vuosikerta • kangasalansanomat.fi Torstaina 7.12.2017 • Irtonumero 3 € Sotasampo kokoaa yhteen sankarivainajat Kansanmusiikin matkassa riittää liikettä ja vauhtia VERKKOSOVELLUS KOULUTEATTERI PELASTAJAT ÄIDINMAITO Sivu 18 Sivu 23 Sivut 2–3 Sivu 16 Kansalaisia tarvitaan pelastustehtäviin Luovutetulle maidolle on todellinen tarve Pirkanmaan pelastuslaitoksen mukaan kansalaisilla on ensiarvoisen tärkeä rooli ihmishenkien pelastamisessa. JU H A JÄ N TT I SUOMI 100 Onnea meille jokaiselle! Kangasalan kunnan kehitysvammahuolto järjesti Yhdessäitsenäisyysjuhlan Kangasala-talossa tiistaina. Teemme saamistamme kuvista koosteen.. Luovutetut maidot kirjataan äidinmaitokeskuksessa ylös ja pakastetaan. Lähetä itsenäisyysjuhlakuvia kuvatekstien kera osoitteeseen toimitus@kangasalansanomat.fi. Maidoista otetaan myös säännöllisesti näytteitä, jolla varmistutaan siitä, ettei bakteeripitoisuus ole liian suuri. Kangasalan S A N O M A T Numero 49 • 99. Maestro Markus Rantanen puhalsi tuohitorvellaan Liuksialan koulun katon lähes ilmaan. Tero Hirv enoja oli valinnut juhla-asukseen sotilaspuvun. Tohtori Fiktion, Marko Laihisen korvat olivat koetuksella. Presidenttipari Hannele Ojanen ja Jaakko Päivinen toivotti vieraat tervetulleiksi. Tämä lehti painettiin jo tiistaina, joten itsenäisyyspäivän paikalliskuulumiset kannattaa lukea verkkosivuiltamme osoitteesta kangasalansanomat.fi. Sari ja Pekka Pohjoismäki palkittiin perjantaina ihmishengen pelastamisesta. Saman kunnianosoituksen saivat niinikään taustalla näkyvät kangasalalaiset Tytti Eromäki-Heino, Marjaana Rosenqvist-Valaja, Elina Hurme ja Katri Frilander
Kasvu pysähtyi noi kymmenen vuotta sitten, osin Yhdysvaltojen asuntokriisin seurauksena. Kangasalalaiset Elina Hurme, Katri Frilander, Marjaana Rosenqvist-Valaja ja Tytti Eromäki-Heino pelastivat keväällä sairaskohtauksen saaneen pyöräilijän. Tässä mielessä tonttien lohkomisen helpottaminen ja esimerkiksi Vesaniemen kaupunkipientaloalue vastaavat tarpeeseen, joka nykyrakentajilla on. Historiallisesti katsoen omakotitalojen neliömäärä nousi vuosikymmeniä. Nyt siihen suorastaan kannustetaan erityisesti nauhataajaman alueella, jossa kysyntää riittää. – On aina kunnia saada käyttää mummon vanhaa pukua. Kangasalan puolella tapahtuneista pelastamistapauksista palkittiin kaikkiaan seitsemän ihmistä. Ojanen painottaakin, että onnettomuuden tapahtumisen ja pelastuslaitoksen paikalle saapumisen välissä pitäisi löytyä joku, joka toimii ja auttaa hädänalaisia. Näistä 40 000 on ambulanssitehtäviä ja loput isompia pelastustoimia. M uun muassa Rakennustutkimus RTS Oy on tutkinut asumisen muutosta. Viime kesänä julkaistun tutkimuksen mukaan omakotitalojen keskimääräinen nettoala on laskenut kymmenessä vuodessa 185 neliöstä 165 neliöön. Tarjolla pitää olla juuri sellaisia ratkaisuja kuin rakentajat tahtovat. Erityisen tärkeää on jo se, että joku ilmoittaa onnettomuudesta ja avuntarpeesta hätäkeskukseen. KS Seuraa meitä verkossa! kangasalansanomat.fi kangasalansanomat.fi/blogit facebook.com/kangasalansanomat twitter.com/KSanomat instagram.com/kangasalansanomat/ kangasalansanomat.fi/boksi kauppaympyra.fi Pirkanmaan pelastuslaitos muisti avuliaita kansalaisia Pirkanmaan pelastuslaitoksella on ollut tänä vuonna kaikkiaan jo 48 000 hälytystehtävää. Luonnonkauniille Kangasalle sopii hyvin profiloituminen hyvän ja monipuolisen asumisen kuntana. Lopulta paikalle saapui paloautoja, ambulanssi ja Finnhems-lääkärihelikopteri, mutta ilman naisten antamaa elvytystä mies olisi tuskin säilynyt hengissä. Kunniaa sai kaikkiaan neljätoista kansalaista, viidestä eri tapahtumasta. Ilonaihe Jaana Salminen osallistui työnsä puolesta tiistaina Kangasalan kehitysvammahuollon itsenäisyyspäivägaalaan. Pirkanmaan pelastuslaitoksen pelastusjohtaja Olli-Pekka Ojasen mukaan kaikissa tehtävissä on aina sama piirre: pelastuslaitos on myöhässä, sillä se ei pysty olemaan välittömästi paikalla, kun onnettomuus tapahtuu. Muuten emme voi edes tietää tapahtuneesta. Kunta ottaa 4 000 euroa lohkomismaksua, kun yksi tontti jaetaan kahdeksi. – Erityisen tärkeää on jo se, että joku ilmoittaa onnettomuudesta ja avuntarpeesta hätäkeskukseen. Tytti Eromäki-Heino, Marjaana Rosenqvist-Valaja, Elina Hurme ja Katri Frilander auttoivat pyörälenkin jälkeen sairaskohtauksen saanutta miestä elvyttämällä ja hätäkeskukseen soittamalla. Monelle omasta kodista haaveilevalle iso tontti ja talo eivät enää olekaan tärkeimpiä arvoja, vaan pienempi ja arjessa vähätöisempi ratkaisu on houkuttelevampi. JUHA JÄNTTI. Myös itsenäisyys on Salmiselle suuri ilonaihe, jonka merkitys korostuu Suomi 100 -juhlinnan myötä erityisellä tavalla. Pirkanmaan pelastuslaitos palkitsi perjantaina kuluneen vuoden aikana esimerkillisesti toimineita ihmisiä. Suuntaus on täysin oikea, sillä monet mittarit osoittavat, että asumisen muodot ja tavat ovat muuttumassa. Havisevanlahdella jäistä ihmisen pelastaneiden Sari ja Pekka Pohjoismäen sekä heidän kanssaan pelastustehtävissä toimineen nimettömänä pysyttelevän mieshenkilön lisäksi palkittiin neljä Kangasalan kunnan työntekijää. 2 Torstai 7.12.2017 KS Kangasalan Sanomat Pä äk ir jo it u s Tuula Ruusumaa Kirjoittaja on Kangasalan Sanomien päätoimittaja Tonttitarjonta kysynnän mukaan K angasalla helpotetaan omakotitalotonttien jakamista ensi vuoden alusta lähtien. Muussa tapauksessa he hakeutuvat sinne, missä heidän toiveensa toteutuvat. Olli-Pekka Ojanen pelastusjohtaja ” Kangasalla pelastettiin tänä vuonna ihminen jäistä ja elvytettiin sairauskohtauksen saanut pyöräilijä. Lohkominen on ollut tähänkin asti mahdollista. Päivän erityinen ilonaihe oli hänen yllään ollut kansallispuku. Tämä oli minulla viimeksi Suomen 80-vuotisjuhlassa
päivän tapahtumia. Suoraan jäälle hän ei voinut mennä sulan rannan takia, joten hän kiersi lähemmäs turmapaikkaa maita ja läheistä jäätietä pitkin. Pekka Pohjoismäen mukaan olisi hyvä, jos ihmiset pystyisivät etukäteen simuloimaan mahdollisia onnettomuuksia, jotta tosipaikan tullen osaisivat toimia oikein. Työmaalla myös palkitaan työturvallisuutta edistävät aloitteet. – Jos olisi ollut huono keli, olisimme olleet luultavasti sisällä, emmekä olisi tienneet tapahtuneesta mitään, pariskunta huomauttaa. – Yksinkertainen sääntö on se, että jos asioita ei tehdä turvallisesti, niitä ei kannata tehdä ollenkaan, Pohjoismäki painottaa. Ratikkatyömaalla on uurastettu marraskuun loppuun mennessä 350 000 työtuntia ilman yhtään työtapaturmaa. – Tapauksen jälkeen oli pakko ottaa paukku kohtuullisen kuivaa viskiä, irlantilaista, mies naurahtaa nyt jälkikäteen. – En taida nyt mennä, vaikka tykkäänkin kuunnella lauluja esimerkiksi kirkossa. – Suomessa tämänkokoisen työmaan aikana kaiken lisäksi kuolee keskimäärin yksi työntekijä, hän muistuttaa. Pohjoismäki toimii Tampereen Raitiotie Oy:n hallituksessa ja kertoo, että siellä työturvallisuus on nostettu tärkeään asemaan. Ehkä nyt eläkkeellä ehtii. – Kauneimmat joululaulut ovat perinteemme. Vuodesta 2002 Havisevanlahden rannalla aktiivisesti mökkeilleet Pohjoismäet ovat pelänneet jäihin putoamisia jo pitkään, sillä Palonsaareen johtavalla jäätiellä kulkee joka talvi paljon liikennettä. Hänen mukaansa Tampereen ratikkatyömaalla turvallisuuteen panostetaan aktiivisesti ja turvallisuusasiat ovat jatkuvasti esillä. Pirkanmaan pelastuslaitos palkitsi tamperelaisen Pohjoismäen ja vaimonsa Sari Pohjoismäen viime perjantaina ihmishengen pelastamisesta. Hänen mielestään riskien ja samalla onnettomuuksien vähentäminen lähtee asennemuutoksesta. Yhdessä naapurukset ohjeistivat jäälle vedettyä miestä pyörimään jäätä pitkin heitä kohti, ja lopulta he veivät miehen läheiseen saunaan odottamaan pelastuslaitoksen saapumista. Työturvallisuustoimet pitävät sisällään muun muassa henkilökohtaisen suojautumisen, työmaiden ja niiden opasteiden kunnossapitämisen, työntekijöiden koulutuksen ja aktiivisen riskien arvioimisen sekä työturvallisuuskeskustelut. – Olin helpottunut siitä, että mies saatiin ylös ja pidettyä hengissä, mutta samalla kiukkuinen siitä, että tällainen onnettomuus tapahtui, Sari Pohjoismäki toteaa. Tässä tapauksessa jäihin pudonneella miehellä oli tuuria, sillä lämmin ja keväinen sää vaikutti siihen, että Pohjoismäet viettivät aikaansa mökkinsä pihamaalla. – Jäihin pudonnut mies toisti shokissa, että vielä viikko sitten jäätietä pitkin vietiin tukkikuormaa ja että avannossa jalat painuivat jatkuvasti jään alle, Pohjoismäki kertaa. Hän onkin harmissaan etenkin siitä, että Suomessa loukkaantuu ja kuolee vuosittain ihmisiä työtapaturmissa. Nyt olen kuunnellut joulua leyiltäni, muun muassa Kolmea tenoria ja kotimaista, Ritva Murrola vastaa. – Asia on ollut ajatuksissa, sillä käyn mielelläni konserteissa. Pekka Pohjoismäki ” Ihmiset ottavat turhia riskejä Mika Säpyskä – Suomalaiset ovat aika koheloa porukkaa, Kangasalan Palon kylässä mökkeilevä Pekka Pohjoismäki tokaisee. Kotimaiset ovat kivoja, mutta suosikkini on Last Christmas, Riikka Järvinen sanoo. Pidän kyllä joululauluista, Lars Lindman paljastaa. Turvallisuusasiat ovat tuttuja Pekka Pohjoismäelle, sillä hän on työskennellyt maarakennuskonepuolen johtotehtävissä niin Tamrockilla kuin Metso Mineralsilla ja opiskellut myös työturvallisuusjohtamista. Kuuntelemme ne sekä Kangasalan kirkossa että SuomiSeuran järjestämänä Thaimaassa, Veikko Välimäki kertoo. 3 Torstai 7.12.2017 KS Kangasalan Sanomat Gallup Käytkö joululaulukonsertissa. Sillä välin apuun oli tullut toinenkin mökkiläinen, joka airon avulla onnistui saamaan miehen pois avannosta. Pohjoismäen mukaan Suomessa hyväksytään se, että onnettomuuksia tapahtuu – se on arkipäivää. Pohjoismäen mukaan ihmiset ovat turhan piittaamattomia turvallisuudestaan ja ottavat tarpeettomia riskejä. Sari Pohjoismäki soitti saman tien hätänumeroon ja miehensä ryntäsi ennen pelastustöihin lähtemistään hakemaan varastosta veneköydet. Sari ja Pekka Pohjoismäki saivat palkitsemistilaisuudessa antaa monta haastattelua ja pääsivät useammankin valokuvaajan kameran eteen. – Olimme ihmeissämme, kun mönkijä ilmestyi jäälle, vaikka etelänpuoleiset rannat olivat jo sulia, Pohjoismäet muistelevat huhtikuun 8. Kun se on kunnossa, on myös tartuttava epäkohtiin, jotka heikentävät muun työyhteisön turvallisuutta. Pohjoismäet toimivat keväällä esimerkillisesti tilanteessa, jossa mönkijällä jäällä ajanut mieshenkilö putosi ajokkeineen Vesijärveen heikkojen jäiden läpi. Jos työ noudattelisi keskivertotyömaiden onnettomuusmääriä, siellä olisi tapahtunut tähän mennessä jo 15 työtapaturmaa. Yksinkertainen sääntö on se, että jos asioita ei tehdä turvallisesti, niitä ei kannata tehdä ollenkaan. Hänellä itsellään pelastustoiminta lähti spontaanisti, mutta adrenaliinit olivat toimiessa täysillä. – Vuorotyöläisenä minulla ei oikein ole ollut mahdollisuutta käydä konserteissa. Pian menopelin ääni hiljeni ja jäältä alkoi kantautua avunhuutoja. Pirkanmaan pelastuslaitos palkitsi heidät viime perjantaina ihmishengen pelastamisesta.. Hänen mielestään tästä kertoo esimerkiksi se, että ihmisiä menee syksyisin ja keväisin heikoille jäille, vaikka yleisesti on tiedossa, että se on vaarallista. Näin ei saisi olla, sillä tapaturmien estämiseksi voidaan tehdä paljonkin. Hän viittaa siihen, että suomalaisille sattuu vuosittain lukuisia onnettomuuksia ja tapaturmia niin harrastuksissa, vapaa-ajalla kuin töissäkin. Ihmisten olisi ajateltava toimissaan ensin omaa turvallisuuttaan
Kunta kannustaa tonttien jakamiseen Juha Jäntti Omakotitonttien jakaminen pienemmiksi helpottuu entisestään Kangasalla. Maksu kattaa kunnalle koituvat kulut. Hanke eteni vauhdilla. Tonttikauppa toteutui viime vuoden lokakuussa. Ennuste kuitenkin on, ettö jaossa muodostuvien tonttien yhteisarvo on suurempi kuin alkuperäisen tontin arvo. Aika näyttää. Nyt jakaminen kiinnostaa entistä pienempienkin tonttien omistajia. Kustannuksia aiheuttavat lähinnä asemakaavamuutoksen laadinta sekä sen käsittely ja hyväksyntä kunnan päätöksentekoelimissä. Aapolla ja Pekalla ei ole täsmällisiä suunnitelmia tai tavoitteita tyhjän tontin suhteen. Paritalo mahtui jaetulle tontille Tuore paritalo sai asukkaansa pari viikkoa sitten. – Talossa on kaksi melko tarkkaan sadan neliön kokoista asuntoa peilikuvina toteutettuina, Aapo kertoo. Kunta alkaa markkinoida tonttien jakamispalvelua ensi vuoden alusta lukien. Pienehkölle omakotitalolle riittää 500 neliön tontti, ja jopa 300-neliöisillekin tonteille on ollut kysyjiä.. 4 Torstai 7.12.2017 KS Kangasalan Sanomat Veljekset Aapo ja Pekka Ylimartimo ovat muuttaneet Rovaniemen tuntumasta Tervolasta Tampereelle. Kunnanhallitus ei ole vielä päättänyt, mikä on kaavoitusmaksun suuruus, jos tontti jakaantuu kolmeen tai useampaan osaan. Perheet tavoittelevat yhä useammin asumisen helppoutta ja kohtuullisia asumiskuluja. – Maksusta ei jää kunnalle tuottoa. Tämä uusi koti tuntuu todella väljältä, ja tilat riittävät oikein hyvin, Pekka kehuu. Pekka Ylimartimo (vasemmalla) toteutti rakennushankkeen yhdessä veljensä Aapo Ylimartimon kanssa. Rakennustyöt alkoivat heti luvan saannin jälkeen. Taajama-alueen vanhemmat osat koostuvat paljolti noin 2 000 neliön omakotitonteista. Emme lisää korvausta tontin arvonnoususta kaavoitusmaksuun ainakaan silloin, kun kyseessä on tontin jakaminen kahteen osaan, Auvinen painottaa. Tontin jakaminen voi olla järkevää esimerkiksi silloin, kun vanhemmat haluavat tarjota lapsilleen rakennuspaikan. Tavoitteeksi muodostui rakentaa maltillisen kokoinen paritalo toiselle muodostuvista tonteista. Paritalon rakennuslupa heltisi kuukaudessa. Ajan pituus ei ollut ongelma, koska kaikki oli selvää talon rakentamista varten heti, kun rakennuslupa oli kunnossa. Saamme lisää tontteja rakennuskäyttöön kaikkien kysytyimmillä ja tiheimmin asutuilla alueilla, jotka sijaitsevat joukkoliikennereittien lähellä, Auvinen sanoo. Kadut, valaistukset sekä vesija viemärilinjat ovat valmiina olemassa, eivätkä lisäinvestoinnit ole yleensä tarpeen. Kunta palkkaa yhden työntekijän hoitamaan tonttien jakamisia. Tontin jakaminen oli esillä alusta alkaen keskusteluissa kunnan suuntaan. Pekka muutti nelihenkisen perheensä kanssa uuteen kotiin alle 50 neliön kaksiosta. Aapo tuli töiden perässä samaan suuntaan viime vuonna. – Mahduimme sinnekin pienten lasten kanssa jopa kohtuullisesti. Jaettujen tonttien hintataso selkenee vasta tulevina vuosina tarjonnan myötä. Rakennushankkeen käynnistäminen oli sujuvaa, koska Aapolla oli jo kokemusta useammankin talon tekemisestä. Toisen tontin myynti voi olla jossain vaiheessa mahdollista. Alkuperäisestä 2 000 neliön tontista muodostui kaksi noin tuhatneliöistä tonttia. Talon viimeistely on vielä hiukan kesken, mutta muutto uusiin koteihin toteutui jo pari viikkoa sitten. Kysyntä tonttien jakamista kohtaan on kasvanut viime aikoina. – Tavoittelimme tontin jakamisella sen kokonaisarvon nousua. Kaavamuutoksen laadinta ja käsittely vei aikaa melkein vuoden päivät. Jo olemassa olevien tonttien jakaminen on järkevää ja tehokasta myös yhdyskuntatekniikan kannalta. Toinen tontti jäisi mahdollisesti myöhemmin myytäväksi. Uusilla kaava-alueilla tonttien koko on tyypillisesti 800–1 000 neliömetriä. Suuntaus kohti pienempiä omakotitaloja ja piha-alueita kasvattaa pienempien tonttien kysyntää. Aapon vaimo Laura tekee jätekuormaa. Tonttien jakaminen on ollut mahdollista aiemminkin. Kunnanjohtaja Oskari Auvisen mukaan on myös kunnan etu huolehtia siitä, että palvelu toimii. Toisaalta vanhemmat voivat haluta rakentaa itselleen eläkepäivien kodin ja jättää alkuperäisen rakennuksen jälkikasvulleen. Tontin jakaminen kahdeksi uudeksi tontiksi maksaa 4 000 euroa. Kangasalan strateginen yleiskaava vie yhdyskuntarakennetta tiiviimpään suuntaan. – Kannustamme tonttien jakamiseen lähinnä nauhataajamassa. Tontilla riitti hyvin tilaa kahtia jakamiseen. Pekan puoliso Katri ajeluttaa Hugoa, joka on perheen esikoinen. Tontin omistaja voi tavoitella myös maansa arvon nousua ja uuden tontin myyntituloa. Suomessa on tavallista, että kunta veloittaa jakamisen yhteydessä puolet arvioidusta arvonnoususta. Ensi tuntumat ovat olleet vähintäänkin odotusten mukaiset. Perheet löysivät Kangasalan Huhmarista mukavan oloisen tontin reilu vuosi sitten. Uuden kodin rakentaminen ei ollut ennakkoon selkeä tavoite juuri tässä vaiheessa, mutta mieleinen paikka innosti. Ajatus sai kunnan kaavoituspuolella myönteisen vastaanoton. Pekka on asunut Tampereella kolme vuotta
03 376 7795, 050 365 7023 Katso: www.automuseo.com Vehoniemen Joulumyyjäiset 9.–10.12. asti. Lämpimästi tervetuloa! Lahdenkulman kyläyhdistys 13 90 hlö on katettuna KESKIVIIKKONA 13.12. Arpajaiset! Tervetuloa! Järj. Palvelemme: Ma-Ke 10-18, To-Pe 10-19, la 10-16. kahvion oman joulupuodin tuotteita . TERVETULOA! AITTAKAHVILA ANNA avoinna 9.-10.12. 03 376 7795, 050 365 7023 Katso: www.automuseo.com Joulu on jo ovella... klo 10–15 . Leivonnaisia, kukkia, käsitöitä, arpoja, ym. perinteistä riisipuuroa. kerran. Kahvio, mm. Raikun koulun vanhempainyhdistys Marlene Pöllänen p. Kahviosta joulupuuroa, kahvia ja jouluisia herkkuja. 03 376 7795, 050 365 7023 Katso: www.automuseo.com VEHONIEMEN JOULUPUOTI VEHONIEMEN JOULUPUOTI VEHONIEMEN AUTOMUSEO Vehoniemenharjuntie 92, KANGASALA P. Grafon koristelemaa posliinia . Tule pelaamaan hauskaa seurapeliä. 044-740 3610. TI-SU 5.-10.12. 03 379 0810 Palvelemme ma–pe klo 8–15 Tervetuloa! Katso menu: www.lounaskievari.fi Lounaskievarin henkilökunta toivottaa asiakkailleen ja yhteistyökumppaneilleen oikein Hyvää Joulua sekä Onnellista Uutta Vuotta! JOULUMYYJÄISET Raikun kyläkoululla, Raikuntie 97, lauantaina 9.12. Tervetuloa! Meiltä saat S-Etukortilla bonusta! Timanttiset Tampere Kampanja voimassa pe-la 24.-25.11.2017 Tarjous voimassa normaalihintaisista tuotteista, ei koske tilaus-, hyväntekeväisyysja Polar-tuotteita. 040 835 7375, Ellintie 2, Kangasala Avoinna ma, ti, to, pe 10–16, ke 13–19 ja myös sopimuksen mukaan. klo 12-18. klo 11-13 Kontulassa, Pakkalantie 311, Sahalahti Myynnissä paikallisten käsityöyrittäjien, yhdistysten ja koululuokkien luomuksia. Vehoniemen Automuseo ja kahvio avoinna päivittäin klo 10–17 17.12. Kaunis Fiilis hoitola Seuraa meitä! ASIAKASPÄIVÄ hoitolassamme Ellintie 2 maanantaina 11.12. klo 10.30–15.00 Lounasravintola Kahvila JOULUBUFFET Lounaskievarin perinteinen Alasenkuja 1, 36220 Kangasala p. Myynnissä seuraavissa liikkeissä: Ilkon Kukka, Kellosepänliike Korpola, K-Supermarket, Löytötex, Mobilia, Nyssäkkä, S-Market Kangasala, Taitokeskus Kangasala, Tampere-Seuran myymälä, Kauppakatu 1 Tampere, Vehoniemen Automuseo sekä Kangasalan Sanomat ja Kangasalan kirjaston toimipisteet Netistä: www.kauppaympyra.fi sekä www.kangasalaseura.net Perinteiset JOULUMYYJÄISET su 10.12. Vehoniemen villasukkia VEHONIEMEN JOULUPUOTI VEHONIEMEN JOULUPUOTI VEHONIEMEN AUTOMUSEO Vehoniemenharjuntie 92, KANGASALA P. Tonttujen huoneen ovi auki talon toisessa päädyssä. . 03 3770 476, ma–pe 9.30–17.30, la 10–14 Myynnissä myös Kauppaympyrän JouluShopissa: www.kauppaympyra.fi/joulushop VEHONIEMEN JOULUPUOTI VEHONIEMEN JOULUPUOTI VEHONIEMEN AUTOMUSEO Vehoniemenharjuntie 92, KANGASALA P. -25 % BINGO! Kangasalan Pirtillä, Tapulintie 6 parillisilla viikoilla maanantaisin klo 18. Tervetuloa! Knuuttilan vanha päärakennus, Keljontie 671, Sahalahti PRISMA KANGASALA, Mäkirinteentie 10, puh. klo 10-13 Leivonnaisia, käsitöitä ym. joulukuusia . klo 11-17.30 Joulun suositut LAHJAKORTIT hierontaan ja hemmotteleviin hoitoihin! Joulun suositut LAHJAKORTIT hierontaan ja hemmotteleviin hoitoihin! Joulun toivotut TUOTEPAKETIT! Joulun toivotut TUOTEPAKETIT! Tuttuun tyyliin Nonstoppina HOITOJA JA HIERONTAA Tuttuun tyyliin Nonstoppina HOITOJA JA HIERONTAA Kaunis Fiilis hoitola. pienoismalleja isoille ja pienille pojille . Kangasalan Nuorisoseura ry 10 € Kangasala-Seura ry:n vuosikirja Kangasalan Joulu 2017 on ilmestynyt jo 69. joulukoristeita, lasitöitä, liinoja, poppanaa, mattoja, havuja kuivakukkatöitä, joulukortteja ym. paikallisten kädentaitajien tuotteita, esim. 5 Torstai 7.12.2017 KS Kangasalan Sanomat Terveyskaupan lahjavinkit 39,90 Kipukoukku Luomu Omenaglögi inkiväärillä 500ml 4,50 TERVEYSKAUPPA KANGASALAN LUONTAISTUOTE KY Keskusaukio 2, p. ja 16.-17.12
Eräs kuski piti ilmiselvästi kännykkää korvallaan ajon aikana, mutta nosti sitten toisen käden irti ohjauspyörästä ja tervehti päiväkotilaisia. Tursolan päiväkodin Karhunpennut-ryhmä toteutti liikennetempauksen Asemantien varrella. Kunta osallistui tänä syksynä Allergiaja astmaliiton tuoksuton viikko -kampanjaan. Keväällä jakamatta jäänyt 2 850 euron osuus oli nyt haettavissa kohdeavustuksina. 6 Torstai 7.12.2017 KS Kangasalan Sanomat Turhan moni autoilija ajaa rajoitusalueella selkeästi ylinopeutta. Etualalla Aapo Alamettälä, Juulia Jokilampi, Tuomas Veijalainen ja Santeri Leinonen muistuttivat neljänkympin rajoituksesta. Suomessa on paljon hajusteettomia yhteisöjä, muun muassa Pirkanmaan sairaanhoitopiiri. Kaikki olivat tehneet itselleen näkyvän liikennemerkin, joka osoittaa nopeusrajoitusta 40 kilometriä tunnissa. Asiasta on keskusteltu pääluottamusmiespalaverissa ja työsuojelutoimikunnassa, joka on jo muutamia vuosia sitten suositellut hajusteiden välttämistä. Karhunpennut asettuivat ryhmänä pyörätien laitaan, lähelle autojen ajorataa. Lisäksi kehitetään kulkua Ta ysin alueelle ja Hervantaan. Mikkosen sijalle tulee Mustajärvi Pastori Kari Mikkonen jää opintovapaalle ensi vuoden tammikuusta toukokuun loppuun. He myös halusivat tehdä jotain yhteisen turvallisuuden parantamiseksi. Elina Niemi päivähoitaja ” Bussiyhteyttä halutaan nopeuttaa Nuorisoyhdistyksille avustuksia Auto löytyi ojasta Ruutanantiellä Joukkoliikennelautakunta on hyväksynyt Tampereen kaupunkiseudun joukkoliikenteen palvelutasomäärittelyn vuosille 2018–2021. Aihetta käsitellään keväällä työpaikkapalavereissa. Moni autoilija ajelikin kiitettävällä tavalla rajoituksen mukaisesti ja vilkutteli lapsille mennessään. Aloitteessa esitettiin myös, että Kangasalan kunta ryhtyisi hajusteettomaksi työnantajaksi ja työpaikaksi. Kun palokunta saapui paikalle, he löysivät ilmoituksen mukaisesti henkilöauton ojan pohjalta. Liikenteellinen teema jatkuu päiväkodissa edelleen. Lisäksi tarkastellaan mahdollisuutta nostaa Tursolan ja Metsäkulman alueen palvelutasoa. Vuosiavustusten kokonaissumma oli 28 000 euroa. Suositella voi, mutta ei kieltää. Partiolippukunta Roineen Tytöt sai 1 650 euroa, Partiolippukunta Sahalahden Sinisudet 1 000 euroa ja Kangasalan VPK:n nuoriso-osasto 200 euroa. Vihreiden valtuustoryhmä jätti elokuussa aloitteen, jossa se toivoi valtuuston näyttävän asiassa esimerkkiä. Kunta ottaa ensi vuonna tuoksuttomuuden teemaksi Kangasalan kunnan työsuojelusuunnitelman erityisteemaksi otetaan ensi vuonna tuoksuttomuus. Kangasalla pyritään vahvistamaan matka-ajaltaan kilpailukykyistä yhteyttä nauhataajaman ja Tampereen keskustan välillä. Kolme yhdistystä jätti hakemuksensa, joiden yhteissumma oli 3 205 euroa. Palveluissa pitää ottaa huomioon Lentolan ja Kallion teollisuusalueiden työmatkaliikenne. Liian harva autoilija muistaa myös pysähtyä suojatien eteen antamaan turvallisesti tietä Asemantien ylittäjille, Niemi kertoi. Kunta toteaa vastauksessaan, että työnantaja voi suositella henkilöstölle tuoksuttomien hygieniatuotteiden käyttöä, mutta täysin ehdottomaksi edellytykseksi sitä ei voida määritellä yksilön oikeuksien vuoksi. Joillakin oli hivenen kiireisempi meno päällä. – Turhan moni autoilija ajaa rajoitusalueella selkeästi ylinopeutta. Kangasalan kunnan sosiaalija terveyskeskuksen hygieniaohjeistukseen sisältyy suositus voimakkaiden hajusteiden välttämisestä. Palokunta sai hälytyksen sunnuntaiaamuna puoli kolmen aikoihin Ruutanantielle. – Lapset ovat olleet itse kiinnostuneita liikenteestä ja liikennemerkeistä. Matkustusajan pitäisi pystyä kilpailemaan henkilöautolla liikkumisen kanssa. Lasten toiveissa siintelee, että poliisikin tulisi jonakin päivänä käymään ja kertomaan liikenneasioista. Hälytyksen tekijä ilmoitti ojaan suistuneesta autosta. Lisäksi kunnanhallitus esittää, että valtuuston kokoukseen tuleville suositeltaisiin tuoksuttomien hygieniatuotteiden käyttöä. Päivähoitaja Elina Niemen mukaan autoilijat noteeraavat rajoituksen vaihtelevasti. Kunnan sisäisessä verkossa on jo suositukset hajusteettomuudesta, mutta suositusten olisi syytä olla edellytyksiä. Ketään ei ollut paikalla, joten pelastusväki ei pystynyt selvittämään tilannetta enempää. Pienet valistajat nostivat liikennemerkkinsä näkyvästi ylös aina, kun auto ajoi ohi. Mukana olivat myös päivähoitaja Pirjo Heinonen ja päiväkodin opettaja Nana Siltanen. Hänen sijaisekseen tulee Markku Mustajärvi, joka jatkaa kesäpappina elokuun loppuun saakka.. Asemantien nopeusrajoitus on Tursolan koulun ja päiväkodin kohdalla juuri neljäkymppiä. Tempaus lähti liikkeelle lasten aloitteesta, ja se oli osa Karhunpentujen liikenne-teemasyksyä. Sivistyslautakunta jakoi loppuosan tälle vuodelle varatuista nuorisoyhdistysten vuosiavustusvaroista. Karhunpennut kehottavat ajamaan neljääkymppiä Tursolan päiväkodin Karhunpennut-ryhmä lähti torstaina liikkeelle muistuttamaan autoilijoita turvallisesta liikennekäyttäytymisestä. Pikkolan koulukampuksen edellyttämiä yhteyksiä selvitetään erikseen. Vihreät huomauttavat, että tuoksuyliherkkyyttä pidettiin aiem min psyykkisenä oireiluna, mutta tänä päivänä se on lääketieteellisesti diagnosoitu sairaus
Rahat saat käteisenä tai pankkitilillesi heti! Poikkea luotettavaan asiantuntijaliikkeeseen. a ti a k k o d h e a ti e ll o a n a k u m a s si e l a a v a i k k i a k e m m ä ti i K . 03 377 1196 (käynti Kuohunharjuntien kautta) ma–pe 10–17.30, la 10–14 Keskusaukio 2 A | P. HEITÄ VEROVAPAALLE Kunnantie 2 | P. 050 324 0841 ma–pe 10–17, la klo 10–13 KAUPPAYMPYRÄ OSTAMME KULTAA & HOPEAA korut, pöytähopeat, hammaskulta yms. 03 377 0476 ma–pe 9.30–17.30, la 10–14 Tampereentie 1 | P. 12–15 kk:n 1. 9–19 ja su 17.12. Tarkka punnitus! Avoinna arkisin 10–17, la 10–13 | Myllystenpohjantie 2, Kangasala P. a a j a t s u d e 1 3 n ii tt il a v is k e d u a k si t o u v il e N . n i h i e l a a v n ii si ö k h ä s n ii p m ir u u s n e m o u S t a vi u t si ll a s o e m m a a k k a is a a j a t si m O . Rakkaudella Liisa ja Matti perheineen M U IS TA N Y ST Ä VÄ Ä. 03 377 4064 , 050 533 0128 ma–pe 10–17, la 10–14 Liisantie 2 | P. ä s s e d h y ä ti ö t ä d h e t a j t a h i h ä ir ä ä k a k i a n o t y N a ll o t a v a u l a h e m m a a k k a is a a j a t si m o ä tt e , e m m a t s o v r A . torstai klo 9–19 Myllystenpohjantie 2 | P. 050 324 0841 | tuomaskulta.fi Kultasepänliike | Kultaseppä Hannu Salo Keskusaukio 2 | P. n a a i k k n a p s u u s o a a m o ä s s ä m ä tt i h e k . 03 377 1172 ma–pe 9–18, la 9–14 to 7.12. n o t si j a t s u d e n a l a s a g n a K P O I R II P I L A A V N A L A S A G N A K a n n A n e n it a A o t r A m o r F a jr e M o t si m o u T k i p s k c a H a n n i M il l ö H is s u J i p p m e K e ll i V n e n i k s e K a n n a H e n i a L i k k i e H n e n it y y L il l O i p r o k e d h ä L ir a J n e n i k k r a M a n i a T ä ä p n e ä M it t a M il e V a l o tl e P a k k lI a l a t n a R u k k r a M o l a S u m e e T n a v li S a k ri M ä l e k ä M ä i v ri S is s u J a li n a T a n e e L a l o ti i T I R II P I L A A V N A L A S A G N A K a k k e P a h u J a l o k u o T a k k ri S a l o h u T o r e E o m i e h n e l u T a jr A ir o u V o t n a s e V a ll U n e n a t ri V I R II P I L A A V N E E N Ä K L Ä P i k k r E o h A o m i T ä li k k i e H ir a k a S n e n i a li s s u J it t a M n e n i v r ä J a v ri V ä r ä ä L a k ir E a l o j h o P I R II P I L A A V N E D H A L A M H U K u t a S a l a t n u P u k k r a M a l a ti i V . 03 358 6911 ma–pe 10–17, la 10–13 Kangasalantie 1067 P. 03 377 2628 ma–pe 9–17.30, la 8–15, su 10–15 Urheilutie 2-4| P. Onnea kultahääparille Leila ja Erkki Frick. mamma ja pappa .t u n u h u p n o i n ä ä n e ij a t si m O . a tl e e r e p m a T n il a S a s E it ti o v n ö ö tt y ä k is k e d o u v n o t u a i d ir b y h t n a ir a V E T G t a s s a P n e g a w s kl o V n u t o v r a n e k s e k n e ij ä t s e n ä ä TAXFREE KANGASALA TO–LA 7.–9.12.2017 Kun poikkeat meillä to–la 7.–9.12.2017, saat automaattisesti 24%:n alennuksen kaikista normaalihintaisista tuotteista. e m l a H u n n a H it ti o v n o n n ik l a P . e lli j ä t s e n ä ä s o ti i K a t si a k k a is a a j a t si m o a t si e n u t u a tt i o m li e ll o d h e t ä v it s e n ä ä e m m a a k k a is a a j a t si m O . d a P i n ii tt o v r a n e k s e k n e d i e n ä t s e n ä ä a s si e l a a v n o t si j a t s u d e e m m ik k n a p s u u s O n e ik ki a K . 7 Torstai 7.12.2017 KS Kangasalan Sanomat Kangasalan Sanomat Torstai 7.12.2017 KS Jännittävää joulun odotusta Annille ja Ainolle! t. 03 377 0940 ma–pe 10–18, la klo 10–14 Kirsti Virtanen ja Vesa Nummela vihitty 30.9.2017 Oulun Uudella Seurahuoneella Morsiusneitoina Milja Marttila, Lilja ja Linnea Virtanen. n ii k k n a p s u u s o 1 8 it s e si a ki a n a m a s n ii tt il a v t o t si j a t s u d E
