Hänen ja Jettenin yritystoiminta vakuutti raadin, joka valitsi heidät paikallisilta messuilta Tampereelta edustamaan kansallisille messuille Turkuun. Siellä HC Nokia kaatui luvuin 43. Eniten tienannut yritys sai 9 000 euroa, Jetten mainitsi. Nuorten työttömyys nousi Nuorten alle 25-vuotiaitten työttömyys nousi hieman vuoden aikana Kangasalla. Rakentajat ovat ahkeroineet niin omakotitalon ja rivitalon remonttityömailla kuin Mobiliassa tiemuseon parakkeja kunnostamassa. Työttömyysasteeksi kirjattiin elokuussa 8,6 prosenttia, heinäkuussa 9,5 prosenttia. vuosikerta
Irtonumero 1,50 e
Hirvet liikkuvat
Hirvivaroitusmerkit kannattaa ottaa nyt tosissaan, sillä hirvet liikkuvat vilkkaasti syys- ja lokakuussa. Kun eteesi tulee tiukkoja paikkoja tai mahdollisuuksia, ota
haaste vastaan, äläkä peräänny. Työttömyysaste oli toisena kuukautena peräkkäin alle koko maan keskiarvon. Tein sellaisen puolihuolimattoman siivouksen. Yrittäminen kiinnostaa myös valmistumisen jälkeen. Kaikki opiskelijat ovat myös ottaneet vastuuta tekemisistään, opettaja Mauri Ågren lisäsi. Persoona rohkeasti peliin Yrittäjyydestä nuorille kertoi myös kangasalalainen turva-alan yrittäjä Frans Hilden ja Patrik Ekman, jonka yritystoimintaan kuuluvat puhujavälitys, tapahtumatuotanto ja nuorille suunnatut rekrytointi-
palvelut. Taitavat Taitajat -osuuskunnalla on ollut projektina kolme työmaata, joihin jokaiseen on valittu projektipäällikkö opiskelijoitten joukosta. Työttömiä työnhakijoita oli elokuun lopussa yhteensä 6 838. Sen sijaan yli 50-vuotiaitten työttömyys laski. Nuori yrittäjä eli NY-yritys nimeltä Hei me leivotaan toimi viime lukuvuoden ajan. Hilden muistutti, että yrittäjänä pitää olla valmis tekemään lujasti töitä. Oppilastyönä tehtyjen rakennustöiden tuntipalkka on ollut kolmesta kymmeneen euroa. MOBILIAN AUTOKYLÄSSÄ...
PELTITÄHDET
Mobilian teemanäyttely tuo nähtäville elokuvista tuttuja ajoneuvoja.
-Movie cars
LIIKENNEPUISTOKAUSI PÄÄTTYY. Pidämme vanhan talon hengestä ja varsinkin historiasta. Vuosi sitten elokuussa työttömänä oli Kangasalla 1 260 henkilöä. Persoona pitää saada esille papereitten takaa. Onneksi suunnitelmat onnistuivat, keskiviikkona siivouspäivän pitänyt Marja-Liisa Haippo iloitsi. Mutta kun tykkää omasta alastansa, niin työ ei edes tunnu työltä. Kuhmalahden työttömyysaste on 11,7 prosenttia. Määrä väheni vuoden aikana 642 henkilöllä. Se tuo teille lisää tilauksia. Vajaakuntoisia kirjattiin Kangasalla 225 ja Kuhmalahdella 8. Myös muusikkona menestynyt Ekman kertoi otteita omasta värikkäästä ja sattumien siivittämästä tiestään yrittäjäksi. Jokainen yrittäjä laittoi pohjakassaan 10 euroa, millä sitten hankittiin jauhoja ja muita tykötarpeita, mistä leipoa NY-messuille, selvitti Auvinen. Työttömänä oli elokuussa 219 nuorta ja samaan aikaan viime vuonna 203. Ja käteen jäi vähän päälle 400 euroa. Työttömien määrä lisääntyi molemmissa. Kuuntelijoitaan hän kehotti tarttumaan rohkeasti hetkeen. Aktiivisimmin otukset liikkuvat hämärässä, auringonlaskun ja -nousun aikaan, jolloin myös tieliikenne on varsin vilkasta. Itse työskentelen 1012 tuntia päivässä. Kiva Duuni -tapahtuma oli osa Taitokatua eli Pirkon ammattioppilaitosten yrittäjyyskasvatuksen kehittämisprojektia
"
6
Ville Lampi, joka avopuolisonsa Saija Viipurin kanssa kunnostaa vanhaa kauppakiinteistöä kodikseen. Kangasalla naisia oli elokuussa työttömänä 497 ja miehiä 724. Kuhmalahden vastaavat luvut olivat 23 ja 32. Työpaikkojen määrä kasvoi muun muassa sosiaali- ja terveysaloilla sekä teollisuudessa.
Leipuri-kondiittoriopiskelijat Joel Auvinen ja Sonja Jetten hankkivat yrittäjäkokemusta opiskelujensa ohella. Esimerkiksi kaverini äiti oli täällä kauppakylmäkkönä.
Tänään on olut hyvä siivousilma. Tähänkin taloon on monilla ihmisillä jokin kosketus. AVOINNA LA-SU klo 10-15.
www.mobilia.fi Kustaa Kolmannen tie 75, 36270 KANGASALA Puh. Poissaolot vähenivät Rakentajiksi opiskelevat pojat ja heidän opettajansa kertoivat kokemuksiansa opiskelujen ohella tapahtuvasta osuuskuntatyöskentelystä. Kuhmalahdella kunnan vuositason työttömyys kasvoi muutamalla henkilöllä. Työttömänä oli uuden tilaston mukaan 393 ja vuoden vanhan tilaston 412 henkilöä. Älä yritäkään esittää jotakin sellaista mitä et ole. Et menetä siinä mitään. Sosiaali- ja terveys työllisti Koko TE-toimiston alueen työttömyysaste oli 9,3 prosenttia, kun se Pirkanmaalla keskimäärin oli 11,2 prosenttia ja koko maassa 9,6 prosenttia. Tuleville NY-yrittäjille heillä oli selkeä viesti. Ja mikä parasta, yritystoiminnalla on mahdollista tienata euroja. Motivaatiota on tullut lisää, kun tekemästään työstä on saanut vähän rahaa. Pikkolan kotihallissa joukkue taistelee pisteistä ensimmäistä kertaa lauantaina. Ainoa, mitä voi tapahtua on se, että mokaat. Tuokaa itseänne esille ja mainostakaa yritystänne. Luvut käyvät ilmi Keski-Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tuoreesta tilastosta. Tarjolla oli 726 työpaikkaa, joka oli 90 paikkaa enemmän kuin vuosi sitten. Paras keino ehkäistä hirvikolareita on ajonopeuden laskeminen.
Edessä kotitaisto
Vaikka HC Eaglesin edustusjoukkueen tähti sammui viime kauteen, Kangasalan kiekkotaivaalla loistelee yhä. Sellaisen näkee heti läpi. Pikkuisen on puuha vielä kesken, kun veto loppui, keskustassa asuva Haippo naurahti.
Ilonaihe
Tässä lehdessä asiaa rakentamisesta sivuilla. Olin suunnitellut siivoavani, mutta kun aamulla satoi, mietin jo, että kuinka käy. Viime vuoden lukema oli 9,6 prosenttia. Kunnan ykköstähtenä tuikkii nyt Kisa-Eaglesin A-juniorijoukkue, joka aloitti sarjakautensa kakkosdivisioonan karsintasarjassa viime viikolla Nokialla. Liikkumista lisäävät syksyinen lisääntymisaika ja lauantaina alkava hirvenmetsästyskausi. Kello 17.45 alkavassa ottelussa vastaan asettuu Oulunkylän Kiekko.
Joel Auvisen ja Sonja Jettenin opinahjossa ammattioppilaitoksella voi opiskella ja yrittää saman lukuvuoden aikana. Leipuri-kondiittori -linjalla opiskelevat nuoret kertoivat koulutovereilleen kokemuksiansa yrittäjinä Kiva Duuni -tapahtumassa tiistaina ammattioppilaitoksen liikuntasalissa. Kun heinäkuussa työttömiä oli 1 345, niin elokuussa 1 221. Kuhmalahdella nuorista työttömänä oli 11 ja vanhemmista 21. Vaikka voittoa sieltä ei tullut, nuoret saivat rutkasti kokemusta yrityksen pyörittämisestä. Sivu 12.
7-12
430037 672583
Halusimme vanhan talon. Poissaolotkin ovat
Yrittäminen on kivaa
Työttömien määrä väheni Kangasalla
Työttömien määrä väheni Kangasalla elokuussa. Vuosi sitten elokuussa työttömänä oli 46 henkilöä ja tämän vuoden elokuussa 55. Hän muistutti, että työnantaja ei ota töihin papereita vaan persoonan. (03) 3140 4000
Avoinna joka päivä klo 10-16
Perjantai 24.9.2010
Numero 70
92. Ensin kuitenkin pitää hankkia eväitä toisen palveluksessa työskentelemällä, he tuumivat.
vähentyneet, totesi opiskelija Sisu Liukko
Tiistai 28.9. Lämmin kiitos Rekola-kodon 2 A henkilökunnalle äitini erittäin hyvästä hoidosta.
KANGASALAN SEURAKUNTA
Syntyneitä
Marja ja Rolf Signell saivat pojan 9.8. Ke 29.9. p. Pappinen
30.8.1923 Liperi 30.8.2010 Rekola-koto Rakkaudella Taisto ja Marja-Leena Pauliina, Miikka, Rauha ja Hilja Markus ja Jenni muut sukulaiset ja ystävät Nyt oli meidän mummumme vuoro, mennä sinne, missä laulaa enkelten kuoro. ja 26.11. Kirkkokahvit Kirkonkulmassa messun jälkeen. "Prinsessa" painoi syntyessään 3 320 grammaa ja oli 49 senttiä pitkä.
Sunnuntai 26.9. klo 15 Hotelli Urku,
Kangasalantie 1108, Kangasala
Koko perheen
Ajanvaraus 040 517 0351 Kangasalan Lääkintävoimistelu, Torikatu 1, Kangasala
Harri Rovio
SYDÄNRETKI
su 26.9.2010 alkaen klo 12 Kirkkoharjun koululta. Kangasalan Seudun Sydänyhdistys ry
Vatialasta Vehoniemeen
Tampereen Validia-talo
Kaikki aktiiviseen arkeen!
Sampo Pankissa tapahtuu Kangasalla
Omaisuus- ja lahjavero
-aamu ti 5.10. klo 18 kirkonkylän srk-kodissa, Eero Nevalainen.
PERHERAAMIS
19.11., 20.11. Nuortenilta klo 18 Parkissa. Kolehti: Vuoden 2010 Tasaus-keräykselle "Vesi ja Leipä", tuotto Senegalissa ja Mauritaniassa toteutettaviin hankkeisiin elinolosuhteiden parantamiseksi, Suomen Lähetysseura ry. Kuljetus kirkosta Suoramalle järjestetään. klo 10 alkaen Tapulinmäellä. Ti 28.9. Narikka Nuorten aikuisten ilta klo 19 Parkissa.
Lukijan kuva
Su 26.9. OHJELMASSA: - kävelyretki harjussa, tehtävärasteja reitin varrella - mehutarjoilu suolaisen kera - verenpaineen mittausta - arpajaiset - tietoisku "Työssä jaksaminen". 040 309 8000. Myös aivovamma- ja hengitysvajeasiakkaille on omat asumisyksikkönsä. Ellintie 2, 36200 Kangasala p. (03) 3773 200, (03) 377 3680 tai 0400 776 606, myös liikeajan jälkeen
KIRJAKAHVILA
sunnuntaina 26.9. kahvin) Pääsylippu 10 Sirkka Eerilä Lausujat: la Pentti Lahti-Nuutti olle Ira Vu Annina Suikkonen Jussi Lehtonen
Tampereen Validia-talo tarjoaa turvallisia, ympärivuorokautisia palveluja fyysisesti vammaisille ja ikääntyville henkilöille. Puutuuko kädet tai jalat. klo 18 Ruutanan srk-kodissa "Aarre saviastioissa" Hannu Uusmies, Minna ja Jussi Pyysalo.
Kangasalantie 1108 - 36200 Kangasala puhelin (03) 3140 1300 www.hotelli-urku.fi www.facebook.com/hotelliurku
Näin komeita tatteja kasvaa Saarikylissä. Naisten Kahvila su 3.10. Kuvan lähetti nimimerkki Luuppi.
Lämmin kiitos Teille kaikille , jotka kunnioititte rakkaamme
Tapio Jaakko HIETIKON
muistoa ja otitte osaa suureen suruumme. "Ateismin sietämätön keveys", opetus: Timo Eskola. Validia-talon ravintola on auki päivittäin klo 7-18.30.
lakimies Tommi Salminen, Sampo Pankki Oyj
johtaja Erkka Niemi, Mandatum Life
Keskustelua ja kysymyksiä
Ilmoittautumiset viimeistään tiistaina 28.9.2010 numeroon 010 546 3611 tai sähköpostilla kangasala.konttori@sampopankki. Koivujärvi, Leija-kuoro, pyhis klo 18 ja ke klo 11 Sanaa ja rukousta klo 18 Lasten Leija-kuoro! Tervetuloa myös uudet laulajat!
Syyskuun
TERVETULOA!
lassa Kirjakahvi via ja h kuppi ka ainen leivonn lla. Kirkkokahvit srktalossa messun jälkeen. "Armoa työhön ja elämään", Saila Munukka. klo 14 Lähetyspiiri Kirkonkulmassa. Määräaikaiset, kalustetut asunnot ovat käytettävissä vaikkapa putkiremontin tai omaishoitajan lakisääteisen vapaan ajan. TULOSSA: Huutokauppa la 2.10. 2
Perjantai 24.9.2010
Rakkaamme
Helvi Annikki PÄÄKKÖNEN o.s. Särkeekö Osteopaatti päätä?
Surun kohdatessa
Pe Su Ti Ti klo 19 Life-ilta nuorille teetuvan merkeissä klo 11 Sunnuntaijuhla, Jyri Hietanen, P. kello 2.19. NUORET: La 25.9. Paikkoja rajoitetusti.
KANGASALAN LEPOKOTI Ruutanantie 26, 36200 Kangasala
Ryhmät ja tied. Vastasyntyneen mitat olivat 3 810 grammaa ja 53 senttiä. Tampereen Validia-talossa on tarjolla myös virikkeellistä päivätoimintaa sekä ravintolapalveluja joka päivä. klo 15-17 Huutijärven srk-kodissa Lapsille ja varhaisnuorille omat ohjelmat. 040 778 8695, (03) 377 1051 e-mail: lepokoti_saatio@hotmail.com
Tiedustelut ja varaukset numerosta 044 765 0596.
Tampereen Validia-talo Ritakatu 7, 33720 Tampere www.validia.fi/tampere. Messu klo 10 kirkossa, Munukka, Toivola, maatalousväen kirkkopyhä. TULOSSA: Naisten ilta pe 8.10. Omaiset
VETERAANILENTIS
Perjantaisin klo 15 miehille Suoraman srk-keskuksessa Saunomismahdollisuus!
www.kangasalanseurakunta.fi
Hautakivet sekä muut kivialan työt Hautakivien kaiverrukset Uudet kivet suoraan valmistajalta Graniittiset pöytä- ja työtasot.
P. Laura ja Olli Karhun tyttövauva syntyi 16.9. Määräaikaiseen asumiseen voidaan liittää hoivapalvelua sitä tarvitseville. klo 15 kirkonkylän srk-talossa. Kiitämme osanotosta. Tervetuloa!
Esikoiskirjailija Janne Salminen TODESTA TARINA
Kesäpäivän kulttuuriyhdistys ry
järj. 0400 854 860 esa.kauranen@elisanet.fi Kyötikkäläntie 217, Kangasala as.
Messu klo 10 kirkossa. Lämminvesiallas ja kuntoutuspalvelut ovat käytettävissä ryhmäliikuntaan ja yksilöterapiaan. Nuortenkuoro klo 15.30 Kirkonkulmassa. kello 20.43. Ilmoita, jos tarvitset kuljetuksen kotoa kirkkoon. klo 18 srk-talossa. 3 euro
www.kirjakahvilakangasala.net
Avoinna arkisin 9.00-16.30. Viitala, Sagulin, Sirpa Ilkka-Ahola, Sillanpää, Vivace-kuoro. Kirkonkoto klo 10 srk-talossa, Triolikuoron harjoitukset klo 15.30 srk-talossa. Kolmesta rakennuksesta koostuva esteetön keskus käsittää noin sata vammaismitoitettua asuntoa ja tarjoaa monipuolisia kuntoutuksen ja hyvinvoinnin palveluja.
Asunnot on tarkoitettu vammaispalvelulain mukaiseen palveluasumiseen sekä asumisvalmennukseen, omaishoidon lomitukseen, aktivoivaan intervallihoitoon sekä potilashotellikäyttöön. khranvirastoon p. menn. Sulta Taivahan Isä pyydämme, ota hoivaasi rakas mummumme. Ruokailun vuoksi ilmoittautuminen 6.10. 0400 633 636, (03) 377 0757 Riitinmäentie 63, 36200 KANGASALA
SAHALAHDEN KAPPELISEURAKUNTA
Su 26.9. Ajankohtaista verkossa - www.kangasalanseurakunta.fi
taksi
in.fi
Lähelle tai kauas, yksin tai isommalla porukalla - myös pyörätuolin kera
Eikö pää käänny?
aOngelm tä ja s keskei sta tehoka ista! hoitam
Tuikkiiko selkää, eikö anna taivuttaa. klo 9.00
Hotelli Urku, Kangasalantie 1108 tarjolla Hyvän Olon -aamiainen Omaisuuden luovuttaminen ja siitä aiheutuvat perintö- ja lahjaveroseuraamukset Veroihin varautumisen mahdollisuudet
Runon ja kulkue muistojen .2010
Sunnuntaina 26.9 kello 17.00 Koskimies Juontajana Satu (sis. Linja-autokyyti Kuhmalahdelta lähtee klo 9 Vehkajärven koululta, klo 9.30 Sahalahden srk-talolla, matkan varrelta pääsee pysäkeiltä kyytiin.
IKÄIHMISTEN KIRKKOPYHÄ SU 10.10.2010
Soita suoraan paikalliselle taksille!
KESKIVIIVA OY
leikkaa talteen
Hämeen Kivituote Oy
Touko Virsiheimo
Alalla lähes 50 vuotta
SUORAAN VALMISTAJALTA - HAUTAKIVET - KAIVERRUKSET - ENTISÖINNIT - KIVEN HIONTATYÖT - OIKAISUTYÖT
Puh. NUORET AIKUISET: Ke 29.9. Keittolounas, kirkkokahvit ja ohjelmahetki Suoraman srk-keskuksessa messun jälkeen. Aihe: "Kristityn vapaus" klo 10 Afrikkalaisten laulujen messu kirkossa. Siunaus toimitettu läheisten läsnä ollessa. KRISTITTYJEN YHTEINEN
Ma 27.9. Show 25 / hlö Show & ruokailu alkaen 44 / hlö Ravintola Café Urku avoinna
ma-pe 17-22 la 14-22
ISRAEL-ILTA
PYSÄKKI
Ke 29.9
03 4584 0180 TAMPERE · Kauppakatu 14 · Rautatienkatu 22 · Insinöörinkatu 23 · YLÖJÄRVI PIRKKALA · VALKEAKOSKI · NOKIA · HÄMEENKYRÖ · PÄLKÄNE · AITOO RAUTAJÄRVI · IKAALINEN · LUHALAHTI · LUOPIOINEN. Olet sitten ostamassa, myymässä, vaihtamassa tai vasta haaveilemassa, avuksi kannattaa ottaa ajoissa Oma Välittäjä. Me Kangasalan Kiinteistömaailmassa tiedämme parhaiten oman asuinalueesi hyödyt!
