vuosikerta
Irtonumero 1,50 e
Värik äs
ä t
kesää
6
430037 672583. Kangasalla oksalla ylimmällä
Hyvää kesää
KANGASALAN KUNTA
www.kangasala.fi
Keskiviikko 2.6.2010
Numero 38
92
Vanhempien on tosin varauduttava, että Leilan Lelukaupan pikkuautot alkavat lopulta kiinnostaa isoja autoja enemmän. Retkikohdetta valitessa parasta on, kun mielikuvituksen saa päästää valloilleen. Osittain Löytöretken aikaan, mutta jo ennen sitä, Lasten- ja nuortenteatteri Rampin Pikkuteatteri esittää lastennäytelmä Saapasjalkakissan Kangasalan kesäteatterissa. Siinä ajassa lapsipolot saavat vatsansakin kipeäksi. Kangasalla on 12 hoidettua uimarantaa ja lisäksi muita vaatimattomampia rantoja. Löytöretkessä on myös maksullisia tapahtumia. Mansikkaan Lapsuuden kesiin kuuluvat ahomansikat, joita nautiskellaan heinänkorsista. Uimahallissa hän käy viikoittain kavereidensa kanssa. Jos ei pidä sateessa urheilemisesta, voi mennä harrastamaan sulkapalloa, squashia tai salibandya Suoramalle. Jos ei halua poistua kotiympyröistä, eikä omista järvenrantamökkiä, pihaan kannattanee hankkia lasten kahluuallas tai miksei isompikin uima-allas, niin mahtuu aikuisetkin mulimaan lasten kanssa. Retkeilemään Lapset pitävät metsässä samoilusta. Kesällä lapset aikovat myös uida lähellä sijaitsevan mökkinsä rannassa ja osallistua aikaisempien vuosien tapaan lasten Löytöretki-tapahtumaan.
Kiia
Inari &Vertti. ILMAISET
Uimaan Hellekesänä on mukava vilvoitella vetten äärellä. Minä pidän myös jäätelöstä, Vertti iloitsee keskustan jäätelökioskista. Vastikään Riun alueelle muuttaneen isänsä luona säännöllisesti vieraileva Aava Karttunen ei ole vielä ehtinyt tutustua laajemmin Kangasalan tarjontaan. mennessä. Esimerkiksi Pohtiolammella on luontopolku, Kirkkoharjun näkötornilla makkaranpaistoa ja Tähtirannassa monenmoista puuhaa ja kotieläinten ihmettelyä. Kuusivuotias tyttönen on kuitenkin bongannut Matias-isänsä lähellä sijaitsevan Kaupin Ratsastuskoulun ja on aikeissa käydä siellä talutustunnilla. Hyvillä apajilla voi kippokin olla paikallaan, ellei elä suoraan kädestä suuhun -periaatteella. Inari lainaa mielellään sarjakuvia ja Vertti paloauto- ja kilpa-autokirjoja. Mobiliassa kiiltelevät kesällä elokuva-autot Peltitähdet Movie Cars-näyttelyssä. Vehoniemellä autot vaihtuvat jatkuvasti, joten harjulla kannattaa vierailla useammankin kerran kesässä. Mökillä tai maaseudulla on elämys lähteä kirjastoautolle, kunhan muistaa, että Kotikylän Konsta lomailee heinäkuussa. Kunnan uimakouluihin pääsevät yli viisivuotiaat. Esitykset 3., 5., 7., 9., ja 10. Kangasalan näkötorneista edustavassa kunnossa ovat etenkin vastikään kunnostettu Vehoniemenharjun näkötorni ja uudelleen rakennettu Haralanharjun näkötorni. Yhdeksänvuotissyntymäpäiviään kesän korvalla juhlistanut Kiia Pöllänen pitää Kangasalla erityisesti kirjastosta ja uimahallista. Urheilemaan Urheilukentät houkuttelevat lapsia pomppimaan korkeushyppypatjalle, kirmaamaan omaa rataennätystä tai koittamaan, millaiset varpaanjäljet jäävät pituushyppyhiekkaan. heinäkuuta. Muistakaa ottaa mukaan eväät ja viltti. Torilta saa isonkin mansikkasaaliin nopeasti. Helsingissä olen käynyt ratsastamassa, hän selvittää. Kylmänä kesänä uiminen on mukavampaa hallissa. päivinä kirmataan ympäri pitäjää Löytöretken merkeissä. Tosin hieman viileämmätkään vedet eivät häntä pelota, talvisin hän käy jopa avannossa. Eikä se saaliskaan ole tärkeää, kunhan pääsee uittamaan kohoa hetken vedessä ja mukana on hieman evästä. Samalla voi käydä polkemassa Rahtarit-liikennepuistossa. Keisarinharjukin sai täksi kesäksi näköalatasanteen. Varman kalansaaliin toivossa kannattaa osoitteeksi ottaa Pohtiolampi. ilmaiseksi)
Vehoniemen automuseo
Mobilia (alle 5-v. Jos kokee jonkin kirjan niin tärkeäksi, ettei ilman sitä voi suvea viettää, on syytä piipahtaa kirjakaupassa. Ennen kuin ryntää tutustumaan näkötorneista näkyvien muiden kuntien ja kaupunkien museoihin, olisi hyvä perehtyä myös oman pitäjän historiaan Kangasalan kotiseutumuseossa Tapulinmäellä. Lukemaan Sadepäivänä lukeminen maittaa sisällä, mutta kauniilla säällä on mukava tarttua kirjaan vaikka pihakeinussa, nurmikolla tai riippumatossa. Kalaan Ahti suo antejaan mato-onkijoille järvillä ja lammilla. Historiaan Kansallismaisemat kiinnostavat pienempääkin väkeä, kun sitä saa tarkastella korkeasta tornista. Upea piknik-paikka on esimerkiksi Haralanharju. Siellä lohisaaliin voi valmistaa heti syötäväksi herkuksi. Kesällä Kiia suuntaa myös Rampin Pikkuteatterin näytöksiin. Ilmoittautuminen tapahtuu 4.6. Kangasalan keskustan kupeessa asuvat kahdeksanvuotias Inari ja kolmivuotias Vertti Heinonen pitävät Kiian tavoin kirjastosta. Hyviä kohteita voivat olla esimerkiksi Laipanmaa, Kaarinanpolku, harjupolut, takapihan metsä. Lapset tykkäävät lähteä myös poimimaan isoja mansikoita, kunhan vanhemmat muistavat, ettei lasten kanssa ole järkevää kykkiä pellolla tunteja. Suositeltavaa aikuisillekin.
Kesä 2010
MAKSULLISET
Kuohu - Kangasalan uimahalli (alle 3-v. Yleiset uimarannat Automuseoon Monen pikkuautokuskin mieleen ovat oikeat vanhat autot ja muut ajoneuvot. Elämyksiin Heinäkuun 7.11. Ei kuitenkaan katsomoon vaan esiintymislavalle. Satoi tai paistoi. Kirjastosta löytyy oiva apu lukunälkään. 2
Jaa kesän riemut
MINNE. ilmaiseksi)
Kirjastot
Kangasalan Kirjakauppa
Metsät ja ahojen laidat
Tori ja mansikkamaat
Järvien rannat
Pohtiolampi
Urheilukentät
Suoraman liikuntahalli
Mihin vaan
-
Löytöretki
Rampin Pikkuteatteri
Näkötornit
Kotiseutumuseo (alle kouluikäiset ilmaiseksi)
Aava & Matias
Kirjastoon, torille ja tallille
Vaikka Kangasalla ei olekaan sellaista lasten ulkoleikkikeidasta kuin esimerkiksi Valkeakoskella, löytyy kunnasta muita lapsille mieluisia paikkoja. Esitän Saapasjalkakissassa hoviväkeä sekä koiraa, tyttö kertoo
30.6. Perinteiset kesäravintolan avajaiset Freeman ja Seppo Tammilehto Seppo Tammilehto ja Beat Line Mika Sundqvist, "Juicea muistellen" The Urban Crow, Beatles-ilta Pikantit-kuoro Seppo Tammilehto Masa Orpana ja Ville Vallila
RAIMO MOISIO OY
MUKAVASTI MÖKILLÄ
KASTELULETKUT alkaen
12mm/20m muutama jäljellä Haato 35HK 400,-
Maaseutumyymälä
Kesänmaku
ERÄ MÖKKIVARAAJIA LUOTETTAVA
TYHJENNYSPUMPPU
GRUNDFOS CC5A-1 Haato 55HK 470,Haato 100HK 550,-
TERVETULOA!
Uusi kesän ruokalista ja GB:n jäätelöt. 28.7. Kesäravintola avoinna ma-la klo 12-22 , sunnuntaisin klo 12-18 Keittiö avoinna ma-la klo 21.30 asti, su klo 18 asti Särkänniemilippujen jälleenmyyntipiste
puhelin (03) 3140 1300 info@hotelli-urku.fi Kangasalantie 1108 36200 Kangasala
8,90 158,rulla
KATAJAN LIHA
Unnaanmäentie 2, LAITIKKALA, www.laitikkalanet.fi Puh. Tiistaisin suljettu.
www.hotelli-urku.fi
www.facebook.com/hotelliurku
J O T TA K O T I T O I M I S I .
Torimyyntiautomme Kangasalan torilla PERJANTAI AAMUPÄIVISIN
Leikkaa talteen
kesä-elokuu ma suljettu, ti-pe 10-18, la 10-14
AUKIOLOAJAT MUUTTUU!
HELENA BRAGGE
lääket. tri ja silmätautien erikoislääkäri. Porukka harrastaa myös hyväntekeväisyyttä toisin kuin jotkut muut prätkäjengiläiset. (03) 377 0336
elai npu ati.
Kangasalantie 1123, p. Toinen toistaan hienompia ajopelejä hurahtaa oman aasialaisen riisikupin ohitse tai seisoo parkissa huoltoasemien pihoilla ja muilla taukopaikoilla. Puh. Kangasalla näyttävin tapahtuma on Rento MC:n keväinen kokoontuminen, jonka yhteydessä motoristit käyvät ehtoollisella ja sankarihaudoilla. Moottoripyöräily on lisääntyvässä määrin ikämiesten harrastus. (03) 377 1616 ma suljettu, ti-pe 10-18, la 10-14
Keskusaukio 2, ma-pe 9-17
HINAUSAUTOT
0400 201 450
Kesäravintola avoinna joka päivä alkaen klo 12
Ohjelmaa keskiviikkoisin alkaen klo 19
16.6. www.kuhmalahti.fi-> Haavelin-
Tuotteita ja palvelua kaloista hevosiin!
Kaikkea kivaa lemmikeille!
SILMÄLÄÄKÄRI
24h
Ajanvaraukset p. (03) 377 5500
s: Meiltä myö omasta leivintuvasta juureen tehtyä aitoa ruisleipää, rievää, pullaa, leivonnaisia, eineksiä, ym.
Heikkilän Juustolan tuotteita Perunaa, vihanneksia, juureksia Lahjatavaroita ym....
Palvelemme kesäkuusta alkaen: ma,ke-to 10-17, pe 10-19.30, la 10-15, su 12-19. Perinteinen kesämatkailija ei voi olla huomaamatta moottoripyöräilyn suosiota. Moottoripyöräily voi siis olla siunattua toimintaa. Nyt vaari menee itse kauppaan ja ostaa mustan Harrikan. 14.7. Tämä kesäinen joukko ei matkailuvaunua vedä, mutta useimmat sätkää sitäkin enemmän. Moottoripyöräily vaatii myös jonkinlaisen tatuoinnin, jota voi vilauttaa ajohanskoja käsiin vetäessään. Hän kurvaa näyttävästi juhlatalon pihalle ja kaasuttelee römeästi. Kun vaari tuli ennen viiden- tai kuudenkympin ikäiseksi, vaimo ja lapset ostivat hänelle paksurenkaisen, mustan polkupyörän. Vieraiden ja perheen katsellessa hölmistyneenä hän nostaa kypäränsä ja toteaa: "Häh!" Turvallista kesämatkailua kotikunnassa ja muuallakin! MATTI KAUHANEN päätoimittaja
Kuva: Douglas Symon
Lähde kotikylän raitille
HAAVELINNAN TONTIT myynnissä
Kts. Habitukseen kuuluvat yleensä pitkähköt ponnarilla olevat hiukset ja ajamaton parta. Tankit ja pakoputket kiiltävät ja värikkäät kypärät odottavat täytettä satuloilla. Kesään kuuluu vapauden tunne ja sitä nämä motoroidut kaksipyörämatkailijat kertovat saavansa ajelemalla eri puolilta maailmaa jonnekin Äkäslompoloon hyttysten syötäviksi. Kesä 2010
3
P yörän päällä
Kun maantie on sulanut ja ensimmäiset auringon säteet pilkahtavat, niin monessa tallissa pärähtää. Kokoontumispaikassa vietetään pari päivää pyöriä vertaillen ja ajokokemuksia vaihtaen. Mustapukuiset miehet ja myös naiset nousevat moottoripyöriensä päälle ja hurauttavat kesäkauden vastaanottajaisiin. 21.7. 4.8. 7.7. (03) 5381 014 myymälä, 5381 024 Kataja
Tervetuloa herkkuostoksille!
Palvelutiskistämme Maatilajalostamo Katajan Lihan perinteisiä, ylikypsiä lepällä palvattuja palvituotteita lihaisia luonnonsuolimakkaroita ja sylttyä tuoretta viljapossua eri muodoissa kesän grillihetkiin
Kangasalan Putkilämpö Oy
www.hanakat.fi, ma-pe 7-17 la 9-13 , Finnentie 3, Kangasala
Kesämökki on rakas myös KirvesLassilalle. Jo Tuttu Kirveen äiti valitsi kunakin päivänä sopivimman paikan kahvittelulle sen mukaan, mistä tuuli ja paistoi. Monet ohiajavat ovat kyselleet, mistä tällaisia aitoja saa, hekin tilaisivat samanlaisen, nauraa huvilan omistaja Sirkku Kirves-Lassila. 4
Savilahti on seissyt samalla paikalla 80 vuotta. Sillä seurauksella, että Tuttu Kirveen jo edesmennyt serkku erästä jäljennöstä vuosia tuijotettuaan päätyi kirjoittamaan siitä ylioppilasaineensa. Koko 40 tuhannen kilon kivilasti sommiteltiin paikoilleen käsin. Täällä on käynyt kaksi kertaa varkaita, emme pidä täällä enää ar-
votavaraa. Se on paikoin niin pieninä palasina tontin rinteessä, ettei sitä voi leikata kaikkialta koneella, vahvistaa tytär. Talossa lähes kaikki on vanhaa, vaikkakaan ei arvokasta antiikkia. Mansardikattoinen talo on seisonut nykyasussa paikallaan viimeiset 80 vuotta. Joka päivään kuuluu silti levähdystuokio, päiväkahvi, päivän paras hetki. Olen viettänyt täällä kaikki elämäni kesät. Vasemmanpuoleinen pikkutalo rakennettiin Tuttu Kirveelle, kun hän oli pieni. Aita on kuitenkin omin käsin pystytetty. Huoneita noin 160 neliön talossa riittää. Olisi kauheaa olla vain kaupungissa. Tämä tapetti on ilmeisesti 20-luvulta.
Vanhasta saunasta pelastettiin ovenkahva, johon on kuvattu luultavasti Haarlan työnjohtaja.
Tätä huvilaa ei voi olla huomaamatta. Urakka vei kolmelta hengeltä parisen kuukautta, mutta mitä sitä ei tekisi kauniin lopputuloksen eteen. Puutarhaan on ripoteltu sinne tänne pöytäryhmiä. Vaikka Sirkku Kirves-Lassilan äiti Tuttu Kirves viettää talossa yleensä kesäsyyskuun, ei kesään paljon luppohetkiä mahdu. Pihan erikoisuus on yhdestä kivestä tehty penkki, joka siirrettiin puutarhaan Tuttu Kirveen isänäidin haudalta Kalevankankaalta.
massa pikaisesti asioita, sanoo Tampereen Tammelassa asuva Tuttu Kirves. IIRIA LEHTINEN. Haarla myi paikan, koska siirtyi viettämään kesiä Pirkkalan Virkaniemeen, joka oli jäänyt tyhjilleen hänen isänsä Rafael Haarlan ostettua Laukon kartanon. Taidevessasta yo-aine Sähkö taloon tulee, mutta vesivessaa ei ole huolittu. Aidan ohjetta etsittiin turhaan netistä kunnes Sirkun mies Markku Lassila totesi, että alimmat kivet saa parhaiten paikoilleen rautakangella vääntämällä. Käyn siellä kesällä ainoastaan hoita-
Savilahti
Kuva yllä: Tuttu Kirves (oik.) juo usein aamukahvit parvekkeella. Mutta on siinäkin korjattavaa, kun ovi väännetään auki, Kirves-Lassila näyttää leveää, kaksiosaista ovea. Huonekalut on peitelty lakanoilla ja osa niistä raahattu pienempiin huoneisiin. Täytyy sanoa kuin äiti aikoinaan: "kesällä elän, talvella vain olen". Opettaja oli ihmetellyt ainoastaan sitä, kun serkku oli kirjoittanut, että taulussa on haaleat värit. Siellä hän nukkuu edelleen, koska talon isoista ikkunoista näkyy loistavasti kauniit auringonlaskut.
Kesä 2010
Huvilassa on säilytetty paljon vanhaa. Puuhaa riittää niin puutarhassa kuin sisällä. Sieltä sai alkunsa muun muassa hevosharrastus. Vaikka onhan meillä täällä mukavuuksia, ulkohuussi on taidehuussi, Kirves-Lassila heittää. Kivet haettiin Vehoniemenharjun louhoksesta ennen kuin ne murskattiin sepeliksi. Alkuperäinen katto oli pärettä, sitten huopaa, tiiltä ja nyt peltiä. Huvilan katto on uusittu ainakin neljästi. Ja nyt myös uusi aita, sekin kivistä tehty. Aine meni hyvin. Oma hevonen ja poni asuvat nykyään parin kilometrin päässä huvilalta. Vessan seinille on kerätty vuosien varrella julisteita ja kortteja muun
muassa Van Goghin, Schjerfbeckin ja Järnefeltin töistä. Elossa vain huvilalla Mutta vaikka vanhassa talossa riittää myös kunnostettavaa, suku ei valita. Parasta ovat päiväkahvit Samanlaista työntekoa vaatii koko huvila. Kuva oikealla: "Tässä on virvelillä saadun 5,9 kilon hauen mitat." Tuttu Kirves näyttää Sirkku Kirves-Lassilalle, mitä kaloihin ja ihmisten pituuksiin littyyviä mittoja kuistin seinään on vuosien varrella merkattu.
huvila Roineen rannalla
40 metrinen kiviaita on Markku Lassilan ja Sirkku Kirves-Lassilan tekemä.
Diplomi-insinööri Lauri Haarla rakensi Kangasalan Saarikylien varhaisimman huvilan, Savilahden, vuonna 1929. Turha reissu, varkaat Toukokuun puolivälissä huvila on edelleen sisältä talviasussa. Aivan Saarikylientien alkupäässä, kohdassa jossa Roineen aallot välkkyvät molemmin puolin tietä ja jossa vanha kiviaita rajaa tonttia. Vuonna 1935 huvilan osti Sirkka Saarela, Tuttu Kirveen äiti. Kuvassa myös Sirkku Kirves-Lassila sekä Markku ja Siiri Lassila. Ruohikkoakin pitää leikata koko ajan. Osa huvilan hirsirakenteisista osista lienee kuitenkin 1800-luvulta
Enemmän aikaa valintaan Piispa arvelee, että ylioppilas mallia 2010 on vaikeamman tilanteen edessä kuin hänen ikäpolvensa. Opiskelutilatkin kääntyivät riittäviksi, kun peruskoulu-uudistus vei varhaisnuoret Pikkolaan. Keskikoulun viimeisen ja viidennen luokan uuden peruskoulun yhdeksännen hän kävi Pikkolan uudella yläasteella. Antamalla oppilaiden kehitykselle tiedollisen pohjan koulu oli mukana rakentamassa meidän jokaisen minäkuvaa ja käsitystä maailmasta. Henki hyvä Kangasalan lukion henkeä Repo kehuu hyväksi. Välituntisin piha oli täynnä ja toimet vakiot vuodesta toiseen: osa oppilaista jonotti kioskille, osa meni tupakalle ja osa pyöriskeli paikallaan. Onnistumisen ilo oli suuri huomattuani, että pärjään heikommassa ryhmässä. 044 565 0012 2.7.-8.8.20 Mikkolantie 41, Kangasala
antaa iloa ja aurinkoa
perustui kielioppiin, minusta kuuntelemiseen, Repo nauraa. Eri malleja ja värejä.
Attera
Attera Oy, Kangasala Puh. 0500 626 797/Topi
TOPILINE
· merikonttien myynti ja
Ismo Tamminen Ky
vuokraus paikalle toimitettuna ym. Avoinna ark. Lukion 80-vuotisjuhlissa tapasin joitakin vanhoja tuttuja, nyt näen heitä ehkä enemmän, hän hymyilee harmitellen kouluaikaisen yhteydenpidon hiljaista raukeamista poismuuttoon ja opintoihin. 040 5125 100, www.attera.fi
HIUSHOITOLA HARJULA
KAMPAAMO-PARTURI
Elina Harjula Eini Meisalmi
Myllystenpohjantie 2, Kangasala P. Se helpotti myös, kun ymmärsin, että esimerkiksi englannissa asetelma oli usean parempaankin peliryhmään kuuluvan kanssa toinen. Lukiossa meitä oli kolmella linjalla noin 300 oppilasta. Pelkään, että koululaisten pitää yleensäkin vastata aikuisuuden haasteisiin liian varhain. Erityisesti pallopeleistä, joissa joukkueet oli tapana jakaa kahteen ryhmään. Taitavat ajatella, että tulen tyystin toisesta maailmasta. Piispa esittelee rippikoululaisten uusinta "katekismusta".
KAIKKI PIHA- JA PUUTARHATYÖT.
Myös lomatalkkarin palvelut. Kaikki oli yhtä aurinkoista kuin lakkiaispäivä. .fi Kangasalantie 921, Katsastusaseman kupeessa. Jos et heti vastannut, Rantala saattoi tokaista, että "liian pitkä sytytys, mene Essolle, säätävät sen siellä kohdalleen". Pikkupojan näkökulmasta jako kahteen oli Lukionmäellä selviö. Jokaiselle löytyy paikka Vaikka koulunsa päättävien taivaalla jokunen pilvi leijaileekin, piispa Matti Repo luottaa siihen, että koulutiensä päästä jokainen valmistuva nuori löytää opiskelupaikan ja paikkansa yhteiskunnasta. Jos epätietoisuus opintojen ja elämän suunnasta kasvaa liian suureksi, paine ei purkaudu enää omien vahvuuksien etsintänä, vaan paljaana kilpailuna, joka ahdistaa kaikkia. 9-17, p. Elämänpiiri oli laajenemassa, maailma alkoi avartua ja tulevaisuus raottua. Polku omalle elämänuralle on löydettävä yhä nuorempana, vaikka tiedon määrä on entistä musertavampi. Lehtorin persoonallinen tapa kuulustella läksyjä on säilynyt myös kirkkaana entisen oppilaan mielessä. Pidin kovasti kuvaamataidosta ja otin siitä kesäkursseja oppiakseni uusia ja erilaisia tekniikoita. kuljetukset · kuljettajapalvelut
Oppikirja tämäkin. (03) 377 0381
ELLIN 1, 36200 Kangasala WARASTO Ellintie
VANHOJEN TAVAROIDEN OSTO & MYYNTI Ritva Vaskimäki-Forsberg 0400 57 1151 www.ellinwarasto.net
K unniaylioppilas
Kangasalan lukion tuore kunniaylioppilas, piispa Matti Repo palaa lakkiaispäivänä ilolla vanhaan kouluunsa, jossa häntä odottavat uudet ylioppilaat ja vanhat koulutoverit. Illalla pääsi itku, sillä puutyöt ja kaikki pulpetissani olleet koulutarpeet paloivat. Vaikka Repo ei ollut erityisen liikunnallinen, hän oppi nauttimaan liikunnasta. Omaa ylioppilaskevättään 1978 Repo muistelee lämmöllä. Suurilta ja aikuisilta tuntuvista abeista ja sitten meistä muista. Yhteiskouluun tuleva piispa asteli ensimmäisen kerran 1970. PEKKA KAARNA Kangasalan lukion kunniaylioppilastilaisuus lukion lakkiaisjuhlassa 5. Epätietoisuuden taustalla on koulumaailman murros, jossa lukumääräisesti runsas kurssikirjo on peitonnut perinteisen, yleissivistävän opetuksen. Pitkän matematiikan lukenut ja teknisesti suuntautunut ylioppilas päätyi ja pääsi pappisuralle, vaikka papille tärkeät latina ja psykologia eivät matikkalinjan lukujärjestykseen kuuluneetkaan. Koulun vuotta myöhemmin sattunut tulipalo oli murheellinen ja mieleenpainuva tapaus. Kielten opiskelusta Rantalan Helgellä ja minulla olivat muistaakseni taas varsin erilaiset käsitykset. Kesä 2010
Piispa Matti Repo oli ilahtunut valinnastaan Kangasalan lukion kunniaylioppilaaksi.
