LO TT A LO IK K A N EN LO TT A LO IK K A N EN K A N G A SA LA N K A U PU N K I HEIKKI TOIVONEN ja Heikki Haavisto mittaavat kuusen ympärysmittaa.. 044 705 1975 Mail pekka.lahti@kangasala.fi Tahdomme Sinut mukaan toimintaan, tule ehdokkaaksi ! Kotikaupungin tulevaisuus rakennetaan yhdessä. vuosikerta • kangasalansanomat.fi Keskiviikkona 18.11.2020 • Irtonumero 3 € Pientalotontteja tulee ympäri Kangasalaa Urheilumenestys edistää Julia Pelkosen opintoja RAKENTAMINEN TREDU Sivu 20 Sivut 2–3 Saarikylissä kasvaa komeita yksilöitä, sivut 14–15 Kangasalan tukevin. Perustettu vuonna 1918 Kangasalan S A N O M A T Kangasalaa voi muuttaa. Yrittäjäkin voi olla demari tasa-arvoisemman yhteiskunnan saamiseksi tarvitaan kaikkia. Kangasalan SDP:n valtuustoryhmässä työskennellään aktiivisesti, yhteistyötä tehden ja eteenpäin katsoen. Tarvitaan vain rohkeita päättäjiä! Ilmoittaudu meille: Hanna Laine gsm. 6 4 3 3 7 6 7 2 5 8 3 Numero 47 • 102. 040 728 9343 Mail hanna.laine@kangasala.fi Pekka Lahti gsm
Hakuaika kestää ensi vuoden alkupuolelle. Tontit eivät ole suuria, mutta esimerkiksi Linkosuon alueella on mahdollista rakentaa kolmeenkin kerrokseen. Tällainen leuto sää tietää säästöä lämmityskuluissa, mikä on hyvä, Heikkilä hoksaa. Kuvasto saa aikaan usein myös pahoinvointia, jos lapsi tai nuori ei koe yltävänsä odotuksiin. Hintahaarukka on 55 000–70 000 euroa. Vanhempien lisäksi paineita aiheuttaa yhteiskuntamme, joka ihannoi tietynlaisia tulevaisuuden kuvia. Tämän vuoden teemana on lapsen oikeus tulevaisuuteen. – Tässä asumismuodossa yhdistyvät yhteisöllisyys ja yksilöllisyys, hän jatkaa. Kytketyille omakotitaloille tarkoitettuja rakennuspaikkoja on jatkossa tulossa myös Lamminrahkaan, keskustaan ja Pitkäjärven rantamaisemiin. Päivänä, jolloin yläilmoista maata kohti pyrkivä vesikään ei jaksa ryhdistäytyä kunnon sateeksi. Teemaviikolla käynnistynyt #SaaUnelmoida-kampanja rohkaisee lapsia ja nuoria unelmoimaan juuri sellaisesta tulevaisuudesta, jonka he itse itselleen haluavat. marraskuuta 1989. Tontteja ei varata tai luovuteta Kangasalan, Sahalahden tai Kuhmalahden kunnalta kymmenen viime vuoden aikana asemakaavatontin tai rakennuspaikan saaneille. Kangasalan Sanomat Keskiviikko 18.11.2020 2 UUTISET ILONAIHE EIJA KOIVU Meidän unelmamme eivät ole lasten ja nuorten unelmia. Rakennuspaikkoja Vatialaan, Lamminrahkaan, keskustaan ja Pitkäjärven läheisyyteen. VERSTAS ARKKITEHDIT OY Ohjeita kuitenkin tarvitaan, jotta uudet alueet sopeutuvat ympäristöön.. Esimerkiksi Linkosuon alueella rakennustapaohjeet suosittavat tiilipintoja ja murrettuja värejä. Tämä on hyvä muistutus myös meille aikuisille. Tonttien pinta-ala on 230–330 neliötä ja rakennusoikeutta on 155–185 kerrosneliömetriä. Valtioneuvosto kertoo verkkosivuillaan, että liputtaminen on arvokas tapa kunnioittaa tärkeää asiaa ja muistuttaa, että Suomi on lapsille yksi parhaista maista maailmassa. Rakennusoikeutta on 170–345 neliötä. – Nytkin suuntaan lounaalta suoraan pääkirjastolle kahville. PÄÄKIRJOITUS Heli Keskinen Kirjoittaja on Kangasalan Sanomien päätoimittaja. – Haltijankaari on suunniteltu turvalliseksi hidaskaduksi, jossa on kavennuksia, kadunvarsipysäköintiä ja istutuksia hidastamassa ajonopeuksia. Mikäli kysyntää on enemmän kuin tarjontaa, arpa ratkaisee. Tontit vuokrataan, mutta ne voi myöhemmin ostaa omaksi. Anna elää täyttä elämää.” Lasten tulevaisuus on heidän omansa Ville-Pekka Heikkilä miettii tovin, mikä voi tuottaa iloa harmaana marraskuun tiistaina. Kaupunkipientalo on kytketty viereiseen asuntoon, mutta sijaitsee omalla tontillaan. Haettavaksi tulee 29 tonttia Haltijanmäen alueelta, Haltijankaaren varrelta. – Näin alueesta tulee Vatialan näköinen kaupunginosa, Seppä sanoo. Anna mun nauttia aika tää. Kangasala uskoo pientalotonttien menekkiin Sari Eerolainen Kangasalan kaupunki avasi tällä viikolla pientalotonttien haun Vatialassa Linkosuon alueella. ”Mulla yksi pyyntö ois, älä vie lapsuuttani pois. LAMMINRAHKAN pientalotonttien hakuaika alkaa helmikuussa. TÄNÄ VUONNA päivä on ensimmäistä kertaa vakiintunut liputuspäivä. Vaikka tieni murheita tois, enkä paras missään ois. Toisena ilonaiheena hän mainitsee Kangasalan keskustan kahvilat. K uluva viikko on Lapsen oikeuksien teemaviikko, ja perjantaina vietetään jälleen kansainvälistä Lapsen oikeuksien päivää. RAKENNUSTAPAOHJEET määrittävät kullakin alueella rakentamista, mutta Sepän mukaan tulevilla asukkailla on mahdollisuus rakentaa omannäköinen koti. – Kaikki ihmiset eivät tarvitse isoa pihaa, mutta haluavat kuitenkin omakotiasumiseen liittyvät edut, Kangasalan kaupunginarkkitehti Mari Seppä luonnehtii pientalotonttien ideologiaa. LINKOSUON leipomon takana on nyt tarjolla 31 tonttia, joiden pinta-ala vaihtelee reilusta 200:sta reiluun 400 neliömetriin. Meidän unelmamme eivät ole lasten ja nuorten unelmia. AIVAN KOULUKESKUKSEN viereen tulee Lamminrahkan liikuntapuisto ja paljon mahdollisuuksia liikkumiseen. Liikaa ei haluta rajoittaa. VAIN ELÄMÄÄ -sarjassa Jannika B versioi ajankohtaisesti Klamydian hittikappaletta ”Pyyntö”. Teemaviikon tavoitteena on lisätä lapsen oikeuksien toteutumista ja sen sopimuksen tunnettuutta. – Haltijankaaren ja Loitsukujien lähimmät jätepisteet sijaitsevat enintään 150 metrin päässä. Vastaavanlaisista tonteista on saatu hyviä kokemuksia esimerkiksi Pirkkalassa, ja niille uskotaan olevan menekkiä myös Kangasalla. Sillä tehtävää toki on. Suomessa päivä on ollut kalenterissa vuodesta 2002 alkaen. Ohjeita kuitenkin tarvitaan, jotta uudet alueet sopeutuvat ympäristöön. Sen sanomaa ei voi korostaa liikaa. Meidän mielikuvamme heidän tulevaisuudestaan ei ole heidän mielikuvansa. Myös nämä tontit arvotaan, ja rakentamaan pääsee vuonna 2022. – Joitakin kyselyitä on jo tullut, Seppä kertoo. YK:n lapsen oikeuksien yleissopimus hyväksyttiin New Yorkissa 20. – Asun rivitaloasunnossa, joka lämpiää sähköllä. Jokaisella on oikeus sellaiseen tulevaisuuteen, jonka hän itse haluaa. Kadun varrelle rakennetaan jo ennen asukkaita leikkipaikka, Lamminrahkan projektipäällikkö Sanna Karppinen kertoo. Samalla se kuitenkin lupaa, että teemme työtä vielä paremman lapsuuden eteen Suomessakin. Jätekeräys hoidetaan keskitetysti, eli kiinteistöillä ei ole omia jäteastioita
3 Keskiviikko 18.11.2020 Kangasalan Sanomat UUTISET Kangasala uskoo pientalotonttien menekkiin KARTTA YLLÄ: Linkosuon tontit sijaitsevat Marmorikujalla, Grafiittikujalla ja Kvartsiittikujalla Linkosuon leipomon takana. Lamminrahkan pientalotonttien haku on 1.2.–12.4.2021. Alueella on vireillä Pitkäjärven asemakaavan laajennus. LINKOSUON ALUEESTA halutaan ympäröivään rakennuskantaan sopiva ja ilmeeltään monipuolinen. Paikalta puretaan pois kaupungin virastotalo, ja kaavamuutoksen myötä keskuskenttä pienenee jonkin verran. Välissä on puisto. KARTTA VASEMMALLA: Lamminrahkan pientalotontit sijoittuvat punaisella merkitylle alueelle, hidaskaduksi suunnitellun Haltijankaaren varteen. – Yleisesti ottaen Lamminrahkassa on helppo elää metsän siimeksessä, arjen palvelujen ja hyvien yhteyksien äärellä, projektipäällikkö mainostaa. Tonttien hakuaika ajoittunee vuosiin 2021–2022. Koulukeskuksen vieressä sijaitsee liikuntapuisto tekonurmikenttineen, jääkenttineen ja -kaukaloineen. Rakentaminen kytkeytyy Vesaniemen asemakaavaan. Lähikeräyspisteissä on kaikki jätelajit, ja kierrättäminen on siten helppoa, Karppinen sanoo. – Tulevaisuudessa alueen rakennuskanta täydentyy ja ympäristö jäsentyy ja kohentuu, kaupunginarkkitehti luonnehtii. KANGASALAN KAUPUNKI KANGASALAN KAUPUNKI KANGASALAN KAUPUNKI Kaikki ihmiset eivät tarvitse isoa pihaa, mutta haluavat kuitenkin omakotiasumiseen liittyvät edut. Ne, samoin kuin muut liikuntamahdollisuudet ovat myös koululaisten ja päiväkotilasten käytettävissä. Vatialan kaupunkipientalotonttien hakuaika kestää 4.1.2021 saakka. Kaupungin neljäs kytkettyjen omakotitalojen suunniteltu alue on Pitkäjärven tuntumassa, entisen varuskunnan alueella. Vieressä on metsä. Lamminrahkan pienten lasten yksikkö ja alakoulu valmistuvat vuonna 2023 ja yläkoulu 2020-luvun lopussa. Mari Seppä Kangasalan kaupunginarkkitehti. KANGASALAN keskustan kaupunkipientalot tulevat Urheilutielle lähelle Vesaniemen rantaa. Kaavailujen mukaan kaupunkipientalotontit ovat täällä leveitä, jolloin talojen väliin on mahdollista rakentaa autotalli tai -katos
Opetuspäällikön mukaan vaikuttaa siltä, että keväästä selvittiin pääsääntöisesti kuitenkin ihan hyvin. Opetuspalveluissa keskusteltiin myös kevään kaltaisen yhteisen etäkevätjuhlan järjestämisestä. Lehtonen kertoo, että joillain kouluilla on suunniteltu myös yhteisiä juhlia siten, että jokainen luokka tai ryhmä esittää vuorotellen omassa luokassaan ohjelmaa, ja se näytetään koko koululle. Voidaanko juhlia järjestää lainkaan. Kuhmalahden koulu on toiminut Pentosalin tiloissa viime ja kuluvana lukuvuonna. Toiminta on tarkoitus aloittaa joulukuussa. Kouluarjessa on korostettu käsihygieniaa ja pyritty turvavälien noudattamiseen – siinä määrin kun se lasten kanssa on mahdollista. – Asukkaat olivat yöllä nukkumassa, kun he heräsivät epämääräisiin ääniin ja huomasivat hahmon liikkuvan huoneistossaan, Rautio kertoo. Kuhmalahdelle on linjattu rakennettavan uusi koulu päiväkodin läheisyyteen. Hän iloitsee kaupungin saamasta reilusta opetusja kulttuuriministeriön koronatuesta, joka on mahdollistanut esimerkiksi erityisopettajien ja koulunkäynninohjaajien palkkaamista. Myönteistä on, että koronavirustilanteen pysyminen Kangasalla melko rauhallisena, on mahdollistanut koulujen pitämisen auki. Luonnollisesti koronavirusepidemian torjuminen on rajoittanut sitä, mitä kouluilla on voitu syksyn aikana tehdä. Kaupungin ilmoitustaulu sijoitetaan sulun ajaksi pääkirjaston aulaan. UUTISET Koulujen koulujuhlat juhlitaan omissa luokissa ja ryhmissä Annukka Tammilehto Joulukuu lähestyy, mikä tietäisi normaalivuonna monissa kouluissa kiivasta joulujuhlien valmistelua. OPETUSPALVELUT MIETTI myös kevään kaltaisen etäjuhlan järjestämistä, mutta koulut halusivat pitää omia juhliaan rajoitusten puitteissa. – Välillä on kysytty tartuntatautiviranomaisilta neuvoa johonkin. – Poliisi selvittää, miten varas pääsi huoneistoon. Kangasalan Sanomat Keskiviikko 18.11.2020 4 Kaksi asuntomurtoa samana yönä Sisä-Suomen poliisi selvittää kahta Kangasalla tapahtunutta asuntomurtoa. – Kouluilla oli kuitenkin nyt halua omiin juhliin. ICLIPART Välillä on kysytty tartuntatautiviranomaisilta neuvoa johonkin. Mutta miten on asian laita koronavuonna. Uuden ryhmän myötä päiväkotimme varhaiskasvatuksessa ja esiopetuksessa on reilu sata lasta, Kaskelma kertoo. Huoltajat voivat osallistua juhliin etäyhteydellä. Tarkoitus on toimia näin myös lukuvuonna 2021–2022. Sahalahden päiväkotiin kuudes ryhmä Sari Eerolainen Seurakunta vuokraa Sahalahden seurakuntatalon vanhasta virastosta tilan kaupungin varhaiskasvatukselle. Seurakunnan entiset virastotilat soveltuvat tarkoitukseen hyvin siksikin, että ne sijaitsevat Sahalahden päiväkodin vieressä. LEHTOSEN MUKAAN kevään etäopetustilanne ja kahden viikon lähiopetusjakso osoittautuivat varsin raskaaksi. Opetuspäällikön mukaan kevään kuormitus on näkynyt etenkin yläkouluikäisissä ja toisen asteen opiskelijoissa. KULUNUT SYKSY on ollut varsin erilainen normaaliin syyslukukauteen verrattuna, Lehtonen toteaa. Etäisyyksien pitäminen on kehittänyt luoviakin ratkaisuja. Vaihtoehtoisesti juhlat voi suunnitella pidettäväksi ulkona hieman isommalla porukalla. – Kyseessä on Sahalahden päiväkodin kuudes ryhmä. Tiloihin on tulossa 8–10 lapsen ja kahden kasvattajan ryhmä. SAHALAHDELLA murron kohteeksi valikoitui omakotitalo. Myös oppilaat ovat toivoneet sitä. Kaupungin opetuspäällikkö Merja Lehtonen kertoo, että joulujuhlista on keskusteltu, ja opetuspalveluissa on tehty linjaus, jonka mukaan joulujuhlat pidetään tänä vuonna pienimuotoisesti. Pannassa ovat olleet esimerkiksi koko koulun tapahtumat ja monet vierailut. Hän kertoo, että kyseisen asunnon ulko-ovella on nähty yön aikana oranssiin takkiin pukeutunut hahmo. Merja Lehtonen opetuspäällikkö Välipäivinä jälleen suljettuja ovia Kaupungin asiakaspalvelupisteet ovat suljettuina joulun ja uudenvuoden välisen ajan eli 23.– 31.12. Rikoskomisario Panu Rautio kertoo Kangasalan Sanomille, että toinen murroista tapahtui Mäyrävuoren alueella ja toinen Sahalahdella. KAUPUNKI ON seurakunnan vuokralaisena myös Kuhmalahdella. Jotain ”tavallista” on kuitenkin voitu tehdä: esimerkiksi uimahallikäynnit hiljaiseen aikaan on katsottu turvallisiksi. KAUPUNKI SIJOITTAA seurakuntatalon tiloihin yhden varhaiskasvatusryhmän. Ulko-ovissa ei ole murtautumisen merkkejä, Rautio sanoo. Uuden ryhmän aikuiset ovat nykyisiä päiväkodin työntekijöitä, eli he ovat osalle lapsista entuudestaan tuttuja, varhaiskasvatusyksikön johtaja Hanna Kaskelma selvittää. marraskuuta. Vuokra on 950 euroa kuussa, ja se sisältää kiinteät vesija sähkömaksut. Lakisääteiset päivystykset kuten lastensuojelu ja toimeentulotuki hoidetaan. Lehtonen toteaa, että tuen tarpeet on siten huomattu ja niihin on kiinnitetty huomiota. KAUPUNGILLA ON ollut pulaa varhaiskasvatukseen sopivista tiloista. – Osa lapsista on uusia varhaiskasvatuspaikan saajia, osa siirtyy päiväkodin muista ryhmistä. Ammatillisten koulutusten opiskelijoissa ja lukiolaisissa etänä opiskelu oli herättänyt huolta ja lisännyt stressiä tulevaisuudesta. Ovia on aiempinakin vuosina pidetty kiinni heinäkuussa ja joulun aikaan. Aikaisemmin tilaa on vuokrannut kristillinen päiväkoti Sylkky. Poliisi pyytää mahdollisia vihjeitä virka-aikana Kangasalan poliisin numeroon 0295 445 889 tai sähköpostilla osoitteeseen vihjeet.pirkanmaa@poliisi.fi. Molemmat tapahtuivat viikko sitten tiistain ja keskiviikon välisenä yönä 10.–11. Tekijä poistui asunnosta ja vei mukanaan omaisuutta. Käytännössä pienimuotoisuus tarkoittaa, että joulujuhlat juhlitaan oman luokan tai opetusryhmän kesken. KIRKKONEUVOSTON laatiman vuokrasopimusluonnoksen mukaan vuokra-aika alkaa nyt marraskuun puolivälissä ja jatkuu ensi vuoden marraskuun loppuun saakka. EIJA KOIVU. Mäyrävuoressa murtauduttiin rivitaloasuntoon. Henkilöstö keskittää mahdollisuuksien mukaan näihin aikoihin vuosilomia ja palkattomia vapaita. Herättyään he huomasivat, että joku on käynyt sisällä ja omaisuutta on varastettu, Rautio kertoo. Tilat löytyivät seurakunnalta. Kyseistä seurakunnan tilaa on aiemmin vuokrannut kristillinen päiväkoti Sylkky. – Ensisijainen toive on ollut, että voidaan olla lähiopetuksessa. – On pitänyt miettiä esimerkiksi, miten rehtori näkyy oppilaille. Yhdessä koulussa rehtori on ottanut esimerkiksi aamulla etäyhteyden joka luokkaan. – Etenkin yläkouluissa ja toisella asteella psyykkisen kuormitus alkaa heijastua. Poliisi tutkii, miten murtautuja on päässyt sisään taloon. – Asukkaat olivat sielläkin tekohetkellä kotona nukkumassa
