vuosikerta • kangasalansanomat.fi Keskiviikkona 30.3.2022 • Irtonumero 3 € Pienet seikat parantaisivat olosuhteita Maatilojen ahdinko syvenee KELKKAILU MAATALOUS Sivut 2–3 Sivu 18 Perustettu vuonna 1918 Kangasalan S A N O M A T MINTTU-SOFIA EEROLA istahti moottorikelkkaretkelle isänsä Mika Eerolan kyytiin. KYLÄNLAHDEN MAITOTILALLA on satapäinen karja. JUHA JÄNTTI SARI HELIÖVAARA EVELIINA KÄLVIÄINEN Yritystila löytyi varastosta Korona-aika on ajanut yrityksiä konkurssiin, mutta myös uusia on perustettu, sivu 8. MARINA WALLENSTJERNA laittoi helmikuun alussa pystyyn personal trainer -palveluita tarjoavan yrityksensä.. 6 4 3 3 7 6 7 2 5 8 3 Numero 13 • 104
Viljan hinta on lähes tuplaantunut viime syksyn 160 eurosta per tonni tämän hetken reiluun 300 euroon per tonni, eikä huippua ole vielä edes nähty. – Lehmät on joka tapauksessa ruokittava joka päivä. Myös kaikesta muusta, jopa lannoituksesta on säästettävä. Lopullinen suuruus riippuu ennen kaikkea kaupan ja teollisuuden hintaneuvotteluista. – Äsken käpylintu lauloi viereisestä metsikössä, hän kertoo. Pyry ja Vili ovat paimensukuisia suomenlapinkoiria. Ukrainan sodasta johtuva tuotantokustannusten raju nousu vaikuttaa tänä keväänä monen tilan viljelysuunnitelmiin, niin myös vehkajärveläistilalla. Nousevat kustannukset tulevat luonnollisesti näkymään myös kuluttajahinnoissa. Isäntäpari on käynyt pankissa neuvottelemassa joustoa lainanlyhennyksiin ja muun muassa viljalle on sovittu pidemmistä maksuajoista. S uomalainen maatalous elää parhaillaan suurta kriisiä. Rehuviljan tila joutuu ostamaan ulkopuolelta. Kangasalan Sanomat Keskiviikko 30.3.2022 2 UUTISET ILONAIHE SARI HELIÖVAARA Nousevat kustannukset tulevat luonnollisesti näkymään myös kuluttajahinnoissa. Ruokaa kuluu navetassa 2,5 tonnia päivässä, laskevat Kylänlahdet. Lähde: Luonnonvarakeskus Luke, luke.fi Kotimainen ruokatuotanto kriisissä Marika Viinikka iloitsee siitä, että saa tehdä ulkotöitä Kangasalan kaupungilla. Olemattomalla kannattavuudella tulee väistämättä olemaan vaikutuksia tuotantomääriin – tappiollista tuotantoa ei ole järkevää jatkaa pitkään. Nyt Ukrainan sota ja sen seuraukset ovat nostaneet kustannuksia entisestään, eikä kattoa ole vielä nähty. Se ajautui kannattavuuskriisiin jo viime vuoden heikon sadon, nousseiden kustannusten ja alhaisen tuottajahinnan vuoksi. Kuinka saamme taattua kotimaisen ruoantuotannon ja huoltovarmuuden tulevaisuudessa. Muun muassa lannoitteiden hinta on noussut pilviin, koska Suomessa sijaitsevan lannoiteteollisuuden keskeiset raaka-aineet on tuotu yli 80 prosenttisesti Venäjältä. – Nähtäväksi jää, miten vähäravinteisempi ruoka vaikuttaa lehmien maitotuotokseen, hän miettii. Tiistaiaamuna Viinikka oli mukana asentamassa säilölumieristeitä Sorolan montulla. – Peltoon kylvetään vihantaviljaa, jonka siemenet ovat edullisempia ja jossa on vähemmän työvaiheita. On entistä tärkeämpää suosia kotimaisia tuottajia. Maitolitrasta ei jää tuottajalle käteen enää mitään Sari Heliövaara, teksti & kuvat Kangasalan itäisellä rajalla Kylänlahden maitotilalla edessä olevaan kasvukauteen valmistaudutaan epävarmoissa tunnelmissa. Tällä hetkellä meillä on vielä mahdollisuus ostaa kotimaassa tuotettuja elintarvikkeita järkevään hintaan. Sodan vaikutusten vuoksi nousu tulee olemaan ilmoitettua isompi. Tytöt Noora,5, ja Venla,3, viihtyvät vanhempiensa Mikko ja Maria Kylänlahden mukana navettapuuhissa, vuoden ikäiset kaksospojat Eetu ja Eino pötköttelevät vielä vaunuissa. Maria Kylänlahti. KYLÄNLAHDEN MAITOTILAN tulevaisuus ei jää ainakaan jatkajien puutteesta kiinni. Ei voi olla niin, että metsää pitää hakata, jotta saisi eläimille ruokaa. Tilalla on jouduttu käyttämään säästöjä ja kaatamaan puuta metsästä tuotantokustannusten kattamiseksi. Ei voi olla niin, että pitää metsää kaataa, jotta saisi eläimille ruokaa, sanoo Maria Kylänlahti. Hallituksen lupaama 300 miljoonan euron hätäapupaketti koKylänlahden tilalla tingitään nyt kaikesta, jotta laskut saadaan maksettua ja navetassa oleville lehmille ruokaa. Pihattonavetassa ammuvat 60 lehmää ja 40 nuorta nautaa eivät enää saa syödäkseen ravintorikasta maissia, koska sen korjuussa tila joutuisi käyttämään ulkopuolista urakoitsijaa, ja se maksaa nykytaksoilla liikaa. Hän pelkää, että se heikentää tuotosta tilan pelloilla, joita on muutenkin naftisti eläinten määrään nähden. Jo ennen Ukrainan sodan syttymistä Luke arvioi ruoan hinnan nousevan tänä vuonna Suomessa noin 2–2,5 prosenttia. – Aina on hyvä sää olla ulkona, se on pukeutumiskysymys. – On selvää, että näin ei voi jatkua kauan. Lisäksi pystymme paalaamaan sen itse säilörehuksi, kertoo tilan isäntä Mikko Kylänlahti. MIKKO KYLÄNLAHDEN mukaan tilalle ei jää tällä hetkellä maitolitrasta senttiäkään käteen, koska tuotantokustannusten nousu syö jo ennestään heikon kannattavuuden. Heikompi sato vaikuttaa tuotantoeläinten ravintoon, joka taas vähentää sekä esimerkiksi maidon ja lihatuotteiden määrää. Vaikka yksittäisen kuluttajan vaikutusmahdollisuudet ovat pienet, ne ovat kuitenkin olemassa. – Aiemmin olemme levittäneet apulantaa kaksi tai jopa kolme kertaa vuodessa, mutta nyt lannoitus tehdään vain ensimmäiselle sadolle, kertoo Maria Kylänlahti. Lannoitteiden samoin kuin polttoöljyn ja siementen hinnat ovat pompanneet pilviin. PÄÄKIRJOITUS Heli Keskinen Kirjoittaja on Kangasalan Sanomien päätoimittaja. Ihanaa, kun valon määrä lisääntyy päivä päivältä ja kevät etenee. Tilanne aiheuttaa sen, että lannoitteista on pakko säästää, jolloin myös sato on luonnollisesti heikompaa. SUOMEN HALLITUS on luvannut hätäapua kotimaiselle maataloudelle, mutta se ei ratkaise isoa ongelmaa. On selvä, että näin ei voi jatkua kauan
Myös äiti Maria Kylänlahti on varttunut maatilalla. FAKTA Hätäavulla ei turvata pidemmän päälle kotimaista ruoantuotantoa ja huoltovarmuutta. Oletko hankkinut ruokaa suoraan tuottajilta. – Läheltä ja marjoja. – Kaupasta pienet erät. Päätös investoinnista tehtiin vuonna 2013, jolloin maitolitrasta sai vielä yli 40 senttiä. Käy vastaamassa kysymykseen kangasalansanomat.fi MAATALOUDEN KANNATTAVUUSENNUSTE VUODELLE 2022 • Maatalouden yrittäjätulo on keskimäärin 10 000 euroa tilaa kohden ja maatalousyrittäjän tuntipalkka 4 euroa. – Lähiruokapiiri Rekosta. HE, JOTKA eivät osta suoraan tuottajilta, perustelivat esimerkiksi: – En tiedä mistä ostaa. Noin puolet ostanut suoraan tuottajilta VIIKON KYSYMYS En Kyllä 52 % 48 % Tämän viikon kysymys: Kärsitkö keväisin siitetai katupölystä. 3 Keskiviikko 30.3.2022 Kangasalan Sanomat timaiselle maataloudelle on Kylänlahtien mukaan korkeintaan ensiapu. – Ei ole tuottajia lähellä. Vastaukset jakautuivat melko tasaisesti; noin 48 prosenttia kertoi ostaneensa ruokaa suoraan ja noin 52 prosenttia ettei ole. – Haluamme hinnan työstä jota tilalla temme ja tuotteista, joita tuotamme. Toki sieltä on tullut ostettua joskus jotain lähituottajan tuotetta. – On tiloja, joilla on perinnässä satoja tuhansia euroa. – Laululammen tilalla Järvikulmalla munitaan meidänkin perheelle munat. Ostamalla kotimaisten meijereiden omia tuotemerkkejä voi tukea parhaiten kotimaista ruoantuotantoa, he sanovat. – Ei ole ollut sopivasti tarjolla. • Myös sikaja siipikarjatalouden kannattavuus heikkenee selvästi. Kun kokonaistuotosta vähennetään tuotantokustannukset, saadaan yrittäjänvoitto, joka osoittaa maatalousyritysten jäävän 32 000 euroa tappiolle. – Kaupasta on mukavampi ostaa – Eipä ole tullut vastaan tarjouksia. MTK:n mukaan viime vuoden kuivuuden kutistama sato, alhaiset tuottajahinnat ja tuotantokustannusten raju nousu muodostavat monelle tuottajalle kestämättömän yhtälön. Muiden nautakarjatilojen kannattavuuskerroin putoaa lähes nollaan, eli yrittäjätuloa ei jää lainkaan. Kylänlahdessa tilannetta helpottaa hieman se, että navetta ja muut rakennukset lämpiävät omasta metsästä saatavalla hakkeella, mikä pienentää tilan energiakustannuksia. Entä sitä seuraavana, he kysyvät. Lue lisää lähiruoka-asioista sivuilta 16–17. Moni isompaa investointia pohtiva myös tekee lopettamispäätöksen tässä tilanteessa, tietää Mikko Kylänlahti. MTK:n laskelmien mukaan tuottajahintojen olisi noustava vuositasolla miljardilla eurolla, jotta kotimaassa tuotettua ruokaa olisi tarjolla tulevaisuudessakin. – Pitäähän sitä tuottajaa tukea, kun kauppaketjut ei isoista osingoistaan luovu. Hän päätyi emännäksi Kylänlahden maitotilalle Vehkajärvelle tavattuaan puolisonsa Mikko Kylänlahden Mustialan maatalousoppilaitoksessa, jossa molemmat opiskelivat agronomeiksi. Tuottajilta suoraan ostaneet saivat perustella vastaustaan ja kertoa, mistä ovat ruokaa ostaneet. – Tällä hetkellä katteet menevät kaupoille, jotka tahkoavat isoja voittoja. Lähde: Luonnonvarakeskus RINSESSAKSI NIMETTY kyyttö on 5-vuotiaan Nooran suosikkilehmä. Mikko ja Maria Kylänlahti Ka tso ku via dig iss ä Ain a läh ell äsi. – Suuri osa tiloista oli joutunut ostamaan luotolla jo viime satokauden tuotantopanokset. Lihaa ostin suoraan tilalta Vilppulasta. Kylänlahtien mukaan kotimainen ruoantuotanto voitaisiin turvata vain sillä, että tuottajille alettaisiin maksaa työstä ja tuotteista oikeudenmukaista hintaa. Paljonko lisää tarvitaan ensi vuonna. UUTISET Kangasalan Sanomat kysyi viime viikolla lukijoiltaan, ovatko he ostaneet ruokaa suoraan tuottajilta ilman välikäsiä. Nyt Valio maksaa sopimustilalleen 39 senttiä maitolitralta, mutta se ei riitä lähellekään kattamaan tuotantokustannusten nousua. – Sen jälkeenkin hinta on laskenut vielä pari kertaa, ja oli alimmillaan 34 senttiä. Helppo käydä vain lähikaupassa. – Tuottajahintoja polkevat eniten ruaan halpuutuskampanjat ja kauppojen omat merkit. • Maatalouden keskimääräinen kannattavuuskerroin painuu 0,25:een viime vuoden 0,41:stä. Kylänlahtien mukaan sillä, millaisia valintoja kuluttaja tekee maitohyllyllä, on iso merkitys. KYLÄNLAHDEN TILALLA lopettaminen ei ole vaihtoehto, sillä vuonna 2014 valmistuneesta 850 000 euroa maksaneesta yhden robotin pihattonavetasta on vielä iso osa maksamatta. • Maataloustuotannon arvo yritystä kohden on noin 200 000 euroa. Heillä ei ole vielä tietoa, miten ja milloin rahaa tiloille jaetaan. Uusia tukia tuottajat eivät enää kaipaa, koska ne tuovat tiloille mukanaan vain lisää ehtoja, paperityötä ja tarkastuksia. Jos tämä lasketaan kuluttajaa ja päivää kohden, merkitsisi se 50 sentin lisäystä päivittäisiin ruokamenoihin. Olen saanut tuotteita, mitä ketjuliikkeissä ei ole. – Hätäavulla ei turvata pidemmän päälle kotimaista ruoantuotantoa ja huoltovarmuutta. – Suosin lähiruokaa. – Vihreä valinta – tuen tuottajaa – tiedän alkuperän. Haluan tukea tuottajien toimintaa ilman välikäsiä. He kertoivat muiden muassa seuraavaa: – Hunajaa tuottajalta, hyvä laatu ja tulot suoraan tuottajalle ilman välikäsiä. Haluaisin kyllä. Katovuoden tuloilla ja Ukrainan sodan myötä räjähtäneillä hinnoilla monilla tiloilla ei ole ollut mahdollisuutta tuotantopanosten hankintaan tälle satovuodelle, kertoo MTK tiedotteessaan. – Ei ole tullut vaan mieleen. S-ryhmäkin ilmoitti juuri ennätystuloksestaan, paheksuu Kylänlahti. • Maidontuotannon kannattavuuskerroin painuu noin 0,2:een. Kylänlahdet eivät vielä halua käyttää sanaa kriisi oman tilansa kohdalla, mutta monella tilalla kustannuskriisi on jo täyttä totta. Paljonko lisää tarvitaan ensi vuonna. Hinta romahti heti seuraavana vuonna navetan valmistuttua, kun Venäjä valtasi Krimin ja EU:n asettamat pakotteet iskivät maatalouteen
Pääsääntöisesti hänen Pirkanmaan työllisyystilanne on edelleen kohentunut. Henkilökohtaiset keskustelut valmentajan kanssa lisääntyvät, ja niitä järjestetään aiempaa useammin. TOUKOKUUSSA ASIOINTI muuttuu entistäkin tiiviimmäksi. Työttömiä työnhakijoita oli helmikuussa noin 20 prosenttia ja lomautettuja 50 prosenttia vähemmän kuin samaan aikaan vuosi sitten. Työttömiä työnhakijoita oli yli 6 300 henkilöä vähemmän kuin vuotta aikaisemmin. Sen suuruus on enintään 2000 euroa. Tähän vaikuttaa osaltaan tarjolla olevien kesätyöpaikkojen määrä. Pirkanmaalla uusien avoimien työpaikkojen määrä oli 75 prosenttia suurempi kuin vuotta aiemmin eli kasvua on yli 6 000 kappaletta. Yi 50-vuotiaita työttömiä oli Kangasalla 522 ja alle 25-vuotiaita 102. Toukokuussa asiakkaille tulee myös uudenlainen työnhakuvelvollisuus. Lomake löytyy osoitteesta bit.ly/3ty21sk Sama henkilö voi saada kulttuuristipendin vain kerran samaan tarkoitukseen.Stipendiä voi hakea itselleen tai myös toisen henkilön puolesta asianosaisen tai huoltajan suostumuksella ja tai allekirjoituksella. On siis selvää, että aikaa jää nyt yhdelle asiakkaalle huomattavasti enemmän, Kangasalla omavalmentajana toimiva Lahtinen sanoo. Tavoitteena on saada työllistyminen käyntiin mahdollisimman nopeasti. Hakemukseen liitetään ansioluettelo tai muu selvitys taiteellisista ansioista. Hakemukset ja liitteet toimitetaan ensisijaisesti sähköisesti. Työttömyysaste oli 7,4. Kangasalla tällaisia henkilöitä on noin 1 300. KANGASALLA TYÖTTÖMIÄ työnhakijoita oli nyt 1 139 eli 319 vähemmän kuin vuosi sitten. Kaupungin kulttuuristipendi voidaan myöntää nuorille, alle 29-vuotiaille, kangasalalaisille taiteilijoille tai taiteenalan opiskelijoille. Parikymmentä vuotta työvoimatoimistossa työskennellyt Pasi Lahtinen kuvailee muutosta aiempaan näin: – Kun asiakasmääräni ennen liikkui 700–800 henkilön välillä, määrä on nyt noin 130–140. Kokeilun kantavana voimana on henkilökohtainen palvelu, jossa jokainen asiakas saa oman, nimetyn valmentajan. Kokeilussa osa työttömistä työnhakijoista siirtyi oman kotikunnan työllisyyspalvelujen asiakkaaksi. Aloituskerran jälkeen tapaamisia järjestetään kahden viikon välein.. Tampereella sijaitsevien avoimien työpaikkojen osuus oli 60 prosenttia maakunnan kaikista työpaikoista. Uusi palvelumalli vaikuttaa työllisyyden kuntakokeilun asiakkaan arkeen monella muullakin tavalla, muun muassa työnhakijan työnhakuvelvollisuus uudistuu ja karenssit lievenevät. Videokuvayhteyden käyttäminen on vapaaehtoista. Koronaepidemia on hankaloittanut fyysisiä kontakteja myös työvoimapalveluissa, mutta kahdenkeskiset tapaamiset kasvokkain ovat taas mahdollisia. Kulttuuristipendi myönnetään hakemuksesta taiteellisten ansioiden perusteella. UUTISET Keväällä entistä hanakammin kiinni alkavaan työttömyyteen Myös työnhaun malli muuttuu toukokuun alussa. Kangasalan Sanomat Keskiviikko 30.3.2022 4 Vielä ehtii hakea kulttuuristipendiä Kelan etäpalveluja pääkirjastosta Kangasalan kaupungin kulttuuristipendien myöntämisperusteisiin ja hakuaikoihin on tehty muutoksia, ja nuorten taiteilijoiden ja taiteenalojen opiskelijoiden kulttuuristipendit ovat haettavana muiden kulttuuritoimijoille suunnattujen avustusten tavoin 31. Kelan etäpalvelu otetaan käyttöön Kangasalan kirjastossa perjantaina 1. maaliskuuta kello 15 saakka, kaupunki kertoo tiedotteessaan. Pitkäaikaistyöttömien määrä oli 350. Avajaispäivänä pääkirjastossa on paikalla Kelan palveluasiantuntija, joka neuvoo Kelan etäpalvelun ja muiden verkkopalvelujen käytössä. Kangasalan työllisyyden kehitys tammikuu 2018–2022 Lähde: Ely-keskus Vuosi 2018 2019 2020 2021 2022 Työttömiä 1 350 1 043 1 129 1 495 1 170 Työttömyysprosentti 8,9 6,9 7,4 9,8 7,6 Pitkäaikaistyöttömät 456 205 254 374 353 Alle 25vuotiaita 143 122 135 165 111 Työttömyys hilautui hitusen alemmas PASI LAHTINEN ja Terhi Sten ovat yhtä mieltä siitä, että on oikea suunta tarjota työllisyyspalveluja paikallisella tasolla. hutikuuta alkaen, Kangasalan kirjasto kertoo tiedotteessaan. Kuvaja ääniyhteyden lisäksi etäpalvelussa on käytössä myös chatti. Etäpalvelu on kirjaston asiakkaiden käytettävissä maanantaista perjantaina kello 10–15 välisenä aikana pääkirjaston työtila Lukossa, jonka voi varata käyttöönsä. Etäpalveluasiakas saa henkilökohtaista neuvontaa ja voi hoitaa samoja asioita kuin Kelan palvelupisteessä sekä saada digitukea. Tammikuusta on tultu alaspäin 0,2 prosenttia. Aloituskerran jälkeen tapaamisia järjestetään aiempaa tiuhempaan tahtiin eli kahden viikon välein. Sari Eerolainen, teksti & kuva Kangasala on nyt ollut mukana työllisyyden kuntakokeilussa vuoden päivät. Torikadulla sijaitseva Kelan palvelupiste on avoinna vain ajanvarauksella keskiviikkoisin. Osuus on noussut selvästi. Luku on melkein 300 enemmän kuin vuosi sitten. Työnhaun aloittava uusi asiakas pääsee nopeammin keskustelemaan työllistymiseensä liittyvistä asioista asiantuntijan kanssa. Neljännes tästä selittyy avautuneilla palveluja myyntityön paikoilla. Etäpalvelu parantaa Kelan palveluiden saatavuutta Kangasalla. Työllisyystilanne on maakunnassa nyt helmikuun 2019 tasolla, Pirkanmaan työllisyyskatsauksessa todetaan. Avoimia työpaikkoja oli Kangasalla tarjolla helmikuussa hieman yli 700
