98. Sanomalehtien Liiton järjestöpäällikkö Ilona Hannikainen ojensi palkinnon päätoimittaja Tuula Ruusumaalle viime torstaina Haikon kartanossa Porvoossa. Alpakan pusut ihastuttivat Kangasalan Sanomat menestyi tämänvuotisessa paikallislehtikilpailussa. Lehti palkittiin sarjassaan parhaasta verkkosivustosta. Sen kantavaksi voimaksi otettiin paikallisuus ja kotiseuturakkaus. Kuoro ei epäröinyt lähteä heti 70-vuotisjuhlansa jälkeen seuraavaan koitokseen eli levyn tekoon. VUOSIKERTA Keskiviikko 9.11.2016 NUMERO 66 6 4 3 3 7 6 7 2 5 8 3 Irtonumero 2 e Kangasalan Sanomien asiakaspalvelu p. Levy sisältääkin useita niin Kangasalla kuin sen lähiympäristössä eläneiden tekijöiden teosten ensitallenteita. Sivu 20 Joululevyllä kuullaan irkkusävyjä Sivut 24–25 LOTTA ÅBERG. Sivu 9 Kangasalan Mieslaulajat toivovat, että heidän uunituore kotiseutuhenkinen levynsä tuo iloa kangasalalaisille, täällä juuret omaaville ja tietysti monille muille. SARIANNE ROIHU SARI EEROLAINEN VILLE KOIVISTO Sanomien verkkosivut palkittiin Mieslaulajat julkaisivat ensilevynsä Hilkka Syrjälä sai pusun Bingolta. Sivut 24–25 Alpakoiden syyskuinen vierailu Maijalan palvelukeskuksessa on edelleen hymyn huulille nostattava tapaus. Vieraisille tulevat eläimet tuovat ikäihmisten mieleen hyviä muistoja. – Valmista on, iloitsevat Tuomo Nisula ja Pekka Toukola. 03 377 6900 www.kangasalansanomat.fi Kangasalan??Sanomat Vatialan koulun musiikkiluokassa oli perjantaina tiivis tunnelma, kun koulun kuudennet luokat saapuivat antamaan äänensä joululevylle
Ville Koivisto Viestintäviraston keväällä tekemän selvityksen mukaan nopean valokuitutekniikalla toteutetun laajakaistaliittymän tarjonta on Kangasalla tällä hetkellä noin 15 prosentin tasolla. Miksi nopeita valokuidulla toteutettuja laajakaistaliittymiä ei ole tämän enempää tarjolla, Viestintäviraston viestintämarkkinaasiantuntija Tapio Oikarainen. Tukea voi hakea joko Kantri ry:ltä tai Pirkanmaan ELY-keskuksesta. Heidi Hautamäki on tällä hetkellä onnellinen hiljattain alkaneesta talvesta ja hyvästä ilmasta. Hevosharrastus viekin suurimman osan vapaasta ajasta joka viikko. Näitä verkkoja ei ole aktiivisesti korvattu uudella tekniikalla mutta pikku hiljaa kuitenkin. Joukossa on monta sellaista, jotka eivät ole eläissään olleet tekemisessä kuntapolitiikan tai siihen liittyvien päätöksentekokiemuroiden kanssa. Jotta keskustelu pysyy aisoissa ja päätökset syntyvät laillisessa järjestyksessä, puheenjohtajan on osattava kokoustekniikka ja päätöksentekoon liittyvät pykälät. Heidän silmissään kokouksen hallitseminen puheenjohtajan paikalta näyttää varmasti monella tavalla erityiseltä. – Joka päivä tulee ratsastettua, Kangasalan uimahallissa työskentelevä Hautamäki vakuuttaa. Vaikeita ovat myös ne hetket, joissa puheoikeutta rajataan koskemaan jotain tiettyä aihealuetta. Kuinka paljon valokuidun rakentaminen maksaa keskimäärin yhtä kiinteistöä kohti. Olemme lähteneet Avoin Kuitu -hankkeessa etsimään aktiivisesti niitä keinoja, joilla kuiduttamista saadaan edistettyä. M arinin kehujen taustalla on ainakin osittain ratikkavaltuustojen saama mediahuomio. Sellainen hän ehdottomasti ja vastaansanomattomasti onkin, sitä ei käy kiistäminen. – Keskimäärin kuituliittymän loppuhinta asiakkaalle on kertamaksuna 2 000–3 000euroa, Kokkila kertoo. Jos asiakkaita ei löydy riittävästi, on ymmärrettävää, ettei rakentaminen ole silloin myöskään kannattavaa. Näin käy esimerkiksi siinä tilanteessa, kun on tehty muutosesitys. 2 Keskiviikko 9.11.2016 KS Kangasalan Sanomat VILLE KOIVISTO Kangasallakin osataan johtaa T a mpere sai maanantai-iltana aikaiseksi kauan jauhetun ratikkapäätöksen. On saatava riittävästi talouksia mukaan, jotta hanke on kannattava, ja tästä syystä myös markkinointi on toteutettava niin, että riittävän moni saadaan kerralla mukaan. Hautamäki kertoo vierailevansa Raikussa asustelevan ratsunsa luona päivittäin. – Tähän asti pientaloja hajaasutusaluilta on puuttunut malleja, joiden mukaan kuituverkkoa lähdetään rakentamaan. Rakentaminen tulee kalliiksi, jos kuitua pitää vetää kilometrejä tai jopa kymmeniä kilometrejä. Pä äk ir jo it u s Tuula Ruusumaa Kirjoittaja on Kangasalan Sanomien päätoimittaja Hyvä kysymys Ilonaihe KS Seuraa meitä verkossa! kangasalansanomat.fi kangasalansanomat.fi/blogit facebook.com/kangasalansanomat twitter.com/KSanomat kangasalansanomat.fi/boksi Missä viipyy valokuitu. Valokuituverkkojen rakentamiseen voi hakea julkista rahoitusta, joka kattaa enintään 70 prosenttia rakennuskustannuksista.. Nyt päätteiden äärelle kerääntyi ennennäkemätön joukko asiasta kiinnostuneita – parhaimmillaan yli 20 000 katsojaa. Se tarkoittaa sitä, että operaattorin lisäksi myös joku muu voi rakentaa kuituverkon. – Kun valokuituverkkoa rakennetaan, se tapahtuu niin, että kokonainen alue rakennetaan kerralla, jotta se on taloudellisesti järkevää. Marinia on kehuttu osaavaksi ja napakaksi puheenjohtajaksi. Kuntakohtaisessa vertailussa Kangasala on sijalla 125. Se on 16 valtuutettua enemmän kuin Kangasalla. Onnea ja iloa tuo myös omaa hevonen sekä muut harrastukset. Kumpaakin ollaan Kangasalan valtuustossa nähty, mutta aina on päästy takaisin oikealle uralle. Muun muassa Viestintäviraston julkisesti tukeman laajakaistahankkeen pohjalta on kuitenkin syntynyt pienempiä laajakaistahankkeita ja valokuituverkkoja paikallisesti. Koko prosessissa erityishuomion kohteena on ollut valtuuston puheenjohtajan, kansanedustaja Sanna Marinin (sd) toiminta. Tampereen valtuustossa istuu 67 valtuutettua. Kuntapolitiikkaa työkseen seuraavan silmissä se näyttää kuitenkin enemmän tavanomaiselta ja välttämättömältä. – Kaupunkialueilla puolestaan on olemassa vanhaa kuparieli puhelinverkkoa, jonka kautta tarjotaan adsl-liittymiä. Kuka valokuituyhteyteen tarvittavaa verkkoa käytännössä rakentaa, Soneran Avoin Kuitu -konseptista vastaava johtaja Tuomo Kokkila. – Suuret operaattorit ovat toistaiseksi panostaneet enemmän mobiiliyhteyksien saatavuuteen ja parantamiseen. Puheenjohtajan pitää olla perillä pykälistä, jotta kokous sujuu. – Ehkä yksi tekijä valokuitutekniikan yleistymiselle etenkin haja-asutusalueilla on hinta. Siinä on Kouhiallakin pohtimista, milloin puhutaan asiasta ja milloin asian vierestä. Yhteisöjen toteuttamat valokuituhankkeet saavat tällä hetkellä julkista tukea 70 prosenttia rakennuskustannuksista. – Kustannukset vaihtelevat hyvin paljon ja riippuvat siitä, millaisella alueella rakennetaan. Selvityksessä on huomioitu kaikki kunnassa saatavilla olevat laajakaistaverkot ja laajakaistaliittymiä tarjoavat teleoperaattorit. Jos ollaan esimerkiksi alueella, jossa kaivuutyön yhteydessä pitää avata päällysteet ja asfaltoida uudelleen, kustannukset ovat isommat. Tampereen valtuustot videoidaan suorana, kuten Kangasalankin. K angasalan valtuustoa johtaa kokenut konkari Raimo Kouhia (sd) seitsemän vuoden puheenjohtajakokemuksella. Valtakunnallisesti valokuitutekniikkaan perustuva laajakaista on tarjolla 31 prosentille suomalaisista
Kangasalla kutsuttiin asepalvelukseen tänä vuonna lähes kaksisataa nuorta miestä. – Silloin joutuu miettimään, kumpi on tärkeämpää. En tiedä vielä, mikä tehtävä kiinnostaa. Komentajakapteenin mukaan on todennäköistä, ettei molempia toiveita ole mahdollista täyttää. Gallup Missä suoritat armeijan. Vaihtoehtoja on paljon, mutta kaikki ovat hyviä ja on vaikea valita, lukiota parhaillaan käyvä Urho Lempiö pohti. – Ei hirveästi jännitä, mutta edelleen on epäselvää, mihin haluaisin mennä palvelukseen. Satakunnan lennoston varuskunta on lähimpänä, mutta myös pienin palveluspaikoista. – Lähden Niinisaloon. Lähden tammikuussa, sillä opinnot on tehty, Kauri Cristen kertoo. Palvelusajan pituus ja asevelvollisen tehtävä päätetään vasta joukko-osastoissa. Carlo Cookin mielestä asepalveluksen suorittaminen on hyödyllinen kokemus. – Ehkä vähän jännittää, mutta hyvin se varmasti menee. Pitkäjärven koululle kutsuntoihin saapunut Carlo Cook oli miettinyt toiveensa jo valmiiksi. Kutsuntoihin Cook suhtautui rennosti. – Meillä on sekä vuonna 1998 syntyneitä että muutamia, jotka ovat käyneet kutsunnoissa aikaisemmin, mutta joiden palveluskelpoisuudesta ei ole kyetty siinä vaiheessa päättämään, kertoo komentajakapteeni Timo Ikonen Pirkanmaan aluetoimistosta. – Jos hakee erikoisjoukkoihin, sen voi ilmoittaa täällä. – Suoritan palveluksen Porin prikaatissa Niinisalossa. Toivoin, että saan suorittaa asepalveluksen jossain tässä lähellä, Niko Sarkkomaa kertoo. Satakunnan lennoston sotilaskodissa työskentelevä Ulla Valo tarjoili sotilaskodin munkkeja kahvitauon aikana.. Toivon pääseväni kuljetuspuolelle, Joni Syrjä toteaa. Teemme täällä silti päätöksen siltä varalta, ettei kyseinen henkilö haekaan tai ei pääse, Ikonen totesi. Jännitys oli aamun avaustilaisuudessa käsinkosketeltava. – Olen lähdössä Satakunnan lennostoon Pirkkalaan. – Toivon pääseväni kenttätykistöön, joka toimii Parolannummella. Joukossa oli tosin myös niitä, jotka suhtautuivat kutsuntoihin hieman rennommin. Palveluspaikan määräytymiseen vaikuttaa kaksi asiaa, toive alkamisajankohdasta ja paikasta, Ikonen kertoo. 3 Keskiviikko 9.11.2016 KS Kangasalan Sanomat Varusmiespalvelus kutsui jälleen Ville Koivisto Pitkäjärven koululla päätettiin viime torstaina asevelvollisten palveluskelpoisuudesta, asepalveluksen aloittamispaikasta ja -ajasta. Pitkäjärven koululle saapui torstaiaamuna Ikosen mukaan noin 200 kutsunnanalaista miestä. Se näkee sitten siellä. Erikoisjoukkoihin ei määrätä kutsuntojen kautta, mutta haku otetaan huomioon. – Pyrimme ottamaan kaikkien toiveet huomioon. Puolustusvoimien erikoijoukkoihin kuuluvat muun muassa laskuvarjojääkärit, erikoisrajajääkärit ja sukeltajat. Kutsunnat koskivat tänä vuonna pääasiassa vuonna 1998 syntynyttä ikäluokkaa. – Kangasala on Pirkanmaan mittakaavassa iso kunta, eli meillä on työn täyteinen päivä tiedossa, Ikonen vakuutti. Pirkanmaalla kutsutut lähtevät suorittamaan asepalvelustaan pääsääntöisesti Satakunnan lennostoon Pirkkalaan, Panssariprikaatiin Hattulaan tai Porin prikaatiin Niinisaloon ja Säkylään. Lyhyt matka kotikunnasta varuskuntaan houkuttelee monia hakijoita. – Lähden Pirkkalaan Satakunnan lennostoon. Toivoin sinne, sillä Niinisalossa voi kuulemma päästä tarkka-ampujaksi, Joni Salo kertoo. Syksyn kutsunnoissa oli mahdollista päästä vuosien 2017, 2018 ja 2019 saapumiseriin. Varuskunta on lähellä, ja pääsen ajamaan isoa autoa. päivä tammikuuta. Vuoden 2017 saapumiserä aloittaa palveluksensa 2
Laki edellyttää, että työn tilaajan täytyy olla selvillä, onko alihankkija maksanut verot, hoitanut työntekijöiden eläkevakuutusja tapaturmavakuutusmaksut ja järjestänyt työterveyshuollon. Koulut suitsivat ruokahävikkiä Ekokumppanit ja Pirkanmaan Jätehuolto haastavat Pirkanmaan 17 kunnan 146 ala-asteen oppilaat syömään lautasensa tyhjäksi maanantaista perjantaihin 21.–25.11. Koivulehto ja Oesch korostavat, että he eivät epäile, että paikalliset pienyrittäjät jättäisivät velvoitteensa hoitamatta. Meillä on satoja asiakkaita, Oesch sanoo. Verkoston kokoonpanosta ei ole vielä tiedotettu. Tredun riveissä ylsi palkintosijoille kolme kangasalalaista opiskelijaa. Meillä on satoja asiakkaita. Kiinteistöpalvelu odottaa kumppaneiltaan valmiutta muun muassa sähköiseen raportointiin. Tietojärjestelmien pitää keskustella keskenään sekä työn tilaajalla että työn tekijällä, jotta tieto siirtyy jouhevasti molempiin suuntiin. – Taloyhtiöiden kulut nousevat jatkuvasti. Finnentietä paloaseman suuntaan ajanut kuljettaja osui autollaan tien yli viritettyyn nailonköyteen hieman jäähallin jälkeen perjantaina kello 18.50. Puhalluskokeen mukaan mopoauton alaikäinen kuljettaja oli liikkeellä 0,88 promillen humalassa. Taitaja2016-kilpailussa parhaiten menestyneet koulutuksen järjestäjät palkittiin 2. Eri tahojen yhteinen huoli on, että raha valuu pois kangasalalaisilta yrityksiltä. Kaikkien osallistuvien koulujen kesken arvotaan jäätelöt yhden koulun oppilaille ja opettajille. Koivulehdon mukaan noin suuren joukon hallitseminen ei ole enää mahdollista nykyisen tilaajavastuulain puitteissa. Nyt on alettu määrätä tarkastusmaksuja, jos velvoitteita ei ole hoidettu. Toimitusjohtaja Mikko Koivulehto ja liiketoimintapäällikkö Mikael Oesch kertovat, että vanhassa toimintatavassa isännöitsijät ja huoltomiehet ovat tilanneet huoltokorjaukset omia kanaviaan pitkin. Meidän tehtävämme on pitää asiakkaan kiinteistöomaisuudesta parasta mahdollista huolta, Koivulehto toteaa. Kiinteistöpalvelu on ollut heille merkittävä asiakas. Käytännössä töitä on tilattu kymmeniltä eri yrityksiltä. Tavoitteena on löytää sellaisia yrityksiä, joiden toimintavarmuus ja laatu ovat korkealla tasolla. Mikael Oesch ja Mikko Koivulehto rakentavat uudenlaista yhteistyöverkostoa. Tapahtuma liittyy Euroopan jätteen vähentämisen viikon viettoon. Myös paikallisten yrittäjien on mahdollista päästä mukaan. Suomeksi sanottuna tämä tarkoittaa, että Kiinteistöpalvelu haluaa ostaa erilaiset kiinteistöjen huoltoon liittyvät yksittäiset korjaustyöt keskitetysti muutamilta, tarkkaan valituilta yhtiöiltä. Aikomus on kuitenkin tehdä se läpinäkyväksi ja julkiseksi. Siinä meillä varmasti on vielä parannettavaa, Koivulehto toteaa. Tämä on osa taloyhtiöiden viemistä kohti digitaalisempia järjestelmiä. Tilaajavastuulaki uudistui vuosi sitten syksyllä. Kuljettajaa epäillään liikenneturvallisuuden vaarantamisen lisäksi rattijuopumuksesta. Paikan päällä selvisi, että kulkupelillä oli ajettu pienen ojan yli ratakiskojen viereen. Tiedossa nimittäin on, että verkostoon on sen alkumetreillä valikoitunut kaksi isohkoa tamperelaista kiinteistöpalveluyhtiötä. Taustalla on toimintavarmuuden kasvattaminen. Samalla meidän osaamisemme kasvaa, ketkä ovat sellaisia toimijoita, joita taloyhtiöille halutaan suositella. Käytännössä se tarkoittaa työtilauksia, tietoja työn valmistumisesta ja laskutusperusteista. – Siellä on sijaa myös paikallisille yrittäjille, he toteavat.. Taitaja2016-tapahtumassa esiintyi kaikkiaan 419 finalistia, jotka kilpailivat 47 lajissa. Kiinteistöpalvelu osallistui myös kunnan tiistaina järjestämään hankintatilaisuuteen. Monet näistä ovat olleet paikallisia, kangasalalaisia pk-yrityksiä. Mikael Oesch liiketoimintapäällikkö Kangasalan Kiinteistöpalvelu Oy ” Taitajat saivat palkintonsa Auto osui tien yli viritettyyn nailonköyteen Humalainen mopoautoilija pois raiteilta Tampereen seudun ammattiopisto Tredu sijoittui kolmanneksi toukokuussa Seinäjoella järjestetyssä ammattitaidon SM-kilpailussa. Tiedot kumppaniyhtiöistä tulee myöhemmin Kiinteistöpalvelun verkkosivuille. Käytännössä tämä näkyy muun muassa uudenlaisen, tiiviin kumppaniverkoston rakentamisena. Asia on herättänyt kiivasta keskustelua paikallisten yrittäjien keskuudessa. Poliisi kutsuttiin lauantaina hieman puolenyön jälkeen hätiin Asemanraitille, jossa mopoautolla oli ajettu junan raiteille. Yhteistyökumppaneiden pitää olla sen kokoisia, että he pystyvät toimimaan jokaisessa kohteessa. – Meihin kannattaa olla rohkeasti yhteydessä. Isot urakat, kuten putkiremontit, kilpailutetaan entiseen tapaan taloyhtiön hallituksen asettamien vaatimusten mukaisesti. Toni Leinonen puolestaan sai toisen sijan mekatroniikassa ja Heikki Hämäläinen ylsi neljänneksi putkiasennuksessa. Kiinteistöpalvelun uudistussuunnitelmiin kuuluvat muun muassa taloyhtiöiden nettisivut, jonne tiedot yhtiön asioista tallentuvat. Ensimmäiselle sijalle ammattitaidon SM-kilpailussa ylsivät asiakaspalvelussa ja myynnissä kilpaillut Erika Mäenpää sekä huonekalupuuseppä Isak Lukkarinen. Tapahtunutta tutkitaan liikenneturvallisuuden vaarantamisena. – Se on aina iso haaste, kuinka osaamme asioista viestiä, niin täällä yhtiössä sisäisesti kuin ulospäin. Sieltä löytyvät jatkossa esimerkiksi hallituksen pöytäkirjat ja sähköinen huoltokirja. Osuman seurauksena kartiot iskeytyivät auton kylkiin ja aiheuttivat vaurioita. Hänet määrättiin ajokieltoon ja vietiin verikokeisiin. Uskomme, että tällä tavalla pystymme hillitsemään kuluja ja ja palvelemaan asiakkaitamme paremmin. Heidän mukaansa kyse on ensisijaisesti verkoston laajuudesta ja sen hallittavuudesta. Vihjeitä ja havaintoja voi ilmoittaa numeroon 0800 90022. Luonnollisesti myös kilpailukykyinen hinta on yksi tärkeä tekijä. Koivulehdon ja Oeschin mukaan yritysverkoston rakentaminen on vasta alkusuoralla. – Laki on ollut voimassa jonkun aikaa. – Yhteistyökumppaneiden pitää olla sen kokoisia, että he pystyvät toimimaan jokaisessa kohteessa. 4 Keskiviikko 9.11.2016 KS Kangasalan Sanomat Kiinteistöpalvelu tiivistää kumppaniverkostoaan Tuula Ruusumaa Kangasalan kunnan tytäryhtiö, Kangasalan Kiinteistöpalvelu Oy uudistaa ja tehostaa toimintaansa. Koivulehto ja Oesch ovat hämmentyneitä keskustelusta, joka asian ympärillä on virinnyt. Yhtiö haluaa pitää keskusteluyhteyden auki paikallisiin toimijoihin. Köysi oli päistään kiinni liikenteenohjauskartioissa. marraskuuta Ammatillisen koulutuksen seminaarissa Jyväskylässä. – Paikallisista yrittäjistä kukaan ei ole ollut meihin suoraan yhteydessä, he sanovat. Verkosto kehittyy jatkuvasti, käymme jatkuvasti asian tiimoilta neuvotteluja. Asiaa on pohdittu myös taloyhtiöiden hallituksissa
010 322 2811* Ma-pe 9–19, la 9–16, su 11–15, www.kangasalanapteekki.fi Pikkujouluhymy hohtavaksi! iWHITE INSTANT HAMPAIDEN VALKAISUVALMISTE Turvallinen, tehokas ja helppokäyttöinen valmiste hampaiden valkaisuun. 99.726€ / Vh. Asunnon ostoon liittyy usein odottamattomiakin kuluja. Hae lainalupaus osoitteessa nordea.fi/lainalupaus Kangasala, ToriKaTu 1, 0200 3000 (pvm/mpm), nordea.Fi Nordea Pankki Suomi Oyj Pikkujouluun Urheilutie 2–4, Kangasala (käynti Kuohunharjuntien puolelta) P. kerros ja Mh. 29 90 (norm. 56,25) Muista myös iWhite hammastahna ja suuvesi! *) P uh el un hi nt a 0, 08 8 € / m in KANGASALAN APTEEKKI Keskusaukio 2, 36200 Kangasala, puh. Hanki meiltä omaan taloudelliseen tilanteeseesi sopiva lainalupaus ennen asuntonäytölle menoa. 03 377 1196 Ma–pe 10–17.30, la 10–14 PALJON IHANAA -25% 10 9, Tervetuloa! Tarjoukset voimassa ke–la 9.–12.11. Esittelemme muuttovalmiita ja rakenteilla olevia huoneistoja seuraavasti: Sunnuntaina 13.11. Asunnon ostoon liittyy usein odottamattomiakin kuluja. Sisältää 10 muottia. 229.000€ ylin 7/7 kerros. Tarjous on voimassa 30.11.2016 asti. 195.000€ 2. 67.396–87.896€ Vh. 56,25) Muista myös iWhite hammastahna ja suuvesi! *) P uh el un hi nt a 0, 08 8 € / m in KANGASALAN APTEEKKI Keskusaukio 2, 36200 Kangasala, puh. 179.000–199.500€ 2 kpl 3h,k,s, erill.wc, lasitettu parveke 69,5 m 2 Mh. Näin voit toimia nopeammin, kun löydät sen oikean kodin. Gsm 040 552 9022. 20ml kasvovoide, 40ml suihkugeeli/shampoo, 40ml puhdistusaine 17 € 15 € (arvo 36€) ISÄLLE! NABO-NAHKALOMPAKOT alk. fi www.koditon.fi Kodit On Oy Päivi Kuuttinen LKV, Aakkulantie 38, 2. Sisältää 10 muottia. ksboksi. Laadukkaat kotimaiset KS-SUKAT: – Woolblend-villasekoite 7 95 pari 13 95 2 paria – Finest cotton, laadukas juhlasukka TUOKSU-UUTUUKSIA JA TARJOUSPAKKAUKSIA KANGASALAN APTEEKKI Keskusaukio 2, 36200 Kangasala, puh. klo 15 tietokoneelta, tabletilta tai puhelimelta. Näin voit toimia nopeammin, kun löydät sen oikean kodin. 010 322 2811* Ma-pe 9–19, la 9–16, su 11–15, www.kangasalanapteekki.fi Pikkujouluhymy hohtavaksi! iWHITE INSTANT HAMPAIDEN VALKAISUVALMISTE Turvallinen, tehokas ja helppokäyttöinen valmiste hampaiden valkaisuun. Aakkulantie 60, KANGASALA. asti! TERVETULOA! TEHTAANMYYMÄLÄ NEULETUOTE KOIVUNEN OY HART • Villahaalarit • Lämpöalusasut • Kuoman jalkineet • Ruskovillan tuotteet Avoinna: Ma–pe klo 10.00–18.00. klo 11.00–12.00 Tiistaina 15.11. 03/17 Kauniit muuttovalmiit asunnot: 3 kpl 2h, k, s, vh, lasitettu parveke 60 m 2 Mh. Hanki meiltä omaan taloudelliseen tilanteeseesi sopiva lainalupaus ennen asuntonäytölle menoa. Tarjous on voimassa 30.11.2016 asti. 29 90 (norm. 010 322 2811* Ma-pe 9–19, la 9–16, su 11–15, www.kangasalanapteekki.fi Pikkujouluhymy hohtavaksi! iWHITE INSTANT HAMPAIDEN VALKAISUVALMISTE Turvallinen, tehokas ja helppokäyttöinen valmiste hampaiden valkaisuun. Klikkaa itsellesi eturivin paikka maanantaina 14.11. www.neuletuotekoivunen.com Tervetu loa ostoks ille! Kangasalan valtuuston talousarviokokous maanantaina livenä Kangasalan Sanomien digipalvelussa Boksissa. Hae lainalupaus osoitteessa nordea.fi/lainalupaus Kangasala, ToriKaTu 1, 0200 3000 (pvm/mpm), nordea.Fi Nordea Pankki Suomi Oyj Muuttosuunnitelmia. Osallistu Kauppaympyrän juhla-arvontaan! kauppaympyrä.fi. krs, 36220 Kangasala Päivi Kuuttinen 050 351 7031 • paivi@koditon.fi Päivi Karttunen 044 257 8128 Asunto oy Kangasalan Herttua muuttovalmis! Asunto oy Kangasalan Markiisi rakenteilla, arvioitu valm. 65.726 € /Vh. 56,25) Muista myös iWhite hammastahna ja suuvesi! *) P uh el un hi nt a 0, 08 8 € / m in Mitä kivaa isälle lahjaksi tai joulupukin konttiin. 03 377 0940 Keskusaukio 2, Kangasala, ma-pe 10-17, la 10-14 www.kauppaympyra.fi • kangasalankemikalio.fi Terv etul oa p a lvel t av a k si ! AGE FITNESS -IHONHOITOPAKKAUS sis. 5 Keskiviikko 9.11.2016 KS Kangasalan Sanomat Uunituoretta MUSTAAMAKKARAA TIISTAI klo 15–(…18) TORSTAI klo 9–(…18) SAHALAHDEN VPK Tervetuloa! Annukka Lintulahti, p. La klo 10.00–14.00. 29 90 (norm. klo 11.30–12.30 Maanantaina 14.11. klo 15.30–16.00 Harjunsalontie 2 A, 36200 Kangasala Tervetuloa! Muuttosuunnitelmia. Sisältää 10 muottia. KANGASALAN KÄDENTAITAJIEN tuotemyynti MOBILIASSA (Kustaa Kolmannentie 75) on avoinna joka päivä klo 10–16 18.12. Tarjous on voimassa 30.11.2016 asti
Kahvila Seurahuone Seurakunnan olohuone ja kahvila avoinna ma-pe klo 10–14. Lähetä tiedot valmistuneesta sähköpostilla toimitus@ kangasalansanomat.fi. Hyvätkään isät eivät ole täydellisiä ja tarvitsevat anteeksiantoa siinä missä me lapsetkin. klo 18.30 Sahalahden kirkossa. • Arjen ajankäyttöä itsemyötätuntoisesti. klo 18 Kangasalan kirkossa. 4.10.1945 Eura ??. ke 30.11. Lähtö linja-auto asemalta klo 9.00 ja paluu n. Maksuttomat koulutukset järjestetään keskiviikkoisin 23.11., 30.11. Pirkanpojat, Outi Vettenranta. Puhujana Taisto Pulkkinen. Ke klo 11 Päivärukous. Ilmoittautumiset viim. ”Lyyti” painoi syntyessään 3 330 grammaa ja oli 52 senttiä pitkä. Pakkaa oma lahjasi ja auta 13.11. Miten hän kutsuisi sinua. Tarjolla pitsaa, pullaa ja sielunhoitoa. Miltä isä kuulostaisi. Ei ole yhdentekevää, miten meitä on katsottu ja kosketettu, mitä olemme kuulleet ja haistaneet. Sinulle, joka haluat oppia kutomaan kantapään! Omat puikot ja lanka mukaan. Jumala ei kuitenkaan ole isä, joka pettäisi, unohtaisi, olisi kiireinen tai väsyneenä kireä. Minulle viimeiseksi muistoksi jäi yhteinen rukous ”Levolle lasken luojani, armias ole suojani, jos sijaltain en nousisi, taivaaseen ota tykösi”. Opetellaan kantapään kutomista yhdessä. Vaikka isäni tapaamisesta on jo aikaa, tiedän hyvin vastaukset näihin kysymyksiin. kello 17–19 Kajasteen tiloissa, Annalantie 1 F. Olisiko läheiseni tilanne tällainen, jos olisin toiminut toisin. klo 18 Kahvila Seurahuoneella. Puhujina Olli Lehtipuu, Raimo Naumanen ja Seppo Jarva. klo 12.30 Kutimet heilumaan –piiri Havisevan rukoushuoneella klo 14.30 Lähetyspiiri Seurahuoneella klo 18 Raamattuluento Parkissa klo 18.30 Naisten voimistelu Vatialan srk-kodissa Maanantai 14.11. klo 18 Miesten saunailta Kangasalan Sanomien saunalla. Mitä hän sanoisi sinulle. Pitkään jatkuneessa tilanteessa stressi ja huoli kuormittavat monesti omaisia vielä sen jälkeenkin, kun läheisen tilanne on jo tasaantunut. Kaikenlainen ohittaminen ja laiminlyönti jättävät jälkeensä epävarmuuden ja kysymyksen kelpaamisesta. ilmoitukset@kangasalansanomat.fi KS KS www.kangasalansanomat.fi. Taivaallisen Isän ehdoton hyväksyminen, kutsu yhteyteen, anteeksiantoon ja armahdukseen, voivat kuulostaa vaikeilta ja etäisiltä, jos kokemus isästä on torjuva, halveksiva ja hylkäävä. Mukaan voi ottaa myös kouluikäiset lapset. Täällä ajassa se on väistämätöntä. Pikkusiskosta iloitsee pian Luka, joka täyttää kohta 2 vuotta. Tyypilistä on myös, että omainen pohtii jatkuvasti omien tekojensa tai sanojensa merkitystä ja kokee syyllisyyttä. Isän käden kosketus, tuoksu, sanat ja katseet piirtyvät meihin syvälle. Keskiviikko 16.11. ISRAEL-ILTA Ma 14.11. Retken hinta 45€/aikuinen, 25€/lapsi (sis. Niistä kasvavat itsetunto, menestyminen, rohkeus ja luottamus toisiin ihmisiin. • Vaikeiden hetkien tiedostamista. 040 719 9262, silja.lampinen@finfamipirkanmaa.fi. Lisätietoja: www.joulunlapsi.fi. HELLUNTAISEURAKUNTA Myllystenpohjantie 8, 36200 Kangasala www.kangasalanhelluntaiseurakunta.fi Kaikki ovat tervetulleita tilaisuuksiimme! To klo 13 Päiväseurat, Arto Pöllänen. klo 8.30 Aamurukous Kangasalan kirkossa klo 9.30 Perhekerho Suoraman srk-keskuksessa KUHMALAHDELLA Keskiviikko 9.11. Miten isäsi katsoisi sinua. Myllystenpohjantie 2 ISÄN MAJATALO Su 13.11. ”Valvokaa!” Messu klo 10 Kangasalan kirkossa. Koulutuksen järjestää Mielenterveysomaiset Pirkanmaa FinFami -yhdistys. Hän on lähettänyt esikoisensa Jeesuksen meille kulkemaan kanssaan paikkaan, jossa isän kädestä jaetaan ikuista rauhaa, rakkautta, sovintoa ja lepoa. Me katsoimme silmiisi sammuviin. Ehkäisevän päihdetyön viikolla esillä ovat olleet nuorten kokemukset ja ajatukset vanhempien päihteidenkäytöstä. Lasten majatalo Tapulintuvalla. Hän on isä, jollaiseen parhaimmatkaan isäkokemuksemme eivät yllä. Karin Uotilalle 040 309 8052. SUURET KIITOKSET Kuusi Oy:n työmiehille tonttialueen puhdistamisesta! Töitä jatkossakin. Miltä isä tuoksuisi. KANTAPÄÄN KAUTTA –KURSSI Ti 15.11. klo 18 helluntaisrk:ssa. Kolehti: Rauhan ja vakauden edistämiseen kehitysmaissa Kirkon Ulkomaanavun kautta. » Tutkinto valmis. Siellä kaikki on kerran hyvin, eikä pettymystä ihmisiin ole enää olemassa. Israel-ilta, Jaakko Korhonen. Aihe ”Joh. Lauletaan yhdessä, kiitetään ja rukoillaan. klo 10-14 Myllystenpohjantie 2 Keskiviikko 9.11. JOULUN LAPSI – KERÄYS KÄYNNISSÄ! ”Operaatio Joulun Lapsi” osoittaa rakkautta konkreettisella tavalla maailman köyhimmille lapsille. Jumalanpalvelukset Seurakunnassa tapahtuu Kastettu: Martta Elin Juhajoki, Eevi Ada Aurora Luopio, Arttu Andreas Palosaari, Mariela Emilia Sutinen, Jimi Veikko Juhani Turpeinen Vihitty: Jussi Olli-Pekka Joutsiniemi ja Liisa Annukka Mäkivaara Kuollut: Matti Kalevi Järvinen 84v., Aili Charotta Lehtimäki 82v., Jarmo Ilmari Ojala 80v., Marja Terttu Kalliomäki 69v. Toivotimme äiti rakas hyvää matkaa, sun täytyy tästä yksin jatkaa. klo 17 Avoin raamattupiiri Anja Mutanen-Järvisellä (Kirkkotie 22). Hän on oikeudenmukainen isä, joka on valmistanut lapsilleen kaikkein parhaimman kodin, iankaikkisen asumuksen. • Uusia myötätuntoisia ongelmanratkaisumenetelmiä. Sirpa Ahola Kangasalan seurakunnan erityisdiakoni Sunnuntai 13.11. klo 13 Diakonian kyläkerho Havisevan rukoushuoneella klo 18 Raamattu ja keskustelupiiri Vatialan srk-kodissa Tiistai 15.11. Pe klo 18–20.45 Mix-ilta lapsille. klo 14.30-16.30 Kahvila Seurahuoneella. Pakettiaihioita voi noutaa Kahvila Seurahuoneelta. mennessä. Su klo 11 Sunnuntaijuhla, Heikki Junttila, Gideonit, pyhäkoulu. . • Jämäkkyyttä tukevaa myötätuntoista kommunikointia. Yhteiskristillinen Israel-ilta. SUOMEN.EV.LUT.KIRKKO SYDÄMEN SÄVELIN Ke 16.11. Se oli myös ensimmäinen muistoni isän kädestä, hänen valtavasta peukalostaan omassa pienessä nyrkissäni yhteisen iltarukouksen jälkeen. Miten hän koskisi sinuun. Kangasalla järjestetään nyt vertaistukeen perustuvia koulutusiltoja, joissa opastetaan itsemyötätunnon saloihin konkreettisten neuvojen ja harjoitusten avulla. klo 11 Kirkonkoto Pentosalissa Maanantai 14.11. Mut`seurana sulla on enkeleitä, me hyvästelemme silmissä kyyneleitä. matkat, pääsylipun, ruokailun ja kahvit). • Missä kulkevat huolehtimisen rajat. Tanja perheineen Katja perheineen Anu ja Ella Riikka sukulaiset ja ystävät Siunaus toimitettu läheisten läsnäollessa. Pertti Jansson Nattarinkonnun pj. MIESTEN ILTA Ti 15.11. Syntyneitä Siina Rautiainen ja Pekka Markkanen saivat tytön 2.11.2016 kello 00.51. Fakta Itsemyötätuntoryhmä aloittaa Kangasalla Ari Niemi on valmistunut Lapin yliopistosta oikeustieteiden maisteriksi. retki Vivamon Joulukylään ”Ihmeellinen ilo" -esitykseen. 3:16”. Useat etsivät kelpaamista ja riittämistä koko ikänsä. Iltojen aikana osallistujat oppivat tarkastelemaan omaa toimintaansa ja ajatuksiaan myötätunnon kautta. Koulutuksessa pohditaan • Voinko olla myötätuntoinen ja jämäkkä samanaikaisesti. klo 18.00. To 10.11. 13.10.2016 Kangasala Voimasi uupui, olit väsynyt niin. klo 18 Jussin kodalla (Pohjantie 507) Jutustelua ja yhdessäoloa nuotiotunnelmassa. Kuitenkin niin kauan kuin elämää riittää, isän käsi voi olla luomassa uusia hyviä muistoja ja kutsumassa kotiin, Taivaallisen Isän tavoin. Auni Kaipia, Matti Huomo. NAISTEN RETKI VIVAMON JOULUKYLÄÄN La 10.12. Ma klo 18 RR-kerho, klo 18 Yht.krist. Välitämme KUOLINILMOITUKSET myös muihin Suomessa ilmestyviin lehtiin. • Mitä toivon tulevaisuudelta. Mukana Jaakko Korhonen HERÄTTÄJÄSEURAT Ke 16.11. Opi olemaan armollinen itsellesi Kun läheisellä on mielenterveystai päihdeongelmia, omaiset kamppailevat usein stressin, ahdistuksen ja itsekritiikin kanssa. ja 7.12. klo 8.30 Aamurukous Kangasalan kirkossa klo 9.30 Perhekerho Suoraman srk-keskuksessa klo 12 Diakonian kyläkerho Vatialan srk-kodissa klo 17.30 Rukouskävely Seurahuoneen edestä klo 18.30 Sanan Lähteellä Kangasalan kirkossa Torstai 10.11. Rakkaamme Sirpa Kaarina TUOMINEN o.s.Kivi ?. Julkaisemme tiedot maksutta. Ti klo 12 Työttömien ruokailu, klo 18 Rukousilta. Tiedustelut ja ilmoittautumiset Silja Lampinen p. Ajankohtaista verkossa – www.kangasalanseurakunta.fi Seurakunnan virastot avoinna ma-ke, pe 9-14, to 10-17, ke 16.11. klo 9.30 Perhekerho Vatialan srk-kodissa klo 10 Kirkonkoto Kirkonkylän srk-kodissa klo 13 Diakonian kyläkerho RantaEinolassa klo 14.30 Käsityöpiiri Näppituntuma Seurahuoneella. 6 Keskiviikko 9.11.2016 KS Kangasalan Sanomat Sanan voimaa Valmistuneita Isän käsi Miltä isän käsi tuntuisi