Katso uutuusmallit ja tilaa erikoisesite osoitteesta kannustalo.fi. Myös yksityiset esittelyajat joustavasti! Älvsbytalo on turvallinen valinta Toimivat tilaratkaisut Viimeistelty työn jälki Raikas, lämmin ja energiatehokas koti Nopea toimitus Hinnat sisältävät rahdin ja vakioperustukset Ainutlaatuisen turvallinen kauppa: ei ennakkomaksuja Muuttovalmiina, helposti ja edullisesti Toimivat tilaratkaisut Viimeistelty työn jälki Raikas, lämmin ja energiatehokas koti Nopea toimitus Hinnat sisältävät rahdin ja vakioperustukset Ainutlaatuisen turvallinen kauppa: ei ennakkomaksuja Muuttovalmiina, helposti ja edullisesti Valmistalo, jossa on järkeä – alvsbytalo.fi RA KEN NUSTUTKIMUS RT S OY PARAS tyytyväisyys talotoimituksiin 2000-luvun KAIKKI MYYMÄLÄSSÄ OLEVAT TAPETIT ovh. Tule valitsemaan unelmiesi tapetit! Kangasala: Lentolantie 2, puh. Kysy lisää omalta Älvsbytalomyyjältäsi: kati.paunila@alvsbytalo.. Mainostaja: varaa ilmoituspaikkasi mediamyyjä Raija Marjamaalta, p. 040 705 7269. OTA YHTEYTTÄ ja aloitetaan uuden kodin suunnittelu. 5 Keskiviikko 18.11.2020 Kangasalan Sanomat Koko toimialan paras asiakastyytyväisyys Älvsbytalon ostaneet asiakkaat ovat tutkitusti olleet koko 2000-luvun ajan toimialan tyytyväisimpiä talotoimitukseensa (Rakennustutkimus RTS Oy, 2020). Maksat liittymästäsi vasta, kun se on toiminnassa. Kampanja voimassa 30.11. Kangasalan Sanomilla on laaja jakelu. ??50??% PE ja LA 20.–21.11 . saakka. 888 € 249 € 300 € Tallillesi uusi ilme tarjoushinnoin. Lisätietoja ja tilaukset kuitu.elenia.fi 020 690 066 (ma-pe 9-16) Keskiviikkona 25.11. ELENIA KUITU ELÄMÄÄ KESTÄVÄ YHTEYS Valokuidun myyntikampanja on nyt käynnissä alueilla Pakkala Kiviaho Savo Hausalo Toimi nopeasti huippuedullinen kampanja päättyy 22.11.2020! Valokuituliittymä toimitetaan vuoden 2021 aikana. , 050 555 1104 tai tavataan Minna-esittelytalossamme Lempäälän Ideaparkissa (B-sisäänkäynti) ti–to klo 10–16. 040 747 1417 • hormann.fi Hiljainen ja luotettava ovikoneisto kotipihaan toimitettuna Pelkkä koneisto Moottorin ja oven asennus alk. 03 233 3160 Palvelemme: ma–pe 7–18, la 9–15 ERIKOISMALLISTO TULOSSA Ylpeä kodistasi Julkaisemme syksyn mittaan uusia talomalleja ja virtuaalikierroksia vastavalmistuneista Kannustalo-kodeista. Ammattilaisemme apunasi: MIKA AHOKAINEN 0400 150 931 TIINA BERGQVIST 040 120 5001 HELENA KARIHTALA X KANNUSTALO PAUKKUVA PAKKASKAMPANJA! Ovi, 4 eri kokoa KANGASALAN NOSTO-OVI P
Suuren menekin vuoksi valmiiksi pilkottujen puiden tarjoaminen alkaa olla kustannuskysymys, Järvinen kertoo. Maanvaihdon jälkeen kaupungin on esimerkiksi mahdollista laajentaa päiväkodin pysäköintialuetta. Toistaiseksi rikosilmoituksen tekoa ei ole koettu tarpeelliseksi. Kaupunki vaihtaa maata Vatialassa Kaupunki ja As Oy Vatialan Herukka vaihtavat maata Vatialassa. Tontilta on purettu vanha omakotitalo. Tontinosien vaihtamisesta päätti kaupunginhallitus. Sopimuskausi on 1.1.2021– 31.12.2023, jonka jälkeen sopimusta voidaan jatkaa kahden vuoden optiokaudella. Näin ollen osapuolten on ollut vaikea hyödyntää maata asemakaavan tarkoittamalla tavalla. Kuvassa näkyvien klapien toimitus on sen ja muun ilkivallan, kuten sotkemisen, vuoksi laitettu toistaiseksi tauolle. Hän kertoo, että valmiita klapeja ei ole viitsitty laittaa oikeaan paikkaan, vaan valkea on sytytetty grillin kiinteän ritilän päälle. Kaupunginpuutarhuri Jari Järvinen kertoo, että kesällä uudehkosta laavusta revittiin kattohuopaa. Korjaamme ja siivoamme tiettyyn pisteeseen asti. Kangasalan Sanomat Keskiviikko 18.11.2020 6 UUTISET Laavun polttopuuhuolto katkesi ilkivallan vuoksi Annukka Tammilehto Kirkkojärven retkeilyreitin läheisyydessä, Ranta-Koivistossa sijaitsevalla laavulla on kesän ja syksyn aikana tehty ilkivaltaa, jonka vuoksi kaupunki on päättänyt toistaiseksi lopettaa laavun polttopuuhuollon. Kaupunginpuutarhurin mukaan ilkivaltaa tai polttopuiden väärinkäyttöä ei ole ilmennyt kaupungin muilla retkeilylaavuilla. Hän harmittelee, että ilkivalta ja sitä seurannut polttopuiden toimittamisen katkos vaikuttaa Kirkkojärvellä ulkoilevien, fiksusti käyttäytyvien retkeilijöiden suunnitelmiin. Jari Järvinen kaupunginpuutarhuri Savuttavaa ja pahalta haisevaa huopaa on myös poltettu laavun grillissä. Järvinen kuvailee nuotioita ”noitavalkeiksi”. Järvisen mukaan ongelmana on myös polttopuiden väärinkäyttö. Nyt heidän täytyy toistaiseksi tyytyä muihin kuin nuotiolla valmistettaviin eväisiin tai varautua omin polttopuin. KS ARKISTO Terveystalo tekee mammografiaseulonnat Kangasalan ja Pälkäneen yhteistoiminta-alue hankkii mammografiaseulonnat ja kliiniset mammografiatutkimukset Suomen Terveystalo Oy:ltä. Siihen palaaminen on ainakin vakavan harkinnan alla. – Käyttö on kyllä runsasta ja polttopuuta menee paljon. Laavuille toimitettavat polttopuut ovat valmista klapitavaraa. Järvisen laskujen mukaan puuta viedään kerralla noin pari kuutiometriä. Kaupunginpuutarhuri uskoo, että vaatimus pilkkoa puut itse, voisi hillitä niiden turhaa käyttöä. Summasta Kangas alan ja Pälkäneen yhteistoiminta-alueen osuus on noin 225 000 euroa.. Savuttavaa ja pahalta haisevaa huopaa on myös poltettu laavun grillissä. TÄLLÄ HETKELLÄ kaupungin retkeilylaavujen polttopuuvarastot täydennetään noin kerran viikossa. JÄRVINEN KERTOO, että kunnossapito seuraa nyt Kirkkojärven laavun tilannetta – rauhoittaako polttopuiden toimittamisen katkaisu tilannetta. Hän toteaa, että tällaisten roihujen polttaminen nielee valtavasti puuta, jota kuluu kaupungin laavuilla muutenkin runsaasti. Kangasalan ja Pälkäneen lisäksi samassa tarjouskilpailussa haettiin toteuttajaa myös Nokian, Ylöjärven, Lempäälän ja Pirkkalan mammografiatutkimuksille. Ongelmana on kuitenkin se, että puiden sahaamiseen ja pilkkomiseen tarvittavat työkalut, kuten kirveet ja sahat eivät tahdo säilyä retkeilijöiden käytössä, vaikka ne on laitettu kiinni. Kiinteistöjen omistukset eivät ole vastanneet asemakaavan mukaisten tonttien rajoja. Yhteishankinnan kokonaisarvo on vuositasolla noin 190 000 euroa, josta Kangasalan ja Pälkäneen yhteistoiminta-alueen osuus on noin 45 000. Järvisen mukaan Kirkkojärven reitin laavun polttopuuhuollon keskeyttäminen on näpäytys häiriökäyttäytyjille. Kaupunki saa maata noin 600 neliötä ja rakennusliike noin 1 800 neliötä, joten se maksaa kaupungille välirahaa 270 000 euroa. – Laavu on sotkettu aika totaalisesti kunnossapidon kertoman perusteella. Terveystalo oli ainoa yritys, joka jätti tarjouksensa määräaikana kilpailutuksen järjestäneelle Kuntien Hankintapalvelut KuHa Oy:lle. Korjaamme ja siivoamme tiettyyn pisteeseen asti. – Aikaisemmin laavuilla oli rankoja, joista sai pilkkoa itse puita. Optiokausi mukaan lukien koko sopimuskauden ennakoitu kokonaisarvo on noin 950 000 euroa. Ilkivaltakin on osa kunnossapidon arkea. Lisäksi laavu on ollut roskainen, ja sen pinnat on töhritty. Paikka on Vatialan päiväkodin ja Nattarinraitin vieressä. Järvisen mukaan se voi tulla kyseeseen, jos laavu tärvellään käyttökunnottomaksi. Asuntoyhtiön omistaa rakennusliike, joka on ilmaissut halunsa rakentaa omistukseensa tulevalle tontille kerrostalon. – Ilkivaltakin on osa kunnossapidon arkea. – Vaarana on myös, että aletaan repiä lähipuita ja niiden tuohta sekä kerätä nuotioissa poltettavaa lähimaastosta. – Emme kunnossapidossa tykkää tällaisesta käyttäytymisestä. Kaupunki miettii siirtymistä takaisin rankapuihin. KAUPUNGINPUUTARHURI JARI Järvinen kertoo, että Ranta-Koiviston laavulla on poltettu niin kutsuttuja ”noitavalkeita” grillipaikan päällä
44-5044506 Maarit Pelli p. Keskiviikkona 25.11. klo 16-17.30 myymälässämme Torikulman vieressä osoitteessa Myllystenpohjantie 2. Vioittuneet valot on nyt kytketty kokonaan irti turvallisuussyistä. – Valaistuksen perusparannus suunnitellaan loppuvuoden aikana, ja uudistetusta valonlähteestä päästään nauttimaan hieman pakkasista ja lumisateista riippuen maalis– huhtikuulla, Stortz toteaa. Stortz sanoo, että julkisivua ja taideteosta valaisseet maavalot ovat vioittuneet kosteudesta tiiveysongelmien vuoksi. 7 Keskiviikko 18.11.2020 Kangasalan Sanomat UUTISET Kiinnostuitko. | etunimi.sukunimi@kiinteistomaailma.. Mäentakusenkatu 1, 33580 Tampere, www.kiinteistomaailma.?/koilliskeskus Koti kaupungin parhaalla paikalla torin kulmalla! Ennakkomarkkinoinnissa upeita ja esteettömiä koteja senioreille ja kaiken ikäisille kattavien palveluiden äärellä! Tarjolla asuntoja yksiöstä perheasuntoihin. 044-5044511 Esittely torstaina 19.11. Mainostaja: varaa ilmoituspaikkasi mediamyyjä Raija Marjamaalta, p. uimahalli, kirjasto, kulttuuritalo, hyvinvointiin ja kauneuteen liittyviä toimijoita, ravintoloita sekä ruokakauppa. Ota meihin yhteyttä: Maarit Pelli Toimitusjohtaja, Yrittäjä, LKV 044 504 4511 Minna Kalliovalkama Kiinteistönvälittäjä Myyntipäällikkö, LKV, YKV 044 504 4506 Pirkko Riepponen Kiinteistönvälittäjä LKV, KiAT, YKV 050 313 1025 Harri Kalliovalkama Myyntijohtaja, Yrittäjä, LKV 044 504 4507 Emilia Nikkilä Myyntineuvottelija 044 348 1737 Kiinteistömaailma Kangasala | Kangasalan Kodit Oy LKV (03) 3773 733, kangasala@kiinteistomaailma.. Kangasalan Sanomilla on laaja jakelu. | etunimi.sukunimi@kiinteistomaailma.. Torikulma Vällintie 2, Kangasala, p. Vierestä löytyvät mm. Myllystenpohjantie 2, 36200 Kangasala, www.kiinteistomaailma.?/kangasala Kiinteistömaailma Koilliskeskus | Kangasalan Kodit Oy LKV 044 743 3580, koilliskeskus@kiinteistomaailma.. 040 705 7269. Sujuvat bussiyhteydet vaikka Tampereelle lähtevät melkein omasta pihasta! ASUNTO OY KANGASALAN TORIKULMA Myllystenpohjantie 1 Kangasala Esittely ja myynti Kiinteistömaailma Kangasala Minna Kalliovalkama p. 020 766920. Avoinna ark 8-16. (8,35 snt/puhelu+16,69 snt/min) www.putkilampo.com LÄMMITYSREMONTIN AIKA Näin se onnistuu: • Soita Lassille 050 433 4800, tilaa maksuton katselmus • Tarjoamme laadukkaat laitteet ja ammattitaitoisen työn • Energiatehokkuutta ja säästöä • Mukavaa lämpöä • Rahoitus • Hyödynnä ely-tuki, jopa 4000€ Kangasala-talon ulkovalaistus epäkunnossa Kangasala-talon ympäristön valaistuksen kanssa on ollut viime aikoina ongelmia, kertoo Herttuan Kiinteistöpalvelu Oy:n toimitusjohtaja Stefan Stortz. Muut valot toimivat normaalisti
Sisä-Suomen poliisilla oli viime keskiviikkona takaa-ajotilanne, joka alkoi Kangasalta ja päättyi vasta Kuhmoisilla. Asiasta on tehty myös rikosilmoituksia. Saamme jatkuvasti valituksia naapureilta siitä, että hallista kuuluu metelöintiä, sanoo Kangasalan parkki Oy:n puheenjohtaja Timo Keskinen. Keskusteluketjussa arvuuteltiin myös, voisiko haju syntyä jonkun polttaessa takassa muuta kuin polttopuuta. KUINKA YLEISIÄ ilmoitukset oudoista hajuista ovat. – Hallissa on nyt myös jouduttu lisäämään vartiointia tämän takia, Keskinen kertoo. Vain puhdasta ja kuivaa puuta saa polttaa. Henkilöautoilija suistui tieltä. – Vain puhdasta ja kuivaa puuta saa polttaa. Hallissa on muun muassa tuhottu ja tyhjennetty useita vaahtosammuttimia kerrosten lattioille. Lukion oppilaille järjestetään mahdollisuus seurata juhlaa. Hajun syyksi on sosiaalisessa mediassa esitetty myös jotakin kasvia tai maaperää. – Kun poliisi laittoi pysäytysvalot päälle, autoilija lähti saman tien pakoon Vehkajärventietä kohti Kuhmoista, rikoskomisario Panu Rautio kertoo Kangasalan Sanomille. Toistaiseksi hajun lähde on siis edelleen mysteeri. Timo Keskinen toivookin vanhempien keskustelevan nuor ten kanssa siitä, että hallissa ei ole luvallista viettää vapaa-aikaa. Sammon keskuslukiosta ylioppilaaksi valmistuu Milja Rantala. ALUEELLA, JOSSA haju vaikuttaa voimakkaimmin esiintyvän, ei Lainkarin mukaan sijaitse teollisuutta, joka voisi äkkiarvaten olla kummastusta herättävän hajun lähteenä. Kuohunparkista on tullut nuorison suosima ajanviettopaikka.. He ovat Ilona Arra, Nina Hernesaho, Jenni Juntunen, Viivi Miettinen, Anna Muola, Petra Puronurmi, Iiris Ranta, Tuomas Rasi, Helmi Santalahti ja Inka Yläkangas. Parkkitalossa tehty ilkivaltaa MUUN MUASSA naapurusto on valittanut Timo Keskisen mukaan toistuvasti parkkitalosta kuuluvasta metelistä. Suurin osa tieosuuksista oli pimeitä ja asfaltti märkää, Rautio kuvaa. Ylimääräinen oleskelu parkkihallissa voi olla myös turvallisuusriski. – Toivoisimme, että kun kaupunkilaisten rahoilla on tehty hieno talo, niin siitä voitaisiin kaikki nauttia ilman sotkemista ja häiritsemistä, Keskinen toteaa. Lainkarin mukaan se vaihtoehto ei tunnu todennäköiseltä, sillä sen verran kaukana laitos alueelta sijaitsee. ENSIMMÄISET ilkivaltatapaukset sattuivat loppukesästä. Miestä epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, ajoneuvon kuljettamisesta oikeudetta ja virkamiehen vastustamisesta. Taru Lainkari ympäristötarkastaja Heli Keskinen, teksti & kuva Kangasalan pysäköintitalo Kuohunparkki on kohdannut syksyn aikana ikävää ilkivaltaa. – Aikuinen mieskuljettaja kohdisti poliisiin fyysistä vastarintaa, Rautio sanoo. Parkkitalossa on Keskisen mukaan myös ajeltu mopoilla rinkiä ja skeittailtu. Lukion rehtori Sija Silvennoinen kertoo, että koronavirusepidemian varotoimien vuoksi uusien ylioppilaiden vieraiden määrää juhlassa joudutaan kuitenkin rajoittamaan, sillä auditorioon ei voida ottaa suurta määrää ihmisiä. – Matkalla kuljettaja teki useita vaarallisia ohituksia ja ajoi 80 km/h -nopeusrarjoitusalueella 144 kilometriä tunnissa. Kangasalan Sanomat Keskiviikko 18.11.2020 8 Ylioppilaat saavat lakkinsa Takaa-ajo päättyi tieltä suistumiseen Kangasalan lukiosta valmistuu joulukuun alussa 10 uutta ylioppilasta. Kuohunparkissa on tallentavat valvontakamerat. – Siitä en osaa sanoa, kun en ole biologi, mutta varmaankin hajua voi tulla, jos eloperäistä ainesta mädältyy tai maatuu. Lainkarin mukaan hajun johtuminen tulipesässä tai vastaavassa poltettavista materiaaleista on mahdollinen. Lopulta poliisi pysäytti autoilijan Kuhmoisten eteläisen liittymän kohdalla ajamalla kiinni autoon. Pakomatka jatkui Vehkajärventieltä tielle numero 325 ja siitä 24-tielle kohti Jämsää. joulukuuta yhdistetyssä itsenäisyysja ylioppilasjuhlassa lukion auditoriossa. Pysäytyksen jälkeen yksin autossa ollut kuljettaja vastusti kiinniottamista agressiivisesti. – Hajun lähde on selvittelyn alla. Lainkari toteaa, että jos joku kaupunkilainen onnistuu paikantamaan tarkemman epäillyn lähteen, ympäristönvalvontaan voi olla yhteydessä. Lainkari kertoo, että ympäristösuojelun muistikuvien mukaan vastaavanlaisesta tunnistamattomasta löyhkästä ei ole tullut ilmoituksia ainakaan muutamiin vuosiin. HAJUA käsittelevässä keskusteluketjussa Facebookissa on esitetty lähteeksi muiden muassa Tarastenjärven kaatopaikkaa. Hän mukaansa toisinaan on ilmoitettu hajuhaitoista, joiden syyksi on yleensä selvinnyt ja paikannettu jätevesiputkirikko. – Artekno siellä on, mutta olemme olleet sinne yhteydessä, ja sieltä on kerrottu, ettei tehtaalla tehdä mitään sellaista. Lainkari epäröi kuitenkin sitä, voiko maaperästä syntyä kuvaillun kaltaista lemua. Joidenkin keskustelijoiden mukaan vastaavaa outoa löyhkää olisi leijunut muiden muassa myös Suoramalle ja Pikkolaan sekä jopa Iskelään asti. Kamerakuvien perusteella ilkivallan takana on ollut Keskisen mukaan nuorisoporukka. UUTISET Mysteerilöyhkän lähdettä selvitellään Annukka Tammilehto Kangasalalaiset ovat käyneet kiivasta keskustelua sosiaalisessa mediassa Kasvitarhan, Lahdentien, vanhan paloaseman ja Kangasalantien rajaamalla alueella neniin puskevasta oudosta lemusta, jonka haistaa myös auton sisälle. – Paikasta on tullut ilmeisesti nuorison ajanviettopaikka. Takaa-ajo sai alkunsa puoli kuuden aikaan alkuillasta, kun poliisipartio yritti pysäyttää henkilöautoilijaa liikennetarkastukseen Kangasalla Kaanaantien ja Vehkajärventien risteyksessä. Lisäksi ilmoituksia on tehty jätteenpolton aiheuttamasta löyhkästä. Hän muistuttaa, että mitään jätettä tai vastaavaa ei ole sallittua pistää tuleen. Hajun kuvaillaan olevan makea ja muistuttavan kissan virtsan hajua. Kangasalan kaupungin ympäristötarkastaja Taru Lainkari kertoo, että kaupunki on saanut ilmoituksen alueen oudosta katkusta. Emme ole vielä keksineen, mistä haju voisi tulla, hän kertoo. Ilkivallasta aiheutuu joka kerta myös kustannuksia. – Selvitellään sitten lisää, onko kyseinen kohde lähde. – Tämän hetkisten tietojen mukaan päihteillä ei ollut osuutta asiaan, Rautio kertoo. Tämän hetkisen tiedon mukaan uudet ylioppilaat lakitetaan 4
