Heurekan suunnittelijat Heikkisen ja Komosen arkkitehtitoimistolla on näyttöä osaamisestaan. Toimiston töitä ovat myös Suomen Washingtonin suurlähetystön tilat, Dresdenin laboratoriokeskus ja Sveitsissä sijaitseva asuntoalue. Mukana on veistoksia ja reliefejä eri materiaaleista 60 -luvulta tähän päivään, kattava kuva-arkisto, filmejä ja henkilömuseo-osuus. Vaihtuvia näyttelyitä Kimmo Pyykön teosten lisäksi kulttuuritalossa on tarkoitus järjestää muiden johtavien kuvataiteilijoiden näyttelyitä museon lähelle rakennettavassa näyttelytilassa. Kimmo Pyykkö -taidemuseosta ja Kangasalan kulttuuritalosta toimintoineen odotetaan merkittävää valtakunnallista kulttuurimatkailukohdetta, joka on luonteva osa Tampereen ja muun Pirkanmaan kulttuuritarjontaa. Sivu
Rakennusalaa opiskeleva Joel Tikkala, sivu 18.
asiakasta.
6
430037 672583
Rakennusalalla työnsaanti saattaa tapahtua päivässä, joten jos alalle lähtee, ei työnhaussa saa lannistua vaan soitella firmoja läpi ja mainostaa omaa osaavuuttaan.
Ilonaihe
Sariolan koulun neljäsluokkalainen Elsa Uskalinmäki on innokas jalkapalloharrastaja. Haasteellinen paikka Kulttuuritalosta tulee hieno maamerkki Kangasalle, vakuuttaa suunnittelusta vastaava arkkitehti Mikko Heikkinen Arkkitehtuuritoimisto HeikkinenKomonen Oy:stä. Yleensä sinivuokossa on kuusi terälehteä, mutta kerrotussa lajikkeessa niitä riittää enemmän kuin silmämääräisesti pystyy laskemaan. Kesäpäivän liikekeskuksen paikalle rakennettavan kulttuuritalon yhteyteen valmistuu Kimmo Pyykkö -taidemuseo. Kunnan kotisivuilla oleva Yhdistykset-linkki johdattaa sivustolle. Kangasalan kunta ei enää pidä yllä omaa järjestö- ja yhdistyssivustoa, vaan yhdistykset tallentavat nyt tietonsa suoraan Optinetin ylläpitämään yhdistystietorekisteriin.
Kimmo Pyykön sydän sykkii Kangasalle
Kuvanveistäjä, professori Kimmo Pyykön taide pääsee ansaitsemalleen paikalle Kangasalan keskustaan. Töiden on määrä alkaa vuoden 2012 syksyllä. FC Kangasalan riveissä pelaava tyttö odottaa malttamattomasti kesän turnauksia. Kokoelma täydentyy taiteilijan ajankohtaisilla teoksilla. Kuningaslajin harjoittelun lisäksi Elsa nauttii kavereidensa seurasta. Uusimpia kohteita ovat Savonlinnan kirjasto ja Ateneumin taidemuseon "Lapin taika" - näyttelyarkkitehtuuri. Suunnittelu on vielä "vaiheessa", mutta hyvältä näyttää ja olemme tosissamme. Ensi viikolla pelaamme ensimmäiset ottelut. Ne pitää koota kaikki yhdeksi kokonaisuudeksi. Terälehtien määrän lisäksi sinivuokko voi yllättää värillään, joka ei välttämättä ole sininen.
RY
Kerrottu vuokko
Kimmo Pyykkö -museosta kulttuuritalon vetonaula
Matti Kauhanen Kuvanveistäjä, professori Kimmo Pyykkö ja Kangasalan kunta ovat tehneet sopimuksen taiteilijan nimikkomuseon sijoittamisesta Kangasalle rakennettavaan kulttuuritaloon. Näyttelykehien kauneimpien lisäksi tapahtumassa ratkesivat puruluunheiton mestarit. Heidän kanssaan voi esimerkiksi ulkoilla hyvällä ilmalla tai puuhastella tietokoneen äärellä, jos sataa.
Ongelmajätettä ja romua kerääviä Repeä ja Romua kävi viime vuonna tapaamassa Kangasalan ja Kuhmalahden alueella
1114. Sata Pyykön teosta Museoon sijoitettava Kimmo Pyykön taidekokoelma on laajuudeltaan noin 100 teosta, josta merkittävän osan muodostaa presidenttikokoelma. Kangasalan Seudun Osuuspankin puhelinpalvelu palvelee puh. Kangasalan kulttuuritalon rakentaa Hartela Oy. Heikkisen mukaan kulttuuritalolle varattu paikka on haasteelli-
nen kohde, koska siinä on ympärillä paljon eri tasoisia ja eri aikakausien rakennuksia. Hanke on valmis keväällä 2014.
Avaimia näyttelyssä
Viipurilaisten evakkojen kotiavaimet poikivat idean uudelle, karjalaisten historiaa valottavalle näyttelylle Karjalainen Kulttuurikeskus Äijälässä. Niiden avulla entinen Itä-Suomen kaupan ja liikenteen keskus muuttuu eläväksi näyttelyvieraan silmissä. Haluamme kulttuuritalosta referenssin itsellemme, kuten muistakin kohteistamme. Toimisto tunnetaan muun
"
muassa Heurekan ja Rovaniemen lentokentän suunnittelijana. Sieltä löytyy koko joukko kangaslalaisyhdistyksiä, jotka ovat tietonsa rekisteriin tallentaneet. Keskusurheilukentällä tungeksi yhteensä lähes pari sataa koiraihmistä. 010 254 1501 arkisin klo 9.30-16.30
Perjantai 20.5.2011
Numero 37
Kuhmalahdella asuvan Liisa Alangon pihapiiristä löytyy kukkaharvinaisuus: kerrottu sinivuokko. Sivu 8
Koiraharrastajat innostuivat näyttelystä
Uimaseura Kangasalan Kuohu järjesti yhdessä sponsorinsa Hau-Hau Championin kanssa koiranäyttelyn. Sivu 10
Kimmo Pyykkö -museon julkistamistilaisuudessa hotelli Urun Kaarina -salissa hankkeen puuhamies, professori Aulis Aarnio (vas.) , valtuuston puheenjohtaja Raimo Kouhia (oik.) ja hallituksen puheenjohtaja Heikki A.Ollila katselivat kuvanveistäjä Kimmo Pyykön kanssa taidemuseoon tulevia teoksia.
Taidemuseon ja kulttuuritalon halutaan muodostavan arkkitehtonisesti merkittävän, aikaa kestävän ja toimivan kokonaisuuden Kangasalan ydinkeskustassa. Kangasala on minulle hyvin erityinen asia, Pyykkö toteaa. Museoon lahjoitettava taidekokoelma käsittää kattavan otoksen Kimmo Pyykön monipuolisesta tuotannosta hänen 50-vuotisen elämäntyönsä eri kausilta. Pian avattava näyttely kertoo tarinaa Viipurista ja sen evakoista sanoin, kuvin, luvuin ja esinein. Kokoelmassa on reliefejä ja mitaleita Paasikiven, Kekkosen, Koiviston Ahtisaaren ja Halosen kausilta. Myös kunnan toiminnat ja kaupalliset kulttuuripalvelut saavat omat tilansa.
R RY Y
RY
93. vuosikerta
Irtonumero 1,50 e
Yhdistyksille oma sivu
Jos etsit uutta harrastusta tai haluat mukaan vapaaehtoistoimintaan, käy tutustumassa yhdistystieto.fi-rekisteriin internetissä. Lisäksi kulttuuritaloon tulee tilat musiikin, teatterin, tanssitaiteen, kirjallisuuden ja muille taiteenalojen toiminnoille
vain 19.22.
alk.
Tarjoushinta 64,90
58
41
9l
Ny t netto!
Woodex Aqua Solid
alk.
9l Tarjoushinta 64,90
58
41
Ny t netto!
RK peltikattomaali
alk. 9l Tarjoushinta 86,90
7821
Ny t netto!
Valtti Color
Ny t netto! Fasad Pellavaöljymaali
Ny t netto!
alk. 9l Tarjoushinta 49,90
44
91
Kakkukahvitarjoilu lauantaina 21.5.
Olemme poikkeuksellisesti avoinna myös sunnuntaina 22.5. Ei jälleenmyyjille. klo 1216!
Kangasala: Lentolantie 2, p. 9l Tarjoushinta 76,90
69
21
Ny t netto!
alk. 9l Tarjoushinta 64,90
58
41
Ny t netto!
Fasad Akva
alk.
Tarjoushinta 62,90
4 x 3 askelmaa Kokonaispituus 3,4 m Sis. 9l Tarjoushinta 79,90
71
91
Ny t netto!
Nordica Eko
Fasad Classic
alk.
Tarjoushinta 62,90
5661
9l
alk. Ei puhelinvarauksia.
t rastotuottee Kaikki va 5. (03) 233 3160, palvelemme: mape 818, la 914, su 1216. 9l Tarjoushinta 64,90
58
Pika-Teho
41
Ny t netto!
alk.
9l Tarjoushinta 99,90
89
Roslagin Mahonki
95
Ny t netto!
alk. Perjantai 20.5.2011
3
Palvelua, osaamista ja valikoimaa jo 60 vuoden ajan.
Tervetuloa juhlimaan kanssamme!
Ulkomaalitempaus 19.-22.5.
Ny t netto!
Woodex Classic
Ny t netto!
-10 %
Käteiskaupat. 2 kpl metallista työtasoa Max. paino 150 kg
56
61
9l
65
Väri-Kallen Ulkomaali
Niveltikkaat
00
alk. Myös tarjoushinnoista
Rakentaminen kohdistuu maaseudulla nimenomaisesti paikkoihin, ei vyöhykkeille. Taas kerran olen tyytyväinen siitä, että olen voinut vaaleissa äänestää jonkun muun paneutumaan ja päättämään tästäkin asiasta puolestani. Oudoksumme seutujohtajan kannanottoa ja kysymme, millä tavalla kyläläisten pyrkimys tulla kuulluksi on "torjuntaa". Mikähän tämän padon murtaisi. On yksi hailee, onko nokan nimi kunnanjohtaja vai pormestari, jos kummankin kohdalla on toimivalta sama. Niin sanottu hajarakentaminen ei ole kaupunkiseudun
todellinen ongelma. Työssäkäyntialueesta on muodostettu Mansen ympärille uusi kaupunki, jossa Tampereen perintönä saadaan C:n mukainen järjestelmä. Olettaen, että seutujohtajan ja kaavoituspäällikön julkiset lausunnot edustavat koko työryhmän kantaa, on entistä suurempi syy epäillä sitä, että luottamushenkilöt poistettaisiin kokonaan kyliin tapahtuvan rakentamisen harkintaprosessista. Vallan rajat paalutti Pertti Tulenheimo sanomalla minulle: " Puheenjohtajuus meni, mutta mikään muu ei muutu. Kuten Nurmisen tiedotteesta käy ilmi, se on vuosittain kymmenesosa kaikesta asuinrakentamisesta. Vaikea on tietää, mitä mieltä Tavasesta pitäisi olla. Arvokasta kokoelmaa ei myöskään niin se vain on voitaisi sijoittaa ihan mihin tahansa tiloihin. Vääntäisin säädöksiä siihen suuntaan, että kunnanjohtajalle palautettaisiin kunnanhallituksen puheenjohtajuus ja että virasta tehtäisiin määräaikainen. Vastaukset kysymyksiin ovat poliittisia, eikä ole hyväksi, jos kaavoittaja laatii lausunnon paperiin, jota on ollut itse laatimassa. Keskustelu kulttuuritalon tarpeellisuudesta tulee varmasti jatkumaan. Tätä järjestystä ei pormestarijärjestelmä muuksi muuta. Näin kävi monessa kunnassa. Kaupunkiseudun kylien edustajien työryhmäkokouksen 12.5. Keskustelu velloo melkoisena myrskynä ja vesisodan rintamalinjat on kaivettu syvään. Tiedotteessa todetaan haja-asutuksen kannattajien virittyneen torjumaan kylien elinvoimaisuutta. Hankkeen puuhaihmiset ottivat nyt kuitenkin vähintäänkin 6 1-voiton hankkimalla merkittävän taidekokoelman talon sieluksi. Tittelin kipeyttä ei kai synniksi lueta. Asiasta pitää voida keskustella mahdollisimman paljon ja vapaasti. Toimitussihteerin puhelinnumero 377 6915.
Pomoksi kunnanjohtaja vai pormestari?
desta, hallinnosta, johtamisesta ja käytti myös kunnan puhevaltaa yksin. Kunnan organisaatiossa korkein vallanhaltija on valtuusto, ellei se ole luovuttanut sitä jollekin muulle viranomaiselle. Vuoden 1976 laissa oli valuvikoja luvattoman paljon. Kulttuuritalokin joutuu kilpailemaan asemastaan tuolla arvolistalla.
Elämän vesi
Irmeli Jokilampi Kirjoittaja on paikkakuntalainen yrittäjä. Samalla toivomme, että kuntien kaavoittajat pidättäytyisivät valmistelemasta kuntien vastauksia seututoimiston kysymyksiin. Hyväksyin tosiasiat. Pyykön taidekokoelman sijoittaminen Kangasalle ei olisi ollut mahdollista ilman kulttuuritalohanketta. Valtaa jaettiin kunnanjohtajan valtaa rajoittamalla. Vallasta kuohittu kunnanjohtaja on eräänlainen panttivanki nykymuotoisessa päätöksenteon viidakossa. Yritys lavastaa meidät suunnitelmallisuuden vastustajiksi on asiantuntijamielivaltaa. Mutta aina ei oikeassa ole se, joka huutaa kovimmin tai saa liikkeelle suurimman tulvan. Ja puhtaus. Eihän se voi näin olla. Edustuksellisen arvoasteikon ykkönen on valtuuston puheenjohtaja. Näin toimitaan. Pälkäneellä ja Kangasalla puhuttaa Tavase, jonka vaikutukset ulottuvat Tampereelta Valkeakoskelle. Vesi on nyt pinnalla keskusteluissa. Me haluamme dialogiin kaavoittajien kanssa ja uskomme osaavamme ottaa huomioon tasapuolisuuden ja yleisen edun. Johtajuuden tämä malli on sijaan häivyttänyt, ja tätä johtajuutta haetaan ja kaivataan monissa kunnissa. Ainakin Tampereen Teiskossa on jo esimerkkejä siitä, että suunnnitelmat omakotitalon rakentamisesta haja-asutusalueelle ovat kaatuneet vesihuoltoon. Kunnanhallituksen puheenjohtajat ja kunnanjohtajat kiistelivät pomon paikasta ja jopa valtuuston puheenjohtajat pyrkivät vallan reviirille. Julkisuussodan ovat kyllä vastustajat jo voittaneet, sillä Tavasen tiedotus on kompastunut pahan kerran johonkin, joka sivustakatsojan silmin näyttää epäilyttävästi ylimielisyydeltä. Historiallisen taustan vuoksi pormestarin titteli tuntuu hienolta ja voihan se haltijan itsetuntoakin hivellä. Se normitti päätösvallan, hallinnon ja toimeenpanon sisällön. Vallan kasvoista tuskinpa suuria eroja löytyy. Seutuhallitus on tehnyt haja-asutusalueiden maankäytöstä kunnille esityksen, josta niiden on reilun kuukauden kuluessa annettava lausuntonsa. Periaatteita valmistelleen työryhmän jäsen, Kangasalan kaavoituspäällikkö Markku Lahtinen vihjasi samana päi-
vänä alueradiossa, että asiasta alkanut julkinen keskustelu ilmentää maanomistajien pelkoa menettää maanmyyntituloja. Tällä vallanjaolla on hyvät ja huonot puolensa. Johtamistavan ja siihen liittyvien valtasuhteiden järjestely on eräin reunaehdoin mahdollista, jos tahtoa on. Kaikki ymmärtänevät, että kuntien ei ole järkevää rakentaa vesijohtoja ja viemäreitä syrjäkylille. Jaakko Nurminen
Kylät vastaavat
Seututoimisto antoi 12.5. Valtaa jaettaessa unohdettiin, että magnetissakin samannapaiset navat hylkivät toisiaan. Onko järvivedestä mahdollista tai järkevää tehdä puhdasta tekopohjavettä sadettamalla sitä soraharjuun ja suodattamalla harjun läpi vai ei. Vaikka talo olisikin pieni, sen sisältö voi olla suuri. Eipä mahtanut Pikantit-kuoro ajatella, miten ajankohtaisen aiheen valitsi sunnuntain Vesilauluja-kevätkonserttinsa teemaksi. Kestoaiheeksi kelpaa myös järviveden lämpö. Jos toteamus pitää paikkansa, että talousarviokäsittelyssä kunnanjohtajan vastuu päättyy siihen, kun esittely kunnanhallitukselle on suoritettu, niin en yhtään ihmettele kuntien talouden surkeata tilaa. C Pormestari apulaispormestareineen. Haluamme kyliin yleiskaavoja. puolesta
Matti Järvinen. Johtajalla täytyy olla riittävän vahva valta, kyky, halu, taito ja armonlahjana saatu henkilökohtainen vetovoima, jotta työ koituisi kuntalaisten ja kunnan parhaaksi. Ehkä siihen auttavat pienet neuvoa-antavat eli tilkka elämän vettä.