Avattuja sisustusliike ihana Kukkap. 0440 473 504. Niin myös välittäjissä. 040 528 3030
Ammattilaiset valmiina auttamaan
Asuntokauppa on iso päätös. klo 10-14
Varaa myyntipaikkasi p. Tervetuloa ostamaan ja myymään.
Miten säästää VAIVATTOMASTI,
mutta TUOTTAVASTI?
Tule Aito Säästöpankkiin tai lue lisää netistä www.aitosp.fi
*) Saat 3,5 % koron 12 kuukauden sijoitustalletukselle, kun sijoitat vähintään puolet Sp-Rahastoyhtiön osake- tai yhdistelmärahastoon. Minimisijoitus 10 000 . Sanni-mummu ja Risto-vaari
ONNEA
SANNA
LEEVI ALANEN
13 vuotta
Anja-mummu onnittelee!
Maija ja Väinö Mäkinen
MAARIT PELLI
YRITTÄJÄ, LKV 044 5044 511
Onnittelumme
60-vuotishääpäivän johdosta 24.9.2010!
Helena ja Henrik Pentti, Helena, Antti, Lauri ja Elina
MYYNTINEUVOTTELIJA, KIAT 044 5044 512
MARJA MÄKINEN
MINNA HONKALA
MYYNTINEUVOTTELIJA 044 5044 506
PERINTEINEN SUUR-
KIRPPUTORI
Honkasen Puutarhalla, Tiihalantie 21, Kangasala
Kangasalan Kiinteistömaailma · Kangasalan Kodit Oy Myllystenpohjantie 2, 36200 Kangasala · Puh. Tarjous on voimassa toistaiseksi.
Rahaston historiallinen tuotto ei ole tae tulevasta kehityksestä.
KANGASALA, Kuohunharjuntie 10 · Puh. Valitse Oma Välittäjäsi joukostamme. Perjantai 24.9.2010
3
POHTIOLAMPI LA-SU klo11-17
Saarikylistä Siitamaan
ONGINTAA SAVULOHTA
Ravintolapalvelut, leikkipaikat, minigolf ym. 0400 611 488, 0207 39 4090 www.kukkivat.com ark 10-18, la 8-15, su 10-15
MIKKO
MuistanYstävää
23.9.2010
tuoreelle hääparille ja Mikolle sekä nimi- että syntymäpäiväonnittelut! t. (03) 3773 733 kangasala@kiinteistomaailma.
lauantaina 9.10. Hän on asuntokaupan ammattilainen, jolta saat maksuttomia neuvoja asuntokaupan kaikissa vaiheissa. vapaa pääsy, tervetuloa w www.kalapaikka.com, p. 377 6900
Puusepäntie 31 p. Asunnoissa ja asukkaissa on eroja
Mutta missä vaiheessa tämä parempi väki alkaa olla niin iäkästä, että heidän hoitamisestaan tulee kunnalle hirvittävät taloudelliset ongelmat. Samaan aikaan puolen hehtaarin metsään tutustuu varsin toisenlainen kohderyhmä. 4
Perjantai 24.9.2010
Hyvä vire päällä rakentamisessa ja asuntokaupassa
Rakentajien tilauskirjat ovat liki täynnä ja myös asuntokauppiaat ovat tyytyväisiä Kangasalan tilanteeseen. Ei kukaan sellaisessa jaksa asua. Unhoon vaipuvat hetkeksi sen myötä sunnuntaiaamun kadut, joilla kirkonkellot kaikuvat, kuin varjot unelmien eilisten. Kello kolmelta yöllä soi ensin puhelin ja sitten ovikello ja kas kummaa, oven takana on asiakas joka toivottaa huomenta ja toivoo saavansa huollossa olleen omaisuutensa. Erään bussinkuljettajan mukaan tie on vaarallisen ahdas. Ja miksei olisi, koska sen näkee eri puolilla kuntaa uusina taloina, alkavina työmaina ja asuntojen vilkkaana vaihtumisena välittäjien ilmoituksissa. Vierailin elokuussa Luopioisissa metallialan yrityksessä, joka työllisti useita Kangasalan ammattioppilaitoksen kouluttamia metallimiehiä. Ja miksi lukio viedään Pikkolaan. Pekka Kannus Pro Kirkkoharju
Kunnallismatematiikka on neron hommaa
On se jännää, että Huutijärven koulua aiotaan laajentaa, vaikka Kirkkoharjun koulu kärsii oppilaspulasta. Kirkkoharju on aina ollut tärkeä virkistysalue. Voi hyvänen aika, olenpas minä nyt... Mutta eikös saman vaikutuksen aiheuta Kirkkoharjuun suunniteltujen kerrostalojen lapsiasukkaat. Valtava määrä kirjoja, musiikkia ja jonkinmoinen valikoima elokuvia on jokaisen ulottuvilla ja pääsääntöisesti ilman erillistä korvausta. Se käy kyllä selväksi, kun poimitaan muutama teos Kangasalan kirjaston alkuaikojen valikoimasta. XZ
Herätys
Jo on aikoihin eletty. Jos Pirkon johto lopettaa Kangasalan seudulta metallialan koulutuksen kuuntelematta alueen yrityselämää ja asukkaita (tai ehkä tuntematta riittävästi työelämää ja sen vaatimuksia), niin voidaan olla melko varmoja siitä, että työvoimapula uhkaa Itä-Pirkanmaan metallialan yrityksiä. Vuoden 2008 lopulla kouraissut taantuma ei jäänyt pitkäaikaiseksi. Vesa Virtanen
Yhdessä Kirkkoharjun puolesta
Ainutlaatuista Kirkkoharjuamme uhkaavan massiivisen kerrostalokaavoitushankkeen takia (Kaava 655, Mäntyveräjän asemakaavan laajennus) on Kirkkoharjun suojelemiseksi perustettu nettiadressi nimeltä Pro Kirkkoharju. Kuinka kaavoittaja voi perustella 20 vuotta vanhalla sopimuksella pakkoa kaavoittaa kerrostaloja harjuun, eikä edes kerro sopimuksen sisältöä. Eikö muutamaa Mäyrävuorelaista muksua voisi houkutella Kirkkoharjun kouluun, niin saataisiin kunnalle lisäsäästöjä. Siispä tämä lyhytnäköinen ja alueen elinkeinoelämän tarvitsemaa ammatillista koulutusta yksipuolistava suunnitelma metallialan koulutuksen lopettamiseksi tältä alueella pitää tiukasti torjua. Itsekin olen hiihtänyt ja aloittanut hiihtokilpailut Kirkkoharjulla. Toisto on tällä kohtaa hyvästä. Tässä päättäjille terveisiä todellisesta työelämästä. Kahdessakymmenessä vuodessa maailma on muuttunut. Ulkoilualuetta ei sovi pilata kerrostaloilla. Kenties tuossa joukossa vaeltaa mukana tuleva bongari tai sienestäjä, joka käyttää aikuisenakin kirjaston palveluita. 377 6915, fax 377 0668
Metallialan koulutuksen alasajo olisi suuri virhe
Kangasalan ammattioppilaitoksen (nykyisin osa Pirkanmaan ammattiopistoa Pirkoa) metallialan koulutuksen lopettaminen ja sen siirtäminen Ylöjärvelle olisi lyhytnäköistä koulutuspolitiikkaa ja siten suuri virhe. Kone ja metalliala on eittämättä yksi teollisen Suomen ja talouselämän kivijaloista. Toisaalta pakkasen järsiessä varpaankärkiä vilukissan villasukkavarastot eivät edes riitä. Se vain on niin, että pohjoinen sijaintimme asettaa tietyt realiteetit myös asioiden harrastamisen suhteen. Toinen asia, jota en ymmärrä, on halu hävittää nykyinen lukiorakennus. Vaikka keskustassa on kirjasto, kauppa ja uimahalli, kaikki ei ole hyvin. Kallion teollisuusalueella on runsaasti vapaita tontteja odottamassa hallien rakentajia. Esimerkiksi Finnentien läheisyydessä kerrostalossa nousi sisällä lämpötila kesän helteillä yli 40 asteen. Yrityselämän edustajat, kouluttajat, kunnallispäättäjät ja nuorten vanhemmat, vastustetaan yhdessä tätä metallialan koulutuksen alasajosuunnitelmaa. Olen hänen kanssaan yhtä tyrmistynyt Kirkkoharjun kaavoitussuunnitelmasta, jossa harjuun rakennettaisiin kymmenen uutta kerrostaloa. Sitä paitsi suuret kouluyksiköt eivät ole hyviä. Minkä tahansa viikon voi aloittaa vaikkapa nauttimalla aluksi mestarien aamiaista ja samalla voikin sitten todeta, että hyvästi masentava maanantai. Tutkimusten mukaan yhden kerrostaloasunnon tekeminen tuottaa yhden henkilötyövuoden. Pitkä matka on kuljettu siitä, kun Kangasalan kirjasto perustettiin vuonna 1862 ja se sijaitsi kirkon sakastissa. Joskus helle korventaa jonkun mielestä liikaa. MATTI KAUHANEN
Kirjastoilailua
Takana on pitkä kuuma kesä. Kerrostalot eivät ole mitään mukavia asua. Mihin ollaan menossa, pitääkö yrittäjän tosiaan olla palvelemassa asikasta 24 h, ei kai. "Ei kukaan ole niin viisas, ettei hän lukemalla viisammaksi tulisi --- jos luvettu tulee oikein ymmärretyksi." JANNE PULLINEN Kirjoittaja on mielen kulkuri Mäyrävuorelta.
Kangasalan Sanomat, Pl 40, 36201 Kangasala, toimitus@kangasalansanomat.fi, p. Ei ole mikään mukava tilanne ylittää lastenvaunuilla/ rattailla suojatietä, kun jommasta kummasta suunnasta tullaan tuhatta ja sataa kohti suojatietä. Tuo viitteitä vilisevä pieni matkailuopas osoittaa yksinkertaistettuna sen, että lompakon paksuudesta riippumatta jokainen voi harrastaa monenlaista matkailua poistumatta kotoaan kirjastoa kauemmaksi. Miten käy Asemantien turvallisuuden, jos tien läheisyyteen tulee monta kerrostaloa. Ei Itä-Pirkanmaan ja Kangasalan alueen yrityselämä toimi pelkästään rakennusmiesten tai elintarviketyöntekijöitten varassa! Kone- ja metallialan osaajia tarvitaan varmasti. Rakentamisen lama on myrkkyä työllisyydelle. Putki-, julkisivu-, ikkuna- ja kattoremonttien lykkääminen tulee kalliiksi, koska lainakorkojen ei uskota pysyvän pitkään matalina ja materiaalien sekä työn hinnat tulevat joka tapauksessa vuosi vuodelta nousemaan. Siitä pitivät huolen valtion nopeat elvytystoimet, jotka pistivät liikkeelle muun muassa pitkään muhineita vanhojen kerrostalojen peruskorjauksia. meillähän on jo täydet valmiudet hoitaa vaikka koko seutukunnan vanhukset Pikonlinnan "hoivaryppäässä" kiitos yrittäjien oman taloudellisen riskin. adressit.com/kirkkoharju. Tapoja viettää mikä tahansa vuodenaika on yhtä monta, kuin meitäkin on. Näillä kulmin täytyy myöntää se tosiasia, että vuodenaika on aina myös pukeutumiskysymys. Jos Kangasalta lopetetaan lyhytnäköisesti kone- ja metallialan toiseen asteen koulutus, niin silloin yksipuolistetaan Itä-Pirkanmaan alueellista ammatillista koulutusta. Ainoa viheralue on hautausmaa. Noin 200 000 euron panostus antaa töitä jopa neljälle rakentamisessa, teollisuudessa ja erilaisissa palveluissa. Puhutaan kulttuuritalosta ja samaan aikaan ollaan purkamassa lukiota. Samaan aikaan kolmas nainen miettii jo kuumeisesti pukeutumiskoodia lounaalle. Mutta metallialan perusammattitaitoa pitäisi voida hankkia omalta seudulta. Viimeisen sanan saa kuitenkin Juho Pynninen, suomalaisen kansankirjaston uranuurtaja 1840luvulta. Nettiadressi löytyy osoitteesta http://www. Metallialan osaajista on Suomessa jo nyt pula, saati sitten muutaman vuoden päästä. Isä. Varmasti myös moni uusi pienkonepaja tai metalliverstas/korjaamo jää tälle seudulle perustamatta. Kyllä asiat pystyy pystyä hoitamaan liikkeen aukioloaikanakin. IKS
Kaavoittaja pyörällä päästään
Kiitos Pekka Kannukselle hyvästä kirjoituksesta (KS 14.9.). Kaksi toisiaan tuntematonta paikallislehden kolumnistia näemmä kirjoittaa samaa aihetta sivuten samalla viikolla. Pian pitäisi päättää, odotetaanko alueelle kärsivällisesti toista ja kolmatta yritystä vai panostetaanko markkinointiin reilusti enemmän. Finnentiellä on jo nyt liian kova liikenne ja siellä ajaa isoja autoja. Rakentamisessa ja asuntokaupassa on siis hyvä vire päällä, jos paikallisten toimijoiden tilannearvioihin on uskominen. Kyseisen yrityksen perustajakin oli aikanaan hankkinut ammatillisen metallialan koulutuksen Kangasalan ammattioppilaitoksesta. Antaa mennä kaikki muu ammatillinen koulutus vaikka sinne Ylöjärvelle, Kangasalan (vähenevän) nuorison tulevaisuus on turvattu hoiva-alalla Kyllä tämä kunnan ajatuksenjuoksu ja matematiikka on sitten neron hommaa! Kuntalainen
Varovasti liikenteessä
Moottoriajoneuvolla liikkuvat: opetelkaa liikennesäännöt ja ajakaa varovaisesti. Kangasalla halutaan purkaa kaikki, mikä on kaunista. Kangasalla ei välttämättä tarvitsisi kouluttaa kaikkea mahdollista metallialalta, kalliit työstökoneetkin voisivat olla yhteisiä vaikkapa Hervannan ammattioppilaitoksen kanssa, tai osa koulutuksesta voitaisiin suorittaa Hervannassa, tai jossain muualla Tampereella. Kangasala on pilattu kerrostaloille ja lisää ollaan tekemässä. Silloin ei syntyisi lasten tahallisesti aiheuttamia menoeriä, ja kunnan verotulot kasvaisivat huimasti. Oli keli mikä tahansa, niin Kangasaltakin käsin voi tehdä monenmoista matkaa. Siellä olisi kulttuuritiloja tarpeeksi, eikä kulttuuritaloa tarvittaisi. Niissä riittää tekemistä rakennusalalle jatkossakin, jos asuntoyhtiöissä uskalletaan käyttää järkeä. Kangasalla pääkirjaston täydellinen muodonmuutos ei ole vähäpätöinen asia. Loppu on omasta aktiivisuudesta kiinni. Kouluryhmät ovat vaarallisen isoja. Toisaalla sangen levottomaan seuraan ajautunut henkilö seuraa sivulta, kun vääriin aineisiin sekaantunut matkailija päättää laajentaa mielensä ohella matkasuunnitelmaansa todeten: "Kun nyt kerran olen lähdössä matkalle, voisin saman tien lähteä Eurooppaan." Näin lausuen hän kävelee ulos kolmannen kerroksen ikkunasta. Tässä ollaan asian ytimessä. Lyhyessä ajassa sinne on tullut jo 300 allekirjoitusta ja lista näyttää kasvavan koko ajan. Jos vasarat eivät pauku, eikä sahat soi, on hanskat naulassa yhden rakentajan lisäksi kolmella muulla työntekijällä. Kone- ja metallialan ammatillista koulutusta voitaisiin Kangasallakin sen sijaan kehittää, mutta tärkeän teollisen alan koulutuksen lopettamisessa ei ole järkeä. Joku toinen valitsee vaihtoehdoksi aamiaisen Tiffanylla. Unesta juuri heränneenä pieni hämmästys kasvoilla ja asiakas saa palvelua. Tilastotietoa ei tuolta ajalta ole, joten voimme vain arvailla, mikä seuraavista oli aikoinaan lainaajien suosikki: Kasvu-tarha-kirja Rahvaalle, Apinjat ja Marakatit vai Kuinka nuoresta vaimosta tuli kelpo ihminen. Julkisilla, eli kansankirjastoilla, oli aluksi ennen kaikkea tarkoitus sivistää. Vain hyvin harva nuori Pälkäneeltä, Luopioisista, Kuhmalahdelta, Sahalahdelta, Orivedeltä tai Kangasalta lähtee hakemaan ammatillista koulutusta kaukaa Ylöjärveltä! Siten Pirkon johdon selitykset metallialan koulutuksen lopettamissuunnitelmista Kangasalta kuvastavat tietämättömyyttä alueen elinkeinoelämästä tai sitten ne kuvastavat ylimielistä asennetta alueen tarpeisiin nähden. Nyt jokaisella Kirkkoharjun ystävällä on mahdollisuus vaikuttaa harjujemme helmen säilymiseen. Asuntorakentaminen on Kangasalla kunnossa, mutta teollisuusinvestoinnit eivät ole lähteneet liikkeelle. Perävaunut vain kolisevat hidasteissa. Olisin voinut toki valita viime hetkellä toisin, mutta tuumailin kuitenkin, että kestää kirjastoon liittyvää raapustelua lukea enemmänkin. Vai onkohan taloista sittenkin tulossa niin sanotun paremman väen asuntoja. Eikä lukion olisi voinut viedä vaikka ammattikoululle. Ai niin; jos niitä lapsia on Kirkkoharjun koulun ruokailussa yhtään enemmän, niin kunta joutuu pian maksamaan yhden vahtiopettajan ruuan päivässä lisää, ja silloin ollaankin jo taas konkurssin puolella
asti kunnan kotisivuilla. Samalla Sorolan perikunnan rakennusoikeutta osoitettiin uusiin paikkoihin: nyt kaavoituksessa olevalle Mäntyveräjän alueelle, jo rakennetulle Lepokodin takana sijaitsevalle alueelle sekä Asemantien ja Ruutanantien väliseen kolmioon. Tämä johtuu siitä, että perunanmukulat ovat hyvin kehittyneitä. Onko kunnan pakko rakentaa ja rikkoa Kirkkoharjun pohjoisrinne lopullisesti tuon kaksikymmentä vuotta vanhan sopimuksen perusteella, täysin kuntalaisten mielipiteistä välittämättä. Asemakaavan muutos pyritään saamaan voimaan niin, että alueen rakentaminen on mahdollista käynnistää jo ensi vuonna. Onko saatu suurempaa. Mäntyveräjän alueella on kerätty nimiä kerrostalosuunnitelmia vastaan paperilistoilla. Löydöt lähetettiin Helsingin yliopistolle. Asemakaavan muutos on nyt kuntalaisten nähtävillä ja lausuntokierroksella kunnan viranomaisilla. Täällä on kohta mahdoton asioida, Sahalahdelta keskustaan saapunut Risto Laaksonen arvostelee.
Kangasalan Sanomat 50 vuotta sitten
Lauantaina 24.9.1960 Huutijärven sarvikuonokas oli pohjoisin löytö maassamme Niinkuin muistettaneen löysivät koulupojat Kari ja Matti Mäkinen Huutijärveltä Erkki Tuomisen omakotitalon pihamaalta sarvikuonokas-nimisen kovakuoriaisen. Mänttäri ja muut Pro Kirkkoharjun aktiivit jatkavatkin harjualueen puolustamista nyt työteliäästi. Meillä on näin lähellä kuntakeskustaa tällainen virkistäytymispaikka. MIKA SÄPYSKÄ Mäntyveräjän asemakaavan muutos on nähtävillä 21.9. Hänen mukaansa asumisverkon tiivistäminen on huono syy harjujen pilaamiselle. Niinpä Saarikylissä Yli-Tossalla saatiin peruna, jolla oli painoa 1 kg 350 g. Harjut eivät ole vain kangasalalaisten käytössä vaan täällä käy paljon ihmisiä muiltakin paikkakunnilta. Harju menee siinä piloille. Adressiin on laittanut nimensä myös moni ulkopaikkakuntalainen. Kaavan toteuttaminen jäi aikanaan 1990-luvun alun laman jalkoihin ja siihen on päästy tarttumaan vasta nyt. Harjuja ei ole paljoa, joten niitä saisi suojella, Mikko Kouhia toteaa.