Kaavaehdotus oli esillä syyskuussa, eikä siihen tullut enää lausuntojen perusteella merkittäviä muutoksia. Kaava menee vielä valtuuston käsiteltäväksi. Aloitteessa toivottiin, että kunta tutkii mahdollisuuden tarjota yhdistyksille edullista arkistointitilaa. Entisen rautakaupan tontin kaavamuutos ei sisällä uusia liikennejärjestelyjä. Toiminta paloasemalla loppuu ensi syksynä, kun Pirkanmaan Pelastuslaitos ja Kangas alan VPK muuttavat uusiin tiloihinsa. Kaavaehdotuksen nähtävilläolo toi lopulliseen kaavaan yhden uuden määräyksen. Lahtinen myöntää, että liikennemäärien kasvu esimerkiksi Puusepäntieltä Kaarina Maununtyttären tielle voi tuoda ongelmiakin. Asunnot jakautuvat viiteen erilliseen kerrostaloon, joista kukin on enintään nelikerroksinen. Se voisi kuitenkin toimia lyhytaikaisena väistötilana esimerkiksi jonkin varsinaisen arkistotilan remontin aikana. Elinvoimalautakunta päätti esittää Vatialan kaavamuutoksen kunnanhallituksen ja edelleen valtuuston hyväksyttäväksi. Ensi vaiheessa rautakaupan tontin kaavamuutos tuo paloaseman ja S-Marketin väliin viisi uutta asuinkerrostaloa. Kangasala ei usko, että laki kaventaa väestön terveysja hyvinvointieroja tai parantaa palveluiden yhdenvertaista saatavuutta. Asuntorakentaminen ulottuu lähivuosina todennäköisesti myös viereiselle paloaseman ja kunnan varikon tontille. Kuntalaisten mahdollisuus valita sosiaalija terveydenhuollon palveluntuottaja ei välttämättä toteudu harvaan asutuilla seuduilla. Apua ja neuvoja tarvitsevat myös henkilökohtaisen budjetin asiakkaat, joten maakunnan on rekrytoitava riittävästi alan ammattilaisia. Tästä saattaa aiheutua päällekkäisiä toimintoja ja kustannuksia. Lautakunta ja kunnanhallitus ovat hyväksyneet myös Muuntamontien aluetta ja sen pohjoispuolista virkistysaluetta koskevan asemakaavamuutoksen. Kaarina Maununtyttären tien ilme muuttuu merkittävästi. Lainan pääoma on tällä hetkellä 150 000 euroa, ja nostamatta on 218 000 euroa. Laina-aika oli viisi vuotta, jota pankki on nyt jatkanut vuoteen 2023 saakka. Muuntamontien kaava menee vielä valtuuston käsittelyyn.. Kaava mahdollistaa kaikkiaan 120 asunnon sijoittamisen kohdealueelle. – Olemme miettimässä myös varikon mahdollista siirtoa muual le. Lisäksi tietojärjestelmien uusiminen tulee maksamaan paljon. Niinpä 1.1.2018 lähtien Kangasalla työskentelevät kaupunginjohtaja ja kaupunginpuutarhuri. Savukaasupesurin ja savukaasujen lauhdutuksen jätevedet eivät saa aiheuttaa haittaa Kirkkojärven vesija rantalajistolle. Kangasala arvelee, että soteuudistuksen ja valinnanvapauslain oletetut säästöt ovat ylimitoitettuja. Kunnalla ei ole arkistotilaa yhdistyksille Kunnalla ei tällä hetkellä ole mahdollisuutta tarjota yhdistyksille vapaata arkistotilaa. – Autot tulevat Puusepäntien suunnalta risteykseen ylämäkeen. Muutoksella ei ole vaikutusta palkkaan. Yhdistysten historiatiedon säilyminen olisi tärkeää, mutta pöytäkirjat ja muut materiaalit päätyvät usein puheenjohtajan tai sihteerin kotiin. Lisäksi viereinen kiertoliittymä tuo liikennettä ehkä turhankin sujuvasti Kaarina Maununtyttären tielle, Lahtinen arvioi. On mahdollista, että asuintalot valtaavat aikanaan myös taustalla näkyvän paloaseman tornin ympäristöalueet. Jos siirto toteutuu, kaavoitamme myös paloaseman ja varikon alueen asuntorakentamiseen, kertoo kaavoitusarkkitehti Markku Lahtinen. Kaarina Maununtyttären tien ja Puusepäntien risteyksen tuntumaan sijoittuvan entisen rautakaupan tontin kaavamuutos tuli valmisteille vuonna 2015 maanomistajan aloitteesta. Asemakaavaehdotus tuo entisen rautakaupan tontille asuinkerrostaloja. Alueelle on myös mahdollista rakentaa uusia teollisuustontteja. Uudistuksen toteuttamisessa tarvitaan runsaasti palveluohjaajia, jotka auttavat asiakkaita valintojen tekemisessä. Sieltä ne saattavat muuttojen ja henkilövaihdosten myötä kadota. Paloaseman tienoo muuttuu lähivuosina asuinalueeksi Juha Jäntti Paloaseman ja entisen rautakaupan tienoo Kaarina Maununtyttären tien varressa muuttuu lähivuosina tiiviiksi asuinalueeksi. Suunnitelmat ovat muuttuneet kaavan valmisteluaineiston nähtävilläolon jälkeen siten, että normaali asuintalorakentaminen koskee koko tonttia. Alun perin kaavoituksen tavoitteena oli saada alueelle asuinkerrostalojen lisäksi myös hoiva-asumiseen liittyvää rakentamista. Kangasalan kunnan, samoin kuin muiden kuntien lausunnot otetaan huomioon hallituksen esityksen viimeistelyssä. Valinnanvapaus ei toteudu syrjäseuduilla Kangasalan kunta suhtautuu myönteisesti sote-uudistuksen tuomaan valinnanvapauteen, mutta näkee siinä myös ongelmia. Maakunnilla on suuri haaste muokata toimintaa nykyistä kustannustehokkaammaksi. Elinvoimalautakunta ja kunnanhallitus ovat hyväksyneet laitoksen rakentamiseen liittyvän asemakaavamuutoksen. Kaava mahdollistaa maa-ainesten käsittelyalueen laajennuksen nykyisen toiminta-alueen ja teollisuustonttien välissä. Tämä on haastavaa, sillä sosiaalialan ammattilaisista on jo nykyisin pulaa. On oletettavaa, että asiakassetelillä hankittavia palveluita tulee tarjolle lähinnä kaupunkiseuduilla, joissa yritystoiminta on kannattavaa. Sen sijaan järjestöjä kehotetaan ottamaan yhteyttä Kansallisarkistoon tai muuhun kansalliseen keskusjärjestöön, joista monet ottavat vastaan paikallista aineistoa. Kangasalan näkemyksen mukaan uudistuksen vaikutuksia talouteen ja asiakkaisiin ei ole selvitetty riittävästi. 8 Torstai 7.12.2017 KS Kangasalan Sanomat Puutarhuri ja johtaja saavat uudet nimikkeet Kunta jatkanee osuuskunnan lainatakausta Kangasalan kunnassa on kaksi virkanimikettä, joiden etuliitteenä on kunta: johtaja ja puutarhuri. Suoraman kirjaston entinen varasto on nyt koulun käytössä. Jos asiakas kieltäytyy asiakassetelistä tai henkilökohtaisesta budjetista, maakunnan on järjestettävä palvelut toisella tavalla. Uuden asuinkeskittymän muodostuminen tuo aikanaan merkittävästi lisää liikennettä. Kunnanhallitus antoi kaavalle jo osaltaan hyväksyntänsä. Vatialan uuden koulun rakentamiseen liittyvä kaavamuutos on valmis hyväksyttäväksi. Puusepäntien alueen kaavamuutosehdotus tulee nähtäväksi vielä ennen vuodenvaihdetta. Lämpölaitoksen kaava valmistui Kangasalan Lämpö Oy:n uuden kaukolämpölaitoksen tulo Ranta-Koivistoon on varmistumassa. Uuden kadun ja liittymän rakentaminen voi tulla ajankohtaiseksi. Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että kunta jatkaa Raikunseudun vesiosuuskunnan lainatakausta. Lahtisen mukaan liikenneolot saattavat muuttua, jos paloaseman ja varikon tontin rakentaminen asunnoiksi toteutuu. Kunta antoi vuoden 2013 alussa omavelkaisen takauksen osuuskunnan 500 000 euron lainalle. Kristillisdemokraattinen valtuustoryhmä nosti arkistointitilan puutteen esiin maaliskuussa jättämässään aloitteessa. Kunnan viralliset arkistotilat ovat täynnä, eikä ulkopuolisille voitaisi muutenkaan sallia pääsyä niihin. Lämpöyhtiö aloittaa haketta käyttävän kaukolämpölaitoksen yksityiskohtaisen suunnittelun heti kaavan hyväksynnän jälkeen. Hallitus on laatimassa lakia valinnanvapaudesta. Kunnanhallitus päätti lakkauttaa vanhat ja perustaa uudet virat. Materiaalin digitointi vapauttaa jatkossa osan kunnan arkistotiloista, mutta siihen menee aikaa
Jokainen saa viedä kansanmusiikkia haluamaansa suuntaan. Kangasalan Naisvoimistelijoiden Uskollisuuden Killan emännistöön kuuluu viime lehdessä mainittujen lisäksi myös Tuula Mäkelä. PRO KANGASALA-MITALIN SAAJAT 2000-LUVULLA • Heikki Mäenpää (2015) • Jukka Mäkelä (2012) • Ahti Hela (2008) • Aulis Aarnio (2007) • Eero Raukola (2005) • Kauko Ilonen (2003) • Antti Santonen (2001) Fakta Leenamaija Raukola on tehnyt pitkän päivätyön kangasalalaisen pelimannimusiikin parissa. – En tuo aktiivisesti kansanmusiikin uusia virtauksia mukaan ohjelmistoomme. Toisaalta on tärkeää, että vanhakin perinne säilyy ja voi hyvin. Yhtiöllä on maailmalla 21 omaa myyntija varastopistettä sekä aktiivinen myyntiverkosto 115 maassa. Yrittäjänä Autosuojaus Carlifessa toimii Esa Alonen. Innostus opettamiseen ja ohjaamiseen ei ole päässyt laantumaan, päinvastoin. Mies kuljetettiin seulonta-alkometripuhalluksen perusteella tarkkuusalkometrikokeeseen, jonka tulos ylitti törkeän rattijuopumuksen rajan. Kangasalalaisia oli mukana lähes 60, Raukola kehuu. Raukolalle musiikki on loppumaton hyvän olon lähde. Leenamaija Raukola Pro Kangasala -mitalisti ” Aloitteen teki Harri Hanweg Tuula Mäkelän nimi puuttui Palkittuja Käsijarrukäännös herätti huomion Pysäköinninvalvonnasta aloitteen tehneen valtuutetun nimi oli viime lehdessä väärin. Oppilaan onnistumisen ilo palkitsee soitonopettajan Juha Jäntti Soitonopettaja Leenamaija Raukola sai itsenäisyyspäivänä Pro Kangasala -mitalin. Usein opettaja saa jossain vaiheessa yllättyä siitä, miten soitto vain alkaa sujua. – Kyse on myös uskaltamisesta siinä hetkessä, kun lapsi tai nuori vetää jousella viulustaan ensimmäisen äänen, Raukola sanoo. Opetustyön lisäksi Raukola on kerännyt paikallista kansanmusiikkia isänsä Eero Raukolan kanssa, niin esityksiä tallentaen kuin sanoja muistiin kirjoittaenkin. Valtuutetun nimi on Harri Hanweg, ei Hannu. Musiikki tarjoaa ihmiselle tavan tulkita itseään. Viime vuosina mukana on ollut keskimäärin noin 40 lasta ja nuorta. Robitin liikevaihto oli viime vuonna noin 64 miljoonaa euroa. Nykyajan kansanmusiikin monitahoisemmat suuntaukset ovat jääneet tarkoituksella taka-alalle. Onnellisuutta on se, kun lapsi tai nuori saa huomata, että ”nyt minä osaan”. Palkinnon perustelujen mukaan Raukola on tehnyt merkittävää kasvatusja nuorisotyötä. – Rock-henkeäkin on jo mukana pelimannimusiikissa. Tuona aikana Robit on kasvanut ja kansainvälistynyt. Kynnys tulla Pikkupeliman nien ryhmiin on matala. Jotkut tuoreet sävellykset ovat aika kaukana perinteisimpien kappaleiden olemuksesta. Raukolan mielestä kaikki ihmiset ovat omalla tavallaan musikaalisia. Musiikin harrastaja oppii myös tuomaan tunteensa mukaan omaan soittamiseensa ja ilmaisuunsa. Tärkeintä on innostus lähteä oppimaan musiikin alueella uusia asioita. Tapaus sattui lauantaina puoliltaöin. Kuka tahansa on tervetullut kokeilemaan musisointia. Hänen ajokorttinsa päätyi poliisin haltuun. Pelimannimusiikki on vienyt Raukolan esiintymään ohjaamiensa ryhmien kanssa vuosittain Kaustisen Kansanmusiikkijuhlille. Robit perustettiin vuonna 1985. Pelimanniryhmien vetäminen on Raukolalle elämäntapa ja mieluinen harrastus, vaikka kyseessä on myös leipätyö. 9 Torstai 7.12.2017 KS Kangasalan Sanomat Saan välittää eteenpäin jotain sellaista, mikä tuo toisille iloa. Hän on ohjannut Pikkupelimannit-ryhmiä vuodesta 1979 lähtien ja jatkaa työtä edelleen. Tampereen kauppakamari on palkinnut kangasalalaisen, DI Harri Sjöholmin Vuoden yritysjohtajana. Iskelmät ovat antaneet leimansa kansanmusiikkiin viimeisimpinä vuosikymmeninä. – Kaustisella harjoitteli ja esiintyi viimeksi yli 5 000 pelimannia, mikä on ennätysmäärä. Sjöholm on ollut yrityksen toiminnassa mukana lähes 30 vuotta. Kuljettaja määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon. Hän on myös järjestänyt kesäisin Pikkupelimannien leirejä. Huomionosoitus jaettiin Tampereen kauppakamarin 100-vuotisjuhlassa. Yhtiö listautui tänä vuonna Nasdaq Helsingin päälistalle. Viime viikon harjoituksissa oli mukana myös Matilda Lindstedt.. Suomen Ruosteenestoliikkeiden Osuuskunta on myöntänyt laatupalkinnon Kangasalla toimivalle Autosuojaus Carlifelle. Kangasalalaiset ovat osanneet ja osaavat edelleen arvostaa kansanmusiikkia, joka on nousevassa kurssissa myös maanlaajuisesti. Autoa ajoi kangasalalaismies, joka ennen pysäyttämistä oli tehnyt ajokillaan käsijarrukäännöksen. Raukola näkee pelimannikappaleet omien aikakausiensa populäärimusiikkina. Raukola toimii viulun ja alttoviulun soitonopettajana Pirkanmaan musiikkiopistossa. Jos joku haluaa kokeilla jotain erilaista, kaikki on aina mahdollista ja sallittua, Raukola lupaa. Poliisipartio pysäytti henkilöauton tarkastusta varten Vääränkalliontiellä. Se myy kulutusosia eli porakalustoa globaalisti asiakkailleen kaivosteollisuudessa, rakentamisessa, urakoinnissa, tunnelinja kaivonporauksessa. Hän on toiminut Lempäälässä sijaitsevan Robit Oyj:n hallituksen puheenjohtajana vuodesta 1998. – Paras palkinto on nähdä lapsen silmien loiste, kun hän soittaessaan löytää onnistumisen ja kokemisen riemun. – Saan välittää eteenpäin jotain sellaista, mikä tuo toisille iloa. Perinteinen pelimannimusiikki on ollut Raukolan ohjaamissa ryhmissä aina pääosassa. Yhtiön palveluksessa työskentelee globaalisti yli 320 henkilöä. Inspecta Sertifiointi Oy:n suorittamien laadunvalvontatarkastuksien perusteella yrityksen työn laatu on todettu erittäin korkealuokkaiseksi. Pikkupelimanni-ryhmien kokonaisvahvuus on ollut parhaimmillaan 60 soittajan tasolla. Monimuotoisuus on Raukolalle rikkautta. Hän on ohjannut Kangasalan Pikkupelimannien ryhmiä vuodesta 1979, ja hän on aikuisryhmä Balladipelimannien alkuperäisjäsen. Joskus nuoren pelimannin kehitys voi tuntua alkuun verkkaiselta. Huomionosoitus on tunnustus hänen pitkäaikaisesta työstään viulunsoiton ja pelimannimusiikin parissa. – Haluan pitää ryhmässä yllä sellaista ilmapiiriä, että jokainen saa uskaltaa ilman häpeän pelkoa tai huonouden tunnetta. Yhtiöllä on kuusi tuotantoyksikköä Suomessa, Etelä-Koreassa, Australiassa, Englannissa ja USA:ssa. Hän on opettanut vuosikymmenten mittaan satoja lapsia ja nuoria
04.08.1925 10.11.2017 Ähtäri Kangasala Seurakunnassa tapahtuu Sunnuntai 10.12. Maanantaina 11.12. Saapui rauha ikuinen. Kerran kuussa äideille ja taaperoille. Luetteloa voisi jatkaa, mutta pysähdytään tähän. • Ti 12.12. 040 3098117. Tampereen teekkarikuoro Ma 11.12. Saamme yhtenä kansana ja yksittäisinä suomalaisina edelleen luottaa ja turvata Jumalaan! Hyvää itsenäisyytemme 100vuo tis juhlavuotta! Seppo Jarva kirkkoherra Kangasalan seurakunta Janita ja Tero Harmaalan tyttö syntyi 16.8.2017 kello 19.56. TM I JE N N Y A LH O N EN o.s. Lauantaina 9.12. Liput ovelta 10 e, alle 12-v. Jouluista ohjelmaa, riisipuuroa ja kahvit. Lapsija nuorisokuoro Sikermä, joht AnnaStina Nyman. Keskiviikkona 13.12. Yhteislähtö viraston parkkipaikalta 17.30. JUHLAVUODEN VAPAAEHTOISTEN KIITOS Su 10.12. Siniristilippu on sykähdyttävä tunnus, joka yhdistää kaikkia maassamme asuvia ihmisiä. • Su 17.12. mennessä 0403098041 tai 040 3098043. klo 18 Kauneimpien joululaulujen Majatalo Kangasalan kirkossa. Virta) ja Eero Tulenheimo vihittiin 13.10.2017. Ilmoittautumiset srk-kodilla puoli tuntia ennen. Anne Tervahauta Jenni (os. 12:00 Diakonian kyläkerho Vatialan srk-kodissa. 03 3773 200 tai 0400 776 606, myös liikeajan jälkeen. Tervetuloa nykyiset ja ”vanhat” nuoret. IKÄIHMISTEN JOULUJUHLA Ke 20.2. Yhdessäoloa jouluisissa tunnelmissa. • Su 10.12. Ti 12.00 Työttömien jouluateria, 18.00 Rukousilta. klo 10. 8.12. Mariah Hortans ja Mathias Sandberg. Ateriamaksu 2 €. kello 17.50 ja autoitte kolaroimaani metsäkaurista(?) pääsemään kärsimyksestään. 8:30 Aamurukous Kangasalan kirkossa. Musiikkivieraana Maksetut viulut. • Su 10.12. Torstaina 7.12. KYLÄKERHON JOULUJUHLA Ranta-Einolassa Ke 13.12. 11.12. • Su 17.12. Tiistaina 12.12. Surun kohdatessa HAUTAUSTOIMISTO MURTONIEMI HAUTAKIVINÄYTTELY LIIKKEESSÄMME Avoinna ark. • To 7.12. JOULUTULET LIUKSIALAN KAPPELILLA Pe 15.12. • Su 17.12. . . Vapaa pääsy. klo 17 ja la 9.12. Lämmin kiitos teille, jotka pysähdyitte Ruutanantiellä 30.10. ilmaiseksi. Siunaus toimitettu 2.12.2017 läheisten läsnä ollessa. Lämmin kiitos surussamme myötäeläneille. Kiittäen ja kaivaten pojat perheineen sukulaiset ja ystävät Rakas äiti, mummu, isomummu, isoisomummu Saara Elisa (Liisa) ROVIO Äiti rakkahin on pois nukkunut, mummi kultainen taivaaseen muuttanut. Ke 11.00 Päivärukous. Yhteistyössä Kangasalan reserviläisjärjestöjen ja Liuksialan kartanon kanssa. mennessä, p. Ke 13.12. ”2. 14.00 Lähetyksen käsityöpiiri Näppituntuma Seurahuoneella. klo 18 Suoraman srk-keskuksessa. Tule suunnittelemaan ja toteuttamaan 3:nnen adventin messua! KUHMALAHDELLA Maanantaina 11.12. Kiitos Pentorinteen henkilökunnalle äitimme hyvästä hoidosta. www.hautaustoimistomurtoniemi.fi toimisto@hautaustoimistomurtoniemi.fi Kangasalan Hautaustoimisto Ky Tero Kujanpää Kangasalantie 1133, 36200 Kangasala www.kangasalanhautaustoimisto.fi P. klo 12. Lämmin kiitos osanotosta. adventtisunnuntai” Messu klo 10 Kangasalan kirkossa. 18:00 Marko Sagulinin raamattuluento Parkissa. • La 6.1. klo 18 Kangasalan kirkossa. Myllystenpohjantie 2 p. 17:00 Messuryhmä Seurahuoneella. 16:30 Taaperotupa Suoraman srkkeskuksessa. Tervetuloa muutkin kuin kyläläiset! KAUNEIMPIEN JOULULAULUJEN MAJATALO Su 10.12. Itse ajoin reilusti alle sallitun, mutten siltikään voinut välttää yhteentörmäystä. Ellintie 2, 36200 Kangasala, sisäänkäynti parkkipaikan puolelta. Saatamme sinut uneen rauhaisaan isän vierelle nukkumaan sydän kiitosta tulvillaan. Ma 18.00 Hanukkajuhla. 18 Sahalahden kirkossa. 28.07.1927 04.11.2017 Oulu Kangasala Rakkaamme Kalevi Juhani KARPPINEN Sait elää kesän viimeisen ja nukkua syliin syksyiseen. • Pe 22.12. (Kuhmalahti) Ajankohtaista verkossa – www.kangasalanseurakunta.fi Seurakunnan virastot avoinna Ma, ti, ke, pe 9–14, to 10–17. Tänään siniristilippu kertoo kansasta, joka haluaa rakentaa kaikille turvan ja toivon antavaa yhteiskuntaa. Muusikkosäveltäjä-kanttorin esittämiä jouluisia ja hengellisiä säveliä. klo 12 Suoraman srkkeskuksessa. Herkullista tarjottavaa ja juhlavuoden videoita. 9.00–16.30. klo 19 Syttyy valot tuhannet -joulukonsertti Kangasalan kirkossa. klo 18 Kuhmalahden kirkossa. klo 12 Kirkonkylän srk-kodilla leikkimielinen biljardikisa. SAHALAHDELLA Perjantaina 8.12. Tiistaina 12.12. Ansaittu kimppu HELLUNTAISEURAKUNTA Myllystenpohjantie 8, 36200 Kangasala www.kangasalanhelluntaiseurakunta.fi Kaikki ovat tervetulleita tilaisuuksiimme! To 18.00 Rukoillaan herätystä! Pe 19.00 Life-ilta. klo 18 Kangasalan kirkossa. klo 18 Havisevan rukoushuoneella. Mustalahti Siunaus toimitettu läheisten läsnä ollessa, lämmin kiitos osanotosta. Päivystys 0400 417 281 Palvelemme arkisin 9–17, la 9–15. . Kasteessa Aava-nimen saaneen tytön syntymäpaino oli 3 830 grammaa ja pituus 51 senttiä. JOULUKÄRRI La 16.12. Tilaisuudessa paljastetaan Annukka Laineen tekemä alttaritaulu Hyvä Paimen. Eeva lapset perheineen lastenlapset perheineen . klo 18 Parkissa. NAISTEN JOULUSAUNA Ma 11.12. • Ke 27.12. Pääpalkintona on joulukinkku. 17.00 Rukousklinikka Havisevan rukoushuoneella. Ilm. klo 12 Suoraman srkkeskuksessa. 03 377 0142. klo 17 Kangasalan kirkossa. 18:00 Avoin raamattuja rukouspiiri Rekolassa. Risti lipun keskellä kertoo siitä, että kristillinen usko on ollut ja on edelleen merkittävä suomalaista elämäntapaa ja yhteiskuntaa muovaava tekijä. 040 3098052 MIESTEN SAUNAILTA Kuntoutumiskeskus Apilassa To 14.12. Jumalanpalvelukset Kastetut: Minea Myy Matilda Nieminen, Bea Jessika Rantanen, Daniel Adrien Michel Richard, Joel Julius Taipale Kuollut: Saara Eliisa Rovio 92 v., Kalevi Juhani Karppinen 90 v., Eeva Annikki Laine 86 v. TYÖIKÄISTEN JA VÄHÄVARAISTEN JOULUATERIA Ma 18.12. . JOULUKONSERTTEJA Nota Bene Nokia –naiskuoro La 9.12. Hartaus, glögija makkaratarjoilu ja joulupukin vierailu. Chrismass Jazz Su 17.12. • Su 10.12. 040 309 8000. klo 19 Kangasalan kirkossa. Liput 15 / 10 e ovella ja Tiketissä. 10 Torstai 7.12.2017 KS Kangasalan Sanomat Sanan voimaa Syntyneitä Vihittyjä 100 sanaa Suomesta Taivas, hanki, metsä, järvi, harju, tunturi, kauneus, turvallisuus, huolenpito, tasa-arvo, valoisuus, sinisyys, risti, lippu – siniristilippu. NUORTEN JOULUJUHLA La 9.12. Diandra Flores ja Teemu Roivainen Ke 13.12. ”Jouluun hiljaiseen” -konsertti. Historiassamme on vaiheita, jolloin Suomen itsenäisyyden ja sen lipun puolustaminen on vaatinut maamme asukkailta paljon. Ilm. klo 15 Lasten Kauneimmat joululaulut Kangasalan kirkossa. Kannattaa tarkkailla tienpenkkoja varsinkin kyseisellä tiellä 80 kilometrin rajoitusalueen loppupäässä Kangasalan keskustaan mennessä. Liput Ticketmaster ja ovelta. P. 17:00 Lähetyksen joulumyyjäiset Sahalahden srk-talossa. Myllystenpohjantie 2. Siunaus toimitettu. Varaa lastenhoito, p. klo 18 Kuhmalahden kirkossa. klo 18.30 Sahalahden kirkossa Henna Niemisen joulukonsertti. klo 19. klo 18 Kangasalan kirkossa. klo 15 Vatialan seurakuntakodissa. Ei pihalla enää kulkijaa, vaan muistot meissä asustaa. Kahvila Seurahuone Seurakunnan olohuone ja kahvila avoinna ma–pe 10–14. klo 18 Kerttulassa Ruutanassa, Jokirannantie 18. 17.10.1920 11.11.2017 Mouhijärvi Kangasala Isämme, pappamme ja isopappamme Väinö Viljam TIRKKONEN Jäi jälkeesi kotipiha hiljainen, sen puut ja pensaat lintuineen. Perjantaina 8.12. klo 12 Seurahuoneella. Risti kertoo Luojamme rakkaudesta ja huolenpidosta. Musiikkivieraana Maksetut viulut. Riikka Hämäläinen ja Kaisu Lehto. Su 11.00 Sunnuntaijuhla , todistuksia, Pirjo Heinonen, pyhis. klo 16.30 Majatalo-illan etkot Kirkonkylän srk-kodilla kaikille juhlavuoden aikana vapaaehtoisina toimineille. 15.00 Veteraanien lentopallo Suoraman srk-keskuksessa. LÄHETYKSEN JOULUMYYJÄISET Sahalahden srk-talossa pe 8.12. Perheeseen kuuluvat myös 6-vuotias Oliver ja 5-vuotias Eemil. klo 18. 10:00 Lähetyksen joulumyyjäiset Sahalahden srk-talossa. Lämmöllä muistaen Marja-Liisa ja Ove Aku ja Irina Lasse ja Anu Valto ja Auli Maiju ja Joonas Ossi, Eetu ja Leo Teemu Topias muut sukulaiset ja ystävät . klo 15 Ranta-Einolassa. 17:00 Avoin raamattupiiri Pentosalissa
Kangasalta ylennettiin seuraavat henkilöt: Kapteeniksi: Sami Petteri Ahmavuo ja Lauri Aarne Johannes Wirola. Mitali luovutetaan 16.12.2017 Helsingissä Ritarihuoneella. Jotkut kansanedustajat hoitavat itse lähes kaiken, jolloin avustajan vastuulle jää lähinnä kalenterin ylläpito. – Kuvio on Toukon kohdalla mielenkiintoinen, koska hän on myös puolueen puheenjohtaja. Luonnon monimuotoisuus on sekin tärkeyslistan kärjessä. Irina Tuokko keskittyi viime talven lumilla vielä täysin voimin opiskeluun Jyväskylän yliopiston maisemissa. Pitkään vatvottu translain uudistus on Tuokolle henkilökohtaisesti tärkeä mielenkiinnon kohde. Luutnantiksi: Matti Mikael Martikainen. Luonto tuli Tuokolle läheiseksi hänen aktiiviurheiluvuosinaan, kun treenit suuntautuivat usein Kangasalan metsiin ja harjuille. Nyt opintoihin tulee tauko. Näkymä omaan synnyinkuntaan on muuttunut opiskeluvuosien aikana. Palo yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen syttyi ylioppilaskunnassa, jonka edustajistossa Tuokko toimi kaksi vuotta. Kangasala tuntui aiemmin pieneltä, mutta nyt se näyttää olevan oikeastaan melko iso paikka Tampereen kupeessa. Maanpuolustuskouluyhdistys (MPK) on myöntänyt kapteeni Matti Lappalaiselle MPK:n kultaisen ansiomitalin. Hän käy vanhempiensa luona Suoramalla taajaan. Yllättävän moni ihminen muualla Suomessa myös tietää, missä Kangasala sijaitsee. Osa avustajista muokkaa ja kirjoittaakin puheita. – Mietin asiaa silloin noin kaksi sekuntia, eikä kaduta yhtään. Hän kaipaa enemmän ennaltaehkäisevää ajattelua ja toimintaa, jotta lasten syrjäytymisriski pienenisi jo varhaiskasvatusvaiheessa. Koulutuksen tasa-arvo on yksi Tuokon lempiaiheita, joka saa näkyvyyttä myös oman puolueen taholla. Hienoa on myös palata aina uudelleen Kangasalan luonnon äärelle. Tulokset veivät aina 17-vuotiaiden maajoukkueeseen saakka. Tammikuussa alkaa uppoutuminen eduskuntaavustajan työn kiemuroihin. Kun keskustelu tasa-arvoisesta avioliittolaista virisi, vihreät oli Tuokon mielestä ainoa puolue, joka puhui asiasta vakavasti. – Motivaatio meni sitten jalkavammojen myötä. Myös ulkomaalaisia voidaan palkita ritarikuntien kunniamerkeillä. Urheileminen loppui kuin seinään Jyväskylään muuttoni jälkeen, Tuokko muistelee. Korpraaliksi: Vili-Valtteri Luukkonen, Tero Tapio Siiki.. Vaikuttamisen halu on ollut näkyvillä jo yläkoulusta lähtien. Merkki annetaan isänmaan palveluksessa ansioituneille kansalaisille tunnustukseksi siviilija sotilasansioista. Kangasala on Tuokolle edelleen tärkeä ja läheinen. Suomen Valkoisen Ruusun mitali: Ritva Annikki Aronen, siipikarjatyöntekijä, Ritva Anneli Haatainen, tuotantotyöntekijä, Päivi Johanna Heikkilä, ravitsemustyöntekijä, Jaana Marjut Nurminen, tuotantotyöntekijä, Katri Johanna Ruponen, neuloja ja Johanna Annikki Vuolle, myyjä. Suomen Valkoisen Ruusun I luokan mitali kultaristein: Matti Jalmari Koivisto, myymäläpäällikkö, Lars Markus Johannes Kuivalainen, myyntipäällikkö, Arja Leena Pohjanpää, verosihteeri, Päivi Savolainen, luokanopettaja ja Pirjo Helena Tulenheimo, toimistosihteeri. – Parasta kotipuolessa ovat perhe ja suku. – On todella häpeä, että Suomi vaatii transhenkilöiltä edelleen sterilisointia oman juridisen sukupuolensa vahvistamiseksi. Tuokko tuli tunnetuksi Kangasalan lukiovuosinaan aktiiviurheilijana. – Uskon, että minulla on henkistä kanttia tehdä erityisopettajan työtä. Eduskunta-avustajan työ on kiireitä täynnä. 11 Torstai 7.12.2017 KS Kangasalan Sanomat Eduskunta-avustajan työ on todellinen näköalapaikka Juha Jäntti Kangasalla varttunut ja Jyväskylässä opiskeleva Irina Tuokko lähtee tammikuussa eduskuntaelämän pyörteisiin. Kersantiksi: Seppo Ilmari HuttuHiltunen, Jouni Mikael Rantanen, Atte Aleksi Westermark. Tiivis kampanjointi toi tuhdin äänipotin, joka toi Tuokolle myös Jyväskylän sivistyslautakunnan puheenjohtajuuden. Suomen Valkoisen Ruusun I luokan mitali: Jari Pekka Olavi Kukkonen, vanhempi konstaapeli, Marjo Kaisa Mirjami Kytölä, henkilöstösihteeri, Sari Hannele Lähdemäki, henkilöstöasiantuntija, Sirkku Maria Pispala, palkanlaskija, Raila Hellevi Puntala, toimistosihteeri ja Sari Helena Saunio, asiakasneuvoja. Tuokko odottaa kuitenkin pestinsä alkamista innolla, koska tarjolla on hyvä näköalapaikka niin eduskuntatyöhön kuin puolueen toimintaan. – Olemme tehneet Toukon kanssa Keski-Suomessa hyvää yhteistyötä puolueen asioissa ja valtuutettuina. Tasavallan presidentti on ylentänyt itsenäisyyspäivänä yhteensä 712 reservin upseeria ja erikoisupseeria. Kiinnostus vihreään aatteeseen on peräisin yläkouluajoilta. Nyt 24-vuotias opiskelija lähti Jyväskylässä ensimmäistä kertaa kuntavaaliehdokkaaksi päästen heti läpi. Lajina oli pitkään seitsenottelu, mutta lopulta harjoittelu keskittyi korkeushyppyyn. Useimmat muutkin sukulaiset asuvat tienoolla. Myös lapsipsykiatria ja opetus vaikkapa sairaalakoulussa voisivat kiinnostaa, Tuokko arvioi. Uusi pesti tuli yllättäen keskelle opiskelujen päätösvaihetta. Aluetoimistojen päälliköt ovat ylentäneet seuraavat henkilöt reservissä: Sotilasmestariksi: Veli-Pekka Kari. Ammatillinen uravalinta perustuu Tuokon vahvaan tahtoon koulutuksellisen tasa-arvon toteutumisesta. Maisterin paperit ja erityisopettajaksi valmistuminen vaatisivat vielä vuoden verran ahkerointia. Usein avustaja etsii pohjatietoja puheiden ja mielipiteiden pohjaksi. Oli kuitenkin yllätys, että hän pyysi minut avustajakseen. Puolueilla tuntuu olevan yhteisymmärrystä korjaavan lakimuutoksen suhteen, mutta jostain syystä asia ei etene. Suomen Leijonan ansioristi: Mika Tapani Liehu, myyntipäällikkö ja Tauno Tapio Niemi, luokanopettaja. – Kesti yllättävän kauan löytää tapa, miten voin vaikuttaa. Erityisopettaja työskentelee sellaisten lasten parissa, joiden kanssa opettaja saa käyttää aktiivisimmin pedagogista luovuuttaan. Ylikersantiksi: Harri Tapio Koivumaa. Hän on ollut kahden vuoden ajan mukana Setan nuorisotoimikunnassa. Nuorempana en ajatellut politiikkaan lähtemistä, mutta nyt se on osoittautunut oikeaksi kanavaksi päästä vaikuttamaan asioihin. Päätös lähteä eduskunta-avustajaksi oli helppo. Vääpeliksi: Jari Ilkka Samuli Hänninen. Ansiomerkkejä Ylennyksiä Suomen Valkoisen Ruusun ja Suomen Leijonan ritarikuntien suurmestari, tasavallan presidentti Sauli Niinistö, on antanut kunniamerkkejä seuraaville ansioituneille kangas alalaisille: Suomen Leijonan ritarimerkki: Riikka-Liisa Kristiina Joutsensaari, aikuiskoulutuspäällikkö. Siellä stressi ja kiire unohtuvat. Työni sisältää paljon muutakin kuin kansanedustajuuteen liittyviä tehtäviä, Tuokko arvioi. Suomen Valkoisen Ruusun ansioristi: Sari Annikka Latomaa, johtaja. Tuore Jyväskylän vihreiden valtuutettu aloittaa työnsä puolueen puheenjohtaja Touko Aallon eduskunta-avustajana. Omassa kaveripiirissä on ollut nuoria, jotka ovat tarvinneet tukea opintiellä
