Yliopistoväki perehtyi Lamminrahkaan Sanna Karppisen (oikealla) johdolla. Hauskuutta ja hyvää mieltä tarjosivat muun muassa Luna, Lilli ja Torsti, tilan koirat. Sivu 4 K R IS TA K A IT A SU O JO U N I V A LK EE N IE M I. 03 377 6900 www.kangasalansanomat.fi Kangasalan??Sanomat Kuin nuotit viivastolla. Siellä pohdittiin, mitä tekemistä lapsille on syyslomalla. Metsästä voi löytyä nimistön ituja Satuja, tallitouhuja ja ihanat koirat Kuhmalahtelainen Pia Kirvesoja luki hieman ennen syysloman alkua Kangasalan Sanomien Facebook-sivuja. Nyt Markkulan tilalla suunnitellaan jo seuraavaa leiriä. 4H-kerhon kautta järjestetty seitsemäntuntinen leiri täyttyi kolmessa tunnissa. Tilhi on luonteeltaan hyvin sosiaalinen lintulaji. Kasper Räsänen tuli leirille koirien ja ponien vuoksi. Lisää tilhistä sivulla 26. – Olen vähän sellainen ex tempore -ihminen ja päätin siinä hetkessä, että lapsethan voivat tulla tänne meille puuhastelemaan eläinten kanssa, Kirvesoja kertoo nauraen. 98. VUOSIKERTA KESKIVIIKKO 26.10.2016 NUMERO 64 6 4 3 3 7 6 7 2 5 8 3 Irtonumero 2 e Kangasalan Sanomien asiakaspalvelu p. Sivu 29 Lamminrahkaan tarvitaan 50–60 nimeä. Yhtään vähemmälle huomiolle eivät jääneet Vicky ja Noita, söpöiset ponit
Kun messuosastolla esitellään vaarallisten aineiden kuljetukseen tarkoitettuja säiliöitä, tilaa tarvitaan paljon ja pelkän rekvisiitan kuljettaminen paikalle on kallista. Se on todellista arjen luksusta, Tomunen hymyilee. Ansaritien vaihtoehdossa Asemantielle rakennetaan kaksi ajoneuvoliittymää, kun taas Heittomäentien vaihtoehdossa liittymiä on kolme. – Toisessa vaihtoehdossa on varattu paikka myös päiväkodille. Tilaisuudessa yrittäjille tarjoillaan täsmätietopakettia julkisista yrityspalveluista. Ville Koivisto Kunta kaavailee Asemantien varteen uutta asuinaluetta, jonka yhtenä tarkoituksena on kasvattaa Kangasalan tonttivarantoa. 2 Keskiviikko 26.10.2016 KS Kangasalan Sanomat KRISTA KAITASUO Rohkeasti apua yritystoimintaan V uoden yrittäjänä palkitun Alumatic Oy:n omistajat kertoivat viime lehdessä, että yritys on saanut ely-keskukselta tukea kansainvälistymiseen. Järjestämme 10.11. Mitä Hakkariin kaavaillaan, suunnitteluarkkitehti Susanna Virjo. Elinkeinojohtaja Lasse Silván ja elinkeinoasiamies Irene Suhonen auttavat ja ohjaavat oikeiden ihmisten puheille. Milloin uusi asemakaava astuu voimaan. Hakkariksi nimetyn alueen kaavoituksella pyritään myös tehostamaan Asemantien kautta kulkevan joukkoliikenteen toimintaa tulevaisuudessa. Ansaritien vaihtoehdossa Asemantielle rakennetaan kaksi liittymää. Olemme tehneet myös maankäyttösopimuksia, joissa maanomistaja saa muutamia tontteja ja kunta ostaa maata samassa yhteydessä itselleen. – Viime öinä ei ole oikein tullut nukuttua. On tahoja, joilla on jo kokemusta hanketyöstä, ja he osaavat auttaa. Tiina Tomunen iloitsee pitkistä yöunista. päivä. Avustusta on käytetty muun muassa ulkomaisten messumatkojen järjestämiseen. Tarkoituksena on, että kaavaa viedään ehdotusvaiheessa eteen päin palasina, mutta aikataulu riippuu siitä, miten neuvottelut maanomistajien kanssa etenevät. Yhteenvetona omistajat totesivat, että avustus oli todella tärkeä apu matkakulujen peittämiseksi. KANGASALAN KUNTA / KAAVOITUS. Tulevaisuus näyttää, syntyykö niistä konkreettista liiketoimintaa. Mihin asemakaava-alue sijoittuu. tiedotustilaisuuden Tursolan koululla, jossa kerromme kaavaluonnoksista. Tämän kautta maanomistajien on mahdollista jakaa kiinteistöjään uudisrakentamista varten. Hän ilahtuu myös loppusyksyn aurinkoisista päivistä ja kutsuu itseään ”aurinkohulluksi”, joka imee kehoonsa jokaisen valonpisaran, jonka aurinko näinä pimenevinä päivinä vielä antaa. – Arvioisin, että asemakaava saadaan hyväksymisvaiheeseen parin vuoden päästä. – Luonnosvaihtoehdot eroavat suurimmaksi osaksi liikenneverkon suhteen. – Molemmissa vaihtoehdoissa arviona on, että alueella asuisi tulevaisuudessa noin 900 asukasta, mutta todennäköisesti asukasmäärä tulee olemaan pienempi. Heittomäentien vaihtoehdossa kaavaalue on hieman suurempi. Yksin ei kannata tässäkään asiassa jäädä. Julkinen raha vaatii rinnalleen aina myös omaa rahaa ja työpanosta, mutta se auttaa hankkeissa merkittävästi eteenpäin. M yös Kangasalan Sanomat on saanut lehden digitaalisiin kehityshankkeisiin julkista rahoitusta. – Suunniteltava alue on laaja, ja siksi luonnosvaihe toteutetaan kahdessa vaiheessa. Eroa on myös kaava-alueen laajuudessa. Kaavaluonnoksen seuraavassa vaiheessa tonttien kokoja arvioidaan vielä uudelleen. Mitä kaksi kaavarunkoluonnosvaihtoehtoa pitävät sisällään. A lumaticin tarina toivottavasti rohkaisee muitakin yrittäjiä selvittämään, minkälaista julkista rahoitusta on saatavilla. – Suunniteltava alue sijoittuu Kortekankaan ja Vaarinmaan väliin ja rajautuu Asemantiehen, joka jää kaava-alueen eteläpuolelle. – Kaavarunkoluonnoksista voi jättää mielipiteitä nähtävilläolon ajan. Luonnos sisältää tällä hetkellä kaksi vaihtoehtoa, joissa molemmissa uusia tontteja kaavaillaan pitkälle toistasataa. Ilman tuota rahoitusta hanke olisi todennäköisesti jäänyt haaveeksi. Heittomäentien vaihtoehdossa liittymiä on kolme. Myös tämä asutus tulee tulevaisuudessa siis osaksi Hakkarin asemakaavaa. Ulkopuolinen apu maksaa hiukan, mutta siirtää monta huolenaihetta yritysjohdon harteilta pois ja varmistaa, että kaikki sujuu hienosti loppuun saakka. – Hakkariin suunnitellaan asuinaluetta, mihin rakennetaan pientaloja, rivitaloja ja omakotitaloja eri suuruisille tonteille. Tredeassa, jos missä, on tietoa, miten yrityksen kannattaa edetä kasvu-urallaan. Hakkarin aluetta koskevat asemakaavarunkoluonnokset asetetaan nähtäville marraskuun 7. Pä äk ir jo it u s Tuula Ruusumaa Kirjoittaja on Kangasalan Sanomien päätoimittaja Hyvä kysymys Ilonaihe KS Seuraa meitä verkossa! kangasalansanomat.fi kangasalansanomat.fi/blogit facebook.com/kangasalansanomat twitter.com/KSanomat kangasalansanomat.fi/boksi Miten Tursolan alue muuttuu tulevaisuudessa. Asemakaavan nykyisessä luonnosvaiheessa molemmissa vaihtoehdoissa asukasmääräksi on mitoitettu noin 900 asukasta. Kaiken kruunaa rauhallinen aamupalahetki. Miten kaavaprosessi etenee. Tekes osallistui hyvin merkittävällä panoksella muun muassa sähköisen liikepaikan, Kauppaympyrän, rakentamiskuluihin. Alueella on jo nykyisellään taajamamaista asutusta, joka ei toistaiseksi ole asemakaavan piirissä. – Aikataulu on tällä hetkellä vielä avoin, sillä suunniteltavalla alueella on paljon yksityistä maanomistusta. Jatkossa tullaan vielä keskustelemaan onko kunnalla tai yksityisillä tarve rakentaa päiväkoti alueelle. Tampereen kaupunkiseudun elinkeinoja kehitysyhtiö Tredea vierailee Kangasalla Pikonlinnassa tämän viikon perjantaina. Yrittäjät saivat hyviä kontakteja, joita tuskin olisi syntynyt ilman messuja. Kangasalla apua voi pyytää kunnan elinkeinotoimesta. Ensisijaisesti kunta pyrkii ostaman maita itselleen ennen kaavoitusta. Ensin nähtäville asetetaan kaavarunkoluonnos ja vasta tämän jälkeen mennään tarkempaan luonnokseen, jossa käsitellään rakennusoikeuksia ja kerroskorkeuksia. Hanketyön suurin opetus oli, että byrokraattiseen paperinpyöritykseen kannattaa hankkia apua ulkopuolelta. Siksi iloitsen aina, kun voi nukkua pitkään. Miten kuntalaiset voivat vaikuttaa Hakkarin asemakaavan sisältöön
Toisaalta juuri tämänhetkiset olot ovat monissa rehevissä pikkujärvissä otolliset talvisen happikadon syntymistä ajatellen, Westermark sanoo. Kalastotutkija Ari Westermark Kokemäenjoen vesistön vesiensuojeluyhdistyksestä tuntee Kirkkojärven kalatilanteen hyvin. Kangasalta mukana on Kangasalan VPK. – Esimerkiksi Loppijärvellä hoitokalastuksia on tehty vuosikausia syksyllä, kun särjet pakkautuvat pieneen jokeen. Tyrsky 2016 -harjoitusta johtavan Wiklundin mukaan harjoitus näkyy myös Kangasalan alueella. – Suuri särkitiheys on saattanut johtaa osan kaloista etsimään suotuisampia talvehtimisalueita yläpuolisesta vesistöstä, Westermark arvioi. Tyrsky 2016 -harjoitus näkyy Kangasalla Satakunnan lennosto järjestää viranomaisten välisen yhteistoimintaharjoituksen Pirkanmaalla ja Kanta-Hämeen vesistöja maaalueilla. 3 Keskiviikko 26.10.2016 KS Kangasalan Sanomat Tuhannet pikkukalat pyrkivät pois Kirkkojärvestä Jouni Valkeeniemi Kangasalan Kirkkojärven ja Suoramanjärven yhdistävässä Supanojassa on menossa erikoinen luonnonilmiö. elokuuta, jolloin happea oli 10 milligrammaa litrassa. – Happiolot Kirkkojärvessä eivät luultavasti ole ainakaan vielä kriittiset kalojen kannalta. Kaikki toimijat mukaan luettuna viranomaisia on mukana yhteensä 150, Satakunnan lennoston sotilaspalopäällikkö Jori-Pekka Wiklund kertoo. Kuivan syksyn takia Supanojan virtaama on tosi vähäinen. Ne vaikuttavat hyväkuntoisilta; kuolleita tai henkeään haukkovia puolikuolleita kaloja ei Supanojassa ole näkynyt. Omaa sydäntäni lähellä ovat lasten ja nuorten asiat, Anu Matilainen kertoo. Mukana ovat lisäksi vesietsintää suorittavat viranomaiset ja ilmasta käsin etsintää suorittavia yksiköitä. Keskiviikkona liikumme Kaivannon kanavan läpi Rönnin suuntaan, ja torstaina meillä on toimintaa Saarikylissä. Sateisen kesän jäljiltä Kirkkojärven happitilanne on ollut varsin hyvä. Haluaisin tietää, paljonko kunnalle jää sote-uudistuksessa tehtäviä. – Jos jääkannet tulisivat nyt viime vuosia aiemmin ja säilyisivät pitkälle kevättalveen, olisi rehevien järvien happikatouhka ihan huomattava. Huomasin, että sillä kohtaa ojassa oli valtavasti pikkukaloja, Honkakunnas kertoo. Ilmiön huomasi viikko sitten Tarmo Honkakunnas, joka oli vesikoiransa Emman kanssa lenkillä vanhan vedenpuhdistamon liepeillä. Tavallaan ymmärrän, että heillä on omat kiireensä, mutta toisaalta, ainahan sitä aikaa löytyy tärkeille, yhteisille asioille, Hely Lehto pohtii. Hän pitää Supanojan havaintoa mielenkiintoisena, muttei aivan ennen kuulumattomana. Syksyisiä parveiluja on havaittu myös sellaisissa purovesissä, jotka eivät mitenkään selity ylä- ja alapuolisten järvien sen hetkisillä happioloilla. Seuraan kunnan päivänpolttavia aiheita. Toisaalta voi olla, ettei koko sotesta tule yhtään mitään, Kari Koljonen pohtii.. Nuoria pitäisi saada mukaan. Kun kohde on paikannettu, se eristetään ja turvataan, Wiklund toteaa. Kirkkojärvellä särkikalojen esiintymistiheys on suuri, kuten viimeksi 2014 tehdyt koekalastukset osoittivat. – Maastossa liikkuu tuolloin sotilaita ja poliiseja, jotka yrittävät paikallistaa pudonnutta konetta kuvaavaa kohdetta. Olen vihainen, kun kuulen hoitopaikoista, joissa ikäihmisiä kaltoinkohdellaan, Helvi Siirtonen tokaisee. – Toki. Tuhatmäärin pikkukalaa on pakkautunut pieneen ja vähävetiseen ojaan, ja ne näyttävät pyrkivän ylävirtaan kohti Suoramanjärveä. – Harjoittelemme erilaisia sotilasilmailuonnettomuuksia varten. Vanhusten asema on nykyään huono. – Suoritamme viikon aikana sotilasilmailun etsintäja pelastustoimintaan liittyvä harjoituksia. Parveilevat kalat näyttävät olevan valtaosaltaan särkiä. Käynnissä oleva harjoitus päättyy nyt perjantaina. Pikkukalojen parveilu keväisissä ojissa on tuttu juttu, mutta nyt niiden paljous – etenkin suhteutettuna ojan vesimäärään – tuntuu kummalliselta. – Emma meni ojalle ja ihmettelin, kun se hypähti sieltä pian pois. Syksy on ollut vähäsateinen, ja veden pinnat ovat monin paikoin tavallista matalampia. Gallup Kiinnostaako kunnallispolitiikka. Harjoitukseen osallistuvat Ilmavoimat, Merivoimat, Sisä-Suomen poliisilaitos, Pirkanmaan ja Kanta-Hämeen pelastuslaitos, lentopelastuskeskus ja Meripelastusseura. – Kiinnostaa jonkin verran. Vanhan puhdistamon lähellä ojan keskileveys on metrin tai alle, ja veden syvyys vaaksan verran. Niiden keskikoko on ehkä kymmenisen senttiä. – Olen ollut hieman itsekin mukana kunnallispolitiikassa. Saarikylien alueella liikkuu tuolloin useita viranomaisyksiköitä, mutta harjoitus ei aiheuta alueella poikkeuksellisia liikennejärjestelyjä. Edellisen kerran näytteitä on otettu 22. Koiransa kanssa ulkoillut Tarmo Honkakunnas huomasi viime viikolla, että Supanojassa parveilee tuhansittain pikkukalaa. – Sehän kiinnostaa eniten
Vielä toistaiseksi maastokartta näyttää perin vähänimiseltä Lamminrahkan kohdalla: Ollinoja, Halimasjärvi ja Rieso sekä sähköasema, voimalinja, muutama metsäautotie ja paljon nimettömiä polkuja. Kun alueen rakenne on tiivis ja asutusta riittävästi, voidaan joukkoliikenteen vuoroväleistä tehdä tiheitä. Asuinmuodosta riippumatta luontoon pääsee lähes kotiovelta, kiitos viheralueiden verkoston. Kyse ei ole mistä tahansa happihyppelystä, vaan Lamminrahkaan suuntautuvasta vaikutteiden keräämisja tunnelmien aistimisretkestä. – Vaikka yliopistoilla on aina ollut yhteiskunnallinen palvelutehtävänsä, aika harvoin tulee tilaisuuksia, joissa opetus ja opiskelu kytkeytyvät näin konkreettisesti yhteiskunnan tarpeisiin, toteaa Leino. Lamminrahkasta tulee kaupunkimainen, merkittävä asuinja palvelukeskittymä. Nimistö jäsentää kaupunkikuvaa ja auttaa sijainnin hahmottamista. Vaikutelmiin ja tunnelmiin palataan tammikuussa, jolloin retkikunta ryhtyy yhdessä ideoimaan Lamminrahkan nimistöä nimistönsuunnittelun ja -huollon erikoiskurssilla. – Huolellinen nimistönsuunnittelu on verorahojen järkevää käyttöä. Lamminrahkan alue rakentuu Lahdentien pohjoispuolelle, Tampereen rajalle. Sanna Karppisen mukaan nimiä tarvitaan kuitenkin puolen sataa, joten kurssilaisilla on edessään mittava urakka. Tulevista lamminrahkalaisista noin puolet asuu kerrostaloissa ja viidennes omakotitaloissa. Alueen nimistö on sen asukkaille tärkeä asia, joka vaikuttaa vuosikymmenten ajan. Pitkälti ryhmätöinä toteutettavan kurssin aikana nimiaihioita etsitään muun muassa koluamalla arkistoja, haastattelemalla lähiympäristön asukkaita ja tarkastelemalla luonnonoloja unohtamatta nimistönsuunnitteluun ja -huoltoon perehtymistä. Alueelle rakentuu koti noin 8 000 asukkaalle, mikä on enemmän kuin esimerkiksi Pälkäneellä ja Ikaalisissa nykyisin. Päivähoitopaikkojen sekä alaja yläkoulun lisäksi Lamminrahkaan tulee kaupallisia palveluita. Kangasalan kunnan kanssa toteutettava kurssi on lehtoreiden mieleen, sillä akateemisen tietämyksen lisäksi opiskelijat pääsevät kartuttamaan kokemuksiaan työelämästä ja projektiluonteisesta työskentelystä. Hinta on kova, jos nimistöllisten puutteiden vuoksi ambulanssi tai paloauto ei ajoissa löydä perille, huomauttaa Leino. Liisa Mustanoja iloitsee opiskelijoiden puolesta, sillä nämä saavat ainutkertaisen tilaisuuden luoda jotain pysyvää. Kahdeksasta korttelikokonaisuudesta muodostuvaa aluetta halkoo neljä kokoojakatua. Tällöin esimerkiksi rakennuttajat eivät pysty ammentamaan ideoita tulevasta nimistöstä, vaan päätyvät nimeämään taloyhtiöitä vain markkinoinnin näkökulmasta. – As Oy Linnunlaululunkujia on jo riittämiin, sanoo Mustanoja. Nimen tulee kestää myös aikaa ja sopia käyttäjiensä suuhun. 4 Keskiviikko 26.10.2016 KS Kangasalan Sanomat Luentosali vaihtui luontoon Eija Koivu Lokakuisena perjantaina joukko Tampereen yliopiston suomen kielen opiskelijoita jalkautuu maastoon opettajiensa Unni-Päivä Leinon ja Liisa Mustanojan johdolla. Mustanoja kiittelee myös Kangasalan kuntaa, jonka aloitteesta nimistönsuunnittelussa luotetaan yliopiston suomen kielen opettajien ja opiskelijoiden osaamiseen. Karppisen mukaan yksi suunnittelun lähtökohdista on monipuolisella asuntotarjonnalla mahdollistaa elämäntilanteen muuttumisesta johtuva muuttoliike alueen sisällä. Oppaana metsäpoluilla toimii arkkitehti Sanna Karppinen, joka projektipäällikkönä vastaa uudisalueen suunnittelusta Kangasalan kunnassa. Tampereen yliopiston suomen kielen opiskelijat pääsevät ideoimaan Lamminrahkan nimistöä tammikuussa alkavalla nimistönsuunnittelun ja -huollon erikoiskurssilla. Fakta Huolellinen nimistönsuunnittelu on verorahojen järkevää käyttöä. Samaan aikaan nousee rajan toiselle puolelle uusi Ojalan kaupunginosa. – Alueet muodostavat kokonaisuuden, jota suunnitellaan rinnakkain. Lahdenti e Vatia lantie TAMPERE VATIALA. – Toivomme nimistön kuvastavan alueen luonnonläheisyyttä, yhteisöllisyyttä, elämyksellisyyttä ja iloa unohtamatta paikallisuutta ja käytettävyyttä, muotoilee Karppinen kunnan kannan. Lamminrahkan uudisalue sijaitsee Tampereen ja Kangasalan rajalla. Suomen kielen opiskelijat ideoivat nimistöä Lamminrahkan alueelle. Karppisen mukaan uusienkin alueiden nimistö luodaan usein paloittain ja vasta asemakaavojen loppumetreillä. Ojala puolestaan vastaa Tampereen omakotitalotonttivajeeseen, luonnehtii Sanna Karppinen. Unni-Päivä Leino muistuttaa, että nimi tekee paikan. Unni-Päivä Leino yliopistonlehtori ” Lamminrahka peittoaa asukasluvussa monta kuntaa Kun Lamminrahka parinkymmenen vuoden päästä on valmis, kiilaa se asukkaiden määrässä monen kunnan ohi. – Toivottavasti kurssilaisten ideoista ja ehdotuksista on hyötyä kaavoittajalle. Kurssilaiset kävivät perehtymässä alueeseen opettajiensa Liisa Mustanoja ja Unni-Päivä Leinon sekä Lamminrahkan suunnittelusta vastaavan projektipäällikkö Sanna Karppisen (kuvassa oikealla) kanssa. – Tavoitteena on, että suurimmalla osalla asukkaista olisi enintään 300 metrin matka lähimmälle bussitai ratikkapysäkille, toteaa Karppinen. Lamminrahkaan etsitään nimeä • 8 osa-alueelle • 4 kokoojakadulle • 30 tonttikadulle • 1 torille • 15 puistolle/viheralueelle • Nimiä tarvitaan yhteensä 50–60
Palkinnot tarjoaa Sipeta. 03-3771 172 Paikalla vanhojen kellojen asiantuntija VEIKKO AHONIEMI kertoo vanhoista kelloista ja vastaa kysymyksiin KLO 12–19 Kahvitarjoilu ja arpajaiset www.korpola.fi Tervetuloa! NEULEITA Urheilutie 2–4, Kangasala (käynti Kuohunharjuntien puolelta) P. 21,08) Ta rjo uk se t vo im as sa va in ti 1. /vuokra-asunnot Esittelemme asuntoja ilomielin, p. 11 .2 01 6 . 03 377 1196 Ma–pe 10–18, la 10–15 KE–PE 26.–28.10. 5 Keskiviikko 26.10.2016 KS Kangasalan Sanomat Uunituoretta MUSTAAMAKKARAA TIISTAI klo 15–(…18) TORSTAI klo 9–(…18) SAHALAHDEN VPK Tervetuloa! Voit tehdä ostoksia myös verkkokaupassamme www.kangasalanapteekki.fi * P uh el un hi nt a ,0 8 8e /m in Keskusaukio 2, 36200 Kangasala, puh. 17 90 KAUPAN PÄÄLLE Sebamed Olive300 ml (arvo 8,95) Esittelypäivän huipputarjoukset: Seuraa Sipetaa Facebookissa! Kangasalantie 1067, Kangasala P. 050 3112691 PIKONLINNASSA OUTLETIN SYYSMYYNTI! 27.10.–29.10.2016 Myymälässä paljon syksyn uutuuksia arkeen ja juhlaan, myös isoja kokoja, tervetuloa tekemään löytöjä! KAUPPAYMPYRÄ Artturintie 12–14 Halli B 36220 Kangasala (Kangastuksen entisissä tiloissa) Avoinna: To 27.10. KELLOPÄIVÄ Kuukauden ensimmäiset torstait pidennetty aukiolo klo 9–19 KELLOSEPÄNLIIKE KORPOLA Liisantie 2, Kangasala, p. OLETHAN SINÄKIN. 10.11.2016 kello 14–17 KANGASALLA KARIAHTEEN PORTAISSA (Peiponpolku, Pikonkangas) Yhteistyössä: Kaikkien porrasnousun suorittaneiden kesken arvomme arvokkaita hyvinvointiin liittyviä palkintoja: kuntosalilahjakortteja (á 60 euroa) ja kaksi lahjakorttia hyvinvointivalmennukseen (á 250 euroa). 14,19) Sebamed Liquid Face & Body Wash -täyttöpussit Koko perheen hellävarainen pesuneste. 1000 ml. Tervetu loa innostu maan! Vielä ehdit askarte lemaan jouluks i. MEIDÄN TYÖPAIKKAMME ON PÄÄTTÄNYT OTTAA ASKELEN TERVEYTEEN. Klo 10–14 Julkaisemme vihkikuvia VELOITUKSETTA kangasalansanomat.fi/toimitus KS. OLETHAN SINÄKIN. Joulun uudet askarteluvinkit ja työnäytökset: • Uutuusmateriaali KUTISTEMUOVI: *lasille *styroksille *akryylille • Kynttilöiden koristelua uusilla materiaaleilla • Uudenlaiset korttipohjat • Posliinimaalausta värityskirjan tapaan – Helppoa ja kaunista! 80v TO 3.11. 30 purutablettia. Klo 10–17 Pe 28.10. K au p an p ää lli si ä ra jo ite tt u er ä. 03 377 4064, 050 533 0128 Askartelutarvikeliike ja monipalvelupiste Näin se taas lähenee… JOULUNAVAUS SIPETASSA LAUANTAINA 29.10.16 Klo 10–15 Stand Up -koomikko ”Suoraman prinsessa” AILA INKERI hauskuuttaa minibingon kera. 010 322 2811* Ma–pe 9–19, la 9–16, su 11–15, www.kangasalanapteekki.fi KANGASALAN APTEEKKI Orionin tuote-esittelijä paikalla ti 1.11. (norm. MEIDÄN TYÖPAIKKAMME ON PÄÄTTÄNYT OTTAA ASKELEN TERVEYTEEN. porraspaivat.fi HAASTA ITSESI – VALITSE PORTAAT AINA KUN MAHDOLLISTA asut vaivattomasti vuokralla kauniissa miljöössä kotiin saatavin palveluin www.pikonlinna.. HUOM! UUSI OSOITE: Artturintie 2, 36220 Kangasala • P. (norm. -15% Tervetuloa! PORRAS PÄIVÄT ME OLEMME MUKANA PORRASPÄIVISSÄ 7.–13.11.2016 . klo 10–16, tervetuloa! 10 00 Biophilus Basic Mansikka Hyvänmakuinen maitohappobakteerivalmiste koko perheelle. 010 235 2350 8,35 snt/puhelu + 6,00 snt/min / 8,35 snt/puhelu + 17,17 snt/min Avoinna: ma-pe 9-18.30, la 10-14 Yksilölliset lääkehuoltopalvelut Apteekkikosmetiikka Eläinlääkkeet Liikkujan Apteekki Ilmainen pysäköinti Liikuntarajoitteiset huomioitu Hyvä sijainti, Lahdentien ja Lentolan liikekeskuksen läheisyydessä Kangasalan Sanomat PORRASPÄIVÄT ME OLEMME MUKANA PORRASPÄIVISSÄ 7.–13.11.2016 . Klo 10–16 La 29.10
. 20.7.1935 Kivennapa ?. Lämmin kiitos osanotosta. Me pärjäämme täällä, elämässä. 6.10.2016 Kangasala Kaivaten Rauha ja Seppo Hilppa Terttu ja Seppo Juha ja Milla perheineen Maritta ja Sakari Krista, Sanna ja Outi perheineen Tätiä kaivaten Marko perheineen Ari ja Esa perheineen muut sukulaiset ja ystävät Ja minä lähden, mutta linnut jäävät ja laulavat. Luota Jumalan lupauksiin Tunsin kerran tytön, joka sairastui 16-vuotiaana syöpään ja menehtyi sitten pari vuotta myöhemmin samaan sairauteen. ja ma 31.10. Rakkaamme Irma Tuulikki HUUHTANEN ?. Jumalanpalvelukset Seurakunnassa tapahtuu Seurakunnan virastot avoinna ma-ke, pe 9-14, to 10-17 Myllystenpohjantie 2 Keskiviikko 26.10. Hän oli uskovainen, joka joutui kovin nuorena lähtemään tästä ajasta ikuisuuteen. 28.9.2016 Pälkäne Suurta taakkaa harteillasi kannoit, siipiesi suojassa meidän varttua annoit. Sinua kannattavat iankaikkiset käsivarret. Marja Hyssy, Janne Kyrönlahti. Nyt levätä saat rauhassa äidin vieressä. Muistan elävästi, kun hänestä oli Tays:ssa kuvattu lyhyt dokumentti Kolmannen asteen yhteys -nimiseen TV2:n ajankohtaisohjelmaan. 4.8.1937 Kangasala ?. Tukihenkilö voi toimia esimerkiksi muistisairaan juttuseurana, ulkoiluystävänä tai seurana erilaisissa tapahtumissa. Myllystenpohjantie 2 Tiedoksi: Kahvila suljettuna remontin vuoksi pe 28.10. 19.11.2016 8v. klo 9.30 Avoin perhekerho Sahalahden srk-talossa MUISTAN YSTÄVÄÄ Ilmoita Muistan ystävää -palstalla! PIENI 15 EUROA, ISO 30 EUROA käteisellä ja laskutettuna 20 euroa ja 35 euroa. klo 18 Klubi-ilta 6.-8.-luokkalaisille Maanantai 31.10. . kello 15–16.30 Jalmarin Kodossa. . . 6.11.2016 18v. klo 9.30 Perhekerho Vatialan ja Ruutanan srk-kodissa klo 10 Kirkonkoto Kirkonkylän srk-kodissa klo 14.30 Käsityöpiiri Näppituntuma Seurahuoneella Keskiviikko 2.11. Rakas isämme ja pappamme Erkki NOKKONEN ?. . Ihmiset, jotka ovat minua rakastaneet vaeltavat siellä yhä. La klo 9–18 Rukouslauantai. Abdali toimii Kangasalan valtuutettuna. Siunaus toimitettu. Kiitos isä. klo 12 Vatialan srk-kodissa, ma 14.11. Hinnat sisältävät alv:n. Sunnuntai 30.10. Tukihenkilönä saat itsellesi hyvää mieltä ja mielekästä tekemistä. Hän voi myös tukea muistisairaan omaista ja antaa mahdollisuuden hengähdystaukoon. Kaikille avoin Muistikahvila keskiviikkona 26.10. klo 8.30 Aamurukous Kangasalan kirkossa klo 9.30 Perhekerho Tapulintuvalla ja Suoraman srk-keskuksessa klo 12.30 Diakonian kyläkerho Ruutanan srk-kodissa Kahvila Seurahuone Kastettu: Sanni Aada Emilia Dahlman, Bea Amelie Koivunen, Topi Aukusti Lintulahti, Cirina Susanna Ellen Mäkelä. Israel-ilta seurahuoneella, Hilkka ja Turkka Aaltonen. Markku Viitala, Tarja Sillanpää, Vivace-kuoro. klo 17 Avoin raamattupiiri Anja Mutanen-Järvisellä (Kirkkotie 22). Ma klo 18.00 RR-kerho, klo 18.00 Yht.krist. Ti klo 12 Työttömien ruokailu, klo 18.00 Rukousilta. Ajankohtaista verkossa – www.kangasalanseurakunta.fi TULOSSA: Keidasmessu su 6.11. 2:22). Mukana Irma ja Arthur Soitu Petroskoista. klo 16 Suoraman srk-keskuksessa Naisten kohtauspaikka ma 7.11. Raamatussa sanotaan: ”Lakatkaa jo luottamasta ihmiseen, vain kevyt elämän henkäys hänellä on sieraimissaan, mikä hän on. Juontaja kysyi aika rajusti: ”Uskotko sinä todella, että Jumala on oikeudenmukainen, vaikka näyttää siltä, että olet lähtemässä tästä ajasta hyvin nuorena?” Tyttö vastasi: ”Pakkohan sen on olla, koska ei minulla ole mitään muuta, johon toivoni laittaa!” Kaksi viikkoa myöhemmin hän kuoli. klo 9.30 Avoin perhekerho Huutijärven srk-kodissa klo 12.30 Kutimet heilumaan –piiri Havisevan rukoushuoneella klo 14.30 Lähetyspiiri Seurahuoneella klo 18 Raamattuluento Parkissa Perjantai 28.10. Kiitos Kangasala-talolle elokuvista! Kävin katsomassa kolme kotimaista elokuvaa, kaikki huippuja! Käykää kaikki muutkin elokuvissa Kangasalla! Sinikka Muistisairaille haetaan tukihenkilöitä Pirkanmaan Muistiyhdistys kouluttaa vapaaehtoisia tukihenkilöiksi muistisairaille ja heidän läheisilleen. Lämmin kiitos osanotosta.. Kaikkivaltiaaseen Jumalaan luottaen voi turvallisesti ja täysillä elää tätä elämää sekä turvallisin mielin kerran lähteä tästä ajasta ikuisuuteen luottaen ja uskoen, ei ihmiseen, vaan Jumalan lupaukseen, että joka häneen uskoo, ei ikinä kuole. klo 13 Havisevan rukoushuoneella YSTÄVYYS-ILTA Ke 2.11 klo 18 Aaltosella (Pikonlinnantie 164) Venäjänja Israeltyön teemalla. 22.11.2016 15v. Ti 1.11. Taize-laulujen messu klo 18 Kuhmalahden kirkossa. Tämä tyttö kehotti meitä luottamaan ja uskomaan Jeesukseen. Kolehti: Tampereen ja Manchesterin hiippakuntien yhteistyöhankkeeseen paikallisten yhteisöjen kehittämiseksi. Tervetuloa laulamaan! KUHMALAHDELLA: Ke 26.10. klo 11 Kirkonkoto Pentosalissa Ma 31.10. klo 13 Sahalahden kirkossa Mukana kanttori Janne Kyrönlahti ja Sahalahden kirkkokuoro. Kari, Heli, Sami ja Sanna Kalevi, Maiju, Matias ja Anniina Tuula, Sakari, Minna ja Mikko Johanna Elina, Tuomo, Lauri ja Heikki sisar ja veljet perheineen sukulaiset ja ystävät Siunaus toimitettu läheisten läsnä ollessa. 25.9.1928 Kivennapa ??. klo 18 Raamattuja keskustelupiiri Vatialan srk-kodissa Tiistai 1.11. Ohjelman juontaja meni tapaamaan tyttöä osastolle, kun hoito oli jo lopetettu ja letkut menivät tytön kurkusta sisään. ”Bexi” painoi syntyessään 2 330 grammaa ja oli 45 senttimetriä pitkä. 29.9.2016 Kangasala Syvästi kaivaten sisaret ja veljet perheineen Sinun turvasi on ikiaikojen Jumala. KangasalalainenAli-Reza Abdali on valittu Kokoomuksen Nuorten Liiton hallitukseen vuodelle 2017. . 6 Keskiviikko 26.10.2016 KS Kangasalan Sanomat Nuijankopautus Ansaittu kimppu Sanan voimaa Jonna Asp ja Miika Parkkonen saivat tytön 3.10.2016 kello 13.11. klo 19 Suoraman srk-keskuksessa Kyläkerho ke 9.11. YHTEISKRISTILLINEN ISRAEL-ILTA Ma 31.10. Mihin hän kelpaa” (Jes. . Siunaus toimitettu. 28.10.2016 11v. Ke klo 11 Päivärukous. Projektivastaava Sirpa Markunmäki Pirkanmaan Muistiyhdistyksestä kertoo tukihenkilötoiminnasta. klo 9.30 Perhekerho Pentosalissa SAHALAHDELLA: To 27.10. Lapsuuteni puutarha jää ja kevään tullen omenapuut puhkeavat kukkaan. Kuollut: Eliisa Kyllikki Keulas 88v., Anni Irene Ojanen 79v., Voitto Erik Gabriel Ahlgrén 61v. Tämä tyttö todisti sairaana ollessaankin Jeesuksesta ja hänessä olevasta iankaikkisesta elämästä taivaassa. ”Kahden valtakunnan kansalaisena” Sanajumalanpalvelus klo 10 Kangasalan kirkossa. Ismo Vettenranta Kangasalan seurakunnan nuorisotyönohjaaja Syntyneitä HELLUNTAISEURAKUNTA Myllystenpohjantie 8, 36200 Kangasala www.kangasalanhelluntaiseurakunta.fi Kaikki ovat tervetulleita tilaisuuksiimme! To klo 13 Päiväseurat, Martti Kuikka, klo 18.00 Rukoillaan herätystä! Pe klo 19.00 Life-ilta nuorille. . klo 18 Seurahuoneella Mukana Turkka ja Hilkka Aaltonen YHTEISLAULUTILAISUUS ”Virsikirjamme virsiä” Su 30.10. Lämmin kiitos osanotosta. Rakkaat onnittelut mummulta ja vaarilta Rakas siskomme, tätimme ja isotätimme sairaanhoitaja Anni Irene OJANEN ?. . klo 8.30 Aamurukous Kangasalan kirkossa klo 9.30 Avoin perhekerho Tapulintuvalla ja Suoraman srk-keskuksessa klo 17.30 Rukouskävely Seurahuoneen edestä klo 18.30 Sanan Lähteellä Kangasalan kirkossa Torstai 27.10. Seurakunnan olohuone ja kahvila avoinna ma-pe klo 10–14. Muistiyhdistys tarjoaa tukihenkilöiksi ryhtyville perusja täydennyskoulutusta sekä virkistystoimintaa. Su klo 16.00 Torin laidalla-iltapäivä, Maija Haikonen, pyhäkoulu