Kun asiakasmääräni aiemmin liikkui 700 – 800 henkilön välillä, määrä on nyt noin 130 – 140. Uusi asiakaspalvelumalli otetaan käyttöön toukokuusta alkaen samanaikaisesti kaikissa Te-toimistoissa ja työllisyyden kuntakokeiluun kuuluvissa kunnissa. Kokeilussa on Pirkanmaalta mukana 22 kuntaa. Runsaasti kokoja: naisille 32–54, miehille 46–68. Kuinka sinä voisit palvella Kangasalan kesäasukkaita. Lisäksi kokeilun etuna on paikallisen tason palvelu. Heitä siirtyy Kangasalan kaupungin työvoimapalveluiden asiakkaiksi noin 70. MITÄ KATOLLE KUULUU. Tällä hetkellä velvollisuus hakea kokoaikatyötä tarkoittaa sekä omatoimista työnhakua että hakemista kaikkiin kaupungin työllisyyspalveluiden osoittamiin työpaikkoihin riippumatta siitä, kuinka aktiivinen asiakas on itse työnhaussa. ym. Muistathan hyödyntää myös Kangasalan Sanomien verkkomarkkinoinnin mahdollisuuksia, kysy lisää! kangasalansanomat.fi KESÄASUKKAAT Kiikarissa JAKELU YLI 10 000 KPL KS pitää hakea kuukaudessa neljää työpaikkaa. 03 377 3418 NAHKATAKKIMARKKINAT VAIN TORSTAINA 31.3. – Uskon uudistuksen motivoivan ihmisiä entistä enemmän aktiiviseen työnhakuun, kaupungin työllisyyspalvelupäällikkö Terhi Sten sanoo ja muistuttaa eritoten nuoria, että jokainen työkokemus vie uraa eteenpäin. Vaihdossa reilu hyvitys 50–200 € vanhasta nahkatakista! Suomen Nahkakeskus p. ULKOJA KATTOMAALAUKSET SANEERAUSTYÖT Saku Siurola | Kangasala 0400 908 082 rakennusliikemirantik.fi Kysy ilmainen tarjous! TIESITKÖ, ETTÄ PORAKAIVO PITÄISI PUHDISTAA 5-10 VUODEN VÄLEIN. lehden saavat tilaajien lisäksi kaupunkiosoitteisiinsa ne, jotka omistavat kesäasunnon Kangasalla. 050 444 2251 korjaamo.kangasala@meretek.fi Käytössämme myös edullisemmat, laadukkaat, käytetyt varaosat omasta tuotannostamme Henkilöja pakettiautot sekä pienkoneiden huollot ja korjaukset Vikadiagnoosit Ilmastointihuollot Pakokaasumittaukset yms. Kangasala ma-pe 9–18 la 10–18 su 12–17 Noudamme tarpeettomat tavarat! TILAA NOUTO p. 040 567 3822 AITOA LA M M AS NA P P AA! NAHKATAKKIMARKKINAT Te rv et ul oa ! TULE TEKEMÄÄN LÖYTÖJÄ! Kodinkoneet, huonekalut, harrastusvälineet, lastentarvikkeet, lelut, kirjat ym. klo 15 mennessä. 045 882 4066 Varaa oma ilmoituspaikkasi: Sari 050 404 1146 | Raija 040 705 7269 ilmoitukset@kangasalansanomat.fi Kesä tulee lehti kerrallaan! 27.4. KIERRÄTYSKESKUS LENTOLA, Mäkirinteentie 4. Pasi Lahtinen omavalmentaja KS HYVINVOINTIILMOITUSLIITE joka kuukauden ensimmäisessä lehdessä, soita 050 404 1146 tai 040 705 7269. – Minimimäärää voidaan räätälöidä esimerkiksi terveydellisistä tai sosiaalisista syistä, Lahtinen selventää. Arvion mukaan kokeilu kestää vuoden 2024 loppuun. – Kesätyöpaikkoja näyttää nyt onneksi olevan jälleen tarjolla runsaammin kuin kahtena edellisenä vuonna, hän huomauttaa. TYÖNHAKUVELVOITE TULEE jatkossa koskemaan myös niin sanottuja nollasopimuslaisia. Tarkastetaanko, miten lumikuormat ja sulamisvedet ovat kotitaloa kohdelleet. Paikkojen minimimäärä asetetaan kullekin työnhakijalle yksilöllisesti, ja hän saa itse valita haettavat työpaikat. Varaa maksuton katon, kattoturvan tai salaojien kuntotarkastus! 03-3390 0401 | vesivek.fi Meretek Oy Korjaamo Kangasala Aakkulantie 40 • Puh. – Sanktioita ei enää langeteta yhtä helposti kuin aiemmin, vaan ensimmäisenä keinona ovat muistutukset, Sten sanoo. klo 10.30–17 Pirtillä, Tapulintie 6, Kangasala Satoja takkeja naisille ja miehille: pusakat, 1/2-pitkät, hupulliset, kokonahkaliivit... Mallissa otetaan myös käyttöön muistutukset, joiden avulla asiakkaan on helpompi noudattaa työnhakijan velvollisuuksia. Tervetuloa maistamaan herkullista ruokaamme sekä tutustumaan henkilökuntaan! Avajaistarjous: Avajaistarjous: (ei perhepizzat) /annos 8€ 8€ Kaikki annokset listalta AVOINNA ma–to 10–19 pe 10-21 la 12–21 su 12-19 Kangasalantie 1123 Puh. Uuden mallin periaatteiden mukaan karenssit eli korvauksettomat määräajat lievenevät huomattavasti. Varaukset ja aineisto ke 20.4. Ehjää emme korjaa, mutta tarvittaessa remontoimme ripeästi. ja sunnuntaina 3.4. 5 Keskiviikko 30.3.2022 Kangasalan Sanomat UUTISET KEVÄT TULI. • Puhdistukset ja huollot • Porakaivopumppujen myynti Katso tarkemmin www.porakaivohuolto.net Myynti 050 414 7714 050 368 0001 Tilaa ennen kesäruuhkaa! KEITTIÖ ILO INEN JA NOPE A PA LV EL U Tarjous voimassa lauantaina 2.4. Monissa palveluissa mennään kohti sähköistä asiointia, mutta henkilökohtaiselle kohtaamiselle on edelleen vankka tarve
Kangasalla neljännen rokotteen voivatkin ottaa voimakkaasti immuunipuutteiset yli 12-vuotiaat. Auvisella on ylempi korkeakoulututkinto. Koulutukseltaan Kulmala on tohtori. johtaja Jukka Lindberg hakee virkaa. Kanta-Hämeen hyvinvointialueen vt. • Kastetut 193. Sand on työskennellyt aiemmin muun muassa terveysja sairaanhoitopalvelujen vt. Seurakunnalla on edessä kaksi suurta investointia: Huutijärven hautausmaan huoltorakennuksen rakentaminen sekä Lamminrahkan toimitilojen hankinta. Samalla on kuitenkin kehitetty uudenlaisia toimintatapoja, jotka ovat käyttökelpoisia myös tulevaisuudessa, Lehtola toteaa seurakunnan toimintakertomuksessa. SARI EEROLAINEN / KS ARKISTO Seurakunnan viime vuoden taloutta kuvaavat pienet kulut ja myyntivoitot Sari Eerolainen Seurakunnan viime vuoden tulos on poistojen jälkeen 260 000 euroa alijäämäinen. Sairastettu tauti muodostaa rokoteannosta vastaavan immuunivasteen. Hakuaika päättyi viime perjantaina 25. Hautaan siunaamisten määrä oli kohtuullisen korkea. THL on jo aikaisemmin suositellut neljättä rokoteannosta voimakkaasti immuunipuutteisille. VIRKAAN HAKEE myös Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymän toimitusjohtaja Marina Erhola. huhtikuuta. Virkaan hakee myös Kelan tutkimuksen ylilääkäri Riitta Luoto. Pirkanmaan hyvinvointialuejohtajan virkaa haki 12 henkilöä määräaikaan mennessä. Varauksen voi tehdä myös puhelimitse numerosta 03 5655 4039 arkisin kello 10–11. Lindberg on kerännyt työkokemusta sosiaalija terveydenhuollon asiantuntijaja johtotehtävistä muun muassa Hämeenlinnan kaupungin sosiaalija terveysjohtajana. Seurakunnan mukaan liputtamisella halutaan kertoa vahvasta tuesta ja avun antamisen halusta niille, jotka ovat epäoikeudenmukaisuuden ja Venäjän maahan kohdistamien sotatoimien kohteena. Kulujen kannalta katsottuna tulos kuvaa edelleen korona-epidemian aiheuttamaa poikkeuksellista aikaa, jolloin perinteisiä seurakuntatyön toimintatapoja ei voitu toteuttaa. Kangasalan Sanomat Keskiviikko 30.3.2022 6 UUTISET Ukrainan liput seurakunnan saloissa Neljänsiä rokotuksia ikääntyneille Kangasalan seurakunnan toimipisteiden lipputangoissa liehuvat tällä hetkellä Ukrainan liput. Avioliittoon vihkimisiä järjestettiin normaaliin tapaan. Tämän vuoden talousarviossa on jo päästy aikaisempaa pienempiin kiinteistökuluihin, Lehtola kertoo. Markkula on työskennellyt aiemmin muun muassa ylilääkärinä Kaarinan kaupungissa. Kaupunki on alkanut tarjota neljättä koronarokotusta yli 80-vuotiaille ja iäkkäille hoivakodeissa asuville THL antoi suosituksensa neljännestä rokotteesta yli 80-vuotiaille ja hoivakodeissa asuville viime viikolla. KULUVAN VUODEN talouden seuranta on talousjohtaja Henri Lehtolan mukaan mielenkiintoista, koska edellinen suhteellisen tavallinen toimintavuosi oli 2019. OSKARI AUVINEN on työskennellyt Kangasalan kaupunginjohtajana vuodesta 2014. Yksi hakijoista on kangasalalainen Pihlajalinnan liiketoimintajohtaja Teija Kulmala. Aluevaltuuston ja aluehallituksen puheenjohtajistosta ja vt. – Nämä hyödyttävät seurakunnan jäseniä ja välillisesti kaikkia kaupunkilaisia. Toiminnan rajoitusten vuoksi kulut pienenivät huomattavasti. Kirkosta erosi 293 ihmistä enemmän kuin siihen liittyi. Toisaalta myös toimintatuottoja jäi saamatta, mutta niissä vaikutus on menoja pienempi. SEURAKUNNAN JÄSENMÄÄRÄ oli vuoden lopussa 23 200. FAKTA. Neljännellä rokotuksella pyritään ehkäisemään vakavaa koronatautia ja kuolemia.THL kertoo tiedotteessaan seuraavansa aktiivisesti muiden ikäryhmien ja lääketieteellisiin riskiryhmiin kuuluvien osalta epidemiatilannetta sekä virusvarianttien vaikutusta rokotteiden suojatehoon. Mukana on Auvisen lisäksi kaksi muuta kangasalalaisnimeä. Seurakunta kertoo tiedotteessa osoittavansa siten tukensa Ukrainalle ja maan kansalle. • Hautaan siunatut 212, joista uurnahautauksia 145. Kirkkoneuvosto on omalta osaltaan hyväksynyt vuoden 2021 toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen. Virkaa haki myös Kanta-Hämeen sairaanhoitopiirin johtaja Seppo Ranta, joka on työskennellyt aiemmin muun muassa sairaanhoitopiirin johtajaylilääkärinä. – Kuluja on tarpeen karsia hieman, ja tähän pyritään kiinteistöjä vähentämällä ja energiatehokkuutta parantamalla. Hakemuksia virkaan tuli yhteensä 12. Luku osoittaa summan, joka juoksevien menojen jälkeen jää käytettäväksi investointeihin, sijoituksiin, lainojen lyhennyksiin ja poistoihin. Virkaan pyrkii myös Tampereen kaupungilla sosiaalija terveyspalvelujen johtajana työskentelevä Taru Kuosmanen. Jäsenmäärä väheni 173 henkilöllä. hyvinvointialuejohtajasta muodostettu haastatteluryhmä valitsee ne hakijat, joita haastatellaan 1.– 2. Hautaan siunaamisten määrä ylitti viime vuonna ensimmäistä kertaa kastetoimitusten lukumäärän. • Vihityt 53. Niin ikään virkaa hakeva Eksoten terveyspalvelujen johtaja Tuula Karhula on työskennellyt Eksotessa johtotehtävissä reilut kaksitoista vuotta. Myyntivoittoihin sisältyvät Suomatkassa sijaitsevan Laurilanniityn peltokiinteistön, Vatialan seurakuntakodin, kuuden Ruutanan tontin sekä neljän asuinosakkeen myynti. Seurakunta on pyrkinyt elämään säästäväisesti eli pitämään toimintakulut ja henkilöstön ennallaan. Kaupunki suosittelee rokotuksen varaamista sähköisellä ajanvarauksella. Luku on parikymmentä tuhatta euroa ennakoitua parempi. • Avioerot 60. • Rippikoulun käyneet 344. Myös Tampereen sairaanhoitopiirin johtaja Tarmo Martikainen pyrkii hyvinvointialueen johtajaksi. Kuosmanen on työskennellyt sote-alan johtotehtävissä noin 15 vuotta. Luoto on työskennellyt muun muassa tutkimusjohtajana UKK-instituutissa. Kulmala on työskennellyt aiemmin muun muassa johtavan lääkärin ja terveyspalveluiden johtajan tehtävissä. Seurakuntaan kuuluu kaupungin väestömäärästä 71 prosenttia. Kirkollisveroa kertyi viime vuonna reilut 5,6 miljoonaa euroa eli lähes saman verran kuin edellisenä vuonna. Toiminnallisesti merkittävin talouteen vaikuttava seikka oli kaupungille ostopalveluna järjestettävien iltapäiväkerhojen lopettaminen kevätkauteen 2021. Seuraavaksi sitä käsittelee kirkkovaltuusto. Martikainen on työskennellyt aiemmin muun muassa tekonivelsairaala Coxa Oy:n toimitusjohtajana. Hyvinvointialuejohtajan valitsee aluevaltuusto. Yksi hakijoista on sosiaalija terveysministeriön osastopäällikkö Kari Hakari. Talouspäällikkö Henri Lehtolan mukaan viime vuoden tulosta sävyttävät huomattavan pienet kulut, suuret satunnaiset myyntivoitot ja merkittävät uuden poistosuunnitelman mukaiset kertapoistot. Suosituksen piiriin kuuluvia henkilöitä on Suomessa yhteensä noin 300 000. Neljäs rokotekierros voidaan antaa, kun toisesta rokotteesta on kulunut vähintään kolme kuukautta. maaliskuuta. Kangasalla asuva Pirkanmaan sairaanhoitopiirin johtajaylilääkäri Juhani Sand haki virkaa. Toimintakulut alittuivat liki puoli miljoonaa arvioidusta. Kaupunki muistuttaa sivuillaan, että sairastettu koronatartunta vaikuttaa rokotteiden antoväliin. Koulutukseltaan Sand on tohtori. Investointeihin käytettiin noin 775 000 euroa. Alkavan liputuksen kestosta ei ole vielä tehty linjausta. Hänen mukaansa lippu laitettiin tilaukseen. Kastetilaisuudet vähenivät verrattuna edellisiin vuosiin. Kangasalan kaupungin hallintojohtaja Jonna Sillman-Sola kertoo, että kaupungin varastoista ei löytynyt Ukrainan lippua salkoon vedettäväksi. Perhelääkärit -lääkäriasemalla vastaavana työterveyslääkärinä työskentelevä Harri Markkula hakee virkaan. Seurakunnan viime vuoden vuosikate oli 1,7 miljoonaa plussan puolella. – Tämä on seurakunnan toiminnan kannalta kielteistä. Lisäksi merkittäviä hankintoja olivat kaksi huoltoautoa, hautausmaan traktori sekä Ruutanan ja Vatialan uusien vuokratilojen kalustaminen. Auvinen hakee hyvinvointialuejohtajaksi Anne Salminen Kangasalan kaupunginjohtaja Oskari Auvinen hakee Pirkanmaan hyvinvointialuejohtajan virkaan. Vuodesta 2014 Kangasalan kaupunginjohtajana toiminut Auvinen on työskennellyt muun muassa perusturvajohtajana, soteuudistuksen selvityshenkilönä ja sosiaalityön johtajana. toimialajohtajana Päijät-Hämeen hyvinvointikuntayhtymässä. SEURAKUNTA 2021 • Jäsenmäärä 23 200. Erityinen kannanotto liputus on sodan viattomia siviiliuhreja ja Ukrainasta lähtemään joutuneita kohtaan. MITTAVIN INVESTOINTIKOHDE oli vielä viime vuonnakin uuden seurakuntatoimiston peruskorjaus. Hakarilla on työtaustaa muun muassa Tampereella, jossa hän työskenteli soten ja muiden alueiden kehittämistehtävissä. Kiinteän omaisuuden myyntivoitto on reilut 550 000 euroa
Toimintakulut toteutuivat suunnitellun mukaisesti, ja niiden loppusumma oli 5,1 miljoonaa euroa. Heidän kanssaan käsiteltiin etenkin covid-19-asioita. Vaihtotyö jatkuu nyt keväällä. Sosiaalija terveyslautakunta merkitsi saaneensa tiedoksi vuoden 2021 valvontaraportin. Yksityisen kehitysvammaisten asumispalveluyksikön oloissa ei havaittu poikkeamia valvontakäynnillä. VEDEN INVESTOINTIEN yhteismäärä oli viime vuonna 4,6 miljoonaa euroa, joista 1,4 miljoonaa euroa kohdentui verkostojen ja jätevesipumppaamoiden saneerauksiin. VESILAITOKSEN uudisinvestointikohteista merkittävin on Lamminrahka alue, jonka rakentaminen käynnistyi toissa kesänä Mossin puistokadun yhteisurakalla Tampereen kaupungin ja muiden toimijoiden kanssa. Putkirikoista aiheutuneita jakelukatkoksia oli 14. Vesilaitoksen asiakasmäärä kasvaa rinnan kaupungin kasvamisen kanssa. Kahdesta yksityisestä vammaispalvelun asumisyksiköstä toiseen tehtiin koronatilanteen vuoksi etävalvontakäynti, eikä yksikön toiminnassa ollut huomautettavaa. Vesilaitoksen hyvä tulos ei tiedä hinnanalennuksia Eija Koivu Kangasalan Vesi -liikelaitos ylsi viime tilikaudella arvioitua parempaan tulokseen. Kangasalan Vesi ei ottanut uutta lainaa vuonna 2021. Toimintakertomuksesta ilmenee, että vesilaitoksen toimintavarmuus oli viime vuonna hyvällä tasolla. – Pitkällä aikavälillä ajatellen tuloksen pitäisi olla vieläkin parempi, jotta pystymme kehittämään toimintaamme sekä toteuttamaan tarvittavia peruskorjauksia ja säilyttämään vesihuollon kestävällä tasolla. Valvontakäyntien johdosta palvelun tuottajille annettiin ohjeita ja kehotuksia, jotka koskivat muun muassa henkilöstömitoituksen toteutumista, virheja poikkeamatilanteiden raportointimenettelyä, lääketurvallisuutta sekä henkilöstön osaamista ja pätevyyttä. Suurimmat haitat aiheutuivat eri materiaalien, kuten varaosien ja komponenttien pidentyneistä toimitusajoista, toteaa Kytövaara. Mittaviin uudistukseen lukeutuu mekaanisten vesimittareiden vaihto etäluettaviin mittareihin. Liikevaihto kipusi 8,5 miljoonaa euroon, kun se vuoden 2020 tilinpäätöksessä oli 7,9 miljoonaa euroa. Näiden osalta valvontaa on toteutettu esimerkiksi palvelutarpeen ja hoitosuunnitelman päivityksen yhteydessä. Kangasalan ja Pälkäneen yhteistoiminta-alueella toimii yhteensä seisemän luvanvaraista, ympärivuorokautista yksityistä sosiaalipalvelujen tuottajaa. Etäluettavia mittareita oli loppuvuodesta käytössä 1 100. VANHUSPALVELUT TEKI viime vuonna 36 valvontakäyntiä luvanvaraisiin yksiköihin. Loput tarkastukset tehtiin ennalta ilmoittamatta tai epäkohtailmoituksen perusteella. Eri puolilla verkostoa paikannettiin viemäriverkoston vuotoja savutuskokeilla sekä uusittiin heikkokuntoisia jätevesikaivoja ja vesijohtoverkoston venttiileitä. Valvontaa on kohdennettu lääkehoitoon, henkilöstömitoitukseen sekä asukkaiden asemaan ja hoivan laatuun. Uutta hulevesiverkkoa rakennettiin keskustassa Niilo Hakolan raitille. Jätevedenpumppaamoilla ei ollut ylivuotoja, ja myös vedentuotantolaitoksista johtuvilta vedenjakeluhäiriöltä vältyttiin. Kytövaaran mukaan urakoitsijat ovat yhteydessä asiakkaisiin lähiaikoina. Suunnitelmallinen, ennalta ilmoitettu vuositarkastus tehtiin jokaiseen 18 yksikköön. Vanhaa vesijohtoverkostoa saneerattiin yhteensä 1,8 kilometriä ja jätevesiverkostoa 2,4 kilometriä muun muassa Lentolan, Hakoisten ja Ranta-Koiviston alueilla. Toimitusjohtaja Antti Kytövaaran mukaan tulojen määrä selittyy lisääntyneellä kulutuksella. Lamminrahkan ensimmäisen asemakaavavaiheen kaikki tarvittavat vesihuoltotyöt ovat käynnissä, ja ne valmistuvat tämän vuoden aikana. Ilmoituksenja luvanvaraisia yksityisiä sosiaalipalvelujen tuottajia on yhteistoiminta-alueella runsaasti. Niin tyytyväinen kuin tulokseen onkin, ei hän lupaile ylijäämäeurojen näkyvän vesimaksuissa hinnanalennuksina. Niistä neljä tuottaa lastensuojelun sijaishuoltoa, yksi kehitysvammaisten asumispalvelua, kaksi vammaisten asumispalvelua, yksi mielenterveysja päihdekuntoutujien asumispalvelua ja kuusi vanhusten tehostettua palveluasumista. – Se antoi potkua kehittää sähköisiä palvelujamme ja omia palaverikäytäntöjämme. Luvanvaraisiin yksiköihin on pyritty tekemään suunnitelmallinen valvontakäynti ainakin kerran vuodessa. Tilanteen ollessa pahimmillaan ei kaikissa yksiköissä ollut mahdollista vierailla. Kohentamisen aihetta löytyi myös harrasteja sosiaalisen kuntoutustoiminnan sekä ulkoilun toteutumisesta sekä asiakkaiden hoitoon liittyvien kirjauksista hoidon jatkuvuuden turvaamiseksi. KS ARKISTO. FAKTA Vanhoja lainojaan se lyhensi yhteensä 450 000 euroa. KORONA VAIKUTTI viime vuonna Kangasalan Veden toimintaan eri tavoin, myös myönteisesti. Lastensuojeluyksiköiden toiminnasta ei ilmennyt huomautettavaa. Yksikkö on ollut sekä aluehallintoviraston että kaupungin valvonnan piirissä kesästä 2021 alkaen. NELJÄSTÄ LUVANVARAISESTA lastensuojeluyksiköstä kolmeen tehtiin ennalta ilmoitettu tarkastus. Mittareiden yhteismäärä on noin 6 500. Yhden yksikön tarkastus jouduttiin koronatilanteen vuoksi siirtämään tälle vuodelle. KANGASALAN VEDEN TUNNUSLUKUJA, VUOSI 2021 • Vesijohtoverkostoon liitettyjä talouksia 5 596 kappaletta • Viemäriverkostoon liitettyjä talouksia 5 425 kappaletta • Vesilaskutus kuutiometreinä: vesi 1,7 miljoonaa, jätevesi 1,6 miljoonaa • Vesilaskutus euroina perusmaksuineen: vesi 3,2 miljoonaa euroa, jätevesi 5,1 miljoonaa euroa • Verkosto: vesijohtoa 412 kilometriä, jätevesiviemäriä 339 kilometriä ja hulevesiviemäriä 62 kilometriä Lähde: Kangasalan Vesi -liikelaitoksen toimintakertomus 2021 VANHAA VESIJOHTOVERKOSTOA saneerattiin viime vuonna muun muassa Lentolassa. Tilikauden ylijäämä oli 875 552,86 euroa. Kotipalvelun tuottajaksi on rekisteröitynyt 29 tuottajaa, ja tukipalvelun tuottajia on yhteensä 102. Ylijäämä vähentää lainanottopainetta investointeja toteutettaessa. Hän muistuttaa, että kertyneet eurot vähentävät myös lainanottopainetta investointien toteuttamiseksi. KAUPUNKI TEKI aluehallintoviraston pyynnöstä ennalta ilmoittamattomat valvontakäynnit mielenterveysja päihdeasiakkaille yksityistä ympärivuorokautista asumispalvelua tarjoaviin yksiköihin. Puutteita todettiin muun muassa lääkehoidon järjestelyissä ja henkilöstömitoituksessa. 7 Keskiviikko 30.3.2022 Kangasalan Sanomat Eija Koivu Koronapandemia haittasi lakisääteisten valvontakäyntien tekemistä yksityisten sosiaalipalvelutuottajien luokse viime vuonna Kangasalla. Kaupungin on valvottava omalla alueellaan toimivien yksiköiden lisäksi myös muissa kunnissa olevia palveluntuottajia, joihin kaupunki on osoittanut asiakkaita. Toiseen yksikköön käyntejä toteutettiin 12, joista kahdesta ilmoitettiin etukäteen. Sosiaalityöntekijä on kuitenkin käynyt jokaisessa yksikössä asiakassuunnitelmien päivittämisen yhteydessä. Valvonnan tarkoituksena on varmistaa asiakasturvallisuus, palvelujen lainmukaisuus sekä toteutetun palvelun ja hoidon laatu. UUTISET Korona haittasi valvontakäyntien tekemistä viime vuonna Valvontakäynneillä tutkailtiin muun muassa henkilöstön riittävyyttä ja lääketurvallisuutta
