vuosikerta • kangasalansanomat.fi Keskiviikkona 8.7.2020 • Irtonumero 3 € Maistuuko kupillinen kahvia. A N N U K K A TA M M IL EH TO Kolmipyöräinen pirssi vie perille Juha Laurosella on Pohjoismaiden ainoa moottoripyörätaksi, sivu 8. Lauantaina heidät löytää kesäkahvilasta, jossa samalla juhlitaan satavuotiasta koulutaloa. SARI EEROLAINEN. Sivuvaunullista kaksipyöräistä taksiksi ei voi rekisteröidä, kertoo Juha Lauronen. Tenavatuokiot edustivat live-tarjontaa KUOHENMAA LÖYTÖRETKI Sivut 18–19 Sivut 10–11 Perustettu vuonna 1918 Kangasalan S A N O M A T TAKSILAKI SALLII kolmipyöräisen taksiajoneuvon. MARJA AALTIO KUKKA-MAARIA KAMPPARI (vas.) ja Salla Hakala työskentelevät Kuohenmaan kyläyhdistyksen kesätyöntekijöinä. 6 4 3 3 7 6 7 2 5 8 3 Numero 28 • 102
Pirkanmaan oikeusaputoimistossa on asiantuntevia ja ystävällisiä ihmisiä valmiina auttamaan ja opastamaan. Molempia voi vuokrata. – Olemme asiakkaita varten ja haluamme auttaa ja neuvoa ratkaisujen löytämisessä. Ensimmäinen mahdollisuus tähän on aikaisintaan parin kuukauden kuluttua. Hän tähdentää, että korona-aikanakaan neuvonta ei jää pelkäksi yhteydenotoksi. – Koronan myötä siirryimme maaliskuun puolivälissä palvelemaan puhelimitse, talousja velkaneuvoja Reija Civil kertoo. Tekemistä löytyy ihan kotikulmilta, ei tarvitse välttämättä edes yöksi lähteä minnekään. Taustalla voi olla esimerkiksi lomautus, työttömyys tai avioero. Palvelu ei ole paikkakuntasidonnaista, vaan henkilö voi kääntyä minkä tahansa oikeusaputoimiston puoleen kotikunnasta riippumatta. – Viime vuonna keväästä syksyyn puolen vuoden tarkastelujaksolla otin Kangasalla vastaan noin 50 uutta asiakasta. Kaupunki ja Business Kangasala Oy kysyvät verkossa, miten Sarsasta Kisarantaan, Keisarinharjua pitkin Kaivantoon ja edelleen Vehoniemeen jatkuvaa kokonaisuutta pitäisi kehittää. YLEISIMPIÄ SYITÄ ottaa yhteyttä neuvojaan ovat ylivelkaantuminen ja rästissä olevat maksut. Pirkanmaa on linjannut, että vastaanottopisteet voisivat avautua syyskuussa, mikäli koronatilanne sen sallii. H einäkuu on suomalaisten lomakuu. Melontaretki, ruokakierros lähiympäristöön, luontoretkiä ja lapsille tekemistä. Talousja velkaneuvonta on maksutonta, ja se on tarkoitettu yksityishenkilöille sekä pienimuotoista yritystoimintaa harjoittaville ammatinja elinkeinonharjoittajille. Vuokramökit ovat varattuja ja auki oleviin hotelleistakin voi olla vaikea saada huonetta. Neuvottelemme, kartoitamme eri mahdollisuuksia ja etsimme ratkaisuja. Pirkanmaan oikeusaputoimistossa on asiantuntevia ja ystävällisiä ihmisiä valmiina auttamaan ja opastamaan, Civil rohkaisee. Kotimaan matkailu on ratkaisu. – Kaupunkisuunnittelun osallistujat ovat usein iäkkäämpiä, ja nuorten ääni jää hiljaisemmaksi. Apua saa edelleen arkipäivisin, mutta lähitapaamisia ei järjestetä. Hän itse pitää tärkeänä tavata asiakkaita kasvotusten. Samaan aikaan on auki myös chat-palvelu. KUN TALOUSja velkaneuvonta siirtyi viime vuoden alussa oikeusaputoimistojen alaisuuteen, Kangasalle jäi vastaanotto kahdesti kuussa. Lähdimme miettimään, miten nuoria kannattaisi lähteä kuuntelemaan, Seppä sanoo. Hänen omaa toimialuettaan Pirkanmaalla ovat Kangasala, Valkeakoski ja Akaa. Lähimatkailu on parasta juuri nyt Kari Karjalainen pyöräili Suoramalta Kangasalan pääkirjastoon yhdessä lastensa Kiian ja Joonan kanssa. Vesillekin tässä järvipitäjässä pääsee, vaikkei omistaisi omaa venettä tai kanoottia. Kangasalle jäi kuitenkin vielä sivupiste, joka palvelee normaalitilanteessa ajanvarauksella. Kävelevä iltakoulu arvioi Suoramaa Annukka Tammilehto Kangasala ottaa nuoret mukaan suunnittelemaan Suoraman kävely-ympäristöjä järjestämällä loppukesästä asiantuntijoiden ja nuorten yhteisen kävelevän iltakoulun. Matkallekaan ei ainakaan ulkomaille uskalla. Pirkanmaalla talousja velkaneuvojat päivystävät puhelimitse maanantaista perjantaihin kello 10–12. Viime syksynä kaupunki haki yhdessä Tampereen ja Espoon kaupunkien sekä konsultteina toimivien FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy:n ja Nuorten Akatemia ry:n kanssa avustusta YmpäristöKaupunki haluaa tietää, mitä mieltä nuoret ovat alueesta.. Ravintolat voivat olla auki pidempään, urheilutapahtumia ja konsertteja järjestetään taas, ja niitä voi seurata jopa paikan päällä! Moni tapahtuma jää silti myös järjestämättä. Kannattaa käydä vastaamassa. – Ollaan lomalla! Vaikka etelänmatka siirtyikin, niin loma on kuitenkin loma, ja lomaillaan nyt Suomessa. Täällä on ymmärretty hyödyntää lahjaksi saatuja valtteja: isoja ja pieniä järviä riittää, ja ne tarjoavat niin asukkaille kuin turisteille hienon mahdollisuuden virkistäytymiseen. Ratkaisuna voi olla esimerkiksi velkajärjestely tai takuusäätiön takaus. Karjalaisen mielestä on hienoa, että kirjasto ja uimahalli ovat auki. Yhteyden ottaminen neuvojaan ei välttämättä ole helppoa. Asioita viedään tällä hetkellä eteenpäin puhelimitse. Välineenä on puhelin, mutta asioita hoidetaan kuten ennenkin. Aina löytyy myös kehitettävää. Kuluvan vuoden huhtikuussa sitä lisättiin kolmeen kertaan, joten tarvetta on. Valtit käyttöön. Sinne on valmiiksi listattu kohteita. – Näin aamupäivisin harrastamme jotain liikuntaa, esimerkiksi uintia, pyöräilyä tai kävelyretkiä. Kangasalan Sanomat Keskiviikko 8.7.2020 2 UUTISET ILONAIHE MARJA AALTIO Täällä on ymmärretty hyödyntää lahjaksi saatuja valtteja. – Uimahallissa olemmekin käyneet. Mökkiäkään kaikille ei ole, mutta joku katkos arkeen kotona olisi hyvä saada. Reija Civil talousja velkaneuvoja Aikaisintaan syksyllä voi tavata velkaneuvojan kohdakkain Sari Eerolainen Koronavirus on muuttanut myös talousja velkaneuvonnan palvelumuotoa. Osa majoituspalveluistakin on vielä kiinni, joten päivämatkan päässä olevat kohteet nousevat entistä suurempaan arvoon. Siitäkin pisteet Kangasalle. Kaikkiin näihin löytyy vinkkejä Kangasalan ja Pälkäneen yhteisestä, tuoreesta matkailuesitteestä. PÄÄKIRJOITUS Marja Aaltio Kirjoittaja on Kangasalan Sanomien toimituspäällikkö. Neuvonta siirtyi viime vuoden alussa kunnilta valtiolle eli oikeusaputoimistojen alaisuuteen. Neuvojilta saa apua oman velkatilanteen ja maksukyvyn selvittämiseen sekä ratkaisujen etsimiseen. Civilin mukaan korona-aika on lisännyt yhteydenottoja jonkun verran, ja syksy saattaa tuoda niitä vielä lisää. Lisänä olivat tietysti jo tutut asiakkaat, Civil kertoo. – Vaikka emme tapaa kohdakkain, asiakkaan asiaa viedään eteenpäin tavanomaiseen tapaan. Kaupunginarkkitehti Mari Seppä kertoo, että kaupunki on tulevaisuudessa parantamassa Suoraman ja Vatialan kävely-ympäristöjä, joita lapset ja nuoret käyttävät aktiivisesti. Sama toive tulee myös asiakkailta. Tosin tänä vuonna mielikuva on lähes päinvastainen, kun tiukan koronakevään jälkeen määräyksiä on höllennetty. Siksi kaupunki haluaisi kuulla heidän mielipiteitään alueiden nykyisestä tilasta. Yhteyttä voi ottaa puhelimitse. Koko maa tuntuu menevän tyystin kiinni. Nyt voimme kaikki vaikuttaa siihen, miten Kangasalan virkistysja matkailumahdollisuudet kehittyvät. ONNEKSI Kangasala ja sen lähinaapurit ovat oikeita kesäpitäjiä
Laskujen ja velkojen maksu velalla voi ensin helpottaa rahatilannetta, mutta saattaa johtaa velkakierteeseen tai syventävää sitä entisestään. • Hae apua. Tarkoituksena on, että nuorten mielipiteitä kuultaisiin tulevaisuudessa ainakin Vatialan alueen ja kenties muidenkin kohteiden osalta. SUORAMA ON hankkeen yksi pilottikohde. Lähdimme miettimään, miten nuoria kannattaisi lähteä kuuntelemaan. Takuusäätiö antaa asiaan neljä neuvoa. Lähde: takuusaatio.fi Takuusäätiö on valtakunnallinen sosiaalialan järjestö, joka auttaa velkakierteessä ja taloudellisesti haavoittuvassa elämäntilanteessa olevia ihmisiä. Lisäksi Kangasala osallistuu hankkeeseen 5 000 eurolla ja Espoo sekä Tampere 10 000 euron osuuksilla. Sen jälkeen käydään yhdessä läpi huomioita ja ideoita, Seppä selittää. Esimerkiksi: vuokra, sähkö ja muut asumiskulut, ruoka ja lääkkeet, puhelinja nettiliittymälaskut, matkaliput, polttoaine ja vakuutukset. • Laita menot tärkeysjärjestykseen. • Sovi maksuista. Siksi kaupunki haluaa kuulla heidän mielipiteitään alueen kävely-ympäristöistä. • Älä tee hätäratkaisuja. ANNUKKA TAMMILEHTO Kaupunkisuunnittelun osallistujat ovat usein iäkkäämpiä, ja nuorten ääni jää hiljaisemmaksi. Suoramalla elokuun lopussa pidettävä työpaja toteutetaan yhdessä kaupungin nuorisovaltuuston kanssa. Hänen mukaansa niitä voidaan mahdollisesti hyödyntää myös Suoramalle tulevina vuosina rakennettavan uuden pienen lasten yksikön suunnittelussa ja toteutuksessa. – Nuoret kiertävät pienryhmissä alueella ja arvioivat kännykkäsovelluksella sen laatua ja viihtyisyyttä eri näkökulmista. Mari Seppä kaupunginarkkitehti Talousvinkkejä korona-ajasta selviämiseksi. Ministeriön myöntämän avustuksen määrä on 30 000 euroa. Hän kertoo odottavansa innolla, millaisia ajatuksia nuorille herää. Paikalla on myös kaupungin nuorisotoimi Kyläkolli-autolla. Älä turvaudu ensimmäiseksi kalliskorkoisiin luottoihin. Laskuista tai veloista voi sopia vielä, vaikka ne olisivat menneet perintätoimistoon tai jopa ulosottoon. ministeriöltä nuorten osallistamismenetelmien kehittämiseen. Aikaisintaan syksyllä voi tavata velkaneuvojan kohdakkain SUORAMAN KOULUN ja kentän ympäristössä liikkuu paljon lapsia ja nuoria. 3 Keskiviikko 8.7.2020 Kangasalan Sanomat UUTISET Koronakriisi voi vaikeuttaa laskujen ja velkojen maksua, jos tulot vähenevät esimerkiksi lomautusten vuoksi. Ole ensisijaisesti yhteydessä laskun lähettäjään tai velkojaan. TALOUSJA velkaneuvojilta voi pyytää apua taloudenpidon suunnitteluun. Muita kohteita ovat Tampereen Hervannan ratikkapysäkkien ja Espoon Otaniemen koulukampuksen ympäristöt. SEPÄN MUKAAN koko hankkeen tarkoitus on kerätä paitsi nuorten ajatuksia saada myös luotua Kangasalle välineistö, jota voidaan jatkossa käyttää vastaavanlaiseen osallistamiseen. Saat maksutonta neuvontaa esimerkiksi Takuusäätiöstä puhelimessa ja chatissa. Jos raha-asiat painavat mieltä ja tarvitset apua, älä jää yksin. Hankkeen nimi on Kävelevät kaupunkilabrat nuorille
– Ei ole tietenkään tietoa, pääsevätkö he takaisin töihin, Stén toteaa. Hän uskoo vahvasti kuntien rooliin valtion rinnalla työllisyystilanteen hoidossa. Työllisyyden kuntakokeilussa te-palveluja siirtyy te-toimistoilta kuntiin, joissa asiakkaita palvelevat henkilökohtaiset palveluneuvojat. – Lain on tarkoitus tulla voimaan vuodenvaihteessa. Roineessa ja Vesijärvessä aiemmin havaitut sinileväesiintymät ovat hajonneet. Kangasala hyväksyttiin mukaan toiseen työllisyyden kuntakokeiluun yhdessä Pirkanmaan 21 muun kunnan kanssa loppuvuodesta 2019. Stén kertoo, että työttömyyden kasvu ja lomautettujen suuri määrä eivät heijastu vielä kaupungin työllisyyspalveluihin. Saari kertoo, että kaiken kaikkiaan Pirkanmaalla puhutaan noin 35 000 asiakkaan työllisyyspalveluiden toteuttamisesta kuntatasolla. Oikeus pysäköidä hiekkakentälle matkailuajoneuvolla on merkitty liikennemerkein. Toistaiseksi kaupunki jatkaakin sen toimivaltaan kuuluvia työllistämistoimia yhteistyössä te-toimiston kanssa. Sinilevää havaittiin viikolla 27 neljällä Pirkanmaan 43:stavaltakunnallisesta havaintopaikasta. Se ei ole leirintäalue, eikä avatulla alueella ole tarjolla leirintäalueen palveluita. Lomautukset johtuvat pääasiassa keväällä covid 19 -viruksen aiheuttamasta poikkeustilasta ja talouden heikkenemisestä. Kangasalla sinilievää oli viime viikolla enää Kirkkojärvessä. Kuka tahansa voi ilmoittaa levähavainnostaan Järviwikiin Havaintolähetin avulla. Suhteessa muihin maakunnan kuntiin tilanne on Kangasalla kuitenkin keskimääräistä parempi. Emme ole varmoja, mikä tilanne on vuodenvaihteessa, hän toteaa. Saari harmittelee, että käytännössä kunnat ovatkin nyt akuutissa tilanteessa kädettömiä, vaikka nyt jos koskaan, ne olisivat tarvinneet toimivallan työllistämistoimiin. Kaupungin työttömyysaste oli toukokuussa 12,8, kun se koko Pirkanmaalla oli 16,9 prosenttia. Kunnista te-palveluja tulevat saamaan työttömät, työvoimapoliittisten toimenpiteiden ja lomautuksen piirissä olevat Kelan työmarkkinatukea tai peruspäivärahaa saavat. Sinilievähavainnot ovat vähentyneet. Kyselyssä selvitetään Sarsasta Kisarantaan ja sieltä Keisarinharjua pitkin Kaivantoon ja edelleen Vehoniemeen jatkuvan kokonaisuuden helmiä ja kehittämiskohteita. Ensimmäinen kuntakokeilu päättyi vuoden 2018 lopussa. KAUPUNGIN työllisyyspalvelupäällikkö Terhi Stén sanoo, että työttömyyslukuja tarkastellessa on otettava huomioon, että iso osa työttömistä työnhakijoista on lomautettuna. Ruuhkautuneilla te-toimistoilla ei ole yksin resursseja riittäviin työllisyystoimiin. Vielä viime viikolla levää havaittiin yhdellätoista havaintopaikalla. Matkaparkki on käytössä 9. SAARI ON kuitenkin huolissaan siitä, miten huonoksi tilanne palveluissa ehtii mennä ennen vuodenvaihdetta. Saari kertoo, että uusi kuntakokeilu on tällä hetkellä eduskunnan käsittelyssä. – Työmarkkinatilanteen muutos on ollut raju. Erityishuoli hänellä on nuorista. Tiedämme entuudestaan, että kun työttömyys pitkittyy, se mutkistuu. Saari huomauttaa, että kunnilla on jo nyt keinoja tukea asiakkaita työhön, koulutukseen ja työllistymistä edistäviin palveluihin. Saari ja Stén toivovat, että asiakkaat tulisivatkin jo syksyllä lomakauden loputtua asioimaan itse kuntiin ja ilmoittautuisivat palvelujen piiriin. Nuorten kasvaneen työttömyyden nostaa esille myös Terhi Stén. Tuloksia raportoidaan yleispiirteisellä tasolla kaupungin nettisivujen osallistu ja vaikuta -osiossa. Parkki löytyy Urheilutien varrella olevalta hiekkakentältä. Toukokuussa työttömänä oli lähes 2 000 kangasalalaista. Koko Pirkanmaan maahanmuuttajien kotouttamiseen liittyvät te-palvelut tullaan keskittämään Tampereen kaupungin vastuulle maahanmuuttajien osaamiskeskukseen. – Jos nuori on jäänyt maaliskuussa työttömäksi, hän on jo melkein pitkäaikaistyötön vuoden vaihteessa.Tiedämme entuudestaan, että kun työttömyys pitkittyy, se mutkistuu. Kirkkojärvessä sinilevää oli edelleen runsaasti. Tuoreen työllisyyskatsauksen mukaan pirkanmaalaisten nuorten työttömyys on lisääntynyt vuoden takaisesta lähes 100 prosentilla. – Se ei näy vielä meillä, koska meidän toimemme ovat vasta niille, jotka ovat olleet pidempään työttömänä. elokuuta asti. Asiakkaiden omatoiminen hakeutuminen helpottaa vastuunsiirtoa kunnille, jos niillä on tiedossa asiakkaiden palveluntarve, kun kuntakokeilu toivottavasti ensi vuoden alussa alkaa. Työttömien työnhakijoiden määrä on kuitenkin noussut vuoden takaisesta yli 100 prosentilla. Viilentynyt sää vähentää sinilevien esiintymistä, ja kovat tuulet hajottavat levälauttoja