöksen perustuminen puutteelliseen ja virheelliseen tietoon ja tilannekuvaan Raikun koulun kunnosta. Ukrainan sota on tehnyt viljamarkkinoista epävakaat, ja viljan hinta heiluu paljon. – Seuraavat sateet saisivat tulla vasta lokakuussa, Joutsiniemi toivoo. Kypsyneen viljan seassa näkyy vihreää ja kosteaa viljaa. Oman passin voimassaoloaikaa kannattaa kuitenkin seurata. Sanni Mansikka-aho, teksti & kuva Syyskesä tietää puimureiden ilmestymistä pelloille keräämään kesän kypsyttämää viljaa. Aikoja voi metsästää myös muiden poliisiasemien sivulta, koska lupa-asioinnin voi hoitaa millä tahansa asemalla paitsi Helsinki-Vantaan lentoaseman lupapisteellä, joka on tarkoitettu vain lentomatkustajien passien kiireelliseen hoitamiseen. – Vanha alue on nyt täynnä, eikä uuden perustaminen ole suunnitteilla, kertoo kaupunginpuutarhuri Jari Järvinen. – Osalla on väärä käsitys, että pitäisi olla sekä passi että henkilökortti. Muiden viljojen puiminen menee hieman myöhemmäksi. Tila loppui lemmikkien hautausmaalta. Myöskään ulkomaan reissulla ei aina tarvita passia. Joutsiniemellä rukiin puiminen alkoi viikonloppuna. HÄNEN MUKAANSA asiaan liittyy monta kysymysmerkkiä ja kummastuksen aihetta. Vilja on kuitenkin puitava sitten, kun se on valmista, jotta laatu ei kärsi. Hänninen muistuttaa, että jos on lähdössä matkalle ja omistaa vain henkilökortin, sillä voi matkustaa EU-maissa. Kasvaneiden tuotantokustannusten vuoksi hyvä sato on nyt erityisen tärkeää. Toimitusaika palautunee kuitenkin noin viikoksi, Hänninen sanoo. Suomen oloissa kumpi tahansa käy. 7 Keskiviikko 17.8.2022 Kangasalan Sanomat Eija Koivu Vielä pari vuotta sitten kangasalalaisilla oli mahdollisuus haudata lemmikkieläimensä kaupungin ylläpitämälle lemmikkieläinten hautausmaalle Lentolaan. Viljelijä toivoo kuivaa alkusyksyä. Lisäksi kuumuus osui viljojen kehityksen kannalta huonoon aikaan. Kuivalla ja lämpimällä kelillä kannattaa puida. Tarvittaessa lisämaksusta voi saada nopeammin toimitettavan pikapassin. – Siinä on iso riski, jos hinta laskee vielä paljon, koska pelloille on pistetty isot ja kalliit panokset, Joutsiniemi sanoo JOUTSINIEMI ARVELEE, että Kangasalta löytyy myös alueita, joissa on paremmat satonäkymät, sillä kriittiseen aikaan eli heinäkuun alussa satoi paikoin huomattavasti enemmän. Se on jo Joutsiniemen mukaan laskenut keväästä huomattavasti. UUTISET Poliisiasemalla annetaan vuoronumero 40 ensimmäiselle ANTTU TORKKO tuli viime torstaiaamuna passijonoon Kangasalan poliisiaseman edustalle jo ennen seitsemää, ja oli siinä vaiheessa kolmas paikalla. SARI HELIÖVAARA Raikkulaiset valittivat viranhaltijapäätöksestä hallinto-oikeuteen tehdyt oikaisuvaatimukset kesäkuisessa kokouksessaan. Nyt toimitus kestää 8–12 arkipäivää. Kesäkuukausien kuivuus ja kuumuus niukentaa satoa JUSSI JOUTSINIEMEN pellot ovat sääolosuhteiltaan epätasaisen kesän vuoksi kirjavia. Mutta miltä näyttävät satonäkymät kangasalalaisen viljelijän näkövinkkelistä. Maanviljelijä Jussi Joutsiniemen mukaan kuivuus ja kuumuus kesäja heinäkuun vaihteessa lupaa niukempaa satoa. – Juhannuksena oli vielä erittäin hyvät satonäkymät, mutta sen jälkeen ne ovat heikentyneet kuivuuden takia, Joutsiniemi sanoo. – Melkein ainoa tapa on tulla jonottamaan, jos passi on pakko saada, Hänninen toteaa. Joutsiniemen mukaan märkä syksy tarkoittaa kalliita kuivauskustannuksia. Syy tähän lienee Ukrainan ja Venäjän solmima sopimus viljankuljetuksesta. Meidän näkemyksemme mukaan päätöksessä, jonka opetuspäällikkö teki ja sivistyslautakunta käytännössä vahvisti hylkäämällä tekemämme oikaisuvaatimukset, on jätetty noudattamatta kunta-, hallintosekä perusopetuslakia, Järvinen tiivistää. – Aikaisemmin passit tulivat noin viikossa
Hän on Vehkapuntarin kalastuskunnan puheenjohtaja, ja mökkeillyt Kuhmalahdella jo 61 vuotta. Kuvassa vasemmalta Matti Jokela, Sami Ojala ja Pertti Lahti. vesistökunnostustalkoot. – Kiva nähdä, että täällä on paljon paikallisia. – OLEN YLLÄTTYNYT. – Rapuoja vaikuttaa taimenten kannalta lupaavalta, Ojala tiivistää. Yleisesti ottaen kunnostuksella pyritään monimuotoistamaan vesiuomaa taimenille paremmin sopivaksi. – Myös pikkukalaa on paljon, Lahti totesi talkootauolla. Hän on nähnyt niitä omin silmin tontiltaan puron varressa. Rapuoja on hänelle tuttu jo lapsuusvuosilta. Väkeä on enemmän kuin odotin, kertoi ympäristöasiantuntija Sami Ojala kunnostustalkoot järjestäneestä Kokemäenjoen vesistön vesiensuojeluyhdistyksestä (KVVY). UUTISET Soraa ja kiviä puroon – näin tehdään parempia kutupaikkoja taimenille ”Olisi hienoa, jos vaikka tuleville lapsenlapsille olisi taimenia kalastettavaksi.” Jouni Valkeeniemi, teksti & kuvat Lapiot heiluivat ja kiviainesta kyyditettiin ämpäreissä ihmisketjun voimin jyrkkäreunaiseen puroon lauantaina Pohjassa. elokuuta. Purossa oli hyvä jokirapukanta 1980-luvulle saakka, ja Nikkilän mukaan saaliit olivat sen mukaisia. Myös Seppo Koivistolle Rapuoja on kovin tuttu, sillä hän on asunut koko kesän sen liepeillä. KUVASSA VASEMMALLA: Soraämpärit liikkuivat ihmisketjussa näppärästi jyrkkäreunaisen puron pohjalle. Kiviaineksen avulla puroon tehdään muun muassa kutusoraikkoja, pieniä kynnyksiä ja suvantokohtia. Hyvä, että on tullut näin paljon väkeä, Jokela kuvaili talkoofiilistään. – Olin mukana istutuksissa 1990-luvun alussa, kertoi Puntarissa asuva Vesa Nikkilä. – Ihan mukavaa työtä, mutta onneksi tulee sukulaisia kylään, niin voin jo lähteä, Koivisto veisteli hymyssä suin. Kuvassa vasemmalta Tiina Mäkelä, Eveliina Paavonen, Vesa Nikkilä, Anna Isotalo ja Jussi Kulmala.. Pertti Lahti on jo pitkään tiennyt, että Rapuojassa liikkuu taimenia. – Odotan aina syksyä, kun talkoot alkavat. KRISTIINA IISAKKILA oli tullut talkoisiin Pirkkalasta. Haluan antaa luonnolle jotakin takaisin, olen siltä itse niin paljon saanut. – Tosi kivaa työtä. Katso kuvia digissä Aina lähellä si KUVASSA YLLÄ: Vanhan kivisillan alle puroon lisättiin karkeaa soraa. Kuhmalahden kunnostustalkoot olivat lajissaan ensimmäiset Kangasalla. Asia tuntuu kiinnostavan ihmisiä, jatkoi Ojala, joka itsekin mökkeilee Kuhmajärvellä. Mätirasiaistutuksia Rapuojalle ei tehdä, etteivät taimenkannat sekoittuisi keskenään. Rapuojalla – viralliselta karttanimeltään Vuoto – talkoiltiin, jotta taimenille saataisiin virrassa entistä paremmat lisääntymismahdollisuudet. Kangasalan Sanomat Keskiviikko 17.8.2022 8 Rapuojan yhteiset ponnistelut olivat Iisakkilalle järjestysnumeroltaan jo 26. Ja nahkiaiskautta, se alkaa 16. KVVY toteuttaa virtavesikunnostuksia eri puolilla Pirkanmaata Virta-hankkeen puitteissa. Siitä kohdasta taimenia ei tällä kertaa löytynyt, muuta kalaa kyllä. Osa noin 20 hengen talkooporukasta kahlasi vedessä ja levitti karkeaa soraa sekä käänteli kiviä uusiin paikkoihin. KIRKASVETISESTÄ Kuhmajärvestä Tervaniemenlahteen laskevassa Rapuojassa elää taimenia, jotka lienevät peräisin Kuhmajärveen aikanaan tehdyistä istutuksista. Talkoopäivä alkoi kohteen eli Koulunpolun kivisillan lähitienoon sähkökoekalastuksella, jonka Ojala toteutti kollegansa, tutkimusavustaja Lassi Toivakan kanssa. KUNNOSTUSTALKOITA SEKÄ sähkökoekalastuksia aiotaan jatkaa tulevaisuudessa. – Olisi hienoa, jos vaikka tuleville lapsenlapsille olisi taimenia kalastettavaksi, tiivisti talkoissa mukana ollut vantaalainen Matti Jokela. Hän kertoo ottaneensa etenkin vesistöjen kunnostuksiin liittyvät talkoot sydämenasiakseen. – Olen kiinnostunut yleisesti kaloista ja erityisesti nahkiaisista. Puro kuulemma virtaa aivan kiinteistön edestä. Sitten tuli rapurutto, ja saksiniekat katosivat tyystin
Konttoriryhmää, johon myös Kangasala kuuluu, vetää Aarne Pitkänen. – Alalla on tarpeeseen nähden usean tuhannen hoitajan vaje, mikä ei voi olla näkymättä Kangas allakin. Se huolestuttaa suuresti, koska yksikään työntekijä ei loputtomasti voi venyä ja joustaa ylitöitä tekemällä ja vuosilomia perumalla, painottaa Lanne. KAUPUNGINSAIRAALAN potilaspaikkamäärä on normaalisti 64. 1–2 päivänä viikossa palvelevalta infopisteeltä saa opastusta muun muassa verkkoja mobiilipankin sekä maksukortin käyttöön. – Osaston paikkamäärä on ollut normaalia vähäisempi, jotta olemassa oleva henkilöstö on saatu riittämään. KANGASALAN kaupunginsairaalaan on otettu paikkamäärää vähemmän potilaita, jotta henkilökunta on saatu riittämään. – Näin voidaan vapauttaa koulutettuja ammattilaisia hoitamaan niitä tehtäviä, joissa koulutusta todellisuudessa edellytetään ja siitä on hyötyä, Lanne sanoo. Viime viikolla potilaita oli osastolla 42. SOSIAALIJA terveysjohtaja sanoo, että Kangasalan sosiaalija terveyskeskuksessa on parin vuoden ajan tehty voimallisesti töitä työhyvinvoinnin edistämiseksi ja työnantajamielikuvan parantamiseksi, jotta rekrytoinneissa onnistuttaisiin. JULKISUUDESSA ERI yhteyksissä todettu, että sote-palvelutuotannon turvaamiseksi on valtiojohtoisesti ja pikaisesti mietittävä keinoja. Se on kaikilla mittareilla koko konsernin suurimpia konttoreita. 9 Keskiviikko 17.8.2022 Kangasalan Sanomat Heli Keskinen, teksi & kuva Kangasalan Aito Säästöpankissa syksy on alkanut kiireisenä sekä muutosten että asiakasmäärien vuoksi. Asiakasmäärää on siis mahdollista kasvattaa entisestään, Sirén sanoo. Lähija sairaanhoitajia houkuteltiin kannustuspalkkiota vastaan tekemään ylimääräisiä työvuoroja omien, suunniteltujen työvuorojensa lisäksi. Niin toimivaksi kuin palkkio osoittautuikin, se ei yksistään korjannut tilannetta. Lanne tähdentää, etteivät ongelmat ratkea pelkästään rahalla, vaan tarvitaan keinoja vapauttaa ja lisätä tekijöitä itse palvelutuotantoon. Sadan euron suuruinen, muiden korvausten lisäksi maksettu kannustuspalkkio koski vain 8.– 14. Johan Sirén siirtyy Tampereen Hämeenkadun konttoriin, mutta hän tulee jatkossakin viettämään työpäiviään silloin tällöin myös Kangasalla. Eija Koivu, teksti & kuva Kangasalan kaupunginsairaalan hoitajatilanne kiristyi viime viikolla entisestään, kun hoidettavana oli useita koronaan sairastuneita potilaita ja myös osa henkilöstöstä oli sairastunut. – Nyt tilanteesta teki poikkeukselliseksi sen nopea eskaloituminen hoitajien sairastuessa. Lopulta muutos on pieni, sillä muut palvelut pyörivät normaalisti, Pitkänen kertoo. AIEMMIN KANGASALAN Aito Säästöpankin paikallisjohtajana toiminut Johan Sirén työskentelee nykyään uusasiakashankintatiimin esihenkilönä. Hänen mukaansa on mietittävä palvelujen järjestämisen ja tuottamisen rakenteita välttämättömän asiakasja potilasturvallisuuden turvaamisen näkökulmasta ja pohdittava, millaisella osaamisella mitäkin työtehtäviä hoidetaan. – Käteisen rahan käsittelyn loppuminen ei ole saanut aikaan palauteryöppyä. UUTISET Käteispalveluista luopuminen otettiin vastaan rauhallisesti AARNE PITKÄNEN (vas.) jatkaa Kangasalan konttorin vetäjänä. Aito Säästöpankki Oy kertoo tiedotteessaan, että sen liikevoitto nousi vuoden ensimmäisellä puolikkaalla 33 prosentilla vuotta aikaisempaan nähden ja oli 7,6 miljoonaa euroa. Lanne kiittää osastolla työskenteleviä hoitajia, jotka omalla venymisellään huolehtivat potilasturvallisuuden toteutumisesta. Siellä on edelleenkin hoitajan tehtäviä täyttämättä. Kyse on valtakunnan tasoisesta, rakenteellisesta ongelmasta, mitä ei yksittäinen kunta tai sairaanhoitopiiri pysty ratkaisemaan. Osa tuli töihin kesken vuosilomansa, jotta yövuorot saatiin hoidettua. Tänä vuonna vastaavaan ratkaisuun päädyttiin myös koulujen talviloman aikaan ja juhannuksena. Hoitajat joutuvat nyt venymään ja joustamaan Ylimääräisiin työvuoroihin houkuteltiin tilapäisellä satasen kannustuspalkkiolla. elokuuta tehtyjä ylimääräisistä vuoroja. Kassa muuttui infopisteeksi maanantaina.. – Kangasala on meille äärimmäisen tärkeä. Asuntoluottokanta kasvoi 18 prosentilla ja pankki kasvatti asiakaskuntaansa 1 732 uudella asiakkaalla. Pisteellä voi myös maksaa laskuja. – Kangasalan soten palvelutuotanto nojaa tällä hetkellä hoitajien venymisen ja joustamisen varaan. Päätöksen ratkaisusta teki sosiaalija terveysjohtaja Marika Lanne. Kesäkuun alussa Ylihärmän Säästöpankki yhdistyi Aito Säästöpankkiin. – Nyt korona on jo helpottanut sekä potilaiden että henkilöstön osalta. Tänne muuttaa paljon lapsiperheitä, joilla on rakentamissuunnitelmia. Tällä viikolla henkilöstöä on palannut lomilta ja osaston paikkamäärääkin pystytään nostamaan, Lanne toteaa. Sen lisäksi jokaisella hoidon portaalla on pulaa hoitoalan ammattilaisista. Yhdistymisen myötä pankki toimii nyt Pirkanmaalla, Satakunnassa ja Etelä-Pohjanmaalla. – Kangasala on konttoriryhmän muiden kuntien tavoin selkeää kasvualuetta. Tämä on johtanut paikkojen sulkemiseen. Vaikka hyviä asioita on täällä jo tehty, potentiaalia on vielä paljon, hän sanoo. Mutta tämäkään ei ole koko hoitoketjun tasolla toimiva ratkaisu, kuten olemme saaneet lukea Acutan ruuhkaan liittyen. Muutos on otettu vastaan rauhallisesti. Tämän myötä meillä on paremmin aikaa rauhoittua asiakasneuvotteluihin, joita pidetään normaaliin tapaan ajanvarauksella konttorissamme. Vaikka ponnistelumme ovat tuottaneet tulosta muun muassa avosairaanhoidossa ja sosiaalityössä, osaston tilanne on jatkunut haastavana. – Asiakkaat eivät pääse hoidon tarpeeseensa nähden oikean tasoiseen paikkaan jatkohoitoon. Hänen vetämäänsä konttoriryhmään kuuluvat Kangasalan lisäksi Pälkäneen, Lempäälän ja Pirkkalan konttorit. LANNEN MUKAAN tilanteen kiristyminen on seurausta siitä, ettei vanhustenhuollon pitkäaikaishoidon paikoissa ole mitoitukseen nähden riittävästi henkilöstöä. Näitä ajankohtia yhdistää henkilöstön vuosilomien ajoittumisen näihin hetkiin, mikä kuvaa palvelutuotannon jatkuvaa haavoittuvuusherkkyyttä. Tämän viikon maanantaista alkaen konttorin kassa muuttui infopisteeksi, jossa ei enää käsitellä käteistä rahaa