– Olemme avustaneet tulipalossa kotinsa menettäneitä henkilöitä ja vaikeassa taloudellisessa tilanteessa olevia perheitä. Joskus jopa joka päivä. Vapaaehtoisilla on kädet täynnä työtä tavaroiden lajittelussa. Järjestely ja hyllyttäminen kuuluvat olennaisena osana tehtäviin. Hän kokee, että vapaaehtoistyöllä on tärkeä asema monessa. Jo se, että pääsee taas alkuun, merkitsee paljon, Marja pohtii. Myös kodeissa on paljon yksinäisiä ihmisiä, jotka kaipaavat kuuntelijaa, Marja pohtii. • Motto: Kaikki järjestyy. Kirpputoritoiminnasta syntyvät rahat käytetään paikalliseen avustustyöhön. Hänen vapaa-aikansa kuluukin pitkälti järjestötoiminnan parissa. Kirpputorille saapuu lahjoituksia joka viikko, joten tekemistä riittää.. Se, että saa tuottaa iloa muille, antaa itselle paljon, miettii Marja. Mitään erityistaitoja ei tarvita. Välillä hän käy paikalla myös vuorojen ulkopuolella järjestelemässä. 040 748 8471. – Elämme tällä hetkellä maailmassa, jossa vapaaehtoistyöntekijöitä tarvitaan enemmän kuin ennen. Olemme avustaneet tulipalossa kotinsa menettäneitä henkilöitä ja vaikeassa taloudellisessa tilanteessa olevia perheitä. – Ei sitä oikein osaa selittää sanoilla, mikä on parasta vapaaehtoistyössä. Mukaan hänet houkutteli halu antaa apua sitä tarvitseville. Kirpputorin vapaaehtoisena Marja on ollut koko sen neljän vuoden ajan, kun kirpputori on ollut olemassa. Iloa tuottaa, että ihmiset antavat omastaan. • Haave: Saisi olla terveenä ja tehdä vapaaehtoistyötä. Kiinnostuitko vapaaehtoistyöstä SPR:n Kangasalan kirpputorilla. Ensimmäinen kosketus vapaaehtoistyöhön tuli SPR:n ensiapuryhmän kautta, jossa Marja oli mukana aina viime vuoteen asti. Kangasalla lahjoitukset tuodaan sisälle kirpputorin tiloihin, joten vapaaehtoisilla on myös mahdollisuus tavata lahjoittajia. • Nimi: Marja Kaarne • Syntynyt: 30.3.1953 • Koulutus/ammatti: Yrittäjä. – On vaikkapa sairaaloita ja vanhainkoteja, joissa tarvitaan ystävää. – Avustukset voidaan antaa joko tavarana tai rahana, hän jatkaa. Positiivinen ongelma siis. Myös kirpputori ottaa mielellään vastaan uusia vapaaehtoisia, vaikka meitä täällä jo onkin, hän rohkaisee. – Jos on kiinnostusta vapaaehtoistyötä kohtaan, kannattaa lähteä rohkeasti mukaan katsomaan ja kokeilemaan. Vuodenvaihteessa alkaa viides vuosi, eikä loppua ole näkyvissä. Kaikesta supistetaan, eivätkä resurssit enää riitä mihinkään ylimääräiseen, Marja sanoo. SPR:n Kangasalan kirpputorille saapuu lahjoituksia joka viikko. • Harrastukset: Punaisen Ristin toiminta. On tärkeää, että yhteiskunnassa on järjestöjä ja vapaaehtoisia, jotka auttavat hädän hetkellä. Järjestön hallituksessa hän on ollut mukana kaksikymmentä vuotta. Marja lähti mukaan Suomen Punaisen Ristin toimintaan kolmekymmentä vuotta sitten. Voit ottaa yhteyttä Tuula Säpyskään p. 7 Keskiviikko 9.11.2016 KS Kangasalan Sanomat Kasvokkain Kerätyt varat auttavat paikallisesti Noora Kytöharju Astioita, vaatteita, luistimia ja paljon muuta käyttökelpoista tavaraa notkuu hyllyillä ja rekeillä. Hän oli mukana jo pystytysvaiheessa ottamassa vastaan hyllylahjoituksia ja lajittelemassa ensimmäisiä tavaroita hyllyihin. Koko kirpputori toimii vapaaehtoisten voimin. Täällä tekijöistä ei ole pulaa. Kysyttäessä vapaaehtoistyön haasteista Marja Kaarne naurahtaakin, että haasteena on saada lahjoitetut tavarat mahtumaan myyntiin. Tehtäviin kuuluu paljon lajittelua ja hyllytystä, mutta myös myyntityötä ja tavaran vastaanottamista. • Perhe: Mies, neljä poikaa ja neljä lastenlasta. Marja Kaarne SPR:n Kangasalan kirpputorin vapaaehtoinen työntekijä ” Marja Kaarne on ollut mukana kirpputorin vapaaehtoisena aivan sen alkuajoista lähtien. Lahjoituksina saadaan hyvää, käyttökelpoista tavaraa. Onneksi vapaaehtoisia kirpputorin listoilla on paljon. Ihmiset lahjoittavat ja laittavat tavaraa kiertoon entistä enemmän nykyään. Vuoroja Marja tekee kerran tai kaksi viikossa. Idea kirpputorin perustamisesta tuli aikanaan Kirsi-Leena Jaatiselta. – Nykyään meitä on täällä yhteensä 30 vapaaehtoista myyjää, joten vuorolistat täyttyvät kiitettävää tahtia
Juhani Vuorinen Aikoja puhelimitse! Sain kirjeen, jossa suositellaan suojaamaan itsensä ja läheisensä ottamalla influenssarokote. Joillekin tonteille pääsee vain talvella, joissakin tiet ovat erityisen vaikeita. Kirjeen ovat lähettäneet yhteistyössä Kangasalan kunta, Hengitysliitto ja Pfizer Oy. En usko, että kyseinen maksu puuttuu HSY:n taksoista siksi, että kuljetusmatkat pääkaupunkiseudulla olisivat lyhyempiä. Kirjeessä on kyllä sairaanhoitajan neuvontapuhelimen numero. En ole vielä nähnyt, että yhtäkään olisi sakotettu. Esitetyistä jätetaksoista ja järjestelmästä voi antaa palautetta jätehuoltojaostolle 18. Haluan onnitella myös kaikkia muita isiä, jotka ymmärtävät lastensa arvon ja ainutlaatuisuuden. Eikö olisi voinut järjestää vaikkapa puhelinajanvarausta. Kun hän näki pakettien saapuneen Suoraman asiamiespostiin, kävin noutamassa ne lauantaina 29.10. Varsala muun muassa esittää, että ”Pirkanmaan Jätehuolto ei tunkeudu tonteille, vaan asiakkaan tulee itse tehdä tilaus asiakaspalvelustamme, kun hän palvelua tarvitsee”. marraskuuta asti. Muutama päivä tämän jälkeen postissa tuli kirjallisen ilmoitus, jonka mukaan voin käydä noutamassa nuo samat paketit. Päivisinhän sitä ei käytä kuin etupäässä työttömät ja eläkeläiset sekä jonkin verran koululaiset. Kun Pirtillä pidetään päivätanssit, Tapulintien varteen parkkeerataan autoja laittomasti. Kaikilla ei ole mahdollisuutta käyttää tietokonetta ja internetiä eikä myöskään sukulaista tai tuttavaa, jota voisi pyytää avuksi. Tasataksat eivät ole kustannusvastaavia. Kuinka meidän käy, jos kaikki ajanvarauspalvelut muuttuvat sähköisiksi. Tekstiviestisi maksaa operaattorisi kanssa sopimasi hinnan. Kirjaston nykyiset tilaja laiteratkaisut eivät valitettavasti mahdollista toisenlaista käytäntöä. He ovat miehiä, jotka eivät oman edun tavoittelussaan ja kostonhalussaan polje jalkoihinsa lapsiaan ja näiden oikeuksia. Annamari Nikara-Nummi kirjastopalvelujohtaja Kangasalan kirjastoja kulttuuripalvelut Isyys on oikeus Näin isänpäivän kynnyksellä haluan onnitella ja ennen kaikkea kiittää isääni. Kilpailutus oli toteutettu niin, ettei pienillä paikallisilla yrittäjillä ollut menestymisen mahdollisuuksia. Aarne Raevaara alueellisen jätehuoltojaoston jäsen, Tampere Tekstarit Voit lähettää mielipiteesi Kangasalan Sanomiin myös tekstiviestinä numeroon 050 532 2673. Toivottavasti ne ovat myös lopullisissa sakoja umpikaivojen jätetaksoissa. Paikalliset yrittäjät tietävät ja tuntevat asiakkaansa ja kohteiden erilaiset haasteet. Itse en käytä internettiä, mutta poikani seurasi lähetyksen etenemistä seurantanumeron perusteella. Nyt esitetty kuorma-autokelpoisen tien rakentamisvaatimus lietekaivolle on täysin kohtuuton. Kunnon miehiä, jotka ovat tajunneet isyyden olevan enemmän oikeus kuin velvollisuus. Eikö siis voida poistaa lopullisista taksoista yli 43 euron hukkakäyntimaksu siitä, että omistaja kieltää Pirkanmaan Jätehuolto Oy:n reitillä olevalle tontilleen tunkeutumisen tarpeettomana. 03 377 6900 www.kangasalansanomat.fi 045 230 6021 JULKAISIJA Kangasalan SanomalehtiOsakeyhtiö. Hyvinvoiva vanhus tulee yhteiskunnallekin halvemmaksi. Matti Mäkinen Tulostamisessa voi luottaa kirjastoon Nimimerkki Yksityisyydensuoja (KS 2.11.2016) kaipasi Kangasalan pääkirjastoon tulostustilaa, jossa asiakkaat voisivat käsitellä tulosteitaan nykyistä yksityisemmin. Enkö siis saa pneumokokkirokotetta, jos en käytä verkkoajanvarausta. Toimituksella on oikeus harkintansa mukaan lyhentää ja muokata tekstejä. Tekstin enimmäispituus välilyönteineen on 3 000 merkkiä. Asun Tapulintien varrella, ja useamman kerran on minun vieraitani sakotettu, kun he ovat epähuomiossa jättäneet autonsa parkkiin Tapulintielle. Toisin kuin Varsala kirjoituksessaan väittää, ei Pirkanmaan Jätehuolto Oy miltään osin huo mioi nut alueellisen jätehuoltojaos ton linjausta, että maakunnassa aluksi jatkaisivat alueella jo aikaisemmin toimineet paikalliset yrittäjät. Ratkaisu aiheuttaa ongelmia. Hän on ollut viime aikoina luotettava tukeni ja turvani. Samaisessa kirjeessä kannustetaan yli 50-vuotiaita ottamaan omakustanteinen pneumokokkirokote. Pääkirjaston asiakaskoneilta tulosteet ohjautuvat asiakaspalveluun, jossa tulosteet maksetaan. 8 Keskiviikko 9.11.2016 KS Kangasalan Sanomat Hukkakäyntimaksu poistettava lopullisista jätetaksoista Pirkanmaan Jätehuolto Oy:n teknisen päällikön Timo Varsalan kirjoitus (KS 26.10.2016) sisälsi muutamia hyviä ajatuksia. Vanhuksia pitää kannustaa ylläpitämään vireyttään ja toimintatarmoaan sekä hoitamaan asioitaan itsenäisesti. Kun kerran kirjeen osoitelähteenä mainitaan Väestörekisterikeskus, eikö sen tarjoamia tietoja olisi voinut käyttää niin, että lähettää puhelinajanvaraukseen opastavan kirjeen meille 65 vuotta täyttäneille. Nykyinen tietotekniikka mahdollistaa monenlaisten asioiden hoitamisen sähköisesti. Lukijoilta Tiedustelut: 03 377 6915 maanantaista perjantaihin kello 9–16. Kysymys on normaalista tilanteesta avoimessa markkinatilanteessa. Onnittelen kaikkia niitä miehiä, jotka eivät hylkää lapsiaan eivätkä pakoile vastuutaan. Kirjaston henkilökunta ei tarkastele asiakkaiden tulosteita, ja henkilökunnalla on myös vaitiolo velvollisuus. Kovin hitaasti kulkee tieto Postissa! Pakko ihmetellä Yhteiskunnalle tuleva rasite saattaa olla siinä, että kun ennen lapset ja nuoret koulunpenkillä ollessaan katsoivat kunnioittavasti edessä puhuvaa opettajaansa, niin nykyisin katsotaan kunnioittavasti edessä olevaa tietokonetta. Kyseinen ”palvelu” on saatavissa Suomessa vain Pirkanmaan Jätehuolto Oy:ltä. Kaikkiin Lukijalta-palstalle tarkoitettuihin teksteihin pitää liittää kirjoittajan nimen lisäksi osoite ja puhelinnumero. Sähköpostit: toimitus@kangasalansanomat.fi Kirjeet: Kangasalan Sanomat, Myllystenpohjantie 2, 36200 Kangasala Turha olla huolissaan, että vanhukset jätetään yksin asuntoonsa. Meitä on paljon influenssarokotteen riskiryhmään kuuluvissa eli yli 65-vuotiaissa. Kirjastolle on rakennettu ylisuuret tilat eikä kirjasto ole huomioinut nykyajan asiakkaiden tietotekniikan tarpeita riittävästi. Asuminen kotona on laitoshoitoa parempi vaihtoehto, ja suurin osa vanhuksista haluaa asua viimeiset vuotensa omassa asunnossaan. Olen nyt yrittänyt soittaa siihen jo pari päivää, mutta turhaan. Joidenkin tarvitsemia kotipalveluja ja tarjontaa pitää kehittää edelleen. Vanhaksi tuleva Käyn pääkirjastolla melko usein ja olen ihmetellyt, kuinka vähän siellä käy asiakkaita päiväaikaan. Pelkkä kuljetusmatkojen pituus tuskin myöskään selittää lietekaivon olemassaoloon liittyvän vuosittaisen 10,49 euron perusmaksun. Ei oikein jaksa uskoa, että edellä kuvattu tekniikan ihastelu kehittää kovin tervehenkistä aikuisväestöä. Nyt sama kirje on lähtenyt kaikille, jotka ovat täyttäneet 50 vuotta. Kysymys on näin ollen pelkästä laskusta ilman minkäänlaista toimenpidettä kiinteistössä. Minä ja moni muu ikääntynyt kuitenkin ihmettelee, miksi pneumokokkirokotteen ottamiseksi pitää varata aika internetissä. Vaikka tyhjennyksen monopolin saivat etupäässä isot osakeyhtiöt, voi edellyttää, että heilläkin olisi traktorivetoista kalustoa. Se, että kiinteistönhaltija sai yrittäjävetoisessa sopimusperusteisessa toiminnassa useita erihintaisia tarjouksia, ei ollut ongel ma. Tapulintien asukas Odottelin saapuvaksi kolmea pakettia, jotka tilasin 20.10. Tekstit julkaistaan kirjoittajan nimellä, joskin myös nimimerkin käyttö on sallittua perustelluista syistä poikkeustapauksissa. Lapsistaan kiitollinen ja ylpeä äiti Marju Järviniemi KS Kangasalan Sanomat PÄÄTOIMITTAJA-TOIMITUSJOHTAJA Tuula Ruusumaa TILAUKSET tilaukset@kangasalansanomat.fi Asiakasneuvoja Tuija Lehtinen 03 377 6900 TOIMITUS toimitus@kangasalansanomat.fi Tuottaja Outi Koivu 03 377 6919 Toimittaja Sari Eerolainen 03 377 6914 Toimittaja Ville Koivisto 03 377 6913 Toimittaja Eija Koivu 03 377 6912 MEdIAMArKKInOInTI ilmoitukset@kangasalansanomat.fi Myyntineuvottelija Riikka Karisto-Aumala 050 404 1146 Myyntineuvottelija Inka Lymi-Viitanen 0400 800 750 Web-suunnittelija Juho Tuhola 03 377 6916 Markkinointipäällikkö Satu Pasanen, poissa toistaiseksi AAMUJAKELUPÄIvySTyS Alma Manu Oy 0800 9 6675 (maksuton) ma–pe klo 6–11, la–su klo 7–11 jakelupaivystys@almamedia.fi MEdIATIEdOT www.kangasalansanomat.fi/mediatiedot ISSN 0782-596 X printti, 2243-1101 verkkojulkaisu Painopaikka Alma Manu Oy Tampereen paino TOIMIPISTE Myllystenpohjantie 2, 36200 Kangasala Palvelemme ma–pe klo 9–16 P. Onko kirjaston suunnitteluvaiheen aikana jäänyt huomioimatta, että paperisten kirjojen lukeminen vähenee jatkuvasti. Veronmaksaja Ovatko Tapulintielle autonsa parkkiin jättävät autoilijat eriarvoisia. Viimeisenä, muttei vähäisimpänä, sydämelliset onnitteluni kaikille meille upeille naisille, urheille äideille, jotka syystä tai toisesta hoidamme lastemme elämässä myös puuttuvan isän virkaa
Siirtymä on jatkoa kuntien väliselle yhteistyölle. Seurakunnan rannassa varkaus Sahalahden Kirkkojärveltä on kesällä anastettu vene. – Tämä on tärkeä huomionosoitus työlle, jota olemme tehneet Kangasalan Sanomissa jo vuosia. Verkkoraadin työtä ohjasi toimittaja Antti Järvi. Edessä web-suunnittelija Juho Tuhola ja tuottaja Outi Koivu. Vireillä olevan hankintalain kokonaisuudistuksen myötä pienten osuuksien omistaminen saman konsernin sisällä ei ole tarpeen, sillä hankintalaki sallii tulevaisuudessa sisaryhtiöiden väliset hankinnat ilman kilpailuttamista.. Tapahtuma järjestettiin tänä vuonna Porvoossa Haikon kartanossa. Pälkäne siirtyy myös KuntaPron asiakkaaksi Pälkäneen kunta ostaa ensi vuoden alusta lukien kirjanpidon ja palkkahallinnon palvelut KuntaProlta. Kello 9.20 hätäkeskukseen ilmoitettiin, että kulkuneuvo on suistunut tieltä ja kääntynyt katolleen. Sanomissa tämä on ymmärretty jo kauan sitten, Ruusumaa sanoo. Kuljettaja oli poistunut paikalta pysähtymättä, mutta poliisi tavoitti kyseisen henkilön myöhemmin rekisterinumeron perusteella. Valinta julkistettiin viime torstaina Suurilla Lehtipäivillä. Se on malliltaan suippoperäinen ja väriltään keltainen. Paikallislehtikilpailun printtilehtiä arvioineessa raadissa oli 19 journalistiopiskelijaa HaagaHelia ammattikorkeakoulusta ja kaksi graafisen suunnittelun opiskelijaa Metropolia Ammattikorkeakoulusta. talousjohtaja Mari Tomperi. KuntaPro Oy:n toimitusjohtaja Mika Kantola puolestaan on tyytyväinen Pälkäneen päätöksestä. Kilpailusarja valikoitui sen mukaan, kuinka monta kertaa viikossa lehti ilmestyi alkuvuodesta. Kangasalan Sanomien sähköiseen tuoteperheeseen kuuluvat verkkosivujen lisäksi digitaalinen näköislehti, Kauppaympyrä, videokanava Boksi sekä sosiaalisen median kanavat Facebookissa ja Instagramissa. Printtilehden rinnalla haluamme olla myös sähköisesti vahvasti läsnä, päätoimittaja Tuula Ruusumaa sanoo. Tihutyö tehtiin lauantaiyönä kello 4.30– 9.40. Liimauksen takia asuntoihin ei enää päässyt avaimella. KuntaPro perustaa toimipisteen Kangasalle. – Haluamme kasvattaa keskuksen toimintaa ja tarjoamme palveluita muillekin ympäröiville kunnille, hän sanoo KuntaPro on julkisten organisaatioiden talousja henkilöstöpalveluja tarjoava yhtiö. Hätäkeskus sai maanantaiaamuna ilmoituksen tiellä seilaavasta henkilöautosta, joka lähestyi Kangasalaa Lahdentietä pitkin Pälkäneen suunnasta. Paikallislehtikilpailuun osallistui 88 lehteä ja 33 verkkopalvelua. Paikalle saapunut poliisipartio löysi auton pahasti vaurioituneena ojan pohjalta. Kangasala on jo aiemmin tehnyt saman päätöksen. Kyseinen Näpsä-vene vietiin seurakunnan rannasta. Kuljettaja loukkaantui ulosajossa ja hänet kuljetettiin Acutaan hoidettavaksi. Kunta suunnittelee osakekauppoja Kunnanhallitus on päättänyt tehdä tarjouksen Kiinteistöosakeyhtiö Taloherttualle, Kangasalan Lämpö Oy:lle ja Kangasalan Uimahalli Oy:lle näiden omistamista Herttuan Kiinteistöpalvelun osakkeista. 9 Keskiviikko 9.11.2016 KS Kangasalan Sanomat Sanomien verkkosivut palkittiin sarjansa parhaana Kangasalan Sanomien verkkosivut on valittu parhaiksi kaksi kertaa viikossa ilmestyvien paikallislehtien sarjassa. Kuntakonsernin sisäisen omistusjärjestelyn takana on tarve selkeyttää konsernirakennetta. Kangasalan Sanomat on ilmestynyt kerran viikossa heinäkuun alusta lähtien. Takana päätoimittaja-toimitusjohtaja Tuula Ruusumaa, toimittaja Ville Koivisto, myyntineuvottelija Riikka Karisto-Aumala, toimittaja Sari Eerolainen, myyntineuvottelija Inka Lymi-Viitanen, toimittaja Eija Koivu ja asiakasneuvoja Tuija Lehtinen. – Paikallislehden on oltava digitaalisessa maailmassa mukana siinä missä muidenkin. – Vanhoilla järjestelmillä ei ole ollut aina mahdollista saada tietoa, jota vaikkapa päättäjät tarvitsevat. Ulosajo on poliisin mukaan johtunut todennäköisesti matalasta verensokerista. Loput osakkeista ovat jakaantuneet muille kuntakonsernin yhtiöille. Tiiro ja vapaa toimittaja, medianomi Ida Kukkapuro. Kuljettaja oli poistunut Huutijärven seurakuntakodin parkkipaikalta ja törmännyt toisen auton oikeaan takakulmaan. Kerran näinkin: Kangasalan Sanomien tekijät, jotka ehtivät maanantaina kuvaan. Kuljettaja ajoi toista päin ja poistui paikalta Alatiellä sattui lauantaina kello 13.50 kolari, jossa vuonna 1942 syntynyt paikkakuntalainen kuljettaja ajoi päin etuajooikeutettua tietä pitkin kulkenutta henkilöautoa päin. Kangasala on tuottanut Pälkäneen palkkahallinnon palvelut jo vuodesta 2012, ja jatkossa nekin hoidetaan uudessa palvelukeskuksessa. Vuoden 2016 parhaat paikallislehdet ovat Kiuruvesi-lehti, Jämsän Seutu ja Västra Nyland. Kunta omistaa tällä hetkellä yhtiöstä 54,5 prosenttia. Matala verensokeri vei ojaan Vuonna 1956 syntynyttä ulkopaikkakuntalaista kuljettajaa epäillään liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. Joku liimasi lukot umpeen Ristitiellä on tullut ilmi vahingonteko, jossa kahden asunnon lukkoihin on laitettu liimaa. Raadin työtä ohjasivat journalismin lehtori Sari T. Kiinteistöosakeyhtiö Taloherttua omistaa Herttuan Kiinteistöpalvelusta 33,3 prosenttia, Kangasalan Lämpö 6,1 prosenttia ja Uimahalli Oy:n omistusosuus on 6,1 prosenttia. Erityisen tärkeää on, että myös eri osastot pystyvät seuraamaan talouttaan itsenäisesti ja ajantasaisesti. Verkkokilpailun raadissa oli viisi journalistiopiskelijaa Haaga-Helia ammattikorkeakoulusta. – Haemme järjestelmältä helppokäyttöisyyttä ja parempaa talouden seurattavuutta, sanoo Pälkäneen vs
Virtsassa mahdollisesti kulkeutuvat lääkeaineet ovat kuitenkin Viskarin mukaan huolettaneet monia. Muutosta koskevat lait ovat parhaillaan lausuntokierroksella. Viskarin mukaan viljaa käyttävä elintarviketeollisuus on hyvin epäileväinen virtsankäytön suhteen, koska rinnastaa sen jätevesilietteeseen. – Selvitimme etukäteen, vaikuttaako tutkimuksessa käytetty virtsalannoite maataloustukiin tai siihen, voiko viljelijä myydä sadon. Maakunnan tehtäviksi siirtyvät sosiaalija terveyspalveluiden lisäksi muun muassa pelastustoimeen, ympäristöterveydenhuoltoon, alueiden kehittämiseen, suunnitteluun ja elinvoimaisuuteen liittyviä asioita. Iittalassa lannoitettujen alojen tulokset olivat vastaavia, virtsalannoitusalalta saatiin 7 600 kilon ja keinolannoitusalalta 7 200 kilon sato. Jaakko Herrala ja Kari Hakari kävivät Kangasalla selventämässä, mistä maakuntaja sote-uudistuksessa on kyse. Typpeä ei laitettu Kangasalla viljelijän toimesta enempää, ettei vilja kasvata liikaa vartta ja lakoonnu. Nyt tarvitaan tutkimuksia ja tietoa lääkeja haitta-aineiden kulkeutumisesta ja hajoamisesta, jotta voidaan arvioida niiden mahdollisia riskejä elintarviketuotannossa ja hälventää samalla epätietoisuutta. Vaalit on yksi osa, on monia muitakin kanavia, Herrala ja Hakari lupaavat. Kari Hakari muistuttaa, että uudistus ei ole pelkkää sotea. Viskarin mukaan ennakkoluulojen jälkeen virtsankäytön suurin este on virtsan keräysja käsittelyjärjestelmien puute. – Mutta keikentyykö demokratia. Ensimmäiset maakuntavaalit järjestetään presidentinvaalien yhteydessä 2018. Lannoittamattomalta alalta määrä oli 4 500 kiloa. Sillä rahasäkillä kokonaisuus pitää saada pyörimään, Herrala tiivisti. Sitä valmistetaan myös esimerkiksi biokaasun prosessilietteestä. Sama operaatio toteutettiin myös toisella koetilalla Iittalassa. Miksi uudistus sitten tarvitaan. Toinen oleellinen asia on, kuinka tällaiseen malliin pääsee vaikuttamaan. Nyt toimessa oleva johtajakolmikko pyrkii varmistamaan, että maakunnan väliaikaishallinto voi aloittaa toimintansa ensi vuonna heinäkuun alussa. –Tähkiä oli paljon, mutta jyvät olivat kooltaan pienempiä kuin lannoittamattomalla koealalla. Sote-uudistusta selkokielellä Tuula Ruusumaa Kahdella johtajalla, Jaakko Herralalla ja Kari Hakarilla on ollut melkoinen tehtävä: he ovat kiertäneet ympäri maakuntaa puhumassa, mistä sotessa ja maakuntauudistuksessa on oikein kyse. Ilman lannoitusta jäänyt koeala tuotti sielläkin vain 4 400 kiloa ohraa. Nyt asianosaiset, muun muassa kunnat, voivat ottaa kantaa, onko lainsäädännössä valuvikoja. Hänen mukaansa Biourea-hanke olikin vain alkua ja työmaata asian parissa riittäisi. Tämä selvisi kaksivuotisessa Biourea-hankkeessa, jossa testattiin ihmisvirtsan lannoitekäyttöä ohrapelloilla Kangasalla ja Iittalassa. Kuntaliitoksissa aikaisemmin käytettyä suojaaikaa ei ole enää tässä uudistuksessa. Siinä on kuntien virkamiehillä tehtävää, kun he kahlaavat tekstit läpi ja yrittävät pohtia, mikä olisi kuntalaisten kannalta parasta. Nykyisiä kuntapäättäjiä ja virkamiehiä kiinnostaa kuitenkin, miten käy edustuksellisen demokratian. – Tekniikassa ongelmana on se, että struviittiin jää kyllä fosfori, mutta typpi ja muut hivenravinteet jäävät prosessista yli jäävään nesteeseen. Kullakin herralla on oman muutosjohtamisalueensa: Herrala vastaa sotesta, Hakari kokonaisuudesta ja yhteisistä asioista, Alasentie maakuntamuutoksesta. – Muutos koskee Pirkanmaalla 22 000 työntekijää. Kangasalla käytetyn Volmari-ohralajikkeen ja Iittalan Harbingerin paremmuutta ei voida päätellä koetiloilla käytettyjen erilaisten virtsamäärien takia. Ne kertoisivat, jääkö lääkejäämiä maahan ja päätyykö niitä siemeniin asti. Viskari uskoo kiinteämmän valmisteen lisäävän virtsan käytön hyväksyttävyyttä lannoitteena, ja aineen käsittely helpottuisi. Kangasalla keskimääräinen laskennallinen ohrasato oli virtsalannoituksella 6 200 kiloa hehtaarilta ja keinolannoitteella puolestaan 6 800 kiloa. Tavoitteena ei ole enempää eikä vähempää kuin saada ihmiset ymmärtämään jättimäinen kokonaisuus. Niinpä Iittalan koealojen ohrissa lannoitettujen ohrien hehtolitrapainot ja tuhannen jyvän painot jäivät oleellisesti lannoittamatonta alaa pienemmiksi, Viskari selvittää. Lakiluonnoksessa on 800 sivua tekstiä. Kangasalla virtsan levitys tehtiin reilun hehtaarin kokoiselle peltolohkolle koneellisesti, Iittalassa neljänsadan neliön ala lannoitettiin käsivoimin. Tällaisia esteitä ei tutkimuskäytössä ollut. Tilastollisesti tulokset ovat samaa suuruusluokkaa. – Pirkanmaalla on 669 palvelupistettä. Jos asiat etenevät valtiovallan rattaissa suunnitellulla tavalla, itse muutos astuu voimaan vuoden 2019 alusta. Virtsalla kasvatetun ohran laskennallinen kokonaissato hehtaaria kohti oli vähintään yhtä hyvä kuin keinolannoitteella kasvatetun ohran, hankkeen projektipäällikkö Eeva-Liisa Viskari Tampereen ammattikorkeakoulusta kertoo. Puhutaan kahden miljardin euron budjettikokonaisuudesta per vuosi. Suomi on väärällä uralla, meillä on aikamoinen kestävyysvaje. Pääsevätkö kangasalalaiset vaikuttamaan enää uudessa järjestelmässä omiin asioihinsa. Suomeen rakentuu 18 maakuntaa, joille siirtyy 400 organisaation henkilöstö eli 215 000 henkilötyövuotta. Hän toivookin, että rahaa löytyisi nyt koealoilta otettujen maanäytteiden ja siementen analysointiin. Loppuvuodesta on tulossa vielä toinen, noin 2 000 sivua käsittelevä tömäkkä paketti erityislainsäädäntöä lausuttavaksi. – Vuoden 2020 jälkeen on uuden työnantajan asia pohtia, onko resursseja liian paljon vai liian vähän, Herrala summaa. Kolmikkoon kuuluu vielä Jukka Alasentie, mutta hän ei päässyt osallistumaan viime tiistain tilaisuuteen Kangasalan lukiolla. Biourea-hankkeessa testattiinkin pienimuotoisesti myös virtsan saostamista struviitiksi. Se varmaan pitää edustuksellisen demokratian näkökulmasta paikkansa, jos sitä mitataan luottamushenkilöpaikkojen määrällä. Tätä on pakko optimoida. – Ne ovat erittäin rohkaisevia. Helsingin Weekend-festivaaleilla kerättyä virtsaa levitettiin noin viiden kuution verran. Tänään julkaistiin hankkeen viljelykokeiden ja elinkaarianalyysin tulokset. – Virtsan lannoiteteho on nyt kuitenkin hyväksi havaittu. – Kangasalla typpeä annettiin 54 kiloa hehtaarille, Iittalassa 100 kiloa. Iittalassa typpi aiheutti vahvan pensoittumisen niin virtsakuin keinolannoitealallakin. Olisi keksittävä käsittelysysteemi, jossa kaikki lannoiteaineet saataisiin talteen. Selvää on, että myös palvelupisteitä karsitaan. Herrala ja Hakari totesivat kuntakierroksella, että ei ole kovin helppo selittää, miten päätöksentekoaparaatti käytännössä toimii. 10 Keskiviikko 9.11.2016 KS Kangasalan Sanomat Pissa antoi ohralle kasvuvoimaa Mika Säpyskä Ihmisvirtsa ryydittää viljan kasvua vähintään yhtä hyvin kuin keinolannoitteet. Virtsalla lannoitetun ohran satoa verrattiin samalla peltolohkolla keinolannoitteen avulla kasvatettuun ja ilman lannoitetta kasvatettuun viljaan. – Maakunnan tavoitteena on järjestää palvelut yhtenäisin perustein. Käyttöön voidaan ottaa myös liikkuvia palveluita, jolloin palvelut tulevat asiakkaan luokse. Jaakko Herralan mukaan muutoksella pyritään selättämään kuntakohtaiset erot sote-palveluiden saatavuudessa ja laadussa. Nyt pitäisi ratkaista se, miten aine saataisiin käytettävämpään muotoon, mutta niin että sen ravinteet saadaan talteen. Kari ja Juha Sipilän tilan ohrapellolle Vehoniemenkylään pari viikkoa toukotöiden jälkeen. – Kuntayhtymiltä siirtyy maakunnalle 900 000 kerrosneliötä sote-tiloja, kunnilta vuokrataan 200 000 neliömetriä lisää. Lannoitteeksi käytetty virtsa tutkittiin etukäteen ja todettiin mikrobiologisesti turvalliseksi. – Kuntalaiselle on tärkeintä, mistä palvelun saa. Virtsa myös puhdistui entisestään säilytyksessä talven yli, sillä varastointi nostaa virtsan pH:ta, jolloin myös bakteereja tuhoutuu. Sadonkorjuuaikaan koeruutujen sato otettiin talteen tarkempia analyyseja ja mittauksia varten. Virtsan vaikutuksia ohran kasvulle seurattiin kesän ajan. Biourea-hankkeen loppuraportti ilmestyy vielä loppuvuodesta. Tavoitteet ovat asiakaslähtöisyydessä ja palveluiden yhteensovittamisessa. Kyse ei ole ainoastaan organisaatiouudistuksesta, tavoitteet ovat syvemmällä. – Virtsan kuljettaminen on kallista ja se vie paljon tilaa. Tällä tavoitellaan kolmen miljardin euron säästöpakettia. Siirto tapahtuu liikkeenluovutuksen periaatteella vuoden 2020 loppuun saakka