Lukijalta
Ennen olivat harmina liian vahvat johtajat. Se on ymmärrettävää ja sallittua, koska jokainen asettaa arvonsa erilaiseen järjestykseen. Vallan käyttöä tulee valvoa ja kansanvallan vahtikoirat takaavat sen, että valta palvelee kuntaa ja kuntalaisia. Kun nykyiset asukkaat, joilla on jo omat kaivonsa ja jätevesijärjestelmänsä, eivät puolestaan innostu vesiosuuskuntien perustamisesta, käsillä on valmis pattitilanne. Päätöksenteossa kunnanjohtajalla oli äänivalta ja velvollisuus tehdä asiasta päätösehdotus kunnanhallituksen päätökseksi. Nyt haikaillaan kadotettua johtajuutta. Osa kuntalaisista ei ole uskonut pienehkön kulttuuritalon vetovoimaan. Tärkeintä on, että pomo on hyödyllinen sekä kunnalle että kuntalaiselle. Sopiiko ?" Tämä pesti kesti viisitoista vuotta. Me kylien edustajat ja tavalliset asukkaat pidämme lausuntoa törkeänä keskusteluosapuolen motiivien epäilynä. Tämä sääntö oli ehdoton. Tuloksia en arvioi, mutta hyvin viihdyin. Kunnanjohtaja kunnanhallituksen puheenjohtajana oli kakkonen. Valitettavan monessa kunnassa kunnanjohtajat omaksuivat todella esittelijän roolin ja miksikäs ei, työt väheni, vastuu väheni ja palkka pysyi ennallaan. Näillä pormestari säännöillä tein töitä tässä kunnassa kuusitoista vuotta. seutujohtaja Päivi Nurmisen nimissä nettisivuillaan kolmannen erilaisen tiedotteen niin sanotun hajarakentamisen hallinnan periaatteista. Vesi tulee esiin ratkaisevassa roolissa myös toisessa varsin kuumassa asiakokonaisuudessa Tampereen seutukunnalla. Saisimmeko me olla mukana luomassa periaatteita, joilla määritellään kylien elinvoimaisuus. Me kyläläiset haluamme kehittää kyliä MRL:n osallistuvan kaavoituksen keinoin. Tavallinen kuntalainen kuuntelee pää pyörällä kumpaakin osapuolta ja yrittää ymmärtää edes jotakin. Se kun ei enää kaikin paikoin hyväksy kiinteistökohtaisia vesihuoltoratkaisuja. Kuntien tulisi valmistella lausuntonsa kaavakäsittelyä vastaavassa kuulemislaajuudessa. Toinen vaihtoehto on, että lakkautetaan kunnanjohtajan virka ja valitaan pormestarijärjestelmä kaikkine riskeineen. Vuoden 1976 laissa kunnanjohtajalta otettiin pois kunnanhallituksen puheenjohtajuus ja äänivalta. 4
Perjantai 20.5.2011
Kulttuuritalo sai arvokkaan peruskiven
Matti Kauhanen Perjantai 20.5.2011 Kangasalan kulttuuritalon rakentaminen aloitettiin juuri niin kuin pitääkin eli sisältäpäin. Ja jos tulee sopivasti, moista poikkeusta ihastellaan porukalla. Kulttuuritalohanketta on arvosteltu paitsi taloudellisten myös toiminnallisten resurssien puuttumisella. Kaksinapaisuus ei ole mihinkään kadonnut. Seudun kunnat ja kylät ovat hyvin erilaisia. Perusteluja piisaa puolesta ja vastaan. Kuvanveistäjä, professori Kimmo Pyykkö -taidemuseo on kulttuuritalon toiminnallinen ja arvokas peruskivi, jonka päälle on mahdollista tehdä muuta kiinnostavaa tarjontaa. Kuusi vuotta olisi sopiva jakson pituudeksi. Toimintarauha säilyy, jos hallituksen puheenjohtajan ja kunnanjohtajan välillä vallitsee molemminpuolinen luottamus. Puhdas vesi on elämän ehto, saastunut vesi yksi suurimmista ongelmista ja uhka elämälle. Ennustan, että näemme vielä senkin ajan, jolloin litra puhdasta luonnonvettä maksaa enemmän kuin öljylitra. Pidä siinä sitten maaseutu elävänä ja kylät vireinä, jos niihin ei käytännössä saa rakentaa taloja ja muuttaa asumaan. Pyynnöstä jätin ministeriön pomolle Arno Hannukselle listani. Nämä periaatteet yhdyskuntarakenteen hajautumisen estämiseksi säätelevät jatkossa sitä, millaisin ehdoin hajaasutusalueille saa rakentaa. Kunnanjohtaja vastasi talou-
Lähetä mielipiteesi: Kangasalan Sanomat, Pl 40, 36201 Kangasala, toimitus@kangasalansanomat.fi. Miten seutujohtaja tietää kyliltä kysymättä, mikä on kylien kehitystä. Ja vaikka ei näinkään syvälliseksi herkeäisi, vesi on takuuvarma kesän puheenaihe. Mutta ennen kaikkea me haluamme osallisuutta ja tilaisuutta tulla kuulluksi asiassa, joka koskee meitä. Hänellä on vain esittelijän valta kokouksessa. Tätä puheenjohtajan oikeutta ei Helsingin kaupungin johtajalla ole. Vuoden 1948 kunnallislaki asetti selkeät ja täsmälliset reunaehdot toiminalle. Ratkaisu on useinkin se, että konsultti luennoi, lähettää laskun, kunta maksaa, mutta mikään ei muutu. Vaihtoehdot vallanjärjestelyiksi: A Kunnanjohtaja kunnanhallituksen puheenjohtajana. Toivon viisautta päättäjille. Houkutuksista huolimatta en muualle hakeutunut. B Pormestari ilman apulaispormestareita tai kuntaneuvoksia. Vaikka poikkeuslupa rakentamiseen eli nykybyrokratiaksi suunnittelutarveratkaisu on kaupungin organisaatiossa hyväksytty, ELY-keskus on valittanut päätöksestä. Me asumme koko ajan näissä kylissä, joista Nurminen puhuu. Onko muita vaatimuksia . Saavatko uimarit polskia lämpimässä vedessä vai karkottaako loppukesän levä heidät rannalle. Viranhaltijasta tehtiin esittelijä, jolla oli oikeus eriävään mielipiteeseen. Kokoelman ansiosta voidaan jatkossakin puhua ylpeästi Kangasalan kulttuuritalosta ja lopettaa vähättely talon nimellä. Helsingissä on kaupungin johtajana ylipormestari kaupunginjohtajan toimivallalla, Tampereella ja Pirkkalassa pormestarit vastaavat taloudesta ja hallinnosta ja toimivat lisäksi hallitusten äänivaltaisina puheenjohtajina. Periaatteet eivät ota huomioon tätä erilaisuutta. Pähkäillään kumpi olisi kunnalle ja kuntalaiselle parempi hallintoviranomainen kunnanjohtaja vai pormestari. Valtuusto oli korkein vallankäyttäjä kunnassa ja sen puheenjohtaja edustuksellisen hierarkian ykkönen. Tältä riesalta Kangasala välttyi. Vastaus on C. Siitä puhutaan, tuli sitä sitten taivaalta liikaa tai liian vähän
Mäntyveräjän kaavan esittely- ja keskustelutilaisuus järjestetään valtuustosalissa tiistaina 24.5. uskonnonlehtoriksi valittiin pastori Seppo Karttunen lukuvuodeksi 1961-62. Viime maanantaina pidettiin tämän tien osakasten kokous. Pitkähkön aikaa on tien jakaminen yksikköihin ollut vireillä, mutta tieyksikkö jaosta on valitettu ensinnä kihlakunnan oikeuteen ja sen jälkeen on asia siirtynyt hovioikeuteen. Tämä kytkee uudet asukkaat
luontevasti keskustan palvelujen piiriin. Kokoukseen oli tehnyt yksikköjakoehdotuksen Kangasalan tielautakunnan puheenjohtaja, Emil Arvonen. Edellisestä kultajuhlasta oli jo 16 vuotta, joten kyllä nyt saa juhlia. Hakijoita oli kuusi. Se mahdollistaa hyvän ja kiinteän yhdyskuntarakenteen. Rauno Mattila. Suunnitelma niveltyy erinomaisesti myös uudistuvaan lukionmäkeen. Tie riita sovittu Kellosalmen tietä ryhdytään viipymättä rakentamaan Kangasalan puolelta Tuimalan luota johtaa tie Oriveden puolella olevalle Kellosalmelle. Keskustan piiriin Uuden hahmotelman myönteisinä piirteinä Lahtinen pitää Kirkkoharjun säästymisen lisäksi sitä, että rakentamisen painopiste siirtyy puolisen kilometriä lähemmäksi kuntakeskustaa. Luonnonhistorian nuoremmaksi lehtoriksi fil.maist. Suunnitelma tuplaa Ruutanantien alkupuolen alustavan rakennusoikeuden. Samalla Tapulintien merkitys Mäntyveräjän ja kuntakeskustan yhdistävänä jalankulkuväylänä kasvaa. Mäntyveräjän alueella on rakennusoikeutta yhteensä 34 000 kerrosneliömetriä. Korkeus käy, sillä talo sijaitsee maiseman solmukohdassa. Vaikka Leijonat ovat tietyllä tapaa esikuvia nuorille, hekin saavat vähän ottaa kaljaa, toteaa Jussi Rantamäki.
Ehkä vähän. Uusia opettajia Kangasalan yhteiskouluun Kangasalan yhteiskouluun johtokunta on kokouksessaan viime torstaina valinnut uusia opettajia seuraavasti: Matematiikan opettajaksi maisteri Hannu Mäki ja Risto Martola, varalle fil.kand. Perjantai 20.5.2011
5
Gallup
Menikö Leijonien juhlinta överiksi?
Ei mennyt. (Alustava luonnos: Kangasalan kunta)
Siwan alapuoliseen risteykseen hahmotellusta kahdesta talosta toinen on Lahtisen mukaan kaarimainen, toinen muita korkeampi, jopa 7 8-kerroksinen. Laulukauden päättäjäiset Kk:n Työvöentalolla lauantaina 27. Koulun tyttöjen voimistelunopettaja Leena Suvanto ja varalle voimistelunopettaja Silja Leppänen. Asemantien ja Ruutanantien väliin suunniteltua rivitalovyöhykettä ei paisuteta, vaan se säilyy ennallaan. 5.-61 klo 19.30. Alueelle on suunnitteilla 50 60 asuntoa, joiden pinta-alat ovat sadan neliön paremmalla puolella, Lahtinen kertoo. Tervetuloa! Järjestää KANGASALAN TYÖVÄEN SEKAKUORO.
Kunta taipui uuteen suunnitteluun, koska harjuun rakentaminen herätti suurta vastustusta
Suunnitelmalle rakentaa kerrostaloja Kirkkoharjuun Mäntyveräjän jatkeeksi on haettu kaavoituksessa vaihtoehtoja. Sen mukaan Kirkkoharju Mäntyveräjästä luoteeseen siirtyi kunnalle ja Sorolan maatalousyhtymälle jo aiemmin myönnetty rakennusoikeus vaihtui Vesijärven peltomaisemista Ruutanantien eteläpuolelle ja harjuun siis paikkaan, josta sitä nyt ollaan siirtämässä pois. Rivitaloalue ennallaan Asemantien ja Ruutanantien väliin jäävälle vyöhykkeelle tulee rivitaloja, joiden rakennusoikeus on yhteensä noin 7 000 kerrosneliötä. Määrä poikkeaa merkittävästi yleiskaavan näkemyksestä, sillä käytännössä se tuplaa alueelle alun perin suunnitellun, laajuudeltaan 5 000 kerrosneliön asuntokannan. Tämän ehdotuksen pohjalta syntyneessä keskustelussa päästiin sopimukseen ja tieyksiköt jaettiin asianomaisille. Ensinnä ryhdytään tien ojittamiseen ja sen jälkeen soran vedättämiseen tielle. Näin saamme niitä kaikkiaan 4050. Vt. Tontit pienemmiksi Uuden kaavasuunnitelman kol-
mas rakennusalue muodostuu Asemantien alkupään pohjoisen sivun metsiköistä ja peltotilkuista. Tienoolle oli ennen ajateltu väljää omakotiasumista. Rakennusoikeus on sijoitettu kahdeksaan kerrostaloon, joista kolme eteläisintä sijaitsee kävelytien yläpuolella ja kolme seuraavaa sen alapuolella.
OMAKOTIALUE
RIVITALOALUE
UUDET KERROSTALOT PÄIVÄKOTI
Kirkkoharjuun sovitettu rakennusoikeus on uudessa luonnoksessa purettu Ruutanantien eteläpuolelle kerrostaloihin ja Asemantien pohjoispuolelle omakotitaloihin. Harjuvaihtoehdosta luopumisen myötä suunnitelmia oli niidenkin osalta tarkistettava. Tämä tie on ollut kuitenkin miltei kokonaan hoitamatta. Pirkko Salo. Lopuksi 1 1/2 tuntia tanssia. Uudessa kaavasuunnitelmassa rakentaminen asettuu myös maisemallisesti miellyttävämmälle paikalle, hän puntaroi kerrostalojen siirtämistä harjun pohjoisrinteeltä Ruutanantien varteen. Määrä ei poikkea ensimmäisen suunnittelukierroksen luvuista ja on yleiskaavan mukainen. Voimme pienentää tontteja. Uuden ehdotelman mukaan rinteeseen jää varaus vain päiväkodille. Kirkkoharjun kiistellyn kortellin osuus tästä on 12 000 kerrosneliötä. Välillä oli pakko vaihtaa kanavaa, kun oli niin suuri myötähäpeä katsella sitä touhua, kertoo Aino Syrjä.
Ei, vaan se oli todella asiallista. Kyllä se käytös hieman hävetti, kun on julkisesti juhlimassa ja presidenttikin paikalla. Suunta Ruutanantielle Kunnan kaavoitusarkkitehti Markku Lahtinen kertoo, suunnittelussa otettiin uusi suunta harjuvaihtoehdon herättämän voimakkaan vastustuksen vuoksi. Samalla päätettiin, että hovioikeuteen siirretty Kellosalmen tieasia pyydetään pois hovioikeudesta ja tien rakentamiseen ryhdytään viipymättä. Muilta osin harjuun osoitettu rakennusoikeus on mahdollista hajauttaa Ruutanantien varteen ja Asemantien sivuun. Sopimus pohjana Kiintiö perustuu Sorolan vuonna 1992 hyväksyttyyn yleiskaavaan ja siihen liittyvään, kunnan ja maanomistajan väliseen maankäyttösopimukseen. Ohjelmassa: kuorolaulua, näytelmiä ym. Joku sanoi hyvin radiossa, että kyllähän jokainen lapsi on varmaan joskus nähnyt jonkun aikuisen humalassa, huomauttaa Hannu Nurmi.
Kirkkoharjun kerrostaloille haetaan vaihtoehtoja
Pekka Kaarna
50 vuotta sitten
Lauantaina 20.5.1961
Uusia ylioppilaita Kangasalan yhteiskoulussa kirjoitti tämän kevään ylioppilaskirjoituksissa 26 oppilasta. Uudessa kaava-aihiossa kerrostalot on siirretty Ruutanantien eteläpuolelle kiertoliittymän ja lukion risteyksen välille. kello 17.. Ruutanantien ja Asemantien risteykseen suunnitellun rivitalovyöhykkeen kerrosala säilyy ennallaan. Seuraavat 23 hyväksyttiin: Lasse Hakkari, Harri Ilmanen, Riitta Laakso, Jorma Lahti-Nuuttila, Sinikka Lehto, Marja-Liisa Lounamaa, Marjatta Mattila, Erkki Mikkola, Raimo Mäkelä, Irma Nieminen, Marja Nieminen, Hilkka Pekkanen, Maija Pekkanen, Ulla-Maija Salminen, Sirpa Sikanen, Marja-Liisa Simola, Kirsti Tuhola, Kaija Turpeinen, Eeva-Liisa Uskalinmäki, Kaija Vihinen, Tuula Vihinen, Eeva Väkiparta, Hellevi Yrjölä. En ymmärrä tätä jeesustelua ollenkaan. Sorolan yleiskaavan aluevarauksista on 20 vuodessa toteutunut vain Ukkijärven alue. Hakijoita oli kuusi
6
Perjantai 20.5.2011
Kesä pärähti käyntiin
Outi Koivu Komean kumea moottorien pärinä ja pörinä täyttää ilman Tapulinmäellä. Eräskin kirjoitti, että oli ollut tapahtumassa ensimmäistä muttei taatusti viimeistä kertaa, Jussila kertoo. Mikkola ajoi uransa viimeiset vuodet Mazdalla. Silloin ajettiin tehokkailla ja nopeilla B-ryhmän autoilla. Montesta ura auki Kaksikon kilpaura käynnistyi samanaikaisesti, sillä molempien ensimmäinen kilpailu oli vuoden 1973 Monte Carlo -ralli. Pyörät näyttävät hienoilta! Näkee, että niihin on laitettu rahaa ja aikaa.
Päivän pääväri oli musta, mutta pyörien väreissä pilkotti ripaus keltaisen tapaisia kirkkaita sävyjä. Enää en uskaltaisi kyytiin, mutta nuorempana olen kyllä ollut, Joutsiniemi sanoo naurahtaen. Mobilia ei siekaillut Mikkolan ja Röhrlin valinnassa. Hannula päätti huiman ralliuransa tismalleen samanlaisella autolla.
Autot nähtävillä Ex-maailmanmestareiden lisäksi Mobilian kutsuvieraat voivat tutustua Röhrlin kil-
pauran viimeiseksi raketiksi jääneeseen Audiin. Nykyiset rallitähdet kamppailevat maailmanmestaruudesta WRC-autoilla, jotka ovat huomattavasti lähempänä sarjavalmisteisia perusmallejaan kuin B-ryhmän ohjukset.
Valmista on! Näyttelymestari Matti Vinha viimeisteli Mazda-kilpurin juhlakuntoon. Rento MC:n jäsen, kanttori Tarja Sillanpään vetovastuulla ollut motoristikirkko keräsi kävijöiltä kiitosta heti messun päätteeksi. Jussila iloitsee siitä, että vanhojen tuttujen lisäksi tapahtuma innosti paikalle myös uusia tuttavuuksia. Vauhti vei WRC:hen Voima ja vauhti aiheuttivat myös onnettomuuksia. Se johti sittemmin B-ryhmän kieltämiseen ja uuden, teholtaan hillitymmän kuninkuusluokan muodostamiseen. Kuva: Pertti Halkonen
Rento MC:n jäsenet ajoivat pyöräletkan kärjessä tapahtuman isäntien roolissa.
Mikkola ja Röhrl muiden huippujen joukkoon
Takavuosien rallihuiput Hannu Mikkola ja Walter Röhrl saavat virallisesti nimensä lajin legendojen joukkoon, kun heidät nimetään Mobilian ralligallerian Rally Hall of Famen jäseniksi. Yleisö ihasteli Hienoisesta sateen uhkasta huolimatta Tapulinmäen ja kirkon läheisyyteen kerääntyi yleisöä seuraamaan ajopelejä. Viime vuonna Joutsiniemi huomasi motoristitapahtuman sattumalta pyörälenkillään ja pysähtyi silloinkin ihailemaan. Tänä vuonna hän ajoitti kävelylenkkinsä ajotapahtuman aikatauluihin sopivaksi. Hä-
nen autoaan emme valitettavasti Mobiliaan saaneet, mutta vastaavanlaisen tehdaskilpurin kyllä, Piltz kertoo.
Niin Audi kuin Mazdakin ovat suuren yleisön ihailtavissa ralligalleriassa sen aukioloaikoina.. Viimeisen päälle puunatut pyörät kiiltävät kilpaa. Irma Joutsiniemi saapui ihailemaan moottoripyöriä Tapulinmäen juurelle. Uudistunut messu houkutteli paikalle 200 motoristia. Musta nahka on päivän sana, kun Rento MC isännöi jälleen Pirkanmaan motoristeja viime sunnuntaina kesäkauden avajaisissa. Markkinoita hallitsivat Audi Quattro ja Peugeot 205. Jussila on tyytyväinen tapahtuman kävijämäärään, jota hän luonnehtii normaaliksi. Sähköpostilla olemme jo saaneet kiitosta. Kuusi koossa Mikkola ja Röhrl ovat nyt vuoden verran toimineen Hall of Famen ensimmäiset maailmanmestarit. Viimeiset suuret voittonsa Mikkola ja Röhrl ajoivat Audi 200:lla. Sen jälkeen pyörät kokoontuivat Tapulinmäelle, josta koko letka suunnisti Vehoniemen automuseoon nauttimaan hernerokasta ja Citronaden tarjoilemasta rokista. Seremoniajärjestelyissä on Mobilian lisäksi mukana Suomen autourheilun kattojärjestö AKK-Motorsport. Heidät on useassa eri lehdissä valittu vuosisadan parhaiksi rallikuskeiksi, Martti Piltz perustelee. He signeeraavat kunniataulunsa autokylässä lauantaina järjestettävässä kutsuvierastilaisuudessa. Kunniaa kaatuneille Kaatuneiden muistopäivän kunniaksi motoristit kävivät messun jälkeen laskemassa seppeleet sankarihaudoille Rento MC.n presidentin Jommu Jussilan johdolla. Kesä alkaa Kangasalta -ajotapahtuma keräsi Tapulinmäelle noin 140 pyörää. Kumpaisenkin kuljettajan ura huipentui 1980-lukuun, jota asiantuntijat pitävät koko rallihistorian loistavimpina kautena. Kokonaisuudessaan päivä tavoitti yhteensä noin 260 motoristia. Ralligallerian avajaisissa viime vuonna aateloiduilla Eric Carlssonilla, Paddy Hopkirkillä, Rauno Aaltosella ja Timo Mäkisellä titteliä ei ole, koska 196070-luvuilla rallissa ei vielä ajettu MM-sarjaa
Samalla voi tutustua pientalokattillaan sekä maakaasua käyttävään henkilöautoon ja myös pakettiautoon, jos sille löytyy tilaa, Nikkanen kertoo.
l Keskiviikko 25.5. 0400 202 229 Takojantie 2, Pälkäne, www.fiina.fi
Valmistujaiset lähenee, meiltä valmistujaistarjottavat koreimpaankin pöytään!
20 hengen yo-lakkikakku Tuoremansikkakausi on alkanut...
ennakkovaraajille 23.5. Maakaasulla oli aikaisemmin veroetu, joka poistettiin ja samalla korotettiin veroa. www.heikkisenpuutarha.fi
TERVETULOA!
Onko metsäsi taloudellinen tuotto Sinulle tärkeää. jääkaapit ja televisiot - kaatopaikkajätteen pienerät - maksullinen vastaanotto Löydä lähimmät kierrätyspisteet mille tahansa jätteelle! www.kierrätys.info
Tervetuloa kahvittelemaan ja tutustumaan tuotteisiimme!
Kuohunharjuntie 26, OP:n talo, Kangasala ma-pe 8.30-17, la 9-14, su suljettu (leipomo Orivesi (03) 335 7301)
www.orivedenleipomo.fi. klo 16.00-16.30 Ponsa, Ponsantie 1647 /Suomasentie klo 17.00-17.30 Kautiala, Ponsantie 1269, koulu klo 18.15-18.45 Pispala, Ponsantie 988/Mutikontie klo 19.15-19.45 Keso, Kesontie 120/Kiimasuontie, kääntöpaikka klo 20.15-20.45 Huutijärvi, Jokioistentie 1, TB:n piha l Torstai 9.6. 040 528 3030 KAHVISTA Vapaa pääsy -tervetuloa! KALAAN KAIKKEA!
LAUANTAI-SUNNUNTAI klo 11-17
Jos vastasit vähintään yhteen kohtaan myöntävästi, ota rohkeasti yhteyttä! Ostamme puuta pysty- ja hankintakaupalla. toimittaja Raimo Seppälä. 044-2814109
Hius- ja Kauneuskulma Puusepäntie 31 36200 Kangasala
Annukka Lintulahti, p. koulu Suinula, Yli-Nikkiläntie 49, koulu Ruutana, Ruutanantie 750, koulu
l Keskiviikko 8.6. sunnuntaisin. Kiitokset Tauriaisen Jennylle, kaverillesi ja punaisen Mondeon kuljettajalle erittäin tärkeästä avusta pyöräonnettomuudessani 12.5. Tuottaako laadukas työnjälki Sinulle lisäarvoa. myös ti 14-18
- kodin vaaralliset ongelmajätteet, mm. luista viisi vuotta. 2 p x 270 mm Samaan hengenvetoon AarSeppälä on koonnut Kangasnio antaa kiitosta Kangasalan ilm. ma-pe 9-18, la 9-14, su 12-15. (03) 377 0940 Keskusaukio 2, Kangasala mape 1018, la 1013
Heikkisen puutarHa ansaritie 10, kangasala
puh. Maakaasun käyttömahdollisuuksia esitellään Kangasalan Kevätmarkkinoilla. man korkealla. klo 18
T:mi Annikki Westman
Ma-to 10-17, pe 10-18.30, la 9-14. Onko hyvä palvelu Sinulle itseisarvo?
