e
stämm
Päivy NTAINA
LAUA
la
9.00?13.00
ma-pe 7.30?20.00
Soita 08 534 8100
www.hammas-aaria.fi . Niissä aiotaan lomauttaa opettajat vuoden ainoiden kolmen koulutuspäivän
ja niiden väliin jäävän viikonlopun ajaksi. Kirkkokatu 27 A 51, 5. Tämä ei ole yksinäistä puuhailua kammiossa, vaan teemme töitä
poikkihallinnollisesti eri tahojen, kuten rajavartiolaitoksen,
poliisin ja vastaanottokeskusten
kanssa, Vuorio painottaa.
. Laskun lomautuksista maksavat oman kunnan lapset ja nuoret.
Loimaa ja Kouvola
törkeimmät
lomauttajat
Törkeimmiksi esimerkeiksi
lomauttajakunnista Luukkainen nostaa Loimaan ja
Kouvolan.
. Pidämme yhteyttä myös Kuntaliittoon, kirkkohallitukseen, työmarkkinajärjestöihin, eri ministeriöihin ja kansalaisjärjestöihin,
hän luettelee.
Sivu 7
Jaana Vuorio. Monen hiljaisen lomautusvuoden jälkeen nyt jo
kymmenen kuntaa on päättänyt lomautuksista. krs 90100 OULU
Martti Korhonen: Elvytyspolitiikan kohteita olisi,
päätöksiä puuttuu Sivu 2
viikko 32
torstai 8. Sen sijaan jo harjoitteluaikana hän pääsi YK:n kautta
tutustumaan maahanmuuttajien ja
pakolaisten ongelmiin.
Siitä lähtien Vuorion työ on kietoutunut pakolaisten ja maahanmuuttajien asioiden edistämiseen.
Heinäkuun alussa Vuorio valittiin maahanmuuttoviraston johtajaksi. elokuuta 2013
www.kansantahto.fi
l POHJOIS-SUOMEN VASEMMISTOLEHTI l PERUSTETTU 1906 l
KUVA: HEIKKI KIRSTINÄ
Kesäkoti
Kuhmossa
Ester Mäntykivi
asuu korven rauhassa
toukokuusta
pitkälle syksyyn.
Sivu 6
OAJ:
Lomautus
heikentää
opetusta
Opetusalan Ammattijärjestö
OAJ on huolissaan opetusja kasvatushenkilöstön lomautuksista.
. Uusi johtaja kehuu työtään
yhteisölliseksi.
. Opettajat
eivät saa tarvitsemaansa
koulutusta, mutta kaupunki
säästää viiden päivän palkkarahat.
Sivu 4
KUVA: TIINA TENKANEN
?Maahanmuuttoasiat ovat elämäntehtäväni?
Vastavalmistuneena juristina Jaana Vuorio unelmoi urasta oikeussaleissa. Lomautukset eivät kerta kaikkiaan sovi kouluihin, OAJ:n
puheenjohtaja Olli Luukkainen sanoo.
Samalla hän on kuitenkin
tyytyväinen, että useampi
kunta on peruuttanut aikomuksensa, kun ne ovat saaneet OAJ:ltä tietoa lomautusten riskeistä ja harkinneet hyötyjä ja haittoja
uudelleen.
. Lomautukset estävät
opetussuunnitelman mukaisen opiskelun sekä lisäävät
rauhattomuutta ja turvattomuutta
20.?21.8. Uskon että hallitukselta tulee elvytystä tukevia päätöksiä. Kai
meillä nyt on jotain velvollisuuksia
tulevia polvia ja luontoa kohtaan, Kor-
Vasemmisto koolla
. Joka päivä kuulen ruokakaupassa
lisää hyviä ehdotuksia.
Mutta julkinen sektori vetää liinoja
kiinni, kunnat siirtävät investointejaan
ja kuluttajat ovat varovaisia, vaikka
nyt kannattaisi rakentaa ja korjata. Olisi hölmöä toistaa samoja vir-
"Nyt tarvitaan
painetta hallitukseen
päin elvytyksen puolesta sekä hyviä, omia
esityksiä järkevistä
alueellisista
kohteista."
TAKKUNEN
heitä ja näin pian. Välttämättömien töiden siirto käy kalliiksi,
ja liikenneverkon, mukaanlukien
Oulun syväväylä ja Pohjanmaan rata,
pitäisi olla kunnossa siksi kun lama
taittuu.
. Kysellään silmät pyöreänä että
pitäisikö Suomenkin tehdä jotain. Esko Ahon (kesk.)
hallitus ei elvyttänyt ja syöksyttiin jättityöttömyyteen, jonka karmeita seurauksia sairastetaan vieläkin sosiaalisina ongelmina.
. Tilanne tiedetään
mutta korjausliikkeet ovat tuskastuttavan hitaita. Vasemmistoliiton
eduskuntaryhmän kesäkokous
Porissa
. Mediahöpötys ja muoti vaikuttavat kielivalintoihin. Pääministeri Kataisen mielestä
Parempi elvyttää kuin
PÄÄKIRJOITUS
Martti Korhonen uistelee ja miettii budjettikuvioita.
MAIJA AALTO
Tärkeän tien
alkuun
Lukuvuosi käynnistyy useimmissa peruskouluissa ja lukioissa ensi viikon maanantaina tai tiistaina. Mutta loma jää kohta taakse.
Valtiovarainministeriö jo aloitti
budjetin teon keskellä synkkiä talousnäkymiä. ilmastonmuutoksesta.
. 2 KANSAN TAHTO 32. Osalle ongelma on ollut paikkojen riittämättömyys, osa taas ei ole edes pyrkinyt
mihinkään.
Tästä seuraavaa syrjäytymisen riskiä voitaisiin
torjua pidentämällä oppivelvollisuutta vuodella
eli tuomalla toisen asteen ensimmäinen vuosikin
oppivelvollisuuden piiriin. Vasemmistoliiton hallitusryhmän kokous Jyväskylässä
. Häntä harmittaa myös
?hörhökeskustelu. Vasemmistoliiton
puoluehallitus Helsingissä. Toimittajat tivaavat kansanedustajien kommentteja.
Korhonen vastaa kaikille, että talous
on nyt kotimarkkinan varassa ja on tärkeä elvyttää keynesläisesti. Perusopetuksella rakennetaan koulutuksellista
tasa-arvoa.
Perusopetuslain mukaan opetuksen tavoitteena
on tukea oppilaiden kasvua ihmisyyteen ja eettisesti vastuukykyiseen yhteiskunnan jäsenyyteen
sekä antaa heille elämässä tarpeellisia tietoja ja
taitoja.
Juhlavalta kuulostavaan tavoitteeseen pääsemiseen ei toki vaikuta koulu yksin, vaan se syntyy
koko yhteiskunnan yhteistyöllä.
Koulutuksen merkitystä on vaikea liiaksi korostaa.
Vaikeinakin taloudellisina aikoina on huolehdittava siitä, että kouluilla ja opetuksella on käytössään riittävät resurssit ja mahdollisuudet tehdä
äärimmäisen arvokasta kasvatus- ja opetustyötä.
Huonosti tähän kuvioon sopivat muutamissa
kunnissa säästökeinona käyttöön jälleen otetut
opettajien lomautukset.
Opettajien ammattijärjestö OAJ on esittänyt
huolensa siitä, että monen hiljaisen lomautusvuoden jälkeen nyt jo kymmenen kuntaa on päättänyt
lomautuksista.
