vuosikerta • www.kangasalansanomat.fi Keskiviikkona 19.6.2019 • Irtonumero 3 € Tunnelmallista juhannusta EERO MÄKI-MANTILA. Kangasalan S A N O M A T Numero 25 • 101
Olimme ylpeitä Kangasalan kaupunkilaisia, eikä kukaan enää muistanutkaan, kuinka vietävästi esimerkiksi kuntanimityksestä luopuminen harmitti. Tätä varten teemme yhtiölle pitkän aikavälin korjausja saneeraussuunnitelman. Toki sosiaalisessa mediassa oli hiukan marinaa autoja bussijonoista. 2 Keskiviikko 19.6.2019 Kangasalan Sanomat Pitkästä aikaa samaan hiileen K angasalla järjestetty Jukolan viesti on mitä mainioin esimerkki siitä, mitä tapahtuu, kun iso joukko puhaltaa yhteen ja samaan hiileen. Helmi-kesäkuussa ero oli peräti noin 14 prosenttia. Pyynikkiä remontoitiin 2010– 2012, Kalevaa 2013–2015. Näköpiirissä ei ole toista Jukolan viestiä, joka rakennetaan tyhjästä keskelle ei mitään. Taloudellinen tulos notkahti 118 000 euroa tappiolle, ja halliyhtiö kamppaili koko vuoden asiakasmäärän laskua vastaan. Syksyllä lukemat alkoivat kuitenkin näyttää jo paremmilta, kun yhtiö lisäsi ohjattua toimintaa, markkinointia tienvarressa, netissä ja jopa televisiossa. – On myös tosi kivaa, että mulla on kavereita, jotka leikkii mun kanssa esimerkiksi tervapataa tai keinustahyppäämiskisaa. Tuloksen näimme viime viikonloppuna Heponiemen pelloilla. Pä äk ir jo it u s Tuula Ruusumaa Kirjoittaja on Kangasalan Sanomien päätoimittaja Kuohun talous sukelsi satatuhatta tappiolle Tuula Ruusumaa Viime vuosi oli uimahalliyhtiölle vaikea. Kuohussa kävi vuonna 2018 noin 17 500 asiakasta vähemmän kuin edellisvuonna. Se näkyy korjaustarpeissa ja uutuuden viehätyksen kaikkoamisena. Jukolan arvo Kangasalle on paljon enemmän kuin talousalueelle jääneet eurot. Ilonaihe Ella Lindberg iloitsee lukuisista eri asioista. Serkkupoika Eetu Koskela seuraa vierestä, kun Kasper ottaa vauhtia.. Hiili alkaa hehkua ja leimahtaa viimein isoon liekkiin. Kokonaisuutena Kangasala SK kumppaneineen ansaitsee tapahtumasta parhaan arvosanan. Reija Kolehmainen toimitusjohtaja ” Merja ja Kasper Nevalainen viettivät vauhdikasta kesäpäivää Kuohussa, jossa oli kesäkuisena tiistaina tilaa polskia. Kolehmaisen mukaan kävijämäärän lasku 200 000 asiakaskäynnin tavoitteeseen nähden merkitsee keskimääräisellä lipunhinnalla laskettuna noin 72 000 euron tulonmenetystä. P aikallisesta näkökulmasta oli hykerryttävää seurata, kuinka ihmiset laittoivat kuvia sosiaalisen mediaan. – Työ tuotti tulosta. Harrastukset on myös tosi hauskoja, niin kuin esimerkiksi partio ja suunnistaminen. Noista kuvista huokui halu kertoa, että hei, minäkin olen osa tätä. Tapahtuma oli suurin koskaan järjestetty Jukolan viesti. Joulukuussa toimitusjohtajana aloittanut Reija Kolehmainen seuraa yhdessä yhtiön hallituksen kanssa tarkasti talouden ja kävijämäärien kehittymistä. On ensiarvoisen tärkeää, että rakennus pidetään hyvässä kunnossa. Lempäälässä ja Pirkkalassa suunnitellaan uuKS Seuraa meitä verkossa! kangasalansanomat.fi facebook.com/kangasalansanomat twitter.com/KSanomat instagram.com/kangasalansanomat/ kangasalansanomat.fi/boksi kangasalla.fi Kangasalan uimahalli ei ole enää uusi. Kolehmainen uskoo, että kilpailutilanne kiristyy seutukunnalla entisestään. Marraskuussa jopa ylitettiin edellisen vuoden marraskuun kävijämäärä, Kolehmainen toteaa. Kuka oli tapahtumassa kisailemassa, kuka talkoissa tai yleisössä nauttimassa tunnelmasta. Kalevassa avattiin viime vuoden elokuussa myös uusi maauimala. Julkisuudessa on esitetty väitteitä siitä, että tämä olisi osasyynä kävijämäärän laskulle. Tammi-kesäkuun 2018 asiakasmäärä oli 12 319 asiakasta eli noin 11 prosenttia pienempi kuin vastaavana ajanjaksona vuonna 2017. Ensinnäkin hyvälle tuulelle sai Jukola, jossa Ella sai vanhemmiltaan luvan valvoa lähes läpi yön. Se hitsasi meitä taas yhteen monenlaisten eripuraisuuksien jäljiltä. Pitkästä aikaa tuli vahva tunne siitä, että Kangasalla tehdään hartiavoimin töitä kimpassa yhteisen tavoitteen eteen. Hänen mukaansa tilastot kertovat sen, että Pyynikin ja erityisesti Kalevan uimahallien remontit nostivat Kuohun kävijämäärät epänormaalin korkealle. Suoraa yhteyttä tällaiseen ei kuitenkaan ole, Kolehmainen toteaa. Erityiseksi tapahtuman tekee paikka, jossa se järjestettiin. Kaupunki tukee yhtiön toimintaa huomattavalla summalla joka vuosi, eikä sille ole asetettu samanlaisia tulostavoitteita kuin muille kaupungin tytäryhtiöille. Kangasalan Uimahalli Oy on kaupungin täysin omistama tytäryhtiö. Uimahalliyhtiö sai viime vuonna runsaasti negatiivista julkisuutta toimitusjohtajan erottamisen vuoksi. – Julkisuudessa on esitetty, että asiakkaille ja kaupunkilaisille aiheutuisi negatiivisesta tuloksesta kuluja. Tapahtuman mittakaavaan suhteutettuna ne olivat kuitenkin mitättömiä ongelmia. ”Nukkumispakko” oli määrätty vain kello 2–5. Kävijämäärä alkoi laskea helmikuussa, kun Kuohun naapuritontin rakennustyömaa alkoi ja asiakaspysäköinti siirtyi kauemmaksi. Kolehmainen tarkastelee asiaa pitemmällä tähtäimellä koko Kuohun kymmenvuotisen olemassaolon ajalta kerättyjen kävijämäärätilastojen valossa
Koirapuistoa ei monttuun ole tulossa. Lapsille tehdään bmxrata. Kesäkaudella alueella voi suunnitelman mukaan harrastaa muun muassa mastoja alamäkipyöräilyä sekä rantalentopalloa. Yleissuunnitelman tultua hyväksytyksi vuorossa on seuraavaksi toteutussuunnitelman tekeminen. 3 Keskiviikko 19.6.2019 Kangasalan Sanomat Gallup Miten vietät juhannusta. Vanhasta soranottopaikasta on tarkoitus tehdä ympärivuotinen virkistys-, liikuntaja ulkoilualue. Talviaikana alueelta löytyy esimerkiksi suksikrossialue, hiihtokoulun tarpeita vastaava latu ja pulkkamäki. Alueelle rakennetaan laavu ja kota, kuntoportaat ja pelailuun sopiva kenttä. Aikaisemmin halli avautui huoltotoimien takia keskiviikkoisin vasta yhdeltä, Kolehmainen kertoo. Kesätauko on aina hyödynnetty pieniin korjauksiin, mutta nyt ikä on aiheuttanut jo isompia korjaustarpeita. Sillä ei ole enää vastaavaa uutuusarvoa kuin ennen, hän pohtii. Kolehmainen kertoo, että ohjattujen tuntien määrää lisätään ja uudenlaisia toimintoja kehitetään. Naapuruston rakennustyömaat valmistuvat vähitellen, ja tulevalle syksylle on mietitty paljon uutta toimintaa. Kuohun kesätauko alkaa heinäkuun alussa ja kestää 4.8. – Kuohu on nyt kymmenen vuotta vanha. Kaupunginpuutarhuri toteaa vastauksessaan, että kannanottoja voidaan ottaa huomioon. Alueen itäreunassa kulkee ratsastusreitti. Uuden monitoimialtaan rakentaminen merkitsi Kuohulle uutta lainanottoa ja sitä kautta lisääntyviä rahoituskuluja. Suunnitelmassa on huomioitu lumen varastoiminen ja 1,2 kilometrin pituisen ensilumen ladun tekeminen montusta Kyötikkälään. Piti treenata jo aiemmin, mutta tuli vähän mutkia matkaan, Robert Amper jutteli. Serkkupoika Eetu Koskela seuraa vierestä, kun Kasper ottaa vauhtia.. sien uimahallien rakentamista, ja myös hallin rakentaminen Linnainmaalle on välähtänyt keskusteluissa. – Juhannusta vietetään hyvin alkeellisissa oloissa mökillä. – Perinteisesti mökillä. – Halli avataan elokuusta lähtien keskiviikkoisin koululaisille jo kymmeneltä ja tuntia myöhemmin muille asiakkaille. Merja ja Kasper Nevalainen viettivät vauhdikasta kesäpäivää Kuohussa, jossa oli kesäkuisena tiistaina tilaa polskia. Toivotun jääkentän paikka ei ole montussa, vaan Tursolan koulun läheiselle Vaarinmaan puistoalueelle on suunnitteilla hiekkakenttä, joka voidaan jäädyttää talvella. Tätä varten teemme yhtiölle pitkän aikavälin korjausja saneeraussuunnitelman sekä taloudellisen mallinnuksen. Pro Kirkkoharju -liike on ottanut muistutuksessaan laajasti kantaa montun luontoarvojen säilyttämiseen, muun muassa puiden kaatamiseen, täydentävän kasvillisuuden käyttämiseen ja lupiinien torjuntaan. Toivottavasti saadaan kokko pihaan, eikä metsäpalovaroituksia tule, Ari Jalli toivoi. Saunaprojekti on ollut kauan meneillään, ja iso haave on päästä nyt juhannussaunaan, Ritva Ronkainen kertoi sylissään Matteus ja Milka. Kloori ja kosteus aiheuttavat rakenteille kovaa rasitusta. – On ensiarvoisen tärkeää, että rakennus pidetään hyvässä kunnossa. Kahvion toimijaa ei ole vielä kerrottu julkisuuteen. Sorolan montun suunnitelma on valmis Elinympäristölautakunta on hyväksynyt Sorolan montun yleissuunnitelman ja 250 000 euron kustannusarvion. Rakennuksen ikääntyminen merkitsee myös jatkuvasti lisääntyviä huoltoja korjaustöitä. Nykyinen valaistu hiihtoreitti säilyy, kilpahiihtolatua linjataan uudelleen. Uimahalliyhtiön tukipalvelut, uinninvalvonta ja vesiliikunta sekä kahviotoiminnot, on juuri kilpailutettu. – Menen mökille katsomaan kokkoa. asti. – Treenaan Kalevan kierroksen soutukisoja Hauhonselällä. Se saa olla aivan millainen vain, silti se on hieno, Aino Lepistö kertoi. Uinninvalvonta ja vesiliikunnat siirtyvät kangasalalaisen liikunnanohjaaja Virve Mannisen luotsaaman yrityksen hoidettavaksi. Kaupunki on varautunut myös tykkilumen valmistamiseen ja lumetuskaluston hankintaan. Uimahalliyhtiössä ollaan kuitenkin toiveikkaalla mielellä tulevaisuuden suhteen. Tästä syystä ei ole vielä myöskään tiedossa, missä määrin uimahallin kahvio ja naapuriin juuri avautunut hotelli, Place to Sleep Hotel Kangasala, tekevät yhteistyötä esimerkiksi aamiaistoimintojen osalta
Prisman pisteellä muovija kartonkipakkausten keräys hoidetaan puristimilla, joten niihin Kangasalan Kesossa asuva Riitta Arola lajittelee muovit kotona ja tuo ison lastin Prisman ekopisteeseen tarpeen mukaan, yleensä kuukauden tai kahden välein. Taloyhtiöt voivat liittyä keräykseen omalla syväsäiliöllä. Muovit päätyvät Pirkanmaalta Fortumin muovijalostamoon Riihimäelle. • Irrota pakkauksista korkit ja kannet ja laita ne oikeaan keräykseen erillään. Lehtisen mukaan kierrätyksessä on huonoja ja hyviä puolia. Kierrätykseen ohjaavat myös EU:n kierrätystavoitteet. 4 Keskiviikko 19.6.2019 Kangasalan Sanomat Muovinkeräys ei ole innostanut kangasalalaisia taloyhtiöitä Annukka Tammilehto Pirkanmaan Jätehuolto aloitti kiinteistökohtaisen muovipakkausten keräämisen Kangasalla vuoden alusta. Lähde: Suomen pakkauskierrätys Rinki Oy Fakta. Ei ole hyödyllistä lajitella, jos keräysauto kuormittaa ympäristöä enemmän kuin kerättävästä jätteestä saadaan hyötyä, Lehtinen toteaa. – Muovinkierrätys tuntuu luontevalta. Mutta onko muovien kierrättäminen ekoteko, kun niitä joudutaan kuljettamaan pitkiä matkoja. Muuovipakkauksista pystytään hyödyntämään vain osa ja lopusta tehdään energiaa. Muovin lajittelu • Keräykseen saa laittaa: elintarvikkeiden muoviset pakkaukset, pesuaineja shampoopakkaukset, muovipullot, -kanisterit ja -purkit (mieluiten litistettynä) sekä muovipussit ja -kääreet. – Katsoimme, että Prisman keräyspiste toimii Vatialanja Holvastintien risteyksestä poistetun korvaajana, Patana kertoo. – Tähän mennessä viisi kiinteistöä on lähtenyt mukaan keräykseen, Lehtinen keroo. Lisäksi muovi on erittäin kevyt materiaali, joten kertymät eivät ole kovin suuria. Keräys rajoittuu taajama-alueelle. Pirkanmaan Jätehuolto myös vuokraa maan pinnalle asennettavia pintasäiliöitä. Kangasalla palveli aikaisemmin 12 ekopistettä, joista neljässä kerättiin myös muovia. Ringin Länsija Pohjois-Suomen aluepäällikön Harri Patanan mukaan kaupunki kehotti siirtämään pistettä liikennejärjestelyiden vuoksi, mutta uutta paikkaa ei löytynyt. Tällä hetkellä muoveja voi viedä kolmeen ekopisteeseen, jotka sijaitsevat S-marketin parkkipaikalla, Ellintiellä K-supermarketin läheisyydessä ja Prisman pihassa.Pisteitä ei ole ainakaan toistaiseksi tulossa lisää. Muovisaastetta on ihan riittävästi ja liikaakin. Omakotikiinteistöjen asukkaat voivat viedä muovit ekopisteisiin, joita ylläpitää pakkausmateriaalien tuottajien edustaja Suomen Pakkauskierrätys Rinki Oy. Viime viikolla Rinki lopetti niistä yhden, Vatialanja Holvastien risteyksessä sijaitsevan pisteen. Palveluasiantuntija Sari Lehtisen mukaan keräys ei ole vielä saavuttanut suurta suosiota. Muovinkeräysastiat ovat 10 kuutiometrin kokoisia ja niiden eteen tarvitaan 17 metriä tilaa. • Pakkausten tulee olla tyhjiä, puhtaita ja kuivia. Etenk in monikerrosmuovista valmistettujen elintarvikepakkausten jalostaminen uudelleen on hankalaa. Esimerkiksi Sahalahdella sijaitsevat taloyhtiöt eivät voi ostaa muovinkeräystä. Lehtinen kertoo, että muovipakkaussäiliön tyhjennyshinta on hieman edullisempi kuin sekajätteen. • Ei saa laittaa: sekäjätettä, PVC-pakkauksia, muita muovituotteita tai yritysten muovipakkauksia. – Keräysalue on mietitty tarkkaan ympäristöhyöty huomioiden. Lehtinen kuitenkin huomauttaa, että materiaalien talteenotto on hyödyllistä. Rinki ylläpitää kolmea yleistä muovinkeräyspistettä. Kaikki mitä saadaan talteen on hyvä, hän toteaa. Kangasalla muovipakkausten keräysalue on ydiskeskusta ja sen ympärillä olevat taajama-alueet. – Jos muovipakkaukset laittaa sekäjätteen joukkoon, ne hyödynnetään energiana Tammervoimassa, Lehtinen kertoo
SANOMIEN KESÄKAHVIT to 27.6. klo 9-15 Juhannuspäivä la 22.6. 19,85) 10 poretabl. Kaikki pisteet tyhjennetään yleensä vähintään kaksi kertaa viikossa. Haapalan mukaan aluejätepisteitä käytetään Kangasalla kuitenkin pääasiassa hyvin ja ongelmat keskittyvät muutamille tietyille paikoille. 13,17) Huomaathan uudet laajentuneet aukioloajat. 32,90€ Huomaathan uudet laajentuneet aukioloajat. Mäkirinteentie 10 36220 Kangasala Puh: 010 235 2350 ma–pe 9–20 la 9–18 su 12–18 40 ml 15,90€ Rela Tabs 3 eri makua. Patanan mukaan S-marketin keräysastiaan tuodaan runsaasti muoveja ja se täyttyy nopeasti. Ma-to 10-18, pe 10-19, la 10-16. Tänä vuonna jonkin verran harmia ja lisätyötä on aiheuttanut Sahalahdella sijaitseva Moltsiantien piste. 5 Keskiviikko 19.6.2019 Kangasalan Sanomat Suoraman apteekin kesätarjoukset Mökkireissu tiedossa. ” Keräysalue on mietitty tarkkaan ympäristöhyöty huomioiden. Ei ole hyödyllistä lajitella, jos keräysauto kuormittaa ympäristöä enemmän kuin kerättävästä jätteestä saadaan hyötyä. Pistettä ei kuitenkaan lakkautettu eikä olla toistaiseksi lakkauttamassa. 044 7403 610. klo 9-17 Juhannuspäivä 22.6. Päätoimittajamme siirtyy kesälaitumien kautta uusien työtehtävien pariin. (norm. 010 322 2811* (0,088 €/min) Ma-pe 9-19, la 9-16, su 11-15, www.kangasalanapteekki.fi Voit tehdä ostoksia myös verkkokaupassamme www.kangasalanapteekki.fi APTEEKKI KANGASALAN APTEEKKI Juhannuksen aukioloajat: Juhannusaatto pe 21.6. asti. klo 12-18 Sunnuntaina 23.6. Hän kertoo, että Kangasalan aluejätepisteiden sijaintia ja määrää tarkastellaan uudelleen syksyllä. poistaa pahanhajuista hengitystä ja vahvistaa hampaita säätelee kehon nesteja suolatasapainoa Saat S-Etukortilla Bonusta apteekkimyymälässä maksetuista tuotteista tai palveluista. Enemmän harmia aiheuttaa ekopisteille toisinaan tuotavat, sinne kuulumattomat jätteet, kuten huonekalut, kodinkoneet ja rakennusjätteet. SB12-suuvesi useita vaihtoehtoja Nesteytys ratiopharm Tarjoukset ovat voimassa 30.6. – Moltsiassa ja Pelisalmella käydään kolme kertaa. Suoraman apteekki palvelee juhannuksen aikaan ACO Sun Fluid SPF 50+ Mattifying Korkean suojan aurinkovoide, joka sopii kasvoille meikin alle. Jätepisteet ovat täysimmillään helteisten kesäviikonloppujen jälkeen, vaikka suurimpia niistä tyhjennetään myös viikonloppuisin. Myös muiden kuin haja-asutusalueiden asukkaiden on helppo kipata jätekuorma pisteelle. Patana kertoo, että muovinkeräyspisteitä käytetään pääasissa oikein. – Kesken kesän ei ole tulossa muutoksia. Sari Lehtinen palveluasiantuntija mahtuu enemmän jätettä kuin pintakeräysastioihin. klo 12-18 Toivotamme Asiakkaillemme mukavaa Juhannusta! Meiltä saat Bonusta KANGASALA: Prisma / Mäkirinteentie 10, p. Maitohappobakteerivalmiste koko perheelle. Toisinaan jäteauton kuljettajaa voivat odottaa esimerkiksi remonttijätteet tai huonekalut, jotka pitäisi viedä itse Kangasalan tai Kuhmalahden jäteasemalle tai Tarastenjärven kaatopaikalle. Bonus ei kerry reseptitai itsehoitolääkkeistä. Mäkirinteentie 10 36220 Kangasala Puh: 010 235 2350 ma–pe 9–20 la 9–18 su 12–18 500 ml 14,90 € 29,80 €/l (norm. Ellintien keräysmäärät ovat pienempiä. kello 13–15 KS:n toimituksessa, Myllystenpohjantie 2. Haapala kertoo, että Moltsiantien kaltaisiin, isomman tien läheisyydessä tai levähdysalueilla sijaitseviin aluejätepisteisiin, jätetään usein niille kuulumatonta jätettä. Kurvaa kesälaitumille apteekin kautta ja nappaa mukaan kesäkuun tarjoustuotteet. 90 tabl. 8,90 € 0,89 €/tabl. – Alueella on kuitenkin suuri määrä pistettä oikein käyttäviä mökkiläisiä, aluepäällikkö Tero Haapala perustelee. klo 11-15 Sunnuntai 23.6. klo 11-15 Hyvää Juhannusta! Aluejätepisteet pysyvät paikoillaan kesän Pirkanmaan Jätehuolto harkitsi viime kesänä Pelisalmen aluejätepisteen poistamista, koska sinne tuotiin paljon pisteelle kuulumatonta tavaraa. Tule tervehtimään Tuulaa kahvikupposen ja mansikkakakun äärelle! Tervetuloa! Kangasalan S A N O M A T. Juhannusaatto 21.6. LÄHES KAIKKI KESÄALE -25 % Muuta kulta rahaksi! Meiltä huippuhinta myymälöistä! Palvelemme torin laidalla, joka päivä! Keskusaukio 2, 36200 Kangasala, puh
