Soita 0200 3000 (pvm/mpm) mape 820 ja varaa aika keskusteluun.
Torikatu 1 Kangasala nordea.fi
Perjantai 30.12.2011
Numero 95
93. Henkilökohtaisella peruskorjauslainalla voit maksaa yhtiölainaosuuden pois. vuosikerta
Irtonumero 1,50 e
Onnea vuodelle 2012!
6
430037 672583
Nordea Pankki Suomi Oyj
Taloyhtiölaina vai henkilökohtainen laina?
Jäsenissä kussakin on muutamasta kymmenestä aina pariin sataan. Lippukuntia on Suomessa noin 800. sahalahden KappeliseuraKunta Eri-ikäisten lasten, nuorten ja muutaman aikuisenkin muodostamat lippukunnat ovat partion paikallinen ydin. Moni on huolestunut tulevaisuudesta, joku ehkäpä ihan peloissaan. Uudenvuodenpäivä 1.1. Kuhmahden KappeliseuraKunta Lippukunnat ovat yhdistyksiä, jotka jumalanpalvelusta KuhSu 1.1. Menneen ajan ihmiset ja heidän kohtalonsa tahtovat rohkaista meitä luottamaan siihen, että ennenkin on eletty, että ennenkin on selvitty elämän eteen tuomista erilaisista haasteista, Jumalan avulla. Muutos kuvataan Jumalan toimintana, Luojan uutta luovana tekona ja ihmeenä. Lisätietoja toiminnasta Kangasalan seudun partiolippukunnilta: Harjun Pojat, www.lpk.partio. Vihitty: Piia Kristiina Vuorinen ja Kari Marko Huotari. Voisimmekin kysyä itseltämme, miten me tämän päivän ihmiset näemme tämän Jumalan toiminnan omana aikanamme kaikessa siinä muutoksessa, jonka keskellä jokainen meistä elää. Ellintie 2, 36200 Kangasala p. Mari ja Olli Orell ovat saaneet pojan 16.11. Aihe: "Aikamme on Jumalan kädessä" klo 23 Uudenvuodenyön sanajumalanpalvelus kirkossa. Sinua rakkain 58 vuodesta kiittäen Anneli Enkelit saattakaa vaarin ja isovaarin matkaa Anne ja Markku Jari, Satu ja Hippu -vauva Pasi, Laura, Tiitus ja Topias Jonte perheineen sisar ja veljet perheineen kummipojat Juha ja Jouni naapurit ja ystävät
Rakkaamme on siunattu läheisten saattamana. Iloa alkavaan vuoteen! Kolehdit: 6.12. Enonkosken luostariyhteisön tukemiseen 316,51 , Suomen evankelis-luterilaisen luostarin tuki ry. Kokonaisuus muiden johtamisesta hahmottuu helposti ikäryhmän muodostamalla lähitasolla. Tekemällä oppii Partio toteuttaa nuorille luontaisia kasvatus- ja oppimismenetelmiä, jotka ovat osoittautuneet menestyksekkäiksi partion sadan vuoden olemassaolon aikana. Samoin ihmisenä olemiseen kuuluu kohdata haasteita, ratkoa ongelmia ja ylittää rajoja. Jumala luo uutta meitä ihmisiä varten. messu klo 10 Kangasalan kirkossa. Paljon on kuulunut huolestuttavia ja suorastaan pelottaviakin uutisia ihmisten käsittämättömistä, pahoista teoista ja monenlaisesta, yllättävästä muutoksesta, jonka keskellä koko maailma on. 045 230 6021 p. Kolehti: Pauli Vanhasen työn tukemiseen Keniassa, Suomen luterilainen evankeliumiyhdistys ry. Muutoksessa toimii Jumala, joka on tekemässä jotain uutta ja jotain hyvää. Tutkimusmatka Raamatun maailmaan ja Paavalin seikkailuihin. Kotona on kaksivuotias isoveli Lauri.
ja elämyksiin sisäänrakennettuna. (03)379 0836, Lentolantie 2
KOTISAIRAANHOITOPALVELUT
Merlita Ingalsuo 044 304 0414
mingalsuo@yahoo.com
arkisin 9-18.30 lauantaisin 10-14.00 sunnuntaisin suljettu
PITOPALVELUA
Hoivalan pitopalvelu Sahalahti P. Toivomme "uutta" ja "hyvää" uutta vuotta. Vuoden vaihtuessa toivotamme toisillemme hyvää uutta vuotta. Syyseuraus-suhde havainnollistuu perinpohjin kummallekin osapuolelle. Tekemällä oppiminen harjaannuttaa jokaisen omalla tavallaan omaksumaan uusia taitoja ja löytämään uusia kykyjä itsessään. kello 18.12. Vuodet vierivät, yhdessä kuljettiin, me tyynet ja myrskyt koettiin, enää muistojen helmet kimmeltää. Katsomme sitä, millainen on ollut mennyt vuosi. 2
Perjantai 30.12.2011
Manne Asser HAUTAMÄKI
27.10.1929 Kauhajoki 29.11.2011 kotona
Rakas puolisoni, isäni, vaarimme ja isovaarimme
Kangasalan seuraKunta
Uudenvuodenaatto 31.12. Ei kattavat koko maan ruuhka-Suomesta aina Utsjoelmalahdella. seudullisten veteraanien kirkkopäivien järjestämi-
Uusi uusi vuosi
Vuoden vaihtuessa uuteen katsomme taaksepäin ja yritämme nähdä eteenpäin. Monet arjen tilanteet antavat hyviä tilaisuuksia tähän.
Kun yhdessä matkaan lähdettiin, oli nuoruuden kultainen aika. 050 404 1146 p. Samoin nuo Raamatun tekstit puhuvat siitä, että Jumala ei ole unohtanut meitä ihmisiä, vaan että Hän ajattelee meitä koko ajan ja ottaa meidät huomioon kaikessa tekemisessään. Tuo toivotus sisältää toivon näköaloja. Vanhemmat partiolaiset taas harjaantuvat monipuolisesti keksiessään, järjestäessään ja johtaessaan nuoremmille näitä oppimistapoja, -keinoja ja -ympäristöjä. Partio tuottaa jo muutaman partiossaolovuoden aikana nuorille laajenevan taitokehän val-
miuksia toimia myös partion ulkopuolella yllättävien tilanteiden, muuntuneiden olosuhteiden, erilaisten ihmisten ja yhteisöjen kiivaassa vuorovaikutuksessa. klo 20 alkaen Aaltosilla, Pikonlinnantie 164. Kuulutettu: Sanni Susanna Simola ja Lasse Antero Pesonen, Erika Natalia Vikman (Sahalahti) ja Jonne Markus Nekala. Uutena vuotena voisi myös kysyä, kuka haluaisi vanhan vuoden uudestaan. Kolehti: Oman seurakunnan perhediakonian ja päihdetyön tukemiseen. Nuorilla oppiminen tapahtuu leikkeihin, seikkailuihin
Partio kutsuu toimimaan
Partiossa opetellaan erilaisia asioita tekemällä itse.
Syntyneitä
Sini Finnelle ja Antti Laineelle syntyi tyttö 16.11. sairaanhoitajaksi, syventävinä opintoinaan sisätauti-kirurginen hoitotyö.
Maija Janger ja Ari Wallenius vihittiin 11.11. Varanumerot katkosten aikana:
Myös siivoukset, asiointiapu ja aterioiden valmistus. Ehkäpä niin peloissaan, että pelkää tulevaisuutta ja uutta vuotta. (03)3773 200, (03) 3773680 tai 0400 776 606, myös liikeajan jälkeen
www.kangasalansanomat.fi
p. 11.12. seen 1098,40 , Veteraanivastuu ry. Vaikka tulevaisuus on aina hiukan jännittävä ja arvaamaton, suuri osa meistä ihmisistä lienee myös sen verran uteliaita, niin että haluamme nähdä ja kokea aina jotain uutta. fi/hp/hapo, Sahalahden Sinisudet, www.sahalahdensinisudet.fi ja Roineen Tytöt, anni.yla-outinen@ tut.fi.. Tulevanseurakunnan yht. Elämä on yllätyksellistä emmekä tiedä, mitä uutena vuotena tapahtuu. 18.12. kirkkomusiikin monipuoliseen kehittämiseen 294,52 , Tampereen kirkkomusiikkipiiri ry.
Kotiseurat ja uudenvuoden vastaanotto
Surun kohdatessa
Ajankohtaista verkossa - www.kangasalanseurakunta.fi
Avoinna arkisin 9.00-16.30. Liturgina Seppälä, saarnaa Jarva, kanttorina Toivola. Hyvää Uutta Vuotta uutta luovan Jumalan seurassa! Auni Kaipia Kangasalan seurakunnan kappalainen
Vihittyjä
www.kangasalansanomat.fi
Valmistuneita
Erika Tuhola on valmistunut Tampereen ammattikorkeakoulusta englanninkielisestä koulutusohjelmasta 21.12. Aihe: "Jeesuksen nimessä" klo 10 Koko seurakunnan yhteinen messu kirkossa. Aivan samanlaisen kuin tämä vuosi oli, ennalta arvattavan ja siten turvallisen ja tutun. Pojalla oli painoa 4 030 grammaa ja pituutta 52 senttiä. Vaunuja työnnellään Atalassa. 050 375 0210
PL 40, Myllystenpohjantie 2 36200 Kangasala www.kangasalansanomat.fi
Uutena vuotena luettavissa Raamatun teksteissä puhutaan muutoksesta eri Raamatun henkilöiden elämässä. Lähetys- ja seurakuntailta klo 19 Havisevan rukoushuoneella. "Martalla" oli painoa 3 940 grammaa ja pituutta 50 senttiä. Apostolin kyydissä-ilta klo 19 Havisevan rukoushuoneella. Partiossa aivan nuorimmillekin annetaan vastuullisia pikku tehtäviä kuten leikin johtamista, kynttilän sytyttämistä
tai velvollisuuksia kuten yhteisten tilojen siivoamista. Erikoishammasteknikko Hammasteknikkomestari
Kalervo Ingalsuo 0500 621 294 (03) 377 1818
Mk Ingalsuo Ay Kuohunharjuntie 31, 36200 Kangasala
ilmoitukset toimitus tilaukset
p. Keskiviikko 4.1. Lämmin kiitos osanotosta.
La 31.12. TIEDOKSI: Diakoniatyö kiittää lämpimästi jokaisesta lahjoituksesta, joita se sai välittää eteenpäin asiakkailleen jouluna 2011. Vaikka emme osaa ennustaa tulevaisuutta sellaisissakaan asioissa, joihin ihminen voi itse vaikuttaa, haluamme uskoa, että tulevaisuus ja uusi vuosi voi olla myös hyvä. Koko vuoden ohjelma, kään. Nuorimmat jäsenet tekevät suoritusmerkkejä kymmenistä eri aihepiireistä, kuten työkalujen käytöstä, ensiavusta, retkieväiden valmistamisesta, kotieläimistä, esiintymistaidoista ja sään tuntemisesta aina jääveistoksen tekemiseen. Kuollut: Martti Olavi Kouhi 67-v.
Partiolaisten vuosi on lopuillaan sahalahdella ja ensi vuotta on jo valKuhmalahdella misteltu lippukunnissa pitSu 1.1. 040 5128590, (03) 3763065
LAAJAKAISTAMME NOPEUTUU
maanantaina 2.1.2012
Vaihdoksen vuoksi saattaa esiintyä katkoksia sähköpostija puhelinyhteyksissä. Liturgia ja saarna Seppälä, kanttorina Toivola. le saakka. Tiistai 3.1. 2011 Kangasalan kirkossa.
Kuva: Studio Reetta Muranen
Väestötietoja
Kastettu: Ilona Auroora Honkanen, Amanda Emilia Kaitainen, Senni Sofia Oksa, Emma Olivia Salminen, Juho Onni Ilmari Salokangas, Salla Liisa Setälä ja Siiri Vilhelmiina Vickström. kuten retket, kisat, leirit ja tapaamiset sekä koulutukset ja kurssit, on pääpiirteissään jo suunniteltu
sekä 7.1.
Onnekasta Uutta Vuotta 2012!
ALE
-70%
alkanut!
Annukka Lintulahti, p. Räjähdeasetuksen mukainen näytöspata. alv:n.
jopa
www.kangasalansanomat.fi
1395
KPL (17,45 )
MASKARALLA
(tuuheus + pituus)
HUOM! Liike suljettu la 31.12. Yhteensä 16 isoa ja jättimäistä rakettia. klo 818. Näyttävästi hehkuva patatulite!
24
90
Prisma Kangasala Avoinna ma-pe 8-21, la 8-18, su 12-18 Mäkirinteentie 10, p. P. klo 9-14
Vapaa pääsy, tervetuloa! www.kalapaikka.com, p. Hinnat sis. Myymälämme on suljettu su 1.1.2012.
8,90
Leidiperhelajitelma Kysytyin lajitelma koko perheelle! Tulitteet ovat upeita mutta eivät pidä meteliä. (03) 379 2250, mato 10.3021.30, pela 10.3022.00, su 11.0021.30 24.-25.12. 010 767 0300
6 erilaista näyttävää tähtikuviota. 23%) Kiinteistöt 2,5%, korkeintaan 5000 (+ alv. (03) 377 0940 Keskusaukio 2, Kangasala Aukioloajat: mape 1017, la klo 1013 tai sopimuksen mukaan! www.kangasalankemikalio.fi
ARK. Perjantai 30.12.2011
3
Muistan Ystävää
Kangasalan pojat!
Aapiskukon pihassa 19.12. 010 767 0366
puhelun hinta 0,0828 /puhelu + 0,1199 /min. 0207 288 388 | www.suomenteatteriopisto.fi
Avoinna: mape 9-20, la 9-16, su 1015
ALEALEALEALE--40% A
Kodin, pukeutumisen, sportin, viihteen, rakentamisen ja kosmetiikan tuotteita!
RATKAISEVAN EDULLINEN
prisma.fi
4318 7001 2345 6789
4318
M EI K Ä LÄ I N EN M A I JA
PIR KA N M A A N OK 1 1 3 0 1 2 3 4 5 6
www.pirkanmaanosuuskauppa.fi
hyVÄÄ UUTTA VUoTTA!
Ilotulitteita myydään vain 18 vuotta täyttäneille. Sisältää myös suunnattavan laukaisuputken raketeille.
Mestari Mega rakettilajitelma, 16 kpl/pkt
PARTURI-KAMPAAMO p. 23%)
Teatteritaiteen alkeisopetus Kangasalla keväällä 2012!
Opetusta annetaan kahdessa ikäryhmässä: 7-10 vuotiaat ja 11-14 vuotiaat, keskiviikkoisin ja perjantaisin klo 16.30-18.00.
Ostajalle shaker kaupan päälle!
JANI LEPPÄ, 040 935 3905 jani.leppa@tornilkv.fi, www.tornilkv.fi TORNI LKV - Katse yli huomisen
Ilmoittautuminen 5.1.2012 mennessä, www.suomenteatteriopisto.fi/ilmoittautuminen.htm
Opetuspaikka: Pikkolan koulu, Finnentie 40. Muista myös suojalasit!
Palvelemme lauantaina 31.12. Maailma kirkastui.
Kiitos asiakkailleni kuluneesta vuodesta.
NÄYTTÄVÄT RIPSET
FALSE LASH EFFECT FALSE LASH EFFECT FUSION
(tuuheus) tai
Hyvää Uutta Vuotta!
Suurkiitos
Onnittele, tervehdi tai muista muuten puolisoa, ystävää, sukulaista tai vaikkapa naapurin mummoa.
Fiina
jopa
REILU ALE ALKANUT!
T:mi Annikki Westman
Ma-to 10-17, pe 10-18.30, la 9-14. Sisältää loppuhuipennuksen.
6,90
Bravo-pata 9 laukausta. 0400 202 229 Takojantie 2, Pälkäne, www.fiina.fi
Muistan Ystävää
-palstalla muistamisesi valokuvineen tai piirroksineen maksaa käteisellä 12 ja laskutettuna 17 . Sisältää 5 erilaista tulitetta.
1,
JÄTTI-PAPATTI, 8 kpl/pkt Voittaa perinteisen paukkumaton! Hyrrämäinen tykkiefekti.
39,90
PyrofestivaaliTM Xtra -monitoimipata 50 laukausta. klo 9-17 UUDENVUODENAATTONA la 31.12. Suomen Teatteriopisto | puh. 9 erilaista näytöskuviota. "mummoa" auttaneille. 31,43 )
PIZZAPUFFET lounasaikana
TARJOUS!
MA-PE klo 10.30-15.00
7
90
PIZZA tai KEBAB
+ salaatti + 0,3 l juoma
7,
8
90
Neljän annoksen ostajalle AINA 1,5 litran JUOMA ILMAISEKSI!
Toivotamme kaikille asiakkaillemme Hyvää Uutta vuotta!
TERVETULOA!
17,90
TORNI LKV
Tarjous voimassa 2.31.1.2012 asti.
- paikallinen kiinteistönvälittäjäsi Kangasalla Välityspalkkiomme: Asunto-osakkeet 2,5 %, korkeintaan 3000 (+ alv. suljettu
chocolate shake
15 pussia kampanjahintaan (norm. Värikäs näytöskeskitys vaihtuvilla efekteillä. 9.30-17.30, LA 9.30-14.00 Kuohunharjuntie 31, Kangasala (03) 377 1196, www.evitastyle.fi
KALIMERO
PIZZERIA KEBAB
hyödyNNä kaNgasalaN edullisiN tarjous ja aNNa joulukiloille kyytiä!
Nutrilett
TUORETTA KUUMAA SAVULOHTA PE 30.12. 040 528 3030
POHTIOLAMMELTA
Syö ja juo niin paljon kuin jaksat.
Vaihtuvia pizzamakuja, kebablihaa, kanasiipiä, lihapullia, sipulirenkaita, pikkunakkeja, salaattia, ranskalaiset - kahvia, limsaa.
JOKA PÄIVÄ, myös viikonloppuisin.
PIZZABUFFET klo 10.30-18.00
Isolukontie 3, Suorama (R-kioskin talo) puh
Seuraava askel tyhmistymiseni tiellä lienee se, että en enää ihmettele otsikkoa: Suomalaisjulkkikset säteilevät onnea he kaikki ovat raskaana. Tai pahemmaksi, miten vain. Avioerojen määrä oli huipussaan 1940-luvun lopulla. Hän elää näytelmän todellisuutta, vaikka varttuneempi väki saattaa tunnistaa hänessä tuttua. Uuden lukion rakentaminen lähti liikkeelle ja keväällä tuli päätös kuvanveistäjä Kimmo Pyykön elämäntyöstä kertovan museon perustamisesta Kangasalle.
Klik
Janne Pullinen Kirjoittaja mielen kulkuri Mäyrävuoresta. Arvollisia ovat vuodesta 1945 alkaen painetut markkasetelit, vuodesta 1990 alkaen lyöty viimeisin kolikkosarja ja 1985 jälkeen lyödyt juhlarahat. Ennen puhuttiin siitä, mistä oli puute. Ymmärrän kyllä, että bisneksestähän tässä on kyse. Ei myöskään se, millaisista asioista tietoa tyrkytetään halusin sitä tai en. Kaikesta päätellen hämmästely, kauhistelu ja paljastelu ovat kantavat teemat, kun on kyse siitä, mitä ihmisiltä nykyään puuttuu. Olimme perheeni kanssa jonossa yhdelle torin myyntipisteistä, kun vanhempi rouva etuili komeasti eteemme. Taklaus tapahtui kuulemma selästä käsin. Sotiemme Veteraanit on Sotainvalidien Veljesliiton, Suomen Sotaveteraaniliiton, Rintamaveteraaniliiton, Rintamanaisten Liiton ja Kaatuneitten Omaisten Liiton yhteisen varainhankinnan tunnus. Omillaan oli selvittävä, ja jollei selvinnyt, oli kohtalona sortuminen. Taannoin Ylestä käsin kommentoitiin erästä jääkiekkopelissä tapahtunutta taklausta. Yksi kipeistä ratkaisuista koski lakkautettaviksi esitettyjä kyläkouluja, jotka saivat vahvan kuntalaisaktiivisuuden ja päättäjien yksituumaisuuden puuttumisen takia jatkoaikaa toistaiseksi. Kilpailu lukijoiden sieluista on kova. Tekstin lopuksi mainitaan, että asiasta uutisoi ensimmäisenä se ja se. Nyt ymmärrän. Pilsneriraha oli ansaittava ihan omalla työllä tai sitten oltava ilman. Huomio, nimimerkki "tarkkaavainen" on huomannut öljyläikkiä. Oli tultava toimeen, eikä se ihmisen voimilla ollut helppoa. Sellaista oli maailma silloin. Mutta ei niin pahaa, ettei jotain hyvääkin. Muistan pikkupoikavuosiltani, kuinka jermut kävivät uudestaan sotaansa kirkonkylän kahvilassa, jota kutsuttiin Kerhoksi. Tyrmistyttävät otsikot hyppivät silmille kaikkialta, mutta onneksi olen aika hyvin oppinut katsomaan muualle. Epäilenpä tosin, että teksti "Mielen kulkurin otsa nyrjähti. Hukkaan menivät kohdallani biologiankin tunnit.
