vuosikerta Irtonumero 3,50 € • kangasalansanomat.fi Luotettavaa journalismia vuodesta 1918 Kangasalan SANOMAT Taloushallinnon kumppanisi Uusi osoitteemme keskellä kaupunkia: Myllystenpohjantie 3, 36200 Kangasala 040 712 6797 • www.tilimanager.fi Tilitoimistosi torin kulmassa Mansikkaaika voi jäädä lyhyeksi Nuorten kioski aukesi Vesaniemessä Bakteerilöytö sulki Riun uimarannan Sato Yrittäjyys Uimavedet SIVUT 2–3 SIVU 4 SIVU 3 JO U N I V A LK EE N IE M I Ihmisiä suviyössä eli juhannuskokkokansaa Pohtiolammella perjantai-iltana. SIVUT 16–17 SANNI SARIN SARI HELIÖVAARA. Pitkän perinteen päätös Pohtiolammen juhannuskokko roihusi tällä tietoa viimeistä kertaa. 6 4 3 3 7 6 7 2 5 8 3 Keskiviikkona 26.6.2024 Numero 26 • 106
Poiminta-ajan voi varata puhelimitse tai nettikalenterista. Keväällä oli ensin märkää, sitten tulivat pakkaset, mikä pumppasi taimia ylös maasta. – Kausi on vasta alussa, ensimmäiset Favorit poimittiin viikko sitten. – Aikaisimmillaan jonain keväänä ollaan päästy kylvämään perunat 16. päivä, kertoo Joona Rekola Rekolan biodynaamiselta tilalta Raikusta. Rekolan tilalla kasvaa mansikkaa tänä kesänä kahden hehtaarin alalla. huhtikuuta. Paikalliset marjanviljelijät vahvistavat tiedon. – Istutukset on ajoitettu niin, että koko sato ei kypsy yhdellä kertaa. Isäntä Petri Saloniemen mukaan kevään oikukkaat säät tekivät tuhojaan mansikkakasvustoissa, ja mansikkasato on jäämässä tavanomaisesta. Yrjölän mukaan tunnelimansikalle poiminnan aloitusajankohta on tavanomainen. – Jos helteet jatkuvat, niin kausi voi pahimmillaan olla ohi jopa parissa viikossa. – Vielä viikko sitten perunat olivat pieniä, viikossa ne ovat paisuneet tosi paljon, kertoi tilan isäntä Timo Seppälä juhannuksen aatonaattona tilan suoramyyntipisteellä. Hedelmänja marjanviljelijäin liiton mukaan avomaalla kasvavan mansikan pääsatokausi on jo täydessä vauhdissa eteläisessä ja keskisessä Suomessa. Esimerkiksi viime kesänä poiminta alkoi vasta heinäkuun 5. SAHALAHDELLA MARJATILA Tyrnikassa mansikkaa viljellään seitsemässä tunnelissa. Harvinaisen aikaisessa ollaan, satokausi alkaa heti juhannuksen jälkeen. – Taimet talvehtivat huonosti. Tilalla on keskitytty tuottamaan varhaisperunaa, jota ei tarvitse ruiskuttaa kasvinsuojeluaineilla toisin kuin talvikäyttöön kasvatettavat perunat. Saloniemen mukaan itsepoimintaa tuskin järjestetään tänä kesänä sadon pienuuden vuoksi. – Toukokuussa jouduimme myös kastelemaan perunaa kuivuuden takia, kertoo Seppälä. UUTISET. Kangasalan Sanomat Keskiviikko 26.6.2024 2 Varhaisperunan kasvatus vaatii paljon työtä Sari Heliövaara MANSIKAN OHELLA varhaisperuna on yksi kesän odotetuimmista herkuista, jota moni haluaa pöytään viimeistään juhannuksena. JOONA REKOLA Torilla oli maanantaina myynnissä mansikkaa Karttulasta, Sauvosta ja Kangasalta Nukarin tilalta Tiihalasta. Hän arvio, että tunneleista satoa riittää poimittavaksi syyskuulle asti. Seppälän mukaan ensimmäiset perunat päästään yleensä nostamaan seitsemän viikon päästä istutuksesta, joka tänä vuonna tapahtui tilalla vapunpäivänä. Viiden kilon laatikoita sai vasta yhdeltä myyntipisteeltä 45 euron päivähintaan. Varsinainen sesonki alkaa juhannuksen jälkeen, kertoi tilan isäntä Veikko Yrjölä viime torstaina. – Harvinaisen aikaisessa ollaan, satokausi alkaa heti juhannuksen jälkeen. Seppälän tilalla Suinulassa ensimmäiset Timo-lajikkeen varhaisperunat päästiin nostamaan maasta viikko ennen juhannusta. Tyrnikan tunnelimansikkaa myydään suoraan tilalta, lähialueen toreilla sekä kaupoissa Sahalahdella ja Orivedellä. REKOLA VEIKKAA, että mansikan satokaudesta tulee tänä kesänä lyhyt ja intensiivinen. Määrällisesti sato näyttää Yrjölän mukaan keskimääräistä paremmalta. KUHMALAHDELLA Marja-Puntarin tilalla mansikkasadon tilanne ei näytä tänä kesänä yhtä hyvältä. – Ei noille pelloille viitsi ketään päästää, tulee vain paha mieli kaikille, tuuskahtaa isäntä. Jos taas on normaalia viileähköä kesäkeliä, voi kausi kestää kuukauden verran. – Tunnelissa marjasta tulee myös laadukasta, sillä kasvuolosuhteita pystyy hallitsemaan paremmin kuin avomaalla. Tilalla on päästy poimimaan juhannuksesta alkaen pieniä määriä luomumansikkaa, jotka myydään pääosin suoraan tilalta. Lyhyt ja kiihkeä mansikkasesonki Helteiden jatkuessa voi mansikan pääsatokausi olla ohi jopa parissa viikossa. Sari Heliövaara teksti&kuvat A lkukesän helteet kypsyttivät mansik kasadon tavanomaista aik a isem m i n, ja mansikkakausi saattaa tänä kesänä olla myös ohi tavallista nopeammin. Myös laatu on hyvää, jos ei poiminta-aikaan tule rankkasateita. Puolen kilon rasian päivähinta kaikilla kolmella myyjällä oli 8 euroa. – Raakileita on kasvustoissa tosi runsaasti. Määrällisesti sadosta on tulossa Rekolan mukaan tavanomaista parempi. – Varhaisperuna on siinä mielessä kiitollinen viljeltävä, että siihen ei ehdi rutto ja muut kasvitaudit iskeä sateisenakaan kesänä. Varhaisperunan sesonki Seppälän tilalla jatkuu heinäkuun ajan. Kaikki marjat pellosta kerätään itsepoiminnalla. Varhaisperunan viljely vaatii monia työvaiheita: ensin peruna kasvaa muovin alla, sen jälkeen kahden harson peittämänä. Liitto muistuttaakin tiedotteessaan, että mansikan pakastaminen ja säilöntä kannattaa aloittaa tänä vuonna jo kesäkuussa
Kuohunparkin ja uimahallin välissä sijaitseva lyhytaikaisen pysäköinnin alue sekä linja-autoliikenteen kääntöpaikka poistuvat muutoksen myötä käytöstä. ALUEHALLITUS PÄÄTTI myös käynnistää Pirkanmaan hyvinvointialueella koko henkilöstöä koskevat yhteistoimintaneuvottelut. Toki tätä aletaan tutkia, jos ne ovat uusissa mittauksissa nousseet edelleen. Kangasalan Sanomat Timanttikorttelin rakennustyöt aiheuttavat tämän viikon aikana uusia muutoksia keskustan liikenteeseen, tiedottaa kaupunki. Vähennykset aiotaan kohdistaa ensisijaisesti johto-, esihenkilöja asiantuntijatehtävissä toimiviin. Linja-autojen kääntöpaikka sijaitsee muutosten jälkeen Kirkkojärventien eteläpäässä. – Bakteerin raja-arvot ylittyivät hiukan. NYT PIRHA käynnistää asiassa asukaskyselyn, johon pirkanmaalaiset voivat vastata verkossa tai sosiaalija terveysasemilla. Juhannuksena perunat olivat jo hyvän kokoisia. Sitä ennen asia on lähetekeskustelussa aluevaltuustossa 23. Kysely on avoinna 22. Timanttikorttelin paalutustyöt alkavat heinäkuussa ja kestävät noin kolme kuukautta. Jos pitoisuudet ovat laskeneet, avataan ranta uudelleen. Kaupunki arvioi liikennejärjestelyjen jatkuvan ainakin tämän vuoden loppuun asti. Edellisessä kokouksessa asia jäi pöydälle. Lähiasemien lakkautusesitys kierrokselle äänestyksen jälkeen Riun uimaranta suljettiin enterokokki-bakteerilöydön vuoksi Timanttikorttelin työmaa tuo muutoksia liikennejärjestelyihin Heli Keskinen Riun uimaranta jouduttiin sulkemaan uimareiden käytöstä loppuviikosta. Lähiasemien ja liikkuvien palvelujen kokonaisuus tulee aluehallituksen päätettäväksi syksyn aikana. Suurimmat muutostyöt tehdään perjantaina 28.6. 3 Keskiviikko 26.6.2024 Kangasalan Sanomat Kangasalan Sanomat Pirkanmaan hyvinvointialueen aluehallitus päätti maanantain kokouksessaan lähettää lähiasemia ja liikkuvia palveluja koskevan suunnitelman laajalle keskusteluja kuulemiskierrokselle. Seitsemän lakkautettavan lähiaseman palvelut on tarkoitus korvata liikkuvilla palveluilla, mutta Sahalahdelle liikkuvia palveluita ei ole suunnitteilla. Päätös syntyi äänestyksen jälkeen. Esitystä kannattivat myös keskustan ja vihreiden edustajat. Tällä hetkellä ei ole epäilyksiä esimerkiksi siitä, että veteen vuotaisi jäteputki. Timo Seppälä myi varhaisperunaa juhannuksen aatonaattona Seppälän tilan suoramyyntipisteellä. Tampereentieltä uimahallin alueelle ajavat linja-autot, kuorma-autot ja muut isokokoiset ajoneuvot ohjataan jatkossa kiertoreitille Kuohunharjuntien ja Torikadun kautta. Kaupungin tiedotteen mukaan muutokset pyritään toteuttamaan mahdollisimman vähällä häiriöllä liikenteelle. Taksiliikenteen pysäköintipaikat As Oy Kuohunlähteen edustalla jäävät toistaiseksi käyttöön. Lisäksi esitetään suljettavaksi Kangasalan Suoraman hammashoitola heti, kun korvaa tila sille on järjestynyt. Timanttikorttelin työmaan ympärillä muutettiin liikennejärjestelyjä toukokuussa, jolloin Myllystenpohjantien ja Tampereentien ajoratoja kavennettiin työmaan kohdalla. Pohjaesitys lähetetään jaostoille, valiokunnille ja vaikuttamistoimielimiin. – Ensin pitää herkutella tuoreilla mansikoilla ja säilömarjat hankitaan vasta sitten, kun pakastin on ensin sulatettu, hän sanoo. Uimahallin edustalle jää käyttöön kaksi kappaletta liikuntaesteisten paikkoja. Henkilöautoliikenteeseen nyt tehtävä muutos ei vaikuta, vaan se jatkuu ennallaan jo aiemmin tehtyjen liikennejärjestelyjen mukaisesti. Syynä on rantavedestä löydetty eneterokokki-bakteeri. Konsultoimme terveysviranomaista, jonka mukaan uimaranta oli suljettava, kaupungin teknisestä keskuksesta kerrotaan. Yhteistoimintaneuvottelut alkavat elokuussa, ja ne voivat johtaa arviolta 80 henkilötyövuoden vähenemiseen. Muutosesitys hävisi äänin 8–4. syyskuuta. Vedestä tehdään uudet mittaukset alkuviikon aikana. Yksi näistä on Sahalahden lähiterveysasema, jota nyt esitetään lakkautettavaksi. Myös Kangasalan Vedestä kerrotaan, että alueella ei ole havaittu jätevesivuotoa. heinäkuuta asti. – Pitoisuudet ylittyivät niin vähän, että se ei ole tällä hetkellä epäilty syy. Suunnitelmassa käsitellään niiden 12 toimipisteen tulevaisuutta, joista ei ole vielä päätetty. Asukaskyselyn lisäksi järjestetään asukastilaisuudet Ruovedellä ja Lempäälässä. Ensimmäiset Timo-lajikkeen perunat Seppälässä päästiin tänä vuonna nostamaan viikko ennen juhannusta. Netta Tammisalo osti kesän toisen mansikkarasiansa Kangasalan torilta maanantaina. kello 7–17. UUTISET. Vasemmistoliiton edustajat tekivät kokouksessa vastaesityksen, että liikkuvien palveluiden kokeilulle annetaan puolen vuoden aikalisä. Uimahallilta lähtevä raskaampi ajoneuvoliikenne pääsee sen sijaan Tampereentielle edelleen Myllystenpohjantien kautta. Vasemmistoliiton edustajat tekivät kokouksessa vastaesityksen, että liikkuvien palveluiden kokeilulle annetaan puolen vuoden aikalisä. Yhteistoimintaneuvottelujen tavoitteena on keventää sisäistä hallintoa. Jos ne ovat nousseet, aletaan bakteerin alkuperää selvittää tarkemmin
Markkinointiasiantuntija Minna Laakson mukaan kampanja on ollut hyvin tykätty. Lisäksi seurakunta palkkasi kesälle kesäsuntion, kirkon kesäoppaan, kesäisännän Pyysalon leirikeskukseen sekä kesänuorisotyöntekijöitä, jotka työskentelevät pääosin rippikouluilla. Tomaksen ja Teon isä on yrittäjä, joten kannustusta ja neuvoja on tullut sieltäkin suunnasta. – Parasta tässä on se, että on itsellä vapaat kädet tehdä ja saa itse päättää, Tomas kertoo. Mukana on laajasti eri yhdistyksiä, kuten Kangasalan sekä Pälkäneen seudun 4h-yhdistykset, Kangasalan urheilijat, Kangasalan Melojat, KU-68, Pälkäneen Luja-Lukko, Raudanmaan kyläyhdistys, Kangasalan lepokoti ja monia muita. – Nyt on ollut kesätyöpaikkoja nuorille vähemmän tarjolla, koska useaan paikkaan vaaditaan 18-vuoden ikää, Laakso sanoo. Kesätyöntekijöitä palkattiin myyjän, parturi-kampaajan sekä ravintolatyöntekijän tehtäviin. Aada otti heti alussa yhteyttä Business Kangasalaan sähköpostitse. Tomaksen ja Teon isä Topi Kaskela kertoo, että tapaaminen Business Kangasalan toimitusjohtajan Päivi Kuusivaaran kanssa meni hyvin ja nuorten liikesuunnitelma sai kehuja. Vanhemmat myös auttoivat nuoret yrittäjät vauhtiin summalla, jonka he aikovat maksaa takaisin. Yksi seteli on 250 euron arvoinen. Saimme sieltä esimerkiksi ehdotuksen siitä, että kahvilan kannattaisi olla pop up -tyylinen, Aada kertoo. KAHVILAN SUUNNITTELU alkoi tammikuussa. KANGASALAN OSUUSPANKKI tukee tänä kesänä kolmenkymmenen 15–17-vuotiaan nuoren työllistymistä paikallisiin yhdistyksiin. Vakituiset työntekijät ovat kehuneet heitä hyvin oma-aloitteisiksi ja reippaiksi, Lehtinen kehuu. – Yrittäjyyssetelillä kannustetaan nuoria yrittäjyyteen, sanoo Kivinen. Kolmestakymmenestä nuoresta yksi on pyytänyt lisäaikaa löytääkseen sopivan kesätyöpaikan itselleen, muut paikat on jo vahvistettu. – Haluaisin perustaa oman lakitoimiston, sanoo Teo, joka myi koulun yrittäjyyskurssilla puusta itsetekemiään linnunpelättimiä ja pienoislinnojakin. Usein halutaan, että harjoittelu alkaa heti kesän alusta, Kivinen sanoo. Kahvilan perustaminen tuntui hyvältä idealta, sillä kaikki pitävät leipomisesta ja asiakkaiden kohtaamisesta. Kaupungin työllisyyspalvelupäällikkö Kimmo Kivisen mukaan paikkoja on vähemmän kaupungin talouden tasapainoittamisohjelman vuoksi. Aada haluaisi työskennellä sisustusarkkitehtina omassa yrityksessä ja Tomas näkisi itsensä leipomoyrittäjänä. – TÄNÄ VUONNA Kangasalan toimipaikkoihin saatiin hieman enemmän kesätyöhakemuksia kuin vuonna 2023, kertoo Pirkanman Osuuskaupan rekrytointipäällikkö Heini Salo. Laakson mukaan hakemuksia yhdistyksille tuli mukavasti, mutta enemmänkin olisi saanut tulla. Tänä kesänä seurakunta palkkasi 14 alle 18-vuotiasta nuorta. Tälle kesälle hakijoita oli yhteensä noin 1000. Nuoret pohtivat, että ensi vuonna kahvilaa voisi pyörittää vielä isommin Y-tunnuksen kera. Ennakkomakua kahvilan tarjonnasta asiakkaat saivat jo viime viikon keskiviikkona kaupungintalon takana. Hakijoita kesäharjoittelupaikkoihin oli tänä keväänä yli 200. Kangasalan Sanomat Keskiviikko 26.6.2024 4 Sanni Sarin Kangasalan kaupunki tarjosi tänä vuonna 60 kesäharjoittelupaikkaa, mikä on 15 paikkaa vähemmän kuin viime vuonna. Koska kyseessä on pop up -kahvila, nuoret eivät tarvinneet toimintaansa Y-tunnusta. Kaksi vuotta sitten nelikko perusti ensimmäisen kahvilansa kaverin leikkimökkiin. Tänä vuonna hakemuksia seurakunnan kesätyöpaikkoihin tuli huomattavasti enemmän kuin viime vuonna. Kaksi viikkoa kestävässä Tienaa ja tutustu -kesätyössä nuoret työskentelevät kesäkerhoissa, hautausmaalla ja kiinteistötoimessa. – Nuorille merkitsee myös kesäharjoittelun alkamisen ajankohta. 