METSÄNOMISTAJA!
POHTIOLAMPI AVOINNA
www.kalapaikka.com, p. Siirtolinja on näillä näkymin valmis syyskuun lopussa, koska työt ovat edenneet ongelmitta. 1000, levähdysalue klo 17.00-17.30 Kuhmalahti, Vehkajärvi, Mattilantie 6, entinen koulun piha klo 18.00-18.30 Kuhmalahti, Pajula, Vehkajärventie/Savimaantie risteysalue, Savimaantien puolella klo 19.00-19.30 Kuhmalahti, Pohja, Rautajärventie 26, kirjasto klo 20.00-20.30 Kuhmalahti, Kivisalmi, Kivisalmentie/Nuuruslahdentie 2, risteysalue
Myös nuorille naisille!
Hyväntekeväisyysmuotinäytös
PERJANTAI-LAUANTAI!
HURJAT POISTOPÄIVÄT
l Keskiviikko 15.6. pväurkutehtaan historiaan alan 20.5.2011 kunnan kulttuurijohtaja Taina liittyvän teoksen, joka kanSahlanderille sekä Lukunur- taa nimeä Tulenheimot Urkan yrittäjille Henrietta Mal- kujenrakentajia ja yhteiskunmille ja Hannu. nallisia vaikuttajia. Kesäpäivän kulttuuriyhAarnio pitää hotellin omis- distys ei vielä ole lyönyt syktaja Pekka Palosaarta todelli- syn ohjelmistoa lukkoon. klo 16.00-16.30 Sahalahti, Keljontie/Mäkipääntie risteys, Bährend (Seppälä) klo 17.00-17.30 Sahalahti, Haapasaarentie/Keljontie/Jaalantie risteys klo 18.00-18.30 Sahalahti, Koivusalontie 2, Lahdenkulman koulu klo 19.00-19.30 Sahalahti, keskusta, Isoniementie 1, kaupan P-alue klo 19.45-20.15 Sahalahti, Isoniementie 262, vanha pappila Repe ja Romu kiertävät nyt myös Facebookissa Liity kaveriksi ja tiedät missä kaksikko kulkee. öljyt, akut, maalit - hyötyjätteet: paperi, pahvi, kartonki, lasi, metalli - sähkö- ja elektroniikkaromut, mm. (03) 377 0217 av. Tästä syystä kokonaiskorotus oli suuri. Kolmella eurolla saa nauttia kahvista, pullas- www.kirjakahvilakangasala.net ta ja kulloisenkin kirjailijavieraan alustuksesta.
MAAILMANMESTARUUDEN KUNNIAKSI VIETÄMME LEIJONA-VIIKONLOPPUA!
SUOMEN JÄÄKIEKON
Pela nitistämme leijonan osan
AVAJAISTARJOUKSET
TÄYDELLINEN KASVOHOITO
kaikista normaalihintaisista tuotteista.
20%
39 (norm. Saat myös tuoreita kierrätysuutisia. Kirjoittaja Heidän myötämielisyyten- kertoo kirjansa synnystä ja sisä ansiosta edelleenkin jatkaa sällöstä syyskuun kirjakahvikokoontumisia kerran kuussa lassa. klo 16.00-16.30 klo 16.45-17.15 klo 17.45-18.15 klo 18.45-19.15
Kangasalan asema, Asemantie 470, monitoimitalo Metsäkulma, Hukkataival 6, jätekatos Suorama, Suoramantie 19, kirjasto Nattari, Vatialantie/Puutteenmäentie risteys levikealue Liuttu, Sillansalmentie/Toikantie, matonpesualue Säynäjärvi, Säynäjärventie/Uudentalontie, levikealue Lihasula, Koulupojanpolku 6, ent. klo 16.00-16.30 Kuohenmaa, Rissanrannantie, koulu klo 17.00-17.30 Kuru, Kaarina Maununtyttären tie 965, Juhalan talo klo 18.00-18.15 Varsamäki, Kaarina Maununtyttären tie/Varsamäentie klo 18.45-19.15 Rantakoivisto, Rantakoivistontie/Tammipolku, päiväkoti klo 19.45-20.15 Keskusta, Torikatu, torin P-alue l Torstai 26.5. Myös Kuohu on verraton paikka monipuoliseen kunnon kohotukseen, kiittelee eläkeläinen Kuohunharjusta. 0400 831 661 Puutarha avoinna: ma-pe 10-19, la 9-16, su 12-16
l Tiistai 14.6. klo 16.00-16.30 Kuhmalahti, Vehkajärvi, Vehkajärventie n. asti
Ansaittu kimppu
Kyllä kelpaa pyöräillä turvallista Saarenmaantietä Kaukajärven suuntaan, vain pieni loppupätkä kaupungin puolella on vielä kesken. TOMAATIN
TOMMISKAN PUUTARHATILA
Papinojantie 63, p. 50 )
JALKAHOITO
Kaunis kiitos
Kangasalan kunnalle ja työtovereille muistamisesta jäädessäni 11.5.2011 eläkepäiville.
Hyvää kesää! Mari
Pihamyynnistä kaikkea kivaa edullisin hinnoin!
RUNSAS VALIKOIMA ERI VÄREJÄ VIIKONLOPUN TARJOUKSENA LUMIHIUTALE JA kpl HOPEAKÄPÄLÄ
Kesäpöytään kurkut, tomaatit sekä MANSIKAT!!
tervetuloa!
PELARGONIAMARKKINAT!!
3,-
Tarjoukset voimassa 30.6.2011 asti.
Kosmetologi Salla Ahlman
puh. klo 16.00-16.30 Sahalahti, Pakkala, Tursolantie 10, hyötyjätepiste klo 17.00-17.30 Sahalahti, Tursolantie 300, aluejätepiste (Korppoonojanmäki) klo 18.15-18.45 Ihari, Pohjalahdentie 23, Myllytorppa klo 19.15-19.45 Raikku, Raikuntie 97, koulu l Torstai 16.6. 50 ) 39 (norm. Sitä ennen Paikka soveltuu meil- kahvituokiot vietettiin Lepole aivan ihanteellisesti, sillä kodilla, jonka huoneissa ehditse sijaitsee keskeisellä paikal- tiin 17 vuoden aikana kuulla la kirjojen äärellä. Saarioisella siirryttäneekin kaasun käyttöön jo lokakuun aikana, tuotepäällikkö Petri Nikkanen Gasum Oy:stä kertoo. Kurkkaa ohjeet Roskakalenterista tai kotisivuiltamme www.pirkanmaan-jatehuolto.fi/repejaromu Lisätietoja www.ongelmajate.fi
Maakaasusta vaihtoehto omakotitaloille
Matti Kauhanen Maakaasusta on tulossa vaihtoehto myös omakotitalojen lämmittämiseen Kangasalla. Kiinteistöä ryhdytään vastaan toiveita ja vinkkejä, saneeraamaan asuinhuoneis- sanoo Aarnio. klo 16.00-16.30 Mäntyveräjä, Veräjäkuja, lähikauppa P-alue klo 17.00-17.30 Tiihala, Tiihalantie/Vietäväntie klo 18.15-18.45 Kaivanto, Lahdentie 1671, sairaalan P-alue klo 19.15-19.45 Alusasut · Korut · Leningit · Laukut · Saarikylät, Saarikylientie 636, aluejätepiste
KESÄKUKKIA
esim. Aakkulantiellä. Suoritamme puunkorjuuta metsuri- ja konetyönä sekä metsänhoitotöitä.
0503063325
Repe&Romu -kierros Kangasala
Kuormurikaksikko poimii kyytiinsä kodin vaaralliset ongelmajätteet, metalliromut ja sähkö- ja elektroniikkalaitteet. www.facebook.com/repejaromu
Fiina
Pälkäneen Yhteiskoululla su 22.5. 14,-
runsas valikoima!
kpl
Myös
Tervetuloa!
VIHANNESTEN TAIMET 1,80 TAIMET esim. Varsena kulttuuripersoonana, jon- maa kuitenkin on, että kauden ka kanssa yhteistyö on sujunut Kangasalan sanomat avaa Aamulehden entinen päämutkattomasti. Pientaloille kaasua ei voida johtaa liian korkean paineen takia suoraan pääsiirtolinjasta, vaan Kangasalan Lämmön syöttöpisteen kautta. toiksi. Kaasuauto markkinoilla Nikkasen mukaan maakaasu säilytti kilpailukykynsä vuoden alussa tehdyssä energiaverojen korotuksessa, vaikka korotus olikin suuri. Gasum Oy:n rakenteilla oleva siirtolinja Lempäälästä Sahalahdelle on valmistumassa etuajassa, joten polttoainetta riittää nykyistä suuremmalle käyttäjämäärälle jo syksystä alkaen. Pyrimme saaMuutos johtuu siitä, että maan vieraiksemme ajankohedellinen kokoontumispaikka taisia kirjailijoita ja runoilijoita, eli hotelli Urku sulkee muuta- joiden tekstit puhuttavat lukiman viikon päästä ovensa ko- joita. Gasumin lisäksi tietoa ovat jakamassa Kangasalan Lämmön ja Kangasalan Putkilämmön asiantuntijat. klo 16.00-16.30 klo 17.00-17.30 klo 17.45-18.15 klo 18.45-19.15 klo 19.45-20.15 l Tiistai 7.6. Lämpimät kiitokset lähettää Pentti Mäkelä.
Kangasalan jäteasemat
-15%
TUOREMANSIKASTA · kakut · kääretortut · leivokset · pitkot · wienerit
Kaarina Maununtyttärentie 6, avoinna ti-pe 14-18, la 10-14 Sahalahdentie 1242, avoinna la 10-14, 1.5.-31.8. Arvostatko asiantuntevaa metsäosaamista. Kerromme maakaasun monipuolisuudesta ja hinnoista. lukusalin, iloitsee yhdistyksen Pidämme jatkossakin ripuheenjohtaja Anja Aarnio. P. Otamme mielellämme konaan. AMPPELIT alk. Perjantai 20.5.2011
7
KOSMETOLOGIPALVELUT
Kirjakahvittelu Muistan siirtyy syksyllä Ystävää Lukunurkkaan
Eija Koivu Kesäpäivän kulttuuriyhdistyksen kirjakahvilatoiminta Rima korkealla jatkuu ensi syksynä uusissa ti- Hotelli Urku ehti huolehtia loissa, pääkirjastossa sijaitse- kirjakahvilan tiloista ja tarjoivassa Lukunurkka-kahvilassa. Tarvittaes- lukuisia nimekkäitä nykykirsa saamme käyttöömme myös jailijoita
Työt tulevat sinne, missä kuvanveistäjän sydän aidosti on. joulukuuta 1940. Siinä on tärkein peruste mittavalle lahjoitukselle. Teos toimii hyvin myös pienessä tilassa, ehkä jopa paremmin kuin tässä, Pyykkö arvioi.
Kimmo Pyykkö
Kansallisesti ja kansainvälisesti tunnettu ja arvostettu kuvanveistäjä Kimmo Pyykkö syntyi Lahdessa 20. Mutta se koskee myös kulttuuria. Korvenperäläiset nuoret kulkivat kävellen syksyisin elokuviin Kangasalle. Kun opin lukemaan, aloin ymmärtämään, missä olin. Läheisin risteys ja siinä sen aikainen tienviitta ja pylvään keskivaiheilla virallinen kilpi, jossa luki, että KORVENPERÄ! Eihän sitä juuri paljon hienompaa cityä olekaan! hän jatkaa. Meillähän on nyt tämä Anssi Kasitonnikin omasta kunnasta.
Kulttuuri saa talon keväällä 2014
Matti Kauhanen Hartela Oy rakentaa nykyisen Kesäpäivän liikekeskuksen paikalle Kangasalan kulttuuritalon. Kimmo Pyykkö on saanut kuvataiteen valtionpalkinnon neljä kertaa 1966, 1967, 1969 ja 1974 ja lukuisia muita palkintoja ja mitaleita. Pyykkö on järjestänyt useita yksityisnäyttelyitä ja ollut mukana kymmenissä kotimaisissa ja ulkomaisissa yhteisnäyttelyissä. Sanoisinpa, että tämän kaiken rikkauden voi tarjota vain Kangasalan Korvenperä, minun Kangasalani, ja sen tähtitorni Haralanharju. Tiloista Kimmo Pyykkö -museon osuus on 450, juhlasalin 300, valtuustosalin 270, aulatilojen 200, näyttämön 120, näyttelygallerian 100, kunnanhallituksen kokoushuoneen 70 ja naulakko- ja wc-tilojen 85 neliötä. Kunnan ja Kimmo Pyykön sopimuksessa on myös rajoituksia. Kyseisellä tieosuudella nopeusrajoitus on 60 km/h.. Kuusi vuotta vireillä Kangasalan taidemuseohanke on Pyykön mukaan ollut vireillä kuutisen vuotta. Hänen teoksiaan on kymmenissä julkisissa paikoissa ja yksityisissä sekä julkisissa kokoelmissa kotimaassa ja ulkomailla. Deponointi tarkoittaa lahjoitusta, jossa omistusoikeus säilyy lahjoittajalla. Kulttuuritalon suunnittelusta vastaa Arkkitehtuuritoimisto Heikkinen - Komonen. Perhe muutti kuitenkin pian Kangasalan Korvenperälle ja sieltä välirauhan aikana Ahjärvelle Karjalaan vanhempien kotiseudulle. Jos esimerkiksi Kangasala liittyy toiseen kuntaan tai yhdistyy muiden kanssa uudeksi kunnaksi, sopimus purkautuu, ellei toisin sovita. On primääriasia, että sosiaalihuolto ja muu on kunnossa. Minun Kangasalani on ollut myös liikuttavan ja säälittävän rajamailla, mutta todellakin erittäin positiivisessa mielessä, hän toteaa valmistelemassaan puheessaan. Pitkän elämäntyön tehnyt kuvanveistäjä valmistautuu seuraavan päivän tilaisuuteen, jossa hän luovuttaa noin sata teostaan Kangasalle rakennettavaan Kimmo Pyykkö -taidemuseoon. Pyykkö muistelee, kuinka hän tuli kuorma-autoilijaisänsä kanssa kirkonkylään aamuneljältä, istui miesten kanssa soramontussa trasselitulilla ja meni sitten Roholan bussilla yhteiskouluun Pälkäneelle. Decaux -näyttely Pariisissa 20062007, jossa oli esillä Pyykön tekemä katuveistos.
Motoristilla huima ylinopeus
Liikkuvan poliisin partio pysäytti 137 kilometrin tuntivauhdilla hurjastelleen moottoripyöräilijän tiistaina Kangasalantiellä. Hän työskenteli myös opettaja Taideteollisessa oppilaitoksessa ja Suomen Taideakatemian koulussa. Iästään huolimatta hän sädehtii energiaa ja luovuutta. Työskentelin urheasti taivasalla entisen elämäni appiukon kesämökin kivikkoisella niemellä, Vesijärven rannalla. Keskustelu ei haittaa Kuvanveistäjä Kimmo Pyykön ensimmäisen näyttelyn tekeminen liittyy myös vahvasti Kangasalaan. Yritän saada sinne itsekin näytteilleasettajia, myös nuoria. Kunnanhallitus päätti hyväksyä Kimmo Pyykkö -museon aiesopimuksen, esisopimuksen Kimmo Pyykön teosten deponoinnista ja neljän teoksen valuoikeuksista, joista kunta maksaa 35 000 euroa. Kulttuuritalon yhteyteen rakennetaan Kimmo Pyykkö -taidemuseo. 8
Perjantai 20.5.2011
Työt tulevat sinne, missä on kuvanveistäjän sydän
Matti Kauhanen Kuvanveistäjä, professori Kimmo Pyykkö, 70, on hyväntuulinen. Kulttuuritalon rakennuttajana toimii Kangasalan Torikeskus Oy. Ilmoni teki vaikutuksen Lapsuus ja nuoruus Korvenperällä olivat työntäyteisiä. Kulttuurille 1600 neliötä Hallitus hyväksyi myös kulttuuritalon täsmennetyn hankesuunnitelman sekä kunnan ja Hartelan välisen aiesopimuksen rakentamisesta. Kulttuuritalon kokonaispinta-ala on 2630 neliötä ja sen arvioidut rakennuskustannukset noin 7,2 miljoonaa euroa. On myös hienoa, että näyttelytilaa on myös muille. Kimmo Pyykkö opiskeli 60-luvulla Helsingin piirustuslaitoksella ja Taideteollisessa oppilaitoksessa. Kuva Kimmo Pyykön albumi.
Kuvanveistäjä Kimmo Pyykön teos "Dialogi" sijoitettiin Ystävyydenpuistoon vuonna 1990. Häntä epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. Näkötornin tasanteilla nukuin öitänikin ja sieltä näin kauas, paljon kauemmaksi kuin siinä lähellä Franssilassa asuva Sakari Topelius aikoinaan runoili. Loput tilat ovat portaikkoja, 24 auton pysäköintihalli- ja väestönsuoja- ja varastotiloja.
Kimmo Pyykkö oli nuorena innokas motoristi. Pro Finlandia -mitalin hän sai 2008. Vuonna 1984 syntyneellä miehellä ei ollut kypärää päässään. Jatkosota palautti perheen takaisin Korvenperälle, josta tuli Kimmo Pyykön lapsuuden ja nuoruuden kotipaikka ja suurten elämysten tyyssija. Hän näki Längelmäveden ja Roineen ja jo ne ja muu kuviteltu kaunis, kaukainen, mystinen ja kontrastinen maailma jäi ikään kuin perusvisioksi ja vireeksi matkalleni ja sitä maailmaa olen puserossani aina kantanut, Pyykkö kuvaa tunteitaan. Korvenperä! Kuvanveistäjä Kimmo Pyykkö syntyi Lahdessa talvisodan jälkeen. Kangasala on minulle hyvin erityinen asia. Kangasalan kulttuuritaloa Kimmo Pyykkö pitää kauaskantoisena hankkeena, mutta sanoo ymmärtävänsä myös siihen kriittisesti suhtautuvia. Lapsuutensa ja nuoruutensa hän vietti Kangasalan Korvenperällä Ruutanassa. Oli nostalgista ja loogista tulla tänne kasvuseudulle ja saada työt paikkaan, jossa on elävää toimintaa urbaanissa keskustassa. Korvenperä-cityn todellinen henkisen elämän keskus Pyykölle oli kävelymatkan päässä ollut Haralanharju ja sen näkötorni. Hanke valmistuu keväällä 2014. Poliisi tavoitti Tampereelta Kangasalan suuntaan ajaneen virolaismiehen kello 20.55 ja takavarikoi hänen ajokorttinsa. Hän sai siitä muun muassa Kritiikin kannukset. Professorin arvonimen hän sai 1996. Debatti kuuluu perusoikeuksiin, Pyykkö toteaa. Kuvanveistäjällä on kesäateljee Asikkalan Pulkkilanharjulla, jonne museon sijoittamista on myös pohdittu. Pyykön mukaan teos sopii hyvin myös kulttuuritalon pihapiiriin, toiminnalliseen ympäristöön. Kansainvälisistä näyttelyistä arvostetuinmpia on J.C. Matkalla ohitettiin Lepokoti ja Einari Ilmonin ateljee. Ennen urakkasopimuksen tekemistä kunnanhallitus hyväksyy lopulliset rakennussuunnitelmat. Näyttely oli Galleria Artekissa Helsingissä 1967. Helsingistä hain aina välillä materiaalia Taunus 12 sedanilla. Ilmoni ja hänen ateljeensa tekivät jo silloin minuun jonkinlaisen vaikutuksen. Kaikista vastaavista hankkeista, Musiikkitalosta ja Tampere -talosta, on aikanaan keskusteltu voimakkaasti. Viimeisimpiä teoksia on Kari Tapion hautamuistomerkki
klo 9-18
Kesän kuumin tilaustarjous vain markkinoilla!
normaalihintaisista tuotteista.
-10%
&
TERVETULOA!
Keskusaukio 2, Kangasala P. Ohjelma nähtävissä www.yrittajat.fi/kangasala
MARKKINAHUMUA!
Mark kina tarjo uksi a!
www.kangasalansanomat.fi
Jouluiloa uudistuneesta Löytötexistä!
Tervetuloa tekemään löytöretki edullisten lahjaostosten lähteille.
lähellä kirjas
PAIKKA B66
toa
MARKKINATARJOUS!
PE-LA 20.-21.5.
Aurinkolasipäivä pe 20.5.
Maahantuojan edustaja paikalla koko päivän koko Police-aurinkolasimallisto!
-esittelyssä käyneiden kesken arvomme palkintoja!
