Sitä on rakentanut viisi henkilöä noin vuoden ajan. Kangasalan S A N O M A T Numero 12 • 101. vuosikerta • www.kangasalansanomat.fi Keskiviikkona 20.3.2019 • Irtonumero 3 € Lisää luettavaa liitteissä Ehdokkaat kertovat vaalityöstään Ruutanassa elettiin ruuduttomasti EXTRAT EDUSKUNTAVAALIT DIGILAITTEET JAPANI SOTE-UUDISTUS Sivut 6–7 Sivut 8–9 Sivu 2–3 Kangasala-talossa viivähtää shintolaispyhäkkö Kangasala ei toivonutkaan maakuntaa Kangasala-talossa pääsee ihailemaan yli 30 000 osasta tehtyä pyhäkköä. Kaupunginjohtaja ei ole tästä pahoillaan. P Sivu 28 Ilmaston puolesta lakkoon Kangasalan koululaisia osallistui ilmastomielenosoitukseen, sivu 4. Pirkanmaalla olisi ollut valmius toteuttaa sote-uudistus tavoitteiden mukaisesti, mutta työ on nyt keskeytetty. Kangas alta pyhäkkö viedään kansallismuseoon. MAALISKUUTA 2019 Raksa Remppa KS KANGASALLA &. KANG ASAL A JUKO LA 2019 1 JUKO LA 2019 KESÄ YÖ KANG ASAL LA 15.–1 6.6.20 19 KANG ASAL A-JUK OLA 2019 RAKSA & REMPPA Kangasalan Sanomat KESKIVIIKKONA 20
Siitä huolimatta esimerkiksi Terveyden ja hyvinvoinnin laitos varoittaa juomien käytöstä ja suosittelee, että vähittäiskaupat rajoittaisivat niiden myyntiä alle 15-vuotiaille. – Edelleen on kuitenkin tarvetta miettiä tiettyjen palvelujen järjestämistä kuntaa laajemmalla pohjalla, jotta pystymme tarjoamaan palveluita riittävästi ja laadukkaasti. Soten tulot, menot ja investoinnit pitää palauttaa kaupungin taloussuunnitelmaan, josta ne puuttuvat vuodesta 2021 alkaen. Juomat sisältävät tavallisesti vähintään kofeiinia, mutta myös muita piristeitä kuten guaranaa ja tauriinia. Kaupunginjohtaja muistuttaa, että toteutuessaan sote-malli olisi rangaissut taloudellisesti Kangasalaa ja muita sellaisia kuntia, jotka ovat pystyneet tuottamaan sosiaalija terveyspalvelunsa hyvin ja kustannustehokkaasti. Nyt olisi toivottavaa, että loputkin Kangasalan kaupat liittyisivät joukon jatkoksi. Kuntien oli määrä siihen asti hillitä omia sosiaalija terveydenhuollon suunnitelmia ja investointeja. Kangasalla on pulaa työntekijöistä esimerkiksi mielenterveysja sosiaalityön alalla, Lanne sanoo. Nyt menen tuonne Kimmo Pyykkö -taidemuseoon katsomaan hienoa Samuli Heimosen näyttelyä, Ilmanen iloitsee. Koko maata koskeva, yhteinen sosiaalija terveysalan malli oli hänelle alusta alkaen vieras. Se olisi vastuullista toimintaa aikuisilta. – Äitini asui Rekola-kodossa viimeiset vuotensa, ja häntä hoidettiin siellä mielestäni hyvin. Pä äk ir jo it u s Tuula Ruusumaa Kirjoittaja on Kangasalan Sanomien päätoimittaja Kaupunki ei haikaile soten perään Sari Eerolainen Kaupunginjohtaja Oskari Auvinen on tyytyväinen maakuntapohjaisen soten kaatumisesta ja lähtee innokkaana ajamaan kuntapohjaista yhteistyötä. Auvisen mielestä maakuntien Suomi vie ajatukset menneisiin vuosikymmeniin. Kangasala miettii nyt itsenäisesti, mitä investointeja tarvitaan. – Tampereen seudulla on tehty menestyksekkäästi yhteistyötä esimerkiksi joukkoliikenteessä ja toisen asteen koulutuksessa. On tärkeää, että ihmisen koko elinkaaren kattavat palvelut nivoutuvat kunnassa yhteen. THL:n mukaan on huolestuttavaa, että osa nuorista ja lapsista käyttää juomia isoja määriä tai jopa päivittäin. Suomi on monimuotoinen maa, joten eri alueilla pitää sallia erilaiset toimintatavat. Kaupunginhallituksen puheenjohtaja Heikki Lyytinen on harmissaan odotukseen hukkaantuneesta ajasta. – Meillä oli just äsken kivat siskon tyttärenpojan rippijuhlat. Pohdittavana ovat muun muassa soten lähivuosien investoinnit. Kaupan henkilökunta voi pyytää epäselvissä tapauksissa nuorta todistamaan ikänsä. Nyt on tuhlattu paitsi aikaa, myös valtavasti rahaa saamatta mitään konkreettista aikaan. Yksi sellainen on varmastikin vanhusten ympärivuorokautisten hoivapaikkojen lisääminen, Auvinen sanoo. 2 Keskiviikko 20.3.2019 Kangasalan Sanomat EMMA AUVINEN Energiajuomien rajoitus on oikein K angasalan S-market on mukana kokeilussa, jossa alle 15-vuotiaille ei myydä energiajuomia. Hän toivoo, että uusi hallitus tekee hallitusohjelmansa pikaisesti ja kertoo sote-linjauksensa. Tästä on hyvä jatkaa ja ottaa mallia myös soten puolelle, Auvinen pohtii. Auvinen on Tampereen pormestarin kanssa yhtä mieltä siitä, että ensivaiheessa voitaisiin pohtia kuntien perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon yhdistämistä. Energiajuomilla tarkoitetaan juomia, joilla on piristävä vaikutus. Kangasalla on pohdittavana suuria kysymyksiä kuten terveysasemien verkko, hän muistuttaa. Pirkanmaan kuntien edustajat ryhtyivät välittömästi neuvottelemaan, miten tästä eteenpäin. Nytkin molempien lasten neuvolakäynti onnistui Vatialassa samalla kerralla.. – Soten valmistelun yhteydessä on luotu Pirkanmaan laajuiset toimivat verkostot, joissa kehittäminen jatkuu hankkeen kaatumisesta huolimatta. Sen vuoksi on todella loistojuttu, että S-market on nyt liittynyt ryhmänsä kokeilukauppojen joukkoon. Kofeiini ei ole harmiton virkistäjä, sillä lasten ja nuorten elimistö reagoi kofeiiniin aikuisia voimakkaammin. – Tämä ajatus on nyt kokonaan hylätty, emmekä jää odottelemaan, koska sote mahdollisesti toteutuu. Tulevaisuus on kaupunkiseuduissa. Sekin on ilonaihe. Energiajuomat ovat lapsille ja nuorille täysin turha energianlähde. – Tämä raha olisi ollut pois kaupungin hoidettaviksi jäävistä palKS Seuraa meitä verkossa! kangasalansanomat.fi facebook.com/kangasalansanomat twitter.com/KSanomat instagram.com/kangasalansanomat/ kangasalansanomat.fi/boksi kangasalla.fi Sote-ratkaisut eivät ole koskettaneet Olli ja Laura Aspia, koska molemmilla on toimiva työterveyshuolto. Myös menneisyydestä löytyy hyviä asioista. On kuitenkin selvää, että energiajuomaostoksia tehdään varsin paljon juuri Kangasalan S-marketissa, joka sijaitsee kävelyetäisyydellä Pikkolasta ja sen kouluista. Sosiaalija terveysjohtaja Marika Lanne kertoo, että kaupungin pitkän tähtäimen kehittämistä aletaan linjata ensi vuoden talousarvion valmistelun yhteydessä. – Sote-uudistukset ovat olleet kunnissa pysähdyksissä, ja käytännössä meillä on ollut investointikielto. – Ennusteet näyttävät selvästi, että kasvu keskittyy kaupunkiseuduille. Ilonaihe Arla Ilmasella oli lauantaina hymy herkässä eikä räntäsadekaan pystynyt pilaamaan tunnelmaa. Juomien myynti alaikäiselle ei ole lailla kielletty. M yynnin rajoitus ei ole Kangasalla uusi asia. K-Supermarket on kieltäytynyt jo useamman vuoden ajan myymästä energiajuomia alle 15-vuotiaille. Maakuntaja sote-uudistuksen piti astua voimaan vuonna 2021. Tämä työ käynnistyy seuraavan parin viikon aikana. – Ehkä vaon opittu, että uudistuksia pitää viedä eteenpäin pienempinä paloina. He ovat 3ja 5-vuotiaiden lastensa saamiin neuvola palveluihin tyytyväisiä. – Kunnissa on paras tietämys siitä, miten sote-palvelut pitää omalla alueella järjestää
Maakunnallista palveluverkkoa varten Pirkanmaata tarkasteltiin viitenä alueena. Kasvu tulee näkymään erityisesti ikäihmisten palveluissa. Valmistelun aikana on muodostunut kokonaiskuva Pirkanmaan sosiaalija terveyspalveluiden tilasta ja tarpeista. – Ensin lainsäädäntö valmiiksi. – Kuntien on syytä miettiä, kuinka paljon palveluille kannattaa rakentaa seiniä ja kuinka paljon voitaisiin hyödyntää liikkuvia, eri alueille jalkautuvia palveluita, Nurminen huomauttaa. – En ole vielä selvittänyt, onko Kangasalla sopivaa ehdokasta. Auvinen toivoo valtion tason päättäjien oppineen prosessista jotakin. Myös lasten, nuorten ja perheiden palvelut, mielenterveysja päihdepalvelut sekä aikuisten sosiaalipalvelut ovat osa kasvavaa sosiaalipuolen kokonaisuutta. Lisäksi digitalisaation arvioitiin tuovan pitkällä aikavälillä merkittäviä säästöjä. – Kaikki kunnat tuskin olisivat saaneet maakuntavaltuustoon edes yhtä edustajaa. – Sote-työssä ei ole pohdittu ainoastaan rakenteita, vaan paljon myös sisältöjä. Valmistelutyön edetessä on saatu kokonaiskuva Pirkanmaasta ja sen suuristakin alueellisista eroavaisuuksista. Lautakunta pui koulujen kohtaloa – katso päätös keskiviikkona verkosta Sivistyslautakunta kokoontui eilen päättämään, esittääkö se kaupunginhallitukselle ja valtuustolle opetuksen lopettamista Pohjan ja Kautialan kouluissa. Lainsäädännön pitää olla voimassa ennen kuin hankkeita ryhdytään toteuttamaan. Niiden osuus maakunnan sotekustannuksista on nyt jo lähes 50 prosenttia. Sote-ratkaisut eivät ole koskettaneet Olli ja Laura Aspia, koska molemmilla on toimiva työterveyshuolto. – Kyllä, olisi hienoa, jos saataisiin Kangasalta joku eduskuntaan, Raili Oittinen toivoo. – Sote-valmistelun aikana kuntien voimavaroja sosiaalija terveydenhoidossa hukattiin nyt usean vuoden ajan. Nytkin molempien lasten neuvolakäynti onnistui Vatialassa samalla kerralla. Pohjan koulun osalta kokouksen esityslistassa todettiin, että opetus koulussa lopetettaisiin 1.8. Perheiden tueksi puolestaan on kehitelty perhekeskusmallia, jossa palveluja tarjoaa kuntien, järjestöjen, seurakuntien ja yritysten verkosto. Tapanani on tutkia netistä ehdokkaiden taustoja, Pekka Hiltunen kertoo. Sellaisia ovat esimerkiksi ikäihmisille suunnatut, varhaisen tuen palvelut kuten lähitori, ikäpiste, terveyskioski ja ikäneuvo-puhelinpalvelu, Nurminen luettelee. Yksi keskeinen seikka on sosiaalipalveluiden kasvava tarve. Lauantai-iltapäivänä vahingoitettiin Huutijärvelle Nuolikujan parkkialueelle pysäköityä autoa. 3 Keskiviikko 20.3.2019 Kangasalan Sanomat Gallup Löytyykö ehdokas Kangasalta. Mallia valmisteltaessa kertyi myös tietoa kuntien sotepalveluhankinnoista ja sopimushallinnan käytännöistä. Säästöjen ohella sote-valmistelussa on tunnistettu terveyskeskusja sairaalarakentamisen investointitarve, joka on satojen miljoonien suuruinen. 1.–2.-luokkalaiset opiskelisivat Kuhmalahden päiväkodin tiloissa, ja 3.–6.-luokkalaiset Sariolan koulussa. – Reuna-alueilla pohditaan, pystytäänkö palveluja ylipäätään tuottamaan. alkaen. Nurminen toivoo, että kunnat tahoillaan käyttävät tätä tietoa hyödykseen. Maakuntamateriaali sisältää tietoa myös tukipalveluyhtiöistä, joita kunnat voivat hyödyntää ateria-, logistiikkaja talouspalveluissa. Molempien koulujen lakkauttamista perustellaan muun muassa säästöillä ja keskimääräistä korkeammalla oppilaskustannuksella. – Paketoimme tehdyn työn ja kirjaamme jatkovalmistelun tarpeet. veluista kuten opetuksesta ja kasvatuksesta. RAMI MARJAMÄKI – Valmistelutyössä ei pohdittu pelkästään rakenteita, vaan myös palvelujen sisältöä, Päivi Nurminen muistuttaa. Toivottavasti kehitystyölle löytyy nopeasti uusia vastuutahoja, sillä vuosia tehty valmistelutyö ei saa valua hukkaan, Pirkanmaan muutosjohtaja, kangasalalainen Päivi Nurminen sanoo. Lisäksi paikallinen vaikuttaminen olisi kaventunut huomattavasti. Lisäksi esityksessä vedotaan vuoden 2011 palveluverkon kehittämissuunnitelmaan ja vuoden 2015 kouluverkkopäätökseen, joissa on linjattu koulujen lakkauttamisesta. – On siellä listalla muutamia, joita voisi ajatella äänestävänsä, Seppo Oksanen päätyy toteamaan. Suunnitelmassa palvelun tarjonta on jaettu kolmeen kategoriaan; hyvinvointikampukseen, -keskittymään ja -pisteeseen. He ovat 3ja 5-vuotiaiden lastensa saamiin neuvola palveluihin tyytyväisiä. – Jo nyt kunnille on annettu suosituksia, miten toimintoja voisi kehittää, Nurminen kertoo. – Yksittäisten kuntien toimenpiteinä tätä summaa on vaikeampi saada kasaan, mutta selvitys on käytettävissä kuntien oman päätöksenteon tueksi. Nurminen haluaa saattaa kuntien käyttöön selvityksen maakunnan säästöpotentiaalista, jonka loppusumma oli reilut 150 miljoonaa euroa. Auton kuljettajan puoleista ovea oli naarmutettu noin kello kahden ja kuuden välisenä aikana.. Kehyskunnissa kuten Kangasalla on vahva halu säilyttää itsemääräämisoikeus ja tuottaa palvelut tehokkaasti. Kautialan koulun alueen oppilaat siirrettäisiin Huutijärven kouluun. Suunnitelma toimitiloineen ehdittiin jo laatia Etelä-Pirkanmaalle. Lue, mitä sivistyslautakunta päätti osoitteesta www.kangasalansanomat.fi Autoille tehtiin vahinkoa Mäkirinteentien parkkipaikalla kolhittiin auton puskuria sunnuntai-iltapäivänä kello yhden ja kolmen välillä. Sen jälkeen tarvitaan kaksi, kolme vuotta siirtymäaikaa ja vasta sitten ollaan valmiita toteutukseen. Toivottavasti kunnat hyödyntävät tehtyä työtä Maakuntaja soteudistuksen valmistelu ei enää jatku Pirkanmaalla, vaan edessä on muutosorganisaation alasajao. – Luulen että joo, sen verran olen tutustunut ehdokkaisiin, Emilia Mikkolainen vastaa empimättä
Laajennus tulee vanhan osan kylkeen, sen länsipuolelle. Elinympäristölautakunta on tutustunut selvitykseen, ja seuraavaksi sitä käsittelee kaupunginhallitus. Valtatielle on hankalaa ja vaarallista liittyä, mikä rajoittaa muun muassa joukkoliikenteen reititystä. Suuri osa on pienveneiden maapaikkoja, mutta lisäksi on joitakin kymmeniä laituripaikkoja Vesaniemessä, Ruutanassa ja Kuhmalahden Siuronsalmella. Yhtiö suunnittelee 33 asumisoikeusasunnon rakentamista Suoramalle Aakkulantielle. Vilma Knuutisen ja Toivo Viitaniemen mielestä on tyhmää vähätellä nuorten huolta luonnosta ja tulevaisuudesta. On muun muassa sanottu, että kyseessä on nuorten sinisilmäistä haihattelua, joka ei perustu realismiin, ja etteivät nuoret ymmärrä politiikan toimintaa. Venepaikkojen hintaa tarkistettiin viimeksi viisi vuotta sitten. Hänen mielestään asioiden pitää muuttua pian. Toivo Viitaniemi koululainen ”. Kangasalan ja Orivden välin huonoa kapasiteettia voidaan pitää esteenä elinkeinojen ja alueen maankäytön kehittymiselle. Matka on haastava myös työmatkalaisille ja muille kulkijoille, koska ajoaikaa on vaikea ennakoida. Viitaniemi ja Knuutinen ihailevat Thunbergin esimerkkiä. – Ajattelin, että paikalle tulisi vain joku sata tyyppiä, mutta sitten kun sinne meni, niin siellä oli ihan sairaasti tyyppejä, hän jatkaa. Elinympäristölautakunta puoltaa korkotukilainavarauksen antamista TA-Asumisoikeus Oy:lle. Thunberg kysyy, miksi hänen pitäisi opiskella, jos maapallolla ei ole tulevaisuutta, eivätkä päättäjät tee konkreettisia tekoja sen pelastamiseksi. Yleissuunnitelma ja kustannusarvio tien parantamiseksi on jo tehty, samoin tiesuunnitelmat kahdesta uudesta ohituskaistaparista. Viitaniemeen teki erityisen vaikutuksen, että poliisi oli paikalla mielenosoitusta varten. – Tunnelma oli yhtenäinen, koska kaikki olivat samasta syystä siellä. 4 Keskiviikko 20.3.2019 Kangasalan Sanomat Jäähallin laajentamista valmistellaan Venepaikkoihin kahdenkympin hinnankorotus Aakkulantielle tulossa asumisoikeusasuntoja Kaupunki korottaa maalla olevien venepaikkojen vuokraa Vesaniemessä 50:stä 70 euroon ja muilla rannoilla 40 eurosta 60 euroon. Sosiaalisen median kautta Greta-ilmiö on levinnyt puolessa vuodessa jokaiseen maanosaan. – Jos tänne tulee paljon ihmisiä lisää ja tarvitaan paljon lisää asutusta, niin silloin pitää kaataa metsää asutuksen alta. Knuutinen ja Viitaniemi viettävät paljon aikaa luonnossa. Selvityksen mukaan valtatien 9 liikenneturvallisuuden ja välityskyvyn parantaminen on alueen ja sen elinkeinoelämän kehittymisen kannalta ratkaisevaa. – On huomattu ajat sitten, että fossiiliset polttoaineet ja hiilidioksidi saastuttavat, Viitaniemi sanoo. – Se on haikeaa, Knuutinen toteaa hiljaa. Julkisuudessa koululakkoon on kohdistettu myös kritiikkiä. Valtatie 9 on valtakunnallisesti merkittävin poikittaisliikenteen ja teollisuuden kuljetusten valtasuoni. Ei me politiikasta ymmärretä, mutta sen me ymmärrämme, että maailma on vaarassa. Tuo iloa, ettei ole ainoa, joka ajattelee ilmastonmuutosta, Viitaniemi sanoo. – On tyhmää, jos aikuiset minimoivat nuorten tekemisiä sanomalla, että se on vain jotain kuvitelmaa, Knuutinen harmittelee. Knuutinen arvelee kalastavansa noin puolet kesälomastaan. Kaupungin lausunto lähtee Asumisen rahoitusja kehittämiskeskukselle Aralle. Perjantain mielenosoitus oli molemmille ensimmäinen laatuaan. – Yksikin ihminen voi tehdä aika paljon, Knuutinen toteaa. Viitaniemen perheen mökkiä ympäröi metsä. – Saan rauhaa, kun olen yksin veneellä, Knuutinen kertoo. Nuoret luettelevat tulevaisuuden uhkakuvia: ilmastopakolaisuus lisääntyy, lajeja kuolee sukupuuttoon ja vedenpinta nousee, kun jäätiköt sulavat. Yhteysvälillä on puutteita niin liikenneturvallisuudessa, välityskyvyssä kuin ohitusmahdollisuuksissakin. Teknisiä esteitä tien parantamiselle ei ole. Metsä on todella viihtyisä paikka, hän kertoo. Alustavassa suunnitelmassa pysäköinti on sijoitettu sekä uuden että vanhan osan puolelle, mutta vaihtoehtoja selvitetään vielä. Parhaillaan on tekeillä tiesuunnitelma Alasjärven eritasoliittymän itäpuolelta. Niitä on suurten vesistöjen kuten Roineen, Längelmäveden ja Vesijärven sekä Kaukajärven äärellä. Vesaniemen laituripaikan vuokrahintaa korotetaan satasesta 120 euroon. Hänen mielestään tuntuu tyhmältä, että ihminen on aiheuttanut ilmastonmuutoksen ja sen vuoksi monia lajeja kuolee sukupuuttoon. FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy:n tekemässä selvityksessä korostuu Kangasalan ja Oriveden välisen osuuden pikainen parantaminen kerralla. Teknisellä keskuksella on paikkoja tarjolla 12 rannalla. Jatkuvat ruuhkat vaikuttavat suoraan yritysten kuljetuskustannuksiin ja sitä kautta myös kilpailukykyyn. – Tykkään ihan sikana olla marjastamassa ja sienestämässä. – Ilmastonmuutos ei vaikuta suomalaisiin yhtä paljon kuin niihin, jotka menettävät oman kotinsa ja joutuvat lähtemään, Knuutinen huomauttaa. Myös he saivat opettajaltaan täyden tuen osallistumiselle. Laituripaikan maksut Ruutanan rannassa ja Kuhmalahden Siuronsalmen rannassa pidetään ennallaan eli 80 eurossa. Koululakkoilmiö alkoi viime syksynä, kun ruotsalainen 15-vuotias Greta Thunberg päätti osoittaa mieltään istumalla perjantaisin kouluun menon sijasta yksin valtiopäivätalon edessä. Ysitien tilanne on kriittinen Kangasalan ja Oriveden yhteistyössä teettämän selvityksen mukaan ysitien tilanne on näiden kahden kaupungin välillä kriittinen. Opettaja antoi täyden tukensa sille, että Vilma Knuutinen ja Toivo Viitaniemi osallistuivat mielenilmaukseen. Tampereella Sorin aukiolle kokoontui satoja lapsia, nuoria ja aikuisia, ja sieltä kulkue marssi Keskustorille. Perjantaina ilmastolakkoon osallistuttiin noin 125 maassa. He ovat iloisia, että niin monesta koulusta oli saatu lupa osallistua mielenosoitukseen. – Ei me politiikasta ymmärretä, mutta sen me ymmärrämme, että maailma on vaarassa, Viitaniemi huomauttaa. – Niin, mutta sille ei ole tehty oikein mitään, Knuutinen pohtii. Tietoa ilmastonmuutoksesta kaksikko on saanut ennen kaikkea koulusta. Aakkulantien hankkeella on jo rakennuslupa. Tie on turvaton, ruuhkainen ja este elinkeinojen kehittymiselle. Lautakunta esittää, että kehittämissuunnitelma otetaan yhdeksi kaupungin edunvalvonnan kärjeksi. Liuksialan koulun kuudetta luokkaa käyvät Vilma Knuutinen, 12, ja Toivo Viitaniemi, 12, osallistuivat koululakkoon Tampereella. Kaavaluonnos tai luonnosvaihtoehdot laitetaan nähtäville syksyllä, ja kaavan on tarkoitus tulla valtuuston hyväksyttäväksi vuoden kuluttua keväällä. – On se aika hienoa, että joku tekee noinkin paljon asian eteen, Viitaniemi pohtii. – Ihmisten pitäisi herätä siihen, että tämä maapallo on oikeasti vaarassa, Viitaniemi toivoo. Viimeisen viiden vuoden aikana Tampereen ja Oriveden välillä on sattunut yli 150 liikenneonnettomuutta, joissa on ollut osallisina 270 henkilöä. Elinympäristölautakunta käynnistää jäähallin laajennuksen vaatiman asemakaavan muutoksen Finnentien alueella. Kaupunki painotti aiemmin Paljetien ja Vatialantien asumisoikeutalojen ensisijaisuutta, mutta asuntojen rakentaminen ei ole käynnistynyt odotetussa aikataulussa. Silloin eläimiltä menee asuinalueita, Viitaniemi arvelee. Lisäksi alueelle on suunnitteilla runsaasti uutta yritystoimintaa. Koulusta pois painavasta syystä Emma Auvinen Koululaiset vaativat ilmastotekoja kymmenissä mielenilmauksissa ympäri Suomen viime viikon perjantaina
Tilausja ilmoitusasioissa palvelemme myös osoitteissa Myllystenpohjantie 2 ja kangasalansanomat.fi tai puhelimitse 040 769 9045 ma–pe klo 10–16. N IIN KA UA N KU IN TA VA RA A RI IT TÄ Ä Jo yli 50 vuotta Kangasalan Kukkapalvelu Kunnantie 2 Osuuspankkia vastapäätä 03 3770 040 Nyssäkän tuotteita vielä myynnissä. Europa-risteily ja hotellimatka Riikaan 325 €/B2 Radisson Blu Latvija hotelli, Riika-Jurmala kiertoajelu Bussiin Kangasalta. 25.7. 045 166 3396, ma-pe 9-17 PYYKKÄRIT PARTURI–KAMPAAMO CUT & CARE Ellintie 6 B 1, Kangasala KEVÄÄKSI UUTTA HIUKSIIN * Hiusten leikkauksella * Värjäyksellä/raidoilla * OLAPLEX -tehohoidolla hiukset kuntoon * permanentit * kampaukset * ripsien ja kulmien värjäykset Varaa aika 040 181 2300 SILMÄLÄÄKÄRIT HELENA BRAGGE lääket. Pölkinvuoren kasvimaailma Urjalassa ja Nuutajärven lasikylä 59 € sis.kuljetus, lounas, kahvit ja opastus 21.7. Laadukas lähimedia elää kanssasi jokaisessa hetkessä. Viesti maksaa normaalin tekstarin verran. 040 170 1881 Nyt on kevätsiivouksen aika! PUUVILLAMATTOJEN PESUTARJOUS 3 € /kg TEKSTIILIPESURIN VUOKRAUS sis. (03) 334 6655 -UUDET JA KÄYTETYT RENKAAT SEKÄ VANTEET rengastyöt ja korjaukset renkaiden kausisäilytys kaikki alan työt (rengashotelli) pultit, mutterit, soviterenkaat TPMS-anturit Lähetä tekstari numeroon 040 769 9045 Kangasalan Sanomat joka viikko keskiviikkoisin heinäkuun loppuun asti 4 35,uutta, upeaa teemaa yhteensä + Huom! Ellet tahdo painettua lehteä, saat digilehdet ja -teemat 31.7. Määräaikainen KS-tilauksesi alkaa seuraavasta mahdollisesta numerosta ja päättyy automaattisesti 31.7.2019. kulj., lounas, väliaikakahvit ja teatterilippu 18.–21.7. FYSIOTERAPEUTTI MARJA KORJUS Terveyttä ja toimintakykyä edistävä • kraniosakraaliterapia• fysioterapia • akupunktio • Lympha Touch® (nestekiertoon vaikuttava) • kinesioteippaus • hieronta • MDT Vastaanotto Kuhmalahti, Vehkajärvi. Majoitus Scandic Patria, Lappeenrannan kiertoajelu ja Lemin museo ja lounaaksi Lemin särää. 010 237 2120* MUSTAAMAKKARAA Torstaisin klo 9–(..17) SAHALAHDEN VPK:n parkkipaikka Tervetuloa! MUSTAAMAKKARAA keskiviikkoisin klo 10–(..17) K-Market Ruutanan parkkipaikka Tervetuloa! www.orivedenkumikorjaamo.com ORIVEDEN KUMIKORJAAMO KY Lehdistöntie 2, 35300 ORIVESI, puh. Myös kotikäynnit. 03 377 0940 Keskusaukio 2, Kangasala ma–pe 10–17, la 10–14 kangasalankemikalio.fi Tervetuloa palveltavaksi! Kemppari viettää 2 6-vuotisjatkoja KASSI TÄYTEEN 26,00 Kerää valikoiduista tuotteista Uimapukuja, sukkia, sukkahousuja, tuoksuja, meikkipusseja, kosmetiikkaa... 5 Keskiviikko 20.3.2019 Kangasalan Sanomat 6.6. tri ja silmätautien erikoislääkäri LIISA PAAKKALA silmätautien erikoislääkäri Keskusaukio 2, Kangasala Puh. asti 22,Aloita tekstari haluamallasi tilaustavalla PEUKKUPRINTTI tai PEUKKUDIGI, lisää viestiin nimesi, osoitteesi ja sähköpostisi (digitilauksessa välttämätön). 010 237 2120 ma–pe 9–17, la 9–13 *010-alkuiset puhelut kiinteän liittymästä 8,8 snt/min Ajanvaraukset p. pesuaineen 48 € /vrk Tervetuloa tutustumaan! Tulevat pyykkärit Terje ja Olavi Bötker sekä vanhat pyykkärit Tuija ja Marjo Ellintie 2, Kangasala. 23.5. p. Ilmajoen Musiikkijuhlat! 99 € Kolme Baritonia Waltteri Torikka, Aarne Pelkonen, Kristian Lindroos 2.–3.7. Ajanvaraus p. Maitolavan Madonnat -laulunäytelmä 89 € Ränssin kievarissa sis. Pölkinvuoren kasvimaailma Urjalassa ja Nuutajärven lasikylä 59 € sis.kuljetus, lounas, lasimuseo, opastus kasvimaailmassa Annukka Lintulahti | P. Kesämatka Etelä-Karjalaan 169 €/H2 Zsar Outletmyymälä Lappeenranta Lemi