15-vuotias Tomas pystyi ikänsä puolesta hakemaan 250 Neljä nuorta ryhtyi kesäyrittäjiksi Kouluikäiset nuoret perustivat kesäksi pop up-kahvilan Vesaniemen rannalle. – Tänään on käynyt ehkä noin 40 asiakasta, kertoo Tomas ja Teo lisää, että todennäköisesti kävijöitä on ollut enemmänkin. Kivinen arvelee, että viime vuonna hakijoita oli suunnilleen sama määrä. Myynnissä on hot dogeja, limsaa, kahvia sekä Neean itse leipomia keksejä ja wiener-leivoksia. Täysi-ikäisiä kesätyöntekijöitä hautausmaalle palkattiin 50:stä hakijasta 12. Työpaikkoja on vähemmän kuin edelliskesänä.. – Tavoitteena on saada mahdollisimman positiivisia kokemuksia nuorille. Silloin asiakkaina kävivät vanhemmat, isovanhemmat ja muut tutut. Varhaiskasvatuksen harjoittelupaikat ovat olleet nuorten keskuudessa suosituimpia. – Tänä vuonna ajattelimme tehdä tämän vähän isommin, sanoo Tomas. Kahvilaa pyörittävät 12–15-vuotiaat nuoret tuntevat toisensa hyvin ja viettävät jonkin verran aikaa myös vapaa-ajalla. – Kaikki nuoret ovat olleet mielettömän upeita. Mitään uusia taitojakaan sen pyörittämistä varten ei tarvinnut opetella. Sanni Sarin, teksti & kuvat N eljä kangasalalaista nuorta halusi tänä kesänä vapauden päättää, miten paljon ja mitä työtä tekevät. KANGASALAN SEURAKUNNAN henkilöstöpäällikkö Sari Lehtinen iloitsee, että seurakunta pystyy tänäkin vuonna tarjoamaan Tienaa ja tutustu -kesätyöpaikkoja alle 18-vuotiaille nuorille. Isona apuna oli myös Kangasalan kaupungin myöntämä kesäyrittäjyysseteli. Ensimmäisen kerran seurakunta tarjosi kesätyöpaikkoja alaikäisille viime vuonna. Aada ja Neea Puntala sekä Tomas ja Teo Kaskela ryhtyivät tuumasta toimeen ja perustivat oman pop up -kahvilan. – Eli ei tässä oikeastaan ole huonoja puolia, sanoo Aada. Pop Up Cafe Loiske aukesi virallisesti maanantaina Vesaniemen uimarannalla. Pikkolan koulun yrittäjyyskursseilta sai eväitä projektin suunnitteluun, kuten lupa-asiohin ja tuotteiden hinnoitteluun. Kangasalan toimipaikkoihin palkattiin 15–19-vuotiaita kesätyöntekijöitä 50 ja 14–17-vuotiaita Tutustu työelämään ja tienaa -harjoittelijoita 33. – Pidän erittäin tärkeänä, että pystymme tarjoamaan sen ikäisille nuorille työelämäkokemuksia, Lehtinen korostaa. – He olivat heti innoissaan mukana auttamassa. Kesätyönhakijoiden määrä kasvoi hieman viime vuodesta Kun Pop Up Cafe Loiskeella on hässäkkää, kaikilla on tekemistä. Neea ei ole vielä miettinyt asiaa, mutta Tomas tarjoaa, että hänellä olisi paikka auki taitavalle leipurille. Nuoret miettivät, että toisaalta yrittäjänä saa tehdä myös paljon töitä. KAHVILA LOISKEELLA on käynyt ajoittain kova kuhina. Toisaalta se tarkoittaa sitä, että töitä saa tehdä vain 12 päivää vuodessa per henkilö. Paikkoja on tänäkin vuonna ateriaja siivouspalveluissa, varhaiskasvatuksessa, ulkoalueiden kunnossapidossa ja vapaa-aikapalveluissa. Mutta sekin on onneksi omissa käsissä. Setelillä nuoret hankkivat kahvilalle teltan. Aada lähestyi myös muita yhteistyökumppaneita, joista mukaan lähtivät OP Kangasala, Business Kangasala, Poppamies, Tapola ja Suttisen tila. UUTISET euron arvoista yrittäjyysseteliä. Tomas (takavasen) paistaa makkaroita, Neea on vastuussa leivonnaisista sekä kylmistä juomista, Aada palvelee asiakkaan ja hoitaa kassaa, ja Teo täyttää hot dogeja ja tarjoilee kahvia. Tänä kesänä kaupunki tarjosi myös 10 kappaletta kesäyrittäjyysseteleitä, joista käytettiin yhdeksän. Viime vuonna hakijoita oli Lehtisen mukaan hieman alle 100 ja tänä vuonna 155. YRITTÄJÄHENKISET NUORET haaveilevat yrittäjyydestä tulevaisuudessakin
– En tiedä vielä ihan tarkkaan mitä teen, mutta lopputulema tulee todennäköisesti olemaan jonkinlainen veistos, jota tehdessäni teen yhteistyötä paikallisten ihmisten kanssa, hän sanoo. Suomen Britannianja Irlannin-instituutin tiedotteen mukaan neljättä kertaa myönnettyä palkintoa haki 86 suomalaista tai Suomessa asuvaa taiteilijaa. Englannissa työskennellessään hän luo teoksen, johon Kasitonni aikoo ottaa mukaan vaikutteita uudesta työskentely-ympäristöstään. Alueella on tällä hetkellä voimassa neljä vuosien 1988–2013 aikana tehtyä asemakaavaa. Tähän asti Kasitonnin huumorista ja populaarikulttuurista ammentavat työt ovat syntyneet kotona Sahalahdella. klo 15 mennessä. Näköislehti vapaasti luettavissa. Tulevassa asemakaavamuutoksessa huomioidaan alueen pohjoispuolella kulkevan viheryhteyden säilyttäminen sekä Lumoava Kangasala -ympäristö ja taideohjelmassa Lentolaan osoitetut tavoitteet. Asemakaavamuutoksella on tarkoitus muuttaa asuinkerrostalojen korttelialue ja osa liikerakennusten korttelialueesta liikeja palvelurakennusten korttelialueeksi ja osoittaa Vällintien ja Horsmakujan risteykseen uusi asuinrakentamisen korttelialue. Kasitonni valittiin palkinnon saajaksi kuuden ehdokkaan joukosta. 11 000 kpl Nippujakelu. 5 Keskiviikko 26.6.2024 Kangasalan Sanomat Vastaanotto ma-pe. Kasitonni on Suomessa tunnettu taiteilija, joka on saanut muun muassa Ars Fennica -kuvataidepalkinnon vuonna 2011. Raija Marjamaa 040 705 7269 Yero Dia 040 707 8163 ilmoitukset@kangasalansanomat.fi KS Suurpainos n. Kaupungin tavoite on saada asemakaava ehdotusja hyväksyntävaiheeseen vuoden 2025 aikana. Kaupungin omistaman suunnittelualueen pinta-ala on noin 2,3 hehtaaria, ja siihen kuuluu rakentamattomia kiinteistöjä, parkkialueita, katualueita ja lähivirkistysalueita. 03 223 3323, 040 777 6606 Kyötikkälän urheilukeskuksessa Ti 2.7.2024 klo 17.30 To 8.8.2024 klo 17.30 Ti 20.8.2024 klo 17.30 Ilmoittautuminen ja lisätiedot: ku-68.fi/yleisurheilu/ kilpailut Järjestäjä: KU-68 ry -VIIKKOKISAT Osallistujat palkitaan 20.8.2024 Tervetuloa! HUOLLOT JA KORJAUKSET HUOLLOT JA KORJAUKSET KAIKKIIN MERKKEIHIN KAIKKIIN MERKKEIHIN RENKAANVAIHDOT JA RENGASTYÖT RENKAANVAIHDOT JA RENGASTYÖT Pikonlinnantie 68, Kangasala | puh. Valenciassa olin opintojen aikana vaihto-oppilaana, eli hyvinkin parikymmentä vuotta sitten. Kasitonnilla on takanaan arvostettu ura taiteilijana, mutta hänen humoristisia veistoksiaan on nähty vain harvoin ulkomailla. 23 000 euron arvoinen palkinto käsittää puolentoista kuukauden residenssin Englannissa sekä näyttelyt Lontoossa ja Serlachiuksessa Mänttä-Vilppulassa. Omakotiliiton vertailussa olleen virheen vuoksi myös mökkeilyn kokonaiskustannus on korkeampi kuin jutussa mainittu, yhteensä 1304,64 euroa vuodessa.. 050 322 6828 Aina lähelläsi HARRASTUSTEEMA HARRASTUSTEEMA 7.8. Palkinnon järjestävät Beaconsfield-galleria, Suomen Britannianja Irlannin-instituutti ja Serlachius. Odotamme innolla, että pääsemme esittelemään tämän omapäisen taiteilijan brittiyleisölle, Beaconsfieldin taiteelliset johtajat David Crawforth ja Naomi Siderfin kertovat tiedotteessa. Residenssin aikana syntyvä teos pääsee ensin esille taiteilijan muiden töiden kanssa Lontoossa ja Kasitonnin mukaan todennäköisesti myöhemmässä vaiheessa myös Serlachiuksessa pidettävään näyttelyyn. Taiteilija yhteiskuvassa teoksen kanssa Helsingin taidehallissa vuonna 2022. – Intensiivisen haastattelupäivän päätteeksi palkintoraati oli yksimielinen siitä, että Anssi Kasitonni hyötyisi eniten Below Zero -palkinnosta. Osallistumisja arviointisuunnitelma on nähtävillä 27.– 28.6.2024 ja 29.7.–26.8.2024. Tuomas MacGilleon Sahalahtelainen taiteilija Anssi Kasitonni on valittu Below Zero -taidepalkinnon saajaksi. BRITTILÄINEN nykytaidepalkinto Below Zero on suunnattu suomalaisille taiteilijoille, jotka ovat kehittymässä kansainvälisellä urallaan. Vapaa-ajanasunnon jätemaksu on Kangasalla tänä vuonna 84,64 euroa toisin kuin jutussa mainitaan. UUTISET Anssi Kasitonni sai Below Zero -taidepalkinnon. Kasitonni kertoo lähtevänsä työskentelemään Lontoon lähellä sijaitsevaan Beaconsfieldiin tammikuussa 2025. En ole varsinaisesti ikinä työskennellyt ulkomailla. Esteetön kulku. Varaa pian ilmoituspaikkasi! Ilmoitusvaraukset ja valmistettavat aineistot to 1.8. Biojätteen kiinteistökohtaiseen keräykseen kuuluvalla vapaa-ajankiinteistöllä tai biojätteensä jätehuoltomääräysten mukaisesti kompostoivalla kiinteistöllä aluekeräysmaksu on 78,80 euroa tänä vuonna. Kaupungin aloitteesta lähteneen kaavamuutoksen tavoitteena on kehittää Lentolaa monipuolisena kaupan, palvelujen ja asumisen sekoittuneena alueena. TUOMAS MACGILLEON / KS-ARKISTO Oikaisu Kangasalan Sanomat Kesäkuun 19. – Taiteilijana tämä on minulle huipputilaisuus. Palkinto vie Anssi Kasitonnin ulkomaille Bilteman viereen asumista ja palveluja Tuomas MacGilleon Kangasalan kaupunki valmistelee asemakaavan muutosta Vällintien alueella Vatialassa. päivä ilmestyneessä Kangasalan Sanomissa oli virhe vapaa-ajanasuntojen kustannuksia koskevassa jutussa. ERIKOISHAMMASTEKNIKKO RAIJA SAVOLAINEN Kangasalantie 1067, 36200 Kangasala p
Talon Huutijärven puoleisessa päädyssä on suojatie, mutta Naukkarisen mukaan se ei ole kovin turvallinen. ORVOKIN JA Vaahteranlehden asukkaat toivovat, että tälle puolen Kuohunharjuntietä rakennettaisiin jalkakäytävä. KANGASALAN KAUPUNGIN rakennuspäällikön Merja Saarilahden mukaan kaupungilla ei ole tällä hetkellä suunnitelmaa Antintien risteykseen päättyvän jalkakäytävän jatkamiseksi. Heistäkin moni käyttää rollaattoria. Alapihan kautta pääsee kyllä Antintielle, mutta Kuohunharjuntielle nouseva mäki on jyrkkä. Hannu Mikkolan mukaan moni asukkaista valitsee turvallisimman reitin sijaan tasaisimman ja kulkee keskustaan mennessään noin 30 metrin matkan autotien reunaa pitkin. Tampereen suuntaan kulkevan linja-autoliikenteen pysäkki on aivan taloa vastapäätä. – Autoilijat eivät tunnu huomaavan suojatietä, eivätkä juuri hidasta vauhtia. – Minä en näkövammaisena voi oikaista, se on vaarallista. Kangasalan Sanomat Keskiviikko 26.6.2024 6 UUTISET Tuomas MacGilleon, teksti & kuvat Kangasalan Orvokin asukkailla on ongelma. Tuntuu kyllä järjettömältä, että keskustaan mennessä pitää kiertää. – Muistan, että tätä on aikanaan tutkittu ja asukkaat ovat olleet aktiivisia. Koti on mainiolla paikalla aivan keskustan palvelujen vieressä, mutta sinne pääseminen jalan on hankalaa tai turvatonta. Erityisesti keskustaan, toki mieluiten myös Herttualantien suuntaan, taloyhtiön hallituksen puheenjohtaja Asko Naukkarinen sanoo. Lähin suojatie on Huutijärven suuntaan seuraavan kerrostalon (As Oy Vaahteranlehti) vieressä, mutta yläpihojen välillä ei ole esteetöntä kulkua. Hannu Mikkola sanoo, että jalkakäytävän lisäksi Orvokin kohdalla pitäisi olla suojatie ja talojen kohdalle tarvittaisiin lisäksi hidasteita. – Taloustilanteen vuoksi olemme joutuneet käymään läpi kaikki investoinnit ja pystymme toteuttamaan niistä vain välttämättömimmät, hän sanoo. – Kyllähän ihmiset kulkevat siitä, mistä on helpoin mennä, hän toteaa. Taloja rakennettaessa on varmasti ajateltu, että kulkeminen tapahtuu niiden alapihojen kautta. Kaupungissa pitää voida liikkua kaupungin tapaan, hän sanoo. – Liikennettä on niin paljon, ettei tiestä meinaa päästä yli, busseja säännöllisesti käyttävä Kirsti Pohjalainen sanoo. – Liikenneturvallisuuden ja esteettömyyden kannalta olisi tärkeää, että tähän saataisiin jalkakäytävä. Alueen nopeusrajoitus on 30 kilometriä tunnissa, mutta entisen taksiautoilijan mukaan sitä ei juuri noudateta. HANNU MIKKOLA Kangasalan Orvokin asukkaat kaipaavat Kuohunharjuntien varteen jalkakäytävää, jota pitkin pääsisi helposti asioimaan keskustaan. – Nuoret ajavat tästä mopolla niin kovaa kuin pääsee, ja varsinkin iltaa kohden autoliikenteenkin vauhti kiihtyy, hän sanoo. – Asia on asukkaille varmasti tärkeä ja tällaisia keskusta-alueen liikkumista helpottavia hankkeita olisi hyvä toteuttaa, mutta ne joutuvat valitettavasti odottamaan parempia aikoja. Saarilahden mukaan kaupunki ei pysty edistämään asukkaiden toivomaa parannusta juuri nyt. Suojatien puuttuminen tekee myös tien ylittämisestä turvatonta. Hyvinkäältä Kangasalle neljä vuotta sitten muuttanut Annikki Laakso ihmettelee, miksi liikkuminen keskustassa ei ole esteetöntä. Nuoret ajavat tästä mopolla niin kovaa kuin pääsee, ja varsinkin iltaa kohden autoliikenteenkin vauhti kiihtyy. Myös Vaahteranlehden asukkaat kaipaavat yläpihan kautta suoraa jalankulkuyhteyttä keskustaan. Jossain vaiheessa tielautakunta teki siitä piirrustuksetkin, mutta toteutumatta jäi, Orvokissa asuva Heimo Heino sanoo. Toiveena suora ja tasainen kulku keskustaan Kahden talon asukkaat kaipaavat Kuohunharjuntielle jalkakäytävää, suojatietä ja hidasteita. Jalkakäytävä on tarpeen myös siksi, että nyt keskustan suuntaan kulkiessa tulee kaksi tarpeetonta tienylitystä. Koska talot ovat alempana kuin tie, jalkakäytävän rakentaminen on kuitenkin kallis ja haastava toteuttaa. Heidän mukaansa asiaan on yritetty vaikuttaa jo kauan. Kerrostalon yläpiha avautuu suoraan Kuohunharjuntielle, mutta tässä kohtaa kevyen liikenteen väylä on vain tien toisella puolella, eikä paikalla ole suojatietä. Kangasalan Orvokin asukkaat kaipaavat Kuohunharjuntien varteen jalkakäytävää, jota pitkin pääsisi helposti asioimaan keskustaan. – Jalkakäytävää on yritetty saada ainakin 15 vuotta. TÄMÄ SYNTYI LUKIJAN VINKISTÄ. Talossa asuu paljon ikäihmisiä, ja osa tarvitsee liikkumiseen rollaattoria. Talvella suojatien eteen kasautuu Naukkarisen mukaan myös lunta, mikä osaltaan ohjaa asukkaita oikaisemaan tietä ylittäessään. Hän toteaa, että sama pätee moneen muuhun infrahankkeeseen. Rakennuspäällikkö harmittelee tilannetta. ASIA PUHUTTAA myös Vaahteranlehden asukkaita
