Flamingo, dino ja sammakko vapun riemuksi Sivu 6 H EL I K ES K IN EN VAPPU. Pallojen menekkiä on ollut tänä keväänä vaikea arvioida. vuosikerta • kangasalansanomat.fi Keskiviikkona 29.4.2020 • Irtonumero 3 € KESÄASUKKAAT KORONAVIRUS Sivut 2–3 Irene ja Olli Joen mökiltä löytyy seuraa ja rauhaa Milloin sote-alan työntekijä jää sairastamaan. Numero 18 • 102. Sivut 24–25 Sivu 8 Perustettu vuonna 1918 Kangasalan S A N O M A T Korona estää perinteisen vapunvieton MARIKA RÖKMAN, Tiitus Heiskanen (kesk.) ja Tuisku Heiskanen kävivät vappupallo-ostoksilla hyvissä ajoin
Hoitajat ovat voineet hoitaa asioita puhelimitse ja vastata esimerkiksi koronaneuvontapuhelimeen. KANGASALAN KAUPUNGIN opetuspäällikkö Merja Lehtonen kertoo, että päätöstä siitä, pidetäänkö lukio kiinni, vaikka peruskoulut päätettäisiin avata, ei ole vielä tehty. Ammattiopistossa on lisätty opinto-ohjauksen, opintotoimistopalvelujen ja digitaalisen tuen määrää opintojen etenemisen turvaamiseksi. Mielenterveysja päihdepalveluissa on pidetty sähköisiä etävastaanottoja ja hoitopalavereja. Päätöstä etäopetuksen jatkamisesta lukuvuoden loppuun asti perustellaan myös sillä, että lukuvuoden loppuun on enää lyhyt aika, joten etäopetuksen jatkaminen on tarkoituksenmukaista. Siitä pitävät huolen sekä etätyön hurja lisääntyminen että mökkien varustelutason kasvu. – Kangasalan kaupungin työntekijä voi esimiehen luvalla olla nyt pandemiakaudella pois työstä seitsemän peräkkäistä päivää. Olimme Tilastokeskuksen mukaan vuonna 2018 Suomen 15. Tredun mukaan etäopinnot järjestetään siten, ettei valmistuvien opiskelijoiden opintojen suorittaminen vaarannu. Suomen hallituksen odotetaan tiedottavan kuluvalla viikolla, jatkuuko etäopiskelu kesälomaan asti vai avataanko oppilaitokset kahdeksi viimeiseksi kouluviikoksi. Opiskelijat suorittavat näytöt pääsääntöisesti työelämässä, mutta tarpeen vaatiessa ne on mahdollista toteuttaa myös oppilaitoksen tiloissa erityisjärjestelyin. Kesäasukkaiden mukana kaupunkiimme virtaa uusia ajatuksia ja ammattitaitoa.. Kangasalan Sanomiin otti yhteyttä Kangasalan sosiaalija terveyspalveluiden työntekijä, joka oli kokenut epäselvänä, millaisten oireiden ilmaantuessa pitäisi jäädä kotiin ja milloin mennä töihin normaalisti. Kangasalla on kartoitettu kesäasukkaiden toiveita kyselyillä, mutta varsinainen mökkiläistoimikunta puuttuu. Moni työpaikka, jossa etätyötä ei voi tehdä, on antanut työntekijöilleen myös ohjeet jäädä kotiin vähäistenkin hengitystieinfektioon viittaavien oireiden ilmaantuessa. Sijoitus on Pirkanmaan korkein. Lehtosen mukaan kaupunki on varautunut sekä etäopiskelun jatkumiseen että lähiopetukseen siirtymiseen. Mökeillä myös vietetään entistä enemmän aikaa lomakausien ulkopuolella. Jos taas jokin oire toistuu joka kevät, ja tiedossa on ennestään vaikkapa nyt ajankohtainen leppäallergia, kuuluu työntekijän kokeilla siihen ennestään tuttuja hoitoja, eli allergialääkkeitä. Miten terveydenhuollossa työskentelevän kaupungin työntekijän tulee koronaviruspandemian aikana toimia, jos hänelle tulee hengitystieinfektion oireita. Vointi sitten ratkaisee, onko turvallista tulla töihin. Millaisiin oireisiin työntekijän tulee reagoida, ovatko sellaisia esimerkiksi karhea kurkku tai vuotava nenä. Tampereen seudun ammattiopisto Tredu tiedotti jo viime viikolla, että sen toimipisteissä etäopetus jatkuu joka tapauksessa toukokuun loppuun asti. RAHAN LISÄKSI kesäasukkaiden mukana kaupunkiimme virtaa uusia ajatuksia ja ammattitaitoa. Kesäasukkailla on tärkeä rooli elinvoiman edistäjänä niin taajamissa kuin niiden ulkopuolellakin. Lääkärit ovat voineet tehdä reseptiuusintoja ja konsultointeja, jos kotiin on saatu riittävät ja tietoturvalliset tietoliikenneyhteydet ja välineet. – Nykytiedon mukaan koronavirus ei ole pelkästään nuhalla oireileva sairaus. THL:n tuoreiden ohjeiden mukaan kaikki akuuttiin hengitystieinfektioon sairastuneet ohjataan testiin ammatista riippumatta. Kangasalan Sanomat Keskiviikko 29.4.2020 2 UUTISET PÄÄKIRJOITUS Heli Keskinen Kirjoittaja on Kangasalan Sanomien päätoimittaja. Koronaviruksen leiviin oireisiin kuuluvat esimerkiksi kuume, yskä, nuha, kurkkuja lihaskipu. – Työntekijät on neuvottu olemaan yhteydessä esimieheensä ja jäämään herkästi pois töistä jopa kesken päivän, jos akuutin hengitystietulehduksen oireita ilmenee. K esä tuo jälleen mökkiläiset kaupunkiin, ja heitä on Kangasalla paljon. Jos työntekijä jää sairauslomalle, kuinka pitkään hän voi tässä tilanteessa olla pois esimiehen luvalla. Näin on myös toimittu. Se on mökkiläisistä ja kunnan edustajista koostuva neuvoa antava toimielin, joka sekä käsittelee kesäasukkaita koskevia asioita että edistää heissä olevan osaamisen ja ostovoiman hyödyntämistä kunnan kehitystyössä. MONESSA SUOMALAISESSA kunnassa on perustettu juuri tästä syystä mökkiläistoimikunta. – Osa työntekijöistä on tässä tilanteessa voinut tehdä töitä kotona, olla niin sanotusti etätöissä. Kun meidät kuitenkin tunnetaan Suomen kärkimökkikaupunkina, olisiko aika perustaa sellainen. Osaammeko hyödyntää sen. Kaupungin opetuspäällikön mukaan Kangasalla on ollut haasteita tavoittaa osaa koululaisista. Lehtosen mukaan asiaa pohditaan parhaillaan. Kangasalan noin 4 600 kesämökissä asuu valtava määrä ihmisiä, joiden saapumisella on iso merkitys kuntamme ja yritystemme taloudelle. Kuka arvioi, onko työntekijä työkuntoinen. Miten herkästi työntekijä ohjataan koronavirustestiin. Tätä osaamista voidaan hyödyntää sekä pienessä piirissä kyläyhteisöissä että suuremmassa mittakaavassa. Tredu jatkaa etänä, lukiosta ei vielä päätöstä Annukka Tammilehto Kangasalankin peruskouluissa ja toisen asteen oppilaitoksissa on opiskeltu etänä jo reilusti yli kuukauden päivät. Mökkiläiset tuovat siis entistä enemmän kaupunkiimme sekä euroja, osaamista että kokemusta. – Katsomme, miten perusopetuksen suhteen päätetään tehdä. Hallinnon työntekijöillä etätyöskentely onnistuu useimmiten hyvin. Muutoksia voidaan tehdä nopeallakin aikataululla. – Työkuntoa arvioivat työntekijän kanssa esimies ja tarvittaessa työterveyshuolto tai joskus työntekijän oma terveysasema tai muu hoitava yksikkö. Tredussa tehtyjen kyselyjen mukaan etäopinnot ovat sujuneet pääsääntöisesti hyvin. Lehtonen kuitenkin toivoo, että päätös saataisiin mahdollisimman pian, jotta mahdolliseen koulujen avaamiseen jäisi valmistautumisaikaa. – Jos mainitut oireet tulevat uusina ja yhdessä, on toimittava, kuten edellisen kysymyksen vastauksessa on kerrottu. Se olisi oikeanlainen signaali kesäasukkaille, mutta lisäksi sillä voisi olla suuri merkitys myös kaupungin elinvoimalle. Kysyimme ohjeistuksesta kaupungin johtavalta ylilääkäriltä Tiina Viitaniemeltä. toukokuuta asti. Annukka Tammilehto teksti & kuva Koronaviruksen aiheuttamassa poikkeustilassa on suositeltu, että kaikki kynnelle kykenevät jäävät etätöihin. Sosiaalija terveysala on koronaviruskamppailun kannalta kaikkein kriittisimpiä aloja, ja vain osa sen työntekijöistä voi tehdä joitakin työtehtäviä tarvittaessa kotitoimistolta käsin. TYÖKYKYÄ ARVIOITAESSA tarkastellaan, millaisia oireita sosiaalija terveysalan työntekijällä on. Olisiko mökkiläistoimikunnan aika. Heidät pitäisi kuitenkin ottaa täysipainoisesti mukaan kaupungin ja sen kylien elämään. – Sosiaalija terveydenhuollon hengitystietulehdusoireiset työntekijät on ohjattu herkästi testiin jo useita viikkoja. Edellisellä, maaliskuussa tehdyllä linjauksella koulut suljettiin 13. Sote-alan työntekijät herkästi kotiin sairastamaan Suojavarusteita on ainakin toistaiseksi ollut riittävästi. mökkivaltaisin kunta
– Paljon odotettu laajennus tulee todellakin tarpeeseen ja tarkoituksemme on edetä nopeasti projektin aloituksessa. Jos lähiopetukseen päädyttäisiin, lähiopetus on sitten se, mitä tarjotaan, Lehtonen toteaa. Onko hoitohenkilökuntaa tällä hetkellä tarpeeksi, vai onko sijaisista pulaa. Kangasalan nykyinen jäähalli on puukaarihalli, jossa on yksi kaukalo 600 istumapaikkaa, 200 seisomapaikkaa sekä 60 hengen kahvio. Tavoitteemme on saada projekti käyntiin vielä ennen kesää ja jos kaikki etenee hyvin, uusi halli saattaa olla valmis jo 2021 kesällä uuden kauden alkaessa, kertoo Kangasalan Jäähalli Oy hallituksen varapuheenjohtaja Tapio Tulenheimo. Vuonna 1996 rakennettu jäähalli saa hankeen avulla laajennuksen. 3 Keskiviikko 29.4.2020 Kangasalan Sanomat UUTISET Lomautukset selittävät työttömyyttä Parkin kolmen tunnin ilmaisuus jatkuu Kangasalla oli maaliskuussa työttömiä työnhakijoita 9,1 prosenttia. Koko Pirkanmaan työttömyysaste oli maaliskuussa 11,7 prosenttia. Jos huoltaja haluaisi pitää lapsensa joka tapauksessa kotona, hänen pitäisi hakea lapselle vapaata ja vastata tämän opetuksesta itse. Ei niitä runsaasti ole, mutta riittävästi. – Jos henkilökuntaa sairastuu runsaasti, joudumme keskittymään kaikkein kriittisimpiin toimintoihin. Jos yksittäisiä todettaisiin, en voisi kommentoida yksilön tietosuojan vuoksi. Toki tämä herättää huolen, että mitä pinnan alla perheissä tapahtuu, Lehtonen kertoo. TYÖKYKYÄ ARVIOITAESSA tarkastellaan, millaisia oireita sosiaalija terveysalan työntekijällä on. Lähija etäopetuksen tarjoaminen samaan aikaan ei ole myöskään oppilaiden kannalta paras vaihtoehto. Toki olemme joutuneet sulkemaan suun terveydenhuollon kiireettömän vastaanoton, jossa niitä kuluu. Palvelun hinta tarkistetaan vuosittain. Jos potilailla ei ole hengitystieinfektion oireita, työntekijät eivät käytä pisaraeristykseen tarvittavia suojavarusteita. Onko Kangasalla testillä todettuja koronavirustapauksia hoitohenkilökunnalla. Kuohun parkin kolmen tunnin ilmainen pysäköinti jatkuu toistaiseksi. Toki täytyy katsoa, että mikä valtion linjaus on, ja millaisin suosituksin lähiopetukseen voitaisiin mahdollisesti palata. Lisäksi lähiopetusta on saanut noin 30 erityistä tukea tarvitsevaa 4.–9.-luokkalaista. – Ilolla otan vastaan tämän positiivisin uutisen avustuksen myöntämisestä. OPETUSPÄÄLLIKKÖ KERTOO, että kaiken kaikkiaan kokemukset yli kuukauden jatkuneesta etäopiskelusta ovat olosuhteisiin nähden hyviä. – Toki täytyy katsoa, että mikä valtion linjaus on, ja millaisin suosituksin lähiopetukseen voitaisiin mahdollisesti palata. Hoitohenkilökunnan suojavarusteiden riittävyys on herättänyt viime aikoina paljon keskustelua. Osa terveysasemista joudutaan tällaisessa tilanteessa sulkemaan. – Toki miettisimme varmasti, miten voisimme tällaisessa tilanteessa auttaa perheitä, Lehtonen sanoo. Vuosi sitten työttömyysprosentti oli vain 6,4. – Kotihoidon asiakkaista ja hoivapalveluyksiköiden asukkaista suurin osa kuuluu koronaviruksen riskiryhmiin, ja sosiaalija terveysministeriö on antanut määräyksen käyttää kankaisia tai paperisia suojaimia tai visiireitä kotikäynneillä. – Juttelin koulupsykologien ja kuraattorien kanssa siitä, ettei Kangasalla ole kuitenkaan kokonaan kadotettuja oppilaita. – Terveyskeskuksessa ja kaupunginsairaalassa työntekijät toimivat aina tavanomaisten varotoimien mukaisesti. – Hoitohenkilökuntaa on tällä hetkellä riittävästi. Laajennuksen kustannusarvio veroineen on noin 3,5 miljoonaa euroa. Lomautettuna työttömistä työnhakijoista oli maaliskuussa noin 320 työntekijää. NYKYINEN HALLI on rakennettu vuonna 1996. Lehtosen mukaan Kangasallakin on ollut haasteita joidenkin oppilaiden tavoittamisessa. Lisäksi laajennuksessa huomioidaan tilojen esteettömyys, joka toteutuu hankkeessa mm. Alkuvalmistelujen jälkeen pääsemme nyt etenemään niin pääomituksen kuin muun rahoituksen järjestelyissä. PIKKOLASSA SIJAITSEVAN jäähallin laajentamisen mahdollistava kaavamuutos on jo tehty ja myös valtuuston antama ennakkosuostumus lainatakaukselle on olemassa. Viime aikoina mediassa on keskusteltu siitä, että osaa etäopiskelevista oppilaista ei saada lainkaan kiinni. Työttömyys kasvoi kaikissa ikäluokissa ja ammattiryhmissä lukuun ottamatta maaja metsätaloutta. Opetuspäällikkö kertoo, että jonkin verran on mietitty, kuinka moni huoltaja päästäisi lapsensa kouluun, jos ne avautuisivat. Ovatko suojavarusteet riittäneet Kangasalla. Entä, riittääkö henkilökunta, jos koronavirus alkaa levitä työntekijöiden keskuudessa. Halliyhtiön pääosakkaita ovat Kangasalan kaupunki, Pälkäneen kunta, Saarioinen Oy, Pajamäki Oy, Kangasalan Kisa, Kangasalan Voitto ja Jors Team. Järjestely maksaa kaupungille 500 000 euroa vuodessa. – Toistaiseksi ei ole todettu tapauksia omassa väessä. Lomautukset ovat lisääntyneet koko maakunnassa noin 4 700 henkilöllä. Jos niitä on, lähikontaktissa ollessa suojaudutaan perusteellisesti. – Kyllä ne ovat riittäneet. Käytännössä tämä tarkoittaa nykyisen hallin laajentamista kaksirataiseksi puku-, pesuja aputiloineen. Työttömyys kasvoi vuoden takaiseen verrattuna noin 27 prosentilla. Laajennuksen ansiosta meillä Kangasalla on mahdollisuus tulevaisuudessa tarjota lisää yleisöluisteluvuoroja kaupunkilaisten iloksi. Lopullisen päätöksen teki tiedeja kulttuuriministeri Hanna Kosonen. – Hanke on merkittävä Kangasalan seudun liikuntamahdollisuuksien parantamiseksi, kommentoi kansanedustaja Jouni Ovaska aikaisemmin. Suurin selittävä tekijä työttömyyden kasvuun ovat lomaukset, jotka johtuvat koronaviruksen aiheuttamasta poikkeustilasta. Merja Lehtonen kaupungin opetuspäällikkö HELI KESKINEN. – Uudesta on tullut uusi normaali. wc-, pukuja pesutilojen osalta. Suunniteltu laajennus on tarkoitus rakentaa kiinni nykyisen hallin länsipuoliseen osaan. Jo tiistaina kerrottiin, että valtion liikuntaneuvosto oli päättänyt puoltaa rahoitusta. Määrällisesti työttömiä työnhakijoita oli 400 enemmän kuin vuosi sitten. Valtaosa Kangasalan perusopetusikäisistä on opiskellut poikkeustilan aikana kotoa käsin. Jäähallin valtionavustus sai sinetin Kangasalan Sanomat Opetusja kulttuuriministeriö on myöntänyt Kangasalan jäähallin laajentamiseen 750 000 euron avustuksen. Lähiopetuksessa on käynyt 1.–3.-luokan oppilaista noin 90. Jos lähiopetukseen päädyttäisiin, lähiopetus on sitten se, mitä tarjotaan. Hän huomauttaa, että 1.–3.-luokkalaisten opettajille on ollut poikkeustilan aikana haastavaa huolehtia sekä lähiettä etäopetuksessa olevista oppilaista. Käytännössä Kangasalan kaupunki ostaa ilmaista pysäköintiaikaa Kangasalan Parkki Oy:ltä. Koronaviruksen leiviin oireisiin kuuluvat esimerkiksi kuume, yskä, nuha, kurkkuja lihaskipu. – Pidämme kaikissa tilanteissa yllä terveyskeskuspäivystystä, hengitystieinfektiovastaanottoa, kaupunginsairaalaan osastotoimintaa, suun terveydenhuollon päivystystä sekä muutamia muita palveluita. Sen vuorot ovat olleet tiukassa ja laajennusta on toivottu tilanteeen helpottumiseksi. Myös paikallisten seurojen harjoitusmahdollisuudet paranevat merkittävästi, sanoo Kangasalan jäähalli Oy:n hallituksen puheenjohtaja Jussi Jokilampi. Kunnioitan opettajia, miten hyvin he ovat ottaneet uudet tavat käyttöön. Pysäköintitalossa on voinut pysäköidä ilmaiseksi yhdellä pysäköintikerralla kolmen ensimmäisen tunnin ajan vuoden alusta alkaen. Psykologit ja kuraattorit kertoivat, että joitain oppilaita on ensin ollut vaikea saada kiinni, mutta perään kyselemällä heidät on tavoitettu
– Covid 19-viruksen aiheuttamassa kriisitilanteessa sote-henkilöstöön kohdistuu tarvittaessa myös valmiuslainsäädäntöön perustuva työvelvoite, Tetri-Lähde muistuttaa. Tukea on myös haettu väärästä kunnasta. Ravintolasta tullaan purkamaan käytännössä kaikki baaritiskin ja sisäänkäynnin luona olevat rakenteet. Lattiarakenteita joudutaan purkamaan suurelta alueelta. Hakemuksesta saattaa puuttua tosite, joka kertoo myynnin alenemisesta. Kuusivaara muistuttaa, että Business Kangasala neuvoo, mistä kannattaa aloittaa ja autaa konkreettisesti vaikkapa hakemuksen täyttämisessä. Vettä valui laajasti kiinteistön liiketiloihin. Siinä tapauksessa tukea haetaan Tampereelta, muistuttaa Kuusivaara. Myös asiakkaiden palvelutarpeen mahdollinen lisääntyminen voi vähentää tarvetta lomauttaa. Tukea saavat vain päätoimiset yrittäjät. Tetri-Lähteen mukaan rajaus perustuu palvelutoiminnan tarpeisiin. Kangasalla on noin 800 yksinyrittäjää. Hän kertoo, että alan asiantuntijat tekivät tiloissa vahinkokartoitukset ja aloittivat purkutyöt noin viikko sitten. Sen taustalla on koronaviruksen aiheuttama poikkeustila, jonka vuoksi monia kaupungin palveluja on jouduttu sulkemaan. Vesivahingon tuhoja korjataan Hannulan mukaan seuraavat pari kuukautta. Se on myös tasa-arvoinen. Pienyrityksille, joissa työskentelee 1–5 ihmistä, tukea tarjoavat ely-keskus ja Finnvera. – Vuotokohta oli Pepperin tiloissa, joten ravintola kärsi merkittävät vahingot, mutta myös muut tilat kärsivät vesivahingosta. Ravintola joudutaan pitämään suljettuna korjaustöiden ajan. Lattia piikataan auki noin 20 senttimetrin syvyydeltä, jotta lattiarakenteet saadaan kuivattua. – Eläkeläisten asemasta hakijoina nousi valtakunnallisesti keskustelua viime viikonloppuna ja tältä osin odotetaan TEMin linjausta asiaan. Lomautuksen pituus vaihtelee ammattiryhmittäin riippuen palveluja työvoimatarpeesta. Pirkanmaen ely-keskukseen hakemuksia oli viime keskiviikkoon mennessä tullut 1 585 kappaletta ja päätöksiä oli tehty 307. Yleisin syy sille, että tukipäätöstä ei ole tehty, on tietojen puuttuminen. Lopuista noin 40 on saamassa myönteisen päätöksen tällä viikolla. Hannula sanoo, että vesivahinko tapahtui, kun ravintolatilan läpi kulkeneessa kiinteistön lämminvesiputkessa oleva liitos petti. » Katso video vesivahingosta verkkosivuillamme www.kangasalansanomat.fi. LOMAUTUS SIJOITTUU toukokuun 25. Myös maksamaton verovelka on este tuelle. Niitä ovat kehittäneet esimerkiksi nuorisoja liikuntapalvelut. päivän ja heinäkuun viimeisen väliseen aikaan. Lomautettavat työntekijät voivat hakea lomautuksen tai palkanmaksun keskeytyksen ajalta ansiosidonnaista työttömyysturvaa työttömyyskassasta tai Kelasta. KANGASALAN KAUPUNGILLE on tässä vaiheessa osoitettu valtiontukea jaettavaksi noin 1,4 miljoonaa euroa. Sen piiriin kuuluvat myös koulunkäynnin ohjaajat sekä muutamat muut ammattilaiset, joiden työ on vähentynyt olennaisesti tilanteen johdosta. Toiminnan pitää olla kannattavaa. – Ravintolassa on purettu viime viikon ajan asiakasvessoja ja maanantaina purkutyö levittäytyy ravintolasalin puolelle. Tukea on voinut hakea verkkopalvelun kautta viikon verran. Annukka Tammilehto, teksti & kuva Kaupungin huhtikuun alussa aloittamat yhteistoimintaneuvottelut kaupungin henkilöstön lomautuksen valmistelemiseksi päättyivät viime perjantaina. Kuusivaara sanoo, että kannattaa rauhassa katsoa liitteet mukaan hakemukseen. Ravintolan henkilökunta on tuon ajan osittain lomautettuna ja osittain heitä pystytään työllistämään yhtiömme muissa ravintoloissa, Hannula kertoo. On ollut tapauksia, että yrittäjä on oman kotikuntansa muuttanut Kangasalle, mutta yrityksen kotikunta on yhä Tampere. Kangasalan Sanomat Keskiviikko 29.4.2020 4 UUTISET Ensimmäisen viikon aikana tuli sata avustushakemusta Marja Aaltio Jo 49 kangasalalaista yksinyrittäjää on saanut myönteisen päätöksen 2 000 euron suuruisesta valtakunnallisesta tuesta. Jos yrittäjällä on palkkatai eläketuloja, hän ei voisaada koronatukea. Tuki on tarkoitettu yritystoiminnasta aiheutuvien kustannusten kattamiseen koronaviruksen aiheuttamassa tilanteessa. – Työnantajan on varauduttava siihen, että pystymme turvaamaan sosiaalija terveyskeskuksen henkilöstöresurssin myös tilanteessa, jossa covid-19 leviää väestössä selvästi laajemmin ja sosiaalija terveyskeskuksessa tarvitaan lisää hoitohenkilöstöä. – Tyhjensimme ravintolasalin irtaimiston sunnuntaina, ja maanantaina alkoivat purkutyöt. Sulut ovat aiheuttaneet tilapäisen työn vähentymisen. Syynä on suuri vesivahinko, joka tapahtui ravintolan tiloissa huhtikuun alkupuolella. Rahoituksen avulla yritys voi kehittää uusia tuotteita tai toimintatapoja, mutta tuki korvaa menetetystä myynnistä aiheutuneita tappioita. Ajankohta määritellään tarkemmin kullekin työntekijälle annettavassa lomautusilmoituksessa. Laaja vesivahinko sulki Pepperin ovet Heli Keskinen Kangasalan Pepper joutui sulkemaan ovensa sunnuntaina muutamaksi kuukaudeksi, kertoo Restabar Groupin toimitusjohtaja Mikko Hannula. Business Finlandilla on oma tukijärjestelmä pk-yrityksille, joissa työskentelee 6–250 ihmistä. Koko Pirkanmaalla tukea oli myönnetty noin 2,4 miljoonaa euroa. Seuraavat 40 saanevat päätöksen piakkoin. Lomautus kohdistuu kaupungin kulttuurija vapaa-aikapalveluiden, työllisyyspalveluiden, varhaiskasvatuksen sekä ateriaja siivouspalvelun henkilöstöön. Työtä on vähentänyt myös asiakasmäärien pienentyminen. Lomautuksen pituus vaihtelee ammattiryhmittäin riippuen palveluja työvoimatarpeesta. HENKILÖSTÖJOHTAJA Eija Tetri-Lähde kertoo, että sivityskeskuksessa työskentelevät lähihoitajat on rajattu pois lomautuksesta kaupungin esityksestä. Hakemuksia ei hylätä toistaiseksi vaan ne odottavat lopullisia ohjeita, kertoo Kuusivaara. SELKEITÄ ESTEITÄKIN tuen saamiselle on. Hakuaikaa on syyskuun loppuun saakka. Purkutyön, rakenteiden kuivatuksen ja uudelleenrakentamisen on arvioitu kestävän ainakin kaksi kuukautta. – Remontti on varsin mittava ja muun muassa ravintolan lattiaa piikataan auki noin 20-30 sentin syvyydeltä, Hannula kertoo. Vettä valui runsaasti myös rakennuksen kellaritiloihin, Hannula kuvailee. VESIVAHINGON KORJAUSTYÖT aloitettiin asiakasvessoista. Se riittää yli 700:lle yksinyrittäjälle. – Yhteinen alusta mahdollistaa luotettavan tunnistautumisen ja nopean käsittelyn. Tuki jaetaan Pirkanmaan kunnissa samoin perustein, kertoo Business Kangasalan toimitusjohtaja Päivi Kuusivaara. – Tarkista yritystietojärjestelmästä yrityksen kotikunta. Lomautuksen piirissä enintään 155 työntekijää Lähihoitajia siirtyy sosiaalija terveyspalveluihin. MIKKO HANNULA. Kangasala on mukana Pirkanmaan yhteisessä sähköisessä palvelussa. Lomautuksen piiriin kuuluu enintään 155 henkilöä. Silloin käsittely on nopeampi. Sivistyskeskuksen lähihoitajia on jo siirtynyt ja siirtyy työskentelemään sosiaalija terveyskeskukseen. LOMAUTUS SIJOITTUU kesäkaudelle, ajanjaksolle 25.5.–31.7. Niistä 49 on saanut myönteisen päätöksen ja tieto päätöksestä on lähtenyt hakijoille. Hakemuksia tukilausta.fi –palvelun kautta tuli ensimmäisten päivien aikana reilu 100. Sen lisäksi, että lomautustarvetta on pyritty vähentämään siirtämällä työntekijöitä toisiin tehtäviin, sitä on helpottanut myös kaupungin palveluiden tuottaminen enemmän etäpalveluina
050 324 0841 | tuomaskulta.fi Tuo arvioitavaksi: tarkka punnitus, maksu heti käteisellä! OSTAN KULTAA, HOPEAA & MIESTEN RANNEKELLOJA Oman kaupungin kultaseppä Hannu Salo Kultasepänliike Kevät mikä ihana aika varustaa puutarhaa! Kultapellonkuja 120, 36810 Kuhmalahti p. Kuljetusja noutopalvelun voi tilata numerosta 0400846709, Fb:n kautta tai s-postilla erika.kartsep@gmail.com. KYSY LISÄÄ! Kuljetukset alk. Äidille lahjakortti! Lähetämme myös postissa. Maksu: käteinen, tilisiirto etukäteen, lähimaksu, Smartum, Eazybreak, kaupungin lounassetelit, Edenred, yrityksille myös verkkolaskutus. Olemme auki joka päivä 9.00 18.00 tai sopimuksen mukaan. 03 377 0217 • www.heikkisenpuutarha.. Palvelemme joka päivä klo 9–18 Joulun kukat tuovat tunnelmaa! Muista Äitienpäivä 10.5.! LAHJASETTI ÄIDILLE Vaivattomasti meiltä noudolla tai kotiinkuljetuksella! Kukat + Paakarin täytekakku. Lue lisää verkosta tai soita Kirsille! Samassa kyydissä myös Iivon leivän leivät ja Kukkivien ihanat kukat! Kerro naapurille ja työkaverille – tehkää kimppatilaus! Ristitie 2B, Kangasala ma-pe 10–17 p. tai 040 566 5747 KUHMALAHDEN KAUPPA RAUTION TAKSI Kuhmalahdentie 56, 36810 Kuhmalahti Palvelemme normaalisti: ma-to 9-19, pe 9-20, la 9-18 Palvelemme TORSTAISIN 70+ asiakkaita klo 8-9 toistaiseksi. Myllystenpohjantie 2, Kangasala P. Katso ajankohtaista: nihtilanpuutarha. 040 516 5188 KORJAUSOMPELIMO JA TARVIKELIIKE Vaatteisiin muutostyöt, vetoketjunkorjaukset ja paljon muuta Ompelu-, saumuri-, muliinilangat, vetoketjut, napit ja paljon muuta! Tervetuloa! kalsarit.fi emännil kans Keskusaukio 2 p.033770476 • ma–pe 10–17 (sama ovi Kangasalan Luontaistuotteen kanssa) UUTTA! KOTIINKULJETUS PERJANTAISIN (7 €) Tilaukset: kuhmalahdenkauppa@gmail.com tai 0400 921 830 Kuljetukset: saara.rautio@kolumbus.. 6€ Kukat kauttamme koko Suomeen ja ulkomaille Kangasalantie 618, Kangasala • ilkonkukka@gmail.com Palvelemme joka päivä klo 11-18 Äitienpäiväviikonloppuna palvelemme la-su 9-19 Avaamme vappuna 1.5. tule poimimaan ostoksesi yhteydessä sydämestä pieni ystävänpäivälahja. Terje Bötker Ellintie 2, Kangasala P. Pesulax ja Sipetan tuotteita atkahuolto ASKARTELULIIKE JA ASKARTELULIIKE JA MONIPALVELUPISTE ma-pe 10-17, la suljettu Kangasalantie 1067, Kangasala pesulapalvelut: uusi yhteistyökumppani Pesulax Oy • Takojantie 2, Pälkäne puh. 050 356 7899 Mehiläisentie 9, Kangasala www.kangasalankuntoplus.fi Toivottu lahja äidille 10.5. Ei lahjakorttina. Yli 70-vuotiaat ja riskiryhmään kuuluvat 8.00 9.00 sopimuksen mukaan. 040 773 0148 | info @ kangasala-talo.fi | kangasala-talo.fi Hietasen perheen äitienpäiväkonsertti Kangasala-talon YouTube-kanavalla su 10.5. p. Valittavana myös salaattiateria (feta, broiler, tonnikala) 8 €. Maksuvälineenä käy käteinen, pankkikortti /lähimaksu, MobilePay (0400846709). Meiltä saa monenlaisia kesäkukkia, amppeleita, yrttienja vihannesten taimia. Ohjeet kangasala-talo.fi Heini, Iina, Roosa ja Pentti Hietanen Aineeton hyvänolon lahja äidille!. Yhteen pakettiin on kääritty LAHJAKORTTI SIPETAAN! TERVETULOA! Ystävänpäiväterveisin, Sipetan väki Askartelutarvikeja monipalvelupiste, matkahuolto • tarvikkeet askarteluun • korjausompelu • valmiita lahjatavaroita ja kortteja • M • 10:lle pesula-asiakkaalle ilmainen ämpäri sis. Lounas 10 € tai keittolounas 8 € sis. ma-pe 10-18, la 9-14, su 12-15 SUORAMYYNNISTÄ · orvokit · kesäkukat · havut · pensaat · rodot · perennat · kurkut · siikliperunat, myös siemeneksi Helin Poli Verovapaat! Kotipalvelu ja Perushoito Arvostetut! Jalkaja käsihoidot Myös kotikäynnit ja lahjakortit! Varaukset 0400 426 416 Osuuspankin talo, Kangasala (esteetön käynti Nordean takaa) Varaukset 0400 426 416 Osuuspankin talo, Kangasala HELIN POLI 10 vuotta Terveydenhuollon Ammattilainen. Myös kotiinkuljetus ja noutopalvelu on mahdollista. Ystävänpäivänä 14.2. 39 € ym. 60 €/ kerta) Anne Hentilä P. Avaamme vappuna 1.5. klo 16.00, katsottavissa 16.5. 045 166 3396, ma–pe 9–17 KANGASALAN PESULA auttaa poikkeustilanteessa: Haemme pestävät pyykit kotoa ja palautamme puhtaana. Tervetuloa, nähdään Kultapellossa! Hieronta, vyöhyketerapia, akupunktio, koliikkihoidot Kangasalan Kuntoplus Toukokuun tarjous: Hieronta, vyöhyketerapia tai akupunktio 3 x sarjahoito 150 € (norm. Piristä kevättäsi! Turvall iseen asioint iin VARAA AIKA 0400 202 229 T-paitoja, kukallisia collarihousuja alk. 5 Keskiviikko 29.4.2020 Kangasalan Sanomat HAE KESÄ MEILTÄ HEIKKISEN PUUTARHA Ansaritie 10, p. 0400 846 709 Ensimmäiset orvokit odottavat jo malttamattomina pääsyä parvekkeille ja terasseille sekä pihoihin ja puutarhoihin. salaatin kasvis-, kalaja liharuokailijalle. DATAFLORA KUKKAVÄLITYS Vatialan hautausmaata vastapäätä. Kangasalantie 960, Kangasala Tilaa lounas kotiin tai työpaikalle! tai nouda se meiltä Pikonkankaalta. Naudan lihaa suoraan tilalta LINNAN TILA • KOTOISILLA REHUILLA RUOKITUT ELÄIMET • TERO LINNA 050 364 4254 | RIITTA LINNA 040 752 0865 KANGASALA, VEHONIEMI KANGASALA-TALO Kuohunharjuntie 6, Kangasala. JUHLATARJOUS Jalkahoito 37 € (45 min)! Hoitoja on rajoitettu määrä. Ulla Sipilä, 050 533 0128 SYDÄN TÄYNNÄ YLLÄTYKSIÄ... asti Liput 25 € Lippupisteen verkkokaupasta tai tekstiviestillä (lähetä viesti TEA25E numeroon 169200). Lounaaseen jälkiruoka +1 €, toimitus +5 € (alle 10 km tai yli +0,80 € /km), nouto meiltä €, minimitilaus 20 €. Katso: zerafiina.fi/lounas-ja-leipakuljetukset-23-3/ tai soita 040 576 3650/ Kirsi. 0400 202 229 Tarkista viikottaiset aukioloajat www.fiina.fi T:mi Annikki Westman Meillä on kaikkea kivaa kevääseen! Mekkoja, farkkuja, puseroita, takkeja, tunikoita, laukkuja, liivejä, uikkareita, housuja..