Yritys voidaan merkitä lakkautuneeksi myös silloin, jos se jakautuu tai sulautuu toiseen yritykseen. Lähivuosina eniten konkursseja on ollut vuosina 2018 ja 2021, jolloin tilastoitiin kuuden yrityksen konkurssi. – Monet tahot ja niin myös me olemme miettineet eri tapoja auttaa. Taloustutkan mukaan Kangasalla perustettiin viime vuonna yhteensä 281 yritystä. Päätöksellä halutaan osoittaa tuki kotinsa jättämään joutuneille ukrainalaisille ja sujuvoittaa heidän liikkumistaan kaupunkiseudulla. Se on voimassa Nyssen busseissa ja ratikoissa sekä Nysse-alueen junaliikenteessä. – Olemme informoineet valmiudestamme Migriä sekä Tampereen ja Kangasalan kaupunkeja. Ukrainan passia näyttämällä voi matkustaa 10. Korona-aika on tietenkin vaikeuttanut monilla yrityksillä uusasiakashankintaa, koska kasvokkain tapahtuvaa myyntityötä on ollut vaikea tehdä. DIAGRAMMISSA ON kuvattu aloittaneiden ja lopettaneiden yritysten määrät Kangasalla vuosina 2013–2021. Alkuvuoden aikana hän rakensi kotipihansa lämpimään varastoon oman monitoimisalin, jossa voi tavata ja valmentaa asiakkaitaan. Wallenstjerna kokee koronatilanteen tuoneen omat haasteensa yrityksen perustamiseen. Viitisen vuotta Kangasalla asuneelle Wallenstjernalle kyseessä on hyvin pitkäaikaisen haaveen toteutuminen. Yritystoiminta voi loppua joko lopettamalla toiminnan tai ajautumalla konkurssiin. – Alku on tietenkin vaikea, kun pitäisi kovasti markkinoida ja saada itsensä tunnetuksi asiakkaille. huhtikuuta asti. Todistuksessa on viranomaisen myöntämä leima ja kuva passikopiosta. – Toisaalta myös monet ovat pohtineet omaa alihankintaansa eli mitä tekee itse ja mitä ostaa ulkopuolta, jos työ sen mahdollistaa. Business Kangasalan yrityskehityspäällikkö Juuso Heinisuo arvioi, että pandemian vaikutus konkursseihin Kangasalla ei ole vielä näkyvissä kovin suuresti. TILASTOKESKUKSEN yritystietokannan tarkastelu osoittaa, että Kangasalla sekä aloittaneiden että lopettaneiden yritysten määrät ovat olleet samankaltaisessa aaltoliikkeessä. Esimerkiksi vuoden 2020 kolmannessa kvartaalissa näkyy selvä notkahdus, jota on seurannut yhtäläisesti nousu aloittaneiden sekä lopettaneiden yritysten määrässä. – Näyttäisi myös siltä, että ennen koronapandemiaankin osalla yrityksistä on ollut taloudellisia haasteita ja toiminta on lakkautettu sitten pandemian aikana, Heinisuo toteaa tilastokäyrien perusteella. – Monen yrittäjän jaksaminen on ollut koetuksella. Majoituksen tarpeesta päättävät maahanmuuttoviranomaiset. – Kyllähän se mietitytti, että onko minun edelleen haettava vanhan alani töitä vai uskallanko lähteä tähän ja katsoa, miten homma lähtee etenemään. Ala kärsii myöskin työntekijäpulasta, koska alalta on siirtynyt tekijöitä toisaalle, hän lisää. Kurssikeskus sijaitsee Kangasalla, Pitkäjärven rantamaisemissa lähellä Tampereen rajaa. KANGASALALAINEN MARINA Wallenstjerna toteutti pitkäaikaisen haaveensa ja ryhtyi personal trainer -yrittäjäksi, vaikka korona-aika on lisännyt epävarmuutta.. Heinisuon mukaan pandemian alkuvaiheessa erityisesti taksija tilausliikenneyritykset joutuivat ahdinkoon ja silloin moni yrittäjistä lopetti toimintansa tai ajautui konkurssiin. – Oikeastaan olen koko aikuisikäni miettinyt tätä, mutta ei ole vain uskallus riittänyt. Viimeiset kymmenen vuotta hän on työskennellyt taloushallinnossa ja odottanut sopivaa tilaisuutta. Nyt pandemian loppuvaiheessa ravintola-ala puolestaan on kärsinyt rajoitteista. Aiemmin ei ole ollut sellaista tilannetta, että olisin uskaltanut tai voinut jättäytyä vakituisesti palkkatyöstä. Matkustusoikeus ulottuu kaikille Nyssen A-F-vyöhykkeille. – Toki tänä vuonna jo maaliskuun puoliväliin mennessä kolme konkurssia voi enteillä suurempaa lukemaa vuodelle 2022. Heinisuo kertoo, että useat Kangasalla aloittaneet yritykset ovat sivutoimisia. Lähde: Tilastokeskus yritystietokanta. Nyt oli korkea aika. Heinisuo huomauttaa, että lopettaneiden yritysten osalta tarkastelu on monisyisempi asia. Keskuksen ja maat omistaa Tampereen seurakuntayhtymä. Tällä hetkellä tuoreen yrittäjän päivät ovat vielä täynnä käytännön asioiden järjestelyitä, mutta toimitilat ovat jo valmiit. HAASTAVASTA korona-ajasta huolimatta paikkakunnalla on myös perustettu uusia yrityksiä. Yrittäjät ovat päivätöissä toisaalla ja ovat perustaneet yrityksen tai toiminimen uudelle alalle. 12 neliömetrin tilasta löytyy kaikki tarvittava treenaamiseen ja kehonhuoltoon. Tavoitteena on kuitenkin työllistää itseni täysipäiväisesti personal trainerina, hän miettii. Kangasalan Sanomat Keskiviikko 30.3.2022 8 Eveliina Kälviäinen, teksti & kuva Koronapandemian aikana Kangasalla on ajautunut konkurssiin kymmenen yritystä. Tuntui, että tämä on tehtävä nyt tai ei koskaan. Kuluneen vuoden aikana on rekisteröity jo 52 yritystä. UUTISET Korona ei näy isosti konkurssien määrässä Poikkeusaikana Kangasalla on myös perustettu paljon uusia yrityksiä. Ilkkoon voidaan majoittaa sotapakolaisia Ukrainan passilla pääsee Nyssen kyytiin Tampereen seurakunnat tarjoaa Ilkon kurssikeskusta käyttöön, mikäli sitä tarvitaan Ukrainasta sotaa pakenevien ihmisten auttamiseksi. Asiasta päätti Tampereen kaupunkiseudun joukkoliikennelautakunta kokouksessaan. YKSI KANGASALAN uusista yrittäjistä on Marina Wallenstjerna, joka laittoi helmikuun alussa pystyyn personal trainer -palveluita tarjoavan yrityksensä. Tampereen seudun joukkoliikenteessä, Nyssessä voi matkustaa Ukrainan passilla ilman matkalippua, Tampereen seudun joukkoliikenteen tiedotteessa kerrotaan. Myös poliisin, rajatarkastusviranomaisen tai Maahanmuuttoviraston (Migri) myöntämällä passin haltuunottotodistuksella pääsee matkustamaan. Taloustutkan mukaan konkurssien määrät ovat paikkakunnalla heitelleet aaltomaisesti vuodesta 2016 alkuvuoteen 2022. On hyvin vaikea ennustaa, miten paljon majoitustilaa tullaan jatkossa tarvitsemaan. Aloittavien yritysten haasteiksi hän nimeää markkinoinnin ja näkyvyyden alkuvaiheessa sekä alkuinvestointeihin liittyvät rahoitusasiat. Olemme muun muassa kartoittaneet kiinteistöjämme, ja Ilkon kurssikeskuksen rakennukset voidaan ottaa helposti lyhytaikaiseen majoituskäyttöön, yhtymäjohtaja Tapani Rantala kertoo. Keskuksen toiminta on päättynyt
Palvelujen laadun kannalta olennaista on riittävä ja osaava henkilöstö. – Työt jatkuvat vielä, mutta pyrimme saamaan kaiken valmiiksi toukokuun aikana. Jos pyöräilijä taluttaa pyöräänsä, on hän jalankulkija. Kuvissa punainen nuoli osoittaa väistämisvelvollisuuden. Hänen mukaansa tarvittavia lisäkilpiä asennettiin kaikkiaan noin 600 kappaletta, mistä koitui noin 60 000 euron kustannukset. Pikonlinnantiellä pyörätien jatke maalataan suojatieksi. – Uuden tieliikennelain muutostarpeiden osalta merkittävimmät liikennemerkkilisäykset ja muutokset Kangasalan urakan alueella on tehty jo viime vuoden aikana, kertoo tienpidon asiantuntija Antti Laine ely-keskuksesta. Viimeksi mainittua merkkiä käytetään vain, jos pyörätien jatke on rakenteellisesti korotettu. Kuljettajan on annettava esteetön kulku jalankulkijalle, joka on suojatiellä tai valmistautuu menemään sille. PIRKANMAAN ELY-KESKUS teetti viime vuonna alueellaan suojatieselvityksen nopeusrajoituksensa osalta lainvastaisten suojateiden paikantamiseksi. Avustuksella voidaan kattaa hanketoiminnasta aiheutuvat kustannukset täysimääräisenä. Pyöräilijä voi ylittää tien myös suojatietä pitkin ajaen. Jutta-Leea Ylönen sanoo iloitsevansa siitä, ettei omatoimisen liikkumisen edistäminen jää Kangasalla pelkäksi sanahelinäksi. Esimerkiksi liittymien väistämisvelvollisuudesta kertovien merkkien yhteyteen tarvitaan kaksisuuntaisesta pyörätiestä kertovia lisäkilpiä melkoinen määrä, 90 kappaletta. – Suojatiemerkkilisäysten osalta kyse ei ole lainmukaisuuden saavuttamisesta vaan suojatieturvallisuuden parantamisesta, painottaa ely-keskuksen vs. Lähtökohtana on asiakkaan kohtaaminen luottamuksellisesti hänen vahvuutensa ja toimintakykynsä huomioiden. Alkavan pyöräilykauden merkeissä kaupunki polkaisee some-kanavissaan käyntiin kampanjan, jonka avulla voi muun muassa testata liikennesääntötietämystään. Hankkeessa korostetaan kotona asumista tukevien palveluiden asiakaslähtöisyyttä. Valtionavustus on käytettävä kustannuksiin, jotka syntyvät tämän ja ensi vuoden aikana. – Esimerkiksi liittymien väistämisvelvollisuudesta kertovien merkkien yhteyteen tarvitaan kaksisuuntaisesta pyörätiestä kertovia lisäkilpiä melkoinen määrä, 90 kappaletta, laskeskelee kaupungin liikenneinsinööri Jutta-Leea Ylönen. UUDEN TIELIIKENNELAIN mukaan pyöräilijän tienylityspaikka on korjattava joko osoittamalla ajoradan liikenteelle väistämisvelvollisuus liikennemerkillä tai muuttamalla ajoratamaalaukset suojatiemerkinnöiksi. SOSIAALIJA terveysministeriö on myöntänyt Pirkanmaan liitolle 2,5 miljoonaa euroa PirKoti-hankkeen toteuttamiseen. – Näitä merkkejä oli vaihdettavana Kangasalan urakan alueella muutamia kymmeniä. KUVAT: LIIKENNETURVA Pirkanmaan kunnat kehittävät kimpassa ikäihmisten tukipalveluja Kangasalan Sanomat Kangasalan ja Pälkäneen yhteistoiminta-alue on mukana PirKoti-hankkeessa, jonka avulla Pirkanmaan kunnat paria poikkeusta lukuun ottamatta kehittävät ikäihmisten kotona asumista tukevia palveluita. Lain mukaan pyörätien jatke tulee merkitä tiemerkinnöillä, jos ajorataa ajaville on osoitettu väistämisvelvollisuus kärkikolmiolla, stop-merkillä tai väistämisvelvollisuus pyöräilijän tienylityspaikassa -merkillä. Suojatiemaalauksia tarvitaan 83, joista osa koskee vanhan pyörätien jatkeen muuttamista suojatieksi. Pyrkimyksenä on yhdenvertaistaa asukkaiden palvelut tulevalla hyvinvointialueella. Tavoitteena on, että asiakas saa oikeat palvelut oikeaan aikaan. UUTISET Suojatien tuplaraidoitus viestii pyörätien jatkeesta Suojatiemerkinnät on päivitettävä uuden tieliikennelain mukaisiksi ennen kesää. Merkkien osuus summasta on 6 000 euroa. Kolmisenkymmentä nykyistä suojatiemaalausta puolestaan vaihtuu pyörätien jatkeen tuplaviivoitukseksi. Rakennusmestari Juha Rinta-Koivula Kangasalan kaupungilta kertoo, että liikennemerkkejä on osin jo päivitetty kaupungin omana työnä. Muutostöistä aiheutuu noin 20 000 euron kustannukset. Laadukkuus varmistetaan järjestelmällisellä seurannalla. Herätevarsi tarkoittaa liikennemerkin vartta, jossa on heijastava, sini-valkoinen raidoitus. liikenneturvallisuusasiantuntija Roosamari Leppälä. KARTTA-AINEISTON JA maastokäyntien perusteella Kangasalan kaupungin muutostyölistalle päätyi yhteensä 228 toimenpidettä 146 eri liittymässä. Vielä tämän kevään aikana alennetaan nopeusrajoituksia suojateiden molemmin puolin muun muassa Sahalahden kirkonkylän tuntumassa ja Pikonlinnantiellä. Liikennemerkkejä myös lisätään lakivaatimusten täyttämiseksi ja samalla vanhan lain aikaisia merkkejä korvataan uusilla. Hankeyhteistyötä tehdään jo aiemmin alkaneen PirKati-hankkeen kanssa. KANGASALAN kaupunginhallitus hyväksyi helmikuun kokouksessaan kävelyn ja pyöräilyn edistämiseen tähtäävän Oikeus liikkua omin voimin -ohjelman. Jutta-Leea Ylönen liikenneinsinööri Hankkeeseen on myönnetty 2,5 miljoonaa euroa. Hankerahaa on mahdollista tietyin ehdoin käyttää raportointikustannuksiin vielä vuonna 2024. Joitain yksittäisiä puutteita tai merkin vaihtotarpeita saattaa vielä olla ja ne pyritään korjaamaan alkukesän aikana. Laine kertoo, että tieliikennelain muutoksen vuoksi on uusittu myös kieltoja rajoitusmerkkejä jo vuoden 2020 aikana. Parissa paikkaa suojateiden havaittavuutta parannetaan lisäämällä suojatiemerkkejä ja herätevarsia. Muutostyöt todettiin tarpeellisiksi viidessä kohteessa Kangasalla. – Kaupungin talousarviosta on osoitettu korvamerkittyä rahaa kävelyn ja pyöräilyn edistämiseen. Sen avulla pyritään kehittämään teknologian hyödyntämistä iäkkäiden kotona asumisessa, kotihoidossa ja kotiin tuotavissa palveluissa. Ikääntyneiden lisäksi hankkeen keskeisimpiä kohderyhmiä ovat yli 65-vuotiaat omaishoidon asiakkaat ja heidän hoitajansa.. Suojatiemaalauksia puolestaan on teetetty urakoina. Myös liikenneturvallisuuden kohentamiseen on varattu erillinen määrärahansa. 9 Keskiviikko 30.3.2022 Kangasalan Sanomat Eija Koivu Tienpitäjillä riittää kiireitä kuluvan aurauskauden päätyttyäkin, sillä pyöräteiden jatketta koskevien tiemerkintöjen tulee kesäkuun ensimmäisestä päivästä lähtien vastata pari vuotta sitten voimaan astuneen tieliikennelain määräyksiä. IKÄÄNTYNEIDEN LISÄKSI hankkeen keskeisimpiä kohderyhmiä ovat yli 65-vuotiaat omaishoidon asiakkaat ja heidän hoitajansa
Minna Kyrkkö. MISSIO 2022 Ke 6.4. Suoratoistetaan verkossa. Tapahtukoon minulle niin kuin sanoit.” Tämän vuoksi Mariaa on aina pidetty uskon ja luottamuksen esikuvana. Tänään, Uskon nimipäivänä eli Uskon päivänä Kansan Raamattuseura, luterilaisen kirkon piirissä toimiva valtakunnallinen evankelioimisjärjestö, haastaa ihmisiä ympäri Suomen rukoilemaan oman kotipaikkakuntansa puolesta. Ke 6.4.klo 11 Kirkonkoto Pentosalissa. 10 Diakonian kyläkerho Ruutanan monitoimitalolla. Ovat kätesi ahkerat rauenneet ja päättyneet arkiset askareet. Nurmet muuttivat Kangasalle vuonna 1967. Tänään haluan haastaa sinut ja myös itseni Uskon päivän rukoukseen siten, että rukoilemme omassa arkiympäristössämme etenkin niiden puolesta, joiden kanssa olemme erimielisiä tai rinnakkaiselo on jostain muusta syystä hankalaa. Ruutanan monitoimitalolla. 14 Käsityöpiiri Näppituntuma Perhetalolla. Yhdelle rukoileminen on jokapäiväistä, kuin hengittämistä, toinen taas kääntyy Jumalan puoleen vain tiukan paikan tullen. Helmin kotitilan pito oli suunniteltu annettavaksi isoveli Heikille. ”Tapahtukoon sinun tahtosi.” Jumalan johdatettavaksi voi heittäytyä monin eri tavoin. klo 19 Pirkanmaan musiikkiopiston puhallinorkesterit Kangasalan kirkossa. Kun muistatte vain sanat ”Koti – uskonto ja Isänmaa!” niin siitä koituu siunausta, hyvää teille, on Helmin ohje. Jälkipolvea Helmillä on 40 hengen joukko. Keskiviikko 6.4. Ensin hän työskenteli sisarensa Hiljan kahviossa ja sen jälkeen omassa Sallisen kahvio Mokka Pirtissä. Lisätiedot www.nettipappi.net. Kangasala Tampere Rakkaamme Antti Alfred LAHTI 01.05.1931 05.03.2022 Hetkenä yön hiljaisen tuli luoksesi rauha ikuinen. Ei tunnu tuska, ei vaiva mainen, on rauha saapunut sydämeen. 18.30 Sanan lähteellä –ilta Suoraman srk-talolla. Lottatyö ei silti vapauttanut häntä maatalon töistä. KEIDASMESSU Su 3.4. Helmi liittyi Lottajärjestöön ja kävi ilmavalvontakurssin Virroilla. Eija ja Rauli Anita ja Veli-Matti Heli ja Tapio Camilla ja Kristian Timo ja Mia Jenni, Miika ja Jemina sukulaiset ja tuttavat Rakkaamme on siunattu läheisten läsnä ollessa 26.3.2022. . 9-11.30 Muksuparkki 2-6v. ”Kärsimyksen sunnuntai” 10 Konfirmaatiomessu Kangasalan kirkossa, Pyysalo 2. 17 Naisten raamis Vatialankulmassa. Hän nauttii läheistensä tapaamisesta ja viettää 100-vuotissyntymäpäiviään heidän kanssaan. Lapsia pariskunnalle syntyi kuusi. MIRJA JUSSILA Siunaus toimitettu. Kahvit. Hänen muistutuksen jälkipolville on, että eläisimme sovussa ja arvostaisimme vapaata isänmaata. Kuoroharrastus vei aikanaan hänet monille matkoille. fi. 0405083188. Helmi ja Heikki jäivät avioiduttuaan hoitamaan Helmin kotitilaa, lapsiaan ja Helmin vanhempia. Hän kävi koulunsa hyvin arvosanoin. 17.30-19 Puuhakerho perheille Huutijärven srk-kodilla. Ti 5.4.klo 18 Avoin raamattupiiri Sahalahden srk-talolla. Kastetut: Aino Hilla Heikkilä, Elias Urho Aleksis Hytönen, Ellen Isla Adele Poutanen, Hilla Elea Suhonen, Joakim Matti Daniel Ukkonen Kuolleet: Laina Tellervo Leino 96v, Aarne Johannes Järvinen 91v, Antti Alfred Lahti 90v, Hillevi Ahonen 88v, Raija Sinikka Pulkkinen 80v, Paavo Juhani Backman 79v, Simo Juhani Mäkinen 79v, Toivo Johannes Ruokolainen 71v Seurakuntatoimisto I Kuohunharjuntie 22 I 0403098000 kangasalan.seurakunta@evl.fi ma-ti 10-15, to 10-17, pe 10-13. 18 Ruutanan ruksa. Vapaa pääsy. Ira Sirkiä. Lämmin kiitos osanotosta. Helmi siirtyi maataloustöistä yrittäjyyteen. Maanantai 4.4. Säännöllisen viikkotoiminnan tiedot löydät verkkosivuiltamme! Elina Oksanen seurakuntapastori Kangasalan seurakunta SANAN VOIMAA Uskon päivä Meidät on haastettu. Joku kantaa mielessään päivittäin rakkaitaan ja läheisiään, ja viime viikkoina moni on varmasti huokaissut rukouksensa Ukrainan sodasta kärsivien puolesta. . Hän heittäytyi uskonsa varassa Jumalan johdatettavaksi. 10 Kymppikahvit seurakuntatoimistolla. 13 Diakonian ja lähetyksen kerho Kirkonkylän srk-talolla 19 Miesten raamis Perhetalolla. Ilm. Eläkkeellä ollessaan Helmi oli mukana Kangasalan Senioreiden toiminnassa ja toimi vielä 90-vuotiaana muistijumpan vetäjänä. Positiivisuus on kantanut jo sata vuotta Helmi Nurmi syntyi seitsenlapsisen maanviljelijäperheen kuopukseksi Keihään tilalla Kurussa 29.3.1922. ”Me saamme rohkeasti lähestyä Jumalaa uskoen, että hän kuulee meitä, mitä sitten pyydämmekin hänen tahtonsa mukaisesti” todetaan 1. 18 Avoin raamattupiiri Ranta-Einolassa. Toiseksi vanhin syntyi jouluaattona vuonna 1950 kuolleena, mikä oli järkytys nuorelle avioparille. 18 Yhteisvastuu-ilta RantaEinolassa. Kiitämme myös hoivayksikkö Esperi Kielon hoitohenkilökuntaa Antin hyvästä hoidosta ja hoivasta. Tällä hetkellä Helmi asustelee Sylviannan hoivakodissa. Varajäseniksi valittiin Leo Myllymäki, Kalle Mäkelä ja MirjaLeena Hirvonen. Kangasalan Sanomat Keskiviikko 30.3.2022 10 KANGASALAN SEURAKUNTA Jumalanpalvelukset 5. Positiivisuudestaan ja auttamishalustaan tunnetun Helmin elämässä erityisen tärkeällä sijalla ovat olleet perhe, ystävät, työ ja isänmaa. Yhdistyksen puheenjohtajana jatkaa Johanna Helimäki, varapuheenjohtajana Aimo Aakkula, sihteerinä Päivi Kuikka ja rahastonhoitajana Pentti Kiukas. 9 Rukousaamu Kangasalan kirkossa. Kirkko auki hiljentymistä ja keskustelua varten klo 17-19. KUHMALAHDELLA JA SAHALAHDELLA Ke 30.3.klo 18.30 Sydämen sävelin –ilta Sahalahden kirkossa. Lisätietoja ja ilm. Mutta Maria ei hätääntynyt tai paennut paikalta, vaan totesi enkelille: ”Minä olen Herran palvelijatar. Johanneksen kirjeessä. Torstai 31.3. Syntymäpäivälahjaksi hän toivoo pitkää ikää. Joku tykkää rukoilla yhdessä muiden kanssa, toinen omassa yksinäisyydessään, yksi monisanaisesti ja toinen taas kokonaan vailla sanoja. klo 18 Yhteiskristillinen ilta Helluntaiseurakunnan salissa, Myllystenpohjantie 8. Vain pari vuotta Kangasalle muuton jälkeen Helmiä kohtasi jälleen suuri suru: hän jäi leskeksi neljän alaikäisen lapsen kanssa. Perheen suruksi sekä Heikki että Helmiä vuoden vanhempi Arvo veli kaatuivat sodassa. Mitä kaikkea voikaan tapahtua, kun jätämme itsemme ja toinen toisemme Jumalan käsiin ajatuksella ”Tapahtukoon sinun tahtosi.” . I www.kangasalanseurakunta.fi KEVÄÄN KAIKUJA Ma 4.4. 13 Saarikylien kyläkerho Tiitoloilla Saarikylientie 45. Liikunta oli myös lähellä sydäntä. Hallituksen varsinaisiksi jäseniksi valittiin Jukka Hirvonen ja Timo Laine. paastonajan sunnuntai 3.4. Sodan päätyttyä Helmi solmi avioliiton etulinjassa palvelleen ja kahdesti haavoittuneen Heikki Nurmen kanssa. Marja Ninni ja Pave Petri sisarukset perheineen . tiia.ritola@evl. Sota kuitenkin katkaisi monta unelmaa ja tavoitetta. 13-15.30 TouhuTenavat 3-6 v. Isää, appea, vaaria ja isovaaria syvästi kaivaten ja hänen muistoaan kunnioittaen NUIJANKOPAUTUS VALMISTUNEITA Kangasalan räpinologit ry:n vuosikokous pidettiin 22.3.2022. VIIKKOMESSU JA AVOIN KIRKKO Ke 30.3. www.kangasalansanomat.fi/ilmoitukset Merika Sumanen valmistuu lääketieteen lisensiaatiksi Tampereen yliopistosta 1.4.2022.. 31.10.1942 08.03.2022 Eräjärvi Kangasala Rakkaamme Paavo Juhani BACKMAN Kun saapui ilta, niin matka päättyi ja uneen vaivutti väsyneen. Seurakunnan työntekijä tavattavissa keskustelua varten. klo 18 Kangasalan kirkossa. Johanna Raitanen. Ihmetystä ja epävarmuutta täynnä ollut tilanne, jonka myötä olisi ollut varsin inhimillistä hätääntyä. Tällaiseen rukoukseen Jeesuskin rohkaisi opettaessaan seuraajilleen Isä meidän -rukouksen, jossa pyydetään: ”Tapahtukoon sinun tahtosi.” Viime sunnuntaina kirkossa vietettiin Marian ilmestyspäivää ja kuultiin, miten enkeli Gabriel ilmestyi Marialle ja ilmoitti hänelle, että tästä tulisi Jumalan Pojan äiti. 18 Nettiraamattupiiri. Kiitämme kaikkia isä-Anttia saattaneita osanotosta. Melko hämmentävä viesti nuorelle, Joosefin kanssa kihloissa olleelle tytölle. Perhetalolla. Haaste sopii tähän päivään hyvin, sillä rukoileminen on nimenomaan uskon varassa Jumalan puoleen kääntymistä, Jumalan johdatettavaksi heittäytymistä. Elämä jatkui silti Heikin kanssa Keihään talossa Heikin vakavaan sairastumiseen saakka. Kari Mikkonen, Eveliina Sydänlähde, Mika Rantanen. Keskiviikko 30.3. klo 16 Suoraman srk-keskuksessa. Sodan ajan Helmi toimi kotirintamalla ilmavalvontatehtävissä. On hiljaisuus ja suru sanaton Mut´ tiedämme, sun hyvä olla on. Tiistai 5.4. Seppo Jarva, Jukka Heroja. Jyrki Mäkiö p. LÄHEISET KUVAILEVAT satavuotiaan Helmin olevan nimensä mukaisesti helmi; elämänhaluinen ja huumorintajuinen. viim. tuntia ennen p.0403098065