Viime keväänä osa yhdistyksen jäsenistä teki retken, jonka aikana heiltä kartoitettiin heidän toimintaan liittyviä toiveitaan. Työskentellyt palopäällikkönä Pirkanmaalla. Kolin retkelle osallistui yhteensä 7 ohjaajaa ja 21 jäsentä. Yhtenä syynä mukaan lähtemiselle oli se, että hänen poikansa on lievästi kehitysvammainen. Ihmiset, joiden kanssa saan matkustaa ja tehdä retkiä, ovat mahtavia tyyppejä. – Reissu oli ikimuistoinen, ja meillä oli niin mukavaa siellä. Kuvassa vasemmalta innokkaat retkeilijät: Tapio Räfsten, Jaakko Päivinen, Lassi Jokinen, Jaana Rönö ja Eero Flinkman. Räfsten pohtiikin puhumisen olevan paljon helpompaa, kun esimerkiksi kävellään yhdessä pitkin metsäpolkuja. Matkalle tarvittiin miesvalvojia ja päätin osallistua, Räfsten muistelee. Kokouksissa mietitään tulevaa toimintaa ja seuraavia retkiä, Räfsten kertoo. – Kaikenlainen elämä hyväksytään ympärille nykyään eri lailla kuin ennen. • Motto: Vertaistuki on tärkeää. • Perhe: Vaimo ja poika. Y hdistyksen toiminnassa on mukana paljon vapaaehtoisia, joilla on pitkä kokemus ja paljon annettavaa. – Tekemisen lomassa ihmiset kohtaavat aidosti ja voivat kysyä mieltään askarruttaneita kysymyksiä. • Haave: Pysyä terveenä ja että Kangasalan kunnan hyvä suhtautuminen toimintaan jatkuisi. Yhden niistä hän muistaa kuitenkin todella hyvin. Kiinnostuitko vapaaehtoistyöstä Kangasalan Seudun Kehitysvammaisten Tuki ry:ssä. 7 Keskiviikko 26.10.2016 KS Kangasalan Sanomat Kasvokkain Metsäpoluilla on helppo jutella Noora Kytöharju R etkeilyn ystäväksi tunnustautuva Kangasalan Seudun Kehitysvammaisten Tuki Ry:n puheenjohtaja Tapio Räfsten on ollut mukana yhdistyksen toiminnassa lähes kolmenkymmenen vuoden ajan. Hänen haaveenaan onkin, että toiminta jatkuisi samaan malliin. – Lähdin yhdistyksen toimintaan mukaan vuonna 1988. – Haluamme ottaa mahdollisimman paljon huomioon myös sen, mitä retkille ja tapahtumiin osallistuvat haluavat tehdä. Vapaaehtoistyö on vastavuoroista: se antaa valtavasti myös itselle, sanoo Räfsten. Kyse ei ole vain retkistä ja tapahtumista sekä erilaisten aktiviteettien järjestämisestä, vaan myös vertaistuesta. Päällimmäisenä muistona matkalta Räfstenin mieleen jäi osallistuneiden aitous. Yhdistyksen toiminta sisältää tietenkin myös kokouksia, joissa tapahtumia ja retkiä suunnitellaan – vapaaehtoispohjalta tämäkin. Se on myös vienyt mennessään. Vapaaehtoistyö on vastavuoroista: se antaa valtavasti myös itselle. Hanke on yksi ensimmäisistä Pirkanmaalla. Toiminta sisältää myös paljon suunnittelua. Myös Kangasalan kunta saa häneltä kiitosta kehitysvammaisten asioiden huomioon ottamisesta. – Meillä on todella aktiivinen hallitus ja paljon ideoita toteutettavaksi. – Se oli vuosia sitten järjestetty risteily Turusta Tukholmaan. Kolin-reissu kuvaa hyvin yhdistyksen toimintaa. Räfsten onkin mielissään, että on saanut olla mukana seuraamassa sivusta muutosta, joka on tapahtunut pikkuhiljaa. – Nyt lähdemme toteuttamaan näitä ideoita, hän jatkaa. Ota yhteyttä yhdistyksen verkkosivujen kautta ja jätä yhteystietosi kimppa.me/tukiyhdistys/toimintaa.htm. Kunnalla ei välttämättä aina ole tähän resursseja. Mukaan mahtuu varmasti myös uusia, jos kiinnostusta on. Vapaaehtoiset voivat työllään mahdollistaa sellaisia asioita, joihin ei välttämättä olisi muuten resursseja. K angasalan Seudun Kehitysvammaisten Tuki ry:n retki syksyn väreihin pukeutuneen Kolin kansallispuiston maisemiin tehtiin noin kuukausi sitten. V apaaehtoistyöllä on Räfstenin mielestä myös tärkeä rooli yhteiskunnassa. Tapio Räfstenin mukaan vapaaehtoiset voivat työllään mahdollistaa sellaisia asioita, joihin ei välttämättä olisi muuten resursseja.. Ensi vuoden alussa ollaan aivan uuden asian edessä, kun Suoramalle rakentuvaan kerrostaloon muuttaa myös kehitysvammaisia asumaan. – Meitä on tällä hetkellä kymmenkunta aktiivista vapaaehtoista. Tapio Räfsten ” • Nimi: Tapio Räfsten • Syntynyt: 8.1.1952 • Koulutus/ammatti: Pelastusalan koulutus. – Vuodenvaihteessa yhdistyksellä on haaveena aktivoida Suoraman kerrostaloon muuttaneita viikoittain lähimaastoihin lenkkeilemään, miettii Räfsten. Toimintaan osallistuminen tuntui tärkeältä. – Koen että esimerkiksi meidän yhdistyksemme on tärkeässä roolissa vapaa-ajan aktiviteettien järjestäjänä. Y hteiskunta muuttuu Räfstenin mielestä koko ajan suvaitsevammaksi, myös kehitysvammaisten suhteen. Vuosien varrelle on mahtunut paljon retkiä ja tapahtumia. Nykyisin eläkkeellä. • Harrastukset: Hyvinkään Retkeilykerho, Pirkanmaan tukipiirin toiminta. – Miten hienoa heidän kanssaan on ylipäätään liikkua erilaisissa ympäristöissä, hän jatkaa. Kannattaa ottaa rohkeasti yhteyttä ja lähteä mukaan jollekin reissulle
Tekstin enimmäispituus välilyönteineen on 3 000 merkkiä. Aikaisemmin asiakkaalla ollut mahdollisuus vaihtaa kuljetusyrittäjää takasi palvelun laadun. Toimituksella on oikeus harkintansa mukaan lyhentää ja muokata tekstejä. Kuljetusurakat on Pirkanmaa alueella järjestetty siten, että alueella asuvat ja asiakkaat jo tuntevat yrittäjät pelattiin ulos. 8 Keskiviikko 26.10.2016 KS Kangasalan Sanomat Tekstarit Voit lähettää mielipiteesi Kangasalan Sanomiin myös tekstiviestinä numeroon 050 532 2673. Sen he ovat ansainneet. Aikaisemmassa yrittäjävetoisessa, kiinteistönhaltijan sopimusperusteisessa lietteenkuljetusjärjestelmässä oli hyvin kilpailluilla alueilla mahdollista saada useita tarjouksia. Muistamme sinut ystävällisenä kaupan tätinä, vaikka siitäkin ajasta on jo kauan. Toinen tärkeä ulottuvuus taksoissamme on kustannusvastaavuus. Keskitetyllä keräyksellä varmistetaan lietteen asianmukainen jatkokäsittely sekä tasapuolinen palvelutarjonta ja hinnoittelu koko toimialueella. Aarne Raevaara Alueellisen jätehuoltojaoston jäsen, Tampere Jätelain mukaan sakoja umpikaivolietteet kuuluvat yhdyskuntajätteeseen ja siten kunnan vastuulle. Sähköpostit: toimitus@kangasalansanomat.fi Kirjeet: Kangasalan Sanomat, Myllystenpohjantie 2, 36200 Kangasala Jätetaksaesitys hylättävä tai valmisteltava uudestaan Pirkanmaan alueellisessa jätehuoltojaostossa käsiteltiin 12. Nopeasti kysyttynä en oikein osannut oikein vastata mitään, joten vastaan näin lehden välityksellä. Jätteenkuljetusten julkinen hankinta mahdollistaa myös yrittäjille reilun toimintaympäristön – pelisäännöt ovat kaikille samat ja pitkä urakkakausi mahdollistaa liiketoiminnan ennakoitavuuden ja kehittämisen. Suuret lietteiden vastaanottohintojen erot aiheuttavat julkiseen tasataksaan siirryttäessä sekä hintojen nousua että laskua eri kaivotyyppien välillä. Muutokset ja uudet taksat koskevat myös Kangasalan aluetta. Raevaara oli nostanut kirjoituksessaan vain muutaman poikkeustilanteen, kuten hukkanoudon, hinnan. lokakuuta Pirkanmaan Jätehuolto Oy:n sakoja umpikaivolietteen jätetaksaesitystä. Nyt kävi täysin päinvastoin. Miksi tyhjästä pitäisi maksaa. Jätehuoltojaostolle lähetetty taksaesitys on yksi tärkeä askel tähän – nyt jokainen alueemme kuntalainen tietää, mitä lietteiden tyhjennys maksaa. Sakokaivolietteen käsittelymaksuksi arvonlisäveroineen esitetään 12,76 ja umpikaivolietteen käsittelymaksuksi 7,94 euroa kuutiolta. Raevaaran kirjoituksessa myös syytettiin virheellisesti Pirkanmaan Jätehuoltoa tonteille tunkeutumisesta ja siten turhan hukkakäyntimaksun perimisestä. Vanhemmat ovat antaneet meille kodin ja kasvattaneet meidät. Tässä täytyy kuitenkin huomioida lainsäädännön reunaehdot. Koko Pirkanmaan aluetta koskevat tasataksat heikentävät sekä kuntien että paikallisten yrittäjien halua kehittää alaa. Muodostuvan keskitetyn monopolijärjestelmän seurauksena työpaikat ja toimeentulomahdollisuudet vähenevät maakunnasta. Jos Pirkanmaalla pääkaupunkiseudun tavoin voitaisiin lietekaivon tyhjennys tilata vain tarvittaessa, poistuisi täysin kohtuuton hukkakäyntimaksu. Esitin jaostossa jätetaksaesityksen palauttamista uudelleen valmisteluun ja myös hylkäämistä. Kuljetusurakoitsijoiden runsas lukumäärä kertoo, että keskitetty järjestelmä mahdollistaa sen, että myös pienemmät paikalliset yrittäjät pärjäävät alueellamme hyvin mukana. Ennen vanhaan lapset huolehtivat vanhemmistaan esimerkiksi asumalla yhdessä heidän kanssaan. Esitetyt taksat ovat esimerkiksi vastaavan Helsingin seudun ympäristöpalvelun eli HSY:n hintoihin nähden pahimmillaan yli kolminkertaiset. Tätä tarkoitusta varten lietetyhjennyksille on esitetty tasataksaa kaikkiin 16 kuntaan. Ritva Mäkinen: Kiitos mukavasta tervehdyksestäsi. Loukkuko. Esitetty malli ja kustannusrakenne eivät vastaa miltään osin jätehuoltojaostolle aiemmin kerrottua. Pirkanmaan Jätehuollon rooli ei ole pelata monopolia eikä muita pelejä, vaan huolehtia asianmukaisesti kuntalaisten jätehuollosta avoimesti, tasapuolisesti ja ennen kaikkea – ympäristö ja lainsäädäntö huomioiden. Viimeistään nyt on osoittautunut virheelliseksi väite, että kilpailun katoaminen alentaisi taksoja. Minä en osta eläkkeestäni auringonkukansiemeniä linnuille sitä varten, että kissa käy napsimassa lintuja pihasta. Timo Varsala tekninen päällikkö Pirkanmaan Jätehuolto Oy KS Kangasalan Sanomat PÄÄTOIMITTAJA-TOIMITUSJOHTAJA Tuula Ruusumaa TILAUKSET tilaukset@kangasalansanomat.fi Asiakasneuvoja Tuija Lehtinen 03 377 6900 TOIMITUS toimitus@kangasalansanomat.fi Tuottaja Outi Koivu 03 377 6919 Toimittaja Sari Eerolainen 03 377 6914 Toimittaja Ville Koivisto 03 377 6913 Toimittaja Eija Koivu 03 377 6912 MEdIAMArKKInOInTI ilmoitukset@kangasalansanomat.fi Myyntineuvottelija Riikka Karisto-Aumala 050 404 1146 Myyntineuvottelija Inka Lymi-Viitanen 0400 800 750 Web-suunnittelija Juho Tuhola 03 377 6916 Markkinointipäällikkö Satu Pasanen, poissa toistaiseksi AAMUJAKELUPÄIvySTyS Alma Manu Oy 0800 9 6675 (maksuton) ma–pe klo 6–11, la–su klo 7–11 jakelupaivystys@almamedia.fi MEdIATIEdOT www.kangasalansanomat.fi/mediatiedot ISSN 0782-596 X printti, 2243-1101 verkkojulkaisu Painopaikka Alma Manu Oy Tampereen paino TOIMIPISTE Myllystenpohjantie 2, 36200 Kangasala Palvelemme ma–pe klo 9–16 P. Myös useat esitetyistä lisämaksuista puuttuvat HSY:lta, kuten esimerkiksi 43,43 euron hukkakäyntimaksu ja lietekaivon pelkkään olemassaoloon liittyvä vuosittainen 10,49 euron perusmaksu. Lukijoilta Tiedustelut: 03 377 6915 maanantaista perjantaihin kello 9–16. Ei ole hyväksyttävää, että asukas joutuu maksamaan yli 43 euroa, jos kieltää Pirkanmaan Jätehuolto Oy:n reitillä olevalle tontilleen tunkeutumisen. Kaikkiin Lukijalta-palstalle tarkoitettuihin teksteihin pitää liittää kirjoittajan nimen lisäksi osoite ja puhelinnumero. Valtioneuvoston hajajätevesiasetuksen ja alueellisten jätehuoltomääräysten mukaan sakokaivot ja pienpuhdistamojen lietetilat tulee tyhjentää tarvittaessa, mutta vähintään kerran vuodessa. Kiitos autoilijoille, jotka muistavat väistää pyöräilijöitä. Ongelmana on myös laatu. Tekstiviestisi maksaa operaattorisi kanssa sopimasi hinnan. Sain kuitenkin kipinän jättää tupakan, koska syöpä on tylsä tauti. Kuljetushintoja esitetään porrastettavaksi neljään luokkaan kyytiin otettavan lietemäärän mukaisesti, ja ne vaihtelevat 80,44–138,92 euroa per nouto. Pirkanmaan Jätehuolto ei tunkeudu tonteille, vaan asiakkaan tulee itse tehdä tilaus asiakaspalvelustamme, kun hän palvelua tarvitsee. Kunnan eli käytännössä Pirkanmaan Jätehuolto Oy:n järjestämän uuden kuljetusjärjestelmän väitettiin alentavan hintoja. Kuntien käsittelyhinnat ovat tällä hetkellä sakokaivolietteellä 2,34–30,55 euroa kuutiolta ja umpikaivolietteellä 2,11–14,51 euroa per kuutio. Olin sairaalassa vakituinen vieras 2 vuotta. Umpisäiliöt tyhjennetään tarvittaessa. Nyt meidän on tehtävä parhaamme heidän eteensä. Vaikka joku yrittäjä saattoi esittää korkeita hintapyyntöjä, ne karsiutuivat kilpailutilanteessa. 03 377 6900 www.kangasalansanomat.fi 045 230 6021 JULKAISIJA Kangasalan SanomalehtiOsakeyhtiö velemässä kauppaan. Nyky-yhteiskunnassa on se vika, että vanhukset jätetään yksin tai laitetaan vanhainkotiin. Julkisen toimijan kautta tavoitetaan jälleen kuntalaisten yhdenmukainen kohtelu – sakoja umpikaivolietteiden vastuullinen jätehuolto kuuluu kaikille kiinteistöille. Arto Luukkanen. Uudessa järjestelmässä mahdollisuutta ei ole. Perheessämme 12-vuotias menehtyi leukemiaan. Hintoihin sisältyy myös Raevaaran esiin nostama perusmaksuosuus, joka taksaesityksen mukaan perittäisiin erillisenä ainoastaan, jos tyhjennyksiä ei syystä tai toisesta kiinteistöllä tehdä. Todennäköisesti uudesta perusmaksusta aiheutuvat hallinnolliset kustannukset oikaisuvaatimuksineen sekä valituksineen nostaisivat nopeasti nyt esitetyn 10,49 euron perusmaksun 50 euroon. Keskitetyllä järjestelmällä ja julkisilla hinnoilla varmistetaan, että kuntalaisia kohdellaan yhdenvertaisesti. Haja-asutuksen kustannuksia lisätään hallinnollisesti ja elämisen mahdollisuuksia kavennetaan entisestään. Tasapuolisen hinnoittelun yksi lähtökohta on se, että hinnat ovat julkiset ja kaikille samat koko alueella. Juhani Vuorinen Kuinkas hurisee. Käytännössä Pirkanmaan Jätehuolto Oy vastaa Kangasalla sakoja umpikaivolietteiden tyhjennyksistä 1.1.2017 alkaen. Kaikkiaan Pirkanmaan Jätehuollon alueella toimii 25 kuljetusurakoitsijaa noin 90 kuljettajan voimin, aina paikallisista traktoriyrittäjistä suuriin valtakunnallisiin toimijoihin. Sakoja umpikaivolietteitä kuljettaa alueellamme vuoden alusta viisi eri kuljetusurakoitsijaa. Aiemmin hinta on määräytynyt yrittäjien ja kiinteistöjen välisiin sopimuksiin, jotka voivat vaihdella saman kunnankin sisällä. Kukaan ei kannattanut esityksiäni. Ensi vuodelle esitetyt hinnat perustuvat kuntien jätevesipuhdistamojen käsittelyhintoihin sekä kilpailutettuihin kuljetuskustannuksiin. Poltin tupakkaa yli 10 vuotta. Marita Rasilainen Kenen musta kissa terrorisoi Tommilantiellä. Hyvä on kävellä tupakka-askin ohi – jättää ne kauppaan. Kuntien yhteinen alueellinen jätehuoltojaosto on tehnyt päätöksen siirtymisestä kunnan järjestämään lietteenkuljetukseen. Kohtuutonta on myös Suomessa täysin uuden perusmaksun kerääminen niiltä kiinteistöiltä, joilla sijaitsevaa sakoja umpikaivoa ei ole käytetty vuosiin. Toivomme sinulle paljon mukavia päiviä siellä kaukana. Myöskään vertailu Helsingin seudun hintoihin, pitkien kulkumatkojen Pirkanmaalla, ei anna kovin realistista vertailukohtaa. Olen kyllä huomannut, ettei teitä näy käTekstit julkaistaan kirjoittajan nimellä, joskin myös nimimerkin käyttö on sallittua perustelluista syistä poikkeustapauksissa. Se tapa saisi olla yleisempi. Vaatimus koskee myös kesämökkejä
Lukijoilta-palstalla Helena Siekkinen ihmettelee, miksi Kangasalta tai edes Pirkanmaalta ole löytynyt arkkitehtia suunnittelemaan uimahallin laajennusta. Asiakkaillemme on kerrottu kumppanuusverkoston kehittämisestä asiakaskirjeessä. Meillä asiakas on kuningas ja päätöksentekijä. Lukijoilta Arkkitehtiä ei ole vielä valittu Kangasalan Sanomissa 19.10. Rakentavin terveisin, Heikki Salmela uimahallin hallituksen puheenjohtaja Tule ihastumaan moderneihin keskustakoteihin! Kangasalan ytimessä sijaitseva Asunto Oy Kurjenpolvi tarjoaa elämisen helppoutta parhaimmillaan. Jos Siekkisellä on tiedossa sellaista rahoitusta tai keinoja, joilla voimme välttää kilpailutuksen ja saamme kyseiset valtionavut, otamme ne kiitollisuudella vastaan. Alkuvuodesta valmistuneeseen kerrostalokotiin pääset muuttamaan vaikka heti. Kangasalan kunnan tytäryhtiöiden hankinnoista otsikolla Hankinnat ovat yrittäjille tärkeitä. Kumppanuusverkoston käyttäminen on asiakkaillemme täysin maksutonta. Rekola suljetaan ja vanhukset kyyditään matkojen päähän ilman, että järjestetään palvelubusseja edes kerran viikossa. Suunnittelutarjouspyynnöt tulevat olemaan aikanaan avoimina Hilmassa (julkiset hankinnat) kaikkien suunnittelijoiden tarjottavina. Tällä hetkellä on ainoastaan tehty hankesuunnitelma, jotta yhtiö pystyy hakemaan valtionavustusta mahdolliseen laajennukseen. Kunta omistaa uimahallin 100-prosenttisesti yhtiönä, ja se on pakotettu noudattamaan julkisten hankintojen osalta säädettyä lakeja saadakseen kyseiseen hankkeeseen valtionavut. Jutun mukaan Kiinteistöpalvelu on ilmoittanut, että se ostaa jatkossa alihankintatyöt aina tamperelaiselta yritykseltä. Seppo Saarinen hallituksen puheenjohtaja Kangasalan Kiinteistöpalvelu Oy Jarmo Kivineva hallituksen puheenjohtaja Herttuan Kiinteistöpalvelu Oy Mikko Koivulehto toimitusjohtaja Kangasalan Kiinteistöpalvelu Oy Herttuan Kiinteistöpalvelu Oy. Siekkinen on tavallaan oikeassa, koska uimahallin laajennuksen arkkitehtiä ei ole edes valittu vielä. Asiakkaillemme tämä tarkoittaa laadukkaita palveluita kilpailukykyiseen hintaan. Halutessaan taloyhtiö voi käyttää myös kumppanuusverkoston ulkopuolisia palveluiden tuottajia. 0203 32835* Instrumentarium Tampere Koilliskeskus Mäentakusenkatu 1 puh. Miettikää ja toimikaa asian eteen. Kiinteistöpalvelulla tarkoitettaneen jutussa kokonaisuutta, joka muodostui vuonna 2012, kun Kangasalan Kiinteistöpalvelu Oy jakaantui kahdeksi yhtiöksi, Kangasalan Kiinteistöpalvelu Oy:ksi ja Herttuan Kiinteistöpalvelu Oy:ksi. Tästä johtuen merkittävä osuus tehtävistä palveluiden hankinnoista kohdentuu paikallisille yrityksille, kuten aikaisemminkin. Se tuo taatusti ääniä teille. Kangasalan Kiinteistöpalvelu toimii markkinoilla ja Herttuan Kiinteistöpalvelu tuottaa inhouseyhtiönä palveluita omistajilleen, eli kunta-konsernille. Toivotaan, että saamme tarjouspyynnön mukaisia laadukkaita tarjouksia paikallisilta tai edes pirkanmaalaisilta suunnittelutoimistoilta, kun hankinta on kilpailutuksessa. Molemmat yhtiöt ostavat palveluita asiakkailleen markkinoilla toimivilta yrityksiltä. 0203 32895* *Puhelun hinta 8,8 snt/min. Huonojalkaisen on hankala käydä katsomassa yleisillä kulkuneuvoilla, joita liikkuu harvakseltaan. Kuntakonsernille palveluita tuottava Herttuan Kiinteistöpalvelu on tehnyt linjauksen, jonka mukaan palveluita ostetaan pääsääntöisesti paikallisilta yrityksiltä ja tämän mukaan yrityksessä toimitaan. Kaikki vähänkin merkittävämmät taloyhtiöiden hankinnat kilpailutetaan, ja kilpailutuksessa on aina mukana paikallisia yrityksiä. 9 Keskiviikko 26.10.2016 KS Kangasalan Sanomat Vaalit tulossa Nyt kun kuntavaalit ovat tulossa, on aika ajatella asioita pitkällä tähtäimellä. Odotanko turhaan parannusta. SILMÄlääkärin vastaanotto Varaa aikasi helposti numerosta 03 4109 7000 (pvm/mpm) tai instru.fi Sinua palvelevat silmälääkärit Kaarlo Heinänen, Kangasala Jukka Kuittinen, Tampere Instrumentarium Kangasala Urheilutie 2–4 (sisäänkäynti Kuohunharjuntien puolelta) puh. Kun uimahallin hallitus saa tiedon mahdollisesta avustuksesta, se kilpailuttaa arkkitehti,rakenne, -sähkö, -ilmastointi ja allastekniikan suunnittelijat. Kumppanuusverkostomme on kehitysvaiheessa, ja mukana tulee olemaan yrityksiä muun muassa Kangasalta, Pälkäneeltä ja Tampereelta. Tämä väite on virheellinen ja vaatii oikaisun. Kangasalan Kiinteistöpalvelu on asiakkailtamme tulleiden toiveiden perusteella lähtenyt kehittämään kumppanuusverkostoa, jonka tavoitteena on tarjota asiakkaillemme valmiiksi neuvotellut ja taloyhtiöiden tarpeisiin sopivat palvelutuotteet. Arvioimme myös kumppaniemme toiminnan laatua, taloudellista asemaa, toimitusvarmuutta ja toimialaosaamista. Kiinteistöpalvelu hankkii palveluita paikallisilta yrityksiltä Kangasalan Sanomat kirjoitti 19.10. Meidän vastuullamme on, että sopimuskumppanimme hoitavat yhteiskunnalliset velvoitteensa (tilaajavastuu). Energialuokka B 2007