Avustusten yhteissumma oli 26 600 euroa. Hänen suosikkinsa oli sammakko. Poikkeuksellisessa tilanteessa yritys päätti varautua lopulta laajalla valikoimalla. 1 125 Yhteensä 23 625. Suunnitelma toimii pohjana seuraavana kymmenen vuoden aikana tehtäville tarkemmille kohdekohtaisille päätöksille. SAMMUTINHUOLTOA päätoimialanaan tekevä Ikaset Oy on järjestänyt tiloissaan perinteisesti vappupallomyyntiä, ja niin tehdään tänäkin vuonna. Pallot kuuluvat perheen vappuperinteisiin, samoin kuin ystävien kutsuminen kotiin. Pikkuveli lähtee kotiin dinosaurusaiheisen pallon kanssa. KAISU TUOMINEN (vas.) ja Anu Kuismanen kertovat, että tänä vuonna vappupalloja kaupataan ensimmäistä kertaa myymälän puolella. MARIKA RÖKMAN saapui pallo-ostoksille Tiitus (kesk.) ja Tuisku Heiskasen kanssa. Asiakkaita otetaan ruuhkatilanteessa sisään muutama kerrallaan. VIIME VUONNA vuosiavustusta sai yhdeksän yhdistystä. Rehtorin virkaa hakevat: Helminen Tommi, Kähkönen Esa, Koikkalainen Jaro, Luoma Matti, Heinäaho Merja, Haapakoski Petri, Kallioniemi Riia, Terho Pertti, Hildén Jari, Pohjanoksa Toni, Vihtilä Merja, Huida Petri ja Syrjänen Jaakko. Myyntitiloihin päästetään vain vähän asiakkaita kerrallaan, ja kaikkia ohjeistetaan pitämään turvavälit. NUORISOYHDISTYSTEN vuosiavustuksiin on Kangasalan kaupungin vapaa-aikapalveluiden tämän vuoden talousarviossa osoitettu kaikkiaan 28 000 euroa. Lue, mitä valtuusto päätti ja millaista keskustelua suunnitelma herätti lehden verkkosivuilta kangasasalansanomat.fi Kokouksen tallenteen voi katsoa osoitteesta kangasalansanomat.fi/boksi Kangasalan lukion rehtorin virkaan on hakenut yhteensä 15 hakijaa. Valtuuston käsiteltäväksi tullessa suunnitelmassa esitettiin muiden muassa Vilpeilän koulun lakkauttamista, tilojen rakentamista Kuhmalahden päiväkodin yhteyteen 3.–6.-luokkien oppilaille ja Kirkkoharjun koulun peruskorjausta. – Me katsoimme juuri tämän elokuvan kotona, Tuisku perustelee valintaansa onnellisena. Kangasalan Sanomat Keskiviikko 29.4.2020 6 UUTISET Valtuusto pui kouluja ja päiväkoteja Lukion rehtoriksi 15 hakijaa Kaupunginvaltuusto käsitteli eilen illalla pitämässään kokouksessa Kangasalan kouluja päiväkotiverkkosuunnitelmaa. teksti & kuvat 5-vuotias Tiitus Heiskanen ja 4-vuotias Tuisku Heiskanen seisovat keskittynein ilmein Ikasetin tiloissa Vatialassa. Avustuksina jaettiin yhteensä 23 625 euroa. Lukion nykyinen rehtori Teuvo Ropo jää eläkkeelle syksyllä. – Niillä voimme tarjota ihmisille jotain kivaa esimerkiksi syntymäpäiväjuhliin, kun isoja juhlia ei saa nyt järjestää, Anu Kuismanen toteaa. Kaupunginhallitus hyväksyi suunnitelman huhtikuun alussa. Pallojen valintaa on helpotettu julkaisemalla katalogi verkossa. Vapulta ylijäävät pallot säästetään ja niitä myydään ympäri vuoden. – Herkuttelemme tällä kertaa oman perheen kesken, vappumunkeilla ja simalla totta kai, Marika Rökman hymyilee. NUORISOYHDISTYSTEN VUOSIAVUSTUKSET VUONNA 2020 Yhdistys euroa MLL Kla 5 000 Roineen Tytöt 6 500 Harjun Pojat 4 000 Slahden Sinisudet 3 000 Nuoret Kotkat 2 000 Raudanmaan Ns 2 000 Klan VPK/nuoriso-os. – Päätimme kuitenkin ottaa mallistoomme nyt aiempaa enemmän ajattomia malleja, ei niinkään tiettyihin tv-sarjoihin tai elokuviin perustuvia kuvia, Kuismanen hymyilee. – On ollut kauhean vaikea arvioida, tuleeko väkeä tässä tilanteessa todella paljon vai ei ollenkaan, sanoo Kaisu Tuominen. – Meillä on normaali pallomyynti pienillä rajoitteilla, Anu Kuismanen kertoo. Myös poikien kanssa vappupallokaupoille saapunut Marika Rökman saa oman pallonsa. Pallot ovat kuuluneet perheen vappuun aina, samoin munkit ja sima. Tänä vuonna koronavirustilanne estää kutsujen järjestämisen, mutta muuten vappua vietetään perinteisin menoin. Meillä on normaali pallomyynti pienillä rajoitteilla Kaisu Tuominen yrittäjä Pirkanmaan Karting ry:tä lukuun ottamatta kaikki avustusta saaneet ovat toimittaneet selvityksen rahan käytöstä. – Ajattelimme, että ihmiset saattavat erityisesti tänä vuonna haluta ostaa pallonsa pieneltä yritykseltä isojen ketjujen sijaan, Tuominen kertoo. Tänäkin vuonna palloissa on lasten omia suosikkeja LOL-nukeista Lego-ukkeleihin. Kaksi hakijoista ei halua antaa nimeään julkisuuteen. Pirkanmaan Karting ry:tä lukuun ottamatta kaikki avustusta saaneet ovat toimittaneet selvityksen rahan käytöstä. Seitsemän nuorisoyhdistystä saa kaupungilta vuosiavustusta Sivistyslautakunta päätti myöntää vuosiavustuksen kaikille seitsemälle nuorisoyhdistykselle, jotka määräaikana jättivät hakemuksensa. Heli Keskinen. Vappu ei ole vappu ilman palloa Tänä vuonna vappupallojen menekkiä on ollut poikkeuksellisen vaikea ennustaa. Suunnitelmaehdotus on ollut kevään aikana sivistysja elinympäristölautakuntien käsiteltävänä, ja herättänyt paljon tunteita paikallisissa vanhempainja kyläyhdistyksissä. Käsillä on tärkeä hetki; tämän vuoden vappupallon hankinta. Lopulta Tiituksen valinta osuu kävelevään flamingoon, sillä poika on erityisen ihastunut lintuihin
7 Keskiviikko 29.4.2020 Kangasalan Sanomat Kangasala: Lentolantie 2, puh. 03 233 3160 Palvelemme: ma–pe 7–18, la 9–15 Kevät kotiin RTV:ltä! Damixa Dikara kattosuihkupaketti termostaatilla Sis. 26 90 2,7 l (9,96/l) alk. Takuu 5 vuotta. 0400 322 135 ja 045 230 6802 jari@smp-arboristit.fi avoinna arkisin 8 17 21x95 kestopuu vihreä -50% 0.61 €/m (norm 1.22€/m) 2-laatu erä! • mitallistetut lankut • sisustuspaneelit • listat • saunapaneelit • laudelaudat • ulkoverhouspaneelit • kestopuut • vanerit, levysahaus • muoviponttoonilaiturit Sahatut kestopuulankut -20% 50x125 vihreä 2.50€/m (3.13€/m) 50x150 vihreä 2.90€/m (3.63€/m) !ERÄ! kangasalansanomat.fi. Tikkurila Talon Huoltopesu 1 l Puuja kiviainesjulkisivujen ylläpitopesuun. 69 90 9 l (7,73/l) alk. 680,00) 19 90 kpl Mammut ruohokumimattopala 60 x 90 cm Memphis tulisija Sisältää kipinäsuojan ja grillausritilän. termostaatin, 5-toimisen käsisuihkun ja letkun. 129 00 kpl Väri-Kallen Puuöljy Väritön tai ruskea. P. 6 30 1 l Fasad Leväja Homepesu 7 30 1 l Ota yhteys metsäasiantuntijaasi! Kangasala, Tampere Pälkäne TONI NEVANTAUSTA SEPPO SAARIKKO 040 0494 539 040 500 8264 Sähköpostit: etunimi.sukunimi@koskitukki.fi PAIKALLINEN PUUKAUPPAKUMPPANISI LUOTETTAVAA JA JOUSTAVAA PUUKAUPPAA AINA METSÄNOMISTAJA EDELLÄ. Grillausala 55,5 cm. 040 510 5591 Soita 03 3390 0401 Kisan säännöt: vesivek.fi Kaikki voittaa , yksi voittaa katon! Pyydä tarjous ja voita ilmainen kattoremontti. 0400 836 345, Kangasala www.riihelanpaja.fi smp-arboristit.fi Pihapuiden kaato ja hoitotyöt Puiden kuntotutkimukset ja hoitosuositus Maisemointihakkuut kokonaispalveluna Kantojyrsintää Metsurin työt Puh. Ei vaadi maalausta pesun jälkeen. Pesee puhtaaksi liasta ja alkavasta pintahomeesta. Pihaja ongelmapuiden kaadot sekä muut metsurityöt. Leveys 75 cm, korkeus 60 cm. 299 00 pkt (Ovh. Pihaja viherrakennustyöt Maa-aineksien levitykset Pienet kaivuutyöt Avant 630 pienkuormaajalla Ruuvipaalut ja poraukset Timo Riihelä p
Myyntiin on tehty myös erä simaa. – Tarkoitus on syödä kahvilan eväitä luonnossa tornin ympäristössä tai hakea niitä vaikka kotiin nautittaviksi. – Parhaina vuosina ulkotapahtumiin osallistui viitisenkymmentä henkeä, mutta viime vuosina meitä on ollut enää kolmisenkymmentä. Perinteisiä tapahtumia joudutaan perumaan eri puolilla maailmaa. – Vaikka virus on pieni, seuraamukset ovat isot. Jatkoa on luvassa äitienpäiväksi. Kangasalan Sanomat Keskiviikko 29.4.2020 8 UUTISET V appua vietetään tänä keväänä poikkeusoloissa koronapandemian vuoksi, sillä valtioneuvoston linjauksen mukaan kaikki yli 10 hengen yleisötilaisuudet ja yleiset kokoukset ovat kiellettyjä. Johanna Hamari. Pirkanmaalaisesta verkkovapusta vastaa Vasen kaista -verkkolehti, jonka YouTube-kanavalle esitetään kooste alueen yhdistysten toimittamista puheista. VEHONIEMEN Automuseon kahvila laittaa vapun pakettiin, etukäteen tilattavaksi vappuboksiksi. Valtakunnallisesti tunnettu vaikuttaja houkuttelee talon täyteen, Kaarne tietää. Ravintola Paakarin ennalta tilattava versio kulkee vappukassin nimellä. – Vappuviikonloppuna tarjolla on ainakin quesadilloja, munkkeja ja donitseja, lupaa kahvilayrittäjä Johanna Hamari. POLIITTINEN VAPPU siirtyy koronan vuoksi toreilta ja kaduilta verkkoon. Pienestä pitäen olen osallistunut työväen vapputapahtumiin kulloisellakin asuinpaikkakunnallani. Vappulounaan voi hakea myös ravintola Aryanasta. KORONAPANDEMIAN VUOKSI vappua vietetään Kangasallakin ilman yleisötilaisuuksia. Moni muukin tutuksi käynyt vapputapahtuma odottaa aikaa terveempää. Koronamääräysten mukaisesti näkötornikahvilan terassilla ei ole pöytiä. Lampaan sijasta voi valita mieleisensä annoksen listaltamme, sanoo Sirkka Khan Aryanasta. MYÖS KANGASALLA ravintolat ja kahvilat ovat kehittäneet vappubrunsseista ja -lounaista noutoversionsa. Sekä Vasemmistoliiton että SDP:n paikallisosastojen edustajat kuitenkin käyvät vappuaamuna Läntisellä hautausmaalla laskemassa kukkatervehdyksensä vuonna 1918 vakaumuksensa puolesta surmansa saaneiden muistomerkille – perinteitä ja koronamääräyksiä kunnioittaen. Vapun tapahtumat siirtyvät verkkoon ja ruoka noutopakkauksiin EIJA KOIVU teksti PAULIINA LINDELL kuvitus Turvalliset välit kannattaa säilyttää myös piknikillä metsässä. – Vappuaattona palvelemme vain tilaustuotteiden hakijoita, mutta vapunpäivänä take away -kahvilastamme saa siman ja munkin lisäksi perinteisiä herkkujamme valkosuklaakakusta mokkapaloihin, lupaa Suutarinen. – Onhan tämä poikkeuksellista. Kangasalla kokoontumisrajoitusten vuoksi jäävät väliin muun muassa vappumarssi ja vasemmiston yhteinen vappujuhla, jota on perinteisesti vietetty Suoraman työväentalossa. Tarkemmat tiedot eri puolueiden etävapusta löytyvät niiden verkkosivuilta ja sosiaalisen median kanavista. Juhlan yleisömäärään vaikuttaa puhuja. Kangas alan puhe on Timo Rautasen laatima. KIINAN WUHANISTA liikkeelle lähteneen pandemian vaikutuksissa riittää ihmettelemistä. TAKE AWAY VAPUN AUKIOLOAIKOJA • Ravintola Paakarin konditoria vappuaattona kello 9–16 • Ravintola Aryana joka päivä kello 11–19 • Vehoniemen Automuseon kahvila vapunpäivänä, lauantaina ja sunnuntaina kello 12–17 • Haralanharjun näkötornikahvila pe, la ja su kello 12–18 Listaus ei ole kattava. Esimerkiksi Liuksialan Martat paistavat munkkeja nyt vain omiin kahvipöytiinsä ja Kangasalan Mieslaulajien jäsenet tyytyvät ilahduttamaan lauluillaan kotiväkeään. Vappuna avaa luukkunsa myös näkötornikahvila Haralanharjulla. KANGASALAN Vasemmistoliiton puheenjohtaja Pertti Salo vappuriennot on nopeasti listattu: hän käy laskemassa punaiset ruusut vakaumuksensa puolesta surmansa saaneiden muistomerkillä yhdessä Timo Rautasen kanssa. Hieman oudolta tuntuu, kun omasta keväästäni puuttuvat vasemmiston yhteisen vappujuhlan valmisteluun liittyvät tehtävät, kuvailee Isto Kaarne Kangasalan Sosialidemokraateista. Ensimmäisen kerran osallistuin mielenosoitukseen yleislakkovuonna 1956, kun vanhempani ottivat minut lastenrattaissa mukaansa, Salo kertailee. – Vapun erikoisuutena meillä on lampaankaretta paimentolaisen tapaan, mutta se pitää tilata noutoa edeltävänä päivänä. Pauliina Suutarisen mukaan boksi sisältää muun muassa simaa, munkkeja, perunasalaattia ja lihapullia joko kahdelle tai neljälle ruokailijalle. Hän laskeskelee viettäneensä Kangasalla yli 30 vappua ja osallistuneensa työväen vapunviettoon pitkän kaavan mukaan: aamulla marssille ja muistomerkille, iltapäivällä juhlaan Suoramalle. Myös tarpeetonta oleskelua yleisillä paikoilla tulee välttää. Nyt tilauk sia on tullut satakunta, kertoo Kirsi Leimu Paakarista. Paakarin konditorian rasvakeitin käy kuumana koko tämän viikon, jotta vappumunkkeja riittää mahdollisimman monelle. – Pääsiäisenä kokeilimme annoskasseja ensimmäisen kerran, ja saimme yli 70 tilausta. Valtuustoryhmän puheenjohtaja Jorma Mäntylän puhe julkaistaan vappuaattona Kangasalan Vasemmiston verkkosivuilla. Kassillisesta riittää vappuisia makuja kahdelle syöjälle: alkupaloja, pääruokia ja jälkiruokia montaa sorttia. Turvalliset välit kannattaa säilyttää myös piknikillä metsässä, muistuttaa Hamari
Kangasalan kirjasto palvelee sähköpostitse ja puhelimitse kello 10–15. Palautusluukulla asioidessa on tärkeää pitää riittävä turvaväli muihin ja huolehtia käsihygieniasta sekä ennen että jälkeen palautusten. Sähköpostiosoite on kangasalan.kirjasto@kangasala.fi ja puhelinnumero 050 407 3903. 040 7718 366 an?.laakso@terrawise.. Palauttamisella ei ole kiire, sillä kaikkia laina-aikoja jatketaan automaattisesti, kunnes kirjastot voidaan taas avata. 4H toimii työnantajana, maksaa palkan ja laskuttaa työn tilaajaa työtuntien mukaan. (62,80) 43 50 TERVEYSKAUPPA KANGASALAN LUONTAISTUOTE KY Keskusaukio 2, p. 5 €, myös reseptilääkkeet Kaikki Aurinkosuojatuotteet -20 % toukokuun ajan. Sulkuajalta ei peritä myöhästymismaksuja. Palautukset eivät välttämättä näy omissa asiakastiedoissa saman päivän aikana. toukokuuta. Kuorma-autolla ko?in kuljete?una Kirjastojen palautusluukut aukeavat vapun jälkeen Kangasalan kirjastojen palautusluukut otetaan käyttöön maanantaina 4. 9 Keskiviikko 29.4.2020 Kangasalan Sanomat UUTISET Uudistamaan ja vahvistamaan limakalvoja Omega 7® 150 kaps. Aineistoa otetaan vastaan aamulla kello 8 alkaen. Multa ja kuorikate: An. 044 33 44 356 • nurmikonleikkuu • lastenhoito Muista kotitalo usvähenn ys! Kesäasukkaat, kotitaloudet ja yritykset! MULTAA KUORIKATETTA KIVIAINEKSIA KYSY TARJOUS! Kiviainekset: Sirpa Oksanen puh. Desipower Käsidesi 500 ml 13 90 Alkoholipitoinen desinfioiva käsihuuhde Saatavilla myös lääketieteellisiä suu-nenäsuojia, 10 kpl / pkt 19 50 / pkt TARJOA TÖITÄ -NUORILLE! • pihaja puutarhatyöt • kiireapu • siivous yms. Kangasalan kesän jätepalvelut tarjoaa Pirkanmaan Jätehuolto Löydä verkosta Lajitteluohjeet: lajittele.se Lähin jätepiste: kierrätys.info Jäteasemat ja muut palvelut: pjhoy.fi Aurinkoista kesää!. Luukut ovat auki ympäri vuorokauden sekä pääkirjastossa että Kuhmalahden, Sahalahden ja Vatialan lähikirjastoissa. Laakso puh. Kangasalan Seudun 4H-yhdistys p. 03 3770 476 · Avoinna ma-pe 10-17 · www.kangasalanluontaistuote.fi Kaupan päälle Pukka Blackcurrant Beauty -tee Palvelemme vuoden jokaisena päivänä! Palvelemme: ma – pe 9 – 19 la 9 – 16 su 11 – 15 Palvelemme verkossa – lääkeverkkokauppa.fi Kotiinkuljetus alk. 040 6308 080 sirpa.oksanen@terrawise.