Avopalveluihin satsaaminen puolestaan näyttää tänä vuonna vähentävän lastensuojelun laitosja sijaisperhekuluja liki miljoonalla eurolla. – Kun me kunnassa kipuilemme kymppitonnien kanssa, sairaanhoitopiirin ylitykset ovat miljoonaluokkaa, mikä vesittää tarkan taloudenpitomme tuomat hyödyt, Lanne toteaa. Investointirajoituksen lisäksi sote-uudistuksen odottelu on hidastanut sähköisiin palveluihin siirtymistä. – Vanhuspalveluissa mietitään tällä hetkellä ankarasti, miten järjestäisimme väliportaan hoitopaikkoja. Soten palveluja on voitu kehittää myös ilman menolisäyksiä Sari Eerolainen Valtakunnallisen sote-uudistuksen kariuduttua Pirkanmaan kuntajohtajat tekivät toukokuun lopussa päätöksen jatkaa kuntavetoisen uudistuksen valmistelua. Realistina hän kuitenkin muistuttaa, että Rinteen hallitusohjelmassa sosiaalija terveydenhuollon uudistus perustuu 18 maakunnan malliin. Lanne on panostukseen tyytyväinen. Viime sote-valmistelun aikana voimassa oli muutosrajoitin, jolla hillittiin kuntien sosiaalija terveysmenojen kasvattamista. Kangasala kuten muutkin kunnat odottavat Pirkanmaan yhteisen ICT-alustan luomista. Avain palautetaan PajaKaupalle viimeistään seuraavana päivänä kello 12:een mennessä tai aukioloaikojen ulkopuolella kaupan postilaatikkoon. 046 969 8734. Vastineeksi kaupunki saa kentänlaitamainoksen Pitkäjärven kotipeleihin, linkin lentopallojoukkueen kotisivuille ja logon joukkueen asuihin. Sosiaalija terveystoimi on joka vuosi saanut budjettiinsa lisäystä, vaikka sote-uudistuksen odottelun takia menoja on ollut pakko hillitä. 6 Keskiviikko 19.6.2019 Kangasalan Sanomat Kesällä pääsee soutelemaan vuokraveneellä Kaupunki tukee LP:n naisjoukkuetta Kangasalan kaupunki tarjoaa asukkailleen mahdollisuuden vuokrata soutuvene Vesaniemestä. – Edelleen on esimerkiksi voimassa rajoituslaki, joka estää kuntia päättämästä itsenäisesti soten yli viiden miljoonan euron rakennushankkeista. Toinen painopistealue on asiakkaan palvelukokemuksen kehittäminen, mihin liittyy kiinteästi mahdollisuus asioida silloin, kun itselle parhaiten sopii. Kangasalan sosiaalija terveysjohtaja Marika Lanne kannattaa ehdottomasti kuntapohjaista päätöksentekoa. Rakenteiden sijasta kunnat haluavat asettaa etusijalle palveluja tarvitsevat asiakkaat. Vuokraveneen avaimen ja pelastusliivit voi noutaa vuokrauspäivänä kello 10 alkaen PajaKaupasta, Kuohunharjuntie 31, p. Odotellessa ei omiin, kalliisiin järjestelmiin kannata satsata. Paikkamäärä ei näytä olevan riittävä. Kuuden parhaan joukkoon sijoittumisesta joukkue saa bonusta 3 000 ja neljän joukkoon sijoittumisesta lisäbonusta 2 000 euroa. – Palveluja on siis pystytty kehittämään sisäisesti ilman menolisäyksiä, Lanne kertoo. Eli emme saa tehdä itse päätöksiä isoista raken nusinvestoinneista, vaan niihin tarvitaan sosiaalija terveysministeriön lausunto, Lanne muistuttaa. Tehostetun asumisen tarvetta pyritään vähentämään vahvistamalla vanhusten kotihoitoa ja kotikuntoutusta. Kulkupeli on vuokraajan vastuulla, ja hän on korvausvelvollinen, mikäli vene tai välineet vaurioituvat. Kuusi henkilöä odottaa Taysissa paikkaa Kangasalan kaupunginsairaalaan ja kahdeksan henkilöä odottaa kaupunginsairaalassa pääsyä tehostetun palvelun hoitopaikkaan. Marika Lanne on tyytyväinen tulevan vuoden noin viiden miljoonan euron lisäykseen. Tosin hän antaa palautetta Pirkanmaan sairaanhoitopiirille, jolta toistuvasti tulee lisälasku erikoissairaanhoidosta. ” Kun me kunnassa kipuilemme kymppitonnien kanssa, sairaanhoitopiirin ylitykset ovat miljoonaluokkaa, mikä vesittää tarkan taloudenpitomme tuomat hyödyt. Hän tosin toteaa, ettei tällaisia hankkeita ole Kangasalla näköpiirissä, vaan investointimäärärahat ovat olleet muutamien satojen tuhansien eurojen luokkaa. kesäkuuta julkaistuun Kangasalan Sanomat 50 vuotta sitten -osioon oli jäänyt nimivirhe. Oikea nimi on Elsa Huuhtanen, eikä Elsa Huhtanen, kuten tekstissä mainittiin.. Taloon on tulossa 38 asuntoa, joiden koot vaihtelevat 30 neliöstä 84:ään. Kaupunki tukee ensi kaudella LP:n naisten liigajoukkuetta 13 000 eurolla. Marika Lanne sosiaalija terveysjohtaja Aakkulantielle on suunnitteilla vuokratalo Oikaisu YH-Tammi Oy on halukas rakentamaan nelikerroksisen vuokratalon Suoramalle Aakkulantielle. Esimerkkinä hän mainitsee 12 hoitajan lisäyksen kotihoitoon vuosina 2016-2019. Rekolassa on kaksi paikkaa, joissa vanhus voi odottaa pääsyä hoitokotiin. 5. – Sähköisiä palveluja kuitenkin lisätään jälleen ensi vuonna. Summa sisältää pelastusliivit. Esimerkiksi aikanaan kaavailtu uusi keskusterveysasema ei ole suunnitelmissa. Pelastusliivit palautetaan aina PajaKauppaan Varauksen voi tehdä myös etukäteen. Sosiaalija terveyskeskuksen budjetti saa kaupunginhallituksen antaman raamin mukaan kasvaa ensi vuonna vajaalla viidellä miljoonalla eurolla. Venettä vuokrataan täysi-ikäisille, ja vuokraajan on todistettava henkilöllisyytensä. Vene pitää palauttaa ja lukita vuokrauspäivän iltana omalle paikalleen. Elinympäristölautakunta puoltaa korkotukilainahakemusta, jonka yhtiö lähettää Aralle. Paineita aiheuttaa tälläkin hetkellä vanhusten hoitoketjun toimivuus. – Tulokset eivät ihan vielä näy odotetulla tavalla, Lanne sanoo. Vuokrahinta on kymmenen euroa per päivä. – Kangasallakaan ei viime vuosina ole tehty soten kehykseen suurimittaisia lisäyksiä, mutta toimintaa uudistamalla ja tehostamalla olemme saaneet joissakin paikoissa säästöjä, joilla olemme pystyneet rahoittamaan menolisäyksiä toisaalla. Tämän mahdollisti Rekola-kodon lopettamisesta syntynyt säästö
– Saimme luukusta aiheellisia asiakaspalautteita, ja asiakasraati antoi asiasta huomautuksia, avopalveluiden ylilääkäri Liisa Joutsiniemi kertoo. Erittäin kiireisinä päivinä hoidon tarvetta voi arvioida kaksi sairaanhoitajaa, jos tilat riittävät. Luonnon Apila -hoivayksikön johtaja Riikka-Leena Suurnäkki on asukkaan apuna, kun meneillän on tietovisa.. Luukulla tehty ilmoittautuminen vaaransi potilaan tietosuojan, eikä hoidon tarpeen arviointia voitu siksi käytännössä tehdä tai se jäi puuttelliseksi. – Yhteistyömme sujuu todella hyvin. Hoidon tarpeen arviointi hoitohuoneessa turvaa tietosuojan. Talossa toimiva ravintola toimittaa heille, samoin kuin Ikifitin omille Apilan hoivakodeille ateriat, Ikifixin toimitusjohtaja Leena Laranne kertoo. – Olemme molemmat huolissamme kotihoidon tilanteesta ja hoitajien riittävyydestä kaikkiin tarvittaviin paikkoihin, he kommentoivat. Aulan ilmoittautumisluukku poistettiin käytöstä ja hoidon tarpeen arviointi siirrettiin erilliseen hoitohuoneeseen. Sen ja kiirellisyyden perusteella heidät kutsutaan hoidon tarpeen arviointiin. – Lääkärin kannalta on hyvä, kun potilaat ovat niin hyvin valmisteltuja, että heitä pystyy hoitamaan paljon nopeammin, Pirttiniemi kertoo. Uusi käytäntö saa kiitosta perjantaina päivystäneeltä lääkäriltä Pirjo Pirttiniemeltä. Maanantaija perjantai-iltapäivinä lääkäreitä on kaksi. – Ne toimivat esimerkiksi omaishoidon lomituspaikkoina tai kotihoidon asiakkaan hoidon tukena, Ikifitin palvelupäällikkö Heli Seppälä luonnehtii. Aina lääkärillä käymistä ei edes tarvita. Päivystyksen saapuvat asiakkaat ottavat vuoronumeron. Terveyskeskuksen päivystysvastaanotto muuttui noin kuukausi sitten. Lisäksi se on tuonut sujuvuutta ja ohjannut käytännön neuvoja kaipaavat käyttämään pääaulan neuvontapistettä. Lääkärin kannalta on hyvä, kun potilaat ovat niin hyvin valmisteltuja, että heitä pystyy hoitamaan paljon nopeammin. Laajennus, johon tulee 15 uutta asuntoa, valmistuu loppuvuodesta. Sairaanhoitaja Timo Niemi teki perjantaina hoidon tarpeen arviot ja ohjasi potilaat tarvittaessa lääkäri Pirjo Pirttiniemen vastaanotolle. Ikifit laajentaa myös hoivakoti Villa Steniä. Tämä johtuu varmastikin siitä, että Kangasalle olemme palvelusetelipaikka ja Tampereen kanssa meillä on puitesopimus, hän jatkaa. Viime perjantaiaamuna vuorossa ollut sairaanhoitaja Timo Niemi kertoo, että sairaanhoitaja pystyy nyt hoidon tarvetta arvioidessaan tekemään heti esimerkiksi tiettyjä mittauksia ja ottamaan pikalaboratoriokokeita ennen lääkärille ohjaamista. Apilan rakennuksessa toimii myös kaupungin lyhytaikashoidon yksikkö Rekola. – Kangasalalaiset omaishoitajat ovat löytäneet meidät hyvin, mutta hoivakotien asiakkaat ovat valtaosin tamperelaisia. Hoidon tarpeen arviointia tekee yleensä yksi sairaanhoitaja. Päivystysvuorossa on tavallisesti yksi lääkäri. Hoivapaikoille on tarvetta, sillä kodit ovat kahta paikkaa vaille täynnä. Alan ammattilaisina Laranne ja Seppälä seuraavat tarkasti, mitä tuoreen hallitusohjelman tuoma uusi mitoitus, 0,7 hoitajaa yhtä vanhusta kohti, tarkoittaa käytännössä. Pirjo Perttiniemi lääkäri ” Lisää hoivapaikkoja Pikonlinnan alueelle Kuntoutumiskeskus Apilan tiloihin vuosi sitten yrittäjäksi tullut Ikifit on perustanut taloon jo kaksi 16-paikkaista ympäri vuorokauden toimivaa hoitokotia. Arvioinnin suorittaminen erillisessä hoitohuoneessa takaa tietosuojan. – Joskus, jos esimerkiksi harjoitteluvaiheessa oleva lääkäri voidaan ottaa avuksi, voi lääkäreitä olla muulloinkin kaksi, Joutsiniemi selittää. Sekä Apila että Villa Sten sijaitsevat Pikonlinnan alueella. – Esimerkiksi flunssapotilaiden tarvitsemat lyhyet sairauslomat voi kirjoittaa, Niemi toteaa. Paikoista viisi on tarkoitettu lyhytaikaiseen hoitoon. Uusi ilmoittautumiskäytäntö ei muuttanut terveyskeskuspäivystykseen hakeutumisen ohjeita. 7 Keskiviikko 19.6.2019 Kangasalan Sanomat Terveyskeskuspäivystyksen luukku poistui Annukka Tammilehto Kangasalan terveyskeskuspäivystyksen ilmoittautumiskäytäntö muuttui noin kuukausi sitten
Alueelle on tulossa pienja rivitaloja sekä kerrostaloja. Liiton puheenjohtaja Henrik Vuornos siirtyi kesäkuussa puolueen puheenjohtaja Petteri Orpon erityisavustajaksi. Kaupunki teki yksikköön kaksi valvontakäyntiä. Toisella yllätyksellisellä käynnillä asiat oli korjattu. Kaupunki tarkasti yksikön yhdessä Tampereen kaupungin valvontaviranomaisten kanssa. Myös kehitysvammahuollon asumispalveluyksikkö Ristilässä havaittiin ongelmia viime vuonna. Hoitajamitoituksen rikkomisen seurauksena kaupunki on käyttänyt sopimuksen mukaista hinnanalennusta. Yksikköä kehotettiin poistamaan jätesäkit ja pyykkivaunut asukkaiden ruokailutiloista ja käytäviltä sekä tehostamaan siivousta ja lisäämään kodinomaisuutta. Eniten tarkastuskäyntejä tehtiin Pälkäneellä sijaitsevaan Attendo Satumetsään. – Otan puheenjohtajan tehtävän vastaan täynnä tarmoa. Parannettavaa havaittiin myös Attendo Herttuattaressa. Attendon Hildan tuvassa havaittiin suunnitelmallisella tarkastuskäynnillä puutteita hoitajamitoituksessa, hoidon laadussa ja tilojen siisteydessä. 8 Keskiviikko 19.6.2019 Kangasalan Sanomat Linkosuon kaava on valmis hyväksyttäväksi Linkosuon leipomon pohjoispuolella sijaitseva Lemetyn asemakaavan muutos on valmis hyväksyttäväksi. Puoluevaltuuskunta toimii puoluekokousten välillä puolueen korkeimpana poliittisena linjanvetäjänä. Käynti tehtiin omaisilta tulleiden palautteiden perusteella. Reaktiiviset käynnit tehtiin Attendon hoivakoteihin. Useista Attendon hoivakodeista löytyi puutteita kaupungin tekemissä tarkastuksissa Annukka Tammilehto Kaupunki suoritti vuonna 2018 yhteensä 13 valvontakäyntiä yksityisiin vahustenhuollon yksiköihin Kangasalan ja Pälkäneen yhteistoiminta-alueella. Abdali opiskelee kauppatieteitä Tampereen yliopistossa, toimii valtuutettuna Kangasalan kaupunginvaltuustossa sekä Kokoomusnuorten eurooppalaisen kattojärjestö YEPP:n hallituksessa. Alueen keskelle jätetään puistovyöhyke, joka toimii muun muassa liito-oravien kulkuyhteytenä. Tammikuussa 2019 asiasta tehtiin ilmoitus aviin, koska sopimusta on rikottu toistuvasti. Kaikilla kolmella käynnillä hoitajamitoitus oli alle sopimuksessa määritellyn, mutta kuitenkin suositusten edellyttämällä tasolla. Se tarkoittaa käytännössä, että yksiköissä tulee olla 0,6 hoitotyöntekijää asiakasta kohti. Ongelmakohtia olivat esimerkiksi hoitajamitoitus, siisteys ja tietosuoja. Puoluevaltuuskunnassa on puheenjohtajan ja kahden varapuheenjohtajan lisäksi 40 varsinaista jäsentä ja 40 varajäsentä. Valvontaa tehtiin yhdessä Tampereen vammaispalvelun edustajien ja aluehallintoviSonja Koto puolueen valtuuskuntaan Yksityisissä vanhusten hoivakodeissa havaittiin viime vuonna puutteita Kangasalan ja Pälkäneen yhteistoiminta-alueella. Asemakaavaehdotus vaatii vielä valtuuston hyväksynnän. Kaupunki on sopinut yksityisten vanhustenhuollon yksiköiden kanssa 0,6 hoitajamitoituksesta. – On ikävää, että sopimuksen mukaista mitoitusta ei ole noudatettu, koska liian vähäinen henkilöstömäärä näkyy vääjäämättä hoidon laadussa, Lanne sanoo. Loppuvuoden tärkein tavoitteemme on jatkaa vahvaa jäsenkasvua, johon tulemme panostamaan merkittävästi, Abdali sanoo.. Yksikössä käytiin yhdellä suunnittelmallisella tarkastuskäynnillä ja sen seurauksena kolmella reaktiivisella käynnillä. Uusien asuntojen määrä on noin 220. Kaavamuutos on tehty maanomistajan eli Kiinteistö Oy Mannakorven toiveesta. Reza Abdali kokoomuksen nuorten johtoon Kokoomuksen Nuorten Liiton liittohallitus on valinnut kangasalalaisen Reza Abdalin kokoomusnuorten virkaa tekeväksi puheenjohtajaksi. Samaa mitoitusta noudatetaan myös kaupungin yksiköissä. Hän kertoo kaupungin toivovan, että palvelua tarjoavat kumppanit noudattaisivat sopimusta, jotta ikäihmiset saisivat hyvää hoitoa ja arvokkaan vanhuuden. Yksi oli aluehallintoviraston (avi) kanssa suoritettu lupatarkastus, seitsemän suunnitelmallisia tarkastuksia ja viisi reaktiivisia epäkohdista johtuvia tarkastuksia. Lisäksi yksikön piti parantaa omaisyhteistyötä ja tiedon kulkua sekä kiinnittää huomiota asukkaiden tietosuojan toteutumiseen. Abdali on toiminut kuluneen kaksivuotiskauden liiton varapuheenjohtajana. Kaupungin sosiaalija terveysjohtaja Marika Lanne kertoo, että hoitajamitoituksella on pyritty varmistamaan hyvä hoito ja hoidon laatu. Kaupunginvaltuutettu, Kangasalan vihreiden varapuheenjohtaja Sonja Koto on valittu viikonloppuna Porissa pidetyssä vihreiden puoluekokouksessa puoluevaltuuskunnan jäseneksi
– Henkilöstömitoitukseen liittyvät asiat ovat yksittäisiä poikkeuksia lukuun ottamatta korjaantuneet, Lanne sanoo.. Lisäksi se huomauttaa, että lisääntyvien hulevesien vaikutusta Kuohunlahteen tulee tarkkailla. Lyhennetty iltapäivätoiminta, johon voi osallistua joko kolmena päivänä viikossa tai kolme tuntia päivässä, kustantaa 100 euroa kuukaudessa. Liikennevirasto tekee lopullisen rakentamispäätöksen.. Ensimmäisellä käynnillä annetut toimenpidevelvoitteet liittyivät henkilöstön lääkelupiin, raportoinnin kehittämiseen ja lääkesuunnitelman tarkastamiseen. Uudistuksen myötä ajonopeudeksi tulee sata kilometriä tunnissa lukuun ottamatta Alasjärven eritasoliittymän kohtaa. Elyn suunnitelman mukaan valtatie 12 parannetaan Alasjärven ja Huutijärven välisellä 15 kilometrin osuudella kapeaksi nelikaistaiseksi moottoriliikennetieksi. Nauhataajaman liikenneratkaisut perustuvat ajatukseen, jossa valtatien liikenne sujuvoittuu ja taajaman sisäisen liikennöinnin paine vähenee. Lahdentien leventäminen parantaa turvallisuutta ja tuo helpotusta aamun ja iltapäivän ruuhkiin. Viime lukuvuonna huhtikuussa iltapäivätoimintaan osallistui 309 lasta. Iltapäivätoimintaa tulee lain mukaan tarjota kaikille 1.-luokkalaisille ja mahdollisuuksien mukaan 2.-luokkalaisille sekä erityistä tukea tarvitseville lapsille. raston kanssa. Yksikkö hoiti esitetyt velvoitteet sovitussa aikataulussa. Kaupunki on varannut toimintaan 616 972 euroa vuoden 2019 talousarviossa. Sivistyslautakunta linjasi viime viikolla pitämässääm kokouksessaan, että Kangasalla etusijalla ovat 1.-luokkalaiset ja erityistä tukea tarvitsevat lapset. Yksikön johtaja kävi esittämässä luvat sovitusti vammaispalvelun johtajalle tarkastuskäynnin jälkeen. Haku ensi vuoden iltapäivätoimintaan oli avoinna tammikuussa. Lamminrahkan kohdalle tehdään uusi eritasoliittymä, joka on jo rakenteilla. Pirkanmaan elinkeino-, liikenneja ympäristökeskus laatii lausuntojen käsittelyn jälkeen liikennevirastolle esityksen yleissuunnitelmien hyväksymisestä. Aamupäiväkerhon järjestämistä koskeva kuntalaisaloite käsitelleen vuoden 2020 talousarvion ja vuosien 2020–2022 taloussuunnitelman yhteydessä. Iltapäivätoimintaan osallistuminen viiteenä arkipäivänä viikossa 4,5 tunnin ajan maksaa 130 euroa kuukaudessa. Kaikki muut eritasoliittymät parannetaan. Lanne kertoo, että kuluvana vuonna tehdyillä valvontakäynneillä on kiinnitetty huomiota henkilöstömitoituksen lisäksi sairaanhoitajaresurssiin, asukkaiden hygienian hoitoon ja yksiköiden yleiseen siisteyteen. Asumispalveluyksikköä ohjattiin myös muun muassa kehitysvammalain itsemääräämisoikeusja rajoitustoimenpiteiden käytännöistä. Arvioinnin mukaan tienparannushanke ei heikennä merkittävästi Kirkkojärven Naturaalueen luonnonarvoja. Laki velvoittaa kuntia valvomaan yksityisten sosiaalipalvelujen tuottajien toimintaa. Rakentamispäätöksen tekee aikanaan liikennevirasto. Kuntien lisäksi valvontaa tekee lupaviranomainen eli aluehallintovirasto ja Valvira. Kangasala muistuttaa melusuojauksen tärkeydestä. Ajosuunnat erotetaan kaiteellisella keskialueella. Ely-keskukselle antamassaan lausunnossa elinympäristölautakunta korostaa melusuojauksen merkitystä Kirkkojärven, Pähkinäkallion ja Mäyrävuoren kohdalla. Myöhässä ilmoitettiin 48 lasta. Hankkeen kustannusarvio on 84,3 miljoonaa euroa. Kaupunki jatkaa yhteistyötä iltapäivätoiminnan järjestämisessä seurakunnan, 4H-yhdistyksen ja Suoraman koulun vanheimpainyhdistyksen kanssa. Iltapäivätoimintapaikkaa haettiin yli 360 lapselle lukuvuodeksi 2019–2020 Koululaisille lukuvuonna 2019– 2020 järjestettävään iltapäivätoimintaan ilmoitettiin Kangasalla 366 lasta. Yksityisissä vanhusten hoivakodeissa havaittiin viime vuonna puutteita Kangasalan ja Pälkäneen yhteistoiminta-alueella. 2.-luokan oppilaat valitaan tarvittaessa arpomalla. Luvanvaraisissa lastensuojeluyksiköissä tai mielenterveysja päihdeasiakkaiden ympärivuorokautista asumispalvelua tarjoavassa Sevinion Sointulan kuntoutumiskodissa ei havaittu tarkastuskäynneillä puutteita. 9 Keskiviikko 19.6.2019 Kangasalan Sanomat Useista Attendon hoivakodeista löytyi puutteita kaupungin tekemissä tarkastuksissa Nelikaistainen Lahdentie helpottaisi taajaman liikennettä Kangasala toivoo, että valtatie 12:n parantaminen Alasjärven ja Huutijärven välillä käynnistyy mahdollisimman pian. Asialla on merkitystä koko kaupunkiseudulle ja Kangasalla myös kaupungin sisäiselle liikenteelle. Samalla kohennetaan myös jalankulun ja pyöräilyn väyliä ja parannetaan valtatien yli kulkevia yhteyksiä. Toisessa tarkastuksessa havaittiin edelleen puutteita lääkeluvissa. Aloitteen takana ovat Ruutanan koulun ja Koivurinteenpäiväkodin vanhempainyhdistykset