5
AJK Urakointi
ARI KÖNTTI 0500 861 226 RAKENNUKSET, REMONTIT
VIIHTYISYYTTÄ KOTIPIHALLE!
ATTE-KATOS jäteastian näkösuojaksi. Me tarjoamme korkealaatuiset maalipinnan kiillotukset, vahaukset ja tietysti pesut ym. Hänestä oppiminen
Outi Vettenranta Lomailen10 p. Haluaisin rohkaista ja kannustaa juhlapäiväänsä viettäviä ylioppilaita jakamalla heille jotakin siitä ilosta ja auringosta, josta itse sain nauttia lakkiaisissani. Ainakin minä olisin ajatellut niin 1978, jos meille olisi puhunut joku 50-vuotias kunniaylioppilas. Vanhasta, oppilaalle armollisemmasta mallista Revolla on omakohtaisia kokemuksia. Pikkolaa seurasi paluu harjulle. Kysy lisää!. Yhteiskouluvuosina joukkoa taisi suurimmillaan olla jopa 700800. Koulu koostui kuin kahdesta eri maailmasta. 040 526 2250
Ajoneuvon maalipinta on kuin iho ihmiselle, sekin tarvitsee puhdistusta ja huolenpitoa. Lyhytelokuviakin pääsimme tekemään, myös vakokuvausharrastukseen innolla syventynyt Repo kertoo. ajoneuvon fixaukseen kuuluvat työt yli 20 vuoden kokemuksella ja laadukkailla Presta-tuotteilla.
Nyt pihat kuntoon!
ä Meiltauniit et k mon äkukat! kes
Yksityiset ja taloyhtiöt:
Tulemme silppuamaan oksanne ja risunne järeällä, tehokkaalla silppurilla.
AVOINNA JOKA PÄIVÄ KLO 9-19 36220 Kla, vastapäätä Vatialan hautausmaata
Kangasala topiline@gmail.com puh. Naurahtaen hän kuitenkin epäilee, mahtaako varttuneen puhujan viesti enää tavoittaa nuoria tulevaisuuden toivoja. Tulipalosta se alkoi Kangasalla Matti Revon koulutie alkoi 1967 hänen ilmoittauduttuaan Lentolan kansakoulun toiselle luokalle. Lukion opettajakunnan persoonista piispan mieleen ovat erityisesti jääneet kuvaamataidon opettaja, rehtori Mauno Juvonen ja ruotsia opettanut Helge Rantala. kesäkuuta.
AMMATTITAIDOLLA automaalaukset kolari- ja ruostekorjaukset
www. Koulun roolia tuossa kasvussa hän pitää merkittävänä
Uskallusta on riittänyt myös alan vaihtamiseen: usein hyvinkin erilaisista tehtävistä toisiin. Pitkä ajomatka Amerikkaan lähtöön kannusti se, että siellä asui serkkujani, Nurmi kertoo. Ajokilometrejä kertyi valtavat määrät ja osa työmatkoista hoitui myös omalla lentokoneella. Kotitalon keittiössä uusi kattopaneeli ja keittiökaapit tulivat muuttokuorman mukana USA:sta.
Tapaamisen seurauksena Nurmi huomasi sitten olevansa aika pian tuon yrityksen palkkalistoilla asennusinsinöörinä ja konsulttina. Karjanhoito vaatii monipuolista osaamista. Amerikassa puut ja hangetkin olivat hiukan kotoisia isompia. Silloin ajattelin vaihtaa alaa. Laaja maa tutuksi Leo Nurmi työskenteli muun muassa suuren General Electricin palveluksessa, mutta 1980-luvun alkupuolella ja tapasi sattumalla kansainvälisen suomalaisyrityksen, Wärtsilän, johtajan lentokoneessa.
Lukuisten matkamuistojen joukossa on esimerkiksi meksikolaisten intiaanien kivestä tekemiä veistoksia. Myöhemmin mies opiskeli vielä teknisen englannin nopeasti. Nurmi lähti 1950-luvulla ulkomaille ja palasi sieltä vasta muutama vuosi sitten takaisin kotitaloon ja kotikylään Kerppolaan. Ruotsissahan oli tuolloin vielä vasemmanpuoleinen liikenne ja Amerikassa piti yhdellä kertaa opetella pysymään tien oikealla puolella. Englanti sujuikin parin kuukauden ahkeran opiskelun jälkeen jo sujuvasta. Leo Nurmi muistuttaa, että töitä on tehty koko yhteisen taipaleen ajan yhteistuumin ja yhdessäkin. Mies jäi eläkkeelle 69-vuotiaana, mutta jaksaa puurtaa kotitalon remontoinnissa edellään ahkerasti. Se työllistikin pariskuntaa kovasti, mutta isäntä teki samaan aikaan myös vakituisesti edellä kerrottuja töitään. Se on aika kummallista, koska tyttärellämme ja lapsenlapsillamme on kaksoiskansalaisuus, Nurmi kertoo. Intiaani piti pitkosta Työn ohella elämään kuitenkin kuului paljon muutakin: esimerkiksi matkailua, kalastamista ja metsästystä sekä valtava määrä tapaamisia kiinnostavien ihmisten kanssa.
Kerran eräällä intiaanireservaatin alueella menin kyselemään kaloja liponneelta intiaanilta kuulumisia. Meidän piti vaimoni kanssa anoa tänne oleskelulupa. Minnesotaan oli ajomatkaa 3 800 mailia. Oma kenttäkin oli kotitilalla. Rautoja tulessa Kielitaito vei Nurmen sitten puusepän töihin, vaikka kokemusta tuosta alasta ei aikaisemmin ollut.
Kangasalaisen Leo Nurmen kertomuksia elämänsä vaiheista kuunnellessaan joutuu väistämättä ainakin pienen tunnekuohun valtaan. Kerran esimerkiksi käänsin Daisy-lehmän vasikan, joka oli väärinpäin. Pettymys Suomessa on ollut se, että täällä on kaikki kallista. Ensimmäiseksi Nurmi hankkiutui töihin serkkujensa tukkimetsään. Erityisen lämpimästi hän muisteli suomalaista pullaa. Vuosittain tehtiin 25 000 viidenkymmenen kilon heinäpaalia karjan ravinnoksi. Toisaalta iskee kateus: että jollekulle voikin sattua noin paljon. Nykyajan työura- ja töissäjaksamiskeskusteluun Nurmen kokemuksilla olisi varmaan paljon sanottavaa. Kerran kahvia suuren kuusen alla juotaessa, kuusi pudotti koko lumikuormansa niskaamme. Daisy nuolaisi ensin minua poskelle ja vasta sitten juuri syntyneen vasikkansa. Poikimisen jälkeen lehmä selvästi osoitti, että se oli ymmärtänyt minun auttaneen hän. Kotitalo kuntoon Viime vuosina Nurmet ovat korjanneet isännän lapsuudenkotia. Leipomon aikoihin yöunet jäivät usein pariin tuntiin. Silloin raken-
tamisessa on tehty virheitä, jotka nyt ovat vaatineet korjaamista. Vanha rintamamiestalo on vahva, mutta pettymyksen ovat tuottaneet 1970-luvulla tehdyt lisäosat. TAPIO SIPILÄ
Leo ja Anna-Liisa Nurmi tutustuivat aikoinaan Tukholmassa, mutta suurin osa yhteisestä taipaleesta on taittunut USA:ssa, Perheen lemmikki, Prince, ymmärtää parhaiten englantia.. Tukholmassa kumpikin työskenteli ensin leipurina ja konditorina, mutta aika pian Leo vaihtoi alaa metallipuo-
Opin työt ja aika pian tein niitä nopeammin kuin muut. Kaadoimme suuria valkomäntyjä. Päätimme ostaa maatilan lehmineen ja koneineen. Melkoinen sattuma oli, että samaan aikaan kun laivani lähti Turusta Tukholmaan, lähti Helsingistä sinne laiva, jossa oli tuleva vaimoni Anna-Liisa. Sorvarin ja hitsarin työt tulivat hyvin tutuiksi. Isäntä kertookin toimineensa lehmilleen myös lääkärinä. Amerikan tantereilta
6
Kesä 2010
Kerppolan kotitaloon
lelle. Olen isänmaallisen amerikkalainen ja isänmaallinen suomalainen. Yrittämisen halu vei taas eteenpäin ja uusiin töihin. Koko USA tuli tutuksi. Hän pitää itseään kuitenkin ilman muuta suomalaisena. Nuorena kuitenkin halusi tehdä niin. Tein töitä kaikissa osavaltioissa Alaskaa ja Havaijia lukuun ottamatta. Uskallan sanoa, että on yhdeksän tai kymmenen ammattia, jotka hallitsen, Nurmi laskee. Puusepäntöitten loputtua Nurmi opiskeli koneasentajaksi ja töitä löytyi niin kaivosalalta kuin voimaloistakin. Liikennettä oli paljon ja loppumatkasta tietkin olivat jäässä. Toisaalta herää kunnioitus: että joku jaksaakin kaiken tuon tehdä. Myöhemmin hän perusti oman konsultointiyrityksen, joka teki samoja töitä. Nurmi päättikin opetella kunnolla englannin kielen voidakseen hakea muita töitä. Nurmet perustivat samoihin aikoihin myös leipomon. Lihakarjaa oli 90 päätä. Siinä oli paljon niin kirjolohta kuin muitakin lohilajeja, osa perattuna, osa fileoituna. Matka New Yorkiin taittui laivalla Norjasta, mutta USA: ssa edessä oli melkoinen matka henkilöautolla kuljettavaksi. Enemmän Nurmea kuitenkin harmittaa, että Suomen kansalaisuuden saamiseksi pitäisi maksaa rahaa, vaikka kansalaisuutta ei olisi pitänyt koskaan ottaa poiskaan. Mies lähti 1950-luvulla ensin Ruotsiin ja sieltä hiukan myöhemmin USA:han. Hanki oli metrin paksuinen ja se teki varsinkin karsimisesta raskasta. Nuoret tutustuivat Tukholmassa ja avioituivat myöhemmin. Maatilan työt olivat tuttuja jo lapsuudesta. Perille kohteeseen kuitenkin päästiin ilman ongelmia. Kolmantena työnä toimin vielä myyntiedustajana viikon loppuisin. Veimme hänelle myöhemmin kymmenen suurta vaimoni leipomaa pitkoa ja saimme vastalahjaksi noin 50 kiloa kalaa. Paljastui, että hän oli itse asiassa heimonsa päällikkö, mutta oli lapsena ollut kasvattina suomalaissiirtolaisten perheessä
Nyt kun ulkona tarkenee. Kontakteja luodaan taas kesäkuussa Aitoossa, Eky:n järjestämässä symposiumissa, johon osallistuu taiteilijoita muun muassa Egyptistä, Kreikasta ja Kiinasta. Kulttuuri kun voi kiinnostaa ketä tahansa. Metsoila saa nimittäin monet maalaustensa aiheet unistaan. Hän näkee kiinnos-
tavia aiheita ja kuviota esimerkiksi kivien pinnoissa, veteen tippuneissa risuissa ja puun syissä. Ulkona hän myös maalaa, jos mahdollista. Järjestää myös muun muassa retkiä ja luentoja. Toinen inspiraation lähde on luonto. Hänellä ei ole tar-
vetta erakoitua työhuoneelle, vaan maalaaminen onnistuu perheen keskellä. Koko sirkus pyörii siinä ympärillä. Ulkomaisten näyttelyiden järjestäminen on muuten raskasta ja byrokraattista. Yhdistykseen kuuluminen antaa jäsenilleen paljon. Sitä ehtii tehdä, mistä pitää. Ensi vuoden suunnitelmissa on näyttelyt Viipuriin ja Bulgariaan. Aiheita unista ja kivistä Kaikesta kiireestä huolimatta Moona Metsoila on aina löytänyt aikaa omalle taiteen tekemiselle. Pidän organisoimisesta ja tästä yhdistyksestä. Luonto on niin voimauttavaa, terapeuttista. Taiteilija Moona Metsoila ehdottaa haastattelupaikaksi parivuotiaan omakotitalonsa pihaa Sahalahdella. IIRIA LEHTINEN Moona Metsoilan töitä on tänä kesänä esillä muun muassa Hovinkartanon Taidekeskuksessa.
Eurooppalainen kulttuuriyhdistys
Yhdistyksellä on noin sata jäsentä Suomesta etenkin pääkaupunkiseudulta, Hämeenlinnasta, Pälkäneeltä ja Kangasalta. Kesä 2010
7
Moona Metsoilan pihassa on yksi hänen töistään, Vene. Jäseniä myös muualta Euroopasta. Järjestää yhteisnäyttelyitä Suomessa ja muissa Euroopan maissa. 16.23.6.2010 kansainvälinen symposium Aitoon koulutuskeskuksessa. 7-21, la 7-18 ja su 12-18
www.k-supermarket.fi. Mielessä pyörii herätessä usein joku ihmishahmo, joka saa lopullisen muotonsa maalatessa. 020 770 5070, leena.lantta@k-supermarket.fi Palvelemme ark. Kontaktien luominen on todella tärkeää. Eniten yhdistyksellä riittää töitä ulkomaisten ja kotimaisten näyttelyiden järjestämisessä. Ja kotoa käsin hän hoitaa yleensä niin ikään neljän lapsen kaitsemisen ja päivätyönsä toimittajana. Sirkus pyörii kuitenkin vain, jos perheenäiti saa nukkua kunnolla. Siitä hyötyy myös taide. Syksyisin siihen laitetaan valot.
Moona
Ihanaa kun on kesä. Kaikki tervetulleita Eurooppalainen kulttuuriyhdistys täytti viime vuonna kymmenen vuotta. Haluan että se on olemassa ja menestyy. Ja jotta puuhaa riittäisi, toimii lisäksi Eurooppalaisen kulttuuriyhdistyksen puheenjohtajana. Se lisää yhdessä tekemistä. Ulkomaalaisista jäsenistä on paljon apua. Puheenjohtaja Moona Metsoila, varapuheenjohtaja PiiaNoora Kauppi ja kunniapuheenjohtaja Paul Tiililä.
Uusi tavallista parempi ruokakauppa on avattu. Minusta ei koskaan olisi city-ihmiseksi. Sunnuntaina 20.6. avoimet ovet ja työpaja lapsille. Tervetuloa!
Kauppiaasi Leena ja Hannu Lantta sekä koko K-supermarket Kangasalan henkilökunta.
KANGASALA
Finnentie 1, 36200 Kangasala, p. Pääosa sen jäsenistä tulee Suomesta, mutta myös esimerkiksi Saksasta ja Romaniasta.
Metsoila maalaa ja edistää kulttuuria Sahalahdella
Erikoisen yhdistyksestä tekee se, että jäseninä on muitakin kuin taiteilijoita
Kiv uvuuden. Näin he synnytykselpon n.
Muista: mitä pi huonovointisem va äiti on odotta raskausaikana, sitä terveempi lapsi on tulossa.
HELI MUTIKAINEN
PIRKAN KIRPPUTORIKESKUS
Mäkirinteentie 7, Lentola, Klan Prismaa vastapäätä. t
hoja hin van tsu häi sijoita. ä ja illa l poikia la .
attaa a kann tä aika kilpakosijat. klo 18 Tanja Hällsten esitelmöi Oiva Paloheimosta su 22.8. klo 12-15 käsityöpäivä - ohjelmassa mm. k jatku kkovat jat si valitset ri isäk tiukan Kun l ävän e riitt ksen, tule mu lisosi sor uo p an olema i. klo 18 Tanja Hällstenin lausunta- ja laulelmaesitys Oiva Paloheimon teksteihin pohjautuen. Mukana Kangasalan puhallinorkesteri. Jos taas kastelet itsesi pyykinpesussa, tuleva puolisosi on taatusti juoppo.
Kesä 2010
jan han a kinut Van ut teitä t euvoo, perin lin n en u etra J vutat onn P aa inka s kkauden ku ja ra
Suoraman kirjaston johtaja Petra Julin on valmistunut Helsingin yliopistosta pääaineenaan folkloristiikka ja tutkinut vanhoja tapoja ja uskomuksia. kiltt
Kun tulee lastenhank valitk ajankoh inta ta aa Aamu ajankohta iseksi, huolel lla hed la e tyttöj lmöittyy . (03) 534 2045, ma-pe 9-17, la 9-14
AUTOHUOLTOA AMMATTITAIDOLLA
AUTO- JA PIENKONEHUOLTO
Monipuoliset ja maukkaatleipomotuotteet - kaikki omasta takaa. Kuohunharjuntie 31 p. la ja su 10.-11.7. Yh ida kin elimino le, mitä kukasi i e Tarkka uaa ihastuks touh hvikupin ka villä. Meiltä myös erikoiskahvit.
KOTILEIPOMO
Av. Myöhemmin hän on kirjoittanut aiheesta myös viisi kirjaa.
Kun on löypotentiaal i nime tynyt, ota nen puolis ttömä pisar oehd kahvi kupp stäsi ja uj a verta omokas iinsa. kiinn
Mo suoja rsiamen kan ta p Se su äänsä hu nattaa ojaa nn voim pahoilt ulla. (03) 363 4094. www.tilisanssi.com tilisanssi@tilisanssi.com
LOUNAS
Joka päivä maistuva kasvisruokavaihtoehto ja keitto.
JAHTI & VAHTI KOIRANRUUAT!
Meiltä myös metsästysja harjoituspanokset!
Pälkäneen Urheilu ja Kalastus
Onkkaalantie 71, Pälkäne. lasten Löytöretkitapahtuman museosuunnistus klo 12 ja 13 ke 28.7. Myös huollot ja varaosat.
Maittavia lounaita jo yli 20. (03) 377 1703
Kangasalan keskustassa Ravintola Paakari
maukkaan ruuan ja rehevän viinin ravintola.
POLKUPYÖRIEN JA KALASTUSTARVIKKEIDEN
erikoisliike. Lapsille poniratsastusta ja perunapainantaa. - 31.8.2010 kello 12-17.
Sisäänpääsymaksu museoon: aikuiset 2 e opiskelijat/eläkeläiset/koululaiset 1e / alle kouluikäiset ilmaiseksi.
Tapahtumia museossa:
la 12.6. Mahdollisista aikataulumuutoksista ilmoitamme kotisivulla: www.kangasalaseura.net Myynnissä Kangasala -kirjoja, -viirejä, - koruja, -kortteja, -pyyhkeitä TERVETULOA! Kangasala-Seura ry
Kahvipöytään pullat ja piirakat, juhlaan täyte- ja voileipäkakut tai poikkea kahville. Ark. vuoden ajan!
Kahvila / Konditoria
Ruutanantie 3, Kangasala (03) 3770 414 Kondotoria (03) 3770 914 Ravintola
seisovasta pöydästä ma-pe klo 11-14
KAHVILA -RAVINTOLA PITOPALVELU TERVETULOA!
Linja-autoasema Kangasala, p. Esityksen ohjaa Seela Sella. lähetty
löysää inasta ampi taik Leivo itä tarttuv mmin re m sitä pa ikina, ös miehet ta my tuvat tart i. Rohkeimmat voivat kokeilla konsteja näin kesän kynnyksellä omalla vastuullaan!
n, Jos mielit saada edustavan puoliso kotityöt huolella. Varaa myyntipöytäsi nyt p. Puffetti. R ä ikään ku aatti ohkei ttäväi in kokei simmät vommat l ihoka la jopa ivat tai hi rvoja keä.
Mielitietyn voi yrittää napata haaviin myös pesuveden avulla. Jos saat sydämen valittusi pesemään itsensä omalla pesuvedelläsi, on vastarakkaus taattu.
Kun o löytynyt ikea kumppani on ja rakka molemm us Uuden k inpuoliseksi, onloihdittu uun a häid Myös tii ikaan on hyvä aen aika. 8
K yllä
vanha kansa tietää
Ennen vanhaan naiset eivät saaneet valita puolisoitaan itse, joten tapana oli turvautua erilaisiin uskomuksiin ja taikakeinoihin kohtalon ohjailemiseksi. tuohitöitä, pirtanauhan tekoa, vihtoja, matonkuteita, tiffany-lasiteoksia. ma-pe 6.30-17, la 9-13 heinä-elokuun lauantait suljettu. katee ilta ja a l katse listen ilta.
Valitse hää löysää ja m asuksi jotain u ei missäänkavaa, jossa saa olla so nimessä lm varmistat uja. 10-19, la- su 9-16. Kesä-heinäkuu ma-pe 10-18, la-su 10-16
Kotiseutumuseo avoinna
tiistaista sunnuntaihin 1.6. nen . (03) 377 1692, 0400 633 283, fax (03) 377 1695 Avoinna: ma-pe 8-15. stai ja to vioitua. Jos hoida esimerkiksi kuorimiisi perunoihin n jää kuoren paloja, saat rupinaamaise puolison. P. isorm i ä vihkto symbolo it ile ant litse s ön muo Va im et ja t ymät Päätt vuutta. u asta juo k K ta se a tartu hvinsa, si un kand hänen t id n ja pää häneen. Tervetuloa!
Harri Penttilä,Talviahteentie 23, Kangasala
www.ravintolapaakari.com
0400 625 074. onnenpä rstai ovat iviä.
o ja in olikk aita k enkiin, nit L hääk eivä viljaa ka ja raha pu ruo skaan lo . ko ästänne eläm
Na Vält saa inen ei ä huon istu auttaa esime oa onn a pö tak rkik ea! k y s mit dän ku ia nais i koska ään lma en p an Näm ko ä s ä t lm sa ta ältä, naimeot tu antena i ottaa aon hoava . Älä ku ilpako k tuo lisuus Kateel onoa hu onnea.
us
03 3125 5700 Fax 03 3125 5710 eveli@kyronlahdenporakaivo.fi www.kyronlahdenporakaivo.fi
Vuokraa Vauhtia Vapaa-aikaan
Apua monelle
Vuosittain noin 50 000 suomalaista saa hoitoa verivalmisteilla Luovutettu veri jaetaan kolmeen osaan: punasoluiksi, verihiutaleiksi ja plasmaksi Potilas saa sitä veren osaa, jota hän tarvitsee, joten samasta pussista voi olla apua usealle Punasoluja tarvitaan esimerkiksi leikkauksissa ja synnytyksissä Verihiutaleita tarvitsevat syöpäpotilaat Plasmaa tarvitaan silloin, kun potilas on menettänyt erityisen paljon verta
TARJOA TÖITÄ 4H-NUORILLE!
pihatyöt nurmikonleikkuu kiireapu lastenhoito siivous yms.
Muista su kotitalo ys! vähenn
4H toimii työnantajana, maksaa palkan ja laskuttaa työn tilaajaa työtuntien mukaan. HELI MUTIKAINEN
Kesä 2010
9
Katso kesän ratsastus- ja golfkurssit sivuiltamme Palveluita aktiiviseen kesään osoitteessa: Tavelantie 15 ja Pikonlinnantie 10!
Ratsuapu Reija Vähätalo
.
Kangasalan Ratsastusterapia atsastusterap ats ter terap e
Karhentie 525 Karhe 39340 Puh. Ilman muuta kannattaa kokeilla! Hyvä mieli jää varmasti, hän lupaa. Tervetuloa!
www.kangasala.com/airinpuoti Kangasalantie 1133, Kla, p. Hyvää mieltä Veripalvelussa pyritään houkuttelemaan uusia ja muistuttamaan vanhoja luovuttajia monipuolisesti. Onneksi kesällä myös veren kulutus pienenee, sillä sairaaloissakin lomaillaan ja suunniteltuja leikkauksia tehdään talvikautta vähemmän. Aluekeskuksen esimies, kangasalalainen Jani Nowak toivoo, että luovuttajat muistaisivat ojentaa kätensä säännöllisesti. Flunssa on suurin luovuttamiskelpoisia karsiva tekijä. Tavoite on, että toimistoon saataisiin houkuteltua päivittäin noin 70 luovuttajaa, mutta luku vaihtelee suuresti. Kangasalle liikkuva veripalvelu tulee seuraavan kerran perjantaina 11. Potentiaalisia käden ojentajia lähestytään kortein, tekstiviestein ja sähköpostein. (03) 377 2859
-30-50%
MYYNTI TEHTAALTA:
Teknikontie 10, aseman teollisuusalue, varm. Nowak kiittää, että Kangasalta löytyy aina ahkeria luovuttajia SPR:n aktiivisen paikallisosaston ansiosta. Jos uskaltaa tulla kerran, tulee toivottavasti toisen ja kolmannenkin kerran. Luovuttajia tarvitaan tasaisesti ja koko ajan, hän muistuttaa. 1000 pussia päivässä Verta voi luovuttaa kuka tahansa perusterve ja vähintään 50-kiloinen 1865-vuotias, jolla on riittävän korkea hemoglobiini, joka mitataan aina ennen luovutusta. 9-17, la 10-14. Hän kuitenkin korostaa, että suurten luovuttajasukupolvien ikääntyessä tarvitaan uusia vakiluovuttajia, jotka käyvät säännöllisesti. kesäkuuta kello 14 18. Syytä von Bagh ja Nowak eivät tiedä, mutta toivovat antoisampaa loppuvuotta. Parhaina päivinä käden ojentajia on jopa 120, mutta heikoimpina alle 30. (03) 379 2079, www.kangasalansukka.fi
Mene osoitteeseen kangasalansanomat.fi ja osta irtonumero!