Patjalla Vilja Saarinen. Hän muistuttaa, että eläimet tarvitsevat apua vielä pitkään sodan päättymisen jälkeenkin. – Mukana on ollut lasten piirustuksia ja kirjeitä, joissa toivotetaan enkeleiden suojelua Ukrainan koirille ja kissoille. Kuvassa vas. Eläinten kohdalla tilanne on toinen. – Apua viedään sinne, minne päästään. Tilaajana saat KS ARJESSA MUKANA PASI SYVÄOJA ottaa Raudoittajantie 3:ssa sijaitsevalla korjaamollaan vastaan ruokalahjoituksia Ukrainan sodasta kärsiville eläimille. RUOAT PYRITÄÄN Ukrainassa toimittamaan 60:lle eri puolilla maata toimivalle koiratarhalle, joihin on sodan aikana päätynyt myös muita kotieläimiä kissoista papukaijoihin ja jopa hevosiin, kun ne ovat jääneet heitteille omistajien kuoltua tai paettua pommituksia. POLEDANCE PIAGRINA tanssi ja akrobatia studion Mindset oppilateoksen näytökset esitettiin viime perjantaina ja lauantaina. – Aluksi kerättiin vain koirien kuivamuonaa, mutta nyt keräykseen voi lahjoittaa myös koiranmakkaraa ja muuta tuoreruokaa, koska osa haavoittuneista eläimistä ei pysty syömään kuivaruokaa, tietää korjaamoyrittäjä Pasi “Paze” Syväoja. ylhääl tä: Anni Salo, Tiina Tertsunen, Inka Ylimäki. – Hädässä olevaa ihmistä auttaa toinen ihminen, mutta eläimet eivät pysty auttamaan toisiaan, sanoo Syväoja. Syväoja oivoo, että ihmisten auttamishalu ei hiivu sodan pitkittyessä. – Niillä on jouduttu syöttämään eläimille jopa heinää, kun muuta ei ole antaa. PASI ”PAZE” Syväojalle oli heti sodan puhjettua selvää, että hän haluaa antaa oman panoksensa sodasta kärsivien eläinten auttamiseeen. Rajalta eteenpäin ruoka-avun jakelusta vastaa Ukrainan paikallinen eläinsuojeluyhdistys. Keräykseen otetaan vastaan kaikille muillekin kotieläimille ja lemmikeille, kuten kissoille, kaneille, linnuille ja matelijoille sopivaa ruokaa. – Ensimmäisessä erässä lähti matkaan noin tonni ruokaa ja viime lauantain kuormassa oli ruokaa ja muuta apua 2 380 kilon painosta. Esimerkiksi Kiovaan ja Mariupoliin apua ei ole saatu toimitettua. ELÄKKEENSAAJIEN KESKUSLIITON EKL:n järjestöjohtaja Petra Toivonen luovutti ansiomerkin maaliskuun loppupuolella Kauko Matilaiselle Kangas alan Eläkkeensaajien kevätkokouksen alussa. 11 Keskiviikko 30.3.2022 Kangasalan Sanomat Sari Heliövaara, teksti & kuva Kangasalan Asemalla sijaitsevalta Pazen Pajalta on lähtenyt jo yli kolme tonnia ruoka-apua Ukrainan sodasta kärsivien eläinten auttamiseksi. Lisäksi ainakin kaksi tarhaa on tuhoutunut pommituksissa ja niissä työskennelleet hoitajat kuolleet, kertoo Syväoja, jolla on yhteyksiä paikalliseen eläintensuojeluyhdistykseen. Syväojaa ovat liikuttaneet erityisesti lasten keräykseen jättämät viestit ja lelut Ukrainan eläimille. Helsingin päävarastolta ruoka-apu kuljetetaan Apua eläimille ilman rajoja ry:n avustusrekoilla Puolan rajalle. Ruokatarhoilla on huutava pula ruoasta. – Liikkeisiin voi toimittaa tai niistä ostaa ruokalahjoituksia, mutta kaupoilla on pienet säilytystilat, ja lahjoitukset on siksi noudettava liikeistä lähes päivittäin. Keskellä: Taimi Kankaanpää, Mervi Ylimäki, Mira Pohjola jonka hartioilla Ronja Nieminen. Paze ajaa 200 kilometriä päivässä eläinten vuoksi. MARJATTA PÖLLÄNEN MINNA YLIMÄKI KS-digin lukuoikeuden Jos tunnuksesi on hukassa, soita 040 769 9045. Helsingin reissuja Syväoja on tehnyt kuukauden aikana kahdesti. – Eläinten asiat tuskin ovat prioriteettilistalla ykkösenä, kun tuhoutunutta maata aletaan jälleenrakentaa. – Nyt eläimet saavat vielä lumesta vettä, mutta lumet sulavat, myös vedestä tulee pula, suree Syväoja. Syväoja kertoo nähneensä Ukrainasta sydäntä särkeviä kuvia vammautuneista ja kranaatin sirpaleiden haavoittamista koirista. Keräykseen on tuotu muun muassa omien koirien ja kissojen jo avattuja ruokapakkauksia. Kangasalta toimitettu jo yli kolme tonnia ruoka-apua Ukrainan koirille ja kissoille. Tällä hetkellä kotona on yksi rescue-koira. Asemalta hän kuljettaa ruokalahjoitukset edelleen Helsinkiin Helsingin eläinsuojeluyhdistyksen keräystiloihin. Siksi ruoan lahjoittaminen on paras tapa auttaa, sanoo Syväoja. Sodasta kärsiviä ihmisiä on toivottu autettavan pääasiassa lahjoittamalla rahaa vapaaehtoistyötä tekeville järjestöille. Lisäksi keräykseen voi toimittaa pantoja, hihnoja, kuljetuskoppia, haavanhoitovälineitä ja muita eläintarvikkeita. – Eläimiä ei auta raha, koska Ukrainasta ei saa ostettua rahalla apua eläimille. Matilainen sai kunniamerkin aktiivisesta toiminnasta yhdistyksessä. Tuoleilla Taru Komssi ja Piia Henttinen. Hänellä on aiempaa kokemusta eläinsuojelutyöstä muun muassa rescue-koiratoiminnan kautta. Syväojalle tulee noin 200 kilometrin lenkki, kun hän kiertää autolla keräämässä ruokalahjoitukset liikkeistä ja lastaa ne välivarastoon Kangasalan Asemalla sijaitsevalle pajalleen. Korjaamoyrittäjä on tarjonnut eläkepäivien kodin kaikkiaan jo viidelle Espanjasta tuodulle entiselle taistelukoiralle. ELÄINTEN HÄTÄ koskettaa, ja moni haluaa antaa vähästäänkin. Ilman ruokintaa kaduille joutuneet koirat ja muut lemmikit ovat riutuneet laihoiksi. KERÄYSTAVARAN vastaanottamisen lisäksi Syväoja kiertää päivittäin keräämässä Ukrainan eläimille lahjoitettua ruokaa Tampereen seudulla toimivista Musti ja Mirri -liikkeistä sekä Kangasalta TopTassut-liikkeestä. Raudoittajantie 3:n korjaamohallin keräyspisteelle voi toimittaa kaikenlaista ruoka-apua sota-alueen kotieläimille ja lemmikeille
VENTUS PRIME 3 K125 continental-rengas.fi PREMIUM CONTACT 6 & UUTUUS! ULTRA CONTACT /sarja 205/55 R16 195/65 R15 175/65 R14 225/45 R17 215/55 R17 /sarja 300,/sarja 270,/sarja 340,/sarja 380,/sarja 430,/sarja TURANZA T005 225/45 R17 225/55 R17 225/50 R17 670,195/65 R15 205/55 R16 /sarja 400,/sarja 445,700,/sarja 520,225/45 R17 /sarja 540,570,225/40 R18 /sarja 440,490,/sarja /sarja 195/65 R15 205/55 R16 765,195/65 R15 /sarja 425,205/55 R16 485,/sarja nokianrenkaat.fi /sarja /sarja UUTUUS! HAKKA BLUE 3 205/60 R16 595,215/55 R17 215/65 R16C /sarja 410,esimerkiksi 215/75 R16C /sarja 615,/sarja 730,/sarja 515,esimerkiksi 215/65 R16 235/60 R18 235/55 R19 225/65 R17 /sarja 480,/sarja 650,/sarja 675,/sarja 600,/sarja 570,/sarja 800,/sarja 400,/sarja 500,/sarja 495,/sarja 430,esimerkiksi esimerkiksi esimerkiksi esimerkiksi Ihastu uusiin malleihin verkossa ja kysy meiltä lisää: vanteet.koivunen.fi rautamo.fi | alcar.fi erikoisvanteet.fi wheeltrade.fi W H E E L S 195/65 R15 205/55 R16 225/45 R17 215/55 R17 /sarja 560,/sarja 350,/sarja 450,/sarja 340,VENTUS PRIME 4 K135 UUTUUS! /sarja 385,/sarja 490,/sarja 620,205/55 R16 225/45 R17 215/55 R17. RENGASMYYNTI KANGASALA Täyden palvelun talo autolle ja autoilijalle Tee rengaskaupat meillä 30.4. ????. /sarja 380,/sarja 430,225/55 R17 /sarja 720,goodyear.fi Kysy tarjous omasta kesärengasko ostasi! Hintaesimerke iksi nostettu yleisimmät! Reilu valikoima vanteita /sarja 670,/sarja 375,/sarja 450,isompiin ja pienempiin autoihin myös sähköautoihin! /sarja 540,Katso yleisimpien rengaskokojen hinnasto tai laita tarjouspyyntösi lomakkeella fixuskangasala.fi /sarja 680,Hyvä asiakkaamme! Joudumme pidättämään oikeuden hinnanmuutoksiin maailman tilanteen takia. Alennus voimassa 30.6.2022 saakka. mennessä saat 10% alen huoltotai korjauslaskustasi Fixus-Autohuollossamme tai Autokorjaamo SE-VI:llä. Kysy myös kausisäilytystä rengashotellissamme. Kangasalan Sanomat Keskiviikko 30.3.2022 12 Soita 03 377 3177/ takaisinsoittopalvelu tai poikkea fixuskangasala.fi Rengassarjan ostajalle tikkataulu ja tikat kaupan päälle! Suosittu ja turvallinen 205/55 R16 / sarja RASSURER 295,VAIN! Valmistettu Euroopassa! bridgestone.fi TRACK OF TRUST 195/65 R15 205/55 R16 225/50 R17 EFFICIENT GRIP PERFORMANCE 2 195/70 R15C /sarja 660,235/65 R16C 225/45 R17 /sarja 530,Reilu, mutta rajoitettu erä Hintoihin sisältyy vannetyö, tasapainoitus, kierrätysmaksut, uudet venttiilit ja allelaitto. 03 377 3177 | rengasmyynti@ fixuskangasala.fi | Kangasalantie 921, Kangasala Palvelemme arkisin 8–17, la 9–14 ja sesonkina joustavamminkin RENKAAT JA VANTEET | RENKAIDEN VAIHDOT | RENGASHOTELLI RENGASTARVIKKEET | PALVELU ????. Renkaat myös pakettija matkailuautoihin ... ja tietysti katumaastureihin /sarja 460,/sarja 540,/sarja /sarja esimerkiksi /sarja 620,/sarja 600,/sarja 560,720,820,/sarja 680,/sarja 640,esimerkiksi P. EDULLISET MERKIT KESKIHINTAAN PREMIUMTURVALLISUUTTA JA MUKAVUUTTA Kesärenkaat alle laitettuna Osamaksulla 90 päivää korotonta maksuaikaa! 1.4.-31.5.2022 tarjoamme kaikkiin Fixus Lasku maksutapahtumiin 90 päivää korotonta maksuaikaa. Lisäksi saatavuusongelmia saattaa esiintyä
Lisäksi saatavuusongelmia saattaa esiintyä. ja tietysti katumaastureihin /sarja 460,/sarja 540,/sarja /sarja esimerkiksi /sarja 620,/sarja 600,/sarja 560,720,820,/sarja 680,/sarja 640,esimerkiksi P. Alennus voimassa 30.6.2022 saakka. mennessä saat 10% alen huoltotai korjauslaskustasi Fixus-Autohuollossamme tai Autokorjaamo SE-VI:llä. 13 Keskiviikko 30.3.2022 Kangasalan Sanomat Soita 03 377 3177/ takaisinsoittopalvelu tai poikkea fixuskangasala.fi Rengassarjan ostajalle tikkataulu ja tikat kaupan päälle! Suosittu ja turvallinen 205/55 R16 / sarja RASSURER 295,VAIN! Valmistettu Euroopassa! bridgestone.fi TRACK OF TRUST 195/65 R15 205/55 R16 225/50 R17 EFFICIENT GRIP PERFORMANCE 2 195/70 R15C /sarja 660,235/65 R16C 225/45 R17 /sarja 530,Reilu, mutta rajoitettu erä Hintoihin sisältyy vannetyö, tasapainoitus, kierrätysmaksut, uudet venttiilit ja allelaitto. RENGASMYYNTI KANGASALA Täyden palvelun talo autolle ja autoilijalle Tee rengaskaupat meillä 30.4. Renkaat myös pakettija matkailuautoihin ... 03 377 3177 | rengasmyynti@ fixuskangasala.fi | Kangasalantie 921, Kangasala Palvelemme arkisin 8–17, la 9–14 ja sesonkina joustavamminkin RENKAAT JA VANTEET | RENKAIDEN VAIHDOT | RENGASHOTELLI RENGASTARVIKKEET | PALVELU ????. VENTUS PRIME 3 K125 continental-rengas.fi PREMIUM CONTACT 6 & UUTUUS! ULTRA CONTACT /sarja 205/55 R16 195/65 R15 175/65 R14 225/45 R17 215/55 R17 /sarja 300,/sarja 270,/sarja 340,/sarja 380,/sarja 430,/sarja TURANZA T005 225/45 R17 225/55 R17 225/50 R17 670,195/65 R15 205/55 R16 /sarja 400,/sarja 445,700,/sarja 520,225/45 R17 /sarja 540,570,225/40 R18 /sarja 440,490,/sarja /sarja 195/65 R15 205/55 R16 765,195/65 R15 /sarja 425,205/55 R16 485,/sarja nokianrenkaat.fi /sarja /sarja UUTUUS! HAKKA BLUE 3 205/60 R16 595,215/55 R17 215/65 R16C /sarja 410,esimerkiksi 215/75 R16C /sarja 615,/sarja 730,/sarja 515,esimerkiksi 215/65 R16 235/60 R18 235/55 R19 225/65 R17 /sarja 480,/sarja 650,/sarja 675,/sarja 600,/sarja 570,/sarja 800,/sarja 400,/sarja 500,/sarja 495,/sarja 430,esimerkiksi esimerkiksi esimerkiksi esimerkiksi Ihastu uusiin malleihin verkossa ja kysy meiltä lisää: vanteet.koivunen.fi rautamo.fi | alcar.fi erikoisvanteet.fi wheeltrade.fi W H E E L S 195/65 R15 205/55 R16 225/45 R17 215/55 R17 /sarja 560,/sarja 350,/sarja 450,/sarja 340,VENTUS PRIME 4 K135 UUTUUS! /sarja 385,/sarja 490,/sarja 620,205/55 R16 225/45 R17 215/55 R17. /sarja 380,/sarja 430,225/55 R17 /sarja 720,goodyear.fi Kysy tarjous omasta kesärengasko ostasi! Hintaesimerke iksi nostettu yleisimmät! Reilu valikoima vanteita /sarja 670,/sarja 375,/sarja 450,isompiin ja pienempiin autoihin myös sähköautoihin! /sarja 540,Katso yleisimpien rengaskokojen hinnasto tai laita tarjouspyyntösi lomakkeella fixuskangasala.fi /sarja 680,Hyvä asiakkaamme! Joudumme pidättämään oikeuden hinnanmuutoksiin maailman tilanteen takia. ????. EDULLISET MERKIT KESKIHINTAAN PREMIUMTURVALLISUUTTA JA MUKAVUUTTA Kesärenkaat alle laitettuna Osamaksulla 90 päivää korotonta maksuaikaa! 1.4.-31.5.2022 tarjoamme kaikkiin Fixus Lasku maksutapahtumiin 90 päivää korotonta maksuaikaa. Kysy myös kausisäilytystä rengashotellissamme
Olisi pitänyt merkitä paikka, valokuvata ja lähettää tiedot. rokotteesta 4 kuukautta. Hämmentynyt RAUNO KOSSILA kuvasi Huutijärven 23.2. Vuorokauden ympäri. Haluaisin herättää keskustelua koronarokotuksista. Terhi ja Susu KIITOS JA kumarrus myös Huutijärven koulun lapsilta ja aikuisilta latujen ja jääken tän hoitajille! Upeat puitteet, nautittu on ONKO OLEMASSA sääntöjä tai ohjeita vieraan valtion lipun käytöstä Suomen lip putangoissa. THL linjaa että matkustaminen on yksi syistä. Kangasalan Sanomat Keskiviikko 30.3.2022 14 TEKSTARIT KIITOS Konetaitureille. Suomalainen lipputanko EIKÖ VOISI ollakin niin päin, että Nato ”maksaisi” maal lemme, jos ja kun Suomi ”liittyy” Natoon! Natohan saa valtavasti etua saades saan joukkojaan tänne meil le. Etenkin kun on rokotteita, aikoja ja myynti lupakin alle 18vuotiaille rokot teen osalta. Toimituksella on oikeus harkintansa mukaan lyhentää ja muokata tekstejä. Harmitellaan ko kohta, että menipäs rokotteita vanhaksi iso läjä. 040 769 9045 TILAUKSET JA ASIAKASPALVELU Asiakasneuvoja Tuija Lehtinen 040 769 9045 TOIMITUS Toimitus Toimituspäällikkö Annukka Tammilehto Toimittaja Sari Eerolainen 050 464 0481 Toimittaja Eija Koivu 050 564 4941 Toimittaja Eveliina Kälviäinen PÄÄTOIMITTAJA-TOIMITUSJOHTAJA Heli Keskinen 040 758 3889 JULKAISIJA Kangasalan Sanomat Oy AAMUJAKELUPÄIVYSTYS (pvm/mpm) MEDIATIEDOT ISSN 0782-596 X printti, 2243-1101 verkkojulkaisu Painopaikka Sanoma Manu Oy Tampereen paino OSOITTEENMUUTOKSET 040 769 9045 tai instagram.com/kangasalansanomat twitter.com/KSanomat facebook.com/kangasalansanomat Seuraa meitä verkossa Voit lähettää mielipiteesi myös tekstiviestinä numeroon 040 1587 375. Saha lahdessa korjattiin vaaralli nen kävelytien sortuma tunti ilmoituksen jälkeen. Ilmoitettiin että rokotukselle voi tulla kun täyttää 18. Kun olen ollut yhteydessä ko ronarokotesähköpostiosoittee seen ja laittanut kuvakaappauk sia sivuista, joilla sanotaan, että rokote voidaan antaa, vastaukse na tulee kuvakaappaus rokotus järjestyksestä, eikä mitään seli tystä sille, miksi näin sanotaan sivustolla, jos rokotusaikaa ei kuitenkaan saada. TALVIKKI SAARELA nappasi kuvan maaliskuun ilta-auringosta Aseman teollisuusalueella. Onko se THL joka ei osaa näyttää vihreää valoa rokotta miselle vai eikö kaupunki osaa tulkita ohjeistuksia ja tehdä pää töksiä. Tälläkään perusteella ei meil le rokotusaikaa irronnut, kun nuori oli lähdössä hiihtolomal la isänsä luokse joka asuu ulko mailla. Tämä on todella hämmentä vää, varsinkin kun rokotusaikoja on vapaana pilvin pimein vaikka samalle päivälle. Kuvan lähetti Maija R. Kevään mittaan on tuntunut siltä, ettei tässä ole maallikon silmin mitään järkeä. Mik si ihmeessä kaupunki tiedottaa samalla sivulla rokotusvuorossa olevat ja heti sen perään ne, joille rokotus voidaan antaa, mutta ei kuitenkaan anneta. Syyksi THL kertoi, että ei ole myyntilupaa alle 18vuotiaille. ro kotteesta on kulunut 4 kuukaut ta. rokotteen saa vat kaikki, joilla on kulunut 2. Tiedustelut: 040 1587 375 maanantaista perjantaihin kello 9–16.. JOUTSENET KATSASTAMASSA pesäpaikkaa Kuohunlahdella keskiviikkona 2.3. Tekstin enimmäispituus välilyönteineen on 3 000 merkkiä. Luulisi, että näillä tartuntalu vuilla rokote annettaisiin haluk kaille, joilla on edellytykset ottaa rokote. Nyt on linjattu, että alle 18vuotiaille voidaan antaa 3. Kaikkiin Lukijalta-palstalle tarkoitettuihin teksteihin pitää liittää kirjoittajan nimen lisäksi osoite ja puhelinnumero. Rokotusajalta hänet käänny tettiin kuitenkin pois, koska ajan varaamisen jälkeen olikin linjat tu, ettei se koske alle 18vuotiai ta. MEDIAMYYNTI Mediamyyjä Sari Äijö 050 404 1146 Mediamyyjä Raija Marjamaa 040 705 7269 Web-suunnittelija Juho Tuhola 040 701 7202 Kaupallisten sisältöjen tuottaja, markkinointipäällikkö Satu Pasanen opintovapaalla TOIMIPISTE Artturintie 2, 36220 Kangasala Palvelemme ma–to klo 10–16 P. Lauri Niemelä Tekstit julkaistaan kirjoittajan nimellä, joskin myös nimimerkin käyttö on sallittua perustelluista syistä poikkeustapauksissa. rokotus voidaan an taa 12–17vuotiaille myös erityi sen painavasta syystä, kuten jos tarvitsee rokotustodistuksen. Koko etelärannikkomme sekä Ahvenanmaa ovat lois topaikkoja Natolle. Viime vuoden lopussa THL ilmoitti että 3. Arkisesti kuin jon kun kaupan tai yrityksen lip pu. Tekstiviestisi maksaa operaattorisi kanssasopimasi hinnan. Kartta ei antanut sovellustietoa kevyen liikenteen väylästä. MIELIPIDE Sähköpostit: toimitus@kangasalansanomat.fi Kirjeet: Kangasalan Sanomat, Artturintie 2, 36220 Kangasala LUKIJAN KUVA Miksi nuorelle ei anneta Kangasalla koronarokotetta. Kangas alan infrapalautteen kautta en löytänyt apua. Vara simme 17vuotiaalle tyttärel leni ajan, joka saatiin tammi kuulle. Väylä on päiväkodin ja leikkipuiston välissä, ja siitä kulkee paljon lapsia.Toivoisi myös koirien ulkoiluttajien huomioivan jä tösten poistamisen. Rokotusaikaa ei kuitenkaan irtoa, koska nojataan siihen, et tä pitää olla riskiryhmää. Tätä Kangasalla ei osattu kertoa syyksi. Kaupungin sivuilla lukee myös, että 3. rokote, jos 2. Mielestäni on älytöntä että nyt rokotusväli venyy 8 kuukauden mittaiseksi, jos odotamme siihen että tytär täyttää 18
