vuosikerta Irtonumero 3,50 € • kangasalansanomat.fi Luotettavaa journalismia vuodesta 1918 Kangasalan SANOMAT 6 4 3 3 7 6 7 2 5 8 3 050 532 1622 • www.tilimanager.fi Etsitkö uutta kumppania. Luokan edestä lauluestradeille Pitkäjärven koulun opettaja Janne Ryynänen kilpailee Voice of Finlandissa. SIVU 15.. Keskiviikkona 24.1.2024 Numero 4 • 106. Taloushallinnon kumppanisi Tilitoimisto Kangasala Dialogos kutsuu keskusteluun Kotiäänestys kasvattanut suosiotaan Rakennusala heijastuu konkursseihin Taide Vaalit Yritykset SIVU 17 SIVU 6 SIVUT 2–3 SA R I H EL IÖ V A A R A JOUNI VALKEENIEMI SANNI SARIN Janne Ryynäsen avausveto The Voice of Finlandissa oli yhtä räjähtävä kuin vaarallisimmat Pitkäjärven koulun kemikaalivarastosta löytyvät yhdisteet
Valtaosa on pieniä, 1–5 henkilöä työllistäneitä yrityksiä. En kuitenkaan laita kaikkea olosuhteiden piikkiin, sillä kyllä tässäkin markkinassa osa yrityksistä menestyy. Konkurssin tehneiden yritysten joukossa on paljon rakennusalan yrityksiä tai rakentamiseen liittyviä yrityksiä, mutta myös kuluttajille suunnattuja palveluja sekä tukkuja verkkokauppoja. KUUSIVAARA USKOO, että konkursseja tullaan näkemään vielä lisää. – Korot ovat nousseet ja yrityksiltä vaaditaan entistä suurempia omarahoitusosuuksia. Tämä oli Puhakan mukaan nähtävissä myös viime vuonna. – Onnistuimme siinä, että pystyimme ylipäätään nostamaan palkkaa. Hän sanoo, että noin puolet Kangasalla viime vuonna konkurssin tehneistä yrityksistä oli tavalla tai toisella sidoksissa rakennusalaan. Oma palkkamme jäi niin pieneksi, ettei jatkaminen ollut parin vuoden jälkeen taloudellisesti mahdollista. Vielä keväällä näytti, ettei suurta nousua tule, mutta tilanne kehittyi syksyn aikana huonompaan suuntaan. Asuntorakentamista puolestaan jarruttaa kotitalouksien varovaisuus. Hänen mukaansa korkojen täytyy kääntyä laskuun, ennen kuin rakentaminen elpyy. Kaupungin elinkeinoyhtiössä tilastoja on seurattu tarkalla silmällä. – Tyypillisesti konkursseja on ollut enimmillään 6–7 vuodessa, joten muutos on merkittävä. – Liiketoiminta kasvoi hyvin, mutta ei tarpeeksi nopeasti. Hän kertoo, että toiminta päättyi lopulta yksinkertaiseen syyhyn: yritys ei tuottanut riittävästi. Uudessa yrityksessä siihen voi mennä montakin vuotta. BUSINESS KANGASALA Noin puolet Kangasalla viime vuonna konkurssin tehneistä yrityksistä oli tavalla tai toisella sidoksissa rakennusalaan. BUSINESS KANGASALAN toimitusjohtaja Päivi Kuusivaara sanoo, että tilanne on poikkeuksellinen. Tilastokeskuksen mukaan vuoden 2023 aikana Suomessa laitettiin vireille yhteensä 3 315 yrityskonkurssia. VUONNA 2021 perustettu JHP Productions Oy oli kahden hengen mainostoimisto, joka erikoistui animoituihin ja kuvattuihin lyhyisiin mainosvideoihin. Hän kertoo, että tyhjästä aloittanut mainostoimisto teki ensimmäisen puolen vuoden aikana 5 000 euroa liikevaihtoa, seuraavana vuonna jo 50 000 euroa. Henri Puhakka perusti mainostoimiston, joka meni muutamaa vuotta myöhemmin konkurssiin. PÄIVI KUUSIVAARAN mukaan Kangasalan konkurssitilastojen taustalla vaikuttaa pitkälti paikallinen elinkeinorakenne, jossa rakentaminen on toimialana erityisen vahva. Vielä parempaan olisi pitänyt silti pystyä, hän toteaa. Vaikka ajat ovat haastavat, Kuusivaara näkee Kangasalan yritystiKonkurssien määrä kolminkertaistui Kangasalla Tilastoissa näkyy etenkin rakennusalan vaikea tilanne. Toinen perustajista on Kangasalla asuva Henri Puhakka. Rakennusala kärsii hänen mukaansa tällä hetkellä ennen kaikkea kahdesta asiasta: rahoituksen kallistumisesta ja kuluttajien ostokäyttäytymisen muutoksesta. – Yhteydenottoihin tuli paljon niitäkin vastauksia, että mainosbudjettia on leikattu. Määrä kasvoi neljänneksellä edellisvuodesta ja oli suurempi kuin esimerkiksi 2009 finanssikriisin aikana. Kangasalan Sanomat Keskiviikko 24.1.2024 2 UUTISET Business Kangasalan toimitusjohtajan Päivi Kuusivaaran mukaan Kangasalan etuna ovat Lamminrahkan kaltaiset isot rakennushankkeet, jotka käynnistyivät ennen talouden käännettä huonompaan. Hän kertoo saaneensa yrittäjyydestä paljon arvokasta oppia.. – Rakennusalan yritysten lisäksi konkurssin tehneiden joukossa on rakentamiseen liittyviä yrityksiä, kuten maalaussähköja lvi-alojen toimijoita, Kuusivaara kertoo. Tuomas MacGilleon Korkojen nousu ja inflaatio ovat koetelleet kuluttajien lisäksi monen alan yrityksiä. Puhakan mielestä yritys ei suinkaan epäonnistunut. Rahan kallistumisen vuoksi esimerkiksi suuret hallihankkeet ovat nyt pääosin jäissä. Mainosala on suhdanteille herkkä. Ilmiö näkyy myös Kangasalla, jossa konkurssiin asetettiin viime vuonna 18 yritystä. Kovinkaan monet konkurssin tehneet eivät ole halukkaita puhumaan asiasta julkisesti, mutta yksi Kangasalan Sanomien tavoittama yrittäjä kertoo kokemuksestaan avoimesti
Oma yritys perustettiin ilman ulkopuolista rahoitusta, mikä Puhakan mukaan jarrutti kasvua. – Tilanne tapahtui suljetussa tilassa, eikä siitä aiheutunut vaaraa muille, kertoo Salminen Kangasalan Sanomille. päivästä alkaen kirjasto sulkee ovensa maanantaista torstaihin nykyisen kello 21 sijaan jo kello 20, samaan aikaan vieressä sijaitsevan nuorisotila Veturin kanssa. helmikuuta alkaen. Koulun rehtorin Marko Salmisen mukaan poliisin apua tarvittiin tilanteessa, joka liittyi koulun yksittäiseen oppilaaseen. – Ajattelen sitä kyllä positiivisen kautta. – Häiriökäyttäytymistä on ilmennyt kirjastossa vaiheittain, välillä on ollut myös rauhallisempia jaksoja, kertoo Nikara-Nummi. Rehtorin mukaan syy oppilaiden pitämiseen luokissa ei ollut se, että tilanteesta olisi aiheutunut heille vaaraa, vaan sen estäminen, että poliisitehtävää kuvattaisiin kännyköillä. KS ARKISTO. Maailmantalouteen Kangasalla ei voida vaikuttaa, mutta Kuusivaaran mukaan Kangasala on edelleen hyvä paikka perustaa yrityksiä. Uusia yrityksiä perustettiin Kangasalla viime vuonna 212, mikä on linjassa aiempien vuosien kanssa. – Olemme täällä siinä mielessä onnekkaita, että meillä on Lamminrahkan kaltaisia hankkeita, jotka saatiin hyvään vauhtiin ennen pahinta pysähdystä. Yrittäjyyteen liittyy vapaus, mutta se ei ole koko totuus. Henri Puhakka perusti mainostoimiston, joka meni muutamaa vuotta myöhemmin konkurssiin. Rehtorin mukaan koulun henkilökunta sai tiedon poliisitehtävästä whatsapp-ryhmän kautta. Tuolloin häiriötä aiheutti kirjaston tiloissa pyörivä nuorisojoukko, joka muun muassa kiipeili pöytien ja kalusteiden päällä, ajeli kärryillä ja kajosi kirjaston tekniikkaan ja laitteisiin aiheuttaen aineellista vahinkoa. Hän haluaa rohkaista muita samaan. Myös konkurssin tehnyt Henri Puhakka haluaa lähteä tulevaisuudessa uudelleen yrittäjäksi. Viime keväänä arki-iltojen omatoimiaikaa lyhennettiin tilapäisesti kirjaston tiloissa ilmenneen ilkivallan ja häiriökäyttäytymisen vuoksi. Hän sanoo, että jälkikäteen on helppo nähdä, mitä olisi pitänyt tehdä toisin. Nikara-Nummen mukaan kirjasto on silloin muutoin vähäisellä asiakaskäytöllä. – On ollut roskaamista ja meluamista, joka on häirinnyt kirjaston muita käyttäjiä ja työllistänyt siivouspalvelua, kertoo Nikara-Nummi. Epäonnistumisessa on sekin hyvä puoli, että ensimmäisellä kerralla tehtyjä virheitä ei varmasti toista uudelleen. Toisaalta se tarkoittaa, ettei konkurssista jäänyt merkittäviä velkoja. Kangasalan kirjastopalvelujohtaja Annamari Nikara-Nummen mukaan kirjastossa on ilmennyt toistuvasti häiriökäyttäytymistä etenkin sen viimeisellä aukiolotunnilla nuorisotilan mentyä kiinni. HENRI PUHAKKA konkurssin tehnyt yrittäjä Vatialan nuorisotila Veturin ja samassa rakennuksessa sijaitsevan kirjaston ilta-aukiolo yhtenäistetään 19. – Kaupunki on panostanut yritysten palveluihin ja viestintään paljon, ja teemme koko ajan töitä saadaksemme tänne uusia yrityksiä sekä kotimaasta että ulkomailta, hän sanoo. Epäonnistumisessa on sekin hyvä puoli, että ensimmäisellä kerralla tehtyjä virheitä ei varmasti toista uudelleen. Keskiviikko 24.1.2024 3 Kangasalan Sanomat Sari Heliövaara Poliisi sai hälytyksen Pikkolan koululle perjantaina aamupäivällä noin varttia vaille kymmenen. Muita ilonpilkahduksia ovat hänen mukaansa esimerkiksi Puolustusvoimille alihankintaa tekevät yritykset, joilla menee tällä hetkellä erinomaisesti. lanteessa paljon hyvää. VATIALAN KIRJASTON aukioloaikoja on aiemminkin jouduttu rajoittamaan häiriökäyttäytymisen hillitsemiseksi. Oppilaat pidettiin vajaan puoli tuntia kestäneen tehtävän ajan poissa yleisistä tiloista ja käytäviltä luokkahuoneissa. – Poliisi ei halua yleisöä tällaisiin tehtäviin, sanoo Salminen. Joka päivä oppi uutta, ja käteen jäi tosi paljon eväitä ja työkaluja seuraavaa yritystä varten. Varsinkin alussa työtunteja pitää olla valmis tekemään paljon enemmän kuin palkkatöissä. Oppilaille kuulutettiin tilanteen päättymisestä ja koulutyön jatkumisesta normaaliin tapaan noin kello 10.15 aikaan. Vanhemmat saivat tiedon koululla olleesta poliisitehtävästä Wilman välityksellä pian tämän jälkeen. – Ei se maailmaa kaada, jos yritys ei menesty, eikä konkurssissa ole mitään hävettävää. Lisäksi Lentolaan rakennetaan Pirkanmaan Osuuskaupan verkkokaupan keräilykeskus ja Biltema, jotka tuovat yhteensä 80–90 uutta työpaikkaa. Ei se maailmaa kaada, jos yritys ei menesty, eikä konkurssissa ole mitään hävettävää. Kirjaston ja nuorisotilan sulkemisajan yhtenäistämisellä pyritään estämään se, että häiriötä aiheuttavat nuoret siirtyisivät kirjaston tiloihin sen viimeiseksi aukiolotunniksi. Kaiken kaikkiaan kokemus oli Puhakan mielestä antoisa, eikä hän ole katunut valintaansa ryhtyä yrittäjäksi. UUTISET Konkurssien määrä kolminkertaistui Kangasalla KS ARKISTO/ SARI HELIÖVAARA Pikkolan koululla poliisitehtävä Häiriköinti lyhentää kirjaston aukioloa Sari Heliövaara Vatialan lähikirjaston omatoimiaukioloaikaa lyhennetään kirjastossa ilta-aikaan ilmenevän häiriökäyttäytymisen vuoksi. JHP PRODUCTIONS oli Puhakalle ensimmäinen kokemus yrittäjyydestä. PUHAKKA TEKEE tällä hetkellä osa-aikaista palkkatyötä, mutta veri vetää edelleen yrittäjäksi. – Esimerkiksi markkinointi ja oma ajankäyttö ovat asioita, joita joutui opettelemaan kantapään kautta. Hän kertoo saaneensa yrittäjyydestä paljon arvokasta oppia. Helmikuun 19. Viime syksynä lyhennettiin kirjaston sunnuntaiaukioloa samasta syystä
Jos koko summa karsittaisiin opetustunneista, vähennettävää kertyisi noin 3 500 tuntia. Kansalaisopiston ryhmät kokoontuvat pääosin kouluissa ja muissa kaupungin omistamissa tiloissa. Maaliskuun alussa kahvila on hetken kiinni, kun uusi toimija valmistelee tilat avaamista varten. Opiston tarjontaan Kangasalla sisältyy kuluvana lukuvuonna yhteensä 231 kurssia, kun mukaan lasketaan myös lyhytkurssit ja luennot. Valtionosuuksien leikkaamisen lisäksi kustannuspaineita tuo palkkojen ja muiden kulujen nousu. Juuri nyt vahvassa nosteessa ovat pilates, kuntonyrkkeily ja keramiikka. Nykyisin tunteja on noin 28 000 kappaletta. Tulojen suhteen olemme kurssimaksujen, valtionosuuksien ja palveluitamme ostavien kuntien maksujen varassa. MOBILIA ON etsinyt viime kesän jälkeen uutta pitkäaikaista kumppania kahvilaja ravintolatoiminnan pyörittäjäksi. – On mahtavaa päästä kehittämään taas jotain uutta ja paikallista, hän sanoo. ELINA TOUKOLA / MOBILIA Pazzin yrittäjät Mobilian ravintolaa pyörittämään Uudistunut ravintola avaa maaliskuun puolivälissä. Eveliina Mikkosen mukaan yrittäjät kiinnostuivat Mobilian ravintolasta, koska se tarjoaa mahdollisuudet järjestää isompia tilaisuuksia kuin Pazzissa. Summa ei sisällä tiloja eikä laitteita, joista kaupunki vastaa omakustanteisesti 56 000 eurolla vuosittain. UUTISET loin hän työskenteli Mobilian vuoropäällikkönä. KANGASALAN KAUPUNKI ostaa Valkeakoski-opistolta opetusta vuosittain noin 160 000 eurolla. Hyvänä kakkosena tulevat kädentaidot, tanssi, musiikki ja kuvataide. Lisäksi ravintola palvelee ryhmäja tapahtuma-asiakkaita. – Kahvilan yleisilmeeseen on tulossa pientä päivitystä, kertoo Eveliina Mikkonen Kangasalan Sanomille. Ilmoittautujien määrä on alhaisempi kuin ilmoittautumisten määrä, sillä moni osallistuu useammallekin eri kurssille lukuvuoden aikana. Jani Putulalla on omien ravintoloiden lisäksi pitkä kokemus isojen tapahtumien järjestämisestä muun muassa Hakametsän jäähallilla. Kymmenen prosentin hinnankorotus kurssimaksuissa ei yksin riitä, kun kassaan pitäisi jäädä hieman ylimääräistäkin. Entistä tiukemmassa taloustilanteessa Valkeakoski-opistossa halutaan pitää kiinni vapaan sivistystyön periaatteista. Yhtenä syynä tähän voivat olla älylaitteiden käännössovellukset, joita nykyisin käytetään hyvin yleisesti. – Tarkoituksenamme ei ole tehdä toista Pazzia, vaan Mobilian ravintolasta tulee hyvin erilainen ravintolakohde, kertoo keittiömestari Jani Putula tiedotteessa. TENHOLAN MUKAAN kaikki liikuntaan liittyvä saa Kangasalla ryhmät täyttymään nopeasti. Nykyinen ravintolaja kahvilatoiminta jatkuu nykyisessä muodossaan helmikuun loppuun ja Pirkanmaan talvilomaviikon ajan. Tenhola kehottaa tutustumaan kurssitarjontaan avoimin mielin, jos elämässä on uuden harrastuksen kokoinen aukko. TENHOLA SANOO, että mahdollisista säästötoimista päätetään lopullisesti siinä vaiheessa, kun kuluvan opistokauden talousluvut ovat selvillä. – Monella kurssilla on vielä paikkoja vapaana. – Mobilian alue on mielenkiintoinen, potentiaalia omaava ja kehittyvä kohde Kangasalla hyvien kulkuyhteyksien päässä, hän sanoo. Keittiömestari Tikka on työskennellyt alalla parikymmentä vuotta niin ála cartekuin suurtalouskeittiöissäkin.. Kangasalan Sanomat Keskiviikko 24.1.2024 4 Sari Heliövaara Auton ja tien museo Mobilia on tehnyt sopimuksen ravintolapalveluidensa tuottamisesta Kangasalan keskustassa toimivan Ravintola Pazzin omistajien Jani Putulan sekä Eveliina ja Otso Mikkosen kanssa. – Kurssien toteutumiseksi määriteltyjä alimpia osallistujamääriä emme mieluusti muuta, sillä koemme tehtäväksemme tarjota opetusta myös teemoista, jotka eivät vedä kiinnostuneita liikuntaryhmien tavoin. Esimerkiksi kansallispukukurssia on toivottu jo useassa yhteydenotossa. Kurssi-ilmoittautumisten määrä on noin 4 300. Uuden toimijan suunnitelmissa on panostaa erityisesti Mobilian kahvilapalveluiden kehittämiseen. Rehtori Reeta Tenholan mukaan kurssimaksuja nostetaan vasta elokuussa alkavalla opistokaudella 2024–2025. Valkeakoski-opisto on aiemmin saanut valtiolta vuosittain tukea hieman yli 1 355 000 euroa. Tämän kevätkauden hintoihin ei muutoksia tule. Opistolla on hyviä kokemuksia verkkokursseista, mutta niiden määrän lisäämistä Tenhola pitää ongelmallisena. Leikkauksen jälkeen määrä on noin 1 195 000 euroa. Ei ole mielekästä käyttää määrärahojamme opetuksen järjestämiseen ulkopaikkakuntalaisille. – Valtionosuuksien leikkaamisen lisäksi kustannuspaineita tuo palkkojen ja muiden kulujen nousu. MIKKOSELLE MOBILIA on tuttu työpaikka jo nuoruusvuosilta, jolEija Koivu Valkeakoski-opisto aikoo korottaa kurssimaksujaan noin 10 prosentilla kattaakseen rahoitusvajeen, joka juontuu kansalaisopistoille tänä vuonna myönnettävien valtionosuuksien 13,8 prosentin suuruisesta leikkauksesta. – Ne pitäisi saada kohdennettua oman alueen kuntiemme asukkaille. Se käy yksiin aiempien vuosien kanssa lukuun ottamatta korona-aikaa kokoontumisiin liittyvine rajoituksineen. Mobilian ravintolatoimintaa varten perustetaan uusi yritys. REETA TENHOLA rehtori, Valkeakoski-opisto Opiston kurssimaksut nousevat elokuussa Mobilian tulevan ravintolan taustavoimat: vasemmalta lukien Hanne Liukkonen, Eveliina Mikkonen, Aapo Tikka ja Jani Putula. Esimerkiksi kielten ryhmät ovat niin tärkeitä osallistujilleen, että olisi harmillista luopua niistä. – Päivittäisen kahvilaja lounastoiminnan lisäksi tilat mahdollistavat kokousja tilausravintolatoiminnan, jota Pazzissa ei ole mahdollista toteuttaa. Mobilian uusia ravintola aloittaa toimintansa maaliskuun puolivälissä. Ravintolapäällikkönä aloittavalla Liukkosella on pitkä kokemus hotellija ravintola-alalta. – Kielten suosio sen sijaan on kääntynyt laskuun. Jos itselle mieleistä ei löydy, niin nyt on oikea aika kertoa toiveistaan meille, sillä seuraavan lukuvuoden suunnittelu on alkanut. – On innostavaa saada yhteistyökumppaniksi osaavat ja tavoitteelliset ammattilaiset, iloitsee Mobilian toimitusjohtaja Heidi Rytky. Myös arkija lauantailounaat buffetpöydästä ovat säilymässä kahvilan tarjonnassa