Atte Hokkanen, Sannamaria Salli. 18 Miesten saunailta Pyysalossa. Matti Huomo, urut. Torstai 25.8. Sipilä s. Yhteislaulu raikaa perjantaina kesäteatterilla Kangasalan Sanomat Kangasalan kesäteatterilla järjestetään Laula kanssain -yhteislaulumatinea perjantaina. Maanantai 22.8. Säilä Jarkko Kalevi “Eemeli” Rajalampi 7.10.1965–3.6.2022 Lämmin kiitos teille, jotka olitte saattamassa Eemeliä hänen viimeiselle matkalleen sekä osanotoista suruumme ja isoon ikävään. Kastetut: Emilia Saana Serafia Laakso, Helmi Aino Adele Moskari Avioliittoon aikovat: Arttu Niko Hannunpoika Ahvenjärvi ja Sanni Annukka Ilomäki Kuolleet: Helvi Maija Ireene Linna 98v, Unto Arvid Gröhn 93v, Ahti Tapio Laitinen 91v, Kai Frithiof Torstensson Hjorth 89v, Hilkka Liisa Kallioniemi 89v Seurakuntatoimisto I Kuohunharjuntie 22 I 0403098000 I kangasalan. Eveliina Ylikoski, laulu ja Aaron Ahola, piano. Siellä me hipihiljaa istuimme niin vanhempani, minä, veljeni ja hänen lapsensa, kun pieni siili mennä köpötteli vierestämme. Jos sijaltain en nousisi Taivaaseen ota tykösi. Erityiskiitos Juicelle. Samalla mieleen hiipii kuitenkin pelko siitä, kuinka paljon aiheutamme vahinkoa omalla toiminnallamme luonnolle, ja kuinka pitkään tämä nykytilanne enää säilyy tällaisena suotuisana luonnolle ja sen eläimille. Petra Laatikainen, saarna. Muistotilaisuus läheisten kesken. klo 12-16 Perhetalon pihapiirissä. Syvästi kaivaten Rauni ja Veikko Tuuli ja Janne Tinka, Tobin ja Tesla Katariina ja Antti Tero ja Riitta Pihla, Helka, Kaisa, Fanni ja Kustaa Otto ja Minna Anni, Tomi, Jere ja Elle Sukulaiset ja ystävät Rakkaamme on siunattu läheisten läsnäollessa Kangasalan kirkossa. 26.07.1951 25.07.2022 Kangasala Kangasala Rakkaamme Ritva Kyllikki SIHVO Mun kanteleeni kauniimmin taivaassa kerran soi. Laula kanssain yhteislaulumatinea kestää tunnin ja sen aikana osallistuja pääsevät laulamaan yhdessä kaiken kansan tuntemia ja rakastamia kappaleita, Kangasalan kulttuuripalveluiden tiedotteessa kerrotaan. ELÄMÄNI ON LAULUNI -KONSERTTI Su 21.8. Kirkko auki hiljentymistä ja papin tapaamista varten klo 17-19. Laulajaevankelista Leo Louhivaaran 70-vuotisjuhlakonsertti. Vapaa pääsy! 17.8. Kirsi-Marja Salonsaari Talon vanha emäntä Äiti, mummu ja isomummu Helvi Maija Ireene LINNA o.s. Torstai 18.8. 24.8. Heidi Pitkänen, Sannamaria Salli. 19 Miesten raamis Perhetalon Olohuoneessa. Säännöllisen viikkotoiminnan tiedot löydät verkkosivuiltamme! KANGASALAN SEURAKUNTA Jumalanpalvelukset Keskiviikko 17.8. Tiistai 23.8. Messu klo 12 Sahalahden kirkossa. Laula kanssain -yhteislaulumatinea Kangas alan kesäteatterilla perjantaina 19.8. Siel uusin äänin suloisin mun suuni laulaa voi. 5.7.1924 Kangasalla Kutsuttiin ajasta ijäisyyteen 18.7.2022 Kangasalla Levolle lasken Luojani armias ole suojani. 06.03.1943 12.08.2022 Oulu Tampere Rakkaamme Kauko Arthur AHMALA Sydän lämmin ei syki enää, vaan muistosi kaunis iäti elää. Seurasimme usean viikon ajan nimittäin siilien ruokailua vanhempieni pihamaalleen laittamalla ruokintapaikalla. 15 Veteraanilentopallo Suoraman srk-keskuksessa. Marko Sagulin, Jussi Tamminen. Puhakka on tullut tutuksi television musiikkiohjelmista, kuten Bumtsibum ja Tuttu Juttu-Show. Avointa kirkkoa ja viikkomessua ei järjestetä ke 31.8. Siinä nälkäisten pienten siilien ruokailua iltaisin seuraillessa teimme monia havaintoja niiden elämästä ja perehdyimme tarkemmin niiden elintapoihin internetin avulla. klo 18 Ukinrannassa (Ruutanantie 10). Nykytiedon valossa tuon säkeen sanoitus on kyllä jo vanhentunut, koska tiedetään että siilien vatsat eivät kestä viilin maistelua, minkä vuoksi vanhempanikin tarjoilivat niille kissanruokaa. 11.30 Kangasalan sankarimuistomerkki 75v –juhlahetki Kangasalan vanhan hautausmaan sankarihaudalla. Elina Oksanen, Jukka Heroja. Kunnioittaen seurasimme noita pieniä Luojan luomia piikkipalloja, sekä autoimme niitä pärjäämään paremmin kuumassa säässä tarjoamalla lisäravintoa ja vettä. Siunattu läheisten läsnä ollessa. Kuinka etuoikeutettuja me olemme täällä kotimaassamme, kun saamme pihamaillamme seurailla pienten luonnon eläinten elämää noin läheltä, poimia puhtaita ja terveellisiä marjoja puutarhoista ja metsistä. Lämmin kiitos osanotosta. Tarjolla hyvää ruokaa, yhteislauluja ja erilaisia toimintapisteitä kaiken ikäisille. Saamme samoilla happirikkaissa lähimetsissä läpi vuoden, uida järvissä, joissa ja merissä niin pitkään kuin kukakin tarkenemme. sunnuntai helluntaista 21.8., ”Etsikkoaikoja” Messu klo 10 Kangasalan kirkossa. Siilien tapoja tutkiessa ja niitä seuratessa aloin pohtia taas kerran sitä, miten ihmeellinen tämä Luojan suunnittelema ja luoma maailma onkaan. Tästä vaarasta varoittavana esimerkkinä näyttäytyi mursu, jonka surullisesti päättynyttä seikkailua seurasimme mediasta muutama viikko sitten. Tapahtuman lauluvihkoon on valittu ikivihreitä sävelmiä Kotkan ruususta Dingon hittikappaleisiin. Harvensin mielessäni rantapusikkoa, jotta kaunis järvimaisema olisi näkyvissä. 18 Raamattuluento Kangasalan kirkossa. Yhteislaulumatinea on kaikille avoin ja sinne on vapaa pääsy. klo 13 Huutijärven kappelissa. Kangasalan Sanomat Keskiviikko 17.8.2022 10 Tiia Ritola varhaiskasv. Ohjelmallista, vapaamuotoista yhdessäoloa. VIIKKOMESSU Keskiviikkoisin klo 18. . Lämmöllä muistaen ja kaivaten Galina ja tytöt Teija perheineen Seppo perheineen Tiina perheineen Taina perheineen ystävät . PIHASEURAT ke 17.8. klo 18 Heinäkalliossa (Heinäkalliontie 23, Raikku). PUUTARHAJUHLAT Su 28.8. Perjantai 19.8. kello 18.. 18 Raamattuluento Kangasalan kirkossa. Yhteislaulutilaisuuden laulattajana ja seremoniamestarina toimii kapellimestari ja pianisti Jari Puhakka. Uurna on laskettu Huutijärven hautausmaalle 1.8.2022. 18 Naisten kuntolentopallo Suoraman srk-keskuksessa. LÄHETYSILTA Ke 17.8. Tehdään jokainen oma osamme, vaikka se olisi pienikin, sen eteen, että tämä ihana monipuolinen luontomme säilyisi. Sään salliessa ulkona. 11. Metsäkirkko klo 12 Kuhmalahdella Pentojärven rannassa. . Matti Ari Marju ja Matti muut sukulaiset ja ystävät Kaivaten o.s. ANSAITTU KIMPPU Iso kiitos Kangasalan kesäteatterin Viidestoista yö -esityksen muusikoille ja näyttelijöille. . Siilien havainnointi oli mukavaa yhteistä puuhaa myös kolmelle sukupolvelle. Tämä säkeistö eräästä lastenlaulusta soi usein mielessäni viettäessäni tänä kesänä lomaa vanhempieni luona lapsuuden kodissani. Omaiset Rakkaamme siunataan 26.8. Ylititte täysin odotukseni. klo 16 Kangasalan kirkossa. Janetta Vettenranta kertoo lähetystyöstään. seurakunta@evl.fi I ma-ti 10-15 ja to 10-17, ke ja pe suljettu I www.kangasalanseurakunta.fi KESKIPÄIVÄN MUSIIKKITUOKIO Kangasalan kirkossa keskiviikkoisin klo 12.00. 17 Raamatun lukumaraton, Johanneksen kirjeet, Seurakuntatoimiston kokoushuoneessa. 14 Käsityöpiiri Näppituntuma Perhetalon Siivessä. 9 Rukousaamu Kangasalan kirkossa. Jumala on Sanassaan asettanut ihmiset viljelemään ja varjelemaan, ei vain käyttämään, saatikka tuhoamaan. Tämä oli ensivisiittini upeassa Kangasalan kesäteatterissa. 20 Tosiäijien torstaisähly Suoraman srk-keskuksessa. Vapaa pääsy, kolehti seurakunnan musiikkityölle. esimies Kangasalan seurakunta SANAN VOIMAA Kesälomalla siilien seurassa ”Yksi ja kaksi ja kolme pientä siiliä, tahtoivat maistella mummon hyvää viiliä”
Maija matkusteli paljon. Yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen hän osallistui myös toimien useita vuosia Kangasalan Kokoomuksen luottamustehtävissä. Taerosolista tuli hänelle rakas työyhteisö. Oppaana retkellä toimi Kuhmalahti-asiantuntija Arja Marttala, joka esitteli meille ensin Kaarina Karin sukuhaudan ja sen jälkeen Kuhmalahden puisen kirkon. jäsentemme Marja-Liiisa Lehdon ja Onerva Arran suunnitelman mukaan. Kangasala Folk kokoaa yhteen kansanmusiikin harrastajia, jotka esiintyvät tapahtumassa ja pääsevät myös verkostoitumaan ja kuulemaan ammattilaisia. Tässä miljöössä Maija halusi asua koko elämänsä. Kangasalan pelimanneille tapahtuma on myös koulutustapahtuma. Kangasala Folk sunnuntaina 21.8. Kangasalan kirkko ympäristöineen muodostui erittäin tärkeäksi. Maija soitti kontrabassoa Tampereen ja Kangasalan Musiikinystävien orkestereissa ja tanssimusiikkia Sointu-tytöissä. Yhtyeen musiikissa yhdistyvät luova hulluttelu ja syvä kunnioitus perinnettä kohtaan. Kirkkovaltuustoon Maija kuului vuonna 2003 alkaneen kauden. Talousjohtaja Maija Jalava (o.s. Samoihin aikoihin Maija perusti oman tilitoimiston, Kangasalan Tilikeskuksen, josta hän luopui yhdeksän vuoden päästä. KANGASALAN NAISVOIMISTELIJAT tutustuivat myös Kuhmalahden kirkkoon. MARJATTA TIITOLA M A R JA TT A TII TO LA Kansanmusiikin huiput esiintyvät Kangasalan kesäteatterilla sunnuntaina Kangasalan Sanomat Kangasalan Pelimannit ry järjestää sunnuntaina koko perheen Kangasala Folk -tapahtuman. Siellä kokoontuivat äidin sisaret lapsineen aina jouluisin ja lomilla. Sisarukset Seppo ja Kirsti Hölli Maijan elämää läheltä seurannut Torsti Tulenheimo Kangasalan Naisvoimistelijoiden kiltalaisten kesäretki toteutui helteisenä torstaina 4.8. Pääesiintyjänä festivaalilla on ENKEL, jota kuvaillaan herkäksi ja hersyväksi naispelimanniyhtyeeksi. 11 Keskiviikko 17.8.2022 Kangasalan Sanomat ARJESSA MUKANA MUISTOKIRJOITUS Maija Jalava 6.12.1932–13.7.2022 Innostava harrastaja ja vaikuttaja on poissa. Retken viimeinen vierailukohde oli Kuhmalahden Taidepappila. Siellä hän jatkoi työtään vielä leskeksi jäätyäänkin aina eläkeikäänsä vuoteen 1997 asti. Kirkolta siirryimme viehättävään Kuhmalahden kotiseutumuseoon, jonka Marttala tunsi kuin omat taskunsa. Pohjola-Nordenin toiminnassa häntä kiinnostivat pohjoismainen kulttuuri ja kielet. Niin myös viimeisinä vuosina omaiset ja muut hoivaan osallistuneet saivat häneltä kiitosta. Kangasalan kulttuuripalveluiden tiedotteen mukaan Kangasala Folk -tapahtuma edesauttaa kansanmusiikin harrastamisen säilymistä ja kasvamista Kangasalla. Maija kävi keskikoulun ja aloitti lukion, mutta keskeytti sen pankinjohtaja Pällin houkuteltua hänet KOP:n palvelukseen vuonna 1951. Lavalla esiintyvät 50-vuotisjuhliaan viettävät Kangasalan Balladipelimannit, vuoden yhtyeenä Kaustisilla palkittu Kangasalan Pikkupelimannit ja Pikkupelimanneista alkunsa saaneet Tähtärit ja Viuselit. Hän syntyi viisilapsisen perheen keskimmäisenä 6.12.1932 ja avioitui vuonna 1982 Torsten Jalavan kanssa. Kari oli muiden muassa professori, lääkäri, voimistelunopettaja ja SNLL:n puheenjohtaja. Maija oli kiinnostunut kotikuntansa asioista. Lähdimme Kuhmalahdelle naisvoimistelun kantaäiteihin kuuluvan Kaarina Karin (1888– 1982) jäljille tutustumaan hänen elämänsä vaiheisiin. Hölli) kuoli 13.7.2022. Hänet valittiin kunnanvaltuustoon kokoomuksen edustajaksi peräti viisissä vaaleissa. Vaarin kuoltua perhe muutti takaisin kirkonkylään vuonna 1951. Esiintyjiin kuuluvat myös Mestari ja kisällit, jossa soittaa mestaripelimanni Leenamaija Raukola kangasalalaisia perinnesävelmiä. Maija siirtyi vuonna 1982 miehensä perustamaan yritykseen, Taerosoliin. Kangasalan Pikkupelimanneista kotimaisen kansanmusiikin huipulle ponnistanut kangasalalainen Olli Sippola soittaa duossa viulua ja Sakari Keipi kitaraa. kello 14 Kangasalan kesäteatterilla, Kummelinkuja. Nuoruuden harrastuksien Pikkulotissa, Kangasalan Melojissa ja Roineen Tytöissä jäätyä tilalle tulivat Partiokilta ja erityisesti musiikki ja käsityöt; kudin oli hänellä aina mukana. Sosiaalilautakunnassa häntä kiinnostivat erityisesti vanhusten ja vammaisten asiat. Hän oli kysytty tilintarkastaja vielä eläkkeellä ollessaankin. Järjestettiin muiden muassa hiihtokilpailuja ikään katsomatta. Sodan jälkeen perhe asui vaarin tilalla Herttualan Hannulassa. Siellä olivat perhe ja ystävät lähellä. Serkkujen ystävyys jatkui koko elämän. Myönteisesti elämään suhtautuvana ja sitkeänä hän ei koskaan valittanut tapahtumien kulkua. Yllätysvieraaksi saapui paikalle Jukka Kari, joka kertoi omakohtaisia muistoja sukulaistädistään. Pian tämän jälkeen Maija muutti omilleen työelämän myötä. Kangasala Folk kokoaa yhteen kansanmusiikin harrastajia, jotka esiintyvät tapahtumassa ja pääsevät myös verkostoitumaan ja kuulemaan ammattilaisia.. Eläkevuosinaan hän järjesti senioreille bussiretkiä, joista monet suuntautuivat Lahden Sibeliustaloon. Sinikka Nokkonen Voimistelijat tekivät kulttuuriretken ARJA MARTTALA esitteli Kaarina Karin sukuhautaa. Luomuduo on valtakunnallisesti palkittu viulu-kitara-pari, joka soittaa niin vanhaa kuin uutta kansanmusiikkia. Lapsettomana sisarten lapset ja kummilapset olivat Maijalle hyvin rakkaita. Lisäksi lavalla nähdään Tero Pajunen ja Luomuduo. Pankissa kangasalalaisten arki tuli hänelle tutuksi suruineen ja iloineen. Lähimatkailu on hienoa. Hän kouluttautui myös muistikerhonvetäjäksi ja kiersi opettamassa muiden kerhojen vetäjiä. Taiteilija Teemu Luoto perehdytti meidät näyttelyyn, ennen kuin siirryimme ihmettelemään ja ihastelemaan taiteen poluille. Myös kirkkokuorossa hän ehti olla mukana. Nuoremmille sisaruksille Maija oli hyvä ja tomera isosisko. Asiakkaat kohtasivat hänessä ystävällisen, asiat hoitavan palvelijan. Kangasala-talon valmistuttua Maija kävi siellä usein konserteissa