Maa-ainesten otto jatkuu Saaren alueella Raikun vedenottamon läheisyys herätti jälleen vastalauseita. Viranomaislautakunta päätyi lausunnot arvioituaan kuitenkin siihen, että luvan myöntämisen edellytykset täyttyvät, eikä Mäntylän esitys saanut kannatusta muilta lautakunnan jäseniltä. Hänen mukaansa lupa on maa-aineslain ja ympäristönsuojelulain vastainen, kuten myös Pirkanmaan liitto, Pirkanmaan ely-keskus ja Kangasalan luonto ry ovat lausunnoissaan huomauttaneet. NCC INDUSTRY Oy:n aiempi, 10 vuotta voimassa ollut hiekan ja soranoton mahdollistava maa-aineslupa Saaren ottamisalueella päättyi tämän vuoden toukokuussa. NCC Industry haki ja sai ympäristöluvan uudelleen vuonna 2020, tällä kertaa verkkovirtaa käyttävälle murskainlaitokselle. MYÖS HALLINTO-OIKEUS päätyi samaan tulkintaan arvioidessaan edellisestä ympäristölupapäätöksestä tehtyä valitusta. pantit 2,70 Rajoitus 2 erää/talous 10.1.nippu Fizz SIIDERIT 4,7% 6 x 0,33 l/tlk (5,58/l) sis. Ely-keskus valitti myös tästä päätöksestä vedoten pohjaveden pilaantumisriskiin sekä maisemalliseen yhtenäisyyteen ja matkailu-, virkistysja ulkoilukäyttöön aiheutuvaan haittaan. NCC Industrylle myönnetty yhteislupa sisältää 34-kohtaisen lupamääräyksen, joka velvoittaa toimijaa esimerkiksi teettämään säännöllisiä pohjaveden laatumittauksia ja rajoittaa maanottamista niin, että havaitun pohjaveden pinnan yläpuolelle jää vähintään 8 metrin suojakerros. pantit 0,90 6 -pack 2 pkt 18 -pack 11 94 24 84 1.MINILUUMUTOMAATTI 250g (4,00/kg) Espanja/Marokko rs Ilman Plussa-korttia 2,89 pkt (7,23-9,03/kg) 4 50 Atria WILHELM GRILLIMAKKARAT ja MAKKARAPIHVIT 320-400 g (5,63-7,03/kg) Karhu OLUT 4,6% 18 x 0,33 l/tlk (3,73/l) sis. Tuolloin Kangasalan kaupunki myönsi luvan, mutta Pirkanmaan ely-keskuksen tekemän valituksen jälkeen Vaasan hallinto-oikeus hylkäsi ympäristölupahakemuksen sillä perusteella, että alueella ei tulisi käyttää yhtiön hakemuksessaan esittämää öljykäyttöistä laitteistoa. Raikun ja Vehoniemen kylien alueelle sijoittuva Saaren ottamisalue on ollut jo aiemmin samassa käytössä. kesäkuuta. 7 Keskiviikko 26.6.2024 Kangasalan Sanomat 16 95 kg KANGASALA Palvelemme joka päivä klo 22 saakka! FINNENTIE 1, 36200 KANGASALA | MA-LA 7.00–22.00, SU 9.00–22.00 HINNAT VOIMASSA TO-SU 27.-30.6.2024. Mäntylän mukaan räjäytysja murskaustoiminta on 1-luokan pohjavesialueella liian lähellä Raikun vedenottamoa, eikä lupaa tulisi myöntää. Tervetuloa! PORSAAN ULKOFILEEPIHVIT Myös meillä maustetut, Suomi 9 95 kg Keittiömestarilta! Lerøy TUORE LOHIFILEE C-leikattu, vakuumipakattu, Norja Rajoitus: 2 fileetä/talous Voimassa TO-LA 27.-29.6. VIRANOMAISLAUTAKUNTA päät ti luvasta kokouksessaan 11. Päätöksen kuulutusja muutoksenhakuaika on 26.6.–2.8.2024. Oikeus perusteli päätöstä ympäristöluvan sanamuodoilla, joiden perusteella ympäristöluvan voimassaoloa olisi ollut mahdollista jatkaa myöntämällä alueelle uusia maa-aineslupia. Nyt haettu ja myönnetty yhteislupa mahdollistaa sekä maa-aineksen oton että kallion louhinnan ja murskaamisen. Louhintaan ja murskaamiseen tarvittavaa ympäristölupaa on puitu useaan otteeseen eri oikeusasteissa.. Valitusten keskeinen syy on ollut, että Saaren ottamisalue sijaitsee 1-luokan pohjavesialueella ja Raikun vedenottamo on noin 300 metrin etäisyydellä toiminta-alueesta ja noin 650 metrin etäisyydellä louhinta-alueesta. Toiminnan tarkoituksena on tuottaa maaja kiviaineksia tieja talorakentamisen sekä kunnossapidon tarpeisiin. Tuotteita reilut, mutta rajalliset erät. Viranomaislautakunnan mukaan maa-ainesten ottamisalueen sijoittuminen luokitellulle pohjavesialueelle vedenottamon läheisyyteen ei yksinään ole maa-ainesluvan myöntämisen este, eikä lupamääräysten mukaisesti toteutettava toiminta vaaranna alueen pohjaveden laatua tai määrää. Alueelta otettavan hiekan ja soran sekä kalliokiviaineksen kokonaismäärä on 1,7 miljoonaa kiintokuutiometriä, josta kalliokiviaineksen osuus on 400 000 k-m3 ja 1 300 000 k-m3 hiekkaa ja soraa. Yhtiö on hakenut ympäristölupaa kivenlouhinnalle ja murskaamiselle alun perin vuonna 2014. pantit 0,90 3x 6-pack Pingviini VANILJAKERMAJÄÄTELÖ 1 l 1 79 pkt PUNASIPULINIPPU tai SIPULINIPPU Suomi Abba SILLIT 210-245 g/105-120 g (15,17-33,24/kg) 3 49 prk RUODOTON Coca-Cola, Sprite ja Fanta ZERO SUGAR VIRVOITUSJUOMAT 6 x 0,33 l/tlk (1,23/l) sis. Voimassa 25.4.2024 alkaen Voimassa 25.4.2024 alkaen Ilman Plussa-korttia 4,95/6-pack (2,05/l) sis. Korkein hallinto-oikeus päätyi samaan ratkaisuun vuonna 2017. NCC INDUSTRY OY Saaren ottamisalueen rajat on merkitty karttaan sinisellä, kaivuualue punaisella ja louhinta-alue turkoosilla. Lautakunnan jäsenistä Jorma Mäntylä (vas) esitti kokouksessa luvan hylkäämistä ja jätti päätöksestä eriävän mielipiteen. Ellei toisin mainita. Myönnetty lupa on maa-aineslain ja ympäristönsuojelulain mukainen yhteislupa, joka on lainvoimaiseksi tultuaan voimassa 15 vuotta. Louhintaan ja murskaamiseen tarvittavaa ympäristölupaa on kuitenkin puitu useaan otteeseen eri oikeusasteissa. Vaasan hallinto-oikeus päätyi muutoin hylkäämään valituksen, mutta muutti ympäristöluvan määräaikaiseksi päättymään samaan aikaan maa-ainesluvan kanssa. pantit 2,70 UUTISET Tuomas MacGilleon Kangasalan kaupungin viranomaislautakunta on myöntänyt NCC Industry Oy:lle luvan maa-ainesten ottamiseen sekä kallion louhintaan ja murskaukseen Saaren ottamisalueella
Taloyhtiön lahjoittamat polttopuut tulivat tarpeeseen sahalahtelaiselle Jorma Gröhnille Lahjoitusta organisoinut Katrina Kuusela yllättyi, miten ikäihmisiä asuu Kangasalla. Iäkkäin on ollut pian 100 vuotta täyttävä, yksin omakotitalossa asuva ihminen. Polttopuut ovat peräisin rivitalon tontilta kaadetuista pihapuista, joille ei taloyhtiössä ole ollut käyttöä. Kyllä näillä kolme–neljä kuukautta pärjää. KATSO KUVIA DIGISSÄ Polttopuut ovat peräisin rivitalon tontilta kaadetuista pihapuista, joille ei taloyhtiössä ole ollut käyttöä.. Vamman seurauksena Gröhn joutui jäämään pois työstään Saarioisten hautomossa, ja on siitä lähtien ollut eläkkeellä. Puut ovat menneet joko saunatai lämmityspuiksi, ja Kuuselan mukaan joka paikassa todelliseen tarpeeseen. –Käsi roikkui pelkän nahkan varassa, mutta en antanut katkaista sitä. Niin kauan kitkuttelen tässä, kun voimia riittää. Kangasalan Sanomat Keskiviikko 26.6.2024 8 Kuusela on saanut myös huomata, miten vaikeaa vanhemman sukupolven ihmisten on ollut ottaa lahjaa vastaan. Etummaisena Katrina Kuusisto Pirkkarivistä. Keskustan kauppaan ja apteekkiin hän pääsee seniorimopollaan. Hän menetti sen jo vuonna 1988 autokolarissa, jossa toinen auto tuli kärkikolmion takaa eteen. Jorma Gröhnin naapuri Markku Kivinen tuli avuksi talkoisiin laittamaan tukipuita polttopuupinolle. Ahkera talkooporukka on juuri pinonnut takapihalle pari mottia kuivia koivuklapeja lahjoituksena Ranta-Koivistossa sijaitsevalta Asunto-osakeyhtiö Pirkkariviltä. – Ehdotin yhtiökokouksessa, että lahjoittaisimme puut niitä tarvitseville ikäihmisille ja esitys meni läpi, kertoo puulahjoitusta organisoinut Katrina Kuusela Pirkkarivistä. – Yhdessä taloudessa iloittiin siitä, että saivat vuoden saunapuut. – Tarkoitus olisi kokeilla, että pääsenkö täydellä akulla ajelemaan asioille Kangasalle asti. Kipeimmin puiden tarpeessa olevat ihmiset löytyi kotihoidon avustuksella. – En olisi osannut kuvitella, miten ikäihmisiä meillä elää: puulämmitteisissä omakotitaloissa keskellä ei mitään kotisairaanhoidon tai omaisten avun varassa. Puita on säilytetty kuivassa katoksen alla kaksi vuotta. – Monessa paikkaa on sanottu, että eikö kuitenkin kahvit voisi tarjota tai bensakulut maksaa, hän naurahtaa. – Pelkkä sähkön siirtomaksu oli viimeksi yli 100 euroa. JORMA GRÖHNILLEKIN puut tulivat enemmän kuin tarpeeseen, sillä hän ei kykene terveydentilansa tekemään itse puita. – Minulla olisi kyllä paikka, josta saisin käydä suorimassa rankoja polttopuiksi, mutta kipeiden polvien takia en pysty menemään metsään, hän harmittelee. KUUSELAN MUKAAN polttopuiden jakaminen on ollut oikeaa hyvän mielen työtä. – Kyllä näillä kolme–neljä kuukautta pärjää, Gröhn mittailee pinoa silmillään. – Koko ajan saa lukea uusista leikkauksista, ja ajattelin, että jos tällä tavalla voisimme tehdä edes jotain ikäihmisten auttamiseksi. Yhtä pariskuntaa lukuun ottamatta kaikki muut vastaanottajat ovat olleet yksin asuvia ikäihmisiä. Sari Heliövaara, teksti & kuvat S ahalahden Paatialantiellä rivitalokaksiossa asuva Jorma Gröhn, 63, myhäilee tyytyväisenä. JORMA GRÖHN UUTISET Jorma Gröhn otti kiitollisena vastaan Katrina Kuusiston ja muun talkooporukan tuomat polttopuut viime viikon maanantaina Sahalahdella. JORMA GRÖHN on yksi tarvitsijoista, joille Pirkkarivin talkooporukka on toimittanut polttopuita viime ja toissa viikolla. Eläkeläinen polttaa puita asuntonsa varaavassa takassa pienentääkseen sähkölaskuaan. – Meinasivat laittaa minut palvelutaloon, mutta en suostunut. Mukaan puutalkoisiin Kuusela sai puolisonsa Juha Lankisen ja ystävänsä Kirsin. Silmäkulmat ovat kostuneet puolin ja toisin. – On ollut ihania juttutuokioita ja koskettavia, merkityksellisiä kohtaamisia. Myös Gröhnin vasen käsi on toimintakyvytön. Viime helmikuussa hän muutti kerrostaloasunnostaan Sahalahden keskustasta rivitalokaksioon Paatialantielle, koska ei enää pystynyt asumaan rappujen takia toisessa kerroksessa. Kotisairaanhoito käy joka päivä laittamassa Gröhnille kipulaastarin ja auttamassa jalkoihin veritulppaa ehkäisevät tukisukat. Ikäihmisten luona vierailu on ollut Kuuselan mukaan silmiä avaava kokemus ihmiselle, joka on tottunut omassa elämässään maalämpöön, kulman takana sijaitseviin palveluihin ja muihin mukavuuksiin. Kolmikko on kuskannut viime ja toissa viikolla peräkärrykuormallisia puita kaikkiaan kahdeksaan eri paikkaan Kangasalla ja Luopioisissa
On ihailtavaa, kuinka paljon ihmiset näkevät yhteisön eteen vaivaa ja jaksavat järjestää hienoja tapahtumia. He käyvät useissa tapahtumissa kesän aikana, ja tapahtumat keskittyvät näille suurkuluttajille. On ainakin neljät festarit ja musiikkitapahtumia, kesäteatteria, liikuntaa ulkosalla, opastettuja kävelykierroksia ja kulttuuririentoja vaikka millä mitalla. Voisin vain istua keinussa ja katsella kukkia sekä Vesijärven pintaa pitkin lipuvia lintuja ja kuunnella tuulen suhinaa lehtipuissa. Näin emme toimi, mutta poikkeuksellisesti joudumme päivittämään tilaushintojamme hieman keskellä vuotta. Valitettavasti Postin mielivaltainen toiminta ei anna meille muita mahdollisuuksia. Mitä siitä edes tulisi, jos me kaikki Kangasalan yli 33 000 asukasta plus tuhannet kesäasukkaat kävisimme jokaisessa tapahtumassa. Vapaaehtoiset järjestävät aivan uskomattoman määrän ohjelmaa kesän aikana. T oukokuun lopussa moni itsenäinen paikallislehti sai Postilta järkyttäviä uutisia. Mieluummin antaisimme rahaa esimerkiksi kangasalalaiseen junioriharrastamiseen kuin Postille, joka haukkaa liikevaihdostamme jatkossa entistä huomattavasti suuremman osan. Minään päivänä koko kesän aikana ei tarvitse ajatella, että ei tapahdu mitään, vaan aina on mahdollisuus lähteä tutustumaan kotikaupungin tarjontaan. He eivät ehkä nauti ihmispaljoudesta, eivätkä kaipaa erityistä menoa ja meininkiä, vaan rentoutuvat parhaiten, kun saavat rauhassa tehdä omia juttujaan. Olen iloinen ja kiitollinen siitä, että meillä on näin paljon valinnanvaraa ja jokaisella on mahdollisuus poimia omat kohteensa runsaasta ja laadukkaasta tarjonnasta. He nauttivat siitä, kun on paljon virikkeitä, vaihtelevaa tekemistä ja kohtaamisia toisten kanssa. Tai lähdemme päähänpistosta käymään jossakin, kun ystävä kutsuu mukaan, tai kun yhtäkkiä tuntuu siltä, että tuollahan voisi poiketa. Olemme niitä, jotka käymme vain jossakin tietyssä, kiinnostavassa tapahtumassa. Jos koko hinnankorotus laitettaisiin tilaushintoihin, se tarkoittaisi yli 20 euron hinnankorotusta jokaiseen vuositilaukseen. Syksyn tullen hiljennymme taas horrokseen odottamaan uutta kesää ja kukoistusta. Valmista vaihtoehtoa Postille ei ole, mutta pyrimme parhaillaan kartoittamaan muita mahdollisuuksia. Mitä se tarkoittaa esimerkiksi demokratialle. Nyt on aika ottaa ilo irti niistä muutamista viikoista ja kuukausista, jonka Suomen suvi kestää. 9 Keskiviikko 26.6.2024 Kangasalan Sanomat Posti pakottaa vaikeisiin ratkaisuihin Pääkirjoitus Heli Keskinen Kirjoittaja on Kangasalan Sanomien päätoimittaja. Kangasalan Sanomien suurimpana arvona on aina ollut paikallisten riippumattomien uutisten toimittaminen kangasalalaisille. Ennätyssuuret hinnankorotukset osuvat nimenomaan pieniin itsenäisiin paikallislehtiin, joiden kanssa Posti ei ole suostunut tekemään pitkäaikaisia jakelusopimuksia samaan tapaan, kuin isojen konsernien kanssa. 040 769 9045 Kangasalan SANOMAT SEURAA MEITÄ VERKOSSA kangasalansanomat.fi facebook.com/kangasalansanomat x.com/KSanomat instagram.com/kangasalansanomat kangasalansanomat.fi/videot. Niin ei tietenkään ole tarkoitus. Kangasala on tälläkin mittarilla todella vireä ja upea kesäpaikka. Hetken mietin, että en oikeastaan haluaisi kesällä muuta tehdä, kuin vain olla hiljaa ja nauttia. VIIME TALVI kesti yli puoli vuotta, eikä tuntunut loppuvan koskaan. Emme ole havitelleet suurten konsernien tavoin isoja voittoja, vaan olemme käyttäneet tuloja muun muassa paikallisten seurojen ja muiden toimijoiden tukemiseen. Posti ilmoitti uudistavansa varhaisjakelun hinnoitteluaan ja ottavansa käyttöön jakelualueeseen ja lehden vuosivolyymiin perustuvan hinnoittelun. On kuin haluaisimme kahdessa kuukaudessa rientää koko vuoden edestä tapahtumasta toiseen, elää hetkessä sen, minkä talvella jätimme tekemättä. Parhaille päiville on jopa kymmenkunta tapahtumaa ja joka päivälle löytyy kiinnostavaa tekemistä läpi kesän. YHTÄKKIÄ MIELEENI iskee ahdistus. EHKÄ ENEMMISTÖ meistä kesänviettäjistä sijoittuu kuitenkin näiden kahden välimaastoon. Ja sekin on ihan yhtä hyvä tapa viettää kesää. Kyläyhdistykset ovat ilahduttavan aktiivisia. Näitä miettiessä yhtäkkinen ahdistuksenpuuskani alkaa helpottaa. K angasalan kesätapahtumia selatessa nousee innostus. Aikataulu ei anna mahdollisuuksia muiden jakelutapojen kartoitukseen tai esimerkiksi uusien tulovirtojen tai säästökohteiden etsintään. Tämä tulee tarkoittamaan uutiserämaita, eli alueita, joista kukaan ei julkaise enää juuri mitään. MEDIAMYYNTI ilmoitukset@kangasalansanomat.fi Mediamyyjä Raija Marjamaa 040 705 7269 Mediamyyjä Yero Dia 040 707 8163 Mediamyyjä Sari Äijö 040 728 9648 Digipalvelujen kehityspäällikkö Juho Tuhola 040 701 7202 MEDIATIEDOT kangasalansanomat.fi/mediatiedot ISSN 0782-596 X printti, 2243-1101 verkkojulkaisu Painopaikka Sanoma Manu Oy Tampereen paino JULKAISIJA Kangasalan Sanomat Oy PÄÄTOIMITTAJA-TOIMITUSJOHTAJA Heli Keskinen 040 758 3889 TOIMITUS toimitus@kangasalansanomat.fi Toimitus 040 769 2340 Toimituspäällikkö Eveliina Kälviäinen 040 769 2340 Toimittaja Sari Heliövaara 040 158 7997 Toimittaja Tuomas MacGilleon 040 350 9892 Toimittaja Annukka Tammilehto 040 158 7375 TILAUKSET JA ASIAKASPALVELU tilaukset@kangasalansanomat.fi Asiakasneuvoja Tuija Lehtinen 040 769 9045 AAMUJAKELUPÄIVYSTYS 0100 3355 (pvm/mpm) OSOITTEENMUUTOKSET 040 769 9045 tai tilaukset@kangasalansanomat.fi TOIMIPISTE Artturintie 2, 36220 Kangasala Palvelemme ma–to klo 10–16 P. Siihen asti tapahtuma-Suomi käy steroideilla, haalii kokemuksia ja sosiaalisia kontakteja. He ovat suomalaisen kesäohjelmaperinteen ylläpitäjiä, joiden ansiosta tapahtumia pitkälti järjestetään. Muutos tulee voimaan heinäkuun alussa, eli reagointiin annettiin aikaa hieman yli kuukausi. Muutos tulee lisäämään median keskittymistä; isot konsernit pärjäävät, pienet julkaisijat jäävät jalkoihin. Kolumni Susanna Härkönen Kirjoittaja on Kangasalan keskustassa asuva toimittaja. Sitten on niitä, jotka eivät käy missään järjestetyssä tapahtumassa koko kesän aikana. Samalla olemme paikallinen työnantaja, joka työllistää tälläkin hetkellä 10 työntekijää ja lisäksi freelancer-toimittajia. Osa ihmisistä on kesällä paljon minua aktiivisempia. On niin paljon kiinnostavia tapahtumia, joissa haluaisin käydä, mutta tiedän, etten tänäkään kesänä ehdi kuin muutamaan. USKOMME VAHVASTI printin vetovoimaan ja mahdollisuuksiin. Kohoavat kustannukset alkavat kuitenkin tehdä etenkin jakelusta hyvin hankalaa. Surullisinta asiassa on se, että Postin toiminnan vuoksi moni itsenäinen paikallinen lehti on tiukan paikan edessä. Tästä syystä digitaalisten tuotteiden jatkuva kehittäminen on meillekin ensisijaisen tärkeää. Kangasalan Sanomille uudistus tarkoittaa yli 120 prosentin hinnan nousua varhaisjakelukustannuksiin. Yhtäkkinen kesäahdistus Minään päivänä koko kesän aikana ei tarvitse ajatella, että ei tapahdu mitään, vaan aina on mahdollisuus lähteä tutustumaan kotikaupungin tarjontaan