040 705 7269 KS. TAMPEREELLE siirtyviin väestökirjanpidon tehtäviin kuuluvat muun muassa virkatodistukset ja sukuselvitykset. Vaikka kirkkoherranvirasto-nimi on varsin tunnettu, seurakuntatoimisto saattaa etenkin nuoresta sukupolvesta tuntua ymmärrettävämmältä. Rekisterissä on Tampereen lisäksi jo useita muitakin seurakuntia. Työpaikkoja on Valkeakoskella, Orivedellä, Pirkkalassa, Kangasalla, Nokialla, Ylöjärvellä ja Tampereella. Kirkkoherranviraston nimi muuttuu ensi vuonna Kangasalan Sanomat Kangasalan seurakunnan kirkkoherranviraston nimi vaihtuu vuodenvaihteessa seurakuntatoimistoksi. vartijoita, palveluvartijoita, retail-työntekijöitä, laitoshuoltajia, siivoojia, siivooja-ruokapalvelutyöntekijöitä, suurtalouskokki, vastaava ruokapalvelutyöntekijä. Uusi paikka sijaitsee keskustassa Torikadun ja Kuohunharjuntien kulmauksessa. Terveysviranomaiset kontaktoivat kaikki altistuneet, ja heidät asetettiin kymmenen päivän mittaiseen karanteeniin. Jarva toteaa, että kirkkoherranvirasto saattaa nimikkeenä tuntua viralliselta ja etäiseltä. 9 Keskiviikko 18.11.2020 Kangasalan Sanomat UUTISET PALVELUalan virtuaalinen rekrytapahtuma verkossa ti 24.11.2020 klo 13 Lue lisää ja klikkaa mukaan: takk.fi/duuni Tervetuloa tapaamaan työnantajia virtuaalisesti Loistoduuniin!-rekrytapahtumaan. Niistä 14 löydettiin kevään tautiaallossa. Jarva toteaa, että kirkkoherranvirasto saattaa nimikkeenä tuntua viralliselta ja etäiseltä. Ensi vuonna muuttuu paitsi kirkkoherranviraston nimi myös paikka. – Opiskelu jatkuu normaalisti, käsihygieniaa ja etäisyyksiä on noudatettava, Blom muistuttaa. Kangasalan Sanomat seuraa paikallista koronavirustilannetta joka päivä osoitteessa www. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) tiedotti yhdestä uudesta tartunnasta Kangasalla viime keskiviikkona. Samana päivänä tiedotettiin, että Kangasalan Tredussa on todettu koronavirustapaus. Koulutusjohtaja Regina Blom kertoo, että altistuneet selvitettiin nopeasti. kirkkoherra Seppo Jarva sanoo. Tredussa yksi koronavirustapaus Koronavirustilanne on jatkunut rauhallisena Kangasalla. Virkatodistusta tarvitaan esimerkiksi perunkirjoituksessa ja perinnönjaossa Aluekeskusrekisteri antaa erilaisia todistuksia Kangasalan seurakunnan digitoiman aineiston pohjalta. Esillä on työpaikkoja ja rekrytoivia koulutuksia. Tämä merkitsee suurta muutosta nykyisen kirkkoherranviraston palveluprofiiliin. Kuskia epäillään siksi rattijuopumuksesta ja huumausaineen käyttörikoksesta.Asetetun ajokiellon vuoksi häntä epäillään myös kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta. Keskustassa autoili epäilty huumekuski keskipäivällä Kangasalan keskustassa, Myllystenpohjantiellä jäi viime torstaina kiinni kuljettaja, jota epäillään useista rikoksista Poliisi pysäytti henkilöautoilijan noin kello yhden aikaan iltapäivällä. Nimen muutos on ajankohtaista, kun seurakunta liittyy ensi vuoden alussa osaksi Tampereen aluekeskusrekisteriä. Seurakuntatoimisto on terminä läheisempi. – Muutoksen seurauksena väestökirjanpitoon liittyvät viranomaistehtävät siirtyvät aluekeskusrekisterin tehtäviksi. Seurakunta muuttaa Myllystenpohjantieltä entisen Nordean remontoiduihin tiloihin. Eilen tiistaina kerrottiin kolmesta uudesta tartunnasta, maanantaina 22:sta. Pirkanmaalla uusia tapauksia on löytynyt viime päivinä useampia. kangasalansanomat.fi. – Tieto positiivisesta koronatestin tuloksesta saatiin keskiviikkona, mutta sairastunut ei ollut toimipisteessä pariin edeltävään päivään, Blom sanoo. SEURAKUNTA VAIHTAA paikkaa ensi vuonna, sillä jossakin vaiheessa tulevaisuutta Myllystenpohjantien rakennus puretaan. Haussa on mm. Tapahtuma on suunnattu alasta kiinnostuneille sekä alan ammattilaisille. Viimeisen viikon aikana kaupungissa on todettu yksi koronavirustapaus. Siksi kuskille kirjattiin rikosepäily myös huumausaineen hallussapidosta. – Tulevaisuudessa seurakuntalaisia kohdataan toimistossa ja virastossa erityisesti kirkollisiin toimituksiin sekä henkilöja tilavarauksiin liittyvissä asioissa, hän jatkaa. Niin sanotut kirkonkirjat ja muu väestörekisterin ylläpitämisen kannalta tärkeä aineisto on digitoitu ja tarkastettu. Poliisin pysäytyksen yhteydessä huumaavia aineita löytyi paitsi kuljettajan elimistöstä myös tämän hallusta. – Altistuneita opiskelijoita on noin 20, ja lisäksi altistuneiden joukossa on pari henkilökuntaan kuuluvaa henkilöä, Blom kertoi Kangasalan Sanomien verkkosivuilla tuoreeltaan keskiviikkoiltana. TÄLLÄ HETKELLÄ Kangasalla on yhteensä 33 todettua koronavirustapausta. – Seurakuntatoimisto-nimike luo puolestaan läheisen ja arkisen mielikuvan. Hänelle tehtiin huumepikatesti, joka osoittautui positiiviseksi. Soita ilmoituksesi p. Toimipisteessä suositellaan kasvomaskien käyttöä kahden viikon ajan
Suositus on THL:n ohjeiden mukainen. KUHMALAHDELLA Keskiviikko 18.11. Kampanjan takana on luovan välittämisen yhteisö Siskot ja Simot. Yhteistyössä Helluntaiseurakunnan kanssa. Hetki oli niin ihmeellinen, mutta samalla niin arkinen, että se olisi ollut helppo ohittaa ”olipas sattuma” -lausahduksella. 16.30 Isostoiminta-ilta Parkissa. Puusta voi hakea lappuja ja toimittaa sen sekä hankkimansa lahjan infoon sen aukioloaikoina, eli tiistaista perjantaihin kello 10–18 ja lauantaisin kello 10–14. 8.30 Aamurukous Kangasalan kirkossa. klo 11 14 Seurahuoneella. Tule jakamaan ajatuksia parisuhteen arjesta yhdessä toisten samanlaisessa elämäntilanteessa elävien pariskuntien kanssa. Avoin kaikille aiempaa kokemusta ei tarvita. Pitsaa ja sielunhoitoa. Avoin raamattuja rukouspiiri hengelliseen etsimiseen, löytämiseen ja kasvuun. Monet Jumalan viestit meille tulevat niin arkisissa kääreissä, että ne jäävät helposti huomaamatta. KAUPUNGIN LISÄKSI joululahjoja kerää jälleen myös LC Kangasala. 18 Avoin raamattupiiri Sahalahden srk-talossa. mennessä. Kaikki joulukorttien keräyspisteet ja postitusosoitteet löytyvät kampanjan verkkosivuilta siskotjasimot.fi/joulupostia/ Tiedätkö muita Kangasalla järjestettäviä joululahjatai joulumuistamiskeräyksiä. 10 – 12.45 Kirkonkoto Kirkonkylän srk-kodissa. Oletko sinä valmis näkemään ja vastaanottamaan ihmeitä. (Huom! Ei tekstiviestejä). 17 Avoin raamattupiiri Pentosalissa. Markku Viitala, Arja Seppänen (saarna). Kuolinilmoitus on kaunis tapa muistaa poisnukkunutta Ota yhteyttä mediamyyjä Raija Marjamaahan p. Samalla kertyy joululahjoja Kangasalan seurakunnan diakoniatyöhön vähävaraisille perheille ja vanhuksille. Tuolloin äitini oli joutunut yllättäen laajoihin tutkimuksiin ja hänellä epäiltiin vakavaa sairautta. Keskiviikko 18.11. 17.30 Lapsellinen parisuhdeilta (NAP) Kirkonkylän srk-kodissa. Tule juttelemaan tai soita ilman ajanvarausta terapeutin kanssa mieltä askarruttavista asioista maan ja taivaan väliltä. Ajanvaraus kirkkoherranvirastoon (p. 18.30 Sanan Lähteellä -ilta Suoraman srk-keskuksessa. 17.30 Puuhakerho Suoraman srkkeskuksessa. Kirjekuorettomaan korttiin kirjoitetaan hyvän joulun toivotukset, saajaksi merkitään ”Sinulle” ja lähettäjäksi oma nimi sekä Siskot ja Simot. 19 Miesten raamis Huutijärven srk-kodissa. LÄHETYKSEN JOULUMYYJÄISET To 26.11. SAHALAHDELLA Tiistai 24.11. NUIJANKOPAUTUS Kangasalan Kristillisdemokraatit ry:n puheenjohtajaksi on valittu Timo Keskinen ja varapuheenjohtajaksi Marika Ranto. 040 309 8000) 14.12. 18 Apostolin kyydissä Havisevan rukoushuoneella. Joulukorttikampanjaan voi osallistua ostamalla tai tekemällä joulukortin ja toimittamalla tai postittamalla sen keräyspisteeseen 16.11.–11.12. Koen olevani onnekas, kun sain suoran rukousvastauksen, vaikka aloitinkin pyyntöni tuolloin: ”Taivaan Isä jos olet olemassa”. HÄÄILTA Lauantaina 2.1.2021 klo 17-22 Kangasalan kirkossa. 13 Saarikylien kyläkerho. Maanantai 23.11. 18 Miesten saunailta Pyysalossa. Makoilin illalla vanhempieni sängyllä ennen omaani menemistä. Keräys lasten ja perhekodeille järjestetään 12. Kyläkerho kokoontuu Eira Kinnarilla, os. Olen myöhemmin ajatellut, että jos olisin itse, yksin ollessani, nähnyt valojen sammumisen, olisin voinut epäillä kuvitelleeni kaiken. Rauhan ja varmuuden tunne, minkä äidin parantumisesta sisimpääni sain, oli uskomaton. Albert Einstein on sanonut: “On vain kaksi tapaa elää elämää. Tuotto seurakunnan nimikkolähettien työn tukemiseen. 18 Sana Sanasta -raamattuluento Kangasalan kirkossa. KAUPUNGIN KOTIHOIDON ja asumispalvelujen ikääntyneille asiakkaille kerätään joulukortteja Joulupostia ikäihmisille -kampanjassa. Kastetut: Saimi Aurora Vivian Ajo Suosittelemme kasvomaskien käyttöä seurakunnan tilaisuuksissa. Viikoittain toistuva opetuskokonaisuus on kaikenikäisille seurakuntalaisille tarkoitettu mahdollisuus opiskella Raamattua perusteellisesti. 9 Aamurukous Seurahuoneella. Seurakunnan virsikirjat eivät ole käytössä. Uskon niitä tulevan vielä paljon lisää. Maanantai 23.11. Voit myös käyttää verkkovirsikirjaa osoitteessa virsikirja.fi. Pareja vihitään 30 minuutin välein. Aihe: Valvova sydän Jumalan edessä. Ensimmäinen on kuin mikään ei olisi ihmeellistä. Poukamantie 7, Kaivanto. Lisätietoja: Jyrki Mäkiö, p. Nyt kun vanhempani näkivät sen eivätkä tienneet mitä olin juuri Jumalalta pyytänyt, tiesin varmuudella sen olleen viesti Taivaan Isältä. Ideana on ostaa lapselle sopiva lahja. Jumala tekee paljon ihmeitä. Puhelinnumerot: Arja 040 309 8072, Seuraa ajantasaista tietoa seurakunnasta kotisivujemme kautta www.kangasalanseurakunta.fi KANGASALAN SEURAKUNTA Päivi 040 309 8052. Lyhyt rukoushetki aamun aloitukseksi. 040 705 7269. Listat toimitetaan Prismaan joulukuun ensimmäisenä päivänä. Myytävänä haudutettua joulupuuroa (kylmänä). EVÄSMESSU Su 22.11. Hän toisti, että valot sammuivat hetkeksi. Mukana Jaakko Pirttiaho, Pirjo Leino. 18 – 19.30 Ylistystanssi Kirkonkylän srk-kodissa. Kari Mikkonen. Mukana Juha Vettenranta, Kari Mikkonen. Kangasalan keräyspisteet ovat Kangasalan kaupunki-info -piste Lentolan Prismassa ja Kuhmalahden kauppa. Johtokuntaan valittiin myös Jorma Jussila, Pekka Matilainen, Riikka Mikkolainen, Harri Ahonen, Markku Tiilikainen, Teemu Långsjö ja Topi-Pekka Kuusjärvi Lahjakeräykset ja kortit oiva tapa ilahduttaa Kangasalan Sanomat Kangasalan kaupunki-infossa, Lentolan Prismassa järjestetään viime vuoden tapaan joululahjakeräys kangasalalaisille lapsiperheille. Tervetuloa Raamatun äärelle, keskustelemaan, rukoilemaan, kristittyjen yhteyteen. Pappi tavattavissa klo 9.15 kirkon lastenhuoneessa. 10 Messu Kangasalan kirkossa. Se ei kuitenkaan ollut sattuma, vaan Jumalan välitön vastaus pienen tytön hätäiseen toiveeseen. Kannattaa avata silmät ja sydän ihmeille. Yöpöydällä palavat valot olivat käyneet sammuksissa. Sen jälkeen ihmeellisen illan muistaminen on saanut haihtumaan pienimmätkin mieleen hiipineet epäilyksen siemenet Jumalan olemassaolosta. joulukuuta Lentolan Prismassa kello 11–15. Torstai 19.11. 21.30 Rakkausmessu Kangasalan kirkossa. 9 – 12 Perhetalon päivystys. 0405083188, jyrki.makio@gmail.com Sunnuntai 22.11. Mukaan voi tulla joko yksittäisillä kerroilla tai säännöllisesti. Hae oma Raamattu Jaamme käyttämättömiä Raamattuja viraston aukioloaikaan (soita ovikelloa) viikolla 49. Itse pyrin näkemään elämässä myös ihmeet ja olemaan etsimättä kaikelle ”järjellistä” selitystä. Tiistai 24.11. Lahjoitetut lahjat toimittaa perille kaupungin perhetyö. Tule, kun kaipaat kuuntelijaa, haluat keskustella papin kanssa tai haluat ripittäytyä. Käsitöitä, leipomuksia, joululehtiä, kortteja, ym. Israel-illoissa terveisiä, kuulumisia, ajankohtaista Israelista, Raamatun opetusta. 9 Ohjelmallinen olohuone Perhetalossa. Vanhempani olivat myös huoneessa laittautumassa nukkumaan. 8.30 Aamurukous Kangasalan kirkossa. 15 Toivoa naisille -rukousryhmä Seurahuoneella. Jos sinulla on oma virsikirja, ota se mukaan. Lastenhoito järjestetty. Itse en sitä nähnyt, koska silmäni olivat vielä kiinni. Keskiviikko 25.11. Infossa olevaan joulupuuhun ripustetaan lappuja, joissa kerrotaan lahjan saajan ikä ja sukupuoli, esimerkiksi 9-vuotias tyttö. klo 16 Sahalahden srk-talossa. Kokemus oli niin ihmeellinen ja merkittävä, että mietin, voiko se olla totta.Varmistin vielä isältäni, että mitä hän sanoi. 16.30 18 Pyhän Mikaelin alttarikilta, kouluikäiset, Kangasalan kirkko. Lähtö viraston parkkipaikalta klo 17.30. Myöhemmin olen kokenut monia pieniä ihmeitä arjessa. Vinkkaa toimitus@ kangas alansanomat.fi Kaupungin lahjakeräys alkoi tiistaina. Tervetuloa kirkkovuoden päättävään messuun! Tuomiosunnuntai: ”Kristus, kaikkeuden Herra” Messussa palvelevat pastorit Marko Sagulin ja Heikki Repo sekä kanttori Janne Kyrönlahti. Jyhkeä tuomiosunnuntai julistaa Kristuksen omille vapauttavaa tuomiota. Pelkäsin kovasti. väläytä vaikka valoja”. Ennen kuin ehdin silmiäni avata, isäni sanoi: ”Ohhoh, kävi sähköt pois”. Ma ja ti 10-15, to 10-17, pe 10-13 Tarvitsetko apua ja tukea arkeen. Olin 7–8-vuotias, kun sain Jumalalta suoran merkin Hänen olemassaolostaan. Ajanvaraukset sähköpostitse (kangasalan.seurakunta@evl.fi) tai puhelimitse 040 309 8000. Tiesin, ettei hänellä ollut hätää, mikä myöhemmin lääkäreiden tutkimuksissakin selvisi. Aiheena ’Miestä väkevämpi’. Kangasalan Sanomat Keskiviikko 18.11.2020 10 Tiia Ritola varhaiskasvatuksen esimies Kangasalan seurakunta SANAN VOIMAA Avaa ihmeille silmät ja sydän JUMALANPALVELUKSET Perjantai 20.11. 10 Diakonian kyläkerho Ruutanan srk-kodissa. joulukuuta asti. 18 Kristittyjen yhteinen Israel-ilta Seurahuoneella. Keräys alkoi tämän viikon tiistaina ja kestää 12. 11 Kuhmalahden kirkonkoto Pentosalissa. Parisuhdetyön ”Halataan”kampanjan päätösmessu. Sunnuntai 22.11. 18 Ruutanan Ruksa. Rauhallinen hetki rukoukselle viikon aluksi. Toinen on kuin kaikki olisi ihmeellistä.”. Muistan tarkasti, kuinka silmät kiinni ajattelin lapsen mielessäni sanatarkasti: ”Taivaan Isä, jos oot olemassa, niin anna joku merkki siitä että äiti paranee.. Uskoni ihmeisiin alkoi, tai ehkä ennemminkin vahvistui, pienenä tyttönä. Tule kokemaan yhteyttä Sanan, rukouksen, musiikin, ehtoollisen ja kahvipöydän äärellä. Kirkkoherranvirasto Vain ajanvarauksella ja puhelimitse. Pyydämme huomioimaan riittävät turvavälit sekä huolehtimaan hyvästä käsihygieniasta. Diakoniatyöntekijä vastaa: 040 309 8080 (ma ja to klo 9–12). Koronavirustilanteen vuoksi FC Kangasala jakaa lasten ja nuorten lahjatoivelistoja keräyspaikalla jo viikkoa ennen varsinaista keräyspäivää
8) Askarruttaako sinua jokin koronauutisoinnissa. – En. – Ei nyt tule mieleeni. – Avanto. Keskiviikkona 25.11. Ainakin keväällä verkon välityksellä tehdyt ruokatilaukset teettivät kovasti töitä kauppiaille. kello 7–10 ja kello 15–21. Animaatio pyörii päivittäin 1.– 26.12. 3) Oletko ottanut infuenssarokotteen. – En ole koskaan tullut moista ajatelleeksi. – Itse en ole tilannut ruokaa verkosta, mutta olen asiasta kiinnostunut. Lapset ovat syksyn aikana maalanneet, askarrelleet ja piirtäneet teemalla talven ihmemaa. Joulukalenterin tuottaa Kangasalan kulttuuripalvelut. Jäin heti koukkuun. Pyrin vaikuttamaan muilla tavoin. – Ei. – Ei harmita, mutta mietityttää. Kuva viime vuodelta. – En vielä ole ottanut, mutta suunnitelmissa on varata aika rokotukseen. 7) Kiinnostaako ruokaostosten tekeminen verkossa. Mainostaja: varaa ilmoituspaikkasi mediamyyjä Raija Marjamaalta, p. 9) Suostuisiko ehdolle vaaleihin. 2) Aiotko hankkia itsellesi joulukalenterin. 10) Minkä asian puolesta olisit valmis osoittamaan mieltäsi. Pienimuotoisetkin pikkujoulut toisivat iloa ja tähän pimeään aikaan. Joulukalenteri pyörii joulukuun alusta tapaninpäivään saakka. Ostan perinteisen luukkukalenterin joltain hyväntekeväisyysjärjestöltä. 11 Keskiviikko 18.11.2020 Kangasalan Sanomat Animoitu joulukalenteri tuo valoa pimeään aikaan Joulukuussa kangasalalaiset saavat lisää valoa arkiaamuihin ja -iltoihin, kun Kangasalan pääkirjaston seinään heijastetaan kelloseinän kokoinen valoshow-joulukalenteri. 4) Osallistutko joulukeräyksiin. Mitään kovin merkityksellistä en selvästikään ole unohtanut. Joulukalenterissa on mukana niin lumiukkoja, jääkarhuja, lumihirviöi tä kuin joulutonttujakin. TUSINA KYSYMYKSIÄ MAARIT HUMALAJÄRVI kävi Taidetila Terrassa katsomassa ystävänsä Merja Antilan näyttelyn, joka on avoinna vielä tämän viikon. 11) Mikä viimeksi unohtui ja mitä siitä seurasi. 5) Harmittaako pikkujoulukauden kuihtuminen. 6) Päästätkö vieraan siivoamaan kotisi. Käyn avannossa kolmesti viikossa. Kangasalan Sanomilla on laaja jakelu. Seuraan kyllä uutisista, millaisten asioiden puolesta muut osoittavat mieltään. – Mikä ettei; ratikalla on mukava matkustaa. 040 705 7269. Uskaltauduin kokeilemaan avantouintia ensimmäisen kerran 15 vuotta sitten. – Aion. KANGASALAN KULTTUURIPALVELUT Joulukalenterissa pitää olla luukut Eija Koivu, teksti & kuva 1) Pitäisikö ratikkareitin ulottua Kangasalan kirkolle. KUTEN VIIME vuonna, valotaidetta heijastetaan joulukuussa pääkirjaston kelloseinään. – Osallistun keräyksiin, joiden tuotto menee lasten ja nuorten hyväksi. – Olen jo harkinnut asiaa, sillä siten joku muu saisi kaipaamaansa työtä ja minä aikaa käytettäväksi vaikkapa käsitöiden tekemiseen. 12) Uimahalli vai avanto. Animoinnin ja koostamisen on tehnyt mediataiteilija Niko Tiainen. Minun ei tarvitse omin käsin valita jokaista tuotetta, vaan luotan kaupan henkilökuntaan. Olen tartuttanut innostukseni myös tyttäriini. Tämän vuoden joulukalenterin tekemiseen ovat osallistuneet Kangasalan varhaiskasvatuksen 0–5-vuotiaat. Animaatio vaihtuu päivittäin ja kestää noin neljä minuuttia. Seuraan uutisia monesta lähteestä, joten koen saavani kattavasti tietoa myös koronasta
