Sisällä mökissä ruoka
puolestaan tehdään puuhellalla.
Leppäset viihtyvät Palosaaressa
Sivu 5
Sivu 22
Meneillään poikkeuksellinen lintukevät
ST
A 1918
Sivu 29
6
430037 672583
Irtonumero 2 e
Mökki on edelleen mieluisa perintö
95
TISIA
Sivu 12
UU
Harava huhuilee jo mökiltä
Sivu 4
VUO DE
Passin voi noutaa jatkossa R-kioskilta
IKALLIS
PA. 03 4584 0180
www.aitosp.fi
Osoitelähde: Väestötietojärjestelmä, Väestörekisterikeskus, PL 123, 00531 Helsinki
PERJANTAINA 26.4.2013
NUMERO 31
EIJA KOIVU
95. Kyläläiset kutsuivat tekemääni betonikannakkeista perustusta riippuperustaksi. Lastenkirjan lisäksi luvassa on
erilaisia puuhakirjoja, kuten
pian ilmestyvä Hassut hamot.
JII ROIKONEN
Keskellä
luontoa
MIKA SÄPYSKÄ
. VUOSIKERTA
Lisää
reuhattavaa
Kirkkojärven rantaa myötäilevä uusi kevytväylä on tutustumisen arvoinen. Tuntuu kuin
olisi kauempanakin keskustan
hälystä. Sen raudoituksessa on käytetty samaa tekniikkaa kuin kerrostalon väliseinissä, Reima Leppänen kertoilee.
Mökin kuistin pihakeittiötä käytetään kesällä ruoan valmistuksessa. Annas olla, kun metsä
vielä alkaa vihertää.
Tuula Kallioniemen Reuhurinne-kirjoja julkaistaan useita kevään ja kesän aikana. KYSY
S
U
O
J
R STA
A
T
S
U
T ÖPANKI
E
L
L
A
T
ÄST
Ä
AITO S
KANGASALA, puh
Rainbow-tuotekassin
+ kaikille liittyjille etukuponkivihko!
Liittyä voit
jo 20 ?
osaosuusmaksulla!
Liittymisetu voimassa
30.4.2013 asti.
Asiakasomistajaksi liityttäessä maksetaan Pirkanmaan Osuuskaupan osuusmaksu 100 ?. laitoskäyntejä.
(norm. 74,90 (8,32/l)
NYT ?15 %
S-ETUKORTILLA
(7,07/l) +sävytys
Tikkurila
Lassen
Punamaali 10 l
jo edullisista
hinnoista
värisuunnittelija
omaalien
Tarja Tarima neuvoo ulk
asalan
ng
ja värien valinnassa Ka
5
?1
10
Prismassa la 27.4. 03 379 1917
KESÄ Ä ODOTELLESSA!
Pirkan Matka-Team Oy
puh. 010 3210 470
Arkisin klo 10-18, la 10-14 tai sop. 040 528 3030
Palvelemme: KESÄAIKANA (3.5. 040 412 0782.
Katajatie 65 as 28, Kangasala
www.facebook.com/johannanputiikki
p. 87,90 (9,77/l)
74,72
(8,30/l) +sävytys
PI RK AN M AA
S-ETUKORTILLA
?
1
5%
EN M AI JA
12 34 56
N OK 11 30
Tikkurila
valtti Color 9 l
Norm. 010 767 0366
AVOINNA MA?PE 8?21, LA 8?18, SU 12?18
PRISMA KANGASALA Mäkirinteentie 10, p. 050 518 5017
P. 120 ?)
Vappulounas 1.5
Äitienpäivälounas 12.5
ST
arkisin 10-18 lauantait 10-15
Kuohunharjuntie 1 Kangasala
050 376 5848
Toppeja, T-paitoja, leggingsejä, alusasuja, ym.
95
PAIKALLISUUTISIA
IRTONUMEROINA
TEHTAANMYYMÄLÄ
Lentolankuja 7,
Suorama, Kangasala
Avoinna ma-pe 9-15.30
Kevättarjous!
Kesällä Petäykseen!
IKALLIS
PA
Juu
etto
Gep ?
Muistathan Äitienpäivän!
Tervetuloa ostoksille!
Juhlalounaat 35 ?/hlö
Annukka Lintulahti, p. 0500 626 608
03 3761 394
GEPETTO
Laadukkaat kuivaruuat ja raakalihat Tarvikkeet Neuvonta
Tällä mainoksella 10% alennus ostoksistasi 30.4.2013 asti.
( 1 mainos/asiakas)
Sinä ja lemmikkisi olette meille
tärkeitä!
Pieni ja
pippurinen
perheyritys
Kevätuutuuksia!
KASVO- JA
JALKAHOITO
Risteile & majoitu
Golf-viikonloppu
Juhannuspaketti
KOKOUS- JA VAPAA-AJANKESKUS Petäyksentie 35
14620 Tyrväntö
puh. mukaan.
Paketti-, matkailu-, asunto-,
muutto- ja henkilöautot,
turisti- ja pikkubussit.
H Y VÄ N O L O N
#
Kotikoirien turkit kesäkuntoon! Ja kynnet lyhyiksi!
Jos auto puuttuu, tuomme tavarat kotiovelle!
Tervetuloa!
25?
Muulloin
ajanvarauksella
p. alkaen)
KESÄKAUDEN
AVAJAISET
PE 3.5.
KESÄN UUTUUTENA JÄÄTELÖKIOSKI
www.kaivannonkeidas.fi
Lahdentie 1779, Kaivanto. kaikki
suomalaisilta kädentaitajilta.
Lisää
www.toptassut.fi
Ellintie 6, Kangasala. kangasalawiki.fi
PIRKANMAAN OSUUSKAUPPA - 158423 (284 , 205 )
AsiAkAsomistAjAPäivät
keskiviikosta sunnuntaihin 24.?28.4.
RAtkAisEvAN EDULLiNEN
89
2345 67
18 7001
4 318
prisma.fi
43
M EI KÄ LÄ IN
s-Etukortilla jopa
Tikkurila
vinha 9 l
Norm. 27,90 (2,79/l)
23,72
(2,37/l) +sävytys
SA PE JA LA!
NGASALAN PRISMAS
ASIANTUNTIJOITA KA 10?18, Pohjoisen Kantaperunan
Schwartzkopf pe klo y Kesäpihalla la klo 9?15
siemenperunaesittel
Lisätietoja www.pirkanmaanosuuskauppa.fi
Liity nyt asiakasomistajaksi!
Saat 20 . 045 1222 999, Linja-autoasema 2 krs. Kangasala
Palvelemme arkisin aamusta iltaan, lauantait sop. 03 673 301
PETÄYS RESORT
Hoidot voi ottaa myös erikseen.
Muista myös lahjakortit.
info@petaysresort.fi
www.petaysresort.fi
k
! iva
100 ?
Ulla Elina
A 1918
Kangasalan Kirjakauppa
K-Supermarket Kangasala
Kyläkauppa K-Extra Pohja
Prisma Kangasala
R-Kioski Kangasala
R-Kioski Suorama
S-Market Kangasala
www.lehtiluukku.fi
www.kangasalansanomat.fi
Hiusmesta
palvelee!
Tarjoamme HETI VAPAITA
-AIKOJA ja ILTA-AIKOJA
parturi-kampaamoon!
Teemme jälleen yritys-,
vanhainkoti- ym. 89,90 (9,99/l) NYT ?15 %
76,42
(8,49/l) +sävytys
Tikkurila
Pikateho 9 l
Norm. ovh. 044 306 5769 . ja 10.5. (03) 377 0940
Keskusaukio 2, Kangasala
Aukioloajat: ma?pe 10?17, la 10-13
www.kangasalankemikalio.fi
Kortteja - koruja - laukkuja
pannunalusia - tyynyliinoja
nukkekotikalusteita... (03) 377 3667, Kangasalantie 1123
#
20?
L?absolu Créme de
Brillance peittävä
HUULIKIILTO
Lue lisää
kangasalawikistä
-sivuiltani!
tai
Soita ja kysy tarjous!
Tsekkaa lisää: www.hiusmesta.com
Puh. 36,-)
POHTIOLAMPI KAIKILLA HERKUILLA
3
KANGASALAN SANOMAT. ovh. Bonus alkaa kertyä 50 euron kuukausiostoilla.
Asiakasomistajaksi liityttäessä annettavat tiedot tallennetaan S-ryhmän asiakasomistaja- ja asiakasrekisteriin. arvosta etuseteleitä
tai 20 . klo 11-17
KAHVILA
RAVINTOLA
JOHANNAN PUTIIKISSA
Kauniina kevääseen!
(s. Lisätietoa asiakasomistajuudesta saa osoitteesta: www.pirkanmaanosuuskauppa.fi tai puhelimitse asiakasomistajapalvelusta 010 767 0011, ma?pe klo 8?16, (0,0835 ?/puhelu + 0,1209 ?/min).
PARTURI-KAMPAAMO
p. PERJANTAINA 26.4.2013
Vapaa pääsy, tervetuloa!
KAHVISTA KALAAN KAIKKEA!
www.kalapaikka.com, p. P. klo
normaalihintaisista
käyttötavaratuotteista
63,67
Norm. 010 767 0300
puhelun hinta 0,0835 ?/puhelu + 0,1209 ?/min
TISIA
Soramontuntie 4
Anu
?
AUTOVUOKRAAMO
Laaja malli- ja
kokovalikoima,
myös erikoismallisto. klo 10-15
Hiussalonki
ma-pe klo 9.00-21.00, la-su 11.00-21.00.
Nääksää autostas
muuten ulos?
AVOIMET OVET
Leikkaukset, värit, kiharat,
ripset & kulmat,
kampaukset, meikit!
(s. Tervetuloa!
UU
AUTOJEN KÄSINPESULA
ALUSASUT
HUULET
Color Fever Gloss
HUULIKIILTO
VUO DE
PESUPOKSI
Laadukkaat Evelace-
Teitä palvelevat Anu ja Piia
ELÄINTARVIKELIIKE
Leikkaa talteen
26.4., 3.5. 29,-)
la-su klo 11-17
ja vappupäivänä 1.5. Sen voi maksaa kerralla kokonaan tai liityttäessä 20 ?, jolloin loppuosa maksetaan kertyvällä Bonuksella 24 kk kuluessa. jalkojen hoidon AT, SKY-kosmetologi
Liisantie 2, Korpolan talo, Kangasala, hoitola katutasossa . Puh. mukaan.
JALKA- JA KAUNEUSHOITOLA
Ulla Kauhanen p
Etenkin ruokaravintolan kohdalla
tämä on melko luotaantyöntävä näky.
Savustettu pizza & ölppä
Haloo, missä mennään. Näitä tietoja
ja taitoja tarvitaan, sillä kulttuuritalon käyttäjiksi eivät
riitä vain kangasalalaiset.
Y?
li kymmenen hengen neuvottelukunnassa asiantuntemusta pitäisi olla yllin
kyllin. Meille eivät lapsenlapset
saa tulla pääkallopaidoissa ?
muuten ovat tervetulleita.
En koskaan heitä roskaa
maahan, en tupakan tumppiakaan. Aikuisen kuuluu
kuulla lasta oikeasti.
Mummo
jo nyt on tarpeeksi. Tekstiviestisi
maksaa operaattorisi kanssa
sopimasi hinnan.
Paikalliset ravintoloitsijat,
varmistattehan, ettei teidän
yrityksenne markkinointia
hoideta niin, että henkilökuntanne viettää taukonsa tupakan kanssa etuovella. Ku-
ka on vastuussa vai onko kukaan?
En halua ikinä yksityiseen
hoitokotiin.
Manta
Linnea Koti ei halunnut kommentoida kirjoitusta julkisuudessa.
Suomen paras hoito
Suuri kiitos kaikille Kangasalan terveyskeskuksessa työskenteleville.
Aina ystävällisesti ja kärsivällisesti jaksatte meitä potilasasiakkaitanne auttaa ja palvella.
Olemme käyttäneet koko
perhe apuanne vuosikymmeniä, aina 1970-luvulta asti.
Aina olemme parasta mah-
dollista apua saaneet. Kunnanjohtajan esitys kun ei täyttänyt hänen mielestään täysin valtuustoaloitteen tavoitetta.
AJANKOHTAISTA
R-kioskista tulee
?
Kun henkilökortit
uusitaan, myös
niiden toimitustapa
tulee valittavaksi.
Yksi vaihtoehto
on suoratoimitus.
Heli Rajaniemi
N?
euvottelukunnan nimeämisprosessissa oli
poliittista värinää, joka liittyi Heini
Niklas-Salmiseen. Ensin aikuiset, sitten rahat, viimeisenä lapset. Missä on lapsen etu, jonka pitää aina olla
ykkönen. 4
KANGASALAN SANOMAT
PERJANTAINA 26.4.2013
Pääkirjoitus
Kulttuuritalon
kehittäjillä
vaativa tehtävä
?Kulttuuritalon toiminnan kehittämiseksi ja tukemiseksi
nimetään ensi tilassa kangasalalaisista kulttuurivaikuttajista ja luottamushenkilöistä neuvottelukunta, joka osallistuu talon toimintojen suunnitteluun ja kehittämiseen.?
E?
dellä oleva sitaatti on suora lainaus kunnanhallituksen puheenjohtajan, Heikki Lyytisen, viime marraskuussa tekemästä valtuustoaloitteesta, jolle hän sai
kannatusta muun muassa silloiselta hallituksen puheenjohtajalta Heikki A Ollilalta ja monilta muilta valtuutetuilta.
Harva valtuustoaloite toteutuu yhtä nopeasti kuin Lyytisen ehdotus, mutta tokihan asialla on myös oikeasti kiire.
Kulttuuritalon monttua kaivetaan ja pian alkaa itse talokin nousta. Toukuuusta meiltä saa
näitäkin, kuntakeskustan
R-kioskin myyjä Natalia
Lehtinen sanoo.
LUKIJALTA
toimitus@kangasalansanomat.fi
Vanhukset säilössä?
Käytyäni ystäväni luona Linnea Kodissa heräsi kysymys,
onko se hoitokoti vai vanhusten säilytyspaikka. Toivotamme edelleen jaksamista ja
kaikkea hyvää.
R-M J
Ei pääkalloja lapsille
JUTTUVINKKI?
Kerro juttuvinkkisi uutistuottaja Tuula Ruusumaalle:
toimitus@kangasalansanomat.fi p. Ainakin teatteritietämys on hyvin edustettuna, kun
tunnetut ramppilaiset Martti Silvennoinen, Mika Eerola ja Erkki Frick, josta tuli puheenjohtaja,
ovat mukana. Pääkallokuviot ja -vaatteet eivät sovellu lapsille eikä vanhemmillekaan. 03 377 6915 tai 045 230 6021
Tällaisena sodan pommitusten keskellä syntyneenä
ja omaisiaanmenettäneenä
mummuna olen ihmeissäni
seurannut pääkallokoristeita ja
-vaatteita jopa pikkuvauvoilla.
Tuntuu, että tällainen koristelu lisää väkivaltaa, jota
Tekstareita
Voit lähettää mielipiteesi
Kangasalan Sanomiin myös
tekstiviestinä numeroon
050 532 2673. Hänellä
on vahvaa osaamista oman yrityksensä ansiosta tilaisuuksien järjestämisestä sekä kansainvälistä kokemusta. Hygienian
tasossa ja siisteydessä on parantamisen varaa.
Vanhusten ehkä ainoa ilo on
maistuva ja laadukas ruoka.
Onko sitäkään. Toiminta on siis suunniteltava ajoissa valmiiksi.
Kunnanhallituksen puheenjohtaja paimensi aloitteensa niin loppuun, että neuvottelukunta tuli valituksi kahteen kertaan. On ilo
katsella reipasta toimintaanne,
kiitos vain aina jää sanomatta.
Ei varmaan helppoa ole päivästä toiseen kuunnella marinoita ja valituksia. Niina KettunenNiemi edustaa puolestaan nukketeatteri Hupilaista.
Kulttuuritalon kehittäjillä on
vaativa tehtävä edessään.
Toimintaa ei kannata kaikilta osin
kopioida muualta, mutta keksiikö kukaan yhtäkkiä jotain ainutlaatuista, joka
pitäisi kalliiksi moititun talon käyttöasteen korkeana.
MATTI KAUHANEN
päätoimittaja
. Ihmettelen sinun
koirankuljettajan itsellesi ottamaa oikeutta sotata, rumentaa ja lannoittaa yhteistä ympäristöämme.
Ei pääkallovaatetusta
Surullista. Missä ovat inhimillisyys ja ihmisarvo. Keskusta ei saanut
Niklas-Salmista Torikeskuksen hallitukseen,
mutta neuvottelukuntaan hänet kelpuutettiin
toisella valintakerralla.
Taustansa puolesta Heini Niklas-Salminen
vahvistaa neuvottelukuntaa
Kun henkilökortit uusitaan, myös niiden toimitustapa tulee valittavaksi. Aina olen mukana, kun
Mikko järjestää jotain, hän
pitää kunnostamme huolta.
Kävelyn jälkeen olo on pirteä, Aili Matsson toteaa napakasti.
Matsson ei ole kyläillyt Eino Grönin luona, mutta Porissa hän on kyllä käynyt.
. Ja Yyterin sannoilla, missä hiekka on ihanan lämmintä, Matsson muistelee.
Ahkerasti liikkuva Helmi
Hankkio ei ole käynyt Reposaaressa, mutta on vieraillut
Grönin kesämökin naapurissa.
. Ohjelmassa on henkilökuva Eino Grönista. Myös henkilökuntaa on
koulutettu ja ohjeistettu uuteen tehtäväänsä, Karlsson lisää.
Jakelu-uudistuksen aikataulu on rivakka. Reima Ojala
tulkitsee hänen kappaleitaan
ja tarjolla on kakkua ja kahvia, Kivimäki kertoo.
Ennen kävelyä jalat lämmitellään hyvin.
Fysioterapeutti Mikko Kivimäki hymyilee, kun Jalmarin Kodon asukit kerryttävät matkakilometrejä.. Aloitimme tammikuussa,
koska etenkin talvella moni
vähentää liikkumista liukkauden takia. Tällöin täytyy muistuttaa, että
jokainen kävelee oman voinnin mukaan, Kivimäki kertoo
samalla kun hän merkitsee kävelykierroksia helmitauluun.
Matkan päättymisen kunniaksi Jalmarin Kodolla järjestetään Sävelaskel-päättäjäiset ensi tiistaina.
. Yksi
vaihtoehto on suoratoimitus,
Rajaniemi sanoo.
Uusi syy asioida
R-Kioski Oy:n kaupallinen
päällikkö Jan Karlsson on
tyytyväinen tehtyyn sopimukseen.
. Mieheni sisko asuu Hangossa, siellä olen kyllä käynyt,
liikuntaa erittäin tärkeänä pitävä Hankkio kertoo.
Teuvo Hirvonen on nauttinut sosiaalisista kävelyhetkistä
ja liikkuu mielellään myös itsekseen.
. Tavoite on, että se koskee kaikkia 29.4. Tällöin toimintakyky helposti laskee, Kivimäki
kertoo.
Asukkaat ovat ottaneet Eino Grönin tahdittamat kävelytuokiot hyvin vastaan.
. Passi on uusi hyvä syy asioida R-kioskilla.
Turvallisuusongelmia uudistuksesta ei hänen mukaansa
aiheudu, sillä passien jakelupisteinä toimivat kioskit täyttävät poliisin asettamat tila- ja
turvallisuusvaatimukset.
Kolmen minuutin aikaviivesuojaus on osa turvallisuusjärjestelmää.
. Seuraava
mahdollinen uudistus koskee
henkilökorttia.
. Välillä innostus on kovempaa kuin jaksaminen. Paikalla on 16 Reposaareen matkaajaa.
Kivimäki jakaa aktiivisesti käveleville asukkaille askelmittarit iltapäivään asti, jotta
omatoimisilta kävelyiltä kertyvät kilometrit saadaan laskettua mukaan.
Alkulämmittelyjen jälkeen
Einö Grönin kootut soivat
keskusradiosta ja kävelijät lähtevät matkaan.
. jälkeen myönnettäviä passeja.
. Tiistaisin kävelemme 50
metrin käytävää päästä päähän niin, että merkitsen kaikkien kävelemän matkan ylös,
kertoo Sävelaskel-liikuntaprojektista vastaava fysioterapeutti Mikko Kivimäki.
Matkan edistymistä on seurattu ruokalaan askarrellusta
matkamittarista.
Sävelaskel-projekti syntyi,
kun musiikista nauttiva Kivimäki pohti ikäihmisille sopivaa liikuntatempausta.
. Musiikki on itselleni tärkeää, joten ajattelin toteuttaa
tempauksen musiikin kautta.
Matkalla olon teema on ollut mukana aiemmissakin liikuntajutuissa.
Omaa lempimusiikkiaan
Kivimäki ei tohtinut projektiin tarjota.
. Teen lyhyitä lenkkejä Finnentiellä. Talvellakin olen
lenkkeillyt, Hirvonen toteaa.
Kävely kuntouttaa
Sävelaskel on Jalmarin Kodon
asukkaille suunnattu fyysisen
toimintakyvyn ylläpitoon tähtäävä hanke.
Kohti Reposaarta
Edessä on viimeinen eli viidestoista kokoontumiskerta. Einö Grön on vanhan liiton miehistä minulle tutuin,
hän toteaa.
. Toimitusaika on viikko,
joten ensimmäiset passit ehtivät kioskeihin jo toukokuun
ensimmäisen viikon loppupuolella, Karlsson lupailee.
Askeltaen Eino Grönin luokse
Lotta Loikkanen
Jalmarin Kodon asukkaat ovat
patikoineet Einö Grönin kotipitäjää, Porin Reposaarta kohti tammikuusta lähtien.
Matkaa kertyy yhteensä
164 kilometriä ja se taitetaan
Jalmarin Kodon käytävää pitkin.
. PERJANTAINA 26.4.2013
KANGASALAN SANOMAT
5
e passipaikka ensi viikolla
Pekka Kaarna
Toukokuusta lukien kansalaiset voivat noutaa passinsa mieleisestään R-kioskista.
Kangasalla passin noutopaikaksi voi ennalta valita joko
kuntakeskustan tai Suoraman
kioskin.
Passia haettaessa noutajan
on todistettava henkilöllisyytensä ja ilmoitettava passin
saapumistiedoksiannossa mainittu lähetystunnus.
Passia säilytetään kioskissa
14 vuorokautta.
Poliisiasemalla on tarpeen
käydä enää vain passihakemusta jätettäessä.
Vanha itse mitätöitävä
Passinhakijaa ei entiseen tapaan velvoiteta palauttamaan
vanhaa passiaan, vaan se tulee
itsekunkin mitätöidä uuden
passin keralla tulevien ohjeiden mukaisesti.
Uuden passin kunnon ja virheettömyyden tarkistaminen
jää vastaanottajan vastuulle.
Mikäli passista on huomautettavaa, omistajan tulee
ottaa yhteys passin myöntäneeseen poliisilaitokseen.
Erikoispassit erikseen
Uudistus koskee vain tavanomaista passia, merimiespassin kaltaiset erikoispassit
luovutetaan edelleen poliisi-
laitokselta.
Uudistus helpottaa passin
noutamista, sillä R-kioskien
verkko on poliisin palveluverkostoa tiuhempi ja aukioloajoiltaan joustavampi.
Muutoksen toivotaan myös
lyhentävän poliisin lupapalvelussa asioivien jonotusaikoja.
Kilpailutuksen kautta
Ketjun 650 R-kioskista passijakelun piiriin kuuluu noin
500 toimipistettä.
Poliisihallituksen ylitarkastaja Heli Rajaniemi kertoo,
että verkkoa harvennettiin sellaisilla väkirikkailla asuinalueilla, joissa kioskeja oli useampia lähekkäin.
R-kioski Oy valikoitui passien jakokanavaksi kilpailun
kautta.
Siinä poliisihallinto kilpailutti passien valmistuksen ja
jakelun yhtenä pakettina, valmistajayritys puolestaan jakelun, jossa kioskiketjun vaihtoehtona oli Itella.
Sopimus nelivuotinen
Rajaniemen mukaan helposti hallittavissa oleva jakelukoneisto ja toimipisteiden kuuluminen jakelijalle itselleen
käänsivät valinnan R-kioskin
eduksi.
Tuore valmistus- ja jakelusopimus on nelivuotinen, ja siihen liittyy optio kahdesta seu-
raavasta vuodesta
toimintavuonna hieman,
noin 1,3 miljoonaan euroon.
Liikevaihtoa kasvatti hyvin
sujunut vaalivuoden ilmoitusmyynti.
Kustannusten nopean nousun ja satunnaisten menojen
takia yhtiön tulos jäi tavoitteesta.
Voittoa ennen veroja ja poistojen jälkeen kertyi vajaat
90 000 euroa.
Kuluvan vuoden aikana
yhtiö panostaa voimakkaasti verkkoliiketoiminnan kehittämiseen, mikä tarkoittaa
uusienpalvelujen luomista
yrittäjien tarpeisiin ja liiketoiminnan kasvattamiseen.
Hanke on valtakunnallisesti ainutlaatuinen, jonka vuoksi sitä tukee myös Tekes merkittävällä panoksella.
Gallup
Mitä
nähtävää
Kangasalla?
. Ainakin itse tykkään Kirkkoharjun
näkötornista. Ja
tokihan näkötornistakin kannatta käydä maisemia katsomassa, Marjut
Silvennoinen vinkkasi.
. 6
KANGASALAN SANOMAT
PERJANTAINA 26.4.2013
AJANKOHTAISTA
Ehtojen tiukentaminen on
Fakta
KARTINGRADAN HISTORIAA
n 1990 Tampereen Seudun FK-ratayhdistys ry (nyttemmin Pirkanmaan Karting ry) perustetaan
n Perustajat: Kangasalan FK-kerho ry, Tampereen Formula Kkerho ry, Ylöjärven FK-kerho ry
n Neuvottelut kartingradan rakentamiseksi aloitetaan Kangasalan kunnan kanssa
n 1991 kunta osoittaa rakennuspaikan ja vuokraa rata-pohjan
n 1992 radan rakentaminen aloitetaan talkootyönä
n 1996 ratahanke hiipuu lamavuosista johtuviin rahoitusongelmiin
n 1999 hanke käynnistetään uudestaan
n 2001 kunnan ympäristötoimi myöntää ympäristöluvan, valitusrumba ympäristöluvasta alkaa
n 2002 rahoitushakemukset kunnille (Kangasala, Tampere, Ylöjärvi), Länsi-Suomen lääninhallitukselle, TE-keskukselle (EULeander /Green Karting Park- hanke)
n 2004 Korkein hallinto-oikeus hylkää ympäristöluvasta jätetyt
valitukset
n 2004?2005 hylätyn valituksen jälkeen rata saa myönteiset
rahoituspäätökset kunnilta, lääniltä ja Te-keskukselta
n 2004 joulukuussa ratapohja mitataan ja merkitään maastoon
n 2005 keväällä radan rakentaminen käynnistyy, lokakuussa 75
prosenttia radasta valmistunut
n 2006 elokuussa rata on asvaltoitu, ja sillä ajetaan ensimmäiset AKK-motorsportin turvallisuustestiajot, syyskuun alussa
AKK-motorsport, poliisi ja pelastuslaitos hyväksyvät toiminnan
käynnistämisen.
n Länsi-Suomen lääninhallitus hyväksyy radan viralliseksi SMtasoiseksi liikuntapaikaksi
n 2006 syyskuussa rata avataan ja kartingtoiminta käynnistyy
virallisesti
n 2007 ajoharjoittelu alkaa, järjestetään ensimmäiset viralliset
kilpailut. Ei se
vähennä kirkonkylän menestymistä.
Tampereen rantatunnelin ja
Ranta-Tampellan rakentamatta jättäminen olisi Eskelisen
mielestä kohtalokasta.
Se merkitsisi, että uuden
asuinalueen 3 600 asukkaan
kasvu purkautuisi muualle,
esimerkiksi Lamminrahkan ja
Vuoreksen alueille.
. Kilpailujen aikana Ramboll Finland ja kunnan ympäristönsuojelu tekevät melumittauksia rata-alueella ja Aseman omakotialueella.
?
Lupa rajoittaa aika
lailla paljon, mutta
asian kanssa
on pakko elää.
Tommi Michelsson
Lentolan kartingradalla tehtiin ensimmäiset melumittaukset vuonna 2006. Myös
rannat ovat kesällä
kivoja paikkoja, Jasmina Aho sanoi.
. Lisäksi maassa tulee olemaan muutamia pienempiä
maakunnallisia keskuksia.
. Etualalla silloisen Tampereen
Seudun FK-ratayhdistyksen
puheenjohtaja Ilkka Honkala.
Tampere ja lähikunnat tarvitsevat toisiaan
Matti Kauhanen
Kangasalan ja muiden Tampereen lähikuntien pitää tunnustaa, että ne ovat osa valtakunnallista kasvukeskusta,
jotka molemmat tarvitsevat
toisiaan.
. Täällä on paljon
nähtävää, mutta Vehoniemi ja munkit
ovat ehdottomia. Uskon myös, että kaikesta huolimatta vahva kuntakeskeisyys säilyy tulevaisuudessakin.
Satsausta liikenneväyliin
Eskelisen mukaan kasvun
edellytyksenä ovat hyvät liikenneväylät ja niistä huolehtiminen.
Rakentaminen on myös nopein keino hoitaa aluetaloutta.
. Se merkitsisi kuusinkertaisia kustannuksia yhdyskuntatekniikan rakentamiseen.
? Ja nuo tunnelin rakentamiseen luvatut valtion rahat
menisivät Turun ohiajotien
tekemiseen, muistutti Eskelinen.
Sanomat investoi
Kangasalan Sanomalehti-Osakeyhtiön yhtiökokous valitsi
yhtiön hallituksen jäseniksi
uudelleen Mikko Meurmanin
ja Päivi Nurmisen.
Hallituksen muut jäsenet
ovat Torsti Tulenheimo, Sonja Leskinen, Elina Ijäs ja Harri Oesch.
Yhtiön liikevaihto kasvoi
94. Heinäkuussa ajetaan Lentola Karting, Kangasalan ensimmäinen kansallinen kartingkilpailu. En ole oikein ymmärtänyt, miksi Kangasalla on niin
kovasti suojeltu kirkonkylää
ja lykätty Ruutana-Lentola
yhtey
den rakentamista. Kangasalallakin pitää tiedostaa, ettei tämä paikkakunta ole mikään lintukoto,
Tampereen kauppakamarin
kangasalalainen toimitusjohtaja Antti Eskelinen totesi
puhuessaan Kangasalan Sanomalehti-Osakeyhtiön osakkaille.
Eskelinen ennusti, että maahan syntyy kolme vahvaa kasvukeskusta, joista Tampere on
yksi Helsingin ja Oulun lisäksi. Kuohunharju ihan
autollakin ajaen,
kirkko on hieno.
Ja tietysti Vehoniemenharju ja lusikkamunkit, Riina Liuha opasti.
Firmat pitävät kyllä puolensa.
Eihän niissä käyttöehdoissa olla huolissaan yksityisestä ihmisestä muutenkaan. Verkkosanakirja määrittelee
sitä seuraavasti: ?Sosiaalisen median yhteisöllisyyteen läheisesti liittyvät uudet kulttuuriset käytännöt kuten avoimuus ja tiedon jakaminen muovaavat laajalti yhteiskuntaa.. Siitä voi saada päänsärkyä.
Otetaan esimerkiksi vaikka sosiaalinen media, eli some,
kuten sitä somasti kutsutaan. Suunta on oikea, mutta
ovatko rajoitukset lähiasukkaiden mielestä riittäviä, on
toinen kysymys.
Erityisesti häntä harmittaa
se, että vastoin KHO:n päätöstä toiminta osin laajenee.
. Tuleva ja sitä seuraava kesä kertovat siitä enemmän.
Rakennus- ja ympäristölautakunta tiukensi radan ympäristölupaa viime viikolla Korkeimman hallinto-oikeuden
(KHO) vaatimuksesta.
Aikarajat ongelma
Eniten päänvaivaa kartingväelle tulevat Michelssonin mukaan aiheuttamaan radan käytölle asetetut aikarajoitukset.
. Molemmat totesivat ympäripyöreästi, että lupaa tulee
muuttaa, mutta mitään konkretiaa päätöksenteon pohjaksi ne eivät lautakunnalle antaneet.