Lue uusin n Kangasala Sanomat verkossa!
Pekka Nousiaiselle luovutuskerta oli jo 50:s
klik, klik. Yllättävää kyllä juhannuspyhät eivät ole erityisen ongelmallisia, vaan luovuttajia on yleensä riittävästi. kesäkuuta. Liikkuva veripalvelu Suoraman seurakuntatalossa perjantaina 11. Koko maassa luovutettua verta tarvitaan päivittäin noin 1000 pussia. Kun valmistujaisjuhlia vietetään, ja lomat alkavat, myös Tampereen keskustassa sijaitseva veripalvelutoimisto hiljenee. Haastattelupäivänä toimistolla oli käynyt iltapäivään mennessä vasta 13 luovuttajaa. ma-pe klo 9-15
Kaikki pois - liike lopetetaan!
KANGASALAN SUKKA
p. 044 33 44 356
Luovuttajasta otetaan jokaisella luovutuskerralla kolme putkea verinäytettä ja varmistetaan, ettei luovuttajalla ole veren välityksellä tarttuvia tauteja.
Kun liikkuva veripalvelu käy Kangasalla, luovutetaan verta aina ahkerasti
KIRISTÄMÄTTÖMÄT
- Alpakkavillasukat - Bambusukat - Pellavapuuvillasukat
Palvelemme ma-pe 10-18, la 10-14
alkaen 1
LOPPUUNMYYNTI
ALE
.6.
Ark. Uusien, vielä luovuttamista harkitsevien ei von Baghin mukaan kannata pelätä, vaan tulla rohkeasti kahvittelemaan ja juttelemaan toimistolle. Kangasalan Seudun 4H-yhdistys p. Käden ojentajia
kaivataan säännöllisesti
Toukokuusta heinäkuuhun on perinteisesti hiljaista aikaa SPR:n veripalvelussa. Varsinkin vakituiset luovuttajat tietävät tilanteen ja tulevat ennen pyhiä käymään, operatiivinen esimies Mia von Bagh kehuu. Noin yhdeksän kymmenestä toimistolle tulevasta saa haastattelun jälkeen luovuttamisluvan. Myös erilaisia haastekampanjoita on perustettu, ja Facebookissakin on oma veripalveluryhmä. Toistuvasti käyviä, uskollisia luovuttajia tarvitaan, Nowak painottaa. Tänä vuonna alkuvuosi on ollut poikkeuksellisen hiljainen, ja Tampere on ollut erityisen paljon miinuksella
Meillä ei esimerkiksi ole kaupunginsirkuksia. En mene trapetsille kuolemaa tai terveyttä uhaten. Opiskelin esimerkiksi Tampereen Komediateatterin oppilaskoulun iltalinjalla, Lahden kansanopiston teatterilinjalla sekä Teatterikorkeakoulun järjestämässä koulutuksessa Ahaa Teatterissa ja Tampereen Teatterissa, hän luettelee. Minua ei todellakaan kiehdo vaara tai korkeus hallitsemattomassa mielessä. Kapusin vaivatta katon rajaan köyden avulla ala-asteen liikuntatunneilla. Pitkä matematiikka ja fysiikka saivat jäädä lukujärjestyksestä. Vuosien työ Eri ilma-akrobatian osa-alueiden, kuten perinteisen trapetsi- ja rengastrapetsitaiteilun sekä köyden ja kankaan varassa esiintyminen vaativat rutkasti treeniä.
Etenkin monipuolista lajiharjoittelua, mutta myös sitä tukevaa voimatreeniä ja notkeutta sekä oman kehon painon hallintaa kehittäviä harjoitteita. Yritämme elää mahdollisimman normaalia ja tasapainoista elämää. Olemme sopineet, ettei tallilla puhuta työasioista. Se, miltä esitys näyttää. Myös estetiikka kiehtoo Ahoa, samoin työhönsä omistautuminen täysillä. 10
Kesä 2010
Farssin sin
tähdet johdattivat Heidi Ahon sirkusestradeille
Teatterin katsomossa istuminen voi muuttaa elämän suunnan. Tahdon tehdä hyvää ja kaunista jälkeä, joka miellyttää minun lisäkseni katsojan silmiä. Kuva: Douglas Symon.
ilma-akrobatiaa samassa opintoahjossa. Sitkeän harjoittelun ja esitysten sekä opetustyön vasta-
painona Aho hoitaa hevostaan tallilla. Niinpä jos tahdot ison palkkapussin, sinun on suunnattava maamme rajojen ulkopuolelle esiintyjäksi monikansallisiin tuotantoihin. Minulla on pitkästä aikaa mahdollisuus viettää kunnon kesäloma. Näin kävi Heidi Aholle Tampereen Teatterissa 1990luvun puolivälissä, kun näyttämöllä hupailivat supersuositun Älä pukeudu päivälliselle näyttelijät. Kuvat: Antti Suniala.
Heidi Aho ystävystyi sukunimikaimansa Susanna Ahon kanssa vuosikurssillaan Turun ammattikorkeakoulussa. Niinpä Aho päätti jatkaa opiskelua Turun ammattikorkeakoulun nelivuotisella esittävän taiteen koulutusohjelman sirkuslinjalla valmistuen ammattiin vuonna 2008. Sirkuksesta on moneksi. Se oli mahtava kokemus; huippuohjaaja ja aivan mielettömän hyvä porukka, 32-vuotias Aho muistelee. Ehkä kuntosalilla hankkimani käsivarsien ja keskivartalon lihasten voimapohja auttoi asiaa, hän muistelee uransa alkutaipaleita. Myös nyky- ja nuorallatanssi, tikapuut, kehonhuolto, näyttämöilmaisu, musiikki, valo- ja äänitekniikka sekä ihmisen anatomia ja fysiologia sekä monet muut aineet ovat sirkusalan opiskelijan arkipäivää koulussa.
Kaukana huimapäästä Aho toteaa, ettei hän nauti Tampereen Näsinneulassa vierailuista eikä voisi kuvailla itseään huimapääksi. Sitten hän ryhtyi koluamaan erilaisia teatteri- ja sirkusalan kouluja. Veljeäkin näkee, koska hän asuu vanhempien vieressä. Teatterin lavalla Ahoa nähtiin paitsi Heinolan kesäteatterissa myös Ramppi-teatterissa Kangasalla. Ajattelin, että minun on tehtävä tilini selviksi sirkuksen kanssa. Olin pikkutytöstä asti haaveillut eläinlääkärin ammatista, mutta tämä esitys muutti suunnitelmat. Kesällä Kangasalle Boheemielämä on Ahon arjesta kaukana, vaikka perheeseen kuuluu kaksi sirkustaiteilijaa. Liuksialan Suntinmäen tyttö kirjoitti ylioppilaaksi Kangasalan lukiosta vuonna 1997. Kuva: Heidi Aho.
Sirkustaiteilija Heidi Aho haaveili eläinlääkärin ammatista vielä lukion alkumetreillä. Se oli jotakin kovin ihmeellistä siinä kaikessa farssissaan. Aho tahtoi ensin teatterinäyttämölle ja myöhemmin sirkusestradille. Sirkus on myös esittävistä taiteenlajeista lainsuojattomin. Sirkus on iso sana, jo-
ka kätkee taaksensa monta tarinaa, Aho luonnehtii. Tampereen Teatterissa nähty farssi muutti hänen suunnitelmiaan. Aho piti kiipeämisestä jo pienenä. Kuntosalin lisäksi myös baletti on kehittävä laji sirkustaiteilijalle. Innostuin teatterista niin paljon, että päätin hakeutua alalle. Syntyi Duo Aho, joka taiteilee paritrapetsilla. Siellä on eri ihmiset ja eri meininki kuin töissä. Taloudellinen tuki on kulttuurin hyväntekijöiden varassa. Myös veneretket pumppaamon rannasta yhdessä perheeni kanssa ovat kuuluneet aina kesän ohjelmaani. PÄIVI TASKINEN. Kun harjoittaa sirkuksen eri lajeja, omat taidot alkavat pikkuhiljaa selkiintyä ja jokin laji lähtee sujumaan. Itsensä esityskuntoon saaminen kestää vuosia. Olipa mikä vuodenaika tahansa, niin tykkään kävellä Liuksialan koivukujaa pitkin koiran kanssa. Vaivatta ylös kattoon Vuosituhannen taitteessa myös luokanopettajan sijaisuuksia tehnyt Aho löysi Lahden käsi- ja taideteollisuusoppilaitoksesta yksivuotisen sirkuslinjan. Heti paperit saatuaan hän pääsi opettamaan päälajiaan
Trapetsilta on kiva vaihtaa välillä toiseen sirkusnumeroon hassuttelevaksi Gertrud-klovniksi. Esimerkiksi opiskelijoiden opetusohjelmaan kuuluvat jokaviikkoiset balettitunnit, Aho mainitsee. Näyttelin Tevjen vanhinta tytärtä Tzeiteliä musikaalissa Viulunsoittaja katolla edesmenneen Ossi Räikän ohjauksessa. Jos pallojen heittely ei kiinnosta, voit löytää itsesi trapetsilta. Tulevaa kesäänsä Aho viettää sekä nykyisessä kotikaupungissaan Turussa että vanhempiensa luona Kangasalan Suntinmäessä. Tarkoituksenani ei ole kiivetä pöytälaatikkoon. Huomasin, että tykkään kiipeämisestä. Päinvastoin ideana on, että ilmassa kaikki tehdään turvallisesti. Nälkä kasvoi syödessä ja taitojen karttuessa. Asiat eivät saa paisua liian suuriksi ja mahtaviksi. Myös esteettinen puoli on tärkeää
Kentälle mahtuu hyvin lisääkin porukkaa. Naisilla on koululla jumppansa ja lapsillakin liikuntakerhonsa, mutta miehillä ei ole ollut yhteistä urheilutuokiota pitkään aikaan. Säännöllisyys olisi tällaisessa touhussa tärkeää, jotta toiminta pysyisi elossa. Silloin koulun sali alkoi käydä hieman ahtaaksi. Ponsan suunnalla asuvat Sami ja Mika Heikkilä kertovat, että Raudanmaan nuoriso on käynyt aina pelailemassa keskenään, joten eri-ikäisten kohtaaminen on luonnikasta. Aina saimme hyvät pelit pystyyn, Raudanmaan vakihöntsäilijät Sakari Eerola, Jukka Ristimäki ja Mika Louhelainen kertovat. Meillä on kuitenkin peliälyä, ettei tarvitse liikkua turhaan, Eerola leukailee. MIKA SÄPYSKÄ Kautialan koululla höntsäillään kesällä keskiviikkoisin kello 18. Vapusta asti koulun kentällä on höntsäilty jalkapallon parissa.
Louhelainen puolestaan kertoo, että he ovat kaveriporukassa välillä käyneet pelailemassa sulkapalloa. Silloin pelasimme talvella koulun salissa ja kesällä ulkokentällä. Tällä kertaa höntsyihin ovat saapuneet suoramalainen Joni Aho ja ruutanalainen Sakari Parjanen.
Juniorit taitavat kyllä viedä meitä vanhempia. Pitää palkita itsensä jollakin, hän hymyilee. Jalkapallon alettua haitari on levinnyt vieläkin enemmän nuorempaan suuntaan. Tietoja höntsyistä löytyy raudanmaa.com-sivuilta.
Istuta kesä!
Takuulla tuoreet taimet suoraan omalta puutarhalta
Pelargonit 3 kpl 10
Kaikki tarjoukset MultaPeukku-tarjouksia
Kekkilän Puutarhamulta 50 l 6 säkkiä 19,95
Puutarha Kangasala Ma-Pe 9-20 La 10-16 Su 10-16 K-Citymarket Turtola 10-20 Ma-Pe 9-18 La 12-18 Su K-Citymarket Lielahti Ma-To 10-19 Pe 10-20 La 9-18 Su 12-18 K-Supermarket Länsiportti, Tesoma Ma-Pe 9-15 La 9-15
Kukkaloistoa! Pirkanmaan mullassa kasvatetut ja Roineen vedellä kastellut kesäkukat kestävät ja kukkivat pitkään. Porukka vaihtuu, kun mukaan tulee nuorempia ja vanhempia poistuu, Sami selvittää. Nuoret ovat saaneet peleihin mukaan myös muualla asuvia kavereitaan. Raudanmaan Nuoriseura viritteli alkuvuodesta miesten ja poikien viikoittaisen palloilutuokion, jossa on pelailtu leppoisasti, toisin sanoen höntsäilty ilman päätä kiristävää vannetta. Talviaikaan hötsäilijät juoksivat sählypallon perässä Kautialan koulun liikuntasalissa, mutta kun ilma lämpeni ja lumet sulivat, pelimiehet siirtyivät koulun kentälle ja laji vaihtui jalkapalloon. Lisää liikuntaa Miesten ja poikien höntsykerho sai alkunsa, kun Raudanmaan miehille haluttiin saada lisää toimintaa. Ehkä se on pysynyt samana, Eerola miettii. Olemme nuorten kesken soitelleet porukkaa kasaan ja tulleet koululle pelaamaan ke-
sällä jalkapalloa, talvella jääkiekkoa. Miehillä oli aikoinaan lentopallovuoro. Siitä taitaa olla kuitenkin jo kymmenisen vuotta, Ristimäki muistelee.
H öntsäillen
11
Niin nuoret kuin varttuneemmatkin pojat kohtaavat toisensa Kautialan pelikentällä keskiviikkoisin. Kesä 2010
Urheilua ei aina tarvitse harrastaa verenmaku suussa, otsa rypyssä ja tavoitteet taivaissa. Talvella pelaajia oli välillä lähempänä viittätoista. Liikkuminen voi myös olla hauskaa yhdessäoloa ja kunnon ylläpitämistä porukassa. Sulassa sovussa Talven aikana höntsäilijöiden ikähaitari oli 30-vuotiaasta 60-vuotiaaseen. Jalkapallokausikin on saanut väen kentälle ja mukaan on ilmestynyt ilahduttavasti myös lähiseudun nuorisoa. Samaa sanovat myös höntsyihin saapuneet nuoremman polven edustajat. Uusi MultaPeukku-kalenteri kanta-asiakassivuilla kokeile! www.honkasenpuutarha.fi/multapeukku
Kastelulannoite 800 g 8,40 Puutarhurin hieno kalkki 40 kg 7,50
Pensaiden ja perennojen valikoima parhaimmillaan! www.honkasenpuutarha.fi (03) 377 1483. Kesäasukkaatkin ovat totta kai tervetulleita höntsyihin, Eerola kannustaa. Miesten mukaan eri ikäpolvien yhteiset pelit sujuvat hy-
vin. On tässä saunavuoroakin jo suunniteltu, kun on niin
aktiivisesti käyty. Ei tämä kuntoa ainakaan ole huonontanut
MIKA SÄPYSKÄ
Tampereella tehdyistä Sarviksen kameroista on vaikea saada tietoa. Aluksi kameroita oli kirjahyllyllinen, mutta kun kameroita on laittanut syrjään 30 vuotta, niitä on kerääntynyt jo aika monta hyllyllistä. Lautarinne kaivaa esiin Yashican laatikkokameran ja kertoo, että samanlaisilla kameroilla kuvattiin Kekkostakin 19501970-luvuilla. Itänaapurissa plagiaatteja on tehty kuitenkin aina surutta. Lautarinne käy myös tarvittaessa luennoimassa kameroista. Salamavalolamppuja oli puolestaan saatavilla vielä 1990-luvulla. Sen ajan kuvat olivat kuitenkin usein pieniä, negatiivin kokoisia, sillä paperista oli pulaa. Kameraharrastaja keräsi alkuun vain filmikameroita, mutta sitten joku toi hänelle kaitafilmikameroita, projektoreita, kuvantekovälineistöä ja digikameroita. Lautarinne Innostui valokuvaamisesta nuorena ja työskenteli jo 1970 1980-luvuilla kymmenisen vuotta valokuvaamossa Suoramalla. Alla Sarviksen Fotex Akromat, joka on ilmeisen selvä plagiaatti Boyerin kamerasta.
Tällaiselle Zenithin Sniper-sarjan virityksellä Timo Lautarinne aikoi aikanaan kuvata Tampereen Lenin-museossa vierailleen Neuvostoliiton viimeisen presidentti Mihail Gorbatshovin. Onnettoman pienestä etsimestä piti löytää kuvattava kohde, säätää valotukset ja aukkokoot oikein. Nykykuvaajasta tuntuu omituiselta sekin, että Polaroid-pikakameroita oli tarjolla edelleen 2000-luvulla tiedättehän kameran, joka kehitti kuvan saman tein paperille. Sarviksen tehtaan kameroiden päälle on kuitenkin jäänyt mystisyyden peitto. Venäläiset kamerat ovat toimivia vehkeitä, mutta rakenteeltaan aika lailla kroisimpia kuin länsimaiset toverinsa. Yksi salamavalolamppu kului yhteen kuvaan. Coca-Cola toi Suomeen muutakin kuin punanuttuisen joulupukin: Agfan värifilmikameran.
harrastuksen kautta. Usein itse kameraa arvokkaampia saattavat kuitenkin olla laatikot, joihin kamerat on aikanaan pakattu. Silloin saattoi olla kuvattavilla hymy herkässä. Vaikka Lahden vuoden 2001 MM-hiihdoissa lehtikuvaajilla oli käytössä jo digikameroita, kuvia otettiin silti pääasiassa vielä filmille. Rikkinäisiäkään en raaskinut heittää pois, joten niitä alkoi kertyä. Ei niissä ole tosin sellaista meininkiä kuin filmikameroissa. Venäläisissä kameroissa lasit ovat kuitenkin aina olleet hyviä.
Kesä 2010
Tämä kamera aktivoi nauramaan.
Ryppykamerat olivat 19201930 luvuilla harrastelijakameroita.
Kodakin Instamatic 233, Agfan Agfamatic Pocket sekä aikaansa edellä ollut Kodakin Disc, jossa kuvat tallettuivat pyöreälle levylle. 1980-luvulla puolestaan syntyi hilpeitä tuotteita, vai mitä pitäisi sanoa kamerasta, jonka aktivointinapista painettaessa alkoi soittaa biisiä Wow I Feel Good. Ne tehtiin käsityönä. Niitäkin Lautarinteeltä löytyy vino pino. Värifilmit lähetettiin aluksi Saksaan teetettäväksi, mutta sitten värikuvien kehityskone hankittiin myös Suomeen, kamerakeräilijä Timo Lautarinne selvittää. Se oli selvä plagiaatti Boyerin kamerasta, eikä Sarviksellakaan uskallettu laittaa sitä myyntiin. Foto-Timon kameroita on ollut lainalla erilaisissa teatterinäytelmissä ja elokuvissa. Joskus 80-luvulla Sylvania-salamavalolamppuja tuotiin aina joulun aikoihin rekkalasteittain Suomeen. Tästä syystä kuvan pienistä yksityiskohdista saa hyvin selvää. Harvinaisuuksia Kun nykyään kuvaajan ei tarvitse ymmärtää aukkokoista ja suljinajoista mitään, ennen myös harrastelijakuvaajien oli oltava perillä niistä saadakseen laadukkaita kuvia.
Sylvaniaa ja Polaroidia Kameroiden kehitys on ollut viime vuosina huimaa. Polaroidin voittokulku alkoi jo 1960-luvulla. Taustalla myös salamavalolamppuja. Ihmiset heiluttivat aina kuvia kehittymisen ajan, vaikka ei niitä olisi tarvinnut heilutella. Välillä tarvittiin myös salamaa, joka ei sekään ollut mikään pieni laitos. Keräilijän tähtäimessä on ammattilaiskalusto. Lautarinteen vanhimmat kamerat ovat 1900-luvun alusta, viimeisimmät uusia digikameroita. Kodak mainosti kameraa massiivisesti, mutta tuote ei lyönyt itseään läpi. Hienompi malli jaettiin ilmeisesti työntekijöille. Sarviksen pakeliittikameroiden määrä jää luultavasti alle tuhannen. Yksi malli tehtiin ilmeisesti olympiahuumassa. Legendoja on olemassa, mutta mikä on totuus. Vanhat ryhmäkuvat ovat puolestaan siksi niin teräviä, että niissä on käytetty todella suurta negatiivia. Ne kertovat ajankuvasta usein yllättävänkin paljon. Lautarinteen kokoelmista löytyykin toinen toistaan hienompia ja ennen kaikkea erikoisempia kameroita. Hän kertoo Agfan myyntipäällikön arvioineen aikanaan, että kameroita lunastettaisiin Suomessa korkeintaan muutama sata, mutta lopulta niitä meni kymmeniätuhansia. Tätä ennen maailma oli ollut mustavalkoinen. Harva kuitenkaan muistaa, että kyseinen kamera toi mukanaan värikuvauksen Suomeen. Valokuvausliikettä Kangasalan keskustan tuntumassa kohta kaksikymmentä vuotta pitäneelle Lautarinteelle, FotoTimolle, kamerat ovat tulleet tutuksi paitsi työn, myös Monella oli ryppykamera mukanaan sodassa. Kamerassa pystyi käyttämään mustavalkofilmin lisäksi myös värifilmiä. Polaroid-kamera oli monella mainoskuvaajalla käytössä. Lautarinteen kokoelmista löytyy KGB:n vakoilukameraa, muuten vain pieniä kameroita, kuten Mycroa ja Toyocaa. Digikameroiden takia myös kertakäyttökamerat ovat käyneet harvinaisiksi. Onneksi huomasin itseni peilistä kameran kanssa ja tajusin, ettei ehkä kannata mennä tähtäilemään lintukuvaukseen tarkoitetulla pelillä asunnon ikkunasta.. Moni saattaa esimerkiksi muistaa 1960-luvulta niin kutsutun Agfan Coca-Colakameran, jonka sai kun keräsi tietyn määrän kolapullojen korkkien alla olleita tarroja. Lautarinteen harvinaisimpia kameroita ovat Suomessa tehdyt Fotexit, joita valmistettiin Helsingin olympialaisten tienoilla Tampereella. Kameroita tuli liikkeeseen vaihdossa ja ne jäivät yleensä käsiin. Markkinoille tuli hieman huonompi malli. Niitäkin Lautarinteen kokoelmista löytyy melkoinen määrä. Tähtäimessä ei aina huomaa asioita, jotka kuvassa näkee. Polaroidilla sai otettua nopeasti kuvan kohteesta, ennen kuin tallensi lopullisen otoksen filmille. 12
Kameroiden
pauloissa
Kamerat voivat viedä aikamatkalle ja kertoa yllättäviä tarinoita. Kun ammattikuvaajat alkavat luopua filmikalustostaan, alkaa entistä laadukkaampaa tavaraa saada huokealla
Yleensä Hali-Bernit ovat berninpaimenkoiria, mutta minkä tahansa koirarodun edustaja kelpaa tehtävään, jos se ei pelkää tai vierasta ihmisiä ja nauttii rapsutuksista. Erityisesti Upi on välillä liiankin innokas hieromaan lähempää tuttavuutta. Hän tarvitsi erääseen tapahtumaan lisää koiria ja päätin lähteä avuksi. Koirat tykkäävät tästä ihan mielettömästi, Satu kertoo. Mika 0400 631 008 Helena 040 867 1828 KOTITALOUSVÄHENNYSOIKEUS!
Avoinna ma-pe 11-20, la 10-16. 040 528 3030
ja korjaukset
Muovihitsaukset
(puskurit ym.)
Suunnitteletko KESÄN JUHLIA
häitä, synttäreitä, ristiäisiä... Labkotie 2,36240 Kla P. (03) 377 4064,050 533 0128
YKSILÖLLISET
KIVITIKKA
Kyötikkäläntie 217, Kangasala As. KESÄKUU: ma ja la 10-14, ke 10-17 HEINÄKUU: la 10-14 ELOKUU: ma ja la 10-14, ke 10-17
Kangasalan srk, SLS
HEVOSET
KOIRAT
KISSAT
POHTIOLAMPI AVOINNA 4.6. Onpa pihalla laiduntanut parina kesänä shetlanninponikin. Kun perheellä oli vain yksi koira, naapurit pitivät siitä huolta Ansakorpien lomamatkojen ajan. Menot täytyykin suunnitella lapsien lisäksi koirien ehdoilla. Kun pienet kädet kurottavat hellästi halaamaan suurta koiraa, joka vastaa lempeällä katseellaan, se hetki sykähdyttää joka kerta aitoudellaan. Vuonna 1999 pääkaupunkiseudulla alkanut toiminta perustuu vapaaehtoisuuteen, joten vierailuista ei peritä maksua. 044 333 7209. un. Isokokoinen koira ei koe lapsia uhkana. Lisätietoja Pirkanmaan Hali-Berneistä pirkanmaansennen.net.
