Salmisen vapaa-aika kuluu omien lasten ja Special Hockey Kanga salan nuorten kanssa. Nykyisessä työssään koulunkäynninohjaana hän puhuu koulunkäynnin merkityksen puolesta. Jukolan viestin aikana kisaalueen teitä suljetaan yleiseltä liikenteeltä. vuosikerta • www.kangasalansanomat.fi Keskiviikkona 22.05.2019 • Irtonumero 3 € Kaiken hintaisilla on omat ostajakuntansa Uurnilla käytiin edellisiä vaaleja vilkkaammin Metsäretkellä pienten liitäjien jäljillä LOMA-ASUNNOT EU-VAALIT LIITO-ORAVAT PAIKKAKUNTALAINEN JUKOLA Sivut 2–3 Sivu 4 Sivut 18–19 Sivu 14 Sivut 6–7 Jussi Salminen valittiin vuoden kangasalalaiseksi Jukolan liikenne vaatii monenlaista järjestelyä Vuoden kangasalalaisen kouluajat menivät pelleillessä. Vauhdilla kohti agilityn EM-kisoja Sivu 24 Japaninpystykorva Ray lähtee emäntänsä Petra-Maria Salmisen kanssa EM-kisoihin Sveitsiin.. Kangasalan S A N O M A T Numero 21 • 101. Sujuvimman kyydin yleisölle kilpailukeskukseen tarjoavat bussit. Jukolan viestin järjestäjät ovat varanneet kisakeskukseen pysäköintitilaa 7 000 autolle
Peltosen mukaan ensimmäisiä kauppoja solmitaan yleensä jo helmikuussa. Sekä vaatimattomia että arvokkaita mökkejä on mennyt pitkin kevättä, Peltonen toteaa. Se on vienyt minut paikkoihin, joihin ei olisi muuten tullut mentyä. KS Seuraa meitä verkossa! kangasalansanomat.fi facebook.com/kangasalansanomat twitter.com/KSanomat instagram.com/kangasalansanomat/ kangasalansanomat.fi/boksi kangasalla.fi Kangasalla mökkikauppa on jo alkanut.. Sama koskee kaikkea perinnönjakoa. Peltonen kertoo, että aurinkoiset etelän tai lännen puoleiset tontit ovat suosittuja. Yhdestä asiasta ei kuitenkaan yleensä haluta tinkiä. Pä äk ir jo it u s Tuula Ruusumaa Kirjoittaja on Kangasalan Sanomien päätoimittaja Mökin hintalappu kymppitonneista satoihintuhansiin Annukka Tammilehto Kangasalla myynnissä olevien mökkien hinnat voivat vaihdella muutamista kymmenistätuhansista euroista satoihintuhansiin euroihin, arvioivat Kangasalan Kiinteistömaailman toimitusjohtaja Maarit Pelli ja Sp-Koti Kangasalan yrittäjä Johanna Peltonen. – Viime vuosi oli kohtuullinen myyntivuosi. – Pieniä, vanhoja ja kuivalla maalla sijaitsevia mökkejä voi saada muutamalla kymmenellätuhannella eurolla, Pelli kertoo. Maaston täytyy olla helppokulkuista. Ilonaihe Sirpa Stenström oli sunnuntaina kymmenien muiden motoristien kanssa Vehoniemen automuseolla avaamassa ajokautta. – Lisäksi pyöräni on hyvin sosiaalinen vehje. Molemmat kiinteistöalan ammattilaiset ovat sitä mieltä, että kaikentasoisille mökeille löytyy ostajakuntansa. 2 Keskiviikko 22.5.2019 Kangasalan Sanomat Sekä vaatimattomia että arvokkaita mökkejä on mennyt pitkin kevättä Johanna Peltonen kiinteistövälittäjä Sp-Koti Kangasala ” ELINA SALMI Perinnöstä ei ole pakko pitää kiinni V iereisessä jutussa kerrotaan, kuinka vapaa-ajanasuntojen kauppa käy Kangasalla. Jos perikunta ei ole kiinnostunut mökistä, miksi ihmeessä sitä roikotetaan enää perheessä, jos esimerkiksi omistajat ovat liian vanhoja käydäkseen siellä. Keski-ikäisillä on usein hyvä taloudellinen tilanne, jonka vuoksi kakkosasuntoon on mahdollista satsata. Niiden hintaa ei aina ole helppo arvioida. Paljon parempi olisi myydä mökki pois ennen kuin se pilaantuu asumattomuuden vuoksi ja käyttää rahat vaikkapa omaan hyvinvointiin. Kangasala on mökkirikas pitäjä, Suomen mittakaavalla 15 mökkirikkaimman paikkakunnan joukossa. On lukemattomia tarinoita siitä, kuinka sukulaisuussuhteet kärsivät, kun ahneus hyökkääkin yllättäen kimppuun, kun on jotain jaettavaa. Toki myönteisempiäkin vaihtoehtoja on olemassa. Nyt näyttäisi siltä, että tästä vuodesta voisi tulla jopa parempi. Lomapaikan ostajista suurin osa on yli 50-vuotiaita. Kangasalla etenkin Längelmäveden ja Roineen rannoilla olevat mökit ovat tavallisesti arvokkaita. Viime vuonna myynnissä olleille mökeille oli kysyntää. – Mökkejä ei ollut kovin paljon myynnissä, mutta ne mitä oli, menivät hyvin kaupaksi, Pelli kertoo. Se olisi vältettävissä yhteisellä puhumisella. Olen käynyt esimerkiksi Italiassa viisi kertaa, joten moottoripyöräily on tuonut minulle uuden kulttuurin ja kielen. Peltosen huomion mukaan mökkiasuminen kiinnostaa myös kaupungin keskustoissa asuvia nuoria pariskuntia ja yksin eläjiä. Osa toivoo mökille myös juoksevaa vettä, vaikka myös kantovedellä on hyvät puolensa. Peltonen huomauttaa, että mökillä jossa on kiinteä vesi, myös jätevesiasioiden täytyy olla kunnossa. Pelli kertoo, että mökki hankitaan usein siinä vaiheessa, kun lapset ovat jo kasvaneet aikuisiksi ja omakotitalosta on muutettu pienempään asuntoon. Kiinteistömaailma Kangasala tekee mökkikauppoja pääasissa Kangasalla, mutta joitain vapaaajanasuntoja tulee välitykseen myös Oriveden tai Pälkäneen puolelta. O li tilanne kumpi tahansa, asiat kannattaisi selvittää mieluummin etukäteen vielä, kun kaikki osapuolet ovat läsnä ja hyvissä voimissa. Kaikki eivät halua nykyaikaisilla mukavuuksilla varusteltua loma-asuntoa, vaan Pellin mukaan myös melko vaatimattomille 1960–1970-luvuilla valmistuneille vapaa-ajanasunnoille löytyy oma ostajakuntansa. Kaikki mökit eivät kuitenkaan siirry eteenpäin osto–myyntitapahtuman kautta, vaan merkittävä osa vaihtaa omistajaa esimerkiksi perinnönjaon yhteydessä. Tuollainen riitety on täysin turhaa. Kangasalla tämän vuoden mökkikauppa on jo alkanut. Pellin mukaan mökin hintaan vaikuttavat sijainti, koko ja kunto. Sen kautta tapaa erilaisia ihmisiä ja uusia ystäviä. Perintönä eteenpäin siirtyvän mökin kohtalo voi olla ainakin kahdenlainen: siitä riidellään verisesti muun suvun kanssa tai sitten kukaan ei halua mökkiä omistukseensa. Poikkeus ovat saarimökit. Tarvittaessa mökiltä voi kulkea myös töissä. Vapaa-ajanasuntojen laaja hintahaitari näkyy myös suosituilla asunnonvälityssivuistoilla: kaupungin alueella myytävien mökkien hinnat liikkuvat alle 40 000 ja yli 200 000 euron välillä. – Tämä pyöräni – Harley-Davidson Street Bob 1600 cc – on parasta minun elämässäni. He hankkivat usein alle 100 000 euron mökkejä, jotka tarjoavat pakopaikan arjen kiireestä. Lyhyen matkan ansiosta mökille voi lähteä lyhyellä varoitusajalla viikonlopuksi tai töiden jälkeen. Sp-Koti Kangasalan kautta mökin ostavista suurin osa asuu enintään tunnin matkan päässä. Yli 100 000 maksavat mökit sijaitsevat yleensä vesistön läheisyydessä. – Sähkö on ykkösasia, Peltonen toteaa. Peltosen mukaan myös järvellä voi olla vaikutusta mökin hintaan. – Lapsille tai vanhemmalle väelle rinnerappuselliset tontit ovat haastavia, hän toteaa
Viime vuonna tehdyistä mökeistä kuusi sijoittui Sahalahdelle tai Kuhmalahdelle, joihin rantaosayleiskaavat ovat vasta suunnitteilla. Onneksi on vielä sellaisessa kunnossa, että pystyy kokemaan maailmaa täysillä. Elinympäristölautakunta puoltaa lainavarauksen ja avustuksen antamista vuokraja opiskelijatalon rakentamiselle Puusepäntielle. – Minut tekee onnelliseksi se, että on terve. Roineelle tehtiin viisi, Längelmävedelle neljä ja Vesijärvelle yksi uusi vapaa-ajanasunto. Kangasalla ei ennestään ole opiskelija-asuntoja. Puusepäntielle, lähelle Pikkolan kampusta on tulossa kerrostalo, jossa on 18 opiskelija-asuntoa ja 14 normaalia vuokra-asuntoa. Sen merkityksen on huomannut nyt, kun ikää on tullut lisää, pohdiskelee Paula Turro. Kaksi vuotta sitten mökkejä oli yli 4 600. Alue sijaitsee Kunnantien ja Kuohunharjuntien kulmauksessa. – Olen onnellinen siitä, että olen vielä hyvässä iskussa ja terve. Partanen-Joensuu kertoo, että kaava mahdollistaa 550 loma-asunnon muuttamisen vakituiseksi. Kangasalle rakennetaan myös uusia mökkejä Kiinteistömaailma Kangasalanvälittäjä Minna Kalliovalkama myy muun muassa Sahalahdella järven rannassa sijaitsevaa mökkiä. Rakennukset sijaitsevat keskeisellä paikalla, joten niillä on oleellinen merkitys kaupunkikuvaan. Hänen mukaansa mökkien myyntiaikaa on usein vaikea arvioida. Välillä on mahdollista myöntää poikkeuslupa ennen kaavaa, mutta useimmiten ei, Kangasalan yleiskaavasuunnittelija Jenni Joensuu-Partanen kertoo. Harjusolan rakennusten kohtalo pohdinnassa Kaupunki puoltaa opiskelija-asuntoja Kaupunki käynnistää asemakaavan muutoksen keskustassa, Harjusolan korttelin länsipäässä. Monta motoristituttua on jo mennyt parhaassa iässä, sanoo Jarkko Nummela. Lisäksi huomenna on meidän 30-vuotishääpäivämme, kertovat Jaana ja Timo Ohra-aho. Kangasala kuului vuonna 2017 Suomen 15 mökkivaltaisimman kunnan joukkoon. – Kun muistaa, että tämä hetki tässä ja nyt on se kaikkein tärkein. Puusepäntien kortteliin on kaavoitettu kaikkiaan viisi kuusikerroksista kerrostaloa.. Lisäksi on ihanaa, että kesä on jo täällä ja moottoripyöräkausi alkaa, iloitsee Riitta Nummela. Sen sijaan esimerkiksi nauhataajaman ja Suinula-Havisevan ympäristössä on voimassa varsin tarkkoja osayleiskaavoja. Kaupungin tavoitteena on lisätä keskustaan perheasuntoja ja tukea työpaikkojen syntymistä. Näillä alueilla lomarakennuksen voi rakentaa vanhan tilalle tai poikkeuslupaa hakemalla. Ne määrävät osan alueista pysymään rakentamattomina tai sallivat vain vähäistä rakentamista. Viime vuonna paikkakunnalle valmistui 15 uutta loma-asuntoa. – Kokonaan uudet paikat määritellään näillä alueilla vireillä olevissa rantaosayleiskaavoissa. Lisäksi Sahalahden ja Kuhmalahden rantaosayleiskaavaehdotuksissa on yhteensä 310 loma-asunnon rakennuspaikkaa, joille rakennettavan kiinteistön voi muuttaaa vakituiseksi. KOY Taloherttua tarvitsee kaupungilta lausunnon Asumisen rahoitusja kehittämiskeskukselle (Ara). Sellaisten tarve on lisääntynyt uuden Tredun yksikön myötä. Vapaa-ajanasunnon muuttaminen omistusasunnoksi on ollut Kangasalla mahdollista vuodesta 2017, jolloin hyväksyttiin Kangasalan strateginen yleiskaava. 3 Keskiviikko 22.5.2019 Kangasalan Sanomat Gallup Mikä tekee sinut onnelliseksi. Tonteilla on huonossa kunnossa oleva kerrostalo ja kaksi huonokuntoista liikerakennusta, joiden kohtalo ratkeaa kaavan myötä. Tällä hetkellä tehdään yleiskaavaa täydentävää Maaseutualueiden osayleiskaavaa, joka valmistuu ensi vuonna tai viimeistään vuonna 2021. – Onnea on se, että on töitä. Niistä kaikki rakennettiin rantaalueelle. Loput mökeistä nousivat pienempien järvien rannoille. Se kun ei ole mikään itsestäänselvyys. Kaavasta laaditaan vähintään kaksi luonnosvaihtoehtoa, jotka tulevat nähtäville syksyllä. Kuivan maan mökin rakentaminen Sahalahden ja Kuhmalahden eteläisille, etäällä rannoista ja palveluista sijaitseville alueille onnistuu todennäköisesti rakennusluvalla. Rantarakentamista säädellään rantaosayleiskaavassa tai rantaasemakaavassa
Pohjan koulu lakkautetaan tämän lukuvuoden päättyessä. Kirkkoharjulle rakennetaan kahvila Pentosali vuokrataan kaupungille Sosiaalityöntekijä valitaan vasta elokuussa Vatialantien jatke edistyy Kirkkoneuvosto on hyväksynyt Pentosalin tilojen vuokraamisen Kangasalan kaupungille opetuskäyttöön. Laajentaminen muuttaisi ratkaisevasti rakennuksen perusmuotoa ja heikentäisi arkkitehtuuriin ja alkuperäisyyteen liittyviä valtakunnallisesti tärkeitä arvoja. Asutuksella ja työpaikoilla tuetaan tien rakentamisen mahdollisuuksia. Kahvilan tarkoituksena on kohentaa Kirkkoharjun näkötornin arvoa matkailukohteena. Summa on jo varattuna tämän vuoden budjettiin. Rekrytointiprosessin aikana eteen tulleiden sosiaalija perhepalveluiden sisäisten asioiden vuoksi hakijoita ei haastateltu ja virka päätettiin jättää toistaiseksi täyttämättä. Seurakunnan talousjohtaja neuvottelee vuokrauksen tarkemmista ehdoista ja vuokran suuruudesta kaupungin edustajien kanssa. Pohdinta hyvän, samanmielisen ystävän kanssa auttoi asiaa. Europarlamenttivaalien varsinainen äänestyspäivä on ensi sunnuntaina. Järjestelyllä mahdollistetaan Pohjan koulun oppilaiden koulunkäynti Kuhmalahden alueella. Vatialantien jatkeen eteläosan asemakaavoitus käynnistetään elinympäristölautakunnan päätöksellä. Alkuperäisestä ajatuksesta poiketen näkötornia ei laajenneta, vaan kahvila tehdään erillisenä rakennuksena. Vaalien ennakkoäänestys jatkui vielä tiistai-iltaan saakka. Urakkatarjouskysely järjestetään kesä-heinäkuussa, ja työt aloitetaan heti sen jälkeen. Vesijärven ja ja Kirkkojärven välissä sijaitseva torni on valtakunnallisesti merkitävä rakennus. Europarlamenttivaalien varsinainen äänestyspäivä on sunnuntaina 26.5. Se edustaa Stadionin tornin ohella funkkistyyliä. Alustavana ajatuksena on osoittaa asutusta maltillisesti lisää nykyisen asutuksen läheisyyteen Asemantien tuntumaan. Funkkistyyliä edustava torni on vuodelta 1931. Marja Martikainen paljasti, ettei ehdokkaan valitseminen ollut helppoa. toukokuuta asti. Tarkoituksena on, että kaavaluonnos tai -luonnokset laitetaan nähtäville syyskuussa ja kaava voisi tulla valtuuston hyväksyttäväksi vuoden kuluttua keväällä. 4 Keskiviikko 22.5.2019 Kangasalan Sanomat Kirkkoharjun näkötornin kupeeseen valmistuu vielä tämän vuoden aikana 50-neliöinen kahvila. Pääkirjastossa vaalitoimitsijana ollut Linda Mäkinen kertoi, että ensimmäisenä äänestyspäivänä oli vilkasta, viikonloppuna hiljaisempaa.. Sosiaalityön johtaja Kaisa Bragge kertoo, että virka täytetään elokuun alussa ja kesän ajaksi virkaan on tulossa sijainen. Määräaikaan mennessä saapui kaksi hakemusta, joista toinen täytti viran edellytykset. Erityisesti teollisuustonteille on Kangasalla lähivuosina tarvetta. Pitkään puhuttu Vatialantien jatke kohti pohjoista ja Ruutanaa astuu yhden askeleen eteenpäin, kun asiaan liittyvä kaavoitus Aseman alueella on päätetty aloittaa. Silloin europarlamenttivaaleissa äänesti ennakkoon hieman yli 14 prosenttia kangasalalaisista. Lapsiperheiden sosiaalityöntekijän paikka oli haettavana 3. Vatialantien jatkeen ympäristöön on tarkoitus osoittaa työpaikkatontteja. Tämä vaatii myös kulkuyhteyksien parantamista. Lukumäärä on 17,5 prosenttia kaikista äänioikeutetuista. Pohjan koulun luokat 3–6 siirtyvät Pentosaliin tulevan lukuvuoden alkaessa. Paikkakuntalaiset olivat nyt innokkaampia äänestäjiä kuin viisi vuotta sitten. 1–2-luokat käyvät jo nyt koulua Kuhmalahden päiväkodin yhteydessä. Kaavassa määritellään näiden teiden ympäristöjen maankäyttöä. Alue sijoittuu Vatialantien ja Asemantien risteyksen pohjoispuolelle. Maakuntamuseon mukaan Kirkkoharjun näkötornin kulttuurihistorialliset arvot ovat poikkeuksellisen merkittäviä. Tavoitteena on, että tilat ovat valmiit tämän vuoden loppuun mennessä. Arkkitehtisuunnittelusta vastaa Arkkitehtitoimisto Akkuna. Elinympäristölautakunta on hyväksynyt rakennuslupavaiheen suunnitelmat ja 300 000 euron kustannusarvion. Äänestää saa vain siinä äänestyspaikassa, joka on merkitty postitse tulleeseen ilmoituskorttiin. Koko Pirkanmaan äänestysprosentti oli samalla hetkellä 18,9. Kaupungilla haettavana ollut sosiaalityöntekijän virka on päätetty jättää täyttämättä toistaiseksi. Heistä naisia oli 2 194 ja miehiä 2 028. Ennakkoääniä nyt vilkkaammin kuin viimeksi Tiistaina puolenpäivään mennessä eurovaaleissa oli äänestänyt 4 222 kangasalalaista. Mukana pitää olla kuvallinen henkilöllisyystodistus, esimerkiksi sirullinen henkilökortti, ajokortti tai passi. Vaalihuoneistot avautuvat vaalipäivänä aamuyhdeksältä ja ovat auki kello kahdeksaan illalla
Mitään ei myydä laskuun -rahat taskuun! Tiedustelut: Kalervo 050 597 1085 Palvelemme torin laidalla, joka päivä! Keskusaukio 2, 36200 Kangasala, puh. • Rakennamme uuden katon säältä suojaan päivässä. Jotain saa myös ilmaiseksi! Ei kotiinkuljetusta. Liike suljettu kesälauantaisin 1.6. • 100% kotimainen toimitus, asennus paikallisella murteella . Arvonta suoritetaan 3.6.2019. 010 322 2811* (0,088 €/min) Ma-pe 9-19, la 9-16, su 11-15, www.kangasalanapteekki.fi Voit tehdä ostoksia myös verkkokaupassamme www.kangasalanapteekki.fi APTEEKKI KANGASALAN APTEEKKI Kangasalan apteekki arpoo 2 VIP-lippua Jukolan viestiin. Lähetä tiedot sähköpostitse osoitteeseen toimitus@ kangasalansanomat.fi. 044 7403 610. -20% Tervetuloa palveltavaksi! Viimeistele juhla-asusi kauniilla ja miellyttävillä sukkahousuilla Soita 03 3390 0401 vesivek.fi Me olemme tehneet niitä jo yli 25 vuotta. HKL Juurikiven tiloissa, Pikontie 1, Kangasala Mm. Ma-to 10-18, pe 10-19, la 10-16. Vanhaa ja uutta 60 -luvulta nykypäivään POISTOMYYNTI pe 24.05.2019 klo 10-18 ja la 25.05.2019 klo 10-15. TOUKOKUUSSA PALVELEMME ARKISIN KLO 10-19! Tervetuloa kylään! TERVETULOA! HelmiSimpukka Express saapui Kangasalle. alkaen. KAHVITARJOILU, TERVETULOA! www.mauripekkarinen.fi Maksaja: Eurooppa tänään ja huomenna ry 33 Äänestä! Aaltojärvi Oona, Aaltonen Markus, Ahlqvist Lauri, Ahoniemi Eemeli, Ahteneva Aino, Ahvenniemi Riku, Ekman Rosa, Haapala Taija, Hakamäki Liina-Lotta, Heman Veera, Hietanen Milja, Hiltunen Elias, Hintikka Minna, Hokkanen Nelli, Honkaniemi Lukas, Hovi Ilari, Hämäläinen Nuutti, Ilomäki Jasmiina, Jaakkola Hille, Jaakkola Tuomas, Jokela Julia, Jokinen Lassi, Jurvanen Aleksi, Jämiä Mariia, Jäppi Milja, Järvinen Onni, Kahiluoto Tuure, Kalliovalkama Roosa, Kalliovalkama Siiri, Kangasoja Noora, Karhumaa Olli, Karvinen Jenni, Kauhanen Kalle, Kauranta Emma, Kihlström Aada, Klapuri Niilo, Knuuttila Jonna, Koivuniemi Clarissa, Kokkonen Panu, Kontio Kimmo, Kopra Salla, Kosonen Reetta, Kostamo Sanni, Kukkonen Kosmo, Kulo Anniina, Kykkänen Elli, Kyllönen Elias, Kyrölä Oskari, Kärki Tuomo, Lahdelma Juho, Lappalainen Lauri, Metsä-Simola Tomas, Miettinen Kiia, Myllö Johannes, Mäenpää Elmeri, Mäkelä Aino, Mäkelä Atte, Niinimäki Leevi, Normala Inari, Nurmi Siiri, Nyberg Jesse, Ojanen Tuomas, Olin Juho, Paavola Juhana, Pajula Wilhelmiina, Palonen Aino, Palotie Taavi, Papinsaari Arthur, Paulamäki Heikki, Penttilä Heini, Piitulainen Sanni, Pitkäranta Essi, Pulkkinen Joel, Pääsky Arttu, Raivio Samuli, Rantanen Lotta, Reponen Ria, Ronkainen Anni, Rydman Otto, Ryhänen Iiris, Räisänen Aleksi, Saarela Jarkko, Saarenpää Leevi, Salmentausta Kiia, Salminen Fiia, Salminen Oskari, Salminen Valtteri, Salo Juho, Salonen Veera, Sarvi Janne, Seppi Riikka, Setälä Alice, Sipola Isa, Soikkeli Janne, Suokko Linnea, Säämäki Matias, Taimi Aleksi, Tauru Aapo, Tornikoski Taru, Tuomainen Mona, Tuominen Jaakko, Tuominen Pipsa, Uusitalo Iida, Viitala Lassi, Villgren Henriikka, Vähätörmä Eevert, Woivalin Julia ja Wäre Heidi. • Tilaa ilmainen kuntoarvio! Miettinyt kattoa monta vuotta. Älä suotta! HELATORSTAINA 30.5. Tampereen seudun ammattiopisto Tredu, Sammonkadun toimipiste. Lippu sisältää parkkipaikan, ruuat ja VIP-katsomopaikan La ja Su 15.–16.6.2019 Arvontaan voi osallistua 2.6.2019 asti. Julkaisemme tiedot maksutta.. Kangasalan lukion kevään 2019 ylioppilaat Muista lukioista ja oppilaitoksista valmistuvia kangasalalaisia Kalevan lukio: Rantanen Inka. Tule tutustumaan uusiin itse tehtyihin tuotteisiin. 5 Keskiviikko 22.5.2019 Kangasalan Sanomat Kevään lahjat Meiltä saat S-Bonusta ostoksistasi Hopeariipus 3190-10492 129,Hopeakorvakorut 3390-10666 129,Vain Timanttisilta! HAAVEIDEN SYDÄN Kultainen lyyra 2020-00016 (39,-) 21,90 Kohinoor Valerie timantti/ valkotopaasikorvakorut 2880-10025 (925,-) 625,Classic Petite 28 0160-11385 Classic Petite 28 0160-11387 129,129,249,199,Park Hill III 0260-16652 Park Avenue 28 0160-16858 KANGASALA: Prisma / Mäkirinteentie 10, p. 03 377 0940 Keskusaukio 2, Kangasala ma–pe 10–17, la 10–14 | kesälauantait suljettu kangasalankemikalio.fi Alennus voimassa 31.5.2019 saakka. Kaksoistutkinto liiketalouden perustutkinto ja ylioppilastutkinto: Hautamäki Tuomas Valkolakki tai tutkinto. St1 HelmiSimpukka Express Kangasalantie 1070, 36200 Kangasala helmisimpukka. Tervetuloa asioimaan ja osallistumaan arvontaan! Kangasalan apteekin palvelupiste palvelee koko kisaviikonlopun ajan kisakeskuksessa! Annukka Lintulahti | P. lipastoja, sohvakalustoja ja -pöytiä, TV-tasoja, hyllyjä sekä Arabian, Kupittaan ja Iittalan astioita, isoja lasipulloja ja kukkia sekä vanhoja radioita, jalkalamppuja kristallivalaisimia
Bussikyyti maksaa Kangasalta ja Pälkäneeltä 5 euroa, ja Tampereelta hinta on 7 euroa. Tampereen suunnasta tulevat autot kääntyvät Lahdentieltä Raikun liittymästä vasemmalle, minkä vuoksi liikenteen ohjaajat joutuvat välillä pysäyttämään Lahden suunnasta tulevan liikenteen. Se toteaa, että pysyvän asutuksen sijoittaminen loma-asumiseen varatulle ranta-alueelle edellyttää kaavallista tarkastelua, ja poikkeamisluvan myöntäminen aiheuttaisi haittaa kaavoitukselle. Lahden suunnasta saapuva henkilöautoliikenne kääntyy oikealle Iharin liittymästä, ja matka jatkuu reittiä Iharintie–Raikuntie. Liikenteen, turvallisuuden ja ensiavun järjestelyistä vastaava Tapani Saarinen arvioi, että Lahdentien liikennemäärä kaksinkertaistuu lauantaina Raikun läheisyydessä. Maankäyttöja rakennuslain mukaan tähän päätökseen saa hakea muutosta korkeimmasta hallinto-oikeudesta vain, jos se myöntää valitusluvan. Hallinto-oikeus vetoaa päätöksensä perusteluissa samoihin asioihin. Vain Seurabussit Seurabussit P P P P 1 KM Tie yksisuuntainen Tie suljettu vain huoltoliikenne Henkilöautot pohjoinen Henkilöautot pohjoinen Jukolan järjestäjät ohjaavat liikenteen Lahdentieltä kilpailukeskukseen kahden liittymän kautta. Pysyvä asutus vaatii loma-asutusaluetta tarkempaa suunnitelmallisuutta esimerkiksi palveluiden järjestämisessä. Tapahtuma sijoittuu valtatien 12:n eli Lahdentien tuntumaan, reilut 10 kilometriä Kangasalan keskustasta Lahden suuntaan. Eteläisen eli Iharin liittymän kautta ajavat Lahden suunnalta tulevat henkilöautot ja kaikki seurabussit. – Pyydämme autoilijoita välttämään liikkumista Kaivannon suunnalla erityisesti lauantaina kello 8–14 välisenä aikana. Jukola-viikonloppu tuo liikkumisrajoituksia kisakeskuksen ympäristöön. Kaikki seurabussit ajavat kisakeskukseen Iharintien ja Heposeläntien kautta, joista jälkimmäinen on yksisuuntainen lauantaiaamusta sunnuntai-iltaan. Pysäköinti Pikkolan kentillä ja koulujen pihoissa on maksutonta. Lisäksi myös muille vastaaville maanomistajille pitäisi sallia sama asumistavan muuttamisen mahdollisuus. Hallinto-oikeus toteaa, ettei asian arviointiin vaikuta se, että rakennuspaikka sijaitsee asemakaava-alueen läheisyydessä. Kilpailualueen parkkimaksu on 20–25 euroa. Kisaliikenteen ohjaajat ovat kovassa paikassa Lahdentiellä Raikuntien ja Iharintien risteyksissä sekä lähempänä kisapaikkaa Raikuntien ja Heponiementien risteyksessä. Lähtöpaikka on linja-autoasemalla, ja bussit pysähtyvät Aapiskukon risteyksessä. Sulkualueena on Heposeläntien ja Levontien risteysten välinen osuus. Hänellä johtaa omilla vastuualueillaan yli 700 talkoolaisen joukkoa.. 6 Keskiviikko 22.5.2019 Kangasalan Sanomat Jukolan viestin kisaliikenne aiheuttaa ruuhkia Lahdentielle Kaivannon suunnalla erityisesti lauantaina 15. Kisabussit ajavat Pälkäneeltä kerran tunnissa. Kaupunginhallitus oli ympäristöpäällikön kanssa samaa mieltä ja valitti lautakunnan päätöksestä hallinto-oikeuteen. Idästä päin vaihtoehtoinen reitti kiertää pienempiä teitä Sahalahden, Pakkalan ja Sappeen kautta Ihariin ja edelleen Raikuntielle. Tampereellakin kisakyydit lähtevät linja-autoasemalta. Kaupunginhallituksenkin kanta oli, ettei rakennusta saa muuttaa vakituiseksi asunnoksi. Järjestäjät opastavat Lahden suuntaan ajavia kiertämään Raikun risteyksen Vanhan Pälkäneentien kautta, eli Vehoniemen automuseon ohi. Näin ollen viranomaislautakunnan päätös on kumottava ja poikkeamislupahakemus hylättävä. Järjestäjät ovat varanneet pysäköintitilaa 7 000 autolle. Liikenne ohjautuu Raikkuun ja edelleen Heponiemeen lähes kokonaan Lahdentien kautta. Tapani Saarinen vastaa Jukolan liikennejärjestelyistä, turvallisuudesta ja ensiaputoiminnasta. Venlojen viesti starttaa kello 14, ja kello 23 alkavan Jukolankin kilpailijat saapuvat paikalle iltapäivän mittaan. Kylien asukkaat ja mökkiläiset ovat saaneet ajoluvat, jotta he voivat liikkua muilla rajoitetun liikenteen alueilla. Mobiililiput ovat hiukan edullisempia. Saarinen kehottaa yleisöä saapumaan paikalle ajoissa, ja mieluiten kisabusseilla. Kuuselantien ranta-alue sijaitsee Kaukajärven rannassa. Päätös syntyi äänestyksen jälkeen luvuin 5–2. Sulkualueella on puolenkymmentä asuintaloa, joiden liikennöinti toimii erityisjärjestelyin. Rakennus on rantaosayleiskaavaalueella. Alue on tuolloin todella ruuhkainen. Pahin suma osuu lauantaiaamuun ja alkuiltapäivään. Noin 2 000 autoa tunnissa tarkoittaa jonoja, tavallista alhaisempia nopeuksia ja pysähdyksiäkin. Kangasalan non-stop-bussit lähtevät Pikkolasta Tredun edestä 10–15 minuutin välein. Pikkolasta, Pälkäneeltä ja Tampereelta lähtevät kisabussit tarjoavat yleisölle sujuvimman kyydin kilpailukeskukseen. Kuuselantien loma-asuntoa ei saa muuttaa vakituiseksi Hämeenlinnan hallinto-oikeus on päättänyt, että Kaukajärven rannassa sijaitsevaa vapaa-ajanrakennusta ei saa muuttaa vakituiseksi. Pohjoinen tarkoittaa Raikun risteystä, jonka kautta kulkevat lähinnä Tampereen suunnalta saapuvat henkilöautot. Lautakunta myönsi Kuuselantiellä sijaitsevalle, noin 150-neliöiselle rakennukselle poikkeamisluvan viime vuoden elokuussa. Kaupunki perusteli valitustaan muun muassa sillä, että poikkeamislupa rajaisi pois suunnitteluvaihtoehtoja, vaarantaisi maanomistajien yhdenvertaisen kohtelun ja aiheuttaisi haittaa kaavan laatimiselle. Majaalahdentien risteykseen Pelisalmelle tulee lauantaiaamusta alkaen liikenteen ohjaus. Bussi on paras kyyti Jukolaan Juha Jäntti Jukola kokoaa Heponiemen kisakeskukseen yli 21 000 kilpailijaa ja vähintään saman määrän yleisöä. Heponiementie ja Majaalahdentie sulkeutuvat yleiseltä liikenteeltä perjantaiaamusta alkaen. kesäkuuta. Esittelijänä toiminut ympäristöpäällikkö jätti päätöksestä eriävän mielipiteen. Jos yhdelle myönnettäisiin lupa muuttaa vapaa-ajanasunto vakituiseksi, hallinto-oikeuden mukaan sama pitäisi sallia myös muille