Lakon piirissä ovat kaikki lakkokohteissa PAMin työehtosopimusten alaisissa töissä työskentelevät työntekijät. aiotut lakot koskevat myös useita Kangasalla toimivia kauppakeskuksia kuten kaikkia Lidlejä, Tokmanneja, S-Marketteja sekä K-Supermarketteja ja K-Marketteja. 30 PROSENTTIA KYSELYYN vastanneista kertoi, ettei äänestä presidentinvaaleissa ennakkoon. – Olen tottunut äänestämään ennakkoon jo työelämässä, koska laivatyö on vienyt ympäri maailmaa, eikä äänestys ole ollut mahdollista itse äänestyspäivänä. JOTTA KETÄÄN EI JÄTETÄ. Sama se on äänestää heti. – Ehdokas on jo tiedossa, joten ei ole kannattavaa odotella turhaan. Tilaajana saat Vaivattomuus saa monen antamaan äänensä ennakkoon Kangasalan Sanomat Kangasalan Sanomat kysyi viime viikolla lukijoiltaan, äänestävätkö he presidentinvaaleissa ennakkoon. Vastaa kyselyyn osoitteessa kangasalansanomat.fi/uutiset/viikon-kysymys KYLLÄ 70 % 30 % EI Viikon kysymys hukassa. kello 00.00–23.59. Kyselyyn tuli yhteensä 54 vastausta. Tällä kertaa olen kotona. Oppilaitokset ja päiväkodit! Oppilaitokset ja päiväkodit! Tilaa lehdet tai digitunnukset viimeistään to 25.1. – En ole kotipaikkakunnallani vaalipäivänä. Jotenkin vaan on vuosien varrella muodostunut tavaksi äänestää ennakkoon. Tämän viikon kysymys: Onko Kangasalla riittävästi tiloja nuorille. – Ehdottomasti virallisena päivänä, siinä on omanlaisensa vireys. – Kuljen keskustassa aina vain arkisin, niin helppo käydä äänestämässä esimerkiksi kun käyn apteekissa. Torstaille 1.2. Asianomainen ilmoitti ajaneensa marraskuun 1. Tie on lisäksi tarkastettu saman aamupäivän aikana neljä kertaa. Ja äänestyksen jälkeen tietenkin juodaan hyvät kahvit! – Äänestän ennakkoon vain siinä tapauksessa, että en ole paikkakunnalla varsinaisena vaalipäivänä. Keskiviikko 24.1.2024 5 Kangasalan Sanomat Vaihdossa reilu hyvitys 50–200 € vanhasta nahkatakista! Suomen Nahkakeskus p. päivänä hieman puoli kolmen jälkeen iltapäivällä Kangasalantiellä sijaitsevasta liikenneympyrästä Isolukontien suuntaan. Kunnossapitourakoitsija Destian selvityksen mukaan tie vahinkopaikalla on aurattu viimeksi hieman ennen seitsemää vahinkopäivän aamuna. – Ehdokas on jo valittuna ja en ota riskiä, etten pääsisikään vaalipäivänä uurnalle. PAM julistaa lakon torstaina 1.2. VAIN TORSTAINA 25.1. Muun muassa näin he avasivat vastauksiaan: – Haluan pitää yllä perheen perinnettä äänestämisestä varsinaisena vaalipäivänä, jos suinkin mahdollista. Isolukontien alkupää on asianomaisen mukaan ollut erittäin huonossa kunnossa, eikä tietä ollut hakemuksen mukaan aurattu lainkaan. – Vapaus valita päivä – Vaivaton vaihtoehto. – Se on tullut tavaksi ja samalla kun käy kaupassa niin kätevästi samalla hoituu. SELKEÄ ENEMMISTÖ eli 70 prosenttia vastaajista kertoi äänestävänsä ennakkoon. Lakon syyksi ilmoitetaan hallituksen heikennykset muun muassa työttömyysturvassa ja asumistuessa sekä aikeet helpottaa irtisanomista, rajoittaa lakko-oikeutta ja muuttaa ensimmäisen sairauslomapäivän palkattomaksi. Korvaushakemuksessa ajoneuvon omistaja kertoo, että urat tiessä olivat syvät ja raiteiden välissä iso määrä lunta ja jäätä. Viikon kysymys Äänestätkö presidentinvaaleissa ennakkoon. – Olen aina äänestänyt vaalipäivänä koska silloin koen tekeväni sen oikein. osoitteesta tilaukset@kangasalansanomat.fi Muutto. – Näin ei ole sidottu yhteen vaalipäivään eikä näin aiheuta mahdollisia aikatauluongelmia. Löydät sen verkkosivuilla pudotusvalikosta. Kaupunki katsoo, että tien kunnossapitäjä on hoitamalla ja tarkistamalla tietä tehnyt voitavansa vahinkojen välttämiseksi, eikä näin ollen ole syyllistynyt tehtäviensä laiminlyöntiin eikä kaupunki ole korvausvelvollinen vahingossa.. 040 769 9045, tilaukset@kangasalansanomat.fi kangasalansanomat.fi UUTISET KS-digin lukuoikeuden Jos tunnuksesi on hukassa, soita 040 769 9045. klo 10.30–17 Pirtillä,Tapulintie 6, Kangasala NAHKATAKKIMARKKINAT NAHKATAKKIMARKKINAT AITOA LAMMASNAPPAA! Tampereentie 1, Kangasala Palvelemme ma–pe klo 10–17 Tuo arvioitavaksi: tarkka punnitus, maksu heti käteisellä! OSTAN KULTAA, HOPEAA & MIESTEN RANNEKELLOJA Oman kaupungin kultaseppä Hannu Salo Kultasepänliike Tampereentie 1, Kangasala Palvelemme ma–pe klo 10–17 Tuo arvioitavaksi: tarkka punnitus, maksu heti käteisellä! OSTAN KULTAA, HOPEAA & MIESTEN RANNEKELLOJA Oman kaupungin kultaseppä Hannu Salo Kultasepänliike Tampereentie 1, Kangasala Palvelemme ma–pe klo 10–17 Tuo arvioitavaksi: tarkka punnitus, maksu heti käteisellä! OSTAN KULTAA, HOPEAA & MIESTEN RANNEKELLOJA Oman kaupungin kultaseppä Hannu Salo Kultasepänliike Tampereentie 1, Kangasala Palvelemme ma–pe klo 10–17 Tuo arvioitavaksi: tarkka punnitus, maksu heti käteisellä! OSTAN KULTAA, HOPEAA & MIESTEN RANNEKELLOJA Oman kaupungin kultaseppä Hannu Salo Kultasepänliike JUTTA URPILAINEN EHDOLLA TASAVALLAN PRESIDENTIKSI. Muun muassa näin he perustelivat vastauksiaan: – Helppoa samalla kun käy kaupassa. Myös työttömyysturvaan on suunnitteilla lisää leikkauksia. Joten virallisen äänestyspäivän ”vaalikahvit” ei ole minun traditioni. Puskurin vaurioitumisesta ei korvausta Kangasalan Sanomat Kangasalan kaupunki on hylännyt korvaushakemuksen, jossa ajoneuvon omistaja vaati 300 euron korvausta ajoneuvonsa vaurioitumisesta Suoramalla Isolukontiellä. Muista ilmoittaa uusi osoite myös meille p. 040 567 3822 Te rv et ul oa ! Satoja takkeja naisille ja miehille: pusakat, 1/2-pitkät, hupulliset, kokonahkaliivit... PAM:in lakot koskevat myös Kangasalaa Kangasalan Sanomat Palvelualojen ammattiliitto PAM suunnittelee laajoja lakkoja helmikuun alkuun. Runsaasti kokoja: naisille 32–54, miehille 46–68. Asianomistajan mukaan ajoneuvon puskurilippa vaurioitui tien huonon kunnon seurauksena. – Ennakkoon äänestäminen on kätevää. Lisäksi mukana lakon piirissä on hotelleja, ravintoloita, liikenneasemia sekä kiinteistöja siivouspalvelualan yrityksiä ympäri Suomea
Oma ilmoitus tilanteesta riittää, Marttala kuvailee käytäntöä. KAHVITTELUN JÄLKEEN vaalitoimitsijat tekevät lähtöä. – Kyllä he varmaankin tulevat. Hän on ollut toimittamassa kotiäänestyksiä ainakin kymmenessä eri vaalissa Kuhmalahden ja Sahalahden alueilla. • Kotiäänestystä haluavalta ei pyydetä tarkempia selvityksiä esimerkiksi terveydentilasta. • Määräaikaan mennessä keskusvaalilautakunnalle ilmoittautui kotiäänestykseen 34 henkilöä ja kuusi omaishoitajaa. – Kaikki pitää tehdä tarkasti sääntöjen mukaan, etteivät äänet mene hylkäykseen, Kivineva painottaa. Kotiäänestystä Touhusten pirtissä Kuhmalahdella. Näin huolehditaan vaalisalaisuuden toteutumisesta. – Ajatuksena on, ettei kukaan joutuisi jättämään äänestämättä sen takia, ettei itse pääse äänestyspaikalle. Kokemus oli kaikin puolin hyvä, niinpä päätös oli nyt helppo tehdä. • Jos äänestäjä ilmoittautui presidentinvaalien ensimmäisen kierroksen kotiäänestykseen, hänen ei tarvitse enää erikseen ilmoittautua mahdollisen toisen kierroksen kotiäänestykseen. Tämä kuori ja tarvittavat asiakirjat laitetaan isompaan kirjekuoreen, joka niin ikään suljetaan. Kuvassa vasemmalta Oiva Touhunen, Tuulikki Touhunen ja vaalitoimitsija Jarmo Kivineva.. – No niin, nyt voidaan aloittaa, Kivineva toteaa. Näin ollen heidän ei tarvitse mennä äänestyspaikalle, vaan vaalitoimitsijat tulevat toimittamaan äänestyksen kotona. Asiasta tulee ilmoittaa Kangasalan keskusvaalilautakunnalle tiistaihin 30. ÄÄNESTYSTOIMITUS Touhusten pirtissä ei kestä kauan. Tuulikki ja Oiva Touhusen pirtissä on kuitenkin lämmintä. tammikuuta klo 16 mennessä. Viimeksi meni kerrasta läpi, mutta nyt ei taida mennä, Oiva Touhunen povaa presidentinvaalien ratkaisun siirtymistä toiselle äänestyskierrokselle. Kangasalan Sanomat Keskiviikko 24.1.2024 6 UUTISET keen kirjekuoreen, joka liimataan kiinni. Yleensä olen äänestänyt ennakkoon. Pian paperit ovat järjestyksessä. Joitakin eurovaaleja on voinut jäädä väliin. TALON ISÄNTÄ ja emäntä ovat määräaikaan mennessä ilmoittautuneet Kangasalan keskusvaalilautakunnalle kotiäänestystä varten. • Tässä tilanteessa hänen luokseen saapuu sovittuna ajankohtana kunnan keskusvaalilautakunnan nimeämä toimitsija, joka ottaa äänestyksen vastaan. Vaalitoimitsijat Jarmo Kivineva ja Arja Marttala ovat levittämässä monenlaisia asiakirjoja pöydälle. Sellainen tuntuma on, että ihmiset ehkä vähän ujostelevat kotiäänestykseen ilmoittautumista JARMO KIVINEVA vaalitoimitsija FAKTA Kotiäänestys Kangasalla • Kotiäänestyksen suosio on kasvanut Kangasalla selvästi viime eduskuntavaaleihin verrattuna. – Sellainen tuntuma on, että ihmiset ehkä vähän ujostelevat kotiäänestykseen ilmoittautumista, Kivineva miettii kahvipöydässä, joka on katettu vaalitoimitsijoiden käyntiä varten. Sekä emäntä että isäntä täyttävät vaalilipukkeen vuorollaan, muut samassa huonetilassa olevat kääntyvät siksi aikaa selin. Hän on nyt toista kertaa toimittamassa vaalien kotiäänestyksiä. – Jos katsoo olevansa sellaisessa kunnossa, ettei ilman kohtuuttomia ponnistuksia pääse äänestyspaikalle. – Viidenkymmenen vuoden aikana olen äänestänyt jokseenkin kaikissa vaaleissa. • Toisella kierroksella voi äänestää kotiäänestyksessä, vaikka ei olisi ensimmäisellä kierroksella osallistunut kotiäänestykseen. • Kangasalla kotiäänestystä toteuttavat kolme kahden hengen ryhmää, jotka kiertävät kaupungin eri alueilla. Mitä talon isäntä veikkaa, tulevatko toimitsijat näiden vaalien merkeissä käymään vielä uudestaan. Eduskuntavaaleissa kotiäänestäjiä oli hieman yli 20. Täytetyt äänestyslipukkeet jäävät kaupunginvirastoon odottamaan varsinaisen vaalipäivän iltaa ja ääntenlaskentaa. – Tämähän on parasta mahdollista palvelua, hän kiittelee. Jouni Valkeeniemi, teksti & kuva Perjantai-ilta on jo pimentynyt, ja Kuhmalahdella vallitsee tänä talvena tutuksi tullut rapea pakkanen. Kivineva ja Marttala laittavat leimalla varustetun äänestyslipukÄänestyslippu täyttyy omassa pirtissä ”Parasta mahdollista palvelua”, kiittelee kuhmalahtelainen Oiva Touhunen kotiäänestystä. Presidentinvaalien ensimmäisen kierroksen ennakkoäänestys on saapunut Touhusten kotiin. Oiva Touhunen kertoo ilmoittautuneensa vaimonsa kanssa kotiäänestykseen jo edellisissä eduskuntavaaleissa. • Äänioikeutettu kansalainen saa äänestää ennakkoon kotonaan, mikäli hänen kykynsä liikkua ja toimia on siinä määrin rajoittunut, ettei hän pääse äänestystai ennakkoäänestyspaikalle ilman kohtuuttomia vaikeuksia
Voimassa to-la 25.-27.1. TUORE SUOMALAINEN MADE Suomi, säävaraus 12 95 kg ERÄ Tervetuloa! Fosters OLUT 4,5% 18x0,33 l/tlk (3,58/l)sis. TUORE SUOMALAINEN HAUKIFILEE Suomi, säävaraus 14 95 kg ERÄ Omasta keittiöstä! MARJARAHKAT 16 90 kg BANAANI Ecuador/Costa Rica Extra luokka 99 kg KIRSIKKATOMAATTI 250 g (3,96/kg) Espanja/Marokko 99 rs Voimassa to-la 25.-27.1. KOKO MAAKUNNAN aktiivisimmat ennakkoäänestäjät ovat olleet tamperelaiset, joista 43,8 prosenttia on antanut äänensä maanantai-iltaan mennessä. Keskiviikko 24.1.2024 7 Kangasalan Sanomat KANGASALA Palvelemme MA-LA 7.00-22.00, SU 09.00-22.00 FINNENTIE 1, 36200 KANGASALA HINNAT VOIMASSA TO-SU 25.-28.1.2024. Vähiten ennakkoäänestys on houkutellut Punkalaitumella, jossa äänestysprosentti oli maanantai-iltana 30,1. Arvojen mukaan se lopulta meni, sanoo Jouhki. pantit 2,70 23 94 18-pack Voimassa 4.1. – Meidän perheessä on aina äänestetty. Kähkösen mielestä ei parane valittaa asioista sosiaalisessa mediassa, jos ei äänestä. UUTISET. Koko vaalien äänestysprosentti oli Kangasalla tuolloin 74,2. Tamperelainen Heikki Viitaniemi on Kangasalla ostamassa ompelutarvikkeita. PRESIDENTINVAALIEN ensimmäisen kierroksen varsinainen vaalipäivä on ensi sunnuntaina 28. Kangasalla äänestettiin ennen viimeistä äänestyspäivää ennakkoon hieman koko maata vilkkaamin, mutta Pirkanmaan keskiarvoa laiskemmin. – Niin se tulee hoidettua ensiksi pois alta. Vuoden 2018 presidentinvaaleissa ensimmäisellä kierroksella 39 prosenttia kangasalalaisista äänioikeutetuista antoi äänensä ennakkoon. Äänestäminen hoitui siinä samalla. – Olen itse mukana politiikassa ja näen siellä, että naisilla on eniten inhimillisyyttä, Kähkönen sanoo. tammikuuta. Viitaniemi arvostaa presidenttiehdokkaassa historian tietoutta ja elämänkatsomusta. 89-vuotias äitinikin haluaa edelleen äänestää, vaikka on muuten vuoteenomana, hän kertoo. TULPPAANI 25 kpl, Suomi 9 99 nippu HK SININEN LENKKI 500-580g (5,16-5,98/kg) 2 99 pkt Ilman Plussa-korttia 3,49-3,59 pkt (6,02-7,18/kg) Plussa-etu Ennakkoäänestyksen helppous veti uurnille Kangasalalaiset äänestivät ennakkoon muuta maata vilkkaammin. Koko maassa äänensä oli antanut 33 prosenttia äänioikeutetuista ja Pirkanmaalla 38,4 prosenttia. Ellei toisin mainita, tuotteita reilut, mutta rajalliset erät. Heli Keskinen, teksti Sanni Sarin, kuvat Presidentinvaalien ensimmäisen äänestyskierroksen ennakkoäänestys oli käynnissä viime viikon keskiviikosta tämän viikon tiistai-iltaan. Haukijärvi äänestää yleensä ennakkoon, sillä se on vaivatonta. Kangasalan Sanomat seuraa vaalien paikallisia lukemia verkkosivuillaan heti varsinaisena vaalipäivänä sunnuntaina ja maanantaina osoitteessa kangasalansanomat.fi. alkaen. Kati Jouhkille ennakkoäänestäminen on ollut jo vuosia parempi vaihtoehto, sillä vaalipäivä menee vaalivirkailijan tehtävissä. Kävimme taltioimassa ensimmäisen äänestyspäivän tunnelmia. Janne Kähkönen tiesi varmaksi, että haluaa äänestää naista. – Ennakkoon äänestäminen on vapaampaa, hän sanoo. Ennakkoon äänestäminen sopii Kähköselle hyvin siltä varalta, että Keskusvaalilautakunnan tehtävät vaativat aikaa. Valintaan vaikutti ehdokkaan osaaminen ja pitkäaikainen perehtyminen monenlaisiin teemoihin. – Toivon presidentiksi sellaista, joka yrittää huolehtia, että kaikenmaailman sotatoimet lopetetaan, sanoo Pertti Haukijärvi. – En heti tiennyt, ketä äänestän, mutta kun olin kuunnellut ja katsonut ehdokkaiden eroavaisuuksia, valintani vahvistui. Maanantai-iltaan mennessä kangasalalaisista äänestysoikeutetuista ihmisistä äänensä oli antanut 36,6 prosenttia. – Ei tarvitse lähteä erikseen liikkeelle, hän tiviistää
– Presidenttihän ei niistä päätä. Stubb ylistää Pekka Haaviston ulkopolitiikan kokemusta ja kehuu häntä mielettömän kivaksi. Senkin olen oppinut, että ulkopolitiikassa ei kannata ottaa kantaa hätiköiden, vaan päätökset on tehtävä tietoon pohjautuen. – Elämässä on todellakin vaikeita aikoja, mutta niistä selviää, jos on hyviä kavereita ympärillä. Presidenttiehdokas oli oitis sitä mieltä, että tästä on saatava kuva.. Jutta Urpilainen kaipaa enemmän keskustelua sisäisestä turvallisuudesta. Mitä mieltä Stubb on nuoriin kohdistuvista leikkauksista. Suomeen humanitäärinen maahanmuutto on tervetullutta, mutta en pidä siitä, että Venäjä käyttää ihmistä aseena. Nuorille olen enemmän uusi tuttavuus. Sielläkin Suomen on tuotava sanansa kuuluville. – Silloin minulle tuli tunne, että meistä tulisi Nato-Suomi. Olli Rehnillä on hyvä kriisin sietokyky, Jutta Urpilaisella on lämmin sydän, mutta kylmä pää ja Jussi Halla-aho ilmaisee rationaalisesti aina oman mielipiteensä. Tehän teette kolmessa viikossa enemmän kuin minä tein kolmessa vuodessa lukiossa. Olemme ymmärtäneet, että pienenä kansana pärjäämme vain pitämällä kaikki mukana, asemasta ja taustasta riippumatta ”En kehota nuoria äänestämään minua, vaan kehotan äänestämään” ”Pienenä kansana pärjäämme pitämällä kaikki mukana” Alexander Stubb vastaili opiskelijoiden kysymyksiin vierailullaan Kangasalan lukiolla. – Li Andersson on loistava ja sanavalmis tyyppi. Hän muistutti, että joka kolmas nuori kokee omaavansa mielenterveyden ongelmia, ja joka neljäs nuori tarvitsee mielenterveyspalveluja. Tarvitsemme parlamentaarisen työryhmän, joka tekee yli vaalikausien työtä nuorten hyvinvoinnin parantamiseksi. Te nuoret teette nykyään paljon enemmän töitä kuin me teimme nuorina. Rahaa ei ole loputtomasti. Hän on saanut puolueensa riveistä myös seuraajia tällä tiellä. Presidenttiehdokas Alexander Stubb (kok) poseerasi opiskelijoiden kanssa lukion pihassa ennen kuin jatkoi matkaansa. – Vain eheä ja yhtenäinen Suomi voi olla ulkoisesti vahva tekijä. Haluamme maailman, joka ei perustu vahvimman valtaan. STUBB KUTSUU kansainvälisyyttä identiteetikseen. Suomi on liittouman ainoita maita, jotka ovat investoineet aidosti omaan puolustukseensa. Vaalikamppailun aikana on puhuttu paljon ulkoisista turvallisuusuhista. Hän puhuu muista presidenttiehdokkaista lempeään sävyyn. UUTISET Sanni Sarin, teksti & kuva Kangasalan lukion opiskelijat kysyvät viime torstaina kokoomuksen presidenttiehdokas Alexander Stubbilta, miksi hän haluaa presidentiksi. Emme