vedestä, kertoo vesienhoidon asiantuntija Salla Taskinen Pirkanmaan ELY-keskuksen tiedotteessa. Tavoitteena on saada materiaalia kaupunkikehittämisen tueksi sekä virkistysja matkailutoiminnan kehittämiseen. Sen on tarkoitus hyväksyä kokeilulaki loppuvuoden aikana. Työllisyyden kuntakokeilu olisi jo tarvittu Annukka Tammilehto Tuoreimmat työttömyystilastot ovat karua luettavaa koko Pirkanmaan, myös Kangasalan osalta. Kangasalan Sanomat Keskiviikko 8.7.2020 4 UUTISET Matkailualueesta kaivataan mielipiteitä Urheilutielle tuli parkki matkalaisille Tuuli ja kylmä hajottivat sinilevälauttoja Kaupunki ja Business Kangasala ovat avanneet nettikyselyn, joka koskee keskeisen virkistysja matkailuympäristön kehittämistä. SAARI KERTOO, että vaikka nyt valmisteltavan kuntakokeilun perusidea on sama kuin edeltäjänsä, se eroaa edellisestä muun muassa kuntien sisällä tapahtuvan toimeenpanoon liittyvän laajuuden suhteen. Se löytyy osoitteesta bit.ly/3gt29jq Kaupunki avasi keskustaan kesän ajaksi lyhytaikaiseen yöpymiseen tarkoitetun matkaparkin. TYÖLLISYYDEN kuntakokeilun toteutuminen vaikuttaa merkittävästä kuntien rooliin työllisyyspaveluiden tarjoajana. Mukaan kokonaisuuteen tarvitaan myös yksityistä ja kolmatta sektoria. – Etenkin nuoret, Stén tähdentää. Jos nuori on jäänyt maaliskuussa työttömäksi, hän on jo melkein pitkäaikaistyötön vuoden vaihteessa. Eduskuntakäsittelyssä olevassa kuntakokeilussa ovat mukana kaikki Pirkanmaan kunnat. elokuuta asti. Lisäksi kunnat palvelevat kaikkia alle 30-vuotiaita nuoria ja maahanmuuttajia, jotka ovat työttömänä, työvoimapoliittisissa toimenpiteissä tai esimerkiksi lomautettuna. TYÖTTÖMYYSKOKEILU, JONKA pitäisi siirtää te-palveluja te-toimistoilta kuntiin, toisi kuntien asiakkaiksi muiden muassa työttömyyspäivärahaa saavat. Sténin mukaan kaupunki odottelee nyt, millaisia kuntasektoria ja sen työllistämistoimia koskevia päätöksiä valtiontasolla kesän ja syksyn aikana tehdään. Saari selittää, että alkuperäisen aikataulun mukaan kokeilulaki oli tarkoitus hyväksyä jo keväällä, ja kokeilun tarkoitus alkaa elokuussa. Kangasalla toukokuussa lomautettuna oli noin 750. Myös asiakasryhmä on aiempaa laajempi. Regina Saari Tampereen kaupungin työllisyysjohtaja Asiantuntijoita huolestuttaa, pääsevätkö lomautetut takaisin töihin.. – Näen, että kun saamme toimivallan kuntiin, saamme työllisyyden hoitoon vahvemmat hartiat. Koronavirustilanteessa ruuhkautuneet te-toimistot eivät kuitenkaan pystyneet edistämään asian valmistelua. Lomautetuista huolta kantaa myös Pirkanmaan työllisyyskokeilun valmistelua luotsaava Tampereen kaupungin työllisyysjohtaja Regina Saari. Kysely on auki 17. Vaikka uusi kuntakokeilu mahdollistaakin työllisyyspalvelut kunnista kaikille alle 30-vuotiaille, Saari huomauttaa, että vuoden vaihteessa moni nuori saattaa olla ollut vailla töitä jo pitkään
Tutustu tarjontaamme kangasalanuimahalli.fi Keskusaukio 2, Kla | ma–pe 10–17, la 10–14 P. tule poimimaan ostoksesi yhteydessä sydämestä pieni ystävänpäivälahja. 020 130 3010 Koko perheen lemppariruokaa! Soita ja nouda tai tilaa kotiinkuljetus www.kotipizza.fi K-Supermarketin talossa, Finnentie 1, Kangasala ma-pe klo 10.30-21, la 11-21 ja su 12-21 P. 044 910 2900 tai www.liikkuva.net Vääränkalliontie 4 C, Kangasala • • Kirkkojärventie 4, Kangasala | P. 045 128 9323 Kangasalan Lepokoti, Ruutanantie 26 Tervetuloa! www.kangasalankadentaitajat.. Asuntoja yksiöstä kolmioon. 041 575 6804 Ps. 045 358 0220 tai www.samilaaksonen.fi Asiantuntevaa ja ammattitaitoista HIERONTAPALVELUA Mäkirinteentie 4, Kangasala Ulla Sipilä, 050 533 0128 SYDÄN TÄYNNÄ YLLÄTYKSIÄ... asti joka päivä klo 12-18 Ruutanantie 26, p. Ajanvaraus p. 020 7716 386 Koulutettu hieroja/ urheiluhieroja SAMI LAAKSONEN Vastaanotto Kangasalla Kuohunharjuntie 10, katutaso. Yhteen pakettiin on kääritty LAHJAKORTTI SIPETAAN! TERVETULOA! Ystävänpäiväterveisin, Sipetan väki Askartelutarvikeja monipalvelupiste, matkahuol o • tarvikkeet askarteluun • korjausompelu • valmiita lahjatavaroita ja kortteja • M • atkahuolto ASKARTELULIIKE JA ASKARTELULIIKE JA MONIPALVELUPISTE ma-pe 10-17, la suljettu Kangasalantie 1067, Kangasala pesulapalvelut: uusi yhteist Sipetan askartelemat Kangasala-aiheiset onnittelukortit Sipetan askartelemat Kangasala-aiheiset onnittelukortit yökumppani Pesulax Oy • Liisantie 2, Kangasala p. 0400 960 536 Heinäkuussa: ma, ti, to, pe klo 6–19.30 | ke klo 11–19.30 | la klo 10–18 | su suljettu Riskiryhmien ajat (suljettu muilta): ma klo 6–8 | ke klo 11–13 KUOHU ON AUKI KOKO KESÄN! Lasten uimakoulut ja päiväleirit, vesijumpat, SUP-lautaja merenneitopyrstökokeilut ja lasten uimahallisynttärit. ANNUKKA TAMMILEHTO. Kangasalan Kädentaitajien KESÄPUOTI Avoinna 30.8. 5 Keskiviikko 8.7.2020 Kangasalan Sanomat UUTISET Pienestä se lähtee Hyvää hoitoa HIERONNASTA Koulutettu hieroja Anniina Ervasti p. asti joka päivä klo 12–18 p. Seuraathan jo meitä somessa. Tervetuloa tekemään löytöjä! Ma-pe 9-17 Huom! Kesälauantaisin suljettu • Polttopuut, polttopuiden teko • Hakkuut, tontit ja pihapuut • Metsänhoitopalvelut Ilomäen Puukauppa Ky 0400 413 331 Kangasalan Lepokoti, Ruutanantie 26 – Tervetuloa! Kädentaitajien Kesäpuoti ja ”Sata sinivalkoista” -näyttely auki 27.8. 03 377 1172 • korpola.fi KELLOSEPÄNLIIKE KORPOLA Ma-pe 9-17, la 9-13 Kohdataan Kangasalla Tervetuloa! Kohdataan Design Lina Simons Jälleenmyyjäsopimuksemme päättyy! Kalevala Koru -varaston LOPPUUNMYYNTI Varastossa runsaat valikoimat kulta-, hopeaja pronssikoruja. Ota päivittäiseen käyttöön kangasalansanomat.fi/ lounaalle Tallenna kännykkäsi kotivalikkoon tai tietokoneen selainsuosikiksi kätevästi käytettäväksi! TYÖTTÖMYYSKOKEILU, JONKA pitäisi siirtää te-palveluja te-toimistoilta kuntiin, toisi kuntien asiakkaiksi muiden muassa työttömyyspäivärahaa saavat. 03 377 0940, 040 837 0080 kaunisnelli.fi | saija@kaunisnelli.fi Kauneutt a ja hyvää oloa kesään! kaunisne lli.fi TORIN LAIDALLA KESKUSTASSA JA VERKKOKAUPASSA! VUOKRA-ASUNTOJA Koti sinua varten Jätä hakemus: kruunuasunnot.fi Uusia, laadukkaita koteja Tampereen Jankaan kesällä 2020. Ystävänpäivänä 14.2. Jätä asuntohakemus nopeasti, näitä ei riitä kaikille! OTA YHTEYTTÄ! Colliers International Finland Tiina Kaitainen p. 03 377 1172 • korpola.fi KELLOSEPÄNLIIKE KORPOLA Ma-pe 9-17, la 9-13 Kohdataan Kangasalla Tervetuloa! Kohdataan Design Lina Simons Liisantie 2, Kangasala p. Mobiliasta tuotteitamme löytyy syksyllä joka pv klo 10-16 KESÄPUOTI Avoinna 2.9.2018 asti joka päivä Lahjat, tuliaiset, kortit, herkut..
TRAFICOMIN SIVUILLA on listattu muutkin Kangasalan järvien vesiliikennettä koskevat pysyvät kiellot ja rajoitukset. Toiminnan laajeneminen tarkoittaa tietenkin myös työpaikkoja. JÄRVINEN KERTOI maanantaina, että kaupunki aikoo pystyttää kiellosta muistuttavan kyltin Vesaniemen uimarannalle kuluvan viikon aikana. Kangasalan viikonloppuliikenteessä jäi kiinni nuori 1990-luvulla syntynyt autoilija, jota epäillään törkeästä rattijuopumuksesta. Kaukajärvellä, Kirkkojärvellä ja Pitkäjärvellä on kielletty kaikki liikenne moottoriveneillä ja muilla koneellisilla vesikulkuneuvoilla. Valvontaa suorittanut poliisipartio pysäytti päihtyneeltä vaikuttaneen henkilöautoilijan Kangasalantiellä Kangasalan ja Tampereen rajalla perjantaina iltayhdeksän aikaan. Kaupunginpuutarhuri arvelee, että tämän kesäiset helteet ja lämpimät vedet ovat saaneet ihmiset lähtemään vesiskoottereineen Vesaniemen ympäristöön. Sijoittajaryhmään kuuluvat Oeschin lisäksi Jouni Huura, Teppo Numminen, Jori Paatsjoki ja Markku Simanainen. Kiinteistö on alun perin rakennettu 1960-luvulla ja sitä on laajennettu moneen kertaan. Kangasalan Sanomat Keskiviikko 8.7.2020 6 UUTISET Apilan tilat vaihtoivat omistajaa Vesiskootterit kiusanneet Vesijärvellä Marja Aaltio Suomen Reumaliitto ry on myynyt entisen kuntoutumiskeskus Apilan kiinteistön sijoittajaryhmälle. ANNUKKA TAMMILEHTO TILOISSA ON jo alkanut remontti. Tässä vaiheessa remontoidaan aula, ravintolasali ja toimenpidehuoneet. Päätöksessä kieltoa perustellaan ranta-asukkaille aiheutuneella häiriöllä. Ensimmäisenä kunnostetaan aulatilat, ravintolasali ja toimenpidehuoneet. Siellä ei saa ajaa myöskään muilla koneellisilla vesikulkuneuvoilla. Annukka Tammilehto Toimitukseen otti yhteyttä kaksi lukijaa, jotka kertoivat, että Vesijärvellä on pörrännyt viime aikoina vesiskoottereita, vaikka ne on järven eteläpäässä kielletty. Punamustavalkoinen kyltti isketään sellaiselle paikalle, että se näkyy sekä rannalle että vesistön suunnasta lähestyville. Jatkossa alueen uudisrakentaminen pyörii ikäihmisten ympärillä. Suunnitelmiin kuuluu myös tehostetun palveluasumisen yksikkö, joka on tarkoitus rakentaa alueelle. Moottoriveneliikenne on kielletty Rutajärvellä ja Onkijärvellä. Hän uskoo, että kuntoutustoiminta jatkuu nyt tarvetta vastaavassa mittakaavassa. Päätöksessä todetaan, että vesiskoottereilla ajo on kielletty Vesijärvellä linjan Pikonlinna-Selkäkari-Selkäsaari eteläpuolella. Kaupunginpuutarhuri Jari Järvinen vahvistaa, että virallinen kielto asiasta on olemassa. Hänen ideaansa uskoi joukko pitkän linjan yrittäjiä, jotka ovat tuttuja keskenään jo ennestään. Kulkunopeutta on rajoitettu Noksioislahdessa, jossa vesiliikenteen suurin sallittu nopeus on viisi kilometriä tunnissa. Havaintoja voi lähettää sähköpostitse osoitteeseen vihjeet.pirkanmaa@poliisi.fi. Rakennus ansaitsee tulla kunnostetuksi. Kangasalantiellä törkeä rattijuopumus Puusepäntieltä vietiin naisten polkupyörä Pikonkankaalta Puusepäntieltä vietiin maanantaina puolenpäivän aikaan lukitsematon polkupyörä. Päätöksen on antanut Hämeen Lääninhallitus toukokuussa 1994. Kuntoutustoimintaa Apilan konkurssin jälkeen jatkanut Ikifit Oy jatkaa tiloissa edelleen. Kielto löytyy myös Traficomin sivuilta. Vesijärven eteläosan ohella erillinen vesiskootterikielto on myös Pajulanjärvellä. Remontti tiloissa on jo alkanut. Kuntoutustoiminta alkaa taas koronatauon jälkeen elokuun alkupuolella. Luonnonkauniilla tontilla on rakennuskantaa ennestään 8 500 neliömetriä ja käyttämätöntä rakennusoikeutta 4 500 neliömetriä. – Sinä aikana kun olen ollut talossa korviini ei ole aiemmin kantautunut, että vesiskoottereista olisi ollut murhetta, Järvinen toteaa. Kuski puhalsi törkeän rattijuopumuksen ylittävät lukemat. Kuljettaja määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon. Naistenmallinen pyörä oli lukitsematta. Tiistaina rannalta löytyi muita kieltotauluja. Pyörä on merkiltään Tunturi ja väriltään vihreä. Sijoittajaryhmän kokoojana ja idean alkuunpanijana toimi kangasalalainen Harri Oesch. Gustafssonin mielestä onkin hyvä, että uusi omistaja sekä tiloissa toimiva yrittäjä ymmärtävät, että asiantunteva kuntoutus on edelleen tärkeä osa hyvää ja vaikuttavaa reumahoitoa. KIINTEISTÖ OY Reumaharju sijaitsee mäntykankaalla Vesijärven rannalla, vain noin neljän kilometrin päässä Kangasalan keskustasta. Myöskään Matalajärvellä ei saa ajaa moottoriveneellä tai muilla koneellisilla vesikulkuneuvoilla lukuun ottamatta sähkömoottorisia veneitä. Hän ymmärtää, että alueen entisellä omistajalla Reumaliitolla ei ollut mahdollisuuksia kehittää paikkaa, varsinkin kun lääkehoidon kehittyessä laitoskuntoutuksen tarve on vähentynyt. Oesch kehuu sekä rakennusta ja paikkaa. IKIFIT OY:N toimitusjohtaja Leena Laranne kertoo, että kauppa on hyvä Ikifitin kannalta. Se on tullut voimaan samana vuonna kesäkuun alussa ja on voimassa toistaiseksi. Toimitusjohtaja Larenteen mukaan Ikifitillä on tulevaisuudessa Kangasalla lähes sata työntekijää. MYÖS SUOMEN Reumaliitto ry:n puheenjohtaja Satu Gustafsson on tyytyväinen omistajan vaihdokseen. Kieltokyltti tulossa rannalle. Heposelällä ja Iharin joessa saa liikkua enintään 10 kilometrin tuntinopeudella. Ikifitin kuntoutustoiminnassa on nyt tauko, ja tuota taukoa kannatti Oeschin mukaan hyödyntää remonttiin. VESANIEMEN UIMARANNALLE on tulossa punamustavalkoinen kyltti, jossa muistutetaan rannan vesiskootterikiellosta. Längelmäveden Pelisalmen alueella Veneojan salmessa ja Pitkäsalmessa vesiliikenteen nopeusrajoitus on kahdeksan kilometriä tunnissa. Vaikka laitoskuntoutuksen tarve on vähentynyt, ei se missään tapauksessa ole loppunut kokonaan. Ikifitillä on jo suunnitelmia kuntoutuksen ja muiden palveluiden kehittämistä entistä monipuolisemmiksi
Mannakorventiellä käytetään myös niin sanottua suuntaporausta, jossa putket asennetaan poraamalla suoraan maahan.. Vanhat putket vaihtuvat uusiin Mannakorvessa Eija Koivu teksti & kuva Mannakorven alueella on parhaillaan käynnissä vesihuoltoputkien laajamittainen peruskorjaus. Kangasalan Vesi kertoo asukkaille etukäteen tiedossa olevista katkoksista tekstiviestillä. Kiviseen ja kallioiseen maastoon se ei sovellu. Saneeraus toteutetaan noin kilometrin tieosuudella. Se käyttö edellyttää kuitenkin sopivaa maaperää. – Hyödynnämme saneerauksessa useampaa tekniikkaa, mikä on nykyisin vielä harvinaista, kertoo hankkeen työpäällikkö Eetu Mustonen, joka on myös urakoinnista vastaavan hämeenlinnalaisen Vision Infran toimitusjohtaja. Vesikatkoja tarvitaan kiinteistöjen kytkemiseksi uuteen runkovesijohtoon tai väliaikaiseen vedenjakeluverkkoon. NYT JOS KOSKAAN ON OIKEA AIKA SUOSIA SUOMALAISTA! KAMPANJA.PUUSTELLI.FI PUUSTELLIN 100v JUHLAVUODEN KUNNIAKSI KEITTIÖN OSTAJALLE NYT AINUTLAATUISET JUHLAEDUT VARMISTA ETUSI MYYMÄLÄSSÄ TAI OSOITTEESSA NYT MYÖS 6 KK KOROTONTA MAKSUAIKAA RAHOITUSETU KOKO REMONTILLESI. Rekitiellä, Kärrytiellä ja osalla Jalastietä vanhojen runkovesija viemäriputkien korvaaminen uusilla edellyttää perinteistä auki kaivamista. – Näillä näkymin odotettavissa on vain muutama työvuoron mittainen vesikatko. krs P. Suuntaporauksen ja sujutusmenetelmien ansiosta kaikkia teistä ei tarvitse kaivaa koko pituudeltaan auki. TAMPEREEN PUUSTELLI SUVANTOKATU 3, Ratinankulma 1. MANNAKORVEN ALUEELLA on alkanut runkovesija viemäriputkiston peruskorjaus. 7 Keskiviikko 8.7.2020 Kangasalan Sanomat UUTISET TEEMME SUUNNITELMAN JA KUSTANNUSARVION KOKO REMONTISTASI TAI HALUAMISTASI REMONTTITÖISTÄ. – Kyse on uudehkosta työtavasta. YKSITYINEN PALVELUAIKA MYYMÄLÄSSÄ ERIKSEEN SOVITTAESSA. Vaunutiellä sekä osalla Jalastietä ja Mannakorventietä putkistot uusitaan sujuttamalla, eli asentamalla uudet putket vanhojen sisään. Työt alkoivat juhannuksen jälkeisellä viikolla, ja koko urakka valmistuu syyskuun loppuun mennessä. Mustosen mukaan menetelmän ansiosta aukikaivuita tarvitaan tällöin vain kiinteistöjen liittymien kohdalla. 010 277 7336 SUUNNITTELUPALVELUMME TOIMII KESÄLLÄKIN MA-PE 10-15 Keittiön ostajalle yli 100 juhlaetua. AEGJA SIEMENSKODINKONEITA -50 % PS. Siihen liittyen osa alueen teistä saa uutta päällystettä. MYÖS ETÄPALVELUMAHDOLLISUUS VIDEOPUHELUSSA. PUTKISTOSANEERAUS jatkuu Mannakorvessa syyskuun loppuun saakka. Kärrytien ja Jalastien risteyksessä menetelmänä on perinteinen aukikaivuu. Koko urakan kustannusarvio on 670 000 euroa. Mannakorventiellä käytetään myös niin sanottua suuntaporausta, jossa putket asennetaan poraamalla suoraan maahan. Esim
