RAPA ROISKUI, kun Timo Karttiala ja Miro Talvisilta porhalsivat radalla sivuvaunupyörällään. 6 4 3 3 7 6 7 2 5 8 3 Numero 43 • 104. Kuvassa taiteilijat Piia Henttinen ja Tintti Mikkonen.. Perustettu vuonna 1918 Kangasalan S A N O M A T Pyörät vauhdissa Kisarannassa Perinteinen Kisaranta-cross ajettiin viikonloppuna hyvissä olosuhteissa, sivu 43. JO U N I V A LK EE N IE M I SARI HELIÖVAARA TULI SAMMUTETAAN välineistä esityksen jälkeen märän pyyhkeen sisällä. vuosikerta • kangasalansanomat.fi Keskiviikkona 26.10.2022 • Irtonumero 3 € Tuli on vangitseva elementti TAIDE AJONEUVOT & LIIKENNE Sivut 17–31 Sivut 40–41 KANGASALAN SANOMIEN lokakuun teema keskittyy ajoneuvoihin ja liikenteseen . Näistä lisää voit lukea ajoneuvot ja liikenne -teemasivuilta. Selvitimme myös, milloin hätävilkkuja saa käyttää ja testasimme, miten heijastin vaikuttaa jalankulkijan näkyvyyteen. Kysyimme, millaista on raitiovaunukuskin työ ja entä miten menee kangasalalaisilla autokauppiailla
Tämän näkee jo siinä, kuinka usein uutisoimme valtatiellä tapahtuneista onnettomuuksista. Lisäksi yleissuunnitelmassa esitetään melun torjunnalle uusia sijainteja ja periaateratkaisuja. Hän kertoi viihtyvänsä kisojen ilmapiirissä kollegojensa seurassa. Osa melualueilla sijaitsevista rakennuksista on Kangasallakin sijoitettu niin, että rakennus blokkaa suurimman liikenteestä aiheutuvan melun. UUTISET ILONAIHE JOUNI VALKEENIEMI Tämän näkee jo siinä, kuinka usein uutisoimme valtatiellä tapahtuneista onnettomuuksista. Tämän me tiedämme, mutta tiedämme myös sen monet ongelmat. Asukkaiden itse tekemien mittausten perusteella melu on todellisuudessa vielä tätä kovempaa. Mämmisuolla maisemahakkuu pahensi liikenteen melua: ”Ei puhettakaan, että menisi lukemaan kirjaa terassille.” SINIKKA JESKANEN ja Sari Hintikka katselevat valtatie 12:n liikennevirtaa Hintikan tontin rajalla. Kustannuksiltaan edullisin ja myös yleisin meluntorjuntaratkaisu on meluvalli, joka rakennetaan tienrakennuksesta syntyvistä maamassoista. Tiesuunnitelmassa on esitetty myös melusuojauksen tarkemmat ratkaisut. PÄÄKIRJOITUS Heli Keskinen Kirjoittaja on Kangasalan Sanomien päätoimittaja. Ja sitten on vielä meluhaitta, joka koskee tuhansia kangasalalaisia asukkaita. Sinikka Jeskanen. Niiden joukossa on 15 hoitolaitosta ja 8 oppilaitosta. Väyläviraston mukaan Alasjärven ja Huutijärven välisen tiejakson liikenneturvallisuus on huonompi kuin Suomen valtateillä keskimäärin. – Tiesuunnitelma on lähdössä pian lausuntokierrokselle, ja siihen sisältyy melusuojauksia Kangasalan puolella Suinulan kohdalla, jossa tien läheisyydessä on tiiviimpää asutusta, kertoo Haarajärvi. Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti asuinalueilla sekä hoitoja oppilaitoksia palvelevilla alueilla päiväajan keskiäänitaso ei saisi ulkoalueilla ylittää 55 desibeliä. – Iloitsen tästä mukavasta porukasta, jonka kanssa olemme olleet monissa motocrosskisoissa ja olemme voineet tutustua toisiimme. Väyläviraston syyskuussa julkaisemaan maantiemeluselvitykseen sisältyy Kangasalla valtatiet 12 ja 9. Myös valtatien 9 läheisyydessä Kangasalla kymmeniä asuinrakennuksia sijaitsee alueella, jossa maantiestä aiheutuva melu ylittää 55 desibeliä. Kaikkiin eritasoliittymiin on kaavailtu parannuksia. Suunnitelmissa on osuuden muuttaminen nelikaistaiseksi. Samaan aikaan uhkana on, että hankkeella on vaikutuksia Kirkkojärven Natura-alueeseen. Valtatien 12 varrella haitalliselle maantiemelulle altistuu selvityksen mukaan Kangasalla päiväsaikaan 7 260 asukasta. ENSIMMÄISENÄ toteutusvaiheeseen on etenemässä Alasjärven ja Käpykankaan välisen tieosuuden muuttaminen nelikaistaiseksi. LAHDENTIETÄ AJAA keskimäärin 10 000–22 000 ajoneuvoa vuorokaudessa, joista raskaan liikenteen ajoneuvoja tuhat. Samoin sen näkee jokainen, joka tietä pitkin ajaa. Seuraavaksi edullisin on betoninen rengasmelukaide, jonka hinta riippuu kaiteenaidan korkeudesta. Tien merkitys on keskeinen koko Tampereen kaupunkiseudulle ja se on vetovoimatekijä muun muassa uudelle Lamminrahkan alueelle. MELUNSUOJAUSTA SISÄLTYY myös yleissuunnitelmaan, joka koskee valtatien 12 rakentamista nelikaistaiseksi moottoritieksi välillä Alasjärvi – Huutijärvi. Useampi kuin joka viides kangasalalainen asuu liikennemelualueella Sari Heliövaara, teksti & kuvat Väyläviraston tuoreimman liikennemeluselvityksen mukaan Kangasalla yli 7 000 ihmistä asuu alueella, jossa liikennemelun päiväaikainen keskiäänitaso ylittää 55 desibeliä. Se, että 339 kilometrin pituinen valtatie 12 kulkee Kangasalan kautta, tekee kaupungista helposti saavutettavan ja helpottaa työmatkakulkemista. Se tulee myös aiheuttamaan maisemallisia muutoksia Kangasalan alueella. Tiehanke on nostettu Väyläviraston investointiohjelman 1A-koriin, ja näin ollen toteutus on mahdollista jo ohjelmakauden 2023?2030 alkupuolella. Kangasalan Sanomat Keskiviikko 26.10.2022 2 L ahdentien merkitys Kangasalle on varmasti kiistaton. Melusuojauksia rakennetaan, mutta vasta moottoritiehankkeiden yhteydessä Sari Heliövaara Kangasalla sekä valtatielle 9 että valtatielle 12 on olemassa eri vaiheissa olevia suunnitelmia melusuojausten rakentamiseksi. Naavakujan 80-luvulla rakennetuissa taloissa piha-alueet ovat nimenomaan valtatien puolella, josta liikenteen melu kantautuu lähes jatkuvana virtana. EU-meluselvitys tehdään viiden vuoden välein maanteillä, joilla liikennemäärä ylittää 3 miljoonaa ajoneuvoa vuodessa. Se tarkoittaa, että useampi kuin joka viides kangasalalainen altistuu päivittäin maantieliikenteen melulle. Vaikka suunnitelu alkaa, hanke tuskin saadaan kunnolla käyntiin tällä vuosikymmenellä. Ensi vuonna aletaan vihdoin tehdä tiesuunnitelmaa Alasjärvi–Huutijärvi-väliselle tieosuudelle. Esteiden korkeus perustuu tiesuunnittelun aikana tehtyyn melumallinnukseen. Yleissuunnitelmassa meluaitaa tai -kaidetta on piirretty molemmin puolin tietä lähes koko Kangasalan nauhataajaman matkalle. Hintikan ja Jeskasen omakotitalot sijaitsevat Naavakujan päässä, jossa keskimääräinen melutaso on Väyläviraston selvityksen mukaan 60-70 desibeliä. Tämä on eräänlainen syksyn kohokohta. Muutosten uskotaan parantavan liikenneturvallisuutta sekä vähentävän työmatkaliikenteen ongelmia ja meluhaittoja. Nyt meidän on vain pärjättävä tämän vihatun ja rakastetun tieosuuden kanssa. Suunnitelmaan sisältyy lisäksi meluseinää Lentolan alueelle. Ennustetilanteessa vuonna 2040 vuorokauden liikennemäärät nousevat 12 200–36 800 ajoneuvoon. – Tänne on kiva tulla, ei tämä tunnu yhtään työltä. Meluesteet ovat korkeudeltaan 3-6 metriä tien tasausviivasta. Ihana kamala Lahdentie Anne Helenius oli järjestyksenvalvojana Kisarannan motocrosstapahtumassa. Helenius totesi, että on mukava olla ihmisten parissa. Kallein vaihtoehto on meluaita. Valtatien 12 meluvyöhykkeellä sijaitsee kaikkiaan yli 1 100 rakennusta. Parannustyöt eivät siis voi tulla liian nopeasti. – Poika mittasi kesällä desibelimittarilla tien puolella olevalla terassilla yli 80 desibelin lukemat, kertoo Sinikka Jeskanen. Jeskasen punainen talo näkyy taustalla. – Pelkkiä melusuojauksia ei ole viime vuosina juurikaan rakennettu, vaan ne toteutetaan yleensä aina osana laajempia tienrakennushankkeita, kertoo tienpidon suunnittelu -yksikön päällikkö Tero Haarajärvi Pirkanmaan ely-keskuksesta. Poika mittasi kesällä tien puolella olevalta terassilta yli 80 desibelin lukemat. SUORAMALLA MÄMMISUOLLA asuville Sinikka Jeskaselle ja Sari Hintikalle Väyläviraston meluselvitystulokset eivät tule yllätyksenä. Ne ovat kuitenkin toteutumassa vasta siinä vaiheessa, kun valtatiet laajennetaan nelikaistaisiksi moottoriteiksi. Kangasalan alueella meluesteet ovat meluvalleja sekä meluvallien ja meluaitojen yhdistelmiä. Myös Väylävirasto sanoo, että Lahdentiellä on merkittäviä puutteita liikenneturvallisuudessa ja liikenteen sujuvuudessa. Lähimpänä valtatietä asuvilla melutaso ylittää Väyläviraston laskelmien mukaan päiväsaikaan 70 desibeliä
– Kesällä melu on hieman vaimeampaa, kun puissa ja pensaissa on lehdet, mutta lehdettömään aikaan äänen kululle ei ole mitään estettä. Hankkeen toteutuminen ei kuitenkaan näytä todennäköiseltä vielä vuosikausiin. – Hyvää puuston poistamisessa oli se, että valoisuus lisääntyi, mutta valitettavasti samalla lisääntyi myös liikenteen melu, sanoo Hintikka. 3 Keskiviikko 26.10.2022 Kangasalan Sanomat UUTISET Useampi kuin joka viides kangasalalainen asuu liikennemelualueella SINIKKA JESKANEN ja Sari Hintikka katselevat valtatie 12:n liikennevirtaa Hintikan tontin rajalla. • Maailman terveysjärjestö WHO suosittelee, että tieliikennemelun äänitason tulisi alittaa päiväsaikaan 53 desibeliä yöaikaan 45 desibeliä. – Kaupungin työmailta kertyy jatkuvasti ylijäämämaata, miksei sitä voisi ajaa tänne. HAARAJÄRVEN MUKAAN myös kunnat ja kaupungit voivat rakentaa ja parantaa melusuojausta asuinalueillaan esimerkiksi rakentamalla meluvalleja ylijäämämaasta. Meluongelma on pahentunut koko ajan. Lahdentien eteläpuolelle Kiveliön ja Lemetyn alueita suojaamaan rakennetut meluvalli ja meluseinä toteutettiin ely-keskuksen rakennuttamassa hankkeessa, jonka kustannukset Kangasalan ja Tampereen kaupungit maksoivat. Silti puhetta ei tahdo kuulla edes parin metrin päähän. Ely-keskuksen vastaus taas on, että melusuojaus toteutetaan siinä vaiheessa, kun valtatie laajennetaan nelikaistaiseksi. – Kaupunki kävi mittaamassa melua kymmenisen vuotta sitten, ja sieltä ohjattiin ottamaan yhteyttä ely-keskukseen. Tästä löytyy esimerkkejä muun muassa Linnainmaalta, jonne Tampereen kaupunki on rakentanut meluvallia sekä Lamminrahkasta, jossa Kangasalan kaupunki on rakentanut meluvallia Lahdentien pohjoispuolelle osana Rissonkadun katu-urakkaa. Lähde: THL Katso video digissä Aina lähelläsi. Jeskasen punainen talo näkyy taustalla. JUHO TUHOLA FAKTA LIIKENNEMELU • Melu on ei-toivottua ääntä, joka koetaan epämiellyttäväksi tai häiritseväksi tai joka on kuulolle haitallista. – Tiesuunnittelman teko välillä Alasjärvi–Huutijärvi on tavoitteena aloittaa ensi vuonna. • Lapsilla pitkäaikainen melualtistus voi johtaa häiriöihin mm. – Me täällä asuvat olemme tietysti ajan kanssa tottuneetkin meluun, mutta vieraat ihmettelevät joka kerta, että onpa täällä kova liikenteen ääni, sanoo Jeskanen. MÄMMISUO ON yksi asuinalueista, joissa Lahdentien liikennemelu ylittää 55 desibelin ohjearvon. Valtatien kunnostus Tampereen ja Pälkäneen välisellä osuudella ei kuitenkaan sisälly valtion investointisuunnitelmiin vielä tällä vuosikymmenellä. Hintikat ovat istuttaneet tonttinsa reunalle erilaisia puskia vaimentaakseen liikenteen melua, mutta siitä ei ole ollut kovin suurta apua. Melusuojauksia rakennetaan, mutta vasta moottoritiehankkeiden yhteydessä Haarajärven mukaan yleissuunnitelman melusuojausratkaisut ovat vasta alustavia. ASUKKAAT OVAT tottuneet korottamaan puheääntään pihalla ollessaan. Ja ei puhettakaan, että menisi esimerkiksi lukemaan kirjaa terassille, sanoo Hintikka. – Muutimme aikanaan tänne juuri rauhallisen omakotitaloasumisen perässä, mutta siitä rauhasta ei ole valitettavasti enää paljon jäljellä. ASUKKAIDEN MUKAAN Kangasalan kunnan lähes 40 vuotta sitten asuinalueen ja tien väliin rakentaman maavallin korottaminen voisi tuoda helpotusta alueen meluongelmaan. Nyt myös ohi viuhahtelevien rekkojen katot näkyvät Hintikoiden terassille, kun aiemmin ne jäivät puiden taakse piiloon. Valli on painunut kasaan vuosien saatossa ja sen päälle istutetut puut kasvaneet korkeiksi, joten se ei tarjoa enää juuri lainkaan suojaa melulta. • Melu voi lisäksi häiritä unta, aiheuttaa elimistön stressireaktion, lisätä sydänja verisuonitautien riskiä ja vähentää henkistä hyvinvointia. Melusuojauksista ja niiden tyypeistä päätetään vasta yleissuunnitelmaa seuraavassa, suunnittelutarkkuudeltaan tarkemmassa tiesuunnitelmassa. kielellisessä kehityksessä, muistissa ja oppimisessa. Jeskanen kertoo olleensa viimeisten kymmenen vuoden aikana useaan otteeseen yhteydessä sekä Kangasalan kaupunkiin että Pirkanmaan ely-keskukseen alueen meluongelmasta, mutta tuloksetta. VUODESTA 1984 Naavakujalla asunut Jeskanen arvioi liikennemäärän valtatiellä ainakin kymmenkertaistuneen vajaassa 40 vuodessa. Siinä yhteydessä järjestetään myös yleisötilaisuuksia ja kuulemisia, joissa on mahdollisuus ottaa kantaa myös melusuojausratkaisuihin. • Noin 85 % ympäristömelusta on peräisin tieliikenteestä. • Viihtyvyyshaitan lisäksi melu voi häiritä keskittymistä. Naapurusten mukaan melutaso asuinalueella on lisääntynyt entisestään kaupungin viime talvena Mämmisuolla toteuttaman maisemahakkuun jälkeen. Tiekin olisi jo valmiiksi perille asti, ehdottaa Pasi Hintikka. – Pihalla olisi kiva esimerkiksi syödä ja pelailla kesällä, mutta jatkuva meteli häiritsee
– Mistä kangasalalaiset hakevat jatkossa tapahtumalippunsa ja passinsa ja lataavat bussikorttinsa, pitääkö sitä varten matkustaa Tampereelle, hän kysyy. Siitamantien varressa sijaitseva Rukoushuoneyhdistyksen kokoontumistila valmistui vuonna 1911, ja se siirtyi seurakunnan hallintaan vuonna 1955. Viime keskiviikkona kioskilla asioimassa ollut Jorma Köppä suree etenkin kioskin sulkemisen myötä menetettäviä lähipalveluita. Siitä ei ole kauan, kun keskustassa oli vielä esimerkiksi kolme vaateliikettä, nyt ei ainuttakaan. Arosilta toivookin, että R-kioskin toimintakatkos Kangasalla jäisi mahdollisimman lyhyeksi. Tekninen keskus sai säännöistä paljon palautetta, ja päätöksestä tehtiin oikaisuvaatimus, joka johti nyt sääntöjen päivittämiseen. Keskustan R-kioski on ollut ainoa R-kioski Kangasalla sen jälkeen, kun Suoraman Ärrä lopetti toimintansa vuonna 2015. ELLA METSÄ oli keskiviikkona hakemassa R-kioskilta evästä kotiin. Sari Heliövaara, teksti & kuva Myllystenpohjan purettavassa liikekorttelissa sijaitseva R-kioski sulki ovensa lopullisesti viime sunnuntaina. Korvaavaa sopimusta ei siis vielä alueelle valitettavasti ole, pahoittelee Nyssen kehittämispäällikkö Tanja Lehtonen. Matkakorttien lataajia asioi Puhakan mukaan kioskilla useita päivittäin. Asiakkaat surevat Ärrän loppumista Kyötikkälässä saa edelleen viljellä kahta palstaa Kangasalan Sanomat Elinympäristölautakunta on käsitellyt uudelleen kaupungin vuokraamien viljelypalstojen säännöt. Kangasalan Sanomat Keskiviikko 26.10.2022 4 Samalla katosi moni lähipalvelu torin laidalta. Kalenterivarausjärjestelmän mukaan tiloissa on 1–3 tapahtumaa, jotka kestävät yleensä noin tunnin. RAUTAKIRJA TOIVOO liiketilan järjestyvän ensisijaisesti keskustan olemassa olevista kiinteistöistä, mutta Arosillan mukaan yhtenä vaihtoehtona on myös R-kioskin sijoittuminen keskustan alueelle valmistuviin uusiin liiketiloihin. Yhden tai kahden kevytrakenteisen puutarhatuolin säilyttäminen palstalla on sallittua. On myös olemassa muita maksutapoja, esimerkiksi puhelinsovellus Nysse-mobiili tai lähimaksu pankkitai luottokortilla, opastaa Lehtonen.. Henkilöä epäillään todennäköisin syin tapon yrityksestä. Samalla R-kioskin tarina Kangasalla päättyi ainakin tällä erää, sillä korvaavaa liiketilaa R-kioskille ei ole keskustan alueelta löytynyt. Päivitetyissä säännöissä palstojen vuokraaminen on rajoitettu yhden palstan sijaan kahteen, jotta nykyiset useamman palstan viljelijät eivät joudu poistamaan istuttamaansa monivuotista kasvillisuutta kuten marjapensaita. – Kannattaa tutustua Nella-verkkopalveluun (nella.fi), jossa matkakortille voi ostaa lippuja. Monivuotisten kasvien istutusetäisyys palstan rajasta on muutettu suositukseksi, ja sääntöjä on tarkennettu tältä osin. Päivitetyt säännöt tulevat voimaan ensi vuoden alussa. Taimien esikasvatukseen ja suojaamiseen voi käyttää harsoa. marraskuuta. Syytteen nostamisen määräpäivä on asetettu 24. JORMA KÖPPÄ joutuu jatkossa matkustamaan Mäntyveräjästä Lentolaan pelatakseen Veikkauksen pelejä. Keskustan palveluiden loppuminen yksi toisensa perään surettaa ja kummastuttaa Köppää. – Asiaa työstetään edelleen aktiivisesti. R-KIOSKIN ASIAKKAAT ottivat tyrmistyneinä vastaan tiedon kioskin sulkemisesta. Rukoushuonetta tarjottiin ensisijaisesti alueen kyläyhteisölle ostettavaksi, mutta tämä ei toteutunut. Kirkkoneuvosto valtuuttaa kiinteistöpäällikön asettamaan Havisevan rukoushuoneen myytäväksi. KASVILLISUUTTA PITÄÄ kuitenkin pystyä hoitamaan omalta palstalta, eikä siitä saa aiheutua haittaa muille viljelijöille. Kiinteistöstä luopuminen on ollut vireillä seurakunnassa jo muutaman vuoden ajan. Uusi vuokrasopimus on voimassa heinäkuun loppuun saakka. Kirkkoneuvosto toteaa, että päivähoitotilojen tarjoaminen Sahalahden keskustan läheisyydestä helpottaa monen lapsiperheen arkea. Säännöissä tarkennettiin muun muassa viljelypalstoilla sallittua kasvillisuutta, rakenteita ja toimintaa. – Ykkösprioriteettimme on se, että tilaan pääsisi mahdollisimman nopeasti ja että se sijaitsisi muiden palveluiden läheisyydessä paikassa, johon pääsee sekä jalkaisin että autolla. UUTISET Seurakunta vuokraa tilaa päivähoidolle Havisevan rukoushuone menee myyntiin Syyte nostettava marraskuussa Seurakunta vuokraa edelleen kaupungille tilaa Sahalahden seurakuntakodin virastosiivestä. – Kai lataus pitää jatkossa hoitaa Tampereen päässä, hän harmittelee. Vuonna 2019 laaditussa kiinteistöstrategiassa linjattiin, että seurakunta voi luopua siitä. Matkakorttien latauspiste ehkä uudelle toimijalle Sari Heliövaara Tampereen kaupunkiseudun joukkoliikenteeltä kerrotaan, että Kangasala ei ole jäämässä kokonaan ilman matkakorttien latauspistettä, mutta jonkinlainen tauko kivijalkapalveluun tulee R-kioskin lopetettua toimintansa. Köpän mukaan kioskin sulkeminen jatkaa jo vuosia jatkunutta surkeaa kehitystä keskustan palveluissa. Sääntöjä on nyt myös tarkennettu muun muassa viljelyyn liittyvien materiaalien ja rakenteiden osalta. – Haluamme ehdottomasti olla jatkossakin mukana tukemassa Kangasalan tiiviin ja kehittyvän kaupunkikeskustan elinvoimaa. Säännöissä käytiin läpi keskeisemmät vuokraukseen, viljelyyn, rajoihin ja jätehuoltoon liittyvät asiat. HÄN MUISTUTTAA, että matkakortteja voi latailla myös muissa latauspisteissä sekä verkossa. elokuuta kiinniotettu ja seuraavalla viikolla käräjäoikeudessa vangittu 37-vuotias mies määrättiin viime viikon keskiviikkona Pirkanmaan käräjäoikeuden päätöksellä edelleen pidettäväksi vangittuna. Sahalahden poliisioperaatiossa 21. R-kioskin kauppapaikoista ja konseptista vastaava kehityspäällikkö Mikko Arosilta on yhä toiveikas, että sopiva liiketila R-kioskia varten vielä Kangasalta löytyisi, vaikka katkos toimintaan nyt tuleekin. LAUTAKUNTA HYVÄKSYI Kyötikkälässä sijaitseville viljelypalstoille säännöt tämän vuoden kesäkuussa. Matalien viljelylaatikoiden, lavakaulusten, työkalulaatikoiden ja kompostikehikkojen käyttö on palstoilla sallittua. Kaupunki käyttää tilaa varhaiskasvatuksen päivätoimintaan. Ensimmäinen vangitsemisistunto asiassa pidettiin 25. Olemme olleet asiassa tiiviisti yhteyksissä Kangasalan kaupungin suuntaan, joka on tehnyt tosi hienoa työtä ja nähnyt paljon vaivaa palvelun säilyttämiseksi Kangasalla, kiittää Arosilta. – Keskustasta on loppunut palvelu toisensa jälkeen, täällä ei ole enää juuri mitään. – Etenkin iäkkäämmille ihmisille ja vammaispalveluita käyttäville palvelu on tärkeä, ja heille voi olla vaikeaa hoitaa asiaa netissä, arvioi Puhakka. Hän kävi lataamassa bussikorttinsa Ärrällä keskiviikkona, kun se vielä oli mahdollista. Rukoushuoneesta luovuttaessa nykyisille käyttäjille tarjotaan vaihtoehtoisia tiloja Pyysalosta tai Ruutanan monitoimitalolta. – Asun tässä vieressä ja poikkean usein kioskille hakemaan jotain purtavaa, kun en jaksa lähteä isompaan kauppaan, Metsä sanoo. elokuuta. Myös hiljattain Ruutanasta kaupungin keskustaan muuttanutta Elina Rautiota R-kioskin loppuminen surettaa. Seurakunnan mukaan rukoushuone on melko vähällä käytöllä. – Toistaiseksi Kangasalan keskustan alueelta on ilmoittanut kiinnostuksensa jälleenmyyjänä toimimisesta jatkossa vain yksi taho, jolla ei kuitenkaan ole vielä tässä vaiheessa liiketilaa. Kioskin osa-aikainen myyjä Tatubanu Puhakka vahvistaa, että juuri bussilippujen latausmahdollisuuden loppuminen on huolettanut eniten asiakkaita. – Postipaketitkin on ollut kätevää noutaa tästä läheltä. – Harmittaa, hän kommentoi kioskin loppumista
Osallistu valokuituiltaan, ja saat vastaukset kaikkiin kysymyksiin. 03 379 2250 Maukkaat ja runsaat annokset. TÄYSKUITU Rakennuspäätös on tehty! *Kauppalehti 13.9.2022 Valoo Täyskuitu on tutkitusti edullisin vaihtoehto*. VALOO.FI VALOO TÄYSKUIDUN VALOKUITUILTA KE 26.10. 5 Keskiviikko 26.10.2022 Kangasalan Sanomat Hoitohuone Honka Hieronnat Lahjakortit Mesikuja 12 36100 Kangasala as p. Oman kylän Oman kylän pesula palvelee! pesula palvelee! Terje Bötker, Ellintie 2, Kangasala p. Hieronnassa yhdistyy klassinen hieronta ja lämmön vaikutus. 040 630 9660 ePassi Smartum Edenred Turvehoidot Golden Wellness Eevantie 4, 36200 Kangasala Ratkaisukeskeinen lyhytterapeutti, Lähihoitaja/Kuntoutus Tea Kivimäki, 040 822 2942 ISÄLLE Hieronta-lahjakortti Kuumakivihieronta rentouttaa ja auttaa lihasjumeihin. Lentolankuja 2, 36220 Kangasala p. Tilaajana saat. Hyvän ilman kampaamo ® koko perheelle Kuohunharjuntie 10 050 410 7939 Ajanvaraus myös netistä! Kuljetuspalvelumme noutaa pyykit kotoasi ja palauttaa ne puhtaina Meillä pesetät kaikki kodin tekstiilit, matot, verhot, talvitakit yms. Tervetuloa! Epäröitkö vielä. 03 379 2550, www.aryana.fi LOUNASLISTA Tervetuloa kansainväliseen/afganistanilaiseen Ravintola Aryanaan nauttimaan silkkitien kattavan makukirjon maailmaan! Makumatka silkkitielle Makumatka silkkitielle PIZZERIA-KEBAB KALIMERO AVOINNA ma-la klo 10.30–21.30 su klo 11.00–21.30 LOUNAS ma-pe klo 10.30–14.00 Tilaa ja nouda puh. Erinomainen palvelu. 045 166 3396 ma–ke 9–17, to–pe 9–15 KANGASALAN PESULA Liisantie 2, Kangasala, p. 60 min 50 € hiushuoltamohelga. Isolukontie 2, Suorama www.pizzeriakalimero.fi Lataa sovellus! Tervetuloa! Suomen luetuin paikallislehti KMT 2022 Paikallislehdellä tavoitat parhaiten KS-digin lukuoikeuden Jos tunnuksesi on hukassa, soita 040 769 9045. KLO 18-19 LUKION AUDITORIO, FINNENTIE 42 Arvomme osallistuneiden kesken 6 kk ilmaisen laajakaistapaketin. 03 377 1172 korpola.fi Ma-pe 9-17 • la 9-13 KELLOSEPÄNLIIKE KORPOLA Uutta ja vintagea vuosikymmenten varrelta! UUTUUS! Pimeneviin syysiltoihin! Kynttilälyhty REVONTULI Rakennamme KANGASALLE valokuituverkon
Pääsääntöisesti Kanga salan taajamaalueilla saa ajaa enintään 40 kilometrin tun tinopeutta. Kangasalan Sanomat Keskiviikko 26.10.2022 6 UUTISET Nopeusrajoitukset muuttuvat Nopeusrajoituksiin on tulossa muutoksia Asemantiellä, Kaari na Maununtyttären tiellä, Aak kulantiellä, Mallitiellä ja Vaa rinmaantiellä. Kaavoitus on valmistellut se kä Kunnantien (Harjusolan kort teli) että Kuohunharjuntien (hal lintokortteli) kaavoista kolme luonnosvaihtoehtoa, jotka eroa vat toisistaan muun muassa tule van asukasmäärän, toimitilojen ja kaupunkikuvan suhteen. Niissä kaikissa kaupungin taloa ohjataan suojelumerkinnällä. KAUPUNGINTALON VIERESSÄ sijaitsevassa virastotalossa on poliisiasema ja kaupungin toimitiloja. Myös Harjusolan kohtaloa selvitetään. Parkkitalo saatiin käyttöön vuoden 2019 lopulla. Raken nusten suurin sallittu kerrosluku on jaettu kahteen vyöhykkeeseen, joista kadunpuoleinen on neljä kerrosta. Viidennen kerroksen porras käytävästä on muun muassa virt sattu ja oksennettu toistuvasti niin, että siivousoperaatio on täy tynyt tehdä porraskäytävän jokai sessa kerroksessa. Herttuan Kiinteistöpalvelu Oy:stä kerrotaan, että tiloista on siivottu graffititöherryksiä, ros kia ja erilaisia eritteitä tuhansien eurojen edestä. Hissin seinä oli saanut tuoreen tägin viikonlopun aikana.. Harjusolan alueella on tällä het kellä kaksi huonokuntoista yritys rakennusta ja kerrostalo. Jatkossa suurin sallittu ajonopeus Asemantiellä on 40 kilometriä tunnissa. Talvikaudella moottoriteil lä korkein sallittu nopeus on 100 km/h ja valtaosalla mui ta maanteitä 80 km/h. Asukasmäärä olisi 86. Harjusolan alue sisäl tyy valtakunnallisesti arvokkaaksi esitettyyn Pirkanmaan harjumai semat harjujaksoon. Asukasmäärä olisi 125. Tavoitteena on luoda edellytyk siä keskustan elinvoiman kasvat tamiseen niin, että rakennetun kulttuuriympäristön arvot ja mai seman ominaispiirteet otetaan huomioon. HARJUSOLAN LIIKEHUONEISTOJEN ovista on aikoinaan kuljettu useisiin eri liikkeeseen. pide tään yleisötilaisuus valmisteluai neiston esittelyä ja vuorovaiku tusta varten. TÄMÄN SYKSYN aikana parkkita lossa tehtiin remontti, jolla pyritään puuttumaan ilkivaltaan. Tuhansien eurojen uudistukset oli tehtävä, koska sotkeminen yltyi kesällä lähes päivittäiseksi. Muutosta perustellaan no peus rajoitusten selkeyttämi sellä. Vaarinmaantien nopeusra joitusta alennetaan 30 kilomet riin tunnissa. Rakennuksen omistaa Kangasalan kaupunki. Pirkanmaan elykes kus tiedottaa, että liikennemerkit vaihdetaan 28. Rajoitukset uudistuvat myös entisen paloaseman vieressä sijaitsevan liikenneympyrän tuntumassa. lokakuuta lähtien talvi ja pimeän ajan nopeusra joituksiin. Siitä ei saatu palau tetta. Kaarina Maunun tyttären tien nykyinen 40 kilo metriä tunnissa nopeusrajoitus muutetaan nopeusrajoitusalu eeksi, jonka piiriin kuuluvat myös Aakkulantie ja Mallitie. HERTTUALAN KIINTEISTÖPALVELU joutuu siivoamaan töhryjä Kuohunparkista jatkuvasti. Selvityksen mukaan alueella sijait sevista rakennuksista eniten arvoja omaavat kaupungintalo ja valtion virastotalo, jotka ovat paikallises ti merkittäviä kohteita. KAUPUNKI ON kaavoja valmis teltaessa teettänyt selvityksen ra kennetusta kulttuuriympäristöstä. Valtatie 9:llä 100 km/h no peusrajoitus tullaan jättämään ohituskaistan suuntaan. HARJUSOLAN KORTTELIN vaih toehto 1 muuttaa suunnittelualueen rakennusten korkeuksia vähiten. Virastotalo pysyy, laajenee tai puretaan Sari Eerolainen, teksti & kuvat Kangasalan ydinkeskustassa on vireillä kaksi asemakaavamuutosta, jotka sijaitsevat Kunnantien molem min puolin. lokakuuta men nessä. Vaihtoehto 2 rajaa Kunnantietä ja Kuohunharjuntietä umpikortte limaisella massoittelulla. Muuttuneet rajoitukset as tuvat voimaan heti, kun nope usrajoitusmerkit on vaihdettu. Kangasalan päässä Ponsan tietä (kantatie 58) kesäajan 80 km/h nopeusrajoitus puoles taan alennetaan talveksi 70 km:iin/h noin neljän kilomet rin osuudella. Vaihtuvien nopeusrajoitus ten jaksoilla voidaan hyvissä olosuhteissa käyttää 100 km/h nopeusrajoitusta. Vaihtoehdossa 3 esitetään Kuo hunharjuntien ja Kunnantien kulmaan yksitoistakerroksista ra kennusmassaa keskustan uudek si maamerkiksi. Nähtävilläoloaikana 15.11. Molemmat kaavojen valmiste luaineistot on tulossa nähtäville. Moot toriteiden ohella tieosuuksilla, joilla ajosuunnat on erotettu toisistaan keskikaiteella, voi talvikauden nopeusrajoitus ol la myös 100 km/h. Muutoksen taus talla on liikenneympäristön yhtenäistäminen sekä jalan kulkijoiden ja pyöräilijöiden turvallisuuden kohentaminen. Kaupungintalo pysyy paikal laan, mutta kaavassa ratkaistaan virastotalon tulevaisuus. Suunniteltavan korttelialu een pintaala on noin 9 600 neliötä. Tämä vaihtoehto on esitetyistä tehokkain, ja se toisi keskustaan eniten uusia asukkaita. Sittemmin rakennus on hiljentynyt. Vaihto ehtoja ovat säilyttäminen, purka minen tai laajentaminen. Tällainen osuus sijaitsee myös Lahden tiellä. Niiden kehittäminen ratkaistaan kaavan yhteydessä. Muutoksilla tutkitaan Harjusolan asuin ja liikekorttelin sekä kaupungintalon ja valtion vi rastotalon alueen kehittämismah dollisuuksia. Talvirajoitukset voimaan Pirkanmaalla Pirkanmaalla siirrytään keski viikosta 26. Matalat liikerakennukset eivät hei kentäisi kaupungintalon hallitsevaa roolia eivätkä peittäisi harjumai semaa katukuvasta. Kuohunparkin ilkivaltaan tartuttiin muutostöillä Heli Keskinen, teksti & kuva Kangasalan Kuohunparkki on kär sinyt ilkivallasta aina sen avaami sesta alkaen. Viime kesän aikana ilkivalta li sääntyi niin toistuvaksi, ettei tilo ja kannattanut enää siistiä sotke misten välillä ennen suurempaa siivousta ja uudistustöitä. MYÖS KUOHUNHARJUNTIEN eli hallintokorttelin asemakaavan muutoksesta on esitetty kolme vaih toehtoa. Taaemmaksi sijoittuisi kaksi asuinkerrostaloa. Porras käytävät rajattiin niin, ettei alim man ja ylimmän tason huoltoker roksiin enää pääse ilman avaimia. Kaavan osallistumis ja arvi ointisuunnitelma oli esillä vuoden 2019 kesällä. Kau pungin rakentamisen palve lualueen mukaan yhtenäinen nopeusrajoitus selkeyttää lii kenneympäristöä ja lisää sekä jalankulkijoiden että pyöräili jöiden turvallisuutta. Asukasmäärä olisi 148
Korttelialueen itäreunalle on osoitettu rakennusalaa uudisrakennukselle. Vaihtoehto 3 on asumispainotteisin. Lisäksi kaupungintalon taakse varattaisiin rakennusala Urheilutien suuntaiselle asuinkerrostalolle. 15,00 (600 eur/kg) Linola Suojaava Balsami 50 ml Hellii kuivaa ihoa ja hoitaa hiertymät! Norm. Jatkossa teemme rikosilmoituksen kuvien kera joka kerta, kun joku tekee ilkivaltaa, Herttuan Kiinteistöpalvelu Oy:stä sanotaan. (03) 447 5312 • kangasala@pepper.fi Pikkujoulumenu 39 € /hlö Tunnelmalliset Pepperissä Mäkirinteentie 10, Kangasala Puh: 010 235 2350 8,35 snt/puhelu+16,69 snt/min ma-pe 9 – 20 la 9 – 18 su 12 – 18 Saat S-Etukortilla Bonusta apteekkimyymälässä maksetuista tuotteista tai palveluista. Bonus ei kerry reseptitai itsehoitolääkkeistä eikä verkkokauppaostoista. Lisäksi jokaisen kerroksen porrastilaan on asetettu valvontakameroita, joita löytyy myös parkkitiloista. Samalla sulkemisen toivotaan vähentävän asiatonta oleskelua tiloissa. Tilalle tulisi Kuohunharjuntietä rajaava, korkeintaan kaksikerroksinen liikerakennus ja sen taakse sijoittuva Urheilutien suuntainen asuinkerrostalo. Kuohunharjuntien varteen tulisi ensimmäiseen kerrokseen liiketilaa. – Kamerat antavat hyvin selvää kuvaa, jonka avulla osa häiriöporukasta on pystytty jo tunnistamaan. Vaihtoehdossa 2 esitetään virastotalon purkamista. VIIME VIIKOLLA elinympäristölautakunta käsitteli kaavoja. 13 00 kpl (520 eur/kg) Norm. Kangasalan ydinkeskustassa on vireillä kaksi asemakaavamuutosta. Parkissa on tällä hetkellä rajaton ilmainen pysäköinti ja jatkossa jatketaan kolmen tunnin ilmaisella parkkiajalla.. Tällä hetkellä suunnitellaan myös kolmannen ja neljännen kerroksen mahdollista sulkemista talvikauden ajaksi. Herttuan Kiinteistöpalvelusta kerrotaan, että Kuohunparkin käyttöaste on viime aikoina lisääntynyt. 16,50 (330 eur/l) Hormoniton Vagisan kosteuttava emätinvoide 25 g Kosteuttavaa hoitoa limakalvoille 14 00 kpl (280 eur/l) Kosteutt a Kosteutt a ja suojaa ja suojaa Kosteutt a Kosteutt a ja suojaa ja suojaa intiimialue ille intiimialue ille Kosteutt a ja suojaa intiimialue ille Virastotalo pysyy, laajenee tai puretaan KAUPUNGINTALON VIERESSÄ sijaitsevassa virastotalossa on poliisiasema ja kaupungin toimitiloja. Korttelialueen suuruus on noin 8 800 neliötä. Sulkeminen tehdään pääosin energiansäästösyistä. Asukasmäärä olisi 120. 7 Keskiviikko 26.10.2022 Kangasalan Sanomat UUTISET Pepper.fi Kangasala Kuohunharjuntie 26 p. Rakennuksen omistaa Kangasalan kaupunki. Asukasmäärä olisi 104. MEILTÄ SAAT BONUSTA suoramanapteekki.fi SUORAMAN APTEEKISTA Tilaa apteekkituotteet kätevästi: www.suoramanapteekki.fi Ilmainen toimitus noutolokeroon Lentolan Prismalla. Vaihtoehto mahdollistaa laajimman ja tilajärjestelyiltään joustavimman liiketilan rakentamisen Kuohunharjuntien varteen. Porukat ovat viihtyneet ennen kaikkea hallin ylemmissä tiloissa, jotka ovat normaalisti tyhjinä. Keskustelun kuluessa kokoomuksen Noora Hildén esitti, että Kuohunharjuntien kaava palautetaan valmisteluun ja esiteltyjen kaavaluonnosten rinnalle uutena kaavaluonnoksena esitellään keskustan elinvoimaa lisäävä suunnitteluvaihtoehto, joka ei perustu asuinrakentamiselle. Koska ehdotusta ei kannatettu, puheenjohtaja totesi sen rauenneen. KUOHUNPARKISSA KÄY myös vartiointiliike säännöllisillä kierroksilla. Tässä vaihtoehdossa virastotalo purettaisiin ja se korvattaisiin asuinkerrostalojen korttelilla. Vaihtoehdossa 1 virastotalo säilyisi suurimmalta osaltaan, mutta siihen voitaisiin rakentaa 6-kerroksinen laajennusosa, joka sijoittuu rakennuksen koilliskulmaan. Tarjoukset voimassa 30.11.2022 asti. Asukasmäärä olisi 80. Kuohunparkin ilkivaltaan tartuttiin muutostöillä Kaikki kerrokset siivottiin, pestiin ja desinfioitiin sekä käsiteltiin aineella, joka helpottaa tulevien töhryjen siivoamista. Kerrosten välisten ramppien sulatusjärjestelmät kuluttavat talvikautena sähköä runsaasti. Hallintokorttelin osallistumisja arviointisuunnitelma oli nähtävillä viime vuonna, ja siitä jätettiin kaksi lausuntoa ja kolme mielipidettä
Lisäksi vireillä on Sahalahden rantaosayleiskaava, jolle ei kuluvan vuoden kaavoituskatsauksessa ole määritelty tarkempaa aikataulua. Parhaat tarinat ja valokuvat palkitaan. Sari Eerolainen Kuhmalahdelle laadittavista kolmesta yleiskaavasta ensimmäisenä hyväksyttäväksi ovat tulossa Pohjan kylän osayleiskaava ja Kuhmalahden Kirkonkylän osayleiskaava. Asukasmäärä vähentynyt, elinvoimaa mietittävä usealta kantilta MAASEUTUOHJELMASSA TODETAAN, että kaupunki tukee tapahtumien, kuten esimerkiksi Kuhmalahti Pullingin, järjestämistä maaseutualueillaan ja tekee yhteistyötä niiden markkinoinnissa. Kangasalla muutokset ovat maltillisia. TIEDOT KÄYVÄT ilmi tilannekatsauksesta, jossa tarkastellaan vuoteen 2025 ulottuvan Kangasalan maaseutuohjelman etenemistä. VAATIVIMMASSA LUOKASSA, hoitoisuusryhmä III:ssa palkkio on 1 200 euroa kuukaudessa, kun tänä vuonna se on 1103,21 euroa kuukaudessa. Muilla kanta-Kangasalan maaseutualueilla oli asukkaita 1 550, ja Kuhmalahden asukasmäärä oli 937. Hyvinvointialueen silmissä kyseessä voi olla raskas siirtymävaihe, jossa omaishoitaja on lyhytaikaisesti estynyt tekemästä omaa tai toisten työtä antamansa hoivan vuoksi. Vääksyn osayleiskaavaa varten on tarkoitus laatia tämän vuoden aikana arkeologinen selvitys. Pirkanmaan hyvinvointialueen omaishoidon tuen palkkioihin varattavasta määrärahasta päätetään vuoden 2023 talousarvion hyväksymisen yhteydessä joulukuun alussa. Lisäksi parhaat kuvat ja tarinat otetaan mukaan kaupungin asuinaluesivustolle internettiin. Urakassa rakennetaan alikulkukäytävän lisäksi siihen liittyvät väylä ja siltarakenteet, hulevesipumppaamo, tukimuurija kaukalorakenteet, valaistusrakenteet sekä työn toteuttamisen kannalta tarpeelliset johtosiirrot. Kaivannon sairaalan alueelle puolestaan on tilattu visiotyötä. Osayleiskaavoitusta Kisarannan, Kaivannon ja Vehoniemen alueelle ei ole toistaiseksi käynnistetty. Laskukaavan mukaan siitä pitää vähentää ensi vuodeksi 12,64 prosenttiyksikköä. Määrä on kymmenen vuoden aikana vähentynyt reilulla sadalla. Vuonna 2019 Kangasalan maaseutualueella asui 13,6 prosenttia väestöstä, maaseutuohjelman esittelytekstissä todetaan. EVELIINA KÄLVIÄINEN Aluehallitus yhtenäisti omaishoidon palkkiot Kangasalla muutokset ovat maltillisia.. Kangasalan Vesi tekee osaltaan päätöksen töiden tilaamisesta. Sahalahden ja Kuhmalahden alueella sijaitsevaa Väkevä maa -taidepuistoa kehitetään muun muassa teettämällä kyltit puistossa sijaitseville ympäristötaideteoksille. Omaishoidon tuki maksetaan määrärahasidonnaisena. Verotuloja arvioidaan kertyvän ensi vuonna noin 80,5 miljoonaa euroa, ja niiden arvioidaan vähentyvän 45,5 prosenttia kuluvaan vuoteen verrattuna. Maaseutuohjelma listaa, missä mennään. Sen jälkeen kaupunki jatkaa Kuhmalahden rantaosayleiskaavaa kohti hyväksymiskäsittelyä. Kangasalan Sanomat Keskiviikko 26.10.2022 8 Tuukka Olli Pirkanmaan aluehallitus yhtenäisti omaishoidon tukisummat ja niiden kriteerit. Maaseutualueiden osayleiskaavan seuraavassa etapissa kaupunki vastaa kaavaluonnoksesta saatuun palautteeseen ja linjaa kaavan jatkokäsittelystä. Lisäksi hevostaloudella on suuri rooli ja merkitys Kangasalla. KAUPUNKISTRATEGIAN mukaan Kangasala kehittää yhtä aikaa sekä kaupunkia että maaseutua. Näin kunnalliset erot Pirkanmaalla poistuvat. Ohjelman toimenpiteet ja näiden toteutus sisältyvät osaksi kaupungin palvelukeskusten, Visit Kangasalan sekä Business Kangasalan toimintaa. – Maaseudun elinvoimaisuutta tulee miettiä monesta eri näkökulmasta, sillä siellä asuvien osuus on laskenut vuosien saatossa sekä kansallisesti että Kangasalla, hän jatkaa. Tähän saakka omaishoidon tukipolitiikasta ovat päättäneet kunnat itsenäisesti, mutta ensi vuodesta alkaen Pirkanmaalla noudatetaan yhtenäistä tukipolitiikkaa. Heinisuo toteaa, että esimerkiksi Saarioisten Sahalahden tehdas on merkittävä alueen elinvoiman kannalta. Tarjouksia saapui määräaikaan mennessä yhdeksän. Kiinteistöveroa on tänä vuonna kertymässä noin 7,5 miljoonaa euroa. Kangasalla on paraikaa meneillään tarinaja valokuvakilpailu, jonka avulla halutaan tuoda esiin eri alueita. LIIKENNEPUOLELLA tervetulleita uutisia on, että tiesuunnitelma valtatie 9:lle Alasjärven ja Käpykankaan välille on valmistumassa ja Käpykankaan ja Oriveden välinen tiesuunnitelma etenee. Hoitoisuusryhmä II:n korvaus Pirkanmaalla on 700 euroa kuukaudessa, kun Kangasala on tänä vuonna maksanut 661,48 euroa kuukaudessa. Ensi vuonna sitä arvioidaan kertyvän noin 8 miljoonaa euroa. Valtionosuuden arvioidaan vähenevän 49,1 miljoonasta eurosta 26,3 miljoonaan. Maakunnalliset korvaukset astuvat voimaan 1.1.2023. Kuntien veroprosentit muuttuvat ensi vuonna, koska osa verotusoikeudesta siirtyy hyvinvointialueiden myötä valtiolle. Kaupungin läheisellä maaseudulla nauhataajaman ja Ruutana-Havisevan ympäristössä puolestaan asui 1 940 henkilöä. Yleinen veroprosentti on tällöin 0,93, vakituisten asuinrakennusten 0,43, muitten asuinrakennusten 1,03, yleishyödyllisten yhteisöjen ja rakentamattoman rakennuspaikan 4. Kaupungissa sovelletaan jatkossakin kolmiportaista omaishoitajien palkkiojärjestelmää. Kangasala on tänä vuonna maksanut alimmassa luokassa 441,71 euroa kuukaudessa. UUTISET Alikulun urakoitsija on valittu Kaupunki on valinnut Tampereentien alikulkukäytävän rakennusurakoitsijaksi Infra Kiri Oy:n. Maaseutuohjelmassa linjattavat toimenpiteet liittyvät muun muassa liikenneja tietoliikenneyhteyksiin, asumiseen ja yrittämiseen, ulkoilu-, liikuntaja virkistysmahdollisuuksiin sekä kylien toiminnan tukemiseen, osallistamiseen ja erilaisiin kehittämishankkeisiin. Kaupunki oli valmis tutkimaan yksityisen henkilön alullepanemaa kanavahanketta Vesijärven ja Längelmäveden välille, mutta hanke on keskeytynyt, maaseutualueen katsauksessa todetaan. Kaupunginhallitus esittää valtuustolle, että ensi vuoden kiinteistöveroprosentit pidetään ennallaan. Kaupungin perimä veroprosentti laskee Kiinteistöveron prosentit ennallaan Kaupunginhallitus esittää valtuustolle, että ensi vuoden tuloveroprosentti on 8,36. Pirkanmaan hyvinvointialue katsoo ryhmään kuuluvan henkilön, joka tarvitsee runsaasti jatkuvaa hoitoa, huolenpitoa ja apua lähes kaikissa päivittäisissä henkilökohtaisissa toiminnoissa ympärivuorokautisesti. Alimmassa palkkioluokassa, hoitoisuusluokka I:ssä sovelletaan vuoden 2022 tasolla lakisääteistä minimiä, joka on 423,61 euroa kuukaudessa. Kangasalla vastaava luku on 4,5 prosenttia. Kuluvana vuonna Kangasalan prosentti on ollut 21. Lisäksi hän tarvitsee jatkuvaa valvontaa. Lisäksi Sahalahdentien yhdistetty pyörätie ja jalkakäytävä on valmistunut, Kaupungin viheralueja ulkoliikuntapaikkaohjelmaa ollaan paraikaa uudistamassa, ja siinä huomioidaan myös maaseudun kohteet. TILASTOKESKUKSEN MUKAAN maaseudulla asuvien määrä on laskenut koko maassa vuodesta 1990 vuoteen 2019 noin yhdeksän prosenttia. Tilaston mukaan mukaan Sahalahdella oli viime vuonna 2 128 asukasta. Alikulkukäytävä tulee uimahalli Kuohun ja K-Supermarketin väliselle alueelle. Lisäksi palkkioon on oikeutettu, kun omaishoito on päätoimista ja omaishoitaja on estynyt tekemästä kodin ulkopuolista työtä hoitaakseen omaistaan. – Maaseudun elinvoima syntyy ja kehittyy asumisen, yrittämisen ja matkailun avulla, kaupungin kehitysjohtaja Juuso Heinisuo sanoo. Kangasalla oli maa-, metsäja kalatalouteen liittyviä työpaikkoja vuoden 2020 lopussa yhteensä 296. Vuoden 2023 talousarvio on valmisteltu nykyisten voimassa olevien kiinteistöveroprosenttien mukaisesti. Kaikkiin maakunnallisiin lukuihin tehdään vielä joulukuussa indeksikorotukset