Keskustelun ei pidä kuitenkaan jäädä junnaamaan paikoilleen. IKS Liian liki! Lähdin laittamaan Riun venerannassa olevan soutuveneeni talviteloille. Kangasala-talon isossa salissa on nyt syksylläkin ollut toinen toistaan upeampia kulttuuritapahtumia. Lähes aina torilla on iltapäivisin tilaa, joten kukaan ei vie toisilta asiointipaikkaa, vaikka pysäköintiaikoja pidennettäisiinkin. Kangasala-talon käyttöaste nousisi ja se saisi entistä laajemman asiakaspohjan. Toimituksella on oikeus harkintansa mukaan lyhentää ja muokata tekstejä. Moottorivene on ollut kyljessä kiinni jo hyvän tovin. Mutta tulipa neljännellä yrityskerralla nähdyksi filmiesitys vanhasta Kangasalasta ja sen jälkeen heti hieno esittely Kangasala-aiheisista taidemaalauk sista Kimmo Pyykkö -taidemuseossa. Koska esitysten kestoaikaa ei oltu etukäteen ilmoitettu, niin niinhän siinä kävi, että taidemuseon kolmen euron esittelyn lisäksi pamahti 40 euron pysäköintivirhemaksu. LUKIJOILTA Tiedustelut: 03 377 6915 maanantaista perjantaihin kello 9–16. Talon ensimmäiset toimintavuodet ovat osoittaneet, että monipuolisen ohjelmatarjonnan kautta asiakkaat löytävät sen luontevasti. Arvatkaa, harmittiko nämä oman kylän kulttuurinautinnot! Liian suppeat pysäköintiajat ovat mielestäni suoranaista kiusantekoa! Pysäköinninvalvonnalta tai oikeastaan sen päättäjiltä voisi kysyä, että mitä varten pysäköintiä torilla yleensä valvotaan. Ei kai pysäköinninvalvonnan tarkoitus ole Kangasala-talon asiakkaiden rankaiseminen. Hän uskoo, ettei monikaan ole koskaan nähnyt sitä luonnossa. Kulttuurija luontokeskus olisi yhdistelmä, joka kelpaisi luultavasti myös kaikille poliittisille ryhmittymille. Eikö veneilijöitä kiinnosta suojella omaisuutaan. Näistä asioista sopiminen ei voi olla mistään pysäköinninvalvonnan lakipykälistä kiinni, vaan se on ennemminkin kiinni hyvästä tahdosta ja viisaista järjestelyistä. Lukijan kuvat Artturi Nieminen ikuisti marraskuisen täysikuun.. Keskustelua on käyty ehkä eniten Kimmo Pyykkö -museosta. Kun sille ”huutelee”, niin sepä matkii. Kalastaja -45 Tämä harmaapäätikka lienee aika monelle tuntematon kaunotar, arvelee kuvaaja Satu Välimaa. Eikö Kangasalan kulttuuritoimi ja pysäköinninvalvonta voisi pitää keskinäistä palaverin ja sopia, miten tästä ongelmasta päästäisiin. Pari vuotta sitten eräs pikkujouluporukka ideoi, että talo soveltuisi hyvin yhdistetyksi kulttuurija luontokeskukseksi. Kangasala tulevaisuuden kaupunkina pystyisi luomaan huomattavasti paremmat toimintamahdollisuudet myös luontomatkailua kehittäville ja tarjoaville yrityksille. Soutuveneeni kyljessä oli aivan liian lähellä moottorivene. Kulttuurija luontokeskus voisi tarjota entistä laajempaa ohjelmaa asiakkailleen sekä tarjota uusia palveluja seudun oppilaitoksille, päiväkodeille ja muille sidosryhmille. – Hauska kaveri. Kimmo Pyykkö ei ole kaikille kuntalaisille tuttu taiteilija, joten talon brändäys hänen mukaansa saattaa varsin perustellusti herättää kysymyksiä. Käytännön tasolla on tapahtunut toistaiseksi hyvin vähän, eikä Kangasalan seudusta ole vielä tullut erityisen vetovoimainen luontomatkailukohde. 03 377 6900 kangasalansanomat.fi 045 230 6021 JULKAISIJA Kangasalan SanomalehtiOsakeyhtiö Torille lisää pitkäaikaispysäköintipaikkoja Parkkitaloa ja kaupungiksi joutumista odotellessa Kangasalan hienolle torialueelle tarvitaan lisää pitkäaikaispysäköintipaikkoja. Kaikkiin Lukijalta-palstalle tarkoitettuihin teksteihin pitää liittää kirjoittajan nimen lisäksi osoite ja puhelinnumero. Tärkeää kuitenkin on, että potentiaali on tunnistettu. Kaikki Kangasala-talon asiakkaat eivät ole niin hyväjalkaisia, että voisivat tarpoa räntäsateessa pitkien matkojen takaa torin kulmalle. Sähköpostit: toimitus@kangasalansanomat.fi Kirjeet: Kangasalan Sanomat, Myllystenpohjantie 2, 36200 Kangasala Kangasala-talosta pitäisi tehdä kulttuurija luontokeskus Kangasala-talosta riittää kunnassamme (ei vielä kaupungissamme) keskustelua edelleen. Kangasalan strategiassa on viime vuosien aikana tuotu vahvasti esiin luontomatkailun kehittäminen. Samantyyppisiä palveluja tarjoaa Metsähallitus monissa kansallispuistoissa, kuten Seitsemisessä ja Ylläksellä. Jäät tulevat jossain vaiheessa. Kyse ei ole mistään muinaishistorian museosta. Teemoja voisi yhdistää tarjoamalla paketteja esimerkiksi yritysten tyky-päiville, seminaareihin ja asiakastilaisuuksiin liittyen. Sen sijaan, että lähdetään luomaan erilaisia uhkakuvia eri poliittisten toimijoiden motiiveista, on järkevämpää tehdä rakentavia aloitteita toimintojen kehittämiseksi. Etenkin, jos kulttuuritoimi ja/tai Kangasala-talo järjestävät päiväsaikaan pitkiä tilaisuuksia, niin silloinhan pysäköinninvalvontaa pitäisi rajoittaa. Kangasala sai taannoin upean ja paikkakunnalle todella tarpeellisen Kangasala-talon, joka kuitenkin rakennettiin ahtaalle paikalle torin kulmalle. On selvää, että talon ohjelmisto elää ja uudistuu vuosien saatossa. Lienee luulevan, että kilpailija on tullut reviirille.Tikka vieraili Majaalahdessa. Sain taannoin pysäköintisakon torilla, kun Kangasala-talon tilaisuudessa vierähti eräänä iltapäivänä yli kaksi tuntia. Oma vene jäi siis edelleen kääntämättä. Eipä onnistunut. Taloudellisesta näkökulmasta katsottuna talon tulos lienee odotusten mukainen. Kunnan ylläpitämässä venerannassa on vettä täynnä olevia ja kiviin kolhiintuvia veneitä. Asiasta on järjestetty useamman kerran kokouksia ja ideointipalavereja. 12 Torstai 7.12.2017 KS Kangasalan Sanomat Tekstit julkaistaan kirjoittajan nimellä, joskin myös nimimerkin käyttö on sallittua perustelluista syistä poikkeustapauksissa. Luontomatkailun tueksi kaivataan portaalia, eli paikkaa, josta siirtyä luontevasti luontoon samoilemaan, kalastamaan tai muuten virkistäytymään. Torille kaivataan ehdottomasti lisää vähintään neljän tunnin pysäköintiaikoja. Kaikella on aikansa, ja Kimmo Pyykön teoksia on mahdollista sisällyttää erilaisiin teemoihin. Antti Riikonen yrittäjä KS Kangasalan Sanomat PÄÄTOIMITTAJA-TOIMITUSJOHTAJA Tuula Ruusumaa TILAUKSET tilaukset@kangasalansanomat.fi Asiakasneuvoja Tuija Lehtinen 03 377 6900 TOIMITUS toimitus@kangasalansanomat.fi Tuottaja Eija Koivu 03 377 6919, 050 564 4941 Toimittaja Sari Eerolainen 03 377 6914 Toimittaja Juha Jäntti 040 585 9868 Tuottaja Outi Aarnilaakso perhevapaalla AAMUJAKELUPÄIvySTyS Alma Manu Oy 0800 9 6675 (maksuton) ma–pe klo 6–11, la–su klo 7–11 jakelupaivystys@almamedia.fi MEdIATIEdOT kangasalansanomat.fi/mediatiedot ISSN 0782-596 X printti, 2243-1101 verkkojulkaisu Painopaikka Alma Manu Oy Tampereen paino MEdIAMArKKInOInTI ilmoitukset@kangasalansanomat.fi Myyntineuvottelija Raili Silius 03 377 6918 Markkinointipäällikkö Satu Pasanen 040 720 8917 Web-suunnittelija Juho Tuhola 03 377 6916 Kauppaympyrä asiakaspalvelu 040 728 9648 TOIMIPISTE Myllystenpohjantie 2, 36200 Kangasala Palvelemme ma–pe klo 10–16 P. Tekstin enimmäispituus välilyönteineen on 3 000 merkkiä. Moni tapahtuma alkaa kuitenkin jo päivällä tai iltapäivällä, jolloin torin suppeat pysäköintiajat ovat voimassa. Kangasala ja sen lähiseutu ovat eittämättä kappale kauneinta Suomea. Olen toivonut, että omistaja tekisi asialle jotain, mutta tämä ei taida tapahtua ajatuksen voimalla
Pysäköinninvalvoja saapui paikalle kehottaen siirtämään auton talon pihaan, jonne se ei yksinkertaisesti mahdu. Entä hiilijalanjälki: onko sitä vieläkään ruvettu kunnolla kaventamaan. Kangasalan kunnan tavoitteena on tuottaa palvelut ikäihmisille kotiin ja samalla tukea heidän toimintakykyään niin pitkään kuin se on mahdollista huomioiden muun muassa turvallisuustekijät ja itsemääräämisoikeus. Vuosimaksut maksamme, mutta ei köyhien rahoille saa vastinetta. Potilaille on tehty vääriä toimenpiteitä. Ohikulkija Huomasin myös Huutijärven hautamaalla kunnostetun hautamuistomerkin ja ilahduin kovasti. Vastaavasti toivon, että sairaalan liittymän tuntumaan saataisiin Kangasalle ohjaava liikennemerkki. Turhaan. Aiemmin kelpo annokset kuljetettiin kuntakeskuksesta. Lähtökohtaisesti toiminnan tuottaja järjestää/ hankkii opastuksen ja hakee siihen muun muassa luvat ely-keskukselta, jos opasteet sijoitetaan valtion teiden varsille. Mia Kannisto Kangasalan kunta vanhustyön johtaja. Pikkolan Lyhdekujalla on omakotitalon kattotyömaa. Moniammatilliseen sas-työryhmään (suunnittele, arvioi, sijoita) kuuluu sosiaalija terveyspalvelujen viranhaltijoita, muun muassa geriatri, terveysja vanhuspalvelujen sosiaalityöntekijät sekä muita alan asiantuntijoita. Onko oikein ymmärretty paikallisten yrittäjien, tuottajien, kuljettajien veroynnä monia muita hyötyjä kunnan ja kuntalaisten hyvinvoinnin tukemiselle, oman kunnan arvostamiselle ja kassavarannolle. Muistisairauksien lisääntyminen tuo omat haasteensa palvelujen järjestämiseen, mutta näissäkin tapauksissa pyrimme ennakoimaan tilanteiden kehittymisen. Niin kutsutun vanhuspalvelulain mukaan ikäihmisten palvelujen tulee olla laadukkaita, ja niiden on oltava heidän tarpeisiinsa nähden oikea-aikaisia ja riittäviä. Siinä lepäävät veljekset Aleksandroff ja heidän taloudenhoitajansa Helmi Eeva. Kunnan tulee kiinnittää huomiota erityisesti ikäihmisen kuntoutumiseen ja kotiin annettaviin palveluihin. Kauniiksi lopuksi ennen lunta sen juurelle sataa keltaisia vaahteranlehtiä. Anne Myllylä Aloite kunnalle pysäköinninvalvonnan järkiperäistämisestä oli järkevä. Kyse ei ole vähäisestä asiasta, sillä sairaala toimii päivystysvastaanottona oman keskusterveysaseman ensihoidon ollessa suljettuna. Säännöt ovat sääntöjä, mutta jonkinlainen tolkku pitäisi olla niiden valvonnassa ja tulkinnassa. Heillä oli hevonen, kanoja ja pientä viljelystä. Tekstiviestisi maksaa operaattorisi kanssa sopimasi hinnan. Syksystä lähtien ympärivuorokautisen hoivapaikan saaneet ikäihmiset odottavat paikkaa pääosin lyhytaikaishoidossa tai terveyskeskussairaalassa. Kenelläkään ei hädän hetkellä ole aikaa harha-ajeluun. Sain tuntea heidät jo 1950-luvun alusta lähtien Kiehelässä (nykyisin Kaivannon sairaala) asuneena ja omistajasukuun kuuluneena. On kohtuutonta olettaa, että jokainen kangasalainen ilman muuta tietää, mihin suuntaan ja mitä tietä pitkin pitää ajaa päästäkseen sairaalaan ja sieltä pois. On olemassa laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden sosiaalija terveyspalveluista. Tontti on niin pieni, ettei pihaan mahdu muuta kuin rakennustarvikkeet. Vanhuspalvelulain mukaan ikäihmisten palvelutarpeen selvittäminen tulee tehdä sosiaalija terveyspalvelujen henkilöstön toimesta. Montussa on muitakin ihmepuita: ne tiputtelevat alleen romurautaa ja muuta luontoon kuulumatonta. Vastaavasti opastus puuttuu sairaalalta Kangasalan suuntaan. Mitkään seikat eivät puolla tämän tolkuttomuuden jatkamista – tämä on ohittamaton fakta. Timo Lamminpää yhdyskuntatekniikan päällikkö Valkeakosken kaupunki Kotona asumista tuetaan mahdollisimman pitkään Marika Ranto kirjoitti yleisönosastolle (KS 29.11.), miten menestyvä kunta huolehtii heikoimmista. Heräämisiin... Kangasalan kunnassa kaikki hakijat ovat päässeet ympärivuorokautisen hoivan paikkaan kolmen kuukauden kuluessa. Paljon on heistä mukavia muistoja. Ensimmäinen sairaalamerkki voisi olla Kaarina Maununtyttären tien alkupäässä, toinen Ranta-Koiviston ramppien tuntumassa. Tuoreimman toimitussopimuksen mukaan ainakin muutamiin Kangasalan vanhusja vammaiskartanoihin kuskataan muonat ja kattilat päivittäin edestakaisin 100 kilometrin päästä Hämeenlinnasta. Valkeakosken puolella toivon sairaalamerkkejä tien numero 310 varrelle. Vastaus oli typerä, joskin oletettu. Syksyn tullessa siellä pomppivat ihanat omenat. He saivat asuinpaikkansa sodan jälkeen Kiehelän tilasta pika-asutuksena. Sas-työryhmä arvioi kunkin asiakkaan toimintakyvyn ja esittää sen perusteella asiakkaan oikea-aikaisten palvelujen piiriin. Huono opastus saattaa koitua jonkun vakavasti sairaan kohtaloksi. Huolestunut Saimme keväällä palautetta, ettei Kangasalan suunnalta ole sairaalan opastusta. Vanhuspalvelulain mukaan ikäihmisen on oikeus saada hänelle myönnetyt muut kuin kiireelliset sosiaalipalvelut ilman aiheetonta viivytystä ja viimeistään kolmen kuukauden kuluessa päätöksen teosta. Marika Ranto kirjoitti viikonlopun tapahtumasta, joka oli varsin ikävä, mutta onneksi siinä oli onnellinen loppu. Kun Kangasalaa tehdään nyt kaupungiksi, niin otetaan mallia pääkaupungista ja tarjotaan myös maksutonta varhaiskasvatusta. Mielensäpahoittajat Totuudenmukainen kuva kunnan vanhustenhuollosta, kiitos vanhusten parissa työskentelevän (KS 29.11.). Mistä ovat kotoisin hämeenlinnalaisen ateriapalvelun raakaaineet. LUKIJOILTA Mikä on tämä Kappelinkiertotien ja Nattariin menevän kinttupolun kulmassa kasvava iso puu. Siellä olisi tarvitseville, maata omistamattomille joulukuusia! Leijonat ja muut klubilaiset voisivat tehdä tempauksen ja viedä eri laitoksiin ja vaikka torilla jakaa kuusia. Haluankin kiittää kaikkia niitä henkilöitä, jotka olivat mukana etsinnöissä kyseisenä lauantai-iltana. Lapsissa ja lapsilla tulevaisuus Miksi terveyskeskuksen lääkärit ovat välinpitämättömiä meitä monisairaita kohtaan. Lääkärien pitää ryhdistäytyä ja ajatella itseään potilaan asemassa. Olen ollut asiasta yhteydessä sekä Valkeakosken kaupunkiin että Valkeakosken sairaalaan. Asia kuulunee ympäristönsuojelusta vastaavalle viranomaiselle. Työnteon estäminen on jo yliampuvaa pysäköinninvalvontaa varsinkin, kun pysäköinnistä ei ole kenellekään haittaa, eikä kadulla ole edes läpiajoliikennettä. Kangasalan kaupungin päättäjille tulkoon kunnia-asiaksi ruokahuollonkin järkevöittäminen! Mikko Kiio Olen jo pitkän aikaa ihmetellyt, miksei Kangasalan suunnasta Valkeakosken aluesairaalaa lähestyttäessä ole lainkaan opastavia sairaala-liikennemerkkejä. Lisäisi tulevan kaupunkimme vetovoimaa ja olisi kädenojennus lapsiperheille. Oikea vastaus on kuusi, jonka alustaa roskaavat puuhapetet pikkutraktoreineen. Rakennusliikkeen auto on pysäköitynä talon kohdalla kadulla, joka on päivällä työaikana pysäköintikieltoaluetta. Voiko Kangasalan kunta vaikuttaa asiaan ja tehdä myös oman osuutensa. Jonotusajat saatetaan sosiaalija terveyslautakunnan tietoon kuuden kuukauden välein, ja ne julkaistaan kunnan verkkosivuilla. Mahdoton jäi tekemättä ja hetken kuluttua pysäköinninvalvoja tuli uudelleen paikalle ja kirjoitti pysäköintivirhemaksun autoon. Kyseisiä tilanteita on joskus vaikea ennakoida, mutta tällaisten tilanteiden jälkeen on aina arvioitava ikäihmisen toimintakyky uudelleen ja tehtävä sen vaatimat toimenpiteet. Kangasalan kunnassa ikäihmisen palvelutarpeen arvioin nin suorittaa aluksi kotihoidon asiakasohjaaja. Jos ikäihminen haluaa asua omassa kodissaan, tulee se hänelle mahdollistaa ja kunnioittaa hänen omaa tahtoaan, jos hänen kotona-asumisensa arvioidaan riittävän turvalliseksi. Herättikö johtoportaassa ja jos, niin millaisia. Miten ihmeessä pysäköinninvalvonnassa ei voida katsoa tilannetta sen vaatimalla tavalla. Kangasalan suunnasta tultaessa ensimmäinen opaste on 310-tien ja Pohjankorventien risteyksessä. Otimme tuosta palautteesta tuoreeltaan kopin ja tilasimme ensiapumerkit omalle katuverkollemme. Niilläkin bensa-, autoja kilometrikuluilla voitaisiin tarjota edes hieman ravinteikkaampaa ruokaa monelle mummulle ja papalle. Sitten tulee kesä ja puusta tupsahtelee vihreää ruohosilppua ja kaikenlaista kukkajämää. Autossa on rakentajien työkalut, joita tarvitaan koko ajan ja auton pitää olla paikalla työssä tarvittavien laitteiden vuoksi. Tästä Kangasalan suuntaan tie on ely-keskuksen hallinnoimaa tietä. Herätti ajatuksia. 13 Torstai 7.12.2017 KS Kangasalan Sanomat Tekstarit Voit lähettää mielipiteesi Kangasalan Sanomiin myös tekstiviestinä numeroon 050 532 2673. Askeltakaan taakse ei oteta, ei tosin eteenkäänpäin. Keväällä se karistelee alleen kanervaruukun jätteet. Jopa maan hallitus on purkamassa turhia sääntöjä ja normeja, jotka ovat estämässä järkevää toimintaa. Osallistuin tyttäreni kanssa etsintöihin ja huomasin, kuinka moni vapaaehtoinen oli mukana. He asuivat aikoinaan Kieheläntiellä Kaivannossa. Lukija Pysäköinninvalvonta estää rakennustyöt Lisäjärkeä joukkoruokintaan! Opastus sairaalaan puuttuu Kangasalan pysäköinninvalvonta on mennyt aivan mahdottomaksi. Lukija Hienot pitkospuut Kirkkojärven rannan lintutornille ovat vaarassa mädäntyä! Suunnitteluja rakennusvirheen vuoksi niistä on tullut lehtikouru, joka on vieläpä vaarallisen liukas! Lukija Kirkkoharjun ja Kyötikkälän välillä on tehty jo puuston alkuraivaus ta. Valitettavasti kiireiden vuoksi opasteiden asennus jäi syksyyn, mutta nyt asia on meidän osaltamme kunnossa. Parkkisakot työnteosta Olen Kangasalan valtuutetuissa ja etenkin keskustan edustajissa huomannut orastavaa pyrkimystä todellisen lähiruuan hyödyntämiseen kuntalaisten joukkoruokinnassa
– Aamuisin meitä on odottamassa myös selvästi suurempi määrä palautettuja kirjoja kuin aiemmin. – aineistot perjantaina 15.12. – Olen iloinen, ettei varsinaisia aukioloaikoja vähennetty. Kirjastonhoitaja Raija Stenmanin mukaan esimerkiksi kirjojen varausmäärät ovat selvästi kasvaneet syyskuun lopun jälkeen. Mahdollisuus käyttää kirjastoa omatoimisesti aamuisin, iltaisin ja viikonloppuisin on poikinut myös paljon kiittävää asiakaspalautetta. Varsinaisia haittoja omatoimikäytöllä ei siis ole. 040 769 9045 Kangasalan S A N O M A T. – Tänne on aina mukava tulla ja itse olen ainakin nyt todella tyytyväinen kirjastopalveluun. Hän uskoo, että kirjastokortilla tehtävä tunnistautuminen hillitsee järjestyshäiriöitä. klo 14 mennessä. TORSTAINA 4.1.2018 – aineistot torstaina 28.12. Lamminmäki kertoo joutuneensa aiemmin miettimään tarkasti, minä päivänä aineisto pitäisi varata, jotta sen ehtisi hakea. – Aamuisin koululaiset tulevat kirjastoon ennen koulun alkamista, iltaisin meillä taas käy opiskelijoita, jotka kaipaavat rauhallista työtilaa. VIIKOLLA 50 VIIKOLLA 51 VIIKOLLA 52 VIIKOLLA 1/2018 KESKIVIIKKONA 13.12. Pekka Muikku kiinteistönhoitaja ”Enää ei tarvitse miettiä, milloin varaamansa kirjan ehtii hakea” Iida Lehtonen Vatialan kirjaston omatoimikäyttö on lähtenyt hyvin käyntiin. Lamminmäki käy kirjastossa jopa useita kertoja viikossa hakemassa lukemista itselleen ja lapsille. Suljemme torstaina 21.12. Raili Siliukselle p. 050 404 1146 tai ilmoitukset@kangasalansanomat.fi. Lamminmäen mukaan kirjastossa joutuu harvoin olemaan iltaisinkaan yksin, mikä sekin luultavasti hillitsee ilkivaltaa. Järjestelytyön määrä on tosin lisääntynyt, koska asiakkaat saattavat jättää kirjoja väärille paikoille, tosin tätä on Stenmanin mukaan tapahtunut jo ennen omatoimikäytön aloittamista. Jätä tervehdyksesi viimeistään keskiviikkona 13.12. klo 14 mennessä. klo 10. Tilausja ilmoitusasioissa palvelemme myös osoitteessa kangasalansanomat.fi Myllystenpohjantie 2, Kangasala | P. Myös henkilökunnan apua pitää olla saatavilla sellaista tarvitseville. Stenmanin mukaan uudet aukiolot ovat tuoneet myös täysin uusia käyttäjäryhmiä kirjaston asiakkaiksi. KANGASALAN SANOMAT 1918–2 018 Joulukuun ja vuodenvaihteen ilmestyminen Yritysten ja yksityishenkilöiden joulutervehdykset joululehdessä keskiviikkona 20.12. TORSTAINA 28.12. Lamminmäki kiittelee kirjastoa myös siitä, että henkilökuntaa on kuitenkin paikalla entiseen tapaan. Mitään moitittavaa en keksi. Kirjastossa vierailevat on helppo jäljittää. klo 14 mennessä. Nyt omalla kirjastokortilla on mahdollista päästä sisään joka ilta. Omatoimikirjaston ansiosta myös opiskelijat ja koululaiset ovat löytäneet kirjaston. 14 Torstai 7.12.2017 KS Kangasalan Sanomat Tyypillisesti minulla kuluu tähän työhön noin puolitoista tuntia, mutta se riippuu jonkin verran säästä. Nyt kirjaston aukioloajat eivät enää aiheuta esteitä varauksille. Vatialan kirjastoa säännöllisesti käyttävä Jaana Lamminmäki kertoo olevansa erittäin tyytyväinen siihen, että kirjastoon pääsee omatoimikäytön myötä entistä joustavampiin aikoihin. KESKIVIIKKONA 20.12. Esimerkiksi kirjojen varaaminen on myös muuttunut omatoimikäytön myötä helpommaksi. Stenmanin mukaan omatoimikäyttö ei ole aiheuttanut kirjastolle ongelmia. Jaana Lamminmäelle lukeminen on rakas harrastus. Aiemmin kirjasto oli auki iltaisin vain kaksi kertaa viikossa. Asiakkailta on tullut hyvää palautetta, ja järjestyshäiriöiltä on vältytty. Järjestyshäiriöiltä on vältytty. Asiakaspalvelumme on avoinna arkisin klo 10–16. – Kun kirjastoon pääsee nyt myös iltaisin, tulen tänne viettämään sellaista omaa aikaa. Tällä hetkellä hoitovapaalla oleva Lamminmäki pääse nyt kirjastoon esimerkiksi sillä välin, kun lapsi käy muskarissa Pitkäjärven koululla. – aineistot perjantaina 8.12. klo 14 mennessä. – aineistot keskiviikkona 20.12. klo 16 ja palvelemme jälleen keskiviikkona 27.12. Yhtään haittapuolta omatoimikirjastolle Lamminmäki ei keksi
Kangasala-Seura tilannee itselleen neljännen kappaleen kertomusta. Maanantaina päästiin niin pitkälle, että peruskiveen muurattiin kuparilieriö. Peruskiven muuraus juhlistettiin vielä yhteisellä päiväkahvilla Osuusravintolassa, jossa puhui toim.joht. Ei kirjoiteta, kiitos sotiemme veteraanien , miesten, naisten, kaatuneiden, elossa olevien ja jo kuolleiden. Vuonna 1962 tarkastettiin 13, viime vuonna 16 ja tänä vuonna 22 museosta Hämeen Heimoliitto on työn teettänyt ja siihen on saatu varoja Museoliitolta. Heitä tulisi muistaa ja auttaa muutenkin kuin itsenäisyyspäivän juhlapuheissa. Jos kaikki he lahjoittaisivat 50 euroa kuukaudessa sotaveteraaneille, saataisiin sama summa kokoon. Moni veneenomistaja on saattanut vetää veneen maihin talviteloilleen kuivempien syksyjen muistikuvien perusteella olettaen, että vene on tarpeeksi kaukana vesirajasta. Viime kesänä inventoitiin museon kokoelmat sekä suoritettiin niiden valokuvaaminen. Opettaja Niemi kertoi, että Hämeen museoiden luetteloimistyö, joka aloitettiin vuonna 1962 saadaan tänä vuonna päätökseen. Tähän osallistui liikkeen hallinnon edustajia sekä eräitä kutsuvieraita. Me olimmekin tästä museosta myönteisesti yllättyneitä. Kustakin museosta laaditun kuvallinen kertomus. Kangasalan museosta laadittavaan kertomukseen tulee kaikki tärkeimmät tiedot ja 11 valokuvaa. Näistä järjestöistä monilla on kuva, että ne makuuttavat kertyneitä varoja tileillään ja maksavat muhkeita palkkoja johtajilleen samalla, kun veteraanit tuskailevat arjessaan. Ai että paljon rahaa. Vähintä, mitä valtio voi tehdä, on tuplata nuo eläkkeet saman tien. Luvut ovat häpeällisiä. Lieriön muuraustilaisuudessa puhui hallintoneuvoston puheenjohtaja talousneuvos Vihtori Vanhala. juhlavuoden 10 markan hopearaha, liikkeen 50-vuotiskertomus sekä viimeisestä taseesta jäljennös. Kuinka paljon heiltä voi vaatia ymmärrystä ja arvostusta, jos me aikuiset emme osoita riittävästi arvostusta, eikä Suomen valtiokaan sitä tee. Hän kertoi liikkeen perustamisvaiheista ja mainitsi että lieriöön oli talletettuna ote hallintoneuvoston pöytäkirjasta, jossa oli päätetty rakentamisesta, Kangasalan Sanomien viime numero, pari Yhteishyvän numeroa, erilaisia rahoja mm. Koska sotapelit ovat muutenkin niin suosittuja, onkin hyvä kysyä, miksi ihmeessä kukaan ei ole sellaista peliä vielä tehnyt. Joka vuosi siirrettävää olisi yhä vähemmän. Joillain järvillä lähestytään jo normaalien kevättulvien vedenkorkeuksia. Joissakin museoissa voi olla yksinäisiä nukkeja, mutta historiallisia ryhmiä, joita Kangasalla on kuusi ja seitsemäs tekeillä, ei ole missään muualla. Koulun historian tunneilla toki opetetaan Suomen itsenäistymishistoria, mutta oppikirjojen sivuilta totuus ei ehkä konkretisoidu nykynuorille. Kangasalan museo sai siisteydestä täydet pisteet. Veteraanijärjestöt ovat keränneet rahaa veteraaneille ja jakaneet sitä myös. Matti Kentta. Veteraanien auttaminen on niin valtion kuin yksittäisten kansalaistenkin asia. Ja juuri niillä keinoilla, mistä nykynuoret parhaiten oppivat. On aika tehdä muutakin kuin katsoa Aku Louhimiehen Tuntematon sotilas. Oli kulunut päivälleen 52 vuotta siitä kun Kangasalan Osuuskauppa perustettiin. Jos Rintamaveteraaniliiton, Suomen Sotaveteraaniliiton, Sotainvalidien Veljesliiton ja Kaatuneitten Omaisten Liiton varallisuus jaettaisiin elossa olevien 17 000 keskimäärin 92-vuotiaan sotaveteraanin kesken, jäisi jaettavaksi 42 euroa veteraania kohden. Niin ei ole. 100 vuoden opetukset J os Väinö Linnan Tuntemattomasta sotilaasta olisi tehty tietokonetai konsolipeli, jokainen teinipoika tietäisi tarkalleen, mistä Suomen itsenäisyydessä on kyse. Kun lieriön kansi oli juotettu, toimitettiin se peruskiveen. Vuodessa se tekisi 1,78 miljardia euroa, vaikka veteraanien määrä ei vähenisi lainkaan. Tietenkin olisi hienoa, että nuoriso lukisi enemmän kirjoja ja olisi ylipäätään itsekin kiinnostunut historiastamme. Jokaisen meidän hyväosaisen tulisi herätä ja kantaa kortensa kekoon nyt, kun vielä voimme; 10 vuoden kuluttua ei monta sotaveteraania elossa ole, jos yhtään. Suomessa on noin kolme miljoonaa työikäistä kansalaista. Mielikuvia olisi syytä vahvistaa. Toki nuoriso voisi aloittaa sillä. Jokaisen meistä olisi hyvä muistaa, että kovin monen napsun päässä ei ollut sekään, että tämä kolumni kirjoitettaisiin kyrillisin kirjaimin. M oni sotaveteraani elää Kelan 760 euron takuueläkkeellä, rintamaja veteraanilisä nostavat summan noin 1 000 euroon. Kaksi vuotta sitten veteraaneja oli elossa 24 000, määrä vähenee koko ajan. K o lu m n i Lauri Hollo Kirjoittaja on kangasalalainen freelance-toimittaja. Päivä oli merkkipäivä liikkeen historiassa. Nyt kannattaa käydä tarkistamassa tilanne omalla venepaikalla. Vesaniemen rannassa viime viikon lopulla aallot tavoittelivat jo useampaakin venettä aivan lähietäisyydeltä. P alataan vielä alussa mainitsemiini nuoriin. Ihan kohtuuttomalta ei kuulosta tuokaan. Näinkö me itsenäisyyttämme ja sen tekijöitä arvostamme. Kustannus olisi 149 miljoonaa kuukaudessa. Kangasalan Sanomat 50 vuotta sitten Päivän kuva Lauantaina 2.12.1967 Kangasalan museo omaleimainen ja siisti, totesivat museon tarkastajat Tällä viikolla koottiin Kangasalan museosta eräitä tietoja siihen kertomukseen jonka museonhoitaja Arvo Kyttälä ja opettaja Jorma Niemi laativat. Kangasalan museo on Hämeen museoiden joukossa omaleimainen. Kun työ vuonna 1962 aloitettiin, oli museoiden siisteydessä paljon toivomisen varaa, mutta viime vuosina on kehitys ollut niin myönteistä, että Hämeen museoita voidaan yleensä pitää melko hyvin hoidettuina ja siisteinä muutamaa harvaa poikkeusta lukuunottamatta. Samaan aikaan Suomessa jaetaan vuosittain neljä miljardia euroa erilaisia yritystukia; mitä jos tästä puolet siirrettäisiin sotaveteraaneille. Eivätkä yritystuet toki ole valtion ainoa iso tulonsiirto, jonka voisi käyttää järkevämminkin. Joku kompromissi pitäisi löytyä – etenkin nyt, kun Suomi 100 vuotta tarjoaisi sille erinomaisen alustan. Järvivedet ovat sateisen syksyn vuoksi selvästi pitkäaikaisia keskiarvoja korkeammalla. 15 Torstai 7.12.2017 KS Kangasalan Sanomat Kangasalan Osuuskaupan peruskiveen muurattiin maanantaina kuparilieriö asiakirjoineen Muutaman viikon ovat rakennusliike Aaro Havia Oy:n rakennusmiehet kaivaneet Kangasalan Osuuskaupan toimitalon perustuksia. JUHA JÄNTTI Maanantaina muurattiin kupariliriö Kangasalan Osuuskaupan peruskiveen.. Kertomus laaditaan kolmena kappaleena, joista yksi lähetetään Museoliitolle, toinen Hämeen Heimoliitolle sekä kolmas Hämeen Museolle