16-20 Tervetuloa viettämään Perheiden päivää Pyysaloon. klo 14.30-19, to 27.6. Viulisti Susanna Malkasilta. Lisätietoja p. Rakkaudella kaivaten Markku Pirjo ja Ari Laura ja Marko Roope ja Riina Riku Mikko ja Katri sisarukset perheineen sukulaiset ja ystävät . Ystävällisenä kutsuna ilmoitamme, että siunaus toimitetaan Huutijärven kappelissa lauantaina 13.7.2024 klo 13.00, minkä jälkeen on muistotilaisuus Huutijärven seurakuntakodissa. Keskiviikko 3.7. Isommille pulmia, pienemmille pehmolampaan etsimistä. Omat eväät mukaan. Tunturi 1. Omat eväät mukaan 18 Kesäillan hartaushetki Sahalahden srk-talolla. Kangasalan Sanomat Keskiviikko 26.6.2024 10 Siunattu läheisten saattamana. Rakkaudella muistaen Jyrki, Maria, Olavi ja Eelis Panu, Kaisa, Iida ja Inka Kaisu Anu, René, Felicia, Leevi ja Hugo sukulaiset ja ystävät . Siunaus toimitettu läheisten läsnä ollessa. Petri Lassila, Tarja Sillanpää. Pyysalo 5AB. 11.02.1946 22.05.2024 Isojoki Kangasala Rakas äitimme ja mummimme o.s. Orell Pirkko-Liisa KOUHI Lähti lentoon enkeli taivaan, tuli luokse väsyneen, sairaan, kosketti hiljaa posken nukkaa, silitti hellästi hopeista tukkaa. Herran palveluksessa 10 Konfirmaatiomessu Kangasalan kirkossa. NÄIN JUHANNUKSEN aikaan luomakunta hemmottelee meitä ja tarjoaa parastaan. Itse olen huomannut olevani onnellisimmillani yksinkertaisten asioiden ääressä. Sillä elämä on lahja Jumalalta ja lahja pääsee parhaimpaan käyttöön, kun siitä nauttii täysin rinnoin. Midday Prayer in the tradition of the Book of Common Prayer and Common Worship. Keskiviikko 26.6. Tuomaala ent. Kirkko avoinna hiljentymistä varten klo18 alkaen. Reader Jukka Hervamaa. 12 Midday Prayer at Kangasala church. . Sauna on lämmin, pelivälineitä käytössä ja nuotiossa palaa tuli. Nosti siivilleen äitimme armaan, vei turvaan paikkaan varmaan rakkaiden viereen tähtien taa, luokse Jumalan kaikkivaltiaan. . Olet ansainnut unen rauhaisan ja kiitoksen kaikkein kauneimman. 040 757 2572 / Olli. Mikä on ihmislapsi! Kuitenkin pidät hänestä huolen. Tiistai 2.7. kirkko ulkoremontissa, kulku kirkkoon muuttunut TIEKIRKKO Kangasalan kirkko toimii tiekirkkona arkisin 3.6.-2.8. Iloista puheensorinaa, musiikkia ja Sanaa. klo 14-17 ja pe 28.6. . Lapset vain oman aikuisen seurassa. Toivon, että löydät (tai olet löytänyt) oman onnenlähteesi ja muistat viljellä niitä hetkiä elämässäsi. Keskiviikkoisin 18.30 Viikkomessu Kangasalan kirkossa. Katso luontoa ja huomaa, että Luojan luomaa parantaa ei voi.” Näin juhannuksen aikaan luomakunta hemmottelee meitä ja tarjoaa parastaan.. Nukari Seurakuntatoimisto I Kuohunharjuntie 22 I 0403098000 I kangasalan.seurakunta@evl.fi ma-ti 10–15 ja to 10–17 pe ja ke suljettu www.kangasalanseurakunta.fi Jumalanpalvelukset Lauantai 29.6. SUVIVIIKON KONSERTTI To 27.6. 11.07.1934 10.06.2024 Kangasala Kangasala Rakkaamme Mikko Tapio ILMARINEN Kotipiha hiljainen odottaa nyt turhaan tuttua kulkijaa. Vapaa pääsy, ohjelma 10€ Lähetystyölle. Vapaa pääsy! 18 Pihaseurat Lahdensivu, Vedentakusentie 47. Kaikille avoin esirukoushetki jossa rukoillaan yhteisten ja henkilökohtaisten asioiden puolesta. On helppo yhtyä Vexi Salmen kirjoittamiin laulunsanoihin: ”Katso kukkaa, jonka terälehdet aamuun aukeaa. Se voi olla pieni hetki, kun pysähdyt katsomaan luontoa tai suljet silmäsi ja annat musiikin viedä tai juokset hikisen juoksulenkin ja tunnet, kuinka paljoon kehosi pystyykään. 9.30-12 Perhetalon kesäolkkari. 18 Pihaseurat Hietaranta, Jalastie 6 Vatiala. . Paikalla on opas. Apostolien päivä 30.6. 10 Konfirmaatiomessu Kangasalan kirkossa. Sinä teit hänestä lähes kaltaisesi olennon, seppelöit hänet kunnialla ja kirkkaudella.” KIIREISEN ARJEN keskellä hurjan helposti unohtuu pysähtyä pienten onnenlähteiden ääreen. 10 Messu Kuhmalahden kirkossa. Lämpimät uimavedet, valoisat yöt, purppurainen taivas, pysähtynyt hiljaisuus… Saamme katsoa, tuntea, kuulla, haistaa ja maistaa luomakunnan suuruutta ja todeta, että Jumala on sen meille antanut. Äskeisestä uimisesta iholleni jääneet vesipisarat viilentävät ihoa, jota auringon säteet samalla lämmittävät. Olli ja Mari Anja sukulaiset ja ystävät Sinua kaivaten Siunattu läheisten saattamana Kangasalla. Se on tarkkaan suunniteltu ja upea katsoi sitä sitten läheltä tai kaukaa. 9 Rukousaamu Kangasalan kirkossa. Huom. Sannamaria Salli sopraano, Taina Kanerva klarinetti ja Mikko Haapaniemi piano. 26.05.1952 16.04.2024 Kangasala Tays Rakkaamme Hiljeni askel ja sydän uupui. klo 11-17. Nenääni kantautuu luonnonkukkien tuoksu ja korviini lintujen viserrys. Raamattua, rukousta ja iltatee. Tule etsimään kirkon kadonneet aarteet! Seikkailu sopii kaikenikäisille. Mukana ilossa ja surussa Yero Dia 040 707 8163 ilmoitukset@kangasalansanomat.fi Luomakunta tarjoo parastaan Sanan voimaa Senni Nissilä Kirjoittaja on nuorisotyön kausityöntekijä Kangasalan seurakunnassa. Lämmin kiitos osanotosta. Kesäisiä säveliä ja tuttuja klassikoita. Petri Lassila, Sannamaria Salli. Hannu ja Irina Jaakko ja Jarno Satu ja Timo Jari ja Kati perheineen Pekka ja Päivi perheineen Jukka ja Maarit perheineen muut sukulaiset ja ystävät Kaivaten Helena Tuulikki NUKARI-KAITASUO o.s. Mieleeni nousee psalmista 8 sanat: ”Kun minä katselen taivasta, sinun kättesi työtä, kuuta ja tähtiä, jotka olet asettanut paikoilleen – mikä on ihminen! Kuitenkin sinä häntä muistat. Nurminen Mirja Kyllikki VIRTANEN Muistosi kaunis vie eteenpäin meitä, vaikka sydän on täynnä kyyneleitä. Perjantai 28.6. Katso puuta, josta linnun laulu helkkyvästi soi. Perhetalo avoinna vapaata puuhastelua varten. 0403098073/ anu.makela@evl.fi Kastetut: Luukas Juhani Laurila, Martti Unto Ensio Kallenpoika Mäntylä, Linus Kristian Rouhiainen, Emilia Leena Sofia Tervo, Lukas Aatos Mikael Öhberg Kuolleet: Tuomo Väinämö Rauhalahti 90v, Minna Tuulikki Järvenpää 85v, Kari Antero Koskinen 79v, Pirkko-Liisa Kouhi 78v, Mirja Kyllikki Virtanen 78v, Tapio Hannes Perttula 77v LASTEN LÖYTÖRETKI Ke 26. Onnen tunteeseen ei tarvita paljoa. Auni Kaipia, Jukka Heroja. Tervetuloa! Tiistai 16.7. Pyydämme ilmoittamaan muistotilaisuuteen osallistumisesta 3.7. Seurakunnan oma kanttoriduo. Kuinka paljon arjen kauneutta jääkään näkemättä ja kokematta, kun kiiruhtaa tehtävästä ja touhusta toiseen. Katso maata, joka kimmeltävän kastepeitteen saa. klo 18 Sahalahden kirkossa. . Lämmin kiitos osanotosta. Kiitämme Kangasalan sairaalaosaston Tiimi 3:sta äitimme hyvästä hoidosta. Mikä tuo sinulle sen onnen hetken, että ”nyt on hyvä”. Maanantai 1.7. mennessä p. 13.12.1945 14.05.2024 Mänttä Kangasala Rakkaamme o.s. J Aurinko välkehtii kirkkaana järven pinnassa, tuuli heiluttaa lempeästi pienen matkan päässä siintäviä kaisloja ja hyväilee kasvojani. 12 Keskipäivän musiikkituokio Kangasalan kirkossa. Sannamaria Salli ja Jukka Heroja. klo 9.30-14 Kirkon aarrejahti Kangasalan kirkossa. Ira Sirkiä, Jukka Heroja. Totean, että nyt on hyvä. . Herramme näki ja luokseen kutsui
Tällä hetkellä olen opintovapaalla tammikuuhun 2025 asti. Opiskelen Jyväskylän avoimessa yliopistossa liiketoimintaosaamista, psykologiaa ja henkilöstöjohtamista. Jäin sieltä äitiyslomalle, kun esikoispoika syntyi vuonna 1993. Olen ollut viidesti ehdolla myös eduskuntavaaleissa, ja kahdella viime kerralla läpimeno on ollut lähellä. Lempipaikkani Kangasalla on oma koti, jossa saa rauhoittua ja vain olla. Vaikka kotonani on valvontakamerat ja osoite on salainen, on postini käyty polttamassa, postilaatikkoon on virtsattu ja postilaatikkoteline hajotettu. Pidän myös viisautena keskittyä olemassa oleviin tehtäviin sekä niihin asioihin kuntaja aluetasolla, jotka koen tärkeiksi. Kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Hanna Laine uskoo saaneensa paljon eväitä päätöksentekoon siitä, että on itse joutunut katselemaan elämää moneltakin kantilta. Kuntalaisja asukaspalaute sen sijaan menee toisinaan henkilöön ja se on välillä jopa ahdistavaa. Vuoden opiskelun jälkeen menin töihin tädilleni, jolla oli Kangasalan keskustassa paperija lelukauppa. Valmistuessani lähihoitajaksi jouluna 1999 olin kahden pienen lapsen yksinhuoltaja. Perheeni muutti Kangasalle ollessani 5-vuotias. Se tietenkin tuntuu pahalta, mutta kun tällaista tapahtuu, yritän ajatella, että sillä ihmisellä täytyy olla tosi huono olo. Alun perin tarkoitus oli hakea opiskelemaan sairaanhoitajaksi, mutta juuri silloin oli tullut muutos, että sairaanhoitajaksi ei päässyt enää opiskelemaan peruskoulupohjalta. Muut ovat luonnehtineet minua vahvaksi, mutta myös rauhalliseksi, tasapainoiseksi ja ystävälliseksi. Koen, että juuri nyt elämä on aika hyvää. LUOTTAMUSTEHTÄVÄT VIEVÄT tällä hetkellä paljon aikaa, mutta niiden sovittaminen muun elämän kanssa on helpompaa nyt, kun lapset ovat jo aikuisia. Pikkolan päiväkodissa ehdin olla vuoden ennen koulun alkua. Harrastustoiminnan kautta minua alkoi kiinnostaa laajemminkin liikuntapaikat, kunnan toiminta ja se, mitä voitaisiin tehdä, että lapset voisivat paremmin, myös ne lapset, joiden vanhemmilla ei ole varaa maksaa kaikesta. Huomasin Kangasalan Sanomissa KU-68:n ilmoituksen, jossa haettiin ohjaajaa liikuntaleikkikouluun. OPISKELLESSANI JA tehdessäni pätkätöitä yksinhuoltajana tulot olivat pienet ja elämä niukkaa. Viimeksi eurovaalien yhteydessä jännitin nousenko varasijalta eduskuntaan. Jo työharjoitteluiden aikana ymmärsin, että vuorotyö ei ole lasten kannalta paras vaihtoehto, ja hakeuduin tekemään sijaisuuksia varhaiskasvatukseen. Vaikka koskaan ei pidä sanoa ei koskaan, oli ensimmäinen ajatus heti eurovaalien jälkeen, että selvästikään paikkani ei ole valtakunnan politiikassa. Päättäjänä perehdyn asioihin huolellisesti, olen määrätietoinen, mutta myöskin neuvotteleva. Itsekin olen saanut törkyviestejä, jotka kohdistuvat itseeni ihmisenä, ei tekemisiini. Lähihoitajakouluun lähdin, kun pojat olivat 2ja 4-vuotiaita. Tärkeitä palautumiskeinoja ovat puutarhanhoito, ulkoilu ja pyöräily puolison kanssa. Siten sain omat lapseni harrastukseen ja samalla myös itselleni harrastuksen. Varhaisimmat muistoni Liuksialan mummolasta liittyvät siihen, kun haimme lehmiä lypsylle laitumelta. Peruskoulun jälkeen jatkoin Kangasalan ammattikouluun ravitsemusja hotellipalvelujen linjalle, mutta totesin pian, että se ei ollut minun alani. Vakituisen työpaikan sain Kangasalta huhtikuussa 2002, siitä alkoi edelleen jatkuva päiväkotiurani täällä. Opiskelu myös tarjoaa pienen etäisyyden työhön, jota on tehnyt 20 vuotta. 11 Keskiviikko 26.6.2024 Kangasalan Sanomat ARJESSA MUKANA ”Haluan aina ajatella, miten pystytään ratkaisemaan asioita, en velloa ongelmissa” Sari Heliövaara O len syntynyt Tampereella Messukylässä, mutta pienestä asti viettänyt Kangasalla paljon aikaa, sillä äitini ja myös hänen vanhempansa ovat kangasalalaisia. Olin itse saanut harrastaa lapsena, ja ajattelin että lapsilla pitää olla harrastuksia ja tekemistä, mutta niistä ei ollut varaa maksaa. PÄÄTÖKSENTEKIJÄNÄ minulle tärkeimpiä arvoja ovat oikeudenmukaisuus, turvallisuus ja heikommista välittäminen. Koen, että voin myös itse puheenjohtajana olla vaikuttamassa päätöksenteon henkeen. Uskon, että olen saanut paljon eväitä päätöksentekoon siitä, että olen itse joutunut katselemaan elämää moneltakin kantilta. Olimme silloin jo muuttaneet Tampereelta Kangasalle Mäyrävuoreen. Silloin en olisi osannut edes kuvitella, että reilut 20 vuotta myöhemmin toimin kaupunginvaltuuston puheenjohtajana, aluevaltuuston varapuheenjohtajana ja lukuisissa muissa luottamustoimissa. Kuntavaaleissa vuonna 2000 pääsin ensiyrittämällä valtuustoon. Olin valmis menemään aina sinne, mistä töitä oli tarjolla. Minulla on ihana puoliso ja lisäksi ystäviltä ja läheisiltä saan tukea ja voimaa kaikkeen tekemiseen. Mielestäni päätöksenteon henki niin kaupunginvaltuustossa kuin aluevaltuustossakin on pysynyt hyvänä myös vaikeiden säästöpäätösten aikana. Ilmoitin kiinnostukseni ja aloimme yhdessä toisen äidin kanssa vetää liikuntaleikkikoulua. Vanhempien töissä ollessa olin paljon mummolassa, ja mummo käytti minua seurakunnan kerhossa kirkonkylän seurakuntakodilla. Päätöksentekijänä Hanna Laineelle tärkeimpiä arvoja ovat oikeudenmukaisuus, turvallisuus ja heikommista välittäminen. Myös haastavia ja motivoivia tehtäviä riittää. Uskon, että saan opinnoista lisäarvoa kaikkeen tekemiseen. En ollut siihen mennessä koskaan ajatellut, että voisin osallistua poliittiseen toimintaan, sillä tapani vaikuttaa oli käytännön tekeminen. Myös työpaikallani on suhtauduttu todella ihanasti siihen, että hoidettavanani on paljon erilaisia luottamustehtäviä. REETTA MURANEN Kangasalan Sanomien ja valokuvaaja Reetta Murasen yhteistyössä toteuttamassa Kangasalan kasvot -sarjassa tutustutaan tunnettuihin kangasalalaisiin henkilöihin pintaa syvemmältä.. Liikuntaleikkikouluja vetäessäni minua kysyttiin sdp:n ehdokkaaksi kuntavaaleihin. Pyrin ajattelemaan asioista loogisesti, ja kun rahat ovat loppu, pystyn tekemään myös säästöpäätöksiä. Kun tulin valituksi valtuuston puheenjohtajaksi vuonna 2021, siirryin kiertäväksi sijaiseksi, jonka on helpompi irrottautua hoitamaan luottamustoimia ilman, että se vaikuttaa lapsiryhmään. Totta kai joskus tunteet tulevat peliin, mutta aina puhutaan kuitenkin asioista, eikä asioiden pidä antaa henkilöityä. Poikien kasvaessa aloin vetää myös KU:n salibandykerhoja. Pari vuotta myöhemmin syntyi toinen poika. Haluan aina ajatella asioita siitä näkökulmasta, miten pystytään ratkaisemaan asioita, en vellomaan ongelmissa