Jos Kangasala haluaa esittäytyä harjujen kuntana jatkossakin, harjujen tuhoamiselle voisi laittaa stopin nyt, nettiadressin Mäntyveräjän kerrostalorakentamista vastaan perustanut Ari Mänttäri vaatii. Torstaina saapui tänne Helsingin maatalous- ja metsätieteen laitoksen kirjelmä. Muuallakin on tilaa rakentaa, Annikki Partanen miettii. Kangasalan harjuista en niin tiedä. Asemantien varteen suunnitellut kerrostalot napsaisivat toteutuessaan osan harjualueen liikuntaverkostosta.
Kirkkoharjun rakentamista vastustetaan myös adressilla
Ei minun mielestäni. Perunasato on runsas. Ainakaan harjun laelle ei saisi rakentaa, eikä korkeita taloja. Samoin on löytö varmaankin pohjoisin tunnettu maassamme. Alueen asukkaat ovat samaa mieltä siitä, että alue kuuluu virkistysalueeksi, ei kerrostaloille, Mänttäri selvittää. Luonnollisesti he ovat olleet järkyttyneitä suunnitelmista, Mänttäri selvittää. Kaavamuutoksesta järjestetyssä yleisötilaisuudessa suunnitelmia vastustettiin yksimielisesti. -60 lähettämänne hyöteisnäytteen, se lienee kiertänyt kesällä täällä yliopistossa. Hän lisää, että vaikka talot rakennetaan, Kirkkoharjuun jää tilaa edelleen virkistäytymiseenkin. Kuvaukseen ovat kaikki 15 vuotta täyttäneet henkilöt velvolliset saapumaan.
Ei joka paikkaan saisi rakentaa. Maakauppojen perua Suunniteltu kerrostalohanke pohjautuu jo vuonna 1952 hyväksyttyyn rakennussuunnitelmaan, jossa oli osoitettu rakennusoikeutta Sorolan tilalle. Harjua puolustavat muistuttavat, että Kirkkoharju on valtakunnallisesti merkittävä harjukokonaisuus, joka on ollut vuosikymmeniä kuntoliikkujien, urheilijoiden, marjastajien, sienestäjien ja muiden liikunnanharrastajien ulkoilu- ja virkistysalue. Kesällä 1954 se löydettiin Luopioisista, mikä silloin oli pohjoisin löytö meillä. Samassa talossa kasvoi rakennuksen seinustalla dahliakin 2 m 25 cm:n mittaiseksi. Suunnitellun kerrostaloalueen vieressä asuva Ari Mänttäri puolestaan perusti nettiadressin Kirkkoharjua puolustamaan. Kerrostaloja puolestaan perustellaan sillä, että ne eivät vie paljoa pinta-alaa ja tukevat yhdyskuntarakenteen eheyttämistä ja tiivistämistä. Tässä professori Esko Kangas mainitsee toimittajalle: "Olen saanut jo 10.8. Itse asun Pälkäneellä, joten ajattelen asiaa Syrjänharjun osalta. Kaavoitusarkkitehti Lahtinen ei herättele toiveita, vaan toetaa, että yleiskaava on oikeusvaikutteinen. Tämä on hieno jo nyt, mutta miltä se näyttäisikään 3040 vuoden päästä, kun männyt ovat järeytyneet, Mänttäri pohtii. Kuvaus suoritetaan pääasiassa samoissa paikoissa kuin aikaisemminkin. Kirkkoharjun pohjoisrinteelle kaavailtu kymmenen uuden kerrostalon alue on saanut kuntalaiset puolustamaan Kirkkoharjua virkistys- ja liikunta-alueena. Pohjoisrinteen tuhoaminenhan aloitettiin jo 6070luvuilla Sorolan soramontulla ja nyt tulisivat vielä nuo suunnitellut kymmenen kerrostaloa montun jatkeeksi, Mänttäri tuskailee. He levittävät asiasta tietoa ja keräävät vastustajia hankkeelle. Kangasalan kirkonkylästä ollaan muutenkin tekemässä sumppua, kun kaikki pitää saada keskelle kylää. Nimensä kerrostaloasemakaavaa vastustavaan adressiin voi käydä antamassa internetissä osoitteessa adressit.com/kirkkoharju.
Ei. Suunnitelmia on kritisoitu myös Kangasalan Sanomien yleisönosastolla ja lähettämällä kuntaan vihaista palautetta. Vuonna 1992 Sorolan osayleiskaavaa laadittaessa kunta ja maatalousyhtymä Sorola tekivät maakaupat, jossa kunnan omistukseen siirtyi iso osa Kirkkoharjua. Tuolloin tutkittiin erilaisia kaavoitusvaihtoehtoja, eikä kerrostalokaava saanut erityistä palautetta, kunnan kaavoitusarkkitehti Markku Lahtinen selvittää. Sen jälkeen asia palaa kaavoituslautakunnan käsiteltäväksi. Molemmat sarvikuonokkaat olivat 40 mm:n pituiset. Muutamassa päivässä adressiin kirjoitti nimensä yli kolmesataa henkilöä. Kyseessä on todella sarvikuonokas. Maaseudulle ei tarvitsisi rakentaa ylipäätään kolmea kerrosta korkeampia taloja, Pekka Vuorinen lausuu.. Lahtisen mukaan Sorolan rakennusoikeuden kaventaminen kerrostaloalueeseen ja kahteen pientaloalueeseen oli myös kulttuurimaisemallisesti merkittävä ratkaisu. Pienoisröntgenkuvaus Kunnassamme suoritetaan Oy Yleisröntgen Ab:n toimesta tulevan loka- ja marraskuun aikana tuberkuloosilain nojalla pakollinen pienoisröntgenkuvaus. Mänttäriä, kuten muitakin Kirkkoharjua puolustavia mietityttää, kuunnellaanko asiassa lainkaan kuntalaisten mielipidettä. Se maksaisi muutamia miljoonia euroja. Miten voi vaikuttaa. Laji on tosin voimakkaasti leviämässä. Lisäksi pitäisi löytää korvaavia rakennusmaita, Lahtinen selvittää. Rakennusoikeus oli osoitettu 1950-luvulla pientaloille Ruutanantien ja Vesijärven välissä sijaitseville Sorolan pelloille. Jos alue halutaan jättää rakentamatta, kunnan pitäisi lunastaa alue itselleen. Kaavan hyväksyy lopullisesti kunnanvaltuusto. Alueet rakentamiseen pitäisi löytää muualta. Kuluneen viikon aikana on saatu korjata perunasato niin hyvissä olosuhteissa, ettei juuri parempaa enää voida toivoakaan. On ollut hätkähdyttävää huomata, että kun olen kertonut asiasta lähistöllä asuville ihmisille, osa ei edes ole tiennyt hankkeesta. Perjantai 24.9.2010
5
Saako harjuille rakentaa?
Ei tarvitsisi rakentaa, sillä muitakin rakennuspaikkoja löytyisi. Puolustajien mukaan kerrostaloalue rikkoisi pahasti harjua ja rajoittaisi oleellisesti koko Kirkkoharjun virkistysalueen käyttöä. Tämä rauhoitti Lepokodin alueen ja jätti Vesijärven suuntaan avautuvat peltomaisemat avoimiksi. Muutama vuosi sitten (n.1956) se tavattiin ensi kerran Pälkäneellä ja nyt siis jälleen löytö pitäjää pohjoisempana." Suuri perunasato Suuria perunoita Onko suurempaa. Tänä vuonna on perunapellosta tullut esiin ennätysperunoitakin
kello 1519. Ilmoittaudu Kangasalan pääkirjaston infoon, kangasalan.kirjasto@kangasala.fi tai soita puhelinnumeroon 050 407 3903.
Kangasalan pöytäviirejä on taas saatavilla
Ari Valkola kyseli viime viikolla Kangasalan Sanomien yleisönosastossa Kangasalan kunnan pöytäviirien perään. Kuntaa huolettaa kangasalalaiskoululaisten koulumatkojen pituus. Lasiin oli isketty halkeama kuljettajan puolelle näkökentän alueelle. Osallistujat voivat halutessaan tuoda mukanaan myös omia digi- ja videokameroitaan. Hallitus päätti myös kutsua koulutuskonsernin yhtymähallituksen jäsenet ja yhtymän toimivan johdon yhteisen neuvottelupöydän ääreen Kangasalle. Tie jouduttiin sulkemaan liikenteeltä onnettomuuden takia. Viirit ovat myynnissä pääkirjaston lehtisalissa. Mediabussi kiertää Suomea pohjoisesta etelään ja idästä länteen syyskuusta joulukuulle. Viirejähän on myyty pääkirjastossa sen jälkeen, kun käteiskassatoiminta loppui kunnanvirastosta, kertoo osastonjohtaja Elina Rauhala-Kari. Viirit olivat tilapäisesti loppuneet kirjastosta, mutta nyt niitä taas on. Henkilöautosta jouduttiin leikkaamaan auton vasen sivu irti, jotta auton kuljettaja saatiin autosta ulos. Ruutanan rannasta Saappaanpohjantieltä yritettiin anastaa perämoottori 1.9.17.9. Nuorten tekemistä uutisista koostetaan materiaalia nähtäväksi myös Yle Teemalla syksyllä alkavaan Mun uutiset -televisiolähetykseen. Poliisi tutkii onnettomuuden syytä. Työpajaan mahtuu 30 ihmistä. Poliisi jatkoi teknisiä tutkimuksiaan onnettomuuspaikalla vielä kello yhdeksältä.
Kärkkääntie on muuttumassa kunnan ylläpitämäksi kaavakaduksi, mikä merkitsee sen leventämistä ja päällystämistä. Maksuton iltakoulutus on tarkoitettu kaikille mediakasvatuksesta kiinnostuneille.
Hallikin valtuustoon Samoin valtuuston vahvistettavaksi lähti kaavamuutos, joka tekee mahdolliseksi liikuntahallin rakentamisen Lahdentien kupeeseen. Tuulilasi sai iskun Henkilöauto koki kovia Nattarinkujalla Nattarissa 10.17.9. Pyörä on Scott Voltage -merkkinen ja se on väriltään musta. Varas kävi Lahdensivuntiellä Ruutanassa sijaitsevassa vapaa-ajanasunnossa 31.8.8.9. Henkilöauto ajautui koulutaksin ajokaistalle ja koulutaksi törmäyksen johdosta ajoradan ulkopuolelle. Ei kuultu, ei tiedotettu Kunnanhallitus moittii koulutuskonsernia siitä, että sidosryhmiä ei ole riittävästi kuultu lakkauttamispäätöstä tehtäessä. 150 metriä pitkä väylä yhdistää asemakaavoitetun Sokan alueen kunnan katuverkkoon ja avaa kulkuyhteyden Sahalahden keskustaan. Auton tuulilasia oli vahingoitettu. Vene kärsi vahinkoja varkauden yrityksessä, missä ei onnistuttu.. Kunnanhallitus lähetti Kärkkääntien asemakaavaehdotuksen siitä tehdystä muistutuksesta huolimatta valtuuston hyväksyttäväksi.
Kärkkääntie Mediabussi kurvaa kirjastolle levenemässä
Kiinnostaako kansalaisvaikuttaminen tai media. 6
Perjantai 24.9.2010
Nuoret kolaroivat koulutaksin kanssa
Kehitysvammaisia lapsia kuljettanut koulutaksi ja farmarimallinen henkilöauto kolaroivat rajusti torstaiaamuna puoli kahdeksan jälkeen Vatialantiellä Vatialassa. Tieosuus on suora ja sen nopeusrajoitus on 60 kilometriä tunnissa. Työpajaan osallistuvat pääsevät tekemään lyhyitä uutispätkiä ja kannanottoja. Koululaisten asemaan koulutuskonserni ei ole ottanut kantaa. Mediabussi Kangasalan pääkirjastolla torstaina 14.10. Paikalta katosi rakennustarvikkeita, kuten aggregaatti, kuvio- ja puukkosaha, porakone sekä vesivaaka. Sääolosuhteet olivat onnettomuuspaikalla hyvät. Laajat vaikutukset Koulutuskonsernia muistutetaan siitä, että Kangasalan toimipiste palvelee kotikunnan lisäksi muita kuntia, mikä merkitsee sitä, että metallin lakkauttamispäätöksen vaikutukset kantavat laajasti kaakkoiselle Pirkanmaalle. Koulutuksen tarkoituksena on innostaa ja opastaa kaikenikäisiä teke-
mään omia uutisia Ylen A-tuubiin ja sen yhteydessä toimivaan Mun uutisiin. Samalla se toi julki huolensa linjan alasajon vaikutuksista Kangasalan elinkeinoelämälle ja nuorten koulutusmahdollisuuksille. Kunnanhallitus lähetti konserniyhtymän hallitukselle selvityspyynnön, jossa se vaati lisätietoa lakkautuspäätöksen perusteista. Vai tahtoisitko kertoa harrastuksestasi tai jostakin muusta tärkeästä asiasta elämässäsi. Autot rusentuivat onnettomuudessa. Tursolan tonttimäärä kasvaa kuudella, kun Tursolan koulun takana sijaitseva vanha Ronnin asuinkiinteistö puretaan ja maat pilkotaan pientalotonteiksi. Vuoden 2010 heinäkuun lopussa Kangasalan alueella oli 242 alle 25-vuotiasta työtöntä. Vatialantietä Nattarin ja Vatialan koulun suuntaan ajanut koulutaksi ja vastakkaisesta suunnasta tullut henkilöauto törmäsivät nokat vastakkain. Onnettomuus sattui Vatialantien osuudella, jossa on peltoa molemmin puolin, muutama sata metriä koululta valtatie kahdentoista suuntaan. Koska metallioppia tarjoavat Ajokinkulma, Nokia ja Ylöjärvi ovat täkäläisten koululaisten hankalasti tavoitettavissa, koulumatkat venyvät ja syrjäytymisriski kasvaa. Pelastuslaitoksen mukaan toisen tila oli kriittinen ja toisen vakava.
Vielä metalli elää Kangasalla. Poliisin tietojen mukaan lapset ja koulutaksin kuljettaja eivät loukkaantuneet kolarissa. Kenttäpolulta Suoramalta anastettiin polkupyörä 14.15.9. Heidät kuljetettiin Tampereen keskussairaalaan. Myös yrityksissä ollaan huolestuneita linjan lakkauttamisesta, sillä kehittyäkseen ne tarvitsevat koululaitoksilta osaavaa työvoimaa ja yhteistyötä, jotta tulevia koulutustarpeita voidaan suunnitella ja mitoittaa kysynnän mukaan. Lehtisalissa myydään myös Olavi Anttilan teosta 110 kehityksen ja kasvun vuotta : Kangasalan historia III 1865 1975.
Voro vei mopon Mäntyveräjästä
Voro vei mopon Veräjäkujalta Mäntyveräjästä tiistain ja keskiviikon välisenä aikana. Kangasalan toimipisteen asema vaatii sekin vahvistusta. Myös päätöksestä tiedottaminen on ollut puutteellista. Henkilöautossa matkusti kaksi yli 20-vuotiasta nuorta miestä, jotka alustavien tietojen mukaan eivät olleet käyttäneet turvavöitä. Kunnanhallitus päätti asettaa asiaa koskevan asemakaavan muutosehdotuksen nähtäville ja lähettää sen lausuntokierrokselle.
Tee oma uutinen Mediapajassa on kaksi mediabussin ohjaajaa videokameroineen. Iltapäivän mediapajan teemana on kansalaisaktivismi ja vaikutusmahdollisuudet oman elinympäristön asioihin. Pikkolan noin 6 0008 000 kerrosneliömetrin suuruiseen halliin on tulossa kuntosali ja kenttiä erilaisia pallopelejä varten. Mediabussi antaa nuorille ja aikuisille kanavan saada oma ääni kuuluviin. Lisäksi nuorisotyöttömyyden kasvu on kaupunkiseudun kunnista ollut voimakkainta juuri Kangasalla. Esko Ruottunen opettaa, Ilari Saarinen ja Kalle Aaltonen oppivat.
Kunta vaatii selitystä metallin lakkauttamisesta
Kunta ei hevin niele Pirkanmaan koulutuskonsernin päätöstä lakkauttaa metallialan peruskoulutus Kangasalan toimipisteessä. Yleisradion mediabussi kurvaa Kangasalan pääkirjastolle lokakuun puolivälissä opastamaan median tekemisessä. Asema turvattava Kunnanhallitus perää koulutuskonsernilta selvitystä myös siitä, millä perusteilla metallin siirtopäätös on tehty, miten sitä on valmisteltu ja millaisiin taloudellisiin laskelmiin se pohjaa. Ikävintä on kuitenkin ollut asiakasnäkökulman puute. Haluatko antaa ruusuja tai risuja paikallispolitiikasta tai -kulttuurista. Yhden viirin hinta on 30 euroa. Kulkupelin rekisterinumero on IL934 ja se on merkiltään Peugeot. Väriltään mopo on vihreä. Kunta tähdentää, että oppilaitokselle on laadittava kehityssuunnitelma ja sen toiminnalliset edellytykset on turvattava tavalla, johon Kangasala ja koulutuskonserni voivat yhdessä sitoutua.
Lapsille ei vammoja Koulutaksissa oli kuljettajan lisäksi kuusi lasta, joiden tila tarkastettiin paikan päällä
Tämän takia sadevesijärjestelmät on puhdistettava säännöllisin väliajoin. Entä mitä kuvaaminen maksaa. Tarkistuskuvaus on vain prosentteja koko remontin kustannuksista, Juurikivi toteaa. Sieltä on löytynyt niin polkupyörän satuloita kuin -ohjaustankoja, jopa pieneksi pilkottuja kirjahyllyjä. Olin jätealalla töissä. 040 5125 100, www.attera.fi
Matti Koivisto
muurari, Kangasala. Prosentteja remontista Juurikivi on kuvannut viemäri- ja sadevesiputkistoja jo vuosia. Tavallisempi tapaus on, että maa-aines ja puiden lehdet tukkivat sadevesijärjestelmän. Ennen putkiston kuvaamista se on puhdistettava. Kovaksi paakkuuntuva hiekka aiheuttaa välittömästi tukoksen viemärissä, Juurikivi huomauttaa. Tarkastaminen tapahtuu kätevästi kuvaamalla putkien uumeniin sukeltavan ohuen letkun päässä sijaitsevan kameran avulla. Kuntokartoitus on syytä tehdä, jos putkistossa on jatkuvaa tukkoisuutta, esimerkiksi kaksi peräkkäistä tukosta. Puh. Viemäreissä yksi klassinen tukoksen aiheuttaja on kissanhiekka, jota ei missään nimessä saisi huuhtoa vessanpöntöstä alas. Siellä pääsin ammattilaisten oppiin hakemaan tuntumaa kameratyöskentelyyn. Perjantai 24.9.2010
Teemana rakentaminen
7
Kerrostaloyhtiö tilasi sadevesijärjestelmän puhdistuksen ja viemäreiden osittaisen kuntotutkimuksen. Putkistokamerasta on moneksi. Milloin sitten tarvitaan Juurikiven ja kameran apua kiinteistössä. Tai jos putkistosta tulee hajua tai siinä epäillään olevan rakenteellisia muutoksia. Aina ajallaan.