ole aina kaikesta samaa mieltä, mutta hänen kanssaan lähtisin mieluiten kaljalle. – Töitä voi paiskia, mutta maltti siinäkin. – Pieni etäisyys sisäpolitiikan mittelöistä on voinut tehdä hyvääkin, olen saanut ehkä uudenlaista näkökulmaa. Tästä on hyötyä myös Natolle. Narratiivina oli isosti, että Suomi voisi olla seuraava, Stubb vastaa. Stubbin mukaan pitäisi päästä eroon viime vuosien haitariliikkeestä, jossa ensin yksi hallitus antaa rahaa yli varojen ja toinen leikkaa. On tärkeää uskaltaa unelmoida ja uskoa itseensä. – En olisi uskonut, että jonain päivänä kansanedustaja kutsuu työtöntä loiseksi tai eduskunnan puhemies sanoo haluavansa rajata kansanedustajan tehtävät muualta muuttaneiden Suomen kansalaisten ulottumattomiin. Siinä valtiot neuvottelevat sopimuksista, joita myös noudatetaan. – En kehota nuoria äänestämään minua, vaan kehotan heitä äänestämään, Stubb sanoo. Aktiivinen ote on tärkeää myös Natossa. – Uskomme sääntöihin perustuvaan kansainväliseen järjestelmään. Juha Jäntti, teksti & kuva Suomen ulkoisten turvallisuusuhkien kohtaaminen vaatii SDP:n presidenttiehdokas Jutta Urpilaisen mukaan kansakunnan vahvaa yhtenäisyyttä. Vaalikampanjassaan Urpilainen on nostanut esille nuorten hyvinvoinnin. STUBB SUOSITTELEE nuoria ottamaan äänestyspäätöksessään huomioon ainakin ehdokkaan ulkopolitiikan ymmärryksen ja katsomaan, että hänen arvomaailmansa vastaa omaa. Kun Venäjä hyökkäsi Ukrainaan helmikuussa 2022, annoin aiheesta haastatteluja varmaan noin 400–500. Maahanmuutossa hän näkee paljon hyvää. KUN presidenttiehdokkaalta kysytään, onko hänen mielestään sukupuolia enemmän kuin kaksi, hän vastaa myöntävästi. Kangasalan Sanomat Keskiviikko 24.1.2024 8 URPILAINEN ON työskennellyt Suomen EU-komissaarina vuodesta 2019. – Dream, believe, work hard ja succeed, on Stubbin viesti nuorille. Tällaiset mielipiteet jakavat ihmiset kasteihin ja lisäävät vastakkainasettelua, Urpilainen ihmetteli vaalikiertueellaan Kangasalla torstaina. – Mielestäni emme voi rajata sukupuolta kahteen biologiseen sukupuoleen. Kyllä minut ainakin keski-ikäiset ja sitä vanhemmat tuntevat edelleen. – Maailmalla ollaan maahanmuuttamisen myötä menestytty paljonkin. Urpilainen katsoo, että Suomen on toimittava EU-tasolla näkyvästi, koska EU on ulkopolitiikkamme työväline. Merkityksellisyyttä tuovat ihmissuhteet ja muille antaminen. Urpilainen kaipaa enemmän keskustelua sisäisestä turvallisuudesta. Mutta en tietenkään pidä siitä, että nuorilta joudutaan leikkaamaan. Ehkäpä näissä vaaleissa voisimme lähettää maailmalle viestin, että nainen presidenttinä ei ole meillä mikään poikkeus. Hän kokee tämän syvempänä kehityksenä eikä vain esimerkiksi vaaliprovokaationa. En itsekään halua, että kukaan muu määrittelee minulle minun identiteettiäni, hän kommentoi. Siten hän ei ole ollut viime vuosina mukana kotimaan politiikassa eikä esillä julkisuudessa siinä määrin kuin aiemmin. Urpilainen korosti myös YK:n merkitystä. Mutta olen ollut kahdeksan vuotta hallituksessa töissä ja nähnyt, että vaikeita valintoja täytyy tehdä. – Tunsin sen tavallaan velvollisuudekseni. URPILAINEN ON rikkonut poliittisella urallaan lasikattoja SDP:n ensimmäisenä naispuheenjohtajana ja Suomen ensimmäisenä naispuolisena valtiovarainministerinä. – Tarja Halosen esimerkkiä ei kukaan ole vielä seurannut. Menestyminen ei Stubbin mukaan tarkoita välttämättä titteliä tai vaurautta, vaan merkityksellistä elämää. Kangasalla asuva Pekka Heiskanen esitteli Jutta Urpilaiselle sääreensä tehtyä Jutta-tatuointia. Jos ei usko itseensä, heikentää itse omaa asemaansa. – Työ Euroopan ulkopolitiikan ytimessä on tuonut kokemusta ulkopoliittisesta johtamisesta myös kriisiaikoina. Toisaalta olen tuore kasvo ja siksi ehkä kiinnostava, Urpilainen arvioi. Hän on huolissaan ajassa näkyvästä vastakkainasettelusta ja äärioikeistolaisuuden lipumisesta suomalaiseen politiikkaan. Ajattelin, että minulla olisi aiheesta tietämystä ja verkostoja, joista voisi olla hyötyä. – Tämä on iso inhimillinen, taloudellinen ja myös turvallisuuteemme liittyvä haaste. VUODET EU-KOMISSAARINA ovat antaneet Urpilaiselle tilaisuuden luoda yhteysverkoston, joka ulottuu YK:n ja Naton pääsihteereihin sekä suureen joukkoon valtionpäämiehiä. Suomen tarina on yhdessä selviytymisen tarina
Varmasti myös Frontexin apua pyydetään kriisitilanteessa, mutta ne eivät ehdi tänne kovin nopeasti, Harkimo painotti. KATSO KUVIA DIGISSÄ Meillä on kaikki edellytykset olla paitsi selviytyjämyös menestyskansa.. – En tykkää siitä, että kampanjassa koko ajan puhutaan pelkästään sodasta ja lietsotaan sitä, että Venäjä hyökkää tänne. Harkimo kertoi kaivanneensa presidentinvaalikamppailuun enemmän keskustelua taloudesta sen sijaan, että puhutaan vain ulkopolitiikasta, josta kaikki ehdokkaat tuntuvat olevan hyvin samoilla linjoilla. Myös työn verotusta hän laskisi nykyisestä. Hän kehotti nuoria kääntämään ahdistuksensa maailmantilanteesta ja ilmastonmuutoksesta käytännön kansanvaltaiseksi toiminnaksi kansalaisja nuorisojärjestöissä, ja pyrkiä sitä kautta vaikuttamaan asioiden suuntaan. – Meillä on kaikki edellytykset olla paitsi selviytyjä-, myös menestyjäkansa. UUTISET Sari Heliövaara, teksti & kuva Liike Nytin presidenttiehdokas Harry “Hjallis” Harkimo veti torstaina iltapäivällä tuvan täyteen piipahtaessaan vaalikiertueellaan Kulttuuriravintola Jalmarissa Kangasalla. “Suomea ei rakenneta selkävoitoilla, vaan joukkuepelillä” “Vahva talous on paras puolustus” Ulkopolitiikassa Olli Rehn pitää presidentin tärkeimpänä tehtävänä rauhan säilyttämistä rajoilla. En usko hyökkäykseen. HARKIMON MUKAAN Suomi ei voi jatkaa velaksi elämistä, vaan sen sijaan tarvitaan kasvua. Presidentin arvojohtajuuden hän käsittää niin, että esimerkiksi yleislakon tai muun ison kriisin uhatessa maata hän kutsuisi ay-liikkeen ja työnantajien edustajat sekä hallituksen saman pöydän ääreen kolmikantaiseen keskusteluun. Keinoiksi hän tarjoaa veroporkkanoita, muun muassa erikoistalousalueita ja verovapautta voitoista silloin, kun yritys investoi. – Työn tekemisen into ja tehokkuus kärsivät verotuksesta, ihmiOlli Rehn ehti tervehtiä häntä kuulemaan tullutta yleisöä ennen kuin kiirehti Tampereelle Aamulehden vaalitenttiin. Jos meillä ei ole kunnon taloutta, niin me emme pysty ostamaan esimerkiksi lentokoneita. KANGASALAN nuorisovaltuuston edustaja Taina Suuniittu kysyi Rehniltä, miten hän parantaisi presidenttinä nuorten vaikutusmahdollisuuksia. – Pitää muistaa, että USA:lla on 20 samanlaista DCA-sopimusta kuin Suomen kanssa solmittu. – Ainoa mitä tarjoamme tällä hetkellä on korkea veroaste, ja se ei houkuttele ketään. Hän mukaansa Suomen pitää varautua siihen, että rajan yli alkaa pyrkiä ”pataljoonittain” laittomia maahantulijoita, kun kulku maastossa helpottuu kevään tullen. Aluksi jatkettiin viime päivien keskustelua siitä, mihin asioihin presidentti saa ja mihin ei saa ottaa kantaa. Raadit olisi hyvä tapa kuulla systemaattisesti sekä nuorisojärjestöjen että ehkä myös satunnaisotannalla valittujen nuorten näkemyksiä. Hän korostaa oman puolustuskykymme varmistamisen tärkeyttä, vaikka Nato-jäsenyys toi Suomen turvatakuiden ja yhteisen puolustuksen piiriin. – Jos sieltä alkaa vyöryä kymmeniä tuhansia tulijoita, voimme tarvita myös armeijan apua. ULKOPOLITISEEN keskusteluun Harkimo taas sanoi kaivanneensa sodan uhkasta puhumisen sijaan enemmän keskustelua siitä, miten saadaan aikaan rauha Ukrainaan ja Lähi-Itään. Rehn luottaa siihen, että Suomen parhaat päivät ovat synkästä maailmantilanteesta huolimatta edessäpäin, jos ulkopolitiikkaa johdetaan viisaasti ja suomalaiset pitävät yhtä. ULKOPOLITIIKASSA REHN pitää presidentin tärkeimpänä tehtävänä varmistaa, että rauha säilyy rajoillamme. Presidentti voi toimia kokoavana voimana ja ylläpitää keskustelua tarvitsematta puuttua sisäpolitiikkaan. Meidän pitää alkaa tosissaan kilpailla muiden maiden kanssa investoinneista, muuten ei tule mitään. Rehn sanoi, että ei voisi presidenttinä katsoa sivusta, jos Suomen talous olisi ajautumassa kriisiin tai työmarkkinat yhteentörmäykseen, kuten nyt on tapahtumassa. – En ymmärrä miksi Suomessa on kauhea vimma puhua siitä mitä presidentti saa sanoa ja mitä ei saa sanoa. Harkimo pitää tärkeänä, että Suomi pitää Nato-jäsenenäkin huolta omasta puolustuksestaan ja huoltovarmuudestaan. Harry Harkimon mukaan talous ei nouse leikkaamalla, vaan kasvuun panostamalla. Harkimon mukaan taloudessa on kyse myös Suomen puolustuskyvystä. siä ei huvita tehdä töitä, kun kaikki menee veroihin. Tässä selfietä ottamassa Nestori Lahtinen. – Minusta tällainen epävirallinen yhteydenpito toimii paremmin kuin esimerkiksi säännölliset ennalta sovitut tapaamiset. Noin puolituntisessa tilaisuudessa Rehniä haastatteli kansanedustaja Jouni Ovaska, ja myös paikalle saapunut yleisö pääsi esittämään kysymyksiä. – Vahva talous on paras puolustus. – Niillä on samanlaiset intressit kuin Suomella ja niihin voi aina luottaa. Rehn kertoi esittäneensä turvallisuuskysymyksiin keskittyviä maakunnallisia nuorten kansalaisraateja. Hänen mielestään Suomen pitäisi tehdä Nato-jäsenyyden ja USA:n kanssa tehdyn kahdenvälisen puolustussopimuksen lisäksi puolustussuunnitelmat pohjoismaisten yhteistyökumppaneiden Ruotsin ja Norjan kanssa. Keskiviikko 24.1.2024 9 Kangasalan Sanomat Sari Heliövaara, teksti & kuva Valitsijayhdistyksen ja keskustan presidenttiehdokkaan Olli Rehnin yksi etappi torstain tiiviillä Pirkanmaan vaalikiertueella oli Kangasalla Uimahalli Kuohussa. Arvojohtajana ja unilukkarina pitäisin huolta siitä, että yritetään vielä yhdessä neuvotellen ja sopien, sillä Suomea ei rakenneta selkävoitoilla, vaan joukkuepelillä. Harkimon sanoi olevansa hyvin huolissaan myös itärajan tilanteesta. Ratahankkeisiin satsaamisen sijaan pitäisi satsata digitalisaatioon, tekoälyyn ja kasvuyrityksiin. Moni halusi kuvauttaa itsensä Hjalliksen kanssa. – Perustuslain mukaan presidentin on kaikin voimin edistettävä Suomen kansan menestystä, minä käsitän sen velvollisuutena, en pelkästään oikeutena. Harkimo on huolissaan myös Suomen kyvystä kilpailla ulkomaisista investoinneista. – Liittoutuneenakin kriisin kohdatessa puolustamme ensi vaiheessa itse itseämme, ja siksi on ensiarvoisen tärkeä pitää huolta kansallisesta puolustuskyvystä ja maanpuolustustahdosta. Jos maailmaan tulee isompi kahakka, ei se pysty millään kaikkia auttamaan. Luotan sivistykseen, koulutukseen, osaamiseen ja nuorisoon. HARKIMO KIITTELI presidentti Niinistön tapaa pitää tiiviisti yhteyttä hallituksen, eduskuntapuolueiden ja valiokuntien kanssa, ja aikoisi itse presidenttinä jatkaa samalla linjalla. – 15 vuoteen Suomen talous ei ole kehittynyt yhtään, ja nyt ollaan taas säästämässä 1,5 miljardia, ja se kuristaa talouden lopullisesti. – Tätä veisin eteenpäin myös presidenttinä
Roiskeläppänä tunnettu mikroateria on ollut olennainen osa monen opiskelijan ravintoympyrää niin Kangasalla kuin muuallakin Suomessa. – Hallitustyön aikana oppi tuntemaan ihmisiä ja aistimaan yhtiön arvoja. Ennen nykyistä pestiään Brander oli Saaroisten hallituksen jäsen kuuden vuoden ajan. – Varmaan kaikilla kangasalalaisilla on jonkinlainen yhteys tai suhde Saarioisiin. Hänen isänsä suku hankki Liskon tilan omistukseensa 1900-luvun alkupuolella, ja nykyisin luomutuotantoon keskittyvää maatilaa pitää veli Sauli Brander. Sitä ennen hän ehti olla Saarioisten hallituksessa kuusi vuotta. Suurin osa Saarioisten valmisruoista tehdään täällä Sahalahdella. Perheyhtiön johtaja palasi juurilleen Saarioisten toimitusjohtaja Ilkka Brander viihtyy Kangasalla ja ihmisten parissa. 1800-luvulla rakennettu kartano näyttää modernien tuotantolaitosten keskellä siltä, kuin se olisi unohtunut väärään paikkaan ja aikaan. Puukonttorilla on helppo viedä tehtaalla vierailevat asiakkaat aikamatkalle menneisyyteen.. Suurin osa huoneista on sisustettu näyttelytilaksi. Tuomas MacGilleon, teksti & kuvat Teräsportti aukeaa, ja tie vie useamman jättimäisen hallin ohi. Kartanon viereisen puukonttorin ovien takaa paljastuu lisää yllätyksiä. Kangasalla kasvanut toimitusjohtaja ei ollut itse tehtaalla kesätöissä, mutta moni kavereista oli. UUTISET Saarioisten uusi toimitusjohtaja Ilkka Brander aloitti tehtävässään tammikuussa 2024. Muistan itsekin hyvin, kun pizzat tulivat Saarioisten valikoimiin, hän toteaa. Kun edeltävä toimitusjohtaja Matti Karppinen oli jäämässä eläkkeelle, yhtiö kysyi Branderia hänen seuraajakseen. Auton ajaessa eteenpäin lumisateen keskellä vastaan tulee odottamaton näky. Ennen hallitustyötä Saarioinen oli Branderille tuttu lähinnä tuotteistaan. Saarioisten tuore toimitusjohtaja Ilkka Brander esittelee historianäyttelyä mielellään. Hänen mukaansa hallituksessa vietetyt vuodet olivat hyvä perehdytysjakso. – Historian tunteminen antaa tietynlaista juurevuutta, mihin nojata myös tulevia päätöksiä tehdessä. BRANDERIN lapsuudenkoti on Lihasulan takana Palon kylässä. Mutta täytyy sanoa, että vastaanotto on ollut hirveän positiivinen. Kangasalan Sanomat Keskiviikko 24.1.2024 10 – Itselläni on voimakas linkki seudulle ja yhtiö on todella kiehtova, joten vastausta ei tarvinnut pohtia pitkään, Brander sanoo. Pidän siitä, että yhtiön eri vaiheet on tuotu esille, ja tänne on kiva tuoda myös asiakkaita, hän kertoo. Katolla olevan vellikellon päällä koreileva kukko kuitenkin muistuttaa, että ilman tätä ei olisi mitään muutakaan ympärillä olevasta. Kivenheiton päässä pihapiiristä on Kangasalan suurimman työnantajan isoin tehdas. Vitriineihin asetellut vanhat einespakkaukset ja mainokset seinillä vievät aikamatkalle vuosikymmenten taakse. Toki toimitusjohtajan työ on erilaista ja opittavaa on paljon. 47-vuotias Brander on ollut Saarioisten toimitusjohtaja kolmen viikon ajan, mutta yhtiö ja paikkakunta ovat hänelle hyvinkin tuttuja
ILKKA BRANDER toimitusjohtaja, Saarioinen. Myöhemmät opinnot veivät hänet Helsinkiin, jossa Brander asuu perheensä kanssa edelleen. Hyvä asia tällä toimialalla on kuitenkin se, että ihmisten on edelleen pakko syödä. Hän itsekin sanoo olevansa ennen kaikkea ihmisten johtaja. 250 € Vesimaksuennakko/hlö/kk .......... – Oma sielunmaisemani on vahvasti kiinni harjuissa ja järvissä. JOHTAMISTYYLEJÄ ON lähes yhtä paljon kuin johtajiakin. Branderin mukaan tätä on aiheellista jatkaa. – Jos on koko päivän palavereissa, tuntuu siltä että on pakko päästä edes hetkeksi ulos kävelemään. Muistan itsekin hyvin, kun pizzat tulivat Saarioisten valikoimiin. 010 322 2811 ( pvm /mpm) www.kangasalanapteekki.fi Palvelemme: ma – pe 9 – 19 la 9 – 16 su 11 – 15 Alin hinta 30 pv aikana sama kuin tuotteiden normaalihinta. – Muiden elintarvikealan yhtiöiden tavoin meidän pitää pystyä pysymään ajassa kiinni. Saarioisten henkilökuntaa toimitusjohtaja kehuu mielellään. – Ei ole mitään tarvetta mullistaa organisaatiota tai kääntää asioita päälaelleen, vaan aion viedä jo käynnistettyjä muutoksia eteenpäin. Branderin kanssa keskustellessa syntyy mielikuva välittömästä ja helposti lähestyttävästä ihmisestä. – Johtajana pitää suhtautua nöyrästi itsensä kehittämiseen, mutta osata myös olla itselleen armollinen. – Täällä on töissä poikkeuksellisen omistautunutta ja uteliasta väkeä, joilla on kova halu kehittää sekä itseä että yhtiötä. 25,16€) DeviSol 50 µg 200 tabl. B2018 Vakuusmaksu ............................ Harrastuksiin kuuluvat metsästys ja talvella hiihto ja avantouinti, kesällä maastopyöräily. 14 14 90 90 (norm. Asomaksu / alk. 2/2025 Energialuokka ............................. Varmaan kaikilla kangasalalaisilla on jonkinlainen yhteys tai suhde Saarioisiin. 17,67€) DeviSol 20 µg 200 tabl. Brander kertoo olevansa luonteeltaan positiivinen ihminen, joka tykkää jutella ihmisten kanssa ja kuulla erilaisia mielipiteitä. Perheyhtiöllä menee hänen mukaansa hyvin, vaikka ajat ovat haastavat. – Tykkään jutella ihmisten kanssa ja haluan luoda sellaisen ilmapiirin, jossa kannustetaan unelmoimaan ja esittämään omia ideoita. Tänne on helppo tuntea kuuluvansa! Palvelemme vuoden jokaisena päivänä! KANGASALAN APTEEKKI KANGASALAN APTEEKKI Keskusaukio 2, 36200 Kangasala puh. Tärkein tehtävä on pitää sekä ihmisistä että yhtiöstä huolta. 