Kevätmarkkinoilla
perjantaina 20.5. Monen muun muassa markkinayleisöä viihdyttää taikuri Risto Pajunen. Mukana on viisi 1623-vuotiasta tyttöä. Markkinoilla palkitaan perjantaina Vuoden Kangasalalainen ja lauantaina Kangasalan Kesätyttö. Aiemmin huomionosoituksen ovat saaneet muun muassa Kummelit, professori Aulis Aarnio, meloja Anne Rikala ja näytelmäkirjailija, ohjaaja Sirkku Peltola. Säävaraus.
Aukioloajat: ma-pe 9-20, la 9-16, su 10-15. Vuoden henkilö Yksi markkinoiden yleisömagneeteista on aina ollut Vuoden Kangasalalaisen julkistaminen. Hyppää kärryille helluntaikirkon edestä. Oma kesätyttö Jonkun vuoden tauon jälkeen Kangasala saa taas oman kesätyttönsä. (03) 377 0336, ma-pe 9-17, la 9-13
ARK. 10,99
AQUALAN L
Paljon kysyttyä tuoretta luomuleipää!
Sokerittomat, (G) LUOMURAAKASUKLAALEVYT LUOMUINKIVÄÄRILIMU PALJON UUSI TEELAATUJA!
Uutta AITOa mm.
5
8
alan ngasmat Ka no Sa joaa tar
KANGASALA
5 230
50
74g
0,33l
SEBAMED PESUNESTE
yhteishintaan
Tervetuloa ostamaan pala aitoa tulevaisuutta! Tervetuloa! Torikatu 5 (Kelan talo), Kla puh. Markkinakaraokea lauletaan markkinateltassa molempina tapahtumapäivinä.
Petteri Jakobsson ja Jakobin sirkus tuovat nykysirkuksen Kangasalle.
Kangasalan Yrittäjien Kevätmarkkinat keskustassa perjantailauantai 20.21.5. Taikuutta Lasten alueelle saapuu jo perinteiseen tapaan pienoistivoli: pomppulinna, possujuna, karuselli, purkinheitto ja narunveto. Kilpailun järjestää mallitoimisto Mallihotelli, ja sen juontaa kangasalainen "mallimamma" Tea Sillanpää, joka osallistui vuonna 2007 Mrs World -kilpailuun. Markkinateltassa juhlitaan molempina iltoina: perjantaina markkinakansaa viihdyttää Seismo Kuusi & Metsähallitus ja lauantaina Jani Niemi & Wiima. Kilpailu käydään markkinalavalla lauantaina kello 12.30 alkaen. 045 348 6123
OLEMME AVOINNA MYÖS MARKKINALAUANTAINA 21.5. Juhlamarkkinoille sirkustunnelmaa tuo Jakobin Sirkus, joka on vuonna 2008 perustettu tamperelainen nykysirkus. Valinnan tekee vuosittain Kangasalan Yrittäjät ry:n hallitus. Tänä vuonna kunniakirja ja kukat ojennetaan markkinalavalla perjantaina kello 17. Yksi asia on ennallaan: juhlamarkkinat ovat edeltäjiensä tavoin talkootyön taidonnäyte: lukuisat ihmiset, yritykset ja yhteisöt ovat antaneet omaa aikaansa Kangasalan suurimman tapahtuman toteuttamiseksi. 6,28
200 g norm. Hän on erikoistunut niin sanottuun close up -taikuuteen, jossa taikuri kiertää yleisön seassa tehden taikoja aivan heidän lähellään; näin myös Kangasalla perjantaina ja lauantaina. 130 markkinapaikkaa myytiin loppuun ennätysajassa. 9.30-17.30,LA 9.30-14.00 Kuohunharjuntie 31, Kangasala (03) 377 1196 www.evitastyle.fi
Tarjoukset vo ana markkinoilla Uuttassa Toivotamme kaikille Rauhallista Joulua ja Onnekasta 20ima Vuotta! Olemme muk .-21.5.
e Tul
ittäm Kaikkien veivaajien kesken he
arvomme "rillaussetin"
Ny rillataan - kanssamme veivaavat
a ilmaveivisi! ään om
sis. Kevätmarkkinoille saapuu yli 100 myyjää ympäri Suomen. Perjantai 20.5.2011
9
Yrittäjillä 20-vuotisjuhlamarkkinat
Kangasalan keskusta-alue täyttyy jälleen iloisesta markkinahumusta. 9-20 LA 12-17 LUOMUSALONKI PUOTI
USMARKKINATARJO TUOTTEET
AQUALAN DUO
100 g norm. klo 10.00-15.00
400 ml pumppupullo + täyttöpussi norm. Myös Kangasalan Pikkuteatterin tulevan kesän näytelmien eläinhahmot viihdyttävät markkinoiden lapsivieraita. Molempina päivinä on mahdollisuus laulaa lasten karaokea. 29,78
20
Tursolan Reki ja Retki ajeluttaa lukijoitamme parivaljakolla
perjantaina klo 12-16 ja lauantaina klo 10-12 veloituksetta. kuvan rillin, rillattavaa & muita rillaustarvikkeita
HIUS- www.loytotex.fi · ALASENKUJA 1, SUORAMA · AVOINNA ARK. Mukana on tietysti myös paikallisia yrityksiä ja yhteisöjä. Vuoden Kangasalainen 2010 oli matkailuopas, toimittaja Jussi Lehtonen, joka avaa tämän vuoden markkinat virallisesti perjantaina kello 11. Kangasalalaisten yrittäjien Kari Hildénin ja Rauno Heikkilän 1990-luvun alun ideasta syntyneet Kevätmarkkinat ovat 20 vuoden aikana kasvaneet hurjasti. Kangasalan Yrittäjien 20. Juhlamarkkinaohjelmaan mahtuu kahdelle päivälle monenlaista: sirkusta, taikuutta, leikkiä, laulua, kilpailuja, karaokea, muotia & kauneutta. Lauantain markkinakulkueessa on upeita autoja, hevosia, lastenteatterin eläinhahmoja, liikuntaa, animea ja mangaa. Isommat lapset voivat kokeilla rodeohärkää
Hirsi/puu rakenteinen
rv-50/-75 Oma tontti 1121m2 rajoittuu toiselta puolen puistoon. 78.250 82.750 86.250 108.250 104.750 114.750
VELATON HINTA ALK. 155.500 167.500 175.500 221.500 219.500 241.500
MYYNTI: Hartela Kiinteistömyynti Oy Hämeenkatu 13 A, 2 krs., 33100 Tampere, puh. Kohteeseen tulee yhteensä 18 tasokasta asuntoa, joista puolet on kaksioita ja puolet kolmioita. Es. Perjantai 20.5.2011
11
ONKO TÄSSÄ UUSI KOTISI
Kangasalan Suoramantie 5
RIVITALOT KANGASALA KIVELIÖ 3h,k,s,kph/wc,erill. Yhtiössä laajakaistayhteys ja mm. Vh. Sähkölämmitys+varaavatakka.
OMAKOTITALOT KANGASALA RUUTANA
n. Kaikissa asunnoissa on tilava, lasitettu parveke. Mh.138.979 Vh.155.000 Kulkustie 1 Sillanpää 040 5705 498 (6931128)
83 m2
Upeasti remontoituja, hyvin varusteltuja pienkerrostalon kolmioita. talo palveluiden vierestä. saunarak.+hellahuone/puuliiteri. wc, vh, p
Rauhallinen hyvä alue, hyväkuntoinen persoonallisesti uudistettu 2-tasohuoneisto. 133.000 Ruutanantie 938 Tuomela 0440 396 113 (6933013)
www.kotinelio.fi
Näsilinnankatu 30 33200 Tampere
www.hartela.fi Rakenteilla Asunto Oy Orkidea Kangasala
Hartela Oy rakentaa aivan Kangasalan keskustaan nelikerroksisen pienkerrostalon. liikunnasta pitävälle, Suoraman liikuntahallille n. 3 h+k+las.p 70,5 m2 mh. 13.500
Tervetuloa esittelyyn su 22.5. Hyvä pohjaratkaisu, 2-taso. Autotallit sekä autohallipaikat myydään omiksi osakkeiksi. mikro ja taulu-TV, laatoitetussa kph:ssa suihku-höyrykaappi ja "pesutorni". 400 m, Kirkkoharjun hyvät maastot vieressä. Tontilla erill. Lankapuhelimesta 8,28 snt/puhelu + 5,95 snt/min.. klo 13.00 - 14.00
Arto Salminiitty, 0400 516 211
Harjumaisemissa perheasunto. 163.000 . Varaamalla nyt pääset vielä vaikuttamaan asuntosi pintamateriaaleihin. Peruspalvelut löytyvät kohteen välittömästä läheisyydestä. Sopii mm. 84.794 vh. Kohteen arvioitu valmistumisaika on maaliskuu 2012. 9.916 vh. 90 m2
Mh. Metsäpuistoon rajoittuva piha lounaaseen. Ti 17.00-17.30 Näsiänkuja 5 C Sillanpää 040 5705 498 (6930094)
KANGASALA HARJUNSALO 4h,k,s+at
106m2
3h,k + sauna /varastorakennus
Pienen perheen peruskunt. putkiremontti tehty. 010 561 2514
Matkapuhelimesta soitettaessa 8,28 snt/puhelu + 17,04 snt/min. 126.900 Autotalliosake mh. Uusitut kaapistot ja uudet keittiökoneet, mm. RS-pankki
Asunto Oy Orkidea
Onnikkatie 1 36200 Kangasala
HUONEISTO VAIHTOEHDOT 2 h+kt+s 2 h+k+s 2 h+kt+s 3 h+k+s 3 h+kt+s 3 h+k+s 51,5 m2 56,5 m2 59,5 m2 75,5 m2 76,5 m2 84,5 m2
MYYNTIHINTA ALK
H. Vuosien varrella mukavasti taloa remontoitu; ikkunat vaihdettu, julkisivu uusittu, rännit, keittiö ja pesuhuone. 188.000 Kangasharjuntie 7a 256879
Keskusta 162/214m2 6h+k+s+khh+kph+p+autotalli/-katos/varastorak. Veneojanrantatie 253156
Kangasalan Kiinteistömaailma Puh. Siistikuntoinen 1988 rakennettu rivitaloyksiö Kuhmalahden keskustassa. Vh 45.000 Supastie 2 257239
Haapaniemi n.100m2 Oh, k, rh ,ph , s, 2-3mh , wc , p. Koulu 1 km, kauppa 100 m, päiväkoti 800 m. Taloyhtiössä sähkölämmitys (kattolämmitys). Loukkaantie 19 254479
Herttuala 149/256m2 4h+k+khh+pkh+kph+s+3wc+2vh+2 et+2 auton lämmin talli. Varaava vuolukivitakka olohuoneessa. H. 1100m2. 60 m. Hyvin hoidettu talo ja pihapiiri. Rauhallinen alue. Reilun kokoinen asunto, johon vaihdettu pähkinälaminaatit lattioihin v.2010. Oma tontti 680m2. V. Tontti rajoittuu kävelytiehen ja puistoalueeseen. Oriveden keskustasta vain n. Esittely su klo 13.30-14.00 Liisantie 1 A. 1-taso kodikas v.-00 rak. Esittely su klo 13.15-13.45 Vaahteratie 3 253095
Vatiala 100/140 m2 5h+k+aula+ph+s+3wc+at+varastoja+ pihasauna. 1971 rakennetussa talossa keskustan palveluiden ääressä. 39.000. Aivan Kangasalan keskustan palveluiden läheisyydessä. Ainutkertainen tilaisuus saada talo 3500 m2:n tontilla lähellä palveluita! Tampereen raja 1 km. Vesi- ja viemäriliittymät! H.98000 . Talon keskus on avara ja valoisa olohuone-keittiö, jossa vino, korkea katto. Myös pinnat on remontoitu. Rak-92. Rak-88/96. Suojaisella takapihalla on uusi pihasauna. Hirsiseinät olohuoneessa näkyvissä. 326.000 . Lähtöhinta 169 000. Rauhallinen alue. H. Piha rakennettu noudattaen puutarhasuunnitelmaa. H. Vatialan Puuseppien tekemä aito parketti. v-95. puutalo. Alakoululle 200 m. Vesikeskuslämmitys. 363.000 Es su klo 12.30-13.00 Sakkolankuja 6 248607
Orivesi Kesämökki ja rantasauna Myllyjärven rannalla Onnistaipaleella. Takapiha etelälänsi. Tehty vuosien mittaan tärkeitä remontteja. Sinivuokonkuja 6 237054
Pälkäne Kankahainen 61,5m2 2h+k+s+wc+vh. Rauhallinen okt-alue. 300 m ja bussipysäkille n. Alakerta kivirakenteinen, 2 yläkerrosta kevythirttä. Lämmin piharakennus. 1-tasoinen. H. 256689
Ruutana 126 m2 4mh+oh+k+ph+s+2wc+vh+autokatos+varasto. Oma sauna. Autokatos ja ulkovarasto. Tähän asuntoon pääset muuttamaan heti! Velaton lähtöhinta 85.000 Kangasharjunpolku 252353
Kuhmalahti 37 m2 1h+kk+s+ph. 330.000 . Oma 970 m2:n aurinkoinen tontti. Iso, valoisa olohuone, jossa takka. Tilava ikkunallinen ja laatoitettu pesuhuone. Seurakunnantie 4 251230 Pelisalmi Rakentamaton 1990 m2:n tasainen vapaa-ajantontti Längelmäveden rannalla! Kaavan mukaan saa rakentaa 80m2:n loma-asunnon + 20m2:n sauna-/talousrakennuksen. Tasainen tontti, jossa mahdollisuus toteuttaa omat puutarhaunelmat! Talo rak.1945,jota laajennettu 1968 ja 2000-luvulla. Leikkimökki, kasvihuone, hiekkalaatikko, keinu sekä istutuksia. 6 km. Talossa on persoonallisia ja kodikkaita yksityiskohtia. Maalämpö. Aurinkoinen terassi. Minimi 2.500 . H. "Kirvesvarsitontti"; kulku tontille vanhan talon talousrakennuksen takaa. Lahden tietä sujuvat yhteydet Tampereen ja Hämeenlinnan suuntaan. 1-taso. Oma 1240 m2:n puutarhatontti: osa nurmella, osa kivetty. Omaa rantaviivaa n. Tonttiosuus n. Lähtöhinta 139.000 Onnisjärventie 86 256507
Tontit
Ruutana 1022 m2 Rakennusoikeus 1,5 kerroksiselle talolle 200 m2 sekä talousrakennukselle 50 m2. Vesikiertoinen lattialämmitys koko talossa. Betonielementtitalo. Lasitettu terassi, jolla avotakka. 12
Perjantai 20.5.2011
Kerrostalo
Keskusta 72 m2 3h+k+kph+vh+p. Olohuoneessa varaava takka. Keittiö uusittu -08. Kaarina Maununtyttären tie 1190. Saman perheen omistuksessa koko ajan. Runsaasti varastotilaa. Kiertotie 10 251365
Ranta-Koivisto 170/195 m2 4h+rt+k+tkh+aula+työt.+3vh+3wc+ khh+ph+s+at+varastoja. Es su klo 15.00-15.30 Savikontie 28 252832
Rivitalo
Vatiala 200/240m2 3mh+oh+k+rt+apk+kph/wc+2wc+ puku+ph+s+vh. Asiakirjakulut 190 .. talo. Rantaviivaa n.40m. Suunniteltu hyvällä maulla; hoidettu huolella. Rak. 295 000 . Ensiesittely su klo 12.3013.00. Keittiö remontoitu 2009. Yläkerrassa 4 mh ja iso oleskeluaula + kylpyhuone. Edulliset asumiskustannukset. 2005 rakennettu omakotitalo isollekin perheelle aivan keskustassa. Alakerrassa olohuone ja keittiö avaraa tilaa, iso makuuhuone ja saunatilat. Maalaismaisemissa hirsi-/puurunkoinen omakotitalo isolla 6000m2 tontilla. Mökin ympärillä tasainen ja aurinkoinen pihapiiri etelän suuntaan. Kodikas v.-45 ja -57 rak. Hyvät kulkuyhteydet moneen suuntaan. Tontti 9800 m2. Liuksialan alakoulu kävelymatkan päässä. Rauhallinen oleskelupiha etelään. Oma aurinkoinen tontti 2220 m2. Vaalea nätti keittiö, josta käynti takapihalle. palvelut lähellä. H. Lämmin autotalli ja iso lämmin varasto. Yläkoulu, terveysasema ym. Pesutilat ovat alkuperäiset, mutta siistit. Huoneisto vapautuu alkuperäisiltä asukkailtaan! Velaton lähtöhinta 115.000. Huolella hoidettu v-64 rak. Taloyhtiössä tehty mm.käyttövesiputkisto- ja ikkunaremontti. Kauppaan n. (03) 3773 733
Kangasalan Kodit Oy Myllystenpohjantie 2, 36200 Kangasala, kangasala@kiinteistomaailma.fi
Katso muut myyntikohteemme lauantain Aamulehden Asuntomedia liitteestä tai www.kiinteistomaailma.fi
Välityspalkkioesimerkki: Netti 3,5% + 900 sis. H. alv. Oriveden kaupungilla vireillä rantaosayleiskaava tälle alueelle. Heti vapaa. 262.000 Es su klo 14.00-14.30. 277.000 . talo rauhallisella alueella. Lähellä kunnan hiihtoladut, uimaranta ja venepaikat. Talo rakennettu v.1990. 257432
Omakotitalot
Loma-asunnot
Pälkäne 189/213 m2 4mh+tupak+ph+s+tkh+3wc+2vh+at+ varasto. Persoonallinen talo kolmessa kerroksessa lähellä Pälkäneen keskustan palveluja, jossa koulut, päiväkodit ja kaupat. Päättyvän kujan viimeinen. Erillinen wc. Parvekkeelta avarat näkymät jopa Kirkkojärvelle asti! Tässä mahdollisuus remontoida unelmien asunto hienolta paikalta. Alkuperäiskuntoinen asunto v. Alakoululle 600 m. 2/3 kerros, ei hissiä. 100 m
Vh. 104.000 123.800 126.900 134.180 166.400 195.000 108.100 128.750 139.620 162.500 173.210 203.060 112.220 133.740 145.080 168.700 180.020 211.120 116.320 138.730 150.540 175.100 186.830 219.180 120.400 156.000 181.500 193.700 229.900 262.100
ASUNNOT : 34 huoneistoa, 5 kerroksinen kerrostalo rauhalliselle sijainnille 2 kpl: 2 h+kt+s palveluiden ja luonnon lähelle. Tietoja puh. 1 kpl: 2 h+kt+s 1 kpl: 3 h+k+s 1 kpl: 3 h+k+s 2 kpl: 2 h+kt+s 1 kpl: 2 h+k+s 1 kpl: 2 h+kt+s 1 kpl: 3 h+k+s 1 kpl: 3 h+k+s 1 kpl: 3 h+k+s 2 kpl: 2 h+kt+s 1 kpl: 2 h+k+s 1 kpl: 2 h+kt+s 1 kpl: 3 h+k+s 1 kpl: 3 h+k+s 1 kpl: 3 h+k+s 2 kpl: 2 h+kt+s 1 kpl: 2 h+k+s 1 kpl: 2 h+kt+s 1 kpl: 3 h+k+s 1 kpl: 3 h+k+s 1 kpl: 3 h+k+s 1 kpl: 2 h+kt+s 1 kpl: 3 h+k+s 1 kpl: 3 h+k+s 1 kpl: 3 h+k+s 1 kpl: 3 h+k+s 1 kpl: 4 h+k+s+2 p
TORNI LKV
- paikallinen kiinteistönvälittäjäsi Kangasalla
Torni LKV on nykyaikainen, täyden palvelun kiinteistönvälitysyritys. Tämä tarkoittaa asunto-osakkeiden kohdalla 3000 (+alv.23%) ja kiinteistöjen kohdalla 5000 (+alv.23%) maksimihintaa. Tervetuloa palveltavaksi !
Rakennustyöt aloitettu!
As Oy Kangasalan Resiina, Junatie 23, 36240 Kangasala
Ennakkomarkkinointi! Rakentaminen aloitettu!
Yksikerroksiset: yhuoneisto2 2 kpl: 3 h+k+s päät 78 m 2 kpl: 3 h+k+s 78 m2 Kaksikerroksiset: 3 kpl: 3 h+k+s 82,5 m² 1 kpl: 3 h+k+s 83,0 m² 2 kpl: 3 h+k+s 90,5 m² 1 kpl: 3 h+k+s 91,0 m² 2 kpl: 4 h+k+s+khh 103,0 m² 2 kpl: 4 h+k+s+khh 103,5 m²
Mh. Pinta-alat 822-958 m2. Torni LKV noudattaa ja vaalii hyvää välitystapaa kaikessa toiminnassaan. Kunnallistekniikka ja tietyöt valmiina. 87.600 Mh. Perjantai 20.5.2011
13
KATTO YLLÄ
kuin taivasalla
Oletko myymässä, ostamassa tai vuokraamassa asuntoa tai kiinteistöä?