Toimituksella on oikeus harkintansa mukaan lyhentää ja muokata tekstejä. EI JA K O IV U www.kangasalansanomat.fi. Kaaja voitti Jarkko Laine -palkinnon vuonna 2017 ja Kalevi Jäntin -palkinnon vuonna 2020. Pidetään Matinsaari siistinä. Eskon puumerkki MEDIAMYYNTI Mediamyyjä Sari Äijö 050 404 1146 Mediamyyjä Raija Marjamaa 040 705 7269 Web-suunnittelija Juho Tuhola 040 701 7202 Kaupallisten sisältöjen tuottaja, markkinointipäällikkö Satu Pasanen opintovapaalla TOIMIPISTE Artturintie 2, 36220 Kangasala Palvelemme ma–to klo 10–16 P. Erikoisen tärkeä se on koululaisille, joiden koulumatka on niin ”lyhyt”, että kaupunki ei heitä kuljeta autolla kouluun. MIELIPIDE Vihdoin valmis! Valmius koskee kevyenliikenteentietä Huutijärveltä kohti Längelmäveden rantaa sen valmistumistahan on odotettu useampi vuosi. Kangasalan Sanomat Keskiviikko 17.8.2022 12 Aamu-uimarit kaipaavat talveksi koppia Me Liutun aamu-uimarit käymme keväästä syksyyn Liutun uimarannalla uimassa. Muiden muassa Toivo Kuulan, Armas Järnefeltin ja Jean Sibeliuksen sävellyksiä levyttänyt Sasaki on konsertoinut eri puolilla maailmaa. Me pyöräilijät emme katso ”karsaasti” vaikkapa rollaattorilla liikkujaa, rullasuksihiihtäjää tai rullaluistelijoita. Tiedustelut ja varaukset tekstiviestillä numeroon 041 473 6114. Taiteiden yössä kuullaan hänen näkemyksiään mediakuvaston vallasta. Toisenlaisiin rytmeihin vieraat johdattaa Bundolo-yhtye, jossa musisoivat Kusti Vuorinen, Konsta Eskelinen ja Pentti Dassum. 040 769 9045 TILAUKSET JA ASIAKASPALVELU Asiakasneuvoja Tuija Lehtinen 040 769 9045 TOIMITUS Toimitus Toimituspäällikkö Annukka Tammilehto Toimittaja Sari Eerolainen 050 464 0481 Toimittaja Eija Koivu 050 564 4941 Toimittaja Eveliina Kälviäinen PÄÄTOIMITTAJA-TOIMITUSJOHTAJA Heli Keskinen 040 758 3889 JULKAISIJA Kangasalan Sanomat Oy AAMUJAKELUPÄIVYSTYS (pvm/mpm) MEDIATIEDOT ISSN 0782-596 X printti, 2243-1101 verkkojulkaisu Painopaikka Sanoma Manu Oy Tampereen paino OSOITTEENMUUTOKSET 040 769 9045 tai instagram.com/kangasalansanomat twitter.com/KSanomat facebook.com/kangasalansanomat Seuraa meitä verkossa Jäikö lehti tulematta. Toivomus on vielä, että kun tuotte eväitä tullessanne niin jaksaisitte viedä ne eväspaperit ja muovit mukananne kotiin. Taiteiden yö tekee paluun Taidepappilaan Kangasalan sanomat Perinteikäs Taiteiden yö -tapahtuma tekee paluun vuosien tauon jälkeen. Tekstin enimmäispituus välilyönteineen on 3 000 merkkiä. Kyllä me väylän käyttäjät olemme kiitollisia kaupungin päättäjille, jotka vihdoinkin saivat valtuustossa enemmistön tukemaan, että kevyen liikenteen väylä tehdään lopultakin valmiiksi. Kaikki hyötyvät. Kaikkiin Lukijalta-palstalle tarkoitettuihin teksteihin pitää liittää kirjoittajan nimen lisäksi osoite ja puhelinnumero. Taiteiden Yö ‘22 lauantaina 20.8. Tulisemmasta tunnelmasta vastaa Fire Lady esityksellään. kello 19–00 Kuhmalahden Taidepappilassa, Taidetie 19. Illan aikana yleisön korvia hemmotellaan klassisen musiikin lisäksi kansanmusiikilla ja perinteisellä kevyellä musiikilla. Trubaduuri Pekka Mikkonen tarjoilee illan rock-annoksen esittämällä suomalaisia ja englanninkielisiä klassikoita. Esillä 13 taiteilijan teoksia. Soita asiakasneuvontaan 040 769 9045. Kaikenlaista liikuntaahan sillä voi harjoittaa ja kuntoaan kohentaa, niin kävellen kuin pyöräillenkin. Kuitenkin toivomme, että sähköpotkulautailijat pysyisivät kirkonkylässä. TAITEIDEN YÖN aikana ehtii vielä tutustua Taidepappilan kesä #51 -näyttelyyn. Jussi Lehtosta tuskin tarvitsee kangasalalaisille esitellä. Yhtye soittaa rytmisiin aiheisiin pohjautuvaa, melko vapaasti etenevää musiikkia itsetehdyillä soittimilla. Avantouinnin terveysvaikutukset ovat kiistattomat sekä keholle että mielelle. Meidät tavoittaa aamuisin Liutun rannasta uimassa kello 8–10 aikoihin, palaveri keskiviikkoisin kello 9. Kuvassa Teemu Luodon keramiikkaa ja Aaron Helon maalaus Golden rock. Kaikki kiinnostuneet tervetuloa mukaan. Hän on lupautunut kertomaan myös omasta tuotannostaan. Tapahtumakoordinaattori Aaron Helon mukaan Taiteiden yö ‘22:n tavoitteena on piristää ja monipuolistaa Kangasalan kulttuurielämää. Syyskuun puolivälissä (päivämäärä ilmoitetaan myöhemmin) järjestämme asian tiimoilta tapahtuman Liutun rannassa, mukaan kutsumme kaupungin edustajia, yhdistysten väkeä ja eri medioiden edustajia. Olemme keränneet nimilistaa asiamme edistämiseksi. Emme kaipaa luksusta, pelkkä koppi riittää, että pukea voisi muualla kuin ulkona pakkasessa. Niemen oma ohjelmaosio koostuu klassikoista. Taidepappilan Taiteiden yössä hän valottaa vieraille säveltäjä Jean Sibeliuksen elämän vähemmän tunnettuja yksityiskohtia. TAIDEPAPPILAN SALISSA kuullaan kahta kirjailijavierasta, Anu Kaajaa ja Jussi Lehtosta. Liutun aamu-uimareiden puolesta Marja Järvikaisla Tekstit julkaistaan kirjoittajan nimellä, joskin myös nimimerkin käyttö on sallittua perustelluista syistä poikkeustapauksissa. Matinsaarihan se on nimeltään. Näin toivoen hyvää kesää. Kaipaisimme kovasti myös talveksi uintipaikkaa. Nyt toivomme kaupungin edustajien ja erilaisten yhdistysten lähtevän mukaan kannattamaan ajatustamme. Siellä on kaksi kappaletta grillikatoksia. Illan mittaan hän soittaa myös yhdessä harmonikkataitelija Olavi Niemen kanssa. Kangasalan kirkolta on noin 10 kilometriä ensimmäiseen saareen, jonka kautta kevytliikenneväylä kulkee. Esiintyjäkaartiin kuuluu suomalainen viulisti ja viulunsoiton tohtori Jaso Sasaki, jonka soitto Kuhmalahdella kulkee teemallisesti viuluvirtuoosi Heikki Halosen jalanjäljissä. Siihen tarvittaisiin Kangasalan kaupungin apua – lämmin koppi pukeutumista varten ja järveen pulputin jään sulattamiseksi
Kaiken lisäksi salaatit olivat kitkeriä eivätkä kanani syöneet niitä, vaikka juuri kanoille ne oli tarkoitettu. Tyttö ymmärsi asian hyvin. tsto Mäkelä, LVI suunnitelmat Ins. – Jos esimerkiksi sinilevää kerääntyy lauttoina rantaan, voi etenkin lämpimällä säällä aiheutua hajua myös sinilevän alkaessa hajota ja mädäntyä. Henni nauttii kovasti vapaana olosta pihassa. MIELIPIDE Sähköpostit: toimitus@kangasalansanomat.fi Kirjeet: Kangasalan Sanomat, Artturintie 2, 36220 Kangasala Ota yhteyttä toimitukseen toimitus@kangasalansanomat.fi JUTUN JUURTA EIJA KOIVU Tiedustelut: 040 1587 375 maanantaista perjantaihin kello 9–16. Myös kanat tykkäävät herukoista. Tuuli viskoi kasvihuonetta pitkin pihaa ja välillä satoi liikaa tai oli liian kuumaa. Keväällä kohensin marjapensaitani ja ostin niihin pensastuet, 45 kappaletta. Liisa Alanko kuhmalahtelainen farmaseutti KOLUMNI Sadonkorjuun aikaa Marjoja tulee yli oman tarpeen, joten siskoni vei niitä hyväntekeväisyyteen ja sukulaiset ovat saaneet marjoja niin paljon kuin ovat halunneet. Kyllä oman pihan tuotokset voittavat joka suhteessa mennen tullen kauppojen eksoottiset tuontituotteet. Asettelin paksun kerroksen sanomalehtiä laatikon alle ja niiden päälle kaupasta ostettua multaa. Henni pärjää hyvin. Jos on tullut epäonnistuminen kuten minulle, ei se huono juttu ole, vaan pikemmin ajatuksia herättävä. Salaatin viljely onkin yllättävän vaativaa hommaa. On luksusta poimia marjat aamupuuroon suoraan pensaasta. Olen lannoittanut pensaita tuhkalla ja kanankakalla. Peruna ei tulekaan kaupasta vaan pellosta. tsto Lahtinen. Osa suunnitteli laajentavansa viljelyalaa, osa vasta aloitteli kotitarvetuotantoa. 13x60 sekä kattilahuone, kompressori-, mallija huoltotilat noin 16x16 m. Kun ostaa kaupasta valmiin tuotteen, ei tajuakaan mitä kaikkea sen eteen on tehty. Tehdasrakennuksen rakennussuunnitelmat on laatinut Ins. toukokuuta. Tehdasta tullaan käyttämään polystreenivaahtomuovin ja lasikuitumuovin valmistukseen. Mitä se tarkoitti, kysyi tyttö. Toimisto-, ruokaja huonetilat n. Oman aikani ja työpanokseni käytän johonkin minkä jo osaan. Sukulaistytön kanssa poimimme karviaisia ja harmittelimme, että koulu on jo alkanut, vaikka kesähelteet ovat vielä täysillä päällä. Marjoja tulee yli oman tarpeen, joten siskoni vei niitä hyväntekeväisyyteen ja sukulaiset ovat saaneet marjoja niin paljon kuin ovat halunneet. Saa nähdä miten muiden keväällä innostuneiden viljelykset ovat onnistuneet. T änä keväänä usea tapaamani henkilö kertoi laittavansa kotipuutarhan ja kasvimaan kukoistamaan. Rakennus valmistetaan elementeistä. Minäkin ostin viljelylaatikon ja sen päälle pienoiskasvihuoneen. On hyvä huomata, että viljely niin pellolla kuin puutarhassa on vaativaa työtä ja olosuhteista riippuvaista. Jatkossa jätän salaatinviljelyn suomalaisille ammattilaisille. Lehtisalaattikin kelpaa Hennille hyvin, mutta jääsalaatti menettelee vain paremman puutteessa. 13 Keskiviikko 17.8.2022 Kangasalan Sanomat PÄIVÄN KUVA KANGASALAN KIRKKOJÄRVESSÄ on valtakunnallisessa sinileväseurannassa havaittu kuluvan kesän aikana runsaasti sinilevää. Kaupungin ympäristötarkastaja Heini Tanskanen kertoo, että ainakin vielä viime viikolla järven rannalla oli runsaasti sinileväkukintoja. Kunnan eri elimet ovat antaneet lausuntonsa tehdasrakennuksen piirustuksista ymja rakennuslautakunta on antanut rakennusluvan 31. Kun Henni juoksee ulkotarhasta nurmikolle, se hyppii ensin tasajalkaa ja sitten puoliksi lentää lempipaikalleen rinteeseen ottamaan aurinkokylpyjä. Syyskuussa oli mahdollisuus saada anomuksesta pari päivää perunannostolomaa. Tehdas varustetaan sprinklerillä eli itsetoimivalla palonsammutuslaitteistolla. Tehdastilat valaistaan kattoakkunoilla. Valukoneiden jäähdytysvetenä käytetään kunnan vesilaitoksen vettä useampaan kertaan välillä jäähdyttäen.Sen jälkeen vesi lasketaan kunnan viemäriverkostoon, mutta ennen tätä kiinteät jätteet poistetaan ja nämä kuljetetaan kunnan kaatopaikalle. Sokea Henni -kanani saa ruuan mukana makeaa friseesalaattia, josta se pitää paljon. Koko rakennukseen tulee vain 2 h+k:n huoneisto talonmiehelle. Tehdaskompleksin tuotantoja varasto-osa on 105 metrin pituinen ja 51 m:n levyinen (käytämme selostuksessa täysiä metrejä). Meillä perunat poimittiin ämpäreihin ja koreihin, kun isä ajoi ne ensin nostokoneella vaoista ylös. Tanskasen mukaan sinilevien hajua kuvaillaan yleensä tunkkaiseksi tai ummehtuneeksi. Rakennuksen kokonaiskustannusarvio on 2 735 000 markkaa. Herukkaja karviaissato on tänä vuonna runsaampi kuin ikinä. Kerroin, että maalaistaloissa viljeltiin paljon perunaa omaan käyttöön ja annettiin niitä myös tuotantoeläimille. Jokin meni pieleen, sillä salaatit jäivät kitukasvuisiksi, vain 5–10 senttiä korkeiksi. Artekno Oy:n tehdasrakennuksen tilavuus on 44 000 m 3 ja kerrosalaa 7 200 m 2 KS. KANGASALAN SANOMAT 5O VUOTTA SITTEN Artekno Oy ryhtyy rakentamaan vielä tämän vuoden aikana Suoramalla olevalle tehdasalueelle »Muovi »-nimiselle tontille suurinta rakennusta Kangasalle. tsto Reijo Puolanne ja K:nit, sähkösuunnitelmat Ins. Rakennuksesta tulee yksikerroksinen 7 200 m2 ja 44 400 m3 käsittävä tehdaskompleksi. Numerot kuvassa täysinä metreinä. Perjantaina 18.8.1972 Kangasalan suurin rakennus alkaa kohota Suoraman teollisuusalueelle vielä tämän vuoden aikana ARTEKNO OY:N – Kangasalan suurimman teollisuuslaitoksen pohjakuva. Siskoni toi neljää sorttia salaatinsiemeniä. Kerroin tytölle, että minun aikanani koulu alkoi elokuun puolivälin jälkeen. Annan Hennille vihreää, koska se ei pysty ottamaan maasta itse kaikkea sitä mitä muut kanat. Myös perinteinen multakylpy on Hennille mieluinen, puhumattakaan turvepurutuhkakylvystä