Karin Kotiremontit
Kangasala 040 564 7094 www.karinkotiremontit.fi
040-514 0465 | www.hameenrakennuspelti.fi
- ilmastointikanavien puhdistukset,
mittaukset ja säädöt
- keskuslämmityskattiloiden puhdistukset - piipunpäät - hormien sisäputkien asennukset - sadekansien asennukset lous- ym. Kissanhiekka tukkii Toisinaan Juurikivi Rootstone osakeyhtiöstään saapuu tontille, jolle on juuri rakennettu talo tai vanhaa on remontoitu. Pahimmillaan routa voi repiä sadevesijärjestelmän putket hajalle yhden talven aikana. Sillä voi tutkia kaikkia putkia, mihin se vain mahtuu, myös ilmastointi- ja sadevesiputkistoja. Jani Juurikivi selvittää kameransa avulla, vaativatko putket jo remonttia.
Kamera paljastaa putkien kunnon
Paitsi lomamatkoilla ja juhlatilaisuuksissa, kamera on tarpeen myös putkistotutkimuksissa. Jani Juurikivi kamerakalustotoineen tulee hätiin, kun on syytä selvittää putkiston kunto. Myös rakentamisen aikana putkistoon osuneet naulat ja ruuvit voivat olla syynä putkien hajoamiseen. vastaavat työt Muista kotita
vähennys!
T:MI JURI LEHTINEN
0400 713 922. Eri malleja ja värejä.
MUURAUS- JA LAATTATYÖT TIILERI -TULISIJAT
30 vuoden kokemuksella
Attera
Attera Oy, Kangasala Puh. Se, miltä putkien sisällä näyttää, näkyy kuvina pienen televisiokameran näköisessä laitteessa. Silloin Juurikivi kutsuu avuksensa Kuljetusliike Tuomisen kaverit pesulaitteinensa. 0400 336 272
KEITTIÖT ASENNETTUNA - SAUNAT LATTIAT - KATOT - SEINÄT MYÖS TERASSIT , KATOKSET YMS.
Remontit ammattitaidolla, ilmainen 3D suunnittelu
HÄMEEN RAKENNUSPELTI OY
Vaativien kohteiden ammattilainen. Hylly sadevesikaivossa Ihmisten välinpitämättömyys voi näkyä myös siinä vaiheessa, kun kuvaaja avaa sadevesikaivon kannen. PÄIVI TASKINEN
Maanrakennusalan työt ja kuljetukset
Ajokaivin Oy
0400 330 106 - 0400 732 877
- Kaivinkoneet 5,5 tn - 24 tn - Pitkäpuomikaivinkone 16 m
AJK Urakointi
ARI KÖNTTI 0500 861 226 RAKENNUKSET, REMONTIT
VIIHTYISYYTTÄ KOTIPIHALLE!
ATTE-KATOS jäteastian näkösuojaksi. Se, kuinka paljon aikaa kuvaamiseen kuluu, riippuu esimerkiksi putkiston rakenteesta, siitä, on se luotisuora vai mutkitteleva. Sitten on Juurikiven ja kameran vuoro. Putket ovat voineet kärsiä rakennusvirheiden takia
Rakentamisen piristyminen on sen sijaan tapahtunut pikkuhiljaa eikä se varmasti koske vielä kaikkia alan toimijoita. Tilauksia oli jopa tavallista enemmän. Nykyisellä kohtalaisen kiireisellä kaudella on silläkin omat ongelmansa. Muutos perustuu aika pitkälti siihen, että asuntopuolella kysyntä on kasvanut, Hieperi kertoo. Suuret hankkeet ovat riippuvaisia valtion budjettirahoituksesta ja Tampereen suunnalla rahaa on ollut käytössä vähän. Omaa asiaansa Hemmilä ei ollut päättämässä, vaan hänen sijallaan kokouksessa istui varamies. Hän sanoo, että Raimo Hemmilän ja hänen vaimonsa alkuperäinen, huomattavia poikkeuksia sisältävä rakennuslupa myönnettiin sillä ehdolla, että heidän asuinrakennuksensa ja talousrakennuksensa kattojen väri säilytetään punaisena. Toimitusjohtaja Yrjö Sulavuori kertoo, että suuret infrahankkeet ovat tällä hetkellä keskittyneet muualle kuin Tampereen seudulle. Rakennusliike J. Työtilauksia on harvinaisen pitkälle ajalle. Tummanharmaata he perustelivat sillä, että alueen vesikatteiden väritys ei ole nytkään yhdenmukainen. Sillä, että vesikatteen väri on sama kuin rakennusrivissä, korvattiin lupaan myönnetyt muut poikkeamiset. 040 588 0642, 0400-989 246
Y-tunnus 1727571-3
HUOM! Kotitalousvähennys!
LVI-Palvelu Meriläinen
· lämpö · vesi · ilma · huolto · asennus · urakointi · uudis- ja
saneeraustyöt
040 749 8880
MAALAAMO
ORELL OY
Jo vuodesta 1960
ULKO- JA SISÄMAALAUKSET TAPETOINTI- JA TASOITETYÖT
Huhmarintie 7, Kangasala puh./fax (03) 377 2445 Hannu Orell p. Töitä on nyt ihan kohtalaisesti. Nyt myydään jo ensi vuotta. Kaavassa ei ole mitään määritelmää kattojen väristä. Asuntoja lisää Monilla paikkakunnilla toimivan Parma Oy:n Kangasalan yksikkö tekee betonisia elementtejä ja muun muassa parvekkeita. Toisaalta ainakin muutamista pienehköistä yrityksistä kerrotaan, ettei varsinaista lamaa niissä ehditty juuri huomatakaan. Toisaalta yritys myös laajensi tuote- ja palveluvalikoimaansa. Kahdet suhdanteet Maarakennuksen ja infrahankkeiden parissa toimivassa Soraset Yhtymässä on huomattu, että aika ajoin pitää yrityksen liikevaihtoa kasata suurten hankkeitten sijasta pienemmistä murusista. Malm Oy kuuluu alallaan noin 60 työntekijän porukalla suurehkoihin toimijoihin. Töitä on, mutta toisaalta kilpailukin on kovaa, koska rakentamisessa toimii paljon yrittäjiä.Malm sanoo, että laman vaikutukset tuntuivat tässäkin yrityksessä, vaikka mitään todella pahoja alamäkiä ei koettu. Takuutyönä!
TETEKA
Soita ja kysy tarjous! Puh. Vuoden 2008 elokuun ja 2009 huhtikuun välisenä aikana emme myyneet yhtään taloa, Kortesmaa kertoo. Kesällä ei lomia ehditä pitää, mutta talvella töitä on luonnollisesti vähemmän. Toisaalta rakentamisen yleisten suhdanteitten lisäksi maanrakennustyö on kausiluonteista. Hän sanoo, että vaikeimman aja yli päästiin remonteilla. Ei natsaa kuntakuvaan Rakennus- ja ympäristölautakunnan päätös ei Malvialasta natsaa Kangasalan herkkää kuntakuvaa vaalivaan peruslinjaan, jota myös lautakunta on yleensä noudattanut. 8
Teemana rakentaminen
PUTKIASENNUS R. 0440 253 297 www.korpirak.fi
KORPIRAK
Lautakunnan mielestä harmaa punaista parempi
Rakennus- ja ympäristölautakunta ajoi viime kokouksessaan rakentamisen alueellista yhdenmukaisuutta painottavan rakennusvalvonnan yli. (03) 379 1632 040 768 1096 mika.from@nattarinpuu.. TAPIO SIPILÄ
Erikoispuuseppä & remonttisaneeraus
Palveluita joka lähtöön! Sisä- ja ulkoremontit (mm. Hänestä se poikkeaa täysin lupakäsittelylinjasta, jota Kangasalla on noudatettu. Se myy Kannustaloja ja toimintansa on aloittanut Ko-Ti Kauppa, joka myy erilaisia rakentamiseen liittyviä tarvikkeita. Pari vuotta sitten alkanut taantuma tuli useimmille melkoisena yllätyksenä. 0400 834 261
KANGASALANTIE 776, 36220 KANGASALA rolf.wigelius@elisanet.fi
Rakentaminen piristymässä
Kangasalalaisissa rakennusalan yrityksissä näyttää nyt olevan käynnissä uusi nousun kausi. Esimerkiksi Suoramalla on käynnissä rakennustyömaita. Poikkeaa linjasta Rakennustarkastaja Sirkku Malvialaa lautakunnan 15.9. Yhden eron aiheuttaa tuo julkisen rahoituksen suuri osuus. Päiväkodin pohjoispuolella puolestaan käynnistyy kerrostalotyömaa vielä syksyn aikana.
Ammattitaidolla, asenteella, luotettavasti, laadukkaasti
Jouni Korpi, Kangasala, p. Harjunsalon päiväkodin viereen valmistuu alkuvuodesta uusia rivi- ja paritaloja. Ritvalanraitti 2 37720 Ritvala
www.rakennuspirkkanen.com
Rakentamisvauhti on notkahduksen jälkeen jälleen kiihtymässä. Hylkäysperuste oli tuolloin sama kuin nyt esitykseksi jäänyt: katteen väri poikkeaa naapurista, eikä ympäristökuvallisesti yhtenäistäviä, korvaavia tekijöitä ollut riittävästi. Eriarvoistaa hakijat Rakennusvalvonnassa lautakunnan päätös ihmetyttää, sillä se asettaa luvanhakijat eriarvoiseen asemaan. Rakennusvalvonnasta muistutetaan, että edellisen kerran lautakunta on käsitellyt vesikatteen väristä tehtyä oikaisuvaatimusta vuonna 2008, ja silloin lautakunta hylkäsi vaateen, vaikka kiistanalainen talo sijaitsi haja-asutusalueella eikä keskustaajamassa asemakaava-alueella kuten nyt. Lentolassa toimipaikkaansa pitävä Soraset on sinällään valtakunnallisesti alallaan ja kangasalalaisittain kaikkea muuta kuin murunen. maalaukset, tapetoinnit), kylpyhuone- ja saunaremontit. Töitä oli, mutta ne olivat aikaisempaa pienempiä. PEKKA KAARNA
Uudisrakentaminen Saneeraukset Vapaa-ajan asunnot Perustustyöt Kattoremontit Laattatyöt
Pirkanmaan Talotaitajat Oy
Sahalahti Erkki Elkelä 040 59 29 329
NATTARIN PUU OY
SAHATAVARAT RIMASTA PIIRUUN Kyllästetyt/terassitarpeet Ulkovuorilaudat (pohjamaalattu) Aitaelementtejä
TUOTTEET MYÖS EDULLISESTI VALMIIKSI KATKOTTUNA SEKÄ KOTIIN TOIMITETTUNA Muuntamontie 4 (Lentolan teollisuusalue) p. Kun rakennuslupa oli saanut lainvoiman, se ei sinällään kelvannut hakijoille, vaan Hemmilät hakivat siihen muutosta juuri vesikatteen värityksen osalta. Melko tarkalleen kaksi vuotta sitten taantuma iski myös elementtien tuotantoon yllättävän nopeasti. Sulavuori muistuttaa, että alalla suhdanteet ovat aika tavalla erilaisia kuin rakennusalalla yleensä. Oman lisämausteensa asiaan antaa se, että muutoslupaa hakenut ja sen saanut Raimo Hemmilä on rakennus- ja ympäristölautakunnan varapuheenjohtaja. Parman Sisä-Suomen yksikön johtaja Hannu Hieperi sanoo, että suunta on tänä vuonna onneksi kääntynyt. Muutos parempaan alkoin kuluvan vuoden alkupuolella. Pirkanmaan lisäksi yritys on nykyisin vahva toimija myös pääkaupunkiseudulla. Kokouksessa, jossa Hemmilän muutos meni läpi, lautakunta vaati muun muassa kuntakeskustan uuden kerrostalon läpinäkyvien parvekeseinien korvaamista läpinäkymättömällä materiaalilla, jotta kirjavat parvekenäkymät eivät pistäisi ohikulkijain silmään. Nytkin tilauskanta voisi tietysti olla isompi. Työntekijämäärä on yritysfuusion seurauksena nykyisin jo noin 300. Tilanne on nyt aivan toisenlainen kuin vielä reilu vuosi sitten. Töitä ei päästä aloittamaan niin pian kuin asiakkaat haluaisivat. Parman työtilanteessa painottuu yksi rakentamisen osaalue. WIGELIUS
PUTKIASENNUKSET JA TARVIKEMYYNTI
Perjantai 24.9.2010
P. Suurten hankkeitten sijasta on tehty pienempiä ja osa Soraset Oy:n porukasta on käynyt töissään pääkaupunkiseudulla ja muualla Suomessa. Töitten määrä väheni jopa dramaattisesti. Täällä on vihreitä, mustia ja ruskeita kattoja ympärillämme. 0500 237 652 maalaamo-orell@kotiposti.net
RAKENNUS PIRKKANEN
Kirvesmies- ja muuraustyöt Pienkuormainurakointi ja -vuokraus P 040 530 4832 . Ihmiset hakevat väritystä omien makujensa eivätkä viranomaisten makujen mukaan. Toimitusjohtaja Jorma Malm kertoo, että rakentaminen on lähtenyt taas kohtalaisesti liikkeelle ja koko yrityksen porukalle tuntuisi riittävän tekemistä tulevaksikin talveksi. Merkittävin poikkeamista on tien suuntaisen talousrakennuksen kääntäminen vasten tietä. Tänä vuonna pääosin omakotitalojen rakentamiseen ja remontoimiseen keskittyvä yritys haluaa saada vielä muutaman uuden rakennushankkeen alulle. tekemä päätös kismittää. Nyt tilanne on kuitenkin korjaantumassa. Varsinkin remontoijien pitää varautua ainakin kuukauden odotukseen ennen kuin töihin ehditään. Vastoin esitystä lautakunta hyväksyi äänin 60 muutosrakennuslupahakemuksen, jolla haettiin lupaa poiketa Kuohuntien länsipuolen taloille ohjeistetusta punaisesta kattovärityksestä. Pitkäksi aikaa Timo Kortesmaa Rakennustyö Ko-Ti Oy:stä kertoo, että yrityksen näkökulmasta rakentaminen on lähtenyt uudelleen vilkkaasti liikkeelle. Kaava ei määrää Hemmilän kanta rakennusvalvonnan kanssa syntyneeseen kiistaan on selkeä
Siihen verrattuna etuna on lattian vakaus. Siksi hän hankki itselleen työhön tarvittavat koneet ja laitteet. 0400 131 017 · www.hesetalo.fi. Lattialle levitetty kipsimassa kestää kävelemistä jo vuorokauden kuluttua. Käytännössä työssä tarvitaan konetta, joka sekoittaa massan ja veden. 040 715 4120
RAKENNUSLIIKE RAKSIS OY
Kangasala, puh. Ennen kipsivaluja tehtiin lähinnä teollisuusrakennuksissa ja kerrostaloissa, Kartaslammi kertoo. Usein tämä menetelmä on vaihtoehto kipsilevyistä tehdylle lattialle. Levittäminen tehdään pumppaamalla. Terveyden kannalta olennaista on sekin, ettei kipsissä ole allergisoivia aineita, Kartaslammi jatkaa luetteloaan. Sillä on myös hyvä lämmönjohtokyky. Kipsilevytkään eivät halkeile, mutta niissä rakenne saattaa antaa periksi. Kipsivalulattioitten tekniikka ei kuitenkaan ole ihan uusi. Valulattiassa on vain yksi kerros, mutta levyt koostuvat useista kerroksista. TAPIO SIPILÄ
HANAT VAIHTOON
Focus E2 bidee hana Focus E2 keittiöhana apk. Silloin kuivuminen vie neljä tai viisi viikkoa. Tärkeää on, että noin viikon vanhana lattia hiotaan. Noin puolitoista vuotta sitten Kartaslammi tutustui lattioitten tekemiseen kipsivalumentelmällä. Näin lattialämmityksen putkien lämpö tuntuu tasaisesti koko lattiaalueella. Alun perin nimensä mukaisesti remontteihin keskittynyt yritys rakentaa nyt myös uutta, tekee maansiirtotöitä ja vieläpä timanttiporauksiakin. Silloin puhdas kivi ja kipsiaines pääsevät esiin ja kuivumisprosessi nopeutuu. Perjantai 24.9.2010
Teemana rakentaminen
9
Kaikki maanrakennusalan työt monipuolisella kalustolla
Sorat, murskeet, täytemaat Seulottua multaa Tienhoitotyöt kuorma-auton alusterällä
KIVIAHON KAIVIN OY www.kiviahonkaivin.com
Kodin urakoinnit samasta paikasta
VILLE TIKANDER 050 5277 509
RAKENTAMINEN
METALLI-/HITSAUSTYÖT
- koirankopista kartanoon - kaikkea raudasta - avaimet käteen SIIVOUKSET - anturasta kattoon - kotitalouksiin REMONTOINTI - rakennuksille - toimitiloihin - isot ja pienet
Hyödynnä kotitalousvähennys!
Rakentaminen ja remontointi: Siivoukset: Vesa Knuuttila 040 419 3411 Krista Knuuttila 040 419 3412 kriveko.oy@saunalahti.fi
KRIVEKO OY
· Puu- ja parkettilattioiden hionnat ja lakkaukset · Parkettien asennukset
Matti Stolt 044 283 9018 info@pirkanmaankotilattiat.fi www.pirkanmaankotilattiat.fi
Pirkanmaan Koti-Lattiat, Kangasala
AMMATTITAIDOLLA
KIRVESMIESTYÖT
Huoneistoremontit ym. Yleensä valulattiat ovat 4050 millin vahvuisia. Yrittäjä hoksasi, että kysymyksessä on näppärä ja monin tavoin hyödyllinen systeemi. Suomessa vastaavia töitä tekeviä yrityksiä on ainakin toistaiseksi vähän. (03) 377 5500
J O T TA K O T I T O I M I S I .
Panasonic
ILMALÄMPÖPUMPUT ASENNETTUNA
- Ilmastointiasennukset, säädöt ja mittaukset
T:mi Pälkäneen Talotekniikka
Jari Teronen Puh. Suomessakin menetelmä on tunnettu noin 20 vuotta. Kerralla suoraksi Kipsivalutekniikassa kysymys on siitä, että lattialle yksinkertaisesti levitetään massa, jossa on kipsiä ja pienirakeista, noin puolentoista millin halkaisijan, luonnonhiekkaa. Lattian valaminen tapahtuu päivässä olipa se kooltaan 30 tai 300 neliötä. Lattian lopullinen kuivuminen vie kuitenkin muutaman viikon sen vahvuudesta riippuen. venttiilillä
89,- 149,Kangasalan Putkilämpö Oy
www.hanakat.fi, ma-pe 7-17 la 9-13 , Finnentie 3, Kangasala. Yksi materiaalin hyvä puoli on se, että aines levittyy itsekseen tasaisesti. Kipsivalumenetelmällä tehty lattia on kuitenkin monilta ominaisuuksiltaan muissa paikoissa hyvä ratkaisu. Kiinnostusta on Yrittäjä kertoo, että kipsivalulattiat ovat jo nyt reilun vuoden markkinoinnin aikana ehtineet herättää aika tavalla kiinnostusta ja moneen taloon niitä on tehtykin. Nopea tehdä Kartaslammi arvioi, että kustannuksiltaan levyistä tehdyt ja valetut kipsilattiat ovat suunnilleen saman hintaisia, mutta valaminen on huomattavasti nopeampi tapa tehdä lattiaa. Myös siilo massan säilyttämistä varten on tarpeen. Uudisrakennusten lisäksi menetelmällä on käyttöä esimerkiksi remonteissa, kun aikaisemmin vino lattia on tarpeen saada tasaiseksi helpolla. Näin muita rakentamiseen liittyviä töitä päästään jatkamaan nopeasti. Aina tulee kuitenkin myös uusia töitä ja varsinkin tekemisen tapoja vastaan. Kuva: JoKa-Remontit.