Sota 19411945 jätti jälkensä. Aulis Aarnio
Sienimetsään kannattaa mennä kalenteriin vilkuilematta, sillä suppilovahveroita löytyy edelleen hyvin. Elättää itsensä, elää tavallaan ja on sellaisena muitten hyväksymä, vaikka esittääkin sanottavansa runomuodossa kuin Kieku ja Kaiku-sarjassa. Klikkauksilla tavoitellaan rahaa ja sen seurauksena menevät sananlaskutkin uusiksi. Kun hänet suljettiin Kaivantoon, hän menetti persoonallisuutensa hohdon ja poistui lyhyen ajan kuluttua ajasta ikuisuuteen. Sotiemme Veteraanit -keräykseen voi tuoda arvollisia kolikoita ja seteleitä. Muutenkin pienten lasten kanssa jonottaminen on haasteellisesta. Kaivannon sairaalasta käyty taistelu jää myös aikakirjoihin. Sodan särkemää sekin. Viljo Kajava kertoo Tampereen runoissaan heistä: "Heitä
Markkoja veteraaneille
Hyvän mielen markkakeräys veteraanien hyväksi jatkuu vielä vuoden 2012 helmikuun loppuun saakka. On vaikea kuvitella mitä hyötyä lintuja vähemmän tuntevalle on tiedosta, että normaalisti varis on täysin musta. Vuoden viimeinen kolumni olisi ehkä pitänyt otsikoida mediassa vallalla olevan mallin mukaisesti vaikkapa seuraavasti: Ohhoh, mikä kolumni!!! Tai sitten vaihtoehtoinen, hieman enemmän odotuksia nostattava otsikko olisi ollut: Voiko näinkin alas vaipua??. Ainakaan nykyinen valtuusto ei niiden toimintaan tule puuttumaan. viiden asteen kauniissa, tuulisessa talvisäässä ison ämpärillisen sieniä Kangasalta.
kipysäytyksen. Kartelliko?. Otsalohkoni sisäiset haasteet eivät ole uusi ilmiö, mutta jotenkin tuntuu, että se miten asioista nykyään uutisoidaan ei ainakaan helpota oloani. Kansalaisadressit ja sairaanhoitopiirin virkamiesten koukeroisten lakkautusperustelujen todistaminen virheellisiksi antoivat tärkeälle hoitoyksikölle lisää toimintavuosia. Raha ratkaisee. Jotakuinkin siinä, missä on nyt entinen Kesäpäivä. Koska asia on tärkeä ja monille ilmeisen epäselvä, niin kerrataanpa tässä vielä tuon uutisen otsikko: Hirvet eivät nuku talviunta. Puhumattakaan siitä, että oliko tuo toisen lehden sitaatti toisesta lehdestä luotettava. Hota sai silmät pyörimään päässä ja auttoi kertomaan, kuinka "ryssiä suolattiin".
Sodan särkemät
Sodan jälkeiset vuodet, aina 1950-luvulle saakka, olivat rikkonaisten perheiden, mielenmurheen, riitojen ja onnettomien elämänkohtaloitten aikaa. Oppia ikä kaikki. Hänellä on esikuva, eikä kuitenkaan ole. Tämä ylilihava, kaiken valmiiksi vaativa, tulojen riittämättömyydestä vaikeroiva kansakunta ei ole oikeata köyhyyttä edes nähnyt. Monet rintamamiehet selviytyivät nopeasti siviiliaskareisiin, osa jäi henkisesti rintamalle, osa jonnekin sinne välille. Mistä johtuu, että naapurikunnissa hinta on jopa 10 senttiä halvempi. Sitä ennen Pervitiiniä, Saksan armeijan lahjaa Suomelle. Alkoholi veti puoleensa, antoi hetken helpotuksen. Sanoisin, että kyseessä oli käsittämätön taklaus. Ja tästäpä saivat oivaa mallia. Sen vuoksi jokainen valituslaulujen laulaja ansaitsisi äk-
Lukijan kuva
riitti täällä. Nyt klikataan. Tuohon on jo tottunut, mutta tuosta on jo pistetty paremmaksi. Nimimerkki "Luuppi" keräsi 27.12. Melkein voi todeta, että kunta ja kuntalaiset kulkivat ahdingosta toiseen. Tekstiviestisi maksaa operaattorisi kanssa sopimasi hinnan. Lisäisin siihen, että niitä löytyy Suoramalta myös Kyötikkäläntieltä sekä lähellä olevista ympyröistä. Huonokin osa koettiin vain ylhäältä määrätyksi. Luin erään suomenkielisen, sinänsä asiapitoisen tekstin, jonka lopussa kerrottiin, että se perustui artikkeliin, jossa Daily Mail siteerasi Sunday Timesia. Räikeimmin tason lasku näkyy internetin puolella, mutta en epäile, etteikö kyseessä olisi laajemminkin yleistyvä trendi. Osaan kyllä hoitaa pysäköintikiekon autooni, mutta ikäihmisille en pärjää. 050 511 0031.
050 532 2673
Voit lähettää mielipiteesi Kangasalan Sanomiin myös nume roon teks tiviestinä 050 532 2673. Lööppi ole uusi ilmiö, mutta muukin sisältö seuraa samoilla linjoilla. Myllerryksessä on ollut myös ammattikoulutus ja terveydenhuollon yhteistoiminta-alue, joka heti aloittamisen jälkeen koki takaiskun Oriveden irtaantumisen takia. Vanhoja Suomen markkoja ja juhlarahoja voi palauttaa osuuspankkien konttoreihin. Valitettavasti tyhmistyttävät jutut yllättävät edelleen liian usein. En jaksanut varmistaa, oliko juttu käännetty edes auttavasti oikein. Monesta tuntui, että Luoja oli unohtanut merkitä heidät muistikirjaansa. Lisää läikkiä Jo oli kokemus käydä asioimassa Kangasalan torilla. Uutinen löytyy nopeasti kaikkialta ja sisältö on sama lähes sanasta sanaan. Pulverin voimalla Silloin en ymmärtänyt, miten juttu lensi niin vikkelästi. Kunnioitetaan kaiken ikäisiä Herätys Kangasalan bensan myyjät. Sotamies Härkälä Ramppi-teatterin näytelmässä Muistat sie Monrepos´n kiteytti asian sanoihin: "Nuaruus meiltä sinne jäi, perkele". 4
Perjantai 30.12.2011
Isojen päätösten vuosi takana
Matti Kauhanen 30.12.2011 Kangasalla tehtiin useita isoja tai paremminkin vaikeita päätöksiä menneen vuoden aikana. Pilsneriin sekoitettiin Hota-pulveria. Ei ollut turvaverkkoja, ei mahdollisuutta odotella omassa sängyssä kuukausieläkettä ja marista siitä, kuinka kunta ei sitä ja sitä asiaa hoida kunnolla. Omillaan oli selvittävä Se ei ollut yksin kitkerän katkera Karjalan menetys. Ei, vaikka toimittaja niin väittää. Ei ollut mitään yhteistä, jollei oteta huomioon alituista työtä, joillakin armotonta puutetta. Sodan aikana hätiköiden, joskus jopa vain sattuman oikusta syntyneet avioliitot, lyhyellä lomalla koettujen kiihkeiden öiden hedelmät purkautuivat. Kun ei se ole. Hän on Konsta. Jokaisen sukupolven poikien osalle, kuin suuren perheen oudoista maailmoista ilmestyneitä erikoisia lapsia". Katso kuvat!!!" ei nousisi valtavaksi hitiksi bittiavaruuden sekavilla markkinoilla. Yhden heistä Ramppi-teatteri tuo lavalle tulevana kesänä. Ja tietenkin varmuuden vakuudeksi käsky klikata kuvaa. Edelleen ajatusta kehitellen tulee mieleen, että jos Kangasalan Sanomien kolumnit ilmestyisivät vain internetin ihmemaailmassa, niin otsikossa pitäisi lisäksi olla viittaus johonkin todella tärkeään, mieluiten shokeeraavia paljastuksia lupaavaan kuvaan. Tragedian ja komedian liitto niin kuin näytelmäkin. Pitkälle toisen maailmansodan jälkeen jokaiseen kaupunki- ja kyläkuvaan kuului persoonallisuuksia, jotka elivät elämäänsä omalla, jäljittelemättömällä tavallaan. Näihin onnettomiin kohtaloihin ei osattu omana aikanaan kiinnittää huomiota. apuväline- ja lääkehankinnoissa, pienissä remonteissa sekä järjestetään virkistystoimintaa ja kuntoutusta. Lisätietoja keräyksestä antaa Kangasalla Antti Riitakorpi, p. Unohtumaton on sen sijaan uutinen, jonka Yle noin vuosi sitten julkaisi. Osa päätöksistä tehtiin omassa piirissä, mutta muutamat kohtalon kysymykset olivat ulkopuolisten käsissä. Pankkiin tuodut vanhat markat käytetään kyseisen kunnan ja lähikuntien veteraanien, puolisoiden, leskien ja sotaleskien itsenäisen kotona asumisen tukemiseen. Olisi otettava hiljainen hetki sen palauttamiseksi mieliin, kuinka kovan hinnan Suomi sodasta maksoi. Mutta oli myös toisenlaista erilaisuutta. Tuotolla avustetaan mm
Nykyaikainen polttotekniikka ei sotke ympäristöä. Vuoden vaihde on myös toivomusten aikaa. Avustamme myös esimerkiksi investointitukien haussa ja tarjouspyyntöjen laadinnassa. Toivon, että tämän sallittaisiin jatkua edelleenkin. Kartoitamme maakunnan öljylämmitteiset kiinteistöt, ja pyrimme aktivoimaan erityisesti kuntia korvaamaan öljyn metsähakkeella tai pelletillä. Myöskin esitettiin kirkkovaltuustolle emäntä Fanny Voiman kanssa tehty kauppakirja, jolla seurakunta oli hänelle myynyt Pappilan edellämainitusta hinnasta. Siellä puuenergiaa saatiin pusikoituneen pellon raivauksesta.
Bioenergia jättää eurot kotiseudulle
Mika Säpyskä Kaavoitus pitäisi aloittaa lämpölaitoksen sijoittamisella, ainakin mikäli alueella ei ole kattavaa kaukolämpöverkkoa, puuenergianeuvoja Perttu Ojakoski Pirkanmaan Metsäkeskuksesta painottaa. Lämpöyrittäjä Petri Täyrönen arvioi haketta kuluvan laitoksella 3 000 mottia tulevana talvena. Puuta on Suomessa vaikka kuinka paljon, kunhan se saadaan teiden varsille. Pirkanmaan Metsäkeskus käynnisti syksyllä Moteista Megawateiksi Pirkanmaalla -hankkeen, jolla pyritään edistämään puuenergian käyttöä maakunnassa, myös käynnistämään uusia puuenergialla toimivia lämpölaitoksia. Täyrönenkin ajautui toiminnan pariin kyseisen kurssin kautta. Pääsääntöisesti hake kerätään 20 kilometrin säteeltä laitoksesta. Se tietysti saadaankin, koska kirkkohallitus jo aikaisemminkin on antanut luvan myyntiin sanotulla hinnalla. Haaveilen, että ensi vuonna olisi enemmän aikaa Jumalalle. Olen kolmen pienen lapsen äiti, joten aina on niin kiire, Kaisa Garedew sanoo.
En tee, eikä ole koskaan ennenkään ollut tapana. Kovilla pakkasilla haketta viedään laitokselle lisää kerran kahdessa viikossa, yrittäjä selvittää. Hän myös kiittelee, että Kuhmalahden päättäjät olivat ennakkoluulottomia laitoksen suhteen, ja kunta lähti takaamaan yrityksen lainoja. Työ ja työrauha tuovat onnea mukanaan. Puutarhallamme on ollut hake käytössä jo vuodesta 1995. Kunpa oppisimme jo tulevana vuonna kiittämään kaiken hyvän antajaa. Uudet menetelmät ja laitteet tarvitsevat entistä enemmän ja entistä taitavampaa henkilökuntaa. Kohteet ovat vaihdelleet omakotitalon ja autotallin lämmittämisestä neljän kerrostalon asunto-osakeyhtiöön, maatiloihin sekä vanhaan meijeriin. Vuonna 2006 käynnistyneen laitoksen laitteet hankittiin Ruovedeltä. Myös Kuhmalahden kirkonkylä lämpiää hakkeella, Kuhmalahden Bioenergia Oy:n, voimin. Maaseudulla sijaitseva laitos jää henkilökunnassa tapahtuvassa kilpailussa kaupungeista jälkeen. Vaikka hankkeen pääpaino on isommissa kiinteistöissä, Ojakosken mukaan Metsäkeskukseen voi ottaa yhteyttä, oli lämmityskohde minkäkokoinen tahansa. J. Tietoa lämpöyrittämisestä on kuitenkin syytä hankkia esimerkiksi Metsäkeskuksen lämpöyrittäjäkurssilta. Näiden tilaisuuksien yhteydessä on kiinteistön omistajilla ollut mahdollisuus varata neuvojakäynti, jos esimerkiksi lämmitysjärjestelmän uusiminen on ajankohtaista. Pirkanmaan Metsäkeskus on järjestänyt Lämmityskulut kuriin -infotilaisuuksia jo kahdeksalla paikkakunnalla. Terveys on elämämme suuria lahjoja. Hän sanoo, että suunnitelmia on uusistakin laitoksista. Ylilääkäri Rainer Hamarinen: Tuberkuloosin ja siihen läheisesti liittyvien keuhkosairauksien hoito on käynyt jatkuvasti yhä mutkallisemmaksi. Kangasalan kirkkoherra rovasti E. Vaikka päivä ja yö vaihtuvat yhtä järkkymättömän säännöllisesti ja kello mittaa aikaa samalla tavalla, niin siitä huolimatta on vuoden vaihde kohtalon tuntuinen: vanha siirtyy historiaan ja uusi aika alkaa. Kiitollinen mieli luo elämäämme onnea. Vasta kun lainat on maksettu, touhu alkaa tuottaa. Perjantai 30.12.2011
5
Gallup
Teetkö lupauksia uudelle vuodelle?
En yleensä. Ojakosken mukaan paikalliseen uusiutuvaan energiaan panostaminen vahvistaa paikallistaloutta, kun eurot eivät karkaa ulkomaille jatkuvasti kallistuviin fossiilisiin polttoaineisiin. Siten Keski-Hämeen Parantolallekin aukenisi entistä paremmat mahdollisuudet palvella lääketieteen viimeisten saavutusten mukaisesti Pirkanmaan väestöä.
Petri Täyrönen teki haketta viime viikolla Vehkajärvellä. Työllisyys paranee, metsät tulevat hoidettua, ja samalla ehkäistään ilmaston lämpenemistä, puu kun on hiilidioksidineutraalia polttoainetta. Kangasalla kävimme paikallisen yrittäjän luona, joka mietti keskustassa sijaitsevan liikekiinteistönsä öljylämmityksen korvaamista hakkeella.. Lämpöyrittäminen on hänen mukaansa pitkäjänteistä hommaa. Mutta tämä on tietenkin niitä toivomuksia, jotka eivät koskaan toteudu. Toivon ensi vuodelta vain tavallista, hyvää elämää sekä terveyttä, Paula Niemenmaa kertoo.
50 vuotta sitten
Lauantaina 30.12.1961 Kirkkovaltuusto hyväksynyt kirkkoherran pappilan myynnin emäntä Fanny Voimalle Viime keskiviikkona pidetyssä kirkkovaltuuston kokouksessa esitettiin Reumaliitto ry:n ilmoitus siitä, ettei se voi maksaa kirkkoherran pappilasta vaadittua 8 miljoonan markan hintaa, vaan luopuu ostoaikeistaan. Ponsimaa: Välistä ihminen toivoo, että vuorokaudessa olisi 30 tuntia, että ehtisi kaikki toimitella. Mielestäni sellaiset ovat ihan hömpötystä, Matti Ylönen tuumii.
En, vaikka joskus on tullutkin tehtyä. Siksi olemme pyytäneet muutamia kuntalaisia esittämään lehdessämme uuden vuoden toivomuksiaan. Pitkäjänteistä puuhaa Lämpöyrittäjien pääasiakkaita ovat kunnat, mutta yksityisten asiakkaiden osuus kasvaa koko ajan. Sen takia uskalsin tähän lähteäkin. Kuntalaisten uuden vuoden toivomuksia Vuoden vaihteen aikaan tunnemme itsemme jollain tavoin juhlallisiksi. Kokous hyväksyi yksimielisesti kaupan, jolle kuitenkin on vielä saatava kirkkohallituksen vahvistus. Täyrönen suhtautuu lämpöyrittämiseen edelleen positiivisesti. Tiilikaiselle myönnettiin kaksi ikälisää ja ääniluettelon tutkijakuntaan valittiin pankinjohtaja Väinö Pälli. Kokouksen muina asioina oli työntekijä-vahtimestari Johannes Tiilikaisen ikälisäanomus ja jäsenen valitseminen ääniluettelon tutkijakuntaan A. Kalustoa on hankittu pikkuhiljaa lisää. Alkuvaiheessa tarvitaan myös isoja investointeja lämpölaitokseen, verkostoon ja laitteisiin. Suurin haaste lämpöyrittämiselle on löytää sopivalta etäisyydeltä riittävän iso lämmitettävä kohde. Liittyjiä on tullut pikkuhiljaa lisää, mutta kapasiteettia löytyy vieläkin. Ojakosken mukaan lämpöyrittäminen sopii erittäin hyvin esimerkiksi maanviljelijöille lisätulonlähteeksi. Toivoisin, että tämä epäsuhde voitaisiin vuonna 1962 poistaa. Nyt Täyrösellä on käytössään muun muassa haketusauto, jolla hän tekee tilahaketuksia. Kun sahoilla menee huonosti, polttoon jää puuta entistäkin enemmän, Täyrönen miettii. Puussa on rahaa kiinni koko ajan. Olen tuntenut iloa siitä, että seurakuntalaisten ja sen työntekijöiden keskuudessa on vallinnut hyvä yhteistyö. Puuta löytyy Pirkanmaalla on lämpöyrityskohteita tällä hetkellä noin viisikymmentä. Sitä toivon kaikille Kangasalan asukkaille. Ylistövainajan sijaan. Maatiloilta löytyy usein tarvittavaa kalustoa, hakkeen kuljetukseen ja hankintaan, sekä yleensä myös kokemusta lämmitysasioista. Kuhmalahdella laitos tehtiin alkujaan ylisuureksi. Niinpä ongelmatilanteissa apu on saatavilla nopeasti. Verkostoa kirkonkylällä on 1,3 kilometriä
Elämää nähneet vanhuksetkaan eivät sähköttömyyttä hätkähtäneet, vaan suhtautuivat tilanteeseen rauhallisesti. Suurinta vahinkoa myrskytuuli on tehnyt uudistusalueiden reunapuustolle ja hiljattain harvennetuille kasvatusmetsille.
Kangasalantie viidelle kympille
Kangasalantien nopeusrajoitus Lentolasta kuntakeskustaan on nyt kauttaaltaan 50 km/h. Pahimmillaan Kangasalla oli sähköttä noin 3 500 Vattenfallin asiakasta. Tutkimuksessa ilmeni, että Juutilaan on kohdistunut ulkoista väkivaltaa. Kuhmalahdella miehet ovat olleet töissä eilisillasta asti, Maksimainen lohdutti. Vihkiäisjuhla on 19.2.. Savikossa kunnallistekniikka valmistuu ensi kesän aikana. Poliisi haluaa uusilla kaivauksilla varmistaa, että alueelle ei ole haudattu muuta rikokseen liittyvää. Kangasalan alueelle, pois lukien Sahalahti ja Kuhmalahti, talousvesi johdetaan Raikun vedenottamolta Vehoniemestä sekä Tampereen Veden verkostosta. Olemme jatkuvasti pitäneet yhteyttä syyttäjään, kuten tällaisissa vaikeammissa tapauksissa on tapana.
Pentosali nimeksi
Kuhmalahdelle valmistuneen uuden seurakuntatalon ja liikuntatilan nimeksi esitetään Pentosalia. Raivaukset työllistivät Myrsky piti pelastuslaitoksen kiireisenä. Saneeraustyön vuoksi Rikun vedenottamo suljetaan 3. Tarvittaessa lisätietoja ja ohjeita antaa käyttöpäällikkö Kimmo Suonperä Kangasalan Vedestä, p. Puusto kunnossa Myrskyn puustolle aiheuttamat vahingot jäivät Kangasalla aiempien vuosien myrskyjä vähäisemmiksi. Lämpöä Rekolassa riitti, koska ilma oli lauha, eikä lämpö karannut ilmastoinnin kautta ulos. Viimeinen kuudenkympin pätkä Mallitien liittymästä Korpitien risteyksen vaiheille jäi historiaan joulunalusviikolla. Kinnusen mukaan poliisilla on selkeä käsitys, mitä on tapahtunut, mutta silti viralliseen syytteeseen on vielä matkaa. Kisaan lähetettiin 32 ehdotusta. Hyvin onnistui, maksalaatikot olivat lämpimiä. Maatutka merkkasi pari paikkaa, jotka meidän on syytä käydä tutkimassa. Tulevaisuuden myrskyissä Rekola pärjää Ojalan mukaan jo omillaan, sillä rakennukseen suunniteltu varavoimajärjestelmä saadaan käyttöön kesän lopulla. Tonteistä viisi sijaitsee Vainometsässä, yhdeksän Ruutanassa ja neljä Herttualassa. Epäilty kiistää Raija Juutilan ruumis löydettiin 21. 050 406 1187.