Kohtaaminen ja läsnä oleminen kasvattavat luottamusta elämään ja siihen, että meillä kaikilla oman parhaansa tekeminen kunkin hetken voimavaroilla riittää. Nuorison hatut olivat leveälierisiä tai baretin mallisia. Vastaavaa tapahtuu vaikkapa itselle tärkeän tai merkityksellisen harrastuksen parissa ja tärkeiden ihmissuhteiden äärellä – usein myös myönteisessä työn imussa tai kulttuurielämyksen aikana. Joskus keskustelu on pelkkää tilanteessa kannattelua, ilman ratkaisuja. Koen, että läsnä oleminen ja oleelliseen keskittyminen kasvattaa resilienssiä kohdata myös elämässä väistämättömiä vastoinkäymisiä. Kun asia on tarpeeksi tärkeä ja sitä tekee sydämellään, läsnä oleminen tapahtuu luonnostaan. Olen omakohtaisesti kokenut, miten suuri merkitys nuorelle tai nuorelle aikuiselle on sillä, että joku kohtaa hänet omine ajatuksineen ja tunteineen juuri sillä hetkellä juuri sellaisena kuin tilanne on. Nuorten työryhmä n:o 1 katseli nuorten asuja ja päätyi arvioinnissaan tähän: A-linjaisia takkeja kirkkaine väreineen. Vaikka tilanne olisi kuinka vaikea, useimmiten valoa ja pieniä ituja omista voimavaroista ja seuraavista askelmista löytyy. Luulenpa, että moni voisi paremmin ja löytäisi merkityksellisyyden tunteen esimerkiksi vapaaehtoistyöhön osallistumalla. . Jossakin tapauksessa tämä on myös ylen hienoa. Olemmeko läsnä. Tätä nykyä on välttämätöntä, että asia pohditaan työryhmässä. Joskus se voi olla ihminen rakkaan harrastuksen parissa, joskus perheenjäsen tai ystävä, joskus ammattilainen. TÄMÄ PÄIVYSTYSTYÖ on kaltaisessani “nyt mennään eikä meinata” ja “nyt kääritään hihat” -tyyppisessä ihmisessä herättänyt todella vahvan käytännön kokemuksen siitä, miten helppoa pysähtyminen lopulta on. KOLUMNI Omalla kohdallani resilienssi tarkoittaa sitä, että vaikeiden kokemusten jälkeen jatkaa elämää jälleen uutena versiona itsestään. Chatissa on tärkeää sanoittaa empatia ja tuoda kohtaaminen eläväksi sanoin, kun ääni ja eleet puuttuvat. maaliskuuta Kangasalan Reservialiupseerit ry:n naisosaston keväistä ja kesäistä muotinäytöstä arvosteli melkoperäinen työryhmä. Värit olivat keltaista, vihreää, punaista, sinistä ja mustaa, joissakin liituraitoja. Joku, jolle puhua. Itsemyötätunto on kaunis sana, ja sitä kannattaa harjoitella, kohtaamisen ja toiselle läsnä olemisen rinnalla. Merimiestyyliset reippaat housuasut sekä kankaasta että mokkanahasta olivat pop. Omalla kohdallani resilienssi tarkoittaa sitä, että vaikeiden kokemusten jälkeen jatkaa elämää jälleen uutena versiona itsestään. Tästä syystä kesän jalkineet ovat paksupohjaisia, leveäkorkoisia, joten ei ole vaaraa hänen kaatumisestaan sileällä tiellä. N:o 4: Nykyajan naiseen on tarttunut ajan muoti, lenkkeily. Torstaina 23. Eniten oli tumman sinistä. 15 Keskiviikko 30.3.2022 Kangasalan Sanomat PÄIVÄN KUVA KANGASALAN SANOMAT 5O VUOTTA SITTEN ODOTETTU JA toivottu MLL:n Kangasalan paikallisyhdistyksen Lastenvaate ja -tarvike -kirpputoritapahtuma veti Pikkolan koulun täyteen ostajia ja myyjiä lauantaina. Pelkästään näiden voimavarojen ja mahdollisuuksien kirjoittaminen “ääneen” ja jakaminen tekee niistä todellisempia. Olen toiminut 12–29-vuotiaille suunnatussa Sekasin-chatissa vapaaehtoisena päivystäjänä. N:o 2. Kaikkine ajatuksineen ja tunteineen, hyväksyvällä tavalla. Minulle se on viimeisten kolmen kuukauden ajan merkinnyt jotakin aivan uutta. N:o 3. Jospa ajatus kiireestä ei olekaan todellinen. Kuviointi liituraitainen tai ruudullinen. Jokainen anonyymi kohtaaminen vaatii pöydän pyyhkimisen pölyistä ja kaikkien oletusten ja odotusten riisumisen. Joskus se voi olla anonyymi ihminen tukikanavan kautta. Niiden joukossa oli oli miltei kokonaan siroja ja ryhdikkään näköisiä malleja. -Torstaina 30.3.1972 Aliupseerinaisten muotinäytöksessä todettiin: Tämän kevään eeva on tyylikkäämpi kuin viime keväinen MIELIPIDE KS Ota yhteyttä toimitukseen toimitus@kangasalansanomat.fi JUTUN JUURTA HELI KESKINEN PUKUESITTELY KÄYNNISSÄ Kirkonkylän koululla. Vaikeudet ja kriisit pakottamat ihmisen luomaan nahkansa.. On tärkeää kysyä avoimia kysymyksiä ja tuoda nuoren tilanteeseen näillä kysymyksillä uusia näkökulmia, jotka hän voi itse sanoittaa ja oivaltaa omista lähtökohdistaan. M itä läsnä oleminen merkitsee sinulle. Ehkä aikaa siihen sittenkin olisi, ja palkinto olisi moninkertainen. Lapsille oli lisäksi tarjolla ohjelmaa ja kahvion herkkuja. Olisi luullut, että tällaiset kengät olisivat olleet kömpelön näköisiä, mutta ei . . Tärkeää vaikeissa hetkissä on, että on joku, joka on läsnä. – Tämän kevään naisten lempivärinä laivastonsininen. Nainen on tänä keväänä kauniimpi ja värikkäämpi kuin viime keväänä, jolloin joukossa oli monenlaista – monenmittaista ja melkein vinniltä hankittua. Kapat olivat ruudullisia, raidallisia, väljiä taiteilijatakkeja, mutta myöskin räätälinmallisia. Paula Mäkeläinen Käsikirjoittaja ja Kangasalan Pikkuteatterin taustavaikuttaja. Se on kohtaamista puhtaimmassa muodossaan. Useissa leningeissä oli pukevan näköiset kauniit pussihihat. Pituudet sekä takeissa että leningeissä olivat nuorilla rohkeasti polven yläpuolella, mutta »kypsillä » naisilla yleensä polven vaiheille päättyviä. Vaikka tuo yhteinen matka kestää vain 45 minuuttia, on se yllättävän pitkä aika rinnalla kulkemista. Vaikeudet ja kriisit pakottamat ihmisen luomaan nahkansa. Värit näissä olivat pastellin pehmeitä
• klo 18.30 lentopallon naisten mestaruusliigaa, välierä 2, LP Kangasala–LP Viesti Pitkäjärven liikuntahallissa. ”Huolehdithan mielesi hyvinvoinnista” Pirkanmaan muistiyhdistys esittäytyy, Anu Heinonen. Tiistai 19.4. Ota päivittäiseen käyttöön kangasalansanomat.fi/ lounaalle Tallenna kännykän kotivalikkoon tai selainsuosikiksi kätevästi käytettäväksi! Lounasyrittäjä! Tahdotko mukaan. • klo 19 Timo Lavikainen ja Pasi Karppi: Mies miehelle Kangasala-talossa. • klo 14 Teehuoneen kulttuurivartti Lepokodilla. • klo 18 K-Kino Kangasala-talossa: Odotus. Tiistai 5.4. Kun käytän Rekoa, minun ei tarvitse maksaa välikäsille, vaan voin tukea suoraan tuottajaa, Markkanen kertoo. Torstai 7.4. • klo 16 K-Kino Kangasala-talossa: Odotus. • klo 13–16 Kangasalan lähitori, matalan kynnyksen palveluohjaus ja neuvonta ikäihmisille ja heidän läheisilleen Prisman kaupunki-infossa. Lisäksi ostan yleensä kananmunia, hunajaa, yrtintaimia ja joskus villalankaakin, kertoo Markkanen. Keskiviikko 20.4. ilmestyvässä lehdessämme. Lauantai 9.4. • klo 17 K-Kino Kangasala-talossa: Etsivätoimisto Henkka & Kivimutka. Jonon perällä vuoroaan odottavat Paula Markkanen ja Markku Hannula. Klan SVS. Keskiviikko 30.3. • klo 13 K-Kino Kangasala-talossa: 70 on vain numero. • klo 9–17 järjestöpäivä Aseman monitoimitalo Asarilla, Asemantie 470. Markkanen ja Hannula ovat vähän aikaa sitten muuttaneet Kangasalle. • klo 14 Teemakahvila Jalmarin Kodossa, jumppa, kahvihetki ja ”Keväinen taideTuottajat ja kuluttajat kohtaavat Rekossa Sanni Mansikka-aho, teksti & kuva Kangasalan tapahtumakenttä Finnentiellä on jäinen ja sää vähän vetinen ja synkkä. Käsikirjoitukset eivät pala – Mihail Bulgakovin elämästä ja teoksista (Arja Ahtee). • klo 19 Kevään kaikuja Kangasalan kirkossa. Tätä varten ostan Rekosta jauhoja ja ryynejä. Merikannon, Sibeliuksen, Kuulan sekä muiden kotimaisten säveltäjien parhaimmistoa Kangasala-talossa. Vapaa pääsy. • klo 17.30 K-Kino Kangasala-talossa: Odotus. Vapaa pääsy. • klo 10–12 Mukanetin neuvontaa senioreille kännyn, tabletin ja tietokoneen käytössä Sahalahden virastotalolla, Sälssinkuja 2. • klo 13.45 K-Kino Kangasala-talossa: Etsivätoimisto Henkka & Kivimutka. • klo 19 Maria Ylipää: PIAZZOLLA! – TANGO NUEVO Kangasala-talossa. • klo 17.30 Hyvänen aika! – maata kiertävän runonlausujan taiteilijajuhla -monologi pääkirjastossa. Kamukahvila, jumppa, kahvihetki. – Haluan suosia lähituotantoa. Kysy lisää 040 720 8917/ Satu Pasanen, Kangasalan Sanomat Viikko 14 KOULUT JA PÄIVÄKODIT MA: uunimakkara, perunasose, salaatti TI: broileripastavuoka/broileriperunakiusaus, lämmin kasvis, salaatti KE: chili con carne, ohralisäke, salaatti TO: pinaattiohukaiset/kasvispyörykät, perunasose, kastike, salaatti PE: kalakeitto, tuorepala, tuoreleipä Ateriaan kuuluu maito tai piimä, näkki leipä ja ravintorasva sekä salaatin kastike, kun tarjolla on salaattia. • klo 18.30 Tauon paikka, Pirkanmaan musiikkiopiston oppilaiden konsertti Suoraman koulun porrasaulassa. Torstai 31.3. Hannula on ensimmäistä kertaa mukana hakemassa Rekon tilauksia, mutta Markkaselle se on jo tuttua puuhaa. Keskiviikko 13.4. Kangasalan Sanomat Keskiviikko 30.3.2022 16 ARJESSA MUKANA RUOKALISTAT MENOT Onko suosikkilounasravintolasi mukana. Lauantai 2.4. Katso kuvia digissä Aina lähelläsi. • klo 15 K-Kino Kangasala-talossa: Etsivätoimisto Henkka & Kivimutka. • klo 10–15 Kangasalan Kulttuurija hyvinvointitori Pikkolan tapahtumakentällä. Tästä syystä myös Eliisa Vesisenaho suosii Rekoa. Siitä huolimatta kenttää valaisee autojen ajovalot, kun lähiruoan tuottajat ja kuluttajat ovat tulleet kohtaamispaikalleen. • klo 19 Pate Mustajärvi: Tämä(kin) tarina on tosi Kangasala-talossa. • klo 13.30–15 kaupungin liikunnanohjaajat tavattavissa pääkirjaston ala-aulassa. • klo 16 K-Kino Kangasala-talossa: Pig. • klo 19 Andy McCoy Trio: Andy 60v-juhlakiertue Kangasala-talossa. Torstai 14.4. Järj. Tuottajat ilmoittavat suljetussa Facebook-ryhmässä myytävistä tuotteistaan ja halukkaat ostajat voivat tehdä tilauksen kommenttikentässä. Suomessa Reko-lähiruokarenkaita on nykyään jo yli 200. Maanantai 4.4. • klo 14 Teemakahvila Jalmarin Kodossa, jumppa, kahvihetki ja runoriihi. Sunnuntai 17.4. • klo 10 Mukanetti opastaa Jalmarin Kodossa: atk, tabletti ja älypuhelin. Pietarinsuomalaiset (Hannu Mäki-Laurila). Sunnuntai 3.4. JARKKO SALONEN myy aamulla kerättyjä kananmunia. – Pyrin ostamaan kaikilta tuottajilta, jos vaan heiltä löytyy jotakin, jolle minulla on tarvetta, Vesisenaho sanoo. • klo 14 Teehuoneen kulttuurivartti Lepokodilla. Ponkiniemen tilan kojulle on pitkä jono. Lähetä siihen tarkoitetut tiedot verkkosivujemme kangasalan sanomat.fi-kautta maanantaihin 4.4. Lauantai 16.4. kello 10 mennessä. Perjantai 8.4. • klo 10 Mukanetti opastaa Jalmarin Kodossa: atk, tabletti ja älypuhelin. Osto tapahtuu ennalta sovittuun aikaan ja sovitussa paikassa. Pirkanmaan musiikkiopiston konserissa esiintyy puhallinorkesterit Windus 2 ja 3 sekä puhallinkokoonpanot Puistikko-kvintetti ja Riskiryhmä. • klo 14 Teemakahvila Jalmarin Kodossa. – Nyt kun minulla on leivinuuni, teen paljon uunipuuroa. Tarkista ajantasainen tilanne tapahtumien järjestäjiltä. • klo 14–15.30 elokuvailtapäivä Kangasala-talossa. Keskiviikko 6.4. Reko on konsepti, jossa tuottajat pääsevät tarjoamaan tuotteitaan suoraan kuluttajalle, ilman välikäsiä. • klo 15 Kun ilta tummentuu: Seppo Hovi, Angelika Klas ja Hannu Lehtonen Kangasala-talossa. • klo 15 K-Kino Kangasala-talossa: Kanakani ja tuomion hamsteri. kaupunki. • klo 13.45 K-Kino Kangasala-talossa: Kanakani ja tuomion hamsteri. • klo 14 Teemakahvila Jalmarin Kodossa, jumppa, kahvihetki ja ”Muistellaan pääsiäisperinteitä”, Ulla Viitanen. Järj. Vapaa pääsy. ATERIAPALVELU MA: lohikiusaus, kasvikset, vadelmakiisseli TI: nakkikeitto, appelsiiniriisi KE: kaalikääryle, puolukkakastike, muusi, kasvis, kinuskirahka TO: välimeren kalakeitto (lohi-sei), puolukkamustikkakiisseli PE: mango-kanakastike, basmatiriisi, kasvikset, tropiikinrahka LA: karjalanpaisti, muusi, juuressekoitus, puolukkahillo, sitruunakiisseli SU: kermainen porsaanlihakastike, riisi, mansikkarahka Muutokset mahdollisia. Vanhoja lyhytelokuvia. Perjantai 1.4. • klo 9–11 aamupala SPR Kangasalan Kasperissa, Ellintie 6. Sunnuntai 10.4. Mahdollisuus tukea suoraan tuottajia vaikuttaa olevan monen mielestä syy Rekon suuren suosioon. Kotimainen ruoantuotanto on Vesisenaholle tärkeää, ja hän pitää Tuotteet ostetaan suoraan tuottajilta ilman välikäsiä. Klan SVS. • klo 13.30 ehtoollishartaus Jalmarin Kodossa. • klo 18.15 K-Kino Kangasala-talossa: Pig. • klo 17 K-Kino Kangasala-talossa: Odotus. • klo 19 Suomalaisia lauluja. • klo 19 Lasse Heikkilän klassikkomusikaali Simon Kyreneläinen Kangasala-talossa. Järj. Julkaisemme seuraavan vikkopäivyrin keskiviikkona 6.4. Maanantai 11.4. Tapahtumiin voi tulla muutoksia ja peruutuksia koronarajoitusten vuoksi. Tiistai 12.4. • klo 10 terveydenhoitajan vastaanotto Jalmarin Kodossa. • klo 14 K-Kino Kangasala-talossa: Odotus
Torkkelin perheen tuotteista eniten myydään hapankaalia, jota kangasalalainen perheyritys on valmistanut vuodesta 2008. Irish Festival. • Valkeakoski-opiston kädentaitoja kuvataideryhmien näyttely 4.–22.4. Selkeästi ihmiset arvostavat tuoreutta, Salonen sanoo. • Lounaskahvila Mäyrä Raudanmaan kylätalolla avoinna ma–to klo 10–16, pe klo 10–19 ja la klo 12–19. saakka. 10) Lempiruokasi. • Äijäklubi huhtikuussa parillisten viikkojen keskiviikkona klo 12 Jalmarin Kodossa. – Selvisin, vaikka lenkkeilen paljon 3,5-vuotiaan saksanpaimenkoirani Karan kanssa. Kangasalla ostopaikka on parittomien viikkojen keskiviikkona kello 19 osoitteessa Finnentie 27. la klo 10–14. – Kissan ja koiran hoidosta. • klo 13–16 Kangasalan Lähitori, matalan kynnyksen palveluohjaus ja neuvonta ikäihmisille ja heidän läheisilleen Prisman kaupunki-infossa. Salosen mielestä Rekon toiminta on hauskaa tekemistä. ti–ke 11–17, to 11–19, pe–la 11–17, su 11–15, ma suljettu. • klo 15 K-Kino Kangasala-talossa: Kanakani ja tuomion hamsteri. Ryhmään liittymisen jälkeen pääsee tekemään ensimmäisen tilauksen. – Minua vaivaa krooninen myöhästymisen pelko, joten olen aina etuajassa. Kangasalan Reko-lähiruokarinki löytyy Facebookista nimellä ”Kangasalan lähiruokarengas REKO” . • Sibelius-Akatemian mestarikurssi Kangasalan kirkossa 21.–23.4. • Talvisodasta uuteen alkuun – opastettu näyttely sekä museoaitat. Kasvatan siemenestä sekä ravintoettä koristekasveja. Tied. HORNAN VAPAAN possun ja munan Jarkko Salosella riittää asiakkaita. Torstai 21.4. Ei 17.4. 7) Hiihteletkö mieluiten ladulla, umpihangessa, avovesillä vai kotona villasukat jalassa. Bella, bella! -näyttely Autoglym Galleryssä 31.8. Toki pitää aina päästä tähän tiettyyn aikaan hakemaan tilaukset, mutta olen minäkin joskus hakenut naapurin tilaukset, kun hän itse ei ole päässyt, Vesisenaho kertoo. TUSINA KYSYMYKSIÄ IRA SEPPÄLÄN lempiruokaa on hänen itse tekemänsä kasvislasagne.. Lauantai 23.4. • klo 16 Urkupäivien konsertti kirkossa: päätöskonsertti Olli Porthan & sopraano Kristiina Nietula. saakka pääkirjaston Taidetila Terrassa. saakka. Lauantai 30.4. Runoja ja maalauksia 1.4. Suljettu 2022 pääsiäisenä. • klo 19 Urkupäivien konsertti kirkossa: Kadri Toomoja. Torstai 28.4. Lähiruokaringin toiminnassa yritys on ollut mukana noin viisi vuotta. • Ulkoiluryhmä huhtikuussa joka tiistai klo 14 Jalmarin Kodossa, lähtö pääovelta. Historia ja nykyaika 14.4. Juhannuspäivänä suljettu. JÄTEASEMAT • Klan jäteasema av. • klo 19 Costello Hautamäki & Hämeenlinna Big Band: Rock \’n\’ Roll \’n\’ Blues \’n\’ Jazz Kangasala-talossa. Sunnuntai 24.4. • klo 10–12 Mukanetin neuvontaa senioreille kännyn, tabletin ja tietokoneen käytössä Sahalahden virastotalolla, Sälssinkuja 2. Kotihaantie 20. kerroksen aulassa esillä kulttuurin merkityksestä ja suojelemisesta kertova näyttely Roerich-pakti. • klo 13 Urkupäivien konsertti kirkossa: Mestarikurssilaiset. • klo 11–19 senioripäivä Kimmo Pyykkö -taidemuseossa. Munakennoja menee hyvää tahtia. Majamaan mukaan toiminta on paitsi kannattavaa myös mukavaa puuhaa. 17 Keskiviikko 30.3.2022 Kangasalan Sanomat ARJESSA MUKANA MENOT hetki ja musiikkia” Elisa Wistuba Lorca. – Olen. Av. saakka lounaskahvila Mäyrän aukioloaikoina. Tuoreiden ja pakastettujen marjojen lisäksi Yrjölän marjatila myy Rekossa mehuja, hilloja sekä gelatojäätelöä. – Itse tekemäni kasvislasagne, jossa on härkäpapuja. Näyttelyn taiteilijat: Taisto Ahtola, Birger Carlstedt, Cris af Enehielm, Erik Enroth, Ester Helenius, Kerttu Horila, Alice Kaira, Virpi Kinnunen, Teemu Luoto, Kimmo Pyykkö, Tuulikki Pietilä, Taisto Toivonen. 5) Kuinka usein ikkunat olisi hyvä pestä. • klo 14 Teemakahvila Jalmarin Kodossa, jumppa, kahvihetki ja Tampereen seudun omaishoitajat esittäytyvät ja toimintatuokio, Erja Räty. Muuten niihin kertyy kissanja koirankuononjälkiä niin paljon, ettei enää kunnolla näe ulos. Ei pääsiäisenä. Tuottajat ja kuluttajat kohtaavat Rekossa siitä, että Rekolta ostaessa ruoka on tuoreempaa. ja 29.4 myös klo 8– 9. Av. NÄYTTELYT • Sirkusväkeä -näyttely 22.5. • Raudanmaan kylätalon Pupula av. • klo 17 Muistisairaan ihmisen hyvä elämä -webinaari Jalmarin Kodossa, geriatri Mikko Seppälä. Otin kaikki kolme rokotusta, ja olen karsinut ihmiskontakteja. vuoden ympäri ti–la klo 11–18 ja su klo 11–16. • Johanna Tervala-Pirskanen, Pirkko Louhelainen ja Seija Tervala: Minä, mummo ja naapurin Pirkko. Vitali Torkkelin mukaan toiminta on kannattavaa ja asiakkaita riittää, vaikka Torkkelin perheen tuotteita myydään nykyään ruokakaupoissakin. • klo 18 Salaperäinen taikahuilu Kangasala-talossa. Tie vie – museotiet suomalaisuuden peilinä -valokuvanäyttely 18.12. 30.4. torstaisin ja sunnuntaisin klo 12–16 sekä ryhmille sopimuksesta. • klo 18 Irlantilaisten laulujen ilta Kangasala-talossa. Av. ELISA MAJAMAA on töissä Yrjölän marjatilalla, joka on ollut mukana Rekon toiminnassa noin viisi vuotta. pääkirjaston Taidetila Terrassa. ti–ke 11–17, to 11–19, pe–la 11–17, su 11– 15, ma suljettu. – Rannan kuntoa, ei omaa olemustani. • klo 18 Salaperäinen taikahuilu Kangasala-talossa. • Mobilia avoinna 31.5 saakka joka päivä klo 10–16. 3) Mitä rantakunto sinulle tarkoittaa. Kangasalan lukion Testostenorit ja Melodiivat -kuorot. Hyvän myynnin lisäksi Rerkossa kannustaa käymään ihmisten mukavat kommentit. 15.8.–18.12 joka päivä klo 10–16. Ainakin chiliä ja tomaattia on ihan pakko kylvää. • Kimmo Pyykkö -taidemuseo av. • klo 17 K-Kino Kangasala-talossa: Odotus. 1.6.–14.8 joka päivä klo 10–18. • Elävien runoilijain vapaamittainen runorinki joka kuun viimeisenä sunnuntaina kello 13 Kirkkoharjun näkötornin runosalongissa. 