Suoraan tehtaalta edullisia
SOUTU- ja MOOTTORIVENEITÄ
Myynti tehtailta arkisin klo 8-16
-EPS OY
Aakkulantie 46 Kangasala Museotie 8 Luopioinen P. Kuvassa myös berninpaimenkoirat Miki ja Upi sekä Lumi-kani.
13
TAPSAN LASI
Seppämestarintie 11 36100 Kangasala as. Koirat ovat pääasiassa äidin harrastus, vaikka viime aikoina myös Emiliatytär on innostunut näyttelyissä käymisestä. Juuse on vasta 2,5-vuotias, joten hän jää äidin hoiviin. 0400 620 972
Parru ja Putki
Hali-Bernit rakastavat haleja ja rapsutuksia
minta on jatkunut säännöllisesti kahden vuoden ajan. Kanit menivät kuitenkin pian häkkiinsä piiloon innokasta takaa-ajajaansa. Tällä hetkellä perheen arkea sulostuttaa kaksi berninpaimenkoiraa: 6vuotias Miki ja 1-vuotias Upi. Voimassa kesäkuun loppu
Sipeta
www.sipeta.net. Uuden rodun ansiosta Satu tutustui myös Hali-Berneihin. OUTI KOIVU Hali-Bernit ovat mukana Lasten Löytöretki -tapahtumassa 7.11. Se on osa Suomen Sveitsinpaimenkoirien toimintaa. Ne tunnistaa punaisesta työasusta eli fleeceliivistä, jossa lukee Hali-Berni. Pitkän linjan koiraihminen Satu sai ensimmäisen koiransa, tiibetinspanieli Igon, 7-vuotiaana. 89,-)
-30%
- LAHJAT - KUKAT JA KUKKA-ASETELMAT myös silkkikukat - ASKARTELU- JA KÄSITYÖTARVIKKEET - sekä KURSSIT
Pesulapalvelupiste! Vaatteiden korjauspalvelu. Perhepäivähoitajana työskentelevällä Sadulla riittää vilinää ja vilskettä pihapiirissä, kun kahden hoitolapsen ja neljän oman lapsen lisäksi kylässä saattaa olla vielä lasten kavereitakin. 050 329 4843
LÄHETYSTUPA
LÄHETYKSEN KIRPPUTORI Ruutanantie 8, Kangasala puh. Eläimellistä menoa Koirien lisäksi perheellä on kaksi kania, Harma ja Lumi, jotka asustavat aidatussa mökissään kesäisin. alkaen JOKA PÄIVÄ klo 11-18
sy a pää Vapa etuloa! v - ter
KAHVISTA KALAAN KAIKKEA!
Tuulilasien vaihdot
Kesä on tullut ja sen mukana paljon uutuuksia ratsastajille, hevosille, koirille ja kissoille!
Hyönteisiltä ja Värikkäät UV-säteilyltä KULJETUSsuojaava LOIMI BOXIT
TÄLLÄ KUPONGILLA valitsemastasi tuotteesta
www.kalapaikka.com, p. rakennus- ja mökkitalkkaripalvelut
T:mi PETEKI puh. 0400 854 860
(ovh. Tule meille. (03) 376 2494 www.ks-pelti.fi
H urmaavat
Kesä on koiraperheelle mieluisaa aikaa. Eniten Satu on vieraillut Pitkänniemen sairaalassa, jossa Hali-Berni -toi-
ONKO REMONTIN AIKA?
Korjausrakentaminen LVI-työt
V-P Virtanen, puh. Naapurisopu on silti säilynyt, ja Ansakorvet saavat silloin tällöin naapureiltaan pyyntöjä lainata koiriaan lenkkiseuraksi metsään. P. Hali-Bernit käyvät ilahduttamassa muun muassa lastenkodeissa, vanhainkodeissa ja erilaisissa tapahtumissa. Seuraavaksi Satu hankki jackrussellinterrieri Bendyn, jonka kanssa hän aloitti agilityn ja tottelevaisuuskoulutuksen. Satu iloitsee siitä, että koirien ja kanien hoitaminen on niin omille kuin hoitolapsille tärkeää, sillä eläimet tarjoavat kokemuksia ja elämyksiä. Aviomies saa välillä toppuutella vaimonsa eläininnostusta. 020 7879 850, www.bobjapiaffe.f
alennus. Kanit ovat suhteellisen tottuneita kookkaisiin kavereihinsa. Puh./fax (03) 379 0697 ma-pe 9-17 kesälauantait suljettu
Rakennus- ym. (03) 244 7625 www.artekno.fi
PAIKAT KUNTOON
kotona ja mökillä!
nurmikot ja istutukset kattojen ja rännien puhdistukset laitureiden ja veneiden laskut/pesut terassien ja kalusteiden hionnat/käsittelyt kaikki maalaustyöt, myös peltikatot huoneistoremontit Kotitalous uudisrakentaminen vähennys! ym. Meillä olisi varmaan kokonainen eläintarha kotona, jos Janne ei puhuisi minulle järkeä päähän, Satu sanoo nauraen. Halittavan ihana Hali-Berni Hali-Bernit ovat koiria, jotka rakastavat halaamista ja rapsutusta. Sen tietää myös suoramalainen Satu Ansakorpi, joka on ehtinyt harrastaa koiriensa kanssa niin agilityä, tottelevaisuuskoulutusta kuin näyttelyitäkin. Maailmannäyttelyyn Tänä kesänä Ansakorvet suuntaavat juhannukseksi Tanskaan koirien maailmannäyttelyyn. 25,-)
PUUTARHA- JA MÖKKITALKKARIN TYÖT TEKEE
Puutarhatyö HelMi
Pihanhoito- ja rakennustyöt, pihapuiden ja -pensaiden leikkaukset. Kesä 2010
Ansakorven perhe koolla: äiti Satu, isä Janne ja lapset Emilia, Nelli, Fanny ja Juuse. Berninpaimenkoiraan Satu päätyi miehensä Jannen kanssa rodun hyväluonteisuuden takia. Valmistamme teemaan sopivat - kutsu- ja kiitoskortit - servetit - kukka-asetelmat - ym. Heti seuraavana viikonloppuna on kaksi näyttelyä lisää: ensin Forssassa ja sitten Porissa. lasitukset. Palvelemme: ma-ke, pe 10-18, to 12-18, la 10-14 Ulla Sipilä, Kangasalantie 1067 p. Me autamme sinua juhliesi onnistumisessa. Kuulin tutulta kasvattajalta Hali-Berneistä. Naapurit ovat tulleet Ansakorville tutuiksi, sillä karanneiden kanien perässä on välillä seikkailtu toistenkin pihoilla. Lapsien iloksi reissuun on tarkoitus yhdistää käynti Muumimaailmassa. heinäkuuta Kangasalan Tähtirannassa. eita Ei koske ruokia, lisäravint ja hiekkoja. Enää ei kehtaa pyytää naapureilta apuja, koska koiria on kaksi. Taulunkehystykset.
Kattoturvatuotteet Sadevesijärjestelmät Peltiosat tilauksesta Katto- ja seinäprofiilit Kerroskompostorit ja -käymälät
Peltikuja 9, Suinula P. rekvisiitta
49 19
(ovh. Miki on hyvätapaisempi, kun taas Upi on jättiläishölmöläinen ja varasteleva ahmatti, Satu luonnehtii leikkisästi lemmikkejään. Peilit sekä taidetarvikkeet. Koira osoittautui kuitenkin liian aktiiviseksi lapsiperheeseen. Kun kanihäkin aita oli nykyistä matalampi, Upi pystyi hyppäämään sen yli. Ansakorpien lapsista osa on vielä pieniä: syksyllä Emilia menee neljännelle luokalle, Nelli toiselle luokalle ja Fanny suuntaa esikouluun
5.7./24.8. Bussi mukana koko matkan ajan. Parasta työssäni on se, että joka vuosi huomaa ja oppii jotakin uutta viljelystä. Kirsikkatomaatteja kysytään aiempaa enemmän. Minimatkoja
1.7. 7.-8.7. Vietän vapaat hetket perheeni kanssa. 4.-6.8. ja 13.6. Pojat pitävät huolen siitä, ettei vapaa-ajalla tylsisty. Lentolantie 12, Kangasala Puh. Hinta 45 45/hlö 19.6. 30.7. 2.-8.9. Hanko ja Bengtskär 89,Saariston rengastie 77,Saaristomatka Ahvenanmaalle, eteläinen reitti 164,Katanpään linnakesaari, uutuus 79,Saaristomatka Ahvenanmaalle, pohjoinen reitti 134,Savonlinnan oopperajuhlat, muutama paikka 330,Mouhijärvi 79,Saaristomatka Ahvenanmaalle, kiertotmatka 230,Rauma ja Kylmäpihlaja 69,Kolmårdenin eläintarha alk. Hinta 193/hlö VEMBU-TEMBUMAA 1.-2.7 Saarenmaa 25.-28.7. Vakioasiakkaat palaavat yhä uudestaan saman myyjän luokse, kun huomaavat saavansa tältä tasaisen laadukkaita kasveja ja vihanneksia. Vaikka yrittäjyys vaatii itsekuria, Nukari nauttii työaikojensa vaihtelevuudesta. Keväällä kauppaa käydään kukka-, mauste- ja vihannestaimista. Tällä hetkellä viljeltyä pinta-alaa on kuuden hehtaarin verran. Ei työtä ja vapaa-aikaa voi täysin erottaa, mutta niiden ei saa antaa häiritä toisiaan. Puutarha- ja Kukkamessut 2pv. 159 / Päivä Tallinnassa risteily (2pv) lapset 139 Tallinnaan Viking XPRS Hansapäivät Tarttossa 23.5. Itse kasvatettujen tuotteiden myymisessä on se etu, että tietää varmasti, mistä ne ovat peräisin ja miten ne on viljelty, Nukari toteaa. Päivä Tallinnassa risteily 13.6. Häkäräntiellä sijaitseva tila on ollut suvussa jo 1950 1960-luvulta saakka. 17.-18.7. 29.7. Nukari ratkaisi asian vaihtamalla tukkumyynnin suoraan kauppoihin myymiseen ja vähittäismyyntiin. Häneltä tullaan ostamaan laadukkaita, lähellä tuotettuja tuotteita. Myös hänen veljensä on maanviljelijä. OUTI KOIVU
Kaikki tuotteet löydät internet-sivuiltamme www.nihtilanpuutarha.fi Sydänmaantie 63, Kangasala Asiakaspalvelunumero 045 121 4247
Jokirannan Puutarha
Leikkoruusut, sidontatyöt, kesäkukat
TERVETULOA PALVELTAVAKSI ILOISEN PALVELUN ELÄINTARVIKELIIKKEESEEN
Koko tuotevalikoima nähtävillä verkkosivuillamme.
Jokirannantie 18 36110 Ruutana Puh. Kesän tullen alkaa marjakausi, joka jatkuu elokuun loppuun asti. Puutarhurin koulutuksen saanut mies tietää, mistä puhuu. 49/hlö Hyvät kukka-ja taimi ostosmahdollisuudet Tallinnan eläintarha ja messuilla Jänedassa. 13.-14.8. 16.8. hinta 118 /hlö. 040 757 4302 asiakaspalvelu@elaintarvike.fi
Päiväostosmatka Tallinnaan Päiväostosmatka Tallinaan 19.6. 14
Kesä 2010
Kangasala
Öljynvaihto aikaa varaamatta.
Moottoriöljyt kaikkiin autoihin. 15.-16.7. nassa. Kesällä on sesonkiaika, joten työtunteja ei lasketa. 9.7. ja 11.-17.9. Kylpylähotelli Strand**** Hinta 265/hlö. Maanviljelijöiden suku Nukari viljelee tilallaan puutarhakasveja avomaalla ja kasvihuoneessa. ja 10.7., hinta / hlö Bussi mukana koko matkan ajan. 12.8. 7.8. Puh. (03) 376 1673
PELASTUSLIIVIT alkaen 12,50
Myymälä avoinna TIISTAISIN klo 17-20, muulloin sopimuksen mukaan iltaisin ja viikonloppuisin.
Lapintie 7, 36100 Kangasala as. Majoitus Hotelli Euroopa. Hinta alk. 3 pv Hotellimatka Lahemaan kautta Palmse Saarenmaa 4pv 25.-28.7, ja Peipsin rannikon kartanolleKylpylähotelli Rüütlikautta Hinta 278 hinta Rakvereen,/hlö 195 /hlö.
Lue uusin n Kangasala Sanomat verkossa!
klik, klik
Mene osoitteeseen kangasalansanomat.fi ja osta irtonumero!
Matkatoimisto
P. Tänä vuonna pitäisi tulla kelvollinen marjasato, sillä runsaslu-
Maanviljelijä Pekka Nukari kasvattaa itse Kangasalan torilla myymänsä tuotteet. Hinta alk. Euroopan Unioniin liittyminen toi maanviljelijöille laajentamispaineita. Kuva: Douglas Symon.
ja tuttu laatu ovat valttia torilla
minen talvi on mahdollistanut kunnollisen talvehtimisen. Myös ilmastointihuolto. Suurin osa asiakkaista on kangasalalaisia, mutta kesäasukkaat ja turistit piristävät torikuvaa kesäaikaan. (03) 379 0242, arkisin 8-17 www.mobilexpresskangasala.fi
Minimatkoja...kesämatkoja... 010 666 2000
Ma-pe 9-17 · www.shtours.. Tarttossa 3 Strand**** Kylpylähotelli pv Hansapäivät Itä-Viron kierros Hinta 193 /hlö 16.-18.7, Hot Dorpat. Tallinnaan Viking XPRS, Virossa Hotellimatka 29.-30.5. 49 /hlö Bussi mukanapv. Leppoisaa torielämää Nukarin mukaan asiakaskunnan vakiinnuttaminen Kangasalla on ollut helpompaa kuin mitä se olisi ollut esimerkiksi Tampereella, koska täällä on paljon mukavia ja leppoisia ihmisiä. 20.-22.7. Talviaikaan mies vaihtaa viljelyn talonmiehen hommiin. 4 pv Hotellimatka. 3 koko TALLINNAN ELÄINTARHA ja Hot Dorpat. 29.7. 19.7. Vaimo Päivi työskentelee tilan ulkopuolella. Hinta aik.159 /lapset 139 Kylpylähotelli Rüütli, hinta 278/hlö PÄRNU 19.-22.7. matkan ajan 16.-18.7. Hotellimatka, hinta aik. Ostoskierros TallinVEMBU-TEMBUMAA 1.-2.7. Syksyllä myyntitiski täyttyy vadelmista, vihanneksista ja tomaateista, joiden sesonki jatkuu lokakuun alkuun saakka. ja 10.7. 1.-3.8. 4.8. 26.-28.7. Maatilalla asuessa työasiat tulevat väkisinkin kotiin. 21.8. Vaikka tuotteet vaihtuvat sesongin mukaan, tuotekohtaisia trendejä on havaittavissa. 165,-/hlö/B4, 153,-/lapsi/B4 Söderskärin majakka 82,Häräntappoase, Pyynikki 44,Isokarin majakka 76,Porvoo ja Loviisa 69,Saaristomatka Ahvenanmaalle, pohjoinen reitti 215,West side story, Samppalinnan kesäteatteri 73,Kemiönsaari, uutuus 79,Bomba ja Lieksa 165,Hiittinen ja Rosala, uutuus 79,Valamo ja Lintula 74,Ruskamatka 630,-
Palvelemme ma-pe klo 9-17.
MINIMATKAT OY , Luopioisten Linja Oy, (03) 536 4020
050 555 8082
Autohuollot & Korjaukset Ruostevauriohitsaukset -öljypiste -palvelupiste Hiekkatie 6, Lentolan teollisuusalue www.nk-huolto.com
PALVELEMME JOKA PÄIVÄ
(myös sunnuntaisin)
KESÄKUKKIA JA AMPPELEITA VIHANNESTEN TAIMIA
9-19
Jo 50 vuotta puutarhaviljelyä
Tuoreus
13 vuotta Kangasalan torilla ovat tehneet maanviljelijä ja torimyyjä Pekka Nukarin kuntalaisille tutuksi. Nukarin perheeseen kuuluu lisäksi kaksi lasta: viisivuotias Timo ja seitsenvuotias Oskari. 4-22.7 Pärnu 4 pv 19.7 pv Hinta 265 / hlö. 23.7
Ahvenanmaanlampaiden osalta Alajoen valintakriteerinä oli sarvipäisyys. Rodut eroavat toisistaan villansakin ansiosta. vastaavat työt Muista kotita
vähennys!
Ahvenanmaanlampaat ovat Suomen uhanalaisin maatiaislammasrotu.
T:MI JURI LEHTINEN
0400 713 922. Lampaiden hyvinvointi on meille sydämen asia. Haluamme tehdä osaltamme arvokasta työtä kasvattamalla tätä harvinaista maatiaislammasrotua, Alajoki painottaa. Aholaidan tilalla lammastalous on vasta aluillaan, sillä ensimmäiset lampaat hankittiin keväällä 2009. OIK
AVOINNA JOKA PÄIVÄ
9-02!
TE TU RVE LO A!
Isolukontie 2, p. (03) 364 1547, 0400 621 547. OUTI KOIVU Aholaidan tila käynnistelee parhaillaan maatilamatkailutoimintaa. moottoritrimmerit ja sahat alk. Yhteensä lampaita on 41. (03) 379 1700
- ilmastointikanavien puhdistukset,
mittaukset ja säädöt
- keskuslämmityskattiloiden puhdistukset - piipunpäät - hormien sisäputkien asennukset - sadekansien asennukset lous- ym. Maisemanhoidon lisäksi lampaat sopivat myös lemmikiksi maaseudulla, vinkkaa Aholaidan tilan emäntä, lampuri Satu Alajoki. Ne ovat tottuneita rapsutuksiin. Kasvattamalla juuri näiden linjojen lampaita autamme niiden säilymistä, ja samalla takaamme geeniperimän monimuotoisuuden. Tällä hetkellä tilan perinnemaisemissa Längelmäveden rannalla Ponsassa määkii 21 yli vuoden ikäistä uuhta. 279. (03) 379 0043 ma-pe 11-22, la-su 11.30-22 Lentolan Liikekeskus, Mäkirinteentie 4
KERÄÄ 10 LEIMAA, KEBABIN! SAAT ILMAISEN PIZZAN TAI tti! Tule ja nouda keräilykor
7,
SORAPARI JANI PAJUNEN AJU UNEN
Luotettavasti jo vuodesta -93 vuodesta t
0400 635 270 www.sorapari.fi
- maansiirto- ja konetyöt maansiirto- sorat, hiekat, kiviainekset - salaojaputket - suodatinkankaat - maantiivistäjän vuokraus
Kesäterassi kutsuu...
A- . Sukupuutto lähellä Suomessa on kolme maatiaslammasrotua: suomenlammas, kainuunharmas ja ahvenanmaanlammas. Maa- ja metsätalousministeriö on nimennyt lampailla esiintyvän maedi-visna -virustaudin valvottavaksi. Tähän ei kaikkialla kiinnitetä tarpeeksi huomiota. Myös suomenlampaissa on sukupuuttoon kuolemassa olevia pässilinjoja. Ahvenanmaanlampaat ovat ketteriä ja pienempiä kuin suomenlampaat, joten ne sopivat laiduntamaan erityisesti metsälaitumia, joita löytyy myös Aholaidasta. Kesä 2010
15
Pienkone Timoselta laadukkaat
ruohonleikkurit ja puutarhakoneet alk. (03) 240 5110 Jäteneuvonta puh. Sillä on peitinkarvan alla vielä alusvillaa, kun taas suomenlammas saa tyytyä vain yhteen villakerrokseen. Myös Aholaidan tila on mukana tautivalvontaohjelmassa ja lisäksi Hyvä lammas -hankkeessa sekä tuotosseurannassa. Näistä jälkimmäinen on uhanalaisin laji. Aholaidan tilalla lampaat on juuri keritty ennen kesälaitumille lähtöä. Ne eivät ole vain tuotantoeläimiä, vaan niillä on kaikilla oma nimi ja persoonansa. Ahvenanmaanlampaan villa on pidempää ja loivempaa kuin suomenlampaalla. Monipuolisesta tuotantoeläimestä saa lisäksi näyttäviä taljoja ja maistuvaa lihaa. Värikkäitä sarvipäitä Aholaidan tilan lampaat on valittu huolella. Valvottua laatua Lampaiden kasvattaminen ja pelkästään pitäminen teettää jonkin verran paperitöitä.
PIENKONE TIMONEN OY SI! PALVELUKSESSA
Saarenmaantie 580, Kangasala, www.kotiposti.net/taistot Puh. Hyvän rakenteen ja luonteen lisäksi myös emäominaisuudet periytyvät karitsalle, mikä täytyy huomioida. Suomenlampaiden väreiksi Alajoki halusi ruskeaa, mustaa, valkoista ja muutaman kainuunharmaksen. 199.
Aholaidan tilan emäntä, lampuri Satu Alajoen tunnelmointia Ulpu-ahvenanmaanlampaan kanssa.
Uhanalaiset
Jos nurmikonleikkuu kyllästyttää tänä kesänä, ratkaisu voi olla lampaan vuokraaminen. myös ti 14.00-18.00
·kodin ongelmajätteet ·lajitellut hyötyjätteet ·sähkö- ja elektroniikkaromut ·pienerät kaatopaikkajätettä (maksullinen vastaanotto)
Täyden palvelun jätteenkäsittelykeskus:
Tarastenjärvi, Tampere Tarastenjärventie 66 ma-pe 6.30-21.00
Asiakaspalvelu puh. Hyvälaatuinen, puhdistettu villa lähetetään pienkehräämöön, josta se palautuu villalankana tilalla myytäväksi. Aholaidan valkoinen pässi on kotoisin Lihasulan jalostuslampolasta ja osa samanvärisistä uuhista Saarikylien Tiitolasta. Ahvenanmaanlammas pelastettiin sukupuuttoon kuolemiselta reilut parikymmentä vuotta sitten. Lampaita vuokrataan kerralla vähintään kolme, sillä ne ovat laumaeläimiä. Kiersimme tutustumassa eri lammastiloihin, sillä aloituskatraan valinta on tärkeää. Vasta tämän jälkeen se havaittiin omaksi rodukseen. Rodulla on monipuolinen värikirjo, vaikka suuri osa onkin kirjavia. Luonnon ja maiseman monimuotoisuuden säilyttämiseksi nämä luonnon omat puutarhurit ovat viisas valinta. Avoinna arkisin 9-17.
ahvenanmaanlampaat laiduntavat hämäläisessä perinnemaisemassa
Elintarviketurvallisuusvirasto Evira edellyttää kaikkia lampaiden omistajia ja vuokraajia rekisteröitymään lammas- ja vuohirekisteriin. Se on erittäin uhanalainen, sillä vuonna 2008 karitsoivia uuhia oli vain noin 900 koko Suomessa. Myös päivävieraat ovat sopimuksen mukaan tervetulleita.
Kangasalan jäteasema Kaarina Maununtyttärentie 6 ti-pe 14.00-18.00, la 10.00-14.00 Sahalahden jäteasema Sahalahdentie 1242 la 10.00-14.00, kesäisin 1.5.-31.8. (03) 240 5200 www.pirkanmaan-jatehuolto.fi
Valmistamme ruuat puhtaista, kotimaisista raaka-aineista.
PIZZAT, KEBABIT, KANARUUAT, JUOMAT
ma-pe klo 11-14
KAIKKI PIZZAT, KEBABIT JA KANARUUAT + hanajuoma 0,3 l
LOUNASTARJOUS
Tervetuloa! Puh
Satomäärät ovat olleet vaihtelevia 200 kilosta 2000 kiloon hehtaarilta. Puinnin puntarointia Kumina tuottaa satoa kolme neljä vuotta. Sarjakukkaisena siemenet kypsyvät eri aikaan. Suoramalla sijaitsevalla Alasen tilalla on viljelty kuminaa jo 11 vuotta. Hän otti mausteen mielellään vastaan. Jos kuminakoita esiintyy, viljelykset on syytä myrkyttää koin toukkien tuhoamiseksi. Kun alussa ostajille riitti, että tuote näyttää
kuminalta, nyt tuotteesta pitää tietää myös bakteerit, homeet, hiivat ja kasvinsuojeluainejäämät. Tämä on tällaista jatkuvaa kokeilua. Suomen johtava kuminantuottaja Trans Farm
Kotimaisessa kuminassa on voimakas maku. Suomalaisessa kuminassa on pohjoisesta kasvupaikasta johtuen korkeampi öljypitoisuus, toisin sanoen voimakkaampi maku kuin etelämpänä tuotetulla kuminalla, Leppälä tietää. Välillä pitää testata, kuinka monena vuonna tulee satoa ja miten rikkakasvit olisi paras torjua. Sitten alkaa pohdinta, koska aletaan puida. Kuva oikealla: Toisen vuoden keväällä kuminapellot näyttävät kuin niillä kasvaisi porkkanaa.