Valitus mahdollinen
Sitä Jyrinki ei vielä osannut
sanoa, valittaako hän myös
uudesta luvasta.
. Sähköpostin muuttamisen ehdot sisälsivät noin kuusi kertaa
enemmän tekstiä, kuin tämä kolumni. Saapui ilmoitus, että jos haluaa jatkaa palvelun
käyttöä, täytyy lukea ja hyväksyä uudet käyttöehdot.
Ei sieltä mitään ihmeellistä löytynyt. Facebookin ehdoissa tarinaa riitti yhdeksän kolumnin edestä. Harkitsen asiaa. Kunnon kansalainen kyllä hyväksyy miettimättä ja mukisematta käyttöehdot, koska halu
olla osa sosiaalista yhteisöä
on suuri.
Eikä siinä sinänsä mitään, kunhan vaan ei unohda elää sitä oikeaa elämää siinä
sivussa. Lupamääräyksissä hänen vaatimistaan toimenpiteistä ei ole kuitenkaan juuri mitään jäljellä.
Toisaalta Jyrinki ei ole
myöskään täysin tyytyväinen
KHO:n ja Vaasan hallinto-oikeuden toimintaan.
. PERJANTAINA 26.4.2013
karvas pala kartingväelle
Radan vastustajatkin nyreissään uudesta luvasta
Pekka Kaarna
Lentolan kartingrataa isännöivän Pirkanmaan Karting
ry:n puheenjohtaja Tommi
Michelsson tyytyy tässä vaiheessa kommentoimaan radan
kiristynyttä ympäristölupaa
vain yleisluontoisesti.
. Jatkoyhteys siitä
eteenpäin Kangasalan kautta
Tampereelle on jo olemassa.
Rakennettavan viemärin pituus on linjauksesta riippuen
15?17 kilometriä.
Hankkeen kustannusarvio
on noin 2,4 miljoonaa euroa,
ja sille on haettu vesihuoltoavustusta vuosille 2014?
2015.
Kangasalan Vesi tilaa siirtoviemärin rakennussuunnitelmat Ramboll Finlandilta.
luvalla toimia junnujen kanssa
lähes normaalisti.
Luvasta, joka velvoittaa
muun muassa jatkuvaan melumittaukseen, koituu ratayhdistykselle myös lisäkustannuksia.
Kuluja enemmän Michelssonia huolettavat kuitenkin
yhdistyksen tulot, joihin harrastusmahdollisuuksien rajaaminen ja radan vähempi käyttö tekevät melkoisen loven.
Miksi kilpailuja lisätty?
Kartingradan meluhaitoista valittanut Mikko Jyrinki
suhtautuu radan uuteen ympäristölupaan kahtalaisesti.
. Ne ovat
täynnä juridisia koukeroita ja lakiteknisiä termejä, joita
tavallinen tallaaja ei pysty hahmottamaan, saati ymmärtämään. . Mitä nyt Firma-Y
saattaa vapaassa harkinnassaan tunnistaa sellaisia kohteita kuten sanoja, linkkejä, ihmisiä ja aiheita sähköposti- ja
muissa viesteissäsi ja luonnollisesti se saattaa tarkastella,
analysoida ja luokitella näitä tietoja rajoituksetta välitöntä
ja tulevaa käyttöä varten.
Mitään takuita ei tietenkään millekään annettu tai luvattu. Yksityisyytensä lisäksi he ojentavat palvelulle
avokätisesti tekijänoikeudet omiin hengen tuotoksiinsa.
Helppoa ei ole hieman yksityisemmän viestinnän sarallakaan. Virallisesti sanottiin, että uuden luvan lähtökohtana
on terveysvalvonnan johtajan
Anne Woivalinin esitys. Tuskin tuossa oli
paljoakaan eroa edellisen palveluntarjoajan ehtoihin, jotka
aikoinaan jätin lukematta.
Sitä tekstiä nimittäin käyttöehdoissa yleensä riittää. Asia kunnossa. Erikseen vielä mainittiin, että käyttäjä ei voi vaatia,
että palveluiden tarjoaminen tapahtuu kohtuullisella huolellisuudella ja taidolla. Toki
muistutuksen antajia on asiassa muitakin.
Kulttuuritalolle
neuvottelukunta
Kulttuuritalon toiminnan
aloittamista ja sen toimintojen
kehittämistä tukeva neuvottelukunta on asetettu.
Sen jäseniksi on kutsuttu
Anja Aarnio, Leena Pajukoski, Juha Mansikka-aho, Jyrki
Lähteenmäki, Kaisa Tienvieri, Tuomo Nisula, Niina Kettunen-Niemi, Martti Silvennoinen, Leena-Maija Raukola,
Tuula Komsi, Heini NiklasSalminen, Erkki Frick (pj.),
Soili Uotila-Välimäki ja Mika
Eerola.
Nuorisovaltuuston edustajaksi ryhmään on nimetty
Sanna Kallio.
nen, joka käytti kunnanjohtaja Jukka Mäkelän maaliskuiseen päätökseen lainmukaista
otto-oikeuttaan.
Hallituksen päätöksen
myötä neuvottelukunnassa on
nyt 15 jäsentä eli neljä enemmän kuin Mäkelän paperissa.
Kokoonpanon laventamisella pyritään Lyytisen mukaan
siihen, että kaikki mahdolliset näkökannat pääsevät esiin,
kun kulttuuritalon tulevaa
toimintaa ryhdytään suunnittelemaan.
Neuvottelukunta raportoi
toimistaan kunnanjohtajan lisäksi kunnanhallitukselle.
Neljä jäsentä lisää
Neuvottelukunnasta päätettiin kunnanhallituksessa maanantaina.
Hallitukseen asian nosti
puheenjohtaja Heikki Lyyti-
Palokunta auttoi
Molokista ylös
Pelastuslaitoksen yksikkö kutsuuttiin aikaisin keskiviikkoaamuna auttamaan ihminen ulos
Kuohunkujalla sijaitsevasta Molok-keräyslaatikkosta.
Henkilö soitti Molokista itse
hätänumeroon, ja pelastuslaitos
toi tikkaat paikalle. Se, mihin uskoo,
myös toteutuu, hän totesi puhuessaan lehtiyhtiön
osakkaille.
Kuhmalahdelta
siirtoviemäri Sahalahdelle
Kangasalan Vesi varautuu
siirtoviemärin rakentamiseen
Kuhmalahden kirkonkylältä
Sahalahdelle. Enää ei
tekisi mieli lähteä pyörittämään uutta rumbaa. Eräs ilmainen sähköpostipalvelu vaihtoi taannoin
omistajaa. Lupa rajoittaa toimintaamme aika lailla paljon,
mutta asian kanssa on pakko
elää.
Uusien lupaehtojen todellista vaikutusta yhdistykselle on
hänestä vielä vaikea ennakoida.
. Ja voi sitä vapautta ja tiedon
jakamisen riemua.
Ne, jotka ovat valinneet Facebookin osaksi elämäänsä
ovat samalla iloiten hyväksyneet seuraavan kohdan, joka
löytyy käyttöehdoista: ?Annat meille ei-yksinomaisen, siirrettävän, alilisensoitavan, maksuttoman, maailmanlaajuisen luvan (tekijänoikeuslupa) käyttää mitä tahansa tekijänoikeussisältöä, jonka julkaiset F:ssä tai F:n yhteydessä.
Tämä tekijänoikeuslupa päättyy, kun poistat tekijänoikeussisällön tai käyttäjätilisi, ja jollei sisältöäsi ole jaettu
muiden sellaisten käyttäjien kanssa, jotka eivät ole poistaneet sisältöä.?
Itse asiassa tuon palvelun käyttäjien täytyy olla eri reilua
porukkaa. Hän selvisi
pudotuksesta vammoitta.
KANGASALAN SANOMAT
7
Kolumni
Vain elämää
Elämä on ihanaa, kun sen oikein oivaltaa. Myös elämiseen kuuluva oivaltaminen on pääsääntöisesti ihan mukavaa puuhaa sekin.
Toisinaan sitä kuitenkin oivaltaa asioita, jotka eivät välttämättä ole niin mukavia. Uuden luvan turvin kilpailujen määrä kasvaa neljästä
kuuteen, vaikka radan suurin
meluhaitta tulee juuri näistä
yksittäisistä kilpailuista ja niiden harjoituksista.
Lähtökohdat sivuutettu
Jyrinkiä ihmetyttää myös lautakunnan tapa soveltaa oikeuden päätöstä.
. Ehkä ei sittenkään ole hyväksi
se, että jatkuvasti yrittää oivallella asioiden välisiä yhteyksiä. Tuo on varmasti totta. Muuten voi pian käydä
niin, että huomaakin elävänsä
vain luuloelämää.
JANNE PULLINEN
Kirjoittaja on
mielen kulkuri
Mäyrävuorelta.. Onni onnettomuudessa
on se, että voimme uudellakin
jatkossakin
?
Uskon myös, että
kaikesta huolimatta
vahva kuntakeskeisyys säilyy
tulevaisuudessakin.
Antti Eskelinen
Tampereen kauppakamarin
toimitusjohtaja Antti Eskelinen painotti aktiivisen ja
kokonaisvaltaisen kehittämistyön merkitystä niin
kunnassa kuin alueellisestikin menestyksen varmistamiseksi. Epäilemättä
niin
Näissä tulevat välittömästi voimaan hallinnolliset määräykset.
Vaikka pernarutto on bakteeritauti, niin sen
tarttuvaisuus karjasta karjaan on aivan toista
luokkaa kuin edellämainituissa sairauksissa.
Kun naapurit olivat peloissaan tapauksen johdosta, niin he säikähtivät suotta, sillä pernaruton tarttuvaisuus karjasta toiseen on verraten
vähäinen.
Mainittakoon lopuksi, että Tolvasen navetta
on erinomaisessa kunnossa, karja hyvin hoidettua ja puhtaus erinomainen.
Kunnanhallituksen kokousuutisia
Kunnanhallitukselle ilmoitettiin, että Hämeen
lääninhallitus oli hylännyt kirjanpitäjä Alma
Santamalan verovalitukset.
Maanmittausteknikot ry. Pojalla on Mersun
kuva kädessä, ja
voitimme palkintoja sekä arpajaisissa että
onginnassa, Risto Kero kertoi viime viikonloppuna Harjunsalon päiväkodin tapahtumassa.
Toivo Kero esitteli ostamaansa punaista leluautoa. päivän vastaisena yönä lehmän kuolema.
Lääketieteellisellä laitoksella saatiin vahvistus,
että kuolemantapaus johtui pernarutosta.
Tästä syystä annettiin viipymättä kaikille tilan lehmille antibioottihoitoa ja tämän jälkeen
ruiskeenaHelsingistä kiireesti tilattua seerumia.
Kuollut lehmä poltettiin, jotta tästä ei aiheutuisi tartuntaa.
Piirieläinlääkäri J. Keskustassa rakennetaan
nyt vauhdilla. Uuden
Pepperin tiloja voidaan jakaa
erikokoisten ryhmien tarpeisiin.
. Remontin arvioidaan kestävän
neljä?viisi viikkoa eli ovet aukeavat jälleen touko-kesäkuun
vaihteessa.
Uuden ravintolan sisustuksessa tulee olemaan tiiltä ja puuta
sekä lämpimiä värejä. Haluamme sen olevan sillä tavalla konstailematon, että asiakas
tietää tilatessaan, mitä saa.
Ravintolassa tarjotaan jatkossakin lounasta, joskin sekin kokee päivityksen. oli kääntynyt kunnanhallituksen puoleen ja anonut, että kuntaan
perustettaiosiin mittausteknikon virka. En pelaa shakkia palkintojen takia vaan siksi, että se on
kivaa. Yritys saa lisätilaa Nyssäkän entisistä tiloista, pääpaino siirtyy ruokailuun ja yöelämä jää pois.
Ovet laitetaan viikonloppuisinkin kiinni jo puoliltaöin.
Perheyritys Restbariin kuuluvaa ravintolaa aletaan luotsata Pepper-nimisenä. Se antaa onnistumisen
elämyksiä, parantaa muistia,
edistää toisen kunnioitusta ja
tuo vastapainoa tietokoneen
ruudun tuijottamiselle. Miksemme mekin uskaltaisi. Se on myös halpa harrastus, ja tiedän, että se parantaa älykkyyttä, Liuksialan
koulun kuudesluokkalainen
Eemeli Rintamäki pohtii
viehtymystään shakkiin.
Toinen shakkikerholainen, kakkosluokkalainen Vilma Suontausta, sanoo pelaavansa usein isää ja taitavaa
isosiskoaanIdaa vastaan.
Vilma paljastaa oppineensa kerhossa monta hyvää siirtoa.
Aamukahdeksalta alkavaan
kerhoon hän sanoo tulevansa
mielellään, sillä herää yleensä
muutenkin aikaisin.
Shakkikerhoa vetävän Mika
Karttusen mukaan shakki
onkin hyvä tapa herätellä lasten aivoja koulupäivään.
Euroopan parlamentissakin
on esitetty ajatuksia siitä, että
shakki saisi vahvemman sijan
kouluissa juuri lajin positiivisten vaikutusten ansiosta.
Esimerkiksi Singaporessa
shakilla on valtion tukema erityisasema kouluissa, ja monessa muussa maassa sen voi valita valinnaisena oppiaineena.
Suomessa pelin opettaminen
kouluissa jää yleensä shakkikerhojen varaan.
Monen taidon peli
Karttunen on vetänyt shakkikerhoja kouluissa nyt kolmisen vuotta.
Kerholaisia on tällä hetkellä
180 ja kerhoryhmiä Kangasalla ja Tampereella yhteensä
17.
Kangasalla hän käy kerhottamassa koululaisia Liuksialan
lisäksi Suoramalla ja Vatialassa. Investointi on
tosin perheyritykselle suuri,
useita satoja tuhansia euroja.
Caroline on viimeisen kerran auki vappupäivänä. Samalla koseptilla toimiva paikka
löytyy Nokialta.
. Pepper on ennenkaikkea
ruokaravintola, jonne myös
lapsiperheiden on helppo tulla, Restbarin toimitusjohtaja
Mikko Hannula kertoo.
. Sairaat
eläimet kuolevat heti, jos ne ovat saaneet tartuntaa. Oikeuden puheenjohtajana toimi kihlakunnantuomari Yrjö Sipi
ja syyttäjänä Kangasalan piirin nimismies Jouko Myllymaa.
Maanantaina oli esillä asia, jossa syytteessä
oli nokialainen putkiliikkeen omistaja omankädenoikeudesta. Shakki opettaa ongelmanratkaisua, kehittää luovuutta ja parantaa keskittymiskykyä. Vielä ei ole joutunut tiukoille, mutta muutaman vuoden päästä tilanteita pitää
miettiä entistä tarkemmin.
Kerholaisten taso nousee nopeasti.
Karttunen tarjoilee lapsille melkoisen vastuksen, sillä
mies on shakin viisinkertainen Suomen mestari ja edustanut Suomea esimerkiksi shakkiolympialaisissa jo seitsemän
kertaa.
Hän toimii myös Suomen
shakkiliiton nuorison päävalmentajana.
Shakkilinna-yhtiön nimissä hän vetää yhdessä Heikki. Tällaiset kevättapahtumat
ovat kivoja. Aina on
esimerkiksi vastassa erilainen
ajattelija, Karttunen toteaa.
Tuloksellista valmennusta
Välillä kerho-ohjaaja asettuu
itsekin pelilaudan taakse oppilaita vastaan.
. Onhan sekin jo hyvä, jos
shakin avulla osaa esimerkiksi päätellä kaupassa lyhimmän
kassajonon, Karttunen vitsailee.
Hän muistuttaa, että shakissa kehittyy aina. Hän oli toiminut aliurakoitsijana tehtäessä Vatialan osuuskassahuoneistoa
kevättalvella.
Kun häntä oli alkanut huolestuttaa pääurakoitsijan maksukyky, oli hän mennyt jo valmistuneelle rakennukselle ja vähin äänin irroittanut seinistä lämpöpatterit omistajan näkemättä
ja vienyt ne mukanaan Nokialle. Remontti entisen Nyssäkän puolella on
jo meneillään, ja siitä keskustelevat Jukka Torkkel Suomen
Saneerausmestareista ja Mikko
Hannula Restbarista.
. Oikeus tuomitsi hänet sakkoihin ja korvauksiin.
Pernaruttotapaus
Maanviljelijä Eino Tolvasen navetassa sattui tk.
16. Tietokonepelit ovat pinnalla vain hetken, shakilla
on yli tuhatvuotinen historia. Tartunnan lähdettä ei tässä tapauksessa
tunneta ja se jääneekin arvailujen varaan. Kunnanhallitus katsoi, ettei asia anna aihetta toimenpiteisiin.
Sisäasiainministeriön tiedoituspalvelun johtajakursseille ei päätetty lähettää osanottajia.
Kunnanhallitukselle ilmoitettiin, että
Kangasalan kunnan työmäärärahoin palkatun
työvoiman vahvuus oli 15.4.1963 67.
Mestarin
opissa
Mika Säpyskä
. Tämä
tauti on aivan toisenlainen sairaus kuin esim.
suu- ja sorkkatauti, tuberkuloosi tai luomistauti. Tämä
on vaihtoehtoinen tapa tehdä
loogisia päätelmiä ja yksi tapa ilmaista itseään, Karttunen
luettelee shakin hyviä puolia.
. Liuksialassa kerho on pyörinyt nyt toista vuotta.
Karttunen näyttää ensin
seinälaudalla pelitilanteita, ja
sitten kerholaisten kanssa mietitään tulevia siirtoja.
. Kysyntää on ollut yksityistilaisuuksien kuten juhlien ja
kokousten järjestämiseen.
Remontin jälkeen ravintolassa on 220 asiakaspaikkaa.
Muutaman viikon kiinni
Hannula kertoo Restbarin uskovan Kangasalan kasvuvauhtiin.
. Keittiöpäällikkömme
työstää juuri ruokalistaa. Parasta oli, että sen sai ostaa kokonaan
omalla rahalla.
KS 50 vuotta sitten
Lauantaina 27.4.1963
Pirkkalan talvikäräjien
IV yleinen istunto
alkoi Kangasalan nimismiespiirin osalta tiistaina ja jatkui perjantaina. Shakissa on niin paljon sisältöä, mikä kiehtoo. 8
KANGASALAN SANOMAT
PERJANTAINA 26.4.2013
ARJESSA MUKANA
Ilonaihe
. Rauhala kertoi tiedusteluumme, että on ilmeistä, että tauti on voitettu
tällä tilalla ja normaali elämä voi jatkua.
Pernarutto on tavattoman äkillinen. Kun perussiirrot ovat hallussa, mennään taktisiin ja strategisiin
asioihin.
Caroline muuttaa
nimeä ja konseptia
Sari Eerolainen
Ravintola Caroline uudistuu
nimeä myöten
Moninkertainen Suomen mestari Mika Karttunen
miettii siirtoa Olli Järviniemen seuratessa. Yksin se voi
olla vaikeaa, mutta yhdessä ehkä hieman helpompaa.
Tietäkää, rakkaat veljeni, että itse kunkin
tulee olla herkkä kuulemaan mutta hidas puhumaan ja hidas vihaan, sillä miehen viha ei
johda oikeudenmukaisuuteen, jota Jumala tahtoo. Mietiskellään syntyjäkin syviä . onni on,
se käyköön korpehen ja eläköhön hiljaa, hiljaa
vaan ja hiljaa iloitkohon onnestaan.?
Useinkaan emme uskalla iloita onnestamme.
Häpeämme sitä tai ainakaan emme puhu siitä. Voitin aloittelijoiden turnauksen Hämeenlinnassa.
Turnaus oli minulle ensimmäinen, ja mukana oli kuusikin vuotta harrastaneita pelaajia.
Lisäksi Ollille on tullut menestystä Tammer-Shakin kilpakerhossa, jossa hän aloitti
viime syksynä.
Hänet valittiin muun muassa seuran kehittyneimmäksi
tulokkaaksi.
Harjunrinne valitti
korkeimpaan oikeuteen
Kirkkoharjun koulun viereisessä korttelissa ei päästä edelleenkään rakennustöihin.
As. Jeesus itse kehotti meitä viemään
viestiä Hänestä eteenpäin sanoin ja teoin.
Meistä kukaan ei tiedä, mitä saamme osaksemme, mutta meillä on lupa turvautua Raamatun lupauksiin. Ikä ei tässä lajissa paljoa
vaikuta, Olli kuitenkin tietää.
Karttunen itse kiinnostui
shakista juuri koulun shakkikerhossa.
Ehkä joku Liuksialan kerholaisistakin on tuleva shakin
Suomen mestari.
Eemeli Rintamäki (takana) ja
Oskari Sauro ottavat mittaa
toisistaan. Kell. Toinen yleinen on Eino Leinon paradoksi:
?Kell. Paradoksi on
kreikkaa ja tarkoittaa, että jokin asia on samanaikaisesti sekä looginen että epälooginen.
Professori kertoi meille useita erilaisia onnellisuuden paradoksia, jotka hän oli itse nimennyt. Mutta osaammeko me elää täällä niin kuin Jumala on meidät
tarkoittanut elämään?
Monta kertaa myös uskomme on paradoksaalista. Oy Harjunrinne hakee
Korkeimmalta hallinto-oikeudelta (KHO) valituslupaa
päätöksestä, jonka Hämeenlinnan hallinto-oikeus on antanut 8.3.
Päätöksellään Hämeenlinna hylkäsi valituksen, jonka
Harjunrinne oli tehnyt uudiskorttelin ensimmäiselle talolle
26.10.11 myönnetystä rakennusluvasta.
Koska valituslupaa ja valitusta puidaan KHO:ssa yhdessä ja samassa kokouksessa,
asian käsittely kestänee vielä
ainakin vuoden verran.
Harjunrinteen asuinkiinteistö sijaitsee uudiskorttelin
yläpuolella. Näytelmän nimi on Paljon jaossa.
Jotakin on haussa eräässä kyläkoulussa. Ollaan etsimässä tiedon jyviä. Hyviä miettimisen aiheita meille jokaiselle.
Kirkossa ensi pyhän aihe on taivaan kansalaisena maailmassa. . Sanat puhuvat toista ja teot toista. onni on, se onnen kätkeköön, kell. PERJANTAINA 26.4.2013
Ikä ei ratkaise
Myös Liuksialan koulun shakkikerholaisista löytyy taitavia
pelaajia.
Yksi heistä on viidesluokkalainen Olli Järviniemi.
. Toiset etsivät kaiken sekavuuden keskellä vastauksia siihen, mikä on totta ja
mihin tulevaisuudessakin voi luottaa.
Näiden mietteiden siivittämänä syntyi innostus näytelmän tekemiseen isommalla joukolla.
Tämän kevättalven aikana joukko seurakunnan aktiivisia vapaaehtoisia kokoontui harjoituksiin kokemaan yhdessä löytämisen ja tekemisen iloa. nyt täällä maallisessa ja kerran taivaallisessa. on hyvin
paljon jaossa. Olkaa siis sävyisiä ja pankaa pois kaikki
saasta ja pahuus. Jotkut toivovat lauantaisin Lotosta
euroihmettä poistamaan kertaheitolla kaikki
huolet ja murheet.
Moni ehkä odottaa, että tapahtuisi jokin todellinen ihme. siis
ennen koulujen alkua
Hankkeen kokonaiskustannukset ovat noin 790 000 euroa.
Piha ja kenttä
Urakka koostuu kahdesta
osasta, koulun yläpihan peruskorjauksesta ja varustelus-
ta sekä pihan länsipuolelle sijoittuvan monitoimikentän
rakentamisesta.
Koulun alapiha jää jalankulkijain, pyöräilijöiden ja
koulun huoltoliikenteen käyttöön.
Monitoimikenttä on tekonurmipohjainen, ja se varustetaan kiintein pelimaalein,
koripallotelinein ja pylväin
lentopalloverkon ripustamista
varten.
Kenttä palvelee koululaisia,
mutta se on tarkoitettu myös
kuntalaisten lähiliikuntapaikaksi.
Pelivuoroja kentältä ei
myönnetä, vaan pelailu toimii
omaehtoisen ?höntsäilyn. Vastaus kysymykseen on löydettävissä ensi sunnuntaina kello 16
Suoraman srk-keskuksessa.
Tuula Salminen. Kuitenkin meidän kristittyjen pitäisi omalla esimerkillämme näyttää, mitä usko Jeesukseen
merkitsee. 1: 17?21)
Monika Viitala
diakoni
Ahdistaako arki?
Moni pohtii tulevaisuuttaan tällä hetkellä pelon sekaisin tuntein. Kerrostalotonteiksi jaetun korttelin omistaa Sato-Rakennuttajat Oy.
Uskotut miehet koossa
Kiinteistötoimitusten uskotut
miehet ovat koossa.
Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että se valitsee tehtävään seuraavat henkilöt:
Johanna Häme-Sahinoja, Timo Rautanen, Hannu Jussila,
Henna Väkeväinen, Toni Salkolahti, Ilkka Lehtinen, Ilmari Sannikka, Marketta Heikkilä, Hannu Karppila, Juha
Koppanen, Arja Heikkilä,
Janne Bährend, Timo Järvenpää ja Brita Ahonen.
Uskotut miehet valitaan
valtuuston toimikaudeksi kerrallaan. Ihmiset kaipaavat elämäänsä konkreettista helpotusta vaikeuksien
keskellä. Mutta mitä. Yhtenä luennoitsijana oli onnellisuusprofessori Markku Ojanen, joka puhui onnellisuuden paradoksaalisuudesta. Kukaan ei vain
tiedä sitä, että aivan kohta jotakin . Urakan on
määrä olla valmis 7.8. Ottakaa vastaan sana, joka on
teihin istutettu ja joka voi pelastaa teidän sielunne. Jollakin on mieli matalana laossa, kun
elämä on niin vaikeassa raossa. Pulpetilla Järviniemen shakista
saavuttama pokaali ja mitaleita.
Lehtisen kanssa kerhoja kouluilla, pitää leirejä ja teemapäiviä, tekee oppimateriaaleja
ja valmentaa pelaajia.
Oppi on mennyt perille, sillä
esimerkiksi Karttusen ohjaama Härmälän koulun joukkue
voitti juuri koulujoukkueiden
suomenmestaruusturnauksen
1.?3.-luokkien sarjassa.
KANGASALAN SANOMAT
Lupa uskoon
ja onneen
Olli aloitti shakin vasta viime kesänä shakkileirillä.
. ihmisten. Epävarmuus ja ahdistus
näyttävät lisääntyvän. Me kristityt saamme elää
ikään kuin kahdessa maassa . Näytetään yhdessä, mitä on
elää kristittynä täällä maailmassa. Hänen mukaansa meillä ihmisillä voi onnen tiellä olla esimerkiksi niin sanottu ?kaiken
kokemisen paradoksi?.
Haluamme koko aika lisää kokemuksia elämäämme, mutta unohdamme elää tätä hetkeä. Pidän siitä, että pitää ajatella monia asioita.
Shakkikerhossa kuudesluokkalaista vastaan saattaa
asettua ekaluokkalainen.
. lienevätkö kaikki lainkaan hyviä. (Jaak. pohjalta.
Monitoimikenttä ei sisälly
urakkahintaan.
Kirkkoharjun koulun pihaurakasta päätti kunnanhallituksen liiketoimintajaosto.
Sain olla hyvässä koulutuksessa jokin aika sitten. aarre on, se aarteen peittäköön, ja olkoon onnellinen onnestaan ja rikas riemustansa yksin vaan.
Ei onni kärsi katseit. Eemeli tykkää pelata peliä shakkikerholaisten lisäksi myös mummonsa kanssa.
Kirkkoharjun
koulun pihamaa
elokuussa valmis
Pekka Kaarna
Kirkkoharjun koulun pihamaan peruskorjausurakoitsijaksi on valittu Maanrakennus Ahti Virtanen Oy.
Korjauksesta kilpaili viisi urakoitsijaa, joista kaksi ei
täyttänyt hankkeelle asetettuja vaatimuksia.
Peruskorjaus tehdään Ramboll Oy:n suunnitelmien pohjalta.
Työt kohteessa alkavat heti,
kun urakoitsijan valintapäätös
on lainvoimainen. Tehtävään valittavien
tulee olla kiinteistöasioihin
perehtyneitä ja paikalliset olot
tuntevia henkilöitä.
Penttilä poliisiin
Poliisin neuvottelukuntaan
kunnanhallitus esittää Juhani Penttilää ja hänen varamiehekseen Eino Gustafssonia.
Hämeen päihdehuollon
kuntayhtymän yhtymävaltuuston jäseneksi hallitus on
nostamassa Jorma Jussilan ja
varajäseneksi Juha-Mansikkaahon.
Myös nämä valinnat edellyttävät valtuuston vahvistusta.
9
Sanan voimaa
Välillä kerholaiset pääsevät haastamaan kerho-ohjaajansa
Toimin
.
Kahvila Kuo ahallissa päättyy 30.4
tamme uim
Palvelua jonka tunnet.
Mobilian Autokylä, Kustaa Kolmannen tie 75, Kangasala
www.tolpparavintolat.fi
VAPPUPALLOJA
TODELLA
7. (03) 377 1692, 0400 633 283
www.tilisanssi.com
tilisanssi@tilisanssi.com
Ramppi-teatteri esittää
Kantaesitys 11.6.2013 Kangasalan kesäteatterissa
NEUVOKKAAT
NEROPATIT
JALMARI FINNEN JA KILJANDEREITTEN IHMEELLINEN ELÄMÄ
SU 9.6. 250?
2 kg 30?
. lapset 1?/ikävuosi.
Pöytävaraukset puh. HÄKÄ. 10
KANGASALAN SANOMAT
PERJANTAINA 26.4.2013
Äidille
Lämmöllä
Perheen yhteinen
juhlalounas runsaista
herkkupöydistä Mobiliassa
sunnuntaina 12.5.
Kattaukset klo 12 ja 15.
Hinta 37 ?, lapset alle 13 v.
1 . klo 19 KANGASALAN
klo 19 SEUDUN OSUUSPANKKI
MA 17.6. (03) 3771 692 ja 0400 633 283.
Tervetuloa!
KAHVILA-RAVINTOLA
PITOPALVELU TILISANSSI
Mökin tuvassa on avaraa. 040 579 9763
Tuo Äiti herkuttelemaan Tilisanssin
Äitienpäivälounaalle
sunnuntaina 12.5.2013
kattaukset klo 12.00 ja 14.30
Olemme loihtineet keväisen noutopöydän
kaikkien Äitien kunniaksi.
Äitienpäivämenu löytyy sivuiltamme
www.tilisanssi.com
Hinta 35 . klo 19
TI
KE 10.7. klo 19
KE 19.6. klo 19
TO 27.6. Reiman tekemän pirttikaluston ääreen kelpaa vieraiden tulla kahvittelemaan. 60?
12 kg 75?
. 10?
JAUHE. (03) 377 3447
Ramppi-teatterin lipputoimisto p. klo 19
TO 11.7. Kysy myös hitsaus- ja suojakaasupulloja
IK-ASENNUS
A.IIVONEN
Vatialantie 44, Kla, p. EDULLISESTI
5. klo 19
SU 14.7. klo 19
TI
KE 3.7. klo 19 KANGASALAN SANOMAT
9.7. klo 19 LIONS CLUB HARJULA
Sovitus ja ohjaus: Jukka-Pekka Rotko
Käsikirjoitus: Jukka-Pekka Rotko ja Aulis Aarnio
Musiikki: Eero Pekkonen
LIPUT:
Kangasalan Kirjakauppa p. klo 19
SU 30.6. / ikävuosi.
Varaa pöytäsi:
(03) 3140 4000 tai
heini.tolppa@tolpparavintolat.fi
Unelma saaressa
Samaan hintaan:
a
e Teille, jotk
Kahdella pyörällä -näyttely!
Kiitos kaikill samme aamupalaa,
alaa
up
m
nautitte kans
na
ja
unasta
välipalaa, lo hun Helmessä. 5 kg Co2............................................ klo 19
2.7. klo 19
KE 26.6. (03) 364 2224, ma-pe klo 8-16, muulloin p. 0400 627 026
www.ramppiteatteri.net
ILEFIX
fixaa kaikki kiiltävix
?
?
?
?
?