Kaivaukset Raija Juutilan ruumiin löytöpaikalla jatkuvat
Poliisi on löytänyt kesällä 1993 kadonneen Raija Juutilan ruumiin jäänteet haudattuna teollisuustontille Kangasalan Valoputkentiellä. Kuhmalahti pahin Laajimmin myrsky koetteli Kuhmalahtea, jossa eräin osin on kärvistelty ilman sähköä jo kolme vuorokautta. Maksalaatikko lämmitti Keittiön toimimattomuus oli Ojalasta suurin ongelma. Tapaninpäivänä lähtöjä kirjattiin Pirkanmaalla viitisen sataa, joista 25 suuntautui Kangasalle. Selvittiin säikähdyksellä, mutta aikamoista kekseliäisyyttä se vaati, laitoshoidon johtaja Anna-Liisa Ojala kuvaa tilannetta tasku- ja otsalamppujen valossa työskennelleen henkilökunnan rauhallisuutta kiitellen. Ruutanan Savikossa tonttien koko on 706-1 274 neliötä, rakennusoikeus 220 kerrosneliötä ja hinta 53 700-58 100 euroa. Hyväksytyn tarjouksen lisäksi kunkin ostajan on maksettava 900 euroa tonttinsa lohkomisesta. 6
Perjantai 30.12.2011
Kunta myy ja arpoo 18 tonttia
Kunta asettaa helmi- maaliskuun vaihteessa myyntiin 18 omakotitonttia. Herttuala tarjontaan Herttualan myytävät tontit sijaitsevat Karjalantien-Uhtuantien alueella. Vielä on yhdeksän vikaa päällä, ja niiden piirissä on 109 asiakasta. Yhtenäistämällä Kangasalantien nopeusrajoitukset ELYkeskus pyrkii ilmoituksensa mukaan parantamaan erityisesti väylän kevyen liikenteen turvallisuutta.
Rikun vedenottamo suljetaan tilapäisesti
Kangasalan vedenjakelussa tapahtuu muutoksia tammikuun aikana Rikun vedenottamon saneeraustöiden vuoksi. Tonttien koko on 785-1 061 neliötä, ja niiden rakennusoikeus on 240 kerrosneliömetriä. Kuntakeskustan tuntumassa, Riun ja Saarenmaan suunnalla, sähköt olivat pisimmillään poikki 1015 tuntia. Ensimmäinen messu uusissa tiloissa pidetään 6.1. Yksi yö siinä meni, kun epäilty pyysi saada avustajan ja hän kertoi meille tarkemman paikan, josta etsintöjä tulisi suorittaa. Jos säätilassa ei tapahdu yllättävää muutosta, viat saadaan korjatuksi tämän päivän aikana, suunnittelupäällikkö Ville Maksimainen Vattenfallista kertoi torstaina aamupäivällä. Epäilty kiistää edelleen osallisuutensa henkirikokseen. Tutkinnallisista syistä tekotavasta ei kuitenkaan kerrota enempää. Rakennusoikeutta niillä kaikilla on 230 kerrosneliötä ja hintaa kaikkine korvauksineen 67 600 euroa. Pentosaliin päädyttiin Kuhmalahden kappeliseurakunnan järjestämässä nimikilpailun perusteella. joulukuuta. Aamuruoka vielä saatiin, mutta iltaruoka oli lämmitettävä terveyskeskuksen uunissa. Pohjahinta on 60 000 euroa. Aatto ja joulupäivä menivät hyvin, ja Tapaninpäivän käynneissäkin oli vain parin pimeässä kaatuneen ja itsensä paikkauttamassa käyneen asiakkaan myrskypiikki. Koska tontit ovat kuntakeskustan palvelujen ja terveyskeskuksen lähellä, kunta on päättänyt myydä ne tarjouskilpailun kautta. Helmikuun alussa tilanne palaa normaaliksi, jolloin Kangasalan alueelle, pois lukien Kuhmalahti, vesi johdetaan Rikun ja Raikun pohjavedenottamoilta. Kunnanhallituksen tonteille 19.12. Tämän pysäkkisuojan myräkkä paiskasi katolleen Mäntyveräjässä, toinen lennähti nurin Lentolassa.
Sähköverkko saadaan torstaina kuntoon
Pekka Kaarna Tapaninpäivän myrskyn aiheuttamien sähkökatkosten korjaus on Kangasalan osalta loppusuoralla. Rekolassa pitkä katkos Rekola-kodossa tilanne oli toinen, sillä Tapaninpäivänä kello 10 alkanut sähkökatkos kesti 12 tuntia. Sähkönsaannissa oli hetkittäisiä katkoksia, mutta terveyskeskuksen toimintaa ne eivät häirinneet, ylihoitaja Sirkka Järvensivu arvioi. Veden virtaussuunnan muutoksista ja painetasojen vaihtelusta johtuen verkostovedessä saattaa olla saostumia ja värjäymiä. Yhdyskuntateknisiä korvauksia kunta perii 50 euroa kerrosneliöltä. Kiinteät hinnat Vainiometsän Ronninkujan ympäriltä myytävien, kunnallistekniikaltaan valmiiden tonttien pinta-alat ovat 742833 neliötä. tammikuuta alkaen ja käynnistetään kuukautta myöhemmin helmikuun alussa työn valmistuttua. Kannattaa laittaa taskulamppu paikkaan, josta sen löytää takuuvarmasti ja käyttövalmiina, kun seuraava myrsky iskee. Yksittäisiä puita ja puuryhmiä on kaatunut, mutta laajaalaisilta tuhoilta on vältytty. Potilasmääriä myräkkä ei hänen mukaansa juuri lisännyt. Vainajan jäänteet löydettiin teollisuuskiinteistön alueelta, jonka omistaa Juutilan murhasta epäilty silloinen puoliso. Tutka antaa signaalin, jos maa-ainekset ovat sekoittuneet eli paikalla on kaivettu, Kinnunen sanoo. Savikko sijaitsee lähellä Ruutanan koulua; Ronninkuja koulun ja päiväkodin naapurissa. Pienen varavoiman uuvahdettua Rekolan valaistus hoidettiin lyhtyihin sijoitetuin lämpökynttilöin. Enimmäkseen ne olivat kaatuneiden puiden raivausta ja muita saman kaltaisia vahingontorjuntatoimia. Tehtäviä oli maakunnassa noin 150, Kangasalla kahdeksan. Tiistaina myrskyn jo laannuttua pelastuslaitoksellakin ehdittiin hengähtää. Vainajan henkilöllisyys varmistui oikeuslääketieteellisessä tutkimuksessa hammaskarttojen avulla. Terveyskeskus ok Kangasalan terveyskeskusta joulumyrsky kiusasi vain vähän. Mies on ollut pidätettynä marraskuusta lähtien. Pelastustehtävissä oli laitoksen mukaan enimmillään 40 yksikköä, joiden tukena oli tusina metsäalan ammattilaista Pirkanmaan metsäkeskuksesta. Lisäksi vedessä voi esiintyä makumuutoksia, jotka ovat kuitenkin terveydelle vaarattomia. Lopullisen päätöksen nimestä tekee seurakunnan kirkkoneuvosto. Työn alla ovat edelleen myös Ruutanan ja Vatialan erilliset pienjänniteviat. Tutkintaa johtava rikoskomisario Jari Kinnunen Pirkanmaan poliisista kertoo, että poliisin työ tontilla ei ole vielä valmis. Sahalahdelle talousvesi johdetaan Sahalahden pintavesilaitokselta, joka toimii tällä hetkellä varalaitoksena. Rikun vedenottamolla tehostetaan laitoksen vedenkäsittelyprosessia raudan ja mangaanin poiston osalta sekä parannetaan laitoksen varmuutta häiriötilanteiden varalta. Entisistä hakukierroksista poiketen tonttien saajat valitaan avoimessa arvontatilaisuudessa. Vuodenvaihteen tienoilla poliisi palaa alueelle. Jatkamme kuulusteluja lomien jälkeen. Vahinkojen välttämiseksi epäilty vietiin alueelle ja häntä pyydettiin kertomaan, kuinka omaisuus tulee suojata. hyväksymät myyntiehdot edellyttävät valtuuston vahvistusta.
Myrsky riepotteli sähkölinjoja, mutta osansa saivat muutkin. Kuhmalahden verkostossa ei muutoksia tapahdu. Myös kunnanhallitus puoltaa uuden rakennuksen nimeämistä Pentosaliksi. Poliisi oli jo aikaa sitten päättänyt suorittaa etsintöjä teollisuuskiinteistön alueella
Läntinen kiertoliittymä, joka palvelee Ilkon aluetta ja hautausmaan liikennettä, yhdistää Kangasalantien, Auertien ja hautausmaan pysäköintialueelle vedettävän yhdystien. Siihen ei voi hakea valittamalla muutosta.
Kaarinankotien asukkaille tiedossa vuokrankorotus
Kaarinankotien asukkaiden vuokrat nousevat ensi maaliskuusta lähtien tuntuvasti. Tilan puuston arvo 19 800 euroa. lokakuuta. Lentolan asemakaavamuutoksen valmisteluaineisto on asetettu nähtäville, ja se on lähetetty lausuntokierrokselle.
Putkilämpö muuttamassa
Kuntakeskustassa toimiva Putkilämpö Oy siirtyy Lentolaan jo ennen vireillä olevaa kaavamuutosta. Kangasalan Harjunrinne on valittanut hallintooikeuteen Sato-Rakennuttajat Oy:lle myönnetystä rakennusluvasta. Heitä ja liiketihentymän asiakkaita varten Lentolaan havitellaan myös bussiyhteyksiä. Kerrostaloja on tulossa useampia, sillä alueelle havitellaan noin 400 asukasta. Luvassa on selkeästi sanottu, että asuinkerrostalo tulee tontille yksi ja autohalli tonteille yksi, kaksi ja kolme. Koska käytännössä vuokrat pitäisi kaksinkertaistaa, päätyi sosiaali- ja terveyslautakunta toteuttamaan korotukset kahdessa erässä. Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto teki Majurin ja Hytösen kantelusta päätöksensä 30.11. Linjauksen myötä ABC:n kylmäasema poistuu, mutta ketjun liikennemyymälälle varataan paikka Mäkirinteentien jatkeen ja Kangasalantien risteyksestä. Perjantai 30.12.2011
7
Harjunrinne on valittanut rakennusluvasta
Pekka Kaarna Kerrostalon rakennustyöt eivät ainakaan vielä ala Kirkkoharjun koulun länsipuolella, sillä As.Oy. Talousarviota laadittaessa vuokrat arvioitiin korotettavan omakustannustasolle. Kaavan mukainen Kunnan rakennusvalvonnasta todetaan, että hulevesisuunnitelma on aina erityissuunnitelma, jota rakennuslupavaiheessa ei yleensä esitetäkään. Ravintola Kelotuvan tilat tuhoutuivat täysin tulipalossa 22. Mies ei yrittänyt sammuttaa kynttilää, vaan poistui paikalta. Miestä epäillään törkeästä vahingonteosta ja varkauden yrityksestä. Poistuessaan ravintolasta mies pudotti kynttilän lattialle. Lisäksi talo ulottuu valittajasta maanalaisen autohallin osalta kahdelle naapuritontille, mikä on siitä rakennusluvan vastaista. Myös rakennuksen koko ja korkeus vaikuttavat kielteisesti ympäristöön, valituksessa todetaan. Tähän asti kaikilta asukkailta on peritty vuokraa saman verran riippumatta asunnon koosta ja samassa asunnossa asuvien lukumäärästä. Kun Pikkolassa sijaitseva Kaarinakotien kiinteistö siirtyi Kangasalan omistukseen, ei vuokraperusteita tarkistettu. Oman kertomuksensa mukaan mies sytytti ravintolatiloista löytämänsä kynttilän ravintolan alakerrassa, jotta näkisi pimeässä ravintolassa paremmin. Kahden hengen huoneissa kuukausivuokra on 565,80 euroa. Korttelissa on ohjeellinen tontinjako. Palavan kynttilän lähistöllä oli herkästi syttyvää materiaalia. Vatialantiehen saakka Lisäliiketilaa kaava suo Lentolassa jo oleville kaupan suuryksiköille eli Prisman, Tokmannin ja Hongkongin miehittämille kiinteistöille. Rauta- ja sisustuskaupan mahdollistavalle liiketoiminnalle varataan Mäkirinteentien ja Lahdentien rajaama alue Prisman takaa. Putkilämmön toimitusjohtaja Virpi Rannikko kertoo, että muutto on ajankohtainen todennäköisesti keväällä. Kantelu koski kunnanhallituksen viime vuoden marraskuussa tekemää päätöstä, joka koski Huhmarin asemakaavan toteuttamista. Tämä on mahdollista, koska se muuttaa "valmiiseen" eli Kodinpisteen entisiin liiketiloihin. Suunnitelmassa Lentolan valoristeys korvataan Kangasalantielle rakennettavalla kahdella kiertoliittymällä. Vuokraan sisältyy osuus yhteistilojen vuokrasta, joka on jyvitetty tasan huoneistojen määrän mukaan. Vuoden 2013 korotuksista päätetään ensi vuonna. Harjunrinteen mukaan lupa tulee perua, koska se ei sisällä suunnitelmaa kiinteistön hulevesien asianmukaiseksi poisjohtamiseksi. Kehitysvammaisten asumispalvelun periaatelinjauksen mukaan asukkaiden maksamilla vuokrilla maksetaan asuntojen hoito- ja rahoitusmenot. Vuokran suuruus on nykyisin 210 euroa kuukaudessa. Metsätalouskäytössä olevan tilan kauppahinta on 50 000 euroa. Väitteen siitä, että rakennuslupa on myönnetty väärin perustein, koska kerrostalon autohalli liittyy kahteen muuhun tonttiin, hän kiistää myös. Tämän vuoden vuokrien tarkistuksen yhteydessä yhteislautakunta päätti vuokrausperusteiden yksityiskohtaisesta läpikäynnistä. Jatkossa vuokra määräytyy huoneiston neliöiden ja asukasmäärän mukaan. Asiallisesti ei uutta Aluejohtaja Kari Koponen sanoo, että Sato-Rakennuttajat luottaa tuomioistuimen laintulkintaan ja odottelee rauhassa valituksen käsittelyä ja siitä annettavaa ratkaisua. Myös ravintolan viereiset liiketilat kärsivät vaurioita.
Kunta osti maata Saarenmaalta
Kunta ostaa kuolinpesältä 5,9 hehtaarin maa-alueen Ruokoniityntien varresta Saarenmaalta. Tulipalosta aiheutuvien vahinkojen määrä nousee arvioiden mukaan yli 200 000 euron. AVI:n mukaan sillä ei ole toimivaltaa muuttaa tai kumota kunnan toimielinten tai viranhaltijoiden päätöksiä. Pääosin kansaneläkkeen varassa eläville asukkaille korotus tietää noin 22 euron lisäkuluja kuukaudessa. Suurin osa asukkaista on varattomia, joten he saavat Kelasta täysimääräisen asumistuen.
Murtovaras sytytti Kelotuvan palon
Murtovaras sytytti tulipalon lokakuussa Ravintola Kelotuvassa Kangasalla. Kaarinankotien Hannuntyttäressä asuu yksityistä vakituista ja yksi tilapäinen asukas. Tilapalvelun laatimien laskelmien mukaan omakustannusvuokran määrä vaihtelee yhden hengen asunnoissa 446,59 ja 489,94 euron välillä kuukaudessa. Kauppaan ryhdyttiin, koska Saarenmaa on yksi kunnan kasvusuunnista.. Mitä tulee suunnitellun kerrostalon muotoon ja korkeuteen, ne ovat kunnan rakennustarkastajasta Sirkku Malvialasta kaavan mukaiset ja täyttävät siten myös rakennusjärjestyksen vaatimukset. Kunnan elinkeinotoimen mukaan Lentolaan kohtaan osoitettu mielenkiinto on johtanut neuvotteluihin jo useamman rautakauppa-alalla toimivan ketjun kanssa. Rannikon mukaan tässä vaiheessa ensisijainen tavoite on asettua rauhassa taloksi uuteen ympäristöön.
Kantelu aiheeton
Hannu Majurin ja Pentti Hytösen aluehallintovirastolle tekemä hallintokantelu ei anna aihetta toimenpiteisiin. Korotusten jälkeen jää kunnan talousarvioon vuokratulojen kohdalle 24 000 euron vajaus. Itäisempi liittymä johdetaan Mäkirinteentiehen ja Lentolan liikealueeseen Tokmannnin päädyn sivuitse. 26-vuotias kangasalalainen mies murtautui ravintolaan etsiäkseen alkoholijuomia. Käytännössä kysymys on siitä, että Harjunrinne ei tahdo eteensä kerrostaloja, vaan se haluaa säilyttää edessään neitseellisen maiseman.
Eteläisin valmisteilla olevan kaavan asuintaloista sijoittuu nykyisen kirpputorikiinteistön vaiheille.
Kerrostaloja Lentolaan?
Pekka Kaarna Lentolaan kaavoitetaan kerrostaloja ja lisää liiketilaa. Kahdessa erässä Alhainen tasavuokrataso on perua ajalta, jolloin Kaarinankodit kuuluivat Pirkanmaan sosiaalipalvelujen kuntayhtymälle ja yhtymä määritteli vuokrat omien kriteeriensä perusteella. Harjunrinteen tulkinnan mukaan talohanke ei liioin kunnioita Kangasalan rakennusjärjestystä, vaan vaarantaa rakennuspaikan luonnonmukaisuuden ja koko perinnemaiseman. Korotuksen jälkeen huoneistojen vuokrahaarukka on 328493 euroa. Rakennuksista eteläisin on tarkoitus pystyttää Hongkongin liikekiinteistön pohjoispuolelle nykyisen kirpputorihallin paikalle. Sen isoimmissa asunnoissa asuu 12 henkeä. Liike- ja toimistokorttelialue, jolle saa rakentaa myös tilaa vievän erikoistavarakaupan myymälöitä, sijoittuu kaavassa Vällintien varteen aina Vatialantiehen saakka. Mies ei tiennyt, että ravintola oli lopettanut toimintansa joitakin viikkoja aikaisemmin, eikä ravintolassa enää säilytetty lainkaan alkoholia. Laajennuskiireitä yrityksellä ei ole, vaikka kiinteistössä on vielä rakennusoikeutta jäljellä. Kaksi kiertoliittymää Lentolan liikennejärjestelyjen osalta kaavasuunnitelmaa ei edellisestä päivitetty, vaan se säilyi ennallaan. Kerrostaloja suunnitellaan Mäkirinteentien länsipuolelle ja molemmin puolin Vällintietä Horsmakujan talojen naapuriin. Harjunrinteen tekemässä valituksessa ei ole hänen mukaansa asiallisesti mitään uutta. Virasto voi ainoastaan tutkia, ovatko ne toimineet voimassa olevien lakien mukaisesti. Maununtyttäressä vakituisia asukkaita on 1011
Mitä vuodesta jäi mieleen Kangasalaa koskien. Mitä jäi mieleen Kangasalaa koskien. Saimme hengähdystauon, joka mahdollistaa sen, että voimme keskittyä tekemäämme perustyöhön. Lähimmäisistä on välitettävä ikään, rotuun, uskontoon ja sukupuoleen katsomatta. Myös Kaivannon sairaala sai jatkoaikaa. Mitä on jäänyt mieleen työhön liittyen. Pitkä ja uuvuttava työ sairaalan puolesta palkittiin. Saimme joululahjaksi poikamme perheeseen toisen lapsen. Entä Kangasalaa koskien. Jäin reilu vuosi sitten eläkkeelle. Vuosi on ollut antoisa perheellemme. Tavoitteenamme on löytää työttömille nuorille heitä kiinnostava työ- tai harjoittelupaikka. Ihmetystä herättää Oriveden irrottautuminen terveyspalvelujen yhteistoiminta-alueesta. Nyt meidän on myös mahdollista rauhassa miettiä uudistuksia. Muuten vuoteni oli aivan normaali. Entä mitä jäi mieleen Kangasalaa koskien. Terveydenhuoltoalueen laajentuminen sekä Oriveden ilmoittama eroaminen ovat työllistäneet kunnan organisaatioita. Kangasalan on kuitenkin oltava tarkka rahankäytöstään. 8
Perjantai 30.12.2011
Jarmo Kivineva, Kuhmalahden entinen kunnanjohtaja:
Kuhmalahden kunnasta tuli osa Kangasalaa
Miten vuotesi sujui. Olenkin aloittanut vapaaehtoistyön Rekolan pajan Etsivä työ -projektissa. Kuljin samalle työpaikalle kaksikymmentäviisi vuotta, joten muutos oli merkittävä. Tavase on puhuttanut. Saimme upean kirjaston ja kulttuuritalostakin tehtiin keväällä päätös. Talon yhteyteen saadaan myös taidemuseo. Palveluverkon kehittämissuunnitelma saatiin valmiiksi, ja moni kuntaliitokseen liittyvä asia alkaa olla nyt selvitetty. Se konkretisoitui kuitenkin taas pari vuotta sitten. Paljon on saatu asian tiimoilta aikaiseksi. Kun elämme sen kanssa vuorovaikutuksessa, kestävän kehityksen periaatteiden mukaisesti, voimme toimia hyvänä esimerkkinä suuren kaupungin ympäryskunnasta, joka luo innovatiivisia palveluita kaupunkilaisille. Mitä omasta työstä jäi päälimmäisenä mieleen. Miksi maksaisimme tekopohjavedestä, kun meillä on omasta takaa maailman parasta pohjavettä ja järvistä saa pintavettä puhdistettuna rajattomasti?