– Erityisesti koulujen ympäristössä nopeudet saisi laskea joka paikassa 30 kilometriä tunnissa. 499 Irtonamuja Voimassa 26.–30.10. 9 Keskiviikko 26.10.2022 Kangasalan Sanomat Kangasalan Sanomat Viime viikolla Kangasalan Sanomat kysyi lukijoiltaan, noudattavatko he liikenteessä nopeusrajoituksia. Käy vastaamassa kysymykseen kangasalansanomat.fi Lue lisää digissä Aina lähelläsi. Loput noin 14 prosenttia taas kertoi, ettei noudata asetettuja rajoituksia. Nopeus valvontaa voisi tehdä useammin Ruutanassa. He, jotka eivät aja rajoitusten mukaan perustelivat esimerkiksi: – Ne ovat joskus olosuhteisiin nähden liian alhaisia ja esimerkiksi viikonloppuisin tietyömaiden kohdalla, kun ei ole miehiä töissä. UUTISET Kangasala Puusepäntie 31, 36200 Kangasala TERVETULOA KANGASALAN S-MARKETIIN Ruokaisan kattauksen s-market KANGASALA 299 Kivikylän Wanhanajan nakki 380 g (7,87/kg). – Tilannekohtaisia ylityksiä. 1 kg/asiakas. 2,79 + pantit 0,80). Kysyimme, pitäisikö rajoituksia muuttaa, johon lukijat vastasivat muiden muassa: – Kyllä, ovat liian alhaiset. – Ruutana–keskusta ja Ruutanan kylällä ei tarvetta. 010 3111 049 Tiihalantie 21, Kangasala Ma-pe 9.00–18.00 La 9.00–16.00, Su 10.00–16.00 Noudatatko liikenteessä nopeusrajoituksia. – Ei. Ehdoton enemmistö noin 86 prosenttia vastasi ajavansa rajoitusten mukaan. MONIVUOTISET TAIMET -50% honkasenpuutarha.fi Kangasalan myymälä p. Max. KG 445 Atria Perhetilan nauta jauheliha 15 % 400 g (11,13/kg) Voimassa 26.–30.10. Näin on hyvä, ainakin kirkolla ja Suoramalla. Voimassa 26.–30.10. Voisi olla 40. Pihat ja parvekkeet syyskuntoon Callunoilla ja muilla syksyn kasveilla, vielä runsas valikoima.... Ongelma on kuitenkin ennen kaikkea siinä, että rajoituksia ei noudateta. 359 Pepsi Max 2 x 1,5 (pakkaus) 3 l (0,93/l) (sis. Nopeusrajoitusten muutto jakaa mielipiteitä VIIKON KYSYMYS 14 % 86 % Kyllä En Tämän viikon kysymys: Toivotko, että Kangasalan keskustaan tulee jouluvaloja. – Noudattaessa olisin muiden jaloissa. – Keskustan 30 kilometrin rajoitus turhan alhainen
Tällaista hengellisyyttä on syytäkin varoa ihan oman mielenterveyden säilyttämisen vuoksi. Keskiviikko 2.11. Kolehti yhteisvastuulle, vapaa pääsy! SE LÖYTYI! – MISSIO 2022 La 29.10. Olkoot ne vaatimukset alussa kuinka mitäänsanomattoman tuntuisia tahansa. Ellintie 2, 36200 Kangasala. Heidän käsityksensä mukaan Hale-Bobbin komeetan takana odotti ufo, jonka paratiisimatkalle sai liftattua tappamalla itsensä. Vai onko ihminen todella niin altis lähtemään kaikenlaisten opinvirtausten mukaan. 18.30-22.30 Nuortenilta Parkissa. Sitä varten ei tarvitse perustaa omia kultteja tai tehdä omituisia ja vaarallisia tekoja. Samoin siellä, missä kyselijää ei siedetä vaan tarjotaan vastaukseksi: tule joukkoomme, niin saat tietää kaiken. Hautaus toimitettu. Saat tulla kirkon penkkiin sellaisena kuin olet. Liput ovelta. klo 15 Kangasalan kirkossa. Elina Oksanen, Sannamaria Salli. Painostus tai muut pakkokeinot eivät kuulu kirkkomme toimenkuvaan. 14 Kyläkerho Kuohenmaan koululla 16.30-18.00 Isostoimintailta uusille isosille Parkissa 18.30 Sanan Lähteellä Suoraman srk-keskuksessa. Viikkomessu klo 18.30 Kangasalan kirkossa. 03 377 3200 0400 776 606 / Päivystys 24h Timo Kumpunen seurakuntapastori Kangasalan seurakunta SANAN VOIMAA Huuhaata. Erityisesti silloin, kun on puhuttu jumalanpalveluksen vaikuttavuudesta. Puh. Tule ottamaan jouluinen kuva omalla kamerallasi. klo 19 Kangasalan kirkossa. Perhekirkko klo 17.30 lapsiperheille Kuhmalahden kirkossa. Vatialankulmassa. BAROKKIA KYNTTILÄNVALOSSA Su 30.10. Uskon, jossa keskipisteenä on se, mitä Jumala on tehnyt eikä se, mitä me ihmiset yritämme tehdä. 17.05.1932 06.10.2022 Sahalahti Nokia Rakkaamme Irma Maila LEHTINEN Risto Juha-Matti ja Leena Ari-Pekka ja Anne-Maarit Alisa ja Taneli sukulaiset ja ystävät Rakkaudella kaivaten o.s. Pahinta on joskus ääneen lausumaton porukan vaatimus, hiljainen painostus. Maanantai 31.10. Kuinka joku voi ihan vakavissaan uskoa todeksi asioita, joista ei ole pienintäkään todistetta. Oman kotiseurakunnan toiminta antaa sen turvallisen luterilaisen vaihtoehdon tämän maailman hengellisessä sekatavarakaupassa. Ja vaikka jumalanpalvelusta monella tapaa on arvosteltu, niin yksi turvallisen hengellisen elämyksen paikka siellä on aina tarjolla ehtoollinen. Miten sitten tietää välttää epätervettä hengellistä elämää. Eikä se ole huuhaata. pohjantähden alla. 16-19 Pop up joulukorttikuvaus Suoraman srk-keskuksella. Aika hyvä varoitussignaali on yleensä sekin, kun jokin ryhmä pyörii vain yhden vahvan persoonan ympärillä. Kiitämme Rikun ryhmäkodin hoitajia Pentin hyvästä hoidosta. Leif Nummella, Outi Kotilainen. 9.30 Pikkulapsi-perhekerho Perhetalolla 13 Lähetyksen ja diakonian kyläkerho Kirkonkylän srkkodilla 13.30 Taitajat 1.-2. 11 Kirkonkoto Kuhmalahden Pentosalissa 13 Leskimiesten kokkauskerho Suoraman srkkeskuksessa 13 Saarikylien kyläkerho Tiitoloilla, Saarikylientie 45 13.30 Taitajat 1.-2. https:// seloytyi.fi/tapahtumat/ KONSERTTI Su 6.11. Tiistai 1.11. luokkalaisille Ruutanan monitoimitalolla 17 International Cafe Vatialankulmassa 17.30-19 Puuhakerho Huutijärven srkkodilla. Kangasalan Sanomat Keskiviikko 26.10.2022 10 Säännöllisen viikkotoiminnan tiedot löydät verkkosivuiltamme! KANGASALAN SEURAKUNTA Jumalanpalvelukset Keskiviikko 26.10. On silti totta, että ihminen kaipaa hengellisiä elämyksiä. Kiitos osanotosta. luokkalaisille Kastetut: Fanni Alexandra Humalamäki, Nella Maaria Mattila, Mikael Atte Antero Ronni, Alma Sofia Vuori Vihityt: Erkki Juhani Paalavuo ja Lottastiina Kirsikka Tissari Kuolleet: Erkki Paavali Ojanen 89v, Liisa Koskinen 85v, Kalevi Tapio Einari Toivonen 78v, Sisko Liisa Nipuli 70v, Marko Tapani Leino 51v Seurakuntatoimisto I Kuohunharjuntie 22 I 0403098000 kangasalan.seurakunta@evl.fi I ma-ti 10-15 I to 10-17, pe 10-13 I ke suljettu I www.kangasalanseurakunta.fi 21. Surun kohdatessa www.hautaustoimistomurtoniemi.fi toimisto@hautaustoimistomurtoniemi.fi • Arkut • Uurnat • Kuljetukset • Hautakivet • Perunkirjoitukset • Kukkalaitteet Avoinna ma–pe 09.00–16.00. Aira Maria Lehtipuu ja Riikka Marttila viulu, Tähti Oksanen sello, Jouko Laivuori urut ja cembalo. Pikkunöpönen-kutsumanimen saanut vauva painoi syntyessään 3600 grammaa ja oli 50 senttiä pitkä. Kylämessu klo 16 Ruutanan monitoimitalolla. Meillä on usko, jossa tuo kaivattu taivaspaikka annetaan armosta ilmaiseksi Kristuksen ristintyön ansiosta. kello 00.25. Järj. Tästä uskosta voimme olla ylpeitä ja sen pohjalta on hyvä rakentaa omaa elämäänsä. Kari Mikkonen. Ja kun samantyyppistä elämysmaailmaa himoitsevat kokoontuvat yhteen, voi pienen sisäpiirin kultti olla valmis, ehkä hyvinkin omituisine uskomuksineen ja tapoineen. 10 Kymppikahvit seurakuntatoimistolla 13 Kyläkerho Ranta-Einolassa 17 Isovanhempi-lapsi -kerho Perhetalolla 18 Nettiraamattupiiri verkossa: www.nettipappi.net 18.30 Naisten jumppa Vatialankulmassa. Vahva hengellinen kokemus voi olla se itsetunnon rakennusosa, joka muutoin puuttuu. Olli Arola ja perhe, Maila Böhm, Matti Huomo. Sisäänkäynti parkkialueen puolelta. tavallisen suomalaisen lienee vaikeaa ymmärtää, miten noin radikaaliin lopputulokseen voi tulla. Ja tämä meidän uskomme sentään perustuu Raamattuun eikä vain jonkin yksittäisen ihmisen päähänpistoihin. Varmasti tärkein apuneuvo on terve maalaisjärki. Virsivartti ennen messua. Perjantai 28.10. Keskiviikkoisin. Siellä, missä väki tapojensa ja puheidensa osalta alkaa tuntua omituiselta, on jotain helposti myös laajemmin pielessä. klo 15-22 Tampereen Messuja Urheilukeskus. Perjantai 4.11. Torstai 27.10. . Nikkarointia 5v lapsille oman aikuisen seurassa 18 Raamattupiiri Sahalahden srk-talolla. . Raili Kaisa perheineen Ilona perheineen Timo perheineen ystävät ja sukulaiset Muistaen SYNTYNEITÄ Henna ja Mikko Tamminen saivat poikavauva 20.10. Tähän tarpeeseen varmasti useimmat ns. Jos tähän vielä lisätään annos vainoharhaista asennetta ulkomaailmaa kohtaan ulkopuoliset ovat Saatanan vallassa ja vihollisia niin tullaan tilanteeseen, missä periaatteessa mikä tahansa on mahdollista. klo 18 Kangasalan kirkossa. Messu klo 12 Sahalahden kirkossa. Minna Kyrkkö, Jukka Heroja. Lämmin kiitos osanotosta surussamme. Huuhaa-ilmiöt liittyvät. Suoranta. Usein on meidän evankelisluterilaista kirkkoamme haukuttu tylsäksi ja mitäänsanomattomaksi, vanhanaikaiseksikin. sunnuntai helluntaista 30.10., Jeesuksen lähettiläät Messu klo 10 Kangasalan kirkossa. Mutta mitalin kääntöpuolta ei ole taidettu montaa kertaa huomata. 28.04.1943 08.09.2022 Kangasala Kangasala Rakkaamme Pentti Antero TOIVONEN Kun aamu saapui niin matka päättyi ja uneen vaivutti väsyneen. Ja tästä meidän kristillisestä uskostamme kyllä poiketaan heti sivupoluille, jos pelastukseen aletaan vaatia mitään ylimääräistä Kristuksen sovitustyön päälle. Rakkaamme siunaus on toimitettu läheisten läsnä ollessa. Keskiviikko 2.11. Pikantit-kuoro johtaa Laura Eskola. Petri Laaksonen, Eläköön elämä – 60 v. Ns. Kolehti Ukrainalle Kirkon Ulkomaanavun kautta. 9 Rukousaamu Kangasalan kirkossa 14 Käsityöpiiri Näppituntuma Perhetalolla 17 Naisten raamis Vatialankulmassa 17 Voffelikaffila Suoraman srk-keskuksessa 18 Raamattupiiri Ranta-Einolassa. . Maaliskuussa 1997 kaikkiaan 37 Heaven’s gate-ufokulttiin perusteellisesti seonnutta ihmistä toteutti joukkoitsemurhan päästäkseen paratiisiin. Pirkanmaan Barokki. Siinä on monelle meistä ollut paikka, missä elämän kivut ja murheet, epäonnistumiset ja pelot, kuin ihan selkeän synnin syyllisyyden on saanut jättää armahtavan Kristuksen hoitoon. Miten turvallisen uskon varaan meidät on liitettykään. . Saat jopa lähteäkin sieltä sellaisena kuin olet. KONSERTTI To 27.10. Pirkanmaan seurakuntien yhteinen päätapahtuma
Hän osasi lukea tilanteita ja ihmisiä. KirsiMarja Lukkari, joka oli Kikarien ohjaaja 80-luvulla, muistelee Belgradin matkaa 1983: ”Meitä oli 16 lapsen tanhuryhmä 1215 vuotiaita ja pelimanniryhmä. Keikkoja oli monenlaisia laidasta laitaan, esimerkiksi maatalousnäyttelyssä, Polkkarallissa Huittisissa ja Lepaan kesäjuhlassa, synttäreillä ja Kaustisella ohjelmakilpailun voittajajoukkueessa. Hän säesti harjoituksissa ilta toisensa jälkeen kolmekymmentä vuotta ja pääsi esiintymään upeille estradeille ja erilaisille yleisöille. Leenamaija Raukola muistelee, että Pena oli mukava soittokaveri. Tyttäret tanhusivat 1990-luvulla, mutta kun urheilu vei heillä voiton, niin jokaviikkoiset tanhuharjoitukset saivat jäädä, ja Pena kuljetti tyttöjä urheiluharjoituksiin ja kilpailuihin. kangasalansanomat.fi/tarjous Voit myös soittaa tilauksesi 040 769 9045 Tilaa kätevästi 18 ,12 ,Suomen luetuin paikallislehti KMT 2022 MUISTOKIRJOITUS Pelimanni on poissa Pentti Toivonen, tuttavallisemmin Pena, oli koko kylän tuntema pelimanni. Hänellä oli taito olla hetkessä mukana ja hoksottimet herkkänä. Pena ehti reissata ympäri Eurooppaa paljon eri ryhmien kanssa. Kaikki ohjaajat muistelevat Penaa suurella lämmöllä. Kun Kangasalan Kansantanssijat perustettiin vuonna 1976 omaksi yhdistykseksi, siirtyi Pena luonnollisesti Kansantanssijoiden ryhmien säestäjäksi. Kansantanssisäestys sujui Penan kanssa myös kuin vettä vaan. Hän osasi kappaleet ja keikkailu hänen kanssaan oli turvallista ja helppoa. Mutta 2000luvun taitteen jälkeenkin aktiivisen säestysuran loputtua Pena oli aina valmis lähtemään soittamaan erilaissa juhlissa häistä harjannostajaisiin. Pena oli Balladipelimannien perustajajäsen ja oli mukana ihan ensimmäisestä kokoontumisesta lähtien. Perhe oli Penalle tärkeä. Kaikki esiintymiset hän hoiti samanarvoisesti, aina kaikkensa antaen. Pena kertoi vuonna 1984 “Pilkistyksessä”, joka oli Kangasalan Kansantanssijoiden ja Balladipelimannien toiminnasta kertova lehtinen, että hän on säestänyt 17 vuotta. Vuodesta 1984 hän säesti useamman vuoden sekä Kangasalan Kansantanssijoiden että Kangasalan Karjalaisten tanhuryhmiä. Hän ei tuonut koskaan itseään esille, vaan oli täydellinen tiimipelaaja. Lensimme Budapestiin ja sieltä junalla Belgradiin Joy of Europe – lastenkulttuurifestivaalille. Hän oli niitä aikuisia, jotka antoivat nuorille hyväksyntänsä ja kannustuksen. Pentti Toivonen kuoli sairauden uuvuttamana 8.9.2022. Aikuisia oli Jukkolan Jussi (ohjaaja) ja Leenamaija Raukola pelimannien johtajana sekä Pena. Esiintymisissä Pena pystyi säestämään tanssijoita myötäillen, mikä lapsiryhmiä säestäessä on todella tärkeä taito. Saksan Dargunissa käytiin 1997 ja Viron Räpinässä 1999. Hän säesti kansantassiesityksiä, soitti Balladipelimanneissa ja oli aina valmis lähtemään soittamaan erilaisiin juhliin ja tilaisuuksiin. Hän jousti ja sopeutui ja mikä oli ihailtavaa, hän oli heikosta kielitaidostaan huolimatta kansainvälisessä seurassa kuin kala vedessä. Hänet tapasi soittamassa niin torilla kuin pankin edustallakin. Penan pelimanniura kansantassiryhmien säestäjänä alkoi jo 60-luvun lopulla parikymppisenä Kangasalan Karjalaisissa. Vuoteen 1984 mennessä hän oli ollut Saksassa useamman kerran, Ruotsissa, Belgiassa, Hollannissa ja Jugoslaviassa. Viimeiset säestysvuotensa hän oli Karjalaseuran riveissä. Hän kertoo siinä, että soittaminen on vastapainona kauhakuormaajan työlleen, kun muita harrastuksia ei ole. Parhaimpina vuosina hän säesti neljänä iltana viikossa ja lauantaisin kävi vielä Balladipelimannien harjoituksissa. Siitä lähtien hän oli mukana vuoteen 1978, ja sitten taas vuosina 1992–93. Pojasta tuli ammattimuusikko. Silloin hän oli kolmen ryhmän säestäjä ja kuulemma jonkinlainen tuki ja apu ohjaajalle, hän kertoi omaan vaatimattomaan tapaansa. Taina Mäenpää Kangasalan Kansantanssijoissa ja Kangasalan Karjalaisissa Penan työparina pitkään ohjannut kansantanssiohjaaja. Hänellä oli myös sopiva huumorintaju, joka auttoi välillä melko villienkin nuorten kanssa toimiessa. Se oli Pirtillä 28.3.1972. Pena oli luontevasti yksi huoltaja ja otti vastuuta ryhmästä. 11 Keskiviikko 26.10.2022 Kangasalan Sanomat TILAA LOPPUVUODEKSI! Tarjous! Joka päivä päivittyvä KS-digi (sis. digin) Keskiviikkoisin ilmestyvä KS-printti Muista myös sovellus! Tarjous voimassa 4.11.2022 kotimaan tilauksiin. Pilkistyshaastattelun jälkeen tuli vielä reissuja Tanskaan ja useampi vierailu Zuelpichiin, Kangasalan ystävyyskaupunkiin Saksaan. Hän hoiti suurlähetystövierailut ja kaupunginjohtajien tapaamiset omalla tyylillään soittotaitoonsa nojaten.” Pena oli loistava, varma ja ilmeikäs säestäjä. Hän oli nuorten ohjaajien tuki ja turva, piti ryhmää kasassa omalla lempeällä auktoriteetillään
On sallittava niin lasten kuin mummeleiden ja vaarienkin vihdoinkin lupia rukoilematta päästä noita kauniisti soivia, jaloja kosketinsoittimia sormeilemaan, tuttuja sävelmuistoja kertailemaan ja sulosointuja leikkimielinkin tapailemaan, ilomielin improvisoimaan. Potilaan pitäisi tietää aikaa varatessaan, onko tilanne akuutti. Lievätkö olleet pianokauppiaat asialla. No, ehkä sitten myöhemmin. Miksei Ruotsin kuningattarena vuonna 1568 yhteensä 87 vuorokautta ollutta Kaarina Maununtytärtä voisi muistaa nimeämällä Tampereen puolella sijaitsevan Kaipasen alueen ja Kangasalan kaupungin välisellä rajalla olevan tien Kuningattarentien-nimellä. Ajattelin, että ehkä syyslomalla olisi voinut pikkuisen joustaa ja kenties pitää museota auki. Juha Javanainen FM, historioitsija Tekstit julkaistaan kirjoittajan nimellä, joskin myös nimimerkin käyttö on sallittua perustelluista syistä poikkeustapauksissa. 040 769 9045 kangasalansanomat.fi TILAUKSET JA ASIAKASPALVELU tilaukset@kangasalansanomat.fi Asiakasneuvoja Tuija Lehtinen 040 769 9045 TOIMITUS toimitus@kangasalansanomat.fi Toimitus 040 158 7375 Toimituspäällikkö Annukka Tammilehto 040 158 7375 Toimittaja Sari Eerolainen 050 464 0481 Toimittaja Eija Koivu 050 564 4941 Toimittaja Eveliina Kälviäinen 040 769 2340 PÄÄTOIMITTAJA-TOIMITUSJOHTAJA Heli Keskinen 040 758 3889 JULKAISIJA Kangasalan Sanomat Oy AAMUJAKELUPÄIVYSTYS 020 451 5523 (pvm/mpm) MEDIATIEDOT kangasalansanomat.fi/mediatiedot ISSN 0782-596 X printti, 2243-1101 verkkojulkaisu Painopaikka Sanoma Manu Oy Tampereen paino kangasalansanomat.fi/videot OSOITTEENMUUTOKSET 040 769 9045 tai tilaukset@kangasalansanomat.fi instagram.com/kangasalansanomat twitter.com/KSanomat facebook.com/kangasalansanomat kangasalansanomat.fi Seuraa meitä verkossa Jäikö lehti tulematta. Loppumatka suuntautuikin Suoraman seuduille ja sieltä Vatialan kautta kotiin Kaukajärven Levonmäkeen. Tekstin enimmäispituus välilyönteineen on 3 000 merkkiä. Matkalla mietin Saarenmaantiellä, saapas nähdä, päästäisiinkö joskus jopa Ratikalla Ruskon kautta tänne rajan taa. Saattoipa joku yksittäinen puuseppäkin niitä rakennella. Tampereella oli kaksi tehdasta. Kangasala tarjosi syyslomalaiselleen parastaan. Hintavaa virittämistä usein vaativien pianojen käyttö kuitenkin on enimmäkseen jäänyt vähäiseksi. Muuankin mummeli sanoi välitunnilla salaa soittaneensa. MIELIPIDE Sähköpostit: toimitus@kangasalansanomat.fi Kirjeet: Kangasalan Sanomat, Artturintie 2, 36220 Kangasala Voit lähettää mielipiteesi myös tekstiviestinä numeroon 040 1587 375. Tilanne ei ainakaan huonompaan suuntaan saisi enää mennä. Kangasalla toimi myös Pulkkilan veljesten harmoonitehdas. Mietin, että täällähän on liikkunut Ruotsin kuninkaallisia noin 400 vuotta sitten. Parin mummelin olen kuullut muistelevan, miten opettajat eivät sallineet koululaisten harmooneihin koskea. Tekstiviestisi maksaa operaattorisi kanssa sopimasi hinnan. Mahtava Kangasalan kirkko kuului syysretkemme kohteisiin. Lähes kaikista nykykouluista on harmoonit poistettu, myyty, hävitetty tai eri tavoin heitteille jätetty. Tilalle vaadittiin pianoja, “oikeita, kunnon soittimia”. Ei haitannut, että kahvila oli kiinni, sillä maisemat olivat harjulla uljaat ja sää mitä mahtavin. Voimistelusalien seinustoilla ja nurkissa ne epävireisinä, useimmiten käyttämättöminä pölyyntyvät. Harmoonien suosiota niukensivat myös sähköurkujen muotiin tulo ja nopea yleistyminen. Toimituksella on oikeus harkintansa mukaan lyhentää ja muokata tekstejä. Teimme näin mahtavan rengasmatkan itärajaseuduillemme, mutta oli sen matkansa arvoinen kokemus – taas kerran, niin kuin ennenkin! Niin ja vielä lopuksi ehdottaisin onnistuneen syyslomamatkamme kunniaksi seuraavaa: Asun aivan Kangasalan länsipään rajalla Saarenmaantien läheisyydessä. Syysloman kunniaksi suuntasimme idänmatkamme meille jo niin tutuksi tulleeseen ja melkeinpä koti-ikkunasta linnuntietä katseellamme hipovaan Kangasalaan. Muistelin, että tässähän oli joskus Kangasalan linja-autoasema. Lääkäri varmaan tekee parhaansa Morjensta Levonmäestä, melkein jo Kangasalta! Oli taas mahtavaa käydä rajan takana. 1970-LUVULLA USEIN kuulin ja luin harmooneja pilkkaavia puheita, halventavia heittoja. Eipä tullut vastaan supikoiria, kettuja, valkohäntäpeuroja ja rusakoita niin kuin harva se ilta josain muodossan kotipihaamme Kangasalan metsistä. Liuksialan kartano on noin 15 kilometrin päässä Tampereen rajasta. Teimme näin mahtavan rengasmatkan itärajaseuduillemme Harmoonit kunniaan Suomen kansakouluissa liki sata vuotta soitettiin ja lauluja säestettiin urkujen tapaan soivilla, kaksin polkimin pumpattavilla harmooneilla. kiiom mikko Näitkö jotain kaunista, kiinnostavaa tai hauskaa. Tiedustelut: 040 1587 375 maanantaista perjantaihin kello 9–16. Jos lääkärillä on liikaa muita hommia kuin potilaistaan huolehtiminen, täytyisi saada lisää resursseja. 25 euroa vuosi ONKO OIKEIN, että Kangasalla saa lääkärin soittoajankin vasta lähes kahdeksan viikon päähän. Lähetä meille lukijan kuva kangasalansanomat.fi/lukijan-kuvat/laheta-kuva. Soita asiakasneuvontaan 040 769 9045. Täällä on paljon yhdistyksen jäseniä. Entisessä kodossani on yhä tallella etäisen sukulaisen valmistama, arviolta 140-vuotias soittopeli. Monet pelimanniyhtyeet käyttivät harmooneja stämmäyssoittimina. Kangasalan urkuverstas valmisti myös harmooneja, Wikipedian mukaan 10 000 kappaletta. Sadan vuoden aikana Suomeen perustettiin viitisentoista harmoonitehdasta lukuisine mestareineen ynnä taitavine apuvoimineen. Moniin kouluihin, päiväkoteihinkin kalliita pianoja ostettiin. Kai ne jotenkin erityisen arvokkaina, pyhinä soittimina koettiin. Suunnitelmissa oli myös Kimmo Pyykkö -taidemuseo, mutta voi, tuo iänikuinen maanantai ei armahtanut taaskaan meitä. Harjua kohti edetessä maisemat olivat muuttuneet totaalisesti, ainakin Kangasalan lukion ajoista, mutta löytyipä vihdoinkin se näkötornikin. Kun valtion tuki harmoonien hankintaan lopetettiin, monet valmistajat joutuivat elinkeinonsa ehdyttämään, hyvälle työväelleen lopputilin antamaan. Keskustassa katselin sotiemme veteraanien muistomerkkiä. Jos arvaus on väärä, aikaa on tuhlautunut monta viikkoa tai kuukautta ja paraneminen pitkittyy mikä aiheuttaa tuskaa potilaalle ja lisäkuluja yhteiskunnalle. Kaikkiin Lukijalta-palstalle tarkoitettuihin teksteihin pitää liittää kirjoittajan nimen lisäksi osoite ja puhelinnumero. MEDIAMYYNTI ilmoitukset@kangasalansanomat.fi Mediamyyjä Sari Äijö 050 404 1146 Mediamyyjä Raija Marjamaa 040 705 7269 Web-suunnittelija Juho Tuhola 040 701 7202 Kaupallisten sisältöjen tuottaja, markkinointipäällikkö Satu Pasanen opintovapaalla TOIMIPISTE Myllystenpohjantie 2, 36200 Kangasala Palvelemme ma–to klo 10–16 P. Nyt on lääkäriin pääsy monen mutkan takana. Kangasalan Sanomat Keskiviikko 26.10.2022 12 TEKSTARIT VOISIKO PIRKANMAAN syöpäyhdistyksen toiminnanjohtaja ystävällisesti ilmoittaa, milloin tauolle määrätty niin sanottu vertaistukiryhmä voisi aloittaa uudelleen. Ei olisi ihme, jos eivät enää maksaisi jäsenmaksua. Oli vain todettava – kiinni oli ja pysyi. Se on suuri vahinko, menetys monin muodoin. Samalla pistäydyimme keskustassa syömässä miellyttävään ravintolaan. Nyt kun harmooneja siellä täällä jonkun verran vielä tallessa on, parissa harmoonimuseossakin, niitä on mielestäni aihetta uudestaan arvostamaan, vaalimaan ruveta
Radioviestinnän kantama kehittyi ja pian Marconi pystyi viestimään kanaalin yli Englannista Ranskaan. Terveyslautakunnilla on liian heikko työvoima kaikkien mitä erilaisimpien tehtävien suorittamiseen. Marconin pyrkimyksiä tuettiin ja vain vähän yli kaksikymppisenä hän perusti morsetusmerkkejä lähettämään ja vastaanottamaan kykeneviä radiolaitteita. EUROOPAN PÄÄN radioasema rakennettiin Cornwalliin, aivan Englannin eteläkärjen tuntumaan. marraskuuta asti. Ruokaperunan laaduntarkastuskurssi pidettiin tiistaina ja keskiviikkona Kangasalan Maatalouskurssikeskuksessa Lihasulassa. Mikä oli tarinan opetus. 1969 vain 0,23 ha, kun tavoitteena voidaan pitää n. perunaviljelmän ala oli v. Tietämättömyys on peikko. Aallon mukaan perunan tulee aina olla hintansa arvoinen ja antaa arvoa perunanviljelylle. 10 % suurten asutuskeskusten, lähinnä Tampereen seudun kulutuksesta. Ylitarkastaja Vilho Aalto kauppaja teollisuusministeriöstä piti esityksen perunan laatuvaatimuksista. Kirjoitin tämän kolumnin työreissun lomassa St John’s -nimisessä kaupungissa Newfoundlandin saarella Kanadassa. Kursseille oli kutsuttu terveystarkastajia, liikkeiden perunanpakkaajia sekä maanviljelijöitä, jotka hoitavat tukkuliikkeiden perunan pakkauksia 27 henkeä. Se sai penkomaan hiukan hänen taustaansa. 13 Keskiviikko 26.10.2022 Kangasalan Sanomat PÄIVÄN KUVA KANGASALAN SANOMAT 5O VUOTTA SITTEN PÄÄKIRJASTON ALA-AULASSA sijaitsevassa Taidetila Terrassa on parhaillaan esillä kangasalalaisen Päivi Lepolan maalauksia. Ruokaperunan laadun tarkastuksen merkitystä ei kaikkialla ole vielä oivallettu. Hän käynnisti huimapäisen kokeen radiosignaalin välittämiseksi Atlantin yli. 4–5 ha:n peruna-alaa. Vaikka kyse oli eräänlaisesta läpimurrosta, ei hän saanut kotimaassaan oikein vastakaikua kokeiluilleen. Marconin arvelin enempiä ajattelematta olleen Bellin kavereita, mutta väärässä olin. LANGATTOMALLE teknologialle oli ilmiselvää kysyntää merenkulussa, jossa oli siihen mennessä operoitui viestilippujen ja valojen avulla. Syy perunan viljelyn vähentämiseen on hintapuolella, totesi ylitarkastaja Aalto. Kuvassa Syysruskaa-teos, jonka Lepola maalasi akryyliväreillä nyt lokakuussa. Marconin itsensäkin kävi hyvin: patenteillaan ja liiketoimillaan hän vaurastui edelleen ja sai fysiikan Nobel-palkinnon vuonna 1909. Yhtenä joulukuisena päivänä vuonna 1901 koe lopulta lukemattomien yritysten jälkeen onnistui: pelkän S-kirjaimen sisältänyt morsetus tuli perille langattomasti tuhansien kilometrien päästä. TÄSSÄ AJASSA katsoen saavutus tuntuu mitättömältä, kun loputon määrä informaatiota on ulottuvillamme lähes koko ajan ja lähes kaikkialla. Hetki oli kuitenkin yksi läpimurroista, joka lopulta johti nykyiseen mobiiliviestinnän valtakauteen. Aina nimittäin oppii, kun kotoaan lähtee. Pirkanmaan maatalouskeskuksen johtaja Matti Myllylä: Ruokaperunan tuotannossa meidän tulee päästä erikoistuviin perunaviljelmiin. GUGLIELMO MARCONI syntyi varakkaaseen perheeseen vuonna 1874 Bolognassa, Italiassa. Tällöinkin riitti vielä radioteknologian epäilijöitä, mutta Marconi uskoi asiaansa. Vilpillisyyttä perunapulan vuoksi on myöskin pelättävissä. Hänethän mainitaan puhelimen keksijänä, joskin siitäkin kai hieman kiistellään. Aloitetaanpa siis alusta. Hän rakensi radioaaltolähettimiä ja -vastaanottimia ja kykeni lopulta välittämään radiosignaaleja merkittäviä matkoja. Jari Kolehmainen tarkkailija ja tuumailija Ruutanasta KOLUMNI. Neukkarista tuttu K angasala on kiva paikka, mutta välillä kannattaa lähteä käymään vähän etäämmälläkin. Iso-Britanniassa tilanne oli toinen. Se kai, että sinnikäs työ palkitaan. Ja että neuvotteluhuoneet kannattaa nimetä luovasti. Täällä hän tuli kuvaannollisesti vastaan kaupungin laidalla olevalla kukkulalla. Hetki oli kuitenkin yksi läpimurroista, joka lopulta johti nykyiseen mobiiliviestinnän valtakauteen. Ensimmäisen yrityksen toinen radioasema rakennettiin Cape Codiin Yhdysvalloissa, mutta myrsky tuhosi sen ennen kokeen onnistumista. Valoja ja varjoja -näyttely on avoinna kirjaston aukioloaikoina 11. -Perjantaina 27.10.1972 Perunan laatuvaatimukset ja hintasäännöstely eivät sovellu yhteen perunapulan kanssa MIELIPIDE KS Ota yhteyttä toimitukseen toimitus@kangasalansanomat.fi JUTUN JUURTA PÄIVI LEPOLA KANGASALAN KARJATALOUSKOULULLA tutkittiin tarkkaavaisesti, mitä kaikkea vaaditaan hyvältä ruokaperunalta – ja paljon vaaditaankin. Aiemmin olin työympyröissä istunut lukuisia tunteja neuvotteluhuoneessa, jonka nimi oli ”Bell &Marconi”. Todettakoon, että Pirkanmaan perunarenkaan puitteissa on tämä tavoite pystytty saavuttamaan, mutta perunarengas pystyy kuitenkin hoitamaan vain n. Ja vielä mobiilibisneksessä. Hän kiinnostui jo nuorena tekniikasta, mutta ei onnistunut pääsemään sisään maineikkaaseen Bolognan yliopistoon. Bell on varmasti monelle tuttu. Käytännössä tämä on edistynyt kovin hitaasti, sillä keskim. – Vaikka perunasato tänä vuonna jäikin heikoksi tullaan perunan laatuvaatimuksista pitämään kiinni. Marconi ei lannistunut, vaan rakensin uuden radioaseman nimenomaan sille mäelle, jolla minäkin sain mahdollisuuden käydä ja jota nykyään kutsutaan nimellä Signal Hill. Se ei kuitenkaan estänyt häntä ryhtymästä tekemään omia radioteknisiä kokeitaan. Aika hyvin kaverilta, jolle yliopiston ovet eivät meinanneet aueta. Aikansa start up -yrittäjä siis
Kaikki muuttui kuin salamaniskusta, kun Yliahon läheinen sukulainen ja ystävä menehtyi äkillisesti vuonna 1996. Hän tunsi minussa jotain erityistä ja sai aikaan sen voimaantumisen, että uskalsin toteuttaa unelmani ja kirjaimet näkivät valon. PIRKANMAAN tilausliikenteellä Kangasalan vuoroja ajava Juha Yliaho haaveilee toisen runokirjan julkaisemisesta. Poika kuitenkin vihasi kielioppia ja tunsi, että kirjoittaminen ei ole hänen juttunsa. Tekstit ovat hyvin henkilökohtaisia ja kertovat muun muassa surusta, kaipuusta ja menettämisen pelosta. – Kirjoitusprosessi on niin raju ja intensiivinen, että siinä nousee ihan fyysisestikin hiki pintaan. Ilman niitä runot ehkä makaisivat vieläkin pöytälaatikossa. Näin totesi Juha Yliahon opettaja peruskoulussa vuosia sitten. Onni Toiset rakentavat satoja neliöitä saadakseen onnen omakseen. – Hän innostui teksteistäni ja halusi lausua niitä. Jotkut runot ovat syntyneet näyn tavoin. Juha Yliaho Viilto Olen otettu, jos sivalsin sielusi pintaa Se säde sinusta Murentaa muurit Sulattaa sielun Sinä Sinä ja minä olemme niitä jotka sanovat – ei elämä ole meitä varten, vaan oman virtansa vuoksi. – Ajaessa linja-autovuoroa Teiskossa kyytiin nousi kirjailija Outi Jokinen ja jäi etupenkkiin juttelemaan kanssani. Yliaho oli jo päättänyt lähteä salsaamaan tuttuun tanssipaikkaan Tampereelle, kun hänelle tuli vahva tunne siitä, että Tampereen sijaan pitäisikin suunnata Kangasalla järjestettyihin toritansseihin. Runot ovat Juha Yliahon vuonna 2017 ilmestyneestä esikoisteoksesta Kattosi talojen yllä. Hän kokee kykynsä suurena lahjana, mutta toisaalta myös rasitteena. – Tunteen näkyjen ovea pidetään hetken aikaa raollaan, ja silloin on vain muutama minuutti aikaa ottaa kynä käteen, muuten näyn menettää. Tällä hetkellä tekstit syntyvät usein musiikin myötä sanoituksina, joista ehkä kuullaan myöhemmin. – Kerran kesken työpäivän kahvilassa istuessani tuli vahva tunnenäky, joka oli pakko tallentaa saman tien lähimpään käsillä olevaan paperinpalaseen. YLIAHO ON todennut vasta vuosia myöhemmin, että monet runoista ovat olleet aistimuksia tulevasta, elämän taitekohdista ja kipupisteistä, kuten avioerosta. Myöhemmin samana päivänä sain kuulla, että työpaikkamme pidetty keittäjä oli menehtynyt äkillisesti. Runo julkaistiin hänen kuolinilmoituksessaan. Hän on tallentanut tekstejä kesken työvuoron kassakuitin taakse, unen ja valveen rajamailla paperinpalalle tai lattiamattoon. Kangasalan Sanomat Keskiviikko 26.10.2022 14 ARJESSA MUKANA Runoileva bussikuski maalaa tunteita sanoilla Sari Heliövaara, teksti & kuva Juhalla on erityinen kyky tehdä lyhyitä ainekirjoituksia. Tunnen jopa, etten itse tavallaan kirjoita tekstejä, vaan toimin vain eräänlaisena välikappaleena niiden synnyssä. Vaikka asuinpaikka on vaihtunut Kämmenniemeen, on Yliaholla yhä vahva side Kangasalaan, nyt linja-autonkuljettajana Kangasalle suuntautuvilla vuoroilla. JOHDATUSTA OLI mukana myös siinä, että viisi vuotta sitten julkaistun runokirjan tekstit heräsivät uudelleen eloon viime kesänä. – Haaveissani on toisen ja ehkä kolmannenkin kirjan julkaiseminen. Sen mahdollisti Suomi 100 runokirjaa -hanke, jonka puitteissa tamperelaiskustantamo Mediapinta kustansi satoja harrastajakirjoittajien runokirjoja. Kutsu Sanojen pyörre, kirjaimien kutsu, minua kohti, uskaltaako uskoa. Yliaho on koonnut esikoiskirjaansa noin 80 tärkeimmäksi kokemaansa runoa, jotka ovat syntyneet kymmenen vuoden aikana vuosina 1996–2006. – Tunne on usein niin vahva, että sen myötä myös sanat soljuvat ulos kuin itsestään. Käteni kaiuttimena.. Monet muutkin kirjan runot linkittyvät Hämeen Rakennuskoneeseen, jonka palveluksessa Yliaho teki pitkän, yli 20 vuotta kestäneen työuran Kangasalla. Yliaho kuvailee kirjoitusprosessiaan tunteiden maalaamiseksi, jossa tekstit syntyvät tunnenäkyjen ohjaamana. Olen sen oikeastaan luvannut itselleni. Tutkijat tulostavat tutkimuksensa toisilleen, etsivät kadonnutta ainetta kaikkeudesta. Tuntui, kuin jokin kupu ympärilläni olisi murtunut, ja sanoja alkoi virrata paperille. Kirjoittaminen jatkuu edelleen, mutta on muuttanut muotoaan vuosien saatossa. – Havahduttavaa on ollut huomata, että osa runoistani ikään kuin ennusti omaa törmäystäni seinään isänä, ihmisenä ja aviopuolisona vuonna 2008. Minulle riittää niistä yksi! Sinä istut lattialla minun sylissäni ja naurat ilosta. Ensimmäinen, Kattosi talojen yllärunokirja, ilmestyi 2017. Juha Yliaholta syntyy tekstejä joskus kassakuitin taakse, paperinpalaseen tai jopa lattiamattoon. Tansseissa hän tapasi hiljattain Kangasalle muuttaneen henkilön, jonka kanssa alkoi jutella tanssin lomassa runojen kirjoittamisesta. Yliaho puhuu paljon johdatuksesta ja elämäänsä isosti vaikuttaneista kohtaamisista. YLIAHON ESIKOISRUNOTEOS Kattosi talojen yllä näki päivänvalon vuonna 2017. – Tuntui, kuin jokin kupu ympärilläni olisi murtunut, ja sanoja alkoi virrata paperille, hän muistelee. Kun kuulin runot ääneen lausuttuina, ne muuttuivat ikään kuin eläviksi ja tunnenäyt palasivat niin vahvoina, että kyyneleet nousivat silmiin, kertaa Yliaho. Me kurkotamme sen taakse, yksinäisyys on yllämme, kunnes kohtaamme
• Teatteriin Tampereelle, musikaali Anastasia 24.11. Hinta 25 €. Lähes kaikkiin asuntoihin sisältyy veloitukseton nettiliittymä. • Tuurin kyläkauppa 19.11. mukaan www.karkkijemma.fi Soita 050 4820 410 ja kysy lisää! Välipalateline työpaikalle Tuomme työpaikallesi välipalatelineen josta löydät välipalat, karkit ja virvoitusjuomat. matkat bussilla ja laivalla,hotellimajoitus sekä aamiainen. kuljetus ja lippu. 15 Keskiviikko 26.10.2022 Kangasalan Sanomat Kangasalan Enkku Muuttaa alkuvuodesta 2023 upouusiin tiloihin Lentolaan. Hinta 50 € sis. Hinta 98 € sis. Valikoimamme käsittää yhteensä 42 vuokrakohdetta ja yli 1100 asuntoa eri puolilla Kangasalaa. www.tilausliikennehanki.fi Tiedustelut ja ilmoittautuminen Pirkanmaan Matkatoimisto / Tilausliikenne Hanki oy p. Ei kuukausitai aloitusmaksuja eikä irtisanomisaikaa. Hinta 30 €. 050 337 8119 Minna Kääriäinen puh. Hinta 75 € sis. • Helsinki Outlet Shoppailijan unelma 12.11. Suosittuun kaksikieliseen päiväkotiin aukeaa lisää paikkoja! Hae nyt! www.pilkepaivakodit.fi UUSIIN NURKKIIN KOHTUUHINNALLA Turvallinen asumisen vastuunkantaja Kangasalla Kiinteistö Oy Taloherttua tarjoaa kohtuuhintaista vuokra-asumista Kangasalla. • Tallinnan Joulutori 10.–11.12. Kiinteistö Oy Taloherttua | 03 357 5262 | vuokraus@herttuankp.fi | taloherttua.fi taloherttua.fi Katso vapaat asunnot ja täytä hakemus: notaktum.fi KETTERÄ TILITOIMISTO KANGASALLA! Laura Viitanen puh. 040 647 6644 Mukavia matkoja! Keskipisteenä Kangasala. kuljetus ja lippu. Maksat vain ostamistasi tuotteista. • Tampereen Teatteri Saiturin joulu 14.12. Hinta 165 € sis. • Pikkujouluretki Ilorantaan Hauholle 8.12. kuljetus, Hauhon kirkko, perinteinen joulupöytä, ohjelmaa. 044 3333 732 Liisantie 1B, avoinna sop
2 rs/talous Raj. 2 rs/talous HK HK AMERIKAN AMERIKAN PEKONI PEKONI 170 g (11,71/kg) 170 g (11,71/kg) Ilman plussa-korttia Ilman plussa-korttia 2,09/ps (4,18/kg) 2,09/ps (4,18/kg) Fazer Puikula Fazer Puikula TÄYSJYVÄTÄYSJYVÄRUIS RUIS 9 kpl/500 g (2,98/kg) 9 kpl/500 g (2,98/kg) 11 4499 11 9999 11 9999 PS PS RS RS PKT PKT. 2 kalaa/talous KARMAISEVAN HYVIÄ TARJOUKSIA -18–46% Plussa-etu Plussa-etu -40% Plussa-etu Ilman plussa-korttia Ilman plussa-korttia 4,99/pkt 4,99/pkt (13,86-14,26/kg) (13,86-14,26/kg) HK HK AITO NAKIT AITO NAKIT 350-360 g 350-360 g (8,31-8,54/kg) (8,31-8,54/kg) Kivikylä Kivikylä LIHALIHAPYÖRYKÄT PYÖRYKÄT JA PIHVIT JA PIHVIT 250-380 g 250-380 g (7,87-11,96/kg) (7,87-11,96/kg) Kariniemen Kariniemen Kananpojan Kananpojan NUGGETIT JA NUGGETIT JA POPPIKSET POPPIKSET 200 g (9,95/kg) 200 g (9,95/kg) 22 9999 22 9999 11 9999 PKT PKT RS RS RS RS MUUMIONAKIT k-ruoka.fi/reseptit -28% Plussa-etu Kultamuna Kultamuna VAPAA VAPAA KANANMUNA KANANMUNA M 10, 580 g (3,43/kg) M 10, 580 g (3,43/kg) Raj. 2 kalaa/talous raj. pnt 2,40 rajoitus 2 erää/talous rajoitus 2 erää/talous Costa Rica Costa Rica jauhetut jauhetut KAHVIT KAHVIT 400-500 g 400-500 g (7,98-9,98/kg) (7,98-9,98/kg) ei Reilu kauppa, ei Reilu kauppa, premium blendit eikä maakahvit premium blendit eikä maakahvit HK takuumurea HK takuumurea NAUDAN NAUDAN ULKOFILEE ULKOFILEE pala pala Lihaa Lihaa Nam! Nam! Lihaa Lihaa Heviä Heviä Kariniemen Kariniemen KANANPOJAN KANANPOJAN MINUUTTIPIHVIT MINUUTTIPIHVIT hunaja n. 1,2 kg hunaja n. 1,2 kg TO-LA TO-LA Lihamestarin Lihamestarin PORSAAN PORSAAN FILEESUIKALEET FILEESUIKALEET myös marinoitu myös marinoitu 88 95 95 KG KG MUISTA MYÖS TILAA & NOUDA MUISTA MYÖS TILAA & NOUDA -VERKKOKAUPPAMME -VERKKOKAUPPAMME NYT MYÖS KOTIINKULJETUS! NYT MYÖS KOTIINKULJETUS! www.k-ruoka.fi www.k-ruoka.fi NOUDOT PLUSSA-KORTILLA NOUDOT PLUSSA-KORTILLA alkaen alkaen 2,90€ 2,90€ JÄNNITTÄVÄ JÄNNITTÄVÄ TO-LA TO-LA Lihamestarin parempi Lihamestarin parempi NAUDAN 10% NAUDAN 10% JAUHELIHA JAUHELIHA ISO RASIA! ISO RASIA! HALLOWEEN MOKKAPALAT k-ruoka.fi/reseptit 33 79 79 RS RS Elonen Elonen HALLOWEENHALLOWEENMUNKKI MUNKKI 2 kpl/210 g (18,05/kg) 2 kpl/210 g (18,05/kg) Elonen Elonen HALLOWEENHALLOWEENLEIVOS LEIVOS 2 kpl/160 g (23,69/kg) 2 kpl/160 g (23,69/kg) ERÄ! 99 9900 KG KG 14 14 90 90 KG KG 10 10 95 95 KG KG 22 49 49 PS PS KLEMENTIINI KLEMENTIINI 1,5 kg (1,66/kg) 1,5 kg (1,66/kg) Espanja Espanja 11 99 99 KG KG PERSIMON PERSIMON Espanja Espanja 1111 9955 KG KG Kalaa Kalaa Tuore kokonainen Tuore kokonainen LOHI LOHI Norja Norja raj. Kangasalan Sanomat Keskiviikko 26.10.2022 16 -23–36% Plussa-etu 21 21 95 95 KG Halloween Halloween KOTITALOUKSILLE NIIN KAUAN KUIN TAVARAA RIITTÄÄ KOTITALOUKSILLE NIIN KAUAN KUIN TAVARAA RIITTÄÄ TO-SU 27.10.–30.10.2022 TO-SU 27.10.–30.10.2022 AUKIOLOAJAT ma-la su 8.00 22.00 10.00 22.00 K-CITYMARKET LINNAINMAA Mäentakusenkatu 1, 33580 TAMPERE 11 4499 KPL KPL 33 9999 PKT PKT 77 9999 24 24 -PACK -PACK Kesän makupari : Kesän makupari : uudet perunat ja silli uudet perunat ja silli Ilman plussa-korttia Ilman plussa-korttia 1,95-2,39/kpl (9,75-12,92/kg) 1,95-2,39/kpl (9,75-12,92/kg) Ilman plussa-korttia 4,99/pkt (9,98-12,48/kg) Ilman plussa-korttia 4,99/pkt (9,98-12,48/kg) Ilman plussa-korttia Ilman plussa-korttia 9,29-12,79/24-pack 9,29-12,79/24-pack (0,87-1,31/l) (0,87-1,31/l) sis. pnt 2,40 sis. pnt 2,40 sis. pnt 2,40 Aitoa meillä paikan päällä valmistettua! Aitoa meillä paikan päällä valmistettua! Joka päivä klo 11–20, myös sunnuntaisin! Joka päivä klo 11–20, myös sunnuntaisin! Marabou Marabou SUKLAASUKLAALEVYT LEVYT 185-200 g 185-200 g (7,45-8,05/kg) (7,45-8,05/kg) Hartwall Hartwall VICHY VICHY 0,33 l, 24-pack, 0,33 l, 24-pack, myös Novelle kivennäisvedet myös Novelle kivennäisvedet (0,71/l) (0,71/l) sis
17 Keskiviikko 26.10.2022 Kangasalan Sanomat AJONEUVOT & LIIKENNE TEEMASIVUT, 18–31 TU O M A S M A C G IL LE O N VARIKOLLA ON aina yksi vaunu ja kuljettaja valmiina äkillisten tilanteiden varalta. Juttu jatkuu seuraavalla aukeamalla.