Hän oli yrittänyt kertoa kokemuksesta, vaikka puhetta ei juuri enää tullutkaan. – Nuorin kyydissä ollut on 6-vuotias ja olikohan vanhin 81 vuotta viime kesänä. Kupu hänellä jo on, mutta taksamittaria pyörästä ei löydy. Kangasalan Sanomat Keskiviikko 8.7.2020 8 UUTISET Kaupungissa kaasuttelee ainoa moottoripyörätaksi Annukka Tammilehto teksti & kuvat Kangasalalaisella Juha Laurosella on menopeli, joka kääntää takuuvarmasti päät. – Eräälläkin suomenmestaritasolla kilpaa ajaneella miehellä, joka on nyt pyörätuolissa, oli kuulemma ollut leveä hymy kasvoilla. Turvallisuuden vuoksi hän ei halua ottaa kyytiin asiakkaita, joilla on promilleja veressä. MOOTTORIPYÖRÄTAKSIN hankkiminen oli Lauroselle luontevaa ja lupien puolesta helppoa. Matkustajalle on oma selkäja käsinojallinen penkki. Kuskille taksi on pääasiassa harrastus ja tapa tehdä hyvää. TÄLLÄ HETKELLÄ taksiajoneuvoihin ei vaadita kupua, eli keltaista taksimerkkiä tai taksamittaria. Taksikyyteihin käytettävien ajoneuvojen kriteerit muuttuivat kaksi vuotta sitten, kun uusi taksilaki astui voimaan. Kahden vuoden aikana Lauronen menopeleineen on napattu taksitolpalta vain kaksi kertaa. Juha Lauronen taksiyrittäjä MOTORISTITAKSIKUSKI JUHA Lauronen ajelee tilauskyytejä, mutta suurin osa ajoista on hyväntekeväisyysreissuja. Laurosen taksi on kolmipyöräinen CanAm Spyder -moottoripyörä. – Ei ole tarkoitus tienata. Anonkin siihen ehkä poikkeuslupaa. Mittarin asennuttaminen siihen on hankalaa, koska mittarin pitäisi olla säänkestävä ja sellainen, ettei sitä saa varastettua pyörän ollessa parkissa. Se selittynee sillä, että Lauronen ajelee harvoin myöhäisiltoina ja öinä, jolloin kyytiin tultaisiin herkästi. Kävin ostamassa hänelle kertakäyttöisen sadetakin. Myös moottoripyörätaksin ajaminen on hänelle enemmänkin mukava kesäharrastus kuin työ. – Niin sanottuja perustaksitilauksia on kyllä ollut. – Se on vaikea toteuttaa. Työssä yhdistyy kolme tärkeää asiaa: ihmisten kanssa oleminen, taksin ajaminen ja moottoripyöräileminen. Eikä ihme, onhan se Suomen ja tiettävästi myös koko Pohjoismaiden ainoa moottoripyörätaksi ja Lauronen ainoa moottoripyörätaksikuksi. – Aina kun pysähdyn jonnekin, ihmiset tulevat kyselemään, hän kertoo. Laurosella on asiakkaita ja muita kyydittäviä varten erikokoisia kypäriä, jotta kyytiin voi hypätä kuka vain. – Esimerkiksi vanha sivuvaunullinen, mihin olisi kiva ottaa pari matkustajaa, ei käy, hän naurahtaa. Hän on harrastanut moottoripyöriä niin kauan kuin muistaa ja ajanut invataksia vuodesta 1985. Kunhan sen verran saan, että saan vakuutukset maksettua. Lauronen tietää kertoa, että taksilakia ollaan parhaillaan muuttamassa niin, että niistä saattaa tulla jälleen pakolliset varusteet. LAURONEN AJAA moottoripyörätaksia myös hyväntekeväisyysmielessä. Lauronen vaimoineen on tehnyt kouluvierailuja paitsi kaksipyöräisellä matkapyörällään myös kolmipyöräisellä taksilla. Lauronen ja hänen vaimonsa toimivat Motoristit koulukiusaamista vastaan -nimisessä yhdistyksessä, johon kuuluvat moottoripyöräilijät vastustavat koulukiusaamista ja käyvät kouluilla puhumassa siihen liittyvistä asioista. MOOTTORIPYÖRÄTAKSIN PARI vuotta sitten hankkinut Juha Lauronen on jo virallisesti eläkkeellä ja kertoo ajelevansa autokyytejä enää harvoin.. Lauronen on jo virallisesti eläkkeellä. Kampaus meni hieman kasaan kypärän alla, mutta se ei kuulemma haitannut, taksimotoristi muistelee. Autolla tehtäviä taksikyytejä hän ajaa enää vain satunnaisesti, silloin kun kuskeista on akuutti pula. Vaikka Lauronen odotti, että kyytejä olisi voinut alkaa ajaa kaksipyöräisellä moottoripyörällä, sellainen ei kuitenkaan ajoihin kelpaa, vaan menopelissä on oltava vähintään kolme pyörää. Kolmen pyörän ansiosta moottoripyörä on vakaa, eikä sitä tarvitse kallistaa kuten kaksipyöräistä. Hän on kyydinnyt esimerkiksi pyörätuolissa istuvia motoristejä, jotka eivät enää pysty nousemaan tavallisen pyörän satulaan. Nuorin kyydissä ollut on 6-vuotias ja olikohan vanhin 81 vuotta viime kesänä. Kerrankin vein yhden neitokaisen Tampere-taloon teatteriin ja vielä vesisateessa
Polkupyöräilin. 10. 15. 19. Tunnistin pilvistä eläimiä. 14. 32. 23. Kävin mökillä (omalla tai vierailulla). 27. 12. Söin jäätelöä. 36. 7. Tai uintiretkeä! Hyvää kesää!. Ohessa malli ruudukosta. Pelaajat etsivät omasta ruudukostaan vastaavan numeron ja jos se löytyy, ja jos he ovat tehneet tänä kesänä kyseisen asian, he merkitsevät ruudun. Pelasin frisbeegolfia. Nukuin teltassa. 1. Nukuin pitkään. 3. 46. 49. 33. 4. Löysin uuden matkailukohteen lähiseudulta. Nautin helteessä jääkylmää juomaa. Etsin kivoimpia kesämenoja omasta paikallislehdestä. Näin pelaat: • Jokainen pelaaja tarvitsee kynän ja numeroruudukon, jossa on tilaa 25:lle numerolle. Otin aurinkoa. Näin perhosen. Poimin mustikoita. 22. Tapasin sukulaisia. Kävelin paljain jaloin nurmikolla. 20. Kävin torilla ostoksilla. Grillasin makkaraa. 25. 30. • Palkinnoksi voittaja voi valita yhteisen kesätekemisen. 13. Muistin laittaa aurinkovoidetta. Lepäilin riippumatossa tai keinussa. Löysin hyviä tarjouksia omasta paikallislehdestä. Maistelin uusia perunoita. 40. Siihen merkitään sekalaisessa järjestyksessä numeroita 1–50 väliltä. Näin aamukastetta. Poimin kukkia. 6. Bongasin kotipihalta linnun (mikäs laji se muuten oli...). Luin omasta paikallislehdestä, mitä kotiseudulla tapahtuu. Söin tuoreita mansikoita. Kävin pyöräilemässä. Rakensin hiekkakakkuja. 16. Pelasin jalkapalloa. 21. 38. 11. Kastuin kesäsateessa. 44. Sain kalan (vaikka läheisen kaupan kalatiskistä). Luin kirjan. Söin tuoreita herneitä. Vihdoin löylyssä. Saunoin. 17. 8. 9 Keskiviikko 8.7.2020 Kangasalan Sanomat Suvibingo 18. • Nosta numerolappuja ja luettele kesätekemisiä niin kauan, että joku pelaajista saa omaan ruudukkoonsa täyteen rivin kesätekemisiä joko vaakaan, pystyyn tai vinoon. Tein linnunpöntön. 37. Leikkasin nurmikkoa. 2. Valvoin myöhään. Pelasin krokettia. 28. Mitä olisi kesä ilman jäätelöä. 9. Kolusin lähiseudun nähtävyyksiä. Kokkasin ulkona. • Jos sinulla ei ole bingokonetta, kirjoita numerot 1–50 paperilapuille ja laita laput esimerkiksi johonkin kulhoon. 29. 31. 41. Kävin luontoretkellä. • Aloita peli nostamalla yksi numerolappu ja lukemalla sitä vastaava kesätekeminen listasta. 50. Olin kesätapahtumassa. 34. 33 7 38 6 46 48 30 39 9 31 12 50 49 18 19 42 5 10 15 21 2 40 3 16 36 Pelaa tätä oman tilattavan paikallislehtesi Suvibingoa ja katso, mitä kaikkea lomalla voi tehdä – kavereiden kanssa voitte kisata vaikka siitä, kuka teistä on jo tehnyt eniten kesään kuuluvia juttuja. 42. Kirjoitin kesärunon. Huidoin hyttysiä. 47. Kävin ongella. 5. 26. 48. Olin uimassa. 35. 43. Pesin mattoja. 45. 39. 24. Tein voikukkaseppeleen. Olimme soutelemassa
KESKIPÄIVÄN MUSIIKKITUOKIOT Keskiviikkoisin klo 12 Kangasalan kirkossa soi musiikki. . Ajanvaraukset sähköpostitse kangasalan.seurakunta@evl.fi tai puhelimitse p. klo 18. Huutijärven hautausmaakierroksen päätteeksi kesäillan hartaus kappelissa klo 19. VALMISTUNEITA Jannika Muilu on valmistunut Tampereen yliopistosta kasvatustieteen maisteriksi. Pekka Siiskonen, kitara. Antakaamme siis jokaiselle lähimmäisellemme tilaa kasvaa ja ilmaista itseään, jotta voisimme myös itse kasvaa rakkaudessa. – Kun näimme laitteet asennettuina, tuli keveä olo. Kangasalan kirkko Auki heinäkuussa arkisin klo 11-17, opas paikalla. Kylältä löytyi myös osaajia, kun piti tehdä muutoksia sähköliittymiin pääkeskukseen. Priden omilla nettisivuilla kerrotaan, että Pride (suom. Kastetut: Minea Johanna Marjatta Evikoski, Evella Elisabet Hellman, Nea Niina Jadessa Hyytiäinen, Venni Elias Toivo Mäki, Eero Jussi Salminen Kuolleet: Aini Maria Mäkelä 86v., Antero Kajan 75v. Kirkkovuoden teemoista tällä viikolla käsitellään armahdusta. Siunattu läheisten läsnä ollessa. 22.7. ylpeys) viittaa maailmanlaajuiseen liikkeeseen ja ajattelutapaan, jossa korostuu jokaisen oikeus omaan seksuaaliseen suuntautumiseen, sukupuoli-identiteettiin ja sukupuolen ilmaisuun. KANGASALAN SEURAKUNTA JUMALANPALVELUKSET Messu Kuhmalahden kirkossa su 12.7. Kuohenmaan kyläyhdistys on vuokrannut vanhan kansakoulun Kangasalan kaupungilta 30 vuodeksi. Muistosi kaunis säilyy sydämissämme. 15 .7. Tanja Vuorinen, oboe. – He ovat tehneet paljon näkymätöntä työtä, jota ilman projekti ei olisi valmistunut, muistuttaa Kamppari. Nykyisin kylätalona toimivaan koulurakennukseen asennettiin maalämpölaitteisto kesäkuun puolivälissä. HAUTAUSMAAN OPASKIERROKSET Opastettuja kävelykierroksia hautausmailla. Kolehti: Raamatun käännöstyöhön Kansanlähetys ry:n kautta. Ihmisten ei tule tuomita toisiaan, vaan edistää oikeuden ja hyvyyden toteutumista maan päällä. Eero Koriseva puolestaan hoiti kaivuutyöt. 18.02.1934 18.06.2020 Velkua Varkaus Rakkaamme o.s. • Huutijärven hautausmaa (Jokioistentie 12) to 6.8. Myllystenpohjantie 2. Meille kaikille kuuluu oikeus rakastaa. Siinä meitä muistutetaan, että vain Jumala voi lopulta tuomita ihmisen. 040 309 8000. Talkootyövoimaa tarvittiin myös siinä vaiheessa, kun vanha öljylämmitysjärjestelmä piti purkaa. Hankerahoitus kattaa kustannuksista noin kolmanneksi ja kyläyhdistys rahoittaa loput. Kangasalan Sanomat Keskiviikko 8.7.2020 10 Aino Vihonen kesäteologi Kangasalan seurakunta SANAN VOIMAA Kaikilla on oikeus rakastaa Kesäkuu on tunnettu etenkin viime vuosina Pride-kuukautena. Messu striimataan katsottavaksi Kuhmalahden kappeliseurakunnan Facebook-sivulle. Keskipäivän musiikkituokiot heinä-elokuussa. Jo sitä ennen koulu toimi kyläläisten harrastuspaikkana. KYLÄLÄISET OVAT pitäneet talosta huolta talkoilla. Hän nauraa, että todistettavasti laite myös toimii, sillä hanasta tulee lämmintä vettä. Koko projektin budjetti on 35 000 euroa RAHAA KYLÄYHDISTYS on kerännyt muun muassa kyläteatteritoiminnalla. Seurakunnan virastot Avoinna ajanvarauksella 1.6.-31.8. Kuolinilmoitus lehteen Ota yhteyttä p. Pride-tapahtumien juhlaviikot ovat siis tärkeää aikaa monelle. 050 404 1146. –Lämmitys on ollut suurin yksittäinen kuluerä. • Vanha hautausmaa (Ainontie 1) to 16.7. Kamppari kiittelee työryhmää, joka hoiti suuren urakan selvittäessään maalämpövaihtoehtoja ja lupa-asioita. • Seurakunnan työntekijä langan päässä: 010 201 4313* (ma–pe klo 10–16) • Tarvitsetko konkreettista apua. Lämmin kiitos osanotosta. Voiton puolella ollaan, kuvaa tuntemuksiaan maalämpöprojektin lupa-asioita hoitanut kyläyhdistyksen sihteeri Timo Lauttamus. Ehtoollista jaetaan myös varsinaisen messun päättymisen jälkeen klo 11.30 13. Oppaana Jussi Lehtonen. Tarjotkaamme toinen toisillemme rakkautta ja ymmärrystä, jotta jumalan valtakunta olisi askeleen lähempänä meitä. Vuokra-aika alkoi kuusi vuotta sitten. Kati Kamppari ja Timo Lauttamus yllättyivät, miten paljon paperitöitä maalämpöön vaihtaminen teetti. Öljylämmityksen vaihtaminen maalämpöön oli pitkä projekti. Haapkari Aini Maria MÄKELÄ Ei kauniimmin täältä lähteä vois kuin unessa hiljaa nukkua pois. Diakoniatyöntekijä vastaa: 040 309 8080* (ma ja to klo 9–12) *Operaattori veloittaa puhelusta soittajan liittymäsopimuksen mukaisen hinnan (pvm/mpm). klo 18. Hankerahaa voi sitten hakea kuitteja vastaan. Markku Viitala, Janne Kyrönlahti. Vuonna 2003 toteutettiin puoli vuotta kestänyt sisäremontti. 8.7. Seuraa ajantasaista tietoa seurakunnasta kotisivujemme kautta www.kangasalanseurakunta.fi TARVITSETKO KUUNTELIJAA, JUTTUSEURAA TAI KONKREETTISTA APUA. Timo Lauttamus, Tero Kamppari, Markku Mäntylä ja Esko Tammisto pyysivät maalämpöfirmoilta tarjouksia ja selvittävät samalla kaikkea mahdollista maalämpöön liittyvää, jotta löytyisi Kuohenmaan tarpeisiin sopiva paras vaihtoehto. Itse työ ei kauaa vienyt, mutta luparuljanssi sitäkin pidempään. Ne toteutti Jukka Koriseva. Voit myös pyytää puhelun aluksi meitä soittamaan sinulle takaisin. Elias Nummenmaa, marimba. Kun huomasimme, että lämmitysremonttiin on mahdollista saada avustusta, niin päätimme ryhtyä toimeen, muistelee yhdistyksen puheenjohtaja Kati Kamppari. ma ja ti klo 9-14, to klo 10-17. Maalämpö pitää satavuotiaan kunnossa Marja Aaltio teksti & kuva Satavuotias Kuohenmaan kansakoulu siirtyi kesäkuussa maalämpöön. Koulutoiminta siellä lakkasi jo vuonna 1971. Toiminnan tuotot haluttiin sijoittaa uuteen lämmiMAALÄMMÖSTÄ KERTOO vain pieni putken pää Kuohenmaan koulun takana. Kunta antoi remonttiin 20 000 euroa materiaalirahaa, työt tehtiin talkoilla. klo 10. Projekti alkoi syksyllä 2018, kun kyläyhdistys päätti hakea Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelman 2014–2020 investointihankerahoitusta Kantri ry:ltä. Rakkaudella muistaen ja ikävöiden Reijo ja Sirpa Leena ja Erkki Riikka ja Ali Mika Esteri perheineen Reino perheineen . Tuolloin niin sosiaalinen media kuin kaupunkienkin kadut täyttyvät ihmisistä, jotka haluavat tuoda ylpeästi esille oman itsensä. Jussi Tamminen, urut ja piano. Talo on myös maalattu ulkoa ja vinttiä on kunnostettu. Tosin kyläyhdistyksen pitää ensin maksaa kaikki laskut itse. Jeesuksen esille tuoma käsky rakasta lähimmäistäsi kuin itseäsi koskee meistä jokaista ja sen tulisi myös kohdistua jokaiseen ihmiseen ympärillämme. ja 13.8