• Luovuttamisen voi aloittaa, jos synnytyksestä on kulunut korkeintaan kaksi kuukautta. Muissa kunnissa asuvat voivat lähettää maidot kuluitta linja-autolla tai tuoda ne itse äidinmaitokeskukseen. Tampereen yliopistollisessa sairaalassa ollaan samaa mieltä siitä, että tieto ei tavoita kaikkia potentiaalisia luovuttajia. 16 Torstai 7.12.2017 KS Kangasalan Sanomat Luovuttamalla maitoa voi auttaa pikkupotilaita Annukka Tammilehto Äidinmaito on parasta ravintoa etenkin keskosille ja sairaille vauvoille. Kangasalalaisen äidin Annukka Mankisen mukaan moni tuore äiti ei tiedä tarpeeksi äidinmaidon luovutusmahdollisuuksista. Fakta. – Moni luulee, ettei maitoa tule. LIINA TIAINEN KUKA VOI LUOVUTTAA. Koska oman äidin maito ei aina riitä, tarvitaan myös luovutettua maitoa. Siinä on kaikkia vauvan tarvitsemia ravinteita oikeassa suhteessa ja helposti imeytyvässä muodossa. Esimerkiksi marraskuun alussa luovutusmaitoa kertyi viikossa noin 35 litraa. Tällä hetkellä tilanne on hyvä. Luovuttajan pitää huolehtia hyvästä hygieniasta lypsäessään ja säilyttää maito ohjeiden mukaan, sillä liian paljon bakteereja sisältävä maito ei käy keskosten ravinnoksi. Äidinmaidon luovuttaja ei saa tupakoida, eikä käyttää tiettyjä lääkkeitä tai runsaasti alkoholia. • Tietyt sairaudet ja säännöllinen lääkitys voivat estää luovuttamisen. Kangasalalainen Annukka Mankinen sai kolmannen lapsensa tänä syksynä ja alkoi luovuttaa maitoa Taysin äidinmaitokeskukseen. Luovuttaminen on vapaaehtoista, eikä se saa aiheuttaa stressiä. Äidinmaitokeskukselta saa lainaan rintapumpun, steriilejä pulloja ja ohjeet maidon pumppaamiseen. Mankisen kokemukset pumppaamisesta ovat hyviä. – Sain tietoa ystäviltäni. Hänen mukaansa luovuttamismahdollisuuksista tiedetään huonosti. Hän on huomannut, että ylimääräisen maidon lypsäminen ennen imettämistä helpottaa myös vauvan ruokailua. – Usein äidit havahtuvat luovuttamiseen, jos oma tai lähipiirin vauva on syntynyt keskosena tai jostain muusta syystä saanut luovutusmaitoa, Taysin äidinmaitokeskuksen vastaava Virpi Suontausta kertoo. Yhdelle kerralle maitoa kertyy noin puolestatoista kahteen litraan. Tampereella ja Pirkkalassa asuvilta maidot noudetaan kolme kertaa viikossa kotoa. Luovuttaja saa äidinmaitokeskuksesta lainaan rintapumpun, steriilejä pulloja ja ohjeet maidon lypsämiseen. – Luovuttamisen voi halutessaan lopettaa esimerkiksi viikon kuluttua aloituksesta, jos se tuntuu liian haastavalta, Suontausta muistuttaa. Joka vuosi on kuitenkin kausia, jolloin maitoa luovutetaan vähemmän. Kuvassa taustalla on vanhempi painavampi pumppu ja edessä uudempi kevyempi pumppu. Minimimäärä on puoli litraa kahdessa vuorokaudessa. Taysiin luovutetun maidon määrä vaihtelee. Lähellä Tampereen rajaa asuva Mankinen toimittaa maidot keskukseen kolmesti viikossa. Sitä voi jatkaa, kunnes vauva täyttää kolme kuukautta. • Luovuttamisen aikana ei saa käyttää runsaasti alkoholia tai tupakoida. Taysin äidinmaitokeskuksen vastaava Virpi Suontausta kertoo, että tällä hetkellä luovutetun rintamaidon tilanne on hyvä. Hän ei tiennyt asiasta juurikaan ennen imetystukiryhmään liittymistä. • Luovuttavan äidin on täytynyt käydä säännöllisessä neuvolaseurannassa koko raskauden ajan. He kannustivat ja kertoivat luovuttamisen tärkeydestä, Mankinen kertoo. Pirkanmaalaiset äidit voivat luovuttaa maitoa vauvan kolmen ensimmäisen elinkuukauden ajan. Mankinen alkoi luovuttaa maitoa vasta tänä syksynä saatuaan kolmannen lapsensa. – Kun maitoa pumppaa ensin pois, vauva joutuu imemään hieman enemmän ja saa rasvaisempaa maitoa, Mankinen kertoo. Vastasyntyneiden tehoja tarkkailuosaston ylilääkäri Outi Tammela arvelee, että äidit tarvitsisivat lisää tietoa etenkin luovuttamiseen liittyvistä käytännön asioista. Yleensä kuitenkin mitä enemmän pumppaa, sitä enemmän sitä myös tulee, Mankinen toteaa. • Minimiluovutusmäärä kahdessa vuorokaudessa on 0,5 litraa
55 €) Tarjous voimassa 20.12.asti Heleyttävä TUHKIMOHOITO Kirkastaa, silottaa, uudistaa Aqualan L 200 g (Norm. SAAT APUA. 8,35 snt/puhelu + 17,17 snt/min. 010 235 2350* ark. Käy kysymässä! KAUNEUSPÄIVÄ perjantaina 15.12.2017 klo 10-17 Esittelyssä Vichyn mineraalinaamiot ja Helein kauneusravintolisät. 010 237 2120 ma–pe 9–17, la 9–13 *010-alkuiset puhelut kiinteän liittymästä 8,8 snt/min JARMO LAMPINEN Aakkulantie 32, Kangasala • Klassinen hieronta • Urheiluhieronta • • Selkärangan mobilisointi • • Trigger-pisteet • Jäsenkorjaus • Koulutettu hieroja VARAA AIKASI HETI 040 824 4040 tai japilam@gmail.com LAHJAKORTIT joulupakettiin ! UUSI HIERONTAPISTE SUORAMALLA Myös kotikäynnit www.sahalahdenapteekki.. OLET TÄSSÄ www.nollalinja.fi NOLLINJEN MOT VÅLD I NÄRA RELATIONER OCH VÅLD MOT KVINNOR 080 005 005 RING GRATIS FÖR ATT FÅ STÖD OCH HJÄLP. 010 235 2350* ark. OLET TÄSSÄ www.nollalinja.fi Artturintie 2, Lentolan Meditalo puh. kangasala.fi Hammaslääkäripäivystyksen ajanvaraus: ma–pe klo 8–11 p. 8,35 snt/puhelu + 17,17 snt/min. Keskusaukio 2, 36200 Kangasala, puh. hieroja / kosmetologi Anne Ahvenjärvi, Tursola, Vainiometsä, p. 03 377 0700 P. 040 191 9982, 03 376 3222 klo Rautajärventie 14, 36840 Pohja Puh. Päivystys: VALKEAKoSKEN ALUESAiRAALA ma–to klo 21–8, pe klo 16–ma klo 8, arkipyhinä aattoillasta klo 16 seuraavaan arkiaamuun klo 8 p. 11,09) Multivita Plus 200 tabl. (Norm. 03 5655 4023 viikonloppuisin ja juhlapyhinä klo 8–12 p. Rauhallista Joulua ja Onnea Vuodelle 2018! Anna lahjaksi hyvää oloa! • hieronta • aromahieronta • kuumakivihoito • kasvoja jalkahoito Koul. T:mi Minna Tulijoki jalkojenhoitaja, lähihoitaja Puh. TERVETULOA! Isoniementie 1, 36420 Sahalahti Puh. Terveyspainotteista JALKOJENHOITOA asiakkaan kotona sekä laitoksessa. Meillä on. 17 Torstai 7.12.2017 KS Kangasalan Sanomat Lahjakortit! Kiitos asiakkailleni menneestä vuodesta. 03 5655 4025 Päivystys on tarkoitettu kiireellistä lääkärinhoitoa tarvitseville ilman ajanvarausta. THL_Nollalinja_A3_SV.indd 1 14.12.2016 12.10 DU ÄR HÄR www.nollinjen.fi www.nollalinja.fi NOLLALINJA LÄHISUHDEVÄKIVALLALLE JA NAISIIN KOHDISTUVALLE VÄKIVALLALLE 080 005 005 SOITA MAKSUTTA. lihasvaivoihin, särkyja kiputiloihin sekä kroonisiin sairauksiin. 21,81) 13 45 DeviSol 20 mikrog 200 tabl. 28,38) 19 45 14 45 Sebamed Face & Body wash refill 1100 ml ja Olive 1100 ml (Norm. 045 160 6661 minna.tulijoki@gmail.com Myös lahjakortit! HYVINVOINTIA ELÄMÄÄN ilmoituskooste kuukauden ensimmäisessä numerossa. 8.30-18.30, la 10-14, su sulj. Lääkityksen tarkistuspalvelu. 040 826 3924, 03 537 0095 ma–ti 10–16.30 to–pe 10–16.30 NOLLALINJA LÄHISUHDEVÄKIVALLALLE JA NAISIIN KOHDISTUVALLE VÄKIVALLALLE 080 005 005 SOITA MAKSUTTA. Meillä on. mm. Varaa paikkasi Raili Siliukselta numerosta 03 377 6918 tai sähköpostitse ilmoitukset@ kangasalansanomat.fi KS. Lääkityksen tarkistuspalvelu. 010 322 2811* APTEEKKI KANGASALAN APTEEKKI Facebook “f” Logo CMYK / .ai Facebook “f” Logo * Pu he lu n hi nt a 0, 08 8 € / m in 9 00 17 85 Tarjoukset voimassa 10.12.2017 asti. 8.30-18.30, la 10-14, su sulj. 040 507 7325 myös ilta-aikoja sopimuksen mukaan. (Norm. 26,05) Keskusaukio 2, 36200 Kangasala, puh. 19,80) KANGASALAN SEUDUN TERVEYSKESKUS P. Liisantie 1 A 4 Vastaanotto sopimuksen mukaan. Muut palvelut: www. Käy kysymässä! Artturintie 2, Lentolan Meditalo puh. 044 306 5769, 03 377 3672 • jalkojen hoidon AT, SKY-kosmetologi Keskusaukio 2, P-K Raija Tiivan tilat, Kangasala Pikakaunistus ennen juhlia Muista myös LAHJAKORTIT! Lue lisää www.kauppaympyrä.fi tai -sivuiltani! 45 € (norm. 03 5655 3000 Päivystys: KANGASALAN PÄÄTERVEYSASEMA ma–to klo 8–21, pe ja arkipyhien aattoina klo 8–16 p. (Norm. 010 322 2811* (0,088 €/min) Ma-pe 9-19, la 9-16, su 11-15, Voit tehdä ostoksia myös verkkokaupassamme www.kangasalanapteekki.fi Orionin tuote-esittelijä paikalla to 7.12. 03 3116 7260. 040 768 3311 Raija Savolainen Kangasalantie 1067, Kangasala Hämeenkatu 5 A, Tampere p. Hammaslääkäri MIKA RÄSÄNEN Hammaslääkäri PEKKA KOSKELA P. 03 377 1766 Helin Poli Terveydenhuollon ammattilainen. www.suoramanapteekki.fi *) 8,35 snt/puhelu + 6,00 snt/min. 03 22 33 323, 040 777 6606 ERIKOISHAMMASTEKNIKKO Suomen Hammaslääkäriliiton jäsenet Harjusola 1 Vastaanotto sopimuksen mukaan. klo 10-16, tervetuloa! DeviSol Strong 50 mikrog 200 tabl. SAAT APUA. 38 € Varaukset 0400 426 416 Osuuspankin talo, Kangasala (esteetön käynti Nordean takaa) www.helinpoli.fi Tehokasta ja rentouttavaa HERMORATAHIERONTAA Hermorataterapeutti MARKETTA HILDEN Hiusja Kauneuskulma, Puusepäntie 31, (S-Marketin talo) Kangasala P. JALKAJA KAUNEUSHOITOLA Ulla Kauhanen p. www.suoramanapteekki.fi *) 8,35 snt/puhelu + 6,00 snt/min. tri ja silmätautien erikoislääkäri LIISA PAAKKALA silmätautien erikoislääkäri Keskusaukio 2, Kangasala Puh. 03 565 70115 Yhteispäivystys Acuta, Teiskontie 35, Tampere ERIKOISHAMMASTEKNIKKO SEKÄ KOTISAIRAANHOITOJA SIIVOUSPALVELUT MK Ingalsuo Ay p.044 304 0414 Kuohunharjuntie 31, 36200 Kangasala kotisairaanhoito, saattohoito lastenhoito, kotiapu ruokakauppa-asiointi kotija yrityssiivous kokoproteesit pohjaukset korjaukset mingalsuo@yahoo.com, www.mkingalsuo.fi SILMÄLÄÄKÄRIT HELENA BRAGGE lääket. Verovapaat! Kotipalvelu ja Perushoito Arvostetut! Jalkaja käsihoidot Myös kotikäynnit ja lahjakortit! Varaukset 0400 426 416 Osuuspankin talo, Kangasala (esteetön käynti Nordean takaa) JOULUTARJ OUS! LAHJAKORT TI Jalkahoito 45 min
komppania (js) Muu 18 5 10 15 20 25 26 34 42 20 28 36 44 50 22 30 38 46 52 24 32 40 48 54 Kangasalan vanhan hautausmaan sankarivainajien kuolinikäjakauma. Kaikkiaan Sotasammossa on 12 miljoonaa eri tietojen välistä yhteyttä. Sankarivainajien lukumäärä tulee Kansallisarkiston Menehtyneet-tietokannasta. komppania (js) 21. komppania (js) Kenttätykistörykmentti 22, I patteristo (ts) Jalkaväkirykmentti 7, 4. Muut sankarihaudat löytyvät Sahalahden, Kuhmalahden ja Vehkajärven hautausmailta. Näkymä sisältää kartan, joka kertoo sankarivainajien kuolinpaikat. Menettely oli kansainvälisesti hyvin poikkeuksellista. Tekijät kartoittivat nyt julkistettua Sotasammon uutta sovellusta varten Suomen yli 600 sankarihautausmaata ensimmäisen kerran systemaattisesti. Näkymään Sankarihautausmaat kirjoitettu hakusana ”Kangasala” tuo esiin paikkakunnan neljä sankarihautaa, joista suurin sijaitsee Kangasalan vanhalla hautausmaalla. komppania (js) Jalkaväkirykmentti 27, I pataljoona (js) Kevyt osasto 23, 1. Kuhmalahden 59 sankarivainajasta 2 on siunattu kentälle jääneenä tai poissaolevana. komppani (ts) Jalkaväkirykmentti 48, 11. Palvelu sisältää lisäksi Kansa taisteli -lehden sisällöt artikkelihaun muodossa. Käyttäjä voi etsiä tietoa ja kuvia oman suvun tai alueen kaatuneista. Marsalkka Mannerheimin määräyksestä heitä ei haudattu rintamille vaan tuotiin sotilasarvoon katsomatta kotiin haudattaviksi. Palvelun ensimmäinen versio avautui käyttäjille kaksi vuotta sitten, ja sen verkkosovelluksella on ollut kymmeniätuhansia käyttäjiä. Sotasampo on tietopalvelu, joka kokoaa yhteen talvija jatkosotaan liittyviä keskeisiä kansallisia tietoaineistoja. Vainajien tarkemmat tiedot löytyvät Menehtyneet-näkymästä, johon pääsee myös Sankarihautausmaat-näkymän kautta. Suomen Kameraseurojen Liiton jäsenseurat eri puolilla Suomea ovat tuottaneet hautausmaiden kuva-aineiston. Tiedot vanhalta hautausmaalta kertovat, että 206 sankarivainajasta 140 oli naimattomia ja 64 avioliitossa. Vainajia on kaikkiaan 59, ja heistä 2 on siunattu kentälle jääneenä tai poissaolevana.. Sahalahden 60 sankarivainajasta 11 oli lapsiperheellisiä. komppania (js) Jalkaväkirykmentti 58, III pataljoona, Kranaatinheitinjoukkue (js) Jalkaväkirykmentti 27, 3. Koko hanketta ovat tukeneet opetusja kulttuuriministeriö, Suomen Kulttuurirahasto, Kaatuneiden Muistosäätiö, Sotavainajien muiston vaalimisyhdistys ja Suomen Akatemia. Muiden vainajien ammatit olivat autonkuljettaja, maatyömies, muonamies, puuseppä ja työmies. Sankarihautojen lukumäärä perustuu Sankarihautausmaat Suomessa -valokuvausprojektin ilmoittamaan lukuun, jonka kuvausseurat ovat saaneet seurakunnilta. Kartoitus pohjautui noin 2 400 valokuvan aineistoon. Sahalahden sankarivainajien sotilasarvot. komppania (js) Jalkaväenkoulutuskeskus 17 (js) Jalkaväkirykmentti 6, 1. Sotasampo sai kesällä 2017 kansainvälisen Lodlam Challenge Open Data Prize -palkinnon. Sovellus tarjoaa oman kylän tai kunnan hautausmaiden sankarivainajista tietoa erilaisten visualisointien avulla. Kaatuneiden Muistosäätiö on toiminut uuden sovelluksen rahoittajana. prikaati, 9. Kangasalan sankarihaudoissa lepää kaikkiaan 346 sankarivainajaa. kaatui, siunattu ja haudattu kuoli haavoittuneena, siunattu ja haudattu kuolinsyy muu kuin sodasta välittömästi aiheutunut (sairaus, tapaturma) kaatui, ruumis jäänyt kentälle tai tuhoutunut, siunattu kentälle jääneenä tai poissaolevana sotamies alikersantti korpraali kapteeni tykkimies jääkäri muu Jalkaväkirykmentti 16, II pataljoona, 6. » Sotasampo-palvelu on yleisesti käytettävissä verkko-osoitteessa sotasampo.fi. Äskettäin sisältönsä osalta täydentynyt verkkosovellus on ensimmäinen laatuaan koko maailmassa. Sotasammon toteutuksesta on vastannut Aalto-yliopisto yhteistyössä Kansallisarkiston, puolustusvoimien, Maanmittauslaitoksen, Suomen Sotahistoriallisen Seuran, Yleisradion ja Helsingin yliopiston Digitaalisten ihmistieteiden keskuksen kanssa. komppania (ts) Kevyt osasto 9, Konekiväärikomppania (js) Jääkäripataljoona 3, 1. Vehkajärvellä sijaitsee Suomen ensimmäinen sankarihauta. Lukumäärissä on eroja Sankarivainajien ja sankarihautojen lukumäärät poikkeavat Sotasampo-palvelussa joidenkin hautausmaiden kohdalla toisistaan. Kahden vainajan siviilisääty ei ole tiedossa. Kuhmalahden sankarivainajien menehtymisluokat. Lisäksi näkymä antaa valmiita grafiikoita, jotka kertovat vainajien jakauman joukko-osastojen, sotilasarvojen, kuoliniän ja menehtymisluokan perusteella. komppania (js) Jalkaväkirykmentti 48, 2. Sotasampo yhdistää vainajien tiedot puolustusvoimien 160 000 autenttiseen rintamilla otettuun valokuvaan, kymmeniintuhansiin sotapäiväkirjoihin, lehtiartikkeleihin, historiallisiin tapahtumiin, Karjalan karttoihin sekä muihin palvelussa oleviin aineistoihin. Vainajia on kaikkiaan 60. Luvuissa on eroja, koska Menehtyneet-tietokanta on peräisin 1980-luvulta, eivätkä sen tiedot ole kaikilta osin ajan tasalla. 18 Torstai 7.12.2017 KS Kangasalan Sanomat Sotasampo nostaa esiin sankarivainajien tarinat Juha Jäntti Sotasampo-palvelu yhdistää suomalaisten sankarivainajien ja -hautausmaiden tiedot, valokuvat, lehtiartikkelit, sotapäiväkirjat, kartat ja muut aineistot. Vehkajärven hautausmaan sankarivainajien sijoittuminen joukko-osastoihin. Työryhmä on luonut jokaiselle sankarihautausmaalle kotisivun, joka näyttää hautausmaalla lepäävien sankarivainajien tiedot. Yksittäisen hautausmaan valitseminen vie hautausmaan omalle sivulle. Talvija jatkosodassa menehtyi 95 000 suomalaista. Vehkajärven 21 sankarivainajan joukossa oli 9 maanviljelijää ja 2 maanviljelijän poikaa. Käyttäjä voi valita lähtöpisteekseen tapahtumat, henkilöt, joukko-osastot, sankarihautausmaat, valokuvat, paikat tai menehtyneet. Kangasalla lepää 346 sankarivainajaa Sotasampo tarjoaa tietoa erilaisten perusnäkymien kautta. Sotilaiden sodanaikaiset reitit ja kuolinpaikat ovat esillä karttanäkymissä
435 000 €. Oma tontti sekä kaukolämpö mahdollistavat edulliset asumiskulut. Lasitettu parveke etelään. Oy Kangasalan Kilanhovi valmistuu Kangasalan keskustan läheisyyteen ensi kesänä. TO 18.00–18.30. Hyvät kulkuyhteydet. alakerran khh/ph remontoitu. Mh. Makuuhuoneita yht. Kaikissa asunnoissa on tilava lasitettu parveke, lasitettu terassi tai oma asuntopiha. 2 auton katos, lämmintä varastotilaa. 92 900,00 € 1h+kt+asuntopiha 29,5 m² Mh. Valkontie 27. Kaivannonkuja 13. wc, kph, at. 1214891 Kangasala, Kaivanto OKT 131 m² 5h, k, rt, s, kph, pukuh., 3 x wc, at, varastotiloja. Avara saunallinen kolmio ylimmästä kerroksesta. 19 Torstai 7.12.2017 KS Kangasalan Sanomat Kangasala, Suorama KT 71,5 m² 3h, k, kph, s, vh, lasit. 2011 valmistunut talo, jossa tilaa isollekin perheelle. Kangasalan ja Treen rajan tuntumassa kiva rivitaloasunto päättyvän kadun päässä Kaukajärven tuntumassa. 41 440,45 € Vh. SU 15.30–16.00. Velaton lähtöhinta 87 000 €. Tarjolla on upeita ja persoonallisia asuntoja niin sinkulle, pienelle perheelle kuin myös sijoitukseen! Arvioitu valmistuminen 28.07.–27.09.2018. 65 000 €. Muuttovalmis arviolta tammikuussa 2019. Mh. Oma 700 m² tontti. Arvostetusta taloyhtiöstä 2009 valmistunut persoonallinen koti palveluiden lähellä. 17.00–17.30. Es. 117 900 €. TI 12.12. Sijoitukseen mainio kohde. ajomatkan päässä Tampereelta. ET: A2007. Mh. 73 368 € Vh. Oma 1 586 m² tontti. 140 800,00 € 3h+k+s+vh+parveke 74,5 m² Mh. Hyvä mahdollisuus sijoittajalle. Lisäksi tiloja niin oleskeluun, lasten leikkeihin kuin säilytystarpeisiinkin. Mh. 27 867,75 € Vh. Lapsiperheen unelmakoti laajojen harrastusmahdollisuuksien läheisyydessä. 31 078,47 € Vh. Talon pohjaratkaisu parhaita mahdollisia 2-tasoisissa omakotitaloissa. 38 300 € Vh. Kuohunharjuntie 39 A. Huoneistoilla on omat lämpimät irtaimistovarastot sekä yhteiskäytössä ulkoiluvälineja polkupyörävarastot. Sovi esittely! 1214686 Kangasala, Liuttu RT 111 m² 4h, k, s, tkh. Viputie 2, 36200 Kangasala. Tervetuloa Pirkan OP-Kiinteistökeskuksen tiloihin (os. 5. p. Es. 49 424 € Vh. 2 autopaikkaa, katos ja tolppapaikka. 244 500 € Esittely työmaan showroomissa sunnuntaina klo 12.00–12.45 huoneistoesimerkit ja hinnat alkaen: 1h+kt+asuntopiha 28,0 m² Mh. 28 743,31 € Vh. Es. Asunnon parveke ja ikkunat kolmannessa kerroksessa sisäpihan puolella. 398 000 €. Eevantie 4, 36200 Kangasala KAuPAntEKo KÄynnissÄ huoneistoesimerkit ja hinnat alkaen: 1h, kt 30,5 m² Mh. Oma 735 m² tontti, joten asumiskustannukset ovat kohtuulliset. ET: A2007. Isolukontie 8 B. Palvelut ovat lähellä; kauppa ja koulu löytyvät aivan kivenheiton päästä. p. Kisällinkuja 4. Esittely Kiinteistömaailma Ratinan myymälässä sunnuntaina 15.00–15.30 Autopaikat myydään erillisinä osakkeina, 2.500 €/kpl. koneellinen ilmanvaihto viilennyksellä). Kisarannantie 129. Es. Sovi esittely! 1192634 Kangasala, Huutijärvi OKT 182 m²/201,5 m² 6h, k, khh, kph, s, 2wc, vh, p, terassi. 1207982 Kangasala, Suorama KT 39,5 m² 2h, kt, kph, s, lasit. Omalla pienellä pihalla varustettu saunallinen koti. SU 14.00–14.30. ET: D2007. Tarjouskaupassa tarjoukset tehdään lähtöhinnasta ylöspäin. Ei energiatod. Hyväkuntoinen asunto Kangasalan keskustan palveluiden vierestä. SU 13.00–13.30. 1215669 Kangasala, keskusta KT 26,5 m² 1h, kk, kph/wc, parveke. ET: C2007. 59 760,08 € Vh. 259 000 €. Mh. 103 700,00 € 2h+kt+parveke 37,5 m² Mh. 62 594,27 € / Vh. Mh. 249 000 €. Oma 6 940 m² tontti. Mh. Kuohunharjuntie 26, 36200 Kangasala) sunnuntaina 10.12.2017 klo 12-13 nauttimaan kanssamme joulupiparit ja -glögit sekä tutustumaan tarkemmin tuleviin asuntoihin. Luonto, harrastusmahdollisuudet ja keskustan palvelut ovat lähellä. 050 389 6836 kirsi.muilu@op.fi HARTELA LÄNSI-SUOMI OY ANNE VETTENRANTA asuntomyyjä 010 561 2555 anne.vettenranta@hartela.fi. ET: A. 358 000 €. Asunnot ovat valoisia ja tyylikkäästi varusteltuja. 42 139,40 € Vh. SU 11.45–12.15. ET-luokka: C. Mh. Koti isolla puutarhalla ja rantasaunalla Längelmäveden rannassa 20 min. 1214218 Kangasala Asunto oy KAngAsAlAn KilAnhovi Tyylikäs ja nykyaikainen kerrostaloyhtiö As. Es. 164 800 € 3h, k, s 73,5 m² Mh. Tilat ovat 2 tasossa, varustelu tasokas, ulkoilumaastotkin suoraan takapihalta. 279 500 €. Ei energiatod. 1213369 Tarjouskauppa-kohteen tunnistat tästä merkistä. ET-luokka: C. Maaseudun rauhassa 2009 rakennettu energiapihi massiivikivitalo ilmalämmityksellä. Kattavasti ja laajasti remontoitu. 42 050,65 € / Vh. ET: F2013. Ristitie 2 A. 1210031 Kangasala, Pikonkangas OKT 124 m² 4h, k, s, 2x erill. Es. Es. KIINTEISTÖMAAILMA YLÖJÄRVI Koskikeskuksen Asuntopalvelu Oy LKV Soppeentie 2, 33470 Ylöjärvi 040 162 0541 ylojarvi@kiinteistomaailma.fi KIINTEISTÖMAAILMA PIRKKALA Koskikeskuksen Asuntopalvelu Oy LKV Kenkätie 4, 33950 Pirkkala 050 530 3000 pirkkala@kiinteistomaailma.fi KIINTEISTÖMAAILMA RATINA Koskikeskuksen Asuntopalvelu Oy LKV Linja-autoasema Hatanpään valtatie 7, 33100 Tampere (03) 3124 2700 ratina@kiinteistomaailma.fi As Oy Kangasalan Freesia Kutsumme teidät jouluglögille sunnuntaina 10.12.2017 klo 12-13 tutustumaan Freesian asuntoihin! Aivan Kangasalan ydinkeskustaan sijoittuvan As Oy Kangasalan Freesian suunnittelu etenee! Torin ja Kangasala-talon kupeeseen rakentuu reilun kokoisia kaksioita ja kolmioita. Modernin tyylikästä arkkitehtuuria yhdistettynä nykyaikaiseen tekniikkaan (mm. Toosintie 15-17 B. 199 900,00 € Kangasala, Vatiala OKT 189 m² 6h, k, psh/s, khh, 2xWC, 2xvh. p. Lisätiedot ja myynti: PIRKAN OP-KIINTEISTÖKESKUS OY LKV TIMO KESKINEN myyntineuvottelija p. SU 11.00–11.30. Lähellä mm. koulu, päiväkoti, TKL:n pysäkki. 040 654 4804 timo.keskinen@op.fi KIRSI MUILU myyntipäällikkö, LKV, KiAT p. 96 000,00 € 1h+kt+s+parveke 29,5 m Mh. ET: C2013. KAuPAntEKo AlKAnut Kangasala, keskusta Asunto oy KAngAsAlAn EEvAntiEn KRuunu Asunto Oy Kangasalan Eevantien Kruunu rakentuu huippupaikalle Kangasalan keskustaan. Päärakennus rakennettu 1949, kattavasti peruskorjattu 1999–2001. Huoneistolla autopaikka. 127 691 € 2h, kt, s 41,5 m² Mh. 138 400,00 € 2h+k+s+parveke 49,5 m² Mh. 1211048 Kangasala, keskusta KT 98,5 m² 2-3h, k, ph, s, 2wc, lasit. Tämän kaksion tilankäyttö huolellisesti mietitty: keittiö ja olohuone ovat yhtenäistä avointa tilaa ja hukkaneliöitä ei ole. Lisäksi kerromme ennakkovaraajan edusta, joka tekee muuttamisesta helppoa! Ennakkomarkkinoinnissa. 121 300,00 € 2h+k+parveke 45,5 m² Mh. Asunto hyvässä kunnossa, mm. 36 378,61 € Vh. Toivontie 1 C
Hiljaa edeten ne kuljettivat vainajat hautuumaalle, mutta takaisin surutaloon ajettiin sitten kilpaa hevosten kannat ilmaa lyöden. Pellot olivat kuusimetriä leveitä sarkoja, joiden väliojat kaivettiin lapiolla vuosittain. Sota kuitenkin hallitsi vahvasti myös Niemen nuoruusaikaa. – Kerran olin viemässä maitoa asemalle ja tuli ilmahälytys. Tilan yhdeksässä hehtaarissa oli melkoisesti sarkaa, mutta pelloilta saatiin ruista, kauraa ja ohraa. Aikalaisille elämä oli työntäyteistä, välillä puutteenkin sävyttämää aikaa, mutta myös kultaista lapsuutta ja nuoruutta, ja kokemuksia, joita ei enää saa.. Hänen mukaansa isännät olivat armollisia 14-vuotiaalle jäänhakijalle ja leikkasivat jäästä valmiiksi palaset hänelle. Niemi muistaa, kuinka ajaessaan maitoa Ryttylän asemalle hän haastoi leikkiin toisen valjakon. – Maitotonkat vietiin päivittäin asemalle, jossa pysähtyi juna jäähdytettyine vaunuineen. Piirilammesta haettiin talvella jäitä maidon jäähdytykseen ja ne säilöttiin turpeen alle kesäksi, Niemi kertoo. Tästä tulee sanonta: maitojunalla kotiin. Taipaleellaan hän puolusti kotimaataan muun muassa Ilmari Kiannon pojan, pappi Otso Kiannon, ja jalkaväenkenraali Adolf Ehrnroothin rinnalla, ja joutui lopulta sotasairaalaan haavoituttuaan räjähtävien luotien sirpaleista kaulaan. Niemi hoiti kotitilaansa lapsuudessaan ja lähti sieltä aikanaan myös rintamalle. Veikko, Oiva, Lilja ja Sylvi äitinsä Lyydian kanssa 1930-luvulla. Niemi oli tottunut huolehtimaan kotitilastaan jo pienestä pitäen. Potkaisin pallon alakoulun opettajan ikkunasta sisään ja pakenin paikalta. Siihen päättyi minulta jatkokoulu, Niemi hymähtää. Siviiliin pääsyn kynnyksellä Niemi joutui vielä yllättäen jäämään vuodeksi sotaväkeen asevelvollisuuttaan suorittamaan. Veli kuitenkin hoiti vaarin maatilaa, joten pienemmän tilan työt jäivät perheen nuorimmalle pojalle. Kerrankin yksi virnisti minulle ikkunasta, mutta pihasta pois lähtiessään törmäsi pyykkinaruihin, Niemi naurahtaa. Männyistä vain lentelivät kuoret. Niemi muistaa, kuinka 1930-luvulla kerjäläisiä kävi aina välillä kopistelemassa kylätien varressa seisovan kodin ovia. – Meillä ei alkuun ollut edes kaikkia työkoneita, kun niitä ei oltu aiemmin tarvittu. Jatkokouluunkin hänen oli määrä mennä. Hän kuoli vuonna 1929 Niemen ollessa vain nelivuotias. Perheen isä oli pakko-otettu punaisten riveihin ja sairastunut vakavasti jouduttuaan vankileirille sisällissodan jälkeen. – Pelasimme ensimmäisenä jatkokoulupäivänä potkupalloa koulun pihalla ennen koulun alkua. Ne piti sitten saada itse jääkelkan kyytiin ja vetää hevosella kotiin. Siihen päättyi minulta jatkokoulu. Nämä sukupolvet ovat eläneet itsenäisyyden aikaa kuitenkin jo ennen sotiakin. Siitä lähtien poika hoiti tilalta pois lähtevät eläimet päiviltä ja vei lihat itse hevosella teurastamolle. Ohi hän ei kuitenkaan päässyt, kun edellä kulkevan hevonen alkoi potkia aisan yli. Tältä talolliset tilasivat eläviä porsaita. Hevosilla otettiin toisista mittaa muulloinkin. Niemi kävi aikanaan kuusi vuotta kansakoulua. Itse hankin 16-vuotiaana hevosvetoisen kylvökoneen ja Vikkelä-pellonmuokkaimen. Niemi muistelee, kuinka paikallislehdessä porsaskauppias ilmoitteli saapumisestaan kylään. Sotatantereelle Niemi lähti lapsuudenkotinsa Suopellon sängystä Hausjärveltä. Töitä olisi riittänyt kotonakin. Juuri 18 vuotta täyttäneenä sotatielle joutuneelle nuorukaiselle tutuiksi tulivat pitkät marssit, tuhotut kylät ja taistelut etulinjassa. 20 Torstai 7.12.2017 KS Kangasalan Sanomat Potkaisin pallon alakoulun opettajan ikkunasta sisään ja pakenin paikalta. Niemi vältti onnekseen luodit. Sotaa edeltävää elämäänsä mies pitää yhtä hienona kuin elämänpäiviä sodan jälkeenkin. Niemen perheeseen kuuluivat myös seitsemän vuotta vanhempi veli, kaksi vuotta vanhempi sisko ja neljä vuotta nuorempi sisko. Sodan jälkeen, vuonna 1944 Mikkelin päämajan edessä. Niemiltä teurastaja haki vasikoita, mutta opetti kerran myös Niemen teurastamaan. Elämää ennen sotia Talvija jatkosota hallitsivat paljolti 1920ja 1930-luvuilla syntyneiden sukupolvien lapsuutta ja nuoruutta. Ryttylän asemalla odotti rintamajuna, ja sinne kävellessään Niemi katseli, kun pelloilla nostettiin perunoita käsin. Tonkat otettiin junan kyytiin ja samalla sai takaisin edellispäivänä meijeriin lähetetyn tonkan. Oli sumuinen ilma ja Makkaramäen kohdalla tuli kone matalalla ja ampui minua ja hevosta konekivääreillä. Monesti taivaalla näkyi Neuvostoliiton pommikoneita, jotka pommittivat lähinnä Riihimäkeä. Vielä ennen sotaa vaarin maatilan työntekijät hoitivat myös Niemien peltotyöt, mutta sodan aikana niihin ei enää riittänyt miehiä. Kaivot olivat silloin kuivia ja ajoin joka päivä vettä joesta, jossa oli pidettävä avannot kunnossa. Perheen isä kuoli Oivan ollessa neljävuotias. – Käsityönä tehtiin silloin oikeastaan kaikki. Naapurista lainattiin tarvittaessa toista ja samoin omaa lainattiin tarvittaessa naapuriin. – Kerjäläisiä oli paljon. Kylätiellä kulki hautajaissaattojakin. Siirtyminen rajavartiolaitokseen ja viestikomppaniaan säästi hänet Lapin sodalta, mutta osallistutti asekätkentöihin, joista piti olla hiljaa sodan jälkeen. Oiva Niemi vasemmalla. – Jouduin auttamaan sukulaismaatiloilla. Sodan syttyessä hän toimi sotilaspoikana ja vartioi aseen kanssa muun muassa rautatien varressa. Se kuitenkin loppui lyhyeen. Talvisodan aikaan hän oli ilmavalvontatehtävissä veljensä kanssa ja kävi huomauttelemassa taloissa valoista, jotka saattaisivat houkutella pommikoneita. Niemillä oli yksi hevonen. – Jokainen aamu kun herää, on kulta-aikaa! Oiva Niemen lapsuuden kotitalo (ylempi taulu) sijaitsi Hausjärvellä. Muutamankin kerran Niemi oli pienenä verhojen takana näitä kulkureita piilossa, eikä hänen äitinsäkään laskenut heitä ovesta sisään. Oiva Niemi ” Töitä hevosella ja lihasvoimalla Mika Säpyskä Kangasalan kirkonkylällä nykyään asuva Oiva Niemi, 92, edusti viimeistä ikäluokkaa, joka joutui aikanaan rintamalle taistelemaan Suomen itsenäisyydestä