Yleensä ei ole ollut mitään merkitystä, miltä paikkakunnalta ihminen on. Neljä ihmistä ymmärsivät toisiaan heti eikä kukaan mitätöinyt toisen kokemaa. Arvostan myös sitä, että kukaan ei esitä parempaa kuin toiset tai parempaa kuin onkaan. Joka tapauksessa pitää kertoa tarkennuksena, että Tampere on meille lähin kaupunki. Ei tarvitse mennä kuin parisataa kilometriä kotikunnan rajojen ulkopuolelle, kun sen sijainti on useimmille vastaantulijoille vieras. V iimeksi meitä sattui samaan kämppään neljä naista, joilla kaikilla oli tietystä asiasta samanlaisia kokemuksia. P ohjanmaan matkoilla tapaamani ihmiset ovat olleet poikkeuksetta mukavia. Kuva: Juha Sipilä. Samaan hengenvetoon selitän, että oikeasti olen Kuhmalahdelta ja että Kuhmalahti on Kangasalan itäisin osa. P ohjanmaalla aika kuluu nopeasti mielenkiintoisten asioiden ja ihmisten parissa. Eräässä tienviitassa lukee Pitkämäki, josta tulee mieleeni entinen naapuriperhe Pajulan kylästä. He ovat toisista aidosti kiinnostuneita, ja perimmäisenä ajatuksena on auttaminen eli kaikilla on yhteinen päämäärä. Kaikkiin tutustuu jonkin verran, ja joidenkin kanssa tulee heti ensi tapaamisella tunne kuin olisi tuntenut pitkään. K o lu m n i Liisa Alanko Kirjoittaja on kuhmalahtelainen farmaseutti. Ratkaisevaa on, millainen ihminen on. Kangasalan mielestä uudistus kaventaa demokratiaa, koska yli puolet kunnan tehtävistä ja rahoituksesta siirretään maakunnalle. Jossain vaiheessa napostelen eväspussista välipalaa. Viskari kiittelee hankkeeseen mukaan lähteneitä yhteistyöviljelijöitä rohkeudesta ja ennakkoluulottomuudesta. Kuntien mielipiteet pitää ottaa aidosti huomioon Kunnanjohtaja Oskari Auvinen esitteli Kangasalan sote-lausunnon pääkohdat sosiaalija terveysministeri Pirkko Mattilalle heidän tapaamisessaan lokakuun lopussa.. Navigaattorin naisääni kertoo välillä, mihin pitää milloinkin kääntyä. Tuolla asuu maaseudun kehittämistyössä kumppanina ollut Mikko perheineen. Kunnilta pois siirtyvän verorahoituksen osuutta tulee investointikyvyn säilyttämiseksi madaltaa 2–3 prosenttia tai ottaa valtionosuusjärjestelmässä huomioon kuntien investoinnit. Koeruuduilta sato kerättiin syksyllä käsin, mutta muuten sadonkorjuu tehtiin normaaliin tapaan leikkuupuimurilla. Luhalahti onkin näin kaukana Tampereesta eli olipa hoitajaopiskelukaverillani Sannalla pitkä koulumatka. Lisäksi sote-asioiden päätöksenteko keskittyy jatkossa entistä harvemmille luottamushenkilöille ja vähentää siten merkittävästi kansanvaltaisuutta. Taitaa olla edelleen hyvässä ramussa. Kunnille pitää myös maksaa käypä korvaus maakuntiin siirtyvästä irtaimesta omaisuudesta ja oikeudenmukainen vuokra sote-tiloista. Tien linjaus on vaihtelevampi kuin valtatie 3:n. Samoin niiden pitää voida vastata alueellaan maankäytön, asumisen ja liikennejärjestelmän suunnittelusta. Lisäksi hallituksen esityksen tulee sisältää ratkaisu siihen, mitä kuntien käyttämättömille kiinteistöille tapahtuu kolmen vuoden vuokrajakson jälkeen. Lähes aina on ihan sama, kumman paikan sanoo. Päinvastoin, saimme hyviä vinkkejä toisiltamme. 11 Keskiviikko 9.11.2016 KS Kangasalan Sanomat Kotija muita seutuja K uluneen vuoden aikana olen käynyt muutaman kerran Pohjanmaalla. • Hanketta rahoitettiin ympäristöministeriön ravinnekierrätyksen edistämiseen liittyvästä RAKI-ohjelmasta. Matkan pituus kotipihastani määränpäähän on sama kumpaa tahansa reittiä kulkien. • Mukana oli kaksi koetilaa, toinen Kangasalta, toinen Iittalasta. Nopeusrajoitukset ja säätila on otettava huomioon. Lisäksi selvitettiin käymäläkompostin käyttöä maanparannusaineena ja tarkasteltiin eri vesihuoltovaihtoehtoja ravinteiden talteenotossa. Kaukana kotoa, uusille ihmisille esittäytyessäni sanon yleensä olevani Kangasalta. Esimerkiksi Pirkanmaalla maakuntavaltuustossa olisi 79 jäsentä nykyisen 800 luottamushenkilön sijaan. Entä Kari, Osuuspankin hallintohenkilöajoilta tutuksi tullut vakaa Virtain mies. Vaikka emme enää koskaan tapaisi, oli yhdellä kohtaamisella iso merkitys. Marjo, opiskelukaveri Helsingin ajoilta, on tältä paikkakunnalta kotoisin. Kari Sipilä puimassa koealana toiminutta peltoa. Kangasalan lausunnon mukaan esityksessä ei ole otettu huomioon maakuntien erilaisuutta ja suurten kaupunkiseutujen keskeistä merkitystä Suomen kilpailukyvylle ja hyvinvoinnille. Kangasalan kannan mukaan hallituksen esitystä ei tule antaa esitetyssä muodossa eduskunnalle, vaan epäkohdat on korjattava ja esityksen valmistelua jatkettava, jotta uudistukselle asetetut tavoitteet voidaan saavuttaa. Hallituksen ehdottama rahoitusmalli on Kangasalan mielestä epäoikeudenmukainen, sillä se rajoittaa kuntien verotusoikeutta. Tulevaisuudessani on yhä enemmän paikkakuntia ja ihmisiä, jotka kulkevat mukana ajatuksissani ja joiden luokse voin poiketa. Projektipäällikkö Eeva-Liisa Viskari seurasi pellolla, kun sahalahtelainen koneurakointiyritys Bekk Team Ay levitti festarivirtsaa Vehoniemenkylässä sijaitsevalle pellolle keväällä. Puhutaan tavallisista asioista, lemmikeistä, työstä, harrastuksista ynnä muusta arkisesta. Ajan yleensä kantatietä 66. Satomäärät • Kangasala / Iittala • Lannoitustapa virtsa keinolannoite ei lannoitusta • Sato kg/ha 6 200/7 600 6 800/7 200 4 500/4400 • Hehtolitrapaino (kg) 46/58 47/52 46/67 • 1 000:n jyvän paino (g) 39/41 38/40 36/44 • Raakavalkuainen ˜ 9,7 % / ˜ 10 % (käsittelytavalla ei eroa) Biourea-hanke • Tampereen ammattikorkeakoulun, Käymäläseura Huussi ry:n ja Suomen ympäristökeskuksen yhteishanke, jossa selvitettiin erilliskerätyn virtsan soveltuvuutta lannoitteeksi. • Suomen ensimmäinen hanke, jossa testattiin virtsan lannoitekäyttöä traktorimittakaavassa ja oikeiden viljelijöiden kanssa. Rahoitusmallilla ja kuntien valtionosuusjärjestelmän muutoksilla on ratkaiseva merkitys kuntien mahdollisuuksiin huolehtia tulevaisuudessa perustuslain mukaisista palveluista kuten esimerkiksi perusopetuksesta, varhaiskasvatuksesta ja kirjastopalveluista sekä elinvoimatehtävistä. E ri paikkakuntien läpi ajaessani ajattelen tuttaviani, joilla on yhteys siihen kylään tai kaupunkiin. Ai niin, Mikko onkin nyt Saksassa elokuvaa markkinoimassa, pitäisiköhän lähettää viesti. Suurten kaupunkiseutujen pitää voida järjestää ne alueensa palvelut, jotka koskevat elinkeinojen kehittämistä ja työllisyyden hoitoa. Fakta Soten rahoitusmalli heikentää kuntalaisten saamia palveluita Kangasalan soteja maakuntauudistusta koskevassa lausunnossa nostetaan esiin keskeiset ongelmakohdat ja esitetään niihin ratkaisuehdotuksia. A jaessani kuuntelen aina Radio Suomi -kanavaa. Mahtaako hän olla vielä kotipaikkansa apteekissa töissä. Se oli hämmästyttävää, mutta myös hyvin terapeuttista. Näin etenee matkanteko tuttujen ihmisten kanssa. • Lannoituskokeissa käytetty virtsa kerättiin festivaaleilta. O len yhä lähes kuuden vuoden jälkeen identiteettikriisissä kuntaliitoksen takia
Kahdeksasluokkalaiset tarjoilevat kotitaloustunneilla syntyneitä innovaatioita vuotta vanhemmille oppilaille koulun perinteisessä gaalassa. Russipseille kehitettyjä reseptejä on netissä paljon, mutta halusimme nyt saada esiin innovatiivista nuorten näkökulmaa. Raati arvioi täytteen ulkonäköä, rakennetta, makua, omaperäisyyttä ja raakaaineiden suomalaisuutta. Oppilaat saavat kyllä leipoa perinteisen ruisleivänkin, mutta on virkistävää työskennellä myös rukiin modernimman version parissa, hän jatkaa. Mervi Ruohonen markkinointija myyntisihteeri Linkosuon leipomo ” RuisSipseissä itsessään on nykyisin jo kymmenen eri makua. Entä miltä kuulostaa yhdistelmä kermaviili, pekoni ja mustapippuri tai chilinen suklaamousse ja granaattiomenan siemenet. Ajatuksena on myös, että makuja maistatettaisiin päiväkoti-ikäisillä ja ikäihmisillä. Opettaja Irene Passila ja Mervi Ruohonen Linkosuolta availevat pusseja Kerttu Mäkirintalan, Teemu Rekon, Eveliina Taimin ja Toivo Lehden maisteltavaksi. Oppilaiden tehtävänä oli kehittää niille makuparit. Nuoria kannustettiin muun muassa makean ja suolaisen yhdistämiseen. Raati valitsee resepteistä parhaimmat, joita oppilaat pääsevät esittelemään ja maistattamaan Linkosuon kahvilaan. Tässä projektissa yhdistyvät molemmat, kotitalousopettaja Irene Passila iloitsee – Linkosuon esittämä idea sopi mitä mainioimmin perinneruokajaksoomme. Yli puolet koulun ikäluokasta ottaa kotitalouden valinnaisaineekseen. Pikkolan koulun oppilaat maistattavat tuotekehittelynsä helmiä eli ruissipsejä ja uusia täytevaihtoehtoja Linkosuon kahvilassa Koskikeskuksessa keskiviikkona 16.11. Keittiössä oli kokkiohjelman tuntua Alisa Heiskanen, Saara Heiskanen ja Eveliina Niinimäki olivat innoissaan uudenlaisesta tehtävästä. Irene Passila kotitalousopettaja Pikkolan koulu ” Tästä lähdettiin liikkeelle.. Kangasalan sipsit saavat ensi vuonna laajempaakin huomiota. Oppilaat saavat kyllä leipoa perinteisen ruisleivänkin, mutta on virkistävää työskennellä myös rukiin modernimman version parissa. Projektissa oppilaat pääsevät kokeilemaan paitsi tuotekehitystyötä, myös markkinointia ja yrittäjyyttä. Koulun kahdeksannen luokan valinnaisen kotitalouden oppilaat ovat saaneet tehtäväkseen suunnitella uusia ruissipsien täytevaihtoehtoja. Paikkakunnan yritys Linkosuo tulee heille tutuksi ja koulussa tehtävä työ puolestaan saa näkyvyyttä. 12 Keskiviikko 9.11.2016 KS Kangasalan Sanomat Sari Eerolainen Pikkolan koulu ja Linkosuon leipomo ovat ryhtyneet yhteistyöhön uuden opetussuunnitelman hengessä. Heidän makumaailmaansa kuuluivat broileri, tuorejuusto, kurkku, paprika ja purjo. Oppilaiden ideariihessä ovat syntyneet muun muassa rahkamansikka-suolatikkuja rahkapäärynä-kinuski-kombot. – Russipseille kehitettyjä reseptejä on netissä paljon, mutta halusimme nyt saada esiin innovatiivista nuorten näkökulmaa, idean äiti, Linkosuon leipomon markkinointija myyntisihteeri Mervi Ruohonen sanoo. – Uuden opetussuunnitelman tavoitteisiin kuuluu opetuksen monipuolistaminen ja koulun aktiivinen yhteys ympäröivään yhteisöön. Suomi täyttää 100 vuotta, ja teemaan liittyen kaikki Suomen suurlähetystöt ympäri maailmaa tarjoavat Linkosuon RuisSipsejä, joihin täytteitä on kehitellyt keittiömestari Arto Rastas. Parhaat yhdistelmät palkitaan. kello 12–14. Ja niitähän on syntynyt, sillä tuotekehittelytiimi on suuri; 110 nuorta. Linkosuon valmistamien ruissipisen ympärille kehitetty tuotekehitysprojekti yhdistää yläkoulun ja paikallisen yrityksen voimat
Jonkin aikaa myöhemmin ostivat Aarno Sievänen ja Emil Järvinen kunnalta tontin 1,50 mk/m². Rakennus on ns. Suinula oli lähin postiasema. Näin vähä vähältä on ponnisteltu yhä parempia oloja kohti.. Myyjänä oli Kangasalan kunta ja tontin hinta oli 1,25 mk/m². Jos jaksoi toimia. V iik o n va rr el ta Eija Koivu Kirjoittaja on Kangasalan Sanomien toimittaja. Rautakauppa-alan tavarat, tekstiilit, taloustavrat sekä kemikaliot myydään niille varatuissa palvelumyymälän osastoissa. Merkkipäivän johdosta lehtemme kyseli Ruutanan asutuksen alkuvaiheita rouva Ines Salmiselta sekä yhdistyksen toiminnan nykyisiä tehtäviä Ruutanan Omakotiyhdistyksen puheenjohtajalta kelloseppä Pekka Partiolta. S iinä missä isoista mediataloista löytyy erillinen verkkotoimitus, meillä paikallislehdessä kourallinen toimittajia tuottaa parhaansa mukaan tekstiä ja kuvia sekä perinteiseen printtilehteen että verkkoon ja sosiaaliseen mediaan. Tästä alkoi kyläkunnassa ensimmäinen yhteistoiminta. Aapiskukosta löytyi myöhemmin onneksi osaaja, joka koodaili Kangasalan Sanomien ensimmäiset asialliset ja tyylikkäät kotisivut. Korostan sanaa ihannetapauksessa. J. Ihannetapauksessa jokaisesta aiheesta syntyy kullekin julkaisukanavalle omanlaisensa, siihen ympäristöön räätälöity versio. Miten Ruutanan omikotiasuttaminen alkoi, rouva Ines Salminen. Meidän ja Reino Koivulan tontit ostettiin 1938, mutta silloin oli tontin hinta jo 4 silloista markkaa neliömetriltä. tavaratalotyyppiä. Tänä päivänä ei kukaan kyseenalaista verkkonäkyvyyden tarpeellisuutta. Meillä on taipumus puskea eteenpäin entisin konstein, vaikka tilanne vaatisi toisenlaisia toimia. Tuoreiden talousuutisten perusteella näyttää siltä, että isot toimijat ovat onnistuneet kalastamaan verkolla jo merkittävästi tulojakin itselleen. 13 Keskiviikko 9.11.2016 KS Kangasalan Sanomat Verkossa mutta vapaana P äätoimittajallamme Tuula Ruusumaalla on riittänyt edustuskiireitä. Aloituskahvin jälkeen porukka lähti neljällä autolla metsään ja kohti laavua, jossa nuoret paistoivat makkaraa ja lättyjä. Tällaiselle eläkeikää lähestyvälle toimittajallekin se antaa jättieväät laventaa ammatillista osaamista. Nyt ovat suunnitelmat edistyneet niin pitkälle, että täkäläiset rahalaitokset ovat ilmoittaneet myöntävänsä tarkoitukseen lainoja. Matti Kentta. Kymmenkunta vuotta sitten omakotiyhdistys otti lainan pankista ja omilla sekä lainavaroilla hankittiin tänne ulkovalaistus. Myöskin saatiin monen ponnistelun jälkeen Ruutanaan lämmin odotushuone Tampereella työansiolla käyville ruutanalaisille. Aikaa kuvaa hyvin se, että sivut päivitettiin yleensä pari kertaa vuodessa ilmoitusja tilaushintojen muuttuessa. Tästä syystä ei turisti ole juuri poikennut kauppaan. O nneksi verkkosivukilpailua ei vielä 1990-luvun alussa järjestetty. Kaupan asiakkaat ovat olleet pääasiassa paikkakuntalaisia. Toissa viikolla hän kävi Ylen aamutv:ssä esittämässä näkemyksiään paikallislehtien vahvuuksista ja tulevaisuuden näkymistä. Paljon ponnistuksia ja uutteruutta on vaadittu epäkohtien poistamiseksi, mutta toteamme, että nämä vaikeudet eivät vieläkään ole loppuneet, vaan edessä on kasvavana ja huolta aiheuttavana vaikeutena vesijohtoverkoston ja viemäröinnin puuttuminen. Ensimmäisten sivujemme ehdottomasti parasta antia oli keksimäni iskulause, Verkossa mutta vapaana. Miten rakennushankkeet ovat nyt edistyneet, toim.joht. Kun kuparikin saatiin hankittua, niin sähköt paloivat kuin paloivatkin muutamissa ruutanalaisissa kodeissa jouluaattona. Taas neuvottelukokouksia, taas käyntejä rautatiehallituksessa ja yhä useammat junat saatiin pysähtymään Ruutanassa. 1 400 m². Kangasalan osuuskauppa rakentaa tavaratalon päätien varteen Ruutanan Omakotiyhdistys 20 v. Sanomien ensimmäisten verkkosivujen ehkä suurin ansio oli, että ne ylipäätään julkaistiin. Tämä voidaan havaita monella alalla, mutta myöskin 20 vuottaan juhlivan Ruutanan Omakotiyhdistyksen toiminnassa. Alkuajat olivat Ruutanassa ’öljytuikun’ aikaa. Pienen, itsellisen paikallislehtiyhtiön pitää pystyä tuottamaan aineistoa verkkoon siinä missä pörssirahalla pyörivien mediakonsernienkin. Sen pohja on suorakaide. Ruokaja siirtomaatavara tullaan myymään omapalvelumyymälässä. Luonnospiirustukset ovat valmistuneet. Sodan jälkeen on kehitys kulkenut huimalla nopeudella. Elettiin ilman omaa postia, kauppaliikettä ja valtion postijunat pyyhälsivät Ruutanan sivuitse. Jatketaan matkaa -yhdistyksen vapaaehtoistyöntekijät järjestivät Pro Fantasy Safarin, Postin ja Sosiaalipalvelut Kelopuun mahdollistamana ikimuistoisen päivän Kuhmalahdella nuorille, joiden elämätilanne on syystä tai toisesta hankala. Osuuskaupalla on ollut Salon kauppaliikkeen ja tulevan virastotalon välissä omistuksessaan ns. Paremman puutteessa päivitin sivuja Muistio-ohjelmalla väkäkoodit silmissä vilisten. Kaikista tarvikkeista oli kova puute. Rakennushankkeen aloittamista on vaikeuttanut pääoman puute. Kun vaadittiin, että postijunatkin pysähtyisivät täällä, niin ensinnä saatiin sellainen lupa, että postijunat hiljensivät Ruutanassa sen verran, että postisäkit heitettiin siitä. Sivujen sisältö oli kovin suppea: lehden ilmestyttyä päivitimme verkkoon tärkeimmät uutisotsikot. Useita vuosia on osuuskaupan ohjelmassa ollut uuden myymälärakennuksen rakennuttaminen Kangasalan päätien varteen. Päivä sisälsi paljon luontoa, elävää tulta ja läsnäoloa kivalla porukalla. – Väinö Kaivanto osti vuonna 1936 ensimmäisen omakotitontin Ruutanasta. Monikanavajulkaiseminen kutkuttelee mukavasti luovuutta, sillä verkko mahdollistaa asioita eri tavalla kuin perinteinen painaminen. Uutisten sijasta niillä tarjoiltiin tietoa lehdestä ja sen tekijöistä. Samalla koululaiset hyppivät uhkarohkeasti junasta postisäkkien keralla. Uuden käyttöön ottaminen edellyttää yleensä jostain vanhasta luopumista, siksi uudistuminen tuottaa tuskaa meille ihmisille. Ei ole itseisarvo vaihtaa työpaikkaa 5–7 vuoden välein, jos työ itsessään elää jatkuvaa muutosta ja sen tekemiseen pystyy ajatuksillaan ja toimillaan vaikuttamaan. Katajapuron tontti. Osuuskaupalla on uuden ja vanhan tointin yhteenlaskettu pintaala 3 000 m² ja tämän rakennusoikeus on n. Siihen tarkoitukseen toimituksessa oli yksi tietokone, joka modeemin välityksellä liitti Sanomat hetkeksi osaksi maailman laajuista tietoverkkoa. Tästä syystä ilmoitti pitäjän sähköyhtiön johtokunta, että jos ruutanalaiset saavat hankituksi tarvittavan kuparin ja pystyttävät itse sähköpylväät, niin saadaan kyläkuntaan muuntaja ja ”valoa kansalle”. Monta kertaa piti kokoontua, ennenkuin tänne saatiin lisää junia. Viime viikolla hän asteli yleisön eteen Haikon kartanossa, jossa julkistettiin perinteisen paikallislehtikilpailun tulokset: Kangasalan Sanomien verkkosivusto palkittiin sarjansa parhaana. Muistan tämän elävästi, kuntyöstä palaavat miehet lyhtyjen valossa kaivoivat pylväskuoppia. Lyhyempi 16 metrin sivu on maantien suuntainen, pitempi sivu on 43 m. Erityisen kiitollinen olen siitä, ettei niitä enää taida verkon uumenista edes löytyä! Kangasalan Sanomien verkkotaival pääsi alkuun opein, joita ammensin Aapiskukko tietoaikaan -projektilaisilta Vatialan koulun keittiösiiven kakkoskerroksessa. Vuonna 1943 ryhdyttiin täällä puuhaamaan sähköä. Päivän kuva Kangasalan Sanomat 50 vuotta sitten Lauantaina 12.11.1966 Kangasalan Osuuskaupan päämyymälä on ollut koko sen toiminnan ajan syrjässä Kangasalan päätiestä. Kun sähköt piti saada jouluksi 1943, niin ne miehet, jotka eivät silloin olleet rintamilla, kaivoivat pylväiden monttuja
Ensimmäiset havainnot näistä teräskärsäisistä nisäkkäistä tehtiin Kangasalla muutama vuosi sitten. Kangasalta on viime vuosilta tiedossa ainakin kolme villisikakolaria. Autosta ei pidä poistua, jos on syytä epäillä, että onnettomuuspaikan lähettyvillä on loukkaantunut villisika. Yhtenäistä, koko maan kattavaa käytäntöä ei vielä ole. Villisikoja tulee Suomeen lähinnä Karjalankannaksen kautta. Pari vuotta sitten auto ja sika törmäsivät toisiinsa Ruutanantiellä sekä Sahalahden Kauramäessä. Hölli pitää selvänä, että villisikojen runsastuminen on tapahtunut Suomessa luontaisesti. Villisikakolareita ei vielä tilastoida Jouni Valkeeniemi Suomen villisikakanta on kasvanut 2000-luvulla. Saattaa olla, että se on siirtynyt alueelle, missä tuorein kolari tapahtui. Se saattaa ilmestyä tielle ajoneuvon eteen aivan yllättäen. Kovin routaisesta maasta niiden on hankala löytää ravintoa. Villisika on pääosin pimeässä liikkuva laumaeläin. Pari vuotta sitten havaintoja tuli Ruutanantien ja valtatie yhdeksän väliseltä alueelta. Höllin tietojen mukaan talvikaudella 2015–16 ammuttiin lähinnä Sahalahdella ja Kuhmalahdella noin viisi villisikaa. Joskus harvoin sikalauman voi nähdä keskellä päivää. Leudot ja vähälumiset talvet ovat ilman muuta edistäneet kannan kasvua. 14 Keskiviikko 9.11.2016 KS Kangasalan Sanomat Villisika on tullut jäädäkseen Jouni Valkeeniemi Sahalahdella parisen viikkoa sitten sattunut villisikakolari nosti esiin kysymyksen, onko Kangasalla ja lähitienoolla jo pysyvä villisikakanta. Ainakin lehtitietojen perusteella sikakolarit ovat selvästi runsastuneet. Kaikkiruokaiset villisiat voivat olla varsin huomaamattomia, mutta maaperään ilmestyneet tonkimisjäljet paljastavat niiden läsnäolon. – Pitkin kesää ja alkusyksyä tästä laumasta tuli havaintoja Töykänän ja Sappeen väliltä. Suomessa ei kuitenkaan tilastoida erikseen tieliikenteen villisikavahinkoja, kerrotaan Liikennevakuutuskeskuksesta. Suomi ja Norja ovat pysyneet pisimpään kokonaan tai lähes villisiattomina maina Manner-Euroopassa. Sikakolarista tulee ilmoittaa yleiseen hätänumeroon. Kovin routaisesta maasta niiden on hankala löytää ravintoa. Sikalauma voi tehdä yhdessä yössä suurta tuhoa puutarhassa, kun ne kaivelevat maata vahvoilla kärsillään. Vanhalta Kangasalta tuoreita sikatietoja ei juuri ole kantautunut Höllin korviin. – Näyttää siltä, että villisika on tullut jäädäkseen, arvioi riistasuunnittelija Otto Hölli Suomen Riistakeskuksesta. Tällaista ei kuitenkaan tiettävästi ole vielä sattunut Kangasalla. Tuorein tapaus on kahden viikon takaa Sahalahden Korpiniemestä. Otto Hölli, Suomen Riistakeskuksen riistasuunnittelija ”. Poikkeuksen tekevät karjut, jotka yleensä elävät pääosin yksikseen. Nopeasti lisääntyvä villisika on levittäytynyt lähes kaikkialle Eurooppaan. Täysikasvuinen emakko painaa satakunta ja iso karju jopa 250 kiloa. Eteläisen rannikkoalueen rannoilta on aika ajoin löydetty villisian raatoja. Se on koostunut emakosta, seitsemästä porsaasta ja yhdestä ilmeisesti ylivuotisesta sias ta. Joillakin vakuutusyhtiöillä saattaa olla omia tilastoja, joissa villisikakolarit on laskettu erikseen. – Leudot ja vähälumiset talvet ovat ilman muuta edistäneet kannan kasvua. Kolarissa loukkaantunut villisika, etenkin terävillä torahampailla varustettu karju, voi olla ihmiselle hengenvaarallinen. Nykyarvio on, että Eteläja Keski-Suomessa asustaa jo yli tuhat villisikaa. Kömpelöltä vaikuttavasta ulkonäöstään huolimatta villisika on nopea juoksija. Villisika on yöllä liikkuva laumaeläin. Kannan kasvu näkyy myös tieliikenteessä. Tänä vuonna sekä Sahalahdella että osin Pälkäneen puolella on liikkunut ainakin yhdeksän sian lauma. Kaakkois-Suomessa, missä maamme sikakanta on vahvimmillaan, puutarhaja pihamaatuhoja on ilmennyt. Luonnossa villisika on hyvin arka ja varovainen, mutta tarhaoloissa eläneet yksilöt kesyyntyvät helposti. Toisinaan sikoja lähtee Virosta ylittämään Suomenlahtea jäitä pitkin. Sikoja myös tarhataan, mutta karkulaisten määrä on pysynyt suppeana. Teiskon puolella sikoja on jo enemmän. Villisika on iso nisäkäs, joka auton tai kaksipyöräisen kanssa kolaroidessaan voi saada aikaan pahoja vahinkoja
» www.facebook.com/videokilpailu Pirkanmaan Sininauha ry vaihtaa nimensä Nauha ry:ksi 15. Nauhassa työskentelee yli 130 ammattilaista työllisyydenhoidon, nuorisotyön, huumekuntoutuksen, asumispalvelujen ja päivätoiminnan, vertaisja vapaaehtoistoiminnan sekä erilaisten hankkeiden parissa. Nimenmuutoksen tarkoituksena on selkeyttää yhdistyksen identiteettiä niin paikallisena kuin globaalina toimijana. Se tuo yleishyödyllisen ja business-toiminnan välille selkeän hygieniarajan. – Ensi vuonna Nauha ry:n rinnalle tulee osakeyhtiö Abnoy, joka palvelee kunta-, kuluttajaja yritysasiakkaita. Muutos on osa yhtiön uutta, vuoteen 2022 ulottuvaa visiota. Nauha on toiminut Tampereen talousalueella 55 vuotta, ja sen asiakkaisiin kuuluu yli 70 kuntaa: Kangasalla Sininauhakodit-Kangasala ja päivätoimintaa. Kilpailu oli tarkoitettu 13–17-vuotiaille kangasalalaisille nuorille, ja aiheena oli Päihteet – nuoret ja vanhat. Toiminta pohjaa riippuvuuksista vapaan elämäntavan tukemiseen. Muutos selkiyttää asiointia yhdistyksen kanssa ja myös omaa tekemistämme, Kallio sanoo. saakka. » Lukijan kuvia voi lähettää kangasalansanomat.fi -verkkosivujemme kautta tai sähköpostiosoitteeseen toimitus@kangasalansanomat.fi. Voittajaa valittaessa otetaan huomioon videon menestys sosiaalisessa mediassa. Eli nyt pitää tykätä tai kommentoida. marraskuuta. Keväällä nähdään taas, iloisiin näkemisiin ja hyvää matkaa joutsenille, tunnelmoi kuvan lähettänyt Satu Välimaa. Senja Helinin kuvissa on kesä vielä vahvasti läsnä: oikealla ylhäällä ovat ystävän tuomat sadonkorjuutuliaiset ja alakuvassa kaksi hämeenneitoa, jotka kukkivat ahkerasti vielä pitkälle syksyyn. Nauha toimii myös ulkomailla muun muassa Eestissä, Burundissa ja Romaniassa. Vatialan Santaradalla ja Leppämetsänpuistossa mylläävät työkoneet lienevät syy, jonka vuoksi tämä näätä lähti pakosalle, arvelee kuvan lähettänyt Jaana Lamminmäki. Mielipiteensä voi ilmaista 13.11. 15 Keskiviikko 9.11.2016 KS Kangasalan Sanomat Kilpailu tuotti kaksi videota Pirkanmaan Sininauhasta tulee Nauha Kangasalan ehkäisevän päihdetyön ryhmän julkistama videokilpailu tuotti kaksi lyhytfilmiä, jotka ovat katsottavissa Facebookissa. Lukijan kuvat Joutsenilla katseet kohti etelää, on nuoria ja entisiä nuoria, jotka mielivät kohtapuoliin matkaan.Tässä vielä syömässä lähipellolla, ettei nälkä heti yllätä. KAUPPAYMPYRÄ Kauppaympyrä 2 vuotta juhla-arvonta Lue lisää, tutustu palkintolistaan ja osallistu: www.kauppaympyra.fi Arvomme syksyn aikana lahjakorttija tuotepalkintoja Kauppaympyrä-yrityksiin! Pääpalkintona 300 € lahjakortti.. Raati valitsee voittajan ja julkistaa sen viikolla 46. – Asiakkaat ovat puhuneet meistä Nauhana jo vuosia, ja sieltähän parhaat kehittämisen ideat yleensä tulevatkin, toteaa toiminnanjohtaja Juha Kallio