Soita ilmoitusmarkkinointiimme p. Vh. Hyvin varustellut ja laadukkain materiaalein toteutettavat upeat kokonaisuudet - voit vaikuttaa oman kotisi toteutukseen - varaa nopeasti oma uusi kotisi! Yhtiössä kaukolämpö ja vesikiertoinen lattialämmitysjärjestelmä! Arvioitu valmistuminen toukokuu 2012!
JANI LEPPÄ yrittäjä, LKV 040 935 3905 tornilkv@tornilkv.fi Nuolikuja 18 36200 Kangasala www.tornilkv.fi
Katso kaikki kohteemme www.opkk.fi/kangasala Me välitämme:
Päivi Kuuttinen, 050 351 7031 Mika Rantanen, 040 764 6161 Petri Siira, 040 541 2138 Osmo Vuorinen, 0400 883 714
Kangasalan Seudun OP-kiinteistökeskus Oy LKV Kuohunharjuntie 26 36200 Kangasala P. Torni LKV:n toiminta-ajatuksena on tarjota kaikki kiinteistönvälityspalvelut erittäin laadukkaasti, mutta kohtuulliseen ja kilpailukykyiseen hintaan. 86.000 Mh. Tämän mahdollistavat kevyt ja itsenäinen organisaatio sekä markkinoinnin tehokas keskittäminen. Vh. Vh. Vh. Torni LKV tuo markkinoille myös uudenlaisen hinnoittelun, joka kääntää vallitsevan järjestelmän ylösalaisin. 010 254 1510 www.opkk.fi/kangasala
TORNI LKV - Katse yli huomisen. Näin ollen tiedät varmasti mitä KORKEINTAAN joudut palveluista maksamaan. 87.600 Mh. 219.000 224.000 238.500 244.000 268.000 274.000
AUTOPAIKAT: 15 autokatospaikkaa lämmityspistokkein sisältyvät asunnon hintaan, lisäksi 8 avopaikkaa. Sen perustukset ovat syvällä kangasalalaisessa harjusorassa, mutta näköalat ulottuvat yli koko Pirkanmaan. krs. 215.000 Vh. (03) 377 6918 / Raili Siliukselle ja kysy edullista "Parempi KATTO YLLÄ kuin taivasalla" -ilmoitussarjaa.
Kangasalla Noormarkussa asemakaava-alueella Mäntyveräjässä. (03) 377 1078.
Parempi
OK-TONTTEJA
As Oy Kangasalan Harjukumpu
Vääränkalliontie 3, 36220 Kangasala
HUOM! kaikissa asunnoissa lasitettu parveke!
38,5 m2 47,5 m2 49,5 m2 52,0 m2 64,5 m2 77,5 m2 38,5 m2 48,0 m2 52,0 m2 61,0 m2 64,5 m2 77,5 m2 38,5 m2 48,0 m2 52,0 m2 61,0 m2 64,5 m2 77,5 m2 38,5 m2 48,0 m2 52,0 m2 61,0 m2 64,5 m2 77,5 m2 38,5 m2 52,0 m2 61,0 m2 64,5 m2 77,5 m2 87,0 m2 Mh. 95.400 Mh. 89.600 Mh. Arvioitu rakentaminen alkaa 1 kpl: 2 h+k+s 1 kpl: 2 h+kt+s kesä 2011, arvioitu valmistuminen kesä 2012. 97.600 Mh.107.200 Mh.109.600
Vh. Minimipalkkion sijaan käytössä on Torni LKV:n maksimipalkkio. Torni LKV:n arvoja ovat laadukas, jokaista asiakasta kunnioittava henkilökohtainen palvelu ja asiantunteva, tosiasioihin perustuva asuntojen arviointi. 219.000 Vh. 1 41.600 1 49.520 1 50.760 1 53.672 1 66.560 1 78.000 2 43.240 2 51.500 2 55.848 2 65.000 2 69.284 2 81.224 3 44.888 3 53.946 3 58.032 3 67.480 3 72.008 3 84.448 4 46.528 4 55.492 4 60.216 4 70.040 4 74.732 4 87.672 5 48.160 5 62.400 5 72.600 5 77.480 5 91.960 5 104.840 Vh
Yliopisto tähtäimessä Grönholm valmistuu yo-merkonomiksi, mutta opinnot jatkuvat. Kuntaan oli kouluriitojen seurauksena saatu siis kaksi kansakoulua. Ykkössijaansa kisaan puolileikillään lähtenyt Grönholm pitää yllätyksenä. Kiistely tulehdutti välit Kansakoulun saaminen kuntaan ja kiistely koulujen paikoista olivatkin kaikkein keskeisimpiä asioita Sahalahden alkuvuosien kunnalliselämässä. Kansakoulujen tehtävänä oli kunnallishallinnon alkuvuosikymmeninä, 1800-luvun loppupuolella täydentää kirkon antamaa alkuopetusta. Kuvernööri hylkäsi valituksen, koska Sahalahden kuntakokous ei voinut päättää Kuhmalahden kunnan alueen koulupiireistä. Shekki on jo haettu, mutta ei käytetty, matikkamestari sanoo tyytyväisenä. Kiistely siitä, tuliko kunta jakaa kolmeen vai neljään koulupiiriin, jatkui vuoteen 1916 saakka, jolloin kunta lopullisesti jaettiin neljään koulupiiriin: Sariola, Tursola, Vilpeilä ja Lahdenkulma. Tieto menestyksestä kantautui Grönholmin korviin ensimmäiseksi koulun ruokalassa, jossa hän sai vastaanottaa opettajansa onnittelut. Oman talon saatuaan vuonna 1902 koulu nimettiin Lahdenkulman kouluksi. Meni kuitenkin pitkään ennen kuin asia alkoi edetä. Asiaa vauhdittaakseen koulun johtokunta päätti syyskuussa 1883 esittää kunnalle, että kunta hankkisi oman kansakouluhuoneiston. Lisäksi kunta päätti lunastaa yksityisten omistaman Sariolan piirin kouluksi rakennetun talon kunnalle. Seurauksena kouluriidoista olivat myös rikkoutuneet ihmissuhteet. Raine Raitio Kirjoittaja on Kuhmalahdella asuva historioitsija. Ehkä mieluummin kuitenkin Tampereelle, lähelle kotimaisemia, 21-vuotias nuori mies suunnittelee.
Matikka sujuu, vaikka Pyry Grönholm ei siitä itselleen elämänuraa aiokaan.
Aikaa oli ehkä hiukan liian vähän minulle, kun tykkään yleensä istua kokeet loppuun asti.
Koulukiistat edistivät kyläkoulujen perustamista
Viimeaikaiset Kangasalan ja entisen Sahalahden alueen kyläkouluihin liittyvät kiistat eivät ole ainutlaatuisia. Se ei kuitenkaan tyydyttänyt kaikkia kyläläisiä, mutta nimi jäi kuitenkin käyttöön. Lisäksi ajateltiin, ettei kukaan tee töitä, jos kaikki koulutetaan. Kiistely koulun paikasta jatkui edelleen 1890-luvulla. Ajatus hylättiin ja kunta päätettiin pitää yhtenä koulupiirinä. 14
Perjantai 20.5.2011
Voitto tuli puun takaa
Pekka Kaarna Kangasalalainen Pyry Grönholm laski itsensä ammattiopistojen valtakunnallisen matematiikkakilpailun voittajaksi liiketalouden, yhteiskuntatieteiden, hallinnon ja luonnontieteiden opiskelijoiden sarjassa. Häviölle jääneet, jotka tahtoivat koulun Pakkalaan tai Taustialaan, valittivat jälleen asiasta kuvernöörille, joka kuitenkin vahvisti kuntakokouksen päätöksen. Koska kisa oli vapaaehtoinen, se ei mennyt niin vakavaksi, että olisi pitänyt jännittää. Aikaa oli ehkä hiukan liian vähän minulle, kun tykkään yleensä istua kokeet loppuun asti. Talonpoikaisen vastarinnan syynä kouluhankkeissa oli yleensä osittain perinteellinen konservatiivisuus, mutta myös kustannusten pelko. Tampereen ammattiopistosta siihen osallistui Grönholmin sarjassa kymmenkunta opiskelijaa. Vuonna 1880 se päätettiin rakentaa Ilolan (kirkon)kylään, koska sieltä oli luvattu tontti ilmaiseksi. Matemaattiset lahjansa hän arvelee perineensä ädiltään. Uuden koulun tulo näyttää harmittaneen erityisesti Vilpeilän koulun opettajaa Juho Mustosta, joka olisi sen sijaan halunnut omaan kouluunsa toisen opettajan. Sahalahden alueen koulujen perustaminen oli aikanaan vielä kiivaampien väittelyiden kohteena. Hermon päälle tehtävät eivät kuitenkaan käyneet. Toista tuhatta kilpaili Kilpailu käytiin oppilaitoksittain. Myöhemmin niitä seurasivat kunniakirja, muutama palkintoteos ja 300 euron shekki. Ei vakavaa Kilpailua, jossa tehtävät mittasivat matemaattista ajattelukykyä laidasta laitaan, Grönholm arvioi vaikeusasteeltaan kohtalaiseksi. Päätöksestä valitettiin kuvernöörille. Piiri yhdistettiin Vilpeilän piiriin, paitsi Töykänän kylä, joka yhdistettiin Sariolaan. Kouluja vastustettiin ja niiden sijoituspaikoista ei oltu myöskään yksimielisiä. Kansakoulujen perustaminen kohtasi 1870- ja 1880-luvuilla monin paikoin vastustusta kuntakokouksissa. Tämä Sariolan koulu sai alkunsa, kun kaikkiaan 35 "täysivaraista" talollista sekä Pappilan lampuoti sitoutuivat ylläpitämään tätä koulua. Se laantui, kun kunta 1899 päätettiin uuden lainsäädännön pakottamana jakaa kolmeen koulupiiriin: Sariolan, Vilpeilän ja Moltsian. Pian koulutyön aloittamisen jälkeen alkoi ponteva riitely siitä, mihin koulutalo rakennettaisiin. Valitus toisen perään Kansakoulun perustamista käsiteltiin myös Sahalahden kuntakokouksessa useaan otteeseen 1870-luvulla. Koulukiistojen syntymiseen lienee vaikuttanut osittain aikakaudelle tyypillinen kyläkeskeinen elämäntapa. Voitolle pääsi lopulta Taustialan puoli, ja 1894 koululle päätettiin ostaa tontiksi Vilpeilänmäki. Päätöksestä tietysti valitettiin ja edelleen kokoonnuttiin usein pitämään kokouksia kouluasian takia. Koulu aloitti toimintansa ripeästi rakennetussa talossa syksyllä 1896. Tursolan piirin oppilasmäärä laski sotien jälkeen siinä määrin, että koulupiiri jouduttiin lakkauttamaan 1978. Vuonna 1887 päätettiin, ettei koululle rakenneta vielä omaa taloa, koska tonttiasiaa ei oltu vielä valitusten takia vahvistettu. Myös Tursolan koulun perustaminen vuonna 1911 kohtasi vastustusta. Toiminta aloitettiin Pakkalassa. Koulu joka kulmalle Vilpeilän koulun rakennuskustannuksista käytiin myös kiistaa. Kyllähän voitto puun takaa tuli, en sitä osannut odottaa. Myös Sahalahden jakamisesta kolmeen koulupiiriin valitettiin, koska siinä oli jätetty ottamatta huomioon Haapasaaren ja Noksioisten kylät, jotka tultaisiin liittämään Sahalahteen. Vihdoin kesällä 1878 oltiin Sahalahdella valmiita perustamaan kansakoulu. Alkeisopetus piti tapahtua kotona sekä pyhä- ja kyläkouluissa, joiden "tarpeenmukaiseen" perustamiseen seurakunnat velvoitettiin. Kun enemmistö oli asettunut Vilpeilän puolelle, eivätkä valitukset auttaneet, päättivät itäpäässä asuvat rakentaa itse oman koulutalon. Moltsian piirin koulutyö alkoi vuonna 1900 vuokrahuoneissa. Esille nousi myös ehdotus toisesta koulupiiristä kunnan länsipäähän. Koulu päätettiin sijoittaa siihen kylään, mistä halvimmalla saadaan vuokrattua tilat koulua varten. Jos Tampereen osallistumisastetta pitää keskivertona, voittoshekkiä tavoitteli kaikkiaan toista tuhatta opiskelijaa. Ainakin isä sanoo niin! Mutta ei matikasta minulle elämänuraa tule, vaikka se hyvä työkalu onkin. Haen Tampereen yliopistoon englantia lukemaan tai sitten Vierumäelle liikunnanohjaajakurssille. Päätettäviä asioita ajateltiin vain oman kylän kannalta, eikä niitä pystytty katsomaan koko kuntaa käsittävinä laajempina kokonaisuuksina. Seuraavana vuonna tehtiin uudelleen sama päätös
Neito opiskelee tanssiteknisenä pääaineenaan klassista balettia ja sivuaineenaan jazztanssia Balettiopiston tunneilla Kangasalan Manttaalitalolla. Sampolan juhlasalissa Tampereella osoitteessa Sammonkatu 2. Molempien näytösten kokonaiskesto väliaikoineen on noin 2,5 tuntia.
Lempäälän kuorot esittivät vanhaa ja uutta
Sirkku Salmela Pyhän Birgitan Laulajat ja Hymnus-kuoro konsertoivat kirkossa otsikolla "Kirkkaat riemun äänet soivat". Kello 13 Tampereen koulun- ja kello 16.30 Kangasalan ja Hervannan koulujen näytös. Perinteikäs opisto Esitysten ohjaajina ja koreografeina toimivat rehtori Cheremeteff ja Riikka Korpi. Perjantai 20.5.2011
15
Unihaltijatar Laura Lehtonen, 12 vuotta, baletista Prinsessa ja herne. Esa Toivolan urkuimprovisaatiot kulloinkin kuullusta laulusta pitivät mielenkiintoa vireillä. Kuoron tulkitsemat sävelmät jatkuivat mielikuvitusrikkailla muunnelmilla. Yhteistyö kantaa Tuttuun tapaan estradille nousee lukuisia kangasalalaisia. Kuorojen johtajat kanttorit Pietari Korhonen, Kaisa Naukkarinen ja Katja Viljamaa ottivat rohkeasti ohjelmistoon uudempaa kirkkomusiikkia. Se oli psalmilaulua parhaimmillaan ja pysähdytti kuuntelemaan. Ensimmäistä säveltä soittaessaan hän oli lyyhistynyt urkujen päälle. Laulaa puu, väistyy vääryys oikeuden tieltä". Vaativa ja herkkäsointuinen sovitus antoi riittävästi haastetta sekä kuorolle että säestykselle ja onnistuessaan palkitsi kuulijat. Puoli viideltä on vuorossa Kangasalan ja Hervannan koulujen näytös. Kangasalalaisella eri taiteiden välisellä yhteistyöllä on pitkät perinteet jo 1970-luvulta ja se on edelleen erittäin hedelmällistä ja pitkälle kantavaa, Cheremeteff mainitsee. Pukujen suunnittelusta on vastannut Cheremeteff ja ompelu on Kaija Karvisen käsialaa. Se on jazz-, nyky-, hiphop-, R´nB-, dandehall-, reggae- ja afrikkalaisen tanssin keinoin toteutettu maailman kantaesitys. Bachin "Nyt kiitän riemuiten" ja Anders Öhrwallin "Jeesus, parhain ystäväni" sekä sovitus "Herraa hyvää kiittäkää" olivat perinteisen kirkkomusiikin juhlaa. "Ruoho versoo. Kuorot kajauttivat parvelta Vesa Koskimaan sävellyksen "Sana", joka ilahdutti viestin aitoudella. Kuva: Desirée Cheremeteff.
Kangasalalaiset ballerinat kunnostautuvat tanssitapahtumassa
Päivi Taskinen Yhtä varma kevään merkki kuin sinivuokkojen nouseminen maasta on Balettiopiston Suuret Tanssitapahtumat Tampereella Sampolan juhlasalissa. Tampereen Balettiopisto aloitti toimintansa Kangasalla vuonna 1974. Pieniä tarinoita -teoksen musiikki koostuu eri esittäjistä. Säveltäjän kuolemasta kerrotaan, että hän oli konsertissa saanut improvisoitavaksi aiheen "Sielun vapautuminen aineen kahleista". Prinsessa ja Herne -baletin musiikki on Carmon DeLeonen. Lopuksi Toivola soitti Finaalin Louis Vernen sinfoniasta nro 1. Kuorot tuntuvat omaksuvan uutta hämmästyttävän nopeasti. J.S. Tekninen toteutus on Janne Hietasen ja Aki Peltolan käsissä. Unihaltijatar toi kuvaan auringonsäteet, jotka pilkottavat Kirkkoharjun puiden lomista. Tampereen Balettiopisto luo puolivuosittain kaksi uutta kokonaisteosta, lukuvuoden aikana siis yhteensä neljä suurempaa teosta muiden esiintymisten ja tapahtumiin osallistumisten lisäksi. Raikas tuulahdus Vesa Erkkilän "Minun sieluni halajaa" on kirkkokuorojen vakio-ohjelmistoa, nuorekkaat äänet toivat raikkaan tuulahduksen. Toinen teos on nimeltään Pieniä tarinoita. Sävellyksen loisteliaat soinnut ja mahtava melodia nostivat kuulijan kuin matkalle uusiin huimiin maisemiin. Myös tutuista sävelmistä kuultiin uusia raikkaita sovituksia. Erityisesti kirkkaat sopraanot pääsivät oikeuksiinsa. Säestyksestä vastasivat taitava soitinyhtye ja urut. Lisäksi kangasalalainen Marko Vuojärvi otti vastuun esitysten lavastuksista. Siinä esiintyy yli 200 tanssijaa Kangasalan Balettiopistosta, Cheremeteff sanoo. Hän luotsaa opistoa äitinsä Birgitta Kiviniemi-Cheremeteffin jalanjäljissä.
Tampereen Balettiopiston Kevään Suuret Tanssitapahtumat sunnuntaina 22.5. "Autioon rantaan vaikka tiesi vie, saat nähdä jäljet rannan hiekalla." Olikin harmillista, että keskimmäisissä säkeistöissä sanoma jäi osittain kuulumattomiin. Senni Valtonen oli sovittanut Bengt Johanssonin virren "Uudet taivaat, uuden maan". Meneillään on 36. Lars Mobergin laulussa "Nyt pelko pois"on Ylva Eggehornin hienosta runosta suomennetut lohdulliset sanat. Haastetta kuorolle Pekka Kivekkään runollinen sanoitus pääsi myös esille. Tämän kevään ohjelmistoon kuuluu H.C Andersenin satuun pohjautuva Prinsessa ja herne, joka on klassisen baletin keinoin toteutettu baletti ja Suomen kantaesitys. lukuvuosi, Cheremeteff toteaa. Kumpikin kuoro ylsi otsikon tunnelmaan. Esitysten puvustus on toteutettu kangasalalaisin voimin. Yhdeltä alkavassa näytöksessämme esiintyy nelisenkymmentä Tampereen koulussamme opiskelevaa, Kangasalla, Kuhmalahdella, Pälkäneellä ja Aitoossa asuvaa oppilasta, kertoo Balettiopiston rehtori Desirée Cheremeteff. Uutta tervetullutta tuotantoa olivat myös Pekka Mäenpään ja Jutta Salmisen laulut. Jorma Hannikaisen psalmissa "Herra on minun turvani" oli selkeät ja koruttoman kauniit soolot. Se tälle sävelistä hurmioituneelle mestarille sopikin.
16
Perjantai 20.5.2011
Evakkojen avaimet huokuvat historiaa
Päivi Taskinen Avaimet kiinnittävät ensimmäiseksi huomion Äijälän uudessa näyttelyssä. Kaatuneitten muistopäivää vietettiin viime sunnuntaina perinteisin menoin. Rakenteet kohdallaan Plussiakin suunnitelmassa Kangasalan arvion mukaan on. Sukulaistensa kotikadut voi paikantaa seinälle ripustetusta vanhasta Viipurin kartasta, jonka on piirtänyt kangasalalaisille tutun Agathon Meurmanin pojanpoika, Otto Iivari Meurman, asemakaavoihin erikoistunut arkkitehti.
Evakkojen avaimet poikivat idean uudelle karjalaisten historiaa valottavalle näyttelylle Äijälässä. Kiitos veteraaneille Mannerheimin käsky koski vain puolustusvoimia, mutta sitä alettiin noudattaa myös puolustusvoimien ulkopuolella. Esimerkiksi psyykkisen ja sosiaalisen hyvinvoinnin ulottuvuudet suunnitelmasta puuttuvat. Viipurissa teatterinjohtajana vaikutti myös Kangasalan oma kirjailija Jalmari Finne, Kallio toteaa. Avainten alle on aseteltu lomakkeita. Kunta kokee terveyden edistämissuuunnitelman myös lii-. Finne teatterin johdossa Mutta millainen oli Viipuri, karjalaisten kaupunki ennen sotaa. Sitä se kuitenkin kummeksuu, että laajuudestaan huolimatta suunnitelma painottuu vain ravitsemuksen ja liikunnan kaltaisiin, perinteisiin terveyden edistämisen tapoihin.