Harri Kause haluaisi nähdä enemmän kotimaista hamppua, humalaa ja pellavaa. MYÖS PÄÄKIRJASTON ovet avautuvat jälleen maanantaista perjantaihin kello 9. Tässä lausunnossa tulee esiin luontotarkkailijan toinen, eli bisnespuoli. Kirjastossa asioivien saatavilla on muun muassa käsihuuhdetta. Harri Kause täyttää 80 vuotta sunnun taina 12.7. Samalla se on vähäpäästöisempi kuin entinen öljylämmitys. Kylätalon lisäksi rakennuksessa on vanha opettajien asunto, jossa asuu vuokralainen. Omatoimiajat ovat olleet poissa käytöstä maaliskusta asti. Miehellä ollut sormensa pelissä myös hirsirakentamisessa, ja sittemmin hänen päätoimensa on liittynyt maaja metsätalouteen. Hän juhlii tuttavapiirissä tiis taina 14.7. – Koulutukseltani olen merkonomi, ja metsän viljelyyn olen perehtynyt kurssien kautta. Aluehallintovirasto ohjeisti kuntia toukokuussa, että omatoimikirjastoja ei suositella avattavaksi, ellei toiminnanjärjestäjä pysty valvomaan, että turvallisuusja hygieniaohjeistusta noudatetaan. Se on kuitenkin pitkäaikainen sijoitus, sillä kumina ei anna vielä ensimmäisenä vuonna satoa, vaan vasta kahtena seuraavana. Nyt ei toivottavasti tule myöskään kaikkia niitä remontteja, joita vanhassa öljylämmityksessä oli, Lauttamus sanoo. Esimerkeiksi Kause nostaa humalan, pellavan ja kuminan. – Sitä, kuten verikurjenpolveakaan ei enää juurikaan löydy, hän harmittelee, mutta on törmännyt myös iloisiin yllätyksiin: – Näiden kukkien siemenet elävät pitkään maassa. Omatoimiajat ovat sunnuntaista tors taihin kello 7–21 ja perjantaista lauan taihin kello 7–18. Kotimainen kumina puolestaan on leipomoteollisuuden mieleen. Jos ongelmia ilmenee, omatoimikäyttöä voidaan rajoittaa. Henkilökunta palvelee kello 10–19. 100vuotiaan Kuohenmaan kansa koulun kesäkahvila lauantaina 11.7. 80 vuoden ikään ehtinyt, jo koulupoikana luonnosta kiinnostunut kasvillisuuden tarkkailija aloittaa puheensa perinnekasveista. kello 11–16. Osoite Rissanrannantie 6, Kangasala. Ovet avautuvat PIKI-kirjastokortilla ja siihen liitetyllä nelinumeroisella tunnusluvulla. RAUMALLA SYNTYNYT mies kertoo käyneensä lyseota seitsemän vuotta, mutta sitten opiskelu alkoi tympiä. Kesäkuun loppupuolella aluehallintovirasto kuitenkin ilmoitti, että kunnat voivat hallitusti ja THL:n ohjeita noudattaen edelleen avata kirjastopalveluitaan, myös omatoimikäytön osalta. – Lämmitysjärjestelmää voi säätää etänä kännykästä. Kirjastot suljettiin silloin koronapandemian vuoksi. Hirsirakenteinen koti sijaitsee lähellä Lahdentietä, joten puurivistö näkyy myös tietä pitkin kulkeville. Jätevesijärjestelmän kyläyhdistys uusi omasta pussista jo vuosi sitten keväällä. Tiloja valvotaan kameravalvonnalla. Kause omistaa metsää ja hankki sitä juuri lisää Kesosta. – Siellä kasvaa kaksi luonnossa alkunsa saanutta tammea ja pähkinäpensaita, jotka alkavat olla Kangasalan leveyksillä kasvualueensa äärirajoilla. Koulun pihassa on kaksi 190 metriä syvää kaivoa, jotka porautuvat suoraan alas pieneltä kummulta takapihalla. Hän lähti vapaaehtoisena armeijaan ja meni sen jälkeen kauppaopistoon. KUN ON harvennushakkuiden aika, Kausen metsään saavat jäädä kasvamaan muun muassa metsälehmukset. Seuraava tilaisuus koululla on lauantaina järjestettävä kesäkahvila, joka juhlistaa koulun satavuotistaivalta. Kause sanoo olevansa puhdasverinen myyntimies, nykyisin tosin eläkkeellä. Hän toivookin, että metsänhoidossa säästettäisiin nykyistä enemmän erikoispuulajeja. Lauantain ohjelmassa on myös temppurata lapsille, villiyrttinäyttely ja Anneli ja Jouko Tiitolan kotimuseosta lainassa olevien vanhojen esineiden näyttely. Hän hankki tietenkin sitä. – Kuminaa onneksi viljellään meillä jo melko laajastikin. Ilokseen Kause löysi valmistajan, joka tekee öljyn kotimaisesta pellavasta. Kahvilasta vastaavat Kukka-Maaria Kamppari ja Salla Hakala, jotka työskentelevät kyläyhdistykselle Osuuspankin Kesäduuni-kampanjan kautta. HARRI KAUSEN kodin pihapiirissä kasvaa komea humala. 80 VUOTTA tysjärjestelmään, sillä uusi lämmitysmuoto vähentää lämmityskuluja jatkossa. Tielle pilkottaa myös piparkakkutaloa muistuttava sini-kelta-ruskea omakotitalo, joka sai pari viikkoa sitten uuden pinnan. KAUSEN SUKU on omistanut sahoja ja tiilitehtaita. Kangasalan kirjastoissa on laadittu asiakkaille toimintaohjeet turvavälien ja käsihygienian noudattamiseksi. Niinpä keltasauramo saattaa putkahtaa pellon reunaan, kun ihminen on käsitellyt maata. Perinnekasvien puolestapuhuja Sari Eerolainen teksti & kuva Harri Kausen haastattelun alkumetreillä käy selväksi, ettei tiikeri ole päässyt raidoistaan. Niiden avulla vanha puutalo lämpenee ympäri vuoden. Niiden myötä Harri Kause pääsi hakemaan oppia myös ulkomailta; Saksasta, Itävallasta ja Englannista. Kati Kamppari ja Timo Lauttamus uskovat, että jatkossa on entistä helpompaa hoitaa koulun lämmitystä. Ensimmäinen tunti kello 9–10 on varattu omatoimiselle asioinnille. Yhdistyksen piiristä on löytynyt neljän miehen talkkaririnki, joka vastaa maalämmön vaatimista toimista.. Vaikka kirjastojen muut toiminnot aukesivat jo, ei omatoimikirjastoja ole tätä ennen voitu avata. Luontotarkkailijan hapatuksen minuun puolestaan istutti isä, Kause valaisee elämänpolkuaan ja jatkaa pilke silmäkulmassa: – Ja onhan minulla nuoremman viilarin paperit Rauma-Repolasta, jossa työskentelin alle kaksikymppisenä. Hänen mukaansa suomalainen olutteollisuus käyttäisi mielellään kotimaista humalaa, koska se on aromaattisempaa kuin Keski-Euroopassa viljelty. – Niiden viljelyyn pitäisi kiinnittää huomiota paljon nykyistä enemmän, hän sanoo. KOULULLA TAI sen pihapiirissä on vuosittain 150–200 tapahtumaa jumpasta perhejuhliin. Itsekin olen harkinnut sitä. 11 Keskiviikko 8.7.2020 Kangasalan Sanomat Kangasalan omatoimikirjastot avautuvat jälleen Sahalahden ja Vatialan lähikirjastoihin pääsee jälleen asioimaan omatoimisesti varsinaisten palveluaikojen ulkopuolella. Vatialan kirjasto on ollut osittain omatoiminen jo pitkään, mutta Sahalahden kirjastossa toiminta ehdittiin aloittaa vain paria viikkoa ennen kuin koronapandemia sulki kirjastot. Lauttamus kertoo, että yhdistyksen piiristä on löytynyt neljän miehen talkkaririnki, joka vastaa maalämmön vaatimista toimista. Hän soisi, että kasvia viljeltäisiin Suomessa nykyistä enemmän. Nyt ei tarvitse pelätä, että lämpökattilan poltin hajoaa juuri ennen juhlia – tai kovilla pakkasilla. Hän ja vaimonsa Helinä saavat katsella kodin ikkunasta komeaa lehtikuusirivistöä, jonka Kause istutti perheen muutettua Tampereelta Tiihalaan. Kausella on tila Kangasalan Kitinniemessä, jossa hänellä on ollut mahdollisuus tarkkailla kasvillisuuden erikoisuuksia, kuten keltsauramoa
Lukon avaaminen tulee pyytää etukäteen kaupungilta. Se voidaan pistää huoletta minun piikkiini, kun en tajunnut kysyä, että missä tämä lääkäri ottaa vastaan. Nyt tulee sitten se säätäminen. Tähän mennessä väylän rakentamiseen on käytetty lähes 1,5 miljoonaa euroa. ”Ihan ensimmäiseksi haluan kiittää Pälkäneen ja Kangasalan terveyskeskuksen henkilökuntaa hyvästä työstä”. Kipujen vain pahentuessa soitin torstaina 30. Päätin lopulta hyväksyä tuon tarjouksen. Tyhmänä oletin, että puhutaan Kangasalasta. Tekstin enimmäispituus välilyönteineen on 3 000 merkkiä. Toinen potilas kertoi, että häneltä otettiin sydänfilmi, ja hän joutui odottamaan yli viisi tuntia vain kuullakseen lopulta ettei hänellä ”ollut mitään”, kuten hän lähtiessään meille huikkasi. Lääkärin määräämät buranat eivät tuottaneet toivottua tulosta. Väylän rakentaminen on pohja olosuhteiden ja samassa kohdassa sijaitsevien vesihuollon putkien vaikutusten vuoksi hintavaa. Pälkäneeltä lääkäri pisti meidät takaisin Kangasalle röntgeniin. Ehdotan kainosti, että joku konklaavi pohtisi ihan vakavissaan, miten tuollainen turhalta tuntuva odotuttaminen saataisiin loppumaan, tai edes vähenemään. Kävelyn ja pyöräilyn olosuhteita ja väyliä kunnostetaan ja rakennetaan vuosittain suunnitelmallisesti eri puolilla kaupunkia. Nykyinen käytäntö on toiminut hyvin. Tähän saakka kaikki sujui kuin ”Strömsöössä”, vaikka otimmekin vauhtia ensin Kangasalta. Samalla käytävällä, missä me odotimme ilman minkäänlaisia turvavälejä, virisi keskustelu, että kuinka kauan ja mistä syystä kukin on odottanut. Riskaabeli Kangasalan ja Pälkäneen terveyskeskuksen toiminnasta löytyy vielä pientä säätämisen varaa Tekstit julkaistaan kirjoittajan nimellä, joskin myös nimimerkin käyttö on sallittua perustelluista syistä poikkeustapauksissa. Varaa ainakin muutaman päivän sissimuonaannos mukaasi, ettei verensokerit laske vaaralliselle tasolle. Tuskaisen yön jälkeen lähdimme (onneksi hyvissä ajoin) Kangasalle lääkäriin ja mahdolliseen röntgeniin. SAHRAKUJAN JA Riihitien valotolpissa palaa valot ja aurauskepitkin keräämättä, vielä heinäkuussa! Onko tämä sitä kunnan säästämista. Tekstiviestisi maksaa operaattorisi kanssa sopimasi hinnan. Pelisalmen vanha laituri oli tarpeen uusia ja samalla päätettiin lisätä suosittujen, ison vesistön äärellä olevien venelaituripaikkojen määrää. 040 769 9045 kangasalansanomat.fi PÄÄTOIMITTAJA-TOIMITUSJOHTAJA Heli Keskinen 040 758 3889 JULKAISIJA Kangasalan Sanomat Oy Seuraa meitä verkossa facebook.com/kangasalansanomat kangasalansanomat.fi twitter.com/KSanomat instagram.com/kangasalansanomat /kangasalansanomat.fi/boksi kangasalla.fi Aloitan tämän jutun kuten eräs poliitikko. Lääkäri totesi, ettei murtumaa ollut ja saatte lähteä kotiinne. Puuttuvan osuuden rakentaminen maksaa noin 1,3 miljoonaa euroa. Hyvin ehdittiin edellä mainitun ”hyvissä ajoin” olemisen johdosta. Mielestäni tosin pientä säätämisen varaa on systeemissä. Valitettavasti lahdenpohja on nykyisin liian matala suuremmalle laiturille. Muille päivystykseen pyrkiville vinkki: älä pyri päivystykseen, ellet ole puolikuollut tai todella terve. Se aika olikin Pälkäneellä, eikä ”täällä”. Jaksamista kiireiselle henkilökunnalle ja varsinkin ”tuomiotaan” odottaville potilaille. Hän joutui odottamaan siinä käytävällä vielä noin kuusi tuntia ilman ravintoa pelkän vesimukin turvin, eli yhteensä 18 tuntia. Eräs rouva kertoi, että hän tuli aamulla paastottuaan 12 tuntia verikokeiden ottamista varten, joita ei kuitenkaan otettu. Urakoitsija tulee siirtämään laiturin pois lähiaikoina. Se viikonloppu taiteiltiin tyttären perheen kaapista löytyneillä särkylääkkeillä, ja maanantaina saatiin aika lääkärille Pälkäneelle. Perillä odottikin yllätys. Hänelle tuntui olevan tärkeää, että päivystykseen ei tulla sinä iltana, koska ”täällä ei ole röntgenkään auki”. kesäkuuta noin kello 19.30 aikoihin päivystykseen Kangasalle. Kun päivystyksessä on otettu ei kiireellisiä kokeita, niin potilaat voisivat lähteä kotiinsa odottamaan tietoa, ettei sinussa ole mitään. 92-vuotias kaatui perjantaina 26. Levähdysalue ei ole kaupungin hoidossa, mutta tarpeen tullen olemme yhteydessä sitä hallinnoivaan tahoon alueen siistimiseksi. kesäkuuta päivystyksen kanssa keskustellessani puhuttiin, että ”täällä”. Potilaita ja saattajia näytti olevan pilvin pimein. Kävelyn ja pyöräilyn väylän rakentaminen Huutijärveltä Sahalahdelle on edennyt vuosi vuodelta päättäjien sille investointiohjelmassa osoittamien määrärahojen puitteissa. Siellä puhelimeen vastanneen henkilön kanssa emme päässeet puusta pitkälle. Yksin asuvalla yölliset vessakäynnit olivat kovin kivuliaita. MIELIPIDE Sähköpostit: toimitus@kangasalansanomat.fi Kirjeet: Kangasalan Sanomat, Myllystenpohjantie 2, 36200 Kangasala Tiedustelut: 040 769 2340 maanantaista perjantaihin kello 9–16. Kangasalan Sanomat Keskiviikko 8.7.2020 12 TEKSTARIT Voit lähettää mielipiteesi myös tekstiviestinä numeroon 040 769 2340. Teemme parhaamme huolehtiaksemme alueiden siisteydestä. Mutta sitten: Alkoi pitkääkin pidempi odotus. Meidän odotusaikamme oli ”vaivaiset” neljä tuntia kovalla tuolilla kipeän alaselkävaivan kanssa istuen. Matinsaaren Sahalahdentien pohjoispuolella oleva metsäinen osa on kaupungin omistuksessa. Tapahtumien kulku on pääpiirteissään seuraavanlainen. Hoitajat kulkivat kiireisinä. Aikamme asiaa pyöriteltyämme hän sanoi, että täällä olisi huomiselle (31.6.) kiireaika kello 10.10. TILAUKSET JA ASIAKASPALVELU tilaukset@kangasalansanomat.fi Asiakasneuvoja Tuija Lehtinen 040 769 9045 Tilausmyynti Marianne Majavesi 040 728 9648 TOIMITUS toimitus@kangasalansanomat.fi Toimitus 040 769 2340 Toimituspäällikkö Marja Aaltio 040 769 2340 Toimittaja Eija Koivu 050 564 4941 Toimittaja Annukka Tammilehto 040 158 7375 Toimittaja Sari Eerolainen 050 464 0481 Visualisti Pauliina Lindell 040 158 7997 Vapaalla: toimituspäällikkö Outi Aarnilaakso AAMUJAKELUPÄIVYSTYS 020 451 5523 (pvm/mpm) MEDIATIEDOT kangasalansanomat.fi/mediatiedot ISSN 0782-596 X printti, 2243-1101 verkkojulkaisu Painopaikka Alma Manu Oy Tampereen paino MEDIAMYYNTI ilmoitukset@kangasalansanomat.fi Mediamyyjä Sari Äijö 050 404 1146 Kaupallisten sisältöjen tuottaja, markkinointipäällikkö Satu Pasanen 040 720 8917 Web-suunnittelija Juho Tuhola 040 701 7202 TOIMIPISTE Myllystenpohjantie 2, 36200 Kangasala Palvelemme ma–to klo 10–16 P. Hyvä elinympäristö lisää hyvinvointia. kesäkuuta kotonaan ja loukkasi alaselkänsä siten, että varsinkin vuoteesta ylösnouseminen oli erittäin tuskaisaa. Kangasalan kaupungin strategian mukaisesti edistämme monipuolisesti kävelyn ja pyöräilyn mahdollisuuksia ja huolehdimme ympäristöstä ja sen vetovoimaisuudesta. Venerantaan johtava puomi on kokemuksen mukaan tarpeen pitää lukossa. Pitäkää tunkkinne IHAN VAIN tiedoksi: koronaviruksesta ei vielä ole päästy eroon! Turvavälit tuntuvat kutistuvan päivä päivältä mitättömämmiksi niin kaupoissa kuin linja-autoon noustessakin. Oskari Auvinen kaupunginjohtaja Sirkku Malviala elinympäristöjohtaja. Kaikkiin Lukijalta-palstalle tarkoitettuihin teksteihin pitää liittää kirjoittajan nimen lisäksi osoite ja puhelinnumero. Meidän muorille kävi samoin. Muori sullottiin lievää väkivaltaa käyttäen takaisin pieneen autoon ja takaisin Pälkäneelle. Koko ajan 30. Toimituksella on oikeus harkintansa mukaan lyhentää ja muokata tekstejä. No, eipä mitään. Pääsimme heti sisään ja kuvaus meni nopeasti ja hienosti. Saaren eteläosan ja siellä olevan levähdysalueen omistaa Suomen valtio. Raimo Ohtonen Kangasalla panostetaan liikkumiseen ja viihtyisään ympäristöön Sini Salo Majaalahdesta tiedusteli mielipiteessään (KS 1.7.) Sanomissa muun muassa pyöräilyn edistämiseen, Pelisalmen venelaituriin ja Matinsaaren taukopaikkaan liittyviä asioita