– Kappaleet syntyvät niin, että äänitämme jammailuamme kännykällä ja tallenteilta poimitaan sitten parhaat kohdat lopulliseen biisiin, avaa Sippola duon työskentelytapaa. Sippolan mukaan kilpailussa vallitsee osallistujien kesken hyvä ja toisia kannustava ilmapiiri totisen kilpailun sijaan. Hän on mukana useissa eri musiikkityylejä soittavissa kokoonpanoissa. Olli Sippolan viulu taipuu moneen tyylisuuntaan kansanmusiikista folkmetalliin. Sippola arvostaa molempia voittojaan kansanmusiikkipiirien suurta arvostusta nauttivassa kisassa. Tuolloin Sippola osallistui kilpailuun kolmen viulistin ja yhden kitaristin muodostamassa Polenta -yhtyeessä. Kangasalan Sanomat Keskiviikko 17.8.2022 14 ARJESSA MUKANA Pikkupelimanneista kansanmusiikin huipulle OKSALLA YLIMMÄLLÄ. Tuntuu, että musiikinharrastajat on lykätty milloin minnekin, missä sattuu olemaan tyhjää tilaa, kritisoi Sippola. Sippola opettaa Pirkanmaan musiikkiopiston lisäksi Valkeakosken seudun kansanopistossa ja Kansanmusiikkikoulu Uulussa. Viulun lisäksi hän opettaa muun muassa pianon, mandolinin ja kitaran soittoa. Kaupunkiin olisi tärkeää saada kulttuurinharrastajille omat pysyvät ja terveysturvalliset tilat. – Yksi tärkeä saavutus ja näkyvyyttä tuonut juttu oli se, että tänä vuonna ensimmäistä kertaa Emma-gaalan etnopalkinto jaettiin suorassa tv-lähetyksessä, iloitsee Sippola. TÄLLÄ HETKELLÄ Sippola työstää Luomuduon kanssa ep:tä, joka sisältää neljä duon omaa kappaletta. RUUTANASTA KOTOISIN olevan Olli Sippolan tie vei musiikin pariin jo 6-vuotiaana, kun vanhemmat ilmoittivat musikaalisia taipumuksia osoittaneen pojan mukaan Kangasalan Pikkupelimanneihin. Opetusta on 17 tuntia viikossa, mikä jättää tilaa myös soittamiselle ja musiikin tekemiselle, iloitsee Sippola. Keikkarintamalla oli hiljaista, mutta satunnainen opetustyö piti vastavalmistuneen kiinni leivän syrjässä. Olli Sippola. Hän toivoo, että musiikkiopetuksen tilakysymys saadaan ratkaistuksi Kangasalla mahdollisimman pian. Hän toivoo, että myös kansanmusiikkipiirit karistaisivat turhan vaatimattomuuden ja toisivat isommin ja rohkeammin esiin omaa juttuaan. PIKKUPELIMANNIEN opetustilat ovat vaihtuneet viime aikoina tiheästi. Positiivisia merkkejä kansanmusiikin noususta kuitenkin on nähtävissä. Vähän pienemmälle, mutta tutummalle yleisölle Sippola pääsee esiintymään Kangasalan kesäteatterilla sunnuntaina 21. – Kansanmusiikki ja kilpaileminen istuvat vähän huonosti yhteen, mutta toki kun kisaan lähdetään, niin voittoahan sieltä haetaan. – Soittamisen ja opetuksen välillä on tällä hetkellä hyvä balanssi. Voitto antaa uskoa myös omalle tekemiselle, hän sanoo. Suomessakin kansanmusiikki on Sippolan mukaan hyvässä nosteessa ja tapahtumat keräväät valtavia yleisöjä, mutta vielä folk ei ole noussut valtavirtaan ja radioiden soittolistoille. – Olihan se huikea fiilis, en ole koskaan aiemmin esiintynyt noin isolle yleisöjoukolle. Palo musiikkiin oli niin kova, että Sippolan tie vei Hatanpään lukion musiikkilinjan ja Lahden varusmiessoittokunnan kautta ensin Kokkolaan opiskelemaan musiikkipedagogiksi ja sieltä edelleen Sibelius-Akatemiaan kansanmusiikkilinjalle. Tänä kesänä Sippola on nauttinut täysin siemauksin ensimmäisestä kunnon keikkakesästä kolmeen vuoteen. 15-vuotiaana klassisen viulun opiskelu ei enää oikein maistunut, mutta tilalle löytyi jazzviulu, jota Sippola alkoi opiskella Pirkanmaan musiikkiopistossa. – Kilpailu on kovatasoinen, ja mukana oli tänäkin vuonna muusikoita, joita itse ihailen ja katson ylöspäin. Toista ääripäätä edustaa raskasta musiikkia soittava folkmetallibändi Korpiklaani, joka nauttii Euroopassa paljon kovempaa suosiota kuin kotimaassaan. Se olisi tärkeää myös musiikkiharrastuksen jatkuvuuden kannalta. Luomuduo on yksi kansanmusiikkifestivaalipäivän kaikkiaan lähes kymmenestä esiintyvästä ryhmästä. Voitto antaa uskoa myös omalle tekemiselle. Kangasalalaismuusikko oli mukana voittamassa myös edellistä, ennen kahden vuoden koronataukoa järjestettyä Konsta Jylhä -kilpailua vuonna 2019. Soitettuaan vuoden verran viululla kansanmusiikkia Pikkupelimanneissa aloitti Sippola myös klassisen viulun opiskelun Pikkupelimannien vetäjän Leenamaija Raukolan opetuksessa. – Pirkanmaan musiikkiopisto ei ole ainoa tilaongelmasta kärsivä ryhmä Kangasalla. – Pienestä pitäen olin aina rämpyttelemässä jotain instrumenttia ja minulla oli myös kova hinku esiintymään sukujuhlissa ja muissa tilaisuuksissa, kertoo Sippola. elokuuta järjestettävässä Kangasala Folkissa. Sari Heliövaara, teksti & kuva Kangasalalainen kansanmuusikko Olli Sippola juhli heinäkuussa jo uransa toista Konsta Jylhä -kilpailun voittoa Kaustisen kansanmusiikkijuhlilla. – Jazzviulu antaa klassista viulua enemmän varaa improvisaatiolle ja omalle tulkinnalle samoin kuin kansanmusiikki, josta myöhemmin on muodostunut se omin musiikkigenre. Olli Sippolalla on huikeat maisemat Kirkkojärven suuntaan Kuohu-kerrostalon yhdeksännen kerroksen asunnostaan. Kangasalla hän vetää Pikkupelimanneissa kolmea ryhmää, joissa soittajien ikähaarukka on 15-vuotiaista päälle parikymppisiin. Suomen eturivin kansanmuusikoiden tähdittämässä kisassa voiton vei tällä kertaa uutta ja vanhaa kansanmusiikkia soittava Luomuduo -kokoonpano, jossa Sippola soittaa viulua ja Sakari Keipi kitaraa. Sippola valmistui musiikin maisteriksi toissa keväänä keskellä pahinta korona-aikaa. – On ollut jännä huomata, miten huomaamatta ja luontevasti roolini on vaihtunut oppilaasta opettajaksi, kun Leenamaija on siirtänyt vähitellen opetusvastuuta minulle, iloitsee Sippola. Päävastuuta Pikkupelimannien opetuksesta kantaa edelleen Leenamaija Raukola, jonka opetuksessa Sippola aikanaan aloitti itse viulunsoiton. Meille sattui vielä sateisena iltana hetki, jolloin aurinko paistoi hienosti stadionille. Tällä hetkellä opetusta annetaan Myllystenpohjantien kohta purettavassa kiinteistössä, jossa ongelmana on ollut muun muassa katon vuotaminen. Kansanmusiikkiin keskittyvien Luomuduon ja Polentan lisäksi hän keikkailee folkahtavaa rokkia soittavassa Kotamäki Companyssa ja aina tilaisuuden tullen myös lukioaikaisen bilebändi Juhlaorkesteri Puolitien kanssa. Yksi kesän huippuhetkistä oli, kun Sippola oli lämmittelemässä Juha Tapion stadionkeikkaa Tampereella The Voice of Finland -voittaja Sussu Erkinheimon säestäjänä. Vilkkaan keikkakesän jälkeen käyntiin ovat pyörähtämässä myös opetusryhmät ja -tunnit. – Tilojen kanssa on ollut aikamoista selviytymistä. Sama kokoonpano sijoittui kilpailussa kolmanneksi vuonna 2017. SIPPOLA NAUTTII muusikkona siitä, että pääsee toteuttamaan itseään musiikin saralla monipuolisesti
Kiitos keskittämisestä, sunnuntaihin asti BONUS TUPLANA 15.-21.8. – Näillä silmillä arvostan sähkölamppua ja sen suomaa valoa. Siihen on äitini kirjaillut nimeni. – Carl Gustav Mannerheimia. – Appeni kanssa katsomme usein vanhoja valokuvia. 11) Minkä taidon haluaisit oppia. TUSINA KYSYMYKSIÄ 8) Pääset vapaavalintaiselle aikamatkalle – mihin se suuntautuu. 6) Mikä on Kangasalan kaunein rakennus. Vaikka museon vitriineistä ei hänen kaipaamiaan luokkakuvia löytynyt, palautti käynti mieleen asioita kouluvuosilta. Kaikista ristiriitaisuuksista huolimatta hänen merkityksensä Suomen itsenäisyydelle on valtava. 7) Milloin viimeksi selailit valokuva-albumia. Äidin puolelta juureni johtavat Etelä-Pohjanmaalle, Kainaston kylään. Minua kiinnostavat etenkin kulttuurivaikuttajien vaiheet. Äitini kuoli toissa vuonna. Arvostan vanhoja, hyviä käytöstapoja. – Olen lukenut kymmenittäin elämäkertoja. 3) Millaisessa tilanteessa tunnet itsesi fossiiliksi. Tankkausbonusta ei kerry tuplana. Etenkin nuorena kaveripiirillä on suuri merkitys sille, mihin suuntaan elämä lähtee kulkemaan.. Jos kaikki kuukausiostosi oikeuttavat 5 %:n Bonukseen, saat kampanja-aikana kampanjaan kuuluvista toimipaikoista tehdyistä ostoista 10 % Bonusta. Isäni suvun osalta tietämykseni on surkea. – Yksi tyynyliina on kulkenut mukanani lapsuudestani asti. – Kiinnostukseni juontuu opiskeluaikoihin Helsingin yliopiston oikeustieteellisessä tiedekunnassa, jossa oikeushistoriaa ja roomalaista oikeutta opetti professori Heikki Ylikangas. Bonus tuplana kampanjaostojen bonusprosentti määräytyy koko kuukauden bonusostojesi mukaan. – Antiikin Roomaan. – ”Seura tekee kaltaisekseen” pitää yhä paikkansa. – Tällaisena aloittelevana kangasalalaisena vastaan: Kangasalan kirkko. 15 Keskiviikko 17.8.2022 Kangasalan Sanomat ARJESSA MUKANA Bonusta ostoistasi jopa 10 %. Siellä menisin senaattiin kuuntelemaan taidokkaita puhujia, reettoreita. – Soittamaan hyvin koskettimilla. 12) Muistatko yhtään sananlaskua. Kampanja ei ole voimassa liikenneasemien Sale-myymälöissä. Lisäksi minulla on hänen maalaamansa teekuppi, jossa siinäkin lukee nimeni. Erityisen kiehtovina pidän muusikoista ja elokuvantekijöistä kertovia kirjoja. – Silloin, kun näen miehen syövän ravintolassa hattu päässään. – Ennen koronaa hyödynsin museokorttia paljonkin, mutta se umpeutui rajoitusten aikana. Viimeksi luin Jari Tervon taitavasti kirjoittaman elämäkerran Vesa-Matti Loirista. Lisätietoja kampanjabonuksen kertymisestä: bonustuplana.fi Heikki Lintunen arvostaa sähkövaloa MUSEOIDEN ILTA toi Heikki Lintusen vierailulle Kangasalan kotiseutumuseoon. – Kohtalaisesti. 2) Onko sinulla museokortti. 9) Mistä keksinnöstä olet kiitollinen. Korttini ei tällä hetkellä ole voimassa, mutta olen harkinnut sen uusimista. Eija Koivu, teksti & kuva 1) Kuinka hyvin olet selvillä sukujuuristasi. 4) Luetko elämäkertoja. Hän kertoo opiskelleensa aikoinaan Kangasalan yhteiskoulussa yhden lukukauden. 5) Ketä historian henkilöä arvostat. 10) Mikä kodissasi muistuttaa lapsuudestasi
Kustaa Nieminen myi 1937 puolestaan yrityksensä Väinö Paunulle. Näiden yrityskauppojen jälkeen Sahalahdella oli enää jäljellä vain Ylinen, joka oli pidentänyt 1936 linjaansa Kuhmalahden Kivisalmeen ja myöhemmin autojen lähtöpaikaksi tuli Vehkapuntarin kylä. Aikatauluja ei aluksi ollutkaan pakko laatia, eikä ainakaan noudattaa. 1889). RAINE RAITION ARKISTO. Tunnetuin ja pisimpään Sahalahden–Kuhmalahden suuntaa liikennöinyt yrittäjä oli Arvo Ylinen (s. Aluksi autot olivat pieniä, mutta niiden koko kasvoi samalla kun linja-autojen määrä lisääntyi. Nykyisen Kangasalan osalta tämä merkitsi samalla matkustajalaivaliikenteen loppumista Längelmävedellä. Nykyajan ihmisille tuon aikainen Tampereen matka olisi koettelemus, mutta silloin se oli valtava edistysaskel. KULJETTAJAN TYÖ oli tuohon aikaan hyvin monipuolista, sillä matkustajia ja kyläläisiä piti palvella myös muutoin. Kangasalan Sanomat Keskiviikko 17.8.2022 16 ARJESSA MUKANA RUOKALISTAT Viikko 34 KOULUT JA PÄIVÄKODIT MA: jauheliha-perunasoselaatikko, salaatti TI: maksalaatikko / mustamakkara, perunasose, lämmin kasvis, salaatti KE: broilerikeitto, tuorepala tuoreleipä TO: kalapuikot, perunasose, kastike, salaatti PE: ohrapuuro, marjakiisseli, PK:t siskonmakkarakeitto, tuorepala, tuoreleipä Ateriaan kuuluu maito tai piimä, näkki leipä ja ravintorasva sekä salaatin kastike, kun tarjolla on salaattia. Nyt alettiin ajaa Tampereen Kauppatorille eli nykyiselle Keskustorille, missä lähtevät maaseutuautot seisoivat rivissä Vanhan kirkon edessä. Tarpeen vaatiessa auton katolla tuotiin kaupungista myös ruumisarkku. Vuonna 1934 reitille tuli Väinö Paunu. Kysy lisää 040 720 8917/ Satu Pasanen, Kangasalan Sanomat Linja-autot lopettivat Längelmäveden matkustajalaivaliikenteen Raine Raitio Linja-auto eli onnikka, kuten sitä aikoinaan kutsuttiin, löi itsensä hetkessä läpi 1920-luvulla. Aloitusvuonna Ylisen-linjan päätepisteenä oli Kangasalan rautatieasema. Vedentaustan kautta liikennöi myös N. Autojen moottoriteho ei aluksi riittänyt talviliikenteeseen, eikä myöskään renkaista ollut talvikeleille. Kirjoittaja on Kangasalaa tunteva historisoitsija. Onko suosikkilounasravintolasi mukana. Vähitellen Kangasalan Aseman merkitys alkoi vähentyä ja Ylinen käänsi autonsa keulan kohti Tampereen keskustaa saaden vuonna 1923 liikenneluvan linjalle Sahalahti–Pälkäne– Kangasala–Tampere. Tuomi alkoi liikennöidä Kyynäröltä Vedentaustan kautta Orivedelle. Linja-autojen palveluihin kuului jo alusta lähtien myös tavarankuljetus. Tiet olivat huonot ja linja-auton aikataulu oli aluksi ”aamulla mennään ja ehtoolla tullaan”. Lisäksi Pekola ajoi Hämeenlinnasta Kuhmalahden kautta Orivedelle. Salmen ensimmäinen auto oli Kuhmalahti–Sahalahti–Tampere -välillä liikennöinyt 12-hengen avolava Ford, joka sateella voitiin kattaa suojapeitteellä. Vuonna 1935 Arvo Ylinen osti Arvo Nikkilän yrityksen. Toisinaan poikettiin myös Kangas alan myllyssä hakemassa jauhosäkki. Liikennepalveluiden kysyntä oli tuolloin maaseudulla niin suurta, että matkustajia riitti melkein mihin tahansa konevoimalla kulkevaan laitteeseen. Auto kuljetti matkustajia ja postia tuoden sitä postipysäkeille ja postitoimistoihin. Vuodesta 1932 alkaen Salmella oli kaksi vuoroa Tampereelle. Aikataulujen noudattaminen tuli pakolliseksi vasta vuoden 1929 asetuksen myötä. Vuonna 1926 linja-autojen reittiverkko kattoi jo merkittävän osan maamme pääteistä ja se oli nopeasti levittäytymässä myös sivuteille. Lahtinen. Heti sotien jälkeen elettiin linja-autoliikenteen kulta-aikaa. T. Vuodesta 1931 alkaen Vihtori Janhunen ajoi Sahalahden ja Kuhmoisten kautta Jämsään. Lisäksi Sahalahden kautta liikennöi Tampere–Mänttä-postiauto, joka alkoi kulkea aamuisin Kangasalan, Sahalahden, Kuhmalahden Pohjan, Vedentaustan, Eräjärven ja Oriveden kautta Mänttään ja palaten iltapäivällä samaa reittiä takaisin. Vuonna 1937 arvioitiin, että linjaliikenteen piirissä oli jo 90 prosenttia maanteistä. KUHMALAHTELAINEN KALLE Ilmari Salmi (s. Kuhmalahtelaisilla oli aluksi valittavanaan vain Kalle Salmen auto. Autot kuljettivat monenlaisia nyyttejä ja paketteja ja kuljettajat kävivät kaupungissa apteekissa ja muilla asioilla. Toinen vuoro lähti Kuhmalahden Pohjasta ja toinen ajoi Toritun kautta Kuhmoisiin saakka, josta ajoaikaa Tampereelle tuli lähes neljä tuntia. Muistelmien mukaan Tampereella käynti kesti ennen uuden tien valmistumista ”tolkuttoman kauan”. TALVIAIKAAN LINJA-AUTOLLA matkustaminen ei kuitenkaan onnistunut, sillä aluksi teitä ei aurattu. LINJA-AUTO LÄHDÖSSÄ Tampereelta kohti Kuhmalahtea joskus 1920-luvulla. Ennen nykyisen Sahalahdentien valmistumista matka Kuhmalahdelta Kangasalan kirkolle kulki Pennontaipaleen ja Laipanmaan kautta Sahalahdelle ja sieltä edelleen Ihariin. Ylisen Fordiin sopi 15 matkustajaa. ATERIAPALVELU MA: seikiusaus, kasvis, maitokiisseli TI: makkarakeitto, tropiikinrahka KE: kanapyörykät, currykastike, riisi, kasvis, ruispuuro, vadelmahillo TO: lohikeitto, mustaherukkarahka PE: burgundinpata, perunasose, mangopuuro LA: makkarakastike, keitetyt perunat, juurekset, ruusunmarjarahka SU: pannupihvi, herkkusienikastike, lohkoperunat, kasvis,mutakakku Muutokset mahdollisia. Nopeusrajoituksia ei ollut ja autoilla ajettiin niin lujaa kuin tiet ja autot sallivat. Liikkuminen helpottui, kun Sahalahden ja Kuhmalahden suunnalta ei enää tarvinnut matkustaa ensin Oriveden asemalle ja siitä edelleen junalla Tampereelle. Auto oli Sahalahden Auto Oy:n omistama kuorma-auto, johon sopi noin 20 matkustajaa. Yksityisautoilu oli pitkään vähäistä ja matkustajia oli paljon linja-autoissa aina 1960-luvulle saakka. Hän aloitti autoilijauransa vuonna 1922. Alkuvuosina linja-autoliikenteen kilpailu oli täysin vapaata. AUTOJEN JA vuorojen lisäännyttyä matkustajalaivaliikenne joutui kriisiin ja se jouduttiin lopettamaan 1920-luvun alussa. Ota päivittäiseen käyttöön kangasalansanomat.fi/ lounaalle Tallenna kännykän kotivalikkoon tai selainsuosikiksi kätevästi käytettäväksi! Lounasyrittäjä! Tahdotko mukaan. 1899) aloitti liikennöinnin vuonna 1924. Lumi ei ollut ainut ongelma. 1920-luvun puolivälissä Sahalahdelta lähteneet matkustajat saattoivat valita kolmesta paikallisesta liikennöitsijästä mieleisensä kenen kyydillä he menivät Tampereelle: Arvo Ylinen, Arvo Nikkilä tai Kustaa Nieminen. Matkalla apumies heitteli liikkuvasta autosta lehtipaketteja teiden varsilla sijainneisiin heittolaatikoihin. Vähitellen Kuhmalahden ja Sahalahden suunnalle tuli myös muita yrittäjiä. Tarpeen vaatiessa auton katolla tuotiin kaupungista myös ruumisarkku. Matkustajien lisäksi linja-autojen kyydissä kulki alusta asti tavaraa. Tampere–Sahalahti-välillä liikennöi ensimmäinen linja-auto vuonna 1921. Tuomen linjaa jatkoi myöhemmin Luopioisten linja