Tilava ohjaamo on täynnä näyttöjä ja painikkeita. – Autoon tai bussiin verrattuna ratikka pysähtyy hitaammin, joten ajaminen on vielä ennakoivampaa. Sellainen on osunut myös Pentin ajovuorolle. TAMPEREELLA ON nykyisin 20 raitiovaunua. Kangasalan Sanomat Keskiviikko 26.10.2022 18 Tuomas MacGilleon, teksti & kuvat Raitiovaununkuljettaja Matti Pentti esittelee työvälinettään Tampereen Ratikan varikolla Ruskossa. Valvomosta seurataan koko kaupungin ratikkaliikennettä. – Taksissa sai jutella asiakkaiden kanssa koko ajan. Vaikka itse ajaminen on melko yksinkertaista, kuljettajalta vaaditaan sitäkin enemmän kykyä lukea muuta liikennettä. Kaikista töistä olen tykännyt, työkalut ovat vaan muuttuneet matkan varrella suuremmiksi, hän naurahtaa. Vuonna 2014 siirryin linja-autonkuljettajaksi ja siitä tähän. Niiden lisäksi tehdään psykologinen henkilöarviointi. Liikenteessä liikkuvilta on vaadittu totuttelemista uuteen tulokkaaseen, eikä kolareiltakaan ole vältytty. – Auto on kääntymässä vasemmalle radan yli, eikä huomaa takavasemmalta lähestyvää ratikkaa, jolla on etuajo-oikeus. Hän kertoo, että kolaritilanteissa on ollut lähes poikkeuksetta sama kaava. LIIKENNE Ratikan ohjaamossa vaaditaan liikennesilmää ja ennakointikykyä RATIKAN AJAMISEN ohella Matti Pentti alkaa seuraavaksi tutustua liikenteenohjaajan työhön. Isoin ero kumipyörillä kulkeviin liikennevälineisiin on tietysti, ettei tätä tarvitse ohjata. Kulkuvälineiden lisäksi työn luonne on muuttunut uran aikana jonkin verran. – Alussa sai mennä aika sukkasillaan, siihen verrattuna tilanne on kyllä parantunut. Pentin isän suvun puolella on paljon taksikuskeja. Ajokahvan avulla säädetään vauhtia, Pentti kertoo. Hän on ollut liikennealalla koko työuransa ja arvelee, että uravalinta tulee verenperintönä. Hakijoita oli huimat 568, josta valittiin lopulta 66. – Terveysvaatimukset ovat samat kuin veturinkuljettajalla. Reilun vuoden liikennöinnin jälkeen ratikkaa osataan hänen mielestään varoa jo paremmin. – Aloin 19-vuotiaana ajaa taksia Tampereella. Liikennekokemus katsotaan eduksi, mutta koulutukseen pääsemiseen riittää B-ajokortti, Pentti kertoo hakukriteereistä. – Ratikkaa on helppo ajaa. – Varikolla on aina yksi vaunu ja kuski siltä varalta, että ajossa olevaa vaunua tai kuskia joudutaan vaihtamaan kesken vuoron. KANGASALLA ASUVA Pentti haki ja pääsi nykyiseen työhönsä Tampereen Ratikan ensimmäisessä kuljettajahaussa. Ne ovat ajossa suurimman osan vuorokaudesta. Vaaranpaikat ovat lähinnä Tampereen keskustassa ja Hervannassa, joissa raitiotie ja autot kulkevat osin samoilla kaistoilla. VIRALLINEN RATIKKALIIKENNE alkoi Tampereella viime vuoden elokuussa. Linja-autossa se muuttui jo vähäisemmäksi, mutta ratikan ohjaamossa on aika yksin, Pentti kertoo. Nyt Pentti ehtii rauhassa kertoa työstään, sillä haastattelu on sovittu niin kutsutulle varavuorolle. Kangasalalainen Matti Pentti on yksi Tampereen Ratikan kuljettajista.. Mutta inhimillisen virheen mahdollisuus on liikenteessä aina olemassa, joten tarkkana saa olla
Kuljettajana toimimisen lisäksi Pentti on toiminut uusien kuljettajien ajo-opettajana. Raitiovaununkuljettajia on Tampereella tällä hetkellä 70. Hintoihin ei sisälly mahdolliset paineentunnistusanturit eikä niiden koodaus. Työ on kolmivuorotyötä. Valvomosta seurataan koko kaupungin ratikkaliikennettä. – Iso osa reitistä ajetaan kuitenkin omalla väylällä. Tampereen raitiotien seudullisessa yleissuunnitelmassa nykyään Taysille kulkeva linja jatkuu ensin Linnainmaalle ja myöhemmin Lamminrahkaan. Haastattelupäivänä paljastuu, että lisää uutta on tulossa. TULEVAISUUDESSA RATIKKA saattaa kulkea myös Kangasalle. Maksat vain hinnanerotuksen ja rengastyöt! KYSY MUITA KOKOJA! Kokeile Bridgestone Blizzak ICE tai DM-V3 -kitkarenkaita -K IT K A R E N K A AT Koko 195/65-15 Koko 205/55-16 195/65R15 479 00 4 kpl 535 00 4 kpl 645 00 4 kpl Kysy myös muita rengaskokoja! Kaikki rengaskoot autoon kuin autoon. Kangasalan puolelle ulottuva rakennusvaihe on kuitenkin suunnitteilla vasta vuosille 2033–2036, eikä rakentamispäätöstä ole tehty. Nyt Falken on tuonut suomalaiseen talveen kehitetyt nastarenkaat First Stop -liikkeisiin! Osta neljä Falken-talvirengasta. Renkaiden hinnat 4 kpl / sarja, sisältää vannetyöt, uudet venttiilit, tasapainotuksen, kierrätysmaksun ja alle asennuksen. Pentti viihtyy työssään hyvin ja suosittelee sitä myös muille. – Aloitan liikenteenohjaajan koulutuksen, ensimmäinen päivä on itse asiassa tänään. 19 Keskiviikko 26.10.2022 Kangasalan Sanomat LIIKENNE PYSÄKÖINTITALO P-KUOHUNPARKKI Kirkkojärventie 8, 36200 KANGASALA kuohunparkki.fi Pysäköintitalo P-Kuohunparkki sijaitsee keskeisellä paikalla lähellä Kangasalan keskustan palveluita. Maksat vain hinnanerotuksen ja rengastyöt! KYSY MUITA KOKOJA! Kokeile Bridgestone Blizzak ICE tai DM-V3 -kitkarenkaita -K IT K A R E N K A AT Koko 195/65-15 Koko 205/55-16 195/65R15 479 00 4 kpl 535 00 4 kpl 645 00 4 kpl Kysy myös muita rengaskokoja! Kaikki rengaskoot autoon kuin autoon. Hintoihin ei sisälly mahdolliset paineentunnistusanturit eikä niiden koodaus. Nyt Falken on tuonut suomalaiseen talveen kehitetyt nastarenkaat First Stop -liikkeisiin! Osta neljä Falken-talvirengasta. auto Falken-renkaiden valmistaja on japanilainen Sumitomo Rubber Industries, joka on maailman viidenneksi suurin rengasvalmistaja. Antaa sataa vaan, meillä on katto päällä. Sieltä käsin vuorossa olevat liikenteenohjaajat seuraavat ja ohjaavat koko kaupungin ratikkaliikennettä. Nyt Falken on tuonut suomalaiseen talveen kehitetyt nastarenkaat First Stop -liikkeisiin! Osta neljä Falken-talvirengasta. auto Falken-renkaiden valmistaja on japanilainen Sumitomo Rubber Industries, joka on maailman viidenneksi suurin rengasvalmistaja. Haluaisitko sinäkin pysäköidä astetta paremmin. Säältä suojassa Kolme tuntia ilmaista pysäköintiä MEILTÄ KAIKKI PARHAAT MERKIT MM: Mikäli et ole tyytyväinen, voit vaihtaa renkaat vastaavan kokoisiin Bridgestonen nastarenkaisiin 30 vuorokauden sisällä ostosta. Kolme ensimmäistä tuntia ovat aina maksutonta pysäköintiaikaa. Hintoihin ei sisälly mahdolliset paineentunnistusanturit eikä niiden koodaus. Sähköauton lataus Tuemme siirtymistä päästöttömään liikkumiseen. Keskeinen sijainti Vaivattomasti kohti Kangasalan palveluita. auto Falken-renkaiden valmistaja on japanilainen Sumitomo Rubber Industries, joka on maailman viidenneksi suurin rengasvalmistaja. Silloinkin on toki ylityspaikkoja. – Työyhteisö ja henki on todella hyvä. Saat Nesteen 20 € tai 40 € polttoainelahjakortin lahjaksi! 20 € 40 € KOOT 16”-18” KOOT 19”4 KPL ASENNETTUNA! LUE LISÄÄ 63 eri kokoa 15 20 tuumaa Pro?ilit 45 – 65 ALKINTO * JOP P A 20 € 40 € 225/50R17 699 00 215/55R17 729 00 4 kpl 245/45R18 849 00 4 kpl 4 kpl WINTERPEAK F-ICE 1 -nastarengas 205/60R16 575 00 4 kpl Jopa 190 ANTI TILT -nastaa renkaassa! 215/65R16 645 00 4 kpl SUV 215/60R17 699 00 4 kpl SUV ORIVEDEN KUMIKORJAAMO KY Lehdistöntie 2, 35300 Orivesi puh. 03 334 6655 www.orivedenkumikorjaamo.com ma-pe 7.30-16.30 sesonkiaikana pidennetty aukiolo sekä la 9-13 RENGASASIA TU N NTIJASI MEILTÄ KAIKKI PARHAAT MERKIT MM: Mikäli et ole tyytyväinen, voit vaihtaa renkaat vastaavan kokoisiin Bridgestonen nastarenkaisiin 30 vuorokauden sisällä ostosta. Kuljettajien mielipiteitä kysytään, kuunnellaan ja otetaan huomioon. Ruskon varikolla on raitioliikenteen ohjauskeskus. Lokakuussa työnantaja VR haki lisää kuljettajia, ja seuraava oppisopimuskoulutus alkaa ensi vuoden puolella. Renkaiden hinnat 4 kpl / sarja, sisältää vannetyöt, uudet venttiilit, tasapainotuksen, kierrätysmaksun ja alle asennuksen. Saat Nesteen 20 € tai 40 € polttoainelahjakortin lahjaksi! 20 € 40 € KOOT 16”-18” KOOT 19”4 KPL ASENNETTUNA! LUE LISÄÄ 63 eri kokoa 15 20 tuumaa Pro?ilit 45 – 65 ALKINTO * JOP P A 20 € 40 € 225/50R17 699 00 215/55R17 729 00 4 kpl 245/45R18 849 00 4 kpl 4 kpl WINTERPEAK F-ICE 1 -nastarengas 205/60R16 575 00 4 kpl Jopa 190 ANTI TILT -nastaa renkaassa! 215/65R16 645 00 4 kpl SUV 215/60R17 699 00 4 kpl SUV MEILTÄ KAIKKI PARHAAT MERKIT MM: Mikäli et ole tyytyväinen, voit vaihtaa renkaat vastaavan kokoisiin Bridgestonen nastarenkaisiin 30 vuorokauden sisällä ostosta. Maksat vain hinnanerotuksen ja rengastyöt! KYSY MUITA KOKOJA! Kokeile Bridgestone Blizzak ICE tai DM-V3 -kitkarenkaita -K IT K A R E N K A AT Koko 195/65-15 Koko 205/55-16 195/65R15 479 00 4 kpl 535 00 4 kpl 645 00 4 kpl Kysy myös muita rengaskokoja! Kaikki rengaskoot autoon kuin autoon. Renkaiden hinnat 4 kpl / sarja, sisältää vannetyöt, uudet venttiilit, tasapainotuksen, kierrätysmaksun ja alle asennuksen. Saat Nesteen 20 € tai 40 € polttoainelahjakortin lahjaksi! 20 € 40 € KOOT 16”-18” KOOT 19”4 KPL ASENNETTUNA! LUE LISÄÄ 63 eri kokoa 15 20 tuumaa Pro?ilit 45 – 65 ALKINTO * JOP P A 20 € 40 € 225/50R17 699 00 215/55R17 729 00 4 kpl 245/45R18 849 00 4 kpl 4 kpl WINTERPEAK F-ICE 1 -nastarengas 205/60R16 575 00 4 kpl Jopa 190 ANTI TILT -nastaa renkaassa! 215/65R16 645 00 4 kpl SUV 215/60R17 699 00 4 kpl SUV Ä Ä V I Ä P 9 a ll u k s a L korotonta ja kulutonta MAKSUAIKAA! Ratikan ohjaamossa vaaditaan liikennesilmää ja ennakointikykyä RATIKAN AJAMISEN ohella Matti Pentti alkaa seuraavaksi tutustua liikenteenohjaajan työhön. Moni on sanonut, että tämä on paras työpaikka jossa he ovat olleet.. Ajovuoron maksimipituus on kymmenen tuntia, yleensä se Pentin mukaan kestää 8–10 tuntia
– Edullista autoa myytiin enemmän. KORONAPANDEMIA, UKRAINAN sota, komponenttipula, polttoaineen ja sähkön hinnan nousu ovat kurittaneet yleisesti autokauppaa. – Tilanne on aika sekava tällä hetkellä. – Olemme tyytyväisiä siihen, miten kauppa käy. – Autoista on pulaa, mikä kuulostaa vähän huvittavalta. MAAILMANTALOUDEN heilahtelut vaikuttavat autokauppaan ja näkyvät kuluttajien käyttäytymisessä nopeastikin. Käytetyn saa saman tien, ER-Auton omistaja Rami Ranta vahvistaa. F I / V E R K K O K A U P P A O S T O K S I L L E P Ä Ä S E T M Y Ö S V E R K K O K A U P A S S A M M E 2 4 / 7 POLARIS PEUKALON JA -KÄSIEN LÄMMITINSARJA (SH. Sähköautoista oli hirveä buumi päällä. Kolmella autoliikkeellä on tällä hetkellä myynnissä yhteensä 170 autoa. Ainakin osin se johUusien autojen saatavuusongelmat lisäävät käytetyn vetovoimaa Lentolassa hierotaan ahkerasti kauppaa.. A P U P A P U . Pihassa on kymmenittäin henkilöautoja. Kangasalan Sanomat Keskiviikko 26.10.2022 20 LIIKENNE KÄÄJÄNTIE 3 KÄÄJÄNTIE 3 35300 ORIVESI 35300 ORIVESI W W W . Kangasalalaismiehet ovat myyneet hybridejä ja joitakin sähköautoja, mutta 90 prosenttia on bensaja dieselautoja. – Vuosi, kaksi menee helposti, että saa uuden auton. Kangasalalaisilla käytettyjen autojen kauppiailla menee kuitenkin hyvin. Kauppiaat ostavat autonsa Suomesta: isoilta autoliikkeiltä sekä verkosta Nettiauto-kauppapaikasta, jonne he myös laittavat autot myyntiin. Ne ovat tyypillisesti sähköautoja edullisempaa 10 000 euron hintaluokkaa. Jos joku vaikka kolme vuotta sitten olisi sanonut niin, sille olisi voinut vähän nauraa, Karhu hymähtää. Myös verkosto, josta saamme käytettyjä autoja, toimii, TeeKoo Autotalojen omistaja Tero Karhu vakuuttaa. 197€) ja POLARIS-TUULILASI, KORKEA (SH. Nyt sähkön hinnan noustua ihmiset hakevat perinteisempiä autoja. – Aikaisemmin autoja tuotiin Ruotsista ja Saksastakin, mutta hinta on lähtenyt lapasesta, eikä niitä ole järkevää tuoda, Karhu sanoo. Ja kun uusia autoja valmistuu hitaasti, niitä saadaan myös käytettynä myyntiin vähemmän. Autoalan tiedotuskeskuksen mukaan henkilöautojen myyntimäärät ovat laskeneet viime vuoteen verrattuna. Koronalla on ollut käytettyjen autojen kauppaan hieman yllättäviäkin vaikutuksia. On hankala ennustaa, mikä sähköauton tilanne on esimerkiksi ensi vuonna, Karhu pohtii. 264€) 10490€ ETUSI 1432€ WINTER PACKIN OSTAJALLE -20% 2022 SPORTSMAN 570 EFI T3b + POLARIS SÄHKÖVINSSI JA POLARIS GLACIER -PIKAKIINNITTEINEN PUSKULEVYSARJA 152 CM Susanna Härkönen, teksti & kuva Lentolan teollisuusalueella sijaitsee kolmen autoliikkeen keskittymä samassa pihassa ja hallissa: TeeKoo Autotalot, ER-Auto ja Auto Korpela. Seinän takana toimii ToT CarFix, joka tekee autoihin teippauksia ja fiksauksia. Hintoja on nostanut muun muassa maailmanlaajuinen komponenttipula
Hoidetaan paperityöt valmiiksi ja kun asiakas tulee paikan päälle, tehdään kaupat, Karhu kuvaa. 2,85m) Neste Kangasala Suorama Ttillti kupongilla 31.3.2022 asti. Huippu-uutuus nyt meilla, varilaavavaahtopesu (kysy lisaa). 03 379 0449 Ttillti kupongilla 31.3.2022 asti. Pesee suolat pois myös alustasta! LOISTOPESU SUPERVAHALLA Tällä kupongilla 20.11.2022 asti. MIEHET ALOITTIVAT automyynnin alun perin kotipihoissaan. 21 Keskiviikko 26.10.2022 Kangasalan Sanomat tui siitä, että kuluttajat pyrkivät välttämään yleisiä kulkuneuvoja, kuten busseja. – Kun kotipihassa alkoi olla 20 autoa, vaimo oli sitä mieltä, että nyt voisi jotain tehdä, kun ei mahdu enää liikkumaan, Sahalahdella asuva Karhu muistelee. Pääasiallinen markkina-alue on kuitenkin Suomi, etelästä Lappiin asti. Tervetuloa myos isot autot! (MAX kork. – Olemme kasvaneet kohtalaisen voimakkaasti viime vuosien aikana. Aikaisemmin autoja tuotiin Ruotsista ja Saksastakin, mutta hinta on lähtenyt lapasesta, eikä niitä ole järkevää tuoda. 20 ,RAMI RANNAN (vas.) nojailema Datsun 100A on ollut Vuonna 85 -elokuvan päähenkilön menopelinä. Myydyt autot ovat käytettyjä ja yleensä edullisemmasta päästä. – Autojen viat ovat sellaisia, joista emme tiedä. Peltonen Oy, puh. Peltonen Oy, puh. Kristallipallo puuttuu, mutta kyllä sitä asiaa sitten hoidetaan aina, automyyjä Esa Liehu vakuuttaa. Tervetuloa myos isot autot! (MAX kork. Jossain menee järkevän toiminnan raja suhteessa kulurakenteeseen, joten nyt olemme hitaamman kasvun vaiheessa, Karhu pohtii. 2,85m) Neste Kangasala Suorama Ttillti kupongilla 31.3.2022 asti. 03 379 0449 Kay tykkaamassa meista Facebookissa! KANGASALA Mallitie 1, Suorama P. Peltonen Oy, Mallitie 1, puh. YRITTÄJÄT PAINOTTAVAT, että jälkimarkkinoinnin hyvä hoito on osa palvelua. – Suurin osa autoista myydään rahoituksella. Tero Karhu TeeKoo Autotalojen omistaja. Harjapesu vahalla 1390 Neste Kangasala Suorama P. – Ukrainan sodan alettua ainakin viisi autoa olemme myyneet Puolaan, ehkä auttamaan. – Reklamaatiotilanteessa mietitään, mitä asiakas ja me otamme vastuullemme, että saadaan auto toimimaan ja kumpikin tai ainakin asiakas tyytyväiseksi. Pesee suolat pois myos alustasta! Neste Kangasala Suorama P. Jos asiakas palaa, hän usein palaa reklamaation muodossa. Puhelimessa käydään autoa läpi ja rahoitus haetaan asiakkaalle jo etukäteen. Se pitää hoitaa oikein. Korot nousevat rahoituksessakin, mutta se on palvelu, joka autoliikkeellä pitää olla. 03 379 0449 Ttillti kupongilla 31.3.2022 asti. Hänelle tämä on tärkeä asia, Karhu sanoo. – On siellä pihassa vielä tilaa, Ranta heittää. LIIKENNE VUOKRATAAN pakettiautoja, peräkärryjä nESTE Kortilla joka kuudes pesu veloituksetta! Uuden teknologian ansiosta lyhemmat pesuajat ja parempi tulos. 03 379 0449 Kay tykkaamassa meista Facebookissa! KANGASALA Mallitie 1, Suorama P. Auto saattaa toimia kuukauden, kaksi ja sitten sieltä löytyy jotain. Peltonen Oy, Mallitie 1, puh. Loistopesu supervahalla 20; Ttiydellinen pesuohjelma, mahtava kiilto. 03 379 0449 Avoinna: ma-pe 6-20, la 8-16, su 9-16 HARJAPESU VAHALLA Tällä kupongilla 20.11.2022 asti. Myös Ukrainan sota hiljensi alkuun hieman myyntiä, mutta vain hetkeksi. Kauppiaat laittavat myynti-ilmoitukset verkkoon ja asiakkaalla on yleensä jo yhteyttä ottaessaan tietty auto kiikarissa. Harjapesu vahalla 1390 Neste Kangasala Suorama P. Peltonen Oy, Mallitie 1, puh. Keskellä myyjä Esa Liehu. Parhaimmillaan hyvin hoidettu reklamaatio voi olla uuden kaupan alku. – Kun koronahässäkkä alkoi, kaksi viikkoa oli vähän hiljaista, sitten myynti normalisoitui, Ranta muistelee. – Asiakkaat tulevat verkon kautta Nettiautosta. Peltonen Oy, Mallitie 1, puh. Loistopesu supervahalla 20; Ttiydellinen pesuohjelma, mahtava kiilto. Toiminnan kasvettua kaupankäynti siirtyi nykyisiin, 2015 Lentolasta löytyneisiin tiloihin. 10 ,nESTE Kortilla joka kuudes pesu veloituksetta! Uuden teknologian ansiosta lyhemmat pesuajat ja parempi tulos. Käymme auton läpi, tarkistamme ja ajamme, mutta yllätyksiä aina mahtuu. BMW 316 E30 oli Tero Karhun (oik.) ensimmäinen auto 18-vuotiaana, jonka hän myöhemmin etsi käsiinsä ja entisöi. Asiasta ei ollut puhetta, mutta ymmärsimme, että Ukraina oli kohdemaa, Rami Ranta kertoo. Muutama auto lienee lähtenyt Kangasalta Ukrainaan avustustöihinkin. He ostivat perheeseen ehkä toisen tai jopa kolmannen auton. Pesee suolat pois myos alustasta! Neste Kangasala Suorama P. 03 379 0449 Avoinna: ma-pe 6-20, la 8-16, su 9-16 Täydellinen pesuohjelma, mahtava killto. Huippu-uutuus nyt meilla, varilaavavaahtopesu (kysy lisaa). Auton osto on kuluttajan toiseksi suurin investointi asunnon jälkeen. Tulevaisuudessa tarkoitus on jatkaa automyyntiä Lentolan tiloissa samalla tavalla. Rahoitus on isossa roolissa nykyään hintaluokasta riippumatta
Kangasalan Sanomat Keskiviikko 26.10.2022 22 Eija Koivu, teksti & kuvat Toissa kesänä voimaan tullut uusi tieliikennelaki mahdollistaa tietyin ehdoin hätävilkkujen käytön myös liikkuvassa ajoneuvossa. – Tapa on tien päällä jo jonkin verran yleistynyt, mitä pidän hyvänä, toteaa ensihoitaja Terhi Kiiala 9Lives Pirkanmaa Oy:n Kangasalan toimipisteestä. LIIKENNE Muista maltti, kun kohtaat hälytysajoneuvon Auton hätävilkut voi kytkeä päälle sen merkiksi, että on huomannut sinisten vilkkuvalojen lähestyvän. – Vauhtiaan ei tarvitse ryhtyä hidastamaan jarruttamalla – ei ainakaan mäessä eikä etenkään ennen mutkaa. Kiialan työparina työskentelevän ensihoitaja Keijo Vihanteen mukaan suosituksessa piilevät omat vaaransa, sillä kaikki tienkäyttäjät eivät tiedä lakimuutoksesta. Monen auton letkan sijasta hälytysajoneuvon on helpompi ohittaa jonossa auto kerrallaan. – Meille riittää 2,5-metrinen vapaa väylä kaistojen välissä. Luminen talvi tuo omat ongelmansa. Viranomaiset suosittelevat pitämään hätävilkut päällä siihen asti, että hälytysneuvo on päässyt ohi. HÄLYTYSAJOSSA OLEVAN ajoneuvon tunnistaa sinisistä vilkkuvaloista ja sireenistä. He saattavat taustapeileihin vilkaisematta päätellä, että sivuun väistyvään autoon on tullut jokin vika ja lähteä ohittamaan tätä. KUVASSA YLLÄ: Ensihoitajat Terhi Kiiala ja Keijo Vihanne muistuttavat autoilijoita ennakoinnin ja jatkuvan havainnoinnin merkityksestä liikenteessä.. Yllättävä äkkijarrutus puolestaan voi pahimmillaan aiheuttaa onnettomuuden, tähdentää Kiiala. Takaa tulevaa liikennettä tulisikin seurata säännöllisin välein taustapeilien avulla. – Jos kuljettaja yllättävässä tilanteessa joutuu etsimään kytkintä, herpaantuu hänen tarkkaavaisuutensa, perustelee Vihanne. Aiemminhan hätävilkkujen käyttö edellytti, että ajoneuvo oli onnettomuuden, rikkoutumisen tai muun pakottavan syyn takia jouduttu jättämään paikkaan, jossa siitä aiheutui vaaraa muulle liikenteelle. Vaikka meillä on hälytysajossa sireeni päällä, ei sen ääni maantienopeuksissa kanna edellä ajavien autojen sisälle, sanoo Kiiala. KUVASSA OIKEALLA: Hälytysajossa olevan ajoneuvon tunnistaa sinisistä vilkkuvaloista ja sireenistä. – Anna pelastushenkilöstölle työrauha, ja huolehdi osaltasi heidän työturvallisuudestaan ohittamalla onnettomuuspaikka enintään 20 kilometrin tuntinopeudella. Valitettavan yleistä on myös puhelimen käyttö ajamisen yhteydessä, kuvailee Kiiala. – Kannattaa myös varautua siihen, että hälytysajoneuvoja voi tulla useampia. HÄTÄVILKUT OVAT myös oiva keino viestittää takaa tulevan hälytysajoneuvon kuljettajalle, että tämä on havaittu. Ensihoitajien mukaan toivomisen varaa on myös ihmisten omissa toimissa. Keijo Vihanne ja Terhi Kiiala tietävät kokemuksesta, etteivät kaikki kuljettajat ole selvillä, miten toimia hälytysajoneuvon lähestyessä takaa. Älä pysähdy paikalle kuvaamaan, vaan jatka matkaasi, tiivistää Kiiala ohjeensa. Aurausvallit kaventavat väistövaraa, kaistojen väliin kasaantunut sohjo hidastaa ohituksia eikä teitä etenkään syrjäisemmillä seuduilla riennetä heti pyryn jälkeen auraamaan. Ensihoitajat muistuttavat turvavälien merkityksestä. Jos ohitsesi suhahtaa useampi hälytysajoneuvo, kyse voi olla liikenneonnettomuudesta. Etenkin keväisin pientareelle koukkaaminen voi nostaa ilmaan sakean pölypilven, joka haittaa näkyvyyttä useita sekunteja, kertoo Vihanne. MONENLAISIA väistötilanteita työuransa aikana todistaneet ensihoitajat vakuuttavat, ettei autoilijan tarvitse ambulanssille tilaa antaakseen hivuttautua pientareen reunalle asti. – Yllättävän moni lähtee liikkeelle krapaamatta kulkuneuvonsa ikkunoita kirkkaiksi, vaikka kyse on ennen muuta heidän omasta turvallisuudestaan. Tällaisia tilanteita ovat esimerkiksi hiljaa edellä mateleva autojono, onnettomuuspaikka ja varoittaminen tiellä olevista eläimistä tai muista häiriötekijöistä, jotka vaikeuttavat normaalia liikennöintiä. Nykyisin hätävilkkuja voidaan käyttää varoittamaan muita tienkäyttäjiä välittömästä vaarasta, joka tarvitsee muiden tienkäyttäjien huomiota. Hidastelun vuoksi mekin joudumme laskemaan nopeuttamme, mikä viivästyttää avun saamista perille. – Kun hälytysajoneuvon havainnut laittaa hätävilkut päälle ja alkaa siirtyä kohti piennarta, voivat hänen perässään ajavat tulkita tilanteen väärin. Hätävilkkukytkimen sijainti omassa kulkupelissä kannattaa tarkistaa ja painaa mieleen
10–16.45 TIESITKÖ, ETTÄ PORAKAIVO PITÄISI PUHDISTAA 5-10 VUODEN VÄLEIN. KÄRRYJEN HUOLTO, KORJAUS, MYYNTI, VUOKRAUS Aisapojat Oy • Asentajankatu 3 • Lakalaiva, TAMPERE Rahoituskorkotarjous 0%/10 kk! Maanrakennusalan työt monipuolisella kalustolla VILLE TIKANDER 050 5277 509 info@kiviahonkaivin.com www.kiviahonkaivin.com • Seulottua multaa • Kiviainekset • Tienhoitotyöt kuormaauton alusterällä ROMUTUSPALKKIOKAMPANJA 2021 Virallinen vastaanottopiste Hämeen Autopurkaamo Oy Juvelankatu 10, 33730 Tampere p. ark. Keskuojankatu 11, Sarankulma 03 255 66 77 • Avoinna ma-pe 9–17 • askosaari.fi Suomalainen perheyritys. Joukkoliikennelautakunnan mukaan Ruutanan joukkoliikennepalvelun kehittäminen voidaan ottaa Nysse-suunnittelun työpöydälle, mutta muutoksia voitaisiin toteuttaa aikaisintaan kesäkauteen 2024. Tällaista linjastosuunnitelmaa ei voida tehdä pelkästään suunnittelijoiden työpöydällä, vaan pohdittava on taloutta ja käyttäjien mielipiteitä. P. 040 510 5591 TALVIRENKAAT Laaja valikoima turvallisia ja laadukkaita nasta-/ kitkarenkaita edullisesti. Joukkoliikennelautakunta toteaa vastauksessaan, että bussilinjoilla 40A, 40 ja 28 ei ole mahdollisuutta tehdä ylimääräistä pistoa Ruutanan, Pikonlinnan ja Kangasalan keskustan välillä. 0400 837 685 • www Yllätä Ystävä ja tilaa hänelle sähkömies! – SÄHKÖASENNUKSET – ANTENNIASENNUKSET – HÄLYTYSJÄRJESTELMÄT Kanga sala p. Lautakunta toteaa aloitteeseen antamassaan vastauksessa, ettei Ruutanan ja Kangasalan keskustan välisen liikenteen kehittämiseen ole luvassa nopeita toimenpiteitä. Voita salaojien talviremontti. Yhteys palvelisi kirkkoon tulevia ja myös esimerkiksi perheiden uimahallikäyntejä. Sen lisäksi Ruutanasta on päivittäin yhteys Tampereelle, Linnainmaalle ja Taysille linjalla 28. Kirkkoneuvosto lähestyi joukkoliikennelautakuntaa Torsti Tulenheimon tekemän seurakuntalaisaloitteen pohjalta. • Puhdistukset uudella tekniikalla • Porakaivopumppujen myynti www.porakaivohuolto.net Myynti 0400 155 511 PORAKAIVOJEN HUOLTOLIIKE LAM MIN RANTA Hyödynnä kotitalousvähennys! KIV IAI NEK SIA SAH ALA HDE STA kai kke en rak ent am ise en WWW .MA KIS ORA .FI KIVIAINEKSIA SAHALAHDESTA kaikkeen rakentamiseen WWW.MAKISORA.FI KIVIAINEKSIA SAHALAHDESTA kaikkeen rakentamiseen WWW.MAKISORA.FI Myynti juhani mäkijärvi I p. Pyydä tarjous! Arvomme tarjouksen pyytäneiden kesken katto-, rännija salaojaremontin 03-3390 0401 | vesivek.fi Pihaja ongelmapuiden kaadot sekä muut metsurityöt. Ajoaika ei riitä ilman liikenteen lisätilausta, eikä Kangasalan kaupunki ole esittänyt tarvetta lisätä Ruutanan ja keskustan välistä liikennettä. Voita katon talviremontti. Koronasta huolimatta matkustajamäärä ei ole arkisin muuttunut merkittävästi. 03 364 5352 Av. LIIKENNE Sähköasennukset Antenniasennukset Hälytysjärjestelmä t Tilaa sähköasioissa ammattilainen älä ole Rane! Kangasala • puh. Lisäksi uusi liikennöintikokonaisuus pitäisi kilpailuttaa, mikä ei ole nopea prosessi. NYKYINEN LINJASTORATKAISU mahdollistaa koulupäivisin vaihdottoman yhteyden Ruutanasta Kangasalan keskustaan linjalla 46. Virallinen vastaanottopiste Av. Tarvittaessa voidaan ottaa työpöydälle. FAKTA Jäikö lehti tulematta. • Viikonloppuisin linjalla 28 on Ruutanasta noin 6–13 nousua kohti Tamperetta. Matkustajamäärän vuoksi ei ole taloudellisesti kannattavaa kehittää Ruutanan liikennettä useaan suuntaan. Voita rännien talviremontti. 2. Laaja valikoima varaosia Purkamotoimintaa jo vuodesta 1964 HALUATKO AUTOSTASI ROMUTUSTODISTUKSEN. 1. MAHDOLLISUUS OLISI pohtia uudelleen koko Ruutanan linjastokokonaisuutta ja esimerkiksi luopua päivittäisestä yhteydestä Linnainmaalle ja tarjota vaihtoehtoisesti yhteys päivittäin Kangasalle, josta voitaisiin mahdollistaa vaihdollinen yhteys Tampereelle. 23 Keskiviikko 26.10.2022 Kangasalan Sanomat Kangasalan Sanomat Tampereen kaupungin joukkoliikennelautakunta ei ole suopea aloitteelle, jossa toivottiin linja-autoyhteyden järjestämistä Ruutanasta Kangasalan keskustaan sunnuntaiaamuisin. KUNTALAISALOITTEEN aiheesta teki kirkkoneuvosto. Sen ehdotuksena oli joko lisätä Ruutanan ja Kangasalan välistä liikennöintiä sunnuntaisin, siirtää linjan 28 päätepysäkki Ruutanasta Kangasalan keskustaan tai mahdollistaa nykyisellä linjalla 40A pistoajoja Ruutanaan. Myös erikoisvanteet ja asennukset. Linja liikennöi arkisin ruuhka-aikoina 30 minuutin välein ja muina aikoina päivittäin 60 minuutin välein. 0400 172 564 www.makisora.fi Ruutanan ja keskustan väliseen yhteyteen ei luvassa nopeita uudistuksia • Laskelmien mukaan Ruutanan alueen matkustajamäärä kohti Tamperetta on arkisin noin 69 nousua. 040 715 4120 JÄÄTÄVÄN HYVÄÄ SYYTÄ TALVIREMONTILLE. 029 1700 200 – SÄHKÖASENNUKSET KYSY MEILTÄ ENERGIATEHOKKAAT SÄHKÖRATKAISUT! ILMALÄMPÖPUMPUT ASENNETTUNA & Pälkäneen Talotekniikka Oy Jari Teronen • p. 3. Linjalla on koulupäivisin ollut noin 340 matkustajaa. • Linja 46 palvelee etenkin kunnan lakisääteisiä koulukuljetustarpeita, kun se kuljettaa Ruutanan alueelta oppilaita Pikkolan kampukselle. KS Soita aamujakelupäivystykseen (pvm/mpm) 020 451 5523. 0400 731 064 Jalmari Mäkijärvi I p. 8–16.45 KÄYTETYT VARAOSAT hameenautopurkaamo.. ark
9) Unelmiesi kulkupeli. Lisäksi vuosittain voi olla muita liikennemääriin vaikuttavia tekijöitä. Viime vuonna poliisi kirjasi Kangasalla yhteensä 335 ylinopeudesta johtuvaa liikenneturvallisuuden vaarantamista ja törkeää liikenneturvallisuuden vaarantamista. Näistä 780 tapahtui Tiihalan valvontapisteellä. – Noin 40 000 kilometriä. – Tietenkin vaikuttaa, missä kyseinen poliisilaitos on, millaisia liikenneväyliä toiminta-alueelle sijoittuu sekä ihmisten tavanomainen ajokäyttäytyminen. lokakuuta mennessä peltipoliisi on räpsähtänyt mittauspisteellä 219 kertaa. – Tampereen rautatieasemalle. JUHO TUHOLA. 15. 2) Uskaltaisitko kokeilla purkkiorjan pestiä ja istahtaa sivuvaunuun kilpailuissa. AUTOMAATTISEN liikennevalvonnan suoritteiden perusteella eniten ylinopeuksia on ajettu Lahdentiellä Tiihalan valvontapisteen kohdassa. KANGASALLA AUTOMAATTISEN liikennevalvonnan mittauspisteet eli tuttavallisemmin peltipoliisit sijaitsevat Lahdentien varrella. Olen ajanut 15 vuotta kitkoilla. – Hinta ratkaisee. Määrät ovat merkittävästi vähäisemmät vuoteen 2021 verrattuna, jolloin kaikilta kolmelta valvontapisteeltä koko vuoden aikana välähdyksiä kirjautui 802. TUSINA KYSYMYKSIÄ Jouni Valkeeniemi, teksti & kuva 1) Millä perusteella valitset tankkauspaikan. Tilastojen perusteella kaasujalkaa on höllätty Ylinopeudesta kirjatut liikennerikokset Kangasalla Lähde: Sisä-Suomen poliisilaitos RIKOSLAJI 2019 2020 2021 2022 (31.8. 4) Mikä kohottaa verenpainettasi liikenteessä. – Pääväylät, erityisesti Ysitie, näkyvät tässä. Kyse on kokonaisuuksien summasta. LIIKENNE Kisaranta-cupissa jututettu Reijo Kivelä on hyvä navigoimaan REIJO KIVELÄ ajaa vuodessa noin 40 000 kilometriä. – Automaattivalvontaa ohjaa poliisin liikenneturvallisuuskeskus Helsingissä, jossa määritellään se, millaisesta nopeus rajoituksen ylittämisestä kamera välähtää, Ahola kertoo. 10) Löydätkö aina helposti perille. asti) Liikenneturvallisuuden vaarantaminen 229 372 307 205 Törkeä liikenneturvallisuuden vaarantaminen 16 30 28 15 Yhteensä 245 402 335 220 Myös peltipoliisit ovat välkähdelleet harvemmin. Kangasalan muilla mittauspisteillä, Kaivannon pohjoisella ja eteläisellä, tapahtumia on ollut yhteensä seitsemän. – Enduropyörä. – Kitkat. – Yleensä se, ettei vilkuteta käännyttäessä. Kangasalan Sanomat Keskiviikko 26.10.2022 24 Eveliina Kälviäinen Poliisin tilastojen perusteella kuluvana vuonna Kangasalla on ajettu huomattavasti rauhallisemmin kuin kahtena edellisenä vuotena, kun verrataan ylinopeuden perusteella kirjattuja liikenneturvallisuuden vaarantamisia ja törkeitä liikenneturvallisuuden vaarantamisia. – Musiikkia, mitä radiosta tulee. 11) Mitä kuuntelet autoillessasi. Vuonna 2020 kokonaismäärä oli 466, joista Tiihalan mittauspisteellä kirjautui 412 tapahtumaa. Tilastojen perusteella eniten kamera välkähtelee Tiihalan mittauspisteellä. Varsinkin Kangasalla on paljon liikenneympyröitä, joissa pitäisi käyttää vilkkua. Satasen alueilla ja ohituskaistojen osuuksilla todetaan runsaasti näitä epäilyjä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, syyskuussa Kangasalla tutkinnanjohtajana aloittanut rikoskomisario Tuomas Luhtaniemi kommentoi tilastoa. – Kyllä! Olen ollut kuljettajana sivuvaunullisissa. – Kyllä, olen hyvä navigoimaan. Vuonna 2020 samojen liikennerikosten määränä oli 402. 6) Oletko ollut osallisena liikenneonnettomuudessa. 5) Minne viimeksi matkustit bussilla. Myös peltipoliisit ovat välkähdelleet Kangasalan mittauspisteillä edellisvuosia harvemmin. 8) Saako autossasi syödä. Siitä on varmaan yli 10 vuotta. 7) Nastat vai kitkat. Kuluvana vuonna (tammikuu-elokuu) tapauksia on todettu 220, joista 15 on ollut törkeitä liikenneturvallisuuden vaarantamisia. 3) Kaksivai nelipyöräinen. Hän toteaa, että poliisilaitoskohtaisiin liikennerikosten määriin ei vaikuta vain yksi tekijä. 12) Paljonko sinulle kertyy ajokilometrejä vuodessa. RIKOSYLIKONSTAAPELI Juha Ahola Sisä-Suomen poliisilaitoksen analyysiryhmästä taustoittaa, että mukana suoritteissa ovat tapauk set, jotka ovat tyypiltään liikennevirhemaksuja sekä tapaukset, joissa ylinopeus on ylittänyt 20 km/h ja kuskille on annettu päiväsakkoja. – Sen kun vaan. . – Kyllä, joskus 1970-luvulla ketjukolarissa. Ennen tuli työajoista enemmän, 70– 80 000 km. – Kaksipyöräinen