Työsarkamme yhdessä lentoasemasta vastaavan Finavian kanssa on saada lentoyhtiötkin tästä vakuuttuneiksi. – Helsinki ja Tukholma toimivat edelleen jatkolentojen ”hubeina”. – Meillä on näyttöä siitä, että tänne kannattaa tulla. Tredea tekee Tampereen seutua ja lentoasemaa tunnetuksi lentoyhtiöille yhteistyössä Finavian kanssa. Parannuksia on tehty myös lentokoneiden liikennealueilla ja lentoaseman ulkoalueilla. SAS:lla on neljä vuoroa Tukholmaan. – Pieni lentoasema on nopea ja joustava. Ensi vuodelle on luvassa jo pientä kasvua. Tampere–Pirkkalan lentoaseman suorat ulkomaanyhteydet ovat tällä hetkellä pääasiassa SAS:n lentojen varassa. Yhtiö aloittaa suorat lennot Riikaan maaliskuun lopulla. Raha menee suurelta osin markkinointiin. Viime vuosina yhteyksien määrä on vähentynyt, ja viimein oli uhkana liikennöinnin loppuminen kokonaan. Tämän vuoden ennuste on 200 000 matkustajan tasolla. Tampereen kaupunkiseutu on nyt tosimielellä liikkeellä kurssin kääntämiseksi. – Onneksi Ryanair suostui vielä jatkamaan, vaikkakin sitten pienemmässä määrin. Autolla tuleville matkustajille on runsaasti edullista pysäköintitilaa. – Yhteyksien lakkautukset eivät ole johtuneet matkustajien puutteesta. Toivon, että tämä osaltaan tuo meille lisää matkustajia ja sitouttaa heitä oman alueen lentopalvelujen käyttöön. Toisaalta lentoyhtiöiden Tampere– Pirkkala on helppo ja nopea Finavia on käyttänyt kolmen viime vuoden aikana vajaat 6 miljoonaa euroa Tampere-Pirkkalan lento-aseman kehittämiseen. Yhtiö vain on siirtänyt tästä huolimatta kalustoaan tuottoisammille Keski-Euroopan reiteille, Aalto harmit-telee. Parhaimmillaan yhtiö lensi viikottain seitsemään eri kohteeseen. Palvelukyvyn rajat eivät tule kovin pian vastaan, mittavallekin kasvulle on tilaa. Finnair lentää Tampere-Pirkkalasta viidesti päivässä Helsinkiin. – Me tarvitsemme lisää suoria lentoja ulkomaille. Jos ei ole erityistä ruuhkaa käsillä, matkustaja voi päästä au-tosta koneeseen jopa viidessä minuutissa. Ryanair lentää Bremeniin ja Budapestiin kesäkuukausina, kumpaankin kahdesti viikossa. Nurminen näkee Tampere–Pirkkalan vahvuuksina helpon saavutettavuuden ja käytettävyyden. Air Baltic tuo uutta elämää Tampere–Pirkkalaan. Pystymme palvelemaan kentän käyttäjiä nykyisellä lento- ja matkustajamäärällä todella hyvin. – Meillä on nyt toimiva ja viihtyisä lentoasema. Vuorokausihinta 7 euroa ja koko viikon hinta 27 euroa eivät kovin pahasti kukkarossa kirpaise. Jo vuosi sitten terminaaliin asennettiin check-inja baggage drop -automaatit. – Toivomme tietysti, että lentojen tarjonta laajenee ajan mittaan, ja me saamme sitä myötä lisää matkustajia. Lisäksi kentältä lähtee viikottain kaksi charterlentoa Kanarialle. Hornet-lentue muutti pois Pirkkalasta, mutta tilalle tuli paljon muuta sotilasilmailua. Lentoasemaa käytti vilkkaimpina vuosina yli 700 000 matkustajaa. Ykkösterminaalin kokonaisremontti on juuri valmistunut. Esimerkiksi sotilaskoneet näkyvät ja kuuluvat kentällä edelleen. – Riika tarjoaa monipuoliset yhteydet eteenpäin Euroopan kentille ja tuo ulottuville uusia kohteita. Yritykset tulevat, jos yhteydet maailmalle ovat kunnossa, sanoo lentoliikenteen kehittämisen johtaja Marja Aalto Tampereen kaupunkiseudun elinkeino- ja kehitysyhtiö Tredea Oy:stä. Lentoaseman johtaja Mari Nurminen Finavialta on tyytyväinen siihen, että aseman puitteet ja palvelut on saatu ajan vaatimusten mukaiselle tasolle. Tampereen kaupunkiseutu haluaa lentoliikenteen vahvaan nousuun, ja tukee kehittämistyötä miljoonapanostuksin. Riika tuo tähän kuvioon hienolla tavalla lisää vaihtoehtoja täydentäen siten nykyistä verkostoa. Yksi päivittäinen yhteys ei tee vielä ihmeitä, mutta kyseessä on Aallon mukaan tärkeä pelinavaus. Tänä vuonna nähdään lento-aseman matkustajamäärän pohjanoteeraus, alle kolmannes viime vuosikymmenen huipputasosta. Terminaalitilat saivat uudet pinnoitteet ja kalusteet, uudistetut wc-tilat ja uutuutena myös lasten leikkipaikan. Yhtiö lentää edelleen kahteen kohteeseen, mutta vain kesäkaudella. – Me haluamme tehdä matkalle lähdöstä mahdollisimman helppoa ja miellyttävää. Matkustajamäärän alamäki johtuu siitä, että Ryanair on karsinut Tampere–Pirkkalan lentojaan kovalla kädellä. 16 Keskiviikko 9.11.2016 KS Kangasalan Sanomat Kaupunkiseutu puskee lentoliikennettä uuteen nousuun Juha Jäntti Tampere–Pirkkalan ulkomaanlentojen tarjonta on ollut jyrkässä laskussa. Haluamme saada uusia merkittäviä yrityksiä luomaan alueelle työtä ja elinvoimaa. Koneet ovat olleet täynnä. Haitallisia ympäristövaikutuksia pienentää glykolipitoisen lumen varastointialue. Lentokenttä on auki koneille vuorokauden ympäri. Nurmisen mukaan myös lentoliikenteelle suunnatut palvelut ovat kohdallaan. Viime vuosien kunnostustyöt ovat kohdistuneet erityisesti terminaalien matkustajaviihtyvyyden parantamiseen. Kunnat ovat mukana lentoliikenteen kehittämisen palvelusopimuksessa, panostaen vuosina 2016–19 yhteensä reilut 3,3 miljoonaa euroa Tredea Oy:n kautta tähän kehittämistyöhön. Parkkeeraamassa on Tukholmasta saapunut ATR-72, joka kuuluu SAS:n lentoja osin operoivalle Jet Time -lentoyhtiölle.. Palveluja käyttävät muutkin, kuin vain matkustajaliikenne
Aalto heittää haasteen kaikille matkustusta suunnitteleville. Uskon, että saamme tälle rahalle ajan mittaan hyvin vastinetta. tarjontaa mainostetaan seudun yrityksille ja asukkaille. Kööpenhaminan lentojen lopetus oli iso menetys. – On aivan selvää, että alueen elinkeinoelämä tarvitsee hyvät yhteydet maailmalle. Dekatin asiakkaina ovat useimmat autonvalmistajat, suuret lääkeyhtiöt, energiateollisuus ja ilmanlaatua seuraavat tutkimuslaitokset. – Tampere–Pirkkala palvelee laajempaakin aluetta, kuin vain Tampereen seutua ja Pirkanmaata. – Jokainen lentomatkailija voi tukea Tampere–Pirkkalan liikenteen kehitystä. Parkkeeraamassa on Tukholmasta saapunut ATR-72, joka kuuluu SAS:n lentoja osin operoivalle Jet Time -lentoyhtiölle. Haluamme tehdä matkalle lähdön helpoksi riippumatta siitä, tuleeko matkustaja Tampereelle autolla, bussilla vai junalla. Takana on ensimmäinen tuotantoversio kahdenkymmenen vuoden takaa.. Kun tie aikanaan toteutuu, se lyhentää merkittävästi ajomatkaa ja -aikaa lentokentälle. Seuraava lento lähtee vasta lähempänä puoltayötä. Siksi tuotteillemme riittää kysyntää. Tämä Kangasalan ja Tampereen rajamailla sijaitseva rakentamaton alue on kehätien suunnitellun linjauksen varrella. – Käytämme mittausperiaatetta, jota ei ole samanlaisena yhdelläkään kilpailijalla. Näin olen aikaisemmin kotona, ja junassa pystyn myös tekemään sujuvasti töitä. Siellä on tilaa yrityksille, jotka ovat kehätien kautta lähellä Hervantaa ja yliopistoa – ja myös lentoasemaa Vieras haluaa lentäen perille Ilkossa toimiva Dekati Oy vie pienhiukkasten mittalaitteita ympäri maailman. Jos perille pääsy edellyttää loppupäässä parin tunnin juna- tai bussimatkaa, se on joillekin liikaa. Sama näkyy niissä kokouksissa, joissa liikun eri puolilla Eurooppaa. Se on tärkeä lentomatkojen lähtöpiste myös Keski-Suomen ja Etelä-Pohjanmaan matkustajille. Tampereen seutu tarvitsee monipuoliset suorat yhteydet Euroopan lentoliikenteen solmukohtiin. Nykyisin pienhiukkasten esiintymistä ja vaikutuksia tutkitaan laajasti. – Kuntien yhteisen panostuksen turvin Tredean ammattilaiset vievät asiaamme eteenpäin. Tampere–Pirkkalan lentoaseman suorat ulkomaanyhteydet ovat tällä hetkellä pääasiassa SAS:n lentojen varassa. Moni ulkomailta saapuva yritysvieras sen sijaan kummastelee, jos Helsinkiin päättyneen pitkän lennon jälkeen on edessä vielä hakeutuminen rautatieasemalle ja junakyytiin. Työ on saatu nyt käyntiin, tulokset tulevat vähitellen. – Pitää muistaa, että emme voi odottaa mitään pikavoittoja. 17 Keskiviikko 9.11.2016 KS Kangasalan Sanomat Kaupunkiseutu puskee lentoliikennettä uuteen nousuun Kilpailemme nyt kansainvälisesti Kangasalan kunnan maksuosuus lentoliikenteen kehittämishankkeessa on vajaat 68 000 euroa vuodessa. Dekati valmistaa pitkälle erikoistuneita mittalaitteita, joilla saadaan tietoa tutkittavan kohteen ilman tai päästöjen sisältämistä pienhiukkasista. Seudun matkailuorganisaatio on tässä kehittelyssä vahvasti mukana. – Tämä on kynnys, jonka vuoksi moni jättää tulemattakin. Marja Aalto vastaa Tampereen kaupunkiseudun elinkeinoja kehitysyhtiö Tredeassa alueen lentoliikenteen kehittämistoimista. Laitteemme tuottaa reaaliaikaista mittaustietoa, joka sisältää hiukkaspitoisuuden lisäksi hiukkasten kokojakauman laajalla kokoalueella, Moisio kertoo. Kun lähdet matkalle, käy-tä omaa lähikenttääsi! Se on teko, jolla rakennat kotiseutusi tulevaa elinvoimaisuutta. Myös asiakaskäyntejä tarvitaan, siksi lentomatkustus on osa yrityksen arkipäivää. – Saavun Helsinkiin usein sellaisella ulkomaanlennolla, josta en ehdi iltapäivän koneeseen Tampereelle. – Tulimme markkinoille sopivasti 20 vuotta sitten, kun pienhiukkasten aiheuttamat terveyshaitat alkoivat saada huomiota osakseen. Auvinen muistuttaa, että kuntien ja seutukuntien kilpailuasetelma on muuttunut. Myynnistä vastaavat pääasiassa jälleenmyyjät, joita on 35 maassa. Kangasalan näkökulmasta Auvinen nostaa esille myös Kehä II -tiehankkeen osana Tampere–Pirkkalan tulevaa kehitystä. Kasvukeskukset kilpailevat nyt elinvoimasta ja houkuttelevuudesta kansainvälisesti. Saarenmaan alueen käyttöönotto on merkityksellistä koko kaupunkiseudulle. Kangasala ei kilpaile paikastaan enää seudun tai valtakunnan tasolla. Moisio on tottunut siihen, että sopivaa lentoyhteyttä perille asti ei ole aina tarjolla. Toimitusjohtaja Mikko Moisio esittelee pienhiukkasten mittalaitteen uusinta mallia. Tie lyhentää aikanaan matkaa Kangasalta lentoasemalle. On tärkeää, että me teemme asialle jotain koko seutukunnan voimin. Toimitusjohtaja Mikko Moision mielestä Tampere–Pirkkalan vuorotarjonnassa on puutteita. Kunnanjohtaja Oskari Auvisen mielestä tämä on välttämätön ja kannattava sijoitus koko kaupunkiseudun tulevaisuuteen. Nykyinen lentovuorojen tarjonta ei riitä. Työtä tehdään myös lentoasemalle suuntautuvien sujuvien matkaketjujen rakentamiseksi. – Tällöin on mukavampaa hypätä Kehäradan paikallisjunaan ja edelleen kaukojunaan kohti Tamperetta. – Lentomatkustus on tässä kisassa hyvin keskeisessä roolissa. – Tampere tarvitsee lisää suoria ulkomaanlentoja. Kehätien varrella sijaitseva Saarenmaan alue voi puolestaan tarjota uusille yrityksille sijainnin lähellä Hervannan yliopistokampusta ja lentoasemaa. Kaupunkiseudun kunnat kanavoivat lähivuosina Tredean kautta yli kolme miljoonaa euroa työhön, joka tähtää erityisesti ulkomaan lentoyhteyksien parantamiseen Kunnanjohtaja Oskari Auvinen esittelee kartalta Kehä II -tiesuunnitelmaa. Kiina on tärkein markkina-alue. Tämä on seutumme elinehto. Toivottavasti Riika tuo jotain uutta ja toimivaa tarjolle. Tämä lisäisi yritysten kiinnostusta Kangas alaa kohtaan
Lääkäri arvioi, kuka sopii kotisairaalan potilaaksi ja laatii hänelle hoitosuunnitelman. Ajatuksena on hoitaa potilas niin, ettei hänen esimerkiksi tarvitsisi lähteä päivystykseen, Harjajärvi sanoo. Sairaanhoitajat Mari Keronen ja Kai Harjajärvi vievät hoitoa koteihin. Öisin potilaita palvelee tarvittaessa osaston numero. Kotisairaalan hoitaja tekee kentällä työtään yksin, joten tehtävään valituilta edellytetään erityisen vankkaa ammattitaitoa, kokemusta sekä itsenäistä ja varmaa otetta. Uuden toimintamuodon myötä kuntalainen voi saada sairaalatasoista hoitoa kotiin silloin, kun hänen ei ole välttämätöntä olla osastohoidossa. Toisaalta potilaan on mahdollista tulla kotisairaalan tiloihin saamaan hoitonsa, mikäli hän ei jostain syystä halua hoitajaa kotiin. Ajatuksena on hoitaa potilas niin, ettei hänen esimerkiksi tarvitsisi lähteä päivystykseen. Hienoa, että Kangasala pystyy tarjoamaan myös tällaisen vaihtoehdon. Mari Keronen on kokenut erityisen hyväksi, että ihmisen kotona on aikaa jutella kiireettömästi ja rauhassa. – Kolme käyntiä päivässä 50 kilometrin päässä ei ole järkevää, ellei matkan varrella ole muitakin potilaita, sairaanhoitaja Mari Keronen antaa esimerkin. Näin vuodeosastopaikkoja vapautuu niille, jotka tarvitsevat tarkkailua 24/7. Kotisairaalan toiminta-aluetta ei ole rajattu tarkasti. Yövuoroa ei ole. Kai Harjajärvi kotisairaalan sairaanhoitaja ” Keskustan uusi nuorisotila Sentteri avasi ovensa Sari Eerolainen Keskustan nuorisotila muutti maanantaina linja-autoasemalta vanhaan valtuustosaliin. Muuton yhteydessä Linttis jäi nuorten osalta historiaan ja uusi tila sai nimekseen Sentteri. Valtuustosali sijaitsee torin laidalla, kirjaston vanhan osan pohjakerroksessa. Toiminnassa on kaikkiaan mukana kolme sairaanhoitajaa, osastonhoitaja ja kotisairaalan lääkäri. Hoitajan käyntimaksu, 12,10 euroa, sisältää lääkkeet, hoitotarvikkeet ja verikokeet. Hietaranta lähti lääkärin vastaanotolta tiistaina puolenpäivän aikaan, ja sovitusti kello 15.30 sairaanhoitaja saapui kotiin. Kangasalan terveyskeskussairaalan paikkalukua pienennettiin kesän alussa 60:een. Potilaat ovat olleet uuteen vaihtoehtoon tyytyväisiä. Asiakas saa itse valita hoitopaikkansa Ruutanassa asuva Anja Hietaranta on yksi kotisairaalan tyytyväisistä asiakkaista. Päivisin tiloissa tulee olemaan muuta toimintaa. Sairaanhoitajat voivat käydä myös palvelutalossa tai hoivakodissa asuvan henkilön luona. – Leikillisesti sanoen oloni parani puolella, kun kuulin voivani sairastaa kotona, hän sanoo. – Ihmisillä on mahdollisuus myös muuttaa mielensä hoitomuodosta eli kertoa, jos kokeekin tarvitsevansa osastohoitoa, Harjajärvi huomauttaa. Uutta on myös PlayStation nelonen, ja pian saapuu biljardipöytä. Aluksi palvelua tarjottiin pienimuotoisesti nauhataajaman alueella, nyt syyskuun aikana potilaita oli jo yli 30. Olemme saaneet syksyn aikana ilahduttavasti uusia nuoria mukaan. – Tyypillisiä kotisairaalan hoitomuotoja ovat esimerkiksi suonensisäinen lääkitys, nesteytys tai haavan hoito, osastonhoitaja Marja Vitikainen selvittää. – Sohvakalusteet ovat entiset, uutena olemme hankkineet lähinnä vain mattoja ja viherkasveja, vapaa-aikaohjaaja Katri Frilander kertoo. Moni sairastaa huomattavasti mieluummin kotona kuin osastolla, kunhan hoito järjestyy, sanoo kotisairaalan sairaanhoitaja Kai Harjajärvi. 18 Keskiviikko 9.11.2016 KS Kangasalan Sanomat Moni sairastaa mieluiten kotona Sari Eerolainen Kangasalla aloitettiin kesällä kotisairaalatoiminta, jonka tukikohta on terveyskeskussairaalassa. Toimintakyky pysyy tutkitusti silloin parempana kuin sairaalaolosuhteissa, Vitikainen sanoo. Pintaremontoitua tilaa on nyt huomattavasti enemmän kuin aiemmin, reilut 200 neliömetriä. – Olemme saaneet ainoastaan myönteistä palautetta. Tarvittaessa hoitajat toimittavat kotiin apuvälinelainaamosta esimerkiksi pesutuolin, rollaattorin tai pyörätuolin. Palvelu pelasi todella hyvin. Kun lääkäri ehdotti jälkimmäistä, tartuin heti tilaisuuteen. Suonensisäistä lääkitystä kesti seuraavaan maanantaiaamuun asti. Kotisairaalaan kuuluu myös saattohoito, jolloin edellytetään myös omaisten tiivistä sitoutumista ja hoitorinkiä. – On potilaalle hyväksi, jos hän voi olla kotioloissa. Kotisairaalahoitoon tarvitaan aina asiakkaan suostumus. – Tilaa on nyt huomattavasti enemmän kuin aiemmin ja monta erillistä seurustelupaikkaa, Katri Frilander esittelee.. – Päivisin puhelimella saa aina yhteyden hoitajiin. Kotisairaala paikkaa osaltaan tätä vähennystä, sillä se korvaa sairaalan osastojakson tai lyhentää sitä tukemalla potilaan varhaista kotiutumista. – Vaihtoehtona oli osastohoito tai kotisairaala. – Hoitaja kävi kolmesti päivässä täsmällisesi sovitun aikataulun mukaan. Tiivistä yhteistyötä tehdään myös kunnan kotihoidon kanssa. Hänen tulehdusarvonsa kohosivat yllättäen niin korkeiksi, että taudin taltuttamiseksi tarvittiin suonensisäistä lääkitystä. Se, miten etäältä potilas voidaan ottaa, vaihtelee. Mahdollisuutta lisätä miehitystä mietitään. Tilat ovat avoinna maanantaista perjantaihin ilta-aikaan. Potilaita voidaan hoitaa kello 8:n ja 20:n välisenä aikana. – Toivottavasti uudetkin kävijät uskaltautuvat tiloihin, vaikka kadulta ei ole tänne suoraa näkymää
0203 32835* Instrumentarium Tampere Koilliskeskus Mäentakusenkatu 1 puh. Yleislääkärille pääsee myös ajanvarauksella. tai 030 60 60 Dextra Työterveys Pirkanmaalainen vaihtoehto YHTEISTYÖ • VAIKUTTAVUUS KUSTANNUSTEHOKKUUS LAADUKKUUS • NOPEUS Dextra Työterveydellä on Pir anmaan laajin toimipistever osto, attava myös valta unnallisesti! Lisätiedot ja tarjou set: Ismo Bärlund, ismo.barlund@pihlajalinna. Tukipalveluista tarjolla ovat kuvantamisja laboratoriopalvelut. , puh. Varaa aika dextra. Tarjoamme kahvit konttoreissamme seuraavasti: 10.11. 0203 32895* *Puhelun hinta 8,8 snt/min.. Pääkonttorilla, Vatialassa ja Sahalahdessa Liity omistaja-asiakkaaksi 31.12.2016 mennessä ja hyödynnä kaikki nämä edut: päivittäispalvelut 12 kk veloituksetta rahastojen merkintäkulut veloituksetta paikallisia etuja Pivossa Kultaturva VS -15 % ensimmäiseksi vuodeksi Tule varmistamaan, että käytössäsi ovat nämä ja lukuisat muut sinulle kuuluvat edut. 19 Keskiviikko 9.11.2016 KS Kangasalan Sanomat Tervetuloa Osuuspankkiviikon kahville Osuuspankkiviikkoa vietetään 7.-13.11.2016. op.?/omamme #omamme Arvomme loppuvuoden ajan viikoittain 50¤ arvoisen rahastolahjakortin kaikkien viikon aikana omistaja-asiakkaaksi liittyneiden kesken. 075 3253 500 Avoinna arkisin 8.30–18, la–su 10–14 Yleislää ärit Domonyi-Kuusinen Kati Joutsiniemi Liisa Kangasaho Anniina Kujansivu Jarno Liuha Riina Mattila Kari Mustalahti Jenna Mustalahti Risto Mäkinen Elina Natri Antero Njeukam Kaisa Nurmi Heidi Palmu Arto Parkkari Jari Pirneskoski Matti Riihimäki Heli Toivonen Jouko Turtiainen Paula Työterveyslää ärit Antikainen Virva Vuotari Liisa Työpsy ologi Airaksinen Mervi Työfysioterapeutit Kukkamäki Kalle Tuomela Eija-Leena Ortopedit Launonen Antti Lepistö Jyri Ihotautilää ärit Seija Valkiala Korva-, nenä-, ja ur utautien eri oislää ärit Kujansivu Jarno Lehtonen Mikko Lähde Kirsi Käsi irurgi Launonen Antti Neurologi Ainiala Hanna Lastenlää ärit Lähde Jyrki myös lasten endokrinologia Schultz Rudiger myös lasten allergologia Lii untalää etieteen eri oislää ärit Natri Antero Parkkari Jari Ultraäänitut imu set Saarinen Tuomas yne ologit Kulmala Teija Ristolainen Tarja Saranen Martti Psy iatri Aitokari Jarkko Fysioterapeutit Ahola Eija Pelkkala Pekka Tolonen Jukka Tuomela Eija-Leena Jal ojenhoitaja Turkka Sanna Naprapaatti Lind Katja SILMÄlääkärin vastaanotto Varaa aikasi helposti numerosta 03 4109 7000 (pvm/mpm) tai instru.fi Sinua palvelevat silmälääkärit Kaarlo Heinänen, Kangasala Jukka Kuittinen, Tampere Instrumentarium Kangasala Urheilutie 2–4 (sisäänkäynti Kuohunharjuntien puolelta) puh. Lää äri es us lähellä sinua Yleislääkärin ajanvarau seton vastaanotto on arkisin ja viikonloppuisin. Pälkäneellä ja Pohjassa 11.11. 0400 700 217 Dextra Kangasala Kaarninkuja 3, 36220 Kangasala • Puh
Ne ovat hyvin helposti lähestyttäviä. – Eläinten näkeminen ja koskettaminen tuo mieleen muistoja. Vierailuilla tarkoituksena on tuottaa iloa, hyvää mieltä ja virkistystä asukkaille. – Alpakat odottavat usein niin kauan sängyn vierellä, että ne saavat katsekontaktin ihmiseen. – Mitä näyttävämpi, sen parempi, muistelee Maijalassa ohjaajana työskentelevä Sarianne Roihu hymyillen. Kivikarin mukaan on hyvä puhua eläinavusteisesta toiminnasta silloin, kun mukana ei ole terapeuttia. Papinojan Ponitallilla asuvat Solenda ja Alberto aloittavat vierailukäynnit ensi vuoden puolella. Vierailu järjestettiin osana viriketoimintaa nyt jo toista kertaa. Monella on voinut olla aiemmin oma lemmikki kotona. Alpakoita kasvattava Pirkko Kivikari Ylitalon moniammatilliselta terapiaja toimintatallilta kertoo, että alpakat ovat luonteeltaan uteliaita ja haluavat saada katsekontaktin myös ihmiseen. Sen koskettaminen tuo varsinkin vanhemman ikäpolven ihmisille mieleen muistoja elämästä maaseudulla ja maatalossa: muun muassa vasikoista ja karjasta, pohtii Kivikari. Alpakat vierailivat Maijalassa. Vierailujen tarkoitus on tuottaa iloa ja virkistystä. Kyse on toiminnallisesta terapiamuodosta, johon kaikki asukkaat saavat osallistua halunsa mukaan esimerkiksi alpakoita syöttämällä ja niitä silittämällä. SUSANNE HANWEG SARIANNE ROIHU. Vanhusten palvelutalojen lisäksi alpakoiden kanssa voi vierailla monenlaisissa muissa paikoissa, kuten erityisluokissa, päiväkodeissa ja erilaisissa tapahtumissa. Eläinten läheisyys ja niiden koskettaminen herättävät muistoja ja tunteita. Vierailut ovat sujuneet hyvin ja tuoneet valtavasti iloa asukkaille. Kaikki lähti liikkeelle kaksi vuotta sitteen, kun Maijalan palvelukeskuksen sadonkorjuujuhlaan haluttiin eläinvierailija. Ohjelmaan kuului rauhallista oleilua ja alpakoihin tutustumista. – Alpakoita kiinnostavat uudet ihmiset. Eläinavusteinen toiminta ja vierailut eivät vaadi koulutusta. Myös Papinojan Ponitallilla valmistaudutaan aloittamaan alpakkavierailut ensi vuoden puolella. – Eläinvieraat ovat aina odotettuja, ja ne muistetaan pitkään. Eläimet tuovat mukanaan välittömyyttä ja hyvää oloa, mikä näkyy asukkaissa vielä pitkään vierailun jälkeenkin. Ikäihmisille luonto ja eläimet ovat sydäntä lähellä, ja palvelukeskuksella vierailevat eläimet tuovat muistoja hyvällä tavalla esiin. Alpakoiden lisäksi Maijalassa vierailevat kerran kuussa koulutetut kaverikoirat. Eläinterapialla voi sanoa olevan hyviä ja pitkäkestoisia vaikutuksia, hän jatkaa. Eläimet tuovat hyvää mieltä ja herättävät muistoja Alpakoiden syyskuinen vierailu herättää edelleen keskustelua ja saa hymyn nousemaan kasvoille Maijalan palvelukeskuksessa. Hanwegilla ei ole kokemusta alpakkavierailuista ja -toiminnasta, mutta hän kertoo ponitallilla vierailevan monenlaisen taustan omaavia ratsastajia. Solendalla on pitkä kokemus eläinavusteisesta toiminnasta, mutta Alberton koulutus on vielä kesken. 20 Keskiviikko 9.11.2016 KS Kangasalan Sanomat Utelias alpakka etsii kavereita vaikka kaapista Noora Kytöharju Alpakat sopivat ystävällisen ulkonäkönsä ja hyvän luonteensa takia erinomaisesti eläinavusteiseen toimintaan. Inka Mesiranta pääsi syöttämään Bingoa ja Filippaa. Eläinavusteisesta toiminnasta on saatu hyviä kokemuksia. Alpakat ovat luonteeltaan rauhallisia eläimiä, joten ne sopivat hyvin eläinavusteiseen toimintaan. – Haluamme odottaa ensin, että eläimet ovat kotiutuneet hyvin. – Näin löytyivät alpakat. Alpakka on sikälikin erityinen eläin, ettei moni ole sellaista ennen nähnyt – siksi vierailut jäävät mieleen pitkäksi aikaa. On myös tärkeää oppia tuntemaan niiden käytöstä ennen kuin lähtee vierailulle vieraisiin paikkoihin, sanoo Susanne Hanweg. On käynyt niinkin, että vierailulla huoneesta toiseen siirtyessä on kurkattu siivouskomeroon ja keittiöönkin etsien uusia tuttavuuksia, nauraa Kivikari. Monella asukkaalla on koirien joukossa lempikoiransa, kertoo Roihu. Alberto on tullut Kangasalle Ylitalon tilalta. Se herättää myös paljon tunteita. Ne ovat tehneet vierailukäyntejä kahden vuoden ajan, ja ne omistaa Virpi Sten. Hyviä puoliin lukeutuu myös sisäsiisteys ja se, etteivät ne ole allergisoivia. – Alpakka itse ei ole terapeutti, mutta esimerkiksi fysiotai toimintaterapeutti voi käyttää sitä työssään terapiatarkoituksessa. Alpakat ovat Maijalassa odotettuja eläinvieraita. Hän kertoo olevansa itse hyvin eläinrakas ihminen ja alkaneensa sitä kautta miettiä, josko eläinystäviä voitaisiin ottaa mukaan viriketoimintaan. Tallilla on asustanut jo muutaman kuukauden ajan kaksi alpakkaa, Solenda ja Alberto. Roihu on muutenkin eläinvierailuiden liikkeelle paneva voima. – Alpakka ällistyttää pelkällä olemassaolollaan ja saa aivoissa aikaan säpinää
Isänä olemisessa tärkeintä on Mikon mielestä yrittää toimia esimerkkinä lapsille. Kuljetusalan yrittäjänä toimivan isän arki kuluu pitkälti työnteon merkeissä. Rutiini löytyi kuitenkin nopeasti. Suunnitelmat tämänvuotisen isänpäivän suhteen olivat haastatteluhetkellä vielä auki. Leinon kohdalla ei ole ihme, jos kaikki pienen lapsen hoitoon liittyvä ei heti muistu mieleen. Tilanne on nyt niin monin tavoin erilainen kuin silloin. Mikko naurahtaa. – Yritän olla isänä ennen kaikkea oikeudenmukainen. Jäähallin 20-vuotisjuhlia vietetään lauantaina 19.11. Jos joku sanoo, että siinä menee kaksi vauvaa missä yksikin, ei tiedä mistä puhuu. Hän toteaa, että kasvatuksessa tarvitaan rakkauden lisäksi myös rajoja. Jäähallissa kohtaavat nuorten SM-liigan joukkueet Ilves ja Jokerit. Hallissa nähdään myös näytösottelu Kangasala All Stars vastaan helsinkiläinen Zoom. Kaksosten vanhempana on tärkeää viettää heidän kanssaan aikaa myös kahden kesken. Kahdeksankuinen Otto on perinyt isänsä Mikko Leinon ruskeat silmät. Hölmöillä saa, mutta sillä on seuraukset, hän vastaa hetken pohdittuaan. Oton isoveljet, kaksoset Marko ja Matti syntyivät nimittäin vuonna 1992. Yleisöjuhlan ohjelmassa on lyhyitä puheita ja Heikki”miljoonasade”Salon sekä Heikki Mäenpään musiikkia. Viikonloppuisin on onneksi aikaa osallistua myös Oton hoitoon. kello 19 Kangasala-talon konserttisalissa. – Ilves haluaa tuoda pelejä katsottavaksi myös maakuntiin. VILLE WALLENIUS Vie isä kiekkomatsiin Vie isä sunnuntaina isänpäivän kunniaksi Kangasalan jäähalliin, jossa pelataan SM-tason peli. – Niin, minä olen jo vaarikin. – Olenhan minä isänä erilainen nyt kuin silloin. kello 17.15 Kangasalan jäähallissa. – Tänä vuonna pidin kaksi viikkoa isyyslomaa. – Olen ehkä hoitoasioissa rennompi, mutta toisaalta otan asiat vakavammin. Lasten vaatteita ei voi kierrättää toiselta toiselle, vaan kaikkea pitää ostaa kaksin kappalein. Peliin on vapaaehtoinen sisäänpääsymaksu. Mukana ensi viikon lauantaina järjestettävissä iloisissa pikkujoulupirskeissä on huumoritykki Zaani, kantajärvenpääläinen somalikoomikko Fathi Ahmed ja savolainen hiihdonopettaja Helena Pöllänen. Nuorten SM-liigan ottelu Ilves–Jokerit sunnuntaina 13.11. Kun kaksoset syntyivät, Mikko oli parikymppinen. Elämänkokemuksen myötä on tullut järkeä päähän, hän sanoo. Kisa-Eaglesin 2006 ja 2007 syntyneet junnut vastaavat järjestelyistä, myyvät arpoja ja makkaraa. Oton äiti Katja Siira löytää lisää luonnehdintoja. Tuotto menee joukkueiden hyväksi. – Leikkisä, mutta toisaalta tiukka silloin kun tarvitsee. Kangasala sopii kuvioon hyvin, koska jäähalli täyttää tänä vuonna 20 vuotta, hallimestari Hannu Janger selvittää. Siinä menee aika lailla kaikki uusiksi, hän sanoo. Kaksosista Matti on nimittäin ehtinyt perustaa oman perheen. Tänä vuonna elämän on myllännyt toisenlaiseksi helmikuussa syntynyt Otto. – Kyllä se on sellainen elämän suuri mullistus. – On tärkeää olla edes jonkinlainen roolimalli. – Kyllähän nämä vauvat yleensä ilmoittavat, että mikä on hyvä ja mikä taas ei, Mikko toteaa. Voi hyvin olla, että Mikon isän luona kokoontuu Leinoja neljässä polvessa. – Mikko on huolehtiva isä, joka asettaa lapset muiden edelle. Vauvat ovat aina erilaisia, mutta vuosikymmenten aikana isäkin ehtii muuttua. – Jos joku sanoo, että siinä menee kaksi vauvaa missä yksikin, ei tiedä mistä puhuu, Mikko toteaa. Otto syntyi tammikuussa kaksi vuotta täyttävän Matiaksen sedäksi. Mikko Leino ” Pikkujouluissa saa nauraa Kulttuuriosuuskunta Terä ja Naurunpaikka kutsuvat kaikki kulkijat syyspimeyden keskeltä kokoontumaan yhteen ja nauramaan sydämensä kyllyydestä. Sitä isyys Mikko Leinon mukaan on, vaikka lapsia olisi jo ennestään. Pikkujoulu stand up -show lauantaina 19.11. – Vietetään joko aikaa kotosalla tai sitten mennään minun isäni luokse, Mikko sanoo. Mikko Leino on yksi tänä vuonna isäksi tulleista kangasalalaisista. Sitä voi olla monella tapaa. Muutaman vuosikymmenen aikana vauvanhoidossa käytettävät tarvikkeet ja ohjeetkin olivat hieman muuttuneet. Kaksosten kanssa menotkin tuplaantuvat. Taisi olla ensimmäinen kerta kahdeksaan vuoteen, kun lomailin kesällä yli viikon, Mikko kertoo. – Välillä otin toisen pojista mukaan rekkaan, kun lähdin töihin, Mikko muistelee. Maailman menoa seuratessani huolestun välillä lasten tulevaisuudesta. 21 Keskiviikko 9.11.2016 KS Kangasalan Sanomat Isyys mullistaa elämän kerta toisensa jälkeen Tuomas MacGilleon Uuden opettelua. Jean-Eric Chaument tunnetaan stand up -piireissä nimellä Zaan.. kello 15 alkaen. Kaksosten teini-iän aikana niitä testattiin. Eri vuosikymmenillä alkunsa saaneita isyyskokemuksia on Mikon mukaan vaikea verrata. Aikuiset miehet asuvat omillaan, eikä vaippoja ole tarvinnut vuosiin vaihtaa. Millainen isä Mikko Leino sitten on. – Kyllä pojat oppivat, kun soitin muutaman kerran kuudelta aamulla perään, että missäs muuten olet. Jäällä tullaan näkemään vauhdikasta peliä, sillä nuorilla kiekkolupauksilla on näyttämisen halua. Helpompaa, koska vauvoja on vain yksi