Vaikka Kuohenmaa on pieni 200 asukkaan kylä, se tarjosi räiskyvälle ja hyväntuuliselle nuorelle paljon tekemistä. Kangasalan Sanomat Keskiviikko 26.6.2024 12 ARJESSA MUKANA Sanni Sarin L auri Kamppari on ajanut autonsa Kuohenmaan kyläteatterin pihaan ja jättänyt huoletta avaimet virtalukkoon. Kampparin mukaan häntä olisi voitu kiusata räiskyvästä persoonastaan, mutta hän on välttynyt siltä, sillä on oppinut käyttämään huumoria puolustautumiskeinona. – Täällä minulla on ollut usein hauska rooli, ja se on erittäin palkitsevaa. Välillä on epäonnistumisia, mutta on pakko toimia ryhmänä. Kun oma nimi vihdoin ilmestyi Taideyliopiston nettisivuille hyväksyttyjen joukkoon, Kamppari innostui kuin pieni poika. Sini Kivikytö, Anni Tuominen, Lauri Kamppari ja Severi Kamppari näyttelevät Onnenetsijässä vuonna 2019. Mummilaan pääsee hetkessä, sillä molemmat isovanhemmat asuvat kahden kilometrin säteellä lapsuuden kodista. Elämässä on ollut onneksi sellaisia ihmisiä, jotka ovat osanneet vaatia, mutta myös kehua. – Räjähdin täysin. Kyläläiset perustivat teatterin yhteistuumin, vaikka kukaan ei ollut aikaisemmin harrastanutkaan alaa. Hypin ja huidoin käsiäni, Kamppari nauraa. ENSI SYKSYNÄ pienen kylän kasvatti ottaa suunnakseen suuren kaupungin, sillä Kamppari aloittaa opinnot teatterikorkeakoulussa Helsingissä. Siihen jää koukkuun, kun yleisö reagoi vitsiin, Kamppari kertoo. KS ARKISTO/TAINA KANERVA. Silloin syttyi kipinä näyttelemiseen. En tiennyt yhtään, miten minun kävisi. Eikä teatterikorkeakouluunkaan pääse sisään pelkästään hauskuuttamalla. Toisaalta ”hauskaksi pojaksi” leimaantuminen on saanut aikaan pelon siitä, ettei häntä oteta tosissaan. – Lopussa hän alkaa häpeämään käytöstään ja ymmärtää, ettei tarvitse muiden hyväksyntää. Äiti, Kati Kamppari, on käsikirjoittanut kaikki seitsemän näytelmää ja isä, Tero Kamppari, toimii lavastajana. Teatterin kautta hän on huomannut, että tällaiset piirteet ovatkin vahvuuksia. – Oli raastavaa odottaa viikko sitä, pääsenkö sisään vai en. – Olen kuitenkin ajattelevainen ja syvällinen ihminen. Taakse jäävät perhe ja koko lähisuku, jotka asuvat kaikki Kuohenmaalla. – Se oli merkki siitä, ettei minun tarvitse yrittää niin paljon. Omassa elämässäänkin porukan vitsiniekkana tunnettu Kamppari esitti monologissaan tarinan, jonka aikana hahmo ymmärtää, että päästäkseen mukaan porukkaan hänen täytyy tehdä temppuja ja naurattaa. Ilman läheisten tukea ei olisi toteutunut myöskään unelma teatterikorkeakoulusta. VIHREÄ VALO teatterikorkeakouluun syttyi kolmen yrityksen jälkeen. Todellisen paikkansa Kamppari löysi, kun kylälle perustettiin vuonna 2016 teatteri. Lisäksi Kamppari haki kerran Tampereen yliopiston Teatteritaiteen koulutukseen eli Nätyyn. Pääsykokeiden ensimmäisen vaiheen iltapäivään kuului soolotehtävä. Oman mukavuusalueen ulkopuolelle meneminen kuitenkin palkittiin, ja kutsu kävi viimeiseen vaiheeseen. Aikaisempina vuosina Kamppari kertoo esittäneensä monologeja, joissa käsitteli yhteiskunnallisia aiheita tai ongelmakohtia. Kampparille huumori on luontaista. Näin joka yö unia, joissa joko pääsin tai en päässyt sisään. Hän arvelee, että ratkaiseva ero tänä vuonna oli se, että hän näytti itsestään haavoittuvaisemman puolen. Teatterissa on mukana myös Kampparin perheenjäseniä. Kylällä asui samanikäisiä lapsia, ja tarjolla oli harrastamista urheilun parissa. Riittää, Kyläteatterista teatterikorkeakouluun Lauri Kamppari rakastui näyttelemiseen 14-vuotiaana Kuohenmaan kyläteatterissa. Nyt Kamppari oli valinnut aiheekseen jotain henkilökohtaisempaa. Serkutkin asuvat aivan naapurissa. Kamppari olikin melko varma, ettei pääsisi jatkoon. Aikaisempina vuosina Kamppari oli pärjännyt pääsykokeissa pitkälle energisyydellään ja isolla ilmaisulla. Kamppari on ollut mukana neljässä näytelmässä Kuohenmaan kyläteatterilla vuosina 2016–2019. Hän vitsailee, tanssii, kiroilee ja loppuhuipennukseksi pyllistää tuomaristolle. Räiskyväisyys ja impulsiivisuus ovat piirteitä, joka on toisinaan erottanut hänet muista nuorista. Saman palautteen hän oli saanut myös Nätyn pääsykokeissa, josta hän oli tippunut viimeisessä vaiheessa. Jatkoa varten raati halusi nähdä myös pehmeyttä ja pienuutta. Yhdessä tekeminen iski 14-vuotiaaseen Kamppariin alusta saakka. Energisestä ilmaisusta pienempään vaihtaminen tuntui kuin ei olisi tehnyt mitään. Hän nosti esille oman kipukohtansa: Mitä kaikkea on valmis tekemään, saadakseen muiden huomion. Tiivis yhteisö Kuohenmaalla oli kenties tärkein osa Kampparin onnellista lapsuutta. Pienestä eleestä voi arvata, millaiseksi Kamppari tuntee olonsa kotikylässään Kuohenmaalla. – Täällä on pieni yhteisö, joka menee yhdessä kohti maalia. Ensimmäinen isompi rooli antoi mahdollisuuden ilmaista itseään tavalla, jota ei aina hyväksytty lavan ulkopuolella
Teatterikorkeakouluun päästäkseen, hänen täytyi näyttää itsestään myös toinen puoli. Kampparin valitseman artikkelin otsikko oli ”Miten selvitä maailmanlopusta?” – Ideana oli pohtia sitä, voiko tehdä taidetta, vaikkei ole traumoja, sanoo Kuohenmaalla onnellisen lapsuuden elänyt Kamppari. Viime vuoden syksyllä Kamppari aloitti Tampereen ammattikorkeakoulussa musiikkiteatterilinjalla. 7 koiraveljestä -lastennäytelmässä hän sai useita sivurooleja. Jossakin vaiheessa matkaa Kamppari oli tehnyt päätöksen: tämä on se, mitä hän haluaa tehdä. • Kuvia voi lähettää tästä hetkestä aina 31.7.2024 asti. • Jos kuvassa on henkilöitä, muista varmistaa heiltä kuvan julkaisulupa. Lisäksi hän nostaa esiin Kangasalan lukion musiikkilinjalta Maija Koskenalustan ja Panu Ukkosen sekä Valkeakosken kaupunginteatterilta Minna Kankaan. Ei voi ottaa uutta ottoa. Päätöksestä huolimatta, hän ei usko, että olisi pystynyt siihen täysin yksin. Kesäkuvakisassa näkyy kesän tunnelma Näyttelemisen myötä Lauri Kamppari ymmärsi, että räiskyväisyys ja impulsiivisuus voivat olla vahvuuksia. • Kangasalan Sanomien raati valitsee kesän päätteeksi kuvista 10 finalistia, joista lukijat äänestävät voittajan. Sen pohjana käytettiin Helsingin Sanomien artikkelia, jonka sai itse valita. Alta löydät myös osallistumisohjeet, aikaa kuvien lähettämiseen on heinäkuun loppuun asti. – Elämässä on ollut onneksi sellaisia ihmisiä, jotka ovat osanneet vaatia, mutta myös kehua. Herra Hakkaraisena Kamppari pääsi lentämään valjaissa lavan yllä. Sieltä hän on löytänyt parhaat ystävänsä ja päässyt mukaan myös Hullu Prinssi -musikaaliin. Lukioon siirtyessä oli taas lähellä, ettei suunta vaihtunut. • Julkaisemme kuvia kesän aikana sekä KS:n digiettä printtiversiossa. Kokosimme muutamia otoksia tähän juttuun. Raimo Mäki-Laurilan kuvassa näkyy kesäinen sadekuuro Roineella. Omaksi maailmanlopukseen Kamppari paljasti pelon siitä, ettei häntä hyväksytä sellaisenaan, ilman hyväntuulisen naurattajan roolia. Vain sähköisillä kuvilla voi osallistua. Hän oli mukana isoissa produktioissa, kuten West Side Story -musikaalissa ja Pohjalaisia -oopperassa. 13 Keskiviikko 26.6.2024 Kangasalan Sanomat ARJESSA MUKANA SANNI SARIN FAKTA Näin osallistut • Lähetä kilpailukuvasi jpg-muodossa osoitteeseen toimitus@kangasalansanomat.fi. – Olisin voinut lähteä mukaan angstaamiseen ja taidealan vähättelyyn ja sellaiseen ”kova poika” -meininkiin. Tuula Komsin suloisessa kuvassa valkohäntäkauris ja kurki viettävät yhdessä leppoisan kiireetöntä aamuhetkeä eteläisellä Pirkanmaalla salatussa paikassa 9. Ensin hän pääsi mukaan sivurooliin ja jo seuraavana vuonna yhteen päärooleista Tukkijoella -näytelmään. YLÄASTEELLA ELÄMÄ olisi voinut saada hyvinkin erilaisen suunnan. – Se oli maaginen hetki. – Aivan mahtavaa, että pääsin ennen ammattilaisuraa mukaan sellaiseen projektiin, jossa oli oikeasti hyvät ohjaajat ja bändi. Onneksi Kamppari uskalsi lähteä poplaulukurssille, minne kaverit eivät halunneet. Perhe, sukulaiset, tyttöystävä ja kaverit ovat olleet kaikki suuresti tukena. Siellä selvisi vielä enemmän, mihin suuntaan hän halusi uraansa viedä. Kangasalan Sanomat Kangasalan Sanomien kesäkuvakilpailu on päässyt vauhtiin ja kilpailuun on lähetetty jo runsaasti tunnelmallisia kuvia. Ja toivon, että minussa pysyy vilpittömyys ja usko hyvään. kesäkuuta. Siellä syntyi rakkaus laulamiseen ja esiintymiseen. Hänestä näki, että hän selkeästi halusi meidän kehittyvän. Se on todella mielenkiintoista leikkiä. Sekä fyysisesti että emotionaalisesti raskaan koettelemuksen lopuksi oli edessä vielä yksi kolmen minuutin monologi. • Liitä viestiin lyhyt kuvaus kuvan sisällöstä ja sen ottopaikasta. Voittaja saa 50 euron lahjakortin valitsemaansa kangasalalaiseen ravintolaan tai Kangasala-taloon. – Minnalta sai todella suoraa palautetta. B-vaihtoehtoa ei ole. • Laita viestin aiheeksi ”Kesäkuvakisa 2024”. Monologin lopussa Kamppari pahoitteli tuomaristolle, ettei pysty tekemään taidetta, mutta hän voi tehdä temppuja ja naurattaa. Kaarina Rikala tallensi iloisia vesileikkiä Vesijärvessä Pikonlinnan rantamaisemissa. – Kymmenen vuoden päästä haluan olla tekemässä monipuolisesti teatteritaidetta ja voida hyvin. Janne Kähkönen kuvasi kesäisen ratsastusretken rantamaisemissa. Neljäs ja viimeinen vaihe kesti kolme päivää. – Näyttämöllä on yksi hetki, milloin pitää onnistua ja palautteen saa heti. Äidin kehotuksesta Kamppari kuitenkin haki Kangasalan lukion musiikkilinjalle. Siihen aikaan Kamppari kävi lukiota Kangasalla ja ajeli koulupäivän jälkeen viisi kertaa viikossa Valkeakoskelle harjoituksiin. Kuvan ottopaikka on Tiihalantiellä. KATSO KUVIA DIGISSÄ. että vain olen. Yllätyksekseen Kamppari pääsi paitsi lavan taakse myös lavalle. Nyt on saavutettu yksi suurimmista haaveista. • Muista laittaa viestiin myös oma nimesi, puhelinnumerosi ja sähköpostiosoitteesi. Vaikka laulaminen on Kampparille vahva ilmaisutapa, näyttelemisessä pääsee käyttämään enemmän kehoa. – Ajattelin, että olisin aluksi mukana näyttämötyöntekijän roolissa ja saisin seurata sivusta ammattilaisten tekemistä. SATTUMIEN KAUTTA Kamppari päätyi Vaasan kaupunginteatteriin suorittamaan siviilipalveluksen. KENTIES KAIKISTA merkittävin käännekohta oli, kun Valkeakosken kaupunginteatterin teatterijohtaja Minna Kangas bongasi Kampparin kyläteatterilta ja pyysi hänet mukaan Lemmen Jättiläinen -produktioon. Miltä tulevaisuus näyttää, Lauri Kamppari. Kamppari rakastui teatteriin ja lavalla olemiseen, sillä siinä tarina luodaan yhdessä katsojan kanssa
asti. Eerola näyttelee Salaseuran teatterissa ja työskentelee Komediateatterilla useissa tehtävissä. PIKKU JÄTTILÄINEN on Peltolan esikoiskäsikirjoitus, jonka hän on kirjoittanut Jyväskylän ylioppilasteatteriin vuonna 1985. Lisäksi ohjaaminen on antanut näyttelijäntyöhön paljon. – Tino Leinonen on kuin tehty tähän rooliin. Sieltä käsin ei voinut enää vaikuttaa siihen, mitä lavalla tapahtuu. Harjoituksissa kappaleiden soittaminen auttaa myös näyttelijöitä pääsemään tunnelmaan. Mutta puheissa on ollut, että ohjaisin Komediateatterilla jonkun teatteriopiston jutun. Se on 31 päivää vuodesta. Näytelmä on näyttelijä Jere Riihisen esikoisohjaus. Näytelmässä yhdistyy komedia ja koskettavuus, mikä on Riihisen mukaan Peltolan tuotannolle ominaista. Katsomosta hahmottaa paremmin sellaiset asiat, joita ei välttämättä näyttämöllä osaa ajatella. Spotify kertoi, että vuonna 2023 Riihinen kuunteli 44 000 minuuttia musiikkia. Salaseuran teatterin Pikku Jättiläinen Lepokodilla 21.7. Pikku Jättiläisen ensi-iltassa Riihinen pääsi ensimmäistä kertaa jännittämään katsomon puolella. – Mietin, että mistä hän tiesi, että olen ohjaamista vähän ajatellut, mutta en ole sitä koskaan kenellekään kertonut, naurahtaa Riihinen. Peltola rohkaisi Riihistä tarttumaan haasteeseen, ja niin hän teki. Hän oli nähnyt, että Riihinen hahmottaa hyvin esityksen kokonaisuuden lavalta käsin. Kuvassa etualalla on päähenkilön näyttelijä Tino Leinonen.. Olen innoissani, että saan juuri täällä tehdä esikoisohjaukseni, Riihinen sanoo. – Minut on otettu todella hyvin vastaan, ja kaikki tietävät, että tämä on minun ensimmäinen ohjaukseni, Riihinen sanoo. – Yleisö näytti todella nauttivan esityksestä ja näyttelijät suorastaan loistivat aurinkoisessa illassa, kertoo Riihinen onnistuneen ensi-illan jälkeen. Hän haluaa kunnioittaa alkuperäistä tekstiä, jonka rytmitys ja sanavalinnat ovat hyvin tarkkaan mietittyjä. ARJESSA MUKANA Lepokodin kesäteatterissa esitettävä Pikku Jättiläinen sijoittuu vuoteen 1985, mutta on teemoiltaan hyvin ajankohtainen myös nykypäivänä. Kangasalan Sanomat Keskiviikko 26.6.2024 14 itsekin päässyt paikkaamaan muutamia kertoja Komediateatterilla. Hän nimeää kaikkien aikojen lempinäytelmäkseen Peltolan Mummun saappaassa soi fox -näytelmän, jonka rooleja on Näyttelijän esikoisohjaus Lepokodilla Salaseuran teatteri yhdistää kahden Kangasalan kasvatin esikoisteokset, kun näyttelijä Jere Riihinen ohjaa Sirkku Peltolan esikoisteoksen Pikku Jättiläinen. – Haluan olla osa porukkaa niin kuin olen täälläkin päässyt ihanasti olemaan. SANNI SARIN JERE RIIHINEN Sanni Sarin K angasalan Huutijärvellä kasvanut näyttelijä Jere Riihinen on haaveillut ohjaamisesta vain salaa itsekseen. Riihiselle Peltolan näytelmät ovat muutenkin tuttuja. Suurimman osan ajasta hän on työskennellyt freelancerina ja kaksi vuotta kiinnitettynä Komediateatterilla. Hän ei ollut silti aivan varma, sopisiko näytelmä valoisaan kesäteatteriin, sillä käsikirjoituksessa on kohtauksia, jotka tapahtuvat pimeydessä. Pikku Jättiläisen rooleissa on Leinosen lisäksi Mika Eerola (vas.), Pirjo Turunen, Noora Lahtinen, Susanna Folabi, Elina Mäkinen ja Riina Katajisto. – Jos vastausta ei ole siinä hetkessä, niin ihan hyvin voi sanoa, ettei tiedä. Kasari-ilme näkyy ainakin puvustuksessa ja musiikeissa. Teatterikorkeakouluun Riihinen haki kaksi kertaa vuosina 2011 ja 2013 ja pääsi molemmilla kerroilla viimeiseen vaiheeseen asti. – Tuki joka suunnasta on mieletön. Riihinen on myös päättänyt sijoittaa näytelmän sen kirjoittamisvuoteen 1985. On myös näyttelijöiden onni, että ohjaaja ymmärtää, mitä he käyvät harjoitellessaan läpi. Jännitys oli kuitenkin turhaa. Riihisen mukaan koko ryhmällä on sama päämäärä: kaikki tehdään tosissaan. Tänä kesänä kaikki palaset ovat loksahdelleet kohdalleen, ja Riihinen on palannut lapsuuden kodin maisemiin ohjaamaan Salaseuran teatterin uusimman näytelmän. – Uskallusta ei ole ollut niin, että olisin tyrkyttänyt itseäni. Nyt hän pääsee myös käyttämään kappaleita, joita on ”jemmannut” juurikin tällaista tilaisuutta varten. – Näyttelijänä minulla on jonkinlainen rytmi veressä, ja