Säästö on erittäin kyseenalainen kun lomautukset estävät opetussuunnitelman mukaisen opiskelun sekä lisäävät rauhattomuutta ja turvattomuutta. Kunnat eivät saa
jäädä märehtimään pelkästään hallintoratkaisuja. Se on hyvä
lääke.
Hän varottaa unohtamasta 1990luvun opetuksia. 31.8.?1.9. Tällaisen uudistuksen
tärkeyttä on nostanut viimeksi esiin tuore opetusministeri Krista Kiuru (sd.)
TUOMAS TALVILA
tuomas.talvila@kansantahto.fi
Kuhaa ja ahventa on tarttunut kansanedustaja Martti Korhosen (vas.) uistimeen mukavasti Oulujärven mökkivesillä. Pohjoissuomalaisille olisi
nytkin töitä esimerkiksi Norjassa, ja
turismi Venäjältä kasvaa.
Sinisilmäisyys
kostautuu kaivoksilla
Eduskunnan ympäristövaliokunnan
puheenjohtajaa kesän kaivosuutiset
eivät ilahduta. 12.?13.8. Ja myös yrityksillä on iso vastuu. Moni nykypäättäjä
oli jo silloin remmissä, tämäkin Hannu Mäkinen, sanoo Korhonen tarkoittaen valtiovarainministeriön budjettipäällikköä, joka viime päivinä on
hokenut ettei elvytysvaraa ole.
Kohteita olisi,
päätöksiä puuttuu
Korhonen luettelee elvytyspolitiikan
kohteita: asuntorakentaminen, homekoulujen korjaus, vesijohtoremontit,
maantiet.
. 2013
?Kokoomus haluaa korjata valtiontalouden jakamalla kurjuutta. Pitää katsoa tulevaisuuteen, Korhonen yllyttää.
Asenneilmastokin
jarruttaa työtä
Aina ei työllisyys ole kiinni rahasta.
Korhonen sanoo, että asenteet selvästi
jarruttavat esimerkiksi venäjän ja ruotsin kielen koulutusta, vaikka kummankin kielen taitajista on Suomessa pulaa
kaupan, matkailun ja muiden alojen
töissä.
. On
työvoimaa ja alhaiset korot. Kuten OAJ huomauttaa, laskun lomautuksista
maksavat oman kunnan lapset ja nuoret.
Samalla kun saatellaan ekaluokkalaiset turvallisesti koulutien alkuun, on huomiota kiinnitettävä
yhdeksänvuotisen peruskoulujakson jälkeisiin
haasteisiin.
Joka vuosi jää tuhansia perusasteen päättäneitä
nuoria vaille toisen asteen tai siihen valmistavaa
koulutuspaikkaa. Kun lukuvuoden työ- ja loma-ajat vaihtelevat hieman kunnittain, syyslukukausi käynnistyi
Posiolla jo eilen ja Rovaniemellä startti on tänään
torstaina.
Pohjois-Suomessa on nyt peruskoulunsa aloittavia lapsia hieman enemmän kuin viime vuonna.
Pohjois-Pohjanmaalla uusia ekaluokkalaisia on
noin 5 570, Kainuussa 770 ja Lapissa 1 840.
On syytä jälleen palauttaa mieliin, minkälainen
arvo yhdeksänvuotinen, maksuton yhtenäiskoulu
on
Sitä voitaisiin
hyödyntää eri oppiaineissa paljon
Kouluruuan arvostus kaipaa parantamista. Ainakin sillä on mahdollisuuksia, koska kouluruokailu liittyy
jokaiseen päivään. Mikkelin ammattikorkeakoulu on tutustuttanut koululaisia ruokaketjun toimijoihin.
paremmin kuin nykyään. Kyllähän perheet arvostavat sitä, että
lapset saavat arkipäivisin lounaan.
Alakoululaiset syövät yleensä
hyvin kouluruokansa ja lukiolaisetkin syövät hyvin, koska he
ymmärtävät ruuan merkityksen
jaksamiselle.
. Yläkoulun puolella murrosikäisillä on kapinaa kaikkea
vastaan ja se suunnataan helposti
kouluruokaankin.
. Hanke toimii myös verkossa,
jossa pyydetään kommentteja lapsilta, vanhemmilta ja opettajilta.
Ravitsemuskatsauksessa koulun
ruokailuympäristöä kuvataan
hyväksi oppimisympäristöksi.
Onko se sitä?
. Keskusteluun
EU-parlamentin vaaleista, vanhuspalvelulaista
ja valtion budjetista osallistui viitisentoista
aktiivia.
Työttömyys huolestuttaa vasemmistolaisia.
He painottivat elvytyspolitiikan välttämättömyyttä ja työllisyyden tukemista julkisen
rakentamisen ja peruskorjausten avulla.
Paikallisena hankkeena pyhäjärviset ajavat
Lagunan saamista Pyhäsalmen vanhaan kaivokseen, jota myös Euroopan tiedeyhteisö pitää parhaana paikkana hiukkasfysiikan laboratoriolle.
Laguna on kustannuslaskentavaiheessa.
Katja Hänninen toivoi Suomen hallituksen
ottavan Lagunan uuteen käsittelyyn, koska viime vuonna osa ministereistä tyrmäsi sen. Pohjois-Suomi tarvitsee Hännisen mielestä Lagunan tuomat työpaikat ja lisäpotkun huipputeknologian kehittämiselle.
Pyhäjärven valtuuston toinen varapuheenjohtaja Martti Savolainen sanoo, että viime
päivinä esiin noussut uusi idea, pumppuvoimala, ei estäisi Lagunan toimintaa samassa kaivoksessa.
?Pumppuvoimala on mielenkiintoinen
avaus. Mikkelin ammattikorkeakoulun (MAMK) ja VTT:n yhteinen kouluruuan arvostuksen
parantamishanke päättyy syksyllä.
Eikö kouluruokaa arvosteta, kun
arvostusta pitää erikseen nostaa, MAMK:n projektipäällikkö
Eliisa Kotro?
. Lähdemme siitä, että arvostus
lisääntyy tuntemisen myötä. Välttämättä vaikutukset
eivät näy näin lyhyellä ajalla.. Kyllähän turbiinit helposti rupeavat
pyörimään 1400 metriä syvässä kaivoksessa.
Isot vesialtaatkin ovat valmiina avolouhoksella
ja pumppuasemat olemassa, sanoo pitkään kaivoksella työskennellyt Savolainen.
Eikö kouluruokaa arvosteta?
VIIKON
KYSYMYS:
KUVA: MIKA PELTONEN
UP/MIKA PELTONEN
Maito. KANSAN TAHTO 32 . ja terveys ry:n tuoreessa
ravitsemuskatsauksessa pohditaan
kouluruuan arvostuksen parantamista. Myös kotien arvostuksissa on
eroja. Niissä perheissä, joissa ruokaa laitetaan ja syödään yhdessä,
lasten suhtautuminen kouluruokaan on positiivisempi kuin perheissä, joissa käytetään enemmän
pikaruokaa.
Miten te olette yrittäneet nostaa
kouluruuan arvostusta?
. Seiskaluokkalaiset tutustuvat esimerkiksi ruokaketjun eri toimijoihin.