12) Mitä viimeksi etsit. Yleisöopastus kevään näyttelyyn klo 13 sunnuntaisin 22.5. MUUT • Omatoiminen kuntosali Jalmarin Kodossa huhtikuussa maanantaisin klo 11– 12, keskiviikkoisin klo 8–9 ja perjantaisin klo 11–12. • klo 13.30 hartaus Jalmarin Kodossa. Keskiviikko 27.4. juhlatalo.aijala@gmail.com. – Uskon, että ostajat haluavat tukea meitä suoraan ja siksi niin moni ostaa täältä Rekosta, vaikka kaupastakin saisi, pohtii Torkkeli. Tiistai 26.4. saakka. 15.5.–14.8. 8) Ääni, joka saa sinut hyvälle tuulelle. Hän onkin kiertänyt jo useammalla renkaalla, kuten Turussa, Helsingissä ja Tampereella Lielahdessa sekä Hervannassa. • Neulekahvila Vilpeilän kylätalolla joka kuun ensimmäisenä sunnuntaina 1.5. MUSEOT • Kangasala-talon asiakaspalvelu ja lipunmyynti av. • Mobiliassa Rallimuseo, Mobilian klassikot ja Tarinoita siirtotyömailta -näyttelyt. 6) Säästätkö pahan päivän varalle. Perjantai 22.4. – Villasukat jalassa kotona. – Kauppa on käynyt hyvin. Nämä kananmunat ovat tänään aamulla kerättyjä. Kaarina Maununtyttären tie 6. Mielelläni kävisin koiran kanssa hiihtämässä, mutta siihen tarkoitukseen soveltuvia latuja löytyy harmillisen vähän. 9) Mistä aiheesta pitäisit esitelmän, jos olisi ihan pakko. saakka klo 18. ryhmille sopimuksen mukaan. – Ne lämmittävät mieltä ja kannustavat jatkamaan toimintaa, Torkkeli kertoo. KAHVILOITA • Kirkkoharjun kahvila av. Karjalainen Kultuurikeskus Äijälä, Liuksialankuja 33. • Kangasala-talon 2. Pitsamyynti pe klo 16–19 ja la klo 12–19. • Vehoniemen Automuseossa esillä Simo Niemisen kalustoa kaudella 2021. – Silloin kun huvittaa. saakka. 4) Iskeekö sinuun keväisin autokuume tai muu vastaava polte. Buffelounasta arkisin klo 10–14. pääkirjaston Taidetila Terrassa. • klo 19 Urkupäivien konsertti kirkossa: Hämäläis-Osakunnan laulajat & Hiski Wallenius. • klo 9.30 suuhygienistin vastaanotto ja opastus Jalmarin Kodossa. • Kuvataideja käsityökoulu Emilin Kangasalan toimipisteen oppilastöiden näyttely 26.4.–6.5. Ponsantie 1269. Maanantai 25.4. – Etsin tänään kotiavaimiani pariinkin otteeseen. Itse pesen ehkä kuusi kertaa vuodessa. 2) Selvisitkö talvesta kaatumatta. 11) Oletko useimmiten etuajassa, jämptisti ajallaan vai myöhässä. • klo 19 Urkupäivien konsertti kirkossa: Markku Mäkinen. – En keksi, kenelle Rekon toiminta ei sopisi. – Tässä tulee myös muut myyjät tutuiksi ja ostajilta tulee paljon kysymyksiä muun muassa siitä, miten tuotteet on tehty, Majamaa sanoo. Näin keväisin istutuspurnukat täyttävät kotona joka paikan. Hyväkuntoisella rannalla on hiekkapohja tai laituri, jolta pääsee uimaan ilman että pitää väistellä vesikasveja. asti Kimmo Pyykkö -taidemuseossa. • klo 10 Ravintolisät ja vitamiinit -webinaari Jalmarin Kodossa. Lenkkimme suuntautuvat pääasiassa metsäpoluille. – Säästän hyvän päivän varalle, jotta voin tehdä jotakin mukavaa, kuten lähteä luontoretkelle johonkin kotimaan kohteeseen. • Arboretum Frick av. – Kylvökuume: siemeniä on pakko saada multaan. Perjantai 29.4. ti–pe klo 14–18 ja la 10–14. Eniten lähiruokaringin käyttäjät ostavat Torkkelilta perinteistä hapankaalia, mutta myös inkiväärisekä valkosipulihapankaalia menee hyvin. Ira Seppälä potee keväällä kylvökuumetta Eija Koivu, teksti & kuva 1) Oletko varjeltunut koronatartunnalta. Taidetie 6. Pirkanmaan musiikkiopisto, Kangasalan Pikkuteatteri, Näpsä. • klo 18 Salaperäinen taikahuilu Kangasala-talossa. • Kuhmalahden jäteasema av. – Linnunlaulu luonnossa. • klo 15 Kangasalan Soittokunta: Vauhtia Vappuun! Kangasala-talossa. • Kangasalan Shakkikerhon kerhoilta keskiviikkoisin pääkirjastossa, kokoontuminen klo 17.30 ja pelit klo 18. Pe 1
Yhdistys hankkii ostopalveluna reittien säännöllisen tamppauksen, joka tehdään vastaavilla laitteilla kuin laskettelurinteissäkin. Poolin huoltokelkka ja lana ovat työkaluina alkutalvella reittien pohjauksessa. Hän näkee kelkkailun tärkeänä osana suomalaista talvista elämysmatkailua. Myös Eerola katsoo, että kelkkailun salliminen talviaikaan joillakin tieosuuksilla olisi edistystä. Kyse on siitä, haluavatko kaupunki ja viranomaiset tukea tätä harrastusta. Lisäksi kelkkaväki on sopinut maanomistajien kanssa kulkuoikeuksista joillakin lyhyillä siirtymäjaksoilla. Heinilä toimii varapuheenjohtajana Tampereen Safari-Kelkkailijat ry:ssä, joka edustaa Tampereen ja Kangasalan kelkkailuharrastajia. – Tieliikennelaki antaa mahdollisuuden osoittaa liikennemerkein yhteyden, jota pitkin kelkkailijat saavat ajaa huoltoasemille ja vaikkapa hotelleihin. Kangasala jää hiukan syrjään maakunnan parhaasta reittitarjonnasta. RUNSASLUMINEN TALVI on suosinut kelkkailijoita, ja poolin talkooväki on pystynyt pitämään reitit hyvässä kunnossa. Matka saa kruunauksen, kun vieras pääsee tehdaskierroksen jälkeen ajamaan kelkalla kunnon lenkin ja saunomaan sen päälle, Eerola kuvailee. Iharin kannaksen avaus oli Eerolan mukaan järkevä teko vesistön kannalta. Poolilla on noin 350 kilometriä hoidettuja reittejä Virroilla, Ylöjärven Kurussa, Kihniössä, Mänttä-Vilppulassa, Ruovedellä ja Haapamäellä. Tienoon uudisrakentaminen on tehnyt sinne pääsyn hankalammaksi. Hän kuuluu kerhon edustajana maastoreittipoolin hallitukseen. Kangasalla on luvallista ajaa moottorikelkalla vain järvien jäillä alueilla, joilla kelkkailua ei ole erikseen kielletty. – Esimerkiksi tamperelaisen teollisuuden asiakas tulee Keski-Euroopasta seuraamaan tilaamansa tuotteen valmistumista. Jos jossain on tien ylitys tai sopiva sillanpieli sulan veden kiertämiseen, joku kaunis kerta siellä onkin tien parannuksen yhteydessä kaivettu syvä oja tai uusi kaide esteenä. Tämä näkyy vahvimmin Lapissa, jonka reitit ja palvelut ovat parasta, mitä Suomessa on alalla tarjolla. Vasemmalta Minttu-Sofia, Telle-Mari, Vihtori, Hilla-Maria, Mika ja Valtteri Eerola. Pienetkin parannukset voivat tuoda jo paljon hyvää. Tiet toimisivat siirtymätaipaleina, jolloin maastosiirtymiä tarvittaisiin vähemmän. Korona verotti ulkomaisten matkailijoiden määrää tänäkin talvena. Olosuhteet olivat hienot, kun tasaista lunta riitti, ja sitä tuli aina vain lisää. Kanavan ohitus maitse toisi ajoreitteihin lisää valinnanvaraa. Heinilä muistuttaa, että järjestäytyneet kelkkaharrastajat pitävät etusijalla yleistä turvallisuutta. – Maksut ovat kohtuullisia reittien ylläpitokuluihin nähden. Esitimme pari vuotta sitten kaupungille ajoreitin linjausta Ranta-Koiviston alikulun ja kevytväylien reunojen kautta huoltoasemalle. Jyvitämme ylläpidon rahoitukseen menevät kuntien vuosimaksut kunkin kunnan alueella sijaitsevien reittikilometrien mukaan, Heinilä kertoo. Roineelta käsin esteenä on Kaivannon kanava, joka pysyy sulana läpi talven. Myös lajin valtakunnallinen edunvalvonta on Heinilälle tuttua. Eerola muistuttaa, että ikävät yllätykset olisivat vältettävissä jo pienelläkin yhteispelillä ja sillä, että kuntatahot olisivat osaltaan riittävän valppaina. Tankkaisimme bensaa, ruokailisimme hyvin, ja kyllä oikean hotellinkin palveluille olisi käyttöä. – Meillä olisi myös hyvät mahdollisuudet asioida Kangasalan alueen matkailupalveluita tukevien yritysten vieraina. Kisarannan ja Mobilian alue toimisi luonnostaan matkailun monipuolisena solmukohtana. Kausimaksu on ollut tänä talvena erityisen edullinen, koska harrastajat ovat päässeet ajamaan mielin määrin. PÄLKÄNELÄINEN EEROLAN yrittäjäperhe kruunasi kelkkaretken poikkeamalla kahville Kangasalan Saarikylille. – Perinteisesti suomalainen yrittäjä ei voi olla koskaan ihan tyytyväinen, mutta nyt ollaan jo aika lähellä. – Myös tieliikelaitos voisi ottaa paremmin huomioon kelkkailijoiden tarpeet. – Kelkat voivat hyvin kulkea pienen osuuden muun liikenteen kanssa, kunhan tie vain on merkitty yhteiskäyttöiseksi. Kelkkailupalvelut liikuttavat euroja myös Tampereen seudulla. Kangasalla ainoa sujuva tankkauspaikka on sijaintinsa puolesta Kangasalantien ST1-asema. EEROLAN KELKKASAFARIEN osallistujat ovat usein ulkomaisia lomatai työmatkailijoita. Kangasalan harrastajat lastaavat kelkan peräkärryyn ja ajavat lähimmilläänkin Juupajoen ja Ruoveden rajalle päästäkseen virallisen kelkkareitin varteen, kangasalalainen alan harrastaja ja aktiivitoimija Jari Heinilä toteaa. – Ajokausi on näillä korkeuksilla lyhyt, joten isojen reittien teko ei ehkä olisi järkevää rahankäyttöä. Viranhaltija torppasi ajatuksen suoralta kädeltä, Heinilä harmittelee. Kasvanut virtaus kuitenkin muutti kantavan, kelkoilla ajettavan vesistöyhteyden Mobiliasta Sappeelle jääoloiltaan vaarallisen heikoksi. Eerola ei odota, että esimerkiksi Kangasalan kaupunki toteuttaisi uusia kelkkareittejä. – Kangasalla tai Tampereella ei ole metrinkään vertaa tällaisia reittejä. Seuraan kuuluvan harrastajan kausimaksu on 70 euroa, järjestäytymätön kelkkailija maksaa 100 euroa. Tärkeää olisi huomioida kaupunkisuunnittelussa myös kelkkailun tarpeet. – Mitä enemmän kelkkailua harrastetaan järjestäytyneiden seurojen kautta ja asiallisilla reiteillä, sitä turvallisempaa homma on. Suunnitelmia on ollut joskus hyvinkin valmiina, mutta niiden toteutuminen riippuu usein maanomistajien suhtautumisesta. – Ajo tankille onnistuu Kirkkojärveltä alikulkusillan kautta varovasti edeten. Tämä olisi ainoa tapa, joka karsii villiä ja vapaamuotoista liikennöintiä palvelujen äärelle. Pirkanmaan maastoreittipooli on maakunnan moottorikelkkailukerhojen muodostama yhdistys, joka ylläpitää alueen virallisia kelkkailureittejä. Juha Jäntti, teksti & kuva Moottorikelkkailukausi lähenee loppuaan Kangasalan leveysasteilla. Satunnaiset retkeilijät voivat hankkia päivätai viikkoluvan. – Alun perin olemme rakentaneet ylikunnallisia reittejä, joihin olemme saaneet EU:n ja valtion tukea. Suomalaisten matkailuinto näkyi sen sijaan mukavasti kauden safaritilauksissa. Katso kuvia digiss ä Aina lähel läsi. Taakse jää lumioloiltaan erityisen upea talvi, joka sai harrastajat liikkeelle Pirkanmaankin kelkkareiteille. Samalla haitat pysyvät mahdollisimman vähäisinä. Sydän-Hämeen Safarit oy:n retket suuntautuvat toisinaan yhteistyökumppanin, Sappeen Matkailukeskuksen suuntaan. Kangasalla on luvallista ajaa moottorikelkalla vain järvien jäillä alueilla, joilla kelkkailua ei ole erikseen kielletty. Kelkkailijoiden mukaan paikallisia harrastusoloja olisi mahdollista kohentaa jo pienilläkin parannuksilla. PÄLKÄNELÄISEN MIKA Eerolan yrityksen omaan käyttöön luvitetut kelkkaurat sijaitsevat pääosin Pälkäneen länsiosissa. Hän toimii Suomen moottoriliiton MK-matkailuryhmässä ja kaksi vuotta toimineessa Suomen moottorikelkkaoppaat ry:ssä, joka vastaa kasvavaan kelkkaoppaiden koulutuskysyntään. Tämä oli todella ainutkertainen talvi. Kangasalan Sanomat Keskiviikko 30.3.2022 18 ARJESSA MUKANA Kelkkailuolosuhteet paranisivat pienin säädöin Moottorikelkkailun salliminen joillain tieosuuksilla helpottaisi harrastusta. – Hyvä tavoite olisi avata kaupungin ja maanomistajien kanssa keskustelut siirtymäreitistä pohjoisen suuntaan poolin ajoreiteille. KELKKAILIJOILLE ON tärkeää päästä retkillään tauoille ja bensapumpun äärelle. Kelkkailijat pääsevät sinne jäätä pitkin lähinnä Längelmäveden suunnalta
LÄHTÖKOHTA Kangasala metsästää historiansa ensimmäistä SM-kultaa kahden hopeaja kahden pronssimitalin kruunuksi. Joukkueet etenivät runkosarjassa lähes tasatahtia. Vaihtopenkiltä tulleet Ronja Heikkiniemi, Neea-Maria Joki ja Emmi Jalonen nostivat ratkaisevasti kotijoukkueen pelin tasoa. AVAINHAHMOT Liigan paras sentteri Roosa Laakkonen ja selkeäksi ykköslaituriksi noussut Emmi Riikilä ovat Kangasalan avainpelaajat. klo 18.30 Kangasala-Viesti • La 2.4. Näin tuoreimmasta pudotuspelivoitosta on kulunut jo yhdeksän vuotta. Kaikki tietävät Kangasalan ykköspassarin Katja Kylmäahon näppäryyden, mutta nyt kaivattiin muutosta. Vuosi sitten Kangasalan kausi päättyi kesken välieräsarjan joukkueessa todetun koronatapauksen seurauksena. MILLAISIN MIETTEIN hyppäsit kentälle. Kangasala voitti tammikuun lopussa pelatun Suomen cupin välierän 3–0. Andrikopoulou on kasvanut pelätyksi ratkaisijaksi ja näyttänyt kovuutensa jopa kansainvälisillä kentillä. Kangasalan luotsi Arttu Keränen voi onnitella itseänsä siitä, että hän on kierrättänyt pelaajiansa runsaasti runkosarjan aikana. – Koitin tehdä parhaani ja auttaa joukkuetta kääntämään pelin, Jalonen kuvaili. LP Kangasala ja Viesti aloittivat finaalisarjan tiistai-iltana Salossa. – Täytyy myöntää, etten muista mitä ajattelin. Toissa keväänä koko liiga keskeytettiin pudotuspelien aattona koronan takia. HISTORIA Kangasala kohtaa nyt Viestin seitsemännen kerran pudotuspeleissä. Yleensä tykkään käyttää keskihyökkääjiä, mutta nyt mentiin aika sumussa, Jalonen myönsi. Silloin Arttu Keräsen luotsaama ryhmä oli kiistaton ykkösehdokas mestariksi. SUOMEN CUP Joukkueet ottivat toisistaan mittaa jo yhdessä panospelissä tällä kaudella. Tulos ei ehtinyt Kangasalan Sanomien printtiversioon. Silloin Viesti riensi Tampereen huipennukseen melkein suoraan Mestarien liigan vieraskamppailusta. Kaikki halusivat sarjan ratkaisua, jotta saadaan vähän lepoa ennen välieriä. Emmi Jalonen käänsi kurssin Välieräpaikan varmistaminen vaati Keräseltä muutoksia kokoonpanoon. Nöyrä kakkospassari pääsi kentälle toisen erään aikana ja terästi kotijoukkueen peliä merkittävästi. 19 Keskiviikko 30.3.2022 Kangasalan Sanomat Kolmas puolivälierä: Kangasala–Puijo Wolley 3–1 (23–25, 25–22, 25–15, 25–23) Jari Perkiö Heti kärkeen syvä kumarrus Puijo Wolleylle ja sen valmentajalle Jukka Lehtoselle. Jalosen kirjaamat viisi pistettä oli pikkujuttu jämäkkään pelinrakenteluun nähden. URHEILU Kolmen vuoden odotus päättyy LP Kangasala ja LP Viesti käyvät tiukan taistelun lentopalloliigan finaalipaikasta. klo 18.00 Viesti-Kangasala TARVITTAESSA: • Ma 4.4. Puijo tuli kuitenkin päälle tosi kovaa ja pakotti meidät esittämään parasta, Jalonen tuumi. – En usko, että kukaan lähti voitonvarmana kentälle. Kakkoseksi sijoittunut Viesti keräsi lopulta pisteen enemmän kuin kolmanneksi jäänyt Kangasala. Paluu nähtiin vihdoin kolmannessa puolivälierässä. Salolaiset ovat voittaneet kuuden kevään aikana 22 ottelusta peräti 20. LP Kangasala kesti vaikeat hetket, rutisti ohi ja eteni välieriin voitoin 3–0. Kangasala voitti kaksi kertaa ja Viesti kerran. PERTTI FLINCK / KS ARKISTO FAKTA PERTTI FLINCK FAKTA. Voit lukea ottelutapahtumista Kangasalan Sanomien digistä. Kuinka hyvin jalat kestävät. Sisukas maajoukkuesentteri palasi kentälle jo kolmannessa puolivälierässä Vampulaa vastaan. KANGASALAN SALDOT: • Roosa Laakkonen 14/+12 (seitsemän torjuntaa) • Emmi Riikilä 14/+5 (kolme torjuntaa) • Ronja Heikkiniemi 12/+4 • Neea-Maria Joki 9/+5 (kaksi ässää) • Braedyn Tutton 8/+8 • Gabriela da silva 6/+1 • Emmi Jalonen 5/+3 (kaksi torjuntaa) • Taija Tikka 1/-1 • Tiiamari Sievänen vo 60 % EMMI JALONEN tuli vaihtopenkiltä kääntämään Kangasalan pelin. Ensin pitää pehmittää LP Viesti ja sen jälkeen luultavasti Kuusamon Pallo-Karhut. VOITTO EI tullut kuitenkaan läpihuutojuttuna. klo 18.30 Viesti-Kangasala • To 31.3. Anna Czakanin nilkka muljahti pudotuspelien aattona, mutta vamma ei ollut niin paha kuin pelättiin. Puijo venytti kamppailun neljänteen erään ja olisi voinut hankkia itselleen parhaassa tapauksessa vielä kotiottelun, mutta ei sentään. Kuopiolaisvieras oli saanut kaivettua hurjan draivin kolmanteen puolivälierään, vaikka ottelusarjaa pidettiin yleisesti taputeltuna. Nyt se kantoi hedelmää. Ikinuori passari Viktoriia Tuchashvili on edelleen Viestin kapellimestari. VAIVAISET Viestin ydinpelaajat Iina Andrikopoulou ja Elena Becheva joutuivat jättämään viimeisen puolivälierän väliin sairastumisten takia, mutta molemmat ovat parantuneet jo pelikuntoon. Näin Kangasala sai selkeän etulyönnin. klo 18.30 Kangasala-Viesti • Ke 6.4. Jari Perkiö Kovia kokeneen LP Kangasalan piti odottaa kolme pitkää vuotta päästäkseen taistelemaan naisten lentopallomestaruudesta. Kangasala onnistui kerran välierissä 2012 ja finaaleissa 2013. Kaikki keskinäiset kohtaamiset päättyivät kotijoukkueen eduksi. Jalonen käytti saamansa tilaisuuden erinomaisesti ja rohkaisi varmasti Kerästä turvautumaan tähän vaihtoehtoon vieläkin tiukemmissa paikoissa, jos tarvetta on. SUURIMMAKSI YLLÄTTÄJÄKSI nousi Jalonen. Enkä tiedä enää, mihin heitin ensimmäiset passit. Suurimmat kysymysmerkit piirtyvät hakkuri Gabriela da Silvan perään ja toisen yleispelaajan tontille. klo 18.30 Viesti-Kangasala • Kolmella voitolla SM-finaaleihin. Suomen mestaruutta puolustava Viesti hakee jo kolmattatoista peräkkäistä finaalipaikkaa. NÄIN PELATAAN NAISTEN VÄLIERÄT • Ti 29.3. Aiemmat ottelusarjat ovat olleet Viestin juhlaa. YKKÖSLAITURIKSI NOUSSUT Emmi Riikilä on Kangasalan avainpelaajia. Nyt Kangasala saa vihdoin tilaisuutensa, mutta täysosuma edellyttää kahden kovan kilpakumppanin lyömistä. Puolivälieräsarjan katkaisemiseen vaadittiin radikaaleja muutoksia kesken pelin. Kangasalan maajoukkuelaituri Ronja Heikkiniemi on ollut sivussa pitkiä pätkiä polvivaivojen takia. Salolaiset jäivät loppuottelun ulkopuolelle viimeksi keväällä 2008. Jalonen toi sen