Hyvinkääläinen Ritva Virtanen on Majaalahden mökkiläisiä. Majaalahden kylätoimikunnan puheenjohtaja Juri Lehtinen toivotti hänkin Jukolan tervetulleeksi. Avustussumma on 10 000 euroa. Poliisina 40 vuotta työskennellyt Tapani Saarinen sai vastuulleen myös turvallisuusasiat ja ensiaputoiminnan. Kesäasukas Kimmo Malmi arveli, että Jukola ei heilauta hänenkään olemistaan kovin kummoisesti. Poliisi tutkii asiaa vahingontekona. Nuorukainen kaahasi Lahdentiellä 80 nopeusrajoitusalueella 151 kilometrin tuntivauhtia ilman ajo-oikeutta lauantaina ennen aamukolmea. Jos poikkeustilanne yllättää, suurten yleisömassojen ohjailu ei ole helppoa. Se on hyvä, että saimme tilaisuuteen paljon mökkiläisiäkin. Lisätietoa liikennejärjestelyistä ja kisabusseista: jukola.com Fakta Kaahailua juopuneena Lahdentiellä Ilkivaltaa Kangasalan keskustassa Poliisi nappasi huumeissa autoilleen Vuonna 2001 syntynyttä miestä epäillään rattijuopumuksesta, törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta. Moni kyselee järjestelyistä, eikä tiedotusta ole koskaan liikaa. Kilpailukeskus nousee tällä kertaa tavallista pienemmälle alueelle. Henkilöautoilija törmäsi pyöräilijään Kangasalla Ahulinjärventien ja Saarenmaantien risteyksessä tapahtui tiistaina polkupyöräilijän ja henkilöautoilijan välinen kolari kello 19.10. Viikonloppu on loppujen lopuksi lyhyt aika. Vain YLE:n kuvausryhmä on saanut poikkeusluvan kahden dronen käyttöön. – Jukola on hyvä juttu, se tuo kylälle elämää! Vankalla kokemuksella Jukola-liikenne lyhyesti • Kilpailukeskus avautuu pe 14. Kuljettaja jäi kiinni kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta yhdeksännen kerran tänä vuonna. • Ruuhkaisin aika la klo 8–14. Kangasalan poliisin partio pysäytti kuljettajan, joka puhalsi 0,5 promillen lukemat. Säätiön toimintaedellytykset ovat 2000-luvulla heikentyneet ja taloudellinen tilanne on haastava. – Odotan uteliaana kisaviikonloppua. Liikkuminen on sallittua Levontien risteykseen asti. Talon ikkunoita rikottiin ja keittiönkaappeja sotkettiin punaisella spray-maalilla. Niiden yhteisumma on 1 289 000 euroa. Miehelle tehty huumepikatesti näytti positiivista. Ilkivallan arvioidut kustannut ovat 500–700 euroa. Törmäys tapahtui suojatiellä matalalla nopeudella. Kylien asukkaat ja mökkiläiset saivat tietoa liikennejärjestelyistä kahdessa eri tilaisuudessa. – Tällainen maaseudulle viety suunnistustapahtuma ei ole kuitenkaan välttämättä kovin todennäköinen kohde. Majaalahden kesäasukas Ritva Virtanen selvittelee Tapani Saarisen kanssa ajolupien tarvetta. – Siinä piilee aina riskejä, kun lähes 50 000 ihmistä kokoontuu tiiviiksi joukoksi. – Täällä on nyt hyvä pöhinä päällä. Pohjana on myös osallistuminen useammankin viime vuosien Jukolan valmisteluihin. Hänet kuljetettiin kuitenkin ambulanssilla Acutaan tarkastettavaksi. Jotkut voivat silti yrittää päästä läpi, mutta sulkualue on jo perjantaina todellakin suljettu, Saarinen muistuttaa. Suomen Kulttuurirahaston Pirkanmaan rahasto myönsi yhteensä 93 apurahaa. Tapahtuma vaatii paikalliselta väeltä joustavuutta, mutta ihmiset ymmärtävät tilanteen. Vanhustentalot säätiöltä kaupungille Kangasalan kaupungin vuokrataloyhtiö Kiinteistö Oy Taloherttua ostaa Kuhmalahden Vanhustentalosäätiö sr:ltä Mäntylehto-nimisen tilan rakennuksineen. Vatialantiellä jäi perjantaina puolenpäivän aikaan kiinni huumekuski. Filosofian maisteri Tuulikki Alamettälä sai informaatiolukutaidon opetusta ja opetusmenetelmiä yläkoulussa käsittelevään väitöskirjatyöhön 12 000 euroa Matti ja Helvi Heikkilän rahastosta, filosofian tohtori Marja Lähteenmäki Tampereen teollisuusperinnön suojelua käsittelevän tietokirjan kirjoittamiseen 15 000 euroa ja filosofiantohtori Milla Peltonen työryhmineen Työväenkirjallisuuden päivä -tapahtuman järjestämiseen 2 000 euroa. Vaikka tapahtuma rajoittaa elämää hetkellisesti, väki on mukana vahvasti myönteisessä hengessä. Majaalahden entisen koulun sali täyttyi tiedotustilaisuuden kuulijoista puolitoista viikkoa sitten. • Ajo sallittu Majaalahdentielle Pelisalmen ja Levontien väliselle osuudelle vain ajoluvalla la 8.00 su 18.00. • Non-stop-kisabussit ajavat Kangasalan Pikkolasta, Pälkäneen linja-autoasemalta ja Tampereen linja-autoasemalta. Hän ei usko, että Jukola häiritsee elämää mitenkään merkittävästi. Säätiö tuli osaksi Kangasalan kaupunkikonsernia Kuhmalahden liittyessä Kangasalaan vuonna 2011. Kunnantiellä sijaitsevalle kiinteistölle tehtiin vahinkoa perjantain ja sunnuntain välisenä aikana. • Sulkualue: Heposeläntien risteys Levontien risteys. – Vastasin Tampereella linnan juhlien liikennejärjestelyistä, ja olen hoitanut vastaavia tehtäviä EU-kokouksissa. Massatapahtuman järjestäjän pitää laatia suunnitelmat myös ulkopuolisen uhan varalta. Paalilan kylässä asuva Jukka Kudjoi jonotti ajolupia tilaisuuden päätteeksi. Kangasalle apurahoja Suomen Kulttuurirahaston Pirkanmaan rahasto myönsi Kangasalle viisi apurahaa vuodelle 2019. Polkupyöräilijä jäi hetkeksi maahan makaamaan, mutta pääsi lopulta omin avuin ylös. – Opasteet kertovat jo perjantaina, että tie on edempää suljettu. 5 000 euron apuraha myönnettiin Eeva ja Jouko Järvisen nimikkoapurahana. • Heposeläntie on yksisuuntainen, ajosuunta idästä länteen la 7.00–su 18.00. – Kyläläiset ovat ottaneet tapahtuman vastaan todella hienosti, Saarinen kiitteli. Näiltä pohjilta Jukolan väki imaisi minut mukaansa. Venlojen osalta sulkuaika on lauantaina kello 12.30–14.30, ja Jukolan lähtö valtaa tien kello 21.30–23.30. Poliisi tutkii kolaria liikenneturvallisuuden vaarantamisena. Häntä epäillään rattijuopumuksesta, huumausaineen käytörikoksesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta. Avustus myönnettiin myös sairaanhoitaja AMK Satu Marttilalle traumapsykoterapiaopintoihin ja koulutuspsykoterapian antamiseen syöpälapsille ja heidän perheilleen. Jukolan pääsihteeri Antti Rantala ja Tapani Saarinen vastailivat kysymyksiin. • Heponiementie–Majaalahdentie on suljettu yleiseltä liikenteeltä pe 8.00–su 18.00. Kisaviikonloppu tuo pysäköintikieltoja kyläteiden varsille. Koska tavoitteena on, että kaikki asuntojen vuokraamiseen liittyvät yhteisöt liitetään osaksi Kangasalan kaupungin vuokrataloyhtiötä, yhtiö ostaa selvitystilassa olevalta säätiöltä vuokratalotontin rakennuksineen. Säätiö omistaa kolme rivitaloa, joissa on yhteensä kolmekymmentä asuntoa. Ajo on sallittu vain seurabusseille ja asukasajoluvilla. Liikenteenohjaajat tarkastavat luvat Pelisalmella. Lisäksi avustuksen sai Kangasalan Lepokoti-Säätiö sr valokuvaja elokuva-aineistojen arkistointiin ja digitointiin. kesäkuuta klo 10. Ikääntyneiden palveluasumiseen keskittyvä Kuhmalahden Vanhustentalosäätiö on perustettu vuonna 1974. Suunnitteluja johtamiskokemus on tarpeen, kun Saarinen valjastaa vastuualueidensa töihin yli 700 talkoolaista. Kevytliikenne on kielletty sulkualueella itse kilpailujen ajan. Pöydän takana istuvat Jukolan pääsihteeri Antti Rantala ja lupien jakoon avuksi tullut Jonna Katajisto.. 7 Keskiviikko 22.5.2019 Kangasalan Sanomat Jukolan järjestäjät löysivät omasta kaupungista kokeneen miehen liikennejärjestelyjen puikkoihin. He myös jakoivat osallistujille ajolupia, jotta liikkuminen onnistuu rajoitetun liikenteen tieosuuksilla. Itse kisaviikonloppu merkitsee ainakin rajoituksia alueella liikkumiseen. Kangasalan poliisin partio pysäytti kevytmoottoripyörällä liikkuneen vuonna 1980 syntyneen miehen. Hän haki ajoluvan varmuuden vuoksi. Säätiö on asetettu selvitystilaan viime syksynä. • Liikenne Lahdentieltä ohjataan osin Raikun, osin Iharin liittymän kautta. Nopeusrajoitukset alenevat niin kyläteillä kuin Lahdentielläkin kisapaikan läheisyydessä. Saarinen tuntee turvallisuuspuolen vaatimukset ja uhkatekijät. Pienet liikkumisrajoitteet eivät haittaa. kulkuluvan haltijat pääsevät Majaalahdentielle lauantain ja sunnuntain aikana. Kaikki liikenne on kielletty sulkualueella kilpailujen lähtöjen aikana, koska Heponiementie toimii lähtöalueena. Jukola myllertää toviksi elämänmenon Raikun, Heponiemen ja Majaalahden kylillä. Viranomaiset ovat kieltäneet kuvauskopterien lennätyksen. Jos liikkuminen onkin välillä rajoitettua, sellaisista aina selvitään
Olemme saaneet lisää bussivuoroja, ja kaukolämmön tuotanto käyttää yhä enemmän uusiutuvia energialähteitä. Laskentaan helpotuksia Kohti hiilineutraalia kuntaa -hanke eli Hinku sai alkunsa vuonna 2008. • Tuotamme suurimman osan kaukolämmöstä uusiutuvilla polttoaineilla, kun Kangasalan lämmön uusi biolämpölaitos valmistuu. Kangasala on nostanut esille ilmastoasiat varhaiskasvatuksessa ja kouluopetuksessa. Pelastuslaitos sai hälytyksen noin puoli kymmenen aikaan illalla. Hinku-tiimin vetäjä, tutkimusinsinööri Jyrki Tenhunen korostaa ilmastovaikutusten ottamista mukaan kuntaelämän kaikilla osa-alueilla. Tenhunen kehottaa kuntia viemään ilmastoasiaa eteenpäin esimerkin voimalla. Veteen vajonnutta ei kuitenkaan enää saatu elvytettyä. 8 Keskiviikko 22.5.2019 Kangasalan Sanomat Mutikontiellä syttyi pieni maastopalo Huumeissa ojaan Horron risteyksessä Kalastaja hukkui Pajulanjärvellä Mutikontiellä Kangasalla syttyi sunnuntaina aamulla pieni maastopalo, kun linjaverkosta lähtenyt lähitaloja palvellut ilmajohto katkesi, mahdollisesti siihen törmänneen joutsenen vuoksi. Uudet toimintamallit myös vahvistavat yhteyksiä kaupungin asukkaisiin ja yrityksiin. Ilmastotyö tuli näkyvästi uusiin kuntastrategioihin viime kuntavaalien jälkeen. Suomen ympäristökeskuksen koordinoimassa yhteistyössä on nyt mukana runsaat 50 kuntaa. . Tavoite hiilineutraaliudesta on realistinen, mutta sen toteutuminen vaatii kovaa työtä. Hinku-yhteisö vahvistaa ilmastotyötä Juha Jäntti Esitys Hinku-yhteisöön liittymisestä menee kaupunginhallituksen ja valtuuston päätettäväksi. Kaupunki tarjoaa henkilöautoliikenteelle mielekkäitä vaihtoehtoja. Tavoitteena on ollut taajamarakenne, joka suosii joukkoliikennettä ja pyöräilyä. Kangasala on mukana kaupunkiseudun ilmastoyhteistyössä. Yksikään hanke ei ole vain ilmastohanke, mutta moni päätös sisältää myös ilmastovaikutuksia. Lautakunta päätti, että Hinkuyhteyshenkilönä toimii energiaasiantuntija Kirsti Raulo. – Asukkaiden ja yritysten vapaaehtoiset toimet ovat tärkeitä. 31 601 asukasta (9/2018) 4 Kangasala Parhaita paloja: • Kasvumme perustuu MAL-sopimuksiin ja seudullisiin rakennesuunnitelmiin, joilla pyritään tehokkaaseen ja kestävään kaupunkirakenteeseen. • Toteutamme kouluissa ja varhaiskasvatuksessa ympäristöja ilmastokasvatusta kullekin ikäkaudelle sopivilla tavoilla. – On välttämätöntä, että ilmastotavoitteet ovat esillä kuntien kaikessa tekemisessä. Kävelyja pyöräilyreitit ovat hyvässä kunnossa. Saatamme tarvita myös valtion ohjausta lainsäädännön kautta, jos päästövähennystavoitteet eivät näytä toteutuvan. Tosin laskentasäännöt ovat muuttumassa siten, että maataloustuotannon päästöt jakautuvat muuallekin kuin vain alkutuotantoalueelle. Ainakin amfetamiinin alaisena autoillut ajoi ojaan Saarenmaantien ja Horrontien risteyksessä. Vihreät muistuttavat, että asuminen, liikenne ja ruoka ovat suurimmat tekijät ilmastonmuutoksen vastaisessa taistelussa. – Olemme tehneet pitkään energiatehokkuusja ilmastotyötä kaupunkiseudun kuntien kanssa. – Kaupunki on siirtynyt kiinteistöissään uusiutuviin energialähteisiin. Ilmastoystävällisemmän energian käyttö laajenee, kun uusi kaukolämpölaitos valmistuu. 040 133 6268 Osuutemme seudun ilmastotyön taakanjaosta 10 % % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 % 70 % 80 % 90 % 100 % Seutu Kangasala Lempäälä Nokia Orivesi Pirkkala Tampere Vesilahti Ylöjärvi Chart Title Jätteet ja jätevedet Liikenne Maataloustuotanto Teollisuus ja työkoneet Sähkö Erillislämmitys Kaukolämpö % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 % 70 % 80 % 90 % 100 % Seutu Kangasala Lempäälä Nokia Orivesi Pirkkala Tampere Vesilahti Ylöjärvi Chart Title Jätteet ja jätevedet Liikenne Maataloustuotanto Teollisuus ja työkoneet Sähkö Erillislämmitys Kaukolämpö % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 % 70 % 80 % 90 % 100 % Seutu Kangasala Lempäälä Nokia Orivesi Pirkkala Tampere Vesilahti Ylöjärvi Chart Title Jätteet ja jätevedet Liikenne Maataloustuotanto Teollisuus ja työkoneet Sähkö Erillislämmitys Kaukolämpö Kokonaispäästöosuudet 2017 Jätteet ja jätevedet Liikenne Maataloustuotanto Teollisuus ja työkoneet Sähkö Erillislämmitys Kaukolämpö Kangasalan kokonaispäästöosuudet vuonna 2017 Kangasalla on ollut jo tähän asti tavoitteena taajamarakenne, joka suosii joukkoliikennettä ja pyöräilyä.. Ryhmä odottaa, että kaupungin viranhaltijat ja päättäjät tarkastelevat ilmastoasioita kokonaisuutena ja suunnitelmallisesti. Paloalueen laajuus oli 10 kertaa 10 metriä. Olemme korvanneet useissa kaukolämpöverkon ulkopuolisissa kunnan kiinteistöissä öljylämmitystä pelletillä ja lämpöpumpuilla. Esimerkiksi kasvisvaihtoehdot voisivat olla vahvemmin esillä laitosruokailussa. – Olemme ensimmäinen kaupunkiseutu Hinku-verkostossa. Kangasala on ottanut jo hyvän aikaa ilmastovaikutukset huomioon maankäytössä ja kaavoituksessa. Paikalle tullut poliisipartio löysi kuljettajan istumasta autosta. Edistyminen on vaikeampaa kunnissa, joissa on paljon maataloutta ja vilkasta läpiajoliikennettä. Rikoskomisario Antti Uusipaikka Sisä-Suomen poliisista kertoo, että kaksi miestä oli ollut kalareissulla, kun vene oli kaatunut. Asula-Myllysen tuntuma on, että kaupunki on johtoaan myöten sitoutunut ilmastotavoitteisiin. Näkyvä tiedotus työn tavoitteista ja saavutuksista on myös tärkeää. Raulon mukaan seudulliset päästövähennystavoitteet ovat jo Hinku-yhteisön tavoitteiden tasolla. – Paikalle oli tullut apuun sivullisia, jotka vetivät molemmat miehet rantaan, Uusipaikka kertoo. – Joukkoliikenne tavoittaa tehokkaasti nauhamaisen taajaman asukkaat. Pelastuslaitokselta kävi paikalla palomestari ja kolme sammutusyksikköä. Tampereen kaupunkiseudun kunnat tavoittelevat yhdessä rintamassa hiilineutraaliutta vuoteen 2030 mennessä. Muutokset ruokailutottumuksissa ovat hitaita, mutta tässäkin sitkeys vie eteenpäin. Tiivistämme laajemminkin yhteistyötä Suomen ympäristökeskuksen kanssa, kaupunkiseudun infrapalvelujen ja ilmastoverkoston kehittämispäällikkö Ritva Asula-Myllynen sanoo. Ojaanajo tapahtui lauantaina hieman kello seitsemän jälkeen illalla. – Kaupunki on tehnyt hyvää työtä siinä, että se on tiivistänyt vanhoja taajama-alueita joukkoliikennereittien tuntumassa. Paikalla oli pelastusyksiköiden lisäksi myös poliisi ja lääkärihelikopteri. Kysy lisätietoja Kirsti Raulo energia-asiantuntija p. Elinympäristölautakunta otti myönteisen kannan Vihreiden aloitteeseen. Raulo odottaa, että Hinku-yhteistyö parantaa ilmastotyöhön liittyvän tiedon saantia. – Myös läpiajoliikenteen päästöt kohdentuvat jatkossa paremmin päästöjen aiheuttajille, Tenhunen lupaa. Myös uusien alueiden suunnittelu korostaa joukkoliikenteen asemaa. Menetynyt mies oli syntynyt 1950-luvulla. Toinen miehistä oli saanut pidettyä kiinni veneestä, mutta toinen oli joutunut kauemmaksi veneestä ja vajonnut pinnan alle. Lähellä on asuinrakennuksia, mutta palo ei levinnyt niihin. • Edistämme joukkoliikennettä myös merkittävillä taloudellisilla panoksilla. • Toteutamme kaavoitusta siten, että suurin osa kasvusta ohjautuu kävelyja joukkoliikennevyöhykkeille. Hinku vahvistaa sitoutumista yhteisiin tavoitteisiin, Raulo toteaa. Kangasala näyttäytyy hyvän elinympäristön paikkakuntana. Kangasala suuntaa kohti kuntien Hinku-yhteistyötä, jonka tavoite on hiilineutraali kunta vuonna 2030. Vuonna 1979 syntyneelle miehelle tehtiin huumepikatesti, joka näytti positiivista. Hinkukunnat ovat edenneet päästövähennyksissä keskimäärin hiukan muita kuntia nopeammin. Lähistöltä löytyi kuollut joutsen. – Voisimme ottaa muutenkin oppia muualla hyväksi havaituista käytännöistä. Kaupungin energiatyöryhmä toimii myös Hinku-työryhmänä. Maaja metsätalous tarjoavat tapoja hiilinielujen vahvistamiseen paikallisestikin. Häntä epäillään huumerattijuopumuksesta, kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta ja liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. – Yksittäisen kunnan pitää asettaa kasvihuonepäästöjen vähentäminen strategiseksi tavoitteeksi kaikessa päätöksenteossa. Edistämme energiatehokkuutta kiinteistöissä, tievaloissa ja vesilaitoksella. Poliisi tutkii asiaa kuolemansyytutkintana eikä siksi tiedota asiasta enempää. Valtuustoaloitteen laatinut Vihreiden valtuutettu Sonja Koto ja valtuustoryhmän puheenjohtaja Stiina Lahikainen ovat tyytyväisiä, että osallisuus Hinku-yhteisössä on toteutumassa. Itä-Kangasalla Vehkajärvellä sijaitsevalla Pajulanjärvellä hukkui perjantai-iltana kalastamassa ollut mies. Liikenteen päästöt vähenevät myös valtakunnallisten toimien kautta. – Se on tärkeä huomio, että sivistyssektorin pitää olla tiiviisti osallisena kuntien ilmastotyössä
Kaikki työt hoidetaan viikon aikana. Aloite siirrettiin kaupunginhallitukseen ja edelleen sosiaalija terveyslautakuntaan. Lautakunta perustelee päätöstään sillä, että tutkimuksissa saatu näyttö liukuesteiden eduista kaatumisten ehkäisemisessä on vähäistä. Perussuomalaisten valtuustoryhmä ja 13 muuta valtuutettua esittivät, että kaupunki selvittäisi, kuinka paljon kustantaisi kenkien liukuesteiden hankkiminen ja jakaminen yli 70 vuotta täyttäneille kotona asuville ja muille sairauden tai vamman vuoksi niitä tarvitseville ja varaisi tarvittavan summan vuoden 2020 budjettiin. 99 €/kk Toteutamme myös käyttövesija lämpöverkkoremontit www.suomenvesiturva.fi Jaakko Ollila 050 911 5149 jaakko.ollila@suomenvesiturva.fi VARAA AIKA MAKSUTTOMAAN KUVAUKSEEN NYT VARATAAN KEVÄÄN JA KESÄN PARHAAT ASENNUSAJAT! KÄSISAMMUTTIMIEN TARKASTUS JA HUOLTO Kangasalan alueella suoritetaan lakisääteinen käsisammuttimien tarkastus Tampereen Sammutinhuolto Oy:n toimesta seuraavasti. Samaan aikaan otetaan käyttöön myös varausten itsepalvelunouto. Kiinniolo huomioidaan eräpäivissä ja aineistoille annetaan pidempi laina-aika. Omatoimiajan lisääminen vaatii tilateknisiä muutoksia muun muassa ulko-oven vaihtamista ja kameravalvonnan asentamista. . Sahalahden kirjasto on remonttitöiden lisäksi kiinni myös 1.– 29.7. • Sammuttimien tarkastus 6 € • • € • Sammutin 2 kg 16 € • Sammutin 6 kg 35 € • Sammutin 12 kg € • Sammutin 5 kg Co2 100 € • Nestesammutin 6 litraa 65 € Tampereen Sammutinhuolto Oy www.tshoy.. KOKO VIIKON AJAN 24.5. Sukitusmenetelmällä rakenteita rikkomatta 3-5 päivässä VIEMÄRIREMONTIT Rahoitus alk. Muutoksia ei viime kesään verrattuna ole tapahtunut. Hatanpään valtatie 34 G, P. Loput paikat avattiin alkuviikosta. Matonpesupaikat ovat joka tapauksessa jo auki. Omatomiaikana ovesta pääsee sisään kirjastokortilla ja tunnusluvulla. Voitto oli vuoden ensimmäinen neljännesmiljoonan osuma. klo 14 saakka JOKAISESTA OSTOKSESTA VAPAA PÄÄSY ARIMO MUSTOSEN stand up -esitykseen 24.5. henkilöstön lomien keskittämisen vuoksi. . Kirjasto on auki maanantaista torstaihin ja sunnuntaina kello 21 asti ja perjantaina sekä lauantaina kello 18 asti. Asiakaspalvelua kirjastosta saa kello 10 eteenpäin. Muutostöiden vuoksi kirjasto on suljettuna 10.–16.6. klo 9.00–12.00 Kangasala, Palolaitoksen piha Ulkona ja autossa oleva käsisammutin tulee tarkastuttaa vuoden ja sisällä oleva käsisammutin kahden vuoden välein. Sen mukaan kaupunki voi tehdä muuta poikkihallinnollista työtä kaatumisten ehkäisyssä. Kangasalan 250 000 euron voitto tuli kymppitason täysosumalla, joka oli pelattu 0,50 euron rivipanoksella kunkkukertoimilla. Ainut sitä suurempi voitto tänä vuonna on tammikuussa Pelloon osunut 500 000 euron voitto. Juuriharjat voi taas kaivaa esiin Säätiedotuksen seuraaminen vaatii ehkä nyt tarkkuutta, koska sateitakin on luvassa. 9 Keskiviikko 22.5.2019 Kangasalan Sanomat SEINÄN MAALAUS | PELTIKATON MAALAUS | TIILIKATON PINNOITUS MEILTÄ OSTAMINEN ON VAPAAEHTOISTA. • myynti@tshoy.. Omatoimiajan ansiosta kirjastoon pääsee joka päivä kello 7 alkaen. Tarvittavan nelinumeroisen tunnusluvun saa henkilökunnalta. Kirjastoon tulee lainausja palautusautomaatti, jota pystyy käyttämään omatoimiaikana. Omatoimiajan ansiosta Sahalahden kirjaston aukioloaika lisääntyy huomattavasti aikaisemmasta. Kangasalla omatoimiaika on jo käytössä Vatialan kirjastossa. PYYDÄ TARJOUS! 029-1700463 www.sorcolor.fi “TÄMÄ ON PENTTI VIIDES KESÄ, KUN AIOT JÄRJESTÄÄ NE MAALAUSTALKOOT” PINNOITEKAUPPA SBL DECOR Hampuntie 5 A KANGASALA Ma Pe 9:00 17:00 La 10:00 15:00 www.sbl.fi VERKKOKAUPPA Parempaa pintaa LÖYDÄ SISÄINEN SISUSTAJASI MAAHANTUOJAN VARASTON TUULETUSPÄIVÄT KANGASALLA Mahtavia tarjouksia kaikista maahantuomistamme tuotteista: mikrosementtiä, efektimaaleja, nestemäistä kangastapettia, laasteja, erikoistyökaluja. Juuriharjaa pääsi käyttämään jo viime viikon lopussa Vesaniemessä, Sahalahdella ja Kuhmalahdella. Aloite liukuesteistä ei edennyt Lautakunta päätti, ettei se katso perustelluksi esittää valtuustoaloitteessa ehdotettua määrärahavarausta liukuesteiden hankintaan vuoden 2020 talousarvioon. 03 2133 277, 040 552 7262 Omatoimiaika vaatii muutostöitä Sahalahden kirjastossa otetaan käyttöön omatoimiaika syksyn 2019 aikana. Ellei yllätyksiä ole tullut, Kangasalan matonpesupaikat ovat käyttökunnossa tänään keskiviikkona. 25.5. Kolmannen sijan jakavat jo kymmenen 200 000 euron voittoa. Muhkea Keno-voitto Kangasalle Kangasalalainen nettipelaaja voitti viime viikolla 250 000 Kenosta. Pääkirjasto aukeaa maanantaista lauantaihin kello 9. Kunkutetun täysosuman voittokerroin on 500 000. virallisiin avajaisiimme Rakkautta ensipinnoituksella 23.-25.5. Kangasalla mattopesulle pääsee Asemalla Puusuutarintiellä, Havisevalla Siitamantiellä, Huutijärvellä Myllytiellä, kirkonkylällä Vesaniementiellä, Kautialassa Pilkkimiehenpolulla, Kuhmalahdella Taidetiellä, Liutussa Toikantiellä, Sahalahdella Pakkalantiellä ja Ruutanassa Kuusitiellä.