Me emme ole sellaista koskaan kenellekään myöntäneet. Reserviupseerien maja pihapiireineen ei kuulu suojeltuun aluee seen. – Lihasulan kartanon rakennukset ovat pääosin vuokrattuina, ja niistä koituu monenlaista menoa. – Viime kesänä 4H-yhdistyksen työntekijä kiersi tarkastamassa ja siistimässä rannat kerran viikossa. Lihasulan Säätiön hallituksen puheenjohtaja Kaj Karlsson ” Eija Koivu Heramaanjärven ympärille on perustettu uusi Metso-ohjelman mukainen luonnonsuojelualue, joka ulottuu leveimmillään parinsadan metrin päähän rantaviivasta. Ilmeisen moni kuvittelee, että nuotion virittäminen maastoon lukeutuu jokamiehenoikeuksiin – Avotulen tekemiseen tarvitaan aina maanomistajan lupa. Norojärven laavulla tulijoita odottavat nuotiopuutkin valmiina, toteaa Karlsson. Kangasalla kohteita on nyt neljä: Puikkarinvuori, Puikkarinlammi, Joutsenenpesä,Norojärvet ja Heramaanjärvi. Heramaanjärven syrjäisen sijainnin vuoksi paloa ei välttämättä heti huomata, joten liekit ehtivät kärventää metsää laajalta alueelta ennen palokunnan saapumista. Säätiö pyrkii osaltaan helpottamaan metsiensä virkistyskäyttöä. – Jos näin käy, seuraukset ovat monin tavoin korvaamattomat, huokaa Karlsson. – Paikalla kasvaa lähes 200-vuotiaita mäntyjä, jotka voimme Metso-ohjelman ansiosta säilyttää ja hankkia tilalle uutta metsää, toteaa säätiön hallituksen puheenjohtaja Kaj Karlsson. Remontteihin on viime vuosina käytetty satojatuhansia euroja, sanoo tilanhoitaja Matti Koivisto. HERAMAANJÄRVI. Sen maita halkoo selkeästi merkitty vaellusreitti, Kaarinan polku. Reserviupseerien maja pihapiireineen ei kuulu suojeltuun alueeseen. Se ei valitettavasti riittänyt, joten joudumme turvautumaan kovempiin keinoihin, harmittelee Kaj Karlsson. Heramaanjärveä ympäröi nyt luonnonsuojelualue Rantametsässä voi törmätä vartijaan Kirkasvetinen Heramaanjärvi on kesäisin suosittu ajanviettoja uimapaikka, vaikka perille asti ei autolla pääsekään. Lihasulan kartanon tilanhoitaja Matti Koivisto, ylitarkastaja Auli Suvanto Pirkanmaan Ely-keskuksesta ja Lihasulan säätiön hallituksen puheenjohtaja Kaj Karlsson kävivät ihastelemassa vasta perustetun Heramaanjärven luonnonsuojelualueen syysilmettä. Tuoreen suojelupäätöksen vuoksi se ei enää ole edes mahdollista, hän painottaa. Pahimmassa tapauksessa tuli leviää nuotiopaikalta maastoon sen jälkeen, kun makkaranpaistajat ovat jo poistuneet paikalta. Keltaisella merkityllä alueella suojelumääräykset ovat kaikkein tiukimmat. Kohteet poikkeavat toisistaan, mutta kokonaisuutena ne edustavat monentyyppistä luontoa. Rahaa tarvitaan myös kiinteistöjen hoitoon ja kunnostamiseen. Metso on Etelä-Suomen metsien monimuotoisuusohjelma, jonka avulla yksityiset metsänomistajat voivat vapaaehtoisesti suojella metsiensä monimuotoisuutta. 10 Keskiviikko 26.10.2016 KS Kangasalan Sanomat Heramaanjärven luonnonsujelualueella on kielletty muun muassa • Leiriytyminen ja tulenteko. • Selkärankaisten eläinten tappaminen, pyydystäminen, häiritseminen ja pesien vahingoittaminen. – Säädekirjamme alkuperäisten velvoitteiden mukaisesti tehtävämme on harjoittaa mallikelpoista maataloutta. Me emme ole sellaista koskaan kenellekään myöntäneet. • Kaikenlainen maaja kallioperän vahingoittaminen sekä muu toiminta, joka saattaa muuttaa alueen maisemakuvaa tai vaikuttaa epäedullisesti kasvillisuuden ja eläimistön säilymiseen. Fakta Avotulen tekemiseen tarvitaan aina maanomistajan lupa. Kiitokseksi he siivoavat järvestä muiden sinne viskomia tyhjiä juomatölkkejä ja roskia. Lihasulan Säätiö on vapaaehtoisesti suojellut Metso-ohjelman mukaisesti useita kymmeniä metsähehtaareita. Nyt tilalla noudatetaan säädekirjaa jalostamalla suomenlampaita. Käytännössä siellä ei marjastusta ja sienestystä lukuun ottamatta saa tehdä mitään, mistä jää näkyvä jälki maastoon. Karlssonin mukaan Lihasulan Säätiö on riippuvainen metsätuloista. Karlssonin mukaan eniten Säätiötä huolestuttaa ajattelematon tulenkäsittely. Meillä on tarjolla myös perhekohteiksi sopivia lyhyitä reittejä. Heramaanjärveä ympäröivä luonnonsuojelu näkyy kartassa vihreänä. Suojeltu alue sijaitsee PohjoisKangasalla, Vihtori Peltonen Lihasulan Säätiön omistamalla maalla. Matti Koiviston toteaa säätiön suojelevan myös järveä parhaansa mukaan. Rauhoitusmääräysten rikkomisesta kiinnijäävä päätyy asioimaan poliisin kanssa. Ensi kesänä Heraman rannoilla voikin törmätä vartiointiyrityksen uniformuun sonnustautuneeseen ammattilaiseen. • Liikkuminen moottoriajoilla lukuun ottamatta metsänhoidollista ajoa. – Hyvistä tuloksista ja kansainvälisistä yhteyksistä huolimatta toiminnasta aiheutuu kuluja, joita katamme metsätuloilla, kertoo Karlsson. –Kangasalan VPK:n laitesukeltajat saavat käydä Heramalla pari kertaa kesässä harjoittelemassa. Säätiön puolesta sen maille sopii poiketa virkistäytymään, kunhan maastossa noudatetaan jokamiehenoikeuksia – luvaton tulenteko ja roskaaminen eivät niihin lukeudu. Vaikka Pirkanmaan Ely-keskuksen syyskuussa tekemä suojelupäätös sisältää lukuisia rajoituksia, ei se estä alueen virkistyskäyttöä jokamiehenoikeuksia noudattaen. – Olemme kehittäneet aluetta yhteistyössä Kangasalan kunnan kanssa. Valtio maksaa ohjelman mukaisesta suojelusta ja luonnonhoidosta korvausta. Muuta aluetta tiukemmat suojelumääräykset ovat voimassa majan eteläpuolella sijaitsevassa kallioisessa kangasmetsässä, jossa kasvaa kilpikaarnaista männikköä
Vaikka luonto itsessään tarjoaakin kuvaamiseen mahtavat puitteet, ei voi kuin äimistellä kuvaajien ideointikykyä, laitteiston käsittelytaitoa, sommittelua, viitseliäisyyttä ja myös heidän tuuriaan. Samanlaisen ihmetyksen saavat aikaan myös hyvät valokuvat. Tauno Hietanen ”. Hänen mukaansa pohjavesitilanne ei ole ollut näin huono 13– 14 vuoteen. Mitä on pohjavesi. Vaikka välillä hyviä kuvia syntyy myös sattumalta, usein niiden takana on kova työ ja huolellinen valmistautuminen. Lyhytaikainen kuivuus ei yleensä vaikuta pohjavesien korkeuksiin merkittävästi, vaan korkeudet reagoivat kuivuuteen tai märkyyteen hitaasti ja viiveellä. Monta kaivoa on kuivana. Ne tekivät vaikutuksen. Lisäksi tarvitaan onnea, ja kärsivällisyyttä, jota ainakaan itselläni ei aina riitä. Esimerkiksi Vapriikissa kesällä näytillä olleet edellisvuoden Vuoden Luontokuvat jaksoivat lumota. Fakta Hietasenlahdella vedenpinta on laskenut kymmeniä senttejä keväästä. – Jos Längelmäveden pinta laskee edelleen, voimalalla on pakko mennä poikkeusjuoksutukseen. Sadetta kaivattaisiin, Hietasentiellä lähellä Pelisalmea asuva Tauno Hietanen toteaa. Siihen on vielä matkaa. Kuviin tallentuvat taivaankannen ilmiöt, vuodenaikojen vaihtelut ja luonnon oikut. Tauno Hietanen on avannut kaivonsa kannen tarkastusta varten – kaivo on kunnossa. Kuivuutta on tänä syksynä kestänyt kuitenkin Kangasalla jo viikkotolkulla. Jonkun mielestä kuka tahansa olisi voinut napsaista kuvan linnusta, jos olisi sattunut samaan aikaan kiipeämään Saanatunturille. Vesitalousasiantuntija Harri Mäkelä Pirkanmaan ELY-keskuksesta toteaa, että luonnontilaisen Längelmäveden pinta on tätä nykyä todella alhaalla, toistakymmentä senttiä alle ajankohdan keskiarvon. Rengaskaivo antaa vettä yhteensä kahdeksalle ympäri vuoden asutulle talolle tai kesäasunnolle. Längelmäveden pinta ei missään nimessä saa pudota ajankohdan keskiarvoon nähden alle 25 sentin. Rengaskaivolta on matkaa Hietasen talolle 700 metriä. – Monta kaivoa on jo kuivana, Hietanen tietää. Pohjavesi painunut paikoin alas kaivoissa Juha Kairesalo Pohjavesitilanne oli Pirkanmaalla ja Kangasalla vielä syyskuun lopussa hyvä, mutta ei ole enää paikoitellen kuivuuden takia. V uoden parhaat luontokuvat herättävät varsin usein keskustelua siitä, ovatko parhaiksi valitut oikeasti parhaita kaikkien ehdokkaiden joukosta. Iloitsen, kun pääsen nauttimaan otoksistanne vaikkapa lehden sivuilla. Mutta niille, jotka jaksavat kameroitaan ulkoiluttaa ja tallentavat muistikortilleen taivaankannen leiskuntaa tai kuuraisensumuisia ja hämyisiä aamuja, nostan hattua. Kangasalla ei ole pohjaveden korkeuden mittausasemaa. • Pohjavedeksi kutsutaan sateen ja lumen sulamisvesistä maaja kallioperään suotautuvaa ja varastoituvaa vettä. – Tilanne on surkea. Vaikka luonnon kuvaaminen on periaatteessa yksinkertaista, sillä kuvattavaa riittää ja yleensä keneltäkään ei tarvitse kysellä kuvauslupia, ja kamerat ovat nykyään käytännössä jokaisen käsillä, siltikään hyviä kuvia ei pursua joka tuutista. – Pirkanmaalla pohjaveden korkeudet ovat yli tai alle ajankohdan keskiarvon. Kuvassa kiiruna katselee upeita Lapin maisemia Saana-tunturin rinteeltä. Viime viikonlopun mittauksen perusteella Längelmäveden pinta oli laskenut Hietasenlahdella 75 senttiä keväästä. • Pohjavesimuodostumaksi kutsutaan pohjaveden kyllästämää ja vettä hyvin johtavaa maaja kallioperän vyöhykettä, josta vettä voidaan pumpata käyttökelpoisia määriä. Minua ihastutti se, kuinka joku on pystynyt tallentamaan pensselillä ja tilkalla maalia niin realistisia merikuvia. Olen ottanut korvaavaa vettä Längelmävedestä. • Pohjavettä muodostuu alueilla, joilla maalaji on karkearakeista ja huokoista, jolloin vesi pääsee siihen imeytymään. Längelmävesi on niin hidasliikkeinen, että kestää kauan, kunnes pinta nousee. 11 Keskiviikko 26.10.2016 KS Kangasalan Sanomat Taivaankannen tallentajat S yksy on taas tarjoillut upeita auringonnousuja ja -laskuja, sumua, kuuraa ja revontulia, näkymiä jotka olisivat ansainneet tulla ikuistetuiksi. Niinpä esimerkiksi pihassa vieraillut hirviperhe tai jalkapallokentällä viilettänyt kärppä eivät päätyneet Vuoden Luontokuva -kisaan vaan vain pääkopan muistojen kansioon. Ahkerimmat ilahduttavat otoksillaan muitakin lähettämällä luontokuviaan esimerkiksi Kangasalan Sanomiin julkaistavaksi tai vaikkapa erilaisiin kuvakisoihin arvosteltaviksi. – Kaivossa on vielä vettä vähän, ja suunta on alaspäin. • Pohjavesi purkautuu luontaisesti maanpinnalle lähteiden kautta. Siksi onkin hienoa nähdä, että jotkut uhmaavat tuulta ja pakkasta, väsymystä ja pimeyttä, ja suuntaavat kamera mukanaan ulkoilmaan. Pirkanmaan ELY-keskukseen ei ole tullut ylitarkastaja Merja Antikaisen mukaan tietoa poikkeuksellisen alhaisista pohjavesistä. Pohjavesitilanteella on suuri vaikutus Hietasen tavoin niissä talouksissa, joissa on oma kaivo, eikä kiinteistö ole kunnallisen vesiputken piirissä. Tuskin poikkeukseksi jää menneenä viikonloppuna Vuoden Luontokuva 2016 -tittelin saanut Juha-Pekka Paanasen Kiiruna maailman laidallakaan. K o lu m n i Mika Säpyskä Kirjoittaja on vapaa toimittaja Kangasalta. Luontokuvakilpailun finaalikuvista jokainen on jälleen mahtavan hieno. Luonto on hieno ja joku osaa ottaa siitä hienoja kuvia. Itseäni Vuoden Luontokuvissa ihmetyttää ennemminkin se, kuinka joku on ylipäätään saanut loihdittua niin upeita kuvia. Siinäpä se, kukaan muu ei niin tehnyt, tai ainakaan viitsinyt slähettää sitä kuvakisaan mukaan. J oskus 1990-luvulla näin Tampereella venäläisen Ivan Aivazovskin merimaalauksia. Vaan ei, välillä kiire estää kuvaamisen, toisaalta varsinkaan aamuyön tunteina ei ole ollut vastaavaan edes viitseliäisyyttä ja kolmanneksi kirpakat ilmat saavat sormeni niin jäähän, ettei niiden palelluttamiseen ole halua. Valkeakosken vesivoimalan kautta on Harri Mäkelän mukaan kulkenut vettä toistaiseksi juoksutussäännön mukaisesti. • Kallioalueilla pohjavettä muodostuu, kun kallion rakoihin suotautuu vettä
Samoin tarvitaan maakunnallinen, ympäri vuorokauden toimiva geriatrinen puhelinkonsultaatiopalvelu. Asuntokauppa on piristynyt Tuula Ruusumaa Kangasalan väestönkasvu on maltillisen kauden jälkeen jälleen voimakkainta koko Tampereen kaupunkiseudulla. Kun sote vielä lisää ihmisten vapautta valita hoitopaikkansa, on selvä, että he suuntaavat täyden palvelun Acutaan, terveyskeskuksen johtava ylilääkäri Sari Mäkinen perustelee Kangasalan kantaa. Viime viikon lehdessä oli epätarkkaa tietoa Petri Laaksosen kirkkokonsertista. Uusi päivystysasetus tulee kiristämään päivystysyksiköiden vaatimuksia, eikä Kangasalan mielestä ole järkevää satsata Valkeakosken sairaalaan. Viime vuonna vastaavat luvut olivat 110, 109 ja 100. Pirkanmaan työttömyysaste oli syyskuussa 14,8 ja Kangasalan 11,9. Perusteluna on, etteivät Acutan tilat riitä koko Pirkanmaan yöaikaiseen päivystykseen. Yrittäjä Maarit Pellin mukaan erityisesti pienistä asunnoista on huutava pula. 12 Keskiviikko 26.10.2016 KS Kangasalan Sanomat Kangasala mukana Lapehankkeessa Oikaisu Tarkennus Lapsija perhepalveluiden muutosohjelma Lape on yksi hallituksen kärkihankkeista. Enintään 10 000 euroa osoitetaan yläkoulun, lukion ja ammattioppilaitosten sekä kuntaorganisaation ulkopuolisten lukioiden ja ammattioppilaitosten stipendeihin. Hinnoitteluun liittyy järjen lisäksi paljon tunneperäisiä asioita. Tämä sopii Kangasalle samoin kuin suunnitelma siitä, että Hatanpään sairaalan ja Taysin hallinto yhdistetään. – Hyvät kulkuyhteydet puoltavat päivystyksen keskittämistä Tampereelle. Tässä asiassa Pelli kehottaa luottamaan välittäjän ammattitaitoon ja hintatietämykseen. Kunnassa uskotaan, että 31 000 asukkaan raja rikkoutuu vielä tämän vuoden puolella. Kangasalan ilta ja viikonloppupäivystys toimii nykyisin Valkeakosken sairaalassa. Toiveena on päästä Acutan asiakkaaksi Stipendien määrä päätettiin Kunnanhallituksen maanantaisen päätöksen mukaan stipendeihin ja apurahoihin voidaan käyttää vuonna 2017 kaikkiaan 50 000 euroa, jotka jaetaan Björqvistin rahastosta. Kunnassa oli kuitenkin nyt enemmän työttömiä työnhakijoita kuin vuosi sitten. – Se aika ei tule enää takaisin. Asuntokauppa käy vilkkaana erityisesti nauhataajamassa ja sen liepeillä. Sen jälkeen asiaa on tarkasteltava uudestaan. Pirkanmaan alueen kaupungit ja kunnat ovat ilmoittaneet halukkuutensa osallistua hankkeeseen. Väestömäärän kasvu näkyy myös asuntokaupassa. Perhekeskus tarjoaa perheille ja lapsille avoimen kohtaamispaikan. Sahalahdella, Kuhmalahdella ja Pälkäneen suunnalla kauppoja ei Pellin mukaan juurikaan tehdä. Ihmiset ovat hyvin tietoisia siitä, miten kohdetta olisi pitänyt huoltaa ja mitä remontteja olisi pitänyt tehdä. VILLE KOIVISTO. Kiinteistömaailma kertoo, he ovat tehneet tänä vuonna huomattavasti enemmän asuntokauppoja kuin viime vuonna samaan aikaan. Työpaikkojen määrä kasvoi myös Kangasalla; vuosi sitten niitä oli 49, nyt 142. Vuonna 2016 stipendilautakunta jakoi Björqvistin rahastosta stipendeinä ja apurahoina yhteensä 37 300 euroa tieteen ja taiteen tukemiseen sekä opiskelustipendeihin. Tampereen kaupunki kasvattaa lähes yksistään maakunnan työttömyyslukuja, koska työttömyys kasvaa siellä enemmän kuin muilla kunnilla yhteensä laskee. – Nyt ihmiset ovat maltillisempia oman kotinsa hinnoittelussa. Sosiaalija terveyslautakunta vastaa näin Pirkanmaan somaattisen erikoissairaanhoidon tulevaisuudesta tehtyyn väliraporttiin. kello 17. Tämän lisäksi tarvitaan erillinen suunnitelma viikonloppujen ja arki-iltojen kiirevastaanotoista terveysasemilla. Kauppoja on syntynyt enemmän jokaisessa asuntotyypissä, ja välittäjien usko myynnin positiiviseen kehittymiseen on vahva. Kymmenen vuotta tyhjillään seisoneelle vapaa-ajanasunnolle on entistä vaikeampi löytää uutta omistajaa. – On kaikkien kannalta helpompaa, jos tämä asia puhutaan perheessä selväksi etukäteen, Pelli vinkkaa. Tarkoitus on kehittää matalan kynnyksen palveluja ja luoda perhekeskuksen toimintamalli. Suoraman asunnot ovat haluttuja, koska ne sijaitsevat hyvien bussiyhteyksien varrella. Tarkoituksena on sovittaa yhteen kaikki lasten, nuorten ja perheiden sosiaalija terveyspalvelut. Raportin tekijät ovat myötämielisempiä Valkeakosken päivystyksen jatkamiselle. Yksiöt myydään lähes yksinomaan sijoittajille, Pelli toteaa. Myös vapaa-ajanasunnot liikkuvat nihkeästi. Hanketta hallinnoi Tampere. Otsikosta saattaa saada sen käsityksen, että perustoimeentulotuki siirtyy Kelalta kunnalle. Määrärahasta 40 000 euroa osoitetaan stipendilautakunnan jakamiin stipendeihin ja apurahoihin, joita jaetaan ammattikoulujen, korkeakoulujen ja yliopistojen opiskelijoille. Yksi päivystysyksikkö riittää Kangasalle Yhteispäivystysyksikkö voi toimia Valkeakosken sairaalassa järkevästi nykyisen muotoisena sote-uudistukseen saakka eli vuoden 2019 alkuun. Pellin mukaan asunnot käyvät kaupaksi, kun hinta on kohdillaan. Suomessa syntyi hänen mukaansa harha, että asunnon arvo nousee asumalla ilman, että talossa tai asunnossa tehdään mitään varsinaisia peruskorjauksia. Kangasalan mukaan Pirkanmaalla on järkevää pitää vain yksi päivystysyksikkö eli Acuta. Laaksonen esiintyy Kangasalan kirkossa lauantaina 12.11. Luku oli 1 774 eli vajaat sata enemmän kuin viime vuoden syyskuussa. Raportin laatinut projektiryhmä esittää, että jatkossa Tays keskittyy päivystysluontoiseen ja raskaaseen kirurgiaan, Hatanpäään sairaala päiväja vuodeosastohoitoa vaativaan kiireettömään leikkaustoimintaan ja Valkeakosken sairaala puhtaasti päiväkirurgiaan. Kustannusarvio on noin 2,6 miljoonaa euroa, josta sosiaalija terveysministeriön avustus kattaa enintään 80 prosenttia ja kuntien omarahoitusosuudeksi jää loput 20 prosenttia. Enää ei varata mummolle vierashuonetta sitä varten, että hän käy muutaman kerran vuodessa kylässä. Perheet ostavat mielellään kompakteja, juuri sopivan kokoisia asuntoja. Kangasala on mukana, jos hanke saa valtionavustuksen. Työpaikkoja on, työttömyys ei vähene Uusia avoimia työpaikkoja oli kuluvan vuoden yhdeksän ensimmäisen kuukauden aikana Pirkanmaalla keskimäärin enemmän kuin kertaakaan kymmenen vuoden aikana vastaavana ajanjaksona. – Pienet asunnot hyvien bussilinjojen varrelta menevät kuin kuumille kiville. Viime lehdessämme oli juttu Kelan Kangasalan toimiston aukioloaikojen supistamisesta otsikolla Perustoimeentulon asiakkaat siirtyvät Kelalta kunnalle. Kiinteistömaailma on tehnyt tänä vuonna ensimmäisen yhdeksän kuukauden aikana 191 kerrostaloasuntokauppaa, rivitaloja on myyty 128 ja omakotitaloja 136. Ongelmana on edelleen pitkäaikaistyöttömyys. Pelli on huomannut, että mökit eivät nykyään ole enää haluttua perintöä, vaikka moni vanhempi pariskunta niitä jemmaileekin jälkipolville. Otsikko viittaa kuitenkin siihen, että supistetun aukioloajan vuoksi osa asiakkaista kääntyy kunnan sosiaali toimen puoleen saadakseen neuvoja perustoimeentuloa koskevan hakemuksen jättämisestä Kelaan. Kunta on jo aiemmin esittänyt toiveensa päästä Acutan asiakkaaksi, mutta vastaus on ollut kielteinen. Jos mökillä ei ole käyttöä, se kannattaa myydä heti pois. – Hänet on halvempaa majoittaa lähihotelliin kuin ostaa lisätilaa sitä varten, Pelli naurahtaa. Hänen mielestään positiivista kehitystä on tapahtunutkin
PYP:n Kangasalan konttori jakoi Kirkonkylän ja Huutijärven kansakoulujen II ja II luokkien sekä Kangasalan yhteiskoulun I luokkien oppilaille heijastinlevyt. Kansaneläkemaksua maksetaan 515 922,69 markkaa. Parhaimmillaan pari sanaa riittää tulkitsemaan olennaisen. Monesti toimittajat kaveerasivat haastateltavien kanssa siinä määrin, ettei objektiivinen asioista raportoiminen tullut kysymykseen, sillä piti jeesata kaveria. Silloin saattaa saada loistavia juttuvinkkejä, jotka olisivat hätäisemmässä tapaamisessa jääneet jakamatta. Nyt toimittajan ja samalla monen muunkin ammattikunnan edustajan työ sisältää niin paljon aikataulupaineita ja vaatimuksia, että ylimääräinen seurustelu jää. 13 Keskiviikko 26.10.2016 KS Kangasalan Sanomat Kangasalan kunnassa rakennustoiminta ennätyksellisen vilkasta Kunnan rakennustoiminnasta saamiemme tietojen mukaan on Kangasalan kunnassa rakennustoiminta ennätyksellisen vilkasta. Sen sijaan uutisaiheissa nopeus palkitaan. Vapaaehtoistyöllä ja ystävätoiminnalla on tärkeä merkitys ikäihmisten ja yksinäisten arjessa. Palautuksia saadaan 5 336 verolipulla 847 978, 30 markkaa ja kannossa joudutaan maksamaan 3223 verolipulla 833 738,21 markkaa. Eri rakennusluparyhmien tilavuudet ovat seuraavat: asuinrakennuksia 33 073 m³, asuin-, liikerakennuksia 950 m³, toimistorakennuksia 560 m³, asuinkerrostaloja 1 500 m³, liikerakennuksia 1 603 m³, kasvihuoneita 25 464 m³, tehdasrakennuksia 22 886 m³ ja muita rakennuksia 12 003 m³, yhteensä 108 039 m³. Sairausvakuutusmaksua 260 310,31 markkaa. Myös jutun lajityyppi ratkaisee: Henkilöjutuissa hosuminen kostautuu viimeistään kirjoitusvaiheessa, kun teksti jää väkisinkin pintaraapaisuksi. Ehkä vielä neutraalimpi ilmaisu olisi ”kovaa”. Kun molemmilla osapuolilla on minuuttiaikataulu, tehokas pikahaastattelu palvelee parhaiten. Oppilaita opastettiin säästötoimintaan ja he saivat katsella elokuvia.. Jos taas aikaa riittää vaikkapa kahvitteluun, keskustelussa pääsee pintaa syvemmälle, jolloin toimittaja ehtii luoda aidomman suhteen haastateltavan kanssa. N iin haastateltavan kuin toimittajan näkökulmasta parhaita juttukeikkoja ovat ne, joissa intressit kohtaavat. Toimittaja tulkitsee E nnen vanhaan tupakansavu täytti lehtien toimitukset. Kun Kirkonkylässä työväentalon tontille alkaa vielä tämän vuoden kuluessa suuren asuinkerrostalon rakentaminen ja ensi vuoden puolella alkaa virastotalo kohota Harjusolan tontille, niin tulevaisuuden näkymätkin ovat suosiollisia. Outi Koivu Kirjoittaja on Kangasalan Sanomien tuottaja. Verotoimistosta olemme saaneet seuraavat tiedot viime vuoden verotuksesta: Lopulliset veroäyrien määrät olivat viime vuodelta: kiinteistöistä 4 594 850 äyriä, liiketuloista 3 431 900 äyriä, henkilökohtaisista tuloista 29 618 290 äyriä ja veronkorotuksista 29 959 äyriä eli yhteensä 37 674 999 äyriä. Päätimme sitten muuttaa otsikkoa ja luonnehtia ylinopeutta ”huimaksi”. Valtiolle maksetaan 2 177 027,17 markkaa, kunnalle 4 520 999,88 markkaa sekä seurakunnalle 336 213,04 markkaa. Kukaan kun ei ollut kieltänyt käyttämästä kyseisiä sanoja, vaan kuohunnan laukaissut Helsingin Sanomien Nyt-liitteen juttu perustui väärinkäsitykseen Opetushallituksen tasa-arvo-oppaasta. Kekkasut, kuten kollega nimitti asioiden hoksaamista, tekevät kuitenkin pikantin lisän päivään kuin päivään. Keskustelu sukupuolitietoisuudesta kannattaa, mutta kohu olisi vältetty, jos faktat olisi jaksettu tarkistaa heti alkujaan. Tehokkuusajattelu on vallinnut koko urani ajan, mutta kollegat muistelevat, että vuosikymmeniä sitten tilanne oli edellä mainitun kaltainen lähes kaikkialla Suomessa. Toimittajalla ei milloinkaan saisi olla niin kiire, että faktojen tarkistaminen ja terve kriittisyys lähdettä ja tämän tarkoitusperiä kohtaan jää paitsioon. Minusta otsikko kuulosti kaahailua ihannoivalta, koska huikea tarkoittaa minulle jotakin upeaa tai hienoa. Hänen mielestään otsikko toimi hyvin, kun se kertoi kuljettajan ajaneen ”huikeaa ylinopeutta”. Juttukeikat tarkoittivat usein tuntikausiksi venyviä tapaamisia, joissa riitti niin ilolientä kuin vatsantäytettä. Jokin aika sitten minulle ja vanhemmalle kollegalle tuli avartava. Lupien määrä 235 kpl. Esimerkiksi poliisiuutisissa kirjoitamme usein ylinopeutta ajaneista, jolloin tulemme kielenkäytöllä määritelleeksi suhtautumistamme kyseiseen asiaan. Tuntuu tuskaiselta, kun otsikko tai lause ei tahdo asettua paikoilleen. Koskaan aikaisemmin ei ole myönnetty näin suuria määriä rakennuslupia. Useammin kuin kerran on nimittäin käynyt niin, että kun toimittajana laskee lehtiön sivuun, haastateltava huokaisee helpotuksesta ja vapautuu juttelemaan. Julkisuudessa on puitu viime aikoina esimerkiksi sitä, saako kouluissa tyttöjä sanoa tytöiksi ja poikia pojiksi. Se harmittaa toisinaan, sillä kiireetön jutustelu voisi rentouttaa haastateltavan kertomaan vielä jonkin mielenkiintoisen asian. Jakamisen hoitivat pankinjohtaja Tuomo Mattila ja merkonomi Seppo Penttinen. Kekseliästä viikkoa siis! V iik o n va rr el ta Jalmarin Kodon vapaaehtoisystävät halusivat muistaa ohjaaja Kirsi-Leena Jaatista hyvin tehdystä ja toimintaan innostavasta työstä. Päivän kuva Kangasalan Sanomat 50 vuotta sitten Lauantaina 29.10.1966 Veroäyriä kertyi viime vuoden verotuksessa 37 674 999 äyriä Kangasalan Veropiirin Verotoimistosta saatiin viime torstaina laskettua Kangasalan verotuksen tuotto ja veroliput on jo postitettu verovelvollisille. Metsänhoitomaksua on pantu maksettavaksi 32 723,78 markkaa. Toimittajat olivat paitsi paatuneita tervakeuhkoja myös naukkailuun taipuvaisia. Pitkäaikainen vapaaehtoistyöntekijä Matti Björklund luovutti ryhmän puolesta Jaatiselle itse tekemänsä, puusta veistetyn pienoispatsaan nimeltä Yksin. S anojen merkitysten makustelu kuuluu olennaisesta toimittajan työhön