Katso: hameenlahiautopa 050 326 6556 Saarikylientie 1, Kangasala | www.malliauto.fi TOMI 040 533 7800 | JUKKA 0400 630 778 • Ajoneuvojen pesupalvelu huippuluokan tuotteilla sekä vuosien kokemuksella. TERVETULOA TUTULLE PAIKALLISELLE JA PALVELEVALLE KATSASTUSASEMALLEMME! Katsastus Lentolantie 12 | Avoinna arkisin 9.00 17.00 KANGASALA Meidät löydät tutusta paikasta Lentolasta! 29 29 * Säästä 9€ (38€) * Katsastuksen hintaan lisätään viranomaismaksu 2,70€, katsastuksen kokonaishinta 31,70€ + päästömittaus. TERVETULOA TUTULLE PAIKALLISELLE JA PALVELEVALLE KATSASTUSASEMALLEMME! Katsastus Lentolantie 12 | Avoinna arkisin 9.00 17.00 KANGASALA Meidät löydät tutusta paikasta Lentolasta! 29 29 * Säästä 9€ (38€) * Katsastuksen hintaan lisätään viranomaismaksu 2,70€, katsastuksen kokonaishinta 31,70€ + päästömittaus. TERVETULOA TUTULLE PAIKALLISELLE JA PALVELEVALLE KATSASTUSASEMALLEMME! Katsastus Lentolantie 12 | Avoinna arkisin 9.00 17.00 KANGASALA Meidät löydät tutusta paikasta Lentolasta! 29 29 * Säästä 9€ (38€) * Katsastuksen hintaan lisätään viranomaismaksu 2,70€, katsastuksen kokonaishinta 31,70€ + päästömittaus. Kolme syytä ruostesuojata sähkötai hybridiautosi! MARRASKUUN MARRASKUUN TARJOUS! TARJOUS! MARRASKUUN TARJOUS! 100 € 100 € 100 € Käsittelyn yhteydessä otettu maalipinnan keraaminen käsittely -30 % -30 % -30 % RUOSTEENESTOKÄSITTELY MARDIN AUTOPESU p. 3500kg. Henkilöja pakettiautoille, maks. • Autot, traktorit, veneet, asuntovaunut, hevoskopit… KANGASALAN AJONEUVOPESU KANGASALAN AJONEUVOPESU Kangasalantie 921 A • 36200 KANGASALA • P. KATSASTUS KATSASTUS Ennakkomaksulla osoitteesta www.plus. KATSASTUS KATSASTUS Ennakkomaksulla osoitteesta www.plus. Pidennät autosi käyttöikää Sähkö -tai hybridiautosi ruostuu siinä missä perinteinen polttomoottoriautokin. 3500kg. KATSASTUS KATSASTUS Ennakkomaksulla osoitteesta www.plus. 3500kg. Henkilöja pakettiautoille, maks. KURSSIT 7.11. 040 882 6982 KANGASALA Keskusaukio 2, p. AUTOSUOJAUS CARLIFE 03 3790 417, posti@carlife.fi, Artturintie 12-14, 36220 Kangasala Arkisin 8.00 15.30 1. Henkilöja pakettiautoille, maks. 25 Keskiviikko 26.10.2022 Kangasalan Sanomat AUTOSI VOI PUHKIRUOSTUA JO ALLE KYMMENESSÄ VUODESSA! Ainoa tapa suojautua tältä on ruosteenestokäsittely teetä se siis ajoissa! Varaa ilmainen aika autosi korintarkastukseen meiltä. KATSASTUS KATSASTUS Ennakkomaksulla osoitteesta www.plus. 3500kg. KATSASTUS KATSASTUS Ennakkomaksulla osoitteesta www.plus. 045 232 3249 www.mardinautopesu.fi Mursketie 31, 36220 Kangasala Renkaiden vaihto 20€ (25€) Renkaiden vaihto + ULKOJA SISÄPUHDISTUS 60€ (75€) Renkaiden vaihtokauden tarjoukset Renkaiden vaihto + ULKOPESU 35€ (45€) Renkaiden vaihto + PIKAVAHAUS JA SISÄPUHDISTUS 70€ (85€) Renkaiden vaihto + KOVAVAHAUS 95€ (125€) Renkaiden vaihto + KOVAVAHAUS JA SISÄPUHDISTUS 120€ (145€) Hinnat alk. LAAJA VALIKOIMA KÄYTETTYJÄ JA UUSIA VARAOSIA TRAKTOREIHIN MYÖS VERKKOKAUPASSA www.purkupojat.com Yrittäjäntie 8, Pälkäne SOITA: 045 1331 222 Hämeen LähiAutoPalvelu Vuokraamosta: Autot, pakettiautot, perävaunut, puutarhakoneet LIIKKUVA AUTOJA KONEKORJAAMO HUOLLAMME: Autot, avantit mönkijät, ruohonleikkurit, perämoottorit, traktorit jne.. 3500kg. KATSASTUS KATSASTUS Ennakkomaksulla osoitteesta www.plus. TERVETULOA TUTULLE PAIKALLISELLE JA PALVELEVALLE KATSASTUSASEMALLEMME! Katsastus Lentolantie 12 | Avoinna arkisin 9.00 17.00 KANGASALA Meidät löydät tutusta paikasta Lentolasta! 29 29 * Säästä 9€ (38€) * Katsastuksen hintaan lisätään viranomaismaksu 2,70€, katsastuksen kokonaishinta 31,70€ + päästömittaus. Henkilöja pakettiautoille, maks. Henkilöja pakettiautoille, maks. 2. TERVETULOA TUTULLE PAIKALLISELLE JA PALVELEVALLE KATSASTUSASEMALLEMME! Katsastus Lentolantie 12 | Avoinna arkisin 9.00 17.00 KANGASALA Meidät löydät tutusta paikasta Lentolasta! 29 29 * Säästä 9€ (38€) * Katsastuksen hintaan lisätään viranomaismaksu 2,70€, katsastuksen kokonaishinta 31,70€ + päästömittaus. Tilausliikenne Ari Mattila Ky www.tilausliikennemattila.net Tilausajot kotimaassa ja ulkomaille posti@tilausliikennemattila.net Puh. 3. TERVETULOA TUTULLE PAIKALLISELLE JA PALVELEVALLE KATSASTUSASEMALLEMME! Katsastus Lentolantie 12 | Avoinna arkisin 9.00 17.00 KANGASALA Meidät löydät tutusta paikasta Lentolasta! 29 29 * Säästä 9€ (38€) * Katsastuksen hintaan lisätään viranomaismaksu 2,70€, katsastuksen kokonaishinta 31,70€ + päästömittaus. • Pesut, vahaukset, keraamiset pinnoitteet ja sisäpuhdistukset kaikenlaisiin kulkuneuvoihin. ALKAEN: www.kangasalansanomat.fi/ilmoitukset. 3500kg. * Katsastuksen hintaan lisätään viranomaismaksu 2,70€, katsastuksen kokonaishinta 31,70€ + päästömittaus. 3500kg. 050 433 5643 korjaamonieminen@gmail.com korjaamonieminen.com Meiltä myös Webasto ja Eberspächer-lisälämmittimet asennettuna. 3500kg. Henkilöja pakettiautoille, maks. TERVETULOA TUTULLE PAIKALLISELLE JA PALVELEVALLE KATSASTUSASEMALLEMME! Katsastus Lentolantie 12 | Avoinna arkisin 9.00 17.00 KANGASALA Meidät löydät tutusta paikasta Lentolasta! 29 29 * Säästä 9€ (38€) * Katsastuksen hintaan lisätään viranomaismaksu 2,70€, katsastuksen kokonaishinta 31,70€ + päästömittaus. Henkilöja pakettiautoille, maks. Henkilöja pakettiautoille, maks. 050 3305830 Hörmann Renomatic autotallin nosto-ovi Woodgrain-pinta, M-vaakaura, Z-nosto Koko 2500x2125 mm RAL 9016 (valkoinen) RAL 7016 (antrasiitinharmaa) RAL 8028 (terranruskea) AUTOTALLIN OVI TARJOUS Hörmann Liftronic 700-2 BS Hiljainen ja luotettava hihnavetoinen ovikoneisto Koneisto ja puomi 2 kpl kaukosäätimiä 1 kpl sisäpainike Pakkaus sisältää: TOIMITETTUNA KOTIPIHALLESI KANGASALAN NOSTO-OVI P.040 747 1417 995€ OVI+KONEISTO YHTEENSÄ ALUEESI HÖRMANN JÄLLEENMYYJÄ Kampanja voimassa 30.11.22 asti. Laajennat valmistajan koritakuuta. Parannat jälleenmyyntiarvoa. Huoltokorjaamo Mikko Nieminen Oy tarjoaa AMMATTITAITOISTA JA LAADUKASTA AUTOHUOLTOA Perähaantie 56, 36110 RUUTANA Puh. 0400 627 227 jarvikulmanautokoulu.fi B-kurssit • Mopo/mauto Riskientunnistamiskoulutus Kuorma-auto C-kurssi Tunnit joka viikko myös netissä. KATSASTUS KATSASTUS Ennakkomaksulla osoitteesta www.plus
Kangasalan Sanomat Keskiviikko 26.10.2022 28 Tuomas MacGilleon, teksti & kuva Auton määräaikaiskatsastus kestää tyypillisesti noin 15–20 minuuttia. KATSASTUKSEN TAVOITTEENA on tarkastaa ajoneuvon liikennekelpoisuus. – Turhan usein katsastus jää kiinni renkaista. LIIKENNE Auton katsastus vaatii tarkkuutta ja monen aistin yhteispeliä RAIKUSSA ASUVA Ari Ranta on viihtynyt ajoneuvokatsastajan työssä yli 20 vuotta. – Esimerkiksi pyöränlaakeri voi olla viallinen, vaikka ei kuuluisi ääntä. Toisaalta ne voivat pitää myös ääntä, vaikka välystä ei olisikaan. Ajokielto määrätään, jos viasta aiheutuu välitöntä vaaraa liikenteessä. Viime vuosina yleistyneet sähköautot ilmaantuvat katsastusasemille vasta viiveellä. – Valojen toimivuus pitäisi varmistaa aina ennen liikkeellelähtöä. Liian kuluneet renkaat aiheuttavat ajokieltoon johtavan katsastuspäätöksen, hän sanoo. Renkaiden kunto kannattaa tarkistaa myös säännöllisesti. Varsinkin syksyisin näkee liian paljon sileäksi kuluneita renkaita, samoin talven lopulla nastarenkaita, joista puuttuu liikaa nastoja. Autoja katsastetaan turvallisuuden takia, eikä sitä tarvitse pelätä. – Koeajon jälkeen autosta tarkastetaan muun muassa iskunvaimentimet, jarrut ja tehdään päästömittaus. – Kuukauden päässä oleva jälkitarkastusaika ei tarkoita, että viallisella autolla saa ajaa surutta siihen asti, vaan viat pitää korjata mahdollisimman pian. Tässä ajassa tehdään paljon, kertoo yli 20 vuotta ajoneuvokatsastajana toiminut Ari Ranta. Täyssähköautoille ei tarvitse tehdä päästömittauksia, mutta niistä tarkistetaan akun ja johtojen kunto. Hän sanoo, että katsastajan työ on nykyään entistä asiakaspalveluhenkisempää. Jos katsastuksessa havaitut viat ovat pieniä ja niitä ei ole enempää kuin kolme, katsastus voidaan hyväksyä. Siinä silmämääräinen tarkistus ei aina riitä. Tilastojen perusteella määräaikaiskatsastuksissa hylätään noin joka neljäs auto. – Esimerkiksi auton helmakotelo voi näyttää päälle päin hyvältä, mutta koputtelemalla huomaa, että se on massan alta ruosteen syömä, Ranta sanoo. AUTOJEN LISÄKSI myös ala on Rannan uran aikana muuttunut. Katsastuksen aikana käydään läpi myös auton korin kunto. – Pääosin katsastajan työ on samanlaista sähköautojenkin kanssa, vaikka joitakin eroja tietysti on. Kaikkien autonomistajien kannattaisi Rannan mukaan kiinnittää huomiota muutamaan asiaan, vaikka ei olisi autoista kiinnostunut. Myös omiin aistihavaintoihin on syytä kiinnittää huomiota. Petrattavaa on myös siinä, miten hylkäyspäätöksen jälkeen toimitaan. Työ tuntuu yli 20 vuoden jälkeen edelleen mielekkäältä. RANNAN MUKAAN katsastajan työssä törmää toisinaan siihen, ettei asiakas tiedä tai välitä auton kunnosta riittävästi. Lentolan Plus Katsastuksessa työskentelevä Ranta sanoo, että katsastajan työ vaatii huolellisuutta ja useamman aistin käyttöä. RANTA HALUSI itse nuoresta pitäen autoalalle, ja hakeutui katsastajan työhön oltuaan ensin kesätöissä autokorjaamolla. Ajoneuvokatsastajan mukaan työ on nykyään entistä enemmän asiakaspalvelua.. Molemmissa tapauksissa auto pitää vikojen korjaamisen jälkeen viedä kuukauden sisällä katsastusasemalle jälkitarkastukseen. – Pyrin aina kertomaan paitsi viasta, myös sen mitä vaaraa viasta voi olla. Jos yksikin rengas on sileä, auto on sadekelillä aidosti vaarallinen ajaa, Ranta sanoo. Sitten auto nostetaan nosturilla ylös, ja tarkistetaan välykset ravistinlaitteella. – Saattaa olla, että tullaan vain hakemaan korjauslistaa, mutta sileän renkaan tai käsijarruvian takia auto joudutaan määräämään ajokieltoon. Rannan kokemuksen mukaan auton nivelet ja jarrut ovat yleisimmät syyt hylkäyspäätökselle. – Autot kehittyvät, työ muuttuu ja uutta opittavaa tulee koko ajan, hän sanoo. Jos vikoja on enemmän tai autosta löytyy yksittäinenkin vakava vika, päätöksenä on hylätty katsastus tai ajokielto. – Jos autosta kuuluu ajaessa kolinaa tai se näyttää jotenkin erilaiselta kuin ennen, syy on hyvä selvittää eikä odottaa, että auto jättää tien päälle. – Pyrimme siihen, että katsastukseen olisi helppo tulla. Ajokiellossa olevaa ajoneuvoa ei saa ajaa ennen kuin jälkitarkastus on suoritettu ja katsastus hyväksytty. KATSASTUSPÄÄTÖKSEN JÄLKEEN katsastaja kirjaa viat Traficomin järjestelmään ja kertoo ne asiakkaalle
(99,90) KAUKAJÄRVI 4 99 PIPO OSMONIKKO LEDVALOLLA 4XLED120LM Pipo USB-Ladattavalla Led valolla 59 -30% Norm. 2 kpl (17,90) AKKUKETJUSAHA MAKITA DUC353Z 2X18V RUNKO 36 V koneen suorituskyky kahdesta 18 V akusta. Takuu 3 v. Vastaa valomäärältään 60 W:n hehkulamppua. Runkoversio toimitetaan ilman akkua ja laturia. 299 ERÄ GOODIY KYLPYHUONEKALUSTEITA 120LM JUVANKATU 4, 33710 TAMPERE, PUH. Suuri ketjunopeus 20 m/s. hinnoista -20% Norm. hinnoista SÄÄSTÄ 100€. Koot: 9,5-11. 5,1 m. 2 KPL YHT. 299 SETIN OSTAJALLE AUTOPESU KAUPAN PÄÄLLE YHTEISHINTAAN JATKOTIKAS TIKLI A43 2-OSAINEN 8+8-ASKELMAINEN 4,3M Kotimainen, kestävä. Runkoversio ilman akkuja. Ulkoja sisäkäyttöön, IP44. hinnoista AKKU MAKITA 18V 5,0AH BL1850B 89 (139,00) AKKUPORAKONE MAKITA DDF485Z 18V RUNKO Korkea kierrosluku, vähän virtaa kuluttava hiiliharjaton moottori. Pelkkä kone ilman akkuja ja latauslaitetta. 200 lämpimän valkoista lediä. TIKKURILA SISUSTUSMAALIT Harmony, Joker ja Remontti-Ässä KÄYTÄVÄMATOT VARASTOSTA KAIKKI VALAISIMET VARASTOSTA -30% Norm. Sävytettävissä. 38 mm. 29 Keskiviikko 26.10.2022 Kangasalan Sanomat MOUKAROIDUT HINNAT 26.10.-8.11.2022 PALJON TARJOUKSIA MOUKAROITUUN HINTAAN! 3 95 (7,95) PR SÄHKÖKIUAS HARVIA CILINDRO 6,8KW BLACK STEEL PC70 Tarjoaa nautinnollisen saunaelämyksen. 502380129 SÄÄSTÄ 50% (399,00) SÄÄSTÄ 72% 4 KPL 10 EUROLLA! 10 (35,80) .4/kpl SHOKK ITARJOU S! SHOKK ITARJOU S! LED-PAKKASLAMPPU OSRAM ICE STAR STICK 60 806LM 840 E27 Toimii jopa -40 °C:n pakkasella. 199€ 10 SÄILYTYSLAATIKKO GOODIY M 29L Kannellinen säilytyslaatikko. 1,4 m. Alumiinia. 501103264 SÄÄSTÄ 50% SYPRESSI 80-100 CM (14,95) 9 95 SÄÄSTÄ 33% MUTTERINVÄÄNNIN MAKITA DTW300Z 18V RUNKO + 5 AH AKKU Tehokas mutterinväännin 1/2” karalla. 501908718 NAHKAKÄSINEET KÄSINEMESTARI Miesten käsineet aitoa nahkaa, pehmeä polyesterivuori. Teräketjun ja laipan vaihto sekä kiristys ilman työkaluja. Jopa 330 Nm vääntävä kone soveltuu erinomaisesti vaikka renkaanvaihtoon. Kätevä kuljetuspituus 2,45 m, työskentelykorkeus maks. Halk. 020 7630 880, KAUKAJARVI@K-RAUTA.FI AVOINNA MA-PE 6:30–20, LA 9–18, SU 10–18 Tarjoukset voimassa 8.11.2022 asti tai niin kauan kuin varatut erät riittävät Kaikki purkkikoot. 24 95 (49,95) VALOPUU CELLO Kork. hinnoista -20% Norm. 129 (215€) SÄÄSTÄ 40% (449€) 349 ASENNUS ALK. 3-metrinen liitosjohto. Teho 8 W, valovirta 806 lm, värilämpötila viileän valkoinen 4000 K, käyttöikä 15000 h (15 v). Pilarimallin suuren kivipinnan ansiosta lämpö leviää tasaisesti saunaan
Tasaisemmin heijastavat valjaat eivät tosin kiinnitä aivan yhtä hyvin huomiota, kuin pimeydessä välähtelevä perinteinen heijastin. Näissä onnettomuuksissa kuolleista jalankulkijoista 52 % ei käyttänyt heijastinta Lähde: Liikenneturva TAKSINKULJETTAJA MARJA-LIISA Koskinen oli juuri edellisiltana havainnut pimeän polkupyöräiijän Valkeakoskentiellä. KANGASALAISET ammattiautoilijat ovat panneet tänäkin syksynä merkille, että aivan liian monelta tielläliikkujalta puuttuu heijastin kokonaan. Erityisen tärkeää sen käyttö on syyspimeillä.. Tummiin vaatteisiin pukeutunut jalankulkija varustetaan ensin perinteisellä heijastimella, joka roikkuu tien puolella hieman polven yläpuolella. SEURAAVAKSI JALANKULKIJALLE puetaan keltaiset heijastinvaljaat. KOSKISEN MUKAAN heijastin on yhtä tarpeen valottomilla teillä kuin valaistuilla tieosuuksilla ja taajamissakin. Havaitsemista eittämättä edesauttaa jonkun verran se, että kuljettaja tietää tarkkailla tien reunaa jo kaukaa. – Parhaiten varustautuneita ovat yleensä sauvakävelijät ja lenkkeilijät, mutta esimerkiksi kaupoissa ja muilla asioilla liikkuvilta heijastimet puuttuvat yleensä kokonaan. FAKTA KIRJASTOAUTO KOTIKUJA Konstalla Kangasalan laitamien pikkuteitäkin koluavat Leena Lönnberg ja Tiina Kokkonen toivovat, että jalankulkijat käyttäisivät enemmän heijastimia. Kun tavallisen ihmisen reaktioaika on noin 1–1,5 sekuntia, ei kuljettaja ehdi käytännössä tehdä mitään ennen kuin on jo jalankulkijan kohdalla. Näissä olosuhteissa Kangasalan Sanomat lähti testaamaan, miten heijastimella varustettu ja ilman heijastinta liikkeellä oleva jalankulkija näkyvät autoilijalle maantien reunassa. Taksinkuljettaja Marja-Liisa Koskisella oli tuore kokemus asiasta juuri edelliseltä illalta. – Valkeakoskentiellä tuli polkupyöräilijä vastaan ilman minkäänlaisia valoja ja heijastimia. Pitkiin ajovaloihin kirkkaana vilkkuva piste erottuu saman tien, kun auto pääsee suoran päähän. Kahdeksankympin vauhtia ajava auto etenee sekunnissa yli 20 metrin matkan, joten kuljettajalla on aikaa väistöliikkeen tekemiseen vain hieman yli sekunti. Kangasalan Sanomat Keskiviikko 26.10.2022 30 Sari Heliövaara, teksti & kuvat Pimeä lokakuinen ilta, valoton maantie ja sateen kastelema asfaltti. – Valaistuilla alueillakin on pimeitä kohtia ja esimerkiksi tummissa vaatteissa tietä ylittävää on monesti tosi vaikea havaita. Hän ihmettelee, että jopa pieniä koululaisia näkee liikenteessä ilman heijastimia niin jalan kuin pyörilläkin. Myös valjaat erottuvat selkeästi auton valoissa jo 850 metriä pitkän suoran toiseen päähän. Riittävän pitkä, 850 metrin mittainen suora testin tekemiseen löytyy läheltä Pirkanmaan ja Päijät-Hämeen rajaa, Pälkäneeltä Padasjoelle johtavalta maantieltä. Myös kirjastoauton pysäkille on hyvä varustautua heijastimin. Vaikka testiin osallistuva kuljettaja osaa tarkkailla tien reunaa, erottuu tumma hahmo valokeilassa vasta noin 30 metriä ennen kohtaamista. LIIKENNE Heijastin antaa autoilijalle aikaa toimia HEIJASTIN • Liikenneturvan seurannoissa viime vuonna 52 prosenttia jalankulkijoista käytti heijastinta • Yleisin käyttämättömyyden syy on unohtaminen • Heijastin on turvavyön jälkeen tärkein ja käytetyin turvavaruste • Lain mukaan jalankulkijan on pimeällä liikkuessaan yleensä käytettävä heijastinta • Liikennevakuutuskeskuksen mukaan vuonna 2020 jalankulkuonnettomuuksista tapahtui hämärällä tai pimeällä. Huomasin pimeän pyöräilijän vasta kohdalla, mutta onneksi olimme eri puolilla tietä, kertaa Koskela. Jalankulkija kävelee tien vasenta reunaa reunaviivan ojan puolella. Kangasalan Sanomat testasi, miten heijastimella varustettu ja ilman heijastinta liikkeellä oleva jalankulkija näkyvät ilta-aikaan pimeällä tiellä. Koskisen havaintojen mukaan parhaiten näkyvät heijastinliivit ja –valjaat, sillä ne erottaa joka suunnasta, mutta perinteistä heijastinta ei välttämättä. Kolmannella kerralla jalankulkija laitetaan askeltamaan tien reunaan ilman heijastimia. Katso video digissä Aina lähelläsi HEIJASTIN ON turvavyön jälkeen tärkein ja käytetyin turvavaruste
Lönnbergin työparina kirjastoautossa kulkeva kirjastovirkailija Tiina Kokkonen on huomannut, että heijastinliivien ja -valjaiden lisäksi myös nykyään suositut heijastavat vaatteet auttavat havaitsevaan jalankulkijan liikenteessä. Myös kirjastoauton pysäkille on hyvä varustautua heijastimin. Täpäriä läheltä piti -tilanteita ei ole Lönnbergin kohdalle osunut, mutta hän kertoo hätkähtävänsä aina silloin tällöin jo kohdalla olevaa näkymätöntä jalankulkijaa. TUOTTEET, JOIDEN on tarkoitus lisätä käyttäjänsä näkyvyyttä ovat henkilönsuojaimia, ja niiden pitää täyttää henkilönsuojaimia koskevat vaatimukset. LIIKENNE Pois markkinoilta huonon heijastavuuden vuoksi TAKSINKULJETTAJA MARJA-LIISA Koskinen oli juuri edellisiltana havainnut pimeän polkupyöräiijän Valkeakoskentiellä. Ledillä varustetuista tuotteista löytyi enemmän puutteita kuin niin sanotuista tavallisista heijastimista, kertoo Tukes tiedotteessaan. Yksi tuote poistettiin markkinoilta liian pienen koon vuoksi ja kolme joutui palautusmenettelyyn huonon heijastavuuden takia. Kangasalalaiset ammattiautoilijat ovat panneet tänäkin syksynä merkille, että aivan liian monelta tielläliikkujalta puuttuu heijastin kokonaan.. Yhteensä yhdeksältä tuotteelta puuttuivat suomenja/tai ruotsinkieliset käyttöohjeet ja muut tarvittavat asiakirjat, kuten tyyppitarkastustodistus. Kangasalan Sanomat Turvallisuusja kemikaalivirasto (Tukes) on poistanut markkinoilta tänä vuonna turvallisuuspuutteiden vuoksi kaikkiaan 22 heijastinta ja led-valon sisältävää tuotetta. Niistä kuusi joutui myös palautusmenettelyyn. Tukes selvitti omassa valvontaprojektissaan useiden kymmenien heijastimien heijastavuustehoja. – Etenkin lapsilla heijastin on tosi tärkeä, sillä he ovat myös jaloistaan vikkeliä. 31 Keskiviikko 26.10.2022 Kangasalan Sanomat Hän toivoo, että Kangasallekin joku keksisi perustaa heijastinpuun heijastimien kierrättämistä varten. – Tampereella on Laikun Lavan vieressä heijastinpuu, johon voi jättää ylimääräiset heijastimet roikkumaan ja josta tarvitsijat voivat niitä poimia käyttöönsä. Kolmestatoista testatusta tuotteesta vain kaksi täytti kaikki vaatimukset. Lisäksi yhden tuotteen myynti ja markkinointi lopetettiin. KIRJASTOAUTO KOTIKUJA Konstalla Kangasalan laitamien pikkuteitäkin koluavat Leena Lönnberg ja Tiina Kokkonen toivovat, että jalankulkijat käyttäisivät enemmän heijastimia. Lisäksi markkinoilta poistettiin kolme led-tuotetta erilaisten asiakirjapuutteiden vuoksi ja kolmen muun tuotteen myynti lopetettiin. Yhdelle tuotteelle valmistaja hankki rinnakkaisen tyyppitarkastustodistuksen, minkä jälkeen tuote täytti vaatimukset. KIRJASTOAUTO KOTIKUJAN Konstalla myös laitakaupungin pikkuteitä koluavalla kirjastonhoitajalla Leena Lönnbergillä on tältä syksyltä samankaltaisia havaintoja heijastinten käytöstä. Testatuista heijastimista yhteensä yhdentoista heijastimen asiakirjoissa, merkinnöissä ja käyttöohjeissa oli puutteita. Lönnberg toivoo, että myös kirjastoautoa pimeillä pysäkeillä odottavat varustautuisivat heijastimin. TAVALLISISTA HEIJASTIMISTA mitattiin testeissä heijastavuusarvot, heijastavuuden pinta-ala ja lisäksi arvioitiin merkinnät. Lisäksi vaatimustenmukaisuusvakuutuksen pitää olla joko tuotteen mukana tai löytyä valmistajan nettisivuilta, jolloin tuotteen mukana pitää olla linkki verkkosivuille, josta vaatimustenmukaisuusvakuutus löytyy. – Osalla liikkujista on ihan huippuhyvät heijastimet ja usein jos mukana on esimerkiksi koira, on myös sillä hyvät heijastimet. Tukesin mukaan kuluttajan kannattaa tarkistaa, että tuotteen mukana tulee olla käyttöohjeet ja niistä pitää löytyä lisäksi seuraavat tiedot: CE-merkintä, valmistajan tiedot, viittaus henkilönsuojainasetukseen (EU) 425/2016, tyyppitarkastuksen suorittaneen ilmoitetun laitoksen tiedot sekä heijastimissa maininta standardista (EN 17353 tai EN 13356). – Heijastavat rukkaset esimerkiksi näkyvät tosi hyvin käsien heiluessa kävellessä, Kokkonen sanoo. KYMMENESTÄ TESTATUSTA led-valon sisältävästä tuotteesta kolme määrättiin kerättäväksi pois kuluttajilta, koska niitä oli harhaanjohtavasti myyty heijastimina, vaikka niiden heijastavuusarvot olivat hyvin alhaiset. Valitettavan paljon on myös niitä, joilla taas ei ole minkäänlaisia heijastimia
TUOMAS MACGILLEON / KS ARKISTO. – Kirjan henkilöiden kautta tuon esiin kokemuksiani ja muistojani nuoruusvuosiltani, jolloin asuin Kangasalla. Mukavaa vaihtelua pitkille teksteille tarjoavat kolumnit, joita Laine kirjoittaa muun muassa asuinkuntansa Lempäälän paikallislehteen. – StemSightin täysin naispuolinen perustajatiimi on edelleen harvinaisuus bioteknologian startup-yrityksissä. KIRJAILIJA PERTTI Laine saapuu Kangasalan pääkirjastoon kertomaan Loppuun kiusatut -uutuusdekkaristaan ja sen taustasta. kello 17.30– 19. Loppuun kiusatut -kirjan tapahtumat käynnistyvät kesäasunnolta Roineen rannasta, josta saunottelemaan saapuva vierasjoukko löytää isäntänsä murhattuna. – Olemme ehkä hieman aikataulusta myöhässä, mutta vielä en ala pyörtää alkuperäistä aikatauluarviota. Kangasalan Sanomat Keskiviikko 26.10.2022 32 Eveliina Kälviäinen Kangasalalainen tekniikan tohtori Laura Koivusalo on saanut maailmanlaajuista tunnustusta sijoittumalla voittajakymmenikköön JCI Ten Outstanding Young Persons of the World (JCI TOYP) -kilpailussa. Parituntisen aikana luvassa lienee myös muisteluksia Laineen Kangasalan vuosilta. Yrityksen toimitusjohtajana Laura on pystynyt inspiroimaan ja mentoroimaan muita aloittelevia startup-yrittäjiä, JCI:n perusteluissa todetaan. Viime vuonna Koivusalo oli yksi Suomen Nuorkauppakamarin järjestämän Vuoden Nuori Menestyjä -kilpailun voittajista. Pari päivää myöhemmin paljastuu uusi surmatyö, tällä kertaa Kisarannassa. Sikäläisessä kirjoittajapiirissä hän on saanut kiitosta veikkohuovismaisista tarinoitaan, joissa arkiset asiat vinksahtavat yllätykselliselle tolalle. Tällä hetkellä yritys on hakemassa toista rahoituskierrosta, jonka olisi tarkoitus valmistua ensi vuoden alussa. Teen sen valmiiksi vähintäänkin omia jälkipolviaan varten. Suomen voittajat osallistuvat automaattisesti kansainväliseen kilpailuun. – Onneksi olen ehtinyt sulatella tätä asteittain, sillä ensin tuli tieto, että olen päässyt top30:een ja sen jälkeen, että olen top20:ssä. Vuonna 2020 julkaistussa väitöskirjassaan hän kehitti biomateriaalirakenteita, joiden avulla kantasoluista saatavia soluja voidaan siirtää ihmisen silmään. Toisiinsa liittyvien tapausten tutkintaa johtaa Laineen aiemmista dekkareista tuttu rikoskomisario Simppa, joka mökkeilee Pelisalmen suunnalla. Tämä on myös mahdollisuus tehdä yritystä näkyväksi eri kentillä. – Haemme seitsemää miljoonaa euroa. Olen ottanut tunnutuksen sen kannalta, että tämä on kannustus meidän työlle ja sille, että jatketaan samaa rataa. Pertti Laine vierailee Kangasalan pääkirjastossa torstaina 3.11. Koivusalon luotsaama StemSightin tavoitteena on tuottaa ihmisen kantasoluista hoitoja sarveiskalvon sokeuteen Tampereen yliopistossa kehitetyin menetelmin. Hän arvioi Kangasalan Sanomien haastattelussa kesällä 2021, että jos kaikki sujuu täydellisesti, hoitomenetelmä voisi olla käytössä aikaisintaan vuonna 2027. Loppuun kiusatut on Simppa-sarjan viides ja viimeinen osa. (Loppuun kiusatut, Myllylahti 2022) Poikkeuksellinen työ toi tunnustuksen startup-yrittäjälle Laura Koivusalon johtama yritys kehittää hoitokeinoa sarveiskalvon sokeuteen. Teos työllistää kirjoittajaansa vielä julkaisemisen jälkeenkin erinäisten kirjailijatapaamisten muodossa. LAURA KOIVUSAARI on häkeltynyt, mutta iloinen saamastaan tunnustuksesta. Hän on ensi viikon torstaina tulossa Kangasalan pääkirjastoon kertomaan tuoreesta teoksestaan ja sen taustoista. Se on yhä saavutettavissa, Koivusalo kommentoi nyt. Laine on nuoruudessaan asunut Kangasalla, joten luvassa lienee myös paikallismuisteluita vuosikymmenten takaa. TEOKSEN SIVUILLA liikutaan paljon myös Suoraman ja Lentolan maisemissa. – Kirjoittaminen kuuluu elämääni, en osaa olla ilman sitä. Mietinnässä on myös työstää ja laajentaa pienromaanin käsikirjoitusta, jolla hän muutama vuosi sitten sijoittui kärkisijoille Gummeruksen kirjoituskilpailussa. KOIVUSALO ON työssään keskittynyt sarveiskalvon sokeuteen ja sen hoitokeinoihin. Harrastin aktiivisesti urheilua Kangasalan Kisassa, ja sen myötä osallistuin aikoinani muun muassa Kisarannan rakennustalkoisiin, Laine kertoo. Nyt puhutaan jo vähän isommista summista, että saamme tuotantoa kehitettyä ja ensimmäisen tuotteen valmiiksi ihmiskokeita varten, Koivusalo selvittää kehitystyön seuraavia vaiheita. KUN JULKAISUKIERTUE on ohi, Laine asettuu rauhassa taas näppäimistön ääreen. ARJESSA MUKANA Kangasalla on vahva rooli Pertti Laineen uutuusdekkarissa Eija Koivu, teksti & kuva Kirjailija Pertti Laine johdattaa lukijansa Kangasalan maisemiin jo heti uutuusdekkarinsa ensimmäisellä sivulla. Vuosittain kunnianosoitus myönnetään kymmenelle alle 40-vuotiaalle henkilölle, jotka ovat uuden sukupolven esikuvia, inspiroineet muita omalla esimerkillään tai ovat omalla alallaan saavuttaneet jotain ainutlaatuista. Laine sanoo pohtineensa, voisiko aineistosta etäännyttämällä muokata kaunokirjallisen teoksen kuvitteellisine päähenkilöineen. Koivusalo kertoo vastaanottaneensa tiedon tunnuksesta varsin häkeltyneenä. Olen jo pitkään hahmotellut omaelämäkertaa ja kirjoittanut tekstejäkin sitä varten
VUOSI SITTEN perustettu nepsy-työryhmä on yhteistyöelin, jossa ovat edustettuina varhaiskasvatus, sosiaalija terveyspalvelut. Rauta-arvot 45 € (sis. 040 826 3924 Ma-ti 10–16.30, to-pe 10–16.30 Devisol D-vitamiinit 20 ug 200 tabl. (norm 18,57€) (norm 11,13€) Tervetuloa oman Tervetuloa oman kylän apteekkeihin! kylän apteekkeihin! Tervetuloa oman kylän apteekkeihin! www.vatialanfysioterapia.fi VATIALAN FYSIOTERAPIA VATIALAN FYSIOTERAPIA Karin-Heikintie 2 A, 36240 Kangasala Karin-Heikintie 2 A, 36240 Kangasala Ajanvaraus arkisin klo 8.30–16.30 Ajanvaraus arkisin klo 8.30–16.30 puh. kello 16–18 valtuustosalissa ja torstaina 10.11. Se mahdollistaa osallistumisen myös esimerkiksi vuorotyötä tekeville. Ota meihin yhtyttä, olemme sinua verten! 050 339 4394 / Sari Kantonen MAANANTAISIN klo 8–11 näytteenotto ilman ajanvarausta, ilman lähetettä. 040 191 9982 Ma-pe 8.30–17, la 9–13 KUHMALAHDEN SIVUAPTEEKKI Rautajärventie 14, 36840 Pohja Puh. 89 89 €€ Omron M 3 verenpainemittarit (norm. 14,90 € Aqualan Plus, L tai Duo 200 g kosteuttavat perusvoiteet 8,90 € Tarjoukset voimassa marraskuun loppuun asti. – Toivomme nyt saavamme osallistujilta palautetta, millaisia tapahtumia ja mistä aihealueesta he meiltä jatkossa odottavat, Hellsten sanoo. Lukula-Niemi muistuttaa vertaistuen merkityksestä, sillä henkilöstön vahvasta auttamishalusta huolimatta kaupungin resurssit ovat rajalliset. – Lisäksi paikalla on kokemusasiantuntija, joka kertoo kokemuksen oman perheensä palvelupolusta ja tukimuodoista. 102,18€) Isänpäivä lähestyy! Isänpäivä lähestyy! -15 -15 % % Avene ihonhoitosarja Tule palveltavaksi, Tule palveltavaksi, kosmetologimme kertoo kosmetologimme kertoo Sinulle parhaat ihonSinulle parhaat ihonhoitovinkit klo 10–16 hoitovinkit klo 10–16 IHONHOIDON PÄIVÄ PE 28.10. 040 563 2887 puh. PVK & Ferritiini) Verikoetarjous! Verikoetarjous! • Terveydentilan kartoitus • Labraan Isälle lahjakortti! Me Hoitoja hoivapalvelussa haluamme auttaa sinua hoivapalveluiden lisäksi kodin muissa askareissa, kuten siivoukset, kauppa-, asiointiym palvelut. – Haluamme kehittää nepsy-toimintaa vastaamaan kuntalaisten toiveita ja tarpeita. Me hoitoja hoivapalvelussa haluamme auttaa sinua perinteisten hoivapalveluiden lisäksi, ikkunoiden pesussa, siivouksissa sekä muissa kodin askareissa. Kolmannen sektorin eri toimijat tarjoavat vertaistukea perheille ja vanhemmille neuropsykiatristen häiriöiden asioissa. mennessä. www.hoitojahoivapalvelu.fi | asiakaspalvelu@hoitojahoivapalvelu.fi ¢ Sydämellisesti, Sinua varten Ota meihin yhteyttä, olemme sinua varten! 050 3394394/Sari Kantonen Aurinkoista kesää! Eevantie 4, 36200 Kangasala 050 3394394/Asiakaspalvelu . tilaisuuteen bit.ly/nepsyinfo_0311 10.11. 040 563 2887 Myös kotikäyntejä! KOULUTETTU HIEROJA KOSMETOLOGI Anne Ahvenjärvi Tursola, Vainiometsä P. Tervetuloa! sahalahdenapteekki.fi SAHALAHDEN APTEEKKI Isoniementie 1, 36420 Sahalahti Puh. Tilaisuuksiin tulee ilmoittautua etukäteen, sillä pääkirjaston Harjula-saliin mahtuu vain 20 ja valtuustosaliin Kangasala-talossa 60 osallistujaa. » Ilmoittautumiset: 2.11. asiointipalvelut. 33 Keskiviikko 26.10.2022 Kangasalan Sanomat Eija Koivu Kangasalan kaupungin nepsy-työryhmä järjestää marraskuussa kolme samansisältöistä nepsy-infoa. Hän kertoo asioista vanhemman näkökulmasta, toteaa lapsiperhepalveluiden perheohjaaja Annika Lukula-Niemi. klo 8.30–10.30 pääkirjaston Harjula-salissa, torstaina 3.11. Ilmoittautumiset 31.10. 040 768 3311 hieronta kuumakivihoito kasvoja jalkahoito aromahieronta Nettiajanvaraus: kangasalankuntoutus.fi Onnikkatie 1, 36200 Kangasala • Fysioterapia • Lymfaterapia • Alexander-tekniikka • Tukipohjalliset • Sensovalmennus Terveyttä ja hyvinvointia jaloille JALKAHOITOLA FRESH FOOT Suoramalla Ristitie 2B, K-Marketia vastapäätä Myös kotikäynnit Lahjakortit Puh. tilaisuuteen bit.ly/nepsyinfo_1011 ARJESSA MUKANA Palvelemme vuoden jokaisena päivänä! KANGASALAN APTEEKKI KANGASALAN APTEEKKI Keskusaukio 2, 36200 Kangasala puh. 040 724 4447 Jalkahoitofreshfoot.fi/nettiajanvaraus 24h Infoissa tarjolla virallista ja kokemuksellista nepsy-tietoa Marraskuussa järjestetään kolme samansisältöistä tilaisuutta.. 15,55€) Lahjavinkkejä Isälle: -30 -30 % % . Tilaisuudessa valotetaan myös tukitoimia, joita Kangasalan ja Pälkäneen yhteistoiminta-alueella on tarjolla. tilaisuuteen bit.ly/nepsyinfo_0211 3.11. IHONHOIDON PÄIVÄ PE 28.10. Marraskuiset nepsy-infot toteutetaan kolmena eri päivänä keskenään eri kellonaikaan. kello 11.30–13.30 pääkirjaston Harjula-salissa. Meiltä myös kauppa-, apteekkiym. Nepsy-info keskiviikkona 2.11. Koronan vuoksi näiden ensimmäisten infotilaisuuksien järjestäminen valitettavasti viivästyi, sanoo varhaiskasvatuksen perhekoordinaattori Pirjo Hellsten. 010 322 2811 (puhelun hinta 0,088 € /min) www.kangasalanapteekki.fi Palvelemme: ma – pe 9 – 19 la 9 – 16 su 11 – 15 Tarjoukset voimassa 13.11.2022 asti. Aco Men Body Wash 200 ml & Face Cream 60 ml lahjapakkaukset (norm. Kaksi tuntia kestävissä infoissa käydään neuropsykiatristen häiriöiden yleispiirteitä yleisellä tasolla ja kerrotaan arjen rakenteiden selkeyttämisestä sekä toiminnanohjauksesta. Tilaisuudet ovat avoimia kaikille aikuisille ja ammattilaisille, joita aihepiiri kiinnostaa