Lopulta tyttö myös nukahti siihen. Se oli kummallista ja naureskelimme kavereiden kanssa asialle. Silloin ei ikää kyselty ja työtä paiskittiin kello 7–16. Opettaja oli ihmeellinen ja ihana. Äidin kuultua asiasta tämä kertoi, että enkeli näyttäytyi, kun tytöillä ei ollut puhdas omatunto. Silloin oli hirmuinen pakkanen ja istuin mielelläni sisällä neulomassa, nelivuotiaasta mukana ompeluseuroissa ollut Tulla virkkoo. Mutta myös ennen sotaa Suomessa elettiin varsin vaatimattomissa oloissa. Torkuin isän sylissä ja kipu hävisi. – Suurin lahja minulle oli päästä kouluun. Ihana lapsuus Ennen sotaa nuoret miehet viettivät yhdessä aikaa muun muassa pyöräillen. Tulla sai innostuksen runoihin äidiltään. Nämä taidot hän siirsi myös tyttärelleen. He näkivät kellarissa enkelihahmon – ja hillot jäivät syömättä. Tullan äidin lähdettyä kauppaan toinen tyttö alkoi kysellä, onko näillä kotona herkkuja ja sai Tullankin vastahakoisesti lähtemään hakemaan hilloa maisteltavaksi. Isoveli kantoi minut sitten syvälle veteen niin, etteivät jalat ottaneet pohjaan. Silloin 11-vuotias Tulla teki naavasta pukinparran ja aloitti pitkän taipaleensa joulupukin tuuraajana. Auttaminen on vaikeampaa, jos tieto tapahtuneesta tulee kyliltä. Lusikat kourassa he laskeutuivat kotitalon alla olevaan kellariin, kunnes viimeisen oven avattuaan kummaltakin tippui lusikka lattialle. Sitten oli vain pakko uida. Viereiselle leikkikentälle putosi pommi, joka jäi onneksi suutariksi. Hän on esiintynyt joulupukkina joka vuosi siitä lähtien ja niin hän tekee tänäkin vuonna. Kuvassa myös Tullan leluja.. Bensiiniä säännösteltiin, ruoka oli kortilla ja ihmiset näkivät nälkää. Ihmiset pukeutuivat tyylikkäästi, vaikka vaatteita ei juuri saanut kaupoista, ja jos sai, ne olivat tavattoman kalliita. Tulla vasemmalla sylissä. Koulun jälkeen hän teki myös läksyt siellä. Aikaa mitattiin rantahiekkaan itse tehdyllä aurinkokellolla, eikä kotoa oltu koskaan myöhässä. – Äitini oli aina kotona ja hän opetti minulle kaiken, mitä osasi, Margit Tulla kertoo. Tullan kotona äiti vaatetti perheen ompelemalla ja neulomalla. Isä taas patisti juoksemaan kotiin kertomaan, jos jotakin sattuu, sillä silloin vanhemmat pystyvät auttamaan asian selvittämisessä. Talvisodan syttyessä vuonna 1939 joulupukin vierailu estyi. Isä istui iltaisin keinutuolissa ja tulla meni yleensä hänen syliinsä kuuntelemaan tarinoita ja lauluja. – Minulla oli hirveän hyvä muisti ja opin runot ja muut läksyt kerran lukemalla, isän Helsingin Sanomien sarjakuvien avulla lukemaan oppinut Tulla selvittää. Tulla sai sukulaisja tuttavanaisilta vanhoja mekkoja, joista sitten korjaili itselleen sopivia leninkejä. Siitä hänet kaappasi turvaan eräs sotilas, ja heidän päästyään kulman taakse kaikki tuulikaapin lasit räsähtivät maahan. Lapsuudessaan Tulla näki myös merkittävän ilmestyksen ystävänsä kanssa. Kaiken lisäksi pojat olivat kiusoitelleet, että tulevat kuuntelemaan ja nauraisivat kirosanan kohdalla. – Kerran minulla oli korvasärky. Uimasta piti tulla kotiin iltaviideksi. Esiintyminen jännitti, koska runoon kuuluu kirosana, jota Tulla ei olisi halunnut lausua. Isä teki sipulista renkaita ja kuumensi ne hellan päällä. Ohjattuaan lapsia turvaan, Tulla itse jäi seuraamaan pommituksia yhden talon lasiseen tuulikaappiin. Kipeä korva nostettiin ylöspäin, korvaan laitettiin pumpulia ja sen päälle sipulit. Mäyrävuorelainen Tulla muistelee, että hänen lapsuutensa ennen sotaa oli kuitenkin ihanaa aikaa ja ihmiset olivat onnellisia. Tullalla oli leikkimökki, jossa hän vietti leikkimökkielämää. Lapsia opetettiin isänmaallisuuteen, ja kouluaikana Tulla osallistui myös raittiusyhdistyksen järjestämään runokilpailuun saaden runon yhdistyksen lehteen. Lauantaisin läheisellä tanssilavalla oli tanssit, ja sinne suuntasi myös Tulla kaverinsa kanssa. Tullan isä työskenteli Strömbergin tehtaalla valimomestarina ja Tullakin pääsi sinne toimistoapulaisen sijaiseksi 13-vuotiaana. Perheeseen kuului vanhempien lisäksi 6,5 vuotta vanhempi veli, joka otti pikkusiskonsa moneen mukaan. Sota loi puutetta kaikkeen. – Ennen sotaa ei vielä ollut sukkahousuja ja pitkät villasukat laitettiin ylös kiinni sukkanapeilla. Vaaleapaitaiset aikuiset ovat Tullan vanhemmat ja oikealla Tullan Birjer-veli. – Koulun aloittaessani äitini puolestaan evästi: ”Kun lähdet yksin kylille, minä luotan, että et tee siellä mitään, mitä et voi minulle kertoa.” Edelleen tunnen takaraivossani äidin sanat, kun tuntuu, että nyt olen tekemässä jotakin väärää. Jos kotiläksyt olivat oikein, opettaja piirsi seuraavalle sivulle kuvan, Tulla muistelee. Mutta kyllä tytöt tanssivat, ja näkivät samalla lavalla muun muassa legendaarisen Dallapé-orkesterin ja muita sen ajan pumppuja. Margit Tullan lapsuudenkodissa vietettiin kesäisin usein aikaa puutarhassa. Esitys sujui kuitenkin hyvin ja pojat käyttäytyivät kohteliaasti. Hän oli 14-vuotiaana rusettiluistelemassa toistasataapäisen lapsijoukon kanssa Brahenkentällä Helsingissä, kun Neuvostoliiton pommikoneet olivat päässeet huomaamatta kaupungin päälle ja suurpommitukset alkoivat. 21 Torstai 7.12.2017 KS Kangasalan Sanomat Myös Margit Tulla, 89, pelastui sota-aikana täpärästi pommikoneilta. – Kävimme tyttöjoukolla usein merenrannalla ja oikeastaan osasimme uida, mutta emme uskaltaneet irrottaa kaikkia jalkoja tai käsiä pohjasta. Myös naapurissa asunut täti pyysi häntä kerran neulomaan rintamalla olevalle miehelleen kypäräsuojuksen ja tumput, joissa oli ampumasormi. Itse myös rakennettiin esimerkiksi urheiluvälineet, kuten korkeushyppyteline. – Vanhemmat tytöt tulivat kyselemään, että kenen runo oli lehdessä ja kuullessaan sen olleen minun, he kantoivat minua kultatuolissa ympäri koulun pihaa. Niinpä Tulla on pienestä pitäen ollut esimerkiksi laskemassa suksilla jyrkkiä mäkiä. – Kaikki tekeminen keksittiin itse. Veistelivät pojat myös golfmailat, jotta pääsimme pelaamaan minigolfia palloilla, joita pojat olivat saaneet toimiessaan pallopoikina Talin golfkentällä. Tytöt eivät myöskään pitäneet pitkiä housuja. Tulla asui lapsuudessaan Pitäjänmäellä Helsingissä. Tämä varmisti, etteivät tytöt lähde väärille poluille. Puikottamistaitoja hän hyödyntää edelleen, kun hän loihtii jälkipolvilleen taidokkaita tumppuja. Margit Tulla 6–7-vuotiaana serkkunsa ja mummunsa kasvattipojan kanssa. Muistan, kuinka eräänä pyhäpäivänä seurasimme maantien vieressä marssia ja siellä oli mukana myös naisia housuissa. Kansakoulussakin ensimmäisillä luokilla tytöillä piti olla aina essut päällä ja puhdas nenäliina mukana. Myös neulomisen hän oppi jo lapsena. Kerran Tulla pääsi puolestaan esittämään Suojeluskuntatalolle Sven Tuuva -runon Vänrikki Stoolin tarinoista. Opettaja tarkasti myös korvien ja käsien puhtauden. Pikkutytöt pääsivät ilmaiseksi sisään, kun näiden ei oletettu viihtyvän kauan paikalla. – Talvisodan aikaan 11-vuotiaana neuloin kaksikymmentä paria tumppuja evakoille. Tullan isä oli lähtöisin maaseudulta ja hänellä oli paljon perinnetietoutta
Siellä näkyivät kirkkoveneen jäljet, se oli jännä paikka. Silloin hän mietti, oliko ymmärtänyt aiheen ihan väärin. Tämä tietty aine ei päätynyt vain luokan ihmeteltäväksi, vaan sille antoivat hyväksyntänsä korkeaarvoisetkin tahot. – Serkkujen luona Pälkäneellä oli sellainen pitkä niemi, jonka yli kirkkovene vedettiin. – Siellä oltiin jo ideoitu kirjoituskilpailua. Ainekirjoitus ei tuottanut tuskaa koululaiselle, jonka aineita luettiin välillä luokankin edessä. Presidenlinnassa juhlii tänä vuonna noin 1 900 vierasta. Jos nyt pitäisi kirjoittaa uusi aine, palkittu kirjoittaja jatkaisi samalla teemalla, jolla voitto irtosi 50 vuotta sittenkin. Aineen kirjoittamisen jälkeen Lehto puhui kilpailusta luokkatovereiden kanssa. Lehto puhui asiasta leijonaveljiensä kanssa, ja LC Kangasala Roine yhteistyössä neljän paikallisen koulun kanssa päätti järjestää kirjoituskilpailun satavuo tiaan itsenäisen Suomen kunniaksi. Itsenäisyyspäivän juhlalla on tänä vuonna erityinen merkitys, kun itsenäinen Suomi viettää 100-vuotisjuhlaansa. Suomatkan tilalla kasvaneelle Lehdolle maatalous oli ja on yhä läheinen aihe. Huutijärvellä kilpailu on joka luokalle, Kirkkoharjun, Havisevan ja Kautialan kouluissa kilpailu on neljänsille luokille. Aineessa hän kuvaili maatalouden kehitystä, jossa suomenhevosilla on ollut osansa. Siksi kuvassa on mukana myös Sävyn Tähti. 22 Torstai 7.12.2017 KS Kangasalan Sanomat Kangasalla kasvaneet ruusut koristavat presidentin itsenäisyyspäivän vastaanottoa Tasavallan presidentin itsenäisyyspäivän juhlavastaanotolle saapuvat vieraat saavat tänä vuonna ihastella kangasalalaista kukkaloistoa. Hän muistaa käsitelleensä aineessa itsenäistymisen alkuaikoja isovanhempien kautta sekä maatalouden kehitystä sen jälkeen. Maatilan elämää kuvanneella aineellaan Lehto voitti Suomen itsenäisyyden 50-vuotisjuhlavuoden kunniaksi järjestetyn kansallisen kirjoituskilpailun. Palkintoaine kertoi maatilan elämästä Lotta Loikkanen 50 vuotta sitten neljättä luokkaa Huutijärven kansakoulussa käynyt Ylermi Lehto kirjoitti aineen, jossa yhdisteli omia muistoja sekä isovanhempien ja isän kertomuksia. Palkintotekstin olinpaikasta ei ole enää tietoa, mutta kunniakirja löytyi vanhoja tavaroita penkoessa muutama vuosi sitten. Myös oheiskasveina käytettävät vihreät ovat kotimaisia eli suomalaisia havuja ja muita metsän elementtejä. – Me neljäsluokkalaiset istuimme juhlassa aika takana ja hieman kähisimme. Se oli kuitenkin turha pelko, sillä itsenäisyyspäivän juhlassa hän sai kunniakirjan, jonka ovat allekirjoittaneet silloinen pääministeri Johannes Virolainen ja opetusministeri Marjatta Väänänen. – Suomatkassa on nyt neljäs sukupolvi menossa, kun tyttäreni isännöi taloa. Muut pojat olivat kuvailleet jalkapallon peluuta ja uintiretkiä. Huutijärven koulun kirjoituskilpailussa mukana on myös Huutijärven kyläyhdistys. Lehto kuvasi tekstissään entisaikojen vaatetusta, työtapoja ja pyhien viettoa. Perehtyisin lisäksi sotahistoriaan, joka on vaikuttanut tilankin elämään. Kun isä tuli sodasta, alkoi koneellistuminen. Kirkkomatkojen kuvailuun taiteilija lisäsi hieman värikynää, idea tosin tuli läheltä. Presidentinlinnan koristeluihin käytetään tasavallan presidentin kanslian mukaan kaikkiaan noin 3 500 kukkaa. Puutarhan omistavat veljekset Heikki ja Jaakko Marttila sekä serkukset Olli ja Matti Marttila. Kukat ovat peräisin kuudelta kukkapuutarhalta eri puolilta Suomea. Kilpailun voitto ei innoittanut Lehtoa kirjallisiin urotekoihin, mutta nyt 50 vuotta myöhemmin se antoi sysäyksen uudelle kirjoituskilpailulle. Ylermi Lehto voitti Suomen juhlavuoden ainekirjoituskilpailun 50 vuotta sitten. Kangasalalainen Ali-Marttilan kukkapuutarha on toimittanut Presidentinlinnaan suuren määrän valkoisia ruusuja. – Mummu ja vaari ryhtyivät isännöimään taloa vähän ennen itsenäistymistä. Suomen 50-vuotisjuhlavuoden aineesta saatu kunniakirja (oik.) toimi innoittajana Lions Club Kangasala Roineelle, joka palkitsee Suomen itsenäisyyden satavuotisjuhlan kirjoituskilpailun menestyjiä.. Kauppapuutarhaliiton kukkaviljelijät ovat lahjoittaneet kukat 100-vuotiaalle Suomelle. Puutarhalla siirryttiin kokonaan ruusunviljelyyn 1990-luvulla, ja tällä hetkellä ruusuja kerätään noin hehtaarin alueelta. Kerroin, että meille tuli puimuri, kun synnyin. – Ajattelin, että jos ei tule juhlavuoden kirjoituskilpailua, niin sellainen pitää järjestää. Ali-Marttilassa on viljelty ruusuja 1970-luvun lopulta lähtien. Kun voittaja ilmoitettiin kolmatta kertaa, pojat rupesivat tönimään, että mene nyt. Matti Marttila valmistelee ruusuja lähtövalmiiksi presidentinlinnaan. Juhlan kunniaksi presidentinlinna koristellaan ainoastaan kotimaisin, sinivalkoisin kukkasin. Ali-Marttila on Suomen suurin leikkoruusujen viljelijä. Koristeluissa nähdään ruusuja, orvokkeja, gerberoita, ritarinkukkia, krysanteemeja, joulutähtiä, ruiskukkia, tulppaaneja sekä värililjoja
Varsinais-Suomen kansanmusiikkiyhdistyksen myöntämä Vuoden kansanmuusikko 2017 -tunnustus Maestrolle ja Fiktiolle lämmittää ja kannustaa työparia. Miksi emme mekin. Koulujen taidevierailut harkitaan tarkoin.. Onhan niinkin, että kenkä voi olla auto, jota jalka kuljettaa. – Tarkoituksemme on havainnollistaa kulttuurimme rikkautta ja monimuotoisuutta. Ensimmäinen soittimemme kun löytyy varsin läheltä, nimittäin kehostamme. Vaikka Kangasalan kulttuurisuunnitelma pyrkii opetussuunnitelman tavoitteiden toteuttamiseen, kunnan panos ei yksin riitä. Mitä tahansa ei voi tilata. Siksi Liuksialan koulun erityisopettaja Taina Mäenpään mielestä koulun on tarjottava oppilaille taidekasvatusta. Erityisopettaja Taina Mäenpää ohjaamassa tanhuja Liuksialan koulun Suomi 100 -juhlaan. Avainviulun, Ruotsin kansallissoittimen, lähisukulainen on vanha suomalainen esseharpa eli ähtävänharppu. Säkkipillin, luuhuilun, munniharpun ja jouhikon kiehtovat tarinat koukuttavat kuulijansa. Sen lisäksi Markuksen laukusta löytyy vaikka mitä. Taiteen merkitys ja vaikutus koulun arjessa liittyy hyvinvoinnin edistämiseen. Oikea lähestymistapa on todella tärkeää. Aluksi tekijät asettivat perustavanlaatuisen kysymyksen: kenelle. – Toivomme että voisimme olla ylpeitä musiikistamme ja sen monimuotoisuudesta. – Tavoitteenamme on kerätä aiheen äärelle niin lapset kuin aikuiset. Liuksialan koulun Suomi 100 -juhlaviikolla vierailulla olleet miehet saivat oppilaat ensin ihmetyksestä hiljaisiksi, mutta tovin päästä liikkeelle. 23 Torstai 7.12.2017 KS Kangasalan Sanomat Joillekin lapsille koulun tarjoamat teatterikäynnit ovat ainoita kertoja, kun he pääsevät oikeaan teatteriin. Kansanmusiikin matkassa matkataan huumorin kyydissä, toteaa tekstin laatinut Laihinen. Jos tarkasti miettii, niin soittimet ovat kierrätyksessä syntyneitä kuin elämä itse. Eläimen virtsarakkoon puhallettu voima, luusta ponnistava vihellys tai kämmeneen suljettu salainen viesti välittävät viestejä. Lasten ja aikuisten ilmeet antavat suoraa palautetta. Kansanmusiikki vaiko kansan musiikki. Siksi koulut joutuvat täydentämään puuttuvaa tarjontaa itse kustantamillaan kulttuurivierailuilla. He osaavat olla ylpeitä kulttuuristaan huumorilla maustettuna. Säkkipilli ei olekaan skottien yksinoikeus, vaan sitä soitetaan ja on soitettu koko Euroopassa – myös Suomessa. Pirkanmaalaiseen mielenlaatuun kuuluvan jäyhyyden poistoon löytyy monenlaisia reseptejä, joista yksi on kirjoitettuna muusikko Markus Rantasen soitinvalikoimaan. Mäenpään mielestä koulujen kannattaa ottaa vastaan monenlaisia taidevierailijoita, mutta tähän liittyy myös vastuu valinnoista. Perusopetuksen tulisi sisältää kulttuurielämyksiä kaikille, mutta tämä ei ole ongelmatonta. Sen jatkeeksi olemme innovoineet historian saatossa soittimia, joiden avulla haluamme värittää ja rikastuttaa äänimaailmaamme. Suomalaisen kansanmusiikin historialla ja perinnesoittimien esittelylle on riittänyt kysyntää maakunnan ulkopuolellakin. – Nykyään harvat perheet käyvät teatterissa, joten joillekin lapsille koulun tarjoamat teatterikäynnit ovat ainoita kertoja, kun he pääsevät oikeaan teatteriin. Kaksikko esitteli kansanperinnettä lapsille esimerkillisen sulavasti. Ääntä kummastelemassa Fiktio Fakta Marko Laihinen. Nämä käynnit ovat valitettavasti harventuneet, koska koulujen käyttötalousrahojen pitää riittää niin moneen. Maestron Markuksen ja Fiktio Faktan esitys oli Taina Mäenpään mielestä mainio kokonaisuus, joka toi esille sekä nykyäänkin yleisiä että vähän tunnettuja suomalaisia kansansoittimia. Oppia ja esimerkkiä olemme ottaneet esimerkiksi norjalaisista. Siinäpä ongelma, josta Rantanen ja Laihinen ryhtyivät rakentamaan teosta kohderyhmälleen. Siitä kannattaa olla iloisen ylpeä Musiikin inspiroimaa liikettä ja vauhtia havainnollisti maestro Rantasen ilmassa pyörittämä pärrä eli suhistuspuu. Taina Mäenpää erityisopettaja ” Kansanmusiikin iloiset lähettiläät Jyrki Tamminen Maestro Markus Rantanen ja herra Fiktio Fakta Marko Laihinen ovat sitä mieltä, että varsinkin lapsilla on hallussaan avain musiikkiin ja äänten maailmaan. Siksi Kansanmusiikin matkassa -esitys sisältää sopivasti liikettä ja vauhtia tekstin kumppaniksi. Koulut rahoittavat eri esityksiä myös itse keräämillään varoilla, kuten myyjäistuotoilla ja vanhempainyhdistysten tuella. Pärrän narua pyörittää maestro Markus Rantanen. – Halvemmaksi tulee, kun esitykset saadaan koululle. Kangasalla Maestro ja Fiktio Fakta vierailivat Ruutanan, Liuksialan ja Huutijärven kouluilla
klo 14 mennessä. Järj. klo 14 mennessä. – klo 19 Boheemi rapsodia Kangasalatalossa. Oma laite mukaan. klo 14 mennessä. TILANNE-bändi esiintyy. Ei ajanvarausta, maksutonta. Järj. Ei ajanvarausta, maksutonta. – klo 17.30 elokuvaesitys Star Wars: The Last Jedi (2D) Kangasala-talossa. – klo 11–12.30 omatoiminen kuntosalivuoro Jalmarin Kodossa. K-Kino. Pirkanmaan Muistiyh. – klo 17 lentopallon mestaruusliigan ottelu LP Kangasala–Nurmon Jymy Pitkäjärven koululla. K-Kino. Osa bändistä myös vieraili musikkilinjan oppitunnilla kertomassa palveluksesta, siihen hakemisesta kutsuntojen kautta ja soittokunnan toiminnasta. – klo 18.30 Taivahalla syttyy tähti. klo 16 ja palvelemme jälleen keskiviikkona 27.12. Järj. – klo 10–15 Vehoniemen Joulumyyjäiset Automuseolla. K-Kino. – klo 15.30 elokuvaesitys Muumien taikatalvi (suom.) Kangasala-talossa. – klo 15 Lasten Kauneimmat joululaulut Kangasalan kirkossa, klo 18 kauneimmat joululaulut Kangasalan kirkossa ja klo 18 Sahalahden kirkossa. Lähetä tapahtumatietosi kangasalansanomat.fi-verkkosivujemme kautta maanantaihin 11.12. Järj. – klo 11–12.30 omatoiminen kuntosalivuoro Jalmarin Kodossa. Valkeakoski-opiston Kangasalan kurssilaisten matinea Pitkäjärven koulun auditoriossa. Klan kunnan kehitysvammahuollon toimintayksiköt – klo 10–13 Jalmarin Kodon lähitorilla asiakasohjaaja, klo 13–14 fysioterapeutti, klo 14–15 seniorineuvola. Torstai 14.12. KANGASALAN SANOMAT 1918–2 018 Joulukuun ja vuodenvaihteen ilmestyminen Yritysten ja yksityishenkilöiden joulutervehdykset joululehdessä keskiviikkona 20.12. Raili Siliukselle p. MUSEOT – Kangasala-talo ja Kimmo Pyykkö -taidemuseo av. srk, reserviläisjärjestöt, Liuksialan kartano. Kahvio. Lauantai 16.12. Hernekeittoa, myös omaan astiaan. 24 Torstai 7.12.2017 KS Kangasalan Sanomat Ruokalistat Viikkopäivyri Varusmiessoittokunnan aliupseerikurssin bändi konsertoi ja soitti setin nykypäivän hittejä lukiolla marraskuun lopussa. – klo 17–18.30 piirakkamyyntiä Äijälässä. Tiistai 12.12. – klo 13.30 hartaus Jalmarin Kodossa. – klo 14 Rakas, sinä lennät! Ilma-akrobatiaa ja suomalaista runoutta 100 vuoden ajalta Jalmarin Kodossa. – klo 14 Kohtauspaikkana Kangasala -näyttelyn yleisöopastus Kimmo Pyykkö -museossa. Klo 12 hirvenlihahuutokauppa. ilmestyvässä lehdessämme. – klo 11–12.30 omatoiminen kuntosalivuoro Jalmarin Kodossa. Heini Hietasen kirjoittama musiikillinen tarina. atERIaPalVElu Ma: hedelmäinen broilerikastike, peruna, kasvis, mansikkajogurtti Ti: jauhelihakeitto, leipäpala, marjasalaatti ja vaniljakastike Ke: pinaattiletut, lohkoperuna, puolukka, suklaapuuro To: sitruunainen tonnikalavuoka, kasvis, vadelmakiisseli Pe: broileripasta, kasvis, hedelmäsalaatti La: uunimakkara, perunaporkkanamuusi, kasvis, mustikkakiisseli SU: paneroitu possunleike, kermaperunat, kasvis, mannapuuro hillolla Muutokset mahdollisia. – klo 14 elokuvaesitys Joulumaa Kangasala-talossa. Keittolounas sisältää keiton, juoman, leivän ja voin.. – klo 19 Kangasala-talossa lauluyhtye Valkean ja Lauluryhmä Dominutzin Kohti joulua -konsertti a cappella. Mukanetti ry. – klo 10–14 diakonian ja lähetyksen joulumyyjäiset Havisevan rukouhuoneella. Puherooleissa Mari Turunen ja Heikki Hela. – klo 10 ulkoilua yhdessä vapaaehtoisystävien seurassa, lähtö Jalmarin Kodon pääovelta. – klo 10–13 joulutori Kuhmalahden Suojalla. Järj. – klo 13.15 Teatteri Sokkelon joulutervehdys Jalmarin Kodossa. Valkeakoski-opisto. Perjantai 15.12. – klo 18 elokuvaesitys Heinähattu, Vilttitossu ja Rubensin veljekset Kangasalatalossa, sallittu. – klo 18 Kauneimmat joululaulut Havisevan rukoushuoneella. Puherooleissa Mari Turunen ja Heikki Hela. – klo 14 Kohtauspaikkana Kangasala -näyttelyn yleisöopastus Kimmo Pyykkö -museossa. K-Kino. – klo 15 Pirkko Syvänteen runopiiri Jalmarin Kodossa. – klo 15.30 elokuvaesitys Muumien taikatalvi (suom.) Kangasala-talossa, sallittu. TORSTAINA 28.12. Järj. – klo 17 Sadas joulu – Nota Bene Nokian joulukonsertti Kangasalan kirkossa. – klo 17.15 elokuvaesitys Joulumaa Kangasala-talossa. Laulajat Iina ja Roosa Hietanen, Ilari Hämäläinen, Jarkko Kujanpää. Järj. – klo 10–13 Jalmarin Kodon lähitorilla asiakasohjaaja, klo 13–14 fysioterapeutti, klo 14–15 seniorineuvola. – klo 9–12 joulumyyjäiset TupasWillan toimintakeskuksessa, Karkaisijankuja 9. – klo 10–15 Vehoniemen Joulumyyjäiset Automuseolla. – klo 10–12 tietokoneen ja tabletin käytön opastusta ikäihmisille Jalmarin Kodossa. Järj. Salin valot ovat himmeästi päällä, portaat valaistuna ja äänet normaalia hiljaisemmalla. – klo 12 Äijäklubi Jalmarin Kodossa. – klo 18 VOX-pedagiikka-kuoron joulutervehdys Jalmarin Kodossa. Laulajat Iina ja Roosa Hietanen, Ilari Hämäläinen, Jarkko Kujanpää. Joululauluja laulaa ja laulattaa Matti Rauhalahti. jalMaRIN koto Ma: kanaviillokki, lihakeitto, raparperikiisseli Ti: kasslerpaisti, peruna-purjososekeitto, suklaakiisseli Ke: talvipata, saostettu kanakeitto, omenakiisseli To: jauhemaksapihvi, siskonmakkarakeitto, sekahedelmäkiisseli Pe: kalamureke, jauhelihakeitto, puolukkariisi La: kaalilaatikko, jälkiruoka SU: lihakastike, jälkiruoka Lounas sisältää juoman, leivän, voin, salaatin ja jälkiruuan. kello 10 mennessä. Sunnuntai 17.12. – aineistot keskiviikkona 20.12. – klo 17–20 diakonian ja lähetyksen joulumyyjäiset Sahalahden seurakuntakodissa. Yksiköiden omia tuotteita ja leivonnaisia. Varusmiessoittokunnan viestinnän opintosuunnan oppilas Niko Hörkkä kertoo, että kouluilla käydään, jotta kaikki potentiaaliset hakijat olisivat tietoisia mahdollisuudesta suorittaa palvelus varusmiessoittokunnassa. Asiakaspalvelumme on avoinna arkisin klo 10–16. VIIKOLLA 50 VIIKOLLA 51 VIIKOLLA 52 VIIKOLLA 1/2018 KESKIVIIKKONA 13.12. Tilausja ilmoitusasioissa palvelemme myös osoitteessa kangasalansanomat.fi Myllystenpohjantie 2, Kangasala | P. – klo 10 ulkoilua yhdessä vapaaehtoisystävien seurassa, lähtö Jalmarin Kodon pääovelta. – klo 13 ja klo 15 Satu Sopanen ja Tuttiorkesteri: Tonttulan touhut Kangasalatalossa. Koululaiskonsertteja järjestetään muutamia keväällä ja syksyllä. K 12. Perjantai 8.12. – klo 9–10 ohjelmallinen kyläkoulukahvila Kautialan koululla. Opas paikalla klo 13–15. – klo 16.30–18 avoin yleisötilaisuus lukion auditorioissa Kirkkojärven kaloista ja kasvillisuudesta. Järj. – klo 18 jazzbändi Jazzbee ja viihdeorkesteri Tahdistimet musisoivat Pitkäjärven koululla. – klo 16 Motoristin Joulupuuro Vehoniemen Automuseolla. Pirkanmaan musiikkiopiston oppilaiden ja opettajien konsertti Kangasala-talossa. – klo 15 Kanelipullan kadonnut joulunhenki, joulutorttukahvit Jalmarin Kodossa. – Klo 15 Kauneimmat joululaulut Vatialan seurakuntakodissa, klo 18 Kuhmalahden kirkossa ja klo 18 Kauneimpien joululaulujen Majatalo. – aineistot perjantaina 8.12. Johtajana Jussi Tamminen, solistivieraana sopraano Linda Urbanski, säestys Matti Huomo. – klo 12 kauneimmat joululaulut Seurahuoneella. – klo 17 elokuvaesitys Idän pikajunan arvoitus Kangasala-talossa. 050 404 1146 tai ilmoitukset@kangasalansanomat.fi. Järj. Vapaa pääsy. klo 14 mennessä. Konsertin jälkeen moni opiskelija jäi juttelemaan soittajien kanssa. – klo 11–17 senioripäivä ja joulun tunnelmaa Kimmo Pyykkö -taidemuseossa. – klo 19 jazzlaulajatar Mariah Hortans ja kitaristi Mathias Sandberg Kangasalatalossa. Sunnuntai 10.12. K-Kino. Jätä tervehdyksesi viimeistään keskiviikkona 13.12. Järj. Alussa ohjelmaa. Suljemme torstaina 21.12. Heini Hietasen kirjoittama musiikillinen tarina. – klo 19 Diandran ja Teemu Roivaisen Syttyy valot tuhannet -konsertti Kangasalan kirkossa. – klo 19 perinteiset joulutulet Liuksialan kappelilla. Maanantai 11.12. TORSTAINA 4.1.2018 – aineistot torstaina 28.12. Järj. – klo 13.15 Pikkujoulutanssit Jalmarin Kodolla. – aineistot perjantaina 15.12. K12. – klo 18 Soi, sävel kultainen. klo 10. Suljettu 6.12. Lahdenkulman kyläyhd. K-Kino. Lauantai 9.12. – klo 19 Tamperelainen Teekkarikuoro konsertoi Kangasalan kirkossa. – klo 19 Boheemi rapsodia Kangasalatalossa. Karoliina Blackburn ja Elisa Piispanen. Joulun iloa ja valoa, diakoni Riikka Rantakallio. ti–ke klo 11–17, to 11–19, pe–la 11–17, su 11–15, ma suljettu. – klo 17–19 T I L A-ryhmäläiset tavattavissa Kangasala-talon galleriassa. KKino. – klo 18 Kangasalan Mieslaulajien joulukonsertti Kangasalan kirkossa. – klo 15 Kaikille avoin muistikahvila Jalmarin Kodossa. KESKIVIIKKONA 20.12. Järj. Klan Sitoutumattomat Eläkeläiset. – klo 10–13 Jalmarin Kammari Jalmarin Kodossa. Järj. – klo 15 vauvakinoesitys Heinähattu, Vilttitossu ja Rubensin veljekset Kangasala-talossa, sallittu. Keskiviikkko 13.12. – klo 12–15.45 joulujuhla ja päivätanssit Sahalahden Kontulassa, soittaa Jussi Roponen. – klo 11–13 Kontulan perinteiset joulumyyjäiset. KVVY:n Haukihanke. K-Kino. Järj. 040 769 9045 Kangasalan S A N O M A T Julkaisemme seuraavan viikkopäivyrin 13.12. Leivonnaisia, kukkia, käsitöitä, arpoja, ym. Torstai 7.12. PU O LU ST U SV O IM A T/N IK O H Ö R K K Ä Viikko 50 koulut ja PÄIVÄkoDIt Ma: makkara-/nakkikeitto, perunat, salaatti, tuoreleipä Ti: jauhelihalasagette, salaatti Ke: possukastike, perunat, salaatti To: kalapuikot, perunasose, kastike, salaatti Pe: talonruoka, tuoreleipä Ateriaan kuuluu myös maito tai piimä, näkkileipä ja ravintorasva sekä salaatin kastike, kun tarjolla on salaattia. Paikallisten käsityöyrittäjien, yhdistysten ja koululuokkien luomuksia. Järj
ksboksi. Yhteistyössä NEO – OmaPolku. 25 Torstai 7.12.2017 KS Kangasalan Sanomat Viikkopäivyri DEMARIVÄEN JOULUPUURO Järj. 4 elokuvalippua) Museokortti – pääsylippu 250 museoon 64,90 € KIMMO PYYKKÖ TAIDEMUSEO Vielä ehtii: Kohtauspaikkana Kangasala 7.1.2018 asti Palvelemme 20.12. JÄTEASEMAT Kodin ongelmajätteitä, lajiteltua hyötyjätettä, sähköja elektroniikkaromua sekä pieniä eriä kaatopaikkajätettä. Talvitauolle 18.12. ja 25.12. (03) 3140 4000 Te rv etu loa! Tango del norte museokonse rtti Pe 19.1. NÄYTTELYT – Kimmo Pyykkö -taidemuseossa Kimmo Pyykkö: Pitkän matkan ateljee -näyttely pysyvästi esillä. fi – Tieliikenteen erikoismuseo Mobilia ja Rallimuseo av. ke–pe klo 16–19, la–su klo 12–18. MUUT – Kangasalan uimahalli Kuohu av. ilmoitukset@kangasalansanomat.fi Kirjaston Kahvila Novelliassa kokoontuva Neulekerho kutsuttiin tänä vuonna koristelemaan kirjaston ala-aulassa komeileva kuusi. – Klan jäteasema (Kaarina Maununtyttären tie 6 ) ti–pe 14–18 ja la 10–14. Kudelma paikkakunnan taide-elämästä 1800-luvulta tähän päivään asti. – Koko perheen joulupaja 11.12. – Sahalahtelaisten kädentaitajien joulupuoti Sahalahden liikekeskuksessa, Osuuspankin entisissä tiloissa. ja 1.1.2018 Einar Ilmoni, Yöfantasia, yksityiskokoelma. saakka Mobiliassa. – Neulekahvila kokoontuu kahvila Novelliassa keskiviikkoisin klo 15–17. Suljettu 6.12., 18.12.–1.1. Näyttely esittelee pelastusalan ammattilaisten toimintaa ja hälytysja sotilasajoneuvohistoriaa. Suljettu 6.12., 24.12. Kustaa Kolmannen tie 75 36270 Kangasala Puh. –TILA-näyttely Kangasala-talon galleriassa. Lisäksi kuulemme merkittävistä muutoksista Kirkkojärven vesikasvillisuudessa. – Kangasalan Karjalaseuran 75ja Kulttuurikeskus Äijälän 35-vuotisnäyttely Äijälä-talossa. Kangasala-talo ja Kimmo Pyykkö -taidemuseo ovat suljettuina 21.12.-27.12. ma– pe klo 9.30–17, la klo 9.30–15. Tiistai 12.12. | @aitosp SÄÄSTÖPANKKI TOIVOTTAA. Avoin yleisötilaisuus Kirkkojärven kaloista ja kasvillisuudesta 2017 Osta liput Mobiliasta tai www.mobilia.fi kautta. Vapaa pääsy. 045 253 3883. Kuohunharjuntie 6, Kangasala p. sopimuksen mukaan, p. jouluiloa! jouluiloa! Hyvää joulua! Glögitarjoilu konttorissamme keskiviikkona 13.12. – Tiesimme heti tehtävän saatuamme, että teemana tulee olemaan Suomi Sata, Seija Alajoki kertoo. Osta konsertt ilippu JOULU LAHJAK SI! Kangasalan valtuuston joulukuun kokous maanantaina livenä Kangasalan Sanomien digipalvelussa Boksissa. Klikkaa itsellesi eturivin paikka maanantaina 11.12. päivittäin klo 10–17. saakka pääkirjaston Taidetila Terrassa. klo 17–20 Taitokeskus Kangasalan tiloissa. – Suomi turvassa 100 vuotta -näyttely 17.12. Armas Branderin katu 8. viikkoa ennen taitokeskukseen. Kuten arvata saattaa, kaikki koristeet ovat käsityötä; virkattuja, kudottuja tai ommeltuja. Vapaa pääsy. 2018 klo 19.00–20.30 Konsertti on väli ajaton, noin tunnin kestoinen kokonai suus, jossa yhdistyvät erilaiset musiikkityylit Tango del nortelle tyypillisellä, ainut laatuisella tavalla. – Kohtauspaikkana Kangasala -näyttely Kimmo Pyykkö -museossa. ma, ti, to, pe klo 6–21, ke 13–21 ja la–su klo 10–18. Tervetuloa! KANGASALA | Onnikkatie 1 | 03 4584 0180 aitosp.. Ravintolasta argen tiinalaisia viinejä. Av. viim. – Ikoni-näyttely Galleria Villa Armaassa. – Vehoniemen Automuseo, kahvio ja museopuoti av. Näyttely esittelee maalauksia ja veistoksia kangasalalaisista kokoelmista. Av. Konserttilipun hintaan sisältyy argentiinalai nen cocktailtarjoilu. Av. klo 18. – Kuhmalahden jäteasema (Taidetie 6, palotallin vieressä) la 10–14. Pajassa voit kastaa kynttilöitä ja valmistaa joulukoristeita materiaalimaksun hinnalla. Kuusi onkin nyt saanut sinivalkoisen värimaailman. Sahalahden kirjaston ikkunoissa. päivittäin klo 10–16. Liput 19,50 euroa. 040 773 0148 www.kangasala-talo.fi, info @ kangasala-talo.fi Joululahjaksi elämys! Kangasala-talon lipunmyynnistä: LAHJAKORTTI valitsemallesi summalle katso monipuolinen kattaus: kangasala.talo.fi Sarjalippu K-Kinoon 34 € (sis. asti. Kangasalan Sos.Dem.Naiset Suoraman Työväentalolla SU 10.12.2017 kello 14.00 Tervetuloa kuulemaan ja keskustelemaan Kangasalan Kirkkojärvellä alkaneista järven kunnostustoimista. Ilm. Sunnuntaisin pääsylipun hintaan sisältyy yleisöopastus klo 14. klo 16:30–18:00 Paikka Kangasalan lukion auditorio (Finnentie 42) Ohjelma: 16:30 Hauki-hankkeen istutukset ja koekalastukset, Ari Westermark KVVY 17:10 Kirkkojärven hoitokalastus 2017, Ilkka Sammalkorpi SYKE 17:30 Kirkkojärven vesikasvillisuuden muutokset, Heikki Toivonen Tilaisuuden järjestää KVVY:n Hauki-hanke. Tango del norte on alansa ehdottommista huipuista koostuva yhtye, jonka ohjelmistossa ja sovituksissa yhdistyy ainutlaatuisella tavalla elementtejä argentiinalaisesta ja suomalaisesta tangomusiikista, eteläamerikkalaisesta kansanmusiikista, jazzista sekä klassisesta musiikista. – Kangasalan Kameraseuran Suomi meissä -näyttely 15.12. Neulekerho jatkaa kokokoontumisiaan kahvilan tiloissa. Kuva Jussi Koivunen. – Valkeakoski-Opiston Sahalahden ryhmän valokuvaajien näyttely: Ja niin joulu joutui..