Kaivannossa tehtiin kova työ sairaalan säilyttämiseksi
Kuinka kulunut vuosi on sujunut. Toivon myös, että Pirkanmaan ammattiopiston Kangasalan toimipiste, entinen ammattikoulu, pysyy Kangasalla.
Ismo Mäkinen on kangasalalainen Tavase-aktiivi.
Tuomo Mäcklin on JHL:n pääluottamusmies. Suurin muutos elämässäni oli työpaikan vaihtuminen Kuhmalahden kunnantalolta Kangasalan kunnanvirastolle. Kangasalan kuntaa on myös kesän jälkeen puhuttanut kuntauudistus. Työtehtävät muuttuivat, tosin yllättävän vähän. Tuntuu, että kunnassa olisi paljon potentiaalia ja mahdollisuuksia, mutta kiperä taloustilanne voi ohjata päättäjät tekemään päätöksiä nopean rahan toivossa. Luonnonmukaisessa viljelyssä ammattitaidon kartuttaminen on pitkä prosessi. Lehdistä olemme saaneet lukea kirjoituksia sekä puolesta että vastaan. Millä tavoin vuosi on kohdellut itseäsi työelämässä. On myös hyvä kehittää kärsivällisyyttä ja nähdä elämä syklisenä kokonaisuutena, jossa jokainen humaani teko vie omaa sekä maailman kehitystä eteenpäin. Tämä prosessihan on kestänyt useita vuosia. Työhön liittyen ehdottomasti on mieleen jäänyt se, että Kaivannon sairaala sai jatkaa. Hyvin. Puhtaasta luonnosta ja vedestä on pidettävä huolta sen sijaan, että niiden hoitoa laiminlyödään ja niistä yritetään hyötyä nopeasti ja keinotekoisesti.
Henri Murto viljelee lähiruokaa Rekolan tilalla Raikussa.
Kuhmalahden entisen kunnanjohtajan Jarmo Kivinevan työtehtävät uudistuivat kuntaliitoksen myötä.
Ismo Mäkinen, vapaaehtoistyöntekijä ja kansalaisaktiivi:
Tuomo Mäcklin, JHL:n pääluottamusmies:
Tavase on puhuttanut
Mitä vuosi 2011 on tuonut mukanaan. Lähes 50 vuoden työrupeaman jälkeen olemme vaimoni kanssa saaneet nauttia reilun vuoden verran eläkkeestämme. Kangasala voi olla ylpeä kauniista luonnostaan. Kuntalaiset ovat olleet erittäin aktiivisia Tavasesta irtautumisen puolesta. Vapaa-aika kuluu erilaisissa talon ja mökin kunnostamiseen liittyvissä töissä. Se, että työstä pitää nauttia ja että jokainen työ on tärkeää. Hän työskentelee mielenterveyshoitajana Kaivannon sairaalassa.. Mitä jäi mieleen työn kannalta katsottuna. Tämän teemme yhteistyössä palveluita ostavien kuntien kanssa. Ne fokusoituivat hieman, ja joitain asioita jäi pois, kuten esimerkiksi henkilöstöhallinto. Erityisen hieno oli päätös olla lakkauttamatta kyläkouluja. Vuoden alku oli osittain opettelua, mutta monet asiat olivat myös jo entuudestaan tuttuja. Olen myös aloittanut uuden harrastuksen, joka on kuntosalilla käynti. On ollut ilo jatkaa viljelyä erittäin hyvin hoidetulla ja organisoidulla biodynaamisella maatilalla. Kaivannossa tehtiin kova työ sairaalan säilyttämiseksi. Vastaamalla vastuullisesti työn asettamiin haasteisiin voi kokea iloa ja onnistumista työssään. Olen saanut olla terveenä. Asiasta jäi positiivinen mielikuva, eikä työmatkan piteneminenkään haitannut, sillä työtehtäväni ovat aina ennenkin vaatineet liikkumista. Vain myötätunnon kautta voimme kehittyä ihmisinä. Moni tärkeä hanke on kuluneena vuotena edennyt, ja kunnan kehittyminen on ollut positiivista.
PIAN MUISTO VAIN
Kangasalan Sanomat kysyi muutamalta ihmiseltä, mitä heille jäi mieleen päättyvästä vuodesta.
Henri Murto, luomutuottaja:
Humaanit teot vievät eteenpäin
Mitä vuodesta 2011 jäi mieleen henkilökohtaisesti. Meillä isovanhemmilla riittääkin töitä lasten kaitsemisessa
Millainen vuosi oli oman työn ja Raikun koulun lakkauttamisuhan kannalta. Kävin myös viikon pituisella rantalomalla Espanjassa. Tutustuin heihin vapaa-ajalla ystävieni kautta. Vuosi on sisältänyt yhden kylmimmistä talvista ja myös kuumimmista kesistä. Työpaikan ja työtehtävien vaihtaminen on aina iso asia. En kyllä olisi uskonut voittavani. Vuosi on mennyt erittäin nopeasti. Olemme oppineet elämään lapsen ehdoilla. Opiskelun aloittaminen oli myös iso juttu. Ehkä eniten on jäänyt mieleen muutto Riihimäelle. Täällä on hyvät neuvolapalvelut sekä todella ihana muskari.
Entä työhön liittyen. Pohdin, kuinkahan paljon siitä on ollut hyötyä pysäköinnin ja liikenteen sujuvuuden kannalta. Mitä jäi mieleen Kangasalaa koskien. Kesätyttökokemus avarsi maailmaani. Mukava ja tavallinen. Viime kesä olikin ihanan aurinkoinen . Tietenkin kevätmarkkinat, mutta myös Kangasalan kesäiset maisemat. Kesä meni taas aivan liian nopeasti. Vuosi 2011 oli muutosten vuosi sosiaali- ja terveyskeskuksessa. Matkat jäävät varmasti tästä vuodesta mieleen. Mitä kesästä ja Kangasalan kesätytöksi valituksi tulemisesta jäi mieleen. Kesällä varmistui, että Oriveden ja Juupajoen kanssa tiemme erkanevat vuoden 2014 alusta. Haluan suuresti kiittää vanhempainyhdistyksiä taistelusta kyläkoulujen puolesta sekä päättäjiä oikeasta ratkaisusta. Lisäksi mieleen jäi lentopallovalmennustyöni vaihtuminen Tampereen Isku-Volleyhyn. Vuosi pysyy mielessä rakentamisen ja toisaalta edessä olevan purkamisen vuotena.
Pilvi Hyvönen, opiskelija:
Katja Forsström, Kangasalan kesätyttö 2011:
Reissuja ja uusia opintoja
Mitä vuodesta on jäänyt mieleen opiskeluusi liittyen. Pikkuruisesta rääpäleestämme on kasvanut vuoden aikana aivan mahtava persoona. Ensin joutuu asettautumaan epämukavuusalueilleen ja jonkin ajan kuluttua huomaakin löytäneensä uusia ulottuvuuksia. Nyt voi tehdä töitä ilman painetta ainakin seuraaviin vaaleihin asti. Saldo vuodesta on vahvasti plussan puolella.
Vuoden ensimmäinen uusi kangasalalainen syntyi Aapelin päivänä 2. Alkuvuosi meni uusia asioita sisäistäessä sekä uusiin ihmisiin tutustuessa. Kangasala on lapsiperheelle sopiva kunta. Entä oman henkilökohtaisen elämäsi kannalta. Onneksemme Tuukka on melko helppo tapaus. Yhteistoiminta-alue aloitti vuoden alussa täydessä laajuudessaan, uusi potilastietojärjestelmä otettiin käyttöön ja puhelinuudistus toteutettiin toukokuussa. Syksyn loman käytin opiskeluun ja lopputyön kirjoittamiseen. Hän on oppinut paljon uusia asioita. Hyviä asioita ovat olleet uusien vakituisten työtekijöiden saaminen avoimiin virkoihin ja työsuhteisiin, sekä
pääterveysaseman ja Vatialan terveysaseman laajennus- ja peruskorjaushankkeen suunnittelutyön käynnistyminen. Koululla jouduttiin olemaan jatkuvasti varpaillaan lopettamisuhan alla. Miten arki oman lapsen kanssa on sujunut. Vuosi on ollut kaiken kaikkiaan mahtava! Loppuvuoden kohokohtana hankin vielä kaksi kissaa.
Ihana kesä
Millainen vuosi on takana. Pojan onnelliset vanhemmat Timo ja Noora Aho päätyivät lopulta Tuukka-nimeen, sillä se oli molempien mieleen.
Sari Mäkinen. Poikamme Tuukka syntyi alkuvuodesta, ja aika onkin sujunut hänen elämänsä ensimmäistä vuotta seuraillen. Olemme saaneet tutustua poikaan ja päässeet seuraamaan hänen huimaa kehitystään. Yhteistoimintaalueen rakentamiseen tehtiin rankasti työtä, joten olisin suonut yhteistyön jatkuvan. Taloudellisestihan toiminta on ollut suuri menestys.
Pilvi Hyvönen (oik.) alppimaisemissa matkakumppaneidensa (vas.) Pauliinan ja Tarun kera.. Olen työskennellyt lähes kaksi ja puoli vuotta Kangasalan Prismassa. Vietin paljon aikaa uimarannalla ja kavereideni kanssa. Kilpailuun ilmoittautui viisi tyttöä, mutta jostain syystä vain kolme ilmaantui paikalle kevätmarkkinoille. Opiskelen Hämeenlinnassa hotelli- ja ravintola-alaa, joten paljon aikaa on kulunut opiskelun merkeissä. Mielestäni Kangasalan kaltaisen kasvukunnan ei kannatakaan lopettaa palvelujaan, vaan päinvastoin lisätä niitä. Vanhasta luopuminen ja uuteen heittäytyminen on aina nöyrän oppimisen paikka. Perjantai 30.12.2011
9
Sari Mäkinen, Kangasalan sosiaali- ja terveyskeskuksen johtavana ylilääkäri:
Uusi työ nöyrän oppimisen paikka
Mitä vuodesta jäi mieleen oman elämän kannalta katsottuna. Opiskelupaikka Hämeen ammattikorkeakoulusta liikennealan koulutusohjelmasta aukesi hieman yllättäen, mutta kolmessa viikossa minulla olikin jo asunto Riihimäeltä Millainen vuosi oli työelämän kannalta. Muuton lisäksi ehdin viime vuonna matkalle Kuusamoon, kesäkuussa pariksi viikoksi kiertämään Saksaa, Sveitsiä ja Ranskaa sekä lokakuussa uudestaan Sveitsiin. Oli mukava päästä kokeilemaan mallialaa, vaikka huomasinkin, ettei se ehkä olekaan oma juttuni.
Kevätmarkkinoilla Kangasalan kesätytöksi 2011 julistettu Katrin Forsström otti voiton vastaan iloisena yllätyksenä.
Mitä mieleen jäi Kangasalasta. Valtion politiikka kuntien yhdistämisestä tuottaa tulosta ainakin täällä, kun Kuhmalahti liittyi Kangasalaan ja Kuhmoinenkin harkitsee samaa. Sain vuoden aikana uusia, hyviä ystäviä. Palkintona sain valita joko mallikuvauksen tai -kurssin. Vuosi on ollut täysin erilainen aikaisempiin verrattuna. Kuva: Päivi Taskinen.
Timo ja Noora Aho, vuoden ensimmäisen vauvan vanhemmat:
Vuoden ensimmäisestä tuli Tuukka
Millainen vuosi 2011 on ollut. Mitä jäi mieleen Kangasalaa koskien. Kaikki nämä ovat vaatineet asiakkailta kärsivällisyyttä ja henkilöstöltä suuria ponnistuksia. Lisäksi pysäköinninvalvonta on mietityttänyt. Erityisesti pidän Suoramanjärven alueesta.
Marko Järvenpää, luokanopettaja ja lentopallovalmentaja:
Koulun kohtalo jännitti
Mitä kuluneesta vuodesta jäi mieleen. Se, kuinka viisasta tämä politiikka on, jää nähtäväksi. Hain Kangasalan kesätytöksi äitini kehotuksesta. Oli suuri helpotus, kun Raikun koulu sai jatkaa toimintaansa. Opiskelupaikan myötä työpaikka vaihtui Riihimäen Prismaan. Mitä jäi mieleen Kangasalaa koskien. Pidän lämpimästä, joten kesä on lempivuodenaikani. Kesästä mieleeni painui ainakin reissu veteraanien maailmanmestaruuskisoihin Sacramentoon. päivä tammikuuta. Kuntaliitos Kuhmalahden kanssa sekä yhteistoimintaalueen rakentaminen
Myös kesäasukkaiden ja virusten pesiytyminen Kuhmalahdelle tietää kasvua apteekin myyntilukuihin. Olen kuitenkin oma itseni: jämpti, luotettava ja hieman rempseäkin. Läheisten lisäksi kuriirina toimii kotihoito, joka tuo reseptit ja noutaa lääkkeet, joiden maksu hoituu suoraveloituksena asiakkaan tililtä. Aivan oma lukunsa ovat ne, jotka ottavat toisille määrättyjä lääkkeitä seurauksista piittaamatta. Ei minuuttipeliä Apteekin Liisan mukaan sivuapteekin päiviä rytmittää naapurikiinteistössä sijaitsevan terveysaseman toiminta. Päätöstäni en ole vielä tehnyt, sillä on muitakin tapoja toimia tärkeänä pitämieni asioiden eteen. Viime vuonna sitä ei myyty pisaraakaan, tietää Liisa Alanko.. Tuttuudessa piilee myös vaaransa: Ihmisestä ja hänen asiasta ei saa tulla itsestäänselvyyksiä. Lääkäripäivinä apteekin ovi käy tavallista tiuhempaan tahtiin. Vastuu asiakkaista Apteekissa sairauksista puhutaan hieman eri näkövinkkelistä kuin terveydenhuollossa; vapaamuotoisemmin ja usein ajan kanssa. Asiakaspalvelun ohessa hän hoitaa niin tilaukset, kuormien purkamisen, laskutuksen kuin muutkin niin sanotut paperityöt pyrkien
Vuodelta 1925 oleva kirjan ohjein tehtiin ennen tinktuuroita ja salvoja moneen vaivaan.
Kuhmalahden sivuapteekin markkinointimateriaalia säilytetään kellarissa.
Jouni Vie
kaiken ohessa pitämään ammatillisen tieto-taitonsa ajan tasalla. Siinä sivussa minulle tarjoutuu mahdollisuus terveysvalistukseen, joka kuuluu apteekkienkin tehtäviin. Kaikki eivät asioi apteekissa henkilökohtaisesti. Aloittaessani farmasian opinnot kauhistuin kemian kurssien määrää. Esimerkiksi asiakkaan muistihäiriöiden pahenemisen huomaa tässä työssä väkisinkin. Pitää olla rohkeutta ottaa puheeksi vaikeitakin asioita ja laittaa itsensä likoon. Esimerkkeinä hän mainitsee martat ja EU-rahoitteisen Pomoottori-hankkeen, jotka kummatkin ovat poikineet paljon hyvää Kuhmalahdelle. Jos asiakas on vuosia käyttänyt samaa lääkettä, muistanko kysellä lääkkeenkäyttöön liittyvistä ongelmista tai antaa riittävästi neuvoja. Alanko korostaakin farmaseutin vastuuta asiakkaasta. Ihailen niitää, jotka kykenevät kehittämään tepsiviä täsmälääkkeitä. Vapaan kansalaistoiminnan nimiin vannova Alanko on pantu merkille myös puolueissa. Kemian tietämys auttaa kuitenkin ymmärtämään ihmiskehon toimintaa ja erilaisten lääkeaineiden vaikutusmekanismeja, toteaa farmaseutti Liisa Alanko. Joulun alla apteekissa kerrattiin muun muassa Kuhmalahden joulutoriin ja Vehkajärven marttojen myyjäisiin liittyviä järjestelyitä. Tuttujen kesken voi puhua epävirallisemminkin. Eetulla ei ollut asiaan lisäämistä.
Sivuapteekin reseptinä oikeanlainen kemia
Eija Koivu Ei siitä muuten mitään tuliskaan ilman oikeenlaista kemiaa Neon 2 -bändin Kemiaa-hitti pesiytyi päähäni, kun joulukuisena perjantaina ajelin Pohjasta takaisin Kangasalan kirkolle. Kuvan pussukoissa on luonnosta peräisin olevia aineksia, joita käytettiin vaivojen parantamiseen.
Apteekin kellarivaraston perällä on joukko tyhjiä pirtutynnyreitä. Nelituntinen visiittini Kuhmalahden sivuapteekissa riitti vakuuttamaan minut taas kerran oikeenlaisen kemian olevan tarpeen niin sairauksien hoidossa kuin asiakaspalvelutilanteissakin. Alangon mukaan on hyvin yleistä, että lyhyetkin antibioottikuurit jätetään kesken. Osa unohtaa ottaa lääkkeensä, osalla ei tarpeesta huolimatta ole varaa niiden hankkimiseen. Lääkkeitä ei esimerkiksi kulu niin paljon, kuin lääkäri määräyksen perusteella pitäisi kulua. Apteekin Liisa Kuhmalahden sivuapteekkiin poikkeavilla on usein apteekkiasian sijasta asiaa apteekin Liisalle, joka tunnetaan aktiivisena kylätoimijana ja maaseudun puolestapuhujana. Yksin sivuapteekista vastaavalle farmaseutille ei jää aikaa pyöritellä peukaloitaan. Alanko tuntee suurimman osan asiakkaistaan varsin hyvin, mikä yhdessä atk-järjestelmän kanssa auttaa pitämään apteekin varaston ajan tasalla. Onneksi apteekkari Erja Tienari-Tulijoki ymmärtää apteekin hyötyvän siitä, että kyläläiset poikkeavat apteekissa muulloinkin kuin lääkeasioissa. Pirtua saattoi ennen kulua useampi tynnyrillinen vuodessa. Ihmissuhdekemiaa hän pitää mutkikkaampana juttuna. Minua on kosittu ehdolle tuleviin kuntavaaleihin. 10
Perjantai 30.12.2011
Oona Volanen iloitsi voiteesta, jonka tietää lievittävän ihonsa kutinaa. Asiakaspalvelutyötä tekevän on ansaittava uskottavuutensa ja asiakkaiden luottamus, virallisen ammattiasian voi ilmaista niin monella tavalla. Osa asiakkaista tykkää, osa ei se on vain hyväksyttävä. Se madaltaa kynnystä ja sitouttaa käyttämään palveluitamme tarvittaessa, kiittää Liisa työnantajaansa. Täysin vierasta kunnallispoliittinen päätöksenteko ei Alangolle ole, sillä hän pitää kuhmalahtelaisten ja muiden sivukylien asukkaiden puolia sosiaali- ja terveyslautakunnan jäsenenä. Sivuapteekin toiminta ei ole minuuttipeliä, vaan asiakkaan pitää saada rauhassa hoitaa asiansa loppuun. Ilmiö on tuttu kaikille, jotka lajittelevat hävitettäväksi tuotuja lääkepakkauksia.
Liisa Alanko ja apteekissa harjoittelijana ollut Sanna Seppi kokosivat kotiseutumuseolle näyttelyn. Alanko kantaa huolta asiakkaista, jotka eivät noudata heille määrättyjen lääkkeiden käyttöohjeita
Wilma tuli punnittavaksi. Neiti paljastaa avanneensa joulukalenterin kaikki luukut kerralla ja toivoneensa joulupukilta kimaltelevaa pikkuponia varsoineen. Helsingin apteekeissa ei tällaisesta palvelusta voi edes uneksia, pariskunta suitsuttaa. Hehkeitä leidejä! Kävisin varmaan useamminkin apteekkiasioilla Kuhmalahdessa, jos samalla reissulla saisi auton tankattua. Perjantai 30.12.2011
11
erikka pitää kyläapteekkia tärkeänä etenkin sellaisille ikäihmisille, joilla ei ole omaa autoa käytössään.
Vaikka sähköinen järjestelmä huolehtii varaston ajantasaisuudesta, pitää tavarakuorma vielä purkaa käsin.
Seppo Savijoki poikkesi apteekissa mönkijällä.