Kaatuneiden muistopäivää vietettiin perinteisin menoin. Ensin on kuitenkin saatava ihmiset pois sodan jaloista. Hyvää ovat määritellyt rakenteet: Pirkanmaan alueellisen terveyden edistämisen organisaatio tehtävineen ja malli kunnan roolista väestönsä terveyden ja hyvinvoinnin vaalijana. Suutari ja ompelija listaavat lähetysmääräykseen ammattitarvikkeensa, säilöjä hillopurkkinsa. Tänäkin päivänä kansakuntamme tarvitsee yksimielisyyttä selvitäkseen sellaisista vaikeuksista, joita emme suinkaan ole itse aiheuttaneet, toteisi Karhu. Seppelpartiot lähetettiin läntiselle hautausmaalle ja Suinulaan.
Missä mielen kunto. Sekin selviää näyttelyssä, joka valottaa kaupungin historiaa tekstein, kuvin, luvuin ja esinein. E. Hänen mukaansa kansakuntamme tarvitsee yksimielisyyttä siihen rakennustyöhön, jolla jatkamme sotiemme sankareiden työtä. Myöhemmin muistopäivän piiriin sisällytettiin luonnollisesti myös jatkosodan ja Lapin sodan sankarivainajat. Toisen kaapissa olevan termospullon haluan täten luovuttaa armeijan käytettäväksi, lukee lapussa. Teatterielämä oli virkeää, samoin taiteen ja urheilun harjoittaminen. Myös ajatus laatia alueellinen hyvinvointisuunnitelma ja määritellä yhteiset osoittimet kuntakohtaisten suunnitelmien pohjaksi koettiin erinomaiseksi ja kuntia palvelevaksi.
neet, tähdensi Kangasalan seurakunnan diakoniatyön johtokuntaan kuuluva Karhu. Jumalanpalveluksen jälkeen oli vuorossa kunniakäynti ja
seppeleenlaskutilaisuus sankarihaudalla ja Karjalaan jääneiden vainajien muistomerkillä. Termospullo armeijalle Evakkojen toiveet ovat hyvin käytännönläheisiä. Äijälä on avoinna kesäkuun alusta syyskuun loppuun sunnuntaisin kello 1316. Yksiä näyttelyn aarteita ovat vedokset Eino Partasen valokuvista 1930-luvun Viipurista. Yhteiskuntamme kehittäminen ja aiempien sukupolvien rakentaman hyvinvointiyhteiskunnan turvaaminen on parasta kiitosta ja kunnioitusta niitä kaatuneita ja veteraaneja kohtaan, jotka ovat itsenäisyyden meille taistelleet ja sen turvan-
Terveyden edistämisessä yhä oikaistavaa
Pirkanmaan alueellinen terveyden edistämissuunnitelma on saanut Kangasalta nuivahkon vastaanoton. Lippukulkueen saapuminen on aina yhtä vaikuttava näky. Suunnitelman kohdennus jää kunnasta niin ikään epäselväksi. Kallio kertoo, että avaimet ovat Luopioisiin saapuneitten evakkojen avaimia, jotka Karjalaseura sai lahjoituksena muutama vuosi sitten. Mahdollisuuksia tähän tarjoavat avainten pahvien tekstit ja lähetysmääräykset, joiden laatijoista löytyy nimiluettelo näyttelypaikalta. Kauko Ilonen, Anna-Maija Kallio, Kauko Äikäs ja Liisa Teittinen loihtivat teeman ympärille monipuolisen tietopaketin talon yläkertaan.
Ammatinharjoittaja, kuten suutari tahtoi mukaansa tarpeelliset työkalut.
Muistatko Monrepos´n. Että edes yksi näyttelyvieras löytäisi sukulaisensa näyttelyn avulla, hän sanoo. Se oli Itä-Suomen kaupan ja liikenteen keskus, Teittinen mainitsee. Kuin ihmeen kaupalla avaimet säilyivät, vaikka aikoinaan tuli määrys niiden tuhoamisesta. Pahvisille lapuille on kirjoitettu kaunokirjaimin, mihin rakennuksiin avaimilla pääsee. Partasen onnistui pelastaa yli 400 lasinegatiiviansa pommien runtelemasta kaupungista. Ne ovat lähetysmääräyksiä, joihin sotaa pakoon lähteneet ovat kirjanneet omaisuutta, jota he toivovat lähetettävän heille myöhemmin, selvittää Anna-Maija Kallio, näyttelytoimikunnan jäsen. Yksi haluaa auttaa sotaväkeä. Emäntä Luopioisista ymmärsi avainten arvon ja sai ne pelastettua talteen. Mannerheimin mukaan toukokuun kolmatta sunnuntaita oli vietettävä "nyt päättyneessä sodassa kaatuneiden sankarivainajien sekä myös kaikkien murroskautena vuonna 1918 molemmin puolin vakaumuksensa puolesta henkensä uhranneitten yhteisenä uskonnollisena muistopäivänä". Ne ovat muistoja viipurilaisten evakkojen Karjalaan jääneistä rakennuksista. Viipurissa oli kaikkea muuta paitsi yliopisto. Edistyksellisessä kaupungissa oli kuusikymmentä kahvilaa ja ravintolaa, yhdeksän eri uskontokuntien kirkkoa ja seitsemän puistoa, joista tunnetuin on Monrepos. Niiden jotka on jo kätketty maan poveen ja niiden, jotka keskuudessamme vielä ovat, työtä. Muina aikoina sopimuksen mukaan.
Yksimielisyys antaa parhaat rakennuspuut
Kaatuneiden muistopäivänä Kangasalan sankarihaudalla puhunut Heikki Karhu palasi puheenvuorossaan vuoteen 1940 ja sotamarsalkka C. Myös syrjäytymisen ehkäisy, hyvinvointierojen kaventaminen ja muut näiden kaltaiset toimet jäävät suunnitelmassa vain maininnalle. Kunta toteaa sairaanhoitopiirille antamassaan lausunnossa, että suunnitelma on erittäin laaja kokonaisuus. Kuva: Jari Lindell.
an suureksi ja sekavaksi, jotta sen tärkeimmät osat ja tavoitteet erottuisivat selväksi. Patjoja, tyynyjä, liinaja käyttövaatteita, luettelee Kangasalan Karjalaseuran puheenjohtaja Liisa Teittinen. Paikanna sukulaisesi Karjalaseuran kehitys- ja tiedotusvastaava Kaiko Äikkäällä on toive. Ja puiston kauniit kaarisillat?
Muistoksi jäi vain avain äkkilähtö Viipurista 1939 -näyttely Karjalainen Kulttuurikeskus Äijälässä, Liuksialankuja 33. Mannerheimin antamaan päivän alkuperäiseen nimeen. Listoja tarvitsevat lotat, joiden on tarkoitus kerätä tavarat taloista. G
Ensimmäinen keräyspäivä on 25. Kolmannen lomaviikkonani vietin yhdellä Meksikon suosituimmista rannoista, Playa del Carmenilla. Romu vastaanottaa myös sähkölaitteita: pesukoneita, jääkaappeja, televisioita ja tietotekniikkalaitteita. Tervetullut takaisin Oli Meksiko muuttunutkin. Jasmiina Ruotsila
Jutun kirjoittaja olisi viihtynyt Playa del Carmenissa kauemminkin kuin viikon.
Repe & Romu suuntaavat Kangasalle
Kodin ongelmajätteitä, metalliromuja ja kodinkoneromuja keräävä kuormurikaksikko Repe & Romu kiertää Kangasalla toukokesäkuussa. toukokuuta. Viimeisen viikon vietin vielä Pueblassa, vaikka toiveissani oli viettää toinen viikko rannalla. Sama tapahtuu toisinpäin: vaihto-oppilas rakastuu lähes poikkeuksetta vaihtomaahan uusine ajatuksineen ja asioineen. Puebla on edelleen yksi Meksikon turvallisimmista kaupungeista, mutta muualla Meksikossa huumeiden määrä on lisääntynyt paljon eikä ulkona ole iltaisin turvallista liikkua. Huomasin huolehtineeni aivan turhaan. Kaksikko ei myöskään tee kotinoutoja ja ylimääräisiä pysähdyksiä reitillä. Jätteitä ei saa jättää tienvarsiin odottelemaan keräystä, vaan ne pitää tuoda aikataulun mukaisesti suoraan autoille. Pueblan asukasluku on lähes kolme miljoonaa. Muistaisiko kukaan suomalaista, joka ei kuitenkaan miljoona kaupungissa ole ainoa vaihtooppilas. Metalliromusta täytyy poistaa ongelmajätteet, kuten öljyt. Oli mahtavaa nähdä vanhoja ystäviä, muistella jo hieman unohtunutta espanjaa ja viettää kuukausi kaukana Suomesta murehtimatta kulttuurishokkia tai uusia asioita. Kuusi kertaa Suomea suuremmasta Meksikosta ehti kuukaudessa kuitenkin nähdä vain vähän. Olisiko kaikki muuttunut. Kaikki oli tuttua eikä mikään tuntunut muuttuneen. Vaaleaan tyttöön kiinnitetään lähempänä päiväntasaajaa paljon huomiota ja pian kylmä Suomi onkin eksoottinen paikka, jonne meksikolaiset haluat lähteä vastavuoroisesti kyläilemään. Kaikki oli samoilla paikoilla, samoin ihmiset. Tavallisimpia kodin ongelmajätteitä ovat muun muassa energiansäästölamput ja loisteputket, jäteöljyt, öljynsuodattimet, maalit, liimat, lakat, ohenteet, myrkyt, kemikaalit, akut ja lääkkeet. Romu-metallinkeräysauton kyytiin kelpaa kaikenlainen metalliromu, erilaiset koneet ja koneenosat, ruohonleikkurit, polkupyörät ja metallikalusteet sekä pienmetalli: kattilat, pannut ja huuhdellut säilyketölkit. Mikä olisi muuttunut vai olisiko mikään. Voin aina palata takaisin, mi kä onkin alustavasti suunnitelmissa, jos opiskelupaikkaa Suomesta ei löydy. Vanhojen kokemusten ja kahden Suomessa asutun vuoden ansiosta katsoin maata taas hieman eri tavalla. Kaupungista rannalle Ensimmäiset kaksi viikkoa kuluivat vanhaa Pueblaa ihmetellessä ja kavereita nähdessä. Perjantai 20.5.2011
17
Kuusi kertaa Suomea suuremmasta Meksikosta ei kuukaudessa ehdi nähdä kuin pienen osan.
Meksikon aurinkoa ja ystäviä
Meksikossa ei tiedetä paljon Suomesta samoin kun suomalaiselle Meksiko on yleensä kaktuksia, tequilaa ja huumeita eli kaikkea sitä mitä uutisissa kerrotaan. Kaikki ennallaan Mutta miten käy, kun on viettänyt vaihtovuotensa ja kahden vuoden jälkeen palaa takaisin. Tervettä järkeä käyttäen ei turistikaan ei joudu ongelmiin. Palasin vaihtovuodenaikaiseen kotikaupunkiini Pueblaan, joka on Meksikon neljänneksi suurin kaupunki. Repe & Romu-aikataulun sisältävä Roskakalenteri 2011 jaettiin joka kotiin joulukuussa, ja aikataulu löytyy myös verkosta www.pirkanmaan-jatehuolto.fi/ repejaromu. Viikon aikana tutustuin moneen uuteen ystävään, ehdin saada vähän rusketusta ja nähdä hieman uutta puolta Meksikosta. Kaikki ottivat minut lämpimästi vastaan. Meksikolaiset puolestaan mieltävät Suomen yleensä lähes pohjoisnavalla sijaitsevaksi pikkumaaksi, jossa aurinko ei paista ja pakkasta on 40 astetta läpi vuoden. Tuntui erikoiselta olla maailman toisella puolella talossa, jossa tiesin tarkalleen mistä löytää pikkulusikan tai lautasen. Lähdin Meksikoon maaliskuun lopussa heti ylioppilaskirjoitusten loputtua. Molemmat ovat aivan yhtä väärässä. Ennestään tuttu isäntäperheni majoitti minut kotiinsa kuukaudeksi. Puebla on kuitenkin ennallaan. Vaihtomaasta tulee toinen koti toisella puolella maailmaa. Nyt tiedän, että minun ei tarvitse epäillä palaamistani ja sitä, kuinka meksikolaiset ottavat paluumuuttajan vastaan. Vaihto-oppilaan yksi tehtävä on tutustua ja sopeutua vaihtomaan kulttuuriin, mutta myös kertoa omastaan
Tiedot pitää kuitenkin itse joko lähettää toimituksen osoitteeseen toimitus@kangasalansanomat.fi tai soittaa toimitussihteerille numeroon 377 6915. Laipanmaa on aikanaan yhdistänyt neljä eri pitäjää, nyt sen toivotaan yhdistävän taajaman ja kylän väkeä. Ohjaaja Antti Sevanto määrittelee musikaalin keskeiseksi teemaksi Jumalan huolenpidon. Pääsykokeisiin kiirehtiessään Tikkala unohti ottaa laskimensa, eikä koululla ollut antaa mitään lainaksi. Onnen vuori sopii niin nuorille kuin vanhemmillekin. kello 1416 Rajalan kämpällä Laipanmaassa.
Ensimmäinen vuosi oli uusille oppilaille pääasiassa totuttelua ja kokeilua, ja toisena vuonna alkoivat puolestaan harjoitustehtävät ja raportit. Muut lukiot Julkaisemme mielellämme myös muista lukioista valmistuvien kangasalalaisten ylioppilaiden nimet. Muita ammatteja ei miehellä ole käynyt mielessä, sillä hän etenee asenteella, että jos jotain päätetään, on asia vietävä loppuun asti. Kotoa löytyy vieläkin lipastoja ja kaapistoja, jotka ovat ukin rakentamia, kertoo Joel Tikkala, 23, joka opiskelee Tampereen Ammattikorkeakoulussa rakennustekniikkaa. Se on itsenäinen jatko-osa 25 vuotta sitten ilmestyneelle Liekit-musikaalille. Mukana on alkuperäisen Liekit-musikaalin henkilöitä, kuten Riikka Sillanpää. Rakennusalalla työnsaanti saattaa tapahtua päivässä, joten jos alalle lähtee, ei työnhaussa saa lannistua vaan soitella firmoja läpi ja mainostaa omaa osaavuuttaan.
Rakennusala muuttuu ja laajentuu koko ajan, ja joka vuosi tulee uusia keksintöjä ja ratkaisuja, jotka kertovat kehityksestä. Ohjelmassa on metsäkämppään tutustumista, makkaranpaistoa Verkkojärven laavulla, lähiluontoon tutustumista ja spontaania ohjelmaa. Laipassa on noin 20 kilometriä opastettuja vaellusreittejä. Siellä ollessa alkoi mielenkiinto pikkuhiljaa siirtyä rakennusalalle. Tampereen klassillisenen lukio: Tuomisto Fanni
Työkokemus Rautiassa sekä tutuksi tulleet rakennusmateriaalit ja työntekijät saivat Joel Tikkalan kiinnostuksen rakennusalaa kohtaan heräämään.
Kyläkouluja juhlitaan metsässä
Kangasalan kylillä iloitaan kyläkoulut säilyttävästä päätöksestä niin paljon, että neljän kyläkoulun aktiivit järjestävät asian kunniaksi kansanjuhlan. Paikka ilman laskinta Valintakokeet olivat fysiikka- ja matematiikkapainoisia, sillä molemmat aineet ovat tekniikan alalla jokapäiväisessä käytössä. Ajatus toimistotöistä ei Tikkalaa houkuta, vaan toiveena
on valmistua rakennusmestariksi. Oppilaat tukevat ja auttavat toisiaan tunneilla ja harjoitustöissä, Tikkala hymyilee tyytyväisenä. Tällä hetkellä puhutaan että työntekijöistä on pulaa. Hän kävi pääsykokeissa keväällä 2009, ja aloitti opintonsa saman vuoden keväällä. Aloite tällaisesta kansanjuhlasta syntyikin heti valtuuston asiasta päättäneen kokouksen jälkeen. Kaiken kaikkiaan Tikkala on tyytyväinen tulevaisuuteensa.
Opintie
Opintie-sarjassa Kangasalta kotoisin olevat opiskelijat kertovat oman alansa opinnoista ja tulevaisuudennäkymistä.
Uusi musikaali Kaskiselta ja Simojoelta
Onnen vuori on Anna-Mari Kaskisen ja kangasalalaisen Pekka Simojoen uusi musikaali kutsumuksesta. Se tarjoaa hyvät retkeilymahdollisuudet. Kertasin myös tekniikan alan kysymyksiä, ja itseluottamukseni kasvoi. Opittavaa tuntuu olevan mahdoton määrä. Mukaan on kutsuttu kyläläisiä, vanhempia, koululaisia ja muita hengessä mukana olleita sekä Kangasalan valtuutetut, jotka lopulta tekivät koulut säilyttävän päätöksen yksimielisesti. Niinpä mies suoritti kokeen laskut päässään, ja vain yksi tehtävä jäi vaille vastausta. Opiskeluun tukea En tiedä olinko onnekas vai johtuuko se opetusympäristöstä, mutta minulle siunautui hyvä vuosikurssi. Liekit-musikaali oli aikanaan hyvin suosittu, ja sitä on esitetty eri kokoonpanoilla viime vuosiin saakka. Sama liekki Olosuhteet Fuegoniassa ovat muuttuneet, mutta kutsumuksen liekki on sama. Kansanjuhla kyläkoulujen säilyttämisen kunniaksi sunnuntaina 29.5. 18
Perjantai 20.5.2011
Rakennusalalla tarvitaan pitkäjänteisyyttä ja sisua
Jenni Railo Isän puolelta rakentaminen on suvussa. Metsäinen ja ulkoiluhenkinen kansanjuhla järjestetään Rajalan kämpällä Laipanmaassa. Laajasta aihealuevalikoimasta pystyi karsimaan epäolennaisia pois, kun tiesi mille alalle on hakemassa. Korkeakoulupaikka jäi siis verkkoon ilman laskintakin. Rakennusala ei ollut Tikkalan ensimmäinen vaihtoehto, vaan hän kävi hetken aikaa myös Oulun kauppakorkeaa. Tapahtumapaikkana on Fuegonia, jossa nuori lähetystyöntekijä Essi Palomaa kohtaa monenlaisia haasteita ja pieniä ihmeitä työssään nuorten parissa. Siinä on vahvaa ja vivahteikasta musiikkia sekä monia kauniita ja herkkiä lauluja Simojoen ja Kaskisen tapaan.. Ajatus jatkosta sai alkunsa jo suunniteltaessa Kaskisen ja Simojoen 25-vuotisjuhlavuotta 2004, mutta silloin paluu Fuegoniaan jäi vielä hautumaan. Pääsykokeisiin valmistuessa keskityin tärkeisiin aiheisiin ja pänttäsin sähkö-, paine-, voima- ja lämpöoppia. Kaikki on kuitenkin rakentunut normien ja sellaisten tehtävien ympärille, joihin törmää konsanaan, joten kertausta tulee ja työnteko helpottuu. Tämän takia ei kouluhommien painaminen joskus yölläkään tunnu niin raskaalta. Lopullinen päätös kauppakorkeapaikasta luopumisesta ja Tampereelle hakemisesta syntyi kuitenkin vasta armeijavuoden aikana. Ensimmäisenä vuonna ilmoittauduin poissaolevaksi ja jatkoin täyspäiväistä työskentelyä Rautiassa, johon olin kesätöiden kautta päässyt työntekijäksi. Kurssivalikoima on sekoitus teoriaa, käytäntöä ja itsenäistä opiskelua.