Kangasala, puh. Materiaali on hyvä vaimentamaan askelääniä. Levyistä tehdyt lattiat ovat vähän sellaisia sandwichejä, Kartaslammi kuvailee. Puh. 050-5215170 ·Uudis- ja korjausrakentaminen ·Asuntojen remontit
raksis@suomi24.fi
Rakennusurakointi Heikki Saarinen Ky
Kipsivalulattioitten tekemiseen tarvittavat koneet Jouni Kartaslammi hankki huomattuaan, että menetelmällä on paljon etuja muihin systeemeihin verrattuna.
· uudis- ja korjausrakentaminen · vastaavanmestarin työt · rakennusten suunnittelu, valvonta ja tekninen isännöinti · kuntoarviot
KANGASALA · PUH. Viime vuosina se on otettu käyttöön myös pientalopuolella. Vain hyvin pieniä kohteita voidaan tehdä käsipelillä, Kartaslammi selittää. Betonilattioihin vertailtaessa kipsivalun etuna on se, että kipsi ei betonin tavoin kutistu eikä halkeile. 0400 663 997
Kipsivalulla syntyy luja ja vakaa lattia
Ruutanassa asuva Jouni Kartaslammi on vetänyt omaa JoKa-Remontit yritystään jo lähes kymmenen vuotta ja erilaisten rakentamiseen liittyvien palvelujen kirjo on laajentunut koko ajan. Ei maata vasten Maanvaraisia laattoja ei kipsivalusysteemillä kuitenkaan pidä tehdä, koska kipsi ei pidä maakosteudesta. Itse hän tekee sähkötöitä lukuun ottamatta melkein mitä tahansa rakentamiseen liittyvää. alan työt.
PUUTARHATYÖT
Pensasaitojen/koristepensaiden syysleikkaukset, pihasuunnittelu, ym.
MÖKKI- JA KOTIPALVELU
Jouni Kartaslammi sanoo, että pienyrittäjän kannattaa rakennusalalla pitää montaa rautaa tulessa ja laajentaa osaamistaan
alan muuraus- ja korjaustyöt, h-putket
J. Raaka-aineitten ja tarvikkeitten muuttumisen lisäksi pintojen käsittelyyn vaikuttaa myös muoti. Se vaikuttaa asiaan paljon. Kuitutapetit ovat hyviä, koska ne eivät veny. Pesemällä pois Aina joskus nimittäin väitetään, että rakennusten ulkoseiniin toisinaan iskevä musta home oli harvinaisempaa entisten myrkyllisempien maalien aikoina. Piiputtaako pannuhuoneessa. Melkein kaikki maalit alkavat muutenkin olla jo vesiohenteisia. Esimerkiksi sinkkiä tai lyijyä ei nykymaaleissa käytetä. Viime vuosina talvet ovat usein olleet hyvin kosteita ja sateisia. Nykyisin käytetään akrylaattipohjaisia maaleja. Tällä hetkellä Maalaamo Orellin palveluksessa olevien naisten työmaa on Tampereen Sokos-tavaratalon remonttikohteessa.
nohenteiset maalit ovat ehkä hiukan vesiohenteisia kestävämpiä. Työ käy näin nopeammin kuin ennen. Ne ovat syrjäyttäneet suurelta osin esimerkiksi
aikaisemmin suositut kangastapetit. Valitse edullinen ja varma MAALÄMPÖ!!
Puutavaran myynti,
sahatavarat, jalosteet!
Puupalvelu O. Esimerkiksi lastulevyseinille vedettiin joskus 1970- ja 1980-luvuilla hyvinkin vahvoja vihreitä tai violetteja pintoja. 040 4120 372 tmi.m.laaninen@gmail.com
Keittiöremontit, laminaatit, maalaukset, ym.
- maansiirto- ja konetyöt maansiirto- sorat, hiekat, kiviainekset - salaojaputket - suodatinkankaat - maantiivistäjän vuokraus
AMMATTITAIDOLLA JA TAKUUTYÖNÄ
· Kylpyhuoneremontit · Laatoitukset · Vesieristykset www.tammerlaatta.fi
Valmistamme mittojenne mukaan
050 357 6555
PUUPALVELUA
RAHTISAHAUSTA
- siirrettävä kalusto RAHTIHÖYLÄYSTÄ
KEITTIÖKALUSTEITA, KOMEROITA, WC-KALUSTEITA MYÖS PUUSORVAUKSIA Tmi Kulkustien Kaluste
Kulkustie 9, Vatiala Puh. Punamulta on edullista, mutta sen haittapuoliin kuuluu muun muassa se, että aine tarttuu helposti vaatteisiin. 040 5890 826
HUOMIO KANSALAISET!
Aito Avaimet käteen -toimitus. Sen sijaa esimerkiksi uusiin taloihin en sitä mielelläni käyttäisi. Hänen mielestään uusia ja perinteisiä ratkaisuja pitäisi käyttää tilanteen eli maalauskohteen mukaan.
Esimerkiksi punamulta sopii hyvin kunnostettaviin vanhoihin rakennuksiin, joissa sitä on alun perinkin käytetty ja joihin se sopii. Nykyisin asuinkäyttöön tulevissa rakennuksissa värien valinta tuntuu kuitenkin elävän varsin yhtenäisellä linjalla.
Vaaleita värisävyjä suositaan yleisesti. Kestävyys riippuu myös maalauskohteesta. Toiset tuntuvat vannovan niitten nimiin ja toiset eivät käyttäisi niitä koskaan, Orell kuvaa tilannetta niin maalausalan ihmisten kuin maallikkojenkin keskuudessa. Liotinten riskien takia niistä on tarkoituksenmukaista luopua, vaikka toisaalta monien kokemusten mukaan liuoti-
Mia Pihlaja (ylempänä) ja Jutta Kairisto ovat nuoremman polven maalareita. Kangasalalainen Maalaamo Orell Oy aloitti toimintansa jo 50 vuotta sitten ja yrityksen nykyinen vetäjä maalarimestari Hannu Orellkin on ehtinyt seurata alan kehitystä läheltä jo kolme vuosikymmentä. Raaka-aineet ovat muuttuneet ja maaleista on tullut paremmin hengittäviä, Hannu Orell sanoo. SUOMINEN Kotitalousmuurari ähennys! 050 593 6564 v
WOOD RAK OY
Markku Volanen 040 568 7515
-Kaluste-entisöinnit - Rakennuspuusepäntyöt - Saneeraustyöt ammattitaidolla - Huoneistoremontit - Kosteiden tilojen remontit - Mittatilauskalusteet ym. Orell sanoo, että maalien muuttuminen on saattanut asiaan vaikuttaa, mutta toisaalta ulkoseinien mustilla pilkuilla ei ole mitään tekemistä rakennusten varsinaisten homeongelmien kanssa. Perinteellä paikkansa Uusien tuotteiden ja raaka-aineiden esiinmarssin ohella on muotiin tullut myös puolustaa niin sanottujen perinnemaalien käyttöä. Mustan homeen saa helposti pois vedellä pesemällä. www.ekolampo.fi 010 420 4040
Hirvittääkö lämmityskustannukset. Toisaalta autojakin maalataan nykyisin vesiohenteisilla maaleilla, Orell kertoo. Pesun jälkeen seinä maalataan uudelleen.
Hannu Orell kertoo, että maalaamiseen vaikuttavat niin materiaalit kuin muotien vaihtelutkin.
Myrkkyjen väheneminen maalien raaka-aineitten joukosta ei välttämättä ole edes tärkein mustan homeen syntymisen syy. Muodit muuttuvat Tapetoinnissa käytetään nykyisin paljon erilaisia kuitutapetteja. Maalien raaka-aineitten joukosta on poistunut monia haitallisia aineita. 050 534 0035 www.puupalveluorukko.fi
Tulisijat, hormit, laatoitus- ym. LAANINEN
Puh. Liottimille loppu Sisämaalauksissa käytetään nykyisin yhä enemmän vesiohenteisia maaleja ja liotinohenteisten aika alkaa käydä vähiin senkin takia, että EU:ssa tekeillä oleva säännöstö kieltää ne ajan myötä kokonaan. 10
Teemana rakentaminen
Perjantai 24.9.2010
Vesiohenteiset nyt valttia maalaustöissä
Rakentajien maalivalinnat, maalaamisen käytännöt ja muoditkin ovat vuosikymmenten aikana muuttuneet paljon. Liika kosteus lisää sen esiintymisen todennäköisyyttä. Entisöijä Ville Lampi 040 753 3735 VERSTAS Mäkirinteentie 23 wood.rak.oy@kolumbus.fi Halli 6, 36220 Kangasala www.woodrak.com. RUKKO
Pälkäne, puh. Tuona aikana erilaiset lateksit ovat olleet muun muassa ulkomaalauksessa vahvoilla, mutta niitten raaka-aineet ovat vaihtuneet toisiksi. On todella harvinaista, että joku haluaa voimakkaita värejä. Tilanne on tässä suhteessa muuttunut. TAPIO SIPILÄ
SORAPARI JANI PAJUNEN AJU UNEN
Luotettavasti jo vuodesta -93 vuodesta t
0400 635 270 www.sorapari.fi
Kaikki
KODIN SISÄ- JA ULKOREMONTIT
TMI M. Ympäristön ja maalaustyötä tekevien ihmisten kannalta muutos on positiivinen, mutta pientä kritiikkiäkin nykymaaleja kohtaan silloin tällöin kuulee
Heille on tärkeää, että palvelut ovat lähellä. Kehitykseen vaikuttaa olennaisesti sekin, miten hinnan Tampereella muuttuvat. Erittäin paljon kauppoja tehdään aivan keskustan eli Kirkonkylän kohteista, Salovaara kertoo. Hurjasti on tänä vuonna kauppaa tehty. Asuntojen hintoihin, mahdolliseen hintakuplaan ja korkoihin liittyvä yleinen keskustelu puhuttaa kuitenkin asunnon kyselijöitä. Keskusta vetää Tamperelaisella Asuntopiste Juha Salovaara LKV:llä on paljon kohteita myynnissä myös Kangasalla ja yrityksen voi sanoa kuuluvan jopa kangasalalaisen asuntokaupan veteraaneihin, koska kauppaa täällä on tehty jo 31 vuotta. Ainakin meillä asunnot käyvät nyt hyvin kaupaksi ja kysyntää on kaikenlaisista asunnoista, kertoo Mika Rantanen Kangasalan OP-Kiinteistökeskuksesta. Hän arvioi, että hintataso on selvästi nousussa, mutta mistään hyppäyksistä ei voida puhua. Kangasalla varsinkin keskustan asunnot ovat nyt kysyttyjä.
www.tikirak.fi
Rakentamisen ja remontin
Hannu Kairikko 0400 836 368
Kokonaisvaltaista sähköasennusta
hannu.kairikko@dnainternet.net - www.kangasalawiki.fi
Kaikenlaiset putkityöt
SÄHKÖ-ISKELÄ
- S2 urakointioikeudet - Rakennusten sähköasennukset - Uppoasennukset putkittamalla - Siistit pinta-asennukset, myös putkilangalla - Uudis- ja saneerauskohteet Sähköasennusmestari Nevastie 39, 36110 Ruutana sahko-iskela@kolumbus.fi
Heikki Mustila p. Kangasalla samat muutokset näkyvät usein pienellä viiveellä. Tuo kehitys jatkui koko alkuvuoden, mutta syksyn myötä myös asuntokauppaan tuntuu tulleen vähän varautuneisuutta. Hyvä vuosi Kiinteistömaailma/Kangasalan Kodit Oy: n yrittäjä Maarit Pelli kertoo, että kulunut vuosi on kaiken kaikkiaan ollut asuntokaupassa erittäin hyvä. TAPIO SIPILÄ
jussi.haavisto@thaavisto.fi
Putkimiehentie 513 Vestonkatu 36100 TAMPERE 33580Kangasala
puh. Pientä seisahtumista tuntuu olevan, vaikka koko kesäkin oli vikasta aikaa. Seuraavan vuoden kesällä kauppa alkoi taas käydä. (03) 359 3100, Fax (03) 359 3110 Avoinna ma-pe 8-18, la 9-14, www.messupuu.com. Kilometrin tai parin päästä saa samalla rahalla ainakin yhden huoneen verran isomman asunnon. Asuntokauppa on jatkunut Salovaaran kertoman mukaan vilkkaana nyt vuoden verran. Tarjolla on monipuolinen värimallisto sekä käsittelemätön Effex-Natural-tuote, jonka voit käsitellä haluamallasi tavalla. Pelli sanoo, että julkisuuden maalailu kuplista, koroista ja USA:n asuntomarkkinoitten uusista ongelmista luonnollisesti vaikuttaa asunnon hankintaa harkitsevien ihmisten ajatuksiin.
Asuntojen myynti käy vilkkaana. Lapsiperheet puolestaan tarvitsevat hiukan enemmän tilaa ja ostavat kotinsa hiukan kauempaa. 2010 on ilmeisesti huippuvuosi koko Kiinteistömaailman historiassa, Pelli sanoo. (03) 376 2494, www.ks-pelti.fi
AB-LAUDE -tervaleppä
· Yksilöllinen design-laude Ab-laudeosia yhdistelemällä · Markkinoiden paras "kaupan hyllyltä-malli" · Laudeosista kokoat suoran tai muotoillun lauteen (L-laude, U-laude, ym.) · Nopea ja helppo asentaa · Kokonaisedullinen · Puusepän viimeistelemät osat sopivat saumattomasti yhteen
YT MÄNTYPUULEV IN: OU ia, HINNO TARJvahvuuksSmonia levykokoja ) -eri
(osa myös 800 ja 900 mm leveänä
Tee se itse PORTAAT!
Portaan sivukannattaja
mänty, 38x300x4000
Askelmaaihio
mänty, 38x300x1000
65 00 16
00
kpl kpl
Tule ihastumaan malliseiniimme!
Design sisustuspaneeli on oksaton aito puupaneeli. Uudet tai uudehkot kerrostaloasunnot saavat uusia omistajia ja asukkaita hyvin tiiviiseen tahtiin.
Salovaara sanoo, että keskustan ytimeen haluavat varsinkin hiukan iäkkäämmät ihmiset. Kysyntää on nyt kaikentyyppisistä asunnoista ja varsinkin kunnan keskusta tuntuu olevan suosiossa. Olemme toteuttaneet vuosittain noin sata vakiosisältöistä omakotipohjaurakkaa.
Lähetä meille asemapiirroksesi, saat pikaisesti tarjouksemme,
Ihmiset ovat varovaisia ja miettivät asioita. Keskustan hintataso on korkeahko. Liian suuriin lainoihin ei haluta sitoutua. Paneelin hyötykoot: 100 x 2000 100 x 3000 200 x 2000 200 x 3000
Kyläojankatu 21, 33700 TAMPERE Puh. Hinta- ja aikataulutakuulla kaikkialle pirkanmaalle. 040 902 2752
Jussi Haavisto,
Kaikki listat tilausten mukaan 6 metrin koneella, piipun juuret
Tukevat tikkaat, kestävät kulkusillat, lujat lumiesteet
Lindab-piste
Sadevesijärjestelmät, autotallit, maneesit, hallit! Katto- ja seinäprofiilit
TOIMIVAT
KS-kerroskompostorit KS-kerroskompostorikäymälät TERVETULOA!
AIDOSTI PARAS!
Tilaustyöt
myös messinki, kupari, RST ja alumiini Kiinnitystarvikkeet
Peltikuja 9, Suinula, P. 0400 831 121
Martti Heinonen 050 351 7106
HYVÄT RAKENTAJAT!
Ihan kaikki maarakennustyöt, 40 vuoden kokemuksella!
Kauttamme luotettava ja kattava maarakennuspaketti. Se pysähtyi Kangasallakin lähes täysin 2008 lokakuussa. Valtaosalla asunnonostajista jalat ovat tukevasti maassa. Ihmiset näyttävät olevan kiinnostuneita tilanteen kehittymisestä ja sen vakutuksista omiin asuntohaaveisiinsa. Perjantai 24.9.2010
Teemana rakentaminen
11
Asuntokauppa taas normaalilla tasolla
Asuntokauppa on Kangasalla palautunut tasolle, jolla se oli ennen pari vuotta sitten laman seurauksena tullut notkahdusta
Sauna tulee olemaan ahkerassa käytössä ja
...ja esimerkiksi kangasvärejä.
varsinkin joulusauna on se, mitä odotamme, Saija tunnelmoi. Siitä on muistona pakkauksia...
Taloon laitettiin vanhoja tapettikuoseja. Tähänkin taloon on monilla ihmisillä jokin kosketus. Kun aloimme etsiä taloa, halusimme ensisijaisesti Suinulan suuntaan. Sillä perusteella katselin itselleni paikan myös ruokapöydästä, Ville naurahtaa ja myöntää huonejärjestyksen olevan parempi Saijan ehdottamalla tavalla. Seiniin, kattoon ja lattiaan asennettiin ekovillat. Päätimme kysyä myös tätä taloa. Kolmessa kuukaudessa talo on käytännössä revitty sisältä auki, rakenteita on korjattu ja pintoja laitettu uusiksi. Mietin aina, millainen näkymä sieltä olisi. Vuoden päästä on ehkä kulunut tarpeeksi aikaa tästä projekteista, että kehtaa taas pyytää kavereita talkooapuun, pariskunta naurahtaa. Minä olen taas päiväkodissa töissä ja olen siellä tottunut kiukutteluun, Saija hymyilee takaisin. Pintoja olemme laittaneet kuntoon pääosin itse, Ville Lampi selvittää perheensä talonkunnostusprojektista. Ville ja Saija ovat päässeet sisustuksissa, kuten tapeteissa, ja muissa ratkaisuissa hyvin yhteisymmärrykseen tai ainakin kompromisseihin. Lattia oli muuten kunnossa, mutta kylmä, sillä paikoin sahanpurukerros oli vain 15 senttimetrin paksuinen. Vanhan talon lattian avaaminen maata myöten viivästytti projektia. Ikkuna- ja lattialistoja teetettiin saunasta löytyneen mallin mukaan.
Kauppa kodiksi
Kaverit ovat olleet monena viikonloppuna talkoissa, joten olemme saaneet remonttia hyvin eteenpäin. Ja kaksi koiraamme olisivat tehneet siitä selvää kuitenkin pian. Vanhan kaupan historia on puolestaan näyttäytynyt remonttitöiden aikana. Talosta ei juuri löydy suoria huoneita, sillä seinät muodostavat kulmia ja katot laskevat suuntaan jos toiseenkin. Olemme muutenkin keräilijäluonnetta ja meillä on paljon koristeesineitä. Vanhoja malleja jäljittelevät tapetit ovat kuitenkin teettäneet niin paljon työtä, että niitä pariskunta haluaa suojella. Jos talo olisi uusi, sitä varjelisi helposti liikaa. Muuten rakennus on varattu asumiseen, mutta vanhasta kaupan osasta rakentuu entisöinti- ja maalaustöitä tekevälle Villelle oma kotiverstas. Kauppa lopetti toimintansa vuonna 1978, jolloin Ville oli kaksivuotias. Nyt lattia on valmis ja pian keittiökin saadaan paikoilleen.