Reitti ei ole esteetön. Kahvio. Eila Volannon sekä hänen tyttäriensä ja lastenlastensa maalauksia. Kulttuurikävely tulossa myös 9.11.22 Tervetuloa luontoja kulttuurikohteisiin kaikenkuntoiset ja -ikäiset liikkujat MENOT Kangasalan vammaisneuvosto ja vammaisjärjestöjen yhteistyöryhmä Kangasalan Vesaniemessä järjestetään Kangasalan Vesaniemessä järjestetään perinteinen, kaikille avoin liikunnallinen ilta perinteinen, kaikille avoin liikunnallinen ilta torstaina 18.8.2022 klo 17–20. Paluu monitoimitalolle noin klo 16. Ponsantie 1269. Tie vie – museotiet suomalaisuuden peilinä -valokuvanäyttely 18.12. FC Kangasala. Järj. saakka. ja molemmat saunat lämpimänä. • klo 18 Kangasalan räpinologit ry:n 30-vuotisjuhla Vilpeilän kylätalolla, Pakkalantie 337. • klo 19 alkaen Taiteiden yö Kuhmalahden Taidepappilassa, Taidetie 19. Kahvio. klo 18 Sahalahden museomakasiini ja Väkevä Maa taidealueen teokset Lähtö: Sahalahden museomakasiini, Vanha-Pakkalantie 35. • klo 18–20 hautausmaaopastus Vatialan hautausmaalla, Kappellinkierto 3. Reitti on esteetön ja noin 4 km. klo 13 Kangasalan Urkutehdas ja Lepokoti Lähtö: Kangasalan tapahtumakenttä, Finnentie 27. • Motoristien iltakahvila Vehoniemen Automuseolla perjantaisin klo 10–22 (klo 19 jälkeen säävarauksella). torstaina 18.8.2022 klo 17–20. • Kangasalan Sanomat-juniorijalkapalloturnaus Kyötikkälän ja Suoraman kentillä. • Vehoniemen Automuseo, kahvio ja museopuoti 11.9. Kierrokset järjestetään vallitseva koronatilanne huomioiden. • klo 17.30 Kirjastotunti: Nojatuolimatka Kreikkaan pääkirjastossa. Autoja & Robotteja koostuu robottimaalauksista, -piirroksista, uniikeista pienoismalleista ja pienoismallitauluista. kangasala.fi/ ajankohtaisettapahtumat Sään mukaan varustus peruutukset vain erittäin huonolla säällä. Esillä 13 taiteilijan teoksia: maalaustaidetta, videoteos, tilateoksia, veistoksia ja keramiikkaa. MUUT • Keppihevosrata 28.8. Bella, bella! -näyttely Autoglym Galleryssä 31.8. kello 10 mennessä. Omat makkarat/eväät mukaan. FC Kangasala. • Kimmo Pyykkö -taidemuseo ti–ke klo 11–17, to 11–19, pe–la 11–17, su 11– 15, ma suljettu. • Mobiliassa sastamalalaisen Eero Kumannon taidetta 9.7.–9.9. Reitti ei ole esteetön. Omat makkarat/eväät mukaan. Tarkista ajantasainen tilanne tapahtumien järjestäjiltä. • klo 18 kulttuurikävely. Syyskuun puolivälistä lähtien esillä lehtija luontovalokuvaaja Tapio Tuomelan valokuvanäyttely Kurkikuiskaaja. Peruutukset vain erittäin huonolla säällä. Puh. klo 17.30 Kirkkoharjun näkötorni ja Sorolan monttu Lähtö: Kyötikkälän urheilukeskuksen parkkipaikka, Lätsä-Pekan tie 21. Auton voi tarpeen mukaan jättää kentälle. KAHVILOITA • Kirkkoharjun kahvila av. Automuseo, kahvio ja museopuoti avoinna klo 21 asti (säävarauksella klo 19 jälkeen). Klan kulttuurija liikuntapalvelut. Treen Matkailuoppaat. 9.11. ja 7.9. klo 13 Asemanseudun rakennusten historiaa ja Katajajärven laavu Lähtö: Aseman monitoimitalo, Asemantie 470. Av. Näyttely vaihtuu jatkuvasti. kääpiöautoja, Tampereen ensimmäinen paloauto 100 vuotias Benz Gaggenau, Peugoet ”jätskifarmari” moottoripyöräosastolla 90-luvun viimeiset tehopiikit. asti Kangasala-talon etupihalla. • Elävien runoilijain vapaamittainen runorinki joka kuun viimeisenä sunnuntaina kello 13 Kirkkoharjun näkötornin runosalongissa. • Harrasteajoneuvokokoontuminen joka kuukauden ensimmäisenä tiistaina Vehonimen Automuseolla. alkaen. ma–su klo 10–18. • Katariina Kirves. • Löytötex-jalkapalloturnaus Kyötikkälän ja Suoraman kentillä. Vapaa pääsy. Kiivain pelitahti klo 10–16. Vanha Pakkalantie 35. Taidetie 6.. pääkirjaston Taidetila Terrassa. Lauantai 20.8. Pituus noin 8 km. • Talvisodasta uuteen alkuun opastettu näyttely ryhmille sopimuksen mukaan, Karjalainen Kulttuurikeskus Äijälä, Liuksialankuja 33, tiedustelut juhlatalo.aijala@gmail.com • Hevosia– Horses -näyttely 28.8. Paluuajat viitteellisiä, sillä nopeus mukautetaan ryhmän mukaisesti. klo 13 Kangasalan Urkutehdas ja Lepokoti Lähtö: Kangasalan tapahtumakenttä, Finnentie 27. • klo 17–20 vammaisjärjestöjen yhteinen perinteinen illanvietto Vesaniemessä. 4.9. Yleisurheilu-Team. Yleisöopastukset sunnuntaisin klo 13. 17 Keskiviikko 17.8.2022 Kangasalan Sanomat ARJESSA MUKANA Tervetuloa luontoja kulttuurikohteisiin kaiken kuntoiset ja ikäiset liikkujat 9.3. 1.6. Järj. • klo 15 Vehkajärven Teatteri esittää Sirkku Peltolan näytelmän Ihmisellinen mies Touhulassa, Mattilantie 150. • klo 19 Tierra lejana – kitaramusiikkia Argentiinasta Kangasala-talossa. • klo 22 Vehkajärven Teatteri esittää Sirkku Peltolan näytelmän Ihmisellinen mies Touhulassa, Mattilantie 150. Lähetä siihen tarkoitetut tiedot verkkosivujemme kangasalan sanomat.fi kautta maanantaihin 22.8. • Pohtiolammen Sääksikeskuksessa Sääksisäätiön 30-vuotisjuhlavuoden näyttely. Näyttelyt av. Reitti on esteetön ja noin 4 km. la klo 10–14. • Lastenmaatila Pikkupiha Raudanmaan kylätalolla Ponsantie 1269. Reitti on esteetön ja noin 2 km. • VehoniemiAjo harrasteajoneuvoille, lähtö Vehoiemen Automuseolta, maali Tampereen Mobilistien rompetorilla Mobilian alueella. Lisätiedot ja ilmoittautuminen sirkusryhmiin: mll.fi/kangasala Julkaisemme seuraavan päivyrin keskiviikkona 24.8. klo 16.30–17.30, Ruutanan koululla alk. Opastus sisältyy pääsylipun hintaan. Koko perheen kansanmusiikkitapahtuma. Maksuton kahvitarjoilu. Lähtö ja paluupaikka: Sahalahden museomakasiini, Vanha Pakkalantie 35. Keskiviikko 24.8. • Kangasalan Shakkikerhon kerhoilta keskiviikkoisin pääkirjastossa, kokoontuminen klo 17.30 ja pelit klo 18. 0400 990 875. Paluu tapahtumakentälle noin klo 15. 24.8. Sunnuntai 28.8. NÄYTTELYT • Äidit ja tyttäret -näyttely Kangasala-talon 2. Paluu museomakasiinille noin klo 19. Torstai 18.8. • klo 10–13 Pikkolan koulun vanhempainyhdistyksen ja oppilaiden järjestämä peräkonttikirppis Pikkolan koulu, Finnentie 40. Tapulintie 4. Kangasala-talon aukioloaikoina. Lauantai 27.8. saakka päivittäin klo 10–19. VAPAA PÄÄSY Kangasalan kulttuurikävelyt Ke 24.8. Arkisin lapsille maksuton ohjattu aktiviteetti klo 10 ja 13. 24.8. MANNERHEIMIN LASTENSUOJELULIITON Kangasalan yhdistys Tervetuloa MLL:n Kangasalan yhdistyksen toimintaan! SYKSYN UUTUUS: SYKSYN UUTUUS: VAUVAJA PERHESIRKUS Suoraman koululla alk. Reitti on esteetön ja noin 5 km. • Kahvila Mäyrä ja Lastenmaatila Pikkupiha Raudanmaan kylätalolla. Vapaa pääsy ja sään mukaan varustus. ilmestyvässä lehdessämme. Reitti on esteetön ja noin 2 km. JÄTEASEMAT • Klan jäteasema av. VAPAA PÄÄSY Kangasalan kulttuurikävelyt Tervetuloa luontoja kulttuurikohteisiin kaiken kuntoiset ja ikäiset liikkujat 9.3. Perjantai 19.8. • Yleisurheilun sarjakilpailut Pakkalan urheilukentällä klo 18 keskiviikkoisin 24.8., 31.8. FC Kangasala. kerroksen aulassa 29.8. Kielten opettaja Mervi Autio kertoo suomeksi kohdemaasta. • Kuhmalahden kotiseutumuseo av. Järj. • klo 18 Laula kanssain -yhteislaulumatinea Kangasalan kesäteatterilla. • klo 12–15 Jalmarin Kodon palveluohjaus Prisman infopisteellä. • klo 12–17 Katutaidepihan Elomarkkinat Vanhalla Tredulla, Lehtipuuntie. 4.9. 5.9. Hetkien salaisuuksia maalauksia 23.8.–9.9. Kierrokset järjestetään vallitseva koronatilanne huomioiden. heinäkuun ajan keskiviikkoisin ja perjantaisin klo 16–18, sunnuntaisin klo 12–16. Järj. • Kangasalan kotiseutumuseo 1.6.– 31.8. Järj. Paluu tapahtumakentälle noin klo 15. • Kuhmalahden Taidepappilan kesänäyttely 21.8.asti ti–su klo 12–18. Makkaranpaistoa. Vapaa pääsy. Ohjelmassa pelejä, mukavaa yhdessäoloa Ohjelmassa pelejä, mukavaa yhdessäoloa ja molemmat saunat lämpimänä. • Kuhmalahden jäteasema av. Järj. Kahvio. 11.9. Järj. 1.6. Musiikkia, tulishow, kirjailijavieraita. 9.11. 2 km. Vaihtuvana näyttelynä Aapisia vuosien varrelta -kirjanäyttely. klo 13.30. MUSEOT • Kangasala-talon asiakaspalvelu ja lipunmyynti ti–ke klo 11–17, to 11–19, pe–la 11–17, su 11–15, ma suljettu. 2 km:n reitti. Av. Paluu Kyötikkälään noin klo 20. Keskiviikko 17.8. Kangasalan Yhteiskoulu ja lukio 100 v ja Kangasalan Yläkoulut 1871–1968 kuvina -näyttelyt jatkavat. 4.9. saakka Kimmo Pyykkö -taidemuseossa. LASTENVAATEJA LELUKIRPPIS tulossa syksyllä, seuraa ilmoittelua! JÄRJESTÄMME MYÖS NUORISOTOIMINTAA, VERTAISRYHMIÄ, RETKIÄ YM. Makkaranpaistoa. ARPAJAISET TERVETULOA! ARPAJAISET TERVETULOA! Vammaisjärjestöjen perinteinen illanvietto Vesaniemessä Liikkumalla TERVEYTTÄ ja VIRKISTYSTÄ arkeesi! Varaa ilmoituspaikka to 25.8. 1.6. klo 17.30 Kirkkoharjun näkötorni ja Sorolan monttu Lähtö: Kyötikkälän urheilukeskuksen parkkipaikka, Lätsä-Pekan tie 21. Paluu museomakasiinille noin klo 19. saakka. Paluu Kyötikkälään noin klo 20. Knaapintie 16. saakka myös ke klo 15–19. Tapahtumatytöt. • Ulkoiluryhmä Jalmarin Kodossa jatkuu 2.8. Paluuajat viitteellisiä, sillä nopeus mukautetaan ryhmän mukaisesti. asti talon aukioloaikoina. Kierroksen pituus n. • Hartaushetki Jalmarin Kodossa pe 26.8. Kaarina Maununtyttären tie 6. saakka arkisin klo 9–15. Maksuton kahvitarjoilu. klo 18 Sahalahden museomakasiini, alikulun ja Väkevä Maa-taidealueen teokset Lähtö: Sahalahden museomakasiini, Vanha Pakkalantie 35. Pituus noin 8 km. Järj. (6 krt) TOUHUTUNNIT: Liuksialan koululla alk. joka päivä klo 10–16. Paluu monitoimitalolle noin klo 16. • Suomen Roerich-seura ry:n näyttely Roerich-pakti – Rauha kulttuurin kautta 9.8.–27.8.Sahalahden museomakasiinilla. alkaen ma–la klo 10–19, su klo 10–16. kangasala.fi/ ajankohtaisettapahtumat Sään mukaan varustus peruutukset vain erittäin huonolla säällä. Kiivain pelitahti klo 10–16. pääkirjaston Taidetila Terrassa. kesän aikana ma– su klo 11–18. Raija 040 705 7269 raija.marjamaa@ kangasalansanomat.fi Sari 050 404 1146 ilmoitukset@kangasalansanomat.fi Eläinteema 31.8. Paluu museomakasiinille noin klo 19. • Vehoniemen Automuseon näyttelyssä mm. joka päivä klo 10–18 sekä 15.8.–18.12. Paluuajat viitteellisiä, sillä nopeus mukautetaan ryhmän mukaisesti. Vapaa pääsy, tarjoilumaksu 10 euroa. Hengellisyyttä ja huumoria, Rainer Armialan tauluja 30.9. Yhteistyössä Pienoismallikeräilijärekisteri. ma–la klo 10–19 ja su klo 10–18. klo 18 Sahalahden museomakasiini, alikulun ja Väkevä Maa-taidealueen teokset Lähtö: Sahalahden museomakasiini, Vanha Pakkalantie 35. ti–su klo 12–17. klo 13 Asemanseudun rakennusten historiaa ja Katajajärven laavu Lähtö: Aseman monitoimitalo, Asemantie 470. Reitti on esteetön ja noin 5 km. • Pienoismallipäivä Vehoniemen Automuseolla. Esteetön n. • Mobilia 1.6.–14.8. • klo 14–18 Kangasala Folk 2022 Kangas alan kesäteatterilla, Kustaa Kolmannentie 75. • Kimmo Kaivanto – Politiikka ja poesia17.9.–8.1. Torstai 25.8. • Kangasalan Kotiseutumuseossa kesällä pysyvä näyttely, jossa uutena Metsästysja pyyntiraudat. • Omatoiminen kuntosali Jalmarin Kodossa heinä-elokuussa maanantaisin klo 11–12, keskiviikkoisin klo 8–9 ja perjantaisin klo 8–9 ja klo 11–12. ti–pe klo 14–18 ja la 10–14. Kiivain pelitahti klo 10–16. klo 17–18 ja Huutijärven koululla alk. Auton voi tarpeen mukaan jättää kentälle. Av. mennessä. • Taidenäyttely Jalmarin Kodolla. Tarjolla grillimakkaraa, mehua ja kahvia. Klan kulttuuripalvelut. ti–la klo 11–17. Tarjolla grillimakkaraa, mehua ja kahvia. Duo Lehtinen & Lipasti. • Juniorijalkapalloturnaus Suoraman ja Kyötikkälän kentillä. Sunnuntai 21.8. • Mobiliassa Rallimuseo, Mobilian klassikot ja Tarinoita siirtotyömailta -näyttelyt. Kesällä 31.8. Järj. • klo 15–16.30 Kohteessa-konserttisarja Kangasalan Lepokodilla. Kaikille avoin liikunnallinen ilta, pelejä, saunat, grillimakkaraa, kahvia. Eläinteema 31.8. Taidetie 19 • Maija Ponsi-Pettinen, taidemaalari ja graafikko 2.8.–19.8. Av. Kimmo Pyykkö -taidemuseossa. klo 16.30–17.30 RUUTANAN PERHEKAHVILA maanantaisin klo 9.30–11.30 Ruutanan nuorisotilassa alk