Kangasalan lukio lakittaa 106 uutta ylioppilasta
Kangasalan lukiossa lakitetaan tänä keväänä 106 uutta ylioppilasta: Aalto Emilia, Ahola AnnaMaria, Aittokumpu Hanna, Grönberg Juhani, Haavisto Elina, Hallinen Elmo, Heikkilä Eetu, Heikkilä Noora, Helin Markus, Hentinen Emilia, Hirvasmaa Joona, Hokajärvi Heli, Honkanen Tommi, Härkönen Antti, Ilonen Anni, Itkonen Juho, Jalokinos Joonatan, Jarva Iiris, Jekunen Venla, Järvelin Niklas, Järvenpää Vilma, Järvinen Tomi, Kankkunen Nelli, Karetoja Saija, Kauppinen Petra-Lotta, Keino Niina, Kettunen Miira, Kinnunen Niina, Kinnunen Salli, Kirjonen Elina, Kiviö Tiia, Koivula Juuso, Koivuniemi Pentti, Korhonen EevaMaria, Korpi Saara, Kovamäki Maria, Krekula Katri, Kukkamäki Heidi, Lahtinen Joonas, Lahtinen Kristian, Laitinen Bea, Lammi Hanna, Lappalainen Marja, Lassila Mikael, Laurila Santeri, Lehtola Topias, Lehtonen Iida, Lepola Emilia, Leppälä Joonas, Lintinen Johanna, Mahlamäki Emma, Manninen Susanna, Mansikka-aho Anniina, Mansikkaoja Tuomas, Mattila Nelli, Metsälä Lari, Miettinen Petrus, Mikkonen Heikki, Mäki Riku, Mäkinen Sonja, Mäki-Äijö Santeri, Niskanen Markus, Norosoja Leo, Nurmi Noora, Nurminen Henri, Ollila Tommi, Pitkänen Sanni-Maria, Pursiainen Tiia, Rajamäki Titta, Rantanen Roope, Rasinen Netta, Raudaskoski Henri, Rautanen Maritza, Rekola Marjut, Ronni Sanna, Roukala Lauri, Ruotsila Jasmiina, Saarenpää Iiris, Saari MiiaMaria, Sallomy Carita, Salminen Emma, Salo Lauri, Salomäki Santeri, Salonen Tomi, Sarkkomaa Mika, Savolainen Katja, Seppi Eveliina, Seppä Petri, Simulainen Tuulia, Sipilä Emilia, Sulkanen Arttu, Suoranta Sanna, Tahlo Reetta, Taisto Janne, Talvensaari Henriikka, Terho Sakari, Timonen Aleksi, Toivonen Eeva, Tuhola Jenni, Tulenheimo Pauliina, Tulokas Jaana, Tuominen Katariina, Tupeli Pauli, Virsiheimo Saana, Virtanen Maija, Ylinen Hanna. Opintoja on takana kaksi vuotta ja niiden suuntana on rakennustuotanto. Yritykset hakevatkin osaavaa apua harjoitteluun pääsevistä kolmos- ja nelosluokkalaisista. Rajalan kämppä ja Laipanmaa on monelle niin sanotun vanhan Kangasalan asukkaalle saattanut jäädä vielä vieraaksi, joten tilaisuus tarjoaa hyvän syyn tulla tutustumaan Kangasalan uuteen suureen metsäalueeseen
p. Perjantai 27.5. Järj. Lauantai 21.5. pe kello 1023 (säävaraus). Retki kansallispuistoon ja laivaristeily lasu 11.12.6. Bos pääsee juhlimaan äitinsä syntymäpäiviä mittojensa mukaisessa leningissä.
Viikkopäivyri
Kesäkuun päivyri ilmestyy perjantain 27.5. LUKIO Ma: broilerkeitto, leikkele, hedelmä KASVIS: kasviskeitto Ti: kinkkukuisaus, tuoresalaatti KASVIS: tomaattivuoka Ke: lindströminpihvit, ruskea kastike, peruna, tuoresalaatti KASVIS: kasvisbolognese To: juustokuorrutettu seiti, perunasose, tuoresalaatti KASVIS: kasvisgratiini Pe: ohrasuurimopuuro, marjakeitto, leikkele ATERIAPALVELU Ma: broilerkeitto, sämpylä, juusto, tuoremarjakiisseli Ti: lasagnette, salaatti, mansikkavispipuuro Ke: kahden kalan kastike, perunat, salaatti, mangokiisseli To: jauhemaksapihvit, kastike, perunasose, salaatti, mustikkarahka Pe: possukastike, perunat, salaatti, vadelmakiisseli La: veriohukaiset/porkkananapit, valkokastike, perunat, salaatti, puuro Su: karjalanpaisti, perunat, salaatti, hedelmäsalaatti Muutokset mahdollisia. Liikennepuisto av. Kaarina Maununtyttären tie 615 ja 617. Mukaansa Osuuspankin takkahuoneelle hän otti äitinsä kellohelmamekon 50-luvulta. Kuhmalahden kirjastossa täytettyjen eläinten näyttely toistaiseksi. 377 0693. Järj. Teemanäyttely Yölinjalla / suomalaisen tavaralinjaliikenteen historiaa. Kirjoittuja ja kudottuja tekstiilejä. paju.fi. klo 18 Vesilauluja-konsertti Pirtillä. klo 18 Vuoden lukijoiden palkitseminen Sahalahden kirjastossa. Av. Meillä on ollut toimipiste Pattayalla 40 vuotta ja Rayongissa 10 vuotta. Tiistai 24.5. 040 411 6745. Kuhmalahden jäteasema (Taidetie 6, palotallin vieressä) av. p. klo 1719 iltarastit / Vehoniemi. klo 13 yhteislauluhetki Reima Ojan tahdittamana Jalmarin Kodossa. Keittolounas sisältää keiton, juoman, leivän ja voin.
Anneke Bos toi äitinsä 50-luvun kellohelmamekon malliksi räätäli Sahibille. Opastus VT12 KlaPälkäne. klo 920 Klan Yrittäjien 20. JALMARIN KOTO Ma: makkara-kasvispata, jauhelihakeitto, vispipuuro Ti: jauhemaksapihvit, kasviskeitto, persikkakiisseli Ke: jauheliha-perunalaatikko, kanakeitto, marja-lesejogurtti To: burgundin pata, purjoperunasosekeitto, puolukkakiisseli Pe: lihapullakastike, kalakeitto, pappilan hätävara La: paistettu kala, jälkiruoka Su: liha-kasviskastike, jälkiruoka Lounas sisältää juoman, leivän, voin, salaatin ja jälkiruuan. Luetaan Leo Tolstoin kertomuksia. Tied. Jouni Kopsan näyttely Nokkavat ja muita lasitarinoita toukokuun loppuun asti. Luetaan Leo Tolstoin kertomuksia. Järj. Järj. 0400 320 686. klo 1013 peräkonttikirpputori ja puffetti Pohjan koulun pihassa. Tällä kertaa Kuuttinen tilasi kevyen hellevaatteen. sopimuksesta. Alaosa saa olla samanlainen kuin äitini mekossa. p. willakosmos.fi. la 1014.. Suomalaisista ruokaherkuista lohi ja poro ovat Sahibin mieleen. Harjulan Halla. klo 18 lukumaraton Lepokodilla. Olen käynyt Kangasalla viisi kertaa ja yöpynyt ystävilläni Kangasalan Asemalla ja Tampereella, mies kertoi. Sauna lämmittää Kangasala ja Tampere olivat entuudestaan tuttuja paikkoja Thaimaan Pattayalla asuvalle ja intialaiset sukujuuret omaavalle Sahibille. klo 9.30 Vesaniemen päiväkodin lapset laulavat merihenkisiä lauluja Jalmarin Kodossa. KURSSIT, RETKET, LIIKUNTA JA MUUTA KIVAA Betoni- ja mosaiikkitöitä kesäpihaan -kurssi to 26.5. Helmiina ja Käsityötalo Elviira. Tied. kello 10 mennessä. Slahden jäteasema (Sahalahdentie 1242 / tekninen varikko) la klo 1014. Järj. Kirsti Jokisen Kapsäkin ovet av. Tahdon samantyylisen leningin äitini 70-vuotisjuhlille, hän selvitti. Tuotteita luonnonmateriaaleista, villasta, turkiksista, risuista. Järj. Keskiviikko 25.5. Klan srk. Järj. klo 13.30 Kirkkoharjun koululaiset laulavat Jalmarin Kodossa. Iltakahvila ja museo av. Marjamäen Pajutila avoinna joka päivä klo 1220. klo 18 illatsut Lepokodilla. Tied. Useita materiaaleja Osuuspankille Sahibin kutsui OP-Kiinteistökeskuksen toimitusjohtaja Päivi Kuuttinen, joka on tilannut Sahibilta esimerkiksi paitoja Thaimaassa ja Tampereella. klo 1114 kierrätyspäivä Havisevan koulun pihassa. Kautialan, Raikun, Lahdenkulman ja Vilpeilän kylä- ja kouluyhdistykset. 040 5481 609. klo 17.3020.30 Klan käsityökeskuksessa. ti kello 1021 (säävaraus). Kellomekolle kertyi hintaa 309 euroa, yhden miesasiakkaan puvulle ja kahdelle paidalle 460 euroa veroineen ja tulleineen. SVS Kla. kevätmarkkinat Klan torilla. Kuhmalahden vanhempainyhd. Virpi Kinnusen lasi- ja tekstiilitaidetta. klo 1012 nuorten onkitapahtuma Hyyrtöllä alle 18-vuotiaille. Sahib kiertää aika ajoin Suomessa kangasmalliensa ja mittanauhansa kanssa. Pidän tällaisesta graafisesta kukkakuviosta, mustia ruusuja valkoisella pohjalla. Tied. Järj. Työntekijöitä on 3540, Sahib totesi. Valmista kesällä Kuuttinen laski, että Sahibin luona kävi päivän aikana kuusi henkilöä tilaamassa mittatilausvaatteita. Tapahtumatiedot sähköpostiosoitteeseen toimitus@kangasalansanomat.fi keskiviikkoon 25.5. karjalanliitto.fi/kangasalankarjalaseura. kesäkuun alusta syyskuun loppuun su klo 1316. klo 12.3014 kuntosali omatoimisille palvelukorttiasiakkaille Jalmarin Kodossa. lukumaraton Lepokodilla. Sunnuntai 29.5. Sauna lämmittää mukavasti, kun täällä on niin kylmä, hän hymyili. klo 1016. 3767 899. klo 1416 metsäinen kansanjuhla kylien ja kyläkoulujen kunniaksi Laipanmaassa Rajalan kämpällä. Maanantai 23.5. Esiintyy Pikantitkuoro. Tied. Mobilia Classics, Rally Hall of Fame, kahvila ja museomyymälä av. kevätmarkkinat Klan torilla. Lisäksi Äijälän 30-vuotista historiaa ja karjalaisten asuttamista esittelevät näyttelyt. 050 327 6260. Av. p. Yläosan mallin löysin netistä, hän sanoi ja näytti tulostamaansa mekon kuvaa. Lähtö klo 7 Treen vanhalta kirkolta. päivittäin kello 10 19. MUSEOT JA NÄYTTELYT Pääkirjaston taidetila Terrassa Kangasalan Kameraseura 30 v. Tied. Tied. Karjalainen Kulttuurikeskus Äijälässä uusi näyttely Muistoksi jäi vain avain äkkilähtö Viipurista 1939. Sunnuntai 22.5. klo 18 Volvo-harrastajien kokoontuminen Vehoniemen Automuseolla. Lauantai 28.7. Metalli-, elektroniikka-, rengas- ja akkujätteet. Ilm. Valmiit asut saapuvat Suomeen heinäkuun tietämillä, paitsi Bossin mekko, jonka mitat lähtivät välittömästi Thaimaahan, jotta leninki ehtii hyvissä ajoin valmiiksi ennen juhlia.
Ruokalistat
Viikon 21 ruokalistat PÄIVÄKODIT JA KOULUT Ma: jauhemaksapihvit, perunasose Ti: lasagnette Ke: possukastike, perunat To: kalaa talon tapaan Pe: broilerkeitto, pehmeä leipä, tuorepala Jokaiseen ateriaan kuuluu salaatti, leipä, ravintorasva ja juoma. Kirjailijavieraana Anneli Kivelä. lukumaraton Lepokodilla. klo 1721 markkinagospel Pirtillä. klo 18 Renault-harrastajien kokoontuminen Vehoniemen Automuseolla. Myös aittanäyttelyt kesäaikaan. Luetaan Leo Tolstoin kertomuksia. p. Päällimmäisenä loisti satiinikankainen kukkakuvio, joka miellytti heti naisen silmää. Esimerkiksi kashmiria, puuvillaa, pellavaa, sifonkia ja samettisilkkiä, Sahib luetteli. p. Tilausryhmät ja väriterapiakurssit ympäri vuoden. toukokuussa la ja su klo 10 15, koulujen kesälomakaudella joka päivä klo 1019. lehdessä. klo 918 Klan Yrittäjien 20. klo 1314.30 sukkatanssit Jalmarin Kodossa. Sahib oli asetellut kangasmallivalikoimansa takkahuoneen pyödälle. Perjantai 20.5. Nyyttikestit. Väkevä maa -taidealue: teosluettelo ja kartta vakevamaa.fi. Pelastusarmeijan kontti, sammuttimien tarkastuspiste ym. Liuksialankuja 33. Esiintyy Duo Raakileet. Hän kertoi pitävänsä erityisesti saunasta Suomessa. 20.5. Muutokset mahdollisia. Romanttinen kukkatyyli ei ole minun juttuni, Bos totesi. 050 365 7023, automuseo.com. klo 1112.30 kuntosali omatoimisille palvelukorttiasiakkaille Jalmarin Kodossa. menn. Perjantai 20.5.2011
19
Anneke Bos hankki mittatilausmekon Sahibilta
Päivi Taskinen Anneke Bos saapui tulevat kekkerit mielessään räätäli Sahibin puheille maanantaina. Mittatilauspuvut, -mekot, -paidat ja muut asut valmistuvat Thaimaassa, mistä ne matkustavat postitse Suomeen asiakkaille. Klan jäteasema (Kaarina Maununtyttären tie 6 ) avoinna tipe 1418 ja la 1014. Italialaisen Antonella Prota Giurleon kollaasitaidetta esillä 22.5. asti Automuseolla. Rantamekon, jota voin käyttää vaikka uimapuvun päällä. Järj. -näyttely 10.6. Kalaveikot. klo 14 hartaus Jalmarin Kodossa. Willa Kosmos. Vehoniemen Automuseo ja kahvio av. ryhmille sop.muk. Thaimaalainen räätälintyö tarkoittaa monille silkkipukua, mutta muitakin materiaaleja löytyy yllin kyllin. klo 11.3013 kuulolähipalvelu Jalmarin Kodossa. SVS Kla. SVS Kla. Motoristikahvio ja museo av. Ne ovat olleet todella laadukkaita ja kestäneet hyvin pesua, hän sanoi. asti. p. Muulloin sop.muk. rallin päivä Mobiliassa. klo 1112.30 kuntosali omatoimisille palvelukorttiasiakkaille Jalmarin Kodossa. Klan Latu JÄTEASEMAT Kodin ongelmajätteitä, lajiteltua hyötyjätettä, sähkö- ja elektroniikkaromua sekä pieniä eriä kaatopaikkajätettä
Jotkut saattavat myös hävetä uintitaidon puutettaan, mikä estää asian opettelun.
Tuloksia
UINTIA Särkänniemi-uinnit 14.5. Nuoret osaavat uida Uimataitoviikolla voi opetella pelastustaitojen lisäksi erilaisia uintitekniikoita, rentoututua monitoimialtaan hierontapisteissä sekä testata liukumäen ja hyppytelineet. Tuloksissa 10 parasta. 100 m VU T 11v: 13) Amanda Saari 1.19,33 100m RU T 11v: 5) Amanda Saari 1.38,96 50m PU T 11 v: 11) Amanda Saari 44,02. Alle 10 v, 1 metrin lauta: 1) Ida Raiden 76 pistettä, 2) Saga Paananen 75, 3) Joel Schule 69, 4) Lauri Heino 63 (jaettu 4.sija), 4) Oliver Schule 63, 5) Atte Siiki 55 , 6) Wiljami Tuijoki 54 Alle15 v, 1 metrin lauta: 1) Jussi Terho 84, 2) Wilma Tulijoki 73, 3) Teemu Jokinen 72, 4) Heikki Nurminen 71 Yli 15 v, 3 metrin taso: 1) Iivari Nurmela 84, 2) Kalle Ollila haastajana viimeisellä kierroksella 23 pisteellä. Suurin osa tapahtumista järjestetään ilta-aikaan ja tulevana viikonloppuna. Perjantai 20.5.2011
21
Uimataitoviikolla Kangasalan uimahalli Kuohussa on ollut paljon erikoisohjelmaa ja -kursseja. 20 parasta. Näin ei kuitenkaan ole, joten valtakunnallisella Uimataitoviikolla on vielä tehtävää. Pohjoismaisen määritelmän mukaan uimataitoiseksi lasketaan sellainen henkilö, joka pudottuaan syvään veteen jaksaa uida yhtäjaksoisesti 200 metriä. Naiset: 1) Kota-aho Terttu 8843 g, 2) Helin Hilkka 7610, 3) Juupajärvi Liisa 6728, 4) Asikainen Eeva 6099, 5) Villenius Helena 5906, 6) Mansikkamäki Sirpa 5880, 7) Pohja Anna-Maija 5750, 8) Salminen Seija 3179, 9) Sisso Vieno 3117 Miehet: 1) Mäkelä Tuomo 13995, 2) Kota-aho Kauno 10078, 3) Peltola Aarne 9938, 4) Pärssinen Eino 9384, 5) Asikainen Reino 9170, 6) Kahilainen Rainer 8934, 7) Manninen Heino 8531, 8) Miettinen Hannu 7495, 9) Suhonen Mauno 6597, 10) Juupajärvi Mikko 6277 UIMAHYPPYJÄ Uimahyppykisa Kuohussa 7.5. Uinti- ja matkamerkit ovatkin erityisesti lasten ja nuorten suosiossa Suhosen kokemusten perusteella. Esimerkiksi keski-ikäisten uimataito on selkeästi huonompi kuin nuorten. Matkasta vähintään neljäsosa on uitava selällään. Tiihala, Hyyrtö. Vesipelastustaidot ovat viikon pääteema. SUHin mukaan eri ikäryhmien uimataidoissa on huomattavia eroavaisuuksia. Suomen Uimaopetus- ja Hengenpelastusliiton (SUH) järjestämä vuotuinen tapahtuma on rantautunut toista kertaa Kangasalan uimahalli Kuohuun. Yleisempiä syitä veden välttelyyn ovat pelot. Kaikkiin teemaviikon tapahtumiin voi osallistua normaalin käyntimaksun hinnalla. LIKEsin vuonna 2006 julkaistussa tutkimuksessa todetaan, että noin 64 prosenttia suomalaisista 1564-vuotiaista on uimataitoisia. Meillä saa suorittaa SUHin uinti- ja matkamerkkejä aina, kun altailla ei ole ohjattua toimintaa, Suhonen selvittää ja muistuttaa, että uinninvalvojan ohjauksessa suoritettavilla merkeillä voi todistaa uimataitonsa ja samalla kehittää sitä. Kymppi-64:n edustajien ja sarjojen voittajien tulokset. Liikkuvamaali 10 m normaalijuoksut 30+30: 1) Emil Martinsson580, 24) Tomi-Pekka Heikkilä 558, 28) Jani Suoranta 554, 35) Sami Heikkilä 548, 42) Matti Suoranta 540 Liikkuvamaali 50 m normaalijuoksut 30+30: 1) Dmitry Romanov 591, 6) Tomi-Pekka Heikkilä 579, 29) Sami Heikkilä 570, 38) Jani Suoranta 566, 47) Matti Suoranta 553. Asiakkaiden toivomuksesta kuluneen talven jumppakausi huipentui keskiviikkoiltana pidettyyn 1,5 tunnin vesijumppamaratoniin. Vettä ken pelkää Jopa 1,5 miljoonaa suomalaista hallitsee uintitaidon puutteellisesti. Maanantaina alkanut Uimataitoviikko jatkuu sunnuntaihin asti. ONGINTAA Kangasalan Eläkkeensaajat/kalakerho yleiset rannaltaongintakilpailut 12.5. Annamme käytännönläheisiä vinkkejä siitä, miten kesävesillä voi toimia turvallisesti ja käyttää arkisia välineitä pelastukseen, lupaa uinninvalvonnan esimies Hanna Suhonen Kuohusta. Pelon kohteena voi olla syvä vesi, uppoaminen, veden joutuminen hengitysteihin, hallinnantunteen menettäminen ja epävarmuus omista kyvyistä. Kaikki kilpailivat samassa sarjassa. URHEILUAMMUNTAA 42:s Grand Prix of Liberation, Tsekki 4.8.5.Kilpailut käytiin ilma-aseella ja pienoiskiväärillä Plzenin ampumaradalla. Jos urheilijan nimen perässä ei ole seuraa, kyse on Uimaseura Kangasalan Kuohun uimarista. Ohjaajina olivat Tytti Eromäki-Heino ja Ari Takala.