Valitettavasti moni asukkaista on sen verran huonokuntoisia, ettei heistä ole juttuseuraksi. Heikentyneen liikuntakyvyn lisäksi eniten kiusaa tuottaa näön heikentyminen. – Joka viikko joku poikkeaa vieraisilla. Olisinpa ollut parempi kynänkäyttäjä ja pitänyt päiväkirjaa! Valokuvien ohella se auttaisi vanhojen asioiden muistelemista. En mieltänyt itseäni ralli-ihmiseksi, mutta niin vain jännitin nuoren Kalle Rovanperän puolesta. Seuraan myös urheilua, etenkin yleisurheilua. ENTISENÄ omakotitaloasukkaana Esteri arvostaa Höllinkodon ulkoilupihaa istutuksineen. Pariskunnan kättentaidoista ja saumattomasta yhteistyöstä todistaa myös parvekepöydän ikikukka-asetelma. Toivo kieputteli rautalangasta kukkarungot ja raamit terälehdille, jotka Esteri päällysti värjätyllä sukkahousuneuloksella. Se haittaa lukemista, mutta ei onneksi television katselua. Turvallisuusseikkahan se on, ettei asuntoon saa omaa keitintä. VAIHTELUA ESTERIN päiviin tuovat sukulaiset, joiden kanssa hän pitää tiiviisti yhteyttä. Esteri on kotoisin Kiikoisista, missä hänen vanhemmillaan oli pientila. – Käy usein myös syömässä alakerran ruokasalissa. Nyt 88-vuotias Esteri asuu Sahalahden terveysaseman naapuriin valmistuneessa Höllinkodossa, jonne hän muutti elokuussa Pentorinteen vanhainkodista Kuhmalahdelta. Sisustus kertoo Esterin elämästä. Esteri osoittaa seinälle ripustettua valokuvasuurennosta. – Olisi mukava keittää vieraillensa kahvit. Parveke on ihana lisä. IKÄISENSÄ JUTTUSEURAN lisäksi Esteri sanoo ajoittain kaipaavansa kahvinkeitintä. – Mökillämme Palonsaaressa meillä on makaava karhu. Eipä taida nykypäivänä montaa löytyä, joka osaisi ja jaksaisi vastaavan itse tehdä. Se saattaisi unohtua päälle tai aiheuttaa muuta vahinkoa. Sen kuullessan Toivo nauroi, ettei se karhu minun hunajiani syö. Onneksi puusta veistetyt karhut otettiin mukaan Pentorinteen pihalta, sanoo Esteri ja innostuu kertomaan omasta puukarhustaan. Oikein odotan, että kuntoni kohenee ja pääsen saunottelemaan. Siinähän se karhu köllöttelee, laituriin kiinnitetyn veneen tuntumassa. Pastellisävyt sen sijaan tuovat mukavaa ilmettä käytävien seiniin. Taustalla näkyy öinen järvimaisema, johon kuunsirppi luo valoaan. Tällä hetkellä suurin toiveeni on, että terveydentilani kohentuisi. Elämäniloisen ryhmän rohkeus ja avoimuus teki Esteriin vaikutuksen. Kumpikin hänen pojistaan asuu Sahalahdella. – Pääsen parvekkeelle pyörätuolilla omin avuin, mutta sisään päästäkseni tarvitse apua. Yhteisten tilojen houkuttelevuutta lisää ohjelma, jota talossa järjestetään. Makuusopen ovenpieleen on ripustettu Esterin tekemä ja Toivon kehystämä seinätekstiili. ESTERI KALLIONPÄÄ istahtaa mielellään aterioimaan oman kerroksensa oleskelunurkkaukseen tai Höllinkodon ruokasaliin. Olen ylpeä hänen maailmanmestaruudestaan. Talon yhteiset tilat ovat jo tulleet tutuiksi Esterille. Niin komeita kuin puuseppämieheni itse tekemät kalusteet ovatkin, ne osoittautuivat liian kookkaiksi ja painaviksi tuoda tänne. – Taannoin katselin ulko-oven tuntumaan sijoitettu kynttilälyhtyä ja mietin, kuinka kauniilta se näyttää iltahämärissä. Hänen mukaansa ruoka maistuu vähän liiankin hyvältä.. Erikseen Esteri kehaisee vessansa väripilkkuja, syvänpunaisia tukikahvoja ja vessanpytyn kantta. – Luonto on minulle tärkeä, joten katson mielelläni kaikkea luontoon liittyvää retkeilystä kalastukseen. Nyt katraasta on elossa enää Esteri. Ruokapöytää peittää oranssi, reikäompelein koristeltu pöytäliina. Hän hakeutuukin mielellään oman asuinkerroksensa oleskelunurkkaukseen aterioimaan ja katsomaan televisiota. HÖLLINKODON VÄRIMAAILMA saa Esteriltä kiitosta. Lämpimällä säällä olen nauttinut siellä monet aamukahvit. Hyviä muistoja on kertynyt paljon, vaikkei elämä aina olekaan hymyillyt. – Asuntojen seinät ovat valkoiset, mikä on hyvä ratkaisu. ESTERI LUONNEHTII itsenään seuralliseksi ihmiseksi. Syksymmällä olen käynyt ihastelemassa maisemia; aamuja ilta-auringon säteiden värjäämiä puunlatvoja. – Tykkään myös asuntoni laminaattilattiasta. – Sellaista luopumista tämä on, mutta en jää märehtimään menetettyä. Etäämmällä asuvien kanssa hän vaihtaa kuulumisia puhelimitse. – Oli lottovoitto päästä asumaan näin hienoon asuntoon ja uuteen palvelutaloon! Ei minusta enää olisi kotona yksin asumaan, kun jalkanikin ovat alkaneet temppuilla. Kauniit ja rohkeat sekä Emmerdale kuuluvat Esterin suosikkisarjoihin. ESTERI SUHTAUTUU iän ja vaivojen karttumiseen luontevasti. Minulla oli tapana aina ohikulkiessani sanoa sille: ”Hunajata, hunajata”. Kirkkaisiin väreihin, kuten violettiin, punaiseen ja siniseen, kyllästyy helposti. – Pesutila saunoineen on niin hieno. Se on kaunis sekä sävyltään että kuvioinniltaan. Hetken pureskeltuani nielen vastoinkäymiset ja jatkan elämääni. – Huonekaluja mahtuisi enemmänkin, mutta ne hankaloittaisivat pyörätuolilla liikkumistani. Pentorinteessä jaoin huoneen toisen asukkaan kanssa, nyt saan nauttia omasta rauhasta omien tavaroideni keskellä. Mielessään hän jo näkee, miltä kaikki muutaman kasvuvuoden jälkeen näyttää. Heidän yhdeksästä lapsestaan kaksi kuoli nuorena. Yhtä seinää koristaa rivi tauluja, joista jokaiseen liittyy oma tarinansa. Jos Esterin ennustus toteutuu, Suomi leiskahtaa vielä mäkihypyssäkin maailmankartalle. SAIRAALASÄNKYÄ JA hoitopöytää lukuun ottamatta Esterin asunto on sisustettu Kangasalan kodista tuoduilla esineillä: ruokapöytä tuoleineen, lamppuja, pari laatikostoa sekä nojatuoli ja rahi. Sinne, missä sijaitsee Esteri Kallionpään ja hänen jo edesmenneen Toivo-puolisonsa viimeinen yhteinen koti. Ongelmia on tuottanut myös parvekkeen korkeahko kynnys. Siellä näkee ja kuulee kaikenlaista. Haastattelua edeltävänä päivänä talossa olivat vierailleet läheisen päiväkodin eskarit. Viihtyisä asunto Höllinkodossa on Esteri Kallionpään mieleen. Kangasalan Sanomat Keskiviikko 26.10.2022 34 ARJESSA MUKANA Lottovoittaja Kallionpää Eija Koivu, teksti & kuva Kauniisti sisustetun asunnon ikkunoista avautuu näkymä Kangasalan kirkonkylän suuntaan. Onneksi henkilökunta ehtii töidensä lomassa juttelemaan kanssani
Omakotitalosta kerrostalokolmioon muutto tiesi melkoista tavaroiden karsimista. työ/kaveriporukalle. Kangasalla hän tutustui Toivoon, jonka kanssa avioitui ja rakensi omakotitalon Vatialaan. Liki 12 000 neliömetrin tontilla sijaitseva Pentorinteen vanhainkoti valmistui vuonna 1963. Niin paljon kuin omakotitalossa asumisesta pidinkin, siitä oli pakko luopua pihatöiden ja muun ylläpidon käytyä liian raskaaksi. Kaukolämmöllä lämpiävän rakennuksen lämpötilaa on laskettu ylläpitotasolle. ESTERI PÄÄTYI serkkunsa seurassa Tampereen kautta Kangasalle työn perässä. Vanhainkotitoiminta siellä päättyi elokuussa, kun Sahalahden keskustaan valmistunut Höllinkodon asumispalveluyksikkö otettiin käyttöön. Täysin tyhjilleen rakennus ei vanhainkodin lakkauttamisen jälkeen jäänyt. Seuraa somea. Malvialan mukaan rakennus on kuntonsa puolesta nähnyt parhaat päivänsä, joten korjattavaa löytyy. – Ihminen on kova keräämään tavaraa, jota ei oikeasti tarvitse. 35 Keskiviikko 26.10.2022 Kangasalan Sanomat ARJESSA MUKANA ETÄTYÖLÄINEN Jos ongelmia kotikoneella, ota yhteyttä: 040 577 9425 Myös yritysja kotikäynnit Peltikuja 9, Suinula, Kangasala P. Rakennuksen kokonaisala on 2 300 ja huoneistoala 1 808 neliömetriä. 0400 611 488 www.kukkivat.fi info@kukkivat.com Suositut workshopit taas ohjelmassa Syksyn aikana paljon erilaisia. Myös räätälöidyt illat esim. kupari, messinki, ruostumaton teräs värillinen pelti, sinkitty pelti, alumiini Yrittäjäntie 18, Pälkäne. – Kävin ensin töissä neulomossa, mutta sitten pääsin Linkosuon leipomoon. Ennen eläkettä työvuosia kertyi 19. P. 03 534 2096 sahkoset@saunalahti.fi Hannu Lehtinen 040 518 8871 • Harri Lehtinen 040 515 9288 *Uudisja saneerausrakentamisen sähköistystä ammattitaidolla *Sähkösuunnittelu www.sahkoset.fi SAWO SAWO Habitare Habitare messukiukaita messukiukaita jopa jopa -50% -50% Yhteydenotot: finland@sawo.com ARTUN MAASEUTUPALVELU 050 434 8156 • Kiinteistöpalvelu • Kaivinkonetyöt • Metsurintyöt • Maataloustyöt • myös muut työt sopimuksen mukaan artunmaaseutupalvelu@gmail.com Harri 0400 332 740 Tino 040 964 2462 www.maanrakennusvalkama.fi posti@maanrakennusvalkama.fi • kaivinkonetyöt • metsäkoneurakointi • kuljetukset Tee itse! Puusepäntie 31, Kangasala p. – Pentorinteessä tehdään säännöllisesti ulkoja sisäpuolisia kohdekierroksia, eikä merkkejä ilkivallasta ole havaittu. Paljon vähemmällä tulee toimeen.. Pentorinteen myyntiä esitetään Kaupunki suunnittelee Pentorinteen kiinteistön myyntiä. Kun pojat syntyivät, Esteri jäi kotiin heitä hoitamaan. Kuopuksen kouluunmenon myötä hän palasi työelämään. 040 509 6368 kspelti@ks-pelti.. Rakennuksen paloilmoitin ja sprinkleri ovat edelleen käytössä. KAIKKI OHUTLEVYTYÖT TILAUKSESTA! – uunineduspellit – liesikuvut – kaikki listat – piipunpellit – KS-kerroskompostorit – kerroskuivakäymälät KYSY TARJOUS vesikouruista, kattoturvatuotteista, peltipro?ileista ym. Siellä sijaitseva kotihoidon taukotila on yhä käytössä. – Tulemme esittämään kaupunginhallitukselle rakennuksen laittamista myyntiin nopealla aikataululla, sillä se on tullut kaupungille tarpeettomaksi, sanoo Kangasalan elinympäristöjohtaja Sirkku Malviala
Kangasalan Sanomat Keskiviikko 26.10.2022 36 Julkaisemme seuraavan viikkopäivyrin 2.11. Sunnuntai oli lepopäivä, ja silloin tehtiin vain pakolliset taloustyöt ja ruokittiin eläimet. • klo 14 Jalmarin Kodossa teemakahvila, jumppa, kahvihetki. Elonkorjuu alkoi elokuun alussa rukiin leikkuulla, jota seurasivat kuun loppupuolella suviviljan, ohran ja kauran leikkuu sekä puinti. Vaaterekkiin voi tuoda hyväkuntoisia vaatteita vauvasta vaariin ja etsiä uutta muiden tuomisista. Järj. Salla Koskiaho ja Riikka Mattila. Perjantai 18.11. • klo 15 Mysteeri Maatilalla -teatteriesitys lukiolla. • klo 12 Äijäklubi Jalmarin Kodossa, omatoiminen keskusteluryhmä miehille. Lauantai 19.11. Kysy lisää 040 720 8917/ Satu Pasanen, Kangasalan Sanomat Viikko 44 PÄIVÄKODIT JA KOULUT MA uunimakkara, perunasose, salaatti TI broilerikastike, ohralisäke/ perunat, lämmin kasvis, salaatti KE jauhelihakeitto, tuorepala, tuoreleipä TO lohikiusauus, lämmin kasvis, salaatti PE lasagne/ kesäpäivänkiusaus, salaatti Ateriaan kuuluu maito tai piimä, näkkileipä, ravintorasva ja salaatin kastike, kun tarjolla on salaattia. VUODEN SATO piti myös säilöä. • klo 19–21 Lepojamit Kangasalan Lepokodilla. • klo 18 Varusmiessoittokunta: ProG -konsertti Kangasala-talossa. Oma laite mukaan. • klo 12 Äijäklubi Jalmarin Kodossa, omatoiminen keskusteluryhmä miehille. • klo 14 Muistikahvila Jalmarin Kodossa, jumppa, kahvihetki. Tämän jälkeen oli vuorossa teurastus, joka kuului miehille. Torstai 27.10. Tiistai 1.11. Lähetä tiedot maanantaina 21.11. Henkilöllisyystodistus mukaan, ajokortti käy. Samoin uudispeltojen raivaus kuului kesän töihin, kuten myös vihtojen ja karjan ruuaksi käytettyjen lehdesten teko. • klo 16 K-Kino: Punttikomedia. • klo 14 Teehuoneen Kulttuurivartti Lepokodissa. Klan Martat, Pirkanmaan jätehuolto, kirjasto. ATERIAPALVELU MA janssoninkiusaus, kasvis, luumurahka TI borssikeitto, appelsiiniriisi KE tomaattinen jauhelihakastike, perunasose, kasvis, vadelmakiisseli TO nakkikeitto, riisipuuro, mansikkahillo PE palapaisti, perunasose, kasvis, puolukka-mustikkakiisseli LA lihastroganoff, perunat, kasvis, sitruunakiisseli SU kalapihvi,tillikastike, bataattisose, kasvis, kinuskirahka Muutokset mahdollisia. Sunnuntai 30.10. • klo 17.30–19 kirjailijavieras pääkirjastossa, dekkarikirjailija Pertti Laine. Kusti Vuorisen maalauksia ja musiikkia esillä 1.–28.11. KAIKKI RAKENNUSTYÖT tehtiin kesällä. Lähetä siihen tarkoitetut tiedot verkkosivujemme kangasalan sanomat.fi-kautta maanantaihin 31.10. Kotiseutuneuvos Seppo Unnaslahti kertoo Luopioisten ja Sahalahden historiallisista yhteyksistä. kello 10 mennessä. • klo 19 Ida Elina – 10-vuotisjuhlakiertueen konsertti Kangasala-talossa. • klo 16–21 Pikkupihan Halloween Raudanmaan kylätalolla. • klo 18.30 kirjakahvila Vilpeilän kylätalolla. • klo 13.15 ehtoollishartaus Jalmarin Kodossa. Vertaistukea tietokoneisiin, tabletteihin tai älypuhelimiin, maksuton. Työtehtävät ja työrytmi määräytyivät vuodenja vuorokauden aikojen mukaan. Järj. Vapaa pääsy. • klo 19 Petri Laaksosen juhlakiertue Eläköön elämä – 60 vuotta Pohjantähden alla -konsertti Kangasalan kirkossa. • klo 15 Lailan tähtihetket -musiikkinäytelmä Kangasala-talossa. Maanantai 7.11. 5 km. Varaa aika ja täytä terveydentilakysely ennakkoon. Naisille taasen kuului pellavien käsittely. Varjele varjoani -– mistä tulemme ja minne olemme menossa (Anna Soudakova). Maanantai 14.11. Heinää saatiin kylvöheinän lisäksi luonnonniityiltä. Oma laite mukaan. • klo 15–20 Kauhujen Kangasalan nonstop Lepokodilla. Lähtö ja paluupaikka: Aseman monitoimitalo, Asemantie 470. Poikkeuksen muodostivat vain suuremmat tilat ja kartanot, joiden isäntäväki ei itse osallistunut käytännön työhön. Keskiviikko 2.11. • klo 18.30 lentopallon naisten mestaruusliigaa LP Kangasala–OrPo Pitkäjärven liikuntahallissa. Kerro, minä päivänä, mihin kellonaikaan ja missä. • klo 18 Barokkia kynttilänvalossa Kangasalan kirkossa. Ota päivittäiseen käyttöön kangasalansanomat.fi/ lounaalle Tallenna kännykän kotivalikkoon tai selainsuosikiksi kätevästi käytettäväksi! Lounasyrittäjä! Tahdotko mukaan. Palveluohjaus: tietoa ja neuvontaa ikäihmisille ja heidän läheisilleen. Laineen uusin teos, Loppuun kiusatut. • klo 16–19 Kangasalan Marttojen garderobija kierrätystapahtuma pääkirjastossa. • klo 16–21 Pikkupihan Halloween Raudanmaan kylätalolla. Hoitotyön etiikka, terveystieteiden tohtori, yliopettaja Sirpa Salin. • klo 17.30–19 Pohjoismaisen kirjallisuusviikon avajaistilaisuus pääkirjastossa. Sunnuntai 20.11. • klo 10–12 nettiklinikka pääkirjastossa. • klo 14–18 verenluovutus uimahalli Kuohussa. • klo 13–15 kahvila Iharin Myllytorpalla. Karjatalous vaati töitä joka päivä. • klo 18–19 Lukukoirat Sissi ja Usva pääkirjastossa. • klo 10–12 nettiklinikka pääkirjastossa. kello 10 mennessä osoitteeseen toimitus@kangasalansanomat.fi Maanviljelys oli kovaa ruumiillista työtä. • klo 19 Forelli-konsertti Kangasala-talossa. • klo 13.30 Taidenäyttelyn avajaiset Jalmarin Kodossa. MLL:n Kangasalan yhdistys ja Ideateatteri. Polttopuita kului kaikissa taloissa runsaasti. Puiden oksista taiteltiin lehdeksiä, joista sidottiin kerpoja. Raine Raitio 1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alkuvuosikymmeninä maanviljelys vaati paljon ruumiillista työtä. Keskiviikko 26.10. 040 133 6491. ’’Oma koti kullan kallis’’turvallisen asumisen ennakointi, Anu Heinonen Pirkanmaan Muistiyhdistys. Laitteista apua arkeen – ihanko totta, Tanja Pitkäniitty ja Aila Suoanttila Lähitorin ohjaajat. • klo 17.30–18.45 Digi-ilta: Tietoturva internetissä Kangasalan pääkirjastossa. • klo 16–19 Lupa pelata! -tapahtuma Kangasalan pääkirjastossa. Ajanvaraus etukäteen p. Lannan ohella maanparannusaineena käytetyn rudan ajo ajoittui helmi–maaliskuun tienoille. • klo 13.30 hartaushetki Jalmarin Kodossa. Keskiviikko 16.11. • klo 14.30 Kimmo Kaivannon tytär Kirsi Kaivanto kertoo Tampereen kaupunginvaltuuston istuntosalin aulaan sijoitetusta Tori-teoksesta Kangasala-talon aulassa. Välissä revittiin pellavat. Työtä helpottavat koneet olivat harvinaisia, sillä koneellistuminen oli vasta aluillaan. • klo 16–19 Lupa pelata! -tapahtuma Vatialan kirjastossa. Perinteinen maatilatalous oli sidoksissa vuodenkiertoon. Pirkanmaan musiikkiopiston konsertti. • klo 17.30–18.30 Lukukoira Vatialan kirjastossa. Ilmoittautuminen ennakkoon kirjasto.lapset@kangasala.fi. Torstai 17.11. Perjantai 11.11. • klo 18 K-Kino: Kulkuset, kulkuset. • klo 12 webinaari Jalmarin Kodon lukunurkkauksessa. • klo 15 hyväntekeväisyyskonsertti Kangasalan kirkossa. Yleensä ei ollut juurikaan eroa sillä, oliko talollinen vai alustalainen (torppari, mäkitupalainen), sillä lähes kaikki osallistuivat ruumiilliseen työhön. • klo 13.30 hartaushetki Jalmarin Kodossa. Oletko järjestämässä joulunalusmyyjäisiä Kangasalla. Perjantai 28.10. Lauantai 29.10. Kolehti Ukrainan auttamiseksi Kirkon Ulkomaanavun kautta. Keskiviikko 9.11. Tiistai 8.11. Sunnuntai 13.11. Myös heinäseipäiden teko ajoittui kevättalvelle. • klo 14 & klo 19 lukion Tunteellinen kone -musikaali Kangasala-talossa. Toukokuussa oli vuorossa peltojen äestys, perunan istutus ja ojien kaivaminen sekä viljan kylvö. • klo 14 Muistikahvila Jalmarin Kodossa, jumppa, kahvihetki. ilmestyvään lehteemme. • klo 13.30 sukkatanssit Jalmarin Kodossa, Duo Marabel. Perjantai 4.11. ilmestyvässä lehdessämme. Lauantai 12.11. Syksyisen viljanpuinnin jälkeen oli vuorossa perunanja juuresten nosto sekä kyntö. Järj. • klo 14 K-Kino: Supermarsu 2. Mm. Torstai 10.11. Klan kulttuurija liikuntapalvelut. Jos myyjäksi on vielä mahdollista ilmoittautua, kerro siitäkin. • klo 18 lukupiiri Vatialan kirjastossa. Vertaistukea tietokoneisiin, tabletteihin tai älypuhelimiin, maksuton. Omaolo, apuna omaishoitajien terveystarkastuksessa. Kierroksen pituus n. • klo 14 Teemakahvila Jalmarin Kodossa, jumppa, kahvihetki. Ilmoittautuminen ennakkoon kirjasto.lapset@kangasala.fi • klo 19 Tuonenlehto-orkesteri Kangasala-talossa. • klo 9–10.30 Seniorineuvola Jalmarin Kodossa, terveydenhoitajan vastaanotto. • klo 13 kulttuurikävely. Valkeakoski-opisto ja Kangasalan kirjasto. Minun ääneni-hanke esittäytyy, Kaisa Tienvieri. LISÄKSI KEVÄTPUOLEN töihin kuuluivat hakojen ajo karjapihaan ja niiden hakkaaminen pieneksi sekä maan sulettua aitojen teko. Lauantai 5.11. 10 ensimmäistä mahtuu mukaan. ENSIMMÄISIÄ TÖITÄ oli kevättalvella halkojen hakkuu ja puiden tuonti metsästä. Kokoamme tietoja 23.11. • klo 16.30–18.15 lastenmusiikkiviikon konsertti pääkirjastossa. • klo 11–17 Senioripäivä Kimmo Pyykkö -taidemuseossa. • klo 10.15 suuhygienisti vastaanotto Jalmarin Kodossa, kysyttävää suunterveydestä, proteesien puhdistus. • klo 14 K-Kino: Mielensäpahoittaja Eskorttia etsimässä. Tiistai 22.11. • klo 18.30 lukion Tunteellinen kone -musikaali Kangasala-talossa. Tietoa kierräyksestä. Lehdoista, koivikoista ja haavikoista kaadettiin ja katkottiin puita. Kerro myös, mitä myyjäisissä on tarjolla ja kuka toimii järjestäjänä. Tarkista ajantasainen tilanne tapahtumien järjestäjiltä. Vuoden kierrossa oli useita työn katkaisevia vuotuisjuhlia kuten laskiainen, pääsiäinen, juhannus ja joulu. • klo 10 Satuvartti Vatialan kirjastossa. Säilöntätapoina olivat suolaus ja kuivaaminen. Järj. Jami-isäntänä Jukka Haavisto. • klo 18 Mikko Vaismaa Show Kangasala-talossa. Maatalouden kiireisin aika alkoi Hermannin päivästä, jolloin mentiin heinään. • klo 10 Mukanetti Jalmarin Kodossa opastaa tablettien ja älypuhelimien käytössä. Sunnuntai 6.11. Suomalaisen tuvan eli pirtin kuiva laki on vanhastaan ollut ARJESSA MUKANA RUOKALISTAT MENOT Onko suosikkilounasravintolasi mukana. pihasuunnistusta, kummitukierroksia tasatunein, piirustunurkka. • klo 13–16 Lähitori Prismalla kaupunki-infopisteessä. • klo 17–19 vertaistukiryhmä mielenterveysomaisille Kangasalla Kuntoutumisyksikkö Kajaste, Annalantie 1F. • klo 18 Lokakuun loistetta Kangasala-talossa. Klan SVS. Vapaa pääsy. Torstai 3.11. Ennen esitystä temppurata ja pomppulinna lukion salissa klo 13.30– 15. Järj. • klo 18–19 Lukukoirat Sissi ja Usva pääkirjastossa
Marko Ylönen/sello, Marita Viitasalo/piano, Tero Latvala/viulu, Lotta Poijärvi/alttoviulu ja Aleksi Ruonavaara/kontrabasso soittavat Bachin soolosellosarjan ja Schubertin Forelli-kvinteton. pe klo 10–19 ja la klo 10– 17.30. alkaen tila klo 11–18 ja su 11–16. • klo 17.30–18.30 Lukukoira Vatialan kirjastossa. • Elävien runoilijain vapaamittainen runorinki joka kuun viimeisenä sun nuntaina kello 13 Kirkkoharjun näkö tornin runosalongissa. Tammikuun alusta maaliskuun loppuun sauna av. • klo 12 Äijäklubi Jalmarin Kodossa, omatoiminen keskusteluryhmä mie hille. • Päivi Lepola: Valoja ja varjoja maa lauksia 25.10.–11.11. SADON KORJUUN ja säilömisen jälkeen oli aika levähtää joulun viettoon. 1.9. klo 17–21 ja su klo 17–19. Torstai 24.11. Kuhmalahden Vehkapuntarin ja Tampereen markkinoiden lisäksi myös Hämeenlinnan markkinoille vietiin Längelmäveden seudulta lehmiä kävelemällä. • Kahvila Mäyrä Raudanmaan kylä talolla av. Silloin palvelusväki saattoi halutessaan vaihtaa myös työpaikkaa. • klo 14 Teemakahvila Jalmarin Kodos sa, jumppa, kahvihetki. • Ulkoiluryhmä tiistaisin klo 14.30. • Omatoiminen kuntosali Jalmarin Kodossa lokakuussa ja marraskuussa maanantaisin klo 11.30–12.30, keski viikkoisin klo 8–9 sekä perjantaisin klo 8–9 ja klo 11.30–12.30. asti sunnuntaisin klo 13. Syksyllä myös perunat ja nauriit varastoitiin maakuoppiin. 25/23/10 €, ryhmät 21 €. • klo 18.30 lukion Tunteellinen kone musikaali Kangasalatalossa. Arkiiltaisin sauna av. • klo 17 webinaari Jalmarin Kodossa. 040 567 3822 AITOA LA M M AS NA P P AA! NAHKATAKKIMARKKINAT Te rv et ul oa ! • klo 10 vaatemyynti, Joonas Ranta nen Jalmarin Kodossa. (ei viikolla 51 ja 52). 25/22 €, ryhmät 22 €, Popkanteletar Ida Elina on tehnyt kanteletta tunnetuksi jo 10 vuotta. Peltotöiden päätyttyä alkoi miehillä metsätyökausi. klo 9–17. klo 18 liput alk. pe–su klo 11– 18. Ilm.https://opistopalvelut.fi/ valkeakoski • Vesaniemen avantosauna av. Musiikkinäytelmää Laila Kinnusen elämästä tähdittää Milana Misic. la klo 10–14. • Kangasalan Shakkikerhon peliilta keskiviikkoisin Kangasalan Pirtillä klo 18–21. 37 Keskiviikko 26.10.2022 Kangasalan Sanomat ARJESSA MUKANA MENOT KANGASALA-TALO Kuohunharjuntie 6, Kangasala, kangasala-talo.fi Valopilkkuja syksyyn! Katso koko ohjelmisto Kangasala-talo.fi Ida Elin a Ensi-iltaelokuvia K-Kinossa, katso K-Kino.fi Forelli To 27.10. MUSEOT • Kangasalatalon asiakaspalvelu ja li punmyynti ti–ke klo 11–17, to 11–19, pe–la 11–17, su 11–15, ma suljettu. Syksyn töitä oli myös perunajauhojen tekeminen. €, ryhmät 15 € Puolustusvoimien varusmiessoittokunnan konsertti on täynnä nuorta energiaa ja lennokasta progea – rockmusiikin kauneinta antia! Mikko Vaismaa Show La 12.11. • Vehoniemen Automuseo, kahvio ja museopuoti 18.12. Syyskuun puolivälistä lähtien esillä lehti ja luontovalokuvaaja Tapio Tuomelan valokuvanäyttely Kurkikuis kaaja. Runsaasti kokoja: naisille 32–54, miehille 46–68. • Kusti Vuorisen maalauksia ja mu siikkia. • Vehoniemen Automuseon näyttelys sä mm. 29,50/27/20 €, ryhmät 26 €. myös su. Ida Elina – 10-vuotisjuhlakiertue Pe 28.10. Keskiviikko 23.11. Vanhuus ja yksinäi syys, terveystieteiden tohtori Hanna Uotila. sa maan aikaan kahvilan kanssa. Inkeriläisperheen elämää 1930luvulta lähtien (Lidia Ruonakos ki). Klan SVS. klo 10.30–17 Pirtillä, Tapulintie 6, Kangasala Satoja takkeja naisille ja miehille: pusakat, 1/2-pitkät, hupulliset, kokonahkaliivit... Perjantai 25.11. 35/33 €, ryhmät 32 € Mikko Vaismaa tekee komiikkaa suurella sydämellä ja on yksimielisesti hauska! Tunteellinen kone Ensi-ilta pe 18.11. kirjaston aukioloaikoi na ma ja to klo 13–19, ti, ke ja pe klo 10–15. • klo 14 Teemakahvila Jalmarin Kodos sa, jumppa, kahvihetki. Vertaistukea tietokoneisiin, tablet teihin tai älypuhelimiin, maksuton. Siellä ne säilyivät maukkaina viikkoja, kuukausia, joskus jopa vuosia. Raudanmaan grillilista. Luennoitsijana laillistettu ra vit se mus te ra peut ti Niina Matikka Järj. Kaarina Maununtyttä ren tie 6. JÄTEASEMAT • Klan jäteasema av. Saunaterveisin Kangasalan Uintiseura r y ja U imaseura Kangasalan K uohu r y. Leipomista varten talossa oli iso taikinasaavi ja iso leivinpöytä, jolla valmistuivat jouluisat rievät ja pullat. Myös leivät nostettiin leipomisen jälkeen kuivumaan orsille. Lähtö Jalmarin Kodon edestä. Eläinten rasvoista tehtiin keittämällä kynttilöitä. • klo 18.30 lukion Tunteellinen kone musikaali Kangasalatalossa. toukokuuta saakka. Palvelusväen osalta työvuoden katsottiin päättyvän marraskuun alussa. • Talvisodasta uuteen alkuun opas tettu näyttely ryhmille sopimuksen mukaan, Karjalainen Kulttuurikeskus Äijälä, Liuksialankuja 33, tiedustelut juhlatalo.aijala@gmail.com • Mobiliassa Rallimuseo, Mobilian klassikot ja Tarinoita siirtotyömailta näyttelyt. Tampereen Diabetesyhdistys ja Valkea koskiopisto. Lauantai 26.11. Maanantai 28.11. lääkäri Mikko Seppälä. klo 19 liput alk. Kimmo Pyykkö taide museossa. Lasten maatila Pikkupiha ja Pupula av. klo 19 liput alk. • klo 17.30 joululauluheti Jalmarin Ko dossa, isoset esittävät ikäihmisille tut tuja joululauluja. Keskiviikko 30.11. Avoimet ovet museoon joka tor stai klo 15–19 loppuvuoden ajan. Sunnuntai 27.11. SYKSYLLÄ PIDETTIIN myös karjamarkkinat. • klo 14 Teehuoneen Kulttuurivartti Le pokodissa. Samalla tehtiin myös makkarat. pääkirjaston Taidetila Terrassa. Sen jäl keen palataan nelipäiväiseen sauna viikkoon. asti joka päivä klo 10–16. Vapusta alkaen avantosauna av. 20/15 €, alle 3-v. Jouluiset laulut Matti Rauhalahden johdolla. • klo 10 Satuvartti Vatialan kirjastossa. 040 133 6491. Oma laite mukaan. kuohu.spor?sai?..com VESANIEMEN SAUNA Talviuintikausi on alkanut Sauna avoinna: syyskuu ja toukokuu: ma 17 –21, pe 17 –21 loka –huhtikuu: ma, ke, to, pe 17 –21 tammi –maaliskuu: su 17 –19 . ti–pe klo 14–18 ja la 10–14. • Vehoniemen Joulupuoti ja joulupuu ropäivät 26.11.–18.12. Tie vie – museotiet suoma laisuuden peilinä valokuvanäyttely 18.12. • Kuhmalahden jäteasema av. klo 13.30–18. KAHVILOITA • Kirkkoharjun kahvila av. Lailan tähtihetket, musiikkinäytelmä La 29.10. • Alexandertekniikan viikonloppu kurssi Omenatarhan päiväkodissa 29.10. NAHKATAKKIMARKKINAT VAIN TORSTAINA 27.10. TEURASTETTUJEN ELÄINTEN liha suolattiin, palvattiin ja vietiin aittaan ”suolapunttuun” säilöön. Limppujen tekeminen näyttää olleen oma erikoisalansa. Pirtin orsilla saatettiin varastoida esimerkiksi valaisupäreitä. • Mobilia 18.12. Näyttely vaihtuu jat kuvasti. Varusmiessoittokunta: ProG Su 6.11. Vehkapuntarin Vesi-Siurolla limppuja kävi leipomassa saman kylän Mäki-Siurolta kotoisin ollut Sofia Siuro. • Pohtiolammen Sääksikeskuksessa Sääksisäätiön 30vuotisjuhlavuoden näyttely. • klo 18–19 Lukukoirat Sissi ja Usva pääkirjastossa. Tar vit sen ko li sä ra vin tei ta. Kesän ja talven taitekohtana pidettiin lokakuun puoliväliä, jolloin elämän painopiste siirtyi kotivainioilta pihapiiriin ja tupaan sekä toisaalta riistamaille ja metsätöihin. Saunamaksu 5 € Poikkeuks et aukioloajoissa saunalta ja seurojen nettisivuilta. asti päivittäin klo 10–17. Ilmoittautuminen en nakkoon kirjasto.lapset@kangasala.fi. Voiko luon tais tuot teis ta olla haittaa. Tukka tuulessa avoau tonäyttely 31.8.2023 saakka Fenno Galleriassa. Diakoniatyö 150 vuotta, Johanna Raitanen diakoni. • klo 13 & klo 18 lukion Tunteellinen kone musikaali Kangasalatalossa. NÄYTTELYT • Kimmo Kaivanto – Politiikka ja poe sia 17.9.–8.1. Opastus 8.1. klo 18.30 katso esitykset Kangasala-talo.fi Kangasalan lukion musikaali tulee taas! uin?seura.. • Kimmo Pyykkö taidemuseo ti–ke klo 11–17, to 11–19, pe–la 11–17, su 11–15, ma suljettu. Vitamiinipitoinen nauris oli entisajan herkku ja tärkein juurikasvi ennen perunan tuloa maahamme. Jouluksi leivottiin varikoista (=maustelimppua) ja ne säilöttiin kaurojen sekaan kauralaariin. • klo 13–16 Lähitori Prismalla, kau punkiinfopisteessä, Palveluohjaus tie toa ja neuvontaa ikäihmisille ja heidän läheisilleen. Pohtiolampi av. Ge riatrian ja yleislääketieteen erik. • klo 12 webinaari Jalmarin Kodon lu kunurkkauksessa. Vasta rutikuivat leivät kannettiin ulkoilmaan aittaan. ”Pullaa vaan oli rutkasti (=paljon) ja rievää.” Kirjoittaja on Kangasalaa tunteva historioitsija.. Av. klo 15 ja klo 18 liput alk. • klo 18.30 lukion Tunteellinen kone musikaali Kangasalatalossa. Ryynimakkarat ja verimakkarat tehtiin siansuoleen. klo 18 liput alk. ja 30.10. lokakuusta vuoden loppuun ma, ke to ja pe. varastoja säilytyspaikka. saakka. Ajanvaraus etukäteen p. Hilma Raitio muistelee, että ”kai se niitä ainakin viikon teki”. • Teija Willmanin taidenäyttely Elä män leikki Kuhmalahden kirjastossa 3.– 31.10. • klo 17.30 Yleisöluento Kangasalan pääkirjastossa. kääpiöautoja, Tampereen en simmäinen paloauto 100 vuotias Benz Gaggenau, Peugoet ”jätskifarmari” moottoripyöräosastolla 90luvun vii meiset tehopiikit. Tampereen taidemuseon kier tonäyttely esillä Jalmarin Kodossa 1.–28.11. Vaihdossa reilu hyvitys 50–200 € vanhasta nahkatakista! Suomen Nahkakeskus p. Kakkuja sen sijaan ei ollut tapana leipoa jouluksi. Vapaa pääsy. ma ja pe 19. MUUT • Kauhujen Kangasala 28.–30.10. Muistisairaan ihmisen hyvä elämä. Järj. • klo 10–12 nettiklinikka pääkirjastos sa
Pelkkä kone ilman akkuja ja latauslaite. Kätisyyden voi valita symmetrisen muodon muodossa. 479 479 00 00 PUUKIUAS NARVI NC 20 Harvia M1 on klassisen tyylikäs kiuas, joka sopii pienehköön puulämmitteiseen saunaan. Pieni kulutus ja alhaiset päästötja meluarvot. TUOTTEITA RAJOITETUT ERÄT! Tervetuloa KULJETUSPALVELU Kuljetus hoituu – isoimmatkin ostokset perille. Kisko myydään erikseen. Energialuokka A+. 299 299 00 00 (399,-) Laadukas keskikokoinen 5+1-paikkainen ulkoporeallas tarjoaa kylpyhetkeä vuoden markkinoiden parhaalla hinta-laatusuhteella. Kiukaassa on säädettävät jalat ja valurautainen lasiluukku. (379,-) 99 99 00 00 PENSASLEIKKURI MAKITA EH6000W 2-TAHTI AUTOTALLINOVI HÖRMANN LPU42 2500X2500 VALKOINEN AVAAJA HÖRMANN AUTOTALLIN OVEEN SUPRAMATIC E-4 Edullinen ja tehokas polttomoottoritrimmeri. Monipuolinen akkuporakone asentajille, huoltomiehille ja kodin apuriksi. Turvallinen energiaratkaisu helposti siirrettävässä muodossa. Pieni kulutus ja alhaiset päästötja meluarvot. Kiuas voidaan varustaa myös piippumallin vesisäiliöllä. 28 28 72 72 KAIKKI FINFOAM ERISTEET esim: ERISTYSLEVY FF-PIR 50 ALK 50X600X2400 TÄYSPONTTI KAIKKI FINFOAM ERISTEET -20% (26,90) (26,90) Tehokas, tärinätön ja hiljainen 4-tahtimoottorilla varustettu lehtipuhallin. Kivimäärä 60 kg. Kiuas on asentaa erilliseen seinätelineeseen. k-rauta.fi AKKUKETJUSAHA MAKITA DUC305Z 2X18V RUNKO Tehokas akkuketjusaha rakennuksille ja puunhoitoon. Paino akun kanssa 1,7kg. 219 219 00 00 PUUKIUAS HARVIA M1 Helppokäyttöinen 6 kW PROF-sähkökiuas sopii 5 8 m³ kokoiseen saunaan. Materiaalit kestävät pakkasta ja lämpötilan vaihteluita. Koneen paino akun kanssa 1,7 kg. Korkea kierrosluku, vähän virtaa kuluttava hiiliharjaton moottori. Valmistettu Suomessa. Puukiukaan luovuttama tasainen lämpö takaa nautinnolliset löylyt. 329 329 00 00 Keskisuurten saunojen väkevien löylyjen lähde, jonka valurautainen lasiluukku luo tunnelmaa. Terän pituus 500 mm. (329,-) 279 279 00 00 RAIVAUSSAHA RYOBI RBC52FSBOS 52CM³ 4-tahtisella reppupuhaltimella ammattilaisen vaatimaa puhallustehoa. MYYMÄLÄÄN PIILOTETTU ERILAISIA K-RAUTA PÄLKÄNE LOGOLLA MERKITTYJÄ TUOTTEITA ESIM. REPPUPUHUHALLIN MAKITA EB7660TH 4-TAHTI 19 19 90 90 19 19 90 90 99 95 95 KAIKKI MOOTTORISAHAN TERÄKETJUT (829,-) (249,-) Narvi NC 20 -kiukaan vaippa maalattu grafiitin harmaaksi. sisältää yhden kaukosäätimen. ASTI TAI NIIN KAUAN KUIN TAVARAA RIITTÄÄ. Teräketjun ja laipan vaihto sekä kiristys helposti sivulta, putoamattomat mutterit. (6490-,) 5990 5990 00 00 ULKOPOREALLAS CELLO SPA PYHÄ Korotettu istuin helpottaa paljonun nousemista. Sen teho on 8,5 W, valovirta 806 lm ja pitkä elinikä 10 000 h. Vetoja työntövoima 650 newtonialla. TUOTTEITA RAJOITETUT ERÄT! (239,-) Akkuporakone kovaan käyttöön 18 voltin jännitteellä. 149 149 00 00 PENSASLEIKKURI MAKITA DUH502Z 18V RUNKO Tehokas ja helppokäyttöinen pensasleikkuri, jonka terän pituus on 60 cm. Kahvojen pikalukitus. Varustettu olkahihnalla. 299 299 00 00 AKKUPORAKONE MAKITA DDF485RGJ 2X6,0AH HIILIHARJATON (219,-) (35,90) (399,90) (1150,-) TARJOUKSET VOIMASSA KE 26.-LA 29.10. Lievä II-laatu. 99 99 00 00 TRIMMERI FXA 25/38 2-tahtinen raivaussaha erittäin tehokas 52cm³ PoWR XT -täyskampimoottorilla. Helppo asentaa pieneenkin tilaan. EU-direktiivien mukaiset hyväksynnät. Kangasalan Sanomat Keskiviikko 26.10.2022 38 Kankaanmaantie 6, PÄLKÄNE. 139 139 00 00 AKKUPORAKONE MAKITA DDF453SYE 18V Kompakti ja kestävä yleissaha magnesiumrungolla ammattilaiskäyttöön tai metsätöihin. INVENTAARITYHJENNYS INVENTAARITYHJENNYS KE 26.-LA 29.10. LEHTIPUUHALLIN MAKITA BHX2501 4-TAHTI 25CC 0,8KW 4,4KG 199 199 00 00 (299,-) (649,-) /kappale (9,95-24,90) Oikea pullo karavaanareille. NESTEKAASU KV 11KG TÄYTTÖ NESTE TERÄS 19 19 90 90 Kotigrillaajan paras kaveri. (2095-,) 1490 1490 00 00 KYLPYTYNNYRI KIRAMI HAZY CULT ST COALBLACK CASUALGRAY Ruskea+vihreä (3,35) (2350,-) (249,-) 11 99 99 1995 1995 00 00 KESTOPUU 28X144 URA PERÄKÄRRY MUULI 1400XL KUOMULLA MAKITA MAAHANTUOJAN EDUSTAJA PAIKALLA PE 28.10. Laipan pituus 33 cm. sopii kaikkiin kaasutarpeisiin. Laadukas himmeäkupuinen lamppu vastaa perinteistä 60 W hehkulampua. Maksimi-ilmamäärä 504 m³/h ja maksimivirtausnopeus 232 km/h. KELLO 10-16 LA 29.10. 99 99 00 00 AKKUPORAKONE MAKITA DF333DWYE 12V Akkuporakone kovaan käyttöön 18 voltin jännitteellä. 8,21 snt/puhelu + 14,9 snt/min, lankap. Erikoispinnoitettu terän kulutusta ja tehokas värinänvaimennus vähentää vähentän kohdistuvaa rasitusta. 1 / LÖYTÄJÄ SAA OMAKSEEN VELOITUKSETTA. Oksan maksimipaksuus 21,5 mm. Suosittelemme CELLO-grilleihin Neste-tehokaasua. (9995,-) 6990 6990 00 00 PANOSPUHDISTAMO UPONOR 1048256 CLEAN I (379,-) Akkuporakone kovaan käyttöön 18 V:n jännitteellä. Ei huolehdittavia pumppuja eikä vaihdeta lietepusseja. (4490,-) 3990 3990 00 00 ULKOPOREALLAS CELLO SPA RUKA+ Helppokäyttöinen panospuhdistamo. Jaettava runkoputki helpottaa kuljetusta ja varastointia. 8,21 snt/puhelu + 6,9 snt/min.) PÄLKÄNE ma–pe 7.30–17, la 8.30–14 k-rauta.fi k-rauta.fi TARJOUKSET VOIMASSA KE 26.-LA 29.10. Yleiskone poraukseen ja ruuvaukseen. Paino akun kanssa 1,7kg. Mitat 2500 x 2500 mm. (149,-) 99 99 00 00 AKKUPORAKONE MAKITA DDF485Z 18V RUNKO Akkukäyttöinen pensasleikkuri hiiliharjattomalla moottorilla. Kokonaismitat: 454 x 181 cm. (Ei sis. Ketjun kiristys sivulta. BlueSecur Bluetooth -ohjaus. Kaksi varaketjua mukaan. Kaksi 1,5 Ah:n akkua, latausaika 50 min. Moottorin teho 0,68 kW. 0207 630 840 • k-rauta.fi (Matkap. KLO 10-16 KAIKKI PIENSISUSTUS TUOTTEET -40% SVH:STA KAIKKI LAMINAATIT JA VINYYLILANKUT (VARASTOTUOTTEET) -20% SVH:STA SISUSTUSMATOT -20% SVH:STA ALENNUS MYÖS JO ALENNETUISTA HINNOISTA ERÄ TYÖJALKINEITA JA SAAPPAITA 20€ PARI KÄSIHUUHDE 500 ML MEDIFRESH PRO 2€ PLL (9,95) 120 cm kuomulla, 540 + 75 kg kantavuudella ja 140 x 324 x 34 cm lavakoolla. Vesitilavuus 1300 l. Varustettu kevytkäynnistyksellä, säädettävällä öljypumpulla ja Touch & Stop -yhdistelmäkytkimellä. Saunakoko 10-20 m³. Pikaistukalla nopea terien vaihto. FF-PIR-eristeiden lämpöjohtavuus. Pieni sähkönkulutus. ASTI TAI NIIN KAUAN KUIN TAVARAA RIITTÄÄ. Materiaalit kestävät pakkasta ja lämpötilan vaihteluita. Käyttökytkimet ovat ergonomisesti kiukaan sivulla ylhäällä. Mallissa on säädettävät jalat, käytä savuaukon korkeutta on helppo säätää. NESTEKAASU KPV 10KG TÄYTTÖ NESTE KOMPOSIITTI (159,-) Kevyt ja kompakti akkuporakone 12 V:n liukukiinnitysakulla. 2 x 6,0 Ah -akut, latausaika 55 min. Vesitilavuus 1000 l. Korkea kierrosluku, vähän virtaa kuluttava hiiliharjaton moottori. PIPOJA, PULLOJA, YLLÄTYSREPPUJA, AVAIMENPERÄT JA KARKIT. 399 399 00 00 66 95 95 PUUKIUAS HARVIA 20 PRO LED-LAMPPU OSRAM BASE A60 806LM 2700K MATTA 5KPL E27 (449,-) Lamellinosto-ovi, jossa M-vaakakuvio ja uretaanieriste 42/40 mm. MAKKARATARJOILU LA 29.10.. 159 159 00 00 SÄHKÖKIUAS PROF 6KW FF-PIR toimii tehokkaana lämpöeristeenä sein ja yläpohjissa, näet eristepaksuutta ohentaa todella todella. Allasosa on 170 cm:a leveä ja tilavuus 1420 litraalla. HUOM! Ei sisällä pullokuorta NESTEKAASU PV 11KG TÄYTTÖ NESTE TERÄS (26,90) Neste-tehokaasukomposiittipullot ovat turvallisia, kevyitä helppokäyttöisiä sekä säänkestäviä. Puoliautomaattinen siimapää kahdella siimalla. Soveltuu maksimissaan 3000 mm korkeille oville. KE 26.-LA 29.10. Läpinäkyvyys mahdollistaa kaasun riittoisuuden tarkastelun. llman virtausnopeus 331 km/h ja ilmamäärä 1200 m³/h. Ilmoitettu 0,022 W/mK. Teho 1,4 kW. Turvallinen energiaratkaisu helposti siirrettävässä muodossa. Yleiskone poraukseen ja ruuvaukseen. Rakennetakuu 10 vuotta. Lehtijouset ja iskunvaimentajat takaavat tasaisen ja oikein kuljetuksen. HUOM! Ei sisällä pullokuorta. 2 x 6,0 Ah -akut, latausaika 55 min. Avaajan kisko Pro Supramatic (249,-) YHTEISHINTAAN 995,MAKITA MAAHANTUOJAN EDUSTAJA PAIKALLA PERJANTAINA 28.10. TUOTTEITA YMPÄRI KAUPPAA. Vahva yleiskone poraukseen ja ruuvaukseen. 399 399 00 00 REPPUPUHUHALLIN MAKITA EB5300TH 4-TAHTI (449,-) MOOTTORISAHA MAKITA EA4300F33C 33CM (429,-) 469 469 00 00 4-tahtisella reppupuhaltimella ammattilaisen vaatimaa puhallustehoa. kuomun asennusta) Huippulaadukas 5+1-paikkainen ulkoporeallas tarjoaa kylpyhetket ympäri vuoden markkinoiden parhaista hinta-laatusuhteista. Valmistettu Suomessa. P. Korkea kierrosluku, vähän virtaa kuluttava hiiliharjaton moottori. 25 cm³ moottori. lman virtausnopeus 295 km/h ja ilmamäärä 900 m³/h. Suuri ketjunopeus 20 m/s. Mukana raivausterä, siimapää, ruohoterä ja valjaat. Leikkuuleveys 38 cm. Energiaa säästävä LED-lamppu E27-kannalla luo lämpimän valkoista 2700 K valoa. Kiuas lämpenee pienellä puumäärällä. Se tarjoaa leppoisat löylyt Suomin saunatunnelman siivittämänä. Helppokäyttöinen käynnistysjärjestelmä