18 Sahalahden kouluun lähtevien siunaaminen kirkossa. Pappi tavattavissa klo 9.15 kirkon lastenhuoneessa. Ajankohtaista verkossa – kangasalanseurakunta.fi KEVÄTPÄIVÄ HEINÄKALLIOLLA 25.5. 4.6. 040 309 8081. TAIZÉ-RETKI Lähde mukaan nuorisotyön matkalle Etelä-Ranskaan, Taizén ekumeeniseen kristilliseen yhteisöön. Kerho on maksuton eikä erillistä ilmoittautumista tarvita. mennessä Riikka Rantakalliolle p.040 3098042. Silloin Jumalan rauha, joka ylittää kaiken ymmärryksen, varjelee teidän sydämenne ja ajatuksenne, niin että pysytte Kristuksessa Jeesuksessa”(Fil.4:6). Tarkoitus on laulaa ja harjoitella seurakunnan kanssa läpi messussa olevat virret. Markku Mustajärvi, Tarja Sillanpää. 10 Keskiviikko 22.5.2019 Kangasalan Sanomat Siunaus toimitettu. Maanantaina 27.5. Tiistaina 28.5. Koulutielle siunaaminen sahalahtelaisille, koulunsa syksyllä aloittaville ekaluokkalaisille. Aina en tiedä miten laulut mieleeni valikoituvat, ihan kuin joku niistä muistuttaisi. Paluu noin klo 16. Tervetuloa rukoilemaan lausuen ja laulaen! Jukka Heroja johtava kanttori Syntyneitä Sonja ja Mikko Vaaralan perhe kasvoi pienellä tytöllä 28.4. Joku muu tietää minun tarvitsevan rukousta. Lounas, kahvi ja sauna 25 e. Lämmin kiitos osanotosta. Ilmoittautumislinkki löytyy seurakunnan verkkosivuilta. Retki tehdään 14.-20.10. 9.30-11.30 Olohuone Perhetalolla. Entä riittääkö pelkkä huolestunut katse kun isä hakee vielä yhden oluen vaikka kolmas erä ottelusta päättyy juuri. klo 17 Vehkajärvellä, Taipaleella, Taipaleenpolku 37. Seurakunnan virastot avoinna ma ja ti 9–14, to 10–17, pe 9–14. Onko pelkkä hiljainen ”kiitos” riittävä rukous. Toivomme, että lapsella olisi mukana siunauksessa kummi tai muu läheinen aikuinen. To 18.00 Rukoillaan herätystä! Pe 19.00 Life-ilta nuorille. Kastetut: Eliel Aarni Wiljami Henttula, Aatu Antero Naskali Avioliittoon aikovat: Sami Petteri Nikupeteri ja Sanna Maria Hemmilä Kuolleet: Aune Irene Niemi 89v., Matti Juhani Vartiainen 69v., Jukka Jouni Ahvenjärvi 66v., Pentti Olavi Puranen 66v., Marko Mikael Saario 46v. (Yrjö Jylhä) Siunattu läheisten saattamana. Ei tiellä tuttua kulkijaa vaan muistot kodissa asustaa. Ota yhteyttä, mediamyyjä Sari Rönö p. Tarjolla pelejä, pientä purtavaa ja hyvää seuraa. Luomiskertomus ja muut Raamatun alkuluvut ovat täynnä ikuista viisautta. Klo 11.30 Lounas, 12.30 seurat, kahvia, hiljaisuuden polku ja mahdollisuus saunomiseen. Linja-auto lähtee klo 8.30 Kangasalan kirkolta ja kulkee Kangasalantietä Tampereelle päin. 9 rukouspiiri Seurahuoneella. Osallistumismaksu: 550€. läheisten ja ystävien saattamana. Keskiviikkona 22.5. 9.30-11.30 Olohuone Perhetalossa. klo 8. . Lämmin kiitos osanotosta. Su 11.00 Ehtoollisjuhla, Pertti Lehmuskoski, Laura Oranen, pyhäkoulu. klo 11.30-16.15. Perjantaina 24.5. Sahalahdelta ja Kuhmalahdelta tuleville järjestetään kuljetus Kangasalle. Entä onko rukousvastaus esimerkiksi se, että auton ikkunaan ei tullutkaan sakkolappua vaikka pysäköintikiekko kiireessä unohtui. Lämmöllä muistaen Vesa, Tarja, Niklas ja Sofia Pasi, Toni ja Kristiina Mika . Välillä oma rukoukseni on todellakin pelkkä huokaus tai mieleen nouseva laulunsäe. Ilm. Sunnuntai 26.5. Keskiviikkoisin suljettu. HELLUNTAISEURAKUNTA Myllystenpohjantie 8, 36200 Kangasala www.kangasalanhelluntaiseurakunta.fi Kaikki ovat tervetulleita tilaisuuksiimme! Ke 11.00 Päivärukous. Riikka Hämäläinen, Jukka Heroja, Kangasalan kirkkokuoro. Tunnelma kirkossa on mukava ja leppoisa, ja paikalla on aika hyörinä, kun messuryhmä valmistautuu kohta alkavaan messuun. Retken hinta on 25 euroa (sis. Matkan varrella olevilta pysäkeiltä pääsee kyytiin. Kolehti: Koulutuksen mahdollistamiseen ja tukemiseen kehitysmaissa Kirkon Ulkomaanavun kautta. Mitä oikeastaan on rukous. Mukana Olli Kaskelma ja Janne Kyrönlahti. Torstaina 23.5. Parkin lauantai-illat jäävät kesätauolle, kun kesäkauden kesänuortsit alkavat. klo 18 Sahalahden srk-talolla 19.6. klo 18 Rantasaunalla, Saunatie 59, Sahalahti 25.7. . Ilm. Virret ovat jumalanpalvelusten ja toimitustemme lauluja. Frantsilan Kehäkukassa. 8.30 Aamurukous Kangasalan kirkossa. Keskiviikkona 29.5. Kuolinilmoitus lehdessä on kaunis tapa muistaa poisnukkunutta. ”Sydämen puhetta Jumalan kanssa”, 5. Virret tutuksi ennen messua! Messun uudemmat virret opetteluun. Järj. Raamattu luonnehtii rukousta esimerkiksi näin: ”älkää olko mistään huolissanne, vaan saattakaa aina se, mitä tarvitsette, rukoillen, anoen ja kiittäen Jumalan tietoon. Järjestäjinä Eläkeliiton Kangasalan yhdistys ja Kangasalan seurakunta. Lämmin kiitos osanotosta. Riittääkö rukoukseksi pelkkä huokaus, kun lapsi pyllähtää puhtaalla haalarilla ensimmäiseen kuralammikkoon. Pienokaisella oli painoa 3690 g ja pituutta 51cm. 16.30-18 Pyhän Mikaelin alttarikilta, kouluikäiset, Kangasalan kirkossa. Tiistaina 28.5. 22.01.1942 17.04.2019 Hämeenlinna Tampere Rakkaamme o.s. 050 404 1146. Taizé on ekumeeninen kristillinen yhteisö, joka sijaitsee Keski-Ranskan itäosissa ja on suosittu matkakohde nuorille kristityille ympäri maailman. 18 Toukosiunaus Suinulassa Seppälän Timon tilalla, Seppäläntie 52 Suinula. Uusheräys. Sunnuntain kohdalla on alaotsikko ”sydämen puhetta Jumalan kanssa”. Hinta 3 euroa / suunta. retkelle päättyy heinäkuun lopussa. 18 Vatialan talli Vatialan srk-kodissa. Tärkeää ei ole laulaako ”oikein” vai ”väärin”, vaan kaikki laulu vapauttaa kehoa jännitteistä. klo 18 Pesosilla, Marjanraitti 5, Sahalahti, musiikki Henna Nieminen, nukketeatteri Sanan voimaa Rakkaamme siunattiin Huutijärven kappelissa 11.5. klo 18 Pekka Simojoella, Rantatie 3, Huhmari 17.7. KESÄN PIHASEURAT 5.6. Konfirmaatiomessu klo 11, pienryhmä, Kangasalan kirkossa. Rakkaudella kaivaten Marita Kauko ja Tarja Jukka, Merja ja Juuso Janne ja Marinjo sukulaiset ja ystävät . SAHALAHDELLA Lauantaina 25.5. Tervetulleita ovat kaikki Sahalahdella syksyllä koulupolkunsa aloittavat lapset ja heidän läheisensä. Virsivartin aikana harjoitellut virret eivät tunnu niin uusilta messun aikana. Näin ääni vähän lämpenee, ajatus ja pää heräävät, koska laulaminen lisää hapenottokykyä ja verenkiertoa. 8.30 Aamurukous Kangasalan kirkossa. 14 käsityöpiiri Seurahuoneella. 10 13 Käsityöpuoti ja kirpputori Rekolassa. p. Rippikoulussa opetan nuoria että virsi on myös rukousta. sunnuntai pääsiäisestä Messu klo 10 Kangasalan kirkossa. 28.7.1961 18.2.2019 Rakkaamme Sirpa Hannele SÄILÄ Niin äkkiä päivä sammua voi, ei kohtalon kello edeltä soi. 28.06.1952 02.05.2019 Kangasala Kangasala Rakkaamme Pentti Olavi PURANEN Kun kerran viimeisen suljen nämä silmäni unista maan, yhä ylemmäs silloinko kuljen, yhä kauemmas nähdäkö saan. Kehoon leviää fyysisesti hyvä olo, koska laulaminen tekee hyvää meille jokaiselle. 17.30-19 puuhakerho Suoraman srkkeskuksessa. IKÄIHMISTEN RETKI HÄMEENKYRÖÖN Perjantaina 14.6. 9.30 Olohuone Perhetalolla. 040 309 8000 KANGASALAN SEURAKUNTA JUMALANPALVELUKSET Lauantai 25.5. Kesäkauden avauksessa musavieraana akustinen kls.! 22 Parkki-Cafe Parkissa. 11.7. kuljetuksen, aamupäiväkahvin ja lounaan). Lisätiedot Jommulta, puh. 19-23 Nuorisotyön kesänkorkkaus Parkissa. klo 18 Ranta-Einolassa 31.7. Kolehti: Evankelioimistyöhön ja teologiseen koulutukseen Suomen Lähetysseuran kautta. . klo 18 Heikki ja Mirja-Liisa Sulanderilla, Majaalahdentie 112 7.7. Tervetuloa kesäretkelle! Käymme mm. Eli tuleeko aloite tarvitsemaani rukoukseen kuitenkin ylhäältä. Lämmöllä muistaen äiti Jukka perheineen Jari perheineen sukulaiset ja ystävät . Sydän itkee kaipuuta, ikävää, enää muistot helminä kimmeltää. Ti 18.00 Rukousilta. Pastori Marko Sagulinin johdolla syvennytään Vanhan testamentin alkulukuihin. Virsivartti on lyhyt tuokio ennen messua, jossa sen päivän virret opetellaan. Ensi sunnuntaina on Rukoussunnuntai. Rämö Irja Marjatta VIEMERÖ Jäi kotipiha hiljainen, sen puut ja pensaat lintuineen. Aikuisten retkihinta on hieman korkeampi riippuen majoituksesta. Virsivartti klo 9.30. Voit keskittyä messun viettämiseen, sen teksteihin ja tunnelmaan. 18 Raamatun alkuluvut -raamattuluento nuorisotila Parkissa. Olet lämpimästi tervetullut. Se on tulevanakin sunnuntaina kello 9.30 ennen messua Kangasalan kirkossa. Myllystenpohjantie 2
Arja Seppäsen, veturinkuljettajan tyttären ja entisen SM-tason urheilijan, ura papiksi on kulkenut muun muassa pesäpallokentän ja kirkkohallituksen kautta. Kangasalan seurakunnan palvelukseen Seppänen tuli tammikuun alussa Perhetalon perheterapeutiksi. – Toiseksi ajattelen, että pappisvihkimyksen jälkeen pystyn palvelemaan seurakuntaa entistäkin paremmin esimerkiksi sakramenttien jakamisen ja toimitusten kautta. Konsertissa kuullaan ääninäytteet jokaisesta kellosta, lyhyt kellojen esittely ja soittonäytteitä ohjelmista. Pappisvihkimys tuntuu tärkeältä oikeastaan kahdesta syystä. Tie seurakunnan työhön alkoi jo nuorena. On muun muassa ehtookellot, huomenkellot, papinkellot ja sanomakellot. Olen monella tapaa innostunut näkemään, mitä kaikkea pappeus tuo mukanaan! Kangasala ei ole Harjulle ennestään tuttu kaupunki. kello 11–15. Arja Seppänen ja Petra Harju päätyivät varsin erilaisten vaiheiden kautta Kangasalan seurakuntaan. Viimeisenä opiskeluvuotenaan Petra Harju työskenteli opintojen ohella uskonnonopettajana. Vielä Mikko Kohosen edeltäjä soitti kelloja tornista. Kirkonkelloja soitetaan Kangasalla yleensä tekstiviestin ja puhelinsoiton kautta. Jotta saa pappisvihkimyksen, tarvitsee työpaikan, ja tuntuu hienolta saada olla kutsuttuna tekemään yhden tietyn seurakunnan, Kangasalan seurakunnan, työtä. Alun perin en ajatellut valmistua vaan poimia kiinnostavia opintoja laajasta tarjonnasta. Tarinan mukaan kauniina kesäyönä voi Ukkijärvellä kuulla kellojen soivan. Kuhmalahdella olevan Vehkajärven kirkon kelloja soitetaan edelleen naruista. Maisteriopinnot tarjosivat kuitenkin kutkuttavan mahdollisuuden saada teologian maisterin paperit kolmen vuoden opintojen myötä. – En ajatellut missään vaiheessa, että se olisi eläkevirka ja kun sisäinen tunne tuli, että on jonkin uuden aika, olin valmis lähtemään. Harju toimii Kangasalla seurakuntapastorina, mutta hänen työalanaan on nuorisotyö. Arja Seppänen kertoo, että kouluttajan ja kehittäjän identiteetti on hänelle tärkeä. Petra Harju valmistui Helsingin yliopistosta teologian maisteriksi huhtikuussa. Legenda kertoo, että Isonvihan aikana kirkon edelliset kellot olisi piilotettu ryöstöuhan vuoksi Ukkijärveen. Arja Seppänen, 60, toimii perheterapeuttina ja Petra Harju, 24, aloittaa seurakuntapastorina. Kangasalan kivikirkossa on kolme kelloa, joilla voi soittaa erilaisia soittosarjoja tai ohjelmia, joilla kullakin on oma viestinsä. Toimitusten kautta saan olla mukana perheiden elämän erityisissä paikoissa. – Tulen tekemään töitä erityisesti nuorten kanssa, mitä odotan myös suuresti: nuorisoja rippikoulutyö on minulle tuttu ja rakas työmuoto jo vuosien ajalta. Häntä innostavat erityisesti toiminnan matala kynnys ja kodikkuus. – Voin tehdä omaa työtäni perheterapeuttina, mutta työnkuvani laajenee luontevasti vihkimyksen myötä. – Seurakuntapastoria minusta ei tule, mutta pappina voin esimerkiksi vihkiä pariskuntia, joiden kanssa olen tehnyt työtä. – Ajattelen, että minulla on ensisijaisesti vahva seurakunnan työntekijän identiteetti. päivänä. Kangasalla kirkonkelloilla on 12 erilaista ohjelmaa, joilla kullakin on nimi ja tarkoitus. – Olen viihtynyt myös siinä työssä erinomaisesti. Niinpä hän suunnitteleekin Perhetalon toiminnanjohtajan kanssa täydellä höyryllä Perhetalon toimintaa. Pappisvihkimys on tärkeä etappi erityisesti kahdesta syystä. – Olen ollut lapsesta asti mukana seurakunnan päiväkerhoissa, pyhäkouluissa ja tyttökerhoissa. –Halusin opiskella rauhassa ja saada omaan hengelliseen nälkääni ravintoa. Arja Seppänen sanoo, että on hienoa, että jatkossa hän voi toimia tehtävässään myös vihkimyksen saaneena pappina. Työvuosia ei kuusikymppisellä ole enää paljon ja Arja Seppänen haluaa käyttää ne perheja parityöhön. Onneksi elämässä ehtii tekemään useampia kiinnostavia asioita. Pappisvihkimyksessä on Seppäselle kyse ennen kaikkea Jumalan kutsun kuulemisesta, kutsumuksesta. Kelloja ei koskaan löydetty. – Odotankin innolla sekä paikkakuntaan että ihmisiin tutustumista, uusia monipuolisia työtehtäviä sekä sitä, että opintojen jälkeen saan vihdoin keskittyä täyspäiväisesti seurakunnassa Jumalan ja ihmisten palvelemiseen. Oman rippikouluni jälkeen lähdin mukaan seurakunnan kerhonohjaajaksi ja isoseksi. Seppänen pääsi opiskelemaan teologiseen tiedekuntaan ja suoritti maisteriopinnot kolmessa vuodessa. – Työskentelin Savossa liikunnanopettajana kymmenen vuotta. Automatiikka hoitaakin esimerkiksi ehtooja huomenkellot. Kahdella ohjelmalla ei ole vakiintunutta käyttöä, ja neljää soittosarjaa käytetään valikoiden. Tunsin, että tätä haluan tehdä työkseni. Finnen kello valmistettiin Tampereella Lokomon tehtaalla. Tupu Sammaljärvi TAMPEREEN HIIPPAKUNTA / JUSSI VALKEAJOKI Uusi ylioppilas Tuisku-Tuulia Grönholm Nurmeksen lukio isovanhemmat onnittelevat Ulla ja Petri Kaivola Onnea 50-vuotishääpäivänä 24.5.2019 Teppo ja Teemu perheineen Kiitos Pikkolan päiväkodin varhaiskasvatusja esiopetusyksiköille ammattitaidolla ja ennen kaikkea rakkaudella tehdystä työstä. Oli etuoikeutettua, että saatoin olla kirkon työssä ilman kirkollista koulutusta. mummi Riitta Puisto Harvinainen kirkonkellokonsertti helatorstaina Kangasalla kuullaan torstaina 30.5. tiettävästi seurakunnan ensimmäinen kirkonkellokonsertti. – Iso liikahdus tapahtui, kun pääsin liikuntatieteiden maisterin papereilla kirkkohallitukseen perhetyön asiantuntijan tehtävään. Kuva: Jussi Valkeajoki, Tampereen hiippakunta. 11 Keskiviikko 22.5.2019 Kangasalan Sanomat MUISTAN YSTÄVÄÄ Kaksi tietä papiksi Kaksi Kangasalan seurakunnan varsin eri-ikäistä työntekijää vihittiin papiksi samassa pappisvihkimyksessä toukokuun 19. Olin jo silloin kiinnostunut perhetyöstä ja suoritin terapeuttisia opintoja. Vuonna 2013 oli teologian vuoro. Kirkonkellokonsertti on osa seurakunnan ilmaista koko perheen Helahulinat-tapahtumaa, joka järjestetään Kangasalan keskustassa Tapulinmäellä torstaina 30.5. Kangasalan kivikirkon kelloista kaksi vanhinta on 1700-luvulta ja yksi kello on kirjailija Jalmari Finnen lahjoittama. – Monelle ihmiselle kirkonkellot vain soivat, mutta sitä ei tiedetä, mitä kellot kertovat, sanoo suntio Mikko Kohonen. Teologian opinnot olivat Seppäselle jo parikymmentä vuotta sitten toinen lisäopiskelujen vaihtoehto, silloin kuitenkin terapiaopinnot veivät pidemmän korren. Olen aina viihtynyt seurakunnan toiminnassa erinomaisesti, ja viimeistään opintojeni aikana kesäteologina ymmärsin löytäneeni seurakunnasta paikan, jossa todella viihdyn. Kuusi ohjelmista on jatkuvasti käytössä, niitä soitetaan viikoittain
Musiikissa on voimaa moneen. Hienoa se silti oli. 12 Keskiviikko 22.5.2019 Kangasalan Sanomat Tekstit julkaistaan kirjoittajan nimellä, joskin myös nimimerkin käyttö on sallittua perustelluista syistä poikkeustapauksissa. Kun nyt kuitenkin joudumme vielä sietämään Kangasalan kaupunkia, voisiko se edes taata, että kylältämme jatkossa Huutijärvelle suuntaavat lapset pääsevät oikeasti turvalliseen kouluympäristöön. Kesäloma meni, odotettu uusi lukukausi alkoi. Tämä voi tulla myöhemmin kalliiksi. Sitten sain neuvon, joka syöpyi muistin lokeroihin kuin hapolla poltettuna: ”Mene luokkaan, kun kello soi, merkkaa päiväkirjaan tunti pidetyksi ja tule pois, kun kello soi. Keksittiin, että hän ei ole muodollisesti pätevä. Näin sisäilmaongelmat siirtyvät paikasta A paikkaan B ja puhtaat tilat menevät jälleen pilalle. Siihen aikaan rock oli äänekästä nuorisokapinaa. Nyt se kaikki on riistetty kylämme lapsilta. Kun koulu on arvostellut oppilaan, se on tehnyt tehtävänsä”. Taisi olla ainoa savuton päivä Pikkolassa. Se oli balsamia vanhoihin arpiin. Tuliko mukaan vielä Timo Kahilaisen ja hänen kumppaniensa Missing Link, vai olivatko nämä herrat jo kasvaneet ulos Pikkolan piiristä. Tekstin enimmäispituus välilyönteineen on 3 000 merkkiä. Mitä palveluja kaupunki tarjoaa kärkihankkeiden ja nauhataajaman ulkopuolella oleville kangasalalaisille vastineeksi kiinteistöveron maksamisesta. Isossa AppleGarden Rock-mainoksessa todettiin, että konserttinne on savuton. Sikäli koulu oli erikoinen, että sitä ei halunnut pitää elossa kunta tai kaupunki, vaan kyläläiset ja koulun mahtava henkilökunta. Vakituisten asukkaiden lisäksi myös vapaa-ajan asunnoissa asuvat tuovat kaupungin kassaan merkittävän määrän kiinteistöveroja. Yksityisteiden kunnossapito ja peruskorjaukset jäävät kuitenkin lähes kokonaan tieosakkaiden itsensä maksettavaksi. Oppilaan isä hommasi ilmaiseksi rekkalavan. Kaikkiin Lukijalta-palstalle tarkoitettuihin teksteihin pitää liittää kirjoittajan nimen lisäksi osoite ja puhelinnumero. Sähköpostit: toimitus@kangasalansanomat.fi Kirjeet: Kangasalan Sanomat, Myllystenpohjantie 2, 36200 Kangasala Kangasalan kaupungin kärkihankkeita vuodelle 2019 ovat muun muassa Lamminrahka, Saarenmaa ja Tarastenjärvi. Kaupungin viranhaltijoiden ja luottamushenkilöiden tuleekin seuraavaa budjettia laatiessaan varmistaa, että yksityisteiden ja kaupungin vanhojen asuinalueiden päällystettyjen katujen kunnossapitoon varataan riittävästi määrärahaa. Sitä Huutijärven puukoulu ei ainakaan varmuudella ole. Myös Kristiina Tanhualle näytettiin lopulta ovea. Niin oli meidänkin konserttimme, mutta se johtui vain siitä, että rehtori uhkasi lopettaa koko konsertin siltä seisomalta, jos joku polttaa. Hyvä niin. Kautialan koulusta tulee mieleen positiivisia asioita: monipuolisuus, luovuus, edelläkävijyys, lapsiystävällisyys, välittäminen ja lämpö. Tärkeitä hankkeita, mutta minne unohtuu muu Kangasala. Tarvetta on myös lisäbussivuoroille, sillä kouluaamujen linjaautot ovat jo nyt välillä tupaten täynnä. Kaupungissa sijaitsevat yksityistiet palvelevat suurta osaa kaupungin asukkasita, luonnossa liikkujista ja syksyisin erityisesti marjastajia ja sienestäjiä. Onneksi koulussakin asenteet ovat muuttuneet. Toinen merkittävä kaupunkilaisten tasa-arvoa alentava tekijä on vesiosuuskunnilta perittävä vesimaksu. Uuden AppleGarden Rockin järjestäjillä ja oppilailla on sponsoreita puhaltamassa myötätuulta. Hän sanoi huomanneensa, että olen antanut omaa aikaani oppilaille. Monet ovat tuntuneet olevan jopa kateellisia siitä, mitä oppilaat ovat Kautialassa saaneet. Toimituksella on oikeus harkintansa mukaan lyhentää ja muokata tekstejä. Mika Säpyskä Onneksi ajat koulumaailmassa ovat muuttuneet Omasta ja Kristiina Tanhuan puolesta tahdon kiittää Kangasalan Sanomia kauniista sanoista artikkelissa Nostalgiasta syntyy musapitoinen päivä Pikkolaan (KS 8.5.) Muistitte meidät. En ollut ryhtynyt opettajaksi sen tähden, että oppilaiden arvostelu olisi tärkein tehtäväni. Aija Männistö TILAUKSET tilaukset@kangasalansanomat.fi Asiakasneuvoja Tuija Lehtinen TOIMITUS toimitus@kangasalansanomat.fi Toimitus 040 769 2340 Toimituspäällikkö Riikka Jauhiainen 040 769 2340 Toimittaja Sari Eerolainen 050 464 0481 Toimittaja Annukka Tammilehto 040 158 7375 Visualisti Pauliina Lindell 040 705 7269 Eija Koivu vapaalla, Outi Aarnilaakso vanhempainvapaalla AAMUjAKELUpäIVySTyS Alma Manu Oy 0800 9 6675 (maksuton) ma–pe klo 6–11, la–su klo 7–11 jakelupaivystys@almamedia.fi MEdIATIEdOT kangasalansanomat.fi/mediatiedot ISSN 0782-596 X printti, 2243-1101 verkkojulkaisu Painopaikka Alma Manu Oy Tampereen paino MEdIAMyyNTI ilmoitukset@kangasalansanomat.fi Mediamyyjä Sari Rönö 050 404 1146 Kaupallisten sisältöjen tuottaja, markkinointipäällikkö Satu Pasanen 040 720 8917 Web-suunnittelija Juho Tuhola 040 701 7202 Kangasalla.fi asiakaspalvelu 040 728 9648 TOIMIpISTE Myllystenpohjantie 2, 36200 Kangasala Palvelemme ma–pe klo 10–16 P. Keskustan Kangasalan kunnallisjärjestö esittää huolensa kaupunkilaisten tasapuolisesta kohtelusta ja kysymyksen kiinteistöveron käytöstä. Ismo Alangon Hassisen Kone oli ihailun kohde ja aikuisten ykkösinhokki. Nuoret kuulivat toisin:”Jos rappio on sitä että rakastaa, pitää hetkestä kii eikä tahdo tappaa, niin hyvä on…” Asenteet ovat 35 vuodessa keikahtaneet ylösalaisin. Tein johtopäätökset. Oppilaat saivat olla tähtiä. Aikuiset kuulivat Rappiollalaulusta vain sanat ” hyvä on olla rappiolla, olla vaan täysi nolla”. Sen voisi yhtä hyvin liittää Tampereeseen, sillä meiltä Raudanmaalta se ei vie mitään. Koulu ja hallinto ovat oppilaita varten. Vesiosuuskuntien osakkaat maksavat saman hinnan puhtaasta ja jätevedestä, kuin kaupungin vesijohtoverkon piirissä olevat, mutta sen lisäksi myös kaikki verkoston korjausinvestoinnit ja huollot. LUKIJOILTA Tiedustelut: 040 769 2340 maanantaista perjantaihin kello 9–16. Kaupungin vanhoilla asuinalueilla on myös paljon päällystettyjä katuja, joiden kunto romahtaa, jos mitään ei tehdä. Sain heti kutsun rehtorin kansliaan. Kangasalan kampuskouluissa oppilaat eivät ole hallintoa varten. Suurina veden käyttäjinä vesiosuuskuntien tulisi saada vesimaksut vähintään samaan hintaan kuin esimerkiksi Saarioisten tehtaat Sahalahdella. Koululle ei tullut tapahtumasta lainkaan kuluja. Rock-lyriikan sisälukutaito on parantunut: Ismo Alanko saa kunniatohtorin arvon Joensuun yliopistossa. Niin koulun taitava, rakastettu musiikinopettaja sai lähteä. AppleGarden Rock sai alkunsa yksinkertaisesta syystä: koulussa oli ainakin viisi treenikämpissä harjoittelevaa porukkaa ja lisäksi Kristiina Tanhuan musiikkiluokan ryhmät. Toivottavasti olette nyt tyytyväisiä, kun lähikoulun sijaan lapsoset suuntaavat kauaksi kotoaan. Koulun kaatamista yritti jo edellinen kunnanjohtajamme ja jonkinlaiseksi missiokseen sen otti myös nykyinen kaupunginjohtajaksemme kutsuttu. Terveydellä ei saa leikkiä Keskusta: tasapuolisuutta palveluihin Meidän Kangasalamme on kuollut Kautialan koulu oli kyläyhteisömme ainoita kunnallisia palveluja. Keskusta Kangasalan kunnallisjärjestön hallitus Suurin ongelma koulujen sisäilmaongelmissa on se, kun saastuneista rakennuksista siirretään kalusteita ja tarvikkeita parakkeihin. Käytännössä kylällämme ei ole enää kunnallisia palveluja. Ei olisi ikinä uskonut todeksi 1980-luvulla. Kaikki oli oppilaiden tekemää, kotikutoista, tosin vaatimatonta verrattuna tähän vuoden 2019 konserttiin. Nyt siellä Oskarin oksalla varmaan myhistään tyytyväisenä. Tampereelta mukaan haluttiin kutsua Siberian Express. Kaupungin tulee omistajaohjauksena edellyttää Kangasalan Vedeltä, että vesiosuuskunnilta perittäviä maksuja alennetaan niin, että huollot ja korjausinvestoinnit eivät rasita liikaa vesiosuuskuntien osakkaita. Se on herättänyt närää. Sinulta ei odoteta tämän enempää. Pitkä ajojahti päättyi monen yrityksen jälkeen. Pojat kirjoittivat itse lehdistötiedotteet ja konsertista tehtiin taltiointi radion Kultiveera-ohjelmaan. Ei polttanut kukaan. Meidän Kangasalamme on kuollut. Tekstiviestisi maksaa operaattorisi kanssa sopimasi hinnan.. Mitä me siis enää teemme kaupungillamme. Kaikki onnistui, aurinko paistoi, omenankukat tuoksuivat. Koulun henkilökunnalle tulee pitkiä sairauspoissaoloja huonon sisäilman vuoksi ja oppilaat altistuvat. 040 769 9045 kangasalansanomat.fi pääTOIMITTAjA-TOIMITUSjOHTAjA Tuula Ruusumaa 045 230 6021 040 769 9045 jULKAISIjA Kangasalan SanomalehtiOsakeyhtiö KS Kangasalan Sanomat Tekstarit Voit lähettää mielipiteesi Kangasalan Sanomiin myös tekstiviestinä numeroon 040 769 2340