– Olisimme saaneet enemmän voittoja, jos ydinryhmä olisi pystynyt olemaan mukana. Mistä moinen ylivoima laduilla. Hän teki kuusi joukkueensa 13 osumasta kahdessa puolivälierämatsissa. N16-sarjan sprinttivoitostaan hän sai sekä Hopeasompa-mitalin että virallisen SM-mitalin. ja 15. Ladulla oli erilaisia esteitä, joissa puntaroitiin kilpailijoiden tekniikkaa. Vähän siinä selkäranka katkesi, Eagles-luotsi Miika Hymylä kuvaili ratkaisuottelua. HiHon tehopelaaja oli Valtteri Peltonen. Hän kukisti toiseksi tulleen Ounasvaaran Hiihtoseuran Mona Pitkäsen 56 sekunnilla. – Ei olisi paremmin voinut mennä, suorituksiinsa tyytyväinen kangasalalainen tiivistää kilpailujen annin. Koskelan kiekkoviikonloppu sai komeaa ”tuplahopeista” jatkoa, kun kiekkoennätys parani vielä lukemiin 46,32 metriä Tampere Junior Indoor Gamesissä Pirkkahallissa. HiHo jatkaa välieriin, Eagles kesälomille HiHo–Kisa-Eagles 7–3 (1–1, 3–0, 3–2) Kisa-Eagles–HiHo 5–6 vl (1–0, 3–3, 1–2, 0–0) Jouni Valkeeniemi, teksti & kuva HiHo pudotti Eaglesin jatkosta kakkosdivarin Hämeen lohkon playoffeissa. TOISEN VOITTONSA Hanni Koski nappasi vuotta vanhempien eli N16-sarjan sprintissä, jossa matkana oli 0,9 kilometriä. En odottanut sellaista, Koski kertoo. Taivalkoskella oman ikäluokkansa eli N15:n viiden kilometrin vapaalla käydyssä kisassa Hanni oli ylivoimainen. N16-sarjassa saman matkan voittajan eli Närpes Kraftin Ellinor Halosen loppuaika oli puoli minuuttia heikompi kuin Hannilla vuotta nuoremmissa. Tulokset tietävät sitä, että Eaglesilla alkaa varhainen kesäloma. Kaksi edellistä pelikauttahan jäivät koronan takia kesken. – Olen kyllä hyvässä kunnossa, mutta olen itsekin ihmetellyt, miten ero oli noin iso. ILMARI VERHO. M14-sarjassa Niilo Linnamaa oli 8:s viiden km:n vapaalla. Torstaina maalareita olivat Leevi Luhtanen, Aapeli Landström, Juuso Grundström, Jesse Lassila ja Janne Jaakola. EAGLES EI saanut HiHon tehopelaajaa Valtteri Peltosta kuriin puolivälierissä. N15-sarjassa Aino Aarnio saavutti sijat 12. Lauantain HiHo-ottelusta kotkapaidoilta puuttui seitsemän kärkipään hyökkääjää. Kangasalla on hyvä rata, jossa olen päässyt harjoittelemaan. Hanni oli ykkönen ja Noormarkun Nopsan Emilia Helmi kakkonen. – Pääsimme hyvin peliin, mutta sitten kaveri rokotti virheistä rankasti. KOKO KAUTTA ajatellen Hymylä oli tyytyväinen erityisesti uusien pelaajien esiinmarssiin. Mutta tämä on urheilua, ei voi mitään, Hymylä mietti. Lennu Seppänen oli M13-sarjassa sijalla 56. Runkosarjassa Eagles ja HiHo kohtasivat kolmesti. HANNI KOSKI oli huippuvireessä Taivalkosken Hopeasommassa. Sprintti oli skicross-tyyppinen. KISAN NUORET kestävyysjuoksulupaukset Rosanna ja Petra Lehtonen taas pinkoivat Tampere Indoor Junior Gameseissa Pirkkahallissa T11-sarjan 1 000 metrillä sijoille 2 ja 5. Eaglesin maalintekijöitä lauantain ottelussa olivat Jesse Lassila, Aapeli Landström ja Oliver Lumijärvi. Kisasta oli vahva edustus mukana Hopeasompahiihdoissa. Raskaat olot olivat itselleni eduksi, pystyin painamaan kisassa loppuun saakka. HiHo jatkaa välieriin, jossa se saa vastaansa Koovee II:n. Kangasalan Sanomat Kangasalan Kisan yleisurheilukausi on lähtenyt mallikkaasti liikkeelle. “Ei olisi paremmin voinut mennä.” HANNI KOSKEN KOTIALBUMI Lauantain ottelussa kotkapaidoista puuttui seitsemän kärkipään hyökkääjää. Kangasalan Sanomat Keskiviikko 30.3.2022 20 URHEILU Hanni Koskelle tuplamestaruus Jouni Valkeeniemi Kangasalan Kisan Hanni Koski hiihti komeasti kahteen ykkössijaan Taivalkoskella järjestetyissä Hopeasompa-hiihdoissa. Tänä vuonna viesti jäi Kisan joukkueelta väliin sairastumisen vuoksi. Jussi Koskela avasi SM-mitalitilin heittämällä Porissa talvimestaruushopeaa P15-sarjan kiekonheitossa. Vuosi sitten Vuokatissa hän voitti sekä kolmella kilometrillä että viestissä. Peltonen iski kahdessa ottelussa yhteensä kuusi osumaa Eagles-verkkoon. Samalla Koskela teki oman uuden henkikökohtaisen ennätyksensä 45,30 metriä. KOSKELLE MENESTYS Hopeasommassa on jo tuttua. Pahimmillaan noin puolet koko miehistöstä on ollut yhtäaikaisesti poissa kokoonpanosta, ja se on näkynyt otteissa kentällä. – Tykkäsin siitä. Kisan kausi hienosti liikkeelle ROSANNA JA Petra Lehtonen menestyivät Tampere Indoor Junior Gameseissa. Vielä viimeisessä runkosarjakohtaamisessa helmikuun lopulla Eagles korjasi vieraissa komean 11–3-voiton. Kaikki ottelut päättyivät Eaglesin hyväksi. MAALISKUUN PUOLELLA koronaepidemia levisi Eaglesin pelaajien keskuudessa, eikä joukkue ollut entisensä. Kauden aiempia pelejä ajatellen HiHon eteneminen jatkoon puolivälieristä oli yllätys. Eroa kertyi Hannin eduksi 1,6 sekuntia. – Taivalkoskella oli myrskyisää tuulta. Lauantain myöhäisillassa Kaukajärvellä pelattu puolivälierien toinen pudotuspeli päättyi HiHon voittoon, kuten myös ensimmäinen torstaina Kangasalla. Muuten kausi oli jälleen kovin repaleinen, nyt sairastumisten ja loukkaantumisten vuoksi
klo 10. klo 10. Ke 6.4. Tavoitteena on tarkistaa Eino Jutikkalantien katualuetta siten, että Vt9 parantamisen yhteydessä alueelle suunniteltu, paikallista liikennettä palveleva rinnakkaistie on mahdollista sovittaa alueelle. Kysy Marjatalta p. Luontoliikuntapäivä Vesilahdessa, 15.–17.8. 7.4.). klo 12–15.45 Kontulassa, Pakkalantie 11, soittaa Minna Äikäs. Kevätkok. Klan Reumayhdistys Askartelua ti 5.4. Kangasalan kaupunki Kunnantie 1, 36200 Kangasala PL 50, 36201 Kangasala Vaihde: 03 5655 3000 www.kangasala.fi Lako-ojantien asemakaavan muutos Kangasalan kaupungin teknisessä keskuksessa, os. viikolla 17, kerran viikossa, yht. 30.3.2022 ELINYMPÄRISTÖLAUTAKUNTA Vireille on tullut 1. Tervetuloa! Hallitus Kangasalan seudun JHL ry:n KEVÄT KOKOUS to 21.4.2022 klo 17.30 Ainontie 2, yhdistyksen omat tilat Esillä sääntömääräiset asiat ja hallituksen täydentäminen. Eläkeliiton Klan yhdistys Ma 4.4. Klan Shakkikerho Peli-ilta ke 30.3. Klan Eläkkeensaajat Ti 5.4. Lisätietoja asemakaavasta antaa kaupunginarkkitehti Anna-Leena Toivonen, puh. Eijalle p. klo 11.15. 0400 960 536 Lue lisää: ja vesipelikerhojen loppukauden ilmoittautuminen alkaa verkkosivuilla lauantaina 2.4. klo 10.30 bocciaa Suoraman Työväentalolla. Tiedoksisaannin katsotaan tapahtuneen seitsemäntenä päivänä julkaisemisajankohdasta. Kaavan keskeinen tavoite on taajama-alueen kehittäminen ja täydentäminen sekä osoittaa tarpeelliset alueet eri tarkoituksia varten. Klan kirjaston tiloissa, kokoontum. fi-verkkosivuille. menn. ja pe 8.4. 040 522 5121. Lasten uimakoulut alk. 040 158 7375. klo 10 srk:n aamukahvit ja talon esittely Seurakuntakekus Oravassa, ent. Tämä kuulutus pidetään nähtävillä Kangasalan kaupungin verkkosivuilla 30.3.–6.5.2022. Raija Hannonen p. klo 17 Sipetassa, ilm. ja tied. Klan Sitoutumattomat Eläkeläiset Päivätanssit ma 4.4. klo 17.30, pelit alk. harj., ei Ajattomia. Sahalahden Kirkkojärvellä ti 5.4. ti 12.4. klo 10.30 torstaikerho Sentterissä. klo 19 naisten fiilisjumppa ja klo 20 step-muokkaus. Mahdolliset mielipiteet osallistumisja arviointisuunnitelmista on toimitettava elinympäristölautakunnalle 6.5.2022 mennessä sähköpostitse osoitteeseen kaavoitus@kangasala.fi, teknisen keskuksen asiakaspalvelupisteeseen, Urheilutie 13, tai postitse osoitteeseen Kangasalan kaupunki, Kaavoitus, PL 50, 36201 Kangasala. klo 18 Helmiinassa. 21 Keskiviikko 30.3.2022 Kangasalan Sanomat URHEILU Kangasalan kaupunki tiedottaa Kokouksia Sekalaisia Kangasalan kaupunki Kunnantie 1, 36200 Kangasala PL 50, 36201 Kangasala Vaihde: 03 5655 3000 www.kangasala.fi Valtuusto kokoontuu valtuustosalissa, Kangasala-talo, Kuohunharjuntie 6, maanantaina 11. klo 12.15–13 vesijumppa Kuohussa. Kahvitarjoilu. Asemakaava ja asemakaavan muutos Eino Jutikkalan tiellä Ruutanassa, kaava 889. ke 30.3. Klan Kristilliset Eläkeläiset Retki Orivedelle ti 12.4. Klan kansalliset seniorit Vesivoimistelu: uimahalli Kuohu to 31.3. Bingo ma 4.4. To 7.4. Kaiken kalan kilp., naisten ja miesten sarjat, 30 min paluu. klo 9 ja 14 alk. klo 16.30–17.25. SEURAT TOIMIVAT JUTUN JUURTA Ota yhteyttä p. 30.3.2022 Hanna Laine, valtuuston puheenjohtaja Nuorisoseura Tuulia ry:n sääntömääräinen VUOSIKOKOUS uimahalli Kuohun kabinetissa torstaina 7.4.2022 klo 18 Tervetuloa! Johtokunta Otamme vastaan/ostamme kierrätykseen ROMUAUTOJA JA METALLIJÄTETTÄ -ilmainen nouto Suomen Ajoneuvokierrätys p. Klan Karjalaseura Tavataan tiistaina Äijälässä klo 12–14, myös tarinakerholaiset mukaan. 3.4. Lähtö partiolaisten mökiltä, Holmansaarentie, opastus Pakkalantieltä. 044 486 0413. Mahdolliset muistutukset asemakaavasta on toimitettava elinympäristölautakunnalle 6.5.2022 mennessä sähköpostitse osoitteeseen kaavoitus@kangasala.fi, teknisen keskuksen asiakaspalvelupisteeseen, Urheilutie 13, tai postitse osoitteeseen Elinympäristölautakunta, PL 50, 36201 Kangasala. päivänä huhtikuuta 2022 klo 18.00. ilmoittautuminen on käynnissä (sekatekniikka, alk. ke 30.3. Ti 10.5. Klan Invalidit Bocciaa pelataan ti 5.4. klo 11. Nordean kiinteistö. klo 18. KALAKERHO Yleiset pilkkikilp. klo 17.30–18.30 kuntosali Pitkäjärven koululla. Pikantit sekakuoro Harj. Klan Naisvoimistelijat Huomenna Kh:n koul. https://elakeliitto. ja 8.4. Tervetuloa! Kangasalan seudun JHL ry Lasten Lasten uimakoulujen uimakoulujen Aikuisten Aikuisten uintikurssin uintikurssin Kirkkojärventie 4, Kangasala P. Kokouskutsu, esityslista ja pöytäkirja tulevat nähtäville kangasala. klo 9–13. Suntinmäen kaakkoisosan asemakaava ja asemakaavan muutos Ranta-Koivistossa, kaava 885. Liuksialan Martat Vuosikok. Tämä kuulutus pidetään nähtävillä Kangasalan kaupungin verkkosivuilla 30.3.–6.5.2022. klo 16.30 pääkirjaston Suppa-kabinetissa. Urheilutie 13, ja kaupungin verkkosivuilla osoitteessa kangasala.fi. Asemakaavojen osallistumisja arviointisuunnitelmat (OAS) ovat nähtävillä 7.4.–6.5.2022 teknisessä keskuksessa, os. 0400 196 196 Rehti ja reipas palvelu! www.ajoneuvokierratys.fi Meiltä myös ympäristöviranomaisten hyväksymät romutodistukset sekä ilmainen rekisteristäpoisto. klo 12. 30.3.2022 ELINYMPÄRISTÖLAUTAKUNTA Kangasalan Liuksialan Martat ry VUOSIKOKOUS ti 12.4.2022 klo 18.00 Helmiinassa, Kaarina Maununtyttären tie 617. klo 18 kirkonkylän srk-talolla. Naisten muistikerho Vire: Säästökeskuksen alakerta ti 5.4. klo 12, ilm. pelataan bocciaa Suoraman Työväentalolla. Virikekerho to 31.3. fi/yhdistykset/kangasala/tapahtumat. Urheilutie 13, ja kaupungin verkkosivuilla kangasala.fi on nähtävillä 7.4.–6.5.2022 maankäyttöja rakennus-asetuksen 27 §:n mukaisesti: Asemakaavan muutosehdotus Ruutanan korttelissa 7280 osa (kaava 877, Lako-ojantie). Tiedoksisaannin katsotaan tapahtuneen seitsemäntenä päivänä julkaisemisajankohdasta. ma 4.4. 040 769 3856. Tied. To 7.4. Pe 1.4. klo 13–15 Asarilla. Klan Sotaveteraanit Tukikohta Liisantiellä avoinna ti 5.4. To 7.4. Klan Nuorisoseura Lavis ke 30.3. Lauluryhmä Duurikset ke 30.3. Ikaalinen Spa&Resort Kuin silloin ennen -festarit, kts. alk. Kh:n koul. Kuntokävely: lähtö pääkirjaston edestä ma 4.4. klo 11.30–13 tiistaikerho Sentterissä. Käsityökerho Kässäri: pääkirjaston Suppatila ti 5.4. Tiesitkö, että myös yksityisuimaopetusta varattavissa uinninvalvonnasta. 2. 050 520 1668. 7–8 krt. 040 822 1057. klo 16 Elämä on matka -gymn.ohj. klo 13–15 Suoraman Työväentalolla, Tupatie 8. Pe 8.4. 040 133 6773. klo 18–20. klo 18–20. klo 12–14, paikalla terveydenhoitaja; rokotukset, verenpaineen mittaus ja henk.koht keskustelu, isäntinä Esko ja Eija Lehtomaa. klo 15–17. Lisätietoja asemakaavasta antaa kaavasuunnittelija Ruut Rabinowitsch-Jokinen, p. klo 12. Miestenkerho Kontiot: Säästökeskuksen alakerta ke 6.4. Aivoliiton Pirkanmaan AVH-yhdistys KLAN KERHO Kokoontum. p
Moision Rakennuspalvelu • Sähköasennukset • Sähköremontit • LED-valaistus p. 03-4102 3074 Junatie 2, Nattari Palvelemme myös Kaukajärvellä Juvank. 03 377 3733 kangasala@kiinteistomaailma.. 040 7286962 Lomakodinkuja 1, 36600 Pälkäne RAKENTAMINEN JA REMONTOINTI KAIKKI RAKENNUSALAN TYÖT UUDIS& SANEERAUSKOHTEET P. 0500 478 996 www.ahjarvelaiset.fi ELLIN SALI Ellintie 2, Kangasala Tilaa 20-150 hengelle Pitopalvelu Irma Mäkimaa P. KOILLISKESKUS Citymarket Linnainmaa P. 050 389 6803 OP Koti tuntee Kangasalan. P. Tähtää tulokseen Olemme pitäneet pirkanmaalaisista kiinteistöistä ja asukkaista huolta jo vuodesta 1987. Yli 30v kokemuksella! LAKISÄÄTEISET NUOHOUKSET PIRKANMAAN ALUEELLA ELÄINTARVIKELIIKE Ellintie 6, p. 0400 335 443 Joustavasti asiakkaan luona. 0400 455 502 Myös kotikäyntejä! www.elainlaakariasematroppi.fi WWW.LILLVET.FI Kuohunharjuntie 31, 36200 Kangasala 010 5011 873 ILMASTOINTIHUOLLOT/ NUOHOUKSET • ilmastointikanavien puhdistukset ja valvonta • hormien korjaukset ja tarkistukset • ym. 050 340 2802 energiakartoitus.fi KAUNEUSJA TERVEYSPALVELUT ParturiKampaamo Pääasioista ei kannata tinkiä! Kysy vapaita aikoja Puh. 03 3141 3900 KOULUTUKSET KOULUTUKSET JA KURSSIT 040 584 9560 www.hsmturvallisuuspalvelut.. Kysy lisää! Luottamuksella ja joustavalla aikataululla, toimistollani tai asiakkaan luona! Sanna's Life Oy/ Sanna Hämäläinen puh. Myös iltaisin ja viikonloppuisin. HSM Turvallisuuspalvelut Oy PUUNKAADOT JUHLAJA KOKOUSTILAT 40 hengen juhlapaikka erilaisiin tilaisuuksiin AHJÄRVELÄISTEN TALO Vesijärven rannalla, Vesijärventie 13, Kangasala. huollot ELÄIMET Mäntytie 12, RUUTANA . 03 377 1140 AUTOTARVIKE KANGASALAN arkisin 8-16, la sulj. 10 puh. 03 379 0333 AUTOHUOLTO arkisin 8-17, la 9-14 | P. 040 703 5346 PIRKANMAAN ENERGIAKARTOITUS OY * Energiatodistukset ja -selvitykset * Kosteiden tilojen mittaukset * Aran energia-avustuslaskenta Markku Peltola P. 040 595 6227 • www.saneerausmestarit.com • Omakotitalot • Vesikattotyöt • Julkisivuverhoukset 0400 634 511 • Asbestityöt • Pihla-ikkunat ja ovet www.moisionrakennuspalvelu.. Kangasalan Sanomat Keskiviikko 30.3.2022 22 AUTOILU • Autohuollot • Raskaskonehuollot • Renkaat ja rengastyöt, myös isot renkaat • Ilmastointihuollot ja pakokaasutestit • Bosch vikadiagnoosi • Webasto ja Eberspächer • Pesupalvelut! Kultapellonkuja 120, Kuhmalahti Korjaamo 0440 684 521 korjaamokultapelto@gmail.com Hydrauliikkaletkut ja liittimet 0500 846 709 / 24/7 h Valtuutettu -HUOLTO • Tuulilasien vaihdot ja korjaukset • Muovihitsaukset: puskurit ym. 046 810 9641 • esa.mantyla@kaiturinsahko.fi KANGASALA Myllystenpohjantie 2, Kangasala P. huollot Kalliontie 35, halli 2, 36100 Kangasala Puh. Mainostaja, 89 prosenttia lukijoista pitää mainontaa tässä lehdessä hyvänä asiana. TÄYDEN PALVELUN PESULA PESULAX OY Pesemme kaikki kodintekstiilit, puvut, hääpuvut, matot, työvaatteet ym. 045-1207797 IIllm maallääm mppööppuum mppuutt Sähköja antenniasennukset sekä -suunnittelu. 10-16 www.ilkonhovi.fi KAUNEUSJA TERVEYSPALVELUT SATUJALAT JALKOJENHOITOA, LYMFATERAPIAA, tukisukkien mittausja tilauspalvelu Kuohu, Kangasalan uimahalli P. Urheilutie 2-4, 36200 Kangasala P. IKKUNOITA ELÄMÄÄN Käsissäsi on uutismedia, joka tarjoaa sinulle ikkunoita lähelle ja kauas: tietoa, sivistystä, hyvän elämän hetkiä, päivän vinkkejä ja viihtymistä. 03-356 1009 Kirsi Muilu p. | P. Luote avan uutismedian tunnistat tästä nimestä Soita ilmoituksesi p. Henri Nykänen p. 03 356 2007 mape 9-17 www.pesukaksikko.. 050 404 1146. Muista myös edullinen kuljetuspalvelumme!!! Messukylänkatu 21, Tampere p. krs, 36220 Kangasala AVOINNA SOPIMUKSEN MUKAAN Pertti 040 702 6586 Päivi 050 351 7031 info@koditon.fi Kari 050 551 7031 Kansallinen Mediatutkimus (KMT 2020). 03 3772 500 päivystys 24/7 0400 411 008 www.kayttolukko.fi Turvallisuuden avaintekijä Keskipisteenä KANGASALA Soita ilmoituksesi p. Vuokraamme myös pöytäliinat juhliisi. Maarit Pelli 044 504 4511 Minna Kalliovalkama 044 504 4506 Pirkko Riepponen 050 313 1025 Emilia Nikkilä 044 348 1737 Harri Kalliovalkama 044 504 4507 TILITOIMISTOT Yrittävän yrittäjän yhteistyökumppani Tilipiste Kompassi Ky Taloushallinnon asiantuntija, KLT Silja Jantunen silja@tilipistekompassi.. 050 513 2921 LAKIASIAINTOIMISTO HELLGRÉN Perunkirjoitukset, testamentit, riidattomat velkomusasiat ym. 050 389 6836 OP Koti Pirkanmaa Oy LKV • Kuohunharjuntie 26, Kangasala • op-koti.fi Jyri Seljavaara p. Aakkulantie 42, Kangasala P. 03 3773 177 RENGASMYYNTI KIINTEISTÖVÄLITYS VIEMÄRIHUOLLOT Delete_palveluhakemisto_82x30_c.indd 1 27.11.2018 13.36.51 TIETOKONEET, OHEISLAITTEET MYYNTI, HUOLLOT JA KORJAUKSET Ellintie 6, Kangasala, ark. 03 377 4862 varatuomari Arto Mäkihannu 0400 630 683, arto@makihannu.fi Santeri Mäkihannu 040 757 9366, santeri@makihannu.fi www.makihannu.fi LAKIASIAT Elämäsi tärkeät paperit Asiointipalvelua juuri sinulle! edunvalvontavaltuutukset kauppakirjat, kaupanvahvistukset perukirjat, perinnönjaot testamentit avioehdot jne. 044 330 5567 ark. Vuokraamosta: Henkilöauto, pakettiauto, perävaunu, puutarhakoneet LIIKKUVA AUTOJA KONEKORJAAMO Luontaishoitola Sammaläiti 0400 614 843 Vyöhyketerapia • Ayurveda Vyöhyketerapia • Ayurveda Kraniosakraali • Energiahoidot Kraniosakraali • Energiahoidot SUINULA, KANGASALA Käytä kotikaupunkisi palveluita Kansallinen Mediatutkimus (KMT 2020). Ilmainen puhelinneuvonta. lakiasiat Ilmainen alkuneuvonta 040 758 4238, Kangasala Hämeen LähiAutoPalvelu 050 326 6556 Hämeen LähiAutoPalvelu Vuokraamosta: Autot, pakettiautot, perävaunut, puutarhakoneet LIIKKUVA AUTOJA KONEKORJAAMO HUOLLAMME: Autot, avantit mönkijät, ruohonleikkurit, perämoottorit, traktorit jne.. Lakiasiaintoimisto MÄKIHANNU OY Toivontie 2, 36200 Kangasala P. 050 453 2140 ma-pe 10-18, la 10-14, toptassut.fi • Pesut ja trimmaukset • Ruuat ja tarvikkeet • Pentupainit joka la klo 12 ME PALVELEMME Paikalliset palvelun tarjoajat palveluksessasi! PALVELEMME 24 h www.lukkopalvelu.com oy 0400 877 611 Ota yhteyttä ja pyydä tarjous. 044 276 7111 Mika Vesanto Tmi ------HOMMA TOIMII ------Kalliontie 35, halli 2, 36100 Kangasala • autojen ruostekorjaukset, katsastusremontit ja huollot • moottorisahojen, ruohonleikkurien ym. 044 743 3580 koilliskeskus@kiinteistomaailma.. 040 9381 400 www.kantam.fi HRKKONEVUOKRAAMOT Kangasala Tampere Pirkkala Rakenna tai remontoi Ammattilaisena tai omaan kotiin p. EDUNVALVONTAVALTUUTUKSET ASIOINTIPALVELU PEKKA VALTONEN P. 050 404 1146 Merkillisen hyvää palvelua Kangasalantie 921, katsastusaseman vieressä arkisin 8-17, la 9-14 | P. 03 447 500 | pamis.fi ISÄNNÖINTITOIMISTOT Aidosti paikallista palvelua lähellä asiakasta. Pirkanmaan Ammatti-Isännöinti Oy Sarvijaakonkatu 5b A, Tampere Puh. 0400 488 189 www.satujalat.fi ME PALVELEMME KAUNEUSJA TERVEYSPALVELUT HELIN POLI Jalkojenhoito Kotija laitoskäynnit Perushoitajan palvelut Vesitehtaankuja 3, OP:n talo (esteetön käynti ent. Mainostaja, 89 prosenttia lukijoista pitää mainontaa tässä lehdessä hyvänä asiana. Nordean takaa) Palvelut ajanvarauksella 0400 426 416, www.helinpoli.fi PARTURI-KAMPAAMO CUT & CARE Ellintie 6 B 1,36200 Kangasala Varaa aika: 040 181 2300 • Polttopuut, polttopuiden teko • Hakkuut, tontit ja pihapuut • Metsänhoitopalvelut • Polttopuut, polttopuiden teko • Hakkuut, tontit ja pihapuut • Metsänhoitopalvelut ILOMÄEN PUUKAUPPA KY 0400 413 331 LVI-ASENNUKSET JA -HUOLLOT luotettavasti ja joustavasti. 03 357 5280 keskus@pirkanmaanlaatuisannointi.fi Kaihtimet ja liukuovet Kodit On Oy, Päivi Kuuttinen LKV Aakkulantie 38, 1. 03 2772 555 PESULAPALVELUT PESU KAKSIKKO OY Osuusmyllynkatu 5, Messukylä P. Jari Anesmaa p. 040 778 8695 JUHLAJA KOKOUSTILAT Juhlaja kokoustila ILKONHOVI Kangasalantie 618 (Vatialan hautausmaata vastapäätä) P. 0400 854 860 KIVITIKKA • dieselja bensakäyttöisten moottorien korjaukset • autojen ruostekorjaukset • katsastusremontit • moottorisahojen, ruohonleikkurien ym. P. 050 360 6401 KANGASALAN LEPOKOTI Ruutanantie 26 kokousja juhlatilat sauna ja takkahuone www.elisanet.fi/kangasalan lepokotisaatio P. Käytä sitä haluamallasi tavalla, mobiilisti liikkeellä tai painetun lehden kanssa nautiskellen. LUKKOLIIKKEET Tule käymään myymälässä Ellintie 4, 36200 Kangasala Puh. Katso: hameenlahiautopa 050 326 6556 HUOLLAMME: Autot, avantit, mönkijät, moottorikelkat, perämoottorit, traktorit jne. klo 10–17 TIETOTEKNIIKKAA VALOKUVAUS PERUKIRJAT KAUPPAKIRJAT TESTAMENTIT YM. vastaavat työt T:MI JURI LEHTINEN 0400 713 922 juri.lehtinen@kolumbus.