Ilmoittautuminen retkelle päättyy heinäkuun lopussa. kello 17–20 Heinäkirppu Kangasalan torilla. Su 11.00 Sunnuntaijuhla, Pertti Lehmuskoski, Ilona Koskinen. Myös oma nimeni Jussi lukeutuu tuohon joukkoon. klo 18 Pekka ja Arja Simojoella, Rantatie 3, Huhmari ke 17.7. Moni suomalainen juhannuksen viettäjä ei kuitenkaan välttämättä tiedä, että juhannusta on vietetty 400-luvun alkupuolelta lähtien Johannes Kastajan syntymäpäiväjuhlana. Ensimmäinen Joku muu -tapahtuma oli Taimienvaihtotori Rekoruokajaon yhteydessä Pikkolan tapahtumakentällä. Armorikasta juhannusjuhlaa kaikille! Jussi Nieminen kesäteologi Kaikesta huolimatta paljon onnea valmistuneelle Jari Sairialalle ja hyvää juhannusta! äiti Ensin lauletaan, sitten kirppistellään Ihmiset haluavat tapahtumia ja toimintaa, mutta niiden toteuttajat ovat usein kiven alla. Ennakkoilmoittautumista ei tarvita. Tervetuloa! PYYSALON JUHANNUSJUHLA Pe 21.6. Myllystenpohjantie 2. Suomessa, Ruotsissa ja Baltian maissa juhannus pohjautuu tietysti myös muinaisuskontoon, jossa sitä on vietetty valon ja hedelmällisyyden juhlana kesäpäivänseisauksen aikoihin. Aikuisten retkihinta on hieman korkeampi riippuen majoituksesta. Lasten kesäleiri 15.-18.7. Illan laulattajana toimii iloinen ja innostava Matti Rauhalahti. Markku Viitala, Janne Kyrönlahti Kolehti: Pohjois-Suomen tunturikappelien ja maamme tiekirkkotoiminnan tukemiseen. Lisätiedot Jommulta, puh. Paikalla on opas. Ryhmä touhuaa vapaaehtoisvoimin nollabudjetilla. on hyvä tilaisuus kiertää Kangasalan, Sahalahden, Kuhmalahden ja Vehkajärven kirkot ja siinä samalla hankkia lähituotteita kotiin viemisiksi. – Kun yksi tekee vähän ja toinen saman verran, paljon tulee tehdyksi, Pasanen jatkaa. klo 11-17, ei juhannusaattona 21.6. Hinta on 25 e. KESÄN PIHASEURAT ke 19.6. 18 pihaseurat Sulandereilla, Majalahdentie 112. p. Kirppistelyä, elävää musiikkia, paikallisia lähituottajia ja muita yrittäjiä. Paluubussi lähtee Pyysalosta klo 20.00. Luukkaan evankeliumin alussa enkeli ilmoittaa juutalaiselle papille Sakariaalle, että hänen vaimonsa Elisabet synnyttää heille pojan ja pojalle tulee antaa nimeksi Johannes. TIEKIRKKO Kangasalan kirkko on avoinna tiekirkkona maanantaista perjantaihin 3.6.-7.8. Retki tehdään 14.20.10. Juhannus on saanut nimensä Johannes Kastajan nimestä, kuten myös moni suomalainen miesten nimi. klo 18 Pesosilla, Marjanraitti 5, Sahalahti, musiikki Henna Nieminen, nukketeatteri su 11.8. Rakkaudella muistaen äitiä, mummua ja siskoa Eija ja Marko perheineen Teija perheineen sisarukset perheineen . Juhannusta ei Suomessa pidetäkään ensisijaisesti kristillisenä juhlana, mikä osin näkyy varmasti myös juhannuksen viettotavoissa. klo 15 Hilkka ja Turkka Aaltosella, Pikonlinnantie 164 TAIZÉ-RETKI Lähde mukaan nuorisotyön matkalle Etelä-Ranskaan, Taizén ekumeeniseen kristilliseen yhteisöön. klo 12 Kangasalan kirkossa. – Markkinointieurojen puuttuessa tapahtumista ilmoitetaan tällä hetkellä vain Facebook-tapahtumina, puskaradiossa ja ilmaisia tapahtumakalentereita hyödyntäen. Messu klo 12 Vehkajärven kirkossa, ”Tien raivaaja”. Tätä ongelmaa selättämään syntyi Pikkolassa toukokuussa järjestetyn Omppurokin jälkimainingeissa Joku Muu -ryhmä. Osallistumismaksu: 550€. Nekala Ritva Irene MURTOLA Soitteli tuuli jo kauan meille suruviestiä hiljalleen, katseli aikaa elämän Herra, otti luokseen uupuneen. Nimensä mukaisesti Johannes Kastaja julisti Jumalan armollista hyvyyttä, pelastusta ja syntien anteeksiantamista, näin valmistaen maailmaa Jeesusta varten. Tiedot vastavalmistuneista kangasalalaisista voi toimittaa osoitteella toimitus@kangasalansanomat.fi Vapaaehtoisten joukko Joku Muu järjestää yhteistä hyvää vanhan ajan talkoomeiningillä.. Tästä tapahtumasta ei ollut kuitenkaan ilmoittanut yksikään meteorologi vaan Herran enkeli. 28.01.1945 12.05.2019 Kangasala Tays Rakkaamme o.s. Torstaina 18.7. Tule, kun kaipaat kuuntelijaa, haluat keskustella papin kanssa tai haluat ripittäytyä. Saunat, nuotiomakkarat ja letut, Pyysalon oma minigolf, pelailupisteet, pomppulinna, uusien virsien laulutuokio, kahvit ja tietysti kaunis ja aina yhtä arvaamaton Suomen suvi! Tapahtuma on ilmainen eikä vaadi ilmoittautumista. Vähän yli kaksituhatta vuotta sitten Juudeassa odotettiin hieman erilaista juhannusyllätystä. Tämä sanoma pätee myös tänä päivänä, ja voimmekin siirtyä juhannuksen viettoon Sakariaan kiitosvirren sanoin: ”Näin meidän Jumalamme hyvyydessään armahtaa meitä: Korkeudesta saapuu luoksemme aamun koitto. Ajankohtaista verkossa – kangasalanseurakunta.fi Seurakunnan virastot avoinna 1.6.-31.8. Kari Mikkonen, Jussi Tamminen. 10 Keskiviikko 19.6.2019 Kangasalan Sanomat Sanan voimaa KANGASALAN SEURAKUNTA JUMALANPALVELUKSET Lauantai 22.6. KOTIKIRKOT TUTUKSI 21.7. Pappi tavattavissa klo 9.15 kirkon lastenhuoneessa. – Ryhmä syntyi ajatuksesta kerätä yhteen idearikkaita ja aikaansaavia ihmisiä, jotka ovat valmiita käärimään hihat laittaakseen asioita tapahtumaan, eikä vain puhumaan niistä, Satu Pasanen kertoo. Konsertti on osa perinteisiä Sahalahden Suviviikkoja. Luvassa on kirpputorimyynnin lisäksi paikallisten yritysten ja lähituottajien palveluiden esittelyä, herkkuja, elävää musiikkia ja vähän yllätyksiäkin. kello 18–20 Kesäillan laulelot Kangasalan kesäteatterilla (Kummelinkuja). Tärkeintä on aito halu touhuta ja paikkakuntalaisuus. Markku Viitala, Jussi Tamminen. Messu klo 10 Kangasalan kirkossa, ”Johannes Kastajan päivä”. Kiitos osanotosta. 18 viikkohartaus Rekolassa. Tuolloin ei tietenkään tiedetty mitään nykyisestä keskikesän juhlasta. ma, ti ja to. klo 19 ”Suvi soi” Sahalahden kirkossa. Eri lehdet ja verkkomediat julkaisevat uutisia, joissa pelonsekaisin tunnelmin ennustetaan vuorotellen hellelukemia tai rankkasadetta. Pyysalontie 23. kangasalanseurakunta.fi/ ilmoittaudu MUISTAN YSTÄVÄÄ HELLUNTAISEURAKUNTA Myllystenpohjantie 8, 36200 Kangasala www.kangasalanhelluntaiseurakunta.fi Kaikki ovat tervetulleita tilaisuuksiimme! Ke 11.00 Päivärukous. klo 18 Ranta-Einolassa, Ranta-Einolantie 20 ke 31.7. KIRKKOKONSERTTI SAHALAHDELLA To 27.6. Yhdeksän kuukauden päästä tapahtuukin ihme, kun hedelmättömänä pidetty ja iäkäs Elisabet synnyttää pojan, josta myöhemmin muodostuu Jeesuksen edelläkävijä, Johannes Kastaja. Konserttiin on vapaa pääsy. SAHALAHDELLA Tiistaina 25.6. Tervetuloa! Petra Harju, Jussi Tamminen. Ilmoittautuminen 30.6. klo 18 Inkerin lapsityön tuen pihaseurat Ritva ja Kari Mikkosella, Jokioistentie 11 su 7.7.klo 17 Vehkajärvellä Taipaleella, Taipaleenpolku 37 to 11.7. . Ma ja ti klo 9-14, to klo 10-17. Katso nettisivuilta! Siunaus toimitettu läheisten läsnä ollessa. KUHMALAHDELLA Maanantaina 24.6. Keskiviikkona 26.6. Kahvit hartauden jälkeen. Sanaa, rukousta, yhdessäoloa. Ti 18.00 Rukousilta. Retkellä osallistutaan messuun, syödään keittolounas ja juodaan kahvit. Mukaan pääsee esimerkiksi ottamalla joukkoon yhteyttä Facebookin kautta. Kesäinen iltahetki Raamatun sanan äärellä. Mukana Lea Pyyhtiä. klo 18 Niemisillä, Kaarina Maununtyttärentie 103 ke 3.7. Lipunnosto klo 15, toimintapisteet klo 15-18, kansanlaulukirkko klo 18, kokon sytyttäminen klo 19. 040 309 8081. Sellaiset löytyvät onneksi Kangasalan Sanomien, Kangasalan kaupungin ja Visit Kangasalan sivuilta. klo 18 Heikki ja Mirja-Liisa Sulanderilla, Majaalahdentie 112 to 27.6. Maksuton bussikuljetus leirija tapahtumakeskus Pyysaloon ja takaisin kulkee reittiä Vatialan seurakuntatalo klo 13.40 Nattarin pysäkki klo 13.45 Suoraman srk-keskus klo 14.00 Kirkon pysäkki klo 14.15 Pyysalo klo 14.45. Minna ja Jussi Pyysalon kirkkokonsertti. Se loistaa pimeydessä ja kuoleman varjossa eläville, se ohjaa jalkamme rauhan tielle.” (Luuk. Janne Kyrönlahti, urut. Kolehti: Pohjois-Suomen tunturikappelien ja maamme tiekirkkotoiminnan tukemiseen. Ohjelma (10 e), tuetaan seurakuntamme lähetystyötä. Markku Mustajärvi, Seppo Jarva, Jukka Heroja. Ilmoittautumislinkki löytyy seurakunnan verkkosivuilta. Iltatee. Kastetut: Silvia Kristina Mäenpää, Reino Janne Hermanni Salminen, Nella Aleksandra Seppi Kuolleet: Leo Taisto Kalevi Haapaniemi 88v., Sinikka Tuulikki Koskinen 81v., Ritva Irene Murtola 74v., Pekka Juhani Takala 74v., Kari Juhani Manninen 54v. klo 18 Rantasaunalla, Saunatie 59, Sahalahti to 25.7. Nimi Johannes tarkoittaa Jumala on armollinen. Messu klo 10 Kuhmalahden kirkossa, ”Katoavat ja katoamattomat aarteet”. Kolehti: Vehkajärven Rukoushuonekunnalle. Johannes Kastajan jalanjäljissä Tällä viikolla olemme taas saaneet jännittää, millaista juhannussäätä meteorologit lupailevat tulevalle viikonlopulle. mennessä. Konfirmaatiomessu klo 10 Kangasalan kirkossa, ”Katoavat ja katoamattomat aarteet”, retkiriparin konfirmaatio. Kolehti: Lasten ja nuorten yksinäisyyden torjumiseen Nuori kirkko ry:n kautta. Sunnuntai 23.6. Ryhmässä on nyt 41 toimeliasta jäsentä. 17 viikkohartaus Vehkajärven kesäkahvilalla. Valmistuneita Emmi Mäenpää on valmistunut 14.6.2019 kauppatieteiden maisteriksi Tampereen yliopistosta. Kesäinen iltahetki, jossa Raamattua, rukousta, yhdessäoloa. Muiltakin pysäkeiltä matkan varrelta pääsee kyytiin. 1: 78–79). Retki kaikille avoin. Vapaa pääsy. Ensi keskiviikkona Längelmäveden rannalla lauletaan Kesäillan lauleloita. Ilmoittaudu osoitteessa www. Keskiviikko 19.6. Taizé on ekumeeninen kristillinen yhteisö, joka sijaitsee Keski-Ranskan itäosissa ja on suosittu matkakohde nuorille kristityille ympäri maailman. Heinäkuun puolivälissä ryhmä järjestää Heinäkirpun Kangasala torilla. 040 309 8000 KESKIPÄIVÄN MUSIIKKITUOKIO Ke 26.6. Moni varmasti odottaa, että saisi tietää, pääseekö tulevana viikonloppuna mökkeilemään aurinkoisessa säässä tai polttamaan juhannuskokkoa. Hartauden pitäjänä Lea Pyyhtiä
JYRKI MATTILA Juhannussuunnitelmat auki. Unohtaa ei voi myöskään piha-aittojen idylliä. Tupu Sammaljärvi Juhannusjuhlaa vietetään Pyysalossa, Pyysalontie 23, juhannusaattona kello 15–21. Mukana on muun muassa neljä järjestyksenvalvojaa, joista yksi on monille tuttu erityisnuorisotyönohjaaja Jorma ”Jommu” Jussila. – Kotikaupunkilaisia tai täällä päin mökkeileviä on mukana neljä. Kokko sytytetään seitsemältä. Näyttelyyn osallistuvat Minna Karttunen-Salomaa, Aleksi Liimatainen, Virpi Miettinen, Paula Mikkilä, Maaretta Muranen, Kirsti Pitkänen, Meri-Kaarina Rahkomaa, Jaana Ristimäki-Anttila, Hannu Sillanaukee, Kaisa Sovero, Outi Törnblom, Niina Valtaranta ja Marjo Wassman. Saunat ovat käytössä kello 21:een asti. – Olemme kiitollisia jokaisesta, joka käyttää juhannusaaton järjestääkseen tulijoille kivan juhannuksen, Sydänlähde huomauttaa. Saunavuoroja ei tarvitse varata. Niiden ansiosta rakennamme tapahtuman, jonne on turvallista tulla, Sydänlähde sanoo. Kansanlaulukirkko on vuorossa kello 18. Art Majaalahti 2019 on avoinna 26.6.– 4.8. Näyttely järjestetään nyt 13:tta kertaa. Lapset ovat tapahtumassa huoltajiensa vastuulla; lastenhoitoa ei ole järjestetty. Pyysalon frisbeegolfin mallia näyttää citypappi Riikka Hämäläinen. Yhteinen ohjelma alkaa avajaisilla ja lipunnostolla kello 15. – Jos keli on huono, on leikkitilaa järjestetty myös sisätiloihin, varhaiskasvatuksen ohjaaja Marja Syrjäpalo kertoo. Lapsille on tarjolla saunomisen ja uimisen lisäksi leikkivälineitä ja pihapelejä ja tietenkin pomppulinna – tosin säävarauksella. Pyysaloon odotetaan yli kahtasataa tulijaa, ja seurakunnan tarjoamia, itse paistettavia lettuja ja makkaroita varataan niin paljon, että kaikille riittää. Juhlan turvallisuudesta on huolehdittu monin tavoin. – Harrilta on saatu vahva taustatuki ja ohjeistus. taidetalli.fi.. 11 Keskiviikko 19.6.2019 Kangasalan Sanomat Pyysalo kutsuu juhannuksena Tapahtuma on päihteetön ja ilmainen eikä vaadi ilmoittautumista. – Jos et ole sattunut näkemään Jommua vähään aikaan, tule jutulle, vapaaehtoiskoordinaattori Eveliina Sydänlähde kehottaa. Myös kansanperinteen kunnioitus näkyy tämän vuoden Kalevala-aiheisissa vanerille maalatuissa teoksissa. Pyysalon juhannuksen suunnittelijat ja järjestäjät ovat saaneet tukea kiinteistöpäällikkö Harri Pitkämäeltä. Tästä alkaen on tarjolla saunomista, makkaraa, lettuja, pelailua sekä uusien virsien laulutuokio. Paluubussi lähtee kello 20. Yksi mahdollisuus on lähteä Kangasalan seurakunnan juhannusjuhlaan leirija tapahtumakeskus Pyysaloon. Kymmenen näytteilleasettajaa esittäytyy Taidetallissa ensimmäistä kertaa. Uutuutena on TaideTallin miesväen rakentama pienoispyramidi, joka saa pieniä patsaita kannettavakseen. Maksuton bussikuljetus lähtee Vatialan seurakuntatalolta kello 13.40 kulkien Nattarin pysäkin, Suoraman seurakuntakeskuksen ja kirkon pysäkin kautta. Tämän kesän taiteilijakaartissa on väkeä muun muassa Turun suunnalta ja Tampereen seudulta. Kiviseinien ja hirsien suojista tulvii taidetta Neljän katon alla järjestettävä TaideTallin Art Majaalahti -näyttely esittelee monipuolisesti sekä taidetta että eri tekniikoita. Ennakkoilmoittautumista ei tarvita. Tunnelma vaihtuu kiviseinien valkoisuudesta tallinylisen hämärään. – TaideTallin näyttelyn kokoamisen lähtökohtana on tänäkin vuonna monipuolisuus. Aitallinen Italiaa tulvahtaa syliin, ja Parvessa saavinkimmille maalatut vihannekset saavat suut napsamaan, Ritva Saarikko-Norosoja luonnehtii. – Juhannus on hieno juhla ja yhdessä vietettynä vielä pykälää mukavampi, kappalainen Markku Viitala sanoo. Myös vapaaehtoistoimijoita on mukana mahdollistamassa tapahtuman järjestämisen. keskiviikosta sunnuntaihin kello 14–18. Juhla on tarkoitettu kaikille vauvasta vaariin ja yksin tulevista perheisiin. Kansanlaulukirkko on jumalanpalvelus, jossa vanhoihin kansanlaulusäveliin on kirjoitettu kirkon sanoma. – Kaiken ei kuitenkaan tarvitse aina kuvata helppoa ja kaunista, vaan elämän nurjatkin puolet saavat taiteessa jalansijaa, hän jatkaa. Muiltakin pysäkeiltä matkan varrelta pääsee kyytiin
Pirkko Oksa puheenjohtaja Eläkkeensaajien Keskusliiton Pirkanmaan Piiri ry Kangasalan Sanomien 12.6. Rakennuksessa on ollut talviaikaan ohjelmaa käytännössä viikon jokaisena iltana. Hautausmaalla kulkija TILAUKSET Asiakasneuvoja Tuija Lehtinen TOIMITUS Toimitus Toimituspäällikkö Riikka Jauhiainen Toimittaja Sari Eerolainen 050 464 0481 Toimittaja Annukka Tammilehto Visualisti Pauliina Lindell Eija Koivu vapaalla, Outi Aarnilaakso vanhempainvapaalla AAMUJAKELUPÄIVYSTYS Alma Manu Oy (maksuton) ma–pe klo 6–11, la–su klo 7–11 MEDIATIEDOT ISSN 0782-596 X printti, 2243-1101 verkkojulkaisu Painopaikka Alma Manu Oy Tampereen paino MEDIAMYYNTI Mediamyyjä Sari Rönö 050 404 1146 Kaupallisten sisältöjen tuottaja, markkinointipäällikkö Satu Pasanen Web-suunnittelija Juho Tuhola 040 701 7202 asiakaspalvelu 040 728 9648 TOIMIPISTE Myllystenpohjantie 2, 36200 Kangasala Palvelemme ma–pe klo 10–16 P. Jos Kangasalan kaupunki ei linjaansa maaseudun suhteen muuta, palvelut eivät kuntaliitoksessa voisi nykytilasta ainakaan huonontua. Julkisuudessa olleiden tietojen mukaan (Taloussanomat 14.6.) Kelan linjaus tarkoittaa vaikeuksia niille toimeentulo-ongelmista kärsiville, joiden taloyhtiöön on tulossa esimerkiksi putkiremontti. Kuinka voi olla mahdollista, että kaupungilla suunnitellaan tai edes ajatellaan rakentaa autotie Kirkkoharjulle, kun samaan aikaan ei ole rahaa saattaa loppuun luontopolun viimeisen pätkän rakentamista. Perusturvaa on kehitettävä sen tasoa heikentämättä. Kunnat voivat kuitenkin ottaa saman linjauksen kuin Kela ja tämäkin tuki jää saamatta. Kelan uusi ohjeistus on aiheuttanut suurta hätää toimeentulotuen saajissa ja se pitää ehdottomasti perua. 040 769 9045 PÄÄTOIMITTAJA-TOIMITUSJOHTAJA Tuula Ruusumaa 045 230 6021 040 769 9045 JULKAISIJA Kangasalan SanomalehtiOsakeyhtiö Onko tasapuolisuus virka – vai poliittinen päätös. Monella kylällä kaupunki on vuokrannut paikallisten kyläyhdistysten käyttöön esimerkiksi vanhoja koulurakennuksia toki edulliseen hintaan, mutta niin että vuokraava taho vastaa kaikista kiinteistön käyttöja ylläpitokuluista. Antti Rinteen hallituksen ohjelmassa todetaan, että perusturvan matala taso ja järjestelmän monimutkaisuus ovat kasvattaneet toimeentulotuen roolia. Sirpa Kaittola Kiitos iloisesta tunnelmasta Sahalahdella, Sariolan koulun oppilaille ja paikallisille yrittäjille. Sama koskee montaa muutakin syrjäisempää kylätaloa Kangasalla. Mahtavaa yhteistyötä! Kerttu Suikkanen Läntisen hautausmaan hoito lienee seurakunnalta unohtunut tai jäänyt jonossa viimeiseksi. Hallitus lupaa ohjelmassaan, että toteutetaan toimeentulotuen kokonaisuudistus, jolla varmistetaan riittävä viimesijaisen toimeentulon turva ja sosiaalista tukea tarvitsevien ihmisten oikea-aikaiset palvelut. Kirkonkylältä Ranta-Koivistoon johtava luontopolku on vajaa kaksi kilometriä pitkä. Etuusjärjestelmän monimutkaisuus liittyy usein eri etuuksien tai muiden tulolajien yhdistelmiin tai siirtymiin niiden välillä. Tämä työ on saatettava alkuun mahdollisimman nopeasti. Tamperelaisina säästäisimme sentään huomattavan määrän rahaa kunnallisveroissa. Tekstiviestisi maksaa operaattorisi kanssa sopimasi hinnan. Vaikka kaupunki on päättänyt lopettaa koulutoiminnan Kautialasta, niin missä on tasapuolisuus. Jos taloyhtiössä taas on putkiremontti päällä, ei asunnosta saa sitä hintaa, jonka muuten saisi. Tekstit julkaistaan kirjoittajan nimellä, joskin myös nimimerkin käyttö on sallittua perustelluista syistä poikkeustapauksissa. Ilmeisesti tässä kohdalla kaupungilta loppuivat rahat, jotta se olisi voinut hankkia tarvittavat puut työn valmiiksi saattamiseen. Oikeusasiamiehen toimiston esittelijäneuvos Tapio Rädyn mukaan linjaus voi merkitä sitä, että hädän alla olevat ihmiset menettävät asuntonsa, jos taloyhtiöön on tulossa putkiremontti, jota he eivät pysty maksamaan. Toimituksella on oikeus harkintansa mukaan lyhentää ja muokata tekstejä. Jollakin tasolla kaupungilla luulisi olevan jonkun, joka osaa katsoa tilannetta nykyistä laveammin. Siitä se osa, josta puuttuu uutta päällystettä, on alle 100 metriä. Jos sitä ei voida tehdä alemmalla tasolla, niin viimeistään kaupunginjohtajalla pitäisi olla kyky nähdä metsä puilta – jopa vielä kaatamattomilta Kirkkoharjun puilta. Saimme lukea Kangasalan Sanomista (KS 12.6.) Ruutanaan suunnitellusta monitoimitalosta. 12 Keskiviikko 19.6.2019 Kangasalan Sanomat Tekstarit Voit lähettää mielipiteesi Kangasalan Sanomiin myös tekstiviestinä numeroon 040 769 2340. Jos yhdeltä hallinnonhaaralta rahat loppuivat, ettei voida ostaa lautakasaa, eikö olisi järkevää siirtää rahat muualta. En kirjoita pidempää kappaletta siitä, että olemme Kautialassa saaneet rahoituksen monipalvelukeskuksen suunnitteluhankkeeseen, mutta kaupungin virkaväki on tiukasti ilmoittanut meille, että kaupunki ei millään tavoin tule siihen osallistumaan. Ohjelmaa, käyttöä ja tapahtumia riittää, mutta toisin kuin nauhataajamassa, tilojen rahoitus pitää paikallisen väen järjestää omasta pussistaan. Samaan aikaan Kangasalan pienemmillä kylillä edetään toisessa todellisuudessa. Sitten ihmiset joutuvat asunnon myymisen jälkeen muuttamaan vuokra-asuntoon ja jos he ovat edelleen toimeentulotuen tarpeessa, asumismenot voivat nousta suuremmiksi kuin ne olisivat nykyisessä asunnossa. Tekstin enimmäispituus välilyönteineen on 3 000 merkkiä. Lisäksi uudistuksissa on huolehdittava henkilötietosuojan toteutumisesta. Kaikkiin Lukijalta-palstalle tarkoitettuihin teksteihin pitää liittää kirjoittajan nimen lisäksi osoite ja puhelinnumero. sivulla 18 olevassa Sydän sykkii Kangasalle -artikkelissa kerrottiin aktiiviuran tuoneen Kari Jussilalle SK:n riveissä parhaimmillaan 6. Samaan aikaan Ruutanassa kaupunki sekä vetää monitoimitalohanketta, että pyytää kaupunkilaisia siihen mukaan ideoimaan. LUKIJOILTA Tiedustelut: 040 769 2340 maanantaista perjantaihin kello 9–16. Toisin kuin lehtijutussa mainittiin, Jussila suunnisti kuitenkin viestissä Kangasalan Kisan ykkösjoukkueen viidennellä osuudella. Jussi Tanila puheenjohtaja Raudanmaan kyläyhdistys Järkyttävä linjaus Kelalta koskien toimeentulotukea Kela on muuttanut ohjeistustaan ja perustoimeentulotukea ei heinäkuun alusta lähtien ole mahdollista saada rahoitusvastikkeen maksamiseen. Vaikka yhtäkään kunnallista palvelua paikalla ei ole, niin eikö kohtuullista olisi, että edes jokin tila olisi käytettävissä verorahojen vastineeksi. Kelan kielteisen toimeentulotukipäätöksen jälkeen voi tietysti hakea täydentävää tai ehkäisevää toimeentulotukea omasta kunnasta, jos tilanne on se, että asunto uhkaa mennä muuten alta. sijan vuoden 1993 Jukolassa. Kalevi Lepo. Sähköpostit: toimitus@kangasalansanomat.fi Kirjeet: Kangasalan Sanomat, Myllystenpohjantie 2, 36200 Kangasala Väki liikkumaan – luontopolulle vai uudelle autotielle Kirkkoharjulle. Meillä Kautialassa tämä tarkoittaisi vanhan koulukiinteistön välittömiä korjaamiskustannuksia noin 10 000 euroa ja vuosittaisia noin 15 000 euron ylläpitokuluja. Olemme onnellisia ruutanalaisten puolesta, monikäyttöisessä tilassa on kätevää järjestää vaikka mitä. Oli helluntaina ikävä nähdä heinikon vallassa olevat hautojen edustat ja käytävät. Muutos perustuu korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisuun (KHO:2019:46, 9.4.2019)