Puheenaiheina olevat asiat jäävät meiltä monesti ratkaisematta. K o lu m n i Liisa Alanko Kirjoittaja on kuhmalahtelainen farmaseutti. Häneltä katkesi myöskin kylkiluita ja hän sai aivotärähdyksen. Minä kuuntelen Kansanradiota aina kun mahdollista. Koen tärkeäksi, että saan yhdessä muiden kanssa päivitellä esimerkiksi politiikkaa, ilmiöitä, säätä, tv-ohjelmia, urheilua, julkisuuden henkilöitä ja Kangasalan kaupungin toimintaa. Välitöntä hengenvaaraa ei ole. Ohjelma on kansalaisten vertaistukiryhmä ja mielipidepalsta. On mahtavaa, että Yleisradio tarjoaa ihmisille, erityisesti iäkkäämmille, Kansanradion kaltaisen kanavan kertoa vapaasti ajatuksia ja kokemuksia kaiken maailman asioista. Nykyinen tunnus on myös hyvä, mutta aiempi kertoo selvemmin mistä on kyse: Kansanradio antaa sekä mahdollisuuden puhua omaa asiaa että kuunnella muiden ajatuksia ja kokemuksia. Mies vesijohtokaivantoon Lukijan kuva Toukokuista iltauintia Pelisalmella. Sen jälkeen kaivettiin lapiolla sora pois ja kutsuttiin paikalle ambulanssi. Jatkoin kuuntelua sisällä, jonne olin jättänyt radion auki. Joillekin Kansanradio saattaa olla kanava yksityisen huonon tilanteen sanoiksi pukemiseen. Aseveljet Veikko Salonen ja Petter Hirvonen (vas.) laskivat aseveljien seppeleen sankaripatsaalle kenraaliluutnantti Heikki Lyytisen avustamana. Ehkä minunkin pitää soittaa Kansanradioon, koska mikään ei kestä kuten ennen: autoni akku hiipui kesken ohjelman. Ikään kuin kuulijat eivät itse osaisi tehdä johtopäätöksiä. Lauantaina aamulla olivat miehet kaivannossa asentamassa vesijohtoa Pikonkankaalla Voiman kohdalla. Pidän omaa kansanradiota tavatessani muita harrastuspiireissä, kylillä ja töissä. JORMA LAAKSO Kaatuneitten muistopäivää vietettiin viime sunnuntaina perinteisin menoin. Mies hautautui soran alle, mutta saatiin pelastettua. RAUNO KOSSILA. Usein keskustelut kuitenkin johtavat maalaisjärkisiin päätelmiin, miten asiat olisivat hyvin, jos me voisimme ne toteuttaa. Sisareni keksi, että voin kuunnella ohjelman ulkona autoradiosta ja pinota samalla puita. Sora-auto mursi viemäriojan reunan Pikonkankaalla. Paikalle tuotiin sorakuormaa kaivannon täyttämiseksi. E n ole koskaan ottanut yhteyttä Kansanradioon. Koskenharju kuljetettiin Tampereen keskussairaalaan, jossa hän on hoidettavana. Luulen myös Kansanradioon yhteyttä ottavien ajattelevan samoin eli oma kokemus tai tieto voi hyödyttää toisia. Oman seppeleensä laskivat myös kaupunki, seurakunta ja järjestöt. Pidin juhlaohjelmaa erityisen mielenkiintoisena, joten keskeytin puiden pinoamisen ja siirryin sisätiloihin ennen lähetyksen alkamista. Työnjohtaja Erkki Kouhia näki tapauksen ja kaivoi heti käsin noin 40 senttimetrin vahvuisen sorakerroksen niin, että Koskenharjun pää tuli esiin soran sisästä. Materiaalin puutteesta ohjelman toimitus ei nimittäin kärsi. Koskenharju oli saanut rautakangen toisen pään leukaansa ja siitä vuosi verta runsaasti. Kaikki sujuikin hyvin kunnes kesken seleeniin liittyvän asian ohjelma muuttui katkonaiseksi. Toivoisin, että Kansanradion ohjelma-aika pidennettäisiin vähintään tuntiin. Uskon ihmisten kokevan, että juuri heidän yhteydenotollaan ja esille nostamallaan asialla on merkitystä myös muille. Toisilla runosuoni sykkii tai alkaa laulattaa, ja nämäkin irtiotot ovat sallittuja. Oma havaintoni nimittäin on, että aika usein muissa ohjelmissa ensin keskustellaan ja esitetään näkökulmia, mutta lopuksi joku asiantuntija kertoo miten asia mukamas oikeasti on tai analysoi keskustelijoiden esiintymisen. Toiset miehet olivat jo poistuneet ja Tauno Koskenharju juuri poistumassa, kun sora lohkesi kaivannon sivusta ja peitti Koskenharjun. Juhlan kunniaksi lähetysaika oli viime sunnuntaina pitempi, jolloin ohjelmaan mahtui muun muassa kertausta menneestä, presidentti Niinistön haastattelu ja puheluita kansalta. Kansanradio täytti 40 vuotta. 13 Keskiviikko 22.5.2019 Kangasalan Sanomat Kangasalan Sanomat 50 vuotta sitten Päivän kuva Perjantaina 23.5.1969 Kansanradio R adiosta tulee sunnuntaisin ohjelma, joka on toisille viikon kohokohta ja jota toiset eivät kuuntele mistään hinnasta. Toimitus saa yli 10 tuhatta yhteydenottoa vuodessa puhelimitse tai kirjoitettuina tavallisilta ihmisiltä. K ansanradion alkuperäinen tunnussävel Kuuntele minua, kuuntelen sinua, ääni kun on nyt Kansanradion sopi mielestäni hyvin ohjelman henkeen
Salminen jakaa mielellään kiitoksia ympärilleen. Pienin, vielä nimetön vauva tuhisee puolison Reija Itkosen sylissä. 14 Keskiviikko 22.5.2019 Kangasalan Sanomat Esikuvilla on uskomaton voima Tuula Ruusumaa Ilman vastakkaisen sukupuolen vetovoimaa Vuoden kangasalalaiseksi valitun Jussi Salmisen koulutie olisi saattanut olla vieläkin kivisempi. Kaikista näistä tapahtumista ja minunkin hölmöilyistäni huolimatta minulla on aina olleet asiat hyvin. – Joukkueeseen on tervetulleita kaikki, diagnoosilla tai ilman. Joukkueessa pelaa kymmeniä lapsia. Tänään arvioituna sille saattaisi olla myös jokin lääketieteellinen nimi. Vapaa-ajalla Salmisella ei ole tekemisen puutetta. Harjulan Halla teki jo silloin tärkeää työtä nuorten eteen ja tekee sitä yhä edelleen. Ensi vuonna edessä on muutosten aika. Kyseessä ei ole vammaisurheilu, vaikka monella pelaajalla on jokin diagnosoitu sairaus. Alkuun Salminen käytti sääriproteesia, joka näytti oikealta jalalta. Se tapahtui viisi vuotta sitten sähköttömässä saaressa seitsemän lapsen kanssa kesäretkellä. Salminen opiskeli myöhemmin nuoriso-ohjaajaksi. Oppitunnit Havisevan koulussa kuluivat kaikkeen muuhun paitsi opiskeluun. Raskaasta asiasta puhuttiin avoimesti, ja kyläläiset riensivät tukemaan perhettä. Perhe on kokenut uskomattomia tragedioita, mutta silti aina on menty eteenpäin. Aikuisen näkökulmasta pojan käytös ei ollut pahantahtoista, mutta kaikin tavoin levotonta se oli. Salminen ei muista, että perhe olisi hävennyt tai peitellyt tapahtunutta, vaikka kyseessä oli itsemurha. Jussi Salminen Vuoden kangasalalainen ”. – Sieltä saattaa nousta esille lahjakkuuksia, jotka eivät esimerkiksi lajin kalliiden harrastuskustannusten takia muuten tulisi esille. Yhdet ovat vielä kiittelemättä, nimittäin Salmisen omat vanhemmat. – Siellä ymmärsin, miten haluan tätä elämää elää. Hän työskenteli vuosikausia kehitysvammaisten kanssa. Huutijärvellä perheensä kanssa asuva Jussi Salmisen kutsuu kotiaan sirkukseksi. Pienimuotoisesti käynnistynyt toiminta on kasvanut, ja Salminen on käynyt esittelemässä sitä Jääkiekkoliitossa asti. Nimikin muuttuu easy hockeyksi, joka korostaa enemmän peli-ideaa ja joukkuetoimintaa kuin lasten fyysisiä ominaisuuksia. Salminen itse korostaa, että työstä ei tulisi mitään ilman joukkueen muita aikuisia: Heinämäen Mattia, Jaatisen Artoa, Kokkosen Mikaa, Kairikon Jukkaa ja Pasasen Jania. Pelaajia on niin paljon, että heistä muodostetaan kolme ikäryhmää. Juuri tämä työ SHK:n parissa oli yksi keskeinen palkitsemisen peruste. – Porukat ovat kyllä kovia tyyppejä. Sylissä on vielä nimetön, muutaman viikon ikäinen vauva. Jälkeenpäin hänelle on kerrottu, hän istui raiteilla ja tupakoi, kun juna törmäsi häneen. Nyt proteesi on kevyempi ja joustavampi. Keskeistä SHK:ssa on pelaamisen ilo ja kaveruus. Siitä pitää huolen iso perhe, johon kuuluu viisi lasta, ja matalan kynnyksen jääkiekko, Special Hockey Kangasalan (SHK) nuoret. Vuoden kangasalalaiseksi valittu Jussi Salminen pelleili koulussa sen minkä ehti. – Esimerkiksi Kangasalan Voiton Hakalan Mikolle ja lukuisille Suinulan kyläläisille. Myöhemmin Salminen heräsi sairaalasti pahoin loukkaantuneena. Salminen sai sykäyksen SHK:n perustamiseen joukkueurheilun avulla toteutettavasta Iceheartsnuorisotyömallista. Tarkoituksena on pelata hauskaa jääkiekkoa mahdollisimman vähillä kustannuksilla. Häneltä jouduttiin amputoimaan toinen jalka polven alapuolelta. On helppo ymmärtää, että Salminen kutsuu elämäänsä sirkukseksi, sillä kuvioon kuuluvat myös kaksi entistä puolisoa. Salminen on joukkueen näkyvä kasvo, koska hän kertoo asiasta sosiaalisessa mediassa isolle kaverijoukolleen. Tunnit menivät esittämiseen ja pelleilyyn, Salminen sanoo. Kun Salminen istuu Huutijärvellä sijaitsevan kotinsa keittiössä, ovesta tulee ja menee lapsia. Kaverit hakivat mukaan touhuihin, eikä onnettomuuden jälkeen kulunut montakaan kuukautta, kun olimme yhdessä jo laivalla. – Silloinkaan minulla ei käynyt mielessä, että masennun ja jään tähän. Vuonna 1995 kohtalon sormi kääntyi osoittamaan Salmista itseään. Se sopii tarvittaessa aktiivisempaankin menoon eikä sitä ole mitään tarvetta piilottaa pitkien punttien alle. Kaikista näistä tapahtumista ja minunkin hölmöilyistäni huolimatta minulla on aina olleet asiat hyvin, puhtaat vaatteet päällä ja kunnolliset ateriat edessäni, Salminen sanoo ääni hiukan särähtäen. Nyt hän julistaa koulunkäynnin tärkeyttä ympärillään oleville lapsille ja nuorille. Nuori mies hortoili junaraiteilla – ei kuitenkaan tarkoitushakuisesti kuten veljensä seitsemän vuotta aikaisemmin. Jussin isoveljen kuolema vuonna 1988 pysäytti Salmisen perheen. Jääkiekkoliitto toivoo, että tämänkaltainen toiminta käynnistäisi uudestaan myös erilaiset kaupunginosien väliset kisailut. Porukat ovat kyllä kovia tyyppejä. Isoveli hyppäsi junan alle Suinulan asemalla. – Kouluun oli kiva mennä tyttöjen takia. Koska jäähalliaika on arvokasta, harjoituksissa hyödynnetään mahdollisimman paljon ulkojäitä. Salminen oli vahvasti humalassa, eikä muista tapahtumista mitään. Nyt hän työskentelee Kotaharjun lastenkodissa osastolla ja sen yhteydessä toimivassa koulussa koulunkäynnin ohjaajana. Salmisen sirkus on kuitenkin hänelle tärkeintä elämässä, johon on löytynyt nyt mielenrauha. Salminen pystyy palaamaan hetkeen, jolloin palaset loksahtivat kohdalleen. 43-vuotiaana, viiden lapsen isänä, Salminen nostaa hattua kaikille niille aikuisille, jotka jaksoivat tunteja laskematta liikuttaa lapsia Suinulan kylällä. Vaikka todistuksen keskiarvo oli vain hiukan yli viisi, Salminen pysyi kelkassa ja suoritti peruskoulun loppuun. Salmisen omat levottomat vuodet jatkuivat läpi nuoruusiän, mutta silti hän suoritti ammattikoulun rakennuspuolen Huutijärvellä loppuun
Aurinkoinen ja lämmin sää houkutteli istuskelemaan nurmikolle ja kuuntelemaan Tredu-rekan lavalla esiintyviä. Markkinat järjestettiin tänä vuonna Finnentien varressa tapahtumakentällä. Hauskaa tuntui kuitenkin olevan. Omppurokki-iltaa vietettiin leppoisasti auringonpaisteessa. Koko päivän kestäneessä tapahtumassa päärooleissa olivat nuoret. Pasanen vastasi tapahtumajärjestelyistä pienen mutta pippurisen talkoojoukon kanssa. Soitto soi kaksiosaisessa Omppurokissa sekä iltapäiväettä iltaosuudessa. Seiskaluokkalainen Ronja Aaltojärvi istuskeli Tredu-rekan edessä ja nautti kesän kolmannesta ulkona syödystä jäätelöstä.. Tapahtumassa oli myös MLL:n järjestämää sumopainia ja kengurunyrkkeilyä. Lauttanen, Survari ja Linko olivat jo ehtineet käydä esiintymässä ja kertoivat nauttivansa nyt muiden musiikista. Kassan takana palvelevat Emily Papinsaari ja Iina Ojala kertoivat olevansa jo kesälomatunnelmissa. Lauttanen, Survari ja Linko olivat jo ehtineet käydä esiintymässä. Lavalla pääsi esiintymään myös 9.-luokkalaisten poplaulun valinnaisryhmä. Oppilasosuuden päätti The Voice of Finlandista tuttu Jere Paavilainen, taitelijanimeltään Jhayden Aleo. Pikkolassa oli koko päivän ihana kesäfestaritunnelma, Satu Pasanen Kangasalan Sanomista kertoo. Lavalle kiipesi Pikkolan koulun poplauluja bändikurssilaisia sekä Kangasalan lukion muusikoita. Moni kehui puitteita täysin ammattimaisiksi. Aurinko helli perjantain tapahtumaa, ja vielä illallakin oli lämmintä. – Ilman uusia talkoolaisia ja lisäbudjettia tapahtuman jatko on vaakalaudalla. Kesälomatunnelmissa kertoivat olevansa myös nurmikolla istuskelevat 8.-luokkalaiset Josefiina Rinne, Kiia Lauttanen, Nea Sorvari, Rebekka Linko ja Aino Tuominen. – Illalla rokattiin 500–600 hengen voimin. Kangasalan kansantanssijoiden Himpulat ja mini-Himpulat esiintyivät markkinaväen iloksi. Nuoret pääsivät estradille myös illan osuudella. 15 Keskiviikko 22.5.2019 Kangasalan Sanomat Musiikki raikasi ompputarhassa päivän ja illan Annukka Tammilehto Tuula Ruusumaa Pikkolan omenatarhassa rokattiin viime perjantaina. Vääntää, vääntää. Perinteiset Kevätmarkkinat houkuttelivat uudelle paikalle Josefiina Rinne, Kiia Lauttanen, Nea Sorvari, Rebekka Linko ja Aino Tuominen istuskelivat nurmikolla kuuntelemassa musiikkia. Omppurokin ei ole tarkoitus olla tähtikonsertti, tänä vuonna niin kävi Voicen takia vahingossa. Palaute-kysely avoinna osoitteessa kangasalla.fi/applegarden ja Facebookissa. Ja kivaa, että täällä on oppilaita esiintymässä, tytöt tuumasivat. Niko Kniivilän ja Mikael Tuohiojan kengurunyrkkeilymatsin voittaja jäi epävelväksi. Omppurokin iltapäiväosuudessa kuultiin paljon nuorten esityksiä. Sumopainimatsin ottaneet 9.-luokkalaiset Matti Järvinen ja Tuomas Ahola totesivat painin olevan hauskaa, mutta varsin hikistä hommaa. – Meille oli tärkeää luoda ikärajaton ja maksuton tapahtuma, vaikka alkoholin myynnillä olisi voitu turvata taloutta. Erityisesti illan kahdelle viimeiselle tunnille olisi mahtunut enemmänkin väkeä paikalle. Ilta päättyi ammattimaisen suomirockduon SRD:n keikkaan. Tapahtuman jatkosta päätetään saadun palautteen perusteella. – Ihan kivaa, että välillä järjestetään jotain erilaista. Herra Heinämäki ja Lato-orkesteri houkuttelivat markkinoille ison joukon perheitä. Kuuma iltapäivä tarkoitti hyvää menekkiä myös oppilaskunnan puffetissa, jossa kylmät juomat näyttivät tekevän kauppansa
8,21 snt/puhelu + 6,9 snt/min.) PÄLKÄNE ma–pe 7.30–18, la 8.30–14 PUUTARHAPÄIVÄN TARJOUKSET PÄLKÄNE, LOMAKODIN ASUINALUE MANSIKKA-AMPPELI 23CM KOTIMAINEN PELARGONI 8 95 10 00 Amppelimansikat ovat jatkuvasatoisia lajikkeita. McCulloch T26CS on helppokäyttöinen trimmeri, TUHKAIMURI NUTOOL 18 L 500 W Ruostumaton 18 l:n säiliö. (349,-) 199 00 Tarjoukset voimassa 25.5. Mattaemaloidut paistopinnat. Amppelimansikat tuottavat marjoja koko kesän ajan ja sopivat tuoreena syötäväksi sekä myös pakastettavaksi. Multiclipja taaksepuhallus-leikkuumenetelmät, leikkuukorkeus 25-85 mm. Samassa setissä akkuiskuporakone sekä ruohotrimmeri, molemmat osa lajaa Makita -akkukoneperhettä. asti. 2,0 Ah:n akku ja pikalaturi, latausaika 1 h. KLO 10-15 JÄÄTELÖTARJOILU! HÖYRYPUHDISTIN KÄRCHER SC 1 FLOOR KIT LAUANTAINA 25.5. Leikkuuleveys 45 cm ja -korkeus 31-80 mm. Luot siistin ja viimeistellyn ilmeen pihallesi. P. Helppo ja vaivaton kylpytynnyri rentoutumishetkiin niin kotiin kuin mökille. 5 SK 10 00 (6,95) 200 SÄKIN ERÄ Lomakodinkuja 1 ja Lomakodintie 11 (käynti Lomatien kautta) KAHVITARJOILU! PE 24.5. (15,95/kpl) (3,95/kpl) KESÄKUKKAMULTA 30 L KEKKILÄ 10 00 (5,90) Sisältää pitkävaikutteisia lannoitteita sekä kastelukiteitä. Pakkaus sisältää akun ja laturin. (369,-) ETULEIKKURI STIGA PARK 120WM 7250 KYLPYPALJU CELLO BY KIRAMI BETONILAATTA LUJABETONI HARMAA 300X300X50MM 2490 00 1390 00 1 00 Park 120 hämmästyttävän matala äänitaso sekä ergonomisesti sijoitetut hallintalaitteet tarjoavat omaa luokkaansa olevan ajomukavuuden. 19 95 K-RAUTA PÄLKÄNE TALONÄYTTELY Puutarhapäivä ja kesänavaus lauantaina 25.5. Ottoteho 1200 W, höyrypaine enintään 3,0 bar. Jeldwen ovet • LA 25.5. Lämpömittari ja Lucifer-stanssaus kuvussa. RUOHONLEIKKURI STIGA MULTICLIP 47 Q B B&S 450 E 298471828/S15 269 00 Työnnettävä ruohonleikkuri Multiclipja sivullepuhallusleikkuumenetelmällä. Tule pyytämään tarjous! MAKKARATARJOILU LA 25.5. Akun latausaika 1 tunti. 5 KPL R TERVETULOA TUTUSTUMAAN KOHTEISIIN JA KESKUSTELEMAAN ESITTELIJÖIDEN KANSSA KUORIKATE GREENCARE 50 L Vähentää kitkemisen tarvetta ja estää veden haihtumisen maasta. Pälkäneen kunta, tonttipäivät • PAIKALLA MYÖS: Skaala ikkunat ja ovet. Yläreunassa viiste. 5-portainen leikkuukorkeuden keskussäätö. 3 KPL PIILOTETTU MYYMÄLÄÄN. Uponor lattialämmitysja talotekniikkaratkaisut • PE 24.5. Kangasalan Osuuspankki • PE 24.-SU 26.5. Tuotteita rajoitetut erät! PUUTARHAMULTA BELINDA 40 L 10 00 (2,70/sk) 6 SK 3 SK Belinda Puutarhamulta on käyttövalmis, yleislannoitettu ja kalkittu multaseos kaikkialle puutarhaan 40 L 12 CM RUUKKU (129,-) 49 90 (149,-) 99 00 NÄMÄ TARJOUKSET VAIN LAUANTAINA 25.5. KLO 13-18 LA-SU 25.-26.5. (299,-) 50 KPL ERÄ PIHAKOMBOKIT FXA XCLICK 18V AKKUTRIMMERI + AKKUPORAKONE TRIMMERI MCCULLOCH T26CS 2-TAHTI SIIMAPÄÄVARUSTUS Yhdellä akulla ympäri vuoden. Kaksi jatkoputkea, lattiasuutin, käsisuutin, kohdesuutin ja pyöreä harja. Tehokas paperinen suodatin ja metallinen karkeasuodatin. Sopii laatikoihin, amppeleihin ja ruukkuihin. Näyttelytalojen pääurakoinnista on vastannut Pälkäneen Rakennusliike Matti Järvinen Oy, sähköurakasta Saaris-Sähkö Oy, LVI-urakoinnista Kone ja LVI Jukka Kosonen ja peltitöistä Pälkäneen Rakennuspelti Oy. Tule pyytämään tarjous! Lämpöässä maalämpöpumput. Etupaneelit ja listat sekä ovi rosteria. Talot sijaitsevat Pälkäneellä Lomakodin asuinalueella aivan rannan tuntumassa lähellä kunnan uimarantaa. klo 8.30-15 KAASUGRILLI LUCIFER BREKSIA 3 269 00 Tyylikäs kolmipolttiminen kaasugrilli sivukeittimellä, kokonaisteho 13,7 kW. Akkukonesarja, jossa 2-vaihteinen akkuporakone pikaistukalla ja akkutrimmeri säädettävällä leikkuupäällä. Liitäntäjohto 4,5 m ja imuletku 1,5 m. 16 Keskiviikko 22.5.2019 Kangasalan Sanomat k-rauta.fi k-rauta.fi KULJETUSPALVELU Kuljetus hoituu – isoimmatkin ostokset perille. Tuotteita rajoitetut erät! Näyttely koostuu kahdesta modernin tyylisestä avarasta yksitasoratkaisusta. Soveltuu kevyen liikenteen ja henkilöautoliikenteen kuormittamille alueille sekä pysäköintialueille. Kankaanmaantie 6, PÄLKÄNE. • PE 24.5. Raaka-aineena puhdas, luonnollinen männynkuori. 0207 630 840 • www-k-rauta.fi (Matkap. Pelargonit ovat näyttäviä yksinään huonekasveina tai ulkoistutuksissa. LÖYTÄJÄ SAA PITÄÄ (ARVO 89,90) (1,19) MEILTÄ SUURSÄKIT Kuorikate, sepeli, murske, puutarhamulta, asennushiekka, leikkihiekka, seulanpääkivi, MYÖS KOTIINKULJETETTUNA TERASSILAUTA KESTOPUU URITETTU AB-LUOKKA SHP VIHREÄ 28X95MM Kestopuu kestää vaativiakin sääolosuhteita. 99 SUPPILAUTOJEN TESTAUS LAUANTAINA KUNNAN SAUNALLA LOMAKODIN ASUINALUEELLA KELLO 11-13 SUPPILAUTOJEN TESTAUS LAUANTAINA KUNNAN SAUNALLA LOMAKODIN ASUINALUEELLA KELLO 11-13. (2720,-) AKKUKONESARJA MAKITA DLX2114S DHP453 DUR181 1X3,0AH Akkukonesetti kodin perustarpeisiin. Kompakti höyrypuhdistin kotikäyttöön. Lomakodinkuja 1 ja Lomakodintie 10. 8,21 snt/puhelu + 14,9 snt/min, lankap. Lievä II-laatu Lavalla noin 9,8 m² laattoja