Mausteita saadakseen ei aina tarvitse lähteä niin pitkälle kuin pippuri kasvaa, sillä maistuvia ja tuoksuvia kasveja voi kasvattaa myös kasvimaalla tai omilla pelloilla. Jos pui liian aikaisin, raakojen siementen öljypitoisuus ja laatu ovat huonompia. Vientiin vaikuttaa tuotannon määrä ja valuuttakurssit. Maa- ja metsätalousministeriön mukaan kuminan viljelyala on viime vuosina ollut Suomessa noin 20 000 hehtaaria. Tällä hetkellä satoa tuottavaa kuminamaata on kuusi hehtaaria ja keväällä uutta kuminamaata tulee lisää kahdeksan hehtaaria. Kevyillä mailla maa kannattaa jyrätä ennen kylvöä. Alasen mukaan moni kuitenkin pelkää suotta kuminaan siirtymistä. Rikkakasviruiskutus on tehtävä ennen kuin kumina on ehtinyt kasvaa maan pinnalle. Kuminaa lähtee yli kolmeenkymmeneen maahan, eniten Saksaan ja Hollantiin. Viljely onnistuu myös suorakylvökoneella. Kumina kukkii valkoisena kasvustona. Jos taas puinti menee liian myöhään, siemenet varisevat helposti.
Puinti tapahtuu ennen viljojen puintia heinäkuun lopulla ja elokuun alussa.. Alasella kumina kuivataan vanhassa lavakuivurissa. Kumina on monivuotinen kasvi ja tuottaa satoa vasta toisena vuonna. Sadon kuivauksen aikaan tilan kuivurin lähettyvillä voikin leijailla kuin leipomon tuoksu. Suomen markkinat ovat pienet, joten täällä tuotetusta kuminasta valtaosa menee Eurooppaan. Koska kasvi tuottaa satoa vasta vuoden päästä viljelystä, ei tuotto nouse kovin suureksi. Nyt satomäärät ovat noin 800 kiloa hehtaarilta. Varsinkin juolavehnä on paha, sillä sen siemenet ovat samaa kokoluokkaa kuin kuminansiemenet. Toukat voivat muutoin pilata koko sadon. Alasen mukaan laatuvaatimukset ovat nousseet 11 vuoden aikana. Hänen mukaansa suomalaisen kuminan kysyntä on hyvä. Tämä ala jakaantuu noin 1 500 eri tilalle, jotka sijaitsevat eri puolella Suomea. Puimurit ja kuivurit on hyvä putsata kuminan jälkeen, sillä muuten niistä saattaa irrota makua tai hajua viljoihin. Viljely ja puinti onnistuvat rypsin säädöillä. Suurin osa kuminasta käytetään kuitenkin elintarvike- ja leipomopuolella. Toisaalta kumina tekee hyvää myös maan rakenteelle, Markku Alanen selvittää. Alasella pelto äestetään kynnön jälkeen ennen kylvöä. Alkuaikoina satomäärä liikkui 1 300 1 400 kiloa hehtaarilta. Keväisin viljelykset saavat typpilannoitusta. Rikkakasvien torjunnassa ennakoiva torjunta on tärkeää, sillä kuminan päästyä kasvuun, rikkakasveja on vaikeampi, tai ainakin kalliimpi, myrkyttää. Satovuonna ei juurikaan käytetä rikkakasviaineita. Näin siemenet eivät mene liian syvään. Kuminaa ei kannattaisi viljellä kuitenkaan montaa vuotta samoilla pelloilla vaan se on hyvä pitää yhtenä osana viljelykiertoa. Tuottajahinta vaihtelee 30 sentistä euroon kilolta, hän taustoittaa. Niinpä: maustekin voi tulla läheltä. Luomuviljely on kuitenkin vaikeaa rikkaruohojen takia. Kun viljan hinta on huono, viljellään enemmän erikoiskasveja, jolloin myös kuminan hinta laskee. Joskus myös väri on kriteeri. Esimerkiksi jotkut leipomot haluavat vaaleampaa kuminaa, jottei se erotu niin paljon muusta leivästä, Alanen hymähtää. MIKA SÄPYSKÄ. Rypsin säädöillä Sivutöikseen maata viljelevän Alasen mukaan kumina ei ole
Kuminaa
Alasen pelloilla
mikään kultakaivos. Alasen kuminanviljelymäärät ovat vaihdelleet 523 hehtaarin välillä. Sen hinta määräytyy viljan hinnan mukaan. Nyt kun euron kurssi on laskenut, niin Euroopan ulkopuolelle suuntautuva vienti lisääntyy, Trans Farmin Jyrki Leppälä selvittää. Pieni osa kuminasta menee lääke- ja kosmetiikkateollisuuteen, joissa käytetään siementen voimakasta öljyä. 16
Kesä 2010
Kuva vasemmalla: Keväällä viljelyksille asetetaan kuminakoiansoja. Lavakuivurin etu lämpökuivuriin verrattuna pienillä määrillä on se, että saa vanhoja koneita käyttöön, öljypitoisuutta laskevaa mekaanista hankausta tulee vähemmän ja satoa voi tuoda kuivumaan eri aikaan. Suomesta ulkomaille Kotitarvekäyttöön kuminaa on viljelty pitkään, mutta laajempaa viljelyä Suomessa on harrastettu vasta noin parikymmentä vuotta. Kysyin myös Hotelli Urun keittiöpäällikkö Heikki Ahopellolta, että kiinnostaisiko tätä käyttää kangasalalaista kuminaa ravintolassa. Aloin viljellä kuminaa lähinnä kokeilunhalusta. Markku Alasen viljelyksillä koit eivät ole olleet ongelma. Satomäärätkään eivät ole niin suuria kuin viljassa. Sadonkuivausaikaan kuivurissa on niin voimakas haju, että vedet vuotavat silmistä.
Oy, jonka sopimusviljelijänä Alanenkin toimii, myy maustetta myös Intiaan ja Yhdysvaltoihin. Lämpökuivurissa pitää huolehtia, ettei lämpötila nouse yli 40 asteen. Liian syvältä, ne eivät jaksa nousta. Kypsyessään kasvi muuttuu ruskeaksi. Puitaessa ja lajittelussa niitä ei pysty erottelemaan kuminansiemenistä, jolloin sadosta ei saa niin hyvää hintaa. Kylvösyvyys on yhdestä kolmeen senttiä
Tandemilla ajelemisen aloitimme kolme vuotta sitten. Monet tulevat uteliaina keskustelemaan pyörästä ja sen tekniikasta, Terhi kertoo. Tuon yhden kaatumisen lisäksi vaaratilanteita ei juuri ole sattunut. Pyöräily Kangasalla on kaiken kaikkiaan kohtalaisen turvallista, vaikka risteystilanteissa on aina omia haasteitaan. Kulkusuuntia seudulla riittää ja monin paikoin myös kevyenliikenteen väyliä pitkin pääsee turvallisesti pitkälle. Ohjaajasta ei ole epäselvää. Ainakin meidän käyttöömme se sopii hyvin, Terhi jatkaa. Ensin kiertelimme kirpputoreilla etsimässä sopivaa pyörää. Pituutta retkille kertyy yleensä 30 tai 40 kilometriä. Viime vuonna olimme liikkeellä vielä marraskuussakin tandemilla.
Kesä 2010
17
Terhi ja Mika Tolvanen ovat varsinkin kesäkaudella tandempyörineen tuttu näky Kangasalla. Sellaista matkaa pitäisi sitten hiukan harjoitellakin, Terhi huomauttaa lopuksi. Siellä on näkövammaisille sopiva 600 kilometrin etappi, Mika kertoo. TAPIO SIPILÄ
K Kangasalan Autotarvikkeesta! 02 /09 TÄYDELLINEN AUTON Tuo autosi luotettavaan PESUSETTI! Sisältää tuotteet: Fixus-korjaamoon!
Vahapesu WaxWash, Autovaha CarWax PTFE, Lasinpesuspray ClassCleaner, ay Sisäpesu InsideCleaner, Säämiskä, Pesusieni
Kesämenoon
14
(27,50)
90
PAKKAUS
TÄYSSYNTEETTINEN NEN 5 W-40, 5 litraa traa raa
· Öljynvaihtohuollot · Määräaikaishuollot · Ilmastointilaitehuollot · Katsastuspalvelut · Rengastyöt · Pyörien suuntaukset · Lisävarusteasennukset · Yleiset korjaustyöt
19
90
3,98/L
PIENKONE JA VAPAA-AJAN AKUT KESÄHINNOIN!
120 Ah 120,100 Ah 100,85 Ah 85,60 Ah 60,-
N NAVIGAATTORIT a alkaen
99, 99 Ark. Toisinaan retkille lähdetään isommalla porukalla. Harrastuksen alkuvaiheessa pyörän nopeuskin aiheutti ainakin pieniä henkisiä paineita. Hyvä pyörä tämä on. Puheenaiheena on sisarusten yhteinen harrastus, pyöräily tandemilla, ja hersyvää huumoria syntyy varsinkin keskusteltaessa siitä kumpi lopulta hoitaa tunnollisemmin pyörän polkemisen. Pyöräilyn lisäksi Mikan ohjelmaan kuuluu muun muassa pihatöitä, sauvakävelyä ja talvisin avantouintia. Kunnollinen uusi pyörä vaihtoi omistajaa noin 1 400 euron hintaan, mutta moni satsaa vastaavaan kulkuvälineeseen Mikan kertoman mukaan jopa 3 0004 000 euroa. Sen työn tekee Terhi, koska Mika-veli on sokea. Tolvasen sisaruksilla pyöräilykausi kestää melkein koko sen ajan, kun avantouinti on mahdotonta jään puutteen takia. Ajolaitteeseen pitikin sitten sijoittaa hiukan enemmän. Perillä nautituista leivonnaisista tai eväistä huolimatta vaihtelevat maastot ja varsinkin ylämäet kuitenkin nostavat kuntoa ja se on yksi harrastuksen kannustin. Terhi huomauttaa, että tandemilla kulkevien ajopeli kiinnostaa ihmisiä. Sisarusten yhteinen harrastus kohentaa kuntoa ja virkistää myös henkisesti. Joskus olisi kiva lähteä Norjaan pyöräilemään. Silloin Mikan lapset tulevat mukaan omine pyörineen ja kohteena on uimaranta. Mäet haastavat Sisarukset kertovat, että alussa kaksinpyöräilyssä oli jonkin verran opeteltavaa ja ensipolkaisujen aikaan mahtuu myös yksi kaatuminen. Ilkonmäki on melko vaativa poljettava, mutta vielä rankempaa on nousta Vehoniemenharjun päälle munkkikahville, sisarukset sanovat. 8-17 (03) 379 0333
Kangasalantie 921, Kangasala, katsastusaseman vieressä Puh. Tandempyörien kysyntä on aika vähäistä, mutta näkövammaisten keskuudessa niillä kulkemista harrastetaan melko paljon, Mika sanoo. Liikunta sinällään on hyvin tärkeää näkövammaiselle niin henkisen kuin fyysisenkin hyvinvoinnin kannalta. Varsinkin loppukesällä kunnon kohenemisen huomaa, kun takana on pitkään säännöllistä pyöräilyä, Terhi kertoo. Yhteistyön pitää toimia saumattomasti, sisarukset sanovat. Ensimmäisillä reissuilla hölkkääjätkin menivät ohi, Mika ja Terhi muistelevat. Tandemilla
pitkin poikin pitäjää
Kun istuu kahvipöytään Terhi ja Mika Tolvasen kanssa, tulee vieraskin pikapuolin hyvälle tuulelle. Viikoittain pyöräilykertoja tulee kaksi tai kolme. Tolvaset huomauttavatkin, että usein pyöräretken kohde valitaan sillä perusteella, että siellä on mahdollisuus käydä kahvilla. Kirkonkylässä on kuitenkin yksi jalankulkumerkki, johon olen meinannut lyödä pääni, Mika huomauttaa. Sillä ei risteyksestä sujahdeta ihan yhtä nopeasti kuin tavallisella yhden hengen pyörällä. Yksi löytyikin, mutta se oli kunnoltaan semmoinen tappovehje, ettei kauppoja syntynyt, Terhi ja Mika kertovat. Nelikymppinen mies menetti näkönsä noin seitsemän vuotta sitten sairauden seurauksena. Toistaiseksi sisarukset ovat pysyneet pyörineen kotiseudulla, mutta kauemmaskin tekisi mieli. Pyörän kyydissä luonnon ja ympäristön ilmiöistä pääsee hienosti nauttimaan niin näkövammainen kuin näkeväkin.
Tänä vuonna kevään tulo antoi odottaa itseään ja ensimmäiset reissut tehtiin vasta toukokuun ollessa melko pitkällä. (03) 377 1140, fax (03) 377 1933, autotarvike@kolumbus.fi, www.fixus.fi. 8-18, la 9-14 (03) 377 1140 Ark. Liikenne sujuu Tandemilla polkijat kertovat, että aivan kaikki autoilijat eivät ota täysin huomioon pitkän poljettavan ajoneuvon erikoislaatua. Pyöräilyreitit ovat toistaiseksi kulkeneet Kangasalla ja sen lähistöllä. Kausi pitkä Mika kertoo, että Kangasalla ei tandemilla ajelevia näkövammaisia hänen lisäkseen juuri muita ole, mutta monella muulla paikkakunnalla harrastusta asiaan on laajemmin. Joskus autoilijoilta on tullut kielteistä palautetta, mutta valtaosa muista tiellä liikkujista tuntuu suhtautuvan meihin ihan myönteisesti, Tolvaset sanovat
Hän uskoo, että draama sopii myös kouluun. 040 835 1544
vaatii heittäytymistä
Oppitunnin valmistelua Meurman vertaa näytelmän käsikirjoituksen tekemiseen. Ripa voisi viedä vieraat myös Liuksialaan, koska siellä on paljon riihiä. Toki jokaista esitystä varten kerrataan vuorosanoja, mutta kyllä ne tulevat selkärangasta vuosien kokemuksella. Kesä 2010
19
Tervetuloa palveltavaksemme
Palvelemme kesäaikana myös lauantaisin klo 9-13
Saila Järvinen
kultasepänalan artesaani
Ilmari Sannikka
Leena Petri Kivinen kelloseppä Korpola-Sannikka
KELLOSEPÄNLIIKE
75 v
Liisantie 2, KANGASALA, p. Ammateissani on paljon samaa, sillä molemmissa täytyy olla 110 prosenttisen tosissaan, laittaa itsensä likoon ja saada muut innostumaan.
Sinikka Meurman vakuuttaa, että Ripa Riihitonttu on hieman tuimasta ilmeestään huolimatta sydämellinen tonttu.
VESA LAHTINEN 0408351544@netti.fi, PUH. Ripa Riihitonttu on yksi Meurmanin rakkaista käsinukeista, joiden kanssa hän ja muut teatterin työntekijät kiertävät ympäri Suomea hauskuuttamassa lapsia ja vähän vanhempiakin. Meurmanilla on ihmettelijöille vastaus valmiina: Jokaisessa näytelmässä on omanlaisensa tuoksu. Uskosta Meurman on toiselta ammatiltaan katolisen uskonnon opettaja. Meurman sanoo olevansa näiden välimuoto. (03) 377 1172 ark. Äkkiseltään voisi kuvitella, ettei näin monen esityksen käsikirjoituksia voi millään muistaa. Joensuussa Ripa kävi Rauni-museorotan vieraana kertomassa omasta työstään ja vaihtamassa ammatillisia vinkkejä. Se saa paljon kirjeitä lapsilta. heinäkuuta Kangasalla.. Ripa-riihitonttu asuu riihessä ja nukkuu uunin päällä. Nuken taakse ei kannata piiloutua. Se pitää herättää aina hiljaa kuiskaten, ettei se pelästy. Yhdessä ne pitävät yllä vanhaa suomalaista tonttuperinnettä ja kertovat lapsille esimerkiksi maanviljelystä. Tänäkin kesänä Ripaan voi käydä tutustumassa Ylöjärven museossa. Ripa on vähän arka, mutta hyvin kiltti. Teatterista Teatterilla on tällä hetkellä ohjelmistossaan kaksitoista näytelmää. Lähes kymmenvuotisen museouransa aikana Ripa on vieraillut myös Nokian museossa ja Kangasalla Varsamäen Hevosajoneuvomuseossa. OUTI KOIVU Nukketeatteri Hupilainen on mukana Lasten Löytöretki -tapahtumassa 7.11. Ensin oppilaat saattavat naureskella, mutta usein he lähtevät hyvin mukaan. Ripan kaverijoukkoon kuuluvat Sasu-saunatonttu, Nelli-navettatonttu ja Asseri-aitatonttu. Sittemmin Meurman antoi käsinukelle uuden elämän Ylöjärven museon tonttuna. Myös Lepokoti olisi ihanteellinen paikka Kadonnut sävel sijoittuu sen maisemiin, Meurman viittaa Hupilaisen 25-vuotisjuhlanäytelmään. Näkötornit olisivat hauskoja kohteita. Itse tekemällä muistaa paremmin, kun asioista on omakohtaista kokemusta. Hän opettaa niin ala- ja yläkoululaisia kuin lukiolaisia. Ripasta Ripa-riihitonttu oli alun perin Bilbo Reppuli vuoden 1991 näytelmässä Bilbo Reppulin seikkailut. Mutta mikä nukketeatterissa viehättää. Kukin näyttelijä käyttää itselleen sopivaa tekniikkaa käsikirjoituksen harjoittelemisessa. On täysin näyttelijän taidoista kiinni, saako katseen siirrettyä itsestään nukkeen. Paperimassasta, kankaasta tai muusta vastaavasta tehdyn käsinuken eloon herättäminen kiehtoo Meurmania. Yksi pulisee tekstiä hiljaa ääneen, toinen marssii ympäriinsä tekstin ja liikkeen yhteyttä hakien. Lapset saavat aikuisia helpommin jutun ideasta kiinni, mutta nopeasti moni vanhempikin unohtaa minun seuraamiseni ja keskittyy nukkeen. Joskus näyttelemme joitakin raamatun kohtia. 9-17, la 9-13
KORPOLA
- SÄLEKAIHTIMET - MARKIISIT - MITTAUS, TOIMITUS JA ASENNUS - PIENET REMONTIT
N ukketeatteri
Nukketeatteri Hupilaisen näyttelijä ja käsikirjoittaja Sinikka Meurman miettii vain hetken, kun häneltä kysyy, minne Ripa Riihitonttu veisi Kangasalla vierailevat käymään. Eloton nukke saa elämän näyttelijän kädessä
220 kg kan
LASTEN HIEKKALAATIKKO KILPPARI
LAVITTA-TUOTEEN PUUCEE KOMPOSTIKÄYMÄLÄ
- ulkomitat 120x120x270 cm - toimitus elementteinä, ovi valmiiksi saranoituna - materiaali käsittelemätön 15mm:n kuusipaneeli, katto ja lattia 18x105mm - mitoitettu Biolanin kompostikäymälälle - katemateriaali hankittava erikseen
59,89,79,-
KYSY ASENNUSTA!
LIPPU LIPPUTANKO 9 m
Paikkakunnan oma rautakauppa
ma-pe 7-18, la 9-14
Vaihde Konttori Varasto Fax 0207 630 800 0207 630 801 0207 630 802 0207 630 807
399,-
Kotimainen, kiinteän jätteen tehokkaasti kommpostoiva, kompostoi myös talousbiojätettä. vihreä 2,19 / jm
LAITURIPONTTOONI NASSIKKA
350 x 1200, kant. 20
MÖKILLE!
Kesä 2010
PUUTARHAMYYMÄLÄSTÄ KUKAT, MULLAT, RAVINTEET, TYÖKALUT, PIHARAKENNUKSET...
, E PENKOMAAN TUL ISTOTUOTTEITA PO MYYNNISSÄ!
28x92 viistetty vs vihreä 0,99 / jm 28x95 vihreä 1,39 / jm 28x95 ruskea uritettu 1,59 / jm 28x120 vihreä 1,79 / jm 28x120 ruskea uritettu 1,99 / jm 48x98 mitall. 120 kg
KESTOPUU
Piha puuöljy
väritön
4,50 11,90
2,7 litraa
1 litra
LAITURIPONTTOONI LAITURI A JÄSSIKKÄ JÄSSIKK
350 x 2200, kant. Käyttöä kestävä lämpöistuin, helposti puhdistettavat pinnat, miellyttävä ja hajuton tyhjennys, pitkä tyhjennysväli.
579,-
189,32,-
S SUOMENLIPPU 9m
Puusepäntie 44, 36200 Kangasala www.rautia.fi
lankapuhelimesta 8,21 snt/ puhelu + 6,9 snt/ min (alv 22%) matkapuhelimesta 8,21 snt/ puhelu + 14,9 snt/ min (alv 22%)
RAUTIA KAUPPIAAT AULI JA TIMO TIKKALA TOIVOTTAVAT AURINKOISTA KESÄÄ!. Suootonesteen talteenottava lämpöeristetty rakenne, e, painovoimainen ilmanvaihto, hajuton ja mukava va käyttää
Lähetä viesti numeroon 050 532 2673. 3.-10 gasalan Kan a www.ramppiteatteri.net tteriss esätea k
Tilaan Kangasalan Sanomat kestotilauksena 65 eurolla!
Tilaa heti tekstarilla,
Näppäile tilaustunnus SAAPASJALKAKISSA, lehden saajan nimi ja osoite. Kesä 2010
21
TILAAJAT TEATTERIIN!
Uudelle kestotilaajalle vapaaliput Rampin Pikkuteatteriin koko perheelle!
Uusien kestotilaajien KS-näytös Kangasalan kesäteatterissa ma 5.7. 5 kpl/ tilaus) toimitetaan uudelle tilaajalle maksusuorituksen jälkeen. Tilaus jatkuu vuosittain voimassa olevaan kestotilaushintaan, kunnes tilaus lopetetaan tai muutetaan määräaikaiseksi.
Kangasalan Sanomat maksaa tilauksen postimaksun.
Mikäli osallistut vain arvontaan, muista postimerkki!
Lehden saajan nimi: Osoite:
Kampanjatunnus: SAAPASJALKAKISSA
Puhelin: Lahjatilauksen maksajan yhteystiedot:
... Lahjatilausta tehdessäsi muistathan mainita myös omat yhteystietosi laskutusta varten. Lahjaliput (max. Voin osallistua arvontaan myös tekstiviestillä (ks. Lähetä viesti osoitteeseen tilaukset@kangasalansanomat.fi
Kangasalan Sanomalehti-Osakeyhtiö
Vastauslähetys Tunnus 5006779 36203 KANGASALA
Maksan yhdessä erässä
kahdessa erässä á 32,50 euroa
... Tekstiviesti maksaa operaattorisi kanssa sopimasi normaalihinnan.
hjana ilaajala put T i vapaal in! Tilaustunnus: SAAPASJALKAKISSA. soita meille (03) 377 6900.
Osallistun vain arvontaan ja maksan kupongin postimaksun itse. klo 13. Arvonta suoritetaan 18.6.2010
et piteatteri.n .ramp www
pin Ram atterin te Pikku
kuuta heinä . sähköpostitse tai
Ilmoita tilaustunnus SAAPASJALKAKISSA, lehden saajan nimi ja osoite sekä lahjatilausta tehdessäsi myös omat yhteystietosi laskutusta varten. Tällä kampanjatunnuksella tehty kestotilaus laskutetaan i tilauksen alettua ja ensimmäisen 12 kk:n jakson hinta on 65 euroa. Tilausmaksun voi maksaa teatter
yhdessä tai kahdessa korottamassa erässä. Mikäli olet jo Kangasalan Sanomien tilaaja, voit osallistua viiden lippuparin arvontaan palauttamalla oheisen kupongin Kangasalan Sanomiin tai tekstaamalla KISSAKISA + yhteystietosi numeroon 050 532 2673. ohje ohessa).
Ikioma paikallislehti - paras tapa pysyä kärryillä!
Sanajumalanpalvelus klo 10 Kangasalan kirkossa, messut klo 10 Sahalahden ja Kuhmalahden kirkossa. Tapani Yrjölä, viulu. La 7.8. To 1.7. Sanajumalanpalvelus klo 10 Kangasalan kirkossa ja messu klo 12 Sahalahden kirkossa. Kesäasukkaiden kirkkopyhä. Ke 11.8. klo 18 Parkissa kesätyöntekijöiden voimin. palvelukoordinaattori Petteri Tiainen p. Sahalahden ja Kuhmalahden kirkot avoinna sopimuksen mukaan, lisätietoa p. Satu Hirvonen, urut ja piano. Sahalahden ja Kuhmalahden seurakuntatoimistot avoinna kesä-, heinä- ja elokuussa vain sopimuksen mukaan.