Tällainen vaikutus on ollut esimerkiksi Göran Schildtin (1917–2009) purjehduskirjoilla ja Kullervo Kemppisen (1921–2012) eräkirjoilla. Nuorimmille annetaan myöskin käytännön liikenneopetusta, jotta he selviäisivät omin kyvyin uintimatkoillaan. Hän kertoi, että kuluvan kesän aikana pidetään Vesaniemessä neljät 10 päivän pituiset uimakurssit. 1900-luvulla matkakirjat tasoittivat tietä matkailuteollisuudelle. Mikä ettei, nimittäin Ylen Teemalla on pyörinyt sarja Junamatka Eurooppaan, jonka yhdessä keväällä näytetyssä jaksossa brittijulkkis Michael Portillo meloo Sahalahden Pakkalanjärvellä ja nauttii luonnon hiljaisuudesta. Kuin ensi luokan muodostavat kokonaan uimataidottomat. Schildt kertoo kirjoissaan purjehduksistaan Daphne-veneellään ennen massaturismin vyörymistä Välimeren rannoille, ja Kemppinen kuvaa mukaansa tempaavasti erävaelluksiaan Lapin vaellusparatiiseissa ennen Lapin matkailun räjähdysmäistä kasvua. Olisiko Peter Mayle voinut kirjoittaa elämäntapamuutoskirjansa Kangasalla. Nykyihminen tarvitsee pieniä, huolettomia eskapismin hetkiä pois arkitodellisuudesta, ja siinä on näiden ohjelmien suosion salaisuus. Kansanuinteja otetaan vastaan kaikkina päivinä. Tosin roomalaisen kirjailijan kuvaus ei vastaa niitä oloja, joissa suomalaisten esi-isien on täytynyt silloin elää. H änen ensimmäisestä kirjastaan Vuosi Provencessa (1990) tuli kansainvälinen bestseller. BBC on siis nyt bongannut kotiseutumme rauhallisen elämäntavan onnelana, josta riittäisi kiehtovia tarinoita kerrottavaksi useaankin matkakirjaan. Rantavalvojana toimii kaikkina muina päivinä paitsi lauantaina ja sunnuntaina ylioppilas Anja Ylinen. Jyrki Lähteenmäki Kirjoittaja on kangasalalainen pianonsoiton opettaja.. Pisimmälle ehtineet suorittavat uimakandidaatin ja -maisterin suorituksia. K o lu m n i TAINA KANERVA Aina niin kauniit juhannusruusut kukkivat jo ahkerasti Kangasalla. Vastaavia kirjallisia ja musiikillisia kuvauksia on lukuisia. M atkakirjallisuudessa kääntyi uusi lehti, kun lontoolainen mainostoimiston johtaja Peter Mayle (1939– 2018) jätti stressaavan suurkaupunkielämän taakseen, muutti vaimonsa kanssa Provenceen ja alkoi kirjoittaa kokemuksistaan kirjoja. Johann Wolfgang von Goethen (1749–1832) I talian matka päiväkirjoineen on yksi ensimmäisiä merkittäviä Italian maisemien ja taidekohteiden kuvauksia. Hänen kirjoittajan taidoillaan jopa putkiremontin vastoinkäymisistä tuli hauskoja kommelluksia, joista kehittyvä jännittävä trilleri vie lukijan mukanaan. Syntyi uusi romanttinen matkakirjallisuuden laji, jossa aiheena on elämäntapamuutos. Kiireisen arjen keskellä voi pujahtaa hetkeksi ohjelman juontajan kanssa ihailemaan Rooman lähellä sijaitsevan Villa d’Esten suihkulähteiden kimaltelevaa kirkkautta, tai ihmettelemään Havannan katujen huumaavaa elämisen kiihkeyttä. 13 Keskiviikko 19.6.2019 Kangasalan Sanomat Yht’äkkiä ja suurena yllätyksenä saatiin oikea ”intiaanikesä” jo ennen juhannusta Vesaniemessä oli uimareita tällä viikolla satakunta henkeä ja uimakouluun ilmoittautui yli 60 lasta. Roomalainen Tacitus kirjoitti vuonna 98 jKr. Leikkejäkään ei näissä kesän kouluissa unohdeta. Kangasalan Sanomat 50 vuotta sitten Päivän kuva Perjantaina 20.6.1969 Suloinen kaukokaipuu T elevisiosta tulee matkailuohjelmia jatkuvana virtana. Uimarit on jaettu eri ryhmiin. teoksensa Germaania, jossa kuvataan pohjoisen Euroopan oloja ja mainitaan ensimmäisen kerran suomalaisten nimitys fenni. Matkailuohjelmat liittyvät ihmisen kaukokaipuuseen, joka on synnyttänyt erilaisia kuvauksia vieraista maista ja kulttuureista jo antiikin ajoista lähtien. Samassa hengessä Franz Liszt (1811–1886) sävelsi pianolle laajan kokoelman Pyhiinvaellusvuosia (Années de pelerinàge), jossa Sveitsin ja Italian maisemat ja taide saavat upean musiikillisen vastineen. Uimakouluun otetaan nuorimmasta päästä sellaisia, jotka saavat itse nappinsa auki ja kiinni ja yläikärajaisilta vaaditaan saman taidon osaamista
Paluubussi lähtee kello 20. 1 2 3 4 5 6 7 8 9 KANGASALA SAHALAHTI KUHMALAHTI Gra ikka: Pauliina Lindell Pyysalon leirija tapahtumakeskuksessa on juhannuksena monenlaista yhteistä tekemistä, kuten makkaranja letunpaistoa sekä erilaisia pelejä. Kahvilatuotteiden lisäksi myynnissä on lettuja ja makkaraa. Kello 18 pidetään kansanlaulukirkko ja kello 19 syttyy kokko. Juhannuskokko sytytetään noin kello 22.30 Lisäksi ohjelmassa on makkaranja letunpaistoa, yhteislaulua ja leikkejä. Tarjolla on myös musiikkia ja keskikesäisiä lauluja noin kello 20 alkaen. 4 Pohtiolammen juhannus, Pohtiolammentie 64 Pohtiolammen Sääksikeskuksen pihapiirissä juhlitaan juhannusta kokon merkeissä. 5 Kisarannan juhannus, Kustaa Kolmannen tie 39 Jos tanssijalkaa vipattaa, Kisarannassa voi halutessaan laittaa jalalla koreaksi juhannustansseissa. Kokosimme juttuun tietoomme tulleita yhteisiä juhannusjuhlia ja juhannuksen viettopaikkoja. Kokko sytytetään kello 22.30. 9 Holmansaaren juhannus, Holmansaarentie 52 Sahalahdella sijaitsevan vanhan leirikeskuksen pihapiiriin kokoonnutaan jälleen yhteisen juhannusjuhlan merkeissä. Automuseon, kahvilan ja museopuodin sekä näkötornin ovet avoinna juhannusaattona säävarauksella kello 24 asti. Yhteisissä juhannusjuhlissa pääsee myös saunomaan ja ihailemaan kokkoa. 7 Vehoniemen Automuseon juhannus, Vehoniemenharjuntie 92 Juhannusaattopäivän ja -illan taikaa voi aistia myös Vehoniemenharjun maisemissa. Ilta alkaa alkuillasta lipunnostolla. 8 Raikun juhannus, Raikuntie 9 Kyläyhdistyksen kokoama kokko sytytetään kello 22 kaupungin vanhalla uimarannalla Raikussa. 14 Keskiviikko 19.6.2019 Kangasalan Sanomat Yöttömän yön juhlaa vietetään yhdessä ympäri Kangasalaa Annukka Tammilehto Kangasalla on juhannusaattona tarjolla tekemistä kaikenikäisille ja moneen makuun. Tanssiin siivittää laulaja Heidi Kyrö. 2 Haralanharjun näkötornin juhannus, Haralanharjuntie 142 Näkötornin kahvila on juhannusaattona avoinna kello 15–22. Monessa paikassa syttyy myös yhteinen kokko. Kyytiin pääsee matkan varrelta. Tarjolla on makkaraa ja lettuja. 1 Ilkon juhannus, Ilkontie 8–10 Ilkon kurssikeskuksen juhannusjuhla alkaa lipun nostolla kello 14 aikaan. Heikin Leivän terassi palvelee juhannusjuhlijoita kello 19 alkaen puoleenyöhön asti. Aattoiltana ohjelmassa on voimisteluesitykset kello 18 ja 19. Illan aikana kajautetaan yhdessä ainakin Kesäpäivä Kangasalla. Tilaisuus päättyy Suvi-illan rukoushetkeen. Rannalle voi tulla viettämään yhdessä aikaa ja tapaamaan tuttuja. JYRKI MATTILA. Kello 16 pihakirkossa alkaa Tuomasmessu. Messun jälkeen kello 18 on yhteislaulua nuotiolla. Tapahtuma alkaa kello 15 lipun nostolla. Pirjo Veckman kertoo, että kokko leimahtaa liekkeihin kello 22, kuten aikaisempinakin vuosina. Rennossa juhlassa on luvassa leppoisaa seurustelua. 6 Pyysalon juhannus, Pyysalontie 23 Seurakunnan leirija tapahtumakeskus Pyysalon juhannukseen kuuluu saunomista, lettuja, nuotiomakkaraa, pelaamista ja yhdessä oloa. Pyysaloon pääsee maksuttomalla edestakaisella bussikuljetuksella, joka lähtee Vatialan seurakuntatalolta kello 13.40. Iltapäivän ja illan aikana on monenlaista ohjelmaa luontopolkusuunnistuksesta saunomiseen. 3 Saarikylien juhannus, Saarikylientie 888 Saarikyliin kootaan perinteeksi muodostunut juhannuskokko
Vaikka kalenterissa Johannes, Jussi ja Juhani lukevat kesäkuun 24. Keskikesän yötön aika on otollinen myös taioille, enteille ja ennustuksille. Oli limonadia ja karamellia, hyvä mieli. Rannassa hehkui vielä hiipuva kokko, Vesijärvi kantoi yöttömän yön aurinkoa hopeatarjottimellaan, pellolta kiiri ruisrääkän karhea ääni. Juttelimme niitä näitä, tulevaisuudesta, unelmista, siitä, miksi haluaisimme tulla isoina. Niin teemme mekin. Seitsemästä erilaisesta niittykukasta solmittu kimppu tyynyn alla näyttää unessa tulevan sulhasen ja miksei morsmaikunkin, jos mies vain rohkaistuu moisen puketin vuoteeseensa sujauttamaan. Mieli taipuu. Metsä on suomalaisen kirkko – sanotaan. Aurinko ei laske vaan kantaa punervaa kultaa kohti aamukastetta ja usvaa. Jussi, juhannus, mittumaari – rakkaalla juhlalla on monta nimeä. Parhaiten se syntyy nuoren sahalaitaislehtisen rauduskoivun alimmaisista oksista. Me suomalaisethan istumme tunnetusti mieluiten mökkilaiturilla ja fiilistelemme luonnon rauhaa. Ennen käyttöä vihta eli vasta laitetaan viileällä vedellä täytettyyn sankoon pehmenemään. Monet nykypareista taas eivät tohdi häiritä sukulaistensa ja ystäviensä juhannuksen viettoa häähumulla. Kiitos, että saa elää! Vihta on juhannuksen must. Varhaiskeskiajalla katolinen kirkko omi pakanalliset kekkerit itselleen ja rakensi niiden ympärille kristillisen viitekehyksen Johannes Kastajan syntymäpäivästä. Oli juhla sitten harras tai riehakas, saunavihta kuuluu kuvioon. Muinoin piti juoda ja rellestää, koska sillä, samoin kuin kokkojen polttamisellakin, karkotettiin pahoja henkiä. päivän kohdalla, Suomessa määrättiin vuonna 1954 juhla aina 20.–26. Luonnonrauha sopii myös hyvin juhannuksen raamatullisen päivänsankarin, Pyhän Johannes Kastajan, henkilökuvaan. Toki vihdan voi ostaa myös huoltoasemalta, torilta tai kaupasta, kuivattuna tai vaikka pakastettuna – se ei kylpemisen nautintoa vähennä. Villit olivat pyhän miehen puheetkin. Huutia saivat niin syntiset tapajuutalaiset kuin valtaeliittikin. Salome kantamassa tinavadilla profeetan päätä kuuluu kristilliseen kuvakaanoniin siinä missä Pyhä Johannes kastamassa Jeesusta Jordan-joellakin. Loukatun äitinsä yllyttämänä hän pyysi Johannes Kastajan pään, vaikka varmasti olisi pohjimmiltaan halunnut mieluummin kultakamman tai helmikorun. 6. Jos kokon savu vielä sattuu tupruamaan ylle, voi olla varma, että häitä vietetään vuoden sisällä. Muinaissuomalaisen Ukon juhlinnan jäljiltä meillä on kosolti poppakonsteja erityisesti lemmenonnen ja puolison löytämiseksi. Johannes Kastaja näki päivänvalon noin kuusi kuukautta ennen pikkuserkkunsa Jeesuksen syntymää sypressien varjostamassa, lähteitä helisevässä kauniissa Ein Karemin kylässä Juudean vuorimaan kainalossa, Jerusalemin kupeessa. Rakastamalla. Onneksi 400-luvulta periytyvä ”oikea” juhannuskin sattuu silloin tällöin lauantaiksi ja onnistumme näkemään, kuinka sananjalka kukkii, se kun vanhankansan mukaan tapahtuu ainoastaan alkuperäisenä juhannusyönä. No, joka tapauksessa äidin tahto toteutui ja maailman taide sai yhden suosikkiaiheistaan. Siinä me istuimme, tenavat, puoliympyrässä ja paistoimme tikunnokassa makkaraa. 15 Keskiviikko 19.6.2019 Kangasalan Sanomat Kesäyö Kangasalla Juhannuksena sai valvoa – niin oli meille lapsille luvattu – vaikka aamuun asti. Hirmu-Herodeksen ryhtyessä vainoamaan poikalapsia Elisabetäiti otti Johanneksen kainaloonsa ja pakeni erämaahan. Nyt, tämän sielumme kohtu on niin monin tavoin uhattuna, että sen merkitystä tulee alleviivata. Juhannushäiden voisi kuvitella pohjautuvan ikiaikaiseen hedelmällisyyskulttiin. Tottahan on, ettei mikään tavara, ei mikään rikkaus, raha, valta tai etuoikeus suo yhtä suurta onnea kuin tyyni kesäilta tuoksuineen, sorsanpoikien jokeltaessa kaislikossa ja harjujen kaartuessa vastarannalla. Joidenkin kohdalla haaveet toteutuivat, olihan läsnä juhannuksen taika. Entisajan maajusseilla ei ollut aikaa häihin parhaana kasvukautena. Oksat sidotaan tasalatvaiseksi, tuuheaksi kimpuksi kuoritulla vitsalla, narulla tai vaikka kumilenkillä. Kulttuuriselta taustaltaan juhannus pohjaa ikivanhaan tapaan palvoa kesäpäivänseisauksen aikaan valoa ja hedelmällisyyttä. Johannes Kastaja oppi oppinsa luonnon hiljaisuudessa. Erityisesti kunniansa sai kuulla Herodes Antipas, Herodes Suuren poika ja Galilean ruhtinas. Tapa tuli kuitenkin muotiin vasta 1900-luvun alussa. Herodiaan tyttären, sievän Salomen, tanssittua isäpuolelleen tyttönen sai valita palkkiokseen mitä vain. väliselle lauantaille, jotteivat työ ja railakas ilonpito seuraamuksineen häiritsisi toisiaan. Ikoneissa ja kirkkomaalauksissa hänellä on takkuinen parta ja pitkät, ruokkoamattomat hiukset. Niitä tanssittiin vasta satokauden päätyttyä syksyllä ja marras-joulukuun pimeillä. Jonkin ajan kuluttua jo iäkäs Elisabet kuoli, samoin isä Sakarias. Juhannussaunan jälkeen voi myös nakata vihdan saunan katolle ja katsoa minne varsi osoittaa. Kesän valoisimpina hetkinä, niin kutsuttuina pesäpäivinä, jolloin auringon uskottiin pitävän pesää korkealla maailmanpuun latvassa, aaveet, hiidet ja muut häijyläiset olivat vilkkaimmillaan. Teksti: Riikka Juvonen Kuva: Antti Harkko. Kun Johannes mieheksi kasvettuaan ilmestyi maalikyliin, hän oli melkoinen näky: ryhmysauva, kamelinahka vyötäröllä, kourallinen heinäsirkkoja eväänä. Meillä Suomessa keskikesän luontoa kunnioittava juhla sopii mainiosti hengelliseen kontekstiinsa. Poika jäi yksin autiomaan suhinaan missä enkelit pitivät hänestä huolen. Juhannukseen liittyy paljon magiaa. Sitäkin parempi kikka pariutumiseksi on mennä ja kieriskellä alasti jonkun viljapellossa. Luonnonlapsena Johannes ei kuvia kumarrellut. Heikkotahtoiseksi ja nautinnonhaluiseksi roomalaisten lakeijaksi kuvattu hallitsija oli muiden kolttosiensa ohessa nainut veljensä vaimon Herodiaan mikä oli juutalaisen lain mukaan sukurutsaa. Sitten vain läiskyn, läiskyn ja aah! Juhannussaunassa vihtominen karkottaa pahat henget ja kateellisten ihmisten aiheuttaman epäonnen. Asiaa tai ei, profeetan moitteet koituivat hänen kohtalokseen. Sieltä suunnasta nimittäin saapuu tuleva elämänkumppani
Lähempänä puoltapäivää alkoi varsinainen kansainvaellus. Kisa-alueen parkkimaksut olivat iso tulonlähde. – Pienensimme riskejä ulkoistamalla yleisöravintolan toiminnan ja Jukola-kaupan. Kangasala-Jukola sai ennätysmäiset 20 632 ilmoittautunutta kilpailijaa. Tapahtuman taloudellinen tulos selviää aikanaan. Me osaamme itse kisan järjestämisen, ja keskityimme siihen. Lisää väkeä virtasi yltyvään tahtiin, kun Venlojen viestin lähtö läheni. Lauantai kertoi, mitä Jukola todella on. Ilmassa oli pientä odotuksen väreilyä. Kisakeskus täyttyi ihmisistä, mutta kaikki myös mahtuivat tänne. Jalankulkijoita alkoi tulla jonoissa parkkipaikoilta jo aamun tunteina. Katsojia saapui paikalle tätäkin enemmän. Kilpailunjohtaja Harri Virta totesi, että kaikki meni jopa odotuksia paremmin. Kangasala-Jukola oli suunnistuskansan yhdessäolon juhlaa. Kisakeskuksen yleisöalue täyttyi kuin huomaamatta. – Se oli ehkä kokonaisuudessa pienehkö ongelma, että saunan pefletit loppuivat kesken. Suunnistuskansa täytti kilpailukeskuksen ääriään myöten.. Pääsihteeri on luottavainen talouden suhteen. 16 Keskiviikko 19.6.2019 Kangasalan Sanomat Rastikansa valtasi Heponiemen Juha Jäntti Perjantai oli kisakeskuksessa rauhallinen päivä. Virta korosti, että Kangasala sai Jukola-hankkeessa kosolti uutta osaamista. Kävelijät täyttivät ajoittain Heponiementien laidasta laitaan. Sen arvo ei ole mitattavissa rahallisesti. Kangasalan SK kantaa vastuun Kangasala-Jukolan taloudesta. Pääsihteeri Antti Rantalan mukaan koko viikonlopun kävijämäärä oli lähes 50 000. Esiintymislavan tienoo alkoi olla kansoitettu laidasta laitaan. Tulot koostuvat pääosin osallistumismaksuista sekä yritysten mainosja tukisopimuksista. Kaupungin 100 000 euron suora rahallinen tuki riitti kahteen sähkömuuntajaan ja kisakeskuksen peltoalueiden vuokriin. Muut suurimmat menoerät olivat kisakeskuksen rakentaminen ja tapahtuman tv-lähetys, josta järjestäjä maksaa korvauksen tuotantoyhtiölle. Vieläpä sääkin oli täydellinen. Meitä on täällä oikeasti paljon! Paikalla oli lauantaina iltapäivällä noin 35 000 kilpailijaa ja katsojaa. Heponiemessä oli parhaimmillaan lauantaina noin 35 000 kilpailijaa ja kisavierasta. Suunnistajien ja muiden Jukola-vieraiden teltat nousivat vähitellen nurmipelloille. – Väkeä on ollut juuri sopivasti