Vaalityöhöni ehdokkaana ei kuulu oikeastaan mitään, mitä en tekisi muutenkin. 3. Ajatuksena on, että pysäköinninvalvontaa olisi Lempäälässä 10–20 tuntia viikossa. Tapahtumat, mainokset ja some kuuluvat vaalityöhön. Vain vaalimökkeily Tampereella tekee poikkeuksen normaaliarkeeni. 2. 2. Kangasalan kaupunginhallitus on asialle myönteinen ja valmis allekirjoittamaan esisopimuksen. Osallistun useisiin vaalipaneeleihin ja tapahtumiin. Pieni budjetti Yli 10 000 euroa 1000-10 000 euroa Ehdokkaiden alustava budjetti Lehtiroskis tuleen ja ikkuna mäsäksi Vahingontekijä sytytti Tapulintiellä sijaitsevan talon takapihalla sijaitsevan Molok-paperinkeräysastian tuleen. Someen ja lehtiin kirjoittaminen, blogin pitäminen ja julkisiin keskusteluihin osallistuminen ovat olleet harrastuksiani riippumatta siitä, onko tulossa vaalit vai ei, ja olenko ehdokkana vai en. Kysyimme ehdokkailta: 1. 2. Myös vahva suosittelijajoukko, kannustava perhe ja ympärilläni olevat innostavat ihmiset auttavat. Minkä kokoinen bubjetti vaalityöhösi on varattu. PENTTI HIETANEN KD 1. Monenlaista. 3. Sosiaalinen media on apunani. laisiin paikkoihin. PEKKA MATILAINEN KD 1. Mainostan erilaisissa kulkuvälineissä, lehdissä ja somessa. 3. IIKKA NIKKINEN Vas. Jonkinlaista näkyvyyttä toki pitää olla. Liike Nyt -ryhmä on kaikkien apuna. Olemme tehneet myös vaalilehden, joka jaetaan meidän alueellamme ja laajemmin vaalipiirin alueella. Onneksi paljon voi myös tehdä ja olla näkyvillä pienemmällä budjetilla tai ilmaiseksi. Järjestämme muutaman seminaarin, joiden aiheena on ollut köyhyys, työllisyys ja huumepolitiikka. Voroille kylpytynnyri ja perävaunuja Isolukontiellä viime viikon tiistaina vierailleet varkaat veivät kylpytynnyrin ja trailerin. Artturintiellä sijaitsevan omakotitalon kellarista rikottiin ikkuna viime viikon tiistain ja keskiviikon välisenä aikana. 6 Keskiviikko 20.3.2019 Kangasalan Sanomat Ehdokkuus tuli minulle niin viime tipassa, että suunnitelmallisen vaalityön tekemiseen ei omien töiden ohella ole mahdollisuutta, mutta teen sen, minkä ehdin ryhmämme yhteisissä kampanjatilaisuuksissa ja somessa. Millaista vaalityötä teet. Ehdokkuus tuli minulle niin viime tipassa, että suunnitelmallisen vaalityön tekemiseen ei omien töiden ohella ole mahdollisuutta, mutta teen sen, minkä ehdin ryhmämme yhteisissä kampanjatilaisuuksissa ja somessa. Lisäksi on puolueen keskusjohdon vahva tuki. Annukka Tammilehto Eduskuntavaalien vaalipäivään on aikaa alle kuukausi, ja kansanedustajaehdokkaat jalkautuvat erilaisiin tapahtumiin sekä vaikuttavat sosiaalisessa mediassa herättääkseen äänestäjien kiinnostuksen. Valvontakameran mukaan varkaus tapahtui noin kolmen aikaan aamuyöllä. Olen järjestänyt kaksi vegaanibrunssia Tampereella ja lisäksi jooga-meditaatioiltoja. Lisäksi olen pitänyt sosiaalisessa mediassa livelähetyksiä, joissa olen tehnyt ruokaa ja pelannut videopelejä. JUSSI HAAVISTO Kok. 3. Sanomat antoi ehdokkaiden kertoa omasta vaalityöstään ja kampanjabudjetistaan. Lempäälä suorittaa mahdolliset tappiot Kangasalle. Teen virallista vaalityötä, ja sosiaalisessa mediassa olen yhtä aktiivinen kuin ennenkin. Puolue ei siis voi rahallisesti tukea ehdokkaitaan. Paikka sijaitsee Saarenmaantien pohjoispuolella, Murronmaan tilalla. Tukijani ovat mukan auttamassa ehdokastarrojen liimailusta kahvinkeittoon. En koskaan ole äänestänyt sellaista ehdokasta, joka käyttää hyvin paljon rahaa mainontaansa, vaan olen aina äänestänyt sillä perusteella, mitä muuten tiedän ehdokkaasta ja hänen arvoistaan. 3. Budjettini on niin pieni, ettei sitä kehtaa sanoa. Hyvin pieni. Mastolla on korkeutta noin 50 metriä. Osassa käsitellään lyhyiden humorististen tietoiskujen avulla minulle tärkeitä asioita, osassa haastattelija tenttaa minua keskeisistä vaaliteemoistani. Pentti Hietanen KD ” Elisa rakentaa tukimaston Saarenmaalle Lempäälä pyytää valvontaa Lempäälä toivoo, että Kangasalan kaupunki järjestäisi sen pysäköinninvalvonnnan. Lisäksi vaalikampanjaan kuuluu tienvarsimainonta ja radiomainoskampanja Radio Dei -kanavalla. Teemme myös laajaa somemainontaa, jaamme vaaliesitteitä ja laitamme vaalimainoksia ja tapahtumailmoituksia lehtiin. 2. Trailerin rekisterinumero on DJO102. Lisäksi tukiryhmän vaalibileet järjestettiin maaliskuun alussa. Joka perjantai julkaisemme kello 18 uuden vaalivideon Facebookissa. Paljonko ja millaista apua saat vaalityön tekemiseen. TUULA KOMSI KP 1. Lisäksi meillä on muutamia vaali-iltamia ja keskustelutilaisuuksia. Raudoittajantieltä vietiin viime viikon torstain ja perjantain välisenä aikana Muuli-perävaunu. 2. Se määrittelee, riittääkö Kangasalan kaksi pysäköinnintarkastajaa kahden kunnan alueelle. Summa koostuu täysin omista varoistani ja kuluu ilmoitteluun ja materiaalin painatuksiin, tilavuokriin, tarjoiluihin ja karaokebussin vuokraan. 3. Sen kustannus on noin 9 000 euroa. Olemme järjestäneet Kaivurijussin Karaokekiertueen ja Liutun uimarannalla koko perheen liikuntatapahtuman. Sen rekisterinumero on WYM-376. Vaalityöhön kuuluu paljon liikkumista ihmisten keskellä Kangasalla, Tampereella ja maakunnissa. 1. Tapahtumien ideointiin ja tekstien sisältöihin olen saanut eniten apua. Vielä on luvassa läntiselle Pirkanmaalle suuntautuva soppatykkireissu. Noin 10 000 euroa on tavoite. 1. Kangasalta mukana vaalitaistossa on 12 ehdokasta, jotka edustavat yhdeksää eri puoluetta. 2. Apua olen myöskin saanut mainospaikkojen muodossa, siis luvan asettaa mainoksia eriMARJO AIROSTO Liike Nyt 1. Kaupunki vuokraa Elisalle 300 neliön määräalan uutta tukiasemaa varten. Vaalivideoita on kahdenlaisia. Astia sytytettiin perjantaina noin viiden aikaan alkuillasta. Lisäksi olen saanut apua ympäri Suomea kampanjaani. 2. Osallistun KD Pirkanmaan yhteisiin vaalitapahtumiin. Puolueemme on pieni, eli emme saa puoluetukea. Esisopimuksen mukaan Kangasala saa valvonnan nettotuotosta 80 ja Lempäälä 20 prosenttia. Vuokra-aika on kaksikymmentä vuotta, ja vuokra 700 euroa vuodessa. Apunani on vaalipäällikkö ja tukitiimi. VAALIT Vaalibudjetit vaihtelevat kymmenistä tuhansista tuhanteen euroon. Olemme käyttäneet vaalivideoiden tekemiseen kymmeniä tunteja parhaiden ystävieni kanssa. Ei tätä yksin pystyisi tekemään. Pidämme erilaisia toritapahtumia, joissa tarjoamme muurinpohjalettuja ja jaamme vaaliesitteitä. Tiedossa oleva budjetti on tässä vaiheessa noin 10 000–12 000. Lempäälän on haettava valvontaan lupa aluehallintovirastosta. 3. Avun määrää ja merkitystä on vaikea kuvailla, käsipareja on noin 25 ja työmäärä noin 400500 tuntia. Minulla on aktiivinen ja upea tukiryhmä jonka kanssa teemme kampanjaa. Vaalibudjettini on noin 25 000– 30 000 euroa. Kohtaan ihmisiä kasvotusten ja keskustelen mielelläni heidän kanssaan. Jonkin verran kierrämme myös maakunnan marketteja yhdessä vaalitiimimme ja muiden ehdokkaiden kanssa. Olen pyrkinyt tarjoamaan minulle tärkeille ihmisille sopivaa tekemistä. Minulle saa lähettää sähköpostia, vastailen sitä mukaan, kun ehdin. Lisäksi Kangasalan Kokoomus julkaisee kustannuksellaan perinteisen vaalilehden. Palo saatiin hallintaan nopeasti. En ole varsinaisesti määrittänyt budjettia, vaan käytän omaa rahaani sen verran, kun tarvitsee. Tietenkin oma perhe ja sukulaiset auttavat
Huhtikuun loppuun mennessä puolestaan saadaan vastaus aloitteeseen, joka koskee avoimuuden lisäämistä ja hallitusten jäsenten toimikausien rajaamista kaupungin yhtiöissä. Kaupunginhallituksen on vuosittain maaliskuun loppuun mennessä esitettävä valtuustolle luettelo valtuutettujen tekemistä aloitteista, joita ei ole käsitelty edellisen vuoden loppuun mennessä. Jos hakemus edellyttää käyntiä poliisiasemalla, asiointiin kannattaa varata aika. Kovan kysynnän vuoksi henkilökortin valtakunnallinen toimitusaika on tällä hetkellä noin kuukausi. Hyvin pitkälti joudun ihan yksikseni ahertamaan. HANNA LAINE SDP 1. Jaan niitä eri tapahtumissa. Muutama tuhat flyeriä pyrin hankkimaan, joita jaan ihmisille. Viime vuoden aikana valtuusto käsitteli loppuun yhdeksän aloitetta, ja tämän vuoden alussa on jo annettu vastaus kahteen. Vihreät ehdokkaat tekevät myös paljon yhteistyötä keskenään. Lain mukaan ajokortti ei enää kelpaa tunnistamiseen esimerkiksi verkkopankkitunnuksia tai kansalaisvarmennetta eli vahvoja sähköisiä tunnistamisvälineitä myönnettäessä. SONJA KOTO Vihr. 3. Laki tuli voimaan vuoden alusta. 3. 3. Tarkka summa ei ole vielä selvillä, mutta useampia tuhansia euroja. Pirkanmaan Liike Nyt -ehdokkaat tekevät paljon yhteistyötä. Someen ja lehtiin kirjoittaminen, blogin pitäminen ja julkisiin keskusteluihin osallistuminen ovat olleet harrastuksiani riippumatta siitä, onko tulossavaalit vai ei, ja olenko ehdokkana vai en. 3000–5000 euroa. Vaalityöni keskittyy hyvin paljon Pirkanmaan Liike Nyt -ehdokkaiden yhteiseen tekemiseen. Myös mainosten tekemiseen saan apua. Saan apua omalta tukiryhmältä, vihreiden paikallisyhdistykseltä ja piirijärjestöltä käytännön asioissa. 3000–5000 euroa. 2. Pirkanmaan joka kolkasta löytyy joku, joka tulee auttamaan vaalityössä omalla alueellaan. Monipuolisesti erilaista. HANNA HOLMA Kesk. Veljeni Ikaalisista on luvannut tulla tarvittaessa avustamaan. Luonnollisesti jaan ajatuksiani siten omilla Facebook-sivuillani ja muilla sivuilla, joilla on mahdollista avoimeen vuorovaikutukseen sekä dialogiin. Tapahtumat, mainokset ja some kuuluvat vaalityöhön. 3. Henkilökortin kysyntä kasvoi uuden tunnistuslain seurauksena. 2. Olen myös valmistanut perinteisiä vaalimateriaaleja flyereista käyntikortteihin. Käyn mahdollisimman paljon erilaisissa tapahtumissa ja kyläkeskuksissa juttelemassa ihmisten kanssa. Sisä-Suomen poliisilaitoksen lupapäällikkö Hannele Koskela muistuttaa, että voimassa olevaa passia voi käyttää henkilökortin tavoin, ja ajokortti käy edelleen henkilöllisyyden osoittamiseen useimmissa arkisissa asioissa. Olen käynyt messuilla, toreilla ja erilaisissa tapahtumissa. Toimintakulut ylittävästä summasta Pälkäneen kunnalle järjestettävien sosiaalija terveyspalvelujen osuus on lähes 900 000. Parasta vaalityössäni on avoin keskustelu eri alojen ihmisten kanssa. Olen kiitollinen kaikista jaetuista ajatuksista, näkemyksistä ja kokemuksista. Ilman ajanvarausta asioivan kannattaa varata aikaa jonottamiseen. 7 Keskiviikko 20.3.2019 Kangasalan Sanomat Vaalityöhöni ehdokkaana ei kuulu mitään, mitä en tekisi muutenkin. Olen varannut noin 1 000 euroa yhteiseen lehtimainontaan, omiin vaalimateriaaleihini ja tapahtumiin. Kasvokkaiseen keskusteluun on mahdollisuus tapahtumissa, joissa olen mukana. Vuoden 2019 eduskuntavaalit ovat vahvasti some-painotteiset. 1. Loppukiri alkaa, ja myös näkyvyyttä kasvatetaan flyereilla ja mainoksilla. Yksi koskee Kangasalan Uimahalli Oy:n alasjaoa ja selvitystä siitä, miten uimahallipalvelut pitäisi tuottaa. Oman kampanjaani saan apua perheeltäni sekä ystäviltäni. 3. Lisäksi huhtikuussa valmistuu selvitys kaupungin mahdollisuudesta osallistua Kohti hiilineutraalia kuntaa -hankkeeseen. Kirjoittelen paljon lehtiartikkeleita ja blogia. Henkilökortissa kestää noin kuukaus i Henkilökorttihakemusten määrä kasvoi koko Sisä-Suomen poliisilaitoksen alueella alkuvuodesta ja jo ennen vuodenvaihdetta. Kierrän ympäri Pirkanmaata vaalitilaisuuksissa ja käytän aktiivisesti sosiaalista mediaa tärkeiden asioiden eteenpäin viemiseksi. Vastausta uimahallialoitteeseen odotellaan vielä Kangasalla on vielä käsittelemättä kolme viime vuonna jätetettyä valtuustoaloitetta. Kukaan ehdokas ei pärjää yksin vaalityössä. Reilu viikko sitten pidetyssä valtuuston kokouksessa valtuutetut jättivät peräti seitsemän aloitetta. Saan apua vaalityön tekemiseen perheeltäni, läheisiltäni ja puolueelta, varsinkin paikallisyhdistykseltämme. 2. Tuula Komsi KP ” VILLE YLIMARTIMO TL 1. MARIA SUOSTE Liike Nyt 1. Tukiryhmässäni on useita henkilöitä. Puolueen osalta tarjotaan mahdollisuus tulla Tampereen keskustorille vaalitelttaan pitämään kansalle seuraa. On mahdollista, että summa ei ylity, koska käytän niin paljon sosiaalista mediaa vaalikampanjassani. Samalla on ilmoitettava, mihin toimenpiteisiin niiden suhteen on ryhdytty. Strategisen johdon on tarkoitus valmistella vastaus tämän kuun loppuun mennessä. Aloitteet, jotka edellyttävät määrärahan varaamista talousarvioon, pitää tehdä maaliskuun loppuun mennessä. MARKO TÖRHÖNEN PS 1. Pienellä on pyrittävä pääsemään ihmisten tietoisuuteen. Minun vaalibudjettini on hyvin pieni. Olemme läsnä maalaismarkkinoilla, eli vaalitapahtumissa ja luonnollisesti vaalimökissämme. 3. Vaalityöhön kuuluu vaikuttamista sosiaalisessa mediassa, tapahtumia yhdessä toisten ehdokkaiden kanssa, mielipidekirjoituksia ja mainostusta. Sosiaalija terveyskeskuksen kulut ylittyivät Kaupungin sosiaalija terveyslautakunta esittää kaupunginhallitukselle ja valtuustolle, että ne myöntävät noin 1,5 miljoonan ylitysoikeuden sosiaalija terveyskeskuksen viime vuoden toimintakuluihin. 2. Teen vaalityötä tapaamalla ihmisiä eri tapahtumissa, kirjoittamalla blogi-tekstejä ja näkymällä somessa. 2. Niiden lisäksi olen yrittänyt saada sanomalehtiin mainosta, mutta koska hinnat ovat tavalliselle kansalaiselle liian korkeat, mainosten osalta jää paljon vaalityötä tekemättä. Minulla on tehokas vaalitiimi, joka auttaa joka asiassa. 1. Olen onnistunut säästämään noin 1 000 euroa, josta 500 menee puolueen kuluihin. He auttavat mainosten jakamisessa ja tilaisuuksien järjestämisessä. Meillä on yhteen hiileen puhaltava porukka ja autamme toinen toisiamme. Järjestämme myös webinaareja. Toimintakulujen ylitys johtuu erityisesti erikoissairaanhoidon palveluiden ostosta, tehostetun palveluasumisen ostopalveluista, Kangasalan sekä Pälkäneen lastensuojelun ostopalveluista ja hoitotarvikkeista. Olen ensikertalainen eduskuntavaaleissa. Henkilökorttitai passihakemus on kätevintä tehdä verkossa. Olen keskusteleva ehdokas, kuuntelen eri näkemyksiä, kokemuksia ja nautin haastavistakin keskusteluista. 2. Aktiivista vaalityötä olen tehnyt erityisesti sosiaalisessa mediassa, mutta jalkaudun myös ihmisten pariin, mikä on mielestäni tärkeintä. Asiointi onnistuu millä tahansa lupapalveluja tarjoavalla asemalla. Lämmin kiitos heille siitä. Vielä ei ole kokonaisuus ihan tiedossa, mutta noin 11 000 euroa
Lisäksi molempia epäillään vaarallisen esineen hallussapidosta, koska autoon tehdyssä etsinnässä löytyi huumausaineiden ja huumaavien lääkeaineiden lisäksi teleskooppipatukka.. Epäilty kertoi menettäneensä kaarteessa luisumaan lähteneen auton hallinnan, minkä vuoksi hän törmäsi vastaan tulleeseen ajoneuvoon. Hätäkeskus sai ilmoituksen vaarallisesti kiilailevasta ajoneuvosta. Häntä epäillään törkeästä rattijuopumuksesta, huumausaineen käyttörikoksesta ja liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. Ikärajan asettamista jouduttiin harkitsemaan monelta kannalta. Aikuiset ovat huolissaan, kun nuoret ja jopa lapset juovat energiajuomia, Pirkanmaan Osuuskaupan ryhmäpäällikkö Johanna Tervala-Pirskanen kertoo. Auton perään lähti kaksi partiota, jotka pysäyttivät auton hieman ennen Ruutanan Shelliä. – Kaupan tehtävä ei ole rajoittaa tuotteiden myyntiä kuin lain pohjalta. Haluamme sitä kaiken ikäisiltä. Koulun 1A luokalla opiskelevat ekaluokkalaiset kokevat, että viikko oli pääasiassa ihan hyvä kokemus, vaikka televisio-ohjelmien katsominen suoraan televiosta esimerkiksi tabletin sijaan tuntui haastavalta. Erilaiset sähköiset opiskeluvälineet, kuten älytaulut ja tabletit, vaihdettiin perinteisiin kirjoihin, kyniin ja liitutauluun. – Opetuksessa ei käytetty sähköisiä materiaaleja. Vapaa-ajan lisäksi myös koulupäivä pyrittiin pitämään ruuduttomana. Lisäksi toteutamme kaupoissa kyselySilmät irti ruudusta ja yhteistä aikaa läheisten kanssa Annukka Tammilehto Ruutanan koululaiset ja henkilökunta viettivät viime viikolla selviytyjät-viikkoa, jonka aikana kiinnitettiin huomiota terveellisiin elämäntapoihin. Television katseluajaksi oli sovittu tunti päivässä. Opettajat sitoutuivat ruuduttomuuteen sekä työssä että vapaaajalla mahdollisuuksien mukaan. Tervala-Pirskasen mukaan rajoituskokeiluun päädyttiin THL:n suosituksen ja asiakaspalautteen vuoksi. Ruuduttomalla viikolla ei saanut käyttää mobiililaitteita, tietokoneita tai pelikonsoleita. Ruuduttoman viikon ulkopuolellakaan ainakaan koulun ykkösluokkalaiset eivät saa tuijottaa ruutuja rajattomasti, vaan monissa kodeissa on sovittu, paljonko digilaitteita saa käyttää. Ruutanan koulussa ei käytetty digilaitteita viikkoon. Ei enää energiajuomia alle 15-vuotiaille Annukka Tammilehto Energiajuomien ostaminen Kangasalan S-marketista vaatii nyt 15-vuoden iän. Kielten opetuksessa se oli hieman haastavaa, vaikka toki kuuntelimme nauhalta, Kuusjärvi kertoo. Esimerkiksi liiallinen sokerinsaanti on ongelma, mutta ratkaisu ei ole se, että kaupat lopettavat karkin myynnin, Tervala-Pirskanen pohtii. S-ryhmän virallinen kanta on, että energiajuomia myydään lain mukaan, eli niiden myynnissä ei ole ikärajaa. – Iso vaikutin oli myös se, että kaksi ministeriötä asetti työryhmän pohtimaan, pitäisikö lakiin asettaa ikäraja energiajuomien myymiselle, Tervala-Pirskanen kertoo. Autoa kuljetti vuonna 1995 syntynyt mies. – Koskaan kun katsoin telkkaria, ei tullut paljon mitään ohjelmaa, ekaluokkalainen Pihla kertoo. Kangasalan S-market on yksi neljästä Pirkanmaan Osuuskaupan myymälästä, jossa rajoitusta on testattu tai testataan. Auton kyydissä istuneelta vuonna 1997 syntyneeltä mieheltä löytyi ainakin kannabista. Toista ajoneuvoa kuljettanutta vuonna 1982 syntynyttä miestä epäillään liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. Urheilen paljon, joten minulle ei kyllä jää paljon aikaa katsoa, luokkakaveri Lilian pohtii. Huumekuski kiilaili vaarallisesti Vähän yli 20-vuotias mies ajoi kaverinsa kanssa huumeissa ysitiellä viime keskiviikkona noin puoli seitsemän aikaan illalla. _ Työssä käytimme toki esimerkiksi Wilmaa, Kuusjärvi toteaa. Henkilökunta kerää myös suullista palautetta. Alueelliset osuuskaupat ovat kuitenkin poikenneet virallisesta linjasta. – Hyvissä ajoin kesäkuussa katsomme, millaista palautetta on tullut. Hän kokee, että Pirkanmaan Osuuskaupan kaltaiset toimijat voivat omilla päätöksillään myötävaikuttaa asioiden etenemiseen. Juomien myymistä ei säädellä lailla, mutta Terveyden ja hyvinvoinnin laitos suosittelee, ettei niitä myytäisi alle 15-vuotiaille. Jatko riippuu asiakkaiden palautteesta. Ainoastaan huoltajilta tuleviin puheluihin ja viesteihin oli lupa vastata. Vaikka laki ei rajoita energiajuomien myyntiä tai käyttöä, Terveyden ja hyvinvoinninlaitoksen (THL) suositus on, että kaupat myisivät energiajuomia vain yli 15-vuotiaille. Ajoneuvoa kuljettanut vuonna 1984 syntynyt nainen loukkaantui ja hänet kuljetettiin tutkimuksiin Taysiin. Kauppojen energiajuomat sisältävät kofeiinia ja sokeria sekä mahdollisia muita piristeitä. Savontiellä sattui maanantaina noin puoli viiden aikaan alkuillasta nokkakolari. 8 Keskiviikko 20.3.2019 Kangasalan Sanomat Päihtynyt törmäili Isolukontiellä Kuljettaja loukkaantui nokkakolarissa Hätäkeskus sai sunnuntaina kaksi eri ilmoitusta Suoramalla Isolukontiellä törttöilleestä rattijuoposta, joka oli käyttänyt alkoholia ja huumausaineita. S-marketissa asioi paljon lähikoulujen lapsia ja nuoria. Pirkanmaan Osuuskaupassa energiajuomien myynnin rajoittamisen miettiminen alkoi pari vuotta sitten. Laitteiden näpräämisen sijaan lapsia kannustettiin viettämään aikaa ystävien ja perheenjäsenten kanssa esimerkiksi leikkien ja pelaillen. Rajoitus astui voimaan maanantaina. Miehiä epäilleen huumausaineiden käyttöön ja hallussapitoon sekä niiden alaisena ajamiseen liittyvistä rikoksista. S-marketin myymäläpäällikkö Tiina Naamanka on iloinen, että Pirkanmaan Osuuskauppa kokeilee energiajuomien ikärjaa Kangasalla. Kangasalla, Nokialla ja Ruovedellä keväällä toteutettava kokeilu päättyy kesäkuun lopussa. – Ajatus heräsi havainnosta, jonka mukaan lapset pelaavat melko paljon. Nainen ajoi vastaan tulevien kaistalla sekä törmäili ja vahingoitti Suoraman K-marketin pihaan pysäköityjä autoja. Kännykkää Ruutanan koulussa ei saa käyttää tavallisestikaan koulupäivän aikana, ellei opettaja anna siihen lupaa. Hänelle tehty huumepikatesti näytti positiivista opiaateille, amfetamiinille ja kokaiinille. Vuonna 1996 syntynyt nainen puhalsi 1,5 promillen lukemat. – Asiakaspalautetta on tullut aika paljon. Palaute oli niin positiivista, että myyntikieltoa on jatkettu pilotin päätyttyä. Keskeinen osa viikkoa oli ruuduttomuus: lapset ja aikuiset sitoutuivat käyttämään mahdollisimman vähän digitaalisia laitteita. Ensimmäinen rajoituskokeilu tehtiin loka–joulukuussa Virtain S-marketissa. – Oli aika haastavaa, kun ei saanut katsoa ohjelmaa esimerkiksi tabletilta. Halusimme keksiä tavan, jolla saisimme heräteltyä vanhempia ja lapsia siihen, miten pelaamista voisi vähentää, koulun erityisopettaja Linda Kuusjärvi kertoo