Yli 30v kokemuksella! LAKISÄÄTEISET NUOHOUKSET PIRKANMAAN ALUEELLA ELÄINTARVIKELIIKE Ellintie 6, p. Kysy lisää! Luottamuksella ja joustavalla aikataululla, toimistollani tai asiakkaan luona! Sanna's Life Oy/ Sanna Hämäläinen puh. Henri Nykänen p. klo 10–17 TIETOTEKNIIKKAA VALOKUVAUS PERUKIRJAT KAUPPAKIRJAT TESTAMENTIT YM. 0400 854 860 KIVITIKKA • dieselja bensakäyttöisten moottorien korjaukset • autojen ruostekorjaukset • katsastusremontit • moottorisahojen, ruohonleikkurien ym. Aakkulantie 42, Kangasala P. 046 810 9641 • esa.mantyla@kaiturinsahko.fi KANGASALA Myllystenpohjantie 2, Kangasala P. 0400 488 189 www.satujalat.fi ME PALVELEMME KAUNEUSJA TERVEYSPALVELUT HELIN POLI Jalkojenhoito Kotija laitoskäynnit Perushoitajan palvelut Vesitehtaankuja 3, OP:n talo (esteetön käynti ent. vastaavat työt T:MI JURI LEHTINEN 0400 713 922 juri.lehtinen@kolumbus.. KOILLISKESKUS Citymarket Linnainmaa P. Nordean takaa) Palvelut ajanvarauksella 0400 426 416, www.helinpoli.fi PARTURI-KAMPAAMO CUT & CARE Ellintie 6 B 1,36200 Kangasala Varaa aika: 040 181 2300 • Polttopuut, polttopuiden teko • Hakkuut, tontit ja pihapuut • Metsänhoitopalvelut • Polttopuut, polttopuiden teko • Hakkuut, tontit ja pihapuut • Metsänhoitopalvelut ILOMÄEN PUUKAUPPA KY 0400 413 331 LVI-ASENNUKSET JA -HUOLLOT luotettavasti ja joustavasti. 040 9381 400 www.kantam.fi HRKKONEVUOKRAAMOT Kangasala Tampere Pirkkala Rakenna tai remontoi Ammattilaisena tai omaan kotiin p. 03 357 5280 keskus@pirkanmaanlaatuisannointi.fi Kaihtimet ja liukuovet Kodit On Oy, Päivi Kuuttinen LKV Aakkulantie 38, 1. 03-4102 3074 Junatie 2, Nattari Palvelemme myös Kaukajärvellä Juvank. huollot Kalliontie 35, halli 2, 36100 Kangasala Puh. Myös iltaisin ja viikonloppuisin. EDUNVALVONTAVALTUUTUKSET ASIOINTIPALVELU PEKKA VALTONEN P. 044 330 5567 ark. TÄYDEN PALVELUN PESULA PESULAX OY Pesemme kaikki kodintekstiilit, puvut, hääpuvut, matot, työvaatteet ym. 040 595 6227 • www.saneerausmestarit.com • Omakotitalot • Vesikattotyöt • Julkisivuverhoukset 0400 634 511 • Asbestityöt • Pihla-ikkunat ja ovet www.moisionrakennuspalvelu.. 03 3141 3900 KOULUTUKSET KOULUTUKSET JA KURSSIT 040 584 9560 www.hsmturvallisuuspalvelut.. 050 404 1146. 23 Keskiviikko 30.3.2022 Kangasalan Sanomat AUTOILU • Autohuollot • Raskaskonehuollot • Renkaat ja rengastyöt, myös isot renkaat • Ilmastointihuollot ja pakokaasutestit • Bosch vikadiagnoosi • Webasto ja Eberspächer • Pesupalvelut! Kultapellonkuja 120, Kuhmalahti Korjaamo 0440 684 521 korjaamokultapelto@gmail.com Hydrauliikkaletkut ja liittimet 0500 846 709 / 24/7 h Valtuutettu -HUOLTO • Tuulilasien vaihdot ja korjaukset • Muovihitsaukset: puskurit ym. Lakiasiaintoimisto MÄKIHANNU OY Toivontie 2, 36200 Kangasala P. 040 7286962 Lomakodinkuja 1, 36600 Pälkäne RAKENTAMINEN JA REMONTOINTI KAIKKI RAKENNUSALAN TYÖT UUDIS& SANEERAUSKOHTEET P. Katso: hameenlahiautopa 050 326 6556 HUOLLAMME: Autot, avantit, mönkijät, moottorikelkat, perämoottorit, traktorit jne. 0400 455 502 Myös kotikäyntejä! www.elainlaakariasematroppi.fi WWW.LILLVET.FI Kuohunharjuntie 31, 36200 Kangasala 010 5011 873 ILMASTOINTIHUOLLOT/ NUOHOUKSET • ilmastointikanavien puhdistukset ja valvonta • hormien korjaukset ja tarkistukset • ym. 03 447 500 | pamis.fi ISÄNNÖINTITOIMISTOT Aidosti paikallista palvelua lähellä asiakasta. 050 404 1146 Merkillisen hyvää palvelua Kangasalantie 921, katsastusaseman vieressä arkisin 8-17, la 9-14 | P. 044 276 7111 Mika Vesanto Tmi ------HOMMA TOIMII ------Kalliontie 35, halli 2, 36100 Kangasala • autojen ruostekorjaukset, katsastusremontit ja huollot • moottorisahojen, ruohonleikkurien ym. Käytä sitä haluamallasi tavalla, mobiilisti liikkeellä tai painetun lehden kanssa nautiskellen. P. lakiasiat Ilmainen alkuneuvonta 040 758 4238, Kangasala Hämeen LähiAutoPalvelu 050 326 6556 Hämeen LähiAutoPalvelu Vuokraamosta: Autot, pakettiautot, perävaunut, puutarhakoneet LIIKKUVA AUTOJA KONEKORJAAMO HUOLLAMME: Autot, avantit mönkijät, ruohonleikkurit, perämoottorit, traktorit jne.. Maarit Pelli 044 504 4511 Minna Kalliovalkama 044 504 4506 Pirkko Riepponen 050 313 1025 Emilia Nikkilä 044 348 1737 Harri Kalliovalkama 044 504 4507 TILITOIMISTOT Yrittävän yrittäjän yhteistyökumppani Tilipiste Kompassi Ky Taloushallinnon asiantuntija, KLT Silja Jantunen silja@tilipistekompassi.. 03 377 1140 AUTOTARVIKE KANGASALAN arkisin 8-16, la sulj. P. 03 2772 555 PESULAPALVELUT PESU KAKSIKKO OY Osuusmyllynkatu 5, Messukylä P. 040 703 5346 PIRKANMAAN ENERGIAKARTOITUS OY * Energiatodistukset ja -selvitykset * Kosteiden tilojen mittaukset * Aran energia-avustuslaskenta Markku Peltola P. huollot ELÄIMET Mäntytie 12, RUUTANA . HSM Turvallisuuspalvelut Oy PUUNKAADOT JUHLAJA KOKOUSTILAT 40 hengen juhlapaikka erilaisiin tilaisuuksiin AHJÄRVELÄISTEN TALO Vesijärven rannalla, Vesijärventie 13, Kangasala. 03 3772 500 päivystys 24/7 0400 411 008 www.kayttolukko.fi Turvallisuuden avaintekijä Keskipisteenä KANGASALA Soita ilmoituksesi p. Pirkanmaan Ammatti-Isännöinti Oy Sarvijaakonkatu 5b A, Tampere Puh. 050 513 2921 LAKIASIAINTOIMISTO HELLGRÉN Perunkirjoitukset, testamentit, riidattomat velkomusasiat ym. 050 389 6803 OP Koti tuntee Kangasalan. 050 360 6401 KANGASALAN LEPOKOTI Ruutanantie 26 kokousja juhlatilat sauna ja takkahuone www.elisanet.fi/kangasalan lepokotisaatio P. 040 778 8695 JUHLAJA KOKOUSTILAT Juhlaja kokoustila ILKONHOVI Kangasalantie 618 (Vatialan hautausmaata vastapäätä) P. 03 356 2007 mape 9-17 www.pesukaksikko.. | P. 050 340 2802 energiakartoitus.fi KAUNEUSJA TERVEYSPALVELUT ParturiKampaamo Pääasioista ei kannata tinkiä! Kysy vapaita aikoja Puh. Ilmainen puhelinneuvonta. 03 377 4862 varatuomari Arto Mäkihannu 0400 630 683, arto@makihannu.fi Santeri Mäkihannu 040 757 9366, santeri@makihannu.fi www.makihannu.fi LAKIASIAT Elämäsi tärkeät paperit Asiointipalvelua juuri sinulle! edunvalvontavaltuutukset kauppakirjat, kaupanvahvistukset perukirjat, perinnönjaot testamentit avioehdot jne. Mainostaja, 89 prosenttia lukijoista pitää mainontaa tässä lehdessä hyvänä asiana. Muista myös edullinen kuljetuspalvelumme!!! Messukylänkatu 21, Tampere p. LUKKOLIIKKEET Tule käymään myymälässä Ellintie 4, 36200 Kangasala Puh. 03 379 0333 AUTOHUOLTO arkisin 8-17, la 9-14 | P. 045-1207797 IIllm maallääm mppööppuum mppuutt Sähköja antenniasennukset sekä -suunnittelu. IKKUNOITA ELÄMÄÄN Käsissäsi on uutismedia, joka tarjoaa sinulle ikkunoita lähelle ja kauas: tietoa, sivistystä, hyvän elämän hetkiä, päivän vinkkejä ja viihtymistä. Moision Rakennuspalvelu • Sähköasennukset • Sähköremontit • LED-valaistus p. 03 3773 177 RENGASMYYNTI KIINTEISTÖVÄLITYS VIEMÄRIHUOLLOT Delete_palveluhakemisto_82x30_c.indd 1 27.11.2018 13.36.51 TIETOKONEET, OHEISLAITTEET MYYNTI, HUOLLOT JA KORJAUKSET Ellintie 6, Kangasala, ark. Luote avan uutismedian tunnistat tästä nimestä Soita ilmoituksesi p. 03 377 3733 kangasala@kiinteistomaailma.. 050 389 6836 OP Koti Pirkanmaa Oy LKV • Kuohunharjuntie 26, Kangasala • op-koti.fi Jyri Seljavaara p. 044 743 3580 koilliskeskus@kiinteistomaailma.. 03-356 1009 Kirsi Muilu p. Urheilutie 2-4, 36200 Kangasala P. krs, 36220 Kangasala AVOINNA SOPIMUKSEN MUKAAN Pertti 040 702 6586 Päivi 050 351 7031 info@koditon.fi Kari 050 551 7031 Kansallinen Mediatutkimus (KMT 2020). 0400 335 443 Joustavasti asiakkaan luona. Mainostaja, 89 prosenttia lukijoista pitää mainontaa tässä lehdessä hyvänä asiana. Jari Anesmaa p. Vuokraamme myös pöytäliinat juhliisi. Vuokraamosta: Henkilöauto, pakettiauto, perävaunu, puutarhakoneet LIIKKUVA AUTOJA KONEKORJAAMO Luontaishoitola Sammaläiti 0400 614 843 Vyöhyketerapia • Ayurveda Vyöhyketerapia • Ayurveda Kraniosakraali • Energiahoidot Kraniosakraali • Energiahoidot SUINULA, KANGASALA Käytä kotikaupunkisi palveluita Kansallinen Mediatutkimus (KMT 2020). 10 puh. 10-16 www.ilkonhovi.fi KAUNEUSJA TERVEYSPALVELUT SATUJALAT JALKOJENHOITOA, LYMFATERAPIAA, tukisukkien mittausja tilauspalvelu Kuohu, Kangasalan uimahalli P. 050 453 2140 ma-pe 10-18, la 10-14, toptassut.fi • Pesut ja trimmaukset • Ruuat ja tarvikkeet • Pentupainit joka la klo 12 ME PALVELEMME Paikalliset palvelun tarjoajat palveluksessasi! PALVELEMME 24 h www.lukkopalvelu.com oy 0400 877 611 Ota yhteyttä ja pyydä tarjous. Tähtää tulokseen Olemme pitäneet pirkanmaalaisista kiinteistöistä ja asukkaista huolta jo vuodesta 1987. 0500 478 996 www.ahjarvelaiset.fi ELLIN SALI Ellintie 2, Kangasala Tilaa 20-150 hengelle Pitopalvelu Irma Mäkimaa P
Tuntomerkkejä vastaan voipi kysellä kaupalta mikäli haluaa omansa takasin.” Mari Leiniön taannoinen päivitys Facebookin Sahalahtelaiset-ryhmässä herätti ansaitusti paljon huomiota ja pohdintoja, kenen alushousuista on kyse ja miksi ne päätyivät pullonpalautusautomaatin nieluun. – Harva kuitenkaan kyselee kadonneen korttinsa perään meiltä. Oikeudet muutoksiin pidätetään. Asiakkailta jää kauppaan useimmiten pipoja ja tumppuja, mutta myös omistajalleen arvokkaampia esineitä. ERÄ ! SÄILYTYSKORI SÄILYTYSKORI 48L 48L Valkoinen, bambukannella (7,95) Ei Keuruun myymälän valikoimissa. – Hyväkuntoiset, käyttökelpoiset vaatteet ja esineet toimitamme hyväntekeväisyyteen. Sahramissa on kassojen tuntumassa löytötavaralaatikko. Valikoima vaihtelee myymälöittäin Alasenkuja 1, Suorama, KANGASALA ARK 9-20 LA 9-18 SU 11-17 Suomalainen perheyritys vuodesta 1979 loytotex.fi Kenen kalsarit päätyivät pullonpalautusautomaattiin. Loput päätyvät säilytyksen päätteeksi jätekeräykseen. Kevättä rinnassa.” Kuvamateriaalin puuttumisen vuoksi löydös nosti esiin tunnisBIG Taste BIG Taste SUKLAALEVYT SUKLAALEVYT 276-320g ER Ä! Sisältää 3 lajittelusankoa LAJITTELULAJITTELUSETTI 76L SETTI 76L Valkoinen, bambukannella -20 -20 %% (49,00) NYT 39,00! 39,00! -40 -40 %% (29,90) NYT 17,94! 17,94! Essential Essential VEITSET & VEITSET & KEITTIÖTYÖKEITTIÖTYÖVÄLINEET VÄLINEET -25 -25 %% Kuva: FISKARS 3, 3,-2 KPL 4,67-5,43/kg 4,67-5,43/kg Säästä 44% (á 2,69) (8,41-9,75/kg) Full color logo 1 color logo B&W logo Hellä WC-PAPERI 16 WC-PAPERI 16 RLL RLL (5,95) IKKUNANIKKUNANPESUJAUHE PESUJAUHE 4g 2, 2,-4 KPL 125,00/kg 125,00/kg Säästä 61% (á 1,29) (322,50/kg) Lemon KONETISKIKONETISKITABLETTI TABLETTI 70kpl 44 95 95 Säästä 37% 0,07 /kpl KORONATESTIT KORONATESTIT Nenästä Nenästä otettava otettava testi testi Syljestä Syljestä otettava otettava testi testi 11 99 99 Löytöhinta! 44 95 95 Löytöhinta! 44 95 95 Säästä 16% 0,31 /rll Miesten HIKING HIKING HOUSUT HOUSUT Naisten mustat LEGGARIT LEGGARIT 2-way stretch, puuvilla/ elastaani Naisten LENKKALENKKAREITA REITA Lenkkarit (14,9524,95) NYT 11,2111,2118,71! 18,71! Vihreät tai kokomustat 26 26 95 95 Säästä 22% (34,95) Takki (49,95) NYT 39,96! 39,96! Taslan 22 22 95 95 Säästä 23% (29,95) Softshell 19 19 95 95 Säästä 20% (24,95) Lasten 104-170cm ULKOILUHOUSUT ULKOILUHOUSUT Mustat 55 95 95 Säästä 25% (7,95) -25 -25 %% Naisten TAKKEJA TAKKEJA -20 -20 %% Kevät uutta! Kevät uutta! Tarjoukset voimassa 30.3.-5.4.2022 tai niin kauan kuin tuotteita riittää. Leiniö ei usko, että boksereiden omistaja ilmaantuu vaatekappalettaan hakemaan. – Jossain vaiheessa ne päätyvät roskiin, kuten muukin käyttökelvoton löytötavara. Löytyneistä avaimista sekä sormuksista ja muista koruista Leiniö tapaa kuulutella Facebookissa. Toisen mukaan ”Eivät kalsaritkaan näytä pitävän vaihtoarvoa, jos toivoo saavansa niistä 10 senttiä. Kangasalan Sanomat Keskiviikko 30.3.2022 24 Eija Koivu, teksti & kuva ”Sahramin pullonpalautusautomaatista löytynyt miesten kalsarit. Kaikki tarjoukset eivät ole voimassa verkkokaupassa. – Kun kukaan henkilökunnasta ei tunnustanut niitä omikseen, päättelimme niiden unohtuneen joltain asiakkaalta.. Useimmat kuolettavat korttinsa heti katoamisen havaittuaan, jolloin sillä ei enää tee mitään. tamiseen liittyvän kysymyksen: ”Oliks puhtaat vai vauhtiviivalla. Antoikohan automaatti edes kuittia?” Yksi löysi yhtymäkotia Tuhkimo-sadun lasikenkätapaukseen: ”Nyt vain sovittelemaan, kelle istuu täydellisesti. Yli 20 vuotta Sahramissa työskennellyt Leiniö muistelee tapausta, kun kaupan hyllystä löytyi Tupperware-astiaan pakatut eväät. Mysteeri herättää hilpeyttä Sahalahdessa. Jos joku tunnistais sen perusteella.” Ryhmästä tuli vastauskin: ”Veikkaan että kaupantädit tuskin tarkisti asiaa vaan veti kumihanskat kainaloita myäten käteen ja piilotti kalsarit johonkin radioaktiivisten aineiden säilytyskapseliin.” KANGASALAN SANOMAT pistäytyi tiistaina K-Market Sahramissa Sahalahdella katsomassa, josko some-mainetta niittäneet alushousut yhä odottavat noutajaansa. MARI LEINIÖ esittelee boksereita, jotka vahingossa tai tarkoituksellisesti päätyivät K-Market Sahramin pullonpalautusautomaattiin. Mari Leiniö johdattaa vieraansa kaupan takahuoneeseen, laittaa kertakäyttökäsineet käsiinsä ja nostaa esiin muovipussin. Ei jälleenmyyjille. Aika ajoin sen sisältö käydään läpi. Sen sisältähän ne löytyvät: siniset Björn Borg -bokserit, tahriintuneet sellaiset. Kun kyse on pankkikortista, kaupan väki tekee salapoliisityötä selvittääkseen oikean omistajan. Yksi päivitystä kommentoineista arveli, että ”Joskus saattavat kalsarikännit heijastua asianmukaiseen kierrätysprosessiin kuvatulla tavalla”