?
?
Käsinpesut
Kovavahaukset
Kiillotukset
Sisäpesut
Moottorinpesut
Verhoilun
suojakäsittelyt
Tarranpoistot
ym...
?
?
?
?
Henkilöautot
Pakettiautot
Moottoripyörät
Harrasteajoneuvot
ym...
TERVETULOA!
www.ilefix.fi
Hampuntie 9,
(Kallion teollisuusalue)
Hampuntie 9,
36220
Kangasala
36220 Kangasala
526 2250
PUH 040
H. klo 18 ENSI-ILTA
KE 12.6. PALO
?
VAROITIN
VAROITIN
VAROITIN
. ja alle 12 v. klo 19
TI 25.6. 11 kg nestekaasupullo kuori+täyttö 80?
SAMMUTTIMET
2
. 175?
6 kg 40?
. Taustalla
kyläilevät Ritva Lemblin ja Heikki Mattila.
Urheilutie 2-4, Kangasala
Puh. 6. klo 18 VIP-NÄYTÖS
TO 13.6. 120x180 cm, sammutuspeitto........... 4?
klo 12-17
10. klo 19
TO 4.7. klo 19
TI 18.6. klo 19 ENNAKKONÄYTÖS
TI 11.6. Euras-käsivalaisin, ladattava........... 040 526 2250
PU
Tampereen
Auto
www.autocenter.fi
Taninkatu 14,
?MEILLÄ
33400 Tampere
TEHDÄÄN
Puh 0400 480 494
UUSIA
TERVETULOA!
AUTOJA!?
www.ilefix.fi. 040 825 0760. klo 19
SU 16.6. la-su
ma-ti 9-18
TURVAA KOTISI JA MÖKKISI!
10
40
50
PALO-/HÄKÄ. 10 l Ar+Co suojakaasu................. Ryhmät: puh. klo 19
SU 7.7
Talvella jään
yli tarvotaan jalan tai ajetaan
jäätietä pitkin.
Saareen valmistui vastikään
tiesuunnitelma, ja monelle mökille, tai ainakin niiden
tuntumaan pääsee talvisaikaan autolla.
Leppästen mökille vedettiin
sähkö kuutisen vuotta sitten.
. Oman
mökin rantaan kun ei saa saunaa rakentaa.
Leppästen unelma saa jatkoosan.
Säle- ja rullakaihtimet
rullakaihtimetsekä
sekäverhokiskot.
verhokiskot
Myös lamellikaihtimet
ja
markiisit!
Myös lamellikaihtimet!
- TILAA ILMAINEN ESITTELY Markiisin
merkki on
TM
Huom! asetukset
/ avustukset.
C
keellä aikaa mökkeilyyn on
jäänyt entistä enemmän.
Parinsadan hehtaarin saarella on viitisenkymmentä mökkiä.
Leppäset kehuvat, että naapurien kesken saarella riittää
ystävyyttä ja avunantoa.
. Syy siihen lienee
se, että järven pintaa pidetään
liian alhaalla, Reima pohtii.
Hänen mukaansa parannusta tilanteeseen saataisiin nostamalla järven vedenpinnan
keskikorkeutta 30 senttiä.
. Tämä vähentäisi järven
rehevöitymistä, ja vesikasvien osalta ravinteiden lisäys vähenisi.
Jatko-osa
Leppästen mukaan saarimökkeily on hienoa.
Leppäset ovat viettäneet aina lomiaan ja vapaa-aikojaan
mökillä, myös talvella. Reima
Leppänen on nikkaroinut
itse myös saunan ja pesuhuoneen ovet.
?
Ensimmäiseksi rakensin puuseen. 040 410 1177/Heikki Pitkänen
edullisesti, töistä kotitalousvähennys.
Varaa nyt ajoissa tulevan kevään
maalausurakkasi.
Puh. Alin
rappunen kääntyy saranoiden varassa ylös, joten lattian pesu on helppoa. Kun ostimme tonttimme,
järvi oli todella kirkas, mutta
vesikasvillisuus on lisääntynyt
huomattavan paljon, ja järven
tila todennäköisesti huononee
entisestään. Täällä viestit kulkevat savumerkein, aika rummuttamalla, Reima naurahtaa.
Tulevana kesänä Leppäset
aikovat rakentaa uudelle tontilleen saunamökin. Tein sitä
kesäiltana akkukoneella, etten häiritsisi
muita mökkiläisiä.
Reima Leppänen
Reima Leppänen muurasi
mökin varaavan takan. Pitkään mietimme, otammeko sen tänne vai emme.
Sillä saa kuitenkin pidettyä
yllä peruslämpöä, joten mökki säilyy paremmin, Reima
miettii.
MAALAUSLIIKE
HILTUNEN
PYYDÄ ENSI KESÄN
KAISLANNIITTOTARJOUS NYT
jussi@apupapu.fi - 045 125 3000
- maalausalan työt
uudis- ja remonttikohteisiin
Jonne Hiltunen
puh. Tilalle on toki tarvettakin, sillä lapsenlapsia on
siunaantunut Reimalle ja tämän vaimolle Anja Leppäselle jo yhdeksän.
Lapsenlapsenlapsiakin löytyy kaksi.
Leppäset ovat rakentaneet
mökkiunelmansa omin käsin.
He hankkivat tontin vuonna 1988. Perustat
mies kaivoi käsin.
. 0400-622 648
Kaihdinpalvelu Timo Käenniemi
36600 Pälkäne,
kaihdinpalvelu@saunalahti.fi
KAIKKI LVI-ALAN TYÖT
Maalämpöasennukset avaimet
käteen periaatteella.
Putkiasennus
J. Kohta voi käydä toisten luona polkupyörällä
kylässä, miehet veistelevät.
Tieto siirtyy saaressa muutenkin nopeasti. Onpa häntä kyselty muurausnäytteiden jälkeen
myös muille työmaille muurariksi.
. 040 541 3520. Tein sitä kesäiltana
akkukoneella, etten häiritsisi muita mökkiläisiä, Reima
muistelee.
Saareen rakentaminen vaati paitsi kekseliäisyyttä, myös
kosolti viitseliäisyyttä.
Rakennustarpeet vedettiin
saareen talvella kelkalla. 040 72 62 894
JÄTEVESIJÄRJESTELMÄT
RAKENTAA
VEXI RAKENNUS
He toivovat, että myös itse
Vesijärvi säilyisi kunnossa.
. PERJANTAINA 26.4.2013
KANGASALAN SANOMAT
11
Saunassa on led-valot katossa ja iso ikkuna on suojattu muovipleksillä. Ensimmäiseksi rakensin
puuseen. Järvinen
HUOLTOPÄIVYSTYS
24 h
Pekka Svärd
Kangasala, puh. Täällä tullaan hyvin toimeen kaikkien kanssa, ja vieraillaan toisten luona, Reima
kertoo.
Samassa mökin pirttiin kävelee toinen mökkiläinen,
Heikki Mattila.
Tulija saa heti kahvikupin
eteensä. Tekijä
itse haluaisi rapata takan
pinnan, mutta vaimo Anja
Leppästä miellyttää takan
alkuperäinen ulkonäkö.
Mika Säpyskä
. Tämä on Leppäsen pojan
unelma, tamperelainen Reima Leppänen toteaa ja esittelee tyytyväisenä Vesijärven
Palosaaressa sijaitsevaa mökkiään.
Mökillä on käyttöalaa noin
100 neliötä ja lämmintä tilaa
70 neliötä. Mökin sivuilta
löytyivätkin hyvät vesisuonet,
Reima iloitsee.
Järvi kuntoon
Kesällä Leppäset kulkevat
saareen veneellä. Kun
maata sitten tulikin myyntiin, Leppäset kuulivat tontinmyyntiaikeista toisten mökkiläisten kautta ja ennen kuin
tietoa oli ehditty laittaa esille
kiinteistönvälitystoimistossa.
. Betonisäkit ja raudoitusraudat
tuotiin kesällä veneellä, päivän tarpeet kerrallaan. Koska tontille ei tullut sähköjä, Reima pyöritti
esimerkiksi betonimyllyä pienellä aggregaatilla. Kaivon paikan etsin pajunvarvulla. Eläk-
TMI RAKENNUSPASTORI
mökki-, huoneisto- ja
okt-remontit ammattitaidolla.
Kotitalousvähennys.
www.rakennuspastori.fi
p. 040 502 15 54
EJL-ASENNUS
P. Takka on toiminut hyvin. Veneellä kuljetettiin myös rakennuksen kattopellit.
Mökkiä rakennettiin kaikkiaan kolmisen vuotta.
Mainosmaailmassa elämäntyönsä tehnyt Reima on varsin
kätevä käsistään.
Niinpä esimerkiksi mökkipirtin varaava takka savupiippuineen on miehen itse
muuraama. Kerran
Leppäset olivat halukkaita ostamaan lisätontin oman
tonttinsa yhteyteen. 0400 132 523
vexirakennus@pp.inet.fi
M
Y
CM
Kokonaisvaltaista
sähköasennusta
MY
CY
CMY
K
Nyt myös
ITSENOUTAEN
PERÄKÄRRYLLÄ
multaa ja kuoriketta
Mursketie 15,
Kallion teollisuusalue
ark 9-17, la 10-14
SÄHKÖ-ISKELÄ
- S2 urakointioikeudet
- Rakennusten sähköasennukset
- Uppoasennukset putkittamalla
- Siistit pinta-asennukset,
myös putkilangalla
- Uudis- ja saneerauskohteet
Heikki Mustila
Sähköasennusmestari
p. Mies on tullut auttamaan Leppäsiä puiden teossa.
Hetken päästä miehen perässä saapuu myös tämän puoliso Ritva Lemblin.
Reima kehuu, että Mattila
oli puuhamies, kun mökkiläiset alkoivat tehdä saareen tieverkkoa.
P. 0400 831 121
Nevastie 39, 36110 Ruutana
sahko-iskela@kolumbus.fi
UUNIMUURARI
. putkiasennus-jarvinen.fi
0400 648 680
ILMALÄMPÖPUMPPU
Takat, leivinuunit,
hormistot, savupiiput...
30 vuoden kokemuksella
SÄHKÖASENNUKSET
asuntoihin ja mökkeihin
alkaen
Tmi Sähköasennus
Ari Tammilehto
Kuhmalahti
0400 297 933
ari.tammilehto@sahkoasennus.inet.fi
ANTARTICO
Kylmäalan erikoisliike
1.390?
040 551 5656
info@antartico.fi
www.antartico.fi. Se on yhtä juhlaa, kun
tie valmistuu
Kevät on loistavaa istutusaikaa. LVI-alan työt
. Siis:
talikolla tai piikkipohjakengillä reikiä nurmikkoon ja haravalla hiekkalaatikkohiekkaa
reikiin. Sähkötyöt
. Virpinen suo varsinkin
mökkipihassa tähän väljyyttä
ja kehottaa käyttämään omaa
harkintaa.
Nurmelle, marja- ja hedelmäpuille, kukille ja kasvimaalle on omat lannoitteensa.
Kalkkia ei saa antaa havuille, rodoille, atsaleoille eikä pensasmustikoille. 0400 638 771. Kasvivalinnoissa Virpinen suosisi mökillä maatiaskantoja ja
FinE-merkinnällä luokiteltuja kasveja.
Syksyllä kukkivat perennat on järkevää jakaa keväällä.
Keväällä kukkivien perennoiden jakamisellekaan ei ole nyt
estettä, mutta ensimmäinen
kukkaloisto jää silloin niukemmaksi.
Ruukkuihin voi jo istuttaa
orvokkeja, koska ne kestävät
muutaman asteen pakkasta.
Pääsiäisen jälkeen saa yleensä edullisesti ruukkunarsisseja. Öljypoltinasennukset
Putkityöliike Hakala Ay
Putkihaantie 42, 36420 Sahalahti
Timo Hakala 050 586 3055
Seppo Hakala 0400 739 455
sähkötyöt
LVI-työt
putkityoliike.hakala@gmail.com
Kattoremonttien ammattilainen
Hämeen Kattokeskus
toteuttaa Sinunkin
vesikattoremonttisi
100%:lla laadulla!
Soita meille (03)
368 3397
010 2290
190
tai vieraile kotisivuillamme
kotisivullamme
www.kattokeskus.fi
www.kattokeskus.fi
Hämeen Kattokeskus Oy
Koivistontie 1, 33960 Pirkkala
kattokeskus@kattokeskus.fi
taanottamaan vettä ja ravinteita entistä tehokkaammin. Jos sammal näyttää silmään kauniilta, sitä voi jättää
pihan laitamille ja kivikoille,
joissa ei kuljeta.
Ilmaus kuohkeuttaa nurmipohjaa, jolloin se pystyy vas-
Kunnon haravointi antaa kyytiä sammaleelle. Tapetointi- ja maalaustyöt
. Tiivistä lehtimattoa ei kuitenkaan kannata jättää.
Muista lannoitus. Riikka Virpisen
mielestä sitä ei kuitenkaan tavitse rapsuttaa orjallisesti pois.
Sammal sopii sellaiseen kohtaan
pihaa, jossa ei ole kulkua.
REMONTTIPALVELU
MARKO KOSKELA
040 718 9969
www.remonttipalvelumk.fi
. Nurmikot
kannattaa haravoida huolella
ja tehdä sen jälkeen paikkauskylvö. Kuivat ja vaurioituneet oksat on kuitenkin syy-
tä poistaa. Päinvastoin niiden maapohjaa voi
happamoittaa esimerkiksi havu-rodoturpeella tai vanhan
kansan konstilla; kahvinporoilla.
Leikkaa harkiten. Puiden latvustunnat ja kuntotutkimukset
. (03) 376 2494, www.ks-pelti.fi
. Älkää heti kääntäkö pihaa
ylösalaisin. Malttakaa odottaa
vuosi tai kaksi ja tarkkailkaa,
mitä maasta nousee.
Ohessa puutarhurin muistilista, mitä mökin kevättöihin
kuuluu.
Nurmikko ensin. 12
KANGASALAN SANOMAT
PERJANTAINA 26.4.2013
?
Ikävintä on, jos mökille
täytyy lähteä kitkemään
kukkapenkkiä tai on
pakko mennä harventamaan porkkanamaata.
Riikka Virpinen
Haravat
heilumaan
Sari Eerolainen
Vihdoinkin lumitilanne on
siinä jamassa, että mökeilläkin voi astella kumisaappaat
jalassa ja käydä kevättöiden
kimppuun.
Puutarhuri Riikka Virpinen toivoo, että jokainen uskaltaisi luoda mökkipihastaan
mieleisen.
. Kylpyhuoneremontit
. Myös erittäin vaativat kaadot kiipeillen sekä
nostokorilla
. Raivaukset ja pihojen hoitotyöt
Kaikki listat tilausten mukaan
6 metrin koneella, piipun juuret.
Lindab-piste
Sadevesijärjestelmät,
autotallit, maneesit, hallit!
Katto- ja seinäprofiilit.
Tilaustyöt
myös messinki,
kupari, RST ja alumiini.
Kiinnitystarvikkeet.
Tukevat tikkaat,
kestävät kulkusillat,
lujat lumiesteet.
TOIMIVAT
KS-kerroskompostorit,
KS-kerroskuivakäymälät
Arviointikäynti maksuton.
PUU- JA PIHAPALVELU TIKKA OY
Puh. Kaikki kodin remontit
lattiasta kattoon
Sinun toiveidesi mukaisesti!
Kevät toi muurarin ja maalarin, mutta myös
arboristin pihamaallesi.
PUIDEN KAADOT
PIRKANMAALLA
. Jos tuntuu työläältä,
Virpinen kehottaa tekemään
työn pienissä osissa.
Nurmikkoa huolettomammin voi haravoida pensaiden
aluset ja kukkapenkit, joissa
lehdet maatuvat mullan kanssa. Laattatyöt
. Periaatteessa nurmikko pitäisi lannoittaa joka kevät ja kalkita
kahden?kolmen vuoden välein. Rankkojen kevätleikkausten aika on
jo ohi. Ikävintä on, jos mökille
täytyy lähteä kitkemään kukkapenkkiä tai on pakko mennä harventamaan porkkanamaata.
Kaikki on siis sallittua
oman luonteenlaadun mukaan: työleiri tai riippumatossa loikoilu.
Uusille mökin omistajille
Virpinen antaa neuvon:
. Siisti leikkauspinta on parempi kuin jäniksen
nyrhimä tai painavan lumen
halkaisema kohta.
Jos mökille ei ehtinyt ajoissa
leikkurien kanssa, omenapuita
samoin kuin herukoita ja karviaisia voi leikata myös loppukesästä.
Kukkapenkin talventörröttäjät on järkevää leikata pois.
Jos niitä kiskoo käsin, mukana tulee helposti juuria.
Saa istuttaa. Pese kasvihuone ja terassi, ja tarvittaessa öljyä se.
Huolehdimme puolestanne
KESÄMÖKKINNE
KUNTOON
Marko Hakkari, p. Ruukuissa myytäviä sipulikukkia voi istuttaa myös
sulaan ja lämpimään maahan.
Pestäkin pitää. 044 300 6199
tikka@puujapihapalvelutikka.fi
www.puujapihapalvelutikka.fi
TERVETULOA!
Peltikuja 9, Suinula
P. Puiden ja pensaiden hoitoleikkaukset
2 rs/tal.
99
kg
(myös vaihto)
KAHVIOSTAMME
KAHVI
OMAN PAISTON
1
00
3
00
MyöS MUKAAN!
TÄYTETYT SÄMPYLÄT
JA RUISLEIVÄT
ALKAEN
KOKIT VALMISTAA gRILLISSä
HAMPURILAISET jA MUUTA SUOLAISTA!
MA - TI 29-30.4.
oMAn
PAISTon
PATonKI
SAHRAMI
Sahalahti, puh. AUTOTArviKKeeT
?möKKiremPPAAn TUOTTeiTA
?KeSÄLeLUJA
?GriLLAUSTArviKKeeT
KAHVITARJOILU
LAUANTAINA 27.4.
4
9
9kg
CAnDY KIng
IRToKARKIT
1 kg / talous
(4,99 kg)
VAIN MA 29.4.
ERÄ
0
KARInIEMEn
BRoILERIn
KoIPIREISI
raj. PERJANTAINA 26.4.2013
13
KANGASALAN SANOMAT
Jätehuolto luotettavasti
edullisesti
ammattitaidolla
Viemäreiden avaukset
Pesut
Vaihtolavat
Umpikaivot
Viemärikuvaukset
Tyhjennykset
Öljynerotuskaivot
Sakokaivot
Huuhtelut
Rasvanerotuskaivot
Hiekanerotuskaivot
Sadevesikaivot
Roskasäiliöt
Jätepalvelu:
0400 176 926 (Hynninen Esko)
Lisätiedot:
Muut asiat:
www.tuominen.fi
050 304 6273 (Tuominen Janne)
Kuljetus Timo TUOMINEN OY
TERVETULOA
SAHRAMIIN!
.
MEILTä:
TÄLLÄ KUPongILLA
kovan suosion saavuttanut
KAHVIOSSA klo 10-16
?KAASUPULLOT
VAASAN LEIPOMON
PULLAN KERA.
. (03) 376 3371
jarno.nieminen@k-market.com
0
99
PALVELEMME:
ark. VELoITUKSETTA
VAIN TI 30.4.
ERÄ
LEIVon
LEIPoMon
MUnKIT
2
00
5 kpl
KAUPPIAS HOITAA HOMMAN www.k-market.com. lämpötiskistä haluamasi ruoka, salaatti, maito,
piimä, kahvi.
Kuponkitarjous
voimassa 30.5. RUoKA-AnnoS PUoLEEn HInTAAn
JoKA 10. asti.
norm. 7-21
la 7-18
su 12-18
kpl
LOUNAS
sis. 7,90
6
90
!
LAUANTAINA 27.4
LOUNASPASSI
JoKA 5
Pihano myy aiheeseen liittyviä tuotteita verkossa ja toimenkuvaan kuuluvat
myös kotikäynnit, suunnittelu
ja asennus.
. Järveltä käyvä tuuli saattaa viilentää ilmaa kesäisenäkin päivänä, Sivonen huomauttaa.
Hän välittää myös kiinteämpiä ratkaisuja kuten parveke- ja terassilasituksia.
Kylpylätunnelmaa
Perinteisen penkkiviljelyn
ohessa myös mökeille halutaan perustaa tomaatti- tai
kurkkuviljelmä tai kasvattaa
kylmänarkoja yrttejä.
. Kuva: Kekkilä.
. Lian- ja vedenhylkivyydessä ja siten myös hinnassa
on isoja eroja.
?
On eri asia ostaa tuolit yhdeksi kesäksi
kuin olla hankkimassa kymmenen vuotta
kestäviä kalusteita.
Mikko Sivonen
Mökkiremontit ja tuotemyynti
Remontit ja huollot:
mökkiFix - remontit ja korjaukset
Keittiö- ja saunaremontit. (03) 233 3160
Palvelemme: ma?pe 8?18, la 9?14. 2890,00?
Piharakennukset
Varastot ja vajat, vierashuoneet
ja saunat. Kaupunkiviljely on nosteessa, mutta itsekasvatettu
lähiruoka on luksusta myös
vapaa-ajanasunnolla, Sivonen
muistuttaa.
. Aina kannattaa varmistaa myös rungon tukevuus.
. Räätälöidyt mallit!
PihaLinna
PuuCee käyttövalmiiksi
mökille rakennettuna!
Hinta alkaen 1359,00?
55
90
59
90
67
90
Maalaustyöt
Ulkona ja
sisätiloissa!
alk.
Soita ja varaa
maksuton
arviokäynti!
9 l (6,21/l)
Väri-Kallen puuöljy
Kuivakäymälät
Sisä- ja ulkokäyttöön
toimivimmat mallit!
Meiltä neuvonta,
kuljetus sekä
asennus!
alk.
9 l (6,66/l)
Fasad Classic kuullote
alk.
Kynnysmattoja
alk.
5
00
kpl
9 l (7,54/l)
Lue lisää: www.mokkikeskus.fi
GSM 040 077 4475, Räikäntie 3, Nokia
VENEIDEN JA POTKUREIDEN
VARAOSAT JA HUOLLOT
Wicanders
Natural
-lattiakorkki
1-laatu, UV-lakattu.
KL 23, lukkopontti.
Vinha peittävä
suoja puulle
alk.
otta!
10 vu
91
90
11,7 l (7,85/l)
19
90
m2
Tarjous voimassa 30.4. Me
hankimme myös kaikki aineet ja
tarvikkeet.
mökkiApu - talonmies mökillänne
Mökin perushuoltoon kuuluvat
aputyöt sekä raskaat ja riskialttiit työt.
Myrskytuhojen raivaus ja korjaukset.
Otayhteyttä:
yhteyttä:
Ota
Mika
JuhaSärkinen
Rokka
050
683
0404370
7003 027
Väri-Kallen ulkomaali
Vesiohenteinen
Myynti ja asennus:
Mökkikeskus Kangasala, Pälkäne,
Mökkikeskus
Sauvo
Luopioinen,
Kuhmalahti,
Sahalahti
juha.rokka@mokkikeskus.fi
Muut
alueet, kts. saakka tai niin kauan kuin tavaraa riittää.
NVVUPLTFU r .VPWJIJUTBVLTFU r ,BJUFJEFO UFLP
WBQBUF
MJOFFU KB UBSLBLBBSFU
Turbo&Carservice
Leikkaa talteen
Leikkaa talteen
NYT UUTTA!
? Veneiden korjaukset, myös alumiiniset
? Potkurikorjaukset: hitsaukset, tasapainotus, SW Energian aurinkopaneelit
maalaukset, nousujen muutokset
veneisiin ja matkailuautoihin!
r 7FOFJEFO LPSKBVLTFU
NZÕT BMVNJJOJTFU r 1PULVSJ LPS
? Muovihitsaukset
KBVLTFU IJUTBVLTFU
UBTBQBJOPUVT
NBBMBVLTFU
OPVTVKFO
? Kaiteiden teko, vapatelineet ja tarkakaaret
#
Uusia turboja, turbojen korjausta ja muokkausta/
& CARSERVICE
6VTJB UVSCPKB
UVSCPKFO LPSKBVTUB
pako-imusarjojen tekoaTURBO
sekä muut
alumiinityöt
KB NVPLLBVTUB QBLP JNVTBSKPKFO UFLPB TFLÅ NVVU BMVNJJOJUZÕU
VAKUUTUSYHTIÖIDEN KÄYTTÄMÄ
veprotech@kolumbus.fi
www.veprotec.fi
Tapettia
alk.
5
00
rll
Kangasala: Lentolantie 2, p. Ulkotilojen viihtyvyyteen
satsaaminen ei ole ohimenevä suuntaus. Vihervaja tai kasvihuone
sopii sellaiselle, joka viettää
mökillä pitempiäkin aikoja
kuin vain viikonloppuja.
Mökkien varustelusta kertoo jotain se, että kylpytynnyreiden rinnalle on tullut ulkoporealtaita, joita voi käyttää
läpi vuoden.
. On eri asia ostaa tuolit yhdeksi kesäksi kuin olla hankkimassa kymmenen vuotta
kestäviä kalusteita.
Puu on pitkäikäinen, jos on
valmis sitä aika ajoin huoltamaan eli hiomaan ja maalaamaan.
Yhdentekevää ei myöskään
ole istuinpehmusteiden materiaali.
. Pihojen, patioiden ja parvekkeiden käyttöaikaa halutaan pidentää ja niiden käyttömahdollisuuksia lisätä, tietää
Mikko Sivonen.
Kangasalalainen mies perusti vuoden alussa veljensä
kanssa Pihano-nimisen yrityksen, joka keskittyy pihojen,
terassien ja parvekkeiden viihtyvyyteen. Lasitus pidentää parvekkeen ja terassin käyttöaikaa, Mikko Sivonen tietää.
Nyt sisustetaan myös ulkona
Sari Eerolainen
Sisustaminen on ollut trendikästä pitkään, ja nykyisin se
ulottuu yhä useammin myös
kodin seinien ulkopuolelle.
. Helppohoitoinen polyrottinki on varmasti suosituin
pihakalusteiden materiaali,
mutta tässäkin materiaalissa
on eroja. mokkikeskus.fi
Marina-sarjan laiturit
Laatulaituri järkihintaan!
Talvehtii vedessä, vahva ja
vakaa! Hinta alk. Kattotyöt,
sisäkäymälät, ulkovuoraukset,
lattiatyöt, sisustusmuutokset. Hyvin hoidettu
piha nostaa kiinteistön arvoa,
on myyntivaltti ja toimii yhtälailla kodin kuin mökinkin
käyntikorttina.
Säitä uhmaten
Jos mökin omistaa, siellä haluaa viihtyä mahdollisimman
aikaisesta keväästä mahdollisimman myöhäiseen syksyyn.
Kvartsilämmittimet ja ulkokäyttöön soveltuvat tulet ja
takat ovat ratkaisuja kylmää
vastaan.
. 14
KANGASALAN SANOMAT
PERJANTAINA 26.4.2013
Lasipinnat, kehikot ja tasoerot tekevät puutarhasta mielenkiintoisen. Sellainen kannattaa aina
asennuttaa asiantuntijalla.
Mieti materiaalia
Ulkokalusteiden valinnassa
Sivonen kehottaa pohtimaan
hinnan ja laadun suhdetta.
. Vakiomallisto sekä
räätälöidyt mallit.
Terassit
Avaimet käteenperiaatteella! Tukevat ja
tyylikkäät kaiteet, portaat
yms
Lisäksi KisSe voitti Mäntsälän Pöllö-turnauksen. Tila mahdollistaa hyvän lihaskuntoharjoit- yleisurheilu lajina monipuolinen.
. Reeneissä ensin
hiukan lämmittelemme, jonka jälkeen testaamme
heittojen sujuvuutta sekä lyöntitarkkuutta sekä
kiinniottoa. Päälajissa kauden parhaaksi ja uudeksi
ennätykseksi tuli Jyväskylässä kesäkuussa heitetty kiekkokaari 46,82.
Martti Siikaluoma suoritti varusmiespalvelusta ja kausi kulki vähän harmaammissa merkeissä, kuin edellinen menestysvuosi. Jos intoa ja vähän huumoria löytyy, niin pesistaidoilla tai kunnolla ei ole niin väliä. Jos
pelaaminen kiinnostaa enemmän, niin voi liittyä
jaoston kuntopesisjoukkueeseen KisSeen.
KisSe (Kisan Sekalaiset) koostuu eri-ikäisistä naisista ja miehistä. Kuntopesisharjoituksia on kahdesti viikossa ja kausi kestää pitkälle syksyyn, kunnes
pimeys ja kylmyys vievät voiton innokkaista harrastajista. Sen
Monipuolisuus tulosten takana
sijaan Jenny valitsee suosikikseen pituushypyn. Ja lisäksi tykkään yleisurheilusta, koska olen
telun sekä erilaiset pallopelit, mutta on kuitenkin
siinä
niin hyvä, Anna lisää.
haasteellinen lajinomaiseen harjoitteluun. Kesäisin suosikit
painottuvat enemmän varsinaisiin yleisurheilulajeihin.
Aada Nurmen ja Ellan lempilaji on pikajuoksu, mutta
myös Anna Kangastuvan ja Siljan suosikki löytyy
juoksun parista, aitajuoksun ja tonnin merkeissä. Kaikki mukaan!
Innokkaimmat käyvät myös talvikaudella Pirkkahallissa viikonloppukisoissa ja omat ennätykset Kangasalan Kisakausi starttaa Kyötikkälän kentällä
paranevat jatkuvasti.
infotilaisuudella 13.5 klo 18.00.
Harjoitukset ma klo 18.00-19.00 ja ke klo 18.00-20.00
Elina Arvonen
Heli Lampinen
KISALAINEN
Kangasalan Kisa ry:n tiedotuslehti 2013
Päätoimittaja: Ari Rintala
Sivunvalmistus: Kangasalan Sanomat /
Sara Liettyä
Harjoituksissa tehdään myös erilaisia kehonhallintaliikkeitä.
15. Pesäpallojaoston toimintaan kuuluvat
tänä kesäkautena lapsille pesiskoulu sekä aikuisille
kuntopesis. Tänä kautena KisSe aikoo
osallistua myös uusiin sekasarjanturnauksiin sekä
toimia turnauksen järjestäjänä.
Pesiskoulun päättäjäisissä kesäkuussa 2012.
Kuntopesis (Naiset ja miehet)
Harjoitukset ovat maanantaisin ja keskiviikkoisin klo 18.30?20 Keskuskentällä Urheilutiellä. Kun taidot karttuvat, pesiskoulussa opetellaan pesäpallon pelaamista ja sääntöjä. Ikäluokan
kesän SM-kisoista saaliina oli kaksi neljättä sijaa.
Kaisa ja Martti olivat molemmat myös nuorten (PM22) pohjoismaisissa mestaruuskisoissa
Norjassa. Harjoituksia, joita on kahdesti viikossa, vetävät kuntopesispelaajat. Kaisa heitti kiekossa viidenneksi
tuloksella 45,30 ja Martti oli viides 5000 m:llä
ennätysajallaan 14:42,91. Välineetkin
yLEISurHEILuvuoSI
2012
Kalevan Kisoista mitali
Juha Kauppinen palasi Kalevan Kisojen palkintokorokkeelle parin vuoden tauon jälkeen.
Lahdessa pidetyissä kilpailuissa moukarikaari
69,34 toi uran toisen pronssimitalin. Tampereen sarjan pelit pelataan Vesitornin kentällä Tampereen Petsamossa.
Valkeakosken pelejä pelataan Keskuskentän lisäksi
Akaan Viialassa sekä Valkeakoskella. Kesän
parhaansa Juha heitti Kaustisen moukarikarnevaaleilla, jossa kovatasoisessa ja tiukassa näyttökisassa tulos 72,72 jäi harmittavasti vain 28
senttiä edustuspaikasta Helsingin EM-kisoihin.