– Moni ensiapuasemalla työskennellyt ymmärsi vasta nyt, miten iso tapahtuma Jukola on. Viestiyhteydet kuitenkin toimivat, ja tilanne oli hallinnassa. Mönkijät hakivat kymmeniä loukkaantuneita maastosta. – Tuollainen iso rysäys on hankala paikka liikenteen ohjaajille. Maastotyyppi toi ennakoitua enemmän nilkkaja polvivammoja. – Jalkavammoja syntyy helposti tällaisissa kivikkoisissa maastoissa. Mitään rytinää ei kuitenkaan koettu. Sama ilmiö toteutui sunnuntaina toiseen suuntaan. Jukolan väki vastasi talkoolaisten ja puolustusvoimien henkilöstön muonittamisesta toukokuun alusta juhannukseen asti. Heponiemessä oli parhaimmillaan lauantaina noin 35 000 kilpailijaa ja kisavierasta. Saarisen antaa liikenteen sujuvuudelle arvosanan 8,5. Noin 30 suunnistajaa sai oksista raapaisuja silmiinsä. Virta on entinen huippusuunnistaja ja pitkäaikainen seura-aktiivi. Peltoparkeista lähtijät joutuivat odottamaan tielle pääsyä 15–20 minuuttia. Maanpuolustuskoulutusyhdistyksen Hämeen piirin vapaaehtoiset valmistivat kenttäkeittimillään talkooravintolan kahvin ja aamupuurot. – Lähtöalueelle mahtui nyt ensi kertaa vain 10 suunnistajaa rinnakkain. – Jouduimme asettamaan nyt kisavieraat etusijalle. – Talkoolaisemme ovat tunnollisesti töissä, ja kaikki toimii hienosti, palveluesimies Jaana Suoranta kiitteli sunnuntaiaamun kiireiden keskellä. – Tämä kaikki on Jukolaa. – Uskon, että pääsemme plussan puolelle, ja saamme lisää voimavaroja seuramme kehittämiseen, Rantala arvioi. Jukolan ravintolavaliokunnan väki teki viikonlopun töitä sata lasissa. Kaupungin ateriaja siivouspalvelut oli kisajärjestäjälle tärkeä yhteistyökumppani. Ruuan jakeluun ei tullut katkoja, eikä missään ravintoloissa ollut jonoja, ateriaja siivouspalvelupäällikkö Hannakaisa Haanpää kehui. Ryhmitys oli satojen metrien pituinen, mutta kaikki pääsivät rivakasti matkaan, kilpailutoimintojen vetäjä Mikko Toivonen kertoi. Jalkavammat työllistivät ensiapua. Mukana oli jokunen vakavampi tapaus. Joukko odotti, että tiukempikin tilanne tulisi päälle rauhallisen alun jälkeen. Tien sivustat olivat liian ahtaat sivulta täyttämiseen. Jukolan viestin vajaat 2000 joukkuetta painalsivat lauantaina yön hämärään. Ensiaputoiminnasta vastannut Seppo Ojanen arvioi, että hoidettavien tapausten määrä oli Jukola-tapahtumien normaalitasoa. Yksi lisäväylä olisi tuonut suorituksesta kympin. Ensiapu sai kiitosta suunnistajilta. Talkooravintola avautui jo toukokuun alussa, kun kisakeskuksen rakentaminen alkoi. Takimmaiset lähtijät siirtyivät alueelle ensimmäisinä. Viestit starttasivat Heponiementieltä, jolle suunnistajat asettuivat pitkäksi muodostelmaksi. Jukola on ollut hieno kokemus, mutta nyt se on ohi. Useimmat käynnit johtuivat kolhuista, haavoista ja nilkkojen vääntymisistä. Lahdentien liikenne jonoutui vain ajoittain ruuhkahuippujen aikana. Sunnuntain lämpimämpi sää näkyi joinakin uupumisina ja nestehukkatapauksina. Kaupalliset yleisöravintolat, kotiruokaravintolan, kahvilat ja street food -alueen toteutti kangasalalainen Nordic Gourmet. Ruuhkahuippu oli terävämpi, koska ihmiset halusivat ehtiä Venlojen viestin lähtöön, liikenteestä, turvallisuudesta ja ensiavusta vastannut Tapani Saarinen kertoi. Jukola-projekti käytti Pikkolan ja Huutijärven koulujen keittiöitä. Tämä oli iso etappi koko seuralle. Jukolan viestin lähdöt toimivat Juha Jäntti Kangasala toteutti Jukolan historiassa uudenlaisen lähtöjärjestelyn. Kisaliikenne ruuhkautti Heponiementien niin lauantaina kuin sunnuntainakin. – Se oli hienoa, että perusasiat toimivat. Kun kisat olivat ohi, Toivonen kaatui suoraan saappaat jalassa petiin. Majaalahdentien avaaminen olisi helpottanut Leponiementien ruuhkia. Alle kymmenen potilasta jouduttiin siirtämään sairaalahoitoon. Ojasen mukaan sääolot olivat kuitenkin kisalle ihanteelliset. Kilpailutoiminnoissa työskenteli 250 talkoolaista. 17 Keskiviikko 19.6.2019 Kangasalan Sanomat Rastikansa valtasi Heponiemen Kangasala-Jukola oli suunnistuskansan yhdessäolon juhlaa. Talkooväki söi kisaviikon aikana noin 15 000 ruokaannosta.. – Kirjasimme vajaat 500 toimenpidettä. Palaute kertoo, että täällä on ollut mukavaa tehdä töitä. Talkooravintola tarjosi viikon aikana noin 15 000 ruoka-annosta, ja talkooväki joi viikonloppuna 1 300 litraa kahvia. Vuorokausi miesten lähdön jälkeen iski kaamea päänsärky. Haanpää oli maanantaina väsynyt mutta onnellinen. – Väki tuli lauantaina paikalle tunnin verran ennakoitua myöhemmin. Sitten koitti taas nirvana. Talkooparkeissa odottelu kesti tunninkin. Jukola-hanke alkoi hänen osaltaan jo seitsemän vuotta sitten. – Se on hieno tunne, että sain osallistua Jukolan toteuttamiseen. Avaus kilpailun aikana olisi ollut kuitenkin turvallisuusriski. – Katselin eilen miesten viestin maaliintuloa, ja siinä tuli kyynel silmään. – Järjestysväki teki kaiken mahdollisen. Lähtö kapealta tieltä sujui vauhdikkaasti. Kaupunki antoi ammattihenkilöstöään ravintolatoiminnan tueksi. Olo on aivan upea. Urheilijat täyttivät lähtöalueen edestä käsin. Raikun ja Iharin liittymät Lahdentiellä vetivät hyvin
GPS-seuranta tuli käyttöön vajaat 20 vuotta sitten, ja se mullisti lajin tv-näkyvyyden. Etsimme kisan kriittiset kohteet ja tuomme ne esille. Turun NMKY:n Jukka Lehtonen on kokenut Jukolan kävijä. Melkoinen yleisöjoukko seurasi Jukolan viestiä suurten näyttöruutujen äärellä läpi kisayön. – Lähtö oli tosi hyvin organisoitu, vaikka porukkaa oli paljon. Luomme rytmityksen pohjan väliaikapisteiden asettelulla. Meno on hektisempää, ja katsoja kokee yhä vähemmän odottelua. Ystävyytemme ja rakkaus lajiin ovat säilyneet. – Nyt joudan vaikka nauttimaan Kangasalan kauniista harjuista. Hän kun on Tiihalasta kotoisin. – Tapahtuman hyvä fiilis välittyy nimenomaan täällä olevien ihmisten kautta. Jukola oli tuhansien pienten tarinoiden tapahtuma, jonka jokainen kävijä koki omalla tavallaan.. Kisalähetyksen takana oli lähes 50 ammattilaisen joukko, jolla oli käytössään yhteensä 30 kameraa. On pääteltävä, missä ovat radan todennäköiset ratkaisukohdat. Tärkeää on myös tuntea kilpailualue. Meno ei oikein sujunut, mutta se ei latista hyvää Jukola-meininkiä. 18 Keskiviikko 19.6.2019 Kangasalan Sanomat Hiihtosuunnistajat kesäkeikalla Juha Jäntti Kiikarit käsilaukussa -joukkue lähti pääkaupunkiseudulta Heponiemeen kepeällä kesämielellä. Paikalla on paljon ihmisiä, joista on mahdollista löytää sopivia haastateltavia. Kisajärjestäjän otteet vakuuttivat. Näin sen sitten vain isolta näyttöruudulta. Tekninen kehitys on muuttanut tv-näkymän nopealiikkeisemmäksi. Kisan jälkeen oli hyvää aikaa hengähtää hetkinen. Nyt televisio näyttää kärkisuunnistajien etenemisen kartalla reaaliaikaisesti. Siitä tuli kiva fiilis. Kun porukan ankkuri Outi Toivonen pääsi maaliin, jatkosuunnitelma oli selkeä. Mukaansa tempaavan Jukolalähetyksen perusta on hyvä valmistautuminen. Keravalainen Aino Juslén ja ylöjärveläinen Laura Petäjämäki kävivät parin tunnin unilla, mutta muuten aamun tunnit kuluivat mukavasti tuoleilla istuskellen. – Jukolassa viehättää erityisesti se, että kisassa ovat mukana huippu-urheilijat ja perusharrastajat. – Meillä kaikilla on jo muutakin elämää kuin urheilu. – Jukolassa tärkein tavoitteemme on välittää kilpailun jännite metsästä kotikatsomoon, tuottaja ja ohjaaja Olli Härkki kertoi. Yhteislähtöä kohti mennään, Petäjämäki tuumi. Takana on viisi yhteistä Jukolaa. – Näkymien ja tapahtumien rytmitys on oleellista itse kisan aikana. Saimme kartat selkeästi käteen, ja kisa alkoi jenkan tahtiin. Ensimmäisellä kerralla hänet pyydettiin mukaan, ja sille tielle hän on jäänyt. Tidligere toppløpere -joukkueeseen kuuluu entisiä hiihtosuunnistuksen huipputekijöitä. Tiiviimpi rytmitys on kuitenkin nykyajan henki. Mies hoiti viidennen osuuden mallikkaasti, vaikka oma tuntuma ei nyt ollutkaan kovin lennokas. Vasemmalta Outi Toivonen, Noora Salonen, Veera Koskela ja Sanna Lamberg. – En löytänyt tietoa, mistä voisin nähdä viestin lähdön. Lähdemme saunan kautta mallasrastille. Tuotantotiimi selvittää etukäteen kisan ennakkoasetelmat ja joukkueiden vahvuudet. – Toiset pitävät muutoksesta, toiset eivät. – Nelososuus on vasta menossa, ja kovin rauhalliselta näyttää. Kisajännite ylsi metsästä suoraan kotikatsomoon Kangasala-Jukola näkyi Yle:n kanavilla melkein vuorokauden ympäri. Venla-joukkueessa kisasivat Kososen lisäksi Laura Kempas, Hanna-Maija Koski ja Erja Sorri. Toimittaja Riikka SmolanderSlotte oli nyt yhdeksättä kertaa peräkkäin tekemässä Jukola-lähetystä. Lehtonen näki kisapaikan järjestelyissa ensi ihmettelyn jälkeen paljon hienoja oivalluksia. Yhtiö toteuttaa kisatuotannon Yle:lle, joka vastaa omalla henkilöstöllään ohjelmien sisällöstä. Petäjämäki odotteli vuoroaan Jukolankin osalta. Smolander-Slotte työskentelee paljolti tunnelmatoimittajana, joka seuraa paljon muutakin kuin vain kisatapahtumia. Kiikarit käsilaukussa -tiimi suuntasi saunaan ja mallasrastille. Hän kuului Eränaali-joukkueeseen, jossa myös kummankin puolisot suunnistavat. Tällä kertaa Juslénia sykäytti se, että kisa käytiin nimenomaan Kangasalla. – Tässä on ollut vaivoja viime aikoina, mutta nyt en sentään joutunut varomaan kipuja. Suuri suunnistustapahtuma on tv:n kannalta erittäin otollinen kohde. Naiset olivat jo olleet kiidättämässä Nokian Partiotytöt -joukkueen sijalle 568 Venlojen viestissä. Tuleva tiedeja kulttuuriministerin sijainen Hanna Kosonen veti oman Venla-osuutensa maailmanmestarin kokemuksella. Sanna Lamberg, Veera Koskela ja Noora Salonen olivat jo ehtineet palautua. Selostaja kertoo kisan tapahtumista ja luo samalla lähetyksen hengen. Jukolan kisajärjestäjät ostavat ohjelmatuotannon Härkin ja tuottaja Markku Mäkäräisen yritykseltä. – Nyt ollaan suunnistusfestareilla. Tällaista yhdistelmää ei pääse juuri muualla kokemaan. Kosonen sai vuoden 2000 MM-kisoissa viestin mestaruuden ja henkilökohtaisen kisan pronssia. Jukola on ystäväpariskuntien yhdessäoloa ja samalla tärkeä kesätapahtuma. Mutta jotain puuttui
– Mummilassa minä menin piiloon ja mummi löysi minut. – Eväspullot meillä oli mukana, mutta kyllä se luonto ja tunnelma oli se, minkä vuoksi me sinne menimme. Miehet eivät itse suunnista, mutta arvostavat ”kovakuntoisia äijiä ihan perhanasti”. Kuljimme pitkin sänkipeltoa ja siinä tuoksui justaansa hienosti se heinä, Repo äityy kuvailemaan. Se tekee tunnelmasta aivan omanlaisensa.. Jukolassa myös seurojen ulkopuoliset harrastajat pääsevät mukaan. Suunnistuksen suuria viestikisoja ovat Ruotsin Tiomila ja Suomen Jukola. Jukolan kunniaksi pitseria pidettiinkin auki läpi lauantain ja sunnuntain välisen yön. Jukka Lehtonen lähdössä Turun NMKY:n kuudennelle osuudelle. Yrittäjäkaksikko julkaisee maassaan suunnistuksen vuosikirjaa, joka kertoo kaikista tärkeimmistä lajin tapahtumista. Hän ei kuulemma ole koskaan kuullutkaan Jukolasta, saati että sellainen tapahtuma olisi tänä vuonna Kangasalla. Tosin mumminsa luona Kangasalla kylässä ollut 5-vuotias Ella Niemelä pohti, olisiko keskustaan voinut järjestää jonkinlaisen tapahtuman, jossa tosi hyvät suunnistajat olisivat näyttäneet yleisölle, miten suunnistetaan. Väijyykö yleisö suunnistajia puskissa ja kantojen takana, odottaako koko poppoo suunnistajien maaliintuloa vai kahvitellaanko omissa teltoissa läpi yön, hän miettii. Viikonloppuna Kangasalla järjestetty Jukola sai kaupat kuhisemaan asiakkaita, mutta muuten keskustan seutu pysyi hiljaisena. He odottivat Pikkolan koululla bussia lähes tunnin, hermostuivat odotteluun ja karauttivat paikalle kaverin autolla. 19 Keskiviikko 19.6.2019 Kangasalan Sanomat Hiihtosuunnistajat kesäkeikalla Hiihtosuunnistuksen MM-mitalisti ja tuleva ministeri Hanna Kosonen saapui vaihtoon omalta Venlojen viestin osuudeltaan. Karaokebaari Myrskyluodon terassilla Juha Karttinen viuhtoo käsillään tomerasti ympärilleen. Jos Jukola-viikonlopun aikainen Kangasalan keskusta olisi runo, sen keskeinen säe voisi kuulua näin: vain tuuli käy lävitseni. Onhan sekin jonkinlaista suunnistusta, hän totesi. Enemmän se on se vauhti, joka minua siinä lajissa kiehtoo, Karttinen sanoo. Borgin mielestä tapahtumat ovat selvästi eri luonteisia. Isä Sakari Palokangas ei ole koskaan harrastanut suunnistusta, mutta suuren suunnistustapahtuman kokeminen kiehtoisi häntä ilmiötasolla. Keskustan kaupoissa ja ruokapaikoissa Jukola sen sijaan näkyi ja tuntui. – Ehkä ne tankkaa hiilareita ennen kisaa tai sitten ne vie ne jollekulle toiselle, toinen ehdotti. – Kieliä on saanut kiitettävästi treenata, kun suunnistajat ympäri maailmaa tulevat tänne tekemään ostoksiaan, hän totesi. – Enimmäkseen nautimme tapahtumasta ja yhdessäolostamme. Ehkä tämä johtui siitä, että lajista enemmän hullaantuneet ihmiset oleilivat samaan aikaan itse tapahtumassa. – Jos kuka tahansa ihminen maailmasta tulisi nyt tänne, ei kukaan osaisi arvata, että Kangasalla on paraikaa meneillään megaluokan suunnistustapahtuma, hän sanoo. Kotipizzassa työskentelevä Alexandra Sjöberg kertoi, että pitsaa oli keskiviikosta lähtien tullut väännettyä aamusta iltaan. – Vain suunnistusseurat voivat osallistua Tiomilaan, ja se on jopa hiukan elitistisen oloinen tapahtuma. – Olen pohtinut, että mitä ihmettä 20 000 hengen yleisö siellä tekee. – Vidarilla on suomalainen vaimo. Juuri kukaan lauantaina keskustan tuntumasta tavoitettu henkilö ei tuntunut kaivanneen Jukolan levittäytymistä keskustan alueelle. Baarin ohi pyöräilee 15-vuotias Toni. Niin on myös hänen yhtiökumppaninsa Vidar Benjaminsen. Palokankaat olisivat mieluusti lähteneet katsomaan Jukolaa, jos sinne olisi päässyt omalla autolla. Ympärillä on hyvin, hyvin hiljaista ja tyhjää – lukuun ottamatta yksittäistä bussipysäkillä kumaraisessa asennossa istuvaa mieshenkilöä. Norjalainen toimittaja Erik Borg kertoi olevansa melkein suomalainen. S-marketin pihalla autoon pakkautuu Kangasalla asuva Palokankaan perhe. – En minä arvonantoa niinkään sille anna, että joku löytää rastin kivenkolosta tai mustikanvarpujen seasta. S-marketin myyjä Roosa Hakkarin mukaan kaupassa oli ollut väkeä ruuhkaksi asti. Kaikki ovat kuitenkin tasokkaita suunnistajia, ja hyvä sijoitus on siinä mielessä aina plussaa. – Tapahtumaa on kyllä kauniisti sanottuna kiitettävästi rummutettu medioissa. Siksi Jukola on kuulunut Borgin vakiokohteisiin jo 20 vuoden ajan. Jonon hännillä olevat teinitytöt supisivat keskenään, aikoivatko hyvässä kunnossa olleet miehet todella ahmia kaikki pitsat. Jukola ei tuonut juhlahumua keskustaan Krista Kaitasuo Kangasalan keskustassa kirkonkellot kumajavat ja tuuli tanssittaa yksinäistä muovipussia toriaukiolla. Linda Mannila kertoili nuoruutensa koulusuunnistuskokemuksista samalla, kun kovamaineisen IFK Göteborgin suunnistajat tekivät kassalla pitsaostoksia. Karttisen kaveri Eino Repo pudistelee päätään. Toimittaja Riikka Smolander-Slotte teki Yle:n Jukola-lähetystä jo yhdeksättä kertaa peräkkäin. Repo ja Karttinen saapuivat Tampereelta Kangasalle varta vasten Jukolan takia. Luulisi, ettei tämä olisi voinut jäädä keneltäkään väliin. Minun sukujuureni taasen ovat Savosta noin 500 vuoden takaa
ke–pe klo 14–18, la–su klo 12–16. klo 20–00.30 Salmentaan lava, Oksijärventie 60, Salmentaka • www.salmentaka.com Juhannuspäivän tanssit Salmentaan lavalla Saarikylien Nuorisoseuran 114-v. Lähtö klo 18 Suoraman kentältä. • klo 10–17 valokuvasuunnistus Mobiliassa. Kesäisin 1.5.–31.8. Saarikylien ympärijuoksu klo 12, ilm. • Motoristien yökahvila perjantaisin 13.9. Kesän teemana Nostalgiset vuodet 1950–1970. päivittäin klo 10–18. • Pirkkalan Taideyhdistyksen kesänäyttely 30.6. Klan Maaseutuseura. • Kangasala Jukola-näyttely 20.6. Raudanmaan Nuorisoseura. • Leveillä lahkeilla. • Einar Ilmonin näyttely 1.9. Av. asti klo 14–18. 9.8. ja N yli 50 v. • Erno Peltosen Aamusta iltaan -näyttely 4.8. Joku Muu. saakka Mobiliassa • Amerikan unelmia -kokonaisuus esillä Mobiliassa syksyyn 2019 saakka osana Mobilia klassikot -näyttelyä. Tied. • klo 15 K-Kino: Lemmikkien salainen elämä 2 Kangasala-talossa. ?. Suljettu 21.6. Leikkiautoja ja pienoismalleja 1950-luvulta lähtien Ilmo Jaatisen yksityskokoelmasta. Liuksialankuja 33. Keskiviikko 19.6. Onko suosikkilounasravintolasi mukana. Urheilusunnuntai . Keittolounas sisältää keiton, juoman, leivän ja voin. saakka pääkirjaston Taidetila Terrassa. Järj. • klo 16 Raudanmaan kulttuuriviikon kepparikisa, klo 17 jalkapallomatsi ja klo 18 juhannusvihtapaja Kautialan koululla. • klo 19 Salaseuran teatterin Lemmenlakko-näytelmä Lepokodin kesäteatterissa. Ryhmille sopimuksen mukaan. Liuksialankuja 33. • Kuhmalahden Taidepappilan kesä 22.– 23.6. kesä-elokuun la– su klo 12–18 tai sopimuksesta. myös ke 15–19. 1.6.– 31.8. • klo 17 K-Kino: Yesterday Kangasalatalossa. klo 10–19, perjantaisin klo 10–23 säävarauksella. heinäkuussa la klo 12–16, su klo 13–15 ja ke klo 18–21 sekä elokuussa la klo 12–16 ja su klo 13–15. karjalanliitto.fi/kangas alankarjalaseura. su klo 12–16, ke ja pe klo 16–18. • klo 18 Pikkuteatterin Prinsessa Ruusunen -näytelmä Kangasalan kesäteatterissa. sunnuntaisin klo 12–15. Perjantai 21.6. • Klan jäteasema (Kaarina Maununtyttären tie 6) ti–pe klo 14–18 ja la 10–14. • klo 19 Salaseuran teatterin Lemmenlakko-näytelmä Lepokodin kesäteatterissa. saakka perjantaisin klo 18–20, ei 21.6. Sen jälkeen toimittaja Jussi Lähde haastattelee Lepokodilla professori Aulis Aarniota Väsynyt vaeltaja -romaanin teemoista. Vapaa pääsy. Parvelantie 9. Pohjalahdentie 23. Kangasalan Karjalaseura. 1.6.–14.8. • Kuhmalahden Kotiseutumuseo av. Raudanmaan Nuorisoseura. Av. • SAHK (Suomen ajoneuvohistoriallinen keskusliitto) 60 vuotta -näyttely 20.12. • klo 13 Raudanmaan kulttuuriviikon askartelupaja ja klo 18 sup-lautailua ja makkaranpaistoa Kautialan koululla. Tiistai 25.6. Torstai 27.6. Näyttely esillä Suvipäivien avajaisissa 22.6. ke–pe klo 14–18, la–su klo 12–16. sopimuksen mukaan, p. 040 527 0117. Av. • Art Majaalahti 2019 -näyttely 26.6.– 4.8. Kenttäpelit perinteiseen tapaan ?. • klo 14 ja 18 Kangasalan Pikkuteatterin Prinsessa Ruusunen -näytelmä Kangasalan kesäteatterissa. • Iharin Myllytorpan kesäkahvila av. Järj. MUSEOT • Kangasalan kotiseutumuseo av. Suljettu 21.6. Myös sauvakävelijöille (lähtö klo 11.30!) tai 2–6 hengen viestijoukkueille. Av ke–pe klo 16–19 ja la–su klo 12– 18. • Simo, autoihin ei saa piirrellä! Ruiskutaidemaalari Simo Riikosen näyttely 20.12. ja 25.8. 040 527 0117. ti–su klo 12–17. • Tieliikenteen erikoismuseo Mobilia ja Rallimuseo av. automuseo.com. Keljontie 671. • Kangasalan Ladun järjestämät tiistaipyöräilyt 25.6. Av. saakka Art Villa Armaassa. Mattilantie 6. 