020 161 2236, laura.jaakkola@asuntosaatio.fi Tutustu asuntoihin ja tee hakemus: asuntosaatio.fi/mossin-puistokatu Lamminrahkan Mossin puistokadulle rakentuu 82 uutta asumisoikeuskotia, joiden koot vaihtelevat yksiöistä neljän huoneen perheasuntoihin. Silloin ajatuksetkin yleensä loksahtavat kohdilleen, hän toteaa. Hänen mielestään toimitusjohtajana ei ole koskaan valmis, vaan kehityskohteita löytyy aina. Ihmiset ovat myös todella välittömiä. Tästä kohteesta löytyy myös moderni townhouse, jossa on kaksi isoa huoneistoa omilla sisäänkäynneillä ja kattoterasseilla. 20 vuoden aikana siteet kotipaikkakunnalle ovat kuitenkin säilyneet. Keskiviikko 24.1.2024 11 Kangasalan Sanomat Uusia, viihtyisiä asumisoikeuskoteja tulossa Mossin puistokadulle Havainnekuvia Onnella on osoite. Toimivat pohjaratkaisut, useista asunnoista löytyvät saunat ja astianpesukoneella varustettu keittiö luovat viihtyisän kodin monenlaiseen asumiseen. Elintarvikeyhtiölle on Branderin mukaan tärkeää pysyä mukana ruokatottumusten isoissa muutoksissa, mutta pystyä myös reagoimaan ketterästi pienempiin ilmiöihin. TOIMITUSJOHTAJANA Brander ei aio tehdä suuria muutoksia. Kangasala, Mossin puistokatu 26 Arvioitu valmistuminen ............ 21 21 90 90 (ei koske lääkkeitä) -15 -15 % % 50 kpl erä NormaaliNormaalihintaiset Orionin hintaiset Orionin itsehoitovalmisteet itsehoitovalmisteet ORIONIN TUOTE-ESITTELY ORIONIN TUOTE-ESITTELY TI 30.1. 1h+kt 29,0–35,5 m 2 468,43 €/kk 18 740,25 € 2h+kt 37,5–59,0 m 2 574,07 €/kk 22 966,53 € 3h+kt 57,0–77,5 m 2 824,27 €/kk 32 976,16 € 3h+kt townhouse 109,5 m 2 1537,34 €/kk 61 503,60 € 4h+kt 77,5–92,5 m 2 975,78 €/kk 39 037,54 € Lisätiedot: Laura Jaakkola, puh. Lapsuudenkodin mailla Vesijärven rannalla on oma mökki, jolle tulee nyt entistä enemmän käyttöä. Vapaa-ajallaan Brander rentoutuu mieluiten ulkoilmassa. – Kyllähän murre paljastaa, että en ole helsinkiläistynyt, hän naurahtaa. 25 € Autohalli/kk .................................. KLO 10–15 TI 30.1. Brander sanoo, että hänen henkinen kotinsa on koko ajan ollut Kangasalla. Kohteen sijainti on myös mitä parhain: uusi koulukeskus ja liikuntapuisto ovat aivan korttelin nurkalla, ja tulevaisuudessa ratikka porhaltaa viereistä katua hetkessä Tampereen keskustaan. Matti Karppisen toimitusjohtajakaudella yhtiön toimintaa vietiin entistä enemmän asiakasja kuluttajalähtöiseksi. Niitä pitää pystyä tunnistamaan ja luomaan uutta samalla, kun pidetään kiinni omista klassikoista. 50 € Esimerkiksi Neliöt Käyttövastike / alk. Täällä on oma historia ja identiteetti, jossa yhdistyvät maalaismaisuus ja Pirkanmaan vahva kehitys. Hyvä idea voi organisaatiossa lähteä mistä tahansa, jos tunnelma on oikea. – Mökki on ollut perheellemme toinen koti jo pitkään, mutta kyllähän se helpottaa arkea todella paljon nyt, kun työ vaatii enemmän läsnäoloa myös Sahalahdella, Brander sanoo. (norm. (norm. Haastavan taloustilanteen lisäksi iso muutos on pirstaloitunut maailma, jossa kuluttajien tottumukset eriytyvät. KLO 10–15 UUTISET Ilkka Brander kävi peruskoulun ja lukion Kangasalla. 9,83€) 55 €€ Sebamed mango & inkivääri suihkugeeli 250 ml. – On virtauksia, jotka tulevat jäädäkseen ja toisia, jotka menevät ohi. Jokaisessa työssä tehdään virheitä, ja niistä voi aina oppia
Alueen asukkaat saivat äänensä kuuluviin, mielipiteensä esille ja vastauksia kysymyksiin. 040 769 9045 ISSN 0782-596 X printti, 2243-1101 verkkojulkaisu Painopaikka Sanoma Manu Oy Tampereen paino AAMUJAKELUPÄIVYSTYS 0100 3355 (pvm/mpm) MEDIATIEDOT kangasalansanomat.fi/mediatiedot. Näin saamme parhaan lopputuloksen, joka vaikuttaa välittömään elinympäristöömme pitkälle tuleviin vuosikymmeniin. Tilastokeskus kertoi loppuvuodesta, että konkurssien määrä kasvoi Suomessa vuonna 2023 suurimmaksi 25 vuoteen. Jos ei uskalla yrittää, ei voi koskaan saavuttaakaan. Seurakuntalaisten valitsema kirkkovaltuusto käyttää korkeinta päätäntävaltaa muun muassa toiminnasta ja talousasioita. Seppo Jarva kertoi muun muassa seuraajansa, siis tulevan kirkkoherran valinnasta. Liikunnan osalta puitteet Ruutanassa yleisesti ottaen ovat hyvät. KANGASALAN SEURAKUNTA on suuri joka tavalla mitaten: jäseniä yli 23 000, laaja maantieteellisesti sekä toiminnallisesti. Suinulan urheilukenttä on nuorten ja kaiken-ikäisten liikunnan ”pyhättö” ja myös sinne on voitava kulkea turvallisesti. Talviuinnilla on huomattavia terveysvaikutuksia ja saunan toimintaa voisi käytännössä hoitaa esimerkiksi seura. Tässä on jo riittävästi tehtäväkenttää. Esimerkiksi vuonna 1992 tehtiin yhteensä 7 391 konkurssihakemusta, viime vuonna niitä laitettiin vireille yhteensä 3 315. Liikkumisen ja yhteyksien kannalta kaikkein kiireellisin asia on kuitenkin Korvenperäntien kevyenliikenteen väylä. Matkaa on kuitenkin yhä paljon 1990-luvun laman konkurssimääriin. Kaupungin taloustilanne ei lähivuosina tällaista rakentamista mahdollista, mutta pidemmän aikavälin visiona se kannattaa säilyttää. Sitä voisi perustella sillä, että tämä kaikin puolin näkyvä prosessi lähentäisi samalla kirkkoa ja sen jäseniä – siis meitä seurakuntalaisia. Me allekirjoittaneet viemme omalta osaltamme näitä asioita eteenpäin. Kokonaisteosta katsoessaan sitä ei enää edes huomaa. Talviaikaan pysäköintipaikat olisivat riittävät, ja kyseisen maa-alueen kaupunki jo omistaa. Se tukee myös kaupunkistrategiaamme kuuluvaa kestävää kehitystä ja hiilineutraaliutta. Haasteiden keskellä on katsottava eteenpäin, mutta nähtävä myös se, mitä on saatu aikaan. Koin itse nuorena konkurssin 1990-luvun lama-aikana lähipiirissäni. Kangasalan Sanomat Keskiviikko 24.1.2024 12 MIELIPIDE Osayleiskaava vahvistaa Pohjois-Kangasalan kehitystä O li ilo olla mukana Ruutana–Tarastenjärvi–Asema -osayleiskaavan eri vaihtoehtojen esittelytilaisuudessa Ruutanan koululla 10.1. Konkurssin ei tarvitse olla päätepiste, vaan ennen kaikkea uuden alku. Valinta tapahtuu joko välittömällä vaalilla eli ns. 040 769 2340 Tilaukset ja asiakaspalvelu: Asiakasneuvoja Tuija Lehtinen p. Se voi olla käännekohta, jonka merkityksen näkee vasta jälkikäteen. JOKINEN seurakuntalainen Vaikka kaupungin taloustilanne on juuri nyt ja muutaman seuraavan vuoden haastava, on varmaa, että suotuisa kehitys tulee jatkumaan. Tilaisuudelle oli selkeästi tarvetta ja Koivurinteen ruokala oli suorastaan väkeä pullollaan. SIMO HILLO kaupunginvaltuutettu (kok) ANNA-MARIA MUHONEN kaupunginvaltuutettu (kok) TOMMY OESCH kaupunginvaltuutettu (kok) Konkurssi ei ole loppu vaan uuden alku Pääkirjoitus Heli Keskinen Kirjoittaja on Kangasalan Sanomien päätoimittaja. Useimmiten konkurssi ja siihen ajaneet asiat ovat opettaneet yrittäjälle paljon, ja uudessa alussa on uudenlaista voimaa. Kirkkoherran valintatavasta K angasalan Sanomat julkaisi 17.1.2024 uutisen, jossa kerrottiin seurakuntamme kirkkoherran Seppo Jarvan jäävän ensi kesänä eläkkeelle. perinteisellä tavalla eli ensin sattuu jotakin hyvin ikävää ja vasta sitten tiedossa ollut ongelma korjataan. Tähän asti on selvitty hyvällä onnella, mutta asia on ratkaistava ennen kuin se ratkeaa ns. Sisäkuntosalia alueelle kaivataan ja ulkoliikuntapaikkoja voidaan edelleen kehittää – sikäli kuin talous tulevina vuosina sen sallii. Uusi startti vaatii kuitenkin usein apua ja uskoa myös ulkopuolelta. Nämä kaikki valinnat ovat olleet erittäin onnistuneita ja ovat seurausta siitä, että ”kansa on puhunut” eli seurakunta on tehnyt valintansa. PENTTI A. K AN N USTA M M E KIN Pohjois-Kangasalan asukkaita tutustumaan kaavan eri vaihtoehtoihin ja kertomaan oman kantansa. Edellisvuoteen verrattuna konkurssihakemusten määrä kasvoi 25 prosentilla. Apua kannattaa kysyä ja olla valmis ottamaan vastaan. Vaikka kaupungin taloustilanne on juuri nyt ja muutaman seuraavan vuoden haastava, on varmaa, että suotuisa kehitys tulee jatkumaan. SIKSI HALUAISINKIN pyytää, että tuleva kirkkoherranvaali olisi välitön suora kansanvaali. Paikalliset toimijat ovat vahvasti liikuntatoimintaa viemässä eteenpäin ja siihen sitoutuneita, muun muassa viime vuonna 40-vuotistaivaltaan juhlinut Jor’s team ja Suinula–Haviseva-alueella kuntoliikuntaa edistävä Harjulan Halla. Yrittäjyys voi jatkua uuden yrityksen kautta uusin voimin. Kolmea eri vaihtoehtoa esitellyt Jenni Joensuu-Partanen totesikin: ”Poimimme vaihtoehdoista parhaat palat ja huomioimme annetun palautteen mahdollisuuksien mukaan.” Vaikuttaminen ei typistynyt vain tähän tilaisuuteen, vaan palautetta on mahdollista antaa vielä esimerkiksi kaupungin nettisivujen kautta. Yhtenä kehityskohteena näemme Ruutanan uimarannan. Se nähdään epäonnistumisena ja häpeällisenä asiana, mutta usein täysin syyttä. 2004 Seppo Jarvan Kangasalan kirkkoherran tehtävään. Julkaisija Kangasalan Sanomat Oy Päätoimittaja-toimitusjohtaja Heli Keskinen 040 758 3889 Toimitus toimitus@kangasalansanomat.fi p. Oman lähiympäristön kehitys kahden-kolmenkymmenen vuoden aikajänteellä selvästi kiinnostaa. Tällä tavalla on syytä jatkaa, eli haluamme sanoa mielipiteemme äänestäen myös tulevassa kirkkoherranvaalissa. 040 769 9045 tilaukset@kangasalansanomat.fi Mediamyynti ilmoitukset@kangasalansanomat.fi Toimipiste Artturintie 2, 36220 Kangasala Palvelemme ma–to klo 10–16 p. kansanvaalilla tai välillisellä vaalilla, jolloin valitsijoina toimisivat seurakunnan ylemmät luottamushenkilöt. Vaikka kaupunki on todella haastavassa tilanteessa talouden tasapainottamisen suhteen, on tehtävä kaikki mahdollinen tämän hankkeen rahoituksen löytämiseksi. Vuonna 1973 valitsimme Pentti Hytösen, v. VAIN SELLAINEN ihminen voi elää elämänsä epäonnistumatta, joka ei tee koskaan mitään. Konkurssin leima elää suomalaisten mielissä vahvana. Yksi pomppu matkassa ei määrittele koko matkaa. Vielä haluaisin kysyä, olemmeko aikaisemmin jotenkin äänestäneet väärin. Taraste kehittyvänä alueena tuo yrittäjyyttä ja kipeästi kaivattuja yhteisöverotuloja. 1992 Heikki ”Inssi” Nurmirannan ja v. Mahdollisesti toteutuvan veneenlaskupaikan tien parannuksen ja pysäköinnin yhteydessä voisi tarkastella mahdollisuutta talviuintipaikan ja avantosaunan rakentamiseen. Elämän käännekohdissa on hyvä pysähtyä, miettiä oppimaansa, pohtia elämän tärkeimpiä asioita ja kerätä voimia uuteen nousuun. Alle varttitunnissa Tampereen keskustaan on vetovoimatekijä muuttaa alueelle, jossa voi asua suorastaan luonnon helmassa ja välkehtivän Vesijärven läheisyydessä – silti aivan Pirkanmaan maakuntakeskuksen kaikkien palveluiden äärellä. Ruutanan monitoimitalo, jossa on monenlaista toimintaa päiväkodista alkaen, on lunastanut paikkansa kaikenikäisten keskuudessa. Niitä voivat tarjota esimerkiksi kaupungin yrityspalvelut sekä paikalliset yrittäjäyhdistykset. Lähijunaliikenteen ohella toinen tärkeä hanke on valtatie 9:n parantaminen. Pohjois-Kangasala tarjoaa mitä parhaimmat edellytykset luonnossa liikkumiselle ja siitä nauttimiselle. Uusi, upea Ruutanan koulu valmistuu 2025, ja kirsikkana kakussa on sen yhteyteen rakentuva liikuntahalli. OSAYLEISKAAVAN valmistelu ja sen eri vaihtoehdot kertovat siitä, että Pohjois-Kangasala kehittyy vahvasti. KOKO KAUPUNGIN ja erityisesti Pohjois-Kangasalan vetovoiman kannalta keskeinen hanke on lähijunaliikenteen käynnistäminen. Tulevina vuosina ja vuosikymmeninä Pohjois-Kangasalan asukasmäärä tulee kasvamaan, toteutuipa mikä tahansa osayleiskaavan kolmesta vaihtoehdoista – tai todennäköisemmin jokin niiden kombinaatio. Päätös ja hetki olivat rankkoja, mutta se ei lopulta ole jättänyt elämämme tauluun kuin muutaman pienen harmaalla värillä vedetyn sävyn
Näinkö tosiaan haluamme veroeurojamme käytettävän. Hyviä, yleisöä kiinnostavia ideoita varmasti löytyy. Myös Kangasalan Sanomien lukijat voisivat hyödyntää näitä mahdollisuuksia nykyistä aktiivisemmin. Tekstin enimmäispituus välilyönteineen on 3 000 merkkiä. T.A. Osallisuuden muodoiksi suunnitelmassa tunnistetaan tieto-, suunnittelu-, päätöksenteko-, ja toimintaosallisuus, eli kaikille sopivia osallistumisen muotoja ja tapoja varmasti löytyy. toimitus@ kangasalansanomat.fi Lukijan kuvat ilahduttavat Näitkö jotain kaunista, ilahduttavaa tai hauskaa. 040 769 9045 tai tilaukset@ kangasalansanomat.fi Kirjoita mielipiteesi Mielipidetekstit julkaistaan kirjoittajan nimellä, joskin myös nimimerkin käyttö on perustelluista syistä sallittua poikkeustapauksissa. Todettakoon vielä, että lähes kaikki ilotulitteet ovat kiinalaisia tuontitavaroita. Ei pienintäkään järkeä. PARANTUMISTA ODOTELLESSA HELENA OJANEN • Juniorivalmentajat, lopettakaa kiroilu ja huutaminen kiekkokaukalon laidalla. Lopuksi kannustan kaupungin toimijoita edelleen kehittämään uudenvuoden aaton tapahtumaa muilla keinoin. KAISA KURKELA tähdensi väitöskirjassaan kuntien keskeistä roolia demokratian murroksessa: yhtäältä ne ovat edustuksellisen demokratian eräänlaisia perusyksikköjä ja toisaalta ne voivat luoda mahdollisuuksia hallinnon laajemmalle avautumiselle ja yhä moninaisemmalle osallistumismahdollisuuksien kirjolle. tammikuuta Kisapirtin maastossa! Ilman teidän apuanne hoitoon pääsy olisi ollut paljon hankalampaa. K angasalan Sanomien päätoimittaja Heli Keskinen korosti viimeviikkoisessa pääkirjoituksessaan (KS 17.1.2024) kansalaisten ja kuntalaisten osallisuuden ja osallistumisen merkitystä. Varsin lähellä on esimerkkejä kaupungeista, joissa politiikka on ajautunut tukevaan juntturaan. Siinä kootaan kaupungin hyödyntämiä tapoja, joilla voidaan hyödyntää kuntalaisten, yritysten ja yhdistysten osaamista ja asiantuntemusta kaupungin kehittämisessä. Huipputyötä! LSA • Siirtäisimme kaikki omat ja firmojemme varat Kangasalla pankkiin, jolla olisi pankkikonttori, jossa olisi kassapalvelut ilman ajanvarausta joka päivä koko työpäivän ajan. Se onkin koko osallisuuden ajatuksen ydin, mikä on kolumnin toinen pointti. VANHA LEIJONA • Tiedoksi sinulle Kaukavuori-Vähävuori-alueella eräsuksilla liikkuvalle henkilölle. facebook.com/ kangasalansanomat instagram.com/ kangasalansanomat Miksi kaupunki ampuu rahaa taivaalle, vaikka talous on kireällä. Terveyskeskuslääkäreistä en voi samaa sanoa ainakaan Pälkäneellä. Kaikkiin mielipidekirjoituksiin pitää liittää kirjoittajan nimen lisäksi yhteystiedot. TARKKAAJA Tekstarit. On pelottavaa olla altaassa vieressäsi. I hmetyttää suuresti, että uudenvuoden aattona, vielä nykyaikana, Kangasalan kaupunki ampuu rahaa taivaalle ilotulituksen muodossa. Eikö niitä koiria voi muualla ulkoiluttaa. Olkoon se kolumnin kolmas pointti. Parhaimmillaan paikallistason moninaiset osallistumisen tavat rikastavat demokraattista päätöksentekoa. Kolme pointtia osallisuudesta Voit lähettää mielipiteesi myös tekstiviestinä numeroon 040 7692 340. Katsokaa peiliin ja pohtikaa, millaisen mallin annatte nuorille. Yhdysvaltojen tilanne ja suomalaisen kunnallispolitiikan kiemurat eivät tietystikään ole vertailukelpoisia. Perimmältään ne voivat kuitenkin kertoa samasta asiasta, eli erilaisten ihmisten tarpeesta tulla kuulluksi ja nähdyksi erilaisissa yhteiskunnallisissa käytännöissä. Varhaisjakelussa tapahtuneista virheistä ilmoitetaan Postin varhaisjakelupäivystyksen numeroon 0100 3355 (pvm/mpm), joka palvelee arkisin kello 6–16 sekä lauantaisin ja sunnuntaisin kello 6–12. Postin jakamista lehdistä muistutukset tehdään Kangasalan Sanomien asiakaspalveluun, p. Nyt tulee suoja ja täytyy varoa, mihin astuu. Jalkakäytävät on aurattu todella kunnolla ja leveiksi. MARJA MÄKINEN, PÄLKÄNE • Iso kiitos henkilöille, jotka autoitte minua kaatuessani hiihtolenkillä 10. Tuloksena valitettavasti esimerkiksi koululaisten ja nuorison palveluiden heikentäminen. Toimituksella on oikeus harkintansa mukaan muokata ja lyhentää tekstejä. Lähetä kuva meille osoitteessa kangasalansanomat.fi/lukijan-kuva. VIIME VUOSINA julkiset organisaatiot ovat kiinnittäneet enenevissä määrin huomiota osallisuuden ja vuorovaikutuksen vahvistamiseen. Keskiviikko 24.1.2024 13 Kangasalan Sanomat Kolumni Jari Kolehmainen Kirjoittaja on tarkkailija ja tuumailija Ruutanasta. Tulee aina mieleen, millä asialla liikut. Ja tässä onkin kolumnin ensimmäinen pointti: osallisuus ja vaikuttaminen vaativat kansalaisilta jonkin verran aktiivisuutta ja aloitteellisuutta. Tuli lapun kanssa, katsoi eläkeläistä ja 20 vuotta vanhaa kulkuneuvoa. RAHAT POIS PATJAN ALTA • Suosittelen Pihlajalinnaa kaikille. Aidon osallisuuden edellytys on se, että ihmisten ajalle, ajatuksille ja asiantuntemukselle annetaan oikeasti arvoa. Ne voivat silti olla merkityksellisiä. TÄMÄ ON hyvä lähtökohta. Se on osa nk. Tekstiviestisi maksaa operaattorisi kanssa sopimasi hinnan. Onneksi monet Suomen valistuneet kaupunkimme ovat jo lopettaneet tämän kunnallisen rahantuhlauksen. Siivoiasitte jätökset. Ei jokaisen oikeus salli kenenkään pihapiiriin tulemista. Paikallislehdillä on oleellinen rooli paikallisdemokratiassa ja yhteiskunnallisessa osallisuudessa. Kangasalan päättäjät, ottakaa esimerkkiä hyvistä käytännöistä. Julkaisemme kuvia verkkosivuilla ja lehdessä. LENKKEILIJÄ • Kuohun vesijumppalainen, älä tule enää koskaan altaaseen peseytymättä kunnolla pesuhuoneessa ennen altaalle menoa. Kangasalan kaupunki on laatinut osallisuusja vuorovaikutussuunnitelman. Ne nostavat esiin tärkeitä paikallisia aiheita ja tarjoavat moderoidun foorumin mielipiteiden esittämiselle. Euroopassa kipuillaan itsevaltaisuuteen luisuvan Unkarin kanssa, eikä Suomen kansallisessa politiikassakaan kovin helppoa näytä olevan. PSEDOMONAS • Nousinpa Huhmarinmäkeä ylös ja käännyin vasempaan Kuohunharjulle, Harjulla rävähti sinipunavilkut ja koppalakki tuli juttusille: ”Ajoit ylimääräistä, etkö huomannut liikennemerkkiä?” Sanoin kyllä, kaksi tyhjää tolppaa. ”Ne tarkoittavat, että tässä on aluerajoitus” sanoi poliisi, ”haen lapun, kaveri kirjoittaa sitä”. osallistuvan demokratian nousua tilanteessa, jossa perinteisen, edustuksellisen demokratian haasteet ovat ilmeisiä: Yhdysvallat on jakautunut politiikan osalta dramaattisesti kahtia. Kaupunkimme taloushan on poikkeuksellisen kireällä ja koko ajan etsitään säästökohteita. Eikä melusaastekaan ole hyvä asia. Kari Mattila on osaava lääkäri ja valmis aina auttamaan. Oleellista on, että osallisuusajattelu juurtuu kuntaorganisaatioiden toimintaan yhtä merkitykselliseksi osaksi kuin edustuksellisen demokratian prosessitkin. JÄIKÖ LEHTI TULEMATTA. • Kirkkojärven luontopolusta on tullut koirien ulkoiluttamispolku. Asukkaiden mielipiteet ja näkemykset voivat olla keskenään ristiriitaisiakin, eikä niitä kaikkia voi toteuttaa. Haluan kiittää Pihlajalinnan lääkäriäni Kari Mattilaa monien vuosien aikana tapahtuneesta hoidoista, reseptien uusimisista, kuuntelemisista. Arpokaa kaupunki kumpaan tyhjään tolppaan laitatte 40-rajoitusmerkin, selkeyttää liikkumista! 