Haluamme lisätä vuorovaikutusta
sekä ruokaketjun tuntemisen avulla että koulun sisällä keittiöhenkilökunnan ja oppilaiden välillä.
Meillä on arvio, että tekijöiden
tunteminen lisää ruuan arvostamista.
. 2013
elvytykseksi riittää muutaman sadan miljoonan siirtely momentilta toiselle.?
3
Tien päällä
Sivu 7
toistaa vanhoja virheitä
ARKISTOKUVA: TUULA LESKINEN
Pyhäjärven
Vasemmisto
haluaa Lagunan
KT
Vuosi sitten Martti Korhonen osallistui vasemmistoliiton eduskuntaryhmän kesäkokoukseen Hämeenlinnassa. Miljardibisneksen pyörittäjillä pitää olla
rahaa korjata jälkensä, Korhonen jyrähtää.
Hän moittii valtiota liian
sinisilmäiseksi ja vaatii kai-
vosveron säätämistä sekä
resursseja lupajärjestelmään,
jonka kustannukset pitäisi
periä ?valvottava maksaa?tyylillä, ei verorahoista.
Syksyn poliittisiin koitoksiin valmistaudutaan
myös Pyhäjärvellä, jossa vasemmistoliittolaiset kokoontuivat yhteiseen kesäiltaan Eläkeläisten majalle viime lauantaina.
Ajankohtaisia aiheita käytiin läpi raahelaisen
varakansanedustaja Katja Hännisen ja piirijärjestön toiminnanjohtajan Jaakko Alavuotungin puheenvuorojen pohjalta. Tulokset tulevat syksyllä, kun
teemme loppukyselyn lokakuus-
sa. Tämän
kesän kokous pidetään Porissa puolentoista viikon päästä.
honen puuskahtaa.
Kaivosuutiset ovat kertoneet
irtisanomisista, tappioista,
ympäristöriskeistä, kullan ja
nikkelin maailmanmarkkinahinnan laskusta.
. Riskinkantokyky näyttää
olemattomalta ja bisnes
pelottavan lyhytnäköiseltä.
Voitot halutaan nopeasti
maksimoida
ja
tappiot
sosialisoida. Tämä ei kerta-
kaikkiaan käy. Arvostetaan ja ei arvosteta. Ruokailun voisi ottaa mukaan tehtäväsisältöihin tai tehdä kouluruokalaan taidetta tai musiikkia.
Onko hankkeesta saatu jo
tuloksia?
. On mielenkiintoista nähdä,
onko hankkeella ollut jotakin vaikutusta
9 - 17
la 10 - 15, su 11 - 15
Valtatie 59
08 554 6005
LIMINKA
MUHOS
Tupoksentie 12
08 384 477
Valtatie 11
08 374 800
TYRNÄVÄ
Joonaantie 4
08 545 1957
Neuvonta ja päivystys 08 545 1957(24h)
www.dapu.fi
OULUN
HAUTAUSTOIMISTO
Arvo Kova Oy
Taidolla ja kokemuksella,
elämän palvelua surun kohdatessa.
Oulun Hautaustoimiston
auto vuodelta 1936
Asemakatu 21 . Monen hiljaisen lomautusvuoden
jälkeen nyt jo kymmenen kuntaa on
päättänyt lomautuksista. Silloin työpaikkoja saattaa
kadota.
. www.ala-aho.fi
OAJ:n Luukkainen toivoo
keskitettyä ratkaisua
?Sopimuksiin tulee sisältyä yleiskorotus kaikille?.
HAUTAUSPALVELU
ARKISTOKUVA
UP/MIKA PELTONEN
Kukkakauppa
Tuira, OULU
Avoinna ark. vuosineljänneksellä edellisvuoteen nähden. Jos tilanne pysyy näin huonona, se
näkyy jatkossa myös työllisyydessä.
On vaikea ennustaa, kuinka paljon se
näkyy, Ylitalo sanoo.
Ylitalon mukaan kaupan myyntiä
saattaa heikentää myös yleinen ilmapiiri.
. Nämä työllistävät alan henkilöstöstä 25 prosenttia. Puh. Jäsenyrityksille
tekemämme
investointitiedustelun perusteella kaupan investoinnit ovat nyt supistumassa
eikä kasvua ole luvassa ensi vuodellekaan, Kaupan Liiton pääekonomisti
Jaana Kurjenoja sanoi.. Samaan
aikaan teollisuuden investoinnit supistuivat 12 prosenttia.
. jäsenvaltio kesällä
2011.
Jotkut maat ovat hakeneet
lykkäystä LDC-ryhmästä
erkaantumiselleen. ja 2. Epäilemättä alalla
on runsaasti yrityksiä, jotka nykytilanteessa ovat ajautuneet ongelmiin.
Samanaikaisesti onneksi on myös vanhempia yrityksiä, jotka ovat pystyneet
tarjoamaan edellisvuotta enemmän
töitä.
Yritysten määrä kaupan alalla on
pysynyt viime vuodet hyvin vakaana,
mutta alkuvuonna alalta hävisi 6 prosenttia yrityksistä.
Kovin paljon valoa ei ole luvassa
lähitulevaisuudessakaan, vaikka Kaupan liitto ennustaa kaupan kääntyvän
ensi vuodesta hitaaseen kasvuun. Niissä aiotaan lomauttaa opettajat
vuoden ainoiden kolmen koulutuspäivän ja niiden väliin jäävän viikonlopun
ajaksi. (08) 311 2203 (24 h) . Tällaisia olisivat esimerkiksi järjestöjen kanneoikeus ja lisäpitävyyden
saaminen sille, että yhdessä tehtyjä
sopimuksia myös noudatetaan.
Lomautus
heikentää opetusta
OAJ on huolissaan myös opetus- ja
kasvatushenkilöstön lomautuksista.
. Työntekijöiden määrä ei kuitenkaan olen vähentynyt.
. Sopimuksiin tulee sisältyä yleiskorotus, mutta ne voivat sisältää myös
paikallisia eriä. Alle 10
hengen yrityksiä on yli 90 prosenttia
kaikista yrityksistä.
. Yksityisellä
sektorilla maksetaan aina enemmän
liukumaa sopimuskorotusten päälle.
Koska korotusvaraa ei liiemmälti
ole, voitaisiin tulevissa neuvotteluissa
Luukkaisen mielestä edistää myös
kustannusvaikutuksiltaan vähäisiä,
mutta palkansaajille periaatteellisesti
tärkeitä kysymyksiä.
. En kuitenkaan tarkoita, että suostuisimme suoraan korotusten siirtämiseen esimerkiksi kaksivuotisen sopimuskauden loppuun. Kun kuluttajien luottamus heikkenee, se näkyy suoraan yksityisissä palveluissa. ALA-AHON
HAUTAUSTOIMISTO
PERINTEENÄ PALVELU
. Sen jälkeen voidaan
miettiä alakohtaisesti muita korotuksia, Luukkainen esitti järjestönsä tiedotustilaisuudessa Helsingissä.
Kunta-alalla voitaisiin Luukkaisen
mielestä hakea joustoa palkkaohjelmalla tai sopimalla sopimuskorotusten
ajankohdista.
. 90100 Oulu . ELÄMÄNKAAREN VIIMEISELLE MATKALLE
Asemakatu 4 . Huhti-kesäkuussa alalla oli lähes 10 000 palkansaajaa enemmän kuin vuotta aikaisemmin, Palvelualojen ammattiliiton
PAM:n linjajohtaja Jaana Ylitalo kertoo.