Kangasalan Sanomat Keskiviikko 17.8.2022 18 hin sekä opintoihin. Liettua-vuoden jälkeen hän palaisi takaisin Pirkanmaalle, jossa on sittemmin viihtynyt. – Roope soitti, että helkkari Johannes, nyt se Kehräsaaren paikka olisi vapaana, ja meidät haluttaisiin siihen. – Ehkä se on vanhenemisen merkki, sillä nyt minua houkuttaisi päivä päivältä enemmän muuttaa takaisin Kangasalle. Eihän se ole yhtään hassumpi paikka, Mansikka-aho miettii virne suupielessä. Parhaassa tapauksessa hän arveli yhteistyön poikivan hänelle ilmaiset kahvit tai oluet. Erityisesti häntä kiehtoo palvelumuotoilu, jota voi testailla ”omassa Raina-kuplassa”. TEINI-VUOSINA Mansikka-aholla oli kova hinku päästä kotikaupungista pois. Aivan vielä vanhan kotipaikan lumo ei ole saanut häntä puolelleen, sillä arki ja ajatukset askartelevat tällä hetkellä niin tiiviisti Rainan ympärillä. – Olen miettinyt, pystysikö Raina tekemään saman elokuville, minkä Hard Rock Café on tehnyt musiikille. Mansikka-aho päätti jättää aktiivisen etsinnän ja keskittyä töiARJESSA MUKANA Pähkähullujen ideoiden yrittäjä JOHANNES MANSIKKA-AHO • Syntynyt 1994 Kangasalan Huhmarissa • Asuu Tampereella • Työskennellyt monissa asiakaspalvelun ja myynnin tehtävissä • Lempipaikka Kangasalla: Tiihalassa sijaitseva pieni lato • Lempielokuva: Blues Brothers • Harrastukset: Musisointi ja musiikin kuuntelu, äänikirjat. – Nyt kun minulla on oma baari, voin toisaalta esiintyä niin paljon kun haluan. Parhaassa tapauksessa hän arveli yhteistyön poikivan hänelle ilmaiset kahvit tai oluet. Lopputuloksena olikin kokonaisen yrityksen luotsaaminen.. Lukion jälkeen hän muutti Tampereelle, joka sekin tuntui kovin pieneltä. NOPEAT PÄÄTÖKSET vaikuttavat olevan Mansikka-ahon erikoisalaa. KAIKKI SAI Mansikka-ahon mukaan alkunsa ”aivan pähkähullusta ideasta”. Lopputuloksena olikin kokonaisen yrityksen luotsaaminen. Ajattelin, että olenhan minä kuitenkin vuoden verran käynyt yrityskoulua, joten homma hoituu. Muutamia vuosia sitten hän päätyi kahden viikon varoitusajalla pakkaamaan elämänsä matkalaukkuun ja muuttamaan Liettuaan töihin. Nykyisessä toimenkuvassa baaritiskin takana onkin yllättävästi yhtymäkohtia näihin haavekuviin. Sitten viime marraskuussa pärähti. – Silloisen työpaikan kautta aukesi mahdollisuus lähteä komennukselle ulkomaille, mutta jäin miettimään liian pitkäksi aikaa ja tilaisuus meni ohi. tammikuuta myydystä kaakaomukillisesta, on kehystetty ja nostettu esille seinälle paikan omaksi onnenlantiksi. Koko ajan täytyy opetella uutta. Keväällä yritin käydä myös samaan aikaan päiväkoulua, joten takana on aikamoinen vuosi, Mansikka-aho kertoo. Kuitti ensimmäisestä asiakaspalvelutilanteesta, 18. Hätätilassa voin itse soittaa, jos esiintyjä peruu, hän veistelee, mutta sanoo olevansa varsin huono laulaja ja kitaristina keskinkertainen. Kaikki oli aloitettava pienin askelin. – TÄYTYY AJATELLA isosti ja välillä on oltava täysin pähkähulluja ideoita, miettii Tampereella Cafe Rainaa luotsaava Johannes Mansikka-aho. Toive karahti kiveen, eikä mikään muukaan paikka tuntunut kaksikon näkemykseen sopivalta. – Tiesin jonkin verran liiketoimintasuunnittelusta, konseptin luomisesta sekä myynnistä, mutta en juuri mitään yrittäjyydestä. Noin puolitoista vuotta sitten Proakatemiassa opiskeleva Mansikka-aho kuuli ystävänsä kautta tapaamansa Roope Vuorisen miettivän oman ravintolan perustamista ja päätti välittömästi tarjota apuaan hankkeeseen. – Sillä hetkellä suurin huolenaihe kuitenkin oli, että saako passin uusittua riittävän nopeasti. Vasta jälkeen päin hän päätyi googlaamaan, millainen maa oikein on kyseessä. Eveliina Kälviäinen, teksti & kuva Lapsena Johannes Mansikka-aho haaveili rokkitähteydestä tai muusikon urasta. KUKA. Mansikka-aho pyörittää Tampereen Kehräsaaressa sijaitsevaa kahvila-baari Cafe Rainaa. Päätin, että seuraavan kerran kun tulee mahdollisuus, niin minä lähden enkä ajattelen sen enempää. Monesti sen jälkeen olen huomannut, että on vielä paljon, mitä en osaa. Pian Vilnaan tarvittiin suomenkielistä osaajaa, joten hän lupautui pestiin muitta mutkitta. Täydellisenä sijaintina he näkivät tilan elokuvateatteri Niagaran yhteydessä. Tuore yrittäjä luonnehtii paikan vielä kasvavan ja hakevan muotoaan. Soittaa kitaraa ja bassoa sekä opettelee ksafuuniin (saksofonin ja oboen välimuoto) soittoa Päätös oman kahvila-baarin perustamisesta syntyi pikavauhtia. Meillä oli puolitoista viikkoa aikaa päättää, mitä tekisimme ja kuinka saisimme tarvittavan pääoman kasaan, Mansikka-aho muistelee. KORONA-AJAN KURIMUKSEN keskellä miehet ideoivat yhdessä mukavaa ja rentoa paikkaa, jossa elävä musiikki, ruoka, kulttuuri ja cocktailit kohtaisivat. Täytyy ajatella isosti ja välillä on oltava täysin pähkähulluja ideoita. Intoa puhkuen he päättivät kokeilla kepillä jäätä ja tiedustella, olisiko kyseinen paikka mahdollisesti vapaata riistaa. – Heti kun saimme jotain myytävää, niin oli avattava, että saimme liikevaihtoa. Aiemmin hän on työskennellyt erilaisissa myyntija asiakaspalvelutehtävissä
– Arvokisojen jälkeen on aina vähän tyhjä olo. Suomen miesten viesti ei kulkenut ihan odotetusti, sillä tuloksena oli neljäs sija. Kipinä lajiin syttyi jo nelivuotiaana. – Sveitsin MM-kisoissa kilpaillaan 900–2 400 metrin korkeudessa. Vuoden 2021 MM-kilpailuissa Kuukka tuli viestissä neljänneksi. Viimeisen kuukauden ennen kisoja olin käytännössä eristyksissä. Suoraman-kodissa ei tuolloin vierailijoita nähty. Hopeaa otti Norjan Eskil Kinneberg, eroa kangasalalaiseen 35 sekuntia. – Olen viihtynyt Kangasalla, kertoo vuosi sitten Suoramalle asettunut suunnistaja, Kuukka sanoo. Kisojen alla Kuukka pysytteli tiukassa kuplassa, ettei esimerkiksi koronatartunta olisi päässyt pilaamaan valmistautumista. VASTOIN ODOTUKSIA tapahtunut karsiutuminen keskimatkalta langetti varjon pitkän matkan finaalin ylle. Niiden jälkeen Kuukka matkaa takaisin Sveitsiin ehtiäkseen totuttautumaan korkeaan ilmanalaan ennen Maailmancupia. Virossa erityispiirteenä oli maaston tiheä aluskasvillisuus. ELIAS KUUKKA on suunnistanut melkein koko ikänsä. Virolaiset metsät ovat keskimäärin huomattavasti peitteisempiä kuin suomalaiset. – Keskimatkalla en päässyt finaaliin, kun karsinnassa tuli yksi iso suunnistusvirhe. SM-mitaleita miehellä on runsaasti. Kipinä lajiin tuli jo nelivuotiaana – oma isä ja isoisä ovat harrastaneet suunnistusta. Pitkällä matkalla hän oli samoissa kisoissa sijalla 14. Elias Kuukka – Viimeisen kuukauden ennen kisoja olin käytännössä eristyksissä. Eliaksen tapaan he ovat hurahtaneet lajiin. Kirkkoharjussa on juostu monet harjoitukset. SUOMALAISET SUUNNISTAJAT leireilevät Sveitsissä elokuun lopulla ennen SM-kisoja. Tuo harju on tullut hyvin tutuksi, hän viittoilee Kirkkoharjun suuntaan.. Pronssimitali tuntuu miehestä erittäin hyvältä. Kaikissa oman elämän ratkaisuissa pitää ottaa huomioon tuleva kisarupeama. Tätä nykyä Elias ja Anton kilpailevat täysillä, ja Pietari toimii taustajoukoissa. Kakkostavoitteena hänellä on Maailmancupin finaali, joka kisataan Sveitsin Davosissa lokakuun alussa. Aikaisemmin kroppa ei ole hirveän hyvin toiminut korkealla. Pitkällä matkalla hän oli 12:s. Tapahtuma on samalla esikisa vuoden 2023 MM-kilpailuille samassa paikassa. Pitkän matkan kulta meni Ruotsin Martin Regbornille 1.06 minuutin erolla Kuukkaan. Epäonnistunut karsinta oli vain vuorokautta ennen pronssinhohtoisesti päättynyttä 17,3 kilometrin mittaista kisaa. Se oli karmea pettymys. ARVOKISAKOKEMUSTA Kuukalla on jo useilta vuosilta. 19 Keskiviikko 17.8.2022 Kangasalan Sanomat Jouni Valkeeniemi, teksti & kuvat Elias Kuukka nappasi suunnistusuransa ensimmäisen henkilökohtaisen arvokisamitalin, kun hän sijoittui pitkällä matkalla kolmanneksi EM-kisoissa Viron Rakveressä. URHEILU Elias Kuukka suunnisti EM-pronssia Virossa KIRKKOHARJU ON tullut Elias Kuukalle hyvin tutuksi harjoittelumaastona. Paras saavutus on vuoden 2019 MM-viesti, jossa hän suunnisti Suomen joukkueessa hopealle. – Kaikissa arvokisoissa on jotain spesiaalia, mihin kilpailijan pitää sopeutua, Kuukka kertoo. Onneksi jo ennen EM-kisoja kalenteriin tuli merkintöjä leireistä ja kisamatkoista. Toisaalta hän sanoo, että fiilikset EM-kisojen jälkeen ovat olleet vähän kaksijakoiset. Kuukalla on kaksi veljeä, Pietari ja Anton. Huippu-urheilussa arvokisoihin keskittyminen on yleensä totaalista. SUORAMALLA ASUVA Kuukka, 28, suunnistaa Tampereen Pyrinnön riveissä. Ei olisi mitään järkeä olla huolimaton viime metreillä, hän kuvailee asetelmaa ennen tärkeitä mittelöitä. – Täällä on hyvä harjoitella. Näkyvyyttä on paljon vähemmän, mikä tietenkin osaltaan vaikuttaa rastien löytämiseen. Avovaimo kävi töissä, mutta esimerkiksi perheenjäsenet eivät päässeet käymään meillä. Sen eteen on joutunut tekemään kosolti työtä. Kuukan mukaan parempaankin sijoitukseen olisi ollut aineksia. – Siinä piti kyllä koota itseään, Kuukka kertaa tuntemuksiaan kahden kisan välissä. EM-kisat olivat Kuukalle kauden päätavoite. Avovaimo kävi töissä, mutta esimerkiksi perheenjäsenet eivät päässeet käymään meillä
Heikkilä ampui tyttöjen sarjassa tuloksen 370, jolla hän oli lähes loppuun asti kilpailun johdossa. – Fiilis on aivan huikea, sillä vihdoin kova työ ja paneutuminen palkittiin korkeimmalla korokkeella! Voitto varmisti Huikurille suoran osallistumisoikeuden MM-sarjan kilpailuihin kaudelle 2023. Sammaliston varma lasku aika-ajoissa oikeutti piikkipaikkaan varsinaisessa kilpailussa. Kisa käytiin Levillä. ”Siistiä olla yksi maailman parhaista.” VILLE HÄYRINEN Ville Huikuri pääsee kisaamaan MM-osakilpailuihin ensi kaudella. – Huojentuneet fiilikset, kun kilpailut on nyt taputeltu. Tuloksena oli talvesta asti haaveilemani suomenmestaruus, joka maistui erityisen hyvältä, Sammalisto kuvailee. Lopun tsemppasin hyvin ja olen tosi tyytyväinen toiseen MM-hopeaan, Heikkilä iloitsi kilpailun ratkettua. Sammalistolle Levin SM DH-kilpailut olivat kauden päätähtäin. Valmistautuminen kuitenkin onnistui, ja vauhti osui kohdilleen. elokuuta Chateurouxissa Rankassa. Heinäkuun lopulla Levillä ajetuissa alamäkiajon SM-kilpailuissa Vesa Sammalisto nappasi M35-sarjan mestaruuden vajaan sekunnin erolla toiseksi tulleeseen Aki Romppaiseen. Kisapäivänä taivas repesi, mikä tiesi kuskeille märkiä ja haastavia olosuhteita. – Siistiä olla yksi maailman parhaista! Ajattelin, että mitali on saatava ja se tuli, Heikkilä sanoo tiedotteessa. Tiesin, että nyt on sauma voittoon ja kaikki tuntui pyörästä lähtien hyvältä ennen kilpailua, Huikuri kertoo. Saduakassova ampui viimeisten ampujien joukossa. URHEILU Kaksi hopeaa ensimmäisistä MM-kisoista HUOJENTUNEET FIILIKSET, kun kilpailut on nyt taputeltu, Heikkilä totesi päätöskilpailun jälkeen. Heikkilä aloitti semifinaalin tarkasti ja karkasi kymppejä ampumalla johtoon pistein 4–0. – Tarjolla oli kauden pisin, Suomen mittapuissa kunnioitettava, yli kahden minuutin kisarata. Kangasalan Sanomat Keskiviikko 17.8.2022 20 Kangasalan Sanomat Kangasalan Kisan pyöräilijät Vesa Sammalisto ja Ville Huikuri tekivät voitokkaan kilpailureissun pohjoiseen. Kisojen alla häntä kiusasi lihasjumi, joka hellitti juuri sopivasti: jo treenipäivänä Levillä vire alkoi löytyä ja ajo tuntua hyvältä. Tuloksena oli neljäs sijoitus kivenkovassa Elite-luokassa, vain seitsemän sadasosan tappiolla pronssia voittaneeseen Tuukka Westerholmiin. Liikkuvan maalin MM-kilpailut kisattiin 1.–9. TALVEN ESPANJASSA harjoitellut ja kevään Euroopassa kilpailuita kiertänyt Ville Huikuri osallistui hänkin alamäkiajon SM-kilpailuihin, joskin enemmän harjoitusmielessä. Heikkilän peruskilpailun tulos oli 552, jolla hän eteni sijalta kolme mitaliotteluihin. Kangasalan Sanomat Kangasalan Kymppi 64:ää edustava Ida Heikkilä ampui viime viikon maanantaina hopealle 10 metrin liikkuvan maalin MM-kilpailuissa tyttöjen sarjassa. Kazakstanilainen tähtäsi erinomaisen sarjan toisen puoliskon 189 pistettä ja voitti tuloksella 372. Semifinaalissa häntä vastaan asettui peruskilpailussa toiseksi sijoittunut Armenian Gohar Harutyunyan, Suomen ampumaurheiluliiton tiedotteessa kerrotaan. Euroopan kisoissa sekä talvella hankittu alamäen laskunopeus ja varmuus yhdistettynä loistavaan kuntoon toivat hänelle ensimmäisen SM-sarjan osakilpailuvoiton Elitessä ennen Jussi Honkaa ja Santtu Nymania. ASSI LINDHOLM. Ida Heikkilän kilpailut jatkuivat mainiosti tiistaina kisojen päätöslajissa 10 metrin sekajuoksuissa. Heikkilä saavutti ensimmäisissä MM-kisoissaan kaksi hopeaa. Radan loppuvaiheen pitkähkö jyrkkä ja mutkitteleva osuus oli erityisesti mieleen ja tuntui omalta vahvuudeltani, kertailee Sammalisto. Heikkilä voitti ottelun lopulta pistein 6–2. Huikurin päätavoite oli kuitenkin vasta seuraavana viikonloppuna Levillä ajettava kaksipäiväinen maastopyöräenduron SM-sarjan kolmas osakilpailu, joka oli samalla enduron MM-sarjan karsintakilpailu. – Kaikki osui Levillä kohdalleen. Kilpailun voitti Kazakstanin Alexandra Saduakassova. Kangasalan Kisan maastopyöräilijöille menestystä kauden pääkisoissa Levillä VILLE HUIKURI tuuletti ensimmäistä SM-sarjan osakilpailuvoittoaan Elitessä. – Viimeisenä kuskina tornissa paineet kasautuivat kisalaskulle