8) Kierittele ne lämpiminä sokerissa. Vappumunkit 20 kappaletta 5 dl maitoa 50 g hiivaa tai 2 pussia kuivahiivaa 1/2 tl suolaa 1 1/2 dl sokeria 2 tl kardemummaa 1 muna 14–16 dl vehnäjauhoja 100 g margariinia Kypsentämiseen: öljyä Pinnalle: sokeria 1) Valmista taikina tavallisen vehnätaikinan tapaan. Resepti: martat.fi/reseptit/munkkirinkilat/ PIRJO MÄKIJÄRVI ja Eija Höysniemi Sahalahden Martoista loihtivat hilpeän vapputunnelman Mäkijärvien terassille. Sitä varten jokainen pari on tilannut ravintola Paakarista itselleen vappupaketin, jonka kukin nauttii kotosalla puolisonsa kera. 5) Tee kohonneisiin pulliin keskelle reikä ja muotoile rinkilöiksi. Valmiiksi täytetyt ilmapallot kiinnitetään sohvan käsinojaan, munkkien lomaan huiskaistaan serpentiinejä tuomaan väriä. – Jokainen vappu on omanlaisensa. HÖYSNIEMIEN VAPPU sujuu perhepiirissä. Nyt ne täytyy koronarajoitusten vuoksi jättää ulko-ovelle ja kopistaa ikkunaan, että tietävät ottaa ne sisään, Höysniemi suunnittelee. Aivan kuin olisi jo vappu. Kangasalan Sanomat Keskiviikko 29.4.2020 10 ARJESSA MUKANA Munkit ja sima kuuluvat vappuun Mäkijärvet etävappuilevat, Höysniemet toimivat munkkikuriireina. – Liitymme toistemme seuraan joko WhatsAppin tai Teamsin välityksellä. Sahalahden Marttoihin kuuluvat Mäkijärvi ja Höysniemi lupautuivat toimituksen pyynnöstä munkkileipureiksi ja kertomaan perheidensä vapunvietosta. 6) Kypsennä padassa kuumassa rasvassa, noin 180°C:ssa molemmin puolin pari minuuttia, kunnes ne ovat kauniin ruskeita. On haravoitu, oltu mökillä, on nautittu brunssia vieraiden kera. TAMPEREEN VAPUN vetovoima ei Pakkalaan asti ulotu, etenkin kun kumpikin naisista on käynyt kaupunkilaisten kevätkarnevaalin aikoinaan lastensa kanssa katsastamassa. 3) Jaa taikina kahtia. Lämmitä munkkeja ennen sokeroimista hiukan esimerkiksi mikroaaltouunissa, silloin sokeri tarttuu paremmin. – Meillä on ollut tapana viedä munkkeja mummulle ja vaarille. Opiskeluaikoina se kuului vappuun ja sen käyttöön liittyy paljon mukavia muistoja, Mäkijärvi tuumailee Höysniemen myötäillessä vieressä. 2) Anna valmiin taikinan kohota lämpimässä paikassa peitettynä noin kaksinkertaiseksi. Jos haluat pakastaa munkkeja, sokeroi ne vasta pakastamisen jälkeen. 4) Leivo palat pyöreiksi pulliksi, ja anna niiden kohota peitettyinä. Suunnitelmissa on nauttia yhdessäolon lisäksi munkeista, simasta ja hyvästä ruuasta kauniisti katetun pöydän ääressä kiireettömästi. Tänä vuonna vietämme etävappua kolmen pariskunnan kesken, Mäkijärvi sanoo. Jotakin kaupunkivapusta he tunnustavat kaipaavansa. – Täällä maalla ylioppilaslakkia ei juuri kenenkään päässä näe. – Aivan liikaa ihmisiä! Ja sitä tyhjien juomatölkkien ja muiden roskien määrää, huokaa Höysniemi. Ota päivittäiseen käyttöön kangasalansanomat.fi/ lounaalle Tallenna kännykkäsi kotivalikkoon tai tietokoneen selainsuosikiksi kätevästi käytettäväksi!. 7) Nosta rinkilät reikäkauhalla talouspaperin päälle valumaan. Eija Koivu, teksti & kuva Haastateltavat osaavat yllättää: Mäkijärven terassille Pakkalassa syntyy vapputunnelma yhdessä hujauksessa, kun Pirjo Mäkijärvi ja Eija Höysniemi kattavat pöytään ison leipäkorillisen vastapaistettuja munkkeja. Juhlan tuntua tuo tytär, joka saapui opiskelupaikkakunnaltaan Oulusta kotikonnuille käymään. Munkkilähetys on luvassa myös sekä hänen veljensä että lankonsa perheelle. Leivo molemmista paloista tangot ja jaa kumpikin noin 20 palaan. Taustalla rakeet ropisevat maahan
(norm. Palvelemme vapunpäivänä 1.5. klo 10-15 Soita 040 7135768 tai lähetä sähköpostia juhlapalvelut@linkosuo.fi Tilaukset viimeistään 2 vuorokautta ennen. Pyydä tarjous! KANGASALAN NOSTO-OVI P. klo 12-17 AUTOTALLIOVIEN VAIHTOKAMPANJA! Tallillesi uusi ilme tarjoushinnoin Kampanja voimassa 31.5. Vapun makeimmat herkut Linkosuolta! Muistathan myös lähestyvän Äitienpäivän Lue lisää: linkosuonkahvilat.fi Oman keittiön tekemät herkulliset munkit, perinteinen sima ja riemukas tunnelma. asti Muistathan LAHJAKORTIT Äitienpäivä 10.5. Tursola, Vainiometsä P. 50 € Tarjous voimassa 24.5. Myös kotiinkuljetus arkisin. poistaa pahanhajuista hengitystä ja vahvistaa hampaita säätelee kehon nesteja suolatasapainoa Saat S-Etukortilla Bonusta apteekkimyymälässä maksetuista tuotteista tai palveluista. Puh. Mäkirinteentie 1 362 20 Kangasala Puh: 010 235 2350 ma–pe 9–20 la 9–1 8 su 1 2–1 8 500 ml 14,90 € 29,80 €/l (norm. asti. asti Niska-hartiahieronta + minikasvohoito yht. Elämänmittaista huolenpitoa Kangasalla Ellintie 2, Kangasala Kaunis Fiilis hoitola Kaunis Fiilis hoitola Palvelemme ajanvarauksella: • tuotemyynti • hierontapalvelut • lahjakortit • opastusta ihonhoidon ja vitamiinilisien itsehoitoon Muista Äitienpäivä 10.5. 020 757 9191. 040 747 1417 • mesvac.fi. kotipihaan toimitettuna Asennustyöt alk. 040 835 7375 Kaunis Fiilis hoitola Seuraa meitä! Marlene palvelee ti 5.5. 300€ sis. Matkapuhelimesta 8,35 snt/puh + 17,17 snt/min PÄLKÄNEEN APTEEKKI Ystävälliset ja asiantuntevat lääkepalvelut. saakka Ovi 4 eri kokoa Hiljainen ja luotettava ovikoneisto 890€ sis. alv. 040 768 3311 Mökkireissu tiedossa. 19,85) 10 poretabl. Bonus ei kerry reseptitai itsehoitolääkkeistä. klo 12-18 Poikkeusajan aukiolot arkisin klo 9-19, riskiryhmille klo 8.30-9.00. 8,90 € 0,89 €/tabl. 11 Keskiviikko 29.4.2020 Kangasalan Sanomat Hemmottelupaketti KOULUTETTU HIEROJA KOSMETOLOGI Anne Ahvenjärvi Tursola, Vainiometsä P. useita vaihtoehtoja Nesteytys ratiopharm Tarjoukset ovat voimassa 30.6. alv. klo 12–15 Mäkirinteentie 10 36220 Kangasala Puh: 010 235 2350 ma–pe 9–19 la 9–18 su 12–18 A 2 Huomaathan uudet laajentuneet aukioloaj Mäkirinteentie 10 36220 Kangasala Puh: 010 235 2350 Huomaathan uudet laaje Jos sinulla on flunssaoireita, pyydäthän toista henkilöä asioimaan puolestasi, käytä Remomedi-sovellusta tai soita apteekkiin. 9-18, la 9-14 Kiinteästä verkosta 8,35 snt/puh + 7,02 snt/min. Tule hakemaan omasi tai tilaa ennakkoon! Mannakorven tehtaanmyymälästä torstaina 30.4. 040 768 3311 Hemmottelupaketti Äidille Niska-hartiahieronta + minikasvohoito yht. Kurvaa kesälaitumille apteekin kautta ja nappaa mukaan kesäkuun tarjoustuotteet. 13,17) Huomaathan uudet laajentuneet aukioloajat. 55 € Tarjous voimassa 30.5. Ark. Marlene Pöllänen p
Paikalla on myös seurakunnan työntekijöitä. Auni Kaipia vs. MUUTA Koronavirustilanteen vuoksi kirkkoherranvirasto on siirtynyt käyttämään ajanvarausta. 040 309 8000, s-posti kangasalan.seurakunta@evl.fi Annettavat käyntiajat ovat pääsääntöisesti ma, ti ja pe klo 9-14, to klo 10-17. ”Ylistäkää meidän Jumalaamme, kaikki kansat. Asioiminen kirkkoherranvirastossa on mahdollista vain siitä etukäteen sovittaessa. Myllystenpohjantie 8. Toivo auttaa näkemään, että haasteista selvitään. Kuolema ja suru ovat aivan selän takana, aivan lähellä. Os. Kangasalan kirkko on auki toukokuun loppuun asti sunnuntaisin ja helatorstaina 21.5. 14.06.1931 06.04.2020 Suomenniemi Kangasala Rakkaamme, puoliso, äiti, mummu, isomummu o.s. Voit ottaa anonyymisti yhteyttä Kirkon palvelevaan puhelimeen tai chattiin (https://kirkonkeskusteluapua.fi/). Aila Meriluoto Kuolinilmoitus on kaunis tapa muistaa poisnukkunutta Ota yhteyttä mediamyyjä Sari Äijöön p. Tänäänkin Jumala on kanssamme ja auttaa meitä niin kuin hän on tehnyt menneinäkin aikoina. Varaa paikkasi p. Meillekin on kerrottu, millaisia epidemioita on ollut aiem pien sukupolvien aikoina. Hyvien asioiden huomaaminen on merkki toivosta vaikeassakin tilanteessa. Varattavan ajan pituus riippuu asioinnin aiheesta. Kiittäen ja kaivaten Pertti perheineen Elina perheineen Mikko perheineen Irma sukulaiset ja ystävät . . Tuota tummaa taustaa vasten ilo elämästä tuntuu merkitykselliseltä sekä arvokkaalta lahjalta, jonka Jumala on meille antanut ja antaa. Soita päivystysnumeroihimme (voit myös pyytää puhelun aluksi meitä soittamaan sinulle): • Seurakunnan työntekijä langan päässä: 010 201 4313* (ma-pe klo 10-16) • Perhetalon huolipuhelin: 010 201 4314* (terapeutit Päivi / Arja vastaavat ma-pe klo 10-11) • Tarvitsetko konkreettista apua. . Tämä kriisi on tehnyt näkyväksi sen, että jokainen yksilö on tärkeä. On ollut hienoa nähdä ja kuulla, miten tänä poikkeuksellisena aikana ihmiset ovat osanneet olla kiitollisia sekä iloita supistuneen ja rajoitetun arjen keskellä elämän pienistä hyvistä asioista, järjestää ystävien tapaamisia ja merkkipäiviä etänä tai nähdä apua tarvitsevat lähimmäiset, ne aivan tuntemattomatkin. Olen kimallus tähden, olen pilven lento, olen kasteisen aamun pisara hento. Hän antaa meille elämän, hän ei salli jalkamme horjua.” Psalmi 66:8–9 Siunaus toimitettu läheisten läsnä ollessa. Lisätietoa Instagramissa parkki.insta *Operaattori veloittaa puhelusta soittajan liittymäsopimuksen mukaisen hinnan (pvm/mpm). Ripatti Sylvi Maria MÄKINEN Ei mikään voi kuolla, ei kukat, ei tuuli, ei rakkaus kuolla voi. Ilon ja kiitoksen muotojen täytyy ehkä olla nyt erilaisia kuin miten aiemmin olemme tottuneet iloitsemaan. Ruoka valmistetaan pääosin paikallisten yritysten hävikkiruoasta. Pääsiäisen ilon sanoma nousee elämän suurimmasta surusta. Toinen seikka, mistä ihmiset ovat saaneet viisautta ja voimia toimia kriiseissä, on aina ollut se, että he ovat katsoneet taaksepäin sitä, miten ihmiset ovat selvinneet vastaavanlaisissa tilanteissa aiemmin. ja 31.5. 050 404 1146. Puolisoa, isää ja pappaa kaivaten Aini Aki, Anna, Santtu ja Konsta Juha-Pekka, Tarja ja Jussi sukulaiset ja ystävät . Kangasalan Sanomat Keskiviikko 29.4.2020 12 KANGASALAN SEURAKUNTA JUMALANPALVELUKSET Ajankohtaista verkossa – kangasalanseurakunta.fi Kastetut: Silva Agnes Ottilia Rahkola Kuolleet: Maire Kyllikki Peltonen 95v, Martta Tila 90v, Sylvi Maria Mäkinen 88v, Tyyne Marjatta Peltonen 87v, Terttu Tuulikki Miettinen 86v, Harri Uolevi Hakulinen 84v, Mauri Arvi Kalevi Jussila 78v, Kyösti Johannes Seppänen 73v Jumalanpalvelukset julkisina tapahtumina on keskeytetty toistaiseksi. Seurakunnan työntekijöihin voit ottaa yhteyttä puhelimitse ja sähköpostilla. Kiitos kaikille Terttua hoitaneille. Jaettava ruoka tulee vuoroviikoin Kangasalan seurakunnalta ja Helluntaiseurakunnalta. Vuokko Laatio Siunaus toimitettu. Rakkaudella kaivaten Jaakko Sirpa ja Kari Heini, Pasi ja Antton Niina ja Johnny Jouko ja Kristiina Lauri, Emmi, Nooa ja Nuppu Tapani Elisa Riikka Erja ja Ari muut sukulaiset ja ystävät . Lämmin kiitos osanotosta. hallintokappalainen Kangasalan seurakunta SANAN VOIMAA Ilon ja juhlan aika. Kirkossa elämme pääsiäisen juhla-aikaa, ilon ja valon aikaa. Sinä ansaitset kiitokset kauneimmat, ikilevon pyhän ja rauhaisan. klo 11-13 henkilökohtaista hiljentymistä varten. 01.07.1929 03.04.2020 Tampere Kangasala Rakkaamme o.s. Kukaan ei ole ulkopuolinen. . Diakoniatyöntekijä vastaa: 040 309 8080* (ma ja to klo 9-12) • Nuorisotyö päivystää Whatsappissa ja Discordissa. . Juuri tämä päivä on tärkeä. 050 404 1146 KS HYVINVOINTIA ELÄMÄÄN -ilmoituskooste kuukauden ensimmäisessä numerossa. Sillä, mitä yksi ihminen tekee tai ei tee, on merkitystä. Rossi Martta TILA Emme nähneet kun silmäsi suljit, emme hyvästejä sanoa saaneet. Keskiviikkoisin virasto on kiinni. Toivo auttaa jaksamaan. Vain muistot ja rakkaus jäljellä on, sekä kaipaus suuri ja lohduton. Tarvitsetko kuuntelijaa, juttuseuraa tai konkreettista apua. Siunattu läheisten läsnä ollessa. Yhteiset syntymäpäiväjuhlat siirretään myöhemmin ilmoitettavaan ajankohtaan. kotisivujemme YouTube-kanavan kautta. Onneksi meidät on luotu luoviksi ja kekseliäiksi ihmisiksi! Löydämme ne tavat, jotka ovat mahdollisia nykyisessä elämässämme. Kuulumme yhteen, olemme koko maailma yhtä suurta perhettä ja asiamme ovat yhteisiä. Kaivaten lapset ja lastenlapset perheineen sukulaiset ja ystävät . Yhteinen keittiö: ruuan jako koronatilanteen aikana Helluntaiseurakunnan edestä TIISTAISIN KLO 12. Ajanvaraus kirkkoherranvirastoon on tehtävä puhelimitse tai sähköpostitse: puh. Kiitos Hildan tuvan henkilökunnalle Marian hyvästä hoidosta. Ohi polku vain kulkee ja kukat jää taakse ja muualla tuuli soi. 25.10.1946 27.03.2020 Längelmäki Kangasala Rakkaamme Kyösti Johannes SEPPÄNEN Olen tuskista vapaa ja mukana tuulen saan kulkea rajalla ajattomuuden. Saamme iloita ja kiittää jokaisesta päivästä, johon saamme herätä. Taivaan Isän siunausta sinulle! Siunattu läheisten saattamana. 25.10.1933 02.04.2020 Kangasala Kangasala Rakas äiti, mummu ja isomummu o.s. Seuraa ajantasaista tietoa seurakunnasta kotisivujemme kautta (www.kangasalanseurakunta.fi). En ole poissa, vaan luoksenne saavun mukana jokaisen nousevan aamun ja jokaisen tummuvan illan myötä toivotan teille hyvää yötä. Salomaa Terttu Tuulikki MIETTINEN Kädet rakkaat vuoksemme uurastaneet lepoon iäiseen ovat vaipuneet. Lämmin kiitos kaikille meitä muistaneille. Sinulla on kuitenkin mahdollisuus seurata Kangasalan seurakunnan toimittamaa sanajumalanpalvelusta striimattuna Kangasalan kirkosta klo 10 seuraavasti: 3.5., 10.5., 17.5., 21.5., 24.5. Kiitos osanotosta sekä lämmin kiitos kaikille Kyöstin hoitoon osallistuneille. Lämmin kiitos osanotosta. Voiko tai onko lupa vielä viettää iloisia kevään ja kesän juhlia. Sotiemme veteraanit meillä ja muualla ovat rohkaisseet meitä nuorempia vain kohtuullisen hyviä aikoja eläneitä luottamaan siihen, että tästäkin selvitään, yhdessä
Se on kuitenkin suosittu ulkoilualue ja ulkoilijoita alueella liikkuu koko ajan aika paljon. EIJA KASARI toteaa, että toisen kärsimystä ei voi ottaa pois, kärsimyksen äärelle voi vain yhdessä asettua. Siitä tehtiin havaintoja Pohtiolammen lisäksi muun muassa Huutijärvellä ja Teerimäellä. Kasari sanoo, että sairasvuoteella monella on aikaa miettiä elettyä elämää. Kasari toteaa, että toisen kärsimystä ei voi ottaa pois, kärsimyksen äärelle voi vain yhdessä asettua. Salminen toteaa, että hiljaa itsekseen ollessa nousee esiin kysymyksiä: kuka minä olen ja mikä on elämäni merkitys tai tarkoitus tai kuka minua kaipaa. Mutta lintujen pesimärauhaa ei saa häiritä. Teemu Salminen kuitenkin toteaa, että sinkuille on apua ja tukea seurakunnassa tarjolla silloinkin, kun yksinäisyys kalvaa. – Henkinen tuska helpottuu sitä kautta, kun miksi-kysymys muuttuu muotoon ”Mitä tämä minulle merkitsee?”. – Kärsimys on laaja käsite ja sillä on ihmiselämässä monta muotoa. Hoitajat ovat potilaita lähinnä, mutta joskus myös sairaalapappi pyydetään rinnalla kulkijaksi. Sellainen käytös on ihan käsittämätöntä, Helin sanoo. Kasari totea, että potilaat ja heidän läheisensä toivovat keskustelua monissa tilanteissa. MYÖS YKSINÄISYYS luo kärsimystä. Eija Kasari kertoo, että toisinaan on potilaita, joilla ei ole ketään läheisiä. Itsellänikin alkavat kädet vapista, kun näkee hienon linnun. – Suostua kärsimyksen myötätuntoiseen kohtaamiseen toisen sisäiseen maailmaan eläytyen ja kärsimyksen aiheuttamien tunteiden vastaanottamiseen. Mitä enemmän tunnemme itseämme ja oman olemassaolomme perustaa, sen paremmin olemme sinut niin suhteessa itseemme kuin lähimmäisiimme. – Käytävillä on tavallista hiljaisempaa. Alhainen muistuttaa, että alueella on yleisölle avoin torni, josta lintuja voi tarkkailla ja erikseen vielä maksullisia kuvauskojuja, jos haluaa lintuja seurata. Ristisorsa pesii muun muassa Porin seudulla. On pohdittu talouteen tulevia vaikutuksia. Teemu Salminen pastori Ristisorsan perässä rynnineet häiritsivät lintujen pesintää Marja Aaltio Pohtiolammen kosteikkoalueella nähtiin pääsiäisen tienoilla harvinainen vieras, ristisorsa. JUKKA T. Kasarin mukaan kärsimyksen ongelmaan ei ole yleistä vastausta, vaan jokainen joutuu etsimään oman vastauksensa. Yllättävä vierailu herätti tietenkin kiinnostusta jopa haitaksi asti. JUKKA T. Helin tuohtuneena. YKSINÄISYYDEN avuksi Teemu Salminen rohkaisee meitä kaikkia olemaan avoimin katsein kohtaamassa vastaantulijoita. – Esimerkiksi se mietityttää, kuka hoitaa yksineläjän apteekkija kauppa-asiat. – Yksinäisyyttä on vahvasti mielenterveytensä kanssa kipuilevien keskuudessa. ”Minä annan teille tulevaisuuden ja toivon” – näin meille luvataan. Tupu Sammaljärvi tiedottaja, Kangasalan seurakunta YKSINÄISYYDEN AVUKSI Teemu Salminen rohkaisee meitä kaikkia olemaan avoimin katsein kohtaamassa vastaantulijoita. – Ristisorsa oli Pohtiolammen kosteikkoaltaissa. 13 Keskiviikko 29.4.2020 Kangasalan Sanomat Kärsimys kysyy kuuntelijaa Taysissa sairaalapappina toimiva Eija Kasari kertoo, että koronakriisi näkyy Tays keskussairaalassa monenlaisena valmistautumisena ja muutoksina. Siellä oli menty pitkin ja poikin kosteikkoaluetta ja suorastaan ajettu ristisorsaa takaa, että saataisiin kuvia, kuvailee Pirkanmaan lintutieteellisen yhdistyksen puheenjohtaja Jukka T. Hän ei voi ymmärtää, miksi kieltokylttejä ei noudateta. – Joissakin parisuhteissa ja perheissäkin voidaan kokea paljon syvempää yksinäisyyttä. Toivon näköalan löytyminen ja vahvistaminen on kärsimyksen äärellä tärkeää. EIJA KASARIN mukaan on tärkeää, että on joku, joka kestää olla rinnalla ahdistumatta. YKSINELÄVIEN kanssa töitä tekevä pastori Teemu Salminen kertoo, että koronaepidemia on ollut vahvasti puheissa nettitapaamisissa. Alueella on selkeät kyltit, jotka kertovat, että siellä ei saa kävellä lintujen pesimäaikana. Päivystävässä puhelimessa ytimessä on sosiaalisen rajoittumisen tuoma kokemus omasta elämästä, sen merkityksellisyydestä ja jopa tarpeellisuudesta. Salminen sanoo ajattelevansa, että yksinelämisen ja yksinäisyyden kanssa voi tulla sinummaksi, kun on tehnyt matkaa omaan itseensä. Eija Kasari pastori Joissakin parisuhteissa ja perheissäkin voidaan kokea paljon syvempää yksinäisyyttä. Teemu Salminen muistuttaa, että yksinäisyyden kokemus ei välttämättä liity yksinelämiseen. Koronatilanteen vuoksi Pohtiolammentie on suljettu puomeilla tien molemmista päistä, eikä sinne juuri nyt pääse autolla. Kasari toteaa, että toivon näköalaa etsitään yhdessä ihmisen vakaumusta kunnioittaen. Osa lajeista hautoo jo, mutta osalla pesintäpuuhat ovat vasta alkamassa. – Kun kohottaa katseensa kännykän silmäilystä vastaantulevan silmiin ja hymyilee, tekee toisen näkyväksi – edes hetkeksi – ja se voi olla yksinäisyydestä kärsivälle juuri se toivon valontuike, joka rohkaisee jatkamaan sen päivän verran. Sairaalapappikaan ei voi tavalliseen tapaan kierrellä osastoilla, vaan tapaa potilaita, omaisia ja henkilökuntaa tarpeen mukaan. Sairastuminen voi herättää paljon miksi-kysymyksiä, joita on tarve jakaa. – Joskus keskustelu on enemmän kriisiapua ja käytännön asioissa auttamista, joskus henkistä ja hengellistä tukea. Omakohtainen löytäminen johdattaa eteenpäin: mistä löytyy toivo ja elämän perusta. Monen yksineläjän kokemus on Salmisen mukaan, että seurakuntien toiminta on lapsiperhetai parisuhdepainotteista – tai sitten ikäihmisten vakiintuneita toimintapiirejä. Luultavasti se lennähti pesimäseuduilleen. POHTIOLAMMEN Sääksikeskusta ylläpitävä Jouko Alhainen havaitsi saman ilmiön. Vierailutkin ovat suhteellisen harvinaisia. Häntä kauhistutti, miten välinpitämättömästi monet alueella liikkujat suhtautuivat lintujen pesintärauhaan. HELIN. – Meissä on itsellemmekin tuntemattomia olemisen ja persoonan syvyyksiä, varjoja ja katveita, joita ei ehkä itse ole koskaan itsessään tutkinut. Voi olla haastavaa liittyä sosiaalisesti ryhmään tai toiseen ihmiseen. Kukaan meistä ei jää kärsimyksestä osattomaksi. Henkilökunnan jaksamisen tukeminen on nyt tärkeää. Helin kuvasi ristisorsan Pohtiolammella pääsiäisen aikaan. Näin kärsimyksen kokemus voi lieventyä tai muuttua siedettäväksi. – Toivon näköalan löytyminen ja vahvistaminen on kärsimyksen äärellä tärkeää. Ikäihmisten yksinäisyys korostuu Salmisen mukaan korona-aikaan, kun yhteydenpito on virtuaalikohtaamisten varassa ja ikäihmisille netin tai mobiililaitteen käyttö voi olla haastavaa. Hän kävi paikalla lumisena aamuna, ja kieltokylttien vierestä johti suorastaan polku kosteikkoalueelle, jossa jo useat linnut pesivät. KUN SUKUPOLVET ovat hajaantuneet eri puolille maata, on ikäihmisten yksinäisyys iso haaste. Kun sairaus tai muu elämänkriisi on pysäyttänyt elämän, nousee tarve jakaa tilanteen nostamia kysymyksiä ja tunteita vaitiolovelvollisen kuuntelijan kanssa. Yksinäisyydestä kärsivät monenlaiset ja eri elämänvaiheissa olevat ihmiset. – Kristittyjen kanssa voi yhdessä etsiä Jumalan armoa, rukoilla tai luottaa esirukousten voimaan, turvautua Jumalan sanaan ja ehtoollisen sakramenttiin. Nyt ristisorsa on siirtynyt jo muille maille, sitä on turha enää Pohtiolammelta etsiä. – Toisaalta toki ymmärrän, että harvinainen vieras kiinnostaa. Ristisorsa ei pesi Pirkanmaalla. – Kyse on enemmän siitä, että kysyntä ja tarjonta kohtaisivat ajankohtaisella tavalla ja innostavasti. Pohtiolammen kävijät eivät malttaneet noudattaa sääntöjä, vaan rynnivät ristisorsan perässä hyvien kuvien ja pisteiden toivossa alueille, joille ei lintujen pesimäaikana saisi mennä. – Toisen ihmisen tunteiden empaattinen kuuntelu ja niiden todesta ottaminen antavat hänelle kokemuksen, että joku on hänen kanssaan hänen ahdistuksessaan. Alhainen muistuttaa kulkijoita siitä, että kosteikossa pesivien lintujen pesintäkausi on vasta aluillaan. – Tilanteet kattavat koko ihmisen elinkaaren. Tämä vähentää yksinäisyyden tunnetta. MITEN SITTEN henkiseen tai hengelliseen tuskaan löytyy helpotusta. Keskusteluja käydään paljon myös puhelimitse. Yksinäisyyden kärsimyksellä on moninaiset kasvot. Salmisen mukaan yksinäisyyteen liittyy kysymys siitä, kuka ymmärtää tai tuntee minut