on ollut ilo huomata, että se toimii myös täältä ohjaajan penkiltä. Välillä ohjaajan tekee mieli päästä itsekin lavalle, mutta hän ei toisaalta haluaisi korvata ketään näyttelijöistä. Täytyi vain odottaa. Lisäksi kollegat ja teatterinjohto Tampereen komediateatterilta sekä näytelmäkirjailija olivat tulleet katsomaan. Toisinaan on haastavaa, kun harjoituksissa useamman näyttelijän ”pään päällä on eri näköiset kysymysmerkit”. Turhasta johtajuudesta tai korokkeella olemisesta hän ei pidä. – Olen todella ylpeä juuristani Kangasalla. Riihinen on alusta asti pyrkinyt siihen, että näyttelijät pysyttelisivät mahdollisimman tarkasti Peltolan kirjoittamassa dialogissa. ENSIMMÄINEN KOKEMUS ohjaamisesta Salaseuran teatterilla on ylittänyt odotukset. Tällöin ohjaajalla on vapautta käyttää luovuuttaan esimerkiksi siirtymissä ja tunnetilojen säätelyssä. Päätöksensä jälkeen Riihinen aloitti kahden vuoden opinnot Suomen Teatteriopistossa. Tänä kesänä Riihiselle ei ollut poikkeuksellisesti luvassa töitä Tampereen Komediateatterissa, missä hän on näytellyt viimeiset 15 vuotta. Ohjaaja sai itse päättää näytelmän, mutta toive oli, että se olisi kangasalaissyntyisen näytelmäkirjailijan ja ohjaajan Sirkku Peltolan käsialaa. Sieltä valmistuttuaan töitä Komediateatterilla on riittänyt 15 vuoden ajan paitsi näyttelijänä myös äänisuunnittelijana ja graafikkona. Suuri musiikin ystävä Riihinen on etsinyt musiikkia näytelmään jo viime talvesta asti. Teksti on pääasia ja tässä vaan sattuu olemaan paljon herkkuja juuri siitä syystä, että sijoitamme sen siihen aikaan. Riihinen luki käsikirjoituksen läpi kahdeksan kertaa lomaillessaan vuodenvaihteessa Kanarialla ja ihastui tekstiin joka lukukerralla enemmän. – En halua niin sanotusti rellestää nostalgialla. – Monesti Peltolan käsikirjoituksissa ollaan pienen ihmisen asialla. Kiinnostus ohjaamiseen on syntynyt Komediateatterilla, jossa Riihinen on työskennellyt niin lavalla kuin sen takanakin. Riihinen pyrkii olemaan kuunteleva ohjaaja, jolla on visio ja vastauksia. Erityisen jännittäväksi illan teki se, että katsomossa oli vaimon lisäksi koko Kangasalla asuva perhe tätiä ja setiä myöten. NÄYTTELEMINEN ON Riihiselle tärkeintä, mutta hän toivoo, että voisi jatkaa ohjaamista siinä sivussa. Hän kehuu, että Salaseuran näyttelijöiden ohjaaminen on helppoa, sillä kaikki näyttelijät ovat hyvin taitavia. Riihinen tiesi heti, että halusi ohjata Peltolan aikaisempaa tuotantoa, sillä näytelmäkirjailijan uusimmat teokset ovat Tampereella hyvin tunnettuja. – On ollut hienoa huomata, että on mahdollista pysyä täysin uskollisena tekstille ja tehdä niissä olosuhteissa, mitä löytyy. Hän toivoi heti, että voisi ohjaamisen lisäksi myös äänisuunnitella teoksen. Näyttelijänä minulla on jonkinlainen rytmi veressä, ja on ollut ilo huomata, että se toimii myös täältä ohjaajan penkiltä. Vaikka lavalla tapahtuu absurdejakin asioita, ne tehdään tietyllä tavalla tosissaan ja niistä tehdään mahdollisimman totta katsojalle. Tyhjä kalenteri täyttyikin pian, kun viime joulukuussa Mika Eerola pyysi Riihistä ohjaamaan Salaseuran teatterin seuraavan näytelmän. Näin hän tutustui Peltolaan, ja siksi uskalsikin nyt lähteä tekemään Pikku Jättiläistä. Hänestä löytyy koomiikkaa ja koskettavuutta, sanoo ohjaaja Jere Riihinen. Haluan olla myös hauska ja saada ihmiset nauramaan. Tiputtuaan toisen kerran hän päätti, ettei antaisi kenenkään muun enää päättää tulevaisuudestaan
Vilpeilän kyläosuuskunta. Tampereen Matkailuoppaat. NÄYTTELYT • Kuhmalahden Taidepappilan kesänäyttely 2.6–31.8 Taidepappilassa, Taidetie 19. • Omatoiminen kuntosali Jalmarin Kodossa kesän aikana maanantaisin klo 11.30–12.30, keskiviikkoisin klo 8–9 sekä perjantaisin klo 8–9 ja klo 11.30– 12.30. Lauantai 6.7. Kangasalan kesäteatterissa on nykyään kiinteä ja katettu lava, johon ei saa tehdä suuria muutoksia. • Valkeakoski-opiston Sahalahden maalausryhmän näyttely ja Sahalahden kuvaajien digitaalinen kuvashow 4.6.–29.6., Fire Lady: 25 vuotta liekeissä – 25-vuotisen taiteilijauran juhlanäyttely 3.7.–27.7. • Pikku Jättiläinen -näytelmä 20.6.–1.7. Lähetä siihen tarkoitetut tiedot verkkosivujemme kangasalan sanomat.fi kautta tiistaihin 2.7. Esillä 31.8. Vapaa pääsy. • Kangasalan kaunottaret – kaupungin arkkitehtuurin helmiä opastetut kävelykierrokset su 30.6. Sunnuntaisin 7.7.–28.7. pääkirjaston Taidetila Terrassa. klo 14– 15.30. Ensimmäistä kertaa käynnistyvä Kangasalan kulttuuriviikko valloittaa kaupungin. Katajiston mukaan Lepokodille tuleminen on tuntunut luontevalta, sillä Pikkuteatteri on harjoitellut siellä aikaisemminkin. • klo 18 K-Kino: Horizon: An American Saga Chapter 1 Torstai 4.7. Aikaisemmin Pikkuteatteri on maksanut Kangasalan kaupungille esityksistä Mobiliassa, mutta harjoitukset ovat olleet ilmaisia. • Vallitun kesäleiri la 13.7.– la 20.7. Perjantai 28.6. Av. Kuhmalahden Suojalla, Pohjantie 521. Kimmo Pyykkö -taidemuseossa Monenlaista ohjelmaa. Raktori-Talleria av. ja Kangasalan kulttuuriviikko 9.–11.7. • Naivismin kesä, Galleria Villa Armas. Järj. av. Lepokodin kesäteatteri, Ruutanantie 26. seurakuntayhtymä ja Tampereen Matkailuoppaat. • klo 10–19 Luontoretriitti. • klo 18 K-Kino: Horizon: An American Saga Chapter 1 • 18–21 Lahdenkulman kesäjuhlat Haapasaaren rantasaunalla. ti–to klo 10–16, pe–la klo 10–20 Raudanmaan kylätalolla, Ponsantie 1269. – Ehdot muuttuivat yhtäkkiä, ja olisimme joutuneet maksamaan harjoituksista Mobiliassa, kertoo Katajisto. Mukana Hämeen Eskadroona ja trio Väliaikaiset. Pilatesnavetta, Rauhaniementie 51 Kuhmalahti. Järj. Sunnuntai 30.6. Torstai 27.6. klo 18–20. Tampereen ev.lut. Tarkista ajantasainen tilanne tapahtu mien järjestäjiltä. Kangasalan kirjasto to 10.7. Salaseuran teatteri. ke–su klo 12–18. • Hevospitäjä Sahalahti -näyttely Raktori-Talleriassa, Moltsiantie 104 B. Lepokodilla lavasteita on mahdollista muokata. • Arboretum Frick (Kotihaantie 20) av. pääkirjaston Taidetila Terrassa. • Talvisodasta uuteen alkuun -näyttely, Karjalainen kulttuurikeskus Äijälä. Lisäksi Katajisto huomauttaa, että Lasten löytöretkiviikkoon osallistuminen ei olisi Mobiliassa ollut mahdollista, sillä se olisi mennyt päällekäin toisen tapahtuman kanssa. Järj. • Kuuden taiteilijan yhteisnäyttely 12.6.– 26.6. Selma, Helmi, Siru ja Sanni ovat olleet mukana jo pidempään. • klo 18 Pelimannit kohtaavat Rajalan kämpällä Laipanmaassa. • klo 10–15 Vilpeilän Suvipäivämarkkinat kylätalolla, Pakkalantie 337. Klo 11 Reissun päällä -museokierros lapsiperheille. – pe 12.7. • klo 18 K-Kino: Horizon: An American Saga Chapter 1 • klo 19–20 RESPECT-ation-esitys, joka yhdistelee tanssia, akrobatiaa ja sirkusta. ja 21.7. Pikkuteatterin puheenjohtajan Riina Katajiston mukaan harrastelijateatteri olisi mielellään jatkanut Mobiliassa Kangasalan kesäteatterilla, mutta muutto tuli pakon edessä. Parvelantie 9, 26.6.–7.8. ja ilm. • klo 18 Sahalahden kirkon konsertissa sopraano Sanna-Maria Salli, klarinetisti Taina Kanerva ja pianisti Mikko Haapaniemi. • Lastenmaatila Pikkupiha av. Vilpeilän kyläkoulun osuuskunta. klo 9–10 Mobilian rannassa, Kustaa kolmannen tie 75. Kimmo Pyykkö -taidemuseon 1. – Se oli isompi ja siellä pääsi uimaankin, kaikki kertovat yhteen ääneen. –31.8. Fanni (vas.), Elsa, Lilja, Selma, Helmi, Siru, Oula (keskellä) ja Sanni pitävät Lepokodin kesäteatterin luonnonlä heisyydestä. Ohjelmassa muun muassa taidetyöapaja, kuvasuunnistusta ja kasvomaalausta. ja 2. asti. Vaikka harjoitusajat kahden teatterin välillä menivät osittain päällekäin, aikaa valmistautua näytöksiin löytyi kaikille. • klo 17.30 Arppababan satuhetki Kangasalan pääkirjaston Satumetsä-tilassa. MUUT • Kesäpilates tiistaisin 2.7.–30.7. • Valtaapitäviä-näyttely. klo 13–16. kesä-heinäkuussa ti-su klo 12–17. Lavaa lähellä oleva katsomo on pienille näyttelijöille eduksi. OULA NÄYTTELEE Pikkuteatterissa ensimmäistä vuotta. Tiistai 9.7. Liisa Ihmemaassa -näytelmässä hän heittäytyy Hemmo Hummerin rooliin. Kangasalan Pikkuteatteri. saakka joka päivä klo 12–18, Armas Brandrin katu 8. Suoraman seudun pioneerit. Tiistai 2.7. Tommisen mielestä vapun aikaan alkaneet harjoitukset Lepokodilla ovat sujuneet hyvin. Vallitun leirikeskuksessa. Vaikka Lepokodilla harjoittelu tarkoittaa myös enemmän talkoilua, he pitävät silti siitä, ettei siellä tarvitse puhua lavalla niin kovaan ääneen. Keskiviikko 26.6. 13 naivistin yhteisnäyttely. ja sunnuntaisin klo 13 4.8.–5.8. Onneksi muutto on mennyt sulavasti. • Leikki jatkukoon Sirkka Wahlbergin nukkenäyttely. Kangasalan Pikkuteatterin Liisa Ihmemaassa -esitykset nähdään tänä kesänä Lepokodin kesäteatterilla. • Kesäkahvila Iharin Myllytorpalla (Pohjalahdentie 23) perjantaisin 7.6.–9.8. Järj. • Kangasalan Kulttuuriviikko 8.–14.7. Lepokodilla harjoitteleva ja esiintyvä Salaseuran teatteri, jossa näyttelee moni entinen pikkuteatterilainenkin, on ottanut Pikkuteatterin avosylin vastaan. (paitsi juhannuksena suljettu) klo 18-20. Menot ARJESSA MUKANA Pikkuteatteri muutti kesäksi uuteen kotiin Sanni Sarin, teksti & kuva Lepokodin kesäteatterin lavalla on meneillään maanantaina kehumiskierros. ti, to ja su klo 12–16. • klo 16 K-Kino: Itse ilkimys 4. Lauantai 29.6. Lisätied. • Heponiemen kesäkahvila avoinna keskiviikkoisin klo 14–18 Rekolan vanhassa vieraspytingissä. suljettuna. info@pilatesjapolku.fi. ilmestyvässä lehdessämme. Ohjaaja Tanja Tomminen tuumaa, että kehumisharjoitus tekisi hyvää ennen seuraavan päivän kenraaliharjoitusta. Kahvilassa Maria Murron taidenäyttely "Sisäisiä tutkimusmatkoja". sekä Taideyhdistys Elon henkilökuvia 6.8.–29.8. Järj. • klo 12 Raktori-Tallerian kesänäyttelyn avajaiset Pakkalassa, Moltsiantie 104 B. Vapaa pääsy. • Lasten löytöretkiviikko 24.–30.6. 30.6.–28.7., to–su klo 12–18. Teivaantie 744 Sahalahti. • Hautausmaaopastukset Vatialan hautausmaalla ke 3.7., 17.7, 31.7. Liput ennakkoon tai kierroksen lähtöpaikalta, Kangasala-talolta. Täällä ollaan luonnon keskellä, Katajisto sanoo. • Haralanharjun näkötornin kahvila av. Järj. • klo 16 K-Kino: Itse ilkimys 4. MUUTOSSA ON Katajiston sekä Tommisen mukaan useita hyviä puolia. • Liisa Ihmemaassa -näytelmä 26.6.–6.7.Kangasalan Lepokodin kesäteatterissa (Ruutanantie 26). Konsertissa mukana Kesäpelimannit, Luunappi ja Cavanteri-yhtye. Poledance Piagrina studio, Aakkulantie 42. kerroksessa. 2.6.–1.8. • klo 15–18 Lasten kesäkoulu kylätalolla, Pakkalantie 337. KATSO KUVIA DIGISSÄ. Yleisöopastukset torstaisin klo 17 4.7.–5.7. Joka päivä klo 10–18 valokuvasuunnistus ulkomuseoalueella. • Taideryhmä Artisocial – Paula Mäkeläinen, Mika Eerola & Petteri Mäkeläinen, Kysyitkö koskaan. 11.6.– 27.6. Järj. • Lasten Löytöretkiviikko Mobiliassa 24.6.–30.6. – Mobiliassa lava on enemmän huonemainen. Nyt siellä esiintyvät isommat kaupalliset tekijät. Jalmari Finne 150-v näyttely, ”Kesäpäivä Kangasalla-laulun kotipesä” ja Gabriel Linsén -näyttely sekä näyttelyt Kangasalan keskustan kartoista kautta aikojen ja Kangasalan yhteisöjen ja yhdistysten pöytäviireistä. kello 10 mennessä. • klo 16 Kansanmusiikkiyhtye Roineen konsetti Vilpeilän kylätalolla, Pakkalantie 337. Illan musiikista vastaa trubaduuri Pekka Mikkonen. Kangasalan Pikkuteatteri esittää Liisa Ihmemassa -näytelmää Lepokodin kesäteatterilla la 6.7. Pilates ja polku. – Hennoimmatkin äänet kantavat yleisöön paremmin ja ilmeet sekä eleet näkyvät voimakkaammin, Tomminen sanoo. • klo 19 Veikko Ahvenaisen 95-vuotisjuhlakonsertti Kuhmalahden Suojalla, Pohjantie 521. Sahalahden museomakasiinissa, Vanha Pakkalantie 35. klo 15–21 Pilatesnavetalla (Rauhaniementie 51). • Melontaa ja pilatesta -retket to 4.7, 11.7. Heidän mielestään Mobilian teatteri oli parempi. • klo 15 K-Kino: Itse ilkimys 4. Pikkuteatterilaiset istuvat ringissä ja kertovat mukavia asioita viereessään istuvasta kaverista. • Kangasalan kotiseutumuseossa 1.6. ja 18.7. – Täällä on kivaa, koska ollaan luonnon lähellä, Oula sanoo. Tapahtuma on osa Lasten löytöretkiviikkoa. ja 14.8. Kangasalan Lepokodilla (Ruutanantie 26). ti–la klo 12–17, paitsi 21.–22.6. 15 Keskiviikko 26.6.2024 Kangasalan Sanomat Julkaisemme viikkopäivyrin 3.7. • Lumoava Kangasala -ympäristöja taideohjelmaa käsittelevä näyttely Kangasala-talon toisessa kerroksessa. • klo 15 Kangasalan Pikkuteatterin Liisa Ihmemaassa -ensi-ilta. • Leena Valkama, Marjatta Vuorinen, Markku Lahtinen & Pekka Lahtinen, Lahtisen taiteilevat serkukset 2.7.–18.7. • klo 16 K-Kino: Itse ilkimys 4
Kalaa tuli, saalis savustettiin ja totta kai syötiin. Anna Parkhomenko, Eevi Anttila, Sigrid Friis ja Carla Geiger kokolla. Olen ollut täällä lapsena monet kerrat juhannuskokolla, muisteli perheensä kanssa Pohtiolammelle saapunut Sari Koivisto. Jiihaa! Näin ilmavasti keinuivat Lilja (vas.) ja hänen siskonsa. Oli leikkipaikat, hevosajelua ja musiikkiakin. – Tulimme katsomaan kokkoa, hän totesi. Hänen Jari-puolisonsa mieleen on jäänyt Pohtiolampea sivuava episodi lapsuudesta. Satu Peltonen muisteli käyneensä Pohtiolammella ongella jo lapsena. – Ohitin sen tunteen jo aikaisemmin, kun kävi ilmi, että toiminnan jatkaminen täällä on mahdotonta. Kavereidensa seurassa Pohtiolammelle saapuneella Sigrid Friisillä oli hiuksillaan illan kenties tyylikkäin kukkaseppele. Emme oikein viihtyneet siellä, ja karkasimme kaverini kanssa. Tulimme tänne, ja valokennot laukaisivat hälytyksen. Pohtiolammen isäntänä yli 20 vuotta toiminut Taigabird Oy:n Jouko Alhainen oli tyytyväinen juhannusaaton runsaaseen – arviolta 500–1 000 henkeä – väkimäärään, mutta ei kertonut tuntevansa erityistä haikeutta. – Olimme Kisarannassa leirillä. POHTIOLAMMEN Sääksikeskuksen toiminta päättyy kuluvan sesongin jälkeen. Oli Saarioisen grillit, joissa grillattiin kananpoikia. – Tänne tultiin aikoinaan mummun, tädin, serkkujen ja pikkuserkkujen kanssa. Hän oli etukäteen varmistanut, ettei kokkoalueella ollut linnunpesiä. Sääksikeskuksen toiminta loppuu kesän jälkeen. – Kevyttä juhlintaa kesäyössä, valottivat Sigrid Friis, Anna Parkhomenko, Eevi Anttila ja Carla Geiger suunnitelmiaan juhannuskokkoreissun jatkoksi. Näin ovat alueen operaattorit eli Sääksisäätiö ja Taigabird Oy ilmoittaneet. SAMI NURMI ja Satu Peltonen olivat perjantaina liikkeellä tyttäriensä Mintun ja Lotan kanssa. Jari ja Sari Koivistolla oli monenlaisia lapsuusmuistoja Pohtiolammelta. – Ja ne ”vesisukset”! Jalkoihin pantiin styroxin palaset ja käsiin sauvat, Koivisto kuvaili nauraen 1970-luvun meininkiä. Yhteiskuvassa Sami Nurmi, Minttu Peltonen, Lotta Honkanen ja Satu Peltonen.. Virkavalta vei sitten kotiin äidin luokse. Pohtiolammen isäntä Taigabird Oy:n Jouko Alhainen kohenteli kokkoa varsiharavalla. Kangasalan Sanomat Keskiviikko 26.6.2024 16 ARJESSA MUKANA Jouni Valkeeniemi, teksti ja kuvat N ostalgisia muistoja ja haikeutta leijui ilmassa, kun Pohtiolammella sytytettiin tällä tietoa viimeisen kerran juhannuskokko perjantai-iltana puoli yhdentoista maissa. Viimeinen kokko Pohtiolammen juhannuskokkoa ihasteli suuri joukko yleisöä. Lapset eivät ole aiemmin olleet kokolla, vanhemmat kertoivat. – Haikealta tuntuu. – Tulimme, kun asumme lähellä ja kyseessä on viimeinen juhannus täällä. Nelikko myönsi, että päätökseen lähteä Pohtiolammelle ehkä vähän vaikutti tieto paikan sulkemisesta syksyllä. – Lasten kanssa olemme käyneet täällä muuten kesällä