Kaisa Ilonen saavutti Mikkelissä pidetyissä
SM22-kisoissa kaksi mitalia: kuulassa hopeaa
tuloksella 12,40 ja kiekossa pronssia tuloksella
45,20. Viime vuonna KisSe osallistui Viialan
turnaukseen jopa kahdella joukkueella. Nuorimmat pelaajat ovat lukioikäisiä ja yläikärajaa ei ole. Juoksija
otti kuitenkin hopeamitalin SM-maastoissa Pudasjärvellä M22-sarjan 6 km:n kisassa. Kuntopesisharjoituksiin voi osallistua
Kisan jäsenmaksulla (aikuisilla 20?/vuosi). KisSe voitti
turnauksen jo viidennen kerran peräkkäin ja KisSe
Originals (kauemmin Kisassa pesäpalloa pelanneet)
sijoittuivat viidenneksi. Samaa
mieltä ovat myös yleisurheilukoulussa aktiivisesti
käyvät Ella ja Silja Lehto sekä Jenny Kangastupa. Molemmat urheilijat aloittivat uuden kisavuoden hallikisojen
SM-mitalisteina ja kesän tähtäin on vakaasti
Tampereella ensi heinäkuussa pidettävissä
EM22-kisoissa.
Olli Niemi menestyi nuorista urheilijoista
parhaiten ja voitti P14-sarjan piirinmestaruuskisoissa kolme kultaa: kuulassa, kiekossa ja
moukarissa sekä vielä pronssia keihäässä. Aikaisempaa
kokemusta ei tarvitse olla ja tarvittavat välineet saa
jaostolta lainaksi harjoitusten ajaksi.
Kuntopesiskausi alkaa, kun Keskuskentän
lumikasat ovat sulaneet ja kenttä on kuivahtanut.
Pesäpalloa voi harrastaa kuntoilumielessä ja harjoituksiin ovat tervetulleita kaikki lajista kiinnostuneet
?höntsäämään?. Pesiskoulu ei ole pelkkää pelaamista,
vaan harjoituksissa liikutaan monipuolisesti, harjoitellaan pesäpallon lajitaitoja sekä pelataan erilaisia
pelejä. Heittäjälupaus kilpailee hyvällä menestyksellä myös
hiihtoladulla.
saa jaostolta lainaksi treenien ajaksi. TalviJuoksuramppi on noin 50 metriä pitkä ja 10 metriä harjoitukset ovat Annan ja Aadan mielestä kivoja ja
leveä. Jos
kuntopesispelit kiinnostavat, niin jäsenmaksun
lisäksi toimintamaksu on 25?.
Lasten pesiskoulu
Lisätietoja www.kangasalankisa/pesapallo
Tiia Peltokorpi pesäpallojaoston pj.
tiia.peltokorpi@suomi24.fi
p. Pelit, joita on pitkin kesää, kestävät vajaan
tunnin ja ne pelataan naisten pesäpallokentällä sekä
naisten pesäpallolla. Jos innokkaita sekä toimintaan sitoutuvia vetäjiä haluaa liittyä jaostoomme, niin voimme
laajentaa toimintaamme.
Touko?kesäkuussa järjestämme jo perinteiseen
tapaan 7?12 -vuotiaille lapsille pesiskoulun. KisSe pelaa sekasarjan pelejä
Tampereen sekä Valkeakosken seudun kuntopesissarjoissa. Usein treenien lopuksi pelailemme. PERJANTAINA 26.4.2013
KANGASALAN SANOMAT
Kangasalan Kisa ry
KISALAINEN
Kangasalan Kisan tiedotuslehti
2013
AurINKoISTA JA LäMMINTä
PESISKESää odoTELLESSA
Tätä juttua kirjoittaessa maaliskuun lopulla maassa on vielä paljon lunta ja pakkaset paukkuvat.
Väkisinkin tulee miettineeksi, että kuinkahan
nopeasti kevätaurinko saa ?pesäpallopyhättömme?,
Kangasalan keskustassa sijaitsevan Keskuskentän,
taas kuivaksi. 0500 633 331
Tiia Peltokorpi
KESäKAuTTA KoHTI
Kangasalan Kisan toimesta Pitkäjärven koulun
juoksurampilla on järjestetty 7-12-vuotiaille yleisurheilun talviharjoituksia kerran viikossa. Talven
aikana on harjoiteltu monipuolisesti niin nopeutta,
koordinaatiota kuin lihaskuntoakin, pelejä ja leikkimielisiä kisoja unohtamatta.
Juoksu ehdoton ykkönen
Sisätreeneissä ehdottomiksi suosikeiksi ovat nousseet
etenkin hyllypallo ja juoksuvedot. Viime vuonna
KisSe sijoittui Tampereen sarjassa viidenneksi ja
Valkeakosken sarjasta tuli jälleen voitto.
KisSe osallistuu myös sekasarjan kuntopesisturnauksiin
Hopeasomman loppukilpailussa Äänekoskella päästiin ensimmäisen kerran tällä vuosikymmenellä
palkinnoille, kun Eerik Nurminen hiihti P13-sarjassa hienosti sijalle 25. Vuosi 2013 on ladut olivat mitä parhaimmassa kunnossa. 040 591 7860,
paavo.tirkkonen0@saunalahti.fi
?
Jaostojen yhteyshenkilöt: Ampumahiihto: Tapani Virtanen p. Ainakin
Kangasalan Kisan Kuohenmaan-Haapaniemen
alaosaston 50-vuotista taivalta on tarkoitus kesällä
juhlistaa koululla ja koulun pihapiirissä.
Eivätpä tienneet ne miehet ja naiset, jotka 50
vuotta sitten Kisan alaosaston Kuohenmaahan
perustivat, millaista historiaa tekivät. Yleisurheilu: Ari Rintala p. Keskisen Juho voitti kovassa seurassa molemmat
vapaan kisat ja sijoittui yhteispisteissä toiseksi. Kisan veteraanit osoittivat taas olevansa
huippuiskussa maaliskuun alun SM-kisoissa Tuusulassa:
Virtasen Tapani nappasi kultaa normaalimatkalta ja
pronssia yhteislähtökisasta sarjassa M70. 050 304
7144 . Vatulassa pelattiin
ja tehtiin tehokas sauvarinneharjoitus. 0400
505 809, kalevi.lepo@luukku.com
. Tätä perinnettä aikoo jatkaa nimiä, ja mitä pidemmälle loistava hiihtokevät eteni, sitä
nykyinenkin johtokunta, ja juhlavuotta on tarkoitus pidempiä näyttivät olleen hiihtäjien lenkit.
juhlistaa lähinnä urheilun merkeissä.
Lasten Puuhis-kerho kokoaa kerran viikossa kylän
Tämä talvikausi on oiva esimerkki siitä, että talkoo- lapset yhteen, vetäjinä toimivat lasten vanhemmat
työ on edelleen Kuohenmaassa voimissaan. sihteeri
Eija Hakala p. Marraskuun lopulla satanut ensilumi on edelleen
maassa ja hiihtokelit ovat jatkuneet keskeytyksettä huhtikuun puoleen väliin. Samoin Sappeessa, pelattu sählyä, käyty uimassa ja keilaamassa.
kentän pitäminen lumesta puhtaana. Antti Salminen
(M70) ja Reino Rantanen (M75) nappasivat kumpikin
viikonlopun kisareissulta SM-pronssin kotiinviemisiksi.
Myös nuorisopuolella Kisan ampumahiihdon hyvä vire
on jatkunut ja nuoret ampumahiihtäjämme ovat osoittaneet lupaavia otteita pitkin talvea. Tänä keväänä yhdessä Kyläyhdistyksen
kaukalo kasvatti kokoaan ja muutti muotoaan uusien kanssa järjestettävässä Puuhiksessa on mm. 0505020532,
jarmo.nikupeteri@kesko.fi . 30 joukkueen joukossa ykkönen
oli upean taistelun jälkeen kolmas, kakkonen yhdestoista,
kolmonen kahdeksastoista ja nelonen sijalla 23.
Ohjelmassa perinteiset leirit
Syksyllä hiihtokoulun alettua Kisan hiihtoväki kokoontui
Vatulaan ja Jämille leiriviikonloppuun. Vakuuttavin näyttö Kangasalan nuorisohiihdon
nykytilasta saatiin Lempäälässä Aamulehden perinteisessä nuorisoviestissä. 0500 633 331, tiia.peltokorpi@
suomi24.fi . Kiitos Linkosuon ja Saarioisen myös
muonitus oli erinomaisessa kunnossa. Nykäyksen maja
on loistava tukikohta reilun 20 hengen ryhmälle.
Itsenäisyyspäiväviikolla matkattiin Leville ensilumenleirille. Käytiin katsomassa muiden harjoituksia, mistä sitten innostuin.
Keijo: Veljeni Eskon liikunnanopettaja Risto Mattila
Kangasalta houkutteli Eskon mukaan toimintaan ja
tietysti minäkin menin isän mukana tutustumaan ja sille
Terveisesi Kisalaisen lukijoille?
Tuuli: Vielä ehditte keväthangille
Keijo: Rohkeasti katsomaan ja kokeilemaan
Jari Kolehmainen
Olympiamitalisti Antti Tyrväinen ojentaa Biathlon Klubin
puolesta Tuuli Tiitolalle kannustuspalkintona mojovan määrän
pienoiskiväärin patruunoita. Pyöräily: Hannu Autio
p. Mutta käyttäjät
Vielä kun tähän lisätään kaksi vakiovuoroa, niin on
kiittävät sillä, että kenttä on jatkuvassa käytössä. 0400 411 227, eija.
hakala@kangasala.fi . Jatketaan samaan
malliin edelleen.
eija Hakala
KaPuLa vaiHTuu, suKsi KuLKee
Ampumahiihto on monipuolinen laji, joka sopii monenikäisille. Seuran ykköstykki Milja Rantala voitti mestaruuden
toisena vuonna peräkkäin. Biathlon Klubi on ampumahiihdon
arvokisamitalistien ja ampumahiihtovaikuttajien yhdistys.. Viesteissä Kisalla oli mukana
enemmän joukkueita kuin millään muulla seuralla . Lumitilanne oli parempi kuin vuosiin eikä
pakkanenkaan pahemmin haitannut. Kesäkaudeksi
lentopallo siirtyy taas omalle kylälle, koulun kentälle.
Tämän kaiken toiminnan ylläpitäminen on jatkossa mahdollista vain, jos entinen Kuohenmaan koulu
säilyy edelleen kyläläisten käytössä. Jämillä hiihdettiin
molempina päivinä. 0400 635 032, hautio@kolumbus.
fi . Hämeessä pystyttiin
kaikki kilpailut hiihtämään kalenterin mukaisina päivinä.
nähtiin. taloudenhoitaja
Paavo Tirkkonen p. koko perheen laji, jota aikuiset ja lapset
voivat harrastaa yhdessä. Isäni Osmo on myös nuorempana harrastanut ampumahiihtoa.
Mieleenpainuvin suorituksesi /saavutuksesi tähän
mennessä?
Tuuli: Viime vuonna Tuusulassa, kun hävisin voiton yhteislähtökisassa yhdellä sadasosalla loppukirikamppailussa.
Keijo: Vuoden 1984 Sarajevon olympialaiset, ja siellä
erityisesti viestin avausosuus.
Millaisia tavoitteita tai unemia sinulla on vielä
ampumahiihdon suhteen?
Tuuli: Onnistuneet suoritukset kilpailuissa ja menestyminen SM-kilpailuissa.
Keijo: Tietysti, että Tuulin innostus lajiin säilyisi ja että
hän hiihtäisi joskus maajoukkueessa.
Jälkiverryttely:
Lämmittely:
Mitä muuta harrastat?
Tuuli: Ampumasuunnistusta- ja juoksua, suunnistusta
Keijo: Suunnistusta, ampumasuunnistusta, mökkeilyä
Ikäsi?
Tuuli: 12 vuotta
Keijo: 48 vuotta
Esikuvasi urheilijana?
Tuuli: Kaisa Mäkäräinen
Keijo: Juha Mieto
Miten aloitit ampumahiihtoharrastuksen?
Tuuli: Iskän kautta. Pesäpallo: Tiia Peltokorpi
p. Nappasimme Kisalaisen revolverihaastatteluun isän ja tyttären, eli Keijo ja Tuuli Tiitolan. Keijo on
tuttu mies ampumahiihdon seuraajille, onhan hän ollut
aina olympiaedustajanammekin Sarajevossa 1984. Ampumahiihto on
tyypillisesti nk. Onneksi
hiihtokauden alkaessa rakennukset valmistuivat ja saatiin
lisää ohjaajia rinkiin.
Jo edellistalvena lisääntynyt kilpailuinto jatkoi kasvuaan.
Sen myötä tuli myös menestystä. 045 138
2353 . Suunnistus: Aki Laurila (03)
376 5969, Kalevi Lepo p. Valitettavasti sairastumiset
estivät muutamien kilpailut, mutta erinomaisia hiihtojakin
Kesän harjoituksista ja hiihtojaoston muusta toiminnasta
löytyy tietoa osoitteesta: http://sites.google.com/site/
kangasalankisaryhiihto/Hiihto-psivu
Kangasalan Kisa ry johtokunta: pj.
Jarmo Nikupeteri p. Edes kohtuuttomia pakkasia ei ole
ollut häiritsemässä ulkoilunautintoja. 12
kolmikkoa. 16
KANGASALAN SANOMAT
PERJANTAINA 26.4.2013
JO KOLMas HienO HiiHTOTaLvi PeRäKKäin
Harva enää muistaa neljän vuoden takaisia lumetustalkoita. Kuohenmaa-Haapaniemen
alaosasto: Eija Hakala p. Ryhmiä pystyttiin muodostamaan vain kolme,
jolloin niissä oli jokaisessa junnuja runsaasti. Kun KuoKuohenmaan-Haapaniemen osaston juhlavuosi. Laji voi kuitenkin
myös ?periytyä?, mistä on esimerkkejä Kangasalan
Kisassakin. Laadukkaita hiihtokilometrejä kertyi sopivasti ja mikä parasta, hiihtoa
pystyi jatkamaan leiriviikon jälkeen kotona.
Pääsiäisenä osa hiihtoväestä pääsi nauttimaan kevätkeleistä Tornionjokilaaksossa. Hiihto: Pentti Mäkinen p.
050 306 5474, pentti.makinen@kangasala.fi, Ari Laitinen p. Piirinmestaruushiihdoissa tuli seitsemän henkilökohtaista ja neljä viestimitalia. Eerik
Nurminen puolestaan nappasi monen kovan, Hopeasomman kymppisakkiin sijoittuneen pojan päänahat.
Lampsijärven käytöstä poistettu koulu Pellossa tarjosi nyt
toistamiseen mukavan majapaikan sopuisalle porukalle.
Ohjaajapula vaivasi
Talven hiihdoissa menestyttiin
Hiihtokoululaisten määrän kasvu ja ohjaajien rakennustyöt asettivat haastetta syksyn harjoitusten toteuttamiseen. Jääkiekko- vuorollaan. 040 845 9519,
ailaitinen@koti.tpo.fi . Keskiviikkoisin Kuohenmaan koululla jumpataan tunnin ajan ja sunnuntaisin pelataan pari tuntia
lentopalloa Liuksialan koulun salissa. Näin siis
sukupolvien viestikapula vaihtuu ja suksi kulkee edelleen.
tielle jäin. Toivottavasti
kunnan puolesta löytyy hyvää tahtoa tähän. 0500
631 239, ari.rintala@machinetool.
fi . luisteltu,
laitojen myötä. Nyt
kilpaladuilla viilettää tytär Tuuli N13-sarjassa. Ala- saatu kuva alaosaston viikoittaisesta tarjonnasta talvi-
kaudella. Latuvihkoon kertyi taas satoja
ja liikuntaa harrastaa. Jääkiekko:
Jyrki Rintamäki, jyrki.rintamaki@
pp.inet.fi, Heidi Svanlund p. Usein vanhemmilla on valmentajan, huoltajan ja kannustajan rooli. Kiitos heille ja
kiitos teille, jotka täällä syrjäkylällä jaksatte talkoovoimin urheilumahdollisuuksia luoda. Myös P14 viestijoukkue hiihti lupauksia
antavasti. Upeassa auringonpaisteessa hienosti
järjestetyissä kisoissa Kangasalta oli ainoana seurana mukana neljä kahdeksikkoa. (03) 376
5131, eija.hakala1@luukku.com
Pentti Mäkinen
KuOHenMaassa
JuHLavuOsi
osastolla oli pitkän talvikauden ajan viikoittain kolme
vakiovuoroa: yksi lasten, yksi aikuisten ja yksi sekavuoro.
Hiihtolatuja eteläiselle Kangasalle ajettiin Kuoalaosasto täyttää 50 vuotta
henmaan-Haapaniemen alaosaston moottorikelkalla
edelleen talkoovoimin. Jo henmaasta lähtee hiihtämään, latuja pitkin pääsee mm.
50 vuotta on tehty työtä sen eteen, että täällä syr- Taivalpirtille, toisaalta myös Valkeakosken latuverkosto
jässä keskustan palveluista olisi mahdollista urheilua on hiihtäjien ulottuvissa. Kun lunta tänä talvena riitti,
Uskomatonta, mutta kyllä se totta on. Järvivedellä onnistuu jään tekeminen ja pelattu jääkiekkoa, laskettu mäkeä, käyty laskettelemassa
jäädyttäminen, työtunteja ja kalustoa se vaatii
Kisaan perustettiin myös jälleen harrastejoukkue. Finaaliin vastaan tulee JIlves Jämsästä. B2 joukkue ei
hävinnyt Suomi-sarjassa peliäkään ja maalisuhde oli
murskaava 141 tehtyä ja 49 päästettyä maalia. Todettiin myös,
että kaikki perusjumpparyhmät on lopetettu Kuhmalahden alueella. Kiekkokoulu antaa
seura yhteistyö Kisa-ilves
mahdollisuuden konkreettisesti kokeilla, miltä kiekon
Kisa solmi seurayhteistyösopimuksen jälleen Ilves pelaaminen tuntuu!
ry:n kanssa. Joukkueessa on aktiivisen
pelaamisen lopettaneita pelaajia. Mäki saattaa
olla jopa 440 metriä pitkä ja 50 metriä korkea. Yhteistyö solmittiin kaudelle 2012?2013
koskemaan joukkueita D1 junioreista alaspäin. Alamäkiluistelussa kisataan siitä, kuka laskee nopeimmin esteitä, kumpuja
ja tiukkoja mutkia täynnä olevan mäen. Luistelutaidolla on tietysti merkitystä, mutta tärkeintä on se, että uskaltaa mennä kovaa. Mikäli jääkiekko kiinnostaa, on nyt siis oikea aika ottaa
yhteys Kisan jääkiekkojoukkueisiin. Playoffsarjassa Kisa tiputti ensin Red Wingsin Helsingistä ja
sitten Blues Mk:n Espoosta. Työryhmä
toivoo saavansa Kuhmalahti-toimikunnalta selvityksen asiasta.?
pelijoukkuetta. Kisa järjesti kaudella
myös Leijonakiekkokoulun. Toimikunta totesi, että kansalaisopiston toimintaan tulee
kiinnittää huomiota, koska Kuhmalahden alueelta
on pitkät etäisyydet muihin kansalaisopiston toimipisteisiin. Kun luistin kerran kulkee tasaisella, niin kuinka nopeasti mies kiitäisikään alamäessä. Naisten
joukkue lähti pelaamaan Suomi-sarjan alkusarjaa ja
jatkoi sitten Suomi-sarjan loppusarjassa. Asia annetaan tiedoksi Kansalaisopistolle.
Jyrki Rintamäki
Yhteistyö on sisältänyt vierailun 30.11.2012 Ilves
Hockeyn kummiseurana liigapelissä Ilves ?Kalpa.
Ilves Hockey antoi kaikille junioripelaajille sekä toimihenkilöille ilmaiset liput peliin. Leijonakiekkokoulu on myös erinomainen
paikka tutustua lajiin ilman lopullista sitoutumista
ja tutustut Kisan toimintaan. Jyrki Rintamäki. Joukkueet on AAA, AA ja A sarjassa. Vehkajärven näytelmäpiiriltä on vähennetty huomattavasti ohjaajan
tunteja. Parasta alamäkiluistelussa on vauhti. Elävä Kuhmalahti ?työryhmä
pyytää Kuhmalahti-toimikuntaa puuttumaan asiaan,
jotta harrastustoiminta säilyisi seudulla. Meidän piti pujotella keilojen välissä, hyppiä ja
mennä mahalleen. Edustus lähti liikkeelle III-divisioonasta ja tarkoitus oli pelata kaudelle 2013?2014
paikka II-divisioonaan, mikä myös onnistui.
A-juniorit lähtivät Suomi-sarjan karsintaan, mutta
eivät onnistuneet saamaan Suomi-sarja paikkaa.
A-juniorit tulivat Alueliigan lohkossa II toiseksi.
Jatkopeleissä Kotkan Titaanit tiputtivat Kisan jatkoerässä pelaamaan Alueliigan pronssimitallista. Molemmat joukkueet aloittivat AA alkusarjassa mutta loppukaudeksi toinen
joukkueista siirtyi pelaamaan A jatkosarjaa ja toinen
jatkoi AA jatkosarjaa. Heikkisellä on
onneksi tervettä itsesuojeluvaistoja jäljellä.
. Joukkueessa on 34 poikaa ja he pelaavat kolmella pelijoukkueella. Ennen peliä jäällä
palkittiin D-99 joukkueesta Elias Nieminen joka sai
Ilveksen pelipaidan silloiselta Ilves kapteenilta Martti
Järventieltä.
Yhteistyö on lisäksi tarkoittanut yhteisiä harjoituksia
Ilves ry:n joukkueiden kanssa.
Mukaan Kisan jääkiekkotoimintaan
Kevään tulosta huolimatta Eaglesin jääkiekkoilijat
ovat aloittaneet tulevaan kauteen valmistautumisen.
Erityisesti vanhemmat juniorit aloittelevat toukokuussa ?kuivaharjoittelun. Tähtäimessä on paikka
Suomen maajoukkueessa. Alamäkeen syöksyy yhtä aikaa neljä jääkiekkovarustein
suojattua titaania. työryhmän kannanotto kansalaisopiston toiminnasta.
Työryhmän muistion 11.9.2012 mukaan:
?Keskusteltiin kansalaisopiston toiminnan supistumisesta Kuhmalahden alueella. Toiminnan keskipisteessä olevan Kangasalan
jäähallin jäädytyskoneet oli uusittu vuonna 2011 ja nyt
ei tarvinnut pelätä koneiden puolesta kesäharjoittelua
aloitettaessa.
Seuraan perustettiin pitkästä aikaa miesten
edustusjoukkue. Tätä kirjoitettaessa ei finaalisarja ollut
vielä käynnistynyt, joten lopputulos on luonnollisesti
auki.
D1-99/00 -juniorit lähtivät kauteen uudistuneella
valmennustiimillä sekä osittain uusilla pelaajilla.
Pelaajia joukkueessa oli niin paljon, että tehtiin kaksi
järjestäminen ovat vaakalaudalla, jos näytelmäpiirin
toimintaa edelleen supistetaan. Kisa meni hyvin, ja pääsin mukaan
Ruotsiin, Heikkilä muistelee. Kiekkokoulun tavoite on
saada kaudelle 2013?2014 uusi joukkue ikäluokkaan
06/07 syntyneet.
Kuhmalahti-toimikunta keskusteli asiasta ja totesi työryhmän esittämän asian aiheelliseksi. Tämä
on taannut kaikille pojille tasonsa mukaisia pelejä.
Joukkue on lähdössä kauden päätteeksi pelimatkalle
Riikaan.
F-03/04 joukkue on pelannut Ilves -Tappara sarjaa.
Joukkue on kasvanut kauden aikana usealla uudella
pojalla ja nyt joukkueella on hyvät mahdollisuudet
jatkossa kehittää poikia ja tyttöjä jääkiekossa. Todettiin huolestuneina, että mm. Kaatumisessa voi käydä pahasti.
Heikkilä otti ensikontaktinsa lajiin vuosi sitten
tammikuussa. Näytelmäpiiri tuottaa huikeita, tasokkaita esityksiä. Kelluihan hän, vaikka
vauhti ei lopulta aivan riittänytkään loppukilpailuun.
Kokemus oli kuitenkin upea.
. Ennen helmikuuta 2013
Åressa järjestettävää alamäkikisaa Heikkilä ei ollut
kertaakaan laskenut alaspäin luistimilla.
17
Kisa-Eaglesissa puolustajana pelaava Toni Heikkinen kisaa myös alamäkiluistelussa, tavoitteenaan Suomen maajoukkue.
Kuvaannollisesti hän siis hyppäsi suoraan altaan
syvään päähän ja katsoi, kelluuko. lujan peruskunnon
luomiseksi. Ottamalla näihin henkilöihin
yhteyden, saa ohjeet ja tiedot miten joukkueeseen
liitytään. Kilpailu järjestettiin
tasaisella maalla, ja nopea Heikkilä tiesi tilaisuutensa
tulleen.
. Näin varmistettiin jokaiselle pelaajalle
sopiva määrä pelejä. perinteisen Mansikkajuhlien ja Touhulan Yö ?tapahtuman
Kisan JääKieKKOKausi 2012-2013
Kangasalan Kisan jääkiekkojaosto eli Kisa-Eagles
pääsi aloittamaan kauden 2012?2013 hyvissä merkeissä. Tätä
kirjoitettaessa ei ole tietoa kuinka pelissä on käynyt.
Kisan B2 -juniorit lähtivät Mestis-karsintaan ja
pelipaikaksi tuli lopulta Suomi-sarja. Siellä
myös Heikkilä aikoo käydä syksyllä taas treenaamassa.
Menestys vaatii henkistä kanttia.
. Joukkue koottiin pääasiassa Kisan
vanhoista A-junioreista, lisäksi mukaan tuli vanhoja
HC-Eaglesin pelaajia. Tällä hetkellä näyttää vahvasti
siltä, että AA joukkue pääsee pelaamaan finaalipelejä.
Joukkue osallistuu huhtikuussa Latviassa pelattavaan
Riga Cup- turnaukseen.
E-01 juniorit ovat Kisan suurin ryhmä. Käytännössä moni
harrastaa lajia vain kilpailuissa.
Suomalaisia alamäkilaskijoita tosin hemmoteltiin
tämän vuoden tammikuussa, kun Espoon Serenaan
avattiin maailman ainoa alamäkiluistelupaikka. Nuorimmat juniorit muodostavat ensi
kauden joukkueita ja suunnittelevat toimintaansa. PERJANTAINA 26.4.2013
KANGASALAN SANOMAT
MaaiLMan nOPein
LuisTeLuLaJi
LiiTe
Toni Heikkilä tietää, että
alamäkiluistelu vaatii henkistä kanttia
ja hyvät suojat
Kisa-Eaglesin puolustaja Toni Heikkilä, 27, on tottunut siihen, että jääkiekkokaukalossa moni saa katsella
hänen hokkareidensa kantapäitä. Kun pääsee
mäen alas ilman kaatumista, tulee adrenaliinia vereen.
Heikkilä jäi lajiin kerralla koukkuun ja jatkoi harrastamista, jos sitä harrastamiseksi voi kutsua, sillä alamäkiradat puretaan aina kisan jälkeen pois. Paikalla olikin paljon pelaajia Kisan pelipaita päällä. Heikkilä
päätti ottaa selvää asiasta, ja hyvinhän siinä kävi: hän
voitti helmikuussa alamäkiluistelun SM-pronssin ja
pääsi mukaan Sveitsin maailmancupin osakilpailuun.
Heikkilä ei päässyt maailmancupin kilpailussa jatkoon, mutta kipinä lajiin jäi. Tämä johtuu turvallisuussyistä, sillä
nopeudet kasvavat alamäessä jopa 70 kilometriin
tunnissa. Keväisin Quebecissä järjestettävä
maailmancupin finaali vetää paikalle yli 100 000 ihmistä.
Ensi vuoden keväällä paikan päällä aikoo olla myös
erän Kisa-Eaglesin tuulennopea pakki.
Jyrki Rintamäki
KuHMaLaHTi-TOiMiKunTa 30.10.2012 § 19
Kuhmalahti-toimikunnalle oli toimitettu Elävä
Kuhmalahti -työryhmän muistio, jossa oli mm. Red Bull
-yrityksen kehittämä ja organisoima alamäkiluistelu on
maailmalla suosittu laji. Kisa Eaglesin
nettisivuilta http://kisaeagles.sporttisaitti.com/ löytyy sekä valmennuspäällikön että joukkueiden
vetäjien yhteystiedot. Nopeus on miehen
valtti. Lisää
poikia ja tyttöjä mahtuu kyllä mukaan. Joukkue pelasi Hämeen harrastesarjaa. Kyllä sen tuntee, kuinka kovaa uskaltaa vetää.
20-vuotiaana olisin ollut varmaan rohkeampi kuin nyt.
Moni lopettaakin lajin kolmenkympin tietämillä. Taklaustaidoista ei tässä lajissa
ole hyötyä, sillä kaveriin ei saa diskauksen uhalla
ottaa kontaktia. Hän osallistui silloin Helsingissä kaikille
avoimeen kilpailuun, jossa etsittiin nopeinta luistelijaa.
Parhaat valittiin mukaan Ruotsin Åressa järjestettävään maailmacupin mittelöön
Viimeisien 20 vuoden aikana laji on mennyt teknisesti huimasti eteenpäin. Vielä teokselle
ei ole kirjoittajaa, mutta luonnoksia sisällöksi on.
Työnimeksi kirjalle sopisi (Kangasalan) Kisaranta
puoli vuosisataa.
Tunkua samalle ruokakupille. Mennyt talvi oli melko leuto
pyöräilijän kannalta, verrattuna edelliseen talveen. On tullut levyjarrua,
vaihteiden määrät lisääntyneet, sähköiset vaihtajat tekevät
tuloaan ja jousitukset ovat parantuneet molemmissa päissä pyörää. Suunnistus -sanalla
kirja löytyy. Toiminta alkoi -70 luvulla, aikana
jolloin esimerkiksi maastopyöristä ei vielä edes unelmoitu.
Tänä aikana kisalaiset ovat saavuttaneet lukuisia SM-mitaleita eri ikäluokissa. Toimintakalenteri löytyy toukokuun alkupuolesta
lähtien seuramme nettisivuilta www.kangasalankisa.fi ja
sieltä pyöräily.
Toivotamme rullaavaa pyöräilykesää kaikille ja
toivotamme uudet jäsenet tervetulleiksi kasvavaan harrastelijajoukkoomme. Tästä osoituksena vaikkapa oheinen
Kangasalalaisen suunnistuksen tarina -nimisen Kisan ja Kangasala SK:n suunnistuspaitojen kuva.
kirjan tekemisessä avustaminen. 18
KANGASALAN SANOMAT
PERJANTAINA 26.4.2013
RaStiReippaitten KuuLumiSia
Kisan suunnistusjaoston aktiivien keski-ikä poikennee muiden jaostojen vastaavasta melkoisesti,
tätä kirjoitettaessa se on 76 vuotta. Näin siitä
huolimatta, ettei kisalaisuus alle seitsemänkymppisiltäkään ole kiellettyä. Kangasalan Kisan paita on
otettu käyttöön 1977, oikoseltaan Kisa kirmaisi se yllään
Jukolan kolmossijalle. Nykyään yhä useammalla maastokuskilla on
allaan täysjoustopyörä entisen jäykkäperäisen asemasta.
Samalla varusteet ovat kehittyneet ja mahdollistavat näin
ympärivuotisen pyöräilyn kelistä riippumatta. Lunta tullut sopivasti, ei liian usein, yöpakkaset
kovettaneet polut ja päivät aurinkoisia. Se kattaa
vuosikymmenet urheilu- ja huvikeskuksen perustamisesta vuoden 2011 loppuun saakka eli kiinteistön
myymiseen Kangasalan kunnalle.
Kahden aukeaman ja yhden kuvan kirjoitusta
seuran puheenjohtajan ja hänen edeltäjänsä kanssa
tarkistellessamme pulpahti esiin ajatus: eikö myös
Kisaranta, alkuvuosinaan puheissa usein Risuranta,
olisi oman kirjansa väärti?
Kisalla, huvikeskuksen perustajalla, on arkistoa.
Sen jo veteraani-ikäisellä talkooväellä, toimijoilla,
urheilun harrastajilla, huviväellä, viihdetaiteilijoilla ja
leiriytyjillä laidasta laitaan on muistoja. Eipä ollut jostain syystä kovin paljoa vastaantulijoita.