– Sanoisin, että kysyntä ja kiinnostus tuntuvat hieman hiipuneen suurimmasta hypetyksestä, hän pohtii. Ajo-oikeudeton jäi kiinni Lahdentiellä Silmät irti ruudusta ja yhteistä aikaa läheisten kanssa Ikärajoitus voimassa jo vuosia Kangasalan K-supermarketissa energiajuomien ikäraja on ollut 15-vuotta koko ajan, kun kauppiaat Leena ja Hannu Lantta ovat pyörittäneet kauppaa. • Sisältävät paljon sokeria, joka vahingoittaa hampaita sekä pieniä määriä tauriinia ja glukuronolaktonia. Sen jälkeen sai vielä lueskella sängyssä puoli tuntia. – Oli haastavaa, kun isä toi munkkeja ja söi niitä, mutta minä en saanut syödä niitä, Aukusti 1A:lta kertoo. Lähes päivittäin niitä käyttävät pojista 7 ja tytöistä 5 prosenttia. Toinen alkometri näytti 0,14 promillea, joten lukema alitti rattijuopumuksen rajan. Hänelle tehty alustava huumaustesti näytti positiivista muun muassa amfetamiinille. Viikon aikana ei nautittu makeita tai suolaisia herkkuja, kuten karkkia, limsoja, hampurilaisia tai ranskalaisia. Sokeria pyrittiin välttämään, koska liiallisesti nautittuna se haittaa keskittymistä. Ysitiellä jäi viime keskiviikkona noin puoli seitsemän aikaan illalla kiinni rattijuoppo. Energiajuomat on kielletty Pikkolan järjestyssäännöissä, joten niitä ei saa koulupäivän aikana nauttia koulussa. Ainakaan Virroilla niin ei käynyt. Lähde: THL Energiajuomat Maanantaina digilaitteiden käyttäminen oli taas sallittua. Häntä epäillään törkeästä rattijuopumuksesta. S-ma rketin myymäläpäällikkö Tiina Naamanka kertoo, että kauppa haluaa kannustaa nuoria terveellisempiin valintoihin. Se hillitsee etenkin seitsemäsja kahdeksasluokkaisten mahdollisuuksia ostaa energiajuomia. Hän kertoo, että myös lapset ja nuoret ovat ymmärtäneet rajoituksen, vaikka toisinaan joku alle 15-vuotias kokeileekin, onnistuuko energiajuomien ostaminen. 9 Keskiviikko 20.3.2019 Kangasalan Sanomat Ysitiellä amfetamiinin alaisena Rattijuoppo nuokkui Shellillä Poliisi sai ilmoituksen ysitiellä kohti Tamperetta ajaneesta ajoneuvosta maanantaina puoli viiden aikaan aamulla. – Nuori luovuttaa juoman yhteistyössä henkilökunnalle. Yhteinen nukkumaanmenoaika oli kello 9 illalla. Kaupassa asioi paljon nuoria. Ruuduttomuuden lisäksi selviytyjät-viikolla kiinnitettiin huomiota uneen ja ravintoon. Kuljettajaa epäiltiin ensin rattijuopumuksesta, koska hän puhalsi 0,52 promillen lukemat. Ruutanan koulun ekaluokkalaiset ottivat puhelimet esiin opettaja Herman Keräsen luvalla. Nainen puhalsi 1,5 promillen lukemat. – Luotan, että nuoret alkavat vain juoda jotain muuta, Tervala-Pirskanen toteaa. Vuonna 1976 syntynyt ajo-oikeudeton mies autoili maanantaiaamuna noin kello yhdeksän aikaan Lahdentiellä. Vuonna 1973 syntynyt kuljettaja puhalsi 1,9 promillen lukemat. Mies vietiin verikokeisiin. Palkinto voi olla esimerkiksi läksytön viikko tai pelipäivä. Kuljettajan paikalla nuokkui vuonna 1979 syntynyt nainen. • Haitat johtuvat juomien sisältämästä kofeiinista, joka aiheuttaa hetkellistä piristymistä ja riippuvuutta. Pikkolan koulun rehtori Janne Niemi kertoo, että koulun henkilökunta kokee kaupan ikärajoituksen oikein hyvänä asiana. Häntä epäillään törkeästä rattijuopumuksesta ja liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.. Kangasalan S-market valikoitui pilottikauppojen joukkoon, koska se sijaitsee lähellä Roine-koulukampusta. – Päädyimme siihen, että pitää olla kuvallinen henkilökortti, passi tai mopokortti, jotta voi todistaa ikänsä, Tervala-Pirskanen kertoo. • Elintarvikelainsäädännön mukaan kofeiinia yli 150 mg/l sisältävissä elintarvikkeissa pitää olla merkintä ”Ei suositella lapsille eikä raskaana oleville”. S-marketissa energiajuomaostoksilla asioivan täytyy todistaa ikänsä. Hän saa sen päivän päätyttyä takaisin, Niemi kertoo. Auto oli pysähtynyt, mutta käynnissä. tutkimuksen, ryhmäpäällikkö selittää. Löydetyt juomat kerätään pois koulupäivän ajaksi. • Vuoden 2017 Kouluterveyskyselyn mukaan 8.–9.-luokkalaisista pojista 11 ja tytöistä 5 prosenttia juo energiajuomia 3–5 kertaa viikossa. – Vanhempien oppilaiden harrastusten takia nukkumaan meneminen saattoi venyä vähän, Kuusjärvi kertoo. Miestä epäillään kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta. – Meille tuli sellainen sääntö, että minun pitää olla kaksi tuntia pihalla, jos katson puhelinta kaksi tuntia, Aada selittää. Törkeä rattijuoppo ajoi penkkaan Tukevassa humalassa ajanut mies päätyi ulos ajoradalta ja penkkaan Sahalahdentiellä lauantaina noin kello seitsemän aikaan illalla. Kaikilta alle 15-vuotiailta näyttäviltä kysytään aina henkilöllisyytodistus iän varmistamiseksi. Ruutanan koulun kaikki luokat ovat sopineen palkinnon, jonka selviytyjät-viikon suorittaneet luokan oppilaat saavat. Juomien myymistä ei säädellä lailla, mutta Terveyden ja hyvinvoinnin laitos suosittelee, ettei niitä myytäisi alle 15-vuotiaille. Ryhmäpäällikkö ei usko, että yli 15-vuotiaat alkavat ikärajan seurauksena ostaa juomia tölkkikauKauppojen energiajuomat sisältävät kofeiinia ja sokeria sekä mahdollisia muita piristeitä. Hän epäilee, että nykynuoret ovat siirtymässä pikkuhiljaa hieman terveellisempiin vaihtoehtoihin. Leena Lantan mukaan energiajuomia menee edelleen kaupaksi, tosin ehkä hieman vähemmän kuin ennen. Poliisi löysi ajoneuvon Ruutanan Shellin pihasta. • Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) suosittelee vähittäistavarakauppoja rajoittamaan myynnin yli 15-vuotiaille. palla ja myydä tai antaa niitä nuoremmille. 1970-luvulla syntynyttä ajooikeudetonta miestä epäillään rattijuopumuksesta ja huumausaineen käyttörikoksesta. – Minun mielestäni herkuista oli helpompi olla erossa, koska minulla on karkkipäivä vain viikonloppuisin, luokkakaveri Emilia miettii. Leena Lantan mukaan kaupan päätös rajoittaa energiajuomien myyntiä on saanut vuosien varrella paljon kiitosta vanhemmilta. Lantat ovat olleet kaupan puikoissa vuodesta 2010 lähtien
Kaikkeen emme ole itse voineet vaikuttaa, mutta meillä on oma vastuumme asiassa. Kaikki tämä on tehtävä, että rakennus palvelee hyvin käytössä, mihin se on tarkoitettu. – Ehkä kuulija löytää kuoron, johon haluaisi liittyä konsertin aikana, Heroja kannustaa. Surun kohdatessa HAUTAUSTOIMISTO MURTONIEMI HAUTAKIVINÄYTTELY LIIKKEESSÄMME Avoinna ark. Kuten rakennusten turvallinen olemus kertoo perustusten pitävyydestä, meidän ulospäin näkyvä elämämme kertoo viestiä siitä, mille se on rakennettu. klo 16 Kangasalan kirkossa. Tule, kun kaipaat kuuntelijaa, haluat keskustella papin kanssa tai ripittäytyä. Perustus on jo laskettu ja se on Jeesus Kristus. Maanantaina 25.3. 10 Keskiviikko 20.3.2019 Kangasalan Sanomat Seurakunnan virastot avoinna ma ja ti 9–14, to 10–17, pe 9–14. Kari Mikkonen, pastori Kangasalan seurakunta Kangasalan seurakunnan kuorot järjestävät yhteiskonsertin yhteisvastuun hyväksi. Pyysalossa tarjotaan lounas ja iltapäiväkahvit. Tervetuloa! KONSERTTI YHTEISVASTUUN HYVÄKSI Su 24.3. Ohjelmat 15e. Kiitämme kaikkia asiakkaita! Tiistaina 26.3. 040 753 6556. – Kuorolaiset odottavat innokkaina nimenomaan suurkuoronumeroita, koska isossa kuorossa on toisenlaista laulaa kuin omassa parinkymmenen hengen porukassa, johtava kanttori Jukka Heroja kertoo. 10 Kirkonkoto Kirkonkylän srkkodissa. 9.00–16.30. www.hautaustoimistomurtoniemi.fi toimisto@hautaustoimistomurtoniemi.fi Syntyneitä Kangasalan Sanomat julkaisee vastasyntyneiden kangasalalaisten tietoja maksuttomasti. Annalle p. Muuta perustusta ei kukaan voi laskea.” Jeesuksen kanssa on turvallista kohdata kaikki ajallista elämäämme ravistelevat tapahtumat. Perjantaina 22.3. – Konsertti on loistava tilaisuus myös kuorolaulusta kiinnostuneille, koska eri kuoroja kuuntelemalla saa hyvän kuvan niistä musiikkityyleistä, joita kuoromme edustavat. 9.30 Olohuone Perhetalossa. SANAN LÄHTEELLÄ ”Toivo epätoivon voittaa” Ke 27.3. 8.30 Aamurukous Kangasalan kirkossa. 14.30 Kirkonkylän lähetyspiiri Seurahuoneella. Su 24.3. kello 16 Kangasalan kirkossa. Tiedot voi toimittaa lomakkeella osoitteessa kangasalansanomat.fi/vastasyntyneet Valmistuneita Sanan voimaa Perustukset kuntoon Kuorot yhdistävät voimansa Merkkipäiviä Sairaanhoitaja Rauha Riekkinen os. Syksyn kerhopaikkojen hakuaika 11.3.-24.3. Annukka Tammilehto on valmistunut 27.2.2019 yhteiskuntatieteiden maisteriksi Tampereen yliopistosta. 18.30 Pyhän Mikaelin alttarikilta, nuoret ja nuoret aikuiset. 18 Mwika-Family-ompelutalkoot Perhetalossa. 03 3773 200 tai 0400 776 606, myös liikeajan jälkeen. Ala-Partalankujan kyläkerho 13 Ala-Partalankujan kerhohuoneella. Mukana on myös säestämässä bändi, koska osa kuoroista laulaa kevyttä hengellistä musiikkia, Esiintymässä ovat Vivace-kuoro, Staff-kuoro, Päiväkuoro, Sahalahden kirkkokuoro ja Kangasalan kirkkokuoro. 17 Naisten hyvän olon viikonloppu Pyysalossa. Tärkeä kysymys meidän kaikkien kohdalla on siis, mille rakennamme elämäämme. Marian ilmestyspäivä & naistyön kirkkopyhä. Pappi tavattavissa klo 9.15 Kangasalan kirkon lastenhuoneessa. 8.30 Aamurukous Kangasalan kirkossa. Su 11.00 Sunnuntaijuhla, Jukka Hiltunen, nuoret, pyhäkoulu, 12.00 Yhdistyksen vuosikokous. KUHMALAHDELLA Keskiviikkona 27.3. Bussikuljetus messun jälkeen kirkolta Pyysaloon ja takaisin ohjelman päätyttyä. Ajankohtaista verkossa – kangasalanseurakunta.fi YHTEISVASTUUMYYJÄISET Kahvila Seurahuoneella ke, to, pe klo 10-14. Se mitä teemme, miten puhumme ja toisiamme kohtelemme, kaikki valintamme, koko elämäntapamme paljastaa, mitä sisällämme asuu, millaisia elämämme perustana olevat arvot ovat. . klo 12-15.30. Elämän vastoinkäymiset ja sen rajallisuuden ymmärtäminen antavat asiaan uuden näkökulman. Ystävällisenä kutsuna ilmoitamme, että rakkaamme siunataan la 30.3. 040 309 8000 KANGASALAN SEURAKUNTA JUMALANPALVELUKSET Lauantai 23.3. 13.09.1941 06.03.2019 Rakkaamme o.s. Kuorojen harjoittamisesta ja ohjelman suunnittelusta vastaavat seurakunnan kanttorit Tarja Sillanpää, Janne Kyrönlahti ja Jukka Heroja. Samaan tapaan ihmisen elämä rakentuu perustuksien päälle. Pohjantie 507, 36810 Kuhmalahti) Kastetut: Lilian Helmi Helinä Kattilakoski, Oliver Leppisaari, Mette Karoliina Ojanen, Ninni Annika Rantanen Avioliittoon aikovat: Elisa Annika Vihtiälä (Kallion srk) ja Olli-Pekka Aleksi Roiha (Töölön srk) Kuolleet: Martta Heleena Lindeman 90v, Seppo Mauri Adolf Riippi 72v, Juha Kaarlo Antero Lähteenmäki 36v Keskiviikkona 20.3. SAHALAHDELLA Lähetyksen kirppis pe 11-13 ja la 10-13 Rekolassa PÄIVÄKERHOJEN HAKU on käynnissä. Aiheena ” Oivalluksia tunnetaitoihin”. 16.30 Pyhän Mikaelin alttarikilta Kangasalan kirkossa, kouluikäiset. Pyydämme ystävällisesti ilmoittautumaan viimeistään 25.3. Leirija tapahtumakeskus Pyysalossa. Torstaina 21.3. Mutta katsokoon kukin, miten rakentaa. Keskiviikkoisin suljettu. Ellintie 2, 36200 Kangasala, sisäänkäynti parkkipaikan puolelta. MARIANPÄIVÄTAPAHTUMA ”Nainen Jumalan huolenpidossa”. Raamattu puhuu niistä perustuksista, jotka kestävät ajan rajan yli: ”Jumalalta saamani armon mukaan olen taitavan rakentajan tavoin laskenut perustuksen, jolle toinen rakentaa. 14 Käsityöpiiri Seurahuoneella. Harala täyttää 19.3.2019 Pikonlinnan Tammilinnassa. 10-14 Kahvila Seurahuone. Ohjelmisto on monipuolinen. Että rakennus pysyy pystyssä ja suorassa, että se on turvallinen käyttää, perustukset eivät saa horjua yhtään. 18 Naistenilta, Jussin Kota (os. Perhe Leikola täydentyi 22.2.2019 kello 9.32 poikavauvalla. Keskisaari Kaarina LANNETTA On päivä päättynyt, on tullut ilta, on pursi irronnut maan laiturilta. P. Seurakuntamme kuorojen yhteiskonsertti kokoaa lähes satakunta musiikkityön vapaaehtoista laulamaan yhdessä. Melko pitkään elettiin sellaista vaihetta, että paljon näkyvää ei syntynyt. 9.30 Olohuone Perhetalossa. Mukana Magnus Lundberg ja Kyllikki Koskela. Sunnuntai 24.3. Myllystenpohjantie 2. Heidi Pitkänen, Jukka Heroja. Tyttönen painoi syntyessään 3 600 grammaa ja oli 50 senttiä pitkä. Päivittäin rakennustyömaitten ohi kulkiessaan on ollut mukava seurata uusien uljaiden, kaupunkikuvaa paljon muuttavien rakennusten valmistumista. Marjo Saarinen ja Aleksi Hukka ovat saaneet tyttövauvan 8.2.2019 kello 17.02. Kahvila Seurahuoneen toiminta on päättynyt. Julkaisemme kangasalalaisten ja kangasalalaislähtöisten parien VIHKIKUVAT veloituksetta kangasalansanomat.fi/toimitus. 13 Diakonian kyläkerho Saarikylissä. Virsivartti klo 9.30 Virret tutuksi ennen messua! Uudemmat virret ja messusävelmän kohdat käydään läpi ennen messun alkua Messu klo 10 Kangasalan kirkossa. Musiikki: Mattilan laulajasiskot. Kangasalan keskustassa on viime aikoina rakennettu paljon. Vie virrat kuulaat kohti Jumalaa. Kuorot esittävät välähdyksen omasta perusohjelmistosta, mutta myös kuorojen yhteisiä lauluja. 18 Vatialan talli Vatialan srk-kodissa. 9 Rukouspiiri Seurahuoneella. Kolehti: Herättäjä-Yhdistyksen kansainväliseen työhön käytettäväksi Senegalissa kirkon rakentamiseen Fatickissa ja syrjäytymisvaarassa olevien ihmisryhmien voimauttamiseen. Tiistaina 26.3. To 13.00 Päiväseurat, Ritva ja Elmo Tiilikainen, 18.00 Rukoillaan herätystä! Pe 19.00 NuorisoAlfa. Ti 12.00 Yhteinen pöytä -ruokailu, 18.00 Rukousilta. klo 18.30 Suoraman srkkeskuksessa. www.kangasalanseurakunta.fi/ ilmoittaudu HELLUNTAISEURAKUNTA Myllystenpohjantie 8, 36200 Kangasala www.kangasalanhelluntaiseurakunta.fi Kaikki ovat tervetulleita tilaisuuksiimme! Ke 11.00 Päivärukous, 18.00 Raamattu tutuksi-opetusilta, Eero Nevalainen. Konfirmaatiomessu Viro 1 -leiri klo 11 Kangasalan kirkossa. Vastaan tulevien ongelmien, sairauksien ja lopulta kuoleman kertakaikkisuuden edessä on hyvä ja ihan luonnollista, että ajatus kulkeutuu myös taivasasioihin ja Jumalaan. 12 Diakonian kyläkerho Vatialan srk-kodissa. Markku Huikkola 18 PariAsiaa parisuhteesta -luento Perhetalossa. Dramaattisia esimerkkejä niiden kestämättömyydestä on nähty täällä Suomessakin. Hän on vankka kalliopohja erityisesti silloin, kun tämä elämä päättyy ja alkaa iankaikkisuus. Konsertin tuotto menee yhteisvastuukeräyksen hyväksi. p. Säestyksestä huolehtivat Sampo Aallos, piano, Mikko Tarri, kitara, Juha Mansikka-aho, basso, Tapio Sillanpää, lyömäsoittimet ja Jukka Heroja, sello. Yhteisvastuukonsertti 24.3. 18 Avoin raamattupiiri Seurahuoneella. Pienokaista kutsutaan Mimmiksi. klo 15 Huutijärven kappelissa, jonka jälkeen muistotilaisuus kirkonkylän srk-kodilla. Kahvia, käsitöitä ja leivonnaisia. 9.30 Olohuone Perhetalossa. Kestävinkään rakennus ei seiso paikallaan iankaikkisesti, samoin ihmiselämä on ohi menevä. Rakennettiin perustuksia. Keskiviikkona 27.3. Elina Oksanen, Riitta Lemmetyinen (saarna), Jukka Heroja. 11 Kirkonkoto Pentosalissa. 19 Miesten raamis Huutijärven srkkodissa. Rakkaudella muistaen Ilmo Anna ja Jonne, Antti, Matti ja Satu Mummolle hyvää matkaa toivottaen Hilla, Helmi, Hertta, Aleksi, Otso ja Lotta . Perustusten lujuus on rakentamisessa kaiken A ja O. Sitten kun ne saatiin valmiiksi, rakennukset alkoivat kohota ylöspäin melkein silmissä. Pienokaisella oli painoa 3 610 grammaa ja pituutta 48 senttiä. Perustuksia tehtäessä saattaa tulla vastaan monenlaatuista maaperää, joudutaan ehkä paaluttamaan, räjäyttämään, viemään pois sopimatonta maa-ainesta tai tuomaan paikalle uutta täyttömaata. Kolehti: Aids-orpojen lasten ja nuorten leiripäivien järjestämiseen ystävyysseurakunnassamme Tansanian Mwikassa
– Kiire. Puffetti on auki, ja maistelemaan pääsee Tredun opiskelijoiden suunnitelemaa teemaleivonnaista. Raamattu kertoo, että Jumala on rakkaus ja haluaa jokaisen ihmisen luokseen taivaaseen. Myyjäiset 20.–22.3. – Aika vähän, mutta jonkun verran. 12) Salmiakki vai lakritsi. 7) Mikä sinua stressaa. Käänny Jumalan puoleen ja pyydä Häntä tulemaan sydämeesi. – Isäntä tekee puuron perheelle, ja minä laitan itseni kuntoon ja yritän motivoida lapsia laittamaan itsensä kuntoon. klo 16.00 -17.00 BUSSI KIERTUE M ak sa ja : K D K an ga sa la SIRPA Pursiainen Minä välitän arvokkaasta ikääntymisestä köyhyyden poistamisesta luonnollisesta elinympäristössä 133 Sosiaalija terveysalan opettaja, kirjailija satonen.fi Tervetuloa Arto Satosen tarjoamaan elokuvanäytökseen! Kangasala-talolle maanantaina 25.3. – Apua… Salmiakki.. Fiiliksen mukaan valitsen. 10) Oletko lukenut Minna Canthia. 11) Kenen kuuluisan henkilön kanssa haluaisit kahville ja miksi. Hän odottaa sinua ja on valmis. Myyjäiset yhteisvastuun hyväksi Seurakunnan kahvila Seurahuoneella järjestetään kolmena päivänä myyjäiset yhteisvastuun hyväksi. Myytävänä on leivonnaisia, käsitöitä ja yhteisvastuun tuotteita. Minulla ei ole sellaista tiettyä tyyliä. Se, joka uskoo Jeesukseen, saa syntinsä anteeksi ja uuden elämän Hänessä. Tämä on valtavan suuri ja voimallinen sanoma. Hän saa oikeuden tulla Jumalan lapseksi ja voiman elää taivaan kansalaisena tämän maailman keskellä. Jumala sitä vastoin on suunnitellut ihmeellisen suunnitelmansa, että jokainen ihminen voisi päästä vapaaksi synnistään ja tulla Jumalan yhteyteen. Lähtiessään täältä Jeesus kehoitti opetuslapsiaan kertomaan evankeliumia, ilouutista, kaikille ihmisille. ”Niin ei nyt siis ole mitään kadotustuomiota niille, jotka Kristuksessa Jeesuksessa ovat. Kirsi Viitasen voimabiisi on tällä hetkellä Amorphiksen Amongst Stars. Joskus on farkut ja huppari ja joskus jakku. On suuri etuoikeus ja ilo pitää esillä tätä Jumalan rakkauden viestiä jokaista Hänen luomaansa ihmistä kohtaan. klo 17-18 Prisma (tukiryhmä) klo 19 tupailta Kangasalan Pirtillä m ak sa ja : H u om is en ra ke n ta ja t KD:n Pirkanmaan eduskuntavaaliehdokkaiden bussikiertue KANGASALAN TORILLA La 22.3. Se kaikki on paholaisesta. Vaikuttaako pitenevä päivä jaksamiseesi. 38 Miksi kerrotaan viestiä. – Kello soi seitsemältä, ja sitten yritän päästä ylös mahdollisimman nopeasti. Usko Jeesukseen avaa ovet ja poistaa esteet. Syy on hyvin yksinkertainen. 11 Keskiviikko 20.3.2019 Kangasalan Sanomat Loppu eriarvoistumiselle. – Periaatteessa siitä saa energiaa, mutta toisaalta kevät on myös sellaista aikaa, että huomaa olevansa aika väsynyt. Synti ja pahuus ei ole Jumalasta lähtöisin. Ihmettelet varmaan, miksi kristityt sananjulistajat ja tavalliset uskovatkin kertovat sanomaa Jeesuksesta. Olen ehkä kuunnellut enemmän niitä radiosta. Tilaisuuden aluksi Arto pitää lyhyen aajankohtaiskatsauksen. Ja miksi he välittävät toisille taivaskutsua. He ovat saaneet tehtävän työnantajaltaan. 1800-luvulta joku ihmettelemään tätä digiaikaa. Ja sitten lähdemme kiireesti koulun kautta työpaikalle. 2) Miten valitset vaatteesi aamuisin. Kyllä inhimilliselle politiikalle. – Jonkun menneisyyden henkilön kun saisi takaisin ja voisi kysellä tämän ajan ilmiöistä mielipiteitä. klo 14. Suuria herätyksiä on ollut kaikkialla, missä rukoillen on julistettu ja vastaanotettu Jumalan rakkauden kutsua. kello 10–14 Seurahuoneella, Myllystenpohjantie 2. – Se riippuu tilanteesta. – Hän on se ilmastonuori. Epäusko on se, mikä nyt sitoo monia ihmisiä ja sulkee niin monilta tien taivaaseen. On tullut testattua Suplaa. 9) Mikä on Kangasalan hienoin rakennus. – Ehkä juustot. Ristillä kaikki sovitettiin ja syntien rangaistus on nyt kärsitty. – Vanha kirkko. Tai vaikka se Minna Canth ja hänen kanssaan voisi jutella Me too -kampanjasta. – Monimutkaisesti! Kyllä ne välillä moneen kertaan vaihtuvat siinä. 4) Mikä on lempiherkkusi. Mutta sanotaan käytännöllisyys. 3) Kumpi on pukeutumisessa tärkeämpää sinulle: käytännöllisyys vai ulkonäkö. VIRVA-MARI RASK virvamari.fi koneenasentaja, varavaltuutettu, Tampere STOP Kikyily. 189 ANNE NYMAN EDUSKUNTAAN! ROHKEA JA TARMOKAS PIENITULOISTEN PUOLUSTAJA 186 M ak sa ja : An ne n tu kiry hm ä varakansanedustaja luokanopettaja Jouni Kangasalla lauantaina 23.3. – Mahtaako se johtua vaikkapa sitä, että odottaa itseltään niin paljon. Valoa elämään Tusina 1) Millaiset ovat aamurutiinisi. 8) Keskiviikkona on kevätpäiväntasaus. 6) Tiedätkö kuka on Greta Thunberg. Tänään tämä ihana sanoma on sinua varten. 5) Kuunteletko podcasteja. Muistan, että ainakin lukiossa luettiin jotain otteita. Jeesus kuoli meidän syntiemme tähden ja täytti sen suuren pelastussuunnitelman, jonka Isä antoi Hänelle tehtäväksi. ...eikä mikään luotu voi erottaa meitä Jumalan rakkaudesta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme.” (Room.8:1 ja 39) Pertti Lehmuskoski Kangasalan helluntaiseurakunta – En ole muuten kuin kouluaikoina