200 € • Iso kiitos keskustan auraajille. JÄLJET NÄKYY MIELIPIDE Parhaimmillaan paikallistason moninaiset osallistumisen tavat rikastavat demokraattista päätöksentekoa. Onko polkupyörä vaihtunut eräsuksiin. Lehdessä oli muutoinkin vaaleihin sopivasti teemana osallistuminen ja vaikuttaminen. Miksi kaupungin päättäjät näin ehdoin tahdoin näyttävät huonoa esimerkkiä myös ilmaston saastuttamisessa. Tässä suhteessa ei kannata väheksyä paikallisyhteisöjen merkitystä. Kysyin, onko alatie turvallisempi kuin ylätie, jossa saa ajaa viittäkymppiä. Seuraa meitä somessa! Kangasalan Sanomat jakaa sisältöä myös sosiaalisen median kanavissa. Säälistä virkkoi, että saan maksaa kahdessa erässä
Tavataan tänäkin vuonna! Seurakuntatoimisto I Kuohunharjuntie 22 0403098000 I kangasalan.seurakunta@evl.fi ma-ti 10-15, to 10-17 ja pe 10-13, ke suljettu www.kangasalanseurakunta.fi Jumalanpalvelukset 3. Torstai 25.1. Rukoushetki edesmennyttä läheistään kaipaaville. Useinkin olenkin tuntenut, että vaikeissa työtilanteissa en ole yksin. Aivan hiljattain eräs omainen kysyi minulta muistotilaisuudessa, miten pystyn pitämään omat tunteeni aisoissa ja olemaan liikuttumatta. Tuli luvattua paljon. sunnuntai ennen paastonaikaa 28.1. 05.06.1935 21.12.2023 Sortavalan mlk Kangasala Rakkaamme Marjatta Marja VARIS Linnut laulain taivaan alla saattaa hänen iltasella unien Kultalaan. Mitä jos saarnani on ihan kädenlämpöinen. viestillä 0403098083. Kiitos siitä kuuluu teistä jokaiselle, jonka olen täällä Kangasalla saanut kohdata reilun kahden vuoden aikana. Se ei tarkoita sitä, että suru ei koskettaisi, mutta jostain tulee rauhaa ja voimaa, joka ei ole minusta. Kotona pikkusiskon saapumista odotti myös Hilla, 5 vuotta. Pandemia oli siinä vaiheessa, että yhteen kokoontuminen oli vielä kielletty. Maanantai 29.1. mennessä netissä kangasalanseurakunta/ilmoittaudu Kastetut: Samu Taisto Aukusti Hiitiö, Neo Reinhold Laaksonen, Hugo Urho Antero Lähde, Julius Benjamin Mattila, Viljam Arvid Kaspian Pietilä, Wiljam Eemil Pulkkila, Eetu Romeo Puolitaival, Eerika Olivia Tikka, Eemeli Artturi Vadén Kuolleet: Reino Johannes Järvinen 95v, Marjatta Marja Varis 88 v, Mauno Veikko Juhani Järvenpää 87 v, Martti Juhani Järvenpää 82v ASKARTELUJA LEIVONTAILLAT Klo 17.30-19 alkaen 30.1. Piispa myös muistutti, että papin keskeisinä tehtävinä ovat rukous ja saarna. 9.30 Pikkulapsi -perhekerho Perhetalolla 10 Rajattomat toipumisryhmä Perhetalolla 10 Kirkonkoto Sahalahden srk-talolla 17 Poikien sähly 1-3 lk pojille Suoraman srk-keskuksella 17.30 Leivontakerho perheille Vatialankulmassa ilm. LC Kangasala/ Roineesta vasemmalla Tapio Niemi ja oikealla Timo Jokinen. Kirkko on avoinna klo 18 alkaen. Pikkuinen painoi syntyessään 3 218 grammaa ja oli 49,5 senttiä pitkä. viestillä 0403098083 17 Nikkarointikerho Huutijärven srk-talolla. Perjantai 26.1. Saatte siksi rohkein ja turvallisin mielin tänään tulla alttarin ääreen. Syntyneitä Lukijan kuva Mukana ilossa ja surussa Yero Dia 040 707 8163 ilmoitukset@kangasalansanomat.fi Siunaus toimitettu perhepiirissä. Keskiviikko 31.1. Ira Sirkiä, Sannamaria Salli. Kangasalanseurakunta.fi/ tule-mukaan Ystävällisenä kutsuna ilmoitamme, että rakkaamme siunataan 10.2.2024 kello 14.30 Huutijärven kappelissa. Äideille omaa aikaa yhdessäolon ja mukavan tekemisen parissa 17 Addiktien läheiset Perhetalon Siipi 18 Nettiraamattupiiri nettipappi.net 18 Vivace-kuoro Pentosalissa 18 Askartelukerho 1-6 lk Huutijärven srk-talolla. 9-12 Walk-in vastaanotto riippuvuuksista kärsiville Suoraman diakoniatoimisto 9 Aamupuuro Sahalahden srk-talon olohuoneella 14.30 Poikien sähly 4-6 lk Ruutanan monitoimitalolla 17 Lapsikuoro Melody Perhetalon Siivessä 17 Askartelukerho Ruutanan monitoimitalolla ilm. perheille. Kaikesta kun emme ole samoilla linjoilla. Me seitsemän papiksi vihittävää emme saaneet kutsua kirkkoon yhtään vierasta. Paikalla olivat vain piispa Seppo Häkkinen, vihkimyksessä avustavat papit ja suntiot sekä tilaisuuden striimaajat. 0400 846 968. 27.09.1927 01.01.2024 Tampere Kangasala Rakkaamme Akilles Vilho Helmer LAURILA Väsymys tuli kuin hiipien hiljaa, vei voimat ja unen antoi. T äsmälleen tällä samalla päivämäärällä vuonna 2021 minut vihittiin papiksi Mikkelin tuomiokirkossa. . 0403098083. Torstai 25.1. Parhaani olen yrittänyt. 10 Kymppikahvit seurakuntatoimistolla 17 ÄITIparkki Perhetalolla. Ilm. 12-16 Sydämensä särkeneiden hoivapäivä Perhetalolla. tammikuuta kello 12.14. 12 Messu Sahalahden kirkossa. . Riippuu myös varmasti siitä, keneltä kysytään. mennessä Maisalle p. Valokuvan otti Ilkka Hyttinen. Jaana ja Jukka Heinisuo Ruutanasta saivat tyttövauvan 6. Keskiviikkoisin 18.30 Viikkomessu Kangasalan kirkossa. Minua jännitti pukea papin juhlapuku päälle, antaa pappislupaus ja vastata alttarilla moneen meille esitettyyn kysymykseen: ”Tahdon”. Jotenkin kummasti tämä virka kuitenkin kantaa. . 18 Sahalahden kirkkokuoro Sahalahden srk-talolla 18 Kangasalan kirkkokuoro Huutijärven srk-kodilla 18.30 Sanan lähteellä -ilta Suoraman srk-keskuksella. Isää, appia, vaaria ja isovaaria kiittäen ja kaivaten Marja-Liisa perheineen Ritva Leena perheineen Eija-Riitta perheineen Vesa perheineen muut sukulaiset ja ystävät . Ilmoittautuminen ja lisätietoja Seija/0403098064. Ilm. Se taittoi sukumme vanhinta viljaa, pois rakkaamme luokseen kantoi. Muistotilaisuus Suoraman seurakuntakeskuksessa. Pyykönen. Kangasalan Sanomat Keskiviikko 24.1.2024 14 LC Kangasala/Roine lahjoitti 50-vuotisjuhlavuotensa kunniaksi sydäniskurin eli defibrillaattorin Kangasalan K-Supermarkettiin. Ansaitsematon armo 10 Messu Kangasalan kirkossa. mennessä 0403098064/Seija 18 Miesten raamis Huutijärven srk-kodilla. Tiistai 30.1. 9 Rukousaamu Kangasalan kirkossa 14 Näppituntuma käsityöryhmä Perhetalolla 17 Voffelikaffila Suoraman srk-keskuksella 17 Naisten raamis Vatialankulmassa 17.30 Pelija ohjelmointikerho 3-6 lk koululaisille Perhetalon Siivessä. 18 Kaipaus elää – Vainajien muistamisen rukoushetki Kangasalan kirkossa. Siellä Kristus itse varustaa teidät niillä lahjoilla, joita hän tietää teidän tarvitsevan. Keskiviikko 24.1. Torstai 1.2. Kirkko kutsuu teidät ja Jumala itse lähettää teidät tehtäväänne. Saarnaaminenkin vähän pelotti tuolloin. Kolme vuotta pappina Sanan voimaa Minna Kyrkkö Kirjoittaja on seurakuntapastori Kangasalan seurakunnassa. Lauantai 10.2. Kari Mikkonen, Jukka Heroja. Hän itse lupaa olla kanssanne viranhoitonne kaikissa tilanteissa ja vaiheissa, kaikkina päivinä maailman loppuun asti.” Tämä oli todella lohduttavaa kuulla. Kuvassa keskellä K-kauppias Lauri Somervuori vastaanottamassa lahjoitusta. Ilmoittautumiset 2.2. Piispa sanoi saarnassaan meille näin: ”Pappisvirkaa ei onneksi hoideta oman voiman ja viisauden varassa. 15 Veteraanilentopallo Suoraman srk-keskuksella 18 Liturgisen ja gregoriaanisen laulun ryhmä Kangasalan kirkossa. Mitä sellaista sanottavaa minulla, tuoreella papilla olisi, jota ei olisi jo moneen kertaan sanottu. Olenko pystynyt nuo lupaukset täyttämään. 13 Kahvitupa Sahalahden srk-talolla 15 Päivänkehrä-kuoro Kirkonkylän srk-kodilla. Mitä jos suututan jonkun. Kolmen vuoden kokemuksella sanon kuitenkin, että rakastan tätä monipuolista, ihmisläheistä ja koskettavaa työtä. Joissain asioissa olen varmaankin onnistunut, joissain epäonnistunut. 29.1. Samaa mietin ennen tätä työtä, koska herkistyn todella helposti ja muiden suru ja itku menevät usein ihon alle. (Aleksis Kivi) Tuula, Max ja Seppo sukulaiset ja ystävät Kaipauksella muistaen o.s. Ilm 2.2
RYYNÄSEN VOICE of Finland – osallistumisen paljastuminen Pitkäjärven koululla on aiheuttanut innostunutta pöhinää niin oppilaiden kuin opettajakollegoidenkin keskuudessa. – Hyvät ystävät, arvoisa yleisö, Suomen kansa: tässä hän on! Tuollaisella meiningillä, energialla ja osaamisella Suomen kansa tulee rakastamaan sinua, hehkutti Ryynäsen eteen polvistunut Elastinen. – Vaikka pidänkin kovasti nykyisestä työstäni, ajatus siitä kutkuttelee, että musiikkihommaa pääsisi kokeilemaan isolla vaihteella. Pystyin keskittymään niin täysillä biisiin, että melkein unohdin tuomareiden läsnäolon. Audioslaven Cochise-kappaleeseen hän päätyi, koska melodinen rocktykitys edustaa musiikillisesti miehen ominta tyylilajia ja tarjosi mahdollisuuden esitellä koko äänirekisteriä. Pieni jännitys takahuoneessa antoi sopivaa buustia ja lataus oli juuri oikeanlainen, kun Ryynäsen vuoro tuli astua liveyleisön ja tuomareiden eteen. – Ei kai tässä auta kuin ryhtyä leivontapuuhiin, naurahtaa mies. – Viime keväänä oli se tilanne, että oma bändini Supersanction oli telakalla ja kalenterissa keikkaa. RYYNÄNEN KERTOO miettineensä pitkään, lähteekö yrittämään jatkoon pääsyä itketyslinjalla jollain Johanna Kurkelan biisillä vai ”nyt heti turpaan täysillä” -meiningillä. – Veto sujui hyvin, ja loppu meni jopa nautiskelun puolelle, kun kaikki tuolit olivat kääntyneet. Toki ymmärrän, että se vaatii hirveästi duunia, onnea ja monen asian klikkaamista. Ajattelin, että ei minulla ole mitään hävittävääkään, jos lähden kokeilemaan siipiäni. Pisimmän korren vei lopulta uusi TVOF-valmentaja Sanni, jonka tiimiin Ryynänen päätyi. Janne Ryynäsen tulkinta Audioslaven Cochise-biisistä sai kaikki neljä tuomaria kääntämään tuolinsa. Hän sai tiedon pääsystään Ääni ratkaisee –vaiheeseen loppukesästä. Ensimmäiset nauhoitukset järjestettiin syyslomaviikolla. TEINI-IKÄISESTÄ ASTI eri bändikokoonpanoissa keikkaillut ja kitaraa soittanut Ryynänen sanoo lähteneensä Voiceen mukaan ilman ennakko-odotuksia ja paineita. The Voice of Finlandin toisessa jaksossa sunnuntaina nähtiin kangasalalainen Sanja Jokinen. Opettajanhuoneessa on muistuteltu sopimuksesta, jonka mukaan kulloinkin mediahuomion kohteeksi joutunut opettaja tarjoaa kollegoille pullakahvit. – Oppitunnit olen sentään saanut vedettyä läpi lähes normaalisti, kuittaan oppilaiden kysymykset nopeasti heti tunnin alussa, huomion keskipisteeksi noussut RyyPitkäjärven koulun opettajalle povattiin pääsyä livelähetyksiin. The Voice of Finland Nelosella perjantaisin ja sunnuntaisin kello 20. ARJESSA MUKANA NELONEN MEDIA / SAKU TIAINEN NELONEN MEDIA / SAKU TIAINEN Tuomarit kosivat kilpaa Janne Ryynästä Voice of Finlandin avausjaksossa FAKTA Janne Ryynänen • Ikä: 43 • Koti: syntynyt Keuruulla, asuu Kaukajärvellä • Perhe: avopuoliso ja kaksi teini-ikäistä poikaa • Koulutus: diplomi-insinööri, opettajan pedagogiset opinnot • Työ: Opettaa Pitkäjärven koulussa matematiikkaa, fysiikkaa ja kemiaa kahdeksatta vuotta • Harrastukset: kitaransoitto ja omia bändejä teinivuosista lähtien, harrastekiekko Ylämummossa, kuntoliikunta • Motto: Kanna vastuusi ja älä ole m*lkku Sari Heliövaara Perjantaina Nelosella käynnistyneeseen Voice of Finlandin 14. Ääni ratkaisee –jaksot ja samalla koko TVOF-kauden avannut Pitkäjärven koulun opettaja Janne Ryynänen sai vedollaan kaikki neljä tuolia kääntymään ja tuomarit äitymään jopa kilpakosintaan saadakseen kilpailijan omaan tiimiinsä. Keskiviikko 24.1.2024 15 Kangasalan Sanomat nänen naurahtaa. kauteen latautui heti avausjaksossa kangasalalaisittain korkeat odotukset. Hänen kisansa jäi Ääni ratkaisee -vaiheeseen.. Ryynänen myöntää, että nälkä on kasvanut sen jälkeen, kun ensimmäinen kisarasti tuli läpäistyä onnistuneesti
ENSIMMÄINEN Kangasalla kuolemanrangaistukseen johtaneista tapoista sijoittui Jokioisten kylään. JO 1400-LUVUN PUOLELTA tiedetään ainakin kaksi pitäjässä syntynyttä miestä, jotka olivat syyllistyneet henkirikokseen. Mikko kuului etsintäryhmään ja onnistui paikallistamaan varkaan. Tuon ajan rikoslaissa todettiin, että jos pahoinpitelyn uhri kuoli vuoden ja yhden yön sisällä väkivallanteosta, voitiin syyllinen laittaa vastuuseen taposta. Matti ei suostunut kuitenkaan antautumaan, vaan hyökkäsi Mikon kimppuun ja iski tämän puukolla kuoliaaksi. Kymmenkunta vuotta takaperin vei se jonkun talonpojan pitkät matkat ilmassa yli puitten ja vuorien.” Kannattaa siis olla varuillaan Mäntyveräjän alueella. Toiseksi yleisin peruste oli lapsenmurha (noin 30 prosenttia). Iltamia järjestettiin sata vuotta sitten ahkerasti seurantaloilla eri puolilla maata, mutta nykyään käsite saattaa olla vähän vieras. Edellinen jäi verekseltään kiinni viljavarkaudesta, mutta pääsi pakenemaan. – Toivottavasti oman kylän väen lisäksi liikkeelle lähtevät myös tanssikansa ja countrymusiikin ystävät. Pentti Rekonpojalla oli ollut jo pidempään erimielisyyksiä naapuritalon isännän Paavo Sihverinpojan kanssa. – Täytyy myöntää, etten ole itse ennen käynyt iltamissa. Tässä on myös hyvä mahdollisuus nähdä, miten hienolta Kontula näyttää remontin jälkeen, ARJESSA MUKANA Rangaistuksena kuolema Myös Kangasalan käräjillä langetettiin kuolemantuomioita muutama vuosisata sitten. Tapahtuneista rikoksista, tekopaikasta, rangaistuksen toimeenpanosta ja muista yksityiskohdista ei ole saatavissa tarkempia tietoja. Ainakin 11 niistä sijoittuu nykyisen Kangasalan alueelle. Menovinkki nostalgiannälkäisille: iltamat juuri remontoidussa juhlatalossa Tuomas MacGilleon Juhlatalo Kontulassa Sahalahdella tanssitaan tulevana lauantaina iltamissa. David Skogmanin 1860-luvulla keräämä perimätieto Kangasalta sisältää tällaisen kohdan: ”Mäntyveräjän tykönä murhattiin ennen joku herra, ja siitä asti on piru oleskellut siinä ja tehnyt yhtä ja toista pahaa. Tanssimusiikista vastaa Paavo Asunmaa yhtyeineen, ja illan aikana estradille pääsevät myös sahalahtelainen countrymuusikko Stenari sekä paikallinen tanssiryhmä Diamond Dancers. Lähteenmäki sanoo, että tapahtuman markkinointi sosiaalisessa mediassa on herättänyt kiinnostusta, mutta on aina arvoitus, kuinka moni saapuu paikalle. SUOMEN KANSALLISMUSEO/ VANKILAMUSEON KOKOELMA Mestauskirves oli pyövelin tärkein työkalu.. Nimi juontaa juurensa kylätalolle syksyllä lahjoitettuun ilmalämpöpumppuun, jonka kunnostaminen ja asentaminen nielivät osuuskunnan kesäkaudella kerättyjä varoja. Hänen isänsä Martinus Erici toimi Sahalahden kirkkoherrana 1620–1628. Pentti löi vastapuoltaan puukolla niin, että tämä heitti henkensä hetkessä. Lähes 40 prosenttia kuolemanrangaistuksen Suomessa kärsineistä oli syyllistynyt aikuisuhrin vaatineeseen henkirikokseen. Vanhoihin surmapaikkoihin liittyi joskus taikauskoa. Pentti tunnusti tekonsa, ja hänet tuomittiin kuolemaan Kangasalan talvikäräjillä helmikuussa 1658. Tämä riitti oikeudenjakajille, joiden päätöksen myötä Matin maallinen vaellus päättyi Kangasalan mestauspaikalla touko-kesäkuussa 