kysyy Kekkonen Presidentti ja tyttö -näytelmän ensihetkellä nuorelta toimittaja Maarit Tyrköltä. Vaan miten käy Kekkoselta vastaus. Kuten seuraavan vuoden lokakuussa tapahtuikin, kun Kekkonen allekirjoitti – jo varsin sairaana miehenä – henkilääkäri Rikhard Sotamaan suostuttelemana eroanomuksensa. 26 Torstai 7.12.2017 KS Kangasalan Sanomat Joulumieltä ilman joululauluja Teekkarikuoro konsertoi Kangasalla Voice of Finland -ohjelmasta tutut Iina ja Roosa Hietanen, Ilari Hämäläinen ja Jarkko Kujanpää tähdittävät rockja bilemusiikilla kyllästettyä Boheemi Rapsodia -esitystä, joka on huumoripitoinen tarina yhden perheen erilaisesta joulusta. Kekkosen miesporukan seurassa, hiihtoretkillä ja ulkomaanmatkoilla Maarit on sittenkin yksin. Presidentti ja tyttö • Käsikirjoitus: Maarit Tyrkkö, Seija Holma • Ohjaus: Samuli Reunanen • Nimirooleissa: Tommi Raitolehto, Maija Lang • Kantaesitys: 10.10.2017 TTT:n Eino Salmelaisen näyttämöllä Fakta. Sen sijaan maalaustuokion haastattelusta alkanut nuoren toimittajan ja häntä 47 vuotta vanhemman Kekkosen työsuhde ja myöhempi ystävyys ja kiintymys säilyivät julkisuudelta piilossa Tyrkön kirjojen julkaisuun saakka. Sille oli olemassa oma tarinansa ja käsikirjoituksensa, jota Presidentti ja tyttö -näytelmä valottaa. Musiikista vastaa Boheemi Bändi, jossa soittavat Maiju Virtanen (saksofoni), Pirkka Isotalo (basso, kitara), Kim Wirtzenius (kitara), Harri Hakamäki (koskettimet) ja Sampo Neuvonen (rummut). Hän, joka oli presidentille se Jyrki Tamminen Kuumana kesäpäivänä 1980 meitä seisoo tuhansia esiintyjiä paahtavan kuumalla Ratinan stadionilla. Kaiken takapiruna häärii seremoniamestariksi ja Kekkosen mielen pahoittajaksi puettu Kiiski. Onneksi näköispatsastelun sijaan ohjaaja Reunanen piiskaa sovituksessaan yllättävän vähälukuisen näyttelijäkaartin jopa karnevalistiseen henkilögalleriaraviin. kysyy Tyrkkö, jonka kahden kirjan, Tyttö ja nauhuri (WSOY 2014) ja Presidentti ja toimittaja (WSOY 2016), pohjalta dramaturgi Seija Holma on työstänyt näytelmäkäsikirjoituksen. Hän toimi myös taiteellisena tuottajana Kangasalan Mieslaulajien uudella levyllä. Kaksi toisiinsa kiintynyttä istuu vierekkäin ilman turvavöitä, vaikka merkkivalo palaa jo. Teekkarikuoroa on johtanut yli kymmenen vuoden ajan diplomiinsinööri ja musiikkipedagogi (YAMK) Johanna Lantto. Esityksen on käsikirjoittanut ja tuottanut kangasalalainen laulaja Heini Hietanen. Sen uskaltaa näin monen vuoden jälkeen sanoa jo ääneen. Paikalle oli kutsuttu neuvostoliittolainen muotokuvamaalari Ilja Glazunov ikuistamaan valtionpäämiehen. Nyt kuoro saapuu Kangasalle Jouluun hiljaiseen -joulukonserttinsa kera. Tamminiemen oven sulkeutumiseen saakka Kekkosen vierellä kulkeva Maija Langin tulkitsema Kangasalan Pihlajanmarjatyttö Maarit kasvaa suhteen ja ajan edetessä. Muotokuvasta tuli floppi ja se herätti paljon julkista keskustelua. – Oletko sinä se. Kaisa Rasilan lavastuksessa yhdistyvät liikettä tuovat elementit ja niiden takaa avautuva musta syvyys paperipinoineen. Kyse ei ole näköisyydestä tai sen tavoittelusta vaan rytmistä, käsien asennoista ja ryhdistä, jolla Raitolehto lähestyy rakastettuaan. – On hienoa päästä esiintymään Kangasalan kirkkoon, jonka akustiikka sopii erinomaisesti kuoromusiikin esittämiseen, sanoo Lantto. Kenen kanssa jakaa nuo tunteet Kekkosta kohtaan, kysyy Langin avoin katse. Janne Kallioniemen Kiiski on valmiina esittämään sen tietyn ikävän kysymyksen kohtauksesta toiseen. Teatterin ydin on tiivistäminen. Sillä rakastavaisista tämä näytelmä kertoo. kello 19. Lisäksi en voi välttyä välillä katsomasta yleisöön ja sen ikärakenteeseen. Holman teksti ja ohjaaja Samuli Reunasen näyttämödramaturgia kuljettavat tapahtumia tunteiden turbulenssissa. kello 19. Tamminiemen isännän vahvat valtaoikeudet eivät kuitenkaan ulottuneet hänen yksityiselämäänsä. Joulukonsertti on kuoron jo perinteeksi muodostunut tapa toivottaa kuulijoilleen rauhallista joulua ja tarjota pieni hetki joulutunnelmaa loppuvuoden kiireiseen aikaan. Tamperelainen Teekkarikuoro kävi Kangasala-talossa viime vuonna äänittämässä toisen levynsä, Alussa oli insinööri. Tilan pieniäkin yksityiskohtia ja interiööriä maalataan myös TJ Mäkisen tarkalla valosuunnittelulla. Lähde Kangasalan Sanomien lukijaretkelle katsomaan Presidentti ja tyttö -näytelmää perjantaina 19.1.2018. Tytön (Maija Lang) ja presidentin (Tommi Raitolehto) työtoveruudesta kypsyy hienosyinen rakkaustarina. Ilmoittautumiset tilaukset@ kangasalansanomat.fi tai puhelimitse 03 377 6900. 1970-luvun ulkopoliittinen iskusana oli luottamus, ja sen soihtua kantoi lähes yksinvaltiaana Kekkonen. Kangasalla hänet tunnetaan muun muassa sekakuoro Pikanttien entisenä pitkäaikaisena johtajana. Maarit Tyrkön ensi kohtaaminen Kekkosen kanssa tapahtui syyskuisena päivänä 1973. Musiikin sovituksesta vastaa JukkaPekkala Berg. Maarit Tyrkön kirjoista dramatisoitu näytelmä tilittää hienovaraisesti suhdetta presidenttiin. – Se. Tommi Raitolehdon Kekkosen olemus on häkellyttävä. Mari Turunen ja Heikki Hela nähdään lavalla puherooleissa tyttöjen vanhempina. Silloin stadionilla havahduin ajattelemaan, että meille Kekkosen aikakauden lapsille kääntyisi pian uusi sivu. Odotamme SVULn suurjuhlien juhlapuhujaa, tasavallan presidentti Urho Kekkosta, täsmällisissä riveissä ja katse kohotettuna puhujakorokkeelle. Ministeri Ahti Karjalaisen (Aimo Räsänen) traagisen huurteisessa purkauksessa miehelle jää käteen lopuksi vain pullo ja muovikassi. Vuodesta 1973 virkakauden päätepisteeseen 1981 ulottuva ajanjakso Kekkosen elämästä on Maarit Tyrkön omasta itsestään kirjoittamaa kokemusta ja näkemystä, mikä on hyvä pitää mielessä. Teekkarikuoron Jouluun hiljaiseen sävelin -konsertti Kangasalan kirkossa maanantaina 11.12. Tyrkön ja Holman yhteistyössä tämä näkyy Kekkosen ympärillä vaikuttaneiden henkilöiden pelkistämisenä ja olennaisen löytämisenä. Väliajallisessa esityksessä kuullaan kavalkadi kotimaisia ja ulkomaisia hittejä ja helmiä: rockia, diskoa, balladeita ja suomalaista iskelmää. Hämmennymme presidentin sekavasta puheesta, pitkistä tauoista ja kaikumaan jääneestä lauseesta: Minä en nyt oikein näe! Lehdistä on turha lukea seuraavana päivänä mitään ja TV vaikenee aiheesta, taltiointi hyllytetään yli kymmeneksi vuodeksi. Arvoituksellisesti esitetyn kysymyksen vastaus antaa odotuttaa, mutta vastaus kyllä saadaan näytelmässä. Boheemi rapsodia Kangasala-talossa lauantaina 16.12. Keitä tämän näytelmän aihemaailma kiinnostaa vuonna 2017. Konsertissa kuullaan sekä perinteisiä joululauluja että uutta joulumusiikkia. Kotimaassa turbulenssia riitti hallituskriisistä toiseen. Monet kuultavista lauluista esitetään tuoreina sovituksina, sillä kuoron riveissä on laulajia, jotka tekevät sovituksia kuorolle. Millaisessa ristipaineessa mahtoikaan elää mies, jonka uskoteltiin olevan reilusti seitsemänkymppisenä kunnoltaan nelikymppinen, ja jonka hartioille aseteltiin eurooppalaisen sillanrakentajan viittaa. Annina Ärölä ilmentää Kekkosen rakastajatarta Anita Hallamaa jopa selän ja olkapäiden liikekielessä. Lisätietoja kangasalansanomat.fi/ ks100. Teekkarikuoro on noin 50-henkinen opiskelijasekakuoro Tampereen teknilliseltä yliopistolta. Jopa Nobelin rauhanpalkinto oli hilkulla – yhden äänen päässä
vuoden viimeisestä lehdestä 28.12. 27 Torstai 7.12.2017 KS Kangasalan Sanomat Kun haluat muistaa perheenjäsentä, sukulaista tai ystävää lahjalla, joka on varmasti lähituotantoa, tilaa hänelle paikallinen lehti. Kangasalan Sanomien joululahjatilaus alkaa valintasi mukaan joululehdestä tai heti sen jälkeen jatkuen juhannukseen saakka. Tilaus päättyy automaattisesti juhannuksena 2018. Tarjous voimassa 14.12.2017 asti ympäri maailman. Kotiin kannettu, painettu lehti keskiviikkoisin ja kaupan päälle KS-digisisältö KS-printti 49,TILAUSTUNNUS: JOULU17PRINTTI KANGASALAN SANOMAT 1918–2 018 Onpas kiva lahjaidea!. Lehden saaja saa kaupan päälle kuuluvat tunnukset ja ohjeet digipalvelun käyttöön sähköpostiinsa. Lehden saaja saa kaupan päälle kuuluvat tunnukset ja ohjeet digipalvelun käyttöön sähköpostiinsa. KS-digi Monipuolinen digisisältö käytössä pitkin viikkoa ja sähköinen näköislehti tiistaisin klo 18 Tilaajat osallistuvat aina automaattisesti myös kaikkiin Kangasalan Sanomien tilaaja-arvontoihin. Tilaus päättyy automaattisesti juhannuksena 2018. Määräaikainen tilaus päättyy automaattisesti juhannuksena 2018. Tietoja ei luovuteta kolmannelle osapuolelle. Tunnukset on mahdollista tilata myöhemminkin. Haluan tilaukseeni kaupan päälle kuuluvat KS-digitunnukset. itselleni Haluan tilaukseni alkavan joululehdestä 20.12. Kangasalan S A N O M A T Paikalliseloa joulusta juhannukseen Satu ja Susanna ovat syksyn tilaaja-arvonnan onnellisia voittajia. Tilaustunnus: JOULU17PRINTTI. Tilaa puhelimitse 040 769 9045 Soita tilaajapalveluumme ma–pe klo 10–16. Lehden lisäksi lahjan saaja saa kaikki KS-digisisällöt käyttöönsä. Muistathan mainita lehden saajan sähköpostiosoitteen. 35,TILAUSTUNNUS: JOULU17DIGI Tilaus alkaa valitsemastasi numerosta. Tilaus alkaa valitsemastasi numerosta. Lehden saaja: Osoite: Sähköposti: Puhelin: Maksaja: Osoite: Sähköposti: Puhelin: Onpas kiva lahjaidea! Tartun Kangasalan Sanomien pätkätarjoukseen ja tilaan lehden... Tilaus alkaa valitsemastasi numerosta. Tarjous koskee kotimaan tilauksia. Tilaa verkossa kangasalansanomat.fi/lahja Tee tilauksesi Kangasalan Sanomien nettisivuilla sinulle sopivana aikana. Tarjoushinta voimassa ympäri maailman. Lehden saaja saa tunnukset ja ohjeet palvelun käyttöön sähköpostiinsa. Tilaus alkaa valitsemastasi numerosta. Kangasalan Sanomat maksaa tilauksen postimaksun Vastauslähetys Tunnus 5006779 00003 VASTAUSLÄHETYS Yhteystietojani saa käyttää Kangasalan Sanomien omaan markkinointiin. Tarjous koskee kotimaan tilauksia ja on voimassa 14.12.2017 asti. Molemmat naiset voittivat upeat tabletit 15.9. suoritetussa arvonnassa. Haluan, että postitatte minulle lahjakortin lehden saajalle annettavaksi kyllä, kiitos en tarvitse lahjakorttia lahjaksi diginä joulusta juhannukseen 35 € painettuna joulusta juhannukseen 49 € Tilaustunnus: JOULU17DIGI. Määräaikainen tilaus päättyy automaattisesti juhannuksena 2018. Lehden saaja saa tunnukset ja ohjeet palvelun käyttöön sähköpostiinsa
Rakennan tilan sinne, missä kuljen. Kangasala-talo ja taidemuseo kutsuvat virittäytymään jouluun Kangasala-talossa ja Kimmo Pyykkö -taidemuseossa voi virittäytyä joulutunnelmiin kulttuurin merkeissä. Jazzlaulaja Maria Hortans ja kitaristi Mathias Sandberg puolestaan luovat tuttuihin lauluihin rennon ja jazzahtavan joulutunnelman torstaina 14. joulukuuta koko päivän ajan. Olemme ympäristön luomia olentoja, mikä mahdollistaa sekä rajaa samalla aikaan, hän summaa. Uusina jäseninä aloittavat Eija Laine ja Jari Salopino. Kangasalan Invalidien puheenjohtajana jatkaa vuoden 2018 Ritva Laakso, varapuheenjohtajaksi valittiin Tapani Lähteenmäki vuosille 2018–2019. Hallituksessa jatkavat Saija Haavisto, Niko Paulanne, Eevaliisa Pentti, Jarmo Rautiainen, Ulla Sipilä, Marietta Tanila, Katri Valkama ja Tuija Vuohtoniemi. Kangasalalainen Lauluyhtye Valkea ja tamperelainen Lauluryhmä Dominutz johdattavat joulun tunnelmaan a cappella -konsertissaan Kohti joulua tiistaina 12. Hallituksen jäseninä jatkavat Timo Rantala ja Timo Rantanen. Virtuaalimatka puutarhoihin Kauppapuutarhaliiton Puutarhojen Suomi -hanke vieraili tänä vuonna sadassa kasvihuoneyrityksessä ympäri maan taltioimassa puutarhamaailmaa ja kuulemassa yrittäjien tarinoita. T I L A-näyttely 7.1. Jussi Aalto, Samuli Laurila, Linnea Meuronen, Johanna Mäkinen, Lasse Rinne ja Atte Selin kuvaavat näyttelyä näin: – Jokainen teos kertoo, kuinka tärkeää on ylläpitää omaa henkistä tilaamme, mielikuvitustamme ja unelmiamme tässä hektisessä maailmassa. Eri musiikkityylit taitava palkittu yhtye laulattaa ja leikittää pienet kuulijat musiikillisen tarinan pyörteisiin. Missä olen, Ritvamarja Rantala pohtii Marliina Valkama puolestaan kertoo tutkineensa teoksissaan tilaa astumalla satuhahmon sijasta ihmemaahan. joulukuuta kahdessa konsertissa. 28 Torstai 7.12.2017 KS Kangasalan Sanomat Tila antaa vapautta, mutta se myös kontrolloi T I LA on Kangasala-talon galleriassa avautunut kymmenen tamperelaisen taiteilijan ryhmänäyttely. Vajaan tunnin pituinen esitys sopii kaikenikäisille. Nyt kuka tahansa pääsee tutustumaan virtuaalisesti puutarhojen maailmaan. Taidemuseon puolella voi teoksiin tutustumisen ohessa kuunnella oppaan tarinoita Kohtauspaikkana Kangasala -näyttelystä kello 13–15. – Kappaleen vaatima tila voi toisinaan olla paljon suurempi kuin sen tilavuus, ja toisinaan taas pieneen tilaan mahtuu paljon. saakka Kangasala-talon galleriassa. Kangasalan Yrittäjät ry:n hallituksen puheenjohtajaksi vuodelle 2018 on valittu Mika Liikka. Pirkanmaan musiikkiopiston oppilaat ja opettajat luovat joulun tunnelmaa keskiviikkona 13. Jouluisten herkkujen ohessa tarjolla on joulumusiikkia. Nuijankopautus Kangasalan keskustanaisten puheenjohtaja Sirkka Tuhola on valittu Keskustan Pirkanmaan piirihallituksen jäseneksi. Kukin omassa ruudussaan. joulukuuta. Uusiksi hallituksen jäseniksi valittiin Tiina Leppänen ja Heikki Waulu. Leena Lehden mukaan tila on tyhjyys, vapaus valita olemisensa. joulukuuta. Vanhojen tuttujen ja uudempien joululaulujen lisäksi yhtyeiltä kuullaan myös ripaus muuta ohjelmistoa. Konserttiin on vapaa pääsy. Kangasalta mukana ovat leikkoruusujen viljelyyn erikoistunut Ali-Marttilan puutarha ja päätuotteenaan ryhmäkasveja kasvattava Kultapellon puutarha Kuhmalahdelta. Kannettavaan tietokoneeseen mahtuu enemmän tietoa kuin kykenen elämän aikana omaksumaan ja enemmän elämyksiä kuin pystyn kokemaan. Lasten toiveet ja paketit saadaan järjestykseen tuttujen ja uudempienkin jouluisten sävelten voimalla. Tiia Viiltola käsittelee teoksissaan ympärillä olevien ihmisten vaikutusta omaan tilaan. Hallituksen jäseniksi vuodelle 2018 valittiin Jaana Hakkari, Onni Huokuniemi, Timo Kokki, Pirkko Korhonen, Raimo Korhonen ja Pirjo Salminen. Se on myös tyhjyyttä ja vapautta valita olemisen tila. joulukuuta Taivahalla syttyy tähti -konsertissa. Toisaalta se on myös kontrolli, se mitä annetaan. Linnea Meuronen ja Johana Mäkinen: Pojat rakastuu videostill. Näyttelyn teeman tutkiminen on ollut ryhmäläisille myös vuorovaikutuksen pohtimista suhteessa omaan ja muiden olemiseen. – Tila on aina vuorovaikutuksessa muihin ihmisiin, toisiin tiloihin, ympäristöön, maailmankaikkeuteen. – Samaan aikaan huoneisto, johon mahtuisi enemmän kuin 12 000 kannettavan tietokoneen myyntilaatikkoa, tuntuu ahtaalta, jos siellä ei ole yksityisyyttä ja hiljaisuutta eikä mahdollisuutta lepoon silloin, kun niitä kaipaisi. Lehti pohtii, kuinka tila puristuu ruutukaavaan – samanmittaisiin pensasaitoihin, samanlaisiin taloihin, samanlaisiin vaaleanharmaisiin kulmasohviin. kello 17 alkaen. Tilaisuudessa soittaa akustinen neljän hengen bändi TILANNE. Kangasalan Voitto ry:n puheenjohtajaksi on valittu Mikko Hakala, sihteeriksi Marjut Helenius, rahastonhoitajaksi Taisto Luotoharju ja hallituksen jäseniksi Hannu Paukkio, Jussi Jokilampi, Jarno Kellberg, Heikki Heinonen ja Jukka Heinonen. Tila on ryhmäläisille oman henkilökohtaisen tilan eli ajatuksen, muiston tai mielikuvituksen käsittelemistä. Toiminnantarkastajiksi valittiin Marita ja Seppo Häyhänen ja varalle Pirkko Lentolehto ja Hannele Mäkelä. Joulujazz-konsertissa kuullaan muun muassa Schubertin Ave Maria bossa nova -sovituksena, 1700-luvun klassikko Kuului laulu enkelten jazzahtavissa tunnelmissa ja Jaska Jokusen piirretystä jouluelokuvasta tuttu Christmas Time Is Here. Kymmenen taiteilijan näyttelyssä on esillä maalauksia, videoita ja installaatioita. Ryhmäläiset ovat tavattavissa galleriassa torstaina 8.12. Kangasala-talo ja Kimmo Pyykkö -taidemuseo ovat joulutunnelmissa keskiviikkona 13. Ryhmäläiset ovat kohdanneet toisensa vuosien varrella Tampereen Setlementti -yhdistyksen NEOOmaPolku -työmuodon kautta. Varapuheenjohtajaksi valittiin Anna-Maja Kallio. Pirkanmaan Yrittäjät ry:n hallitukseen on uutena jäsenenä valittu Eevaliisa Pentti Kangasalta. Satu Sopanen ja Tuttiorkesteri laittavat hihat heilumaan joulupukin avuksi lauantaina 9. » puutarhojensuomi.fi. Hämeen Liikunta ja Urheilu ry:n hallitukseen on uutena jäsenenä valittu Jarmo Nikupeteri Kangasalta. Kangasalan kansalliset seniorit ry:n hallituksessa jatkavat puheenjohtajana Jukka Mäkelä ja sihteerinä Leila Frick. Taiteilijat ovat tutkineet tilateemaa kukin omasta näkökulmastaan erilaisia tekniikoita hyödyntäen. – Kuinka suuri vaikutus jollain ihmisen luomalla ympäristöllä on sinuun itseesi, kuinka paljon heijastelemme toisiamme. Kokoomusnuorten varapuheenjohtajaksi kaudelle 2018-2019 on valittu Ali-Reza Abdali Kangasalta
» nimiarkisto.fi avautuu joulukuun puolivälissä Sanna Marin ei kannata suurta seutukaupunkia Kansanedustaja ja SDP:n varapuheenjohtaja Sanna Marin kieltäytyy ”karttaharjoituksista” kuntaliitosasioissa. Työväenyhdistyksen poliittisia alustuksia voivat kaikki kiinnostuneet tulla seuraamaan, jäsenkirjoja ei kysellä. Paikannimikokoelmassa on hieman vajaa 6 000 nimeä kantaKangasalta. Marin puhui Kangasalan Kirkonkylän Työväenyhdistyksen syyskokouksessa marraskuun lopulla. Näin ollen hän tietää, että vanha paikannimistö on asukkailla edelleen hyvin hallussa. Sanallisten sijaintitietojen lisäksi nimet on paikannettu keruukarttoihin tehdyin merkinnöin. Vähän vihastuttaa, kun eduskunnassa sanotaan, etteivät kunnat tee mitään, hän huomautti. Nimienkeruuretkellään häntä ilahduttivat hämäläinen vieraanvaraisuus ja ihmisten tyytyväisyys siitä, että saivat olla avuksi. Kuhmalahdelta niitä on vähän yli ja Sahalahdelta hieman ali 4 000. Lukumäärä kasvaa vielä myöhemmin, kun mukaan liitetään ruotsinkieliset nimet ja saamelaisnimet. Hän toivoo, että esimerkiksi kyläkirjoja tehneet yhdistykset jakaisivat tietoaan arkiston kautta kaikkien ulottuville. Muistikuvani on varmaan joulun ajoilta, jolloin taivas loimusi niin räiskyvänä ja kylmäkin oli. Viime vuosina Kangasalle on vakiintunut tapa pitää yhteisiä kevätkokouksia kaikkien työväenyhdistysten kesken Suoraman työväentalolla. Pirtissä oli lämmintä, mummun syli ja riisipuuro. Puolueellista Puolueellista-palsta on avoin kaikille Kangasalan kunnallispolitiikassa toimiville ryhmittymille. Aineistoja voi lähettää toimitus@kangasalansanomat.fi Kansalaisten toivotaan jakavan tietoa paikannimistä. Yleisö pääsi tutkimaan, mitä Kangasalaa koskevia nimiä Kotuksen paperisesta arkistosta löytyy. Vaikka kokoomus voittaisi vaalit, se ei yksin voisi hallitusta muodostaa. – Iso Suur-Tampere ei ratkaisisi kaikkea. Aiemmin syksyllä tamperelaisvaltuutettu Kalervo Kummola (kok) oli ehdottanut Akaan liittämistä Tampereeseen, jonka rajanaapurit ovat nihkeitä liittymiselle. Pienestä tytöstä matka oli pitkä ja kesti kauan. Nimiarkiston paikkatiedoilla on jo ikää, ja digitalisoinnin yksi keskeinen tarkoitus onkin saattaa tietoja ajan tasalle. Kangasalta paikannimiä tallentaneita henkilöitä on luettelossa kaikkiaan 64.. – Isännillä saattoi joskus olla erimielisyyksiä karttamerkinnöistä. Tämä polku vie mummon luokse mummolaan. Nimiarkistoa käyttävät ahkerasti muun muassa sukuja historiantutkijat. Tässä voi kuka tahansa ohjelmaan kirjautuva olla avuksi. 29 Torstai 7.12.2017 KS Kangasalan Sanomat Kuukauden kuva Kangasalan Kuvataiteen Ystävät ry:n joulukuun kuva on Seija Nokkosen maalaus Muisto lapsuudesta. Tämä näkyi esimerkiksi niin, että venematka saaresta toiseen järjestyi aina helposti. Pöllähdinhän paikalle täysin yllättäen. Paikkoihin liittyvät tarinat ovat myös tervetulleita, Suutari antaa esimerkkejä. Kallion Marja kiersi pitkin Saarikyliä Marja Kalliovalkama (o.s. Kangasalalaiset kyselivät vieraansa näkemyksiä muun muassa ennenaikaisista eduskuntavaaleista maakuntavaalien vaihtoehtona. Hänestä tuli sittemmin saarikyläläinen. Keruukarttoja on arkistossa noin 10 000. – Keskustan Markus Lohikin on ennustanut lokakuuksi joko maakuntatai eduskuntavaaleja. Helsingissä äidinkielen opettajaksi opiskelevan Marjan tehtäväkentäksi valikoitui Saarikylät. Nimen voi siis halutessaan myös paikantaa kartalta. Viimein autosta poistuttiin ja tien reunaa jalan jatkettiin. Kallio) oli yksi niistä nuorista opiskelijoista, jotka aikanaan pyyhälsivät polkupyörällä pitkin Suomen kylänraitteja keräämässä paikannimiä. Kotuksen arkistossa on Kalliovalkaman keräämiä nimiä tarkalleen 402 kappaletta. Kansalaisilta toivotaan tietoa muun muassa siitä, ovatko arkistoon tallennetut nimet vielä käytössä, onko nimi korvautunut uudella, onko nimettyä paikkaa enää olemassakaan tai mitä kokonaan uutta nimistöä on syntynyt. Marja Kalliovalkama (toinen vasemmalta) on itse ollut aikanaan niitä keräämässä. Tampereen ykköshenkilönä eli valtuuston puheenjohtajana Marin ei hamua Kangasalaa ja muita vastahakoisiksi luonnehdittuja kehyskuntia, vaan luottaa mieluummin yhä laajenevaan ja kuntarajat ylittävään yhteistyöhön. Suutari huomauttaa, että paikannimet ovat yhtä kuin paikan muisti. Emme me tamperelaiset päättäjät tiedä tarpeeksi Kangasalan tai Kurun asioista, myönsi Marin ujostelematta. Silloin kannatti kysyä vielä kolmas mielipide, Kalliovalkama kertoo. Nykyisin tällaisen tiedonkerääjän tulosta varmasti kerrottaisiin etukäteen lehdessä. Kohta kaikki voivat tutkia, millainen on Taivallammin tarina Sari Eerolainen Kotimaisten kielten keskuksen (Kotus) nimiarkisto julkaistaan digitaalisessa muodossa joulukuun puolivälissä. Olisiko sen paremmin voinut olla!” Muisto lapsuudesta on joulukuun ajan esillä pääkirjaston alaaulassa sijaitsevan kahvilan seinällä. Arkiston nimilippu pitää kuitenkin sisällään yleisemminkin kiinnostavaa materiaalia, kuten paikannimen murremuodot, paikan sijainnin ja haastattelujen perusteella ylös kirjattua muistitietoa. Marinin mukaan kuntia paheksutaan, kun soten takia ne ovat odottavalla kannalla eivätkä palvelut ulotu ajoissa kaikille niitä tarvitseville. – Tieto voi perustua tositapahtumiin tai selittää arvoitukseksi jääneen nimen alkuperää, Kangas alan kirjastossa luennoinut Kotuksen erityisasiantuntija Toni Suutari kertoo. Hän ja punainen polkupyöränsä tulivat kyläläisille tutuiksi muutamien päivien aikana vuonna 1964. Digitalisoinnin myötä verkkoon tulee 2,7 miljoonaa paikannimeä vapaasti tutkittaviksi. Kokonaisuus säilyy eheänä, kun uudistuminen tukeutuu olemassa olevaan. – Valtiovaltakaan ei saisi aliresurssoida kuntia. – Kulttuuriperintö säilyy, kun se elää ja siirtyy sukupolvelta toiselle. Kirjaston järjestämä Paikannimet kulttuuriperintönä -tilaisuus keräsi Harjula-salin täyteen. Hän kertoo työstään näin: ”Muistoissani teen matkan kauas lapsuuteen. – Aiemmin kerättyjä nimitietoja voi kommentoida ja uutta tietoa lisätä. Hän muistutti kuntien säästöpaineista: rahatta ei ikäihmisten palveluja tai lastensuojeluakaan toteuteta. – Osa ihmisistä suhtautui työhöni heti myönteisen ihanasti, toisille asiaa piti selittää hieman enemmän. Eno oli vastassa hevosreellä, ja lopulta saavuimme perille mummolaan