Muistelmien mukaan tässä seurassa ei kuitenkaan tahdottu päästä selville kuka kukin oli. Kun Toikon isännän rahat laskettiin, hänellä oli puolta enemmän rahaa kuin Vihtori Peltosella. Mutta älä koskaan röystäile rahoillasi. Pullot tuotiin ja isäntä sanoi: ”Avatkaa pullot ja kaatakaa niiden sisältö tuohon ämpäriin”. Peltosen esiintyminen sarkavaatteissa aiheutti usein väärinkäsityksiä hänen asemastaan ja varallisuudestaan KIRJOITTAJAN MIELESTÄ yhdistykset voisivat pyörittää Kirkkoharjun kahvilaa. Myös toiselle ovelle on kuljettava ajorataa pitkin Antintien puolelta. Kangasalan Sanomat Keskiviikko 18.11.2020 12 Jalkakäytävää kaivataan muuallakin Yhteisöt majaa pyörittämään Viime Kangasalan Sanomissa (11.11) kyseltiin Kuohunharjuntien oikealle puolelle lupaillun jalkakäytävän perään. Kaupassa syntyi kova hälinä ja peilin hinta oli heti selvillä. Huonossakin kontissa voi olla hyvää evästä.” PELTOSEN esiintyminen sarkavaatteissa aiheutti usein väärinkäsityksiä hänen asemastaan ja varallisuudestaan. Tämän kuultuaan Vihtori Peltonen pyysi tuomaan kuusi pullollista samppanjaa ja ämpärin. Hotelli ja ravintola sijaitsivat Hämeenkadun kulmauksessa, samalla paikalla, missä myöhemmin sijaitsi hotelli Emmaus. Hän oli pieni mies ja tullut Tampereelle tekemään kauppoja. Kun rahat oli saatu laskettua, joku jo heti kysyi, paljonko oli Peltosella ”tuohta takissaan”. Joku kehui itseään: ”Katso väkevää niskasta ja rikasta nenästä”. Alettiin laskea Peltosen rahoja. Kun ämpäri oli lähes täynnä, käski Peltonen tarjoilijaa osoittaen ulko-ovelle: ”Mun oriini on tossa puomissa kiinni. Jos jollakin tässä salissa on enemmän rahaa kuin tässä lompakossa, saa pitää koko lompakon sisällön”, hän sanoi. Heillä on tietoa, taitoa ja toimeksi saavia ihmisiä talouden pitoon. Raine Raitio VIHTORI PELTONEN (1867–1928) oli Lihasulan kartanon isäntä. Peltonen halusi vuokrata huoneen yhdeksi yöksi. Kun tämä ei näyttänyt selviävän, otti Lihasulan isäntä Vihtori Peltonen takkinsa povitaskusta paksun lompakon ja iski sen kämmenelleen niin, että hotellin salissa jymähti. Hetken kuluttua, kun samppanjapullot oli maksettu, tultiin sarkavaatteiselle miehelle kohteliaasti sanomaan: ”Täältä vapautuikin isännälle yksi hyvä huone”. K S A R K IS TO. Hienoimmissa liikkeissä häntä luultiin joskus köyhäksi maalaiseksi. Puuttuva jalankulkumahdollisuus olisi saatava kuntoon Kuohunharjuntiellä ja Antintiellä ennen liikenteen lisääntymistä Antintiellä rakentamisen myötä. Taas kerran oli istuttu hotellissa ja juotu alkoholia. Saliin syntyi syvä hiljaisuus. Vaatimattomasti hän otti kuluneen lompakkonsa esille. Peltonen raivostui potkaisten peilin tuhansiksi sirpaleiksi. Kiiom mikko Tekstit julkaistaan kirjoittajan nimellä, joskin myös nimimerkin käyttö on sallittua perustelluista syistä poikkeustapauksissa. 040 769 9045 kangasalansanomat.fi PÄÄTOIMITTAJA-TOIMITUSJOHTAJA Heli Keskinen 040 758 3889 JULKAISIJA Kangasalan Sanomat Oy Seuraa meitä verkossa facebook.com/kangasalansanomat kangasalansanomat.fi twitter.com/KSanomat instagram.com/kangasalansanomat /kangasalansanomat.fi/boksi Rahamies sarkavaatteissa Kangasalan Lihasulan isäntä Vihtori Peltonen poikkesi 1800ja 1900-luvun vaihteen tienoilla toisinaan tamperelaisessa Cafe Bauerissa. Taloyhtiön pääovelle ei pääse kuin ajoradan reunaa kävellen. Hän osti vuosittain satamäärin nautoja, teurastaen, palvaten ja myyden ne pääosin tamperelaisille kauppiaille. PÖYDÄN TOISELLA puolella istui toimituksen ajan kurulainen kauppias ja Toikon talon isäntä Antti Toikkonen katsellen rahojen laskemista. Katseltuaan hetken Peltosen olemusta, tarjoilijat todennäköisesti päättelivät mielessään: maalaistomppeli, jolla vaatteet ovat sarkaa ja jalassa lapikkaat. Tämän vuoksi hänellä oli Tampereen matkoillaan mukana runsaasti rahaa. Tämän jälkeen Peltonen maksoi peilin käteisellä. Kirjoittajan mukaan kaupunki oli lupaillut asunto-osakeyhtiö Vaahteranlehdelle jalkakäytävää ostaessaan joitakin vuosia sitten taloyhtiöltä kaistaleen maa-aluetta. Erään kerran käydessään suuressa kauppaliikkeessä Peltonen oli kysellyt suuren peilin hintaa. 1898) oli viiden talon ja yli tuhathehtaaria käsittäneen maaomaisuuden haltija, isäntä ja kauppias, joka muun kaupankäyntinsä ohella järjesti useilla paikkakunnilla karjamarkkinoita. Sen osaaviksi hoitajiksi kutsuttakoon paikallisia yhteisöjä: Kangasalan Latu, Kangasalan Retkeilijät, Kangasalan Karjalaseura ja marttayhdistykset sekä Nuorisoseura. Näyttää siltä, että hän suorastaan nautti tilanteista, joihin hän ulkoisen olemuksensa vuoksi toisinaan joutui. Erityisesti rollaattoria käyttävälle tämä on vaarallinen reitti. Antintielle ollaan rakentamassa lisää taloja. Peltosesta kerrotaan useita vastaavia tarinoita. Tätä varten he voisivat perustaa yhteisyrityksen. Talossa tarjottiin kahvia ja alkoholia sekä vuokrattiin huoneita niille, jotka halusivat yöpyä Tampereella. Nenäkäs myyjä vastasi Peltoselle suorastaan koppavasti: ”Ei teidän tarvitse tietää peilin hintaa. Ei teillä kuitenkaan ole niin paljon rahaa”. Toimitusta saapui katsomaan runsaasti hotelliin vieraita ja henkilökuntaa. Kaikkiaan Peltosen tilukset käsittivät noin 2 000 hehtaaria maata. Antti Toikkonen oli vanhan kansan kauppamies, joka suosi vain käteiskauppaa. Samanlaisia lupauksia oli annettu myös Antintie 1:ssä sijaitsevalle taloyhtiölle. ”Joko nyt sanotaan, mitä tämä maksaa?”, hän ärjäisi. Ollaan sentään kaupungin keskustassa Kangasalan keskustan vanhan näkötornin viereen on ulkoilumaja rakentumassa. ”Tässä on enemmän rahaa kuin teillä kaikilla yhteensä. Hävittyään Toikkoselle kalpea Peltonen ojensi hänelle rahansa todeten: ”Mies on sanansa mittainen”. Anna sille!” Ori ei kuitenkaan juonut, nuuhkaisi vain. Tämän jälkeen Peltonen komensi tarjoilijaa kaatamaan loput maahan. Toikon taloon oli rakennettu suuri kauppakartano, jonne tultiin kaukaakin ostoksille, sillä sieltä löytyi kaikkea mitä saattoi tarvita. Köyhyys ja elämän vastukset oli kokonaan unohdettu ja heitetty hetkeksi selän taakse. Talonpoikainen ja kansanomaiseksi sanottu Antti Toikkonen (k. Kauppatalo toimi myös tukkukauppana lähiseutujen kauppiaille. TAPANA OLI, että Baueriin kokoontui niitä, joilla oli paksu rahapussi. Sillä on varmaan jano. Kerrotaan, että erään kerran Vihtori Peltonen saapui jälleen Tampereen matkallaan Cafe Baueriin. Vihtori Peltonen taasen oli pinta-alaltaan Kangasalan suurimman maatilan Lihasulan isäntä. Paksun rahapussin ohella myös itse isäntä oli melko näyttävä ilmestys, sillä hänen muistellaan painaneen noin 140 kiloa. Toikkonen vastasi: ”Minä en ole sinun rahojesi vaivainen. Toivottavasti asian ottaa käsittelyyn henkilö, joka ei jää pian eläkkeelle. Yhdistysten monitaitoiset, vireät ja fiksut jäsenet voivat toimia luontoja liikuntatapahtumien sekä retkien järjestäjinä ja vetäjinä. He totesivatkin kysyjälle, ettei huoneita ole. Toimituksella on oikeus harkintansa mukaan lyhentää ja muokata tekstejä. Kaikkiin Lukijaltapalstalle tarkoitettuihin teksteihin pitää liittää kirjoittajan nimen lisäksi osoite ja puhelinnumero. Tekstin enimmäispituus välilyönteineen on 3 000 merkkiä. MIELIPIDE TILAUKSET JA ASIAKASPALVELU tilaukset@kangasalansanomat.fi Asiakasneuvoja Tuija Lehtinen 040 769 9045 Tilausmyynti Marianne Majavesi 040 728 9648 TOIMITUS toimitus@kangasalansanomat.fi Toimitus 040 769 2340 Toimituspäällikkö Annukka Tammilehto 040 158 7375 Toimittaja Sari Eerolainen 050 464 0481 Toimittaja Eija Koivu 050 564 4941 Toimittaja Lotta Loikkanen 040 158 7997 Vapaalla: toimituspäällikkö Outi Aarnilaakso AAMUJAKELUPÄIVYSTYS 020 451 5523 (pvm/mpm) MEDIATIEDOT kangasalansanomat.fi/mediatiedot ISSN 0782-596 X printti, 2243-1101 verkkojulkaisu Painopaikka Alma Manu Oy Tampereen paino MEDIAMYYNTI ilmoitukset@kangasalansanomat.fi Mediamyyjä Sari Äijö 050 404 1146 Mediamyyjä Raija Marjamaa 040 705 7269 Kaupallistensisältöjen tuottaja, markkinointipäällikkö Satu Pasanen 040 720 8917 Web-suunnittelija Juho Tuhola 040 701 7202 TOIMIPISTE Myllystenpohjantie 2, 36200 Kangasala Palvelemme ma–to klo 10–16 P. Majasta tulkoon raittiin, terveen, omatoimisen, mielekkään elämän esittelypaikka asiaa valaisevine esittely-aineistoineen, kuvalehtineen, kirjoineen ja monenmoisine tilaisuuksineen
Suunnitelluista kilpailluista mainittakoon traktoritaito-, metsäpolkuja traktorikyntökilpailu. Päivä alkaa Ylen ykkösaamulla ja jatkuu uutisten siivittämänä kohti Muistojen bulevardia. Tutuksi ovat tulleet niin Tilisanssi, Aryana, Lounaskievari, Zerafiina, Görans, Kuohu kuin Konnichiwakin. Radio onkin seuranani aina kun ei ole palaveria. Harjun tarjoamaa kivikko-juurakko-jalkahoitolaa pitkin pääsee Vatialasta keskustaan, upeita maisemia matkalla ihaillen. Yllättävän monipuolisesti löytyykin tarjontaa. KS Ota yhteyttä toimitukseen p. Itse löysin radion lumon uudestaan. Muista harrastuksista ovat varmoja 2 palloilukerhoa ja jääkiekkokerho. Teeman käytännöllisinä työmuotoina tulevat olemaan alan tehtävät, kurssit, kilpailut ja retkeilyt. 13 Keskiviikko 18.11.2020 Kangasalan Sanomat PÄIVÄN KUVA KANGASALAN SANOMAT 5O VUOTTA SITTEN PÄÄKIRJASTON henkilökunta kertoo, että vaihtohyllyn käytössä on parantamisen varaa. Hämeen 4H-piirin konsulentti Kyösti Saksman selosti piirin ensivuoden toimintasuunnitelmaa ja 4H-työn tavoitteita: Tutkimuksien mukaan 70-luvun nuorisotyön pääpaino tulisi olla luoksemenevässä nuorisotoiminnassa, eli toiminnassa, joka menee sinne missä on nuorisoakin. Lounaan suhteen otin missiokseni perata kaikki kaupungin lounaspaikat, etenkin ne, jossa en ole ennen syönyt. 4H-työ täyttää jo nyt tämän tavoitteen, sillä se menee nuorten koteihin ja kotikylille jokapäiväiseen elinja työympäristöön. Ei saisi varmaan ääneen sanoa, mutta on tässä koronassa paljon hyviäkin puolia.. -Perjantaina 20.11.1970 Harkinta – harjaannus – hyvyys ja hyvinvointi Kangasalan seudun 4H yhdistyksen tunnukseksi MIELIPIDE Sähköpostit: toimitus@kangasalansanomat.fi Kirjeet: Kangasalan Sanomat, Myllystenpohjantie 2, 36200 Kangasala Tiedustelut: 040 769 2340 maanantaista perjantaihin kello 9–16. Netti joutui koville, kun koko perhe sulkeutui huoneisiinsa skypettämään teamsilla, ja kissa kierteli ihmetellen muun lauman yhtäkkistä sataprosenttista läsnäoloa. Kerholaisten lukumäärässä pyritään 270. Tämän vuoden teemana on luonnonsuojelu. Neuvoja Arvo Leinonen esitti paikallisen kerhon toimintasuunnitelman ensi vuodelle. Pelkkää hyvää siis. Toisin kuin televisiossa, missä kaikki pitää näyttää. Ja vielä on paikkoja käytävänä. Vuoden –71 teemana tulee olemaan metsä ja metsänhoito, jotka nekin läheisesti liittyvät luontoon ja sen suojeluun. Työpäivän kääntyessä ehtoopuolelle on aika viritellä otsalamppu ja kirmata poluillle maastopyörä tai polkujuoksukengät alla. Kokouksen avauksen suoritti kerhon puheenjohtaja agr. Kun ranskalaismasurkkaa tai Georg Otsia on kuullut tarpeeksi, on aika vaihtaa pääkaupunkiseudulta lähetettävään Roll FM:ään. Eri alojen kursseja ja kilpailuja järjestetään kerholaisten kiinnostuksen mukaan. Sorolan portaissa näkee tuttuja ja kuulee tuntemattomalta puuskuttajalta tuoreimmat näkemykset kuntataloudesta. Heillä on käsissään Suomalaiset Tietosanomat (1775) näytöskappaleita, joita myivät pitäjäläisille. Nyt kun työmatkoista on saanut niistää melkein tunnin suuntaansa, tulee tämä ylimääräinen vapaa-aika vietettyä kirjaston tarjonnan parissa, silloin kun liikunta ei houkuttele. Juurevaa rockia, bluesia ja soittolistojen ulkopuolelle pudonneita biisejä. 040 769 2340 toimitus@kangasalansanomat.fi JUTUN JUURTA PERUSKOULUN OPPILAAT lähdössä sokeiden äänilehti-keräykseen. Tämän mukaan tulee kyläkerhoja olemaan 11–13. Kirjasto toivookin, että aineistoa paitsi tuotaisiin myös vietäisiin. 14 päivänä Kangasalla Osuusravintolassa. Työpaikan muistipaikallinen sähköpöytä vaihtui silityslaudasta ja pyykkikorista kyhäämääni seisomapöytään. Hyllyyn toivotaan vain sellaisia ja sen kuntoisia teoksia, jotka voisivat kiinnostaa muita lukijoita. Hylly on ollut jo kuukausia täynnä. Kursseista mainittakoon taimikonjälkihoitoja mansikanviljelykurssi. Tiesittekö, että pääkirjastosta löytyy laadukkaiden kirjojen ja aitojen LP-levyjen lisäksi maukasta salaattia ja herkkuja tarjoava kahvila, maksuton taidenäyttely ja koko joukko mukavia, mutta puheliaita eläkeläisiä. Pirkka-Pekka Petelius sanoi haastattelussa, että radio on hänen lempimediansa, koska studioon voi tuoda mitä tahansa hahmoja ja luoda vaikka järvimaiseman. Jossei hyllystä löydy, niin varaamalla. Lähikirjastostamme Vatialasta saa melkein kaiken, mitä kirjastoalan saralla on tarjottavana. Hänet valittiin myös kokouksen puheenjohtajaksi. päivänä kuluvaa vuotta tuli koululta tieto että yksi opettajista on sairastunut koronaan. KANGASALAN KIRJASTOPALVELUT Marko Sykkö Luonnossa viihtyvä viestintäkonsultti Vatialasta KOLUMNI Etäpäivä Kangasalla Pirkka-Pekka Petelius sanoi haastattelussa, että radio on hänen lempimediansa, koska studioon voi tuoda mitä tahansa hahmoja ja luoda vaikka järvimaiseman. Pelätyt perhekonfliktit jäivät toteutumatta, lounaat syötiin yhdessä myös arkena ja kaikki käyttäytyivät hyvin, kouluja työrutiininsa asianmukaisesti hoitaen. Valtionapu-opintokerhoja tulee olemaan ainakin 3: ´Puheenaiheita´ keskustelukerhoja 2 ja ammatinvalinnankerho. Niiden määrää ei voida lisätä, koska aika ei riitä suuremman määrän aktiivisen toiminnan yllä pitämiseen. Pöytäkirjaa piti emäntä Helena Tuomaala. Siitä alkoi erilainen arki meidänkin perheessä. Näin saadaan helpommin ujoihin ja hiljaisiin nuoriin aito ja luonteja kosketus. S unnuntaina, maaliskuun 8. KIRJASTO ON etätyöläisen eldorado. Kaikkeen kuitenkin tottuu, sanotaan, ja pian koronasulustakin tuli osa normaalia arkea. Otin töistä puoli päivää vapaata ja menin kirjaston rauhalliseen työtilaan nakuttamaan esseetä. Kyläkerhojen toiminnan suunnittelevat kerholaiset itse mahdollisimman pitkälle. Pääkirjastossa kävin parina päivänä myös opiskelemassa, kun innostuin vanhoilla päivilläni palvelumuotoilusta. Kangasalan seudun maatalouskerhon syyskokous pidettiin t.k. Kirjastopalvelujohtaja Annamari Nikara-Nummi selittää, että asiakkaat tuovat kirjoja hyllyyn, mutta vain harva ottaa teoksia mukaansa. Erkki Sainio. Kovin paljon ei voida tätä lukua ylittää työn laadun siitä kärsimättä