1693. Jacobus opiskeli Turussa, mutta hän myös sairasteli vakavasti. Kangasalan Sanomat Keskiviikko 24.1.2024 16 Sami Tapanainen Kangasalan käräjillä langetettiin kuolemantuomioita muutama vuosisata sitten. Kangasalan seitsemästä kuolemaantuomitusta kaksi oli syyllistynyt tappoon. Tanssinopettaja Esa Lappalainen antaa opastusta tanssin saloihin jo alkuillasta. Yksi syy huonoihin väleihin oli se, että Paavon epäiltiin omaavan noitavoimia ja käyttävän niitä väärin. Erään kerran päänsärky yltyi talvella niin pahaksi, että Jacobus juoksi metsään ja palellutti varpaansa. Henkirikokset olivat yleisin syy joutua mestauspölkylle. Toisessa tappotapauksessa osallisena olivat Matti Fransinpoika ja Saukkolan talon Mikko Antinpoika Tiihalan kylästä. Pumppuiltamat-nimellä kulkevan tapahtuman järjestää viereistä Vilpeilän kylätaloa pitävä osuuskunta. Henkirikokset olivat yleisin syy joutua mestauspölkylle. Jacobus todennäköisesti teloitettiin vuoden 1647 aikana. Suomessa tämä oli aatelisten etuoikeus, ja tavallinen rahvas sai tyytyä pyövelin leveäteräiseen kirveeseen. Käräjillä pidettiin kuitenkin selvänä, että mies ei ollut kuollut Matin aiheuttaman väkivallan takia. Vuoden 1734 lakiin oli kirjattu kaikkiaan lähes 70 rikosta, joista saattoi päätyä pyövelin asiakkaaksi. Samalla kuolleen omaiset voisivat saada tuntuvat korvaukset. Aiemmasta Kangasalan pitäjästä tiedetään vähintään seitsemän tapausta, Sahalahdelta kolme ja Kuhmalahdelta yksi. Oleff ja Hinrich teloitettiin Tukholmassa luultavimmin miekalla mestaamalla. – Toivomme saavamme ilmalämpöpumpun vielä toiseenkin rakennukseen, jotta pystymme säästämään öljylämmitteisen kyläkoulun kustannuksissa. Tämä johti toisinaan siihen, että kuolemantapauksia yritettiin muuttaa jälkikäteen henkirikokseksi väittämällä, että uhri oli kuollut alle vuoden vanhan pahoinpitelyn seurauksena. Käräjillä Matti kiisti tekonsa aluksi, mutta lopulta mies joutui tunnustamaan rikoksen ainakin osittain. Suomessa arvioidaan toteutuneen noin 2500–3000 kuolemanrangaistusta vuosina 1625–1825. Tukholman kaupungin vanhoista oikeuden pöytäkirjoista käy ilmi, että Oleff Laurensson ja Hinrich Olsson saivat molemmat kuolemantuomion vuonna 1496. Kyse on ohjelmallisesta illanviettotilaisuudesta, jossa aikanaan tarjottiin sekä valistusta että viihdettä, aina runonlausunnasta näytelmiin ja tansseihin. Teloituksia on voinut olla enemmänkin, mutta ainakin nämä tapaukset löytyvät asiakirjalähteistä. JÄRKYTTÄVÄÄN kolmoismurhaan vuonna 1647 syyllistynyt Jacobus Martin oli lähtöisin Sahalahdelta. Oleffin kohdalla tosin mainitaan, että mies on tuomittu kuolemaan ”erään miehen taposta”. Metsästysreissulla loppuvuodesta 1657 miesten kinastelu eteni käsirysyksi ja hurjaksi tappeluksi. Hän oli lyönyt erääseen mieheen mustelmia, mutta tämä oli pystynyt jatkamaan työskentelyä normaalisti ja kuollut vasta selvästi myöhemmin. Vuonna 1625 oli lähellä, ettei kangasalalaisesta Matti Olavinpoika Sammalistosta tehty hyvin kyseenalaisesti syyllistä tappoon. Tämä on konkreettinen tapa kertoa ihmisille mihin tapahtumalla kerätyt rahat käytetään, Marja Lähteenmäki sanoo. Iltamilla kerättiin usein varoja järjestävälle yhdistykselle tai hyväntekeväisyyteen. KONTULASSA ILLAN ohjelma painottuu vahvasti viihteeseen. Juuri tällaisesta tapauksesta näyttäisi olleen kyse Matin tapauksessa. Historiantutkijana on kuitenkin aika vankka käsitys siitä mitä niihin on kuulunut, Lähteenmäki nauraa. Järjestäjien mukaan tanssiosuus ei myöskään rajoitu tuntiin, kuten entisaikojen iltamissa. Mies siirrettiin Seilin saaren hospitaaliin, jossa hän surmasi kirveellä kolme ihmistä. Uhrin isä alkoi jälkikäteen syyttää Mattia poikansa kohtalosta
30 vuoden aikana Merralle ja Pulliselle on muodostunut toimiva tapa tehdä yhdessä. Menovinkki nostalgiannälkäisille: iltamat juuri remontoidussa juhlatalossa odotan sitä itsekin jännityksellä. Seurakunnan hoitama kerho on kerran viikossa, tiistaisin aseman koululla. – Jokaisen oma kokemustausta vaikuttaa siihen, miten hän teoksen näkee. Kangasalan kaupungin omistama Kontula on ollut remontissa syksystä asti ja pumppuiltamat on ensimmäisiä isoja yleisötapahtumia kunnostetussa juhlatalossa. Soittolista ja kahvia. Ei virvokkeita. Aamupäivä: viimeistely, herkimmät nyanssit ja detaljit. Avajaisiin on vapaa pääsy. • Ylikangas, Heikki 2000: Aikansa rikos – historiallisen kehityksen valaisijana, s. 138. – Vaikka taide on yleensä itseilmaisua, pyrimme siihen, että taide keskustelee katsojan kanssa, Pullinen sanoo. Yhteistyö alkoi Tampereen yliopistolta, jossa he ovat opettaneet yhdessä ja erikseen. Suurin osa työajasta menee suunnitellessa ja Teams-palavereissa. Vilpeilän kyläkoulu -osuuskunnan iltamat juhlatalo Kontulassa lauantaina 27.1. Vaiennut viulu on hyvä esimerkki teoksesta, jossa on kerroksia. Dialogos-näyttely kutsuu keskusteluun taiteen kanssa Taidemaalari Juha Merta (oik.) ja taidegraafikko Jouko Pullinen käyttävät nimeä m&p. 92-93 Järkyttävään kolmoismurhaan vuonna 1647 syyllistynyt Jacobus Martin oli lähtöisin Sahalahdelta. Kerho jatkuu toistaiseksi huhtikuun loppuun. Dialogos – kuvan kaunis keskustelu -näyttely on Kimmo Pyykkö -taidemuseossa 27.1–26.5.2024. Ilta: kotikottaraisena.” MERTA JA Pullinen ovat tehneet työparina taidetta noin 30 vuotta. Avajaisia vietetään lauantaina 27.1. – Opettaminen on dialogia opiskelijan kanssa, ei pelkästään yksisuuntaista, Pullinen sanoo. Vuosikerta 85. Arvopohjiltaan hyvin samanlaiset, mutta työtavoiltaan erilaiset Merta ja Pullinen kokevat yhdessä tekemisen rikkaukseksi. Toinenkin uusi päiväkerho aloitti tällä viikolla. Kierrätyspellistä valmistettu Laulu ruosteenpunaisesta kukasta -taideteos muistuttaa sattumalta Kangasala-talon ruosteensävyistä julkisivua. Kaikki esineet liittyvät kuulemiseen tai ääneen. M&p -taitelijanimellä kulkeva kaksikko tuo Dialogos-näyttelynsä Kangasalle Kimmo Pyykkö -taidemuseoon 27.1. – Jos ei ole vakava, ei voi olla villi, Pullinen tiivistää. Teemoina ainakin luonto, yliopiston opiskelijat ja Berliini toistuvat yhä uudestaan. Dialogos-näyttelyn teoksissa on runsaasti kerroksia. Genos 4-2014. Sanni Sarin, teksti & kuva Näin taiteilijat Juha Merta ja Jouko Pullinen kuvaavat työprosessiaan: ”Käyttöteoria: Yksi päivä kädelle, loput ajatuksille. Lapsille tarjotaan myös suuhunpantavaa. Päiväkerho alkoi asemalla Ensimmäisellä kerralla kerhossa oli kaksi vetäjää. Seilin hospitaalin varhaisvaiheita. Toiselle kuva heinäsirkasta voi muistuttaa elokuvaa, jossa hiljaisuus harvoin on hiljaista, vaan sen täyttää esimerkiksi vaimea heinäsirkan sirinä. Taidemaalari Juha Mertan ja taidegraafikko Jouko Pullisen yhteisnäyttely aukeaa Kimmo Pyykkö -taidemuseossa.. – Kun tekee kimpassa, uskaltaa enemmän rikkoa sääntöjä, Merta sanoo. Ovet avautuvat kello 17.30. Keskiviikko 24.1.2024 17 Kangasalan Sanomat 50 vuotta sitten Kangasalan Sanomat uutisoi perjantaina 25.1.1974 Tiistaina alkoi pitkään odotettu päiväkerhotoiminta Kangasalan asemalla. – Hyväksymme kaikki oikeiksi tulkinnoiksi. Askarrellaan, lauletaan, leikitään ja ”jutellaan kaikenlaista”. Tarvitaan sääntöjä, jotta niitä voi rikkoa. – Sitten kun kohtaamme, siinä on se momentum, Merta sanoo. Kesäloman jälkeen aloitetaan uudestaan syyskuun puolen välin tienoilla. ARJESSA MUKANA FAKTA Lähteet: • Raine Raition artikkeli Kangasalan Sanomissa 25.3.2023: 1700-luvulla kuolemantuomion saattoi saada lähes 70 rikoksesta – Missä sijaitsivat Kangasalan mestauspaikat. Korva kuvastaa Pullisen mukaan opettajan roolia ensisijaisesti kuuntelijana. Keskiviikkona alkoi Havisevalla samanlainen kerho kuin asemalla. Puolenpäivän aika: lounas, sulattelua. Merta ja Pullinen arvostavat Berliiniä kulttuurikaupunkina ja ovat tehneet sinne useita retkiä opiskelijoidensa kanssa. Verstaspäivä: Aamu: heti tahdikkaasti työvireessä. kello 18–23. Suomen Sukututkimusseuran aikakauskirja. Asukkaat olivat jo useamman vuoden toivoneet kerhon järjestämistä, 12 lasta ilmoitettiin heti kun tieto perustamisesta saatiin. • Toropainen, Veli-Pekka 2014: Spitaalisten saari. VIIME TORSTAINA näyttelyn pystyttäminen Kimmo Pyykön museossa oli vielä kesken. • Moilanen, Mikko 2021: Kohtalona mestauslava • Mikko Moilasen tietokanta, joka sisältää lähes 1 500 kuolemanrangaistukseen johtaneen rikostapauksen esittelyä • Salonen, Kirsi 2009: Synti ja sovitus, rikos ja rangaistus – Suomalaisten rikkomuksista keskiajalla, s. Kolmen tunnin ajan viettävät lapset monenlaisessa puuhassa. Iltapäivä: silleen jättäminen seuraavaan verstaspäivään. Kansalliskirjaston digitoitu aineisto, https://digi.kansalliskirjasto.fi/ aikakausi/binding/498491?page=140. Pullisen mukaan taiteen vakavasti ottaminen ja samaan aikaan sen kanssa leikittely vaatii tasapainottelua. 258-259 • Skogman, David 1864: Kertomus matkoiltani Satakunnassa muisto-juttuja keräilemässä, Suomi 1864, nro 2, s. Ulla Tohka (vas.) on saamassa oppia Annikki Jokiselta, jotta myöhemmin osaa hoitaa touhun yksinään. Seinältä puuttuu ainakin työparin kenties motoksi muodostunut lausahdus ”Saman pöydän ääressä, toinen kätenä, toinen silmänä”. kello 13.30 alkaen Kangasala-talon konserttisalissa. alkaen. Näyttelyn keskiössä on dialogi, sekä taiteilijoiden että taiteen ja sen katsojan välillä. Yksi päivä verstaalla, loput zoomaillen, tuumaillen ja kävellen. Emme ole sillä tavalla ryppyotsaisia, lisää Merta. – Usein toinen katsoo vierestä, kun toinen tekee ja sanoo, milloin on hyvä kohta lopettaa eli milloin teos on valmis, selittää Merta lausahdusta
klo 14.30. Lähetä siihen tarkoitetut tiedot verkkosivujemme kangasalan sanomat.fi kautta tiistaihin 29.1. ti–ke klo 11–17, to 11–19, pe–la 11–17, su 11–15, ma suljettu. • Senioripysäkki torstaisin klo 13–15 25.1. • Mobilia av. • klo 19 Emma Salokoski & Jarmo Saari Kangasala-talossa. • Kangasalan Shakkikerhon peli-ilta keskiviikkoisin Kangasalan Pirtillä klo 18–21. • klo 10 –15 Volvokerhon ja Pyhimyskerhon talvipäivä Mobiliassa. • klo 15 Pikanttien uusintakonsertti musikaalija elokuvasävelmiä Kangasalan Pirtillä. ARJESSA MUKANA Heli Keskinen Kangasala Fest -kesäfestivaali järjestetään ensi kesänä 12.–13.7. välisenä aikana Kangasalan pääkirjastossa, Kangasalan lähikirjastoissa Kuhmalahdella, Sahalahdella ja Vatialassa henkilökunnan ollessa paikalla sekä kirjastoauto Kotikujan Konstassa aikataulun mukaisilla pysäkeillä. Lauantain pääesiintyjänä illan kruunaa Antti Ketonen. Satumetsän virallinen vaalipäivä on puolestaan lauantaina 10. Vapaa pääsy taidemuseoon koko päivän. ryhmään etukäteen. Yleisöopastukset sunnuntaisin klo 13 (paitsi 31.3.) • Tom Linkopuu, Vesi, tuuli ja maa 16.1.–1.2. Leikkimielisissä vaaleissa valitaan pääkirjaston lasten leikkitila Satumetsään sen ensimmäinen presidentti. Suomen musiikkiteatteri. • klo 17 striimattu yleisöluento Kangasalan Lähitorilla. Ilm. • klo 11.30 K-Kino: Myrskyluodon Maija • klo 12 Äijäklubi, omatoiminen keskusteluryhmä miehille Kangasalan Lähitorilla. Sunnuntai 28.1. • klo 13 K-Kino: Myrskyluodon Maija Perjantai 2.2. • klo 14 Anneli Saariston La Dolce Diva -konsertti Kangasala-talossa. • klo 19 Annala & Saikkonen (Mokoma) duo Kangasala-talossa. Kuoroa johtaa Roosa Vuopala. • klo 14 Muukalaisia yössä -esitys Kangasala-talossa. Kangasalan kesäteatterilla Längelmäveden rannalla. Voittaja ilmoitetaan myös varhaiskasvatusryhmille ja kouluille sähköpostitse maanantaina 12. Iikeri, Sini Mustikkainen, Karhuherra Kaarle III, Kaarlo Kaktus, Ken Guru, Helga Hervoton, Dora Delfi, Martti Mahtimambo ja Miuku Mauku. Järj. Vaalijulisteisiin voi tutustua myös lähikirjastoissa ja kirjastoautossa. Mukaan on kutsuttu kaikki Kangasalan varhaiskasvatuksen ryhmät ja alakoulujen luokat. Klan SVS. Hän kertoo halunneensa molemmille tapahtumapäiville viisi artistia. 050 412 1617. • klo 11 –13 Lähitori Prismalla, kaupunki-infopisteellä, ohjausta ja neuvontaa. Järj. Lisäksi on varhaiskasvatuksen ryhmien ja alakoulujen luokkien on mahdollista osallistua postiäänestyksellä, kunhan annetut äänet toimitetaan Kangasalan kirjastoihin tai kirjastoautoon viimeistään keskiviikkona 7.2. Torstai 25.1. Kangasala-salin tapahtumailtoina lipunmyynti palvelee esityksen alkuun saakka. ja ääntenlaskun varmistuttua Kangasalan kirjaston Instagramja Facebook-sivuilla. Torstai 1.2. • klo 14 teemakahvila Kangasalan Lähitorilla. – Yleisöltä tullut palaute oli tosi positiivista. • klo 19 EASY The Eagles Tribute Band Kangasala-talossa. ilmestyvässä lehdessämme. klo 18–19. • Ulkoiluryhmä tammikuussa perjantaina 26.1. Ei ennakkoilmoittautumista, oma laite mukaan. Lisäksi esiintymisvuorossa ovat Vahtera, Frans Harju, Osmo Ikonen & Lenni Kalle Taipale sekä Kuningasidea. Maanantai 29.1. joka päivä klo 10–16. MUUT • Nettiklinikka keskiviikkoisin 4.4. Sunnuntai 4.2. Jengi nautti ja tykkäsi, ovat kuulemma toivoneet juuri tällaisia tapahtumia, Sorri hymyilee. Taidetila Terrassa. Kangasalan kirjastopalveluista kerrotaan, että tavoitteena on opettaa presidentinvaalin käytäntöjä lapsille ymmärrettävällä tavalla ja kertoa äänestämisen tärkeydestä. kello 10 mennessä. • klo 18 Pumppuiltamat Sahalahden Kontulassa. helmikuuta kello 10–14. SATUMETSÄN presidentinvaalin voittaja julkistetaan vaalipäivän päätyttyä 10.2. kerroksessa 27.1.–26.5. Menot Pehmopressa valitaan lasten omissa vaaleissa Antti Ketonen hurmasi Kangasala Festeillä myös vuonna 2022, jolloin tapahtuma järjestettiin ensimmäistä ker taa.. helmikuuta. • klo 17.15 K-Kino: Poor Things. • klo 12 K-Kino: Räkä ja Roiskis • klo 14 K-Kino: Myrskyluodon Maija • klo 14 Teehuoneen Kulttuurivartti Kangasalan Lepokodilla. ennakkoäänestyksen päättymiseen mennessä. Lauantai 27.1. Keskiviikko 31.1. • Omatoiminen kuntosali Jalmarin Kodossa tammikuussa maanantaisin klo 11.30– 12.30, keskiviikkoisin klo 8–9 sekä perjantaisin klo 8–9 ja klo 11.30–12.30. Keikkapalkkiot ovat kuitenkin nousseet huomattavasti. Otsaja ohimolohkorappeuma ja Lewyn kappaletauti, geriatri Mikko Seppälä. Vaalien jälkeen presidentiksi valittu pehmo jää myös Satumetsään ilahduttamaan kävijöitä. Perjantai 26.1. MUSEOT • Kangasala-talon asiakaspalvelu ja lipunmyynti av. Tämän vuoden esiintyjät varmistettiin jo hyvissä ajoin viime syksynä. Tänä vuonna tuo yksi kaikkien tuntema bändi on Dingo, joka kruunaa perjantai-illan. Asian vahvistaa tapahtuman järjestäjä, kangasalalainen Sari Sorri. Lähtö Jalmarin Kodon pääovelta. Vaalijulisteet ja presidenttiehdokkaat ovat esillä pääkirjastossa 22.1.–10.2. Seniori-ikäiset opastavat tietokoneisiin, tabletteihin tai älypuhelimiin liittyvissä haasteissa. Kangasalan Lähitorilla. ti–ke klo 11–17, to 11–19, pe–la 11–17, su 11–15, ma suljettu. Jouduin jättämään muutamia toiveissa olleita artisteja tai yhtyeitä pois sen vuoksi, että palkkiopyynnöt olivat liian kovia, Sorri sanoo. Järj. Järj. Vilpeilän kyläkoulu osk. Dingon lisäksi perjantaina lavalla nousevat Paul Elias, Katri Ylander, Jenni & Juho sekä Teleks. 60 vuotta 60-luvusta – matkoja ja arkea Neuvostoliitossa, Pekka Lehtonen. Tavoitteena olin saada Kangasala Festin ensi kesän ohjelma julki Päätös kolmansien festien järjestämisestä ei ollut helppo. • klo 18.30 K-Kino: Myrskyluodon Maija Lauantai 3.2. Milloin huoli muistista, Pirkanmaan muistiyhdistyksen toiminta ja palvelut. JOUNI VALKEENIEMI / KS ARKISTO mukaan tasaisia tunnelman luojia ja lisäksi yksi sellainen, jonka biisit kaikki tuntevat. • klo 14 teemakahvila Kangasalan Lähitorilla. Vaalien voittajapehmolelulla tulee olemaan kunnia toimia Satumetsän presidenttinä kirjastossa vuoden 2024 loppuu saakka. ja 2. • Kimmo Pyykkö -taidemuseo av. – Silloin artisteja oli vielä hyvin vapaana ja pääsin valitsemaan meille sopivia. Hyvän mielen keskusteluryhmä yli 60-vuotiaille. • klo 13.30 hartaus Kangasalan Lähitorilla. Julkaisemme kuukausipäivyrin 31.1. Lisäksi kuka tahansa alle 13vuotias voi äänestää pehmovaaleissa. Sorri kertoo, että päätös kolmansien festien järjestämisestä ei ollut helppo. • Kennelliiton lukukoirat Kangasalan pääkirjastossa ke 31.1., to 8.2., ke 14.2., ti 20.2., ke 28.2., to 7.3., ke 13.3., ti 19.3., ke 27.3., to 4.4., ke 10.4., ti 16.4., ke 24.4., to 2.5., ti 7.5., ti 14.5., ke 22.5. aasti klo 10 –12 pääkirjaston Suppa-tilassa. Kangasalan Sanomat Keskiviikko 24.1.2024 18 Kangasalan Sanomat Presidentinvaalien alla myös perheiden pienimmät voivat harjoitella kansalaisvaikuttamista ja äänestyskäyttäytymistä Kangasalan kirjaston järjestäessä pehmovaalit. • klo 13.30 Dialogos – kuvan kaunis keskustelu -näyttelyn kaikille avoimet avajaiset Kangasala-talon konserttisalissa. Kangasalan kirjasto & ATK Seniorit Mukanetti ry. Viime kesän jälkeen saatu palaute varmisti kuitenkin halun jatkaa tapahtumaa myös tänä vuonna. Varaa aika etukäteen lastenosastolta, sähköpostilla kirjasto.lapset@kangasala.fi tai puh. Kangasalan, Sahalahden ja Kuhmalahden palvelubussija asiointiliikenne, liikennesuunnittelija Tuomas Kähkönen. Presidenttiehdokkaina ovat Tarmo T. • klo 15 K-Kino: Räkä ja Roiskis • klo 17 K-Kino: Ohjus NÄYTTELYT • Dialogos – kuvan kaunis keskustelu -näyttely Kimmo Pyykköö -taidemuseon 1. • Omaishoitajien kuntoutus, vertaistuellinen hyvänolonpäivä omaistaan hoitavalle tammikuussa tiistaisin klo 10–13.30. ENNAKKOÄÄNESTÄMINEN tapahtuu 29.1.–7.2. Keskiviikko 24.1. Se on yksi iso syy miksi jaksan ja uskallan ottaa riskin tänäkin vuonna