Hänen mukaansa kaupan alalla yritysten koko on kaksijakoinen. Jos säästämisaste lisääntyy,
raha ei ole enää liikkeessä kuten sen
pitäisi olla.
Kauppa ei kasva enää
Koko kauppa kääntyi tutkimuksen
mukaan jo viime vuonna miinukselle,
vaikka vähittäiskaupan volyymi kasvoi edelleen prosentin. 2013
J. (o8) 311 2158
www.arvokovaoy.fi
Maailman
köyhimpien maiden
ryhmä
kutistumaan päin
YK, NEW YORK
IPS/THALIF DEEN
Maailman vähiten kehittyneiden maiden kastista on
pientä pyrkyä ylöspäin.
Tuvalu, Vanuatu, Kiribati,
Angola, Samoa ja Päiväntasaajan Guinea nousevat
kehittyvien maiden luokkaan vuoteen 2015 mennessä, YK arvioi.
Kun YK määritteli vuonna 1971 vähiten kehittyneiden maiden (LDC) ryhmän,
siihen kuului 24 valtiota.
Joukko on sittemmin paisunut ja käsittää nyt 49 maata,
kun Botswana, Kap Verde ja
Malediivit ovat jättäneet
sen. Opettajat eivät saa tarvitsemaansa koulutusta, mutta kaupunki
säästää viiden päivän palkkarahat.
Yritysten määrä romahti
Kaupan alan työpaikkojen määrä on kuitenkin lisääntynyt.
UP/MIKA PELTONEN
Kaupan alan yritysten määrä on
romahtanut tänä vuonna, kun kulutuksen hiipuminen on syönyt alan kannattavuutta, kertoi Kaupan liitto maanantaina. Tällaista tarjousta emme työnantajalle tee.
Halpoja asioitakin
voisi edistää
Erityisesti kunta-alan korkeasti koulutettujen ryhmien palkkaus on Luukkaisen mukaan jäänyt jälkeen muista
OAJ:n puheenjohtaja Olli Luukkainen puolustaa ajatusta keskitetystä ratkaisusta sillä, että siinä
pöytään nousisi vähemmän alakohtaisia riitoja kuin liittokierroksella.
aloista.
. Taantuva kansantalous ja työllisten määrän pieneneminen eivät enää tuo edellytyksiä kaupan kasvulle.
Kaupan liiton toimitusjohtaja Juhani Pekkala valittelee, että kauppaa on
kuritettu jo pitkään kiristyvällä verotuksella.
. Vähittäiskaupassa palkansaajien
ARKISTOKUVA
Kulutuksen hiipuminen on syönyt
kaupan alan kannattavuutta, kertoi Kaupan liitto maanantaina.
Työntekijöiden määrä ei kuitenkaan ole vähentynyt.
määrä on itse asiassa lisääntynyt kuluvan vuoden 1. Lomautukset estävät opetussuunnitelman mukaisen opiskelun sekä
lisäävät rauhattomuutta ja turvattomuutta. Liiton mukaan myynnin kehitys ei riitä
pitämään työllisyyttä viime vuosien
tasolla. ja talouskehitystä.
YK:n mukaan ulkomaiset
investoinnit LDC-maihin
kasvoivat viime vuonna 20
prosenttia. p. Päättäjien olisi hyvä ymmärtää,
ettei poliittisilla päätöksillä luoda kasvua, mutta kasvun edellytykset niillä
voidaan tuhota, Pekkala sanoi maanantaina.
Viime vuonna kauppa vielä kasvatti
investointejaan viidellä prosentilla
vuoteen 2008 verrattuna. Esimerkiksi Zimbabwe
on kieltäytynyt siitä, vaikka
se täyttäisi ehdot, jotka koskevat muun muassa valtion
väestö. Lomautukset
eivät kerta kaikkiaan sovi kouluihin,
Luukkainen sanoi.
Samalla hän oli kuitenkin tyytyväinen, että useampi kunta on peruuttanut
aikomuksensa, kun ne ovat saaneet
OAJ:ltä tietoa lomautusten riskeistä ja
harkinneet hyötyjä ja haittoja uudelleen.
. 4 KANSAN TAHTO 32. Ryhmän
jäsenyys tuo näet etuja,
kuten enemmän kehitysapua
ja mahdollisuuden viedä
tuotteita alennetuin tullimaksuin.
Toisaalta LDC-ryhmään
liittyminen on vapaaehtoista. Tuorein tulokas on Etelä-Sudan, josta tuli YK:n
193. Kunta-ala ei ole ollut viime aikojen palkkajohtaja ansiokehityksessä,
vaikka näin on väitetty. Laskun lomautuksista maksavat oman kunnan lapset ja nuoret.
Törkeimmiksi esimerkeiksi lomauttajakunnista Luukkainen nosti Loimaan ja Kouvolan.
. Vankimman kasvun kirjasivat Liberia, Mauritania, Kongon demokraattinen tasavalta, Mosambik,
Uganda ja Kambodzha.
Sijoitukset kuitenkin keskittyvät paljolti luonnonvarasektorille, joka ei takaa
kestävää kasvua, LDC
Watch -järjestöä johtava
tohtori Arjun Karki muistuttaa.
Opetusalan Ammattijärjestö OAJ
tavoittelee tulevissa neuvotteluissa
keskitettyä palkkaratkaisua, joka tukisi
talouskasvua ja vakautta.
OAJ:n puheenjohtaja Olli Luukkainen puolusti tiistaina ajatustaan sillä,
että keskitetyssä ratkaisussa pöytään
nousisi vähemmän alakohtaisia riitoja
kuin liittokierroksella.
Lopulta pormestari
Avila päätti järjestää kansanäänestyksen.
Työ houkuttaa
AGA valittaa, että äänestyslipussa esitetyt väitteet myrkkyjen käytöstä,
vesivarojen hupenemisesta ja muista
kullantuotannon haitoista olivat pelkkiä ennakkoluuloja eivätkä vastaa
todellisuutta.
Kolumbian tilastojen mukaan 33
prosenttia Piedrasin ja 28 prosenttia
Cajamarcan asukkaista on köyhiä.
AGA lupaa työllistää 1 500 henkeä
suoraan ja 60 000 välillisesti sekä
maksaa liki 360 miljoonaa euroa veroja ja rojalteja 20 vuoden aikana.
Epäily elää silti. AGA arvioi
La Colosassa riittävän louhittavaa 2050 vuodeksi.
Tilanne riippuu kuitenkin siitä, pääseekö yhtiö laajentamaan tutkimusaluettaan, AGA-Kolumbian viestintäjohtaja Sandra Ocampo sanoo.
Jatkuvia kiistoja
Toliman maakunnan ympäristöviranomaiset ovat panneet AGA:n useaan
otteeseen toimenpidekieltoon. Siitä kuitenkin kiistellään, miten paljon kuntalaisten sana painaa, eikä kaivosyhtiö
aio luovuttaa.
Heinäkuun lopulla pidettyyn äänestykseen osallistui Piedrasin 5 105
äänioikeutetusta 2 995, joista 99 prosenttia äänesti laitosta vastaan.
Kolumbian lain mukaan päätös on
sitova, jos uurnilla käy vähintään kolmasosa äänioikeutetuista.
Asia ei kuitenkaan ole sillä selvä.