Ruotsin kuninkaalle voitiin maksaa verot niinenä, Toivonen kertoo. Ympärysmitta on huikeat 360 senttiä! – Tässä on varmaan Kangasalan tukevin kuusi, Toivonen toteaa. Moni tulee Haaviston tilalle ruisleivän perässä, mutta meitä kiinnostaa puisevat jutut. Ja aina ne ovat olleet isoja. Kangasalan Sanomat Keskiviikko 18.11.2020 14 ARJESSA MUKANA Yli 200-vuotiaat jättiläiset Lotta Loikkanen, teksti & kuvat Tilan isäntä Heikki Haavisto on vielä nuori, jos vertaa tiluksia noin 250 vuotta koristaneisiin lehmuksiin. Tämän lehmuksen ympärysmitta on komeat 314 senttiä. – Lehmuksesta tehtiin niintä ja sillä maksettiin verojakin. Lehmus voi kasvattaa vesoja myös oksien kautta, kun ne osuvat maahan.. Ikää on hankala määritellä sillä pelkkä koko ei sitä kerro, vaan merkitystä on etenkin kasvupaikalla. Vesoja voi syntyä myös silloin, kun puu kallistuu ja oksat yltävät maahan. Tai kuuseen, jota professori ja biologi Heikki Toivonen kutsuu ”hirmuiseksi puuksi”. Maistuu se hiirillekin, Toivonen toteaa. Niin kovaa tarvetta polttopuulle ei Haavistolla ole ollut, että pihan komistukset olisi pitänyt kaataa. Katselemme kohti korkeuksia. HEIKKI TOIVONEN tutkii lehmuksen oksia ja siemeniä. Lehmukset tulevat vanhemmiten ontoiksi sisältä, mutta se ei estä rungon levenemistä. Saarikylissä metsälehmuksia kasvaa paljon luontaisesti. LEHMUS KASVAA jopa 30 metriä korkeaksi puuksi, jonka runko on yksitai monihaarainen. Lehmusten ympärillä oli aikoinaan lehmitarha, puiden välissä keinu. Siemenistä kasvu on meidän oloissamme hankalaa. NÄMÄ LEHMUKSET ovat Toivosen arvion mukaan pitkälti yli 200, mahdollisesti 250-vuotiaita. Jos rungossa on sillä kohtaa pahkuroita, tulisi mitta ottaa heti sellaisen alta mikäli mahdollista. Suomessa lehmukset leviävät lähinnä juuren tai oksien kautta niin kutsuttuina juurivesoina. – Hyvällä paikalla kasvava iso puu ja kallioisella paikalla kasvava pienempi puu voivat kumpikin olla 200-vuotiaita. Ensin pitää hakea sopiva mittauskorkeus, sillä tyvi alkaa toiselta puolelta hieman alempaa kuin toiselta. Mutta siemen on pieni ja sen on vaikea kilpailla kasvupaikasta. Haavisto on luvannut esitellä pihansa vanhat lehmukset. Monesti sana niini paikannimissä viittaa juuri lehmukseen. Lehmus on Suomessa yleisin ja laajimmin levinnyt jalolehtipuu. Ympärysmittaa ei oteta ihan tyvestä, koska puu on yleensä paksuimmillaan sieltä. Niini oli köysimateriaali ennen hamppua. SIIRRYMME seuraavaksi ihmettelemään pihatien toisella puolella kasvavaa komeaa kuusta. – Tämä on ihan mahdoton puu, on ihan kerta kaikkiaan, Toivonen taivastelee. LEHMUS OLI nykyistä yleisempi jääkauden jälkeen lämpökaudella. Sitten lehdot tehtiin pelloiksi ja alkoi kaskeaminen. Aika ei ehkä ole kaikista otollisin komeiden lehtipuiden kuvaamiselle, mutta pelkät rungotkin ovat jyhkeät. Mittanauha kaivetaan taas esiin. Sopiva mittakorkeus on noin 130 sentin kohdalla. – On tämä paksuutta kasvanut sitten minun nuoruuden, Haavisto toteaa. Rungon paksuus käy ilmi toden teolla vasta puun juurella. Toivonen kaivaa mittanauhan esiin ja lähtee kiertämään puun ympäri. Köysimateriaalia puista ei enää kannata tehdä eikä niillä oikein verojakaan kuitata. Kaskiaika oli pahaksi lehmukselle. Kallio on aika lähellä, joten juuren niskat nousevat ylös tehden puun tyvestä erittäin massiivisen. Lopulta mitta saadaan kuljetettua runkoa pitkin yhteen. Haaviston tilalta löytyy myös Kangasalan todennäköisesti paksuin kuusi. Lehmus voi elää luonnossa monisatavuotiaaksi niin kuin tammikin, Toivonen kertoo. Kuusi ei ole yhtä pitkäikäinen puu kuin esimerkiksi lehmus, mutta Toivonen arvioi etNiinillä ei makseta enää veroja, mutta vanhat lehmukset henkivät historiaa. Haavistoa puut eivät niin ihmetytä, ovathan ne olleet siinä aina. Ne tervehtivät tulijoita pihatien laidalla. Paksulta runko tosiaan näyttää. Ne saavat ilahduttaa pihapuina niin kauan kuin pystyssä pysyvät. – Viime vuosina on taas ollut lämpimämpää, mikä on hyvä lehmuksen siemenille
– Näyttä siltä, että pienet yksiköt ovat pystyneet joustamaan ja sopeuttamaan toimintaansa nopeasti muuttuvissa olosuhteissa. Asiantunteva välittäjä kertoo nämä seikat. – Asioiden ei pidä antaa mennä liian pitkälle, eikä pienistä kannattaisi riidellä. Vuoden Välittäjä -kilpailun voittaja julkistetaan 27.11. VIIMEISET 25 vuotta Salovaara on toiminut omassa yrityksessä, Asuntopiste Juha Salovaara LKV:ssä. Juha Salovaara on toiminut kiinteistönvälittäjänä 41 vuotta, joten ala on läpikotaisin tuttu. Häntä kiinnostaisi tietää, kuinka suuri osa suomalaisista valitsisi tällä hetkellä asuinpaikakseen kasvukeskuksen keskustan. Oksat olivat vähän matalammalla silloin.. On oleellista, että niin myyjä kuin ostajakin on kokenut ja kokee saavansa meiltä luotettavaa ja turvallista palvelua. LEHMUKSET KASVAVAT rykelmässä Haaviston tilalla. Jos kaupanteon jälkeen ilmenee yllätyksiä ja jälkipyykkiä tulee, Salovaaran periaatteena on antaa apunsa ja asiantuntemuksensa käyttöön, vaikka asia ei välittäjän toimialaan kuuluisikaan. Työntekijöitä on hänen lisäkseen kaksi. Tampereen lisäksi Asuntopisteellä on toimipaikka myös Kangas alla, Salovaaran kodin yhteydessä. Tämä on tärkeää jo siksikin, että noin 70–80 prosenttia toimeksiannoista tulee Kangasalta. – Huutijärven kotitoimistossa voi periaatteessa sopia tapaamisen 24/7, Salovaara sanoo, mutta toteaa perään, että oma vapaa-aikakin on otettava. Salovaara huomauttaa, että asunnostaan luopuvan ja siihen muuttavan intressit eivät ole ristiriidassa keskenään. Tosiasiassa niiden osuus on vain viitisen prosenttia. Mikähän luku on nyt, kun haja-asutusalueetkin ovat taas alkaneet kiinnostaa. KORONA-AIKA EI ole hiljentänyt asuntokauppaa. Välittäjän on osattava vastata ostajaehdokkaiden kysymyksiin, ja joskus vieläkin oleellisempaa on vastata kysymyksiin, joita ostaja ei huomaa tiedustella. He kuitenkin maksavat mieluusti siitä, että saavat juuri sen, mitä ovat lähteneet hakemaan. Myyjä puolestaan luopuu omaisuudestaan hyvillä mielin, kun toinen osapuoli sitä todella haluaa, Salovaara muotoilee. marraskuuta. JUHA SALOVAARAN yrityksen toimipaikka sijaitsee perheen kodin alakerrassa. Molemmat pitää tuntea läpikotaisin, Salovaara sanoo. SEN SIJAAN asunnon myymisen esityö eli käytännössä näyttöön valmistautuminen täyttää ajasta 95 prosenttia. – Ei näin hienoa puuta oikein viitsisi kairata, kyllä puu aina siitä vähän kärsii, vaikka panisikin jalostusvahaa. – Yli 60 prosenttia toimeksiantajistamme on vanhoja asiakkaitamme. Salovaara vahvistaa ajatuksen, että keväällä alkanut poikkeusaika on kiihdyttänyt erityisesti omakotitalokauppaa. Kuusi on siis ollut pystyssä jo yhden vuosisadan ja ehkä vähän päälle ennen kuin Haavisto on edes syntynyt. Heti haastattelun alkuvaiheilla hän kumoaa yhden alaan liittyvän myytin. Vaikka suuri yleisö ehkä niin ajatteleekin, asuntonäytöt eivät haukkaa suurinta osaa kiinteistönvälittäjän työajasta. – Suurin osa ajasta menee asiakirjojen hankkimiseen, selvittelyyn, tarkistamiseen, tutkimiseen ja perehtymiseen. – Asunnon pitää tuntua ostajasta oikealta, mutta heti kakkossijalla tulevat järkisyyt. Mies pohdiskelee, kuinkahan monella välittäjällä on mahdollisuus pitää neuvonpitoa terassilla. – Ihastuksen vallassa ihminen ei ehkä kiinnitä huomiota taloyhtiön tuleviin remontteihin, lähikoulun säilymiseen tai asemakaavan tuomiin muutoksiin. Yli 200-vuotiaat jättiläiset Keväällä alkanut poikkeusaika on kiihdyttänyt erityisesti omakotitalokauppaa. Yhäkin kuusesta näkee, että se olisi varmasti lasten mieleen, jos vain oksistoon asti yltäisi. KAUPANTEKO ON onnistunut, kun sekä myyjä että ostaja ovat tyytyväisiä. 15 Keskiviikko 18.11.2020 Kangasalan Sanomat ARJESSA MUKANA Välittäjä vastaa kysymyksiin, joita ostaja ei hoksaa kysyä Sari Eerolainen Kangasalalainen Juha Salovaara on ehdolla Vuoden Välittäjäksi. Lopullisen valinnan tekee yhdistyksen 470 jäsenyrityksen henkilökunta äänestämällä. Salovaaran mukaan Asuntopisteen liikevaihto on viime vuoteen verrattuna noussut noin 30 prosenttia. Iän voisi tarkistaa kairalla otettavalla näytteellä, mutta siinä on riskinsä. Onnekseni 41 vuoden aikana riita-asiaksi on kehkeytynyt vain kolme tapausta. – Ostajat ovat valistuneita, eivätkä suostu maksamaan ylihintaa. – Vuonna 2006 luku oli 27 ja vuonna 2016 se oli 44 prosenttia. Mies katsoo, että uralla voi edetä vain, jos on rehellinen ja luotettava. Kilpailun järjestää Suomen Kiinteistönvälittäjät ry, ja finaalissa on mukana viisi ehdokasta. Voittaja julkistetaan 27. Juha Salovaaran esittelyvideo löytyy osoitteesta skvl.fi Juha Salovaara on ehdolla kiinteistönvälittäjien kilpailussa. Valitettavasti yksi vanhoista puista antoi periksi tämän vuoden myrskytuulille. Olen sovittelun kannattaja. Työn luonteesta puhuessaan hän korostaa ennen kaikkea perehtymisen ja asiantuntemuksen merkitystä. – Mukava tässä oli lapsena kiipeillä eikä pelottanut yhtään. Siitä voi päästä sienet vahingoittamaan puuta. Emme myy vain asuntoa vaan myös asuinympäristön. tä tämä puu voi silti hyvin olla 200-vuotias
viikkoa ennen. • klo 19 Pientä laittoa -komedia Kangasala-talossa. viim. Sunnuntai 22.11. • Vehoniemen Automuseo ja kahvila av. Torstai 19.11. • klo 16–19 Kangasalan Yrittäjien joulunavaus ja kaupungin jouluvalojen sytytys. Sunnuntai 29.11. Yrittäjät tarjoavat joulupuuroa, joulutori avoinna, Kimmo Pyykkö -taidemuseossa avoimet ovet klo 16–19. Taidetie 6. Kangasalan Sanomat Keskiviikko 18.11.2020 16 ARJESSA MUKANA Onko suosikkilounasravintolasi mukana. Ellintie 2. • klo 16 Teatteri Valentinon esitys Viisi naista kappelissa Lepokodissa. • klo 19 Harmo ja minä – Andalusialainen elegia Kangasala-talossa. • Taito-kurssi Jouluruusu-kranssi Taitokeskus Kangasalan tiloissa 30.11. 4 minuuttia. päivittäin klo 10–16. Torstai 26.11. • klo 17 lentopallon naisten mestaruusliigaa LP Kangasala–PuijoVolley Pitkäjärven liikuntahalli, Vatialantie 4 b. • ko 19 Teatteri Peilikuvan Home sweet home – sisäilmastonmuutos -esitys Pitkäjärven koulun auditoriossa. la klo 10–14. Autojen käyttövoiman kehitys höyryautoista kaasuautoihin sekä polttoaineiden myyntipaikat ja huoltoasemien baarikulttuuri. ti–pe klo 14–18 ja la 10–14. Urheilullisia ajoneuvoja. Kesto n. Lähetä siihen tarkoitetut tie dot verkkosivujemme kangasalan sanomat.fikautta maanantaihin 23.11. saakka. ti–ke klo 11–17, to klo 11–19, pe–la klo 11–17, su klo 11–15, ma suljettu. JALMARIN KOTO MA kalamureke, nakkikeitto, ananaskiisseli TI jauhelihakastike, perunasipulisosekeitto, vispipuuro KE kanaviillokki, jauhelihakeitto, jogurttijälkiruoka TO kaalikääryleet, talonkeitto, raparperikiisseli PE nautasuikalekastike, juustokeitto, maitokiisseli ja hillo LA lihapullat ja kastike, jälkiruoka SU pikkujoululounas, jälkiruoka Lounas sisältää juoman, leivän, voin, salaatin ja jälkiruuan. Ilm. • klo 17.30 Kimmo Pyykkötaidemuseon näyttelyn kuratoinut Soila Kaipiainen esittelee näyttelyn ja kertoo sen taustoista. lippuvaraus@teatterivalentino.fi tai 040 708 7361. Lauantai 21.11. • klo 10–14 Sudenpennut ja seikkailijat myyvät Partion adventtikalentereita ja joulukortteja torilla. RUOKALISTAT MENOT Julkaisemme seuraavan tapah tuma kalenterin keskiviikkona 25.11. Tiistai 24.11. MUSEOT • Kangasala-talo ja Kimmo Pyykkö -taidemuseo av. Energiasta ja esiintymisen riemusta tunnettu soittokunta esiintyy kaikkialla Suomessa, niin konserttisaleissa kuin paraatikentilläkin. • Tankit täyteen -näyttely Mobiliassa. Klan SVS. marraskuuta klo 19. Ilm. NÄYTTELYT • Kuvista kokoelmaksi – Kangasalan kaupungin taidetta -näyttely Kimmo Pyykkö -taidemuseossa 3.1. PAROLANNUMMEN Panssariprikaatissa sijaitseva Varusmiessoittokunta kouluttaa vuosittain noin sata nuorta muusikkoa, tapahtumatuottajaa ja viestintäosaajaa esiintymisja taistelutehtäviin. saakka pääkirjaston taidetila Terrassa. Järj. Yli kahdenkymmenen soittajan yhtyeestä löytyy komppibändi ja puhallinsektio sekä jousisoitinlinjan vankkumaton tuki. Yleisöopastus sunnuntaisin klo 13. pääkirjaston taidetila Terrassa. Nurejev ja Plisetskaja (Eija Kahilainen). Petsamon historia osana Suomea: rajat ja niiden muutokset, kulkuväylien historia, kartoitus ja kolttasaamelaiset alueen alkuperäisenä väestönä. Opastus sisältyy pääsymaksuun. viikkoa ennen. Kysy lisää 040 720 8917/ Satu Pasanen, Kangasalan Sanomat Viikko 48 PÄIVÄKODIT JA KOULUT MA lihakeitto, tuorepala, tuoreleipä TI kinkkukiusaus, yläkoulut: kebabkiusaus salaatti, lämmin kasvis KE bolognesekastike, spagetti, salaatti TO juuressosekeitto, raejuusto, tuorepala, riisipiirakka PE tonnikalapasta, salaatti Ateriaan kuuluu maito tai piimä, näkkileipä, ravintorasva ja salaatin kastike, kun tarjolla on salaattia. Harjun Pojat. viim. Ellintie 2. päivittäin klo 10–17. Keskiviikko 25.11. • klo 17 lentopallon naisten mestaruusliigaa LP Kangasala–WoVo Pitkäjärven liikuntahalli, Vatialantie 4 b. • Joulupaja kynttilänkasto Taitokeskus Kangasalan tiloissa 8.12. Varusmiessoittokunnan ProG-konsertti Kangasala-talossa lauantaina 21. Torstaisin vapaa pääsy klo 17–19. SOITTOKUNNAN aliupseerioppilaiden tulkitsemana kuullaan rock-musiikkia useilta eri vuosikymmeniltä. • Olli Mäkelän ja Markku Lahtisen Kaupunkipiirtelyä-näyttely 23.11.–11.12. • Joulupaja kortteja ja koristeita Taitokeskus Kangasalan tiloissa 1.12. Ilm. Sotilasmusiikkialan aliupseerikurssille valitaan varusmiessoittajien parhaimmisto perehtymään omaan erikoisalaansa ja kokoonpanonsa johtamiseen. Tied. Järj. Ellintie 2. Varusmiessoittokunta lataa Kangasala-talon täyteen energiaa Lauantaina Kangasala-talo täyttyy energiasta, kun Varusmiessoittokunta näyttää osaamistaan. viim. JÄTEASEMAT • Klan jäteasema av. Ohjelmisto koostuu niin ulkomaisesta kuin kotimaisestakin tuotannosta, jonka varusmiehet ovat itse sovittaneet isolle kokoonpanolle. • Tieliikenteen erikoismuseon Mobilian näyttelyt ja museokauppa av. Soittokunnan aliupseerioppilaiden tulkitsemana kuullaan rock-musiikkia useilta eri vuosikymmeniltä 1970-luvulta nykypäivään asti. klo 17 ja 7.12. • klo 16 Teatteri Valentinon esitys Viisi naista kappelissa Lepokodissa. • Unelma Jäämerestä – Petsamo kartoissa näyttely Mobiliassa. PUOLUSTUSVOIMIEN VARUSMIESSOITTOKUNTA. Kaarina Maununtyttären tie 6. ProG-konsertissa esiintyy bändisoiton äänenjohtajalinja, joka sukeltaa astetta syvemmälle rock-musiikin maailmaan. ATERIAPALVELU MA papu-kasvispata perunalla, punajuuri, vaniljavanukas TI kermainen lohikeitto, tumma leipä, pulla KE syksyinen juureskeitto, tumma leipä, mustikkavadelmakiisseli TO kebabkiusaus, paprikasipuli, suklaavanukas PE makaronilaatikko, hunajaporkkanat, sitruunarahkapiiras LA lindströminpihvi, metsäsienikiusaus, kermakastike, ruusukaali, makea piirakka SU juustomestarin lohi, perunamuusi, maissi-sipuli, aurinkokiisseli Muutokset mahdollisia. kello 10 mennessä. Keittolounas sisältää keiton, juoman, leivän ja voin. MUUT • Joulukalenteri pyörii joulukuun alusta tapaninpäivään saakka pääkirjaston kelloseinällä klo 7–10 ja 15–21. • Kuhmalahden jäteasema av. ilmestyvässä lehdessäm me. lippuvaraus@teatterivalentino.fi tai 040 708 7361. klo 17. • Merja Antilan Maanläheiset-näyttely 20.11. Tied. • klo 13.30 K-Kino: Pohjoisen sankarit Kangasala-talossa. • klo 13 Teehuoneen Kulttuurivartti Lepokodissa. klo 17. • klo 15.30 K-Kino: Billie Kangasala-talossa. viikkoa ennen. • klo 16.30 K-Kino: Billie Kangasala-talossa. Ota päivittäiseen käyttöön kangasalansanomat.fi/ lounaalle Tallenna kännykän kotivalikkoon tai selainsuosikiksi kätevästi käytettäväksi! Lounasyrittäjä! Tahdotko mukaan. Kangasala-talon väliajaton esitys kestää noin puolitoista tuntia. klo 17. • Menevää menoa -näyttely Mobiliassa. Perjantai 27.11. • klo 17.30 Tapio Suominen: Mitaleita vai taidetta – mitalitaiteen kaksi puolta Kimmo Pyykkö -taidemuseossa, vapaa pääsy. • ko 19 Teatteri Peilikuvan Home sweet home – sisäilmastonmuutos -esitys Pitkäjärven koulun auditoriossa. • klo 19 ProG – Puolustusvoimien Varusmiessoittokunta Kangasala-talossa