Kolmikuisen Wilman punnitus kävi sähäkästi. Rautio toivoo apteekin säilyvän omalla kylällä, sillä häntä miellyttää asioinnin helppous ja kuulumisten vaihto Liisan kanssa. Heihin lukeutuu Luopioisten puolella asuva Kerttu Nikkanen. Oona unohtaa ujoudenpuuskansa, kun Anja-äiti ojentaa hänelle ihovoideputkilon. Tiitat viivähtävät vielä hetken apteekissa kehumassa Kuhmalahtea, jossa he viettävät kaiken liikenevän aikansa. Tässä apteekissa on mukavan intiimi tunnelma. Helsingissä voi vain haaveilla sellaisesta vapaudesta, josta täällä saamme päivät pääksytysten nauttia.
Tapani Kittelä kiitteli Kuhmalahden sivuapteekin tunnelmaa intiimiksi. Pärstääni ei saa laittaa lehteen, mielipiteeni kyllä. Emäntä Marjut Tiitta taiteili koiraneidin koriin istumaan, ja Liisa Alanko keskittyi tarkkailemaan vaa'an näytöllä vilkkuvia numeroita.
Vähän viskiä ja paljon pusuja
Eva Uusitalo astuu Kuhmalahden sivuapteekkiin lunta kengistään kopistellen. Harri Tiitta jää istumaan myymälän puolelle, kun apteekin Liisa johdattaa Marjut Tiitan ja Wilman takahuoneen vaa'an luokse. Ihon kiusalliselle kutinalle on luvassa helpotusta! Tuubin näkeminen riittää rasvaamaan myös puhelihakset. Samoilla linjoilla on myös Seppo Savijoki, joka poikkeaa apteekissa tämän tästä joko omilla tai vaimonsa asioilla. Nikkasen vanavedessä apteekkiin saapuu Ämmätsän mies Tapani Kittelä, jonka mielestä rouvat ovat aivan aiheetta kieltäytyneet kuvauksesta. Punnitseminen ei Wilman mielestä ole kovin hyvä idea, mutta onnistuu emännän määrätietoisten otteiden ansiosta. Apteekkimatkailua Kuhmalahdella vierailee ostosmatkailijoita naapurikunnasta. Kyllä Liisa muistaa Jouni Vierikka puolestaan arvostaa apteekin Liisan tietokonetta, joka toimii ilman sähköjäkin. Kyse on karkeakarvaisesta kääpiömäyräkoirasta, jonka omistavat helsinkiläiset Marjut ja Harri Tiitta. Pikkuruisessa myymälätilassa se tarkoittaa iloisen väristä lastentuolia ja puista leikkieläintä. Ujompikin ihminen uskaltaa esittää kysymyksiä, kun paikalla ei ole sivullisia kuuntelemassa.. Ei, vaikka Liisa jo nytkin desinfioi paikat karvakuonon jäljiltä. Minun ei tarvitse itse vaivata päätäni, kun Liisa muistaa kaiken. Hän kieltäytyy kohteliaasti valokuvauksesta, mutta antautuu keskustelemaan huimauksen hoidosta. Toteutuessaan se ei taida jättää kuhmalahtelaisille edes siemenperunoita. Hänellä oli tapana hoitaa huimausta fingerporillisella laadukasta viskiä. Tykkään käydä Kuhmalahden apteekissa jo pelkästään hyvän asiakaspalvelun vuoksi. Liitos Kangasalaan menetteli, mutta Suur-Tamperetta en kannata. Koiraneuvola Päivän nuorin ja estottomin asiakas on kolmikuinen Wilma, joka mennen tullen pusuttelee kohdalle osuvat ihmiset. Piste kutinalle Oona Volanen, 5, ja Eetu, 3, suuntaavat ulko-ovelta suoraan leikkinurkkaukseen. Jos vaakaa ja huonetta käytettäisiin alkuperäiseen tarkoitukseensa eli lääkkeiden valmistukseen, ei epävirallinen koiraneuvolatoiminta tulisi kysymykseen. Seuraavaksi ovesta tulee Asta Rautio. Olen kerran kokeillut kuningatar Elisabeth ensimmäisen konstia. Tänne ei tulla juoruamaan, vaan pysymään asioista selvillä. Kolme ja puoli kiloa, ilmoittaa Liisa lukemat, jotka välkkyvät näytöllä. Apteekki kuuluu ehdottomasti kylän peruspalveluihin, tukeehan siellä asiointi monen ikäihmisen toimintakyvyn säilymistä ja siten mahdollistaa kotona asumisen
Mitä esitysten puvustamiseen tulee, voidaan Mikkosen mielestä jo puhua vaate- tai ympäristötaiteesta. Toiminnan vakiintumisesta huolimatta uusia, innokkaita tekijöitä tarvitaan niin esiintyjiksi kuin esiintymisen mahdollistajiksi. Flammassa minua viehättää jatkuva muuntautuminen ja uuden kehkeytyminen. Yksityiskohtien hiominen toimiviksi saattaa vaatia valtavasti pähkäilyä ja testaamista. Keskiaikainen hippilook pellavakankaineen unohtui, kun Mikkonen synnytti mustaan nahkaan ja metalliin verhoutuneen fantasiabarbaarin yhteistyössä muun ryhmän kanssa. Koreografia ja tuli asettavat rajat puvustukselle. Myös yleisö odottaa esiintyjiltä paljon, sillä internet tuo suuren maailman ilmiöt tuoreeltaan myös Suomeen. Parin vuoden kuluttua hän kuitenkin päätti suorittaa tradenomin tutkinnon valmiiksi. Puvustus täydentää käsikirjoitusta luomalla mielikuvia ja tukemalla tarinaa siinä missä vaikuttava musiikkikin. Esimerkkinä Mikkonen mainitsee irtolahkeet, jotka hän suunnitteli Talent-finaalissa esiintyneille Flamman tulitytöille. Niemi on ollut päätökseensä tyytyväinen, sillä liiketalouden opinnoista sai toisenlaista näkökulmaa opiskeluun ja elämään ylipäätään. Ne lapset olivat niin aitoja! Minä haluaisin opettajana ruokkia sellaisia pieniä elämyksiä, joista lapset oppisivat nauttimaan, hän miettii. Valmistin monta koekappaletta ennen kuin lopputulos tyydytti meitä kaikkia! Äiti poika-suhteen etuna on suora palaute. Niihin meillä on tarjota ultraviolettija mustavaloesityksiä. Esimerkiksi potkupellit taipuvat muuhunkin kuin ovisuojaksi. En ehkä suoraan ammatillisesti pysty yhdistämään näitä tutkintoja toisiinsa, mutta erilaisista näkökulmista on kyllä varmasti hyötyä. Kaikki eivät vielä lukion jälkeen tiedä, mitä he elämältään haluavat. Syksyksi Niemi toivoo löytävänsä töitä Kangasalan seudulta.. Ylioppilaskirjoitusten jälkeen vuonna 2004 painavin kriteeri opiskelupaikalle oli se, että koulun täytyy olla mahdollisimman kaukana kotoa. Haluan ajatella työssäni muutakin kuin sitä, mikä on jonkun yrityksen kannalta tuottavinta, Niemi pohtii. 12
Perjantai 30.12.2011
Opintie
Mutkan kautta opettajaksi
Heli Kiukkonen Kangasalta kotoisin oleva Jenni Niemi, 26, on pro gradua vaille valmis luokanopettaja. Avoimissa harjoituksissa näkee, mistä Flammassa on kyse. Kehittyminen edellyttää sinnikästä treenaamista, joskin tavoitteensa jokainen asettaa itse, painottaa Mikkonen.
Tintti Mikkosella on kotinsa yhteydessä Kangasalan asemalla työtila, jossa hän valmistaa, korjaa ja uudistaa flammalaisten esiintymisasut.
Jenni Niemi valmistuu ensi keväänä luokanopettajaksi. Käsistään kätevälle ja taiteellisesti lahjakkaalle naiselle löytyi nopeasti rooli myös porukan puvustajana. Taitojen karttuminen on tuonut myös yleistä arvostusta; Turussa tulitaide näkyi niin kulttuuripääkaupunkivuoden avajais- kuin päätöstilaisuudessakin. Niinpä Niemi lähti Vaasan ammattikorkeakouluun tekemään tradenomiopintoja. Hän muistelee, että oli 19-vuotiaana, ylioppilaskirjoitusten jälkeen eri ihminen kuin nykyään. Tuliesityksiä tehdään myös sisällä paloturvallisuuden salliessa, mutta on paikkoja, joissa ei saa käsitellä tulta. Kokonaisuudessaan Niemi on kiitollinen siitä, ettei hänen opintiensä ole kulkenut liian suoraan. Liiketalouden opinnoista voisi olla apua, jos haluaisi esimerkiksi rehtoriksi. Kaksi näkökulmaa Niemi pääsi toisella yrittämällä Jyväskylän yliopistoon opettajankoulutuslaitokselle ja päätti jättää tradenomiopinnot tauolle syksyllä 2006. Mikkonen puolestaan sai joulun alla tiedon Pirkanmaan
kulttuurirahaston myöntämästä työskentelyapurahasta. Samoihin aikoihin Niemi törmäsi arvoristiriitaan: liiketalouden koulutusohjelmassa isona vaikuttimena ja päämääränä oli raha, mihin hän kyllästyi nopeasti. Arvoristiriita iski Tulevaisuuden haaveet alkoivat kuitenkin vähitellen terävöityä. Esityksillään perinteisen sirkuksen ja teatterin rajoja rikkova Flamma viettää ensi vuonna kymmenvuotisjuhliaan. Varsin pitkään tein asuja kierrätysmateriaaleista, kuten vanhoista nahkasohvista ja kirpputoreilta edullisesti löytyneistä asuista ja asusteista. Ulkona tulettomia esiintymisiä tehdään katuteatteria mukaillen. Liian usein rajataan niin, että ammattikorkeakoulussa opiskelevat tietynlaiset ihmiset ja yliopistossa tietynlaiset. Olin samana vuonna vaihdossa Itävallassa ja ajattelin, että kun olen kuitenkin vuoden OKL:stä poissa, voin käyttää puoli vuotta tradenomiopintojen viimeistelyyn. Salonkikelpoista Suomalainen tulitaide on kehittynyt valtavasti viimeisen kymmenen vuoden aikana. Sivuainekokonaisuudet hän on tehnyt erityispedagogiikasta, tekstiilityöstä ja äidinkielestä. Siinä vaiheessa en tiennyt, mitä haluan tehdä isona ja ajattelin, että liiketalous on monipuolista ja sieltä voisi työllistyä erilaisille aloille, Niemi perustelee. Flamman toiminta on monipuolistunut alkuvuosista. Tuliesityksissä nähdään eläviä veistoksia. Silloin pitää tehdä se sivumutka ja kokeilla.
Tintti Mikkonen valmistui viime keväänä koru- ja metallituoteartesaaniksi. Tavoitteeksi asetettiin yhtenäinen puvustus, joka vastaa esitysten sisältöä. Arvostan arkkitehtuuria opiskelevan Kasmirin näkemyksiä suuresti. Onneksi olen askeettinen luonne, sillä lähes poikkeuksetta tavoitteena on niukkalinjaisuus ja näyttävyys. Esiintyvät ryhmät muotoutuvat pitkälti kykyjen ja tavoitteiden mukaan. Niemi pääsi tekemään muutamia opettajan sijaisuuksia ja ihastui työhön. Useimmille tuli ja muut esitykset ovat harrastus, mutta joukkoon kuuluu hyvinkin kunnianhimoisesti itseään ja osaamistaan kehittäviä. Talentissa ja Moskovan euroviisuissa yhdessä Niko Solopuron kanssa tulitaiteillut Kasmir Jolma on Mikkosen poika, joka vaihtoi Sorin sirkuksen Flammaan äitinsä vanavedessä. Nahka on paloturvallinen ja järkevä perusvaate tulenkäsittelyyn. Raha ei ole minun arvoni. Niukkaa ja näyttävää Esiintymiskokemuksesta on hyötyä puvustajalle. Siinä vaiheessa Niemi ei ollut varma, palaisiko enää Vaasaan. Fire Lady -esityksen tulivälineet ovat hänen opinnäytetyönsä.
Flamman puvustaja luo nahkaansa jatkuvasti
Eija Koivu Tuleen ja tulitaiteiluun syttyneen Tintti Mikkosen tie vei tamperelaiseen tulikollektiivi Flammaan vuonna 2003. Myös asujen metallisissa somisteissa ja tehosteissa näkyy puvustajan kekseliäisyys. Eikä Mikkonenkaan pelkäksi puvustajaksi ole siirtynyt, vaan hän on jo pitkään viihtynyt yleisön edessä yksin ja osana ryhmää. Mikkosen mukaan kierrätysmateriaalien käyttö puvustuksessa on vähentynyt, joskin vanhat esiintymisasut päivittyvät ohjelmiston uudistuessa siinä missä esiintyjätkin. Opettajan tytär päätti nimittäin jo nuorena, että opettajaa hänestä ei ainakaan tulisi. Okei, sitä on pakko olla, että pärjää, mutta se ei ole se, minkä takia minä haluan tehdä töitä. Vaihtoehtoja tulelle Vaikka Flamma tunnetaan parhaiten näyttävistä tuliesityksistään, kuuluu sen ohjelmistoon savuttomiakin vaihtoehtoja. Hän on siis valmistumassa juuri siihen ammattiin, johon hänen ei missään nimessä pitänyt päätyä
Vaikka animoiminen ehkä näyttää ulospäin siltä, että kyyristelen pimeässä kiroilemassa pienille esineille ja tökin niitä pikku hiljaa eri asentoon, on se silti juuri sitä, mitä haluan tehdä. Olen silti edelleen kiinnostunut muustakin taiteen ja käsityön tekemisestä, enkä aio käyttää kaikkea aikaani animaatioihin. Tällä kertaa kohteena oli Kangasalan erityisnuorisotyö.
Piparkakkutalotalkoista kertyneet varat lahjoitettiin hyväntekeväisyyteen. Silloin ei aina edes
Kuka kehtaa, on esimerkki Sannin piirrosanimaatiosta. En tiennyt animaatiosta juuri mitään aloittaessani koulutuksen. Äärimmäinen vasemmalla on koulutuspäällikkö Sisko-Liisa Sillanpää, kondiittorileipurimestari, lehtori Reijo Heinonen ja elintarvikealan opettaja Heli Laukka.. Tarinassa joku häiritsee vislauksellaan kuninkaan palvontamenoja. Ei minulla kyllä olisi mitään ulkomaille muuttoakaan vastaan. rehtori Leena Mäkelä ja erityisopettaja Sanna-Mari Jalava. Perjantai 30.12.2011
13
Menestys löytyi piirongin piiloista
Kangasalta kotoisin oleva Sanni Lahtinen voitti juuri parhaan filmin palkinnon Istanbul Animation Festivaaleilla. Paikalla lahjoitusta tekemässä olivat yrittäyhdistyksen puheenjohtaja Janne Korpinen (oik), Pirkon vs. Lukion parasta antia olivatkin ne hyvät ystävät, jotka antoivat olla mitä vaan.
tunnu, että olisi itse ollut siinä mitenkään osallisena, vaan nukke alkaa elää omaa elämäänsä. Joko tie-
Rahaa hyvään tarkoitukseen
Kangasalan Yrittäjät ry:n piparkakkutalotalkoista kertyi 320 euroa, jonka yhdistys lahjoitti kehitysvammaisten ammattiopintojen tukemiseen. En ollut itse paikan päällä, mutta tiedän, että kilpailussa oli mukana kymmeniä elokuvia kaikkialta maailmasta. Olet tehnyt myös kuvituksia. Tällä hetkellä viimeistelen piirrosanimaatio-osuuksia, joita tein erääseen näytelmälyhytelokuvaan. Valmistuit ylioppilaaksi Kangasalan lukiosta vuonna 2006. Osa taloista matkasi Kangasalan Sanomien ikkunassa pidetyn näyttelyn jälkeen eri puolille Kangasalaa ilahduttamaan muun muassa vanhusten joulua. Nukkeanimaation tuotantoprosessi on minulle kovasti mieleen, etenkin nuken rakentaminen ja animointi. Oli tietenkin hienoa voittaa oikein pääpalkinto, vieläpä opiskelijaelokuvalla! Luulen, että voiton suurin hyöty on siinä, että se rohkaisee minua itseäni. Olen kiertänyt jonkin verran Euroopan animaatiofestivaaleilla elokuvieni kanssa, ja aina olen tavannut hyviä tyyppejä ja nähnyt loistavia animaatioita. Kaikkiaan 16 yritystä ja yhteisöä osallistui talotalkoisiin. Ohhoh. Animaatioala kasvaa jatkuvasti Suomessakin, mutta jos täällä tahtoo rahaa tienata, on tietenkin pakko antautua mainosmaailman vietäväksi.
Taideanimaation ala taas on maailmanlaajuisestikin niin pieni, että ihan huomaamattaan tulee kansainvälistyttyä. Käsikirjoittamisesta ensi-iltaan kului osapuilleen lukuvuosi, syksystä kevääseen. Liityn todennäköisesti ensi vuoden alussa turkulaiseen Osuuskunta Paperihattuun, jonka useimmat muutkin jäsenet työskentelevät animaatioalalla. Voittotyössä sinun käsialaasi on ohjaus, käsikirjoitus, animaatio, kuvaus, leikkaus, nukke ja lavasteet. Animaatioitasi on esitetty paitsi suomalaisilla myös ulkomaisilla festivaaleilla. Mutta onhan nörttinäkin kivaa, jos saa olla sellainen vapaasti. Mieluummin haluaisin keskustella katsojan kanssa ja luoda uusia, pieniä maailmoja ihmeteltäväksi. Onko joku näistä mieluisinta. Myös Sanomat lahjoitti Monien muiden yritysten ja yhteisöjen tavoin myös Kangasalan Sanomat lahjoitti joulumuistamisiin varatut rahansa hyväntekeväisyyteen. Huikeat asiat saisivat mielellään olla täysin odottamattomia! Ehkä voisin vaikka löytää aarteen. Valmistuit tänä vuonna. Onneksi animointi paljastui innostavaksi puuhaksi, joka sallii kaikenlaiset kokeilut ja vääntyy loputtomasti erilaisiin muotoihin. Millaisesta kilpailusta on kyse. En taida ihan vielä tietää, täytyy kai vielä kokeilla. Piironkiin kuitenkin ujuttautuu kutsumaton vieras, joka sotkee asiat. Kansainvälisiin projekteihin saa helpommin rahoitusta, ja niitäkin voi tehdä nykyään Suomesta käsin. Mitkä ovat mukavimmat muistosi kouluajoilta. Millainen palkittu työsi Chest of Drawers (Piirongin piiloissa) on. Se on opinnäytetyöni, noin seitsenminuuttinen nukkeanimaatio. Ainakin voisin koittaa vielä päästä maisterikoulutukseen avaraan maailmaan. Miksi juuri tämä ala. Mukana oli muitakin suomalaisia animaatioita. Se kertoo naisesta, jolla on koko elämä ja kaikki tarvittava käden ulottuvilla piironkivartalossaan. Ainakaan en tahdo tuputtaa minkäänlaisia näkemyksiä, ajatuksia tai tunteitakaan valmiina katsojalle. On hienoa huomata nuken heräävän henkiin. Samankaltaisia animointihommia tekisin mielelläni jatkossakin tai sitten jotain ihanan outoa taidehumpuukia, lastenohjelmia, musiikkivideoita ja ennen kaikkea parempia lyhytelokuvia. Mitä sille saralle kuuluu. Tähän mennessä olen tehnyt kuvituksia lähinnä tuttaville ja Taideakatemian tapahtumiin. Olisi mahtavaa saada apuraha lyhytelokuvan käsikirjoittamiseen, ja aion kyllä tehdä parhaani sen eteen. Jokaiselle festarille ei kuitenkaan jaksa lähteä, ja tämä jäi ikävä kyllä väliin. Taisin olla lukiossa vielä pahemmanlaatuinen ujo nörtti kuin nykyään. Mitä huikeaa toivoisit ensi vuonna tapahtuvan. Kokoan vielä portfoliotani hitusen ryhdikkäämmäksi, että tohtisin hakea ahkerammin kuvitustöitä. Millaisia tarinoita haluat animaatioillasi kertoa, mihin asioihin vaikuttaa. Tietenkin se voi myös lisätä festivaalien järjestäjien ja elokuvalevittäjien mielenkiintoa työtäni kohtaan. Voiko animaation tekijä tienata leipänsä Suomen rajojen sisällä vai onko kansainvälistyminen välttämätöntä. Ohjaaja laittaa pikkuruisen käden oikeaan asentoon.
Sanni Lahtinen toivoo saavansa apurahan lyhytelokuvan käsikirjoittamiseen.
Tämä piironkihahmo hurmasi tuomarit niin, että Sanni Lahtinen voitti animaatiollaan kansainvälisen kilpailun.
dät, mitä teet jatkossa. Olet valmistunut Turun Ammattikorkeakoulun Taideakatemiasta
medianomi/animaatio-ohjaajaksi
p. Kaarina Maununtyttären tie 615 ja 617. Sunnuntai 29.1. 040 309 8000. Järj. Järj. puh. 0400 320 686. Anitta Toivion ja Dotti Cichon näyttely Maisema meissä. Balettiopisto on toiminut siellä koko Kangasalla olonsa ajan.
Tammikuun tapahtumia
Seuraava viikkopäivyri ilmestyy keskiviikkona 4.1. Keittolounas sisältää keiton, juoman, leivän ja voin.