Torstaina päivällä Suoraman alueella pysäytettyä kuljettajaa epäillään puolestaan perusmuotoisesta rattijuopumuksesta. Maukkaalla ruoalla ja elämyksellä, esimerkiksi lohisoppaa Vesaniemen laiturilla 10 hlö hintaan 135 e, tap.palvelut@gmail.com Rivi-ilmoitus käteisellä 22 €, laskutettuna 27 € Seurat toimivat Kirkkojärvessä jo runsaasti sinilevää Kangasalan Sanomat Kangasalan Kirkkojärvessä on havaittu runsaasti sinilevää juhannusviikolla, kertoo Pirkanmaan ely-keskus tiedotteessaan. klo 10–12. • Klan Sitoutumattomat Eläkeläiset Bocciaa pelataan keskuskentällä ke 26.6.ja ke 3.7. Ajankoht. 26.6.2024 KAUPUNGINHALLITUS Se tuttu PÖLYPUSSIKAUPPIAS HUOMENNA torstaina Kangasalan torilla Myös tarvikkeet & partakoneiden verkot Kangasalan kaupunki tiedottaa Torilla Myytävänä Sekalaisia ARJESSA MUKANA Kauniissa, jos kohta hieman viileässä illassa Pohtiolammen juhannuskokkoa ihaili sankka joukko ihmisiä. Yllätä ystäväsi tai työntekijäsi. Tapahtumapaikalle lähti useita partioita. Urheilutie 13) ajanvarauksella. 040 566 9001 SYKSYÄ & PIKKUJOULUA. Niissä ei havaittu levää. Keskeisenä tavoitteena on mahdollistaa alueelle Tampereen seudun 2-kehän, uuden kansallisesti ja kansainvälisesti vetovoimaisen yritysalueen sekä seudun kaupunkirakennetta täydentävän asumisen alueen sijoittuminen. • Klan Eläkkeensaajat Ti 2.7. Pirkanmaalla havaittiin sinilevää kaikkiaan viidellä valtakunnallisen leväseurannan havaintopaikalla tällä viikolla. Sinilevää on nyt Järviwikin leväbarometrin mukaan ajankohtaan nähden hieman normaalia enemmän. Torstai-iltana 20. 26.6.2024 VIRANOMAISLAUTAKUNTA Saarenmaan osayleiskaava Kangasalan kaupunki on käynnistänyt uudelleen Saarenmaan osayleiskaavan, yleiskaava nro 36, laatimisen. Tämä kuulutus pidetään nähtävillä Kangasalan kaupungin verkkosivuilla 26.6.–27.8.2024. Poliisi teki tutkintaa ja selvityksiä ja tapahtumapaikalla todettiin, ettei rikosta ole syytä epäillä. klo 18 Pakkalan urheilukentällä, Välimäentie, lajit ja sarjat alle -vuotiaista aikuisiin. klo 18–21 Pirtillä. klo 10–13 pelataan bocciaa keskuskentällä. ke 26.6. • Yleisurheilu-Team Sarjakilp. MAANANTAINA AAMULLA Huutijärvellä usean poliisin yksikön operaatio herätti asukkaiden huomion. 20.6.2024 ELINYMPÄRISTÖLAUTAKUNTA Ilmoitus kuulutuksesta Kangasalan kaupungin viranomaislautakunta on tehnyt kokouksessaan 11.6.2024 päätöksen maa-ainesja ympäristönsuojelulain mukaisesta yhteisluvasta: 34 § NCC Industry Oy:n yhteislupa maa-ainesten ottamiseen sekä kallion louhintaan ja murskaukseen Saaren ottamisalueella, Lahdentie 2076 Kuulutus ja päätös ovat nähtävillä kuulutusaikana 26.6.–2.8.2024 sähköisesti osoitteessa www.julkipano.fi. kesäkuuta Sahalahden alueella pysäytettyä ajoneuvon kuljettajaa epäillään törkeästä rattijuopumuksesta. Kansalaishavaintoja sinilevistä on tehty Kuhmoisissa Lummenne-järvessä ja Pälkäneellä Mallasvedellä. kesäteatteri ”Kimppalotto” Hämeenkyrön Heiskassa. 040 133 6329. Hän oli etukäteen varmistanut, ettei kokkoalueella ollut linnunpesiä. Yleiskaavan osallistumisja arviointisuunnitelma on nähtävillä 29.7.–27.8.2024 internetissä osoitteessa www.kangasala.fi/yleiskaava36 ja teknisessä keskuksessa, os. Myös liikenteessä juhannus sujui suhteellisen rikkeettömästi. Tiedoksisaannin katsotaan tapahtuneen seitsemäntenä päivänä julkaisemisajankohdasta. Mitään isompaa eroa ei ollut, Tammisto kertoo. Urheilutie 13. Asiasta ei tiedoteta enempää, Tammisto sanoo.. Tiedoksisaannin katsotaan tapahtuneen seitsemäntenä päivänä julkaisemisajankohdasta. 17 Keskiviikko 26.6.2024 Kangasalan Sanomat Kangasalan kaupunki Kunnantie 1, 36200 Kangasala PL 50, 36201 Kangasala Vaihde: 03 5655 3000 www.kangasala.fi Toimenpiderajoitus Saarenmaan alueella Elinympäristölautakunta on päättänyt 11.6.2024 § 101, että maankäyttöja rakennuslain 38 §:n mukaisesti Saarenmaan alueelle määrätään saman lain 128 §:n mukainen toimenpiderajoitus ja että maankäyttöja rakennuslain 202 §:n nojalla päätös määrätään tulevaksi voimaan ennen kuin se on saanut lainvoiman. • Sydännaiset Neulekerho kokoontuu ke 26.6. – Poliisi sai tehtävän yksityisasuntoon. MANSIKKAA ITSEPOIMIEN Talvian Marjatila, Kangasala, Tiihala, p. Mahdolliset mielipiteet osallistumisja arviointisuunnitelmasta on toimitettava 27.8.2024 mennessä sähköpostitse osoitteeseen kaavoitus@kangasala.fi, postitse osoitteeseen Kangasalan kaupungin kaavoitus, PL 50, 36201 Kangasala tai tekniseen keskukseen, os. Pirkanmaan ely-keskus tiedottaa Pirkanmaan sinilevätilanteesta joka toinen viikko. Urheilutie 13. • Klan Seudun Hengitysyhdistys Kesämarkkinat Yrittäjätalon pihassa la 29.6. Juhannusta juhlittiin rauhallisesti Kangasalan Sanomat Sisä-Suomen poliisilaitoksen mukaan juhannuksen vietto Kangasalla sujui melko rauhallisesti. • Klan Shakkikerho Peli-ilta ke 26.6. Lisäksi asiakirjat ovat nähtävillä Kangasalan kaupungin ympäristönsuojelussa (os. 040 133 6773 ja projektipäällikkö Tea Jylhä, puh. Muut levähavainnot tehtiin Hämeenkyrön Järvenkyläjärvessä, Sastamalan Houhajärvessä ja Pyhäjärvessä Pyynikin uimarannalla. Rikoskomisario Maijastiina Tammiston mukaan muutama Kangasalan alueella tapahtunut lievä pahoinpitely johti tutkinnan aloittamiseen, mutta isommilta kahnauksilta vältyttiin. Jiihaa! Näin ilmavasti keinuivat Lilja (vas.) ja hänen siskonsa. – Tilastojen perusteella juhannuksen tehtävämäärät vastasivat normaalia, vilkasta kesäviikonloppua. • Klan Invalidit Ti 2.7. Pohtiolammen isäntä Taigabird Oy:n Jouko Alhainen kohenteli kokkoa varsiharavalla. Ajantasainen leväseuranta löytyy Pirkanmaan ELY-keskuksen Levätilanne-sivuilta. • Eläkeliiton Klan yhdistys Su 7.7. Tämä kuulutus pidetään nähtävillä Kangasalan kaupungin verkkosivuilla 20.6.–11.7.2024. Myös Roineen havaintopaikalla järven pohjoisosassa oli hieman sinilevää tiistaina. klo 10–15. Linja-auton aikataulu: klo 13.10 Alatie, 13.15 l-autoasema, 13.25 Suorama, 13.30 Nattari,13.35 Linnainmaa,13.45 Kaleva. klo 10 bocciaa keskuskentällä. Päätös on nähtävillä ja luettavissa myös Kangasalan kaupungin verkkosivuilla: www.kangasala.fi – Kaupunki ja päätöksenteko – Esityslistat ja pöytäkirjat 1.1.2019 alkaen – Pöytäkirjat – Viranomaislautakunta 11.6.2024. Lisätietoja yleiskaavasta antavat kaupunginarkkitehti Anna-Leena Lehtiniemi, puh. Ennen juhannuspyhien alkua Sisä-Suomen poliisi kirjasi tosin kaksi kuljettajan ajokuntoa koskevaa rikosilmoitusta Kangasalan alueella. Toimenpiderajoitus koskee osaa vireillä olevan Saarenmaan osayleiskaavan alueesta. Valtakunnallisen sinileväseurannan havaintopisteitä on Kangasalla lisäksi Ukkijärvessä ja Vesijärvellä Vesaniemessä. tiedot kotisivuilla. klo 15–17 pääkirjaston Suppa-tilassa
Ota meihin yhteyttä! ASUNTOKAUPPAA KANGASALLA YLI 40v KOKEMUKSELLA Ristimäentie 9, 36270 Kangasala, Puh. Kävimme illalla syömässä samaisessa pitseriassa kuin aikaisemmin, minkä jälkeen matkamme jatkui jäätelöiden kautta katsomaan flamencoshow’ta. Saimme ihailla aivan huikeita tanssijoita ja lahjakkaita muusikoita. Muista myös edullinen kuljetuspalvelumme!!! Vihiojantie 20, Nekala, Tampere p. Kun olet myymässä, ostamassa tai vuokraamassa asuntoa, 50 OP Kodin asiantuntijaa palvelee sinua paikallisesti. Kylävierailun jälkeen palasimme Fuengirolaan kiertelemään vapaasti paikkoja. vastaavat työt LAKISÄÄTEISET NUOHOUKSET PIRKANMAAN ALUEELLA Kangasalan Nuohoustoimi Oy Juri Lehtinen 0400 713 922 Nico Aaltonen 040 849 7152 juri.lehtinen@kolumbus.fi Ammattitaitoista palvelua 40 vuoden kokemuksella! Tule löydetyksi. TIISTAINA SUUNTASIMME uudelleen kohti Málagaa, tällä kertaa nähtävyyksien perässä. 10-16 KANGASALAN LEPOKOTI Ruutanantie 26 kokousja juhlatilat sauna ja takkahuone p. Matkamme sujui mutkitta, kunnes hämmennystä tuotti hajanaiset paikat lentokoneessa. Ensimmäinen päivä, maanantai 13. Illalla meille oli järjestetty flamencotyöpaja, jossa pääsimme harjoittelemaan oikeaa flamencotanssia ihan ammattilaistanssijan opastuksella ja ammattilaismuusikon säestyksellä. MAIJA KOSKENALUSTA Tunnelmia hotellin lähellä sijaitsevasta pizzeriasta. 050 360 6401 Juhlaja kokoustila ILKONHOVI Kangasalantie 618 (Ravintola Kohinoor) p. 03 379 0333 AUTOHUOLTO arkisin 8-17, la 9-14 | P. RAvintolaT Kangasalantie 960 S-marketin takana. Tilaukset: 03 371 6106 www.laurilanbetoni.. 044 0167 757 ark. 0500 478 996 www.ahjarvelaiset.fi ELLIN SALI Ellintie 2, Kangasala Tilaa 20-100 henkilölle Pitopalvelu Irma Mäkimaa P. Lentomme oli kuitenkin hieman myöhässä aikataulusta. 0401939911, tiinamaijahellgren@gmail.com Kangasala asianajotoimisto Taitavaa maalausta ja tapetointia Kangasalla ja lähikunnissa www.taitavapensseli.fi ILMASTOINTIHUOLLOT/ NUOHOUKSET • ilmastointikanavien puhdistukset, ilmamäärien mittaukset ja säätö sekä valvontatyöt • hormien tarkastukset • ym. huollot Kalliontie 35, halli 2, 36100 Kangasala Puh. 10, puh. 03 3141 3900 PUUNKAADOT • Polttopuut, polttopuiden teko • Hakkuut, tontit ja pihapuut • Metsänhoitopalvelut • Polttopuut, polttopuiden teko • Hakkuut, tontit ja pihapuut • Metsänhoitopalvelut ILOMÄEN PUUKAUPPA KY 0400 413 331 KAIKKI RAKENNUSALAN TYÖT UUDIS& SANEERAUSKOHTEET P. toukokuuta, alkoi Tampereen rautatieasemalta, josta matka alkoi kohti Helsinki-Vantaan lentokenttää. 040 7286962 sanna@sannaslife.fi www.sannaslife.fi Sanna Hämäläinen yrittäjä, kaupanvahvistaja Sanna's Life Oy Lomakodinkuja 1 36600 Pälkäne PALVELEMME 24 h www.lukkopalvelu.com oy 0400 877 611 Ota yhteyttä ja pyydä tarjous. 0400 854 860 KIVITIKKA • dieselja bensakäyttöisten moottorien korjaukset • autojen ruostekorjaukset • katsastusremontit • moottorisahojen, ruohonleikkurien ym. ANNA LAHTINEN & ANNA JOUTSEN Kirjoittajat ovat Kangasalan lukion musiikkilinjan opiskelijoita Musalinjalaisilla ikimuistoinen Espanjan reissu Ohjelmassa oli esimerkiksi nähtävyyksien ja maisemien ihailua sekä flamencotyöpaja. Aina onnistuu kun soitat, myös lauantaisin. Laskeuduimme Málagaan noin kello 20 paikallista aikaa ja aloimme jännittää, saapuvatko kaikkien matkalaukut ihmisten lisäksi perille. Moision Rakennuspalvelu • Muutosja laajennusrakentaminen • Autotallit ja katokset 0400 634 511 • Julkisivuverhoukset • Pihla-ikkunat ja ovet Lentolantie 24, Kangasala 03 2772 555 Koneet vuokraa AUTOILU Lukijoistamme on kiinnostunut rakentamisesta ja remontoinnista 39 % (Kmt 2023) KIINTEISTÖnVÄLITYS ELÄIMET Mäntytie 12, RUUTANA 0400 455 502 Myös kotikäyntejä! www.elainlaakariasematroppi.. Kiertelimme aikamme kauniissa kylässä ja erityisesti ihailimme maisemia erilaisilta näköalapaikoilta. p. Päivä oli suurimmaksi osaksi pyhitetty tuliaisille sekä shoppailuun pienissä kadunvarsikojuissa. 03 4102 3074 Ajanvaraus parturikampaamodiva.fi Nattari, Junatie 2 Kaukajärvi, Juvank. Aakkulantie 42, Kangasala P. Illalla varattiin pöytä hotellin läheisestä pitseriasta. KATSO KUVIA DIGISSÄ. 03 3773 177 RENGASMYYNTI PESULAPALVELUT PESU KAKSIKKO OY Osuusmyllynkatu 5, Messukylä P. huollot asiakirjojen laadinta Edunvalvontavaltuutukset Testamentit Perukirjat, perinnönjaot Kauppakirjat, lahjakirjat ym asiakirjat Edullisesti, toimistollani tai asiakkaan luona! Kysy lisää! p. | P. Vuokraamme myös pöytäliinat juhliisi. 010 254 6800 (ma-pe 10-16) opkoti.pirkanmaa@op.fi • op-koti.fi OP Koti tuntee Kangasalan. 045 165 0322 info@kangasalannuorisoseura.fi KAUNEUSJA TERVEYSPALVELUT SATUJALAT JALKOJENHOITOA, TUKISUKKIEN MITTAUSJA TILAUSPALVELU, lymfaterapiaa Kuohu, Kangasalan uimahalli P. LAURILAN BETONI LEMPÄÄLÄN BETONI KANGASALA Kuljetukset ja pumppaukset edullisesti. Loppupäivä menikin lähiseutuun tutustuessa. ARJESSA MUKANA Kangasalan lukion musiikkilinjan kakkosvuotiset kävivät opintomatkalla Espanjassa 13.–17.5. Pienillä paikkojen vaihdoilla saimme kaikille mieluiset paikat ja olimme valmiita istumaan yli neljä tuntia lentokoneessa. 03 377 4862 varatuomari Arto Mäkihannu 0400 630 683, arto@makihannu.fi Santeri Mäkihannu 040 757 9366, santeri@makihannu.fi www.makihannu.fi LAKIASIAintoimistot LAKIASIAINTOIMISTO HELLGRÉN Ammattitaidolla, perintöoikeudellisetja muut lakiasiat. 040 643 3543 kirsi@zerafiina.fi M Meiltä kotiruokalounas eiltä kotiruokalounas arkisin klo 10.30–13.30 arkisin klo 10.30–13.30 RAKENTAMINEN JA REMONTOINTI JUHLAJA KOKOUSTILAT 40 hengen juhlapaikka erilaisiin tilaisuuksiin AHJÄRVELÄISTEN TALO Vesijärven rannalla, Vesijärventie 13, Kangasala P. 040 9381 400 www.kantam.fi KAUNEUSJA TERVEYSPALVELUT Käytä kotikaupunkisi palveluita • Tuulilasien vaihdot ja korjaukset • Muovihitsaukset: puskurit ym. 050 414 0040 SOITA 050 414 0040 juha.salovaara@asuntopiste.fi www.asuntopiste.fi ASUNTOKAUPAN ASIANTUNTIJA SÄÄSTÄ AIKAA JA RAHAA VALITSE KERRALLA OIKEIN ANNE JOKINEN L KV, LVV, KAUPANVAHVISTAJA, YRITTÄJÄ WWW.ANNELKV.FI 050 372 3133 MAKSUTON HINTA-ARVIO SOITA JA VARAA AIKA HETI 25 VUODEN KOKEMUS, PAIKALLINEN TEHOKAS, VASTUULLINEN ANNE LKV Lakiasiaintoimisto MÄKIHANNU OY Toivontie 2, 36200 Kangasala P. kangasalansanomat.fi /tapahtumat Mitä tekisin tänään. 03 356 1009 Tampere, Asematunneli, puh. Perjantaiaamuna klo 8 junamme suuntasi kohti Málagan lentokenttää, jossa söimme kiireellä aamupalamme, jotta ehtisimme lentokoneeseen. 