Minne tänään. – Olemme molemmat Juhan kanssa sen ikäisiä, että meillä on kokemusta pitkistä liitoista. varapuheenjohtaja RIIKKA PURRA SUNNUNTAINA 22.11. Duon esittämää musiikkia voi kuvata rauhalliseksi ja tunnelmalliseksi, traditionaaliseksi vocaljazziksi. Varaa samalla joulukauppaa varten banneripaikkasi osoitteessa kangasalansanomat.fi kangasalansanomat.fi JOULULAHJAIDEAT LAAJA JAKELU 17 000 KPL Tavattavissa kuntavaaliehdokkaita! n Jaossa yllätyksiä! Vihreät Sorolan montulla Kangasalan Vihreät SU 22.11. En kuitenkaan ole huomannut, että ikäistemme parisuhteista olisi kirjoitettu komedioita, Maarit Peltomaa pohtii. Parisuhdekomedia Pientä laittoa Kangas ala-talossa torstaina 26.11. Poimi vinkit sivuiltamme ja tapahtumakalenteristamme printissä ja verkossa.. 17 Keskiviikko 18.11.2020 Kangasalan Sanomat ARJESSA MUKANA BINGO! Kangasalan Pirtillä, Tapulintie 6 parillisilla viikoilla maanantaisin klo 18. Lätsä-Pekan tie 21) Tulitaite ilijan show klo 16.30 M ai no ks en m ak sa ja : Ka ng as al an Vi hr eä t ry JAN SANDVIK Joulukuu käyntiin tunnelmallisella jazzilla Jazzlaulajatar Mariah Hortans ja kitaristi Mathias Sandberg saapuvat Inarista Hankoon ylottuvalla Christmass Jazz -kiertueellaan Kangasalle, Sahalahden kirkkoon joulukuussa. Tule pelaamaan hauskaa seurapeliä. Suosittelemme käytettäväksi kasvomaskia. klo 15. Tervetuloa! Puheenjohtaja JUSSI HALLA-AHO ja 1. Mariah Hortans / M Sandberg Duo Sahalahden kirkossa tiistaina 1. Musiikki on saanut uuden sovituksen, jossa on käytetty duon tunnukseksi muodostuneita harmonioita ja melodisia improvisaatioita sekä svengaavia rytmejä. Kangasalla klo 14.15-15.00 Kangasalan tori, Keskusaukio 2 KUNT AVAA LIT 2021 laajan jakelun lehdessä ke 25.11. Esiintymisien ja opetuksen lisäksi hän on viime vuosina myös toiminut kuoronjohtajana. joulukuuta klo 19 JAZZLAULAJATAR MARIAH Hortans ja kitaristi Mathias Sandberg pysähtyvät konserttikiertueellaan Sahalahden kirkkoon. KLO 15-17 | ASEMANTIE 179 KORONATURVALLISUUS: Tulethan paikalle vain terveenä ja noudatat turvavälejä muihin ihmisiin. Mariah Hortans on koulutukseltaan laulunopettaja. Jazzkitaristi Mathias Sandberg, joka on opiskellut muiden muassa ManhattanSchool of Musicissä New Yorkissa sekä Berklee College of Musicissä Bostonissa, on yksi Suomen kysytyimpiä freelancemuusikkoja. Kangasalan Nuorisoseura ry M A K S A JA P E R U S S U O M A L A IS E T R P Tervetuloa jäseneksi ja ehdolle! Mukana myös muita perussuomalaisia. Musiikki esitetään englanniksi, suomeksi ja ruotsiksi ja muodostuu sekä Sibeliuksen, Händelin ja Schubertin klassisista joulusävellyksistä että perinteisistä pohjoismaisistajoululauluista ja englanninkielisistä christmas carolseista. Parisuhteen jatkoa puidaan komediassa Kangasala-talossa puidaan parisuhdetta, kun monista tvja elokuvarooleista tutut Maarit Peltomaa ja Juha Veijonen ottavat selvää, onko 25 vuotta naimisissa olleilla Masalla ja Lissulla vielä toivoa vai onko kaikki jo menetetty. Mariah Hortans / M Sandberg Duo on esiintynyt aktiivisesti suomessa sekä tehnyt kaksi kiertuetta USA:ssa. klo 16 ja painovalmiit maanantaina 23.11. – Paikoitellen dialogi antaa mahdollisuuksia myös teatraalisuuteen – ihan niin kuin oikea elämäkin, Juha Veijonen täydentää. PYSÄKÖINTI: Autolla saapuvien toivotaan pysäköivän Kyötikkälän urheilukeskukseen (os. Teksti elää tilanteiden myötä ja antaa joustovaraa myös improvisointiin. Pientä laittoa -komedianäytelmän on käsikirjoittanut ja ohjannut Heikki Lund. Georg Riedel, LaGaylia Frazier, Pierre Swärd, Jukka Eskola, Teppo Mäkynen ja Manuel Dunkel ovat muutamia artisteja, joiden kanssa hän on työskennellyt. Kysy lisää ja tee varauksesi: Sari 050 404 1146 | Raija 040 705 7269 ilmoitukset@kangasalansanomat.fi Ilmoittaja, tarvitsemme tilavaraukset ja valmistettavat ilmoitusaineistot torstaina 19.11. klo 19. HORTANSIN JA Sandbergin levy Christmas Jazz ja viimeisin julkaisu Another Jazzy Christmas luovat rentouttavan ja jazzahtavan joulutunnelman
Sitä pidettiin yleisesti hyvänä lukemana nykyisessä tilanteessa. Loistovireen löytänyt Roosa Laakkonen oli OrPolle yhtä armoton kuin Raisiolle edellispelissä. – Jouduttiin opettelemaan, mitä tarkoittaa koko pelin pelaaminen. Loistovireen löytänyt Roosa Laakkonen jatkoi siitä mihin edellisottelussa jäi. Kaikilla naislentopallon ystävillä piti olla maski päässä nykyisen koronaohjeistuksen mukaan. Roosa ja Taija Tikka ansaitsivat paikan avauskokoonpanosta OrPo-pelin hienojen otteiden ansiosta, Keränen painotti. Sopii muistaa, että maaliskuun puolivälissä tilanne oli paljon synkempi. Silloinen ottelusarja ratkesi käytännössä Kangasalan amerikkalaishakkurin Nikki Taylorin loukkaantumiseen. KANGASALA KAATOI OrPon viime kaudella kaikissa kolmessa kohtaamisessa ja jatkoi nyt samaa linjaa. Huippusuorituksia odotellaan vielä, Keränen summasi. KERÄNEN LEPUUTTI nyt sentteri Karoliina Fribergiä ja jo neljännen peräkkäisen pelin huilannutta Ronja Heikkiniemeä. Roosa Laakkosen hyökkäysvastuu jäi tällä kertaa vähiin, mutta liigan paras sentteri napsi vastapainoksi viisi torjuntaa. Kangasalan ja OrPon pelaajien hienoille suorituksille osattiin antaa niille kuuluva arvo. Kangasalan Sanomat Keskiviikko 18.11.2020 18 URHEILU Lentopallohuuma kasvaa Kangasalla Kangasala–OrPo 3–1 (25–21, 25–19, 19–25, 25–15) Jari Perkiö Maailma ei ole vielä ennallaan – ja tuskin palautuukaan kovin nopeasti. Niinpä nyt on syytä nauttia täysin siemauksin, kun tätä(kin) herkkua on taas tarjolla. KANGASALAN SALDOT: • Roosa Laakkonen 18/+16 (viisi torjuntaa) • Salla Karhu 16/+8 • Jody Larson 10/+2 (kolme torjuntaa) • Jemina Jäärni 8/0 • Taija Tikka 6/+6 • Katja Kylmäaho 5/+4 (peräti 26 syöttöä) • Karoliina Friberg 2/-1 • Roosa Heikkiniemi 2/-1 • Tiiamari Sievänen vo 70 %. PERTTI FLINCK Kangasalan peli toimi myös Rovaniemellä Woman Volley-Kangasala 0–3 (20–25, 20–25, 14–25) Jari Perkiö LP Kangasalan valmentaja Arttu Keränen myönsi suoraan, että Lapin urheiluopisto on ollut vierasjoukkueille aina erittäin hankala pelipaikka. Samalla keskeytyi kausi ja pysähtyi koko Suomi. Ja niinhän se onkin. Vaihtopenkiltä tulleet Taija Tikka ja Roosa Heikkiniemi toivat kaivattua lisävirtaa kentälle. Siitä saatiin todiste viime keskiviikkona, kun LP Kangasala ja Oriveden Ponnistus kohtasivat liigakauden ensimmäisessä Pirkanmaan derbyssä. Määränpäänä oli yöpymispaikaksi valittu Oulu. KANGASALA KAATOI OrPon viime kaudella kaikissa kolmessa kohtaamisessa ja jatkoi nyt samaa linjaa. En ainakaan muista, Keränen myönsi. – Nyt ei ollut kyse mistään kierrätyksestä. Karhu säesti Laakkosta vahvasti verkolla ja paikkasi samalla hänelle harvinaiset vastaanottovirheet. Molemmat onnistuivat taas hyvin ja takaavat Keräselle jatkossa lisää vaihtoehtoja. KANGASALAN kannattajat saivat lopulta haluamansa, vaikka kolmannen erän uinailu sapetti ilmiselvästi Kangasalan valmentajaa Arttu Kerästä. Se kantoi hedelmää. KANGASALAN SALDOT: • Jody Larson 12/+8 • Roosa Heikkiniemi 10/+5 • Taija Tikka 9/+5 (neljä ässää) • Salla Karhu 7/+1 • Roosa Laakkonen 6/+4 (viisi torjuntaa) • Katja Kylmäaho 3/+2 • Tiiamari Sievänen vo 36 % Lapin urheiluopisto on tuottanut vuosien varrella hankaluuksia myös liigajohtajalle. Lentopalloväen reaktioiden perusteella tilanne on oivallettu upeasti. Nätti sormilyönti upposi ihanasti OrPon etukentälle. – Siihen nähden on mennyt todella hyvin, että nyt eletään harmaata marraskuuta. Mitään ei voi pitää enää itsestäänselvyytenä. Amerikkalaishakkuri Jody Larsoniin (12/+8) voi luottaa vaikka keskellä yötä. Häntä tuurasi pikkusisko Roosa Heikkiniemi. Heikkiniemi on ollut sivussa Vampula-pelin lämmittelyssä tuleen polvivaivan takia. Illan kuningattaresta ei jäänyt kenellekään epäselvyyttä. Liigajohtaja nappasi 3–0-vierasvoiton ja lähti yön selkään hymyhuulin. Sentteri tehtaili Raision Urheilijoita vastaan komean saldon 19/+17 ja nyt lähes prikulleen samat lukemat 18/+16. Kangasala hoiti neljännen erän vahvasti ja todisti näin suuruutensa. Sieltä matka jatkui maanantaina kohti vieraskiertueen päätösetappia – Pihtipudasta. Kangasala hävisi kymmenestä ensimmäisestä liigapelistään vain yhden – ja Hämeenlinnastakin herui yksi piste. Siinä vaiheessa lentopallo vaikutti hyvin pieneltä asialta. Tuorein tappio on vuoden takaan keväältä, jolloin OrPo päätti Kangas alan kauden puolivälierissä. Kangasala oli Woman Volleyta parempi näillä osa-alueilla ja pääsi näin pelin päälle alusta lähtien. Pitkäjärven yleisö suorastaan villiintyi neljännessä erässä, kun Kangasalan pallotaituri Salla Karhu uunotti kasvattajaseuraansa perusteellisesti. Turvavälit ja käsidesit piti muistaa – tottakai! Kangasala ilmoitti ottelun yleisömääräksi 208. Ehkä painajaismainen halli on liian vahva ilmaisu, mutta se ei liippaa kaukaa totuudesta. Niinpä Kangasala keskittyi näihin osa-alueisiin nyt erityisellä huolellisuudella. – Oma joukkueeni ei ole tainnut voittaa täällä koskaan syöttöja vastaanottopeliä. Kun Kangasalan ja OrPon piti kohdata edellisen kerran liigakamppailussa, sähköisen puolivälieräsarjan avaus peruutettiin vain kolme tuntia ennen ottelun alkua. Ei mennyt putkeen, Keränen kommentoi. Loppu hyvin, kaikki hyvin
– Pääsin hyvään flow-tilaan tuttujen ihmisten edessä. Oli mukava tehdä ratkaisuja, kun Katja (passari Kylmäaho) tarjoili niin hyviä paikkoja, Karhu kuvaili. Keräsen mukaan kauden parastaan esittänyt Karhu pelasi käsittämättömän hyvin LiigaPlokia vastaan. KANGASALAN SALDOT: • Salla Karhu 14/+10 • Ronja Heikkiniemi 14/+8 (kolme torjuntaa) • Roosa Laakkonen 10/+5 (kolme ässää, neljä torjuntaa) • Jody Larson 9/+4 • Taija Tikka 6/+4 • Katja Kylmäaho 2/+2 • Tiiamari Sievänen vo 54 % Kukaan ei ole voittamaton. Kangasalan voittoputki venyi Pihtiputaalla jo kuuteen peliin. Varsinaisen peliajan loppuhetkillä kotijoukkue myllytti ankarasti, mutta ilman palkkiota. Pistekeskiarvo on nyt 1,60 per matsi, ja sarjasijoitus kakkoslohkon puolivälissä. – Vertailu on aina hankalaa, mutta voisi ollakin. – En ole ollut koskaan kaikkein ulottuvin enkä fyysisin pelaaja. Lauantaina on vastassa HiHo Tampereella, ja sunnuntaina JIlves kotihallissa Pikkolassa. KARHU KUULUI viime talvena LiigaPlokin kantaviin voimiin, kunnes kausi päättyi ikävästi joulukuiseen akillesjänteen katkeamiseen. Tappiosta huolimatta moni Eagles-pelaaja voi olla tyytyväinen iltapuhteeseensa. Ja tottahan se oli – Karhu tappoi kolme palloa neljästä ja hoiti vastaanoton tutulla luotettavuudella, kun Kangasala vyöryi vastustamattomaan 3–0-vierasvoittoon. Myös joukkue oli mukava. Vaikka pihtiputaalaisjoukkue voitti tammikuussa Suomen cupin sensaatiomaisesti, tulisieluinen italialaisluotsi Alessandro Lodi sai potkut helmikuun lopussa. Kuvassa etualalla kotijoukkueen Lauri Pelkonen ja Uplakersin Eetu Patronen. Markkulan mukaan asiaan on haettu ratkaisua, mutta uutta kerrottavaa ei ainakaan vielä lauantaina ollut. Kentälle voi heittää kenet tahansa. Virralle merkittiin muhkeat 55 torjuntaa. Ne ovat riittäneet pitkälle – ja lisää on luvassa. Revanssia yritettiin tosissaan, mutta siinä ei aivan onnistuttu. Siksi on pitänyt keksiä muita ratkaisuja, Karhu kuvaili. Totta kai haluamme pitää asemamme, mutta kausi on pitkä. Jatkoerässä Teemu Rantasen luja veto kimmahti ylärimaan. Oli vauhtia ja vaarallisia tilanteita, ja hyvä tempo pelissä, totesi Eagles-kapteeni Jerry Markkula, joka nyt toipilasajallaan on myös joukkueen vt. Kaikista joukkueista löytyy heikkoja kohtia, mutta toistaiseksi meiltä ei ole löydetty niitä. Se siitä. Kotkapaitojen ehkä suurin hahmo oli maalivahti Vili Virta, jonka jalat toimivat ja kädet kävivät. Hän on naislentopallon Olli Kunnari. EAGLES JATKAA toistaiseksi ilman varsinaista valmentajaa. Samalla sarjajohto kasvoi seitsemään pisteeseen. Totta kai haluamme pitää asemamme, mutta kausi on pitkä, Karhu toppuutteli. Vaan ei olisi ollut vääryys, jos Eagles olisi korjannut potin. Markkulaa lämmitti erityisesti peli-ilme, joka Eaglesilla oli kohdallaan. Eaglesilla oli otteluun erityislatausta, sillä sarjakauden avauskohtaamisessa Ylöjärvellä Uplakers vei pisteet maalein 6–3. Olen kiertänyt jo niin monta paikkaa, Karhu heitti. EAGLES JA Uplakers joutuivat hakemaan lauantain ottelun ratkaisun voittolaukauskilpailusta. Runkosarjassa pelataan 27 kierrosta, jos koronatilanne antaa myöten. Karhun taitavuus ja monipuolisuus herättävät suurta ihastusta. Ensi viikonloppuna Eaglesilla on tuplakierros. – Entisen seuran kohtaaminen tuo aina pienen ekstramausteen, mutta tällä perusteella minun pitäisi kokea tämä aika usein. Kymmenen pelatun ottelun jälkeen Eaglesilla on viisi kolmen pisteen voittoa ja siis yksi voittolaukaustappio. Salla Karhun esitys häikäisi LiigaPloki–Kangasala 0–3 (21–25, 15–25, 21–25) Jari Perkiö LP Kangasalan liigajoukkueen maajoukkuelaituri Salla Karhu oli lähinnä hämmentynyt valmentaja Arttu Keräsen vuolaista kehuista. Taklauksia jaettiin ja otettiin vastaan, kiekoista taisteltiin, eikä vauhdissa säästelty. Kangasala otti kuudennen peräkkäisen voittonsa ja venytti liigajohtonsa jo seitsemään pisteeseen. – Tappio harmittaa, mutta kakkosdivarin peliksi todella laadukas ottelu. Tällä kertaa Uplakers oli hitusen tarkempi ja ehkä myös onnekkaampi, ja vei mukanaan Ylöjärvelle voittolaukauskisan paremmuudesta myönnetyn lisäpisteen. ONKO tämänhetkinen Kangasalan joukkue urasi kovin. Näitä on mukava pelata, kun on vauhtia ja tunnetta. Tosin välillä poljettiin jo niin lujaa, ettei ajatus meinannut pysyä mukana. 19 Keskiviikko 18.11.2020 Kangasalan Sanomat URHEILU Kahden hyvän kohtaaminen kääntyi voittomaalin verran ylöjärveläisille Kisa-Eagles–Uplakers 3–4 VL (1–2, 2–1, 0–0) Jouni Valkeeniemi, teksti & kuva Pienestä se oli kiinni, kuten usein kahden tasahyvän jääkiekkojoukkueen kohtaamisessa. Näin en ole voinut lyödä torjunnan yli. Kaikista joukkueista löytyy heikkoja kohtia, mutta toistaiseksi meiltä ei ole löydetty niitä. – Kukaan ei ole voittamaton. En osaa oikein kommentoida niitä tapahtumia, koska olin sairastuvalla, Karhu tuumi. – Tykkäsin todella paljon paikallisista talkoolaisista ja ihmisistä. Voiko tätä joukkuetta pysäyttää mitenkään. Meillä on tosi yhtenäinen ja leveä joukkue. Kauden mittaan tuli myös draamaa. – Uplakersia vastaan on aina kovia pelejä. Tähtää tulokseen KS. Kotijoukkueen maalareita olivat Teemu Rantanen (1+1), Petri Vilenius ja Benjamin Linna. valmentaja. Niinpä Pihtiputaan maanantai-illan ykköshahmosta ei jäänyt kenellekään minkäänlaista epäselvyyttä. Salla Karhu Karhun taitavuus ja monipuolisuus herättävät suurta ihastusta