Ratatien ja Mustijärventien kulmassa sijaitsi aikanaan kauppa. Vessan uudet kipsilevyseinät näyttävät jopa liian suorilta. Yläkerrassa oli yksi neliönmallinen huone. Esimerkiksi lastenhuoneeseen on maalattu piipunmuuri liitutaulumaalilla, jotta perheeseen marraskuussa syntyvän pienokaisen tulevat taideteokset pysyisivät pois muilta seiniltä. Kalusteita onkin kuljetettu kyllästymiseen saakka paikasta toiseen, Ville Lampi selvittää. Entisöintitöitä tekevän Villen ammatin takia pariskunnalle on kertynyt vanhoja huonekaluja paitsi Liutun kaksioon, myös muihin varastoihin. Vanhan hengen vaalintaa Ville on viettänyt lapsuutensa ja nuoruutensa Suinulassa ja on pyöräillyt talon ohi niin uimarannalle kuin grillillekin mennessä. Muovilattian alta löytyi puolestaan säkkikaupalla vanhoja sanomalehtiä. Remontissa vaalittiin talon henkeä, vaikka pinnat menivätkin pääpiirteissään uusiksi. Esimerkiksi kaverini äiti oli täällä kauppakylmäkkönä, Ville selvittää. Vaikka Lampi ja Viipuri tekevät remontin yhteydessä taloon myös sisäsaunan, ulkona oleva pihasaunakin säilytetään. Emme ole mitään perinnerakentajia, mutta haluamme välttää muovia mahdollisimman paljon, Ville kertoo. Kauppatavaraa kätköissä Ville ja Saija ihastuivat talon moni-ilmeisyyteen. Asettelen sohvan sitten niin, että näen tielle. Pidämme vanhan talon hengestä ja varsinkin historiasta. Kompromisseja, kylänraittia Rakennuksesta kuoriutuu asuinpinta-alaa noin 170 neliötä. Yksi seinistä oli laho, joten se uusittiin kokonaan. Siitäkin viistimme kulman vessaa varten. Nyt saimme niitä lisää vintillisen verran, Saija myhähtää. Halusimme vanhan talon. Lampi ja avopuolisonsa Saija Viipuri hankkivat Suinulassa sijainneen vanhan kaupparakennuksen itselleen kesäkuun alussa. Varastoista on löytynyt vanhaa rekvisiittaa, kuten vanha kauppiaan takki, kaupan kyltti, mainoksia, pahvilaatikoita, jopa kangasvärejä. Kukistaan kuulun puutarhan laitto entiseen loistoonsa jää ensi kesäksi, kuten talon ulkovuorauksen uusiminenkin. Vanhat ikkunat säästettiin ja lattiaan valittiin vanhantyylistä lattialautaa. 12
Teemana rakentaminen
Perjantai 24.9.2010
Hankimme uuden keittiön jo kesäkuussa, ennen kuin selvisi, että meidän on purettava lattia. Pitkään esille haluamani uusrenessanssipeili saa nyt arvoisensa paikan, Ville iloitsee.
Saija kertoo, että talon remonttikin alkoi siitä, että ensin huonekaluille katsottiin paikat. Ville olisi ensin laittanut keittiön olohuoneen kohdalle, jotta olisi sieltä pystynyt katselemaan kylänraitille. Alun perin meidän piti päästä muuttamaan elokuun lopussa, mutta valmista olisi syytä olla viimeistään ensi kuun loppuun mennessä, pariskunta toteaa. Kauppaa hän ei muista, mutta talo ja varsinkin sen yläkerran aulan ikkunat ovat herättäneet kiinnostusta. Emme ole edes suojanneet uutta lattiaa, sillä emme halua sen näyttävän liian uudelta. Ensin omistajat eivät olleet halukkaita myymään, mutta lopulta suostuivat siihen. Vuonna 1948 rakennettu talo on ollut enemmän tai vähemmän tyhjillään viimeiset 15 vuotta. Nyt olemme loppusuoralla. Saija kuitenkin vaati toista keittiön paikkaa. MIKA SÄPYSKÄ. Kiinnostus taloon lisääntyi, kun hain sieltä huonekalua entisöitäväksi. Sauna on kuuluisa löylyistään ja edellinen omistaja kävi siellä vielä perheineen jäähyväissaunassa. Sitä kuitenkin pidettiin kunnossa. Nyt kalusteet löytävät paikkansa remontoidusta talosta. Minä helposti jumpittelen, jos en saa tahtoani läpi, Ville tunnustaa. Tällainen on meidän tyylimme
Innostuin luonnonopeista, ja 1989 pääsin hierojakoulutukseen Ikaalisten kylpylään. mikro ja 20" taulu-TV, yhtiössä laajakaistayhteys. Terminaalin vaatimista ehostustöistä on neuvoteltu Finavia Oyj:n johdolla. Työssään siihen alati uusia ulottuvuuksia etsivä Rovio on viihtynyt erinomaisesti. Useimmiten 15 käyntikertaa riittää. Tulevaisuudessa kasvava liikenne vaatii lisääntyviä investointeja koko kentän infrastruktuuriin. Tutkin, laadin hoitosuunnitelman ja hoidan, hän tiivistää työskentelytapansa. Yleisimmät osteopaattiset hoitomuodot ovat manipulaatio, jolla avataan lihasten ja nivelten lukkoja sekä mobilisaatio, jo avautuneiden lukkojen pehmeämpi ja rytmikkäämpi käsittely. 9.688
Hinnat ovat alkaen hintoja ja voimassa toistaiseksi.
Uusitut kaapistot, uudet keittiökoneet, mm. mh. Siitä se ura lähti. Kouluttautuminen niihin kestää vuosia. 13.000
3 h+k+las.p 70,5 m2 alk. 114.900 vh. Yrttitilalta innostus Osteopatian Rovio löysi 1980-luvun puo-
limaissa työskennellessään yrttitilalla Hämeenkyrössä. 75.982 Autotalliosakkeet mh. Silloin viimeistään on aika tulla, kun kivut iskevät, sillä yleensä ne ovat vain sen jäävuoren huippu. Seutuhallitus merkitsee lähetetyn kirjeen tiedoksi omassa kokouksessaan ensi viikon keskiviikkona.
Rovio muistuttaa, että vastaanotolle voi ja kannattaa poiketa terveenäkin tarkastuttamaan kuntonsa. Akupunktiohoito, purentaongelmat sekä kaulan ja hengityselinten lihaksiston käsittelyyn erikoistunut voice massage onnistuvat myös, joskin niitä kysytään harvemmin, Kangasalan Lääkintävoimistelun tiloissa vastaanottoa pitävä Rovio kertoo. Finavia Oyj on arvioinut, että työt maksavat noin 3,3 miljoonaa euroa. Sen elinvoimaisuus ja toimivuus ovat kriittisiä Tampereen seudun elinkeinoelämän ja korkeakoulujen menestymiselle ja kansainvälistymiselle, perustellaan Tampereen pormestarin, seutuhallituksen puheenjohtajan Timo P. Manipulaatio, mobilisaatio... Jos vaivat ovat kroonisia, osteopatia käy osaksi kuntouttavaa hoitoa. Osteopatia on hänen mukaansa omimmillaan äkkinäisten lihas- ja nivelkipujen lievittämisessä. Seinäjoelta perusoppi Nelivuotisen perusoppinsa Rovio haki Seinäjoen selkäkeskuksesta ja Seinäjoen ammattikorkeasta. Laatoitetussa kph:ssa suihku-höyrykaappi, pesutorni.
Tule valitsemaan mieleisesi materiaalit vaihtoehdoista.
Tervetuloa! Kimmo Hjelt, 0400 505 489 Arto Salminiitty, 0400 516 211
www.kotinelio.fi
Näsilinnankatu 30 33200 Tampere. Silloin tullaan minun luokseni, Harri Rovio listaa vaivoja, joihin osteopaatilta haetaan yleisimmin apua. Perjantai 24.9.2010
13
Sydänammatti minulle
Yrittävä Kangasala
Kun alaselkään tuikkaa, lapojen välissä särkee ja pää ei tahdo kääntyä. Finavian, valtion ja Tampereen seudun kuntien kanssa päädyttiin ratkaisuun, jonka mukaan lentokentän kakkosterminaali kunnostetaan ja laajennetaan "ensi vaiheessa vastaamaan kansainvälisten matkustajien minimivaatimuksia". Niemisen liikenneministeri Anu Vehviläiselle lähettämässä kirjeessä. PEKKA KAARNA
Vatialasta Vehoniemeen
ONKO TÄSSÄ UUSI KOTISI
METSÄLAUVALANTIE 2-4, 36220 KANGASALA Upeasti remontoituja, hyvin varusteltuja kerrostalokolmioita
Esittely su 26.9.2010 klo 15.30-17.00
vh. Mielenkiintoista tutkimusmatkailuahan tämä tällainen työ on. Työelämässä mies on ollut 21 vuotta, minkä lomassa hän täydentää jatkuvasti taitojaan. Toivomme, että tämä sitoutumisemme johtaa pikaisiin ratkaisuihin maan toiseksi suurimman talousalueen lentokentän nykytilan kohentamiseksi, Nieminen kirjoittaa. Investointi on suunniteltu jaettavaksi tasan kolmen edellä mainitun osapuolen kesken. Tampereen kaupunkiseudun kunnat pitävät TamperePirkkalan lentokentän kehittämistä yhtenä keskeisistä seudun infrastruktuurihankkeista. Käyntien päätteeksi hän opastaa asiakasta hallitsemaan paremmin oman kehoaan. Nieminen toteaa, että kentän kautta kulkee satoja tuhansia kotimaisia ja ulkomaisia matkustajia. Pikkuhiljaa sitä alkaa tuntea itsensä ammattimieheksi, vaikka ei sitä kaikkea pelkästään lukemalla opi!
Vaikka osteopaatiksi kouluttautuminen kestää vuosia, aina on vara täydentää taitojaan, Harri Rovio tietää.
Kangasala valmis osallistumaan lentoterminaalin kunnostukseen
Kangasalan kunta on muiden Tampereen kaupunkiseudun kuntien ohella valmis osallistumaan TamperePirkkala lentokentän kakkosterminaalin laajentamisen ja kunnostamisen aiheuttamiin kustannuksiin. Hän tähdentää, että osteopatia on kaukana salatieteestä, sillä hoito perustuu aina kliiniseen diagnoosiin. Sydänammatti minulle, hän herkistyy. Kenttä on täten käyntikortti Suomeen ulkomaisille matkustajille. Myös erilaiset pehmytkudoskäsittelyt ovat yleisiä hoitotapoja. Asiasta päättivät kuntajohtajat viime viikolla. Rovio lisää, että osteopatia ja sen lähisukulaiset kiropraktia ja naprapatia ovat kaikki koululääketieteen hyväksymiä hoitomuotoja
Kukaan ei jää ulkopuolelle. Nykytanssi on hyvin maanläheistä ja fyysistä. Messun lauluina käytetään monille jo entuudestaankin tuttuja lauluja, joiden alkuperä kuitenkin juontaa tavalla tai toisella Afrikan mantereelle. Ajelimme Pälkäneen, Hämeenlinnan ja Toijalan maisemissa, pohjoisella lenkillä kiersimme Näsijärven. Pälkäneellä käännytään ja ajetaan vanhaa tietä takaisin automuseolle, kerhopresidentti Jorma Vuopio kertaa reittiä, jonka päätteeksi kiskaistaan munkkikahvit ja käydään läpi kesän kuulumiset. Tapahtuma liittyi JOY jokaisen oma ympäristö-päivään
Kirjastopupun arvoitus ratkesi
Afrikkalaiset rytmit soivat tasausmessussa
Kangasalan kirkossa järjestetään nyt sunnuntaina afrikkalaisten laulujen messu. Usko voi tulla näkyväksi. Kielikin alkaa jo sujua jotenkin. Pari muutakin hahmoa löysi sijoituspaikkansa Käsillä kävellen -retken aikana. Pääsin tänne Erasmusvaihtojärjestelmän kautta. Bibliodraama on toiminnallinen ja elämyksellinen tapa lukea Raamattua ryhmässä. Asialla oli Kangasalan käsityökeskuksen aikuisten ja nuorten Näpsäryhmä. Myös ulkopuolisille motoristeille avoin kiitosajo järjestetään Vuopion mukaan nyt kahdeksannen kerran. AUNI KAIPIA
Motoristien ajokausi rennosti pulkkaan
Reykjavik on vilkas kaupunki, jossa on runsaasti myös menopaikkoja. Asetumme Raamatun ajan ihmisten rinnalle elämään ihmisen elämää iloineen, murheineen ja ikuisine kysymyksineen. Biologiaa yliopistossa opiskelevan poikaystävä Juho Rinteen kanssa jaettu kämppä on Emmin mukaan edullinen. Vapaaehtoistyöntekijä Fiona Gacheru tuo terveiset Keniasta. Päätetään kesäkauden komeat ajot, noin 80 pyörää ja
sataa motoristia paikalle odottava presidentti kertoo tyytyväisenä. Halu olla lähellä Jumalaa, ehkä ihan "Jumalan sylissä", tulla kuulluksi ja autetuksi oli kieli- ja muut rajat ylittävä tarve ja kokemus. Afrikkalaisten laulujen messun kolehti kerätään Tasauskeräykselle ja näin jokainen kirkkovieras saa mahdollisuuden hyvinvoinnin tasaamiseen edes yhden kolikon verran. Kuulumme kaikki siihen ihmiskuntaan, jota Jumala rakastaa äärettömällä rakkaudellaan. Tekijät toivovat, että graffitit saavat ihmiset katsomaan rakennuksia taas vähän toisin silmin ja samalla kertovat Kangasalan käsityökeskuksen 30-vuotistaipaleesta. Afikkalaisten laulujen messu liittyy ajankohdallisesti Suomen Lähetysseuran Tasauskeräykseen, joka järjestetään vuosittain kevät- ja syyspäiväntasauksen tienoilla. Arkielämään kuuluu myös opiskelija-asuminen, joka järjestyi koulun lähellä olevasta hostellista. Jumala on erilaisissa paikoissa ja puhuu eri ihmisille hiukan eri tavoin. Aluksi heihin oli hieman vaikeaa tutustua, mutta nyt
kavereita on jo tosi paljon. kello 10.
ja neule- tai huopagraffiteja ilmaantuu vielä lisää syksyn mittaan. Työryhmässäni jokainen sai rakentaa oman rukouspaikkansa ja kertoa siitä jotain toisille. Lyömäsoittimissa ovat Tapio ja Atte-Matias Sillanpää sekä huilua soittaa Allison Lehtinen. Keräyskohteena ovat Senegal ja Mauritania. Saarnan pitävät itsekin Afrikan kokeneet pastori Marko Sagulin ja diakoni Sirpa IlkkaAhola. Valo jakaantuu maailmassa tasan kaksi kertaa vuodessa, mutta elämisen edellytykset eivät koskaan, siksi tarvitaan tasaamista. MC Rennon osalta ajokausi oli menestys. Ja mitä enemmän sitä oppii, niin haluaa kehittyä lisää.
Koetapa kuvitella, miltä kuulostaa Isä meidän -rukous, kun monikielinen osallistuja joukko lukee sen jokainen omalla kielellään! Meillä on yhteinen Isä, yhteiset elämänkysymykset ihmisinä ja yhteinen usko, vaikka emme täysin ymmärräkään toisiamme, vaikka ilmaisemme uskoamme erilaisilla sanoilla ja tavoilla. Luemme samaa Raamattua, samoja kertomuksia Jeesuksesta. Islantilaiset bilettävät Reykjavik on kangasalalaisesta opiskelijasta mukava paikka ja samaa voi sanoa myös islantilaisista, jotka ovat hänen mielestään melko samanlaisia kuin suomalaiset. Tanssissa kiehtoo se, että siinä on koko oma keho instrumenttina. Katolilainen voi olla katolilainen ja protestantti voi olla protestantti. Käsivarret kasvavat Emmi kertoo tykänneensä aina näyttelemisestä, mutta tanssi on tällä hetkellä ehdoton ykkösjuttu. Kahdesta ajeltiin ja kahdesti syötiin, mukavia retkiä! Rento MC kauden päätösajo lähtee Vehoniemen automuseolta su 26.9. Kyllä täällä on vaativampaa opiskella kuin Kuopiossa. Silti voidaan kokea, että meillä on yhteinen Jumala ja yhteinen usko. kello 12.
Uudesta pääkirjastosta bongatun pupun (KS 17.9.) arvoitus on ratkennut. Vuokra on 200 euroa kuukaudessa. Kaikkien ei tarvitse ajatella asioista samalla tavalla tai ilmaista uskoaan samalla tavalla. 14
Perjantai 24.9.2010
Erilaisuus yhdistää ja rikastuttaa
Minulla on ollut pari kertaa mahdollisuus osallistua Euroopan bibliodraamaohjaajien tapaamiseen, viimeksi elokuussa Unkarissa. Tässä kyllä käsivarret kasvavat! Opiskelupaikka Islannissa, Iceland Academy of Artsissa, oli Emmin mukaan unelmien täyttymys, eikä hän uskonut joskus opiskelevansa lämpöisten geysirien maassa. Ketään ei kuulu eikä saa sulkea ulkopuolelle. Yksi työskentelyn perusidea on se, että jokainen tuo yhteiseen työskentelyyn jotain ja että kaikkien ajatuksen, kysymykset ja kommentit ovat yhtä tärkeitä ja yhtä oikeita. Samoin sen, että osallistujia on eri kirkkokunnista katsottiin rikastuttavan jokaista osallistujaa sekä eri ryhmien työtä. Varoilla turvataan elämän edellytyksiä Saharan laidalla, muun muassa ruokaturvaa ja vesihuoltoa parannetaan. Kyseessä on ehtoollisjumalanpalvelus, jonka musiikki toteutetaan afrikkalaiseen tapaan pääosin lyömäsoittimilla. Pari viikkoa kului alkuvaiheessa tulivuorimaan kielija kulttuuriopintojen parissa Länsivuonoilla, mutta nyt Emmi on jo tiiviisti mukana varsinaisissa opinnoissa Reykjavikissä. Mutta Jumala on sama. Esilauluryhmänä messussa toimii Kuhmalahden kappeliseurakunnan Vivace-kuoro johtajanaan kanttori Tarja Sillanpää. Syyslukukaudelle sain tonnin stipendin ja mahdollisesti jatkan vielä kevätlukukauden,
Emmi kertoo ja kiittää kotiväkeään kannustuksesta. Islantilaiset bilettävät rankasti, Emmi sanoo.
Emmi opiskelee nykytanssia, mikä on huomattavasti fyysisempää kuin perinteiset tanssit. Ja täällä saa asumislisää ja opintotukea, kuten Suomessakin. Kaikki saavat kuulua Jumalan perheväkeen, monella tapaa erilaisina ihmisinä, mutta silti yhteen kuuluvina.
Nykytanssi on Emmi Kahilaisen mukaan rankka laji. Se ei ole aina näkyvää ja koettavaa. Opiskelu on rankkaa, mutta siinä voi edetä omien tavoitteiden mukaan. Tiistaiajoissamme oli mukana paljon muitakin kuin rentolaisia. Kiitosajo laskeutuu poliisin valvonnassa museolta Lahdentielle. Afrikkalaisten laulujen messu Kangasalan kirkossa sunnuntaina 26.9. Sen opetus on Islannissa maailman huippua.