399 399 00 00 66 95 95 PUUKIUAS HARVIA 20 PRO LED-LAMPPU OSRAM BASE A60 806LM 2700K MATTA 5KPL E27 (449,-) Lamellinosto-ovi, jossa M-vaakakuvio ja uretaanieriste 42/40 mm. Laadukas himmeäkupuinen lamppu vastaa perinteistä 60 W hehkulampua. (149,-) 99 99 00 00 AKKUPORAKONE MAKITA DDF485Z 18V RUNKO Akkukäyttöinen pensasleikkuri hiiliharjattomalla moottorilla. Energiaa säästävä LED-lamppu E27-kannalla luo lämpimän valkoista 2700 K valoa. Lehtijouset ja iskunvaimentajat takaavat tasaisen ja oikein kuljetuksen. 28 28 72 72 KAIKKI FINFOAM ERISTEET esim: ERISTYSLEVY FF-PIR 50 ALK 50X600X2400 TÄYSPONTTI KAIKKI FINFOAM ERISTEET -20% (26,90) (26,90) Tehokas, tärinätön ja hiljainen 4-tahtimoottorilla varustettu lehtipuhallin. Koneen paino akun kanssa 1,7 kg. Vesitilavuus 1300 l. Kahvojen pikalukitus. (4490,-) 3990 3990 00 00 ULKOPOREALLAS CELLO SPA RUKA+ Helppokäyttöinen panospuhdistamo. Materiaalit kestävät pakkasta ja lämpötilan vaihteluita. Pikaistukalla nopea terien vaihto. lman virtausnopeus 295 km/h ja ilmamäärä 900 m³/h. Korkea kierrosluku, vähän virtaa kuluttava hiiliharjaton moottori. Käyttökytkimet ovat ergonomisesti kiukaan sivulla ylhäällä. LEHTIPUUHALLIN MAKITA BHX2501 4-TAHTI 25CC 0,8KW 4,4KG 199 199 00 00 (299,-) (649,-) /kappale (9,95-24,90) Oikea pullo karavaanareille. Paino akun kanssa 1,7kg. Vesitilavuus 1000 l. Korkea kierrosluku, vähän virtaa kuluttava hiiliharjaton moottori. KLO 10-16 KAIKKI PIENSISUSTUS TUOTTEET -40% SVH:STA KAIKKI LAMINAATIT JA VINYYLILANKUT (VARASTOTUOTTEET) -20% SVH:STA SISUSTUSMATOT -20% SVH:STA ALENNUS MYÖS JO ALENNETUISTA HINNOISTA ERÄ TYÖJALKINEITA JA SAAPPAITA 20€ PARI KÄSIHUUHDE 500 ML MEDIFRESH PRO 2€ PLL (9,95) 120 cm kuomulla, 540 + 75 kg kantavuudella ja 140 x 324 x 34 cm lavakoolla. Kaksi varaketjua mukaan. HUOM! Ei sisällä pullokuorta. Mallissa on säädettävät jalat, käytä savuaukon korkeutta on helppo säätää. Energialuokka A+. Erikoispinnoitettu terän kulutusta ja tehokas värinänvaimennus vähentää vähentän kohdistuvaa rasitusta. Helppo asentaa pieneenkin tilaan. Laipan pituus 33 cm. sopii kaikkiin kaasutarpeisiin. Sen teho on 8,5 W, valovirta 806 lm ja pitkä elinikä 10 000 h. Korkea kierrosluku, vähän virtaa kuluttava hiiliharjaton moottori. llman virtausnopeus 331 km/h ja ilmamäärä 1200 m³/h. Pieni sähkönkulutus. Valmistettu Suomessa. Teräketjun ja laipan vaihto sekä kiristys helposti sivulta, putoamattomat mutterit. MYYMÄLÄÄN PIILOTETTU ERILAISIA K-RAUTA PÄLKÄNE LOGOLLA MERKITTYJÄ TUOTTEITA ESIM. Suuri ketjunopeus 20 m/s. Saunakoko 10-20 m³. (6490-,) 5990 5990 00 00 ULKOPOREALLAS CELLO SPA PYHÄ Korotettu istuin helpottaa paljonun nousemista. Helppokäyttöinen käynnistysjärjestelmä. NESTEKAASU KV 11KG TÄYTTÖ NESTE TERÄS 19 19 90 90 Kotigrillaajan paras kaveri. Pieni kulutus ja alhaiset päästötja meluarvot. Oksan maksimipaksuus 21,5 mm. 8,21 snt/puhelu + 6,9 snt/min.) PÄLKÄNE ma–pe 7.30–17, la 8.30–14 k-rauta.fi k-rauta.fi TARJOUKSET VOIMASSA KE 26.-LA 29.10. Jaettava runkoputki helpottaa kuljetusta ja varastointia. 2 x 6,0 Ah -akut, latausaika 55 min. Allasosa on 170 cm:a leveä ja tilavuus 1420 litraalla. ASTI TAI NIIN KAUAN KUIN TAVARAA RIITTÄÄ. 8,21 snt/puhelu + 14,9 snt/min, lankap. Kiukaassa on säädettävät jalat ja valurautainen lasiluukku. Maksimi-ilmamäärä 504 m³/h ja maksimivirtausnopeus 232 km/h. (9995,-) 6990 6990 00 00 PANOSPUHDISTAMO UPONOR 1048256 CLEAN I (379,-) Akkuporakone kovaan käyttöön 18 V:n jännitteellä. Läpinäkyvyys mahdollistaa kaasun riittoisuuden tarkastelun. 0207 630 840 • k-rauta.fi (Matkap. Valmistettu Suomessa. Puukiukaan luovuttama tasainen lämpö takaa nautinnolliset löylyt. HUOM! Ei sisällä pullokuorta NESTEKAASU PV 11KG TÄYTTÖ NESTE TERÄS (26,90) Neste-tehokaasukomposiittipullot ovat turvallisia, kevyitä helppokäyttöisiä sekä säänkestäviä. PIPOJA, PULLOJA, YLLÄTYSREPPUJA, AVAIMENPERÄT JA KARKIT. Moottorin teho 0,68 kW. Avaajan kisko Pro Supramatic (249,-) YHTEISHINTAAN 995,MAKITA MAAHANTUOJAN EDUSTAJA PAIKALLA PERJANTAINA 28.10. INVENTAARITYHJENNYS INVENTAARITYHJENNYS KE 26.-LA 29.10. TUOTTEITA RAJOITETUT ERÄT! Tervetuloa KULJETUSPALVELU Kuljetus hoituu – isoimmatkin ostokset perille. Kokonaismitat: 454 x 181 cm. Lievä II-laatu. Kiuas lämpenee pienellä puumäärällä. 149 149 00 00 PENSASLEIKKURI MAKITA DUH502Z 18V RUNKO Tehokas ja helppokäyttöinen pensasleikkuri, jonka terän pituus on 60 cm. sisältää yhden kaukosäätimen. Mukana raivausterä, siimapää, ruohoterä ja valjaat. BlueSecur Bluetooth -ohjaus. EU-direktiivien mukaiset hyväksynnät. TUOTTEITA YMPÄRI KAUPPAA. Yleiskone poraukseen ja ruuvaukseen. Kisko myydään erikseen. kuomun asennusta) Huippulaadukas 5+1-paikkainen ulkoporeallas tarjoaa kylpyhetket ympäri vuoden markkinoiden parhaista hinta-laatusuhteista. Rakennetakuu 10 vuotta. Pieni kulutus ja alhaiset päästötja meluarvot. Monipuolinen akkuporakone asentajille, huoltomiehille ja kodin apuriksi. Turvallinen energiaratkaisu helposti siirrettävässä muodossa. Vetoja työntövoima 650 newtonialla. 329 329 00 00 Keskisuurten saunojen väkevien löylyjen lähde, jonka valurautainen lasiluukku luo tunnelmaa. 159 159 00 00 SÄHKÖKIUAS PROF 6KW FF-PIR toimii tehokkaana lämpöeristeenä sein ja yläpohjissa, näet eristepaksuutta ohentaa todella todella. 1 / LÖYTÄJÄ SAA OMAKSEEN VELOITUKSETTA. 99 99 00 00 AKKUPORAKONE MAKITA DF333DWYE 12V Akkuporakone kovaan käyttöön 18 voltin jännitteellä. Turvallinen energiaratkaisu helposti siirrettävässä muodossa. MAKKARATARJOILU LA 29.10.. REPPUPUHUHALLIN MAKITA EB7660TH 4-TAHTI 19 19 90 90 19 19 90 90 99 95 95 KAIKKI MOOTTORISAHAN TERÄKETJUT (829,-) (249,-) Narvi NC 20 -kiukaan vaippa maalattu grafiitin harmaaksi. 299 299 00 00 AKKUPORAKONE MAKITA DDF485RGJ 2X6,0AH HIILIHARJATON (219,-) (35,90) (399,90) (1150,-) TARJOUKSET VOIMASSA KE 26.-LA 29.10. Teho 1,4 kW. 25 cm³ moottori. (329,-) 279 279 00 00 RAIVAUSSAHA RYOBI RBC52FSBOS 52CM³ 4-tahtisella reppupuhaltimella ammattilaisen vaatimaa puhallustehoa. k-rauta.fi AKKUKETJUSAHA MAKITA DUC305Z 2X18V RUNKO Tehokas akkuketjusaha rakennuksille ja puunhoitoon. 479 479 00 00 PUUKIUAS NARVI NC 20 Harvia M1 on klassisen tyylikäs kiuas, joka sopii pienehköön puulämmitteiseen saunaan. P. Varustettu olkahihnalla. Mitat 2500 x 2500 mm. Kaksi 1,5 Ah:n akkua, latausaika 50 min. Puoliautomaattinen siimapää kahdella siimalla. Kiuas voidaan varustaa myös piippumallin vesisäiliöllä. Terän pituus 500 mm. ASTI TAI NIIN KAUAN KUIN TAVARAA RIITTÄÄ. 99 99 00 00 TRIMMERI FXA 25/38 2-tahtinen raivaussaha erittäin tehokas 52cm³ PoWR XT -täyskampimoottorilla. 39 Keskiviikko 26.10.2022 Kangasalan Sanomat Kankaanmaantie 6, PÄLKÄNE. 299 299 00 00 (399,-) Laadukas keskikokoinen 5+1-paikkainen ulkoporeallas tarjoaa kylpyhetkeä vuoden markkinoiden parhaalla hinta-laatusuhteella. 219 219 00 00 PUUKIUAS HARVIA M1 Helppokäyttöinen 6 kW PROF-sähkökiuas sopii 5 8 m³ kokoiseen saunaan. Soveltuu maksimissaan 3000 mm korkeille oville. Kätisyyden voi valita symmetrisen muodon muodossa. Ei huolehdittavia pumppuja eikä vaihdeta lietepusseja. 399 399 00 00 REPPUPUHUHALLIN MAKITA EB5300TH 4-TAHTI (449,-) MOOTTORISAHA MAKITA EA4300F33C 33CM (429,-) 469 469 00 00 4-tahtisella reppupuhaltimella ammattilaisen vaatimaa puhallustehoa. FF-PIR-eristeiden lämpöjohtavuus. KELLO 10-16 LA 29.10. Se tarjoaa leppoisat löylyt Suomin saunatunnelman siivittämänä. Kivimäärä 60 kg. 2 x 6,0 Ah -akut, latausaika 55 min. Materiaalit kestävät pakkasta ja lämpötilan vaihteluita. Ilmoitettu 0,022 W/mK. Yleiskone poraukseen ja ruuvaukseen. Paino akun kanssa 1,7kg. 139 139 00 00 AKKUPORAKONE MAKITA DDF453SYE 18V Kompakti ja kestävä yleissaha magnesiumrungolla ammattilaiskäyttöön tai metsätöihin. TUOTTEITA RAJOITETUT ERÄT! (239,-) Akkuporakone kovaan käyttöön 18 voltin jännitteellä. (379,-) 99 99 00 00 PENSASLEIKKURI MAKITA EH6000W 2-TAHTI AUTOTALLINOVI HÖRMANN LPU42 2500X2500 VALKOINEN AVAAJA HÖRMANN AUTOTALLIN OVEEN SUPRAMATIC E-4 Edullinen ja tehokas polttomoottoritrimmeri. NESTEKAASU KPV 10KG TÄYTTÖ NESTE KOMPOSIITTI (159,-) Kevyt ja kompakti akkuporakone 12 V:n liukukiinnitysakulla. (Ei sis. Leikkuuleveys 38 cm. (2095-,) 1490 1490 00 00 KYLPYTYNNYRI KIRAMI HAZY CULT ST COALBLACK CASUALGRAY Ruskea+vihreä (3,35) (2350,-) (249,-) 11 99 99 1995 1995 00 00 KESTOPUU 28X144 URA PERÄKÄRRY MUULI 1400XL KUOMULLA MAKITA MAAHANTUOJAN EDUSTAJA PAIKALLA PE 28.10. Pelkkä kone ilman akkuja ja latauslaite. Vahva yleiskone poraukseen ja ruuvaukseen. KE 26.-LA 29.10. Ketjun kiristys sivulta. Varustettu kevytkäynnistyksellä, säädettävällä öljypumpulla ja Touch & Stop -yhdistelmäkytkimellä. Kiuas on asentaa erilliseen seinätelineeseen. Suosittelemme CELLO-grilleihin Neste-tehokaasua
TULITAIDE YHDISTI kangasalalaiset naiset vuonna 2011, kun he olivat molemmat mukana samassa Väinämöinen palaa -tuliteatteriproduktiossa Pyynikin kesäteatterissa, Mikkonen tulitaitelijana ja Henttinen tankotanssijana. Tulishowt ovat suosittuja ohjelmanumeroita myös pikkujouluissa ja joulunavaustapahtumissa, lisäksi kesällä on jonkin verran festarikeikkoja. – Tärkeää on myös tietää, miten asun saa mahdollisimman nopeasti sammutettua ja jopa riisuttua, jos tilanne sitä vaatii, tähdentää Mikkonen. Asu lisäksi kostutetaan tarvittaessa huolellisesti ennen esitystä. KUN ESITYKSISSÄ on mukana elävä tuli, on turvallisuus otettava muutoinkin huomioon kaikessa mahdollisessa. Tintti ”Fire Lady” Mikkosella ja Piia ”Piagrina” Henttisellä riittää kysyntää pimeän ajan juhlissa. Naiset esiintyvät paitsi tulitaideryhmä Flammassa myös muissa kokoonpanoissa, yhdessä ja sooloina. Hän seuraa esitystä läheltä ja on valmis tulemaan apuun, jos esiintyjän asu syttyy palamaan tai jotain muuta yllättävää tapahtuu. TULITAIDE YHDISTI Piia Henttisen ja Tintti Mikkosen vuonna 2011, kun he olivat mukana samassa tulitaideteatteriproduktiossa. Tulitaiteilijoita tilataan enenevässä määrin esiintymään myös erilaisiin perhesekä yritysjuhliin. Täysin yksin tulitaiteilija ei kuitenkaan koskaan ole estradilla, sillä lajiin sisältyvien riskien vuoksi mukana on oltava aina tuliturvahenkilö. Tulitaiteen sesonki on pidentynyt Suomessa vuosi vuodelta ja ulottuu jo elokuulta vuodenvaihteeseen. Liekin lumous Esityksessä täytyy olla koko ajan tosi skarppina, siinä ei paljon ostoslistoja kelata. Naiset esiintyvät tulitaiteilijoina paitsi Flammassa myös muissa kokoonpanoissa, yhdessä ja sooloina. Ilmoitus on tehtävä viranomaisille viimeistään kaksi viikkoa ennen h-hetkeä. Tintti Mikkonen. – Tulitaide korvaa yhä useammin ilotulituksen esimerkiksi pimeään aikaan vietettävien häiden tai syntymäpäivien ohjelmanumerona sekä uudenvuoden juhlinnassa, iloitsee Piia Henttinen. Venetsialaisten lisäksi toinen kysyntäpiikki on lokakuun lopulla halloweeninä. Tulitaiteilijalla on lisäksi oltava voimassa oleva tulityökortti ja esityksessä on pidettävä saatavilla tietty määrä sammutuspeittoja ja muuta sammutusvälineistöä sekä palovammojen ensiaputarvikkeita, kuten burn free -geeliä, joka estää mahdollisen palovamman etenemisen ihokerroksissa. Esiintymisasuissa käytetään paloturvallisia materiaaleja, kuten nahkaa, tiiviskudoksisia luonnonkuituja ja metalliniittejä. – Siinä kävi niin, että minä viehätyin tankotanssista ja Piia tulitaiteesta, nauraa nykyään Henttisen Poledance Piagrina -yrityksessä tankotanssijana esiintyvä ja lajia opettava Mikkonen. Yleisötilaisuuksissa esiintymisalue rajataan ja turvaetäisyys yleisöön on vähintään 2-3 metriä. – Esityksessä täytyy olla koko ajan tosi skarppina, siinä ei paljon ostoslistoja kelata, naurahtaa Mikkonen. Henttinen puolestaan liittyi mukaan tamperelaiseen tulitaideryhmä Flammaan, joka viettää tänä vuonna 20-vuotisjuhlaansa. Kangasalan Sanomat Keskiviikko 26.10.2022 40 ARJESSA MUKANA Sari Heliövaara, teksti & kuvat Kangasalalainen tulitaiteilija Tintti Mikkonen toivoo, että voisi venetsialaisviikonloppuna kloonata itsensä moneen eri paikkaan. – Keikkapyyntöjä tulee niin paljon, että yhden viikonlopun aikana voisi tehdä koko vuoden tienestit, naurahtaa Fire Lady -taiteilijanimellä esiintyvä nainen. MONELLE ESITYKSEN tilaajalle tulee yllätyksenä, että tulishowta varten on haettava hyvissä ajoin etukäteen lupa pelastuslaitokselta
Esimerkiksi Särkänniemen Kauhujen Karnevaalissa, jossa Fire Lady on esiintynyt tapahtuman alusta asti, teemana on tänä vuonna rokokoo. Tapaturmasta on edelleen muistona himmeä jälki vyötäröllä. Sen sijaan tulennielentää ja -puhallusta ei esityksiin sisälly toisin kuin moni luulee. Henttisen mielestä tulishowssa on jotain samaa lumovoimaa kuin palavaan nuotioon tuijottamisessa. Mikkonen kuvailee tulishowta esiintyjälle eräänlaiseksi meditaatioksi, johon liittyy vahva energialataus ja suuri määrä adrenaliinia. – Rakastan hampaitani ja limakalvojani sen verran, että tulennielentään en ole lähtenyt, naurahtaa Mikkonen. Luvan saamisen ehtona on muun muassa kiinteistöntai maanomistajan lupa. – On haastavaa ja samaan aikaan palkitsevaa, kun onnistuu hallitsemaan yhtä aikaa välineen, tulen käsittelyn ja oman kehon, sanoo Henttinen. Molempia nähdään myös Kauhujen Kangasalan -tapahtumissa. MONIPUOLISET TAITEILIJAT yhdistelevät tulitaide-esityksiinsä elementtejä sirkustaiteesta, tanssista ja akrobatiasta. – Vaikka takana on noin parituhatta esitystä vuodesta 1999, jokainen show jännittää edelleen hyvällä tavalla. – Tulishow on kokonaistaideteos, jonka tunnelma muodostuu musiikista, koreografiasta ja asuista, Mikkonen tiivistää. Henttisen mukaan pahimpia ovat juuri vartaloon kietoutuvat elementit. Etenkin pienemmissä sisätiloissa tapahtuviin esityksiin onkin usein helpompaa ja turvallisempaa valita ledtai uv-valoilla toteutettava valoshow, joiden suosio on lisääntynyt viime vuosina. – Nahka-asun hakaneulakiinnitys petti ja tulikuuma metallirengas ehti kiertää täyden kierroksen vatsani ympäri. Venetsialaisten lisäksi toinen kysyntäpiikki on lokakuun lopulla halloweeninä.. 41 Keskiviikko 26.10.2022 Kangasalan Sanomat ARJESSA MUKANA LEDTAI UV-valoilla toteutettava valoshow on usein tulishowta helpompi ja turvallisempi vaihtoehto etenkin pienempiin sisätiloihin. Yleisötapahtumissa on usein ennen esitystä hälinää, mutta esityksen alkaessa väki hiljenee. Usein esityksiin liittyy myös vahva tarinallisuus. TINTTI MIKKONEN valmistaa omassa kotiompelimossaan Asemantiellä asuja tulitaide-esityksiin paitsi itselleen myös muille tulitaiteilijoille, muiden muassa ystävälleen Piia Henttiselle. – Tuli on elementtinä tosi vangitseva ja visuaalinen. Pahimman palovammansa lajin pioneereihin Suomessa kuuluva Mikkonen sai tulitaideuransa alkuaikoina, kun hän pyöritti vyötäröllään isänsä kahdesta polkupyörän vanteesta rakentamaa vannetta, jonka urassa oli palava köysi. LAJIN VIEHÄTYS piilee naisten mukaan osittain siihen sisältyvässä vaaran tunnussa. TULITAITEILIJOILLA PIIA ”Piagrina” Henttisellä ja Tintti ”Fire Lady” Mikkosella on edessään työntäyteinen halloween-viikonloppu. – Esityksen aikana satoi ja ruoska pääsi lipeämään märästä hansikkaasta ja kietoutui ranteeni ympäri. Katso video digissä Aina lähelläsi Tulitaiteen sesonki on pidentynyt Suomessa vuosi vuodelta ja ulottuu jo elokuulta vuodenvaihteeseen. Hänelle itsellään on kokemusta, vaaratilanteesta palavan ruoskan kanssa. Onneksi käsissäni oli nahkahanskat ja päällä pitkähihainen paita, joiden ansiosta säästyin vammoilta. VAIKKA TULISHOWN riskit on minimoitu ja turvatoimet hoidettu viimeisen päälle, voi silti aina sattua jotain. Mikkonen ja Henttinen räätälöivät esityksiä tarpeen mukaan ja eri teemoihin sopivaksi. MOLEMMILLE ON tärkeää myös se, että esityksissä pystyy haastamaan itseään loputtomiin, eikä tulitaiteilija ole koskaan täysin valmis. – Vaikka lupa-asiat olisivat kunnossa, saattaa metsäpalovaroitus perua esityksen lyhyelläkin varoitusajalla, sanoo Henttinen
Eija Koivu Kaikki alkoi lehti-ilmoituksesta: Pikantit-kuoro ilmoitti järjestävänsä laulukurssin, jonka osallistujiksi haviteltiin lauluharrastustaan aloittelevia, kuoroihin kuulumattomia miehiä. Nykyisin rakennus on hienossa kunnossa ja kangasalalaisten ahkerassa harrastuskäytössä, Peltoniemi toteaa. – Tiu tau tilhi tuli kyllä tutuksi, mutta kuorolaulun dynamiikka ei, muistelee Yrjö Peltoniemi. Kari korosti, että lauluklubina olemme vapaita laulamaan yksitai moniäänisesti ja halutessamme vaikka lausumaan runoja, näyttelemään tai tanssimaan siinä ohessa. – Kappaleiden harjoitteluun ei puolta tuntia enempää varattu aikaa. Hän muistelee, kuinka esimerkiksi 1970-luvulla ravintoloilla oli tapana tehdä bändin kanssa kuukauden sopimus. Yrjö Peltoniemen mukaan Rami Vuokko ”kiippareineen” vastaa kokonaista orkesteria, minkä ansiosta ohjelmistoon voi sisällyttää monentyyppistä musiikkia. – Nyt soolovuoroja jaetaan tasapuolisesti kaikille, sillä innostus on valtava. TÄLLÄ HETKELLÄ Lauluklubi Gentsiin kuuluu 15 jäsentä, jotka keikkailevat vaihtuvilla kokoonpanoilla ikäihmisten hoitolaitoksissa, tansseissa ja perhejuhlissa. Peltoniemen mukaan etenkin hoitolaitoksissa toteutetut konsertit ja tanssit ovat erittäin suosittuja, koska ne voidaan toteuttaa palvelutalojen asiakkaiden omissa tiloissa ja omilla ehdoilla. Kari Mäkiö otti asiakseen virallistaa ryhmä yhdistykseksi. Osaan keikoista sisältyy myös yhteislaulua yleisön kera. Osaan keikoista sisältyy myös yhteislaulua yleisön kanssa. Varmaa kuitenkin on, että Gentsien loppuvuosi on jo myyty, valottaa Yrjö Peltoniemi tulevaisuutta. – Otan syyn niskoilleni. Kukin sai vuorollaan lauluopetusta toisten kuunnellessa. Siihen sisältyi 5–6 soittoiltaa viikossa solistien vaihtuessa jatkuvasti. – Järjestely osoittautui kummankin osapuolen eduksi; meistä laulajista nuorisoseura sai monta innokasta ja osaavaa talkoolaista kunnostamaan Pirttiä sekä osallistumaan seuran muuhun toimintaan. Saas nähdä, ehdimmekö ne toteuttaa. Niin vuosien varrella on käynytkin. Kangasalan Sanomat Keskiviikko 26.10.2022 42 Gentsien toiminta mullistui, kun Yrjö Peltoniemi viisi vuotta sitten houkutteli mukaan naapurinsa Rami Vuokon, pitkän linjan ammattimuusikon. EIJA KOIVU LAULUKLUBI GENTSIN ARKISTO Lauluklubi Gents toteuttaa kaikki esityksensä aina uudella ohjelmakokonaisuudella. Kurssilaiset kokoontuivat seitsemänä perättäisenä keskiviikkona Pirtillä kuoronjohtaja Kaisa Tienvieren johdolla. Gents tekee myös yhteistyötä lauluryhmä Duuristen kanssa. – Vierastimme aluksi hänen ehdottamaansa Lauluklubi Gents -nimeä, mutta kelpuutimme sen hyvien perusteluiden vuoksi. Lauluklubilaiset ovat nousseet lavalle myös kantrihenkisissä asuissa ja sonnustautuneena t-paitoihin, joiden etupuolen painatus muistuttaa erehdyttävästi frakkia. KLUBIN YHTEISTAIVAL pitää sisällään myös monta konserttia, joista viimeisimpänä oli syyskuussa pidetty, yleisön kiittämä 10-vuotisjuhlakonsertti Pirtillä. – Hitit ja klassikot tulivat väkisinkin tutuksi yli 30 vuotta kestäneellä kosketinsoittajan urallani, toteaa Vuokko. LAULUKLUBI GENTS toteuttaa kaikki esityksensä aina uudella ohjelmakokonaisuudella. Arvoituksellisuutta selittää herrasmiesten harmaantuminen. Vuokko siirtyi tarkkailijan paikalta suoraan säestäjän penkille, mutta mielessä kyti isompi muutos. – Meiltä on toivottu konserttia Kangasala-taloon, ja itse olemme miettineet yhteislaulutilaisuuksien jatkamista Pirtillä ensi keväänä. TIU TAU tilhi sai väistyä Muhoksen mimmin tieltä, kun laulunopettaja Helge Nyman ryhtyi harjoituttamaan lauluklubilaisia. Uusia jäseniä ei joukkoon kuitenkaan tällä haavaa oteta. Mikä sen hienompaa, kun nousta lavalle mikrofoni kädessä laulamaan rinta rottingilla Ramin monipuolisella säestyksellä, maalailee Peltoniemi. Eräällä kahvitauolla ehdotin, että unohdetaan pedagogia ja aletaan laulaa, naurahtaa Vuokko. Gents puolestaan viittaa herrasmies-sanan englantilaisversioon, gentlemaniin. Taustatoiveena oli löytää vahvistusta paikallisten kuorojen miesääniin. VAIKKA KURSSILAISET eivät päätyneet kuorolaisiksi, oli yhteisistä kokoontumisista hyötyä. Yhdessä laulamisen ohessa yksi toisensa perään rohkaistui kokeilemaan soolovetoja. Siinä kiteytyy myös ryhmän toiminnan perusajatus herrasmiesmäisestä, yleisöä kunnioittavasta tavasta esiintyä niin palvelutaloissa kuin muuallakin. ARJESSA MUKANA Herrasmiesten lauluklubi keikkailee ahkerasti OSA HERRASMIEHISTÄ valmiina keikalle hillityissä esiintymisasuissaan. Harjoitukset tuntuivat kovin pitkävetisiä, kun jokainen vuorollaan lauloi muiden kuunnellessa ja opettajan esittäessä kommenttejaan. Harjoitustila järjestyi Pirtiltä, joskin se edellytti ryhmäläisten liittymistä Kangasalan Nuorisoseuraan. Vuonna 2013 lähdettiin ensimmäiselle keikalle Rekolaan, velvoittivathan yhdistyksen säännöt esiintymisvierailuihin ikäihmisten hoitopaikoissa. – Meidät kun tilaa esiintymään, saa samalla rahalla toista kymmentä solistia kuullakseen, sanoo Vuokko. ALKUVAIHEESSA LAULUKLUBI Gents harjoitteli laulunopettaja Helge Nymanin (oikealla) johdolla. Toisilleen tutuksi käynyt joukko päätti Kari Mäkiön aloitteesta perustaa oman lauluryhmän. Paria poikkeusta lukuun ottamatta laulajat ovat syntyneet vuosia ennen Beatlesin perustamista
EAGLES ETENEE myötätuulessa. Maalihai oli nyt Arttu Viksten (2+0). Kisaranta-crossin järjestivät KaMoKe ja Classic Motocross Finland. – Ollaan 2-tahtifaneja, Suutari vakuutti, ja vieressä ollut Pasi Laineen Timo-veli nyökytti päätään. Menopeleistä lähinnä sydäntä ovat vanhat moottoripyörät. Edelleen makoilemme samassa sängyssä, Suutari naurahti. Kisarannan motocrosskilpailuilla on erityinen merkitys Tapio Suutarille TAPIO SUUTARI on osallistunut monet kerrat Kisarannan motocrosskilpailuihin. Katso kuvia digissä Aina lähelläsi. Kilpailu kuuluu Classic-sarjaan, mikä tarkoittaa, että 1,2 kilometrin mittaista rataa kiidettiin vanhoilla moottoripyörillä. Kun tulee taas kova vastus, niin on kiva nähdä, miten peli on muuttunut. URHEILU Eaglesin ensi-ilta uusissa peliasuissa sujui voitokkaasti MAALIVAHTI NIKLAS Myllysellä oli erinomainen iltapuhde lauantain Uplakers-matsissa. – Kiekko-Ahma oli ollut jo puolitoista kuukautta jäällä, kun me olimme olleet vasta viikon. – Classic-pyörissä on hohtoa. Yhden osuman mieheen iskivät Jerry Markkula (1+2), Oliver Lumijärvi, Leevi Luhtanen, Mikael Ojanen ja Jami Tikander. – Nyt on kohdattu jengejä, jotka lähtökohtaisesti ovat olleet vähän kevyempää sarjaa. – No ei, Järvinen totesi hymyssä suin. Kaksi lähtöä Classic D -luokassa menivät sujuvasti, yhteistuloksissa mies oli kuudes. – Ekassa erässä oli vähän yli-innokkuutta, ja toisen erän alku oli meiltä varmaan kauden huonointa esitystä. Muistissa on kuukauden takainen lähes kaoottinen sarja-avaus Kiekko-Ahmaa vastaan. Pitikö kovastikin maanitella mukaan. VASTUUVALMENTAJA SAMU Paulavuo oli Myllysen kanssa samaa mieltä siitä, että lauantaina oli tasoeroa, vaikka Eagles ei ollut parhaimmillaan. – Tapasin täällä tulevan vaimoni. Se oli isoin ero pelissä. On kiva ajaa sellaisilla pyörillä, joita on tottunut käyttämään nuoresta saakka. Eli sellaisia tilanteita, mistä me teimme maalit. Tuolla kilpailulla oli hänelle aivan erityinen merkitys. Iäkkäimmät menopelit nähtiin luokassa A, jossa moottoripyörien tuli olla vuosimallia 1968 tai sitä vanhempia. Kesällä suuren miehistönvaihdoksen läpikäynyt Eagles oli jokseenkin valmistautumaton koviin koitoksiin. Vuonna 1975 alkaneen moottoriurheilu-uransa aikana Suutari on ajanut motocrossin lisäksi speedwayta, maarataa, asvalttikisoja ja myös sivuvaunullista pyörää. Uplakers-kohtaamisessa Eaglesin maalit jakautuivat monelle pelaajalle. Kokonaisuutena Paulavuo on tyytyväinen joukkueensa pelilliseen suuntaan, joka on ollut vähitellen kohti parempaa. Kisarannassa hänellä oli allaan Pasi Laineen omistama 250-kuutioinen Husqvarna, vuosimallia 1982. Kisa-Eagles–Uplakers 7–1 (3–1, 3–0, 1–0) Jouni Valkeeniemi, teksti & kuva Kisa-Eaglesilla oli monta syytä iloon lauantaina, vaikka peliesitys sinänsä ei ansainnut ylistystä. Valkeakoski tiesi, miten kakkosdivaria pelataan, mutta Kangasala ei siinä pelissä tiennyt. Ensimmäistä kertaa hän ajoi kilpaa legendaarisen tanssipaikan maisemissa jo 1980. Hän oli ajatellut jättää hommat viime kevään jälkeen, mutta mieli muuttui, kun joukkueenjohtaja Jenni Mattila otti yhteyttä. – He vetivät avopaikoista ohi ja viime hetkellä hukkasivat kiekkoja. Sääntöjen mukaan tuorein pyörä sai olla vuosimallia 2000. Perinteinen Kisaranta-cross ajettiin lauantaina ja sunnuntaina hyvissä oloissa. Voitto oli joukkueelle neljäs putkeen, maalieron ollessa näissä peleissä vakuuttavasti 31–7. 43 Keskiviikko 26.10.2022 Kangasalan Sanomat Jouni Valkeeniemi, teksti & kuva Tamperelainen Tapio Suutari vaikutti hyväntuuliselta motocrossurakkansa jälkeen lauantaina Kisarannassa. Peli olisi saattanut muuttua tiukemmaksi, jos ajoittain tuhlaajapojan lailla maalipaikkoja tärvellyt Uplakers olisi ollut huolellisempi. Numerot tulivat tänään siitä, että olimme luovempia ja taitavampia maalipaikoissa, Eagles-maalilla hyvässä vireessä torjunut Niklas Myllynen mietti. Kotkapaidat etenevät nyt myötätuulessa. Kisaranta on hänelle entuudestaan hyvin tuttu paikka. Debyytti logoa myöten uusissa, tyylikkäissä peliasuissa sujui kolmen pisteen arvoisesti takavuosina usein niin hankalaa Uplakersia vastaan. – Tasoeroa oli, mutta emme suorittaneet omalla tasolla niin hyvin, kuin olisimme voineet. Se oli monelle jätkälle ensimmäinen peli tässä sarjassa ikinä, Myllynen muistelee. Sarjan alkuvaiheen kompurointi on jäänyt taakse, ja sarjapisteitä karttuu hyvällä tahdilla. Tähtäin on kuitenkin kevään ratkaisupeleissä. ERITYINEN ILONAIHE Eagles-joukkueelle löytyi vaihtoaitiosta, jonne pitkäaikainen huoltaja Markku Järvinen oli tehnyt come-backin. Kisan tuoreimmat pyörät saivat olla vuosimallia 2000
To 3.11. Ke 2.11. Kansan kielellä voidaan puhua laboratoriohoitajasta. klo 13–15 Suoraman Työväentalolla, Tupatie 8. Naisten sarjassa mitali puuttuu vielä. klo 18–20.15 kirkonkylän srk-talolla. Klan Seudun Hengitysyhdistys Kaikille avoin keuhkoahtaumatapahtuma ke 26.10. Kirittäjänä on viime kevään sensaatio Emmi Jalonen, joka syrjäytti Katja Kylmäahon ykköspassarin paikalta kesken välierien ja nousi kesän mittaan maajoukkueen kakkospassariksi. tutustum. Uskon vahvasti, että tällä kaudella mennään pitkälle. Kangasalan Sanomat Keskiviikko 26.10.2022 44 Jari Perkiö LP Kangasalan passarihankinta Nea Luntamo huomasi viime talvena kaipaavansa uusia virikkeitä lentopallourallensa. MITEN KUVAILISIT itseäsi passarina. – Suurimpana muutoksena on palautteen antaminen. klo 17 Pirtillä, mm. klo 18–21 Pirtillä. – Toki OrPo herättää tietynlaisia fiiliksiä, mutta ei peli ole sen ihmeellisempi. Suunnitelma muuttui matkan varrella. Liuksialan Martat Kokoontum. Luntamo, 23, pyöritti kolme kautta Oriveden Ponnistuksen liigajoukkueen peliä, kehittyi tosi paljon tänä aikana ja ponnahti tätä kautta naisten maajoukkuerinkiin. ti 1.11. Ilm. klo 18 Lilja Pohjan luona, Halisentie 33. Kysy Marjatalta p. Yhdessä vahvemmin -ryhmä Kokoontum. Tämä sopi erinomaisesti paitsi joukkueen kovan tason myös sijainnin seurauksena. Torstaina odottaa alkusyksyn herkkupala, kun Kangasala kohtaa Pitkäjärvellä Luntamon edellisen seuran OrPon. menn. Pe Ajattomat Säästökesk. 040 829 0801, ritva.salonen@ gmail.com. klo 12–14 Lounaskahvila Zerafiinassa, Kangasalantie 960. Pe 4.11. Klan Nuorisoseura Virikekerho to 27.10. Nyt bioanalytiikka tuntuu omalta jutulta. – Tulin oikein iloiseksi. Ilm. Naisten sarjassa mitalitili on vielä avaamatta. 040 822 1057. Sitä tarjousta ei tarvinnut miettiä pitkään. 0400 835 565, Ritva Laakso p. nimi, puh.numero, onko omaa autoa, mistä tulee kyytiin tai lähtee omalla autolla, voit myös tulla suoraan luennolle. En nauttinut siitä tietenkään, mutta opin sietämään sitä. Klan Eläkkeensaajat Ma 31.10. Harmi, etten päässyt vielä treeniryhmään mukaan. Bioanalytiikon paperit vaativat vielä puolentoista vuoden uurastuksen. raini.kiukas@gmail.com, ilm. Lähtö Wattikujalta klo 10, nuotioeväät. Tied. Meinasin palata jo Turkuun, kunnes minua pyydettiin OrPoon. Virpi Raipala-Cormierin luento ”Yrtit ja akupisteet sekä ravinto voimaantumisen lähteenä” ti 1.11. Ennen luentoa klo 16 alk. klo 16–19 Klan kirjastolla Garderobi-tapahtuma, ”Tuo tullessa, vie mennessäs!”. Naisten maajoukkuetta luotsannut Tapio Kangasniemi pani merkille Luntamon edistysaskeleet ja nosti passarin maajoukkuerinkiin viime keväänä. klo 15–17. ja tied. Kokoontum. klo 17 Olohuone Vehkajärven koululla, otetaan varaslähtö pikkujouluun. Matka omilla autoilla niin, että autot ovat täynnä, lähtö Kangasalta klo 15. ke 26.10. Meillä on joukkue täynnä taistelutahtoisia mimmejä. klo 13–16 Asarilla. Aika näyttää, mihin asti siivet kantavat, Luntamo muotoili. PERTTI FLINCK Nyt luotto on kova. klo 9.30–11.30 maanantaikerho Sentterissä. – Tulin aikoinaan (2018) Tampereelle opiskelujen perässä, mutta alun perin oli tarkoitus mennä poliisiammattikorkeakouluun. Luntamo osasi antaa arvon myös yksisuuntaiselle viestinnälle. Haluan pelata niin hyvin kuin pystyn ja edetä niin pitkälle kuin rahkeet riittävät. jumalanpalveluksessa Klan kirkossa, paikalla oltava klo 9. Bingo ma 31.10. Frantsilan Kehäkukka -myymälään ja samalla iltapala Kehäkukkaravintolassa, Yrjö-Koskisentie 1. Nea Luntamo. ma 7.11. Pikantit sekakuoro Harj. Kangasala ohjeita jakavat Arttu Keränen ja Ari-Matti Joki. klo 18–20. En ole asettanut itselleni koskaan mitään konkreettista tavoitetta. Nyt asioista keskustellaan yhdessä rakentavasti. Tuolijumpat tänään ja pe norm. klo 9 ja 14 alk. Vehkajärven Marttayhdistys Ti 1.11. klo 15–17. Pidän itseäni aika tasaisena. Uskon vahvasti, että tällä kaudella mennään pitkälle. Tied. – Tämä tekee minulle hyvää uraa ajatellen. Sydännaiset Neulekahvilakerho kokoontuu kahvila Novelliassa ke 26.10. Nyt joudun haastamaan itseni oikeasti jokaisessa harjoituksessa ja saan juuri sitä mitä tulin hakemaankin, Luntamo kuvaili. ensi viikolla. Klan sotiemme veteraanit, puolisot, lesket ja tukihenkilöt Tukikohta Liisantiellä avoinna ti 1.11. ohjelmaa, jouluruokaa ja musiikkia tanssittavaksi. Luntamo voitti juniorivuosina kaksi SM-kultaa ja yhden SM-hopean Loimussa. – Tapa ei ollut hirveän mielekäs, mutta ravistelu oli tosi tehokasta. 040 522 5121. Raija Hannonen p. Aivoliiton Pirkanmaan AVH–yhdistys KLAN KERHO Kokoontum. ja Marin muokkaus Kh:n koululla. Su 30.10. Vammaisjärjestöjen pikkujoulu pe 18.11. parittomien viikkojen torstaisin. Ritva Heikkilä p. to 27.10. 3.11. klo 18–19.30 Frantsilan Hyvän Olon Keskuksessa, Kyröspohjantie 320, Hämeenkyrö. URHEILU SEURAT TOIMIVAT Klan Naisvoimistelijat Tänään eikä su 30.10. KANGASALA OLI Naantalissa syntyneelle passarille paras vaihtoehto kolmen OrPo-kauden jälkeen. ja pe 4.11. Ulkomaalaiset valmentajat ilmoittivat, míten asioita tehdään ja korjataan. – Olen peräänantamaton, viimeiseen asti taisteleva ja hiukan jääräpäinen. Vihaan häviämistä… Kaikilla osa-alueilla on aina parantamisen varaa, mutta en löydä itseltäni hirveän suurta kompastuskiveä. Se kiinnostaisi kovasti. Kaikki jumpat jatkuvat norm. 044 271 8293. Klan Martat To 27.10. LP Kangasalan uusi passari kokeilee rajansa lentopallossa ja opiskelee samalla bioanalyytikoksi. Eläkeliiton Klan yhdistys La 5.11. Kari p. Pirkanmaan Muistiyhdistys KLAN PAIKALLISOSASTO Kaikille muistiasioista kiinnostuneille avoin Klan muistikahvila KaMu ke 2.11. pelataan bocciaa Suoraman Työväentalolla. urosjumppaa Kh:n koululla. Se oli merkki siitä, että olen tehnyt jotakin oikein. En suostu luovuttamaan missään tilanteessa. Klan Invalidit Bocciaa pelataan ti 1.11. esiintym. Meillä on joukkue täynnä taistelutahtoisia mimmejä. Tosin työ on nykyään paljon monimuotoisempaa kuin takavuosina. klo 12.15–13 vesijumppa Kuohussa. Lähdemme voittamaan OrPoa niin kuin kaikkia muitakin vastustajia, Luntamo pohjusti. Klan Latu Kaikille avoin kävelyretki Katajajärven maastossa su 30.10. Influenssarokotus, terveydenhoitaja paikalla klo 12 lähtien, tietoa syksyn veteraanitapahtumista, kuulokojeen paristoja, adresseja ym., syksyn pimeydenpoistokahvit isännöi Terttu ja Markku Meurman. klo 14–15.30 Jalmarin Koto/ruokasali, Finnentie 11, Minun ääneni -hanke esittäytyy. Luntamo pelasi OrPossa kahden kreikkalaisluotsin (Sotiris Gkotsis ja Nikolaos Gitzekos) alaisuudessa. klo 16– 17 kuntosali Pitkäjärven koululla. Pirkan Tekonivelyhdistys Frantsilan Luomuyrttitilan perustajan agr. – Pääsin treeneissä vähän liiankin helpolla, kun ei ollut hirveän kovaa kilpailutilannetta. Tuntui hienolta, kun pelini oli huomattu. – Nyt luotto on kova. l-auto Nokialle: klo 13.30 Alatie, 13.40 l-autoas., 13.50 Suorama, 14 Nattari, 14.15 Kaleva. klo 17, katsellaan aiheeseen liittyvä video ja keskustellaan asiasta. Klan Shakkikerho Peli-ilta ke 26.10. Täällä on pitänyt opetella avaamaan suutansa, koska edellisvuosina omaa mielipidettä ei juuri kysytty. Näin Luntamo pystyy jatkamaan bioanalytiikan opintoja mutkattomasti Tampereen ammattikorkeakoulussa. klo 12–14. Luntamo halusi kovemman haasteen NEA LUNTAMO voitti juniorivuosina kaksi SM-kultaa ja yhden SM-hopean