Lupavaatimukset Nykytilanne: henkilöiden kuljettaminen tulonhankkimistarkoituksessa edellyttää ajoneuvokohtaista taksilupaa. Petri Sairiala Kangasalan Taksit Ry:n puheenjohtaja ”. Ehdotettu muutos: taksilupien määrää ei enää rajoiteta lainkaan. Kaikki luulevat, että lähtemällä kaupunkiin pääsee vuolemaan kultaa, vaikka maaseudulla pärjäisi hyvin nykyisilläkin ajoilla, Sairiala ennustaa. Ehdotettu muutos: taksi voi olla myös muu kuin henkilöauto. Katolla säännelty hinta on Sairialan mukaan turvallisempi vaihtoehto asiakasta kohtaan. Luvan asemapaikka ja paluuvelvoite Nykytilanne: taksilupa myönnetään tietylle asemapaikalle, joka on käytännössä paikka tai kunta. Sen sijaan epäilen, että harmaa talous tulee kasvamaan taksialalla, sillä jostainhan raha on saatava. Ehdotettu muutos: toimija voi määritellä palveluaikansa kokonaan itse. Sairiala myös pelkää, että lakiuudistus painaa paikalliset taksiyhdistykset historiaan. Esimerkiksi aloitusmaksut eivät todellakaan ole lakisääteisiä. Nykyisen taksilain mukaan taksiluvat myönnetään tietylle asemapaikalle. – Uskon, että jos asemapaikkavelvoitetta ei jatkossa enää ole, maaseutu autioituu. Ajoneuvo Nykytilanne: taksilla tarkoitetaan henkilöautoa, jota käytetään taksiluvan nojalla. Rikostaustaa koskevat vaatimukset tiukentuvat. Ehdotettu muutos: taksilupa on valtakunnallinen. Kuljettajaa koskevat vaatimukset Nykytilanne: Kuljettajalla on oltava taksinkuljettajan ajolupa, joka edellyttää koulutusta, koetta, paikallistuntemusta, terveyttä ja rikostaustan tarkistamista. Se joka tarjoaa parhaimman hinnan ja parhaimmat ajot, vetää kuljettajia puoleensa. Jos asiakas kuljetetaan asemapaikan ulkopuolelle, taksin on palattava takaisin tyhjänä. Luvan ajovelvoitteet ja asemapaikalle paluu Nykytilanne: taksin on päivystettävä asemapaikalla vahvistetuilla vuoroillaan, mutta se saa ajaa myös vuorojen ulkopuolisena aikana. Kakkuhan pysyy kaikesta huolimatta samankokoisena, vaikka useampi toimija tulisikin jakamaan sitä. Kokonaisuudistus tulee voimaan 1.7.2018. Vaarana on Sairialan mukaan taksimatkojen hintojen nousu ja harmaan talouden leviäminen. Esityksessä ehdotetaan taksilupien kuntakohtaisten kiintiöiden poistamista ja taksimatkojen hintojen vapauttamista. – Uusia yrittäjiä tulee varmasti aluksi lisää, mutta todennäköisesti määrä laskee jälleen, kun aikaa kuluu. 14 Keskiviikko 26.10.2016 KS Kangasalan Sanomat Liikennekaari muuttaa pelisääntöjä Ville Koivisto Suomen hallitus jätti syyskuun lopussa eduskunnalle esityksensä liikennelakien kokonaisuudistuksesta, joka kulkee nimellä liikennekaari. Ehdotettu muutos: hintasääntelystä luovutaan, mutta hinta tai sen määräytymisperuste on ilmoitettava asiakkaalle etukäteen. Se sanelee tulevaisuudessa, missä kukakin ajaa. Edellytykset kuitenkin muuttuvat, ja jatkossa ei enää vaadita yrittäjäkurssia eikä 6 kuukauden kokemusta taksityöstä. Hintoja puolestaan sääntelevät nykyisellään valtioneuvoston asettamat hintakatot. Vuonna 2018 voimaan tuleva liikennelaki saattaa poistaa kunnalliset taksilupakiintiöt ja vapauttaa hinnat Näitä muutoksia taksiliikennelakiin kaavaillaan Ville Koivisto Liikenneja viestintäministeriö julkaisi syyskuun lopussa keskeisimmät liikennekaaren tuomat muutokset taksiliikennelakiin. Liikenteen turvallisuusvirasto Trafille jätetään mahdollisuus määrätä enimmäishinta, jos hinnat nousevat kohtuuttoman korkeiksi. Sillä on varmistettu, että takseja on ollut joka paikkakunnalla riittävästi käytettävissä ympäri vuorokauden. Kangasalan Taksit ry:n puheenjohtaja Petri Sairiala arvioi, että uudistus saattaa kasvattaa harmaan talouden osuutta taksiliikennöinnissä. – Pelkona on jopa se, että yhdistysten toiminta loppuu, kaikki menevät jatkossa jonkin kuljetusvälitysyhtiön alaisuuteen. – Itse pitäisin asemapaikat edelleen, sillä lupien määrä on sidottu paikkakunnan asukkaiden ja kyytien määrään. Jos katsotaan, miten Ruotsissa kävi, niin nyt hinnat ovat siellä noin 20 prosenttia korkeammat kuin ennen vastaavaa uudistusta. Liikennekaaressa suunnitellaan asemapaikkavelvoitteen poistamista. Jos liikennelakien kokonaisuudistus toteutuu nykyisessä muodossaan, taksien kuntakohtaiset kiintiöt ja kyytien hintakatto poistuvat. Ehdotettu muutos: lupa ammattimaiseen henkilöiden kuljettamiseen vaaditaan jatkossakin. Lupien määrä Nykytilanne: ELY-keskukset vahvistavat kuntakohtaiset taksilupien enimmäismäärät vuosittain. Sairiala myös korostaa, että matkan hinnasta voi neuvotella kuljettajan kanssa nykyisenkin taksilain puitteissa. Kangasalan Taksit ry:n puheenjohtaja Petri Sairiala ei lämpene lakiuudistukselle. Kyytejä saa ottaa mistä tahansa ja minne tahansa. Monella on harhakäsitys, että maksimihinta on se, mikä täytyy aina maksaa. – Mielestäni tämä osa uudistusta ainoastaan heikentää asiakkaan asemaa. Sairiala ei näe hintakilpailun vapauttamista mielekkäänä, sillä jo nykyisellään taksimatkojen hintoja säätelee lähes ainoastaan valtioneuvoston hintakatto. Asemapaikkavelvoite ja taksilupien enimmäismäärä kulkevat tällä hetkellä käsi kädessä, sillä ELY-keskus myöntää lupia kuntakohtaisesti. – Monella on harhakäsitys, että maksimihinta on se, mikä täytyy aina maksaa. Ne ovat neuvoteltavissa olevia hintoja. Uudistuksen jälkeen tarkistetaan myös sellaiset teot, joita tarkastellaan lasten kanssa töitä tekevien osalta. Taksimatkan hinta Nykytilanne: valtioneuvosto vahvistaa matkojen enimmäishinnat vuosittain. Taksien määrästä puheenjohtaja ei ole huolissaan. Ehdotettu muutos: ajolupaa edellytetään jatkossakin. Voimassa olevan taksiliikennelain mukaan ELY-keskukset vahvistavat vuosittain taksilupien kuntakohtaisen enimmäismäärän
Joissakin kunnissa on vanhusten hoitolaitoksia, joissa asukkaita pakkoruokitaan ja vaipat vaihdetaan kaksi kertaa vuorokaudessa. Rinteen mukaan SDP:n tulee tehdä kaikkensa, jotta siitä kasvaa tulevissa kuntavaaleissa Suomen suurin puolue. Lauri Viidan Betonimyllärin karismaattisesti lausui Aarne ”Jussi” Saari ja ilmaisuvoimaisia laulunlahjojaan esitteli Usko Rasilainen. Vaikka kyllä tässä tilanteessa tietenkin hereillä saa olla, Rinne myönsi. Kangasalan Pikkupelimannit soittivat muun muassa laulun keijuista. Aarne ”Jussi” Saari eläytyi Lauri Viidan Betonimylläri-runoon. Natoon liittymisen sijaan Suomen olisi panostettava omaan uskottavaan puolustukseen. Rinne otti kantaa myös maailmalla vallitsevaan jännitteiseen tilanteeseen. Illan päätteeksi yhteislauluna raikasi Työväen marssi. Erot näkyvät jo nyt. Heidän mallinsa mukainen sote-uudistus takaa hyvät palvelut varakkaille, ja vähävaraiset saavat jäädä nuolemaan näppejään. Yleisön viihdyttämiseen osallistuivat Nokian Työväen Mieskuoro ja Kangasalan Pikkupelimannit. Rinteen lisäksi Suoraman Työväentalolla puheenvuoron saivat Työväenyhdistyksen puheenjohtaja Mikko Lehtonen ja yhdistyksen historiikin kirjoittanut Eero Järvenpää. Se on tehtävä nyt, koska pian on liian myöhäistä. Rinteeltä ei kuitenkaan heru ymmärrystä median uutisoinneille, jotka vyöryttävät lukijoiden eteen maailmankuvaa, jossa Venäjän hyökkäys Suomeen tulee olemaan lähes väistämätön. SDP aikoo jatkossakin kannattaa sotilaallista liittoutumattomuutta. Antti Rinne SDP:n eduskuntaryhmän puheejohtaja ”. Asia ei varmasti miellytä kaikkia tilanteessa, jossa peruspalveluista leikataan ja jossa pitkäaikaistyöttömien määrä kasvaa, Rinne totesi. Toverit, on hyvinvointivaltion pelastamisen aika. 15 Keskiviikko 26.10.2016 KS Kangasalan Sanomat ”On hyvinvointivaltion pelastamisen aika” Krista Kaitasuo Suoraman Työväenyhdistyksen 110-vuotisjuhlilla iloittiin yhteisöllisyydestä, taiteesta ja sivistyksestä, mutta oltiin myös huolissaan Suomen ja maailman tilanteista. Eriarvoisuus alueiden, väestöryhmien ja yksilöiden välillä tulee väistämättä Rinteen mukaan kasvamaan hallituksen kaavailemassa tulevaisuuden yhteiskunnassa. Kyse on median tietoisesta kansalaisten pelottelusta, jolla pyritään edistämään tiettyjen tahojen intresseistä nousevaa aikomusta liittyä Natoon. Sitten on kuntia, jossa vanhukset saavat hellää huolenpitoa ja työntekijöillä on aikaa olla heidän kanssaan. Hän tuomitsi Syyrian presidentin hallituksen ja Venäjän harrastamat siviileihin kohdistamat väkivaltaisuudet ”raakalaismaisena touhuna”. Suomen ilmatilaan kohdistuneiden venäläiskoneiden hyökkäysten syytä Rinne ei ymmärrä. Tämä tulee väistämättä tarkoittamaan miljardi-investointeja. Antti Rinne luottaa, että SDP:stä tulee kuntavaaleissa Suomen suurin puolue. Nykyinen hallitus tekee kaikkensa, jotta Suomesta tulee markkinaehtoinen yhteiskunta. Juhlapuhujaksi kutsuttu SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Rinne maalasi kuvaa hallituksesta, joka rakentaa Suomea, jossa pärjäävät vain paksun lompakon omistavat hyväosaiset kansalaiset. Siksi Suomen on otettava käyttöönsä kaikki toimet, joilla Suomen ja Venäjän välistä vuoropuhelua voidaan kasvattaa. Joissakin kunnissa on vanhusten hoitolaitoksia, joissa asukkaita pakkoruokitaan ja vaipat vaihdetaan kaksi kertaa vuorokaudessa
Monet ovat päivisin töissä, ja asiointi on mahdollista vain iltaaikaan. – Kun ei voi tietää, koska puhelu tulee. Se on aivan mahdotonta. – Puolisoni oli kahdeksan vuotta kotona lasten kanssa. Pasi Sieranojan mukaan työtilanteen ennakoimattomuuteen sopeutuu pakon edessä. Epävarmuudesta tuli tavallista arkea Ville Koivisto Pätkätyö voi olla askel kohti vakituista työsuhdetta, mutta siitä saattaa tulla myös pysyvä työnteon muoto. Tulee uusia ihmiskontakteja. – Jos ei ole autoa, ympyrä jonka sisältä voi hakea töitä pienenee väistämättä. Sieranoja työskentelee metallialalla vakituisessa työsuhteessa. Lapset saavat niitä onneksi sukulaisilta. Aito Säästöpankin Kangasalan konttori tarjoaa marraskuun alusta lähtien asiakkaille ajanvarauksella palvelua myös ilta-aikaan. Kello on puoli viisi, ja edessä on asuntolainapaperien allekirjoitus. Hakemuksen voi myös lähettää Pirkanmaan ELY-keskukselle sähköpostitse osoitteella kirjaamo.pirkanmaa@ely-keskus.fi tai postitse osoitteella Pirkanmaan ELY-keskus, PL 297, 33101 Tampere. – Totta kai lomamatkalle olisi hienoa päästä, mutta meille on tärkeämpää, että lapsilla on polkupyörät ja hiihtosukset. Asioiden hoitaminen iltaisin helpottaa perheen arkea. Nyt myös pankit ovat muuttaneet toimintatapaansa, ja aukioloaikamuutoksista Kangasalla on tiedottanut Aito Säästöpankki. Totta kai sellaisen tauon jälkeen on vaikea työllistyä, mutta tilanne helpotti hieman, kun vaimoni pääsi TEkeskuksen henkilökohtaisen palvelun piiriin. Monille palveluyrittäjille, kuten kampaamoille, tämä on arkipäivää. – Harppaus omistusasuntoon näyttää nyt mahdottomalta. Sieranojan puoliso pääsi kiinni työelämään työkokeilun kautta. Pasi Sieranojan perheessä pätkätyöstä on tullut normaalia elämää. Erika Pitkänen ” ELYn avustukset haettavissa Pirkanmaan elinkeino-, liikenneja ympäristökeskuksesta voi hakea harkinnanvaraista avustusta rakennusperinnön hoitoon, pohjavesialueiden suojelusuunnitelmiin, vesistöjen käyttöön ja tulvariskien hallintaan, pintaja pohjavesien hoitoon sekä vesistöjen kunnostukseen. Avustushakemukset suositellaan täytettäväksi ensisijaisesti sähköisesti suomi.fi-palvelussa, josta hakemuksen voi myös lähettää. – Asiakkaamme ovat toivoneet ilta-aikoja, Kangasalan konttorin pankinjohtaja Heini Piitulainen sanoo. – Pankin pitää olla kiinni ajassa ja muuttaa toimintaansa ihmisten elämänrytmin ja arjen mukaiseksi. Hakemukset on toimitettava Pirkanmaan ELY-keskukselle (poikkeuksina kalataloudelliset hakemukset Pohjois-Savon ELY-keskukselle ja ympäristökasvatusja -valistushakemukset Keski-Suomen ELY-keskukselle) viimeistään 30.11.2016. Autosta oli luovuttava, sillä rahat eivät yksinkertaisesti riittäneet. On aivan eri asia lähteä lyhyellä varoitusajalla Linnainmaalle tai Tesomalle. – Jo se että pääsee osaksi erilaista yhteisöä, parantaa elämänlaatua huomattavasti, kun ei pyöri ainoastaan kotiympyröissä. – Jos puhelu tulee seitsemän ja kahdeksan välillä aamulla ja tunnin päästä pitäisi olla töissä, ilman autoa ei pärjää. Lisäksi Pohjois-Savon ELY-keskuksesta voi hakea avustuksia kalataloudellisiin kunnostuksiin ja Keski-Suomen ELY-keskukselta voi hakea avustuksia eri puolilla Suomea toteuttaville ympäristökasvatusja -valistushankkeille. – Varsinkin puolisolleni tämä oli työn vuoksi helpompi järjestää näin, Pitkänen toteaa. Avustuksia myönnetään, jos eduskunta osoittaa vuoden 2017 talousarviossa niihin määrärahat. Sieranojan mukaan auto on kuitenkin lähes välttämättömyys, varsinkin jos hakee töitä vuokratyöyritysten kautta. Määräaikaisuus on yleisempää naisilla, joista noin 18 prosenttia työskenteli määräaikaisessa työsuhteessa viime vuonna. Tilanteeseen kuitenkin sopeutuu. Tästä on hyvät julkiset yhteydet Tampereelle, mutta se on silti iso alue. Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan määräaikaisten työsuhteiden osuus pysyi vuonna 2015 ennallaan edelliseen vuoteen verrattuna. – Jos autossa ei ollut bensaa, siellä ei ollut bensaa. Olemme ulkoilmaihmisiä ja nautimme, kun lähellä on kivoja retkeilypaikkoja, Pitkänen kertoo. Ajanvarausasiakkaita palvellaan maanantaista torstaihin iltaseitsemään saakka. 16 Keskiviikko 26.10.2016 KS Kangasalan Sanomat Tuula Ruusumaa Ruutanalainen Erika Pitkänen odottelee Aito Säästöpankin konttorissa perheensä kanssa pankkivirkailijaa. Ja joka päivälle pitäisi olla päivähoito nuorimmalle lapselle sen vuoksi, että saatetaan soittaa. Sieranoja korostaa kuitenkin, ettei työ merkitse ainoastaan taloudellista turvaa ja rahan tuomia mahdollisuuksia. Monesta haaveesta on myös pitänyt luopua. Hankalinta on kuitenkin epävarmuus. Pitkään jatkunut epävarmuus työja rahatilanteesta on Sieranojan mukaan läsnä arjessa ja mielessä, vaikka tilanne onkin jonkin verran parantunut. Silti arki on pitänyt sovittaa elämäntilanteeseen. Palveluajan pidennyksen takana ovat asiakkaiden toiveet ja kuluttajien tarve hoitaa pankkiasioita yhä myöhäisempinä kellonaikoina. Tuntuu, että se mahdollisuus on jo mennyt. Se vaikuttaa henkiseen hyvinvointiin aivan järjettömän paljon. Ei sekään tunnu järkevältä. Yritykset joutuvat entistä useammin pohtimaan, milloin toimipaikan ovet kannattaa pitää avoinna. Pitkäsen perheelle, johon kuuluvat Erikan lisäksi hänen puolisonsa Jani Heino sekä lapset Tomas ja Sara, ilta-asiointi pankissa sopii enemmän kuin hyvin. Kun rahat ovat vähissä, täytyy tehdä myös valintoja. – Se muuttuu arjeksi, ikävä kyllä. Suomi.fi palveluun pääsee ja hakulomakkeet on saatavissa ELY-keskuksen verkkopalvelussa osoitteessa ely-keskus.fi > Palvelut > Rahoitus ja avustukset > Ympäristö > Rahoitus ja avustukset ELY-keskusten ympäristövastuualue. Epävarmuus toimeentulosta ei kuitenkaan poistunut. Tampereen puolelta Kangasalle muuttanut perhe on viihtynyt Kangasalla todella hyvin. Niiden pituus vaihtelee muutamasta päivästä pariin viikkoon. – Kaikki tarjotut työt ovat olleet määräaikaisia. Hakuajan jälkeen toimitettuja hakemuksia voidaan ottaa huomioon määrärahojen salliessa. Puolison työnhaussa seinä tulee vastaan usein juuri tämän vuoksi. Pariskunnan yhteiset ansiot riittävät välttämättömään mutta eivät juuri muuhun. Mihinkään ylimääräiseen ei ollut varaa. Ja esimerkiksi joululahjoja en osta. Olemme ulkoilmaihmisiä ja nautimme, kun lähellä on kivoja retkeilypaikkoja. – Nyt ei tunnu, että olisi koko ajan veitsen terällä. Aikaisemmin kun tuloni vaikuttivat puolisolle maksettavaan peruspäivärahaan, elämä oli aika raakaa. Uusi koti löytyi Suinulasta. – Halusimme vielä enemmän maalle
Tervetuloa! Tervetuloa! (Matkapuh. inventaarin vuoksi Tuotteita rajoitetut erät! INVENTAARIPOISTOT LA 29.10. Sahattu vajaasärmäinen. Ruoteisiin, tilapäisiin rakenteisiin, ei näkyviin kohteisiin. Sopii 7–12 m 2 saunoihin. 17 Keskiviikko 26.10.2016 KS Kangasalan Sanomat (7,95) (3590,-) (1995,-) (19,95) (7,95) (379,-) (2,50/kpl) (0,70) (1229,-) (319,-) (0,99) (1190,-) PÄLKÄNE Avoinna: ma–pe 8.30–17.00 la 8.30–14.00 Kankaanmaantie 6, 36600 Pälkäne, p. Pakkasenkestävyys -20 astetta. ETULEIKKURI MCCULLOCH M125-94FH Valmistettu Ruotsissa AJOLEIKKURI MCCULLOCH M145-107T 1599,MAKKARATARJOILU! VOIMASSA VAIN LA 29.10. Automaattivaihteisto, 14,5hv. Sopii lähes kaikkiin 107 cm leikkureihin. Kiukaassa on suuri kivitila sekä valurautauinen lasiluukku. Menekki 9,1 m/m 2 . Legend-kiukaiden tulitilassa on nykyaikainen, palamisilmaa jakava arinarakenne. Vajaasärmäinen kuiva lauta rakentamiseen. soitettaessa 8,21 snt/puhelu + 14,9 snt/min, lankap. 0207630 840 www.rautia.fi/palkane Facebookissa Rautia Pälkäne – tutustu! Olemme suljettuna TIISTAINA 1.11. Kiuas on sekä tekniikaltaan että muotoilultaan varaavien kiukaiden huippuluokkaa. Etuleikkurissa on 94 cm leveä kippaava leikkuulaite. soitettaessa 8,21 snt/puhelu + 6,9 snt/min.) 1500 m erä! päälle ! Kiulu + kauha kaupan Hinnat voimassa vain la 29.10.. Sivullepuhaltavan suuren puutarhatraktorin leikkuuleveys on 107 cm. tarjoukset 99,10,4 KPL Sitruunantuoksuinen valmis seos. Upeat löylyt 14–28 m 2 saunoihin. NURMIKONREUNUSNAUHA 5x20x190 CM AURINGONKUKANSIEMEN TINTTI 20 KG SAHATTU 47x100 MM VS/VL KUIVA PUUKIUAS HARVIA 20 PRO LASINPESUNESTE SHINY POWER -20°C 4 L SAHATTU 25x100 MM PL/VL KUIVA SÄHKÖKIUAS HARVIA FORTE AF6 MUSTA 6KW RUOHONKERÄÄJÄ MCCULLOCH MÖKKIPANEELI 14x120 STP OKSAKUUSI PUUKIUAS HARVIA LEGENDA 300 2,95 2999,14,95 0,29 0,39 0,99 690,799,339,Tehokas, isorunkoinen etuleikkuri, jonka poljinkäyttöinen hydrostaattinen voimansiirto tekee ajamisesta mukavaa. Edullinen ratkaisu panelointiin. Keskisuurten 8–20 m 2 saunojen löylyjen lähde. Sisältää LG-lajikkeen auringonkukansiemeniä. KAIKKI NORMAALIHINTAISET TUOTTEET (EI SÄHKÖTYÖKALUT JA KODINKONEET) -15% Ruskea painekyllästetty nurmikonreunusnauha 1,9 m rullissa
Kun Siurola esimerkiksi oli työmatkalla Jyväskylässä ja kaipasi ruokailuseuraa, tarvittiin vain pari yhteydenottoa ja kaveriksi löytyi nuorkauppakamarikollega Rovaniemeltä ja Espoosta. Tämän takaavat muun muassa lukuisat projektit. Siurola jatkaa, että järjestöstä löytyy aina tehtäviä niitä haluaville. • Haluamaansa kamariin voi hakea koejäsenyyttä.. Sen jälkeen on seuraavan henkilön vuoro astua tilalle, ja itse voi etsiä uutta oppimiskokemusta. Itseään pystyy kehittämään nopeaan tahtiin, joten leipääntymään ei pääse. – Lähdin mukaan hieman empien, mutta nyt olen edelleen täysillä toiminnan imussa. • Suomessa varsinaisia jäseniä on noin 2 500, yhdessä kunniajäsenten, koejäsenten ja senaattoreiden kanssa noin 5 000. Hän toivoo työnantajien ymmärtävän tämän ja olevan suopeita harrastukselle. Lisäksi tavoite vauhdittaa jäsenten menestystä työelämässä, mikä on järjestön tämänhetkinen valtakunnallinen teema. • Tarjoaa jäsenilleen koulutusta paikallisella, kansallisella ja kansainvälisellä tasolla. Hän kertoo muuton Joensuusta Tampereelle sujuneen aikanaan kivuttomasti osittain siksi, että hänellä oli järjestön kautta jo kontakteja uudessa asuinkaupungissa. Airaksinen, joukon konkari, vastaanotti kokouksessa senaattorin arvon, joka myönnetään hyvästä ja ansioituneesta työstä nuorkauppakamaritoiminnan hyväksi. Annetut uudet tehtävät ja arvonimet osoittava, että kaikki kolme ovat saaneet järjestöltä sitä, mitä lähtivät hakemaan; tilaisuuksia oppia ja näyttää osaamistaan. Vaikka nuorkauppakamaritoiminnan perusta on oppiminen, kolmikko myöntää, että toiminnalla on ehdottomasti myös puhdas sosiaalinen merkitys. – Verkostoja löytyi, samoin työtilaisuuksia ja kerrottakoon, että myös puoliso, hän paljastaa. – Vieraanvaraisuuteen kuului ruoka ja sauna, hän täsmentää. Fakta Nuorkauppakamari: • Perustettu vuonna 1957. • Tarkoitettu kaikille 18–40-vuotiaille itsensä kehittämisestä kiinnostuneille. Kotimaan kontaktien lisäksi apua löytyy myös rajojen ulkopuolelta. Hän itse liittyi järjestöön 14 vuotta sitten. – Suomalaisia kamarilaisia on aina myös ulkomailla. Media-alalla toimiva Airaksinen huomauttaa, että järjestön suoma mahdollisuus vaihtaa tehtävää vuoden välein on mitä parhainta työelämävalmennusta. – Nuorkauppakamarin tehtävissä saa, niin halutessaan, pidettyä itsenä kiireisenä, mutta mielekäs harrastus antaa aina enemmän kuin ottaa, sanoo Matti Airaksinen (oik.) Ellimaija Ahonen ja Sami Siurola ovat samaa mieltä. Sittemmin oleellisemmaksi ovat tulleet ihmiskontaktit. Kyseessä on hallituspaikka. Sikäläisiä kontakteja etsiessä voi kääntyä heidän puoleensa, Siurola sanoo. Nuorkauppakamaritoiminta perustuu nimenomaan tekemällä oppimiseen. Kouluttamisen alalla työskentelevää Ahosta viehättää nuorkauppakamarin tarjoamien toimien ja tehtävien luonne: niissä viivytään vain vuosi. Nuorkauppakamaritoiminnan aktiivit Ellimaija Ahonen, Sami Siurola ja Matti Airaksinen tiivistävät toiminnan parhaan annin näihin kohtiin. Kokouksen päätöksen mukaisesti Ahonen hoitaa ensi vuonna keskusliitossa johdon assistentin tehtäviä. – Aiempia verkostoja ei enää ollut olemassa. Siurolan ensi vuoden titteli on kansallinen viestintäjohtaja. Pomo ehdotti ratkaisuksi nuorkauppakamariin liittymistä, ystävä suorastaan vaati sitä, hän muistelee. Koulutusten aiheita ovat muun muassa markkinointi, esiintymistaito, ryhmätyömenetelmät, johtaminen ja viestintä. Hänen aiempiin meriitteihinsä kuuluu muun muassa Tampereella pidetyn Eurooppakokouksen koordinointi. – Toiminnassa voi edetä paikalliselta tasolta alueelliselle ja siitä kansallisiin ja vaikka kansainvälisiin tehtäviin asti. – Olemme aika reipasta ja aikaansaavaa sakkia. – Silloin suurin motiivi oli hyödyttää työtä ja bisnestä. Kaikkien kolmen kangasalalaisen nimet nousivat esiin vastapidetyssä Suomen Nuorkauppakamareiden vaalikokouksessa Hämeenlinnassa. Valokuvaajana työskentelevä Siurola muistelee suorastaan ängenneensä neljä vuotta siiten mukaan toimintaan, koska oli kuullut niin paljon hyvää verkostoitumismahdollisuuksista. Airaksinen puolestaan sai kerran hätätilanteessa yösijan Lappeenrannassa. 18 Keskiviikko 26.10.2016 KS Kangasalan Sanomat Joka vuosi uuden oppimisen paikka Sari Eerolainen – Koulutukset, verkostoituminen ja kansainvälisyys. Ahonen liittyi toimintaan mukaan kuusi vuotta sitten palattuaan Suomeen Iso-Brittaniasta. Tänä vuonna hän on toiminut järjestössä aluejohtajana
Ensin saimme käydä museokaupassa ja sen jälkeen lähdimme opastetulle kierrokselle. Vaalien tulos paljastettiin koululle seuraavan viikon päivänavauksessa. Sanna Marin on ensimmäistä kauttaan kansanedustajana ja kuuluu SDP:n puolueeseen. Lappuun kirjoitettiin sen oppilaan nimi ketä halusi äänestää. Oppilaat jaksoivat kuunnella tarkkaavaisina ja tekivät hyviä kysymyksiä. Kuulimme museon 100-vuotisesta vaiherikkaasta historiasta. PIRJO LAATIKAINEN PIRJO LAATIKAINEN. Museon rakenteissa elää myrkyllinen hämähäkki, mutta oppilaat eivät onnistuneet näkemään sitä kuin kuolleena näytteenä. Kävimme tapaamassa tamperelaista kansanedustajaa Sanna Marinia pikkuparlamentissä. Hän kertoi oppilaskuntatoiminnan tärkeydestä ja siitä, että oppilaiden mielipiteitä kuunnellaan koulussamme. Kuulimme, että kansanedustajan työhön kuuluu paljon muutakin kuin kokouksissa istumista. Vaalikampanjat kestivät viikon. Luonnontieteellinen museo on huippukohde Helsingissä. Työ on kuulemma rankkaa, hauskaa ja joskus ehkä vähän turhauttavaa. Ohjaavat opettajat kertoivat siitä, mitä luokan edustajan täytyy tehdä oppilaskunnan hallituksessa ja miten vaalit pidetään. Sanna on ainakin lakivaliokunnassa. Ehdokkaat pitivät luokissa puheita ja tekivät mainoksia. Emme voineet käydä oikeassa eduskuntatalossa, koska se on remontissa. Pyysimme retkelle Vatialan koulun hallituksen. Perillä Helsingissä oli syntynyt jo monta uutta ystävyyssuhdetta. Matka meni mukavasti, kun tutustuimme paremmin muihin oppilaskunnan hallitusjäseniin. Meille kerrottiin muun muassa Suomen ja koko maailman eläimistä, ilmastonmuutoksesta ja luista. Sen jälkeen saimme äänestyslapun ja menimme äänestämään sermin taakse. Vaalitulos yllätti monen iloisesti. Sen jälkeen lappuun laitettiin leima ja se laitettiin arkkuun. Tapaaminen oli kiva ja saimme paljon uutta tietoa muun muassa valiokunnista, missä tehdään paljon töitä. Siellä oli ehdokkaiden nimet luokittain. – Sannasta olisi tullut myös hyvä opettaja, totesi mukana ollut Suoraman koulun rehtori Jyrki Taipale. Vaalien jälkeen pidimme hallituksen järjestäytymiskokouksen ja suunnittelimme matkaa eduskuntaan. Rehtori toimi puheenjohtajana. Kysyimme esimerkiksi voiko kansanedustaja oikeasti paljon vaikuttaa asioihin, paljonko hän saa palkkaa ja miksi työn nimi on puhemies, vaikka työssä on nainen. Eero Sallinen, Amanda Laine ja Saara Palomäki Sanna Marin kertoi kansanedustajan työstä. Mukana olivat myös rehtorit, ohjaavat opettajat ja kaksi vanhempainyhdistyksen jäsentä. Suuret kiitokset Sanna Marinille ja Suoraman koulun vanhempainyhdistykselle matkan rahoittamisesta. Ruokailun jälkeen menimme pienen matkan päässä sijaitsevaan luonnontieteelliseen museoon. Jotkut lupasivat ehdottaa kouluun karkkipäiviä tai lisää kympin aamuja. Vaalimainoksissa luvattiin muistaa mennä kokouksiin, kertoa kokouksissa luokan toiveita sekä kertoa mitä kokouksissa on päätetty. Joka luokalta valittiin varsinainenja varaedustaja. Äänestykseen mentiin jonossa ja vaalivirkailijoille piti sanoa oma nimi, joka viivattiin listasta yli. Hän kertoi meille, mitä kansanedustajan työhön kuuluu, mikä on eduskunta ja mitä eduskunta tekee sekä paljon muuta. Kirjoittajat kuuluvat Suoraman koulun oppilaskunnan hallituksen johtoryhmään. Koulumme vaalihuoneistossa vaalivirkailijoina olivat 5A-luokan oppilaat. 19 Keskiviikko 26.10.2016 KS Kangasalan Sanomat Oppilaskuntien hallitukset vierailivat eduskunnassa Suoraman koulun oppilaskuntavuosi alkoi yleiskokouksella liikuntasalissa. Itseäkin sai äänestää. Illalla olimme väsyneitä, mutta iloisia siitä, että matka oli hauska ja onnistunut