Akupunktioja laserhoitojen lisäksi Syrjäläisen puoleen voi kääntyä muissakin eläimen terveyteen liittyvissä asioissa, kuten rokotuksissa. Päätyönään Pirkko Syrjäläinen toimii asiantuntijaeläinlääkärinä Berner Oy:llä. Onnistunut hoito helpottaa myös lemmikin omistajaa. Vain perjantaisin avoinna olevalle klinikalle voi kuka tahansa hakeutua. Se on ensimmäinen ajatus, joka tulee mieleen, kun saapuu Pirkko Syrjäläisen vasta avaaman Kaikenkarvaisen kipuklinikan pihamaalle Tohkalaan, hieman Kautialan koululta Orivedelle päin. Lemmikin kipu jää usein huomaamatta Kipuklinikalla hoidetaan kaikenkarvaisia potilaita Mummula. Nämä aineet vaikuttavat myös terveisiin soluihin, tähdentää Syrjäläinen. Toisinaan koulutuksien kohderyhmänä ovat myös apteekkien tai lemmikkieläinliikkeiden henkilökunta, mutta myös kissojen ja koirien kasvattajat. –On erittäin palkitsevaa havaita, kuinka aristava ja jännittävä eläinpotilas vähin erin rentoutuu kivun hellittäessä. Eläinlääkäri Pirkko Syrjäläisen mukaan normaalista poikkeava käytös saattaa viestiä kivusta. Ketterästi liikkuva saalistaja muuttuu sairastuessaan saaliiksi, joten kipujen havaitseminen saattaa olla hankalaa. Pirkko Syrjäläisellä on laaja kokemus eri eläinlajeista. Jos koira kerjää, kyse ei ole nälästä vaan lajin tuhansia vuosia sitten omaksumasta selviytymiskeinosta. –Leikkauksia ja muita suuria toimenpiteitä en pysty hoitamaan, sillä työskentelen yksin eikä klinikkani varustukseen kuulu kuvantamislaitteita. Fakta Kipu näkyy eläimen käytöksessä Kissa • välttää kiipeilyä ja hyppimistä, • nukkuu paljon tai on omissa oloissaan, • ei huolehdi turkistaan, • nuolee jatkuvasti samaa kohtaa, • syö nopeasti tai vain toisella suupuoliskolla, • hengitys haisee pahalta. – Pidän koulutuksia myös kissojen, koirien ja hevosten allergiatestaukseen ja siedätyshoitoon liittyen. Syrjäläinen pitää kissaa vaikeasti luettavana eläimenä, sillä siinä yhdistyvät petoja saaliseläinten tavat. Ei kiliseviä instrumentteja, ei hurisevia laitteita. Jos ruoka-annosten koko säilyy ennallaan, rakkaasta tulee pullukka ja liikkuminen maittaa entistäkin vähemmän. –Viimeisen reilun kymmenen vuoden ajan olen keskittynyt pieneläinten ravitsemukseen, etenkin terapeuttisten ruokien käyttöön sairauksien hoidon tukena kissoilla ja koirilla. Me ihmiset etsimme turhankin usein inhimillistä selitystä lemmikkimme muuttuneeseen käyttäytymiseen ja kummallisilta tuntuviin oikkuihin. Työssään hän käy kouluttamassa eläinlääkäreitä ja eläintenhoitajia sekä näihin ammatteihin opiskelevia. – Kipu kytkee kissan ja koiran ikään kuin virransäästötilaan. Yleisiä kipuoireita lemmikeillä ovat esimerkiksi yleinen haluttomuus, väsymys ja lisääntynyt nukkuminen. Kipujen lievittyminen palautti koiran leikkisyyden sen omistajien suureksi hämmästykseksi. – Jos eläin esimerkiksi ontuu tai liikkuu jäykästi, se ei tee niin sairausloman toivossa, vaan jokin oikeasti vikana, toteaa Syrjäläinen Koska eläin harvoin valittaa kipujaan ääneen, pitäisi omistajan tarkkailla lemmikkiään herkin aistein huomatakseen kivusta kielivät muutokset tämän käyttäytymisessä. Syrjäläisten kodin pihapiirissä sijaitsevan vanhan omakotitalon kammariin kunnostettu eläintenhoitohuone huokuu rauhaa ja kiireettömyyttä. Jos hoidettava aristelee hoitopöydälle nostamista, käsittely onnistuu myös lattialle sijatulla hoitovuoteella. Vastaanotollaan hän hyödyntää länsimaisen eläinlääketieteen lisäksi kiinalaista hoitoperinnettä, akupunktiota. Koira • nousee kankeasti ylös, • ei halua liikkua liukkaalla lattialla, • kieltäytyy lenkistä, • ei pysty hyppäämään autoon, • rapsuttaa, kirputtaa tai nuolee tiettyä kohtaa, • nukkuu paljon, • karttaa muiden koirien seuraa.. Ainakin osa niistä olisi ennaltaehkäistävissä varsin pienellä vaivalla: ylipainon välttämisellä ja päivittäisellä hampaiden harjaamisella. 22 Keskiviikko 9.11.2016 KS Kangasalan Sanomat Eija Koivu Kissa nukkuu päivät pitkät eikä huolehdi turkistaankaan – liekö tullut vanhaksi. Hän toimi muun muassa Särkänniemen delfiinien omalääkärinä kahdeksan vuotta. Kotitallillaan hän hoitaa myös hevosia. Syrjäläisen mukaan erilaiset nivelja hammasvaivat ovat todella yleisiä sekä koirilla että kissoilla. Liikakiloista aiheutuu kipua, jota torjuakseen eläin vähentää liikkumista. Tällä hetkellä hänen omaan laumaansa kuuluu kaneja, poneja, kissa, koira, kanoja, akvaariokaloja ja gerbiilejä. Syrjäläinen kertoo esimerkkinä koirasta, jonka äkäisyyden syyksi paljastuivat niskaja selkävaivat. Pirkko Syrjäläinen on suorittanut eläinlääkäreille tarkoitetun akupunktiokoulutuksen. Koiraa saa houkutella lenkille, joka päättyy istumalakkoon silmänkantaman päässä kotoa – karttaakohan se sitä tien päässä asuvaa ärhäkkää vahtikoiraa. – Koiran voi palkita ruuan sijasta monella muullakin tavalla, kuten leikillä tai silityksellä. Ylipainosta tulee helposti noidankehä. Kuten nimikin sanoo, Syrjäläinen hoitaa vastaanotollaan kaikenkarvaisia eläimiä. Valkoisten verhojen välistä näkyy avara maalaismaisema. Ylipainosta aiheutuu ainoastaan haittaa. – Tutkimusten mukaan rasva on aktiivista kudosta, joka erittää tulehdusta lisääviä välittäjäaineita ja ylläpitää jatkuvaa tulehdustilaa elimistössä
Iltapalaherkkuja saa jokainen lapsi ja aikuinen. Miina ja Manu ovat tuttuja lastenkirjoista. Pankinjohtaja Jukka Rasila ja luotonhakija Kalle Lamberg käyvät komediassa sekä henkistä että fyysistä kädenvääntöä. Jokaisessa tapahtumassa käy vähintään sata 6–12-vuotiasta lasta. kello 19 Kangasala-talossa. Paidan aiheena on Kuule mua. Oppilaat valitsevat kirjastosta lainatuista lasten ja nuorten runokirjoista yhden runon, jonka he tuunaavat uuteen muotoon. Tuunaa runo tai paita M A TT I R A JA LA. Pitkäjärven koulun 7-luokkalaiset osallistuvat kulttuurikuukauteen muokkaamalla runoja. Mix-illasta tulee sikamaisen hauska Helluntaiseurakunnan hauska Mix-ilta tulee taas, nyt sikamaisen hauskana: tapahtumassa nähdään ainakin kolme porsasta. Sen sijaan, että lainanhakija poistuisi pettyneenä, hän päättää röyhkeän hienotunteisesti vedota pankinjohtajaan tämän vaimon kautta. Mukana seikkailevat kattien lisäksi joulupukki, Jänkä Joonas ja jääkiekkoon hurahtanut tunturikettu. kello 13 ja 15. Tästä lähtee liikkeelle vedätys, joka saa pankinjohtajan ja hänen perheensä elämän tasapainon horjumaan. Kaikilla nuorisotiloilla rakennetaan 14.–25.11. Runoihin voi tutustua Vatialan kirjastossa 25.11. KultTour järjestetään jo kymmenennen kerran, ja tarjolla on koko kuukauden ajan muun muassa teatteria, taidetta, sirkusta, ruokakulttuuria ja musiikkia. Miinan ja Manun joulunäytelmä Kangasalan Pirtillä lauantaina 19.11. Susikin odottelee sopivaa nyssevuoroa Kangasalle porsaiden perässä, joten illasta voi luvata jännittävää. Rooleissa nähdään näyttelijät Jukka Rasila ja Kalle Lamberg. Katalonialaisen Jordi Galceranin näytelmässä eksytään realistisesta lähtötilanteesta jopa kafkamaiseen mustaan huumoriin, eikä mikään mene niin kuin pitäisi mennä. Kyseessä on hulvaton näytelmä kolmesta porsaasta raamattuhetken yhteydessä. 23 Keskiviikko 9.11.2016 KS Kangasalan Sanomat www.kolmoset.com KOLMOSET Kotisi on hyvissä käsissä kylpyhuone keittiö sauna sisustukset REMONTOI K TISI Uusi mallisto! Varaa suunnitteluaika 010 231 5730 www.laaturemontti.fi Pirkanmaan yksikkö Paikalliset pojat ei pakkasta pelkää! Katto 2 päivässä, myös talvella! • Pienempi kosteusriski pakkasella • Tehokas ja laadukas asennuskonsepti • Vesivekin kestävät kattovarusteet • Tuotteet omalta tehtaalta, ilman välikäsiä SOITA 03 3398 6722 Parhaillaan vietetään Pirkanmaan nuorten kulttuuriviikkojen juhlavuotta. kello 18. Kangasalla voi perinteiseen tapaan noutaa oman kulttuuripassinsa 25.11. Mix-ilta onkin must see -juttu neljä kertaa vuodessa. – Taidetta tehdään joka paikassa eri tavalla, vaikkapa piirtämällä yhdessä suureen paperiin, kertoo vapaa-aikaohjaaja Katri Frilander. Esityksen jälkeen siirrytään toimintapisteisiin, kuten sanomalehtihiihtoon, askarteluun, karaokeen, karkkien määrää arvaamaan ja muihin hyväntuulisiin mittelöihin. Mies saapuu pankkiin hakemaan pientä lainaa, jota pankinjohtaja ei hänelle pysty ilman vakuuksia myöntämään. Myös vanhemmat ja huoltajat ovat tervetulleita mukaan, vaikka juomaan iltakahvit ja nauttimaan tekemisen meiningistä. MIX-ilta Kangasalan Helluntaiseurakirkossa perjantaina 11.11. Vatialan nuorisotila Veturissa tuunataan t-paitoja tällä viikolla, keskustan uudessa nuorisotilassa Sentterissä ja Ruutanan Seisakkeella viikolla 46 ja Sahalahdella viikolla 47. Vapaa pääsy. saakka. Löytyykö tikku vai meneekö joulunvietto plörinäksi. Otto vai pano perjantaina 18.11. » Koko Pirkanmaan tarjonta löytyy osoitteesta www.kulttour.fi Miina ja Manu johdattavat yleisönsä joulutunnelmaan Lastenkirjoista tutut kissat Miina ja Manu saapuvat esittämään joulunäytelmänsä Kangasalan Pirtille. Mummielestä -näyttelyt. Turvallisuus ja todellisuus katoavat pankkineuvottelun tuoksinassa, kun johtaja yrittää parhaansa vastatakseen kieltävästi vaihtoehtoihin, jotka hänelle annetaan. mennessä kirjastoista, Kimmo Pyykkö -taidemuseosta tai joltain nuorisotilalta. Lainanhakija sekoittaa pankinjohtajan pään Linnateatterin suosittu komedia Otto vai pano saapuu Kangasala-saliin marraskuussa. Esitys kestää 45 minuuttia. Kun kerää passiin tarvittavat leimat näistä samoista paikoista, odottaa nuorisotilalla palkinto. Koko perheen joulutunnelmaan virittävässä tarinassa etsitään yhdessä yleisön kanssa joulupukin kadottamaa muistitikkua, joka sisältää kaikkien maailman lasten lahjatoiveet ja tonttujen lapsista keräämät kiltteystiedot. Teemana on Tuu kertoon taiteen keinon sun mielipitees
Tuomo Nisula ja kuoron puheenjohtaja Pekka Toukola antavat kiitosta johtajan tinkimättömyydestä. Merivirta on levyttänyt kyseisen Ilmari Kiannon sanoittaman kappaleen vuonna 2006. – Muistakaa tulla kolmannessa säkeistössä kunnolla mukaan. Mieslaulajat levyttivät kotiseutu sydämessään Sari Eerolainen Kangasalan Mieslaulajien kuoro saavutti viime vuonna kunnioitettavan 70 vuoden virstanpylvään. Ja ollaan tarkkana siinä kohdassa, missä tulee modulaatio. Revontulten Leikissä kuullaan laulaja ja tuottaja Tarja Merivirran ääntä. Seuraavaksi vuorossa on äänitys. – Luokanopettajamme Tero Lindholm löysi Spotifysta mielestään upean jouluisen kappaleen. – Laulujen säveltäjien, sanoittajien ja sovittajien joukossa on sellaisia nimiä kuin Jalmari Finne, Jussi Laakso, Venho Kiuru ja Pentti Pelto, Tuomo Nisula antaa esimerkkejä. Sanat Merivirran esittämään ja revontulista kertovaan kappaleeseen on tehnyt Ilmari Kianto. Musiikkiluokkaan kokoontuneet oppilaat ovat harjoitelleet Revontulten Leikkiä muutaman kerran. Vatialan joululevylle tallentuva versio pyrkii samantyyliseen sovitukseen. Päinvastoin he lisäsivät tahtia; päätettiin tehdä ensilevy. Merivirran on tarkoitus laulaa ensimmäinen säkeistö yksin, ja oppilaat tulevat mukaan tämän jälkeen. Kymmenet laulajat hakevat omaa paikkansa ja soittajat virittelevät instrumenttejaan. Perjantaina kolmas osa kappaleista oli Niinimaan mukaan jo äänitetty. Merivirta on pitkän linjan laulaja ja tuottaja, joka on esittänyt pääasiassa countryja folkmusiikkia. Sana on kiirinyt, ja olemme saaneet myös uusia jäseniä, Nisula kertoo. Merivirran toi Kangasalle tämän levyttämä Talvi, Taivas, Tähdet -joululevy, jolta valikoitui Vatialan koulun lauluvalikoimaan yksi kappale, Revontulten Leikki. Paikallisten kykyjen tekemän musiikin löytäminen ei ole ollut vaikeaa. Tällä kertaa joululevy sisältää vain kotimaista musiikkia. Tekeillä on järjestyksessä toinen koulun tuottama ja äänittämä joululevy. Harjoitusten lisäkLevyllä kuuluu neljänkymmenen miehen ääni. Kokonaisuuteen antaa täydentävän lisän se, että kuoronjohtaja Jussi Tamminen on kirjoittanut levyn sisävihkoon muutaman sanan kustakin kappalevalinnasta. – Tänä vuonna meillä koulussa on Lapsi Suomessa -teemavuosi. – Kuorolaiset ovat ihailtavan sitoutuneita. Puheenjohtaja toivottaa kaikki uudet laulajat tervetulleiksi iloiseen joukkoon. 24 Keskiviikko 9.11.2016 KS Kangasalan Sanomat Tästä tulee kaikkien aikojen paras kappale! Ville Koivisto Studiossa on ruuhkaa. Pienempi kuoro asettuu Merivirran taakse. Kuudennet luokat järjestäytyvät mikrofonien taakse kahdeksi ryhmäksi. – Kangasalan Mieslaulajissa harjoitellaan tosissaan ja suunnitelmallisesti. Jo julkaisun nimi, Sua katson synnyinseutu, antaa olettaa, mitä on luvassa, eikä lupaus petä: levy on vahvasti paikallinen ja kappalevalikoimassa on kuultavissa kuoron keskeistä ohjelmistoa vuosien varrelta. – Näin jos menee äänityksen aikana, niin aivan mahtavaa. Se on vaikea minullekin, Merivirta opastaa. Tarja puolestaan oli tehnyt kappaleesta version, jossa on irlantilaisia vaikutteita. Sen vuoksi valitsimme vain suomalaisten säveltäjien musiikkia. Äänitysstudioksi muuttunut Vatialan koulun musiikkiluokka on täynnä mikrofoneja, akustointielementtejä ja johtoja. Kuorossa on tällä hetkellä nelisenkymmentä laulajaa. Joukkoon on päässyt myös Juice Leskisen Hauho. Koulun kaikki oppilaat ovat nyt vaihtuneet, joten ajattelimme, että nyt on aika tehdä levy jälleen, kertoo musiikkia opettava luokanopettaja Terhi Niinimaa. Muistakaa, te olette kaikki äärettömän tärkeitä tässä. Joku avaa ikkunat, sillä huoneilma alkaa lämmetä nopeasti. On perusteltua sanoa, että hän on nostattanut kuoron tasoa. KIMMO TORKKELI. Tero Lindholm ja Matti Rasinperä keskittyvät säestämään laulajia. Revontulten Leikki on sellainen sävelmä, jonka minun äitini sukupolvi muistaa. Levyn tekeminen oli juhlavuoden ponnistusten jälkeen jälleen uusi koitos Kangasalan Mieslaulajille. Levyllä kuullaan muun muassa Häme-laulu, Kesäpäivä Kangasalla ja tietysti Kangasalan Mieslaulajien Marssi. Tehdään tästä kaikkein paras kappale levyllä, Niinimaa kannustaa. Tuhannen kappaleen painos on juuri nähnyt päivänvalon. Juhlakonsertista ja muutoinkin intensiivisestä vuodesta huolimatta laulajat eivät suinkaan halunneet jäädä lepäämään laakereilleen. – Edellinen tehtiin seitsemän vuotta sitten. – Saimme kappaleen solistiksi Tarja Merivirran Helsingistä. – Hän teettää meillä töitä niin pitkään ja niin paljon, että lopputulos on varmasti hyvä. Puolen päivän aikaan äänityksiin saapuivat koulun kuudennet luokat
Toimi näin: • Etsi tiedot yrityksen nimellä osoitteesta kauppaympyra.fi/yrityshakemisto • Klikkaa yrityssivu auki. Ei yhdistettävissä muihin tarjouksiin. Mallit löydät päivityslomakkeelta. KAUPPAYMPYRÄ Kaikkien syksyn aikana tietonsa päivittäneiden yritysten kesken arvotaan Kauppaympyrän täysjäsenyys vuodeksi (arvo 490 €+alv) Yrittäjä! Ovatko Kauppaympyrän yrityshakemistosta löytyvät yritystietosi ajan tasalla. Tästä tulee kaikkien aikojen paras kappale! Tero Lindholm ja Matti Rasinperä keskittyvät säestämään laulajia. 25 Keskiviikko 9.11.2016 KS Kangasalan Sanomat Ty ylipäivä S Y N S A M I L L A TYYLIPÄIVÄN TARJOUS LINSSEISTÄ OSTAESSASI SILMÄLASIT -50% TERVETULOA TYYLIPÄIVÄÄN! STYLISTI HANNA LOUTESALMI AUTTAA KEHYSVALINNASSA JA ANTAA VINKIT TYYLIISI. KIMMO TORKKELI Kauppaympyrä on Kangasalan Sanomien paikalliseen kaupankäyntiin luoma sähköinen markkinointikanava ja verkkokauppa. Ensilevyn 18 kappaletta on valittu niin, että ne edustaisivat monipuolisesti kuoron keskeistä ohjelmistoa. – Näillä näkymin äänitykset on tehty tällä viikolla, jonka jälkeen lähetämme tilauskaavakkeet vanhemmille. AUKIOLOAJAT MA–PE 9–17, LA 9–13. Keväällä kuoro laulaa jälleen Tapulinmäellä ja järjestää viihdekonsertin. asti. Kun levy vihdoin valmistuu, sitä voi ostaa Vatialan koululta. Niinimaan mukaan tallenteen myynnistä saatavat tuotot menevät kaikkineen suoraan oppilaiden hyväksi: niillä rahoitetaan esimerkiksi luokkien tekemiä retkiä. si levyn äänittäminen vaati kaksi kymmentuntista päivää Kangasala-talossa. kirkossa. Tarjous on voimassa 21.11. PUHELIN 010 237 2120. KANGASALAN OPTIIKKA SYNSAM, KESKUSAUKIO 2, 36200 KANGASALA. Kangasalan Mieslaulajia kuullaan paikkakunnalla seuraavaksi perinteisessä joulukonsertissa 17.12. Kauppaympyrästä löytyy myös Kangasalan yrityshakemisto. Haluaisitko yrityksesi näkyvän Kauppaympyrässä laajemmin. 11 · 11 · 2016 KLO 10–17 Koskee kaikkia yksiteholinssejä ja yksilöllisiä moniteholinssejä. Mukana on Pikkupelimannit Leenamaija Raukolan johdolla. Kangasalan Mieslaulajien ensilevyä on saatavissa kuorolaisilta itseltään, joulukonsertissa sekä DT-keskuksesta Artturintieltä ja Kampaamo Anne Iivoselta Liisantieltä. • Päivitetyt yritystiedot näkyvät laajempina. Eikä siellä istuskeltu, vaan seisottiin kuoromuodostelmassa, Toukola kuvailee. Linkki päivitykseen löytyy sivun yläkulmasta. Luvassa on myös yhteistyötä Pikkolan koulun kanssa Suomi 100 vuotta -teemaan liittyen. Kauppaympyrän täysjäsenyydestä saat lisätietoa täältä: Kauppaympyra.fi/mukaan KAUPPAYMPYRÄ Tarkista ja päivitä yrityshakemistosta löytyvät perustietosi veloituksetta: kauppaympyra.fi/yrityshakemisto
– klo 18 K-Kino: Kanelia kainaloon, Tatu ja Patu -elokuva Kangasala-talossa. Vatialan koulu. – Hyvinvointia edistävä ravinto on tärkeä apu arjessa selviytymiseen, kertoo Kangasalan Seudun Hengitysyhdistyksen puheenjohtaja Jouko Heikkilä. Museo tarjoaa välineet. – Tieliikenteen erikoismuseo Mobilia ja Rallimuseo av. Lauantai 12.11. Itsenäisyyspäivän illallinen 6.12. – klo 10–13 Jalmarin Kammari. Erikoislääkäri Sirpa Leivo-Korpela, kuntoutusohjaaja Katri Lindberg ja kokemusasiantuntijoita. – klo 18–20 Luontoretki Jouni Valkeeniemen valokuvien ja tarinoiden matkassa Iharin Myllytorpalla. Jukka Rasila ja Kalle Lamberg, Lauantai 19.11. Kokous lähetetään suorana osoitteessa kangasalansanomat.fi/boksi/ – klo 18 Pohjoismaisen kirjastoviikon avaus pääkirjaston Harjula-salissa. Keuhkoahtaumataudin pahenemisvaiheessa sairaalahoitoon joutuneista neljännes on aliravittuja. Avoin luento kaikille Kangasalan terveyskeskuksen auditoriossa. kello 18, Pohjantie 521, Kuhmalahti. – klo 19 Arimon Stand Up pikkujoulu Show Kangasala-talossa. Terveisiä suomalais-ugrilaisten kansojen maailmankongressista (Riku Savonen). Sopivan hetken tullen nautitaan kakkukahvitkin. SVS Kla. – klo 9–12 kyläkoulukahvila Raikun koulussa. Valokuvia ja kokemuksia Klan Pohjola-Nordenin kesätapahtumasta. Niissä kunnioitetaan ja kiitetään itsenäisyyden meille varmistaneiden työtä ja uhrauksia sekä pohditaan, itsenäisyyden merkitystä nyt ja tulevaisuudessa. Käy itsenäisyyspäivänä yhteiseen pöytään Kuhmalahden puuhanaiset rupesivat pohtimaan, miksi itsenäisyyspäivän vietto on usein niin jäykkää ja paatoksellista. – klo 19 Aika Kone -revyy Kangasala-talossa. Klan Pohjola-Norden ja kirjasto. – klo 12.30–14 omatoiminen kuntosali palvelukorttiasiakkaille Jalmarin Kodossa. Keskiviikko 9.11. SVS Kla. – klo 19 Otto vai pano -näytelmä Kangasala-talossa. Perjantai 11.11. – Jos sairastunut ei tässä vaiheessa lisää ravinnon saantia, hän laihtuu tahattomasti, Heikkilä toteaa. – klo 11–12.30 omatoiminen kuntosali palvelukorttiasiakkaille Jalmarin Kodossa. – klo 15–17 Jäähallin 20-vuotisjuhla. Pirkanmaan musiikkiopiston oppilaiden musiikkituokio. – klo 17 Petri Laaksosen perhekonsertti isänpäivän merkeissä Kangasalan kirkossa. Sunnuntai 20.11. Järj. – klo 15 Kangasalan valtuuston talousarviokokous. Lavalla Ilkka Heiskanen ja Pekka Heikkinen. – klo 18 Pohjoismaisen kirjastoviikon avaus ja lasten pannukakkuilta Sahalahden kirjastossa. Ravitsemus on oleellinen osa keuhkoahtaumataudin hoitoa, sillä sairastuneet ovat usein joko ylitai alipainoisia. Leivonnaisia, askarteluja, kirppis: käytettyjä urheiluvälineitä, kirjoja ja leluja, pelihuone. Järjestäjien tavoitteena on saada varoja talon keittiön modernisoimiseksi ja uusimiseksi, jotta se palvelisi entistä paremmin siellä järjestettäviä tilaisuuksia. Järj. – klo 18.30 K-Kino: Luokkakokous 2 . Maksuton non-stop veistostyöpaja perheille. ilmestyvässä lehdessämme. Perjantai 18.11. – klo 12–15 Lasten lauantai Kimmo Pyykkö -museossa. Illan tuotto menee Manttaalisäätiön remonttirahastoon, sillä Suojan talon ylläpito on pienelle sää tiölle iso ja kunnian asia. – klo 17–19 piirustusilta taiteilija Marianne Laitin johdolla Kimmo Pyykkö -taidemuseossa. – klo 15.00 Lasten soitto säväyttää Palvelukeskus Maijalassa. Johanna Debreczeni, Pepe Johansson, Jarkko Tiainen, Lotta Ansakorpi, Heputorkesteri. Järjestäjien mukaan erilaisia juhlia tarvitaan. NÄYTTELYT – Akatemian aamut . Nyt Kuhmalahdella halutaan kerätä ihmiset saman katon alle yhdessä nauttimaan itsenäisyydestä, katsomaan isolta kankaalta Linnan juhlia, kommentoimaan ja keskustelemaan vapaasti. Tiistai 15.11. – klo 15 Särkyneet sydämet – Esko Mämmi Kangasala-talossa. JALMARIN KOTO Ma: jauhemaksapihvit, savuliha keitto, riisipuuro ja soppa Ti: potlohko, kasvissosekeitto, mansikkakiisseli Ke: pispalansilakkaa, jauhelihakeitto, persikkavaahto To: kaalikääryle, kesäkeitto, omenakiisseli Pe: lihamureke, pinaattikeitto ja munanpuolikas, ruusunmarjakiisseli La: pippurinen possukastike, jälkiruoka Su: jauheliha-perunavuoka, jälkiruoka Lounas sisältää juoman, leivän, voin, salaatin ja jälkiruuan. Kimmo’s Pub Kimmo Pyykkö -taidemuseossa. – klo 19.30 K-Kino: Luokkakokous 2 . – klo 17–19 piirustusilta taiteilija Marianne Laitin johdolla Kimmo Pyykkö -taidemuseossa. – klo 10–12 joulumyyjäiset Vatialan koululla. Järjestäjien mielessä siintää myös Suomen tuleva 100-vuotisjuhlavuosi. Polttarit -elokuva Kangasala-talossa. Keuhkoahtaumataudin hoidossa korostuu ruokavalion merkitys Maailman keuhkoahtaumapäivää vietetään tänä vuonna kertomalla ravitsemuksen merkityksestä. Järj. – klo 12.30–14 omatoiminen kuntosali palvelukorttiasiakkaille Jalmarin Kodossa. Järj. – Taideyhdistys Elon vuosinäyttely 18.11. Sunnuntai 13.11. Pyykön lisäksi näyttelyyn osallistuvat kuvanveistäjät Martti Aiha, Pekka Kauhanen, Hannele Kylänpää, Taru Mäntynen, Matti Nurminen, Pekka Pitkänen, Barbara Tieaho ja Miina Äkkijyrkkä. Iharinkosken kyläyhd. Heikki Salo ja Heikki Mäenpää, näytösottelu Kangasala all stars–Zoom (Helsinki). Pirkan Tekonivelyhd. keskiviikkona 9.11 – klo 18 Mitä on kipu ja miten sen kanssa pärjää. Klan. Pirkanmaan musiikkiopiston oppilaiden musiikkituokio. Järj. Klassikkohittien uusia tulkintoja. Ruokavalion perustana tulisi olla riittävä proteiinin saanti; on hyvä suosia maitotuotteita, kananmunia, lihaa ja kalaa. Järj. – klo 13 teehuoneen kulttuurivartti Lepokodissa. saakka pääkirjaston Taidetila Terrassa. Puolessa vuodessa tapahtunut kymmenen prosentin tahaton painonpudotus normaalipainoisilla tai hoikilla keuhkoahtaumatautia sairastavilla on merkki riittämättömästä energian saannista. Hengityslihasten työmäärä lisääntyy, ja ne kuluttavat normaalia enemmän energiaa. Keittolounas sisältää keiton, juoman, leivän ja voin. Jos tämän vuoden illallinen osoittautuu onnistuneeksi, ajatuksissa on jo vuoden päästä järjestää hieman juhlavampi, mutta silti rento tilaisuus. – klo 17.15 Nuorten SM-liigan ottelu Ilves–Jokerit jäähallissa. Julkaisemme seuraavan viikkopäivyrin 16.11. Polttarit -elokuva Kangasala-talossa. Näyttelyopastus joka sunnuntai klo 14. Kisa-Eagles juniorit. – Tästä lähti ajatus yhteisestä itsenäisyyspäivän illallisesta Kuhmalahden Suojalla, kertoo Anita Koskinen, yksi puuhanaisista. – klo 19 Seminola: Syysiltana ja muita iskusävelmiä 1920–50-luvuilta Kangasala-talossa. – klo 15.15 Kisa-Eagles–HiHo-ottelu Kangasalan jäähallissa. Kuhmalahden illallisen tarkoituksena on tavata tuttuja sekä viettää mukava ilta seurustellen ja ehkä tutus tuen uusiin ihmisiin. – Kuvanveistäjä Jaakko Himanen: Circus – ilosta ja naurusta -näyttely 27.11. – klo 14.30 Pirkko Syvänteen runopiiri Jalmarin Kodossa. – Pitkäjärven koululaisten tuunaamia runoja esillä Vatialan kirjastossa. Virallista ohjelmaa ei ole, mutta osallistujat saavat vapaat kädet järjestää ohjelmaa eikä pois suljettua ole myöskään tanssilattian täyttäminen iloisilla pareilla. ke klo 11?17, to 11?19, pe?la 11?17, su 11?15, ma?ti suljettu. Vapaaehtoinen sisäänpääsymaksu. Itsenäisyys on iloinen asia ja sitä pitää voida juhlistaa rennosti, mukavasta seurasta nauttien ilman virallisia puheita ja ohjelmia. Kangasalan Seudun Hengitysyhdistys järjestää yhdessä Hengitysliiton ja Taysin kanssa keuhkoauhtaumaan liittyvän tilaisuuden keskiviikkona 16.11. Eija Kortesmaa: Diabeteksen sairastumisriski ja hoito. kello 18 Kangasala-talon valtuustosalissa. Museo tarjoaa välineet. – klo 11–12.30 omatoiminen kuntosali palvelukorttiasiakkaille Jalmarin Kodossa. Alipainoisuuteen keuhkoahtaumatauti johtaa usein sairauden edetessä, kun hengenahdistus lisääntyy. – klo 13.15 Jouluisia sävelmiä Matti Laineen tahdittamana Jalmarin Kodossa. Ylipainoinen hyötyy laihduttamisesta, sillä vatsaan kertynyt rasva estää pallean normaalin liikkeen ja vaikeuttaa hengittämistä. – Vehoniemen Automuseo, kahvio ja museokauppa av. – klo 14–17 Nouse portaat -tapahtuma Kariahteen portaissa, Peiponpolku, Pikonkangas. – klo 15–16.30 muistikahvila Jalmarin Kodossa. Aliravitsemustilasta puhutaan silloin, kun kehon painoindeksi on alle 21. Maanantai 14.11. Järj. – klo 13 teehuoneen kulttuurivartti Lepokodissa. 040 755 3848. – klo 17 naisten lentopallopeli LP Kangasala–LiigaPloki Pitkäjärven koululla. Lisäksi on tärkeää pitää ateriarytmi säännöllisenä ja tiheänä. – klo 18–20 Keuhkoahtaumatauti – sairaus, joka ei näy ulospäin -tilaisuus Kangasala-talon valtuustosalissa. Torstai 17.11. 26 Keskiviikko 9.11.2016 KS Kangasalan Sanomat Ruokalistat Viikkopäivyri Viikko 46 PÄIVÄKODIT JA KOULUT Ma: lihakeitto, tuorepala, tuore leipä Ti: kinkkukiusaus, lämminkasvis, salaatti Ke: jauhelihakastike, perunat, salaatti To: tonnikalapasta, salaatti Pe: kasviskeitto, karjalanpiirakka Ateriaan kuuluu myös maito tai piimä, näkkileipä ja ravintorasva sekä salaatin kastike, kun tarjolla on salaattia. Lähetä tapahtumatietosi maanantaihin 14.10. Illallispöytään katetaan perinteistä suomalaista pitoruokaa. Järj. Pannaria, mehua ja Kirjastokatti Kiti. Kahvio. Suomalaisten ja venäläisten kohtaamisia sodassa ja junassa (Svetlana Probirskaja). klo 10–16. saakka Kangasala-talon galleriassa. Sitoutumattomat Eläkeläiset. Yöradio löytää ratkaisun. MUSEOT – Kangasala-talo ja Kimmo Pyykkö -taidemuseo av. – klo 12–15.45 Päivätanssit Sahalahden Kontulassa, soittaa Jussi Roponen Duo. Järj. Keskiviikko 16.11. Tahattomasti laihtuneen kannattaa lisätä energiansaantia proteiinilla ja rasvalla, sillä hiilihydraattien suuri osuus ravinnosta voi olla haitallista. Loistava tulevaisuus. Tiedustelut: Anita Koskinen p. Kahvitus ennen tilaisuuden alkua.. Puheita, musiikkia mm. – klo 14 hartaus Jalmarin Kodossa. päivittäin klo 10–17. – klo 19 Grand Burlesque Kangasalatalossa. kello 10 mennessä joko verkkosivujemme kangasalansanomat.fi kautta tai sähköpostitse osoitteeseen toimitus@kangasalansanomat.fi. LC Kla Kuussalo. Makkaramyyntiä, erätauko-ohjelmaa. ATERIAPALVELU Ma: kinkkupasta, banaani-suklaakiisseli Ti: bataattisosekeittokeitto, mustikkapuuro Ke: lindströminpihvi, muusi, lämmin kasvis, päärynäkiisseli To: hernekeitto, pannukakku ja mansikkahillo Pe: sianlihakastike, muusi, lämmin kasvis, puolukkakiisseli La: silakkalaatikko, punajuurikuutiot, mannapuuro ja mansikkakiisseli Su: burgundi, muusi, omenakanelimuffini Muutokset mahdollisia. Otteita Emmi Itärannan teoksesta Teemestarin kirja. Torstai 10.11. – klo 14.15 Musiikkitervehdys lapsilta Rekola-kodossa