Hakemukset ja liitteet toimitetaan ensisijaisesti sähköisellä lomakkeella. Tervetuloa! Hallitus Kangasalan kaupunki Kunnantie 1, 36200 Kangasala PL 50, 36201 Kangasala Vaihde: 03 5655 3000 www.kangasala.fi Kangasalan kaupungin Björkqvist-rahaston vuoden 2023 apurahat ja stipendit Kangasalan kaupungin Björkqvist-rahaston vuoden 2023 apurahat ja stipendit ovat haettavissa 25.11.2022 klo 15.00 mennessä. Tämä kuulutus pidetään nähtävillä Kangasalan kaupungin verkkosivuilla 26.10. Esillä sääntömääräiset asiat. Hän muistutti, että joskus he voivat olla vastaavassa tilanteessa ja silloin siirrosta on helpompi jutella, Lemminkäinen kiitteli Salon Seudun Sanomissa. Vuokran suuruus riippuu lopullisesta toimintamuodosta ja toimijoiden lukumäärästä. NAHKASAAPPAAT, leveä lesti, pitkä/lyhyt varsi, lämmin/nahkavuori Naisten kotimaiset säänkestävät nilkkurit leveä lesti, kitkapohja Klan Sitoutumattomat Eläkeläiset Perjantairyhmä kokoontuu Sentterissä pe 28.10. Toimitusinsinööri Olli Hämäläinen, 040 1909 894, olli.hamalainen@ maanmittauslaitos.fi www.maanmittauslaitos.fi/ kuulutukset/2021-654176 Kuohun pääsisäänkäynnin kerroksessa vapautuu 1.12.2022 alkaen 13,5 m 2 huone, joka vuokrataan ensisijaisesti hyvinvointipalveluiden tuottamiseen. klo 16.30 18.00 kaupunki-infoon Lentolan Prismaan. Viesti haki muutosta loukkaantumistilanteen takia. Ota yhteyttä: reija.kolehmainen@kangasalanuimahalli.fi tai 0400 515611 Uimahallilla huone vuokrattavana jatkuvaan tai pop up -käyttöön Halutaan vuokrata PELTOA viljan viljelyyn. Kangasalan valtuuston ja kaupunginhallituksen puheenjohtajisto tavattavissa Prisman kaupunki-infossa Tule keskustelemaan ajankohtaisista asioista valtuuston ja kaupunginhallituksen puheenjohtajiston kanssa torstaina 3.11. K-alan tori TO K-alan tori TO SEURAT TOIMIVAT LEVEÄLESTISIÄ KENKIÄ! Kangasalan torilla torstaisin Suomessa valmistetut leveät, pehmeät, vettä pitävät, konepestävät kävelykengät – apu vaivaisenluille, vasaravarpaille ja turvonneille, kipeille jaloille, myös miehille! Naisten ja miesten kotim. mennessä: kylayhdistys@tiihala.fi sääntöm. 050 407 7168 harri.linnamaa@gmail.com Suomen Punaisen Ristin Kangasalan osaston SYYSKOKOUS pidetään ti 15.11.2022 klo 18.00 Kasperissa Ellintie 4-6. Hakemuksen liitteineen on oltava perillä viimeistään hakuajan päättyessä. Hakemuksia ei palauteta. Naisten keskustelukerho nuorisotila Sentterissä pe 28.10. Kahvitarjoilu alk. Myös hoitosopimukset mahd. 45 Keskiviikko 26.10.2022 Kangasalan Sanomat URHEILU Kangasalan kaupunki tiedottaa Kuulutukset Torilla Halutaan vuokrata Sekalaisia Kokouksia Vuokralle tarjotaan KANGASALAN TORILLA KANGASALAN TORILLA TO-PE KLO 8-15 TO-PE KLO 8-15 TUOREET SYKSYN SADON ANTIMET MARJAT JA VIHANNEKSET METSÄSTÄ JA PELLOLTA SUORAAN... Vesivoimistelu uimahalli Kuohussa to 27.10. Hakemuslomakkeen linkki sekä tarkemmat jakoperusteet löytyvät kaupungin verkkosivulta osoitteesta kangasala.fi/bjorkqvist-rahasto Lisätietoja antaa kulttuurikoordinaattori Anna Toiva puh. 0400 196 196 Rehti ja reipas palvelu! www.ajoneuvokierratys.fi Meiltä myös ympäristöviranomaisten hyväksymät romutodistukset sekä ilmainen rekisteristäpoisto. 040 769 9045. klo 13. Asianosaisen poissaolo ei estä toimituksen käsittelyä. klo 11. Harri Linnamaa P. Kangasalan yhdistys ry:n SYYSKOKOUS 3.11.2022 klo 10.30 Sentterissä, Keskusaukio 2. lokakuuta. Toimituskokouksessa käsitellään lohkomisen lisäksi muun muassa yhteisen vesialueen osakaskiinteistöihin kohdistuvien kiinnitysten ja eläkeoikeuksien vapauttaminen määräalan 211416-876-1-M601 osalta. Kartoitamme nyt alustavasti kiinnostuneita toimijoita. VIESTI– Kangasala-ottelun uudeksi ajankohdaksi sovittiin keskiviikko 16. klo 12.30. Myös laatikoittain! Pelander 040 534 6244 27.10. 109€ Norm. Esillä sääntömääräiset asiat. Myös Pirkanmaan hegemoniakamppailun päivämäärä muuttui. syys-/talvinilkkurit nahkaa, leveä lesti. – Arttu osasi ajatella koko liigan etua. Tilaisuudessa on kahvitarjoilu. – 25.11.2022. Tiedoksisaannin katsotaan tapahtuneen seitsemäntenä päivänä julkaisemisajankohdasta. PUOLUKOITA JA KARPALOITA Meiltä löydät myös kuivatut marjat, 100% täysmehut, uuden sadon hunajat, kuivatut talvivalkosipulit, talviomenat Lobot ja Saimaan saariston suolasienet yms. Määräalan myynnistä on osakaskunta päättänyt kokouksessaan 26.11.2020. 129€ IHMEKENGÄT 79€ 79 € SYYS/TALVIUUTUUKSIA! 99€ 109€ Miesten kotim. Kahvitarjoilu Tervetuloa Hallitus KUTSU maanmittaustoimitukseen Kangasalan kaupungin Keson osakaskunnan yhteisellä vesialueella (211-416-876-1) tehdään lohkomistoimitus nro 2021654176, jonka tarkoituksena on lohkoa 9.12.2020 myyty määräala omaksi kiinteistöksi ostajille. alakerrassa ti 1.11. 2.11. Molemmat passarit Saana Virtanen ja Julia Junila olisivat olleet sivussa. Toimitus aloitetaan tiistaina 15.11.2022 klo 10.00 osoitteessa Järvikulmantie 145, Kangasala. Käsityökerho Kässäri pääkirjaston Suppatilassa ti 1.11. 044 486 0470. Klan kansalliset seniorit Tanssiryhmä Sirpakat Säästökesk. klo 12–15.45, soittaa Pekka Vaattovaara duo. Apuraha voidaan myöntää myös hakijalle, jolla ei ole Kangasalan peruskoulusta tai toisen asteen oppilaitoksesta saatua päättötodistusta, mutta jonka tieteellinen tai taiteellinen työ edistää kaupungin henkistä tai aineellista kulttuuria. Ilm. Tarjoushinnoin! Norm. Kokouksessa käsitellään sääntömääräiset asiat. marraskuuta. Kangasala kohtaa Oriveden Ponnistuksen Pitkäjärvellä jo torstaina 27. Tilaisuudessa ovat läsnä valtuuston puheenjohtaja Hanna Laine, I varapuheenjohtaja Mika Ollila ja II varapuheenjohtaja Jari Leino sekä kaupunginhallituksen puheenjohtaja Jussi Haavisto ja varapuheenjohtaja Raimo Kouhia. Muista ilmoittaa uusi osoite myös meille p. Alkuperäisen suunnitelman mukaan ottelu piti pelata kaksi päivää myöhemmin. TATUN MAKEAT MARJAT TATUN MAKEAT MARJAT Otamme vastaan/ostamme kierrätykseen ROMUAUTOJA JA METALLIJÄTETTÄ -ilmainen nouto Suomen Ajoneuvokierrätys p. Tila voidaan vuokrata yhdelle tai useammalle toimijalle kiinnostuksesta riippuen. Kuntokävelylle lähtö pääkirjaston edestä ma 31.10. Stipendi voidaan myöntää korkea-asteen opiskelusta aiheutuvaan erityistarpeeseen. Apuraha voidaan myöntää Kangasalan peruskoulusta tai toisen asteen oppilaitoksesta päättötodistuksen saaneiden hakijoiden tieteelliseen tutkimukseen tai taiteelliseen toimintaan. klo 10. Keränen saikin lämpimät kiitokset salolaiskollegaltaan Tomi Lemminkäiseltä. klo 12. klo 17.30 Tervetuloa! Hallitus Tiihalan kyläyhdistys ry / VPK-osaston VUOSIKOKOUS 10.11.2022 klo 18 Klan VPK:n tiloissa, Atrakuja 4. klo 10. 044 481 3020 ja hyvinvointijohtaja Kati Halonen puh. kangasalansanomat.fi Muutto. Viesti-ottelu marraskuulle, OrPo saapuu torstaina Jari Perkiö LP Kangasalan piti matkustaa lauantaina LP Viestin vieraaksi, mutta liigaottelu siirrettiin salolaisjoukkueen pyynnöstä. klo 11.15. Naisten muistikerho Vire Säästökesk. Kangasalan päävalmentaja Arttu Keränen osoitti urheiluhenkensä suostuessaan nopealla aikataululla tulleeseen muutokseen. 26.10.2022 STIPENDILAUTAKUNTA AHVENANMAAN AHVENANMAAN OMENAA • PÄÄRYNÄÄ puolukkaa • KARPALOA suolasientä • mehuja hunajaa • hilloja ym. Päivätanssit Pirtillä ma 31.10. tanssisalissa ke 26.10. Tervetuloa! KANGASALAN KAUPUNGINHALLITUS Kangasalan kaupunki Kunnantie 1, 36200 Kangasala PL 50, 36201 Kangasala Vaihde: 03 5655 3000 www.kangasala.fi Kangasalan Reservinaliupseerit – reserviläiset ry:n SYYSKOKOUS torstaina 10.11.2022 klo 18 Tekolassa Liisantie 4, sisäänkäynti Finnentien puolelta
Mainostaja, 96 prosenttia lukijoista pitää tätä lehteä ylivoimaisena paikallisten aiheiden tietolähteenä. 10 puh. Sama vanha tuttu, nuohooja Ville Schwartz on nyt Minut tavoitatte uudesta numerostani 045 141 6848 tai sähköpostitse ville@nuohoojaville.com tai varaa nuohousaika helposti osoitteesta www.nuohoojaville.com T :mi KANGASALA Keskusaukio 2 A, Kangasala P. 040 703 5346 KS PIRKANMAAN ENERGIAKARTOITUS OY * Energiatodistukset ja -selvitykset * Kosteiden tilojen mittaukset * Aran energia-avustuslaskenta Markku Peltola P. Pirkanmaan Ammatti-Isännöinti Oy Sarvijaakonkatu 5b A, Tampere Puh. huollot ELÄIMET Mäntytie 12, RUUTANA . TÄYDEN PALVELUN PESULA PESULAX OY Pesemme kaikki kodintekstiilit, puvut, hääpuvut, matot, työvaatteet ym. krs, 36220 Kangasala AVOINNA SOPIMUKSEN MUKAAN Pertti 040 702 6586 Päivi 050 351 7031 info@koditon.fi Kari 050 551 7031 Kansallinen Mediatutkimus (KMT 2020). SUOMALAISET JA LAADUKKAAT LAMMIN IKKUNAT JA OVET Simo Laitala 040 701 2532 simo.laitala@lammin.fi www.lammin.fi Kangasalantie 960 S-marketin takana. 03 2772 555 PESULAPALVELUT PESU KAKSIKKO OY Osuusmyllynkatu 5, Messukylä P. 03 447 500 | pamis.fi ISÄNNÖINTITOIMISTOT Aidosti paikallista palvelua lähellä asiakasta. P. Muista myös edullinen kuljetuspalvelumme!!! Vihiojantie 20, Nekala, Tampere p. 10-16 www.ilkonhovi.fi KAUNEUSJA TERVEYSPALVELUT SATUJALAT JALKOJENHOITOA, LYMFATERAPIAA, tukisukkien mittausja tilauspalvelu Kuohu, Kangasalan uimahalli P. 040 595 6227 • www.saneerausmestarit.com • Sähköasennukset • Sähköremontit • LED-valaistus p. 045-1207797 TILITOIMISTOT Yrittävän yrittäjän yhteistyökumppani Tilipiste Kompassi Ky Taloushallinnon asiantuntija, KLT Silja Jantunen silja@tilipistekompassi.. | P. 03 3772 500 päivystys 24/7 0400 411 008 www.kayttolukko.fi Turvallisuuden avaintekijä Keskipisteenä KANGASALA Merkillisen hyvää palvelua Kangasalantie 921, katsastusaseman vieressä arkisin 8-17, la 9-14 | P. 040 643 3543 kirsi@zerafiina.fi M Meiltä kotiruokalounas eiltä kotiruokalounas arkisin klo 10.30–13.30 arkisin klo 10.30–13.30 RAvintolaT Kansallinen Mediatutkimus (KMT 2020). klo 10–17 TIETOTEKNIIKKAA VALOKUVAUS PERUKIRJAT KAUPPAKIRJAT TESTAMENTIT YM. 03 379 0333 AUTOHUOLTO arkisin 8-17, la 9-14 | P. Jari Anesmaa p. Ilmainen puhelinneuvonta. 040 7286962 sanna@sannaslife.fi www.sannaslife.fi Sanna Hämäläinen yrittäjä, kaupanvahvistaja Sanna's Life Oy Lomakodinkuja 1 36600 Pälkäne LAURILAN BETONI LEMPÄÄLÄN BETONI KANGASALA Kuljetukset ja pumppaukset edullisesti. 03-356 1009 Kirsi Muilu p. 03 377 4862 varatuomari Arto Mäkihannu 0400 630 683, arto@makihannu.fi Santeri Mäkihannu 040 757 9366, santeri@makihannu.fi www.makihannu.fi LAKIASIAT RAKENTAMINEN JA REMONTOINTI KAIKKI RAKENNUSALAN TYÖT UUDIS& SANEERAUSKOHTEET P. 03 3141 3900 KOULUTUKSET KOULUTUKSET JA KURSSIT 040 584 9560 www.hsmturvallisuuspalvelut.. 050 389 6803 OP Koti tuntee Kangasalan. 03 377 1140 AUTOTARVIKE KANGASALAN arkisin 8-16, la sulj. 0400 488 189 www.satujalat.fi ME PALVELEMME KAUNEUSJA TERVEYSPALVELUT HELIN POLI Jalkojenhoito Kotija laitoskäynnit Perushoitajan palvelut Vesitehtaankuja 3, OP:n talo (esteetön käynti ent. Liikenne Kansallinen Mediatutkimus KMT 2022: on koko Suomen tavoittavin paikallismedia. HSM Turvallisuuspalvelut Oy PUUNKAADOT JUHLAJA KOKOUSTILAT 40 hengen juhlapaikka erilaisiin tilaisuuksiin AHJÄRVELÄISTEN TALO Vesijärven rannalla, Vesijärventie 13, Kangasala. Vuokraamme myös pöytäliinat juhliisi. Parasta palvelua paikallisilta. Edunvalvontavaltuutukset Testamentit Perukirjat, perinnönjaot Kauppakirjat, lahjakirjat ym asiakirjat Edullisesti, toimistollani tai asiakkaan luona! Kysy lisää! p. EDUNVALVONTAVALTUUTUKSET ASIOINTIPALVELU PEKKA VALTONEN P. Mainostaja, 89 prosenttia lukijoista pitää mainontaa tässä lehdessä hyvänä asiana. Lakiasiaintoimisto MÄKIHANNU OY Toivontie 2, 36200 Kangasala P. 044 330 5567 ark. Henri Nykänen p. 040 778 8695 JUHLAJA KOKOUSTILAT Juhlaja kokoustila ILKONHOVI Kangasalantie 618 (Vatialan hautausmaata vastapäätä) P. huollot Kalliontie 35, halli 2, 36100 Kangasala Puh. 050 340 2802 energiakartoitus.fi KAUNEUSJA TERVEYSPALVELUT ParturiKampaamo Pääasioista ei kannata tinkiä! Kysy vapaita aikoja Puh. 050 414 0040 SOITA 050 414 0040 juha.salovaara@asuntopiste.fi www.asuntopiste.fi KANGASALAN SANOMIEN laaja jakelu 26.10. 03 356 2007 mape 9-17 www.pesukaksikko.. vastaavat työt T:MI JURI LEHTINEN 0400 713 922 juri.lehtinen@kolumbus.. Yli 30v kokemuksella! LAKISÄÄTEISET NUOHOUKSET PIRKANMAAN ALUEELLA ME PALVELEMME Paikalliset palvelun tarjoajat palveluksessasi! PALVELEMME 24 h www.lukkopalvelu.com oy 0400 877 611 Ota yhteyttä ja pyydä tarjous. 040 9381 400 www.kantam.fi HRKKONEVUOKRAAMOT Kangasala Tampere Pirkkala Rakenna tai remontoi Ammattilaisena tai omaan kotiin p. Kangasalan Sanomat wednesday 26.10.2022 46 AUTOILU • Autohuollot • Raskaskonehuollot • Renkaat ja rengastyöt, myös isot renkaat • Ilmastointihuollot ja pakokaasutestit • Bosch vikadiagnoosi • Webasto ja Eberspächer • Pesupalvelut! Kultapellonkuja 120, Kuhmalahti Korjaamo 0440 684 521 korjaamokultapelto@gmail.com Hydrauliikkaletkut ja liittimet 0500 846 709 / 24/7 h Valtuutettu -HUOLTO • Tuulilasien vaihdot ja korjaukset • Muovihitsaukset: puskurit ym. p. 050 389 6836 OP Koti Pirkanmaa Oy LKV • Kuohunharjuntie 26, Kangasala • op-koti.fi Jyri Seljavaara p. 03 3773 177 RENGASMYYNTI KIINTEISTÖVÄLITYS VIEMÄRIHUOLLOT Delete_palveluhakemisto_82x30_c.indd 1 27.11.2018 13.36.51 TIETOKONEET, OHEISLAITTEET MYYNTI, HUOLLOT JA KORJAUKSET Ellintie 6, Kangasala, ark. 03-4102 3074 Junatie 2, Nattari Palvelemme myös Kaukajärvellä Juvank. 0400 455 502 Myös kotikäyntejä! www.elainlaakariasematroppi.fi WWW.LILLVET.FI Kuohunharjuntie 31, 36200 Kangasala 010 5011 873 ILMASTOINTIHUOLLOT/ NUOHOUKSET • ilmastointikanavien puhdistukset ja valvonta • hormien korjaukset ja tarkistukset • ym. Tilaukset: 03 371 6106 www.laurilanbetoni.. Nordean takaa) Palvelut ajanvarauksella 0400 426 416, www.helinpoli.fi PARTURI-KAMPAAMO CUT & CARE Ellintie 6 B 1,36200 Kangasala Varaa aika: 040 181 2300 • Polttopuut, polttopuiden teko • Hakkuut, tontit ja pihapuut • Metsänhoitopalvelut • Polttopuut, polttopuiden teko • Hakkuut, tontit ja pihapuut • Metsänhoitopalvelut ILOMÄEN PUUKAUPPA KY 0400 413 331 LVI-ASENNUKSET JA -HUOLLOT luotettavasti ja joustavasti. 0500 478 996 www.ahjarvelaiset.fi ELLIN SALI Ellintie 2, Kangasala Tilaa 20-150 hengelle Pitopalvelu Irma Mäkimaa P. Urheilutie 2-4, 36200 Kangasala P. 040 507 2324 www.pirkanmaankylmalaitehuolto.com Alueellasi myy ja huoltaa Sari 050 404 1146 Raija 040 705 7269 ASUNTOKAUPPAA KANGASALLA YLI 40v KOKEMUKSELLA Ristimäentie 9, 36270 Kangasala, Puh. Aina onnistuu kun soitat, myös lauantaisin. 050 360 6401 KANGASALAN LEPOKOTI Ruutanantie 26 kokousja juhlatilat sauna ja takkahuone www.elisanet.fi/kangasalan lepokotisaatio P. LUKKOLIIKKEET Tule käymään myymälässä Ellintie 4, 36200 Kangasala Puh. 050 513 2921 Tähtää tulokseen Olemme pitäneet pirkanmaalaisista kiinteistöistä ja asukkaista huolta jo vuodesta 1987. 03 377 3733 • kangasala@kiinteistomaailma.fi KOILLISKESKUS Citymarket Linnainmaa P. Kangasalan Sanomien printtilehti tavoittaa KMT:n mukaan 21 000 ja digituotteet 14 000 lukijaa viikossa. 044 276 7111 Mika Vesanto Tmi ------HOMMA TOIMII ------Kalliontie 35, halli 2, 36100 Kangasala • autojen ruostekorjaukset, katsastusremontit ja huollot • moottorisahojen, ruohonleikkurien ym. 0400 854 860 KIVITIKKA • dieselja bensakäyttöisten moottorien korjaukset • autojen ruostekorjaukset • katsastusremontit • moottorisahojen, ruohonleikkurien ym. Aakkulantie 42, Kangasala P. 0400 335 443 Joustavasti asiakkaan luona. Myös iltaisin ja viikonloppuisin. 044 743 3580 • koilliskeskus@kiinteistomaailma.fi Emilia Nikkilä 044 348 1737 Maarit Pelli 044 504 4511 Tanja Alakoski 044 504 4508 Minna Kalliovalkama 044 504 4506 Harri Kalliovalkama 044 504 4507 Käytä kotikaupunkisi palveluita Soita ilmoituksesi Luontaishoitola Sammaläiti 0400 614 843 Hellää hoitoa ja hierontaa Vyöhyketerapia • Ayurveda Guasha • Energiahoidot Suinula, Kangasala sammaläiti Myös kaikki kylmäalan työt Pirkanmaan Kylmälaitehuolto Puh. 03 357 5280 keskus@pirkanmaanlaatuisannointi.fi Kaihtimet ja liukuovet Kodit On Oy, Päivi Kuuttinen LKV Aakkulantie 38, 1
03 356 2007 mape 9-17 www.pesukaksikko.. 03 447 500 | pamis.fi ISÄNNÖINTITOIMISTOT Aidosti paikallista palvelua lähellä asiakasta. Henri Nykänen p. huollot Kalliontie 35, halli 2, 36100 Kangasala Puh. HSM Turvallisuuspalvelut Oy PUUNKAADOT JUHLAJA KOKOUSTILAT 40 hengen juhlapaikka erilaisiin tilaisuuksiin AHJÄRVELÄISTEN TALO Vesijärven rannalla, Vesijärventie 13, Kangasala. huollot ELÄIMET Mäntytie 12, RUUTANA . 040 9381 400 www.kantam.fi HRKKONEVUOKRAAMOT Kangasala Tampere Pirkkala Rakenna tai remontoi Ammattilaisena tai omaan kotiin p. 050 513 2921 Tähtää tulokseen Olemme pitäneet pirkanmaalaisista kiinteistöistä ja asukkaista huolta jo vuodesta 1987. Myös iltaisin ja viikonloppuisin. Mainostaja, 89 prosenttia lukijoista pitää mainontaa tässä lehdessä hyvänä asiana. P. Kangasalan Sanomien printtilehti tavoittaa KMT:n mukaan 21 000 ja digituotteet 14 000 lukijaa viikossa. 050 360 6401 KANGASALAN LEPOKOTI Ruutanantie 26 kokousja juhlatilat sauna ja takkahuone www.elisanet.fi/kangasalan lepokotisaatio P. Muista myös edullinen kuljetuspalvelumme!!! Vihiojantie 20, Nekala, Tampere p. LUKKOLIIKKEET Tule käymään myymälässä Ellintie 4, 36200 Kangasala Puh. SUOMALAISET JA LAADUKKAAT LAMMIN IKKUNAT JA OVET Simo Laitala 040 701 2532 simo.laitala@lammin.fi www.lammin.fi Kangasalantie 960 S-marketin takana. klo 10–17 TIETOTEKNIIKKAA VALOKUVAUS PERUKIRJAT KAUPPAKIRJAT TESTAMENTIT YM. Aakkulantie 42, Kangasala P. Sama vanha tuttu, nuohooja Ville Schwartz on nyt Minut tavoitatte uudesta numerostani 045 141 6848 tai sähköpostitse ville@nuohoojaville.com tai varaa nuohousaika helposti osoitteesta www.nuohoojaville.com T :mi KANGASALA Keskusaukio 2 A, Kangasala P. 044 743 3580 • koilliskeskus@kiinteistomaailma.fi Emilia Nikkilä 044 348 1737 Maarit Pelli 044 504 4511 Tanja Alakoski 044 504 4508 Minna Kalliovalkama 044 504 4506 Harri Kalliovalkama 044 504 4507 Käytä kotikaupunkisi palveluita Soita ilmoituksesi Luontaishoitola Sammaläiti 0400 614 843 Hellää hoitoa ja hierontaa Vyöhyketerapia • Ayurveda Guasha • Energiahoidot Suinula, Kangasala sammaläiti Myös kaikki kylmäalan työt Pirkanmaan Kylmälaitehuolto Puh. 040 595 6227 • www.saneerausmestarit.com • Sähköasennukset • Sähköremontit • LED-valaistus p. 03 379 0333 AUTOHUOLTO arkisin 8-17, la 9-14 | P. EDUNVALVONTAVALTUUTUKSET ASIOINTIPALVELU PEKKA VALTONEN P. 040 7286962 sanna@sannaslife.fi www.sannaslife.fi Sanna Hämäläinen yrittäjä, kaupanvahvistaja Sanna's Life Oy Lomakodinkuja 1 36600 Pälkäne LAURILAN BETONI LEMPÄÄLÄN BETONI KANGASALA Kuljetukset ja pumppaukset edullisesti. Parasta palvelua paikallisilta. 03 3772 500 päivystys 24/7 0400 411 008 www.kayttolukko.fi Turvallisuuden avaintekijä Keskipisteenä KANGASALA Merkillisen hyvää palvelua Kangasalantie 921, katsastusaseman vieressä arkisin 8-17, la 9-14 | P. 47 wednesday 26.10.2022 Kangasalan Sanomat AUTOILU • Autohuollot • Raskaskonehuollot • Renkaat ja rengastyöt, myös isot renkaat • Ilmastointihuollot ja pakokaasutestit • Bosch vikadiagnoosi • Webasto ja Eberspächer • Pesupalvelut! Kultapellonkuja 120, Kuhmalahti Korjaamo 0440 684 521 korjaamokultapelto@gmail.com Hydrauliikkaletkut ja liittimet 0500 846 709 / 24/7 h Valtuutettu -HUOLTO • Tuulilasien vaihdot ja korjaukset • Muovihitsaukset: puskurit ym. 050 414 0040 SOITA 050 414 0040 juha.salovaara@asuntopiste.fi www.asuntopiste.fi KANGASALAN SANOMIEN laaja jakelu 26.10. 10-16 www.ilkonhovi.fi KAUNEUSJA TERVEYSPALVELUT SATUJALAT JALKOJENHOITOA, LYMFATERAPIAA, tukisukkien mittausja tilauspalvelu Kuohu, Kangasalan uimahalli P. 03 3773 177 RENGASMYYNTI KIINTEISTÖVÄLITYS VIEMÄRIHUOLLOT Delete_palveluhakemisto_82x30_c.indd 1 27.11.2018 13.36.51 TIETOKONEET, OHEISLAITTEET MYYNTI, HUOLLOT JA KORJAUKSET Ellintie 6, Kangasala, ark. 03-4102 3074 Junatie 2, Nattari Palvelemme myös Kaukajärvellä Juvank. Vuokraamme myös pöytäliinat juhliisi. Nordean takaa) Palvelut ajanvarauksella 0400 426 416, www.helinpoli.fi PARTURI-KAMPAAMO CUT & CARE Ellintie 6 B 1,36200 Kangasala Varaa aika: 040 181 2300 • Polttopuut, polttopuiden teko • Hakkuut, tontit ja pihapuut • Metsänhoitopalvelut • Polttopuut, polttopuiden teko • Hakkuut, tontit ja pihapuut • Metsänhoitopalvelut ILOMÄEN PUUKAUPPA KY 0400 413 331 LVI-ASENNUKSET JA -HUOLLOT luotettavasti ja joustavasti. 0500 478 996 www.ahjarvelaiset.fi ELLIN SALI Ellintie 2, Kangasala Tilaa 20-150 hengelle Pitopalvelu Irma Mäkimaa P. 040 703 5346 KS PIRKANMAAN ENERGIAKARTOITUS OY * Energiatodistukset ja -selvitykset * Kosteiden tilojen mittaukset * Aran energia-avustuslaskenta Markku Peltola P. Urheilutie 2-4, 36200 Kangasala P. 0400 455 502 Myös kotikäyntejä! www.elainlaakariasematroppi.fi WWW.LILLVET.FI Kuohunharjuntie 31, 36200 Kangasala 010 5011 873 ILMASTOINTIHUOLLOT/ NUOHOUKSET • ilmastointikanavien puhdistukset ja valvonta • hormien korjaukset ja tarkistukset • ym. 050 340 2802 energiakartoitus.fi KAUNEUSJA TERVEYSPALVELUT ParturiKampaamo Pääasioista ei kannata tinkiä! Kysy vapaita aikoja Puh. 044 276 7111 Mika Vesanto Tmi ------HOMMA TOIMII ------Kalliontie 35, halli 2, 36100 Kangasala • autojen ruostekorjaukset, katsastusremontit ja huollot • moottorisahojen, ruohonleikkurien ym. 03 3141 3900 KOULUTUKSET KOULUTUKSET JA KURSSIT 040 584 9560 www.hsmturvallisuuspalvelut.. 10 puh. Jari Anesmaa p. Tilaukset: 03 371 6106 www.laurilanbetoni.. vastaavat työt T:MI JURI LEHTINEN 0400 713 922 juri.lehtinen@kolumbus.. 03 2772 555 PESULAPALVELUT PESU KAKSIKKO OY Osuusmyllynkatu 5, Messukylä P. Ilmainen puhelinneuvonta. Pirkanmaan Ammatti-Isännöinti Oy Sarvijaakonkatu 5b A, Tampere Puh. Mainostaja, 96 prosenttia lukijoista pitää tätä lehteä ylivoimaisena paikallisten aiheiden tietolähteenä. 050 389 6836 OP Koti Pirkanmaa Oy LKV • Kuohunharjuntie 26, Kangasala • op-koti.fi Jyri Seljavaara p. 03 357 5280 keskus@pirkanmaanlaatuisannointi.fi Kaihtimet ja liukuovet Kodit On Oy, Päivi Kuuttinen LKV Aakkulantie 38, 1. Aina onnistuu kun soitat, myös lauantaisin. Yli 30v kokemuksella! LAKISÄÄTEISET NUOHOUKSET PIRKANMAAN ALUEELLA ME PALVELEMME Paikalliset palvelun tarjoajat palveluksessasi! PALVELEMME 24 h www.lukkopalvelu.com oy 0400 877 611 Ota yhteyttä ja pyydä tarjous. 03 377 1140 AUTOTARVIKE KANGASALAN arkisin 8-16, la sulj. 03-356 1009 Kirsi Muilu p. p. Lakiasiaintoimisto MÄKIHANNU OY Toivontie 2, 36200 Kangasala P. 045-1207797 TILITOIMISTOT Yrittävän yrittäjän yhteistyökumppani Tilipiste Kompassi Ky Taloushallinnon asiantuntija, KLT Silja Jantunen silja@tilipistekompassi.. 040 643 3543 kirsi@zerafiina.fi M Meiltä kotiruokalounas eiltä kotiruokalounas arkisin klo 10.30–13.30 arkisin klo 10.30–13.30 RAvintolaT Kansallinen Mediatutkimus (KMT 2020). 03 377 4862 varatuomari Arto Mäkihannu 0400 630 683, arto@makihannu.fi Santeri Mäkihannu 040 757 9366, santeri@makihannu.fi www.makihannu.fi LAKIASIAT RAKENTAMINEN JA REMONTOINTI KAIKKI RAKENNUSALAN TYÖT UUDIS& SANEERAUSKOHTEET P. TÄYDEN PALVELUN PESULA PESULAX OY Pesemme kaikki kodintekstiilit, puvut, hääpuvut, matot, työvaatteet ym. 050 389 6803 OP Koti tuntee Kangasalan. krs, 36220 Kangasala AVOINNA SOPIMUKSEN MUKAAN Pertti 040 702 6586 Päivi 050 351 7031 info@koditon.fi Kari 050 551 7031 Kansallinen Mediatutkimus (KMT 2020). 03 377 3733 • kangasala@kiinteistomaailma.fi KOILLISKESKUS Citymarket Linnainmaa P. 044 330 5567 ark. 040 507 2324 www.pirkanmaankylmalaitehuolto.com Alueellasi myy ja huoltaa Sari 050 404 1146 Raija 040 705 7269 ASUNTOKAUPPAA KANGASALLA YLI 40v KOKEMUKSELLA Ristimäentie 9, 36270 Kangasala, Puh. 0400 488 189 www.satujalat.fi ME PALVELEMME KAUNEUSJA TERVEYSPALVELUT HELIN POLI Jalkojenhoito Kotija laitoskäynnit Perushoitajan palvelut Vesitehtaankuja 3, OP:n talo (esteetön käynti ent. 0400 335 443 Joustavasti asiakkaan luona. 0400 854 860 KIVITIKKA • dieselja bensakäyttöisten moottorien korjaukset • autojen ruostekorjaukset • katsastusremontit • moottorisahojen, ruohonleikkurien ym. Edunvalvontavaltuutukset Testamentit Perukirjat, perinnönjaot Kauppakirjat, lahjakirjat ym asiakirjat Edullisesti, toimistollani tai asiakkaan luona! Kysy lisää! p. Liikenne Kansallinen Mediatutkimus KMT 2022: on koko Suomen tavoittavin paikallismedia. 040 778 8695 JUHLAJA KOKOUSTILAT Juhlaja kokoustila ILKONHOVI Kangasalantie 618 (Vatialan hautausmaata vastapäätä) P. | P
Aina edullinen! Tarjoukset voimassa 26.10.-1.11 .2022 tai niin kauan kuin tuotteita riittää. Tie alkoi Haapasaaren kylän kohdalta kulkien edelleen Moltsian kylän kautta Keljonjärven yli Kärkkään, Saarioisten, Pappilan ja Isoniemen kylien ohitse. Perimätiedon mukaan tämä tie on ollut Kuhmalahden puolella vielä 1800-luvulla pelkkä ratsupolku. TEIDEN vaikeakulkukuisuuden vuoksi kulkijat pyrkivät etsimään helppokulkuisempia ja suorempia reittejä. Kangasalan Sanomat Keskiviikko 26.10.2022 48 Raine Raitio Kuhmalahden ja Sahalahden teiden historiaa voidaan tarkastella aina 1640-luvulta lähtien, jolloin Va najan ja Jämsän seudut yhdistänyt Vanha Laukaantie mainitaan ensi kerran talvitienä Pietari Brahen matkatessa Rautalammilta Turkuun. Riippuen tulosuunnasta, Längelmävesi saatettiin ylittää eri paikoista. Maaherra ei katsonut tietä välttämättömäksi tai maanteiden kunnossapitomenoja huojentavaksi, joten anomus hylättiin. Onkkaalasta Sahalahteen kääntynyt haara jäi todennäköisesti jo 1700-luvun lopulla Längelmäveden länsipuolta kulkeneen haaran varjoon. Tietä on myös aikojen saatossa useaan otteeseen oiottu. 8-10h 2, 2,-(2,40) Säästä 16% 15,5x7cm 15,7x5cm Full color logo 1 color logo B&W logo Hellä WC-PAPERI 16 WC-PAPERI 16 RLL RLL (6,95) 55 95 95 Säästä 14% 0,37/rll Aikuisten MERINOVILLAMERINOVILLASUKAT SUKAT -20 -20 %% (2,50-6,95) NYT 2,00-5,56! Lasten PITKÄTPITKÄTALUSALUSHOUSUT HOUSUT (5,95-9,95) NYT 4,75-7,96! Aikuisten MERINOVILLA MERINOVILLA ALUSASUT ALUSASUT 24 24 95 95 (29,95) Säästä 16% /kpl /kpl Naisten aluspaita tai pitkätalushousut S-XL Miesten aluspaita tai pitkätalushousut M-XXL Naisten stretch HOUSUT HOUSUT Lämmin nukattu sisäpinta, koot 38-50 24 24 95 95 (29,95) Säästä 16% Naisten NEULENEULEPUSERO PUSERO Lime tai lila koot S-XXL 24 24 95 95 (29,95) Säästä 16% -20 -20 %% Alasenkuja 1, Suorama, KANGASALA ARK 9-20 LA 9-18 SU 11-18 HUOM! PIDENNETTY SUNNUNTAIN AUKIOLOAIKA Suomalainen perheyritys vuodesta 1979 loytotex.fi Vanha Laukaantie kuljetti matkamiehen Itä-Kangasalle VANHA LAUKAANTIE haarautui Pälkäneen kirkonkylässä eli Onkkaalassa kahteen suuntaan, toisen haaran jatkuessa Kangasalan Huutijärvelle ja toisen Sahalahdelle. RAINE RAITION ARKISTO. Kun kuhmalahtelainen nainen ja sahalahtelainen mies menivät naimisiin, morsian vietiin hevosen selässä Sahalahdelle lehmäpolkuja pitkin. Rahvas näyttää käyttäneen tietä ainoastaan talvisin. 1900-luvun alussa syntyneen Olga Niemisen mukaan ”ennen vanhaan” Kuhmalahden ja Sahalahden välillä ei kulkenut lainkaan teitä. Tielinja on pysynyt muuttumattomana ainakin 1700-luvulta lähtien. Sieltä Vanha Laukaantie jatkui Längelmäen Västilän, kirkonkylän, Tunkelon ja Länkipohjan sekä Ounin kautta Jämsään ja siitä edelleen Jyväskylän kautta Laukaaseen. TUPLA TUPLA Double layer white nougat tai maple syrup 48g (á 0,79)(16,46/kg) ERÄ ! 2, 2,-5 KPL 8,33/kg Säästä 49% KONVEHDIT KONVEHDIT 250-290g (á 3,99) (13,76-15,96/kg) 10, 10,-11,49-13,33/kg Säästä 16% 3 KPL ERÄ ! 1L 1L (5,69) 33 95 95 Säästä 30% SUIHKUSAIPPUA SUIHKUSAIPPUA 500ml (3,29) (6,58/L) 11 95 95 Säästä 40% 3,90/L ER Ä! (9,95) NYT 7,96! HAUTAHAUTALYHTYJÄ LYHTYJÄ --20 20 %% --20 20 HAUTAKYNTTILÄ HAUTAKYNTTILÄ n.60h 2kpl/pkt 4, 4,-2 PKT (á 2,50) Säästä 20% 2, 2,-Löytöhinta! n.120h ULKOTULI ULKOTULI Finnmari tai Hansa Candle Paloaika n. Laukaantie lienee syntynyt tämän erätien pohjalta. Toinen haara erkaantui Länkipohjasta Kuhmalahden suuntaan ja toinen lähti Orivedelle päin. Myöhempien tietojen mukaan tie haarautui Kokemäenjokilaaksoon johtavalta Hämeenlinna– Tammerkoski-tieltä Pälkäneen Onkkaalassa, josta se kulki Sahalahden, Pennon-taipaleen, Kuhmalahden kirkonkylän, Pohjan, Tervaniemen ja Vehkapuntarin Vedentaustan kautta Eräjärven Järvenpäähän. Längelmäen Länkipohjassa tie haarautui kahteen suuntaan kuljettaessa Längelmävedelle päin. Laukaantiellä oli myös toinen eteläinen haara. Usein näyttääkin kuljetun Pälkäneeltä Sahalahden sijaan Kangasalan Huutijärvelle ja sen kautta edelleen Kautiala–Ponsa-seudulta suoraan Längelmävettä pitkin Eräjärven, Sahalahden ja Kuhmalahden suuntaan. Vanha Laukaantie oli Turusta Keski-Hämeeseen johtaneiden talviteiden pohjoinen jatko ja yleisesti käytetty talvitie, jota pitkin Pohjois-Hämeestä ja kauempaakin kuljettiin Turun markkinoille ja jota myös Lounais-Suomen kaupunkilaiset käyttivät kauppamatkoillaan pohjoisiin erämaihin. Samalla Kuhmalahden tielinjan merkitys kasvoi. Kaikki tarjoukset eivät ole voimassa verkkokaupassa. Längelmävesi saatettiin ylittää myös Siuronsalmen kohdalta. Vanha postikorttikuva. Oikeudet muutoksiin pidätetään. Tätä tukee myös se, että hämäläisten vanha erätie on kulkenut Roineen Längelmäveden reittiä seuraten Jämsän seudulle, seudun saadessa asukkaansa läntisestä Hämeestä. Yliseltä Viipurintieltä Tuuloksesta tehtiin 1770-luvulla Luopioisten kautta yhdystie Kuhmalahden Pohjaan, jossa se yhtyi Vanhaan Laukaantiehen. Vuosisatojen aikana tämä kulkureitti on vaihdellut eri vuosikymmeninä ja vuodenaikoina. Samoja polkuja kuljetettiin kaikki taloustavaratkin, ”suurimmat kalut” talvella reellä. Vanha Laukaantie oli isonvihan jälkeen kunnoltaan huono. Tietä käyttivät lähinnä vain virkamiehet. Ei jälleenmyyjille. Historian saatossa reitti on vaihdellut vuosikymmenten ja vuodenaikojen mukaan. Talvisin Turkuun mentäessä oikaistiin Eräjärven suunnasta tultaessa suoraan Sahalahden Noksioisiin tai Kuhmalahden länsipäähän Kivisalmen kylälle. Vastaavasti talvisin Kuhmalahdelta tultiin suoraan jäätä pitkin näille seuduin, kun matkattiin Tampereelle tai Turkuun. Isojakokarttojen perusteella Sahalahdelta Kuhmalahdelle johtava Pentojärventie on ollut osa tätä kulkureittiä. ”Niitten lehmän polkujen mukaan on kaikki tietkin tehty ja niiden varsille ovat kylät syntyneet.” Kirjoittaja on Kangasalaa tunteva historioitsija. Sahalahdelta oli tapana kulkea suoraan Längelmäveden yli Kangasalle. Tämän tien kautta aloitettiin vuonna 1777 postilinja Hämeenlinnasta Laukaaseen. VUONNA 1920 Sahalahden kunta anoi maaherralta, että talvioikotie Sahalahdelta Längelmäveden yli Kangasalan kunnan rajaan määrättäisiin valtion varoilla kunnossa pidettäväksi ja viitoitettavaksi erityiseksi talvitieksi. Esimerkiksi papin vieraillessa kappeliseurakunnassa kesäisin, hänet soudettiin tätä kautta Kuhmalahdelle. On oletettu, että Vanajaveden keskusseudun ja Keski-Suomen välillä on ollut jo myöhäiskeskiajalla tieyhteys. Laukaantie haarautui Pälkäneellä kahteen suuntaan toisen haaran jatkuessa Kangasalle ja toisen Sahalahdelle