Mielestäni on hienoa, että juhlia järjestetään muuallakin kuin koulussa. Jotkut asiantuntijat ovat esittäneet, että sinänsä tärkeää Tampere–Helsinki -rataa voisi parantaa myös oleellisesti pienemminkin kustannuksin. Suuri huolenaihe on myös miljardeja vaativaan rahoitukseen suunnitellut hankeyhtiöt, joiden seurauksena pahimmassa tapauksessa oleellinen osa Suomen infraa voisi päätyä ulkomaisten yhtiöiden omistukseen. Toki jokaisella Kangasalan oppilaalla on oikeus nykyaikaiseen ja laadukkaaseen opiskeluympäristöön, mutta jos siirto Huutijärvelle tapahtuu, ollaanko sielläkään turvassa. Kysyimmekin Merja Lehtoselta, miksi niin monessa koulussa on sisäilmaongelmia. Tekstit julkaistaan kirjoittajan nimellä, joskin myös nimimerkin käyttö on sallittua perustelluista syistä poikkeustapauksissa. Nämä ovat elämyksiä, jotka tuovat monelle joulun tunnelmaa. Jouni Ovaska opetushallituksen johtokunnan varapuheenjohtaja kansanedustajaehdokas (kesk.) Tarvitsevatko kangasalalaiset tunnin junaa. Ensinnäkin hankkeen hinta nousee miljardeihin. Näillä korjauksilla turvattaisiin korvaamattoman kyläyhteisön ja palvelun jatkuvuus vielä eteenpäin, mutta välttämättömän tärkeää olisi myös varmistaa muidenkin koulun tilojen terveellisyys. Myös kirkkoon kuuluvien. Mielestämme Kuhmalahdella tulisi säilyttää luokat 1–6. Nyt ei puhuta ihan toteutuneesta. Sisäilmaongelmat voivat johtua liian tiukasta aikataulusta rakentaessa, liian pienestä budjetista tai huollon puutteesta. Rataverkosta ja sen toimivuudesta on ensiarvoisen tärkeää pitää huolta. Onko tässä siis vastaus sisäilmaongelmiin. Opetushallitus painottaa, että joulujuhla on osa opetusta ja toimintaa, johon oppilaiden tulee osallistua. Koko koulun korjaus tulisi Lehtosen arvioiden mukaan kustantamaan 1 340 000–1 575 000 euroa. LUKIJOILTA Tiedustelut: 040 769 2340 maanantaista perjantaihin kello 9–16. Ruutanan tilaisuus oli vapaaehtoinen. Kokouksessamme 19.2. Opetuspäällikön mukaan myös kaupunki on siitä ihmeissään ja huolissaan. Ajan varannut Havahduin huomaamaan jokatalvisen, vähäjärkisen, suunnattoman suuren soran ja sepelin pihoille ja kävelyteille syytämisen. Aiemmassa kouluverkkosuunnitelmassa oli jo suunniteltu uusi rakennus rakennettavaksi Kuhmalahden päiväkodin viereen 1.–4.-luokkalaisille. Suomessa tuli Luopioisten aloitteesta 1.11.2005 voimaan laki ja asetus, minkä turvin kunnissa, kaupungeissakin voidaan asiaankuuluvasti merkityillä kävelyteillä talvisin potkukelkkalijoille ja pulkkailijoille tarjota vain osaksi hiekoitetut, luistavat kulkuväylät. Koskahan Kangasalla vihdoinkin käynnistetään järkevä hiekoituskäytäntö. Ympäristöja ilmastoystävällisyys sekä siihen liittyvä yksityisautoista luopuminen on tietenkin tärkeä peruste nykypäivänä. Itseäni jäi mietityttämään Suomi-rata, ja sen yhteydessä erityisen usein korostettu tunnin juna. vierailleen kaupunginjohtaja Oskari Auvisen mukaan Huutijärven koulu on terveellinen oppimisympäristö, jossa sisäilmaongelman uhkaa ei pitäisi olla. Vai onko juna tarkoitettu lähinnä niille, jotka matkustavat Tampereen keskustasta Helsingin keskustaan joka tapauksessa. Mielestäni ylenmääräinen panostaminen tunnin junaan ei ole koko maan tasapuolista kehittämistä. Toimituksella on oikeus harkintansa mukaan lyhentää ja muokata tekstejä. Valitettavasti vaihtoehtoa ei nyt ollut tarjolla. Mikko Kiio TILAUKSET tilaukset@kangasalansanomat.fi Asiakasneuvoja Tuija Lehtinen TOIMITUS toimitus@kangasalansanomat.fi Toimitus 040 769 2340 Tuottaja Outi Aarnilaakso 040 769 2340 Toimittaja Sari Eerolainen 050 464 0481 Toimittaja Annukka Tammilehto 040 158 7375 Visualisti Pauliina Lindell 040 705 7269 Toimittaja Eija Koivu vapaalla AAMUjAKELUpäIVySTyS Alma Manu Oy 0800 9 6675 (maksuton) ma–pe klo 6–11, la–su klo 7–11 jakelupaivystys@almamedia.fi MEdIATIEdOT kangasalansanomat.fi/mediatiedot ISSN 0782-596 X printti, 2243-1101 verkkojulkaisu Painopaikka Alma Manu Oy Tampereen paino MEdIAMArKKInOInTI ilmoitukset@kangasalansanomat.fi Myyntineuvottelija Sari Rönö 050 404 1146 Markkinointipäällikkö Satu Pasanen 040 720 8917 Web-suunnittelija Juho Tuhola 040 701 7202 Kauppaympyrä asiakaspalvelu 040 728 9648 TOIMIpISTE Myllystenpohjantie 2, 36200 Kangasala Palvelemme ma–pe klo 10–16 P. Toivon, ettei tunnin juna ole asia, josta kaikkien kangasalalaisten on vain ”pakko” olla samaa mieltä. Vai onko nyt aika toimia. HA Vehkajärvi Vielä vuonna 2018 hammaslääkäriajan pystyi puolisolle varaamaan. Tarvitaanko siihenkin valtuustoaloite aiheellista asiaa vauhdittamaan. Myös nopeampi väylä HelsinkiVantaan lentokentälle on yksi julkisuudessa korostettu peruste. Minä puolestani haluan edistää uskonnottomien ja eri uskontokuntiin kuuluvien yhteistyötä. Viime lehdessä (KS 13.3.) kannanotto, joka vaikutti kaikkien eduskuntavaaliehdokkaiden yhdessä allekirjoittamalta. Uskontokuntiin kuulumattomien tai muihin uskontokuntiin kuuluvien ei yleensä tarvitse osallistua tällaisiin tilaisuuksiin. Jos ei sitä kannata, ei välttämättä kannata mitään muutakaan, joka keskeisesti tähän perusteeseen nojaa. Kaikkiin Lukijalta-palstalle tarkoitettuihin teksteihin pitää liittää kirjoittajan nimen lisäksi osoite ja puhelinnumero. Se näyttää olleen ministeriön piilotavoitteena jo pidemmän aikaa. Miksi rakennuksesta ei tehtäisi niin suurta, että kaikki oppilaat mahtuisivat sinne. Aluehallintovirasto selvittää, onko asiassa loukattu uskonnonvapautta. Sähköpostit: toimitus@kangasalansanomat.fi Kirjeet: Kangasalan Sanomat, Myllystenpohjantie 2, 36200 Kangasala On mukavaa, kun pienet päiväkotilaiset ja koululaiset heilauttavat kättä ja katsovat silmiin, kun heille antaa tietä suojatiellä. Ehdotan kaupunginjohtajan palkan alentamista. No kyllä on! Kangasalan nuorisovaltuusto. Sen rinnalle on tarvittaessa järjestettävä vaihtoehtoista ohjelmaa. Olemme Kangasalan nuorisovaltuustossa erittäin huolestuneita lasten ja nuorten terveydestä. Kyseessä on valtava summa, joka on aina myös jostain pois. Tarkkuutta rakennustyömaalla, isompi budjetti ja säännölliset huoltotyöt ja tarkastukset. Aivan jokainen ei kuitenkaan ollut yhteistä tavoitepakettia allekirjoittanut, vaikka siinä oli myös paljon hyvää. Mutta miksi tunnin juna olisi meille niin tärkeä. Tälle on Lehtosen mukaan monia eri syitä ja tekijöitä. Tunnin junan on osa jatkuvaa kaupungistamiskehitystä. 12 Keskiviikko 20.3.2019 Kangasalan Sanomat Tekstarit Voit lähettää mielipiteesi Kangasalan Sanomiin myös tekstiviestinä numeroon 040 769 2340. Meidän on huolehdittava, että kaikilla halukkailla on mahdollisuus osallistua juhlallisuuksiin, kuuluipa kirkkoon tai ei. 040 769 9045 kangasalansanomat.fi pääTOIMITTAjA-TOIMITUSjOHTAjA Tuula Ruusumaa 045 230 6021 040 769 9045 jULKAISIjA Kangasalan SanomalehtiOsakeyhtiö Vuosisadan yritys Kangasalla KS Kangasalan Sanomat Kantelu joulujuhlasta oli asiaton Uskonnottomat Suomessa ry:n tekemä kantelu Ruutanan koulun joulujuhlasta kummastuttaa. Erilaisuus on rikkaus, ja niin on myös suomalaisen kulttuuriperinnön siirtyminen tuleville sukupolville. Jos matkustan julkisilla liikennevälineillä Kangasalta esimerkiksi Länsi-Helsinkiin, junamatkan kesto on epäoleellinen osa kokonaisuutta – suurin vaiva on molempien päiden liityntäliikenteessä ruuhkineen. Onko kuitenkaan kaupungin strategian mukaista lakkauttaa palveluja. Tekstiviestisi maksaa operaattorisi kanssa sopimasi hinnan. Lehtonen kirjoittaakin yhteistyön kaupungin ja teknisen keskuksen välillä tiivistyneen, jotta asiasta päästäisiin paremmalle tolalle. Pienistä hyvä mieli Kaupunginjohtaja Auvisen mukaan kaupungin on ryhdyttävä miettimään erilaisia säästäkeinoja. Oppilailla on oikeus terveelliseen kouluympäristöön. Mutta ollaanko näiden oivallusten kanssa jo myöhässä, jos oireita on jo useammassa koulussa, kuin sormet pystyvät laskemaan. Ei rakenneta raja-aitoja, vaan arvostetaan ja kunnioitetaan erilaisuutta. Jos lentoliikenteen kasvua käytetään perusteena ”ilmastoystävällisille” projekteille, ollaan harvinaisen pahasti hakoteillä. Kautialan koulussa korjaukset eivät olisi hirvittävän suuret. Kantelu näyttäytyy liioittelulta. Lehtonen totesi meille, että jos koulurakennus on erittäin huonokuntoinen eikä uutta ole kannattavaa pienen oppilasmäärän vuoksi rakentaa tai vanhaa korjata, on paras tapa ohjata oppilaita muihin lähikouluihin. Tuula Komsi eduskuntavaaliehdokas Kansalaispuolue Nuoret huolissaan sisäilmaongelmista Sisäilmaongelmat tuntuvat olevan arkipäivää Kangasalla. Tällä hetkellä Kautialan ja Pohjan kyläkouluissa on sisäilmaongelmat päällä ja lakkautusuhka mahdollinen. Haastattelemamme opetuspäällikkö Merja Lehtosen mukaan kaupunkistrategiaan on kirjattu, että kaupunki tarjoaa turvalliset, terveelliset ja laadukkaat oppimisympäristöt. Tekstin enimmäispituus välilyönteineen on 3 000 merkkiä
Suurimmat näistä olivat yli 5-kiloisia. Hämmästelin sitä hinkua, joka lähetti ukkini kahteen kertaan 1900-luvun alussa Amerikkaan syrjäkylä Veneheiton torpasta. Sain veljenikin ylipuhuttua näytteenantoon, kun tajusin, että isän juurien selvittämiseen ei naisnäytteeni riitä, vaan siitä saadaan vain äidin puoleisten sukulaisten tietoja selville. Tänä vuonna tuli kuluneeksi 79 vuotta talvisodan päättymisestä. Johtokunnalle anettiin tehtäväksi kiinnittää huomiota mm. Kun alun perin aion selvittää vain isäni juuria, niin nyt olen juuttunut äitinikin sukuhaaroihin. Miehet olivat rahanpuutteessa. Kymmeniä tuhansia serkkujakin löytyi, yksin ei siis ainakaan tarvitsisi olla, jos yhteyttä pitäisi. PERTTI SOININEN K o lu m n i Marja-Liisa Manka Kirjoittaja on eläkkeelle totuttautuva työhyvinvoinnin dosentti Viime viikon keskiviikkoaamuna soi Kangasalan sankaripatsaalla Tuli lakkaa -fanfaari. Takapuoli oli kovilla 50 kilometrin soraisesta maantiematkasta. Vesijärvi arvokalojen asumavedeksi Havisevan kalastuskunnan vuosikokous tiistaina Vesijärvestä saatiin viime vuonna runsaasti kuhaa. 13 Keskiviikko 20.3.2019 Kangasalan Sanomat Kangasalan Melojien jääveikkaus Asianmukaisella luvalla ovat Kangasalan Melojat järjestäneet yleisölle hieman erikoisen jääveikkauksen. Johtokuntaan valittiin Pauli Lintulahti, Erkki Mäkelä, Pekka Lehto, Aku Perälä, Olavi Laaksonen ja varalle Eino Vesanen ja Anton Kangas. Tätini on tietysti soitoistani mielissään. Talo lieneekin ollut paikkakunnan ensimmäinen lautarakenteinen asuinrakennus ja on edelleen pystyssä, kiitos serkkujeni. Tätini, silloin pieni tyttönen, istui pyöräntangolla. Kangasalan Sanomat 50 vuotta sitten Päivän kuva Perjantaina 21.3.1969 Sukulaissielujen jäljillä Sukututkimuskurssi on vienyt koko käden. Suhteellisen paljon saatiin myöskin haukea ja järvitaimen, jota myös viime vuonna istutettiin Vesijärveen huomattava määrä kaksivuotiaana poikasena, näyttää ottaneen järven asumaalueekseen. Esitykset jatkuivat työväenteatterissa, mutta miehet lienevät haalineet varsinaiset tienestinsä kaivoksilta ja rakennuksilta. Muikkuakin on saatu ja suurimmat näistä yli 300 g:n painoisia. Olihan ensiksi matkustettava sadan kilometrin päähän Ouluun, sieltä rautateitse Hankoon, laivalla Englantiin ja höyrylaivalla Amerikkaan. Valvonta järvellä vallankin jääkeleillä on heikkoa ja ensi kesäksi toivotaan järvelle valvontavenettä, jonka hankintaan kalastuskunta on varannut 650 mk. Kotitorpan Kowalan nimikinhän lähdön syyn kertoo, totesi täti. sisälsi kalastuskunnan kertomus, joka tilien ohella hyväksyttiin Pauli Lintulahden hoitaessa puheenjohtajan ja Olavi Laaksosen sihteerin tehtäviä. Vesijärven vedenpinnan vaihteluihin, vesiensuojeluun sekä kalastuksen valvontaan.. Kipu kuitenkin unohtui, kun tyttö näki amerikanserkkujensa merkilliset leikkikalut, lasipallot, jotka olivat kirjavia väriltään ja pyöriteltäviä. Paitsi en ole vielä hullua hurskaampi veljenikään tuloksista. Yllä olevia tietoja mm. Lisätietojen saamiseksi olen jututtanut äitini siskoa, joka on ainoana elossa isosta sisaruslaumasta. Valitettavasti vain omia marraskuussa lähetettyjä näytteitäni ei jostain syystä saatu analysoitua, joten sain taas uudet purkit ja odottelen. Toisen veljen vaimo oli Piippolasta kotoisin. Matkustajat kysyivät, miksi hän siinä lojuu. Sitä tarvittiinkin uuteen kotiin, sillä hän meni naimisiin vuonna 1914. Niiden mukaan isän suku on sataprosenttisesti suomalainen, mutta entä sitten. Hän tuli sinne kerran vierailulle lapsineen. Niin he saivat taas ruokaa. Veikkauksen voitto tullaan käyttämään seuran junioreiden koulutukseen hankitun uuden K4-kanootin rahoittamiseen. Kyselin erityisesti hänen isänsä eli ukkini Amerikan reissuista. Hän oli kuullut useaankin otteeseen isänsä muistelevan matkakaverinsa Eemelin, mummun veljen, kanssa useampia viikkoja kestävää laivamatkaa. Hän sai yhden mukaansakin. Kuoretta ja särkeä näyttää järvessä olevan riittävästi petokalojen ravinnoksi. Tilintarkastajiksi valittiin Unto Nieminen ja Sulo Vasenius. Oikein veikannut palkitaan 10 kg:lla kahvia! Veikkauskuponkeja on saatavana pankeista, Mikko Hiitelän kaupasta ja Melojien jäseniltä. Petter Hirvonen, 99, ja Aarne Kähkönen, 97, avustajanaan Tuomo Nisula laskivat seppeleen aseveljiensä kunniaksi. Tämä nyt on omalla kohdallani arkea. Suuria taimenia on saatu eri puolilta Vesijärveä. Niinpä Eemeli soitti haitaria, ukki makasi reporankana penkillä. Niinpä ukkini lähti pyörällä sukulaisiaan tapaamaan. Emme ole syöneet mitään kolmeen päivään, Eemeli oli selittänyt. Ehkä olen huhtikuussa viisaampi äitinikin juurista. Tilaisuus alkoi kirkossa pidetyllä lyhyellä hartaushetkellä. Kalastuskunnan toimesta tehtiin viime keväänä ennätysmäärä kuhien kututuroja kalastuskunnan vesialueelle! Suinulan koulun rannassa niitä rakennettiin yli 200, Perälän rannassa 23 ja Pikonlinnan rannassa 81. Rapakon takaa ukki oli tuonut päässään talonmallin kuisteineen ja ikkunakoristeluineen. Niinpä ensi lauantaina odottaa taas uusi kurssi, miten tulkita geenitestien tuloksia. Pikku ahven näyttää olevan häviämässä ja yhä enemmän saadaan ”mottista” pilkkiahventa. Vesaniemen edustalle on asetettu jäälle henkilöauto, jonka vajoamishetki on veikkauksen kohteena. Perinteinen kirkonkirjojen tonkiminen on ollut antoisaa, mutta lisäksi innostuin kaapimaan poskestani DNA-näytteitä ja postittamaan pakkaukset Amerikkaan
Kiukaan etuosa mustaksi emaloitu, muut ulkovaipan osat ovat ruostumatonta hiottua terästä. 94 cm leveä Combi-leikkuulaite Pitkä tulenkierto. Kiukaassa on suuri kivitila sekä valurautainen lasiluukku. (7,95) KANGASKORI CELLO SINIHARMAA NELIÖ L 399 00 Pakkasenkestävästä UV-suojatusta polyeteenistä valmistettu kompostori keittiöjätteen ympärivuotiseen kompostointiin. Sisältää 120 sytytyspussia. KLO 18-21 2 00 Trendikäs suorakulmainen kangaskori harmaalla printtikuosilla sopii kodin kaikenlaiseen säilytykseen. Harvia KR-60 on perinteinen 6 kW kiuas, joka sopii 5-8 m³ saunoihin. Hyvä hyötysuhde. KLO 18-21 VOIMASSA VAIN 29.3. (2,50) KUKKAMULTA BIOLAN 10 L VOIMASSA VAIN 29.3. Kiukaan massiivinen kivimäärä tarjoaa nautinnollisen saunaelämyksen. TAIMIMULTA GROBIOOTTI GREENCARE 20L SISUSTUS-, PIHA-, PUUTARHAJA KÄSITYÖILTA PE 29.3. 2 x 2,0 Ah:n akku. Harvia Cilindro on edullinen 6,8 kW:n pilarikiuas 6-10 m3 perhesaunaan. Soveltuu polttomoottorikäyttöisenä erinomaisesti pitkille pansasaidoille. Tässä premium-mallissa yhdistyvät täydellinen käyttömukavuus, ajattoman tyylikäs design ja luotettava käyttövarmuus. P. Lasiluukku ja säätöjalat. 8,21 snt/puhelu + 14,9 snt/min, lankap. Kankaanmaantie 6, PÄLKÄNE. Tarvikesarja kätevästi Makpac laukussa! 66 osainen tarvikesarja sisältää valikoiman poranteriä puulle ja metallille sekä ruuvikärkiä. Kiukaan asennusta helpottaa säädettävät jalat. 8,21 snt/puhelu + 6,9 snt/min.) PÄLKÄNE ma–pe 7.30–17, la 8.30–14 Kaikkea kotiin ja puutarhaan Pälkäneen K-Raudasta Tarjoukset voimassa 30.3. täyttömäärä: 8 kg Turvallinen ja helppo sytytysapu tulisijojen, nuotion ja grillin sytyttämiseen. Tervetuloa tutustumaan! 499 00 369 00 199 00 379 00 299 00 449 00 7 95 239 00 169 00 6-13 m3 saunoihin. Koko 38 x 26 x 22 cm. Tarjoaa monipuoliseen leivontaan suunniteltuja edistyneitä toimintoja, kuten kulhon nostojärjestelmän ja digitaalisen ajastimen. Kiukaassa on asennusta helpottavat säädettävät jalat. Energialuokka A. Valurautalevyt Tasalämpöuuni. KLO 18-21 VOIMASSA VAIN 29.3. Lämpöeristetty rakenne ja tehokas ilmanvaihtojärjestelmä tuottavat kompostia nopeasti. Legend-kiukaiden tulitilassa on nykyaikainen, palamisilmaa jakava arinarakenne. PIKAKOMPOSTORI BIOLAN 220 ECO LÄMPÖERISTETTY TUMMANHARMAA (449,-) OHJELMASSA: Kahden kompaktin hiiliharjattoman koneen 18 V:n akkukonesarja. AKKUKONESARJA MAKITA DLX2220AJ 18V TARVIKESARJA 66-OS MAKITA B-43044 MAKPAC YHTEENSÄ 299 00 (349,-) 2999 00 (3490,-) (499,-) 299 00 149 00 (499,-) (499,-) KAIKKI SISUSTUSTUOTTEET -20% NORMAALIHINNOISTA TARJOLLA ILTAPALAA KONEYHTYMÄ SIUKOLA JA MV-GRADIENT MAHDOLLISTAVAT UNELMIEN PIHAN TOTEUTUKSEN MAHDOLLISUUS ISTUTTAA OMA KEVÄINEN ASETELMA TUULAN OPASTUKSELLA MOODBOARD SUUNNITTELUPÖYDÄLLÄ SUUNNITTELET UNELMIESI SISUSTUKSEN JA DESIGN POHJOLAN AVULLA VIET SEN TOTEUTUKSEEN OPASTUS KALUSTEMAALAUKSEEN TIKKURILAN AVUSTAMANA ASKARRELLAAN RAUTALANGASTA SPIRRAALI NOORA ROSBERGIN OPASTAMANA ASKARTELUBETONIN TESTAUSMAHDOLLISUUS. Takakahvan säätö 5-asentoa. 14 Keskiviikko 20.3.2019 Kangasalan Sanomat k-rauta.fi k-rauta.fi k-rauta.fi k-rauta.fi KULJETUSPALVELU Kuljetus hoituu – isoimmatkin ostokset perille. 0207 630 840 • www-k-rauta.fi (Matkap. Käyttökytkinten sijainti voidaan muuttaa asennusvaiheessa vasemmalle tai oikealle sivulle tai kiukaan eteen. Musta. Max. Poljintoiminen hydrostaattinen voimansiirto. asti tai niin kauan kuin tavaraeriä riittää Paljon muita tarjouksia myymälässämme. Myös muita kokoja. Energialuokka: A+++ -20%. Se on valmistettu erilaisista turvelaaduista sekä hiekasta ja on lisäksi väkilannoitettu. Sisältää akkuporakoneen DDF483 ja iskevän ruuvinvääntimen DTD155. Harvia 20 Pro on keskisuurten 8-20 m³ saunojen väkevien löylyjen lähde. KLO 18-21 1 00 Biolan Kukkamulta on tarkoitettu kaikille ruukkuja viherkasveille. Leveys 50 cm PUUKIUAS HARVIA LEGEND 150 DOLMAR HT-2360D 2-T PENSASLEIKKURI PUUKIUAS HARVIA 20 PRO KAHVINKEITIN MOCCAMASTER KBG962AO PUN ETULEIKKURI MCCULLOCH M125-94FH PUUKIUAS MISA KR16 6-16M3 ULKOPINTA EMALI/RST YLEISKONE ELECTROLUX EKM6000 PESUKONE ELECTROLUX EW6F5248G3 SYTYTYSAPU CELLO 120KPL SÄHKÖKIUAS HARVIA CILINDRO PC70 6,8KW SÄHKÖKIUAS HARVIA KR60 MUSTA 6KW LIESI ZANUSSI ZCE540J1WA (99,-) 6 50 GroBiootti TM hyötymikrobeja sisältävä erikoismulta kylvöihin ja taimikasvatukseen
Harvia Cilindro on edullinen 6,8 kW:n pilarikiuas 6-10 m3 perhesaunaan. Käyttökytkinten sijainti voidaan muuttaa asennusvaiheessa vasemmalle tai oikealle sivulle tai kiukaan eteen. P. Kiukaan massiivinen kivimäärä tarjoaa nautinnollisen saunaelämyksen. Se on valmistettu erilaisista turvelaaduista sekä hiekasta ja on lisäksi väkilannoitettu. 94 cm leveä Combi-leikkuulaite Pitkä tulenkierto. 8,21 snt/puhelu + 14,9 snt/min, lankap. AKKUKONESARJA MAKITA DLX2220AJ 18V TARVIKESARJA 66-OS MAKITA B-43044 MAKPAC YHTEENSÄ 299 00 (349,-) 2999 00 (3490,-) (499,-) 299 00 149 00 (499,-) (499,-) KAIKKI SISUSTUSTUOTTEET -20% NORMAALIHINNOISTA TARJOLLA ILTAPALAA KONEYHTYMÄ SIUKOLA JA MV-GRADIENT MAHDOLLISTAVAT UNELMIEN PIHAN TOTEUTUKSEN MAHDOLLISUUS ISTUTTAA OMA KEVÄINEN ASETELMA TUULAN OPASTUKSELLA MOODBOARD SUUNNITTELUPÖYDÄLLÄ SUUNNITTELET UNELMIESI SISUSTUKSEN JA DESIGN POHJOLAN AVULLA VIET SEN TOTEUTUKSEEN OPASTUS KALUSTEMAALAUKSEEN TIKKURILAN AVUSTAMANA ASKARRELLAAN RAUTALANGASTA SPIRRAALI NOORA ROSBERGIN OPASTAMANA ASKARTELUBETONIN TESTAUSMAHDOLLISUUS. Legend-kiukaiden tulitilassa on nykyaikainen, palamisilmaa jakava arinarakenne. TAIMIMULTA GROBIOOTTI GREENCARE 20L SISUSTUS-, PIHA-, PUUTARHAJA KÄSITYÖILTA PE 29.3. KLO 18-21 VOIMASSA VAIN 29.3. KLO 18-21 1 00 Biolan Kukkamulta on tarkoitettu kaikille ruukkuja viherkasveille. Koko 38 x 26 x 22 cm. Tervetuloa tutustumaan! 499 00 369 00 199 00 379 00 299 00 449 00 7 95 239 00 169 00 6-13 m3 saunoihin. (2,50) KUKKAMULTA BIOLAN 10 L VOIMASSA VAIN 29.3. Tarvikesarja kätevästi Makpac laukussa! 66 osainen tarvikesarja sisältää valikoiman poranteriä puulle ja metallille sekä ruuvikärkiä. Poljintoiminen hydrostaattinen voimansiirto. 0207 630 840 • www-k-rauta.fi (Matkap. Kiukaassa on asennusta helpottavat säädettävät jalat. Harvia 20 Pro on keskisuurten 8-20 m³ saunojen väkevien löylyjen lähde. (7,95) KANGASKORI CELLO SINIHARMAA NELIÖ L 399 00 Pakkasenkestävästä UV-suojatusta polyeteenistä valmistettu kompostori keittiöjätteen ympärivuotiseen kompostointiin. Myös muita kokoja. Sisältää 120 sytytyspussia. Soveltuu polttomoottorikäyttöisenä erinomaisesti pitkille pansasaidoille. Harvia KR-60 on perinteinen 6 kW kiuas, joka sopii 5-8 m³ saunoihin. 8,21 snt/puhelu + 6,9 snt/min.) PÄLKÄNE ma–pe 7.30–17, la 8.30–14 Kaikkea kotiin ja puutarhaan Pälkäneen K-Raudasta Tarjoukset voimassa 30.3. Lämpöeristetty rakenne ja tehokas ilmanvaihtojärjestelmä tuottavat kompostia nopeasti. Energialuokka A. Tarjoaa monipuoliseen leivontaan suunniteltuja edistyneitä toimintoja, kuten kulhon nostojärjestelmän ja digitaalisen ajastimen. Lasiluukku ja säätöjalat. Kiukaassa on suuri kivitila sekä valurautainen lasiluukku. PIKAKOMPOSTORI BIOLAN 220 ECO LÄMPÖERISTETTY TUMMANHARMAA (449,-) OHJELMASSA: Kahden kompaktin hiiliharjattoman koneen 18 V:n akkukonesarja. KLO 18-21 VOIMASSA VAIN 29.3. Takakahvan säätö 5-asentoa. Hyvä hyötysuhde. Kankaanmaantie 6, PÄLKÄNE. 15 Keskiviikko 20.3.2019 Kangasalan Sanomat k-rauta.fi k-rauta.fi k-rauta.fi k-rauta.fi KULJETUSPALVELU Kuljetus hoituu – isoimmatkin ostokset perille. Kiukaan asennusta helpottaa säädettävät jalat. 2 x 2,0 Ah:n akku. asti tai niin kauan kuin tavaraeriä riittää Paljon muita tarjouksia myymälässämme. täyttömäärä: 8 kg Turvallinen ja helppo sytytysapu tulisijojen, nuotion ja grillin sytyttämiseen. Tässä premium-mallissa yhdistyvät täydellinen käyttömukavuus, ajattoman tyylikäs design ja luotettava käyttövarmuus. Musta. Kiukaan etuosa mustaksi emaloitu, muut ulkovaipan osat ovat ruostumatonta hiottua terästä. Valurautalevyt Tasalämpöuuni. KLO 18-21 2 00 Trendikäs suorakulmainen kangaskori harmaalla printtikuosilla sopii kodin kaikenlaiseen säilytykseen. Max. Sisältää akkuporakoneen DDF483 ja iskevän ruuvinvääntimen DTD155. Energialuokka: A+++ -20%. Leveys 50 cm PUUKIUAS HARVIA LEGEND 150 DOLMAR HT-2360D 2-T PENSASLEIKKURI PUUKIUAS HARVIA 20 PRO KAHVINKEITIN MOCCAMASTER KBG962AO PUN ETULEIKKURI MCCULLOCH M125-94FH PUUKIUAS MISA KR16 6-16M3 ULKOPINTA EMALI/RST YLEISKONE ELECTROLUX EKM6000 PESUKONE ELECTROLUX EW6F5248G3 SYTYTYSAPU CELLO 120KPL SÄHKÖKIUAS HARVIA CILINDRO PC70 6,8KW SÄHKÖKIUAS HARVIA KR60 MUSTA 6KW LIESI ZANUSSI ZCE540J1WA (99,-) 6 50 GroBiootti TM hyötymikrobeja sisältävä erikoismulta kylvöihin ja taimikasvatukseen