– Pohtiolampi av. Tunnit vetää Silvio Jesùs Quevendo Vàzquez Pysäköinti vanhan Rautian pihassa tai Malm Areenalla Lisää hyvää mieltä: kauppaympyra.fi/porras Kangasalan Sanomat PORRAS PÄIVÄT ME OLEMME MUKANA PORRASPÄIVISSÄ 7.–13.11.2016 . jouluun saakka pe–la klo 11–17. 010 235 2350 8,35 snt/puhelu + 6,00 snt/min / 8,35 snt/puhelu + 17,17 snt/min Avoinna: ma-pe 9-18.30, la 10-14 Yksilölliset lääkehuoltopalvelut Apteekkikosmetiikka Eläinlääkkeet Liikkujan Apteekki Ilmainen pysäköinti Liikuntarajoitteiset huomioitu Hyvä sijainti, Lahdentien ja Lentolan liikekeskuksen läheisyydessä PORRAS PÄIVÄT ME OLEMME MUKANA PORRASPÄIVISSÄ 7.–13.11.2016 . info: www.lastenteatteri.com Tervetuloa! PORRAS PÄIVÄT ME OLEMME MUKANA PORRASPÄIVISSÄ 7.–13.11.2016 . päivittäin klo 10–16. sop. Tule pelaamaan hauskaa seurapeliä! Kangasalan Nuorisoseura Osallistu Kauppaympyrän juhla-arvontaan! kauppaympyrä.fi. kaikilla Kangasalan nuorisotiloilla. OLETHAN SINÄKIN. – Sählyt Sariolan koululla ma klo 16– 17.30 7.–9. klo 18 ja jatkuu parillisen viikon maanantaisin. – Taito-kurssi, yöperho-sisustusvalo 28.11. klo 12–15 Taitokeskus Kangasalan tiloissa, Ainontie 6. 25/22€ SEMINOLA Syysiltana ja muita iskusävelmiä 20–50-luvuilta ke 9.11. klo 16:15 pe 4.11. lk ja pe klo 19.30–21 nuoret ja aikuiset. klo 17–20 Taitokeskus Kangasalan tiloissa, Ainontie 6. klo 19:30 pe 11.11.klo 19:30 ke 16.11. klo 17–21 Taitokeskus Kangasalan tiloissa, Ainontie 6. JÄTEASEMAT Kodin ongelmajätteitä, lajiteltua hyötyjätettä, sähköja elektroniikkaromua sekä pieniä eriä kaatopaikkajätettä. – Mobiliassa Klassikkoauto- ja Rally Hall of Fame -näyttely. – Klan jäteasema (Kaarina Maununtyttären tie 6 ) ti–pe 14–18 ja la 10–14. klo 18:30 Kanelia kainaloon, Tatu ja Patu! vauvakino ke 2.11. Varaus on hyväksytty jos siihen ei vastata. – Vehoniemen Joulupuoti ja Puuropäivät 3.–18.12. – Taito-kurssi, siustusvalo afrikankukkapallo tai -lieriö 17.11. lk, to klo 17–18 esk.–2. Lippu.fi lisää palveluja toimitusmaksun. – KultTour t-paidan tuunausta viiikolla 45 nuorisotila Veturissa, viikolla 46 Seisakkeella ja Sentterissä ja viikolla 47 Sahkulla. Vehoniemen Automuseo, kahvio, ja museopuoti avoinna päivittäin klo 10–17. 050 527 3125. Liput: 8€ La 19.11. Järj. – Väkevä maa -taidealue: teosluettelo ja kartta vakevamaa.fi. MEIDÄN TYÖPAIKKAMME ON PÄÄTTÄNYT OTTAA ASKELEN TERVEYTEEN. Av. Lisätietoa valtakunnallisesta kampanjasta porraspaivat.fi HUOM! UUSI OSOITE: Artturintie 2, 36220 Kangasala • P. 045 253 3883. Pakettiraketit-näyttely ssä pakettiautojen ja jakeluliikenteen historiaa 1900-luvun alusta nykypäivään. viikkoa ennen: kangasala@taitopirkanmaa.fi, p. Ilm. lk, ma klo 17.30–19.30 (4)5.–6. klo 18 pe 4.11. marraskuussa Viikkopäivyri MAKSUTON LAPSEN OIKEUKSIEN PÄIVÄN TAPAHTUMA Kangasalan lukiolla su 20.11.2016 klo 14.30 Ohjelmassa: Kangasalan Pikkuteatterin "Satusikermä"-teatteriesitys sekä Kangasalan lukion musiikkilinjan lastenmusiikkikonsertti Huom! Nouda pääsylippu Kangasalan pääkirjaston lastenosastolta Lisätietoja: www.mll.fi/kangasala Järjestäjä: MLL:n Kangasalan yhdistys ry, Hämeen lasten säätiön tuella Lastennäytelmä koko perheelle! Kesto 45 min. mukaan, Liuksialankuja 33, p. klo 13 ja 15 Kangasalan Pirtillä Varaukset: Lähetä tekstari numeroon 040 565 4019, jossa etuja sukunimi, kpl määrä, ja näytösaika. Paikallinen tapahtuma 10.11.2016 kello 14–17 KARIAHTEEN PORTAISSA (Peiponpolku, Pikonkangas) Tämä tapahtuma syntyy yhteistyöllä! – Mummielestä -näyttelyt 14.–25.11. Ei pankkikorttia. klo 19, alk. Ilm. MEIDÄN TYÖPAIKKAMME ON PÄÄTTÄNYT OTTAA ASKELEN TERVEYTEEN. klo 18 Ja paljon muuta! Katso lisää: www.kangasala-talo.fi KANGASALA-TALO Kuohunharjuntie 6, Kangasala 040 773 0148, info @ kangasala-talo.fi Lippujen hinnat Kangasala-talolta. VALOKEILA Näkyvä paikka tapahtumailmoituksille Ota yhteyttä myyntineuvottelija Riikka Karisto-Aumalaan p. 050 404 1146 BINGO! Kangasalan Pirtillä, Tapulintie ma 14.11. MUUT – Kangasalan uimahalli Kuohu avoinna ma, ti, to, pe klo 6–21, ke 13–21 ja la–su klo 10–18. Lunastus alkaen tuntia ennen ovelta. Ilm. klo 18 pe 11.11. klo 19, alk. – Taito-kurssi, seinähimmeli 14.11. – Taito-kurssi, pyörre-seinäteos 24.11. – Kangasalan jäähallin yleisöluistelut sunnuntaisin klo 9–10. klo 11–15 Taitokeskus Kangasalan tiloissa, Ainontie 6. MATKAILUNEUVONTA Mobiliassa av. MLL – Neulekahvila kokoontuu kahvila Novelliassa keskiviikkoisin klo 15–17. 050 527 3125. viikkoa ennen: kangasala@taitopirkanmaa.fi, 050 527 3125. 22/20€ PIIRUSTUSTYÖPAJAT TAIDEMUSEOSSA marraskuussa torstaisin klo 17, kurssimaksu 5€/kerta + sisäänpääsymaksu 6/4/0€ GALLERIA Jaakko Himanen: Circus – ilosta ja naurusta 2.–27.11., vapaa pääsy K-KINO Luokkakokous 2 Polttarit ke 2.11. – Kuhmalahden jäteasema (Taidetie 6, palotallin vieressä) la 10–14. – Karjalainen Kulttuurikeskus Äijälässä Kangasalan Karjalaseuran 75ja Kulttuurikeskus Äijälän 35-vuotisnäyttely. viikkoa ennen: kangasala@taitopirkanmaa.fi, p. Ilm. MEIDÄN TYÖPAIKKAMME ON PÄÄTTÄNYT OTTAA ASKELEN TERVEYTEEN. viikkoa ennen: kangasala@ taitopirkanmaa.fi, 050 527 3125. Porrasnousua iloisessa joukossa Osallistuneiden kesken arvotaan palkintoja: kuntosalilahjakortteja (á 60 euroa) ja kaksi lahjakorttia hyvinvointivalmennukseen (á 250 euroa) Tapahtumapäivänä Malm Areenalla maksuttomat kehonhuoltohetket: klo 15 ja klo 16 HIIT30, klo 15.30 ja 16.30 venyttely. OLETHAN SINÄKIN. 27 Keskiviikko 9.11.2016 KS Kangasalan Sanomat Yleisöluento Verenpaine hallintaan Ylilääkäri Mauri Jussila Keskiviikko 16.11.2016 klo 18.00, Kangasalan kirjasto, Harjulasali, Keskusaukio 2 Tilaisuuteen on vapaa pääsy! Tervetuloa! Järjestäjänä: Kangasalan Diabeteskerho/ Tampereen Diabetesyhdistys PERJANTAINA 11.11.2016 KLO 18.00–20.45 Kangasalan helluntaiseurakunnassa Myllystenpohjantie 8 Vapaa pääsy! Myös vanhemmat ovat tervetulleita! w w w .k an g as al an h el lu n ta is eu ra ku n ta .fi toimin tapiste itä musiik kia kisailu a esityks iä iltapal a raama ttuhet ki TARTTUVIA TARINOITA – ERKKI SAARELA TARTUTTAA… …naurulla to 24.11. OLETHAN SINÄKIN
Jo se kertoo, että kirkolla on tärkeä merkitys yhteiskunnassamme. Ikonit kuvaavat Kristusta, Jumalanäitiä, enkeleitä, kirkkovuoden kierrossa vietettäviä juhlia ja kanonisoituja pyhiä henkilöitä. Fakta Piispa Arseni • Siviilinimi: Jorma Heikkinen • Ikä: 59 vuotta • Asuinpaikka: Lapinlahti • Koulutus: teologian lisensiaatti • Harrastukset: kirjallisuus, kävely, hiihto Ihminen etsii kirkosta pysyvyyttä Syntyvyys Suomessa laskee, mikä vähentää jatkuvasti luterilaiseen kirkkoon kuuluvien määrää. – Ikonin hengellinen ulottuvuus tulee niiden pyhistä aiheista. Sellainen toiminta ei vain kerta kaikkiaan ole soveliasta. Arsenin mukaan ikonin äärelle asettunut voi parhaimmillaan tuntea Jumalan läsnäolon. Luonnollisestikin piispalla itsellään on kotonaan lukuisa määrä ikoneja. Hengellisen ulottuvuuden löytäminen ikonista kärsii, jos ikonin tekninen puoli, sommittelu, värit ja piirros eivät ole kohdillaan. Eri ikonit kuitenkin puhuttelevat eri ihmisiä. Näyttelyssä on tammikuun loppuun asti esillä muun muassa Tarja Tariman juhlaikoneja, kangasalalaisen Olli-Pekka Juvalaisen koptilaisia ikoneja, Anja Loikalan vahabatiikki-ikoneja ja eri ikonimaalarien pieniä matkaikoneja. Anja Loikala: Jumalanäiti Petrovskaja.. Kun pysähdyn ikonin äärelle, haluan, että se herättää minussa hengellisen nautinnon ja kauneuden kokemuksia. Arseni kehottaa ihmisiä vaalimaan kauneutta elämässään. Näyttelyssä kävijällä ei siis tarvitse olla erityistä uskonnollista olotilaa eikä jokaisen teoksen eteen tarvitse pysähtyä tuntikausiksi tunnelmoimaan. Arsenin mukaan kirkkoa tarvitaan myös yhteiskunnallisissa kriiseissä. Hän avasi viime perjantaina Galleria Villa Armaan ikoninäyttelyn, jossa on mukana runsaasti Suomen ikonimaalariliittoon kuuluvia ikonimaalareita. – Hengellisen ulottuvuuden saavuttaminen on mahdotonta, jos jokin yksityiskohta ikonissa on tehty kömpelösti tai jos väärin valittu värisävy pistää ikävästi silmään. Arseni muistuttaa, että kotien rukouskäytössä olevat ikoninurkkaukset ovat intiimejä paikkoja, eikä vieraiden sovi rynnätä niiden luokse suin päin. Onko olemassa niin kutsuttuja ”wanna be -ikoneja”, jotka esittävät ulkoisesti ikonia, mutta jotka eivät sitä syvimmiltään ole. Ihminen ei etsi kirkosta muutosta vaan pysyvyyttä. Miten erottaa hyvä ikoni huonosta ikonista. – Kun yhteiskunnassa tapahtuu jotakin kamalaa, kuten kouluampumisia, täyttyvät kirkot hetkessä ihmisistä. – Ikoni on hengellinen kestokulutushyödyke, josta tulee löytyä uusia puolia joka kerta, kun sen äärelle pysähtyy. Ihastelemaan pääsee myös kreikkalaisen ikonimaalausopettaja Konstantinos Ksenopouloksen ikoneja. Hän pysähtyy niiden äärelle päivittäin. Piispa Arsenin mukaan ikoninäyttelyssä voi kierrellä kuin missä tahansa taidenäyttelyssä. Uskonto tarjoaa ihmiselle rauhan ja turvallisuuden tyyssijan. Ikonin aiheen, tehtävän ja teknisen tason on oltava tietynlaisia, jotta ikonia voi kutsua ikoniksi. Näyttelyssä olevia ikoneita voi sen sijaan katsella ihan vain esteettisessä hengessä. Jokaisella työpaikalla pitäisi olla jotakin kaunista, joka antaa katsojalleen nautinnon kokemuksen. Siksi Arsenin mukaan piirtäminen on ikonimaalauksen A ja O. Kaikki ihmiset eivät pidä samoja asioita kauniina tai merkityksellisinä. On aivan sama, onko kaunis asia ikoni, taideteos tai jotakin aivan muuta. Siihen liittyy aina hengellinen ulottuvuus. Yksi teos osuu yhteen ihmiseen ja toinen toiseen. Lisäksi tekijän on tunnettava aiheensa perin pohjin. Arsenin mukaan ikonin tehtävää eivät täytä yhdellä kerralla katsotut ”kertakäyttöikonit”. Jäsenmäärää ovat kasvattaneet maahanmuuttajat. – Ei kukaan riistä sinun henkeäsi, jos vain vilkaiset jotakin teosta ja siirryt sitten seuraavaan, Arseni hymyilee. Raamatun hengellisen sanoman välittämisen ohella ikonin tärkeä tehtävä on rukouksen mielialan virittäminen. – Kirkossa ja kodissa ikoneilla on rukouksellinen merkitys. – Se on sama kuin taiteen kanssa. – Työelämä ja yhteiskunta aiheuttavat ihmisille jatkuvasti muutoksia, joista osa on hyvinkin raskaita. – On tärkeää, että ympärillämme on kauniita asioita, koska kaikki ympärillämme oleva vaikuttaa meihin. Piispa Arsenin mukaan ihmisiä kirkon jäseneksi vetää halu pysyvyyteen. Ortodoksinen kirkko sen sijaan elää paraikaa kevyen kasvun kautta. Arseni on Suomen tunnetuin ikonien maalaaja ja ikonimaalauksen kirjallisuuden kirjoittaja. Suomen ortodoksisen kirkon piispa Arseni kuitenkin painottaa, ettei ikonien merkitystä tulisi liikaa mystifioida. Piispa Arsenin mukaan ikonin tekijän on tunnettava aiheensa perinpohjaisesti. Ikonimaalarin on hallittava aiheensa hyvin niin tiedollisesti kuin teknisestikin, jotta hän kykenee työssään ilmentämään hengellistä ulottuvuutta, Arseni sanoo. 28 Keskiviikko 9.11.2016 KS Kangasalan Sanomat Ikoni on hengellinen kestohyödyke Krista Kaitasuo Ikoni ei ole mikä tahansa taideteos. – Se on vähän kuin menisit kylään ja kurkkisit suljetun oven takana olevaan makuuhuoneeseen
09.05 Kauniit ja rohkeat 09.35 Emmerdale 10.05 Emmerdale 10.36 Lääkärit 11.30 Jamie Oliverin kotona 12.00 Ostoskanava Tvins.com 13.30 Maajussille morsian 14.30 Middle 15.00 Pitääkö olla huolissaan. 16.00 Salatut elämät (7) 16.30 Suomen surkein nikkari 17.25 Kauniit ja rohkeat 17.55 Emmerdale 18.25 Emmerdale (7) 18.55 Mitä tänään syötäisiin. Yle TV1 05.00 USA:n presidentinvaali 2016: Vaalipäivän seuranta 07.15 USA:n presidentinvaali 2016: Vaalipäivän seuranta 09.30 Puoli seitsemän 10.00 Kotiin takaisin (12) 10.45 Löytöretkiä maailmaan 11.00 Yle Uutiset 11.05 Yle Uutiset Uusimaa 11.12 Yle Uutiset Kaakkois-Suomi 11.19 Yle Uutiset Lounais-Suomi 11.26 Yle Uutiset Häme 11.33 Yle Uutiset Pirkanmaa 11.40 Yle Uutiset Keski-Suomi 11.47 Yle Uutiset Itä-Suomi 11.54 Yle Uutiset Pohjanmaa 12.01 Yle Uutiset Pohjois-Suomi 12.08 Yle Uutiset Lappi 12.15 Yle Oddasat 12.19 Oddasat 12.35 Perinnemestari 13.05 Tunturijärvien kalarikkaudet 13.30 MOT: Unohdetun kansan kuritus 14.00 Opposition budjettivaihtoehdot 16.20 A-studio viittomakielellä 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.06 Yle Uutiset alueeltasi 17.10 Kotiin takaisin (12) 18.00 Yle Uutiset 18.22 Yle Uutiset alueeltasi 18.30 Puoli seitsemän 19.00 Prisma: Täydellinen laihdutuskuuri. 15.00 Yle Uutiset 15.05 Yle News 15.10 Pisara 15.15 Eränkävijät 16.00 Downton Abbey (7) 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.10 Inhimillinen tekijä 18.00 Yle Uutiset 18.10 Urheiluruutu 18.15 Pokka pitää 18.45 Katoava Pohjola: Turistien taivas 19.30 Midsomerin murhat (12) 20.15 Ruotsalaisia salaisuuksia 20.30 Yle Uutiset 20.50 Urheiluruutu 21.15 Uutisvuoto 21.45 Ylikomisario Banks (16) 23.15 Hercule Poirot: Viisi pientä possua (12) 00.50 Uutisikkuna Yle TV2 04.00 Uutisikkuna 07.45 Pikku Kakkonen 07.46 Nimipäiväonnittelu 07.48 Pikku Kakkosen posti 07.54 Franklin ja ystävät 08.07 Sanni Sateenkaari 08.20 Rikun ja Ramin outo tapaus 08.34 Oktonautit 08.46 Petteri Kaniini 09.00 Galaxi 09.01 Unelmien koulukuva 09.21 Hullabalooba (7) 09.26 Törmäyskurssi 09.28 Lassie (7) 09.51 Late Lammas 10.00 Marja Hintikka Live 10.50 Urheiluviikonloppu 10.55 Alppihiihdon MC Levi 2016 12.30 Urheiluviikonloppu 12.50 Pikaluistelun MC 13.50 Alppihiihdon MC Levi 2016 15.15 Palloilua: Lentopalloa 19.00 Yle Uutiset 19.05 Urheiluruutu 19.10 Noin viikon uutiset 19.35 Kimmo (7) 20.00 Villi kortti 20.50 Luottomies 21.00 Jalkapallon MM 2018 karsinta: UKR FIN 00.00 Jalkapallon MM 2018 karsinta 00.30 Odyssey (16) 01.10 Yle FOLK 01.10 Yle FOLK 02.40 04.00 Uutisikkuna MTV3 07.00 Ostoskanava Tvins.com 08.00 Pororo 08.15 Elias ja pelastusryhmän seikkailut 08.35 Seikkailija Dora 09.00 Pokémon (7) 09.30 Thunderbirds (7) 10.00 Ostoskanava Tvins.com 10.30 Salatut elämät (12) 11.00 Salatut elämät (12) 11.30 Salatut elämät (12) 12.00 Salatut elämät (7) 12.30 Salatut elämät (7) 13.00 Elokuva: Karvinen 2 (7) 14.35 Great Halloween Fright Fight 15.25 Movember Viiksimies 15.30 Tähdet, tähdet 17.01 MTV Sport: F1 Ennakkotunnelmat 17.30 MTV Sport: Lauantairavit 18.30 Teknavi 19.00 Seitsemän Uutiset 19.10 Uutisextra 19.20 MTV Sport Uutiset 19.30 Posse 21.00 Pelimies 21.30 Solsidan (7) 22.00 Kymmenen Uutiset 22.10 Päivän sää 22.15 Lotto, Jokeri ja Lomatonni 22.25 MTV Sport Uutiset 22.35 MTV Sport: F1 Paalupaikka 23.05 Elokuva: Wallander Heikkous (16) 00.55 MTV Sport: F1 Extra 01.05 Pelimies 01.35 Bones (12) 02.35 03.35 Aku ja 7 ihmettä Yle Teema 04.00 Teematieto 10.00 Eikö olekin mukavaa. Dynamite 01.15 04.00 Teematieto Lauantai 12.11. 19.00 Seitsemän Uutiset 19.20 Päivän sää 19.25 MTV Sport Uutiset 19.30 Salatut elämät (7) 20.05 Elokuva: Uuno Turhapuro menettää muistinsa (7) 22.00 Kymmenen Uutiset 22.20 Päivän sää 22.25 MTV Sport Uutiset 22.35 MTV Sport: F1 Extra 22.45 Elokuva: Fantastic Four (12) 00.50 Eurojackpot, Jokeri ja Lomatonni 00.55 Pitääkö olla huolissaan. Yle TV1 04.00 Uutisikkuna 05.55 Prisma Studio 06.25 Ylen aamu-tv 09.30 Puoli seitsemän 10.00 Kotiin takaisin (12) 10.45 Ruotsin salaiset huoneet 11.00 Yle Uutiset 11.05 Yle Uutiset Uusimaa 11.12 Yle Uutiset Kaakkois-Suomi 11.19 Yle Uutiset Lounais-Suomi 11.26 Yle Uutiset Häme 11.33 Yle Uutiset Pirkanmaa 11.40 Yle Uutiset Keski-Suomi 11.47 Yle Uutiset ItäSuomi 11.54 Yle Uutiset Pohjanmaa 12.01 Yle Uutiset Pohjois-Suomi 12.08 Yle Uutiset Lappi 12.15 Yle Oddasat 12.19 Oddasat 12.35 Perinnemestari 13.05 Naali 13.30 Ryysyrannan Jooseppi (7) 15.00 Yle Uutiset 15.05 Yle News 15.10 Yle Uutiset selkosuomeksi 15.15 Yle Oddasat 15.20 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa 15.55 Astudio: Talk 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.06 Yle Uutiset alueeltasi 17.10 Kotiin takaisin (12) 18.00 Yle Uutiset 18.22 Yle Uutiset alueeltasi 18.30 Puoli seitsemän 19.00 Cilla Blackin tarina 20.00 Pressiklubi 20.30 Yle Uutiset 20.55 Urheiluruutu 21.05 Perjantai 22.00 George Gentlyn tutkimukset (12) 23.30 Yle Uutiset UutisSuomi 23.40 Yle Uutiset 23.45 Puoli seitsemän 00.15 Uutisikkuna Yle TV2 04.00 Uutisikkuna 06.50 Pikku Kakkonen 06.51 Nimipäiväonnittelu 06.52 Samsam 06.59 Nalle 07.08 Kati ja Töppö 07.20 Ystäväkirja 07.24 Nelli ja Noora 07.32 Pikku Kakkosen posti 07.38 Petrin tiikeritarinat 07.49 Kaapo 08.15 Galaxi 08.16 Late Lammas 08.23 Villit futarit (7) 08.50 Näin Norjassa 09.00 Holby Cityn sairaala (12) 10.00 Matkakumppanit 10.30 Unelmakoti 11.30 Isojen kissojen jäljillä 12.00 Menestyksen hinta 12.29 Menestyksen hinta 13.00 Moottori mylvii ja kumi käryää 13.30 Tanskan toisenlaiset frendit 14.00 Koiramies kiertää Färsaarilla 14.30 Merta päin! 15.00 XL-sukupolvi 15.30 Kioski 16.00 Niklaksen keittiössä 16.30 Elämäni eläimet: Eläinsairaalassa 17.00 Pikku Kakkonen 18.00 Pikaluistelun MC 18.30 Noin viikon uutiset 19.00 Nenäpäivä-show 2016 00.00 Downshiftaajat (12) 00.40 Girls (16) 01.10 Rauhassa Egotrippi 02.00 Hello Ladies (12) 02.30 Yle FOLK 02.30 Yle FOLK 03.57 04.00 Uutisikkuna MTV3 06.00 Aamusää 06.30 Studio55.fi 07.00 Huomenta Suomi 08.35 Studio55.fi 08.55 Uutispäivä 09.00 Mitä tänään syötäisiin. Yle TV1 04.00 Uutisikkuna 08.00 Yle Uutiset 08.05 Kiehtova maailma: Salattu Italia 09.00 Yle Uutiset 09.05 Ylen aamu-tv 10.00 Yle Uutiset 10.05 Ykkösaamu 10.45 Seniori työssä 11.00 Yle Uutiset 11.05 Yle Uutiset Uusimaa 11.12 Yle Uutiset Kaakkois-Suomi 11.19 Yle Uutiset Lounais-Suomi 11.26 Yle Uutiset Häme 11.33 Yle Uutiset Pirkanmaa 11.40 Yle Uutiset Keski-Suomi 11.47 Yle Uutiset Itä-Suomi 11.54 Yle Uutiset Pohjanmaa 12.01 Yle Uutiset Pohjois-Suomi 12.08 Yle Uutiset Lappi 12.15 Yle Oddasat 12.19 Oddasat 12.35 Dokumenttiprojekti: Takaisin pintaan 14.05 Prisma: Täydellinen laihdutuskuuri. 19.59 Tietoisku: Isyysloma 20.00 Villen keittiö 30 minuutissa 20.30 Tervetuloa ja...osanottomme 21.00 Tuntemattomat sankarit (12) 23.20 Mr. 19.00 Seitsemän Uutiset 19.20 Päivän sää 19.25 MTV Sport Uutiset 19.30 Salatut elämät (12) 20.05 Suomen surkein nikkari 21.00 Aarteiden metsästäjät Suomi 22.00 Kymmenen Uutiset 22.20 Päivän sää 22.25 Viking Lotto, Jokeri ja Lomatonni 22.30 MTV Sport Uutiset 22.45 Teknavi 23.15 Myytinmurtajat 00.15 Bear Grylls selviytyjien saari USA 01.10 Aarteiden metsästäjät Suomi 02.10 Kuuma laki (12) 03.10 04.03 Bones (12) Yle Teema 04.00 Teematieto 17.00 Tie Roomaan: Kaksi pientä elefanttia 17.45 Ruotsalaisia salaisuuksia 18.00 Kantapöytä 19.00 Milanon naisten paratiisi (12) 20.00 Mestariteoksen tarina 21.00 Villen keittiö 30 minuutissa 21.30 Kino: Diplomatia (12) 22.50 Jäitä hattuun (12) 23.20 Frau Bergman 23.50 04.00 Teematieto Torstai 10.11. Yle TV1 04.00 Uutisikkuna 05.55 MOT: Unohdetun kansan kuritus 06.25 Ylen aamu-tv 09.30 Puoli seitsemän 10.00 Kotiin takaisin (12) 10.45 Löytöretkiä maailmaan 11.00 Yle Uutiset 11.05 Yle Uutiset Uusimaa 11.12 Yle Uutiset Kaakkois-Suomi 11.19 Yle Uutiset Lounais-Suomi 11.26 Yle Uutiset Häme 11.33 Yle Uutiset Pirkanmaa 11.40 Yle Uutiset Keski-Suomi 11.47 Yle Uutiset Itä-Suomi 11.54 Yle Uutiset Pohjanmaa 12.01 Yle Uutiset Pohjois-Suomi 12.08 Yle Uutiset Lappi 12.15 Oddasat 12.35 Perinnemestari 13.05 Örin viimeinen jokisuisto 13.30 Maaret tunturien tyttö 15.00 Yle Uutiset 15.05 Yle News 15.10 Yle Uutiset selkosuomeksi 15.15 Yle Oddasat 15.20 Ylen aamu-tv 16.00 Eduskunnan kyselytunti 16.55 Novosti Yle 16.57 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.06 Yle Uutiset alueeltasi 17.10 Kotiin takaisin (12) 18.00 Yle Uutiset 18.22 Yle Uutiset alueeltasi 18.30 Puoli seitsemän 19.00 Kahden keikka (12) 20.00 Kuningaskuluttaja 20.30 Yle Uutiset 20.55 Urheiluruutu 21.05 A-studio: Talk 22.00 Turkki pelon valtakunta 22.55 Yle Uutiset Uutis-Suomi 23.05 Yle Uutiset 23.10 Nousuvesi (16) 23.55 Puoli seitsemän 00.25 Uutisikkuna Yle TV2 04.00 Uutisikkuna 06.50 Pikku Kakkonen 06.51 Nimipäiväonnittelu 06.53 Lilli ja kukkaisystävät 07.03 Ilmojen kunkut 07.08 Laura 07.20 Tilda ja hänen ystävänsä 07.32 Humps 07.39 Lauri kilpa-auto 07.49 Muista laulaa 07.55 Anniina Ballerina 08.23 Galaxi 08.24 Miika (7) 08.35 Kesäleiri (7) 08.50 Näin Norjassa 09.00 Holby Cityn sairaala (12) 10.00 Sivutiellä luonnossa 10.30 Downshiftaajat (12) 11.10 Parturin Amerikan-matka 11.30 Niklaksen keittiössä 12.00 Menestyksen hinta 12.28 Menestyksen hinta 13.00 Unelmakoti 14.00 Matkakumppanit 14.30 Rachel Khoo: Ruokatuliaisia maailmalta 15.00 Lähiö Reunalla 15.30 Marja Hintikka Live 16.19 Lähiö: Sara Chafak 16.30 Uusi Päivä 17.00 Pikku Kakkonen 18.01 Holby Cityn sairaala (12) 19.00 Maailman nopein mies 20.00 Alias Lönnrot 20.30 Pulkkinen 21.00 Noin viikon uutiset 21.25 Kimmo (7) 21.50 Yle Uutiset 21.55 Urheiluruutu 22.00 Kioski 22.30 Villi kortti 23.20 Alias Lönnrot 23.50 Boardwalk Empire (16) 00.45 04.00 Uutisikkuna MTV3 06.00 Aamusää 06.30 Studio55.fi 07.00 Huomenta Suomi 08.35 Studio55.fi 08.55 Uutispäivä 09.00 Mitä tänään syötäisiin. 22.00 Kymmenen Uutiset 22.20 Päivän sää 22.25 MTV Sport Uutiset 22.35 MTV Sport 23.05 Pelimies 23.35 Rikoksista pahin (12) 00.35 Ota rahat ja juokse 01.35 Uhka (16) 02.30 Believe (12) 03.30 04.22 Bones (12) Yle Teema 04.00 Teematieto 17.00 Tie Roomaan: Kaksi pientä elefanttia 17.45 Ruotsalaisia salaisuuksia 18.00 Maastokuvion salattu tarina 19.00 Milanon naisten paratiisi (12) 20.00 Schrödingerin kissa 20.30 Prisma Studio 21.00 Sairauksien keisari 21.55 Kino Suomi: Tomas (12) 23.10 Camorran miehet (16) 00.45 04.00 Teematieto Perjantai 11.11. 09.05 Kauniit ja rohkeat 09.35 Viking Loton ja Jokerin tulokset 09.40 Emmerdale (12) 10.36 Lääkärit 11.30 Jamie Oliverin kotona 12.00 Ostoskanava 13.30 Grand Designs unelma-asunnot 14.30 Ota rahat ja juokse 15.30 Peter uutisvirrassa 16.00 Salatut elämät (12) 16.30 Aarteiden metsästäjät Suomi 17.25 Viking Loton ja Jokerin tulokset 17.30 Kauniit ja rohkeat 17.55 Emmerdale 18.55 Mitä tänään syötäisiin. 20.00 Prisma Studio 20.30 Yle Uutiset 20.55 Urheiluruutu 21.05 A-studio 22.00 Inhimillinen tekijä 22.50 Yle Uutiset Uutis-Suomi 23.00 Yle Uutiset 23.05 Ulkolinja: Clinton vastaan Trump 00.05 Puoli seitsemän 00.35 Uutisikkuna Yle TV2 04.00 Uutisikkuna 06.50 Pikku Kakkonen 06.53 Nimipäiväonnittelu 06.54 Tiketi Tok 07.06 Taitoset 07.10 Tie tähtiin 07.21 Babar ja Badun seikkailut 07.33 Urpo ja Turpo 07.43 Ella ja Aleksi 07.50 Pusse 08.01 Puu Fu Tom 08.26 Galaxi 08.27 Tenavat (7) 08.34 Joraavat juurikkaat 08.37 Aika härdelli! (7) 08.50 Näin Norjassa 09.00 Holby Cityn sairaala (12) 10.00 Elämäni eläimet: Eläinsairaalassa 10.30 Puk ja Herman Tanskan saaristossa 11.30 Leo juhlii maailmalla 12.00 Mun heimo 12.29 Menestyksen hinta 13.00 Matkalla maailmalla 14.00 Lähes tavallinen nuori 14.30 Diwai Meri luonnontutkija 15.00 Lähiö Reunalla 15.30 Villi kortti 16.30 Uusi Päivä 17.00 Pikku Kakkonen 18.01 Holby Cityn sairaala (12) 19.00 Klikkaa minua, seuraa minua 19.30 Lähiö Reunalla 20.00 Uusi Päivä 20.30 Pasila 2.5 (7) 21.00 Downshiftaajat (12) 21.50 Yle Uutiset 21.55 Urheiluruutu 22.00 VICELAND: States of Undress 22.45 True Blood (16) 23.45 Seksiministeriö 00.15 04.00 Uutisikkuna MTV3 06.00 Aamusää 06.30 Huomenta Suomi: Omat rahat 07.00 Huomenta Suomi 09.00 Erikoisuutislähetys: USA:n presidentinvaalit10.00 Mitä tänään syötäisiin. 10.05 Emmerdale (12) 10.36 Lääkärit 11.30 Jamie Oliverin helpot herkut 12.00 Ostoskanava 13.30 Rikas ja rakas 14.00 Elixir 15.00 Sinulle on postia 16.00 Salatut elämät (12) 16.30 Aku ja 7 ihmettä 17.25 Kauniit ja rohkeat 17.55 Ravit: Toto65 vihjeet 18.00 Emmerdale (12) 18.55 Mitä tänään syötäisiin. 19.00 Seitsemän Uutiset 19.20 Päivän sää 19.25 MTV Sport Uutiset 19.30 Salatut elämät (7) 20.05 Huippukokki landella 21.00 Pitääkö olla huolissaan. 01.55 Sinulle on postia 02.50 03.43 Bones (16) Yle Teema 04.00 Teematieto 17.00 Tie Roomaan: Kaksi pientä elefanttia 17.45 Ruotsalaisia salaisuuksia 18.00 Toinen ovi 18.30 Valitut sanat: Väisänen & Saarikoski 19.02 Tiedätkö miten me vartumme 19.14 Muistatko: Tuotiin veli 19.28 Eilen tänään huomenna: onko isä äiti. 29 Keskiviikko 9.11.2016 KS Kangasalan Sanomat Keskiviikko 9.11. 10.10 Kissanloukku (12) 10.50 Väisänen & Saarikoski 11.20 Kantapöytä 12.20 Prisma Studio 12.50 Pienet suuret tytöt 13.40 Uroot 13.50 Sairauksien keisari 14.45 Latinalaisamerikkalaiset 15.40 Jäitä hattuun (12) 16.10 Yle Live: Hozier 17.00 Villen keittiö 30 minuutissa 17.30 Italia, tyttöystävä koomassa 18.30 Jarmukin pianisti 19.00 Puccini: Gianni Schicchi 20.00 Afroamerikkalaiset 21.00 Teemalauantai: Mods! 21.00 Quadrophenia 60-luvun kapinalliset (16) 22.55 The Who Quadrophenia Live 00.30 04.00 Teematieto Televisio-ohjelmat 9.–15.11.