Kangasalan seurakunta 1 KANGASALAN SEURAKUNNAN ILMOITUSLIITE, LOKAKUU 2022 #SEURAKUNTAVAALIT S E U R A K U N TA V A A LI T. 2 2 2 kiinnostava merkittävä läheinen Äänestä sellainen seurakunta kuin haluat.. FI 2 .1 1
Ajassamme elää kaipaus paikkaan, jossa itse kukin voi tulla nähdyksi, kuulluksi ja hyväksytyksi sellaisena kuin on. Ehtoollisavustajalle seurakuntalaiset ovat tulleet tuoreella tavalla läheisiksi ja tutuiksi alttarikaiteen sisäpuolelta. Vanhan hyvän sanonnan mukaan seurakunta on seurakuntalaisten seurakunta. Jokaiselle löytyy oma paikka seurakunnassa, jokainen on tervetullut. Seurakunta on uskon kotikenttä meille kaikille erilaisille ihmisille. Seurakuntavaalit ovat paikalliset vaalit, joissa seurakuntalaisten joukosta valitaan henkilöt suunnittelemaan toimintaa seuraavalle nelivuotiskaudelle. Seurakunta kutsuu erilaisia ihmisiä elämään todeksi kristillistä uskoa tällä paikkakunnalla. Kati Parkko (vas.) ja Maria King kiittävät siitä, että oma palveluvuoro on tiedossa hyvissä ajoin, eikä siihen tarvitse ennakkoon valmistautua.. Luottamushenkilöiden käsissä oleva päätöksenteko kohdistuu niin seurakunnan toimintaan, kiinteistöihin, talouteen kuin moniin muihin tärkeisiin asioihin. Haluan jo tässä kohtaa kiittää kaikkia ehdolle lähteneitä ja toivottaa heille Jumalan siunausta. Jumalan edessä jokainen meistä on uskottu, toivottu, rakastettu. Kertaheitolla kumotaan keittimeen kokonainen kahvipaketti ja tiskaamiseltakin säästytään ekologisten pahvimukien ansiosta. Hyvää on myös se, että kahvien ”turauttaminen” on tehty äärimmäisen helpoksi. Striimausten ansiosta jumalanpalveluksen annista pääsee osalliseksi kuka tahansa älylaitetta käyttävä. kirkkoherra Seurakuntalaisten seurakunta PÄÄKIRJOITUS Topias Kortesmaan rippileirikokemus on edessä päin, ensi vuoden kesällä. Nyt vapaaehtoistoiminta on organisoidumpaa. Ei ole vaaraa edes posliinikuppien pudottamisesta. – Kun on saanut sanoa kymmeniä kertoja Kristuksen ruumista ja verestä sen, että se on sinun puolestasi annettu ja vuodatettu, on se vahvistanut omaakin uskoa, miettii Maria King. Nyt yläkoululainen palvelee striimaajana Majatalo-illoissa ja Kangasalan kirkon kymppimessuissa. Luottamushenkilöt suunnittelevat, kehittävät ja ohjaavat seurakunnan toimintaa sekä päättävät monista keskeisistä seurakunnan hallintoon ja talouteen liittyvistä asioista. Ehtoollista ja kirkkokahveja Maria King ruksitti jo vuosia sitten seurakunnan vapaaehtoistoimintaan liittyvässä kyselyssä kohdan, että voisi tulla jumalanpalveluksiin tekstinlukijaksi ja ehtoollisavustajaksi. Tunne kristittyjen yhteeenkuuluvuudesta on kasvanut. – Pidän tehtävästä, koska olen jo pitkään ollut kiinnostunut media-alasta, etenkin äänentoistosta ja kuvaamisesta. On ollut kätevää saada oman vuorot hyvissä ajoin kalenteriin, sopivalla syklillä. MARKKU VIITALA vs. Palveluksessanne – iloisin mielin ERJA TAURA-JOKINEN Seurakuntapastori Marko Sagulin toivoo, että jokainen kristitty löytäisi mieluisan vapaaehtoistehtävän ja sitä kautta lämpimän osallisuuden kotiseurakunnassaan. Koska elän yläkoululaisen vuorokausirytmissä, sunnuntain aamuherääminenkään ei tuota ongelmaa, nuorimies naurahtaa. Ja juuri tässä erilaisuudessa toteutuu hyvän Jumalan siunaus. Seurakunta muodostuu eri tavoin ajattelevista ja erilaisin uskonkäsityksin varustetuista ihmisistä. Kati Parkko tunnustautuu kirkkokahvien puolestapuhujaksi, koska tietää monien kaipaavan juttuseuraa. Äänestämällä vaikutat oman seurakuntasi tulevaisuuteen, jossa me kaikki olemme uskottuja, toivottuja sekä rakastettuja. Kaikkia seurakunnan jäseniä haluan kannustaa käyttämään äänioikeuttaan lähestyvissä vaaleissa ja näin tuomaan oman panoksensa yhteisen asian hyväksi. Seurakunta ei muodostu vain palkatusta henkilöstöstä, ei luottamushenkilöistä, vaan seurakunta muodostuu kaikista niistä ihmisistä, jotka tällä paikkakunnalla haluavat elää kristittyinä. Hänestä on mukava antaa omaa osaamista hyötykäyttöön vastavuoroisesti, kun itse on saanut olla kotiseurakunnassa mukavilla leireillä ja kerhoissa pienestä pitäen. – Sain kutsuja eri papeilta joskus ruuhkaksi asti – ja kuukausiin en lainkaan. Ihmiset kaipaavat tilaa, jossa voi vain olla; yhteisöä, jossa levätä. 2 Kangasalan seurakunta Kotikirkossa voi nykyään olla avuksi esimerkiksi ehtoollisavustajana, esirukoilijana, kahvinkeittäjänä ja striimaajana. Nuorimpiin seurakunnan vapaaehtoisiin kuuluu kahdeksasluokkalainen Topias Kortesmaa, joka huolehtii Kangasalan kirkossa noin kerran kuukaudessa striimauksista eli suoratoistopalvelusta. Seurakuntavaaleissa valitaan päättäjät hoitamaan seurakuntalaisten seurakuntaa Kangasalla. – Vapaaehtoisena kahvinkeittäjänä olen Taivaan isälle kiitollinen siitä, että vielä tälläkin iällä voin tuntea itseni tarpeelliseksi. Jumalan silmissä jokainen on täydellinen, riittävä omana itsenään. Jokainen kangasalalainen on tervetullut kulkemaan kirkon ovesta sisään omien elämänkokemustensa ja kysymyksiensä kanssa
”Perhekerhot ovat kultahippuja” Parissa tunnissa ehtii virkistyä samassa elämänvaiheessa olevien seurasta, varhaiskasvatuksen ammattilaisten luovuudesta sekä ikään sopivista, hengellisistä eväistä. Hämäläisillä tiedetään omasta kokemuksesta koliikin ja korvatulehdusten piina, joka on jättänyt yöunet liian lyhyiksi. Tällä kertaa pöytään on katettu monipuolisesti voileipäaineksia, vastapaistettuja minikarjalanpiirakoita, keksejä sekä mehua, kahvia ja teetä – Voi kun kiva, että olet täällä ja nähdään! sanoo lämpimästi yksi äideistä, kun huomaa joukossa tutut kasvot. Mukava olisi tavata siellä muitakin isiä. Kangasalan seurakunnan perhekerho kokoontuu säännöllisesti paitsi Ruutanassa myös Huutijärvellä, Kuhmalahdella, Sahalahdella, Suoramalla, Vatialassa ja Perhetalossa, kirkon viereisellä Tapulinmäellä. – Käyn Anette-vaimoni kanssa myös seurakunnan pienpiirissä, solussa, jossa on onneksi saanut vertaistukea ihan lastenhoidonkin muodossa, Daniel kiittelee. Ehtoollisen aikana heidän luokseen voi mennä luottamukselliseen, kahdenkeskiseen rukoukseen. Pojat ovat syntyneet vuosina 2020 ja 2018. Käytännöllisissä ja valoisissa tiloissa on ilo järjestää toimintaa sekä lapsille että heidän huoltajilleen. Tässä aikuiset ja lapset huiskuttelevat keveitä, värikkäitä huiveja musiikin tahtiin.. Kun siellä vielä puhutaan Jeesuksestakin, koen, että perhekerho on ihan kultahippu! Hyvää on myös se, että kotihoidossa olevat lapset pääsevät kerhossa opettelemaan sopivin annoksin sosiaalisia taitoja ja ryhmässä olemista. ERJA TAURA-JOKINEN Lapset innostuivat tekemään enkelin siipiä naruista ja höyhenistä. Sitten avautuvat väliovet toiseen tilaan, moninaisten värikkäiden ja vapaiden askarteluiden paratiisiin. Lapset muotoilevat lattialle narujen avulla enkelinsiivet sekä saavat hypisteltävikseen ja lennätettävikseen isoja, puhtaanvalkoisia höyheniä. Hänestä pikkulapsiperheen elämä on antoisaa, mutta myös raskasta. Syyskuun viimeisenä sunnuntaina palvelua käytettiin hyväksi ilahduttavan ahkerasti. – Arvostan kovasti sitä, että seurakunta järjestää toimintaa, johon vanhempi voi tulla yhdessä lasten kanssa. Yhdessä lauletaan ja vähän rukoillaankin. Tarjoilun jälkeen hiljennytään yhdessä hartauteen, jossa jokainen pikkuinen vuorollaan – halutessaan – saa pientä tehtävää. Kymppimessuissa on nykyisin myös rukouspalvelijoita, jotka toivottavat tulijat ovella tervetulleiksi ja muistuttavat, että rukouspyyntöjä voi kirjoittaa jo kirkkoon tullessa, ja myöhemminkin. Ja jos estyy pääsemästä paikalle sairauden tai yllättävän menon vuoksi, saa vuoron helposti vaihdettua puhelimen WhatsApp-ryhmässä, Sagulin kertoo. Nyt puhutaan Raamatun enkeleistä, joille Jumala on antanut käskyn varjella meitä, missä ikinä kuljemmekin. Myös Daniel Hämäläinen tuo mielellään lapsensa kerhoon, jossa kunnioitetaan kristillisiä arvoja. – Perhekerhon tarkoitus on jakaa lapsille ja aikuisille kristillistä sanomaa, tukea vanhempia lasten kristillisessä kasvatuksessa sekä juurruttaa heidät kotiseurakuntaan. On myös tärkeää, että he voivat tutustua kerhossa toisiin, samassa elämäntilanteessa oleviin – ehkä ihan ystävystyäkin, summaa varhaiskasvatuksen esimies, Tiia Ritola. Siltä ajalta on jäänyt monta ystävää niin itselleni kuin lapselleni. Parisen tuntia kestävä perhekerho alkaa osallistujien toiveiden mukaan kevyellä aamupalalla, jonka aikana aikuiset ja lapset voivat vapaasti jutella toistensa kanssa. – Itse olen käynyt Ruutanan perhekerhossa pari kertaa. – Rukouspalvelijat keräävät tietyssä vaiheessa jumalanpalvelusta kirjoitetut rukouspyynnöt itselleen ja rukoilevat niiden puolesta liturgian edetessä esirukoukseen. Jemina-esikoinen käy kristillistä koulua. Vuoro on keskimäärin kerran kuukaudessa, eikä siihen lupautuminen edellytä muihin vapaaehtoistehtäviin osallistumista. – Sen jälkeen on mahdollisuus valita, jatkaako vai jättäytyykö pois. Aikataulut lähetetään vapaaehtoisille hyvissä ajoin etukäteen: – He voivat saman tien ilmoittaa sunnuntait, jotka eivät sovi. Kangasalan seurakunta 3 Lastenohjaajat Seija Lohtander ja Helena Päivinen ovat hymyssä suin vastaanottamassa perhekerhoon tulevia Ruutanan uutuudenkarhean monitoimitalon C-ovella. Hän tietää, mistä puhuu: – Kun oma jälkikasvuni oli taaperoiässä, Kangasalan seurakunnan perhekerho oli henkireikä. Turvalliset tuikut loivat lattiateokseen kaunista valoa. Perhekerhossa hartaudet toteutetaan mukavan toiminnallisesti. Sitoutunutta vapaaehtoisuutta Seurakuntapastori Marko Sagulin kertoo, että Kangasalla vapaaehtoiset sitoutuvat palvelemaan vuoden kerrallaan sunnuntaisin kello 10 alkavissa jumalanpalveluksissa. Kristillinen sanoma keskiössä Maria Kuntonen on tullut perhekerhoon Joonan ja Joelin kanssa
Varsinainen äänestys järjestetään Kangasalan kirkossa sunnuntaina 20.11. Seurakunta tavoittaa vuosittain suuren joukon lapsia ja nuoria kerhojen, rippikoulun ja nuorteniltojen sekä leirien kautta. Seurakuntavaaleilla valittu kirkkovaltuusto päättää veron suuruudesta. 4 Kangasalan seurakunta Näin äänestät Seurakunnan työ mahdollistetaan kirkollisverolla Seurakunnan perustehtävinä ovat hengellinen toiminta, kristillinen kasvatus, vaikeuksien keskellä olevien lähimmäisten auttaminen sekä lähetystyö. Pienryhmätoiminta, rukousja raamattupiirit ja perheja parisuhdetyö tavoittavat monta kaupunkilaista. Kirkkovaltuusto päättää kauaskantoisista rakennussuunnitelmista. 040 309 8000. Jumalanpalvelukset ja messu ovat hengellisen elämän ydinkohtia. Verorahoilla järjestetään monenlaisia mahdollisuuksia Oheisessa kaaviossa on esitetty kirkollisveron käytön jakautuminen, joka perustuu tilinpäätöksen 2021. Tampereen seudun ammattiopisto Tredu Kangasalan toimipiste, Finnentie 39 Ti 8.11. nainen osa palvelua, jota seurakunta tarjoaa myös muille kuin jäsenilleen. Ruutanan monitoimitalo, Haapatie 1 Ti 8.11 ja ke 9.11. Seurakunnassa on toteutettu lukuisia energiaa säästäviä uudistuksia. Lähetystyön varoilla rahoitetaan muiden kristillisten kirkkojen koulutusta ja hengellistä työtä. Seurakunnan avustustyö – diakonia – auttaa sekä rahallisesti että käytännön asioissa ihmisiä, jotka ovat joutuneet elämässään ahtaalle tai ahdinkoon. Vero vaihtelee seurakunnittain 1–2,25 prosentin välillä. Lisätietoja kangasalanseurakunta.fi/vaalit seurakuntavaalit.fi Äänioikeutettu seurakunnan jäsen voi äänestää ennakkoon missä tahansa ennakkoäänestyspaikassa Suomessa ilmoittautumalla vaalitoimitsijalle ja esittämällä henkilötodistuksensa. kello 10.00–21.00. klo 10.00–16.00 Ke 9.11. kello 9.00–18.00. Samalla edessä on myös uudishankkeita esimerkiksi Lamminrahkassa, keskustassa ja Sahalahdella. klo 10.30–13.00. Kotiäänestyksen yhteydessä voi äänestää myös omaishoidon tuesta annetussa laissa (937/2005) tarkoitettu omaishoitaja. Seurakunta saa hautausmaitten ylläpitoon ja kulttuurihistoriallisesti arvokkaitten rakennusten ylläpitoon valtionkorvausta. klo 10.00–14.00. Sahalahden K-market Sahrami, Isoniementie 1 Ti 8.11. Kuhmalahti Kuhmalahden kirjasto, Rautajärventie 26 To 10.11. Lisätietoja Kangasalan seurakuntatoimistosta, puh. Isona painopisteenä ympäristö ja energia Seurakunta omistaa paljon kiinteistöjä, jotka tarvitsevat lämmitysenergiaa ja sähköä. 16% 16% 19% 12% 9% 28% Hallinto Hengelliset tapahtumat Perheet ja nuoret Diakonia Hautausmaat Kiinteistöt Kangasalan seurakunnan talouden jakautuminen. Äänestäjällä on oikeus äänestää sen seurakunnan ehdokaslistojen ehdokasta, missä seurakunnassa hänet on 15.8.2022 merkitty läsnäolevaksi seurakunnan jäseneksi sekä äänioikeutettujen luetteloon äänioikeutetuksi. Äänestäjän tulee olla täyttänyt 16 vuotta viimeistään 20.11.2022. klo 15.00–19.00. Seurakunta on mukana monen kangasalalaisen merkittävissä elämäntilanteissa kirkollisten toimitusten, kasteen, konfirmaation, häitten, kodin siunaamisen ja hautajaisten kautta. klo 14.00–20.00 La 12.11. Seurakunnan hallinto on suhteessa kuntahallintoa kalliimpaa, koska seurakunta on pieni mutta noudattaa kaikkia julkisen hallinnon säädöksiä. Kangasalan Prisma, Mäkirinteentie 10 Ti?la 8.–12.11. Seurakunnan jäsenmäärä oli viime vuoden lopussa 23.200. Varsinainen vaalipäivä 20.11. Kotiäänestyspyyntö on ilmoitettava vaalilautakunnalle kirjallisesti tai puhelimitse seurakuntatoimistoon viimeistään 4.11.2022 ennen kello 16.00. Ne ovat kalliita, ja hyöty saavutetaan vasta useiden vuosien kuluessa. klo 10.00–19.00. klo 15.00–19.00. Hallinnon tehtävänä on luoda rakenteet hyvälle työntekijäkokemukselle ja luottamuselintoiminnalle. Seurakunta pyrkii määrätietoisesti vähentämään kiinteistöjään tavoitteenaan vähentää kiinteistöjen kuluja. kello 11.00?20.00. Kulujen jakauma oli korona-epidemian vuoksi poikkeuksellinen, koska seurakuntatyössä kului rahaa tavallista paljon vähemmän. Kangasalla kirkollisveroprosentti vuonna 2023 on 1,35. Energian säästöön tähtäävät investoinnit ovat myös tulevien vuosien suunnitelmissa. Energian säästäminen ja puhdas energia ovat Kangasalan seurakunnan konkreettinen ympäristövastuun muoto. Kangasalan lukio, Finnentie 42 Pe 11.11. Kangasalan seurakunta on monin eri tavoin mukana kangasalalaisten elämässä. Jäseniä keskiarvoa enemmän Kangasalan kaupungin asukkaista 71,1 prosenttia kuuluu kirkkoon, kun koko maassa prosentti on 66,5. Kirkollisveroprosentti 1,35 Toiminta rahoitetaan valtaosin jäsenmaksulla, jota kutsutaan kirkollisveroksi. klo 10.30?13.00. Hautausmaat ja kiinteistöjen ylläpito ovat olenÄÄNESTÄMINEN KANGASALLA Ennakkoäänestys 8.–12.11.2022 Kangasalan seurakuntatoimisto, Kuohunharjuntie 22 Ti?la 8.–12.11. Kuhmalahden kauppa, Kuhmalahdentie 56 Pe 11.11. Seurakunta ohjaa vapaaehtoistoimintaa, jolla seurakuntalaiset voivat itse osallistua heille tärkeitten asioitten järjestämiseen. Seurakunnan jäsenet maksavat kirkollisveroa oman asuinkuntansa seurakunnalle verotuksen yhteydessä. Äänioikeutettu, jonka kyky liikkua tai toimia on siinä määrin rajoittunut, ettei hän pääse äänestystai ennakkoäänestyspaikkaan ilman kohtuuttomia vaikeuksia, saa äänestää ennakolta kotonaan. Siksi hallinnon, hautausmaitten ja kiinteistöjen suhteellinen osuus muodostui yhteensä useita prosenttiyksikköjä tavallista korkeammaksi
Vaaleissa valittavien luottamushenkilöiden kausi on nelivuotinen vuosina 2023-2026 Koko Kansan Kirkko Riippumaton seurakunta -väki 1. Toiminnan tulisi olla keskiössä talousarviota tehdessä seiniin panostamisen kustannuksella. Haluamme uskoa tulevaisuuteen, joka selviää ilmastonmuutoksesta meidän sukupolviemme kestävien ratkaisujen avulla. Taloutta johdetaan kestävästi ja seurakunta ottaa huomioon myös ympäristöarvot toiminnassaan. 3. Seurakunnassa jokainen ihminen, seurakuntalaisista ja luottamushenkilöistä työntekijöihin, saa ja uskaltaa olla rohkeasti oma itsensä ja kokea tulevansa arvostetuksi juuri sellaisena kuin on. Seurakunnan tulee olla yhdenvertaisten ja tasa-arvoisten jäsentensä yhteisö. Yhteistyössä teemme tärkeää työtä kangasalalaisten hyväksi vahvemmin. 3. 3. Talous tulee pitää vahvana, ja ennen kuin kirkollisveroja kenties korotetaan, tulee huolella tarkastella nykytoimintojen tehostamista. On luovuttava jostakin vanhasta, jotta tilalle voidaan luoda uutta. 2. On tehtävä rohkeita ratkaisuja nyt, jotta myös tulevilla sukupolvilla on toimiva seurakunta. Seurakunnan toiminta ei voi rajoittua omiin tiloihin, vaan meidän tulee mennä sinne, missä ihmiset ovat, myös laajan seurakuntamme reuna-alueillekin. Pyysimme heitä esittäytymään ja kysyimme millaista seurakuntaa he haluavat olla rakentamassa. 3. 2. Jos meitä tarkastelee puoluepolitiikan silmin, havaitsee Kotokirkossa olevan mukana useiden puolueiden kannattajia, mutta niiden edustajia emme ole. Millaista seurakuntaa haluatte olla rakentamassa seuraavien neljän vuoden aikana. Ehdokkaillamme on monimuotoista osaamista useilta aloilta ja useilla myös vankkaa kokemusta erilaisista luottamustoimista sekä vapaaehtoistoiminnasta. Yhteiskunnassa leviävä uskontojen vastainen aalto on pyrittävä kääntämään täällä uskomisen sallivaksi ja hyväksyväksi. Haluammekin pitää kaikki mukana juuri sellaisena kuin he ovat, arvoltaan ja oikeuksiltaan yhdenvertaisina ja ainutlaatuisina yksilöinä. Ehdokasryhmässämme on tasapuolisesti naisia ja miehiä, jotka asuvat eripuolilla kuntaa. Kangasalan seurakunnan tulee olla myös eettinen edelläkävijä paikkakunnallamme. Meitä yhdistää halumme tuoda esiin kristillisen perinteen arvot seurakunnan työssä toki nykyhetken vaateita unohtamatta. 3. Moni meistä nähdäänkin erilaisissa seurakunnan vapaaehtoistehtävissä. Olemme seurakunta-asioissa puoluepoliittisesti sitoutumaton ryhmä. Esittelyssä valitsijayhdistykset Kangasalla valitsijayhdistyksiä on yhteensä neljä. Olemme joukko kangasalalaisia, ja meitä yhdistää tavoite avarasta kirkosta, jolla on avoimet ovet eikä ovilla kynnyksiä. Kotokirkon ehdokkaat ovat monipuolinen joukko seurakuntalaisia nuorista iäkkäisiin. Ilosanoma Jeesuksesta tulee kuulua seurakunnan keskeisimpään viestisisältöön jatkossakin – Raamattu ei ole vanhanaikainen. Missä, milloin, miten ja kenen toimesta. Seurakunnan päätökset heijastavat talouden tilannetta. Haluamme toimia Jeesuksen esimerkin mukaisesti edistäen toiminnallamme yhdenvertaisuutta, erilaisuuden kunnioitusta ja avoimuutta. Lähimmäisistä pidämme huolta ja siksi näemme diakonisen avustustoiminnan tärkeänä. Seurakunnan toiminta pohjautuu strategiaan ja toimintasuunnitelmiin. Tavoitteenamme on, että seurakunnassa otetaan turvallisemman tilan periaatteet käyttöön kaikessa toiminnassa. Näitä vahvistaen haluamme rakentaa seurakunnan toimintaa. Tuemme yhteistyötä partion kanssa. Seurakuntalaisten osallistamista tulee lisätä ja tehdä päätöksiä, jossa kuullaan laajempaa ihmisjoukkoa. Ratkaisuissa on aina huomioitava ympäristönäkökulma. Koko kansan kirkkoon tuntee jokainen itsensä tervetulleeksi. Seurakunta uskaltaa kokeilla ennakkoluulottomasti myös uusia toimintatapoja. Kangasalan seurakunta 5 1. Koko Kansan Kirkon ehdokkaiden tärkeitä arvoja kristillisten arvojen lisäksi ovat: Solidaarisuus, keskinäinen suvaitsevaisuus ja kanssaihmisen kunnioitus. Vapaaehtoistyön merkitys kasvaa ja sille on löydettävä luonteva tapa ja tukemisen eri muodot. Avara Kirkko Kotokirkko 1. Pitää myös tukea toimintamalleja, jotka vievät seurakuntaelämän ihmisten luokse entistä tehokkaammin. Seurakuntamme omaisuutta on hallinnoitava ja käytettävä kestävän kehityksen periaatteiden mukaisesti. vuokraamalla tiloja. Myös yhteistyötä seurakuntalaisten, eri järjestöjen ja kaupungin kanssa on edelleen kehitettävä. 2. Yhteisöllisyyden tunteen tulisi kasvaa seurakuntalaisten kesken. Työntekijöiden hyvinvoinnista ja jaksamisesta tulee myös huolehtia. Seurakunnan tulee täyttää ympäristödiplomin vaatimukset. Jumalanpalvelusten ja messujen monimuotoisuus tulee säilyttää. Huolehdimme luomakunnasta ja tulevaisuudesta. Millaisia päätöksiä tulevaisuuden seurakunnassa täytyy tehdä?. 2. Taloudenpidon tulee olla pitkäjänteistä, vastuullista ja kestävällä pohjalla. Päätösten tulisi olla sellaisia, jotka aktivoisivat ihmisiä osallistumaan enemmän seurakuntaelämään. Kunnioitamme jokaisen omia mielipiteitä asioista, keskustelemme ja pyrimme yhdessä löytämään seurakunnan kannalta parhaita ratkaisuja. Seurakunnan tulisi näkyä entistä enemmän kangasalalaisten arjessa. Kotokirkon toiminnassa on neljä kulmakiveä: evankeliumien sanoma, vakaa talous, motivoitunut henkilöstö ja kestävä tulevaisuus. Haluamme rakentaa seurakuntaa, jossa jokainen kokee tulleensa kohdatuksi arvokkaana, Jumalalle kelpaavana ihmisenä. Keitä olette. 1. Tahdomme kirkon tukevan kaikkia parisuhteita ja vihkivän kaikki yhdenvertaisesti. Kangasalan seurakunta tulisi tuntea välittävänä, avoimesti lähestyttävänä yhteisönä, jonka työntekijät on helppo kohdata. Seurakunnalle tulee luoda imago rohkeana, rakastavana ja muuntautumiskykyisenä yhteisönä, joka kuitenkin toimii tuttuna turvasatamana silloin, kun maailma tuntuu turvattomalta. Toimialasidonnaisuudet tulevat pikkuhiljaa, jos ei poistumaan, niin ainakin vähenemään, ja käytetään seurakunnan resursseja kuhunkin projektiin tarvelähtöisesti, ei organisaatiolähtöisesti. Edistämme hallinnon ja päätöksenteon avoimuutta ja taloudellista vastuullisuutta. Ryhmässä on yhteiskunnassa ja seurakunnassa aktiivisesti toimivia henkilöitä. Yhteisvastuu, vapaaehtoistyön arvostus ja lähimmäisenrakkaus ovat toiminnan keskiössä. Olemme siis edustava otos seurakuntalaisista. Niistä päätettäessä pohditaan, miten kristillinen ilosanoma ja toivon viesti tavoittaisivat Kangasalla mahdollisimman monet. Varmaan pitkässä juoksussa seurakunnan omien tilojen määrä pienenee ja siirrymme joustavampiin malleihin esim. Tässä auttavat moninaiset toimintamuodot koko seurakunnan alueella. 2. 1
seurakuntavaalit.fi/vaalikone Ennakkoäänestys 8.–12.11.2022 Vaalipäivä 20.11.2022 II Avara Kirkko Kahra Kaisa pappi, kasvatuksen asiantuntija Ylimäki Marina sairaan hoitaja Tuomisto Anna psykiatrinen sairaanhoitaja Isokallio Sina sosionomi YAMK , nuortenpalvelu vastaava Kaipia Reetta luokanopettaja Silván Lotta opiskelija 13 14 15 16 17 18 Heinänen Jaana lähihoitaja, sijaisvanhempi Jokinen Miska koulun käyn nin ohjaaja Jouhki Kati kokki Järvenpää Mari varhais kasva tus yksikön johtaja Karhu Heikki toiminnan johtaja Kurppa Krista talous suunnittelija Oksanen Anne kokki, eläkeläinen Roivainen Anne siivousalan yrittäjä Sieranoja Pasi polttoleikkaaja Thomassen Anne-Mari palvelu päällikkö, sairaan hoitaja Varsell Amanda kotiäiti I Koko Kansan Kirkko 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 Aallos Sampo toimitus johtaja Ahonen Harri eläkeläinen, opettaja Hinkka Riikka kätilö, kotiäiti Hirvonen Jukka metsätalous insinööri, yritys vastaava Hirvonen Panu diplomi insinööri Honkola Timo diplomi insinööri Huhta-aho Johanna sairaan hoitaja Häme Johanna viestintä asiantuntija Jaakkola Jyrki varatuomari, päätoimittaja Jussila Kari liiketoiminnan kehitys johtaja Jussila Mikko taksin kuljettaja Keskinen Timo aluepäällikkö Keskinen Ville koulutus koordinaattori Kivimäki Tero tekniikan tohtori Kähkönen Janne Quality Cont roller, hevos talliyrittäjä Lahdensivu Leila terv.hoitaja Lankinen Juha pastori Lepola Ykä Sakari DI, lehtori III Riippumaton Seurakuntaväki 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28 29 30 31 32 33 34 35 36 Ehdokkaat seurakuntavaaleissa. 6 Kangasalan seurakunta Kangasalan seurakunta Ehdokkaat seurakuntavaaleissa Löydä ehdokkaasi vaalikoneella ja tee kirkosta näköisesi
Uusi-Illikainen Marika toiminnan johtaja, opiskelija Valkola Ari eläkeläinen Waris Timo kirkkoherra, kenttärovasti EVP Wickholm Marko maatalous työntekijä, kasv.tiet.maist. 70 71 72 73 74 75 76 77 Tämä ei ole virallinen ehdokaslistojen yhdistelmä Ennakkoäänestys 8.–12.11.2022 Vaalipäivä 20.11.2022 uskottu toivottu rakastettu KANGASALANSEURAKUNTA.FI/VAALIT Haavisto Jussi toimitusjohtaja, rakennus insinööri Haavisto Saija yrittäjä Hakulinen Ullamari sairaala fyysikko Jokilampi Irmeli viestintäalan yrittäjä Jussila Mirja hoitokodin johtaja, eläkeläinen Järvinen Teija vastaava ohjaaja Kerttula Kari kauppa puutarhuri, eläkeläinen Kirvesoja Maija suunnittelija, tradenomi YAMK Kirvesoja Pia kätilö, yrittäjä IV Kotokirkko 52 53 54 55 56 57 58 59 60 Köntti Tiina lähihoitaja Linna Tero maanviljelijä, metsätalous insinööri Lyytinen Heikki kenraali luutnantti EVP Majanmaa Hanna kehitys päällikkö, VTM Meurman Mikko pankin johtaja, eläkeläinen Pentti Eevaliisa KTM, yrittäjä Perttula Tapio maanviljelijä Pohjola Petra lastenhoitaja Rauhalahti Matti maa ja metsä talousyrittäjä, muusikko 61 62 63 64 65 66 67 68 69 Mansikkaaho Juha opettaja, työsuojelu valtuutettu Mattsson Kai eläinhoitaja, kouluttaja Mikkolainen Riikka rakennus arkkitehti Mustonen Gitte lähihoitaja Neulanen Ville järjestelmä asiantuntija, ITtukihenkilö Nieminen Marketta perhepäivä hoitaja, Tähtirannan emäntä Pesonen Sanni hyvinvointi ohjaaja, erityisopettaja Puntala Esko yksityisyrittäjä Rajamäki Terhi tuntiopettaja 37 46 38 47 39 48 40 49 41 50 42 51 43 44 45 Riponiemi Jari KTM Sand Helena erityisopettaja Sarkala Liisa maatilan emäntä Segerroos Päivi kriisityön tekijä Simojoki Pekka muusikko Tarri Henriikka diakonissa, työalajohtaja III Riippumaton Seurakuntaväki uskottu toivottu rakastettu Ennakkoäänestys 8.–12.11.2022 Vaalipäivä 20.11.2022 KANGASALANSEURAKUNTA.FI/VAALIT. 7 Kangasalan Sanomat Kangasalan seurakunta 7 Simolin Tiina yht.yo, sairaan hoitaja Syrjäniemi Pekka kanttori Tuhola Sirkka maatalous yrittäjä Tulenheimo Torsti ekonomi, eläk
Nyt mies on itse suomassa muille vastaavia kokemuksia. Ristin viereen sijoitetussa kynttilässä palaa elävä tuli. Minulle Yhteinen keittiö -toiminta on ollut luontevaa ja mieluista. Noutopöytään on juuri nostettu satokauden vitamiineja, kaaliporkkanaraastetta, sekä uunissa kypsynyttä lohikiusausta. – Kyllähän sen olin itse huomannut, ettei pieni eläke pitkälle riitä – varsinkin, jos on maksettavana lääkekuluja useammasta sairaudesta. Parhaimmillaan lounasta on ollut nauttimassa 80 henkilöä. Tilaisuuden juontaa Kangasalan Sanomien toimitusjohtaja-päätoimittaja Heli Keskinen. Seurakuntakodin sali on somasti katettu. Kuva: Erja Taura-Jokinen tamia syötäviä. Laitan osan saaduista aineksista seurakunnan pakastimeen tai varastoon. Kaikki on valmista arjen juhlahetkeen, maksuttomaan lounaaseen, jonka lomassa yksinäisellä on mahdollisuus tehdä tuttavuutta toisen, samankaltaisessa elämäntilanteessa olevan kanssa. Valmiiksi tehdyt voileivät päällysteineen ovat kauniissa asetelmassa. MAKSUTON, LÄMMIN ATERIA ON TÄRKEÄ JA OLENNAINEN TAPAHTUMA KANGASALAN SEURAKUNNAN DIAKONIATYÖSSÄ. Tämä iloinen tehotiimi valmisti seurakuntakodilla lounaan syyskuun viimeisenä tiistaina: Jenni Ritoluoma (vas.), Irja Murtonen, Eila Toiva, Marianna Oksanen, Eveliina Sydänlähde, Timo Laine ja Kirsti Jussila. Seurakunnan vapaaehtoiset, Timo Laine ja Irja Murtonen, nauttivat mahdollisuudesta saada auttaa ja tehdä hyvää omin käsin, arkisesti. Parhaiten Yhteisten keittiöiden historian tuntee ruokapalveluesimies Mervi Nevala, joka oli Kangasalan seurakunnassa luomassa käytäntöjä hävikkiruoan hyödyntämiseen jo viisi vuotta sitten. KANGASALAN KIRKOSSA KLO 18-20. Vaalipaneelin jälkeen kirkossa on mahdollista tavata vaaliehdokkaita. Kuva: Erja Taura-Jokinen SEURAA MEITÄ SOMESSA @kangasalanseurakunta @kangasalansrkvarhaiskasvatus @diakonia_kangasala @parkki.insta kangasalanseurakunta.fi Kangasalan seurakunta. – Soitin ”Epulle”, kerroin omista toiveistani ja sain samalla kuulla vapaaehtoistehtävistä, joita seurakunnalla oli tarjolla. Kun tiettyä raaka-ainetta on kertynyt riittävästi, otetaan se hyötykäyttöön. Samalla jaetaan ruoka-apuna kauppojen lahjoitVaalipaneeli SU 6.11. 8 Kangasalan seurakunta Kangasalan seurakunta Kangasalan seurakunnan varhaiskasvatus Kangasalan Perhetalo Kangasalan diakonia Muutaman minuutin päästä ulko-ovi avataan lukosta. – Pidän ruoanvalmistuksesta ja olenkin sillä tavalla palvellut vaimoa jo kymmenien vuosien ajan. – Evankelis-luterilaisen kirkon diakoniatyö juhlii nyt 150 vuoden historiaansa – ja on tarpeelDiakonissa Emmi Vuojolainen kertoo, että Yhteisen keittiön ateriat valmistetaan kauppojen ylijäämätarvikkeista, joita Kangasalla lahjoittavat Prisma, K-Supermarket ja Tokmanni. Yhteisen keittiön järjestävät Kangasalla vuoroviikoin evankelis-luterilainen seurakunta ja helluntaiseurakunta. ERJA TAURA-JOKINEN Syömään! Seurakunnan vapaaehtoiset valmistavat Yhteisessä keittiössä herkullisia, lämpimiä aterioita, joita tarjoillaan lähimmäisenrakkaudella niukin varoin eläville. Kiitollisuus yhteisestä hetkestä ja pöydän antimista sai hänet tarjoutumaan vapaaehtoisten rinkiin. Auttavat ja kiitolliset kädet Kerran tällaiseen diakoniaruokailuun tuli Timo Lainekin. Varsinainen vaalipaneeliosuus suoratoistetaan seurakunnan verkkosivuilla sekä YouTube-kanavalla klo 18.15 alkaen. Tilaisuuden aluksi tarjolla kahvia ja teetä. Tahdon olla mukana arkisessa toiminnassa, johon saa upottaa kätensä kyynärpäitä myöten! Timon ja Irjan lisäksi Yhteisessä keittiössä on viisi muuta, aktiivista vapaaehtoista, joiden työpanosta seurakuntakodilla koordinoi seurakunnan ruokapalvelukokki Jenni Ritoluoma. Yleisen kustannustason noustua entistä useampi tarvitsee aineellista ja henkistä tukea, toteaa johtava diakonian viranhaltija, diakonissa Mirja-Leena Hirvonen. Yhä useampi tarvitsee apua ja tukea Maksuton, lämmin ateria on tärkeä ja olennainen tapahtuma Kangasalan seurakunnan diakoniatyössä. Joskus on päästy herkuttelemaan naudantai lampaanpaistista tehdyllä padalla. Kun kuulin Yhteisestä keittiöstä, tiesin heti, että se on minun juttuni. Jälkiruoaksi on tarjolla jogurttiannos sekä pullaa kahvin tai teen kanssa. Ruoan ja energian hinnat ovat vielä nousseet siitä, kun ensimmäistä kertaa kävin seurakunnan tarjoamalla lounaalla, Timo toteaa. Paneelissa keskustelemassa ehdokkaita kaikista vaaliryhmistä. Tykkään osoittaa lähimmäisenrakkautta käytännön töitä tehden, esimerkiksi tiskeistä huolehtien. Kuva: Eveliina Sydänlähde lisempi ja ajankohtaisempi kuin vuosiin. Takana on jo kymmenien odottavaisten jono, tasaisesti miehiä ja naisia – eri-ikäisiä. Irja Murtonen ehti miettiä pitemmänkin aikaa mielekästä sisältöä eläkepäiviinsä, kunnes näki lehti-ilmoituksessa seurakunnan vapaaehtoiskoordinaattorin, Eveliina Sydänlähteen, kutsun. – Nykyisin ylijäämäelintarvikkeita haetaan kolmesta eri kaupasta, viikoittain