Sara oli vakava villikko Krista Kaitasuo Arkillisia sydänverellä vuodatettuja rakkauskirjeitä. – Hilden matkusteli paljon, ja jokaisessa lomapaikassa häntä odotti kesäkolli. Liike edustaa englantilaista Hell Bunny -tuotemerkkiä, jonka vaatteita leimaa naisellisuus ja 50-luvun henki. – Miehet kuolevat ikävästä, ja mitä vastaa nuori Sara. Hän siirtää jatkuvasti rahaa sivuun, jotta saattaa hankkia suomalaista ja ulkomaista nykytaidetta. Hän saattoi kirjoittaa parilla rivillä olleensa lenkillä, että töissä oli rankkaa ja ettei hän nyt jaksa kirjoittaa enempi, kertoo taidehistorioitsija Anna Kortelainen. Ikävöintiä ja avioaikeita. Ei niille ollut sanoja, niistä ei voinut puhua, Kortelainen toteaa. Se on komea tilanne. Kortelainen löysi kuitteja, valokuvia ja kirjeitä, jotka paljastivat Hildénin osanneen viettää varsin modernia sinkkuelämää. Ehdotuksia pyydetään kunniamerkeistä, jotka kuuluvat opetusja kulttuuriministeriön, sisäministeriön, sosiaalija terveysministeriön ja valtiovarainministeriön hallinnonaloihin. Vaatteita on kokoon 4XL asti. Liikkeen valikoimissa on takkeja, mekkoja, hameita, tyllihameita, toppeja, neuleita, asusteita ja nyt kevättä kohti mentäessä esimerkiksi uimapukuja ja capreja. Kirjeet löydettyään Kortelainen empi, tohtisiko hän tuoda Saran tuntematonta puolta julkisuuteen. – Varsinaisesta vintagesta ei voi puhua, sillä kaikki on uustuotantoa, Jaana Nikupeteri kertoo. Kangasalle saapui tuulahdus 50-lukua Sari Eerolainen Kangasalan liike-elämä on saanut värikkään lisän, kun Wannabe Storage avasi ovensa Pikonkankaalla, Pikon kirppisen entisissä tiloissa. Klassikkokuoseihin kuuluvat hedelmät, leopardikuviot ja merimieshenkisyys. Ihminenhän ilmentää asullaan persoonaansa. Miehet olivat toinen toistaan komeampia ja ihastuneempia saavuttamattomaan Saraan, Kortelainen kuvaa. – Saralla oli vuosikymmeniä aikaa hävittää kirjeet. Vuonna 1918 Lempäälässä tapahtui paljon hirvittäviä asioita. ly/2IRxC2G. Lounaskievarin yrittäjä on Pia Kause, ei Tia, kuten jutussa sanottiin. Siksi koen hänen antaneen oikeutuksensa tuoda hänet julkisuuteen niin monimuotoisena naisena kuin hän todellisuudessa oli. – Tapahtumat olivat karmeita. Kantikkaana ja jopa vastenmielisenä pidetyn taidemesenaatti Sara Hildénin elämästä alkoi paljastua yllättäviä asioita, kun elämäkertaa kirjoittava Kortelainen pääsi muutama vuosi sitten tutustumaan Hildénin yksityisarkistoihin. Wannabe.fi on johtava Hell Bunnyn vaatteiden jälleenmyyjä Suomessa. Kangasalan Sanomien viime viikon numerossa oli virhe Mobilian teemanäyttelystä kertovan jutun kuvatekstissä. Yhteistyö on jatkunut jo parikymmentä vuotta. Vuosien varrella itsensä kehittämisestä kiinnostuneesta naisesta tulee vaateliikkeen myyjätär, johtajatar, taidemaalarin vaimo ja taidemesenaatti. Sukupuoliroolit kiepsahtavat ympäri, kun miehet haikailevat elämänsä rakkauden, taidemesenaattina tunnetun Sara Hildénin (1905–1993) perään. Kirjeet paljastivat koleana ihmisenä pidetyn Sara Hildénin osanneen viettää rempseää sinkkunaisen elämää lukuisine rakastajineen. Mies korostaa, että kukkamekkoon ei ole pakko ihastua. Suunta oli mieluisa, sillä Nikupeterin äiti on täältä kotoisin. Sanomien viime viikon numeron Kangasalan lounaspaikkoja käsittelevässä jutussa sivuilla 2–3 oli nimivirhe. Kortelainen halusi tietää, mikä teki Hildénistä naisen, joka ei luottanut toisiin. Ikisuosikki on lyhyt neuletakki, ja tämän kevään hittituote on lappuhame. 12-vuotias Sara asui pienessä torpassa, josta oli näköyhteys joukkoteloituspaikalle. 16 Keskiviikko 20.3.2019 Kangasalan Sanomat Virhe yrittäjän etunimessä Ehdotuksia merkeistä otetaan vastaan Autot sekaisin kuvatekstissä Aluehallintovirastot pyytävät ehdotuksia itsenäisyyspäivänä annettavista Suomen Valkoisen Ruusun ja Suomen Leijonan ritarikuntien kunniamerkkien saajista. Suoraman kentälle kiekkopysäköinti Suoraman kentän pysäköinti on päätetty muuttaa aikarajoitteiseksi. – Se oli ainoa johtajakoulu, johon sen ajan nainen saattoi hakeutua. Työväenopiston sielutieteen luennoilla Sara tekee ahkerasti muistiinpanoja. Aikarajoitus on neljä tuntia. Saamme myyntiin myös mallikappaleita, jotka eivät välttämättä tule tuotantoon, joten ne ovat kantajansa päällä todella uniikkeja, Nikupeteri huomauttaa. Ehdotukset tulee toimittaa viimeistään huhtikuun viimeinen päivä siihen aluehallintovirastoon, jonka toimialueella kunniamerkin saajaksi ehdotettava asuu. Tyylin edustajiksi mielletään jenkkiautotai tanssiharrastajat, mutta kellohelmoihin ihastuvat muutkin. Hänellä ja puolisollaan Esa Hagelbergillä on toinen myymälä Keuruulla ja myös verkkokauppa. – Yrityksellä on toistatuhatta vaatemallia, ja uusia tuotteita saapuu meille viikoittain. – On ihan ok, jos asiakas kokee, ettei tämä ei ole hänen juttunsa. Teos paljastaa Hildénin persoonasta uusia puolia. Joka ei etsinyt ihmistä, johon nojata vaikeina aikoina. Mustan värin ystäväkin löytää valikoimasta päällepantavaa. – Nämä vaattet ovat parhaimman näköisiä hieman pyöreän ihmisen päällä, Nikupeteri vakuuttaa. Kuvan auto on Datsun 100a ei Cherry. Kentällä saa pysäköidä arkipäivisin pysäköintikiekolla kello 7–17 välisenä aikana. Maaliskuun alussa allekirjoitettua päätöstä perustellaan kaupungin rakentamisen palvelualueelle tulleella palautteella, jonka mukaan Suoraman kenttää käytetään pitkäaikaiseen pysäköintiin. Sulkeutunut ihminen, joka ei puhunut tunteistaan. Hagelberg kertoo, mikä on työssä palkitsevaa: – Kun saa arkailevan ihmisen sovittamaan mekkoa ylleen, ja hän huomaa löytäneensä uuden puolen itsestään. Sara näki kuolemaa ja kauhuja, menetti ympäriltään kaikki tärkeimmät ihmiset. Mutta sitä hän ei tehnyt. Olo on kuosien keskellä kuin karkkikauppaan astuisi. Ehdotusten on perustuttava hyvin perusteltuihin, ritarikuntien sääntöjen mukaisiin henkilökohtaisiin ansioihin. Kentälle asennetaan pysäköintiä ohjaava liikennemerkki.. Kangasalta on myös hyvät yhteydet muualle Suomeen ja maailmalle, muun muassa Lontooseen tutustumaan Hell Bunnyn uutuuksiin. Hän kirjoittaa, kuinka sukuvietti ohjaa ihmisen elämää, ja kuinka lapsuuden Anna Kortelainen kirjoitti taidemesenaatti Sara Hildenistä elämäkertateoksen Hyvä Sara! – Sara Hildénin kolme elämää. Lisätiedot ritarikunnat.fi, kunniamerkkiehdotuslomake ja lomakkeen täyttöohje http://bit. Karmeuden kuvat mielessään 13-vuotias Sara muuttaa Tampereelle piikomaan. Aviopari paitsi pitää myymälää myös asuu nykyisin Kangasalla. Vuonna 1933 hän hakeutuu johtajaoppiin Lotta Svärd -järjestöön
17 Keskiviikko 20.3.2019 Kangasalan Sanomat Tavelantie 15A, Kangasala Lauantaina 23.3. Lemmikin suun terveyden kannalta tärkeintä on ennaltaehkäisevä hammashoito. Hildén kirjoittaa sukulaisen sanelusta jäähyväiskirjeen tämän pojalle. Onko suosikkilounasravintolasi mukana. Kangasalle saapui tuulahdus 50-lukua Esa Hagelberg ja Jaana Nikupeteri kiertävät esittelemässä tuotteitaan tyyliin sopivissa tapahtumissa. Muutama kuukausi tämän jälkeen Sara Hildén rakastuu tulisesti. traumaattiset tapahtumat vaikuttavat koko elämään. Kangasalla heidät on nähty aiemmin Mobilian Rautalankaa ja jenkkiautoja -tapahtumassa. Kuolinvuoteellaan 88-vuotiaalla naisella on nuoren Erikin valokuva pöydällä. – Kymmenen vuotta myöhemmin tulee ero, joka oli kuin kuolema Saralle. Säännöllisen hammastarkastuksen ja röntgenkuvauksen avulla voidaan ennaltaehkäistä monien hammasongelmien kehittyminen ja havaita ne ajoissa. Toimenpiteen yhteydessä löytyvät mahdolliset hammasongelmat hoidetaan erillisillä jatkokäynneillä. klo 11–14 AVOIMET OVET Equillence Center Tavelassa Tule tutustumaan toimintaamme, hevosiimme ja opettajiimme. Sitten hän hakee oikeuden adoptoida pojan. Vuonna 1945 Hildénin sukulainen kuolee keuhkotautiparantolassa. Ohjelmassa mm. Terveen suun hammaskiven poisto koiralle alkaen 200 € + hammasröntgen toimenpiteen yhteydessä 50 eur Terveen suun hammaskiven poisto kissalle alkaen 180 € + hammasröntgen toimenpiteen yhteydessä 50 eur Hammashoidon lopullisen hintaan vaikuttavat lemmikin koko sekä hammaskiven määrä. Hänen elämänsä olikin suurta seikkailua alusta loppuun, traumoista ja tragedioista huolimatta. – Erik oli Sara Hildénin elämänrakkaus. Mutta ennen ja jälkeen Erikinkin Sara osasi elää. Ota päivittäiseen käyttöön kangasalla.fi/ lounaalle Tallenna kännykkäsi kotivalikkoon tai selainsuosikiksi kätevästi käytettäväksi! Lounasyrittäjä! Tahdotko mukaan. Taidemaalari Erik Enroth on sodan runtelema alkoholisti, jonka Hildén haluaa rakkaudellaan raitistaa. Sara Hildén ei unohda Erikiään koskaan. 020-1800 820 www.evidensia.fi KOKO SUUN HAMMASRÖNTGEN 50 € HAMMASTOIMENPITEEN YHTEYDESSÄ Anna Kortelainen kirjoitti taidemesenaatti Sara Hildenistä elämäkertateoksen Hyvä Sara! – Sara Hildénin kolme elämää. Avulias ja epäitsekäs ihminen – omalla tavallaan. Opejen katrilliesitys, talutusratsastusta, vikellyskokeilua sekä opetusdemoja. Kangasalan pääkirjasto järjestää Rivien välistä -kirjailijatapaamiset yhdessä Valkeakoski-opiston kanssa. He tekevät sopimuksen: Sara rahoittaa miehensä elämän ja saa näin vastineeksi tämän omat taulut. Päivärinne 1, 13880 Hattula • tel. Sitäkin Sara Hildén oli. Teos paljastaa Hildénin persoonasta uusia puolia. Tilaisuus on maksuton ja säänsuojassa maneesissa TARJOUKSIA, ARVONTA JA BUFFETTI HAISEEKO HENKI, HEILUUKO HAMMAS. Tarjous voimassa 1.3.-31.3.2019. Kysy lisää 040 720 8917/ Satu Pasanen, Kangasalan Sanomat
Meiltä autosi määrä-aikaisja ilmastointihuollot, pakokaasutestit, öljynvaihdot, rengastyöt jne. MEILLÄ ON NYT TOP AUTO SPEED 1000 HUOLTOLAITE KANGASALAN AJONEUVOPESU Pesut, sisäpuhdistukset/-pesut, vahaukset, pinnoitukset, maalipinnan kiillotukset, hajunpoistot yms. Kuulostaako nämä oireet tutuilta. Palvelemme monipuolisesti autosi iästä, koosta ja mallista huolimatta. . 30.4.2017. nopeasti ja luotettavasti järkihintaan. Tiesithän tämän takuuhuolloista. Auto ryntäilee eteentai taaksepäin. Kysy tarjous koostasi! EFFICIENT GRIP PERFORMANCE 5/2019 ???. RENGASTYÖT, TASAPAINOTUS, VENTTIILIT, ALLELAITTO JA KIERRÄTYSMAKSUT! LÖYDÄT MEIDÄT FACEBOOKISTA JA INSTAGRAMISTA ???. Ryhmäpoikkeusasetus mahdollistaa uusien takuun piirissä olevien autojen määräaikaishuollot myös merkkikorjaamojen ulkopuolella ilman, että auton takuuehdot heikkenisivät. Vaihteisto vaihtaa liian hitaasti tai nopeasti. Auton takuu säilyy, kun se huolletaan valmistajan määräaikaishuolto-ohjelman mukaisesti. Kysy tarjous koostasi! HAKKA BLUE 2 5/2019 Esimerkiksi 195/65 R15 91V 205/55 R16 91V 205/60 R16 96H XL /sarja /sarja /sarja 379 00 430 00 550 00 Täydellinen märkäpito. Kysy tarjous koostasi! PREMIUM CONTACT 6 PAKETTIH INTAAN! Prime 3 205/55 R16 91H KESÄRENGASSARJA + Kodiak Polar 6,5x16”silver tai graphite VANNESARJA Kampanja voimassa 1.4.–31.5.2019. 39 00 9 90 Kaikki autojen huoltoon ja korjaukseen liittyvät moottorisäädöt, katsastustarkastukset, kytkinkorjaukset, jarrukorjaukset, rengastyöt jne. Kysy lisää rengasmyynnistä! 195/65 R15 91H /sarja 328 00 195/65 R15 91H /sarja 368 00 205/55 R16 91H /sarja 358 00 205/55 R16 91V /sarja 418 00 215/60 R17 100H /sarja 599 00 225/45 R17 94V /sarja 450 00 195/65 R15 91T /sarja 299 00 205/55 R16 /sarja 329 00 225/40 R18 /sarja 450 00 225/55 R16 95W /sarja 398 00 215/60 R16 99H /sarja 380 00 245/40 R18 97Y /sarja 449 00 TOURING 2 esimerkiksi S FIT EQ esimerkiksi RENGASHINTOIHIN SIS. Vaihteisto luistaa. Vaikkei ongelmia olisikaan, suosittelemme 100% öljynvaihtoa ennalta ehkäisevänä toimenpiteenä. . 040 822 6982 kangasalanajoneuvopesu.fi Kangasalantie 921B, Kangasala | fixuskangasala.fi | rengasmyynti@fixuskangasala.fi HELLÄÄ HOITOA AUTOMAATTIVAIHTEISTOJEN ÖLJYNVAIHDOT 100% HUUHTELEMALLA KAIKKI AUTOHUOLTOTYÖT AMMATTITAIDOLLA JA JÄRKIHINTAAN! AUTOILIJAN AARTEITA HYVIN LUISTAA! MA–PE KLO 8–17 MA–PE KLO 8–18 LA KLO 9–14 Kampanja voimassa 1.4.–31.5.2019. Osta nyt, maksa vasta kesäkuussa! TERÄKETJUÖLJY 4,50 tai 3,58/ litra 1 litra 5 litraa 4 50 17 90 PIENKONEÖLJY 4,50/ litra TÄYSSYNTEETTINEN 2-TAHTIÖLJY 7,50/ litra 7 50 Laadukas pyöränmutterisarja 1/2” vääntiöllä, mukana 17, 19, 21 ja 23 mm hylsyt, avaa helpommin kireällä olevat jumipultit 24 90 SIJAISAUTO HUOLLON AJAKSI 39 00 / päivä KYSY LISÄÄ alkaen useimpiin automerkkeihin, sis. . hintaan) Kysy tarjous koostasi! KYSY TARJOUS MYÖS PAKETTIA UTON RENKAIS TA! KURVAA PIKONKA NKAALLE ! Merkillisen reilu. Laadukas kokonaisuus maailman suurimmalta rengasvalmistajalta. ???. Kysy lisää asiakaspalvelutiskiltä! 1 litra 4 50 1 litra Säästövinkki – ei enää parkkisakkoja! ELEKTRONINEN PARKKIKIEKKO 27 90 kpl KUN TEET RENGASKAUPAT MEILLÄ HUHTIKUUN LOPPUUN MENNESSÄ, SAAT 10% ALENNUKSEN SEURAAVASTA HUOLTOTAI KORJAUSLASKUSTASI. Loistavat EU-rengasmerkinnät.Kysy tarjous koostasi! Matala vierinvastus sekä hiljainen ajossa. Fixus Laskulla jopa 120 päivää korotonta maksuaikaa! Kampanja voimassa 1.2. Vaihteisto reagoi jähmeästi. . 5/2019 ???. Kysy tarjous koostasi! TURANZA T005 MEILTÄ MYÖS EDULLISEMMAT VAIHTOEHDOT! Merkillisen hyvää rengaspalvelua Esimerkiksi 175/65 R14 82H 195/65 R15 91V 205/55 R16 91V /sarja /sarja /sarja 268 00 248 00 278 00 COMFORT MAX AS tai S2000 sisältäen rengastyöt, allelaitto, 4 kpl norm.venttiilit (mahdolliset TPMSrengaspaineanturit ei sis. Huuhtelemalla päästään 100% tulokseen. 18 Keskiviikko 20.3.2019 Kangasalan Sanomat KANGASALA RENGASMYYNTI (03) 377 3177 KANGASALAN AUTOHUOLTO (03) 379 0333 KANGASALAN AUTOTARVIKE (03) 377 1140 KANGASALAN Kangasalantie 921A, Kangasala | fixuskangasala.fi | rengasmyynti@fixuskangasala.fi renkaat ja vanteet kausivaihdot rengastyöt rengashotelli paikkaukset pultit, mutterit, sovitteet ja tunnistimet MA–PE KLO 8–17, LA KLO 9–14 TESTIMENESTYJÄT – TIETYSTI MEILTÄ! ONKO RENGASRIKKOTURVA TUTTU JUTTU. Normaalisti öljynvaihdossa vaihtuu vain 40–50%. 135 mm, max 385 mm DIGITAALINEN RENGASPAINEMITTARI Oikea rengaspaine vähentää renkaankulumista ja polttoaineen kulumista. Liikkuu hallitusti sateella, pysähtyy napakasti ja torjuu vaivattomasti vesiliirtoa. Soita 03 379 0333 ja varaa aikasi autohuoltoon, poikkea myymälässä tai ota yhteyttä nettisivujen kautta fixuskangasala.fi. Käytämme autonvalmistajien hyväksymiä öljyjä ja kemikaaleja. työn ja öljyt 300 00 100% ÖLJYNVAIHTO HUUHTELEMALLA Automaattivaihteistokin tarvitsee puhdistusta ja öljynvaihtoa toimiakseen oikein ja taloudellisesti. Parantunut kilometritulos Safety Silica -kumiseoksella.Ennenkuulumatonta ajomukavuutta. ???. TYYTYVÄISYYSTAKUULLA! Fixuksen naapurissa P. Esimerkiksi 195/65 R15 91H 205/55 R16 91H 225/50 R17 98V XL /sarja /sarja /sarja 349 00 399 00 610 00 Tarjoaa enemmän pitoa ja entistä lyhyemmät jarrutusmatkat märällä. 100% öljynvaihtojen lisäksi myös vaihteiston pesu ja hoitoaineen lisäys onnistuu. TUTUSTU GOODYEARIN 100PERCENT.GOODYEAR.fi JA NOKIAN RENKAIDEN HAKKATURVA.fi Esimerkiksi 195/65 R15 95H XL 205/55 R16 94H XL 205/60 R16 96W XL /sarja /sarja /sarja 399 00 440 00 558 00 Tarkka tuntuma tekee ajamisesta helppoa ja nautittavaa. . 690 00 RENKAAT JA VANTEET 10”-22”! KATSO KAIKKI VANTEET: rautamo.fi | jr-wheels.com | alcar.fi | erikoisvanteet.fi | koivunen.fi | inter-tyre.nl/fi 5/2019 5/2019 VENTUS PRIME 3 Loistava yhdistelmä ajomukavuutta, turvallisuutta ja taloudellisuutta. ALENNUS VOIMASSA KESÄKUUN LOPPUUN.. UUTTA! LASINPESU VANNEPESU VAHAPESU SISÄTILOJEN PUHDISTUSAINE 500 ml 7,00/ litra 500 ml 15,80/ litra 500 ml 7,00/ litra 500 ml 5,00/ litra 3 50 7 90 3 50 2 50 Merkillisen hyvää huoltoja korjaamopalvelua Merkillisen hyvää palvelua kannu 3,98/ litra TÄYSSYNTEETTINEN MOOTTORIÖLJY 5W-40 5 litraa 22 90 PIKAVAHA KESTOVAHA KIILTOVAHA 500 ml 13,00/ litra 250 ml 30,00/ litra 250 ml 30,00/ litra 250 ml 31,60/ litra 6 50 7 50 7 50 7 90 KLIINERI HALLINOSTIN 2000 kg SÄÄDETTÄVÄ MUTTERIAVAINSARJA Nostokorkeus min
MEILLÄ ON NYT TOP AUTO SPEED 1000 HUOLTOLAITE KANGASALAN AJONEUVOPESU Pesut, sisäpuhdistukset/-pesut, vahaukset, pinnoitukset, maalipinnan kiillotukset, hajunpoistot yms. Auto ryntäilee eteentai taaksepäin. Huuhtelemalla päästään 100% tulokseen. Laadukas kokonaisuus maailman suurimmalta rengasvalmistajalta. 690 00 RENKAAT JA VANTEET 10”-22”! KATSO KAIKKI VANTEET: rautamo.fi | jr-wheels.com | alcar.fi | erikoisvanteet.fi | koivunen.fi | inter-tyre.nl/fi 5/2019 5/2019 VENTUS PRIME 3 Loistava yhdistelmä ajomukavuutta, turvallisuutta ja taloudellisuutta. Kuulostaako nämä oireet tutuilta. ALENNUS VOIMASSA KESÄKUUN LOPPUUN.. Osta nyt, maksa vasta kesäkuussa! TERÄKETJUÖLJY 4,50 tai 3,58/ litra 1 litra 5 litraa 4 50 17 90 PIENKONEÖLJY 4,50/ litra TÄYSSYNTEETTINEN 2-TAHTIÖLJY 7,50/ litra 7 50 Laadukas pyöränmutterisarja 1/2” vääntiöllä, mukana 17, 19, 21 ja 23 mm hylsyt, avaa helpommin kireällä olevat jumipultit 24 90 SIJAISAUTO HUOLLON AJAKSI 39 00 / päivä KYSY LISÄÄ alkaen useimpiin automerkkeihin, sis. TUTUSTU GOODYEARIN 100PERCENT.GOODYEAR.fi JA NOKIAN RENKAIDEN HAKKATURVA.fi Esimerkiksi 195/65 R15 95H XL 205/55 R16 94H XL 205/60 R16 96W XL /sarja /sarja /sarja 399 00 440 00 558 00 Tarkka tuntuma tekee ajamisesta helppoa ja nautittavaa. Liikkuu hallitusti sateella, pysähtyy napakasti ja torjuu vaivattomasti vesiliirtoa. 39 00 9 90 Kaikki autojen huoltoon ja korjaukseen liittyvät moottorisäädöt, katsastustarkastukset, kytkinkorjaukset, jarrukorjaukset, rengastyöt jne. 19 Keskiviikko 20.3.2019 Kangasalan Sanomat KANGASALA RENGASMYYNTI (03) 377 3177 KANGASALAN AUTOHUOLTO (03) 379 0333 KANGASALAN AUTOTARVIKE (03) 377 1140 KANGASALAN Kangasalantie 921A, Kangasala | fixuskangasala.fi | rengasmyynti@fixuskangasala.fi renkaat ja vanteet kausivaihdot rengastyöt rengashotelli paikkaukset pultit, mutterit, sovitteet ja tunnistimet MA–PE KLO 8–17, LA KLO 9–14 TESTIMENESTYJÄT – TIETYSTI MEILTÄ! ONKO RENGASRIKKOTURVA TUTTU JUTTU. TYYTYVÄISYYSTAKUULLA! Fixuksen naapurissa P. . 5/2019 ???. Fixus Laskulla jopa 120 päivää korotonta maksuaikaa! Kampanja voimassa 1.2. Ryhmäpoikkeusasetus mahdollistaa uusien takuun piirissä olevien autojen määräaikaishuollot myös merkkikorjaamojen ulkopuolella ilman, että auton takuuehdot heikkenisivät. Vaihteisto vaihtaa liian hitaasti tai nopeasti. Käytämme autonvalmistajien hyväksymiä öljyjä ja kemikaaleja. Kysy tarjous koostasi! EFFICIENT GRIP PERFORMANCE 5/2019 ???. Parantunut kilometritulos Safety Silica -kumiseoksella.Ennenkuulumatonta ajomukavuutta. työn ja öljyt 300 00 100% ÖLJYNVAIHTO HUUHTELEMALLA Automaattivaihteistokin tarvitsee puhdistusta ja öljynvaihtoa toimiakseen oikein ja taloudellisesti. Kysy lisää rengasmyynnistä! 195/65 R15 91H /sarja 328 00 195/65 R15 91H /sarja 368 00 205/55 R16 91H /sarja 358 00 205/55 R16 91V /sarja 418 00 215/60 R17 100H /sarja 599 00 225/45 R17 94V /sarja 450 00 195/65 R15 91T /sarja 299 00 205/55 R16 /sarja 329 00 225/40 R18 /sarja 450 00 225/55 R16 95W /sarja 398 00 215/60 R16 99H /sarja 380 00 245/40 R18 97Y /sarja 449 00 TOURING 2 esimerkiksi S FIT EQ esimerkiksi RENGASHINTOIHIN SIS. . Vaikkei ongelmia olisikaan, suosittelemme 100% öljynvaihtoa ennalta ehkäisevänä toimenpiteenä. ???. RENGASTYÖT, TASAPAINOTUS, VENTTIILIT, ALLELAITTO JA KIERRÄTYSMAKSUT! LÖYDÄT MEIDÄT FACEBOOKISTA JA INSTAGRAMISTA ???. ???. . Soita 03 379 0333 ja varaa aikasi autohuoltoon, poikkea myymälässä tai ota yhteyttä nettisivujen kautta fixuskangasala.fi. Kysy tarjous koostasi! TURANZA T005 MEILTÄ MYÖS EDULLISEMMAT VAIHTOEHDOT! Merkillisen hyvää rengaspalvelua Esimerkiksi 175/65 R14 82H 195/65 R15 91V 205/55 R16 91V /sarja /sarja /sarja 268 00 248 00 278 00 COMFORT MAX AS tai S2000 sisältäen rengastyöt, allelaitto, 4 kpl norm.venttiilit (mahdolliset TPMSrengaspaineanturit ei sis. 30.4.2017. 040 822 6982 kangasalanajoneuvopesu.fi Kangasalantie 921B, Kangasala | fixuskangasala.fi | rengasmyynti@fixuskangasala.fi HELLÄÄ HOITOA AUTOMAATTIVAIHTEISTOJEN ÖLJYNVAIHDOT 100% HUUHTELEMALLA KAIKKI AUTOHUOLTOTYÖT AMMATTITAIDOLLA JA JÄRKIHINTAAN! AUTOILIJAN AARTEITA HYVIN LUISTAA! MA–PE KLO 8–17 MA–PE KLO 8–18 LA KLO 9–14 Kampanja voimassa 1.4.–31.5.2019. hintaan) Kysy tarjous koostasi! KYSY TARJOUS MYÖS PAKETTIA UTON RENKAIS TA! KURVAA PIKONKA NKAALLE ! Merkillisen reilu. Esimerkiksi 195/65 R15 91H 205/55 R16 91H 225/50 R17 98V XL /sarja /sarja /sarja 349 00 399 00 610 00 Tarjoaa enemmän pitoa ja entistä lyhyemmät jarrutusmatkat märällä. . Tiesithän tämän takuuhuolloista. Normaalisti öljynvaihdossa vaihtuu vain 40–50%. Loistavat EU-rengasmerkinnät.Kysy tarjous koostasi! Matala vierinvastus sekä hiljainen ajossa. 135 mm, max 385 mm DIGITAALINEN RENGASPAINEMITTARI Oikea rengaspaine vähentää renkaankulumista ja polttoaineen kulumista. Palvelemme monipuolisesti autosi iästä, koosta ja mallista huolimatta. Kysy tarjous koostasi! HAKKA BLUE 2 5/2019 Esimerkiksi 195/65 R15 91V 205/55 R16 91V 205/60 R16 96H XL /sarja /sarja /sarja 379 00 430 00 550 00 Täydellinen märkäpito. Auton takuu säilyy, kun se huolletaan valmistajan määräaikaishuolto-ohjelman mukaisesti. Vaihteisto reagoi jähmeästi. UUTTA! LASINPESU VANNEPESU VAHAPESU SISÄTILOJEN PUHDISTUSAINE 500 ml 7,00/ litra 500 ml 15,80/ litra 500 ml 7,00/ litra 500 ml 5,00/ litra 3 50 7 90 3 50 2 50 Merkillisen hyvää huoltoja korjaamopalvelua Merkillisen hyvää palvelua kannu 3,98/ litra TÄYSSYNTEETTINEN MOOTTORIÖLJY 5W-40 5 litraa 22 90 PIKAVAHA KESTOVAHA KIILTOVAHA 500 ml 13,00/ litra 250 ml 30,00/ litra 250 ml 30,00/ litra 250 ml 31,60/ litra 6 50 7 50 7 50 7 90 KLIINERI HALLINOSTIN 2000 kg SÄÄDETTÄVÄ MUTTERIAVAINSARJA Nostokorkeus min. Kysy lisää asiakaspalvelutiskiltä! 1 litra 4 50 1 litra Säästövinkki – ei enää parkkisakkoja! ELEKTRONINEN PARKKIKIEKKO 27 90 kpl KUN TEET RENGASKAUPAT MEILLÄ HUHTIKUUN LOPPUUN MENNESSÄ, SAAT 10% ALENNUKSEN SEURAAVASTA HUOLTOTAI KORJAUSLASKUSTASI. Meiltä autosi määrä-aikaisja ilmastointihuollot, pakokaasutestit, öljynvaihdot, rengastyöt jne. nopeasti ja luotettavasti järkihintaan. Vaihteisto luistaa. 100% öljynvaihtojen lisäksi myös vaihteiston pesu ja hoitoaineen lisäys onnistuu. Kysy tarjous koostasi! PREMIUM CONTACT 6 PAKETTIH INTAAN! Prime 3 205/55 R16 91H KESÄRENGASSARJA + Kodiak Polar 6,5x16”silver tai graphite VANNESARJA Kampanja voimassa 1.4.–31.5.2019.