10.56 Tietoisku: Isyysloma 11.00 Jacob Jensen muotoilun mestari 11.30 Jarmukin pianisti 12.00 Puccini: Gianni Schicchi 13.00 Sunnuntaisin 13.15 Eikö olekin mukavaa. com 13.30 Pomo piilossa 14.30 Posse 16.00 Salatut elämät (7) 16.30 Maajussille morsian 17.30 Kauniit ja rohkeat (7) 17.55 Emmerdale 18.55 Mitä tänään syötäisiin. 09.05 Kauniit ja rohkeat 09.35 Emmerdale 10.05 Emmerdale (7) 10.35 Jamie Oliverin kotona 11.05 Formula 1: osakilpailu 13.30 Lentävät koirat 14.30 Tähdet, tähdet 16.00 Salatut elämät (7) 16.30 Huippukokki landella 17.30 Kauniit ja rohkeat (7) 17.55 Emmerdale (7) 18.25 Emmerdale (7) 18.55 Mitä tänään syötäisiin. 30 Keskiviikko 9.11.2016 KS Kangasalan Sanomat Sunnuntai 13.11. 19.00 Seitsemän Uutiset 19.20 Päivän sää 19.25 MTV Sport Uutiset 19.30 Salatut elämät (7) 20.05 Maajussille morsian 21.00 Ex-Onnelliset (7) 22.00 Kymmenen Uutiset 22.20 Päivän sää 22.25 MTV Sport Uutiset 22.35 Roba (12) 23.35 Kohde (16) 00.35 Extant (12) 01.35 Bones (16) 02.35 03.35 Bosch (12) Yle Teema 00.00 Teematieto 17.00 Tie Roomaan: Kaksi pientä elefanttia 17.45 Historia: Latinalaisamerikkalaiset 18.40 Francon jälkeen Alcantaran perhe (7) 20.00 Valitut sanat: Khemiri & Pulkkinen 20.30 Jäitä hattuun (12) 21.00 Mustan huumorin pioneeri Moms Mabley 21.55 Kino: Ainoastaan naisille (7) 22.55 Uusi Kino: Hietsu 23.01 Uusi Kino: Matkamuistoja 23.35 23.58 Jeanne d'Arc (12) Sääennuste selkeää puolipilvistä tuuli m/s edell. Yle TV1 04.00 Uutisikkuna 05.55 Kuningaskuluttaja 06.25 Ylen aamu-tv 09.30 Eränkävijät 10.00 Kotiin takaisin (12) 10.45 Ruotsin salaiset huoneet 11.00 Yle Uutiset 11.05 Pisara 11.10 Jumalanpalvelus 12.10 Stavanger-aluksen viimeinen matka 12.50 Perinnemestari 13.20 Ruusu ja kulkuri (7) 15.00 Yle Uutiset 15.05 Yle News 15.10 Yle Uutiset selkosuomeksi 15.15 Yle Oddasat 15.20 Ylen aamutv: Tänään otsikoissa 16.05 Arto Nyberg 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.06 Yle Uutiset alueeltasi 17.10 Kotiin takaisin (12) 18.00 Yle Uutiset 18.22 Yle Uutiset alueeltasi 18.30 Akuutti 19.00 Historia: Stalinin ja Trotskin taistelu 20.00 MOT: Erään vauvan kallovamma 20.30 Yle Uutiset 20.55 Urheiluruutu 21.00 A-studio 21.30 Dokumenttiprojekti: Murha Meksikossa 22.25 Yle Uutiset Uutis-Suomi 22.35 Yle Uutiset 22.40 Scott & Bailey (12) 23.30 George Gentlyn tutkimukset (12) 01.00 Uutisikkuna Yle TV2 04.00 Uutisikkuna 06.50 Pikku Kakkonen 06.51 Nimipäiväonnittelu 06.52 Taikakaruselli 07.04 Mitä ihmettä. 09.05 Kauniit ja rohkeat (7) 09.35 Emmerdale (7) 10.36 Lääkärit 11.30 Jamie Oliverin kotona 12.00 Ostoskanava Tvins. Yle TV1 04.00 Uutisikkuna 08.00 Yle Uutiset 08.05 Katoava Pohjola: Turistien taivas 09.00 Yle Uutiset 09.05 Aamusydämellä 09.55 Yle Uutiset 10.00 Jumalanpalvelus 11.00 Yle Uutiset 11.05 Yle Uutiset Viikko viitottuna 11.15 Pressiklubi 11.45 Perjantai 12.38 Prisma Studio 13.05 Norsunluukoira 13.35 Historia: Amerikkalainen komendantti 14.30 Uutisvuoto 15.00 Yle Uutiset 15.05 Yle News 15.10 Hercule Poirot: Teetä kolmelle (7) 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.10 Isä Brown ja hänen laumansa (12) 18.00 Yle Uutiset 18.10 Urheiluruutu 18.15 Eränkävijät 18.45 Arto Nyberg 19.30 Midsomerin murhat (12) 20.15 Ruotsalaisia salaisuuksia 20.30 Yle Uutiset 20.45 Urheiluruutu 21.05 Kotikatsomo: Sorjonen (16) 22.05 Nousuvesi (16) 22.50 Ykkösaamu 23.30 Tanskalaisten antiikkiaarteita 00.30 Uutisikkuna Yle TV2 04.00 Uutisikkuna 07.45 Unna Junná 08.00 Pikku Kakkonen 08.01 Nimipäiväonnittelu 08.03 Hyrräpäät 08.15 Killi ja Kiki 08.21 Dinojuna 08.46 Fluugalaiset 09.00 Galaxi 09.01 Galaxi Play 09.21 Tenavat (7) 09.28 Hevostähdet 09.36 Merten syvyyksissä (7) 10.00 Uusi Päivä 10.30 Ihanat autot 10.45 Urheiluviikonloppu 10.50 Alppihiihdon MC Levi 2016 12.30 Urheiluviikonloppu 12.40 Pikaluistelun MC 13.50 Alppihiihdon MC Levi 2016 15.30 Jalkapallon Mestarien liigan makasiini 15.55 Jalkapallon MM 2018 karsinta 16.30 Villi kortti 17.20 Parturin Amerikan-matka 17.40 Kioski 18.10 Rauhassa Egotrippi 19.00 Yle Uutiset 19.05 Urheiluruutu 19.10 Matkapassi: Indonesia 20.00 Maailman nopein mies 20.50 Luottomies 21.00 Odyssey (16) 21.50 Yle Uutiset 21.55 Urheiluruutu 22.05 Marja Hintikka Live 22.55 Lähiö Reunalla 23.23 Lähiö Reunalla 23.51 Lähiö Reunalla 00.20 Girls (16) 00.45 VICELAND: States of Undress 01.30 04.00 Uutisikkuna MTV3 07.05 Ostoskanava Tvins.com 08.05 Pororo 08.20 Hello Kitty Paratiisi 08.35 Seikkailija Dora 09.00 Pokémon (7) 09.25 Thunderbirds (7) 09.55 Loton ja Jokerin tulokset 10.00 Elixir Fitness 10.30 Elixir Life 11.00 Huippukokki landella 12.00 Suomen surkein nikkari 13.00 Aarteiden metsästäjät Suomi 14.00 Löytäjät 14.30 Ex-Onnelliset (7) 15.30 Metsällä 16.30 MTV Sport: F1 Ennakkotunnelmat 17.00 Piilokamera 17.30 Posse 18.55 Naapurittuloslähetys 19.00 Seitsemän Uutiset 19.10 MTV Sport Uutiset 19.20 MTV Sport: F1 Extra 19.30 Tähdet, tähdet 21.00 Roba (12) 22.00 Kymmenen Uutiset 22.15 Viikon sää 22.25 MTV Sport Uutiset 22.35 Formula 1: osakilpailu 23.35 MTV Sport: F1 Extra 23.45 Americans (16) 00.45 Bosch (12) 01.45 Kallista kipua (7) 02.45 Bones (12) 03.45 04.40 Rikoksista pahin (12) Yle Teema 04.00 Teematieto 10.00 Elävä arkisto: Isänpäivä 10.02 Tiedätkö miten me vartumme 10.14 Muistatko: Tuotiin veli 10.28 Eilen tänään huomenna: onko isä äiti. 00.35 Puoli seitsemän 01.05 Uutisikkuna Yle TV2 04.00 Uutisikkuna 06.50 Pikku Kakkonen 06.51 Nimipäiväonnittelu 06.52 Hei Taavi 07.00 Karhunpaini 07.07 Ludovic 07.20 Hilla ja avaruuden Eetu 07.30 Askarrellaan 07.36 Timppa 07.46 Sasu 07.57 Me Peltiset 08.02 Vekarat! 08.29 Galaxi 08.30 Viidakkojytä 08.35 Karvinen (7) 08.50 Erätulilla kalavesillä 09.00 Holby Cityn sairaala (12) 10.00 Koiramies kiertää Färsaarilla 10.30 Muuttoapua uusperheelle 11.30 Merta päin! 12.00 Menestyksen hinta 12.28 Menestyksen hinta 13.00 Riistametsällä 13.40 Parturin Amerikan-matka 14.00 Paloautolla Oslosta Mongoliaan 14.30 Moottori mylvii ja kumi käryää 15.00 Lähiö Reunalla 15.30 Pasila 2.5 The Spin-Off (7) 16.00 Kimmo (7) 16.30 Uusi Päivä 17.00 Pikku Kakkonen 18.00 Holby Cityn sairaala (12) 19.00 Rachel Khoo: Ruokatuliaisia maailmalta 19.30 Lähiö Reunalla 20.00 Uusi Päivä 20.30 Alias Lönnrot 21.00 Villi kortti 21.50 Yle Uutiset 21.55 Urheiluruutu 22.00 Uusi Sherlock (12) 23.30 Alias Lönnrot 00.00 04.00 Uutisikkuna MTV3 06.00 Aamusää 06.30 Studio55.fi 07.00 Huomenta Suomi 08.35 Studio55.fi 08.55 Uutispäivä 09.00 Mitä tänään syötäisiin. 19.00 Seitsemän Uutiset 19.20 Päivän sää 19.25 MTV Sport Uutiset 19.30 Salatut elämät (12) 20.05 Sinulle on postia 21.00 Aku ja 7 ihmettä (7) 22.00 Kymmenen Uutiset 22.20 Päivän sää 22.25 MTV Sport Uutiset 22.35 Billions (12) 23.45 NCIS: New Orleans (12) 00.45 Americans (12) 01.45 Aku ja 7 ihmettä (7) 02.45 03.45 Bones (16) Yle Teema 04.00 Teematieto 17.00 Tie Roomaan: Kaksi pientä elefanttia 17.45 Ruotsalaisia salaisuuksia 18.00 Rubensin XL-naiset 19.00 Velvet muotitalon tarina 19.45 Löytöretkiä maailmaan 20.00 Mustan huumorin pioneeri Moms Mabley 21.00 Historia: Afroamerikkalaiset 21.57 Loitsu ja rukous 22.24 Katoavat ammatit 22.42 Kotimaan kasvot 23.00 Mestariteoksen tarina: Te tamari no atua 23.50 04.00 Teematieto Maanantai 14.11. 13.30 Schrödingerin kissa 14.00 Milanon naisten paratiisi (12) 16.40 Francon jälkeen Alcantaran perhe (7) 18.00 Kino Klassikko: Kirjava satama (12) 19.40 Tervetuloa ja...osanottomme 20.15 Bergmanin videot (12) 21.00 Michael Jackson ja Off the Wall 22.30 Yle Live: Eagles of Death Metal 00.00 04.00 Teematieto Tiistai 15.11. Yle TV1 04.00 Uutisikkuna 05.45 Aamusydämellä 06.25 Ylen aamu-tv 09.30 Puoli seitsemän 10.00 Kotiin takaisin (12) 10.45 Ruotsin salaiset huoneet 11.00 Yle Uutiset 11.05 Yle Uutiset Uusimaa 11.12 Yle Uutiset Kaakkois-Suomi 11.19 Yle Uutiset Lounais-Suomi 11.26 Yle Uutiset Häme 11.33 Yle Uutiset Pirkanmaa 11.40 Yle Uutiset Keski-Suomi 11.47 Yle Uutiset Itä-Suomi 11.54 Yle Uutiset Pohjanmaa 12.01 Yle Uutiset Pohjois-Suomi 12.08 Yle Uutiset Lappi 12.15 Yle Oddasat 12.19 Oddasat 12.35 Ilveksiä ja ihmisiä 13.25 Syntipukki 15.00 Yle Uutiset 15.05 Yle News 15.10 Yle Uutiset selkosuomeksi 15.15 Yle Oddasat 15.20 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa 15.50 A-studio 16.20 Kuningaskuluttaja 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.06 Yle Uutiset alueeltasi 17.10 Kotiin takaisin (12) 18.00 Yle Uutiset 18.22 Yle Uutiset alueeltasi 18.30 Puoli seitsemän 19.00 Kiehtova maailma: Salattu Italia 19.45 Näin Norjassa 20.00 Norsunluukoira 20.30 Yle Uutiset 20.55 Urheiluruutu 21.00 A-studio 21.30 Poldark (12) 22.30 Yle Uutiset Uutis-Suomi 22.40 Yle Uutiset 22.45 Kotikatsomo: Sorjonen (16) 23.45 Prisma: Täydellinen laihdutuskuuri. 07.09 Ryhmä Hau 07.33 Puuharit 07.45 Etsi viisi virhettä 07.49 Kasper ja Liisa 08.00 Katti Matikaisen kirjamylly 08.09 Niksi-Nella 08.19 Galaxi 08.20 Milin miljoona kysymystä (7) 08.27 Lohikäärmeratsastajat (7) 08.50 Erätulilla kalavesillä 09.00 Holby Cityn sairaala (12) 10.00 10.25 Noin viikon uutiset 10.30 Nenäpäivä-show 2016 15.30 Uusi Päivä 15.58 Uusi Päivä 16.26 Uusi Päivä 17.00 Pikku Kakkonen 18.00 Holby Cityn sairaala (12) 19.00 Kioski 19.30 Lähiö Reunalla 20.00 Uusi Päivä 20.30 20.55 Kimmo (7) 21.00 Marja Hintikka Live 21.50 Yle Uutiset 21.55 Urheiluruutu 22.00 Rauhassa Pariisin Kevät 22.50 Bates Motel (16) 23.30 Game of Thrones (16) 00.20 04.00 Uutisikkuna MTV3 06.00 Aamusää 06.25 Duunikunto 06.50 Huomenta Suomi jumppa 07.00 Huomenta Suomi 08.35 Studio55.fi 08.55 Uutispäivä 09.00 Mitä tänään syötäisiin. yö alin sateet kolmessa intensiteettiluokassa sumua ukkosta tihkua Keskiviikkona Torstaina Perjantaina Lauantaina Sunnuntaina Maanantaina Tiistaina -6 -6 -6 -6 -5 -5 -5 -5 -6 -7 -6 -6 -5 -6 -6 -6 -5 -5 -5 -5 -5 -6 -6 -6 -4 -4 -4 -4 (-6) (-6) (-6) (-7) (-6) (-6) (-5) 6 3 3 3 4 2 3
Mainiolla pelipäällä ollut Eagles-maalivahti Niklas Myllynen nollasi sunnuntaina Uplakers-hyökkääjä Turo Mikkolan rangaistuslaukauksen. Ottelun tasaisimman, kolmannen erän vei Viesti, ja neljäs erä niin ikään merkattiin kotijoukkueelle. Ensimmäisen erän ajan LP Viesti oli koko ajan muutaman pisteen johdossa, eikä Kangasala onnistunut kuromaan eroa kiinni. – Hyökkääjien ja pakkien väli kasvaa liian suureksi. Hän kuitenkin vakavoituu nopeasti. – Työvoittoa ei aina tule. Vastustaja pääsee iskemään tähän pitkillä pystysyötöillä, kuten tänään nähtiin. –Joukkueemme on nuori, ja pelaajat opettelevat paljon uusia asioita koko ajan. Tulemme vaarallisemmiksi ajan myötä. Salossa pelattu ottelu oli tasainen jokaisessa erässä. Kolumbialainen Dayana Segovia pääsi heti tositoimiin, kun LP Kangasala pelasi perjantaina LP Viestiä vastaan Salossa. Valmentaja De Carne ei silti ole huolissaan vaikeuksista. KPK kaatui lauantaina Pikkolassa Eagles-loppukirin myötä. Samalla katkesi kotkapaitojen neljän ottelun voittoputki. Lindströmin mukaan harjoitukset viedään normaalisti läpi ja yritetään hioa muutamia pelillisiä asioita. 31 Keskiviikko 9.11.2016 KS Kangasalan Sanomat Uusi kolumbialaisvahvistus näytti mallia Salossa LP Viesti–LP Kangasala 3–1 (25–19, 21–25, 25–21, 25–22) Anni Keski-Heikkilä Viimeiset kolme perättäistä peliänsä hävinnyt LP Kangasala yritti saada lisää puhtia peliinsä uuden pelaajahankinnan avulla. Ottelu ylöjärveläisiä vastaan tarjosi ehkä laadukkainta kakkosdivarikiekkoa, mitä Pikkolassa on tänä syksynä nähty. Pihtiputaan LiigaPlokia vastaan. Virginie De Carne LP Kangasalan valmentaja ”. LP Viestin paras pistenainen oli joukkueensa parhaanakin palkittu keskitorjuja Vera Klimovich (16/+13). Lauantain matsissa kotijoukkue oli alussa aivan unessa. Eagles on edelleen kolmas. Hanna Salomäki ja valmentaja Virginie De Carne ovat yhtä mieltä siitä, että peli Saloa vastaan kaatui yksityiskohtiin. Kangasalalaiset löivät erän itselleen Salomäen ja Segovian johdolla. Kuutta pistettä haettiin, kolme saatiin Ei mene sisään. KPK Mäntästä iski seitsemässä minuutissa kolmen maalin johdon. Toivon ja uskon, että tekemämme työ alkaa näkyä kentällä muutaman kuukauden sisällä. On vasta kauden alku, eikä minulla ole mikään kiire. Myös valmentaja Virginie De Carne oli tyytyväinen lentokoneella vasta hetki sitten Suomeen saapuneen hakkurin otteisin. 185-senttinen hakkuri säväytti heti pelin ensimmäisten pallojen aikana ja jatkoi pisteiden tehtailua hyvään tahtiin koko pelin. Sunnuntain tiukassa huippuottelussa Uplakers oli piirun verran parempi ja jatkaa voittonsa turvin sarjakakkosena. Seuraava kotiottelu pelataan 19.11. Joukkuetoveri Salomäen mukaan Segovia on päässyt joukkueeseen hyvin mukaan. – Teimme tänään virheitä väärissä paikoissa. Kuusamossa joukkue pelaa ensimmäisen osan Suomen Cupin puolivälieräparista. Ottelun puolivälissä Eagles heräsi taistelemaan ja punnersi kolmannessa erässä KPK:n rinnalle ja lopulta ohi. LP Kangasala on nyt neljän tappion putkessa. Viiden pelatun ottelun ja neljän pisteen jälkeen Kangasala majailee yhdeksän joukkueen sarjataulukossa seitsemäntenä. Loppuminuuteille saakka tasaisena pysynyt ottelu sisälsi vauhtia ja hyviä suorituksia molemmilta joukkueilta. Virheitä ei voi tehdä oikeissakaan paikoissa, mutta niitä täytyy tehdä vähemmän, sanoo De Carne. Kisa-Eagles–KPK 5–3 (0–3, 2–0, 3–0) Kisa-Eagles–Uplakers 1–4 (0–1, 1–1, 0–2) Jouni Valkeeniemi Eagles tavoitteli kuutta sarjapistettä viikonlopun tuplakotikierrokselta, mutta joutui tyytymään kolmeen. Segovia oli Kangasalan toiseksi paras pistenainen Hanna Salomäen jälkeen tehoilla 15/+2. Ensi viikonlopun LP Kangasala jatkaa vieraspelien merkeissä Kuusamossa ja Pieksämäellä. – Porukka päätti keskenään, että homma hoidetaan loppuun saakka, Lindström kuvaili joukkueen tunnelmia täysin penkin alle menneen alun jälkeen. Sarjassa on nyt kahden viikon tauko, mutta Eaglesin osalta se ei tarkoita lomailua. Kauden toistaiseksi ainoa voitto tuli ensimmäisestä pelistä LP Vampulaa vastaan. Toisessa erässä oli Kangasalan vuoro viedä. Tiukimmissa paikoissa Viestin kantti kesti paremmin. Viestin järjestämän junioritapahtuman ansiosta yleisöä oli paikan päällä yli 1500 henkilöä, joten loistava tunnelma oli taattu. – Olemme kuin dieseliä, lämpenemme hitaasti, De Carne sanoo nauraen. Toivon ja uskon, että tekemämme työ alkaa näkyä kentällä muutaman kuukauden sisällä. Tänään meillä oli paljon paikkoja pistää kiekko sisään, mutta näin kävi, Eaglesin vastuuvalmentaja Osmo Lindström mietti Uplakers-väännön jälkeen. Viikonlopun parhaita pistemiehiä Eaglesissa olivat Teemu Kraneis (2+1), Antti Jyrkkä (2+0), Joonas Lehtonen (1+1), Justus Markkula (1+1) ja Juuso Nurminen (0+2)
32 Keskiviikko 9.11.2016 KS Kangasalan Sanomat MYYTÄVÄNÄ OSTETAAN LP-LEVYJÄ, kuolinpesiä, kotim. klo 15–17. Eläkeliiton Klan yhdistys Torstaikerho to 17.11. pikkujoulu pe 25.11. ma 14.11. ja ilm. klo 15.30–16.30 kuntosali Pitkäjärven koululla. Myös C14-pojissa FC Kangasala oli piirisarja ykkösen voittajajoukkue valmentajiensa Janne Ekmanin ja Tommi Kuortin johdolla. ti 15.11. Annikille p. to 10.11. 15.11. Klan Nuorisoseura Vaarintupa Pirtillä to 10.11. www.kangasalanrapinologit. 040 755 4231/Lilja. Lauluklubi Gents Syyskonsertti Klan Pirtillä la 12.11. klo 18 Suoraman koulun musiikkiluokassa. Jalkapallojuniorien kausi päättyi mitaleihin Jalkapallokausi on saatu myös juniorijoukkueiden osalta päätökseen lokakuussa. FC Kangasalan D-12 ja vanhemmat ikäluokat saivat useita mitaleita Palloliiton Tampereen piiriltä kesän 2016 jalkapallossa. Ritvalle p. Klan Räpinologit Pikkujoulut pe 2.12. kahvila Novelliassa ke 16.11. 050 362 4602/Sirkku. Klan Naisvoimistelijat Kaikki jumpat jatkuvat norm. klo 16 Myllystenpohjantie 4, Suuntapaja. klo 18–20.30. Neulekahvila Kokoontum. klo 13 alk. Tied. klo 12–15.45, soittaa Jussi Roponen Duo. klo 15 alk. FC Kangasala Musta sai D13-poikien piiriligassa pronssia. Lisäksi harj. Marjatta p. Kolmikko tähtäsi voitot heinäkuussa Saksan Suhlissa järjestettyjen kisojen 10m ilmakiväärin normaalija sekajuoksuissa. Sekakuoro Pikantit Laululeiri la 12.11. Tomi-Pekka Heikkilä, Krister Holmberg ja Heikki Lähdekorpi saivat kantaakseen Vuoden ampumaurheilija -pokaalin. klo 11–13 tiistaikerho Suoraman Työväentalolla. Vuoden juniorina palkittiin Mika Heikkilä, joka edustaa samaa seuraa. klo 17 Aitoon koulutuskeskuksessa, ilm. C-pojat 7v7 hopeaa vei FC Kangasala ja D12-pojat kakkonen kultaa otti FC Kangasala Haukat. klo 18.30 Pitkäjärven liik.hallissa. käynnissä, joulujuhla pe 16.12. mahtuu 20 hlöä, ilm. 17.11. Lippuja varattu 30 kpl, kyyti sovitaan myöhemmin lähtijöiden määrän muk. Ilm. Valinta on historiallinen, sillä Ampumaurheiluliiton vuoden parhaaksi valittiin nyt ensimmäistä kertaa joukkue. Vammaisjärjestöjen yht. Ohjelmaharj. 050 586 0613. klo 10–14 talkoot Äijälässä, Liuksialankuja 33. FC Kangasalan C-pojat 7v7 pelasivat piirisarjan hopeaa 2016. Pietarilaiset artistit Kristina Buritsenko ja Sergey Adamyan esiintyvät. pelataan bocciaa Suoraman Työväentalolla, klo 17.30– 18.30 kuntosali Rekola-kodossa. Asiakasilta Evitassa ma 28.11. txt 050 532 2115/Johanna, lisätied. klo 19, Riku Niemi Orchestra, solistina Kyösti Mäkimattila. Vuoden ampumaurheilijana palkittiin liikkuvan maalin MMkultamitalijoukkue Tomi-Pekka Heikkilä, Krister Holmberg ja Heikki Lähdekorpi. Harri Kaivola ja Teemu Keronen johdattivat FC Kangasala Mustan pronssille D13-poikien piiriliigassa. Tied. Päivätanssit Sahalahden Kontulassa ma 14.11. Hän sai myös ampumaurheiluliiton stipendin. klo 16 Lulu Tanhuanpään kotona Teiskossa, Viitapohjantie 278. Klan Laulun Ystävät Harj. 044 364 4009 / Ari MYYDÄÄN HALLITILOJA Pinta-ala 103 m 2 Maalämpö Iso piha-alue HINTA VAIN 89’900€!!! WWW.TOIMITILAA.FI KTM, LKV Antti Soivio 0400 446 553 Heikkilät palkintosateessa Suomen Ampumaurheiluliitto on jälleen palkinnut kauden parhaita urheilijoita. Suitsutusta tuli vielä poikien isällekin, sillä Seppo Heikkilä palkittiin vuoden taustavaikuttajana. pe 11.11. viim. Klan Sitoutumattomat Eläkeläiset Ohjelmaryhmän harj. klo 18, muk. klo 18 Kangasala-talon valtuustosalissa, muk. To 17.11. ma 14.11. Pirkan Tekonivelyhdistys Fysioterapeutin ohjauksella jumppaa jalan tekonivelisille ja niveloireista kärsiville pe 11.11. Ke 16.11. Kangasalalaisseura Kymppi 64:ää edustava Heikkilä huomioitiin huippuampujien cup-kilpailun voittajana ja liikkuvan maalin vuoden parhaana. Juttutuvalla vierailevat Klan SPR-ystävät, kaikki kävijät muk. designia, militaria, lasia, postimerkkejä, kortteja, kirjoja, muuttoeriä ym. Mieli Maasta -ryhmä Kokoontum. Tied. klo 8.30 ja 14 alk. Klan Karjalaseura Ti 15.11. ja pe 18.11. ma 14.11. klo 11 kirjaston Harjula-salissa, Party Lite -esittely. klo 10 Linttiksellä. Väliajan jälkeen orkesterin säestyksellä tanssia. Sitovat ilm. Sahalahden vapaaehtoistyö Pe 11.11. klo 18 Vehoniemen automuseolla. p. klo 10–16 Suoraman srk-keskuksessa. klo 11 vesijumppa Kuohussa. Klan Seudun Hengitysyhdistys Tilaisuus keuhkoahtaumataudin toteamisesta ja hoidosta ke 16.11. p. Ti 15.11. p. klo 15–19 Klan Sanomien kok.tilassa, Myllystenpohjantie 2, käynti takaovesta. Pe 18.11. klo 18 seuran toimistolla. Seurat toimivat KangKi AMPUMAHIIHTO Jaoston syyskok. LASSI PALO. klo 10 ”Eiku liikkumaan” lähdetään kävelemään torilta. 040 822 1057. menn. klo 18 Suoraman srk-keskuksessa. 040 755 4231/Lilja. Puuhakerho Silmukellarilla la 12.11. Kotikonsertti Slaavilaista sielua la 21.1. C14-poikien piirisarja ykkösen voittajajoukkue sekä valmentajat Janne Ekman ja Tommi Kuortti. krs (pääsee hissillä). Tuolijumpat jatkuvat Sariolan liikuntasalissa keskiviikkoisin klo 18 ja Silmukellarilla torstaisin klo 17, kaikille avoimia. yhdistysavain.fi. Klan Invalidit Bocciaa pelataan ti 15.11. klo 17.45–18.45 Klan Uimahalli Kuohun salissa, 2. amsalonmaa@gmail.com, p. menn. Klan Eläkkeensaajat Ma 14.11. järj. joulukonserttimatkan Tamperetaloon la 17.12. Yhd. 25.11. Hengitysliitto ja TAYS. KS-Sukkakerho Kokoontum. Asarilla. klo 12, Toivontie 1 C. 0400 835 565
050 5976 310 Urheiluhieroja / hieroja SKY-kosmetologi ANNE AHVENJÄRVI P. P. 0400 148 880 Toimipiste keskustassa Ellintie 2, Kangasala www.hierojasanja.weebly.com KIRPPUTORIT Lähetyskirpputori HARJUN KIRPPIS Kangasalantie 1067 ti-pe 12–18 (ma ja la suljettu) Facebook: Harjun Kirppis LÄHETYSTUPA Lähetyksen kirpputori Ruutanantie 8, Kangasala P. 040 571 0641 www.ahjarvelaiset.fi KUOHUN SALI JA KUOHUN KABINETTI juhliin ja kokouksiin sali 100 ja kabinetti 14 hengelle Kirkkojärventie 4, Kangasala P. p. Hallitus KANGASALAN YRITTÄJÄT ry:n syyskokous torstaina 24.11. Yrittäjä, lähde mukaan Me Palvelemme -hakemistoon, soita 050 4041146! KOKOUKSIA KOKOUKSIA Avoinna ma, ti, to, pe 6–21, ke 13–21, la–su 10–18 Kirkkojärventie 4, Kangasala, p. TERVETULOA! Hallitus Majaalahden kyläyhdistyksen SYYSKOKOUS su 20.11. 044 333 7209 ma ja la 10–14, ke 10–17 Kangasalan srk, SLS HUKUTKO TURHAAN TAVARAAN. Tervetuloa mukaan! Torstaina Kangasalan torilla varmasti hyvät MATTO tarjoukset Tervetuloa kaupoille. klo 9-16 p. kokemus. 10-16 www.ilkonhovi.fi TERVANIEMEN TYÖVÄENTALO Pohjantie 159, 36840 Pohja Juhla-, kokousja harrastustilaisuuksiin. 0400 636 830 kalevi.raitia@jippii.fi PIHAJA PUUTARHA Viherpalvelu Lumoa – Puutarhaja viherrakennustyöt – Puiden ja pensaiden leikkuut ja muotoilut – Kivityöt yms. klo 18.30 Tredun Kangasalan toimipisteessä (Sahalahdentie 22, 36270 Kangasala). 040 501 6870 www.kuusioy.fi PARTURI-KAMPAAMOT PARTURI-KAMPAAMO CUT & CARE Ellintie 6 B 1, 36200 Kangasala (K-Supermarketin vieressä) Varaa aika: 040 181 2300 Ma ja pe hiustenleikkaus ilman ajanvarausta. Käsitellään sääntömääräiset asiat. 9-16 p. Tervetuloa Johtokunta KANGASALA Kangasalan Eläkkeensaajat ry SYYSKOKOUS tiistaina 22.11.2016 klo 11.00 Suoraman Työväentalolla. 045 123 3100 www.ihanpihalla.fi RAKENTAMINEN Rakennuskonevuokraamo HÄMEEN RAKENNUSKONE OY Lentolantie 24, 36220 Kangasala P. 0400 515 611, 03 364 0501 www.kangasalanuimahalli.fi www.kauppaympyra.fi KANGASALAN SANOMIEN KOKOUSJA SAUNATILAT Myllystenpohjantie 2, Kla Juhlaja kokoustilat 30:lle. Kierrätämme ne puolestasi. ! Anna isälle lahjakortti Kuohuun! Maittava herkullinen lounas tarjolla klo 11–15. Laaja valikoima aamuja sisätossuja KIMMON KENKÄ Kankaanpää. 050 538 9557 HAUTAUSTOIMISTOT NEIDONRUUSUN HAUTAUSTOIMISTO Ellintie 2, Kangasala P. 045 863 5090, 050 382 0421 40 hengen juhlapaikka erilaisiin tilaisuuksiin AHJÄRVELÄISTEN TALO Vesijärven rannalla, Vesijärventie 13, Kangasala. P. 040 9381 400 www.kantam.fi KORJAAMME/RAKENNAMME kylpyhuoneesta ok-taloon perustuksista piippuun kotit.väh., 30v. PIANONVIRITTÄJIÄ PIANOJEN VIRITYKSET JA HUOLLOT – myös harmoonit P. klo 21–23.30! Katkaise syksyn kaamos, ui Kuohun kuutamoon, ota ystävä mukaan! ISÄNPÄIVÄ 13.11. Tervetuloa! Hallitus Kangasalan pikkuteatteriyhdistys ry:n sääntömääräinen SYYSKOKOUS pidetään lauantaina 19.11.2016 klo 14.00 alkaen Manttaalitalolla Manttaalikuja 7 . Esillä sääntömääräiset asiat ja mahd. Esillä sääntömääräiset asiat. 0400 488 189 www.satujalat.fi www.kauppaympyra.fi KAUNEUSJA TERVEYSPALVELUT Silmälääkäri IRENE NIEMELÄINEN ERJA OKSMAN Optikko HANNA SAIKKU-SALO KOPINKULMAN OPTIIKKA Tampereentie 1, Kopinkulma P. P. 040 712 6790 www.tilituovi.fi Kun käytät paikallisia palveluita, varmistat niiden säilymisen. Saunaosastolla, Roineen rannalla, maalaismaisemassa. KANGASALAN TORILLA 9–14 Kävely-, talvija jokasään KENKIÄ Rieker, Sievi, Pomar, avec... Myös ulkopaviljonki. Liuksialankuja 33, Kangasala Tilavaraukset: p. 03 377 1692, 0400 633 283 www.tilisanssi.com tilisanssi@tilisanssi.com Juhlaja kokoustila ILKONHOVI Kangasalantie 618 (Vatialan hautausmaata vastapäätä) P. P. 050 360 6401 www.kauppaympyra.fi JUHLAJA KOKOUSTILAT JUHLATILA ROINEEN HELMI ympärivuotiseen juhlintaan. tilaukset@ kangasalansanomat.fi P. www.optikkokangasala.fi www.kauppaympyra.fi HIERONTAA klassista ja urheiluhierontaa Tmi koulutettu hieroja SANJA SÄPYSKÄ P. 010 2390 880, www.facebook.com/ kirjanpitotoimistomattila www.kauppaympyra.fi Yritysten perustaminen, kirjanpito, tilinpäätökset, veroneuvonta TILITOIMISTO TUOVINEN KY Ellintie 4, Kangasala P. Kahvitarjoilun lomassa ajankohtaista asiaa Kangasalan yrittäjien tapahtumista. ORTOKENKIÄ ja erikoistossuja ongelmajaloille KUOMA -lenkkareita (myös talvi) NOKIAN kumisaappaita (myös lämminvuorisia). 040 768 3311 Vainiometsä, Kangasala JALKOJENHOITOA LYMFATERAPIAA SATUJALAT Kuohu, Kangasalan uimahalli Avoinna sopimuksen mukaan P. Tervetuloa! Hallitus Kangasalan Sitoutumattomat Eläkeläiset ry:n SYYSKOKOUS to 17.11.2016 klo 14.30 Kahvila Elli´n Ellintie 2, Kangasala Esillä sääntöjen määräämät asiat. Johtokunta KYMPPI Kymppi 64 ry:n sääntömääräinen SYYSKOKOUS ma 21.11.2016 klo 18.30 ilma-aseradalla. AHVENANMAAN omenaa, päärynää, mehuja, suolasieniä, karpaloita , valkosipulia, puolukkasurvosta, tyrnimehua, hunajaa ym. Kangasalan tori TO Myös laatikoittain! Pelander 040 534 6244 KENKIÄ JA KUMISAAPPAITA MAANANTAINA 14.11. Kahvitarjoilu! Tervetuloa! Kyläyhdistyksen hallitus . 03 364 0501 www.kangasalanuimahalli.fi KUUTAMOUINTI 11.11. TORILLA KANGASALAN VOIT TO ry SYYSKOKOUS ti 22 .11.2016 klo 18.00 Kyötikkälän kentän kahviossa. 040 509 1548 TILITOIMISTOT Tilitoimistopalvelut KIRJANPITOTOIMISTO MATTILA OY www.kirjanpitomattila.com Myllystenpohjantie 2, Kla P. 0400 566 937 myös iltaja viikonloppuaikoja SAARIKYLIEN ISLANNINHEVOSET Kenttätunnit & maastoratsastusta www.sk-islanninhevoset.fi Sanna Paloheimo P. 03 277 2555 www.hrk.fi SÄHKÖREMONTTI Kantam Oy – Asennukset yli 30 vuoden sähköalan kokemuksella. Tervetuloa! Johtokunta Tiihalan kylätoimikunta / VPK-osasto VUOSIKOKOUS ti 29.11.2016 klo 18.30 Tiihalan Kyläkopilla. P. Lisätietoja kuusioy.fi Ark. Käsitellään 9 §:ssä mainitut asiat. Käsitellään sääntömääräiset asiat. P. 040 561 2782 taruelisa@elisanet.fi www.hoitojahoivapalvelu.fi JUHLAJA KOKOUSTILAT JUHLATILA NELJÄ VUODENAIKAA Tilaa jopa 100 hengelle. klo 14.00 Kylätalolla, Kalajankuja 1. KAHVILA ELLI’N PITOPALVELU IRMA MÄKIMAA Ellintie 2, Kangasala P. Kokouksessa vahvistetaan uudet säännöt. Sääntömääräiset asiat klo 19.00. rekisteröityminen. Kahvitarjoilu. 040 848 0449 KOTIAPUPALVELUT TARMO TALKKARI asumisen apuna talonmiestöistä rakentamiseen ja remontointiin sekä kunnossapitoon. P. 050 384 9000 APUA ARKEEN Kotiin ja yritykseen ark. Kahvitarjoilu. 03 358 6911 ma-pe 10-17, la 10-13. Kangasalan Naisvoimistelijat ry:n SYYSKOKOUS sunnuntaina 20.11.2016 klo 17 Kirkkoharjun koulun ruokalassa. 0400 628 201 www.kuhmalahti.sdp.fi KAUNEUSJA TERVEYSPALVELUT HIERONTAA Suoramalla, Aakkulantie 38, Kangasala Yritysja kotikäynnit tmr68@suomi24.fi TOMMI RYTILAHTI p. – Valtavalo Oy:n LED-valoputkien jälleenmyyjä, asennukset. 03 377 6900 JUHLAJA KOKOUSTILAT KAHVILA-RAVINTOLAPITOPALVELU TILISANSSI Urheilutie 2-4, Kangasala P. 040 501 6870 KOTIAPUPALVELUT KODINHOITOJA PIENYRITYSPALVELU Ritva-Leena Ojaniemi P. Kahvitarjoilu. 03 377 0050, ma–pe 9–17, la 9–14 tai sopimuksen mukaan www.neidonruusu.fi www.kauppaympyra.fi HOITOJA HOIVAPALVELUT HOITAJAT SINUA JA KOTIASI VARTEN Hoitoja hoivapalvelu sairaanhoitaja Taru Koskivuori P. Terveisin johtokunta. 040 707 4717 ÄIJÄLÄ Viihtyisässä kartanomaisemassa juhlaja kokoustilat 80 hengelle. 33 Keskiviikko 9.11.2016 KS Kangasalan Sanomat Paikalliset palvelun tarjoajat palveluksessasi – osan löydät Kauppaympyrästäkin ME PALVELEMME ELÄIMET ELÄINLÄÄKÄRI VILLE SUUTARI vastaanotto Pälkäneellä P. 044 330 5567 ark. 045 253 3883 juhlatalo.aijala@gmail.com www.karjalanliitto.fi/ kangasalankarjalaseura SUORAMAN TYÖVÄENTALO Tupatie 8, Kangasala Juhlaja kokoustilaa jopa 180 hengelle. Mattomäkelä Kangasalan Nuorisoseura ry:n sääntömääräinen SYYSKOKOUS Pirtillä, Tapulintie 6, Ma 21.11.2016 kello 18.00