Yleensä festivaaleilla saa juoda halvinta valkoviiniä muovimukista, tässä tapahtumassa saa nauttia musiikin lisäksi tasokkaasta ruoasta ja hyvistä viineistä aidoista laseista. Tänä vuonna pyrimme ennakoimaan asian paremmin, Sorri sanoo. – Kuningasidea oli bändi, jota kovin moni ei tullut varta vasten katsomaan, mutta joka loi iltaan juuri oikeanlaisen Kangasala Fest -tunnelman. – Helteistä johtuen oluet ja siiderit pääsivät loppumaan kesken, niitä meni hurjan paljon. TAPAHTUMA JÄRJESTETÄÄN samalla toimivalla konseptilla, kuin parina aikaisempanakin kesänä. • 15:30 Paul Elias • 17:15 Katri Ylander • 19:00 Jenni & Juho • 20:45 Teleks • 22:30 Dingo Lauantai 13.7. (03) 447 5312 pepper.fi Kaverin kanssa syömään! 20 % Kahden kauppa kannattaa: kahdesta à la carte -listan vapaavalintaisesta pääruoasta* *Etu ei koske siipiä, jälkiruokia tai lastenannoksia, ei voi yhdistää muihin tarjouksiin. Keskiviikko 24.1.2024 19 Kangasalan Sanomat Liput kesätapahtumaan tulevat myyntiin helmikuun alussa. Pepper Bar & Restaurant Kangasala Kuohunharjuntie 26 Puh. Sari Sorri omistaa tamperelaiset ravintolat Sorellan, Sasorin ja uusimpana Bistro C:n. Kokonaan katettava vip-puoli siirretään nurmikentälle, mistä esiintyjät kuulee paremmin ja osin myös näkee. Sanoin tuolloin heti keikan jälkeen bändille, että ensi kesänä uudestaan ja lupasinpa heille bäkkärille saunankin, Sari Sorri nauraa. ilmainen sovellus Lataa Lataa ARJESSA MUKANA FAKTA Kangasala Festin esiintyjät Perjantai 12.7. Olen kotoisin Kangasalta ja halusin tänne hienon, korkeatasoisen festivaalitapahtuman. Ruokapuolelle tuodaan enemmän myös lämpimiä ruokia. – Lisäksi tässä on vielä aikaa löytää muutama muu ruokayhteistyökumppani. Myös juomapuolta suunnitellaan hieman uudelleen. Kangasala Fest on ruokaja viinifestivaali, mutta viime vuonna muiden juomien menekki yllätti järjestäjät. Ruokaa tarjoavat tuttuun tapaan Sorrin kolmen oman ravintolan keittiöt. Pieniä muutoksia on kuitenkin luvassa. • 15:30 Vahtera • 17:15 Frans Harju • 19:00 Osmo Ikonen & Lenni Kalle Taipale • 20:45 Kuningasidea • 22:30 Antti Ketonen. Kuningasidea sen sijaan valloitti yleisönsä viime kesänä. Tilaajaetu Tilaajaetu sovelluksen sovelluksen käyttäjille käyttäjille Avaa tilaajaetu Kangasalan Sanomien mobiilisovelluksessa. VIIME VUONNA tapahtuma houkutteli paikalle 1 400 vierasta. Etu on käytössä vain tilaajilla. Perjantai-illan pääesiintyjänä ollut Kuumaa myi koko perjantain loppuun. Se onkin yksi suurimmista syistä sille, miksi Sari Sorri aikoinaan järjesti festivaalin ensimmäistä kertaa. Kangasala Festillä alkaa olla jo kanta-asiakkaansa, jotka saapuvat tapahtumaan joka kesä esiintyjistä riippumatta kokonaistunnelman takia. Antti Ketonen oli Kangasala Festien lavalla jo festivaalien ensimmäisenä vuotena 2022. Tänä vuonna Sorri kertoo festivaalin tavoittelevan 2 000 vierasta. – Mielestäni tällainen tapahtuma puuttui Pirkanmaalta
Trion laiturit olivat tällä kertaa pitelemättömiä, sekä Kotiranta että Viitala tekivät komeat tehot 2+2. Niin oli nytkin. K-Ahman pelätty ylivoimapeli toimi kolme kertaa, Eaglesin kahdesti. tammikuuta. Nyt Eagles on siirtynyt 6–5-johtoon Leevi Luhtasen osumalla. Näin syntyy ottelun ratkaisumaali. Irtokiekko on jäänyt pyörimään K-Ahman maalivahti Casimir Hiltusen eteen, ja lopulta Jerry Kotilahti onnistuu sysimään laatan valkeakoskelaisten verkkoon.. Tuskin kukaan enää muistaa, että kotkapaidat hävisivät kolme ottelua putkeen juuri ennen joulutaukoa. Kotilahden hymy oli herkässä, eikä syyttä. Kisa-Eagles – Kiekko-Ahma 8-6 (1-2, 4-3, 3-1) Hokkarit – Kisa-Eagles 3-8 (1-2, 1-3, 1-3) Jouni Valkeeniemi, teksti & kuvat – Se oli kakkosdivaria parhaimmillaan. Lisäksi Eagles onnistui kerran alivoimalla ja kerran rangaistuslaukauksesta. Tässä oli kaikki elementit, mitä tarvitaan kunnon jääkiekko-ottelussa. Jerry Kotilahden huippuilta ratkaisi Eaglesille voiton Valkeakosken Kiekko-Ahmasta. – Vastustajan valmentajan kanssa puhuttiin, että loistava tapahtuma kaikin puolin. Lopullisen niitin hän ujutti K-Ahman verkkoon, kun Pikkolan osin viallinen pelikello näytti aikaa 58:27. – Porukka syttyy vähän eri lailla näihin koviin peleihin. JERRY KOTILAHTI Eagles-hyökkääjä Eagles kaatoi hallitsevan mestarin huippuottelussa. Eagles tuli kuitenkin kahdella pikamaalilla tasoihin. Voittomaali syntyi ajassa 55:12. – Tällaisissa peleissä momentumit kääntyvät. KOTILAHDEN KANSSA kakkosketjussa pelasivat Verneri Viitala ja Matias Pitkäranta. Tunnetta syvensi se, että nyt kaatunut K-Ahma voitti viime keväänä kakkosdivarin Hämeen lohkon mestaruuden. – Väännettiin ja käännettiin, ja olimme tuon verran parempia. – Annettiin Viitalan kanssa pelin jälkeen vähän läpyä, että oli mukava pelata. Eaglesin ja Valkeakosken Kiekko-Ahman peleissä on perinteisesti kunnon lataus. Ratkaisuerään lähdettiin tilanteessa 5-5. – Oli kyllä makeeta, kun itsellä ollut vähän vaikeampaa onnistumisten kanssa, mietti kakkosketjun laitahyökkääjä. Tämä oli koko joukkueen voitto. porukkaa pystyssä. OTTELUSSA NÄHTIIN peräti seitsemän erikoistilannemaalia. Ajassa 48,15 syntynyttä osumaa juhlistavat Verneri Viitala ja Valtteri Koivunen. Toisen erän loppupuolella näytti jo hetken siltä, että hallitseva mestari menee menojaan. Eaglesin tuloskunto alkaa olla taas kohdallaan. Oli ollut vähän merkkausvirheitä ja ylipuolustamista omissa, mutta olen oikein tyytyväinen, että pystyimme kääntämään tiukan matsin eduksemme, sanaili Eagles vastuuvalmentaja Samu Paulavuo. Eaglesin vieraaksi Pikkolaan saapuu HiHo, joka on sarjataulukossa neljä pistettä kotijoukkueen edellä. Huippupelit saavat jatkoa jo ensi keskiviikkona 24. Kun peli oli kahden erän jälkeen tasan, päätettiin jätkien kanssa, että häviäjinä ei tulla koppiin, Kotilahti kertoi. Kangasalan Sanomat Keskiviikko 24.1.2024 20 URHEILU Jerry Kotilahti iski ratkaisumaalit Tältä näyttää pelaaja, joka on juuri tehnyt voittomaalin tasaisessa ottelussa. Hän ratkaisi sunnuntaina pelatun tasaisen ottelun sen viime minuuteilla iskemillään kahdella osumalla. Lauantaina se voitti Hokkarit Hämeenkyrössä, ja edeltäneissä otteluissa niin Uplakersin kuin Pyry Ak:n. – Kertoo joukkueen laajuudesta, kun silloin tällöin eri kentistä nousee esiin nimiä, jotka pitävät Kun peli oli kahden erän jälkeen tasan, päätettiin jätkien kanssa, että häviäjinä ei tulla koppiin. Yleisö viihtyy ja tulee maaleja, luonnehti Eagles-hyökkääjä Jerry Kotilahti hetkeä aiemmin päättynyttä kohtaamista Kiekko-Ahman kanssa
22.2. – Täytyy myöntää, että urakointi jätti jälkensä. ma 29.1. – Totta kai olen tyytyväinen – varsinkin hyökkäykseen. To 7.3. Sunnuntaina odottaa paikallisottelu Oriveden Ponnistusta vastaan. – Ei siinä ollut mitään ihmeellistä. klo 18–20.15 kirkonkylän srk-talolla. 040 528 6216 HALUATKO ILMOITTAA TÄSSÄ. Olisikohan salaisuutena vitamiinien syöminen. Ke 31.1. Kangasalan liigapelit jatkuvat keskiviikkona Pihtiputaalla LiigaPlokin vieraana. klo 16–17 kuntosali Pitkäjärven koululla. ja pe 2.2. Pokaalista taistellaan helmikuun ensimmäisen viikonlopun aikana Turussa. Vesivoimistelu uimahalli Kuohussa to 25.1. Johtokunta Vuokralle tarjotaan Torilla Kokouksia Se tuttu PÖLYPUSSIKAUPPIAS TÄNÄÄN Kangasalan torilla Myös tarvikkeet & partakoneiden verkot Kangasalan torilla torstaisin Kaikki talvikengät, joustonastakengät, nahkasaappaat ym. Kangasalan pelastaja hurjalla päällä FAKTA Kangasalan saldot • Neea-Maria Joki 42/+21 (viisi torjuntaa, neljä ässää) • Netta Rekola 16/+5 (neljä torjuntaa) • Ada Peura 12/+9 (neljä ässää, neljä torjuntaa) • Laura Laukkanen 11/+10 (neljä torjuntaa, kolme ässää) • Heini Ahtola 9/+2 • Emmi Jalonen 6/+6 (kolme ässää) • Laura Penttilä vo 50 % Ilmoita yhdistystoiminnasta seurat toimivat -palstalle: kangasalansanomat.fi/ seurat-toimivat Tilava ja valoisa YKSIÖ 31 m2 Vatialassa. • Klan Nuorisoseura Virikekerho to 25.1. klo 13. Vuosikokousasiat. klo 12–15.45 päivätanssit Pirtillä, soittaa Harri Nuutinen Duo. klo 17 Helmiinassa. Popsin niitä aika paljon, Joki arveli. klo 9 ja 14 alk. • Klan Eläkkeensaajat Ma 29.1. la 27.1., kokoontum. Pyhäjärveä säästeltiin kovaa vauhtia lähestyvään Suomen cupin lopputurnaukseen. Tuskin olisimme voittaneet ilman hänen upeaa panostansa, Kangasalan valmentaja Arttu Keränen kiitteli. klo 11.15. Ti 30.1. KANGASALAN ONNEKSI Joki on säilynyt terveenä koko kauden. monitoimitalo Asarilla klo 10–13. Joki pääsi pitkästä aikaa toivomalleen yleispelaajan paikalle. Joki sai peräti 61 passia. Onneksi suoritus riitti voittoon, Joki summasi. • Liuksialan Martat Käsityökerho alkaa ti 30.1. • Klan Kristilliset Eläkeläiset Kokoontum. klo 18–21 Pirtillä. Miestenkerho Kontiot Säästökesk. • Sydännaiset Neulekahvilakerho kokoontuu kahvila Novelliassa ke 24.1. Heidän paluustaan on mahdotonta sanoa mitään. • Pikantit Harj. Katso ajankoht. alakerrassa ke 24.1. Vuokra 490 e/kk+vesi. Välillä näyttää, että tunnelin päässä on valoa. Nyt suurempi tarve oli yleispelaajana, kun luottolaituri Viivi Pyhäjärvi putosi vahvuudesta edellisottelussa tuleen vaivan takia. boccia Sentterissä klo 10.30. Hämeenlinnan tilanne on vielä hankalampi. – Emme halua ottaa mitään riskejä sitä ennen. On ihan eri juttu hypätä keskitorjujasta passariksi kuin hakkurista yleispelaajaksi, Joki kehaisi. klo 12–13 jumppa Malm Areenalla. Pitkäjärvelle tuli vain kahdeksan pelaajaa. klo 12.15–13 vesijumppa Kuohussa. Kuntokävelylle lähtö pääkirjaston edestä ma 29.1. klo 15–17. Emmi (passari Jalonen) laittoi pallon sinne, mistä kuoli. klo 17 Toivontie 1 C, aiheena ”Rakennusten kosteus ja homevauriot”. Välillä tulee taas tummia pilviä, Keränen kuvaili. klo 14.30 alk. URHEILU Kangasala-Hämeenlinna 3–2 (25–21, 25–27, 25–17, 21–25, 15–11) Jari Perkiö LP Kangasalan suunnannäyttäjäksi noussut Neea-Maria Joki tuikki Pitkäjärven lentopalloillan kirkkaimpana tähtenä. Maajoukkuesentteri pelasi tällä tontilla yhden ottelun myös viime kaudella – silloinkin olosuhteiden pakottamana. Se on kerta kaikkiaan huikea lukema. • Klan Shakkikerho Peli-ilta ke 24.1. klo 10. Joki takoi uskomattoman saldon 42/+21, kun Kangasala pehmitti Hämeenlinnan Lentopallokerhon kahden vastoinkäymisten riivaaman joukkueen liigakohtaamisessa. Loukkaantumiset ja muut vastoinkäymiset ovat kutistaneet Giovanni Torchion luotsaaman ryhmän vaihtoehdot minimiin. menn. • Klan Seudun Hengitysyhdistys Nettiluento ke 24.1. Saa nähdä, kuinka pitkään toipuminen vie, Joki tuumi. • Klan Invalidit Ma 29.1. – Täytyy nostaa hattua Madsenille. Kyllä – neljäkymmentäkaksi pistettä. Lattia uusittu, seinät maalattu, uusi jääkaappipakastin. klo 9.30–12 päiväkerho Sentterissä. Kirstille joko kerhossa tai p. klo 11.30. Keskiviikko 24.1.2024 21 Kangasalan Sanomat Etelä-Kangasalan metsästysseura ry:n VUOSIKOKOUS 4.2.2024 klo 18.00 Kuohenmaan entisellä koululla. P. Hän pelasi pidemmän aikaa hakkurina poissaolojen takia. klo 13–16 Asarilla. • Eläkeliiton Klan yhdistys To 1.2. Kyllä – sentteri passarina. • Klan kansalliset seniorit Tanssiryhmä Sirpakat nuorisotila Sentterissä ke 24.1. mahtavin alennuksin Miesten ja naisten kotimaisia talvikenkiä puoleen hintaan 69 € -30-70 % TALVIKENKÄTALVIKENKÄVARASTON VARASTON LOPPUUNMYYNTI LOPPUUNMYYNTI Seurat toimivat • Sahakalat Pilkkikilp. K-Sahramin eteen klo 8.30. JOEN SUPERILTA sisälsi viisi torjuntaa, neljä ässää ja peräti 33 hyökkäyspistettä. Bocciaa pelataan ti 30.1. Hämeenlinnan suurin ihme on ilman muuta Michaela Madsen. Tällä kertaa hakkuriksi istutettiin Netta Rekola. (aika muuttunut) keskustan srk-kodilla, Lea Pyyhtiä puhuu Mooseksen kirjoista. • Klan Sitoutumattomat Eläkeläiset Bocciaa pelataan ke 31.1. Siksi Viivi oli nyt sivussa Iidan (Pöllänen) ja Iinan (Andrikopoulou) tavoin. Naistenkerho Gogonaiset nuorisotila Sentterissä pe 26.1. Kokenut keskitorjuja on vastannut joukkueen pelinrakentelusta jo muutaman viikon ajan. Pe 2.2. 040 515 9290, mennään kimppakyydein. pelataan bocciaa Suoraman Työväentalolla. – Olen välttänyt kaikki pöpöt tähän mennessä. Se on Joen oma ennätys ja rikkoo monia muitakin ennätyksiä. Se harmitti, kun vastaanotossa tuli aika paljon miinusta. – Neea oli hyökkäyspuolella vahva suunnannäyttäjä. Rivi-ilmoitus käteisellä 22 € laskutettuna 27 € Paikallislehdellä tavoitat parhaiten Kangasala saa kiittää Neea-Maria Jokea lauantaisesta voitosta. klo 15–17. SUOMEN CUP on Kangasalan toinen päätavoite liigan ohella. klo 11 Rokkapäivä Kuohenmaan koululla, Rissanrannantie 12, ennakkoilm. klo 12. tiedot kotisivuilta. To 1.2. ti 30.1. PERTTI FLINCK
0400 331 162 / 050 590 9304 kangasalanlepokoti.fi KANGASALAN PIRTTI Tapulintie 6 Hyvät juhlaja kokoustilat P. 03 4102 3074 Ajanvaraus parturikampaamodiva.fi Nattari, Junatie 2 Kaukajärvi, Juvank. Aakkulantie 42, Kangasala P. 03 357 5280 keskus@pirkanmaanlaatuisannointi.fi KIINTEISTÖnVÄLITYS ASUNTOKAUPPAA KANGASALLA YLI 40v KOKEMUKSELLA Ristimäentie 9, 36270 Kangasala, Puh. – Nykyajan vitsaus on stressi. Eikä se oikeasti rentouta, Solin pohtii. Osa Solinin asiakkaista ovat olleet niin tyytyväisiä hoitoon, että ovat itsekin kouluttautuneet hoitajiksi. Yli 30v kokemuksella! LAKISÄÄTEISET NUOHOUKSET PIRKANMAAN ALUEELLA • ilmastointikanavien puhdistukset ja valvonta • hormien korjaukset ja tarkistukset • ym. Tyypillinen asiakas Solinilla on työssä käyvä nainen. 010 254 6800 (ma-pe 10-16) opkoti.pirkanmaa@op.fi • op-koti.fi OP Koti tuntee Kangasalan. 03 356 2007 mape 9-17 www.pesukaksikko.. Solinin mukaan työ sen sijaan antaa paljon. Kun saan ihmiselle pienenkin hyvän fiiliksen, olen ihan maalissa, Solin sanoo. Monella ei ole ketään, joka koskisi, Solin sanoo. Työuupumukseen hän haki apua hoidosta, josta harva tietää. 03 379 0333 AUTOHUOLTO arkisin 8-17, la 9-14 | P. 03 377 1140 AUTOTARVIKE KANGASALAN arkisin 8-16, la sulj. 0400 854 860 KIVITIKKA • dieselja bensakäyttöisten moottorien korjaukset • autojen ruostekorjaukset • katsastusremontit • moottorisahojen, ruohonleikkurien ym. Muutama ylivilkas lapsikin on saanut Auvo-hoidosta apua. vastaavat työt Ammattitaito ista palvelua 40 vuoden kokemuksell a! Parasta palvelua paikallisilta www.moisionrakennuspalvelu.. Elämä vaatii liikaa ja iltaisin katsotaan televisioita tai käytetään puhelinta. Brain Relief -hoitaja painelee, sivelee ja hipsuttaa päätä, kasvoja, niskaa, jalkoja ja käsiä. Työelämän vaativuus ja kova tahti sai Solinin väsähtämään vuonna 2019. 0400 488 189 www.satujalat.fi KAUNEUSJA TERVEYSPALVELUT HELIN POLI Jalkojenhoito Kotija laitoskäynnit Perushoitajan palvelut Ellintie 2 Palvelut ajanvarauksella 0400 426 416 www.helinpoli.fi Jalkojenhoitaja, lähihoitaja KAUNIS FIILIS HOITOLA, MARLENE PÖLLÄNEN Ellintie 2, Kangasala Myös hoivakotikäynnit. – Mutta hyvin harva tästä tietää. Eikä se oikeasti rentouta. 040 9381 400 www.kantam.fi KAUNEUSJA TERVEYSPALVELUT KS Tähtää tulokseen Edunvalvontavaltuutukset Testamentit Perukirjat, perinnönjaot Kauppakirjat, lahjakirjat ym asiakirjat Edullisesti, toimistollani tai asiakkaan luona! Kysy lisää! p. Johanna Solin auttaa stressinhallinnassa kosketuksella ja musiikilla.. 040 7286962 sanna@sannaslife.fi www.sannaslife.fi Sanna Hämäläinen yrittäjä, kaupanvahvistaja Sanna's Life Oy Lomakodinkuja 1 36600 Pälkäne Käytä kotikaupunkisi palveluita ISÄNNÖINTITOIMISTOT Aidosti paikallista palvelua lähellä asiakasta. Yli 30v kokemuksella! LAKISÄÄTEISET NUOHOUKSET PIRKANMAAN ALUEELLA • ilmastointikanavien puhdistukset, ilmamäärien mittaukset ja säätö sekä valvontatyöt • hormien tarkastukset • ym. – Nykyään ihmiset ovat niin kosketusvajeessa ja tarvitsevat turvallista kosketusta. – On rikkautta tavata niin paljon ihania ihmisiä työn kautta. – Paljon kuulee myös, että rentoutumista lähdetään suorittamaan. 