– Merkitty ohjenopeus osoittaa miten kovaa voidaan ajaa turvallisesti kuivalla kesäkelillä. Luonnollisesti ensimmäisenä soitetaan hätäkeskukseen. Sarsan Mutkiin Huutijärvellä ja toiset merkit Mäyrään. Taustamerkkien asettamisen jälkeen Sarsan mutkissa ovat onnettomuudet vähentyneet, mutta vieläkin joku saattaa oikaista joskus liikaa, joten on aiheellista muistuttaa nopeuden vähentämisestä. Sarsan mutkissa ohjenopeus on 50 km/h ja Mäyrässä 60 km/h. Toiset merkit on sijoitettu ns. Sadekelillä puolestaan jälki saattaa hävitä nopeasti, jolloin eläimen jäljittäminen koirankin kanssa saattaa olla erittäin vaikeaa. Metsästäjille tällaiset eläimiin liittyvät kolaritilanteet näyttäytyvät usein hieman eri valossa kuin monelle ei-metsästävälle ihmiselle. Helpota tällöin metsästäjän työtä ja turvallisuutta hiljentämällä vauhtia. HÄTÄKESKUKSEN ohjeet ovat kuitenkin tarkoitettu ainoastaan ihmisille, joten kolarissa useimmiten pahasti loukkaantunut eläin on vielä vailla apua. Ne saattavat hyvin jäädä pysyviksikin, mutta tällä hetkellä niitä pystytetään kokeiluja tarkkailumielessä, sanoi tiemestari Mäkinen. Toistaiseksi kokeilua Suositeltavan enimmäisnopeuden määräävät merkit eivät vielä ole mitenkään virallisia. Toistaiseksi ei ole annettu ohjetta, miten kauan merkit pidetään paikoillaan. Metsästäjää helpottaa siksi tieto paikasta, jossa kolari on sattunut. Ohjenopeuden ylittämisestä ei sakoteta – Koska merkkien määräämät enimmäisnopeudet ovat vain suosituksia, ei niiden rikkomisesta voida sakottaa, kertoi konstaapeli Pentti Lehtinen. – Suositeltava enimmäis nopeus on saatu siten, että on pitemmän ajanjakson kuluessa salaa ja julkisestikin tarkkailtu, millä nopeudella liikenne ajaa ja mikä nopeus olisi riittävän turvallinen kyseisissä vaarapaikoissa. Perjantaina 10.7.1970 Uusia liikennemerkkejä Kangasallekin: Suositeltavat enimmäisnopeudet vaarallisimpiin mutkakohtiin MIELIPIDE KS Ota yhteyttä toimituspäällikkö Marja Aaltio p. Yritänkin nyt selittää asian mahdollisimman yksinkertaisesti, sillä jokaisen autoilijan on hyvä olla tietoinen siitä, miten eläinkolaritilanteessa tulee toimia. Kolaripaikan merkkaaminen esimerkiksi kirkkaalla narulla tai vastaavalla auttaa metsästäjää löytämään oikeaan paikkaan nopeasti. Eläin ei nimittäin aina välttämättä vuoda kolarin jälkeen verta. 040 769 2340 toimitus@kangasalansanomat.fi JUTUN JUURTA. SEURAAVA ASIA olisi kaikkien autoilijoiden hyvä muistaa. Heinäkuun ensimmäisenä päivänä ilmestyi Kangasalle kahteen paikkaan uudet liikennemerkit, joissa määrätään suositeltava enimmäisnopeus vaarallisissa mutkapaikoissa. Esimerkiksi Lahdentiellä sattuneiden kolarien selvittäminen on ajoittain erittäin hankalaa ja vaarallista, koska autoilijat ajavat satasta hiljentämättä vauhtiaan lainkaan metsästäjän kohdalla. Toistaiseksi ei ole esiintynyt käytännön tapauksia, jatkoi konstaapeli Lehtinen. Jos tapahtuu liikennevaurio, ja ajoneuvon kuljettajan voidaan todeta ajaneen huomattavasti kovempaa kuin liikennemerkki edellyttäisi, suositenopeuden ylittäminen varmaan vaikuttaa aisaa tutkittaessa. Ole siis vastuullinen autoilija, ja huomioi myös metsästäjä työssään näissä tilanteissa. Talvisaikaan ja märällä tai muuten huonolla kelillä on syytä ajaa vielä hiljempää, muistutti tiemestari Mäkinen. Kangasalan tiemestaripiirin esityksestä ja TVL:n Hämeen piirin toimesta saatiin uudet liikennemerkit onnettomuuksien perusteella kahteen Kangasalla vaaralliseksi katsottuun paikkaan. Myös haavoittunut eläin saattaa olla lähellä tietä edelleen, jolloin uuden kolarin riski on normaalia suurempi. Hätäkeskus antaa ohjeet miten toimia, ja näitä ohjeita tulee noudattaa tietenkin tarkasti. Mutta ei suositenopeuden ylittäminen sentään kokonaan jää poliisin huomiotta. Metsästäjät tulevatkin paikalle siksi, että haavoittunut eläin saadaan jäljitettyä, ja sen kärsimys lopetettua. Kolaritilanteessa autoilijan olisi tärkeää merkitä mahdollisimman hyvin paikka, jossa törmäys eläimeen tapahtui. Kolaritilanteet vaativat usein erityistä huomiota. Kolaritilanteessa poliisi tekee paikallisille metsästäjille virka-apupyynnön, ja tilanteesta tulee SRVA eli suurriistanvirka-apu-tehtävä. 13 Keskiviikko 8.7.2020 Kangasalan Sanomat Lauri Liuko Kangasalan lukion oppilas KOLUMNI Metsästäjä apuna eläinkolarissa K uluneen kevään ja alkukesän aikana Kangas alla on sattunut jokseenkin paljon eläinkolareita, ainakin oman metsästysseuramme alueella. Esimerkiksi Lahdentiellä sattuneiden kolarien selvittäminen on ajoittain erittäin hankalaa ja vaarallista, koska autoilijat ajavat satasta hiljentämättä vauhtiaan lainkaan metsästäjän kohdalla. Mäyrään merkit tulivat todella tarpeeseen, sillä siellä sattuu usein ulosajoja, kertoi tiemestari Martti Mäkinen. PÄIVÄN KUVA KANGASALAN SANOMAT 5O VUOTTA SITTEN NINA ÄIJÄLÄ kuvasi siilin juomahetken. Kun keltaliivinen mies tai nainen heiluu vilkkaasti liikennöidyn tien varrella kivääri selässään, on siihen olemassa syynsä. Etenkin metsäkauriit ovat olleet kovasti liikekannalla, ja yhteentörmäyksiä autojen kanssa on sattunut useita
ANNUKKA TAMMILEHTO. Jos sen jälkeen jää aikaa , voidaan ottaa löysemmin. Nyt on oiva aika treenata rauhassa ja tehdä mahdollisimman paljon keikkoja, jotta bändin nimi saadaan mahdollisimman monen huulille. – Se on tuskaista ja kauniisti sanottuna väärin. Luomaharju kertoo, että nyt tilanne alkaa näyttää jo toiveikkaalta. Lapset ymmärtävät, että ensin pitää tehdä työt. Kielteinen palautekin on tervetullutta, sillä tunteiden herättäminen ei ole huono juttu. Koulussa Luomaharju pystyy hyödyntämään musikaalisuuttaan monella tavalla. Kun aitojen ja vilpittömien lasten kanssa työskentely veikin yllättäen mukanaan, hän opiskeli työn ohessa koulunkäynninohjaajaksi Tampereen aikuiskoulutuskeskuksessa. Tänä vuonna Kormuksen kevät oli muiden bändien ja esiintyjien tavoin hiljainen. Luomaharju laittoi hakemuksen ja sai paikan. – Bändin kanssa kiertäessä kohtaa paljon ihmisiä. Onko lasten kanssa työskentelystä ollut hyötyä muusikon uralla. – Suoraman koulussa työtä saa tehdä oman persoonan kautta ja omannäköisesti, viisi vuotta koulussa viihtynyt Luomaharju kiittää. KARI LUOMAHARJU on soittanut rumpuja pienestä asti. – Hyvältä näyttää lähtötilanteeseen nähden. Kun aika on oikea, Luomaharju toivoo voivansa heittäytyä musiikin vietäväksi. KORMUKSELLA ALKAA olla jo varsin vakiintunut fanikunta ja vino pino kappaleita. Normaaleina vuosina hän on omistanut viikonloput ja koko kesän musiikille. – Emme halua yhtä kesähittiä, jonka jälkeen bändi unohdetaan. Konkarien tapaan bändi tahtoo tehdä musiikkia pitkäjänteisesti ja luoda oman soundinsa. Suomen musiikkimarkkinoilla asenne kohtaa nykyään usein nuivan vastaanoton. • Työskentelee Kangasalla Suoraman koulussa koulunkäynninohjaajana. – On hämmentävää, että ei pidetä oikein minään, ellei ole isoa taustaorganisaatiota. • Yhtye on tehnyt musiikkia vuodesta 2013 asti. Koulun av-vastaavanakin tunnettu mies tekee töitä tosissaan, mutta pilke silmäkulmassa. Rokkaava kasvattaja ammentaa aineksia muusikkoudesta koulunkäynninohjaajan työhön ja päinvastoin. Suomen kirkkaimpien tähtien joukkoon bändi ei kuitenkaan ole vielä noussut. Koulutyön myötä olen oppinut ymmärtämään erilaisia ihmisiä. Kormus esiintyy Kangasalla lauantaina 8. – Pääsin Linnainmaan koululle työharjoitteluun. Kormuksen esikuvia ovat esimerkiksi kaikkien tuntemat tamperelaisnimet, kuten Popeda ja Eppu Normaali. Ensimmäinen kerta kun joku kappaleemme herättää tunteita puolesta ja vastaan, Luomaharju kertoo. Oikean käden tatuointi muistuttaa lapsuudesta, jolloin rumpujen virkaa toimittivat padat ja kattilat. Toisinaan saatetaan tehdä lasten kanssa jokin hassu laulu, hän kertoo esimerkkejä. Vuonna 2014 Luomaharju tapasi sattumalta kouluaikaisen rumpujen soiton opettajansa elokuvateatterissa. • Kotoisin Ruovedeltä. Silloin työ lasten kanssa ei käynyt edes mielessä – ainakaan myönteisessä mielessä. Vaikuttaa siltä, että osa aikaisemmin syksylle sovituista keikoista päästään soittamaan ja uusiakin esiintymisiä on tiedossa. elokuuta Down by the Horseshit -festareilla. Muutaman mutkan kautta mies päätyi opiskelemaan virastomestariksi, kansankielellä vahtimestariksi. LUOMAHARJU PÄÄTYI koulunkäynninohjaajaksi tavallaan vahingossa. Häntä asia ei vaikuta kuitenkaan juurikaan harmittavan. – Hauskaa pitää olla, mutta sovitut hommat hoidetaan. Luomaharju toimii päätyönään Suoraman koulussa koulunkäynninohjaajana. • Soittaa kolmihenkisessä Kormusyhtyessä Anton Äikäksen ja Aaro Alatalon kanssa. Kolmen nuoren miehen yhtye haluaa edetä omalla tyylillään – tehdä musiikkinsa ja hoitaa keikkamyyntinsä itse. Lukion jälkeen hän kokeili ensin insinööriopintoja, mutta totesi pian, ettei ala ole häntä varten. – Biisistä on tullut hyvää ja negatiivista palautetta. Tämä kertoi, että Suoraman kouluun etsittiin koulunkäynninohjaajaa, jolla on niin sanotusti ”musiikki hallussa”. – Pidän välillä rumputunteja ja säestän. – Kädenlämpöinen meininki on tylsää. Koronavirus pyyhkäisi kertalaakista kesän keikkakalenterin tyhjäksi. Bändin keikkamyyntiä ja markkinointia hoitava rumpali pohtii, ettei Kormus ole muutenkaan muodikas bändi, sillä kitaravetoinen musiikkityyli ei edusta tämän hetken kuumimpia trendejä. Kangasalan Sanomat Keskiviikko 8.7.2020 14 ARJESSA MUKANA Omaa tahtia kohti ammattimuusikkoutta Annukka Tammilehto Kormuksen rumpali-laulaja Kari Luomaharjun, 28, valkoisissa tennareissa komeilee tähtikuvioinen logo. Keskustelun ansiosta biisi säilyy pidempään mielessä. Luomaharju näkee, että siihen on syynsä. Kevään ja alkukesän keikkatauko näkyy joka tapauksessa rahapussissa, sillä koulunkäynninohjaajana Luomaharju ei saa palkkaa kesäkuukausilta. Katselin vaksin kanssa juoksevia, huonosti käyttäytyviä lapsia ja mietin, että heidän kanssaan en tekisi päivääkään töitä. Kengät ovat bändin uusin fanituote ja muistuttavat yhtyeen uusimmasta tuotannosta, kesäkuun alussa julkaistusta Tennarin tähti -singlestä. – Haluan tehdä työkseni pelkkää musiikkia. • Unelmoi työllistävänsä itsensä musiikilla ja esiintyvänsä joskus Ratinan stadionilla. KUKA. KARI LUOMAHARJU • 28-vuotias rumpali-laulaja
Leikkuuleveys 46 cm. (Matkap. Raaka-aineena kovia sääolosuhteita kestävä, UV-suojattu polyeteeni. K-RAUTA PÄLKÄNE PALVELEE KAIKKI MYYMÄMME TUOTTEET MYÖS KOTIINKULJETETTUNA Ympäristöystävällinen akkuruo honleikkuri, jonka voimanlähteenä 2 x 18 V:n akut sarjaan kytkettynä. Leikkuuleveys 85 cm. 2690 00 2990 00 199 00 AKKURUOHONLEIKKURI MAKITA DLM460PG2 2X18V DC18RD + 2X6AH LAITURITIKAS TIKLI 4-ASKELMAINEN KALTEVA HARMAA PAINEPESURI MAKITA HW1200 120BAR ASTIANPESUKONE ROSENLEW RW5501 ERILAISIA JALOKÄRHÖJÄ BELINDA PIHAMULTA 40 L AKKUTRIMMERI MAKITA UR100DWAEX CXT LAITURITIKAS MARKKI KÄÄNTYVÄ 4 ASKELMAA TUMMANHARMAA 69 00 AKKUTRIMMERI RYOBI RLT1825M20S 18V ONE+ 1X2,0AH AKKU Sopii myös pieneen keittiöön Tämä kapea liesi löytää helposti paikkansa keittiössä. Sävytettävissä. Materiaali ei murene eikä vety. 0207 630 840 • k-rauta.fi Tarjoukset voimassa 11.7. Kestävä, säädettävä alumiinivarsi. 99 90 VINHA PEITTOSUOJA 11,7L VVA SÄVYTETTÄVISSÄ 96 90 94 00 41 95 82 90 PIKA-TEHO TALOMAALI 11,7L A VALTTI KALUSTEJA TERASSIÖLJY 9L KELONHARMAA JA RUSKEA VALTTI KALUSTEJA TERASSIÖLJY 2,7L MUSTA VALTTI PUUÖLJY 9L KIRKAS SÄVYTETTÄVISSÄ Vesiohenteinen, himmeä öljypitoinen akrylaattimaali puupintojen ulkomaalaukseen. Akun suojausjärjestelmä merkkivalolla. Musta puuöljy ulkokäyttöön. Suojaa puuta kosteudelta ja lialta sekä vähentää puupinnan halkeilua. Vesiohenteinen, himmeä öljypitoinen akrylaattimaali puupinto jen ulkomaalaukseen. Säilyttää puun luonnollisen pintakuvioinnin. 15 Keskiviikko 8.7.2020 Kangasalan Sanomat k-rauta.fi k-rauta.fi Kankaanmaantie 6, PÄLKÄNE. Työnnettävän ruohonleikkurin leikkuuleveys on 45 cm, ja siinä on kestävä teräsrunko. Sävytettävissä. Erittäin kevyt käsitellä ja käyttää. Sähköinen leikkuukorkeuden säätö.. Valittavissa 7 eri leikkuukorkeutta. P. Leikkuuleveys 46 cm. Suojaa puuta kosteudelta ja lialta sekä vähentää puupinnan halkeilua. Leikkuu leveys 25 cm, siima 1,6 mm ja automaattinen siimansyöttö. Hydrostaattiveto. Valkoinen. Multiclipja taak sepuhallus-leik kuumenetelmät, leikkuukorkeus 25–85 mm. 629 00 179 00 199 00 399 00 4 00 10 00 149 00 99 90 199 00 199 00 399 00 ETULEIKKURI STIGA PARK 120WM 7250 ETULEIKKURI STIGA PARK 220 B&S P.B.3130AVS 2F5820321/S16 AKKURUOHONLEIKKURI MAKITA DLM431Z 2X18V PELKKÄ RUNKO RUOHONLEIKKURI STIGA DINO ST 120 OHV RUOHONLEIKKURI MAKITA PLM4628N PONTTONI UKM JYRY 145KG 25X50X120CM POLYETEENI Puolihimmeä, vesiohen teinen suoja puupinnoil le ulkona. 8,21 snt/puhelu + 14,9 snt/min, lankap. Valkoinen. asti tai niin kauan kuin tavaraa riittää. Liuoteohenteinen. 8,21 snt/puhelu + 6,9 snt/min.) PÄLKÄNE k-rauta.fi ma–pe 7.30–18, la 8.30–14 KULJETUSPALVELU Kuljetus hoituu – isoimmatkin ostokset perille. Liuoteohenteinen kelonharmaa puuöljy ulkokäyttöön. Leikkuuleveys 95 cm. Hydrostaattiveto. 1 49 2 29 TERASSILAUTA PROF KESTOPUU 28X95 RUSKEA RUNKO PROF KESTOPUU 48X98 VIHREÄ TERASSILAUTA PROF KESTOPUU 28X120 RUSKEA 1 95 Leikkuukorkeus 25–85 mm. 2akkua+laturi 18 V ONE+ -ak kutrimmeri. Kestopuutuotteet sopivat monipuolisesti pihaja ympäristörakentamiseen Kestopuu terassilauta on kestävä valinta kaikkiin maanpin nan yläpuolisiin rakenteisiin. (249,-) Kääntyvä ja 4-askelmainen Markki-laituritikas tummanharmaalla 38 mm teräsputkirungolla. Leikkuuleveys 43cm, keskitetty korkeudensäätö, kuulalaakeroidut pyörät. Valkoinen. 60 litran keruusäiliö. 299 00 ZANUSSI ZCE540J1WA LIESI (495,-) 5 SK (299,-) DLM460Z RUNKOVERSIO 429,00 Kestopuu terassilauta on kestävä valinta kaikkiin maanpinnan yläpuolisiin rakenteisiin. Kalteva nousu, leveät 8 x 56 mm:n rihlatut alumiiniaskelmat kestävällä liitostekniikalla Painepesuri kotikäyttöön pitkällä 10 m:n paineletkulla Rosenlewin 45 cm leveä astianpesukone on kompakti ratkaisu tiskaamiseen
Pirtinpöytä ja -tuolit on haettu vanhasta maatalosta, jota oltiin purkamassa. VANHA RADIO koristaa hyllyä. Puutarhassakin olisi puuhaa, mutta kuumalla säällä on mukava ottaa rauhassa. Plussaa on se, että mökissä toimii sähköt ja kaupungin vesi kulkee. BACKMANIEN MÖKILTÄ löytyy myös televisio.. Hyllyt on aikoinaan ostettu Kangasalla ennen toimineesta kalustepuodista. Aluksi Marja vannoi, että mökille ei tuoda posliiniastioita. Kangasalan Sanomat Keskiviikko 8.7.2020 16 ARJESSA MUKANA Kesäpaikka keskustan tuntumassa Sanni Mansikka-aho teksti & kuvat Neljä kilometriä Kangasalan keskustasta sijaitsee Tursolan ryhmäpuutarha. Juhannuksena paistettiin makkaraa ja lettuja turvaetäisyyksien päästä. PAAVO JA Marja Backman ovat mökkeilleet ryhmäpuutarhassa vuodesta 2001. Pienessä yhteisössä niin talkoillaan kuin juhlitaankin yhdessä. Jutun tekoa edeltävänä päivänä talkoiltiin ja syksyllä on tulossa sadonkorjuujuhlat. Paavon mukaan televisio on ainoita moderneja tavaroita mökissä. VANHA VR:N puhelin on kunniapaikalla eteisessä. ANNELI HEINONEN rakensi 20 vuotta sitten vuokratontille mökin, saunan ja terassin kera. Hän näyttää kokoelmastaan arabian tarjoiluastioita, jotka ovat olleet hänen äidilläänkin jouluaterialla käytössä. Vierailimme alueella ja pääsimme kuvaamaan muutaman mökkeilijän valtakuntaa. Tilaa jäi vielä hyvin istutuksille. Perintönä niitä on kuitenkin sinne kertynyt. HETI ETEISESSÄ silmään pistää vanha antiikkipuhelin. Backmanit nauttivat viljelypuuhista pihassa ja yhteistoiminnasta mökkinaapureiden kanssa. Heinonen nauttii mökillä kesästä ja rennosta oleilusta. Backmanit viettävät kesäpäivää terassilla radiota kuunnellen. Talkoot kuitenkin pidettiin. Koronan vuoksi yhteisössä ei ole ollut yhtä paljon tapahtumia kuin yleensä
HEINOSET OVAT viihtyneet mökissään jo 20 vuotta. 17 Keskiviikko 8.7.2020 Kangasalan Sanomat ARJESSA MUKANA ANNELI HEINOSESTA parasta ryhmäpuutarhassa on naapureiden kanssa jutustelu. BACKMANIEN MÖKKIIN on kertynyt vuosien varrelta monenlaista tavaraa.