Käytä lukijaetusi! LataaRaitti-sovellus,jostalöydätkaiken muunlisäksimyösrahanarvoisiaetujamobiilikuponkeina. Etukuponginvoithyödyntääeduntarjoavassa liikkeessämainittunavoimassaoloaikana.Kuponki näytetäänmyyjälle,jokakuittaaedunkäytetyksi. Raitinaloitussivultalöydätkaikensisällönpainikkeina. RaitinSometarjoileesinullepaikallista sosiaalisenmediansisältöä. Myllystenpohjantie2,36200Kangasala|P.0407699045|kangasalansanomat.fi Tilaaja,kaikkitarvitsemasitietoonkoottuosoitteeseen kangasalansanomat.fi/ksdigi 4. TapahtumiinonkoottuKangasalla järjestettäviätapahtumia. NÄIN LUET KANGASALAN SANOMIEN NÄKÖISLEHTEÄ RaitinLehtihyllystälöytyyKangasalanSanomientuoreinnumerosähköisenänäköislehtenä,lehtiarkistonoinneljänkuukaudenpäähänjalehdessäjulkaistutliitteet. Vain tilaajille! Uutiset listaaKangasalanSanomientuoreimmatuutiset. 1. KIRJAUDU TILAAJASISÄLTÖÖN PäästäksesiKangasalanSanomientilaajilletarkoitettuihinsisältöihintarvitset asiakasnumerosi,jonkalöydättilauslaskustasi.Saatsenmyössoittamalla asiakaspalveluummep.0407699045ma–peklo10–16.Syötäkäyttäjätunnukseksitilaajannimi(EtunimiSukunimi)jasalasanaksiasiakasnumerosi. Ei huolta, mobiililaitteesi kyllä ilmoittaa, jos lataaminen ei ole mahdollista. TUTUSTU RAITIN SISÄLTÖÖN Raittikokoaayhteenpaikallistadigitaalistasisältöä. Jatkossa pääset suoraan Kangasalan Sanomien näkymään Raitin avatessasi. 5. Tunnukset ovat henkilökohtaiset, ja niiden käyttö on halutessasi sallittu samassa taloudessa kanssanne asuvien kesken maksimissaan viidessä mobiililaitteessa. 30 Torstai 7.12.2017 KS Kangasalan Sanomat Raitti-sovellustuoKangasalanSanomatälypuhelimeesija tablettiisi–saatenemmänirtipaikallismediastasi! LATAA JA AVAA RAITTI! Raitti on kätevä ja ilmainen mobiilisovellus jokaiselle Kangasalan asioista kiinnostuneelle. JuurinytSinulleetujatarjoavat • Kuntokeskus Linja • Mobilia • K-Kino • Kangasalan Sanomat HetialkuvuodestatulossaupeaetuPepperistä! Nyt myös puhelim essasi! KANGASALAN SANOMAT 1918 – 2 018 3. Osa sisällöstä on tarkoitettu vain Kangasalan Sanomien tilaajille ja asiakastiedoillaan kirjautuneille käyttäjille. EriosioitaselatessaRaitinsisältönäkyyhampurilaisvalikkona yläkulmassajaavautuunäpäyttämällä.Osiostatoiseensiirrytään sivuttainsormellavetämälläaivansivunreunoista. TILAAJA! SaatKangasalan Sanomiendigisisällön ILMAISEKSI! Löydätsen Raitista! Kangasalan S A N O M A T Kangasalan S A N O M A T Kangasalan S A N O M A T Kangasalan S A N O M A T Asiakaspalvelummeon avoinnaarkisinklo10–16. TYHMIÄ KYSYMYKSIÄ EI OLE! MEILTÄ SAAT APUA Jossormimeneesuuhunnyttaimyöhemminsovellustakäyttäessäsi, tekninentukemmeauttaasinuapuhelimitse0407017202. Ostoksetavaasinulleovenpaikalliseen verkkokauppakeskukseen,Kauppaympyrään. Tilaus-jailmoitusasioissa palvelemmemyösosoitteessa kangasalansanomat.fi TILAAJALLE RAITTI ON TIETYSTI ENEMMÄN!. Vain tilaajille! LehtihyllystälöydätKangasalanSanomientuoreimmannumeron näköislehtenä,lehtiarkistonjalehdessäjulkaistutliitteet. Sovelluksella voi lukea Kangasalan Sanomia ja sen verkkouutisia, tutustua paikalliseen tapahtumatarjontaan, seurata paikallista digisisältöä ja vastaanottaa rahanarvoisia etuja paikallisiin yrityksiin. Kangasalan Sanomien tilaajana saat Raitista parhaan hyödyn! Ei-tilaajatvoivatkäyttääRaitinrajattuasisältöä. LATAA SOVELLUS PUHELIMEESI JA TABLETTIISI AsennaRaittiälypuhelimeesija tablettiisisovelluskaupasta. Voitmyöspoiketatoimituksessamme,Myllystenpohjantie2,Kangasala. Edutovatrahanarvoisiaetujapaikallisiinyrityksiin. Valitselehtivalikosta KangasalanSanomat. 2. OTA SOVELLUS KÄYTTÖÖSI AktivoiRaittisyöttämälläpuhelinnumerosi numerokenttään.Saathetkenkuluttua tekstiviestilläaktivointikoodin,joka syötetäänPIN-koodikenttään. SovellustoimiiiPhone-,iPad-ja Android-laitteilla,joskäyttöjärjestelmä oniOS8.0,Android5.0taiuudempi. Näköislehdessäsiirrytsivultatoisellepyyhkäisemälläruutuavaakatasossatai napauttamallanuolia.Sivujavoitzoomatasormillajajuttuanapauttamallajuttu avautuuerilliseenlukuruutuun.Suljelehtinapauttamallayläreunasta”Takaisin”
Tämä 180-senttinen yleispelaaja oli ottelun jälkeen innoissaan tulevasta. Parannettavaa löytyi syöttöpelistä. Ennen ottelua Tahvanainen ehti olla joukkueen kanssa viisissä harjoituksissa viitenä eri päivänä. Nyt tuohon tuskaan toivotaan helpotusta, sillä sunnuntain ottelussa HPK:ta vastaan debytoi kanadalainen Danielle Brisebois. – Joukkue oli kovin nuori ennen minua. Tuon joukkueeseen kypsyyttä, sanoo 23-vuotias Brisebois. Kangasala yllätti kaikki, kun se otti HPK:lta jopa kaksi erävoittoa. Ismo Tahvanainen väliaikaispäävalmentaja ”. Edustusjoukkueen uutena päävalmentajana aloittaa Kai Stenius. Yleispelaaja Danielle Briseboisin odotetaan tuovan LP Kangasalan peliin uutta puhtia. Edellisenä viikonloppuna haitanneet vastaanottovaikeudet olivat nyt tipotiessään. Norm. Minun täytyy olla järkevämpi lyönneissä ja vastaanottaa paremmin, hän analysoi heti pelin jälkeen. – Hän oli tänään kuin varjo siitä, mitä hän osaa. Brisebois on kirjoittanut LP Kangasalan kanssa sopimuksen kauden loppuun asti. LP Vampulaa, Liiga Euraa ja HPK:ta. Ensimmäinen ja viides erä olivat täyttä HPK:n hallintaa. Sopimuksen purkamiseen ei liity seurajohdon mukaan dramatiikka. Olen innoissani loppukaudesta. 31 Torstai 7.12.2017 KS Kangasalan Sanomat Uudistunut LP voitti yllätyspisteen HPK:lta LP Kangasala–HPK 2–3 (16–25, 27–25, 25–22, 19–25, 3–15) Anni Keski-Heikkilä LP Kangasala sai viime viikolla uutta tuulta purjeisiinsa, kun se hankki riveihinsä kanadalaisen maajoukkuepelaajan Danielle Briseboisin. LP Kangasala voitti alkukauden 11 ottelun aikana vain kahdesti. Anturamäki lopettaa, Stenius aloittaa Naisten Mestaruusliigaa pelaava LP Kangasala ja päävalmentaja Janne Anturamäki ovat purkaneet sopimuksensa yhteisymmärryksessä. Hyvät vastaanotot helpottivat passari Mita Uiaton työtä, ja joukkue pystyi hyökkäämään koko verkon laajuudelta. joulukuuta lähtien. – Varoitin pelaajia siitä, että uusi valmentaja ja pelaaja tuovat paljon positiivista energiaa joukkueeseen, sanoo Chiappini pelin jälkeen. Seuraavaksi LP Kangasala pelaa vieraspelejä LP Vampulaa ja LiigaPlokia vastaan. Tästä on hyvä jatkaa, analysoi LP:n väliaikaisena päävalmentajana toiminut Ismo Tahvanainen. – Näen, että en pysty antamaan joukkueelle enempää kääntääksemme kurssin voittojen tielle. Hän kuuluu myös Kanadan naisten maajoukkueeseen. Hän on valmentanut aikaisemmin mm. 3,90 €/ kpl 10 00 3 PSS www.kangasalansanomat.fi/toimitus KS En ole tyytyväinen lopputulokseen, mutta olen tyytyväinen pelaajien puolesta. Kauan odotettu laitavahvistus Anni Keski-Heikkilä Heikot laitahyökkäykset ovat olleet LP Kangasalan syyskauden puheenaihe. Brisebois valittiin samalla kaudella koko British Columbian maineikkaan yliopiston parhaaksi naisurheilijaksi. Torstaina Suomeen saapunut Brisebois oli vielä sunnuntain ottelussa väsynyt matkustamisesta ja aikaerorasituksesta. – Pelimme oli tänään niin hyvää kuin se voi olla tällä hetkellä, hän sanoo. Hänen mukaansa myös Juha Mäkisellä tulee olemaan rooli joukkueen valmennuksessa. joulukuuta. – En ollut tässä pelissä parhaassa vireessäni. Samalla viikolla LP ja päävalmentaja Janne Anturamäki purkivat sopimuksensa. Jo alkukautena hän on ollut mukana ja muun muassa tuonut yhdysvaltalaispelaajat Kangasalle. Uuden valmentajan ensimmäinen kotiottelu pelataan 16. Muutokset näkyivät heti sunnuntaisessa ottelussa Hämeenlinnan Pallokerhoa vastaan. Brisebois voitti viime kaudella Kanadan mestaruuden British Columbian yliopiston joukkueessa, ja hänet valittiin sarjan parhaaksi pelaajaksi. – Tämä jälkeen odotukseni ovat korkealla. LP:n ajoittainen hurmos kotikentällä ei aivan riittänyt voittoon HPK:sta, mutta antoi uskoa tuleviin peleihin. Briseboisin odotetaan vahvistavan erityisesti Kangasalan laitahyökkäyksiä, joissa joukkue on ollut muita jäljessä koko vaikean syyskauden. JOUNI VALKEENIEMI Husqvarnan viralliset avajaiset 7.-8.12.2017 klo 9.00-17.00 Osoitteessa RealParkinkatu 4, 37570 Lempäälä MIKARENT LAAJENTUU KAH VI -JA MAK KAR A TAR JOIL U TU OT E TA RJ OU KS IA aamulehti_Mikarent.indd 1 30/11/2017 13.06 Kangasalantie 921B • Palvelemme arkisin klo 8–18, la klo 9–14 Lue lisää kauppaympyra.fi KAUPPAYMPYRÄ KAUPPAYMPYRÄ Merkillisen reilu AUTOTARVIKE KANGASALAN 03 377 1140 Kolme pussia kerralla! FIXUS-LASINPESUNESTE -20°C Omenantuoksuinen, käyttövalmis sekoitus. Hän teki heti muutoksia pelaajien paikkoihin kentällä. Siksi päätin väistyä päävalmentajan paikalta, Anturamäki summaa. Samaa mieltä oli myös HPK:n päävalmentaja Luca Chiappini. Hän alkaa työskennellä jouk kueen parissa torstaista 7. Tahvanainen näkee pelaajassa paljon potentiaalia. Lattinin takana yhden ottelun keikkavalmentaja Ismo Tahvanainen. Tuolloin vastustajaksi saapuu Nurmon Jymy. – Vaihdoimme sekä keskitorjujien että laitureiden paikkoja keskenään. Jo ennen ottelua Tahvanainen oli keskustellut taktiikasta uuden päävalmentajan Steniuksen kanssa. – HPK:ta vastaan täytyy syöttää hyvin, jotta voi tietyllä tapaa kontrolloida peliä, sanoo Tahvanainen. Tuossa ajassa hänelle ehti syntyä hyvä käsitys joukkueen tasosta. Tahvanainen arvioi jatkavansa joukkueen mukana jossakin roolissa. – En ole tyytyväinen lopputulokseen, mutta olen tyytyväinen pelaajien puolesta. Suuressa roolissa oli Brisebois, mutta myös muut pelaajat näyttivät piristyneen pienestä muutoksesta joukkueessa. Valmentaja Ismo Tahvanaisen mukaan vastustajat käyttivät Briseboisin hyväkseen. Uudeksi päävalmentajaksi seura on nimittänyt Kai Steniuksen. Mitä olen nähnyt harjoituksissa, hän pystyy paljon parempaankin. Anturamäki näki, ettei hän pystynyt antamaan joukkueelle enempää kääntääkseen kurssin voittojen tielle ja päätti väistyä päävalmentajan paikalta, kertoo seura tiedotteessaan. Seuran mukaan päätös syntyi yhteisymmärryksessä. Kuvassa Oni Lattin tuulettelee ässäsyöttöään. Kolmannen erän voitto oli lähellä, mutta 19 pisteen kohdalla HPK tuli rinnalle ja ohi erävoittoon
ti 12.12. Stipendin voi saada 10–20-vuotias urheilija, jonka kotipaikka on Kangasala. Lauantaina Mäntässä vastaan asettuu KPK, ja sunnuntaina Nokialla Pyry Ak. 0400 766 839. Klan Seudun Hengitysyhdistys Olemme muk. Lohkon kärkipaikalla jatkaa Kiekko-Ahma. 200 €: Eveliina Taimi TVS. SahKu Syyskauden viimeinen Lavis Sariolassa ma 11.12. klo 12–15.45, soittaa Jussi Roponen, alussa ohjelmaa, mm. Tekonivelliset Pikkujoulut pe 8.12. Kooveen puolustus ei saanut kiinni Eaglesin ykkösketjun liukasta laituria Mikko Kivimaata, joka viimeisteli kolme osumaa. syksyn viimeinen lavis, seuraava tunti ke 3.1. Päätöserässä kotijoukkue pääsi kaunistelemaan numeroita, kun sarjapisteiden kohtalo oli ratkennut. Myöntämisperusteena toimii sijoittuminen kolmen parhaan joukkoon SM-kilpailuissa tai muu merkittävä urheilusuoritus. klo 18 Malm Areenalla, Katajatie 2, ensi vuonna samaan aikaan, katso Valkeakoskiopiston sivuilta tarkemmat tiedot. kaikki jumpat. Seurat toimivat TÄHTÄÄ TULOKSIIN! Uutisoimme mielellämme kangasalalaisten urheilumenestyksestä. klo 15 Vaimoke, kulj. Ti 12.12. Keski-Klan maaja kotitalousnaiset Kokoontum. Klan Sitoutumattomat Eläkeläiset Ohjelmaryhmän harj. 150 €: Fanny Kukonlehto Kangasala SK, Vili Olkkonen Kangasala SK. Juha Luoto p. klo 13 alk. Yleisurheilu 250 €: Joel Turkka TamPy. klo 13 Ravintola Paakarissa. Suoramalla ei jumppaa, salivuoro peruutettu. menn. To 14.12. 75 €: Aino Aarnio, Kangasala SK. klo 9–14. Alppihiihto 200 €: Antti Leonsaari HimoSki. ja pe 15.12. Klan Nuorisoseura Pirtillä: ma 11.12. klo 14 pikkujoulut kahvila Novelliassa. alk. Pe 15.12. klo 15 (huom. Retki Uotin kylpylään ma 8.1., lisätietoja pirkan.tekonivel@gmail.com tai p. Klan Martat Pikkujoulut ma 11.12. ti 12.12. Seuraava kokoontum. Varsinkin pelin alkupuolella Eagles oli aivan omaa luokkaansa. Kunnanviraston eläkeläiset Lounastapaaminen ke 13.12. pe 8.12. 040 755 4231/Lilja. 150 €: Matti Mäkinen KaMe, Matias Ylisiurua KaMe, Suvi Helander KaMe, Niko Keskinen KaMe. SPR/Ensiapuryhmä Harj. pe 8.12. torstaikerho Äijälässä klo 12–14, nyyttikestit, pikkupak. Neulekahvila Ke 13.12. Ke 13.12. 150 €: Pinja Heinonen TamPy, Jami Siira TamPy. klo 16.15 alk. NUORTEN URHEILIJOIDEN KANNUSTUSJA VALMENNUSSTIPENDIT VUONNA 2017 Special Olympics -talvimaailmankisat, Itävalta 200 €: Veli-Matti Putila, maastohiihto 1 km (kulta), Ville Putila, taitoluistelu (kulta) Ampumahiihto 250 €: Hilda Kukonlehto Ahveniston Ampumahiihtäjät. Klan Diabeetikot To 7.12. Pe 15.12. Tied. Koovee taipui Eagles-pyörityksessä Koovee II–Kisa-Eagles 5–9 (0–4, 1–3, 4–2) Jouni Valkeeniemi Eaglesin viime viikonlopun tappioputki ei venynyt kahta ottelua pidemmäksi. p. klo 17–18.30 Jalmarin Kodossa, Finnentie 11. 75 €: Josefina Simola KaMe, Juho Keskinen KaMe. 33 urheilijalle yhteensä 5 000 € Kannustusta nuorille urheilijoille Sivistyslautakunta myönsi tälle vuodelle nuorten urheilijoiden kannustusja valmennusstipendejä yhteensä 5 000 euron verran. klo 11 syksyn viimeinen vesijumppa Kuohussa, ensi vuonna jatkuu to 11.1., ilm. 0400 168 725/Nisula tai p. klo 10 ”Eiku liikkumaan” lähdetään kävelemään torilta, klo 8.30 ja 14 alk. Nyrkkeily 250 €: Aksa Mäkelä TVS. Kivimaan ketjukaverit Lauri Pelkonen (2+1) ja Jerry Markkula (0+3) olivat niinikään pelipäällä. Mieli Maasta -yhdistys Vertaisryhmä kokoontuu ti 12.12. Soutu 250 €: Anniina Potkonen Takon Soutajat 150 €: Emilia Potkonen Takon Soutajat. Uinti 100 €: Kanerva Kinnunen UKK, Jami Ihalainen UKK. muk. Voittonsa myötä Eagles nousi Hämeen lohkon kakkossijalle, tosin pisteen kotkien takana oleva HC Giants on pelannut yhden ottelun vähemmän. 044 231 8595. klo 18 Villa Armaassa. Kaikki omaishoitajat ja jo hoitosuhteensa päättäneet muk., lisätied. l-auton aikataulu: klo 13 Sammon valtatie, 13.05 Linnainmaa, 13.10 Nattari, 13.20 Suorama, 13.30 l-autoas., 13.40 Alatie, 13.50 Haapaniemi ja 14 Kuohenmaa, välipysäkeiltä kyytiin sop. Melonta 250 €: Emma Nieminen KaMe. 100 €: Ville Suoniemi TamPy, Tiia Tammisalo TamPy, Konsta Manninen Kestävyysjuoksunuoret Suomi. Syksyn viimeinen jooga Silmukellarilla ti 12.12. Eläkeliiton Klan yhdistys Tallinnan joulutorimatkan 17.12. 040 822 1057. Nokian teatterissa su 11.2. Vilpeilän koulun oppilaat. 11.1. Klan Eläkkeensaajat Pe 8.12. Joulutilaisuus Silmukellarilla ke 13.12. Lähetä tiedot osoitteessa kangasalansanomat.fi/toimitus KS. Klan Karjalaseura To 7.12. Eaglesin sarjaohjelmassa on ensi viikonloppuna kaksi vieraspeliä. klo 12–16, jonka jälkeen tuolijumppa klo 16 alk. Lisäksi stipendin sai kaksi kehitysvammaisten Special Olympics-urheilijaa. 050 362 4602/Sirkku. Äijärinki peruttu. Sunnuntain pelissä Joni Rautiola iski kaksi maalia, Janne Lehtonen ja Jesse Mattila saivat kaksi syöttöpistettä. Hiihtäjä Veli-Matti Putila ja taitoluistelija Ville Putila toivat kumpikin kultaa Itävallassa maaliskuussa järjestelyistä kisoista. klo 14, srk:n joulutervehdys Henri Lehtola, Pikkolan koulun oppilasryhmä, joululauluja, joulupuuro ym. Kotkien vierailu naapurikaupungissa Tampereella tuotti selkeän voiton Koovee II:sta sunnuntaina. Tied. Olemme muk. 040 083 5565. 200 €: Kaarina Nurminen KangKi. klo 18 srk-talolla Tapulintiellä, pikkujoulubuffet, Duuriskuoro laulaa ja laulattaa, joulumyyjäisten arpavoitot ja myytävät tuotteet voi tuoda tullessaan. Sahalahti–Kla–Nokia, tied. Kuljetuksista voi sopia p. Sentterissä klo 10. Klan Invalidit Bocciaa pelataan ti 12.12. ja ilm. joulumyyjäisissä Pirtillä la 16.12. Murskaavan alun jälkeen peli ymmärrettävästi tasaantui. klo 17–18.30, Ainontie 2. Ritva p. klo 18 Nordean alakerrassa, aiheena potilaan tarkkailu. Tied. 0500 734 962/Oksjoki. 050 511 0031/Riitakorpi. 0400 828 429. To 14.12. klo 18 syksyn viimeinen bingo, ke 13.12. Pirkanmaan Syöpäyhdistys Keskusteluryhmä syöpään sairastuneille kokoontuu Klan kirjaston Suppatilassa ti 12.12. Pirkanmaan Omaishoitajat Pioni Klan vertaistukiryhmä kokoontuu ma 11.12. p. Ykkösketjun hyökkäystrio Kivimaa–Markkula–Pelkonen on ollut hyvässä tikissä syyskaudella. klo 17–19. Asarilla. muk. 75 €: Aino Hinkka UKK. Ke 13.12. Myyjäisleivontatalkoot to 14.12. Pirkan Tekonivelyhdistys Lempeää jumppaa nivelvaivoista kärsiville vielä ke 13.12. ti 9.1. joulumyyjäisissä Kontulassa su 10.12. Marjatta p. klo 11–13 syksyn viimeinen päiväkerho Sentterissä, jatkamme ti 9.1. 100 €: Tomi Maijala KaMe, Nelli Kokko KaMe. pelataan syksyn viimeiset bocciat Suoraman Työväentalolla, ensi vuonna jatketaan ke 3.1. klo 17 Pitkäjärven koulun kotitalousluokassa. Pertti Mäkiselle p. Klan sotaveteraanit, puolisot, lesket ja tukihenkilöt Joulujuhla Irma Mäkimaan kahvilassa Ellintiellä, kahvila Elli’n, ti 12.12. 32 Torstai 7.12.2017 KS Kangasalan Sanomat Klan Naisvoimistelijat Ma 11.12. Seurat olivat hakeneet stipendejä 31 yksilöurheilijalle, jotka edustavat 11 eri urheilulajia. 100 €: Mikael Tuohioja Takon Soutajat. aikataulu muuttunut) Huutijärven ammattikoululla. joulujuhla Pitkäjärven liik. kaikki jumpat norm. klo 19, sinivalkoinen vaatesuositus. Pitkäjärven koulun kuntosali peruttu. Eaglesin ykköstykki oli tällä kertaa liukas laitahyökkääjä Mikko Kivimaa, joka viimeisteli kolme maalia. Suunnistus, hiihtoja pyöräsuunnistus 250 €: Eerik Nurminen KangKi. klo 17.30 syksyn viimeinen kuntosali Pitkäjärven koululla, ensi vuonna jatkuu pe 5.1. Ensimmäisessä erässä vieraat nakuttivat neljä maalia, ja ajassa 21:49 Eagles siirtyi jo 0–6-johtoon. Ilm. Joulujuhla ja päivätanssit ma 11.12. Ammunta 100 €: Neea Vuorela NoSA. klo 14. p. Äijäringin ja Diabeteskerhon yhteinen glögi-ilta ke 13.12. hallissa klo 18.30–19.30. klo 16 Myllystenpohjantie 4, Suuntapaja. Kakkosdivarin Hämeen lohkon pistepörssissä kolmikko on yhdeksän eniten tehopisteitä keränneen pelaajan joukossa. klo 11–13. menn
040 848 0449 TARMO TALKKARI asumisen apuna talonmiestöistä rakentamiseen ja remontointiin sekä kunnossapitoon. 040 768 3311 Vainiometsä, Kangasala JALKAJA KAUNEUSHOITOLA ULLA ELINA Ulla Kauhanen p. Liuksialankuja 33, Kangasala Tilavaraukset: p. 050 538 9557 HAUTAUSTOIMISTOT NEIDONRUUSUN HAUTAUSTOIMISTO Ellintie 2, Kangasala P. 040 778 8695 SUORAMAN TYÖVÄENTALO Tupatie 8, Kangasala Juhlaja kokoustilaa jopa 180 hengelle. P. Urheilutie 13) ja kunnan verkkosivuilla on julkisesti nähtävillä ajalla 11.12.– 27.12.2017 maankäyttöja rakennusasetuksen 43 §:n mukaisesti seuraava katusuunnitelmaehdotus: Atrakujan perusparantaminen Suunnitelmaehdotus on kunnan verkkosivuilla osoitteessa: kangasala.fi. 040 501 6870 LÄHETYSTUPA Lähetyksen kirpputori Ruutanantie 8, Kangasala P. Kotitalousväh. ma-pe 10-18, la 10-15 www.nahkaputiikki.fi Kangasalan Prismassa Mäkirinteentie 10 ELÄIMET ELÄINLÄÄKÄRI VILLE SUUTARI vastaanotto Pälkäneellä P. Työ on kokopäiväistä ja vaatii mahdollisuutta liikkua omalla autolla. P. 9-16 p. 10-16 www.ilkonhovi.fi KUOHUN SALI JA KUOHUN KABINETTI juhliin ja kokouksiin sali 100 ja kabinetti 14 hengelle Kirkkojärventie 4, Kangasala P. 040 848 8820 Myydään tai vuokrataan ISO PERHEASUNTO, terve, hengittävä puutalo Vesijärven rannalla. KANGASALAN TORILLA 9-15 Talvi-, kävely -ja jokasäänkenkiä (Pomar, Ajavat, Rieker), Nokian kumisaappaita (myös lämminvuorisia), KUOMA-lenkkareita ja toppasaappaita, NAHKASAAPPAITA, aamutossuja ym... Tarkemman tehtäväkuvauksen löydät osoitteesta www.pohjantahti.fi/tyopaikat. Lisätietoja tehtävästä antaa tiiminvalmentaja Johanna Laurila, p. 040 707 4717 VEHONIEMEN ALAMAJA Alamajantie 90, Kaivanto Kahvila ja tilausravintola juhlaja kokoustil., myös ohjelmalliset tykypäivät. hae paikkaa 2.1.2018 menness ä Wanhanajan saunapalvit ja jalosteet Kangasalan torilla aina torstaisin. 040 836 8560 Av. 0400 515 611, 03 364 0501 www.kangasalanuimahalli.fi www.kauppaympyra.fi 40 hengen juhlapaikka erilaisiin tilaisuuksiin AHJÄRVELÄISTEN TALO Vesijärven rannalla, Vesijärventie 13, Kangasala. Kysy lisää myyntineuvottelija Riikka Karisto-Aumalalta p. 044 330 5567 ark. 045 863 5090, 050 382 0421 JUHLATILA NELJÄ VUODENAIKAA Tilaa jopa 100 hengelle. 03 364 0501 www.kangasalanuimahalli.fi Avoinna: ma, ti, to, pe klo 6–21, ke klo 13–21, la–su klo 10–18. 044 333 7209 ma 10–14, ke 10-17, la 10-14 Kangasalan srk, SLS www.facebook.com/lahetystupa KOTIAPUPALVELUT KODINHOITOJA PIENYRITYSPALVELU Ritva-Leena Ojaniemi P. 045 253 3883 juhlatalo.aijala@gmail.com www.juhlataloaijala.fi KAHVILA-RAVINTOLAPITOPALVELU TILISANSSI Urheilutie 2-4, Kangasala P. Täydellinen luonnonrauha! toivekoti.wordpress.com Kotija toimistosiivoukset Tarjous: 2 h/siivous 70 e 19.12.17 asti. Käsitellään sääntömääräiset asiat. 0400 488 189 www.satujalat.fi www.kauppaympyra.fi Silmälääkäri IRENE NIEMELÄINEN ERJA OKSMAN Optikko HANNA SAIKKU-SALO KOPINKULMAN OPTIIKKA Tampereentie 1, Kopinkulma P. 4.12.2017 KAAVOITUS KATUSUUNNITELMAEHDOTUS Kangasalan kunnan teknisessä keskuksessa (os. 050 384 9000 APUA ARKEEN Kotiin ja yritykseen ark. Tervetuloa! SK:n hallitus KENKÄVARASTON LOPPUUNMYYNTI (keväällä seuraavan kerran) MAANANTAINA 11.12. 0400 566 937 myös iltaja viikonloppuaikoja SAARIKYLIEN ISLANNINHEVOSET Kenttätunnit & maastoratsastusta www.sk-islanninhevoset.fi Sanna Paloheimo P. KAHVILA ELLI’N PITOPALVELU IRMA MÄKIMAA Ellintie 2, Kangasala P. 040 571 0641 www.ahjarvelaiset.fi JUHLATILA ROINEEN HELMI ympärivuotiseen juhlintaan. Kierrätämme ne puolestasi. Edustusmyymälä Papan Sauna Palvi, p. 33 Torstai 7.12.2017 KS Kangasalan Sanomat AVAINJA SUUTARIPALVELUT TAMPEREEN NAHKAPUTIIKKI p. 50 %! Vast.vakuutettu. 040 748 8471 HUKUTKO TURHAAN TAVARAAN. 03 377 1692, 0400 633 283 www.tilisanssi.com tilisanssi@tilisanssi.com KANGASALAN LEPOKOTI Ruutanantie 26 kokousja juhlatilat sauna ja takkahuone www.elisanet.fi/kangasalan lepokotisaatio P. 045 662 4143. 050 404 1146 tai riikka.karisto-aumala@kangasalansanomat.fi KS KS KS ”Kuntalaiset hakevat tietoa äänestämisensä tueksi täsmälleen samoista medioista, joista seuraavat säännöllisesti asuinkuntansa asioita.” IRO Research Kuntavaalimediat 2017 -tutkimus 12/2016 Yrittäjä! Varaa oma tilasi Me Palvelemme -hakemistosta! Ota yhteyttä: ilmoitukset@ kangasalansanomat.fi Haemme Kangasala–Pälkäne -alueelle vakuutusedustajaa vastaamaan kuluttajavakuutusmyynnistä Vakuutusedustajana toimit itsenäisenä yrittäjänä. KOKO VARASTO HÄVITYSHINNOIN !! Kimmon kenkä, Kankaanpää SEKALAISIA TYÖTÄ TARJOLLA KANGASALAN KUNTA TIEDOTTAA TORILLA MYYTÄVÄNÄ KOKOUKSIA PL 50, 36201 Kangasala 03 5655 3000 www.kangasala.fi KANGASALAN KUNTA ILMOITUS KUULUTUKSESTA Kangasalan kunnan sähköisellä ilmoitustaululla osoitteessa kangasala.fi on kuulutus asemakaavaehdotuksen Puusepäntie, kaava 748, maankäyttöja rakennusasetuksen 27 §:n mukaisesta nähtävilläolosta 11.12.2017–10.1.2018. 045 359 9309 SPR:N KIRPPUTORI Kangasalantie 1133 ti-pe 14-18, la 10-14 Tule tekemään löytöjä edulliset hinnat! P. Saunaosastolla, Roineen rannalla, maalaismaisemassa. Tekniset ja ympäristöpalvelut. Lounas tarjolla ma, ti, to ja pe klo 11–15! JUMPAT JATKUVAT 17.12. Lähetä vapaamuotoinen hakemuksesi sekä ansioluettelosi 2.1.2018 mennessä osoitteeseen johanna.laurila@pohjantahti.fi. P. 03 358 6911 ma-pe 10-17, la 10-13 www.kopinkulmanoptiikka.fi Urheiluhieroja / hieroja SKY-kosmetologi ANNE AHVENJÄRVI P. P. Kadut ja yksityistiet. 7.12.2017 TEKNINEN KESKUS VUOKRALLE TARJOTAAN TYÖSUORITUKSIA Myydään tai vuokrataan LÄMMIN AUTOTALLIOSAKE Kangasalan keskustassa. Asuminen ja ympäristö. Tilaa p. Paikalliset palvelun tarjoajat palveluksessasi – osan löydät Kauppaympyrästäkin ME PALVELEMME KS Kuntavaaliehdokas, ota käyttöösi Sanomien vaalivaltit! Printti & digi yhdessä tavoittavat tehokkaasti äänestäjät. PL 50, 36201 Kangasala. klo 9-16 p. 040 410 7054. Myös ulkopaviljonki. P. 040 561 2782 taruelisa@elisanet.fi www.hoitojahoivapalvelu.fi JUHLAJA KOKOUSTILAT ÄIJÄLÄ Viihtyisässä kartanomaisemassa juhlaja kokoustilat 80 hengelle. 040 757 4262 Kirkkojärventie 4, Kangasala, p. Suunnitelmat nähtävillä Mahdolliset muistutukset suunnitelmaehdotuksista tulee jättää nähtävilläoloaikana kirjallisesti tekniselle keskukselle os. Kadut, ajankohtaista. 044 306 5769, 03 377 3672 Keskusaukio 2, Kangasala www.kauppaympyrä.fi JALKAHOITO KATJUSKA Jalmarin Koto, Finnentie 11, Kla Katja Heinonen Jalkojenhoidon at, lähihoitaja 050-537 9320 khkatjuska.suntuubi.com KAUNEUSJA TERVEYSPALVELUT HELIN POLI Jalkojenhoito Kotija laitoskäynnit Perushoitajan palvelut Vesitehtaankuja 3, OP:n talo (esteetön käynti Nordean takaa) Palvelut ajanvarauksella 0400 426 416 www.helinpoli.fi KIRPPUTORIT PIKON KIRPPIS Kangasalantie 960, S-marketin naapurissa Myyntipöydät 15,vko, 50,4 viikkoa ma 10-19, ti-pe 10-17, la 10-15 P. Lisätietoja kuusioy.fi Ark. saakka, tervetuloa! Uudet uimakoulut alkavat, varaa netissä! KANGASALA SK RY:n SYYSKOKOUS ja palkitsemiset ma 11.12.2017 klo 18.00 Apilan rantasaunalla. Kakut, leivonnaiset ja ruuat tilauksesta juhliinne. 040 501 6870 www.kuusioy.fi PARTURI-KAMPAAMOT PARTURI-KAMPAAMO CUT & CARE Ellintie 6 B 1, 36200 Kangasala (K-Supermarketin vieressä) Varaa aika: 040 181 2300 Ma ja pe hiustenleikkaus ilman ajanvarausta. 040 526 3878 www.vehoniemenalamaja.fi KAUNEUSJA TERVEYSPALVELUT JALKOJENHOITOA LYMFATERAPIAA SATUJALAT Kuohu, Kangasalan uimahalli Avoinna sopimuksen mukaan P. 050 360 6401 www.kauppaympyra.fi JUHLAJA KOKOUSTILAT Juhlaja kokoustila ILKONHOVI Kangasalantie 618 (Vatialan hautausmaata vastapäätä) P. Voit itse määritellä oman työtahtisi ja vaikuttaa tuloihisi suoraan myyntisi kautta. 045 137 0511, asiakaspalvelu@kotilda.com Lähetä viestisi Seurat toimivat -palstalle maanantaihin kello 10 mennessä joko lomakkeella kangasalansanomat.fi-verkkosivuiltamme tai sähköpostitse tilaukset@kangasalansanomat.fi KS JOULUPUKKI joka päivä klo 10–22, p. 03 377 0050, ma-pe 9-18, la 9-14 tai sopimuksen mukaan www.neidonruusu.fi HOITOJA HOIVAPALVELUT HOITAJAT SINUA JA KOTIASI VARTEN Hoitoja hoivapalvelu sairaanhoitaja Taru Koskivuori P. P