McCulloch T26CS on helppokäyttöinen trimmeri, TUHKAIMURI NUTOOL 18 L 500 W Ruostumaton 18 l:n säiliö. Raaka-aineena puhdas, luonnollinen männynkuori. Etupaneelit ja listat sekä ovi rosteria. 8,21 snt/puhelu + 6,9 snt/min.) PÄLKÄNE ma–pe 7.30–18, la 8.30–14 PUUTARHAPÄIVÄN TARJOUKSET PÄLKÄNE, LOMAKODIN ASUINALUE MANSIKKA-AMPPELI 23CM KOTIMAINEN PELARGONI 8 95 10 00 Amppelimansikat ovat jatkuvasatoisia lajikkeita. 19 95 K-RAUTA PÄLKÄNE TALONÄYTTELY Puutarhapäivä ja kesänavaus lauantaina 25.5. Multiclipja taaksepuhallus-leikkuumenetelmät, leikkuukorkeus 25-85 mm. (2720,-) AKKUKONESARJA MAKITA DLX2114S DHP453 DUR181 1X3,0AH Akkukonesetti kodin perustarpeisiin. klo 8.30-15 KAASUGRILLI LUCIFER BREKSIA 3 269 00 Tyylikäs kolmipolttiminen kaasugrilli sivukeittimellä, kokonaisteho 13,7 kW. Etunimi Sukunimi Titteli k-rauta.fi k-rauta.fi KULJETUSPALVELU Kuljetus hoituu – isoimmatkin ostokset perille. 99 SUPPILAUTOJEN TESTAUS LAUANTAINA KUNNAN SAUNALLA LOMAKODIN ASUINALUEELLA KELLO 11-13 SUPPILAUTOJEN TESTAUS LAUANTAINA KUNNAN SAUNALLA LOMAKODIN ASUINALUEELLA KELLO 11-13. Jeldwen ovet • LA 25.5. (15,95/kpl) (3,95/kpl) KESÄKUKKAMULTA 30 L KEKKILÄ 10 00 (5,90) Sisältää pitkävaikutteisia lannoitteita sekä kastelukiteitä. 0207 630 840 • www-k-rauta.fi (Matkap. Pälkäneen kunta, tonttipäivät • PAIKALLA MYÖS: Skaala ikkunat ja ovet. KLO 10-15 JÄÄTELÖTARJOILU! HÖYRYPUHDISTIN KÄRCHER SC 1 FLOOR KIT LAUANTAINA 25.5. Talot sijaitsevat Pälkäneellä Lomakodin asuinalueella aivan rannan tuntumassa lähellä kunnan uimarantaa. 8,21 snt/puhelu + 14,9 snt/min, lankap. Mattaemaloidut paistopinnat. LÖYTÄJÄ SAA PITÄÄ (ARVO 89,90) (1,19) MEILTÄ SUURSÄKIT Kuorikate, sepeli, murske, puutarhamulta, asennushiekka, leikkihiekka, seulanpääkivi, MYÖS KOTIINKULJETETTUNA TERASSILAUTA KESTOPUU URITETTU AB-LUOKKA SHP VIHREÄ 28X95MM Kestopuu kestää vaativiakin sääolosuhteita. Kompakti höyrypuhdistin kotikäyttöön. Kankaanmaantie 6, PÄLKÄNE. Uponor lattialämmitysja talotekniikkaratkaisut • PE 24.5. (349,-) 199 00 Tarjoukset voimassa 25.5. 5-portainen leikkuukorkeuden keskussäätö. Tuotteita rajoitetut erät! Näyttely koostuu kahdesta modernin tyylisestä avarasta yksitasoratkaisusta. Amppelimansikat tuottavat marjoja koko kesän ajan ja sopivat tuoreena syötäväksi sekä myös pakastettavaksi. Leikkuuleveys 45 cm ja -korkeus 31-80 mm. Näyttelytalojen pääurakoinnista on vastannut Pälkäneen Rakennusliike Matti Järvinen Oy, sähköurakasta Saaris-Sähkö Oy, LVI-urakoinnista Kone ja LVI Jukka Kosonen ja peltitöistä Pälkäneen Rakennuspelti Oy. Tehokas paperinen suodatin ja metallinen karkeasuodatin. Lievä II-laatu Lavalla noin 9,8 m² laattoja. asti. 2,0 Ah:n akku ja pikalaturi, latausaika 1 h. Ottoteho 1200 W, höyrypaine enintään 3,0 bar. Akkukonesarja, jossa 2-vaihteinen akkuporakone pikaistukalla ja akkutrimmeri säädettävällä leikkuupäällä. Pakkaus sisältää akun ja laturin. Lämpömittari ja Lucifer-stanssaus kuvussa. Tule pyytämään tarjous! MAKKARATARJOILU LA 25.5. (369,-) ETULEIKKURI STIGA PARK 120WM 7250 KYLPYPALJU CELLO BY KIRAMI BETONILAATTA LUJABETONI HARMAA 300X300X50MM 2490 00 1390 00 1 00 Park 120 hämmästyttävän matala äänitaso sekä ergonomisesti sijoitetut hallintalaitteet tarjoavat omaa luokkaansa olevan ajomukavuuden. Sopii laatikoihin, amppeleihin ja ruukkuihin. KLO 13-18 LA-SU 25.-26.5. Liitäntäjohto 4,5 m ja imuletku 1,5 m. RUOHONLEIKKURI STIGA MULTICLIP 47 Q B B&S 450 E 298471828/S15 269 00 Työnnettävä ruohonleikkuri Multiclipja sivullepuhallusleikkuumenetelmällä. 3 KPL PIILOTETTU MYYMÄLÄÄN. Luot siistin ja viimeistellyn ilmeen pihallesi. 5 SK 10 00 (6,95) 200 SÄKIN ERÄ Lomakodinkuja 1 ja Lomakodintie 11 (käynti Lomatien kautta) KAHVITARJOILU! PE 24.5. Pelargonit ovat näyttäviä yksinään huonekasveina tai ulkoistutuksissa. (299,-) 50 KPL ERÄ PIHAKOMBOKIT FXA XCLICK 18V AKKUTRIMMERI + AKKUPORAKONE TRIMMERI MCCULLOCH T26CS 2-TAHTI SIIMAPÄÄVARUSTUS Yhdellä akulla ympäri vuoden. Soveltuu kevyen liikenteen ja henkilöautoliikenteen kuormittamille alueille sekä pysäköintialueille. Kaksi jatkoputkea, lattiasuutin, käsisuutin, kohdesuutin ja pyöreä harja. Lomakodinkuja 1 ja Lomakodintie 10. Yläreunassa viiste. Tule pyytämään tarjous! Lämpöässä maalämpöpumput. P. Tuotteita rajoitetut erät! PUUTARHAMULTA BELINDA 40 L 10 00 (2,70/sk) 6 SK 3 SK Belinda Puutarhamulta on käyttövalmis, yleislannoitettu ja kalkittu multaseos kaikkialle puutarhaan 40 L 12 CM RUUKKU (129,-) 49 90 (149,-) 99 00 NÄMÄ TARJOUKSET VAIN LAUANTAINA 25.5. 17 Keskiviikko 22.5.2019 Kangasalan Sanomat dkgfjdsfkjdsfjdslkfjdslfk dfldsfldksfdklsfds. Kangasalan Osuuspankki • PE 24.-SU 26.5. Akun latausaika 1 tunti. 5 KPL R TERVETULOA TUTUSTUMAAN KOHTEISIIN JA KESKUSTELEMAAN ESITTELIJÖIDEN KANSSA KUORIKATE GREENCARE 50 L Vähentää kitkemisen tarvetta ja estää veden haihtumisen maasta. • PE 24.5. Helppo ja vaivaton kylpytynnyri rentoutumishetkiin niin kotiin kuin mökille. Samassa setissä akkuiskuporakone sekä ruohotrimmeri, molemmat osa lajaa Makita -akkukoneperhettä
Lotta Loikkanen Jätämme auton Hevossillantien päähän ja lähdemme kävelemään polkua pitkin. Toden totta, ympärillä on montakin potentiaalista liito-oravan pesäpuuta. Alitamme Lahdentien ja kuljemme keskemmälle metsää. Papanoita löytyy lisää seuraavan puun juurelta. – Onhan se aika paljon niin pienelle eläimelle, mutta korostaa taas sen merkitystä, että ne tarvitsevat yhdyskäytäviä. Kulkuyhteydet ovat tärkeitä, jotta liito-orava voi liikkua reviirillään tai jotta poikaset voivat lähteä etsimään omia reviireitään. Iso haapa on jäänyt kuusien keskelle, paikka olisi hyvinkin suojaisa pesäpuuksi, mutta puun alta löytyvä papanamäärä on pieni. Tähyilemme, näkyykö puiden rungoissa koloja tai olisiko isojen kuusien latvustoissa risukkoisia kohtia. Kangasalan kaupungin ympäristösuunnittelija Katri Tolonen seuraa karttaohjelmaa, mihin kohteet on merkitty. Puun kyljessä oleva kolo on liito-oravalle mieluinen pesäpaikka. Liito-oravia elää keskuudessamme, mutta niitä näkee harvoin. Harmi ettei karttaa saa zoomattua lähemmäksi. Miksi liitooravalla muuten on useampia pesäpaikkoja. Esimerkiksi avohakkuualueiden ylitykset eivät onnistu ilman hyppypuita. Läheisen puun alta taas löytyy kunnollinen kasa. Liito-oravat viihtyvät varttuneessa sekametsässä. Pyörimme ympyrää puiden ympärillä, mutta pesää ei näy. Liito-orava pystyy liitämään 20–30 metriä leveiden aukkojen yli. Ympäristösuunnittelija kumartuu ison puun juurelle ja pian löytyy papanoita. Pieniä, pitkulaisia kellertäviä liito-oravan papanoita. Olemme kahden mahdollisen pesäpuun välillä, mutta hyviä vaihtoehtoja on jälleen paljon. Uroksilla on isommat reviirit kuin naarailla, mutta uroksilla reviirit voivat olla osin päällekkäisiä. Tähyilemme ylös oksistoon, mutta mahdollinen pesä ei osu silmään. Elintilan pirstoutuminen ja yksipuolistuminen ovat liito-oravan suurimpia uhkia. – Kyllä tämä selvästi on ydinreviirialuetta, liito-oravan kotimetsää. Papanat ovat kuitenkin yksittäisiä, joten puu ei välttämättä ole pesäpuu. On isoja haapoja, joissa voisi olla vanhoja tikankoloja. Pesäpuut ovat yleensä isoja ja suojaisia haapoja tai mäntyjä. – Pesänvaihto on käsitykseni mukaan suojamekanismi, jos liito-orava tuntee olonsa uhatuksi. Pesän huomaamiseksi kiikarit ovat hyödylliset. On myös isoja kuusia, joissa niissäkin voisi liito-orava majailla oravan vanhassa risupesässä. Ne voivat vaihtaa pesää myös loisten takia. – Olemme nyt juuri pesäpuun kohdalla. Liito-oravien reviirien koko vaihtelee, mutta puhutaan kuitenkin useista hehtaareista, jopa 60 hehtaarista. Välit riippuvat puiden koosta ja maaston korkeuseroista, koska korkeammasta puusta pääsee liitämään pidemmälle, Tolonen kertoo. – Aukot puuston välillä eivät saa olla liian pitkiä. Laji on tiukasti suojeltu ja sen elinolot on turvattu lailla.. – Liito-orava tarvitsee varttunutta sekametsää, jossa on isoja kuusia ja haapoja pesäja suojapaikoiksi sekä muuta lehtipuustoa, josta saa ravintoa, Tolonen kertoo. Lähdemme jatkamaan matkaa seuraavaan paikkaan, jossa karttaan on merkitty kaksikin mahdollista pesäpuuta. Reviirin kokoon vaikuttaa myös sen laatu. 18 Keskiviikko 22.5.2019 Kangasalan Sanomat Pienen näkymättömän liitelijän jäljillä Voisiko liito-oravan pesä olla jossakin tuolla ylhäällä
Vaikka olikin sen verran kaukana, että kunnolla ei saanut tarkennettua kameraa. Katri Tolonen ympäristösuunnittelija ” Havainto Kirkkojärvellä Kirkkojärven luontopolun metsikössä liikkuneen liito-oravan ikuisti Heidi Svanlund. Kyky liitää, hopeanharmaa kaunis turkki, isot silmät... Iso kasa papanoita viittaa siihen, että puussa vietetään enemmän aikaa, mahdollisesti jopa asutaan. Parittelu maalis–huhtikuussa, kantoaika viisi viikkoa, yksi tai kaksi pesuetta. Lähteet: luontoportti.com, ympäristö.fi, sll.fi Liito-oravaa ei kovin usein näe, siksi kohtaaminen on mieleenpainuva. liito-orava on kiehtova ja suloinen eläin. Viheralueita on merkitty juurikin näille kohdille, missä nyt olemme. • Kellanoranssittai ruskeat jätökset muistuttavat riisinjyviä. – Se on vähän mistä näkökulmasta asiaa katsoo. asiakaspalvelu@ely-keskus.fi. • Lisääntymiskausi keväästä kesään. Katri Tolonen tutkii karttaohjelmaa, johon hän on merkinnyt Lamminrahkan liito-oravakartoituksen papanaja pesäpuita. Liito-orava. Pesäkoloa ei vieläkään löydy. Liitää etuja takajalkojen välisen kalvomaisen ihon niin kutsutun lentokalvon avulla. Paino 100–200 g. Se että tuo ei ole käytössä juuri nyt, ei tarkoita, ettei se olisi käytössä vaikkapa ensi vuonna, Tolonen sanoo. Kesällä papanat ovat tummempia. ”Näin viuhahduksen ja sitten kuulin polun toiselta puolen pläts-äänen, niin kuin olisi heitetty nahkarukkanen päin puuta. Lamminrahkan kaavoituksessa on otettu huomioon liito-oravien elinpiirit ja se, että liito-oraville jää tarpeeksi puustoa liikkumista varten. Heidi Svanlund onnistui ikuistamaan liito-oravan iltalenkillä Kirkkojärven pitkospuilla huhtikuussa. • Suomessa silmälläpidettävä, luonnonsuojelulain nojalla rauhoitettu laji. 19 Keskiviikko 22.5.2019 Kangasalan Sanomat Aukot puuston välillä eivät saa olla liian pitkiä. Saattaa liitää lähes 80 metriä. Niitä löytyy etenkin pesäpuun alta. Eihän se helppoa ole kaavasuunnittelijan näkökulmasta, kun sen liikkuminen ja pesäpuut pitää huomioida, mutta en tiedä miksi suojelu pitäisi kokea hankalaksi. Liito-orava pystyy liitämään 20–30 metriä leveiden aukkojen yli. • Ilmoita liito-oravahavainnosta Elykeskuksen ympäristö ja luonnonvarat -vastuualueelle tai Ympäristöasioiden asiakaspalvelukeskukseen ympariston. • Pesä vanhoissa tikankoloissa tai muissa puunkoloissa, joskus oravien risupesässä tai linnunpöntöissä. Sen lisääntymisja levähdyspaikkojen hävittäminen ja heikentäminen on kiellettyä. Yksittäiset papanat kertovat, että liito-orava on liikkunut alueella. Poikasia kahdesta kolmeen, paino noin viisi grammaa. Tavallisesti käytössä useampia pesiä. Orava vaihteli puun kyljeltä toiselle.” Fakta Joku on ehkä huomannut ysitietä ajaessaan Tarastenjärven jätekeskusta vastapäätä olevan voimalinjan, jonka alla näkyy latvattomia koivunrunkoja. Kun vihdoin mieheni kanssa tajusimme, mikä se on, niin otus ihan kiltisti poseerasi kameralle. Tosin papanoita ei ole kasaantunut puun juurelle. Liikkuvuus ei ainakaan helpota kaavasuunnittelua. Tämän vastapainoksi suojellulla liito-oravalla on ristillään maine erilaisten rakennushankkeiden viivyttäjänä. – Alue on Tampereen puolella, mutta selvitin asiaa ja kyseessä on Fortumin laittamat hyppypuut. Ja nyt meitä onnistaa, isossa haavassa näkyy sopiva kolo. Vieroitetaan kuukauden iässä. • Oravaa selvästi pienempi nisäkäs, keskikokoinen jyrsijä. • Syö monenlaista kasviravintoa, etenkin lehtipuiden lehtiä ja silmuja. – Liito-oravat vaihtelevat pesäpaikkaa. Päätämme käydä katsomassa vielä yhden karttaan merkityn paikan. Ne ovat olemassa liito-oravia varten. • Ketterä kiipeilijä, joka harvoin laskeutuu maan pinnalle. – Lamminrahkan alueella kartoituksia on tehty useampia. Kai se on myös asennekysymys. Sen kiinnostavuutta lisää myös se, ettei sitä kovin moni pääse näkemään, vaikka se lähiympäristössä liikkuisikin. Siksi eläimen liikkeitä myös seurataan. Siitä en osaa sanoa, käyttävätkö liito-oravat reittiä ja miten sitä ylläpidetään, Tolonen kertoo. Naaraat yleensä hieman koiraita suurempia
saakka Järvikulman autokoulun ikkunoissa Keskusaukiolla. 12) Pitääkö ruusun tuoksua vai riittääkö pelkkä kaunis ulkonäkö. Tapulintie 4. Pekka Oivanen osallistui kymmenien muiden motoristien kanssa perinteiseen kesäkauden avaukseen Kangasalla. Klo 20 koululaisten esiintymiset ja noin klo 21.30 vapaata yhdessäoloa koulualueella. Tied. Järj. Kangasalaa 1950-luvulta 1980 luvulle, valokuvanäyttely. Klan seurakunta. Perusnäyttelyssä vanhaa, katoavaa esineistöä. Onko suosikkilounasravintolasi mukana. 1.6.–14.8. – Poistokirjamarkkinat 20.–25.5. Vesaniemen rannassa sekä torstaisin 23.5. – Kuhmalahden jäteasema (Taidetie 6, palotallin vieressä) la klo 10–14. 044 271 8293. ja 18.6. kello 10:een mennessä. Suljettu 30.5., 21.6., 2.11., 6.12 ja 21.12.–1.1. Järj. – Kyllä ruusuun jotenkin vain kuuluu semmoinen vieno tuoksu. 15.8. klo 10–16. päivittäin klo 10–16. Vapaa pääsy. NÄYTTELYT – Kimmo Pyykkö -taidemuseossa Kimmo Pyykkö: Pitkän matkan ateljee -näyttely pysyvästi esillä. saakka pääkirjaston Taidetila Terrassa. Kangasalla – klo 18 majakkaelokuvia Suoraman työväentalolla. – Kangasalan Ladun järjestämät tiistaipyöräilyt. Sopii motoristille erittäin hyvin. Liuksialankuja 33. Ota päivittäiseen käyttöön kangasalla.fi/ lounaalle Tallenna kännykän kotivalikkoon tai selainsuosikiksi kätevästi käytettäväksi! Lounasyrittäjä! Tahdotko mukaan. Kyötikkälän urheilukeskuksessa. Av. Liitelisin taivaan sinessä korkealla vapaana. Tiistai 28.5. Viikko 22 Koulut ja PÄIVÄKoDIt Ma: lihakeitto, tuorepala, tuoreleipä Ti: kinkkukiusaus, salaatti Ke: jauhelihakastike, spagetti, salaatti To: tonnikalapasta, salaatti Pe: kasvissosekeitto, raejuusto/ pinaattikeitto, kananmuna, tuorepala, tuoreleipä Ateriaan kuuluu maito tai piimä, näk kileipä ja ravintorasva sekä salaatin kastike, kun tarjolla on salaattia. – Ei iske. Muulloin sopimuksesta. 3) Maa, jossa et vielä ole käynyt, mutta haluaisit matkustaa. Torstai 23.5. – Japanilainen auto ja moottoripyörä Suomessa 1960–70-luvuilla esillä Vehoniemen Automuseossa. saakka Art Villa Armaassa. joka päivä klo 12–18. saakka Vehoniemen Automuseolla. 040 527 0117. Se on vakaa ja turvallinen auto ja jos tarvitsee kuljettaa jotain, niin siihen mahtuu. – Käsityöja muotoilukoulu Näpsän näyttely 31.5. – klo 20–24 Kautialan koulun viimeinen kevätjuhla. Tusina kysymyksiä on Kangasalan Sanomien vakiopalsta, jossa kysytään kaikkea mahdollista taivaan ja maan väliltä. – Pälkäneläisen Aune Mattilan tilkkutaidenäyttely 31.5. – Sydännaisten luotsaama neulekahvilakerho keskiviikkoisin klo 15 –17 kahvila Novelliassa. Outi Munnukka 040 133 6479. pe klo 16–19 ja la–su –12–18. – klo 10.30 ulkoilua vapaaehtoisystävien kanssa Jalmarin Kodossa. automuseo.com. toukokuussa viikonloppuisin klo 10– 15. Tulitornit – kylässä Suomenlahden majakkasaarilla Suomessa ja Virossa, Bengtskärin tarina. 8) Mansikka vai herne. Perjantai 31.5. ti–su klo 12–17. Klan Eläkkeensaajat. Torstai 30.5. av. – Tieliikenteen erikoismuseo Mobilia ja Rallimuseo av. Museo, kahvio ja museopuoti avoinna klo 23:een saakka, säävaraus. 5) Juna vai lentokone. Suljettu 21.–23.6. Muuttunut on... Järj kaupungin liikuntapalvelut, tied. Järj. 6) Iskeekö paniikki, jos huomaat puhelimen jääneen kotiin. jalMaRIN Koto Ma: lihamureke, kalaseljanka, persikkakiisseli Ti: maksakastike, kinkkukeitto, omena-riisipuuro Ke: sianlihakastike, juustokeitto, vadelmakiisseli To: kanaviillokki, makkarakeitto, paahtokiisseli Pe: nautasuikalekastike, hernekeitto, kuningatarkiisseli La: jauhelihaperunalaatikko, jälkiruoka SU: possukäristys, jälkiruoka Lounas sisältää juoman, leivän, voin, salaatin ja jälkiruuan. – Kyllä minä lentokoneella tykkään mennä enemmän säästyy aikaa. saakka Mobiliassa. – Johdatusta ikonien maailmaan -näyttely 30.9. MUUT – Kangasalan Kädentaitajien puoti 1.9. – Leveillä lahkeilla. alkaen av. karjalanliitto.fi/kangasalankarjalaseura. – Ilmainen kuntopiiriharjoittelu klo 9–10 tiistaisin 28.5., 4.6., 11.6. Kotirintama 1939–1944. ilmestyvässä lehdessämme. Entiset ja nykyiset oppilaat ja kaikki kyläläiset tervetuloa. 9) Joko olet kastanut talviturkin. – klo 11 omatoiminen kuntosalivuoro Jalmarin Kodossa. Täällähän on aina perjantaisin motoristi-ilta. – klo 13.30 hartaus Jalmarin Kodossa. atERIaPalVElu Ma: riistakiusaus, paprika-sipuli, mustaherukka-kauravälipala Ti: makkarakeitto, sämpylä, mustikka-riisipuuro Ke: makaronilaatikko, kruunusekoitus, mustikkavadelmakiisseli To: silakkapihvit ja peruna, tillikastike, uunitomaatti, suklaavanukas Pe: kanakeitto, sämpylä, muffini La: palapaisti, peruna, ruusukaali, marjapiirakka SU: kasviskääryle, perunamuusi, puolukka, punajuuri, omena-kanelikiisseli Muutokset mahdollisia. – klo 13.30 hartaus Jalmarin Kodossa. Saunasta tosin menin. klo 10–18. – Motoristien yökahvila perjantaisin 13.9. – Klan jäteasema (Kaarina Maununtyttären tie 6 ) ti–pe klo 14–18 ja la 10–14. – Kyykkäharjoitukset keskuskentällä ti ja to klo 16–20. saakka Äijälässä, Liuksialankuja 33, avoinna heinäkuun sunnuntait klo 13–16, muulloin ryhmille sopimuksen mukaan, tied. 1970-luvun autoihin ja liikenteeseen keskittyvä näyttely 20.12. – Kyllä vain. Tapahtuma alkoi seppeleen laskulla sankarihaudoille, jatkui messulla Kangasalan kirkolla. 2) Jos olisit auto, niin mikä auto olisit. Majakkaseura. – klo 18–21 yleiset rannaltaongintakilpailut Lägelmäveden Matinsaaressa. Leikkiautoja ja pienoismalleja 1950-luvulta lähtien Ilmo Jaatisen yksityskokoelmasta. klo 10–19, perjantaisin klo 10–23 säävarauksella. – klo 15–18 Valoa kohti -tapahtuma Kangasalan Helluntaiseurakunnassa, Myllystenpohjantie 8. 4) Mikä on suosikkivuodenaikasi ja miksi. – Vehoniemen Automuseo, kahvio ja museopuoti av. Järj. – klo 9–13 siivouspäivän tapahtuma: kirpparimyyntiä Kangasala-talon edustalla, ei paikkamaksua. Tuo autosi ulkoja sisäpesuun ja samalla voit ostaa itsellesi kesän taimet. – Mobilian Rahtarit-liikennepuisto av. – klo 9–12 Raikun kyläkoulukahvila. – klo 11–15 Helahulinat Tapulinmäellä. Poikkean usein ohiajaessa muutenkin. Lauantai 25.5. – klo 13 asiakasohjaajan vastaanotto Jalmarin Kodossa. – klo 13.30 hartaus Jalmarin Kodossa. – klo 10–13 Koko perheen liikuttamistapahtuma Raikun koululla. Elokuun lopulla av. Lauantai 1.6. KU-68, KYY ry, oppilaat. – klo 10.30 ulkoilua vapaaehtoisystävien kanssa Jalmarin Kodossa. – klo 13.30 hartaus Jalmarin Kodossa. Kevätkekkerit. Liuksialankuja 33 – Simo, autoihin ei saa piirrellä! Ruiskutaidemaalari Simo Riikosen näyttely 20.12. Armas Branderin katu 8. Vapaa pääsy. – Israel. – Äijälän päärakennuksen paikallismuseo av. MUSEOT – Kangasalan kotiseutumuseo av. saakka Lepokodilla. – Mansikka ehdottomasti. 7) Käytkö Vehoniemessä usein. – klo 14.15–16.30 muistikahvila Jalmarin Kodossa. Perjantai 24.5. Ryhmille sopimuksen mukaan. pääkirjastossa ja 20.–24.5. Suljettu 21.6. Pekka kantaa kristillisen moottoripyöräkerhon Gospel Ridersin liiviä.. Kangasalan Karjalaseura. – Sininen, siis sellainen taivaansininen. saakka Mobiliassa – Amerikan unelmia -kokonaisuus esillä Mobiliassa syksyyn 2019 saakka osana Mobilia klassikot -näyttelyä. – klo 15 K-Kino: Vili ja monsteriplaneetta Kangasala-talossa. – Terävä katse, terävä kynä – Lennart Meri 90 -näyttely 31.5. – klo 11–13 Kesän avaus Tapulinmäellä. Lähetä tiedot kangasalansanomat.fi-verkkosivujemme kautta maanantaina 27.5. Sieltä motoristit ajoivat letkana Vehoniemen automuseolle. – Olisin turbo-Volvo, farmarimallinen. 1.6.– 31.8. Pikkupatikka, kilpailuja. ja 20.6. – klo 13.15 Haaremin Helmien itämaisia tansseja Jalmarin Kodossa. – Kevät. Keskiviikko 22.5. Av. 10) Jos olisit eläin, mikä eläin olisit. viikonloppuisin klo 10–15 ja syyskuusta huhtikuun loppuun suljettuna. Keittolounas sisältää keiton, juoman, leivän ja voin. 11) Joko olet äänestänyt eu-vaaleissa. Olen keväällä syntynyt, kaikki puhkeaa kukkaan ja Jumalan luomistyö tulee esiin kaikessa kauneudessaan. – Kotka. – En ole vielä äänestänyt, mutta totta kai menen äänestämään. Esimerkiksi aamulenkeille en ota puhelinta mukaan. saakka Mobiliassa. Se on uskoni keskipiste, koska Jeesuksen työt on kaikki tehty siellä. – SAHK (Suomen ajoneuvohistoriallinen keskusliitto) 60 vuotta -näyttely 20.12. 20 Keskiviikko 22.5.2019 Kangasalan Sanomat Viikkopäivyri Tusina kysymyksiä 1) Mikä on lempivärisi. talvikautena sopimuksen mukaan, p. Järj. Lähtö klo 18 Suoraman kentältä. JÄTEASEMAT Kodin vaaralliset jätteet, lajitellut hyötyjätteet (metalli, lasipakkaukset, paperi, kartonki), sähkölaitteet ja sekajäte. Sahalahden kirjastossa. – Pyrin käymään viikoittain. joka päivä klo 10–18. 040 527 0117. 1.6.– 14.8. – klo 13 Toveri lapsi – Seltsimees laps -elokuva Kangasala-talossa. Kysy lisää 040 720 8917/ Satu Pasanen, Kangasalan Sanomat Ruokalistat Julkaisemme seuraavan viikkopäivyrin 29.5