1970-luvun autoihin ja liikenteeseen keskittyvä näyttely 20.12. Sahalahti-Seura. ja 31.7. • Einarin kävelykierros klo 14 sunnuntaina 21.7. • Kuraattorikierrokset näyttelyssä klo 13 keskiviikkoisin 10.7., 17.7., 24.7. Museo, kahvio ja museopuoti avoinna klo 23:een saakka, säävaraus. Perjantai 28.6. JALMARIN KOTO MA: karjalanpaisti, juustokeitto, raparperikiisseli TI: kalamurekepihvi, siskonmakkarakeitto, persikkakiisseli KE: uunimakkara, purjo-perunasosekeitto, talkkunahyve TO: maksakastike, pinaattikeitto ja puolikas muna, vispipuuro PE: broileri-kasvisvuoka, kalakeitto, marjakiisseli LA: jauhelihapihvit, jälkiruoka SU: palapaisti, jälkiruoka Lounas sisältää juoman, leivän, voin, salaatin ja jälkiruuan. ja 28.8. • klo 11 ja 12.45 museobussin matkassa Kangasalan historiaan. 20 Keskiviikko 19.6.2019 Kangasalan Sanomat Viikkopäivyri Ruokalista Harri Nuutinen & Tanssintaika lauantai 22.6. Yleisöopastukset sunnuntaisin klo 13, ei 23.6. NÄYTTELYT • Kimmo Pyykkö -taidemuseossa Kimmo Pyykkö: Pitkän matkan ateljee -näyttely pysyvästi esillä. Kävellään Ilmonin jalanjäljissä ja maisemissa taidemuseolta Lepokodille. Valkeakoski-opiston Pintaa ja muita maalauksia -näyttely. Muulloin sopimuksesta. ilmestyvässä lehdessämme. • klo 14.30 Einar Ilmonin muistomerkille lasketaan kukat. Av. Lauantai 29.6. saakka Kangasala-talossa, vapaa pääsy. Perusnäyttelyssä vanhaa, katoavaa esineistöä. saakka Vehoniemen Automuseolla. • klo 12–12.30 keskipäivän musiikkituokio Kangasalan kirkossa. pääkirjaston Taidetila Terrassa. • Heponiemen kesäkahvila avautuu Rekolan wanhassa wieraspytingissä 23.6. • klo 18–20 Kesäillan laulelot Kangasalan kesäteatterilla. heinäkuussa la klo 12–16, su klo 13– 15 ja ke klo 18–21 sekä elokuussa la klo 12–16 ja su klo 13–15. • klo 14–19 Avoimet ovet ja kämppäkahvila Rajalan kämpällä Laipanmaassa Teivaantiellä Sahalahdella. • Johdatusta ikonien maailmaan -näyttely 30.9. • klo 18 Pihapelien SM-kisat Vilpeilän koululla, lajeina mölkky ja petankki. MUUT • Kangasalan Kädentaitajien puoti 1.9. Kari Elkelän Mitä Sahalahti luki -näyttely 10.–21.7. • Kyykkäharjoitukset keskuskentällä ti ja to klo 16–20. TaideTallin tanhuvilla. Kangasalaa 1950-luvulta 1980 luvulle, valokuvanäyttely. Muuttunut on... • klo 14 Suvipäivien avajaiset pelimannimusiikin tahdittamana Sahalahden makasiinilla. Lähetä tiedot kangasalansanomat.fi-verkkosivujemme kautta maanantaina 24.6. • klo 15 Kuhmalahden Kotiseutumuseon kesän 2019 avaus ja kansallispuvut tuulettumaan päivä. KESÄKAHVILAT • Haralanharjun näkötornin kahvila av. • Sahalahden museomakasiinissa 26.6. –7.7. päivittäin klo 12– 18, muulloin sopimuksesta. • klo 11–15 Kesäpäivä Kangasalla -lähimarkkinat Mobiliassa. • Heikin Leivän terassi ja kahvila av. kello 10:een mennessä. • Aittakahvila Anna av. Vanha Pakkalantie 35. Sarjat T&P 4–12-vuotiaille, ilm. av. JÄTEASEMAT • Kodin vaaralliset jätteet, lajitellut hyötyjätteet (metalli, lasipakkaukset, paperi, kartonki), sähkölaitteet ja sekajäte. • Äijälän päärakennuksen paikallismuseo av. Knaapintie 16. • Kangasala-talo ja Kimmo Pyykkö -taidemuseo av. Parasta palvelua paikallisilta. • Vehoniemen Automuseo, kahvio ja museopuoti av. Osa paikoista varataan paikan päällä ilmoittautuville. saakka Kangasala-talon Galleriassa. Sarjat M ja N sekä M yli 50 v. Muulloin sopimuksen mukaan. Järj. • klo 14 Salaseuran teatterin Lemmenlakko-näytelmä Lepokodin kesäteatterissa. Taidetie 19. • Mobilian Rahtarit-liikennepuisto av. • Einar Ilmoni tutuksi -johdanto klo 13 keskiviikkoisin 19.6., 26.6., 3.7., 7.8., 14.8., 21.8. • Japanilainen auto ja moottoripyörä Suomessa 1960–70-luvuilla esillä Vehoniemen Automuseossa. Juhannuksena pe–su, suljettu 27.–28.7. kesäkuussa ti–su klo 12–18 ja heinäkuussa klo 12–20, mikäli asiakkaita riittää. klo 14–18. ATERIAPALVELU MA: makkarakastike, peruna, juurekset, mustikka-kauravälipala TI: gulassikeitto, sämpylä, hedelmäkiisseli KE: lihapullat, ruskea kastike, peruna, porkkanasuikale, mustikkarahka TO: kesäkeitto, sämpylä, pannukakku ja hillo PE: lasagnette, punajuuri, mansikkakiisseli LA: punajuuripyörykkä, ruskea kastike, peruna, persilja maissi, ruis-puolukkapuuro SU: jauhemaksapihvi, perunamuusi, ruskea kastike, rakuunaporkkanat, leipäjuustokuutiot ja hillo Muutokset mahdollisia. Keskiviikko 26.6. ja 30.6.–4.8. • klo 18 opastusta vihdan tekoon Kangasalan kotiseutumuseolla, kahvit. • Viljo Vuorisen tauluja 28.6. Maalauksia, veistoksia, tilataidetta. • klo 19 Salaseuran teatterin Lemmenlakko-näytelmä Lepokodin kesäteatterissa. Kotirintama 1939–1944. Majaalahdentie 204. • Ilmainen kuntopiiriharjoittelu to 20.6. Av. Sunnuntai 30.6. Lähtö Mobiliasta. klo 9–10 Kyötikkälän urheilukeskuksessa. Kesäjuhlailtamat KESÄYÖN TAIKAA klo 19.00 Tanssit soittaa Samo Siren & Rockin' Bomberos Liput ovelta 12 €, alle 18 v. Nappulamaastot heti ympärijuoksun jälkeen. Tapulintie 4. joka päivä klo 12–18. 044 271 8293. Järj. 30.6.–31.7. Näyttely kotimaisesta lasista. ti–ke klo 11–17, to 11–19, pe–la 11–17, su 11–15, ma suljettu. • Aija Narvi: Aina kohti uutta -näyttely 24.6.–12.7. • klo 15–20 seurakunnan järjestämä Pyysalon juhannusjuhla, Pyysalontie 23. Suljettu 21.–23.6. • klo 13.30 hartaus Jalmarin Kodossa. Järj. • Kuhmalahden jäteasema (Taidetie 6, palotallin vieressä) la klo 10–14. . KESÄJUHLAT & URHEILUSUNNUNTAI Kumpulassa, Saarikylientie 321 Lauantai 29.6. ke–su klo 14–18. saakka Mobiliassa. • Vehkajärven Nuorisoseuran kesäkahvio Vehkajärven vanhalla koululla, kirpputori. saakka Mobiliassa. • klo 12–12.30 keskipäivän musiikkituokio Kangasalan kirkossa. Kalajankuja 1. Sahalahti-Seura. saakka Kimmo Pyykkö -taidemuseossa. Kahvila on juhannuspäivästä lähtien auki keskiviikkoisin 31.7. 6 € Ennakkomyynti Heikin Leipä Saarikylien Nuorisoseur a ry www.saarikylat.fi Sunnuntai 30.6. Ota päivittäiseen käyttöön kangasalla.fi/ lounaalle Tallenna kännykän kotivalikkoon tai selainsuosikiksi kätevästi käytettäväksi! Lounasyrittäjä! Tahdotko mukaan. • Ismo Jokiaho: Tilapäisesti tai pysyvämmin -näyttely 20.6. Puffetti aukeaa klo 18 (käteismaksu), yhteislaulua klo 18.30. Torstai 20.6. • 17–17.30 lasten luontopolku Pihapiirin ihmeellinen ja jännittävä maailma Pohtiolammella. • Saarikylien Parvigallerian kesänäyttelyt av. saakka Kuhmalahden kirjastossa. Järj. Kysy lisää 040 720 8917/ Satu Pasanen, Kangasalan Sanomat Viikko 26 PÄIVÄKODIT MA: lihapullakastike ja perunat/ jauhelihapihvit ja perunasose, salaatti TI: broileripastavuoka, salaatti KE: liha-juurespata, ohralisäke, salaatti TO: pinaattiohukaiset/porkkanapyörykät, perunat, kastike, salaatti PE: kalakeitto, tuorepala, tuoreleipä Ateriaan kuuluu maito tai piimä, näk kileipä ja ravintorasva sekä salaatin kastike, kun tarjolla on salaattia. saakka Lepokodilla. klo 11.30 mennessä (10€). päivittäin klo 10–18. saakka. joka päivä klo 12–18. • klo 13.30–15.30 juhannustanssit Jalmarin Kodossa Hanski ja Mansetit soittavat, muurinpohjalettuja. Saarikylientie 888. Saarikylientie 888. Sunnuntai 23.6. • klo 14 ja 18 Kangasalan Pikkuteatterin Kaameat Grimmin veljekset -näytelmä Kangasalan kesäteatterissa. 1.6.– 14.8. Järj. saakka Äijälässä, Liuksialankuja 33, avoinna heinäkuun sunnuntait klo 13–16, muulloin ryhmille sopimuksen mukaan, tied. • Majaalahden kylätalolla kesäkahvio ja valokuvanäyttely heinäkuun ajan. Ilmoittautuminen ohi. klo 13 mennessä (3 €) Julkaisemme heinäkuun kuukausipäivyrin 26.6. • klo 11–18 kettupongaus ja museovisa Vehoniemen Automuseossa
– Kaipaan lapsuuden leikkejä. Haluaisitko lankapuhelimet takaisin. Klan Invalidit Bocciaa pelataan ma 24.6. klo 17. Tunnetko liikennemerkit. – Eipä oikein… Tai en ainakaan myönnä, että olisi. – Sarjan punainen lankahan on ystävyys ja spontaanius ja joku syvempi asia tähän elämänkulkuun, ehkäpä ajatteluun, johonkin ehkä selittämättömään liittyen, joka saa aikaiseksi, että jotenkin dokumentin-omaisesti yhdessä halutaan vaihtaa ja myös tulee vaihdettua töitä keskenään, Kimmo Pyykkö kertoo. P-paikka, ent. kulj. Kimmo Pyykön teokset saivat rinnalleen taiteilijaystävä Kimmo Kaivannon maalauksen Professori Kimmo Pyykön pysyvässä näyttelyssä Pitkän matkan ateljeessa taidemuseon 3. Klan Seudun Hengitysyhdistys Vihtatalkoot pe 28.06. Kaamoksentorjuntaristeily 5.—6.11. Vihdan teon opetusta ja pientä purtavaa. – Miesystäväni mielestä voisin huutaa enemmänkin, koska se on kuulemma terapeuttista. viim. SPR-Kuhmalahti Ti 18.6. menn. – Kovista, yllättävistä äänistä. klo 10 ”Eiku liikkumaan” lähdetään pyöräilemään torilta, klo 14 pelataan bocciaa keskuskentällä. 11. Poliisia ja rosvoa, twistin ja narun hyppelyä, polttopalloa. viikolla to 27.6. Vai onko asia niin, että joku käy joka ilta maalaamassa kuun taivaalle ja ihmiset sitten uskovat sen olemassaoloon. Vaikka jos mies kikattaa kuin pikkutyttö. Vehkajärven Martat Kesäretki Kuhmoisiin Kalholanniemen kesäteatteriin. Neuvoja ammuntaan ja harjoitteluun. Keväisin suunnittelen sahaavani kerrostaloni edessä olevat koivut poikki yöaikaan. Olohuone seur. 9.7. Maanantaina taidemuseo on suljettu. 10. 30.6. Sit. klo 15. Ilm. Olen kuitenkin luonteeltani tosi kiltti, enkä halua aiheuttaa muille pahaa mieltä. – En. Jotkut kummalliset ihmiset aloittavat jouluun varautumisen jo tammikuussa. menn. 6. myös Simppoonk. ranta Kesoilin kenttä. 2. Knaapintie16. p. Haluaisitko ajaa rallia. Teos aloittaa näyttelyn uuden Taiteilijaelämää -sarjan, jossa Kimmo Pyykön teosten rinnalle tuodaan aikalaistaiteilijoiden teoksia. Päijänne-risteily pe 26.7. Muistan yhä lapsuuteni ystävien puhelinnumerot. 21 Keskiviikko 19.6.2019 Kangasalan Sanomat Tusina 1. Tre, santalahden satama ti 25.6. klo 18. kerran pe 2.8. kautta. Odotatko joulua. järjestämiseksi p. Diiva svengaa, Mari Palo ja Tapiola Big Band. Onko sinulla salaisuuksia. 040 755 4231/Lilja. kerroksessa on kesän ajan näytteillä hänelle läheisen taiteilijaystävän, taidemaalari ja professori Kimmo Kaivannon (1932–2012) maalaus vuodelta 1966. p. Heikkilän rantatie 285. Tuhannen riemun rysä ke 10.7. Mistä väristä et pidä. klo 19–20. Olen itse melkoinen ilopilleri, ja siksi tykkään pirteistä ja kirkkaista väreistä. Vkosken kesäteatteriin lähtö Pohjan tori klo 17.15, Pento 17.25. Huudatko paljon. 0400 010 456. Haluaisitko käydä kuussa. klo 19. Seur. 7. klo 16. 9. 8. klo 18 Pyynikin kesäteatterissa Nuotin vierestä, linja-autokulj. Kävin kerran kisoissa, ja autot viilettivät ohi niin nopeasti, etten ikäväkseni ennättänyt nähdä sisällä istuvia ihmisiä ollenkaan. klo 18–21, Paasikiventie. p. Mistä äänestä pidät. Lukijan kuva Halimajärven uimaranta. Naistenviikon Hyvän mielen avoin kerhotapahtuma Kuhmalahden Tervaniemessä ti 23.7. to 31.10. Kalakerho Yleiset rannaltaongintakilp. – Synkistä väreistä. Kimmo Pyykölle 1960-luvun taiteilijayhteisö oli merkittävä ja voimaa antava ystäväpiiri, jonka sinetiksi ajatusten vaihdon lisäksi taitelijat vaihtoivat keskenään myös teoksiaan. Ajo mahd. Eläkeliiton Klan yhdistys Kangasala-talo, Juha Vainio klassikkokonsertti la 21.9. 050 368 4735 Merja. Kuhmalahden Kotiseutuyhdistys Klahden Kotiseutumuseon avajaiset ja kansallispuvut tuulettumaan tapahtuma su 30.6. – Aivan ehdottomasti. Ilm. 4. Anna Niemi kaipaa lapsuutensa leikkejä ja sitä, että saa hupsutella ja olla luvan kanssa vähän hölmö. Mistä äänestä et pidä. klo 10 keskuskentällä. 050 325 1604 SahKu Jauksan jumppa tällä viikolla ke 19.6. Maajoukkuevalm. – Herran jestas, en. Kaipaatko lapsuutta. klo 9. – Kyllä! Pahin on koivun siitepöly. KangKi Ampumahiihto. klo 19–20. Stop-merkin ymmärrän. NINA ÄIJÄLÄ Kimmo Pyykön Pitkän matkan ateljeenäyttely Taidemuseon kolmannessa kerroksessa.. Juha Papinsaari harj.radalla su 18.8. Klan Kansalliset seniorit Kesäteatteri ke 7.8. – En, koska minulla ei ole edes autoa. klo 13. Yht.hlö. Ilm. 12. – Kuu on niin kummallinen juttu, että välillä mietin, että onko kuuta edes olemassa. Ilm. Kimmo Pyykön taidemuseo on avoinna tiistaina ja keskiviikkona kello 11–17, torstaina kello 11–19, perjantaina ja lauantaina kello 11–17 ja sunnuntaina kello 11–15. Seurat toimivat Klan Eläkkeensaajat Ke 26.6. Baltic Princess. – Persoonallisista nauruista. klo 12. Kärsitkö allergioista. 050 496 1120 tai heikki.waulu@kotikone.fi. Helena Villenius p. Vehkajärven koulu. 3. ilm. 1.7. 5
maailman tutkituin ihonhoitosarja Exuviance, jota ei ole muilla Kangasalla. Hoitolalla on myös Facebook-sivut.. 22 Keskiviikko 19.6.2019 Kangasalan Sanomat KIITOS KANGASALAJUKOLAN TEKIJÖILLE! Jukolamme jää historiaan ennätyssuurena ja parhaiten toteutettuna Venlojen ja Jukolan Viestien tapahtumana. 5) Kilpailuvaltti: – Salonki Sulotar on pieni, lämminhenkinen hoitola, jossa voit hoidattaa ammattilaisella sekä kasvosi että jalkasi. Missään aiemmassa Jukolassa ei ole koettu tällaista talkooinnostusta ja -taitavuutta, yhdessä tekemisen henkeä, sitoutumista ja myönteistä otetta. 6) Henkilöstön määrä: – Toimin yksityisyrittäjänä. – Lisäksi käytössäni on toinen harvinaisuus Pirkanmaalla, Caretech Quattro 4 in 1 -laite, jolla voidaan antaa muun muassa. 4) Asiakaskunta: – Asiakaskuntani ikähaarukka on laaja niin kasvokuin jalkahoidoissa. – Iho vaatii erilaista hoitoa eri elämänvaiheissa. Kuvassa opastuksen alkamisen odottelua Ainolan puutarhassa. Minulla on myös myynnissä Exuviancen kotihoitotuotteita. – Toinen tavoite on saada myös miehet käyttämään ihonhoitopalveluja. Sää suosi retkeä, joten matkalla saatiin nauttia niin keväisen luonnon kauneudesta kuin kulttuuristakin. Kohteina olivat Sibeliuksen Ainola, Juhani Ahon Ahola ja vasta viime vuonna yleisölle osittain avattu Eero Järnefeltin ateljeekoti Suviranta. Pahoittelemme, että linja-autoilla oli ruuhka-aikaan viiveitä ja että matkustajat joutuivat odottamaan pysäkeillä. Olemme nöyrän kiitollisia tuhansille Kangasalan ja lähiseudun asukkaille ja yhteistyökumppaneille. Laitteella voi antaa esimerkiksi LED-valohoitoa. Nuorin asiakkaani on ollut 13-vuotias ja vanhin 87-vuotias. Vaikka miehen iho on testosteronin ansiosta naisen ihoa paksumpi ja vahvempi, myös se tarvitsee säännöllistä hoitoa ja huolenpitoa . Kiitos, että saimme yksityisten mailla toteuttaa vuosikymmenten unelman, Jukolan viestin Kangasalla! Oli tiedossa, että ennätyssuuri tapahtuma aiheuttaa ruuhkia. 3) Palvelut/tuotteet: – Teen Exuviance-kasvohoitoja, laitekasvohoitoja, jalkahoitoja, sokerointeja ja värjäyksiä. Kaiken ikäisillä voi olla jalan rakenteesta, turvakengistä, sairauksista tai harrastuksista johtuvia ongelmia. Olemme varmoja, että tämä yhteinen talkooponnistus nosti Kangasalan myönteistä tunnettavuutta laajasti ja luo Kangasalla myönteistä yhdessä tekemisen henkeä ja taitoa vuosiksi eteenpäin! KANGASALA-JUKOLA 2019 Sulottaressa hoidetaan myös komeutta 1) Yrityksen nimi: Kauneusja jalkahoitola Salonki Sulotar 2) Yrittäjä/yrittäjät: – Olen kangasalalainen Ritva Hiltunen. Minulle on tärkeää, että asiakas lähtee hoitolasta rentoutuneena ja virkistyneenä hymy huulillaan. – Aikaisemmalta koulutukseltani olen HSO-sihteeri, ja olen työskennellyt 30 vuotta ylimmän johdon assistenttina isoissa yrityksissä: öljy-yhtiössä, vakuutusyhtiössä ja mediassa. Ritva Hiltunen kannustaa naisten lisäksi miehiä jalkaja kasvohoitoon. LEDvalohoitoa. Lisäksi ryhmä tutustui Järvenpään taidemuseon näyttelyyn Sadejuovia ja pilvisäteitä – taiteilijoiden taivaat meteorologin silmin, jossa oli muun muassa Tuusulassa vaikuttaneiden Eero Järnefeltin, Pekka Halosen ja Venny SoldanBrofeldtin töitä. Pisimpään yli 16 vuotta työskentelin kansainvälisessä lääketeollisuudessa myynnissä ja markinoinnissa. – Kilpailuvaltteja ovat hoitolan sijainti, joustavat aukioloajat sekä Ritva Hiltunen käyttää Pirkanmaalla harvinaista Caretech Quattro 4 in 1 -laitetta. 8) Miksi yritys sijaitsee Kangasalla: – Alunperin suunnittelin perustavani hoitolani Tampereen ydinkeskustaan, mutta raitiotietyömaa sai minut toisiin aatoksiin. Olen kouluttautunut SKY-kosmetologiksi, kosmetiikkaneuvojaksi ja jalkojenhoitajaksi. – Asiakaspalvelu on minulle sydämenasia. Pirkanmaallakin sitä on vain muutamalla muulla hoitolalla. Tärkeää on tarkistaa, että tuotteessa on sekä UVA-suoja että UVB-suoja, jolloin saat suojan sekä vanhentavilta että polttavilta säteiltä. – Kesällä minulla on tarjous kulmien siistiminen ja värjäys veloituksetta kasvoja jalkahoidon yhteydessä 10) Verkkosivujen osoite: Nettisivut löytyvät osoitteesta salonkisulotar.fi. 9) Ajankohtaista juuri nyt: – Aurinkosuojakerrointa kannattaa käyttää päivisin ympäri vuoden, sillä se on paras ikääntymistä ehkäisevä tuote. Retkellä Suomi-Venäjä-Seuran Kangasalan osaston kevätretki suuntautui tänä vuonna Tuusulanjärven taiteilijakoteihin. Siitä huolimatta liikenne sujui varsin hyvin. 7) Tulevaisuuden tavoite: – Uutena yrittäjänä luonnollisesti tärkein tavoitteeni on saada näkyvyyttä, jotta asiakkaat niin Kangasalta kuin muualtakin Pirkanmaalta löytäisivät Salonki Sulottareen. Teimme tässä voitavamme, palkkaamalla saman yrittäjän kuin viime vuoden Jukolassa, eli toimijan, jolla oli kokemus vastaavan tapahtuman bussitoiminnasta. Minulla kävi hyvä tuuri, kun Vatialantieltä vapautui hoitolatila juuri silloin, kun etsin uutta paikkaa hoitolalleni. – Hoitolaan on helppo ja nopea tulla myös muualta Pirkanmaalta