0400 239 166 PYYDÄ TARJOUS! katso kaikki vuokrattavat laitteet: www.hrk.fi telineet, henkilönostimet koneet piharakentamiseen sirkkelit, sahat, leikkurit... 0400 634 090 www.hervannankuriiri.fi Kangasalalaista täsmäkuljetusta kuormaja pakettiautolla KULJETUKSET JALKAJA KAUNEUSHOITOLA Ulla Kauhanen jalkojen hoidon AT, SKY-kosmetologi Ajanvaraukset: p. 9.30–17.30, la 10–14 www.nyssakka.fi • www.kauppaympyra.fi LAHJALIIKKEET Ruostevauriohitsaukset ym. 24 %) Lentolantie 12, Kangasala, p. ??' ?(( )?* *??. LUKKOLIIKKEET VIEMÄRIHUOLTO • Viemäreiden avaukset • Likakaivojen ja muiden kaivojen tyhjennykset • Viemäreiden kuvaukset ja kuntotarkastukset • Suurtehoimuroinnit ja -puhallukset w w w . k a i v o p u m p p u . P. ???????!?????"???????????. 050 360 6401 tai 03 377 4008 www.kauppaympyra.fi PITOPALVELUT ME PALVELEMME Paikalliset palvelun tarjoajat palveluksessasi – osan löydät Kauppaympyrästäkin Lakiasiaintoimisto LIISA JUUTINEN varatuomari, julkinen kaupanvahvistaja Töykänäntie 265, Sahalahti 03 376 4774, 040 570 6022 PERUKIRJAT KAUPPAKIRJAT TESTAMENTIT YM. asiakaspalvelu@kauppaympyra.fi Inka Lymi-Viitanen, 0400 800 750 KAUPPAYMPYRÄ www.kauppaympyra.fi • Tuulilasien vaihdot ja korjaukset • Muovihitsaukset: puskurit ym. 040 152 5624 / 0400 231 345 isannointi@iktiki.com SOITA SUORAAN PAIKALLISELLE TAKSILLE! 8 hengen taksi, 2 pyörätuolipaikkaa TAKSI ARI NEVALAINEN 0400 921 383 TAKSIT PALVELEMME 24 h www.lukkopalvelu.com 0400 877 611 Ota yhteyttä ja pyydä tarjous. 0400 931 068 www.toosilanelainlaakari.fi Löydät minut myös facebookista! HERVANNAN KURIIRI P. ASIOINTIPALVELU PEKKA VALTONEN P. 044 306 5769, 03 377 3672 Keskusaukio 2, Kangasala www.ullaelina.fi AJANVARAUKSELLA AIKOJA MYÖS ILTAISIN JA VIIKONLOPPUISIN Ulla Elina KAUNEUSJA TERVEYSPALVELUT TRENDIKKÄÄMPIÄ HIUKSIA Kysy vapaita aikoja Puh. Kangasalan Lämpöpumppu (TERÄSKUNTO OY), Kangasalantie 921 Puh. 040 595 6227 • www.saneerausmestarit.com Kun käytät paikallisia palveluita, varmistat niiden säilymisen. 044 743 3580 koilliskeskus@kiinteistomaailma.fi Puhelin (03) 22 33 901 www.asuntopiste.fi Juha Salovaara LKV [A] Parhaita paikkoja maailmassa! Kodit On. torstai klo 9–19 KELLOSEPÄNLIIKE KORPOLA Kellot, korut, lahjaesineet, kaiverrukset, kellojen ja korujen korjaukset, valtuutettu -huolto Liikkeessämme kelloseppä. 03 379 2940 www.tv-hugg.com TV-DIGIHUOLTO TV, DIGILAITE, ELEKTRONIIKKA Ellintie 4, Kangasala (ark. Puh. 34 Keskiviikko 9.11.2016 KS Kangasalan Sanomat AUTOILU Liisantie 2, Kangasala P. KELLOJA KULTASEPÄNLIIKKEET KUVASARSA OY P. LAURILAN BETONI LEMPÄÄLÄN BETONI KANGASALA Kuljetukset ja pumppaukset edullisesti. ?????????. 03-356 1009 Asematunnelissa puh. Myös muut toimenpiteet hevosille ja lemmikeille. ??????????. Ilmainen puhelinneuvonta. TL-PELTITYÖ Tomi Lähteenkorva p. – filippiiniläistä tai suomalaista ruokaa Ellintie 2, Kangasala www.pitopalvelumakimaa.fi P. &!$?????????!???????'??((??)*+??,) ??????-????????'??(??,(?????* &??????%%?????'??(??+?,??+?, -???. 044 304 0414 mingalsuo@yahoo.com www.mingalsuo.fi häät, lasten ja aikuisten synttärit ym. NIEMINEN 0400 690 999 www.hinausnieminen.fi HINAUSPALVELUT Henkilöja pakettiautot Myös raskas kalusto tallenna puhelimeesi 0400 78 68 00 Raskas 0400 98 00 78 Hinaus 24h Siiki www.hinaus24h.fi HINAUS 24h • Autohuollot • Traktorija pienkonehuollot • Renkaat ja rengastyöt • Ilmastointihuollot ja pakokaasutestit • Boch vikadiagnoosi Kultapellonkuja 120, Kuhmalahti Korjaamo 0440 684 521 korjaamokultapelto@gmail.com Hydrauliikkaletkut ja liittimet 0500 846 709 / 24/7 h VAKUUTUSYHTIÖIDEN HYVÄKSYMÄ VAURIOKORJAAMO KAIKKI MERKIT, KAIKKI VAKUUTUSYHTIÖT Hampuntie 9, Kallion teollisuusalue, Kangasala P. kerros, Kangasala (2612644-5) ?????????????????????????????????????????????????????????. 0400 455 502 Myös kotikäyntejä! www.elainlaakariasematroppi.fi MB-Varaosat ja huolto Venetmäki Oy Nahkatehtaantie 10, Viiala Ark. 03 377 1172 ma–pe 9–17, la 9–13 kuukauden 1. Myös iltaisin ja viikonloppuisin. ?????????????????. päästömittaus + OBD MAK + dieselpäästömittaus 57 € 69 € 69 € Merkillisen hyvät osat ja huollot! fixus .fi www .kau ppay mpy rä.fi KANGASALAN AUTOTARVIKE arkisin 8–17, la 9–14, p. 03 377 2952 www.mhyroine.fi METSÄASIOISSA OTA YHTEYTTÄ MHY ROINE PUUNKAADOT • Maanrakennustyöt • Rakennusten purkutyöt • Uusien pohjarakentaminen • Vesi, viemärija sähkökaivuut tmijariahola@gmail.com www.maanrakennusjariahola.fi Jari Ahola 040 501 3240 MAANRAKENNUS RAKENTAMINEN JA REMONTOINTI OIKEA STI VALM ISTAL O KONESAUMAKATTOJEN asennus ja saneeraus sekä muut kattopeltityöt. Aina onnistuu kun soitat, myös lauantaisin. .?!???. 040 712 6790 www.tilituovi.fi TILITOIMISTO TUOVINEN KY Auktorisoitu Taloushallintoliiton jäsen TILITOIMISTOT Sisustusja lahjatavaraliike Keskusaukio, Kangasala, p. 9.00–17.00. /???. 03 3773 177 Kangasalantie 921, katsastusaseman vieressä Öljynvaihto aikaa varaamatta Moottoriöljyt kaikkiin autoihin täyden palvelun autokorjaamo Lentolantie 12, Kangasala, p. 040 140 6000 www.mersupurkaamo.fi MERSUKORJAAMO • MB Star diagnosistesteri • Ilmastointihuolto 70,• Jarrunesteiden vaihdot • Huollot ja remontit Yksilöllistä isännöintiä Pirkanmaalla! www.iktiki.com Teiskontie 18, 33540 Tampere, p. Pyydä tarjous – ilmainen arviokäynti. 03-4102 3074 Vatialantie 1 Nattari (Salea vastapäätä) Palvelemme myös Kaukajärvellä Juvank.10 puh. päästömittaus MAK + bens. 010 420 1900* INFO@KOLARIKORJAUSKESKUS.FI • Vakuutusyhtiöiden vahinkotarkastukset • Kolarikorjaukset • Automaalaukset • Tuulilasinvaihdot HÄMEEN KOLARIKORJAUSKESKUS Oy *lankapuhelimesta 0,0828 €/puhelu + 0,07 €/minuutti (sis. 0400 232 640 Kangasalan Lavavuokraus, kuljetukset, roskalavat, minikaivinkonetyöt 0400 951 107 PIHA JA LAVA OY KAUPPAYMPYRÄ. ????????#!$??#??%?????????. 03 379 1488 ELÄIMET Eläinlääkäri Jessica von Wendt-Salo Erityisosaamisalue hevosten hammashoito. klo 10–17 P. 03 379 0333 RENGASMYYNTI arkisin 8–17, la 10–14, (sovittaessa myös muuna aikana) p. 03 379 0008 www.kangasalanautokatsastus.fi PAIKALLISTA PALVELUA LENTOLASSA Määräaikaiskatsastukset henkilöja pakettiautoille aikaa varaamatta ma-pe 9–17 KANGASALAN AUTOKATSASTUS OY Määräaikaiskatsastus Jälkitarkastus, laaja Jälkitarkastus, suppea 40 € 20 € 14 € MAK + bens. 03 379 0242, ark. LAKIASIAT Lakiasiaintoimisto MÄKIHANNU OY Toivontie 2, 36200 Kangasala P. 0400 513 048 ILMALÄMPÖPUMPUT asennettuna. 0400 854 860 KIVITIKKA KIINTEISTÖVÄLITYS Markku Peltola 050 340 2802 • www.energiakartoitus.fi • Asuntokaupan kuntokartoitukset • Energiatodistukset • Selluvillan lisäeristykset Pirkanmaan Energiakartoitus Oy Eläinlääkäri NETTA TAMMISALO pieneläinvastaanotto Lentolantie 2, Kangasala P. 24 %) ja matkapuhelimesta 0,0828 €/puhelu + 0,17 €/minuutti (sis. 050 571 8049 Ristimäentie 14, Huutijärvi Palvelemme ma-pe klo 10-17 muulloin sopimuksen mukaan Taidekehystäjät ry:n jäsen KEHYSLIIKKEET www.studioreettamuranen.fi 040 757 2435 Kuvaukset studiossa ja miljöössä VALOKUVAUS Pitopalvelua perheja yritysjuhliin koivistonkestikievari.fi 044 520 7077 Koiviston Kestikievari Pitoja juhlapalvelut erilaisiin juhlatilaisuuksiin MK Ingalsuo Ay P. 03 375 3218, 0400 335 443 Joustavasti asiakkaan luona. 03 339 26900 www.newision.fi TIETOTEKNIIKKAA yritysten perustamiset kirjanpidot ja tilinpäätökset veroneuvonta Ellintie 4, Kangasala P. alv. ?????????????????. (03) 377 2628 ark. Kangasalantie 921, Kangasala P. 040 678 2321 www.tl-peltityo.fi SISUPELTI 050 548 3333 • SADEVESIJÄRJESTELMÄT • RAKENNUSPELLITYKSET • KATTOTURVATUOTTEET • PIIPUNPELLITYKSET • TIKKAAT Kaikki sähköasennukset Ellintie 4, Kangasala P. 8–17 www.mobilexpresskangasala.fi Meiltä myös k aasut ja pullot tete.lentola@gmail.com Kangasalan Kodit Oy Maarit Pelli, LKV 044 504 4511 Minna Kalliovalkama, LKV 044 504 4506 Pirkko Riepponen, LKV 050 313 1025 Tuure Koivumäki 044 504 4510 Harri Kalliovalkama, LKV 044 504 4507 KANGASALA Myllystenpohjantie 2, Kangasala P. 03-225 5153 ParturiKampaamo TV:t + digiboxit Audio + videolaitteet Antenniasennukset + tarvikkeet Ellintie 6, Kangasala P. -hitsaus ja metallityöt T uroTek Ruostehitsaus Mursketie 4, Kangasala 044 238 2131 HINAUSAUTOPALVELUT J. Päivi Karttunen LKV, KiAT 044 257 8128 Päivi Kuuttinen LKV, KiAT 050 351 7031 Kodit On Oy, Käyntiosoite Aakkulantie 38, 2. ?????????. f i 24H Päivystys p. 9–17) Puh. 03 377 4862 varatuomari Arto Mäkihannu 0400 630 683, arto@makihannu.fi Santeri Mäkihannu 040 757 9366, santeri@makihannu.fi www.makihannu.fi Yrittäjä, jos haluat mukaan Kauppaympyrään, soita tai laita meiliä. Yrittäjä, lähde mukaan Me Palvelemme -hakemistoon, soita 050 404 1146 Mäntytie 12, RUUTANA . 03 377 3733 kangasala@kiinteistomaailma.fi Kangasala Kodit Oy KOILLISKESKUS Citymarket Linnainmaa P. Tilaukset: 03 371 6106 www.laurilanbetoni.fi Pirkan OP-Kiinteistökeskus Oy LKV Kuohunharjuntie 26, 36200 KANGASALA 010 254 6890 | opkk.fi/otayhteytta KIRSI MUILU myyntipäällikkö, LKV, KiAT 050 389 6836 JYRI SELJAVAARA kiinteistönvälittäjä, LKV 050 389 6803 LASSE PELLAS kiinteistönvälittäjä, LKV 050 389 6833 KAIKKI RAKENNUSALAN TYÖT UUDIS& SANEERAUSKOHTEET P. KAUPPAYMPYRÄ POLKUPYÖRIEN, urheiluja kalastusvälineiden erikoisliike Myös huollot ja varaosat sekä metsästysja harjoituspanokset ja Jahti& Vahti-koiranruoat Pälkäneen URHEILU JA KALASTUS Onkkaalantie 71, Pälkäne 03 534 2045, ma–pe 9–17, la 9–14 URHEILUJA POLKUPYÖRÄLIIKKEET KAUPPAYMPYRÄ Ellintie 2, Kangasala P. alv. 050 551 0757 WWW.EHDFINLAND.NET Musteet ja värikasetit IT-Tarvikkeet Huoltopalvelu Kopiopalvelu TIETOKONEET, OHEISLAITTEET, HUOLLOT JA KORJAUKSET SAUNALAHDEN LAAJAKAISTAJA MATKAPUHELINLIITTYMÄT Ellintie 6, Kangasala, ark. ?(( )?* *??. 03 377 1140 AUTOHUOLTO arkisin 8–17, la suljettu, p
TL-PELTITYÖ Tomi Lähteenkorva p. 044 304 0414 mingalsuo@yahoo.com www.mingalsuo.fi häät, lasten ja aikuisten synttärit ym. 35 Keskiviikko 9.11.2016 KS Kangasalan Sanomat AUTOILU Liisantie 2, Kangasala P. Puh. LUKKOLIIKKEET VIEMÄRIHUOLTO • Viemäreiden avaukset • Likakaivojen ja muiden kaivojen tyhjennykset • Viemäreiden kuvaukset ja kuntotarkastukset • Suurtehoimuroinnit ja -puhallukset w w w . ??????????. 044 743 3580 koilliskeskus@kiinteistomaailma.fi Puhelin (03) 22 33 901 www.asuntopiste.fi Juha Salovaara LKV [A] Parhaita paikkoja maailmassa! Kodit On. Yrittäjä, lähde mukaan Me Palvelemme -hakemistoon, soita 050 404 1146 Mäntytie 12, RUUTANA . .?!???. 03-4102 3074 Vatialantie 1 Nattari (Salea vastapäätä) Palvelemme myös Kaukajärvellä Juvank.10 puh. päästömittaus + OBD MAK + dieselpäästömittaus 57 € 69 € 69 € Merkillisen hyvät osat ja huollot! fixus .fi www .kau ppay mpy rä.fi KANGASALAN AUTOTARVIKE arkisin 8–17, la 9–14, p. klo 10–17 P. 03 379 1488 ELÄIMET Eläinlääkäri Jessica von Wendt-Salo Erityisosaamisalue hevosten hammashoito. ?(( )?* *??. 0400 931 068 www.toosilanelainlaakari.fi Löydät minut myös facebookista! HERVANNAN KURIIRI P. 040 678 2321 www.tl-peltityo.fi SISUPELTI 050 548 3333 • SADEVESIJÄRJESTELMÄT • RAKENNUSPELLITYKSET • KATTOTURVATUOTTEET • PIIPUNPELLITYKSET • TIKKAAT Kaikki sähköasennukset Ellintie 4, Kangasala P. ?????????????????. k a i v o p u m p p u . kerros, Kangasala (2612644-5) ?????????????????????????????????????????????????????????. 03 375 3218, 0400 335 443 Joustavasti asiakkaan luona. torstai klo 9–19 KELLOSEPÄNLIIKE KORPOLA Kellot, korut, lahjaesineet, kaiverrukset, kellojen ja korujen korjaukset, valtuutettu -huolto Liikkeessämme kelloseppä. asiakaspalvelu@kauppaympyra.fi Inka Lymi-Viitanen, 0400 800 750 KAUPPAYMPYRÄ www.kauppaympyra.fi • Tuulilasien vaihdot ja korjaukset • Muovihitsaukset: puskurit ym. ASIOINTIPALVELU PEKKA VALTONEN P. 9.00–17.00. ???????!?????"???????????. 044 306 5769, 03 377 3672 Keskusaukio 2, Kangasala www.ullaelina.fi AJANVARAUKSELLA AIKOJA MYÖS ILTAISIN JA VIIKONLOPPUISIN Ulla Elina KAUNEUSJA TERVEYSPALVELUT TRENDIKKÄÄMPIÄ HIUKSIA Kysy vapaita aikoja Puh. Kangasalantie 921, Kangasala P. Pyydä tarjous – ilmainen arviokäynti. NIEMINEN 0400 690 999 www.hinausnieminen.fi HINAUSPALVELUT Henkilöja pakettiautot Myös raskas kalusto tallenna puhelimeesi 0400 78 68 00 Raskas 0400 98 00 78 Hinaus 24h Siiki www.hinaus24h.fi HINAUS 24h • Autohuollot • Traktorija pienkonehuollot • Renkaat ja rengastyöt • Ilmastointihuollot ja pakokaasutestit • Boch vikadiagnoosi Kultapellonkuja 120, Kuhmalahti Korjaamo 0440 684 521 korjaamokultapelto@gmail.com Hydrauliikkaletkut ja liittimet 0500 846 709 / 24/7 h VAKUUTUSYHTIÖIDEN HYVÄKSYMÄ VAURIOKORJAAMO KAIKKI MERKIT, KAIKKI VAKUUTUSYHTIÖT Hampuntie 9, Kallion teollisuusalue, Kangasala P. (03) 377 2628 ark. 050 360 6401 tai 03 377 4008 www.kauppaympyra.fi PITOPALVELUT ME PALVELEMME Paikalliset palvelun tarjoajat palveluksessasi – osan löydät Kauppaympyrästäkin Lakiasiaintoimisto LIISA JUUTINEN varatuomari, julkinen kaupanvahvistaja Töykänäntie 265, Sahalahti 03 376 4774, 040 570 6022 PERUKIRJAT KAUPPAKIRJAT TESTAMENTIT YM. 03 379 0333 RENGASMYYNTI arkisin 8–17, la 10–14, (sovittaessa myös muuna aikana) p. Tilaukset: 03 371 6106 www.laurilanbetoni.fi Pirkan OP-Kiinteistökeskus Oy LKV Kuohunharjuntie 26, 36200 KANGASALA 010 254 6890 | opkk.fi/otayhteytta KIRSI MUILU myyntipäällikkö, LKV, KiAT 050 389 6836 JYRI SELJAVAARA kiinteistönvälittäjä, LKV 050 389 6803 LASSE PELLAS kiinteistönvälittäjä, LKV 050 389 6833 KAIKKI RAKENNUSALAN TYÖT UUDIS& SANEERAUSKOHTEET P. 040 152 5624 / 0400 231 345 isannointi@iktiki.com SOITA SUORAAN PAIKALLISELLE TAKSILLE! 8 hengen taksi, 2 pyörätuolipaikkaa TAKSI ARI NEVALAINEN 0400 921 383 TAKSIT PALVELEMME 24 h www.lukkopalvelu.com 0400 877 611 Ota yhteyttä ja pyydä tarjous. alv. 03 377 2952 www.mhyroine.fi METSÄASIOISSA OTA YHTEYTTÄ MHY ROINE PUUNKAADOT • Maanrakennustyöt • Rakennusten purkutyöt • Uusien pohjarakentaminen • Vesi, viemärija sähkökaivuut tmijariahola@gmail.com www.maanrakennusjariahola.fi Jari Ahola 040 501 3240 MAANRAKENNUS RAKENTAMINEN JA REMONTOINTI OIKEA STI VALM ISTAL O KONESAUMAKATTOJEN asennus ja saneeraus sekä muut kattopeltityöt. 03 379 0008 www.kangasalanautokatsastus.fi PAIKALLISTA PALVELUA LENTOLASSA Määräaikaiskatsastukset henkilöja pakettiautoille aikaa varaamatta ma-pe 9–17 KANGASALAN AUTOKATSASTUS OY Määräaikaiskatsastus Jälkitarkastus, laaja Jälkitarkastus, suppea 40 € 20 € 14 € MAK + bens. 24 %) Lentolantie 12, Kangasala, p. Myös muut toimenpiteet hevosille ja lemmikeille. ?????????????????. 0400 634 090 www.hervannankuriiri.fi Kangasalalaista täsmäkuljetusta kuormaja pakettiautolla KULJETUKSET JALKAJA KAUNEUSHOITOLA Ulla Kauhanen jalkojen hoidon AT, SKY-kosmetologi Ajanvaraukset: p. 03 377 1172 ma–pe 9–17, la 9–13 kuukauden 1. 040 712 6790 www.tilituovi.fi TILITOIMISTO TUOVINEN KY Auktorisoitu Taloushallintoliiton jäsen TILITOIMISTOT Sisustusja lahjatavaraliike Keskusaukio, Kangasala, p. P. Aina onnistuu kun soitat, myös lauantaisin. Päivi Karttunen LKV, KiAT 044 257 8128 Päivi Kuuttinen LKV, KiAT 050 351 7031 Kodit On Oy, Käyntiosoite Aakkulantie 38, 2. 0400 455 502 Myös kotikäyntejä! www.elainlaakariasematroppi.fi MB-Varaosat ja huolto Venetmäki Oy Nahkatehtaantie 10, Viiala Ark. -hitsaus ja metallityöt T uroTek Ruostehitsaus Mursketie 4, Kangasala 044 238 2131 HINAUSAUTOPALVELUT J. LAURILAN BETONI LEMPÄÄLÄN BETONI KANGASALA Kuljetukset ja pumppaukset edullisesti. ?????????. &!$?????????!???????'??((??)*+??,) ??????-????????'??(??,(?????* &??????%%?????'??(??+?,??+?, -???. 050 551 0757 WWW.EHDFINLAND.NET Musteet ja värikasetit IT-Tarvikkeet Huoltopalvelu Kopiopalvelu TIETOKONEET, OHEISLAITTEET, HUOLLOT JA KORJAUKSET SAUNALAHDEN LAAJAKAISTAJA MATKAPUHELINLIITTYMÄT Ellintie 6, Kangasala, ark. Myös iltaisin ja viikonloppuisin. – filippiiniläistä tai suomalaista ruokaa Ellintie 2, Kangasala www.pitopalvelumakimaa.fi P. KELLOJA KULTASEPÄNLIIKKEET KUVASARSA OY P. 040 140 6000 www.mersupurkaamo.fi MERSUKORJAAMO • MB Star diagnosistesteri • Ilmastointihuolto 70,• Jarrunesteiden vaihdot • Huollot ja remontit Yksilöllistä isännöintiä Pirkanmaalla! www.iktiki.com Teiskontie 18, 33540 Tampere, p. Kangasalan Lämpöpumppu (TERÄSKUNTO OY), Kangasalantie 921 Puh. 010 420 1900* INFO@KOLARIKORJAUSKESKUS.FI • Vakuutusyhtiöiden vahinkotarkastukset • Kolarikorjaukset • Automaalaukset • Tuulilasinvaihdot HÄMEEN KOLARIKORJAUSKESKUS Oy *lankapuhelimesta 0,0828 €/puhelu + 0,07 €/minuutti (sis. 0400 239 166 PYYDÄ TARJOUS! katso kaikki vuokrattavat laitteet: www.hrk.fi telineet, henkilönostimet koneet piharakentamiseen sirkkelit, sahat, leikkurit... päästömittaus MAK + bens. ??' ?(( )?* *??. 8–17 www.mobilexpresskangasala.fi Meiltä myös k aasut ja pullot tete.lentola@gmail.com Kangasalan Kodit Oy Maarit Pelli, LKV 044 504 4511 Minna Kalliovalkama, LKV 044 504 4506 Pirkko Riepponen, LKV 050 313 1025 Tuure Koivumäki 044 504 4510 Harri Kalliovalkama, LKV 044 504 4507 KANGASALA Myllystenpohjantie 2, Kangasala P. ????????#!$??#??%?????????. 0400 513 048 ILMALÄMPÖPUMPUT asennettuna. 0400 232 640 Kangasalan Lavavuokraus, kuljetukset, roskalavat, minikaivinkonetyöt 0400 951 107 PIHA JA LAVA OY KAUPPAYMPYRÄ. ?????????. 03-356 1009 Asematunnelissa puh. Ilmainen puhelinneuvonta. 24 %) ja matkapuhelimesta 0,0828 €/puhelu + 0,17 €/minuutti (sis. 9.30–17.30, la 10–14 www.nyssakka.fi • www.kauppaympyra.fi LAHJALIIKKEET Ruostevauriohitsaukset ym. 03 377 4862 varatuomari Arto Mäkihannu 0400 630 683, arto@makihannu.fi Santeri Mäkihannu 040 757 9366, santeri@makihannu.fi www.makihannu.fi Yrittäjä, jos haluat mukaan Kauppaympyrään, soita tai laita meiliä. 03 379 2940 www.tv-hugg.com TV-DIGIHUOLTO TV, DIGILAITE, ELEKTRONIIKKA Ellintie 4, Kangasala (ark. 03 379 0242, ark. KAUPPAYMPYRÄ POLKUPYÖRIEN, urheiluja kalastusvälineiden erikoisliike Myös huollot ja varaosat sekä metsästysja harjoituspanokset ja Jahti& Vahti-koiranruoat Pälkäneen URHEILU JA KALASTUS Onkkaalantie 71, Pälkäne 03 534 2045, ma–pe 9–17, la 9–14 URHEILUJA POLKUPYÖRÄLIIKKEET KAUPPAYMPYRÄ Ellintie 2, Kangasala P. /???. LAKIASIAT Lakiasiaintoimisto MÄKIHANNU OY Toivontie 2, 36200 Kangasala P. f i 24H Päivystys p. 040 595 6227 • www.saneerausmestarit.com Kun käytät paikallisia palveluita, varmistat niiden säilymisen. 03 339 26900 www.newision.fi TIETOTEKNIIKKAA yritysten perustamiset kirjanpidot ja tilinpäätökset veroneuvonta Ellintie 4, Kangasala P. 03 3773 177 Kangasalantie 921, katsastusaseman vieressä Öljynvaihto aikaa varaamatta Moottoriöljyt kaikkiin autoihin täyden palvelun autokorjaamo Lentolantie 12, Kangasala, p. 050 571 8049 Ristimäentie 14, Huutijärvi Palvelemme ma-pe klo 10-17 muulloin sopimuksen mukaan Taidekehystäjät ry:n jäsen KEHYSLIIKKEET www.studioreettamuranen.fi 040 757 2435 Kuvaukset studiossa ja miljöössä VALOKUVAUS Pitopalvelua perheja yritysjuhliin koivistonkestikievari.fi 044 520 7077 Koiviston Kestikievari Pitoja juhlapalvelut erilaisiin juhlatilaisuuksiin MK Ingalsuo Ay P. 03-225 5153 ParturiKampaamo TV:t + digiboxit Audio + videolaitteet Antenniasennukset + tarvikkeet Ellintie 6, Kangasala P. 0400 854 860 KIVITIKKA KIINTEISTÖVÄLITYS Markku Peltola 050 340 2802 • www.energiakartoitus.fi • Asuntokaupan kuntokartoitukset • Energiatodistukset • Selluvillan lisäeristykset Pirkanmaan Energiakartoitus Oy Eläinlääkäri NETTA TAMMISALO pieneläinvastaanotto Lentolantie 2, Kangasala P. alv. 03 377 1140 AUTOHUOLTO arkisin 8–17, la suljettu, p. 9–17) Puh. 03 377 3733 kangasala@kiinteistomaailma.fi Kangasala Kodit Oy KOILLISKESKUS Citymarket Linnainmaa P
MUUMIMUKI 10 90 Säästä 26% (14,90) Soft Embo WC-PAPERI 16 rll (6,50) 5,Säästä 23% 0,31/rll (Ei sesonkieikä seikkailumukit) MUUMIKAADIN Esi-isä 27 90 Säästä 20% (34,90) SAUNATYYNY tai LAUDELIINA 45x100cm 5,Säästä jopa 28% 5,956,95 /tuote 15 95 Säästä 20% (19,95) FLANELLIPYJAMA ISÄÄ MUISTA 44 95 Säästä 25% (59,95) KEVYTTOPPAPUKU 13.11. Mutta kyllä siellä jossain jotain on. – En enää tänä vuonna mutta ehkä ensi vuonna. KRUUNUKYNTTILÄ 5kpl/pkt. 5) Nastavai kitkarenkaat. Virtanen ja Hannu Sinisalo tulevat nyt ensimmäisenä mieleen. Jari Turunen vastasi tusinaan kysymyksiä purevasta tuulesta huolimatta. – No en. – Vähän heikosti. Hiihtäminen jäi taakse jo 20 vuotta sitten. Huonompikuntoisille ihmisille se saattaa olla vaarallinen. Palvelemme myös isänpäivänä 13.11. – Olen kokeillut, ja minusta se teki hyvää. 4) Kuunteletko radiota. – No sanotaan, että kerran kuussa tulee ostettua jotain. 8) Oletko jo miettinyt joululahjoja. 36 Keskiviikko 9.11.2016 KS Kangasalan Sanomat AINA EDULLINEN Suomalainen perheyritys vuodesta 1979 www.loytotex.fi HUOM! Pidennetty sunnuntai aukioloaika klo:18 saakka! Alasenkuja 1, Suorama, KANGASALA Avoinna ark. Silloin pitää olla teräspiikkiä renkaissa. Kotona en kuuntele. 3) Onko lähipiirissäsi ollut influenssaa. Paloaika n.6-7h (á 1,90) (0,38/kpl) Säästä 21% 2 PKT 3,0,30 /kpl TUIKKU 40kpl/pkt. 2) Odotatko hiihtokelejä. En käy säännöllisesti, eli se on jäänyt toistaiseksi kokeiluasteelle. Kyllä ne ehtii ostaa. 7) Aiotko matkustaa ulkomaille vielä tänä vuonna. – En. 9–20, la 9–18, su 11–18 Tarjoukset voimassa 9.–15.11.2016 tai niin kauan kuin tuotteita riittää tarjousaikana. Tallinnassa varmaankin tulee käytyä. Kävin alkuvuodesta jo Turkissa. – Se on sellainen pöppänä, jonka voi saada periaatteessa mistä vain. Tusina kysymyksiä 1) Kiinnostaako tähtitiede sinua. 11) Kuka on suosikkinäyttelijäsi. 10) Kannatatko perustuloa. 6) Kuinka paljon asioit verkkokaupoissa. Viimeksi ostin akkuporakoneen akun. – Ehdottomasti nastat, kun asuu tuolla maalla. En hiihdä enää, mutta laskettelusukset saattaisin laittaa jalkaan. 12) Haluaisitko kokeilla talviuintia. – Ei ole. Emme me täällä ihan yksin voi olla, se on selvä. – Tällä hetkellä ehkä Ville Virtanen, kun on tullut Sorjostakin seurattua. Paloaika n.4h (á 2,50)(0,06/kpl) Säästä 40% 2 PKT 3,0,04 /kpl Luonnonystävän TALOUSPYYHE 16 rll (6,95) 6 , 0,37 /rll 12 95 Pehmeä TORKKUPEITTO 130x150cm PEFLETTI 40x45cm (á 2,50) 4,Säästä 20% 2 KPL Miesten PITKÄT KALSARIT Kiroileva Siili, Harald tai NHL 9 95 Säästä 23% (12,95) LEIVINPAPERI tai -ARKKI (10m tai 24 ark) (á 1,40) 1, Säästä 28% /pkt 2,Säästä 23% 4,00/L Emendo LÖYLYTUOKSU 500ml/plo (2,60) (eukalyptus, terva tai koivu) (á 1,65) (11,37-12,69/kg) SUKLAALEVYT 130-145g Säästä 19% 3 KPL 4,9,20-10,25/kg Budapest Original tai Talvi KONVEHTI 300g (á 4,50) (15,00/kg) Säästä 25% 3 RS 10,11,11/kg KANAKIERRE XL 325g (8,95) 6 95 Säästä 22% 21,38/kg Kääri isä pehmoiseen peittoon... Lukijan kuva » Lukijan kuvia voi lähettää kangasalansanomat.fi -verkkosivujemme kautta tai sähköpostiosoitteeseen toimitus@kangasalansanomat.fi.. – Kuuntelen sekalaisesti, mitä autoradiosta tulee. Jäällä ne ovat aivan ehdottomat. – Ne euromäärät, mistä nyt on puhuttu, eivät ainakaan omassa taloudessa vaikuttaisi yhtään mitään. Syksy kasassa, kuten kuvan lähettänyt Maarit Nousiainen toteaa. 9) Tiedätkö mikä on pneumokokki. Tiistaina talvi kyseli syksyltä: ”Joko voisin tulla?” Syksy vastasi myönteisesti, koska keskiviikkona satoi lunta, toteaa kuvan ottanut Kati Koivula. Ei jälleenmyyjille