Simon vauhdikkaiden tarinoiden ja kuulumisten yhteydessä on samalla mahdollisuus tutustua viimeisiä päiviä avoinna olevaan Simo Lampinen 75 vuotta -näyttelyosastoon, joka kertoo Simosta ja hänen vaiheistaan niin ihmisenä kuin laajalti tunnettuna rallikuljettajana ja rallivaikuttajana. Sovittelutaidoista on hyötyä tulevassa työssä ja tunteiden hallinnassa, sanovat molemmat kokeneet sovittelijat. – Tulee iloinen ja tyytyväinen olo, kun riitelijät ovat pystyneet pitämään sopimuksensa, kertoo Timi Salonen. Tänä talvena Suoraman koululle on koulutettu Kangasalan ensimmäiset Verso-sovittelijaoppilaat. kello 12–15. Nyt siihen on kehitetty parempi ratkaisu: oppilaat selvittelevät riitojaan itse. Aiemmin näitä riitoja on selvitellyt opettaja. Siinä opeteltiin sovittelijoiden tärkeitä taitoja muun muassa sovittelun säännöt, puolueettomuus, vaitiolovelvollisuus ja sopimuksen tekeminen. Simo Lampinen Mobiliassa la 25.5. Sovittelijat koulutettiin tehtäväänsä yhden koulupäivän mittaisella koulutuksella. Ristiriitaista on, että toisaalta sovittelijat toivovat riitoja koululle, että he pääsisivät käyttämään sovittelutaitojaan, mutta toisaalta tietenkin toivotaan ettei riitoja tulisi. Rallilegenda Lampinen Mobiliassa Tilaajana saat KS-DIGIN LUKUOIKEUDEN! Kirjaudu osoitteessa ksdigi.fi nimelläsi ja asiakasnumerollasi. Siinä kaksi isompaa oppilasta hakevat oppilaat rauhalliseen tilaan ja heidän välillään oleva riita tai muu erimielisyys sovitellaan yhdessä. Tavoitteena onkin, että sovittelujen myötä riidat vähenevät, vaikka muutoinkin Suoraman koulussa riitoja on ollut vähän. 22 Keskiviikko 22.5.2019 Kangasalan Sanomat Rallilegenda Simo Lampinen vierailee Mobiliassa lauantaina 25.5. Jos tunnuksesi on hukassa, soita 040 769 9045. Verso-sovittelua Suoraman koulussa Oppilaille tulee helposti pieniä riitoja. ja on yleisön tavattavissa Mobilian Rallimuseossa kello 12–15. Viikon päästä tavataan taas ja kuullaan, onko sopimus pitänyt. Sovittelutyö tuntuu Aadasta tärkeältä. Timi Salonen 5D Aada Tamminen 5D Pirjo Laatikainen, Verso-opettaja Kuvassa Suoraman koulun Versooppilaat ja aikuiset. ANU HALME Simo Lampisesta kertova näyttely on auki viimeisiä päiviä Mobilian Rallimuseossa.. – Sovittelusta tulee onnistumisen tunteita, kun oppilaat sopivat riitansa, sanoo Aada Tamminen. Verso tarkoittaa vertaissovittelua
23 Keskiviikko 22.5.2019 Kangasalan Sanomat kangasalla.fi/lounaalle Tallenna kännykän kotivalikkoon tai selainsuosikiksi kätevästi käytettäväksi! Lounasyrittäjä! Tahdotko mukaan. Sisällä vanhojen valokuvien ja kirjojen näyttely. asti ma–pe 10–19, la 9–15, su 10–16 Kangasalan Sanomien LUKIJANÄYTÖS Lepokodin kesäteatterilla tiistaina 11.6.2019 klo 19. 040 769 9045 Kymppi 64 palkitsi kevätkokouksessa Kymppi 64 ry:n kevätkokouksessa 17.4. Kuvasta puuttuvat Leo Arminen ja Pirjo Järvinen. Järj. P. Seurakuntien Etkot-tapahtumaan odotetaan noin 200 vierasta. SAL:n hopeisella ansiomerkillä palkittiin Leo Arminen, Rami Syrjä ja Matti Tommiska. Kahvitarjoilu. SAL:n kultaisella ansiomerkillä palkittiin Ari Arvonen, Raine Järvinen ja Seppo Kyyhkynen. Kuhmalahti Pulling on Kuhmalahden kirkonkylällä järjestettävä vakiotraktoreiden vetokilpailutapahtuma, joka järjestetään elokuun viimeisenä lauantaina. Vapaa pääsy! Majakkamyyjäiset! M A JA KK A ELOKU VAT K A NGASA LL A 24. väliaikakahvit. BINGO! Kangasalan Pirtillä, Tapulintie 6 parillisilla viikoilla maanantaisin klo 18. 0400 831 661 Puutarha avoinna 19.6. Palkitut ovat toimineen ansiokkaasti yhdistyksen tehtävissä tai osallistuneet ampumaurheilua edistävään toimintaan. elokuuta. Kustannukset jaetaan puoliksi helluntaiseurakunnan kanssa. klo 18.00 koulun pihamaalle. 5. Tule pelaamaan hauskaa seurapeliä. Osta liput verkosta kangasalakauppa.mycashflow.fi tai Kangasalan Sanomista hintaan 15 € sis. Lippuja 120 nopeimmalle. Lämpimästi tervetuloa! Tervetuloa Pohjan koulun 110-vuotisjuhlaan ja viimeiseen kevätjuhlaan ke 29.5. Tapahtuman järjestelyistä vastaavat Kuhmalahden Yrittäjät ja Kuhmalahden vpk. Seurakunnat järjestävät kesällä Pulling-etkot Kirkkoneuvosto on myöntänyt Kuhmalahden kappelineuvostolle 3 000 euron määrärahan Pullingetkot-tapahtumaa varten. palkittiin seuran jäseniä sekä seuran toimintaa tukeneita Suomen Ampumaurheiluliiton (SAL) ansiomerkillä. TOMMISKAN PUUTARHATILA Papinojantie 63, p. Pohjan koulu ja Kuhmalahden vanhempainyhdistys. SAL:n pronssisella ansiomerkillä palkittiin Pirjo Järvinen, Matti Nurminen, Marjo Tommiska ja Petri Viljanen. Myös vihannesten taimia. Ota päivittäiseen käyttöön KUKKALOISTOA PIHAAN JA PARVEKKEELLE! Tervetuloa! Runsaasti amppeleita ja muita kesäkukkia. klo 18–20. Luvassa on muun muassa konsertti ja ruokailua. Viime vuonna tapahtumassa oli noin 2 000 osallistujaa. Kangasalan Nuorisoseura ry Esitämme suositut ja kauniit dokumenttimme Tulitornit kylässä Suomenlahden majakkasaarilla (60 min) ja Bengtskärin tarina (40 min) Suoraman työväentalolla Tupatie 8, pe 24.5. Summa otetaan seurakunnan talousarvioon budjetoidusta luovuusrahasta. Kysy lisää 040 720 8917/ Satu Pasanen, Kangasalan Sanomat Onko suosikkilounasravintolasi mukana. Tarkoituksena on järjestää yhdessä Kuhmalahden helluntaiseurakunnan kanssa koko kansan torijuhla perjantaina 30
Japaninpystykorva ei esimerkiksi ole kovin tavallinen agilityrotu. – Tavoite on pitää hauskaa ja tehdä kiva reissu, Salminen sanoo. Koska konkkaronkka lähtee matkaan autolla, isompi osa reissusta kuluu matkustaessa kuin kisatessa. – Lähtöasetelmiin verrattuna olen saanut yllättävän paljon irti koirasta. Kilpailuissa ohjaajan on opittava työntämään jännitys pois mielestä, koska stressi tarttuu nopeasti koiraan, ja kisasuoritus voi mennä pilalle. Eri asioista, kuten riman pudotuksesta tai kontaktivirheestä tulee virhepisteitä, väärästä esteestä hylkäys. Matka taitetaan yhdessä autolla. Kyllä kiinnosti. – Ne ovat kuitenkin vain koiria, ei niiltä voi aina odottaa niin paljon, kun itse toivoisi, Salminen jatkaa. Joukkuekisassa jokainen koirakko tekee radalla oman suorituksen ja lopuksi joukkueen virhepisteet ja aika lasketaan yhteen. Petra-Maria Salmisen ja Rayn sijoitus medi-koirien luokassa samassa ikäluokassa oli seitsemäs. Molempien äidit lähtevät mukaan huoltajiksi ja autonkuljettajiksi. – Joskus koirilla vaan on sellaisia päiviä, että mikään ei toimi, Tiilikainen toteaa. – Dara tarvitsee vielä varmuutta. Ajamista on paljon, mutta niin matkanteosta kuin itse kilpailuista on tarkoitus nauttia. 24 Keskiviikko 22.5.2019 Kangasalan Sanomat Ei ole yhtä tiettyä tapaa harrastaa agilitya. Ikään nähden ollaan tosi hyvällä mallilla. Mutta miksi matkaan lähdetään juuri autolla. Tytöt koirineen harjoittelevat Tampereen seudun koirakerhon hallilla kerran viikossa. On erilaisia koiria ja ohjaajia. Sen lisäksi nopeus ratkaisee. Junioreiden agilityn EM-kilpailuihin lähtevät kangasalalaiset koiraharrastajat eivät halua stressata koiria lentomatkalla. – Agility on ihan virallista urheilua, Salminen huomauttaa. Puolentoista viikon matkasta kisatapahtuma vie neljä päivää. Kummatkin koirakot ovat lähdössä kesällä junioreiden EM-kisoihin.. Se on koirille aika stressaavaa, emmekä halua, että ne ovat sressaantuneita kisoissa, Tiilikainen kertoo. Kun olin pieni kävimme tokoja muissa kisoissa, Salminen kertoo. Lajissa tyttöjä kiehtoo sen monipuolisuus ja mahdollisuus harrastaa yhdessä koiran kanssa. – Me ajattelimme, että on koirille mukavampaa, kun ne eivät joudu lentokoneen ruumaan. Sen lisäksi treeniä ovat myös kilpailut sekä kotioloissa tehtävät harjoitteet, oikeastaan kaikki mikä vahvistaa koiran ja ohjaajan yhteistyötä. Agility • Agilitykilpailuissa on tarkoitus suorittaa tietty rata virheettömästi. – Äiti on harrastanut koiralajeja jo ennen kuin synnyin. Olin 10-vuotias, kun aloitimme ja yhteistyössä on niin paljon eroa, etten osannut edes ajatella ajatella, että tällaista voisi tulla, Salminen sanoo. Paras tulos on nolla. Salmisen harrastusparina on 6-vuotias japaninpystykorva Ray ja Tiilikainen ohjaa kaksivuotiasta sileäkarvainen collie Daraa. Lajissa edistyminen ja yhteistyön kehittyminen palkitsevat harrastajan. Toissa viikonloppuna Tampereella käytiin agilityn junioreiden SMkisat, joissa Silja Tiilikainen (oik.) voitti Daran kanssa pronssia maxikoirissa 15 – 18 -vuotiaiden sarjassa. 20–25 esteen rata suoritetaan yleensä noin 40–50 sekunnissa, maxikoirilla usein noin 30 sekunnissa. Valintaperusteena on ollut aikaisemman vuoden kilpailupisteet. Tiilikaisen äiti puolestaan seurasi, kuinka lapsella oli kova into opettaa koirille temppuja ja toimia niiden kanssa, ja huomattuaan ilmoituksen lasten agilitykurssista, kysyi kiinnostaisiko se Siljaa. Kilpailusta ja matkasta halutaan ennen kaikkea hauska reissu. – Ei ole yhtä tiettyä tapaa harrastaa agilitya. Harrastuksen pariin tytöt ovat päätyneet äitien avustuksella. Petra-Maria Salminen, 16, ja Silja Tiilikainen, 16, osallistuvat siis agilityn junioreiden Euroopan mestaruuskisoihin. Tämä on jokaiselle erilainen laji, Salminen sanoo. Myös Tiilikainen on tyytyväinen nuoren koiran taitoihin. – Pitää juosta ja kovaa, varsinkin kun on iso koira, koska sekin juoksee oikein kovaa, Tiilikainen totetaa. Koiran kanssa radalla juokseminen on myös fyysisesti vaativaa. Koiran kanssa työskentely vaatii ohjaajalta rauhallisuutta ja pitkäjänteisyyttä. Petra-Maria Salminen agilityharrastaja ” Koirat kyytiin ja autolla kohti Sveitsiä Lotta Loikkanen Kaksi tyttöä, koiraa ja äitiä hyppää heinäkuussa autoon ja suuntaa nokan kohti Eurooppaa. – Koirat ottavat tunteita tosi hyvin, Salminen sanoo. Tiilikainen on harrastanut agilityä noin seitsemän ja Salminen kuusi vuotta. • Junior European Open-kilpailussa (JEO) on sekä yksilöettä joukkuekisa. • JEO-kisoihin lähtee Suomesta yhteensä 28 koirakkoa, jotka Suomen Agilityliitto on valinnut hakijoiden joukosta. Fakta Silja Tiilikainen, sileäkarvainen collie Dara, japaninpystykorva Ray ja Petra-Maria Salminen lähtevät kesällä agilityn junioreiden EM-kisoihin Sveitsiin. Seurue menee Turusta laivalla Ruotsiin, ajaa sieltä sillan yli Tanskaan ja läpi Saksan. On erilaisia koiria ja ohjaajia. Määränpää siintää Sveitsin Kreuzlingenissa: Agilityn Junior European Open
Tahtotila oli molemminpuolinen. Tulevalle kaudelle tehtiin myös kolme jatkosopimusta. – Verkot ovat vesillä moneen suuntaan. Siinä vaiheessa mukana on valtaosa tulevan kauden pelaajista. Kangasala pyrkii pitämään joukkueen kotimaisuusasteen mahdollisimman korkealla. Pidän häntä yhtenä maan potentiaalisimmista nuorista passareista, Keränen arvioi. Pelaajat osallistuvat hikiseen urakkaan mahdollisuuksiensa mukaan. Taija tarjoaa kotiyleisölle entistä enemmän riemunaiheita, Keränen vakuutti. Tulevalle kaudelle tehtiin kolme jatkosopimusta. Ottelusarja ratkesi pitkälti Kangasalan pääiskijän Nikki Taylorin loukkaantumiseen. Käytännössä tämä tarkoittaa kahden tai kolmen ulkomaalaisvahvistuksen hankkimista. Manageri Jorma Malm ilmoitti heti viime kauden päätyttyä, että hyvää työtä tehnyt Arttu Keränen jatkaa joukkueen päävalmentajana. Joukkue kokoontuu uudestaan 15. Ettei jokainen kausi olisi irrallinen pala, Keränen kuvaili. Yksi kala on jo melkein pyydyksessä. – Kehittymisen varaa löytyy vielä paljon. – Pyrimme saamaan pitkäjänteistä rakennetta joukkueen toimintaan. Nyt on entistä kovempi hinku mitalipeleihin, Keränen painotti. Lisäksi kesken kauden tulleen Taylorin takaa oli vaikea saada peliaikaa, koska jenkki nousi kuntouduttuaan liigan ehdottomaan eliittiin. – Päätös oli helppo, koska seura on hoitanut asiat hienosti. Jatkosopimuksen saivat Jooa Hänninen, Taija Tikka ja Emmi Jalonen. – Emmi sai monelta suunnalta kehuja pelaamisestaan. Jalonen, 19, harppasi viime talvena ison askeleen eteenpäin saatuaan vastuuta Karelian Hurmoksen ykkössarjajoukkueessa. Viime kausi päättyi karvaasti jo puolivälierissä rakasta vihollista Oriveden Ponnistusta vastaan. – Jooa on tinkimätön harjoittelija. 25 Keskiviikko 22.5.2019 Kangasalan Sanomat Jari Perkiö LP Kangasalan liigaryhmän kokoaminen on edennyt hyvää vauhtia. Juhannuksen viettoa seuraa kolmen viikon omatoimijakso. Muutaman kotimaisen pelaajan ratkaisut vaikuttaa hankittavien ulkomaalaisten määrään, Keränen muotoili. Hakkuri Jooa Hännisen, sentteri Taija Tikan ja passari Emmi Jalosen jatkosopimukset tukevat tätä strategiaa. Emmi Jalonen Arttu Keränen Taija Tikka Jooa Hänninen. Hän nousee tulevalla kaudella uudelle tasolle ja saa varmasti lisää pelillistä vastuuta, Keränen kuvaili. Kangasala aloitti yhteistreenit maanantaina. Niinpä Kangasala teki 34-vuotiaan Keräsen kanssa kahden vuoden jatkosopimuksen. Hieno kausi huipentui liigakarsintoihin. Motivaatio on kova kevään pettymyksen jälkeen. heinäkuuta. LP Kangasalan liigaryhmän kokoaminen etenee – Keränen jatkaa päävalmentajana Valmentajan mukaan motivaatio on kova. Hänninen, 22, väläytteli lupaavasti jo viime syksynä, kunnes pohjevamma jarrutti tahtia. Ensimmäinen jakso kestää juhannukseen asti. Tänä aikana harjoituksia pidetään arkisin kaksi kertaa päivässä. Taija Tikka, 21, kehittyi viime kaudella kovasti varsinkin torjujana ja lunasti talven mittaan paikan joukkueen avausseitsikosta
Pelin alku ei paljon KaVolle luvannut, sillä PJK siirtyi jo pelin kolmannella minuutilla 1–0 johtoon KaVon ihmetellessä runsasta yli 70 hengen yleisömäärää. KaVo kuitenkin teki 2–2 tasoituksen vapaapotkusta Jussi Jokilammen maalilla. Reitti oli näkyi oikealla suunnistuskartalla, josta kilpailija pystyi seuraamaan etenemistään ja leimaamaan rastilla. Seuraavassa pelissä Voitto matkusti sarjakärki PJK:n vieraaksi Pirkkalaan. Oppilaille oli hyvä tilaisuus saada esimakua tulevalle suurtapahtumalle, joka on aivan lähellä omaa koulua. Vehoniemen harjun uudella kauniilla laavulla ja sen ympäristöön oli laadittu RR-suunnistus (reittiviiva) . KaVo–Sopu 4–2(1–0) PJK–KaVo 2–4 (2–1) KaVon miesten joukkue jatkoi hyviä esityksiään Tampereen piirin nelosdivisioonassa. 1.–2. PJK teki vielä 2–1 johtomaalin rangaistuspotkusta ennen puoliaikaa. KaVon pelit jatkuivat kahdella voitolla Raikun koulussa hypättiin suunnistuksen maailmaan ja kisattiin oma Jukolan-viesti. Reitti oli suunniteltu siten, että merkityltä nauhalta oli mahdollisuus turvallisesti oikaista, jos suunnistustaidot riittivät. Kisan lopuksi oli koululaisille ja kisan toimihenkilöille opettaja tuonut kouluruokailun kenttäoloissa nautittavaksi. Miesten tulokset: 1) Arto Särkikoski 9953 grammaa, 2) Kenneth Tuominen 5668, 3) Tuomo Mäkelä 5639, 4) Veini Honkanen 5327, 5) Kauko Heikkinen 4789, 6) Henrik Silfver 4447, 7) Tarmo Tonttila 4240, 8) Heino Manninen 4016, 9) Armas Ruokolainen 3720, 10) Kai Tyrkkö 3588, 11) Ossi Aronen 3328, 12) Raimo Riikonen 3106, 13) Raimo Leskinen 2912, 14) Reijo Tammisalo 2514, 15) Erkki Siitonen 2253, 16) Aarne Peltola 2030, 17) Jorma Mäkinen 1990, 18) Mauno Suhonen 1601, 19) Eero Sinkkonen 1254, 20) Antti Käpynen 763, 21) Heikki Villenius 657, 22) Reima Rantanen 637, 23) Rainer Kahilainen 240. Hyvin tuntui makaronilaatikko maistuvan, ja moni kävi ottamassa lisää. Joukkueet olivat antaneet nimet joukkueelleen. Tulokset Raikun koulun Mini-Jukola 3.–4. lk (3 osuutta): 1) Sairaannopeat etanat: MarttiAleksi-Martti, 46.56, 2) Sateenkaarikarhut: Jimi-Helli-Senni, 47.36, 3) Perunamakkarat: LauriFanny-Kaisa, 47.49, 4) Vielä nimetön joukke: Minttu-Anton-Tommi, 53.27. Sitten alkoi kova jännitys, kenen joukkue tulisi ensimmäisenä viimeiselle rastille. Pituutta radalla oli noin 2 kilometriä ja matkalle oli sijoitettu oikeita rasteja rastipukkeineen, rastilippuineen ja leimasimineen. 1.–2lk (3 osuutta): 1) Nimetön: Fanni-Niilo-Rami, 49.04, 2) Majavat: Matilda-Taneli-Aarni, 57.49, 3) Prota: NataliaFrans-Viljo, 57.55, 4) Huonot: Nella-Otso-Paavo, 58.47. Joukkueet lähetettiin matkaan kolmen joukkueen ryhmissä pieni eroin, jotta saatiin oikea viestisuunnistuksen tunnelma. KaVo oli pelissä hallitsevampi joukkue ja voitti ottelun ansaitusti. Naisten tulokset : 1) Irene Siitonen 6161 grammaa, 2) Hilkka Helin 3960, 3) Irma Kahilainen 3503, 4) Airi Rodziewicz 3078, 5) Helena Villenius 2666. 26 Keskiviikko 22.5.2019 Kangasalan Sanomat Onkikisat 5.5. Suurimman kalan nappasi Jorma Mäkinen, 715-grammaisen suutarin. Maalissa tarkastettiin oikeat leimat ja saatiin joukkueelle aika. Ensin joukkue kaatoi Suoraman tekonurmella Sääksmäen Sovun numeroin 4–2. Tätä osa kilpailijoista osasi käyttää. lk ( 1 osuus): 1) Protsudet: Arttu-Riikka, 23.53, 2) Norsu: Taavi-Johanna, 35.04. – Olen yllättynyt joukkueemme vahvasta alusta kaikkien vastoinkäymisten jälkeen. Mutta joka pelissä joukkue taistelee hyvin sekä puolustaa kurinalaisesti joten ihan ansaittua hyvät tulokset meille ovat totesi pelaajavalmentaja Jussi Jokilampi. Koulun oppilaat olivat etukäteen tehneet 10 joukkuetta, joissa kussakin oli kolme kilpailijaa. Tämän jälkeen Lauri Ilola karkasi vielä kaksi kertaa vastustajan puolustukselta tehden pelissä kolme maalia. Kisaajien lisäksi juoksi myös heidän mielikuvituksensa joukkuenimä keksittäessä. KaVo jatkaa pelejään pe 24.5 klo 18.30 joko Suoramalla tai Kyötikkälässä kun vieraaksi saapuu Lammin Veto. Kannustus oli mahtava, kun oman joukkueen kilpailija viitotusta pitkin saapui vaihtoon. PJK hallitsi palloa ja KaVo puolusti sekä iski vastaan. Ensimmäisen puoliajan PJK hallitsi, KaVon keskittyessä puolustamiseen ja vastahyökkäyksiin. KaVo sai kuitenkin tasoituksensa heti viidennen minuutin kohdalla Lauri Ilolan karatessa läpiajoon KaVon ensimmäisestä hyökkäyksestä. Kolmannen osuuden kilpailija juoksi maaliin, jonka jälkeen siirryttiin leimantarkistukseen, ja tarkistettiin, onko kaikilla rasteilla käyty. Seuraava joukkueen jäsen jatkoi omalle suunnistusosuudelleen. RR-suunnistus on valkoisella nauhalla maastoon viitoitettu reitti. Käytössä olivat Emit-leimasimet, eli samat elektroniset laitteet kuin oikeassa Jukolan viestissä. Mirja-Liisa Sulander oli suunnitellut koululle oman tapahtuman Jukolaa ajatellen. Tiihalassa Hyyröllä. Kolme pistettä matkasi Kangasalle. Mini-Jukolassa oli käytössä samanlaiset elektroniset leimasinlaitteet kuin kesän Jukolassakin.. Tulokset Mini-Jukola Raikun koululla Toukokuun alkupuolella Raikun koulu otti ennakkoa kesäkuussa juostavaan Jukolan viestiin