Hinta on moninkertainen marketin suksipakettiin verrattuna, mutta menekkiä on silti. Iloitsen OAC:n kuten Padasjoenkin kohdalla siitä, että olen voinut auttaa nuoria yrittäjiä alkuun. On kokeiltu Kiinaa, on kokeiltu Baltian maita, ja kun oppirahat on maksettu, on palattu Suomeen. kello 15– 18. • Auinpaikka Kangasalla: Saarikylät. Antti-Jussi Tiitola leikkiä, eikä erillisiä hiihtokenkiä tarvita, sillä myös siteet on tarkoitukseen kehitetty. Tuotekehitystyön kehto sijaitsee ikkunan takana työpöydän ääressä. Toivon, että tieto leviäisi nykyistä tehokkaammin. Tosiasiassa Tiitola kehitti komposiittimailan idean jo 1980-luvulla, mutta aika ei ollut silloin vielä kypsä. Jos tuottoa tulee, se on sivuseikka. – Jos vanhemmat kokevat liikunnan riemua, he haluavat tarjota sitä myös lapsilleen. Muistamiset Luonnonperintösäätiön tilille FI78 5494 0950 0224 93.. Lehtikaali odottaa siirtämistään kasvihuoneeseen. – Olen yrityksessä vain saattajana, vastuun kantavat vävy ja tytär Miika ja Reetta Vuorio. Ensimmäiset hiilikuituiset retkiluistimemme syntyivät hevostallin takahuoneessa Saarikylissä. – Olen niin monta kertaa vuosien varrella kuullut, ettei tuotteiden valmistus kannata täällä. Tervetuloa kyläläiset ja muut ystävät. – Saan valtavaa tyydytystä, jos kehittämäni asia käy toteen. Niistä riittää myytävää Saarikylien kesätorille. Koko tuotannon aloittamisen ehto oli, että se pysyy Suomessa. Ennen kello kahtatoista hän on ehtinyt syödä ja lukea päivän lehdet rauhassa. Minulle luova ajattelu on harrastus. 80 vuotta ” Minulle luova ajattelu on harrastus. – Kangasalta löytyy valtavasti osaamista. Kasvimaan siisteissä riveissä lepää 2 000 valkosipulin istukasta plus siemenvalkosipulit. Niiden valmistusmenetelmä on täysin uniikki, yhdessä OAC:n poikien kanssa kehitetty. Juuri tuotantoon tullut Pama-maila kokeilee nyt siipiään. Yksi sen konkreettisista eduista on, ettei se väsy käytössä. Tiitolalla on näppinsä pelissä myös Lentolassa sijaitsevassa OAC Finland -yrityksessä, joka valmistaa ja markkinoi muun muassa hänen suunnittelemiaan karvapohjasuksia. Karvapohja on lapsiystävällinen: suksilla on helppo liikkua ja Antti-Jussi Tiitolan 50 vuotta sitten kehittämä Titan-maila oli aikanaan maailmanmenestys. Kaffepannu on kuumana Saarikylientie 109:ssä syntymäpäivänä 3.11. OAC:n Lentolassa valmistamia karvapohjasuksia puolestaan on toimitettu merkittävä määrä muun muassa Kanadaan, Ranskaan ja Japaniin. – On hienoa saada lähiympäristöön touhua ja työtä. Mies haluaa korostaa, ettei tuotekehitystyöllä tai yritysten mentoroinnilla ole hänelle juurikaan merkitystä rahan kannalta. Antti-Jussi Tiitola • Syntynyt: 3.11.1936 Hämeenlinnassa. Sitäkin kyllä, mutta aikoinaan Titan-jääkiekkomailan, maailman kevyimmän retkiluistimen ja karvapohjasuksen kehittänyt mies ei ole päässyt ikuisen insinöörin roolistaan. Tiitola on vannoutunut lasten liikkumisen puolestapuhuja. • Ammatti: Diplomi-insinööri. Padasjoen uudesta jääkiekkomailatehtaasta on juuri lähtenyt maailmalle Tiitolan kehittämiä ja patentoimia Pama-merkkisiä komposiittimailoja. Asia alkaa askarruttaa, syntyy visioita ja palava halu saada ne toteutettua. Hän on yleisemminkin ollut ideoineen aikaansa edellä. • Motto: Vaikket voi maailmaa yksin pelastaakaan, elä joka päivä niin, että siitä tulee edes hitusen parempi. • Harrastukset: Melonta, hiihto, luistelu ja puutarhanhoito. – Välähdys saattaa syttyä päässä aamuyön tunteina tai porkkanamaata kitkiessä, hän kertoo ja jatkaa: – Kitkeminen on muuten aivan yhtä arvokasta kuin tuotekehitystyö. 20 Keskiviikko 26.10.2016 KS Kangasalan Sanomat Tuotekehitystyö ja puutarhanhoito – yhtä arvokkaita molemmat Sari Eerolainen Antti-Jussi Tiitola on haastattelupäivän aamuna käynyt vaimonsa Marjon ja kolmen snautserinsa kanssa pitkällä kävelylenkillä ja pulahtanut uimaan Roineeseen. Lentolan tehtaan tuotantovälineet on, saksalaista robottia lukuunottamatta, myös valmistettu pääosin naapuriyrityksissä. Leppoisia kahdeksankymppisen miehen eläkepäiviä siis. Mies on erityisen tyytyväinen siitä, että kotimaassa valmistetut mailat ovat kilpailukykyisiä Kiinassa tehtyjen merkkituotteiden kanssa. Silti välttämättä ei edes tiedetä, mitä naapuriyrityksissä tehdään. Asia alkaa askarruttaa, syntyy visioita ja palava halu saada ne toteutettua. Olemme huomanneet tämän karvapohjasuksien kohdalla. Sama rutiini toistuu ympäri vuoden. Tyytyväisyyttä lisää sekin, että tehtaan tuotantovälineet on valmistettu Kangasalan Lentolassa. Urheiluun ja liikuntaan liittyvät innovaatiot ovat syntyneet omien harrastusten ja intohimojen kautta. Tuotantovälineen teki silloinkin paikallinen kyläseppä, Tiitola muistelee. Olen yhtä onnellinen onnistumisista puutarhanhoidossa. • Perhe: Vaimo Marjo, kolme tytärtä, kahdeksan lastenlasta ja kolme snautseria. Päätös tuotannon käynnistämisestä syntyi vajaat kaksi vuotta sitten. Niinpä silläkin saralla tapahtuu edelleen. Pelaajat ovat luonnehtineet täysin uudenlaista mailaa positiivisesti erilaiseksi kokemuksesi. Ikivireältä vaikuttava Tiitola sanoo, että aivot eivät lopeta toimintaansa käskemällä. Seuraavana päivänä Tiitola on luvannut viedä lapsenlapset luontoretkelle Siikanevalle. – Joku entisöi autoja, joku käy kuntosalilla
Ohjelmisto koostuu pääosin populäärimusiikista ja kansanlauluista. Virsilaulajaiset Sahalahdella Nykyinen evankelis-luterilaisen kirkon virsikirja hyväksyttiin käyttöön 30 vuotta sitten. Kuorossa on tällä hetkellä kymmenkunta naista. Entä yläpohjassa. Eila Riikonen istuu hyvin Uimosen määritelmään. Olen nyt saanut käyttää ääntäni sopraanona, toisena sopraanona ja alttona. – Arvostan ihmisiä, jotka vielä työpäivän jälkeen jaksavat lähteä harrastamaan. – Tervetuloa kaikki te, jotka olette joskus haaveilleet laulamisesta. Kuoron on tarkoitus vierailla vielä tämän vuoden puolella Kuntoutumiskeskus Apilassa. – Käyn opistossa laulutunneilla ja olen mukana jazzbändissä, mutta halusin vielä oppia stemmalaulua eli äänissä laulamista. – Tutustumme kappaleisiin esimerkiksi taputtamalla rytmiä, lukemalla sanoja runotyyppisesti tai laulamalla ilman sanoja. Riikonen ja Hellsten ovat johtajansa metodeihin tyytyväisiä. Lue lisää, tutustu päivittyvään palkintolistaan ja osallistu: www.kauppaympyra.fi KANGASALAN TALOUSALUEEN YRITYKSET JA PALVELUT ...pyörähdä sisään! Kuoroharjoituksista lähdetään hymyssä suin Sari Eerolainen Elinan kuoro sopii Valkeakoskiopiston esittelytekstin mukaan kaikille laulamisesta kiinnostuneille. Hän lähti hakemaan tiettyä oppia. Toinen mokoma mahtuisi mukaan, ja miehiä kaivataan. kello 13 yhdessä kirkkokuoron kanssa ja kanttori Janne Kyrönlahden säestyksellä. Kangasalan Kuvataiteen Ystävien puheenjohtaja uskaltautui ensimmäistä kertaa kuoroharrastuksen pariin, koska opiston kurssin kynnys tuntui sopivan matalalta. – Ketään ei tietenkään pakoteta esiintymään, mutta kuoro on helppo askel kokeilla rajojaan. Liikun tarpeen mukaan siihen ääneen, mitä tarvitaan, hän hymyilee. Harjoituksista kuulemma poistutaan aina hymy huulilla. Marraskuussa on mahdollista pitää myös pienimuotoinen laululeiri. – Joukkoon voi liittyä koska vaan, vaikka kesken lukukauden. Uudet virret kotiutuivat osaksi seurakuntaelämää melko nopeasti. 21 Keskiviikko 26.10.2016 KS Kangasalan Sanomat www.kolmoset.com KOLMOSET Kotisi on hyvissä käsissä kylpyhuone keittiö sauna sisustukset REMONTOI K TISI Uusi mallisto! Varaa suunnitteluaika 010 231 5730 Huomio! Katse katolle päin! Tilaa ilmainen katon terveystarkastus! 010 2290 190 www.kattokeskus.f i Miltä katolla näyttää. Tuleeko vesi jo sisään. Sanna Hellstenin tausta on toisenlainen. KAUPPAYMPYRÄ Kauppaympyrä 2 vuotta juhla-arvonta Arvomme syksyn aikana lahjakorttija tuotepalkintoja Kauppaympyrä-yrityksiin! Pääpalkintona 300 € lahjakortti. Laulajaisissa kerätään kolehti Sahalahden Sotaveteraanien hyväksi.. Edeltäjäänsä verrattuna uusi virsikirja oli toisaalta suomalaisempi, sillä mukana oli enemmän kotimaisia sävelmiä – toisaalta kansainvälisempi, koska valikoimaan otettiin perinteisten saksalaisten ja ruotsalaisten virsien lisäksi lauluja muistakin maista. Olet siellä yksi ääni muiden joukossa, Hellsten sanoo. Elinan kuoro harjoittelee keskiviikkoisin kello 18.30–20.30 Pikkolan koululla. Hän haluaa pitää harjoitukset elävinä käyttämällä esimerkiksi äänenavauksessa erilaisia tekniikoita. Uimonen myös sovittaa kappaleita mielellään juuri kullekin kuorolle sopivaksi. Kriittisimmät puheenvuorot käytettiin tutuiksi tulleiden vanhojen virsien uusia sanoituksia ja sävelmiä koskien. Pääsykoetta ei ole, ja seura on mainiota, hän mainostaa. – Suomalainen humoreski, Karhunpeijaispolska, Lennä mun lempeni laulu ja Adiemus, Eila Riikonen ja Sanna Hellsten antavat esimerkkejä kuoron harjoittelemista kappaleista. Jos hiemankin kiinnostaa, kannattaa tulla harjoituksiin kurkkaamaan, mitä teemme, Uimonen kehottaa. Sahalahden kirkossa lauletaan virsikirjan ”kolmekymppisten” merkeissä virsiä sunnuntaina 30.10. Kuorolaisia miellyttää myös Uimosen tapa sovittaa kappaleita ilon kautta. Tämä velvoittaa minua pitämään kuoroharjoitukset mielenkiintoisina. Virsikirjauudistus herätti aikanaan vilkasta keskustelua ja kannanottoja niin puolesta kuin vastaankin. Monet lähestymistavat ovat rikkaus, sillä ihmiset sisäistävät asioita eri tavalla, Hellsten pohtii. Pohjana oli laulava lapsuuskoti ja kymppi todistuksessa. Johtaja Elina Uimonen vahvistaa asian. Kurssi on saanut lisätunteja, joten nyt harjoitukset kestävät kaksi tuntia kerrallaan. Laulun lomassa tutustutaan virsien taustoihin. Nyt on kattoremontin aika
Luomisprosessi oli vaikea. 80-vuotias Salama on edelleen ajankohtainen, eikä ilmaisu ole enää pelkän kynän varassa. Saikku hiiltyi Salaman lukutuokiosta lopullisesti ja vaati kirjastolautakunnan nimissä tämän puheenvuoron keskeyttämistä ja koko tilaisuuden päättämistä. Heidän välillään ei ollut kateutta eikä kilpailua, koska he olivat kirjailijoina niin erilaisia. Kulttuuri-iltaa puitiin myös Kangasalan Sanomissa, jossa osapuolet vastasivat päätoimittaja Eero Aron kysymyksiin. – Salaman mielestä Paperilla seisova perkele oli hyvä, ’kaikki siinä on totta’. Se johti yhteydenpitoon ja lopulta yhteistyölupaukseen. Päätin, että jatketaan. Kangasalla teos oli aiheuttanut pienimuotoisen kirjallisen myrskyn heti ilmestymisensä jälkeen marraskuussa. – Linna kysyi minulta, että ’mitäs meinaat tehdä’, Salama, että ’jatkanko lukemista’. Teoksen keskiössä ovat kaupunkiköyhälistö ja sen keskuudessa vaikuttanut maanalainen vastarintaliike. Tapahtumajärjestäjän ominaisuudessa lautakunnalle jättämääni selvitykseenkin tehtiin muutoksia ja lisäyksiä. Hän on kapinallinen ja provokaattori, joka piti päänsä ja kaivoi nuorempana verta nenästään niin teoksillaan, käytöksellään kuin elintavoillaankin. Myös uratavoitteet poikkesivat perinteisistä pispalalaisista. Sitten kuultiin Saikun tervehdyspuhe. Juomajaksoja seurasi työputki, alustaan jopa euforinen. Hän muutti Oulun kautta Helsinkiin jo 1960-luvun alussa Tampereeseen tympääntyneenä. Peltonen sanoo, että Salaman teoksissa realistisen kerronnan tavat ja keinot ovat toiset kuin Tampereen työläiskirjallisuudessa, joka eli kulta-aikaansa 1950–60-luvuilla. Polte kirjailijaksi vei hänet Oriveden opistoon. – Ensimmäisen tyrmäsi kirkko ja poliittinen oikeisto, toisen äärivasemmisto. – Puhe suivaannutti Salaman. Lopputulosta hän ei lähde sen tarkemmin erittelemään. Hän poistui paikalta kymmenkunta hengenheimolaista perässään. Sekin lämmitti, että aika monelta taholta tuli jälkeenpäin viestiä, että ’hyvä kun uskalsitte järjestää’. Paperilla seisovan perkeleen sivuilta ilmenee, että ulkopuolisuus oli Salaman oma valinta. Lahti-Nuuttilalle ja Salamalle oli pettymys, että lautakunnan puheenjohtaja asiakumppaneineen ei nähnyt Juhannustans sien kirjallista arvoa, vaan jumittui teoksen yksityiskohtiin kokonaisuutta hahmottamatta. Tilaisuuden aluksi juontaja ja illan puheenjohtaja Pentti LahtiNuuttila esitteli kirjailijat lyhyesti. – Pääsimme mukaan isoon kulttuurikeskusteluun alusta pitäen. Elämänkoulu ja ympäröivä ahdas arvomaailma vain vahvistivat päätöstä. Ei sitä, miten niiden kerrottiin olevan. Suuri yleisö piti lukemastaan. Salaman kirjallinen huippu koostuu Juhannustanssien ja Näkijän lisäksi viisi teosta kattavasta Finlandia-sarjasta (1976-83). Salaman teokset ovat myyneet hyvin, parhaat jopa erinomaisesti. – Hannu aloitti uransa runoilijana, ja runoja syntyy yhä. Yksi tavoite toteutui. Elämäkerturiksi tutkijan houkutteli kirjailija itse. – Itse en ollut jälkipuinneissa juuri vahvoilla. Puhelu oli hauska. Sanat hätkäyttivät Väinö Linnan vieressä istunutta juontajaakin. Kirjallinen iltapäivä oli Kangasalan Nuorisoseuran alaisen Kerho 62:n järjestämä. Juhannustanssit on varhaistuotannon helmi, joka vaikutti vapauttavasti koko myöhempään suomalaiseen romaanikerrontaan. 22 Keskiviikko 26.10.2016 KS Kangasalan Sanomat Työväenliikkeen sisälläkin paarialuokkaa Pekka Kaarna Hannu Salama tunnistaa juurensa, tietää asemansa, mutta on vieras omilleenkin. Salama oli tutustunut Peltosen vuonna 2008 julkaistuun väitökseen, jossa hän nostaa kirjailijan jälkirealistisen romaanitaiteemme uranuurtajaksi. Kirjoittamisen lomassa Peltonen työskenteli jaksottaisesti toisessa ammatissaan maahanmuuttajakouluttajana. Jutussa Lahti-Nuuttila piti huolen, että sai kantansa esiin sanatarkasti ja oikeassa muodossa. Peltonen sanoo, että Juhannustansseista langetettu jumalanpilkkatuomio ja kommunistien – erityisesti vähemmistöläisten – sotavuosia kuvaavaan Näkijään ampuma täyslaidallinen katkeroittivat. – Läheisin oli Saarikoski. Finlandia-sarjassa Salama keskittyi koettelemaan realistisen romaanimuodon rajoja. Hän kävi neljä luokkaa oppikoulua, mikä oli työläisperheen pojalle harvinaista. Tampereelle vuonna 1960 siirretty yhteiskunnallinen korkeakoulu jäi, koska haaveet ammattikirjailijan urasta ajoivat opiskelun ohi. – Ehkä hänen tuotantonsa on liian suomalaista ulkomaiseen makuun, Peltonen arvelee. Törmäys julkisuuden kanssa oli raju, vaikka kritiikki kiitti. Alkoholi maistui myös. Vapaa-aika jäi vähiin, kun dead line puski päälle. Vaikka kirjasto oli Kangasalan kirjakaupan ohella ollut vain kerhon yhteistyökumppani, kirjastolautakunta hyväksyi puheenjohtajansa tilaisuudessa osoittaman poikkeuksellisen käytöksen. Tarkoitus kun oli kertoa miten asiat ovat. Käännetyimpien kirjailijoidemme joukkoon hän ei silti kuulu. Hän sanoi kuvanneensa Juhannustansseissa ihmistä sellaisena kuin hän on ja alkoi sen päälle lukea teoksesta juopuneen muurari Hiltusen pilasaarnaa. Saikulle tämä oli liikaa. Pyynnön saada suorittaa viides yksityisesti klassillinen lyseo hylkäsi. Eristäytymiseen taipuvaisen kirjailijan ystäväpiiri oli pieni, kirjallisia ryyppyveikkojaan hän tapasi muutaman viikon välein. Juhannustanssien (1964) ja Siinä näkijän missä tekijän (1972) vastaanotto syvensi juopaa entisestään. Salama ihaili Väinö Linnan epiikkaa ja Lauri Viidan loisteliasta sanankäyttöä, mutta vierasti vanhaa muotoa ja Pirkkalaiskirjailijoiden kaltaisia kirjallisia yhteisöjä. Omaa onnistumistani en pysty vielä täysin arvioimaan. Moniääninen Näkijä oli myös aihepiiriltään uusi. Myös apuraha tuli, ja painosmäärät olivat mittavat. Vastahankaan olivat kirkko, konservatiivit ja poliittisen kentän oikea laita. Sen sävy oli yllätys ja viesti jyrkkä – kirjallisuus on viihteellistynyt, kirjoja kaupataan sopimattomuuksilla ja siveettömyyksillä. Sanoi, että olen ensimmäinen, joka ymmärtää häntä. Hän tyrmäsi teoksen Pirtillä järjestetyssä kirjallisessa iltapäivässä, jonne Salama oli kutsuttu vieraaksi Väinö Linnan, Kullervo Järvisen ja Jorma Kannilan tavoin. – Salama todensi kirjassaan nuorison aika suuren osan ahdistuneisuutta, katkeruutta ja elämän pettymystä. Myräkän nosti kirjastolautakunnan puheenjohtaja Marketta Saikku. Armeijasta Salama kotiutui alikersanttina, ja Peltonen kertoo, että talon puolesta miestä olisi pidetty siellä pidempäänkin. Se oli tapa päästä irti työstä ja perheestä. – Se oli kuin hutera juna, joka saatiin juuri ja juuri ehjänä pääteasemalle, Peltonen kertaa Salaman helpotusta teossarjan valmistuttua. Runoja, joita tunnetaan huonosti, voi nyt kuunnella hänen jazzkeikoillaan. – Hannu haki muun muassa poliisikouluun, kansakoulunopettajan sijaiseksi ja harkitsi metsäteknikon oppiin hakeutumista. Kieltäytyminen presidentti Urho Kekkosen myöntämästä Pro Finlandia -mitalista vuonna 1975 oli tempauksista kuuluisin. Ei ihme, että Salama mietiskeli mielessään, että ’kelpaanko kenellekään’. Pentti Saarikosken, Jorma Ojaharjun ja Pekka Kejosen kanssa ravintola Kosmoksessa tai muualla vietetyistä kosteista illoista julkinen sana raportoi auliisti. Salama on kirjailijana ehdoton, mutta henkilönä ristiriitainen. Hän tavoitteli instituutioiden hyväksyntää, vaikka niille toisaalta naureskelikin. Pilasaarna oli näistä tunnoista vain pieni osanen, Lahti-Nuuttila muistuttaa. Juhannustanssien saamat arvostelut olivat kautta maan myönteiset. Pentti Lahti-Nuuttila muistaa vielä elävästi kirjallisen iltapäivän Pirtillä,jossa vieraana oli Hannu Salama.. – Hän sanoi kuuluneensa äitinsä kanssa paarialuokkaan myös työväenliikkeen sisällä, kirjailijasta elämäkerran kirjoittanut kangasalalainen kirjallisuudentutkija Milla Peltonen kertoo. Salaman tapauksessa tarkkailijan rooli ei merkitse vaikenemista. Vaikka Salama oli avoin ja aineistoa riittämiin, luovaksi kirjoittajaksi ryhtyminen ei käynyt käden käänteessä. Linna piti päätöstäni hyvänä niin kuin yleisökin. Vaikka Kangasalan oma ”Salama-sota” toi lunta tupaan, hän on tyytyväinen, että kirjallinen iltapäivä pidettiin. Juhannustansseista lunta tupaan kirjallisessa iltapäivässä Pekka Kaarna Hannu Salaman lokakuussa 1964 julkaistu Juhannustanssit sekoitti Suomen ja toi tekijälleen jumalanpilkkatuomion, josta presidentti Urho Kekkonen hänet sittemmin armahti. – Salama soitti viikko väitöskirjan julkistamisen jälkeen ja kiitti
Myös yleisö on tervetullut mukaan keskusteluun. Burleski on kehon ja sukupuolen moninaisuutta juhliva, estetiikkaan vahvasti nojaava, humoristinen, sensuelli ja usein yllättäväkin esittävän taiteen muoto. Tapaamisessa tutustutaan ensin näyttelyyn, jonka jälkeen on keskustelun vuoro. Nyt hän opettelee itsekin uutta erilaisen posliininmaalaustekniikan parissa. Mäntynen luottaa useimmiten klassiseen pronssiin, jonka rinnalle hän tuo eloperäisiä materiaaleja, kuten lampaanvillaa. Tämän syksyn askarteluhitti on Ulla Sipilän mukaan kutistemuovi. kello 17 –19 Kimmo Pyykkö -taidemuseon taiteilijatapaamisessa. kello 16 ja joulunavaus Korpolan pihapiirissä lauantaina 26.11. Keskustan joulunavaus 25.11. Se on hänen mukaansa elinehto liiketoiminnalle. Syksyn viimeisessä taiteilijatapaamisessa kuvanveistäjät Barbara Tieaho ja Taru Mäntynen kertovat Akatemian aamut – Kimmo’s Pub -näyttelyyn valitsemistaan teoksista sekä urastaan ja elämästään. Hänen vastikään julkaistu levynsä on saanut kansainvälisestikin hyvän vastaanoton. Joulu on Sipetassa vuoden kovin sesonki, ja siksi joulunavaustapahtuma järjestetään jo nyt. Astiaan poltetaan ääriviivat ja ne voi sitten maalata haluamillaan väreillä. – Kukapa sitä joulukortteja enää joulukuun alussa haluaa askarrella. alkaen kello 10. Maailmalla sitä on ollut jo vuosia, mutta nyt se on rantautunut Suomeen. Myös ne, jotka eivät osaa piirtää, pystyvät tekemään hienoja kuviointeja astioihin. Luvassa on laulua, tanssia ja sirkusta, ja esityksissä on sekä glamouria tihkuvia klassisia numeroita että modernimpaa burleskia. Hän valaa poikkeuksetta omat pronssiveistoksensa ja työstää vielä veistosten pintaa uurtaen ja kaivertaen. Burleskin juuret juontavat 1800–1900-lukujen vaihteen vaudevilleja kabaree-esityksiin. Kangasalla järjestetään tänä syksynä ainakin kolme erilaista joulunavaustapahtumaa. kello 19 Kangasala-talossa. Taiteilijoita haastattelee museolehtori. – Tästä voi valmistaa vaikka lapsen käden muotoisen avaimenperän isänpäivälahjaksi, Sipilä vinkkaa. 23 Keskiviikko 26.10.2016 KS Kangasalan Sanomat Häpeämättömän lumoavaa burleskia Sipeta käynnistää joulun Taitelijat kertovat teoksistaan Burlesquetähtien poikkitaiteellinen pikkujoulushow lämmittää marraskuussa Kangasala-talossa. kello 10–15. Mäntysen veistosten teemat liittyvät usein ihmisen menneisyyteen ja myytteihin. Grand Burlesque -show lauantaina 12.11. (Into Kustannus Oy) Teos julkaistiin Hannu Salaman 80-vuotispäivänä 4.10. Burlesque Troupe on Suomen pisimpää yhdessä samalla kokoonpanolla esiintynyt burleskiryhmä, jonka intohimona on teatterillinen kerronta ja yleisön yllättäminen. Esiintyjinä nähdään Miss Acrolicious, Handsome Stark, Molly Moonstone, Dazzling Tangobatics, Finnish Blonde Burlesque Troupe, Mimi de Froufrou, Lafayette Lestrange & Marie la Mint. Häntä ovat innoittaneet jo vuosikymmenten ajan muun muassa kirjailija Aino Kallaksen teos Sudenmorsian, kansalliseepos Kalevala ja kalliopiirrokset. Kirjailijana ehdoton, mutta henkilönä ristiriitainen, Milla Peltonen piirtää Hannu Salaman henkilökuvan.. Sipetan joulunavaus lauantaina 29.10. Tieahon teemoina ovat säilyneet jo pitkään luonto, eläimet ja ihmiset. Kaikessa yksinkertaisuudessaan kyseessä on muovi, johon voi piirtää, sen voi värittää ja leikata muotoon. Sipetan Ulla Sipilä tunnetaan erityisesti serviettiaskarteluista. Sipilä on huomannut, että uudet tekniikat mahdollistavat vanhojen asioiden paluun – näin on käynyt muun muassa posliinimaalaukselle. Miss Acrolicious ja Handsome Starck ovat ammattilaisia, jotka tekevät taidokkaita esityksiä yhdistellen sirkusta ja burleskia. Juhannustansseista lunta tupaan kirjallisessa iltapäivässä FT Milla Peltonen: Paperilla seisova perkele, Hannu Salaman elämä ja kirjat. Museolehtori haastattelee Taru Mäntystä ja Barbara Tieahoa torstaina 27.10. Ensimmäinen niistä on jo ensi viikonloppuna askartelutarvikeliike Sipetassa. Kun kappale laitetaan uuniin, se kutistuu ja paksunee. – Värityskirjavillitys toi tullessaan ääriviivatekniikan myös posliininmaalaukseen. Ulla Sipilä järjestää liikkeessään säännöllisesti erilaisia tapahtumia. Myös valmiita kuvioita on olemassa. Molly Moonstone puolestaan on esiintynyt laajasti ympäri eurooppaa ja Yhdysvaltoja
Tule kuulemaan tukihenkilötoiminnasta. – klo 11–12.30 omatoiminen kuntosali palvelukorttiasiakkaille Jalmarin Kodossa. Apila ja Klan Rotaryklubi. Yöradio löytää ratkaisun. – klo 8.30–10 yrityspalveluinfo Pikonlinnassa. – klo 15 Kirjakahvila Lepokodissa. Torstai 10.11. Hikistä mutta hauskaa Monday night fever -tapahtuma syyslomaviikon ensimmäisenä päivänä keräsi Pitkäjärven koululle noin sata nuorta. SVS Kla. Valokuvaesityksessä historian havinaa (Pirkko Noukka). – klo 19 Eala – irlantilainen ilta Kangasala-talosssa. – klo 14.30 Pirkko Syvänteen runopiiri Jalmarin Kodossa. Järj. – Syyslomaviikolla voi järjestää tekemistä normaalista poikkeavaan kellonaikaan, vapaa-aikaohjaaja Tytti Eromäki-Heino sanoo. – klo 13 teehuoneen kulttuurivartti Lepokodissa. – klo 11–12.30 omatoiminen kuntosali palvelukorttiasiakkaille Jalmarin Kodossa. – klo 17 Petri Laaksosen perhekonsertti isänpäivän merkeissä Kangasalan kirkossa. PÄIVÄKODIT: siskonmakkarakeitto, juusto, tuorepala, tuoreleipä Ke: pinaattiohukaiset/falafel, peruna sose, kastike, salaatti To: broilerivuoka, salaatti Pe: kalakeitto, tuorepala, sämpylä Ateriaan kuuluu myös maito/piimä, näkkileipä ja ravintorasva sekä salaatin kastike, kun tarjolla on salaattia. Perjantai 4.11. – klo 13 Kotiseutuni Kangasala -aiheinen senioritunti pääkirjaston Harjulasalissa. Järj. – klo 10–13 lastenvaate-ja tarvikekirpputori Touhulan päiväkodissa, Ilkontie 3. – klo 12.30–14 omatoiminen kuntosali palvelukorttiasiakkaille Jalmarin Kodossa. Museo tarjoaa välineet. – klo 19 Tarttuvia tarinoita – Erkki Saarela tartuttaa -komedia Kangasala-talossa. – klo 19 Silvennoinen & Maijanen Band Kangasala-talossa. – klo 17–19 piirustusilta taiteilija Marianne Laitin johdolla Kimmo Pyykkö -taidemuseossa. – klo 17.30 Helppoa klassista -vinkkaus pääkirjastossa. – klo 15 Särkyneet sydämet – Esko Mämmi Kangasala-talossa. Tiistai 8.11. Iharinkosken kyläyhd. Lauantai 29.10. Tiistai 15.11. Sunnuntai 13.11. Osip ja Nadezda Mandelstam (Aleksej Sjöberg). Kesäpäivän kulttuuriyhd. Keskiviikko 26.10. Keskiviikko 7.11. – klo 12–15.45 päivätanssit Pirtillä. Sitoutumattomat Eläkeläiset. – klo 13 Virsilaulajaiset Sahalahden kirkossa kirkkokuoron kanssa ja kanttori Janne Kyrönlahden säestyksellä. – klo 19 Grand Burlesque Kangasalatalossa. – klo 11–12.30 omatoiminen kuntosali palvelukorttiasiakkaille Jalmarin Kodossa. – klo 14 hartaus Jalmarin Kodossa. Lähetä tapahtumatietosi maanantaihin 31.10. – klo 17 naisten lentopallopeli LP Kangasala–LiigaPloki Pitkäjärven koululla. Syysjuhannus (Lassi Hakulinen). – klo 13 Senioripäivän opastus Kimmo Pyykkö -taidemuseossa Torstai 24.11. Maanantai 14.11. Pirkanmaan musiikkiopiston oppilaiden musiikkituokio. – klo 15 muistikahvila Jalmarin Kodossa. Järj. – klo 10–13 Jalmarin Kammari. – klo 14.30 Pirkko Syvänteen runopiiri Jalmarin Kodossa. – klo 15.00 Lasten soitto säväyttää Palvelukeskus Maijalassa. – klo 12–13 kuulolähipalvelu Jalmarin Kodossa. Sunnuntai 20.11. – klo 18 K-Kino: Kanelia kainaloon, Tatu ja Patu -elokuva Kangasala-talossa. – klo 15.30 Kisa-Eagles–KPK-ottelu Kangasalan jäähallissa. Oma nalle mukaan. Museo tarjoaa välineet. FT Olli Löytty: Pispala yli kaiken. Polttarit -elokuva Kangasala-talossa. – klo 13 teehuoneen kulttuurivartti Lepokodissa. Kahvio. Järj. Soittaa Pekka Hilden. Lauantai 19.11. Terveisiä suomalais-ugrilaisten kansojen maailmankongressista (Riku Savonen). – klo 14.15 Musiikkitervehdys lapsilta Rekola-kodossa. Suurimman suosion sai kuplafutiskisa, johon ilmoittautui yhdeksän joukkuetta. – klo 10–13 Jalmarin Kammari. – klo 13 teehuoneen kulttuurivartti Lepokodissa. Pirkanmaan musiikkiopiston oppilaskonsertti. Maanantai 21.11. LC Kla Kuussalo. Lavalla Ilkka Heiskanen ja Pekka Heikkinen. Mahdollisuus kokeilla sammuttimien käyttöä, tarkistuttaa sammuttimia ja tehdä ostoksia. – klo 16.15 K-Kino: Tyttö nimeltä Varpu -elokuva, K12, Kangasala-talossa. Suomalaisten ja venäläisten kohtaamisia sodassa ja junassa (Svetlana Probirskaja). – klo 10–14 Nallepäivä pääkirjastossa. Tiistai 1.11. Kolehti Sahalahden Sotaveteraanien hyväksi. Jani Lehtonen ja Jani Aarrevaara. – klo 19 10 x Beethoven – sonaatit pianolle ja viululle 3 ja 4. – klo 18.30 Valon sointuja kaamokseen Kangasala-talossa. Pannaria, mehua ja Kirjastokatti Kiti. – klo 12.30–14 omatoiminen kuntosali palvelukorttiasiakkaille Jalmarin Kodossa. Liuksialankuja 33. Maanantai 31.10. Torstai 17.11. – klo 19 Meta4-jousikvartetti Kangasala-talossa. SVS Kla. Soittaa Pepe Enroth Duo. – klo 14 ehtoollishartaus Jalmarin Kodossa. – klo 14.30 K-Kino: Kanelia kainaloon, Tatu ja Patu -elokuva Kangasala-talossa. – klo 18 K-Kino: Kanelia kainaloon, Tatu ja Patu -elokuva Kangasala-talossa. – klo 12–15 Peräkonttikirppis Äijälässä. Järj. – klo 12–15.45 Päivätanssit Sahalahden Kontulassa, soittaa Jussi Roponen Duo. Lauantai 26.11. – klo 15.15 Kisa-Eagles–HiHo-ottelu Kangasalan jäähallissa. Järj. – klo 15 Kangasalan valtuuston talousarviokokous. Järj. kello 10 mennessä joko verkkosivujemme kangasalansanomat.fi kautta tai sähköpostitse osoitteeseen toimitus@kangasalansanomat.fi. Museo tarjoaa välineet. Polttarit -elokuva Kangasala-talossa. Klan Eläkkeensaajat. – klo 17–19 piirustusilta taiteilija Marianne Laitin johdolla Kimmo Pyykkö -taidemuseossa. – klo 10–13 Jalmarin Kammari. – klo 12–13.30 Äijäklubi Jamarin Kodossa. Järj. Eija Kortesmaa: Diabeteksen sairastumisriski ja hoito. – klo 17–19 Museolehtori haastattelee Kimmo Pyykkö -museon näyttelyn taiteilijoita museossa. Perjantai 28.10. Kahvio. SVS Kla. Maksuton non-stop veistostyöpaja perheille. – klo 19 Seminola: Syysiltana ja muita iskusävelmiä 1920–50-luvuilta Kangasala-talossa. Torstai 3.11. – klo 12–15.45 päivätanssit Pirtillä. – klo 12.30–14 omatoiminen kuntosali palvelukorttiasiakkaille Jalmarin Kodossa. Järj. Illalla kymmenen jälkeen alkanut tapahtuma oli suunnattu yläkouluikäisille. Järj. Klassikkohittien uusia tulkintoja. SVS Kla. Klan Eläkkeensaajat. P.maaan Muistiyhdistys. Paikalla Taru Mäntynen ja Barbara Tieaho. Järj. – klo 18.30 K-Kino: Luokkakokous 2 . – klo 19 Arimon Stand Up pikkujoulu Show Kangasala-talossa. – Koulun saliin ei aikaisemmin pääsisikään, sillä normaalit salivuorot jatkuvat iltakymmeneen saakka, hän jatkaa. – klo 13 teehuoneen kulttuurivartti Lepokodissa. – klo 13 Vauvan kanssa museoon -opastus Kimmo Pyykkö -taidemuseossa. – klo 15–16.30 muistikahvila Jalmarin Kodossa. Järj. – klo 12–14 Paloturvallisustapahtuma Iharin Myllytorpalla. Mukana järjestämässä Kla-Seura. Järj. Keskiviikko 23.11. – klo 18–20 Luontoretki Jouni Valkeeniemen valokuvien ja tarinoiden matkassa Iharin Myllytorpalla. – klo 19.30 K-Kino: Luokkakokous 2 . SVS Kla. Paikalla muutosjohtaja Kari Hakari, sote-projektijohtaja Jaakko Herrala ja maakuntaprojektijohtaja Jukka Alasentie. Lauantai 5.11. Lauantai 12.11. 