Soita 050 414 0040 JALKAJA KAUNEUSHOITOLA Ulla Kauhanen jalkojen hoidon AT, SKY-kosmetologi Ajanvaraukset: p. Ilmainen puhelinneuvonta. 24%) KAUPPAYMPYRÄ KAUPPAYMPYRÄ. 050 404 1146 tai riikka.karisto-aumala@kangasalansanomat.fi KS KS KS ”Kuntalaiset hakevat tietoa äänestämisensä tueksi täsmälleen samoista medioista, joista seuraavat säännöllisesti asuinkuntansa asioita.” IRO Research Kuntavaalimediat 2017 -tutkimus 12/2016 Paikalliset palvelun tarjoajat palveluksessasi – osan löydät Kauppaympyrästäkin ME PALVELEMME Tämä ilmoituskoko 1 x 50mm kuukauden sarja 31€/kpl (sis.alv. 03 377 2952 www.mhyroine.fi METSÄASIOISSA OTA YHTEYTTÄ MHY ROINE PUUNKAADOT Mäntytie 12, RUUTANA 0400 455 502 Myös kotikäyntejä! www.elainlaakariasematroppi.. krs, 36220 Kangasala AVOINNA SOP. 0400 854 860 KIVITIKKA KIINTEISTÖVÄLITYS Eläinlääkäri NETTA TAMMISALO pieneläinvastaanotto Lentolantie 2, Kangasala P. 9–17) Puh. Kysy lisää myyntineuvottelija Riikka Karisto-Aumalalta p. 032 55 66 77 www.askosaari.fi Avoinna arkisin klo 9-17 Aula Kangasala Oy Mäkirinteentie 10 / Prisma, 36220 Kangasala Johanna, LKV 0440 789 657 Petri, LKV 040 541 2138 Jani, LKV 040 935 3905 Sanna, LKV 044 768 8103 Elämäsi kotiin – Kangasalan markkinajohtaja palveluksessasi Sanna, LKV 044 768 8103 Petri, LKV 040 541 2138 Jani, LKV 040 935 3905 Aula Kangasala Oy Mäkirinteentie 10/Prisma, 36220 Kangasala Haketukset Raivaukset Puunkaato Kannonjyrsinnät Pensasaitatyöt www.pihajametsurityo.com Soita ja kysy tarjous: 044 098 0980 pihajametsurityo@gmail.com Tämä ilmoituskoko 1 x 50mm kuukauden sarja 31€/kpl (sis.alv. KELLOJA KULTASEPÄNLIIKKEET KUVASARSA OY P. 34 Torstai 7.12.2017 KS Kangasalan Sanomat AUTOILU Liisantie 2, Kangasala P. 044 743 3580 koilliskeskus@kiinteistomaailma.fi RAKENTAMINEN JA REMONTOINTI SISUPELTI 050 548 3333 • SADEVESIJÄRJESTELMÄT • RAKENNUSPELLITYKSET • KATTOTURVATUOTTEET • PIIPUNPELLITYKSET • TIKKAAT KAIKKI RAKENNUSALAN TYÖT UUDIS& SANEERAUSKOHTEET P. Jesse Virpinen 050 787 888 jesse@lvivirpinen.fi • www.lvivirpinen.fi Yrittäjä! Jos haluat mukaan Me Palvelemme -hakemistoon, soita 050 404 1146 tai laita meiliä ilmoitukset@kangasalansanomat.fi KS Kuntavaaliehdokas, ota käyttöösi Sanomien vaalivaltit! Printti & digi yhdessä tavoittavat tehokkaasti äänestäjät. Kysy lisää myyntineuvottelija Riikka Karisto-Aumalalta p. 050 571 8049 Ristimäentie 14, Huutijärvi Palvelemme ma-pe klo 10-17 muulloin sopimuksen mukaan Taidekehystäjät ry:n jäsen KEHYSLIIKKEET www.studioreettamuranen.fi 040 757 2435 Kuvaukset studiossa ja miljöössä VALOKUVAUS Ellintie 2, Kangasala www.pitopalvelumakimaa.fi P. Ellintie 2, Kangasala P. – LED-valaistus P. 0400 232 640 • Omakotitalot • Vesikattotyöt • Julkisivuverhoukset 0400 634 511 • Asbestityöt • Pihla-ikkunat ja ovet www.moisionrakennuspalvelu.fi Moision Rakennuspalvelu OIKEA STI VALM ISTAL O MAJOITUS Viihtyisät LOMAMÖKIT Roineen rannalla www.lomaroine.fi P. MUKAAN, p. Kangasalantie 921, Kangasala P. Kysy lisää myyntineuvottelija Riikka Karisto-Aumalalta p. 040 9381 400 www.kantam.fi • SÄHKÖPALVELUT • LVI-PALVELUT • KAASUASENNUKSET • LÄMPÖPUMPUT • 6 vuoden takuulla • AURINKOSÄHKÖJÄRJESTELMÄT • RAKENNUSja REMONTTIPALVELUT • KIINTEISTÖNHUOLTOPALVELUT Yrittäjä! Jos haluat mukaan Me Palvelemme -hakemistoon, soita 050 404 1146 tai laita meiliä ilmoitukset@kangasalansanomat.fi Paikallislehdellä tavoitat parhaiten. 03 377 4862 varatuomari Arto Mäkihannu 0400 630 683, arto@makihannu.fi Santeri Mäkihannu 040 757 9366, santeri@makihannu.fi www.makihannu.fi • Tuulilasien vaihdot ja korjaukset • Muovihitsaukset: puskurit ym. 24%) Asuntokaupan asiantuntija! Asuntopiste Kangasalla 22 vuotta. KS Kuntavaaliehdokas, ota käyttöösi Sanomien vaalivaltit! Printti & digi yhdessä tavoittavat tehokkaasti äänestäjät. 050 404 1146 tai riikka.karisto-aumala@kangasalansanomat.fi KS KS KS ”Kuntalaiset hakevat tietoa äänestämisensä tueksi täsmälleen samoista medioista, joista seuraavat säännöllisesti asuinkuntansa asioita.” IRO Research Kuntavaalimediat 2017 -tutkimus 12/2016 KAUPPAYMPYRÄ TV, DIGILAITE, ELEKTRONIIKKA TV:t + digiboxit Audio + videolaitteet Antenniasennukset + tarvikkeet Ellintie 6, Kangasala P. 24%) Aula Kodit Oy Y-2674810-5 044 078 9657 Laadukkainta kiinteistönvälitystä – paras paikallistuntemus ja Kangasalan markkinajohtaja palveluksessasi! Elämäsi kotiin löydät osoitteesta www.aulalkv.fi KIINTEISTÖVÄLITYS Kangasalan koirahoitola D-Park Ky Kaarina Maununtyttärentie 1247, 36200 Kangasala 040 701 8999 www.d-park.fi Tämä ilmoituskoko 1 x 50mm kuukauden sarja 31€/kpl (sis.alv. LAKIASIAT Lakiasiaintoimisto MÄKIHANNU OY Toivontie 2, 36200 Kangasala P. KS Kuntavaaliehdokas, ota käyttöösi Sanomien vaalivaltit! Printti & digi yhdessä tavoittavat tehokkaasti äänestäjät. 03 339 26900 www.newision.fi TIETOTEKNIIKKAA yritysten perustamiset kirjanpidot ja tilinpäätökset veroneuvonta Ellintie 4, Kangasala P. 03 379 2940 www.tv-hugg.com TV-DIGIHUOLTO Pirkan OP-Kiinteistökeskus Oy LKV Kuohunharjuntie 26, 36200 KANGASALA p. Kysy ilmainen tarjous! 0400-908082, Saku Siurola www.rakennusliikemirantik.fi Muista kotitalousvähennys! TRENDIKKÄÄMPIÄ HIUKSIA Kysy vapaita aikoja Puh. klo 10–17 P. Kysy lisää myyntineuvottelija Riikka Karisto-Aumalalta p. f i 24H Päivystys p. 03 377 1140 AUTOHUOLTO arkisin 8–17, p. päästömittaus MAK + bens. 050 404 1146 tai riikka.karisto-aumala@kangasalansanomat.fi KS KS KS ”Kuntalaiset hakevat tietoa äänestämisensä tueksi täsmälleen samoista medioista, joista seuraavat säännöllisesti asuinkuntansa asioita.” IRO Research Kuntavaalimediat 2017 -tutkimus 12/2016 Kun käytät paikallisia palveluita, varmistat niiden säilymisen. Myös iltaisin ja viikonloppuisin. 03 3773 177 Kangasalantie 921, katsastusaseman vieressä Öljynvaihto aikaa varaamatta Moottoriöljyt kaikkiin autoihin täyden palvelun autokorjaamo Lentolantie 12, Kangasala, p. 050 551 0757 WWW.EHDFINLAND.NET Musteet ja värikasetit IT-Tarvikkeet Huoltopalvelu Kopiopalvelu TIETOKONEET, OHEISLAITTEET, HUOLLOT JA KORJAUKSET SAUNALAHDEN LAAJAKAISTAJA MATKAPUHELINLIITTYMÄT Ellintie 6, Kangasala, ark. 040 712 6790 www.tilituovi.fi TILITOIMISTO TUOVINEN KY Auktorisoitu Taloushallintoliiton jäsen TILITOIMISTOT Ruostevauriohitsaukset ym. 03 375 3218, 0400 335 443 Joustavasti asiakkaan luona. 03 379 1488 ELÄIMET KAUNEUSJA TERVEYSPALVELUT Ellintie 4, Kangasala (ark. Kodit On Oy Päivi Kuuttinen LKV, Aakkulantie 38, 2. päästömittaus + OBD MAK + dieselpäästömittaus 57 € 69 € 69 € Merkillisen hyvät osat ja huollot! www .kau ppay mpy rä.fi KANGASALAN AUTOTARVIKE arkisin 8–18, la 9–14, p. 03-356 1009 Asematunnelissa puh. 03-225 5153 ParturiKampaamo Parhaita paikkoja maailmassa! Kodit On. -hitsaus ja metallityöt T uroTek Ruostehitsaus Mursketie 4, Kangasala 044 238 2131 Autohuollot Raskaskonehuollot Renkaat ja rengastyöt, myös isot renkaat Ilmastointihuollot ja pakokaasutestit Bosch vikadiagnoosi Meiltä Webasto ja Eberspächer lämmittimet/ huolto Pesupalvelut! s s s s s s s Kultapellonkuja 120, Kuhmalahti Korjaamo 0440 684 521 korjaamokultapelto@gmail.com Hydrauliikkaletkut ja liittimet 0500 846 709 / 24/7 h Lentolantie 12, Kangasala, p. 8–17 www.mobilexpresskangasala.fi Meiltä myös k aasut ja pullot tete.lentola@gmail.com Kangasalan Kodit Oy Maarit Pelli, LKV 044 504 4511 Minna Kalliovalkama, LKV 044 504 4506 Pirkko Riepponen, LKV 050 313 1025 Tuure Koivumäki 044 504 4510 Harri Kalliovalkama, LKV 044 504 4507 Kangasalan Kodit Oy KANGASALA Myllystenpohjantie 2, Kangasala P. 050 404 1146 tai riikka.karisto-aumala@kangasalansanomat.fi KS KS KS ”Kuntalaiset hakevat tietoa äänestämisensä tueksi täsmälleen samoista medioista, joista seuraavat säännöllisesti asuinkuntansa asioita.” IRO Research Kuntavaalimediat 2017 -tutkimus 12/2016 KOTIMAISET UUSIONASTARENKAAT 195/65-15 268,205/60-16 328,225/55-17 398,205/55-16 298,215/65-16 328,195/70-15C 298,+ paljon muita kokoja ja merkkejä! Kysy! Rengasmyynti Askosaari Oy Keskusojankatu 1, Sarankulma Tampere p. k a i v o p u m p p u . KS Kuntavaaliehdokas, ota käyttöösi Sanomien vaalivaltit! Printti & digi yhdessä tavoittavat tehokkaasti äänestäjät. 03-4102 3074 Vatialantie 1 Nattari (Salea vastapäätä) Palvelemme myös Kaukajärvellä Juvank.10 puh. torstai klo 9–19 KELLOSEPÄNLIIKE KORPOLA Kellot, korut, lahjaesineet, kaiverrukset, kellojen ja korujen korjaukset, valtuutettu -huolto Liikkeessämme kelloseppä. 03 379 0333 RENGASMYYNTI arkisin 8–17, la 9–14, (sovittaessa myös muuna aikana) p. 050 360 6401 tai 03 377 4008 www.kauppaympyra.fi PITOPALVELUT Lakiasiaintoimisto LIISA JUUTINEN varatuomari, julkinen kaupanvahvistaja Töykänäntie 265, Sahalahti 040 570 6022 Myös kotikäynnit PERUKIRJAT KAUPPAKIRJAT TESTAMENTIT YM. 03 379 0008 www.kangasalanautokatsastus.fi PAIKALLISTA PALVELUA LENTOLASSA Määräaikaiskatsastukset henkilöja pakettiautoille aikaa varaamatta ma-pe 9–17 KANGASALAN AUTOKATSASTUS OY Määräaikaiskatsastus Jälkitarkastus, laaja Jälkitarkastus, suppea 40 € 20 € 14 € MAK + bens. 040 595 6227 • www.saneerausmestarit.com SOITA SUORAAN PAIKALLISELLE TAKSILLE! 8 hengen taksi, 2 pyörätuolipaikkaa TAKSI ARI NEVALAINEN 0400 921 383 TAKSIT VIEMÄRIHUOLTO • Viemäreiden avaukset • Likakaivojen ja muiden kaivojen tyhjennykset • Viemäreiden kuvaukset ja kuntotarkastukset • Suurtehoimuroinnit ja -puhallukset w w w . ASIOINTIPALVELU PEKKA VALTONEN P. 0400 885 653 – Sähköasennukset, tarvikkeet. 044 306 5769, 03 377 3672 Myös kotikäynnit! Keskusaukio 2, Kangasala PALVELEN AJANVARAUKSELLA MYÖS ILTAISIN JA VIIKONLOPPUISIN SISÄMAALAUKSET JA REMONTIT vuosien kokemuksella luotettavasti. 050 351 7031 www.koditon.fi • paivi@koditon.fi ERIKOISHAMMASTEKNIKKO SEKÄ KOTISAIRAANHOITO JA SIIVOUSPALVELUT MK Ingalsuo Ay p.044 304 0414 Kuohunharjuntie 31, 36200 Kangasala kotisairaanhoito, saattohoito lastenhoito, kotiapu ruokakauppa-asiointi kotija yrityssiivous ti s e e t o r p o k o k pohjaukset korjaukset MONIPUOLISTA LAADUKASTA PALVELUA KANGASALLA TERVEYDENHOITO Paikallislehdellä tavoitat parhaiten. 03 377 1172 ma–pe 9–17, heinä-elokuun la suljettu kuukauden 1. 03 379 0242, ark. 010 254 6890 | www.op-koti.fi TIMO KESKINEN myyntineuvottelija 050 654 4804 JYRI SELJAVAARA kiinteistönvälittäjä, LKV 050 389 6803 LASSE PELLAS kiinteistönvälittäjä, LKV 050 389 6833 Tutkitusti luotetuinta kiinteistönvälitystä. 03 377 3733 kangasala@kiinteistomaailma.fi KOILLISKESKUS Citymarket Linnainmaa P
050 551 0757 WWW.EHDFINLAND.NET Musteet ja värikasetit IT-Tarvikkeet Huoltopalvelu Kopiopalvelu TIETOKONEET, OHEISLAITTEET, HUOLLOT JA KORJAUKSET SAUNALAHDEN LAAJAKAISTAJA MATKAPUHELINLIITTYMÄT Ellintie 6, Kangasala, ark. 03 377 1140 AUTOHUOLTO arkisin 8–17, p. 050 360 6401 tai 03 377 4008 www.kauppaympyra.fi PITOPALVELUT Lakiasiaintoimisto LIISA JUUTINEN varatuomari, julkinen kaupanvahvistaja Töykänäntie 265, Sahalahti 040 570 6022 Myös kotikäynnit PERUKIRJAT KAUPPAKIRJAT TESTAMENTIT YM. 03 339 26900 www.newision.fi TIETOTEKNIIKKAA yritysten perustamiset kirjanpidot ja tilinpäätökset veroneuvonta Ellintie 4, Kangasala P. Kangasalantie 921, Kangasala P. f i 24H Päivystys p. 03-356 1009 Asematunnelissa puh. 03 377 3733 kangasala@kiinteistomaailma.fi KOILLISKESKUS Citymarket Linnainmaa P. KELLOJA KULTASEPÄNLIIKKEET KUVASARSA OY P. Kodit On Oy Päivi Kuuttinen LKV, Aakkulantie 38, 2. 03 379 0333 RENGASMYYNTI arkisin 8–17, la 9–14, (sovittaessa myös muuna aikana) p. klo 10–17 P. 040 595 6227 • www.saneerausmestarit.com SOITA SUORAAN PAIKALLISELLE TAKSILLE! 8 hengen taksi, 2 pyörätuolipaikkaa TAKSI ARI NEVALAINEN 0400 921 383 TAKSIT VIEMÄRIHUOLTO • Viemäreiden avaukset • Likakaivojen ja muiden kaivojen tyhjennykset • Viemäreiden kuvaukset ja kuntotarkastukset • Suurtehoimuroinnit ja -puhallukset w w w . 03 377 2952 www.mhyroine.fi METSÄASIOISSA OTA YHTEYTTÄ MHY ROINE PUUNKAADOT Mäntytie 12, RUUTANA 0400 455 502 Myös kotikäyntejä! www.elainlaakariasematroppi.. Soita 050 414 0040 JALKAJA KAUNEUSHOITOLA Ulla Kauhanen jalkojen hoidon AT, SKY-kosmetologi Ajanvaraukset: p. 03 379 2940 www.tv-hugg.com TV-DIGIHUOLTO Pirkan OP-Kiinteistökeskus Oy LKV Kuohunharjuntie 26, 36200 KANGASALA p. 050 404 1146 tai riikka.karisto-aumala@kangasalansanomat.fi KS KS KS ”Kuntalaiset hakevat tietoa äänestämisensä tueksi täsmälleen samoista medioista, joista seuraavat säännöllisesti asuinkuntansa asioita.” IRO Research Kuntavaalimediat 2017 -tutkimus 12/2016 Paikalliset palvelun tarjoajat palveluksessasi – osan löydät Kauppaympyrästäkin ME PALVELEMME Tämä ilmoituskoko 1 x 50mm kuukauden sarja 31€/kpl (sis.alv. 03 379 0242, ark. k a i v o p u m p p u . KS Kuntavaaliehdokas, ota käyttöösi Sanomien vaalivaltit! Printti & digi yhdessä tavoittavat tehokkaasti äänestäjät. 03 377 4862 varatuomari Arto Mäkihannu 0400 630 683, arto@makihannu.fi Santeri Mäkihannu 040 757 9366, santeri@makihannu.fi www.makihannu.fi • Tuulilasien vaihdot ja korjaukset • Muovihitsaukset: puskurit ym. 010 254 6890 | www.op-koti.fi TIMO KESKINEN myyntineuvottelija 050 654 4804 JYRI SELJAVAARA kiinteistönvälittäjä, LKV 050 389 6803 LASSE PELLAS kiinteistönvälittäjä, LKV 050 389 6833 Tutkitusti luotetuinta kiinteistönvälitystä. Kysy lisää myyntineuvottelija Riikka Karisto-Aumalalta p. 040 9381 400 www.kantam.fi • SÄHKÖPALVELUT • LVI-PALVELUT • KAASUASENNUKSET • LÄMPÖPUMPUT • 6 vuoden takuulla • AURINKOSÄHKÖJÄRJESTELMÄT • RAKENNUSja REMONTTIPALVELUT • KIINTEISTÖNHUOLTOPALVELUT Yrittäjä! Jos haluat mukaan Me Palvelemme -hakemistoon, soita 050 404 1146 tai laita meiliä ilmoitukset@kangasalansanomat.fi Paikallislehdellä tavoitat parhaiten. 0400 854 860 KIVITIKKA KIINTEISTÖVÄLITYS Eläinlääkäri NETTA TAMMISALO pieneläinvastaanotto Lentolantie 2, Kangasala P. KS Kuntavaaliehdokas, ota käyttöösi Sanomien vaalivaltit! Printti & digi yhdessä tavoittavat tehokkaasti äänestäjät. KS Kuntavaaliehdokas, ota käyttöösi Sanomien vaalivaltit! Printti & digi yhdessä tavoittavat tehokkaasti äänestäjät. Myös iltaisin ja viikonloppuisin. 040 712 6790 www.tilituovi.fi TILITOIMISTO TUOVINEN KY Auktorisoitu Taloushallintoliiton jäsen TILITOIMISTOT Ruostevauriohitsaukset ym. 24%) Aula Kodit Oy Y-2674810-5 044 078 9657 Laadukkainta kiinteistönvälitystä – paras paikallistuntemus ja Kangasalan markkinajohtaja palveluksessasi! Elämäsi kotiin löydät osoitteesta www.aulalkv.fi KIINTEISTÖVÄLITYS Kangasalan koirahoitola D-Park Ky Kaarina Maununtyttärentie 1247, 36200 Kangasala 040 701 8999 www.d-park.fi Tämä ilmoituskoko 1 x 50mm kuukauden sarja 31€/kpl (sis.alv. 24%) Asuntokaupan asiantuntija! Asuntopiste Kangasalla 22 vuotta. Kysy lisää myyntineuvottelija Riikka Karisto-Aumalalta p. 35 Torstai 7.12.2017 KS Kangasalan Sanomat AUTOILU Liisantie 2, Kangasala P. krs, 36220 Kangasala AVOINNA SOP. 050 404 1146 tai riikka.karisto-aumala@kangasalansanomat.fi KS KS KS ”Kuntalaiset hakevat tietoa äänestämisensä tueksi täsmälleen samoista medioista, joista seuraavat säännöllisesti asuinkuntansa asioita.” IRO Research Kuntavaalimediat 2017 -tutkimus 12/2016 KAUPPAYMPYRÄ TV, DIGILAITE, ELEKTRONIIKKA TV:t + digiboxit Audio + videolaitteet Antenniasennukset + tarvikkeet Ellintie 6, Kangasala P. 03 377 1172 ma–pe 9–17, heinä-elokuun la suljettu kuukauden 1. 24%) KAUPPAYMPYRÄ KAUPPAYMPYRÄ. 9–17) Puh. 03-225 5153 ParturiKampaamo Parhaita paikkoja maailmassa! Kodit On. päästömittaus + OBD MAK + dieselpäästömittaus 57 € 69 € 69 € Merkillisen hyvät osat ja huollot! www .kau ppay mpy rä.fi KANGASALAN AUTOTARVIKE arkisin 8–18, la 9–14, p. 050 351 7031 www.koditon.fi • paivi@koditon.fi ERIKOISHAMMASTEKNIKKO SEKÄ KOTISAIRAANHOITO JA SIIVOUSPALVELUT MK Ingalsuo Ay p.044 304 0414 Kuohunharjuntie 31, 36200 Kangasala kotisairaanhoito, saattohoito lastenhoito, kotiapu ruokakauppa-asiointi kotija yrityssiivous ti s e e t o r p o k o k pohjaukset korjaukset MONIPUOLISTA LAADUKASTA PALVELUA KANGASALLA TERVEYDENHOITO Paikallislehdellä tavoitat parhaiten. LAKIASIAT Lakiasiaintoimisto MÄKIHANNU OY Toivontie 2, 36200 Kangasala P. torstai klo 9–19 KELLOSEPÄNLIIKE KORPOLA Kellot, korut, lahjaesineet, kaiverrukset, kellojen ja korujen korjaukset, valtuutettu -huolto Liikkeessämme kelloseppä. 044 306 5769, 03 377 3672 Myös kotikäynnit! Keskusaukio 2, Kangasala PALVELEN AJANVARAUKSELLA MYÖS ILTAISIN JA VIIKONLOPPUISIN SISÄMAALAUKSET JA REMONTIT vuosien kokemuksella luotettavasti. ASIOINTIPALVELU PEKKA VALTONEN P. -hitsaus ja metallityöt T uroTek Ruostehitsaus Mursketie 4, Kangasala 044 238 2131 Autohuollot Raskaskonehuollot Renkaat ja rengastyöt, myös isot renkaat Ilmastointihuollot ja pakokaasutestit Bosch vikadiagnoosi Meiltä Webasto ja Eberspächer lämmittimet/ huolto Pesupalvelut! s s s s s s s Kultapellonkuja 120, Kuhmalahti Korjaamo 0440 684 521 korjaamokultapelto@gmail.com Hydrauliikkaletkut ja liittimet 0500 846 709 / 24/7 h Lentolantie 12, Kangasala, p. Jesse Virpinen 050 787 888 jesse@lvivirpinen.fi • www.lvivirpinen.fi Yrittäjä! Jos haluat mukaan Me Palvelemme -hakemistoon, soita 050 404 1146 tai laita meiliä ilmoitukset@kangasalansanomat.fi KS Kuntavaaliehdokas, ota käyttöösi Sanomien vaalivaltit! Printti & digi yhdessä tavoittavat tehokkaasti äänestäjät. 03 379 0008 www.kangasalanautokatsastus.fi PAIKALLISTA PALVELUA LENTOLASSA Määräaikaiskatsastukset henkilöja pakettiautoille aikaa varaamatta ma-pe 9–17 KANGASALAN AUTOKATSASTUS OY Määräaikaiskatsastus Jälkitarkastus, laaja Jälkitarkastus, suppea 40 € 20 € 14 € MAK + bens. 0400 232 640 • Omakotitalot • Vesikattotyöt • Julkisivuverhoukset 0400 634 511 • Asbestityöt • Pihla-ikkunat ja ovet www.moisionrakennuspalvelu.fi Moision Rakennuspalvelu OIKEA STI VALM ISTAL O MAJOITUS Viihtyisät LOMAMÖKIT Roineen rannalla www.lomaroine.fi P. 050 404 1146 tai riikka.karisto-aumala@kangasalansanomat.fi KS KS KS ”Kuntalaiset hakevat tietoa äänestämisensä tueksi täsmälleen samoista medioista, joista seuraavat säännöllisesti asuinkuntansa asioita.” IRO Research Kuntavaalimediat 2017 -tutkimus 12/2016 KOTIMAISET UUSIONASTARENKAAT 195/65-15 268,205/60-16 328,225/55-17 398,205/55-16 298,215/65-16 328,195/70-15C 298,+ paljon muita kokoja ja merkkejä! Kysy! Rengasmyynti Askosaari Oy Keskusojankatu 1, Sarankulma Tampere p. 050 571 8049 Ristimäentie 14, Huutijärvi Palvelemme ma-pe klo 10-17 muulloin sopimuksen mukaan Taidekehystäjät ry:n jäsen KEHYSLIIKKEET www.studioreettamuranen.fi 040 757 2435 Kuvaukset studiossa ja miljöössä VALOKUVAUS Ellintie 2, Kangasala www.pitopalvelumakimaa.fi P. Ilmainen puhelinneuvonta. 050 404 1146 tai riikka.karisto-aumala@kangasalansanomat.fi KS KS KS ”Kuntalaiset hakevat tietoa äänestämisensä tueksi täsmälleen samoista medioista, joista seuraavat säännöllisesti asuinkuntansa asioita.” IRO Research Kuntavaalimediat 2017 -tutkimus 12/2016 Kun käytät paikallisia palveluita, varmistat niiden säilymisen. 0400 885 653 – Sähköasennukset, tarvikkeet. Kysy lisää myyntineuvottelija Riikka Karisto-Aumalalta p. MUKAAN, p. – LED-valaistus P. päästömittaus MAK + bens. 03 375 3218, 0400 335 443 Joustavasti asiakkaan luona. 044 743 3580 koilliskeskus@kiinteistomaailma.fi RAKENTAMINEN JA REMONTOINTI SISUPELTI 050 548 3333 • SADEVESIJÄRJESTELMÄT • RAKENNUSPELLITYKSET • KATTOTURVATUOTTEET • PIIPUNPELLITYKSET • TIKKAAT KAIKKI RAKENNUSALAN TYÖT UUDIS& SANEERAUSKOHTEET P. Kysy ilmainen tarjous! 0400-908082, Saku Siurola www.rakennusliikemirantik.fi Muista kotitalousvähennys! TRENDIKKÄÄMPIÄ HIUKSIA Kysy vapaita aikoja Puh. Ellintie 2, Kangasala P. 03-4102 3074 Vatialantie 1 Nattari (Salea vastapäätä) Palvelemme myös Kaukajärvellä Juvank.10 puh. 8–17 www.mobilexpresskangasala.fi Meiltä myös k aasut ja pullot tete.lentola@gmail.com Kangasalan Kodit Oy Maarit Pelli, LKV 044 504 4511 Minna Kalliovalkama, LKV 044 504 4506 Pirkko Riepponen, LKV 050 313 1025 Tuure Koivumäki 044 504 4510 Harri Kalliovalkama, LKV 044 504 4507 Kangasalan Kodit Oy KANGASALA Myllystenpohjantie 2, Kangasala P. 032 55 66 77 www.askosaari.fi Avoinna arkisin klo 9-17 Aula Kangasala Oy Mäkirinteentie 10 / Prisma, 36220 Kangasala Johanna, LKV 0440 789 657 Petri, LKV 040 541 2138 Jani, LKV 040 935 3905 Sanna, LKV 044 768 8103 Elämäsi kotiin – Kangasalan markkinajohtaja palveluksessasi Sanna, LKV 044 768 8103 Petri, LKV 040 541 2138 Jani, LKV 040 935 3905 Aula Kangasala Oy Mäkirinteentie 10/Prisma, 36220 Kangasala Haketukset Raivaukset Puunkaato Kannonjyrsinnät Pensasaitatyöt www.pihajametsurityo.com Soita ja kysy tarjous: 044 098 0980 pihajametsurityo@gmail.com Tämä ilmoituskoko 1 x 50mm kuukauden sarja 31€/kpl (sis.alv. Kysy lisää myyntineuvottelija Riikka Karisto-Aumalalta p. 03 379 1488 ELÄIMET KAUNEUSJA TERVEYSPALVELUT Ellintie 4, Kangasala (ark. 03 3773 177 Kangasalantie 921, katsastusaseman vieressä Öljynvaihto aikaa varaamatta Moottoriöljyt kaikkiin autoihin täyden palvelun autokorjaamo Lentolantie 12, Kangasala, p
9h KRUUNUKYNTTILÄ Lambi 12rll TALOUSPAPERI (7,95) 5,0,41/rll Säästä 37% ER Ä! -30 % Esim. Lisätiedot: kangasalansanomat.fi/ks100 Sitovat ilmoittautumiset: tilaukset@kangasalansanomat.fi tai 040 769 9045 Mamma Mia! Messukeskus | Helsinki la 5.5.2018 | 70 € Hinta sisältää lipun ja kuljetuksen. 36 Torstai 7.12.2017 KS Kangasalan Sanomat AINA EDULLINEN Suomalainen perheyritys vuodesta 1979 www.loytotex.fi Alasenkuja 1, Suorama, KANGASALA Avoinna ark. KANGASALAN SANOMAT 1918–2 018 Lähde KS100-lukijaretkelle! Kangasalan S A N O M A T Kangasalan S A N O M A T Kangasalan S A N O M A T Kangasalan S A N O M A T Kangasalan S A N O M A T Kangasalan S A N O M A T Kangasalan S A N O M A T Kangasalan S A N O M A T. 9–20, la 9–18, su 11–18 AAMUTOSSUJA Koko perheelle! Tarjoukset voimassa 7.-12.12.2017 tai niin kauan kuin tuotteita riittää. Kangasalan Kemikalion tuotteita, Lounaskievarin lounaslahjalippuukkeet, Hiushuoltamo Helgan muotoilutuotteita, Sartoria Eijan neulottuja asusteita lapsille ja aikuisille, Ovelian heijastinolkavyön, Kuusi Oy:n lahjakortin kotipalveluihin, UllaElinan lahjakortin jalka-ja kauneushoitolaan, Onnela Designin asusteita ja paljon muuta.... Noutopiste palvelee silloin kuin sinulle sopii, uimahallin aukioloaikoina. tyttöjen liivimekko (16,95) NYT 11,87! -30 % VIIKONLO PUN TARJOUS ERÄT! 8.-10.12. Ei jälleenmyyjille. Yläosan mustalla pohjalla olevat Lasten PYJAMA 92-140cm 9 95 Säästä 33% (14,95) Naisten PYJAMA 12 95 (24,95) Säästä 48% 400g (2,49) (6,22/kg) KERMAKARAMELLI 99 Säästä 60% 2,47/kg Enkeli-, tonttutai lumiukko KONVEHTI 290g (á 3,95) (13,62/kg) 11,49/kg 10,Säästä 15% 3 RS 8,Säästä jopa 26% ERÄ ! 7 90 Säästä 41% 0,39/rll Lotus Emilia 20rll Suomi 100 TALOUSPAPERI (13,50) Lambi 24rll WC-PAPERI 8,0,33/rll (8,95) ULKOILUVAATTEET ja KENGÄT Koko perheelle! PE-SU WC-DUCK 750ml (á 2,50) (3,33/L) Säästä 40% 2 PLOA 3,2,00/L Latz kissan KUIVARUOAT 400g 2,50/kg 2,Säästä 37% 2 PKT Syvä ø21cm (9,90) Matala 23cm (9,50) Matala ø26cm (10,90) Arctica LAUTASIA (á 1,59) (3,97/kg) JUHLAMEKKOJA tytöille -30 % Valikoimat vaihtelevat myymälöittäin Vauvojen POTKUPUKU 62-86cm 8 95 Säästä 30% (12,95) 8 95 Säästä 30% (12,95) Tyttöjen YÖPAITA 92-140cm (5,95-9,95) NYT 4,17-6,97! Joulushoppaa Kauppaympyrässä Osta paikalliset joululahjat kätevästi verkosta! Tutustu, valitse, tilaa ja maksa verkkokaupassa, pyydä nouto Kauppaympyrän noutopisteeseen uimahalli Kuohun kahvioon tai nouda suoraan kauppiaalta. Mannerheimooppera Ilmajoen Musiikkijuhlilla su 10.6.2018 | 140 € Hinta sisältää lipun ja kuljetuksen lisäksi lounaan Marskin buffet-pöydästä, väliaikatarjoilun ja opastetun kiertoajelun Ilmajoella. kauppaympyra.fi/joulushop Kauppaympyrän JouluShopista löydät mm. Presidentti ja tyttö TTT | Tampere pe 19.1.2018 | 40 € Hinta sisältää lipun, kuljetuksen ja Maarit Tyrkön alustuksen esitykseen. Aina edullinen! 4,Säästä 32% (5,95) 100% steariini 24cm 18kpl/pkt Paloaika n