Kolumbian kaivos. julkisten rakennusten
investointeihin.
Kirjoittaja on Raahen kaupunginvaltuuston 1.varapuheenjohtaja ja PAM:n edustajiston jäsen.
5. ?Kaivosyhtiö ostelee maatiloja. Epäily
elää silti.
Lapset viestinviejinä
Kolumbian Cajamarcan syrjäkylien
lapset ovat tuskin nähneet autoa aiemmin, pitkät koulumatkat taittuvat jalkaisin. ja energiaministeriö sanoo, että sen ja ympäristöviranomaisten päätökset ylittävät kuntalaisten vallan kaivosasioissa.
Vilja-aitasta
avolouhokseksi
Eteläafrikkalainen kaivosjätti AngloGold Ashanti (AGA) on maailman
kolmanneksi suurin kullantuottaja.
Yhtiö saapui Kolumbian Toliman
maakuntaan 2000-luvun alussa, ja sen
kannattavuustutkimukset jatkuvat yhä
La Colosassa. Lisäksi täytyy muistaa, että esim. Jos ei halua myydä, jää
saarroksiin ja vaille tulevaisuutta?,
eräs nimettömänä pysyttelevä cajamarcalainen viljelijä sanoo.
Kaivosyhtiö lupaa
lupaa työllistää ja
maksaa veroja ja
rojalteja. Sinne kaavaillaan poh-
joisten Andien suurinta kullan avolouhosta.
Kaivosalue sijaitsee vajaan sadan
kilometrin päässä Piedrasista Cajamarcan kunnassa, joka on tunnettu
Kolumbian vilja-aittana. Viimeksi maaliskuussa sille määrättiin
rangaistuksia toistuvista laiminlyönneistä.
AGA oli päättänyt perustaa La
Colosan kaivosta palvelevan malminrikastamonsa Piedrasin kunnan Doiman kylään. Juttu
kuitenkin raukesi. He vakuuttavat
epäileville vanhemmilleen, että enemmistö Cajamarcan asukkaista kannattaa kaivosta ja uskoo sen hyödyttävän
kaikkia.
Cajamarcan pormestari Evelio
Gomez hyväksyy kaivoksen tulon, sillä AGA on lahjoittanut kaupungille
ambulanssin ja kunnostanut koulurakennuksia.
Eräs Cajamarcan Anaiman kylän
nimettömänä pysyvä asukas kuitenkin
vakuuttaa, että kaivoksen vastustus on
alueella yhtä vankkaa kuin kansanäänestyksen järjestäneessä Piedrasissa. työttömyysetuuden saamisen edellytyksenä on jo nyt liuta erilaisia kriteereitä, jotka hakijan on täytettävä.
Risikon ja muidenkin kokoomusvaikuttajien toivoisi nyt keskittyvän etsimään keinoja työllisyyden
parantamiseksi sen sijaan, että pyrkivät vaikeuttamaan sosiaaliturvan varassa elävien kansalaisten
arkea.
Toivottavasti syksyn budjettiriihessä leikkausten
sijaan hyväksytään järkevä elvytyspaketti, jonka turvin saadaan helpotusta esim. KANSAN TAHTO 32 . Ei työnantajat ole hyvää hyvyyttään suostunut viisipäiväiseen työviikkoon tai 8 tunnin työpäivään, puhumattakaan palkallisista lomista
tai vähimmäispalkasta.
Vahvan ammattiyhdistysliikkeen vaikutus ja aktiivinen toiminta näkyy työelämää koskevassa lainsäädännössä kuten työsopimuslaissa, työehtosopimuslaissa, vuosilomalaissa, työturvallisuuslaissa ja jopa
lapsilisälaissa.
Ammattiyhdistysliike on duunarin paras ystävä
niin ylä- kuin alamäessä ja sen tähden ei voi kuin
ihmetellä niitä, jotka eivät kuulu oman alansa
ammattiliittoon, vaan valitsevat mieluummin yleisen
työttömyyskassan.
Toisaalta ay-liike tarvitsee myös työväenpuolueita,
jotta työelämän tavoitteet ja haasteet huomioidaan
myös poliittisessa päätöksenteossa ja lainsäädännössä.
Duunarin pitäisi muistaa, ettei loimaan kassa neuvottele työehtosopimuksista tai puolusta työntekijän
oikeuksia. Ainoastaan kuulumalla ammattiliittoon
voi vaikuttaa liiton asioihin ja turvata jatkossa ayliikkeen vahvan roolin työelämää koskevissa asioissa.
Ay-liikkeen mollaaminen kokoomuksen suunnalta
ei ole mitenkään uutta tai ihmeellistä, joten suurta
painoarvoa en anna Pohjanmaan kokoomuksen
puheenjohtajan Susanna Kosken arvioille ay-liikkeen haitoista kansantaloudelle tai hänen näkemykselleen, jonka mukaan nuori työntekijä voisi olla valmis tekemään töitä alemmalla palkalla kuin muut,
mutta kun yleissitovuus estää.
Onneksi estää, sillä juuri tämän kaltaiset esimerkit
todistavat miksi ay-liikettä tarvitaan. IPS
Ammattiyhdistysliike syntyi teollisen vallankumouksen aikana työväestön elinolosuhteita parantamaan. Viime aikoina lapset on kuitenkin haettu lauantaisin autolla kotoa
ylikansallisen AGA-kaivosyhtiön järjestämiin juhliin.
Kuntaan kultalouhosta puuhaava
yhtiö on jakanut lapsille myös kannet-
tavia tietokoneita ja saanut heistä toimintansa puolustajia. 2013
KUVA: CONSTANZA VIEIRA/IPS
KOLUMNI
KATJA HÄNNINEN
Duunarin
ajatuksia
Kaivosyhtiö AngloGold Ashantin mainos Kolumbian Cajamarcaan johtavan tien varressa lupaa parempaa
tulevaisuutta.
Kolumbialaiset äänestivät
kaivosyhtiötä vastaan
Maailman suurimpiin kuuluva kullan louhija ei luovuta.
CAJAMARCA, KOLUMBIA
IPS/CONSTANZA VIEIRA
Kolumbialainen Piedrasin pikkukaupunki asettui kansanäänestyksessä
vastustamaan alueelle suunniteltua
kultakaivoksen rikastamoa. Alueen riisinviljelijät
nousivat vastahankaan kuultuaan
asiasta tämän vuoden alussa.
Yhtiö yritti tammikuussa haastaa
Piedrasin pormestarin Arquimedes
Avilan oikeuteen, koska paikkakuntalaiset estivät tiesuluilla yhtiön väkeä
ja koneita liikkumasta alueella. Haitaksi ei tietenkään olisi, jos työväenpuolueen edustajat ottaisivat näkyvämmin kantaa ammattiliittojen tarpeellisuuden puolesta ja toisivat reilusti esiin myös ne
tahot, jotka pyrkivät työntekijöiden oikeuksia polkemaan.
Ay-liike ei ole vain työssäolevien puolustaja, vaan
sillä on myös roolinsa sosiaalipolitiikan kehittämisessä ja turvaamisessa. Sen vuoksi Kokoomuslaisen
Paula Risikon vaatimukset muuttaa sosiaalietuudet
vastikkeellisiksi tuskin saavat ay-liikkeeltä kannatusta.