24 Keskiviikko 26.10.2016 KS Kangasalan Sanomat Ruokalistat Kuukausipäivyri Julkaisemme seuraavan viikkopäivyrin 2.11. – klo 10–13 joulumyyjäiskahvila Raikun koulussa. – klo 18 K-Kino: Luokkakokous 2 . – klo 9–12 kyläkoulukahvila Raikun koulussa. Viikko 44 PÄIVÄKODIT JA KOULUT Ma: lihapullakastike/jauhelihapihvit, perunat/perunasose, salaatti Ti: KOULUT: ohrapuuro, mehukeitto, juusto, tuorepala, tuoreleipä. – klo 12–15.45 Päivätanssit Sahalahden Kontulassa, soittaa Keijo Nieminen. Sitoutumattomat Eläkeläiset. – klo 17–19 kaikille avoin maakuntakaavan esittelyja keskustelutilaisuus päääkirjaston Harjula-salissa. Ilm. – klo 18.30 K-Kino: Inferno-elokuva, K12, Kangasala-talossa. Loistava tulevaisuus. – klo 14 hartaus Jalmarin Kodossa. – klo 15 Kirjakahvila pääkirjaston alakerrassa Kahvila Novelliassa. Torstai 27.10. Satavuotias Lauri Viita maailmankirjallisuuden puntarissa. – klo 19.30 K-Kino: Luokkakokous 2 . Keskiviikko 16.11. – klo 19 Aika Kone -revyy Kangasala-talossa. Keskiviikko 2.11. Järj. Leoš Janácekin venäläisaiheiset oopperat (Arja Ahtee). – klo 10–13 Jalmarin Kammari. – klo 17 naisten lentopallopeli LP Kangasala–Pölkky Kuusamo Pitkäjärven koululla. – klo 12–15 Lasten lauantai Kimmo Pyykkö -museossa. – klo 18–20 avoin keskustelutilaisuus Pirkanmaan soteja maakuntauudistuksesta lukion auditoriossa. Iharinkosken kyläyhd. Keskiviikko 9.11. – klo 17–19 piirustusilta taiteilija Marianne Laitin johdolla Kimmo Pyykkö -taidemuseossa. www.tredea.fi. Perjantai 18.11. Polttarit -elokuva Kangasala-talossa. King Meets the King Kangasala-talossa. – klo 10–14 Hyvinvointia elämään -hyväntekeväisyystapahtuma Kuntoutumiskeskus Apilassa. Keittolounas sisältää keiton, juoman, leivän ja voin. – klo 19 It’s Now or Never. kirjasto ja Klan Seudun Sydänyhdistys/Sydännaiset. – klo 15.15 Kisa-Eagles–Uplakers-ottelu Kangasalan jäähallissa. – klo 11–12.30 omatoiminen kuntosali palvelukorttiasiakkaille Jalmarin Kodossa. Perjantai 11.11. Klan. Musiikista vastasivat Elias Kaskinen ja Päivän Sankarit sekä lukion bändi. Luentoja, liikuntaryhmiä, testejä, pikahemmotteluhoitoja, rantasauna, lastenparkki, Tule-huoltamo, kahvila ja lounas. Museo tarjoaa välineet. – klo 12.30–14 omatoiminen kuntosali palvelukorttiasiakkaille Jalmarin Kodossa. Perjantai 25.11. Maanantai-illan huuman järjestivät nuorisovaltuusto ja kunnan vapaa-aikapalvelu.. – klo 11–12.30 omatoiminen kuntosali palvelukorttiasiakkaille Jalmarin Kodossa. Polttarit -elokuva Kangasala-talossa. – klo 14.30 K-Kino: Kanelia kainaloon, Tatu ja Patu -elokuva Kangasala-talossa. Tutustutaan virsien taustoihin. – klo 9–12 kyläkoulukahvila Raikun koulussa. Johanna Debreczeni, Pepe Johansson, Jarkko Tiainen, Lotta Ansakorpi, Heputorkesteri. TietoKuplapallofutis ottaa sen verran voimille, että erän pituus on vain viitisen minuuttia. Järj. ilmestyvässä lehdessämme. Sunnuntai 6.11. – klo 17–19 piirustusilta taiteilija Marianne Laitin johdolla Kimmo Pyykkö -taidemuseossa. – klo 13.15 sukkatanssit Jalmarin Kodossa. – klo 12.30–14 omatoiminen kuntosali palvelukorttiasiakkaille Jalmarin Kodossa. Järj. Klan. Klo 10.15 nallejumppa, klo 11 Riesa-Pelle, klo 11.30–14 askartelua. Sunnuntai 30.10. Tangokuningas Marko Lämsän 10-vuotisjuhlakiertue. Tutustutaan kirjastokortilla käytettävään Naxos Music Libary -palveluun. ATERIAPALVELU Ma: talonpojan munakas, mansikka rahka Ti: kanakeitto, riisipuuro ja luumu kiisseli Ke: kaalikääryle, muusi, lämmin kasvis, omenakanelikiisseli To: pekonisipulikeitto, mangopuuro Pe: kinkkukiusaus, lämmin kasvis, puolukkavaahto La: kalapihvi, keitetyt perunat, lämmin kasvis, mustaherukka vadelmakiisseli Su: palapaisti, muusi, lämmin kasvis, vadelmamuffini Muutokset mahdollisia. Järj. päiväkodin vanhempaintoimikunta. Pirkanmaan musiikkiopiston oppilaiden musiikkituokio. Noin klo 14 kirjaston Kangasala-kokoelman ja digitointiaseman esittely 2.krs. Sunnuntai 27.11. Voiton vei kangasalalaisjoukkue Juustopäät, kakkoseksi kiri Nokian nuorisovaltuuston porukka ja pronssia sai Kangasalan nuorisovaltuuston kokoonpano. – klo 18 Pohjoismaisen kirjastoviikon avaus ja lasten pannukakkuilta Sahalahden kirjastossa. – klo 19 Otto vai pano -näytelmä Kangasala-talossa. JALMARIN KOTO Ma: possukastike, kesäkeitto, vispi puuro Ti: jauhelihakastike, juusto kasviskeitto, marjalesejogurtti Ke: kalamurekepihvi, siskon makkarakeitto, ruusunmarjakiisseli To: kaalilaatikko, kinkkukeitto, mustikkakiisseli Pe: broileripata, jauhelihakeitto, paistos ja kastike La: lihapullakastike, jälkiruoka Su: possupaisti, jälkiruoka Lounas sisältää juoman, leivän, voin, salaatin ja jälkiruuan. – klo 13 teehuoneen kulttuurivartti Lepokodissa
Väri: Odelma -näyttely 21.11–9.12. Kauppaympyrä on Kangasalan Sanomien paikalliseen kaupankäyntiin luoma sähköinen markkinointikanava ja verkkokauppa. Ilm. ja 22.11. MUUT – Kangasalan uimahalli Kuohu avoinna ma, ti, to, pe klo 6–21, ke 13–21 ja la–su klo 10–18. – Mikki ja Riimi -räppityöpajat Kangasala-talossa tiistaisin 1.11., 8.11., 15.11. – klo 12–13 kuulolähipalvelu Jalmarin Kodossa. Tied. KAUPPAYMPYRÄ Kaikkien syksyn aikana tietonsa päivittäneiden yritysten kesken arvotaan Kauppaympyrän täysjäsenyys vuodeksi (arvo 490 €+alv) Yrittäjä, päivitä perustietosi maksuttomasti: kauppaympyra.fi/yrityshakemisto Haluatko tietää lisää. JÄTEASEMAT Kodin ongelmajätteitä, lajiteltua hyötyjätettä, sähköja elektroniikkaromua sekä pieniä eriä kaatopaikkajätettä. – Kangasalan jäähallin yleisöluistelut sunnuntaisin klo 9–10. SVS Kla. – Tieliikenteen erikoismuseo Mobilia ja Rallimuseo av. Pakettiraketit-näyttelyssä pakettiautojen ja jakeluliikenteen historiaa 1900-luvun alusta nykypäivään. Järj. NÄYTTELYT – Akatemian aamut . – Pohtiolampi av. – klo 19 Lehtikatsaus Lepokodilla. sop. 050 404 1146 KS. Kesäpäivän kulttuuriyhd. 045 253 3883, karjalanliitto.fi/ kangas alankarjalaseura. – Kuvataiteilija Teemu Luodon näyttely Naamioita neljältä eri vuosikymmeneltä sekä valoveistoksia 30.10. – Jussi Mäkelän Taiteilija on paikalla -näyttely 27.10. – Naivistit Art Villa Armas -galleriassa 30.10. saakka pääkirjaston Taidetila Terrassa. MLL Sahalahti. – K. – Mobiliassa Klassikkoauto- ja Rally Hall of Fame -näyttely. Järj. N kirjailija Marja-Leena Tuurna: Eeva-Liisa Manner, Havisevan runoilija. ke–pe klo 16–19 la ja su klo 12–18. kauppaympyra.fi/mukaan asiakaspalvelu@kauppaympyra.fi 03 377 6999 / Inka Lymi-Viitanen Kauppaympyrän täysjäsenyys: • Helppokäyttöiset minikotisivut • Mahdollisuus julkaista mainoksia ja uutisia • Matalan kynnyksen verkkokauppa sisäänrakennettuna • Ilmoitukset Kangasalan Sanomissa etuhintaan • Yhteismarkkinointia • Kauppiasverkosto KAUPPAYMPYRÄ VALOKEILA Näkyvä paikka tapahtumailmoituksille Ota yhteyttä myyntineuvottelija Riikka Karisto-Aumalaan p. Pyykön lisäksi näyttelyyn osallistuvat kuvanveistäjät Martti Aiha, Pekka Kauhanen, Hannele Kylänpää, Taru Mäntynen, Matti Nurminen, Pekka Pitkänen, Barbara Tieaho ja Miina Äkkijyrkkä. – Klan jäteasema (Kaarina Maununtyttären tie 6 ) ti–pe 14–18 ja la 10–14. Keskiviikko 30.11. – Kuhmalahden jäteasema (Taidetie 6, palotallin vieressä) la 10–14. 25 Keskiviikko 26.10.2016 KS Kangasalan Sanomat Kuukausipäivyri BINGO! Kangasalan Pirtillä, Tapulintie ma 31.10. mukaan, Liuksialankuja 33, p. Tervetuloa! Järj. Sitoutumattomat Eläkeläiset. Vapaa pääsy. klo 18 ja jatkuu parillisen viikon maanantaisin. Järj. Armas Branderin katu 8, Pikonlinna. Av. päivittäin klo 10–17. MUSEOT – Kangasala-talo ja Kimmo Pyykkö -taidemuseo av. – Vehoniemen Automuseo, kahvio ja museokauppa av. – Karjalainen Kulttuurikeskus Äijälässä Kangasalan Karjalaseuran 75ja Kulttuurikeskus Äijälän 35-vuotisnäyttely. – klo 12–15.45 Päivätanssit Sahalahden Kontulassa, soittaa Keijo Nieminen. klo 17–19. Kangasalan kirjasto ja Kangasalan Seudun Sydänyhdistys ry / Sydännaiset la 29.10. 3€ Tervetuloa! sunnuntaina 30.10.2016 klo 15 pääkirjaston kahvilassa KIRJAKAHVILA FT Olli Löytty Satavuotias Lauri Viita maailmankirjallisuuden puntarissa Lokakuun allepäivä Kangasalan pääkirjastossa Nallejumppa klo 10.15 Riesa-Pelle klo 11.00 Askartelu klo 11.30–14.00 Ota oma nalle mukaan! Vapaa pääsy. Kangasala-talon galleriassa. Kimmo’s Pub Kimmo Pyykkö -taidemuseossa. – klo 14 hartaus Jalmarin Kodossa. Tule pelaamaan hauskaa seurapeliä! Kangasalan Nuorisoseura w w w .k ir ja ka h vi la ka n ga sa la .fi Kesäpäivän kulttuuriyhdistys ry Tarjolla kahvia ja leivonnaisia alk. Maanantai 28.11. Näyttelyopastus joka sunnuntai klo 14. ke klo 11?17, to 11?19, pe?la 11?17, su 11?15, ma?ti suljettu. – Sählyt Sariolan koululla ma klo 16– 17.30 7–9 lk, ma klo 17.30–19.30 (4)5– 6 lk, to klo 17–18 esk.–2 lk ja pe klo 19.30–21 nuoret ja aikuiset. pääkirjaston Taidetila Terrassa. Av. – klo 17.15 Kisa-Eagles–K-Ahma-ottelu Kangasalan jäähallissa. Kauppaympyrästä löytyy myös Kangasalan yrityshakemisto. saakka. Klan. – Taideyhdistys Elon vuosinäyttely 31.10–18.11. jouluun saakka pe–la klo 11–17. Järj. Venäjä tänään. – klo 13 Vauvan kanssa museoon -opastus Kangasala-talossa. saakka Sahalahden kirjastossa. Seurataan itänaapurin tapahtumia kotija ulkomaisista lähteistä. klo 10–16. Tiistai 29.11. klo 10–13 Perhelauantaipaja Taitokeskus Kangasalan tiloissa, Ainontie 6. pääkirjaston Taidetila Terrassa. viikkoa ennen www.taitopirkanmaa.fi tai kangasala@taitopirkanmaa.fi. – 29.10. – klo 12.30–14 omatoiminen kuntosali palvelukorttiasiakkaille Jalmarin Kodossa. mikkijariimi@gmail.com. – Kissamaista – Johanna Karelahden taidenäyttely 8.11. – Neulekahvila kokoontuu kahvila Novelliassa keskiviikkoisin klo 15–17. saakka Kangasala-talon galleriassa. – Kuvanveistäjä Jaakko Himanen: Circus – ilosta ja naurusta -näyttely 2.?27.11
Pihlajanmarja maistuu tilhelle. Pikku hiljaa tilhet valuvat etelämmäksi. Ihmisiin luottavaisesti suhtautuvia taviokuurnia saatiin edellisen kerran ihailla eteläisintä Suomea myöten talvella 2012-13. Arktisilta alueilta peräisin olevia valkoposkihanhia viivyttelee edelleen Kangasalla ja monin paikoin muuallakin eteläisessä Suomessa. Taigarautiainen on ollut hyvin harvinainen lintuvieras Suomessa ennen kuluvaa lokakuuta. Parvi lienee toistaiseksi suurin tänä syksynä Kangasalla tavatuista. Monisatapäisiä hanhiparvia on viime aikoina tavattu ainakin Sorolassa ja Pakkalassa, pienempiä hanhilaumoja on ollut eri puolilla kuntaa. Kovasti pihlajanmarjojen perään olevista taviokuurnista ei ole toistaiseksi tullut havaintoja. Myös mustarastaita on maastossa ajankohtaan nähden varsin paljon. Ensin ne hakeutuvat pohjoisille pihlajanmarja-apajille. Kangasalla tilhi on hyvin harvinainen pesimälaji, varmaa pesintää ei liene täällä todettu pitkiin aikoihin. Sahalahden keskustassa oli puolen viikon maissa vilskettä, kun noin 1 300 tilhen joukko ruokaili alueen pihlajissa ja orapihlajissa. Karaistuneena lajina tilhi ei muuta kovin pitkälle etelään. Ne viihtyvät ensisijaisesti pihapiireissä. Lajille ominaiseen tapaan osa suurparven linnuista istuskeli puiden latvoissa ja sähkölangoilla sillä aikaa, kun muut ruokailivat. Pirkanmaan ensimmäinen taigarautiainen havaittiin Tampereella viisi päivää ennen Huutijärven lintua. Taigarautiainen ja valkoposkihanhia Sunnuntaina tavattiin Huutijärvellä Kangasalle uusi lintulaji, taigarautiainen. Pihlajanmarjattomina syksyinä, kuten 2015, tilhien läpimuutto on nopea ja lähes huomaamaton tapahtuma. Vaikuttaisi siltä, että tilhien tapaan pohjoisessa pesivät taviokuurnat eivät nyt ole lähdössä syysvaellukselle. Valkoposkihanhia lepäilemässä muuttomatkallaan. Runsaina marjasyksyinä kihiseviä tilhiparvia on vaikea olla noteeraamatta. Hyvä pihlajanmarjasyksy houkuttelee mustarastaita jäämään talveksi tänne. Tilhiä on osattu odottaa, onhan syksyn pihlajanmarjasato ollut aika runsas. Lajin talvehtimisalueet sijaitsevat Itä-Aasiassa. On helppo ennustaa, että lähikuukausina Kangasalan taajamissa on aika suuri joukko mustarastaita viettämässä talvea. T ilhet ovat pohjoisten havumetsien asukkeja. Luontosivun aineistot: Jouni Valkeeniemi Suurimmissa tilhiparvissa voi olla satoja, jopa tuhansia yksilöitä.. Ensimmäiset tilhet saapuivat Kangasalan korkeudelle syyskuun lopulla, ja viime viikolla niiden määrät kasvoivat aivan olennaisesti. Pihlajanmarjojen menekkiä lisäävät räkättirastaat, joita on vielä melko runsaasti näissä maisemissa. Kookkaammat orapihlajanmarjatkin kuuluvat niiden ruokalistalle, samoin kuin aronianmarjat. Rastasparvissa on myös jonkin verran punakylkirastaita. Tämän sivun tilhikuvat on otettu viime viikolla Sahalahdella. Ilmiö on tuttu aiemmilta vuosilta. Sen löysi lintuharrastaja Christian Geiger pusikkoisesta pellonojasta. Sen pääasialliset talvehtimisalueet ovat suurin piirtein pohjoisessa KeskiEuroopassa. Lentoliikenne lepäilypaikan ja ruoka-apajan välillä oli jatkuvaa. Matkallaan ne tyhjentävät pihlajia marjoista. Töyhtöpäisiä tilhiä hyörii ja pyörii vähän joka puolella, missä niiden himoitsemaa punaista herkkua on tarjolla. On arvailujen varassa, mikä on saanut nämä Siperian asukkaat suuntaamaan tänä vuonna syysmuutollaan Suomeen. Kun pesintä on ohi ja syysmuuttokausi alkamassa, tilhet ryhtyvät parveilemaan. Siitä on tähän vuoteen mennessä tehty tusinan verran havaintoja, mutta nyt lokakuussa niitä on havaittu maassamme jo viitisenkymmentä yksilöä. Parhaimmillaan tilhiä voi olla parvessa monta tuhatta yksilöä. M arjatertut hupenevat kuitenkin vauhdilla, ja tilhien päämuutto on pian ohi. 26 Keskiviikko 26.10.2016 KS Kangasalan Sanomat Pihlajanmarjat tilhien syysherkkua H auskasti helisevät tilhiparvet tyhjentävät paraikaa pihlajia marjoista. Kuva Pakkalanjärveltä. Niillä ei tunnu olevan tulenpalavaa kiirettä jatkaa talvehtimisalueilleen Pohjanmeren rannoille
16.00 Salatut elämät (7) 16.30 Suomen surkein nikkari 17.30 Kauniit ja rohkeat 17.55 Emmerdale (7) 18.55 Mitä tänään syötäisiin. 22.00 Kymmenen Uutiset 22.20 Päivän sää 22.25 MTV Sport Uutiset 22.35 MTV Sport: Formulasirkus 23.06 Pelimies 23.35 Rikoksista pahin (12) 00.35 Ota rahat ja juokse 01.35 Uhka (16) 02.30 Believe (12) 03.30 04.30 Bones (12) Yle Teema 04.00 Teematieto 17.00 Stalinin viimeinen juoni 18.00 Suuri Modigliani-huijaus 19.00 Milanon naisten paratiisi (12) 20.00 Schrödingerin kissa 20.30 Prisma Studio 21.00 Sairauksien keisari 21.55 Kino Suomi: Narrien illat (12) 23.30 Camorran miehet (16) 01.10 04.00 Teematieto Perjantai 28.10. 01.50 Ota rahat ja juokse 02.45 03.45 Bones (12) Yle Teema 04.00 Teematieto 11.01 Helsingin kirjamessut 14.00 Tiededokumentti: Sairauksien keisari 15.00 Helsingin kirjamessut 19.00 Stalinin viimeinen juoni 20.00 Villen keittiö 30 minuutissa 20.30 Made in Africa 21.00 Kino: Amiraali Yamamoto (12) 23.15 Jean-Michel Jarre: Matka ääniin 00.10 Yle Live: Lido ja NRK:n sinfoniaorkesteri 01.00 04.00 Teematieto Lauantai 29.10. 19.00 Seitsemän Uutiset 19.20 Päivän sää 19.25 MTV Sport Uutiset 19.30 Salatut elämät 20.05 Ota rahat ja juokse 21.00 Enbuske, Veitola & Salminen 22.00 Kymmenen Uutiset 22.20 Päivän sää 22.25 MTV Sport Uutiset 22.35 MTV Sport: F1 Extra 22.45 Elokuva: Keinoja kaihtamatta (12) 00.45 Eurojackpot, Jokeri ja Lomatonni 00.50 Pitääkö olla huolissaan. 09.05 Kauniit ja rohkeat 09.35 Viking Loton ja Jokerin tulokset 09.40 Emmerdale (7) 10.36 Lääkärit 11.30 Jamie Oliverin helpot herkut 12.00 Ostoskanava 13.30 Grand Designs Australia 14.30 Ota rahat ja juokse 15.30 Peter uutisvirrassa 16.00 Salatut elämät (7) 16.30 Aarteiden metsästäjät Suomi 17.25 Viking Loton ja Jokerin tulokset 17.30 Kauniit ja rohkeat 17.55 Emmerdale 18.55 Mitä tänään syötäisiin. 15.00 Yle Uutiset 15.05 Yle News 15.10 Pisara 15.15 Eränkävijät 15.50 Downton Abbey (7) 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.10 Inhimillinen tekijä 18.00 Yle Uutiset 18.10 Urheiluruutu 18.15 Pokka pitää 18.45 Avara luonto: Villi Kanada 19.37 Ryhmä Pullman (12) 20.30 Yle Uutiset 20.50 Urheiluruutu 21.15 Uutisvuoto 21.45 Pako pimeydestä (16) 22.45 Hercule Poirot: Varjossa auringon alla (12) 00.25 Uutisikkuna Yle TV2 04.00 Uutisikkuna 07.45 Pikku Kakkonen 07.46 Nimipäiväonnittelu 07.47 Pikku Kakkosen posti 07.55 Franklin ja ystävät 08.07 Sanni Sateenkaari 08.20 Rikun ja Ramin outo tapaus 08.35 Oktonautit 08.47 Petteri Kaniini 09.00 Galaxi 09.01 Moraalimittari (7) 09.23 Hullabalooba (7) 09.28 Lassie (7) 09.51 Late Lammas 10.00 Marja Hintikka Live 10.50 Muuttoapua uusperheelle 11.50 Puk ja Herman Tanskan saaristossa 12.50 Matkalla maailmalla 13.30 Kivikauden elämää 14.10 Latela 14.40 Villi kortti 15.30 Urheiluviikonloppu 15.45 Jalkapallon Mestarien liigan makasiini 16.10 Urheiluviikonloppu 16.35 Palloilua: Salibandya 19.00 Yle Uutiset 19.05 Urheiluruutu 19.10 Noin viikon uutiset 19.35 Kimmo (7) 20.00 Hyvässä seurassa (7) 21.50 Yle Uutiset 21.55 Urheiluruutu 22.05 Ruisrock: Anna Puu 23.05 Odyssey (16) 23.45 Yle FOLK 23.45 Yle FOLK 00.23 Yle FOLK 01.01 Yle FOLK 02.05 04.00 Uutisikkuna MTV3 07.10 Ostoskanava Tvins.com 08.10 Pororo 08.25 Elias ja pelastusryhmän seikkailut 08.40 Seikkailija Dora 09.05 Pokémon (7) 09.30 Gumballin mieletön maailma 10.00 Ostoskanava Tvins.com 10.30 Salatut elämät (7) 13.00 Elokuva: Villi tusina 2 15.00 Piilokamera 15.30 Tähdet, tähdet 17.00 MTV Sport: Lauantairavit 18.00 Teknavi 18.30 MTV Sport: F1 Ennakkotunnelmat 19.00 Seitsemän Uutiset 19.10 Uutisextra 19.20 MTV Sport Uutiset 19.30 Posse 21.00 Pelimies 21.30 Solsidan 22.00 Kymmenen Uutiset 22.10 Päivän sää 22.15 Lotto, Jokeri ja Lomatonni 22.25 MTV Sport Uutiset 22.35 MTV Sport: F1 Paalupaikka 23.05 Elokuva: Pimeys (16) 00.55 MTV Sport: F1 Extra 01.05 Enbuske, Veitola & Salminen 02.05 Pelimies 02.35 Panttivangit (16) 03.30 04.30 Bones (12) Yle Teema 04.00 Teematieto 10.00 Jäitä hattuun (12) 10.30 Helsingin kirjamessut 14.00 Historia: Latinalaisamerikkalaiset 15.00 Helsingin kirjamessut 17.30 Villen keittiö 30 minuutissa 18.00 Dvorakia Torinosta 19.40 Ziegenort (7) 20.00 Historia: Afroamerikkalaiset 21.00 Teemalauantai: Howard Hawks 21.00 Howard Hawks, mestariohjaaja 21.57 Syvä uni (12) 23.47 Aki Kaurismäki esittelee elokuvan 00.00 Uusi Kino: Elämä on melkein ihanaa 01.20 04.00 Teematieto Televisio-ohjelmat 26.10–1.11.. Yle TV1 04.00 Uutisikkuna 05.55 Prisma Studio 06.25 Ylen aamu-tv 09.30 Puoli seitsemän 10.00 Kotiin takaisin (12) 10.45 Löytöretkiä maailmaan 11.00 Yle Uutiset 11.05 Yle Uutiset Uusimaa 11.12 Yle Uutiset Kaakkois-Suomi11.19 Yle Uutiset Lounais-Suomi 11.26 Yle Uutiset Häme 11.33 Yle Uutiset Pirkanmaa 11.40 Yle Uutiset Keski-Suomi 11.47 Yle Uutiset Itä-Suomi 11.54 Yle Uutiset Pohjanmaa 12.01 Yle Uutiset Pohjois-Suomi 12.08 Yle Uutiset Lappi 12.15 Yle Oddasat 12.19 Oddasat 12.35 Ruma Suomi 13.05 Luontoretkellä 13.30 Siltalan pehtoori 15.00 Yle Uutiset 15.05 Yle News 15.10 Yle Uutiset selkosuomeksi 15.15 Yle Oddasat 15.20 Kohti vaaleja 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.06 Yle Uutiset alueeltasi 17.10 Kotiin takaisin (12) 18.00 Yle Uutiset 18.22 Yle Uutiset alueeltasi 18.30 Puoli seitsemän 19.00 Kotilieden lämpöä (12) 20.00 Pressiklubi 20.30 Yle Uutiset 20.55 Urheiluruutu 21.05 Perjantai 22.00 George Gentlyn tutkimukset (12) 23.30 Yle Uutiset Uutis-Suomi 23.40 Yle Uutiset 23.45 Puoli seitsemän 00.15 Uutisikkuna Yle TV2 04.00 Uutisikkuna 06.50 Pikku Kakkonen 06.51 Nimipäiväonnittelu 06.52 Samsam 06.59 Nalle 07.08 Kati ja Töppö 07.19 Ystäväkirja 07.24 Nelli ja Noora 07.32 Pikku Kakkosen posti 07.38 Petrin tiikeritarinat 07.49 Kaapo 08.16 Galaxi 08.17 Late Lammas 08.24 Villit futarit (7) 08.50 Näin Norjassa 09.00 Holby Cityn sairaala (12) 10.00 Matkakumppanit 10.30 Unelmakoti 11.30 Trollheimen 12.00 Minä ja mun äiti: Teresa ja Hellevi 12.27 Minä ja mun äiti: Lotta ja Monica 13.00 Moottori mylvii ja kumi käryää 13.30 Tanskan toisenlaiset frendit 14.00 Koiramies kiertää Färsaarilla 14.30 Merta päin! 15.00 XL-sukupolvi 15.30 Kioski 16.00 Niklaksen keittiössä 16.30 Elämäni eläimet: Eläinsairaalassa 17.00 Pikku Kakkonen 17.58 Pikku Kakkosen postipyyntö 18.05 Noin viikon uutiset 18.30 Jääkiekon Mestis 21.00 Kova laki: Erikoisyksikkö (16) 21.50 Yle Uutiset 21.55 Urheiluruutu 22.00 Downshiftaajat (12) 22.40 Girls (16) 23.10 Hello Ladies (12) 23.40 Rauhassa Jenni Vartiainen 00.30 Yle FOLK 02.25 04.00 Uutisikkuna MTV3 06.00 Aamusää 06.30 Studio55.fi 07.00 Huomenta Suomi 08.35 Studio55.fi 08.55 Uutispäivä 09.00 Mitä tänään syötäisiin. Yle TV1 04.00 Uutisikkuna 05.55 Akuutti 06.25 Ylen aamu-tv 09.30 Puoli seitsemän 10.00 Kotiin takaisin (12) 10.45 Löytöretkiä maailmaan 11.00 Yle Uutiset 11.05 Yle Uutiset Uusimaa 11.12 Yle Uutiset KaakkoisSuomi11.19 Yle Uutiset Lounais-Suomi 11.26 Yle Uutiset Häme 11.33 Yle Uutiset Pirkanmaa 11.40 Yle Uutiset Keski-Suomi 11.47 Yle Uutiset Itä-Suomi 11.54 Yle Uutiset Pohjanmaa 12.01 Yle Uutiset Pohjois-Suomi 12.08 Yle Uutiset Lappi 12.15 Yle Oddasat 12.19 Oddasat 12.35 Ruma Suomi 13.05 Luontoretkellä 13.25 Kuisma ja Helinä (7) 15.00 Yle Uutiset 15.05 Yle News 15.10 Yle Uutiset selkosuomeksi 15.15 Yle Oddasat 15.20 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa 15.50 A-studio viittomakielellä 16.20 MOT: Korkomiesten vaarallinen kokeilu 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.06 Yle Uutiset alueeltasi 17.10 Kotiin takaisin (12) 18.00 Yle Uutiset 18.22 Yle Uutiset alueeltasi 18.30 Puoli seitsemän 19.00 Prisma: Täydellinen laihdutuskuuri. 20.00 Prisma Studio 20.30 Yle Uutiset 20.55 Urheiluruutu 21.05 A-studio 22.00 Inhimillinen tekijä 22.50 Yle Uutiset UutisSuomi 23.00 Yle Uutiset 23.05 Ulkolinja: USA:n rotuvihan uusi aika 00.00 Puoli seitsemän 00.30 Uutisikkuna Yle TV2 04.00 Uutisikkuna 06.50 Pikku Kakkonen 06.51 Nimipäiväonnittelu 06.53 Tiketi Tok 07.04 Puput 07.13 Tie tähtiin 07.25 Babar ja Badun seikkailut 07.38 Urpo ja Turpo 07.50 Pusse 08.01 Puu Fu Tom 08.25 Galaxi 08.26 Tenavat (7) 08.34 Joraavat juurikkaat 08.36 Aika härdelli! (7) 08.50 Näin Norjassa 09.00 Holby Cityn sairaala (12) 10.00 Elämäni eläimet: Eläinsairaalassa 10.30 Puk ja Herman Tanskan saaristossa 11.30 Leo juhlii maailmalla 12.00 Minä ja mun äiti 13.00 Matkalla maailmalla 14.00 Aamujumpan aakkoset 14.30 Diwai Meri luonnontutkija 15.00 Latela 15.30 Villi kortti 16.30 Uusi Päivä 17.00 Pikku Kakkonen 18.00 Holby Cityn sairaala (12) 19.00 Aavikon haastamat 20.00 Uusi Päivä 20.30 Pasila 2.5 The Spin-Off (7) 21.00 Downshiftaajat (12) 21.50 Yle Uutiset 21.55 Urheiluruutu 22.00 VICELAND: States of Undress 22.45 True Blood (16) 23.40 Seksiministeriö 00.10 04.00 Uutisikkuna MTV3 06.00 Aamusää 06.30 Huomenta Suomi: Omat rahat 07.00 Huomenta Suomi 08.35 Studio55.fi 08.55 Uutispäivä 09.00 Mitä tänään syötäisiin. 