20 Keskiviikko 20.3.2019 Kangasalan Sanomat Monipuolinen Martta on ansainnut näyttelynsä Lepokoti esittelee värikkään voimahahmon. Martta Aarnikotka (1904–78) itsenäisenä virkanaisena Helsingissä. Adlerin sisarukset Martta, Olla ja Kylli hoitivat matkustajakotia vanhempiensa jalanjäljissä, etenkin äidin kuoltua vuonna 1948. Sisaruksista Martta oli suuri originelli, jolla todella riitti elettyä elämää. Vapaa pääsy. Pääsiäisenä suljettu. Hauska yksityiskohta on, että moni kirjeistä on osoitettu Frau Markulle. Arkiston Aarteita osa 2. Ehkä hieman yllättäen hänestä löytyi myös romanttinen puoli. Kangasalan Lepokoti onkin kuuluisia lukuisista kuuluisista vieraistaan, joista näyttely antaa pieniä maistiaisia. Martan ja vieraiden välistä kirjeenvaihtoa on runsaasti tallessa, ja ulkomailta sellaista saapui erityisesti Berliinistä. Isänmaallisuus liittyi vahvasti Martta Aarnikotkan elämään, ja hänen Lottatoimintansa on näyttelyssä hyvin esillä. Hän oli ihminen, joka ei pohtinut, mitä muut ajattelevat. Lehtosen ja Jaatisen ohessa näyttelyä ovat olleet kokoamassa Maaretta Muranen ja Päivi Heliövaara. Martta Aarnikotka -näyttely 5.5. Hän kirjoitti kertomuksia Nyyrikki-lehteen ja julkaisi myös kaksi viihdekirjoiksi luokiteltavaa teosta Maailman onnellisin konttorineiti ja Irmelin kiertomatka. Markku-nimitys sopi hänelle itselleen mainiosti. Tämän miehisen nimityksen Martta sai kenties siksi, että hän otti veljensä ja isänsä kuoltua Lepokodissa myös isännän roolin. Sari Eerolainen Lepokodin yläkerrassa on vastikään avautunut Martta Aarnikotkaa (aiemmalta nimeltään Adler) esittelevä näyttely. – Helsingissä asuessaan hän liikkui kulttuuripiireissä ja loi suhteita, Lehtonen tietää. Avoinna sunnuntaisin kello 16–18, opas paikalla. – Hän oli ihminen, joka ei pohtinut, mitä muut ajattelevat, Lepokoti-säätiön hallituksen puheenjohtaja Raimo Jaatinen luonnehtii. Nämä tekstit hän kuitenkin julkaisi salanimillä. Martta ehti toimia myös virkanaisena Heikki Tiitolan rakennusliikkeessä ja Vakuutusyhtiö Pohjolassa. Sovittaessa myös muina aikoina p. 040 778 8695. Raimo Jaatinen Lepokoti-säätiön hallituksen puheenjohtaja ”. Entisen täysihoitolan johtajatar, Lepokodin kulttuurisen hengen luoja on näyttelynsä ansainnut. Vanhaan senkkiin on koottu Martan esineistöä. – Lepokodin johtajattaren roolin lisäksi hän oli muun muassa lausuja, taidemaalari, ryijyjen ja korujen tekijä, matkailuopas, kieltenopettaja, runon ja proosan kirjoittaja ja kotiseutuaktivisti, Lepokodin opas Jussi Lehtonen luettelee. saakka Lepokodissa, Ruutanantie 26
LA 10-15 SU 11-16 KAHVITARJOILU TERVETULOA! ETU PUUSTELLISSA VIIKKO TAMPEREEN PUUSTELLI VUOLTEENKATU 20, TAMPERE P. Tule kuulemaan, mitkä ovat heille tärkeitä asioita ja arvoja. 21 Keskiviikko 20.3.2019 Kangasalan Sanomat KUUMIA ETUJA KEITTIÖN OSTAJILLE • ETUJA MYÖS UUTUUKSISTA NOPEIMMILLE KEITTIÖN OSTAJILLE LISÄKSI KAUPAN PÄÄLLE 700€ VEPSÄLÄISEN LAHJAKORTTI TAI PUUSTELLIN SISUSTUSETUSETELI KVARTSITASO -50 % CALCATTA KODINKONEPAKETTI -70 % AEGTAI SIEMENSRaj.erä -30 % MODERNIT PUUOVET MUSTA JA VALKOINEN KUUMIA ETUJA KEITTIÖN OSTAJILLE • ETUJA MYÖS UUTUUKSISTA NOPEIMMILLE KEITTIÖN OSTAJILLE LISÄKSI KAUPAN PÄÄLLE 700€ VEPSÄLÄISEN LAHJAKORTTI TAI PUUSTELLIN SISUSTUSETUSETELI KODINKONEPAKETTI -70 % AEGTAI SIEMENS-30 % MODERNIT PUUOVET MUSTA JA VALKOINEN KUUMIA ETUJA KEITTIÖN OSTAJILLE • ETUJA MYÖS UUTUUKSISTA EDUT K1 20 19 OP Etujen lisäksi Puustelli-rahoituksella nyt myös 6 kk korotonta ja kulutonta maksuaikaa koko remontille. Eduskuntavaali-q tentti 2019 19 Kangasalan S A N O M A T. Tentin järjestää Kangasalan Sanomat yhteistyössä Kangasalan Yrittäjät ry:n ja nuorisovaltuuston kanssa. Entä mitkä valtakunnan asiat he laittaisivat ensimmäisenä järjestykseen. Miten he edistäisivät kotikaupunkinsa asioita. klo 18–20 Kangasala-talon konserttisalissa, Kuohunharjuntie 6 Kangasalta on näissä vaaleissa ehdolla yhteensä 12 ehdokasta. Kahvitarjoilu kello 17 alkaen. 010 277 7336 www.puustelli.com Monipuolinen Martta on ansainnut näyttelynsä maanantaina 1.4. EDUT YLI 100 ETUA! KAMPANJA.PUUSTELLI.FI Puhelut 8,4 snt/min
Pääsiäisenä suljettu. – klo 14 Teehuoneen Kulttuurivartti Lepokodissa. Keskiviikko 27.3. ke–pe klo 16–19 ja la–su klo 12–18. Järj. – klo 10 Satu ja Aatos – elämyksellinen satutunti pääkirjastossa, myös ryhmille. – klo 11 omatoiminen kuntosalivuoro Jalmarin Kodossa. Tämän jälkeen työpajassa on mahdollista suunnitella piirtäen omia mosaiikkeja. ilmestyvässä lehdessämme. – klo 12–16 Kevätuinti Vesaniemen ran nassa. MUSEOT – Kangasalatalo ja Kimmo Pyykkö tai demuseo av. Opas lähtee lapsien kanssa kierrokselle kello 10 ja 12. Av. – klo 13–15 asiakasohjaaja Jalmarin Kodossa. – klo 10 Jalmarin Kammari Jalmarin Ko dossa. Perjantai 29.3. Museossa on paraikaa esillä Samuli Heimosen näyttely, jossa on mosaiikkimaisesti maalattuja tauluja. Taidekasvattaja Katja Kähkönen. NÄYTTELYT – Kimmo Pyykkö taidemuseossa Kimmo Pyykkö: Pitkän matkan ateljee näyttely pysyvästi esillä. – Kevätkimppu. Järj. – SAHK (Suomen ajoneuvohistoriallinen keskusliitto) 60 vuotta näyttely 20.12. – Taitokurssi: makrame, amppeli tai sei nätekstiili 27.3. Valkeakoskiopiston Pit käjärven koulun maalauskurssin kevät näyttely 27.3.saakka Vatialan kirjastossa. Yleisöopastukset sunnuntaisin klo 13. Kulttuurivartti sunnuntaina 24.3. Lasten lauantain 23.3. Sovittaessa myös muina aikoina p. – klo 13.30 hartaus Jalmarin Kodossa. – klo 12–14 Tavataan Äiäjälässä, Karja lainen kulttuurikeskus, Liuksialankuja 33. Diandra ja Teemu Roivainen Kangasala talossa. saakka pääkirjaston Tai detila Terrassa. Ei ennakkoilmoittautumista. Klan Eläkkeensaajat. saakka Mobiliassa. Taidemuseo tarjoaa mehua ja keksejä. Järj. – klo 10.30 ulkoilua vapaaehtoisystävien kanssa Jalmarin Kodossa. – Kuvataiteilija Tuula Lehtisen A Piece of cake näyttely 28.4. Viikkopäivyri. – klo 14.15 Teemakahvila Jalmarin Ko dossa: Juha Saarinen, Hämeen ensiapu palvelu. Orlovin timantista sekä muista Moskovan kremlin aarteista kertoo diplomigemmologi Tarmo Grönqvist. – klo 18 Sydämeni osuman sai . – Ikoninäyttely 30.3. Lasten lauantaina ihastellaan mosaiikkia Kuluvan kevään toista Lasten lauantaita vietetään tällä viikolla Kimmo Pyykkö -taidemuseossa. Lauantai 30.3. – klo 11 omatoiminen kuntosalivuoro Jalmarin Kodossa. ti–ke klo 11–17, to 11–19, pe–la 11–17, su 11–15, ma suljettu. uintiseura.fi. Järj. – klo 13–14 fysioterapeutin vastaanotto Jalmarin Kodossa. Lasten lauantaihin on vapaa pääsy myös lasten mukana saapuville aikuisille. – klo 14.15 muistikahvila Jalmarin Ko dossa. – klo 11–12 suuhygienistin vastaanotto Jalmarin Kodossa. – klo 10–13 MLL Kangasalan perintei nen lastenvaate ja tarvikekirppis Pikko lan koululla. Liuk sialankuja 33. – Klan jäteasema (Kaarina Maununtyttä ren tie 6 ) ti–pe klo 14–18 ja la 10–14. Lähetä tiedot kangasalansanomat.fi-verkkosivujemme kautta maanantaina 25.3. Uimaseura Klan Kuohu ja Klan uintiseura. Alas taikavirtaa – Eduard Uspenskin matkassa satujen maailmaan (Pentti Salminen). Ilm. – Juha Peuhkuri, Lauri Lounela: Maise mat ja ihmiset – klassinen näkökulma näyttely 29.3. Moskovan Kremlin aarteet ja Orlovin timantin tarina (Tarmo Grön qvist). SVS Kla. saak ka myös su 17–19. – Vehoniemen Automuseo, kahvio ja mu seopuoti talvi ja remonttitauolla. MUUT – Vesaniemen avantosaunat av. Atk Seniorit Mukanetti. Järj. Tietokirjailija Lauri Hokki sen kuvakertomus Lutherista, reformaa tion syntysijoista ja matkakohteista Sak sassa. Torstai 28.3. atERIapalVElu Ma: talvinen kukkakaalikeitto, sämpylä, vadelmajogurtti, vadelmamanna Ti: kaalilaatikko, puolukka, persiljamaissi, kaura-marjapaistos ja vaniljakastike Ke: siskonmakkarakeitto, leipä, mansikkarahka To: tomaattinen broilerikastike, peruna, hunajaporkkanat, vispipuuro Pe: lohikiusaus, kasvissuikaleet, mustaherukkakiisseli La: sipuli-possupata, peruna, ruusukaali, omenapuuro ja mehukeitto SU: kalapala, kermaviilikastike, perunamuusi, uunibataatti, pulla Muutokset mahdollisia. saakka Mobiliassa – Amerikan unelmia kokonaisuus esillä Mobiliassa syksyyn 2019 saakka osana Mobilia klassikot näyttelyä. kello 10:een mennessä. Tilaisuuden järjestää SVS Kangasala. hiihto.kangasalankisa.fi/jouk kue7865 – klo 19 Muistathan kai . – klo 12–15.45 päivätanssit Pirtillä, soittaa Pertti Niemi & Odessa. – klo 14.30 tarinatuokio Jalmarin Ko dossa. Av sunnuntaisin klo 16–18, vapaa pääsy. – klo 18 KS Cup IV hiihtokilpailu Kyö tikkälässä. Järj. Kierroksen jälkeen on evästauko. Torstai 21.3. Armas Branderin katu 8. – Sydännaisten luotsaama neulekahvila kerho keskiviikkoisin klo 15 –17 kahvila Novelliassa. klo 17–20 Taitokeskus Kangasalan tiloissa, Ainontie 6. – klo 11 omatoiminen kuntosalivuoro Jalmarin Kodossa. Sunnuntai 24.3. päivittäin klo 10–16. saakka Kimmo Pyykkö taidemuseossa. SVS Kla. Maanantai 25.3. saakka Le pokodissa. Lehtisen näyttelyssä puolestaan on nähtävillä pienistä lasinpaloista tehtyjä kasvija luontoaiheisia mosaiikkeja, joiden tekniikkaa myös tutkitaan yhdessä. vii meistään viikkoa ennen www.taitopir kanmaa.fi JÄTEASEMAT Kodin vaaralliset jätteet, lajitellut hyöty jätteet (metalli, lasipakkaukset, paperi, kartonki), sähkölaitteet ja sekajäte. – Kuhmalahden jäteasema (Taidetie 6, palotallin vieressä) la klo 10–14. – klo 14 KKino: Van Gogh – Ikuisuuden porteilla elokuva Kangasalatalossa. ma, ke, to ja pe klo 17–21. – klo 12.30 omatoiminen kuntosalivuoro Jalmarin Kodossa. talvikautena sopimuksen mukaan, p. – Tieliikenteen erikoismuseo Mobilia ja Rallimuseo av. kello 14 Kangasalan Lepokodissa, Ruutanantie 26. karjalanliitto.fi/kangas alankarjalaseura. Näyttely Martta Aarnikotkasta 5.5. – klo 14 Teehuoneen Kulttuurivartti Lepokodissa. Aivoterveyslähettiläs Ulla Viita nen, P.maan Muistiyhdistys. Lisäksi 31.3. kello 10–14 Kimmo Pyykkö -taidemuseossa. Päivän aiheena on mosaiikki, joka on teemana sekä Samuli Heimosen maalauksissa että Kangasala-talon galleriassa paraikaa näyttelyään pitävällä Tuula Lehtisellä. Ilm. – klo 12 kouluaikojen muistelua Kangas alan Karjalaseuran Äijälässä, Liuksialan kuja 33. – klo 13.30 sukkatanssit Jalmarin Ko dossa. 040 527 0117. Klan SuomiSaksa yhdistys. Keittolounas sisältää keiton, juoman, leivän ja voin. Lepokodilla luento Kremlin aarteista Viikko 13 koulut ja pÄIVÄkoDIt Ma: bolognesekastike/nakkikastike, perunat, salaatti Ti: makaronilaatikko, salaatti Ke: kalamurekepihvi/-pyörykkä, perunasose, kastike, salaatti To: riisipuuro, mehukeitto PÄIVÄKODIT: broileriperunavuoka/lohikeitto, tuorepala, tuoreleipä Pe: hernekeitto, tuorepala, tuoreleipä Ateriaan kuuluu maito tai piimä, näk kileipä ja ravintorasva sekä salaatin kastike, kun tarjolla on salaattia. jalMaRIN koto Ma: moskovanpata, punajuurikeitto, sitruskiisseli Ti: makkarapannu, pinaattikeitto ja puolikas muna, vispipuuro Ke: jauhemaksapihvit, kinkkukeitto, mansikkakiisseli To: uunisei, jauhelihakeitto, mangomousse Pe: Igorin broileria, kukkakaalikeitto, persikkakiisseli La: lihapullat ja kastike, jälkiruoka SU: Jalmarin lihapata, jälkiruoka Lounas sisältää juoman, leivän, voin, salaatin ja jälkiruuan. – klo 9–10.30 Seniorineuvola Jalmarin Kodossa: kuulohoitaja Leila Lahdensivu. – Simo, autoihin ei saa piirrellä! Ruis kutaidemaalari Simo Riikosen näyttely 20.12. 22 Keskiviikko 20.3.2019 Kangasalan Sanomat Historiallisiin jalokiviin, jotka ovat päätyneet eri maiden kruununjalokiviksi, liittyy uskomattomilta kuulostavia tarinoita, eikä kaikkien tarinoiden totuudesta olekaan täyttä varmuutta. 1970luvun autoi hin ja liikenteeseen keskittyvä näyttely 20.12. unohtuma ton operettiilta. saakka Kangasala talon galleriassa. Järj. Klan Uin tiseura. 040 778 8695. Keskiviikko 20.3. – klo 19 Silvennoinen, Försti, Hela & Band Kangasalatalossa. – klo 10.30 ulkoilua vapaaehtoisystävien kanssa Jalmarin Kodossa. Yksi kuuluisimmista on Englannin kruununjalokiviin kuuluva Mustan Prinssin rubiini, joka on sittemmin todettu spinelliksi eikä rubiiniksi. Hopen timantti taas kuului aikanaan Ranskan kuningattarelle Marie Antoinettelle. ilmaisek si. – klo 19 Myöhästynyt hääyö komedia Kangasalatalossa. Julkaisemme huhtikuun kuukausipäivyrin 27.3. Perjantai 22.3. Sopraano Johanna RusanenKartano ja tenori Jyrki Anttila Kangasalatalossa. – klo 10–14 Lasten lauantai Kimmo Pyykkö taidemuseossa, aiheena mosa iikki. – Kuvataiteilija Samuli Heimosen Mo nesta yksi näyttely 19.5. – klo 12–14 Tavataan Äiäjälässä, Karja lainen kulttuurikeskus, Liuksialankuja 33. – Lepokodin arkiston aarteita. Alle 12v. saakkaMobiliassa. – klo 10–12 senioreille ilmaista opastus ta kännyjen, tablettien ja tietokoneiden käytössä Sahalahden vanhalla kunnan talolla, Sälssinkuja 2. – klo 19 Ensueño Flamenco – virtuoosi flamencoa Madridista Kangasalatalossa. saakka Art Villa Ar maassa. – klo 17.30 Lutherin kintereillä tilaisuus pääkirjastossa. – klo 12.30 omatoiminen kuntosalivuoro Jalmarin Kodossa. Kierrosten aikana katsastetaan molemmat näyttelyt ja pohditaan muun muassa sitä, miten Heimonen on maalannut susija koiraaiheiset teoksensa monesta pienestä palasta, mosaiikkimaisesti. Sunnuntai 31.3. – Leveillä lahkeilla. – klo 19 Silvennoinen, Försti, Hela & Band Kangasalatalossa. – Äijälän päärakennuksen paikallis museo av. Lauantai 23.3
Mitä sinulla on sydämellä. Hannan tukiryhmä tarjoaa makkaraa kirpputorikeskuksella klo 10.30-13! Mainoksen maksaja: Hanna Laineen tukiryhmä/ Kangasalan Sos.dem. Legendaarisen Kummeli-ryhmän jäsenenä tunnetun Heikki Helan laulajaura alkoi jo 1980-luvulla, ja hänen tunnetuimpia kappaleitaan ovat muun muassa Uneton yö ja Hillitön hopeinen kuu. 50 Tavataan Pirtillä 23.3.2019 klo 18.00! Kansanedustaja Sirkka-Liisa Anttila tuo terveiset eduskunnasta. 23 Keskiviikko 20.3.2019 Kangasalan Sanomat ARKISTON AARTEITA NÄYTTELY II Martta Aarnikotka 17.3. 5.5.2019 sunnuntaisin klo 16-18 Vapaa pääsy tervetuloa! KANGASALAN LEPOKOTI Ruutanantie 26, 36200 Kangasala Tervetuloa tapaamaan Annikaa ja Riikkaa! Su 24.3. Tule kertomaan se kansanedustajaehdokas Hanna Laineelle lauantaina 23.3. Poikkea jutulle! facebook.com/kaivurijussi 24 Tule kertomaan mitä sinulla on sydämellä. klo 12 alkaen Vesaniemessä. Katso lisää lukijoidemme lähettämiä kuvia osoitteessa kangasalansanomat.fi/lukijan-kuvat.. klo 14.30-15.30 Uimahalli Kuohu, perheja peruspalveluministeri Annika Saarikko ja Keskustan ehdokkaita. Pirkan Kirpputorikeskukselle lauantaina 16.2.2019 klo 10.30–13.30 ! Paikalla eduskuntavaaliehdokas Hanna Laine ja tukiryhmää. Johanna Försti tunnetaan räväkkänä Jo Stance -yhtyeen solistina, Tanssii Tähtien Kanssa -orkesterin laulajana ja monista muista yhtyeistä ja tv-esiintymisistä. Ke 27.3. Muusikkokonkarit vetävät kaksi keikkaa Muusikot Heikki Silvennoinen, Johanna Försti ja Heikki Hela valloittavat perjantaina ja lauantaina Kangasala-talon monipuolisella ohjelmistollaan, jossa soivat blues, soul ja pop. Kahvitarjoilu ja arpajaiset. kello 19 Kangasala-talossa. Maksajana Hanna Laineen tukiryhmä. Tarjolla grillimakkaraa. Laita viestiä viesti@kangasalla.fi tai soita 040 720 8917/ Satu Pasanen . Silvennoinen, Försti, Hela & Band perjantaina 22.3. Lukijan kuvat Ruoka maistuu sateellakin, kirjoittaa Niina Äijälä lähettämänsä Lukijan kuvan saatesanoiksi. Klo 10-11 Pälkäneen torilla, klo 11.30-13 Kangasalla Pirkan kirpputorikeskuksella. Tule kuulemaan ja evästämään! Tervetuloa! Maksaja: Keskustan Kangasalan kunnallisjärjestö Avoimet avantouintikisat la 23.3. Tapahtuman kesto on noin kaksi tuntia, ja tapahtumassa on väliaika. Orkesterissa soittavat pitkän linjan muusikot Anssi Nykänen (rummut) ja Harri Rantanen (basso). Kunnallisjärjestö ry. Haluatko parempaa näkyvyyttä. klo 11–12 ja Jussi lisäksi klo 16–18. Suomalainen pitkän linjan blueskitaristi-laulaja Heikki Silvennoinen on tehnyt menestyksekkään päivätyön muusikkona ja myöhemmin näyttelijänä. Kahvitarjoilu. Keskustan ehdokkaat esittäytyvät. klo 16.30-17.15 Pikonkangas, S-market puoluesihteeri Riikka Pirkkalainen ja Keskustan ehdokkaita M ak sa ja : Ke sk us ta n Ka ng as al an ku nn al lis jä rj es tö Kokoomuksen kansanedustaja Elina Lepomäki & kansanedustajaehdokas Jussi Haavisto Lentolan Prismalla pe 22.3. ja lauantaina 23.3. Tule kokemaan kylmä keväinen kylpy, katsomaan tai kannustamaan! Puffetti Perinteinen KEVÄTUINTI KANGASALLA Lisätietoja: www.uintiseura.fi Kaikkea kangasalalaista yhdessä osoitteessa kangasalla.fi Yrittäjä, olethan jo tarkistanut yritystietosi osoitteessa kangasalla.fi/yritykset