Päivän aikana pohdittiin vaikuttamisen mahdollisuuksia niin Pirkanmaan kuin Euroopan Unioninkin tasolle ja pureuduttiin ajankohtaisiin aiheisiin, kuten ilmastonmuutoksen hillitsemiseen ja nuorten mielenterveysongelmiin muun muassa kantaaottavien rap-lyriikoiden ja kuvakollaasien avulla. – Todella ihanaa porukkaa ja meidän pöydässä oli erittäin mielenkiintoiset keskustelut, jatkaa Ava. Ylärivi vas: Emma Löövi Valkeakoskelta, Michaela Jokiniemi Vesilahdesta ja Konsta Lamminen Orivedeltä. Päivä alkoi Pirkanmaan nuorisotyöryhmän avoimella kokouksella, jossa käytiin läpi muun muassa Euroopan nuorisoviikolla toteutettua kampanjaa ja kuulumisia valtakunnalliselta maakuntien nuorten vaikuttajaryhmien leiriltä. Myös Yaser Rahim Tampereelta piti työskentelytavasta. Yhtenä vaihtoehtona esitettiin myös Kaukajärven eteläpuolelta Kirkkojärven pohjoispuolelle kiertävää tietä. Aiemmin tie oli kulkenut Pälkäneen ja Kangasalan kirkonkylän kautta. Muun muassa 1970-luvulla esitettiin valtion toimesta Jyväskyläntiellä sijainneen Ruutanan liittymän poistamista. Esitystä tiesuunnasta ei korjattu, vaikka Tampere ryhtyi suunnittelemaan tytärkaupunki Hervannan rakentamista siirtäen asutuksen laajentamissuunnan kaupungin toiselle laidalle. Kangasalan kunnan päättäjät halusivat vt 9:n kulkevan mahdollisimman läheltä Ruutanan taajamaa, jolloin myös radanvarren asutus olisi saatu tien vaikutuspiiriin. Työn vaikeutta kuvannee se, ettei tällä metsävälillä ollut lainkaan teitä helpottamassa kulkemista. Työpajojen lisäksi perehdyttiin Pirkanmaan Liiton toimintaan, ja pirkanmaalainen kansanedustaja Pia Viitanen vastaili nuorten kysymyksiin kansanedustajan työstä ja vaikuttamisesta valtakunnanpolitiikkaan. Vuosituhannen vaihteessa siellä oletettiin asuvan kymmeniä tuhansia ihmisiä. Vuoden 1960 alussa valtatie 9 linjattiin Orivedeltä Ruutanan länsipuolitse Vatialaan vanhalle Kangasalantielle. io-alustalla pelattavan mobiilipelin avulla. Yksityisautoilun lisääntyminen toi aikaa myöten helpotusta, mahdollistaen kulkemisen Ruutanasta Tampereelle. Eräs vaihtoehto olisi kulkenut Kaukajärven ja Kirkkojärven eteläpuolitse Keisarinharjulle. Ajatus oli, että nämä tiet tulisivat kulkemaan aluksi yhdessä Tampereelta Vatialaan, mistä Jyväskyläntie olisi erkaantunut pohjoiseen. Tiesuunnitelmien keskeneräisyys vaikeutti myös Kangasalan kaavoitusta ja sen seurauksena uusien asuinalueiden syntymistä. Muita nuorisovaltuustolaisia näkee niin harvoin vapaa-ajalla, että on mahtavaa päästä vaihtamaan kuulumisia ja oppimaan uutta porukassa, jossa ketään ei jätetä yksin. Lopulta tie rakennettiin 1974 Kirkkojärven pohjoispuolitse Lentolaan ja seuraavalla vuosikymmenellä edelleen Alasjärvelle. Samoihin aikoihin päästiin rakentamaan myös JyväskyläTampere-tietä uuteen paikkaan. Pajoissa kierrettiin seppo. TYTTI EROMÄKI-HEINO. Tien suunta oli ratkennut, mutta se ei miellyttänyt kangasalalaisia, sillä tämä ratkaisu oli samalla takaisku Kangasalan radanvarren väestölle. asteen ja eutanasian sallimisen sekä kyselivät niin valiokuntatyöskentelystä kuin nuorten kuulemisesta valtakunnallisella tasolla. Samoilla linjoilla oli myös Vilhelmiina Vierjoki Punkalaitumelta: – Uusien ja vanhojen tuttujen tapaaminen on aina parasta. – Kaikkein parasta päivässä oli kuitenkin se, että pystyi tutustumaan muihin Pirkanmaan nuorisovaltuustoihin ja kuulla, mitä he ovat tehneet omissa kunnissaan nuorille, hän jatkaa. TVH:n esityksestä kulkulaitosten ja yleisten töiden ministeriö vahvisti 1960-luvun lopulla Helsingintien eli vt 3:n tielinjaksi Sääksmäki-Valkeakoski linjan. Näin ei kuitenkaan käynyt, sillä myöhemmin esiin nousi uusi vaihtoehto, Vatialan suunnan sijaan vt 9 -tielinja muutettiin kulkemaan Oriveden ja Kangasalan rajalta suoraan Alasjärvelle. Samanaikaisesti Jyväskyläntien suunnittelun kanssa keskusteltiin kiivaasti Lahdentien sijoituksesta ja tielle esitettiin useita eri linjausvaihtoehtoja. Jyväskyläntietä oli ehditty suunnitella pitkään jo ennen tielinjan siirtoa. Kangasalan puoleinen osuus tiestä oli kuitenkin vielä tällöin vahvistamatta. Kokouksessa puheenjohtajana toimi Jonna Lehto Kangasalan nuorisovaltuustosta. Tiehanketta jouduttiin siirtämään eteenpäin. – Peli jossa mentiin ympäri taloa pajoja etsien oli varmaan parasta päivässä. Pirkanmaan nuorisotyöryhmän edustajia Pia Viitasen kanssa. 27 Keskiviikko 22.5.2019 Kangasalan Sanomat Jyväskyläntien suuntaa etsittiin pitkään Vielä 1960-luvulla Kangasalan kirkonkylän halki kulki Helsingin (vt 3), Jyväskylän (vt 9) ja Lahden teiden (vt 12) liikenne yrittäen läpäistä vaahteroiden ja lehmusten varjostaman idyllisen vanhan kylän. Toteutuessaan tämä suunnitelma olisi vaikeuttanut merkittävästi Ruutanan asukkaiden elämää. Tämä ei kuitenkaan auttanut ilman omaa autoa olevia, eikä helpottanut alueen yleistä liikennöintiä Kangasalan nauhataajaman suuntaan.Jyväskyläntie avattiin liikenteelle syksyllä 1970. – Päivässä hyödyllistä oli seppo.io pelin tehtävät. Tapahtumaa isännöi Pirkanmaan Nuorisotyöryhmä, joka on maakunnallinen nuorten vaikuttajaryhmä. Myös kuntien ja valtion erilaiset näkemykset vaikeuttivat hanketta. Suunnitelmat työllistivät kuntien luottamusja virkamiesten sekä TVL:n suunnitteluhenkilöstön lisäksi myös maastomiehiä. – Pirkanmaan liiton esittely oli hyödyllistä, koska itse en tiennyt liitosta aiemmin kertoo Yaser. Päivä huipentui vapaamuotoisen tutustumisen ja verkostoitumiseen päivällisen lomassa ja verkostoituminen ja ideoiden vaihto keräsi runsaasti kehuja. iloinen puheensorina kun Pirkanmaan Nuorisofoorumi kokosi yhteen noin 50 nuorta vaikuttajaa Pirkanmaan 15 eri kunnasta. Jyväskyläntien suunnaksi valittu uusi vaihtoehto ei ollut Kangasalan kannalta tyydyttävä, sillä tien suunniteltiin kulkevan Aitolahden kautta, josta kaavailtiin Tampereen uutta kasvusuuntaa. Sen myötä osa tehdystä työstä valui hukkaan. Nuoret nostivat keskustelussa esiin muun muassa translain uudistuksen, maksuttoman 2. Vasemmalta: Antti Kontio Urjalasta, Vilhelmiina Vierjoki Punkalaitumelta, Hertta Hongisto Sastamalasta, Paul Pellas Ylöjärveltä, Pia Viitanen, Jonna Lehto Kangasalta ja Maria Markkula Tampereelta. Tielinjan mittausja painokairaus tehtiin Orivedeltä Vatialaan valtion toimesta vuosina 1958–1960 7–8 miehen voimin. Siinä opin itse tosi paljon uutta ja tutustuin muihin Pirkanmaan nuorisovaltuutettuihin, hän kommentoi. – Parasta päivässä oli uusien ihmisten tapaaminen! Kaikki olivat niin ulospäinsuuntautuneita ja positiivisia, kertoi Sastamalasta tapahtumaan tullut Hertta Hongisto. Tiesuunnitelmat saivat vauhtia, kun tien rakentaminen Orivedeltä kohti Kangasalan rajaa aloitettiin syksyllä 1968. Uusi tie halkoi metsiä ohittaen asutuksen samaan aikaan kun rautatien lähiliikenteestä luovuttiin ja kunnollista linja-autoyhteyttä ei ollut. Myöhemminkään valtion ja Kangasalan kunnan näkemykset eivät aina ole olleet yhteneviä. Jatko-osuuden tultua vahvistetuksi tien suuntana säilyi edelleen Aitolahti. Pelin aikana opin muun muassa EU:sta enemmän ja tutustuin uuteen ihmiseen, kertoo Ava Koskinen Pirkkalasta. Ongelmia tuottivat kuitenkin puolustuslaitoksen tutka-aseman sijainti sekä tien rahoitus. Työt aloitettiin juuri liikenneministeriksi valitun tamperelaisen Leo Suonpään vahvistettua Oriveden pään tiesuunnitelman. Samanaikaisesti suunniteltiin myös Lahdentien (vt 12) uusimista. Raine Raitio ”Nuorten vaikuttajien porukassa ketään ei jätetä yksin” Tampereen monitoimitalo 13:ssa kaikui lauantaina 11.5. Suunnittelun perusoletus oli, että asutus kasvaisi KaukajärviKirkkojärvi-linjan pohjoispuolella, jolloin tien rakentaminen olisi mielekkäintä asutuslinjan etelänpuoleiseen reunaan. Tällä tielinjauksella Kangasalan länsiosien liikenneongelmat olisi voitu ratkaista yhdellä kertaa. Kunnan vastustaessa tätä jyrkästi, liittymä saatiin säilymään. Autokannan kasvaessa tuli ajankohtaiseksi siirtää valtatiet pois asutuksen keskeltä
klo 10–12, pyöräillään Klahden ja Eräjärven välillä. menn. 050 325 1604. klo 18–21, yht.hlö Helena Villenius p. 0400 488 189 www.satujalat.fi REPORANKANA Koulutettu hieroja, urheiluhieroja Terhi Kaskela Huhmarint.13, Kangasala P. 050 307 0495 Ravintola Aryana Lentolankuja 2, 36220 Kangasala P. 044 330 5567 ark. Liuksialankuja 33, Kangasala Tilavaraukset: juhlatalo.aijala@gmail.com www.juhlataloaijala.fi JUHLAJA KOKOUSTILAT KANGASALAN LEPOKOTI Ruutanantie 26 kokousja juhlatilat sauna ja takkahuone www.elisanet.fi/kangasalan lepokotisaatio P. Katja Heinonen Jalkojenhoidon at, lähihoitaja P. 040 508 3361 KERROSTALOKAKSIO, miel. klo 12 Viialan Metsälinnassa, ilm. Kuhmalahden ja Eräjärven välillä. 044 271 8293. Kuhmalahden Kisa Perint. P. showtime klo 21 Ravintola Aryanan terassilla (säävarauksella sisällä) Tule nauttimaan hyvästä musiikista, ruuasta ja juomasta. p. klo 19 Vesaniemessä. 0500 478 996 www.ahjarvelaiset.fi Paikalliset palvelun tarjoajat palveluksessasi! Yrittäjä, haluatko mukaan. p. Pirkanm. Omin eväin, pätkä makkaraa ja voileivät, rentukkakävely ja sauna halukkaille. klo 13.30 kokoontum. vielä pizzan merkeissä. Klan Eläkkeensaajat Ke 29.5. Ti 28.5. Asarilla. 050 404 1146 VUOKRALLE TARJOTAAN Seurat toimivat PARVEKKEELLINEN YKSIÖ Kangasalan keskustasta tai Vatialasta. klo 19. ja mehutarj. 23.5. Annikille. piirin kesäjuhla to 13.6. Myös ulkopaviljonki. 0400 663 311 RAVINTOLAT SAUNALLINEN KAKSIO, 58 m 2 , Vatialassa, lasitettu parveke. Nordean takaa) Palvelut ajanvarauksella 0400 426 416, www.helinpoli.fi JALKOJENHOITOA LYMFATERAPIAA SATUJALAT Kuohu, Kangasalan uimahalli Avoinna sopimuksen mukaan P. Klan Retkeilijät Ulkoilupäivä Torpalla to 30.5. klo 18 Pyynikin kesäteatteriin Nuotin vierestä -ihmissuhdekomediaa katsomaan. P. Siistitään yhteistä uimarantaa, grillataan makkaraa ja vaahtokarkkeja, halukkaat voivat kokeilla Sup-lautaa. Längelmävedellä Matinsaaressa ti 28.5. P. Ota yhteyttä p. klo 10 alk., Uudentalontie 27. NINA ÄIJÄLÄ PÄIVI VAITTINEN ESA LIIMATAINEN ILMOITA SANOMISSA RIVI-ILMOITUS Kangasalan Sanomissa tavoittaa asiakkaan. Lukijan kuvat Kangasalla kukkii jo kesä. klo 14–16 Mustalaiskallio. Paikalliset palveluntarjoajat palveluksessasi! Yrittäjä, haluatko mukaan. 045 313 3888 www.reporankana.fi KIRPPUTORIT LÄHETYSTUPA Lähetyksen kirpputori Ruutanantie 8, Kangasala P. 0400 566 937 myös iltaja viikonloppuaikoja JUHLAJA KOKOUSTILAT VEHONIEMEN ALAMAJA Alamajantie 90, Kaivanto Kahvila ja tilausravintola juhlaja kokoustil., myös ohjelmalliset tykypäivät. Rantajumppa alkaa ke 5.6. 044 333 7209 ma ja la 10-14, ke 10-17 Kangasalan srk, SLS www.facebook.com/lahetystupa SPR KANGASALAN OSASTON KIRPPUTORI Kangasalantie 1133 ti-pe 14-18, la 10-14 Tule tekemään löytöjä -edulliset hinnat! P. Ilm. Pirkan Tekonivelyhdistys Retki Kintulammille la 25.5. 10-16 www.ilkonhovi.fi 40 hengen juhlapaikka erilaisiin tilaisuuksiin AHJÄRVELÄISTEN TALO Vesijärven rannalla, Vesijärventie 13, Kangasala. Eläkeliiton Klan yhdistys Toukosiunaus pe 24.5. Ilm. P. Marjatta p. Eläkeläisyhdistysten neuvottelukunnan teatteriretki ke 7.8. 050 537 9320 jalkahoitokatjuska@facebook.com HELIN POLI Jalkojenhoito Kotija laitoskäynnit Perushoitajan palvelut Vesitehtaankuja 3, OP:n talo (esteetön käynti ent. klo 10, kokoonnutaan vanhan paloaseman (hyötyjätekeskus) edessä ja siitä yhteiskyydeillä, omat eväät muk. 050 404 1146 ME PALVELEMME KAUNEUSJA TERVEYSPALVELUT JALKAHOITO KATJUSKA Liisantie 4 B 15 (1krs/hissi) Käynti Finnentien puolelta. Klan Latu Kaikille avoin kävelyretki Kaarinanpolulla Heramaanjärvellä su 26.5. ke 29.5. Tied. Ota yhteyttä, p. P. Kari p. ja pe 31.5. Lukijamme ovat lähettäneet useita kesäisiä kuvia toimitukseemme. Kakut, leivonnaiset ja ruuat tilauksesta juhliinne. ke 29.5. Klahden kirkon ppaikalla ja Erälinnan edessä. P. klo 18 Seppälän tilalla, Seppäläntie 52. OSTETAAN TYÖ-/VARASTOTILAA Vatialassa 150m 2 , valoisa, siisti, hyvät kulkuyhteydet. 050 404 1146 HALUTAAN VUOKRATA. 040 778 8695 SUORAMAN TYÖVÄENTALO Tupatie 8, Kangasala Juhlaja kokoustilaa jopa 180 hengelle. Kangasalan keskustan alueelta. Tied. Yhteislähtö klo 10 Erälinnan edestä pidemmälle n. Ota yhteyttä p. 03 379 2550, www.aryana.fi Lauantaina 25.5. Kimppakyydit vanhalta paloasemalta klo 10, lähtö Kaarinan sillalta klo 10.30, tied. Vilpeilän Valpas Uimarantakauden avajaiset la 25.5. Klan Invalidit Bocciaa pelataan ti 28.5. 040 822 1057. 0400 638 717 Klan Naisvoimistelijat Ensi vk ei gymn.harj., lue lehteä. klo 13 alk. Neulekahvila Kokoontum. klo 10 ”Eiku liikkumaan” lähdetään kävelemään torilta, klo 14 pelataan bocciaa keskuskentällä. 28 Keskiviikko 22.5.2019 Kangasalan Sanomat ELÄIMET ELÄINLÄÄKÄRI VILLE SUUTARI vastaanotto Pälkäneellä P. myöhemmin. 044 060 2482/Pirjo, bussin aikataulu ilm. Pyöräillä voi valitsemansa lenkin tai esim. voi liittyä myös matkan varrelta, Oriveden asemalla noin klo 10.45. klo 15–17 kahvila Novelliassa. Mieli maasta -yhdistys Kesätauko alk. Saarikylien Nuorisoseura Kesäjumpat Kumpulassa alkaa ma 3.6. 040 526 3878 www.vehoniemenalamaja.fi ÄIJÄLÄ Viihtyisässä kartanomaisemassa juhlaja kokoustilat 80 hengelle. 045 863 5090, 050 382 0421 Juhlaja kokoustila ILKONHOVI Kangasalantie 618 (Vatialan hautausmaata vastapäätä) P. 80 km:n lenkille (Eräjärvi–Orivesi as.–Huutijärvi–Slahti–Klahti–Eräjärvi), muk. 050 362 4602/Sirkku. Vapaa pääsy! Tervetuloa! Tuttuja ja tulevia klassikoita.... 040 748 8471 PARTURI-KAMPAAMOT PARTURI-KAMPAAMO CUT & CARE Ellintie 6 B 1, 36200 Kangasala (K-Supermarketin vieressä) Varaa aika: 040 181 2300 Maanantaisin hiustenleikkaus ilman ajanvarausta. Heimo Jaakkolan Kuhmalahti-pyöräily su 26.5. P. KALAKERHO Yleiset rannaltaongintakilp
050 447 8769 Tilauksesta TÄYTEKAKKUJA JA PIKKULEIPIÄ lakkiaisiin ja valmistujaisiin. 040 133 6198. To 20.6. Ilmainen arvio! Ota yhteyttä p. Asemakaavan tavoitteena on mahdollistaa Vatialantien jatkeen liikkumisyhteyden eteläosan rakentaminen sekä siihen liittyvä maankäyttö. Lisätiedot ja ilmoittautuminen kangasalanuimahalli.fi/lasten-uimakoulut Juhannuksena uimahalli on kiinni (21.–23.6. Kirkkojärventie 4, Kangasala puhelin 03 364 0501 www.kangasalanuimahalli.fi Kesäkuun jumpat löytyvät kotisivultamme. KAUPUNGINHALLITUS Vireille tullut 1. 050 415 5033 Hakemukset heli.nieminen@kangasala.fi tai Kangasalan kaupunki ateriaja siivouspalvelut /Heli Nieminen Kaarina Maununtyttären tie 6 36200 Kangasala Täytä hakemus osoitteessa Haussa 7 Varhaiskasvatuksen opettajaa 2 Varhaiskasvatuksen lastenhoitajaa 1 Ryhmäavustaja Taerosol Oy on teknokemian yritys, joka valmistaa päätuotteinaan aerosoleja. Lisätietoja asemakaavasta antaa kaupunginarkkitehti Mari Seppä, p. P. METALLIROMUN KERÄYS mm. 040 502 4091/Erkki TYÖTÄ TARJOLLA Kangasalan kaupunki Kunnantie 1, 36200 Kangasala PL 50, 36201 Kangasala Vaihde: 03 5655 3000 www.kangasala.fi Rantauimakoulut Kesän 2019 aikana Kangasalla järjestetään viisi alkeisuimakoulua, joihin alaikäraja on viisi vuotta. Lisätietoja asemakaavasta antaa suunnitteluarkkitehti Susanna Virjo, p. 22.5.2019 ELINYMPÄRISTÖLAUTAKUNTA TYÖSUORITUKSIA MYYTÄVÄNÄ PAIKALLINEN YRITYS! Maalaustyöt ja kattopesut kotitalousvähennyksin. Ilmoittautuminen rantauimakouluihin tapahtuu Kangasalan kaupungin verkkokaupassa 27.5.2019 klo 12.00 alkaen 16.6.2019 saakka osoitteessa: https://verkkokauppa.kangasala.fi/ Lisätietoa osoitteesta: https://www.kangasala.fi/kulttuuri-ja -vapaa-aika/liikuntapalvelut/ohjattu-liikunta/rantauimakoulut/ 22.5.2019 VAPAA-AIKAPALVELUT Haemme päätoimittaja– toimitusjohtajaa Kangasalan Sanomat etsii rautaista journalismin ammattilaista, paikallismedian kehittämisestä innostunutta ihmistä ja Kangasalaan sitoutuvaa vaikuttajaa vastaavaksi päätoimittajaksi ja yhtiön toimitusjohtajaksi. Keskusaukio 2. Lähetä hakemuksesi, CV, palkkatoiveesi ja paras kirjoittamasi juttu sähköisesti 10.6. Alueelle on tarkoitus osoittaa asumista Asemantien tuntumaan ja teollisuuspainotteisia työpaikkatontteja Vatiantien jatkeen varteen. kello 12 mennessä hakemukset@kangasalansanomat.fi. 050 568 5003. 29 Keskiviikko 22.5.2019 Kangasalan Sanomat SEKALAISIA KANGASALAN KAUPUNKI TIEDOTTAA Kangasalan kaupunki Kunnantie 1, 36200 Kangasala PL 50, 36201 Kangasala Vaihde: 03 5655 3000 www.kangasala.fi Kangasalan kaupunginvirastot ja kaupungin puhelinvaihde ovat suljettuina pe 31.5.2019 Terveysasemille voi soittaa suoriin ajanvarausnumeroihin. Kahden viikon intensiivikurssi sisältää 8 uintikertaa (ma, ti, to, pe). Asemakaavojen osallistumisja arviointisuunnitelmat (OAS) ovat nähtävillä 29.5.–28.6.2019 teknisessä keskuksessa, os. pe-su). Tilausja ilmoitusasioissa palvelemme myös osoitteissa Myllystenpohjantie 2 ja kangasalansanomat.fi tai puhelimitse 040 769 9045 ma–pe klo 10–16 Ka ng as ala -ku os i | Vis itK an ga sa la Kangasalan S A N O M A T Kangasalan Sanomat 4 kuukaudeksi joka viikko keskiviikkoisin 35,Elokuun loppuun mennessä ilmestyy lisäksi kolme upeaa teemalehteä! Ellet tahdo painettua lehteä, saat digilehdet ja -teemat 4 kuukaudeksi 22,Aloita tekstari haluamallasi tilaustavalla KESÄ19PRINTTI tai KESÄ19DIGI, lisää viestiin nimesi, osoitteesi ja sähköpostisi (digitilauksessa välttämätön). Tavoitteena on asemakaavaa muuttamalla mahdollistaa korttelin kehittäminen. Lähetä tekstari numeroon 040 769 9045. Sopii asuntovaunulle tai -autolle, ei rakennusoikeutta. 040 515 9327/Kari Hildén, Kari´s Cake Oy Kaunis RANTATONTTI, 500 m 2 , Salmentaka, Pälkäne. 045 230 6021, ma 27.5. Jos olet kiinnostunut tehtävästä, niin lähetä hakemuksesi palkkatoivomuksineen sähköpostilla: maiju.perko@taerosol.com Nyt lähitorilta naisten ja miesten kengät, kumisaappaat, sekä leveälestiset jalkineet Aitoja kotimaisia kumiteräsaappaita 23.5. Tilausja ilmoitusasioissa palvelemme myös osoitteissa Myllystenpohjantie 2 ja kangasalansanomat.fi tai puhelimitse 040 769 9045 ma–pe klo 10–16 Ka ng as ala -ku os i | Vis itK an ga sa la TYÖTÄ TARJOLLA. Kaavoituksen aikana tutkitaan erilaisia toteuttamisvaihtoehtoja. uimahalli on auki klo 10–18. Kidetien asemakaavan muutos, kaava 845. 044 431 4177. 0400 837 296 Kattoremontit kattomaalaukset kattoturvatuotteet vesikourut, tikkaat ym. Lähetä tekstari numeroon 040 769 9045. 044 5511 477 Kouruweb Ky Tule meille sijaiseksi Ateriaja siivouspalveluissa on haussa 1.6–1.9.2019 määräaikaisiin palvelussuhteisiin tekijöitä. Lisätiedot Hanna Virtanen, p. Määräaikainen KS-tilauksesi alkaa seuraavasta mahdollisesta numerosta ja päättyy automaattisesti 4 kk:n jälkeen. Hinta 13 000 e. Hän vastaa monikanavaisesta sisällön kehittämisestä verkossa ja printissä sekä yhtiön brändistä ja tuloksesta. Sosiaalikeskuksessa palvellaan puhelimitse päivystysluonteisesti seuraavissa asioissa: • kiireelliset sosiaalityön ja toimeentulotuen asiat, yhteydenotot puhelimitse klo 9–11, neuvonta p. Määräaikainen KS-tilauksesi alkaa seuraavasta mahdollisesta numerosta ja päättyy automaattisesti 4 kk:n jälkeen. Viesti maksaa normaalin tekstarin verran. • kotihoidon kiireelliset asiat klo 9–11 p. Urheilutie 13, ja kaupungin verkkosivuilla osoitteessa kangasala.fi. 3. Kangasalan Sanomat 4 kuukaudeksi joka viikko keskiviikkoisin 35,Elokuun loppuun mennessä ilmestyy lisäksi kolme upeaa teemalehteä! Ellet tahdo painettua lehteä, saat digilehdet ja -teemat 4 kuukaudeksi 22,Aloita tekstari haluamallasi tilaustavalla KESÄ19PRINTTI tai KESÄ19DIGI, lisää viestiin nimesi, osoitteesi ja sähköpostisi (digitilauksessa välttämätön). TORILLA LASTEN KESÄKUUN UIMAKOULUT OVAT NYT HAUSSA! Uimakoulut on tarkoitettu 3–13 -vuotiaille lapsille. 040 823 9232 tai maalausurakointikivinen@gmail. Mahdolliset mielipiteet osallistumisja arviointisuunnitelmista on toimitettava elinympäristölautakunnalle 28.6.2019 mennessä sähköpostitse kaavoitus@kangasala.fi, teknisen keskuksen asiakaspalvelupisteeseen, Urheilutie 13, tai postitse Elinympäristölautakunta, PL 50, 36201 Kangasala. Torsti Tulenheimo, p. Lisätietoja asemakaavasta antaa kaupunginarkkitehti Mari Seppä, p. 2. Tavoitteena on mahdollistaa jätteiden loppusijoitusalueen sijoittaminen Tarastenjärven asemakaava-alueen luoteisosaan. Uimakoulujakso on 1.7.–12.7.2019 (10 arkipäivää). Kysy lisää p. Laadukas lähimedia elää kanssasi jokaisessa hetkessä. Lisätiedot kangasalansanomat.fi/haku tai päätoimittaja-toimitusjohtaja Tuula Ruusumaa, p. 2011 valmistuneissa nykyaikaisissa tiloissa Kangasalla Kallion yritysalueella Lahdentien vieressä. Toimimme v. varaajat ja lämmityskattilat, säiliöt, romuautot, akut, kattopellit, maatalouskoneet. • lastensuojeluilmoitukset päivystyspuhelimeen 050 469 9724 klo 8–16, klo 16 jälkeen 112. Päätoimittaja-toimitusjohtaja johtaa kymmenhenkistä tekijätiimiä. Etsimme joukkoomme reipasta, omatoimista TYÖNTEKIJÄÄ aerosolien tuotantoon ja koneiden kunnossapitoon. klo 9–11 tai to 6.6. Tiedustelut myös yhtiön hallituksen pj. Maksuton nouto, p. com JALKOJENHOITOPALVELU TiinaMaria P. Palvelu paikan päällä! Kotitalousvähennys P. Laadukas lähimedia elää kanssasi jokaisessa hetkessä. Kaupungin viralliset ilmoitukset ovat nähtävänä 31.5.2019 pääkirjastossa, os. 044 431 4177. Viesti maksaa normaalin tekstarin verran. 040 133 6773. Kunnantien asemakaavan muutos, kaava 843. 045 138 6225 Kuohunharjuntie 26, Kangasala Avoinna ajanvarauksella MULTAA ja MÄNNYNKUORIKATETTA lauantaisin klo 10–14 Raudoittajantie 6, Kangasala as. klo 9–11, tuula.ruusumaa@kangasalansanomat.fi. P. Vatialantien jatkeen asemakaava, kaava 842. 050 330 3815