27 Keskiviikko 26.10.2016 KS Kangasalan Sanomat Keskiviikko 26.10. 09.05 Kauniit ja rohkeat 09.35 Emmerdale 10.36 Lääkärit 11.30 Jamie Oliverin helpot herkut 12.00 Ostoskanava Tvins.com 13.30 Maajussille morsian 14.30 Täydellinen kesä 15.00 Pitääkö olla huolissaan. Yle TV1 04.00 Uutisikkuna 05.55 MOT: Korkomiesten vaarallinen kokeilu 06.25 Ylen aamu-tv 09.30 Puoli seitsemän 10.00 Kotiin takaisin (12) 10.45 Löytöretkiä maailmaan 11.00 Yle Uutiset 11.05 Yle Uutiset Uusimaa 11.12 Yle Uutiset Kaakkois-Suomi 11.19 Yle Uutiset LounaisSuomi 11.26 Yle Uutiset Häme 11.33 Yle Uutiset Pirkanmaa 11.40 Yle Uutiset KeskiSuomi 11.47 Yle Uutiset Itä-Suomi 11.54 Yle Uutiset Pohjanmaa 12.01 Yle Uutiset Pohjois-Suomi 12.08 Yle Uutiset Lappi 12.15 Yle Oddasat 12.19 Oddasat 12.35 Ruma Suomi 13.05 Luontoretkellä 13.30 14.55 Varastettu kuolema (7) 15.00 Yle Uutiset 15.05 Yle News 15.10 Yle Uutiset selkosuomeksi 15.15 Yle Oddasat 15.20 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa 16.00 Eduskunnan kyselytunti 16.55 Novosti Yle 16.57 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.06 Yle Uutiset alueeltasi 17.10 Kotiin takaisin (12) 18.00 Yle Uutiset 18.22 Yle Uutiset alueeltasi 18.30 Puoli seitsemän 19.00 Kettu (12) 20.00 Kuningaskuluttaja 20.30 Yle Uutiset 20.55 Urheiluruutu 21.05 Kohti vaaleja 22.35 Yle Uutiset Uutis-Suomi 22.45 Yle Uutiset 22.50 Ulkolinja: Clinton vastaan Trump 23.50 Nousuvesi (16) 00.30 Uutisikkuna 00.35 01.04 Puoli seitsemän Yle TV2 04.00 Uutisikkuna 06.50 Pikku Kakkonen 06.51 Nimipäiväonnittelu 06.53 Lilli ja kukkaisystävät 07.03 Ilmojen kunkut 07.08 Laura 07.20 Tilda ja hänen ystävänsä 07.32 Humps 07.39 Lauri kilpaauto 07.49 Muista laulaa 07.54 Anniina Ballerina 08.23 Galaxi 08.24 Miika (7) 08.35 Kesäleiri (7) 08.50 Näin Norjassa 09.00 Holby Cityn sairaala (12) 10.00 Majakan kaksi puutarhaa 10.30 Downshiftaajat (12) 11.10 Parturin Amerikan-matka 11.30 Niklaksen keittiössä 12.00 Minä ja mun äiti 13.00 Unelmakoti 14.00 Matkakumppanit 14.30 Tulevaisuuden tekniikkaa 15.00 Rachel Khoo: Ruokatuliaisia maailmalta 15.30 Marja Hintikka Live 16.30 Uusi Päivä 17.00 Pikku Kakkonen 18.00 Holby Cityn sairaala (12) 19.00 Maailman nopein mies 20.00 Latela 20.30 Pulkkinen (7) 21.00 Noin viikon uutiset 21.25 Kimmo (7) 21.50 Yle Uutiset 21.55 Urheiluruutu 22.00 Kioski 22.30 Villi kortti 23.20 Latela 23.50 Boardwalk Empire (16) 00.50 04.00 Uutisikkuna MTV3 06.00 Aamusää 06.30 Studio55.fi 07.00 Huomenta Suomi 08.35 Studio55.fi 08.55 Uutispäivä 09.00 Mitä tänään syötäisiin. Yle TV1 04.00 Uutisikkuna 08.00 Yle Uutiset 08.05 Kiehtova maailma: Junamatka Euroopan yli 09.00 Yle Uutiset 09.05 Ylen aamu-tv 10.00 Yle Uutiset 10.05 Ykkösaamu 10.45 Seniori työssä 11.00 Yle Uutiset 11.05 Yle Uutiset Uusimaa 11.12 Yle Uutiset Kaakkois-Suomi 11.19 Yle Uutiset Lounais-Suomi 11.26 Yle Uutiset Häme 11.33 Yle Uutiset Pirkanmaa 11.40 Yle Uutiset Keski-Suomi 11.47 Yle Uutiset Itä-Suomi 11.54 Yle Uutiset Pohjanmaa 12.01 Yle Uutiset Pohjois-Suomi 12.08 Yle Uutiset Lappi 12.15 Yle Oddasat 12.19 Oddasat 12.35 Dokumenttiprojekti: Projekti Rockin' High 13.45 Bagdad Rovaniemi 14.05 Prisma: Täydellinen laihdutuskuuri. 09.05 Kauniit ja rohkeat (7) 09.35 Emmerdale (7) 10.36 Lääkärit 11.30 Jamie Oliverin helpot herkut 12.00 Ostoskanava 13.30 Rikas ja rakas 14.00 Elixir Fitness 14.30 Elixir Life 15.00 Sinulle on postia 16.00 Salatut elämät 16.30 Aku ja 7 ihmettä 17.30 Kauniit ja rohkeat 17.55 Ravit: Toto65 vihjeet 18.00 Emmerdale (7) 18.55 Mitä tänään syötäisiin. 19.00 Seitsemän Uutiset 19.20 Päivän sää 19.25 MTV Sport Uutiset 19.30 Salatut elämät (7) 20.05 Huippukokki landella 21.00 Pitääkö olla huolissaan. 19.00 Seitsemän Uutiset 19.20 Päivän sää 19.25 MTV Sport Uutiset 19.30 Salatut elämät (7) 20.05 Suomen surkein nikkari 21.00 Aarteiden metsästäjät Suomi 22.00 Kymmenen Uutiset 22.20 Päivän sää 22.25 Viking Lotto, Jokeri ja Lomatonni 22.30 MTV Sport Uutiset 22.45 Teknavi 23.15 Myytinmurtajat 00.15 Bear Grylls selviytyjien saari USA 01.10 Aarteiden metsästäjät Suomi 02.10 Kuuma laki (12) 03.10 04.10 Bones (12) Yle Teema 04.00 Teematieto 17.00 Verta, hikeä ja musiikkia 18.00 Kantapöytä 19.00 Milanon naisten paratiisi (12) 20.00 Välimeri lautasella 20.46 Löytöretkiä maailmaan 21.00 Villen keittiö 30 minuutissa 21.30 Kino: Lore (16) 23.15 Jäitä hattuun (12) 23.45 Katseen vanki 01.00 04.00 Teematieto Torstai 27.10
00.40 Puoli seitsemän 01.10 Uutisikkuna Yle TV2 04.00 Uutisikkuna 06.50 Pikku Kakkonen 06.51 Nimipäiväonnittelu 06.53 Hei Taavi 07.01 Karhunpaini 07.07 Ludovic 07.21 Hilla ja avaruuden Eetu 07.31 Askarrellaan 07.37 Timppa 07.47 Sasu 07.58 Me Peltiset 08.04 Vekarat! 08.29 Galaxi 08.30 Viidakkojytä 08.35 Karvinen (7) 08.50 Näin Norjassa 09.00 Holby Cityn sairaala (12) 10.00 Koiramies kiertää Färsaarilla 10.30 Muuttoapua uusperheelle 11.30 Merta päin! 12.00 Minä ja mun äiti: Viivi ja Sari 12.30 Mun heimo 13.00 Riistametsällä 13.40 Parturin Amerikan-matka 14.00 Leo juhlii maailmalla 14.30 Moottori mylvii ja kumi käryää 15.00 Aamujumpan aakkoset 15.30 Pasila 2.5 The Spin-Off (7) 16.00 Kimmo (7) 16.30 Uusi Päivä 17.00 Pikku Kakkonen 17.56 Pikku Kakkosen postipyyntö 18.00 Holby Cityn sairaala (12) 19.00 Rachel Khoo: Ruokatuliaisia maailmalta 19.30 19.54 Imettäjät 20.00 Uusi Päivä 20.30 Latela 21.00 Villi kortti: Jalkapalloetkot 21.15 Jalkapallon Mestarien liiga 23.55 Latela 00.25 Jalkapallon Mestarien liiga 00.55 04.00 Uutisikkuna MTV3 06.00 Aamusää 06.30 Studio55.fi 07.00 Huomenta Suomi 08.35 Studio55.fi 08.55 Uutispäivä 09.00 Mitä tänään syötäisiin. yö alin sateet kolmessa intensiteettiluokassa sumua ukkosta tihkua Keskiviikkona Torstaina Perjantaina Lauantaina Sunnuntaina Maanantaina Tiistaina +2 +2 +2 +2 +4 +4 +4 +4 +6 +6 +6 +6 +4 +4 +4 +4 +4 +4 +4 +4 +3 +4 +3 +4 +3 +2 +3 +2 (+1) (-0) (+5) (+3) (+1) (+2) (+0) 4 4 5 3 3 2 3 Sunnuntai 30.10. 19.00 Seitsemän Uutiset 19.20 Päivän sää 19.25 MTV Sport Uutiset 19.30 Salatut elämät 20.05 Sinulle on postia 21.00 Aku ja 7 ihmettä (7) 22.00 Kymmenen Uutiset 22.20 Päivän sää 22.25 MTV Sport Uutiset 22.35 MTV Sport: CHL Extra 22.45 Billions 23.45 NCIS: New Orleans (12) 00.45 Americans 01.45 Aku ja 7 ihmettä (7) 02.45 Bones (12) 03.45 04.40 Rikoksista pahin (12) Yle Teema 04.00 Teematieto 17.00 Ruoka-Suomi 17.45 Munaralli 18.00 Valokeilassa Atte Blom 19.00 Milanon naisten paratiisi (12) 20.00 Nimeni on Fleming, Ian Fleming 21.00 Historia: Afroamerikkalaiset 21.57 Huhu 22.26 Tulisielu 23.30 Valossa Jouko Lehtola 00.00 04.00 Teematieto Maanantai 31.10. 09.05 Kauniit ja rohkeat (7) 09.35 Emmerdale (12) 10.36 Lääkärit 11.30 Jamie Oliverin helpot herkut 12.00 Ostoskanava Tvins.com 13.30 Pomo piilossa 14.30 Posse 16.00 Salatut elämät (7) 16.30 Maajussille morsian 17.30 Kauniit ja rohkeat (7) 17.55 Emmerdale (12) 18.55 Mitä tänään syötäisiin. Yle TV1 04.00 Uutisikkuna 08.00 Yle Uutiset 08.05 Avara luonto: Villi Kanada 09.00 Yle Uutiset 09.05 Aamusydämellä 09.55 Yle Uutiset 10.00 Jumalanpalvelus 11.00 Yle Uutiset 11.05 Yle Uutiset Viikko viitottuna 11.15 Pressiklubi 11.45 Perjantai 12.38 Prisma Studio 13.07 Antiikkia, antiikkia 13.36 Historia: Al Capone 14.31 Uutisvuoto 15.00 Yle Uutiset 15.05 Yle News 15.10 Hercule Poirot: Murha Mesopotamiassa (12) 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.10 Isä Brown ja hänen laumansa (12) 18.00 Yle Uutiset 18.10 Urheiluruutu 18.15 Eränkävijät 18.45 Arto Nyberg 19.30 Jäljet päättyvät Berliiniin 20.15 Näin Norjassa 20.30 Yle Uutiset 20.45 Urheiluruutu 21.05 Kotikatsomo: Sorjonen (16) 22.05 Nousuvesi (16) 22.50 Ykkösaamu 23.30 Tanskalaisten antiikkiaarteita 00.30 Uutisikkuna Yle TV2 04.00 Uutisikkuna 07.45 Unna Junná 08.00 Pikku Kakkonen 08.02 Nimipäiväonnittelu 08.04 Hyrräpäät 08.16 Killi ja Kiki 08.22 Dinojuna 08.47 Fluugalaiset 09.00 Galaxi 09.01 Galaxi Play 09.21 Tenavat (7) 09.28 Hevostähdet 09.37 Merten syvyyksissä (7) 10.00 Uusi Päivä 10.28 Uusi Päivä 10.56 Uusi Päivä 11.25 Pasila 2.5 The Spin-Off (7) 11.55 Imettäjät 12.20 Satuhäät 13.10 Rikshalla halki Intian 13.39 Rikshalla halki Intian 14.08 Rikshalla halki Intian 14.37 Rikshalla halki Intian 15.20 Riistametsällä 16.00 Sankareita helvetissä 16.30 Tanskan toisenlaiset frendit 17.00 Caasha 18.00 Ruisrock: Anna Puu 19.00 Yle Uutiset 19.05 Urheiluruutu 19.10 Matkapassi: Mumbai 20.05 Maailman nopein mies 21.00 Odyssey (16) 21.50 Yle Uutiset 21.55 Urheiluruutu 22.05 Marja Hintikka Live 22.55 Girls (16) 23.25 VICELAND: States of Undress 00.03 04.00 Uutisikkuna MTV3 07.05 Ostoskanava Tvins.com 08.05 Pororo 08.20 Hello Kitty Paratiisi 08.35 Seikkailija Dora 09.00 Pokémon (7) 09.25 Gumballin mieletön maailma 09.55 Loton ja Jokerin tulokset 10.00 Elixir Fitness 10.30 Elixir Life 11.00 Huippukokki landella 12.00 Suomen surkein nikkari 13.00 Aarteiden metsästäjät Suomi 14.00 ExOnnelliset 15.00 Ota rahat ja juokse 16.01 Metsällä 17.00 Posse 18.25 MTV Sport: F1 Ennakkotunnelmat 18.55 Naapurit-tuloslähetys 19.00 Seitsemän Uutiset 19.10 MTV Sport Uutiset 19.20 MTV Sport: F1 Extra 19.30 Tähdet, tähdet 21.00 Roba (7) 22.00 Kymmenen Uutiset 22.15 Viikon sää 22.25 MTV Sport Uutiset 22.35 Bosch (12) 23.35 Enbuske, Veitola & Salminen 00.25 Formula 1: osakilpailu 01.25 MTV Sport: F1 Extra 01.35 Rush (16) 02.30 Bones (12) 03.30 04.25 Rikoksista pahin (12) Yle Teema 04.00 Teematieto 10.00 Elävä arkisto: Erkki Saarela 70 vuotta 10.02 Arkistovieraana: Erkki Saarela 10.17 Hukkaputki 10.39 Hukkaputki 11.05 Kuvia pronssissa 11.51 Dvorakia Torinosta 13.35 Schrödingerin kissa 14.05 Milanon naisten paratiisi (12) 15.00 Milanon naisten paratiisi (12) 15.55 Milanon naisten paratiisi (12) 16.50 Francon jälkeen Alcantaran perhe (7) 18.00 Kino Klassikko: Hätä ei lue lakia 19.40 Valossa Jouko Lehtola 20.15 Bergmanin videot (12) 21.00 Mavis! 22.20 Yle Live: M1-studiossa Gregory Porter & UMO 23.20 Kino: Waltz with Bashir (16) 00.45 04.00 Teematieto Tiistai 1.11. 09.05 Kauniit ja rohkeat 09.35 Emmerdale (7) 10.05 Emmerdale 10.35 Jamie Oliverin helpot herkut 11.05 Formula 1: osakilpailu 13.30 Enbuske, Veitola & Salminen 14.30 Tähdet, tähdet 16.00 Salatut elämät 16.30 Huippukokki landella 17.30 Kauniit ja rohkeat (7) 17.55 Emmerdale (12) 18.25 Emmerdale (12) 18.55 Mitä tänään syötäisiin. Yle TV1 04.00 Uutisikkuna 05.45 Aamusydämellä 06.25 Ylen aamu-tv 09.30 Puoli seitsemän 10.00 Kotiin takaisin (12) 10.45 Löytöretkiä maailmaan 11.00 Yle Uutiset 11.05 Yle Uutiset Uusimaa 11.12 Yle Uutiset Kaakkois-Suomi 11.19 Yle Uutiset Lounais-Suomi 11.26 Yle Uutiset Häme 11.33 Yle Uutiset Pirkanmaa 11.40 Yle Uutiset Keski-Suomi 11.47 Yle Uutiset Itä-Suomi 11.54 Yle Uutiset Pohjanmaa 12.01 Yle Uutiset Pohjois-Suomi 12.08 Yle Uutiset Lappi 12.15 Yle Oddasat 12.19 Oddasat 12.35 Perinnemestari 13.05 Luontoretkellä 13.30 Keinumorsian (7) 15.00 Yle Uutiset 15.05 Yle News 15.10 Yle Uutiset selkosuomeksi 15.15 Yle Oddasat 15.20 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa 15.50 A-studio 16.20 Kuningaskuluttaja 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.06 Yle Uutiset alueeltasi 17.10 Kotiin takaisin (12) 18.00 Yle Uutiset 18.22 Yle Uutiset alueeltasi 18.30 Puoli seitsemän 19.00 Kiehtova maailma: Salattu Italia 19.45 Löytöretkiä maailmaan 20.00 Antiikkia, antiikkia 20.30 Yle Uutiset 20.55 Urheiluruutu 21.00 A-studio 21.30 Poldark (12) 22.30 Yle Uutiset Uutis-Suomi 22.40 Yle Uutiset 22.45 Kotikatsomo: Sorjonen (16) 23.45 Prisma: Täydellinen laihdutuskuuri. Yle TV1 04.00 Uutisikkuna 05.55 Kuningaskuluttaja 06.25 Ylen aamu-tv 09.30 Eränkävijät 10.00 Kotiin takaisin (12) 10.45 Löytöretkiä maailmaan 11.00 Yle Uutiset 11.05 Pisara 11.10 Jumalanpalvelus 12.10 Liikkeellä luonnossa: Mongstadyllättävä luonnonalue 12.35 Ruma Suomi 13.05 Luontoretkellä 13.30 Naiskohtaloita (7) 15.00 Yle Uutiset 15.05 Yle News 15.10 Yle Uutiset selkosuomeksi 15.15 Yle Oddasat 15.20 Arkistokuvia: Huoleton loma 15.30 Jumalanpalvelus 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.06 Yle Uutiset alueeltasi 17.10 Kotiin takaisin (12) 18.00 Yle Uutiset 18.22 Yle Uutiset alueeltasi 18.30 Akuutti 19.00 Historia: Vakooja Hanoi Hiltonissa 20.00 MOT 20.30 Yle Uutiset 20.55 Urheiluruutu 21.00 A-studio 21.30 Dokumenttiprojekti: Takaisin pintaan 22.55 Yle Uutiset Uutis-Suomi 23.05 Yle Uutiset 23.10 Scott & Bailey (12) 23.56 George Gentlyn tutkimukset (12) 01.25 Uutisikkuna Yle TV2 04.00 Uutisikkuna 06.50 Pikku Kakkonen 06.51 Nimipäiväonnittelu 06.52 Taikakaruselli 07.04 Mitä ihmettä. 07.09 Ryhmä Hau 07.35 Puuharit 07.47 Etsi viisi virhettä 07.51 Kasper ja Liisa 08.02 Katti Matikaisen kirjamylly 08.10 Niksi-Nella 08.19 Galaxi 08.20 Milin miljoona kysymystä (7) 08.27 Lohikäärmeratsastajat (7) 08.50 Näin Norjassa 09.00 Holby Cityn sairaala (12) 10.00 Leo juhlii maailmalla 10.30 Matkapassi: Mumbai 11.30 Diwai Meri luonnontutkija 12.00 Minä ja mun äiti: Lotta ja Monica 12.27 Minä ja mun äiti: Viivi ja Sari 13.00 Matkakumppanit 13.30 XL-sukupolvi 14.00 Koukussa paheeseen 14.30 Sankareita helvetissä 15.00 Noin viikon uutiset 15.30 Uusi Päivä 15.55 Uusi Päivä 16.23 Uusi Päivä 17.00 Pikku Kakkonen 18.00 Holby Cityn sairaala (12) 19.00 Kioski 19.30 VICE: The NASA Engineer 19.35 VICE: Humanizing Data Through Art 19.46 VICE: Immortal Jellyfish 20.00 Uusi Päivä 20.30 Kimmo (7) 21.00 Marja Hintikka Live 21.50 Yle Uutiset 21.55 Urheiluruutu 22.00 Rauhassa Jukka Poika 22.50 Bates Motel (16) 23.30 Game of Thrones (16) 00.25 04.00 Uutisikkuna MTV3 06.00 Aamusää 06.30 Duunikunto 07.00 Huomenta Suomi 08.35 Studio55. 28 Keskiviikko 26.10.2016 KS Kangasalan Sanomat selkeää puolipilvistä tuuli m/s edell. fi 08.55 Uutispäivä 09.00 Mitä tänään syötäisiin. 19.00 Seitsemän Uutiset 19.20 Päivän sää 19.25 MTV Sport Uutiset 19.30 Salatut elämät (7) 20.05 Maajussille morsian 21.00 Ex-Onnelliset (7) 22.00 Kymmenen Uutiset 22.20 Päivän sää 22.25 MTV Sport Uutiset 22.35 Roba (7) 23.35 Kohde (12) 00.35 Extant (12) 01.35 Bones (12) 02.35 Bosch (12) 03.35 04.30 Rikoksista pahin (12) Yle Teema 04.00 Teematieto 17.00 Ruoka-Suomi 17.55 Historia: Latinalaisamerikkalaiset 18.50 Francon jälkeen Alcantaran perhe (7) 20.00 Valitut sanat: MacDonald & Kähkönen 20.30 Jäitä hattuun (12) 21.00 Nimeni on Fleming, Ian Fleming 22.00 Kino: Kurjet lentävät (12) 23.35 Uusi Kino: Alkofudis 00.30 04.00 Teematieto Sääennuste
– Olin ihan että jee, tää on parasta mitä mulle voi tapahtua, eläinrakkaaksi tunnustautuva Tavasti hihkaisee. – Pihalla ne ovat innokkaita, ja niiden kanssa saa tehdä kaikkea kivaa. Markkulan tilalla meneillään olevaa eläinleiriä luotsaavat tilan emäntä Pia Kirvesoja ja tyttäret Sanni ja Sonja. Tavastin mielestä leirillä parasta on ollut koirien kanssa puuhaaminen. Emilia Marjamäki ja Saara Levonen siivosivat karsinat puhtaiksi.. Siellä kysyttiin, mitä tekemistä lapsille on syyslomalla. Hänen mukaansa tilan koirat Luna, Lilli ja Torsti ovat luonteeltaan täydellisiä koiria. – Kesällä voisi pitää vuorokauden mittaisen leirin. Aamu alkoi tutustumisleikillä, sadunlukuhetkellä, tallitouhuilla ja talutusratsastuksella. Välillä joku kolmikosta haukahtaa innosta, kun saa seurakseen jonkun tilalle tulleista eläinleiriläisistä. Sanna Kirvesoja näyttää, miten keppihevosella hypätään estettä. Tekee mieli leikkiä niiden kanssa koko ajan, Räsänen kertoo. Nukuttaisiin teltoissa ja tunnelmoitaisiin, Pia Kirvesoja sanoo. Pia Kirvesojan mukaan Vicky kohtelee shetlanninponi Noitaa kuin omaa varsaansa. Talutusratsastuksen aikana lapset pääsivät tutustumaan tilan kahteen poniin, 22-vuotiaaseen Vickyyn ja 5-vuotiaaseen Noitaan. 29 Keskiviikko 26.10.2016 KS Kangasalan Sanomat Eläimellinen syysloma sai lapset hihkumaan innosta Krista Kaitasuo Maassa lojuu rapaisia lasten kenkiä, hansikkaita, vaaleanpunainen My Little Pony ja kasa pehmolelusta peräisin olevia vanutolloja. Se ei kuitenkaan haittaa häntä lainkaan, sillä hän on tullut leirille eläinten vuoksi. Laitumelle vierekkäin seisoskelevista poneista näkee heti, että ne ovat aivan kuin paita ja peppu. Sisällä ne puolestaan ovat niin rauhassa, että minä jopa torkuin hetken Lunan päällä sohvalla, Tavasti hymyilee. Iltapäivällä pihalla järjestetään keppihevosrata ja leiriläiset pääsevät kärryajelulle Noidan kanssa. Jos Noita haetaan aitauksesta, alkaa Vicky heti huudella sen perään. Labradorinnoutajat nauttivat eläinleiriläisten seurasta. 12-vuotias Sanni Kirvesoja valjastaa Noidan tottunein ottein, ja niin leiriläiset pääsevät vuoronperään raviponin kyytiin. Labradorinnoutajista Luna ja Torsti ovat vielä sen verran pieniä, etteivät ne ymmärrä, mitä tarkoittaa jonkun oma, ja siksi ne raahaavat toisinaan tavaraa sisältä ulos. Tunnelmaa ja tekemistä on riittämiin päiväleirilläkin. – Olen ajatellut aloittaa ratsastuksen, ja täällä olo vahvistui, kun pääsin ponin selkään. Suosion vuoksi Kirvesojat suunnittelevatkin vastaavaa leiriä pääsiäiseksi. Monelle lapselle leiri tuntuu olevan syysloman kohokohta. 4H-kerhon kautta järjestetty seitsemäntuntinen leiri täyttyi kolmessa tunnissa. 9-vuotiaan Helmi Tavastin äiti oli ilmoittanut tyttärensä leirille lupaa kysymättä. Hävityksen kauhistukseen syyllinen kolmikko kuljeskelee innostunut ja valpas ilme kasvoillaan Kuhmalahden Markkulan tilan pihamaalla. Tykkään myös koirista tosi paljon. Pia Kirvesoja luki hieman ennen syysloman alkua Kangasalan Sanomien Facebook-sivuja. Eivät pihalle ajautuneet tavarat onneksi sentään eläinleiriläisten omaisuutta ole, vaan oman perheen lasten. – Vicky huolehtii Noidasta kaikin tavoin, se rapsuttelee sitä ja on lähellä. – Olen vähän sellainen ex tempore -ihminen ja päätin siinä hetkessä, että lapset voivat tulla meille puuhastelemaan eläinten kanssa, Kirvesoja kertoo nauraen. Leirin ainoa poika on 10-vuotias Kasper Räsänen
Suurinumeroinen voitto maistui makealta. Ykköskentällisen puolustaja Petri Vilenius antoi kolme maalisyöttöä. ITF taekwon-do on niin sanottu kevytkontaktilaji, jossa osumat ovat sallittuja, mutta lyöntejä tai potkuja ei saa suorittaa täydellä voimalla. – Me olimme tosi hyviä tänään. Etsin jatkuvasti paikkoja, joissa voin mennä sisään ja saada esimerkiksi potkaistua vastustajaa päähän. Tuoreessa muistissa oli puolentoista kuukauden takainen kakkosdivarin sarjakauden kenraaliharjoitus, kun samaiset tamperelaisvieraat kukistivat Eaglesin Pikkolassa. Mitään vippaskonsteja Eagles ei kuitenkaan ole tehnyt pelinsä parantamiseksi. Budapestissa, jossa 15-vuotia Chridi selvitti tiensä junioreiden värivyösarjan loppuotteluun yhdessä Puolan Tomasz Pietrzakin kanssa. Chridin mukaan pituusero saattaa tuoda pidemmälle osapuolelle etua, sillä pitkät ihmiset luonnollisesti yltävät pidemmälle. ITF taekwon-don World Cupin ottelut käytiin 12.–16.10. Sarjan alkukierrokset mollivoittoisesti pelannut Eagles osoitti jo edellisellä kierroksella Valkeakoskella merkkejä paremmasta. Suuressa roolissa oli ylävartalovamman takia pari viikkoa poissa peleistä ollut Joni Rautiola, joka paluumatsissaan iski tehot 2+1. Joni Rautiola (oik.) palasi sähäkästi kaukaloon pieneltä toipilaslomalta. Tehokotkia olivat myös Teemu Kraneis (2+1), Jonne Ruoranen (2+0), Joonas Lehtonen (1+2) ja Jerry Markkula (1+2). 30 Keskiviikko 26.10.2016 KS Kangasalan Sanomat Eagles esitti kotikaukalossa kauden parastaan Kisa-Eagles–KooVee II 10–2 (3–0, 3–1, 4–1) Jouni Valkeeniemi Eagles alkaa saada otteisiinsa tuttua juonikkuutta ja tehoa. Chridi on verrattain uusi kasvo ITF taekwon-don maailmassa. Lindström on koko ajan uskonut työnteon voimaan ja siitä ennemmin tai myöhemmin saatavaan palkintoon. – Ei voi sanoa, että loppuottelu olisi jännittänyt minua. – Sen lisäksi kisoihin osallistuneet ottivat osaa leirille, jossa käytiin läpi esimerkiksi liikesarjoja ja luennoitiin motivaatiosta, Chridi kertoo. – Se on todella intensiivistä. – Lyhyen on myös hieman vaikeampi potkaista pidempää vas. Hän iski KooVee II:ta vastaan tehot 2+1. Ottelussa on oltava nopea ja pysyttävä koko ajan liikkeessä. Nyt se kuuluisa ketsuppipullo sitten purskahti kunnolla auki, eikä sunnuntaina ollut epäselvyyttä voittajasta. Kolmas tietäisi pisteen menetystä ja häviötä. – Jatkoajallakin ottelu oli todella tasainen, mutta sitten puolalainen kaatui. Kun kaikki uskovat omaan tekemiseensä, niin sieltä hyvä tulee. Ensi lauantaina Eagles lähtee revanssireissulle Ruovedelle. Katsoin pistetilannetta ja huomasin, että olin voittanut. Kangasalan kasvatti aloitti harrastuksensa vasta parisen vuotta sitten 13-vuotiaana. – Tästä on puhuttu joukkueen kesken. Eagles onnistui laajalla rintamalla. Pitää nostaa hattua koko joukkueelle, vastuuvalmentaja Osmo Lindström iloitsi. Vastustaja oli saanut kaatumisesta kolmannen varoituksensa. Sikäläinen RuoSkA kyykytti kotkia Pikkolassa lokakuun alussa peräti 1–6. Pietrzak oli ehtinyt lunastaa itselleen ottelun aikana jo kaksi varoitusta. Hermoilin paljon enemmän alkuerissä, 62 kiloisten painoluokassa kamppaillut Chridi vakuuttaa. World Cupin kisoja edeltänyt harjoittelu oli lähes päivittäistä. Tamperelaisseura Black Eagle Taekwon-doa edustanut Chridi kilpaili World Cupissa myös liikesarjoissa ja erikoistekniikoissa. Kauden toistaiseksi parhaaseen peliesitykseensä sunnuntaina Pikkolassa äitynyt kotkaryhmä ryöpytti KooVee II:ta kaikkien kentällistensä voimin. Värivöiden sarjoissa kamppailu ratkeaa yhden 2 minuuttia kestävän erän aikana. Kahden minuutin erä päättyi lopulta tasapisteisiin, joten ottelun tulos oli ratkaistava jatkoajalla. – Loistava iltapäivä meiltä. Ali Chridi otteli kultaa Ville Koivisto Kangasalalainen Ali Chridi kamppaili lokakuun kolmannella viikolla ensimmäistä kertaa kansainvälisellä tasolla
Mestiksen karsintasarjaan osallistuva Eagles-B on kuuden joukkueen sarjassa nyt viidentenä, neljä pinnaa kolmantena olevan GrIFK:n perässä. 3) Tiedätkö, mikä on sote-uudistus. – Se on todella suuri hetki. Budapestissa meillä ei ollut loppuottelussa juurikaan pituuseroa. 7-vuotiasta Lotta Tuomea mietityttää, onko olemassa oliota, joka kykenisi juomaan kerralla kaikki maailman vedet.. Tarjous voimassa marraskuun ajan. Lajin parissa seuraavat isot askeleet ovat vyökokeet, joissa mitataan taekwon-do-harrastajan taidot. – Sitten kun hän on minun mummoni iässä. – Koulun käyminen. 31 Keskiviikko 26.10.2016 KS Kangasalan Sanomat Kaukajärven uimalaan 10-kortin ostajille ensimmäinen kerta veloituksetta. Vielä kahden erän jälkeen oltiin tasatilanteessa 3–3, mutta lopussa HJK meni menojaan. – En tiedä. Mauno Ruokosuon pörssipisteet olivat 1+3. Sillä on yksi ottelu vähemmän pelattuna kuin Granilla. Uimala sijaitsee osoitteessa Kangasalantie 80. 7) Koska ihminen on vanha. Jourio oli muutenkin pelipäällä, hän teki kahdessa pelissä tehot 3+4. • Aloitti ITF Taekwon-do-harrastuksen syksyllä 2013. sija erikoistekniikoissa Sastamala-cupissa 2016. Urheiluammuntaa Tulokset sarjoista, joissa Kymppi-64:n edustajia mukana. Tervetuloa saunomaan! T a rj o u s! Perämereltä hyvä pistesaalis Jouni Valkeeniemi Eaglesin A-junnuilla oli viikonloppuna tuloksekas pelimatka Perämeren rantaan. – World Cupin voitto tarkoittaa käytännössä sitä, että minun on osallistuttava myös seuraavaan, joka järjestetään Australiassa 2018. Hänen tehonsa olivat 2+1. • Kilpailumenestys: 1. – Tietenkin. Ville Tuomi oli mukana jokaisessa Eaglesin maalissa. Välitunnit ja kaikki muutkin tunnit. Ensi vuonna tavoitteena on päästä sitomaan musta vyö puvun ympärille. 2) Millainen on mukava ilta. Erityisesti sunnuntainen taistelu sarjajohtajaa vastaan oli ansiokas, sillä Kiekko-Laser oli voittanut kaikki siihen asti pelaamansa sarjaottelut. Ali Chridi taekwon-do-harrastaja ” Kultamitalisti kertoo, että lyöntitekniikassa on vielä parantamisen varaa ja erityisesti voimaa on saatava lisää. sija ottelussa SM-kilpailuissa 2016, 1. tustajaa päähän. – En, se on vaikea juttu. Saman lajin haastajaryhmän muodostavat Sami Heikkilä ja Jani Suoranta, jotka myös kuuluvat Kymppi-64:n riveihin. Olympialajien A-maajoukkueissa on 20 ampujaa. Ottelussa on oltava nopea ja pysyttävä koko ajan liikkeessä. Jos on pakko arvata, sanon että se on eläin. • Syntynyt 3.6.2000 Tampereella. Chridin mukaan kehittämiskohteita löytyy jatkuvasti lisää. – Ehdottomasti elokuva. Viimeksi näin Risto Räppääjä ja yöhaukka -elokuvan. 10) Mikä saa sinut iloiseksi. Lauantaina kangasalalaiset voittivat Haukiputaan Ahmat komeasti 10–2. Sunnuntaina Eagles ylsi 3–3-tasapeliin Kiekko-Laseria vastaan. – Totta kai odotan! Silloin saa paljon lahjoja, kuten tänä vuonna ehkä lasten mönkkärin. – Takakierrepotkuja on harjoiteltava enemmän. 5) Mistä saat lohtua. sija ottelussa ITF taekwon-don World Cupissa 15–17-vuotiaiden sarjassa 2016, 1. 1) Odotatko jo joulua. Tällä on merkitystä ottelun kannalta. 11) Entä ärtyisäksi. 4) Uskotko keijuihin. Kansalliset ilma-asekilpailut, Hämeenlinnan syyskisa 22.10. Niillä on kauniit siivet ja hameet, poikakeijuillakin. Lyöntien taakse pitää saada myös lisää voimaa. Sokerilla. World Cup mestaruuden kannalta se tarkoittaa samalla sitä, että puolustan mestaruutta mustien vöiden ottelusarjassa. Kahden maalin pelaajia olivat Ville Rantala ja Juuso Pitkänen (2+1). Chridin seuraava kansainvälinen kisamatka suuntautuu kohti Italiaa ja Roma Openia ensi vuoden helmikuussa. 12) Näetkö paljon unia. – Silloin kun saan lukea iltasadun koko perheelle. Pelin ratkaisu oli mitä muikein: Lari Jourio iski Eaglesille tasoitusmaalin ajassa 59:59. Joskus koulussa pohditaan, että voisiko joku juoda kerralla kaikki maailman vedet. Kaikkiaan Suomen Ampumaurheiluliitto (SAL) nimesi ensi vuoden maajoukkueryhmiin 81 urheilijaa. Kivääri: Pistooli: Y70: 1) Jorma Laakso K-64 362, 2) Pentti Järvinen HVA 360, 3) Paavo Huoponen LAS 349 Villen Kisat, Nokialla 23.10. – Mannapuurosta tykkään. Se kikatuttaa ja sitten suru on poissa. Kangasalan ampujia maajoukkueeseen Kangasalalaista Kymppi-64 ampumaseuraa edustava Tomi-Pekka Heikkilä on nimetty liikkuvan maalin A-maajoukkueeseen. Saan nyt iskuja hyvin sisään, mutta ne eivät aina saa vastustajaa perääntymään, jolloin voisin saada useamman peräkkäisen lyönnin läpi. – Pikkusisko! Välillä se tönii ja raapii mua. Loppuvuodesta tähtäimessä on ylemmän punaisen vyön lunastaminen. 6) Käsitätkö maailmankaikkeuden. Eagles-A pelaa Suomi-sarjan karsintaa. Mutta tekstausta pitää olla, muuten en osaa lukea. Urheilijan ajatukset suuntautuvat kuitenkin pidemmälle tulevaisuuteen. 8)Tykkäätkö puurosta. kangasalansanomat.fi/toimitus KS Ali Ayoub Chridi. En tajua miksi. – Joo, niissä tapahtuu kaikkea kummallista. Osa niistä kytkeytyy suoraan siihen, mitä otteluiden aikana tapahtuu. sija ottelussa ja 2. En mä nyt oikein osaa selittää että mitä. Sellainen käsittämättömän iso eläin. Pistooli Y70: 1) Jorma Laakso K-64 361, 2) Pentti Järvinen HVA 351, 3) Hannu Valkila TUA 349 Villen Pytty kiertopalkinto Jorma Laaksolle Tuloksia Tusina kysymyksiä Fakta TÄHTÄÄ TULOKSIIN Uutisoimme kangasalalaisten ja kangasalalaislähtöisten saavutukset tuoreeltaan. En tiedä kuinka vanha mummoni on. 9) Elokuva vai teatteri. Eaglesin B-juniorit hävisivät viikonlopun kierroksella Helsingissä HJK:lle 7–3. – Siitä kun äiti kutittelee minua