Mahdollisuus on myös välipalaan, jos aiemmasta ruokailusta tai seuraavaan ruokailuun on liiaksi aikaa. on surkea. Potilaan omaa toivetta kuunnellaan, jos hän haluaa omia vaatteitaan pitää. VATIALAN Santaradan hiekoituksesta puhdistettu työn jälki 23.4. Potilaan hygieniasta huolehditaan päivittäin, ja tähän myös kuuluu vaatteiden vaihto niiden ollessa likaiset. Lääkäri kysyy, onko mies juonut tarpeeksi. Kaupunginsairaala ei huolehdi potilaan omien vaatteiden pesusta. Potilas piti omaa fleecepuseroaan kaksi viikkoa yötä päivää. 4. Vastasin, että melkein viisi tuntia odotimme vastaanotolle pääsyä emmekä uskaltaneet poistua paikalta. Hihoja oli käytetty servietteinä ja rinnuksilla oli kahden viikon ruokalista! 8. Tällainen tuntuu oudolta, kun on kyse muistisairaasta henkilöstä. Sairas ajattelee masentuneena, että kun pääsisi pois. Sängynlaitojen ylös nostaminen ei ole automaatio, vaan toimimme yksilöja tilannekohtaisesti. Tekstin enimmäispituus välilyönteineen on 3 000 merkkiä. Matti Naukkarinen terveystarkastaja Tampereen kaupunki Tekstit julkaistaan kirjoittajan nimellä, joskin myös nimimerkin käyttö on sallittua perustelluista syistä poikkeustapauksissa. Jos potilaalla on liikkumisen toimintakykyä haittaava vamma tai sairaus, liikkumista avustetaan ja tuetaan apuvälinein ja hoitajien ohjein. Potilaiden saapuessa erikoisairaanhoidon sairaalahoidosta Kangasalan kaupunginsairaalaan tieto siirrosta tulee meille tavallisesti etukäteen. TILAUKSET JA ASIAKASPALVELU tilaukset@kangasalansanomat.fi Asiakasneuvoja Tuija Lehtinen 040 769 9045 Tilausmyynti Marianne Majavesi 040 728 9648 TOIMITUS toimitus@kangasalansanomat.fi Toimitus 040 769 2340 Toimituspäällikkö Marja Aaltio 040 769 2340 Toimittaja Eija Koivu 050 564 4941 Toimittaja Annukka Tammilehto 040 158 7375 Visualisti Pauliina Lindell 040 158 7997 Vapaalla: toimituspäällikkö Outi Aarnilaakso, toimittaja Sari Eerolainen AAMUJAKELUPÄIVYSTYS 020 451 5523 (pvm/mpm) MEDIATIEDOT kangasalansanomat.fi/mediatiedot ISSN 0782-596 X printti, 2243-1101 verkkojulkaisu Painopaikka Alma Manu Oy Tampereen paino MEDIAMYYNTI ilmoitukset@kangasalansanomat.fi Mediamyyjä Sari Äijö 050 404 1146 Kaupallisten sisältöjen tuottaja, markkinointipäällikkö Satu Pasanen 040 720 8917 Web-suunnittelija Juho Tuhola 040 701 7202 TOIMIPISTE Myllystenpohjantie 2, 36200 Kangasala Palvelemme ma–to klo 10–16 P. 2. Sen takia Vatialassa ei voitu edes tikkejä poistaa, joten menimme yksityiselle, joka otti ne pois hetkessä ja ilmaiseksi. Vamman tai sairauden aiheuttama haitta vaikuttaa hoidon tarpeen määrään. Ruokinta tulee järjestää ruokintalaitteilla, etteivät ei-toivotut haittaeläimet pääsisi hyötymään ruokintapaikasta. Potilaan itsemääräämisoikeuden kunnioittamisella on keskeinen merkitys potilaan hoidossa. Kaikkiin Lukijalta-palstalle tarkoitettuihin teksteihin pitää liittää kirjoittajan nimen lisäksi osoite ja puhelinnumero. Tällöin voimme ottaa tulijan erityisruokavalion tai muut tarpeet huomioon. Lisäksi leipä tai pulla on ravintoarvoltaan köyhää vatsantäytettä, mikä saattaa olla haitaksi linnuille. Kukaan ei ehtinyt syöttää tai edes viedä tarjotinta pois. Potilasruokailua seurataan ja tarvittaessa potilasta avustetaan, jos omatoiminen ruokailu ei onnistu. 5. Muutimme Vatialaan, mutta halusimme pitää vanhan omalääkärimme keskusterveysasemalla. Ei – joka päivä sen kymmenen kertaa selitetään kuolleita ja tehohoidossa olevia, ei parantuneita, vähemmästäkin mieli masentuu ja ajattelee että koska tämä kidutus loppuu. Jokaisen on voitava asioida terveyspalveluissamme ilman vaaraa, että kertoisimme hänen yksityisiä tietojaan julkisuuteen. Häntä oli kielletty lähtemästä vessaan yksin. Kiireetön hoito keskitetään tällöin ensisijaisesti potilaan itse valitsemalle terveysasemalle. Ravitsemus on tärkeä osa potilaan kokonaishoitoa. Kaiken huippuna selitetään, että varsinkin vanhusten karanteeni säilyy vuositolkulla. Ahtaasti rakennetulla ja asutetulla kesämökkialueella Längelmäveden rannalla on jo vuosia syötetty lintuja leivillä. Ikäväkseni täytyy todeta että jutut ovat poikkeuksia, yleensä tiedotus kertoo kauhutarinoita jotka masentavat ainakin meitä vanhoja ja vaivaisia. Saako maahan jättää esimerkiksi kokonaisia leipiä. Mikä sitten ratkaisee, pärstäkerroinko, kun toinen odottaa vain kymmenen minuuttia ja toinen lähes viisi tuntia. Ovelle tulee hoitaja, joka kysyy mikä hätä teillä on juuri kun meillä on kädet täynnä töitä. Viime Tapaninpäivänä mieheni lounastarjotin oli vielä kahvitunnin aikaan koskematta vierellä. Terveysaseman voi Suomessa valita vapaasti omalla ilmoituksella vähintään vuodeksi kerrallaan. Asia harmittaa monia alueen asukkaita. Pääsääntöisesti kaupunginsairaalassa pidetään sairaalavaatteita. Haluaisin tietää, miten Kangasalla saa syöttää lintuja ja eläimiä. Siinä on mielestäni yhdelle perheelle jo liikaa sattumuksia. Tiistaisaamuna hän kuoli. Mies ei enää halunnut mennä sinne lainkaan. Tässä muutama mieheni kanssa itse kokemamme tilanne. Miksi mitkään tiedotusvälineet eivät kerro siitä kuinka monta on parantunut ja kuinka moni on selvinnyt taudista KS:sä olleen jutun tavoin. Kangasalan Sanomat Keskiviikko 29.4.2020 14 TEKSTARIT Voit lähettää mielipiteesi myös tekstiviestinä numeroon 040 769 2340. Kesämökkiläinen LINTUJEN ruokintapaikan perustaminen muualle kuin oman kodin tai mökin pihapiiriin vaatii maanomistajan luvan. Ulla Mäkinen hoitotyön johtaja Tiina Viitaniemi johtava ylilääkäri. Potilaan hyvään hoitoon kuuluu, että itsenäistä liikkumista ei rajoiteta, jollei se ole potilasturvallisuuden kannalta välttämätöntä. Onkohan sairaalahygienia kohdallaan. Mitä muistisairas ymmärtää kielloista. Mieheni joutui helmikuussa nykyiseen kaupunginsairaalaan torstaina. 6. Omaisiaan ei voi käydä katsomassa edes hoitolaitoksissa puhumattakaan kodista joka varmasti yksinäiselle on kova paikka. Tutkimme, hoidamme ja kuntoutamme potilaitamme kokonaisvaltaisesti ikään katsomatta. Hänet löydettiin viiden henkilön huoneen lattialta verisenä ja niin huonossa kunnossa, että lääkäri otti yhteyttä poliisiin koska oli kyse tapaturmasta. MIELIPIDE Sähköpostit: toimitus@kangasalansanomat.fi Kirjeet: Kangasalan Sanomat, Myllystenpohjantie 2, 36200 Kangasala Tiedustelut: 040 769 2340 maanantaista perjantaihin kello 9–16. 7. Senioripyöräilijä Saako linnuille jättää kokonaisia leipiä. Talven jälkeen linnut eivät enää tarvitse ihmisen järjestämää ruoka-apua. Seppo Laitinen Ei vain hyvää terveyskeskuksesta Tämän lehden yleisönosastossa on kehuttu terveyskeskustamme. Kaikkeen potilaan vapautta rajaavaan toimintaan tulee olla erityiset ja raskaat perusteet. Ne houkuttelevat varmasti alueelle myös kaikenlaisia eläimiä. Toimituksella on oikeus harkintansa mukaan lyhentää ja muokata tekstejä. Minut tuotiin Valkeakoskelta terveyskeskukseen tapaturman jälkeen, ei tarjottu ruokaa vaan kiukkuinen hoitaja sanoi, että tässä on paikkasi. Oli ruokailu meneillään ja seuraavan kerran tuli käymään runsaan kahden tunnin kuluttua. Jos potilas saapuu meille päivystyksellisesti ja niin, että ruokailua ei ole voitu ennakoida, tarjotaan hänelle mahdollisuus ruokailuun kaupunginsairaalan normaalin ateriatarjoilun mukaisesti. Kokonaisten leipien tai leivänpalastenkin maastoon jättäminen ei ole lintujen ruokintaa, vaan se on jätelain vastaista roskaamista, mikä saattaa jopa houkutella alueelle rottia. Totta kai on ihania hoitajia, kokeneita ja osaavia lääkäreitä, mutta pelkkää hyvää ei kuitenkaan ole olemassakaan. Olen kysynyt, vaikuttavatko syntymävuotemme hoitamiseen ja minulle on vakuutettu, ettei näin ole. Leena Kotajärvi VOIMME VASTATA palveluistamme yleisellä tasolla. Olin potilaana ja soitin kelloa. Se on siis jätelain nojalla kiellettyä. 1. Rekola-osastolla oleskelut johtivat aina keuhkokuumeeseen. Tekstiviestisi maksaa operaattorisi kanssa sopimasi hinnan. Ei ollut lupa lähteä yksin. 3. 040 769 9045 kangasalansanomat.fi PÄÄTOIMITTAJA-TOIMITUSJOHTAJA Heli Keskinen 040 758 3889 JULKAISIJA Kangasalan Sanomat Oy Seuraa meitä verkossa facebook.com/kangasalansanomat kangasalansanomat.fi twitter.com/KSanomat instagram.com/kangasalansanomat /kangasalansanomat.fi/boksi kangasalla.fi Lisää hyviä uutisia Luin ihastuneena KS:n juttuja sekä perheestä, joka oli sairastanut, että yrityksistä, jotka reagoivat heti uuteen tilaisuuteen. Laitoja ei kuulemma voinut laittaa sänkyyn
Myös paikkakuntakohtaiset juhlat supistuivat hyvin pieniksi. Nuorempi oli sitä mieltä, että haluaisi jo kouluun takaisin. Muuten riski kaikkien muiden perheenjäsenien tartuttamiseen kasvaa. Ensimmäinen on se, että lievästi tai jopa oireettomasti taudin sairastavat ovat myös tartuttajia. Kenen on vastuu, jos koulut avataan ja yksikin perusterve lapsi menehtyy tartunnan saatuaan. Ei ole myöskään aukottomasti todistettu, että lapset ja nuoret eivät voisi sairastua koronaviruksen vuoksi vakavastikin. Pahimmillaan ketju venyy pitkäksi, mutta sitä tällä ymmärtääkseni haetaankin. Lauri Ruippo, tiesuunnittelijoita rak.mest. Kansallisen veteraanipäivän valtakunnallinen pääjuhla oli tarkoitus järjestää tänä vuonna Tampereella, mutta koronatilanteen vuoksi sitä ei järjestetty. Lehtemme edustajalla oli kiintoisaa olla mukana siinä keskustelussa, joka käytiin viime perjantaina kunnanjohtajan työhuoneessa. Kangasalan hautausmaalle kokoontui maanantaina aamupäivällä muutama ihminen kunnioittamaan sotiemme veteraanien muistoa. Ilmeisesti pitäisi. KUVA: TUOMO NISULA Kangasalan kirkonkylä sijaitsee etelästä Kirkkojärven ja pohjoisesta Kirkkoharjun, Ukkija Vesijärven välisessä kapeikossa, jossa asutus on suhteellisen tiheää. Kantava idea olisi tartuttaa virusta lapsiin ja nuoriin, koska se ei ole heille yhtä vaarallinen kuin vanhemmalle väestölle. Seppeleen sankaripatsaalle laskivat veteraanin edustaja Hannu Wirola ja Markku Muranen. Karkeasti sanottuna liittymät ovat Kuohulla Urkuhuollon luona, vanhan hautausmaan ja Kansallispankin välistä tietä Kirkkojärven rantaan tai Tarpilan peltojen kautta. Teinin logiikalla se tarkoittaa sitä, että vaara on ohi ja toreilla & turuilla voi jälleen temmeltää kavereiden kanssa ihan niin kuin ennenkin. Millainen signaali nuorisolle on se, jos koulut avataan. Kysyin, miksi. Parhaillaan ovat nämä suunnitelmat saamassa lopullisen muodon. Kirkon ja Kansallispankin välitä Kirkkojärven rantaan suuntautuvat yhdystie antaa kirkonkylämme kehittymiselle parhaat edellytykset. Mikään vaihtoehto ei ole hyvä, mutta näistä on valittava kirkonkylän taajamaa vähimmin vahingoittava vaihtoehto. Näin päästäisiin pykälä lähemmäksi laumaimmuniteettia. Pitäisikö siis jokainen kouluun päästetty lapsi laittaa karanteeniin omaan huoneeseensa sillä siunaamalla sekunnilla, kun kesäloma alkaa. Maisema-arkkitehti Reinola mainitse, että kun eräässä sanomalehtikirjoituksessa oli mainittu lausuntoni Keisarinharjun pirstomisesta, on kirjoittajille tullut tässä kohdassa inhimillinen erehdys. Jos koulut päätetään avata pariksi viikoksi, tiedän ainakin varmuudella kaksi teiniä, jotka eivät tule oppitunneille osallistumaan. Mutta moottoritien liittymä kirkonkyläämme on vaikeasti ratkaistava kysymys. Mitä taas tulee moottoritien liittymään kirkonkylässä, ei tätä kysymystä ole hoidettava niin, että pidetään ”kynsin hampain” kiinni määrätystä suunnitelmasta, vaan etsittävä liikenteellisesti paras mahdollinen vaihtoehto, joka soveltuu myöskin maisemakuvaan. JUTUSTELIN ASIASTA omien 13ja 16-vuotiaiden lasteni kanssa. Jo nyt on nähty erilaisia isojakin teiniporukoita pyörimässä yhdessä turvaväleistä ja koskettelukielloista välittämättä. 15 Keskiviikko 29.4.2020 Kangasalan Sanomat PÄIVÄN KUVA KANGASALAN SANOMAT 5O VUOTTA SITTEN Kansallista veteraanipäivää vietettiin tänä vuonna hiljaisin menoin. Jos koulut avataan 2,5 viikoksi, on melko varmaa, että osa huoltajista haluaa edelleen pitää lapsensa kotona. Yhdensuuntaisena Kangasalan tien kanssa rakennetaan Kirkkojärven pohjoispuolelle Tampereen–Kangasalan–Lahden moottoritie. Kunnanjohtaja Nurminen mainitsi puheenvuorossaan, että TVH:n toimesta on tutkittu kaikkiaan kolmea vaihtoehtoa liittymän saamiseksi moottoritieltä kirkonkylään. Tässä tullaan ongelmaan numero kaksi. Siinä on sopiva sauma jokaiselle perheelle ottaa kontrolloidusti haltuun mahdolliset kokoontumisrajoitusten höllentämiset, kun kesän arkirytmi koittaa. Jos valitaan Kuohun tai Tarpilan suunta sisääntulotieksi, joutuvat ajoneuvot suorittamaan ahtaalla Kangasalan tiellä ”sahaavaa” liikennettä. Ei tarvita kuin yksi koronan kantaja kouluun, niin siinä sitä ollaan; useita kymmeniä oikeasti karanteenissa alkukesän. E lämme aikoja, jolloin hallitus on hiukan höllentämässä koronavirusrajoituksia. Kuinkahan moni teini on jo nytkin kertonut vanhemmilleen lähtevänsä kävelylle yhden kaverin kanssa, mutta totuus on ollut täysin toinen… ERÄS REHTORIYSTÄVÄNI kommentoi asiaa mielestäni erittäin osuvasti. Vastaus oli teinille tyypillinen: haluaisin niin kovasti nähdä kaikkia kavereita. Hyvä vai huono asia, se jää nähtäväksi. Näissä suunnitteluissa on kunta ollut kiinteästi mukana. 040 769 2340 toimitus@kangasalansanomat.fi JUTUN JUURTA KIRKONKYLÄSSÄMME EI ole suuria mahdollisuuksia tien suuntakysymyksiä suunniteltaessa. Tämän tien parannussuunnitelmat ovat parhaillaan viimeisteltävinä.. KS Ota yhteyttä toimituspäällikkö Marja Aaltio p. TVH:ta edusti maisema-arkkitehti Ario Reinola, TVL:n Hämeen piiriä maisemavalvoja, rak.mest. Eli eiköhän nyt vaan pidetä koulut kiinni kesään saakka. Vaihtoehtoja harkittaessa on pidettävä esillä liikenteen jakautuminen Mäntyveräjään, Kangasalan asemalle ja Suinulan–Havisevan suuntiin Kangasalan kirjakaupan ja Tapulinmäen välistä Ukkijärven ohi. Jouni Ouni sekä kuntaamme kunnanjohtaja Jaakko Nurminen ja kaavoitusinsinööri Markku Teräsmaa. Tämä ”aseman” tie määrää osaltaan kirkonkylän sisäänajotien sijainnin. Itseäni eniten ihmetyttää ajatus siitä, että lapset jatkaisivat koulunkäyntiä normaalisti lähiopetuksessa toukokuun puolivälissä. –– Torstaina 30.4.1970 Yhdystien rakentaminen Tampereen–Kangasalan– Lahden tieltä jälleen kerran punnittavana MIELIPIDE Lapset kouluun – miksi ihmeessä. Lauri Hollo Kangasalla asuva freelance toimittaja KOLUMNI Pitäisikö siis jokainen kouluun päästetty lapsi laittaa karanteeniin omaan huoneeseensa sillä siunaamalla sekunnilla kun kesäloma alkaa. Jos ja kun ylipainoiset, astmaatikot ja diabeetikot kuuluvat taudin riskiryhmään, heitä löytyy varmasti lähes joka kodista. Tulee oppimisen näkökulmasta pelkkää sirkusta loppuviikoiksi ja opettajien motivoiminen ja tsemppaaminen seuraavan lukuvuoden suunnitteluun on vaikeaa. Voin merkitä ne wilmaan jo nyt. Tätä on pohdittu kunnan elimissä jo vuodesta 1961 lähtien. MUUTAMA ASIA on vain matkan varrella unohtunut. OAJ ja opettajat ovat ihan ymmärrettävästi ideaa vastaan, mutta terveysviranomaiset ja hallitus (ehkä) ovat eri mieltä
Pintaremontti ok. 3h+k, hyväkuntoinen koti! Silja 045 2377 944 Kangasala 4h+k max n. 040 541 2138 petri.siira @spkoti.fi Vilma Annala p. 3h+k hissitalosta, hyvä kunto plussaa. 350 000 €. Johanna 0440 789 657 Huutijärvi,Asema, Pikonkangas, Keskusta max n. 150 000 €. 250 000 €. Silja 045 2377 944 KERROSTALOT Kangasalan keskusta ja lähiympäristö max n. 300 000 € 4-5h+k, saa olla remonttia, mutta huomioitava hinnassa! Johanna 0440 789 657 1980-lukuinen tai uudempi 5h+k max n. Hyväkuntoinen koti 4-5 h+k haussa lapsiperheelle. 30 min Tampereen keskustaan. 2-4 h+k, iso tontti oltava! Remontti ok! Silja 045 237 7944 Remontitava kohde ok max n. noin 100-120 m 2 , koulut ja palvelut noin 5 km säteellä. 250 000 €. Pintaremontti on ok! Vanhemmassa talossa isot remontit tehtynä. Silja 045 237 7944 Rauhallinen sijainti Kangasalla max. 350 000 € 5-6h+k, hyvä kunto. Jenni 040 749 7442 Huutijärvi-Suorama väli, Ponsantien varsi, Tiihala max n. 500 000 €. Maaseudun rauhassa, reilu tontti plussaa. 220 000 € Ei isoja remontteja yhtiössä, lapsiperheelle. 350 000 €. 3-5 h+k, pintaremontti ok! Nopea kauppa. 250 000 €. 2-3 h+k, remontoitava kohde ok. 150 000 €. 500 000 € +/Johanna 0440 789 657 Liuksialan koulun läheisyydestä max n. Väh. Soveltuu ympärivuotiseen asumiseen. 200 000 € Max noin 60 km Kangasalta, kaikki huomioidaan! Silja 045 237 7944 Vapaa-ajan paikka max n. 430 000€ 5-6h+k, hyväkuntoinen koti lapsiperheelle! Johanna 0440 789 657 1990-luvun koti tai uudempi max n. Reilusti harrastetilaa tai mahdollisuus rakentaa (100 m 2 +/-). Johanna 0440 789 657 Kangasala/Itä-Tampere max. 200 000 €. 200 000 €. n. n. Johanna 0440 789 657 Vatialan alue + (Itä-Tre) max n. Silja 045 2377 944 Pikkola, Pikonkangas, Suorama, Mäyrävuori max n. Kaikki huomioidaan! Max n. Petri 040 541 2138 TONTIT Mäntykangas tontti omassa rauhassa max. 044 768 8113 vilma.annala @spkoti.fi OMAKOTITALOT Kiinteistö järven rannalta tai läheisyydestä. Johanna 0440 789 657 Kangasala/Itä-Tampere max n. Silja 045 237 7944 Tampereelta n. 50 km suuntaansa max n. 4-5 h+k, puu/hirsitalo, hyvä kunto. 200 000 € 3h+k, hyvä kunto plussaa! Johanna 0440 789 657 Suorama, Vatiala, Keskusta max n. Jenni 040 749 7442 1-3h+k remontoitavat kohteet hyvästä yhtiöstä! Johanna 0440 789 657 VAPAA-AJAN ASUNNOT Vapaa-ajan paikka max n. Johanna 0440 789 657 Kangasala max n. 2-3h+k, saa olla remonttia. – Kun tahdot uuden kodin – Onnikkatie 1, 36200 Kangasala KANGASALA | Onnikkatie 1 | 010 311 6400 | saastopankki.fi /aito | @aitosp TAHDOTKO UUDEN KODIN. Kangasalan Sanomat Keskiviikko 29.4.2020 16 Johanna Peltonen p. 230 000 € Väh. 5-6h+k, Kirkkoharjun koulualue, hyvä kunto! Silja 045 2377 944 Ruutana ja lähialueet, Päkinmäki, Huutijärvi ja lähialueet, Liuksiala ja lähialueet max n. 250 000 €. 100 000 € Kangasalan alue (myös Sahalahti ja Kuhmalahti käy) Saa olla huonokuntoinen, myös tontit huomioidaan. 300 000 €. 040 749 7442 jenni.ijas @spkoti.fi Silja Myllyniemi p. Puhelujen hinnat 010-numeroihin: 8,35 snt/puhelu + 16,69 snt/min (alv 24%) kotimaan lankaja matkapuhelinliittymistä. Johanna 0440 789 657 Rakennusliikkeelle rivija erillistalotontit, TARJOA! Jenni 040 749 7442 Vapaa-ajan asuntoja kysellään nyt paljon, jos olet myyntiaikeissa, sovi ilmainen arvio kanssamme! Välityspalkkio sopimuksen mukaan. 280 000 € Järven rannalla, sijaintina Längelmävesi, Roine, Pälkänevesi tai Mallasvesi. 185 000 € 4h+k, pintaremontti on ok! Jenni 040 749 7442 Kangasala, Pälkäne, Sahalahti, Kuhmalahti max n. 350 000 €. 400 000 € suojaisa tontti, 5-6 h+k lapsiperheelle. 044 078 9657 johanna.peltonen @spkoti.fi Jenni Ijäs p. Jenni 040 749 7442 Kangasalan keskusta + lähiympäristö max n. 200 000 €. Jenni 040 749 7442 Suorama, Vatiala, Keskusta max n. n. 100 000 € Omakotitalolle, max n. Hyväkuntoinen koti 5-6h+k, myös tontit huomioidaan! Jenni 040 749 7442 Vatiala, Kortekumpu, Ranta-Koivisto max n. 045 237 7944 silja.myllyniemi @spkoti.fi MYY KOTISI ILMAN JULKISTA MYYNTIÄ! Asiakkaamme etsivät, ostaja maksaa VÄLITYSPALKKION! Petri Siira p. Tärkeää hyvät bussiyhteydet, saa olla pintaremonttia! Jenni 040 749 7442 Rauhallinen sijainti max n. 350 000 € 5-6h+k, hyvä kunto! Silja 045 237 7944 Kangasalan keskusta max n. 3h+k, syrjäinen sijainti käy! Silja 045 237 7944 RIVI-/PARITALOT Kangasalan keskusta + lähiympäristö max n. Nopea kauppa tarvittaessa! Petri 040 541 2138 Vapaa-ajan paikka max n. Hae asuntolainaa nyt – varaa aika puhelintapaamiseen tai täytä lainahakemus: www.saastopankki.fi/uuteen-kotiin Paikalliset säästöpankkiirit apunasi: Virve Lähteenmäki sijoitusasiantuntija 010 311 6510 Kaisa Jonkka talousasiantuntija 010 311 6461 Hanna Kärpänniemi yritysrahoituspäällikkö 050 324 8630 Johan Sirén johtaja 050 561 6959 Elina Jokinen talousasiantuntija 010 311 6511 Liisa Haavisto asiakasneuvoja 010 311 6506 Karoliina Kirkkomäki asiakasneuvoja 010 311 6435 Tuija Salonen talousasiantuntija 010 311 6509. 380 000 € Koti koulujen läheisyydestä, hyvät yhteydet 4-5 h+k
17 Keskiviikko 29.4.2020 Kangasalan Sanomat VIELÄ UPEITA ASUNTOJA VAPAANA! TOIMI NOPEASTI JA VARAA OMASI! Kiinteistömaailma Ratina Tommi Luosmala | 050 597 1531 tommi.luosmala@kiinteistomaailma.. ESITTELY JA MYYNTI: KOTI KAUPUNGIN PARHAALLA PAIKALLA, TORIN KULMALLA! www.pallasrakennus.?/torikulma ASUNTO OY KANGASALAN TORIKULMA Ainutlaatuinen asuinpaikkaVesijärven rannalla PIKONLINNAN kauniin asuinalueen rakentaminen jatkuu 30-luvun Lääkäritalo Törmälän saneeraus kahden perheen kodiksi valmistuu toukokuussa 2020. Upeiden rantatörmälle sijoittuvien paritalojen suunnitelmia viimeistellään. www.pikonlinna.fi KIRSI KONNOS Kiinteistönvälittäjä, LKV, osakas 0400 831 687 kirsi.konnos@huom.fi JANNE SAVOLAINEN Kiinteistönvälittäjä, yrittäjä 045 6588 124 janne.savolainen@huom.fi Kysy meiltä lisää tästä upeasta alueesta, sekä rakennettavista omistusasunnoista!. Ota yhteyttä meihin, jos haluat elää todeksi unelman omasta kodista järvimaisemin
Etenkin kesäisin kävijöitä on niin paljon, ettei heitä ehdi loppuun asti seurata ja ohjata. Virallinen eläkeikäkin ehti jo täyttyä, mutta oloneuvokseksi ehtii hyvin vielä nyt 67-vuotiaanakin. Nykyään eniten tilaa vievät maksulliseksi sekajätteeksi luokiteltavat sohvat. Aina ei ole helppo tietää, mikä jäte kuuluu minnekin. RAJALA KYPSYTTELI eläkkeelle jäämistään kiireettä, koska työhön liittyvät paineet päättyivät käytännössä kierrätyspisteen sulkemiseen. Se suisti minut lähes raiteiltani. Rajala arvelee, että kotitalossa Suinulassa riittää eläkepuuhia yhdelle miehelle. Kun Pirkanmaan Jätehuollosta ensimmäisen kerran kysyttiin, olisiko aika laittaa lappu kierrätysluukulle, Rajala vielä uskoi asiaan. RAJALAN MUKAAN maalit, polttoaineet, jäteöljyt ja muut ongelmajätteet aiheuttavat eniten päänvaivaa kierrättäjille. Eija Koivu teksti & kuvat Vanhan paloaseman kupeessa Kaarina Maununtyttären tiellä sijaitseva jäteasema ei vapusta lähtien ole enää entisensä, sillä monelle tutuksi käynyt jäteasemanhoitaja Markku Rajala jää eläkkeelle. Viihdyn ihmisten parissa ja uskon, että jäteasemallakin palvelun laatu ratkaisee. Kaunis ajatus ehjän ja käyttökelpoisen kierrättämisestä ei kantanut käytännössä. – Jotta homma toimisi riittävän nopeasti, tapanani on ollut opastaa sekalaisen kuorman kanssa tulijoita vaiheittain: ensin nuo tuonne ja sitten katsotaan loput. – Tällaiselle herkälle ihmiselle suru-uutisten sulattelu käy aina vain hankalammaksi, mikä ei saisi heijastua työpaikalle. Pyrin kohtaamaan jokaisen asiakkaan yksilönä, joskin kiireisimpinä päivinä ei henkilökohtaiseen neuvontaan valitettavasti liikene aikaa. Moinen herätti pahennusta muissa asiakkaissa. MARKKU RAJALAN mukaan ongelmajätteet aiheuttavat eniten päänvaivaa asiakkaille. – Sahalahden pisteen lakkauttamista seurasi selkeä nousupiikki. – Sitten vihoittelu ja haistattelu yltyi jokapäiväiseksi. – Moni tuo sohvansa jäteasemalle, koska niille ei löydy ottajaa edes ilmaiseksi, tietää Rajala. Jos vielä ehtisin, kohentaisin opasteita helpottamaan asiointia. KOSKA JÄTEASEMAN alue on rajallinen, järjestystä tarvitaan. Osasta on tullut ihan halituttujakin. Ilmainen tavara houkutteli paikalle myös sellaisia, jotka päivystivät jäteasemalla valmiina omimaan kierrätystavarat suoraan saapuvasta kuormasta. Tekstit saisivat olla isommalla ja kyltit matalammalla, jotta ne huomataan. Rajala ymmärtää hyvin, miksi moni jää odottelemaan neuvoja kuormansa viereen. Takapuoleni upposi asvalttiin asti, koska jouset puuttuivat. Erityisen kova paikka oli äitini kuolema kolme vuotta sitten. Ne päätyvät Tarastenjärven jätelaitokselle lajiteltavaksi ja murskattavaksi. Ihastelin kerran itsekin yhtä sohvaa ja päätin koeistua sen. Markku Rajala jää vappuna eläkkeelle.. – Päällimmäisenä mielessäni on tyytyväisyys. – Niitä ei kannata itse tyhjentää suoraan keräysastiaan, vaan jättää maassa oleviin pienempiin astioihin. Rauhallisinkaan ihminen ei jaksa jatkuvaa suunsoittoa määräänsä enempää, joten toisen kerran kysyttäessä oli jo lopettamisen kannalla. Hän tunnustaa iloinneensa, kun jäteaseman kierrätyspisteestä aikoinaan luovuttiin. Kangasalan Sanomat Keskiviikko 29.4.2020 18 Jäteasemalla palvelun pitää olla priimaa ARJESSA MUKANA MARKKU RAJALA sanoo jäteaseman kävijämäärä lisääntyneen tasaisesti vuosi vuodelta. Alun perin työllistettynä asemalla aloittaneen miehen pesti venähti yli 20 vuoteen. Moniin ihmisiin olen työn puitteissa saanut tutustua, mistä olen kiitollinen. Fyysinen kunto olisi sallinut jatkaa vielä työuraa, mutta lähipiirin tapahtumat antoivat lopullisen sykäyksen irrottautumiseen. – Haikein mielin suljen jäteaseman portin takanani. Tiedä vaikka paikkojen laittelu saisi aikaan tarpeen poiketa jäteasemalla asiakkaana. – Huonekaluissa ja muissa tavaroissa oli usein piileviä vikoja