Emmi tanssii Reykjavikissä
Opintie
Iceland Academy of Arts sai iloisen ja reippaan naisen Kangasalta, kun Emmi Kahilainen liittyi nykytanssin opiskelijoiden joukkoon elokuun puolivälissä. MATTI KAUHANEN
Koneet pörähtävät käyntiin sunnuntaina puoliltapäivin Vehoniemen automuseolla, kun Rento MC:n perinteinen kauden kiitosajo polkaistaan käyntiin. Tänä vuonna keräyksen teemana on "Rakkaus lähimmäiseen ei tunne rajoja". Näihin lauluihin seurakunta voi liittyä valkokankaalle heijastettavien sanojen myötä. Kaikilla oli yhteinen rukouksen kieli riippumatta siitä oliko munkki, pappi, opettaja, insinööri, psykologi tai kotiäiti. Silti kuljemme yhteistä matkaa yhteistä Taivaan kotia kohti. Nyt sentään on jo helpompi kuunnella ihmisten puhetta. Ulkona täällä on villi meno. Treenata pitää joskus hammasta purren, hän kuvaa alkuviikkojen kokemuksiaan. Reykjavikissä on paljon mukavia baareja, joissa biletetään rankemmin kuin Suomessa, Emmi kertoo opiskelijaelämästä. Käsityö tuottakoon iloa sekä tekijälle että katsojalle!. Islannin kielen ääntäminen on vaikeaa, eikä ruotsista ole juuri apua. Emmillä on jo koossa neljän vuoden tanssiopinnot Suomessa Outokummussa, Karjaalla ja viimeksi Kuopiossa. Uskontunnustuksessa lausumme, että uskomme "pyhäin yhteyden". Usko voi olla myös tavoite, jonka suuntaan voimme kulkea ja mitä voimme tavoitella. Hänestä tulee tanssiopettaja, mutta omia esiintymisiäkin on takana ja niitä on suunnitteilla jatkossakin. Olin mukana muun muassa Urku auki-revyyssä ja Mobilia-kabareessa, vuonna 2006 Kangasalan lukiosta ylioppilaaksi kirjoittanut tanssija muistelee kotikylän esiintymisiä. Liturgina on Markku Viitala. Hyväntekeväisyysajoja Rento MC järjesti Tuulimäen perhekodin asukkaille ja isännille. Islanti on nykytanssin opetuksessa muita edellä flylow- ja realease-tekniikoissa. Unkarin kokoontumisessa lähdettiin liikkeelle siitä, että monikansallisuus ja -kielisyys on rikkautta eikä ongelma tai este yhteiselle työskentelylle ja uskon jakamiselle
Muodostuva yhteistoiminta-alue on maantieteellisesti hyvin laaja ja noin 48 000 asukkaan väestöpohjaltaan toiseksi suurin psykososiaalisten palveluiden tuottaja Tampereen jälkeen Pirkanmaalla. Taito-Pirkot -kurssi klo 12.30 15.30. asti. Hoitoajat lyhentyneet Mielenterveystoimisto juhli 20-vuotista toimintaansa syyskuun puolivälissä. Osastohoitojaksojen lisäksi Kaivannosta ostetaan toiminnallisia työterapioita, jotka toteutuvat avokäynteinä. klo 14 hartaus Jalmarin Kodossa. Yhteistoiminta-alueella nuorten mielenterveystyön palveluiden tehostamiseen ja suunnitteluun kiinnitetään erityistä huomiota. Raija Kukkosen nettigalleria osoitteessa raijakukkonen.com. Vieraana esikoiskirjailija Janne Salminen. 10.10. 377 0693. SVS Kla. Muulloin sop. MLL Sahalahti Sieniretki 3.10 alkaen kello 10 Säynäjärven th, Kaarinanpolun infopiste. mukaan. Tied. Tied. lehdessä. asti stipendisti Virve Lilja yhdessä Ilkka Virtasen kanssa. Näyttely av. Puhumme suomea. Marjamäen Pajutila av. JALMARIN KOTO Ma: kanaviillokki, klimppisoppa, omenakiisseli Ti: lihamureke, pinaattikeitto ja munanpuolikas, tuorepuuro Ke: sianlihakastike, kalakeitto, hedelmäsalaatti To: nautastroganov, saostettu kanakeitto, suklaakiisseli Pe: silakkavuoka, porkkanasosekeitto, raparperi-rusinakiisseli La: jauheliha-perunalaatikko, jälkiruoka Su: jalmarin paisti, jälkiruoka Lounas sisältää juoman, leivän, voin, salaatin ja jälkiruuan. Tiistai 28.9. Nuorten mielenterveyspalvelut ovat alimitoitettuja koko maassa. klo 23 asti motoristien iltakahvila Vehoniemen Automuseolla. Kävelylenkki Punamultalukossa ja automuseon ympäristössä. klo 10 huutokauppa srk-talojen pihalla Tapulintiellä. Klan jäteasema (Kaarina Maununtyttären tie 6 ) avoinna tipe 1418 ja la 1014. Järj. Klan Luonto, SLL, Metsähallitus, Geologian tutkimuskeskus ja OK-opintokeskus. LUKIO Ma: broileri-juustokastike, perunat, tuoresalaatti KASVIS: ratatouille Ti: jauheliha-kaalilaatikko, tuorepala, leikkele KASVIS: hedelmäinen kasvislaatikko Ke: silakkapihvit, tillikastike, peruna, tuoresalaatti KASVIS: kukkakaaligratiini To: hernekeitto, tuorepala, ohukaiset ja hillo KASVIS: kasvishernekeitto Pe: nauta-juurespata, riisi, tuoresalaatti KASVIS: juurespata ATERIAPALVELU Ma: lihapullakastike, perunat, salaatti, kuningatarkiisseli Ti: siskonmakkarakeitto, sämpylä, juusto, mustaherukkavispipuuro Ke: liha-juurespata, perunat, salaatti, omenakiisseli To: hedelmäinen broilerikastike, perunat/ pasta, salaatti, mansikkakiisseli Pe: kalamureke, perunasose, kastike, appelsiiniriisi La: kaalikääryleet, perunat, kastike, puolukkahillo, salaatti, vadelmakiisseli Su: uunikassler, perunasose, salaatti, sekahedelmäkiisseli Muutokset mahdollisia. Väkevä maa -taidealue: teosluettelo ja kartta vakevamaa.fi. klo 13 sukkatanssit Jalmarin Kodossa. p. Venäläiset puulelut ja muita puuesineitä / Harri Ahonen. 040 548 3209. Klo 9 kaksi esitystä Vehoniemestä valtuustosalissa. Aiheina mm. MLL Sahalahti muskarit Sariolan koulun nuorisotiloissa ma-iltapäivisin. Perjantai 24.9. MLL Sahalahti. 040 548 1609. klo 13 yhteislauluhetki Jalmarin Kodossa. klo 14 teehuone ja kulttuurivartti Lepokodilla. Srk:lta tarpeettomaksi jäänyttä tavaraa astioista "antiikkiin". Opetusta 100 tuntia. 050 347 8008. Hoitoajat ovat myös lyhentyneet, hän kertoo. Järj. klo 1820 paremman avioliiton perjantai Huutijärven srk-kodissa. klo 912 lastenvaate- ja lelukirpputori Pikkolan koululla. Slahden jäteasema (Sahalahdentie 1242 / tekninen varikko) la klo 1014. p. Tied. klo 19 laulajaiset, Kla-Opiston yhteislauluilta pääkirjastolla. Ajatuksena on, että yhteistoimintaalueen tiettyjen työntekijöiden palveluita voidaan siirtää yli kuntarajojen. Edellytyksenä on kuitenkin tietty määrä resursseja, jotta palvelutuotanto saadaan käynnistettyä. Willa Kosmos. 14.10 asti tito klo 1720. ANNA-LEENA KIRKKOLA Kirjoittaja työskentelee psykososiaalisten palveluiden ylilääkärinä Kangasalan sosiaali- ja terveyskeskuksessa.
Ensi viikon ruokalistat
PÄIVÄKODIT JA KOULUT Ma: lihapullakastike, perunat Ti: ohrapuuro, mehukeitto, leikkele/salaatti PÄIVÄKODIT: keittopäivä, tuorepala Ke: liha-juurespata, riisi To: broileripasta Pe: kahden kalan keitto, pehmeä leipä, tuorepala Jokaiseen ateriaan kuuluu salaatti, leipä, ravintorasva ja juoma. Tied. asti vkl klo 1117. p. sop. Keittolounas sisältää keiton, juoman, leivän ja voin.
Päivyri
Lokakuun päivyri ilmestyy perjantain 1.10. MATKAILUINFO Mobiliassa joka päivä klo 1016. Ilm. klo 15 kirjakahvila Hotelli Urussa. p. Järj. Yhteistoiminta-alue laajenee Orivedelle ja Juupajoelle vuoden alusta ja myös Kuhmalahti tulee mukaan yhteistoiminta-alueeseen kuntaliitoksen myötä. Järj. Boris Eifman balettia ja draamaa / Arja Ahtee. Kulttuurikeskus Äijälässä Kansallispuvusta käspaikkaan karjalaisen käsityön historiaa -näyttely. klo 17.45 II-divisioonan karsintaottelu Kisa Eagles OKK Klan jäähallissa. Kuhmalahden jäteasema (Taidetie 6, palotallin vieressä) av. 13.10 menn. savityöt ja joulu. Järj. Lauantai 2.10. Tied. p. Juontajana Satu Koskimies. Järj. sopimuksesta. Klan käsityökeskus. Kyseiset ajat saattavat potilaasta tuntua pitkiltä, mutta esimerkiksi
Vuoden vaihteessa laajenevalla yhteistoiminta-alueella palvelut tuotetaan entistä monipuolisemmin moniammatillista osaamista hyödyntäen. Lasten salibandykerhot 23. Perjantai 1.10. MLL Kla. klo 17 naisten lentopallon mestaruusliigan runkosarjan ottelu Lp Kla Pislaploki Pitkäjärven koululla. 050 327 6260. Kyseinen palvelumuoto on varsin tärkeä osa potilaan kuntoutumisessa. Yhteistoiminta-alueella palvelut tuotetaan entistä monipuolisemmin moniammatillista osaamista hyödyntäen. mukaan. Kuhmalahden Taidepappilan näyttely Teemu Luoto Keramiikkaa 50 vuotta kipoista veistoksiin ja tilateoksiin av. SVS Kla. Tuotteita luonnonmateriaaleista, villasta, turkiksista, risuista. 040 525 3816. Aikuisten käsityökurssi joka toinen torstai. Tavoitteena on hoitoon pääsy hoitotyöntekijälle kahden viikon ja lääkärille neljän viikon sisällä lähetteen saapumisesta. Siitä saadaan etuja esimerkiksi potilaan sosiaalisten taitojen ja elämänhallinnan rakentamiseen Kyseinen terapiamuoto on myös kustannustehokas ja sen avulla voi-
Terveyspalsta
daan välttää esimerkiksi sairaalahoitoja. 040 548 3209. Tied. Keskiviikko 29.9. Järj. Järj. Tied. klo 17 Shrek ja ikuinen onni -elokuva Pikkolan koululla, K7 / 5. Käyntejä toimistossa oli viime vuonna hieman yli 9 000. klo 19 sanomalehtikatsaus Venäjä tänään Lepokodissa. viikonloppuisin syyskuun loppuun klo 1015. p. asti klo 821. Luento ja keskustelua. Kulunut vuosi on sisältänyt paljon psykososiaalisten palveluiden integraation ja palvelutuoton suunnittelua. Aitoon koulutuskeskuksessa Pälkäneellä Artela-talon näyttelyssä esillä kangasalalaisen Moona Metsoilan töitä. klo 12.3014 kuntosali omatoimisille palvelukorttiasiakkaille Jalmarin Kodossa. klo 1112.30 kuntosali omatoimisille palvelukorttiasiakkaille Jalmarin Kodossa. JÄTEASEMAT Kodin ongelmajätteitä, lajiteltua hyötyjätettä, sähkö- ja elektroniikkaromua sekä pieniä eriä kaatopaikkajätettä. Helmiina ja Käsityötalo Elviira. KURSSIT, RETKET, LIIKUNTA, LEIRIT JA MUUTA KIVAA Keppihevosratsastus Sariolan liikuntasalissa. Aiheina Vehoniemenharjun synty ja mitä biologi arvostaa harjuluonnossa. Kirjoittuja ja kudottuja tekstiilejä. Klan käsityökeskus. 377 0693. Laulattajana Markus Laine. Muutoksista huolimatta keskeisenä tavoitteena on yksilöllinen ja räätälöity hoito, hän jatkaa. Tapahtumatiedot sähköpostiosoitteeseen toimitus@kangasalansanomat.fi keskiviikkoon 29.9. Tied. Sunnuntai 26.9. Vihjeitä ja apua sukan neulomiseen. Avoinna syyskuun loppuun joka su klo 1316. Puhumme suomea. ympäri vuoden. SVS Kla. Tied. Järj. Suunnitteilla on muun muassa tuetun- ja kuntouttavan asumispalvelun tuoton aloittaminen omana toimintana. Jälleenrakentamisen ihme -siirtokarjalaisten asuttaminen ja Veikko Vennamon elämäntyö -teemanäyttely. Järj. Nuoriin panostetaan Yhteistoiminta-alueella tavoitteena on, että potilas saa oikea-aikaista, terveyshyödyt huomioivaa kustannustehokasta hoitoa. Mala klo 821 ja su klo 8-12 Hotelli Urussa. Syyslomaretki koululaisille Eräpyhälle Orivedelle ma 18.10. Järj. Vehoniemen Automuseo, kahvio ja museopuoti av. päivittäin klo 1019. -lk ma klo 1718, eskari1.lk la klo 1112, aikuiset pe klo 1921. Klan Latu. Filmipyörä Maanantai 27.9. Järj. syyskuussa viikonloppuisin klo 1018 säävarauksella. Perjantai 24.9.2010
15
Monipuolinen ammattiosaaminen hyödyttää mielenterveyspotilasta
Kaksikymmentä vuotta täyttänyt mielenterveystoimisto on uusien haasteiden edessä. Haralanharjun kioski av. Muutokset mahdollisia. klo 10 Jalmarin Kammari Jalmarin Kodossa. Kesäpäivän kulttuuriyhdistys. Kaivanto on tarpeellinen Kaivannon sairaalan lopettamisuhka on myös iso asia, mikä toteutuessaan vaikuttaisi palvelujen tuoton suunnitteluun merkittävästi. Toimistossa alusta asti työskennellyt mielenterveyshoitaja Raila Erkkola on nähnyt kuinka työnkuva on muuttunut vuosien varrella. Sydänyhd. Pohtiolampi av. Liikennepuisto av. 050 365 7023, automuseo.com. antiikkinalle, pienet puutyöt ja kirjansidonta. Lauantai 25.9. Klan Seud. klan Latu. Filmipyörä. Alkuvaiheessa palvelun piiriin voitaisiin ottaa muutama kuntoutuja. Aikuis Näpsä -käsityön taiteen perusopetus ti klo 17.3020.30. Järj. Mukana taiteilijoita Klan Kuvataiteen ystävistä. klo 1112.30 kuntosali omatoimisille palvelukorttiasiakkaille Jalmarin Kodossa. tilauksesta syyskuun loppuun. p. Ryhmiä vauvasta 13 -luokkalaisiin. Heidi Kiiskinen 27.9.22.10. p. Tilausryhmät ja väriterapiakurssit ympäri vuoden. Vaihtuva taidenäyttely. Torstai 30.9. p. p. asti Voipaalan taidekeskuksessa Valkeakoskella. la 10 14.. Järj. Tavoitteen toteutumiselle on olemassa hyvät edellytykset, koska henkilöstö on erittäin motivoitunutta ottamaan vastaan uusia haasteita ja rakentamaan toimivia psykososiaalisia palveluita. Jatkuvasti vaihtuva näyttely. Taidenäyttely 21.11. Aiheina mm. willakosmos.fi. 0400 320 686. klo 1016. Paikkana Sariolan koulu. Tied. Järj. Virpi Kinnusen lasi- ja tekstiilitaidetta. Klan srk. Mobilia Galleriassa Roy Pashurin taidenäyttely 31.10. p 040 309 8000. p. klo 913 Harjuluonnon salaisuudet -tapahtuma. joka päivä klo 1220. Muulloin sopimuksen mukaan, tied. Klo 10.45 bussi linja-autoasemalta Vehoniemelle. 0400 949 498. Soittaa Kisällit ja Seppo Koski. klo 17 runon ja muistojen kulkue Lepokodissa. Mielenterveystoimistossa ei ole päivystystä, vaan sellaisessa tilanteessa
potilas ohjataan yleensä terveyskeskukseen päivystysvastaanotolle. Lähtö uimahalli Kuohun edestä klo 10 bussilla. PirkkaHämeen Kuvataiteilijat. Yhteistyö Kaivannon sairaalan kanssa on varsin sujuvaa ja sen yhtenä vahvuutena on potilaan, omaisten ja avohoidon mielenterveystyön tiivis yhteistyö. klo 10 mennessä. Sunnuntai 3.10. Järj. NÄKÖTORNIT Vehoniemen ja Haralanharjun näkötorni sekä Keisarinharjun näköalatasanne av. klo 17 Shrek ja ikuinen onni -elokuva Pikkolan koululla K7 / 5. Mobilian Peltitähdet Movie Cars näyttely, Mobilia Classics, Rally Hall of Fame, museomyymälä ja kahvila av. Kirsti Jokisen Kapsäkin ovet av. MUSEOT JA NÄYTTELYT Pääkirjaston taidetila Terrassa kunnan kulttuuristipendin saaneiden kuvataiteilijoiden näyttelyitä; 24.9. Klan Eläkkeensaajat. Kirkkoharjun näkötorni 30.9. KIRKOT Kangasalan, Sahalahden ja Kuhmalahden kirkot av. klo 14 teehuone ja kulttuurivartti Lepokodissa. 3767 899. Järj. Lausujat Sirkka Eerilä, Pentti Lahti-Nuuttila, Ira Vuolle, Annina Suikkonen ja Jussi Lehtonen. Kuvassa ylilääkäri Anna-Leena Kirkkola ja mielenterveyshoitaja Raila Erkkola 20-vuotista taivaltaan juhlineesta mielenterveystoimistosta.