Balettiopiston syksy huipentui näytöksiin
Tampereen Balettiopisto Birgitta Kiviniemi-Cheremeteff'in kangasalalaisoppilaat ovat harjoitelleet ahkerasti ja intensiivisesti taidetanssin perusopintojensa ohella esiintymisiä myös joulunäytöksiin. Maanantai 9.1. Tiistaina 3.1. 050 365 7023, automuseo. klo 18 Pitkäjärven Liikuntahallissa KU-68Raholan Pyrkivä. JÄTEASEMAT Kodin ongelmajätteitä, lajiteltua hyötyjätettä, sähkö ja elektroniikkaromua sekä pieniä eriä kaatopaikkajätettä. Tied. 045 253 3883, www.karjalanliitto.fi/kangasalankarjalaseura. Maanantai 30.1. Balettiopisto valmistaa puolivuosittain oppilailleen kaksi alkuperäisteosta. Lisät. Slahden jäteasema (Sahalahdentie 1242 / tekninen varikko) la klo 1014. com. met. klo 18 elokuvakerho Lokki: Vanja-eno. Lauantai 31.12. p. Kirjoittuja ja kudottuja tekstiilejä. Syyslukukauden alkuperästeokset olivat tällä kertaa satubaletti Joulukaruselli ja jazz-, nykyja hiphop-tanssiteos Basaari. Aplodit raikuivat Näytöksessä myös syventävien opintojen oppilaat pääsivät näyttämään taitojaan. Tiistai 31.1. MATKAILUINFO Mobiliassa joka päivä klo 1016. Toinen on klassisen baletin ja karakteeritanssin keinoin toteutettu ja toinen jazztanssin, nykytanssin ja ajan ilmiöiden, kuten hip hopin, keinoin. Järj. toimintakautensa Kangasalan Manttaalitalolla. klo 1016. Lavrenchukin musiikkiperhe: Alona ja Nastja laulu, Seva trumpetti, Igor harmonikka. talvikaudella sop. Näissä teoksissa oppilaat pääsevät esittämään tietojaan ja taitojaan sekä oppivat käyttämään omaa uudistuvaa luomisvoimaansa. Järj. Väkevä maa -taidealue: teosluettelo ja kartta vakevamaa. Karjalainen Kulttuurikeskus Äijälä, Liuksialankuja 33. klo 12 tanssit Pirtillä, Kaija Pohjola ja Saku Backman duo. Eläkeläiset Sunnuntai 15.1. mukaan. Av. klo 19 Venäjä tänään. B-tyttöjen koripallon Läntisen alueen I-divisioona. Kangasalan oppilaat esiintyivät joulun alla Tampereen Työväen Teatterin vanhalla päänäyttämöllä. Vehoniemen Automuseo talvitauolla 25.2. Näytöksillä ja esiintymisillä on sama merkitys tanssijoille kuin kilpailuilla urheilijoille. Tilausryhmät ja väriterapiakurssit ympäri vuoden. klo 23 uudenvuodenyön jumalanpalvelus Kangasalan kirkossa. Tauon aikana av. Willa Kosmos. Maanantai 23.1. Järj. ilmestyvässä lehdessämme. Eläkeläiset. Marjamäen Pajutila avoinna joka päivä klo 1218. asti. KIRKOT Kangasalan, Sahalahden ja Kuhmalahden kirkot av. Klan jäteasema (Kaarina Maununtyttären tie 6 ) avoinna tipe 1418 ja la 1014. Messu: klo 10 Kangasalan ja Sahalahden kirkossa sekä Kuhmalahden uudessa srk-talossa. p. JALMARIN KOTO Ma: jauhemaksapihvit, talon keitto, hedelmäsalaatti Ti: silakkavuoka, siskonmakkarakeitto, mustikkakiisseli Ke: jauheliha-kasvislaatikko, klimppisoppa, omenakiisseli To: lihakastike, sosekeitto, marjakiisseli Pe: broileriherkku, jälkiruoka La: lihakäristys, jälkiruoka Su: kalavuoka, jälkiruoka Lounas sisältää juoman, leivän, voin, salaatin ja jälkiruuan. klo 12 tanssit Pirtillä, Raimo Turtiainen ja tanssiorkesteri Pojat. klo 1923 loppiaisaaton hyväntekeväisyystanssit Slahden Kontulassa. Tied. Klan Sit. kirkkoherranvirastosta p. Sunnuntai 8.1. kello 10 mennessä. Sunnuntai 1.1. Klan Eläkkeensaajat. Tied. mukaan. Klan Eläkkeensaajat. Tied. Maanantai 16.1. Mobilia Classics, Rally Hall of Fame, kahvila ja museomyymälä av. fi. klo 12.0015.45 päivätanssit Sahalahden Kontulassa, soittaa Nokian Harmonikkakerho. klo 14 Lepokodin Teehuone, Kulttuurivartti: Venäjän merkkirakennuksia restauroimassa v:sta 1995 eteenpäin (Mika Ilonen). Helmiina ja Käsityötalo Elviira. Muutokset mahdollisia. klo 14 hartaus Jalmarin Kodossa. Sanomalehtikatsaus (Keijo Koivula). klo 14 Lepokodin Teehuone, Kulttuurivartti: Venäläisiä Hollywoodissa Hollywoodin Venäjä (Anssi Apajalahti). B-tyttöjen koripallon Läntisen alueen I-divisioona. klo 14 Lepokodin Teehuone, Kulttuurivartti: Kun kymmenen käskyä ei riitä: Solzenitsyn/Dostojevski (Nilla Miettunen). Tuotteita luonnonmateriaaleista, villasta, turkiksista, risuista. Klan Sit. 14
Perjantai 30.12.2011
Esiintymiset ovat tärkeä osa tanssinopetusta.
Balettiopiston syksy päättyi iloisiin tunnelmiin joulunäytöksissä Tampereen Työväen Teatterilla.
Ruokalistat
Viikko 1 PÄIVÄKODIT Ma: jauhelihapihvit, kastike, perunat, salaatti Ti: keittopäivä/talon keitto Ke: suikalepaisti, perunat, lämmin kasvis, salaatti To: nuudeli-broilerivuoka, salaatti Pe: kahden kalan keitto, ruisleipä, tuorepala Jokaiseen ateriaan kuuluu leipä, ravintorasva ja juoma. paju.fi. klo 15 Exodus-konsertti Kangasalan kirkossa. Suomalaisia, venäläisiä ja heprealaisia hengellisiä lauluja. sop. 0600 1 0600 (3,95/min + pvm)
Orivesi
4
Ruutana Ponsa Vatiala Kirkonkylä Saarikylät
+1 -3
Tampere Ruutana Vatiala Kirkonkylä Saarikylät
-3 -3
Tampere Ruutana Vatiala Kirkonkylä Saarikylät
3
Ponsa
-5 -3
Tampere Ruutana Vatiala Kirkonkylä Saarikylät
4
Ponsa
-3 -4
Tampere Ruutana Vatiala Kirkonkylä Saarikylät
6
Ponsa
-4 -7
Tampere Ruutana Vatiala Kirkonkylä Saarikylät
3
Ponsa
-7
selkeää melkein selkeää
pilvistä ukkos- kuuroja sade- kuuroja
Ponsa Sahalahti
tuulen suunta ja nopeus vaihtelevaa tuulta
5
-0
Sahalahti
(+2)
-3
(-4)
-5
Sahalahti
(-3)
-3
Sahalahti
(-7)
-4
Sahalahti
(-5)
-7
Sahalahti
1
(-8)
puoli- pilvistä tihku- sadetta
Lempäälä
Lempäälä
Lempäälä
Lempäälä
Lempäälä
Lempäälä
(+7)
+1 +1
Pälkäne Valkeakoski
-3 -1
Pälkäne Valkeakoski
-5 -3
Pälkäne Valkeakoski
-2 -3
Pälkäne Valkeakoski
-5 -4
Pälkäne Valkeakoski
-7 -6
Pälkäne Valkeakoski
sumua edellisen yön alin lämpötila
www.fmi.fi. Tied. Haltioituneet katsojat, joita oli kaikkiaan nelisensataa, eivät säästelleet aplodejaan. sopimuksesta. Kangasalan Balettiopisto aloitti syksyllä 37. Torstai 5.1. NÄYTTELYT Pääkirjaston taidetila Terrassa 3.27.1. ATERIAPALVELU Ma: jauhelihapihvit, kastike, perunasose, salaatti, mansikkakiisseli Ti: nakkikastike, perunat, salaatti, rahkajälkiruoka Ke: broileri-riisivuoka, juustokastike, salaatti, hedelmäkiisseli To: kahden kalan keitto, sämpylä, leikkele, puolukkavispipuuro Pe: karjalanpaisti, perunat, porkkanalaatikko, salaatti, maitokiisseli ja hillo La: silakkalaatikko, salaatti, talon jälkiruoka Su: tilliliha, perunat, salaatti, omena-riisipuuro Muutokset mahdollisia. Kuhmalahden jäteasema (Taidetie 6, palotallin vieressä) av. Virpi Kinnusen lasi- ja tekstiilitaidetta. 3767 899. Tapahtumatiedot osoitteeseen toimitus@kangasalansanomat.fi tai nettisivujen kangasalansanomat.fi kautta maanantaihin 2.1. willakosmos.fi. klo 1215.45 tanssit Slahden Kontulassa, soittaa Keijo Nieminen. Sunnuntai 22.1. Viipuri-näyttely ja siirtokarjalaisten sekä Äijälän vaiheita esittelevät näyttelyt. la 1014.
Lukijan kuvat
Veli-Matti Peltola kuvasi orvokin joulua edeltävänä tiistaina.
Sää
+1
Tampere
perjantaina
Orivesi
lauantaina
Orivesi
sunnuntaina
2
maanantaina
Orivesi
tiistaina
Orivesi
keskiviikkona
Orivesi
Palv. Nuorimmat esiintyjät olivat kolmivuotiaita. sopimuksesta. p. LC Klahti ja LC Slahti Perjantai 6.1. Perjantai 20.1. 050 327 6260. klo 18 Pitkäjärven Liikuntahallissa KU-68Noormarkun Koitto. Kirsti Jokisen Kapsäkin ovet av. klo 10 messu Kangasalan kirkossa
Joulun alla siis lähestytään pimeyden ydintä, kaamoksen syvintä synkkyyttä. Kun tänä vuon na talvipäivänseisauksen alin lämpötila Kangasalla oli noin miinus kolme astetta, puri pakkanen vuotta aikaisemmin 28 pykälän voimalla. Isokokoinen ristisorsa on ko mea mustan, valkoisen ja pu naruskean kirjoma vesilintu, jonka pitäisi olla joulunaikaan lähimmilläänkin satojen kilo metrien päästä Kangasalta. Tosin tämä talvi on ollut leikintekoa vuoden takaiseen verrattuna. Ainoa asia, mistä ekspertit olivat yhtä mieltä, oli aaton aattona vallinneen sateisen ja tuulisen matalapaineen osuus ristisorsan harhailuun Kangas alla. Mustaakin mustempi lintu ei suostu näyttäytymään, se jat kaa aamulentoaan pilviverhon sisällä. Kylän länsipuolella ilmaan pö lähtää pieni keltasirkkuparvi. Sisämaassa sen voi nähdä satunnaisesti muut toaikana huhtitoukokuussa. joulukuu ta, Raafaelin nimipäivä. Hetken jo epäilimme, voi siko kyseessä olla peräti Jou lupukki erityisen ovelassa valeasussa. Se oli komea näky jouluaat toiltapäivän lumettomassa ja ankean harmaassa maisemas sa. No miksi ihmeessä ristisorsa päätti ilmaantua jouluaattona rapaiselle, lätäkköiselle pellolle Pakkalaan. Lau lut ovat vielä tässä vaiheessa vähissä. Ei ole aivan täyttä varmuutta, kumpaa sukupuolta lintu oli. Hauskasti hyppe lehtivä kimakka vihellys kuu luu tienvarren sekametsästä. Sieltä voisi näkyä kello 15.02 laskevan auringon viime kajastukset, mutta edel leen paksu pilvisyys ratkaisee asian toisin. joulukuuta. Oliko sillä ylipäänsä kaikki kunnossa. Ihmiset hyörivät kuin viimeistä vuo rokauttaan, samalla kun lähes koko luonto on syvässä unessa. Sen vaivaton nousu siivilleen ja reipas lento kohti Kirkko järveä kumosi kuitenkin teo riamme.
Ristisorsa Pakkalassa 24. marraskuuta Porissa. Valoisa jakso on lyhyt, ja se kuluu liki tyystin ruokailles sa ja ruokaa sulatellessa. Pie ni mukava yllätys on pyrstöti aisparvi, joka liikkuu siristellen pitkin metsänlaidetta. Mutta oliko se saapunut ete lästä (siis Itämereltä) vai Suo men kylmemmältä puolelta (Vienanmereltä), on tyystin ar vailujen varassa. Tietäisikö Joulupukki. Pieni pullistuma nokan tyvellä viittaisi koiraaseen, jonka keväiseen soidinasuun kuuluu komea punainen nokkakyhmy.. Aamupäivän luontoääni metsässä on etäällä pärisevä moottorisaha. Se pesii harvalukuisena län sirannikolla. Piilossa pysyttelee myös pyy, jonka terävät vihellykset piristä vät kulkijaa. joulukuuta.
LUONTO
Vehkajärvi.
jouni.valkeeniemi@kolumbus.fi
Sivun aineistot JOUNI VALKEENIEMI
Kuohenmaa.
Kuohuvaistenkoski.
Hämmästyttävä lintuvieras
Sivunpitäjän jouluaattoas kareet jäivät hyväksi tovik si takaalalle, kun pihapiiriin Pakkalassa saapui täysin odot tamaton lintuvieras, ristisorsa. Perjantai 30.12.2011
15
VUODEN PIMEIN PÄIVÄ
Auringonnousun hetkeä kello 9.40 ei Vehkajärvellä juuri huomaa. Hän olisi todennäköisesti yhtä ym mällään kuin haastattelemani lintuasiantuntijat. Miten sujuisi päivä tuollai sessa säässä keskimäärin kuu si grammaa painavana hippiäi senä. Hämärä vain muuttuu hil jalleen hieman vähemmän hä märäksi siis sitä samaa kuin koko loppusyksyn ajan. Nyt on torstai 22. Kun nollista valoa ei lopulta tule koko päivänä. Yksi harvois ta hereillä olijoista on korp pi, joka koomisesti kurlutta en lentää vapaana lainehtivan Vehkajärven pohjoisosan yli. Tämän syksyn viimeinen ristisorsa ennen jou luaattoa nähtiin Tiirahavain totietojärjestelmän mukaan 7. Siitä pitää huo len alhaalla roikkuva pilvipei te. Talvipäivänseisauksena au rinko on Kangasalan horison tin yläpuolella vaivaiset viisi tuntia ja 21 minuuttia, mikä on 14 tuntia ja kahdeksan mi nuuttia vähemmän kuin kesä päivänseisauksena kuusi kuu kautta myöhemmin. Vastauksia näihin kysymyk siin voisi yhtä hyvin tiedustel la itseltään Joulupukilta. Hämärä laskeutuu, mutta huuhkaja on hiljaa. Pieni pesimäkantamme poistuu Suomesta jo varhain elosyyskuussa. Sydäntalvi rassaa kaikkia, etenkin pienimpiä lintuja. On menossa talvi päivänseisaus, vuoden pimein päivä. Jos sakin pilvien takana lymyä vän auringon sanotaan olevan suoraan Kauriin kääntöpiirin yläpuolella. Mistä se oli tulossa ja minne menossa. Vuoden pimeimmän päivän retki halki Kangasalan päättyy Kuohenmaahan, Roominvuo ren rinteille. Sentin lumikerroksessa erot tuvat metsäjäniksen jäljet. Elonmerkit Kangasalan itäi simmän nurkkauksen luon nossa ovat kortilla. Tiettävästi ristisorsaa ei ole koskaan aiemmin havaittu Suomen sisämaassa talvikau della eli jouluhelmikuussa. Asiantuntijoiden mukaan aurinko nousee ja laskee Veh kajärvellä noin minuutin ai kaisemmin kuin Vatialassa. Lintupolo oli mitä ilmeisim min lähtenyt tai tempautunut voimakkaiden ilmavirtausten kyydittäväksi. Se odottaa kevättä, kuten me kaikki va losta elävät.
Luontokin nukkuu, kun on
Kuhmalahden Karhuoja.
Tämän sivun kuvat, ristisorsaa lukuun ottamatta, on otettu talvipäivänseisauksena eli 22
Klan seudun Sydänyhdistys Allasjumpat jatkuvat Jalmarin Kodossa maanantaisin alk. Pirtillä su 8.1. Vehoniemen maatalousnaiset Kokoontum. 13.1. 050 571 6082 tai Suomenlatu.fi/kangasalanlatu, ilm. TAKUU Kotitalousvähennys! www.otpelli.fi
OT -Pelli
0400 661 807
KANNATTAISI MUUTEN KYSYÄ
Sekalaiset
ROMUAUTOJA JA METALLIJÄTETTÄ
Otamme vastaan/ostamme kierrätykseen
POLTTOÖLJYTARJOUSTA
TRAKTORIVARAOSA JA TARVIKE
kokoontuu Kiinteistö Oy Säästökeskuksessa sijaitsevassa kokoushuoneistossa, os. Jokaisesta jumpasta peritään euron maksu, ja päivän tuotto ohjataan Kuhmalahden Kisan stipendirahastoon.
Kangasalan Veden toiminta-alueella suoritetaan muutoksia vedenjakelussa ajalla 3.1.20123.2.2012. p. päivänä tammikuuta 2012. Kangasalan alueelle, pois lukien Sahalahti ja Kuhmalahti, talousvesi johdetaan Raikun vedenottamolta Vehoniemestä sekä Kuminakadun venttiiliaseman ja Kiveliön mittausaseman kautta Tampereen verkostosta. menn. Tervetuloa!
Kangasalan Matti Viljamaa, Kuohunharjuntie 26 (Osuuspankin talo) Autokoulu puh. Ke-ryhmä klo 16.30 jatkaa edelleen Antintie 5, kerhohuone. Muonion Särkijärvelle vielä vapaita paikkoja, matkat tehdään yöjunalla ja l-autolla. Sampola klo 10.45, Nattari 11, Suorama 11.05, Klan l-autoas. 9.1. Tästä Eagles ei enää toipunut, vaan kolmaskin erä meni vieraille, vaikka kotijoukkue heitä ahkerammin maalia kohti laukoikin. Kangasala 30.12.2011 KANGASALAN KUNNAN TeKNINeN KeSKUS
Seurat toimivat
Klan Naisvoimistelijat Ti 3.1. (03) 5655 4025.
Päivystys on tarkoitettu kiireellistä lääkärinhoitoa tarvitseville ilman ajanvarausta.
Kisa Eagles jäi tauolle sarjakärjessä
LeKiKisa Eagles 26 (02, 20, 04) Kisa EaglesHPK T. Auton aikataulu Nuutinjuhliin Aitoon Honkalaan 13.1. Kuhmalahden talousvesi johdetaan edelleen Lintusyrjän vedenottamolta. Ranta-Koiviston asemakaavan laajennus kortteleissa 453 osa, 450 ja 447 sekä niihin liittyvillä katu-, virkistys-, suojaviher- ja liikennealueilla (Prusin alue, kaava 474). Klan seudun Parkinson-kerho Kauden 2012 avaus "Kauneimmat joululaulut" ti 3.1. Rikun vedenottamon saneeraustöiden vuoksi veden johtaminen Rikun vedenottamolta verkostoon keskeytetään 3.1.20123.2.2012 välisenä aikana. 2. 045 265 1050. Uusille tietoa netissä tai Marjatta Tiitolalta p. ilt. Ensimmäisenä aloitetaan kalorinpolttojumpalla, joka sisältää puoli tuntia aerobista liikuntaa ja puoli tuntia lihaskuntoa. päivänä tammikuuta 2012 kello 18.00. Lisäksi vedessä voi esiintyä makumuutoksia, jotka ovat kuitenkin terveydelle vaarattomia. Y20: 1) Sami Heikkilä, 380, 2) Jani Suoranta, 373, 4) Mika Heikkilä, 358, 8) Vesa-Matti Rautanen, 300. klo 1116. klo 9-15. Hiihtoviikolle 10.17.3. Y50: 1) Jarmo Pyyhtiä, 370, 2) Matti Suoranta, 346.
Kangasalan kunta tiedottaa
Kangasalan Vesi -liiKelaitos tiedottaa
Kinkut liikkeelle Kuhmalahdella
Kuhmalahdella pääsee aloittamaan liikuntavuoden vauhdikkaasti perinteisen jumppamaratonin muodossa, kun vanhalla seurakuntatalolla jumpataan läpi koko päivän. Sillä on koossa 14 pistettä, VG-62:lla, HPK Teamilla ja KaKiPolla kullakin kaksi vähemmän.
KANGASALAN SEUDUN TERVEYSKESKUS p. kinkunsulatusjumppa. 050 406 1187.