Erot ovat pieniä, mutta vaikuttavat sitäkin suuremmin ajamiseen. Ensimmäinen auto oli 4-vuotissyntymäpäivälahja isoisältä. Välillä pitää tietenkin nauttia muustakin elämästä, Vuoristo pohtii. Vuoristolla ei ole ollut ongelmia yhdistää koulunkäyntiä ja ahkeraa urheilua. Autourheilu on raakaa, mutta hauskaa. Ammattiura on realistista aloittaa jo noin 18-vuotiaana. Mikael Vuoristo on vasta 13-vuotias, mutta jo kansainvälisestikin menestynyt karting-ajaja.. Periksi ei saa antaa, ei yhtään eikä missään tilanteessa, Mikael Vuoristo kommentoi. Kuntoaan hän ylläpitää lenkkeilemällä ja lihaskuntoilemalla 3 5 kertaa viikossa. Vuoristo matkustaa kisoissa ja treeneissä isänsä kanssa, joka on oppinut entuudestaan vieraasta lajista poikansa innostuksen myötä. Auto on päällisin puolin todella yksinkertainen, mutta tarkemmin tarkasteltuna se sisältää paljon pieniä osia, jotka vaikuttavat huomattavasti auton käyttäytymiseen radalla. Laji on kasvattanut nuorta miestä, sillä se vaatii sinnikkyyttä ja periksiantamattomuutta. Lentolassa sijaitsee kilometrin pituinen karting-ajorata, jolla Mikael Vuoristo aloitti harrastuksen neljävuotiaana. Tarkemmat tähtäimet ovat vielä hakusessa ja tässä vaiheessa ammattiajaminen kiinnostaa missä tahansa autoluokassa. Laji innosti heti ja ensimmäiset kisansa hän koki seitsemänvuotiaana. Mikael kilpa-ajaa IAME Series -sarjassa X30 Junior -luokassa. Lokakuun tavoitteena Vuoristo pyrkii sijoittumaan viidentoista parhaan joukkoon. Karting-auto ja Mikael painavat yhdessä noin 145 kg. Kangasalalainen Vuoristo suhtautuu kunnianhimoisesti ajamiseen ja tähtää ammattikuljettajaksi. – Teen aina parhaani ja olen mahdollisimman nopea. Muita unelmiaan Mikael ei osaa tarkkaan nimetä. Koulu sujuu, vaikka karting menee välillä sen edelle ja tärkeimmät tavoitteet liittyvät muuhun kuin opiskeluun. Mikael suhtautuu kartingiin intohimoisesti. Moottori ja laitteisto näkyvät. Kilpaileminen lajissa kuin lajissa saa Vuoriston innostumaan. Syksyn kisat Ranskassa ovat Vuoriston kolmannet kansainväliset. Pohjoismaiden osakilpailun voitto oli haaveena, mutta Vuoristo ei kuitenkaan osannut odottaa sellaista vielä tässä vaiheessa uraansa. Hymyileväinen ja kohtelias nuori pohtii haluavansa kehittyä parhaaksi versioksi itsestään ja olla hyvä ihminen. Ajamista voi analysoida tietokoneella. Jarrutuspaikat, ajolinjat ja mutkat tulee opetella kisapaikalla treenaamalla vähintään kerran ennen kisavuoroa. Urheilu ja hyvinvointi ovat hänelle tärkeitä asioita elämässä. Hän kisasi Le Mansissa myös viime syksynä. Sarja määräytyy auton moottorimerkin mukaan ja luokka iän mukaan. – Formulat on varmaan kaikkien nuorten ajajien unelma, mutta todella harva sinne lopulta pääsee, Mikael Vuoristo toteaa. – En tiedä, mikä muu voisi olla se minun juttuni. 23 Keskiviikko 19.6.2019 Kangasalan Sanomat Unelmien toteutusta kartingissa Anna Mikkonen Urheilijalupaus voitti Pohjoismaiden osakilpailut toukokuussa Ruotsissa ja varmisti siten paikkansa syksyn kansainvälisessä finaalissa Ranskassa lokakuussa. Viime aikoina treenit ovat siirtyneet kisapaikoille. Vuoristo aloittaa syksyllä yläasteen, mutta koulun vaihto ei erikoisemmin jännitä. Myös jokainen rata on yllättävän erilainen. Junioriluokan auto painaa kuskin kanssa yhteensä 145 kiloa. Talvisin treenaaminen toteutuu hiihtämällä ja ajosimulaattorissa. – Kisapaikoilla koitan myös tehdä läksyjä ja lukea kokeisiin, mutta sillä tavalla, ettei se häiritse ajamista. Hän suhtautuu kouluun neutraalisti
OK Junioreiden lauantain kilpailussa Henri Sääskilahti ajoi voittoon komean suorituksen päätteeksi. Perhosen aika 1.04,09 oli samalla ikäkausiennätys eli käytännössä Suomen ennätys. Lauantaina moottorin kanssa oli ongelmia, se selittää päivän sijoitusta, Valtanen totesi. OK-luokassa lauantaina voittoon ajoi Axel Saarniala. Hinkalle tuli kultaa myös 200 metrin selkäuinnissa ja sekauinnissa sekä 50 metrin perhosessa. Hinkan sisaruksista vanhin, 14-vuotiaiden tyttöjen sarjassa kilpaileva Aino napsi kisoissa mitaleja useasta eri lajista. Joukkuekisassa heidän joukkueensa sijoittui neljänneksi. Poriin kuohulaiset suuntasivat viikkoa myöhemmin kahdeksan hieman vanhemman uimarin voimin. Palkintopallille päivän ylivoimainen ykkösnimi sai seuraukseen Niko Perttalan ja Niko Lehtosen. Koskella on takanaan hyvä talvikausi. Kuohun joukkue sijoittui seurapisteissä viidenneksi ja mitalitaulukossa kolmanneksi. Hanni Koski (vas.) ja Helmi Hinkka menestyivät hienosti Rollo-uinneissa Oulussa.. Podiumille pääsivät nousemaan myös Miklas Pikkuhuhta, Jami Ihalainen ja Meeri Yli-Äyhö. Pääsin ajamaan ongelmitta läpi kilpailun, Saarniala kertasi. – Tänään kaikki toimi hyvin. Saarnialalle voitto oli kauden ensimmäinen ja se maistui hyvältä. 24 Keskiviikko 19.6.2019 Kangasalan Sanomat Kangasalla jännittävä kartingin kisaviikonloppu Kartingin SM-kauden toinen kisaviikonloppu kisattiin Kangasalla, Lentolan vauhdikkaalla radalla. Pikkuhuhta voitti 400 metrin sekauinnin, 200 metrin rintauinnin ja 100 metrin rintauinnin. Vihdin tuplavoiton siivittämänä hallitseva Suomen mestari on mukavassa pistejohdossa kahden ajetun kisaviikonlopun jälkeen. 200 metrin sekarissa hän sijoittui toiseksi. Aika jäi ainoastaan kaksi sekuntia voimassa olevasta suomenennätyksestä. Hän voitti kultaa 100 metrin vapaauinnissa, selkäuinnissa ja perhosessa. Kaikkiaan mukana oli 408 11–13-vuotiasta poikaa ja 488 10–12-vuotiasta tyttöä. Selvittyään avausmutkien tapahtumista Taponen painoi kärjessä karkuun ottaen turvallisen suuruisen voiton ennen Sääskilahtea ja Patrick Hakalaa. Hieno suoritus nähtiin myös Hanni Koskelta. Viikonloppuna Kangasalla ajettiin myös Suomen juniorimestaruuden osakilpailut. – Pääsin yllättämään Tuukan, ja sen jälkeen meillä oli erittäin tiukkaa vääntöä maaliin asti, tyytyväinen Sääskilahti iloitsi. Kuohun Helmi Hinkka pääsi kotimatkalle kaulassaan viisi mitalia. Sunnuntaina Kangasalla podiumille ajoivat Perttala ja Saarniala, joille viikonloppu oli siis varsin onnistunut. Kuohun vanhemmat uimarit osallistuivat valmentajiensa Kari Aron ja Pia Nyman-Aron johdolla kauden päätöskilpailuihin Porissa. Seurapisteissä Kuohu sijoittui seitsemänneksi, mitalitaulukossa kuudenneksi. Sääskilahti ohitti paalumies Tuukka Taposen, jonka jälkeen kaksikko taisteli tiukasti toisiaan vastaan ruutulipulle. Useita lajeja harrastava monilahjakkuus nappasi aikaisemmin talvella myös ampuhiihdossa yksilömatkalla SMpronssia. Kolmas sija irtosi 100 selkäuinnista. Molemmat kisat ovat ikäluokkiensa suomenmestaruuskisat. Numerolla kolme ajoi Tuukka Taponen ja numerolla 7 Henri Sääskilahti. Kartingin SM-kausi jatkuu Vantaalla 5.–7. heinäkuuta. Hän ui kisat kaikkinensa hyvin, mutta 12-vuotiaiden 400 metrin vapaauinnin hän voitti ajalla 4.54,79. Sunnuntaina kärkikaksikon osat vaihtuivat. Viikonloppu tarjosi kaikenkattavan kartingelämyksen, josta ei rytinää ja vilskettä puuttunut. Kuohulaisia ampaisi starttipallilta liikkeelle 78 kertaa. Samuli Mertsalmi teki kaksikolle seuraa palkintopallilla. 200 metrin perhosessa hän oli toinen ja 200 metrin vapaauinnissa kolmas. Kangasalla ajettiin kartingia viime viikonloppuna. Hinkka voitti kymmenenvuotiaiden tyttöjen 100 metrin vapaauinnin ja 200 metrin sekauinnin. Kuohun uimareilla jälleen hienot kauden päätöskisat Uimaseuran Kangasalan Kuohun uimarit kauhoivat menestystä sekä nuorempien ikäluokkien Rollo-uinneissa Oulussa että hiukan vanhempien ikäkausimestaruusuinneissa Porissa. Sunnuntain finaalilähtö kuului puolestaan vähintään yhtä ylivoimaisella esityksellä Juho Valtaselle. Pronssisen mitalin hän nappasi myös 800 metrin vapaauinnissa. Jami Ihalainen puolestaan voitti 100 metrin rintauinnin, toiseksi hän sijoittui 200 metrin selässä ja 50 metrin rinnassa. Hopeaa hän nappasi 50 metrin perhosessa ja rintauinnissa, pronssimitali napsahti 50 metrin selkäuinnissa. – Päivä oli onnistunut kaikin puolin. Meeri Yli-Äyhö puolestaan nappasi hopeiset mitalit 100 ja 200 metrin rinnasta. Oulun kisoihin osallistui kesäkuun toisena viikonloppuna uimareita 68 eri seurasta ympäri Suomen
Liuksialankuja 33, Kangasala Tilavaraukset: juhlatalo.aijala@gmail.com www.juhlataloaijala.fi KANGASALAN LEPOKOTI Ruutanantie 26 kokousja juhlatilat sauna ja takkahuone www.elisanet.fi/kangasalan lepokotisaatio P. Katja Heinonen Jalkojenhoidon at, lähihoitaja P. Keskusaukio 2. SIISTIKUNTOINEN KAKSIO, Kangasalan keskusta. Kirjalliset täydentävän ja ehkäisevän toimeentulotuen hakemukset os. Alueelle rakennetaan uusi jäähalli. VUOKRALLE TARJOTAAN TORILLA METALLIROMUN KERÄYS mm. Pälkäneen sosiaalitoimiston ollessa suljettuna kiireelliset sosiaalityön, täydentävän ja ehkäisevän toimeentulotuen asiat sekä lastensuojelun päivystys hoidetaan Kangasalan sosiaalikeskuksessa, yhteystiedot yllä. Sarja Y60: 1) Harri Bister 43, 2) Jaakko Horkka 36, 3) Seppo Kyyhkynen 27. VALTAVA KESÄALE ALKAA TORSTAINA! Kaikki kesäkengät mahtavin alennuksin. 050 537 9320 jalkahoitokatjuska@facebook.com HELIN POLI Jalkojenhoito Kotija laitoskäynnit Perushoitajan palvelut Vesitehtaankuja 3, OP:n talo (esteetön käynti ent. Hyvää juhannusta Kenkävaunun asiakkaille! VIIALAN KOTILEIPOMO Kangasalan torilla to 20.6. P. Kymppi-64:n mestaruuskilpailu Suomatkassa 13.6. 040 133 6773. 050 596 9126 • ympäristönsuojelu puh. Urheilutie 13, ja kaupungin verkkosivuilla kangasala.fi. 0500 478 996 www.ahjarvelaiset.fi ME PALVELEMME KAUNEUSJA TERVEYSPALVELUT JALKAHOITO KATJUSKA Liisantie 4 B 15 (1krs/hissi) Käynti Finnentien puolelta. 040 133 6790 (22.–26.7.) • vesilaitos puh. P. 570 e/kk sis. Kangasalan sosiaalija terveyskeskus, Urheilutie 15, 36200 Kangasala. Mahdolliset mielipiteet asemakaavasta on toimitettava elinympäristölautakunnalle 15.8.2019 mennessä sähköpostitse kaavoitus@kangasala.fi, teknisen keskuksen asiakaspalvelupisteeseen, Urheilutie 13, tai postitse Elinympäristölautakunta, PL 50, 36201 Kangasala. 040 133 6198 • lastensuojeluilmoitukset päivystyspuhelimeen 050 469 9724 arkisin klo 8–16, klo 16 jälkeen iltaisin ja viikonloppuisin numeroon 0500 625 990 • kotihoidon kiireelliset asiat arkisin klo 9–11 puh. 040 578 1414. Suurin kala Reijo Tammisalolla, lahna 445-grammainen. 040 133 6308 Pälkäneen sosiaalitoimisto on suljettuna 1.–21.7.2019. 050 550 9073 (8.–12.7.), puh. Kats. Nordean takaa) Palvelut ajanvarauksella 0400 426 416, www.helinpoli.fi KAUNEUSJA TERVEYSPALVELUT JALKOJENHOITOA LYMFATERAPIAA SATUJALAT Kuohu, Kangasalan uimahalli Avoinna sopimuksen mukaan P. 040 748 8471 PARTURI-KAMPAAMOT PARTURI-KAMPAAMO CUT & CARE Ellintie 6 B 1, 36200 Kangasala (K-Supermarketin vieressä) Varaa aika: 040 181 2300 Maanantaisin hiustenleikkaus ilman ajanvarausta. Tuloksia Kangasalan Sitoutumattomien Eläkeläisten onkikilpailut 12.6. Miehet: 1) Matti Helin 3587 grammaa, 2) Erkki Siitonen 2235, 3) Antti Käpynen 2162, 4) Reijo Tammisalo 1926, 5) Kauko Heikkinen 1729, 6) Tuomo Mälelä 1714, 7) Kenneth Tuominen 1655, 8) Kai Tyrkkö 1594, 9) Urho Karppinen 1585, 10) Arto Särkikoski 1470, 11) Tarmo Tonttila 1403, 12) Antti Murtokanta 1345, 13) Kauno Kota-aho 1310, 14) Veini Honkanen 1095, 15) Mauno Suhonen 1064, 16) Armas Ruokolainen 984, 17) Rainer Kahilainen 962, 18) Antti Sytelä 887, 19) Lasse Keskumäki 880, 20) Reima Rantanen 823, 21) Heikki Villenius 588, 22) Aarne Peltola 444, 23) Eero Sinkkonen 307, 24) Markku Majamäki 117. Myös ulkopaviljonki. 050 469 9720 (8.–19.7.), puh 050 354 8178 (15.–26.7.) virka-ajan jälkeen • vesilaitos, puistot ja ulkoliikuntapaikat puh. 044 330 5567 ark. 050 404 1146. Perikunnalla on oikeus moittia yhtiökokouksen päätöstä 30 päivässä nostamalla kanne käräjäoikeudessa. Ilmastointi, hyvät kesäja talvirenkaat. JUHANNUSTARJOUS MANSIKKAWIENER 5 50 1 € p. AUTOKATOSOSAKE keskustasta, väliltä AinontieTarpilantie. Sarja Y70: 1) Eero Kauttio 33. 044 333 7209 ma ja la 10-14, ke 10-17 Kangasalan srk, SLS www.facebook.com/lahetystupa KIRPPUTORIT SPR KANGASALAN OSASTON KIRPPUTORI Kangasalantie 1133 ti-pe 14-18, la 10-14 Tule tekemään löytöjä -edulliset hinnat! P. 17.6.2019 KAUPUNGINHALLITUS KUULUTUKSET KANGASALAN KAUPUNKI SEKALAISIA MYYDÄÄN OSTETAAN Varoitusilmoitus kuolinpesän asunnon D2 haltuunotosta As Oy Sahalahden Pakkalankulma Tursolantie 4 D2, 36430 Sahalahti. Kuohu toivottaa hyvää juhannusta ja kesää kaikille! TOYOTA AVENSIS 1,6 -00. 040 774 4711. alkavalla viikolla (mm. 050 430 2773 Kopinkulma, Tampereentie 1 KIRPPUTORIT LÄHETYSTUPA Lähetyksen kirpputori Ruutanantie 8, Kangasala P. 3 krs, ei hissiä. 10-16 www.ilkonhovi.fi 40 hengen juhlapaikka erilaisiin tilaisuuksiin AHJÄRVELÄISTEN TALO Vesijärven rannalla, Vesijärventie 13, Kangasala. 020 710 9311 • kaupungin omistamat kiinteistöt puh. 25 Keskiviikko 19.6.2019 Kangasalan Sanomat ELÄIMET ELÄINLÄÄKÄRI VILLE SUUTARI vastaanotto Pälkäneellä P. 040 092 6205 (15. 040 031 2537 • Sahalahden alue (kadut, ulkoalueet, pihat) Viherpalvelu Hyvönen, puh. Sarja Y50: 1) Ari Arvonen 41, 2) Pekka Kovaleff 33. Makeat suomalaiset mansikat, herneet, siiklit Kaikki tuoreet vihannekset Kangasalan torilta ma-la 8–15 (juhannuspäivä suljettu) Tatun makeat marjat Uusi yrittäjä Ota yhteys p. 040 133 6666 • kaupungin omistamat kiinteistöt puh. 0500 862 423 Kesäkuun lopulla pääsee vielä uimaan Kuohun lämpimiin ja puhtaisiin vesiin! Kuohu on huoltotauolla 1.7–4.8.2019 eli aukeaa jälleen 5.8.2019. –26.7.) • puistot ja ulkoliikuntapaikat puh. 050 550 9739 • katujen kunnossapito puh. Kirkkojärventie 4, Kangasala puhelin 03 364 0501 www.kangasalanuimahalli.fi Elokuussa ohjattu toiminta alkaa 12.8. Kansallinen trap, 50 kiekkoa Sarja Y: 1) Matias Puolitaival 31. Yht.otot iltaisin P. Kiireelliset asiat virka-aikana: • rakennusvalvonta puh. 040 540 9703. 0400 488 189 www.satujalat.fi HYVÄÄ PERUSHIERONTAA Koulutettu hieroja Hannu Kaukonen P. P. 050 550 9079 (8.–19.7.), puh. 045 863 5090, 050 382 0421 Juhlaja kokoustila ILKONHOVI Kangasalantie 618 (Vatialan hautausmaata vastapäätä) P. varaajat ja lämmityskattilat, säiliöt, romuautot, akut, kattopellit, maatalouskoneet. 040 778 8695 JUHLAJA KOKOUSTILAT SUORAMAN TYÖVÄENTALO Tupatie 8, Kangasala Juhlaja kokoustilaa jopa 180 hengelle. jumpat ja uimakoulut). Yrittäjä, haluatko mukaan. 0400 566 937 myös iltaja viikonloppuaikoja JUHLAJA KOKOUSTILAT ÄIJÄLÄ Viihtyisässä kartanomaisemassa juhlaja kokoustilat 80 hengelle. Yhtiökokous on päättänyt hallintaanotosta max. Miehet: 1) Arto Särkikoski 3839, 2) Rainer Kahilainen 2890, 3) Reijo Tammisalo 1840, 4) Matti Helin 1604, 5) Tuomo Mäkelä 1439, 6) Kai Tyrkö 781, 7) Antti Sytelä 575, 8) Aarne Peltola 755, 9) Mauno Suhonen 508, 10) Urho Karppinen 506, 11) Kauko Heikkinen 411, 12) Antti Käpynen 329, 13) Heikki Villenius 327, 14) Tarmo Tonttila 273, 15) Kenneth Tuominen 261, 16) Pentti Puranen 256, 17) Armas Ruokolainen 246 g. Lisätietoja asemakaavasta antaa suunnitteluarkkitehti Susanna Virjo, p. 13.6. 19.6.2019 ELINYMPÄRISTÖLAUTAKUNTA Toimipaikkojen poikkeukselliset aukioloajat kesällä Kaupunginvirastot ja puhelinvaihde ovat suljettuina 8.–28.7.2019. 050 570 2464 • katujen kunnossapito (ei Sahalahti), Destia, puh. vesi. Suurin kala Irma Kahilaisella, 563-grammainen lahna. 050 550 9087 • maastomittaus puh. 040 502 4091/Erkki Nyt lähitorilta naisten ja miesten kengät, kumisaappaat, terveysja vapaa-ajan kengät sekä leveälestiset jalkineet Ecco-sandaalit -20% Kangasalan torilla torstaina 20.6. Lahdenkulman saunalla Naiset: 1) Irene Siitonen 1569 grammaa, 2) Helena Villenius 1288, 3) Irma Kahilainen 1182, 4) Terttu Kota-aho 1009, 5) Sirpa Mansikkamäki 943, 6) Airi Rodziewicz 794, 7) Vieno Sisso 781. 050 404 1146 Kangasalan kaupunki Kunnantie 1, 36200 Kangasala PL 50, 36201 Kangasala Vaihde: 03 5655 3000 www.kangasala.fi Jäähallin alueen asemakaava Jäähallin alueen asemakaavan muutoksen (Finnentie, kaava 832) valmistelu-aineisto Pikkolan korttelissa 315 osa on nähtävillä 24.6.–5.7.2019 ja 29.7.–15.8.2019 maankäyttöja rakennusasetuksen 30 §:n mukaisesti teknisessä keskuksessa, os. 36kk ajaksi maksamattomien kulujen vuoksi. 050 550 9061 Kangasalan sosiaalikeskuksessa palvellaan ajalla 1.–28.7.2019 puhelimitse päivystysluonteisesti seuraavissa asioissa: • sosiaalityön, täydentävän ja ehkäisevän toimeentulotuen kiireelliset asiat,yhteydenotot puhelimitse arkisin klo 9–11, puh. Kaupungin viralliset ilmoitukset ovat nähtävänä 8.–28.7.2019 pääkirjastossa kirjaston aukioloaikoina, os. Heti vapaa. P. Maksuton nouto, p. Hallintaanotto tapahtuu viimeistään 60 päivän kuluttua yhtiökokouksen päätöksestä. Ota yhteyttä p. Elokuun lasten uimakoulut ja aikuisten kurssit ovat jo nyt varattavissa. Kangasalan Eläkkeensaajien kalakerhon rannaltaongintakilpailut 11.6.2019 Tiihalassa Hyyröllä Naiset: 1) Irma Kahilainen 1226 grammaa, 2) Hilkka Helin 1194, 3) Irene Siitonen 545, 4) Mirja Soukko 466, 5) Helena Villenius 413, 6) Vieno Sisso 387, 7) Airi Rodziewicz 167