200 kpl erä Puolen litran pullosta 10 litraa valmista pesuainetta! Teho+ PIENKONEBENSIINIT 5 l Pressol 5 litran POLTTOAINEKANNU KYSY LISÄÄ useimpiin automerkkeihin, sis. Auto ryntäilee eteentai taaksepäin. ja PUUTARHAAN Qirin 990 Premium Contact 6 Ventus Prime 3 205/55 R16 225/45 R17 /sarja /sarja 448 00 535 00 Hakka Blue 2 ja Hakka Black 2 Esimerkkikokojen hinnat sis. 03 379 0333 | korjaamo@fixuskangasala.fi MONIMERKKIHUOLLOT JA -KORJAUKSET | ILMASTOINTIHUOLLOT | AURAUSKULMIEN SÄÄDÖT AUTOHUOLTO Vaihteisto vaihtaa liian hitaasti tai nopeasti. vannetyö, tasapainoitus, kierrätysmaksut, uudet venttiilit ja allelaitto! Kysy tarjous omasta koostasi! Meiltä saatavilla yli 400 rengaskokoa! Kesärenkaat Renkaiden ostajalle lahjaksi TIKKATAULU & TIKAT! KANGASALA Merkillisen reilu. 19 Keskiviikko 29.4.2020 Kangasalan Sanomat ????. 03 377 1140 | varaosat@fixuskangasala.fi ALKUPERÄISET JA TARVIKEAUTOVARAOSAT | TYÖKALUT | KEMIKAALIT & ÖLJYT AUTOTARVIKE Kangasalantie 921 B Kangasala | Palvelemme arkisin 8–16, la suljettu | P. fixuskangasala.fi. Ei vahingoita kumia eikä muovia. Vaihteisto reagoi jähmeästi. 03 377 3177 | rengasmyynti@fixuskangasala.fi RENKAAT JA VANTEET | RENKAIDEN VAIHDOT | RENGASHOTELLI RENGASMYYNTI Kangasalantie 921 B Kangasala | Palvelemme arkisin 8–17, la 9–14 | P. Edullisesti Premium Keskihintaan 205/55 R16 225/45 R17 91H /sarja /sarja 280 00 320 00 205/55 R16 225/45 R17 91H /sarja /sarja 408 00 500 00 73 Ah 86 Ah 100 Ah 28 Ah 3H 28 Ah 4H /kpl /kpl 936-73600 933-12N24-3-H 933-12N24-4-H 936-86800 936-10080 /kpl /kpl 99 00 49 00 109 00 124 00 205/55 R16 225/45 R17 91H /sarja /sarja 340 00 400 00 205/55 R16 225/45 R17 /sarja /sarja 295 00 340 00 205/55 R16 225/45 R17 /sarja /sarja 414 00 500 00 205/55 R16 225/45 R17 /sarja /sarja 360 00 420 00 205/55 R16 225/45 R17 /sarja /sarja 300 00 335 00 205/55 R16 225/45 R17 /sarja /sarja 430 00 520 00 205/55 R16 225/45 R17 /sarja /sarja 350 00 440 00 Sportex Turanza T005 Intesa HP2 ja UHP2 S801 ja S2000 Efficient Grip Performance 2 Roadhawk Huoltovapaat 12 V AKUT VAPAA-AIKAAN ... Vaihteisto luistaa. Kesäisiä tarjouksia Fixukselta 2T ja 4T 20-205 20-405 114-TFK 3,80/litra /kpl /kpl /kpl 19 90 1 90 9 90 LASINPESUNESTE KESÄKÄYTTÖÖN 0,5 l Pesee ja irroittaa erittäin tehokkaasti tuulilasista hyönteisten jäänteet ja muun lian. työn ja öljyt 300 00 100% ÖLJYNVAIHTO Top Auto Speed 1000 -laitteella huuhtelemalla alkaen AUTOMAATTIVAIHTEISTOJEN ÖLJYNVAIHDOT 100% HUUHTELEMALLA joka tarpeeseen Kaikki koot, kaikki merkit! palvelu! Kangasalantie 921 A Kangasala | Palvelemme arkisin 8–17, la 9–14 | P. Automaattivaihteisto tarvitsee puhdistusta ja öljynvaihtoa toimiakseen oikein ja taloudellisesti. Vaikkei ongelmia olisikaan, suosittelemme 100% öljynvaihtoa ennalta ehkäisevänä toimenpiteenä
99 90 VINHA PEITTOSUOJA 11,7L VVA VALKOINEN SÄVYTETTÄVISSÄ Puolihimmeä, vesiohenteinen suoja puupinnoille ulkona. 135kg SUP-laudan koko on 305 x 84 x 15 cm ja sen kantavuus on 130 kg. VAPPUAATTONA 7.30-13, VAPUNPÄIVÄNÄ SULJETTU (4.5. Leikkuuleveys 85 cm. Keräävä, bioleikkaava ja sivulle heittävä, 60 litran keruusäiliö. 25 cm³ moottori. Kompostilannoitettu multaseos kotipuutarhureille. Sivukeittimen ansiosta valmistat keitokset samalla kun grillaat. Menestyy myös kuivemmassa ja vähemmän ravinteikkaassa maassa. Monipuolinen akkuporakone asentajille, huoltomiehille ja kodin apuriksi. Modernin ilmahuuhtelumoottorin ansiosta pieni polttoaineen kulutus. 8,21 snt/puhelu + 6,9 snt/min.) PÄLKÄNE k-rauta.fi ma–pe 7.30–17, la 8.30–14 TARJOUKSET VOIMASSA 5.5.2020 TAI NIIN KAUAN KUIN TAVARAA RIITTÄÄ. (449,-) (249,-) Tyylikäs kolmipolttiminen perusgrilli, kokonaisteho 9,6 kW. Työnnettävä silppuava ruohonleikkuri, jossa on Stigan 123 cc -polttomoottori. PROF 28X95 RUSKEA SILEÄ KESTOPUU PROF 28X95 VIHREÄ SILEÄ 1,39 1,49 1,95 1,76 2,29 KESTOPUU PROF 28X120 RUSKEA SILEÄ KESTOPUU PROF 28X120 VIHREÄ SILEÄ KESTOPUU PROF RUNKO 48X98 VIHREÄ Jukola7:n Koho on vesipumpun lisälaite, jonka avulla pumppaat raikasta vettä juuri sopivalta korkeudelta. Pakkasenkestävä, pinta UV-suojattu haalistumisen estämiseksi. Kotimainen Greeny 250 litrainen kompostori on lämpöeristetty, ympärivuotiseen käyttöön tarkoitettu kompostori. Kevyt ja tehokas ammattilaisen yleissaha terän pikakiristyksellä. 0207 630 840 • k-rauta.fi (Matkap. Hiiliharjaton akkuruohonleikkuri 2 x 4,0 Ah:n akuilla. Laitteen toimintaperiaatteena on jätteen pakastus. Pumpun pesä rst:tä, teho 800 W. Soveltuu käytettäväksi kasvualustana kukkapenkissä, kasvihuoneissa ja kasvimaalla. Ympäristöystävällinen ja kevyt akkuruohonleikkuri, voimanlähteenä kaksi 18 V:n akkua sarjaan kytkettynä. Fuksia, keltainen, musta Huippulaadukas kaksipolttimoinen kaasugrilli alastaittuvilla sivupöydillä SAAPPAAT BART 914 MUSTA ETULEIKKURI STIGA PARK 220 B&S P.B.3130AVS 2F5820321/S16 RUOHONLEIKKURI STIGA MULTICLIP 47 RUOHONLEIKKURI MAKITA PLM4628N AKKURUOHONLEIKKURI RYOBI RY18LMX40A-240 18V ONE+ 2X4,0AH AKKURUOHONLEIKKURI STIGA MULTICLIP 47 MAE 60V 1X4,0AH KUMISAAPPAAT NOKIAN JALKINEET VERSO KAASUGRILLI NAPOLEON ROGUE R365PK KAASUGRILLI LUCIFER TOPAZ-3 DE LUXE 2017 KAASUGRILLI LUCIFER CHROMITE 3 SUOJAPEITE CELLO M 129X45X91CM MUSTA STIGA 2T0630281/ST1 AJOLEIKKURI TORNADO 3098 H B&S P.B 25 00 549 00 319 00 199 00 39 95 3 poltinta. Puhtaasta, kuivatusta ja rouhitusta havupuunkuoresta, -puuaineksesta ja turpeesta valmistettu seos kompostointiin ja kuivakäymälöihin. Leikkuuleveys 95 cm. 2095 00 245 00 (3180,-) 429 00 520 00 HYVÄ VALIKOIMA PENSASMUSTIKOITA JA MARJAPENSAITA! TERVETULOA TUTUSTUMAAN! ETULEIKKURI STIGA PARK 120WM 7250 AKKURUOHONLEIKKURI MAKITA DLM431PT2 2X5AH AKUT JA TUPLAPIKALATURI AKKUPORAKONE MAKITA DF333DWAE 12V MAX KESTOPUUT MOOTTORISAHA DOLMAR PS-352TLC, 1,7KW PUUTARHAN MUSTA MULTA BIOLAN 45L KEVÄTLANNOITE KEKKILÄ PLUS+ 20L WC BIOLAN ICELETT PAKASTAVA KOMPOSTIJA HUUSSIKUIVIKE BIOLAN 40L KOMPOSTORI GREENY 250L KATAJA PUUTARHA-JA MÖKKIKOMPOSTORI KEKKILÄ 310L LÄMPÖERISTETTY NURMIKKOSEOS CELLO GREEN 1KG TRIMMERI FXA 25/ 38 2-TAHTI IMULETKUN KOHO JUKOLA 7 VESIAUTOMAATTI MARNEX MX BOOSTER 1100/25X PUMPPUAUTOMAATTI PROF XKJ-804SA3 2690 00 Multiclipja taaksepuhallus-leikkuumenetelmät, leikkuukorkeus 25-85 mm. Kevyt ja kompakti akkuporakone 12 V:n liukukiinnitysakulla. Kevyt, vedenpitävä ja helposti jalkaan puettava pihakenkä. Tehokas 2000 watin moottori ja maksimissaan 150 barin paine takaavat hyvän pesutuloksen. Päädyissä tarranauhakiristys ja ilmanvaihtoreiät. lähtien ma-pe 7.30-18, la 8.30-14) K-RAUTA PÄLKÄNE PALVELEE KAIKKI MYYMÄMME TUOTTEET MYÖS KOTIINKULJETETTUNA Miesten tyylikkäät ja mukavat mustat saappaat PVC-materiaalista työkäyttöön ja kesämökeille. Ruskea ja harmaa. Valkoinen. Leikkuukorkeus säädettävissä 25–75 mm. Säilyttää puun luonnollisen pintakuvioinnin. Helppo täyttää, sekoittaa ja tyhjentää 1399 00 14 95 299 00 179 00 • ERILAISIA ANGERVOJA 1,5 L ASTIA 2 95 2 95 (4,95) (4,95) (9,95) (399,-) • SEPPELVARPU 1,5 L ASTIA AKKURUOHONLEIKKURI MAKITA DLM460Z 2X18V RUNKO 5 00 2 SK. Ruostumattomalla painesäiliöllä varustettu vesiautomaatti. Pakkasenkestävä, pinta UV-suojattu haalistumisen estämiseksi. 99 90 CELLO TERRACE 2,7L TERASSIJA KALUSTEÖLJY Vesiohenteinen, ruskea öljy terassien ja kalusteiden käsittelyyn. Leikkuuleveys on 45 cm. Pakkaus 1 kg, riittävyys noin 34 m². 2990 00 399 00 469 00 399 00 99 00 219 00 12 95 21 95 8 95 79 90 SUP-LAUTA AQUA MARINE THRIVE 3,15 SUP-LAUTA BESTWAY OCEANA 3,05M 315x79x15 cm, ilmatäytettävä, max. Maksimi-imukorkeus 8 m, maksiminostokorkeus 40 m, maksimituotto 3,6 m³/h, tankki 20 l 79 00 269 00 149 00 (299,-) (169,-) (4,30/sk) (24,90) 4 SK Biolan Icelett on pakastava käymälä, joka toimii sähköllä, mutta vettä tai viemäriä sen toimintaan ei tarvita. Päädyissä tarranauhakiristys ja ilmanvaihtoreiät. Pölyämätön, rakeinen seos on helppo levittää. Kangasalan Sanomat Keskiviikko 29.4.2020 20 k-rauta.fi k-rauta.fi k-rauta.fi k-rauta.fi Kankaanmaantie 6, PÄLKÄNE. Puoliautomaattinen siimapää kahdella siimalla. Koot 44-47. 379 00 329 00 PAINEPESURI PROF 2500W 195BAR 420L/H Laadukas painepesuri hyvillä varusteilla. 8,21 snt/puhelu + 14,9 snt/min, lankap. Edullinen ja tehokas polttomoottoritrimmeri. Multiclipja taaksepuhallus-leikkuumenetelmät, leikkuukorkeus 25-85 mm. Itsevetävä ruohonleikkuri luotettavalla B&S-moottorilla. Työnnettävä ja silppuava ruohonleikkuri kuulalaakeroiduilla pyörillä ja kestävällä teräsrungolla. Pyöreä muoto kestää ja ylläpitää lämpöä. Leikkuuleveys 46 cm. Jaettava runkoputki helpottaa kuljetusta ja varastointia. Erittäin kevyt käsitellä ja käyttää. 27 95 (399,-) (119,-) Hyvätasoinen yleisseos piha-alueille ja mökkien ympäristöön. Tehokas 2500 watin moottori ja maksimissaan 195 barin paine takaavat hyvän pesutuloksen 199 00 PAINEPESURI FXA 2000W 150BAR 360L Laadukas painepesuri hyvillä varusteilla. P
Leikkuuleveys on 45 cm. Multiclipja taaksepuhallus-leikkuumenetelmät, leikkuukorkeus 25-85 mm. 0207 630 840 • k-rauta.fi (Matkap. Työnnettävä ja silppuava ruohonleikkuri kuulalaakeroiduilla pyörillä ja kestävällä teräsrungolla. Koot 44-47. 379 00 329 00 PAINEPESURI PROF 2500W 195BAR 420L/H Laadukas painepesuri hyvillä varusteilla. Soveltuu käytettäväksi kasvualustana kukkapenkissä, kasvihuoneissa ja kasvimaalla. Laitteen toimintaperiaatteena on jätteen pakastus. Itsevetävä ruohonleikkuri luotettavalla B&S-moottorilla. Säilyttää puun luonnollisen pintakuvioinnin. Pakkaus 1 kg, riittävyys noin 34 m². Maksimi-imukorkeus 8 m, maksiminostokorkeus 40 m, maksimituotto 3,6 m³/h, tankki 20 l 79 00 269 00 149 00 (299,-) (169,-) (4,30/sk) (24,90) 4 SK Biolan Icelett on pakastava käymälä, joka toimii sähköllä, mutta vettä tai viemäriä sen toimintaan ei tarvita. 21 Keskiviikko 29.4.2020 Kangasalan Sanomat k-rauta.fi k-rauta.fi k-rauta.fi k-rauta.fi Kankaanmaantie 6, PÄLKÄNE. 25 cm³ moottori. Fuksia, keltainen, musta Huippulaadukas kaksipolttimoinen kaasugrilli alastaittuvilla sivupöydillä SAAPPAAT BART 914 MUSTA ETULEIKKURI STIGA PARK 220 B&S P.B.3130AVS 2F5820321/S16 RUOHONLEIKKURI STIGA MULTICLIP 47 RUOHONLEIKKURI MAKITA PLM4628N AKKURUOHONLEIKKURI RYOBI RY18LMX40A-240 18V ONE+ 2X4,0AH AKKURUOHONLEIKKURI STIGA MULTICLIP 47 MAE 60V 1X4,0AH KUMISAAPPAAT NOKIAN JALKINEET VERSO KAASUGRILLI NAPOLEON ROGUE R365PK KAASUGRILLI LUCIFER TOPAZ-3 DE LUXE 2017 KAASUGRILLI LUCIFER CHROMITE 3 SUOJAPEITE CELLO M 129X45X91CM MUSTA STIGA 2T0630281/ST1 AJOLEIKKURI TORNADO 3098 H B&S P.B 25 00 549 00 319 00 199 00 39 95 3 poltinta. lähtien ma-pe 7.30-18, la 8.30-14) K-RAUTA PÄLKÄNE PALVELEE KAIKKI MYYMÄMME TUOTTEET MYÖS KOTIINKULJETETTUNA Miesten tyylikkäät ja mukavat mustat saappaat PVC-materiaalista työkäyttöön ja kesämökeille. Pumpun pesä rst:tä, teho 800 W. Päädyissä tarranauhakiristys ja ilmanvaihtoreiät. PROF 28X95 RUSKEA SILEÄ KESTOPUU PROF 28X95 VIHREÄ SILEÄ 1,39 1,49 1,95 1,76 2,29 KESTOPUU PROF 28X120 RUSKEA SILEÄ KESTOPUU PROF 28X120 VIHREÄ SILEÄ KESTOPUU PROF RUNKO 48X98 VIHREÄ Jukola7:n Koho on vesipumpun lisälaite, jonka avulla pumppaat raikasta vettä juuri sopivalta korkeudelta. Jaettava runkoputki helpottaa kuljetusta ja varastointia. 2990 00 399 00 469 00 399 00 99 00 219 00 12 95 21 95 8 95 79 90 SUP-LAUTA AQUA MARINE THRIVE 3,15 SUP-LAUTA BESTWAY OCEANA 3,05M 315x79x15 cm, ilmatäytettävä, max. Kompostilannoitettu multaseos kotipuutarhureille. Pölyämätön, rakeinen seos on helppo levittää. Pakkasenkestävä, pinta UV-suojattu haalistumisen estämiseksi. Modernin ilmahuuhtelumoottorin ansiosta pieni polttoaineen kulutus. (449,-) (249,-) Tyylikäs kolmipolttiminen perusgrilli, kokonaisteho 9,6 kW. Tehokas 2000 watin moottori ja maksimissaan 150 barin paine takaavat hyvän pesutuloksen. Puhtaasta, kuivatusta ja rouhitusta havupuunkuoresta, -puuaineksesta ja turpeesta valmistettu seos kompostointiin ja kuivakäymälöihin. Pyöreä muoto kestää ja ylläpitää lämpöä. Päädyissä tarranauhakiristys ja ilmanvaihtoreiät. Sivukeittimen ansiosta valmistat keitokset samalla kun grillaat. Ruostumattomalla painesäiliöllä varustettu vesiautomaatti. Valkoinen. Kevyt ja tehokas ammattilaisen yleissaha terän pikakiristyksellä. Helppo täyttää, sekoittaa ja tyhjentää 1399 00 14 95 299 00 179 00 • ERILAISIA ANGERVOJA 1,5 L ASTIA 2 95 2 95 (4,95) (4,95) (9,95) (399,-) • SEPPELVARPU 1,5 L ASTIA AKKURUOHONLEIKKURI MAKITA DLM460Z 2X18V RUNKO 5 00 2 SK. Puoliautomaattinen siimapää kahdella siimalla. Leikkuuleveys 85 cm. Työnnettävä silppuava ruohonleikkuri, jossa on Stigan 123 cc -polttomoottori. 27 95 (399,-) (119,-) Hyvätasoinen yleisseos piha-alueille ja mökkien ympäristöön. 8,21 snt/puhelu + 14,9 snt/min, lankap. 2095 00 245 00 (3180,-) 429 00 520 00 HYVÄ VALIKOIMA PENSASMUSTIKOITA JA MARJAPENSAITA! TERVETULOA TUTUSTUMAAN! ETULEIKKURI STIGA PARK 120WM 7250 AKKURUOHONLEIKKURI MAKITA DLM431PT2 2X5AH AKUT JA TUPLAPIKALATURI AKKUPORAKONE MAKITA DF333DWAE 12V MAX KESTOPUUT MOOTTORISAHA DOLMAR PS-352TLC, 1,7KW PUUTARHAN MUSTA MULTA BIOLAN 45L KEVÄTLANNOITE KEKKILÄ PLUS+ 20L WC BIOLAN ICELETT PAKASTAVA KOMPOSTIJA HUUSSIKUIVIKE BIOLAN 40L KOMPOSTORI GREENY 250L KATAJA PUUTARHA-JA MÖKKIKOMPOSTORI KEKKILÄ 310L LÄMPÖERISTETTY NURMIKKOSEOS CELLO GREEN 1KG TRIMMERI FXA 25/ 38 2-TAHTI IMULETKUN KOHO JUKOLA 7 VESIAUTOMAATTI MARNEX MX BOOSTER 1100/25X PUMPPUAUTOMAATTI PROF XKJ-804SA3 2690 00 Multiclipja taaksepuhallus-leikkuumenetelmät, leikkuukorkeus 25-85 mm. Kotimainen Greeny 250 litrainen kompostori on lämpöeristetty, ympärivuotiseen käyttöön tarkoitettu kompostori. Leikkuukorkeus säädettävissä 25–75 mm. Edullinen ja tehokas polttomoottoritrimmeri. Leikkuuleveys 46 cm. Ruskea ja harmaa. Pakkasenkestävä, pinta UV-suojattu haalistumisen estämiseksi. 135kg SUP-laudan koko on 305 x 84 x 15 cm ja sen kantavuus on 130 kg. 99 90 VINHA PEITTOSUOJA 11,7L VVA VALKOINEN SÄVYTETTÄVISSÄ Puolihimmeä, vesiohenteinen suoja puupinnoille ulkona. Ympäristöystävällinen ja kevyt akkuruohonleikkuri, voimanlähteenä kaksi 18 V:n akkua sarjaan kytkettynä. Monipuolinen akkuporakone asentajille, huoltomiehille ja kodin apuriksi. VAPPUAATTONA 7.30-13, VAPUNPÄIVÄNÄ SULJETTU (4.5. Kevyt ja kompakti akkuporakone 12 V:n liukukiinnitysakulla. Erittäin kevyt käsitellä ja käyttää. Kevyt, vedenpitävä ja helposti jalkaan puettava pihakenkä. Leikkuuleveys 95 cm. Menestyy myös kuivemmassa ja vähemmän ravinteikkaassa maassa. 8,21 snt/puhelu + 6,9 snt/min.) PÄLKÄNE k-rauta.fi ma–pe 7.30–17, la 8.30–14 TARJOUKSET VOIMASSA 5.5.2020 TAI NIIN KAUAN KUIN TAVARAA RIITTÄÄ. 99 90 CELLO TERRACE 2,7L TERASSIJA KALUSTEÖLJY Vesiohenteinen, ruskea öljy terassien ja kalusteiden käsittelyyn. Hiiliharjaton akkuruohonleikkuri 2 x 4,0 Ah:n akuilla. Keräävä, bioleikkaava ja sivulle heittävä, 60 litran keruusäiliö. Tehokas 2500 watin moottori ja maksimissaan 195 barin paine takaavat hyvän pesutuloksen 199 00 PAINEPESURI FXA 2000W 150BAR 360L Laadukas painepesuri hyvillä varusteilla. P
044 481 3022. Koronavirustilanteen salliessa kaupungilta voi kesä-syyskuussa vuokrata soutuveneitä ja lainata kanootteja päiväksi kerrallaan. Kangasalan kesä on tavattoman kaunis, uskon että jokainen löytää täältä oman lempikohteensa ja palvelunsa. – Some-kanaviltamme ja verkkosivuilta löydät aina tuoreimmat tiedot. Chat-palvelu toimii virastojen aukioloaikana. Hän vinkkaa tutustumaan myös kaupungin, Visit Kangasalan ja Kangasala-talon sosiaalisen median kanavilla tarjolla oleviin virtuaalitapahtumiin ja vapaa-ajanviettovinkkeihin. Vaikkapa liikunnanohjaajiemme jumppavideot ovat saatavilla koko ajan ja monet niistä on suunniteltu myös ulkosalla tehtäviksi. Harjut, järvet ja retkeilyreitit ovat vahvuuksiamme. Tämän lehden ilmestyessä koronaviruksen aiheuttaman poikkeustilanteen vuoksi moni kesän vapaa-ajan toimintaan liittyvä asia on vielä auki. Kaupunginvirastojen normaali aukiolo-aika: ma–pe klo 9–15 ja puhelinvaihde palvelee klo 8–15. asti. 17 kilometrin matkalle Kangasalan harjuisiin kulttuurimaisemiin. – Haluamme innostaa kaikkia käyttämään kangasalalaisia palveluja. Tietoja Covid-19-koronavirustilanteen vaikutuksista Kangasalan kaupungin toimintaan päivitetään jatkuvasti kaupungin verkkosivuille, joten pyydämme asiakkaita tarkistamaan viimeisimmät tiedot sieltä: kangasala.fi/ajankohtaista. Esimerkiksi Kirkkojärven pitkospuut ovat esteettömät ja siellä on myös uusi lintujen tarkkailutasanne, suosittelen piipahtamista sinne lämpimästi. KAUPUNGIN PALVELUT KAUPUNKI-INFO Kaupungin Liiku ja Leiki sivustolta löydät ajantasaista tietoa kaupungin leikkipaikoista, liikuntareiteistä, kävelykierroksista, näkötorneista, urheilukentistä, uimarannoista, luontopoluista ja vaellusreiteistä. Haluamme huolehtia siitä, että meillä on tapahtumia, tehtävää ja koettavaa vuoden jokaiselle viikolle, Auvinen sanoo. Tampereen kaupunkiseudun vetovoima luo paljon mahdollisuuksia myös Kangasalla. Kaupungin sähköiset palvelut palvelevat läpi kesän. uuden Lamminrahkan alueen rakentaminen etenee kesän aikana. Kangasala-talossa sijaitsevan infopisteen lisäksi matkailijat saavat neuvontaa puhelimitse ja sähköpostilla: p. Koronavirustilanteen vuoksi kaupunki-info on poikkeuksellisesti suljettu 31.5. Kulttuuripyöräilyreittimme on myös avattu. Jokaisella teolla on merkitystä ja siksi aloitimme Eurot kiertoon Kangasalla -kampanjan. VISIT KANGASALAN MATKAILUNEUVONTA Matkailuneuvonta siirtyi vuoden alusta Kangasalan keskustaan, Kangasala-taloon, Kangasalan kaupunki Kunnantie 1, 36200 Kangasala P. Valittavanasi on lyhyempi tai pidempi reitti, mutta kumpikin vie Kangasala-talolta Mobiliaan ja takaisin tullaan Kuohunharjun kautta. Osallistutaan jokainen ja huomioidaan paikallisten yrittäjien palvelut. Matkailijoille tarjotaan tietoa Kangasalan kohteista ja palveluista ympäri vuoden pääsääntöisesti tiistaista lauantaihin klo 11–16. 03 5655 3000 neuvonta@kangasala.fi kangasala.fi Kangasalan kaupungin sosiaalisen median julkaisukoostetta voi seurata verkkosivujen etusivulla: kangasala.fi/etusivu/sosiaalinen media. Käyntiosoite: Kunnantie 1, 36200 Kangasala, postiosoite: PL 50, 36201 Kangasala Vaihde: 03 5655 3000 Kangasalan kaupungin virallinen sähköposti: kirjaamo@kangasala.fi Kangasalan kaupungin neuvonnan sähköposti: neuvonta@kangasala.fi Kesäsulun aikana 6.–27.7.2019 kaikki virastot ovat suljettuina ja kesällä joissakin toimipisteissä on normaalia lyhemmät aukioloajat. Vaikka tutut kesätapahtumat tulevana kesänä puuttuvat, omasta pihapiiristä kannattaa ilman muuta pyrähtää esimerkiksi Kangasalan lukuisille luontoja liikuntareiteille, joista löytyy tietoa kaupungin ja Visit Kangasalan verkkosivuilta – Me täällä Kangasalla olemme onnekkaita, sillä tässäkin tilanteessa Kangasalla on yllin kyllin luontoa, jossa viihtyä. Tilanne on edellyttänyt rajoituksia ja toimintojen sulkemista, mutta siitäkin huolimatta Kangasalla on monenlaisia palveluita ja toimintaa tarjolla. Visit Kangasala -verkkosivustolta löytyy ajankohtaista tietoa ja innostavia vinkkejä kesätekemiseen niin matkailijoille kuin asukkaille visitkangasala.fi. Kangasalan kulttuuripyöräilyreitti Sovellus kännykkään, luurit korville ja matkaan! Kangasalan reitistön uutuus, tarinallinen, ääniopastettu kulttuuripyöräilyreitti johdattaa n. Tapahtumat palaavat sitten rajoitusten helpotettua entistäkin vahvemmin, sillä uusi tapahtumakoordinaattorimme hioo parhaillaan tapahtumien järjestämistämme aiempaa monipuolisemmaksi. Kaupunginjohtaja katsoo toiveikkaasti eteenpäin ja kannustaa kaikkia nauttimaan kesästä Kangasalla tilanteen edellyttämää varovaisuutta noudattaen. Päivitämme tarjontaamme ja kehitämme yhä uusia, sähköisiä palveluita. Kaupunginjohtaja Oskari Auvinen kannustaakin niin asukkaita, mökkiläisiä kuin matkailijoita käyttämään paikallisia palveluita ja siten myös tukemaan yritysten ja työpaikkojen säilymistä alueella. Kesän aukioloja päivystysajat Tietoa palveluiden normaalista poikkeavista aukioloja päivystysajoista kesäaikana sekä päivystyksen yhteystiedot tulevat kaupungin verkkosivuille kesäkuun aikana: kangasala.fi/ asiointi/yhteystiedot/poikkeavat aukioloajat Kaupungin yleisneuvontaa tarjoava infopiste palvelee Lentolan Prisman tiloissa osoitteessa Mäkirinteentie 10. 050 315 2854, info@visitkangasala.fi. Kangasalan vire ja houkuttelevuus vahvistuvat entisestään, kun mm. Jokainen euro auttaa yrittäjiämme eteenpäin, Auvinen sanoo. – Tänä kesänä aion nauttia ennen kaikkea Kangasalan upeasta luonnosta ja lähipalveluista. Kangasalan Sanomat Keskiviikko 29.4.2020 22 Kangasala palvelee kesälläkin Kangasalan kaupungin palvelujen aukioloajoissa on kesällä muutoksia, mutta osa palveluista on saatavilla läpi kesän. Veneet sijaitsevat Vesaniemessä, kanootit Kaivannossa ja Liutussa. Lisätietoa: kaupunki-info@kangasala.fi, p. Esimerkiksi monenlaisia herkkuja on tarjolla myös mukaan ostettaviksi ”take awayna” – mikä sen mukavampaa kuin ottaa eväät mukaan ja istahtaa luonnon helmaan. Lisätietoa: visitkangasala.fi/kulttuuripyoraily. – Lisäksi yhteistyö Pälkäneen kanssa matkailun kehittämiseksi on työn alla ja toivon, että esimerkiksi Laipanmaa saadaan nostettua vahvemmin kaikkien retkeilijöiden tietoisuuteen, Auvinen kertoo. Lista kaupungin some-kanavista osoitteessa: kangasala.fi/Kaupunki ja päätöksenteko/Hallinto ja talous/ Viestintä ja markkinointi/Sosiaalinen media K esä ja loma-aika lähestyvät, ja mikäpä on Kangasalan maankuuluissa järvija harjumaisemissa lomaillessa, luontoa ja rauhaa riittää. – Epidemia menee ohi aikanaan ja sitten taas tavataan myös torilla ja tapahtumissa. Veneitä voi käyttää vesistöissä, joiden rannalla niitä säilytetään. Otamme myös mieluusti ideoita ja palautetta vastaan, jotta osaamme parhaalla mahdollisella tavalla palvella tässäkin tilanteessa. Myös kaupunginjohtajan omat kesäsuunnitelmat ovat alkaneet hahmottua. KAUPALLINEN YHTEISTYÖ. Tilanteen salliessa kaupunki-info palvelee myös kesäaikana. Kahvi torikahvilasta, Vehoniemen harju aurinkoisena kesäpäivänä ja kaupunkikanootin testaus ovat jo omalla kesälistallani. VINKKEJÄ KESÄTOUHUIHIN Kangasalla kesästä voi nauttia monin tavoin myös poikkeustilanteessa SOUTAEN VESILLE Mukavaa kesää! osoitteeseen Kuohunharjuntie 6. Kannattaa tutustua monipuolisiin mahdollisuuksiimme verkkosivuillamme ja poimia tarjonnasta juuri sinua kiinnostavat kohteet, Auvinen suosittaa