Työllisyys paranee vain, jos on työtä tarjolla. Osa tämän päivän duunareista pitää itsestäänselvyyksinä asioita, jotka ammattiyhdistysliike on
saanut aikaiseksi
Tikkaita ja maltin käyttöä
hän suosittaa nuoremmillekin, sillä kulumat polvissa eivät parane.
Kuuma väsyttää
Kuumana hellepäivänä ajaminen
väsyttää Bergin mukaan erityisesti.
. Koskaan ei saisi hypätä.
Nyt onneksi malttaa käyttää tikkaita.
Kulumat polvissa saivat Bergin
siirtymään turvallisempiin työtapoihin. Berg kapuaa
askelmat alas ketterästi.
. Kiire on näissä hommissa se
vaarallisin tekijä. Viilennyslaitteen pitäisi olla pakollinen, jotta
hytin saisi viileäksi ilman moottoria.
Kyse on rahasta, viilennyslaite
maksaa parisentuhatta euroa.
Bergillä on takanaan kaksi viikkoa hyttiasumista. Kuumassa istuminen kuivattaa ihmistä. 6 KANSAN TAHTO 32 . Paperitehtaissa trukkikuskit
ajavat joskus sikamaisen kovaa
tuonne lavalle. Nuorempana sitä hyppäsi
lavalta alas, mutta polvethan siinä
menevät. Silloin rekan katto avataan ja
kuorma nostetaan lavalle nostureilla.
. Autojenkuljetusautot ovat vai-
keita, kun liikutaan kapeilla laveteilla. Siellä on sattunut pahoja
vahinkoja, pitkiä sairauslomia.
Pimeällä omat riskinsä
Pitkilläkin matkoilla kuljettajan
täytyy pysyä hereillä. Ajoaikalain rikkominen on
kallista. Kun tulee ulos autosta
ja tekee ruumiillista työtä, kyllä se
hikoiluttaa.
Vaikka hytissä on ilmastointi, se
on silti lämmin.
. Lastatessa käsitellään kaikenlaisia köysiä ja vetokärryjä. Näissä hyteissä myös asutaan.
Pitkillä matkoilla tuossa istuinten
takana nukutaan. Hirvien
lisäksi stressaavat itsemurhakandidaatit.
. Ajopiirtureita ei huijata.
. Bergin mukaan
ammattikuljettajat noudattavat
työaikalakia ja tauoista pidetään
kiinni. Paluumatkalla lastina oli
maitotölkkejä, jotka jätettiin
Hämeenlinnaan.
Toisinaan lastina on rautapellettejä. Ei se ainakaan mulle tuo
rahaa yhtään enempää, jos yrittäisin rikkoa sitä, hän toteaa.
. 2013
Liukastumisia ja
putoamisia
Vaaralliset ammatit -juttusarjassa
esitellään erilaisia ammatteja, jotka
sijoittuvat kärkipäähän Tapaturmavakuutuslaitosten liiton tilastossa.
Rekankuljettaja ajaa pitkiä rupeamia pimeälläkin.
UP/BIRGITTA SUORSA
Rekan ohjaamo on yllättävän korkealla, lattiarajakin normaalipituisen ihmisen olkapään korkeudella.
Henry ?Henkka. Berg tietää.. Ne kuljetukset hoidetaan
nykyisin venäläisin voimin. Kun työtä tehdään urakalla, sitä tehdään vauhdilla.
. Ne ottavat aika
huonosti huomioon, että siellä voi
olla kuljettaja seinän ja paperirullan välissä.
Sateella ja varsinkin talvella jäiseen aikaan lavalta voi pudota, jollei malta pitää turvallisuudesta
huolta.
. Siinä
on mahdollisuus vetää ne varpaillensa. Kolmesta rangaistuksesta otetaan kortti pois, silloin ei tule
mitään rahaa mistään. Onhan se koko ajan jotenkin tiedossa, Berg toteaa.
Ajaminen yöaikaan voi väsyttää
kokenuttakin. Edessä on muutaman päivän vapaa.
Kuormat vaihtelevat
Nykyisin DB Schenkerillä työskentelevä Berg ajoi vielä seitse-
?Nuorempana sitä hyppäsi lavalta
alas, mutta polvethan siinä menevät.
Nyt onneksi malttaa käyttää tikkaita.?
män vuotta sitten autolasteja
Venäjälle.
. Tässä kuljetetaan kaikkea
mahdollista: paperia, rautaa, tyhjiä
maitopurkkeja, Berg luettelee.
. Nämä pitävät, vaikka painavatkin, mies tuumii.
Liki 33 vuotta rekkaa ajanut
Berg on murtanut jalkansa kertaalleen ja nyrjäyttänyt nilkkansa,
kuten moni muukin kuljettaja.
Kuorman purku on riskialtein
vaihe, sillä pitkän matkan jälkeen
kuljettajilla on kiire kotiin.
. Tekevät halvemmalla, Berg tuumii.
Nyt Bergin ajot suuntautuvat
Ruotsiin. Voi olla,
että omistajakuljettajat rikkovat
lakia, mutta tällaiset palkkamiehet
eivät.
KUVA: PEKKA SIPOLA
Kesähelteellä rekan hytissä on turhan lämmintä ilmastoinnoista huolimatta, Henry ?Henkka. Pitää muista juoda
riittävästi. Onneksi on nämä turvakengät.
Ennen astuttiin ties millä tossuilla
liukkaallekin
Tänä vuonna iltamia vietettiin muun muassa
Kalajoella, Kuhmossa ja Pyhäjärvellä. Suomen kansalaisuuden saadessaan henkilön ei tarvitse luopua kotimaansa kansalaisuudesta.
Tässä olemme seuranneet Ruotsin
mallia, Vuorio kertoo.
Maahanmuuttomaana Suomi ei
ole Vuorion mukaan kovinkaan
vetovoimainen, varsinkaan nyt
talouskriisin aikana.
Kiintiöpakolaiset
valikoidaan
maailmalta
Maahanmuuttoviraston johtaja Jaana Vuorio kertoo, että Suomen kansalaisuutta haki viime vuonna liki 8 000 maahanmuuttajaa. Näistä 100 otetaan
hätätapauksina. Tänä vuonna turvapaikan Suomesta on saanut
1 024 pakolaista.
Kaikkiaan hakijoita on vuosittain noin 4 000.
Suurin pakolaisryhmä ovat irakilaiset, joista 395:lle on myönnetty tänä vuonna turvapaikka.
Vertailun vuoksi Ruotsissa turvapaikan hakijoita on vuosittain
noin 40 000, Norjassa vajaat
10 000.
. Valittu
politiikka on aiheuttanut negatiivisen kierteen, joka olisi katkaistava
ensi tilassa.
Uudenlaista näkemystä luodaan
Oulussa 14.9. Nyt olisi
aika kääriä hihat ja lanseerata laaja julkinen työllisyysohjelma.
Vaikka velkarahalla.. 2013
7
Suomeen tulijoita entistä vähemmän
KUVA: TIINA TENKANEN
Pakolaisvirtoja on vaikea ennustaa.
UP/TIINA TENKANEN
Maahanmuuttoviraston tuore johtaja Jaana Vuorio kertoo kansalaisuushakemusten ja pitkälti
myös oleskelulupien määrän olevan kutakuinkin ennustettavissa.
Sen sijaan turvapaikanhakijoiden
ja pakolaisten määrää ei voida
ennakoida.