Seurakunnan virastot avoinna kesällä
To 3.6. Pasi Hirvonen, harmonikka. Kesäoppaina Johanna Lintinen sekä Kangasalan Marttojen jäseniä. Konfirmaatiomessu (Pyysalo 9-10) klo 10 Kangasalan kirkossa, messut klo 10 Sahalahden kirkossa ja klo 12 Kuhmalahden kirkossa. klo 18 Sahalahden Suvipäivien konsertti Sahalahden kirkossa, Jussi ja Minna Pyysalo.
Muut konsertit
7.6.-13.8. klo 15 Tampereen sotaveteraanien sekakuoron kirkkokonsertti Vehkajärven kirkossa. La 14.8. Konfirmaatiomessu (Retkiripari) klo 10 Kangasalan kirkossa ja messu klo 10 Sahalahden kirkossa. Vanhan musiikin ekspertit soittavat Corellin ja Bachin musiikkia. "Kirkastettu Kristus". Su 4.7. To 24.6. klo 18 Ripariviisuja Sahalahden srk-talossa, Pyysalot.
Yhteislauluillat
avoinna kesä-heinäkuussa keskiviikkoisin klo 12-14.
Kirkonkulman lähetyskahvio
Suomen Lähetysseuran kirpputori auki kesäkuussa ma ja la klo 10-14, ke klo 10-17, heinäkuussa vain la klo 10-14.
Ukinrannan lähetystupa
www.kangasalanseurakunta.fi
Kangasalan seurakunnan tiedotusliitteen kokosi viestintätoimisto. "Etsikkoaikoja". Metsäkirkko klo 12 Pentojärven rannassa. To 24.6. Kirkkokahvit kirkonmäellä messun jälkeen. klo 19 Kangasalan kirkossa. Ke 4.8. Su 15.8. Ti 24.8. Su 27.6. Pihaseurat klo 19 Juha ja Päivi Mansikka-aho, Huhmarintie 36. Kesäkirkko klo 19 Aseman monitoimitalo Monarissa Ma-pe 19.23.7. "Lähimmäinen". To 12.8. Su 1.8. Romeo Ciuffa (Italia), nokkahuilu. To 17.6. klo 19 Kangasalan kirkossa. Tied. "Totuus ja harha". "Itsensä tutkiminen ". La 10.7. Konfirmaatiomessu (Kesäpäivän ripari) klo 10 Kangasalan kirkossa. Su 18.7. Pihaseurat klo 18 kirkonkylän srk-kodin pihalla (Mwika), Tapulintie 2. Kouluun lähtevien (ekaluokkalaiset) siunaus klo 18 Kangasalan kirkossa. "Jeesus, parantajamme". klo 18 Vivacen pieni kesäkonsertti Kuhmalahden kirkossa. Konfirmaatiomessu (Pyysalo 11) klo 10 Kangasalan kirkossa ja messu klo 10 Sahalahden kirkossa. klo 18.30 Sahalahden Rekolassa, yhteislähtö Tapulinmäeltä klo 18.
Saksalaiseen tapaan
Seurakunnan kirkkoherranvirasto ja taloustoimisto (Myllystenpohjantie 2) avoinna 1.6.-27.8. To 5.8. Sanajumalanpalvelus klo 10 Kangasalan kirkossa, messut klo 10 Sahalahden ja Kuhmalahden kirkoissa. "Kutsu Jumalan valtakuntaan". Messu klo 10 Kuhmalahden kirkossa, liturgia ja saarna rovasti Riitta Jaakkola. Pihaseurat klo 18 Airi Laine Kuhmalahdella, Kivisalmentie 150. Messut klo 10 Kangasalan ja Sahalahden kirkoissa. Juhannuspäivän sanajumalanpalvelus klo 10 Kangasalan ja Sahalahden kirkoissa. klo 19 Kangasalan kirkossa. To 5.8. Matthias Jacob (Saksa), urut.
Huilun helinää
Wanhaa ja uutta
Bachia italialaisittain Toccata!
Tohtoreiden ilta
Nuorille
Kesäraamis keskiviikkoisin 9.6. klo 19 Kangasalan kirkossa. Konfirmaatiomessu (Pyysalo 7-8) klo 10 Kangasalan kirkossa. To 17.6. La 17.7. Su 22.8. Kirkko toimii tiekirkkona. Konfirmaatiomessu (Pyysalo 5-6) klo 10 Kangasalan kirkossa ja juhannussunnuntain messu klo 10 Kuhmalahden kirkossa. Alberto Bagnai (Italia), urut. "Rakkauden laki". Kesäkirkko klo 19 Liuksialan kappelissa, Liuksialankuja. Markku Hirvonen, huilu. Briljantteja sävellyksiä barokin aikakaudelta ja meidän ajaltamme. Kesäkirkko klo 19 Saarikylien Kumpulassa. klo 18.30 Ranta-Einolassa, yhteislähtö Tapulinmäeltä klo 18. "Herran palveluksessa". alk. alk. Sanajumalanpalvelus klo 10 Kangasalan kirkossa, messut klo 12 Sahalahden kirkossa ja klo 10 Vehkajärven kirkossa. To 1.7. Reinola-illat perjantaisin 4.6. (opastus Kuhmalahden kk:sta maantie 325 ja Ison-Pennontien risteyksestä.)
Kesäkonserttisarja
To 10.6. "Kadonnut ja jälleen löytynyt". Su 11.7. Juhannusaattona ei Reinolailtaa, vaan nuoriso osallistuu Pyysalon juhannusjuhlaan. Pe 25.6. La 26.6. Su 6.6. Messut klo 10 Kangasalan ja Sahalahden kirkoissa. Pihaseurat klo 19 Yrjö ja Päivi Lepola Liuksialassa, Vedenottamontie 39. Pihaseurat klo 18 Turkka ja Hilkka Aaltonen Rikussa, Pikonlinnantie 164. To 22.7. Rekola-illat lauantaisin 12.6. Su 13.6. Su 25.7. To 19.8. Ke 16.6. Juhannusaatto Pyysalossa, ohjelmaa koko perheelle, mahdollisuus yöpymiseen. La 3.7. ma ja ke klo 9-14, to klo 9-17. Su 18.7. Su 8.8. Kesä 2010
KANGASALAN KOTIKIRKKO
23
Jumalanpalvelukset
Kohdataan suvessa!
Kesäiset keidashetket
Ke 9.6. Torihartaudet klo 10 Kangasalan torilla. Kari Vuola, urut. To 15.7. 040 309 8000.
Kirkko avoinna kesällä
Ke 16.6. Su 29.8. Lähetystilaisuus klo 19 Eero ja Eeva-Marja Iivonen Liuksialassa, Tähkätie 54. Konfirmaatiomessu (Pyysalo 3-4) klo 10 Kangasalan kirkossa, messu klo 10 Sahalahden kirkossa ja kesäkirkko klo 18 Korkeessaaressa. "Uskollisuus Jumalan lahjojen hoitamisessa". klo 19 Kangasalan kirkossa. Ikäihmisten leiripäivä Pyysalon toimintakeskuksessa.
Musiikin merkeissä
Keskipäivän musiikkituokiot
kesä-elokuussa keskiviikkoisin klo 12-12.30 Kangasalan kirkossa.
Su 6.6. Kesäkirkko klo 19 Iharin Myllytorpalla. Ti 29.6. "Katoavat ja katoamattomat aarteet". Markus Eichenlaub (Saksa), urut. klo 19 Horisontti -yhtyeen kirkkokonsertti Kuhmalahden kirkossa. klo 18 Pentojärven rannassa seurakunnan metsäkirkkopaikalla (opastus Kuhmalahden kk:sta maantie 325 ja IsonPennontien risteyksestä). Uusia, jännittäviä sointimaisemia Bachista Boëllmanniin. Messut klo 10 Kangasalan ja Sahalahden kirkoissa. Konfirmaatiomessu (pienryhmärippis) klo 13 Kangasalan kirkossa. Muusikkopariskunta soittaa Bachin, Faurén ja Alainin kamarimusiikkia. "Tien raivaaja". ma-pe klo 11-17. Ti 20.7. Su 20.6. Johann Sebastian Bach kohtaa Olli Kortekankaan. Konfirmaatiomessu (Viro 2) klo 10 Kangasalan kirkossa. Muina aikoina sopimuksen mukaan. alk. Kesäkirkko klo 19 Ranta-Einolassa, Ranta-Einolantie 20 To 29.7. Kangasalan barokkiuruille taipuu myös Schumannin ja Regerin musiikki. klo 18 Haapasaaren tuulimyllyllä (Madesaarentie 10, Sahalahti), maatalousnaisten kahvikioski. Konfirmaatiomessu (Viro 1) klo 10 Kangasalan kirkossa. "Armahtakaa!". Apostolien päivän messu klo 10 Kangasalan kirkossa, messu klo 10 Sahalahden kirkossa ja mansikkapyhän messu klo 10 Vehkajärven kirkossa. klo 19 Kangasalan kirkossa. Messu klo 10 Kuhmalahden kirkossa. Pihaseurat klo 16 Tuomo ja Hanna Mattsson, Kuohunharjuntie 271. 040 309 8191 tai petteri.tiainen@evl.fi. Juhannuspäivän messu klo 12 Vehkajärven kirkossa, saarnaa rovasti Antero Honkkila. Ke 18.8. Kesäasukkaiden kirkkopyhä
Kesällä Luoto toteuttaa kauan itäneen unelmansa ja täyttää Kuhmalahden Taidepappilan omilla töillään. Luoto onkin viettänyt tänä keväänä aikaansa työhuoneensa lisäksi myös arkistoholvissaan vanhojen töiden parissa.. Savesta on muotoutunut vuosien aikana naamioita, pulleita naishahmoja, jänteviä mieshahmoja, omituisia otuksia ja hellyttäviä eläimiä. Sattuma toi heidät Sydän-Hämeeseen. Luodon savinorppia lekottelee muun muassa Kangasalan uimahallin lastenaltaan reunalla. Ennen kaikkea siitä on tullut Kuhmalahden kulttuurikeskus, jossa moni taiteenystävä vierailee vuosittain. Kun Taidepappila oli toiminut kymmenen vuotta, eräs kuhmalahtelainen isäntä totesi Teemulle, että on se mukava, kun olette tänne muuttaneet. Alkuun eläinhahmot eivät menneet kaupaksi, mutta kiinnostus alkoi herätä kun sain museonäyttelyt muutamien vuosien sisällä Hämeenlinnaan, Tampereelle, Helsinkiin, Jyväskylään ja Turkuun.
Luoto on ollut eläinrakas lapsesta asti ja kantanut kotiin hyljätyiksi luulemiaan eläimiä. Hän näyttää vanhoja sanoma- ja aikakauslehtiä, joissa on kerrottu itse taiteilijasta, hänen töistään ja Kuhmalahden Taidepappilasta. Hämeessä tarvitaan kuitenkin aikaa uuteen tottumiseen. Savieläinten ansiosta Luoto pääsi tekemään myös lastenohjelmia Pikku Kakkoseen. Ihmiset olivat ystävällisiä, toivat leipomuksia ja kutsuivat syntymäpäiville. Luoto on joutunutkin salapoliisitöihin löytääkseen teoksiaan, jotta saisi niitä näytille kesäksi Kuhmalahdelle. Juttuja on ollut esimerkiksi sellaisissa lehdissä kuin Monalisa, Kymppi-lehti, Viikkosanomat, Lemmikki, Kotiliesi, Kodin Kuvalehti, Hymy. Teemun Eläinten Ystävät -tapahtuma 2.7. Monia kiinnosti myös silloin pappilarakennuksen puolella asuneen taiteilijaparin yksityiselämä. päivittäin kello 1218. Niitä omistavat esimerkiksi Helsingin ja Tampereen kaupungit ja Kangasalan kunta. Jo seuraavana kesänä oli vuorossa ensimmäinen kesänäyttely ja sen jälkeen näyttely on ollut jokakesäinen perinne. Siellä on ollut esillä kuuluisien taiteilijoiden töitä ja käynyt kuuluisia vieraita. Kuhmalahtelaiset eivät tienneet, kuinka suhtautua Helsingistä saapuneeseen taiteilijapariskuntaan. Kuten tunnettua, Luodon näyttely ei rajoitu pelkästään Taidepappilan seinien sisäpuolelle. Paikka vaikutti ihanteelliselta jo sijainniltaankin.
He ostivat pappilan ja kunnostivat siitä itselleen paitsi kodin, myös työpajan ja näyttelytilan. Vanhimmat esineet ovat 1950-luvul-
ta, Ateneumin opiskeluajoilta, ellei sitten taiteilija innostu vielä kaivamaan arkistojensa kätköistä lapsuuden piirustuksiaan. Tilauksesta syyskuun loppuun asti. Naurahdin ja sanoin, että olen Teemu. Myöhemmin tosin kuulin, että opiskelijat eivät olisi saaneet olla mukana näyttelyissä. Näyttely on kuitenkin eri vuosittain, taiteilija muistuttaa. Aikanaan jo liikemies ja lehtikustantaja Urpo Lahtinen olisi ollut valmis ostamaan pappilan. Taidetie 19, Kuhmalahti. MIKA SÄPYSKÄ Taidepappilan kesä 2010 näyttely, Teemu Luoto Keramiikkaa 50 vuotta Kipoista veistoksiin ja tilateoksiin, avoinna 26.6. 15.8. Tekipä Luoto opiskelijapoikana myös keramiikkahelmiä Stockmannin tavaratalolle. Seassa vilahtaa myös Jallu-lehti, johon otettiin kuvia Luodon työpajassa. Luodon töitä on myyty ympäri Suomea. Salapoliisityötä Luoto onkin maineikkaampi ja hänen työnsä tunnetumpia Kuhmalahden rajojen ulkopuolella. Myös Taidepappilan kesänäyttelyssä on mahdollisuus katsoa television savitarinoita savieläinten ympäröimänä. Vaikka Luoto valmistui niin kutsutusti kipontekijäksi ja hän valmisti alkuun käyttökeramiikkaa, ovat erityisesti hänen saviset eläinhahmonsa tehneet miehestä kuuluisan. Kului kolmekymmentä vuotta, ennen kuin viimein uskalsin ryhtyä siihen, kuhmalahtelainen keramiikkataiteilija Teemu Luoto hymähtää. Näyttelyyn ei ollut pääsymaksua, silloin olisimme melkein olleet valmiita maksamaan, että joku saapuu tänne, Luoto naurahtaa. Taidepappila
24
Kesä 2010
Norsu syntyi Ateneumin iltakoulussa, Luodon ollessa vasta 15-vuotias.
täynnä Luotoa
1970-luvulla Hesassa yksi galleristi sanoi, että voisin hyvin pitää oman näyttelyn. Kuten 4H-järjestön Nuorten sarka -lehdessä aikanaan otsikoitiin: Teemu saa saven elämään. Luoto ja hänen entinen vaimonsa Raija ostivat Kuhmalahden pappilan vuotta vajaa neljäkymmentä vuotta sitten. Luotoa kuitenkin ihmetyttää, etteivät paikkakuntalaiset ole kovin aktiivisia näyttelyssä kävijöitä. Ensimmäinen näyttely pidettiin jo saman vuoden jouluna ja se sai valtavan suosion. Taidepappila on muodostunut myös Teemu Luodolle niin rakkaaksi paikaksi, ettei hän luovu paikasta mistään hinnasta. Tulimme vaimoni kanssa Italiasta häämatkalta ja selasimme vanhoja Hesareita. Vaikka esillä on paljon takautuvaa tuotantoa, mukana on uuttakin, kuten keväällä syntyneitä Pikku-Napoleoneita ja kuolinnaamiotekniikalla tehtyjä perhemuotokuvia.
Pikku-Napoleon on näyttelyn uutta tuotantoa.
Rakas pappila Taidepappila on muodostunut lähes neljäkymmenvuotisen historiansa aikana merkittäväksi paikaksi Kuhmalahdella. Ensimmäisenä kesänä oli aina ohjelmaa sunnuntaisin, esimerkiksi lastenteatteria, tanssia ja balettia. Toiset sanovat, että ovat käyneet näyttelyssä, mutta siitä on saattanut kulua esimerkiksi kolmekymmentä vuot-
ta. Esimerkiksi Teemun eläimet -ohjelmaa on esitetty Suomen lisäksi muun muassa Eestissä ja Pohjoismaissa. Kylän raitilla minulta kysyttiin, että pitääkö minua kutsua herra taiteilijaksi. Käyttötavara myy paremmin, mutta halusin tehdä muuta. Näyttely on samalla miehen 50-vuotistaiteilijajuhlanäyttely.
Valmistuin keraamikoksi vuonna 1961, mutta kahvikalustoni oli esillä yhteisnäyttelyssä jo vuotta aikaisemmin. Taidepappilan kesänäyttelyyn on koottu töitä Luodon uran eri vaiheilta. Huomasimme ilmoituksen pappilasta ja selvitimme missä Kuhmalahti on. kello 1821.
Kuin Kuhmalahden viimeisen itsenäisen kesän kunniaksi Taidepappilassa nähdään tänä suvena pelkästään kuhmalahtelaisen Teemu Luodon omia töitä. Teoksia ilmestyy myös ulos pappilan poluille, niityille, puihin ja pöhekköihin
Uuden suunnittelun tarve on vähentynyt, mutta aikaa kuluu vastaavasti liitokseen liittyvissä asioissa, kunnanjohtaja kertoo.
Jo toukokuun muuttolinnut enteilivät suurenmoista kesää Kuhmalahdelle. Useat käyvät vapaa-ajanasunnollaan läpi vuoden. Rommi-poni viihdyttää perheen pienimpiä sillä aikaa kun vanhemmat voivat tutustua muun muassa kunnon saunavihdan tekotapaan, tuohi- ja tiffanytöihin sekä pirtanauhan kutomiseen. Perinnekäsityöpäivä museon mäellä (Tapulintie 4) lauantaina 12.6. Kesällä sukuloidaan. Jaakolla on kauden aikana 24 peliä, joten lähiseutuja tulee kierreltyä senkin takia. 10-17
www.porakaivo-pojat.fi p. Lapset saavat kokeilla myös painantaa perunaleimasimilla. Katsottavaa riittää kaikenikäisille niin historiasta kuin kädentaidoistakin kiinnostuneille. Vehkajärven näytelmäpiirin Don Quijote saa ensi-iltansa Mansikkajuhlilla ja esityksiä on luvassa myöhemminkin kesällä. Kirjasto auki Lähestyvä kuntaliitos näkyy Kuhmalahdella lähinnä kunnan virkakoneistossa. Niin sade- kuin hellekesätkin saavat ihmiset tarttumaan kirjoihin, kirjastosihteeri Mervi Kortelahti iloitsee. kello 1215. Kivinevaa kuitenkin mietityttää, miten harrastuksen käy nyt, kun kuntia on kadonnut kuntaliitosten takia. Kotimaassa minulla on ollut puolestaan sellainen projekti, että kierrän Suomen kuntia, jotka olivat vuoden 19911992 kunnalliskalenterissa. (03) 222 0008 050 567 0001 050 567 0003
Vatialasta Vehoniemeen
Perinteisistä perinteisin kesänavaus
Kangasala-Seura ja Kangasalan käsityökeskus järjestävät kesän alkajaisiksi perinnekäsityöpäivän museon mäellä. 0400 837 685 www.kaapelipojat.net
evitastyle.fi
Löydä oma kaunis tyylisi Evitasta.
Tule, Tu tutustu ja ihastu!
Kuhmalahti
Viimeistä itsenäistä kesää viettävässä Kuhmalahdessa kaikki soljuu tänä kesänä yhtä energisesti kuin aiemminkin: kesäasukkaat saapuvat, kaupankäynti vilkastuu, Taidepappila vetää vieraita, kansankuppila Pitkä-Sepän terassi täyttyy janonsammuttajista, Vehkajärven koulu muuttuu kesäkahvilaksi, Puntarin kenttä urheilusuoritusten näyttämöksi. Kesä 2010
Hannu Kairikko 0400 836 368
25
Rakentamisen ja remontin
hannu.kairikko@dnainternet.net - www.kangasalawiki.fi
Tilaa sähköasioissa ammattilainen älä ole Rane!
- Sähköasennukset - Antenniasennukset - Hälytysjärjestelmät Kaapelipojat
Kangasala, puh. MIKA SÄPYSKÄ Kuhmalahden tapahtumatarjonta löytyy osoitteesta kuhmalahti.fi.
TIETOKONEET, OHEISLAITTEET, HUOLLOT, KORJAUKSET, ELISAN ja SAUNALAHDEN GSM- ja LAAJAKAISTALIITTYMÄT
UPS:it, ylijännitesuojat, invertterit sekä kaapelit ja piuhat joka lähtöön...
Ellintie 6, Kangasala, p. (03) 377 1196 www.evitastyle.fi
syttyy kesään
Kesällä kunnassa työskentelee myös 15 kesätyöntekijää, joilla riittää puuhaa esimerkiksi nurmikonleikkuussa, uimarannalla ja kirjastossa. Tapahtuman ajan on kotiseutumuseoon vapaa pääsy.
K Kangasala 02071 55750 l Lempäälä 02071 55766. Yllätysesiintymisiä on Kuhmalahdella tehnyt muun muassa kapellimestari Jorma Panula ja jazzmuusikko Heikki Sarmanto. Kesäasukkaita alkaa saapua Kuhmalahdella vapun tienoilla ja mökkeilykausi päättyy monella vasta lokakuussa. heinäkuuta. kesäkuuta ja on auki tiistaisin ja sunnuntaisin. heinäkuuta. Moni haluaa muuttaa vapaa-ajanasuntonsa ympärivuotiseen asumiseen. Naislauluyhtye Vandaamit esiintyy Vehkajärvellä 14. Esimerkiksi Horisonttiyhtye konsertoi Kuhmalahden kirkossa kesäkuun 17. Voisi sanoa, että kuhmalahtelaisten kauppiaiden joulu on heinäkuussa, kunnanjohtaja Jarmo Kivineva toteaa. Kunnan kirjasto on siinä mielessä erikoinen, että se on auki arkisin koko kesän samassa tilassa toimivan postin ansiosta. Varsinkin Vehkajärvellä touhutaan ahkerasti koko kesän ajan. Viime kesänä tuli käytyä muutamassa kunnassa Ahvenanmaalla. Matonkudepätkiä pääsee solmimaan Kangasalan kädentaitajien talkooryijyyn. Hetkeksi sopii myös istahtaa malliksi Kangasalan Kuvataiteen ystävien pikamuotokuvaan tai syventyä matonkuteen leikkuuseen. heinäkuuta ja Huilukvartetti Blau 18. päivänä ja juhannusviikko avataan 20. Aikanaan Kirkastussunnuntaisin järjestetyt Vehkajärven mansikkajuhlat juhlitaan puolestaan Vehkajärven Touhulassa 4. Kotiseutumuseon pihamaalle kokoontuu monien perinteisten käsitöiden taitajia, ja museon näyttelyjä esitellään opastetuilla kierroksilla. Muiden kuntakeräilijöiden onkin pian aika suunnistaa Kuhmalahdelle. heinäkuuta, Maalaismarkkinat täyttävät Pohjan 10. Kotiseutumuseo Kuhmalahden seurakuntatalon vieressä aukaisee ovensa 29. Kunnan solmimia sopimuksia puretaan, hallintoa valmistellaan uuteen organisaatioon ja poikkeamislupahakemuksia saapuu kuntaan enemmän kuin muina vuosina. Kuhmalahden palveluiden kysyntä kasvaa kesällä huomattavasti. Meillä on hyvät lainausmäärät kesäisin. Viimeistä kesää itsenäistä Kuhmalahtea luotsaavalla Kivinevalla kesä kuluu virkatehtävien lisäksi reissuissa ja kentän laidalla. Välillä tapahtumat syntyvät yllättäen, kun kesäasukkaiden joukosta tai paikkakunnalla asuvien sukulaisista paljastuu eri alojen taitajia, Kivineva muistuttaa. heinäkuuta ja Siuronsalmi soi -laituritapahtumaa tanssitaan 23.24. Olen lisäksi tehnyt joka vuosi jonkun ulkomaanreissun, niin tänäkin kesänä. Monipuolista tarjontaa Kesä näkyy ja kuuluu Kuhmalahden turuilla ja toreilla. Kunnanjohtaja Jarmo Kivineva ja Villu Jaanisoon Rubberduck (Kumiankka), joka pysähtyi Kuhmalahdelle matkallaan Hämeenlinnasta Tampereelle.