Kulunut kevät on ollut mitä parhainta maastopyöräilijän keliä. Tarjoamme mukavia kavereita,
teknistä apua pyörän huoltamisessa ja hikisiä kilometrejä
ekologisen harrastuksen parissa.
pekka Sammalisto. Polvien kestävyydestä ja muista
Kisalaisittain 1960-luvun puolivälin ?ensim- riennoista riippuen tarkoitus on jatkaa samalla
mäinen nuorisoaalto. On tullut maastopyörät sen eri
alalajeihin (XC, enduro, DH, maraton) ja BMX-pyöräily.
Pyörät ovat teknisesti kehittyneet. näyttää jääneen kirjassa linjalla. Lisäksi lukuisia yhteislenkkejä maantiellä ja
maastossa kilpailukalenterin sallimissa rajoissa. Silloin
oli pakkasta kylmimmillään -32 C, kun itse ajelin työmatkaa. klo 8-17, la klo 10-14
pYÖRÄiLYÄ YLi
40 VuOtta
Liite
Kangasalan Kisan pyöräilyjaos täytti 40 vuotta hiljattain.
Näin kauan on pyöräilyä harrastettu kilpatasolla paikkakunnan omassa seurassa. - Kisan Kalevi Lepo
veteraanipakettia on yhä jäljellä, sitä voi tiedustella
allekirjoittaneelta.
Jaa että Kisarannastakin kirja?
Telkät pönttöön -teoksen yksi luku on nimeltään
Kisaranta puoli vuosisataa kiintorastina. Teos on Kangasala SK:n, sen on toimittanut Outi Ojanen, ja Löydettyjä ja vielä löytämättömiä
sen yhtenä inspiraattorina on vaikuttanut alkuaan lippuja
Harjulan hallalainen Heimo Keskisaari.
Moni on vuoden 1993 seuramuutoksesta huolimatta arvioinut historiikkia varsin kisalaiseksi. Uusi SK:n paita on tältä vuodelta:
aistikas, peilikuvamainen, mainostaa kotimaista pankkia.
JOKA PÄIVÄ 9-19
Kangasalla, vastapäätä Vatialan hautausmaata
33-201
3
19
Valtuutettu
80 v
-huolto
KELLOSEPÄNLIIKE
KORPOLA
Liisantie 2, Kangasala, p. Ei siitä kelit voi
paljoa paremmaksi tulla, vaikka joku voisi kuvitella, että
eihän sitä nyt talvella voi pyöräilystä nauttia.
Ensi kesän toiminnassa pyöräilyjaoksella on tempoajoja maantiellä, maastoajoa Kyötikkälän radalla, mäkiharjoitteita Lukonmäessä ja Kaupissa sekä intervalliharjoituksia
maastossa. Tänä vuonna puoleensa vetävät myös Suovähäiselle huomiolle, mutta muuten opus kattaa messa järjestettävät suunnistuksen MM-kilpailut
mukavasti yli kahdeksankymppisen seuran ja sen ja sen oheistapahtumana Kainuun Rastiviikko.
kuusikymppisen suunnistusjaoston ajan. Kangasalan, Leinolan ja Kaupin polkuja on höylätty viimeiset 4 viikkoa
viikonloppuisin isommallakin porukalla. (03) 260 9116
penni@kolumbus.fi, www.coin.fi
Arkisin 10-17, la 10-14
KANGASALA
Artturintie 4
P. 379 2400
Sähkölinna Oy
www.sahkolinna.fi
HIEROJA /
URHEILUHIEROJA
PIIA JOKINEN
Nallekarhuntie 2, Kortekangas
Ajanvaraus p. Sulkapallo
. Yhteensä mitaleita taitaa olla jo liki
200 kpl. Onko suunnistus urheilua - perustelkoon kenen mielestä ei!
Muuten, erillisenä havaintona: ainoa paikkakuntaamme liittyvä urheilukirja noiden 216
teoksen joukossa näyttäisi olevan Panu Siltasen
Suunnistuksesta kirjoitettiin historiikki toimittama Sahalahden Kunnon 50-vuotisjulkaisu
vuodelta 1986. 0400 882 786
ark. Salibandy
Täydennä harjoitustasi
näillä ja pääset tuloksiin
Puh. Lisäksi
järjestämme perinteisen Kangasala-pyöräilyn sunnuntaina 2.6. Squash
. Näiden muuttamiseen ei vielä ole kehitetty
tehokkaita konsteja, onneksi. Aki Laurila on jaoston
puheenjohtaja, allekirjoittanut Kalevi Lepo jatkaa
sihteerikkönä.
Huvikeskuksesta takaisin pönttöön. Kuluneen vuoden aktiviteettejämme ovat olleet
Seuramme johdossa asian laita on huomattu, ja iltarasteilla, kansallisissa, alueen- ja SM-kisoissa
on hankittu - arvostuksena SK:lle ja Ojaselle sekä sekä veteraanien MM-kisa Veemokissa käynti.
vauhtiaan jo hiljentäneille kilpakumppaneille - pa- Sydän-Hämeen rasteja olemme kimpassa järrisenkymmentä kirjaa takavuosien seuratovereil- jestäneet Pälkäneen Luja-Lukon ja Sahalahden
lemme ojennettaviksi.
Kunnon kanssa. Itse oletin muitakin löytäväni.
Viime vuoden ainakin työmäärältään merkittävim- Jokainen vuosi ja jokainen päivä synnyttävät uutta
piin saavutuksiimme kuuluu Kuin telkät pönttöön, historiaa. (03) 260 9115, fax. Kaikkein paras muutos on
kuitenkin aina luonnonvoimista riippuva, nimittäin keli
ja lämpötila. Sopii Sotkamossa kai kesällä nähdään!
pohtia, onko teoksella jotain yleisempää merkitystä - muillekin kuin pihkaniskoille siis. (03) 377 1172
arkisin 9-17, la 9-13
Suoraman
LiikuntahaLLi
. On tullut
lämpösuojia ajokenkien päälle, sähköisesti lämpiäviä pohjallisia ja kerrospukeutumista. 040 708 9750 tai
www.hierojapiiajokinen.fi
Tampereen
Raha-apaja Ky
Sammonkatu 14-16, 33540 Tampere
p. Kuntosali
. Ojasen teosta ei löydy urheilu-sanalla Kangasalan kirjaston
216 urheilukirjan joukosta
Siitä lähtien
olen aina viettänyt ainakin
osan kesästä mökillämme.
Malkavaara nimi tunnistetaan pappissuvuksi. Lämpökuvaus . Journalismi ei
saisi olla ilmaispalvelu.
? Toisaalta ei sitä koskaan
tiedä. Lapsena kalaa tuli surkeasti, mutta nykyisin Längelmävedestä nousee isoja kuhia
ja ahvenia. 0400 571 151
www.ellinwarasto.net
MAANRAKENNUS
. PERJANTAINA 26.4.2013
KANGASALAN SANOMAT
19
Lehtimiehen hengähdyspaikka
KATJA SIRVIÖ
Ihmiselämän juuret voivat olla myös mökkijuuria. maanrakennustyöt . Siikaakin olen saanut ja jopa yhden taimenen.
Kesämökkiläisen kauppatarpeet hoituvat seudun isoissa marketeissa tai sitten Sahramissa Sahalahdella. Jos alueella liikkuu karhu, seuraan tilannetta herkeämättä.
Malkavaaran lähettämästä
sähköpostiviestistä ilmenee,
että hän kirjoittaa kesämökkinsä paikkakunnan nimen
muotoon ?Kangasalla?. nosturi- ja vaihtolavapalvelut
. Kun radiot yleistyivät
30-luvun alussa, pidettiin aivan varmana, että sanomalehdet katoavat.
Missä karhu kulkee?
Lauri Malkavaaran sidettä kesämökkipaikkakuntaan kuvaa myös se, että hän kuuluu
Kangasalan Sanomien tilaajalukijoihin.
Paikallislehdeltä hän odottaa paikallisuutta ja on löytänyt poikkeuksetta lehdestä
itselle tuttua ja kiinnostavaa
luettavaa.
Hän seuraa lehteä myös Facebookissa ja vihjaa, että uutispäivityksiä voisi tehdä
enemmänkin.
. Laurin isä
Erkki toimi 1960- ja 1970-luvuilla kirkkoherrana Tampereella, ja setä Mauri Malkavaara Kangasalalla. Korjaustarveselvitykset
. sora- ja maansiirtokuljetukset
. Näin on
Lauri Malkavaaran kohdalla, jonka vanhemmat ajelivat
vuonna 1960 Lahdentieltä Heponiemeen ja sieltä Majaalahden ympäri.
He ihastuivat maisemaan ja
onnistuivat samana syksynä
hankkimaan mökin läheisestä saaresta.
. Kaikki on
hyvin, olemme tyytyväisiä.
Teatteri kuuluu kesään
Ramppi-teatterin kesänäytelmästä on tullut Malkavaaran
perheelle jokakesäinen mieluinen ohjelmanumero.
. Kesämökkiläisen näkökulmasta alueen palvelutarjonta on kunnossa. tunnistavat Laurin yhä
sukunimeltä.
Lapsuuden paratiisi
Kesänviettopaikkaansa Lauri
luonnehtii yksinkertaisen kattavasti.
. lavettikuljetukset
0400 627 855 www.sivenius.fi
Aina ajallaan.
040-514 0465 | www.hameenrakennuspelti.fi
Loilontie 32, Orivesi - 040 739 1602
www.pekanpuu.com
Sivenius Oy
Vaativien kohteiden
ammattilainen.
Hämeen Talokatsastus
. Näytelmistä on saanut
hauskasti oppia myös paikkakunnan historiasta.
Intohimoinen journalisti
Työssään Helsingin Sanomien
Kuukausiliitteen esimiehenä
ja toimittajana Malkavaara lähestyy miljoonayleisöä.
Samalla hän on aitiopaikalla
seuraamassa sanomalehtialalla
parhaillaan tapahtuvaa suurta
murrosta.
Suvun vahvasta ammattiidentiteetistä huolimatta Laurille oma ammatinvalinta oli
itsestäänselvyys.
Työtä journalismin parissa
hän on tehnyt suurella innolla
ja intohimolla.
. kiviainekset, mullat . Kangasala on minulle lapsuuden paratiisi, jossa minun
on mahdoton nähdä mitään
huonoa.
? Ja oikeastaan paratiisi on
kehittynyt aina vain paremmaksi. Kuntoarviot . Kosteusmittaus
. pyöräkuormaajapalvelut
. 050-5215170
raksis@suomi24.fi
Ellintie 1, Kangasala, p. Minä synnyin viisi vuotta myöhemmin sisarussarjan
nuorimmaisena. Ei ihme,
että jotkut ?kankasalustalaiset. Saaressa
asuvalle tärkeä juomaveden
saanti hoituu samalla sieltä
VPK:n vedenottamolta.
. Tätä työtä kyllä riittää,
mutta ammatin kannalta ei
näytä hyvältä. Se
kertoo, että mökkijuuret ovat
syvällä.
Mikko Loikkanen
Lauri Malkavaaran keväisiin puuhiin Majaalahden mökillä kuuluu muun muassa mustaherukkapensaiden leikkaus.
HÄMEEN
RAKENNUSPELTI OY
Palveleva puutavaraliike
?Uudis- ja korjausrakentaminen
?Asuntojen
remontit
Ellin Warasto
VANHOJEN TAVAROIDEN
OSTO & MYYNTI
Kangasala, puh. Rakennussuunnittelu
0400 643 855 Jyri Tolkki
www.talokatsastus.fi
Sora-, murske-, multa-,
hiekotussepelija kiviaineskuljetukset
kasettiyhdistelmällä.
Tapailan Kuljetus Ky
Tero Tapaila 0400 894 771
Yläpään muuraus . Seulottua multaa
. päivänä. 20
KANGASALAN SANOMAT
PERJANTAINA 26.4.2013
Mökkiarki ikuistuu
verkkopäiväkirjaan
Mika Säpyskä
on ollut aikaa aikaisempaa
enemmän.
. T. 0400 733 992 . Käytetyt laitteet
R. risto. Sadehatut ym.
. fax (03) 518 7383 . Perustin sivuston eräälle
ryhmälle aikoinaan, mutta sitä
ei sitten otettukaan käyttöön.
Aloin sitten itse käyttää sitä.
. Uudisrakentaminen
. 040 50 88 775
www.maanrakennusvalkama.fi
Puh. 040 715 4120
Ilmoitus Pirkanmaan Yrittäjä -lehdessä
Toukokuu 2012
?
TARMO TALKKARI
Hienopuusepäntyö
Elmwood Ky
- asumisen apuna talonmiestöistä
rakentamiseen ja remontointiin
sekä kunnossapitoon.
Tuotantolinja 4, halli 7, Lentola
Puh. pilke silmäkulmassa.
Tarinaa löytyy niin risutalkoista, saunareissuista,
töissä tapahtuneista ruhjeista, ruuasta,hyönteisistä kuin
luonnon ihmeistäkin.
Välillä saunotaan, istutetaan
perunaa ja nautitaan kasvimaan sadosta. REMONTIT . 050 521 2831, Vehkajärvi
Maanrakennusalan työt
monipuolisella kalustolla
. Saneeraukset
. Myös muut muuraustyöt
Tmi Isokoura
Puh. Kiviainekset
. 040 524 6677 / Elja Pyykkö
posti@hienopuusepantyo.fi
www.hienopuusepantyo.fi
- ilmastointikanavien puhdistukset,
mittaukset ja säädöt
- keskuslämmityskattiloiden puhdistukset
- piipunpäät
- hormien sisäputkien asennukset
- sadekansien asennukset
- ym. Olen luontoihmisiä henkeen ja vereen. Luonnon helmaan haluaa palata niin nopeasti kuin mahdollista.
Ehtona tulemiselle on se, että mökille pääsee kesärenkailla.
? Kun kerran saavun, olen
täällä myöhään syksyyn, siihen kun vielä pystyy palaamaan samoilla renkailla Espooseen.
Vaikka mökillä voisi pärjätä
talvellakin, mukavuudenhalu
ajaa talvikuukausiksi helpompaan ympäristöön.
Erakkona netissä
Työelämässä ollessaan mies
kävi mökillä yleensä viikonloppuisin ja loma-aikoina.
Viime vuosina mökillä oloon
? Sivustolta löytyy paitsi
mökkipäiväkirja, myös monenlaista muuta, kuten kertomuksia Kanariansaartenmatkoistani, tarinaa koirasta,
reseptejä ja kaikkea muuta.
Realistisia havaintoja
Vilperi paljastaa, että päiväkirjan sivuilla kerrotaan
päivientapahtumista, tekemisistä, ruoista ja muusta
mahdollisimman realistisesti,
valokuvien kera . ym.
Tmi Aarre Montonen p. pitkanen@omavesi.fi
www.omavesi.fi
(?maine se on huonokin?)
Nyt on aika varata kevään ja kesän maalaukset.
Ilmainen arviokäynti kahvipalkalla.
Puh. Tienhoitotyöt kuorma-auton
alusterällä
VILLE TIKANDER 050 5277 509
KIVIAHON KAIVIN OY
www.kiviahonkaivin.com. Mökillä on rauhallista ja
unohtaa maailman kiireet.
Kun itse tekee sapuskansa,
niin mikäs siellä on ollessa!
Kari Lumivirran keskustelusivusto ja mökkipäiväkirja löytyy
osoitteesta http://p2.foorumi.info/
suomikerho/viewtopic.php?t=285.
Rakentamisen ja remontin
AMMATTILAINEN
Hannu Kairikko 0400 836 368
hannu.kairikko@dnainternet.net - www.kangasalawiki.fi
Panasonic
ILMALÄMPÖPUMPUT ASENNETTUNA
- Ilmastointiasennukset, säädöt ja mittaukset
Ilmoitusvedos
T:mi Pälkäneen Talotekniikka
Jari Teronen . Huollot (kaikki merkit)
. Asennukset
. Harrastan pienpetojahtia
yhdessä koiran kanssa muutaman hehtaarin kokoisella alueella.
? Viime kesänä saimme
kymmenisen supikoiraa. Hän nimittäin jakaa mökkituntojaan verkkopäiväkirjan
sivuilla.
Viime vuonna mökkeilymuistiinpanoja kertyi 34 sivun verran. Ovi- ja ikkuna-asennukset
. Huhtikuun alussa hän
oli täysin valmis palaamaan
mökkioloihin.
. Onhan se kustannussäästöäkin, kun yritän hieman viljellä elantoani, ja käyn vain
kerran viikossa kaupassa.
Vilperi nimittää itseään kesäleskeksi, sillä iso osa mökkikaudesta kuluu mökillä yksin.
Vaimo käy töissä pääkaupunkiseudulla ja lapsetkin
ovat jo lentäneet pesästä.
Mökillä seuraa pitää sentään
kohta 11-vuotias suomenpystykorva Mörri.
. Myynti
. Ilmeisesti siitä on ollut jotain
hyötyäkin, sillä koskaan en ole
nähnyt sorsia niin paljon kuin
viime kesänä.
Kiireet unohtuvat
Digipokkari seuraa 56-vuotiasta Lumivirtaa lähes kaikkialle, ja valokuvia kertyy.
Päiväkirjan pito on miehelle
eräänlainen henkireikä.
Ponsan mökin hän hankki vaimonsa kanssa vuonna
1998. Omakotitaloksi vuonna
1953 rakennetulta mökiltä on
näkymät Längelmäveden Ponsanselälle.
. Päiväkirjaa luettiin 28 000 kertaa.
. Emäntä käy välillä moikkaamassa, mies kertoo ja naurahtaa olevansa asosiaalinen
henkilö.
Vilperi viihtyy hyvin yksin,
vieraitakin mökillä käy vain
muutaman kerran vuodessa.
Silti miehen mökkitekemisistä tietää varsin laaja joukko. Lumivirta tuskailee.
Hän palaili Kangasalan
Ponsassa sijaitsevalta kesämökiltään takaisin pääkaupunkiseudulle marraskuun 28. Hormin massaukset
. PITKÄNEN
Puh. Syntyipä viime
vuonna myös video jättiukonputken hävityksestä.
Metsästyssaaliitakin on päätynyt verkkoon.
. Mökissä
on sähköt, kaasuhella, lämminvesivaraaja ja vesijohdot.
Nyrkkipyykillä pestään vaatteet.
Kauppamatkat kohdistuvat yleensä Orivedelle, mutta Kangasalan suunnalla mies
on käynyt esimerkiksi ampumaradalla.
. 050 384 9000
Harri Valkama:
0400 332 740
Kuljetuksen ammattilainen
K TK
Kangasalan Kuorma-Autoilijat Oy
010 420 3344
www.kangasalanktk.fi
moisionrakpalvelu@gmail.com
PUHDASTA VETTÄ omasta kaivosta!
MAINEIKAS MAALAUSURAKOINTI KIVINEN
HORMISANEERAUKSET
Onko savupiippu kunnossa?
. vastaavat työt
Muista kotitalousvähennys!
T:MI JURI LEHTINEN 0400 713 922
Moision Rakennuspalvelu
0400 634 511
. Pihasauna hankittiin
2000-luvun alussa. Vesikattotyöt
O M AV E S I
. RAKENTAMISET . 0400 834 274, pekelinnainmaa@hotmail.com
www.isokoura.fi
posti@maanrakennusvalkama.fi
Maanrakennus
Valkama Ky_2x50
mm
Tarvitsetko
rakentamisen
ammattilaista
tai monitoimimiestä tekemään
. KALUSTE-, IKKUNA- tai OVIASENNUKSET, ym. Kyllä tässä on jo kyllästynyt Espoon kerrostaloympäristöön, espoolainen Kari ?Vilperi. LATTIATYÖT
. Puh
tilaukset toimitamme veloituksetta. /m
KESTOPUULANKKU
TAPSAN
LASI
Seppämestarintie 11
36100 Kangasala as.
Puh./fax (03) 379 0697
ma-pe 9-17
Rakennus- ym. 045 844 3133
50x100 sahattu, vihreä
1,99. /m
KESTOPUUTERASSILAUTA
33x145 sileä, ruskea
3,25. Kun itse tekee
sapuskansa, niin mikäs siellä on ollessa!
Kari Lumivirta
kari Lumivirta
Mörri on tehokas pienpetojen löytäjä. Vihta
muistuttaa juhannuksesta.
Lumivirran mökki on rakennettu aikanaan omakotitaloksi. Harjakorkeus 266 cm
. Perinteiset verhoilutyöt
. Määrämittapalvelu . Mies aloittaa mökkikautensa aikaisin keväällä.
Esimerkiksi viime keväänä
mökin ympäristössä oli vielä lunta.
VERHOILUPUUTYÖ
Putkiasennus
Ellintie 3, 36200 Kangasala, p. 040 583 9294
. lasitukset.
Peilit sekä taidetarvikkeet.
Taulunkehystykset.
Verkkokauppa
palvelee 24h
Hinnat eivät sisällä sävytystä
1,29. Voit myös
noutaa tilauksesi Pälkäneeltä,
Kangasalan rajalta.
Lemmikkilaine.FI
P. Levynsahauspalvelu . Ystäväpariskunnan käydessä Lumivirta pääsi poseeraamaan
Leena Sorrin ja jättimäisen
raparperilehden kanssa.
?
Mökillä on rauhallista
ja unohtaa maailman
kiireet. /m
5 KPL LISÄERÄ SUOSITTUJA
GRILLIKATOKSIA
LILLEVILLA GRILLIKATOS 3 1420?/kpl
. Peräkärryn vuokraus (3kpl) . Mäyrä pääsi jatkamaan matkaansa kuvauksen jälkeen.
Päiväkirjaan
kertyy tunnelmakuvia. Paino 750 kg
(Peräkärryn vuokraus veloituksetta)
MESSUPUUN
PIHAPÄIVÄT
LA 11.5 KLO 9-14
Luvassa tavarantoimittajien
esittelyjä sekä huipputarjouksia. Entisöinti ja maalaustyöt
. Pohja-ala 8,4 m2
. Lisäksi lättytarjoilu
200 ensimmäiselle.
LISÄÄ TARJOUKSIA WWW.MESSUPUU.FI
Kyläojankatu 21, 33700 Tampere, Puh. /m
28x120 uritettu, ruskea
Jarmo Koivula, 050 310 5050
www.timpuri.fi
perjantaina 3.5.2013 klo 10-17
lauantaina 4.5.2013 klo 9-14
Uusia tuotteita ja runsaasti vanhoja tuttuja malleja.
Esillä uusi ECOTECO-käymäläkokonaisuus.
Paikalla FANN ympäristötuotteiden (jätevedet) edustaja.
Simaa maistellessa ostokset sujuvat, tervetuloa.
28x95 sileä, vihreä
Tarjoamme laadukkaita tuotteita koirien, kissojen ja hevosten omistajille. Puusepäntyöt
Kodin putkityöt
Radonmittaus
Niinimäki
0400 711 714
Katso myytävät huonekalut: www.verhoilupuutyo.fi
Etsimme uusia rakennus/remonttikohteita Kangasalta.
Taas on aika auringon ?
huussin, kompostorin, käymälän,
jätevesikaivojen kunnostuksen
KESÄISTUNTOKAUDEN
AVAJAISET
KAIKKI KODIN
REMONTIT
keittiöstä kellariin,
ulko- ja sisätiloissa.
Yli 10 vuoden kokemuksella.
TERASSIRAKENNUS ALKAA
MESSUPUUSTA
KESTOPUUTERASSILAUTA
UUTUUS
KOTIMAINEN KOMPOSIITTITERASSILAUTA
nyt meiltä, tule tutustumaan!
www.lunacomp.fi
Kyläojankatu 21 TAMPERE
(Messukylä, Messupuun piha)
dt-keskus@kopli.fi, www.kopli.fi
(03) 356 4641
050 572 2257, 050 493 8145
KESTOPUUTERASSILAUTA
1,85. Kuljetuspalvelu. Seinävahvuus 45 mm
. (03) 359 3110
Avoinna: ma-pe 8-18, la 9-14, www.messupuu.fi
Itsepalvelusirkkelit (3kpl) . Ulkomitat 3,0 m x 2,8 m
. Meiltä saat
Royal Canin, Planet Pet ja Flatazor ruuat sekä paljon erilaisia tarvikkeita ja leluja.
Yli 50 . (03) 359 3100 F. PERJANTAINA 26.4.2013
Helge Sorri
KANGASALAN SANOMAT
21
Kari Lumivirta
Kari Lumivirran luona mökillä käy harvoin vieraita
Testamentissa on mahdollista evätä lasten aviopuolisoiden oikeudet mökkiin. 22
KANGASALAN SANOMAT
PERJANTAINA 26.4.2013
Mökkisesonki ei
tuki kuituverkkoa
Mika Säpyskä
Vaikka kännykkämastoja sojottaa monen mökkimaisemassa, ne eivät ole tae, että
matkapuhelimet tai langattomat verkkoyhteydet toimisivat
mökeillä tai kodeissa.
? Esimerkiksi Vehkajärvellä on yhdellä pienellä alueella 150 mökkiä ja yksi masto.
Jos kaikki mökkiläiset ovat
samaan aikaan verkossa, niin
ei siellä kyllä etätöitä tehdä,
Kangasalan kehitysjohtaja
Jarmo Kivineva tietää.
Kuhmalahden kunnanjohtajana ennen kuntaliitosta toiminut Kivineva on esittänyt
muun muassa liikennevaliokunnan puheenjohtaja Arto
Satoselle, että syrjäseutujen
yhteydet paranisivat, jos yhtä
taajamaan tulevaa tukiasemaa
vastaan operaattorin olisi pystytettävä toinen vastaava hajaasutusalueelle.
Viesti ei ole kuitenkaan
mennyt perille, ja kaupallisten verkkojen toimijat ovat
vallanneet vain parhaat marjapaikat.
? On käsittämätöntä, että
vaikka valtiovalta ajaa toimivia verkkoyhteyksiä kaikille,
samalla kupariverkkoja kerätään pois ja kaikkialla rum-
mutetaan kaupallisten 4Gverkkojen ja langattomuuden
puolesta. Kangasalla mökkikauppa on ollut aika vähäistä. Niinpä eri operaattoreiden kuituja kulkee
monien syrjäseutujen läpi,
vaikka niissä asuvat joutuvatkin turvautumaan nettitikkuihin.
? Kuhmalahden aikaan kyselimme eräältä operaattorilta,
että voisiko heidän kuituunsa
laittaa liityntäpisteen, josta jakaisimme kuituverkkoyhteyttä läheisen kylän asuntoihin.
Se ei onnistunut, Kivineva
muistelee.
? Itse liityntäpiste olisi
maksanut reilut pari tuhatta
euroa.
Ekanet pyrkiikin neuvottelemaan operaattoreiden kanssa
siitä, että se pystyisi hyödyntämään olemassa olevia verkkoja
yhteyksissä.
Käytännössä Ekanet siis keräisi käyttäjät tietyltä alueelta
yhteen ja liittäisi ne operaattorin kuituun.
? Emme haluta häiritä kenenkään liiketoimintaa vaan
tuoda yhteydet sinne, missä
niitä ei muuten ole saatavilla,
Mäkelä muistuttaa.
Merkkaus kartalle
Ekanet-hankkeessa tehdään
parhaillaan esiselvitystä siitä,
kuinka moni asukas tai vapaaajanasukas Kangasalan, Akaan,
Urjalan, Pälkäneen, Valkeakosken ja Vesilahden alueella
olisi kiinnostunut liittämään
kiinteistönsä kuituverkkoon.
Kiinnostuneet voivat merkata osoitteensa verkkopalvelussa
olevalle kartalle.
Paljonko maksaa
kopallinen
mökkimuonaa?
Kesämökki on
yhä haluttu perintö
Tällä kertaa valitsimme hintavertailuumme
ruokia ja juomia, jotka maittavat ja säilyvät
mökkioloissa.
Lidlin, Prisman ja Valintatalon hinnat tarkistettiin tämän viikon tiistaina ja K-Supermarket Kangasalan keskiviikkona.
Lotta Loikkanen
TUOTE
LIDL
Lentola
PRISMA
Lentola
VALINTATALO
Suorama
K-SUPERMARKET
Kangasala
Juhla Mokka
kahvi 500 g
3,49 (6,98 kg)
3,59 (7,18 kg)
3,99 (7,98 kg)
3,60 (7,20 kg)
Lipton Yellow Label
tee 50 pussia
1,99
2,09
2,69
2,15
Oltermanni-juusto
17 % 450 g
4,95 (11,00 kg)
4,99 (11,09 kg)
6,09 (13,53 kg)
6,79 (15,09)
Oivariini 60 %
laktoositon 400 g
2,45 (6,13 kg)
2,55 (6,38 kg)
2,99 (7,48 kg)
2,69 (6,72 kg)
Popsi grillinakit
300 g
1,49 (4,97 kg)
1,55 (5,17 kg)
1,89 (6,30 kg)
1,99 (6,63 kg)
Oululaisen
hapankorput 370 g
1,69
(4,57 kg)
1,75 (4,73 kg)
2,69 (7,27 kg)
1,59 (7,95 kg)
Ruokaperuna 2 kg
kotimainen, pesty
1,75 (0,88 kg)
1,79 (0,90 kg)
2,09 (1,05 kg)
1,89 (0,94 kg)
Kotimainen kurkku kg
1,79
2,25
2,29
2,29
Kotimainen tomaatti kg 4,29
4,45
5,09
4,69
Banaani
0,99
1,19
1,89
1,75
Pågen Gifflar 300 g
kanelipullat
1,85 (6,17 kg)
1,99 (6,63 kg)
2,49 (8,30 kg)
2,29 (7,63 kg)
Kermavaahto
spraypullo 250 ml
1,29 (5,16 l)
1,39 (5,56 l)
1,99 (7,96 l)
1,59 (6,36 l)
Taffel poimusipsit
325 g
2,45 (7,54 kg)
2,49 (7,66 kg)
2,99 (9,20 kg)
2,87 (8,83 kg)
Marlin sekamehutiiviste mansikka 0,5 l
2,69 (5,38 l)
2,79 (5,58 l)
2,99 (5,98 l)
2,99 (5,98 l)
Fazer Tutti Frutti mix
jumbo 400 g
2,89 (7,23 kg)
2,95 (7,38 kg)
3,09 (7,73 kg)
3,07 (7,67 kg)
Yhteensä
36,05 euroa
37,81 euroa
45,25 euroa
42,24 euroa
Mökillä vietetään usein lapsuuden kesiä sisarusten ja
serkkujen kanssa. Tämä tarkoittaa sitä, että kuituverkkoon liitetyssä kiinteistössä voidaan itse päättää, miltä
verkkopalveluiden tarjoajalta
palvelut ostetaan, ja millä laajuudella.
Kuitua maassa
? Suomi on oikeasti tietotekniikan takapajula. Ei sellaisista
haluta luopua.
Verot minimiin
Kesämökki päätyy kuolinpesään ja yhteisomistukseen,
kun vainajalta jää lapsia. Kyllä kesämökki on edelleen haluttu perintö, Kangasalla perunkirjoituksia toimittava Marja Ilovuori toteaa.
Kangasalan Seudun Osuuspankin lakimies Annina
Kallio on samaa mieltä.
. Yhteisomistajuuden haitat nousevat esiin ajan kanssa.
Usein mökkiä pidetään yhteisomistuksessa 5?10 vuoteen,
jonka jälkeen se joko myydään
suvun sisällä ahkerimmalle
käyttäjälle tai yleisille markkinoille, Kallio kertoo.
. Lastenlapsille testamenttaaminen sinällään on hyvä verosuunnittelukeino, sillä
yhden sukupolven verot jäävät kokonaan välistä, Kallio
toteaa.
Perinnön saajien kannattaa
kuitenkin olla täysi-ikäisiä.
. Ne eivät kuitenkaan
toimi kaikkialla, eikä niiden
avulla voida siirtää isoja tietomääriä.
Kivineva onkin hyvillään
Ekanet-kuituverkkohankkeesta, joka selvittää parhaillaan
avoimen kuituverkon vetämistä Pirkanmaalle.
Toteutuessaan kuituverkko
mahdollistaisi luotettavat yhteydet varsinkin taajamien ulkopuolelle, kuten maatiloille
ja vapaa-ajanasunnoille.
Nopea ja varma
Maahan kaivettava kuituverkko ei säteile tai johda sähköä.
Kuituverkon etuna ovat suuri tiedonsiirtokyky ja nopeus.
Esimerkiksi netti-tv:n ja elokuvien katsominen sekä videoneuvottelut onnistuisivat
häiriöttömästi.