klo 10 SPR:n tiloissa, Kasperissa, Ellintie 4–6. Vapaita paikkoja, ilm. Vesijumppa ti 24.11. Saatavilla on jopa talousvalmennusta. KNV:n kokous su klo 18 Kh:n koul. Kangasalan Sanomat Keskiviikko 18.11.2020 20 URHEILU Sähköisiä iskuja: Tredussa voi opiskella urheilun ehdoilla Lotta Loikkanen, teksti & kuva Monia eri lajeja piti ensin kokeilla ennen kuin se oma juttu löytyi. Klan Eläkkeensaajat Ti 24.11. Aamutreenejä pyörittävät Tredu ja Sammon keskuslukion urheilulinja (Samke), Varalan urheiluopisto ja Tampereen urheiluakatemia yhdessä. Tied. Ennen viime ottelua ajattelin, että nyt minun pitää antaa kaikkeni, koska olen SM-kisoissa. To 26.11. Kaksi vuotta sitten hän aloitti harjoittelun Tampereen voimailuseurassa. Tulethan vain terveenä, jos et pääse, ilmoita Kirstille p. Hän on pyöräyttänyt toimittajan pienellä tutustumiskierroksella talossa ja kehunut opetusravintolan lounaan maasta taivaisiin ennen kuin on ollut aika keskittyä itse asiaan eli Pelkosen mitaliin sekä siihen, mitä urheilijastatus oikein tarkoittaa. Kuntojumppa jatkuu 17.12. klo 18 Kasperissa, Ellintie 4–6 ja Teams-kokouksena. Kysy Marjatalta p. Klan Seudun Sydänyhdistys Syyskok. ti 24.11. SEURAT TOIMIVAT Kangasalla sähköja automaatioalaa opiskeleva 16-vuotias Julia Pelkonen on tuore nyrkkeilyn Suomen mestari. klo 9 ja 14 alk. klo 16 Sipetassa, Kangasalantie 1067. klo 17–20 Asarilla, mahd. Ilm. Mitä mieltä ensimmäisen vuoden opiskelija on valinnastaan nyt, kun takana on muutamia kuukausia opiskelua. – Kun opiskelee itselleen oikeaa alaa, urheilu menee siinä rinnalla.. Ke 25.11. ke 18.11. Ellin Salissa, Ellintie 4, kattaukset klo 11 ja 14, ennakkoilm. Eläkeliiton Klan yhdistys Bocciaa ma 23.11. Klan Asemaseudun Asukasyhdistys Sunnuntain pelivuoro perheille su 22.11. Pelkosen urheilijastatus on vielä varsin tuore, joten hän ei ole ehtinyt palveluita hyödyntämään. KLAN OSASTO Kahvihetken Kohtaaminen to 19.11. klo 16–17 kuntosali Pitkäjärven koululla. HAKIESSAAN Treduun Pelkonen tiesi urheilijastatuksen mahdollisuudesta, opinto-ohjaaja oli siitä kertonut. Sähköpuoli kiinnosti, koska Pelkonen tunsi sähköalalla työskenteleviä entuudestaan ja ala vaikutti kiinnostavalta. Bingo ma 23.11. Tarkoitus on tukea kaksoisuraa. A-juniorit ovat iältään 17–18-vuotiaita, B-juniorit 15–16-vuotiaita. klo 13–16. klo 11.30–13 tiistaikerho Sentterissä, apuväline-esittelijä paikalla. Pirkanmaan Muistiyhdistys KLAN PAIKALLISOSASTO Klan muistikahvila ke 25.11. Nyrkkeilyn Aja B -junioreiden SM-kisat pidettiin loka–marraskuun vaihteessa Vantaalla. Liuksialan Martat Jouluruokailu ti 1.12. Marraskuun aiheena Kotini on linnani -arjen turvallisuus. – Tuntuu omalta alalta. klo 14–16 Ellintie 4–6, ”Ystävyydestä voimaa”. klo 18–20. klo 10.30 Suoraman Työväentalolla. menn. 0400 852 592. Klan Reumayhdistys Syyskok. 044 271 8293. klo 18–20. Olen sisukas, vaikka en ole aina onnistunut, niin olen jatkanut. klo 14– 15.30 SPR, Ellintie 4–6. Eeva-Liisalle ti 24.11. Klan Invalidit Bocciaa pelataan Asarilla ti 24.11. klo 15–17. Työssäoppimisjaksoilla harjoituksista ja kisamatkoista on neuvoteltava työnantajien kanssa. Kultasadetta Kangasalle Kun opiskelee itselleen oikeaa alaa, urheilu menee siinä rinnalla. Lisäksi Kangasalla opiskeleva tamperelainen Julia Pelkonen voitti mestaruuden B-junioreiden 57 kilon sarjassa. – Helpottaa, kun tietää, että on mahdollisuus lähteä treeneihin aikaisemmin, jos tarvitsee tai käydä aamutreeneissä. kanssa fb/viesti, asemalainen.fi. Klan Nuorisoseura Lavis ke 18.11. MESTARIN VIERESSÄ istuu Tampereen seudun ammattiopiston (Tredu) urheilukoordinaattori Antti Särösalo, jonka hymy on korvissa. ti 24.11. 044 083 2022/Kotkis. Klan Kalaveikot Kesäkauden päättäjäiset ja kevät-/ syyskok. Silti jo pelkkä statuksen saaminen tuntuu tärkeältä. klo 19 Säästötalon kokoushuone A. Kari p. 2.12. klo 13 Ellin salissa, Ellintie 2. klo 19.30–20.30., jatketaan ma 11.1. ma, ke ja pe norm. Harrastus on tuonut lisää itseluottamusta, mutta lehtihaastattelut eivät ole nyrkkeilijänalulle vielä ihan jokapäiväistä hommaa. – Tredu on saanut Opetusja kulttuuriministeriöltä tehtävän järjestää urheilijoiden ammatillista koulutusta. Pe 27.11. Klan Karjalaseura To 19.11. Ilmoittaudu etäyhteyden saamiseksi xsheikkila@elisanet.fi. Klan Latu Kaikille avoin syksyinen kävelyretki Lamminrahkan maastossa su 22.11. klo 19–20. ja pe 27.11. 040 822 1057. klo 10–14 Äijälässä. klo 17 SPR:n tiloissa, Ellintie 4–6. Hän opiskelee urheilijastatuksella, joten opintopisteitä tulee myös nyrkkeilymenestyksestä. menn. Kaikille avoin kohtaamispaikka muistiasioista kiinnostuneille. Antti Särösalo Särösalo ei ole lainkaan huolissaan etteikö se onnistuisi, sillä urheilu opettaa tavoitteellisuutta, päämäärätietoisuutta ja sitoutumista. 040 515 9290. Klan eläkeläisyhdistysten neuvottelukunta Kokous ke 25.11. Pelkonen hymyilee ujosti kertoessaan nyrkkeilysaavutuksestaan. klo 12 Apilassa. Tämä oli minulla yhteishaussa ykköstoiveena. p. SahKu Syyskauden viimeinen lavis Sariolassa ma 23.11. pelata sählyä, pingistä, sulkapalloa jne. klo 18 Kasperi, Ellintie 4–6, aiheena hypotermia ja kylmältä suojaaminen. Klan Sitoutumattomat Eläkeläiset Kevätja syyskok. mm. SPR ENSIAPURYHMÄ Harj. to 19.11. ti 24.11. Lisäksi urheilijalle kuuluu edulliseen hintaan muita tukipalveluita, kuten fysioterapeutin, urheilulääkärin tai -psykologin tapaamiset, ravintoasiantuntija ja testauspalvelut. Sittemmin otteluita on kertynyt kahdeksan kappaletta ja nyt Pelkosen kaulassa komeilee ensimmäinen arvokisamitali, B-junioreiden SM-kulta. ke 25.11. p. Näytelmäkerho to 19.11. Virikekerho to 19.11. klo 10.55–11.40 vesijumppa Kuohussa. Leila Frick p. klo 16.30–17.25. 045 157 2573 tai leila.frick@sci.fi. Sovi vuoron käytöstä etukäteen yhd. URHEILIJASTATUKSEEN kuuluu kolmesti viikossa järjestettävät oman lajin aamutreenit. – Julia saa opintopisteitä urheiluvalmennuksesta. Koulun on mahdollistettava se, mutta opiskelijan on myös itse huolehdittava siitä, että tarvittava osaaminen tulee hankittua. asti ja jatketaan to 7.1. JULIA PELKONEN opiskelee Kangasalan Tredussa ja treenaa tavoitteellisesti nyrkkeilyä. Se tarkoittaa myös sitä, että koulu joustaa, jos on vaikka kisamatkoja tai maajoukkueleirejä, Särösalo kertoo. klo 15 Ellin Sali, Ellintie 2. Joulupuuro ke 25.11. Tredu on Suomen suurin ammatillinen urheiluoppilaitos, Särösalo mainitsee. klo 16 Ellin Salissa, Ellintie 2, ilm. Kultaa Kangasalle toivat Eveliina Taimi A-junioreiden sarjassa 69 kiloa, Pihla Kaivo-oja A-junio reiden sarjassa 51 kiloa ja Siiri Kaivo-oja B-junioreiden sarjassa 46 kiloa. Klan Naisvoimistelijat Jumpat Säästökesk. Syyskok. – Nyrkkeily on yksi laji, sitten on jääkiekko, salibandy, koripallo, lentopallo, judo ja paljon muita, Särösalo luettelee. Joululounas Heiska-Salissa Hämeenkyrössä ke 9.12. Tavataan ti 24.11. – Tiesin jo kun aloitin, että haluan otella. Klan kansalliset seniorit Joulupäivällisen tilalla joulutapaaminen to 10.12. Urheilijastatus myönnetään Suomen Olympiakomitean ohjeiden mukaisesti tasokkaalle urheilijalle, kuten SMtai maajoukkuetason urheilijalle. Julia Pelkonen tiesi haluavansa nyrkkeillä vaikkei osaakaan sanoa miksi. klo 12 Äijälässä tarinakerho, pieni paketti muk., kimppakyyti Seurahuoneen edestä klo 11.45. Urheiluseurat järjestävät harjoitukset. Lähtö Wattikujalta klo 10. pelataan bocciaa Suoraman Työväentalolla. Tarj. Kokonaisuuden pitää sujua, opintojen ja urheilun edetä. Urheilijastatus mahdollistaa urheilun ja opiskelun yhdistämisen, mutta se ei tarkoita sitä, että koulusta voisi luistella läpi ilman työelämässä tarvittavia taitoja. glögi, joulupuuro, ohjelmaa
Tervetuloa! Hallitus Lounaalle Kangasalla Olemme mukana Ota lounaslistat päivittäiseen käyttöön Kangasalan Sanomien sovelluksessa tai kangasalansanomat.fi/lounaalle Poikkea tänään lounaalla Zerafiinassa tai muussa Lounaalle Kangasalle -lounaspaikassa! MAINOS Zerafiinan yrittäjä Kirsi Lankoski on tyytyväinen: hän palkkasi juuri työntekijän! Riitta Säilä ja Kirsi valmistavat kolmen ruokalajin lounaan joka arkipäivä. varaajat, lämmityskattilat, säiliöt, romuautot, akut, kattopellit, maatalouskoneet. 040 541 2138 Kangasalan Nuorisoseura ry:n sääntömääräinen SYYSKOKOUS Pirtillä, Tapulintie 6, ma 30.11.2020 klo 17.00. P. Nordean takaa) Palvelut ajanvarauksella 0400 426 416, www.helinpoli.fi ME PALVELEMME Paikalliset palvelun tarjoajat palveluksessasi! KAUNEUSJA TERVEYSPALVELUT JALKAHOITO KATJUSKA Liisantie 4 b 15 (1krs/hissi) Käynti Finnentien puolelta. mukaan ulkona Tervetuloa! Hallitus MTK-Kangasalan sääntömääräinen SYYSKOKOUS pidetään ti 24.11.2020 klo 18 ravintola Pepperissä (Kuohunharjuntie 26). Myös ulkopaviljonki. 050 537 9320 jalkahoitokatjuska.com LAIHDUTUSVALMENNUSTA Cambridge-valmentaja Minna Pajula Ajanvarauksella Kangasalantie 960 Kohti kevyempää elämää! minna.pajula@cambrigdeohjelma.fi P. Liuksialankuja 33, Kangasala Tilavaraukset: juhlatalo.aijala@gmail.com www.juhlataloaijala.fi JUHLAJA KOKOUSTILAT 40 hengen juhlapaikka erilaisiin tilaisuuksiin AHJÄRVELÄISTEN TALO Vesijärven rannalla, Vesijärventie 13, Kangasala. 040 778 8695 JUHLAJA KOKOUSTILAT Juhlaja kokoustila ILKONHOVI Kangasalantie 618 (Vatialan hautausmaata vastapäätä) P. 044 330 5567 ark. p. Raikun seudun kyläyhdistys ry:n SYYSKOKOUS ke 25.11.2020 klo 18.00 Raikun kylätalolla, Raikunt. Lähetä tiedot osoitteeseen toimitus@ kangasalansanomat.fi. 0500 478 996 www.ahjarvelaiset.fi KANGASALAN LEPOKOTI Ruutanantie 26 kokousja juhlatilat sauna ja takkahuone www.elisanet.fi/kangasalan lepokotisaatio P. käsittely. Myös vkl! Otamme vastaan/ostamme kierrätykseen ROMUAUTOJA JA METALLIJÄTETTÄ -ilmainen nouto Suomen Ajoneuvokierrätys p. Jos haluat, ota lounas take awayna mukaasi. P. Johtokunta Tiihalan kyläyhdistys ry / VPK-osasto VUOSIKOKOUS su 29.11.2020 klo 13 Tiihalan Kyläkopilla, mahd. 21 Keskiviikko 18.11.2020 Kangasalan Sanomat Kokouksia ELÄIMET ELÄINLÄÄKÄRI VILLE SUUTARI vastaanotto Pälkäneellä P. 040 643 3543 | Lounas tarjolla klo 11–13.30 Lounasyrittäjä! Jos haluat mukaan edulliseen ja käytettyyn palveluun, ota yhteyttä satu.pasanen@kangasalansanomat.fi tai 040 720 8917 KS Julkaisemme maksutta uutiset yhdistysten henkilövalinnoista. 97. 040 502 4091 / Erkki Sekalaisia Torilla KUIVAA, roskatonta 33 cm KOIVUKLAPIA 50 e/heittokuutio. Myyntihinta 17 500 €/kpl, myynnissä 2 kpl. Uutta: Naisten ohut merinovillaneuletakki ja lasten ohut merinovillahaalari. 040 707 4717 Myytävänä LÄMPIMÄT AUTOTALLIT Kangasalan keskustassa. Katja Heinonen Jalkojenhoidon at, lähihoitaja P. 0400 488 189 www.satujalat.fi HELIN POLI Jalkojenhoito Kotija laitoskäynnit Perushoitajan palvelut Vesitehtaankuja 3, OP:n talo (esteetön käynti ent. METALLIROMUN KERÄYS mm. Kurkista Zerafiinan tämän viikon lista: kangasalansanomat.fi/lounaalle ja poikkea syömään. 0400 196 196 Rehti ja reipas palvelu! www.ajoneuvokierratys.fi Meiltä myös ympäristöviranomaisten hyväksymät romutodistukset sekä ilmainen rekisteristäpoisto. KLO 9–15 Kangasalan torilla NEULEJA VILLAHOUSUMARKKINAT Nuutisen Kutomo Oy www.nuutisenkutomo.. 050 360 6401 KAUNEUSJA TERVEYSPALVELUT SATUJALAT JALKOJENHOITOA, LYMFATERAPIAA, tukisukkien mittausja tilauspalvelu Kuohu, Kangasalan uimahalli P. 050 594 3376. 10-16 www.ilkonhovi.fi ELLIN SALI Ellintie 2, Kangasala Tilaa 20-150 hengelle Pitopalvelu Irma Mäkimaa P. Kangasalantie 960, Kangasala | P. PE 20.11. Johtokunta Tervetuloa Kahvitarjoilu Ennakkoilmoittautuminen tekstiviestillä 040 169 6130 ja mahdollisuus osallistua etänä. Kokouksessa sääntöuudistuksen 2. Zerafiina toimittaa lounaita kuljetettuna sopimusasiakkaille ja heidän lounasherkkujaan päivittäin myös Vehmaisten Teboililla ja Kangasalan uimahallin kahviossa. Joulutorttu + kahvi. P. Maksuton nouto. Villahousut, myös ohuita merinovillaisia, merinovillakerrasto, lasten villahaalarit, Jussi-paidat 80cm–XXXL, villapaitoja, naisten neuletakit, puserot, myös merinovillakaulurit, villasukkia ym. 0400 566 937 myös iltaja viikonloppuaikoja JUHLAJA KOKOUSTILAT ÄIJÄLÄ Viihtyisässä kartanomaisemassa juhlaja kokoustilat 80 hengelle. ym. Myös metallin purku ja varastojen tyhjennykset. Esillä sääntömääräiset asiat. Keittiössä huomioidaan myös kevyttä keittolounasta ja kasviruokaa nauttivat asiakkaat
Saku Siurola | Kangasala 0400 908 082 rakennusliikemirantik.. Jari Anesmaa p. Ilmainen puhelinneuvonta. 0400 501 292 LAURILAN BETONI LEMPÄÄLÄN BETONI KANGASALA Kuljetukset ja pumppaukset edullisesti. Myös ilmalämpöpumput! P. Yrittäjä! Klikkaa tarkistamaan ja päivittämään yritystietosi veloituksetta: kangasalansanomat.fi/yritykset Kysy lisää sisältömarkkinoinnista 040 720 8917 Ka ng as al aku os i | Vi sit Ka ng as al a Paikallinen yritystieto kätevästi myös verkossa kangasalansanomat.fi AUTOILU VALOKUVAUS KIINTEISTÖVÄLITYS Eläinlääkäri NETTA TAMMISALO pieneläinvastaanotto Lentolantie 2, Kangasala P. huollot WWW.LILLVET.FI Kuohunharjuntie 31, 36200 Kangasala 010 5011 873 ilmastointihuollot/ nuohoukset • ilmastointikanavien puhdistukset ja valvonta • hormien korjaukset ja tarkistukset • ym. 03 2772 555 TALVIRENKAAT Laadukkaat nastat/kitkat edullisesti Nokian, Bridgestone, Goodyear, Michelin, Sava, Nankang jne. 03 357 5280 keskus@pirkanmaanlaatuisannointi.fi SARI MESIRANTA 045 223 0600 | sari@bo.fi kiinteistönvälittäjä, LKV JUKKA MESIRANTA 045 263 0995 | jukka@bo.fi kiinteistönvälittäjä, LKV, auktorisoitu pientalomyyjä PTM Hyödynnä Bo LKV:n ainutlaatuinen konsepti ja paikallistuntemuksemme. 03 377 4862 varatuomari Arto Mäkihannu 0400 630 683, arto@makihannu.fi Santeri Mäkihannu 040 757 9366, santeri@makihannu.fi www.makihannu.fi LAKIASIAT KAUNEUSJA TERVEYSPALVELUT KANGASALA Myllystenpohjantie 2, Kangasala P. Moision Rakennuspalvelu • Sähköasennukset • Sähköremontit • LED-valaistus p. vastaavat työt T:MI JURI LEHTINEN 0400 713 922 juri.lehtinen@kolumbus.. 03 377 2952. 03 377 1140 AUTOTARVIKE KANGASALAN arkisin 8-16, la sulj. 03 379 1488 ELÄIMET Mäntytie 12, RUUTANA . 03 3772 500 päivystys 24/7 0400 411 008 www.kayttolukko.fi Turvallisuuden avaintekijä Keskipisteenä KANGASALA isännöintitoimistot Tähtää tulokseen ParturiKampaamo Pääasioista ei kannata tinkiä! Kysy vapaita aikoja Puh. Mika Rantanen p. 36 v. Muista myös edullinen kuljetuspalvelumme!!! Messukylänkatu 21, Tampere p. Urheilutie 2-4, 36200 Kangasala P. Tilaukset: 03 371 6106 www.laurilanbetoni.fi (ark. Vuokraamme myös pöytäliinat juhliisi. Ellintie 2, Kangasala P. 03 379 0333 AUTOHUOLTO arkisin 8-17, la 9-14 | P. | P. 040 712 6790 www.tilituovi.fi TILITOIMISTO TUOVINEN KY Auktorisoitu Taloushallintoliiton jäsen Yrittävän yrittäjän yhteistyökumppani Tilipiste Kompassi Ky Taloushallinnon asiantuntija, KLT Silja Jantunen silja@tilipistekompassi.. huollot Kalliontie 35, halli 2, 36100 Kangasala Puh. 9–17) Puh. 040 703 5346 KS Elämäsi tärkeät paperit Asiointipalvelua juuri sinulle! edunvalvontavaltuutukset kauppakirjat, kaupanvahvistukset perukirjat, perinnönjaot testamentit avioehdot jne. Kangasalan Sanomat Keskiviikko 18.11.2020 22 . Lakiasiaintoimisto MÄKIHANNU OY Toivontie 2, 36200 Kangasala P. 044 743 3580 koilliskeskus@kiinteistomaailma.. Maarit Pelli 044 504 4511 Minna Kalliovalkama 044 504 4506 Pirkko Riepponen 050 313 1025 Emilia Nikkilä 044 348 1737 Harri Kalliovalkama 044 504 4507 Kangasala, Ristimäentie 9, aikavarauksella Tampere, Itsenäisyydenkatu 25, katutaso Kauttamme asuntojen ja kiinteistöjen myynti + vuokraus! Luotettava kumppani asuntoasioissa! Kari 050 551 7031 Kodit On Oy, Päivi Kuuttinen LKV, Aakkulantie 38 , 1. klo 10–17 tietotekniikkaa VIEMÄRIHUOLlot Delete_palveluhakemisto_82x30_c.indd 1 27.11.2018 13.36.51 TILITOIMISTOT yritysten perustamiset kirjanpidot ja tilinpäätökset veroneuvonta Ellintie 4, Kangasala P. 050 551 0757 WWW.EHDFINLAND.NET Musteet ja värikasetit IT-Tarvikkeet Huoltopalvelu Kopiopalvelu Vahvaa tekemistä jo vuodesta 1995 TIETOKONEET, OHEISLAITTEET MYYNTI, HUOLLOT JA KORJAUKSET Ellintie 6, Kangasala, ark. 044 276 7111 Mika Vesanto Tmi ------HOMMA TOIMII ------Kalliontie 35, halli 2, 36100 Kangasala • autojen ruostekorjaukset, katsastusremontit ja huollot • moottorisahojen, ruohonleikkurien ym. 040 705 7269 PALVELEMME 24 h www.lukkopalvelu.com oy 0400 877 611 Ota yhteyttä ja pyydä tarjous. 050 389 6836 OP Koti tuntee Kangasalan. lukkoliikkeet Tule käymään myymälässä Ellintie 4, 36200 Kangasala Puh. EDUNVALVONTAVALTUUTUKSET ASIOINTIPALVELU PEKKA VALTONEN P. 040 664 5175 www.mattomaisteri.fi Kotitalousvähennys. Ota yhteyttä! O L E T K O M Y Y M Ä S S Ä A S U N T O A S I . 040 7286962 Lomakodinkatu 1, 36600 Pälkäne Sähköja antenniasennukset sekä -suunnittelu. Aakkulantie 42, Kangasala P. Myös iltaisin ja viikonloppuisin. ammattitaidolla! HRKKONEVUOKRAAMOT Kangasala Tampere Pirkkala Rakenna tai remontoi Ammattilaisena tai omaan kotiin p. 03-4102 3074 Ajanvaraus parturikampaamodiva.fi Vatialantie 1 Nattari (Salea vastapäätä) Palvelemme myös Kaukajärvellä Juvank. Senioreille ALV 0%-palvelu. Yli 30v kokemuksella! LAKISÄÄTEISET NUOHOUKSET PIRKANMAAN ALUEELLA ELÄINTARVIKELIIKE Ellintie 6, p. 040 595 6227 • www.saneerausmestarit.com • Omakotitalot • Vesikattotyöt • Julkisivuverhoukset 0400 634 511 • Asbestityöt • Pihla-ikkunat ja ovet www.moisionrakennuspalvelu.. 