huhtikuuta 2020. 23 Keskiviikko 29.4.2020 Kangasalan Sanomat KUVATAITELIJA LIDIA Joki viihtyy vanhempiensa Irene ja Olli Joen mökillä Kangasalla. KESÄASUKKAAT Mökkeilyä kesäpäivän kaupungissa | Kangasalan Sanomat | 29
Oma bravuurini on ohukaiset, joita nautimme oman tontin marjoista keitetyn hillon kera, Irene sanoo. – Laitan yksinkertaista perusruokaa hyvistä kotimaisista raaka-aineista. Mieheni rakensi itselleen ateljeenkin, jossa hän käy maalamassa, kertoo Irene. – Kun me teimme kaupat, tontilla oli vain pieni, alkeellinen mökki, sauna ja vessa. Tällä kokoonpanolla pyritään viettämään vähintään äitienpäivät ja juhannukset. CASA DE Irene, Irenen talo. Kesällä nuoret grillaavat ruokaa terassilla. OSA MÖKIN pihapiirissä kasvavista havuista on muotoiltu pyöreiksi. – Odotan, että pääsen mökille saunaan ja pulahtamaan järviveteen. JÄRVELTÄ KATSOTTUNA Jokien kesäparatiisi on kuin naivistisesta maalauksesta. MÖKILLÄ ON myös Irene ja Olli Joen mustavalkoinen hääkuva. Te tytöt ette ole sitä vielä nähneetkään. KESÄASUKKAAT K U V A T: JO EN PE R H E EIJA KOIVU teksti. Nautin myös soutelusta hiljaisella järvellä, ylenpalttisen vihreän luonnon keskellä. Rannan tuntumassa sijaitsee ruskea sauna, josta valkokaiteiset portaat nousevat rinnettä ylös johtaen puna-valkealta rakennukselta toiselle. – Ruokailemme aina yhdessä ja kaikessa rauhassa. Uutinen ei selvästikään hätkähdytä sisaruksia: he tietävät äitinsä arvostavan kauneutta, viihtyisyyttä ja vaihtelua myös perheen kesämökillä Kangasalla. Irene ja Olli Joen kesämökillä on tilaa myös tyttärille perheineen. JOEN PERHEKUNTA viihtyy keskenään, mutta kunnioittaa myös itse kunkin tarvetta vetäytyä välillä omiin oloihinsa joko rauhallisempiin sisätiloihin tai Lidian tapaan lähistön hiekkateille lenkkeilemään. – Jos en muuta keksi, niin vaihdan pöytään liinan ja ripustan ikkunaan toiset verhot tai siirrän huonekalujen paikkaa, naurahtaa Irene itselleen. Suurin yksittäinen urakka kesti viisi vuotta, mutta nyt kelpaa saapua mökille kivetettyä pihatietä pitkin. Tutun maiseman lisäksi perillä odottavat varasto ja huvimaja, joihin on säilötty kaikki mahdollinen ajankulu lehdistä kirjoihin ja leluista ulkopeleihin. Kesällä vihreyden keskeltä pilkottavat valkoiset koristeristikot ja kukkaistutukset. Rakennuksia on nyt useampia, jotta kaikille riittää tilaa ja rauhaa. Alun perin se kuului Olli Joen äidille, joka hankki sen omistukseensa nelisenkymmentä vuotta sitten. Elämä kukoistaa kolmessa tasossa, koko huolellisesti hoidetulla tontilla. Sisaruksille jokainen mökkireissu on myös matka lapsuuteen. Ruokapöydän pitää olla iso, jotta kaikki 16 mahtuvat yhdessä syömään. PÖYDÄN ON syytäkin olla suuri, sillä sen ääreen saattaa enimmillään kokoontua 16 ruokailijaa: Joet, heidän viisi tytärtään kumppaneineen ja seitsemän lastenlasta. Minulle puutarhanhoito on lepoa, sillä rakastan puuhailla kiireettömästi omaan tahtiini. Ainakin se on riittävän iso, Irene Joki paljastaa videopuheluhaastattelussa, johon osallistuu myös kaksi pariskunnan tytärtä, Espanjassa asuva diplomi-insinööri/galleristi Marinka ja kuvataiteilija Lidia. Kangasalan Sanomat Keskiviikko 29.4.2020 24 OMAA RAUHAA & äänekästä yhteiseloa O stin syksyllä uuden ruokapöydän. JÄRVELTÄ KATSOTTUNA Jokien kesäparatiisi on kuin suoraan naivistisesta maalauksesta. Myös Lidia tekee taidetta mökillä, jossa maalit ja kankaat odottavat käyttäjäänsä. Irene Joki nauttii mökkielämästä aina kuin mahdollista. Istutuksia ympäröivät kivetykset ovat hänen tapansa torjua rikkaruohoja. Kesällä eloisin sekä äänekkäin seurue ilakoi rantasaunalla nauttien puulämmitteisen saunan löylyistä ja uimisesta. Mitähän mahdatte siitä sanoa. Hoidan istutuksia ja kuljettelen kiviä, Irene kertoo. KUKKIA PITÄÄ olla ja paljon. Jos kaikki menee nappiin, menusta vastaa ruuanlaitosta innostunut Marinka. Suomalaiset uudet perunat! Salaatti suoraan äidin kasvimaan antimista! JOKIEN KESÄMÖKKI sijaitsee Kaarina Maununtyttären tien tuntumassa, pienen järven rannalla. Kesällä Irene Joki täyttää maljakot luonnonkukilla. Tekemistä pitää olla koko ajan. – En osaa istua jouten. Sellaisesta täällä Espanjassa ei voi kuin haaveilla, huokaa Marinka
Ovenpieliin tuodaan juhannuskoivut. Sisustustyyliäni voi luonnehtia maalaisromanttiseksi: ei liian hienoa, mutta tyylikästä. – Kyllä. Kääpiöpinserimme Minni pitää minulle seuraa ja hoitaa ansiokkaasti vahdin tehtävät varoittaen haukkumalla kaikesta tavallisuudesta poikkeavasta. IRENE JOKI nauttii saadessaan puuhailla mökin pihapiirissä omaan tahtiinsa. IRENE JOKI tyttärensä Aleksiinan ja vahtikoiransa Minnin kanssa. Meistä kukaan ei lähde minnekään hiukset hapsottaen ja meikittä, Irene sanoo. MITÄ OLISI kesä ja mökki ilman tikkataulua. Sisustuksen ja astioiden suhteen sen sijaan vallitsee tavallista runsaampi, Irenen tarkoin harkitsema linja. IRENELLE JUHANNUS kuuluu vuoden kohokohtiin. KESÄASUKKAAT JOEN PERHE • Vanhemmat: Olli ja Irene Joki • Tyttäret vanhimmasta nuorimpaan: Militza (galleristi), Mia (tv-tuottaja, laulaja ja lauluntekijä), Marinka (diplomi-insinööri ja galleristi Espanjassa), Lidia (kuvataiteilija, opiskelee kunto-ohjaajaksi) ja Aleksiina (galleristi). JOEN PARISKUNNAN lastenlapset viihtyvät rantasaunalla. Vaikka olen parhaillaan koirani kanssa kaksin karanteenia vastaavissa oloissa, laitoin itseni aamulla, Marinka vahvistaa Espanjasta. Pidän tärkeänä, että värit sointuvat toisiinsa. – Nukun siellä paremmin kuin missään muualla. että huvimajassa säilytetään leluja ja ulkopelejä. LIDIAN DEMI-KOIRAKIN tietää. 25 Keskiviikko 29.4.2020 Kangasalan Sanomat Militzan ja Mian lapsille varastot ovat varsinainen aarreaitta. • Lastenlapset: Militzalla on yksi ja Mialla kuusi lasta. – Jaksan paremmin, kun on kaunista ja siistiä. PERHEKUNNAN kansainvälisyydestä huolimatta Jokien mökki vastaa varustelultaan melko perinteistä suomalaismökkiä. Tunnelmaa ei edes sade pilaa. Irene hoitaa astianpesukoneen virkaa omasta tahdostaan. Tyttäremme ovat sisäistäneet saman. – Se on tapa, johon totuin edustaessani taitelijamieheni rinnalla. Sinne hurauttaa kaupunkiasunnolta omalla autolla noin 20 minuutissa, joten lähtemisen kynnys on matala. – Keräämme luonnonkukkia, joilla koristelemme kaikki paikat. Nurmikolla kelpaa pelata ulkopelejä. Aina piti olla valmiina lähtemään lyhyellä varoitusajalla. MARINKA OSALLISTUI jutuntekoon Espanjasta. Keittiöstä löytyy liesi ja jääkaappi. Pihapiirissä liikkuu myös kettuja ja jäniksiä, joista viimeksi mainitut pyrkivät järsimään Irenen omenaja päärynäpuita talvinälkäänsä. Ja sanomattakin on selvää, että niin juhannuksena kuin muulloinkin Joen perheen naiset aloittavat päivänsä ehostamalla itsensä huolellisesti ja pukeutumalla kauniisti. Katon suojissa pesivistä oravista ja järvellä pesivistä joutsenista Minni ei ole moksiskaan. Irene viihtyy mökillä myös itsekseen. Silloin kaikki hänelle rakkaat ihmiset kokoontuvat yhteen mökille, ja juhlatunnelma syntyy yhdessä tehden tutun kaavan mukaan. IRENE NAUTTII, kun on kaunista ja siistiä. FAKTA. Nautimme ateriat rannan tuntumassa terassilla ja illalla sytytämme ison kokon. Pihapiirin istutukset hän on ympäröinyt kivetyksin. JOKIEN TYTÄRTEN lapsuuden kesät ovat tallessa mökillä. Saunomme ja uimme
KORJAILUN JA rakentamisen lisäksi Aspilan vastuulla on monen pihan nurmikonleikkuu, joka käy kätevästi päältä ajettavalla koneella. Jonkin sortin työhulluudesta ja seikkailumielestä kertonee se, että Aspila suuntaa joka talvi kahdeksi kuukauden Lappiin vetämään moottorikelkkaja revontulisafareita ulkomaalaisille. KESÄASUKKAAT Etenkään maalausta ei kannata lykätä. Arto Aspila mökkitalkkari Helpotusta ikuiseen puuhamaahan EIJA KOIVU teksti ja kuvat ARTO ASPILA käyttää työtehtävissä omia työkaluja ja -koneita sekä hankkii tarvittavat materiaalit. Ammattilaista kaivataan myös rakentamaan laitureita ja terasseja sekä rakennuksia ja rakennelmia pihapiiriin. Mökit muistuttavat enenevässä määrin pieniä omakotitaloja, ja metsäpolutkin halutaan korvata kestopuisilla kulkuväylillä. Aspilan mukaan kannattaisi mökkikauden päätteeksi silmäillä ja summailla tulevia korjaustarpeita. Nykypäivänä harva viihtyy niin alkeellisissa oloissa ilman sähköä ja juoksevaa vettä. Aspila tarjoaa asiakkaille myös sukelluspalvelua. Mitä enemmän aikaa kuluu pohjatöissä, sitä kalliimmaksi urakka tulee. – Jos merran naru katkeaa, vastuullinen ravustaja huolehtii merran pois – vaikka sukeltajan avulla, hän toteaa. Siellä on kaikki valmiina ja huolenpidoksi riittää siivous ennen poislähtöä. – Osan töistä pystyy tekemään talvella, jolloin mökki on valmiina käyttöön heti kauden alusta, tähdentää Aspila. Aspilan onneksi kuitenkin riittää niitä, jotka nauttivat mökkielämästä mutteivat ehdi, jaksa, pysty tai osaa huolehtia kiinteistönsä kunnossapitotehtävistä. Sikäläinen yhteistyökumppanini välttyi suurilta tappiolta, koska kausi oli päässyt syksyllä alkamaan tavallista aiemmin. J o pienenä poikana Arto Aspila viihtyi mummulassa Pälkäneellä, koska siellä riitti koko ajan puuhailtavaa. – Olen tottunut tekemään ja korjailemaan kaikenlaista. Näin keväänkorvalla maksullista apua tilataan muun muassa puukaatoihin, polttopuiden tekemiseen ja ulkomaalauksiin. – Puutavaran ja muun tarvittavan voi vetää mönkijällä tai moottorikelkalla jäätä pitkin saareen. JOS ASIAKAS niin haluaa, mökkitalkkari tekee kaatamistaan puista klapeja toimittaa ne liiteriin asti.. Sesonki loppui kuin seinään. Siinä kuluvat tehdastyössä ansaitut kesälomaviikot mukavasti. Vaikka asiakasmäärä on mukavasti kasvanut, mies jatkaa yhä kolmivuorotyötään Takon kartonkitehtaalla. MÖKKITALKKARI Aspila ei itse omista kesämökkiä. Jos hänelle kesän kiireiden keskellä iskee hinku mökille muuten kuin työn puolesta, siihen auttaa vierailu vanhempien kesäpaikassa. Hankin myös tarvikkeet itse, jotta pystyn takaamaan kestävän lopputuloksen. Moni valitsee mieluiten vuokramökin. – Mökkeily on muuttunut omista lapsuuden kesistäni. Ideasta tuli totta vuonna 2017, kun Aspila ryhtyi sivutoimiseksi yrittäjäksi ja perusti Sydän-Hämeen Mökkitalkkarit. Viime talvena se ei onnistunut, mutta onneksi nyt jo pääsee veneelläkin. Etenkin saarimökeillä talvi on mitä parhainta aikaa huoltoja kunnostustöille ja niiden valmistelulle, kunhan järvet jäätyvät ja maahan sataa edes ohut kerros lunta. – Käytän kaikkiin töihin aina omia välineitä ja koneita. Ajatus omasta yrityksestä syntyi, kun ikääntyneet tuttavat kyselivät mökeilleen remonttia tekemään. Keväisin tuppaa käymään niin, että kaikki huomaavat puutteet yhtä aikaan ja haluavat ne kuntoon saman tien. Jos ajan kiveen ja kone menee tuhannen solmuun, vahingosta koituu haittaa vain itselleni. Avainten ja kaikenlaisten arvoesineiden lisäksi hän on muun muassa käynyt irrottamassa järven pohjaan jääneitä rapumertoja. Kangasalan Sanomat Keskiviikko 29.4.2020 26 Mökin huoltoja korjaustyöt voi ulkoistaa mökkitalkkarille. – Käytännössä paras revontulikausi päättyi juuri silloin, kun ensimmäinen koronatapaus tuli ilmi
vastaavat työt T:MI JURI LEHTINEN 0400 713 922 juri.lehtinen@kolumbus.. 0400 336 354 36840 Pohja Myös 4,5 tonnin kumitelakon e Nellin Nurmimulta sopii hyvin kotinurmikoiden tekoon sekä tavallisten puutarhakasvien kasvualustaksi. • Puhdistukset ja huollot • Porakaivopumppujen myynti Katso tarkemmin www.porakaivohuolto.net Myynti 050 414 7714 050 368 0001 Tilaa ennen kesäruuhkaa! KESÄASUKKAAT Mökit muistuttavat enenevässä määrin pieniä omakotitaloja, ja metsäpolutkin halutaan korvata kestopuisilla kulkuväylillä. Tilaa nyt MURSKEITA, SEPELIÄ, SORAA, HIEKKAA, MULTAA. rakennusten purkutyöt . 050 309 9543 nuohousukkeli@gmail.com . tai 010 323 3390 Laskemme sinulle nopeasti hyvän tarjouksen. pohjarakentaminen . 040 551 9122 KULJETUSLIIKE J. Tiepohjat . SYDÄN-HÄMEEN Mökkitalkkareiden asiakaskunta koostuu pääosin kangasalalaisista ja pälkäneläisistä, mutta myös muualla Suomessa asuvista mökkeilijöistä. Aspilan mukaan mökkitalkkarin palveluiden hyödyntämisen on toimiva ratkaisu sellaisilla mökeillä, jotka ovat useamman omistajan yhteisessä hallinnassa. Jätevesijärjestelmät Maanrakennus Juha Mäkinen P. SAARI KY TIESITKÖ, ETTÄ PORAKAIVO PITÄISI PUHDISTAA 5-10 VUODEN VÄLEIN. Ajallaan ja oikein tehty työ sekä kustannusten tasapuolinen jakaminen säästävät turhilta riidoilta. kangasalansanomat.fi. Helppoa & nopeaa! p. Toimitusaika on 2-3 päivää. SAARI KY Noudamme risut, toimitamme maa-ainekset Multa, kuorikate ja kiviainekset toimitettuna Noudamme risut, toimitamme maa-ainekset Multa, kuorikate ja kiviainekset toimitettuna koura-autolla. Vesijohdot . – Etenkään maalausta ei kannata lykätä. vesija viemärikaivuut . Mitä enemmän aikaa kuluu pohjatöissä, sitä kalliimmaksi urakka tulee, muistuttaa Arto Aspila. teiden teko . Jos tarvitset useamman kuorman, pyydä tarjous. Maanrakennus Ahola P. TEIDEN SORASTUKSET (käytössä alusterä) MAANSIIRTOTYÖT 040 567 1611 • joonas.paloranta@gmail.com STN-Maanrakennustekniikka Oy seppo.niemela@stnmaanrakennus.fi www.stnmaanrakennus.fi · Maanrakennusja vihertyöt · Maa-ainesten kuljetukset 050 534 0527 Seppo Niemelä IAQ Finland Oy, Raudoittajantie 6, 36100 Kangasala As., www.iaq.fi, toimisto@iaq.fi, 010 387 7780 KANGASALA POHJOINEN: Ville Schwartz / 010 387 7788 KANGASALA ETELÄ: Tero Paavilainen / 010 387 7783 VALKEAKOSKI: Ari Myllymäki / 010 387 7782 TAMPERE: Tommi Korhonen / 010 387 7786 MUU PIRKANMAA: Toimisto / 010 387 7780 • ilmastointikanavien puhdistukset ja valvonta • hormien korjaukset ja tarkistukset • ym. 30 vuoden kokemuksella! LAKISÄÄTEISTEN NUOHOUSTEN PALVELUT PIRKANMAALLA ESITTELYT / ASIAKASPALVELU puh. 040 501 3240 maanrakennusahola@gmail.com . 27 Keskiviikko 29.4.2020 Kangasalan Sanomat Kaikki maanrakennusalan työt mm. Rakennuspohjat . Harri Valkama 0400 332 740 Tino Valkama 040 964 2462 www.maanrakennusvalkama.fi posti@maanrakennusvalkama.fi KULJETUSLIIKE J. Laske välimatka www.thaavisto.?/nellinnurmimulta Kysy lisää tarjouspyynnot@thaavisto.. a lt a va n ti .. multa Nellin Pääset heti pihaa tekemään. Hinnat: 20 €/m?, kuljetus 0-10 km/60 €, 11-20 km/95 € Yksi kuorma on 15 m?/300 € + matka. 045 1260 712 sähköposti: info@jofi x.fi Royal Vinyyliverhous, aidat, sokkelit, Isover, Lepolan Puusepät Oy VAPAA-AJAN ASUNTOJEN NUOHOUKSET Kuhmalahti kk-Pohja Nuohouspalvelu Jukka Salonen p. Kaapelikaivuut MAANRAKENNUSTYÖT
Vaikka Uusimaa oli pari viikkoa suljettuna, ei se näkynyt mökkivarausten perumisina. Vaikka puhdistamme paikat huolellisesti edellisen vuokraajan jäljiltä, jotkut haluavat itse pyyhkiä kaikki pinnat ennen mökkiin asettumistaan, sanoo Terhi Niemi. Upeat maisemat ovat ennallaan, samoin lyhyt matka Tampereelle, Veikko Yrjölä ihmettelee. maanantaina. Siellä on kaikkiaan 30 laituripaikkaa. Syynä saattaa olla myös se, että mökkiläinen ei ole venepaikkaa varatessaan kertonut olevansa mökkiläinen. He tulevat, jos matkustaminen on mahdollista, Liisa Uotila toteaa. – Ihmiset selvästi kaipaavat taajamista luonnonrauhaan. Siellä on laituripaikkoja 30 ja rantapaikkoja 150. – Maksulinkit on lähetetty niille ulkopaikkakuntalaisille vuokraajille, joiden tiedämme olevan mökkiläisiä. Pelisalmen uuden laiturin valmistumisen jälkeen laituripaikkoja on 97. Maksamatta jääneet paikat vapautuvat kaikkien varattaviksi. Niistä suurin osa on rantapaikkoja. Ajomatka on suhteellisen lyhyt, ja etätyö onnistuu nykyaikaisesti varustelluissa mökeissä. Ruutana on Kangasalan suurin veneranta. NIEMEN JA Uotilan mukaan suurin osa asiakkaista ei mainitse korona-sanaa varausta tehdessään. Maksulinkit on jo lähetetty, ja maksun eräpäivä on jo vapun aattona, torstaina 30.4. – Se on poikkeuksellista, sillä yleensä meillä on kesä tässä vaiheessa jo pitkälti varattu. Venepaikat ovat pysyneet lähes ennallaan viime vuoteen verrattuna. Jukka Välimäki luonnehtii tilannetta vuokraajan vinkkelistä hyväksi. Uuden laiturin paikat tulevat varattaviksi verkkokauppaan vasta 18.5 alkaen. Linkki lähti vain niille ulkopaikkakuntalaisille, jotka ovat ilmoittaneet mökkeilevänsä Kangasalla. – Sitten on niitä, jotka kyselevät siivouksesta ja hygieniasta hyvinkin tarkkaan. – Pelisalmeen saadaan uusia laituripaikkoja kolmekymmentä, kertoo kaupunginpuuhtarhuri Jari Järvinen. Kangasalla on kaikkiaan pitkästi yli 700 venepaikkaa. LOMAROINEEN Liisa Uotilan mukaan varauspuhelin on pirissyt viime aikoina jopa kymmenen kertaa päivässä. Ruutanan venelaiturit uusittiin viime syksynä. KANGASALAN RANTOJEN venepaikoista peräti 180 sijaitsee Ruutanan rannassa. Rantapaikkoja veneille löytyy Kangasalan eri järvien rannoilta kaikkiaan 640. VEHONIEMEN KYLÄSSÄ sijaitsevan Villa Vuorikotkan varauskalenterista sen sijaan löytyy vielä vapaita viikonloppuja ja viikkoja. – Ymmärrettävistä syistä ulkosuomalaisten saapuminen riippuu täysin koronatilanteesta. Meillä lähiviikotkin ovat menneet kuin kuumille kiville. Paikat varataan verkossa. Jos ei ole ilmoittanut olevansa mökkiläinen, ei ole saanut linkkiä, kertoo Kangasalan kaupungin teknisen keskuksen toimistosihteeri Anne Keskinen. Pelisalmeen uuden laiturin asennus alkanee toukokuun ensimmäisellä viikolla. Sen ovat huomanneet myös mökkejä vuokralle tarjoavat kangas alalaiset. Koko alkuvuosi on ollut hiljainen, johtuneeko koronasta vai mistä. Kangasalan etu mökkimarkkinoilla on sijainti Tampereen kupeessa. Meillä tosin on vakiintunut asiakaskunta, joka palaa kesä toisensa jälkeen Isoniemenselän maisemiin Längelmäveden rannalle. Viime kaudella venepaikkaa vuokranneet mökkiläiset ja Kangasalan asukkaat voivat säilyttää paikkansa maksamalla varauksen sähköposteihinsa tulevan maksulinkin kautta. Nyt kauppansa tekevät myös keväiset viikonloput. – Kesältä löytyy enää kaksi vapaata viikkoa. Uusien, Kangasalla asuvien varaajien varaus alkaa verkkokaupassa vappuviikonlopun jälkeen 4.5. Ulkopaikkakuntalaisten varausvuoro on äitienpäivän jälkeen 11.5. Nyt varataan mökkilomia, kun ulkomaille ei voi matkustaa. Venepaikkojen vuokraus täydessä vauhdissa K angasalan kaupungin venepaikkojen vuokraus on taas täydessä vauhdissa. – Moni asiakas on sanonut varausta tehdessään, että kotona alkavat seinät kaatua päälle ja että edes muutamaksi päiväksi pitää päästä pois samoista ympyröistä, kertoo Kuohenmaan lomamökkien Terhi Niemi. Liisa Uotila Lomaroine. EIJA KOIVU EIJA KOIVU teksti MARJA AALTIO teksti Nyt varataan mökkilomia, kun ulkomaille voi matkustaa. Kannattaa katsoa myös roskapostikansio, jos linkkiä ei ole sähköpostiin tullut. Kangasalan Sanomat Keskiviikko 29.4.2020 28 KESÄASUKKAAT Vuokramökki tuo vaihtelua korona-arkeen E i liene yllätys, että koronakotoilu alkaa jo vähitellen ahdistaa etenkin kerrostalossa kaupunkiympäristössä asuvia
RAKENNUSPALVELU TUIMALA SOITA puh. 0400 857 649 juhalappalainen@kolumbus.fi Kangasala Muista kotitalousvähennys! www.sahkoasennustammilehto.fi SÄHKÖASENNUKSET Ari Tammilehto 0400 297 933 Tmi Sähköasennus • SÄHKÖREMONTIT, VANHAT RAKENNUKSET OSATAAN • SÄHKÖASENNUKSET, LED-VALAISTUKSET • TYÖT AMMATTITAIDOLLA YLI 35 VUODEN KOKEMUKSELLA Leikkaappas talteen Sähköasennukset Antenniasennukset Hälytysjärjestelmä t Tilaa sähköasioissa ammattilainen älä ole Rane! Kangasala • puh. NEA VIRRAS. Yllätä Ystävä ja tilaa hänelle sähkömies! – SÄHKÖASENNUKSET – ANTENNIASENNUKSET – HÄLYTYSJÄRJESTELMÄT Kangasala p. kupari, messinki, ruostumaton teräs värillinen pelti, sinkitty pelti, alumiini 18.5. 040 502 8077 rakennuspalvelutuimala@gmail.com Antiikkilaastipinnoitukset Värilliset hiertopinnoitukset Pinnoitusmaalaus Laattapinta Pesän ja luukkujen korjaukset Palomuurien ja taustaseinien pinnoitukset SÄHKÖASENNUS JUHA LAPPALAINEN yli 30 vuoden kokemuksella • uudisja saneerauskohteet • ilmalämpöpumppujen asennus ja myynti • vikakorjaukset ja pienemmätkin sähkötyöt P. 29 Keskiviikko 29.4.2020 Kangasalan Sanomat DT-keskuksen verkkokauppa toimii • kuivakäymälät • varaosat ja tarvikkeet • jätevesilaitteet harmaille ja mustille vesille • mökkitarvikkeita • kuivikkeita • kompostoreita Verkkokauppa: www.dt-keskus.fi Varasto Mursketiellä (Kallion teollisuusalue) avoinna vain sopimalla aika. KAIKKI OHUTLEVYTYÖT TILAUKSESTA! – uunineduspellit – liesikuvut – kaikki listat – piipunpellit – KS-kerroskompostorit – kerroskuivakäymälät KYSY TARJOUS vesikouruista, kattoturvatuotteista, peltipro?ileista ym. Soita siis numeroon 050 4938145 tai laita viestiä sähköpostiin info@dt-keskus.fi EERO KORJAA VANHAA • Vanhojen rakennusten korjaustyöt • Aliurakointi P. 050 532 7562 Eero Salminen Jesse Virpinen 0500 787 888 jesse@lvivirpinen.fi • www.lvivirpinen.fi Kun se on ihan justiinsa eikä melkein sinnepäin! Talonrakentaminen & remontit RAKENNUSPALVELU TOIVA 040 832 2966 Kaipaako tulisijasi ulkonäkö uudistumista. 0400 837 685 • www.kaapelipojat. 029 1700 200 – SÄHKÖASENNUKSET – ANTENNIASENNUKSET Peltikuja 9, Suinula, Kangasala P. 040 509 6368 kspelti@ks-pelti.. 40 v juhlitaan myöhemmin KESÄASUKKAAT MONI HAKEE valoa ja iloa elämäänsä vuokramökiltä, jossa voi edes hetken hengittää ja oleilla vapaasti ja nauttia luonnosta