Keränen myönsi rehdisti, että parempi joukkue eteni jatkoon. – Tämä ratkaisu tehtiin siksi, ettei hänen tarvinnut istua katsomossa, Kangasalan valmentaja Arttu Keränen perusteli. Kangasala jäi mitalipelien ulkopuolelle vasta toisen kerran kahdeksaan viime kauteen. Liuksialankuja 33, Kangasala Tilavaraukset: juhlatalo.aijala@gmail.com www.juhlataloaijala.fi JUHLAJA KOKOUSTILAT KANGASALAN LEPOKOTI Ruutanantie 26 kokousja juhlatilat sauna ja takkahuone www.elisanet.fi/kangasalan lepokotisaatio P. 24 Keskiviikko 20.3.2019 Kangasalan Sanomat ELÄIMET ELÄINLÄÄKÄRI VILLE SUUTARI vastaanotto Pälkäneellä P. – Hän on tehnyt hyvää työtä. 0400 566 937 myös iltaja viikonloppuaikoja JUHLAJA KOKOUSTILAT PIRTTI Tapulintie 6, Kangasala Perinteistä juhlatilaa jopa 150 hengelle www.kangasalannuorisoseura.fi P. – Kokonaisuudessaan olen ihan tyytyväinen joukkueen ja valmentajien tekemiseen. Edellinen notkahdus tuli kaudella 2016–17 Virginie De Carnen luotsatessa joukkuetta. Kakut, leivonnaiset ja ruuat tilauksesta juhliinne. Jossittelu on kuitenkin turhaa. 044 330 5567 ark. 10-16 www.ilkonhovi.fi KUOHUN SALI JA KUOHUN KABINETTI juhliin ja kokouksiin sali 100 ja kabinetti 14 hengelle Kirkkojärventie 4, Kangasala P. Menestys ei jäänyt siitä kiinni. Tayloria olisi kaivattu kipeästi. Nordean takaa) Palvelut ajanvarauksella 0400 426 416, www.helinpoli.fi KIRPPUTORIT LÄHETYSTUPA Lähetyksen kirpputori Ruutanantie 8, Kangasala P. 0400 515 611, 03 364 0501 www.kangasalanuimahalli.fi www.kauppaympyra.fi 40 hengen juhlapaikka erilaisiin tilaisuuksiin AHJÄRVELÄISTEN TALO Vesijärven rannalla, Vesijärventie 13, Kangasala. – Kayla Hanelinella on varmasti kysyntää hienon kauden jälkeen. Myös ulkopaviljonki. Puolivälieräsarjan luonne olisi ollut varmasti toinen, jos Taylor olisi pelannut. Emme uskaltaneet lyödä palloa kunnolla, vaikka sitä painotettiin ennen ottelua, Keränen harmitteli. P. Niinpä Arttu Keränen työskentelee Kangasalan päävalmentajana myös ensi kaudella. 045 863 5090, 050 382 0421 VEHONIEMEN ALAMAJA Alamajantie 90, Kaivanto Kahvila ja tilausravintola juhlaja kokoustil., myös ohjelmalliset tykypäivät. He suunnittelivat jo tulevaa kautta ja kävivät läpi pelaajia. Malm halusi antaa OrPolle täyden tunnustuksen hienosta puolivälieräsarjasta. Kangasala pyrkii kasvattamaan joukkueen kotimaisuusastetta. ÄIJÄLÄ Viihtyisässä kartanomaisemassa juhlaja kokoustilat 80 hengelle. Kangasala peluutti virolaista laituria Nette Peitiä kaksi ensimmäistä erää hakkurina. PERTTI FLINCK. – Olen sanonut jo useammalle henkilölle, ettei putoaminen ollut meidän huonoutta. Ota yhteyttä p. 050 384 9000 PARTURI-KAMPAAMOT PARTURI-KAMPAAMO CUT & CARE Ellintie 6 B 1, 36200 Kangasala (K-Supermarketin vieressä) Varaa aika: 040 181 2300 Maanantaisin hiustenleikkaus ilman ajanvarausta. 0400 488 189 www.satujalat.fi HELIN POLI Jalkojenhoito Kotija laitoskäynnit Perushoitajan palvelut Vesitehtaankuja 3, OP:n talo (esteetön käynti ent. Meillä on ollut hieno vuosi. – Hyökkäyspeli jäi vajaaksi. Kuka tietää, miten meille olisi käynyt ilman Nikki Taylorin loukkaantumista, Malm summasi. Jari Perkiö Vaikka LP Kangasalan kausi oli tuloksellisesti heikompi kuin odotettiin, manageri Jorma Malm löysi numeroiden takaa paljon hyvää. – Tietysti putoamisesta jäi karvas maku, mutta voimme olla silti positiivisin mielin. Kolmannessa erässä kokeili Jooa Hänninen. Kaikki näkivät jo alkulämmittelyssä, ettei hän ole pelikunnossa. Kaikki on toiminut, Malm kiitteli. Takaiskut kuuluvat kuitenkin urheiluun. Taylor palasi Kangasalan vahvuuteen lauantai-iltana Orivedellä, koska kokoonpanossa oli yksi paikka vapaana. Tulevan kauden suunnittelu aloitettiin jo maanantaina. Tämä ei voinut olla näkymättä. Nilkan kuntoutuminen määrittää pitkälti Taylorin pelikunnon tilanteen. Taylor jätti liian suuren loven Kangasala-OrPo 1–3 (21–25, 23–25, 25–18, 14–25) OrPo-Kangasala 3–0 (25–20, 25–22, 25–23) OrPo välieriin voitoin 3–1 Jari Perkiö LP Kangasala teki kaikkensa saadakseen pääiskijänsä Nikki Taylorin pelikuntoon puolivälieräsarjan aikana, mutta tehtävä osoittautui mahdottomaksi. Katsotaan sitten syksyn mittaan, onko tarvetta muutokseen. Orivesi pelasi tosi hyvin, Malm kehui. Samoin staffin ja talkooväen. 045 165 0322 Olemme myös Facebookissa. Malm, Keränen ja valmennusryhmä istuivat alas heti maanantaina. P. Tällä kertaa taivaankappaleet kääntyivät Kangasalaa vastaan. Toisen OrPo-kamppailun alkuhetkillä muljahtanut nilkka ei kestänyt kunnolla varaamista. – Jouduimme maksamaan kovan hinnan siitä, kun kevätkauden paras liigahakkuri putosi riveistä. Nikki hakkasi vuodenvaihteen jälkeen keskimäärin 22 pistettä per peli. Hyppäämisestä puhumattakaan. 044 333 7209 ma ja la 10-14, ke 10-17 Kangasalan srk, SLS www.facebook.com/lahetystupa KOTIAPUPALVELUT TARMO TALKKARI asumisen apuna talonmiestöistä rakentamiseen ja remontointiin sekä kunnossapitoon. Myös Uiatolle ja Nette Peitille löytyy ottajia. 050 404 1146 ME PALVELEMME JUHLAJA KOKOUSTILAT Juhlaja kokoustila ILKONHOVI Kangasalantie 618 (Vatialan hautausmaata vastapäätä) P. Olemme kiinnostuneet jatkamaan yhteistyötä myös ulkomaalaisvahvistusten kanssa, mutta luultavasti he lähtevät isompiin ympyröihin. P. – Lähdemme siitä liikkeelle, että pudotamme ulkomaalaisten määrän neljästä kolmeen. Nyt Kangasala kärsi avainpelaajan poissaolosta paitsi liigan puolivälierissä myös Suomen cupin puolivälierässä. Kohtalokas vamma osui tällä kertaa Kangasalan kohdalle. Kaikki tekivät kaikkensa loppuun asti. – Uskoisin, että kotimainen perusrunko saadaan pidettyä kasassa. Näin jopa mestariehdokkaiden joukkoon nostetun joukkueen tie nousi pystyyn jo puolivälierissä. P. Kangasala pystyi puristamaan OrPon ahtaalle, mutta lyöntipeli oli liian ujoa ja arkaa. Näin amerikkalaishakkurilta jäi kolmas ja neljäs puolivälierä pelaamatta. LP Kangasalan yleisö kannusti joukkuettaan loppuun saakka. – Kun OrPo pelasi ehkä kauden parasta peliänsä ja meille tuli vielä kirvelevä takaisku, tässä tulos. Draama kuuluu huippu-urheiluun. Silloin Kangasala hävisi Oriveden Ponnistukselle, kun amerikkalaispassari Mita Uiato oli käymässä kotimaassaan henkilökohtaisen syyn takia. 040 526 3878 www.vehoniemenalamaja.fi Paikalliset palvelun tarjoajat palveluksessasi! Yrittäjä, haluatko mukaan. 0500 478 996 www.ahjarvelaiset.fi KAUNEUSJA TERVEYSPALVELUT JALKAHOITO KATJUSKA Jalmarin Koto, Finnentie 11, Kla Katja Heinonen Jalkojenhoidon at, lähihoitaja 050-537 9320 khkatjuska.suntuubi.com JALKOJENHOITOA LYMFATERAPIAA SATUJALAT Kuohu, Kangasalan uimahalli Avoinna sopimuksen mukaan P. Pää pystyssä eteenpäin! Arttu Keränen jatkaa LP Kangasalan valmentajana. 040 778 8695 SUORAMAN TYÖVÄENTALO Tupatie 8, Kangasala Juhlaja kokoustilaa jopa 180 hengelle
8,38 snt/p+7,02 snt/min, mp. Yleiset myyjäiset, kirpputorit ynnä muut sellaiset tapahtumat ovat maksullista ilmoitusaineistoa. väh. 8-18, la 9-15 LIUKUOVET KEITTIÖT ylojarvi@keittiokalustetukut.fi TORILLA Naisten ja miesten leveälestiset kävelykengät Kevään Rieker, Ecco ym. klo 15–17 kahvila Novelliassa. ja pe 29.3. klo 18–20. Ke 27.3. 2019 klo 13.00 Elli´ n salissa Ellintie 2, Kangasala Sääntöjen määräämät asiat. Lauhan sään myötä hiihtoladut vähenevät kovaa vauhtia. Valkeakosken Kesäteatteri Danny, la 10.8. klo 13.30, kokous klo 14. ma 25.3. Sääntöjen määräämät asiat. Jos epäselvää, soita Marjatalle p. • Kangasalan Sanomien mediamyynti palvelee p. 040 755 4231/Lilja. klo 16.30 kuntosali Pitkäjärven koululla. L-auton aikataulu pe 29.3. klo 13–14, tstolla klo 17 kevätkok., perään johtok. Klan sotaveteraanit, puolisot, lesket ja tukihenkilöt Kevätkok. Hallitus Pellavan Omakotiyhdistys ry:n sääntömääräinen VUOSIKOKOUS su 7.4.2019 klo 15.00 Havisevan koulu, Yli-Nikkiläntie 49, Suinula. kok. klo 18. Tervetuloa. 0400 494 400/ Vento Latuinfo Tilanne tiistaina 19.3. alk. Klan Invalidit Bocciaa pelataan ti 26.3. Aikuisen naisen jumppapäivä Varalassa la 6.4. 69€ 39€ Nyt lähitorilta naisten ja miesten kengät, kumisaappaat, terveysja vapaa-ajan kengät sekä leveälestiset jalkineet Miesten kotim. ORTOKENKIÄ ONGELMAJALOILLE. Soita P. klo 15–17. Hallitus Kangasalan Karjalaseura ry:n KOKOUSKUTSU Kangasalan Kuorma-Autoilijat Oy:n maaliskuun varsinainen yhtiökokous pidetään torstaina 28.3.2019 klo 18 yhtiön toimitiloissa os. KANGASALAN TORILLA 9–16 PALJON KEVÄÄN UUTUUKSIA SAAPUNUT!! KOLMIO 3h+k+p 76m 2 HUHMARISTA. Poriin: klo 8.30 Alatie, 8.40 l-autoas., 8.50 Suorama, 8.55 Nattari, 9.05 Linnainmaa ja 9.15 Kaleva, välipysäkeiltä kyytiin sop. Sahakalat Pilkkikilp. Laaja valikoima työja terveyssandaaleja. Kangasalan Kuorma-Autoilijat Oy hallitus Kangasalan Liuksialan Marttayhdistys ry VUOSIKOKOUS ma 25.3.2019 klo 18.00 Pirjo Papinsaarella, Papinsaarentie 226. www.evelace.fi/rekry puh 0400 688 688, myynti@evelace.fi Aloita alusasumyyjänä TYÖSUORITUKSIA Kattoremontit kattomaalaukset kattoturvatuotteet vesikourut, tikkaat ym. Katso tarkemmin ANTIKMAN.FI | P. Virikekerho to 21.3. ke 20.3. muk., tied. klo 11 tiistaikerho Sentterissä, paikalla ortopeditekn. 8,35 snt/p+17,17 snt/min (alv24%) www.keittiokalustetukut.fi ja kaikki kodin kalusteet edullisesti! ark. Kyötikkälän latukahvio on lopettanut toimintansa tämän hiihtokauden osalta. Näytelmäkerho to 21.3. Varaa paikkasi maksuttomaan Evelace infoon, Tampere ke 27.3. 040 822 1057. la 23.3., kokoontum. Asarilla. Kotital. klo 14, lähtö klo 12.30, ilm. Tervetuloa Hallitus KEVÄTKOKOUS ti 26.3.2019 klo 18.00 Vesaniemessä. uutuuksia Naisten kotim. klo 16.05–17. Sääntömääräinen KEVÄTKOKOUS lauantaina 30.3.2019 klo 15.00 Suoraman Työväentalolla Tupatie 8 Esillä Sääntöjen määrämät asiat TERVETULOA Yhdistysten hallitukset Suojoen osakaskunnan VUOSIKOKOUS su 24.3.2019 klo 17 M. Klan Nuorisoseura Lavis ke 20.3. Ma 25.3 ei kuntobicia Suoraman koul., salivuoro peruttu. Esillä sääntömääräiset asiat. Kahvitarjoilu TERVETULOA! Hallitus Kangasalan Työttömät ry:n VUOSIKOKOUS ti 9.4.2019 klo 16 Rekolan toimintakeskuksessa. 30.4. 050 350 8713. Neulekahvila Kokoontum. klo 10 ”Eiku liikkumaan” lähdetään kävelemään torilta, klo 8.30 ja 14 pelataan bocciaa Suoraman Ty:n talolla. klo 12–15.45. klo 8 K-Sahramin eteen. SPR Klan osasto Kevätkok. Uuden latukoneen myötä latuja ajetaan yöpakkasten jäljiltä päivittäin. Heti vapaa. klo 18 Jalmarin Kodossa, paikalla myös Marjut Välimaa ja Leila Ahonen Hämeen piiristä. Vuokra 690 €. 044 5511 477 Kouruweb Ky Suoraan valmistajalta saunan laudepaketti käyttövalmiiksi vaihdettuna. 230 cm kork., huonekaluja, upeat Tiffany-valaisimet, Arabian ja Lomonosovin posl., Toikka, Wirkkala, Kortesalo, Sarpaneva, taidelasiesineitä ja runsas pienesineistö. 045 230 6021 VUOKRALLE TARJOTAAN PIKONLINNASSA uudehko 2 h+k+s+p, 59,5 m 2 . klo 18.15 Vatialan srk-talolla, lopuksi vuosikok. päivätanssit Pirtillä, soittaa Pertti Niemi & Odessa. MYYTÄVÄNÄ Puusepän tekemä JÄTEKATOS 240 l:n jäteastialle 160 e Kuljetus tarvittaessa Nurmela / 050 587 4692 Pirkanmaan KEITTIÖKALUSTETUKKU Teollisuustie 4, YLÖJÄRVI Oy 020 720 9240 lp. 045 123 3100, www.ihanpihalla.fi KATTOTURVATUOTTEET kulkusillat, tikkaat, lumiesteet asennettuna. Mallitie 1, Kangasala Yhtiökokouksessa käsitellään yhtiöjärjestyksen 14 §:n maaliskuun varsinaiselle yhtiökokoukselle määrätyt asiat. Palsta tarkoitettu Kangasalla toimiville yhteisöille sisäiseen tiedottamiseen. Tervetuloa! Johtokunta Kangasalan Melojat ry Kangasalan Pikkuteatteriyhdistys ry:n sääntömääräinen KEVÄTKOKOUS su 31.3.2019 klo 16 Kangasalan Pikkuteatterilla (Puusepäntie 44, Kangasala). klo 12, kimppakyytiä Seurahuoneen edestä klo 11.45. Kahvitarjoilu. ke 27.3. klo 11 vesijumppa Kuohussa. 040 553 6038 TMI JYRKI KAKKO tmi.jyrki.kakko@gmail.com Seurat toimivat Klan Naisvoimistelijat Su 24.3. Myös verkkokaupasta heistore.fi Kimmon Kenkä Kankaanpää KIMMON KENKÄ MA 25.3. Klan Karjalaseura Torstaikerho Äijälässä to 21.3. Johtokunta Saarikylien Nuorisoseuran sääntömääräinen VUOSIKOKOUS Kumpulassa su 24.3.2019 klo 15.00. 1.4. Sinikalle 26.3. 0400 821 720 UUDISja REMONTTITYÖT keittiö-, kph-, saunarem., laatoitukset, kirvesmiestyöt. Hyvät ulkoilumahd. Säädettäviä TARRATOSSUJA sisäja ulkokäyttöön, NOKIAN KUMISAAPPAITA, työsaappaita ym. Esillä sääntömääräiset asiat. p. 050 404 1146 LAADUKAS JA MONIPUOLINEN IRTAIMISTOHUUTOKAUPPA Kangasalan Pirtillä, Tapulintie 6, su 24.3. Tommi Haapalainen Terve Olosta. Timanttisormuksia, pöytähopeita, kelloja, tauluja, mattoja, todella erikoiset patsasvalaisimet n. P. menn. To 28.3. Kysy tarjous! RAKENNUS & PELTITYÖ Pasi Ojanperä p. klo 10.30 Sentterissä. Myös uudet jäsenet tervetulleita! Kahvitarjoilu. P. menn. Pe 29.3. Jussi Lehtonen kertoo Lepokodin vaiheista ja Martta Aarnikotka -näyttelystä klo 14.30. Pikantit-sekakuoro Harj. p. säänkestävät nilkkurit, kitkapohja Kevään avaus Kangasalan torilla torstaina 21.3. Kyötikkälässä ovat pukukopit ja vessat hiihtäjien käytössä arkisin kello 7–15.15. klo 18–20. Ti 26.3. klo 13 alk. P. klo 10–15, mennään bussilla, ilm. Esillä sääntömääräiset asiat ja esitys kunniajäsenyydestä. Sahalahden Metsästysyhdistys Jäsentenväliset pilkkikilp. Tuulin latinotunti Kh:n koul. Tiedotteen Seurat toimivat -palstalle voit jättää sähköpostitse osoitteeseen tilaukset@kangasalansanomat.fi. klo 14, näyttö 1 h ennen. Klan kansalliset seniorit Kevätretki Tuuri, Nelimarkkamuseo, Mesikämmen, Pandat, pe 17.5., lähtö klo 7, ilm. Palvelu paikan päällä! Kotitalousvähennys P. Latuasiaa löydät Facebookista hakusanoilla Kangasala ja latu. 25 Keskiviikko 20.3.2019 Kangasalan Sanomat Aloitusmalliston käsiraha vain 290 €. Vap. kello 10. Hallitus Tervetuloa SYYSKOKOUS Äijälässä (Liuksialankuja 33) ke 25.10.2017 klo 18. Eläkeliiton Klan yhdistys Bocciaa ja tietotekniikkaopastusta to 28.3. Kevätkok. klo 8 K-Market Sahramille, hyvät palkinnot ja kisan jälkeen makkaravalkeat. Kirkonkylän työväenyhdistys ry. Esillä sääntömääräiset asiat sekä yhdistyksen nimenmuutos. 040 848 0094 KOKOUKSIA Kangasalan Karjalaseura ry KEVÄTKOKOUS Äijälässä, Liuksialankuja 33, ke 27.3.2019 klo 18.00. Tervetuloa. Tiedotteiden pitää olla lyhyitä ja ytimekkäitä, toimituksella on oikeus lyhentää ja karsia tekstejä. klo 10. Suoraman työväenyhdistys ry. su 31.3., kokoontum. NYT HUIPPUTARJOUS! Hinta alkaen 340 € Vaihdon kesto 1-2 h SIISTI TOIMITUS! P. Hiihtämään pääsee enää valaistulle pääreitistölle sekä yhdysladulle Tampereen latuverkkoon. Klan Lepokodissa alk. talvinilkkurit 49€ To 21.3. Latupartio haluaa kiittää maanomistajia, hiihtäjiä ja muita yhteistyökumppaneita hyvin sujuneesta hiihtokaudesta. Sentterissä pe 22.3. Luistelukentät Kenttien hoito on tältä kaudelta lopetettu.. 0400 627 199 OMENAPUIDEN, pensaiden ja aitojen KEVÄTLEIKKUUT. Lauluryhmä Duurikset ke 20.3. Klan Sitoutumattomat Eläkeläiset Ohjelmaryhmän harj. Kangasalan torilla TYÖTÄ TARJOLLA Rieker, Pomar, Skechers, Kuoma.. Kuismasella Kaarina Maununtyttären tie 551. Veden äärellä, uimaranta ja vene käytettävissä. 30.3. ma 25.3. Kuhmalahden latuinfoa voi seurailla Kuhmalahden Kisan Facebookissa. Niin kauan kuin yöpakkasia riittää ja reitillä on lunta, latukone pystyy ladut ajamaan. menn. Johtokunta Kangasalan Sitoutumattomat Eläkeläiset ry:n KEVÄTKOKOUS ke 27.3. Kangasalan kaupungin sivuilla vapaa-aikapalveluiden alla on monipuolisesti lisätietoa niin talvikuin kesälajeistakin. Lähdöt torilta kirjaston edestä, ilm. Kahvitarjoilu. Äijälässä ke 27.3. Klan Eläkkeensaajat Ma 25.3
03-4102 3074 Vatialantie 1 Nattari (Salea vastapäätä) Palvelemme myös Kaukajärvellä Juvank.10 puh. 0400 834 997 KUKKAKAUPAT JA PUUTARHAT Puusepäntie 31, Kangasala p. 050 404 1146 tai riikka.karisto-aumala@kangasalansanomat.fi KS KS KS ”Kuntalaiset hakevat tietoa äänestämisensä tueksi täsmälleen samoista medioista, joista seuraavat säännöllisesti asuinkuntansa asioita.” IRO Research Kuntavaalimediat 2017 -tutkimus 12/2016 LAURILAN BETONI LEMPÄÄLÄN BETONI KANGASALA Kuljetukset ja pumppaukset edullisesti. EDUNVALVONTAVALTUUTUKSET ASIOINTIPALVELU PEKKA VALTONEN P. p. Moision Rakennuspalvelu ME PALVELEMME Asuntokaupan asiantuntija! Asuntopiste Kangasalla 22 vuotta. 0400 834 997 Autojen käsinpesut ja sisäsiivoukset Hampuntie 24, Kangasala W W W . 0400 854 860 KIVITIKKA KS Kuntavaaliehdokas, ota käyttöösi Sanomien vaalivaltit! Printti & digi yhdessä tavoittavat tehokkaasti äänestäjät. • Pumppujen huollot sapinax.fi ilmalämpöpumppukangasala.fi 0400 511 658 Taloushallintopalvelut joustavasti ihmiseltä ihmiselle. 03 3773 177 RENGASMYYNTI RENKAAT VANTEET RENGASHOTELLI WWW.RENGASPARK.FI MURSKETIE 2, 36220 KANGASALA 040-722 2141 • Tuulilasien vaihdot ja korjaukset • Muovihitsaukset: puskurit ym. 0400 455 502 Myös kotikäyntejä! www.elainlaakariasematroppi.fi Jesse Virpinen 050 787 888 jesse@lvivirpinen.. Tule käymään myymälässä Ellintie 4, 36200 Kangasala Puh. 03 377 2952 www.mhyroine.. MUKAAN Parhaita paikkoja maailmassa Kodit On! Päivi Kuuttinen LKV, KiAT p. 03 379 0333 AUTOHUOLTO arkisin 8-17, la 9-14 | P. N E S T E L L A . F I • dieselja bensakäyttöisten moottorien korjaukset • autojen ruostekorjaukset • katsastusremontit • moottorisahojen, ruohonleikkurien ym. Tilipiste Kompassi Ky Tilaa uusille asiakkaille KLT-kirjanpitäjä Silja Jantunen silja@tilipistekompassi.fi 040 703 5346 Sanna Tuovila 044 768 8105 Johanna Peltonen Petri Siira 044 078 9657 040 541 2138 Kirsi Salovaara 044 906 8711 Aula Kodit Oy Mäkirinteentie 10, Kangasala KS ”Kuntalaiset hakevat tietoa äänestämisensä tueksi täsmälleen Helmilämpö tekee Kangasalla: Kaikki kodin putkityöt sekä maalämpö-, ilmavesilämpöja ilmalämpöpumput asennettuna. METSÄASIOISSA OTA YHTEYTTÄ MHY ROINE PUUNKAADOT • Puunkaadot • Tonttihakkuut • Metsänhoitotyöt • Puunkaadot • Tonttihakkuut • Metsänhoitotyöt Soita ja sovitaan ilmainen arviointikäynti! Soita ja sovitaan ilmainen arviointikäynti! MH Metsurityö P. 03-225 5153 ParturiKampaamo Hyvä hiustenleikkaus kuuluu kaikille KOULUTUKSET KOULUTUKSET JA KURSSIT 040 584 9560 www.hsmturvallisuuspalvelut.fi HSM Turvallisuuspalvelut Oy LUKKOLIIKKEET PALVELEMME 24 h www.lukkopalvelu.com oy 0400 877 611 Ota yhteyttä ja pyydä tarjous. 040 744 1097 MH Metsurityö P. Myös iltaisin ja viikonloppuisin. 26 Keskiviikko 20.3.2019 Kangasalan Sanomat Puutyöliike Markku Leppänen p. 044 743 3580 koilliskeskus@kiinteistomaailma.fi RAKENTAMINEN JA REMONTOINTI KAIKKI RAKENNUSALAN TYÖT UUDIS& SANEERAUSKOHTEET P. MIKA RANTANEN p. Soita 050 414 0040 Kodit On Oy Päivi Kuuttinen LKV, Aakkulantie 38, 2. p.0400 168 805 www.maalampo.net Helmilämpö energiansäästöratkaisuja vahvalla kokemuksella ULKOJA KATTOMAALAUKSET Kysy ilmainen tarjous. huollot Kalliontie 35, halli 2, 36100 Kangasala Puh. 050 551 7031 www.koditon.. 040 9381 400 www.kantam.fi PITOPALVELUT Lounas arkisin klo 10.30—13.30. 050 389 6833 Lu ot et ui nt a ki in te ist ön vä lit ys tä . 9–17) Puh. 050 551 0757 WWW.EHDFINLAND.NET Musteet ja värikasetit IT-Tarvikkeet Huoltopalvelu Kopiopalvelu Vahvaa tekemistä jo vuodesta 1995 TIETOKONEET, OHEISLAITTEET, HUOLLOT JA KORJAUKSET SAUNALAHDEN LAAJAKAISTAJA MATKAPUHELINLIITTYMÄT Ellintie 6, Kangasala, ark. 03-356 1009 Asematunnelissa puh. Kysy lisää myyntineuvottelija Riikka Karisto-Aumalalta p. PAANANEN Raudoittajantie 9 Kangasalan as. 03 377 1140 AUTOTARVIKE KANGASALAN arkisin 8-17 | P. 0400 611 488 www.kukkivat.fi info@kukkivat.com Palvelemme joka päivä! Ark. 0400 335 443 Joustavasti asiakkaan luona. LAKIASIAT Lakiasiaintoimisto MÄKIHANNU OY Toivontie 2, 36200 Kangasala P. • www.lvivirpinen.. PERUKIRJAT KAUPPAKIRJAT TESTAMENTIT YM. Saku Siurola | Kangasala 0400 908 082 rakennusliikemirantik.. 