Olen erittäin ylpeä koko tiimistä. Tule kahville Vehkajärven kirkon klo 10 jumalanpalveluksen jälkeen. P. Piirin Kirkkopäivä Aitolahden kirkossa ti 30.8. METSÄPALSTA n. la 20.8. Lähtö torilta klo 18. U16 NUORTEN 6x200m viestin voittajaksi meloi Tanska, hopeaa otti Ruotsi ja pronssille sijoittui Suomi. 040 133 6479. klo 18– 20. Kuusi parasta joukkuetta selvisi Tampereella käytäviin finaaleihin. Edustajista peräti kahdeksan tuli Kangasalan Melojista. Tiedotteen mukaan Suomen PM-joukkueen johtaja Marja Hakala oli vaikuttunut nuoresta joukkueesta: – Suomen joukkueessa on huikeita urheilijoita. Kisat keräsivät urheilijoita ja huoltajia paikalle eri maista yli 200. Ilm. Vapaaehtoisia työntekijöitä toimi viikonlopun aikana yli 90 henkilöä, Kangasalan Melojien tiedotteessa kerrotaan. NUORTEN POHJOISMAIDEN mestaruuskilpailussa ylivoimaisen voiton vei Tanska, joka keräsi 921 pistettä. noin 1000 e/kk. Ruotsi keräsi 602, norja 489 ja Suomi 172 pistettä. 0400 967 792. klo 15. Ensimmäisellä viikolla voi tutustua eri jumppiin. Sateella jatko 22. elokuuta SM-hopeaa U16-vuotiaiden poikien Beach volley -finaalissa. Heritynniementie 127, Valkeakoski. pe 7.10. Maksuton nouto. Vuokra max. Etsimme nyt Kangasala-taloon tähän tehtävään keskittynyttä Lisätietoja antaa toimitusjohtaja Timo Kotilainen, 040 631 6400 arkisin klo 9–12. varaajat, lämmityskattilat, säiliöt, romuautot, akut, kattopellit, maatalouskoneet, traktorit. Kesän aikana pelattiin osakilpailuja ympäri Suomea. URHEILU Kangasalan kaupunki tiedottaa Sekalaisia Myytävänä Torilla Vuokrata halutaan Ostetaan Työtä tajolla Kangasalan kaupunki Kunnantie 1, 36200 Kangasala PL 50, 36201 Kangasala Vaihde: 03 5655 3000 www.kangasala.fi Ilmoittautuminen liikuntapalveluiden liikuntaryhmiin kaudelle 2022–2023 Ilmoittautuminen Kangasalan kaupungin liikuntapalveluiden järjestämiin eläkeläisten ja erityisryhmien liikuntaryhmiin kaudelle 2022–2023 alkaa maanantaina 22.8.2022 klo 12. 3h+k. Suomen joukkueessa meloivat (kuvassa vasemmalta) Aapo Halmela, Elma Laurell, Aatu Mäkelä, Sandra Helsingius, Helena Sjöberg ja Tuomas Virolainen. 15VUOTIAAT kangasalalaiset Aarni Ruohola ja Jussi Koskela voittivat 14. Hyvää kisakuntoa edellisissä kotimaan kisoissa väläytelleet U21-sarjan maajoukkue-edustajat Matias Ylisiurua ja Niko Keskinen meloivat pronssille kajakkikaksikoiden 1000 metrin matkalla. Tarkemmat ryhmätiedot ja ilmoittautumisohjeet: kangasala.fi/kulttuuri-ja-vapaa-aika/ liikuntapalvelut/ohjattu-liikunta/liikuntaryhmat/ tai p. 045 787 24906 KANGASALAN TORILTA KANGASALAN TORILTA VIELÄ KESÄN JA ALKAVAN SYKSYN SATOA PÄIVITTÄIN! Tuoreet kotimaiset mansikat, vadelmat, mustikat, pensasmustikat, kantarellit, Lapin korpihillaa sekä Laitilan siikliperunaa. Hakemukset 25.8.22 mennessä osoitteella timo.kotilainen@kangasala-talo.fi Katso Kangasala-talo.fi/ajankohtaista/ tule-tekemaan-kangasalatalon-viestintaa. 17.8.2022 KULTTUURI JA VAPAA-AIKAPALVELUT METALLIROMUN KERÄYS mm. p. Suomen toisen mitalin ottivat 16-vuotiaat nuoret 6 x 200 metrin viestissä. HALUATKO ILMOITTAA TÄSSÄ. klo 19. 050 586 0613 Vehkajärven Marttayhdistys Martat keittävät sunnuntaikahvit olohuoneen hengessä Vehkajärven koululla su 28.8. Klan Naisvoimistelijat Jumpat alkavat ma 22.8. Klan Invalidit Bocciaa pelataan ti 23.8. Annikille p. klo 10–12 keskuskentällä. 21 Keskiviikko 17.8.2022 Kangasalan Sanomat Kangasalan Sanomat Ratamelonnan nuorten alle 21-vuotiaiden, Pohjoismaiden mestaruuskilpailut järjestettiin toissaviikonloppuna Kaukajärven soutuja melontastadionilla. klo 12.15–13, ilm. klo 11–14. Klan Kansalliset Seniorit TT-Frenckell näyttämö, ”Frankie ja Johnny kuun valossa” ke 9.11. 040 822 1057 Klan Nuorisoseura Bingo ma 22.8. 2–10 ha, Kangasalta. Tiimi oli nuori, mukana useita ensikertalaisia. Risto Jokiselle p. ja 23.8. Marjatalta p. 050 350 8713. 040 566 9001 MUSTAA VIINIMARJAA itsepoimien, 20 e/10 l. Suomea edusti kilpailujen pienin 24 urheilijan joukkue. Majaalahdentie 286, 19. klo 18. 040 502 4091 / Erkki RIVITALOASUNTO Kangasalta. Pronssijoukkueessa meloivat Kangasalan Melojista Helena Sjöberg ja Aapo Halmela. klo 10–14. menn. Ilmoittautuminen tapahtuu Hellewi-järjestelmässä osoitteessa www.kuntapalvelut.fi/kangasala/. Työssäkäyvä pari ja sisäkissa. Myös metallin purku ja varastojen tyhjennykset. klo 10–14. Myös tuoreita vihanneksia!! Palvelemme MA-LA 8–15 TATUN MAKEAT MARJAT TATUN MAKEAT MARJAT Tervetuloa! SEURAT TOIMIVAT KaMe:n melojat mitaleilla PM-kisoissa Suomi osallistui kilpailuun pienimmällä joukkueella. klo 12. p. Klan Eläkkeensaajat Kuntosali Pitkäjärven koululla pe 19.8. Väh. P. VADELMAA itsepoimien, Talvian marjatila Tiihala, Kangasala. R O O SA R U O H O LA MARJA HAKALA Klan Retkeilijät Iltapäivä Pikku-Herityssä to 18.8. menn. Vesijumppa alkaa to 1.9. Kilpailu käytiin kovaan vastatuuleen. klo 16–17. Kisan järjestivät Kangasalan Melojat ja Tampereen Pirkka-Melojat. 0408676581 / Kari. Voiton vei Tanska ja toiseksi sijoittui Ruotsi. ja 20.8. Rivi-ilmoitus käteisellä 20 € laskutettuna 25 € Parasta palvelua VIESTINTÄJA MARKKINOINTIPÄÄLLIKKÖÄ Tule tekemään Kangasala-talon viestintää! Työ vilkkaalla kulttuurija tapahtuma-alalla pitää sisällään paljon viestintää, markkinointia ja asiakaskontakteja. He saivat saivat rutkasti kokemusta ja olivat oppimassa uutta, kansainvälistä kisaelämystä. Kivennavan Ahjärveläiset Kokoontuminen Ahjärventalolla ma 22.8. P. Tied. Ilm
040 778 8695 JUHLAJA KOKOUSTILAT Juhlaja kokoustila ILKONHOVI Kangasalantie 618 (Vatialan hautausmaata vastapäätä) P. 050 389 6803 OP Koti tuntee Kangasalan. Aina onnistuu kun soitat, myös lauantaisin. Tilaukset: 03 371 6106 www.laurilanbetoni.. P. Katso: hameenlahiautopa 050 326 6556 HUOLLAMME: Autot, avantit, mönkijät, moottorikelkat, perämoottorit, traktorit jne. Urheilutie 2-4, 36200 Kangasala P. Aakkulantie 42, Kangasala P. Henri Nykänen p. 03 3772 500 päivystys 24/7 0400 411 008 www.kayttolukko.fi Turvallisuuden avaintekijä Keskipisteenä KANGASALA Merkillisen hyvää palvelua Kangasalantie 921, katsastusaseman vieressä arkisin 8-17, la 9-14 | P. 040 7286962 sanna@sannaslife.fi www.sannaslife.fi Sanna Hämäläinen yrittäjä, kaupanvahvistaja Sanna's Life Oy Lomakodinkuja 1 36600 Pälkäne LAURILAN BETONI LEMPÄÄLÄN BETONI KANGASALA Kuljetukset ja pumppaukset edullisesti. Ilmainen puhelinneuvonta. TÄYDEN PALVELUN PESULA PESULAX OY Pesemme kaikki kodintekstiilit, puvut, hääpuvut, matot, työvaatteet ym. 044 743 3580 • koilliskeskus@kiinteistomaailma.fi Emilia Nikkilä 044 348 1737 Maarit Pelli 044 504 4511 Tanja Alakoski 044 504 4508 Minna Kalliovalkama 044 504 4506 Harri Kalliovalkama 044 504 4507 Käytä kotikaupunkisi palveluita Soita ilmoituksesi Sari 050 404 1146 Raija 040 705 7269 KS Lataa tykätty sovellus! KS. krs, 36220 Kangasala AVOINNA SOPIMUKSEN MUKAAN Pertti 040 702 6586 Päivi 050 351 7031 info@koditon.fi Kari 050 551 7031 Kansallinen Mediatutkimus (KMT 2020). Yli 30v kokemuksella! LAKISÄÄTEISET NUOHOUKSET PIRKANMAAN ALUEELLA ME PALVELEMME Paikalliset palvelun tarjoajat palveluksessasi! PALVELEMME 24 h www.lukkopalvelu.com oy 0400 877 611 Ota yhteyttä ja pyydä tarjous. 050 360 6401 KANGASALAN LEPOKOTI Ruutanantie 26 kokousja juhlatilat sauna ja takkahuone www.elisanet.fi/kangasalan lepokotisaatio P. Vuokraamme myös pöytäliinat juhliisi. huollot Kalliontie 35, halli 2, 36100 Kangasala Puh. 10 puh. vastaavat työt T:MI JURI LEHTINEN 0400 713 922 juri.lehtinen@kolumbus.. Pirkanmaan Ammatti-Isännöinti Oy Sarvijaakonkatu 5b A, Tampere Puh. 050 389 6836 OP Koti Pirkanmaa Oy LKV • Kuohunharjuntie 26, Kangasala • op-koti.fi Jyri Seljavaara p. 03 377 3733 • kangasala@kiinteistomaailma.fi KOILLISKESKUS Citymarket Linnainmaa P. ULKOJA KATTOMAALAUKSET SANEERAUSTYÖT Saku Siurola | Kangasala 0400 908 082 Kysy ilmainen tarjous! SUOMALAISET JA LAADUKKAAT LAMMIN IKKUNAT JA OVET Simo Laitala 040 701 2532 simo.laitala@lammin.fi www.lammin.fi 0,5 vaihtovapaa Kangasalantie 960 S-marketin takana. Rakentaminen ja remontointi Kansallinen Mediatutkimus (KMT 2020). 0500 478 996 www.ahjarvelaiset.fi ELLIN SALI Ellintie 2, Kangasala Tilaa 20-150 hengelle Pitopalvelu Irma Mäkimaa P. 0400 854 860 KIVITIKKA • dieselja bensakäyttöisten moottorien korjaukset • autojen ruostekorjaukset • katsastusremontit • moottorisahojen, ruohonleikkurien ym. p. 03-356 1009 Kirsi Muilu p. Myös iltaisin ja viikonloppuisin. 03 379 0333 AUTOHUOLTO arkisin 8-17, la 9-14 | P. 0400 455 502 Myös kotikäyntejä! www.elainlaakariasematroppi.fi WWW.LILLVET.FI Kuohunharjuntie 31, 36200 Kangasala 010 5011 873 ILMASTOINTIHUOLLOT/ NUOHOUKSET • ilmastointikanavien puhdistukset ja valvonta • hormien korjaukset ja tarkistukset • ym. 03 2772 555 PESULAPALVELUT PESU KAKSIKKO OY Osuusmyllynkatu 5, Messukylä P. Vuokraamosta: Henkilöauto, pakettiauto, perävaunu, puutarhakoneet LIIKKUVA AUTOJA KONEKORJAAMO Tähtää tulokseen Olemme pitäneet pirkanmaalaisista kiinteistöistä ja asukkaista huolta jo vuodesta 1987. 10-16 www.ilkonhovi.fi KAUNEUSJA TERVEYSPALVELUT SATUJALAT JALKOJENHOITOA, LYMFATERAPIAA, tukisukkien mittausja tilauspalvelu Kuohu, Kangasalan uimahalli P. 050 340 2802 energiakartoitus.fi KAUNEUSJA TERVEYSPALVELUT ParturiKampaamo Pääasioista ei kannata tinkiä! Kysy vapaita aikoja Puh. 0400 488 189 www.satujalat.fi ME PALVELEMME KAUNEUSJA TERVEYSPALVELUT HELIN POLI Jalkojenhoito Kotija laitoskäynnit Perushoitajan palvelut Vesitehtaankuja 3, OP:n talo (esteetön käynti ent. 03 3773 177 RENGASMYYNTI KIINTEISTÖVÄLITYS VIEMÄRIHUOLLOT Delete_palveluhakemisto_82x30_c.indd 1 27.11.2018 13.36.51 TIETOKONEET, OHEISLAITTEET MYYNTI, HUOLLOT JA KORJAUKSET Ellintie 6, Kangasala, ark. 03-4102 3074 Junatie 2, Nattari Palvelemme myös Kaukajärvellä Juvank. 046 810 9641 • esa.mantyla@kaiturinsahko.fi TILITOIMISTOT Yrittävän yrittäjän yhteistyökumppani Tilipiste Kompassi Ky Taloushallinnon asiantuntija, KLT Silja Jantunen silja@tilipistekompassi.. Jari Anesmaa p. 045-1207797 IIllm maallääm mppööppuum mppuutt Sähköja antenniasennukset sekä -suunnittelu. 03 447 500 | pamis.fi ISÄNNÖINTITOIMISTOT Aidosti paikallista palvelua lähellä asiakasta. 03 356 2007 mape 9-17 www.pesukaksikko.. Sama vanha tuttu, nuohooja Ville Schwartz on nyt Minut tavoitatte uudesta numerostani 045 141 6848 tai sähköpostitse ville@nuohoojaville.com tai varaa nuohousaika helposti osoitteesta www.nuohoojaville.com T :mi KANGASALA Keskusaukio 2 A, Kangasala P. 040 9381 400 www.kantam.fi HRKKONEVUOKRAAMOT Kangasala Tampere Pirkkala Rakenna tai remontoi Ammattilaisena tai omaan kotiin p. 044 276 7111 Mika Vesanto Tmi ------HOMMA TOIMII ------Kalliontie 35, halli 2, 36100 Kangasala • autojen ruostekorjaukset, katsastusremontit ja huollot • moottorisahojen, ruohonleikkurien ym. Kangasalan Sanomat Keskiviikko 17.8.2022 22 AUTOILU • Autohuollot • Raskaskonehuollot • Renkaat ja rengastyöt, myös isot renkaat • Ilmastointihuollot ja pakokaasutestit • Bosch vikadiagnoosi • Webasto ja Eberspächer • Pesupalvelut! Kultapellonkuja 120, Kuhmalahti Korjaamo 0440 684 521 korjaamokultapelto@gmail.com Hydrauliikkaletkut ja liittimet 0500 846 709 / 24/7 h Valtuutettu -HUOLTO • Tuulilasien vaihdot ja korjaukset • Muovihitsaukset: puskurit ym. P. 044 330 5567 ark. 03 3141 3900 KOULUTUKSET KOULUTUKSET JA KURSSIT 040 584 9560 www.hsmturvallisuuspalvelut.. | P. 03 377 4862 varatuomari Arto Mäkihannu 0400 630 683, arto@makihannu.fi Santeri Mäkihannu 040 757 9366, santeri@makihannu.fi www.makihannu.fi LAKIASIAT RAKENTAMINEN JA REMONTOINTI KAIKKI RAKENNUSALAN TYÖT UUDIS& SANEERAUSKOHTEET P. Edunvalvontavaltuutukset Testamentit Perukirjat, perinnönjaot Kauppakirjat, lahjakirjat ym asiakirjat Edullisesti, toimistollani tai asiakkaan luona! Kysy lisää! p. HSM Turvallisuuspalvelut Oy PUUNKAADOT JUHLAJA KOKOUSTILAT 40 hengen juhlapaikka erilaisiin tilaisuuksiin AHJÄRVELÄISTEN TALO Vesijärven rannalla, Vesijärventie 13, Kangasala. Mainostaja, 89 prosenttia lukijoista pitää mainontaa tässä lehdessä hyvänä asiana. 03 357 5280 keskus@pirkanmaanlaatuisannointi.fi Kaihtimet ja liukuovet Kodit On Oy, Päivi Kuuttinen LKV Aakkulantie 38, 1. Nordean takaa) Palvelut ajanvarauksella 0400 426 416, www.helinpoli.fi PARTURI-KAMPAAMO CUT & CARE Ellintie 6 B 1,36200 Kangasala Varaa aika: 040 181 2300 • Polttopuut, polttopuiden teko • Hakkuut, tontit ja pihapuut • Metsänhoitopalvelut • Polttopuut, polttopuiden teko • Hakkuut, tontit ja pihapuut • Metsänhoitopalvelut ILOMÄEN PUUKAUPPA KY 0400 413 331 LVI-ASENNUKSET JA -HUOLLOT luotettavasti ja joustavasti. huollot ELÄIMET Mäntytie 12, RUUTANA . Lakiasiaintoimisto MÄKIHANNU OY Toivontie 2, 36200 Kangasala P. Muista myös edullinen kuljetuspalvelumme!!! Vihiojantie 20, Nekala, Tampere p. Mainostaja, 96 prosenttia lukijoista pitää tätä lehteä ylivoimaisena paikallisten aiheiden tietolähteenä. klo 10–17 TIETOTEKNIIKKAA VALOKUVAUS PERUKIRJAT KAUPPAKIRJAT TESTAMENTIT YM. 0400 335 443 Joustavasti asiakkaan luona. EDUNVALVONTAVALTUUTUKSET ASIOINTIPALVELU PEKKA VALTONEN P. 040 643 3543 kirsi@zerafiina.fi M Meiltä kotiruokalounas eiltä kotiruokalounas arkisin klo 10.30–13.30 arkisin klo 10.30–13.30 RAvintolaT KANGASALAN SANOMIEN laaja jakelu 28.9. 03 377 1140 AUTOTARVIKE KANGASALAN arkisin 8-16, la sulj. LUKKOLIIKKEET Tule käymään myymälässä Ellintie 4, 36200 Kangasala Puh. 040 595 6227 • www.saneerausmestarit.com • Sähköasennukset • Sähköremontit • LED-valaistus p. 040 703 5346 PIRKANMAAN ENERGIAKARTOITUS OY * Energiatodistukset ja -selvitykset * Kosteiden tilojen mittaukset * Aran energia-avustuslaskenta Markku Peltola P. 050 513 2921 Hämeen LähiAutoPalvelu 050 326 6556 Hämeen LähiAutoPalvelu Vuokraamosta: Autot, pakettiautot, perävaunut, puutarhakoneet LIIKKUVA AUTOJA KONEKORJAAMO HUOLLAMME: Autot, avantit mönkijät, ruohonleikkurit, perämoottorit, traktorit jne.