Metsäinen peltoaukea houkuttelee ihmisiä lähtemään lenkille koira vapaana.. A jamme metsästyksenvalvoja Markku Pirisen kanssa peräkanaa Kortesuon omakotialueen pohjoispuolelle metsäiselle peltoaukealle, josta kulkee Pirisen mukaan koiraihmisten suosima lenkkireitti. Ilman sitä koiraa ei siis voi pitää irti koskaan. Sellaistahan ei ole. Sellaistahan ei ole, Pirinen huomauttaa iskettyään kyltin maahan. Metsästyksenvalvoja Markku Pirinen kertoo, että valitettavasti moni viis veisaa määräyksistä. Kangasalan riistanhoitoyhdistystä edustava Pirinen on ottanut mukaansa Riistakeskuksen, Kennelliiton ja poliisin kytke koirasi -kyltin. KANGASALAN riistanhoitoyhdistyksen metsästyksenvalvoja Markku Pirinen kiinnitti koirien kiinnipidosta muistuttavan kyltin Kortesuon omakotitaloalueen pohjoispuolelle. Markku Pirinen Kangasalan rhy:n metsästyksenvalvoja METSÄSTYKSENVALVOJAT MUISTUTTAVAT koirakurista maastoon levitettävillä opastauluilla. päivän välinen aika taas on rauhoitettu kokonaan: koira ei saa juosta vapaana edes luvalla, omistajansa pihaa lukuun ottamatta. – Ikävä kyllä ihmiset muistavat, että koirilla on irtipitoaika. Maastoon pystytettävät kyltit muistuttavat koirakurista. Kangasalan Sanomat Keskiviikko 29.4.2020 30 KESÄASUKKAAT Koirakurista eivät kaikki välitä Koirien kiinnipidosta muistuttavia kylttejä revitään ja koiria juoksutetaan metsissä vapaana. Maaliskuun ensimmäisen ja elokuun 19. Sama todetaan opastaulussa: metsästyslain mukaan koiran päästäminen irti toisen omistamalla alueella edellyttää aina alueen omistajan tai metsästysoikeuden haltijan, eli yleensä maat vuokranneen metsästysseuran, lupaa. Pilkuntarkasti laki sanoo, että koiran on oltava kytketANNUKKA TAMMILEHTO teksti ja kuvat Ikävä kyllä ihmiset muistavat, että koirilla on irtipitoaika
Metsästyksenvalvoja toteaa, että Kangasalla irrallaan ryntäilevät koirat eivät ole tällä hetkellä hallitsematon ongelma. – Maaseudulla taas saatetaan ajaa jonkin metsäautotien päähän ja avata siellä koiran hihnan linkku, hän toteaa. Piristä ilmaus hieman hymyilyttää. 31 Keskiviikko 29.4.2020 Kangasalan Sanomat PUTKITARVIKKEET JA ASENNUSTYÖT KOTIIN JA MÖKILLE Vällintie 2, 36220 Kangasala, p. 040 765 9898 Johanna Virtanen kuhmalahdenmonitoimipalvelu@outlook.com Soita ja kysy lisää! MYÖS IKKUNANPESUT Kangasala Lentolantie 24 (03) 2772 555 Tampere Messukylänkatu 50 (03) 2773 500 Pirkkala Tuottotie 7 (03) 2772 511 VUOKRAA Rakenna tai remontoi koneet, telineet ja laitteet KESÄASUKKAAT tynä tai välittömästi kytkettävissä. Luonto on haavoittuvainen etenkin keväisin ja alkukesäisin, jolloin on monien lintuja eläinlajien lisääntymisaika. • Siitä voidaan poiketa myös silloin, kun muuta kuin ajavaa koiraa käytetään metsästykseen. Vastaantulevasta koirasta ei voi tietää, onko se kiltti, hän huomauttaa. Osa ajattelee, että kodin lähimetsissä lenkkeillessä on sallittua päästää karvainen kaveri vapaasti kirmaamaan. Kiellosta saa poiketa myös kanakoiraa tai muuta lintukoiraa koulutettaessa, kunhan rauhoitettuja riistaeläimiä ei häiritä. – Haluaisin todella nähdä koiran, joka olisi joka tilanteessa välittömästi kytkettävissä, hän toteaa. Koska tottelevaisimmallakin koiralla on vaistot, se voi ampaista äkkiarvaamatta esimerkiksi hiljan vasoneen hirviemon perään tai rikkoa mennä toheltaessaan linnunpesän. • Maaliskuun 1. Ja siitähän ei voi olla varma, koska kyse on eläimestä, hän toteaa. • Kiinnipitovelvollisuus kyseisenä aikana ei koske alle viisikuukautisia pentuja eikä eri viranomaisten tehtävissä tai paimentamis-, opas-, vartiointitai muussa palvelutehtävässä olevia tai niihin koulutettavia koiria. Metsästyksenvalvojien tehtävä on neuvoa ja opastaa. Koiraa ei saa päästää lainkaan yleiselle uimarannalle, lasten leikkipaikalle, torille toriaikana tai yleiselle ladulle tai urheilukentälle, ellei se ole erikseen sallittua. KOIRAKURI • Koiran kiinnipidosta säädetään metsästyslaissa ja järjestyslaissa. Se velvoittaa pitämään koiran kiinni taajama-alueilla, yleisillä kuntopoluilla ja hiihtoladuilla, uimarannoilla, lasten leikkipaikoilla sekä urheilukentillä. -tarvikkeet Palvelua kotikaupungista! KOTI-, TOIMISTOJA RAPPUSIIVOUKSET P. Poliisilla on harvoin aikaa puuttua irrallaan juokseviin koiriin, ennen kuin ne aiheuttavat vakavaa vahinkoa. Koiraa saa pitää irti omassa pihassa tai puutarhassa. KOIRAKURIN valvontaoikeus kuuluu Suomessa metsästysoikeuden haltijoille, maanomistajille, poliisille, rajavartiolaitokselle ja Suomen Riistakeskukselle. ja elokuun 19. PÄLLI 0400 636 648 Ponsantie 580, 36200 Kangasala -TUOTTEET (osa toimitusmyyntinä) -VOITELUAINEET – Hydrauliletkut + osat – Teräsrakenteet – Traktori yms. Mies suhtautuu varauksella myös sen pitämiseen vapanaan kotipihassa. – Koirien lisääntymisen seurauksena tilanne kuitenkin pahenee. – Esimerkiksi Kaarinanpolulla kulkee paljon ihmisiä koirat vapaana. YLEISET KAIKKIA koskevat säännöt koirien irtipidosta löytyvät metsästyslaista. Jokaisen luonnossa liikkujan tulisi ottaa huomioon muut lenkkeilijät ja muistaa, että osa ihmisistä kärsii koirapelosta. Koska omalla tontilla koira voi olla vapaana, Pirinen kertoo, että taajama-alueilla harmia aiheuttavatkin usein pihoista hallitsemattomasti ryntäilevät koirat. Pirinen huomauttaa, että koronakriisin vuoksi metsissä on kulkijoita nyt aikaisempaa runsaammin, joten myös vapaana juoksentelevia koiria saattaa tulla vastaan enemmän. Taajama-alueilla koirien irtipidosta säädetään lisäksi järjestyslain koirakuria käsittelevällä pykälällä. • Järjestyslain mukaan taajama-alueilla saavat olla irti vartiointitehtävässä tai valtion virantoimituksessa olevat koirat sekä palvelutehtävää suorittavat pelastuskoirat, liikuntavammaisten avustajakoirat ja näkövammaisten opaskoirat. Tarvittaessa he ilmoittavat havaitsemistaan rikkeistä viranomaisille. KOIRIEN PITÄMINEN kiinni lain mukaan on tärkeää sekä luontoa että toisia ihmisiä ajatellen. finlex.fi FAKTA Pahimmissa Markku Pirisen korvin ja silmin todistamissa tapauksissa omistaja on ”lenkittänyt” lemmikkiään ajamalla autolla ja antamalla eläimen juosta irrallaan auton ympärillä.. – Koira saa olla pihassa irti, mutta sen siellä pysymisen on oltava varmaa. • Kuntopoluille tai sen kaltaisille reiteille koiran saa tuoda vain kytkettynä. päivän välisenä aikana koiran on oltava kytkettynä tai välittömästi kytkettävissä. • Järjestyslain mukaan koiraa ei saa päästää vapaaksi taajama-alueilla lukuun ottamatta suljettua piha-aluetta tai erityisesti osoitettua aidattua aluetta. • Metsästyslain mukaan koiraa ei saa pitää irti ilman maanomistajan tai alueen metsästysoikeuden haltijan lupaa. Pahimmissa Pirisen korvin ja silmin todistamissa tapauksissa omistaja on ”lenkittänyt” lemmikkiään ajamalla autolla ja antamalla eläimen juosta irrallaan auton ympärillä. Välinpitämättömästä suhtautumista koirakuriin kertoo irrallaan juoksevien koirien lisäksi se, että Pirisen mukaan metsästyksenvalvojien metsiin levittämiä kytke koirasi -kylttejä revitään irti ja heitetään pois. 020 766 9270 arkisin 8–16 www.putkilampo.com TERÄSHUOLTO T. Pirinen kertoo, että käytännössä paikallistasolla valvontaa tekevät yleensä Riistakeskuksen alla toimivien paikallisten riistanhoitoyhdistysten metsästyksenvalvojat
33 Keskiviikko 29.4.2020 Kangasalan Sanomat Paikallista palvelua ja lahjoja kaikille äideille ja muille kevään juhlijoille Hemmottele rakastasi äitienpäivänä noutoruoalla, hakemalla aamupalalle lähileipomosta kakkua ja tuoretta pullaa tai pakkaamalla eväät piknikille paikallisesta kaupastasi. Kangasalan omilta yrittäjiltä saat äidille ja kevään valmistujalle myös kukat kotiin toimitettuna, pyörähuollon, valokuvauksen, valmiin taulun, lahjakortteja hierontaan, kampaajalle tai vaikkapa jalkahoitoon. Tilaa itsellesi tai lahjaksi Mobilian verkkokaupasta: webshop.tra. Nyt kannattaa tukea paikallisia #omastakunnasta! @eurotkiertoonkangasalla Kangasala-kuosista syntyi uutuus, Kangasala-huopa. ikki.. /kangasala-huopa
Hän pysäytti peräti 95 hyökkäystä ja voitti torjuntapörssin ylivoimaisesti. Laakkonen aiheutti vastustajille jatkuvaa päänvaivaa verkolla. KOVA RYHMÄ vahvistui entisestään, kun Kangasala sai kaapattua Suomen kärkipelaajiin kuuluvan Salla Karhun. On kuitenkin selvää, että Kangasalan takakenttää emännöivä Tiiamari Sievänen oli lähellä liberon paikkaa. Joukkueen yhtenäisyys auttoi minua paljon. – Piialle löytyy varmasti ottajia ympäri Eurooppaa. Viikonloppuna ilmoitettiin, ettei maajoukkuehakkuri Piia Korhonen jatka Dresdenissä. Palkintokaapista löytyy viisi peräkkäistä SM-mitalia vuosilta 2015–19. URHEILU LP:n pelaaja pitkästä aikaa liigan paras. – Meidän on tarkoitus parantaa edelleen vastaanottopelaamista. KANGASALA SAI napattua taitavan maajoukkuelaiturin Salla Karhun. Projekti huipentui hienoihin esityksiin syksyn 2019 EM-turnauksessa. – Salla tuo lyöntipuolelle tehoa monipuolisen hyökkäysvalikoimansa ansiosta. Pyrimme tällä rungolla vähintään samaan kuin päättyneellä kaudella. Takapakkeja ei ole tullut. Monipuolinen laituri voitti edelliskaudella Ruotsin liigan pistepörssin ja toisti nyt saman Suomessa. LIIGAN TÄHDISTÖ 2019–20 • Passari: Jalissa Trotter Kuusamo • Yleispelaajat: Mary-Kate Marshall Kangasala ja Aleksandra Cveticanin Vampula • Keskitorjujat: Roosa Laakkonen Kangasala ja Jonna Wasserfaller Kuusamo • Hakkuri: Katarina Pilepic Viesti • Libero: Nikolina Bozicevic Kuusamo KAUDEN NAISPELAAJAT 2010–20 • 2010 Laura Pihlajamäki HPK • 2011 Virginie De Carne Viesti • 2012 Hillaelina Hämäläinen Viesti • 2013 Sherri Williams Kangasala • 2014 Dubravka Rakic Viesti • 2015 Viktoria Tuchashvili Viesti • 2016 Keao Burdine HPK • 2017 Piia Korhonen HPK • 2018 Chloe Collins HPK • 2019 Suvi Kokkonen HPK • 2020 Mary-Kate Marshall Kangasala FAKTA ROOSA LAAKKONEN valittiin liigan tähdistöön. KARHU, 26, debytoi pääsarjassa jo kaudella 2011–12 Eurassa. Sievänen nousi koko liigan parhaaksi vastaanottajaksi ja erottui edukseen myös kenttäpuolustajana. Marshallia pidettiin yleisesti liigan parhaana pelaajana. Amerikkalaislaituri Mary-Kate Marshall ja tähtisentteri Roosa Laakkonen pääsivät koko sarjan unelmaseitsikkoon. Hienoa, kun saimme eniten toivomamme laiturin, Kangasalan valmentaja Arttu Keränen iloitsi. Toki myös muiden taso määrittelee tulosta. Ei ihme, että tuore jatkosopimus oli suuri ilonaihe Kangasalan johdolle ja kannattajille. Amerikkalaissentteri Sherri Williams valittiin ykköseksi kaudella 2012–13. Tähdistön valinnoista vastasivat liigajoukkueiden päävalmentajat. Hän on tottunut ottamaan ison alueen paitsi liigassa myös maajoukkueessa. Pihtiputaalta siirtyvä Karhu on vielä sairaslistalla joulukuisen tapaturman jäljiltä. Haastajien listaa ei julkistettu. Silloin Kangasala eteni liigafinaaleihin asti ja kiusasi Suomen kenttiä dominoinutta LP Viestiä kauden huipennuksessa. Siellä Karhu oli useammassa ottelussa Suomen kärkihahmoja myös pallon tappamisessa. Marshall sai tämän kunnian toisena Kangasalan pelaajana kautta aikojen. Myös sentteri Roosa Laakkonen ja libero Tiiamari Sievänen saivat runsaasti tunnustusta. Eikös Korhonen sopisi Kangasalan kotimaistamislinjaan kuin nenä päähän. Kuntoutus on hyvässä vaiheessa ja hyvissä käsissä. Hän palasi kesken kauden 2018–19 Quimperista ja joutui tekemään useamman kuukauden kovan työn päästäkseen vastaavaan kuntoon kuin lähtiessään. Liigakokemusta löytyy myös HPK:n, Kangasalan, kasvattajaseura Oriveden Ponnistuksen ja LiigaPlokin riveistä. Silloin häneltä napsahti akillesjänne poikki vierasottelussa Hämeenlinnan Lentopallokerhoa vastaan. – Saimme ne kotimaiset pelaajat, ketkä halusimmekin (aiemmin julkaistiin passari Katja Kylmäaho ja sentteri Karoliina Friberg). Tämä kertoo kuvaavasti ulkomaalaisvahvistusten ylivallasta päättyneellä kaudella. – Salla oli meidän hankintalistalla ykkösnimenä. MARY KATE Marshall on liigan paras pelaaja. Tämänkertaisessa äänestyksessä nousi kärkiseitsikkoon peräti kolme Kangasalan pelaajaa. Laakkonen pääsi tähdistöön ainoana suomalaispelaajana. Tuskin hän sopii hintaluokaltaan meidän budjettiin, Keränen vastasi. Jo nyt uskaltaa sanoa, että LP Kangasala taistelee tulevalla liigakaudella Suomen mestaruudesta. Lentopalloliiga ei paljastanut muiden kärkinimien järjestystä. Realistinen toipumisennuste liikkuu 8–9 kuukauden välissä. LENTOPALLOLIITTO PERTTI FLINCK PERTTI FLINCK. Kangasalan Sanomat Keskiviikko 29.4.2020 34 Marshall ja Laakkonen keräsivät suitsutuksia Jari Perkiö Kaksi LP Kangasalan pelaajaa valtasi paikan naisten lentopalloliigan tähdistöstä kesken jääneellä kaudella 2019–20. Karhun ura lähti uuteen nousuun hankalan Ranskan-visiitin jälkeen. Kova, kovempi, Kangasala Jari Perkiö Suomen kärkilaiturin Salla Karhun pestaaminen kruunasi Kangasalan keväisen hankinta-aallon. Salla on siinä roolissa maan ehdotonta eliittiä ja siksi meille äärimmäisen tärkeä palanen. Keränen on keskittynyt viime ajat pallontappajien kartoittamiseen. Lisäksi liigapelaajat valitsivat Marshallin kauden parhaaksi pelaajaksi. Taitava laitahyökkääjä nähtiin ensimmäisen kerran Kangasalla hopeakaudella 2014–15. Vaikka mittaa on ”vain” 176 senttiä, hänestä on paljon apua myös verkolla. KARHUN PESTAAMINEN kruunasi Kangasalan keväisen hankinta-aallon. Meillä on kova luotto siihen, että Salla on pelikunnossa jo sarjan alkuun mennessä, Keränen laskeskeli. MARY-KATE MARSHALLIN saavuttama parhaan pelaajan titteli on erittäin arvostettu saavutus, koska valinnan tekevät kilpasiskot. – Jalka on parantunut aikataulun mukaan ja jopa hiukan nopeammin. Hän koki kultajuhlat Hämeenlinnassa keväällä 2018. Valmentajamme (Arttu Keränen) teki upeata työtä meidän kanssamme, Mary-Kate Marshall jakoi kiitoksia. – Tämä on koko joukkueelle palkinto siitä, mitä saimme yhdessä aikaan. Kangasala on käyttänyt korona-ajan tehokkaasti hyväkseen ja koonnut vaikeiden viikkojen aikana erittäin iskukykyisen joukkueen
Määräaikainen tilaus päättyy automaattisesti. 35 Keskiviikko 29.4.2020 Kangasalan Sanomat Koko kesän lähelläsi 1 Aloita tekstari haluamallasi tilaustavalla TXT20DIGI tai TXT20PRINTTI, 2 Lisää viestiin nimesi, osoitteesi ja sähköpostisi (digitilauksessa välttämätön). Tunnukset on mahdollista tilata myöhemminkin. Tietoja ei luovuteta kolmannelle osapuolelle. Mökkiläinen, voit kääntää lehtesi kesäosoitteeseen! Kyllä, tartun kesätarjoukseen ja tilaan Sanomat 4 kk:ksi 3 kk:n hinnalla! Yhteystietojani saa käyttää Kangasalan Sanomien omaan markkinointiin. Ota paikallisasiat arkeesi, osta paikalliselta yrittäjältä ja pysy kärryillä kesäkaupungin asioista turvallisesti. Tilaus alkaa valitsemastasi numerosta. Tilaus alkaa valitsemastasi numerosta. 3 Lähetä 040 769 9045 (norm. Tilaaja: Osoite: Sähköposti: Puhelin: Vastauslähetys Tunnus 5006779 00003 VASTAUSLÄHETYS 4 kk 3 kk hin na l la 22,alkaen Tilaa diginä 22,tai printtinä 35,-. Tilaan painettuna 35, Tilaustunnus: TXT20PRINTTI. Kesä Kangasallakin tulee olemaan erilainen kuin yleensä, mutta aurinko paistaa ja lomailua on luvassa. Kangasalan Sanomat maksaa tilauksen postimaksun Tilaan diginä 22, Tilaustunnus: TXT20DIGI. Tarjous koskee kotimaan tilauksia ja on voimassa 31.5.2020 asti. tekstarihinta) Tekstaa meille tilauksesi saman tien Tilaaminen onnistuu myös soittamalla p. Haluan tilaukseen kaupan päälle kuuluvat KS-digitunnukset. Muistathan mainita sähköpostiosoitteen. Määräaikainen tilaus päättyy automaattisesti. Saat halutessasi tunnukset ja ohjeet myös digipalvelun käyttöön sähköpostiisi. Mökkiläinen, voit kääntää lehtesi kesäosoitteeseen! Meilaa, k-ilauta tai laita tekstari 040 769 9045. Tarjous on voimassa 31.5.2020 asti ympäri maailman. Tilauksesi alkaa seuraavasta mahdollisesta numerosta ja päättyy automaattisesti 4 kk jälkeen, ellet uusi sitä. Saat tunnukset ja ohjeet palvelun käyttöön sähköpostiisi. 040 769 9045 tai alla olevalla kupongilla. Tilaa Sanomat diginä tai printtinä! ka ng as ala nsa noma t.f KS
Vaalivirran mukaan tuloksia on syntynyt jo ensimmäisen vuoden aikana. KU-68 tavoitteena on entisestään laajentaa toimintaa. Lounasruoka ei ole aina yhtä terveellistä kuin koulussa, Nuutti kertoo. Avustus kattaa vajaat puolet uuden työntekijän kuluista. . Ja odottaa suunnistuskisoja. Seuran alla toimii useita liikuntalajeja. Kehittämistuki on tarkoitettu lasten ja nuorten liikuntaharrastuksen lisäämiseen ja monipuolisen organisoidun liikunnan kehittämiseen. Tuen avulla on palkattu osa-aikainen seuratyöntekijä, jonka tehtäviin kuuluu muun muassa harrastajamäärän kasvattaminen, seuran tiedotus sekä 14—20-vuotiaiden SM-ryhmän toiminnasta vastaaminen. . Ensin peruttiin kaikki alkukauden kisat ja sitten Jukolakin, johon olisi päässyt osallistumaan ensimmäistä kertaa. Etäkoulu jakaa mielipiteitä. Kysy lisää 040 720 8917/ Satu Pasanen, Kangasalan Sanomat URHEILU RUOKALISTAT Viikko 19 KOULUT JA PÄIVÄKODIT MA: jauheliha-perunasoselaatikko/kesäpäivänkiusaus, salaatti TI: broilerikeitto, tuorepala, tuoreleipä KE: maksalaatikko/mustamakkara, perunasose, salaatti TO: kermainen seikastike, perunat, salaatti PE: ohrapuuro, marjakiisseli PÄIVÄKODIT: siskonmakkarakeitto, tuorepala, tuoreleipä Ateriaan kuuluu maito tai piimä, näkkileipä, ravintorasva ja salaatin kastike, kun tarjolla on salaattia. Keittolounas sisältää keiton, juoman, leivän ja voin. SUUNNISTUKSEN kilpailukauden piti alkaa huhtikuun puolivälissä. Toivottavasti nyt edes jossain vaiheessa kesää päästään kisailemaan. OUTI HYTÖNEN Kolme seuraa Kangasalta sai valtion kehittämistukea Marja Aaltio Kolme kangasalalaista urheiluseuraa on saanut opetusja kulttuuriministeriöltä seuratoiminnan kehittämistukea. LENTOPALLOSEURA Kangasala ry sai 9 000 euroa jo viime vuonna aloitettuun projektiin, jolla etsitään laatua lentopalloiluun. Hermanforsin mukaan kilpaurheilijat kattavat omat kulunsa, ja seuran varoilla pyöritetään nimeen omaan lasten ja nuorten harrasteurheilua. KU-68 työllistää tällä hetkellä kolme liikunnanohjaaja. Hän voisi muun muassa sijaistaa nykyisiä ohjaajia tarvittaessa. Toiminnan kasvu on lisännyt myös toimistotyötä, eikä ole tarkoituksenmukaista, että liikunnanohjaajat istuvat toimistolla. Keskiviikkona seuran harjoituksissa oli ohjelmassa juoksutekniikkaa ja lihaskuntoa ja torstaina suunnistusharjoitus. Outi Hytönen aloitti seuratyöntekijänä viime vuoden marraskuussa. Hytönen kertoo, että omatoimirastien karttoja on kyselty paljon, joten kiinnostusta suunnistukseen riittää.. MYÖS KANGASALA SK sai kehittämistukea kaksivuotisen projektin toisella vuodelle. Joskus ei vain jaksa tehdä mitään lenkkiä, mutta silloin yritän tehdä jotain aktiivista ulkona vaikka pikkuveljen kanssa. – Tämä vahvistaa koko seuran toimintaa ja auttaa meitä pitämään laadusta kiinni, kun on omaa, vakituista väkeä töissä, selvittää Hermanfors. Kovassa nousukunnossa olevalle Nuutille kevään suunnistuskilpailujen peruminen oli iso harmin aihe. Uuden työntekijän toimenkuvaan kuuluisi myös liikunnanohjaajan tehtäviä. Nyt ensimmäisistä kilpailuista ei ole tietoa. . Hän olisi päässyt tänä vuonna mukaan Jukolaankin, mutta sitä ei järjestetä tänä vuonna. Kevääksi oli paljon suunnitelmia, muun muassa käyntejä kouluilla sekä aikuisten suunnistuskoulu, mutta ne on kaikki jouduttu siirtämään koronatilanteen vuoksi. Kangasalan Sanomat Keskiviikko 29.4.2020 36 Onko suosikkilounasravintolasi mukana. Nuutti yrittää suunnistaa kahdesti viikossa, tehdä kuntopiirin ja pitkän peruskestävyyslenkin. Miltä se on Nuutin mielestä tuntunut. ATERIAPALVELU MA: maksalaattikko, puolukka, porkkana, mangojogurtti TI: lihakeitto, sämpylä, mustikkapaistos ja vaniljakastike KE: riistakiusaus, uunibataatti, mansikka-vadelmakiisseli TO: kanakeitto, sämpylä, ohukainen ja hillo PE: pinaattinen lohi-perunavuoka, hunajaporkkanat, maitokiisseli LA: sipatti ja muusi, parsakaali, riisipuuro ja hillo SU: kalapyörykkä, tillikastike, perunat, juurekset, hedelmäsalaatti Muutokset mahdollisia. Seuran puheenjohtaja Reijo Hermanfors kertoo, että seuran toiminta on laajentunut niin, että toimistolle tarvitaan työntekijä hoitamaan toimistotehtäviä. Joskus ei tajua mistään mitään, kun opettajat ei osaa välillä selittää tehtäviä kunnolla tai kameran kuva on niin huonolaatuinen, ettei siitä saa mitään selvää. LP:n varapuheenjohtaja Tanja Vaalivirta kertoo, että kyse on juniorija harrastepuolen kehityshanke. JALMARIN KOTO MA: burgundinpata, pinaattikeitto ja kananmunaa, luumukiisseli TI: paistettu silakka, savulihakeitto, talkkunahyve KE: jauhelihakastike, hernekeitto, pannukakku ja hillo TO: Lamminpään possua, kukkakaalikeitto, raparpeririisipuuro PE: uunimakkara, kalakeitto, kerroskiisseli LA: jauheliha-perunalaatikko, jälkiruoka SU: Igorin broileria, jälkiruoka Lounas sisältää juoman, leivän, voin, salaatin ja jälkiruuan. Hanke elää ja muuttuu matkan varrella, mutta jo nyt siitä on hänen mukaansa ollut seuralle hyötyä. – Tarkoitus on saada juniorivalmentajille tukea ja koulutusta valmennuspäällikön myötä sekä saada pidettyä dropout-ikäiset nuoret seurassa mukana, kertoo Vaalivirta. Toisaalta ei tarvii mennä kouluun, mikä säästää aamulta vähän aikaa, ja lisäksi voi puhua kavereiden kanssa, kuunnella musiikkia tai säätää jotain muuta tunnilla. Koulun ja harjoittelun ohessa Nuutti käy toisinaan perheen kanssa metsäretkillä ja pelaa videopelejä. Ota päivittäiseen käyttöön kangasalansanomat.fi/ lounaalle Tallenna kännykän kotivalikkoon tai selainsuosikiksi kätevästi käytettäväksi! Lounasyrittäjä! Tahdotko mukaan. Muina päivinä ohjelmassa on noin kolmen vartin kevyitä lenkkejä. Alkutalven hän otti rauhallisesti ja harjoitteli lähinnä itsekseen, mutta kevättä kohti ohjelma tiheni. Suurin osa seuran toiminnasta on harrasteliikuntaa. Tämän vuoden puolella viikko alkoi maanantain futsal-harjoituksilla. Talveen mahtui myös pari yläkoululaisten harjoitusleiriä. Koulupäivän jälkeen on aika vetämätön olo, kun on tapittanut ruutua kuusi tuntia putkeen. Nuutti aloitti systemaattisen harjoittelun vuosi sitten ja talven aikana tulokset alkoivat näkyä. NUUTTI VENELÄÄ suunnistuskisojen peruminen harmittaa. Monien mielestä etäkoulu on ihan tylsää ja toisten mielestä se on parasta. Kisojen peruuntuminen koettelee nuoren urheilijan motivaatiota Outi Hytönen Tänä vuonna 15-vuotiaiden sarjassa suunnistava Nuutti Vennelä paransi talven aikana testijuoksuissa ennätyksiään jokaisella juoksukerralla, yhteensä viisi kertaa. Tiistaisin oli Kangasala SK:n koko seuran yhteislenkki, josta kertyi kotimatkoineen usein 16 kilometriä rauhallista juoksua. KANGASALAN URHEILIJAT KU-68 ry sai 15 000 euroa uuden työntekijän palkkaamiseen. Harjoittelumotivaatio on heikentynyt, kun ei ole kisoja näkyvissä. Mun mielestä se on siltä välillä. Hanke alkoi viime vuoden toukokuussa ja nyt myönnetty raha on tarkoitettu toukokuussa alkavalle toiselle vuodelle. Perjantaisin Nuutti malttoi ottaa rauhallisesti ja teki vain lyhyen kevyen lenkin, sillä viikonloppuun kuului usein testijuoksu tai talvirastit sekä sunnuntain pitkä harjoitus