Mika Rantanen p. 03 379 1488 ELÄIMET Mäntytie 12, RUUTANA . Juhlat ja yksityistilaisuudet Zerafiinassa 20-80:lle iltaisin ja viikonloppuisin: kirsi@zerafiina.fi tai p.040-6433543 www.zerafiina.fi, Kangasalantie 960 ILMASTOINTIHUOLLOT/ NUOHOUKSET • dieselja bensakäyttöisten moottorien korjaukset • autojen ruostekorjaukset • katsastusremontit • moottorisahojen, ruohonleikkurien ym. Myös iltaisin ja viikonloppuisin. PARHAAT SÄHKÖPYÖRÄT! Tuo vanha pyöräsi vaihdossa! Pyöräkauppaa jo 40 vuotta Aseman Pyörähuolto Polkupyörien: huolto varaosat tarvikkeet 045 171 2511 asemanpyorahuolto.fi Kangasalan Lavavuokraus, kuljetukset, roskalavat, minikaivinkonetyöt 0400 951 107 PIHA JA LAVA OY KESÄRENKAAT Tule valitsemaan laadukkaat ja turvalliset renkaat edullisesti! Nokian, Goodyear, Bridgestone, Sava, Firestone, Sailun, Autogrip ym… Myös erikoisvanteet ja asennukset! Rengasmyynti Askosaari Oy Keskuojankatu 11 Sarankulma Tre P. Tule käymään myymälässä Ellintie 4, 36200 Kangasala Puh. 040 702 6586 Jenni Ijäs p. 03 377 1140 AUTOTARVIKE KANGASALAN arkisin 8-17 | P. 03 356 2007 ma-to 9-18, pe 9-17 www.pesukaksikko.fi KAIKEN KATTAVAT PESULAPALVELUT PESULAX OY Messukylänkatu 21 p. 03 3773 177 RENGASMYYNTI RENKAAT VANTEET RENGASHOTELLI WWW.RENGASPARK.FI Kalliontie 13 , 36220KANGASALA 040-7222141 • Tuulilasien vaihdot ja korjaukset • Muovihitsaukset: puskurit ym. Ilmainen puhelinneuvonta. 040 744 1097 KEHYSLIIKKEET KAUNEUSJA TERVEYSPALVELUT Kysy vapaita aikoja Puh. 040 749 7442 Johanna Peltonen 044 078 9657 Petri Siira 040 541 2138 Kirsi Salovaara 044 906 8711 Aula Kodit Oy Mäkirinteentie 10, Kangasala Niina Nurminen 044 768 8113 Jyri Seljavaara p. 040 566 2189 Kari Kuuttinen Myyntineuvottelija p. • Asuntokaupan kuntokartoitukset • Energiatodistukset • Kosteuskartoitukset Pirkanmaan Energiakartoitus Oy WWW.LILLVET.FI Kuohunharjuntie 31, 36200 Kangasala 010 5011 873 KUKKAKAUPAT JA PUUTARHAT Puusepäntie 31, Kangasala p. Aina onnistuu kun soitat, myös lauantaisin. 03 377 4862 varatuomari Arto Mäkihannu 0400 630 683, arto@makihannu.fi Santeri Mäkihannu 040 757 9366, santeri@makihannu.fi www.makihannu.fi HRKKONEVUOKRAAMOT Kangasala Tampere Pirkkala Rakenna tai remontoi Ammattilaisena tai omaan kotiin ILMALÄMPÖPUMPUT JA SÄHKÖASENNUKSET • Bosch • Electrolux • Mitsubishi Electric • Panasonic • Laitetakuu jopa 6v. 8–17 www.mobilexpresskangasala.. 0400 335 443 Joustavasti asiakkaan luona. 03 379 0333 AUTOHUOLTO arkisin 8-17, la 9-14 | P. 045 166 3396 ma-pe 9-17 Teitä palvelevat pyykkärit Terje ja Olavi Bötker PYYKKÄR T Koskijaloste • ilmastointikanavien puhdistukset ja valvonta • hormien korjaukset ja tarkistukset • ym. huollot Kalliontie 35, halli 2, 36100 Kangasala Puh. 044 276 7111 Mika Vesanto Tmi ------HOMMA TOIMII ------Kalliontie 35, halli 2, 36100 Kangasala • autojen ruostekorjaukset, katsastusremontit ja huollot • moottorisahojen, ruohonleikkurien ym. 03 3772 500 päivystys 24/7 0400 411 008 www.kayttolukko.fi Turvallisuuden avaintekijä Kangasalan Kodit Oy Maarit Pelli 044 504 4511 Tuure Koivumäki 044 504 4510 Pirkko Riepponen 050 313 1025 Harri Kalliovalkama 044 504 4507 Minna Kalliovalkama 044 504 4506 KANGASALA Myllystenpohjantie 2, Kangasala P. 9–17) Puh. Tilaukset: 03 371 6106 www.laurilanbetoni.fi ULKOJA KATTOMAALAUKSET Kysy ilmainen tarjous. 0400 455 502 Myös kotikäyntejä! www.elainlaakariasematroppi.fi Jesse Virpinen 050 787 888 jesse@lvivirpinen.. • www.lvivirpinen.. LAKIASIAT Lakiasiaintoimisto MÄKIHANNU OY Toivontie 2, 36200 Kangasala P. 044 743 3580 koilliskeskus@kiinteistomaailma.fi Asuntokaupan asiantuntija! Asuntopiste Kangasalla 22 vuotta. 0400 633 331 KANGASALA AUTOILU www.studioreettamuranen.fi 040 757 2435 Kuvaukset studiossa ja miljöössä VALOKUVAUS KIINTEISTÖVÄLITYS (ark. 050 551 7031 Pertti Männikkö LKV, KED p. PERUKIRJAT KAUPPAKIRJAT TESTAMENTIT YM. 03 377 2952 www.mhyroine.. 03 3141 3900 ma-pe 7-18 www.pesulax.fi Ellintie 2, Kangasala p. EDUNVALVONTAVALTUUTUKSET ASIOINTIPALVELU PEKKA VALTONEN P. 050 551 0757 WWW.EHDFINLAND.NET Musteet ja värikasetit IT-Tarvikkeet Huoltopalvelu Kopiopalvelu Vahvaa tekemistä jo vuodesta 1995 TIETOKONEET, OHEISLAITTEET, HUOLLOT JA KORJAUKSET SAUNALAHDEN LAAJAKAISTAJA MATKAPUHELINLIITTYMÄT Ellintie 6, Kangasala, ark. tete.lentola@gmail.com Merkillisen hyvää palvelua Kangasalantie 921, katsastusaseman vieressä arkisin 8-17, la 9-14 | P. 050 404 1146 Käytä kotikaupunkisi palveluita Parasta palvelua paikallisilta Uusi yrittäjä Ota yhteys p. 0400 611 488 www.kukkivat.fi info@kukkivat.com Palvelemme joka päivä! Ark. 040 744 1097 MH Metsurityö P. (03) 379 2940 www.tv-hugg.com • TV:t + digiboxit • Audio + videolaitteet • Antenniasennukset + tarvikkeet TV-DIGIHUOLTO Ellintie 6, Kangasala Eläinlääkäri NETTA TAMMISALO pieneläinvastaanotto Lentolantie 2, Kangasala P. 03 377 3733 kangasala@kiinteistomaailma.fi Kangasalan Kodit Oy KOILLISKESKUS Citymarket Linnainmaa P. Moision Rakennuspalvelu ME PALVELEMME TV, DIGILAITE, ELEKTRONIIKKA P. 03-356 1009 Asematunnelissa puh. 040 764 6161 OP Koti Pirkanmaa Oy LKV • Kuohunharjuntie 26, Kangasala • op-koti.fi • Autohuollot • Raskaskonehuollot • Renkaat ja rengastyöt, myös isot renkaat • Ilmastointihuollot ja pakokaasutestit • Bosch vikadiagnoosi • Webasto ja Eberspächer • Pesupalvelut! Kultapellonkuja 120, Kuhmalahti Korjaamo 0440 684 521 korjaamokultapelto@gmail.com Hydrauliikkaletkut ja liittimet 0500 846 709 / 24/7 h Valtuutettu -HUOLTO Öljynvaihto aikaa varaamatta Moottoriöljyt kaikkiin autoihin täyden palvelun autokorjaamo Lentolantie 12, Kangasala, p. 050 453 2140 ma-pe 10-18, la 10-14, toptassut.fi • Pesut ja trimmaukset • Ruuat ja tarvikkeet • Pentupainit joka la klo 12 Soita ilmoituksesi p. PYÖRÄJA URHEILULIIKKEET Juvelankatu 8 • p. 032 55 66 77 askosaari.fi PESULOITA PESU KAKSIKKO OY Osuusmyllynkatu 5, Messukylä P. 26 Keskiviikko 19.6.2019 Kangasalan Sanomat Puutyöliike Markku Leppänen • Puusepäntyöt • Saneeraustyöt • Korjaustyöt • Rakennustyöt P. 0400 854 860 KIVITIKKA • Sähköasennukset • Sähköremontit • LED-valaistus p. 040 712 6790 www.tilituovi.fi TILITOIMISTO TUOVINEN KY Auktorisoitu Taloushallintoliiton jäsen LAURILAN BETONI LEMPÄÄLÄN BETONI KANGASALA Kuljetukset ja pumppaukset edullisesti. 03 379 0242, ark. 363 2900 Ark. 050 404 1146 Oman kaupungin ammattilaiset palveluksessasi! KS KS KS Yrittäjä! Klikkaa tarkistamaan ja päivittämään yritystietosi veloituksetta: kangasalla.fi/yritykset Ka ng as al aku os i | Vi sit Ka ng as al a Paikallinen yritystieto kätevästi myös täällä. 03-4102 3074 Vatialantie 1 Nattari (Salea vastapäätä) Palvelemme myös Kaukajärvellä Juvank.10 puh. Saku Siurola | Kangasala 0400 908 082 rakennusliikemirantik.. 040 595 6227 • www.saneerausmestarit.com VIEMÄRIHUOLLOT Delete_palveluhakemisto_82x30_c.indd 1 27.11.2018 13.36.51 • Omakotitalot • Vesikattotyöt • Julkisivuverhoukset 0400 634 511 • Asbestityöt • Pihla-ikkunat ja ovet www.moisionrakennuspalvelu.. huollot Markku Peltola 050 340 2802 • www.energiakartoitus.. Soita 050 414 0040 Päivi Kuuttinen, LKV, KiAT p. 050 389 6836 OP Koti tuntee Kangasalan. 03-225 5153 ParturiKampaamo Hyvä hiustenleikkaus kuuluu kaikille KOULUTUKSET KOULUTUKSET JA KURSSIT 040 584 9560 www.hsmturvallisuuspalvelut.fi HSM Turvallisuuspalvelut Oy LUKKOLIIKKEET PALVELEMME 24 h www.lukkopalvelu.com oy 0400 877 611 Ota yhteyttä ja pyydä tarjous. 040 9381 400 www.kantam.fi PITOPALVELUT Lounas arkisin klo 10.30—13.30. vastaavat työt T:MI JURI LEHTINEN 0400 713 922 juri.lehtinen@kolumbus.. p.0400 168 805 www.maalampo.net Helmilämpö energiansäästöratkaisuja vahvalla kokemuksella Ellintie 2, Kangasala P. 10–18, la 8–15, su 10–15 yritysten perustamiset kirjanpidot ja tilinpäätökset veroneuvonta Ellintie 4, Kangasala P. • Pumppujen huollot sapinax.fi ilmalämpöpumppukangasala.fi 0400 511 658 Helmilämpö tekee Kangasalla: Kaikki kodin putkityöt sekä maalämpö-, ilmavesilämpöja ilmalämpöpumput asennettuna. 050 351 7031 Pekka Ström, LKV p. Yli 30v kokemuksella! LAKISÄÄTEISET NUOHOUKSET PIRKANMAAN ALUEELLA Pitopalvelua perheja yritysjuhliin koivistonkestikievari.fi 044 520 7077 Koiviston Kestikievari ELÄINTARVIKELIIKE Ellintie 6, p. 050 389 6803 Kirsi Muilu p. 10-18, la 9-14 • nippeli.. METSÄASIOISSA OTA YHTEYTTÄ MHY ROINE PUUNKAADOT • Puunkaadot • Tonttihakkuut • Metsänhoitotyöt • Puunkaadot • Tonttihakkuut • Metsänhoitotyöt Soita ja sovitaan ilmainen arviointikäynti! Soita ja sovitaan ilmainen arviointikäynti! MH Metsurityö P. klo 10–17 TIETOTEKNIIKKAA TILITOIMISTOT RAKENTAMINEN JA REMONTOINTI KAIKKI RAKENNUSALAN TYÖT UUDIS& SANEERAUSKOHTEET P. Aakkulantie 38, Kangasala P
Soita 050 414 0040 Päivi Kuuttinen, LKV, KiAT p. Juhlat ja yksityistilaisuudet Zerafiinassa 20-80:lle iltaisin ja viikonloppuisin: kirsi@zerafiina.fi tai p.040-6433543 www.zerafiina.fi, Kangasalantie 960 ILMASTOINTIHUOLLOT/ NUOHOUKSET • dieselja bensakäyttöisten moottorien korjaukset • autojen ruostekorjaukset • katsastusremontit • moottorisahojen, ruohonleikkurien ym. 03 377 4862 varatuomari Arto Mäkihannu 0400 630 683, arto@makihannu.fi Santeri Mäkihannu 040 757 9366, santeri@makihannu.fi www.makihannu.fi HRKKONEVUOKRAAMOT Kangasala Tampere Pirkkala Rakenna tai remontoi Ammattilaisena tai omaan kotiin ILMALÄMPÖPUMPUT JA SÄHKÖASENNUKSET • Bosch • Electrolux • Mitsubishi Electric • Panasonic • Laitetakuu jopa 6v. 0400 854 860 KIVITIKKA • Sähköasennukset • Sähköremontit • LED-valaistus p. 0400 455 502 Myös kotikäyntejä! www.elainlaakariasematroppi.fi Jesse Virpinen 050 787 888 jesse@lvivirpinen.. 040 744 1097 KEHYSLIIKKEET KAUNEUSJA TERVEYSPALVELUT Kysy vapaita aikoja Puh. huollot Kalliontie 35, halli 2, 36100 Kangasala Puh. 03-225 5153 ParturiKampaamo Hyvä hiustenleikkaus kuuluu kaikille KOULUTUKSET KOULUTUKSET JA KURSSIT 040 584 9560 www.hsmturvallisuuspalvelut.fi HSM Turvallisuuspalvelut Oy LUKKOLIIKKEET PALVELEMME 24 h www.lukkopalvelu.com oy 0400 877 611 Ota yhteyttä ja pyydä tarjous. 03 377 1140 AUTOTARVIKE KANGASALAN arkisin 8-17 | P. METSÄASIOISSA OTA YHTEYTTÄ MHY ROINE PUUNKAADOT • Puunkaadot • Tonttihakkuut • Metsänhoitotyöt • Puunkaadot • Tonttihakkuut • Metsänhoitotyöt Soita ja sovitaan ilmainen arviointikäynti! Soita ja sovitaan ilmainen arviointikäynti! MH Metsurityö P. Tilaukset: 03 371 6106 www.laurilanbetoni.fi ULKOJA KATTOMAALAUKSET Kysy ilmainen tarjous. PERUKIRJAT KAUPPAKIRJAT TESTAMENTIT YM. tete.lentola@gmail.com Merkillisen hyvää palvelua Kangasalantie 921, katsastusaseman vieressä arkisin 8-17, la 9-14 | P. 363 2900 Ark. 045 166 3396 ma-pe 9-17 Teitä palvelevat pyykkärit Terje ja Olavi Bötker PYYKKÄR T Koskijaloste • ilmastointikanavien puhdistukset ja valvonta • hormien korjaukset ja tarkistukset • ym. 050 389 6836 OP Koti tuntee Kangasalan. • Asuntokaupan kuntokartoitukset • Energiatodistukset • Kosteuskartoitukset Pirkanmaan Energiakartoitus Oy WWW.LILLVET.FI Kuohunharjuntie 31, 36200 Kangasala 010 5011 873 KUKKAKAUPAT JA PUUTARHAT Puusepäntie 31, Kangasala p. Aakkulantie 38, Kangasala P. Tule käymään myymälässä Ellintie 4, 36200 Kangasala Puh. 03 356 2007 ma-to 9-18, pe 9-17 www.pesukaksikko.fi KAIKEN KATTAVAT PESULAPALVELUT PESULAX OY Messukylänkatu 21 p. 040 702 6586 Jenni Ijäs p. 040 595 6227 • www.saneerausmestarit.com VIEMÄRIHUOLLOT Delete_palveluhakemisto_82x30_c.indd 1 27.11.2018 13.36.51 • Omakotitalot • Vesikattotyöt • Julkisivuverhoukset 0400 634 511 • Asbestityöt • Pihla-ikkunat ja ovet www.moisionrakennuspalvelu.. 03 379 1488 ELÄIMET Mäntytie 12, RUUTANA . 040 712 6790 www.tilituovi.fi TILITOIMISTO TUOVINEN KY Auktorisoitu Taloushallintoliiton jäsen LAURILAN BETONI LEMPÄÄLÄN BETONI KANGASALA Kuljetukset ja pumppaukset edullisesti. 032 55 66 77 askosaari.fi PESULOITA PESU KAKSIKKO OY Osuusmyllynkatu 5, Messukylä P. 040 9381 400 www.kantam.fi PITOPALVELUT Lounas arkisin klo 10.30—13.30. 040 744 1097 MH Metsurityö P. • www.lvivirpinen.. Aina onnistuu kun soitat, myös lauantaisin. (03) 379 2940 www.tv-hugg.com • TV:t + digiboxit • Audio + videolaitteet • Antenniasennukset + tarvikkeet TV-DIGIHUOLTO Ellintie 6, Kangasala Eläinlääkäri NETTA TAMMISALO pieneläinvastaanotto Lentolantie 2, Kangasala P. 10-18, la 9-14 • nippeli.. Mika Rantanen p. 03 3141 3900 ma-pe 7-18 www.pesulax.fi Ellintie 2, Kangasala p. PARHAAT SÄHKÖPYÖRÄT! Tuo vanha pyöräsi vaihdossa! Pyöräkauppaa jo 40 vuotta Aseman Pyörähuolto Polkupyörien: huolto varaosat tarvikkeet 045 171 2511 asemanpyorahuolto.fi Kangasalan Lavavuokraus, kuljetukset, roskalavat, minikaivinkonetyöt 0400 951 107 PIHA JA LAVA OY KESÄRENKAAT Tule valitsemaan laadukkaat ja turvalliset renkaat edullisesti! Nokian, Goodyear, Bridgestone, Sava, Firestone, Sailun, Autogrip ym… Myös erikoisvanteet ja asennukset! Rengasmyynti Askosaari Oy Keskuojankatu 11 Sarankulma Tre P. LAKIASIAT Lakiasiaintoimisto MÄKIHANNU OY Toivontie 2, 36200 Kangasala P. 03 377 3733 kangasala@kiinteistomaailma.fi Kangasalan Kodit Oy KOILLISKESKUS Citymarket Linnainmaa P. p.0400 168 805 www.maalampo.net Helmilämpö energiansäästöratkaisuja vahvalla kokemuksella Ellintie 2, Kangasala P. EDUNVALVONTAVALTUUTUKSET ASIOINTIPALVELU PEKKA VALTONEN P. 8–17 www.mobilexpresskangasala.. 040 566 2189 Kari Kuuttinen Myyntineuvottelija p. Myös iltaisin ja viikonloppuisin. 10–18, la 8–15, su 10–15 yritysten perustamiset kirjanpidot ja tilinpäätökset veroneuvonta Ellintie 4, Kangasala P. 050 453 2140 ma-pe 10-18, la 10-14, toptassut.fi • Pesut ja trimmaukset • Ruuat ja tarvikkeet • Pentupainit joka la klo 12 Soita ilmoituksesi p. huollot Markku Peltola 050 340 2802 • www.energiakartoitus.. 050 551 7031 Pertti Männikkö LKV, KED p. Moision Rakennuspalvelu ME PALVELEMME TV, DIGILAITE, ELEKTRONIIKKA P. 040 749 7442 Johanna Peltonen 044 078 9657 Petri Siira 040 541 2138 Kirsi Salovaara 044 906 8711 Aula Kodit Oy Mäkirinteentie 10, Kangasala Niina Nurminen 044 768 8113 Jyri Seljavaara p. vastaavat työt T:MI JURI LEHTINEN 0400 713 922 juri.lehtinen@kolumbus.. klo 10–17 TIETOTEKNIIKKAA TILITOIMISTOT RAKENTAMINEN JA REMONTOINTI KAIKKI RAKENNUSALAN TYÖT UUDIS& SANEERAUSKOHTEET P. 050 351 7031 Pekka Ström, LKV p. 044 276 7111 Mika Vesanto Tmi ------HOMMA TOIMII ------Kalliontie 35, halli 2, 36100 Kangasala • autojen ruostekorjaukset, katsastusremontit ja huollot • moottorisahojen, ruohonleikkurien ym. 0400 611 488 www.kukkivat.fi info@kukkivat.com Palvelemme joka päivä! Ark. 050 404 1146 Käytä kotikaupunkisi palveluita Parasta palvelua paikallisilta Uusi yrittäjä Ota yhteys p. 03 3772 500 päivystys 24/7 0400 411 008 www.kayttolukko.fi Turvallisuuden avaintekijä Kangasalan Kodit Oy Maarit Pelli 044 504 4511 Tuure Koivumäki 044 504 4510 Pirkko Riepponen 050 313 1025 Harri Kalliovalkama 044 504 4507 Minna Kalliovalkama 044 504 4506 KANGASALA Myllystenpohjantie 2, Kangasala P. Saku Siurola | Kangasala 0400 908 082 rakennusliikemirantik.. 03 377 2952 www.mhyroine.. 03 3773 177 RENGASMYYNTI RENKAAT VANTEET RENGASHOTELLI WWW.RENGASPARK.FI Kalliontie 13 , 36220KANGASALA 040-7222141 • Tuulilasien vaihdot ja korjaukset • Muovihitsaukset: puskurit ym. 0400 335 443 Joustavasti asiakkaan luona. 0400 633 331 KANGASALA AUTOILU www.studioreettamuranen.fi 040 757 2435 Kuvaukset studiossa ja miljöössä VALOKUVAUS KIINTEISTÖVÄLITYS (ark. 03-356 1009 Asematunnelissa puh. 044 743 3580 koilliskeskus@kiinteistomaailma.fi Asuntokaupan asiantuntija! Asuntopiste Kangasalla 22 vuotta. Yli 30v kokemuksella! LAKISÄÄTEISET NUOHOUKSET PIRKANMAAN ALUEELLA Pitopalvelua perheja yritysjuhliin koivistonkestikievari.fi 044 520 7077 Koiviston Kestikievari ELÄINTARVIKELIIKE Ellintie 6, p. 03-4102 3074 Vatialantie 1 Nattari (Salea vastapäätä) Palvelemme myös Kaukajärvellä Juvank.10 puh. 050 551 0757 WWW.EHDFINLAND.NET Musteet ja värikasetit IT-Tarvikkeet Huoltopalvelu Kopiopalvelu Vahvaa tekemistä jo vuodesta 1995 TIETOKONEET, OHEISLAITTEET, HUOLLOT JA KORJAUKSET SAUNALAHDEN LAAJAKAISTAJA MATKAPUHELINLIITTYMÄT Ellintie 6, Kangasala, ark. 03 379 0333 AUTOHUOLTO arkisin 8-17, la 9-14 | P. PYÖRÄJA URHEILULIIKKEET Juvelankatu 8 • p. Ilmainen puhelinneuvonta. 040 764 6161 OP Koti Pirkanmaa Oy LKV • Kuohunharjuntie 26, Kangasala • op-koti.fi • Autohuollot • Raskaskonehuollot • Renkaat ja rengastyöt, myös isot renkaat • Ilmastointihuollot ja pakokaasutestit • Bosch vikadiagnoosi • Webasto ja Eberspächer • Pesupalvelut! Kultapellonkuja 120, Kuhmalahti Korjaamo 0440 684 521 korjaamokultapelto@gmail.com Hydrauliikkaletkut ja liittimet 0500 846 709 / 24/7 h Valtuutettu -HUOLTO Öljynvaihto aikaa varaamatta Moottoriöljyt kaikkiin autoihin täyden palvelun autokorjaamo Lentolantie 12, Kangasala, p. 9–17) Puh. • Pumppujen huollot sapinax.fi ilmalämpöpumppukangasala.fi 0400 511 658 Helmilämpö tekee Kangasalla: Kaikki kodin putkityöt sekä maalämpö-, ilmavesilämpöja ilmalämpöpumput asennettuna. 27 Keskiviikko 19.6.2019 Kangasalan Sanomat Puutyöliike Markku Leppänen • Puusepäntyöt • Saneeraustyöt • Korjaustyöt • Rakennustyöt P. 03 379 0242, ark. 050 389 6803 Kirsi Muilu p. 050 404 1146 Oman kaupungin ammattilaiset palveluksessasi! KS KS KS
Myymälä suljettu 23.6. Eikä yleisökään ole innostunut kansainvälisistä vieraista niin kuin on toivottu. Yhtenä ratkaisutekijänä oli tulevan kauden ottelumäärä. Sievänen esitti hienoja otteita alkukesän Kultaisessa liigassa ja tarttui tiukasti kiinni syksyn EM-paikasta. Sievänen, 24, tuli Kangasalle ensimmäisen kerran 2013. – Päätös oli monen asian summa. Kangasala pääsee ylpeilemään tulevalla kaudella kahdella huippuvireisellä maajoukkuepelaajalla. Kun liigaan tulee yksi joukkue lisää, myös pelejä tulee lisää. Palvelemme klo 11-17 Libero Sievänen jatkaa LP Kangasalan riveissä Jari Perkiö Arttu Keräsen luotsaama joukkue olisi päässyt Challenge Cupiin viime kauden tapaan, mutta tästä mahdollisuudesta luovuttiin yhteistuumin. Tuleva kausi on Sieväselle jo kuudes Kangasalan paidassa. – Kaikki tietävät, ettei europeleihin osallistuminen ole halpaa lystiä. Silloin slovenialaisvastustaja Gen-I Volley Nova Gorica takoi 3–0-voiton sekä kotiettä vieraskentällä. Ensimmäinen jakso sisälsi neljä kautta, kunnes hän lähti vuodeksi sveitsiläiseen Volero Zürichiin. Palvelemme klo 14 asti. 9–20, la 9–18, su 11–17 ALE -30 % -40 % -50 % ALE -30 % -40 % -50 % ALE -30 % -40 % -50 % HELLÄ WC-PAPERI 16rll Valkoinen (5,95) ERÄ ! Tarjoukset voimassa 19.–25.6.2019 tai niin kauan kuin tuotteita riittää. Laskettiin, että lähdöllä olisi ollut enemmän negatiivisia kuin positiivia vaikutuksia, Keränen ynnäsi. Tiiamari Sievänen jatkaa LP Kangasalan riveissä.. Tunnollisempaa ja kuuliaisempaa valmennettavaa on vaikea kuvitellakaan. Katsottiin, ettei peleistä saatava hyöty ole välttämättä tämänarvoista, Keränen perusteli. Tuorein kokemus tuli viime kauden Challenge Cupista. – Olen erittäin tyytyväinen, kun ”Tintti” päätti jäädä tänne. 28 Keskiviikko 19.6.2019 Kangasalan Sanomat Alasenkuja 1, Suorama KANGASALA Suomalainen perheyritys vuodesta 1979 www.loytotex.fi Ark. – Oli varmaa, että Challenge Cup olisi pitänyt aloittaa karsintakierrokselta. 4 95 Säästä 16% 0,31/rll (19,90) NYT 15,92! UUTUUS! -20 % MUUMIMUKIT • Kultainen häntä • Yksin kotona • Taikatalvi • Viimeinen lohikäärme 9 95 Säästä 22% 6,91/kg 56kpl JÄTTIPAKKAUS! DENTA STIX M 8x180g (12,90) (8,96/kg) 0,20/kpl Säästä 42% 1 99 DESINFEKTIOPYYHE 10kpl/pkt (3,49) ER Ä! -40 % Lasikannellisia TERÄSKATTILOITA Kasari 1,5L (19,90) NYT 11,94! Kattila 3L (29,90) NYT 17,94! Kattila 5L (35,90) NYT 21,54! MEKKO Kuosit vaihtelevat myymälöittäin. 10,(14,95) Säästä 33% Miesten twill CHINOS HOUSUJA Koot: 31-42 ERÄ! 7 95 Superlöytö! 19 90 (24,90) Säästä 20% USB ladattava RETKI/ MATKASUIHKU 3,56/kg Juhlalöytö -40% 89 LAKUPALAT 250g (1,49) Alennukset merkitty aletuotteisiin Lasten etuprintti T-PAITOJA 90-130cm ERÄ! 1 95 Superlöytö! ALE ON ALKANUT! (12,95) Säästä 54% 5 95 Naisten PUSERO One size ERÄ! ERÄ! Miesten etuprintti T-PAITA 3 95 Superlöytö! 21.6. Nyt on kaikkien pitämän luottoliberon Tiiamari Sieväsen vuoro. Kangasala on osallistunut europeleihin neljä kertaa. Maajoukkuelibero Tiiamari Sievänen vahvistaa joukkuetta myös tulevalla kaudella. Sen jälkeen hän palasi Kangasalle ja opintojensa pariin Tampereen yliopistoon. Silloin pelillinen merkitys olisi jäänyt liian alhaiseksi. Tältä pohjalta kelpaa lähteä liigakauteen. Vastaan olisi voinut tulla hyvin suomalaista liigajoukkuetta heikompi vastustaja. Jokainen kierros maksaa vähintään 10000 euroa. 22.6. Hänen tekemiseensä voi luottaa paikassa kuin paikassa. Kotimaan liigan kärkipaikkoja metsästävä LP Kangasala jättää tulevan kauden europelit väliin. Ei jälleenmyyjille. Ranskasta palannut Roosa Laakkonen julkistettiin jo aiemmin