• Kangasalatalo ja Kimmo Pyykkö taidemuseo av. Museolehtori Tiina Kuivalainen kierrätti tenavia, niin isompia kuin pienempiäkin läpi Jussi TwoSevenin näyttelyn ja lopuksi lapset pääsivät tekemään itse. Elokuun loppupuolelle auki oleva näyttely kiinnostanee nuoria, sillä Jussi TwoSeven on katutaidetaustainen kuvataiteilija ja maassamme yksi nykyhetken tunnetuimmista suomalaisista muraalimaalauksia tekevistä taiteilijoista. Av. Museossa on perusnäyttelyn lisäksi näyttelyt Kotirintama 1939–1944, Kangasalaa postikortein, Pyydysrautoja ja Barbienuket leikeissä ja muistoissa. ti–su klo 12–17. Hupilaisista seisomassa Irmeli Lyytinen ja Niina Kettunen-Niemi. • Vehoniemen Automuseo ja kahvila av. asti pääkirjaston taidetila Terrassa. Liikennepuisto av. • Tankit täyteen näyttely Mobiliassa. Sapluunat olivat käytössä siksi, että TwoSeven maalaa monet töittensä yksityiskohdat sellaisten avulla spraymaalilla. • Art Majaalahti 2020 TaideTallissa av. ilmestyvässä lehdessämme. Koronakauden jälkeen myös ihmisten välinen kohtaaminen on tärkeää rajoitukset huomioiden. Mukana Anni Hurmi la, Ismo Jokiaho, Saara Kartimo, Raija AlaKauppila, Arto Kettunen, Eija Lai neHellsten, Anna Maria Martikainen, Mika Pöllänen, Jari Rantanen, Kaisa So vero, Emmi Vuorinen ja ja Marjo Wass man. • Keramiikkaa, ikivihreitä sammaltauluja ja kolmen akan mattoja Haaviston Parvi galleriassa. Perjantai 10.7. Saarikylien tie 888. Temppurata, Tiitoloitten koti museon esineitä, villiyrtitnäyttely. heinäkuussa ke–su klo 12– 18 sopimuksen mukaan, varaukset p. NÄYTTELYT • Jussi TwoSeven: All Is One näyttely Kimmo Pyykkö taidemuseossa. • Mikael Huhtalan Kangasalaa kankaal la – tunnelmapaloja näyttely 17.7. elokuun loppuun Heikin Leivän aukiolojen mukaan. Kesäperjantaisin av. – Kierroksen jälkeen tässä on hyvä hetki pysähtyä, miettiä näkemäänsä ja tutkia vielä tauluja, Kuivalainen pohtii. päivit täin klo 10–18. päi vittäin klo 10–18. VARSAMÄEN hevosajoneuvomuseon tallinvintillä pääsi seuraamaan ihan oikeaa teatteriesitystä. päivittäin klo 10–19. Nukketeatteri Hupilaisen esitys Timoteus-karhu ja pikkukoira oli NUKKETEATTERI HUPILAISEN näyttlelijät ja katsojat kohtaisvat lähtötohinoissa. Kangasalan Sanomat Keskiviikko 8.7.2020 18 Viikko 29 PÄIVÄKODIT MA: uunimakkara, perunasose, salaatti TI: broilerikastike, riisilisäke KE: lohikiusaus, salaatti TO: jauhelihakeitto, tuorepala, tuoreleipä PE: metsäsienikiusaus, tuorepala, tuoreleipä Ateriaan kuuluu maito tai piimä, näkki leipä ja ravintorasva sekä salaatin kastike, kun tarjolla on salaattia. säävarauksella klo 22 asti. MUSEOSSA EI ole omaa työhuonetta, joten lapset maalasivat sapluunatöitään näyttelyhuoneessa maalausten ympäröiminä. Lapset vasemmalta Noel Bouzo, Fiia Bouzo, Arron Lammi ja Ella Lammi. Hänestä on aina yhtä hienoa nähdä, kuinka lapset keskittyvät tekemiseen. Keittolounas sisältää keiton, juoman, leivän ja voin. • klo 11–16 kesäkahvila Kuohenmaan koululla 100 vuotiaan kansakoulun merkeissä. Lauantai 11.7. Tapulintie 4. ti–ke klo 11–17, to klo 11–19, pe–la klo 11–17, su klo 11–15, ma suljettu. kello 10 mennessä. • Gallerioitten päivän virtuaaligalleria avataan. Majaalahdentie 204. Kysy lisää 040 720 8917/ Satu Pasanen, Kangasalan Sanomat Julkaisemme seuraavan tapah tuma kalenterin keskiviikkona 15.7. Löytöretki tarjosi elämyksiä myös paikan päällä Marja Aaltio & Sari Eerolainen Lasten löytöretki -viikon harvinaisiin livetapahtumiin kuuluivat Kimmo Pyykkö -taidemuseon järjestämät Tenavatuokiot. Tuokio on lapsille sopivan pituinen ja keveä tapa tutustua museoon ja taiteeseen. • klo 16–19 Kuvataiteen päivän maala ustapahtuma Majaalahden kylätalolla, Kalajankuja 1. Ota päivittäiseen käyttöön kangasalansanomat.fi/ lounaalle Tallenna kännykän kotivalikkoon tai selainsuosikiksi kätevästi käytettäväksi! Lounasyrittäjä! Tahdotko mukaan. • Tieliikenteen erikoismuseon Mobilian näyttelyt ja museokauppa av. Nukketeatteri Hupilaisen näyttelijät olivat innoissaan päästessään esiintymään oikealle yleisölle.. ATERIAPALVELU MA: maalaiskiusaus, porkkana, mansikkaviili TI: jauhelihakeitto, tumma leipä, vadelmarahka KE: lohikiusaus, kasvissuikaleet mandariinikiisseli TO: makkaralajitelma, perunamuusi, herne, banaanijogurtti PE: kesäkeitto, tumma leipä, kuningatarkiisseli LA: lihapullakastike, peruna, ruusukaali, luumukiisseli SU: haukimureke, pinaattikastike, peruna, parsakaali, suklaaleivos ja vaniljakastike Muutokset mahdollisia. Lisäksi alle 18-vuotiaat pääsevät ilmaiseksi näyttelyihin, Kuivalainen muistuttaa. Taidetie 19. – Kiva idea on tehdä näin vaikka ystäville kesäpostikortteja, Kuivalainen vinkkaa. – Tenavatuokiot, kuten perheiden muutkin tapahtumat, ovat meillä pääsääntöisesti maksuttomia. Lähetä siihen tarkoitetut tiedot kangasalan sanomat.fiverkkosivu jemme kautta maanantaihin 13.7. Tekniikkaa voi kokeilla kotonakin leikkaamalla kalvoon kuvioita, asettamalla kalvo paperin päälle ja maalamalla kuvion yli. • Kuhmalahden Taidepappilan näyt tely av. MUSEOT • Kangasalan kotiseutumuseo av. Teemu Luoto 60 vuot ta kädet savessa ja Tiina Poutasen eläin aiheisia maalauksia. ke–su klo 14–18. 0400 268 966. Istuimet on aseteltu sopivan väljästi. Kyykyssä Sinikka Meurman, Pauliina Kirjanen ja Tuula Torkkeli. Katsojia otettiin sisään enintään 50, ja lähes kaikki paikat olivat täynnä. Yleisö opastus näyttelyyn heinäkuussa sunnun taisin klo 13. JALMARIN KOTO MA: janssoninkiusaus, savulihakeitto, ruismarjapuuro TI: jauhelihakastike, sienikeitto, pitsikiisseli KE: makkarakastike, kanakeitto, hedelmävaahto TO: possu-perunavuoka, kasviskeitto, raparperikiisseli PE: Igorin broileria, kaalikeitto, voipuuro ja hillo LA: lihapullat ja kastike, jälkiruoka SU: paistettu kala , jälkiruoka Lounas sisältää juoman, leivän, voin, salaatin ja jälkiruuan. ARJESSA MUKANA RUOKALISTAT MENOT Onko suosikkilounasravintolasi mukana
Myös Matteo sai kokeilla sapluunatekniikkaa.. Majaalahdessa vietetään kuvataiteen päivää Majaalahden kyläyhdistys järjestää kaikille avoimen ja ilmaisen maalaustapahtuman ensi perjantaina. joka päivä klo 12–18. Voit ottaa malauskohteeksi niityn, maalaismaiseman, järvinäköalan tai vaikka kyläkoulun, aiheita kyllä löytyy, Majaalahden kyläyhdistyksen tiedottaja Minna Granroth kannustaa. KESÄKAHVILAT • Haralanharjun näkötornin kahvila av. – Kettukohta oli jännittävin. Ruutanantie 26. Ella Lammi, 5 vuotta, ja Arron Lammi, 7 vuotta, tulivat esitykseen yhdessä isoäitinsä Merja Lammin sekä tätinsä Laura Lammin ja serkkujensa Fiia Bouzon, 6 vuotta, ja Noel Bouzon, 2 vuotta, kanssa. Pari kertaa hän sanoi, että ”jännittää mua”, kertoiNoelin äiti Laura Lammi. Kesäperjantaisin av. Kaiken kaikkiaan seurue lähti teatterista iloisella mielellä, varsinkin kun vielä lähtötohinassa saivat tutustua vähän lähemmin Pikkukoiraan, Timoteus-karhuun, isäkarhuun ja kanaan. Arronin isoäiti Merja Lammi kertoo, että lasten kotona on kanoja, joten muniminen on tuttu juttu. Kaarina Maununtyttären tie 6. Lauloimmekin aivan liian kovaa, kertoi Sinikka Meurman. • Vehoniemen Automuseon kahvila av. Ota yhteyttä p. Vehoniemenharjuntie 92. Petsamon historia osana Suomea: rajat ja niiden muutokset, kulkuväylien historia, kartoitus ja kolttasaamelaiset alueen alkuperäisenä väestönä. Verkkoon he ovat tehneet joitain esityksiä, mutta se ei nukketeatterilaisten mielestä ole ihan sama asia. NUKKETEATTERI Hupilaisen näyttelijät olivat innoissaan päästessään esiintymään oikealle yleisölle. • Majaalahden kylätalon kesäkahvila av. joka päivä klo 12–18. • Aittakahvila Anna ja Knuuttilan museo talo av. • Kirjaston etätapahtuma: Masa Orpanan haastattelu ja musiikkinäytteitä kirjaston YouTube-kanavalla. Baltnet Holidays Tervetuloa mukaan mukaville matkoille! Autojen käyttövoiman kehitys höyryautoista kaasuautoihin sekä polttoaineiden myyntipaikat ja huoltoasemien baarikulttuuri. säävarauksella klo 22 asti. 040 528 3030 Pohtiolampi, Kangasala 11–19 Vapaa pääsy – tervetuloa! • Savulohta • Ongintaa • Kahvio • Minigolf • Perhospuisto Mukavia matkoja Tilausliikenne Hanki Oy:n matkassa 2020 • Ähtärin eläinpuisto 23.7.2020 lapsi 35€, aik. Tilaisuuden aikana yhdistys pitää auki pienimuotoista kahviota, jossa käy käteismaksu. kesän ajan ti–su klo 12–18. Maalaustapahtuma perjantaina 10.7. Pohtiolammentie 64, p. – Ota omat välineet mukaan. Haralanharjuntie 142. ja 19.7. su 12.7. • Brittihelmiä-näyttely Mobiliassa. Pohjalahdentie 23. Löytöretki tarjosi elämyksiä myös paikan päällä myös osa Lasten Löytöretki -tapahtumaa. – Hän eläytyi tosi paljon. – Olimme edellisen illan harjoituksissa kaikki ihan irti maasta eikä pöpinästä meinannut tulla loppua. 50€ • Tuuri 28.7.2020 27 € • Päivä Uudessakaupungissa 4.8.2020 75€ • Tallinna15.-16.8.2020 135€ • Kolme kirkkoa Keskisuomessa 18.8.2020 Petäjävesi, Jyväskylä ja Toivakka 75€ • Muinaistulien yö Pärnuussa 28.-30.8.2020 • Narvan oopperamatka 3.-6.9.2020 420€ + oopperaliput (Figaronhäät, Tuhkimo) • Tallinna matka 16.-18.10.2020 165€ • Valkeakosken teatteri: Lemmenjättiläinen 28.11.2020 45 € • Tallinnan joulutori 12.-13.12.2020 110€ • Saarenkartanon joulumaa Mäntsälä 19.12.2020 57€ • Joulu Pärnuussa 23.-27.12.2020 490€ Tiedustelut ja ilm. • Iharinkosken kyläyhdistyksen kesäkahvila Iharin Myllytorpalla perjantaina 17.7. Tulo-ohje: Kangasalta kohti Sahalahtea, Pelisalmen sillan jälkeen oikealle Majaalahdentielle ja noin 1,5 kilometrin jälkeen oikealle Kalajankujalle. Taidetie 6. Hupilaisen edellinen esiintyminen oli koulukeikka 12. – Se oli kato kananmuna, siksi sieltä munasta tuli tipu, tiesi Arron Lammi. Saarikylientie 888. Mattilantie 6. päivittäin klo 10–19. – Se muna oli liian iso, muistutti Arron vielä. Esillä toistakymmentä autoa. • Kuhmalahden jäteasema la klo 10– 14 ja ke klo 15–19. JÄTEASEMAT • Klan jäteasema ti–pe klo 14–18 ja la 10–14. • Unelma Jäämerestä – Petsamo kartoissa näyttely Mobiliassa. kello 16–19 Majaalahden kylätalolla, Kalajankuja 1. Tilausliikenne Hanki Oy. Päivä on Helene Schjerfbeckin syntymäpäivä ja nimetty kuvataiteen päiväksi. • Vehkajärven Nuorisoseuran kesäkahvio Vehkajärven vanhalla koululla av. Kirsi P: 040 – 6476 644 www.hanki.fi vm. 040 769 2340 JUTUN JUURTA. klo 12–15. Sen jälkeen nukketeatterin väki ei ole päässyt esiintymään elävän yleisön eteen. Kalajankuja 1. Tempaus on osa valtakunnallista tapahtumaa, jolloin kannustetaan maalaamaan ja piirtämään yksin tai yhdessä. MUUT • Kangasalan Kädentaitajien kesäpuoti Lepokodilla av. maaliskuuta. • Heikin Leivän kahvila ja terassi av. Fiia ja Arron ovat ennenkin olleet teatterissa, mutta Ella ja Noel ovat ensikertalaisia. Keljontie 671. Hauskin kohta oli se tipukohta, kun ne juoksivat sen tipun perässä, selvitti Fiia Bouzo esityksen jälkeen. 19 Keskiviikko 8.7.2020 Kangasalan Sanomat ARJESSA MUKANA MENOT www.mobilia.fi Tankki täynnä tarinoita! Tankki täynnä tarinoita! LOUNA S joka päivä klo11–1 4 Herkul linen Vietä PILATES-viikonloppu 1.-2.8.2020 KANGASALLA www.pilatesplacetampere.fi/kurssit KAIPAATKO VAIHTELUA KESÄÄSI. ke klo 18–20, la klo 12–15 ja su klo 13– 15. la ja su klo 12–18. LINNEA TAIVASMAA toi museoon muutaman löytöretkeläisen
Vuoden treeni tuotti Salolle lajivoiton. MANSIKKAJUHLAN YLEISÖÄ kerääntyi lähtöviivan tuntumaan juoksukilpailujen alkaessa. Y50: 1) Ari Arvonen 45 kp, 2) Pekka Kovaljeff 38+2, 3) Jari Pohjolainen 38+1, 4) Juha Lappalainen 26, 5) Jari Haavisto 19. Loukonlahti 23.6. Yleisö eläytyi erityisesti lasten kisailuun juoksuradalla. Automaatti-trap 50, k. T9 40 m: 1) Matilda Puolimatka VehmU 7,41, 2) Sanni Keskinen 7,60, 3) Isla Oittinen 7,61. P6 pallonheitto: 1) Sampo Kauppi 12,32, 2) Kasper Keskinen 8,80, 3) Elias Varjokallio 8,17. Nuorisoseuran esimies Juha-Pekka Pettersson arvioi paikalla olleen 150–200 henkilöä, vaikka tänä vuonna pitkät perinteet omaavasta juhlasta puuttui koronarajoitusten takia näytelmä. TULOKSIA Tähtää tuloksiin KS. Lapset saivat miehiltä kannustavat sanat ja mitalin heti maaliintulon jälkeen oli sijoitus mikä tahansa. P11 60 m: 1) Onni Haukijärvi TampPy 9,48, 2) Tomas Timonen 9,66, 3) Toivo Virtanen 9,71. Suurin kala: Erkki Siitosen 617-grammainen lahna. Matinsaari 30.6. Miehet: 1) Tuomo Mäkelä 4264, 2) Kauko Heikkinen 2592, 3) Rainer Kahilainen 2267, 4) Jorma Nyman 2138, 5) Toivo Vehmasaho 2012, 6) Markku Korpela 1845, 7) Kai Tyrkkö 1801, 8) Kenneth Tuominen 1770, 9) Erkki Siitonen 1754, 10) Armas Ruokolainen 1722, 11) Erkki Kukko 1700, 12) Reijo Tammisalo 1621, 13) Arto Särkikoski 1500, 14) Eino Soikka 1414, 15) Veini Honkanen 1220, 16) Aarne Peltola 1174, 17) Antti Käpynen 1082, 18) Mauno Suhonen 1048, 19) Tarmo Tonttila 949, 20) Heikki Villenius 812, 21) Reima Rantanen 649. T13 korkeus: 1) Oona Mongkol VehmU 130, 2) Alina Nikkilä 120, 3) Cecilia Hirvelä 120. P15 korkeus: : 1) Eemil Kulmala VehmU 160, 2) Joona Taipale PälkLL 135, Elmeri Autio NokU DNS, P15 kuula: 1) Eemil Kulmala VehmU 10,00, 2) Joona Taipale PälkLL 6,41) M17 100 m: (0,0): 1) Eliel Nikkola VehmU 15,43. Naiset: 1) Sirkku Nyman 1936, 2) Airi Rodziewicz 1822, 3) Helena Villenius 1765, 4) Raija Hattunen 1590, 5) Tellervo Vehmasaho 1077, 6) Irene Siitonen 1063, 7) Hilkka Helin 830, 8) Vieno Sisso 241. PEKKA SALO perheineen Kangasalan Kiveliöstä osallistui kolmatta kertaa Mansikkajuhlille. Naiset: 1) Hilkka Helin 6034, 2) Helena Villenius 1850, 3) Irene Siitonen 1442, 4) Airi Rodziewicz 371. Moni paikalle tulleista kertoi, että pitkän eristäytymisen jälkeen oli ihanaa nähdä muita ihmisiä. T8 40 m: 1) Inka Kiviranta 7,66, 2) Alisa Junnola 7,67, 3) Sara Stenvall 7,97. Palkintoja jakamassa olivat Tapparasta tutuiksi tulleet Pekka Saravo ja Joona Luoto. Y60: 1 .Harri Bister 43, 2) Jaakko Horkka 36. T6 pallonheitto: 1) Hulda Ikonen VehmU 10,70, 2) Ida Ahtola 9,06, 3) Anni Myllärniemi 8,54. Nuorimmat lähtöviivalle ilmestyneet ja maaliviivan ylittäneet olivat 1-vuotiaita. Mansikkajuhlat veti väkeä enemmän kuin vuosiin Liisa Alanko teksti ja kuvat Vehkajärven Mansikkajuhlien ulkoilmatapahtuma viiem sunnuntaina kokosi väkeä enemmän kuin moniin vuosiin. P9 pituus: 1) Hermanni Joenniemi 3,32. P13 korkeus: 1) Samuel Ruohonen TampU 145, 2) Elias Niemi 130, 3) Eeli Ala-Lahti 120. Suurin kala: Tuomo Mäkelän 734-grammainen lahna. T13 60 m: (-0,1): 1) Oona Mongkol VehmU 9,08, 2) Eeva Ukkonen 9,23. P6 40 m: 1) Niilo Vuolle 9,14, 2) Elias Varjokallio 9,73, 3) Kasper Keskinen 9,78. TAPAHTUMAN KUULUTTAJANA toimi Timo Humalisto. P9 kuula: 1) Samuel Kulmala VehmU 5,54, 2) Hermanni Joenniemi 5,40, 3) Pontus Pyykkö 4,98. T11 60 m: 1) Minja Penttilä LempKiYU 9,55, 3) Iida Penttilä 10,23. YLEISURHEILUA KU-68 ensimmäinen viikkokisa I Kyötikkälän urheilukeskuksessa 30.6. Heittolajeihin osallistuneet palkittiin pokaaleilla. P7 40 m: 1) Luka Lounaja 7,63, 2) Leevi Sahinoja 7,97, 3) Viljami Liukas 8,12. Lyhyen