-? Kuitu mahdollistaa esimerkiksi kesäasuntojen videovalvonnan verkon kautta,
etätyön tekemisen tai vaikka
teräväpiirtotelevisiolähetykset
paikkaan, jossa muuten ei televisio näkyisi, Ekanetin projektipäällikkö Erkki Mäkelä
esittelee.
? Kunta voisi puolestaan
hyödyntää kuituverkkoa vaik-
ka kotiapupalveluissa tai uusien yrittäjien haalimisessa.
Ekanet on ei-kaupallinen ja
avoin kuituverkkohanke. Jos mökin siirtää lapsilleen jo elinaikanaan, voi säästää veroissa, kertoo Ilovuori.
Perintöveron sijaan maksettavaksi jää tällöin lahjavero.
Yhteisomistajuuden purkaminen myöhemmin tuo yleensä lisäkustannuksia luovutusvoittoverojen muodossa.
. Jos mahdollista, niin mökki kannattaa siirtää suoraan
sille perilliselle, jolle mökki
kuitenkin lopulta päätyy, Ilovuori selventää.
Suoraan lapsenlapsille
Testamentilla voi myös hypätä
yhden sukupolven yli.
. Kuolinpesät jaetaan usein vasta
lesken kuoltua.
Perintöasioiden suunnittelussa kannattaa huomioida erityisesti verotusnäkökohdat.
. Täällä on hyviä paikkoja
vesistöjen äärellä. Sinne keräännytään juhannuksen viettoon ja perhejuhliin.
Jos mökki siirtyy perinnönjaon myötä yhteisomistukseen, ongelmiakin saattaa
syntyä.
Kaikki haluavat samoja lomaviikkoja, remontointikustannuksista ei päästä sopuun,
mökin huoltaminen kaatuu
yhden niskaan ja tyytymättömyys kasvaa.
Uhkakuvista huolimatta
mökit harvoin päätyvät ulkopuolisille.
. 1970-luvulla ostetun mökin arvo on nykyään isompi.
Voitosta menevä vero voi myyjästä tuntua kohtuuttoman
isolta summalta, Pelli toteaa.. Näin
erotilanteessa mökki ei kuulu
jaettavaan omaisuuteen, Kallio kertoo.
Mökki myyntiin
Yksinkertainen kesämökki on
helppo omistaa yhdessä, sillä
vuotuiset kustannukset pysyvät pieninä.
Perintömökki saattaa mennä myyntiin, jos lapsilla on jo
omat mökit tai mökki on kovin kaukana asuinpaikkakunnalta.
. Jos lapsia on vain yksi ja
mökki halutaan pitää suvussa,
voi sen testamentata suoraan
lapsenlapselle, Ilovuori kertoo.
. Viime vuonna kauppoja tehtiin
noin parikymmentä, Kiinteistömaailma Kangasalan Kodit
Oy:n toimitusjohtaja Maarit
Pelli kertoo.
Halukkuuteen myydä kesämökki vaikuttaa tiukka verotus.
Toisin kuin asunnosta, mökistä maksetaan luovutusvoittovero.
. Vanhemmat ovat tilintekovelvollisia alaikäisen lapsen
omistuksista maistraattiin,
Kallio huomauttaa.
Mökki pysyy suvussa varmimmin, kun se suojataan perillisen avioliiton varalta.
. Ruotsissa
kuituverkko vedettiin jokaiseen kylään, ja siellä yhteyksissä ollaan kymmenen vuotta
Suomea edellä, Kivineva manaa.
Kännykkämastot vaativat
valokuidun
Hänen kanssaan kuituverkkokarttaa tarkastelee
Ekanetin Erkki Mäkelä.
Mäkelä muistuttaa, ettei
osoitteensa merkkaaminen sido mihinkään.
? Alustavan liittyjämäärän
perusteella arvioidaan verkon
rakentamisen kustannukset ja
liittymän hinta.
? Kiinnostuneiden määrän perusteella suunnitellaan
myös se, minne verkkoa lähdetään ensimmäiseksi toteuttamaan.
Mäkelä kertoo, että kiinteistön liittymismaksu liikkuneen 1 000?1 500 euron
paikkeilla. Verkkoyhteydet eivät voi
nykypäivänä perustua pelkkään langattomuuteen, Jarmo Kivineva (oik.) toteaa. Ruotsissa kuituverkko vedettiin
jokaiseen kylään, ja siellä
yhteyk
sissä ollaan kymmenen vuotta Suomea edellä.
Jarmo Kivineva
. Pirkanmaan liiton projektipäällikkö Kaj Söderman kertoi hyvän
esimerkin rannikolla sijaitsevasta kunnasta, joka on langattoman
verkon varassa. vaikka vuodet ehkä kultaavat ne toisinaan.
Uimaranta oli koulun rannassa,
siellä kesäisin me käytiin uimassa.
Kylän maitolaiturilla usein istuttiin,
sekin kauan sitten pois jo purettiin.
Kun tänään kuljen kotikylän tiellä,
niin kovin, kovin hiljaista on siellä.
Silti paistaa aurinko, kuin silloin ennenkin
ja tuuli kuiskii korvaan muistot lapsuusvuosien.
Hilkka Lähdekorpi
Merkillisen reilu!
Kangasalan Autotarvikkeen
5-vuotissynttärit
VAPAA-AJAN AKUT Tekniikan Maailman 5/12 testimenestyjä
MÖKILLE, VENEISIIN, Ventus Prime 2
PIENKONEISIIN,
SKOOTTEREIHIN, RUOHONLEIKKUREIHIN, YMS.
sarja
60 Ah
00
80
75 Ah
00
95
PALVELEMME MA-PE 8-17
KANGASALAN
379 0333
AUTOHUOLTO
424,-
Koko 205 / 55R16.
Nopeusluokka 91H.
Sarja asennettuna
377 3177
Rengasasennus ja myynti
PAINEPESURI
100 bar, 1400 W
- Alumiinipumppu
- Automaattinen start/stop
- Letkun pikakiinnitys kahvaan
- Vesimäärä: 310-440 l/h
Vakiovarusteet: Paineletku 5 m,
suuttimet (Tornado ja Powerspeed),
pesuainepullo.
22.-27.4.
79
90
llmalämpöpumppu
Mitsubishi FD25/35/50
. PERJANTAINA 26.4.2013
KANGASALAN SANOMAT
23
Lapsuuden maisemissa
Ekanetin karttapalvelusta otetun kuvan mukaan vanhan Kangasalan puolelta löytyy kuituverkosta kiinnostuneita jo mukavasti.
Sahalahden ja Kuhmalahden suunnalla kuituverkon haluajia ei
kuitenkaan ole vielä montaakaan.
?
Suomi on oikeasti tietotekniikan takapajula. Ilmalämpöpumput Pohjolan
koteihin.
. Ruotsinlaiva mennessä ohi, koko kunnan kassajärjestelmät lopettavat toimintansa, kun laivalla verkottomia yhteyksiä käyttävät tukkivat tukiasemat. 0400 838 326
PALVELEMME MA -PE 8-18, LA 9-14
377 1140. TUKES-hyväksytty asennusliike.
Kangasalan Lämpöpumppu
(Teräskunto OY)
Kangasalantie 931,
36200 Kangasala
Puh. Mitä enemmän ihmisiä lähtee mukaan, sitä halvemmaksi liittymä tulee.
Valokuituverkosta järjestetään infotilaisuuksia tarpeen
mukaan hankkeesta kiinnostuneilla alueilla.
Kuituverkosta kiinnostuneet voivat lisätä kiinteistönsä sijainnin
Ekanetin kartalle osoitteessa ekanet.fi.
Kuin virta, vierii vuodet elon tään.
Mutta joskus lapsen silmin
matkan muistot edessäni nään.
Niin usein ajatukset Kangasalle,
kotikylään vie.
Olen hiljaa, kuuntelen ja katselen ?
on silmissäni tuttu kylätie.
Sepän paja seisoo vielä paikallaan,
sinne sisään menin usein katsomaan.
Vanha sahakin myös katsoo kulkijaa.
Se piiloon jäänyt on jo suurten puiden taa.
Saha elää yhä lapsuusmuistoissa,
leikittiinhän siellä usein piilosta.
Vaikka vaaroja se oli täynnä niin,
silti vahingoilta aina vältyttiin.
On edessäni talo, pieni pihamaa.
Se mieltäni niin kovin liikuttaa.
On lasten naurua ja koiran haukuntaa.
Jostain kissa piilostansa kurkistaa.
Ei myöskään mylly jauha enää jauhoa,
on kauan seisonut se tyhjän panttina.
Kaupat ovensa on myöskin sulkeneet,
niin monet ihmiset kun pois on muuttaneet.
Ojan pientareella lammas heinää syö,
sen ruokkiminen oli lasten työ.
Possu, sekä kanat tarhassaan,
odottavat myöskin ruokkijaa.
Aina talvella me järven jäällä hiihdettiin,
metsän siimeksestä parhaat ladut löydettiin.
Vesikelkka joskus mäen päälle lykättiin,
sieltä hurjaa vauhtia me alas laskettiin.
Kun koulusta me kotiin saavuttiin,
äidin kanssa kahvit usein nautittiin.
Hiivaleipä, uusi lämpöinen,
se oli herkku lapsen jokaisen.
Kun Raikun koulun oven viimein suljimme,
sen jälkeen kirkonkylälle me kouluun kuljimme.
Näin loppui aika armaan lapsuuden,
oli uudet haasteet silloin eessä jokaisen.
Pihakeinu hiljaa keinahtaa,
siinä äiti ehti joskus istahtaa.
Kesäpäivän helle uuvuttaa,
keinuun saatoin usein itse nukahtaa.
Emme enää ole lapsia ja nuoria,
on taakse jäänyt paljon, paljon vuosia.
Silti muistot rakkaat säilyy ainiaan,
. Korotonta maksuaikaa
jopa 10 kk.
24
KANGASALAN SANOMAT
PERJANTAINA 26.4.2013
Uutuus!
Maukasta vappua! 10
hlö TUTTIFRUTTI
RAHKAMUNKIT
2,30?
TUTTIFRUTTIKÄÄRE
kpl
8 kpl
1,50?
MINIDONITSIT 1,00?
ISO MUNKKIRINKILÄ
28,00?
9,50?
Perinteiset
TIPPALEIVÄT
0,68. Pikonlinnan puodissa ja Armas Pikaruokalassa on tarjolla Armas-perheen
ideologian mukaista lähiruokaa ja lähialueen pientuottajien tuoreita ja maistuvia herkkuja paikan
päällä nautittavaksi tai mukaan otettavaksi. Arvoisa haja-asutusalueen asukas /
kesäasukas, myös Sinulla on mahdollisuus saada
tulevaisuudessa turvallinen ja toimiva verkkoyhteys
nopeaan surffailuun ja vaikkapa videovalvonnan
järjestämiseen kesäasunnollesi.
Tervetuloa kahvittelemaan ja tutustumaan tuotteisiimme!
Jos olet kiinnostunut, ilmoita osoitetietosi meille
sähköpostilla: ekanet@vaske.fi
Kuohunharjuntie 26,
OP:n talo, Kangasala
ma-pe 8.30-16,
la 9-14, su suljettu
(leipomo Orivesi (03) 335 7301)
Lisätietoa hankkeesta: www.ekanet.fi
Terveisin Erkki Mäkelä, projektipäällikkö,
puhelin:040-335 6093
KANGASALAN SANOMAT ILMESTYY:
VIIKOLLA 18
VIIKOLLA 19
aineistot perjantaina 26.4.
klo 10 mennessä
aineistot perjantaina 3.5.
klo 10 mennessä
AINOASTAAN
TIISTAINA 30.4.
AINOASTAAN
TIISTAINA 7.5.
VIIKOLLA 20
TIISTAINA 14.5.
aineistot perjantaina 10.5.
klo 10 mennessä
PERJANTAINA 17.5.
aineistot keskiviikkona 15.5.
klo 10 mennessä
ilmoitukset@kangasalansanomat.fi
Myllystenpohjantie 2, Kangasala.
Puh. 4,80?
kpl
JUUSTOKAKKU
VAPPUAATTONA ti 30.4.
7hlö VOILEIPÄKAKUT
PASTEIJAT
10,00?
1,80?
-lihalla tai kalalla
-liha tai lohi
Huippunopea valokuituyhteys
haja-asustusalueelle / kesäasunnolle?
EKANET -esiselvityshanke selvittää nopean kuituverkon
rakentamisen mahdollisuutta myös Kangasalan kunnan
alueella. Harjoittele kuntosalillamme tai hyödynnä fysioterapeuttinen
osaamisemme kehosi hyväksi. (03) 364 0394. Teemme hyvinvointisi tukemiseksi myös esimerkiksi kokonaisvaltaisia
kehonkartoituksia, kuntotestauksia ja Firstbeat-hyvinvointianalyyseja.
www.pikonlinna.fi, www.armasperhe.com, www.premius.fi
pikonlinna@pikonlinna.fi, puh. Vuokrattavissa myös idyllinen juhlapaikka pienille
perhejuhlille Vesijärven kauniissa järvimaisemissa.
Premius Pikonlinna puolestaan tarjoaa monipuoliset fysioterapia- ja terveydenhoitopalvelut niin
yksityisille kuin yrityksillekin. (03) 377 6918 / Raili Siliukselle ja kysy edullista ?Parempi katto yllä kuin taivasalla. -ilmoitussarjaa.
Ainutlaatuinen
paikka asua ja
elää luonnon
keskellä
Pikonlinnassa toimii muun muassa Heikki Ahopellon Armas-perheen puoti ja Pikaruokalalounasravintola. (03) 377 6900
www.orivedenleipomo.fi
arempi
P
KATTO YLLÄ
kuin taivasalla
Oletko myymässä, ostamassa tai vuokraamassa asuntoa tai kiinteistöä?
Soita ilmoitusmarkkinointiimme p
Puh. 155.300 ?
(lisätyönä sauna vh tilalle)
3 h+k+s 65,5 m2 Mh. 20
MÖKKIHANA
VEDENSUODATUKSEEN
AQUA FP3 SUODATINPATRUUNARUNKO
7,95
Tontti-info Kuhmalahden Haavelinnassa
85/25 RST
VESIAUTOMAATTI
Kangasalan Putkilämpö Oy
www.hanakat.fi. Saunaosasto lasiovi ja -seinä
sekä lämpöhaapalauteet.
Lisäksi todella joustava rahoitusosuuden poismaksujärjestelmä, mahdollisuus maksaa osittain. 62.291. Lisäksi
monipuolinen lisävarustelumahdollisuus oman maun mukaan!
Kaikissa huoneistoissa on korkea olohuonetila. Vh. Asunnot ovat
kaksikerroksisia.
128.100 ?
141.450 ?
144.600 ?
120.750 ?
118.050 ?
118.050 ?
120.750 ?
144.600 ?
141.450 ?
144.600 ?
128.400 ?
125.250 ?
141.450 ?
157.500 ?
Vh.
Vh.
Vh.
Vh.
Vh.
Vh.
Vh.
Vh.
Vh.
Vh.
Vh.
Vh.
Vh.
Vh.
256.200 ?
282.900 ?
289.200 ?
241.500 ?
236.100 ?
236.100 ?
241.500 ?
289.200 ?
282.900 ?
289.200 ?
256.800 ?
250.500 ?
282.900 ?
315.000 ?
Hoitovast.
Hoitovast.
Hoitovast.
Hoitovast.
Hoitovast.
Hoitovast.
Hoitovast.
Hoitovast.
Hoitovast.
Hoitovast.
Hoitovast.
Hoitovast.
Hoitovast.
Hoitovast.
243,00 ?
278,10 ?
278,10 ?
228,15 ?
228,15 ?
228,15 ?
228,10 ?
278,10 ?
278,10 ?
278,10 ?
244,35 ?
244,35 ?
278,10 ?
309,15 ?
Kangasalan Seudun
OP-Kiinteistökeskus Oy LKV
Kuohunharjuntie 26,
36200 Kangasala
P. 020 766 9270
WWW.KANGASALA.FI
ENNAKKOMARKKINOINNISSA
kahvitarjoilu!
,
5
-1
4
1
lo
k
.
.4
8
a!
ntaina 2
ESITTELY sunnu dustaja myös paikalla, tervetulo
e
Kvik keittiöiden
N ALKANUT!
RAKENTAMINE
Asunto Oy Kangasalan Lilja
Annalantie 3, Ranta-Koivisto, 36200 Kangasala
MAALÄMPÖ!
Edullinen ja viihtyisä asua!
Kangasalan Rantakoivisto on hyvien palveluiden ja liikenneyhteyksien äärellä.
Rakennuspaikka on upea ja kasvillisuutta suojellaan niin paljon
kuin mahdollista rakentamisen
aikana! Huoneistoille tulee mukavan kokoiset oleskelupihat!
Huoneiston materiaalit ovat laadukkaat ja tyylikkäät. 010 254 1510. Vh. Arvioitu valmistuminen 31.12.2013.
Huoneistoesimerkkejä:
2h+k
51,5 m2 Mh. Toimiston puh. 255.810 ?
lo 15.30-16.30,
k
.
.4
8
2
a
in
ta
n
u
ESITTELY sunn nnuttaja Tikirakin edustaja!
ke
paikalla myös ra
Asunto Oy Kangasalan Asemalaituri
Junatie 25, 36240 Kangasala
Tiilivuorattu vakaa betonirakenteinen
yhtiö.
Kaukolämpö, lämmöntalteenottojärjestelmä, jossa vesikiertoinen lattialämmitys!
Autokatos ja varasto sisältyvät hintaan. 195.630 ?
4 h+k+s 85,5 m2 Mh. 101.397 . 77.337 . Yhteydenotot ja esitetilaukset kangasalan.opkk@op.fi.
Päivi Kuuttinen
LKV, KiAT, toim.joht.
050 351 7031
Eija Penttilä
Myyntisihteeri
010 254 1510
Mika Rantanen
LKV
040 764 6161
Johanna Räihä
Myyntineuvottelija
040 661 9610
Osmo Vuorinen
LKV
0400 883 714
Puhelut 010-numeroihin maksavat kaikkialta Suomesta soitettaessa lankapuhelimesta 0,0828 euroa/puhelu + 0,0595 euroa/minuutti ja matkapuhelimesta 0,0828 euroa/puhelu+ 0,1704 euroa/minuutti.. PERJANTAINA 26.4.2013
N
HETI VAPUN JÄLKEE
TORSTAINA 2.5.
25
KANGASALAN SANOMAT
VESI-/PUMPPUPÄIVÄ
Vapputunnelmissa pojat pumppasivat ilmat pihalle hinnoista
12 mm
KASTELULETKU
20 m
250,-
50,-
TYHJENNYSPUMPPU 300S
69,-
35,-
1/asiakas
RÄNNIKAIVO
110 Grande
KIINTOAINEPATRUUNA
10 MIC
PUMPUN
IMULETKUSETTI
19,-
7m
UIMA-ALLASKLOORI
15,-
SALAOJA/
SADEVESIKAIVO
50,-
LÄMMINVESIVARAAJAT
alk.15 l
5,-
379,-
Tuotteita rajoitettu erä! Hinnat voimassa 2.5.13.
6,50
Tiistaina 7.5.2013 klo 15 . Vh. Kestävä ja helppohoitoinen puukomposiittiterassi.
Topikeittiö.
A1
A2
A3
B4
B5
B6
B7
C8
C9
C10
D11
D12
D13
D14
4 h+k+s+var+ak
4 h+k+s+var+ak
4 h+k+s+var+ak
3 h+k+s+var+ak
3 h+k+s+var+ak
3 h+k+s+var+ak
3 h+k+s+var+ak
4 h+k+s+var+ak
4 h+k+s+var+ak
4 h+k+s+var+ak
4 h+k+s+var+ak
4 h+k+s+var+ak
4 h+k+s+var+ak
4 h+k+s+var+ak
90,0 m2
103,0 m2
103,0 m2
84,5 m2
84,5 m2
84,5 m2
84,5 m2
103,0 m2
103,0 m2
103,0 m2
90,5 m2
90,5 m2
103,0 m2
114,5 m2
Mh.
Mh.
Mh.
Mh.
Mh.
Mh.
Mh.
Mh.
Mh.
Mh.
Mh.
Mh.
Mh.
Mh.
Tuulikaappi, eteinen ja keittiö laattalattialla. ma-pe 7-17, la 9-13.
Vällintie 2, 36220 Kangasala. 010 254 1510
www.opkk.fi/kangasala
Me välitämme:
Olemme avoinna arkisin klo 10.00?16.30
Nälkä pakottaa isotkin pöllöt
liikkeelle.
Lähihistorian merkittävin suurvaellus
lapinpöllöillä oli talvella 1980-81, jolloin niitä havaittiin muutamia Kangasalla
ja kaikkiaan kymmenittäin koko Pirkanmaalla. Lapinpöllö ei saanut myyrää kiinni hangesta.
Lennossa lapinpöllön etupää on tylppä kuin katkaistu sahapölkky.
Keltaisten silmien pistävä
TUIJ?????TUS
Mitä enemmän lapinpöllön naamataulua katselee, sitä vangitsevammaksi ?
suorastaan hypnoottiseksi . 26
KANGASALAN SANOMAT
PERJANTAINA 26.4.2013
LUONTO
Sivun aineistot Jouni Valkeeniemi, jouni.valkeeniemi@kolumbus.fi . Erityisen kiehtovaa oli tavata se huhtikuussa Kangasalla, satoja kilometrejä
vakituisen pesimäalueen eteläpuolella.
Nimensä mukaisesti lapinpöllö pesii runsaimpana Lapissa, eteläisimmät vakioreviirit löytyvät noin Keski-Suomen pohjoisosien korkeudelta.
Kuluneen talvena lapinpöllöjä vaelsi eteläisimpään Suomeen saakka. tutustu myös Höyhensarjaa-blogiin verkkosivuillamme.
Tämä saalistusisku tuotti hudin. Osa
näistä voi jäädä pesimään tai ainakin
yrittämään sellaista. huhtikuuta.
Vain neljä päivää myöhemmin Kangasalla lenteli jo ensimmäinen räystäspääsky.
Räystäspääskyn ensihavainnosta parin päivän päästä
Tampereen seudulla lauleskeli jo kirjosieppoja ja leppälintuja.
Kevään
varhaisimpien
muuttajien yleistymisen ja ensimmäisten niin sanottujen
kesälintujen saapumisen välil-
lä on yleensä noin kolmen viikon ajanjakso.
Tänä vuonna nämä muuttajaryhmät saapuivat samalla
viikolla, mikä on hyvin poikkeuksellista.
Kunnon lintukevät on siis
kestänyt vasta parisen viikkoa,
mutta nähtävää on riittänyt.
Erikoisimpia lintuvieraita Kangasalla ovat olleet arosuohaukka, lyhytnokkahanhi,
kaksi sepelrastasta ja viiden
kattohaikaran parvi.
Muista isoista pöllöistä poiketen lapinpöllön voi nähdä
keskellä päivää saalistamassa. Hyvinä pohjoisen myyrävuosina pesiviä lapinpöllöjä voi olla
melko runsaasti, vaikka yleiseksi linnuksi
sitä ei voi kutsua missään levinneisyysalueensa osassa.
Lapinpöllöjen vaellukset etelään johtuvat yleensä kannan vahvistumisesta ja
heikentyneestä ravintotilanteesta itärajan takana. Samanlaisia ympäristöjä lapinpöllö on suosinut niinä kertoina, kun pesintä on todettu eteläisessä
Suomessa.
Vaikka pesimäajan ulkopuolella lapinpöllö on säyseä ja ihmisten suhteen
varsin luottavainen, on se pesällään tai
pienten maastopoikasten lähellä tulta ja
tappuraa.
Äänettömin siivin hyökkäävä, jälkikasvuaan puolustava pöllöemo on tehokas
karkotin pesän liepeillä.
Räystäspääsky saapui
Kangasalle jo 18. sen keltaisten silmien pistävä tuijotus muuttuu.
Tuntuu, kuin lapinpöllö kykenisi näkemään katsojan läpi.
Pistävän tuijotuksen vaikutelmaa vahvistavat lajille tyypilliset naamarenkaat ja
valkeat kulmakarvat. Nokan alla sillä on
musta, nykymuodin mukainen leukaparta.
Lapinpöllö on mahtavan iso, joten sen
huomaa helposti. Pienempiä liikehtimisiä, kuten
viime talvena, sattuu aika ajoin.
Varsinaisella esiintymisalueellaan lapinpöllö on erämaalintu. Usein se
päivystää näkyvällä
paikalla puun latvassa
tai tolpan nokassa.. huhtikuuta.
Kerrassaan kummallinen lintukevät
Menossa oleva lintukevät on
eriskummallisin pitkiin aikoihin.
Alkukevään muuttajia jouduttiin odottamaan huomattavasti tavallista pidempään.
Kun niitä vihdoin alkoi saapua, tuli lähes samalla ovenavauksella jo joukko kesälintuja.
Esimerkiksi töyhtöhyyppiä
ja sepelkyyhkyjä alkoi näkyä
Kangasalla kunnolla vasta vajaat kaksi viikkoa sitten, tark-
kaan sanottuna sunnuntaina
14. Muista isoista pöllöistä poiketen se ei
juuri kavahda ihmistä.
Lapinpöllö on kaikkiaan erikoisimpia lintuja, joihin suomalaismetsissä voi törmätä. Saalistaessaan se voi
väijyä ravintoa hyvinkin näkyvällä paikalla. Kangasalan lapinpöllö saattaa olla reviirillä, joten tarkka
sijaintipaikka jääköön mainitsematta.
Iso, melkein kuningaspöllö huuhkajan
kokoinen lintu on riippuvainen pikkunisäkäsravinnosta
Tilaa
puhelimitse... Tipauta kuponki lähimpään postilaatikkoon pikimmiten: kupongin postimaksu on maksettu. Tilauksesi alkaa
seuraavasta mahdollisesta numerosta!
II
Kyllä! Minulle
kuumat kesäuutiset
4 kk:ksi 35 eurolla!
Tilaustunnus: KUUMAKESA. Tällä tunnuksella tehty määräaikaistilaus alkaa
seuraavasta mahdollisesta numerosta ja päättyy automaattisesti 4 kuukauden
kuluttua, ellei tilausta uusita tilaajan toimesta. Ilmoita tunnus KUUMAKESA,
nimesi, osoitteesi ja puhelinnumerosi. alv. on voimassa
30.6.2013 asti. Näppäile tunnus KUUMAKESA, nimesi ja osoitteesi. Niitä ei luovuteta, eikä myydä ulkopuoliselle taholle.
Vastauslähetys
Tunnus 5006779
00003 VASTAUSLÄHETYS
ES
95
TA 1 9 1 8
ISIA
Sähköposti:
Kangasalan Sanomalehti-Osakeyhtiö
VUO D
Puhelin:
UT
IKALLISU
PA
Osoite:. Soita meille numeroon 03 377 6900. Tilaa
tekstarilla... Tilaa sähköpostitse... Palvelemme sinua puhelimitse arkisin klo 9-16 (3.6. alkaen pe klo
9-15). Tarjoushinta 35 . Viesti maksaa
operaattorisi kanssa sopimasi normaalin tekstarihinnan. Sis. Lähetä viesti numeroon 050 404 1134. PERJANTAINA 26.4.2013
27
KANGASALAN SANOMAT
Ennustamme
kuumaa
uutiskesää!
Kangasalan
Sanomat on
Facebookissa!
Paikallisuutiset ja kesän
tapahtumat 4 kuukaudeksi
kahdesti viikossa 35 ?
Tilaa kupongilla... 10%.
Kangasalan
Sanomat
maksaa
tilauksen
postimaksun
Tervetuloa
tilaajien
joukkoon!
95-v
on nähnyt y htä
uotias
ja toista
Tilaajan nimi:
Yhteystietojani saa käyttää Kangasalan Sanomien omaan markkinointiin. Lähetä viesti osoitteeseen tilaukset@kangasalansanomat.fi ..
klo 18 Suoraman koululla.
MLL Sahalahti
Perinteinen vapputapahtuma Perhekahvilassa ti 30.4. ry
Lauantai 27.4.
. ilmestyvässä lehdessämme. klo 10?13 Jalmarin Kammari.
. vapputapahtuma Elviirassa 30.4. klo 10?16.
. klo 10?16.
. Kahdella pyörällä . ja perjantaisin
Linttiksellä. klo 13 alk.
SPR Kuhmalahden osasto
Työväenteatteriin lähtö la 27.4.:
Pohja tori klo 17.25, Kuhmalahti
kk klo 17.35, näytelmä ?Liz?.
Laulun Ystävät
Kuoroharj. Keväinen konsertti ma
29.4. klo 14 Teehuoneen Kulttuurivartti Lepokodissa: Aram
Hat?aturjan (Sirkku Salmela).
Järj. Järj.
Havisevan vanhempainyhd. Sun
Lahti -harj. kaksipyöräisten vuosikymmenet
ja Koneita tiellä -näyttelyt
Mobiliassa, av. Mäntylän bussi: Mäntylän tallilta klo 11.30,
Vatialasta 11.45, Kangasalan tietä Finnentien kautta Jalmarin Koto 11.55, Huutijärvi 12.10, Alatien
kautta l-autoas. 040 822 1057.
Klan Latu
Ke 1.5. Lapinsaareen,
kimppalähtö klo 9.30 l-autoas.
Tarinatupa 8.5. Tanssireissu Pesäkalliolle 15.5., muk. MLL Kla.
Perjantai 3.5.
. klo 12?15.45, soittaa Keijo Nieminen. Su 28.4. klo 14?16 Klahden MLL:n
vappujuhla Pentosalissa; klo
15 taikuri Risto Pajunen.
Sunnuntai 28.4.
? klo 11?14 Huhtikuun humaus Ruutanan koululla. mosaiikkityöpaja Klan
käsityökeskuksessa, ilm.
050 527 3125.
. pääkirjaston taidetila
Terrassa.
. nuorisotilassa. päivittäin klo 10?19 (vappuaattona klo 10?21), museoon vapaa
pääsy, tiedustelut p. SVS Kla.
. Jumppakoulu 1 Kh:n koul.
klo 10?16.30, eväät. 28
KANGASALAN SANOMAT
PERJANTAINA 26.4.2013
ARJESSA MUKANA
Ruokalistat
Seurat toimivat
Viikko 18
KOULUT JA PÄIVÄKODIT
Ma: mustamakkara/maksalaatikko, perunasose, salaatti,
puolukkahillo
Ti: hiutalepuuro, pastasalaatti, päiväkodit: talon päivä
Ke: jauheliha-kasvispata, riisi/
perunat, salaatti
To: tonnikalavuoka, salaatti
Pe: lihakeitto, pehmeä leipä,
tuorepala
Jokaiseen ateriaan kuuluu
leipä, ravintorasva ja juoma.
Muutokset mahdollisia.
ATERIAPALVELU
Ma: burgundinpata, riisi,
lämmin kasvis, vadelmakiisseli
Ti: merimiespihvi, etikkapunajuurikuutiot, kaakaovaahto
Ke: lihapullat ja nakit, kasvisgratiini, perunasalaatti, kinuskileivos
To: lihakeitto, leipä, villimarjakiisseli
Pe: janssoninkiusaus, keitettyä punajuurta, päärynä-riisifrutti
La: jauhelihakastike, muusi,
lämmin kasvis, salaatti, aprikoosikiisseli
Su: porsaan uunifile, kermaperunat, ratatouille, leivos
Muutokset mahdollisia.
JALMARIN KOTO
Ma: jauhelihakastike, kasviskeitto, herkkuvispaus
Ti: palapaisti, pinaattikeitto ja
puolikas muna, ananaskiisseli
Ke: vappulounas, jälkiruoka
To: silakkaruoka, jauhelihakeitto, marjarahka
Pe: maksakastike, purjo-perunasosekeitto, voipuuro ja hillo
La: kalaleike, jälkiruoka
Su: possukastike, jälkiruoka
Lounas sisältää juoman, leivän, voin, salaatin ja jälkiruuan. lukiolla klo 9 Louhettaret ja Ainottaret, klo 10 Pohjolan nuoret, klo 11 Metsätytöt. Maijalle p. Lisätietoja p. 0400 457 441. Järj.
Ruutanan koulun vanhempainyhd. klo 13.30 Ahjärven
talolla; Kari Mäkelä. Lähtö paloasemalta klo
11, toriltakin muk., omat eväät.