. Tanskalla oli pitkään Suomea
vähemmän turvapaikan hakijoita.
Nyt hakijoita on tuplasti Suomeen
verrattuna, Vuorio laskee.
Intiasta asiantuntijoita
Suomeen hyväksytyt kiintiöpakolaiset joutuvat odottamaan pitkiä
aikoja ennen Suomeen pääsyä, jos
kunnilla ei ole tarjota paikkoja.
Kunnan talous ja kunnan saamat
pakolaiskorvaukset vaikuttavat
paikkojen määrään.
Oleskelulupaa on tänä vuonna
hakenut Suomesta 9 635 henkilöä,
joista suurin ryhmä on venäläiset.
Heiltä on tullut kaikkiaan 1 832
hakemusta monin eri perustein.
Toiseksi eniten Suomeen saapuu
intialaisia. Ne kertovat
myös karua kieltään siitä, että suurella rahalla ei ole isänmaata eikä
moraalia.
Taantuma on ajanut suuren osan
eurooppalaisista pahaan taloudelliseen ahdinkoon. Aikaisemmin hakemuksen
saattoi tehdä täällä jo oleva sukulainen, Vuorio toteaa.
Suomi houkuttaa opiskelijoita
etenkin Venäjältä ja Kiinasta,
mutta myös ympäri maailmaa.
Suomen ilmainen koulutus on
vetotekijä.
Suomen kansalaisuutta haki viime vuonna 7 865 maahanmuuttajaa. Marraskuussa Iranista
on määrä valita 200 afgaania.
Lisäksi tämän vuoden puolella
valitaan kongolaisia pakolaisia
eteläisestä Afrikasta.
Delegaation muodostavat
maahanmuuttoviraston virkamies, kotouttamispuolen virkamies ja suojelupoliisin edustaja.
. Työttömyys ja talous ovat seminaarin keskeisiä teemoja.
Euroopan tilannetta koskeva kes-
kustelu on antanut polttopuita
myös kotimaiseen talousdebattiin.
Kannatustaan menettänyt päähallituspuolue kokoomus pyrkii taas
profiloitumaan järein asein ja puolue on lähtenyt loppukesästä panssarivaunulla liikkeelle. Sosiaaliturva on jo nyt
hyvin pitkälle vastikkeellista erilaisine koulutuksineen, aktivointitoimenpiteineen ja niistä kieltäytyville tarjottavine keppeineen.
Auki jää se, miten vastikkeellisuutta voisi vielä lisätä Risikon
mielestä. Kansalaisuuden saa, kun on asunut maassa viisi vuotta,
läpäisee kielikokeen ja elää nuhteettomasti.
Karkotukset lisääntyneet
Pakolais- ja maahanmuuttoasiat
herättävät tunteita. Toisinaan karkotettavan kohtalo koskettaa ja
suomalaiset ovat valmiit vastustamaan karkotusta.
Toisenlaisiakin tarinoita on.
Vuoden 2009 ampumavälikohtaus
Espoon Sello- kauppakeskuksessa
herätti voimakkaita reaktioita.
Kosovon albaani Ibrahim Shkupolli oli saapunut Suomeen pakolaisena jo vuosikymmeniä aikaisemmin.
Shkupolli oli hakenut Suomen
kansalaisuutta, mutta se oli evätty
hänen rikollisen taustansa takia.
. Kiintiöpakolaisten joukossa on haavoittuvien ryhmien
edustajia, joita ovat esimerkiksi yksinäiset äidit, maahanmuuttoviraston johtaja Jaana
Vuorio kertoo. UP/TT
JAAKKO
ALAVUOTUNKI
TIEN PÄÄLLÄ
Viestejä kentältä
Heinäkuu on perinteisesti vasemmistolaisten rantailtojen aikaa.
Väki kokoontuu vapaamuotoisiin
tapahtumiin keskustelemaan tulevan talven kuvioista ja tapaamaan
poliittisia vaikuttajia. He saapuvat työn
perusteella asiantuntijoiksi.
. Ei ihme, että
mieli on monella musta ja tulevaisuudennäkymät synkät. Toukokuussa 2014 käydään eurovaalit,
joiden tulos näyttää suuntaa toivottomuuden tilaan vajonneelle
Euroopalle.
Kuten jo aiemmin on useassa
yhteydessä todettu, Euroopan
talouskriisi on ensisijaisesti kapitalismin kriisi. Hätää kuvaa
hyvin se, että Punaisen Ristin
Kansainvälisen Komitean ICRC:n
pääjohtaja Yves Daccord totesi
heinäkuussa komitean laativan
Eurooppaan uutta strategiaa väkivaltaisten nälkäkriisien torjumiseksi. Itse ehdin vierailla niistä
kahdessa viimeksi mainitussa.
Kesätapahtumissa käytiin keskusteluja, joiden aiheet ulottuivat
paikallistason kiemuroista aina
Brysseliin saakka. Vastaavaa ei ole maanosassamme nähty sitten toisen maailmansodan.
Kyvyttömyys todeta tilanteen
vakavuus ja järkevien ratkaisumallien puute ovat aiheuttaneet
näennäisen status quon, jonka
aikana kriisimaat on säästetty kuiviin budjettikuriin pohjaavalla
politiikalla. Kolumnissa puhutaan joskus myös
politiikkaa.
sadan miljoonan siirtely momentilta toiselle.
Vyönkiristyksen sijasta tarvitaan kuitenkin toimia, jotka lisäävät kokonaiskysyntää. Me
toimimme vain lain mukaan.
Ampuminen oli yllättävä ja ennalta arvaamaton tapaus, Vuorio selvittää.
Ampumisvälikohtaus sai aikaan
sen, että maastakarkotukset lisääntyivät huomattavasti.
Maastakarkotusesityksen tekee
poliisi.
Valtioneuvosto päättää vuosittain sisäministeriön esityksestä, mistä maasta tai mistä kohteesta YK:n esittämiä pakolaisia haetaan Suomeen.
Toukokuussa kolmihenkinen valintadelegaatio valitsi
Turkista 109 iranilaista, 29
afganistanilaista, 13 irakilaista
ja 9 somalialaista.
Sisäministeriö oli myöntänyt
etukäteen 10 prosentin liikkumavaran, jonka turvin 150
hengen kiintiön sijaan valittiin
160 pakolaista.
Syyskuun valintamatkalla
Egyptiin valitaan 150 sudanilaista. Kriisejä tulee jatkuvasti lisää
ja vanhat pitkittyvät, Vuorio
sanoo.
Suomen vuosittainen pakolaiskiintiö on 750. Vyön kiristämisen
myötä nuorisotyöttömyys huitelee
Espanjassa ja Kreikassa 50-60
prosentin tasolla. KANSAN TAHTO 32 . Somaliasta tänne pyrkivien
määrä väheni, kun siirryimme
käytäntöön, jossa ulkomailla olevan henkilön pitää itse hakea Suomeen. Meiltä kysyttiin, miten tällainen henkilö ylipäätään on Suomessa. järjestettävässä
Vasemmiston Eurooppa-seminaarissa, jonne saapuu vieraaksi omien
eurovaaliehdokkaimme ohella vaikuttajia myös eteläisestä Euroopasta. Oman linjan täytyy
näkyä vahvana hallituspolitiikassa.
Pienituloisia ei saa laittaa leikkausten kautta maksamaan taloustaantuman aiheuttamia tuhoja.