matkan aikana pienemmille sattui monenlaista yleisöä sykähdyttävää, kuten hurja nousu takamatkalta kärkeen, kaatuminen tai saapuminen tasatuloksella maaliin. Naiset: 1) Irene Siitonen 2062, 2) Hilkka Helin 1434, 3) Sirkku Nyman 576, 4) Helena Villenius 574, 5) Irma Kahilainen 372, 6) Terttu Kota-aho 273, 7) TellervoVehmasaho 236, 8) Airi Roddziewiez 210, 9) Vieno Sisso 102 Miehet: 1) Rainer Kahilainen 1480, 2) Antti Käpynen 978, 3) Jorma Nyman 871, 4) Reijo Tammisalo 834, 5) Matti Helin 744, 6) Urho Karppinen 472, 7) Tarmo Tonttila 460, 8) Kauko Heikkinen 419, 9) Erkki Siitonen 315, 10) Jukka Kauriinmäki 171, 11) Toivo Vehmasaho 126, 12) Heikki Villenius 78, 13) Armas Ruokolainen 65, 14) Kauno Kota-aho 57, 15) Markku Majamäki 51, 16) Aarne Peltola 17. Suurin kala: Rainer Kahilaisen 563-grammainen lahna. Puffetin tarjonta ja tuttujen tapaaminen nostivat tunnelmaa poutaisen sään lisäksi. ONGINTAA Kangasalan Eläkkeensaajien kalakerhon rannaltaongintakilpailuja: Matinsaari 16.6. T13 kuula: 1) Alina Nikkilä 9,41, 2) Eeva Ukkonen 8,39, 3) Cecilia Hirvelä 6,62. T7 40 m: 1) Silja Tiili VehmU 8,16, 2) Vilhelmiina Joenniemi 8,23, 3) Juulia Jokilampi 8,25. Y70: 1) Seppo Kyyhkynen 40, 2) Eero Kauttio 28. P13 60 m (-0,4): 1) Elias Niemi 9,34. T7 pallonheitto: 1) Vilhelmiina Joenniemi 12,90, 2) Maija Myllärniemi 12,31, 3) Jasmine Jokilampi 11,23. T6 40 m: 1) Pihla Patrikoski 8,78, 2) Nelli Silfverhuth 9,36, 3) Emma Stenvall 9,38. P9 40 m (0,0): 1) Touko Korpela ValkHa 6,85, 3) Hermanni Joenniemi 7,28. P11 kuula: 1) Tomas Timonen 7,95, 2) Akseli Nikkilä 7,68, 3) Atte Leinonen 6,77. T9 pituus: 1) Isla Oittinen 3,20, 3) Sanni Keskinen 2,94) T9 kuula: 1) Mea Männistö 4,81, 2) Sanni Raiskio 4,59. Nuoret ja varttuneemmat keskittyivät saappaanja tikanheittoon. P8 40 m: 1) Roni Puntala 7,45, 2) Touko Välimaa 7,69, 3) Samuel Peltonen 8,38, P8 pallonheitto: 1) Roni Puntala 17,90, 2) Max Kotisaari 16,03, 3) Elias Nieminen 15,91. MITALISTI VENLA Kylänlahti. Tuloksissa Kangasalan Urheilijat -68:n edustajat ja muut sarjojensa parhaat. P11 pituus: 1) Tomas Timonen 3,95, 3) Toivo Virtanen 3,62. P13 kuula: 1) Samuel Ruohonen TampU 8,13, 2) Elias Niemi 6,67, 3) Olli Uusitalo 6,50. Tyttäret osallistuivat juoksuun ja isä saappaanheittoon. T8 pallonheitto: 1) Kreeta Keskinen 12,63, 2) Sara Stenvall 12,52, 3) Helka Huttu-Hiltunen 11,32. P7 pallonheitto: 1) Viljami Liukas 18,19, 2) Luka Lounaja 14,80, 3) Bruno Emenike 14,60. Miehet: 1) Kauko Heikkinen 1820, 2) Kai Tyrkkö 1807, 3) Erkki Siitonen 1576, 4) Rainer Kahilainen 1250, 5) Veini Honkanen 1245, 6) Antti Käpynen 1019, 7) Toivo Vehmasaho 920, 8) Tarmo Tonttila 900, 9) Urho Karppinen 641, 10) Heimo Heino 502, 11) Reijo Tammisalo 452, 12) Aarne Peltola 397, 13) Heikki Villenius 351, 14) Armas Ruokolainen 85. Kangasalan Sanomat Keskiviikko 8.7.2020 20 AMMUNTAA Kymppi-64:n mestaruuskilpailut Suomatkan radalla 25.6
Myös ulkopaviljonki. Useita käyntikohteita, kaikki tarjoilut ja pääsymaksut hinnassa. 029 170 0469 Sekalaisia Otamme vastaan/ostamme kierrätykseen ROMUAUTOJA JA METALLIJÄTETTÄ -ilmainen nouto Suomen Ajoneuvokierrätys p. mennessä osoitteeseen heli.keskinen@kangasalansanomat.fi. 0400 835 565. Lähemmin p. Kesäteatterialue tarjoaa puitteet monenlaisien tilaisuuksien järjestämiseen. Hyvät kalavedet. nahkaiset JUHLAKENGÄT Leveä lesti, nauha/avomalli -30 % VALTAVA KESÄALE! KAIKKI KESÄKENGÄT ALEHINNOIN! AHJÄRVELÄISET myyvät Kangasalan torilla lauantaina 11.7. Hakulomake ja hinnasto löytyvät osoitteesta kangasala.fi/kulttuuri-ja-vapaa-aika/vuokrattavat-tilat-ja-paikat/ kangasalan-kesateatteri/kesateatterin-kayttovuorohakemukset/ Yleisötilaisuuksien osalta vuoroja jaettaessa arvioidaan mm. 044 330 5567 ark. Klan Retkeilijät Retki Rapolan linnavuorelle pe 10.7. P. Klan Naisvoimistelijat Tänään rantajumppa klo 19 Vesaniemen uimarannalla, sopii kaikille, ei tarvita alusia. 040 755 4231/ Lilja. 050 404 1146. Ilm. Lisätiedot päätoimittaja-toimitusjohtaja Heli Keskiseltä sähköpostilla heli.keskinen@kangasalansanomat.fi tai puhelimella 040 758 3889. 0500 862 423 Mansikkawiener 1 ,/kpl Kaikki kesän marjat Mansikoiden säilöntäkausi alkoi ja vihannekset jälleen Kangasalan torilla tuoreena suoraan viljelijöiltä. klo 14 näytökseen. Kesämatka 7.–12.8. Palvelemme MA-LA 7-15 Tatun makeat marjat Tervetuloa! Vuokrata halutaan 1–2 h, 35–45 m 2 + autopaikka Kangasala–Itä-Tampere. Kysy Marjatalta, p. pikaisesti p. 10-16 www.ilkonhovi.fi ELLIN SALI Ellintie 2, Kangasala Tilaa 20-150 hengelle Pitopalvelu Irma Mäkimaa P. www.sorcolor.fi P. Alueeseen kuuluu mm. Tied. 040 822 1057. Ritva, p. ja ilm. varaajat, lämmityskattilat, säiliöt, romuautot, akut, kattopellit, maatalouskoneet. Tällä erää työtä riittää vähintään vuoden ajaksi ja työ alkaa sopimuksen mukaan mahdollisimman pian. 0500 478 996 www.ahjarvelaiset.fi KANGASALAN LEPOKOTI Ruutanantie 26 kokousja juhlatilat sauna ja takkahuone www.elisanet.fi/kangasalan lepokotisaatio P. 045 217 8166 SEURAT TOIMIVAT Klan Latu Kaikille avoin kävelyretki Lemetyn maastossa su 12.7. Soita lähdöstä yhteyshenkilölle. Myyntihinta 17 500 €/kpl, myynnissä 2 kpl. Lähtö klo 9 Klan jäähalli. 0400 196 196 Rehti ja reipas palvelu! www.ajoneuvokierratys.fi Meiltä myös ympäristöviranomaisten hyväksymät romutodistukset sekä ilmainen rekisteristäpoisto. Veneja autopaikka kuuluu kauppaan. 040 500 2475 Myytävänä KUIVAA, roskatonta 33 cm KOIVUKLAPIA 50 e/heittokuutio. 040 541 2138 SAARIA JA SAARIPALSTOJA Kangasalan Vesijärvessä. ja ilm. Lähtö Kyötikkälän kentältä klo 10. 040 707 4717 Kangasalan kaupunki Kunnantie 1, 36200 Kangasala PL 50, 36201 Kangasala Vaihde: 03 5655 3000 www.kangasala.fi Kangasalan kesäteatterin käyttövuorot haettavissa Kangasalan kesäteatterialueen käyttövuorot ovat haettavissa 7.8.2020 klo 15.00 mennessä. Vuokralle tarjotaan VUOKRA-ASUNTOJA Vapautumassa hyväkuntoisia vuokra-asuntoja Suoramalla 3h+k+p, 70,5 m 2 2h+k+p, 54,0 m 2 Kysy lisää ja sovi esittely puh. Lofooteille on peruttu. 0400 835 565. Museokäynti Kari-paviljonkiin, jos kiinnostaa. 0400 566 937 myös iltaja viikonloppuaikoja JUHLAJA KOKOUSTILAT ÄIJÄLÄ Viihtyisässä kartanomaisemassa juhlaja kokoustilat 80 hengelle. LÄMPIMÄT AUTOTALLIT Kangasalan keskustassa. Myös metallin purku ja varastojen tyhjennykset. 03 357 9340 vuokraus@taitokaari.. P. 044 271 8293/ Kari. Kylpylämatka Pärnuun 16.–18.8. Tarralenkkareita leveä lesti, koot 36–49 45 € Miesten kotim. Alue soveltuu teatteritaiteen lisäksi myös muuhun toimintaan. Ritva, p. 0400 488 189 www.satujalat.fi HELIN POLI Jalkojenhoito Kotija laitoskäynnit Perushoitajan palvelut Vesitehtaankuja 3, OP:n talo (esteetön käynti ent. Juha, p. Viialan Kotileipomo Kangasalan torilla TI-TO-PE P. Parasta palvelua paikallisilta KS Soita ilmoituksesi p. Tilaisuuksien tulee olla toteuttamiskelpoisia taloudellisten ja muiden resurssien osalta. Spa Viking /Estonia. Klan Invalidit Bocciaa pelataan keskiviikkoisin keskuskentällä klo 11. Työ on tiivistä yhteistyötä yritysja yhteisöasiakkaiden kanssa digija printtimyynnin parissa. Liuksialan Martat Kokoontuminen ti 14.7. p. Eläkeliiton Klan yhdistys Kesäteatteriretki Hämeenkyrön Myllykoluun Ei muistella pahalla -komedian to 23.7. Kangasalan Sanomat Oy on yli 100-vuotias, itsenäinen ja ennakkoluuloton paikallismedia. Palkka koostuu pohjapalkasta ja myyntiprovisiosta. klo 18 Maisalla, Killinahteentie 80. 21 Keskiviikko 8.7.2020 Kangasalan Sanomat Vuokralle tarjotaan Työtä tarjolla Työsuorituksia ULKOJA SISÄMAALAUKSET vuosien kokemuksella. p. klo 9 Heikkilän rantatie 285. Myyjämme on rohkea ideanikkari ja nälkäinen ratkomaan asiakkaan tarpeita kannattavasti. tapahtuman vetovoimaisuutta ja järjestäjän kokemusta tapahtumien tuottamisessa. klo 9 alk. Tied. Yhtiö työllistää 10 henkilöä ja sijaitsee 32 000 asukkaan Kangasalan kaupungissa. Nordean takaa) Palvelut ajanvarauksella 0400 426 416, www.helinpoli.fi ME PALVELEMME Paikalliset palvelun tarjoajat palveluksessasi! Ota yhteyttä, p. klo 18 Ahjärventalo. pikaisesti p. 040 755 4231/Lilja. viimeinen mahdollisuus ilmoittautua. METALLIROMUN KERÄYS mm. kangasalansanomat.fi Torilla Suomalaista suunnittelua: KESÄBALLERINAT nahkaa 19 € , 2 paria 30 € Kangasalan torilla to 9.7. Työtä tehdään nykyaikaisin välinein vastuullisesti ja vapaasti. Kesämatkalle Hankoon ja Raaseporiin 11.–12.8. 040 822 1057. 040 778 8695 JUHLAJA KOKOUSTILAT Juhlaja kokoustila ILKONHOVI Kangasalantie 618 (Vatialan hautausmaata vastapäätä) P. Tiitola, p. Saarikylien Nuorisoseura Maanantaijumpat klo 19 Kumpulassa Saarikylientie 321. 050 404 1146 Yrittäjä, haluatko mukaan. Hakulomake avataan kaupungin verkkosivuille hakuajaksi 8.7.– 7.8.2020. Lähiseuturetki Slahti–Padasjoki–Pälkäne ma 3.8. 040 502 4091 / Erkki ELÄIMET ELÄINLÄÄKÄRI VILLE SUUTARI vastaanotto Pälkäneellä P. M. Liuksialankuja 33, Kangasala Tilavaraukset: juhlatalo.aijala@gmail.com www.juhlataloaijala.fi JUHLAJA KOKOUSTILAT 40 hengen juhlapaikka erilaisiin tilaisuuksiin AHJÄRVELÄISTEN TALO Vesijärven rannalla, Vesijärventie 13, Kangasala. 050 360 6401 KAUNEUSJA TERVEYSPALVELUT SATUJALAT JALKOJENHOITOA, LYMFATERAPIAA, tukisukkien mittausja tilauspalvelu Kuohu, Kangasalan uimahalli P. Kesäteatterin käyttövuoroja jaetaan alkaen kesäkaudesta 2021. Ilm. karjalanpiirakoita, perunapiirakoita ja pikkupullia. 300 hengen katettu katsomo ja tarjoilutila. Koronarajoitteet, nuotioeväät. Maksuton nouto. P. Tied. Kivennavan Ahjärveläiset Kokoontuminen ma 13.7. Kuljetus Tre– Kla–Pälkäne, puolihoito, 2 hoitoa /päivä, tied. Klan Seudun Hengitysyhdistys Yhdistyksen kalakisat la 18.7. Yhtiön talous on vakaa ja toiminta reipasta. Työssä menestyminen edellyttää vahvaa myynnin osaamista sekä rohkeutta tehdä uusasiakashankintaa. 044 481 3041 (30.7.–7.8.) 8.7.2020 Kulttuurija vapaa-aikapalvelut Kangasalan Sanomat etsii lisäenergiaa mediamyyntiin! Etsimme myyjäksi henkilöä, jonka sormet ovat kangasalalaisten pulssilla ja joka haluaa toteuttaa kaupallisia visioitamme kanssamme. 044 481 3020 (8.–29.7.), p. Lähetä vapaamuotoinen, kuvallinen hakemuksesi ja CV:si 31.7. Lisätietoja kulttuuripalvelut@kangasala.fi tai p
Muista myös edullinen kuljetuspalvelumme!!! Messukylänkatu 21, Tampere p. | P. Moision Rakennuspalvelu HRKKONEVUOKRAAMOT Kangasala Tampere Pirkkala Rakenna tai remontoi Ammattilaisena tai omaan kotiin • Sähköasennukset • Sähköremontit • LED-valaistus p. www.mhyroine.. TÄYDEN PALVELUN PESULA PESULAX OY Pesemme kaikki kodintekstiilit, puvut, hääpuvut, matot, työvaatteet ym. 044 743 3580 koilliskeskus@kiinteistomaailma.. Emilia Nikkilä 044 348 1737 Kauttamme asuntojen ja kiinteistöjen myynti + vuokraus! Luotettava kumppani asuntoasioissa! Päivi 050 351 7031 Kari 050 551 7031 Pertti 040 702 6586 Kodit On Oy, Päivi Kuuttinen LKV, Aakkulantie 38 , 2. 040 595 6227 • www.saneerausmestarit.com • Omakotitalot • Vesikattotyöt • Julkisivuverhoukset 0400 634 511 • Asbestityöt • Pihla-ikkunat ja ovet www.moisionrakennuspalvelu.. Tilaukset: 03 371 6106 www.laurilanbetoni.fi KESÄRENKAAT Tule valitsemaan laadukkaat ja turvalliset renkaat edullisesti! Nokian, Goodyear, Bridgestone, Sava, Firestone, Sailun, Autogrip ym… Myös erikoisvanteet ja asennukset! Rengasmyynti Askosaari Oy Keskuojankatu 11 Sarankulma Tre P. KOILLISKESKUS Citymarket Linnainmaa P. 03 3141 3900 Kotimaisten Piklas ikkunoiden ja ovien asennus sekä myynti www.remonttipalvelutampere.fi Saneerauspalvelu Leppäsalko Oy P. 03 356 2007 mape 9-17 www.pesukaksikko.. 040 744 1097 MH Metsurityö P. 03-4102 3074 Ajanvaraus parturikampaamodiva.fi Vatialantie 1 Nattari (Salea vastapäätä) Palvelemme myös Kaukajärvellä Juvank. Aakkulantie 42, Kangasala P. 040 9381 400 www.kantam.fi ULKOJA KATTOMAALAUKSET 36 v. 040 764 6161 OP Koti Pirkanmaa Oy LKV • Kuohunharjuntie 26, Kangasala • op-koti.fi • Autohuollot • Raskaskonehuollot • Renkaat ja rengastyöt, myös isot renkaat • Ilmastointihuollot ja pakokaasutestit • Bosch vikadiagnoosi • Webasto ja Eberspächer • Pesupalvelut! Kultapellonkuja 120, Kuhmalahti Korjaamo 0440 684 521 korjaamokultapelto@gmail.com Hydrauliikkaletkut ja liittimet 0500 846 709 / 24/7 h Valtuutettu -HUOLTO RENKAAT VANTEET RENGASHOTELLI WWW.RENGASPARK.FI Kalliontie 13 , 36220KANGASALA 040-7222141 • Tuulilasien vaihdot ja korjaukset • Muovihitsaukset: puskurit ym. 10 puh. 03 377 4862 varatuomari Arto Mäkihannu 0400 630 683, arto@makihannu.fi Santeri Mäkihannu 040 757 9366, santeri@makihannu.fi www.makihannu.fi LAKIASIAT KAUNEUSJA TERVEYSPALVELUT Kangasalan Kodit Oy Maarit Pelli 044 504 4511 Tuure Koivumäki 044 504 4510 Pirkko Riepponen 050 313 1025 Harri Kalliovalkama 044 504 4507 Minna Kalliovalkama 044 504 4506 KANGASALA Myllystenpohjantie 2, Kangasala P. Yrittäjä! Klikkaa tarkistamaan ja päivittämään yritystietosi veloituksetta: kangasalansanomat.fi/yritykset Kysy lisää sisältömarkkinoinnista 040 720 8917 Ka ng as al aku os i | Vi sit Ka ng as al a Paikallinen yritystieto kätevästi myös verkossa kangasalansanomat.fi AUTOILU VALOKUVAUS KIINTEISTÖVÄLITYS Eläinlääkäri NETTA TAMMISALO pieneläinvastaanotto Lentolantie 2, Kangasala P. 050 551 0757 WWW.EHDFINLAND.NET Musteet ja värikasetit IT-Tarvikkeet Huoltopalvelu Kopiopalvelu Vahvaa tekemistä jo vuodesta 1995 TIETOKONEET, OHEISLAITTEET MYYNTI, HUOLLOT JA KORJAUKSET Ellintie 6, Kangasala, ark. 0400 335 443 Joustavasti asiakkaan luona. klo 10–17 tietotekniikkaa VIEMÄRIHUOLlot Delete_palveluhakemisto_82x30_c.indd 1 27.11.2018 13.36.51 TILITOIMISTOT yritysten perustamiset kirjanpidot ja tilinpäätökset veroneuvonta Ellintie 4, Kangasala P. Saku Siurola | Kangasala 0400 908 082 rakennusliikemirantik.. Ota yhteyttä! O L E T K O M Y Y M Ä S S Ä A S U N T O A S I . Kangasalan Sanomat Keskiviikko 8.7.2020 22 . ammattitaidolla! Kysy ilmainen tarjous. 050 404 1146 Soita ilmoituksesi p. 03 377 3733 kangasala@kiinteistomaailma.. vastaavat työt T:MI JURI LEHTINEN 0400 713 922 juri.lehtinen@kolumbus.. 050 404 1146 PALVELEMME 24 h www.lukkopalvelu.com oy 0400 877 611 Ota yhteyttä ja pyydä tarjous. 032 55 66 77 askosaari.fi (ark. 0400 501 292 LAURILAN BETONI LEMPÄÄLÄN BETONI KANGASALA Kuljetukset ja pumppaukset edullisesti. 050 453 2140 ma-pe 10-18, la 10-14, toptassut.fi • Pesut ja trimmaukset • Ruuat ja tarvikkeet • Pentupainit joka la klo 12 Merkillisen hyvää palvelua Kangasalantie 921, katsastusaseman vieressä arkisin 8-17, la 9-14 | P. 9–17) Puh. 0400 455 502 Myös kotikäyntejä! www.elainlaakariasematroppi.fi PERUKIRJAT KAUPPAKIRJAT TESTAMENTIT YM. 0400 854 860 KIVITIKKA • dieselja bensakäyttöisten moottorien korjaukset • autojen ruostekorjaukset • katsastusremontit • moottorisahojen, ruohonleikkurien ym. Lakiasiaintoimisto MÄKIHANNU OY Toivontie 2, 36200 Kangasala P. Yli 30v kokemuksella! LAKISÄÄTEISET NUOHOUKSET PIRKANMAAN ALUEELLA ELÄINTARVIKELIIKE Ellintie 6, p. 040 744 1097 RAKENTAMINEN JA REMONTOINTI KAIKKI RAKENNUSALAN TYÖT UUDIS& SANEERAUSKOHTEET P. Vuokraamme myös pöytäliinat juhliisi. 