03-4102 3074 Junatie 2, Nattari Palvelemme myös Kaukajärvellä Juvank. Nordean takaa) Palvelut ajanvarauksella 0400 426 416, www.helinpoli.fi PARTURI-KAMPAAMO CUT & CARE Ellintie 6 B 1,36200 Kangasala Varaa aika: 040 181 2300 • Polttopuut, polttopuiden teko • Hakkuut, tontit ja pihapuut • Metsänhoitopalvelut • Polttopuut, polttopuiden teko • Hakkuut, tontit ja pihapuut • Metsänhoitopalvelut ILOMÄEN PUUKAUPPA KY 0400 413 331 LVI-ASENNUKSET JA -HUOLLOT luotettavasti ja joustavasti. Aakkulantie 42, Kangasala P. Henri Nykänen p. 0400 488 189 www.satujalat.fi ME PALVELEMME KAUNEUSJA TERVEYSPALVELUT HELIN POLI Jalkojenhoito Kotija laitoskäynnit Perushoitajan palvelut Vesitehtaankuja 3, OP:n talo (esteetön käynti ent. 03-356 1009 Kirsi Muilu p. EDUNVALVONTAVALTUUTUKSET ASIOINTIPALVELU PEKKA VALTONEN P. 03 447 500 | pamis.fi ISÄNNÖINTITOIMISTOT Aidosti paikallista palvelua lähellä asiakasta. | P. huollot ELÄIMET Mäntytie 12, RUUTANA . 03 356 2007 mape 9-17 www.pesukaksikko.. 0500 478 996 www.ahjarvelaiset.fi ELLIN SALI Ellintie 2, Kangasala Tilaa 20-150 hengelle Pitopalvelu Irma Mäkimaa P. 044 276 7111 Mika Vesanto Tmi ------HOMMA TOIMII ------Kalliontie 35, halli 2, 36100 Kangasala • autojen ruostekorjaukset, katsastusremontit ja huollot • moottorisahojen, ruohonleikkurien ym. 040 703 5346 PIRKANMAAN ENERGIAKARTOITUS OY * Energiatodistukset ja -selvitykset * Kosteiden tilojen mittaukset * Aran energia-avustuslaskenta Markku Peltola P. Pirkanmaan Ammatti-Isännöinti Oy Sarvijaakonkatu 5b A, Tampere Puh. 03 379 0333 AUTOHUOLTO arkisin 8-17, la 9-14 | P. 050 360 6401 KANGASALAN LEPOKOTI Ruutanantie 26 kokousja juhlatilat sauna ja takkahuone www.elisanet.fi/kangasalan lepokotisaatio P. Lakiasiaintoimisto MÄKIHANNU OY Toivontie 2, 36200 Kangasala P. 040 7286962 sanna@sannaslife.fi www.sannaslife.fi Sanna Hämäläinen yrittäjä, kaupanvahvistaja Sanna's Life Oy Lomakodinkuja 1 36600 Pälkäne LAURILAN BETONI LEMPÄÄLÄN BETONI KANGASALA Kuljetukset ja pumppaukset edullisesti. 045-1207797 IIllm maallääm mppööppuum mppuutt Sähköja antenniasennukset sekä -suunnittelu. 03 3773 177 RENGASMYYNTI KIINTEISTÖVÄLITYS VIEMÄRIHUOLLOT Delete_palveluhakemisto_82x30_c.indd 1 27.11.2018 13.36.51 TIETOKONEET, OHEISLAITTEET MYYNTI, HUOLLOT JA KORJAUKSET Ellintie 6, Kangasala, ark. 040 778 8695 JUHLAJA KOKOUSTILAT Juhlaja kokoustila ILKONHOVI Kangasalantie 618 (Vatialan hautausmaata vastapäätä) P. 040 643 3543 kirsi@zerafiina.fi M Meiltä kotiruokalounas eiltä kotiruokalounas arkisin klo 10.30–13.30 arkisin klo 10.30–13.30 RAvintolaT KANGASALAN SANOMIEN laaja jakelu 28.9. Yli 30v kokemuksella! LAKISÄÄTEISET NUOHOUKSET PIRKANMAAN ALUEELLA ME PALVELEMME Paikalliset palvelun tarjoajat palveluksessasi! PALVELEMME 24 h www.lukkopalvelu.com oy 0400 877 611 Ota yhteyttä ja pyydä tarjous. Edunvalvontavaltuutukset Testamentit Perukirjat, perinnönjaot Kauppakirjat, lahjakirjat ym asiakirjat Edullisesti, toimistollani tai asiakkaan luona! Kysy lisää! p. Vuokraamosta: Henkilöauto, pakettiauto, perävaunu, puutarhakoneet LIIKKUVA AUTOJA KONEKORJAAMO Tähtää tulokseen Olemme pitäneet pirkanmaalaisista kiinteistöistä ja asukkaista huolta jo vuodesta 1987. 03 377 4862 varatuomari Arto Mäkihannu 0400 630 683, arto@makihannu.fi Santeri Mäkihannu 040 757 9366, santeri@makihannu.fi www.makihannu.fi LAKIASIAT RAKENTAMINEN JA REMONTOINTI KAIKKI RAKENNUSALAN TYÖT UUDIS& SANEERAUSKOHTEET P. Muista myös edullinen kuljetuspalvelumme!!! Vihiojantie 20, Nekala, Tampere p. 10 puh. 040 595 6227 • www.saneerausmestarit.com • Sähköasennukset • Sähköremontit • LED-valaistus p. 044 330 5567 ark. vastaavat työt T:MI JURI LEHTINEN 0400 713 922 juri.lehtinen@kolumbus.. LUKKOLIIKKEET Tule käymään myymälässä Ellintie 4, 36200 Kangasala Puh. klo 10–17 TIETOTEKNIIKKAA VALOKUVAUS PERUKIRJAT KAUPPAKIRJAT TESTAMENTIT YM. 23 Keskiviikko 17.8.2022 Kangasalan Sanomat AUTOILU • Autohuollot • Raskaskonehuollot • Renkaat ja rengastyöt, myös isot renkaat • Ilmastointihuollot ja pakokaasutestit • Bosch vikadiagnoosi • Webasto ja Eberspächer • Pesupalvelut! Kultapellonkuja 120, Kuhmalahti Korjaamo 0440 684 521 korjaamokultapelto@gmail.com Hydrauliikkaletkut ja liittimet 0500 846 709 / 24/7 h Valtuutettu -HUOLTO • Tuulilasien vaihdot ja korjaukset • Muovihitsaukset: puskurit ym. Vuokraamme myös pöytäliinat juhliisi. Katso: hameenlahiautopa 050 326 6556 HUOLLAMME: Autot, avantit, mönkijät, moottorikelkat, perämoottorit, traktorit jne. Aina onnistuu kun soitat, myös lauantaisin. Rakentaminen ja remontointi Kansallinen Mediatutkimus (KMT 2020). 0400 335 443 Joustavasti asiakkaan luona. 03 2772 555 PESULAPALVELUT PESU KAKSIKKO OY Osuusmyllynkatu 5, Messukylä P. Tilaukset: 03 371 6106 www.laurilanbetoni.. 050 389 6803 OP Koti tuntee Kangasalan. krs, 36220 Kangasala AVOINNA SOPIMUKSEN MUKAAN Pertti 040 702 6586 Päivi 050 351 7031 info@koditon.fi Kari 050 551 7031 Kansallinen Mediatutkimus (KMT 2020). P. Urheilutie 2-4, 36200 Kangasala P. 03 3141 3900 KOULUTUKSET KOULUTUKSET JA KURSSIT 040 584 9560 www.hsmturvallisuuspalvelut.. p. 040 9381 400 www.kantam.fi HRKKONEVUOKRAAMOT Kangasala Tampere Pirkkala Rakenna tai remontoi Ammattilaisena tai omaan kotiin p. huollot Kalliontie 35, halli 2, 36100 Kangasala Puh. 03 377 1140 AUTOTARVIKE KANGASALAN arkisin 8-16, la sulj. 046 810 9641 • esa.mantyla@kaiturinsahko.fi TILITOIMISTOT Yrittävän yrittäjän yhteistyökumppani Tilipiste Kompassi Ky Taloushallinnon asiantuntija, KLT Silja Jantunen silja@tilipistekompassi.. 0400 854 860 KIVITIKKA • dieselja bensakäyttöisten moottorien korjaukset • autojen ruostekorjaukset • katsastusremontit • moottorisahojen, ruohonleikkurien ym. Jari Anesmaa p. Myös iltaisin ja viikonloppuisin. 044 743 3580 • koilliskeskus@kiinteistomaailma.fi Emilia Nikkilä 044 348 1737 Maarit Pelli 044 504 4511 Tanja Alakoski 044 504 4508 Minna Kalliovalkama 044 504 4506 Harri Kalliovalkama 044 504 4507 Käytä kotikaupunkisi palveluita Soita ilmoituksesi Sari 050 404 1146 Raija 040 705 7269 KS Lataa tykätty sovellus! KS. Mainostaja, 96 prosenttia lukijoista pitää tätä lehteä ylivoimaisena paikallisten aiheiden tietolähteenä. 050 340 2802 energiakartoitus.fi KAUNEUSJA TERVEYSPALVELUT ParturiKampaamo Pääasioista ei kannata tinkiä! Kysy vapaita aikoja Puh. 03 377 3733 • kangasala@kiinteistomaailma.fi KOILLISKESKUS Citymarket Linnainmaa P. 0400 455 502 Myös kotikäyntejä! www.elainlaakariasematroppi.fi WWW.LILLVET.FI Kuohunharjuntie 31, 36200 Kangasala 010 5011 873 ILMASTOINTIHUOLLOT/ NUOHOUKSET • ilmastointikanavien puhdistukset ja valvonta • hormien korjaukset ja tarkistukset • ym. 050 389 6836 OP Koti Pirkanmaa Oy LKV • Kuohunharjuntie 26, Kangasala • op-koti.fi Jyri Seljavaara p. Ilmainen puhelinneuvonta. 03 357 5280 keskus@pirkanmaanlaatuisannointi.fi Kaihtimet ja liukuovet Kodit On Oy, Päivi Kuuttinen LKV Aakkulantie 38, 1. 03 3772 500 päivystys 24/7 0400 411 008 www.kayttolukko.fi Turvallisuuden avaintekijä Keskipisteenä KANGASALA Merkillisen hyvää palvelua Kangasalantie 921, katsastusaseman vieressä arkisin 8-17, la 9-14 | P. TÄYDEN PALVELUN PESULA PESULAX OY Pesemme kaikki kodintekstiilit, puvut, hääpuvut, matot, työvaatteet ym. ULKOJA KATTOMAALAUKSET SANEERAUSTYÖT Saku Siurola | Kangasala 0400 908 082 Kysy ilmainen tarjous! SUOMALAISET JA LAADUKKAAT LAMMIN IKKUNAT JA OVET Simo Laitala 040 701 2532 simo.laitala@lammin.fi www.lammin.fi 0,5 vaihtovapaa Kangasalantie 960 S-marketin takana. Mainostaja, 89 prosenttia lukijoista pitää mainontaa tässä lehdessä hyvänä asiana. 10-16 www.ilkonhovi.fi KAUNEUSJA TERVEYSPALVELUT SATUJALAT JALKOJENHOITOA, LYMFATERAPIAA, tukisukkien mittausja tilauspalvelu Kuohu, Kangasalan uimahalli P. Sama vanha tuttu, nuohooja Ville Schwartz on nyt Minut tavoitatte uudesta numerostani 045 141 6848 tai sähköpostitse ville@nuohoojaville.com tai varaa nuohousaika helposti osoitteesta www.nuohoojaville.com T :mi KANGASALA Keskusaukio 2 A, Kangasala P. HSM Turvallisuuspalvelut Oy PUUNKAADOT JUHLAJA KOKOUSTILAT 40 hengen juhlapaikka erilaisiin tilaisuuksiin AHJÄRVELÄISTEN TALO Vesijärven rannalla, Vesijärventie 13, Kangasala. 050 513 2921 Hämeen LähiAutoPalvelu 050 326 6556 Hämeen LähiAutoPalvelu Vuokraamosta: Autot, pakettiautot, perävaunut, puutarhakoneet LIIKKUVA AUTOJA KONEKORJAAMO HUOLLAMME: Autot, avantit mönkijät, ruohonleikkurit, perämoottorit, traktorit jne.. P
Valmistamme kaikki ruuat laktoosittomina, ja yleensä buffetista löytyy jo valmiiksi jotakin gluteenitonta. 10) Verkkosivut: https://makumaestro.fi/kangasala/ Target Finisher PADELMAILA PADELMAILA 365g hiilikuitukehys 49 49 50 50 (59,50) Säästä 16% Full color logo 1 color logo B&W logo Hellä WC-PAPERI 16 WC-PAPERI 16 RLL RLL (5,95) 44 95 95 Säästä 16% 0,31 /rll 16,32L 2 KPL (á 11,90) Säästä 32% 25, 25,-47L 2 KPL (á 15,90) Säästä 21% Kannelliset SÄILYTYSLAATIKOT SÄILYTYSLAATIKOT Väri: kirkas 10, 10,-2 KPL (á 6,50) Säästä 23% 14L -20 20 % % Lasten VERKKAPUKU VERKKAPUKU 90-130cm Naisten San Francisco TUNIKA TUNIKA S-XXL Naisten LEGGINSIT LEGGINSIT JA JA Naisten & Miesten FARKUT FARKUT Venetsia laiset 26.-27.8. 3) Palvelut: – Meillä on arkisin katettuna runsas lounaspöytä. Vuokraamme tilojamme kokouksiin, juhliin ja muihin tilaisuuksiin. Jos ei löydy, niin äkkiäkös Tapani pyöräyttää toiveiden mukaisen annoksen. Monipuolisen salaattivalikoiman lisäksi tarjolla on kaksi lämmintä ruokavaihtoehtoa sekä keitto, kahvi ja jälkiruoka. – Maailmantilanteesta johtuen raaka-aineiden hinnat ovat nousussa. Näin kesällä lounaallamme poikkeaa silloin tällöin lomailijoitakin. 40-50h 5, 5,-3 KPL (á 2,00) Säästä 16% 2, 2,-(2,40) Säästä 16% ULKOTULI ULKOTULI Paloaika n. Esimerkkinä voi mainita kastikkeet, lihapullat ja leipä. Onneksi asiakkaat ymmärtävät, että paine lounaan hinnan korottamiseen on kova. 8-10h -20 20 % % (18,95) NYT 15,16! NYT 15,16! TÄYTELAKU TÄYTELAKU 450g 11 69 69 Säästä 15% 3,76/kg (1,99) (4,99) ERÄ ! ER Ä! ERÄ! PUHDISTUSEMULSIO PUHDISTUSEMULSIO 200ml 11 99 99 Säästä 60% 9,95/L Valikoima vaihtelee myymälöittäin VERHOT & VERHOKAPAT VERHOT & VERHOKAPAT Valikoima vaihtelee myymälöittäin Esim. Kangasalan Sanomat Keskiviikko 17.8.2022 24 Kangasalan Sanomat 1) Yrityksen nimi: Lounasravintola MakuMaestro 2) Yrittäjät: Tapani Jäntti ja Heidi Soikkeli – Käytännössä olemme kumpikin koko työuramme ajan tehneet töitä ravintoloissa, jonkin aikaa jopa molemmat samassa. 9) Ajankohtaista juuri nyt: – Olemme saaneet asiakkailta hyvän palautetta, minkä perusteella odotamme vilkasta syksyä ja uusia asiakkaita. Olemme räätälöineet ruokalistaamme vastaamaan heidän toiveitaan. Verhokappa 50x220cm (14,95) NYT 10,47! -30 -30 %% 16 16 95 95 (22,95) Säästä 26% Tarjoukset voimassa 17.-23.8.2022 tai niin kauan kuin tuotteita riittää. Ei jälleenmyyjille. Tämän toteutuessa meillä olisi tarvetta keittiötaitoiselle ravintolatyöntekijälle. Pitopalvelustamme voi tilata tarjoilut asiakastilaisuuksiin ja muihin tapahtumiin. Hyödynnämme ruuanlaitossa tuoreita raaka-aineita, kuten kasviksia. – Makumaestroon sopii poiketa myös kahville. 5) Kilpailuvaltti: – Aito ja lämmin asiakaspalvelu pilke silmäkulmassa. 6) Henkilöstön määrä: – Meidän yrittäjien lisäksi yksi osa-aikainen työntekijä. Tarjoamme mahdollisimman pitkälle itsetehtyä ruokaa. 4) Asiakaskunta: – Henkilöstöruokailijat ovat suurimmaksi osaksi lähialueella sijaitsevien yritysten henkilökuntaa, mutta myös lähialueen asukkaita. Kaikki tarjoukset eivät ole voimassa verkkokaupassa. Kuvaushetkellä lounasbuffetissa oli tarjolla muun muassa itsetehtyjä lihapullia ja voissa paistettuja muikkuja. YRITYSKYMPPI EIJA KOIVU. Tukku jo ilmoitti tulevista korotuksistaan, mikä heijastuu väistämättä meillekin. Oikeudet muutoksiin pidätetään. 8) Halusimme tulla Kangasalle yrittäjiksi, koska: – Kangasala on kasvava ja kehittyvä kaupunki, jonka tulevaisuudennäkymät ovat upeat. 7) Tulevaisuuden tavoite: – Pyrimme laajentamaan yritystoimintaamme ja tekemään cateringpalvelujamme tunnetuiksi. – Erityisruokavaliota noudattavien ei tarvitse poistua tyhjin vatsoin. Meille tarjoutui hieno tilaisuus alkaa yrittäjiksi juuri täällä. Tapani on häärännyt keittiössä kokkina ja Heidi vastannut salin puolella ravintolapäällikkönä. VENETSIAVENETSIAKYNTTILÄ KYNTTILÄ Paloaika n. – Jos vältettäviä ruoka-aineita on paljon, kannattaa olla yhteydessä etukäteen, jotta voimme valmistaa rajoitteet huomioon ottavan annoksen erikseen. SYYS UUTTA! SYYS UUTTA! Värit vaihtelevat myymälöittäin Alennus koskee vain normaalihintaisia tuotteita Alasenkuja 1, Suorama, KANGASALA ARK 9-20 LA 9-18 SU 11-17 Suomalainen perheyritys vuodesta 1979 loytotex.fi Yrittäjäpari luottaa hyvään makuun ja palveluun TAPANI JÄNTTI ja Heidi Soikkeli pyörittävät Kallion yritysalueella sijaitsevaa MakuMaesto-ravintolaa. Lounaan hintaan sisältyvät juomat ja talon leipävalikoima