Pirkko-Asu on nyt Evita! kko-Asu
Palvelemme kesäaikana 7.6.-8.8. arkisin 9.30-17, lauantaisin 9.30-13 Kuohunharjuntie 31, Kangasala, p. (03) 339 26900 www.newision.fi, ark. kesäkuuta Korkeaissaaressa. Kuhmalahdella on vapaa-ajanasuntoja arviolta 800900, kun vakinaisia asuntoja löytyy arviolta 550. Tapahtuman alkutahdit puhaltaa Kangasalan soittokunta. Poika pelaa FC Kangasalan B-junioreissa. Kuhmalahti puhkeaa kukkaansa
Hällsten sanoo, ettei pelkästään ilmaisun tapa ole erilainen. Lapsilla oli omat puuhansa ja aikuiset toimivat omissaan, mutta paljon tehtiin myös yhdessä. Varsinkin kesät olivat vilkasta aikaa. Jokaisella teoksella on omat ansionsa. Ilmaisu on todellakin aivan erilaista. Silloin järjestettiin juhlia ja muuta hauskaa, Sella kertoo. Siihen vaikutti tietysti Tirlittan, mutta melko nuorena luin myös Paloheimon muuta tuotantoa. Kangasalla Paloheimo asui setänsä perheessä, koska hänen oma isänsä kuoli espanjantautiin vuonna 1918. Kangasalan lisäksi se esitetään myös Vesilahdella. Paloheimon teoksista löytää jokaisella lukukerralla aina jotain uutta.
Paloheimon teksteihin syttyi varhain
ta Oiva Paloheimon asuinpaikoista. Ensimmäisen kirjansa, runokokoelman Vaeltava laulaja, Paloheimo julkaisi 1935. TAPIO SIPILÄ
Seela Sellalla on paljon hyviä muistoja Kangasalta. Aseman elämään vai-
kuttivat piristävästi jo tuolloin myös kesäasukkaat. Ainoa lajissaan Paloheimo ei jäänyt vain opintoihin ja nuoruuteen liittyväksi kiinnostukseksi, sillä Hällsten puurtaa aiheen parissa edelleen. Siksi se on tietysti haasteellista. Tuon teoksen ilmestymisen jälkeen julkaisemisen tahti kiihtyi ja uusia teoksia ilmestyi melkeinpä vuosittain aina 1960-luvun alkuun saakka. Asemalta ei takavuosikymmeninä kovin paljon liikuttu Kangasalan kirkonkylään, koska monet asioivat Tampereella ja sinne oli säännölliset junayhteydet. Paloheimo asui Kangasalla pitkän jakson lapsuudessaan ja nuoruudessaan. Sella muistelee, että kylän lapset julkaisivat jopa omaa lehteään. Sitä on vaikea verrata kenenkään muun suomalaisen kirjailijan työhön. Paloheimon runoista ovat tunnetuimpia laulusovitusten kautta Ontuva Eriksson ja Lähtevien laivojen satama. Kiinnostus Paloheimon tuotantoon syntyi jo aivan lapsena. Se ilmestyi 1942 nimellä Levoton lapsuus. Varsinaisesta lausumisesta minulla on ennen tätä aika vähän kokemusta, vaikka olen ollut monessa muussa paljonkin mukana. Esitelmiä esimerkiksi on kuultu muuallakin kuin kesällä Kangasalla ja Oiva Paloheimosta kertyy myös koko ajan uutta tietoa. Ohjelman suunnittelu aloitettiin toukokuussa ja alkukesällä harjoitellaan. Hällsten on todennäköisesti ainakin omassa nuorehkossa ikäluokassaan parhaiten Oiva Paloheimon elämään ja kirjalliseen työhön perehtynyt henkilö. Aivan erityisesti olen viehtynyt lapsikuvaukseen. Sellaa ja Paloheimoa yhdistää sekin, että kumpikin vietti osan elämästään nuorena Kangasalla. Siksi täälläkin merkkipäivää juhlistetaan monin tavoin. Sella ja Hällsten tunsivat toisensa jo entuudestaan ja Sella opastaa Hällsteniä Paloheimo-esityksen tekemisessä, vaikka varsinaisesta ohjaussuhteesta ei ole kysymys. Mielenkiintoisia ovat uskonnolliset ja filosofiset pohdinnat monissa teoksissa. Ratsastus Eedeniin puolestaan on hyvin surrealistinen ja näynomainen teos, Hällsten kuvailee. Hällsten kertoo, että laulaminen on hänelle entuudestaan tutumpaa puuhaa kuin lausuminen. 26
Oiva Paloheimon kirjailijan ura alkoi Kangasalla
Kangasala oli kirjailija Oiva Paloheimon kotipaikkana kahdeksanvuotiaasta parikymppiseksi asti. Äidinkielen opettajana ja monessa muussa tehtävässä työskentelevä maisteri pitää aiheesta esitelmän heinäkuussa, elokuussa hän puolestaan tarjoaa Paloheimon tuotantoon pohjautuvat runo- ja laulutilaisuuden ja syyskuussa Kangasala-Opistossa järjestetään vielä kokonainen teemapäivä. Tuolloin esimerkiksi televisio ei ollut vielä tullut hallitsemaan ihmisten elämänrytmiä. Seuraavat vuodet hän käytti omaelämäkerrallisen romaaninsa tekemiseen. Se varmaan kasvatti ja auttoi voittamaan erilaisia esteitä myöhemmin, Sella sanoo.. Paloheimo lähti Kangasalta opiskelemaan ensin Oriveden opistoon ja sitten Helsinkiin Yhteiskunnalliseen korkeakouluun. Sella kertoo, että hän esitti Paloheimon lapsirunoja itsekin jo lapsena. Myös sisällöllisesti Oiva Paloheimon tuotannossa on harvinaisia piirteitä. Minulla oli usein iltamenojakin kaupungissa ja silloin ehti olla kotona vain lyhyen ajan ennen kuin piti nousta taas illalla junaan ja tulla myöhään takaisin. Jotenkin teksteissä on hyvin paljon herkkyyttä ja aitoutta. Hällsten kertoo, että hänen on vaikea nimetä niistä yhtä tai kahtakaan omiksi suosikeikseen. Levoton lapsuus on tietysti tärkeä kirja, koska se edustaa tuotannon realistista kerrontaa. Hän kuitenkin kertoi olevansa kiireinen ja sanoi minulle, että esitä sinä se itse, Hällsten naurahtaa. Hällsten sanoo, että hänen oma viehtymyksensä tähän kirjailijaan perustuu pitkälti siihen, että kirjailijan tapa ilmaista asioista ja käsitellä tapahtumia poikkeaa muista olennaisesti. Sellan koti oli Asemalla, kun taas tuleva kirjailija lähti 20-vuotiaana maailmalle Vehoniemestä joitakin vuosikymmeniä aikaisemmin. Jo aikaisemmin mainittu ja laajasti tunnettu Tirlittan on lastenkirjana tietysti tärkeä teos. Yhdessä järjestimme jos jonkinlaista toimintaa. Kouluun Tampereelle piti lähteä seitsemältä ja takaisin tultiin työläisjunalla joskus kello 16 jälkeen. Runoillassa kuullaan kumpaakin ilmaisutapaa. Kuva monologista Seela Sella seisaallaan.
Oiva Paloheimon laulu- ja lausuntaillan tekijää Tanja Hällsteniä opastanut taiteilija Seela Sella tuntee niin Kangasalaa kuin Paloheimon tuotantoakin hyvin. Hän on tehnyt Paloheimon tuotannosta gradunsa ja kertoo, että jo kirjallisuuden opintoja aloittaessaan hän tiesi, että tulevan lopputyön aihe liittyisi nimenomaan tähän kirjailijaan. Asema oli Sellan kertoman mukaan 1940-luvun lopulla ja seuraavalla vuosikymmenellä koko lailla erilainen paikka kuin nykyisin. Oiva Paloheimo kuoli vuonna 1973.
Kesä 2010
Nykyään Oiva Paloheimo muistetaan ehkä parhaiten Tirlittanlastenkirjastaan.
Asema kasvatti taiteilijan uralle
K iinnostus
Syyskuussa tulee kuluneeksi sata vuotta kirjailija Oiva Paloheimon syntymästä. Meillä lukiossakin luettiin Levoton lapsuus, Hällsten kertoo. Paloheimo kirjoitti ensimmäisen näytelmänsä Kauppakirja jo 9-vuotiaana ja rupesi kirjoittamaa myös runoja ja novelleja. On todella hienoa saada ohjausta hänen kaltaiseltaan taiteilijalta. Tulevan taiteilijan omaan elämään vaikutti paljon se, että hänen äitinsä toimi aktiivisesti kunnallispolitiikassa ja sen seurauksena kotona pidettiin usein kokouksia. Nyttemmin edesmennyt Seppo Kallio organisoi toimintaa ja tapahtumia jo tuohon aikaan. Esitä sinä Hällstenin tie lausunta- ja lauluesityksen toteuttajaksi alkoi melko erikoisella tavalla. Hällsten onkin iloinen, että siitä kauan sitten tehty filmatisointi nähtiin äskettäin televisiossa ja se tuntui puhuttelevan myös nykyajan lapsia. Runoillan nimi on Sanat lapsen sydämestä Oiva Paloheimon runoja. Aluksi hän julkaisi niitä salanimellä Oiva Kaisla eri lehdissä ja ensimmäinen omalla nimellä julkaistu novelli ilmestyi Aamulehden sunnuntailiitteessä vuonna 1926. Alun perin Seela Sellaa pyydettiin tekemään esitys Vesilahdelle, joka sekin on yksi monis-
Tanja Hällsten uskoo, että hänen nuorena alkanut kiinnostuksensa Oiva Paloheimon kirjallista tuotantoa kohtaan jatkuu ja syvenee. Monta suosikkia Oiva Paloheimon tuotannon rungon muodostavat neljä runokokoelmaa ja kymmenkunta romaania, joukko pakinoita ja aforismeja. Hän pääsee hyvin lähelle lapsen maailmaa, vaikka onkin aikuinen kirjoittaessaan, Hällsten huomauttaa. Jo täällä asuessaan hän kirjoitti ja sai julkaistuksikin ensimmäisiä kirjallisia tuotteitaan. Asemalla oli todella vilkasta elämää. Museon näyttelyn lisäksi vuoden ohjelmaan kuuluu ainakin kolme eri tapahtumaa, joissa Lempäälässä asuvalla Tanja Hällstenillä on tärkeä rooli. Hällstenin Paloheimon tuotannosta tekemään koostetta hän pitää hyvin onnistuneena
Ari Hakala miettii Jukka Korisevan kanssa. On sitä aika paljon käytetty. Tilava laavu on lähes valmis, uudet penkit ja pöytä uupuvat tosin vielä.
Kesän mittaan on tarkoitus saada vielä valmiiksi laavuun tukeista pöydät ja penkit. Kesä 2010
Nyt meiltä sisustustarrat, paljon eri tekstejä. Ovimattoja Ovimattoja hyvä valikoima hauskoilla teksteillä.
Sisustus- ja lahjatavarakauppa
27
Kuohunharjuntie 26 Puh. Syrjäkylillä palveluita ei juuri ole, joten kaikki mukavuudet tulevat tarpeeseen. Tänä vuonna kunta tehnee paikalle myös veneen laskuluiskan. (03) 377 2628 Arkisin 9.30-18, la 10-14
_ t li 30 vuoatuappaa _ _ _
Y _ ekaluk lla! _ uo h_ nKangasa _ _ _ _ _ MÄNTYSÄNKY _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ 80 x 200 _ _ _ _ _ _ _ _ _ Kotimainen Vaahto_ _ _ joustinpatja muovipatja _ _ _ 80 x 200 x 15 80 x 200 x 10 _ _ _ _ KALUSTEPUOTI _ _ _ Alasenkuja 1, Suorama, p. Puttipajan Puttipajan viehättävät tyynyt. Ja on sitä jo käytettykin, kylän yhteisissä tapahtumissa kuten luontoretkellä ja omin päin esimerkiksi hiihtolenkeillä. Se olikin urakassa vaikeinta. Helteisenä torstai-iltapäivänä Salminen, Hakala ja Koriseva ovat jälleen kerran Kuohenmaan uimarannalla. Puh. Ensin kaadettiin kuuset ja kuorittiin ne. (03) 377 5500
Jukka Koriseva tekee pitkospuita pukukopeilta uudelle laiturille.
J O T TA K O T I T O I M I S I .
Mene osoitteeseen kangasalansanomat.fi ja osta irtonumero!
Lue uusin n Kangasala Sanomat verkossa!
_ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _
Aidosti paikallinen HINAUS 24 H 0400 78 68 00
Nopea, luotettava, edullinen
Hinaus 24h Siiki & Karhu Oy www.hinaus24h.fi Myös raskas kalusto!
Kesämenoon!
1
YKKÖSKAASU
RentPoint vuokrauspiste. Tekemistä riittää vielä Laavu on tilava ja uusi, ja mikä parasta, kenen tahansa käytettävissä. IIRIA LEHTINEN
Muista nestekaasut! Komposiitti- tai teräspulloissa edullisesti meiltä.
St1 Kangasala Kangasalantie 1070, puh. Ainakin Kangasalan Kisan KuohenmaanHaapaniemen alajaoston talkooporukalta. Muutaman miehen joukko aloitti urakan viime vuoden kevättalvella. Kyllä näistä salvoksista näkee, mikä on Antin tekemä ja mikä minun, Ari Hakala sanoo ja vertaa hänen ja vanhemman konkarin, Antti Salmisen moottorisahalla tekemiä liitoskohtia. La Laaja valikoima vuokrakä kärryjä!
Pesupassilla joka 6. (03) 377 1393 1070 p Avoinna joka päivä klo 24 saakka
klik, klik
MUKAVASTI MÖKILLÄ
KASTELULETKUT alkaen
12mm/20m muutama jäljellä Haato 35HK 400,-
ERÄ MÖKKIVARAAJIA LUOTETTAVA
TYHJENNYSPUMPPU
GRUNDFOS CC5A-1 Haato 55HK 470,Haato 100HK 550,-
8,90 158,rulla
Kangasalan Putkilämpö Oy
www.hanakat.fi, ma-pe 7-17 la 9-13 , Finnentie 3, Kangasala. Kuohenmaan koulun kohtalo mietityttää silti edelleen miehiä. Sitten tehtiin laavulle pohja ja annettiin runkojen kuivua alkusyksyyn ennen kuin seinät pystytettiin ja tehtiin kulmien salvokset. Malli kehiteltiin yhdessä Jouko Tiitolan eri laavuista näpsimien kuvien pohjalta. Ja totta puhuen ei Kuohenmaan laavukaan ihan ilman suunnittelua noussut. Laavu ei ole silti vielä aivan valmis. Apuja kunnalta Kunta on tullut rakennusurakassa vastaan hyvin. Tällä kertaa he ovat päättäneet tehdä uudet pitkospuut, joita pitkin on mukava tassutella paljain jaloin pukuhuoneilta kunnan viime vuonna tekemälle, parikymmenmetriselle laiturille.
Huh huh, alkaiskos sitä taas töihin. Pienempi tulisijakin on vielä mietinnässä. (03) 379 0662, arkisin 10-18, la 9-13 _ _ _
_ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _
_ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _
165,-
295,-
95,-
Talkooporukka
rakensi laavun
Kun tietää mitä tekee, viidentoista neliön laavu syntyy viidessätoista illassa. Vaikka olen ollut 30 vuotta töissä rakennuksilla, tämä oli ensimmäinen kerta kun tein laavua. Sen huomaa huvenneesta puupinosta, Jukka Koriseva sanoo. Se on kylän toiminnan kannalta se kaikkein tärkein paikka. pesu veloituksetta!
Veikkauksen Ve pelit meillä! pe. Vaikka työt on tehty itse, materiaali saatiin kaataa kunnan maalta, ja mitä ei metsästä saatu, sen Kangasalan kunta osti
Nimeen ei ole haluttu sorkkia. www.verhoilupuutyo.fi
Pysyy tavallista paremmin.
Fintex-Tetrakem Oy Mäkirinteentie 13, Kangasala Puh. Kuusimetrinen ja merkiltään Bayliner Capri on järjestyksessään pariskunnan toinen yhteinen vene. Veljeni vaimoineen keksi nimen alkujaan yritykseni toiminimeksi, mutta annoimme sen samalla veneellemmekin, Tessa kertoo. Mannien vene Sommoro keikkui viime vuonna Längelmäveden laineilla jo vappuna. On Lake Snailia (Järvietana), Manteliinia, Huvitusta, Buddya, Hiinokkaa ja Shanghai Lilya. Aina ajallaan.
010 420 33 44
040-514 0465 | www.hameenrakennuspelti.fi. Ahtiaiset ovat kesäisin tehneet muutaman päivän reissuja, yöpyneet laitureissa ja esimerkiksi käyneet Rönnillä tansseissa. Sommoro on puolestaan koko perheen kesäinen olohuone, tai terassi. Vesillä ollaan hyviä tuttavia muiden veneilijöiden kanssa, ja apua saa, jos tarvitsee. Tänä vuonna veneilykausi käynnistyi toukokuun puolivälin jälkeen.
Antti Ahtiainen on lisäillyt Pullukaan hälytyslaitteet ja ylimääräiset ikkunat hytin alareunaan. Tänä kesänä hän aikoo viettää veneellä aikaa aikaisempaa enemmän. Tänä keväänä sellaista ei ole ollut havaittavissa, Jouni naurahtaa. Aurinko kutsuu Jounin mukaan veneily on kuin moottoripyöräilyä tai karavaanarielämää vetten päällä. Emme kaipaa erilaista venettä. Löytyy Janitaa, Kristiinaa, Rositaa ja Dianaa. Nimi kuin tervehdys Veneen nimen vaihtamisen on sanottu tuovan huonoa onnea, mutta osa uskaltautuu uhmaamaan uskomusta. Epäonnea nimenvaihdos ei kuitenkaan suonut jo siksikin, että veneellä ei ollut aikaisemmin nimeä lainkaan. Sillä pääsi nopeasti perille. Väylältä sivuun, vene seisoksiin, stereot päälle, uimaan ja aurinkoa palvomaan, Mannit kertovat, kuinka kesästä nautitaan täysin siemauksin. Pullukan painopiste on nimittäin matalalla, vesirajan alapuolella, joten se kulkee tyrskyissäkin kohtalaisen tasaisesti. Hän huomasi töissä lehdessä veneilmoituksen, soitti saman tien omistajalle, että tämä ottaa veneen pois myynnistä ja tulee seuraavana päivänä Raisioon katsomaan sitä. Pullukalle luonteenomaisesti vauhti ei ole kova, mutta olo on leppoista. Se on hyvä tapa saada heidät pois tietokoneelta. On sääli, ettei Kangasalla ole tankkauspaikkaa veneille,
he samalla ripittävät Kangasalan seutua. Aikaisemmin Pullukka seilasi jopa merellä. Antti aloitti oloneuvoksena helmikuussa ja aikoo viettää paljon aikaa veneellä. Osa veneistä on kuitenkin nimetty uskaliaammin. Kolmitavuinen nimi oli vesillä helppo huutaa ja kuulla ja a-äänne korosti sanomaa. Ahtiaiset eivät ole tehneet veneeseensä normaalihuoltoja suurempia remontteja, vaikka ikää sillä on kohta 30 vuotta. Nelihenkiselle perheelle tämä on loistava, Mannit toteavat. Pullukka on ollut kahdella omistajalla ennen Ahtiaisia. 020 785 1210 www.fintex.fi
MESTARIN MAALI
Maalit ja liimat
KANGASALAN
KUORMA-AUTOILIJATOY
KULJETUKSET
MAA-AINEKSISTA KAPPALETAVAROIHIN SIIRTOLAVOISTA MUUTTOIHIN NOSTOTÖISTÄ VIEMÄRINTYHJENNYKSIIN Yhdellä puhelinsoitolla PALVELUKSESSANNE ammattitaitoinen kuljetuspalvelija
HÄMEEN RAKENNUSPELTI OY
Vaativien kohteiden ammattilainen. Päkinmäkiläiset Jouni ja Tessa Manni hankkivat käytetyn veneen viime vuonna ja antoivat sille erikoisen nimen: Sommoro. Kuten eräällä veneilysivustolla mainittiin, voi jopa olla viisasta liittää alukseen kipparin vaimon nimi tasoittamaan meren, veneen ja vaimon välistä kolmiodraamaa, ja kaimuuden kautta vaimo voi myös kokea läheisemmän yhteyden veneeseen. Tänä kesänä olisi tarkoitus lähteä myös Hämeenlinnaan, Mannit suunnittelevat. Tämä on meille täydellinen ja tullut meille jäädäkseen, Antti tokaisee. Retkiä on luvassa kun töissä käyvä vaimokin ehtii mukaan. Ihmisten nimet eivät välttämättä edes ole tiedossa. 28
Sommoro,
kun lähtee laiturista
Perinteisesti veneelle on annettu kolmitavuinen naisen nimi, joka päättyy a-kirjaimeen. Mannit turvautuvatkin mielellään saarien grillauspaikkatarjontaan. Välillä sitä on kuullut laiturissa, että mitä vaimo tuumaa, kun veneen nimi on mikä on, Antti naurahtaa. MIKA SÄPYSKÄ
Parempi kunnostaa vanha kuin ostaa uusi!
VERHOILUPUUTYÖ
P. Kaupat syntyivät saman tein. Ensimmäistä venettä käytettiin lähinnä uisteluun eikä siinä ollut kunnon
Kesä 2010
Veneen nimi on tärkeä osa veneilyä. Meillä oli aikaisemmin ajankuluna sellainen nopeampi vene. (03) 377 3311, 040 583 9294 Ellintie 3, 36200 Kla. Usein nimi on ollut purren kapteenin mielitietyn nimi. Mannit lähtevät vesille säiden mukaan. Moni tajuaa Sommoronimen vasta sanottuaan sen. Mutta kun pääsee tuohon veneeseen, on perillä, Antti kehuu Pullukkaa. Tilat ovat sopivat kahdelle hengelle, on keittomahdollisuus ja makuupaikat, harvakäyntinen meridieselkään ei kuluta paljoa polttoainetta. Parisataaheppaisella moottorilla varustettu Sommoro on.
Samoin kuin Ahtiaiset, myös Mannit tuntevat veneensä olevan heille täydellinen. Pullukan piirteitä Tavallaan Pullukka muistuttaa keinunukkea, joka ei kaadu, vaikka sitä kuinka heiluttaa. Sahalahtelaisen Antti ja Marja Ahtiaisen veneen nimi noudattaa kyllä tavusääntöä, mutta naisen, saati kipparin vaimon nimi Pullukka ei ole. Seilaamme Rönnin ja Valkeakosken väliä. Aurinkoa rakastava pariskunta viettää mielellään kauniit päivät järvellä, ja vaikka veneessä on kuomut,
ne otetaan nopeasti pois, jos sää vähänkin näyttää siltä. Keitellään kahvia ja mennään hiljaksiin. Aikaisempina keväinä vaimolle on tullut kova venekuume. Nimeämisperinne pohjaa myös käytäntöön. Sahalahdella vene on majaillut vuodesta 2004. Antti ihastui veneeseen ensi näkemältä. Välillä myös viisivuotiaan pojanpoikansa kanssa.
oleskelutiloja kannella. Veneestä löytyy jääkaappi, mutta keittomahdollisuutta siellä ei ole. Ensimmäisen omistajan mielestä alus näytti jostakin kulmasta katsottuna pullealta. Lapsetkin lähtevät mielellään mukaan veneelle. Perinteinen naisen nimi ei oikein tuntunut soveliaalta. Myös Kangasalan vesillä seilaa ja on seilannut pursia, joiden nimet noudattavat tätä kaavaa. Jounin kriteeri veneelle oli, että se on tarpeeksi nopea. Jouni ja Tessa Manni sanovat kutsuvansa muita vesilläliikkujia veneen nimellä. Siitä nimi, Antti selvittää. Olemme kuitenkin toista kertaa tahoillamme naimisissa, Jouni naurahtaa
Järj. Torstai 17.6. Järj. Siiri / Fiilis Fitness. klo 19 Ramppi-teatterin näytelmä Kuinka löytäisin sen laulun Klan Kesäteatterissa. klo 19 rantajumppa Vesaniemessä. Järj. klo 19 Ramppi-teatterin näytelmä Kuinka löytäisin sen laulun Klan kesäteatterissa. (03) 376 7795 www.automuseo.com
VEHONIEMEN AUTOMUSEO. klo 19 rantajumppa Vesaniemessä. klo 18 www.parhaattapahtumat.fi Tiedustelut ja varaukset 040 465 4809 Pirkko Syvänne
AVOINNA 22.5. Opastus vt 12 / Atalan liittymä. Järj. Toimintaa koko perheelle. Klan Naisvoimistelijat. klo 19 Huilun helinää -kesäkonsertti Klan kirkossa. 6 17.6. Torstai 10.6. Klan Musiikin Ystävät. klo 21 asti iltakahvila Vehoniemen Automuseolla (säävaraus). Sunnuntai 6.6. Opastus kt 58 / Kla-Orivesi. klo 19 rantajumppa Vesaniemessä. klo 1112.30 palvelukorttikuntosali Jalmarin Kodossa. klo 18 lapset 7-14 v. klo 2021 Marjatan jumppa Saarikylien Kumpulassa. klo 12.3014 palvelukorttikuntosali Jalmarin Kodossa. klo 21 asti iltakahvila Vehoniemen Automuseolla (säävaraus). klo 19 juhannuksen kokkojuhla Pohtiolammella, kokko klo 22.30. Järj. Klan srk. klo 1719 iltarastit Matkajärvellä. Tiistai 8.6. Keskiviikko 9.6. 10 ). netistä kame.fi. klo 12.3014 palvelukorttikuntosali Jalmarin Kodossa. klo 1112.30 palvelukorttikuntosali Jalmarin Kodossa. Pyysalon toimintakeskuksen juhannusaatto. samojedinkoirien erikoisnäyttely Mobiliassa. Järj. Tiistai 29.6. Järj. klo 12.3014 palvelukorttikuntosali Jalmarin Kodossa. klo 14 hartaus Jalmarin Kodossa. klo 1920 puistozumba Pikkolan koulun nurmella. Torstai 3.6. klo 14 hartaus Jalmarin Kodossa. Klan Naisvoimistelijat. Järj. klo 14 hartaus Jalmarin Kodossa. klo 19 Ramppi-teatterin näytelmä Kuinka löytäisin sen laulun Klan Kesäteatterissa. Siiri / Fiilis Fitness. klo 1819 puistojumppa Pikkolan koulun nurmella. klo 1920 puistozumba Pikkolan koulun nurmella. klo 1719 iltarastit Aitovuoressa. ja kappelisrk. Perjantai 4.6. klo 18 Raikun koulun kevätiltamat. Kla-Seura ja käsityökeskus. Siiri / Fiilis Fitness. klo 18 Liput ovelta 13.6. Sunnuntai 13.6. klo 21 asti iltakahvila Vehoniemen Automuseolla (säävaraus). Siiri / Fiilis Fitness. Järj. klo 1920 puistozumba Pikkolan koulun nurmella. klo 15 ja 18 aikuiset 12 15.6. klo 18.30 alkaen Haralanharjun juhannusjuhlat Haralanharjun näkötornilla. Lauantai 19.6. klo 1819 puistojumppa Pikkolan koulun nurmella. Siiri / Fiilis Fitness. Tiistai 22.6. Torstai 24.6. klo 2021 Marjatan jumppa Saarikylien Kumpulassa. Lauantai 12.6. klo 19 Ramppi-teatterin näytelmä Kuinka löytäisin sen laulun Klan Kesäteatterissa. klo 19 Ramppi-teatterin näytelmä Kuinka löytäisin sen laulun Klan Kesäteatterissa. klo 1014 lähituotteiden tori Kultapellon puutarhalla Kuhmalahdella. Siiri / Fiilis Fitness. klo 12.3014 palvelukorttikuntosali Jalmarin Kodossa. Siiri / Fiilis Fitness. klo 1418 verenluovutus Suoraman srk-keskuksessa. Hintaan sisältyy kahvit tauolla!
www.op.