044 276 7111 Mika Vesanto Tmi ------HOMMA TOIMII ------Kalliontie 35, halli 2, 36100 Kangasala • autojen ruostekorjaukset, katsastusremontit ja huollot • moottorisahojen, ruohonleikkurien ym. 03 3141 3900 ma-pe 7-18 www.pesulax.fi • Sähköasennukset • Sähköremontit • LED-valaistus p. Tilaukset: 03 371 6106 www.laurilanbetoni.fi Yrittäjä! Jos haluat mukaan: ilmoitukset@ kangasalansanomat.fi Paikallinen yritystieto kätevästi yhdessä toisessakin paikassa Yrittäjä! Klikkaa tarkistamaan ja päivittämään yritystietosi veloituksetta: kangasalla.fi/yritykset. Ilmainen puhelinneuvonta. Ellintie 2, Kangasala P. 050 351 7031 Pekka Ström LKV p. Juhlat ja yksityistilaisuudet Zerafiinassa 20-80:lle iltaisin ja viikonloppuisin: kirsi@zerafiina.fi tai p.040-6433543 www.zerafiina.fi, Kangasalantie 960 ILMASTOINTIHUOLLOT/ NUOHOUKSET • lakisääteisten nuohousten palvelu • ilmastointikanavien puhdistukset ja valvonta • hormien korjaukset ja tarkistukset • ym. 040 744 1097 KUVASARSA OY P. P. TV, DIGILAITE, ELEKTRONIIKKA P. 040 595 6227 • www.saneerausmestarit.com VIEMÄRIHUOLLOT Delete_palveluhakemisto_82x30_c.indd 1 27.11.2018 13.36.51 • Omakotitalot • Vesikattotyöt • Julkisivuverhoukset 0400 634 511 • Asbestityöt • Pihla-ikkunat ja ovet www.moisionrakennuspalvelu.. vastaavat työt T:MI JURI LEHTINEN 0400 713 922 juri.lehtinen@kolumbus.fi Yli 30v kokemuksella! Käytä kotikaupunkisi palveluja! Paikallislehdellä tavoitat parhaiten! RENGASTYÖT • Raskaskalusto • Henkilöautot Myös hiekkapuhallustyöt TMI T. • Asuntokaupan kuntokartoitukset • Energiatodistukset • Lämpökamerakuvaukset Pirkanmaan Energiakartoitus Oy WWW.LILLVET.FI Kuohunharjuntie 31, 36200 Kangasala 010 5011 873 IKKUNAJA OVIASENNUKSET sekä muut remonttityöt SANEERAUSPALVELU LEPPÄSALKO OY www.remonttipalvelutampere.. huollot Markku Peltola 050 340 2802 • www.energiakartoitus.. 050 404 1146 KS Kuntavaaliehdokas, ota käyttöösi Sanomien vaalivaltit! Printti & digi yhdessä tavoittavat tehokkaasti äänestäjät. 040 712 6790 www.tilituovi.fi TILITOIMISTO TUOVINEN KY Auktorisoitu Taloushallintoliiton jäsen Uusi yrittäjä! Ota yhteys p. 03 3772 500 päivystys 24/7 0400 411 008 www.kayttolukko.fi Turvallisuuden avaintekijä JYRI SELJAVAARA p. Kysy lisää myyntineuvottelija Riikka Karisto-Aumalalta p. (03) 379 2940 www.tv-hugg.com • TV:t + digiboxit • Audio + videolaitteet • Antenniasennukset + tarvikkeet tV-DIGIHuolto Ellintie 6, Kangasala Eläinlääkäri NETTA TAMMISALO pieneläinvastaanotto Lentolantie 2, Kangasala P. 0400 501 292 PYÖRÄJA URHEILULIIKKEET IKKUNALASIEN KORJAUKSET • Lasin leikkaus • Taulun kehystys TMI T. krs, 36220 Kangasala AVOINNA SOP. 03 377 4862 varatuomari Arto Mäkihannu 0400 630 683, arto@makihannu.fi Santeri Mäkihannu 040 757 9366, santeri@makihannu.fi www.makihannu.fi HRKKONEVUOKRAAMOT Kangasala Tampere Pirkkala Rakenna tai remontoi Ammattilaisena tai omaan kotiin ILMALÄMPÖPUMPUT JA SÄHKÖASENNUKSET • Bosch • Electrolux • Mitsubishi Electric • Panasonic • Laitetakuu jopa 6v. P. 050 389 6803 LASSE PELLAS p. 10–18, la 8–15, su 10–15 yritysten perustamiset kirjanpidot ja tilinpäätökset veroneuvonta Ellintie 4, Kangasala P. 040 764 6161 Pirkan OP-Kiinteistökeskus Oy Kuohunharjuntie 26, KANGASALA Parasta palvelua paikallisilta! • Autohuollot • Raskaskonehuollot • Renkaat ja rengastyöt, myös isot renkaat • Ilmastointihuollot ja pakokaasutestit • Bosch vikadiagnoosi • Webasto ja Eberspächer • Pesupalvelut! Kultapellonkuja 120, Kuhmalahti Korjaamo 0440 684 521 korjaamokultapelto@gmail.com Hydrauliikkaletkut ja liittimet 0500 846 709 / 24/7 h Valtuutettu -HUOLTO Öljynvaihto aikaa varaamatta Moottoriöljyt kaikkiin autoihin täyden palvelun autokorjaamo Lentolantie 12, Kangasala, p. Aakkulantie 38, Kangasala P. 03 377 3733 kangasala@kiinteistomaailma.fi Kangasalan Kodit Oy KOILLISKESKUS Citymarket Linnainmaa P. klo 10–17 TIETOTEKNIIKKAA TILITOIMISTOT Kangasalan Kodit Oy Maarit Pelli 044 504 4511 Tuure Koivumäki 044 504 4510 Pirkko Riepponen 050 313 1025 Harri Kalliovalkama 044 504 4507 Minna Kalliovalkama 044 504 4506 Hannu Wäre 044 504 4512 KANGASALA Myllystenpohjantie 2, Kangasala P. tete.lentola@gmail.com Merkillisen hyvää palvelua Kangasalantie 921, katsastusaseman vieressä fixu s.fi fixu ska nga sal a.fi arkisin 8-18, la 9-14 | P. 03 379 0242, ark. 03 356 2007 ma-to 9-18, pe 9-17 www.pesukaksikko.fi KAIKEN KATTAVAT PESULAPALVELUT PESULAX OY Messukylänkatu 21 p. 0400 633 331 Kangasala Perinteiset puusepäntyöt AUTOILU www.studioreettamuranen.fi 040 757 2435 Kuvaukset studiossa ja miljöössä VALOKUVAUS KIINTEISTÖVÄLITYS (ark. 050 404 1146 tai riikka.karisto-aumala@kangasalansanomat.fi KS KS KS ”Kuntalaiset hakevat tietoa äänestämisensä tueksi täsmälleen samoista medioista, joista seuraavat säännöllisesti asuinkuntansa asioita.” IRO Research Kuntavaalimediat 2017 -tutkimus 12/2016 Oman kaupungin ammattilaiset palveluksessasi! HAKETTA HAKETUSTA • Ostetaan energiapuuta • Myydään haketta Hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta! Petri: 0500 846 709 Korjaamo: 044 068 4521 Petri: 0500 846 709 Erika: 0400 846 709 Kultapellonkuja 120, 36810 Kuhmalahti Petri: 0500 846 709 PESULOITA PESU KAKSIKKO OY Osuusmyllynkatu 5, Messukylä P. 03 379 1488 ELÄIMET Mäntytie 12, RUUTANA . 040 5662189 Kari Kuuttinen Myyntineuvottelija p. Aina onnistuu kun soitat, myös lauantaisin. 8–17 www.mobilexpresskangasala.. 050 571 8049 Ristimäentie 14, Huutijärvi Palvelemme ma-pe klo 10-17 muulloin sopimuksen mukaan Taidekehystäjät ry:n jäsen KEHYSLIIKKEET KAUNEUSJA TERVEYSPALVELUT Kysy vapaita aikoja Puh. PAANANEN Raudoittajantie 9 Kangasala as
Juhlat ja yksityistilaisuudet Zerafiinassa 20-80:lle iltaisin ja viikonloppuisin: kirsi@zerafiina.fi tai p.040-6433543 www.zerafiina.fi, Kangasalantie 960 ILMASTOINTIHUOLLOT/ NUOHOUKSET • lakisääteisten nuohousten palvelu • ilmastointikanavien puhdistukset ja valvonta • hormien korjaukset ja tarkistukset • ym. • Pumppujen huollot sapinax.fi ilmalämpöpumppukangasala.fi 0400 511 658 Taloushallintopalvelut joustavasti ihmiseltä ihmiselle. P. huollot Kalliontie 35, halli 2, 36100 Kangasala Puh. krs, 36220 Kangasala AVOINNA SOP. • Asuntokaupan kuntokartoitukset • Energiatodistukset • Lämpökamerakuvaukset Pirkanmaan Energiakartoitus Oy WWW.LILLVET.FI Kuohunharjuntie 31, 36200 Kangasala 010 5011 873 IKKUNAJA OVIASENNUKSET sekä muut remonttityöt SANEERAUSPALVELU LEPPÄSALKO OY www.remonttipalvelutampere.. 03-225 5153 ParturiKampaamo Hyvä hiustenleikkaus kuuluu kaikille KOULUTUKSET KOULUTUKSET JA KURSSIT 040 584 9560 www.hsmturvallisuuspalvelut.fi HSM Turvallisuuspalvelut Oy LUKKOLIIKKEET PALVELEMME 24 h www.lukkopalvelu.com oy 0400 877 611 Ota yhteyttä ja pyydä tarjous. 27 Keskiviikko 20.3.2019 Kangasalan Sanomat Puutyöliike Markku Leppänen p. 03 377 3733 kangasala@kiinteistomaailma.fi Kangasalan Kodit Oy KOILLISKESKUS Citymarket Linnainmaa P. 040 5662189 Kari Kuuttinen Myyntineuvottelija p. MUKAAN Parhaita paikkoja maailmassa Kodit On! Päivi Kuuttinen LKV, KiAT p. 044 276 7111 Mika Vesanto Tmi ------HOMMA TOIMII ------Kalliontie 35, halli 2, 36100 Kangasala • autojen ruostekorjaukset, katsastusremontit ja huollot • moottorisahojen, ruohonleikkurien ym. Kysy lisää myyntineuvottelija Riikka Karisto-Aumalalta p. 040 595 6227 • www.saneerausmestarit.com VIEMÄRIHUOLLOT Delete_palveluhakemisto_82x30_c.indd 1 27.11.2018 13.36.51 • Omakotitalot • Vesikattotyöt • Julkisivuverhoukset 0400 634 511 • Asbestityöt • Pihla-ikkunat ja ovet www.moisionrakennuspalvelu.. 050 404 1146 tai riikka.karisto-aumala@kangasalansanomat.fi KS KS KS ”Kuntalaiset hakevat tietoa äänestämisensä tueksi täsmälleen samoista medioista, joista seuraavat säännöllisesti asuinkuntansa asioita.” IRO Research Kuntavaalimediat 2017 -tutkimus 12/2016 Oman kaupungin ammattilaiset palveluksessasi! HAKETTA HAKETUSTA • Ostetaan energiapuuta • Myydään haketta Hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta! Petri: 0500 846 709 Korjaamo: 044 068 4521 Petri: 0500 846 709 Erika: 0400 846 709 Kultapellonkuja 120, 36810 Kuhmalahti Petri: 0500 846 709 PESULOITA PESU KAKSIKKO OY Osuusmyllynkatu 5, Messukylä P. 03 379 0333 AUTOHUOLTO arkisin 8-17, la 9-14 | P. Aina onnistuu kun soitat, myös lauantaisin. Soita 050 414 0040 Kodit On Oy Päivi Kuuttinen LKV, Aakkulantie 38, 2. 03 377 4862 varatuomari Arto Mäkihannu 0400 630 683, arto@makihannu.fi Santeri Mäkihannu 040 757 9366, santeri@makihannu.fi www.makihannu.fi HRKKONEVUOKRAAMOT Kangasala Tampere Pirkkala Rakenna tai remontoi Ammattilaisena tai omaan kotiin ILMALÄMPÖPUMPUT JA SÄHKÖASENNUKSET • Bosch • Electrolux • Mitsubishi Electric • Panasonic • Laitetakuu jopa 6v. 040 712 6790 www.tilituovi.fi TILITOIMISTO TUOVINEN KY Auktorisoitu Taloushallintoliiton jäsen Uusi yrittäjä! Ota yhteys p. 050 389 6833 Lu ot et ui nt a ki in te ist ön vä lit ys tä . 040 764 6161 Pirkan OP-Kiinteistökeskus Oy Kuohunharjuntie 26, KANGASALA Parasta palvelua paikallisilta! • Autohuollot • Raskaskonehuollot • Renkaat ja rengastyöt, myös isot renkaat • Ilmastointihuollot ja pakokaasutestit • Bosch vikadiagnoosi • Webasto ja Eberspächer • Pesupalvelut! Kultapellonkuja 120, Kuhmalahti Korjaamo 0440 684 521 korjaamokultapelto@gmail.com Hydrauliikkaletkut ja liittimet 0500 846 709 / 24/7 h Valtuutettu -HUOLTO Öljynvaihto aikaa varaamatta Moottoriöljyt kaikkiin autoihin täyden palvelun autokorjaamo Lentolantie 12, Kangasala, p. 050 389 6803 LASSE PELLAS p. 050 404 1146 tai riikka.karisto-aumala@kangasalansanomat.fi KS KS KS ”Kuntalaiset hakevat tietoa äänestämisensä tueksi täsmälleen samoista medioista, joista seuraavat säännöllisesti asuinkuntansa asioita.” IRO Research Kuntavaalimediat 2017 -tutkimus 12/2016 LAURILAN BETONI LEMPÄÄLÄN BETONI KANGASALA Kuljetukset ja pumppaukset edullisesti. 050 551 7031 www.koditon.. 03 379 0242, ark. 0400 633 331 Kangasala Perinteiset puusepäntyöt AUTOILU www.studioreettamuranen.fi 040 757 2435 Kuvaukset studiossa ja miljöössä VALOKUVAUS KIINTEISTÖVÄLITYS (ark. huollot Markku Peltola 050 340 2802 • www.energiakartoitus.. 9–17) Puh. 0400 335 443 Joustavasti asiakkaan luona. 03-4102 3074 Vatialantie 1 Nattari (Salea vastapäätä) Palvelemme myös Kaukajärvellä Juvank.10 puh. 0400 834 997 KUKKAKAUPAT JA PUUTARHAT Puusepäntie 31, Kangasala p. tete.lentola@gmail.com Merkillisen hyvää palvelua Kangasalantie 921, katsastusaseman vieressä fixu s.fi fixu ska nga sal a.fi arkisin 8-18, la 9-14 | P. p. 040 744 1097 MH Metsurityö P. 0400 854 860 KIVITIKKA KS Kuntavaaliehdokas, ota käyttöösi Sanomien vaalivaltit! Printti & digi yhdessä tavoittavat tehokkaasti äänestäjät. 0400 834 997 Autojen käsinpesut ja sisäsiivoukset Hampuntie 24, Kangasala W W W . EDUNVALVONTAVALTUUTUKSET ASIOINTIPALVELU PEKKA VALTONEN P. 050 551 0757 WWW.EHDFINLAND.NET Musteet ja värikasetit IT-Tarvikkeet Huoltopalvelu Kopiopalvelu Vahvaa tekemistä jo vuodesta 1995 TIETOKONEET, OHEISLAITTEET, HUOLLOT JA KORJAUKSET SAUNALAHDEN LAAJAKAISTAJA MATKAPUHELINLIITTYMÄT Ellintie 6, Kangasala, ark. MIKA RANTANEN p. 03 356 2007 ma-to 9-18, pe 9-17 www.pesukaksikko.fi KAIKEN KATTAVAT PESULAPALVELUT PESULAX OY Messukylänkatu 21 p. 03 379 1488 ELÄIMET Mäntytie 12, RUUTANA . 03 377 2952 www.mhyroine.. 044 743 3580 koilliskeskus@kiinteistomaailma.fi RAKENTAMINEN JA REMONTOINTI KAIKKI RAKENNUSALAN TYÖT UUDIS& SANEERAUSKOHTEET P. 03 3772 500 päivystys 24/7 0400 411 008 www.kayttolukko.fi Turvallisuuden avaintekijä JYRI SELJAVAARA p. Moision Rakennuspalvelu ME PALVELEMME Asuntokaupan asiantuntija! Asuntopiste Kangasalla 22 vuotta. Myös iltaisin ja viikonloppuisin. Ellintie 2, Kangasala P. N E S T E L L A . 050 571 8049 Ristimäentie 14, Huutijärvi Palvelemme ma-pe klo 10-17 muulloin sopimuksen mukaan Taidekehystäjät ry:n jäsen KEHYSLIIKKEET KAUNEUSJA TERVEYSPALVELUT Kysy vapaita aikoja Puh. • www.lvivirpinen.. PAANANEN Raudoittajantie 9 Kangasalan as. 10–18, la 8–15, su 10–15 yritysten perustamiset kirjanpidot ja tilinpäätökset veroneuvonta Ellintie 4, Kangasala P. F I • dieselja bensakäyttöisten moottorien korjaukset • autojen ruostekorjaukset • katsastusremontit • moottorisahojen, ruohonleikkurien ym. 8–17 www.mobilexpresskangasala.. LAKIASIAT Lakiasiaintoimisto MÄKIHANNU OY Toivontie 2, 36200 Kangasala P. 050 351 7031 Pekka Ström LKV p. p.0400 168 805 www.maalampo.net Helmilämpö energiansäästöratkaisuja vahvalla kokemuksella ULKOJA KATTOMAALAUKSET Kysy ilmainen tarjous. Tule käymään myymälässä Ellintie 4, 36200 Kangasala Puh. 0400 611 488 www.kukkivat.fi info@kukkivat.com Palvelemme joka päivä! Ark. 03-356 1009 Asematunnelissa puh. Tilaukset: 03 371 6106 www.laurilanbetoni.fi Yrittäjä! Jos haluat mukaan: ilmoitukset@ kangasalansanomat.fi. 0400 455 502 Myös kotikäyntejä! www.elainlaakariasematroppi.fi Jesse Virpinen 050 787 888 jesse@lvivirpinen.. vastaavat työt T:MI JURI LEHTINEN 0400 713 922 juri.lehtinen@kolumbus.fi Yli 30v kokemuksella! Käytä kotikaupunkisi palveluja! Paikallislehdellä tavoitat parhaiten! RENGASTYÖT • Raskaskalusto • Henkilöautot Myös hiekkapuhallustyöt TMI T. Kysy lisää myyntineuvottelija Riikka Karisto-Aumalalta p. 040 744 1097 KUVASARSA OY P. METSÄASIOISSA OTA YHTEYTTÄ MHY ROINE PUUNKAADOT • Puunkaadot • Tonttihakkuut • Metsänhoitotyöt • Puunkaadot • Tonttihakkuut • Metsänhoitotyöt Soita ja sovitaan ilmainen arviointikäynti! Soita ja sovitaan ilmainen arviointikäynti! MH Metsurityö P. 03 3773 177 RENGASMYYNTI RENKAAT VANTEET RENGASHOTELLI WWW.RENGASPARK.FI MURSKETIE 2, 36220 KANGASALA 040-722 2141 • Tuulilasien vaihdot ja korjaukset • Muovihitsaukset: puskurit ym. Saku Siurola | Kangasala 0400 908 082 rakennusliikemirantik.. (03) 379 2940 www.tv-hugg.com • TV:t + digiboxit • Audio + videolaitteet • Antenniasennukset + tarvikkeet tV-DIGIHuolto Ellintie 6, Kangasala Eläinlääkäri NETTA TAMMISALO pieneläinvastaanotto Lentolantie 2, Kangasala P. 040 9381 400 www.kantam.fi PITOPALVELUT Lounas arkisin klo 10.30—13.30. P. 0400 501 292 PYÖRÄJA URHEILULIIKKEET IKKUNALASIEN KORJAUKSET • Lasin leikkaus • Taulun kehystys TMI T. 03 3141 3900 ma-pe 7-18 www.pesulax.fi • Sähköasennukset • Sähköremontit • LED-valaistus p. Ilmainen puhelinneuvonta. 03 377 1140 AUTOTARVIKE KANGASALAN arkisin 8-17 | P. PERUKIRJAT KAUPPAKIRJAT TESTAMENTIT YM. TV, DIGILAITE, ELEKTRONIIKKA P. PAANANEN Raudoittajantie 9 Kangasala as. Aakkulantie 38, Kangasala P. klo 10–17 TIETOTEKNIIKKAA TILITOIMISTOT Kangasalan Kodit Oy Maarit Pelli 044 504 4511 Tuure Koivumäki 044 504 4510 Pirkko Riepponen 050 313 1025 Harri Kalliovalkama 044 504 4507 Minna Kalliovalkama 044 504 4506 Hannu Wäre 044 504 4512 KANGASALA Myllystenpohjantie 2, Kangasala P. Tilipiste Kompassi Ky Tilaa uusille asiakkaille KLT-kirjanpitäjä Silja Jantunen silja@tilipistekompassi.fi 040 703 5346 Sanna Tuovila 044 768 8105 Johanna Peltonen Petri Siira 044 078 9657 040 541 2138 Kirsi Salovaara 044 906 8711 Aula Kodit Oy Mäkirinteentie 10, Kangasala KS ”Kuntalaiset hakevat tietoa äänestämisensä tueksi täsmälleen Helmilämpö tekee Kangasalla: Kaikki kodin putkityöt sekä maalämpö-, ilmavesilämpöja ilmalämpöpumput asennettuna. 050 404 1146 KS Kuntavaaliehdokas, ota käyttöösi Sanomien vaalivaltit! Printti & digi yhdessä tavoittavat tehokkaasti äänestäjät
Juhlavuotta vietetään molemmassa maissa kulttuuriperintöön ja kahdenvälisiin suhteisiin liittyvien tapahtuminen ja projektien merkeissä. Pienoispyhäkön valmistaminen kesti viideltä mieheltä noin vuoden verran. Tomida toimii monin tavoin japanilaisen kulttuurin edistäjänä Suomessa. Sen jälkeen se kuljetetaan Helsinkiin, jossa järjestetään juhlavuoden kunniaksi erityinen kulkue ja pyhäkkö viedään esille Suomen kansallismuseoon. Kangasalle temppeliä saattelivat myös Hamamatsu–Suomiystävyysseuran puheenjohtaja Hiroaki Hodai sekä temppelin valmistamista johtanut perinnepuuseppämestari Masao Kobayashi. 9–20, la 9–18, su 11–17 JUHLAVUOSI! 5 95 Erilaisia kuosillisia lasten TRIKOOPIPOJA Kuosit vaihtelevat myymälöittäin Paljon erilaisia KAUNIITA HUIVEJA Kuosit vaihtelevat myymälöittäin -40 % (6,95) NYT 4,17! (8,95) NYT 5,37! Naisten PUSEROITA Ihanan pehmeä materiaali Lotus Soft Embo 16rll WC-PAPERI 5,0,31/rll Säästä 23% (6,50) Lotus Emilia Design 20 rll TALOUSPAPERI (11,25) 8 95 Säästä 20% 0,45/rll INKONTINENSSISUOJA 3 95 Säästä 12% (4,50) 1,5,55/kg Juhlalöytö -55% Kartanon PERUNALASTUJA 180g (2,25) ERÄ! 39,33/L Säästä 40% 2 95 Max white expert complete HAMMASTAHNA 75ml (4,95) 3,58/L Säästä 40% 1 79 Villiherukka IKKUNANPUHDISTAJASPRAY 500ml (2,99) Kannellinen SÄILYTYSLAATIKKO 32L (á 4,90) 10,Säästä 31% 3 KPL Naisten strets HOUSUT 16 95 (22,95) Säästä 26% Miesten KEVYTVANUTAKKI 29 95 (39,95) Säästä 25% (19,95) Säästä 50% 9 95 Shintolaispyhäkkö pääsi esille Kangasala-talon yläaulaan Tuula Ruusumaa Japani ja Suomi viettävät tänä vuonna diplomaattisuhteidensa satavuotisjuhlaa. Temppelin saapuminen Kangasalle sopi hyvin Kangasala Goes Japan -tapahtumaketjuun, joka käynnistyi nyt tämän vuoden maaliskuussa Hinamatsuri-tapahtumalla, niin kutsutulla tyttöjen juhlalla. Ei jälleenmyyjille. Kangasalle juhlavuosi ulottui keskiviikkona, kun japanilainen mikoshi-pienoispyhäkkö nostettiin kaikkien nähtäville Kangasala-talon yläaulaan. Tuossa juhlassa kuultiin japanilaista musiikkia, tarinoita ja vietettiin perinteistä teeseremoniaa. Temppeleitä ei ole juurikaan annettu Japanin ulkopuolelle. Norio Tomida, Hiroaki Hodai ja Masao Kobayashi huolehtivat temppelin paikoilleen Kangasala-talossa.. Pyhäkkö viivähtää Kangasalla huhtikuun loppuun saakka. Japani-aiheisia tapahtumia on luvassa myöhemmin vuoden aikana lisää. Shintolaispyhäkkö koostuu yli 30 000 pienestä osasesta, ja sen rakentamiseen on osallistunut viisi henkilöä noin vuoden ajan. – Varmuudella tiedän, että Skandinaviassa näitä ei ole ainuttakaan, Norio Tomida kertoo. 28 Keskiviikko 20.3.2019 Kangasalan Sanomat Tarjoukset voimassa 20.3.-26.3.2019 tai niin kauan kuin tuotteita riittää. Kobayashin ammatti on Japanissa hyvin arvostettu. Hän on muun muassa Helsingin Roihuvuoressa sijaitsevan suositun kirsikkapuupuiston isä. – Heitä on siellä enää satakunta, arvelee pyhäkön saannissa Kangasalle avustanut Japanin ystävä Heikki Mäenpää. Alasenkuja 1, Suorama KANGASALA Suomalainen perheyritys vuodesta 1979 www.loytotex.fi Ark. Perinnepuuseppämestareiden ammattikunta on tosin käynyt vähiin