0500 478 996 www.ahjarvelaiset.fi KAUNEUSJA TERVEYSPALVELUT SATUJALAT JALKOJENHOITOA, TUKISUKKIEN MITTAUSJA TILAUSPALVELU, lymfaterapiaa Kuohu, Kangasalan uimahalli P. TÄYDEN PALVELUN PESULA PESULAX OY Pesemme kaikki kodintekstiilit, puvut, hääpuvut, matot, työvaatteet ym. Kun olet myymässä, ostamassa tai vuokraamassa asuntoa, 50 OP Kodin asiantuntijaa palvelee sinua paikallisesti. Vuokraamme myös pöytäliinat juhliisi. Hoidossa käytetään akupunktiostakin tuttuja pisteitä, mutta kosketus on hyvin lempeää ja pehmeää. Auvo-hoito on Hyvinvointia käsillä käytännössä sama asia, mutta siinä otteita on puolet vähemmän. Lisäksi toiveena oli, että siihen liittyisi musiikki. Kangasalan Sanomat Keskiviikko 24.1.2024 22 AUTOILU • Tuulilasien vaihdot ja korjaukset • Muovihitsaukset: puskurit ym. 040 595 6227 • www.saneerausmestarit.com • Sähköasennukset • Sähköremontit • LED-valaistus p. 041 318 5454 lukijoistamme omistaa auton (Kmt 2023) 90 % Lukijoistamme asuu omakoti-/pari-/rivitai erillistalossa. huollot ELÄIMET Mäntytie 12, RUUTANA . 050 414 0040 SOITA 050 414 0040 juha.salovaara@asuntopiste.fi www.asuntopiste.fi Soita ilmoituksesi Yero 040 707 8163 Raija 040 705 7269 OP Koti Pirkanmaa Oy LKV p. 045 165 0322 info@kangasalannuorisoseura.fi ME PALVELEMME JUHLAJA KOKOUSTILAT 40 hengen juhlapaikka erilaisiin tilaisuuksiin AHJÄRVELÄISTEN TALO Vesijärven rannalla, Vesijärventie 13, Kangasala P. Asiakkaita on ollut mukavasti, mutta Solin toivoo, että Brain Relief tavoittaisi ihmisiä enemmän. 62 % (Kmt 2023) Pääasioista ei Pääasioista ei kannata tinkiä! kannata tinkiä! Kysy vapaita aikoja puh. vastaavat työt T:MI JURI LEHTINEN 0400 713 922 juri.lehtinen@kolumbus.. 044 276 7111 Mika Vesanto Tmi ------HOMMA TOIMII ------Kalliontie 35, halli 2, 36100 Kangasala • autojen ruostekorjaukset, katsastusremontit ja huollot • moottorisahojen, ruohonleikkurien ym. 03 225 5153 ParturiKampaamo LAKIASIAT AUTOILU Lukijoistamme on kiinnostunut rakentamisesta ja remontoinnista 39 % (Kmt 2023) Elämä vaatii liikaa ja iltaisin katsotaan televisioita tai käytetään puhelinta. 03 3141 3900 PUUNKAADOT • Polttopuut, polttopuiden teko • Hakkuut, tontit ja pihapuut • Metsänhoitopalvelut • Polttopuut, polttopuiden teko • Hakkuut, tontit ja pihapuut • Metsänhoitopalvelut ILOMÄEN PUUKAUPPA KY 0400 413 331 KAIKKI RAKENNUSALAN TYÖT UUDIS& SANEERAUSKOHTEET P. Miesasiakkaita Solinilla on käynyt vain yksi. Palvelut ajanvarauksella: 040 835 7375 sekä booksalon.fi/ kaunis-fiilis-hoitola-marlene-pollanen Pyydä isännöintitarjous! Kuohuntie 2, Kangasala www.isannointioy.fi puh. Brain Relief -hoito voi tuntua monelle turvallisemmalta kuin esimerkiksi hieronta, jossa ollaan usein ilman vaatteita. Muista myös edullinen kuljetuspalvelumme!!! Vihiojantie 20, Nekala, Tampere p. Hän tarjoaa 50-minuuttisia Brain Relief -hoitoja sekä 25 minuutin mittaisia Auvo-hoitoja kotonaan Kangasalla sekä vuokratilassa Tampereella. BRAIN RELIEF on Suomessa kehitetty syvärentouttava hoitomenetelmä, jossa hoitajan painelut ja silittelyt aktivoivat kehon omia mielihyvähormoneja sekä rauhoittavat hermostoa. Urheilutie 2-4, 36200 Kangasala P. Se oli ihan parasta, naurahtaa Solin. vastaavat työt T:MI JURI LEHTINEN 0400 713 922 juri.lehtinen@kolumbus.. vastaavat työt T:MI JURI LEHTINEN 0400 713 922 juri.lehtinen@kolumbus.. – Tässä saa olla vaatteet päällä ja turvassa peiton alla. Yrittäjä Johanna Solin tekee mielellään käsillään, muutenkin kuin työssään. 050 360 6401 KANGASALAN LEPOKOTI Ruutanantie 26 kokousja juhlatilat sauna ja takkahuone p. Ajattelin, että jos jokin ottaa minulta enemmän kuin antaa, tekisin muutoksen, Solin kertoo. Ota meihin yhteyttä! ILMASTOINTIHUOLLOT/ NUOHOUKSET • ilmastointikanavien puhdistukset ja valvonta • hormien korjaukset ja tarkistukset • ym. – Silloin tajusin elämän rajallisuuden. | P. Moision Rakennuspalvelu • Muutosja laajennusrakentaminen • Autotallit ja katokset 0400 634 511 • Julkisivuverhoukset • Pihla-ikkunat ja ovet Lentolantie 24, Kangasala 03 2772 555 Koneet vuokraa JUHLAJA KOKOUSTILAT ELLIN SALI Ellintie 2, Kangasala Tilaa 20-150 hengelle Pitopalvelu Irma Mäkimaa P. Hoidon aikana saa vaan olla, tekemättä mitään. Yli 30v kokemuksella! LAKISÄÄTEISET NUOHOUKSET PIRKANMAAN ALUEELLA • ilmastointikanavien puhdistukset ja valvonta • hormien korjaukset ja tarkistukset • ym. 10, puh. Solinille kokemus oli niin vaikuttava, että hän oli alan koulutuksessa Tampereella jo seuraavana vuonna. Lähihoitajana työskennellyt Solin sairastui vuonna 2010 rintasyöpään. 03 377 4862 varatuomari Arto Mäkihannu 0400 630 683, arto@makihannu.fi Santeri Mäkihannu 040 757 9366, santeri@makihannu.fi www.makihannu.fi LAKIASIAT RAKENTAMINEN JA REMONTOINTI PESULAPALVELUT PESU KAKSIKKO OY Osuusmyllynkatu 5, Messukylä P. Valitettavasti monen muun yrittäjän tavoin, Solin joutui pistämään yrityksensä taka-alalle koronan ajaksi. Otteissa ja paineluissa yhdistyy aasialaisia ja suomalaisia painallusja hierontatekniikoita. Päätin tehdä vain juttuja, jotka tuntuvat minusta hyvältä. – Lapsi totesi lähtiessään, että sinä olit 10/10. 03 3772 500 päivystys 24/7 0400 411 008 www.kayttolukko.fi Turvallisuuden avaintekijä Merkillisen hyvää palvelua Kangasalantie 921, katsastusaseman vieressä arkisin 8-17, la 9-14 | P. JOHANNA SOLIN ARJESSA MUKANA Sanni Sarin, teksti & kuva Kangasalalainen yrittäjä Johanna Solin oli haaveillut, että voisi tukea ihmisten hyvinvointia työskentelemällä käsillään. NYT SOLIN on lopettanut vakituisen päivätyön ja keskittyy TunneKosketus -nimellä kulkevaan yritykseensä. 0400 455 502 Myös kotikäyntejä! www.elainlaakariasematroppi.fi WWW.LILLVET.FI Kuohunharjuntie 31, 36200 Kangasala 010 5011 873 ME PALVELEMME Paikalliset palvelun tarjoajat palveluksessasi! PALVELEMME 24 h www.lukkopalvelu.com oy 0400 877 611 Ota yhteyttä ja pyydä tarjous. Lempeä kosketus tapahtuu synkronoidusti musiikin kanssa, eikä hoidon aikana puhuta. 03 356 1009 Tampere, Asematunneli, puh. huollot Kalliontie 35, halli 2, 36100 Kangasala Puh. – Käsittämättömän hieno konsepti, Solin innostuu. LUKKOLIIKKEET Tule käymään myymälässä Ellintie 4, 36200 Kangasala Puh. Hoitohuoneen seinällä roikkuva makrameteos on Solinin käsialaa. Brain Relief -hoitajaksi onkin helppo ryhtyä, koska siinä työvälineenä ovat omat kädet. Riittää, että investoi hierontapöytään ja kaiuttimeen. 03 3773 177 RENGASMYYNTI VIEMÄRIHUOLLOT Delete_palveluhakemisto_82x30_c.indd 1 27.11.2018 13.36.51 Lakiasiaintoimisto MÄKIHANNU OY Toivontie 2, 36200 Kangasala P
Urheilutie 2-4, 36200 Kangasala P. 0400 854 860 KIVITIKKA • dieselja bensakäyttöisten moottorien korjaukset • autojen ruostekorjaukset • katsastusremontit • moottorisahojen, ruohonleikkurien ym. 0400 331 162 / 050 590 9304 kangasalanlepokoti.fi KANGASALAN PIRTTI Tapulintie 6 Hyvät juhlaja kokoustilat P. 040 7286962 sanna@sannaslife.fi www.sannaslife.fi Sanna Hämäläinen yrittäjä, kaupanvahvistaja Sanna's Life Oy Lomakodinkuja 1 36600 Pälkäne Käytä kotikaupunkisi palveluita ISÄNNÖINTITOIMISTOT Aidosti paikallista palvelua lähellä asiakasta. Moision Rakennuspalvelu • Muutosja laajennusrakentaminen • Autotallit ja katokset 0400 634 511 • Julkisivuverhoukset • Pihla-ikkunat ja ovet Lentolantie 24, Kangasala 03 2772 555 Koneet vuokraa JUHLAJA KOKOUSTILAT ELLIN SALI Ellintie 2, Kangasala Tilaa 20-150 hengelle Pitopalvelu Irma Mäkimaa P. 050 360 6401 KANGASALAN LEPOKOTI Ruutanantie 26 kokousja juhlatilat sauna ja takkahuone p. 03 225 5153 ParturiKampaamo LAKIASIAT AUTOILU Lukijoistamme on kiinnostunut rakentamisesta ja remontoinnista 39 % (Kmt 2023). 03 377 1140 AUTOTARVIKE KANGASALAN arkisin 8-16, la sulj. vastaavat työt T:MI JURI LEHTINEN 0400 713 922 juri.lehtinen@kolumbus.. Yli 30v kokemuksella! LAKISÄÄTEISET NUOHOUKSET PIRKANMAAN ALUEELLA • ilmastointikanavien puhdistukset ja valvonta • hormien korjaukset ja tarkistukset • ym. | P. 045 165 0322 info@kangasalannuorisoseura.fi ME PALVELEMME JUHLAJA KOKOUSTILAT 40 hengen juhlapaikka erilaisiin tilaisuuksiin AHJÄRVELÄISTEN TALO Vesijärven rannalla, Vesijärventie 13, Kangasala P. 041 318 5454 lukijoistamme omistaa auton (Kmt 2023) 90 % Lukijoistamme asuu omakoti-/pari-/rivitai erillistalossa. 040 595 6227 • www.saneerausmestarit.com • Sähköasennukset • Sähköremontit • LED-valaistus p. 62 % (Kmt 2023) Pääasioista ei Pääasioista ei kannata tinkiä! kannata tinkiä! Kysy vapaita aikoja puh. Muista myös edullinen kuljetuspalvelumme!!! Vihiojantie 20, Nekala, Tampere p. Ota meihin yhteyttä! ILMASTOINTIHUOLLOT/ NUOHOUKSET • ilmastointikanavien puhdistukset ja valvonta • hormien korjaukset ja tarkistukset • ym. 040 9381 400 www.kantam.fi KAUNEUSJA TERVEYSPALVELUT KS Tähtää tulokseen Edunvalvontavaltuutukset Testamentit Perukirjat, perinnönjaot Kauppakirjat, lahjakirjat ym asiakirjat Edullisesti, toimistollani tai asiakkaan luona! Kysy lisää! p. TÄYDEN PALVELUN PESULA PESULAX OY Pesemme kaikki kodintekstiilit, puvut, hääpuvut, matot, työvaatteet ym. 03 3772 500 päivystys 24/7 0400 411 008 www.kayttolukko.fi Turvallisuuden avaintekijä Merkillisen hyvää palvelua Kangasalantie 921, katsastusaseman vieressä arkisin 8-17, la 9-14 | P. Yli 30v kokemuksella! LAKISÄÄTEISET NUOHOUKSET PIRKANMAAN ALUEELLA • ilmastointikanavien puhdistukset ja valvonta • hormien korjaukset ja tarkistukset • ym. 044 276 7111 Mika Vesanto Tmi ------HOMMA TOIMII ------Kalliontie 35, halli 2, 36100 Kangasala • autojen ruostekorjaukset, katsastusremontit ja huollot • moottorisahojen, ruohonleikkurien ym. 0400 488 189 www.satujalat.fi KAUNEUSJA TERVEYSPALVELUT HELIN POLI Jalkojenhoito Kotija laitoskäynnit Perushoitajan palvelut Ellintie 2 Palvelut ajanvarauksella 0400 426 416 www.helinpoli.fi Jalkojenhoitaja, lähihoitaja KAUNIS FIILIS HOITOLA, MARLENE PÖLLÄNEN Ellintie 2, Kangasala Myös hoivakotikäynnit. Palvelut ajanvarauksella: 040 835 7375 sekä booksalon.fi/ kaunis-fiilis-hoitola-marlene-pollanen Pyydä isännöintitarjous! Kuohuntie 2, Kangasala www.isannointioy.fi puh. 03 3141 3900 PUUNKAADOT • Polttopuut, polttopuiden teko • Hakkuut, tontit ja pihapuut • Metsänhoitopalvelut • Polttopuut, polttopuiden teko • Hakkuut, tontit ja pihapuut • Metsänhoitopalvelut ILOMÄEN PUUKAUPPA KY 0400 413 331 KAIKKI RAKENNUSALAN TYÖT UUDIS& SANEERAUSKOHTEET P. 03 379 0333 AUTOHUOLTO arkisin 8-17, la 9-14 | P. 10, puh. 03 357 5280 keskus@pirkanmaanlaatuisannointi.fi KIINTEISTÖnVÄLITYS ASUNTOKAUPPAA KANGASALLA YLI 40v KOKEMUKSELLA Ristimäentie 9, 36270 Kangasala, Puh. 0400 455 502 Myös kotikäyntejä! www.elainlaakariasematroppi.fi WWW.LILLVET.FI Kuohunharjuntie 31, 36200 Kangasala 010 5011 873 ME PALVELEMME Paikalliset palvelun tarjoajat palveluksessasi! PALVELEMME 24 h www.lukkopalvelu.com oy 0400 877 611 Ota yhteyttä ja pyydä tarjous. 050 414 0040 SOITA 050 414 0040 juha.salovaara@asuntopiste.fi www.asuntopiste.fi Soita ilmoituksesi Yero 040 707 8163 Raija 040 705 7269 OP Koti Pirkanmaa Oy LKV p. 0500 478 996 www.ahjarvelaiset.fi KAUNEUSJA TERVEYSPALVELUT SATUJALAT JALKOJENHOITOA, TUKISUKKIEN MITTAUSJA TILAUSPALVELU, lymfaterapiaa Kuohu, Kangasalan uimahalli P. Aakkulantie 42, Kangasala P. Yli 30v kokemuksella! LAKISÄÄTEISET NUOHOUKSET PIRKANMAAN ALUEELLA • ilmastointikanavien puhdistukset, ilmamäärien mittaukset ja säätö sekä valvontatyöt • hormien tarkastukset • ym. 010 254 6800 (ma-pe 10-16) opkoti.pirkanmaa@op.fi • op-koti.fi OP Koti tuntee Kangasalan. huollot Kalliontie 35, halli 2, 36100 Kangasala Puh. 03 4102 3074 Ajanvaraus parturikampaamodiva.fi Nattari, Junatie 2 Kaukajärvi, Juvank. LUKKOLIIKKEET Tule käymään myymälässä Ellintie 4, 36200 Kangasala Puh. Kun olet myymässä, ostamassa tai vuokraamassa asuntoa, 50 OP Kodin asiantuntijaa palvelee sinua paikallisesti. vastaavat työt Ammattitaito ista palvelua 40 vuoden kokemuksell a! Parasta palvelua paikallisilta www.moisionrakennuspalvelu.. vastaavat työt T:MI JURI LEHTINEN 0400 713 922 juri.lehtinen@kolumbus.. 03 356 2007 mape 9-17 www.pesukaksikko.. Keskiviikko 24.1.2024 23 Kangasalan Sanomat AUTOILU • Tuulilasien vaihdot ja korjaukset • Muovihitsaukset: puskurit ym. vastaavat työt T:MI JURI LEHTINEN 0400 713 922 juri.lehtinen@kolumbus.. 03 3773 177 RENGASMYYNTI VIEMÄRIHUOLLOT Delete_palveluhakemisto_82x30_c.indd 1 27.11.2018 13.36.51 Lakiasiaintoimisto MÄKIHANNU OY Toivontie 2, 36200 Kangasala P. Vuokraamme myös pöytäliinat juhliisi. 03 356 1009 Tampere, Asematunneli, puh. huollot ELÄIMET Mäntytie 12, RUUTANA . 03 377 4862 varatuomari Arto Mäkihannu 0400 630 683, arto@makihannu.fi Santeri Mäkihannu 040 757 9366, santeri@makihannu.fi www.makihannu.fi LAKIASIAT RAKENTAMINEN JA REMONTOINTI PESULAPALVELUT PESU KAKSIKKO OY Osuusmyllynkatu 5, Messukylä P
5) Muistatko, mikä on viimeisin asia, minkä unohdit. 12) Mikä on parasta puuhaa pakkaspäivänä. Kaikki tarjoukset eivät ole voimassa verkkokaupassa. 3) Mitä olet viimeksi oivaltanut. asusteista asusteista!! . Ei se minulle mikään maailmaa mullistava asia ole, mutta lähden siihen mukaan. Ei jälleenmyyjille. 2) Äänestätkö ennakkoon vai vaalipäivänä. Meillä oli kynttiläfirma. Olen menossa ensimmäistä kertaa äänestämään. vaatteista! vaatteista! . – En ole ikinä ollut laskettelemassa ja tuskin menenkään. Ehkä perustaisimme toisella yrittämällä kissakahvilan. Kangasalan Sanomat Keskiviikko 24.1.2024 24 TEKSTIILIALEN LOPPURYSÄYS! LISÄALENNUS LISÄALENNUS ?. 6) Uskotko kohtaloon. – Se on minulle uusi juttu. – Varmaan vaalipäivänä äänestän. – Unohdin syödä rautalääkkeeni. 11) Pelaatko lautatai videopelejä. Säästöpakkaus Säästöpakkaus MÖLLER TUPLA MÖLLER TUPLA 150kaps | 135g 150kaps | 135g (12,95) 10 10 95 95 Säästä 15% Säästä 15% 81,11/kg 81,11/kg Primo Bello Primo Bello KISSANKISSANHIEKKA HIEKKA 10L 10L (16,95) 11 11 80 80 Säästä 30% Säästä 30% 1,18/L 1,18/L (8,95) 30pv. 4) Onko sinulla hyvä muisti. . Vielä ei ole tullut vastaan hetkiä, jonka olisin ajatellut olevan kohtaloa. 8) Tiedätkö, mistä se tulee. Tusina kysymyksiä Jos Maria Lebedeva ryhtyisi yrittäjäksi, hän perustaisi ystäviensä kanssa kissakahvilan. Tykkään Trivial Pursuitista. Se on kivaa silloin, kun tietää jotain. – Lautapelejä pelaan. – Arja. Joulukuussa olimme ystävien kanssa ja oli kivaa.. Valikoima vaihtelee myymälöittäin. – Oivalsin, että rauta-arvoni ovat huonot ja minun pitää syödä rautaa purkista. kengistä! kengistä! --40 40 %% Jo ennestään alennetuista Jo ennestään alennetuista pukeutumisen tekstiileistä pukeutumisen tekstiileistä Alennetut tuotteet on Alennetut tuotteet on merkitty punaisilla merkitty punaisilla hintalapuilla hintalapuilla Kuvituskuva: Kuvituskuva: AdobeStock AdobeStock Tarjoukset voimassa 24.-30.1.2024 tai niin kauan kuin tuotteita riittää. – Vanhempani ovat varmaan tänne muutettuaan googlanneet, että mitkä ovat yleisimpiä suomalaisia nimiä. alin hinta 6,95 Soft embo Soft embo WC-PAPERI WC-PAPERI 16rll 16rll 66 95 95 0,43/rll (2,95-3,95) Varta tai Maxell Varta tai Maxell KUULOKOJEPARISTOT KUULOKOJEPARISTOT 13 tai 312 13 tai 312 22 50 50 Säästä jopa 36% Säästä jopa 36% (2,69) 11 49 49 Säästä 44% Säästä 44% 7,45/kg ER Ä! Minttukrokantti Minttukrokantti SUKLAALEVY SUKLAALEVY 200g 200g (3,59) 22 49 49 Säästä 30% Säästä 30% 16,60 /kg Bones Original Bones Original PURUTIKKU M PURUTIKKU M 150g | 10kpl 150g | 10kpl LEMON LEMON 1L 1L (2,19) 11 29 29 Säästä 41% Säästä 41% (5,95) 22 95 95 Säästä 50% Säästä 50% 0,20 /kpl ER Ä! PYYKINPESUPYYKINPESUKAPSELI KAPSELI 15kpl 15kpl (4,95) 30pv. – Parhaiden kavereideni kanssa, koska yritimme jo kerran. – Ei ole! Unohdan ihan kaikkea ja tyhmiäkin juttuja. 10) Aiotko käydä tänä talvena laskettelemassa. 7) Mikä on toinen nimesi. Oikeudet muutoksiin pidätetään. – Uskon. alin hinta 3,95 3, 3,-0,42/rll Puuteriton Puuteriton VINYYLIKÄSINE VINYYLIKÄSINE 100 kpl/pkt 100 kpl/pkt Koot: S-L Koot: S-L 7, 7,-Kasari 1,4L 10, 10,-Kattila 2,9L ERÄ ! Chez Apetit Chez Apetit TERÄSKATTILOITA TERÄSKATTILOITA Tasarahalla! (9,95) (13,90) Alasenkuja 1, Suorama, KANGASALA ARK 9-20 LA 9-18 SU 11-17 Suomalainen perheyritys vuodesta 1979 loytotex.fi Maria Lebedeva viihtyy pulkkamäessä pakkaspäivänä Sanni Sarin 1) Mitä äänestäminen sinulle merkitsee. 9) Kenen kanssa perustaisit yrityksen, jos perustaisit. . Koen sen velvollisuudeksi. Onpahan vielä harkinta-aikaa. Ehkä niitä on vielä tulossa. – Pulkkamäki on parasta