Sunnuntaina 8.1. Kangasalla 16.12.2011 KULTTUURIJOHTAJA
Kiitän asiakkaitani menneestä vuodesta ja toivotan
ONNEA ALKAVALLE VUODELLE!
UUDEN HENKILÖAUTOKURSSIN
voit aloittaa ma 2.1.2012 klo 16.30. - tuhansia ovivärivaihtoehtoja Ylöjärveltä! - saatavana myös kalvo-ovet - erikoismittaovet
KEITTIÖ = 500
Pirkanmaan Keittiökalustetukku Oy
Teollisuustie 4, Ylöjärvi. Ensin he kuittasivat isäntien johdon ja tempaisivat sen päälle kiekon vielä kolmasti Eaglesin häkkiin. PELTITYÖT. Lainoja ei voi uusia. Jumppamaratonin loppua kohti meno muuttuu vauhdikkaammaksi. Jumppa vaihtuu aina tasatunnein ja mukaan liikkumaan voi hypätä milloin tahansa. Kh:n koululla klo 12 16 Essin Vadelmien harj., klo 1617 tyttöohj. 11.15, Alatie 11.20.
VESIKOURUT, TALOTIKKAAT, LUMIESTEET, HOITOTASOT, ym. Veden virtaussuunnan muutoksista ja painetasojen vaihtelusta johtuen verkostovedessä saattaa ilmetä saostumia ja värjäymiä. lenkille lähtö torilta klo 10. klo 19, teatteriliput lunastettavissa. 49 (21, 04, 24) Pekka Kaarna Kisa Eagles kukisti LeKin toissa lauantaina jääkiekon Ajuniorien II-divisioonan ottelussa. ohj.harj., klo 1718.30 merkkiliikeharj. klo 18. (03) 377 0230, 0400 627 878 www.kangasalanautokoulu.com
Kangasalan kunta, PL 50, 36201, 03 5655 3000, kangasala.fi. Kokouksen tarkastettu pöytäkirja on yleisesti nähtävänä Kangasalan kunnanvirastossa, os. klo 15 Kirkonkulmassa, johtokunta klo 14. Eaglesin maaleista kaksi teki Niko Parpola, muut jakautuivat Jerry Markkulalle, Sami Nikupeterille, Jesse Mattilalle ja Joni Rautiolalle. Kangasalan maajoukkueampujat osoittivat nousukuntoa ja seuraavat EM-näytöt annetaan Ruotsin Sävsjössä tammikuun alussa. p. kangasala.fi. tstolla klo 17. Lisätietoja: kulttuurijohtaja p. klo 14.30 "Kuningaskalastaja", ilm. Y50: 1) Matti Suoranta, 373 (SE), 2) Jarmo Pyyhtiä, 363. mitus@kangasalansanomat.fi.
Nuijankopautuksia
Kangasalan Reserviupseerikerhon puheenjohtajana jatkaa kapteeni Juha-Matti Ritakallio ja varapuheenjohtajana kapteeni Timo Keskinen. HPK kurmuutti Sunnuntain kotiottelussa tahti oli toinen, kun HPK Team haki pisteet. Kuhmalahden lähikirjasto tarjoaa postipalveluja ja kirjaston lehtisali on auki ma 9.1. Maratoni aloitetaan aamulla yhdeltätoista ja tossut pysähtyvät iltapäivällä neljältä. Puolilta päivin potkaistaan kinkut liikkeelle kinkunsulatusjumpassa, joka on tempoltaan ensimmäistä jumppaa rauhallisempi. (03)2122747
Hatanpäänvaltatie 40, Tre
Suomen Ajoneuvokierrätys p. Asemakaavaehdotukset ovat myös nähtävillä Kangasalan kunnan kotisivuilla osoitteessa www.kangasala.fi/asuminen_ja_ymparisto/tontit_ja_ kaavoitus/kaavoitus/nahtavilla_olevia_kaavoja/. 0400 196 196
www.ajoneuvokierratys.fi
Meiltä myös ympäristöviranomaisten hyväksymät romutustodistukset sekä ilmainen rekisteristäpoisto.
-ilmainen nouto
Sekalaiset
Rehti ja reipas palvelu!
kangasalan kirjaston toimipisteet suljettu 6.1.-9.1.2012
Pääkirjasto ja Kuhmalahden lähikirjasto palvelevat osittain 9.1. Konversiopäivitys aiheuttaa toimintakatkoksen kaikkiin PIKIkirjastoihin. Klan Eläkkeensaajat "Eiku liikkumaan" ke 4.1. Keskusaukio 2 D, Kangasala, maanantaina 9. klo 10-19. (03) 3116 7394.
Yöpäivystys:
HammaslääkäriELÄINLÄÄKÄRIPÄIVYSTYS päivystyksen ajanvaraus: arkisin klo 15-8 sekä viikonloppuisin ja pyhäpäivinä ma-pe klo 8-11 pieneläinpäivystys 0600 - 304 010 p. Kisa Eaglesin maalintekijät olivat Parpola, Rautiola, Teemu Rantanen ja Riku Jakobsson. 040 133 6666. Kangasalan kirjaston kaikki toimipisteet ovat kiinni eikä kirjastoauto kulje 6.-9.1.2012 kirjastojärjestelmän konversiopäivityksen vuoksi. Peli ratkesi kolmannessa erässä, jossa Eagles iski neljä maalia lempääläläisten verkkoon. Jäähyjä Eaglesille vihellettiin neljä, HPK:lle seitsemän. Ota pikaisesti yhteyttä.
Vesijumpat alkavat 9.1.2012.
Kirkkojärventie 4, Kangasala, p. 10m liikkuvamaali, normaalijuoksut: Y: 1) Krister Holmberg RS, 582, 4) Tomi-Pekka Heikkilä, 559. Kello 1112 kalorinpoltto, kello 1213 kinkunsulatus (rauhallisempi), kello 1314 intervalli/puntti, kello 1415 kuntotanssi, kello 15 Lähetä tulokset osoitteeseen toi16 kehonhuolto. Mikolta p. ohjaajille, klo 19 perint. Jo avauserä oli hyvä kangasalalaisilta, mutta toisessa takapakkia tuli niin paljon, että päätöserään lähdettiin tasatilanteesta. Hämeenlinnalaiset ratkaisivat pelin toisessa erässä. 040 822 1057. (03) 5655 4023 suureläinpäivystys 0600 - 304 020 viikonloppuisin ja juhlapyhinä klo 8-12 p. Myös verkkokirjasto on pois käytöstä. (03) 364 0501 www.kangasalanuimahalli.fi
Allasosasto ja kahvila ovat avoinna
ma, ti, to ja pe klo 6-21, ke klo 13-21, la ja su klo 10-18. 040 532 2190. Kunnantie 1, perjantaina 13. 050 571 6082. Hallitukseen kuuluvat majuri Jari Lindell, kapteenit Raimo Hemmilä, Hannu Wirola, yliluutnantit Seppo Jarva, Janne Kurkinen, Panu Maijala, Tommi Valkeejärvi, Lauri Wirola, luutnantit Miika Huikkola, Ilkka Kivinen, Jussi Muranen, Mikko Ritakallio sekä vänrikit Ville Keskinen ja Hannu Ylistalo.
Myydään
Älä maksa liikaa!
Teknisessä keskuksessa, Urheilutie 13, on julkisesti nähtävillä 2. 31.1.2012 maankäyttö- ja rakennusasetuksen 27 §:n mukaisesti: 1. Mahdolliset muistutukset asemakaavaehdotuksista tulee jättää nähtävilläolon aikana kunnanhallitukselle osoitettuina joko teknisen keskuksen asiakaspalvelupisteeseen, os. (03) 565 70115. Molempien jumppien loppuun sisältyy venyttelyä. Yhteispäivystys Acuta, Teiskontie 35, Tampere.
MUUT PALVELUT: www. Viimeinen tunti käytetään kehon huoltamiseen rauhallisessa tempossa venyttelyn muodossa. (03) 5655 4000
Valkeakosken aluesairaalassa ark. klo 21-08, viikonloppuisin ja pyhäpäivinä klo 21-09 välisenä aikana p. p. Kangasalla 27.12.2011 KUNNANHALLITUS
ASEMAKAAVAN MUUTOSEHDOTUKSIA
Kuvan mukaiset kalusteet MDF-holvikaariovilla. Klan Nuorisoseura Uuden johtokunnan järjestäytymiskok. Sipilässä 6.1. Mikolle. Eläkeliiton Klan yhdistys Teatterimatka Tampereen Teatteriin 16.2. Klan Mielenterveysyhdistys Hengellinen ryhmä alkaa 9.1. Kirjaston lainauspalvelut eivät ole käytettävissä. Kokouskutsu ja esityslista ovat nähtävänä 30.12.2011 alkaen Kangasalan kunnan ilmoitustaululla sekä kunnan internetsivuilla osoitteessa www. Kolmantena jumppamaratonilla on vuorossa intervallija punttijumppa, jossa tehdään vuorotellen aerobista jumppaa ja lihaskuntoa painoilla. Jumpat alkavat entisin vuoroin ma 9.1. maanantaisin klo 13.30 kirkonkylän srk-kodissa, tied. 020 720 9240 tai 0400 788 444, ma-pe 8-18, la 9-15
vain
Keittiökalusteiden ei välttämättä tarvitse maksaa paljon!
AJONEUVOJEN SIIRROT
Ajoneuvojen siirtämisestä ja romuajoneuvojen hävittämisestä annetun lain nro 828/2008 perusteella on ajoneuvoja siirretty Tampereen Tarastejärven romuautovarastoon. 040 557 7119 Pentti. jumppamaraton Kuhmalahden vanhalla srk-talolla. Ke 4.1. Tappiosta huolimatta Kisa Eagles lähtee joulutauolle sarjakärjessä. Kuntotanssissa hyödynnetään erilaisten tanssien koreografioita ja kroppaansa pääsee liikuttamaan muun muassa humpan, afrotanssin, baletin ja hiphopin tahtiin. klo 17.15 ja uimahalli Kuohussa perjantaisin alk. Urheilutie 13 tai postitse PL 50, 36201 KANGASALA. Perjantai 30.12.2011
17
Päivystysvastaanotto: KESKUSTERVEYSASEMA, KANGASALAN KUNTA arkisin klo 8-21, viikonloppuisin ja pyhäpäivinä klo 9-21 p. kirjaryhmän kok. Luettelo siirretyistä ajoneuvoista on nähtävillä Kangasalan kunnan ilmoitustaululla os. klo 12.45, molemmissa ryhmissä vielä tilaa, tied. Kunnantie 1. Kuhmalahden Kisa Kinkunsulatusjumppamaraton Kuhmalahden vanhalla srk-talolla 8.1. Tarkempia tietoja Kangasalan kunnan tekninen keskus p. kangasala.fi
Uudenvuodenpäivänä ja Loppiaisena klo 1018. Y20: 1) Sami Heikkilä, 566, 4) Jani Suoranta, 551, 5) Mika Heikkilä, 547, 8) Vesa-Matti Rautanen, 488. Ajoneuvot ovat lunastettavissa virka-aikana kolmenkymmenen vuorokauden kuluessa kuuluttamispäivästä lukien, jonka jälkeen noutamatta jätettyjen ajoneuvojen omistusoikeus siirtyy Kangasalan kunnalle. Sisäänpääsy allasosastoille ma-pe klo 19.45 ja la-su klo 16.45 saakka.
Kuohun aukioloajat:
Tuloksia
EM-näyttökilpailu Porissa 10. 11.12. Lisätied. Leena p. Raimo Kouhia Kangasalla 30.12.2011 valtuuston puheenjohtaja
KANGASALAN VALTUUSTO
P. 050 373 8648. Palautuksia voi jättää pääkirjaston palautuslukkuun, mutta ne käsitellään vasta kun kirjastojärjestelmä on taas käytössä. P. Jumppaa ohjaavat Mantereen siskokset Sanna, Laura ja Tiina. Vauvauintiryhmissä ja aikuisten uimakouluissa on vielä tilaa. Klan Latu La 31.12. Oikeus ajoneuvoon on noudettaessa selvitettävä. Y50-sarjassa Matti Suoranta paransi sekajuoksujen SE-lukemia kahdelle pisteellä.
10m liikkuvamaali, sekajuoksut: Y: 1) Markku Jetsonen KAMS, 382, 4) Tomi-Pekka Heikkilä, 380. Kaksiminuuttisia Eagles sai viisi, LeKi kahdeksan. uuden vuoden vastaanotto Katajajärven laavulla, lähtö Wattipolku 20 klo 19, taskulamppu ja omat nuotioeväät muk., lisätied. 9.1. Kortekummun asemakaava Riun kortteleissa 5157-5165 sekä niihin liittyvillä katu- ja virkistysalueilla (Hirvikummuntie, kaava 686). Tarvittaessa lisätietoja ja ohjeita antaa Kangasalan Vesi, käyttöpäällikkö Kimmo Suonperä puh. ja välinevoim. Sahalahden alueelle talousvesi johdetaan Sahalahden pintavesilaitokselta. Pääkirjaston lehtisali ja Taidetila Terra ovat kuitenkin auki ma 9.1
(03) 377 1616 ma suljettu,ti-pe 10-18, la 10-14. (03) 255 6677
RENGASMYYNTI
HÄMEEN KOLARIKORJAUSKESKUS OY
Mäkirinteentie 17, Lentolan teollisuusalue P. Ma-pe 10-18, la sop. (03) kelloseppä.
KORPOLA
KELLOSEPÄNLIIKE
Kuulutukset
Länsi- ja Sisä-Suomi Ympäristölupavastuualue
Merkillisen hyvät osat - ja huollot!
(03) 377 1140
avoinna ark. 23%) Kiinteistöt 2,5%,korkeintaan 5000 (+ alv. Puh. 8-18, la 9-14, p. (03) 379 0333
Kellot, korut, lahjaesineet, kaiverrukset, kellojen ja korujen korjaukset, valtuutettu Polar-huolto Liisantie 2, Kangasala arkisin 9-17, lauantaisin 9-13
P. Asiakirjakulut 190 . 8-17, la 9-14
www. .fi
fixaa kaikki kiiltävix
Öljynvaihto aikaa varaamatta.
Moottoriöljyt kaikkiin autoihin.
Lentolantie 12, p. 044 264 1623.
ASKOSAARITampere OY Keskuojankatu 11, Sarankulma,
P. Minimi 2.500 . 9-17, la 9-13 KANGASALA, p. (03) 379 1488
Eläinlääkäri
KOTIAPUA
TORNI LKV
- paikallinen kiinteistönvälittäjäsi Kangasalla Välityspalkkiomme: Asunto-osakkeet 2,5%, korkeintaan 3000 (+ alv. Ilmoitustekstin tulee olla konttorissamme viimeistään perjantaina kello 10 mennessä.
Nattarista katosi 22.12.2011 kookas, täysin harmaa, leikattu poikakissa. Ensin testi, sitten vakituisempi. Hinnat sisältävät alv:n. 040 75 11 707
Tuulilasien vaihdot
AUTO- JA PIENKONEHUOLTO
Halutaan vuokrata
Työssäkäyvä nuori haluaa vuokrata asunnon Itä-Tampereelta. tarvikkeet
ERIKOISHAMMASTEKNIKKO
EDULLISIN
Ponsantie 580, Kangasala
niilo saarinen
Alatien varressa (03) 377 3945 avoinna joka päivä klo 11-21
050 339 1112
Aurauskulmien säädöt, rengastyöt, huollot ja korjaukset
kokoproteesit, pohjaukset, korjaukset kangasalantie 1127, kangasala, p. (03) 377 1172
KIRJAKAUPPOJA
s fixu .fi
Älä mieti kodinvaihtoa yksin.
Kutsu meidät ajoissa Kotikäynnille. Sopii myös liikuntarajoitteiselle. 0400 480 494
KANGASALAN AUTOPURKAMO
www.loistoauto.net
Auktorisoitu romuautojen vastaanottopiste. Tiistain rivit -palsta on yksityisille ilmoittajille tarkoitettu edullinen ilmoittelupalsta. (03) 377 3447 Palvelemme ma-pe 10-18, la 10-14 www.kangasalankirjakauppa.fi
ELÄIMET
Kangasalan Kodit Oy LKV, Myllystenpohjantie 2 | Puh. Toivotaan kaikki mahd. Hinnat sis alv.
MIKSI MENNÄ KAUEMMAS?
NETTA TAMMISALO
pieneläinvastaanotto
Lentolantie 2, Kangasala P. (03) 377 1140 avoinna ark. PÄLLI
P. havainnot Oiva-kollista numeroon 040 577 9437.
10
Perjantai 30.12.2011
Tiistain rivit
ASELIIKKEITÄ
ASEET PATRUUNAT ASETARVIKKEET OSTAMME MYYNTIIN VANHAT ASEET esim. 040 689 7387, kaija.kuivasniemi@avi.fi
Kangasalantie 921, katsastusaseman vieressä
Kangasalan Kirjakauppa
Keskusaukio 2, p. 0400 882 786 ark. Yksityinen tekijä tai firma. Monta testattu, oletko se sinä. helmik. 010 4201 900
www.kolarikorjauskeskus.fi
Fiilaamo
24h
.fi
HINAUSAUTOT
0400 201 450
KEHYSLIIKKEITÄ KELLO- JA KULTASEPPIÄ
Kultaseppä HANNU SALO
Kultasepänliike P. Päätös on lisäksi luettavissa www.avi.fi/ymparistoluvat. 040 133 6358.
175/65-14 248,- 185/65-14 248,185/65-15 258,- 195/65-15 258,205/55-16 328,- 205/60-16 348,195/70-15 C 298,- 215/65-16C 368,YLI 60 KOKOVAIHTOEHTOA! Myös Nokian, Bridgestone, Michelin ym...
Vuokralle tarjotaan
Kuohuntiellä 1 h, k, s, 35 m2. (03) 379 1777, Aakkulantie 48, Kangasala, ark. Etsit18 kö lastenhoitajaa, kaipaatko isompaa asuntoa, onko koirasi hukassa. Uudehko talo, 1. (03) 377 3333
Myllystenpohjantie 2 (R-kioskin vieressä) Kangasala, avoinna ark. 050 570 8163, myös txt.
KANGASALA Artturintie 4 P. Saat tietää luotettavasti asuntosi arvon, tilastojemme mukaan onnistumme arvioinnissa 98% varmuudella.
ILMOITUS YMPÄRISTÖLUPAPÄÄTÖKSESTÄ Diaarinumero: LSSAVI/63/04.08/2011 Saaja: Perttulan tila, Mikko Perttula, Ohtolantie 36, 36200 Kangasala Toiminta ja sijainti: Maidontuotantotoiminta ja sen laajentaminen Kangasalan kunnan Ohtolan kylässä, kiinteistöllä Perttula (RN:o 4:8) osoitteessa Ohtolantie 36 Päätöksen nähtävilläolo: Päätös on kuulutusaikana 20.12.2011 20.1.2012 yleisesti nähtävillä Kangasalan kunnanvirastossa, Kunnanvirasto 1, Kunnantie 1, Kangasala ja Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirastossa, Wolffintie 35, Vaasa. Max vuokra 600 e/kk. 0400 215 010
Kangasala
ME PALVELEMME
GRILLEJÄ JA ELINTARVIKEKIOSKEJA HAMMASHUOLTOA
AUTOILU
A-AKUT
Ristinarkuntie 10, Messukylä
TERÄSHUOLTO T. 044 306 5769 liisantie 2, korpolan talo, kla www.kangasalawiki.fi
IHANAT HOIDOT, LAADUKKAAT TUOTTEET - LÄHELLÄSI
RAIMO MOISIO OY
KUVASARSA OY
Ristimäentie 14, Huutijärvi Palvelemme ma-pe klo 10-17
muulloin sopimuksen mukaan Taidekehystäjät ry:n jäsen
Kehysliike Kari Aarnio
Kangasalantie 921, kats.as.kupeessa p. 0400 854 860
KOTIMAISET TYYPPIHYVÄKSYTYT
ja korjaukset Muovihitsaukset (puskurit ym.)
Talviahteentie 23, Kla P. 8-17, la 9-13
Työsuoritukset
Tommy Mårtensson Åke Mårtesson iltaisin % 379 1778
IHAN LÄHELLÄ SINUA
P. 0400 625 074 Kaikkien vakuutusyhtiöiden hyväksymä kolarikorjaamo Suoritamme vakuutusyhtiöiden vauriotarkastukset toimipisteessämme.
Harri Penttilä
Perinteiset makkaraperunat, lihapiirakat & muut grilliannokset Jätskit & juomat
HINAUSTA
UUSIONASTARENKAAT
NYT EDULLISESTI!
JALKA- JA KAUNEUSHOITOLOITA
PROFESSIONAILSRAKENNEKYNNET
Kynsimuotoilija Noora Senilä Hius- ja Kauneuskulma Puusepäntie 31, S-Marketin talo Ajanvaraukset 040 571 6071 www.
Aidosti paikallinen HINAUS 24 H 0400 78 68 00
Nopea, luotettava, edullinen
Hinaus 24h Siiki & Karhu Oy www.hinaus24h.fi Myös raskas kalusto!