Sahalahden My
Metsästysampumakilp. tai
Maija p. klo 14 Liuksialan marttojen
perinteiset munkkimyyjäiset
Käsityötalo Elviirassa (Kaarina Maununtyttären tie 615).
Keskiviikko 1.5.
? klo 15 vappujuhla Suoraman työväentalolla. Mobiliassa ma?pe klo 10?
16.
NÄYTTELYT
. Tied. Lukion kevätnäyttely 29.4.?
10.5. Orivedelle. Willa Kosmos: Virpi Kinnusen lasi- ja tekstiilitaidetta. mahtuu vielä. ja saapuminen Havisevan koululla 12.45.
Paluu samaa reittiä.
Klan Eläkeläiset
Kok. klo 9?12 kyläkoulukahvila
luonnonsuojeluteemalla Raikun koululla.
. 050 365
70 23, www.automuseo.com.
. simaa, munkkeja ja muotoilmapalloja.
Sahalahden vapaaehtoistyö
Kevätretki ti 14.5. Järj. Kh:n
koul. klo 11.30 päiväkerho lautoas. Tied. klo 18?20.30 Wappu-disko
alakoululaisille Havisevan alaasteella. Kuhmalahden jäteasema
(Taidetie 6, palotallin vieressä)
la 10?14.
Klan Naisvoimistelijat
Pe 26.4. 3767
899. klo 12?15.45 päivätanssit
Slahden Kontulassa, soittaa
Keijo Nieminen. Ohjelmassa dj ja lystikkäin hattu -kilpailu. Keittolounas sisältää keiton, juoman, leivän ja voin.
Konsertti koulukerhojen puolesta
Mika Säpyskä
Koulujen kerhot ovat tärkeitä tuokioita täyttämään lasten
aamuihin ja iltapäiviin muuten jääviä yksin vietettyjä aikoja.
Maanantaina Kangasalan
koulut tempaisivat kerhotoiminnan puolesta ja järjestivät
uudella lukiolla kerhokonsertin, jolla kerättiin varoja kerhotoimintaan.
Täpötäydelle auditoriolle ja
esiintymislavan taakse liikuntasaliin jatketulle katsomolle esiintyi kaikkiaan yksitoista eri koulun kuoroa, bändiä,
musiikkikerhoa tai musiikkiryhmää.
Iloinen tunnelma oli käsin
kosketeltavaa, välispiikkaukset humoristisia, äänentoisto
tasokasta ja esiintyjät huippuasenteella varustettuja nuoria
taitajia.
Musiikissa liikuttiin ystävyyden ja kansainvälisyyden
linjoilla ja muistutettiin yhdessä tekemisen voimasta.
Esiintyvien oppilaiden,
luokkien ja koulujen päivää
täydensivät aikaisemmin maanantaina tehdyt äänitykset,
joissa konserttiesitykset taltioitiin äänilevyä varten. Esitettä voi
tiedustella myös lukuisista muista paikkakunnan matkailukohteista.
Englanninkielinen versio ilmestyy myöhemmin keväällä. Klan
Sit. klo 10?13, sarjat: Yhd.,
M, M50, M60 ja M70.
Klan Invalidit
Bocciaa pelataan Asarilla ti 30.4.
klo 13 alk. Vehoniemen Automuseo,
kahvio ja museopuoti av. 3.5.
Kangasala-Seura
Kevätkok. 045 253 3883, www.
karjalanliitto.fi/kangasalankarjalaseura.
. ja pe 3.5. tstolla.
Ti 30.4. Koruesittely.. äkkilähtö Vii-
purista 1939 ja siirtokarjalaisen kulttuurin perusnäyttely. klo 9.30 l-autoas.
nuorisotilat.
Klan Eläkkeensaajat
Ti 30.4. Tapahtumatiedot voi lähettää osoitteeseen toimitus@kangasalansanomat.fi tai
verkkosivujen kangasalansanomat.fi kautta.
Perjantai 26.4.
. willakosmos.fi.
MUUT
. Su
28.4. la 4.5. klo 14 hartaus Jalmarin Kodossa.
. Näpsä-käsityökoulun ja
Taidekerho Siluetin kevätnäyttelyt 26.4. Myös
sitä tullaan myymään kouluilla kerhotoiminnan hyväksi.
Julkkiksetkin äänessä uudessa esitteessä
Näytelmäkirjailija, teatteriohjaaja Sirkku Peltola, MM-meloja Anne Rikala, kuvataiteilija
Anssi Kasitonni ja näyttelijä, muusikko Heikki Hela.
Nämä Kangasalan maisemista tutut julkisuuden henkilöt paljastavat uudessa matkailuesitteessä omat suosikkikohteensa Kangasalla.
Erityisesti matkailijoille ja mökkeileville
suunnattua esitettä on jaossa esimerkiksi Mobiliassa, Vehoniemen automuseolla, Kangasalan
Kirjakaupassa ja kunnanvirastossa. Karjalainen Kulttuurikeskus Äijälä (Liuksialankuja
33). klo 16 gospel-konsertti Slahden kirkossa: Papas no mamas.
? klo 16 Paljon jaossa -näytelmä Suoraman srk-keskuksessa.
Maanantai 29.4.
. Tilausryhmät, tied. ma 29.4. klo 18 Kahvila Elli?n juhlatilassa, Ellintie 2,
toimittaja Jorma Marttala kertoo
Kuhmalahden ?Pennon liepeillä
siintävi selkä?-kotiseutukirjasta.
Raudanmaan Nuorisoseura
?Yhdessä.. kok. Näyttelyt: Muistoksi jäi
vain avain . klo 18.30 Pitkäjärven liik.hallissa. Eläkeläiset ry.
Tiistai 30.4.
. p.
040 769 3482 Raija Salmi.
Klan Kansalliset Seniorit
Muistikerho Kipinät: kevätlounas
Paakarissa ti 7.5. klo 15 alkaen aikuisille tutustumispäivä urheiluammuntaan Linttiksen sisäradalla. klo 18 vanhemmille luentoja keskustelutilaisuus Klan
lukion auditoriossa aiheesta:
Nuoret ja sosiaalinen media.
Järj. klo 17.30 Jaksa Vappuna
-jumppa Kh:n koululla. Marjatta p. klo
15 kuntosali Pitkäjärven koululla.
Eläkeliiton Klan yhdistys
Kevätretki 2.5. klo 11?12.30 Jalmarin Kodon kuntosali omatoimisille
palvelukorttiasiakkaille.
. klo 18 johtok. 040 773 2829 viim. koulu, puutarhaneuvoja Riikka Kerttula.
Liuksialan Martat
Perint. Sitovat ilm.
Juttutuvalla pe 26.4. Käsillä iloa, taitoa ja muotoa. Klan jäteasema (Kaarina
Maununtyttären tie 6 ) ti?pe
14?18 ja la 10?14.
. klo 11?12.30 Jalmarin Kodon kuntosali omatoimisille
palvelukorttiasiakkaille.
KIRKOT
Kangasalan, Sahalahden ja
Kuhmalahden kirkot avoinna
sopimuksen mukaan. klo 15, Toivontie 1, Silmukellari: Anneli ja Eero Tiitola / pihan villivihannekset.
Klan Sitoutumattomat
Eläkeläiset
Päivätanssit Sahalahden Kontulassa ma 29.4. tyttöohj. ry
. klo 19.15. klo 14?16 Kuohenmaan ent. ma 29.4. Pe 3.5. myöh. p. Järj. klo 13, ilm. Esitteen julkaisevat yhteistyössä
kunta ja Matkailurengas.
Kangasala-esitteen sähköiseen versioon voi tutustua
Kangasalan matkailusivustolla www.visitkangasala.fi.
Viikkopäivyri
Toukokuun kuukausipäivyri julkaistaan tiistaina 30.4. Joutsenten harj. klo 10?16.
. josta lähtö 12.15.
Käynti Ruutanan kesk. Marjamäen Pajutila avoinna
päivittäin klo 12?18.
JÄTEASEMAT
Kodin ongelmajätteitä, lajiteltua hyötyjätettä, sähkö- ja
elektroniikkaromua sekä pieniä eriä kaatopaikkajätettä.
. Kymppi-64.
. Mobilia Classics, Rally Hall
of Fame, kahvila ja museomyymälä av. ti 30.4. Rahtarit-liikennepuisto
avoinna Mobiliassa toukokuussa viikonloppuisin klo
10?15.
. Ilm. Kevätmatinea ke 15.5. Väkevä maa -taidealue: teosluettelo ja kartta vakevamaa.
fi.
. La 27.4. klo 10?13 Mustakorven amp.rata, lajit: m.ha, m.tr ja
hi. Kotiseutukierros 29.5., ilm. klo 14?17.
Klan sotiemme veteraanit,
puolisot, lesket ja tukijäsenet
Veteraanijuhla Havisevan koululla pe 26.4. asti pääkirjaston taidetila Terrassa.
. 040 309 8000.
MATKAILUNEUVONTA
. pyöräilykauden avauspyöräily Vallittuun ja Haralanharjulle, 34 km. Lähtö Sahramin pysäkiltä klo
9.30, bussin reitti ja aikataulu Sahalahdessa ilm. Toimita tapahtumatiedot perjantaihin 26.4.
kello 16 mennessä. tai pe 3.5. Järj. Ahvenanmaan kesämatkan rahastusta
Kontulassa 29.4. klo 18.30 Kautialan koululla, emäntänä Kautialan kyläkuoro, vieraana Lauluklubi Gents.
Kuohenmaan
kyläyhdistys
Ajankohtaiset vinkit kotipuutarhaan 28.4. klo 13. klo 15?17,
kotitek. Tekniikan Maailman
60-vuotisjuhlanäyttely Mobiliassa, av. KNV:n
kevätnäytös pe 17.5. Klan
Vasemmistoliitto ja Klan Sos.
dem kunnallisjärjestöt ry.
Torstai 2.5.
. ?vappukisat
(12)
00.15 True Blood (16)
00.05 Vankikarkurit (12)
01.10 - 04.00 Uutisikkuna
01.05 Simpsonit (7)
01.35 Fringe - rajamailla (12)
MTV3
02.30 - 05.58 SubChat
05.30 Aamusää
Lisää tv-ohjelmatietoja: www.telkku.com Viking Lotto: 27, 37, 42, 43, 45, 47 Lisänumerot: 14, 22 Onnennumero: 24 Jokeri: 1 1 0 1 4 0 9
Sää
perjantaina lauantaina
Orivesi
+1
PAIKALLISET YRITYKSET NETISSÄ
kangasalawiki.fi
Paikalliswikittelyn takana tietenkin
+2
6
Ruutana
Tampere
+2
Saarikylät
Ruutana
Tampere
+8
Sahalahti
Vatiala
(+0)
Kirkonkylä
Lempäälä
Saarikylät
+1
Pälkäne
Valkeakoski
Ruutana
Tampere
+9
Sahalahti
Vatiala
(-3)
Kirkonkylä
Lempäälä
Saarikylät
+9
Pälkäne
Valkeakoski
Ruutana
Tampere
12
Pälkäne
Valkeakoski
12
12
pilvistä
5
tuulen suunta
ja nopeus
ukkoskuuroja
puolipilvistä
sadekuuroja
tihkusadetta
sumua edellisen yön
alin lämpötila
Saarikylät
+9
+9
selkeää
melkein
selkeää
Ponsa
Sahalahti
Vatiala
(+2)
Kirkonkylä
Lempäälä
+9
12
8
12
Ponsa
Palv. PERJANTAINA 26.4.2013
PERJANTAI 26.4.
Yle TV1
04.00 Uutisikkuna
05.55 Puoli seitsemän
06.25 Ylen aamu-tv
09.30 Tosi tarina: Asfaltilla
syntynyt
10.00 Metsän valtakunta
11.00 Yle Uutiset
11.05 Yle News
11.10 Puoli seitsemän
11.40 A-studio: Talk
12.35 Vanha suola janottaa (S)
13.05 Kaunis Veera eli Ballaadi Saimaalta (S)
14.30 Lampolan talkoot
15.00 Yle Uutiset
15.05 Ylen aamu-tv: Tänään
otsikoissa
16.00 Kiehtova maailma:
Kissanaisen kiertue
16.55 Yle Uutiset viittomakielellä
17.00 Yle Uutiset
17.08 Sydämen asialla (7)
18.00 Yle Uutiset
18.22 Yle Uutiset alueeltasi
18.25 Yle Uutiset sää
18.30 Puoli seitsemän
19.00 Hakekaa kätilö! (12)
20.00 Totuus rakkaudesta
20.30 Yle Uutiset
20.55 Urheiluruutu
21.00 A-studio: Stream
21.30 Strada
22.00 Inhimillinen tekijä
22.50 Yle Uutiset
22.55 Newsroom (7)
23.50 Oddasat
00.05 Eurojackpot
00.10 Uutisikkuna
MTV3
05.30 Aamusää
06.00 Studio55.fi
06.25 Huomenta Suomi
09.05 Studio55.fi
09.30 Uutiset
09.40 Mitä tänään syötäisiin?
09.45 Tunteita ja tuoksuja (S)
10.35 Emmerdale (S)
11.05 Emmerdale (S)
11.35 Jamie Oliverin keittiössä
12.40 Ostoskanava
14.10 Viikonvaihteen alueellinen sääennuste
14.15 Minuuttipeliä
15.15 Mitä tänään syötäisiin?
15.20 Parisuhteellista (7)
15.50 Selviytyjät Suomi
16.50 Uutiset
16.55 Suomen ja maailman sää
17.00 Kauniit ja rohkeat (S)
17.25 Kauniit ja rohkeat (7)
17.55 Mitä tänään syötäisiin?
18.00 Emmerdale (S)
18.30 Emmerdale (S)
19.00 Seitsemän Uutiset
19.20 Päivän sää
19.30 Salatut elämät (7)
20.05 Korkojen kera
21.00 C.S.I. met. puh. 06.40 LIVE: Tiedä ja Voita
illallinen
Yle TV2
07.00 Disneyn esikoulu:
06.52 Possu Pallero (S)
04.00 Uutisikkuna
12.00 Eläintarhojen elämää 04.00 Uutisikkuna
Erikoisagentti Oso
07.03 Noksu (S)
07.45 Pikku Kakkonen
12.30 Eläintarhojen elämää 07.45 Unna Junná
07.25 Disney esittää: Stitch! 07.46 Nimipäiväonnittelu:
07.10 Lulu kilpikonna (S)
13.00 Eläinten ABC
07.50 Disney esittää: Aku ja
07.23 Lauri kilpa-auto (S):
27.4.
08.00 Pikku Kakkonen
13.30 Koiralle koti (7)
kumppanit
Bensa lopussa
07.48 Kaapo (S)
08.01 Nimipäiväonnittelu:
14.35
Eläintenpelastustiimi
08.00 Inspector Cartoons
07.35 Rytmireissu
08.12 Pikku Kakkosen posti
28.4.
15.05 Shake It Up (S)
07.41 Hupsu pikku pupunen (S) 08.10 Waverly Placen
08.19 Anniina Ballerina (S)
08.03 Lauri kilpa-auto (S):
velhot (S)
08.46 Babar ja Badun seik- 15.35 Teinielämää
Ripan liputuspäivä
07.45 Pikku Kakkosen posti
16.05 Teinielämää
08.40 Leila leipoo
kailut (S)
08.14 Musapoksi: Kiusaa07.53 Muumilaakson tari16.30
Neljän
tähden
talkoot
09.15 Koirakouluttaja Tanja 09.00 Galaxi
mislaulu
noita (S)
17.00 Neljän tähden talkoot 08.19 Puu Fu Tom (S)
Karpela
09.05 Kesäleiri (7)
08.16 Maikki ja pelottava
09.45 Tuhluriprinsessat
09.19 Late lammas: Puunha- 17.30 Neljän tähden talkoot 08.43 Apina opena
Pontso (S)
18.00 Neljän tähden talkoot 09.00 Galaxi
10.20 Unelmien talo
laajat (S)
08.40 Kanan muna (S):
18.30 Nelosen uutiset
10.50 Ostosruutu
09.27 Galaxin mestari:
09.01 Hevostähdet
Lentävä muna
18.50 Nelosen sää
11.30 Ostosruutu
Koulujen Taisto
09.10 Pok ja Mok (7)
08.50 Pat & Stan (S)
19.00
Hauskat
kotivideot
12.10 LIVE: Tiedä ja Voita
10.00 Pikkukarhun tarinoita
09.21 Fiksaa fillari
09.00 Blogistania
19.30 Fort Boyard - Linnake 09.29 Galaxi: Bofori (7)
12.50 Luksusmammat
(S)
09.30 Yle Uutiset Uusimaa
20.57 Keno
10.25 Tartu Mikkiin
10.00 Vili Vilperi (S)
09.40 Yle Uutiset Kaakkois- 13.20 Tuhluriprinsessat
21.00 Elokuva: Mean Girls - 10.25 Pakko tanssia
13.50 Unelmien talo
11.15 Yle Uutiset Uusimaa
Suomi
Tylyt
tytöt
(7)
14.25 Leila leipoo
11.25 Yle Uutiset Kaakkois11.25 Satuhäät
09.50 Yle Uutiset Lounais23.05 Nelosen uutiset
14.55 Suhdekoukerot
Suomi
12.15 Mestareiden liigan
Suomi
23.15 Nelosen sää
15.25 Suhdekoukerot
11.35 Yle Uutiset Lounaismakasiini
10.00 Yle Uutiset Häme
23.20
Totuuden
miekka
15.55 Häähullut
Suomi
12.40 Extremen maailma
10.10 Yle Uutiset Keski00.20 Elokuva: Gloria (16)
17.00 Eläintenpelastustiimi 11.45 Yle Uutiset Häme
12.45 Uusi päivä (S)
Suomi
02.30 Perhe on pahin
11.55 Yle Uutiset Keski13.15 Uusi päivä (S)
10.20 Yle Uutiset Itä-Suomi 17.30 Huvila & Huussi
03.05
05.00
Älypää-TV
18.30 Nelosen uutiset
Suomi
13.45 Uusi päivä (S)
10.30 Yle Uutiset Pohjan18.50 Nelosen sää
12.05 Yle Uutiset Itä-Suomi
14.15 X-games
maa
Sub
19.00 Hauskat eläinvideot
12.15 Yle Uutiset Pohjan15.08 Ratsastuksen maail10.40 Yle Uutiset Pohjois06.00 SubChat
19.30 Guinness World
maa
mancup
Suomi
08.00 Ostos-tv
Records - Ihmeelliset 12.25 Yle Uutiset Pohjois16.10 Salibandyn EFT
10.50 Oddasat
11.00 American Idol
ennätysvideot
Suomi
18.10 Ratsastuksen maail11.05 Matkapassi: Intian
12.55 American Idol
20.00 The Voice of Finland 12.35 Oddasat
mancup
valtameren saarilla
13.55 Kreisiä menoa
21.55 Keno
12.50 Pressiklubi
19.00 Yle Uutiset
11.55 Uutisikkuna
14.25 Better Off Ted (S)
22.00 Elokuva: Spy Hard 13.20 Ravisuoran vihjeet
19.05 Urheilukatu 2
13.30 Tiilenpäät
14.55 Täydelliset parit (S)
lupa läikyttää (S)
13.30 Peliuutiset
19.30 Syyttäjä (12)
14.00 Tiettömän taipaleen
15.25 Täydelliset parit (S)
23.45 Nelosen uutiset
13.50 Juoksukoulu
20.30 Toistaiseksi tuntemattakana
15.55 Kuukauden parhaat
23.55 Nelosen sää
14.00 MotorSport
tomasta syystä
14.30 Strömsö
sekunnit
00.00 Elokuva: Scary Movie 2 (16) 14.30 Suunnistuksen Huip21.00 Borgiat, maan ja
15.10 Satuhäät
16.00 Jamie Oliverin keitpuliiga
taivaan valtiaat (16)
16.00 Hehku
01.45 Perhe on pahin
tiössä
16.30 Salibandyn EFT
21.50 Yle Uutiset
16.29 Galaxi
02.20 - 05.00 Älypää-TV
17.00 Top Chef
18.15 Ravisuora
21.55 Urheiluruutu
16.30 Velhot, jätit ja susi18.00 American Idol
Sub
19.00 Yle Uutiset
22.05 Märät säpikkäät (12)
hukkaset (7)
19.55 Samppa Linna feat.
19.05 Urheiluruutu
22.30 How to Make it in
16.43 Karvinen (7): Karvinen 06.00 SubChat
Timo Jutila: Ny rilla19.20 Yle Uutiset sää
America (12)
17.00 Pikku Kakkonen
09.25 Eastenders (7)
taan viimeiseen asti 23.00 The Wire (16)
19.30 Matkapassi: Lontoo
18.00 Yle Uutiset minuutissa 10.00 Lemmen viemää (7)
20.00 Viidakon tähtöset (7) 23.55 Silminnäkijä: Vihaajat
20.30 Pakko tanssia
18.02 Doctor Who (12)
11.00 Ostos-tv
21.00 Matrix (16)
21.30 Kerran viikossa
verkossa
18.50 Naurupalat (S)
14.00 Bob?s Burgers (7)
23.35 C.S.I. 0600 1 0600 (3,98/min + pvm)
Orivesi
10
5
10
Ponsa
+2
maanantaina
Orivesi
+8
3
+8
Ponsa
Sahalahti
Vatiala
(-1)
Kirkonkylä
Lempäälä
sunnuntaina
Orivesi
1
vaihtelevaa
tuulta
(+7)
Pälkäne
Valkeakoski
www.fmi.fi. Miami (16)
22.00 Kymmenen Uutiset
22.20 Päivän sää
22.25 Tulosruutu
22.35 Kuukauden parhaat
sekunnit
22.40 Rankka päivä (16)
00.50 Miami Medical (12)
01.50 - 06.00 MTV3 Deitti
LAUANTAI 27.4.
Yle TV1
SUNNUNTAI 28.4.
09.50 Pokémon (7)
10.15 Jokakoti.fi
10.45 Elä keskellä MMkisoja: MTV3 Total
10.50 Pilanpäiten
11.00 Arttu Wiskari: Ikuisesti kahdestaan
11.05 Piilokamera
11.35 Salatut elämät (S)
12.05 Salatut elämät (7)
12.35 Salatut elämät (7)
13.05 Perheleffa: Shrek 2 (S)
14.55 Junioriliiga 2013
15.55 Top Gear
17.00 Selviytyjät Suomi
18.00 Selviytyjät Suomi
19.00 Seitsemän Uutiset
19.10 Tulosruutu
19.30 KIDSing
21.00 Amazing Race
22.00 Kymmenen Uutiset
22.10 Päivän sää
22.15 Tulosruutu
22.30 Lotto ja Jokeri
22.35 Hockey Night Extra
22.45 Euro Hockey Tour
23.45 Lions for Lambs (12)
01.35 Southland (16)
02.30 - 06.00 MTV3 Deitti
Yle TV1
04.00 Uutisikkuna
08.00 Yle Uutiset
08.05 Avara luonto: Stadin
valkoposket
09.00 Yle Uutiset
09.05 Aamusydämellä
09.45 Kuvakirjeitä maailmalta: Kuvakirje
Brasiliasta
09.55 Yle Uutiset
10.00 Jumalanpalvelus
11.00 Yle Uutiset
11.05 Yle Uutiset Viikko
viitottuna
11.15 Yellowstonen talvi
12.05 Dokumenttiprojekti:
Harmaa eminenssi
13.05 Prisma: Ihmisen
kehityshistoria
14.00 Prisma Studio
14.30 Historiaa: Jesse
Owens
15.25 Rosamunde Pilcher:
Simpukan kerääjät (7)
16.55 Yle Uutiset viittomakielellä
17.00 Yle Uutiset
17.10 Inhimillinen tekijä
18.00 Yle Uutiset
Nelonen
18.10 Urheiluruutu
05.00 Älypää-TV
18.15 Niin kauan kuin (S)
06.20 Ostosruutu
18.45 Tosi tarina: Verstaalli07.50 LIVE: Tiedä ja Voita
nen unelmia
08.30 Elixir
19.15 Luontohetki: Nokkelat
09.00 Start!
nenäkarhut
09.30 Koirakouluttaja Tanja 19.45 Arto Nyberg
Karpela
20.30 Yle Uutiset
10.00 Neljän tähden
20.45 Urheiluruutu
illallinen
21.05 Kotikatsomo: Nuoret
10.30 Neljän tähden
nerot (7)
illallinen
Yle TV2
Nelonen
22.05 Hiljainen todistaja (16)
11.00 Neljän tähden
23.45 Ykkösaamu
04.00 Uutisikkuna
05.00 Älypää-TV
illallinen
00.25 Uutisikkuna
06.50 PIKKU KAKKONEN
06.10 Ostosruutu
11.30 Neljän tähden
Yle TV2
06.51 Nimipäiväonnittelu: 26.4. New York (16)
21.55 Yle Uutiset
00.25 - 04.00 Uutisikkuna
19.00 Yle Uutiset alueeltasi 14.25 Bob?s Burgers (7)
00.35 Grimm (12)
22.00 Urheiluruutu
19.10 Yle Uutiset
14.55 Kaiken maailman
01.35 Sons of Anarchy (16) MTV3
22.10
The
Fall
(12)
19.16 Urheiluruutu
kampaamot
02.30 - 05.58 SubChat
19.20 Yle Uutiset Suora linja 15.55 Jamie Oliverin helpot 00.05 Ratsastuksen maail06.00 MTV3 Deitti
mancup
19.30 Erätulilla
herkut
06.50 Ostoskanava
01.10 The Wire (16)
20.00 Pressiklubi
16.25 Eastenders (7)
07.50 Ystävien kylä (S)
02.05 - 04.00 Uutisikkuna
20.30 Miranda (S)
17.00 Lemmen viemää (7)
08.05 Looney Tunes Show
21.00 Tartu Mikkiin
18.00 Viidakon tähtöset (7)
(S)
MTV3
21.50 Yle Uutiset
19.00 Putous
08.30 Katti kaiken tietää! (S)
22.00 Urheiluruutu
20.30 Simpsonit (7)
09.00 Gumballin mieletön
06.00 MTV3 Deitti
22.05 Lain viitta (12)
21.00 Salainen agentti 86 (12) 07.00 Ostoskanava
maailma (S)
23.05 Poliisi-tv
09.30 Angry Birds Toons (S)
08.00 Smurffit (S)
23.10 C.S.I. Phil (12)
11.10 Matkapassi: Paluu
18.30 Nelosen uutiset
Uuteen-Seelantiin
18.50 Nelosen sää
12.02 Uutisikkuna
12.30 Ravintola kaltereiden 19.00 Neljän tähden talkoot
19.30 Neljän tähden illaltakana
linen
13.00 Spanielipentueen
20.00
Huippumalli haussa
elämää
20.57 Keno
13.30 Pressiklubi
21.00 Elokuva: 007 vaaran
14.00 Veljesten keittiössä
vyöhykkeellä (16)
14.30 Uusi päivä (S)
23.40 Nelosen uutiset
15.00 Uusi päivä (S)
23.50 Nelosen sää
15.30 Uusi päivä (S)
23.55 Frasier
16.00 Erätulilla
00.25 Olipa kerran (7)
16.29 Galaxi
01.25 Totuuden miekka
16.30 Galaxi: Bofori (7)
02.25 Perhe on pahin
17.00 Pikku Kakkonen
18.00 Yle Uutiset minuutissa 03.00 - 05.00 Älypää-TV
18.02 Doctor Who (12)
Sub
18.50 Naurupalat (S)
06.00
SubChat
19.00 Yle Uutiset alueeltasi
09.25 Eastenders (7)
19.10 Yle Uutiset
10.00 Lemmen viemää (7)
19.16 Urheiluruutu
19.20 Yle Uutiset Suora linja 11.00 Ostos-tv
14.00 Pieniä ihmeitä
19.30 Elämäni eläimet:
14.55 Teho-osasto
Eläinsairaalassa
15.55 Jamie Oliverin helpot
20.00 Uusi päivä (S)
herkut
20.30 Suorana: Kortesmäki
16.25 Eastenders (S)
21.00 Satuhäät
17.00 Lemmen viemää (7)
21.50 Yle Uutiset
18.00 Myytinmurtajat
22.00 Urheiluruutu
22.05 Cherry Healey: Sink- 19.00 Miehen puolikkaat (S)
19.30 Asunto 23 (7)
kunaiset
20.00 Simpsonit (7)
23.05 Fresh Meat (16)
20.30 Rillit huurussa (S)
23.45 Elämäni eläimet:
21.00 I Am Legend (16)
Eläinsairaalassa
23.05 C.S.I. (12)
23.45 Ilman johtolankaa
00.45 Jokakoti.fi
01.15 - 05.30 MTV3 Chat
Nelonen
05.00 Älypää-TV
06.05 Ostosruutu
07.35 LIVE: Tiedä ja Voita
08.15 Yllätyskokki Niki
08.45 Jaksa paremmin
09.15 Eden
09.45 Eden Pihaklubi
10.15 Huvila & Huussi
11.15 Elixir
11.45 Eläinten ABC
12.15 Koiralle koti
13.20 Vaaleanpunainen
pantteri
13.30 Melissa ja Joey (S)
14.00 Melissa ja Joey (S)
14.30 Frasier
15.00 Frasier
15.30 Frasier
16.00 Frasier
16.30 The Voice of Finland
18.30 Nelosen uutiset
18.50 Nelosen sää
19.00 Guinness World
Records - Ihmeelliset
ennätysvideot
19.30 Hauskat eläinvideot
20.00 Olipa kerran (7)
20.57 Keno
21.00 Elokuva: Näin ystävien kesken (12)
23.15 Nelosen uutiset
23.25 Nelosen sää
23.30 Mad Men (12)
00.30 Lost (7)
01.30 Perhe on pahin
02.05 - 05.00 Älypää-TV
Sub
06.00 SubChat
07.30 Ostos-tv
10.30 Simpsonit (7)
11.00 Simpsonit (7)
11.30 Simpsonit (7)
12.00 Simpsonit (7)
12.30 Simpsonit (7)
13.00 Simpsonit (7)
13.30 Asunto 23 (7)
14.00 Rillit huurussa (S)
14.30 Tyhjätaskut (7)
15.00 Isän tyttö (S)
15.30 Middle (S)
16.00 Merlin (7)
17.00 Gossip Girl (7)
18.00 American Idol
19.00 Rakas, sinusta on
tullut pullukka
20.00 Myytinmurtajat
21.00 Naisen tuoksu
00.05 Kohde (12)
01.05 Pahan jäljillä (16)
02.05 Sons of Anarchy (16)
03.15 - 05.57 SubChat
Yle TV1
04.00 Uutisikkuna
05.55 Puoli seitsemän
06.25 Ylen aamu-tv
09.30 Luontohetki: Nokkelat
nenäkarhut
10.00 Sydämen asialla (7)
10.50 Hevosvoimia
11.00 Yle Uutiset
11.05 Yle News
11.10 Puoli seitsemän
11.40 - 12.24 Arto Nyberg
12.30 Vanha suola janottaa (S)
13.00 Radio tekee murron (7)
14.25 Smokkijuoksijat
14.55 Pisara
15.00 Yle Uutiset
15.05 Ylen aamu-tv: Tänään
otsikoissa
15.55 Niin kauan kuin (S)
16.25 Kuningaskuluttaja
16.55 Yle Uutiset viittomakielellä
17.00 Yle Uutiset
17.08 Sydämen asialla (7)
18.00 Yle Uutiset
18.22 Yle Uutiset alueeltasi
18.25 Yle Uutiset sää
18.30 Uutisvuoto
19.00 Prisma: Mastodonttien kuolemanloukku
19.50 Nykyajan ihmeet
20.00 MOT: Ydinhuuman
alasajo
20.30 Yle Uutiset
20.55 Urheiluruutu
21.00 A-studio
21.30 Dokumenttiprojekti:
Varastettu lapsuus
22.25 Kotikatsomo: Nuoret
nerot (7)
23.30 Yle Uutiset
23.35 YleLeaks
23.50 Oddasat
00.05 Uutisikkuna
06.00 Studio55.fi
06.25 Huomenta Suomi
09.05 Studio55.fi
09.30 Uutiset
09.40 Mitä tänään
syötäisiin?