040 749 7442 Johanna Peltonen 044 078 9657 Petri Siira 040 541 2138 Kirsi Salovaara 044 906 8711 Aula Kodit Oy Mäkirinteentie 10, Kangasala Niina Nurminen 044 768 8113 Helmilämpö tekee Kangasalla: Kaikki kodin putkityöt sekä maalämpö-, ilmavesilämpöja ilmalämpöpumput asennettuna. 0400 611 488 www.kukkivat.fi info@kukkivat.com Palvelemme joka päivä! Ark. Saku Siurola | Kangasala 0400 908 082 rakennusliikemirantik.. tete.lentola@gmail.com Merkillisen hyvää palvelua Kangasalantie 921, katsastusaseman vieressä fixu s.fi fixu ska nga sal a.fi arkisin 8-18, la 9-14 | P. p. Tilaukset: 03 371 6106 www.laurilanbetoni.fi Yrittäjä! Jos haluat mukaan: ilmoitukset@ kangasalansanomat.fi ULKOJA KATTOMAALAUKSET Kysy ilmainen tarjous. 0400 854 860 KIVITIKKA Oman kaupungin ammattilaiset palveluksessasi! PESULOITA PESU KAKSIKKO OY Osuusmyllynkatu 5, Messukylä P. TV, DIGILAITE, ELEKTRONIIKKA P. 0400 834 997 • dieselja bensakäyttöisten moottorien korjaukset • autojen ruostekorjaukset • katsastusremontit • moottorisahojen, ruohonleikkurien ym. 03 379 1488 ELÄIMET Mäntytie 12, RUUTANA . huollot Markku Peltola 050 340 2802 • www.energiakartoitus.. 050 551 7031 www.koditon.. 03 356 2007 ma-to 9-18, pe 9-17 www.pesukaksikko.fi KAIKEN KATTAVAT PESULAPALVELUT PESULAX OY Messukylänkatu 21 p. vastaavat työt T:MI JURI LEHTINEN 0400 713 922 juri.lehtinen@kolumbus.. 03 3773 177 RENGASMYYNTI RENKAAT VANTEET RENGASHOTELLI WWW.RENGASPARK.FI kalliontie 13, 36220 KANGASALA 040-722 2141 • Tuulilasien vaihdot ja korjaukset • Muovihitsaukset: puskurit ym. 03 377 1140 AUTOTARVIKE KANGASALAN arkisin 8-17 | P. EDUNVALVONTAVALTUUTUKSET ASIOINTIPALVELU PEKKA VALTONEN P. (03) 379 2940 www.tv-hugg.com • TV:t + digiboxit • Audio + videolaitteet • Antenniasennukset + tarvikkeet tV-DIGIHuolto Ellintie 6, Kangasala Eläinlääkäri NETTA TAMMISALO pieneläinvastaanotto Lentolantie 2, Kangasala P. 03-225 5153 ParturiKampaamo Hyvä hiustenleikkaus kuuluu kaikille KOULUTUKSET KOULUTUKSET JA KURSSIT 040 584 9560 www.hsmturvallisuuspalvelut.fi HSM Turvallisuuspalvelut Oy LUKKOLIIKKEET PALVELEMME 24 h www.lukkopalvelu.com oy 0400 877 611 Ota yhteyttä ja pyydä tarjous. Juhlat ja yksityistilaisuudet Zerafiinassa 20-80:lle iltaisin ja viikonloppuisin: kirsi@zerafiina.fi tai p.040-6433543 www.zerafiina.fi, Kangasalantie 960 ILMASTOINTIHUOLLOT/ NUOHOUKSET Käytä kotikaupunkisi palveluja! Paikallislehdellä tavoitat parhaiten! RENGASTYÖT • Raskaskalusto • Henkilöautot Myös hiekkapuhallustyöt TMI T. Mika Rantanen p. 040 712 6790 www.tilituovi.fi TILITOIMISTO TUOVINEN KY Auktorisoitu Taloushallintoliiton jäsen Uusi yrittäjä! Ota yhteys p. 03-356 1009 Asematunnelissa puh. krs, 36220 Kangasala AVOINNA SOP. 040 744 1097 KEHYSLIIKKEET KAUNEUSJA TERVEYSPALVELUT Kysy vapaita aikoja Puh. 050 551 0757 WWW.EHDFINLAND.NET Musteet ja värikasetit IT-Tarvikkeet Huoltopalvelu Kopiopalvelu Vahvaa tekemistä jo vuodesta 1995 TIETOKONEET, OHEISLAITTEET, HUOLLOT JA KORJAUKSET SAUNALAHDEN LAAJAKAISTAJA MATKAPUHELINLIITTYMÄT Ellintie 6, Kangasala, ark. huollot Kalliontie 35, halli 2, 36100 Kangasala Puh. 040 5662189 Kari Kuuttinen Myyntineuvottelija p. Moision Rakennuspalvelu ME PALVELEMME Asuntokaupan asiantuntija! Asuntopiste Kangasalla 22 vuotta. 040 764 6161 OP Koti Pirkanmaa Oy LKV • Kuohunharjuntie 26, Kangasala • op-koti.fi • Autohuollot • Raskaskonehuollot • Renkaat ja rengastyöt, myös isot renkaat • Ilmastointihuollot ja pakokaasutestit • Bosch vikadiagnoosi • Webasto ja Eberspächer • Pesupalvelut! Kultapellonkuja 120, Kuhmalahti Korjaamo 0440 684 521 korjaamokultapelto@gmail.com Hydrauliikkaletkut ja liittimet 0500 846 709 / 24/7 h Valtuutettu -HUOLTO Öljynvaihto aikaa varaamatta Moottoriöljyt kaikkiin autoihin täyden palvelun autokorjaamo Lentolantie 12, Kangasala, p. MUKAAN Parhaita paikkoja maailmassa Kodit On! Päivi Kuuttinen LKV, KiAT p. 03 3772 500 päivystys 24/7 0400 411 008 www.kayttolukko.fi Turvallisuuden avaintekijä Jyri Seljavaara p. Yli 30v kokemuksella! LAKISÄÄTEISET NUOHOUKSET PIRKANMAAN ALUEELLA Pitopalvelua perheja yritysjuhliin koivistonkestikievari.fi 044 520 7077 Koiviston Kestikievari ELÄINTARVIKELIIKE Ellintie 6, p. 03 379 0242, ark. 0400 501 292 IKKUNALASIEN KORJAUKSET • Lasin leikkaus • Taulun kehystys TMI T. • Asuntokaupan kuntokartoitukset • Energiatodistukset • Kosteuskartoitukset Pirkanmaan Energiakartoitus Oy WWW.LILLVET.FI Kuohunharjuntie 31, 36200 Kangasala 010 5011 873 IKKUNAJA OVIASENNUKSET sekä muut remonttityöt SANEERAUSPALVELU LEPPÄSALKO OY www.remonttipalvelutampere.. 03 377 3733 kangasala@kiinteistomaailma.fi Kangasalan Kodit Oy KOILLISKESKUS Citymarket Linnainmaa P. Soita 050 414 0040 Kodit On Oy Päivi Kuuttinen LKV, Aakkulantie 38, 2. 032 55 66 77 askosaari.fi KS KS • ilmastointikanavien puhdistukset ja valvonta • hormien korjaukset ja tarkistukset • ym. 050 404 1146 LAURILAN BETONI LEMPÄÄLÄN BETONI KANGASALA Kuljetukset ja pumppaukset edullisesti. 044 276 7111 Mika Vesanto Tmi ------HOMMA TOIMII ------Kalliontie 35, halli 2, 36100 Kangasala • autojen ruostekorjaukset, katsastusremontit ja huollot • moottorisahojen, ruohonleikkurien ym. 050 389 6836 OP Koti tuntee Kangasalan. 050 453 2140 ma-pe 10-18, la 10-14, toptassut.fi • Pesut ja trimmaukset • Ruuat ja tarvikkeet • Pentupainit joka la klo 12 Paikallinen yritystieto kätevästi myös täällä Yrittäjä! Klikkaa tarkistamaan ja päivittämään yritystietosi veloituksetta: kangasalla.fi/yritykset. 30 Keskiviikko 22.5.2019 Kangasalan Sanomat Puutyöliike Markku Leppänen p. 10–18, la 8–15, su 10–15 yritysten perustamiset kirjanpidot ja tilinpäätökset veroneuvonta Ellintie 4, Kangasala P. Aina onnistuu kun soitat, myös lauantaisin. 040 744 1097 MH Metsurityö P. 03-4102 3074 Vatialantie 1 Nattari (Salea vastapäätä) Palvelemme myös Kaukajärvellä Juvank.10 puh. • Pumppujen huollot sapinax.fi ilmalämpöpumppukangasala.fi 0400 511 658 Jenni Ijäs p. 050 351 7031 Pekka Ström LKV p. 040 9381 400 www.kantam.fi PITOPALVELUT Lounas arkisin klo 10.30—13.30. 03 3141 3900 ma-pe 7-18 www.pesulax.fi • Sähköasennukset • Sähköremontit • LED-valaistus p. 03 377 4862 varatuomari Arto Mäkihannu 0400 630 683, arto@makihannu.fi Santeri Mäkihannu 040 757 9366, santeri@makihannu.fi www.makihannu.fi HRKKONEVUOKRAAMOT Kangasala Tampere Pirkkala Rakenna tai remontoi Ammattilaisena tai omaan kotiin ILMALÄMPÖPUMPUT JA SÄHKÖASENNUKSET • Bosch • Electrolux • Mitsubishi Electric • Panasonic • Laitetakuu jopa 6v. 10-18, la 9-14 • nippeli.. 0400 834 997 KUKKAKAUPAT JA PUUTARHAT Puusepäntie 31, Kangasala p. METSÄASIOISSA OTA YHTEYTTÄ MHY ROINE PUUNKAADOT • Puunkaadot • Tonttihakkuut • Metsänhoitotyöt • Puunkaadot • Tonttihakkuut • Metsänhoitotyöt Soita ja sovitaan ilmainen arviointikäynti! Soita ja sovitaan ilmainen arviointikäynti! MH Metsurityö P. 8–17 www.mobilexpresskangasala.. 044 743 3580 koilliskeskus@kiinteistomaailma.fi RAKENTAMINEN JA REMONTOINTI KAIKKI RAKENNUSALAN TYÖT UUDIS& SANEERAUSKOHTEET P. p.0400 168 805 www.maalampo.net Helmilämpö energiansäästöratkaisuja vahvalla kokemuksella Ellintie 2, Kangasala P. 0400 335 443 Joustavasti asiakkaan luona. Ilmainen puhelinneuvonta. P. 9–17) Puh. Aakkulantie 38, Kangasala P. PYÖRÄJA URHEILULIIKKEET Juvelankatu 8 • p. PAANANEN Raudoittajantie 9 Kangasala as. 050 389 6803 Kirsi Muilu p. Myös iltaisin ja viikonloppuisin. 0400 455 502 Myös kotikäyntejä! www.elainlaakariasematroppi.fi Jesse Virpinen 050 787 888 jesse@lvivirpinen.. 045 166 3396 ma-pe 9-17 Teitä palvelevat pyykkärit Terje ja Olavi Bötker PYYKKÄR T Koskijaloste KESÄRENKAAT Tule valitsemaan laadukkaat ja turvalliset renkaat edullisesti! Nokian, Goodyear, Bridgestone, Sava, Firestone, Sailun, Autogrip ym… Myös erikoisvanteet ja asennukset! Rengasmyynti Askosaari Oy Keskuojankatu 11 Sarankulma Tre P. PERUKIRJAT KAUPPAKIRJAT TESTAMENTIT YM. LAKIASIAT Lakiasiaintoimisto MÄKIHANNU OY Toivontie 2, 36200 Kangasala P. PARHAAT SÄHKÖPYÖRÄT! Tuo vanha pyöräsi vaihdossa! Pyöräkauppaa jo 40 vuotta Aseman Pyörähuolto Polkupyörien: huolto varaosat tarvikkeet 045 171 2511 asemanpyorahuolto.fi Kangasalan Lavavuokraus, kuljetukset, roskalavat, minikaivinkonetyöt 0400 951 107 PIHA JA LAVA OY Ellintie 2, Kangasala p. 03 379 0333 AUTOHUOLTO arkisin 8-17, la 9-14 | P. 040 595 6227 • www.saneerausmestarit.com VIEMÄRIHUOLLOT Delete_palveluhakemisto_82x30_c.indd 1 27.11.2018 13.36.51 • Omakotitalot • Vesikattotyöt • Julkisivuverhoukset 0400 634 511 • Asbestityöt • Pihla-ikkunat ja ovet www.moisionrakennuspalvelu.. P. • www.lvivirpinen.. 363 2900 Ark. Tule käymään myymälässä Ellintie 4, 36200 Kangasala Puh. 03 377 2952 www.mhyroine.. PAANANEN Raudoittajantie 9 Kangasalan as. 0400 633 331 Kangasala Perinteiset puusepäntyöt AUTOILU www.studioreettamuranen.fi 040 757 2435 Kuvaukset studiossa ja miljöössä VALOKUVAUS KIINTEISTÖVÄLITYS (ark. klo 10–17 TIETOTEKNIIKKAA TILITOIMISTOT Kangasalan Kodit Oy Maarit Pelli 044 504 4511 Tuure Koivumäki 044 504 4510 Pirkko Riepponen 050 313 1025 Harri Kalliovalkama 044 504 4507 Minna Kalliovalkama 044 504 4506 Hannu Wäre 044 504 4512 KANGASALA Myllystenpohjantie 2, Kangasala P
Tilaukset: 03 371 6106 www.laurilanbetoni.fi Yrittäjä! Jos haluat mukaan: ilmoitukset@ kangasalansanomat.fi ULKOJA KATTOMAALAUKSET Kysy ilmainen tarjous. Aina onnistuu kun soitat, myös lauantaisin. Yli 30v kokemuksella! LAKISÄÄTEISET NUOHOUKSET PIRKANMAAN ALUEELLA Pitopalvelua perheja yritysjuhliin koivistonkestikievari.fi 044 520 7077 Koiviston Kestikievari ELÄINTARVIKELIIKE Ellintie 6, p. Juhlat ja yksityistilaisuudet Zerafiinassa 20-80:lle iltaisin ja viikonloppuisin: kirsi@zerafiina.fi tai p.040-6433543 www.zerafiina.fi, Kangasalantie 960 ILMASTOINTIHUOLLOT/ NUOHOUKSET Käytä kotikaupunkisi palveluja! Paikallislehdellä tavoitat parhaiten! RENGASTYÖT • Raskaskalusto • Henkilöautot Myös hiekkapuhallustyöt TMI T. 31 Keskiviikko 22.5.2019 Kangasalan Sanomat Puutyöliike Markku Leppänen p. METSÄASIOISSA OTA YHTEYTTÄ MHY ROINE PUUNKAADOT • Puunkaadot • Tonttihakkuut • Metsänhoitotyöt • Puunkaadot • Tonttihakkuut • Metsänhoitotyöt Soita ja sovitaan ilmainen arviointikäynti! Soita ja sovitaan ilmainen arviointikäynti! MH Metsurityö P. 040 712 6790 www.tilituovi.fi TILITOIMISTO TUOVINEN KY Auktorisoitu Taloushallintoliiton jäsen Uusi yrittäjä! Ota yhteys p. 0400 455 502 Myös kotikäyntejä! www.elainlaakariasematroppi.fi Jesse Virpinen 050 787 888 jesse@lvivirpinen.. LAKIASIAT Lakiasiaintoimisto MÄKIHANNU OY Toivontie 2, 36200 Kangasala P. 03 377 3733 kangasala@kiinteistomaailma.fi Kangasalan Kodit Oy KOILLISKESKUS Citymarket Linnainmaa P. 0400 633 331 Kangasala Perinteiset puusepäntyöt AUTOILU www.studioreettamuranen.fi 040 757 2435 Kuvaukset studiossa ja miljöössä VALOKUVAUS KIINTEISTÖVÄLITYS (ark. EDUNVALVONTAVALTUUTUKSET ASIOINTIPALVELU PEKKA VALTONEN P. 050 453 2140 ma-pe 10-18, la 10-14, toptassut.fi • Pesut ja trimmaukset • Ruuat ja tarvikkeet • Pentupainit joka la klo 12. PAANANEN Raudoittajantie 9 Kangasalan as. 03 356 2007 ma-to 9-18, pe 9-17 www.pesukaksikko.fi KAIKEN KATTAVAT PESULAPALVELUT PESULAX OY Messukylänkatu 21 p. 050 404 1146 LAURILAN BETONI LEMPÄÄLÄN BETONI KANGASALA Kuljetukset ja pumppaukset edullisesti. 03 377 1140 AUTOTARVIKE KANGASALAN arkisin 8-17 | P. P. 0400 501 292 IKKUNALASIEN KORJAUKSET • Lasin leikkaus • Taulun kehystys TMI T. 03 377 2952 www.mhyroine.. 03-356 1009 Asematunnelissa puh. 03-225 5153 ParturiKampaamo Hyvä hiustenleikkaus kuuluu kaikille KOULUTUKSET KOULUTUKSET JA KURSSIT 040 584 9560 www.hsmturvallisuuspalvelut.fi HSM Turvallisuuspalvelut Oy LUKKOLIIKKEET PALVELEMME 24 h www.lukkopalvelu.com oy 0400 877 611 Ota yhteyttä ja pyydä tarjous. 8–17 www.mobilexpresskangasala.. P. 9–17) Puh. (03) 379 2940 www.tv-hugg.com • TV:t + digiboxit • Audio + videolaitteet • Antenniasennukset + tarvikkeet tV-DIGIHuolto Ellintie 6, Kangasala Eläinlääkäri NETTA TAMMISALO pieneläinvastaanotto Lentolantie 2, Kangasala P. • Pumppujen huollot sapinax.fi ilmalämpöpumppukangasala.fi 0400 511 658 Jenni Ijäs p. 0400 335 443 Joustavasti asiakkaan luona. Ilmainen puhelinneuvonta. 044 743 3580 koilliskeskus@kiinteistomaailma.fi RAKENTAMINEN JA REMONTOINTI KAIKKI RAKENNUSALAN TYÖT UUDIS& SANEERAUSKOHTEET P. 040 744 1097 KEHYSLIIKKEET KAUNEUSJA TERVEYSPALVELUT Kysy vapaita aikoja Puh. 040 764 6161 OP Koti Pirkanmaa Oy LKV • Kuohunharjuntie 26, Kangasala • op-koti.fi • Autohuollot • Raskaskonehuollot • Renkaat ja rengastyöt, myös isot renkaat • Ilmastointihuollot ja pakokaasutestit • Bosch vikadiagnoosi • Webasto ja Eberspächer • Pesupalvelut! Kultapellonkuja 120, Kuhmalahti Korjaamo 0440 684 521 korjaamokultapelto@gmail.com Hydrauliikkaletkut ja liittimet 0500 846 709 / 24/7 h Valtuutettu -HUOLTO Öljynvaihto aikaa varaamatta Moottoriöljyt kaikkiin autoihin täyden palvelun autokorjaamo Lentolantie 12, Kangasala, p. Mika Rantanen p. 0400 854 860 KIVITIKKA Oman kaupungin ammattilaiset palveluksessasi! PESULOITA PESU KAKSIKKO OY Osuusmyllynkatu 5, Messukylä P. 03 3141 3900 ma-pe 7-18 www.pesulax.fi • Sähköasennukset • Sähköremontit • LED-valaistus p. krs, 36220 Kangasala AVOINNA SOP. PERUKIRJAT KAUPPAKIRJAT TESTAMENTIT YM. 050 551 7031 www.koditon.. 03 379 1488 ELÄIMET Mäntytie 12, RUUTANA . 03 3772 500 päivystys 24/7 0400 411 008 www.kayttolukko.fi Turvallisuuden avaintekijä Jyri Seljavaara p. 050 389 6803 Kirsi Muilu p. 040 595 6227 • www.saneerausmestarit.com VIEMÄRIHUOLLOT Delete_palveluhakemisto_82x30_c.indd 1 27.11.2018 13.36.51 • Omakotitalot • Vesikattotyöt • Julkisivuverhoukset 0400 634 511 • Asbestityöt • Pihla-ikkunat ja ovet www.moisionrakennuspalvelu.. MUKAAN Parhaita paikkoja maailmassa Kodit On! Päivi Kuuttinen LKV, KiAT p. 03-4102 3074 Vatialantie 1 Nattari (Salea vastapäätä) Palvelemme myös Kaukajärvellä Juvank.10 puh. 050 351 7031 Pekka Ström LKV p. Saku Siurola | Kangasala 0400 908 082 rakennusliikemirantik.. 050 389 6836 OP Koti tuntee Kangasalan. 03 3773 177 RENGASMYYNTI RENKAAT VANTEET RENGASHOTELLI WWW.RENGASPARK.FI kalliontie 13, 36220 KANGASALA 040-722 2141 • Tuulilasien vaihdot ja korjaukset • Muovihitsaukset: puskurit ym. Soita 050 414 0040 Kodit On Oy Päivi Kuuttinen LKV, Aakkulantie 38, 2. klo 10–17 TIETOTEKNIIKKAA TILITOIMISTOT Kangasalan Kodit Oy Maarit Pelli 044 504 4511 Tuure Koivumäki 044 504 4510 Pirkko Riepponen 050 313 1025 Harri Kalliovalkama 044 504 4507 Minna Kalliovalkama 044 504 4506 Hannu Wäre 044 504 4512 KANGASALA Myllystenpohjantie 2, Kangasala P. 040 5662189 Kari Kuuttinen Myyntineuvottelija p. 10–18, la 8–15, su 10–15 yritysten perustamiset kirjanpidot ja tilinpäätökset veroneuvonta Ellintie 4, Kangasala P. 0400 834 997 KUKKAKAUPAT JA PUUTARHAT Puusepäntie 31, Kangasala p. 03 379 0333 AUTOHUOLTO arkisin 8-17, la 9-14 | P. huollot Kalliontie 35, halli 2, 36100 Kangasala Puh. p. 040 9381 400 www.kantam.fi PITOPALVELUT Lounas arkisin klo 10.30—13.30. 0400 611 488 www.kukkivat.fi info@kukkivat.com Palvelemme joka päivä! Ark. 032 55 66 77 askosaari.fi KS KS • ilmastointikanavien puhdistukset ja valvonta • hormien korjaukset ja tarkistukset • ym. p.0400 168 805 www.maalampo.net Helmilämpö energiansäästöratkaisuja vahvalla kokemuksella Ellintie 2, Kangasala P. 040 744 1097 MH Metsurityö P. PAANANEN Raudoittajantie 9 Kangasala as. Myös iltaisin ja viikonloppuisin. Tule käymään myymälässä Ellintie 4, 36200 Kangasala Puh. 040 749 7442 Johanna Peltonen 044 078 9657 Petri Siira 040 541 2138 Kirsi Salovaara 044 906 8711 Aula Kodit Oy Mäkirinteentie 10, Kangasala Niina Nurminen 044 768 8113 Helmilämpö tekee Kangasalla: Kaikki kodin putkityöt sekä maalämpö-, ilmavesilämpöja ilmalämpöpumput asennettuna. 0400 834 997 • dieselja bensakäyttöisten moottorien korjaukset • autojen ruostekorjaukset • katsastusremontit • moottorisahojen, ruohonleikkurien ym. • www.lvivirpinen.. 03 377 4862 varatuomari Arto Mäkihannu 0400 630 683, arto@makihannu.fi Santeri Mäkihannu 040 757 9366, santeri@makihannu.fi www.makihannu.fi HRKKONEVUOKRAAMOT Kangasala Tampere Pirkkala Rakenna tai remontoi Ammattilaisena tai omaan kotiin ILMALÄMPÖPUMPUT JA SÄHKÖASENNUKSET • Bosch • Electrolux • Mitsubishi Electric • Panasonic • Laitetakuu jopa 6v. PYÖRÄJA URHEILULIIKKEET Juvelankatu 8 • p. Aakkulantie 38, Kangasala P. vastaavat työt T:MI JURI LEHTINEN 0400 713 922 juri.lehtinen@kolumbus.. 044 276 7111 Mika Vesanto Tmi ------HOMMA TOIMII ------Kalliontie 35, halli 2, 36100 Kangasala • autojen ruostekorjaukset, katsastusremontit ja huollot • moottorisahojen, ruohonleikkurien ym. 363 2900 Ark. 045 166 3396 ma-pe 9-17 Teitä palvelevat pyykkärit Terje ja Olavi Bötker PYYKKÄR T Koskijaloste KESÄRENKAAT Tule valitsemaan laadukkaat ja turvalliset renkaat edullisesti! Nokian, Goodyear, Bridgestone, Sava, Firestone, Sailun, Autogrip ym… Myös erikoisvanteet ja asennukset! Rengasmyynti Askosaari Oy Keskuojankatu 11 Sarankulma Tre P. PARHAAT SÄHKÖPYÖRÄT! Tuo vanha pyöräsi vaihdossa! Pyöräkauppaa jo 40 vuotta Aseman Pyörähuolto Polkupyörien: huolto varaosat tarvikkeet 045 171 2511 asemanpyorahuolto.fi Kangasalan Lavavuokraus, kuljetukset, roskalavat, minikaivinkonetyöt 0400 951 107 PIHA JA LAVA OY Ellintie 2, Kangasala p. Moision Rakennuspalvelu ME PALVELEMME Asuntokaupan asiantuntija! Asuntopiste Kangasalla 22 vuotta. 050 551 0757 WWW.EHDFINLAND.NET Musteet ja värikasetit IT-Tarvikkeet Huoltopalvelu Kopiopalvelu Vahvaa tekemistä jo vuodesta 1995 TIETOKONEET, OHEISLAITTEET, HUOLLOT JA KORJAUKSET SAUNALAHDEN LAAJAKAISTAJA MATKAPUHELINLIITTYMÄT Ellintie 6, Kangasala, ark. tete.lentola@gmail.com Merkillisen hyvää palvelua Kangasalantie 921, katsastusaseman vieressä fixu s.fi fixu ska nga sal a.fi arkisin 8-18, la 9-14 | P. TV, DIGILAITE, ELEKTRONIIKKA P. huollot Markku Peltola 050 340 2802 • www.energiakartoitus.. 03 379 0242, ark. 10-18, la 9-14 • nippeli.. • Asuntokaupan kuntokartoitukset • Energiatodistukset • Kosteuskartoitukset Pirkanmaan Energiakartoitus Oy WWW.LILLVET.FI Kuohunharjuntie 31, 36200 Kangasala 010 5011 873 IKKUNAJA OVIASENNUKSET sekä muut remonttityöt SANEERAUSPALVELU LEPPÄSALKO OY www.remonttipalvelutampere.
3x400g kananlihaa ja 3x400g häränlihaa kastikkeessa= 2,4kg 3 99 Säästä 20% 1,66/kg -30 % (6,95) NYT 4,86! (8,95) NYT 6,26! Naisten control ALUSHOUSUJA Erilaisia lasten LIERIHATTUJA 4 95 29 95 Löytöhinta Merlyn JUHLAMEKKOJA Valikoima vaihtelee myymälöittäin. Ei jälleenmyyjille. 20kpl/pkt (1,95) 1,Säästä 48% 0,05/kpl 9 95 Löytöhinta! Erilaisia kauniita TYTTÖJEN MEKKOJA (á 1,49) (10,28-11,46/kg) ERÄ ! SUKLAALEVYT 130-145g 1,Säästä 32% 6,907,69/kg KITEKAT 6-pack (4,99)(2,08/kg) Sis. Lähetä tekstari numeroon 040 769 9045. 9–20, la 9–18, su 11–17 JUHLAVUOSI! 8,0,33/rll Lambi WC-PAPERI 24rll (8,95) Löytöhinta! 2,(3,50) Säästä 42% Alkali SORMIPARISTOT 10 kpl/pkt AA ja AAA Esim: lautanen matala ø23 cm (12,90) NYT 9,03! -30 % TEEMA -SARJA ERÄ ! (7,95) NYT 3,97! Juhlalöytö! -50 % 4kpl/pkt lasisia SHAMPANJAtai VIINILASEJA Shampanjalasi 18cl Viinilasi 58cl tai 43cl Duni KORISTELIINA 24cm. Laadukas lähimedia elää kanssasi jokaisessa hetkessä. Kangasalan Sanomat 4 kuukaudeksi joka viikko keskiviikkoisin 35,Elokuun loppuun mennessä ilmestyy lisäksi kolme upeaa teemalehteä! Ellet tahdo painettua lehteä, saat digilehdet ja -teemat 4 kuukaudeksi 22,Aloita tekstari haluamallasi tilaustavalla KESÄ19PRINTTI tai KESÄ19DIGI, lisää viestiin nimesi, osoitteesi ja sähköpostisi (digitilauksessa välttämätön). Viesti maksaa normaalin tekstarin verran. 32 Keskiviikko 22.5.2019 Kangasalan Sanomat Tarjoukset voimassa 22.–28.5.2019 tai niin kauan kuin tuotteita riittää. Määräaikainen KS-tilauksesi alkaa seuraavasta mahdollisesta numerosta ja päättyy automaattisesti 4 kk:n jälkeen. Alasenkuja 1, Suorama KANGASALA Suomalainen perheyritys vuodesta 1979 www.loytotex.fi Ark. (6,95) Säästä 43% 3 95 ERÄ! Lurex PONCHO Valikoima vaihtelee myymälöittäin. Tilausja ilmoitusasioissa palvelemme myös osoitteissa Myllystenpohjantie 2 ja kangasalansanomat.fi tai puhelimitse 040 769 9045 ma–pe klo 10–16 Ka ng as ala -ku os i | Vis itK an ga sa la