klo 10 hallituksen kok. Klan Nuorisoseura Vaarintupa Pirtillä to 27.10. Kangasala oli voittanut ensimmäisen pelinsä, kun taas OrPo oli hävinnyt kaksi ensimmäistään. klo 11–13 tiistaikerho l-autoas. Vammaisjärjestöjen yht. Ottelun ensimmäinen erä alkoi tasaisissa merkeissä, kun joukkueet takoivat pisteitä tasaiseen vuorotahtiin. Paikalliskamppailussa tunnelma oli kohdallaan jo alusta asti, ja molemmat joukkueet lähtivät peliin valtavalla uholla ja kannustuksella. Paikalliskamppailun ennakkoasetelmat olivat kauden ensimmäisiin kuuluvassa pelissä tasaiset. Heti vapaa. Neulekahvila Kokoontum. nuorisotilassa. 3. JOUNI VALKEENIEMI KS. Klan Sitoutumattomat Eläkeläiset Ohjelmaryhmän harj. Pe 4.11. ja ke 30.11. ti 1.11. klo 15–17 Jalmarin Kodossa. Kalaveikot Kesäkauden päättäjäiset to 27.10. Valitukset tulee toimittaa nähtävillä oloaikana. Hakemusasiakirjat ovat kuulutusaikana nähtävinä Kangasalan kunnan teknisen keskuksen asiakaspalvelupisteessä, osoitteessa Urheilutie 13, Kangasala. klo 15 alk. Kangasalta Sahalahden kautta, ilm. Huomenna ei Liuksialassa asahia, eikä ke 2.11. Annikille tai Heimolle. klo 11 vesijumppa Kuohussa. Klan Kansalliset Seniorit Iltapäiväkahvitilaisuus ke 2.11. p. svengijumppa norm. OrPo sai otteen pelistä vahvojen lyöntiensä ja hieman tuurilla verkon yli lipuneiden pallojen turvin. johtok. klo 12–13. 10.11. ke 2.11. 050 370 9156 Klan Naisvoimistelijat Kaikki jumpat tänään norm. – Koimme viikon aikana parhaimmat ja huonoimmat hetkemme. Kangasalan joukkueen parhaana palkittu Roosa Laakkonen ei ollut tyytyväinen muun muassa oman joukkueen sa hyökkäyspeliin kauden toisessa ottelussa. klo 17.45–18.45 Klan Uimahalli Kuohun salissa, 2. krs. 56 § Hämeen Kuljetus Oy: ympäristönsuojelulain mukainen ympäristölupa kallion louhintaan, kallion ja moreenin murskaukseen, mullan valmistukseen sekä puuaineksen haketukseen kiinteistölle 211-459-5-130 osoitteessa Haavinnevantie. 040 755 4231/Lilja. Kaamoksentorjuntaristeilyn 1.11. Lisätietoja yleiskaavasta antaa yleiskaavasuunnittelija Jenni Joensuu-Partanen, p. ja kotonaan Pölkky Kuusamon lauantaina 29.10. Eläkeliiton Klan yhdistys Syyskok. 040 133 6469 Mahdolliset mielipiteet valmisteluaineistosta on toimitettava kunnanhallitukselle 1.12.2016 mennessä sähköpostitse kunta@ kangasala.fi, teknisen keskuksen asia-kaspalvelupisteeseen, Urheilutie 13, tai postitse Kunnanhallitus, PL 50, 36201 Kangasala. 040 512 3888/Matti. menn. 040 561 2673 LP-LEVYJÄ, kuolinpesiä, kotim. klo 14. klo 10–14 Äijälässä, Liuksialankuja 33. 26.10.2016 KUNNANHALLITUS Hölkkäsuoralta LUHTITALOSTA 2 h+k+s, 52,5 m 2 , iso parveke. klo 15–19 Klan Sanomien kok.tilassa, Myllystenpohjantie 2, käynti takaovesta. to 3.11. Nähtävillä ja vireillä olevia yleiskaavoja. Valmentaja Virginie De Carnekin myöntää vastustajan torjuntojen olleen hyviä, mutta sanoo Kangasalan lyöneen suoraan vastustajan käsiin. klo 10, naisten muistikerho Kipinät Säästök. Tiukoilla ratkaisuhetkillä OrPo oli vahvempi, ja vei viimeisen erän myötä koko ottelun 0–3. tapahtumassa Hengitysliitto ja Tays. Su 30.10. Pe 2.12. krs, ei hissiä. klo 15, käsityökerho Kässäri Supassa ti 1.11., ti 15.11. Vuokra 500 e/kk+vesim. klo 17, kulj. Ritvalle p. klo 13 alk. klo 15–17. 55 § Hämeen Kuljetus Oy: maa-aineslain mukainen lupa maaainesten ottamiseen kiinteistölle 211-459-5-130 osoitteessa Haavinnevantie. Kuntotanssipäivä alk. 040 822 1057. Tuolijumpat jatkuvat keskiviikkoisin klo 18 Sariolan liikuntasalissa ja torstaisin klo 17 Silmukellarilla, Toivontie 1 C. Tied. tstolla klo 16.30. l-auton aikataulu: klo 15.40 Alatie, 15.50 l-autoas., 16 Suorama, 16.10 Nattari, 16.20 Nattari ja 16.30 Kaleva, välipysäkeiltä sovitusti muk. Hallituksen kok. klo 16 Myllystenpohjantie 4, Suuntapaja. klo 10. Klan Karjalaseura Talkoot ti 1.11. Kuhmalahden kirjasto on auki normaalisti kello 10–15. Tällä kertaa LP ei kuitenkaan antanut piste-eron kasvaa turhan suureksi, vaan sinnitteli mukana tasaisesti. Loppukiri ei kuitenkaan riittänyt, ja erä merkattiin vierasjoukkueelle 21–24. klo 18 Kangasala-talossa, muk. klo 10 ”Eiku liikkumaan” lähdetään kävelemään torilta, klo 8.30 ja 14 alk. pikkujoulu Aitoon koulutuskeskuksessa pe 25.11. klo 18 Suoraman koulun musiikkiluokassa. ti 1.11. Kh:n koul. pelataan bocciaa Suoraman Työväentalolla, klo 17.30–18.30 kuntosali Rekola-kodossa. Passariksi vaihdettiin aiemmasta pelistä tuttu Gogic, ja joukkueen mieliala oli selvästi piristyneempi. Toisen erän alku näytti noudattelevan samaa kaavaa. Klan Laulun Ystävät Harj. klo 12–15.45, soittaa Keijo Nieminen. Klan Parkinson-kerho Kokoontum. 35,5 m 2 , lasitettu parveke, varastotila, jäähdytetty kellari. To 3.11. 0400 835 565. Ti 1.11. Klan Eläkkeensaajat Ma 31.10. Klan Invalidit Bocciaa pelataan ti 1.11. Keittiö remontoitu. Läpi erän OrPo oli niskan päällä, kunnes erän loppuhetkillä Kangasala antoi yleisölle toivoa nousemalla johtoon 21–20. designia, militaria, lasia, postimerkkejä, kortteja, kirjoja, muuttoeriä ym. 0400 233 118 YKSIÖ Kangasalan keskustasta. Joukkue pääsi heti erän alussa muutaman pisteen johtoon ja pysytteli siinä. Nyt meidän täytyy tehdä entistä enemmän töitä joukkueen kesken, De Carne sanoo. ma 31.10. klo 11 kirjaston Harjula-salissa. Hän oli tyytyväinen muun muassa oman joukkueensa hyökkäyspeliin. Pisteero venyi suurimmillaan seitsemään pisteeseen, ja LP Kangasala lannistui. yhteislaulutilaisuuden Sahalahden kirkossa su 30.10. kahvila Novelliassa ke 2.11. Perusteilla kuntosaliryhmä, jos asia kiinnostaa, ota yhteyttä p. kok. Tiedustelut P. KS-Sukkakerho Kokoontum. P. Marraskuun kerhotapahtumat: kuntosaliryhmä Hopeaharjussa joka ma klo 12, vesijumppa Kuohussa joka to klo 9.45, senioritanssiryhmä Sirpakat Linttiksellä joka ke klo 10, kirjallisuuskerho Libris Supassa ke 16.11. klo 14 Lahtisen Eijan johdolla, ilm. LP Kangasalan Virginie De Carne piti avauskokoonpanonsa muuten edellisen pelin kaltaisena, mutta vaihtoi passarin serbialaisesta Jovana Gogicista kokeneeseen Outi Munnukkaan. Kolmanteen erään pitkän tauon jälkeen tuli uudistunut LP Kangasala. Muistutukset ja mielipiteet tulee jättää kuulutusaikana osoitteeseen: Kangasalan kunta, Ympäristönsuojelu, PL 50, 36201 Kangasala. to 27.10. alakerrassa to 3.11. alakerrassa ke 2.11., ke 16.11. 040 527 6876. ja to 17.11. 24.10.2016 RAKENNUSJA YMPÄRISTÖLAUTAKUNTA KANGASALAN STRATEGINEN YLEISKAAVA Kangasalan strategisen yleiskaavan valmisteluaineisto on nähtävillä 2.11.–1.12.2016 maankäyttöja rakennusasetuksen 30 §:n mukaisesti teknisessä keskuksessa, Urheilutie 13, sekä kunnan verkkosivuilla osoitteessa kangasala.fi . Mieli Maasta -ryhmä Kokoontum. pe 28.10. Ohjelmalliset päivätanssit Sahalahden Kontulassa ma 31.10. Seurat toimivat OrPo torjui LP Kangasalan haaveet revanssista LP Kangasala–OrPo 0–3 (13–25, 22–25, 22–25) Anni Keski-Heikkilä LP Kangasala sai mahdollisuuden revanssiin, kun lauantaina sitä vastaan asettui Oriveden Ponnistus, tuttu vastustaja viime kauden pronssipeleistä. krs (pääsee hissillä). – Torjunnoissa OrPo vei meitä satanolla, Laakkonen toteaa. ma 31.10. Su 6.11. alakerrassa ti 1.11., ti 15.11. Suoraman Työväentalolla. Pe 28.10. to 3.11. klo 18 Nordean kok. ja pe 4.11. Klan Seudun Hengitysyhdistys Silmun syyskok. p. soittaen Marjatalle p. Sekakuoro Pikantit Harj. Pirkan Tekonivelyhdistys Fysioterapeutti ohjaa jumppaa jalan tekonivelisille, niveloireista kärsiville ja tekonivelen saaneille pe 28.10. Eijalle p. Munnukka aloittikin pelin vahvasti monipuolisilla passeilla, mutta pelin edetessä ote herpaantui, kuten kävi koko Kangasalan joukkueelle. amsalonmaa@gmail.com, p. klo 14 pikkujoulut Hauholla Ilorannassa, muutama paikka vapaana, ilm. klo 10 Linttiksellä. Klan Latu Kaikille avoin kävelyretki Kirkkojärven luontopolulla su 30.10., lähtö torilta klo 10. klo 14.30 Kontulassa. klo 18 Suoraman srk-keskuksessa. ILMOITUS MAA-AINESTENOTTOJA YMPÄRISTÖLUPIEN JULKIPANOSTA Rakennusja ympäristölautakunta on tehnyt seuraavat lupapäätökset kokouksessaan 12.10.2016: 53 § Hämeen Kuljetus Oy: maa-aineslain mukainen lupa maaainesten ottamiseen kiinteistölle 211-417-1-8 osoitteessa Houkanvuorentie. 32 Keskiviikko 26.10.2016 KS Kangasalan Sanomat VUOKRALLE TARJOTAAN OSTETAAN KANGASALAN KUNTA TIEDOTTAA PL 50, 36201 Kangasala 03 5655 3000 www.kangasala.fi KANGASALAN KUNTA ILMOITUS KUULUTUKSESTA Kangasalan kunnan rakennusja ympäristölautakunnalle on jätetty seuraava ympäristönsuojelulain mukainen ympäristölupahakemus: Meretek Oy, autopurkamo Kiinteistöt 211-417-1-134 ja 211-417-1-135, osoitteessa Aakkulantie 38 Asiasta kuulutetaan Kangasalan kunnan ilmoitustaululla 20.10.– 18.11.2016. klo 12. P. Tied. klo 13. SPR Kuhmalahti Teatteriin lähtö to 27.10.: Pohjan tori klo 17.30, Kuhmalahti kk 17.40. klo 12, naisten muistikerho Vire Säästök. klo 14.30 Kahvila Ellin´, Ellint.2, vierailijana vakuutustutkija Hannu Manninen, aiheena Ikäihmisten arjen vaarat ja turvallisuus. ja ti 29.11. klo 13, kolehdin tuotto Sahalahden Sotaveteraanit ry:lle. klo 12, miesten muistikerho Kontiot Säästökesk. Ke 2.11. 31.3.2017 asti. Roosa Laakkonen palkittiin LP:n parhaana pelaajana. 044 364 4009 / Ari Suoramalla siisti KALUSTETTU YKSIÖ, 1. Kaavoitus . klo 15.30–16.30 kuntosali Pitkäjärven koululla. Raudanmaan Maatiaisnaiset Joulukorttiaskartelua Kautialan koululla su 30.10. Yleiskaavalla määritellään kunnan tulevan maankäytön suuntia ja painopisteitä. Seuraavaksi LP Kangasala kohtaa vieraissa HPK:n perjantaina 28.10. Puuhakerho Silmukellarilla la 12.11. Asarilla. tilassa, Torikatu 1. Tursolassa tyttöjen jumppaa, salivuorot peruttu. Treen Kuuloyhdistys Kuulolähipalvelu Jalmarin Kodossa ma 31.10. Kaikille avoin COPD tilaisuus ke 16.11. Sahalahden sotaveteraanit, puolisot, lesket ja kannattajajäsenet Sahalahden kirkkokuoro järj. 18.10.2016 RAKENNUSJA YMPÄRISTÖLAUTAKUNTA KUNNANKIRJASTON TOIMIPAIKAT SULJETTU PE 4.11.2016 Kirjaston toimipaikoista pääkirjasto, Sahalahti ja Vatiala ovat kiinni eikä kirjastoauto kulje perjantaina 4.11.2016 kirjaston henkilökunnan kehittämispäivän vuoksi. Tied. Orivesi ei kuitenkaan suostunut taipumaan, ja erässä edettiin tasaisissa merkeissä aina eräpalloon saakka. Oriveden Ponnistukselta pisteitä takoi erityisesti hyvillä syötöillään ja torjuntapelillään Malina Terrell. ja ti 29.11. Kahdesta ensimmäisestä pelistä, voitetusta ja hävitystä, hän löytää paljon kehitettävää. Päätökset ovat nähtävinä 25.10–24.11.2016 Kangasalan kunnan teknisen keskuksen asiakaspalvelupisteessä osoitteessa Urheilutie 13. Suunnittelualueena on koko Kangasalan kunta. 050 362 4602/Sirkku. 54 § Hämeen Kuljetus Oy: ympäristönsuojelulain mukainen ympäristölupa kiviainesten louhintaan ja murskaukseen kiinteistölle 211-417-1-8 osoitteessa Houkanvuorentie
040 9381 400 www.kantam.fi KORJAAMME/RAKENNAMME kylpyhuoneesta ok-taloon perustuksista piippuun kotit.väh., 30v. 03 377 0050, ma–pe 9–17, la 9–14 tai sopimuksen mukaan www.neidonruusu.fi www.kauppaympyra.fi HOITOJA HOIVAPALVELUT HOITAJAT SINUA JA KOTIASI VARTEN Hoitoja hoivapalvelu sairaanhoitaja Taru Koskivuori P. Saunaosastolla, Roineen rannalla, maalaismaisemassa. 10-16 www.ilkonhovi.fi TERVANIEMEN TYÖVÄENTALO Pohjantie 159, 36840 Pohja Juhla-, kokousja harrastustilaisuuksiin. 0400 566 937 myös iltaja viikonloppuaikoja SAARIKYLIEN ISLANNINHEVOSET Kenttätunnit & maastoratsastusta www.sk-islanninhevoset.fi Sanna Paloheimo P. 040 768 3311 Vainiometsä, Kangasala JALKOJENHOITOA LYMFATERAPIAA SATUJALAT Kuohu, Kangasalan uimahalli Avoinna sopimuksen mukaan P. 040 501 6870 www.kuusioy.fi PARTURI-KAMPAAMOT PARTURI-KAMPAAMO CUT & CARE Ellintie 6 B 1, 36200 Kangasala (K-Supermarketin vieressä) Varaa aika: 040 181 2300 Ma ja pe hiustenleikkaus ilman ajanvarausta. klo 9-16 p. Liuksialankuja 33, Kangasala Tilavaraukset: p. 050 538 9557 HAUTAUSTOIMISTOT NEIDONRUUSUN HAUTAUSTOIMISTO Ellintie 2, Kangasala P. 045 253 3883 juhlatalo.aijala@gmail.com www.karjalanliitto.fi/ kangasalankarjalaseura SUORAMAN TYÖVÄENTALO Tupatie 8, Kangasala Juhlaja kokoustilaa jopa 180 hengelle. 040 707 4717 ÄIJÄLÄ Viihtyisässä kartanomaisemissa juhlaja kokoustilat 80 hengelle. Koko Pirkanmaan alueella kotiin tai mökille. 045 863 5090, 050 382 0421 40 hengen juhlapaikka erilaisiin tilaisuuksiin AHJÄRVELÄISTEN TALO Vesijärven rannalla, Vesijärventie 13, Kangasala. 040 501 6870 KOTIAPUPALVELUT KODINHOITOJA PIENYRITYSPALVELU Ritva-Leena Ojaniemi P. 0400 628 201 www.kuhmalahti.sdp.fi KAUNEUSJA TERVEYSPALVELUT HIERONTAA Suoramalla, Aakkulantie 38, Kangasala Yritysja kotikäynnit tmr68@suomi24.fi TOMMI RYTILAHTI p. LAPSIPARKKI perjantaisin klo 15–17 Kuohun salissa! KUUTAMOUINTI 11.11. P. Kierrätämme ne puolestasi. 010 2390 880, www.facebook.com/ kirjanpitotoimistomattila www.kauppaympyra.fi Yritysten perustaminen, kirjanpito, tilinpäätökset, veroneuvonta TILITOIMISTO TUOVINEN KY Ellintie 4, Kangasala P. Tule Kuohun Elämäntaparyhmään. tilaukset@ kangasalansanomat.fi P. 0400 515 966 AVAAMME JOKA PÄIVÄ KLO 9 Vapaa pääsy – tervetuloa! SUORAMAN PUB Trubaduuri THE BAND AHVENANMAAN omenaa, päärynää, mehuja, suolasieniä, KARPALOITA, valkosipulia, puolukkasurvosta, tyrnimehua, hunajaa ym. 044 925 2613 Korjausapu KALSAKOR Maatilan laiteja konekorjauksia, koneitten huoltoa, hitsauskorjauksia, metallirakenteita, muutostöitä, h-a peräkärryjen korjauksia, renkaanvaihtoja, öljyn ja suodattimien vaihdot ym. Lisätietoja kuusioy.fi Ark. www.optikkokangasala.fi www.kauppaympyra.fi HIERONTAA klassista ja urheiluhierontaa Tmi koulutettu hieroja SANJA SÄPYSKÄ P. 03 364 0501 www.kangasalanuimahalli.. 03 377 1692, 0400 633 283 www.tilisanssi.com tilisanssi@tilisanssi.com Juhlaja kokoustila ILKONHOVI Kangasalantie 618 (Vatialan hautausmaata vastapäätä) P. P. 050 360 6401 www.kauppaympyra.fi JUHLAJA KOKOUSTILAT JUHLATILA ROINEEN HELMI ympärivuotiseen juhlintaan. Laita jo kalenteriin! Maittava herkullinen lounas tarjolla klo 11–15. klo 10–13 kpl (29,-) 25,Kauppaympyrän omana tuotteena upea SYDÄNSATEENVARJO Varjon pituus 78 cm alumiinivarsi kankaanvärinen pehmeä kädensija, ihanat värit: punainen, pinkki, hopea-musta Tilaa omasi! www.kauppaympyra.fi KANGASALAN KANSALLISET SENIORIT RY Tervetuloa! Hallitus Kokousvieraana projektisihteeri, elinkeinotoimi HARRI SANTALA: ”100 elämystä Kangasalla” SYYSKOKOUS kirjaston Harjula-salissa tiistaina 8.11.2016 kello 14.00. 040 561 2782 taruelisa@elisanet.fi www.hoitojahoivapalvelu.fi JUHLAJA KOKOUSTILAT JUHLATILA NELJÄ VUODENAIKAA Tilaa jopa 100 hengelle. Kangasalan Latu ry:n johtokunta Kangasalan Reservinaliupseerit – reserviläiset ry:n SYYSKOKOUS Maanantaina 14.11.2016 klo 18. Kalevi Korkeamäki, p. 045 123 3100 www.ihanpihalla.fi RAKENTAMINEN Rakennuskonevuokraamo HÄMEEN RAKENNUSKONE OY Lentolantie 24, 36220 Kangasala P. 040 571 0641 www.ahjarvelaiset.fi KUOHUN SALI JA KUOHUN KABINETTI juhliin ja kokouksiin sali 100 ja kabinetti 14 hengelle Kirkkojärventie 4, Kangasala P. 040 848 0449 KOTIAPUPALVELUT TARMO TALKKARI asumisen apuna talonmiestöistä rakentamiseen ja remontointiin sekä kunnossapitoon. p. 044 333 7209 ma ja la 10–14, ke 10–17 Kangasalan srk, SLS HUKUTKO TURHAAN TAVARAAN. P. Kangasalan Latu ry:n syyskokous Ti 8.11.2016 klo 18.15 Paikka: Kyötikkälän urheilukentän kahvio, Lätsä-Pekan tie 21 Kokouksessa käsitellään sääntömääräiset asiat ja muut kokoukselle esitetyt asiat. 0400 148 880 Toimipiste keskustassa Ellintie 2, Kangasala www.hierojasanja.weebly.com KIRPPUTORIT Lähetyskirpputori HARJUN KIRPPIS Kangasalantie 1067 ti-pe 12–18 (ma ja la suljettu) Facebook: Harjun Kirppis LÄHETYSTUPA Lähetyksen kirpputori Ruutanantie 8, Kangasala P. PIANONVIRITTÄJIÄ PIANOJEN VIRITYKSET JA HUOLLOT – myös harmoonit P. 03 277 2555 www.hrk.fi SÄHKÖREMONTTI Kantam Oy – Asennukset yli 30 vuoden sähköalan kokemuksella. P. 040 7211 307 korjausapu.kalsakor@gmail.com Tiihalantie 18, Kangasala MYYTÄVÄNÄ Avoinna ma, ti, to, pe 6–21, ke 13–21, la–su 10–18 Kirkkojärventie 4, Kangasala, p. 0400 515 611, 03 364 0501 www.kangasalanuimahalli.fi www.kauppaympyra.fi KANGASALAN SANOMIEN KOKOUSJA SAUNATILAT Myllystenpohjantie 2, Kla Juhlaja kokoustilat 30:lle. klo 23 Isolukontie 2, p. P. livemusaa alk. 9-16 p. Kahvitarjoilu alkaen klo 17.30 Tervetuloa Hallitus PE 28.10. Kokouksessa käsitellään sääntöjen määräämät asiat.. Yrittäjä, lähde mukaan Me Palvelemme -hakemistoon, soita 050 4041146! Kaikenlaiset remontit ja maalaustyöt edullisesti ja kotitalousvähennyksin. Liisantie 4, käynti Finnentien puolelta. P. 040 509 1548 TILITOIMISTOT Tilitoimistopalvelut KIRJANPITOTOIMISTO MATTILA OY www.kirjanpitomattila.com Myllystenpohjantie 2, Kla P. 33 Keskiviikko 26.10.2016 KS Kangasalan Sanomat TYÖSUORITUKSIA HUVEJA KOKOUKSIA TORILLA PALVELUJA Paikalliset palvelut keskeisellä paikalla osoitteessa kauppaympyra.fi KAUPPAYMPYRÄ Paikalliset palvelun tarjoajat palveluksessasi – osan löydät Kauppaympyrästäkin ME PALVELEMME ELÄIMET ELÄINLÄÄKÄRI VILLE SUUTARI vastaanotto Pälkäneellä P. P. 040 712 6790 www.tilituovi.fi Kun käytät paikallisia palveluita, varmistat niiden säilymisen. ym. 03 358 6911 ma-pe 10-17, la 10-13. 050 5976 310 Urheiluhieroja / hieroja SKY-kosmetologi ANNE AHVENJÄRVI P. 03 377 6900 JUHLAJA KOKOUSTILAT KAHVILA-RAVINTOLAPITOPALVELU TILISANSSI Urheilutie 2-4, Kangasala P. Lisätiedot uinninvalvojilta. 050 384 9000 APUA ARKEEN Kotiin ja yritykseen ark. P. 0400 488 189 www.satujalat.fi www.kauppaympyra.fi KAUNEUSJA TERVEYSPALVELUT Silmälääkäri IRENE NIEMELÄINEN ERJA OKSMAN Optikko HANNA SAIKKU-SALO KOPINKULMAN OPTIIKKA Tampereentie 1, Kopinkulma P. 044 330 5567 ark. Kangasalan tori TO Myös laatikoittain! Pelander 040 534 6244 Myydään KURPITSOJA Kangasalan torilla la 29.10. Myös ulkopaviljonki. KAHVILA ELLI’N PITOPALVELU IRMA MÄKIMAA Ellintie 2, Kangasala P. kokemus. Esillä sääntömääräiset asiat. Tekolassa os. Ennen kokousta kävelyretki harjussa Karin johdolla, lähtö kokouspaikalta klo 17.30. 0400 636 830 kalevi.raitia@jippii.fi PIHAJA PUUTARHA Viherpalvelu Lumoa – Puutarhaja viherrakennustyöt – Puiden ja pensaiden leikkuut ja muotoilut – Kivityöt yms. – Valtavalo Oy:n LED-valoputkien jälleenmyyjä, asennukset
Opiskelukiireistä kärsivä Raukola täydensi menestystä sijoittumalla hienosti kuudenneksi, vaikka takarenkaan puhkeaminen aiheutti ylimääräistä askartelua. Kisapaikkana toimi ruukin alueen uusi maastopyöräilykeskus Fiskars Trailcenter, josta löytyy haastavia polkuja yhteensä liki 70 kilometriä. Usea ajaja tuskailikin rengaspaineidensa kanssa, ja muutamilla osuuksilla renkaat paukkuivat puhki kivikoissa, kun kilpailijat laskivat liikaa paineita. Kilpailu ajettiin MTB-Enduron 20-vuotisjuhlakilpailuna ja vanhanajan endurohengessä, eli kaikki siirtymät hoituivat lihasvoimin hissin sijaan. Paloaika n.2vrk 2. Vaihdossa reilu hyvitys vanhasta nahkatakista! Suomen Nahkakeskus p. Kisa lähetti matkaan neljä ajajaa eri sarjoihin: Ville Huikuri (yleinen), Johannes Raukola (yleinen), Vesa Sammalisto (hardtail) ja Pekka Sammalisto (M-50). 12,5cm 2. ÖLJYKYNTTILÄ Valk tai pun. Kaikkiaan kilpailuun osallistui liki 100 ajajaa, joten Kisan edustajat saavat olla ylpeitä suorituksistaan. HAUTAKYNTTILÄ sadesuojalla. Radat olivat pääosin laskuvoittoisia, mutta alussa painottui tasainen puurtaminen kivikossa ja juurakossa, kun taas lopussa sai kurvailla jyrkästi. Lasinen 1. Paloaika n.24h Paloaika 12,5 cm/n.20h 21 cm/n.60h 3. 21cm 3. 80 Led Sisäja ulkokäyttöön 10,Säästä 37% (15,90) Pyhäinpäivä 5.11. HALLOW EEN KEPPOST ELIJOILLE ! HALLOW EEN KEPPOST ELIJOILLE ! Kaikkea kivaa Aina edullinen! SUOLAPÄHKINÄT 300g (á 2,69) (8,96/Kg) 3,Säästä 44% (5,00/Kg) 2 PSS -50 % Aikuisten FLEECETAKKEJA (12,95) NYT 6,48! Aikuisten SUKKIA (1,95) 1,Säästä 48% PONCHO ERÄ! (16,95) 9 95 Säästä 41% Lasten HEIJASTAVA toppasormikas tai -rukkanen 9 95 Säästä 16% (11,95) UUTTA! TRIKOOPUSERO 90-130cm (7,95) 2 95 Säästä 62% Lasten PIPO heijastavalla printillä! 4 95 Säästä 16% (5,95) 8 95 FLEECESETTI 74/80-122/128cm 27,60/L 6 90 Säästä 59% OMEGA-3 KALAÖLJY 250ml (16,90) ERÄ ! (á 2,95) TUIKKULYHTYJÄ 5,2 KPL Säästä 15% SITEET 10-50kpl/pkt (0,04-0,20/kpl) 1 95 Alkaen /pkt 5 95 Säästä 13% (0,110,30/kpl) DUO PAKKAUS 20-56kpl/pkt (6,90) VALOSARJA lämmin valk. Värit vaihtelevat myymälöittäin. 9–20, la 9–18, su 11–17 Tarjoukset voimassa 26.10.-1.11.2016 tai niin kauan kuin tuotteita riittää tarjousaikana. Kisalaiset saavuttivat kauden parhaan enduro-menestyksensä, sillä Huikuri ajoi upealla suorituksellaan sarjansa toiseksi ja jätti taakseen useita maamme huippukuskeja. Edeltävän viikon kelit olivat kuivia ja osittain aurinkoisia, joskin hieman koleita. Sarjan voitti Jarmo Valtonen (kesk.), ja hopeaa pokkasi Petteri Leivo (vas.). Kangasalan Kisan Ville Huikuri (oik.) pääsi tuulettamaan yleisen sarjan pronssia. Ratojen pituuden takia kilpailijat joutuivat heti alusta alkaen tekemään töitä tosissaan, joten jalkoja hapotti jo puolen minuutin ajon jälkeen. Ei jälleenmyyjille. 040 567 3822 Vantaa AITOA LAMMASNAPPAA! NAHKATAKKIMARKKINAT Te rv e tu lo a ! Kisalaiset polkivat kultaa ja tuplahopeaa Kangasalan Kisa sijoittui joukkuekilpailun hopealle maastopyöräilykauden viimeisessä endurokilpailussa Fiskarsin poluilla. Päivä oli Huikurin kannalta lähes täydellinen, sillä arvonnassa hän pokkasi etukäteen toivomansa palkinnon, repun. Runsaasti kokoja: naisille 32–52, miehille 48–66. 2. Kangasalan Kisa sijoittui Fiskarsissa joukkuekilpailun kakkoseksi. klo 10.30–17 Pirtillä, Tapulintie 6, Kangasala Satoja takkeja naisille ja miehille: pusakat, 1/2-pitkät, hupulliset, kokonahkaliivit... Hän sai palkinnoksi paitsi mitalin myös Firskarsin kirveen. 4 kpl 21cm (á 1,50) 5,(2,40) 2,5 kpl (á 0,50) 12,5cm 2,5 kpl 2,(á 0,49) 1. NAHKATAKKIMARKKINAT VAIN TORSTAINA 27.10. 36 Keskiviikko 26.10.2016 KS Kangasalan Sanomat Keskiviikko 26.10.2016 AINA EDULLINEN Suomalainen perheyritys vuodesta 1979 www.loytotex.fi Alasenkuja 1, Suorama, KANGASALA Avoinna ark. Vesa Sammalisto puolestaan ajoi jäykkäperäisten sarjassa viidenneksi, ja hänen isänsä Pekka Sammalisto voitti M-50 sarjan. Kilpailu koostui viidestä eri pikataipaleesta, jotka ajettiin kahteen kertaan. Kilpailupäivän aamuna tihkusade liukastutti radat, varsinkin juurakossa ja kallioilla. Värit vaihtelevat myymälöittäin. HAUTAKYNTTILÄ sadesuojalla