Kunnanviraston eläkeläiset Lounastapaaminen ke 6.5. 0400 488 189 www.satujalat.. 03 334 0061. 040 502 4091 / Erkki Sekalaisia Työsuorituksia ULKOJA SISÄMAALAUKSET vuosien kokemuksella. Rivi-ilmoitus käteisellä 20 € laskutettuna 25 € Kangasalan Sanomien mediamyynti palvelee p. 0500 862 423 Viialan kotileipomo Vappumunkit 10 kpl ALTAIDEN JA SALIN VAKIOVUOROJEN HAKU Kirkkojärventie 4, Kangasala | P. TMI JYRKI KAKKO tmi.jyrki.kakko@gmail.com Kuulutuksia Länsija Sisä-Suomen aluehallintovirasto on päätöksellään 22.4.2020 myöntänyt Naistenlinna Oy:lle luvan asiassa eläinsuojan ympäristölupa, broilereiden kasvatustoiminnan laajentaminen sekä luvan tarkistaminen siipikarjan ja sikojen tehokasvatusta koskevien BAT-päätelmien johdosta, Kangasala. Myös ulkopaviljonki. 050 360 6401 KAUNEUSJA TERVEYSPALVELUT SATUJALAT JALKOJENHOITOA, LYMFATERAPIAA, tukisukkien mittausja tilauspalvelu Kuohu, Kangasalan uimahalli P. Lisätietoja antaa ympäristöylitarkastaja Maarit Vuorela, puh. Nordean takaa) Palvelut ajanvarauksella 0400 426 416, www.helinpoli.. P. 044 2755 350 Parasta palvelua paikallisilta KS Otamme vastaan/ostamme kierrätykseen ROMUAUTOJA JA METALLIJÄTETTÄ -ilmainen nouto Suomen Ajoneuvokierrätys p. Klan sotiemme veteraanit, puolisot, lesket ja tukihenkilöt Tukikohta ei ole avoinna tiistaina 5.5. mokkasiinikävelykengät, leveä lesti, nahkaa 1/2 hint. P. Klan Kristilliset Eläkeläiset Kevätkauden viimeinen kokoontumisemme ti 5.5. on peruttu koronavirustilanteen vuoksi. 040 707 4717 Kuivia metrin HALKOJA Myös tuoretta suoraan laanilta. Maksuton nouto. Leveälestisiä pehmeitä nahkaisia kenkiä naisille ja miehille Miesten kotimaiset juhlakengät nahkaa, leveä lesti -30% kengät -20 % naisten kotimaisia kesäkenkiä, nahkaa Eccokävelykengät Hai saappaat miehille 25 € Kivikylän lihamyyntiauto Kangasalan torilla aina torstaisin. kangasalansanomat.fi METALLIROMUN KERÄYS mm. 040 778 8695 SUORAMAN TYÖVÄENTALO Tupatie 8, Kangasala Juhlaja kokoustilaa jopa 180 hengelle. Hakulomakkeen ja hinnaston voit pyytää sähköpostitse reija.kolehmainen@kangasalanuimahalli.fi tai puhelimitse numerosta 0400 515 611. 045 863 5090, 050 502 3071 Juhlaja kokoustila ILKONHOVI Kangasalantie 618 (Vatialan hautausmaata vastapäätä) P. JUHLAJA KOKOUSTILAT KANGASALAN LEPOKOTI Ruutanantie 26 kokousja juhlatilat sauna ja takkahuone www.elisanet.?/kangasalan lepokotisaatio P. 040 553 6038. 39 € –20 % 19 € Ara ja Jenny -kesäkenkiä -50 % Kangasalan torilla to 30.4. 050 367 9449/ Henry Kauramäki KUUMAA SAVUKALAA Henten Perinne Savukala Oy Naisten ja miesten kotim. P. 046 666 2222 KUOLINPESÄT, MUUTTOYLIJÄÄMÄT yms. 0400 960 536 kangasalanuimahalli.fi Kuohun altaiden ja salin vakiovuorojen haku ensi kaudelle – 3.8.2020 alkaen – on käynnissä ja päättyy 4.5.2020. Tammelantori 0400 722 842 autoon 040 757 4262 Kivikylän Wanhanajannakit 380 g 3 50 9 21 kg pkt/9,21 irtonakit Kangasalan torilla TORSTAINA vappuaattona 4,50 € Ylä-Porkkalan KOTISIMAA! P. Orikirppis, p. HELIN POLI Jalkojenhoito Kotija laitoskäynnit Perushoitajan palvelut Vesitehtaankuja 3, OP:n talo (esteetön käynti ent. 044 330 5567 ark. Kyllä Me jaksamme ja uskotaan, että syksyllä jatkamme entiseen malliin toimintaa. Katja Heinonen Jalkojenhoidon at, lähihoitaja P. ELÄIMET ELÄINLÄÄKÄRI VILLE SUUTARI vastaanotto Pälkäneellä P. Soita tai poikkea. klo 13–18 ja pe–su 1.–3.5. koronaepidemian vuoksi. 040 252 6458 UUDISJA REMONTTITYÖT keittiö-, kph-, saunarem., laatoitukset, kirvesmiestyöt. 0295 018 782, etunimi.sukunimi@avi.fi YMPÄRISTÖNSUOJELULAIN MUKAINEN PÄÄTÖS Länsija Sisä-Suomi Ympäristölupavastuualue Torilla Oman kylän pojalta yli 30 vuoden kokemuksella lohifile, nieriä, villi suomisiika, kylmäsavu Myynti Orituvalla to 30.4. klo 13, on peruttu. P. Klan Seudun Hengitysyhdistys Kesäkauden avaus to 14.05. 0400 196 196 Rehti ja reipas palvelu! www.ajoneuvokierratys.fi Meiltä myös ympäristöviranomaisten hyväksymät romutodistukset sekä ilmainen rekisteristäpoisto. Ilmainen arviointi. Muista kuntoilla kaikesta huolimatta, netissä on useita jumppatuokioita joihin voit osallistua. Myytävänä LÄMMIN AUTOTALLI Kangasalan keskustassa, myyntihinta 17 500 €. www.sorcolor.fi P. Torilla on tilaa jonottaa reiluilla turvaväleillä. pienetkin erät. Sahalahden pururadalla PERUTTU. 10-16 www.ilkonhovi.. P. 40 hengen juhlapaikka erilaisiin tilaisuuksiin AHJÄRVELÄISTEN TALO Vesijärven rannalla, Vesijärventie 13, Kangasala. 040 5134 182/Jarmo VENE + AIROT ja potkukelkka P. Kesäjumpat Vesaniemen uimarannalla keskiviikkoisin klo 19. Kotital.väh. p. Orivesi As. 029 170 0469 ULKOMAALAUKSET Ulkovuori ja kattojen pesu + maalaus –15% koko kesäkauden. Myös metallin purku ja varastojen tyhjennykset. 0400 566 937 myös iltaja viikonloppuaikoja JUHLAJA KOKOUSTILAT ÄIJÄLÄ Viihtyisässä kartanomaisemassa juhlaja kokoustilat 80 hengelle. 050 404 1146 Yrittäjä, haluatko mukaan. Lue aloituksesta Kangasalan Sanomista tai kysele Marjatalta 040 8221057. klo 11–18. KAUNEUSJA TERVEYSPALVELUT JALKAHOITO KATJUSKA Liisantie 4 B 15 (1krs/hissi) Käynti Finnentien puolelta. Liuksialankuja 33, Kangasala Tilavaraukset: juhlatalo.aijala@gmail.com www.juhlataloaijala.. Seuraavaksi torstaina 30.4.20 Noudatamme myyntitapahtumassa kaikkia mahdollisia turvatoimia tartuntavaaran minimoimiseksi. 050 537 9320 Facebook.com/Jalkahoito Katjuska ME PALVELEMME Paikalliset palvelun tarjoajat palveluksessasi! Ota yhteyttä, p. 050 404 1146. Tavataan syksyllä, kun rajoitukset on purettu. Haluatko ilmoittaa TÄLLÄ SIVULLA. Kangasalan torilta to 30.4. Vapaa pääsy kesänviettäjille. Valitusaika päättyy 29.5.2020. P. 0500 478 996 www.ahjarvelaiset.. ELLIN SALI Ellintie 2, Kangasala Tilaa 20-150 hengelle Pitopalvelu Irma Mäkimaa P. 37 Keskiviikko 29.4.2020 Kangasalan Sanomat SEURAT TOIMIVAT Klan Naisvoimistelijat Salijumpat loppuneet. varaajat, lämmityskattilat, säiliöt, romuautot, akut, kattopellit, maatalouskoneet. klo 9–12 P. Päätös on nähtävillä osoitteessa www.avi.fi/lupa-tietopalvelu. Tulevista tapahtumista ilmoitetaan erikseen. P. Ostetaan Vähintään 2-vuotisia VADELMANTAIMIA P. 0400 627 026 leipoo äitienpäiväkakkuja Kysy ja tilaa 040 515 9327 KUIVAA, roskatonta 33 cm KOIVUKLAPIA 50 e/heittokuutio
Aakkulantie 42, Kangasala P. 050 389 6836 OP Koti tuntee Kangasalan. 040 744 1097 RAKENTAMINEN JA REMONTOINTI KAIKKI RAKENNUSALAN TYÖT UUDIS& SANEERAUSKOHTEET P. 03 356 2007 mape 9-17 www.pesukaksikko.. 040 749 7442 Johanna Peltonen p. pesuloita PESU KAKSIKKO OY Osuusmyllynkatu 5, Messukylä P. Myös iltaisin ja viikonloppuisin. 9–17) Puh. lukkoliikkeet Tule käymään myymälässä Ellintie 4, 36200 Kangasala Puh. 032 55 66 77 askosaari.fi (ark. 050 404 1146 Kysy vapaita aikoja Puh. Vuokraamme myös pöytäliinat juhliisi. 03 379 1488 ELÄIMET Mäntytie 12, RUUTANA . huollot Markku Peltola 050 340 2802 • www.energiakartoitus.. 8–17 www.mobilexpresskangasala.. huollot Kalliontie 35, halli 2, 36100 Kangasala Puh. 040 744 1097 MH Metsurityö P. 050 551 0757 WWW.EHDFINLAND.NET Musteet ja värikasetit IT-Tarvikkeet Huoltopalvelu Kopiopalvelu Vahvaa tekemistä jo vuodesta 1995 TIETOKONEET, OHEISLAITTEET, HUOLLOT JA KORJAUKSET SAUNALAHDEN LAAJAKAISTAJA MATKAPUHELINLIITTYMÄT Ellintie 6, Kangasala, ark. 040 764 6161 OP Koti Pirkanmaa Oy LKV • Kuohunharjuntie 26, Kangasala • op-koti.fi • Autohuollot • Raskaskonehuollot • Renkaat ja rengastyöt, myös isot renkaat • Ilmastointihuollot ja pakokaasutestit • Bosch vikadiagnoosi • Webasto ja Eberspächer • Pesupalvelut! Kultapellonkuja 120, Kuhmalahti Korjaamo 0440 684 521 korjaamokultapelto@gmail.com Hydrauliikkaletkut ja liittimet 0500 846 709 / 24/7 h Valtuutettu -HUOLTO Öljynvaihto aikaa varaamatta Moottoriöljyt kaikkiin autoihin täyden palvelun autokorjaamo Lentolantie 12, Kangasala, p. Tilaukset: 03 371 6106 www.laurilanbetoni.fi KESÄRENKAAT Tule valitsemaan laadukkaat ja turvalliset renkaat edullisesti! Nokian, Goodyear, Bridgestone, Sava, Firestone, Sailun, Autogrip ym… Myös erikoisvanteet ja asennukset! Rengasmyynti Askosaari Oy Keskuojankatu 11 Sarankulma Tre P. 0400 611 488 www.kukkivat.fi info@kukkivat.com Palvelemme joka päivä! Ark. 03-225 5153 ParturiKampaamo Huolehdimme hiuksistasi! Huolehdimme hiuksistasi! Aidosti paikallista palvelua lähellä asiakasta. Saku Siurola | Kangasala 0400 908 082 rakennusliikemirantik. vastaavat työt T:MI JURI LEHTINEN 0400 713 922 juri.lehtinen@kolumbus.. 044 078 9657 Merkillisen hyvää palvelua Kangasalantie 921, katsastusaseman vieressä arkisin 8-17, la 9-14 | P. Moision Rakennuspalvelu HRKKONEVUOKRAAMOT Kangasala Tampere Pirkkala Rakenna tai remontoi Ammattilaisena tai omaan kotiin • Sähköasennukset • Sähköremontit • LED-valaistus p. 03 377 1140 AUTOTARVIKE KANGASALAN arkisin 8-16, la sulj. 0400 501 292 LAURILAN BETONI LEMPÄÄLÄN BETONI KANGASALA Kuljetukset ja pumppaukset edullisesti. Yli 30v kokemuksella! LAKISÄÄTEISET NUOHOUKSET PIRKANMAAN ALUEELLA ELÄINTARVIKELIIKE Ellintie 6, p. 0400 455 502 Myös kotikäyntejä! www.elainlaakariasematroppi.fi PERUKIRJAT KAUPPAKIRJAT TESTAMENTIT YM. KOILLISKESKUS Citymarket Linnainmaa P. Tilipiste Kompassi Ky Tilaa uusille asiakkaille KLT-kirjanpitäjä Silja Jantunen silja@tilipistekompassi.fi 040 703 5346 Aseman Pyörähuolto Polkupyörien: huolto varaosat tarvikkeet 045 171 2511 asemanpyorahuolto.fi Pyörähuollot KS KS KS. 050 404 1146 Tähtää tulokseen PALVELEMME 24 h www.lukkopalvelu.com oy 0400 877 611 Ota yhteyttä ja pyydä tarjous. 044 276 7111 Mika Vesanto Tmi ------HOMMA TOIMII ------Kalliontie 35, halli 2, 36100 Kangasala • autojen ruostekorjaukset, katsastusremontit ja huollot • moottorisahojen, ruohonleikkurien ym. 045 237 7944 Jenni Ijäs p. • Asuntokaupan kuntokartoitukset • Energiatodistukset • Kosteuskartoitukset Pirkanmaan Energiakartoitus Oy WWW.LILLVET.FI Kuohunharjuntie 31, 36200 Kangasala 010 5011 873 kukkakaupat ja puutarhat Puusepäntie 31, Kangasala p. 03 357 5280 keskus@pirkanmaanlaatuisannointi.fi SARI MESIRANTA 045 223 0600 | sari@bo.fi kiinteistönvälittäjä, LKV JUKKA MESIRANTA 045 263 0995 | jukka@bo.fi kiinteistönvälittäjä, LKV, auktorisoitu pientalomyyjä PTM Hyödynnä Bo LKV:n ainutlaatuinen konsepti ja paikallistuntemuksemme. 03-356 1009 Asematunnelissa puh. 03 379 0242, ark. Muista myös edullinen kuljetuspalvelumme!!! Messukylänkatu 21, Tampere p. Ellintie 2, Kangasala P. 03 379 0333 AUTOHUOLTO arkisin 8-17, la 9-14 | P. 03 3141 3900 Kotimaisten Piklas ikkunoiden ja ovien asennus sekä myynti www.remonttipalvelutampere.fi Saneerauspalvelu Leppäsalko Oy P. TÄYDEN PALVELUN PESULA PESULAX OY Pesemme kaikki kodintekstiilit, puvut, hääpuvut, matot, työvaatteet ym. tete.lentola@gmail.com RENKAAT VANTEET RENGASHOTELLI WWW.RENGASPARK.FI Kalliontie 13 , 36220KANGASALA 040-7222141 • Tuulilasien vaihdot ja korjaukset • Muovihitsaukset: puskurit ym. 040 712 6790 www.tilituovi.fi TILITOIMISTO TUOVINEN KY Auktorisoitu Taloushallintoliiton jäsen Taloushallintopalvelut joustavasti ihmiseltä ihmiselle. Ilmainen puhelinneuvonta. 03 3773 177 RENGASMYYNTI ME PALVELEMME Paikalliset palvelun tarjoajat palveluksessasi! KS Uusi yrittäjä Ota yhteys p. 040 9381 400 www.kantam.fi SANEERAUSTYÖT JA MAALAUKSET Kysy ilmainen tarjous. Aina onnistuu kun soitat, myös lauantaisin. www.mhyroine.. Kangasalan Sanomat Keskiviikko 29.4.2020 38 Yrittäjä! Klikkaa tarkistamaan ja päivittämään yritystietosi veloituksetta: kangasalla.fi/yritykset Ka ng as al aku os i | Vi sit Ka ng as al a Paikallinen yritystieto kätevästi myös täällä AUTOILU www.studioreettamuranen.fi 040 757 2435 Kuvaukset studiossa ja miljöössä VALOKUVAUS KIINTEISTÖVÄLITYS Eläinlääkäri NETTA TAMMISALO pieneläinvastaanotto Lentolantie 2, Kangasala P. 03-4102 3074 Vatialantie 1 Nattari (Salea vastapäätä) Palvelemme myös Kaukajärvellä Juvank.10 puh. 050 453 2140 ma-pe 10-18, la 10-14, toptassut.fi • Pesut ja trimmaukset • Ruuat ja tarvikkeet • Pentupainit joka la klo 12 Petri Siira p. 03 3772 500 päivystys 24/7 0400 411 008 www.kayttolukko.fi Turvallisuuden avaintekijä Keskipisteenä KANGASALA Parasta palvelua paikallisilta Tule löydetyksi, ilmoita Sanomissa! KEHYSLIIKKEET isännöintitoimistot Käytä kotikaupunkisi palveluita Soita ilmoituksesi p. 03 377 4862 varatuomari Arto Mäkihannu 0400 630 683, arto@makihannu.fi Santeri Mäkihannu 040 757 9366, santeri@makihannu.fi www.makihannu.fi LAKIASIAT KAUNEUSJA TERVEYSPALVELUT Kangasalan Kodit Oy Maarit Pelli 044 504 4511 Tuure Koivumäki 044 504 4510 Pirkko Riepponen 050 313 1025 Harri Kalliovalkama 044 504 4507 Minna Kalliovalkama 044 504 4506 KANGASALA Myllystenpohjantie 2, Kangasala P. krs, 36220 Kangasala AVOINNA SOPIMUKSEN MUKAAN www.koditon.fi Jyri Seljavaara p. | P. 03 377 3733 kangasala@kiinteistomaailma.. 10–18, la 8–15, su 10–15 ilmastointihuollot/ nuohoukset • ilmastointikanavien puhdistukset ja valvonta • hormien korjaukset ja tarkistukset • ym. Urheilutie 2-4, 36200 Kangasala P. Mika Rantanen p. 03 377 2952. Lakiasiaintoimisto MÄKIHANNU OY Toivontie 2, 36200 Kangasala P. Ota yhteyttä! O L E T K O M Y Y M Ä S S Ä A S U N T O A S I . klo 10–17 TIETOTEKNIIKKAA VIEMÄRIHUOLlot Delete_palveluhakemisto_82x30_c.indd 1 27.11.2018 13.36.51 TILITOIMISTOT yritysten perustamiset kirjanpidot ja tilinpäätökset veroneuvonta Ellintie 4, Kangasala P. METSÄASIOISSA OTA YHTEYTTÄ PUUNKAADOT • Puunkaadot • Tonttihakkuut • Metsänhoitotyöt • Puunkaadot • Tonttihakkuut • Metsänhoitotyöt Soita ja sovitaan ilmainen arviointikäynti! Soita ja sovitaan ilmainen arviointikäynti! MH Metsurityö P. 044 743 3580 koilliskeskus@kiinteistomaailma.. 0400 854 860 KIVITIKKA • dieselja bensakäyttöisten moottorien korjaukset • autojen ruostekorjaukset • katsastusremontit • moottorisahojen, ruohonleikkurien ym. 050 389 6803 Kirsi Muilu p. 0400 335 443 Joustavasti asiakkaan luona. Emilia Nikkilä 044 348 1737 Kauttamme asuntojen ja kiinteistöjen myynti + vuokraus! Luotettava kumppani asuntoasioissa! Päivi 050 351 7031 Kari 050 551 7031 Pertti 040 702 6586 Kodit On Oy, Päivi Kuuttinen LKV, Aakkulantie 38 , 2. EDUNVALVONTAVALTUUTUKSET ASIOINTIPALVELU PEKKA VALTONEN P. 040 541 2138 Aula Kodit Oy Onnikkatie 1 Kangasala Silja Myllyniemi p. 040 595 6227 • www.saneerausmestarit.com • Omakotitalot • Vesikattotyöt • Julkisivuverhoukset 0400 634 511 • Asbestityöt • Pihla-ikkunat ja ovet www.moisionrakennuspalvelu.
044 276 7111 Mika Vesanto Tmi ------HOMMA TOIMII ------Kalliontie 35, halli 2, 36100 Kangasala • autojen ruostekorjaukset, katsastusremontit ja huollot • moottorisahojen, ruohonleikkurien ym. 03-4102 3074 Vatialantie 1 Nattari (Salea vastapäätä) Palvelemme myös Kaukajärvellä Juvank.10 puh. 050 453 2140 ma-pe 10-18, la 10-14, toptassut.fi • Pesut ja trimmaukset • Ruuat ja tarvikkeet • Pentupainit joka la klo 12 Petri Siira p. 040 744 1097 RAKENTAMINEN JA REMONTOINTI KAIKKI RAKENNUSALAN TYÖT UUDIS& SANEERAUSKOHTEET P. www.mhyroine.. 032 55 66 77 askosaari.fi (ark. TÄYDEN PALVELUN PESULA PESULAX OY Pesemme kaikki kodintekstiilit, puvut, hääpuvut, matot, työvaatteet ym. pesuloita PESU KAKSIKKO OY Osuusmyllynkatu 5, Messukylä P. Urheilutie 2-4, 36200 Kangasala P. • Asuntokaupan kuntokartoitukset • Energiatodistukset • Kosteuskartoitukset Pirkanmaan Energiakartoitus Oy WWW.LILLVET.FI Kuohunharjuntie 31, 36200 Kangasala 010 5011 873 kukkakaupat ja puutarhat Puusepäntie 31, Kangasala p. 040 595 6227 • www.saneerausmestarit.com • Omakotitalot • Vesikattotyöt • Julkisivuverhoukset 0400 634 511 • Asbestityöt • Pihla-ikkunat ja ovet www.moisionrakennuspalvelu.. 040 744 1097 MH Metsurityö P. METSÄASIOISSA OTA YHTEYTTÄ PUUNKAADOT • Puunkaadot • Tonttihakkuut • Metsänhoitotyöt • Puunkaadot • Tonttihakkuut • Metsänhoitotyöt Soita ja sovitaan ilmainen arviointikäynti! Soita ja sovitaan ilmainen arviointikäynti! MH Metsurityö P. Aakkulantie 42, Kangasala P. Vuokraamme myös pöytäliinat juhliisi. 03 356 2007 mape 9-17 www.pesukaksikko.. krs, 36220 Kangasala AVOINNA SOPIMUKSEN MUKAAN www.koditon.fi Jyri Seljavaara p. 0400 611 488 www.kukkivat.fi info@kukkivat.com Palvelemme joka päivä! Ark. 040 749 7442 Johanna Peltonen p. vastaavat työt T:MI JURI LEHTINEN 0400 713 922 juri.lehtinen@kolumbus.. | P. Emilia Nikkilä 044 348 1737 Kauttamme asuntojen ja kiinteistöjen myynti + vuokraus! Luotettava kumppani asuntoasioissa! Päivi 050 351 7031 Kari 050 551 7031 Pertti 040 702 6586 Kodit On Oy, Päivi Kuuttinen LKV, Aakkulantie 38 , 2. Ellintie 2, Kangasala P. 03 3772 500 päivystys 24/7 0400 411 008 www.kayttolukko.fi Turvallisuuden avaintekijä Keskipisteenä KANGASALA Parasta palvelua paikallisilta Tule löydetyksi, ilmoita Sanomissa! KEHYSLIIKKEET isännöintitoimistot Käytä kotikaupunkisi palveluita Soita ilmoituksesi p. 8–17 www.mobilexpresskangasala.. lukkoliikkeet Tule käymään myymälässä Ellintie 4, 36200 Kangasala Puh. Myös iltaisin ja viikonloppuisin. 03-225 5153 ParturiKampaamo Huolehdimme hiuksistasi! Huolehdimme hiuksistasi! Aidosti paikallista palvelua lähellä asiakasta. Yli 30v kokemuksella! LAKISÄÄTEISET NUOHOUKSET PIRKANMAAN ALUEELLA ELÄINTARVIKELIIKE Ellintie 6, p. Muista myös edullinen kuljetuspalvelumme!!! Messukylänkatu 21, Tampere p. 0400 455 502 Myös kotikäyntejä! www.elainlaakariasematroppi.fi PERUKIRJAT KAUPPAKIRJAT TESTAMENTIT YM. tete.lentola@gmail.com RENKAAT VANTEET RENGASHOTELLI WWW.RENGASPARK.FI Kalliontie 13 , 36220KANGASALA 040-7222141 • Tuulilasien vaihdot ja korjaukset • Muovihitsaukset: puskurit ym. EDUNVALVONTAVALTUUTUKSET ASIOINTIPALVELU PEKKA VALTONEN P. Tilaukset: 03 371 6106 www.laurilanbetoni.fi KESÄRENKAAT Tule valitsemaan laadukkaat ja turvalliset renkaat edullisesti! Nokian, Goodyear, Bridgestone, Sava, Firestone, Sailun, Autogrip ym… Myös erikoisvanteet ja asennukset! Rengasmyynti Askosaari Oy Keskuojankatu 11 Sarankulma Tre P. 040 764 6161 OP Koti Pirkanmaa Oy LKV • Kuohunharjuntie 26, Kangasala • op-koti.fi • Autohuollot • Raskaskonehuollot • Renkaat ja rengastyöt, myös isot renkaat • Ilmastointihuollot ja pakokaasutestit • Bosch vikadiagnoosi • Webasto ja Eberspächer • Pesupalvelut! Kultapellonkuja 120, Kuhmalahti Korjaamo 0440 684 521 korjaamokultapelto@gmail.com Hydrauliikkaletkut ja liittimet 0500 846 709 / 24/7 h Valtuutettu -HUOLTO Öljynvaihto aikaa varaamatta Moottoriöljyt kaikkiin autoihin täyden palvelun autokorjaamo Lentolantie 12, Kangasala, p. 03 377 4862 varatuomari Arto Mäkihannu 0400 630 683, arto@makihannu.fi Santeri Mäkihannu 040 757 9366, santeri@makihannu.fi www.makihannu.fi LAKIASIAT KAUNEUSJA TERVEYSPALVELUT Kangasalan Kodit Oy Maarit Pelli 044 504 4511 Tuure Koivumäki 044 504 4510 Pirkko Riepponen 050 313 1025 Harri Kalliovalkama 044 504 4507 Minna Kalliovalkama 044 504 4506 KANGASALA Myllystenpohjantie 2, Kangasala P. Mika Rantanen p. 044 743 3580 koilliskeskus@kiinteistomaailma.. Lakiasiaintoimisto MÄKIHANNU OY Toivontie 2, 36200 Kangasala P. 0400 501 292 LAURILAN BETONI LEMPÄÄLÄN BETONI KANGASALA Kuljetukset ja pumppaukset edullisesti. 044 078 9657 Merkillisen hyvää palvelua Kangasalantie 921, katsastusaseman vieressä arkisin 8-17, la 9-14 | P. 0400 854 860 KIVITIKKA • dieselja bensakäyttöisten moottorien korjaukset • autojen ruostekorjaukset • katsastusremontit • moottorisahojen, ruohonleikkurien ym. 9–17) Puh. 03 377 3733 kangasala@kiinteistomaailma.. Aina onnistuu kun soitat, myös lauantaisin. 050 404 1146 Tähtää tulokseen PALVELEMME 24 h www.lukkopalvelu.com oy 0400 877 611 Ota yhteyttä ja pyydä tarjous. 0400 335 443 Joustavasti asiakkaan luona. 03 377 1140 AUTOTARVIKE KANGASALAN arkisin 8-16, la sulj. 045 237 7944 Jenni Ijäs p. 050 389 6836 OP Koti tuntee Kangasalan. 040 712 6790 www.tilituovi.fi TILITOIMISTO TUOVINEN KY Auktorisoitu Taloushallintoliiton jäsen Taloushallintopalvelut joustavasti ihmiseltä ihmiselle. Moision Rakennuspalvelu HRKKONEVUOKRAAMOT Kangasala Tampere Pirkkala Rakenna tai remontoi Ammattilaisena tai omaan kotiin • Sähköasennukset • Sähköremontit • LED-valaistus p. 050 404 1146 Kysy vapaita aikoja Puh. klo 10–17 TIETOTEKNIIKKAA VIEMÄRIHUOLlot Delete_palveluhakemisto_82x30_c.indd 1 27.11.2018 13.36.51 TILITOIMISTOT yritysten perustamiset kirjanpidot ja tilinpäätökset veroneuvonta Ellintie 4, Kangasala P. 03 377 2952. 39 Keskiviikko 29.4.2020 Kangasalan Sanomat AUTOILU www.studioreettamuranen.fi 040 757 2435 Kuvaukset studiossa ja miljöössä VALOKUVAUS KIINTEISTÖVÄLITYS Eläinlääkäri NETTA TAMMISALO pieneläinvastaanotto Lentolantie 2, Kangasala P. 050 551 0757 WWW.EHDFINLAND.NET Musteet ja värikasetit IT-Tarvikkeet Huoltopalvelu Kopiopalvelu Vahvaa tekemistä jo vuodesta 1995 TIETOKONEET, OHEISLAITTEET, HUOLLOT JA KORJAUKSET SAUNALAHDEN LAAJAKAISTAJA MATKAPUHELINLIITTYMÄT Ellintie 6, Kangasala, ark. huollot Markku Peltola 050 340 2802 • www.energiakartoitus.. 03 3773 177 RENGASMYYNTI ME PALVELEMME Paikalliset palvelun tarjoajat palveluksessasi! KS Uusi yrittäjä Ota yhteys p. Saku Siurola | Kangasala 0400 908 082 rakennusliikemirantik. 03 379 1488 ELÄIMET Mäntytie 12, RUUTANA . 03 357 5280 keskus@pirkanmaanlaatuisannointi.fi SARI MESIRANTA 045 223 0600 | sari@bo.fi kiinteistönvälittäjä, LKV JUKKA MESIRANTA 045 263 0995 | jukka@bo.fi kiinteistönvälittäjä, LKV, auktorisoitu pientalomyyjä PTM Hyödynnä Bo LKV:n ainutlaatuinen konsepti ja paikallistuntemuksemme. Tilipiste Kompassi Ky Tilaa uusille asiakkaille KLT-kirjanpitäjä Silja Jantunen silja@tilipistekompassi.fi 040 703 5346 Aseman Pyörähuolto Polkupyörien: huolto varaosat tarvikkeet 045 171 2511 asemanpyorahuolto.fi Pyörähuollot KS KS KS. 10–18, la 8–15, su 10–15 ilmastointihuollot/ nuohoukset • ilmastointikanavien puhdistukset ja valvonta • hormien korjaukset ja tarkistukset • ym. 03 3141 3900 Kotimaisten Piklas ikkunoiden ja ovien asennus sekä myynti www.remonttipalvelutampere.fi Saneerauspalvelu Leppäsalko Oy P. Ota yhteyttä! O L E T K O M Y Y M Ä S S Ä A S U N T O A S I . 040 541 2138 Aula Kodit Oy Onnikkatie 1 Kangasala Silja Myllyniemi p. 03 379 0333 AUTOHUOLTO arkisin 8-17, la 9-14 | P. 050 389 6803 Kirsi Muilu p. 03 379 0242, ark. 040 9381 400 www.kantam.fi SANEERAUSTYÖT JA MAALAUKSET Kysy ilmainen tarjous. 03-356 1009 Asematunnelissa puh. huollot Kalliontie 35, halli 2, 36100 Kangasala Puh. Ilmainen puhelinneuvonta. KOILLISKESKUS Citymarket Linnainmaa P