ISO YKSIÖ tai pieni kaksio Kangasalta. (03) 379 0242 arkisin 8-17 www.mobilexpresskangasala.fi
KANGASALA
Ulla Elina
Jalka- Ja kauneushoitola Ulla Kauhanen p. kerros, oma piha. 040 526 2250 Ajoneuvojen pesut jA fixAukset Palvelemme nyt myös Lielahdessa Tampereen Autocenter, Taninkatu 12 p. 1-6 riviä käteisellä 10 ja laskutettuna 15 . alk. 046 583 8403.
KIVITIKKA
Kyötikkäläntie 217, Kangasala As. 23%)
Kun lemmikkisi hyvinvointi ratkaisee
elai npu
JANI LEPPÄ 040 935 3905 jani.leppa@tornilkv.fi, www.tornilkv.fi TORNI LKV - Katse yli huomisen
ati. P. P. Puh. 8-17, p. kuolinpesistä PAINTBALL-VUOKRAUS
Tampereentie 1 Kopinkulma, Kla P (03) 364 0357 . P. Tehtävä: 80 neliön kolmio. (03) 379 0008 Määräaikaiskatsastukset henkilö- ja pakettiautoille aikaa varaamatta ma-pe 9-17 75 v www.kangasalanautokatsastus.fi
- se edullisempi pi kotimainen ed ullise m -
0500 620 205
KELLO- JA KULTASEPPIÄ
www.opkk.fi/kangasala kangasalan.opkk@op.fi
- Elementtiasennukset - Nostopalvelut - Ajoneuvonostureita www.kangasalannostopalvelu.com
Liisantie 2,Liikkeessämme 377 1172, ark. fi
Kangasalantie 1123, p. (03) 377 3733 | kangasala@kiinteistomaailma.fi
Välityspalkkioesim: Netti 3,5 % + 900 . Puh. Haluatko ostaa tai myydä, vaihtaa tai vuokrata. Vap. 0400 636 648
Hydrauliletkut + osat Teräsrakenteet Traktori- yms. mukaan www.suomikp.fi
AUTOILU
Katsastushuollot Ruostevauriokorjaukset Pakoputki- ja jarruremontit
PIKAHUOLTO
P. 050 571 8049
Ostetaan kultaa ja hopeaa!
KIINTEISTÖVÄLITYSTÄ
Me välitämme: Päivi Kuuttinen Mika Rantanen Petri Siira Osmo Vuorinen Kangasalan Seudun OP-Kiinteistökeskus Oy LKV Kuohunharjuntie 26, Kangasala P. Valitusaika päättyy: 20.1.2012 Lisätiedot: ympäristöylitarkastaja Kaija Kuivasniemi, puh. 010 254 1510 050 351 7031 040 764 6161 040 541 2138 0400 883 714
0400 620 205
Kangasalan Nostopalvelu
KANGASALAN AUTOKATSASTUS OY
Lentolan teollisuusalueella, Lentolantie 12, Kangasala Puh. 9-17, la 10-13
Työtä tarjotaan
Mäntyveräjään / Kangasala Hyvää Siivoojaa, joka myös tamppaa matot ja silittää. Tiistain rivit -palsta on juuri sinua varten
0400 571 151
ti-pe 12-17, la 10-14 tai sop. Perjantai 30.12.2011
-pienkoneiden myynti ja huolto
HALUATKO MUKAAN. moottori- ja raivaussahat ®
PIeNKoNeeT
-
LÖYTYYKÖ KANGASALTA?
TV-DIGIHUOLTO
plasmat, lcd:t, tv:t audio- ja digilaitteet antennimyynti tarvikemyynti käytetyt tv:t
Kuohunharjuntie 26, p. (03) 377 2112
Pälkäneen URHEILU JA KALASTUS
Onkkaalantie 71, Pälkäne (03) 534 2045, ma-pe 9-17, la 9-14
Myös huollot ja varaosat sekä metsästys- ja harjoituspanokset ja Jahti- & Vahti-koiranruoat
Mäkipää 0400 915 703
RAKENTAMINEN JA REMONTOINTI
PUIDEN KAADOT Jarmo
0400 315 112 1+8 hlö / 2 pyörätuolia Turvallista ja vaivatonta henkilöliikennettä lähelle ja kauas!
Turvallista ja vaivatonta henkilöliikennettä lähelle ja kauas!
Kangasala Kangasala 0400 231 746 1+4 hlöä/ farmari 0400 231315 112 1+8 hlöä/ 2 pyörätuolia 0400 746 1+4 hlö Farmari
TAXI KARI ILOLA KARI ILOLA
www.tonintaksi.net
l
l AIKATILAUKSET l PAARIKULJETUKSET LENTOKENTTÄ- JA SAIRAALAKULJETUKSET
Taksipalvelut 050 5189 189 0400 634 625
Minibussilla matkustat pienellä tai suurella ryhmällä mukavasti, menet sitten lomamatkalle tai teatteriin. (03) 379 2940, www.tv-hugg.com
Kangasalan Kone ja Tarvike
LAKIASIAT
Pankkilakimies IIRIS HARJU
P. 0400 984 468
Anne Roivainen
MAJOITUS
Viihtyisät LOMAMÖKIT JA SAUNAT Roineen rannalla
MUUTOT JA KULJETUKSET
SÄHKÖTÖITÄ JA -TARVIKKEITA
Kaikki sähköasennukset Ellintie 4, Kangasala P. 9.30-18, la 10-14 www.nyssakka.com
PESULAT Jonsered
Ellintie 6, Kangasala P. ja viikonloppuisin. 040 586 0761 kätevästi 24 m3:n kevytkuorma-autolla
petteriknuuttila@luukku.com
SÄHKÖASENNUS KYTÖLÄ AY
P. 044 572 0577. 010 254 1511 iiris.harju@op.fi
P. asetukset - Suoraan kytkettävissä internet / adsl yhteyteen jolloin mm. Myös pienemmät nikkaroinnit.
P. Kysy lisää ja pyydä tarjous!
Tilausliikenne 5-16 hengelle 040 537 9145
TIETOTEKNIIKKAA
TIETOKONEET, TIETOKONEET, OHEISLAITTEET, OHEISLAITTEET, HUOLLOT JA HUOLLOT, KORJAUKSET KORJAUKSET
(03) 376 4774, 040 570 6022
KURKKAA KANGASALAWIKI.FI
LVIS-PALVELUA
Putkiasennus
Niinimäki
RAKENTAMINEN JA REMONTOINTI
Lavavuokraus, kuljetukset, roskalavat, minikaivinkonetyöt
MATKAPUHELIMIA
Kodin putkityöt Kiinteistöjen kunnossapito
0400 711 714
PARASTA PINTAAN!
ELISA LAAJAKAISTA- JA ELISAN & SAUNALAHDEN MATKAPUHELIN LAAJAKAISTA- JA MATKALIITTYMÄT PUHELINLIITTYMÄT MIO-NAVIGAATTORIT
Ellintie 6, Kangasala, Ellintie 6, Kangasala, ark. (03) 377 2244, 050 551 1003
VEIKKO MÄNNISTÖ
Lakiasiaintoimisto
varatuomari
PERUKIRJAT KAUPPAKIRJAT TESTAMENTIT YM.
P (03) 375 3218, 0400 335 443 . 020 761 9251
Sähköasennukset ja -tarvikkeet, kodin pienet sähkötyöt ja ilmalämpöpumppujen myynti ja asennus
VERHOILULIIKKEITÄ
Muutot ja kuljetukset
Tmi Petteri Knuuttila
Puh. 0400 885 653
jalka kuuluu www.verhoilupuutyo.fi mukaan. Kosteutta?
Myös erilaiset seuranta- ja valvontalaitteet & huoltotyöt
KAIKKI LVI-ALAN PALVELUT KANGASALAN PUTKILÄMPÖ OY
ma-pe 7-17, la 9-13 P. (03) 377 3311 040 583 9294 Ellintie 3 Kangasala Ulkokamera sonyn 1/3" , 8mm www.anna-reetta.com linssillä.
36 kpl #8 IR ledejä, joilla 50m hämärä näkö.
- Korkea tallennus resoluutio: 720x576 (Täysi D1) - Videosignaalin ohjaus eri lähtöihin - Tehokas Linux, Hexaplex koneisto, "8" toiminen - Suuri 1000gig kovalevy vakiona - 1x SATA & 1xUSB laajennus asemapaikat - Helppo johdotus innovatiivisen muotoilun ansiosta - Monipuoliset rajaus, ajastus ym. mukaan
ja rengaspalvelu
meiltä
Meiltä myös SeRVICe Huollamme · Verkkosäkit polttopuille
mm. 050 360 6401 tai (03) 377 4008
PUUNKAADOT
PEKKA VALTONEN
ASIOINTIPALVELU
POLKUPYÖRÄHUOLTOA
urheilu- ja kalastusvälineiden erikoisliike
POLKUPYÖRIEN,
LIISA JUUTINEN
varatuomari, julkinen kaupanvahvistaja
Töykänäntie 265, Sahalahti
Asianajotoimisto
PÄIVI SIMILÄ
Linja-autoaseman talo, KANGASALA Asianajaja Päivi Similä p. 040 504 6980
Kaikki RAKENNUSALAN TYÖT
UUDIS- & SANEERAUSKOHTEET
Janne Lampi 040 534 7800 Lentolantie 7, Kla www.jpond.fi info@jpond.fi
.FI
www.putkilampo.com
Varkaita?
Tulta. 0400 727 013
Kangasala Soita suoraan paikalliselle taksille!
1+4 hlö Farmari 1+8 hlö / 2 pyörätuolia aksiin.fi t
TAXI KARI ILOLA
TAKSEJA
leikkaa talteen
Lähelle tai kauas, yksin tai isommalla porukalla - myös pyörätuolin kera
www.kotiposti.net/taistot
Turvallista ja vaivatonta henkilöliikennettä lähelle ja kauas!
STIHL VIKING -huolto- & varaosapalvelu
Lakiasiaintoimisto
Ruutanantie 14, 36200 Kangasala P. 0400 367 733 ma-pe 10.15-16.30, la sulj.
- Matkapuhelimet - Oheistarvikkeet - Soneran liittymät ja palvelut
PIHA JA LAVA OY
0400 951 107
Kangasalan
Tietokonehuolto DevilTech
- Tietokoneen vuosihuolto - Tiedostojen palautus - Virusten poistot Huollamme kaikkien valmistajien tietokoneet ja oheislaitteet.
040 749 8880
MARKKU KULMALA
SISUPELTI
050 548 3333
Mäkirinteentie 13, Kangasala P. ma-pe 8.30-17, la 8.30-13
Puh. 0400 232 640, 040 773 9230
SHOPPAA KANGASALLA
MUOTI- JA VAATETUSLIIKKEITÄ
MUOTI- JA FARKKUASUJEN ERIKOISLIIKE
· SADEVESIJÄRJESTELMÄT · RAKENNUSPELLITYKSET · KATTOTURVATUOTTEET ·PIIPUNPELLITYKSET · TIKKAAT
www.rakennusliikehtm.fi
Uudis- ja saneerauskohteet suunnittelusta rakentamiseen. 040 526 7326
Kuusikujantie 41, Sahalahti info@sahkoasennuskytola.fi www.sahkoasennuskytola.fi
VERHOILUPUUTYÖ
www.lomaroine.fi
P. 3G GSM-puhelin yhteys mahdollinen - Etävalvontaohjelmisto mukana CD:llä + IE tuki - Käytettävissä ja ohjelmoitavissa verkon kautta - Moottorikameroiden P/T/Z ohjaukset RS 232&485 - Hälytys lähdöt / sisääntulot murtohälyttimelle - USB liityntä helppoa tallenteiden ottoa varten - Mahdollisuus DVD-rom asemalle ym. Joustavasti asiakkaan luona. (03) 542 5650, ma-pe 9-17, la 9-14
Sähkösuunnitelmat ja -asennukset, turvakamera-asennukset 0400 85 85 34
Tekniset tiedot:
P. 020 785 1212 Palvelemme ma-pe 8-16
Puh: 0503009609 TILITOIMISTOJA
Täyden palvelun tilitoimisto
WWW.DTH.FI TURVA- JA SÄHKÖASENNUKSIA
Ko ,y dit rity kse t
Kaivopumppu Oy
Likakaivojen tyhjennykset P. 10-17
· lämpö · vesi · ilma · huolto · asennus · urakointi · uudis- ja
LVI-Palvelu Meriläinen
saneeraustyöt
Ellintie 2, p. Myös ilt. pienkoneet alan liikkeestä - Metsurin varusteet ja tarvikkeet
0400 231 746 0400 315 112
KESKIVIIVA OY
Kangasalantie 921 (Katsastusaseman vieressä) 36200 Kangasala, konehuoltaja@gmail.com
PesuKaksikko
Palveleva itsepalvelupesula
LM 2147 CMDAE · Sähköstartti · Itsevetävä ja keräävä ruohonleikkuri
Kangasalantie skootteri- ja venehuollot Moottoripyörä-, mopoauto-,921, Kangasala Meiltä myös tilauksesta polkupyörät ja rollaattorit. klo 10-17 p. Pienkonetarvikkeet, -varaosat ja -varusteet
mm. 040 595 6227 · www.saneerausmestarit.com
Liisantie 2, p. 020 766 9270 JOTTA KOTI TOIMISI
Finnentie 3, Kangasala
P. (03) 356 2007
PITOPALVELUA
Osuusmyllynkatu 5 Messukylä, Tampere ma-pe 9-18
PIENKONE TIMONEN OY
Saarenmaantie 580, Kla arkisin 9-17, la 9-14 (03) 364 1547, 0400 621 547
- Moottori- ja raivaussahat - Ajo- ja ruohonleikkurit - Jyrsimet ym. · Perälevytkaiken merkkiset pienkoneet mopoautot · Kauhat polkupyörät skootterit · Pienkonebensiinit 2-T ja 4-T -koneisiin. 26900 www.newision.fi P. (03) 339(03) 339 26900 www.newision.fi ark. HYPPÄÄ MATKAAN TAMMIKUUN ALUSTA!
KUKKA- JA LAHJATAVARALIIKKEITÄ
Sisustus- ja lahjatavaraliike
FR 2215 JA OSTO-MA 4x4 MYYNTI· 4-veto Rider · ajettava LIIKKEITÄ ruohonleikkuri
Jonsered
· Ruohonleikkurit ja huollot
terähuollot PIENKONEITA, · Rollaattorihuollot HUOLTOA - myös edulliset
19
TELEVISIOHUOLTOA
Ellin Warasto www.ellinwarasto.net
Vanhojen tavaroiden osto & myynti
Ellintie 1, Kangasala Ritva Vaskimäki-Forsberg, p. (03) 377 2607 ti-pe 10-18, la 10-14 MA SULJETTU
SIIVOUSPALVELUA
& korjausompelupalvelu
FINmekko, Kuohunharjuntie 21, Kla p. (03) 377 2628 ark. Ilmainen puhelinneuvonta.
Ellintie 2, Kangasala P. Hinta 120.00 /kpl
P. 040 501 0920
Viemäreiden avaukset ja kuvaukset Vesipumput ja vedensuodattimet Uutuutena vaihtolavapalvelut P. -hinta 950.00
VALOKUVAAMOJA
Kuvaukset studiossa ja miljöössä
Studio Reetta Muranen Oy
040 757 2435
Tarjoamme 10 ensimmäiselle asiakkaalle paketin: WS-TFT 1 1kpl (ovh 950.00) Ulkokamera 208 4kpl(ovh 480.00 Tarvittavat kaapelit 4kpl(ovh 60.00) Asennus 1kpl(Pirkanmaan alue)
www.wattiman.com
MARIMEKON TUOTTEITA
SAAKO KANGASALTA PALVELUA?
KOTI- JA TOIMISTOSIIVOUKSET
Iloisella mielellä
TURVA- JA SÄHKÖASENNUKSIA
Pidämme kutsumattomat vieraat poissa
Katso myös kangasalawiki.fi & Facebook
Soita heti p. - Kauko-ohjain, hiiri, ohjauspaneeli liityntä ym
ELOSEN LEIPOMON KONSULENTTI
Finnentie 1, 36200 Kangasala, p. klo 10 mennessä.
900 g (6,61 kg)
95
rs
pack
8
Karhu
6 tlk x 0,33 l (4,06 l) sis. 13,90
PRINGLES 165 g
yksittäin 1,65
Säästä 39%
meidän normaalihinnoista, valikoima vaihtelee myymälöittäin.
Tarjoukset voimassa 31.12. pantit 2,70
54
-12 %
Ilman korttia 20,88/18-pack (3,06 l) sis. pa ntit 0,80
in
k (0,9 3,59/2-pac
ILMESTYY:
VAIN KESKIVIIKKONA 4.1.2012
Aineistot MAANANTAINA 2.1.2012. klo 10 mennessä.
UUTUUS
VIIKOLLA 2
Kaikki Santa Maria
tEx mEx tUottEEt
(ei Santa Maria Tex Mex original soft tortilla)
-15% 1
Santa Maria Tex Mex original soft
PAtoNGIt
vIINIrYPäLEEt
250-380 g (6,36-4,18 kg)
59
kpl
1
Valio
prk
Etelä-Afrikka 500 g/rs (3,98 kg)
99
rs
5
pkt
CoCKtAIL LAJItELmA
Pouttu Party pack
LoNKEro
PERJANTAINA 13.1.
Aineistot KESKIVIIKKONA 11.1. pant 1 erä/talous rajoitu s:
2-pack
NAKKI 1 kg) (4 ,8
Ilman
) pkt (9,63 kg korttia 7,99
rea takuumu s Isä fILE E UDAN 2,0 kg
3
NA
99
pk t
Ilman kortt
5
ia ja yksittä
00
-39 %
3 l) sis. Palvelemme ark. AVOINNA UUDENVUODENAATTONA 917, 1.1. 1, kokonais 1 filee/t alou s rajoitu s: suomi
25
Omasta uunista uunilämpimät
90
kg
Vihreät
2
rs
Ilman kortt
4
ia ja yksi
50
6
-33 %
kg)
rs (8,48 ttäin 3,39
TIISTAINA 10.1.
Aineistot TORSTAINA 5.1. 020 770 5070, leena.lantta@k-supermarket. pantit 0,90 Voimassa 2.11.2011-1.1.2012
Herkkutorilta
NAUDAN ULKofILEEPIHvIt
myös marinoituna
Ilman korttia 1,74 pkt (5,18 kg)
1
tortILLA
mAUstEtUt rAHKAt
336 g (3,24 kg)
09
pkt
-37 %
2690 350
2
kg
200 g (8,75 kg) myös suolaiset
2
-12 %
Ilman korttia 1,99 prk (9,95 kg)
Yksittäin 2,25 pkt (12,86 kg)
400
175 g (11,43 kg)
sINI- tai vALKoHomEJUUsto
III-oLUt
PL 40, Myllystenpohjantie 2 36200 Kangasala
tilaukset@kangasalansanomat.fi ilmoitukset@kangasalansanomat.fi toimitus@kangasalansanomat.fi www.kangasalansanomat.fi
18
pack
18
18 tlk x 0,33 l (2,67 l) sis. 2,30
Säästä 13%
-40%
-30%
TÄHTISÄDETIKUT 10 kpl/pkt
0
1 ,2 ,-
JUHLATULI
paloaika n. pantit 0,90
94
-11 %
Ilman korttia 9,96/6-pack (4,58 l) sis. SULJETTU
Us JUo vIrvoItl (0,57 l) x 1, 5
a
mAt
2x
H K Aito
830 g
4 plo it 1,60 sis. 10 h
-50%
jopa
0
2 1
50
Säästä 9%
5 kpl/pkt 70 cm
yksittäin 1,65
3,-
valkopyykille norm. klo 18 asti. 20
Perjantai 30.12.2011
ALE
Hyvää uutta vuotta 2012
K-supermarketit palvelevat uudenvuodenaattona 31.12. klo 10 mennessä.
-50 %
HK
J AU H E L NAUDAN )
,63 kg 400 g (5
IHA
VIIKOLLA 1
5ena n. 2,50
Säästä 20%
PYYKINPESUNESTE 1 L
2 pkt
99
-70%
Möller OMEGA-3 ANTIREFLUKS
70 kapselia, norm. PERJANTAINA 30.12. Uudenvuodenpäivänä 1.1.2012 olemme kiinni.
Coca- Col
TINAKENKÄ 6 kpl/pss
Alennukset ale-tuotteissa
TINAKAUHA
1
30 65 25
Kuutamolla ULKOTULI PIHATULET 6 kpl/pkt
norm. 9-20, LA 9-18, SU 12-17. saakka tai niin kauan kuin tuotteita riittää tarjousaikana. 7-21, la 7-18 ja su 12-21
- 10 %
LISÄKSI K-PLUSSAPISTEILLÄ ETUSI JOPA
- 5%
KANGASALA. Ei jälleenmyyjille.
4
Säästä 64 %
90
(6,06/ kg)
2 ,-
2 pkt
www.loytotex.fi ALASENKUJA 1, SUORAMA AVOINNA ARK. pantit 2,70 Voimassa 2.11.2011-1.1.2012
TARJOUSTAKUU
K-PLUSSA-TARJOUKSISSA AINA VÄHINTÄÄN
Hinnat voimassa to-la 29.-31.12., ellei toisin mainita