0400 335 443 Joustavasti asiakkaan luona. 03 356 2007 mape 9-17 www.pesukaksikko.. Kysy lisää! Luottamuksella ja joustavalla aikataululla, toimistollani tai asiakkaan luona! Sanna's Life Oy/ Sanna Hämäläinen puh. TÄYDEN PALVELUN PESULA PESULAX OY Pesemme kaikki kodintekstiilit, puvut, hääpuvut, matot, työvaatteet ym. 040 764 6161 OP Koti Pirkanmaa Oy LKV • Kuohunharjuntie 26, Kangasala • op-koti.fi • Autohuollot • Raskaskonehuollot • Renkaat ja rengastyöt, myös isot renkaat • Ilmastointihuollot ja pakokaasutestit • Bosch vikadiagnoosi • Webasto ja Eberspächer • Pesupalvelut! Kultapellonkuja 120, Kuhmalahti Korjaamo 0440 684 521 korjaamokultapelto@gmail.com Hydrauliikkaletkut ja liittimet 0500 846 709 / 24/7 h Valtuutettu -HUOLTO RENKAAT VANTEET RENGASHOTELLI WWW.RENGASPARK.FI Kalliontie 13 , 36220KANGASALA 040-7222141 • Tuulilasien vaihdot ja korjaukset • Muovihitsaukset: puskurit ym. krs, 36220 Kangasala AVOINNA SOPIMUKSEN MUKAAN www.koditon.fi Päivi 050 351 7031 Jyri Seljavaara p. METSÄASIOISSA OTA YHTEYTTÄ PUUNKAADOT • Puunkaadot • Tonttihakkuut • Metsänhoitotyöt • Puunkaadot • Tonttihakkuut • Metsänhoitotyöt Soita ja sovitaan ilmainen arviointikäynti! Soita ja sovitaan ilmainen arviointikäynti! MH Metsurityö P. 032 55 6677 www.askosaari.fi Avoinna arkisin klo 8-17, la 9-13 • Polttopuut, polttopuiden teko • Hakkuut, tontit ja pihapuut • Metsänhoitopalvelut • Polttopuut, polttopuiden teko • Hakkuut, tontit ja pihapuut • Metsänhoitopalvelut ILOMÄEN PUUKAUPPA KY 0400 413 331 LVI-ASENNUKSET JA -HUOLLOT luotettavasti ja joustavasti. 03 3773 177 RENGASMYYNTI ME PALVELEMME Paikalliset palvelun tarjoajat palveluksessasi! Käytä kotikaupunkisi palveluita Parasta palvelua paikallisilta Soita ilmoituksesi Sari p. www.mhyroine.. 050 389 6803 Kirsi Muilu p. 0400 854 860 KIVITIKKA • dieselja bensakäyttöisten moottorien korjaukset • autojen ruostekorjaukset • katsastusremontit • moottorisahojen, ruohonleikkurien ym. 040 744 1097 RAKENTAMINEN JA REMONTOINTI KAIKKI RAKENNUSALAN TYÖT UUDIS& SANEERAUSKOHTEET P. 0400 246 825 Kirvesmiestyöt Terassit Ulkoverhoukset Piharakennukset Laminaattiasennukset Kalusteasennukset Luotettavasti jo vuodesta 1985 www.tmihannuanttila.com P. 040 744 1097 MH Metsurityö P. 03-356 1009 Aidosti paikallista palvelua lähellä asiakasta. 0400 234 338 Tmi Hannu Anttila Matto Matto maisteri maisteri pesee matot, kalusteet ja patjat paikan päällä. 03 3141 3900 Kotimaisten Piklas ikkunoiden ja ovien asennus sekä myynti www.remonttipalvelutampere.fi Saneerauspalvelu Leppäsalko Oy P. 050 404 1146 Raija p. 040 9381 400 www.kantam.fi pesulapalvelut PESU KAKSIKKO OY Osuusmyllynkatu 5, Messukylä P. P. HSM Turvallisuuspalvelut Oy KRUUNUKAADOT Mökkija pihapuiden kaadot Metsähoidon palvelut Arviointikäynti veloituksetta! kruunukaadot.com P. 03 377 3733 kangasala@kiinteistomaailma.. 045-1207797 Koulutukset KOULUTUKSET JA KURSSIT 040 584 9560 www.hsmturvallisuuspalvelut.. 046 810 9641 • esa.mantyla@kaiturinsahko.fi SANEERAUSTYÖT JA MAALAUKSET Kysy ilmainen tarjous. 0400 455 502 Myös kotikäyntejä! www.elainlaakariasematroppi.fi PERUKIRJAT KAUPPAKIRJAT TESTAMENTIT YM. Myös erikoisvanteet ja asennukset! Suomalainen perheyritys Rengasmyynti Askosaari Oy Keskuojankatu 11 Sarankulma Tre P. 050 453 2140 ma-pe 10-18, la 10-14, toptassut.fi • Pesut ja trimmaukset • Ruuat ja tarvikkeet • Pentupainit joka la klo 12 Merkillisen hyvää palvelua Kangasalantie 921, katsastusaseman vieressä arkisin 8-17, la 9-14 | P. KOILLISKESKUS Citymarket Linnainmaa P. Aina onnistuu kun soitat, myös lauantaisin. 10 puh
03 356 2007 mape 9-17 www.pesukaksikko.. 03 357 5280 keskus@pirkanmaanlaatuisannointi.fi SARI MESIRANTA 045 223 0600 | sari@bo.fi kiinteistönvälittäjä, LKV JUKKA MESIRANTA 045 263 0995 | jukka@bo.fi kiinteistönvälittäjä, LKV, auktorisoitu pientalomyyjä PTM Hyödynnä Bo LKV:n ainutlaatuinen konsepti ja paikallistuntemuksemme. 0400 854 860 KIVITIKKA • dieselja bensakäyttöisten moottorien korjaukset • autojen ruostekorjaukset • katsastusremontit • moottorisahojen, ruohonleikkurien ym. Urheilutie 2-4, 36200 Kangasala P. 0400 246 825 Kirvesmiestyöt Terassit Ulkoverhoukset Piharakennukset Laminaattiasennukset Kalusteasennukset Luotettavasti jo vuodesta 1985 www.tmihannuanttila.com P. 040 703 5346 KS Elämäsi tärkeät paperit Asiointipalvelua juuri sinulle! edunvalvontavaltuutukset kauppakirjat, kaupanvahvistukset perukirjat, perinnönjaot testamentit avioehdot jne. 9–17) Puh. Kirjautuminen tapahtuu osoitteessa kangasalansanomat.fi/kirjaudu AUTOILU VALOKUVAUS KIINTEISTÖVÄLITYS Eläinlääkäri NETTA TAMMISALO pieneläinvastaanotto Lentolantie 2, Kangasala P. Jari Anesmaa p. 040 744 1097 MH Metsurityö P. Saat sähköpostiisi rekisteröitymisvahvistuksen. huollot Kalliontie 35, halli 2, 36100 Kangasala Puh. 040 764 6161 OP Koti Pirkanmaa Oy LKV • Kuohunharjuntie 26, Kangasala • op-koti.fi • Autohuollot • Raskaskonehuollot • Renkaat ja rengastyöt, myös isot renkaat • Ilmastointihuollot ja pakokaasutestit • Bosch vikadiagnoosi • Webasto ja Eberspächer • Pesupalvelut! Kultapellonkuja 120, Kuhmalahti Korjaamo 0440 684 521 korjaamokultapelto@gmail.com Hydrauliikkaletkut ja liittimet 0500 846 709 / 24/7 h Valtuutettu -HUOLTO RENKAAT VANTEET RENGASHOTELLI WWW.RENGASPARK.FI Kalliontie 13 , 36220KANGASALA 040-7222141 • Tuulilasien vaihdot ja korjaukset • Muovihitsaukset: puskurit ym. huollot WWW.LILLVET.FI Kuohunharjuntie 31, 36200 Kangasala 010 5011 873 ilmastointihuollot/ nuohoukset • ilmastointikanavien puhdistukset ja valvonta • hormien korjaukset ja tarkistukset • ym. Klikkaamalla viestissä olevaa linkkiä tunnuksesi aktivoituu. Mika Rantanen p. Vuokraamme myös pöytäliinat juhliisi. ammattitaidolla! HRKKONEVUOKRAAMOT Kangasala Tampere Pirkkala Rakenna tai remontoi Ammattilaisena tai omaan kotiin p. Aina onnistuu kun soitat, myös lauantaisin. METSÄASIOISSA OTA YHTEYTTÄ PUUNKAADOT • Puunkaadot • Tonttihakkuut • Metsänhoitotyöt • Puunkaadot • Tonttihakkuut • Metsänhoitotyöt Soita ja sovitaan ilmainen arviointikäynti! Soita ja sovitaan ilmainen arviointikäynti! MH Metsurityö P. TÄYDEN PALVELUN PESULA PESULAX OY Pesemme kaikki kodintekstiilit, puvut, hääpuvut, matot, työvaatteet ym. 040 705 7269 PALVELEMME 24 h www.lukkopalvelu.com oy 0400 877 611 Ota yhteyttä ja pyydä tarjous. 044 743 3580 koilliskeskus@kiinteistomaailma.. Moision Rakennuspalvelu • Sähköasennukset • Sähköremontit • LED-valaistus p. Lakiasiaintoimisto MÄKIHANNU OY Toivontie 2, 36200 Kangasala P. 050 389 6836 OP Koti tuntee Kangasalan. Myös iltaisin ja viikonloppuisin. lukkoliikkeet Tule käymään myymälässä Ellintie 4, 36200 Kangasala Puh. 03-4102 3074 Ajanvaraus parturikampaamodiva.fi Vatialantie 1 Nattari (Salea vastapäätä) Palvelemme myös Kaukajärvellä Juvank. | P. Tunnuksesi toimii kaikissa Kangasalan Sanomien verkkopalveluissa. 23 Keskiviikko 18.11.2020 Kangasalan Sanomat Kirjaudu KS-digiin! Tilaaja, mene osoitteeseen kangasalansanomat.fi/tunnus ja täytä lomakkeeseen tarvittavat tiedot ohjeiden mukaan. 050 551 0757 WWW.EHDFINLAND.NET Musteet ja värikasetit IT-Tarvikkeet Huoltopalvelu Kopiopalvelu Vahvaa tekemistä jo vuodesta 1995 TIETOKONEET, OHEISLAITTEET MYYNTI, HUOLLOT JA KORJAUKSET Ellintie 6, Kangasala, ark. Myös ilmalämpöpumput! P. 040 7286962 Lomakodinkatu 1, 36600 Pälkäne Sähköja antenniasennukset sekä -suunnittelu. 0400 234 338 Tmi Hannu Anttila Matto Matto maisteri maisteri pesee matot, kalusteet ja patjat paikan päällä. 03 3141 3900 Kotimaisten Piklas ikkunoiden ja ovien asennus sekä myynti www.remonttipalvelutampere.fi Saneerauspalvelu Leppäsalko Oy P. Senioreille ALV 0%-palvelu. 0400 335 443 Joustavasti asiakkaan luona. Kysy lisää! Luottamuksella ja joustavalla aikataululla, toimistollani tai asiakkaan luona! Sanna's Life Oy/ Sanna Hämäläinen puh. www.mhyroine.. 03 377 4862 varatuomari Arto Mäkihannu 0400 630 683, arto@makihannu.fi Santeri Mäkihannu 040 757 9366, santeri@makihannu.fi www.makihannu.fi LAKIASIAT KAUNEUSJA TERVEYSPALVELUT KANGASALA Myllystenpohjantie 2, Kangasala P. 046 810 9641 • esa.mantyla@kaiturinsahko.fi SANEERAUSTYÖT JA MAALAUKSET Kysy ilmainen tarjous. 03 3772 500 päivystys 24/7 0400 411 008 www.kayttolukko.fi Turvallisuuden avaintekijä Keskipisteenä KANGASALA isännöintitoimistot Tähtää tulokseen ParturiKampaamo Pääasioista ei kannata tinkiä! Kysy vapaita aikoja Puh. klo 10–17 tietotekniikkaa VIEMÄRIHUOLlot Delete_palveluhakemisto_82x30_c.indd 1 27.11.2018 13.36.51 TILITOIMISTOT yritysten perustamiset kirjanpidot ja tilinpäätökset veroneuvonta Ellintie 4, Kangasala P. Aakkulantie 42, Kangasala P. 040 664 5175 www.mattomaisteri.fi Kotitalousvähennys. krs, 36220 Kangasala AVOINNA SOPIMUKSEN MUKAAN www.koditon.fi Päivi 050 351 7031 Jyri Seljavaara p. Muista myös edullinen kuljetuspalvelumme!!! Messukylänkatu 21, Tampere p. 0400 455 502 Myös kotikäyntejä! www.elainlaakariasematroppi.fi PERUKIRJAT KAUPPAKIRJAT TESTAMENTIT YM. 03 377 1140 AUTOTARVIKE KANGASALAN arkisin 8-16, la sulj. 0400 501 292 LAURILAN BETONI LEMPÄÄLÄN BETONI KANGASALA Kuljetukset ja pumppaukset edullisesti. 044 276 7111 Mika Vesanto Tmi ------HOMMA TOIMII ------Kalliontie 35, halli 2, 36100 Kangasala • autojen ruostekorjaukset, katsastusremontit ja huollot • moottorisahojen, ruohonleikkurien ym. P. 03-356 1009 Aidosti paikallista palvelua lähellä asiakasta. KOILLISKESKUS Citymarket Linnainmaa P. 050 404 1146 Raija p. Myös erikoisvanteet ja asennukset! Suomalainen perheyritys Rengasmyynti Askosaari Oy Keskuojankatu 11 Sarankulma Tre P. 040 595 6227 • www.saneerausmestarit.com • Omakotitalot • Vesikattotyöt • Julkisivuverhoukset 0400 634 511 • Asbestityöt • Pihla-ikkunat ja ovet www.moisionrakennuspalvelu.. 03 2772 555 TALVIRENKAAT Laadukkaat nastat/kitkat edullisesti Nokian, Bridgestone, Goodyear, Michelin, Sava, Nankang jne. 040 9381 400 www.kantam.fi pesulapalvelut PESU KAKSIKKO OY Osuusmyllynkatu 5, Messukylä P. Ellintie 2, Kangasala P. 03 379 0333 AUTOHUOLTO arkisin 8-17, la 9-14 | P. 050 453 2140 ma-pe 10-18, la 10-14, toptassut.fi • Pesut ja trimmaukset • Ruuat ja tarvikkeet • Pentupainit joka la klo 12 Merkillisen hyvää palvelua Kangasalantie 921, katsastusaseman vieressä arkisin 8-17, la 9-14 | P. 10 puh. Saku Siurola | Kangasala 0400 908 082 rakennusliikemirantik.. HSM Turvallisuuspalvelut Oy KRUUNUKAADOT Mökkija pihapuiden kaadot Metsähoidon palvelut Arviointikäynti veloituksetta! kruunukaadot.com P. 050 389 6803 Kirsi Muilu p. 040 744 1097 RAKENTAMINEN JA REMONTOINTI KAIKKI RAKENNUSALAN TYÖT UUDIS& SANEERAUSKOHTEET P. Rekisteröitymisen jälkeen tunnuksena toimii sähköpostiosoitteesi ja itsemäärittelemäsi salasana. Yli 30v kokemuksella! LAKISÄÄTEISET NUOHOUKSET PIRKANMAAN ALUEELLA ELÄINTARVIKELIIKE Ellintie 6, p. Ota yhteyttä! O L E T K O M Y Y M Ä S S Ä A S U N T O A S I . 032 55 6677 www.askosaari.fi Avoinna arkisin klo 8-17, la 9-13 • Polttopuut, polttopuiden teko • Hakkuut, tontit ja pihapuut • Metsänhoitopalvelut • Polttopuut, polttopuiden teko • Hakkuut, tontit ja pihapuut • Metsänhoitopalvelut ILOMÄEN PUUKAUPPA KY 0400 413 331 LVI-ASENNUKSET JA -HUOLLOT luotettavasti ja joustavasti. 045-1207797 Koulutukset KOULUTUKSET JA KURSSIT 040 584 9560 www.hsmturvallisuuspalvelut.. Maarit Pelli 044 504 4511 Minna Kalliovalkama 044 504 4506 Pirkko Riepponen 050 313 1025 Emilia Nikkilä 044 348 1737 Harri Kalliovalkama 044 504 4507 Kangasala, Ristimäentie 9, aikavarauksella Tampere, Itsenäisyydenkatu 25, katutaso Kauttamme asuntojen ja kiinteistöjen myynti + vuokraus! Luotettava kumppani asuntoasioissa! Kari 050 551 7031 Kodit On Oy, Päivi Kuuttinen LKV, Aakkulantie 38 , 1. 03 377 3733 kangasala@kiinteistomaailma.. 03 379 1488 ELÄIMET Mäntytie 12, RUUTANA . Tilaukset: 03 371 6106 www.laurilanbetoni.fi (ark. 03 3773 177 RENGASMYYNTI ME PALVELEMME Paikalliset palvelun tarjoajat palveluksessasi! Käytä kotikaupunkisi palveluita Parasta palvelua paikallisilta Soita ilmoituksesi Sari p. Ilmainen puhelinneuvonta. EDUNVALVONTAVALTUUTUKSET ASIOINTIPALVELU PEKKA VALTONEN P. 36 v. 03 377 2952. 040 712 6790 www.tilituovi.fi TILITOIMISTO TUOVINEN KY Auktorisoitu Taloushallintoliiton jäsen Yrittävän yrittäjän yhteistyökumppani Tilipiste Kompassi Ky Taloushallinnon asiantuntija, KLT Silja Jantunen silja@tilipistekompassi.. vastaavat työt T:MI JURI LEHTINEN 0400 713 922 juri.lehtinen@kolumbus.
Kangasalan Sanomat Keskiviikko 18.11.2020 24 Alasenkuja 1, Suorama KANGASALA Suomalainen perheyritys vuodesta 1979 www.loytotex.fi Ark. TEA BOMANIN yhden naisen yrityksen palveluihin kuuluvat niin tapetointikuin maalaustyöt sekä pianonsoiton opetus erityislapsille. Toimialueenani on koko Pirkanmaa. Tässä tehtävässä vastasin sisustus ja muutto valmistalojen muutoksis ta sekä asiakaspalvelusta. Viimek si maalasimme yhdessä erityis nuoren kanssa hänen huoneensa seinän. 5,0,31/rll Säästä 23% Lotus Soft Embo/Talvi WC-PAPERI 16RLL (6,50) Lotus Emilia Design Talvi TALOUSPYYHE 8RLL (3,95) 3 50 Säästä 11% 0,44/rll 4,5 KPL (á 0,95) Säästä 15% ERÄ ! Present KONVEHTIRASIA 260g (3,90) (15,00/kg) 7,2 PKT 13,46/kg KOVEHDIT 250-290g 10,3 RS (11,49-13,33/kg) Säästä 15% ERÄ ! (á 3,95) (13,62-15,80/kg) ÖLJYKYNTTILÄ Paloaika n.96h Miesten LÄMPÖPITKIKSET Polypropeeni/puuvilla S-XXL 5 95 Säästä 25% (7,95) Miesten LÄMPÖKERRASTO Polypropeeni/ puuvilla S-XXL 12 95 Säästä 23% (16,95) Naisten ALUSHOUSUT 4 95 LÖYTÖHINTA! Auriel TAKKI Ihanan pehmeä keinoturkishuppu Koot 38-54 49 95 (59,95) Naisten lämpimät velour LEGGARIT Kuosit vaihtelevat myymälöittäin. 9-20 LA 9-18, SU 11-18 Aina edullinen! Tarjoukset voimassa 18.-24.11.2020 tai niin kauan kuin tuotteita riittää. 2) Yrittäjä: Tea Boman – Olen koulutukseltani raken nusmestari ja yhdyskuntateknik ko. 4) Asiakaskunta: – Yksityishenkilöt ja yritykset. 8) Yritys sijaitsee Kangasalla, koska: – Asun Kangasalla. Erityislasten ja -nuorten kanssa toimiminen on Bomanille luontevaa, koska hänellä on itselläänkin erityislapsia. 5) Kilpailuvaltti: – Pienet maalaustyöt, tapetointi ja siivous hoituvat nopealla aika taululla. Ei jälleenmyyjille. Omassa yrityksessä voin vaikuttaa aikatauluuni ja säännöstellä työn määrää. Paloaika n.55h 5,2 PKT (á 2,95) Säästä 15% ERÄ ! 2 95 Säästä 32% 3,20/L PYYKINPESUNESTE 920ml (4,35) KASVOMASKI 50kpl/pkt (9,95) Max 2pkt/as 7 95 Säästä 20% 0,16/kpl 15 95 Säästä 30% (22,95) Lasten HENKSELI TOPPAHOUSUT 90-140cm Rakennusmestari remontoi ja antaa soittotunteja erityislapsille Kangasalan Sanomat 1) Yrityksen nimi: eZille. – Halusin perustaa yrityksen juuri nyt ja alkaa taas tehdä it se käsilläni. Viime vuodet olen työsken nellyt Suomen suurimmissa rakennusliikkeissä muutostyö insinöörinä. Tarkoitus lisätä raporttien teko eZillen tarjoa miin palveluihin. YRITYSKYMPPI LOTTA LOIKKANEN. 3) Palvelut: – eZille on yhden naisen maalaus, tapetointi ja siivousyritys. – Sain kipinän remontointiin jo 17vuotiaana, kun olin kesätöissä maalausliikkeessä. Matkan var rella olen maalannut ja tapetoinut omia ja ystävien koteja. 6 95 Säästä 22% (8,95) 1,Säästä jopa 60% (1,95-2,50) Paristokäyttöisiä 10-ja 20-ledin SISÄVALOSARJOJA ÖLJYKYNTTILÄ 6kpl/pkt. 10) Facebook-sivut: eZille ja myös Instagram on tu lossa. 7) Tulevaisuuden tavoite: – Työllistää itseni ja saada tehdä mielekästä työtä erilaisten ihmisten kanssa. 6) Henkilöstön määrä: – Minä itse. – Annan myös pianonsoiton alkeisopetusta erityislapsille ja olen tehnyt remonttia yhdessä erityisnuorten kanssa. 9) Ajankohtaista juuri nyt: – Opiskelen työn ohessa Invali diliiton järjestämällä Rakenne tun ympäristön esteettömyyskar toittaja kurssilla. – Viimeksi toimin Omatalon asiakaspalvelupäällikkönä