03 3772 500 päivystys 24/7 0400 411 008 www.kayttolukko.fi Turvallisuuden avaintekijä Keskipisteenä KANGASALA isännöintitoimistot Tähtää tulokseen ParturiKampaamo Pääasioista ei kannata tinkiä! Kysy vapaita aikoja Puh. Aina onnistuu kun soitat, myös lauantaisin. 03 379 0333 AUTOHUOLTO arkisin 8-17, la 9-14 | P. huollot WWW.LILLVET.FI Kuohunharjuntie 31, 36200 Kangasala 010 5011 873 Kangasalan Lavavuokraus, kuljetukset, roskalavat, minikaivinkonetyöt 0400 951 107 PIHA JA LAVA OY ilmastointihuollot/ nuohoukset • ilmastointikanavien puhdistukset ja valvonta • hormien korjaukset ja tarkistukset • ym. 044 276 7111 Mika Vesanto Tmi ------HOMMA TOIMII ------Kalliontie 35, halli 2, 36100 Kangasala • autojen ruostekorjaukset, katsastusremontit ja huollot • moottorisahojen, ruohonleikkurien ym. Ellintie 2, Kangasala P. 040 712 6790 www.tilituovi.fi TILITOIMISTO TUOVINEN KY Auktorisoitu Taloushallintoliiton jäsen Yrittävän yrittäjän yhteistyökumppani Tilipiste Kompassi Ky Taloushallinnon asiantuntija, KLT Silja Jantunen silja@tilipistekompassi.. 03 379 1488 ELÄIMET Mäntytie 12, RUUTANA . 050 389 6836 OP Koti tuntee Kangasalan. 03 377 1140 AUTOTARVIKE KANGASALAN arkisin 8-16, la sulj. Ilmainen puhelinneuvonta. 040 703 5346 KS Aseman Pyörähuolto Polkupyörien: huolto varaosat tarvikkeet 045 171 2511 asemanpyorahuolto.fi Pyörähuollot KS. 03 377 2952. Urheilutie 2-4, 36200 Kangasala P. EDUNVALVONTAVALTUUTUKSET ASIOINTIPALVELU PEKKA VALTONEN P. Myös iltaisin ja viikonloppuisin. 03 357 5280 keskus@pirkanmaanlaatuisannointi.fi SARI MESIRANTA 045 223 0600 | sari@bo.fi kiinteistönvälittäjä, LKV JUKKA MESIRANTA 045 263 0995 | jukka@bo.fi kiinteistönvälittäjä, LKV, auktorisoitu pientalomyyjä PTM Hyödynnä Bo LKV:n ainutlaatuinen konsepti ja paikallistuntemuksemme. 050 389 6803 Kirsi Muilu p. 03-356 1009 Aidosti paikallista palvelua lähellä asiakasta. lukkoliikkeet Tule käymään myymälässä Ellintie 4, 36200 Kangasala Puh. METSÄASIOISSA OTA YHTEYTTÄ PUUNKAADOT • Puunkaadot • Tonttihakkuut • Metsänhoitotyöt • Puunkaadot • Tonttihakkuut • Metsänhoitotyöt Soita ja sovitaan ilmainen arviointikäynti! Soita ja sovitaan ilmainen arviointikäynti! MH Metsurityö P. 03 3773 177 RENGASMYYNTI ME PALVELEMME Paikalliset palvelun tarjoajat palveluksessasi! Käytä kotikaupunkisi palveluita Uusi yrittäjä Ota yhteys p. krs, 36220 Kangasala AVOINNA SOPIMUKSEN MUKAAN www.koditon.fi Jyri Seljavaara p. huollot Kalliontie 35, halli 2, 36100 Kangasala Puh. pesuloita PESU KAKSIKKO OY Osuusmyllynkatu 5, Messukylä P. Mika Rantanen p
03 377 1140 AUTOTARVIKE KANGASALAN arkisin 8-16, la sulj. Aakkulantie 42, Kangasala P. 040 703 5346 KS Aseman Pyörähuolto Polkupyörien: huolto varaosat tarvikkeet 045 171 2511 asemanpyorahuolto.fi Pyörähuollot KS KS-digi löytyy uudesta osoitteesta! Tilaaja, mene osoitteeseen kangasalansanomat.fi/tunnus ja täytä lomakkeeseen tarvittavat tiedot ohjeiden mukaan. 23 Keskiviikko 8.7.2020 Kangasalan Sanomat AUTOILU VALOKUVAUS KIINTEISTÖVÄLITYS Eläinlääkäri NETTA TAMMISALO pieneläinvastaanotto Lentolantie 2, Kangasala P. lukkoliikkeet Tule käymään myymälässä Ellintie 4, 36200 Kangasala Puh. huollot WWW.LILLVET.FI Kuohunharjuntie 31, 36200 Kangasala 010 5011 873 Kangasalan Lavavuokraus, kuljetukset, roskalavat, minikaivinkonetyöt 0400 951 107 PIHA JA LAVA OY ilmastointihuollot/ nuohoukset • ilmastointikanavien puhdistukset ja valvonta • hormien korjaukset ja tarkistukset • ym. Ellintie 2, Kangasala P. METSÄASIOISSA OTA YHTEYTTÄ PUUNKAADOT • Puunkaadot • Tonttihakkuut • Metsänhoitotyöt • Puunkaadot • Tonttihakkuut • Metsänhoitotyöt Soita ja sovitaan ilmainen arviointikäynti! Soita ja sovitaan ilmainen arviointikäynti! MH Metsurityö P. Urheilutie 2-4, 36200 Kangasala P. 03 3772 500 päivystys 24/7 0400 411 008 www.kayttolukko.fi Turvallisuuden avaintekijä Keskipisteenä KANGASALA isännöintitoimistot Tähtää tulokseen ParturiKampaamo Pääasioista ei kannata tinkiä! Kysy vapaita aikoja Puh. 0400 854 860 KIVITIKKA • dieselja bensakäyttöisten moottorien korjaukset • autojen ruostekorjaukset • katsastusremontit • moottorisahojen, ruohonleikkurien ym. Tunnuksesi toimii kaikissa Kangasalan Sanomien verkkopalveluissa. 03 377 2952. Tilaukset: 03 371 6106 www.laurilanbetoni.fi KESÄRENKAAT Tule valitsemaan laadukkaat ja turvalliset renkaat edullisesti! Nokian, Goodyear, Bridgestone, Sava, Firestone, Sailun, Autogrip ym… Myös erikoisvanteet ja asennukset! Rengasmyynti Askosaari Oy Keskuojankatu 11 Sarankulma Tre P. 0400 455 502 Myös kotikäyntejä! www.elainlaakariasematroppi.fi PERUKIRJAT KAUPPAKIRJAT TESTAMENTIT YM. 050 453 2140 ma-pe 10-18, la 10-14, toptassut.fi • Pesut ja trimmaukset • Ruuat ja tarvikkeet • Pentupainit joka la klo 12 Merkillisen hyvää palvelua Kangasalantie 921, katsastusaseman vieressä arkisin 8-17, la 9-14 | P. klo 10–17 tietotekniikkaa VIEMÄRIHUOLlot Delete_palveluhakemisto_82x30_c.indd 1 27.11.2018 13.36.51 TILITOIMISTOT yritysten perustamiset kirjanpidot ja tilinpäätökset veroneuvonta Ellintie 4, Kangasala P. 050 389 6803 Kirsi Muilu p. 040 764 6161 OP Koti Pirkanmaa Oy LKV • Kuohunharjuntie 26, Kangasala • op-koti.fi • Autohuollot • Raskaskonehuollot • Renkaat ja rengastyöt, myös isot renkaat • Ilmastointihuollot ja pakokaasutestit • Bosch vikadiagnoosi • Webasto ja Eberspächer • Pesupalvelut! Kultapellonkuja 120, Kuhmalahti Korjaamo 0440 684 521 korjaamokultapelto@gmail.com Hydrauliikkaletkut ja liittimet 0500 846 709 / 24/7 h Valtuutettu -HUOLTO RENKAAT VANTEET RENGASHOTELLI WWW.RENGASPARK.FI Kalliontie 13 , 36220KANGASALA 040-7222141 • Tuulilasien vaihdot ja korjaukset • Muovihitsaukset: puskurit ym. 03 377 4862 varatuomari Arto Mäkihannu 0400 630 683, arto@makihannu.fi Santeri Mäkihannu 040 757 9366, santeri@makihannu.fi www.makihannu.fi LAKIASIAT KAUNEUSJA TERVEYSPALVELUT Kangasalan Kodit Oy Maarit Pelli 044 504 4511 Tuure Koivumäki 044 504 4510 Pirkko Riepponen 050 313 1025 Harri Kalliovalkama 044 504 4507 Minna Kalliovalkama 044 504 4506 KANGASALA Myllystenpohjantie 2, Kangasala P. Kirjautuminen tapahtuu osoitteessa kangasalansanomat.fi/kirjaudu. 03 3141 3900 Kotimaisten Piklas ikkunoiden ja ovien asennus sekä myynti www.remonttipalvelutampere.fi Saneerauspalvelu Leppäsalko Oy P. | P. 044 743 3580 koilliskeskus@kiinteistomaailma.. Ilmainen puhelinneuvonta. 050 404 1146 PALVELEMME 24 h www.lukkopalvelu.com oy 0400 877 611 Ota yhteyttä ja pyydä tarjous. 03-356 1009 Aidosti paikallista palvelua lähellä asiakasta. 040 595 6227 • www.saneerausmestarit.com • Omakotitalot • Vesikattotyöt • Julkisivuverhoukset 0400 634 511 • Asbestityöt • Pihla-ikkunat ja ovet www.moisionrakennuspalvelu.. vastaavat työt T:MI JURI LEHTINEN 0400 713 922 juri.lehtinen@kolumbus.. Vuokraamme myös pöytäliinat juhliisi. Yli 30v kokemuksella! LAKISÄÄTEISET NUOHOUKSET PIRKANMAAN ALUEELLA ELÄINTARVIKELIIKE Ellintie 6, p. EDUNVALVONTAVALTUUTUKSET ASIOINTIPALVELU PEKKA VALTONEN P. Rekisteröitymisen jälkeen tunnuksena toimii sähköpostiosoitteesi ja itsemäärittelemäsi salasana. Muista myös edullinen kuljetuspalvelumme!!! Messukylänkatu 21, Tampere p. Myös iltaisin ja viikonloppuisin. 050 389 6836 OP Koti tuntee Kangasalan. 0400 501 292 LAURILAN BETONI LEMPÄÄLÄN BETONI KANGASALA Kuljetukset ja pumppaukset edullisesti. 03 356 2007 mape 9-17 www.pesukaksikko.. 0400 335 443 Joustavasti asiakkaan luona. 03 379 0333 AUTOHUOLTO arkisin 8-17, la 9-14 | P. ammattitaidolla! Kysy ilmainen tarjous. 9–17) Puh. Lakiasiaintoimisto MÄKIHANNU OY Toivontie 2, 36200 Kangasala P. 040 744 1097 RAKENTAMINEN JA REMONTOINTI KAIKKI RAKENNUSALAN TYÖT UUDIS& SANEERAUSKOHTEET P. 03 379 1488 ELÄIMET Mäntytie 12, RUUTANA . 032 55 66 77 askosaari.fi (ark. 03 3773 177 RENGASMYYNTI ME PALVELEMME Paikalliset palvelun tarjoajat palveluksessasi! Käytä kotikaupunkisi palveluita Uusi yrittäjä Ota yhteys p. huollot Kalliontie 35, halli 2, 36100 Kangasala Puh. Emilia Nikkilä 044 348 1737 Kauttamme asuntojen ja kiinteistöjen myynti + vuokraus! Luotettava kumppani asuntoasioissa! Päivi 050 351 7031 Kari 050 551 7031 Pertti 040 702 6586 Kodit On Oy, Päivi Kuuttinen LKV, Aakkulantie 38 , 2. 03 377 3733 kangasala@kiinteistomaailma.. 03-4102 3074 Ajanvaraus parturikampaamodiva.fi Vatialantie 1 Nattari (Salea vastapäätä) Palvelemme myös Kaukajärvellä Juvank. TÄYDEN PALVELUN PESULA PESULAX OY Pesemme kaikki kodintekstiilit, puvut, hääpuvut, matot, työvaatteet ym. 050 551 0757 WWW.EHDFINLAND.NET Musteet ja värikasetit IT-Tarvikkeet Huoltopalvelu Kopiopalvelu Vahvaa tekemistä jo vuodesta 1995 TIETOKONEET, OHEISLAITTEET MYYNTI, HUOLLOT JA KORJAUKSET Ellintie 6, Kangasala, ark. 050 404 1146 Soita ilmoituksesi p. Saku Siurola | Kangasala 0400 908 082 rakennusliikemirantik.. 10 puh. pesuloita PESU KAKSIKKO OY Osuusmyllynkatu 5, Messukylä P. Aina onnistuu kun soitat, myös lauantaisin. KOILLISKESKUS Citymarket Linnainmaa P. Ota yhteyttä! O L E T K O M Y Y M Ä S S Ä A S U N T O A S I . Saat sähköpostiisi rekisteröitymisvahvistuksen. 044 276 7111 Mika Vesanto Tmi ------HOMMA TOIMII ------Kalliontie 35, halli 2, 36100 Kangasala • autojen ruostekorjaukset, katsastusremontit ja huollot • moottorisahojen, ruohonleikkurien ym. 03 357 5280 keskus@pirkanmaanlaatuisannointi.fi SARI MESIRANTA 045 223 0600 | sari@bo.fi kiinteistönvälittäjä, LKV JUKKA MESIRANTA 045 263 0995 | jukka@bo.fi kiinteistönvälittäjä, LKV, auktorisoitu pientalomyyjä PTM Hyödynnä Bo LKV:n ainutlaatuinen konsepti ja paikallistuntemuksemme. Moision Rakennuspalvelu HRKKONEVUOKRAAMOT Kangasala Tampere Pirkkala Rakenna tai remontoi Ammattilaisena tai omaan kotiin • Sähköasennukset • Sähköremontit • LED-valaistus p. www.mhyroine.. 040 712 6790 www.tilituovi.fi TILITOIMISTO TUOVINEN KY Auktorisoitu Taloushallintoliiton jäsen Yrittävän yrittäjän yhteistyökumppani Tilipiste Kompassi Ky Taloushallinnon asiantuntija, KLT Silja Jantunen silja@tilipistekompassi.. 040 9381 400 www.kantam.fi ULKOJA KATTOMAALAUKSET 36 v. krs, 36220 Kangasala AVOINNA SOPIMUKSEN MUKAAN www.koditon.fi Jyri Seljavaara p. 040 744 1097 MH Metsurityö P. Klikkaamalla viestissä olevaa linkkiä tunnuksesi aktivoituu. Mika Rantanen p
Se antaa iholle tasaisen sävyn. Kun tähän lisätään oma valmistautumiseni ja koirien lenkitys, alkaa aamuni melko varhaisin jo nytkin. – Kun hoidan yritystoimintaa kotoa käsin, voin suunnitella päiväni aina sen mukaisesti, miten minulla on asiakkaita. 3) Mitä palveluja tarjoat: – Olen saanut kauneudenhoitoalan palveluihin laajasti koulutusta. Ennen tätä valmistelen työpäivää. Sen sijaan Kangasalla on useampi hoitola ja Tampereella vielä enemmän. 7) Yritys sijaitsee Sahalahdella, koska – Olen asunut täällä 15-vuotiaasta lähtien. – Myös nuoret ovat tervetulleita, sillä etenkin teini-ikäisenä iho-ongelmat ovat yleisiä ja varhainen puuttuminen voi ehkäistä monia iho-ongelmia. Näin ollen pystyn takaamaan luotettavat hoitotulokset. Minulla käy sekä naisettä miesasiakkaita ja olenkin sitä mieltä, että miehet kaihtavat kosmetologin palveluja turhaan. SARI EEROLAINEN YRITYSKYMPPI. – On ollut mukava saada positiivista palautetta sahalahtelaisilta siitä, kuinka ihanaa on, kun alueen palvelutarjonta laajenee. –Palveluihini kuuluvat myös ripsien ja kulmien kestovärjäykset, kynsien kestolakkaukset ja uusimpana lisäyksenä ripsien kestotaivutukset. Ei jälleenmyyjille. Tällainen tuote on etenkin kesäaikaan pidetty. Erityisosaamistani ovat kasvohoidot, joita teen ammattikosmetiikkasarjalla. Lisäksi teen käsija jalkahoitoja, sokerointeja, hierontoja ja ehostuksia. – Sahalahdella ei ollut kauneushoitolaa, joten alueella ei juurikaan ole kilpailua. Tämä mahdollistaa arkisten askareiden tekemisen työpäivän aikana, jolloin iltaan jää enemmän omaa aikaa ja rauhoittumista. Hyviä puolia ovat: – Lyhyt työmatka ja joustavat työajat. Olen siis perehtynyt tähän sarjaan laajasti ja tunnen sen kuin omat taskuni. 3x400g kananlihaa ja 3x400g häränlihaa kastikkeessa= 2,4kg 3 99 Säästä 20% 1,67/kg ERÄ ! (4,99) Serla keltainen WC-PAPERI 40rll säkki! 8 95 Säästä 26% 0,22/rll (12,25) 9 95 (12,95) Säästä 23% MEKKOJA 130-170cm Naisten LIPPIKSIÄ (3,95) NYT 2,37! (4,95) NYT 2,97! -40 % (12,95) NYT 7,77! (19,95) NYT 11,97! ERÄ! Kertakäyttö PAKASTUSRASIAT 0,35L 5 kpl 0,5L 5 kpl 0,75L 5 kpl 1L 4 kpl 1,Säästä 23% (1,30) Tunikoita (8,90) HIUSKIINTEET 500ml 11,80/L Säästä 33% 5 90 ERÄ ! Asiakkaat löytävät kotihoitolaan 1) Yrityksen nimi: Salong Saarenketo. 2) Yrittäjä: Nenna Saarenketo. 5) Kilpailuvaltti: – Hoitolani ohella toimin käyttämäni tuotesarjan maahantuonnissa kouluttajana. Juuri nyt olen käynyt klassisten ripsipidennyksien koulutuksen, ja syksyllä myös ne tulevat valikoimaani. Tällä hetkellä kodin yhteydessä oleva hoitola tuntuu luontevalta ja helpolta muodolta hoitaa yritystoimintaa. Serla valkoinen TALOUSPYYHE 20rll SÄKKI (11,25) 8 95 Säästä 20% 0,45/rll 1,5,00/kg Säästä 47% JUUSTOSNACKS 200g (1,89) PYYKINPESUJAUHE 1KG (4,19) 5,2 PKT 2,50/kg Säästä 40% 20,ISOJEN MIESTEN SHORTSEJA (ei Pälkäneen, Mäntän eikä Keuruun myymälöissä) ALE Tekstiili /pkt 99 1L 130kpl/rll 2L 100kpl/rll 3L 75kpl/rll 5L 50kpl/rll PAKASTUSPUSSIT -40 % Valikoima vaihtelee myymälöittäin 5 50 Säästä jopa 30% (6,957,95) MEKKOJA 90-130cm JATKUU ! KITEKAT 6-PACK kissanruoka Sis. Kangasalan Sanomat Keskiviikko 8.7.2020 24 Alasenkuja 1, Suorama KANGASALA Suomalainen perheyritys vuodesta 1979 www.loytotex.fi Ark. – Olen suorittanut kosmetologin tutkinnon valmentavat opinnot kauneuskoulutus Baroquessa Tampereella vuosina 2018–2019. 4) Asiakaskunta: – Palveluni on tarkoitettu kaikille kauneudenhoidosta ja hyvinvoinnista kiinnostuneille. Yritystoiminnan kosmetologina aloitin viime vuoden marraskuussa. 10) Verkkosivujen osoite: salongsaarenketo.com NENNA SAARENKETO on erikoistunut kasvohoitoihin. Näin ollen säästän paljon aikaa, kun työmatkoihin sitä ei kulu ollenkaan. Vuosi sitten palasimme Sahalahdelle, josta löysimme viihtyisän rivitaloasunnon meille ja koirillemme. 10-19 LA 10-17, SU 11-17 Aina edullinen! Tarjoukset voimassa 8.–14.7.2020 tai niin kauan kuin tuotteita riittää. 6) Tulevaisuuden tavoite: – Perustan mahdollisesti tulevaisuudessa oman hoitolan muualle. 9) Ajankohtaista juuri nyt: – Juuri tähän vuodenaikaan suosittelen sävyttävän päivävoiteen ja aurinkosuojan yhdistelmää. Asuimme puolisoni kanssa muutamia vuosia myös kanta-Kangasalla. Kosmetologin ammattitutkinnon näytöt puolestaan tein koulutuskeskus Gradiassa. 8) Teet töitä kotisi yhteydessä. Pääsääntöisesti otan ensimmäisen asiakkaan vastaan kello kymmenen. – Haluan myös kehittää aktiivisesti osaamistani ja laajennan jatkossa palveluvalikoimaani