0400 331 162 / 050 590 9304 kangasalanlepokoti.fi ME PALVELEMME JUHLAJA KOKOUSTILAT KANGASALAN PIRTTI Tapulintie 6 Hyvät juhlaja kokoustilat P. Osa porukasta kävi testaamassa esimerkiksi paikallisen, todella suuren Miramar-ostoskeskuksen. Ennen nukkumaanmenoa lähdimme vielä etsimään iltapalaa täysin tuntemattomasta paikassa, jossa suurin osa kaupoista olikin jo mennyt kiinni. Päivän aikana vierailimme Castillo de Gibralfaro -linnoituksella sekä Málagan interaktiivisessa musiikkimuseossa, jossa osallistuimme latinalaisamerikkalaisen musiikin työpajaan. Harrastuksiin, Töihin ja Muuttoihin Hinnat alkaen 137 eur/kk Monitoimitilaa RAKENTAMINEN JA REMONTOINTI ja mökkikausi ja mökkikausi on alkanut! on alkanut! Ihana kesä Ihana kesä Yrittäjä, kerro lukijoillemme mitä teillä on tarjolla. Palvelut ajanvarauksella: 040 835 7375 sekä booksalon.fi/ kaunis-fiilis-hoitola-marlene-pollanen Paikalliset palvelun tarjoajat palveluksessasi! KS Lataa tykätty sovellus! OP Koti Pirkanmaa Oy LKV p. Kangasalan Sanomat Keskiviikko 26.6.2024 18 Pääasioista ei Pääasioista ei kannata tinkiä! kannata tinkiä! Kysy vapaita aikoja puh. Päästyämme takasin Suomeen, paluumatka kotiin alkoi junamatkalla ensin Tikkurilan asemalle, jossa vaihtojunaa odotellessa söimme sekä hengailimme. Tiina Hellgrén, varatuomari, lakimies. Show’n jälkeen lähdimme hotellille pakkaamaan, sillä aamulla oli aikainen lähtö lentokentälle. Lopulta juna saapui Tampereelle noin yhdeksän aikaan illalla, josta seuraava etappi oli oma koti. TÄYDEN PALVELUN PESULA PESULAX OY Pesemme kaikki kodintekstiilit, puvut, hääpuvut, matot, työvaatteet ym. Matkamme oli varmasti ikimuistoinen jokaiselle mukana olleelle. 03 356 2007 mape 9-17 www.pesukaksikko.. Osa lähti junalla kohti Málagaa ja osa jäi kiertelemään Torremolinosta. Onneksemme jokainen sai matkalaukkunsa ja pääsimme lähtemään junalla kohti Torremolinosta, jossa majoituimme koko reissuviikon. TORSTAIN OHJELMA oli meidän opiskelijoiden itse päätettävissä. 03 377 1140 AUTOTARVIKE KANGASALAN arkisin 8-16, la sulj. 0400 488 189 www.satujalat.fi KAUNEUSJA TERVEYSPALVELUT HELIN POLI Jalkojenhoito Kotija laitoskäynnit Perushoitajan palvelut Ellintie 2 Palvelut ajanvarauksella 0400 426 416 www.helinpoli.fi Jalkojenhoitaja, lähihoitaja KAUNIS FIILIS HOITOLA, MARLENE PÖLLÄNEN Ellintie 2, Kangasala Myös hoivakotikäynnit. 03 3772 500 päivystys 24/7 0400 411 008 www.kayttolukko.fi Turvallisuuden avaintekijä www.moisionrakennuspalvelu.. 044 276 7111 Mika Vesanto Tmi ------HOMMA TOIMII ------Kalliontie 35, halli 2, 36100 Kangasala • autojen ruostekorjaukset, katsastusremontit ja huollot • moottorisahojen, ruohonleikkurien ym. LUKKOLIIKKEET Tule käymään myymälässä Ellintie 4, 36200 Kangasala Puh. Maistui! Juna suuntasi keskiviikkoaamuna kohti Fuengirolaa, ja siellä otimme bussin kohti Mijasin kylää. 040 595 6227 • www.saneerausmestarit.com • Sähköasennukset • Sähköremontit • LED-valaistus p. 03 225 5153 ParturiKampaamo AUTOILU Vuokratilaa ME PALVELEMME Paikalliset palvelun tarjoajat palveluksessasi! Tule löydetyksi, ilmoita Sanomissa! Merkillisen hyvää palvelua Kangasalantie 921, katsastusaseman vieressä arkisin 8-17, la 9-14 | P
Ota meihin yhteyttä! ASUNTOKAUPPAA KANGASALLA YLI 40v KOKEMUKSELLA Ristimäentie 9, 36270 Kangasala, Puh. Aina onnistuu kun soitat, myös lauantaisin. LAURILAN BETONI LEMPÄÄLÄN BETONI KANGASALA Kuljetukset ja pumppaukset edullisesti. 044 276 7111 Mika Vesanto Tmi ------HOMMA TOIMII ------Kalliontie 35, halli 2, 36100 Kangasala • autojen ruostekorjaukset, katsastusremontit ja huollot • moottorisahojen, ruohonleikkurien ym. 040 595 6227 • www.saneerausmestarit.com • Sähköasennukset • Sähköremontit • LED-valaistus p. 0401939911, tiinamaijahellgren@gmail.com Kangasala asianajotoimisto Taitavaa maalausta ja tapetointia Kangasalla ja lähikunnissa www.taitavapensseli.fi ILMASTOINTIHUOLLOT/ NUOHOUKSET • ilmastointikanavien puhdistukset, ilmamäärien mittaukset ja säätö sekä valvontatyöt • hormien tarkastukset • ym. 040 643 3543 kirsi@zerafiina.fi M Meiltä kotiruokalounas eiltä kotiruokalounas arkisin klo 10.30–13.30 arkisin klo 10.30–13.30 RAKENTAMINEN JA REMONTOINTI JUHLAJA KOKOUSTILAT 40 hengen juhlapaikka erilaisiin tilaisuuksiin AHJÄRVELÄISTEN TALO Vesijärven rannalla, Vesijärventie 13, Kangasala P. 03 356 2007 mape 9-17 www.pesukaksikko.. 03 3141 3900 PUUNKAADOT • Polttopuut, polttopuiden teko • Hakkuut, tontit ja pihapuut • Metsänhoitopalvelut • Polttopuut, polttopuiden teko • Hakkuut, tontit ja pihapuut • Metsänhoitopalvelut ILOMÄEN PUUKAUPPA KY 0400 413 331 KAIKKI RAKENNUSALAN TYÖT UUDIS& SANEERAUSKOHTEET P. 03 377 4862 varatuomari Arto Mäkihannu 0400 630 683, arto@makihannu.fi Santeri Mäkihannu 040 757 9366, santeri@makihannu.fi www.makihannu.fi LAKIASIAintoimistot LAKIASIAINTOIMISTO HELLGRÉN Ammattitaidolla, perintöoikeudellisetja muut lakiasiat. 040 9381 400 www.kantam.fi KAUNEUSJA TERVEYSPALVELUT Käytä kotikaupunkisi palveluita • Tuulilasien vaihdot ja korjaukset • Muovihitsaukset: puskurit ym. 03 377 1140 AUTOTARVIKE KANGASALAN arkisin 8-16, la sulj. vastaavat työt LAKISÄÄTEISET NUOHOUKSET PIRKANMAAN ALUEELLA Kangasalan Nuohoustoimi Oy Juri Lehtinen 0400 713 922 Nico Aaltonen 040 849 7152 juri.lehtinen@kolumbus.fi Ammattitaitoista palvelua 40 vuoden kokemuksella! Tule löydetyksi. 050 414 0040 SOITA 050 414 0040 juha.salovaara@asuntopiste.fi www.asuntopiste.fi ASUNTOKAUPAN ASIANTUNTIJA SÄÄSTÄ AIKAA JA RAHAA VALITSE KERRALLA OIKEIN ANNE JOKINEN L KV, LVV, KAUPANVAHVISTAJA, YRITTÄJÄ WWW.ANNELKV.FI 050 372 3133 MAKSUTON HINTA-ARVIO SOITA JA VARAA AIKA HETI 25 VUODEN KOKEMUS, PAIKALLINEN TEHOKAS, VASTUULLINEN ANNE LKV Lakiasiaintoimisto MÄKIHANNU OY Toivontie 2, 36200 Kangasala P. Tilaukset: 03 371 6106 www.laurilanbetoni.. 10-16 KANGASALAN LEPOKOTI Ruutanantie 26 kokousja juhlatilat sauna ja takkahuone p. Tiina Hellgrén, varatuomari, lakimies. Kun olet myymässä, ostamassa tai vuokraamassa asuntoa, 50 OP Kodin asiantuntijaa palvelee sinua paikallisesti. 10, puh. 040 7286962 sanna@sannaslife.fi www.sannaslife.fi Sanna Hämäläinen yrittäjä, kaupanvahvistaja Sanna's Life Oy Lomakodinkuja 1 36600 Pälkäne PALVELEMME 24 h www.lukkopalvelu.com oy 0400 877 611 Ota yhteyttä ja pyydä tarjous. 010 254 6800 (ma-pe 10-16) opkoti.pirkanmaa@op.fi • op-koti.fi OP Koti tuntee Kangasalan. RAvintolaT Kangasalantie 960 S-marketin takana. LUKKOLIIKKEET Tule käymään myymälässä Ellintie 4, 36200 Kangasala Puh. Harrastuksiin, Töihin ja Muuttoihin Hinnat alkaen 137 eur/kk Monitoimitilaa RAKENTAMINEN JA REMONTOINTI ja mökkikausi ja mökkikausi on alkanut! on alkanut! Ihana kesä Ihana kesä Yrittäjä, kerro lukijoillemme mitä teillä on tarjolla. | P. Moision Rakennuspalvelu • Muutosja laajennusrakentaminen • Autotallit ja katokset 0400 634 511 • Julkisivuverhoukset • Pihla-ikkunat ja ovet Lentolantie 24, Kangasala 03 2772 555 Koneet vuokraa AUTOILU Lukijoistamme on kiinnostunut rakentamisesta ja remontoinnista 39 % (Kmt 2023) KIINTEISTÖnVÄLITYS ELÄIMET Mäntytie 12, RUUTANA 0400 455 502 Myös kotikäyntejä! www.elainlaakariasematroppi.. 0400 331 162 / 050 590 9304 kangasalanlepokoti.fi ME PALVELEMME JUHLAJA KOKOUSTILAT KANGASALAN PIRTTI Tapulintie 6 Hyvät juhlaja kokoustilat P. 03 379 0333 AUTOHUOLTO arkisin 8-17, la 9-14 | P. 0400 854 860 KIVITIKKA • dieselja bensakäyttöisten moottorien korjaukset • autojen ruostekorjaukset • katsastusremontit • moottorisahojen, ruohonleikkurien ym. 19 Keskiviikko 26.6.2024 Kangasalan Sanomat Pääasioista ei Pääasioista ei kannata tinkiä! kannata tinkiä! Kysy vapaita aikoja puh. Palvelut ajanvarauksella: 040 835 7375 sekä booksalon.fi/ kaunis-fiilis-hoitola-marlene-pollanen Paikalliset palvelun tarjoajat palveluksessasi! KS Lataa tykätty sovellus! OP Koti Pirkanmaa Oy LKV p. 050 360 6401 Juhlaja kokoustila ILKONHOVI Kangasalantie 618 (Ravintola Kohinoor) p. TÄYDEN PALVELUN PESULA PESULAX OY Pesemme kaikki kodintekstiilit, puvut, hääpuvut, matot, työvaatteet ym. p. 0500 478 996 www.ahjarvelaiset.fi ELLIN SALI Ellintie 2, Kangasala Tilaa 20-100 henkilölle Pitopalvelu Irma Mäkimaa P. 0400 488 189 www.satujalat.fi KAUNEUSJA TERVEYSPALVELUT HELIN POLI Jalkojenhoito Kotija laitoskäynnit Perushoitajan palvelut Ellintie 2 Palvelut ajanvarauksella 0400 426 416 www.helinpoli.fi Jalkojenhoitaja, lähihoitaja KAUNIS FIILIS HOITOLA, MARLENE PÖLLÄNEN Ellintie 2, Kangasala Myös hoivakotikäynnit. 03 3772 500 päivystys 24/7 0400 411 008 www.kayttolukko.fi Turvallisuuden avaintekijä www.moisionrakennuspalvelu.. kangasalansanomat.fi /tapahtumat Mitä tekisin tänään?. Aakkulantie 42, Kangasala P. 03 225 5153 ParturiKampaamo AUTOILU Vuokratilaa ME PALVELEMME Paikalliset palvelun tarjoajat palveluksessasi! Tule löydetyksi, ilmoita Sanomissa! Merkillisen hyvää palvelua Kangasalantie 921, katsastusaseman vieressä arkisin 8-17, la 9-14 | P. 045 165 0322 info@kangasalannuorisoseura.fi KAUNEUSJA TERVEYSPALVELUT SATUJALAT JALKOJENHOITOA, TUKISUKKIEN MITTAUSJA TILAUSPALVELU, lymfaterapiaa Kuohu, Kangasalan uimahalli P. huollot asiakirjojen laadinta Edunvalvontavaltuutukset Testamentit Perukirjat, perinnönjaot Kauppakirjat, lahjakirjat ym asiakirjat Edullisesti, toimistollani tai asiakkaan luona! Kysy lisää! p. 044 0167 757 ark. 03 4102 3074 Ajanvaraus parturikampaamodiva.fi Nattari, Junatie 2 Kaukajärvi, Juvank. Muista myös edullinen kuljetuspalvelumme!!! Vihiojantie 20, Nekala, Tampere p. huollot Kalliontie 35, halli 2, 36100 Kangasala Puh. Vuokraamme myös pöytäliinat juhliisi. 03 356 1009 Tampere, Asematunneli, puh. 03 3773 177 RENGASMYYNTI PESULAPALVELUT PESU KAKSIKKO OY Osuusmyllynkatu 5, Messukylä P
Lukuun ottamatta kahta virheiden sumaa kisani sujui hyvin. Jos nämä kilpailut vahvistivat jotakin, lähinnä päätöstä keskittyä edelleen maastosuunnistukseen kaupunkiympäristön sijaan, Hyytiäinen tuu mi. Tossu irtosi jalasta kolmesti, takaisin jalkaan vain kahdesti ANTTI HYYTIÄINEN Topi Hyytiäinen koki pitkän matkan kilpailussa monenlaista mutta hymy ei hyytynyt.. Ei jälleenmyyjille. Maiden ero venähti lopul ta lähes yhdeksään minuuttiin. Kuudes sija EM-kisoissa lähellä Szczeciniä tuntui lähinnä minimitavoitteen täyttymiseltä. Hyytiäinen ylsi avausmatkallaan juhannuspäivänä vähintään kohtalaiseen vauhtijuoksuun. Ykkösenä viimeiselle etapille lähti viestin voittanut Unkari vain runsaan minuutin ennen Suomea. Hän saattoi kuitenkin laskea plussapuolelle kovan juoksukunnon. – Mitali oli otettavissa, mutta intoa taisi olla hetkittäin liikaa, Suomen kolmimiehisen joukkueen ankkuri Hyytiäinen kiteytti tuntemuksiaan. Kaikki tarjoukset eivät ole voimassa verkkokaupassa. Kenkä temppuili lähes huonoimmalla mahdollisella hetkellä, Hyy ti äisen oman ikäluokan EM-kisojen pitkän matkan – kartalla 6,1 kilometriä – kilpailussa Puolassa. Näillä sanoilla saattaa hyvän onnen urheilija joskus luonnehtia kilpailuaan, mutta Kangasala SK:n suunnistaja Topi Hyytiäinen koki juhannuspäivänä asian käänteisesti. – Säntäsin supparastin ohi vain viiden metrin päästä. Sunnuntain kilpailua sprinttiä Hyytiäinen ennakoi itselleen vaikeaksi, mistä kertoi myös jaettu 39. Oman osuuden kartanvaihdon jälkeen vauhdissa jäi taakse sunnuntaina saman ikäluokan sprintin voittanut ranskalainen Simon Calandry. tila sadan juoksijan kilpailussa. ALE ALE ALE ALE ALE ALE ALE ALE ALE Omo Pyykinpesuneste 1,84L (9,49) 77 50 50 Säästä 20% Säästä 20% 4,08/L ERÄ ! Lotus Soft embo Wc-paperi 8rll (4,69) 33 95 95 Säästä 15% Säästä 15% 0,49 /rll Hau Hau Champion Kanafilee 800g ERÄ ! 99 95 95 Säästä 28% 12,44 /kg (13,90) Kismet Kismet 55g 55g tai tai Kismet Pätkis Kismet Pätkis 41g 41g ERÄ ! (0,89-0,99)(16,18-24,15/kg) 3, 3,-13,6413,6418,29/kg 18,29/kg Säästä jopa 24% Säästä jopa 24% 4 KPL 4,4420,00/L Säästä jopa 65% 1, 1,-/kpl Sport tai Quantum Suihkusaippua 225ml (2,29) Aloe vera Roll-on 50ml (2,89) tai ERÄ ! 11 50 50 70cm (1,95) 35cm 1, 1,-(1,50) 100cm 2, 2,-(2,50) Pensaiden Pensaiden & kukkien & kukkien KASVITUET KASVITUET Tasarahalla! Tasarahalla! Säästä jopa 33% Galvanoidut Aitatolpan jalat 3, 3,-(3,50) 51x51x650mm 51x51x650mm 5, 5,-(5,95) 51x102x750mm 51x102x750mm Säästä jopa 15% ALE ALE Tekstiili Tekstiili JATKUU! Värit Värit vaihtelevat vaihtelevat myymälöittäin myymälöittäin 5, 5,-(á 1,50) Säästä 16% Säästä 16% 4 KPL Kaunis koti Froteepyyhe 30x50cm 6, 6,-(á 3,95) Säästä 24% Säästä 24% 2 PKT Lasten 5-pack Sukat Koot: 27-38 Naisten 2-pack Sneaker sukat Koot: 36-38, 39-41 22 50 50 Säästä 36% Säästä 36% (3,95) 6, 6,-(7,50) Säästä 20% Säästä 20% Lasten 10-pack Sukat Koot: 27-38 Alasenkuja 1, Suorama, KANGASALA ARK 9-20 LA 9-18 SU 11-17 Suomalainen perheyritys vuodesta 1979 loytotex.fi -20 20 %% (3,95-12,95) (3,95-12,95) NYT 3,16-10,36! NYT 3,16-10,36! ja lippikset ja lippikset Kesähatut Kesähatut Koko perheen Koko perheen Säästä 33% (14,95) 10, 10,-Naisten Mekkoja One size ER Ä! Kuosit ja mallit vaihtelevat Kuosit ja mallit vaihtelevat myymälöittäin myymälöittäin Yrjö Kares ”KÄVI KENKÄKIN”. Oikeudet muutoksiin pidätetään. Hyytiäinen pääsi matkaan neljäntenä. Ne kaksi virhekasaumaa toki harmittivat Hyytiäistä. – Kilpailun aikana tihutti vettä eikä sää ollut kuuma. – Olen aina laittanut samalla tavoin kengät kiinni, eikä tossu ole koskaan irronnut jalasta kilpailussa. tila. – Heti avausrastille tuli hermopummi ja vitos-kuutosrastin välillä iso virhe. Suunnistuskenkä irtosi kilpailun aikana 16-vuotiaan Hyytiäisen vasemmasta jalasta kolmesti, mutta takaisin kenkään hän ujutti jalan kisan aikana vain kahdesti ja juoksi maaliin tossu kädessä. Näistä kisoista tuli lopulta lähinnä kokemusta. Kilpailuympäristökään Szczeci nin vanhassa kaupungissa ei ollut kovin mieluinen, koska rastit lymysivät osin hankalissakin paikoissa. Olipa outo juttu, Hyytiäinen hämmästeli puhelimessa. – Kartanlukutaidoissa on vielä kehittämistä. Kangasalan Sanomat Keskiviikko 26.6.2024 20 Tarjoukset voimassa 26.6.-2.7.2024 tai niin kauan kuin tuotteita riittää. Mitalin karkaamisella jossitteluun kenkäongelma ei antanut aihetta, mutta ilman sitä sijoitus olisi saattanut olla selvästi parempi kuin 15. Kolmanneksi sijoittui Puola. Hyytiäinen arveli kengännauhojen joutuneen jyrkissä alamäissä liian koville, jolloin ”narut löystyivät”. Valikoima vaihtelee myymälöittäin. Unkari jätti kakkoseksi sijoittunutta Tshekkiä 54 sekuntia. En valinnut kiertoa tien kautta vaan yritin liian suoraan, Hyytiäinen ruoti. Heszkon voittoaika oli 45.25. MAANATAINA VUOROSSA oli viestikisa. Uran ensimmäisistä arvokilpailuista jäi Hyytiäiselle ainakin unoh tumattomia muistoja. Voittajalle Tshekin Erik Heszkolle Hyytiäinen hävisi 9.33. Parhaimmillaan Hyytiäinen oli noussut väliajoissa jo toiseksi. Puoli tuntia viestin päättymisen jälkeen Topi Hyytiäistä harmitti yhä. Eniten sieppasi noin viiden kilometrin radalla ohijuoksu neljännestä rastista