09.45 Tunteita ja tuoksuja (7)
10.35 Emmerdale (S)
11.05 Emmerdale (S)
11.35 Jamie Oliver:
mestarikokki
12.35 Ostoskanava
14.05 Alueellinen
sääennuste
14.10 Luontodokumentti
15.15 Mitä tänään syötäisiin?
15.20 Isän tyttö (S)
15.50 Selviytyjät Suomi
16.50 Uutiset
16.55 Suomen ja
maailman sää
17.00 Kauniit ja rohkeat (S)
17.25 Kauniit ja rohkeat (S)
17.55 Mitä tänään
syötäisiin?
18.00 Emmerdale (S)
18.30 Emmerdale (S)
19.00 Seitsemän Uutiset
19.20 Päivän sää
19.30 Salatut elämät (7)
20.05 Diili
21.00 House (12)
22.00 Kymmenen Uutiset
22.20 Päivän sää
22.25 Tulosruutu
22.35 Isänmaan puolesta
(16)
23.45 Tulilinjalla (16)
00.45 Louie (12)
01.15 - 05.29 MTV3 Chat
Nelonen
05.00 Älypää-TV
06.10 Ostosruutu
06.40 LIVE: Tiedä ja Voita
07.00 Disneyn esikoulu:
Yle TV2
Erikoisagentti Oso
04.00 Uutisikkuna
07.25
Disney esittää: Stitch!
06.50 PIKKU KAKKONEN
07.50 Disney esittää: Aku ja
06.51 Nimipäiväonnittelu:
kumppanit
29.4.
08.00 Inspector Cartoons
06.53 Popi Kissa (S)
08.10 Waverly Placen
07.05 Nökö ja Simppa (S):
velhot (7)
Lumiukko
07.13 Saturetki: Maalaishiiri 08.40 Leila leipoo
09.15 Luksusmammat
ja kaupunkilaishiiri
09.45 Tuhluriprinsessat
07.25 Jussin matkat (S)
10.20 Unelmien talo
07.37 Humps (S)
10.50 Ostosruutu
07.44 Neppajymykerho
11.30 Ostosruutu
07.54 Muumilaakson tari12.10 LIVE: Tiedä ja Voita
noita (S)
12.50 Luksusmammat
08.17 Maikki ja pelottava
13.20 Tuhluriprinsessat
Pontso (S)
13.50 Unelmien talo
08.40 Kanan muna (S):
14.25 Leila leipoo
Takaisin maalle
14.55 Suhdekoukerot
08.50 Pat & Stan (S)
15.25 Suhdekoukerot
09.00 Blogistania
15.55 Häähullut
09.30 Tanskan rannikoilla
10.30 Julkkis lapsenvahtina 17.00 Eläinten ABC
17.30 Dr. Miami (16)
23.30 Lennetään! (12)
09.35 Beyblade: Metal Fury
08.25 Ystävien kylä (S)
00.05 Hävyttömät (16)
00.00 Märät säpikkäät (12)
(7)
08.40 Tom & Jerry Kids
01.15 30 Rock (S)
00.25 Fresh Meat (16)
10.00 Pientä pintaremonttia
Show
01.45 Entourage (16)
01.00 - 04.00 Uutisikkuna
11.00 Kaappaus keittiössä
09.05 Kasper (S)
02.15 - 05.54 SubChat
12.00 Salatut elämät (7)
09.30 PopPixie
04.00 Uutisikkuna
08.00 Yle Uutiset
08.05 Kiehtova maailma:
Kissanaisen kiertue
09.00 Yle Uutiset
09.05 Ylen aamu-tv
10.00 Yle Uutiset
10.05 Ykkösaamu
10.45 YleLeaks
11.00 Yle Uutiset
11.05 - 11.10 Pisara
11.15 Souvenir (S)
11.30 Strada
12.00 A-studio: Stream
12.30 Totuus rakkaudesta
13.00 Kansallinen veteraanipäivä
14.40 Ermei Kanninen ja
sodan jäljet
14.55 Viimeiset sanani
15.25 Rosamunde Pilcher:
Simpukan kerääjät (7)
16.55 Yle Uutiset viittomakielellä
17.00 Yle Uutiset
17.05 Hakekaa kätilö! (12)
18.00 Yle Uutiset
18.10 Urheiluruutu
18.15 Mun heimo
18.45 Avara luonto: Stadin
valkoposket
19.40 Midsomerin murhat
(12)
20.30 Yle Uutiset
20.45 Lotto
20.51 Urheiluruutu
21.15 YleLeaks
21.30 Uutisvuoto
22.00 Rouva varapresidentti
(S)
22.30 Komisario Frost (16)
23.45 Uutisikkuna
29
KANGASALAN SANOMAT
MAANANTAI 29.4.
12.30 Salatut elämät (7)
13.00 Sydänjää (S)
14.00 MTV3 Total: Kisastudio
14.30 Hockey Night LIVE!
14.55 Euro Hockey Tour
17.30 Hockey Night LIVE!
18.00 MTV3.doc: Mayday!
19.00 Seitsemän Uutiset
19.10 Tulosruutu
19.30 Ketonen & Myllyrinne
20.00 Selviytyjät Suomi
21.00 Kosto (12)
22.00 Kymmenen Uutiset
22.15 Viikon sää
22.20 Tulosruutu
22.35 Hockey Night Extra
22.45 C.S.I
Kysy myös kesän
hoitosopimukset.
www.ihanpihalla.fi
puh. 8,28 snt/p + 14,76 snt/min (alv 24%)
ylojarvi@keittiokalustetukut.fi
PELTIKATTOJEN JA
ULKOSEINIEN
HUOLTOMAALAUKSET
Mineriittikattojen pinnoitukset.
Kotitalousvähennys.
Puh. 050 5346787
VANHA MOPO/PROJEKTI
TAI VAIN OSAKASA
-50-70-LUVULTA.
Puh. Yhteydenotot
puh. Pyrintö siirtyi nopeasti
kahdeksan pisteen johtoon.
Ensimmäinen jakso meni
Pyrinnön hallitessa, vaikka
KU:n tytöt paransivat peliään
ja eroa oli vain muutama piste
jakson loppuessa.
Toinen jakso eteni samaa
tahtia. mies
HALUAA VUOKRATA
YKSIÖN TAI KAKSION
Kangasalta. sekä toimistotyömaakoppi (päätyikkunat + vetoikkunat
edessä) 6 x 2,20 m.
Fintex-Tetrakem Oy
Marko Heikkilä 0400 142162 tai
Jorma Laitinen 050 3641088.
SAUNALLINEN
YKSIÖ 35,5 m2
Kangasalan keskusta, las.
parveke, hissi. Työaika 40h/vko.
Hakemukset ja tiedustelut sähköpostilla:
luontomatkailu@kivitasku.net
tai puh. 045 894 1664/Valkama
SUORAAN TEHTAALTA
SOUTU- JA
MOOTTORIVENEITÄ
TOIMISTOTILAA
Työsuoritukset
PIRISTYSTÄ PIHOILLE!
Pihan kevättyöt, kunnostukset
ja kivityöt. 020 720 9240, fax 020 720 9250
Lankap. 4300 km.
Hp. SUOMINEN
Kotitalou
muurari
!
y
vähenn s 050 593 6564
Myynti tehtailta arkisin klo 8-16
Artekno Oy
Aakkulantie 46, Kangasala
Niementie 1, Luopioinen
Puh. Tilannetta seuranneet vapaaheitot menivät molemmat
ohi.
Pyrintö sai levypallon ja lähti hyökkäämään, mutta KU:n
tytöt riistivät pallon ja saivat
KESÄ LÄHESTYY!
Katso kurssit
www.tavela.fi
Meillä myös
ratsastussimulaattori
- tule tutustumaan!
Kaupin Ratsastuskoulu
Tavelan tila, www.tavela.fi
Puhelinpäivystys arkisin 15-16 p. Muutosta haetaan vuosittaisen murskausajan
pidentämiseen. 0400 518 937.
VARAA AJOISSA!
OK-TALON / MÖKIN
kunnossapitopalvelut:
salaojat, kannot, maalaukset,
remontit, ym.
Monen vuoden kokemuksella.
Puh. 0400 773 703 / Roininen.
ULKOMAALAUKSET!
OK-talot, rivi- ja kerrostalot,
kesämökit, ym.
Kysy tarjous p. 1200 ?.
Puh. Hakijalta toivomme
hoitoalan koulutusta tai kokemusta hoitotyöstä. 2008, aj. 050 341143.
0400 55 11 35
TALONMIESPALVELU
. Kuhmalahti ?
Nuohooja Jukka Salonen
050 309 9543
www.nuohouspalvelu.fi
. Sahalahti . KANTOJYRSINTÄ
. Heti vapaa.
Vast. MYÖS PUIDEN KAADOT
Ilmainen arviointikäynti!
Pikkolan piha ja puu
P. 050 364 4254 / T. 8-18, la 9-15
KEITTIÖKALUSTETUKKU
Oy
Teollisuustie 4, 33470 Ylöjärvi, p. Muutoshakemus koskee Kangasalan kunnan Varalan kylään tilalle Eurola, RN:o 2:20, myönnettyä ympäristölupaa kallion louhintaan ja murskaukseen (Rakennus- ja ympäristölautakunta 22.3.2011 49§).
Hakemuksesta kuulutetaan Kangasalan kunnan ilmoitustaululla 26.4.2013
- 28.5.2013 välisenä aikana.
Hakemusasiakirjat ovat kuulutusaikana nähtävinä Kangasalan kunnan
teknisen keskuksen asiakaspalvelupisteessä, osoitteessa Urheilutie 13,
Kangasala. 040 744 4429 / 0400 239 070 tai
sähköpostina jarmo.toukola@koti.soon.fi
. 0400 75 11 22.
VESIRÄNNIT, TIKKAAT,
LUMIESTEET,
PELTITYÖT, ym.
Puh. Peliaikaa oli
enää kolme sekuntia jäljellä ja
KU:lla päätyraja hyökkäyskorin alta.
Pallo saatiin peliin ja korin alle, mutta heittoa ei saatu
lähtemään ennen kuin sum-
meri soi pelin päättymisen
merkiksi.
Pyrintö meni loppuotteluun
kahden pisteen voitolla 67?65
ja KU:n tytöt pronssiotteluun,
joka alkoi pian välieräpelin
jälkeen. Kangasala ?
. Pronssimitalit matkasivat Kangasalle
pistein 85?67.
Loppuottelussa isäntäjoukkue BCNokia vei kultamitallit pistein 60?51, ja Pyrintö sai
hopeaa.
Ostetaan
Ajankohta
lauantaina 4.5.2013 kello 10.00 - 14.00
Vastaanotettavat materiaalit
- risut
- oksat
- rangat
- ei muuta kasvijätettä
Keräyspaikka
Asemantien maankaatopaikka
- Asemantie (teollisuusalueen vieressä)
Kuntalaiset voivat tuoda keräyspaikalle puutarhoistaan oksia ja risuja,
muuta jätettä ei vastaanoteta. Muistutukset ja mielipiteet hakemuksesta tulee toimittaa
kuulutusaikana kirjallisena osoitteeseen PL 50 / Urheilutie 13, 36201
KANGASALA.
Kangasala 23.4.2013 RAKENNUS- JA YMPÄRISTÖLAUTAKUNTA
Kangasalan kunta, PL 50, (03) 5655 3000, www.kangasala.fi
Työtä tarjolla
Haetaan
HENKILÖKOHTAISTA AVUSTAJAA
vakituiseen työsuhteeseen 46-v. 041 7107 644 / Jani.
Kupparihieroja etsii
SAUNALLISTA
HOITOHUONETTA.
Susanna Saunio
puh. 2kk vuokratakuu.
Vapaa 1.5.
Tied. 040 551 5957.
OT -Pelli
Turpeeseen kompostoitua
täysin palanutta
HEVOSENLANTAA
60 l:n säkeissä kotiin tuotuna
á 10?/säkki, 3 säkkiä 25 ?,
7 säkkiä 50 ?.
Puh. OKSIEN HAKETUS
. Pyrintö johti muutamalla pisteellä koko ajan.
Kolmas jakso alkoi jälleen
Pyrinnön selvällä hallinnalla.
Ero kasvoi lähes kymmeneen
pisteeseen. (03) 377 1123
Vuokrata halutaan
Työssäkäyvä 27 v. 8,28 snt/p + 14,76 snt/min (alv 24%), Matkap. Tuojan on varauduttava itse purkamaan kuormansa sille osoitettuun paikkaan.
TEKNINEN KESKUS
ILMOITUS KUULUTUKSESTA
Kuljetusliike Aimo Sulin Ky hakee ympäristöluvan lupamääräyksen muuttamista. ALS:ia sairastavalle
naiselle Kangasalan Sahalahteen. TAKUU
Kotitalousvähennys!
www.otpelli.fi
0400 661 807
KEITTIÖT
komerot, khh-huoneet, wc-kalusteet,
irto-ovet, liukuovet, tilanjako-ovet
Myös erikoismitoilla!
Pirkanmaan
www.keittiokalustetukut.fi
www.visionliukuovet.fi
ark. 30
KANGASALAN SANOMAT
PERJANTAINA 26.4.2013
KU:n koristytöille pronssia
KU-68:n B-tytöt osallistuivat sarjakauden päättäneeseen
lopputurnaukseen Nokialla
toissa sunnuntaina.
Aamun ensinmäisessä pelissä isäntäjoukkue BCNokia-98
selvitti tiensä loppuotteluun
voittamalla selvästi TuRi
Whiten Turusta.
Toisessa ottelussa KU otti
mittaa Tampereen Pyrinnön
B-tytöistä.
Tytöt hätäilivät pelin alussa
heittämällä korin alta paljon
ohi. ruohonleikkuut
. 040 1949 848
Suomen Pintaremontit Oy
Tulisijat, hormit,
laatoitus- ym.
alan muuraus- ja
korjaustyöt,
h-putket
s- J. 040 7654 732.
VESIKOURUT, TALOTIKKAAT, LUMIESTEET, HOITOTASOT, ym. p. KU:n tytöiltä vaadittiin nopeaa palautumista ja
toipumista ikävästä tappiosta.
Tytöt selvittivät onneksi tilanteen nopeasti ja pronssiot-
telussa TuRiWhite oli selvästi
jäljessä koko pelin. KU kuitenkin paransi peliään ja tilanne tasoittui.
Kolmas ja neljäs jakso sujuivat Pyrinnön pienessä johdossa. 045 12 33 102.
Kangasalan kunta tiedottaa
KOTIPUUTARHOISTA TULEVIEN
RISUJEN JA OKSIEN KERÄYS
KORKEAA HALLITILAA
kylm. Keskinen . Vuokra 500 . p. pressuhallista (n. puu- ja raivaustyöt
. POLTTOPUIDEN TEKO
. 040 533 0762.
KU:n koristyttöjen hieno sarjakausi päättyi pronssiseen mitaliin.
sivurajan . 041 519 4014.
Vuokralle tarjotaan
Kaunis saunallinen ja
parvekkeellinen
YKSIÖ
keskustassa. Neljännen jakson lopussa eroa oli vain kaksi pistettä,
kun peliaikaa oli jäljellä minuutti.
Pelin loppu oli jännittävä.
KU sai pallon ja Pyrintö rikkoi. kesämökkien
kunnossapitotyöt
Kotitalousvähennys!
Ilmainen arviokäynti.
www.hameenhandyman.fi
Ikkuna- ja oviremontin aika?
Tehtaan edustajasi
Raikka Hakamäki
Raikka
Hakamäki
P.
040
7115
816
p.(Huom!
0207
66
55
21
P.
040
7115
822
Uusi
numero!)
raikka.hakamaki@pihla.fi. 03-2447625
www.artekno.fi
20-300 m2 edullisesti.
Puh. 12 x 14 m)
isolla päätyov. jäljellä oli vain 13
sekuntia peliaikaa.
Pallo saatiin sivurajasta korin alle, mutta Pyrintö sai pallon rajoista yli. 050 409 4559.
www.kangasalansanomat.fi
Myydään
KUIVAA POLTTOPUUTA
pihaan toimitettuna
Kangasalla.
Sekaklapi 7 m3 395 ?,
4 m3 250 ?.
Puh. PELTITYÖT JA KATTOREMONTIT. +
käyttökulut. 040 963 8398
Pirkanmaan talomaalaus ja pesu
WC- ja jätekaivojen
tyhjennykset,
siirtolavakuljetukset,
vaihtolavojen vuokraukset
Kuljetus Toukola Oy
NUOHOUSPALVELU
NYGÅRD
Tilaukset puhelimitse/tekstiviestinä
puh. Linna.
SKOOTTERI
Peugeot speedfight 2
vm
klo 6-18.
KANGASALAN SANOMAT
mm. Puh. Pienkonebensiinit 2-T ja
Pienkonetarvikkeet,
4-T -koneisiin.
-varaosat ja -varusteet
Kangasalan Kone ja Tarvike
Puh. (03) 5655 4023
suureläinpäivystys 0600 - 304 020
viikonloppuisin ja juhlapyhinä
klo 8-12 p. 0400 931 068
www.toosilanelainlaakari.fi
myös iltaisin sekä tallikäynnit
SAARIKYLIEN
ISLANNINHEVOSET
Kenttätunnit & maastoratsastusta
www.sk-islanninhevoset.fi
Sanna Paloheimo 050 538 9557
. 050 360 6401
_________________________
ILMOITTAJA!
Hyppää mukaan
Me palvelemme
-riveihin
p. Akut, vanteet, putkenpätkät, polkupyörät ja muut metalliromut, vaikka kokonaiset koneet, autot tai kyntöaurat.
Meiltä voit tilata myös jätelavat!
Kuhmalahdentie 400, 36810 Kuhmalahti
MATKA VIENAN KEMIIN JA
SOLOVETSKIN LUOSTARIIN
26.-30.8.2013.
Ilmoittautumiset ja tied.
Tuula Rikala p. PERJANTAINA 26.4.2013
Pyydä tarjous 0400 515 611.
Kirkkojärventie 4, Kangasala, p. 010 2390 880,
fax (03) 377 1068
Yritysten perustaminen, kirjanpito,
tilinpäätökset, veroneuvonta
TILITOIMISTO TUOVINEN KY
Ellintie 4, Kangasala
P. (03) 3770 050
ma-pe 9-17, la 8-13
. (03) 5655 4000
Kevään ja kesän juhliin Kuohun Sali.
Kuohu on avoinna
vappuaattona 30.4. Käsitellään sääntöjen 15§:n mukaiset asiat.
Tervetuloa!
Hallitus
Kangasalan Sanomalehti-Osakeyhtiön
Torilla
KENKIÄ!
OSINGONJAKO
22.4.2013 pidetyn yhtiökokouksen päätöksen mukaisesti yhtiön tilivuodelta 2012 jaettavan osingon
määrä on 5,95 euroa osakkeelta.
Tmi Ulla Pajuniemi, Kankaanpää
Sekalaiset
Yöpäivystys:
Valkeakosken
aluesairaalassa
ark. klo 10?14
Kangasalantie 921 (Katsastusaseman vieressä) 36200 Kangasala, konehuoltaja@gmail.com
MÖNKIJÄT
Myös
POLARIKSEN
uudet mallit
(vierekkäin istuttavat)
RZR ja Ranger
koeajettavissa
ä
v
i
ä
p
o
j
a
Koe
10?14
lo
7.4. 4-veto
Rider
kil., romuautot,
kattopellit.
. UURNAT
. 050 560 1132
www.wadoryukodaidojo.fi
PUUTARHA
KAIKKI PIHA- JA
PUUTARHATYÖT
Puutarhuri Tanja Vaalivirta
P. 044 333 7209
ma ja la 10-14, ke 10-17
Kangasalan srk, SLS
KIRPPUTORI
OUTOLINTU
Ellintie 2, Kangasala
Puh. 0400 566 937
myös ilta- ja viikonloppuaikoja
ELÄINLÄÄKÄRI
JESSICA VON WENDT-SALO
P. kl
2Kahvia
Grillimakkaraa
Verstastie 1, 35300 Orivesi . 0500 621 294, Kangasala
KIRPPUTORIT
LÄHETYSTUPA
Lähetyksen kirpputori
Ruutanantie 8, Kangasala
P. 040 822 9462
www.joka-remontit.com
RAKENNUSLIIKE HTM
Uudis- ja saneerauskohteet
suunnittelusta rakentamiseen.
Myös pienemmät nikkaroinnit.
P. 0400 383 070
www.ali-marttila.com
info@ali-marttila.com
________________________
JUHLATILA
NELJÄ VUODENAIKAA
Tilaa jopa 100 hengelle.
KAHVILA ELLI?N
PITOPALVELU IRMA MÄKIMAA
Ellintie 2, Kangasala
P. 050 408 8918
www.hameenpienkonehuolto.fi
AVOINNA: ma-pe 9.00?17.00, la 10.00?14.00
HAUTAUSPALVELUA
HAUTAUSPALVELU
SUSANNA MYLLYNIEMI
Ellintie 2, Kangasala
P. 0400 488 189
www.satujalat.fi
Silmälääkärit
ERJA OKSMAN,
TARJA MAARANEN
Optikko
HANNA SAIKKU-SALO
KOPINKULMAN OPTIIKKA
Tampereentie 1, Kopinkulma
P. (03) 3116 7394.
HammaslääkäriELÄINLÄÄKÄRIPÄIVYSTYS
päivystyksen ajanvaraus: arkisin klo 15-8 sekä viikonloppuisin ja pyhäpäivinä
ma-pe klo 8-11
pieneläinpäivystys 0600 - 304 010
p. Itsevetävä
ja keräävä
Kangasalantie
921, Kangasala,
ma-pe
9-17,
la 9-13
Moottoripyörä-,
mopoauto-,
skootterija venehuollot
ruohonleikkuri
Meiltä myös tilauksesta polkupyörät ja rollaattorit.
Meiltä myös ympäristöviranomaisten
hyväksymät romutodistukset
sekä ilmainen rekisteristäpoisto.
koeajopäivä
la 1.12. Verkkosäkit
polttopuille
. (03) 565 70115.
Yhteispäivystys Acuta,
Teiskontie 35, Tampere.
MUUT PALVELUT:
www. 040 507 7325
Myös ilta-aikoja
Jalkojenhoitoa
SATUJALAT
Kuohu, Kangasalan uimahalli
Avoinna sopimuksen mukaan
P. 050 384 9000
salomaa.wadokangasala@kolumbus.fi
P. 050 595 0844.
Vast. 0400 727 013
. Perälevyt
mopoautojen hinaus
. 040 504 6980
www.rakennusliikehtm.fi
TILITOIMISTOT
MESITILI
Kangasalantie 921
36200 Kangasala
Puh. KUKKALAITTEET
HÄLYTYSJÄRJESTELMÄT
PIRKANMAAN
TURVATUOTTEET OY
harri.mustakallio@turvatuotteet.fi
www.turvatuotteet.fi
P. 040 968 8706
Holvastintie 6, Kangasala
www.hoitolaminna.com
__________________________
KAMPPAILULIIKUNTAA:
WADORYU KARATE DO JA
KITAgAWA KENJUTSU
Lintulahdenraitti 51, 36200 Kla
HIUS- JA KAUNEUSKULMA
parturi-kampaamo 040 171 4555
kauneushoitola 044 332 2144
hermorataterapeutti 040 507 7325
Puusepänt. SULJETTU.
ma, ti, to ja pe klo 6-21, ke klo 13-21, la ja su klo 10-18.
Sisäänpääsy allasosastoille ma-pe klo 19.45 ja la-su klo 16.45 saakka.
Kirpputori
Kokoukset
MAASEUTUKIRPPIS
RAIKUNSEUDUN VESIOSUUSKUNNAN
YLEINEN KOKOUS
Eräjärvi (Orivesi), Järvenpääntie 223.
LA-SU klo 10-15
Uudempia ja vanhempia huonekaluja, mäntykalusteita, senkkejä,
lipastoja, tuoleja, mattoja,
kirkkoreki, ym.
lauantaina 4.5.2013 klo 13.00 Saarikylien Kumpulassa, Saarikylientie 321, Kangasala. Ruohonleikkurit
ja huollot
-
Meiltä
- myös edulliset
terähuollot
PIENKONEET
-pienkoneiden myynti ja huolto
Jonsered
METALLIROMUN
KERÄYS
FR 2215
MA
4x4
Kaikki metalliromu,
mm.
hellat,
liedet, maatalousk.,
akut,
piik. (03) 358 6911
ma-pe 10-17, la 10-13
Kaikki alan palvelut,
silmälääkärin vastaanotto
KANgASALAN OPTIIKKA
SYNSAM
Keskusaukio 2, Kangasala
ma-pe 9-17, la 9-13
P. (03) 364 0501
www.kangasalanuimahalli.fi
Kuohun aukioloajat:
Vappupäivänä 1.5. Matkapojat,
auto lähtee Kangasalta.
ELÄINLÄÄKÄRI
VILLE SUUTARI
vastaanotto Pälkäneellä
P. kaiken merkkiset
Otamme vastaan/ostamme
kierrätykseen
ROMUAUTOJA JA
METALLIJÄTETTÄ
-ilmainen nouto
Suomen
Ajoneuvokierrätys
Jonsered
p. 040 590 4850/Anu Mesiranta
info@mesitili.fi
www.mesitili.fi
Tilitoimistopalvelut
KIRJANPITOTOIMISTO
MATTILA KY
www.kirjanpitomattila.com
Myllystenpohjantie 2, Kangasala
P. ruohonleikkurit,
trimmerit,
Rollaattorihuollot
ajoleikkurit, moottori-?ja
raivaussahat
ja rengaspalvelu
®
SERVICE
HUOLLAMME
mm. järj. (03) 377 6918!
KAUNEUS JA
TERVEYS
KUNTOILU JA
LIIKUNTA
KOSMETOLOgI,
MASKEERAAJA
MINNA LEHTINEN
p. klo 21-08,
viikonloppuisin ja
pyhäpäivinä klo 21-09
välisenä aikana
p. ajettava
Turhat romut nurkista
pois!
ruohonleikkuri
Maksuton nouto, luonto kiittää.
Soita niin tulen hakemaan
040 502 4091 / Erkki.
Päivystys on tarkoitettu kiireellistä lääkärinhoitoa
tarvitseville ilman ajanvarausta.
Osinko on nostettavissa vuoden 2012 osinkolippua vastaan
Nordea Pankin konttoreista.
MAANANTAINA 29.4.
KANGASALAN TORILLA
Kävely- ja terveyskenkiä esim.
Orto, Rieker, Pomar, ym., Nokian
kumisaappaat, Kuoma-lenkkarit ym.
Päivystysvastaanotto:
KESKUSTERVEYSASEMA,
KANGASALAN KUNTA
arkisin klo 8-21, viikonloppuisin
ja pyhäpäivinä klo 9-21 p. Sähköstartti
pienkoneet
mopoautot
Meiltä
myös
polkupyörät
skootterit
. 040 724 7290
Kangasalan torilla
perjantaina 26.4.
kuhaa, siikaa, muikkua,
silakkaa ja Puruveden
paistettuja muikkuja sekä survottua Kuusamon puolukkaa.
31
KANGASALAN SEUDUN TERVEYSKESKUS p. kangasala.fi
ME PALVELEMME
Paikalliset omien alojensa
ammattilaiset palveluksessasi
AUTOKORJAAMOITA
Kolarikorjaukset ja maalaukset,
tuulilasien vaihdot
KOLARIAUTO JA VÄRI
R. 045 326 4426
Kangasalan piha- ja
puutarhapalvelu
tanja@kppp.info, www.kppp.info
RAKENTAMINEN
Kipsivalulattiat,
timanttiporaukset,
pienet maansiirtotyöt, remontit
JoKa-Remontit Oy
P. Kauhat
korjaamolle
. PIKKUMAA
Pasinkuja 7, Kangasala
P. 075 756 6070
www.tilituovi.fi
Ethän halua
piilotella
asiakkailtasi?
tarjoaa monia
mahdollisuuksia
olla asiakkaiden
saatavilla.
Oletko jo
kokeillut
ilmaista
kangasalawiki.fi
?
palvelua. 0400 196 196
MYYNTI JA
LM 2147 CMDAE
Rehti ja reipas palvelu!
HUOLTO
www.ajoneuvokierratys.fi
. 31, S-Marketin talo, Kla
www.hiusjakauneuskulma.com
Tehokasta ja rentouttavaa
HERMORATAHIERONTAA
Hermorataterapeutti
MARKETTA HILDÉN
Hius- ja kauneuskulma
Puusepäntie 31, S-Marketin talo
Kangasala, p. 040 126 1684
ma?pe 11?17.30,
la?su 11?15
www.outolintu.fi
__________________________
KOTIAPUA
TARMO TALKKARI
- asumisen apuna talonmiestöistä
rakentamiseen ja remontointiin
sekä kunnossapitoon.
P. 0400 344 466
JUHLATILAT
ALI-MARTTILA
Kokous- ja juhlatilat
Juhlatalo 80 hengelle &
Juhlatalli 150 hengelle
Tiihalantie 51, 36270 Kangasala
P. ARKUT . 0400 624 232
ELÄIMET
Kangasalla 22.4.2013
Kangasalan Sanomalehti-Osakeyhtiö
Hallitus
ark.
8-15
TUO MEILLE
Rikkinäiset tai vanhat kodinkoneet: liedet, mikrot,
pakastimet, hellat, jääkaapit, pesukoneet. (03) 5655 4025.
Sekalaiset
Puh. 010 237 2120
ERIKOISHAMMASTEKNIKKO
KALERVO INgALSUO
Vastaanotto sopimuksen mukaan
P
10-16
Monipuolisesta
valikoimastamme löydät
varmasti kaiken tarvitsemasi
sekä arkeen että juhlaan
. (03) 377 1483
2490
20% alennus
hV Polo tuotteista
10 eur alennus
lami-cell kypäristä
K-Citymarket
Lielahti
ma-?to 10?18
pe
10?20
la
9?18
su
12?18
Royal Nyt alK.
Ylöjärvi, Elotie 8, Elovainion alue
03 273 0506 · www.hooks.fi
Aukioloajat: Ark. 020 770 5070,
leena.lantta@k-supermarket.fi
Palvelemme ark. haluatpa sitten helppoa ja
nopeaa valmisruokaa tai
tehdä ruuan itse alusta
loppuun saakka.
M e Tä ä
l
PiRKan lä
Ma
Pa R h a a a n
ssa
K-suPe
RMaRKe
Tissa
v i R i T Tä
y dy M
j o Kova M e
a
vau h T i
a
K e s äT u
nnelM
aan.
KANGASALA
Tervetuloa palveltavaksi
Tavallista Parempaan
Ruokakauppaan!
Kesäterveisin koko
K-supermarket
Kangasalan väki
Finnentie 1, 36200 Kangasala, p. f i
?
Puh. 19,95 . 7-21, la 7-18 ja su 12-21
www.facebook.com/supermarketkangasala
Kesä Tulee K-suPeRMaRKeTTiin - Tule sinäKin!. 32
KANGASALAN SANOMAT
PERJANTAINA 26.4.2013
Tervetuloa kukoistava kesä!
Takuulla tuoreet kukat suoraan puutarhalta.
Superpäivät!
25.4 - 5.5
Meillä kukat ja taimet ovat
todellista lähituotantoa,
Roineen vedellä kasteltuja ja
ilman kemiallisia torjuntaaineita hoidettuja.
100 ENsIMMÄIsEllE asIaKKaallE hööKs heinäkassi
kaupan päälle!
Asiantuntevat neuvot saat
kaupan päälle!
30% alennus
satulahuovista
KoIRaN PEtI Nyt alK.
15,-
15% alennus
kaikista saappaista,
kengistä & chapseista
2,haRJausKIVI 2,hEVosNaMut
Ratsastushousut
Ratsastus-
MultaPeukkutarjoukset
Orvokkiamppeli
2 kpl
Puutarhamulta 50 L
Musta Multa 45 L
Biolan
Rakeinen kalkki
25 kg
6 säkkiä
10 . 10-19 · La. 15,95 ?
Turtolan
Puutarha
kauppakeskus Kangasala
ma?pe 10?20
la
9?18
su
12?18
ma?pe 9?18
la
10?16
su
10?16
990
90
saDEloIMI 19
FlEECEloIMI
MaGIC BRush
Nyt
10,-
KÄsINEEt Nyt
6,-
w w w. h o n k a s e n p u u t a r h a