isoihin kaupunkeihin verrattuna, jossa odotusajat saattavat lääkärin vastaanotolle olla jopa kolme kuukautta, odotusaika Kangasalla on varsin kohtuullinen. klo 12 koko perheen sydänretki Kirkkoharjun koululla. Tied. Tied. klo 1218 sukkasillaan -teemapäivä käsityökeskuksella. klo 12 tanssit Pirtillä. Kaarina Maununtyttären tie 615 ja 617. Nykyisin potilailla on monia ongelmia, joihin joudutaan hakemaan ratkaisua. p. Järj
Sen lopulla vettä satoi rankasti, ja hyppyolosuhteet olivat Mondolle kertyneiden lammikoiden vuoksi huonot. Panu Teittinen nosti 15 sijaa ja seuraavalla osuudella Petteri Laitinen vielä 12 lisää, joten Samu Lehtola pääsi ankkuriosuudella sijalla 21. Parhaasta yksilösuorituksesta vastasi Topi, jonka 800 metrin aika 2,18,62 on huikea ja toi "lipun" ensi vuoden 14vuotiaiden SM-kisoihin. Ville-Petteri Savolainen oli kahdeksas. Joukkue ei ole saanut parasta irti sen jälkeen, kun sarjapaikka hyvissä ajoin varmistui. Esimerkiksi pelaajavalmentaja Jussi Jokilampi puuttui ryhmästä nivusvaivojen takia. Sisua ja hurmosta 9-vuotiaiden tyttöjen ottelussa oli 39 tyttöä, ja pelkästään jo korkeushyppykisa kesti pari tuntia. Aleksi Jurvanen otteli neljänneksi, ja Erik Nurminenkin mahtui kymppisakkiin. Vastassa on sarjajumbo Valo. Isännät ottivat sunnuntaina 32-voiton Sopua vastaan, vaikka pelasivat ottelun alun kahden miehen vajaalla. Huikuri oli jo varmistanut SM-kullan aikaisemmissa osakilpailuissa, joten hän sai nauttia ajosta paineitta. Salla Lamminmäen sijoitus oli 17, Mila Mannisen 19 ja Suvi Saaren 20. Vuotta vanhemmissa pojissa lajivalikoima oli sama. Hän lupasi lähteä kisoihin jatkossakin. Vastustajan maalivahdilla torjuntoja oli 17. Avaustappion kärsineellä kotijoukkueella on paljon parannettavaa kauden seuraaviin otteluihin. Hyvin ottelu-urakkansa hoitivat myös Silja Lamminmäki, Krista Manninen ja Aino Lappalainen. Ensim-
huuhtoivat kultaa
mäinen tuli XC-maastopyöräilyssä. Pojissa tuore teekkari Rasmus Alén tuli aloituksesta toisena. Huikuri pokkasi jo toisen SM-kultansa tällä kaudella ja molemmat Turussa. Eaglesin maalilla Sohvi Korhonen torjui kaikkiaan 72 kertaa. KU-68:n Antti Herkmanilla oli kaikki ominaisuudet kohdallaan, ja tuloksena oli piirinmestaruus 12-vuotiaiden poikien sarjassa. Lopputuloksissa Sammalisto olikin toinen häviten minuutin sarjansa voittajalle. Naisissa Isabelle Feer avasi varmasti tullen vaihtoon 2,5 minuuttia kärjestä. Divarinousija Kangasala kohtasi heti kärkeen yhden divarin kovimmista joukkueista. Perjantai 24.9.2010
17
Kangasalan suunnistajat jälleen hyvässä vireessä
Viikonloppuna kisailtiin Orimattilassa suunnistuksen keskimatkan suomenmestaruuksista. 17-vuotias, kovaan syystikkiin päässyt Santeri Sainio kesti hyvin vanhempien poikien vauhdissa ja vaihtoi neljäntenä. Antti Leonsaari juoksi loistavasti 60 metriä aikaan 8,53 ja teki muutenkin tasaisen hyvän ottelun sijoittuen seitsemänneksi. Antti teki hyvät tulokset joka lajissa, ja pistepotti oli 1902 pistettä, voittomarginaali 11 pistettä. Pian Pekka Aalto pukkasi Antti Luoteen mainion kulmapotkun sisään takatolpalta. Topi Lahtinen oli kahdeksas, Atte Vihtiälä yhdeksäs, ja Sauli Lappalainen yhdestoista. Pinja Heinosen itseluottamus kasvoi sitä mukaa, kun rima kohosi ylemmäksi. Endurocupin viimeinen SMosakilpailu ajettiin viime sunnuntaina Turussa. Loppulukemiksi muodostui 111. Sarja jatkuu vierasotteluilla ensi viikonloppuna. Kamppailu kääntyi KaVolle loppuminuuteilla. Samu Lehtola ei ollut tyytyväinen finaalisuoritukseensa. Viiden kilometrin kohdalla naiset olivat vielä seitsemäntenä, mutta Ojanen oli ennen tätä jo lyönyt polvensa terävään kiveen, eikä keskittymisestä verisellä ja kipeällä polvella tullut lopussa enää mitään, joten vielä muutama nainen pääsi lopussa ohi. Ensin KaVo nöyrtyi Parolassa 15 ParVille vain Sadik Erdoganin osuessa, sitten kotonaan PJK:n kakkosjoukkueelle 02 ja vielä Ikurissa PP: n kakkosporukalle 24. Suunta Veikkolaan Sunnuntaiksi enemmän tai vähemmän väsyneet urheilijat siirtyivät Kirkkonummen Veikkolaan, Nuuksion kansallispuiston länsireunaan, kilpailemaan viestien suomenmestaruuksista. Joona ja Erkki pronssille Joona Tuomi otti pronssia 10vuotiaiden poikien ottelussa. Hän paransi ennätystään 7 senttiä. Lehtola juoksi loistavasti ja tuli maaliin kolmantenatoista. Jenni Joensuu-Partanen suunnisti loistavasti ja kuulutusten mukaan juoksi jo välillä kolmannella sijalla vaihdossa sijoitus oli viides. Divisioona pelataan seitsemän joukkueen kaksinkertaisena sarjana, josta kolme parasta pelaa myöhemmin SMsarjanoususta ja muut säilymisestä divisioonassa Suomisarjajoukkueita vastaan. Reitti koostui neljästä 13 kilometrin mittaisesta pikataipaleesta. Kotijoukkueen maalihanat avasi Pauliina Heinonen, Marjo Järvimäen syötöstä. Ei huonosti 15-vuotiaalta, kun vastassa oli Suomen parhaat ajajat. APV:n tilalle sarjaan nostettiin Eaglesin taakse viime kevään divarikarsinnoissa jäänyt Tappara. Erkki otti pronssimitalin. Urheilullisten taitojen lisäksi 45 tunnin ottelu vaati henkistä lujuutta ja keskittymiskykyä. Aten ja Saulin juoksuvauhti on kehittynyt huimasti tänä kesänä. Eagles sai otteluun hyvän alun ja aloitti maalinteon. Aamupäivän karsinta oli pääsarjoissa tiukka, ja SK:n pääsarjalaisista vain Outi Ojanen ja Samu Lehtola selviytyivät iltapäivän A-finaaliin. Tällä kertaa ajettiin "perinteistä" enduroa, ei alamäkityyppistä, kuten aikaisemmat osakilpailut tänä vuonna. Hän heitti hyvin keihästä ja 800 metrin juoksu oli huikeaa menoa. Kauden kynnykselllä divarista jättäytyi pois vielä EKS, joten sarja pelataan nyt seitsemän joukkueen voimin. KaVolle viimeistelivät Kari Savolainen ja Erkka Arvonen. Benjamin ja Antti ottelivat A-luokan tuloksen. Viestin ja erityisesti miesten sarjojen ratoja moitittiin jälkeenpäin liian suurista ja epätasaisista hajonnoista. Kun 40 ja 800 metriä sujuivat myös hienosti, niin keihään heikompi tulos ei romuttanut ottelua, vaan Pinja tuuletti hopeaa jääden vain yhden pisteen kultamitalista. Hänen päivänsä parasta antia oli 800 metrin ennätyksen parantuminen lukemiin 2.31,96. Fyysinen virekin oli kohdallaan, ja tuloksena oli yhdeksäs sija. Junioreissa Kangasala SK jäi ilman mitaleita, mutta sijoituksia kymppisakkiin tuli useita. Voitto takaa KaVolle mahdollisuuden taistella sarjan nelospaikasta lauantain päätösottelussa Mäntässä. Huikuri ajoi tasaisen varmasti voittaen kaikki ajamansa pikataipaleet. Ojanen avasi näin plakettitilinsä naisten sarjassa. Benjamin Heinonen teki tasaista sarjaa koko ottelun ajan yltäen 1927 pisteellään kuudenneksi. Lajeina olivat 60 metriä, pituus, keihäs, kiekko ja 800 metriä. ParVia vastaan KaVo oli pahasti alakynnessä, mutta kahdessa seuraavassa ottelussa tulos ei vastannut tapahtumia. Kangasalan Kisasta kilpailuun osallistuivat Pekka Sammalisto (M-50), Ville Huikuri (juniorit) ja Johannes Raukola (harraste). Sammaliston puolestaan piti sijoittua kolmen parhaan joukkoon voittaakseen koko cupin, joten mihinkään varmisteluun ei ollut varaa. ANULIISA LEINONEN
Ahulista Asemalle, Halimajärveltä Havisevalle, Ilkosta Ihariin, Kesosta Keljoon, Kiveliöstä Kortekankaalle, Liutusta Liuksialaan,Majaalahdesta Mutikkoon, Ohtolasta Onkijärvelle,Paatialasta Päkinmäkeen, Raikusta Ruutanaan, Saarikylistä Siitamaan, Vatialasta Vehoniemeen
p. Lajit olivat 60 metrin aidat, keihäs, korkeus ja 800 metriä. Ankkuriosuudella jatkuvalla urheilukomennuksella oleva jääkäri Topias Tiainen tykitti koko viestin nopeimman osuusajan ja nosti joukkueen kakkospallille. KaVo hävisi kolme ottelua putkeen, kunnes kurssi kääntyi kauden viimeisessä kotiottelussa Kyötikkälässä. Kisassa nähtiinkin kyyneliä, jotka valuivat tyttöjen poskilla kilpaa sadeveden kanssa. 11-vuotiaissa tytöissä Aino Sikkinen oli hyvässä vauhdissa, tuloksena ottelun viides sija. Loput pätkät hänen täytyikin ajaa varman päälle ilman suurempia riskejä, sillä kokonaiskilpailun kolmas sija piti vähintään varmistaa. Ei huono reissu kisalaisilta Turkuun.
KaVo katkaisi tappioputkensa
KaVoParVi 15 KaVoPJK 02 KaVoPP2 24 KaVoSopu 32 Voiton sisukas taistelu Nelosessa vaihtui syksyn tullessa veltompaan peliin. Toisella kierroksella ajat vain paranivat, kun rata tuli tutummaksi. Sama tahti jatkui ottelun kolmannessa erässä, jossa Eaglesin jäähyjen lomassa IHK takoi maaleja. SM-pitkän jälkeisestä pikkuflunssasta ja viikon harjoituksessa sattuneesta megapummista huolimatta Ojanen pystyi keskittymään finaalissa hyvin ja eteni 4,3 kilometrin radan virheettömästi. Miesten aloitusosuudella Jere Ahonen jäi peräti kahdeksan minuuttia johtavasta Lynxistä, mutta seuraavien osuuksien olikin sitten helpompi kuitata edellä juoksevia joukkueita lyhyemmillä hajonnoilla. Ykkösvahti Janne Kantelinen ja kapteeni Pekka Laurila puuttuivat kahdesta ottelusta ja toppari Jyri Harju kaikista kolmesta.
Eagles aloitti kauden tappiolla
EaglesIHK 111 Eagles-naiset kohtasivat ensimmäisessä sarjapelissään IHK:n Helsingistä. Erkki Ojala oli myös tasaisen hyvä joka lajissa, ja varsinkin aitajuoksu oli mallikasta: aika 60 metrin aidoissa 10,69. Takapyörä irti Sammaliston paineet kasvoivat heti ensimmäisellä pikataipaleella, kun kalliolle nousussa ketjut runttaantuivat rattaan ja pinnojen väliin. Ensimmäistä vuotta miehissä juokseva Lehtola on tahkonnut SM-kisoissa tasaista sarjaa: hän oli sprintissä sijalla 25, pitkällä matkalla 29 ja nyt keskimatkalla jälleen 25. 377 6900. Divisioona koki muutoksia kesän aikana kun ensin APV jätti sarjapaikan. KU-68 sai otteluun mukaan viisi poikaa. Kakkososuudella 17-vuotias Iida Savolainen taipui vanhemmille tytöille, mutta ei antanut eron kasvaa liian suureksi.
Puolalaistyttö Monika Gajda loukkasi nilkkaansa lauantain keskimatkalla, mutta taisteli sitkeästi Rajamäen Rykmenttiä ja KooVeeta vastaan ja nosti tytöt hopealle.
Neljä mitalia otteluista Maastopyöräilijät
Piirinmestaruusottelut Ratinassa sunnuntaina olivat sekoitus yllätyksiä, venymisiä, vesisadetta ja märkiä urheilusukkia. Tinka Gylling oli neljäs kokonaispisteissä. Juniorit kiersivät radan kertaalleen, muut kahteen kertaan. IHK kuitenkin tasoitti ottelun vielä samassa erässä. D20-sarjassa sveitsiläinen Isabelle Feer oli seitsemäs, D18-sarjassa Iida Savolainen yhdeksäs, H20-sarjassa Topias Tiainen kahdeksas ja H18sarjassa Kristian Kannus yhdeksäs. Tappiopeleissä näkyivät ja tuntuivat myös poissaolot. Mies joutui irrottamaan takapyörän paikoiltaan, jotta sai revittyä ketjut irti. Naisten viestissä SK sijoittui kymmenenneksi ja miehissä sijoitus oli 13. Eroa maailmanmestari Minna Kauppiin kertyi viisi minuuttia. Ennätys on nyt 112. Ikurin tekonurmella Voitto liikutti palloa ajoittain nautittavasti, mutta PP käytti tilanteensa paremmin entisen liigapelaajan Mikko Mäkelän johdolla. Yksi yleisen luokan parhaimmista ajaja kaatui pahasti kalliolla, mistä seurasi 10 + 10 tikkiä polveen paikallisella ihmiskorjaamolla. Raukola seitsemäs Raukola lähti ensimmäistä kertaa tutustumaan enduroajoon suoriutuen urakastaan mallikkaasti ollen lopputuloksissa sarjassaan seitsemäntenä. Hän jäi voittaja Kim Fagerruddille hieman alle viisi minuuttia. Joona oli joka lajissa vähintään kuuden parhaan joukossa, ja tasaisuus toi pronssimitalin 923 pisteellä. Toisessa erässä Eaglesin jäähyillessä IHK teki kolme maalia. Näin Sammalisto varmisti itselleen SMkullan. Samanlainen viestinkulku oli myös tytöillä: Niina Papin-
Outi Ojanen avasi plakettitilinsä naisten sarjassa sijoittuen SMkeskimatkan D21-sarjassa yhdeksänneksi.
saari juoksi aloituksesta vaihtoon kärkiletkassa. Edellispäivän sekä yön sateista johtuen liukkaita kallioita ja juurakoita riitti reiteillä. Petri Uotila viimeisteli 21 Ahmed al-Tallabin hyvästä läpisyötöstä. Kolme tappiota Kolmen edeltävän pelin saldo oli kolme tappiota maalierolla 311. Outi Ojanen pääsi matkaan hyvissä asemissa. Viime vuoden viestissä naisilla ei ollut joukkuetta ollenkaan ja miesten loppusija oli 28. Aino teki ennätyksensä korkeudessa 123 ja kasi kulki vauhdikkaasti, aika 2.58,25. Maastosta teki vaativan sen peitteisyys ja pienipiirteisyys. Juniorit hopealle Junioreissa SK saavutti hopeaa sekä 20-vuotiaitten tyttöjen että poikien sarjassa. Siinä urakassa hukkui yli kolme minuuttia, joten mahdollisuudet osakilpailuvoittoon tuntuivat valuneen sateen huuhtelemana paikalliseen kanervikkoon. Jotain hänen vauhdistaan kertoo se, että yleisessä sarjassakin hän olisi sijoittunut neljänneksi tai viidenneksi
020 770 5070, leena.lantta@k-supermarket.fi Palvelemme ark. PEPPIINA AHOKAS Kymppi 64:n ampumakoulu 814-vuotiaille starttaa perjantaina 8.10. Erikakin on kuullut yhtä sun toista harrastukseensa liittyen.
Erika Markkinen on tuttu näky Kangasalan ampumaradalla. Nuori kangasalalainen ampujalupaus esittelee kotipaikkansa ampumarataa estottomasti, pieni virne suupielessä. 7-21, la 7-18 ja su 12-18. pantit 1,20
pkt ps
2
8-pack
-11 %
Ilman korttia 12,24/8-pack (4,18 l) sis. Ampumalla ei rikastu Markkinen voitti viime kevään ilmakiväärin SM-kisoissa kultaa. Aikaa riittää kuitenkin myös muille harrastuksille. kello 17. Harrastan myös kuoroa ja viime vuonna ehdin käydä japanin kielen kurssin. Mikään ei vaan tuntunut olevan minun juttuni. Esimerkiksi ampujapoikia tämä ei ihmetytä yhtään, mutta sitten sellaisia, jotka eivät tiedä ammunnasta, saattaa jopa pelottaa, Markkinen naurahtaa. Saavutetut meriitit eivät siis ole nuoren urheilijan kohdalla ollenkaan hassumpia. Minulta on esimerkiksi kysytty "ammutko sä tauluja vai ihmisiä", kun olen kertonut harrastuksestani. Nyt kuitenkin kun lukiokin alkoi, joudun jättämään japanin opinnot, hän harmittelee. asti
65 g (5,13 kg) Yksittäin 0,38 ps (5,85 kg)
Findus
2
WOK ja PAISTOVIHANNEKSET
pakaste
-12-16 % 400-500 g (4,38-3,50 kg)
Ilman korttia ja yksittäin 1,99-2,09 ps (4,98-3,98 kg)
2 50 96 3 10
ps
500
2
Karhu
pakaste 420-630 g (5,95-3,97 kg)
-20-27 %
Voimassa 1.9.-31.10.
Ilman korttia ja yksittäin 3,16-3,43 ps (7,52-5,02 kg)
6
III-OLUT
8 tlk x 0,33 l (3,70 l) sis. 20
Perjantai 24.9.2010
Ammunta napakymppi harrastus
Erika Markkinen ei taatusti ole nuoren lukiolaistytön stereotypia, eikä hänestä sellaista saa edes tekemällä. Hän on harrastanut ammuntaa 11vuotiaasta asti ja intoa riittää edelleen kuluva vuosi on ampumaurheilijalle jo viides. Haulikkokin tuntui liian painavalta, joten päädyin sitten kivääreihin. ja K-Plussa-tuotteet 29.9. Kyllähän ihmiset ovat kieltämättä hämmästelleet harrastustani, Markkinen naurahtaa kivääri olallaan. Siitähän tämä kaikki sitten lähti, Markkinen kertoo. Kokeilin pienempänä vaikka mitä, esimerkiksi uintia ja tanssia. Tiedustelut Jari Markkinen, 044 276 7726.
Viikonlopuksi K-supermarketista
Voimassa 26.9. asti, ellei toisin mainita.
8 00 5
95
kg pkt rs
NUUDELI
Voimassa 25.9. Sitten isä huomasi lehdestä ampumakerhon ilmoituksen ja ehdotti, että lähtisin kokeilemaan. pantit 1,20
KANGASALA
Finnentie 1, 36200 Kangasala, p. Erika harjoittelee ammuntaa pääasiassa ilma- ja pienoiskivääreillä. Sen lisäksi hän opiskelee ensimmäistä vuotta Tampereen yhteiskoulun lukiossa. Sisäradan lisäksi Kangasalta löytyy erikseen myös ulkoammuntaan tarkoitettu rata.
Joskus kyllä kuulee hieman omituisia kommentteja. asti
n. Hänet
valittiin myös edustamaan Suomea nuorten Pohjoismaiden mestaruuskisoihin, jotka pidettiin elokuussa Vierumäellä. Kisaviikoilla harjoitellaan joka päivä. asti
HK viljapossun
SISÄPAISTI
-24 %
Voimassa 30.9. Onneksi kuitenkin valtaosa ihmisistä ymmärtää, ettei ammunta harrastuksena ole mitenkään väkivaltaista, hän kertoo. 1,2 kg hunajapippuri Ilman korttia 7,90 kg
Valio
OLTERMANNI
-10 %
800 g - 1 kg (7,36-5,89 kg)
Ilman korttia 6,59 kpl (8,24-6,59 kg)
KUKKAKAALI
Ruotsi
Tuore
KURKKU
Ruotsi
RUUKKUKRYSANTEEMI
Suomi
1 95 2
29
kg kpl
5 89 5 49 1
99
kg kpl kg
-29 %
PAISTIJAUHELIHA
7
Meillä jauhettu
99 500
MEHUT JA SMOOTHIE
2
Tropicana
750 ml - 1 l (3,33-2,50 l)
kg
tlk
-15-34 %
Ilman korttia ja yksittäin 2,95-3,80 tlk (2,95-5,07 l)
Voimassa 30.9. Markkinen sijoittui kisoissa sarjansa viidenneksi. Voisiko ammunnasta kenties tulla joskus enemmänkin kuin pelkkä harrastus?
Olisi tietysti hienoa päästä edustamaan Suomea olympialaisiin! Mutta ei tästä kuitenkaan sellaista uraa saa mitenkään, että sillä oikeasti elättäisi itsensä, Markkinen päättää. Laji toisten joukossa Ampumaseurat harrastajineen ovat saaneet osakseen kyseenalaista huomiota Jokelan ja Kauhajoen kouluampumatapausten jälkeen. Entä tulevaisuus. Olen kokeillut myös pistoolia, mutta se oli jotenkin tuskainen. asti
Fazer
1
00
pkt ps
PUIKULAT
450-550 g (2,64-2,16 kg)
19
ps
-17 %
Ilman korttia 1,45 ps (3,22-2,64 kg)
Oriveden Leipomon konsulentti
MAANANTAINA 27.9.
Aallon Leipomon konsulentti
PERJANTAINA 24.9.
Vaasan Kotiuunin
PULLAT ja VIINERIT
Tuore
NIERIÄ
Ruotsi Atria broilerin marinoidut
FILEESUIKALEET
Ilman korttia ja yksittäin 3,56 rs (10,17-8,90 kg)
350-400 g (7,14-6,25 kg)
Hinnat voimassa to-su 23.-26.9. Ystävät ja muut saman harrastuksen parissa olevat eivät sen sijaan
kummastele ampumaradoilla harjoittelevaa tyttöä. Markkinen pyrkii radalle treenaamaan 23 kertana viikossa