Uimataito pelastaa vesillä
Outi Koivu Uimataidon pitäisi olla kansalaistaito. SUH listaa useita syitä uimataidottomuudelle. 50m VU T loppukilpailut 89 v: 1) Mia Pentti 36.64 Swimming Jyväskylä , 9) Inari Heinonen 45.31, 20) Olga Koskinen 56.15 50m VU P loppukilpailut 910 v: 1) Firas El-Idi 34.96 Lahden Uimaseura, 18) Riku Leino 44.59 100m VU T loppukilpailut 11 v ja nuoremmat:1) Jenni Lampi 1:10.48 Swimming Jyväskylä, 17) Minea Bogdanoff 1:22.40 100m VU T loppukilpailut 12 13 v: 1) Alma Lumio 1:05.63 Koovee 100m VU T loppukilpailut 14 15 v: 1) Emilia Lahtinen 1:02.07 Koovee, 20) Noora Rantanen 1:10.65 100m VU P 12 loppukilpailut 12 v ja nuoremmat: 1) Peik Lindberg 1:06.81 Åbo Simklubb-Uintiklubi, 15) Joona Korhonen 1:17.39, 19) Santeri Mettälä 1:19.05 100m VU P-12, 14, 16, 18, loppukilpailut 1314 v : 1) Pietari Virta 1:01.45 Tampereen Uimaseura 50m RU T-8, 10, loppukilpailut 910v: 1) Raakel Bärlund 47.85 Lahden Uimaseura, 3) Helena Paavola 48.43, 8) Milja Rantala 52.71, 11) Minea Bogdanoff 52.85 50m RU P-9, 11, loppukilpailut 9 v ja nuoremmat: 1) Jerri Niinijärvi 55.92, Swimming Jyväskylä, 2) Otto Ollila 56.77 50m RU P-9, 11, loppukilpailut 1011 v: 1) Walentin Koskinen 45.37 Tampereen Uimaseura, 2) Firas El-Idi 46.51 Lahden Uimaseura, 3) Joona Korhonen 46.63, 19) Riku Leino 53.60 100m RU T-11, 13, 15, 17, loppukilpailut 11 v ja nuoremmat: 1) Hanna Kareinen 1:33.27 Keravan Uimarit, 12) Lotta-Maria Ollila 1:46.48 100m RU T-11, 13, 15, 17, loppukilpailut 1213 v: 1) Sanni Ikonen 1:23.29 Lahden Uimaseura 100m RU T-11, 13, 15, 17, loppukilpailut 1415 v: 1) Emilia Lahtinen 1:18.35 Koovee, 7) Noora Rantanen 1:29.94 100m RU P-12, 14, 16, 18, loppukilpailut 12 v ja nuoremmat: 1) Alex Nieminen 1:30.65 Lahden Uimaseura, 18) Akseli Sipola 1:48.38 50m SU T-8, 10, loppukilpailut 910 v: 1) Noora Kolu 41.03 Jämsänkosken Ilves, 8) Helena Paavola 46.49, 12) Minea Bogdanoff 47.45 50m SU P-9, 11, loppukilpailut 9 v ja nuoremmat: 1) Akseli Hakala 50.16 Koovee, 3) Otto Ollila 53.00 50m SU P-9, 11, loppukilpailut 1011 v: 1) Jami Heinilä 37.00 Pihlava Työväen Urheilijat, 4) Joona Korhonen 43.86 100m SU T-11, 13, 15, 17, loppukilpailut 11 v ja nuoremmat: 1) Essi-Maria Lillman 21:25.66 Lahden Uimaseura, 7) LottaMaria Ollila 1:31.08 100m SU T-11, 13, 15, 17, loppukilpailut 1213 v: 1) Salla Jokio 1:16.75 Vieskan Uimarit 100m SU P-12, 14, 16, 18, loppukilpailut 12 v ja nuoremmat: 1) Peik Lindberg 1:17.16 Åbo Simklubb-Uintiklubi Laji 13, 50m PU T-9, 11, loppukilpailut 1011v: 1) Ella Lumio 38.29 Koovee , 4) Lotta-Maria Ollila 40.36 50m PU P-10, 12, loppukilpailut 10 v ja nuoremmat: 1) Väinö Koponen 39.27 Lahden Uimaseura, 13) Otto Ollila 55.87, 15) Riku Leino 1:00.90 50m PU P-10, 12, loppukilpailut 1112 v: 1) Otto Rannikko 35.24 Åbo Simklubb-Uintiklubi, 13) Santeri Mettälä 42.58 100m PU T-13, 15, 17, loppukilpailut 13 v ja nuoremmat: 1) Selma Soininen 1:19.39 Swimming Jyväskylä 200m SKU T-17, loppukilpailut 17 v ja nuoremmat: 1) Emma Nieminen 2:39.39 Koovee, 15) Noora Rantanen 2:55.95 200m SKU P-18, loppukilpailut 18 v ja nuoremmat: 1) Pietari Virta 2:30.97 Tampereen Uimaseura 400m VU T-12, loppukilpailut 12 v ja nuoremmat: 1) Merina Suoranta 5:07.21 Åbo Simklubb-Uintiklubi, 19) Annukka Våg 6:03.99, 20) Veera Siltanen 6:04.82 400m VU P-13, loppukilpailut 13 v ja nuoremmat: 1) Niklas Reunanen 5:00.80 Hämeenlinnan Uimaseura KU-68:n uimareiden tuloksia. Sen sijaan aikuiset ovat löytäneet vesijumpan. Esimerkiksi keskiviikkoillan 1,5 tunnin vesijumppamaraton järjestyi asiakkaiden toiveesta ja keräsi huikeat 27 osallistujaa
Yht.hlöt Villenius Helena p. Kisassa kierrettiin kolme kertaa kahden kilometrin lenkki, jossa oli melko pehmeä purupohja ja pari jyrkähköä nousua. harj. Vain pisteen erolla kakkoseksi sijoittui Saga Paananen.
Kisan Siikaluoma voittoon Nivalan SM-maastoissa
Kangasalan Kisaa edustava Martti Siikaluoma juoksi 19-vuotiaiden poikien maastojuoksun suomenmestariksi viime viikonloppuna Nivalassa. klo 8, matkalta muk. Loppukirikin irtosi kevyesti, kertoi iloinen mestari. LaulunYstävät Kuoron kevätretki Hämeenkyröön la 28.5., auto lähtee Klan lautoas. VAPAA-AIKAPALVELUT Kangasalla 20.5.2011
Mäntyveräjän asemakaavan, kaava 655, vaihtoehdoista keskustellaan yleisötilaisuudessa tiistaina 24.5.2011 klo 17 valtuustosalissa, Keskusaukio 2 D. Nuorin osoitti kykynsä Kisan kruunasi alle 10-vuotiaiden sarjan voittaja, nelivuotias Ida Raiden. Tämä sopi hyvin Siikaluomalle, joka panostaa juoksun lisäksi suunnistukseen. to 26.5. Klan Naisvoimistelijat Leirikirjeet postitettu. Klan Kansalliset Seniorit Hallituksen kok. 040 411 6745. klo 13 alk. Tiihala, Hyyrtö klo 1821. Hakemusasiakirjat ovat nähtävillä kaavoitustoimistossa, os. KU-68 KALAMIESJAOS Rannaltaongintakilp. 040 769 3482.
Tarvittaessa uimakouluja voidaan perua tai yhdistää ilmoittautumistilanteen mukaan. Klan Martat Kesäretki Uuteenkaupunkiin la 20.8., ilm. Kisassa nähtiin upeita hyppysuorituksia. Olkiluodon ydinvoimalaan ja Vuojoen kartanoon on peruutettu vähäisen osanottajamäärän vuoksi. klo 12 askartelua ym. www.harjulanhalla.fi. KALAKERHO Yleiset rannaltaongintakilp. Ritva Nikkaselle p. klo 13.30. klo 16.30 alk. Hauskaa ja näyttävää Tuomaristoon kutsuttiin Jorma Jussila, Kalle Ollila sekä Liisa Jussila. klo 10. klo 18 Kyötikkälän kenttä. Partiokilta Tutustuminen Pikonlinnan alueeseen ja toimintoihin ke 25.5. YLEISURHEILU Seuran maastojuoksun mestaruuskilp. Kuuden kilometrin kilpailu huipentui kovaan loppukirikamppailuun, jossa Siikaluoma jätti Lapin Lukon Kalle Keskipoikelaa yhden sekunnin ja Lahden Ahkeran pronssimitalisti Ossi Kekkiä 13 sekuntia. mukavaa, voit ottaa oman työn muk. klo 1114. p. klo 1821 Matilan silta, Saarikylät. 050 325 1604,Heino Heimo p. boccia Suoraman kentällä. Klan Eläkkeensaajat Ke 25.5. Kangasalla 20.5.2011 KAAVOITUSLAUTAKUNTA
RAKENNUSlUvAN ERityiStEN EdEllytyStEN SElvittämiNEN
Kangasalan kunta, PL 50, 36201, (03) 3777 111, kangasala.fi. Klan Mielenterveysyhdistys Ma 23.5. 040 821 057. Sotainvalidien Klan osasto Tutustumisretki ma 13.6. Klan Sitoutumattomat Eläkeläiset Kutsu Korian Kallioniemen lavalle ke 1.6., mennään jos lähtijöitä tarpeeksi. Kisa oli erittäin tasaväkinen. juttelua, Antintie 5, kerhohuone. SM-maastoissa jaetaan sijoituspisteiden perusteella myös joukkuemitalit, ja Kannus pokkasi IF Raseborgin joukkueessa hopeaa kahden suunnistajatoverinsa kanssa.
Kangasalan kunta tiedottaa
RANTAUIMAKOULUT 2011
Kesän 2011 aikana Kangasalla järjestetään 16 alkeisuimakoulua, joihin alaikäraja on viisi vuotta. Kuntoutumiskeskus Apilan rantasaunalla. klo 12 Laura Airaksisen opastuksella, lähtö kimppakyydein klo 11.30 Pirtinmäeltä. Jakso 1 4.7.15.7.2011 (10 päivää) Vesaniemi klo 10.0011.00 Huutijärvi klo 11.0012.00 Ruutana klo 11.3012.30 Jauksa klo 12.1513.15 Liuttu klo 13.3014.30 Kuhmalahti klo 14.0015.00 Kuhmalahti klo 15.0016.00 Liuksiala klo 15.0016.00 Jakso 2 18.7.29.7.2011 (10 päivää) Onkijärvi klo 10.0011.00 Liuttu klo 10.0011.00 Liuttu klo 11.0012.00 Ruutana klo 11.3012.30 Liuksiala klo 13.0014.00 Vesaniemi klo 13.3014.30 Vesaniemi klo 14.3015.30 Huutijärvi klo 14.3015.30
Ida Raiden veti pisteet kotiin taidoillaan ja suloisuudellaan.
Seurat toimivat
KangKi AMPUMAHIIHTO Lajiesittely ja tutustumistil. Nattarin kenttä. Välillä joutuu tietysti tarkasti miettimään harjoitusohjelmia, mutta tässä vaiheessa molemmat lajit ovat yhtä tärkeitä, Siikaluoma sanoo. Onkikisa ma 23.5. Paikalla pelastusarmeijan kontti, sammuttimien tarkastuspiste sekä polkupyörien huoltopiste. Tuo vanha tai muuten turha lelu renkiin, ota tilalle "uusi" lelu, lisätied. ke 25.5. Seuraavia isompia juoksutavoitteita ovat 5 000 metrin SM-kilpailut sekä mahdolliset arvokisaedustukset ja Kalevan kisat. Klan Latu Sairaustapauksen ja yhteensattumien vuoksi Repoveden kansallispuistoretkelle pääsee vielä mukaan, lähtö la 11.6., paluu su 12.6., mahdollisuus myös 3 h laivaristeilylle, ota pikaisesti yhteyttä Rauno p. Kiltalaisten kuntopäivä Varalan urh.opistossa su 29.5. Klan Kalaveikot Nuorten onkikisa la 21.5. Ke 25.5. Kunto näkyy Monta vuotta jatkunut yhteistyö valmentaja Kari Räsäsen kanssa näyttää tuottavan tulosta. Uimakoulumaksu on 15 / osallistuja. 17-vuotiaiden poikien sarjassa niin ikään suunnistusta harrastava kangasalalainen Kristian Kannus oli SM-maastoissa hienosti neljäs. Siikaluomalla kului kuuteen kilometriin aikaa 19.40. Pikkolan liik.hallissa. klo 12 alk., ilm. Harjulan Halla Kierrätyspäivä Havisevan koulun pihassa la 21.5. Hän jäi voittajasta 20 ja pronssimitalista kuusi sekuntia. Ida oli tullut tutustumaan Kangasalan paljon kehuttuun uimahalliin vanhempiensa, isosiskon ja serkkujen kanssa, ja kisa tuli hänelle yllätyksenä. klo 18 Kerttulassa Irman luona. klo 1012 Hyyrtöllä. ke 25.5. klo 18.3020. Kuntopesis: harj. Gymn. Havisevan maa- ja kotitalousnaiset Kok. Tervetuloa! Kangasalla 18.5.2011 KAAVOITUSLAUTAKUNTA
YLEISÖTILAISUUS
Kaavoituslautakunnalle on toimitettu lupahakemus, jolla pyydetään maankäyttö- ja rakennuslain 137 §:n mukaisten rakennusluvan erityisten edellytysten selvittämistä (suunnittelutarveratkaisu) kahden kerrosalaltaan 250 k-m2 suuruisen asuinrakennuksen ja kahden kerrosalaltaan 80 k-m2 suuruisen talousrakennuksen rakentamiseen Kangasalan kunnan, Keson kylään, tilalle Vainio-Aatinen, RN:o 2:61, osoitteessa Takkulantie 31 ja 33. Ensi kaudeksi tähtään mukaan liiton valmennusryhmiin, kertoo nuori juoksija, joka toisessa lajissaan on mukana Suunnistusliiton Talenttiryhmä-valmennuksessa. ma 23.5. Niille joiden etua tai oikeutta hakemus koskee, varataan tilaisuus tulla kuulluksi ja toimittaa huomautus kaavoituslautakunnalle seitsemän (7) päivän kuluessa. Marjatta p. klo 17 alk. kesäkuun loppuun menn. Klan Invalidit Boccia ti 24.5. Kisaan saivat osallistua kaikki halukkaat, eikä ennakkoharjoittelua edellytetty. Satu Talvio-Kekin jalkahoitonumero on muuttunut. Iidesjärvellä ti 24.5. 050-309 4545 arkipäivisin klo 9.0015.00. 22
Perjantai 20.5.2011
Nelivuotias Ida hyppäsi yllättäen ykköseksi
Kangasalan Uimahalli Kuohun kaksivuotissynttäreiden kunniaksi haluttiin järjestää ohjelmaa erityisesti Kangasalan nuorisolle. klo 17.3018.45 keskuskenttä. Ilmoittautuessa on mainittava uimakoululaisen nimi, ikä ja huoltajan puhelinnumero sekä laskutusosoite. Kirkon päivystäjiä vielä kaivataan. Esimerkiksi Jussi Terho, Iivari Nurmela ja Ida Raiden voivat halutessaan olla tulevia Suomen mestareita. harjoitteluradalla la 21.5. Ohtolan-Haapaniemen kylätoimikunta Kesäjumppaa torstaisin Juhalassa klo 19.30, vetäjänä Pirjo Paukkunen. 050 374 9432. klo 15 alk. Peli ke 25.5. Urheilutie 13, jonne myös mahdollinen huomautus tulee toimittaa. to 26.5. Kuohun hyppyallas on ollut nuorison erityisessä suosiossa, ja niinpä uimahallin väki järjesti nuorisolle leikkimieliset temppuhyppykisat. 050 494 0521. SPR Kangasala Kevättapahtuma jäsenille ja ystäville to 26.5. Keskiviikon kuntosali Rekola-Kodossa on loppunut. heti, tied. Juoksu tuntui tosi helpolta, eikä matkan aikana ollut mitään ongelmia. ma 23.5. ke 25.5. Ilm. Perjantain kuntosali Pitkäjärven koululla on loppunut. Ennakkoilmoittautumiset uimakouluihin 3.6.2011 mennessä puh. Ruskamatka Olos Muonio 12.17.9., vielä ehdit ilmoittautua muk. Hyppysuorituksissa arvioitiin muun muassa hauskuutta, ilmeikkyyttä, näyttävyyttä ja kehon hallintaa. klo 1821., paikkojen arvonta klo 17.40. klo 20 Vesitornin kenttä, Tre, ei harj. Kisan nuorimmalta osanottajalta sujuivat hienosti uinti, hypyt ja sukeltaminen. PESÄPALLO Pesiskoulu: harj. ma 23.5. Nuoresta iästään johtuen Ida joutui todistamaan uima- ja sukellustaitonsa ennen kisaan pääsyä. Tältä vuodelta Siikaluomalla on juoksupuolelta jo SM-hopeaa hallikisojen 3 000 metriltä
pantit 1,60 1,5 l
4 plo x erä/talous rajoitus: 1
4
pl0
-16 %
,99 kg)
a ja yk sitt Ilman kortti 40 ntin 0, sis. klo 10-18.
TORSTAI 19.5.
Kahvitarjoilu
Vitalinea JUOTAVA JOGURTTI
390 ml (2,56/l)
Elosen Tosi hyvä ROUHESÄMPYLÄ
400 g (2,50/kg)
Golden OMENA
Italia
PERJANTAI 20.5.
KIRSIKKATOMAATTIRASIA
250 g (2,00/kg)
LAUANTAI 21.5.
n O s a ll is tu a rvo n ta a vo it a A in o -p o lk u py ö rä !
Järvikylän YRTTIRUUKUT
VAIN PE 20.5.
Grillikausi alkaa
Herkkutorilta
Kokonainen VESIMELONI
Voimassa pe-la 20.-21.5.
Hinnat voimassa to-su 19.-22.5. 0,40 e
Finn SpringLIMSAT
Wasa-Sport NÄKKILEIPÄ
400 g (2,50/kg)
Palmolive SAIPPUA
300 ml (3,33/l)
BrunoSUODATINPUSSIT
100 kpl
Milky way SUKLAAPATUKAT Annas KAHVIKEKSIT
161-250 g (4,00-6,21 kg)
Linkosuon EVÄSLEIVÄT
215 g (2,33/kg)
Pirkka GRILLIMAKKARA
400 g (2,50/kg)
1 00 1 00 1 00 1 00 1 00 1 00 1 00 1 00 1
00
3 kpl plo pkt prk pkt 4 kpl pkt 2 pkt pkt
1
ER Ä
Mahtavia -vuotistarjouksia torstaista sunnuntaihin!
Valio 2-pack OLO-ruuansulatusjugurtti
2x125 g (2,00/kg)
1
00
pkt
Danone Activia -JUGURTTI
2x125 g(5,73/kg)
OSTA 3 MAKSA 2
Tervetuloa palveltavaksi! t.K-Supermarket Kangasalan väki
Suoraan Serla-rekasta klo 1018: Serla Toilet keltainen 24 rl ja Serla Talous 8 rl yhteishintaan 10 . Hk Kabanossi
19
pkt
Atria Mix
Marinoidut
LAMPAAN ULKOFILEEPIHVIT
90
kg
RAAKAMAKKARAT
SJUOMAT VIRVOITU(0,57 l) sis. 7-21, la 7-18 ja su 12-18. 24
Perjantai 20.5.2011
K-Supermarket Kangasala 1 vuotta!
KingisJÄÄTELÖPUIKOT
päärynä ja vadelmalaku (5,73/kg) 1,5 litraa (0,40/l) sis.pnt. pa
5
00
2
rs
369 9
1000 g (9,90 kg)
300 g (12,30 kg) Chorizo , perinteinen ja valkosipuli
GRILLILAUTANEN
-59 %
2
rs
o (1,39 l) äin 2,49 pl
90
rs
KANGASALA
Finnentie 1, 36200 Kangasala, p. -la 20.-21.5
juustotuhti untuhti ja ikylän huil Kiv RA
KK A GRILLIMA
400 g (6,2
Herkkutorilta
ERÄ
2
Pouttu
Voimassa pe-la 20.-21.5.
22
Säävaraus, Suomi
AHVENFILEE
pkt
90
kg
PORSAAN EPIHVIT FILE ULKO,99 kg)
1 kg (4
Atria Grillimaustettu Gourmet
BROILERIN FILEELEIKE
520 g (10,56 kg)
2
rs
49
rs
Ilman kortti
a 5,99 rs (5
4
99
rs
äin 2,89 tia ja yk sitt Ilman kort(7,23- 8,13 kg) t 5 pk
3,2
5
5 kg)
00
-13-23 %
2
Fanta
T KKUSIENE
99
kg
2
rs
1
CANTALOUPE MELONI
Honduras
29
kg
Herkkutorilta
Voimassa pe-la 20.-21.5. MAISTATUKSIA: Arla-Ingman juusto/mehu, Valio jäätelö klo1118 sekä Järvikylän yrtti klo 1118 KONSULENTTI: Leivon Leipomo KONSULENTTI: Elosen Leipomo
perjantaina 20.5. MAISTATUKSIA: Weekend Snacks, Activia, Valio-jäätelö klo 1118 sekä Vita Seegen juusto. 020 770 5070, leena.lantta@k-supermarket.fi Palvelemme ark. ellei toisin mainita.
upeasta ensimmäisestä vuodesta kaikille asiakkaillemme, yhteistyökumppaneillemme sekä mahtavalle henkilökunnallemme! Kauppiaat Leena ja Hannu Lantta
Suurkiitokset
Valio ERÄ OLTERMANNI 1 kg OLTERMANNI 17% 900g
(5,99-6,65 /kg)
VAIN PE 20.5.
1 00 1 00 1 00 1 00 1 99 5
00
plo pss kg 2 rs kpl kpl
Espanja ja
Valio Plus-maito
OSTA 2 MAKSA 1
8
Tuore
SAVUSIIKA
Kanada
95
kg
E LOHIFILEtsi Ruo
us Norja ja fileetä/talo rajoitus: 2
KYPSÄ MAISSINTÄHKÄ
2
rs
1 5
Espanja, 400 g (3,73 kg)
49
pkt
Voimassa pe Ilman kortti
a 15,95 kg
8
95
kg
Jumbo
IRTOHER i
Hollant
-43 %