TEATTERI EXODUS esittää kesäteatterikomedian
"Rakkautta ja biodieseliä"
kirj. klo 19 Seppo Tammilehto ja Freeman Hotelli Urun kesäterassin avajaisissa. Lentola Cup, aikuisharrastajakiertue Lentolan karting-radalla. SDP:n puheenjohtaja Jutta Urpilainen avaa kesän. - 29.8.
MA-PE klo 11-18 LA-SU klo 11-17
(juhannuksena suljettu) Kangasalan Lepokoti Ruutanantie 26 TERVETULOA! www.kangasalankadentaitajat.fi
Hyväntuulinen kesäasukastapahtuma, johon myös aurinkoiset vakiasukkaat ovat lämpimästi tervetulleita Pelastuskoiranäytös
klo 12.30
AMERIKANRAUDOISTA MOOTTORIPYÖRIIN - jatkuvasti muuttuva näyttely
Kesäpäivä Kangasalla
Mobilian alueella
Kustaa Kolmannentie 75, Kangasala
Kuinka löytäisin sen laulun Ramppi-teatterin näytös Kesäteatterilla
klo 15
lauantaina 19.6. Järj. Järj. Järj. klo 18 pihaseurat kirkonkylän srk-kodilla. Siiri / Fiilis Fitness. Opastus Suoraman koulu / Kangasalantie. Klan Musiikin Ystävät. klo 10-14 lähituotteiden tori Kultapellon puutarhalla Kuhmalahdella. 9.30 Suomi meloo -tapahtuma Saarikylissä. Perjantai 18.6. Sunnuntai 20.6. klo 2021 Marjatan jumppa Saarikylien Kumpulassa. klo 23 asti motoristien iltakahvila Vehoniemen Automuseolla (säävaraus). Klan Naisvoimistelijat. Juniorijalkapalloturnaus Kyötikkälän ja Suoraman nurmikentillä. Järj. Maanantai 21.6. klo 1014 lähituotteiden tori Kultapellon puutarhalla Kuhmalahdella. Järj. klo 18 Ramppi-teatterin näytelmän Kuinka löytäisin sen laulun vip-näytös Klan kesäteatterissa. klo 23 asti juhannusaaton yökahvila Vehoniemen Automuseolla (säävaraus). Järj. klo 19 rantajumppa Vesaniemessä. Klan Kisa. Perjantai 25.6. Lauantai 5.6. klo 18 Ramppi-teatterin näytelmän Kuinka löytäisin sen laulun vip-ensi-ilta Klan kesäteatterissa. Keskiviikko 30.6. klo 1015 valtakunnallinen museoajoneuvopäivä Mobiliassa. Järj. klo 18 yhteislauluilta Sahalahden tuulimyllyllä. klo 1112 Suomi meloo -tapahtuma Mobiliassa. klo 23 asti motoristien iltakahvila Vehoniemen Automuseolla (säävaraus). klo 18 nappulapyöräily Pikkolan leikkipuiston kentällä. Pirkko Syvänne Haiharan kartanon kesäteatterissa Haiharankatu 30, Tampere (Kaukajärvi)
Ensi-ilta 11.6. Maanantai 7.6. klo 21 asti iltakahvila Vehoniemen Automuseolla (säävaraus). Perjantai 11.6. klo 23 asti motoristien iltakahvila Vehoniemen Automuseolla (säävaraus). Järj. klo 1920 puistozumba Pikkolan koulun nurmella. Klan Naisvoimistelijat. Maanantai 14.6. klo 21 asti iltakahvila Vehoniemen Automuseolla (säävaraus). Tiistai 15.6. Lisätiet. Järj. Kangasalan OP. Keskiviikko 2.6. Klan srk. klo 19 Ramppi-teatterin näytelmä Kuinka löytäisin sen laulun Klan Kesäteatterissa. klo 1719 iltarastit Kyötikkälässä. Järj. Järj. Järj. klo 19 Ramppi-teatterin näytelmä Kuinka löytäisin sen laulun Klan Kesäteatterissa. Järj. klo 1719 iltarastit Naappilassa. klo 18 kunnanvaltuuston kokous valtuustosalissa. klo 1014 lähituotteiden tori Kultapellon puutarhalla Kuhmalahdella. klo 19 rantajumppa Vesaniemessä. klo 14 hartaus Jalmarin Kodossa. klo 19 Kumpulan kesäkirkko Saarikylissä. klo 2021 Marjatan jumppa Saarikylien Kumpulassa. Maanantai 28.6. Keskiviikko 16.6. 1215 Kesäpäivä Kangasalla -tapahtuma kesäasukkaille ja kuntalaisille Mobiliassa. klo 19 Klan Salonkimusiikkitapahtuma: Pushkin-kvintetti esiintyy kirjastotalon alaaulassa. klo 19 Wanhaa ja uutta -kesäkonsertti Klan kirkossa. Oppilaiden ohjelmaa, tanssia ja muikkuja. klo 14 hartaus Jalmarin Kodossa. klo 10 Vehkajärvi-pyöräily. klo 1920 puistozumba Pikkolan koulun nurmella. klo 1215 perinnekäsityöpäivä kotiseutumuseolla. Keskiviikko 23.6. Opastus vt 9 / Tarastenjärven liittymä. klo 12-15
Tapahtuma-ajan Mobilian Autokylän yhdistelmälippu 5 (norm. Siiri / Fiilis Fitness. klo 1819 puistojumppa Pikkolan koulun nurmella. klo 18 Ramppi-teatterin näytelmän Kuinka löytäisin sen laulun vip-näytös Klan kesäteatterissa. SPR. klo 11.55 kesänavaus Tapulinmäellä. kotiseutuyhd. Juniorijalkapalloturnaus Kyötikkälän ja Suoraman nurmikentillä. klo 19 Ramppi-teatterin näytelmän Kuinka löytäisin sen laulun ennakkonäytös Kalan kesäteatterissa. klo 18 juhannusviikon avaus Korkeaissaaressa Kuhmalahdella. Klan Naisvoimistelijat.
OSUUSPANKIN ASIAKASNÄYTÖS
Kangasalan Kesäteatterissa su 13.6.2010 klo 19
Ramppi-Teatteri esittää näytelmän Kuinka löytäisin sen laulun Liput 12 myynnissä konttoreissamme. klo 18 Pirtillä Klan Salonkimusiikkitapahtuma: sopraano Marjukka Tepponen. klo 14 alkaen Ilkon juhannusaatto, tuomasmessu klo 18 pihakirkon viheriöllä, kokko illalla. Kesä 2010
29
Kesäkuun tapahtumia
Tiistai 1.6. klo 1819 puistojumppa Pikkolan koulun nurmella. klo 1112.30 palvelukorttikuntosali Jalmarin Kodossa. Lipulla pääset kaikkiin näyttelyihin: Peltitähdet - auto elokuvissa, Mobilia Classics ja Rally Hall of Fame.
Kesälounas
Mobilian kahvilassa klo 12-15
Happy hour
Rahtarit Liikennepuistossa klo 12-13
Jatkuvasti vaihtuva näyttely Avoinna päivittäin klo 10-19 tiistaisin iltakahvila klo 21 asti perjantaisin yökahvila klo 24 asti MYÖS JUHANNUSAATTONA!
MUISTATHAN lusikkamunkit ja valkosuklaakakut! VAPAA PÄÄSY!
Työnäytöksiä, myyntiä, kilpailuja
Tapahtumassa mukana:
Pirkanmaan-Satakunnan maanmittaustoimisto · Kangasalan seurakunta · Kangasalan Sanomat · DT Keskus Kuivakäymälä · T:mi Kaarina Lappalainen · Kesäpäivän Pursiseura · Helin Kotisoppi · Johanna Hamari · Kangasalan VPK · Kesäpäivän Laulu ry · Kangasalan kunta, ympäristöpalvelukeskus · Kangasalan Käsityökeskus · Pirkanmaan Turvatuotteet Oy · Valkeakosken Järvipelastajat ry · Luontomatkailu Kivitasku · Saarikylät Maaseutu Osuuskunta · Kangasalan Seudun Sydänyhdistys ry /Sydännaiset · Kangasalan Seudun 4H-yhdistys ry · ME-edustaja Minna Malmi · Lymfaklinikka Pikonlinna · Tampereen Seudun FK-ratayhdistys ry · Vihtiälän-Suomatkan Ranta-asukasyhditys · Kangasalan Matkailurengas ry · Tampereen Seudun Mobilistit · Kangasalan Kirjakauppa · WauSport · Tmi Sirpa Heikkilä · Ase- ja eräliike Kaukopartio · Heikin Leipä · Pienkone Timonen · IK-Asennus Oy A Iivonen · KS-Pelti Oy · Pohjois-Hämeen Tiepalveluyhdistys · SMP Arboristit · Kangasalan Piha- ja puutarhapalvelu · Ramppi-teatteri ry · Karppilan Liha · Pirkanmaan Pelastuskoirat ry Viime hetken muutokset esittelijöiden ja tapahtuma-aikojen osalta mahdollisia.
Opastetut kierrokset Peltitähdet auto elokuvissa -näyttelyyn
klo 13 ja 14
Vehoniemenharjuntie 92, KANGASALA, puh. klo 19 Seppo Tammilehto ja Beat Line esiintyvät Hotelli Urun terassilla. klo 15 Ramppi-teatterin näytelmä Kuinka löytäisin sen laulun Klan Kesäteatterissa. klo 19 pihaseurat Yrjö ja Päivi Lepolalla Liuksialassa Vedenottamontiellä
Järj. klo 1920 puistozumba Pikkolan koulun nurmella. Järj. Alueella puffetti. 377 6900
ROMPETORI
TAMPEREEN SEUDUN MOBILISTIEN
RESTAURANTAPÄIVÄT
KANGASALLA, Pikkolan koulun alueella pe 9.7. klo 1920 puistozumba Pikkolan koulun nurmella. klo 1014 lähituotteiden tori Kultapellon puutarhalla Kuhmalahdella. klo 2021 Marjatan jumppa Saarikylien Kumpulassa. Keskiviikko 7.7. klo 19 Ramppi-teatterin näytelmä Kuinka löytäisin sen laulun Klan Kesäteatterissa. klo 21 asti iltakahvila Vehoniemen Automuseolla (säävaraus). tanssit Pälkäneen Vilpolassa, soittaa Saku Backman. Tilauskahvio. Lasten Löytöretki -tapahtuma. Volvopäivä Mobiliassa. Torstai 22.7. Klan Naisvoimistelijat. Lasten Löytöretki -tapahtuma. klo 1819 puistojumppa Pikkolan koulun nurmella. klo 18 Sahalahden Suvipäivien konsertti Sahalahden kirkossa. Saarikylien Nuorisoseura. Maanantai 19.7. restaurantapäivät Pikkolassa. Kansallinen Lentola Karting -kilpailu Lentolan karting-radalla. Lisätietoja netistä kimppa. klo 1819 puistojumppa Pikkolan koulun nurmella. HEINÄKUU
MUSEO · KAHVILA · MUSEOMYYMÄLÄ AVOINNA JOKA PÄIVÄ 10-20 (juhannusaattona suljettu) LIIKENNEPUISTO AVOINNA JOKA PÄIVÄ 10-18
(juhannusaattona suljettu)
9.-10.7. Torstai 29.7. Jussi ja Minna Pyysalo. klo 2001 vanhanajan lavatanssit Salmentaan lavalla. klo 21 asti iltakahvila Vehoniemen Automuseolla (säävaraus). Torstai 15.7. Liput 5/4 , lapset alle 16 v. Siiri / Fiilis Fitness. klo 19 pihaseurat Aseman monitoimitalo Monarissa. klo 1819 puistojumppa Pikkolan koulun nurmella. klo 16 Rampin Pikkuteatterin näytelmä Saapasjalkakissa Klan kesäteatterissa. Perjantai 30.7. Autonpäivä
TAIDEPAPPILANKESÄ -10
TEEMU LUOTO KERAMIIKKAA 50 VUOTTA KIPOISTA VEISTOKSIIN JA TILATEOKSIIN 26.6.-15.8. ilmaiseksi vanhempien mukana. Laituritapahtumat Siuronsalmella Kuhmalahdessa. Siiri / Fiilis Fitness. klo 13 Rampin Pikkuteatterin näytelmä Saapasjalkakissa Klan kesäteatterissa. Italialaista musiikkia esittävät tenori Tapio Julku, sopraano Katharina Freihoff ja pianisti Jussi Främling. klo 19 E Lucevan Le Stelle konsertti Willa Kosmoksessa. klo 19 KNV / Entisten Nuorten Jumpparyhmän liikuntanäytös ja runoja Saarikylien Kumpulassa. Treen Seudun Mobilistit. klo 16 Rampin Pikkuteatterin näytelmä Saapasjalkakissa Klan kesäteatterissa. com/loytoretki. klo 19 The Urban Crown Beatles-ilta Hotelli Urun terassilla. klo 23 asti motoristien iltakahvila Vehoniemen Automuseolla (säävaraus). klo 13 Rampin Pikkuteatterin näytelmä Saapasjalkakissa Klan kesäteatterissa. Tiistai 20.7. Lauantai 17.7. Keskiviikko 14.7. klo 21 asti iltakahvila Vehoniemen Automuseolla (säävaraus). Kangasalan Sanomien lukijanäytös. Lauantai 24.7. klo 19 Seppo Tammilehto esiintyy Hotelli Urun terassilla. klo 19 rantajumppa Vesaniemessä. Perjantai 2.7. Järj. klo 19 Mika Sundqvist esiintyy Hotelli Urun terassilla Juicea muistellen. Järj. Järj. Järj. klo 19 rantajumppa Vesaniemessä. Klan Naisvoimistelijat. Karavaanareiden Nostalgia-tapaaminen 1.8. Sahalahden Martat. Tampereen Musiikki- ja Laulutaiteen yhdistys. klo 16 pihaseurat Tuomo ja Hanna Mattssonilla Kuohunharjuntiellä. Järj. klo 1014 lähituotteiden tori Kultapellon puutarhalla Kuhmalahdella.
Sunnuntai 25.7. Treen Seudun Mobilistit. Tiistai 13.7. Siiri / Fiilis Fitness. Eläkel. klo 20-21 Marjatan jumppa Saarikylien Kumpulassa. Lasten Löytöretki -tapahtuma. Järj. Hämeen Harrastaja -kiertue 3 Lentolan Karting-radalla. Järj. klo 23 asti motoristien iltakahvila Vehoniemen Automuseolla (säävaraus). Järj. Järj. Lauantai 3.7. Klan Naisvoimistelijat. Taidetie 19 36810 KUHMALAHTI KK P. klo 23 asti motoristien iltakahvila Vehoniemen Automuseolla (säävaraus). Järj. klo 19 Ramppi-teatterin näytelmä Kuinka löytäisin sen laulun Klan Kesäteatterissa. Kansallinen Lentola Karting -kilpailu Lentolan karting-radalla. klo 1920 puistozumba Pikkolan koulun nurmella. Klan Sit. Kansallinen Lentola Karting -kilpailu Lentolan karting-radalla. klo 19 Ramppi-teatterin näytelmä Kuinka löytäisin sen laulun Klan Kesäteatterissa. Järj. klo 19 Ramppi-teatterin näytelmä Kuinka löytäisin sen laulun Klan Kesäteatterissa. klo 19 rantajumppa Vesaniemessä. Perjantai 23.7. klo 19 Vehkajärven näytelmäpiiri esittää näytelmän Don Quijote Touhulassa. Siiri / Fiilis Fitness. klo 1014 lähituotteiden tori Kultapellon puutarhalla Kuhmalahdella.
MOBILIAN AUTOKYLÄSSÄ...
Mobilian teemanäyttely PELTITÄHDET - Movie cars TAPAHTUMAT:
12.6. Maanantai 26.7. com/loytoretki. klo 1719 iltarastit Heramalla. klo 1819 Puistojumppa Pikkolan koulun nurmella. klo 18 Tanja Hällsten esitelmöi Oiva Paloheimosta Klan kotiseutumuseolla. klo 19 Vehkajärven näytelmäpiiri esittää näytelmän Don Quijote Touhulassa. klo 2021 Marjatan jumppa Saarikylien Kumpulassa. Klan Naisvoimistelijat. Siiri / Fiilis Fitness. klo 13 Rampin Pikkuteatterin näytelmä Saapasjalkakissa Klan kesäteatterissa. Urheilukilpailut klo 15, iltatanssit klo 22. klo 1819 puistojumppa Pikkolan koulun nurmella. klo 13 Vehkajärven Mansikkajuhlat Touhulassa. klo 1920 puistozumba Pikkolan koulun nurmella. Volvopäivä 15.7. klo 19 Ramppi-teatterin näytelmä Kuinka löytäisin sen laulun Klan Kesäteatterissa. Tampereen Musiikki- ja Laulutaiteen yhdistys. Klan Sit. klo 15 klassinen kesätuokio
Kesä 2010
Vehkajärven kirkossa. Siiri / Fiilis Fitness. 2010
Kustaa Kolmannen tie 75, puh (03) 3140 4000 www.mobilia.fi
SYYSRESTAURANTA- PÄIVÄ la 28.8.
Aluemaksu 2 euroa, alle 7 -vuotiaat ilmaiseksi Järjestää Tampereen Seudun Mobilistit HARRASTEAJONEUVOILLE ERILLINEN PYSÄKÖINTIALUE LÄHELLÄ PORTTIA!. com/loytoretki. Lauantai 10.7. Järj. klo 19 Ramppi-teatterin näytelmä Kuinka löytäisin sen laulun Klan Kesäteatterissa. tanssit Pälkäneen Vilpolassa, soittaa Unto Satorannan yhtye. päivittäin 12-18.
Näyttely avoinna tilauksesta syyskuun loppuun asti. com/loytoretki. Järj. Sunnuntai 4.7. Maanantai 12.7. klo 19 Ramppi-teatterin näytelmä Kuinka löytäisin sen laulun Klan Kesäteatterissa. Järj. klo 1014 lähituotteiden tori Kultapellon puutarhalla Kuhmalahdella. Siiri / Fiilis Fitness. Näytelmäpiiri esittää näytelmän Don Quijote. restaurantapäivät Pikkolassa. Saarikylien Myllypäivät Haaviston myllyllä. Samojedinkoirien erikoisnäyttely 14.6. Lasten Löytöretki -tapahtuma. klo 22 E Lucevan Le Stelle konsertti Willa Kosmoksessa. Tiistai 6.7. Järj. Suomi meloo -kanoottiviesti 19.6. klo 19 Bachia italialaisittain -kesäkonsertti Klan kirkossa. klo 1719 iltarastit Noksioisissa. Torstai 8.7. klo 19 pihaseurat Juha ja Päivi Mansikka-aholla Huhmarintiellä. Järj. Orkesterina Saku Backman Duo. Järj. Maanantai 5.7. Lisätietoja netistä kimppa. klo 18 Vehkajärven korvissa soi -tapahtuma Touhulassa. Kesäpäivä Kangasalla -tapahtuma 7.-10.7. Huilukvartetti Blau. klo 13 Rampin Pikkuteatterin näytelmä Saapasjalkakissa Klan kesäteatterissa. klo 19 kesäkirkko Ranta-Einolassa. Järj. Lisätietoja netistä kimppa. Opastus Lahdenkulman koulu / Kuhmalahdentie. klo 7-17
-Varaosia, rekvisiittaa ja tarvikkeita wanhoihin ajoneuvoihin, sekä antiikki- ja keräilytavaraa. klo 19 Masa Orpanan jazzorkesteri Saarikylien Kumpulassa. klo 15-22, la 10.7. Lasten Löytöretki -tapahtuma. klo 19 Kesäjuhlailtamat Kumpulassa Saarikylissä. Lisätietoja netistä kimppa. Sunnuntai 11.7. Saarikylien Nuorisoseura. Keskiviikko 21.7. Laituritapahtumat Siurronsalmella Kuhmalahdessa. Kangasalan Sanomien lukijanäytös. klo 16 Rampin Pikkuteatterin näytelmä Saapasjalkakissa Klan kesäteatterissa. klo 1821 Teemun ja keramiikan ystävien vastaanotto Kuhmalahden Taidepappilassa. klo 13 Rampin Pikkuteatterin näytelmä Saapasjalkakissa Klan kesäteatterissa. klo 21 asti iltakahvila Vehoniemen Automuseolla (säävaraus). Tiistai 27.7. Sunnuntai 18.7. klo 19 Ramppi-teatterin näytelmä Kuinka löytäisin sen laulun Klan Kesäteatterissa. Perjantai 9.7. Siiri / Fiilis Fitness. Perjantai 16.7. klo 16 Rampin Pikkuteatterin näytelmä Saapasjalkakissa Klan kesäteatterissa. Linja-autopäivä 5.9. klo 19 Toccata! -kesäkonsertti Klan kirkossa. klo 11 alkaen urheilusunnuntai Saarikylien Kumpulassa. com/loytoretki. Keskiviikko 28.7. klo 16 Rampin Pikkuteatterin näytelmä Saapasjalkakissa Klan kesäteatterissa. Lisätietoja netistä kimppa. klo 23 asti motoristien iltakahvila Vehoniemen Automuseolla (säävaraus). Eläkel. (03) 537 4085 050 329 8527 www.taidepappila.fi
Kotisivuja
jo vuodesta 1918
p. klo 19 Pikantti-kuoro esiintyy Hotelli Urun terassilla. Lauantai 31.7. Opastus vt 9 / Kaarinan silta. Saarikylien Myllypäivät Haaviston myllyllä. klo 23 asti motoristien iltakahvila Vehoniemen Automuseolla (säävaraus). Lasten Löytöretki 10.7. 30
Heinäkuun tapahtumia
Torstai 1.7. klo 19 rantajumppa Vesaniemessä. klo 1013 maalaismarkkinat Kuhmalahden Pohjassa. Järj. klo 20-21 Marjatan jumppa Saarikylien Kumpulassa. Kansallinen museoajoneuvopäivä 13.6. klo 18 Vehkajärven korvissa soi -tapahtuma Touhulassa