Todella moni pitää tärkeänä voimakasta elvytyspolitiikkaa uusien
työpaikkojen luomisessa. Banksterit kasvattivat bittirahalla kuplan, jonka puhkeaminen oli vain ajan kysymys.
Joissain maissa tapahtumiin liittyy
lisäksi melkeinpä putinistiselle
tasolle edennyt korruptio ja varojen väärinkäyttö.
Taloudellinen ja poliittinen eliitti on vienyt kriisin myötä kansalta
säästöt, työpaikat ja elintason.
Suomi on toistaiseksi säästynyt
pahimmalta tsunamilta, mutta tuoreet uutiset massairtisanomisista
osoittavat vaikutusten ulottuvan
myös pohjoiseen. Mieleen
tulee Pekka Sauramon osuva kommentti Kansan Uutisissa: kyse ei
ole siitä, onko meillä varaa elvyttää, vaan siitä, onko meillä varaa
olla elvyttämättä.
Tulevan syksyn isot haasteet
liittyvät siis talousasioihin: Euroopan kriisiin ja sen aiheuttamiin
ongelmiin niin koko maanosan
kuin Suomenkin osalta. Piiput on
suunnattu jälleen pienituloisia
kohti.
Ministeri Paula Risikko esitti
viime viikonloppuna sosiaaliturvan muuttamista vastikkeelliseksi.
Avaus on lähinnä osoitus siitä,
kuinka vähän ministeri esikuntineen tietää tavallisen ihmisen elämästä. Miksei ampujaa oltu poistettu maasta jo aikaisemmin. Kansalaisuuden saa, kun on
asunut maassa viisi vuotta, läpäisee kielikokeen ja elää nuhteettomasti.
. . Viesti kentältä
puoluejohtoon on tällä hetkellä
kristallinkirkas. Maaorjuus lakkautettiin
Suomesta jo 1800- luvun puolella
ja työleiritkään eivät demokraattisessa valtiossa ole kovin kovassa
huudossa.
Kokoomus haluaa siis korjata valtiontalouden jakamalla kurjuutta.
Pääministeri Kataisen mielestä
elvytykseksi riittää muutaman
Jaakko Alavuotunki on Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun
Vasemmiston toiminnanjohtaja, joka reissaa paljon erilaisissa paikoissa ja erilaisilla kulkuvälineillä
?Tervee-tuloa!?
Siinä sitten on itse asuinrakennus,
piharakennukset, kaivo, pieni kasvihuone, rehevää puutarhaa riittää
kolmeen suuntaan; hyötykasvia ja
kukkaa, ja on järvi, pienehkö Rastinjärvi.
Pihamaa viettää melko jyrkästi
laituriin ja veteen saakka. Selvisi. Ei tietokoneita, ei televisiota.
Kymmenisen vuotta sitten Ester
oli pahassa kolarissa, makasi pitkään kuoleman ja elämän rajaviivalla, herättyään aloitti raajat rau-
doitettuina jumppaamisen. Terävä ja
aikaansa seuraava, ikä ei ole noussut sisupussin esteeksi.
Ei puolessavälissä yhdeksääkymppiä käyvän leskirouvan pidä
kiiruhtaa puolijuoksua liki satametrisen pihamaan yli käsi ojossa
vieraitaan vastaan, eihän. Vesi
kannossa. He jäävät portaille suustaan kiinni,
kikattelevat kuin tytöt ainakin, eriikäiset mutta samanikäiset: siispä
kuin luvan saaneena otan vapani
ja uistimeni ja askellan suoraan
alas järvelle.
Tähtään ja teen ensimmäisen
pitkää laituria myötäilevän heiton.
Eilen oli helle, nyt tuuli käy
navakkana ja puuskittaisena, pilvipeittokin makaa noenmustana
patjana.
Vesi kaivossa on puhdasta ja raikasta.
Tänne Ester muuttaa Oulun
kodistaan aina toukokuun lopulla.
Asuu korvessa sadonkorjuuseen
asti, aina syyskuun pimeisiin ja
pakkasen puraisemiin kohmeisiin
ja hiirenrapinoihin.
Yksin, pimeän puhureissa. 2013
Kesäkurpitsa.
Kuhmon mysteeri raukeaa
Haarukkapaloiksi Haydnia ja lopuksi mahdottoman
luonnonmukainen lounas.
Kuhmon mysteerin ratkaisemiseen riittää pieni määrä vasta kuokittuja perunoita, kamera ja lehtiö
ja kynä, kaksi vapaa keloineen ja
pari pientä rasiallista uistimia.
Meppsin vilkut toimivat missä
vain.
Piippolassa tavaroita pakkaillessani ajattelin että fileeraan mysteerin auki kuten lahnan, teen analyysin ja väännän synteesin, paiskaan lehtiön reppuun ja julistan
tuomion.
Muistanette neiti Marplen eli
Jane Marplen, Agatha Christien
luoman fiktiivisen salapoliisihamon, erityisesti hänestä televisiossa nähdyn hoikan version.
Mielestäni eläkkeellä oleva
opettaja Ester Mäntykivi on
aiemman tapaamiseni perusteella
monelta osin neiti Marplen kaltai-
nen, harrastuksiaan ja ulkoista
olemustaan myöten. täti. Harva ulkopuolinen siihen
uskoi.
Ajattelen siinä laiturilla että
tämä on niitä syrjäisiä maailmankolkkia joissa kuristava ikävä ja. Savusaunakin rannassa näyttää olevan,
kookas, jykevistä hirsistä huolella
veistetty ja nurkat lovettu.
Ester on ?sihteerini. 8 KANSAN TAHTO 32 . Ei niin,
mutta Ester kiiruhtaa
KANSAN TAHTO 32 . Rakkaus jäi elämään.
Ester kertoo kuinka yhteiset
asiat olivat aikojen alussa, myöhemminkin.
Kesken maukkaan haukiaterian
kuulijoiden haarukoiden ja veitsien liikkeet hidastuvat, kolahtavat lopulta kesken kaiken lautasille. Koulun johtokunta istui kokoontuessaan sähköttömän talon makuukamarissa
sängynreunalla kuin linnut
langalla.
Ester ja aviomies Seppo
olivat vasta Kuhmoon
muuttaneita opettajia.
Häämätka oli tehty
kanootilla. 2013
9
?Puhdas ruoka
on tärkeää, ihan
sieltä tärkeimmästä
päästä?.
Tuoretta kalaa kesäpöytään.
Rannan savusaunan Ester lämmittää muutaman kerran kesässä.
pakenemiseen pakottava tunne voi
syksyisin huuhtoa yksinelävän
pois raiteiltaan.
Toinen heitto. Kalastivat ja
jopa metsästivät yhdessä.
Aviovaimolla oli pienoiskivääri, tähtäsi kerran puuta
kiertävää tikkaa. ?Puh-
Huoneessa jossa nyt ruokailemme sijaitsi 1973 Rastinkylän koulun luokkahuone. Ester
käy välillä pihamaalla, laskee
pöydälle kolmea tuntematonta
yrttiä: ?Maistakaapa?.
sitten Sepon. Se puskee
pinnassa kita auki kohti ulpukanvarsia ja ahvenruohoa, kieräyttää
itsensä ihan laiturin kyljessä kasvuston ympäri, ja nyt kun siima ei
enää jousta se jännittää voimansa
ja porauttaa.
Hauki on nyt niin vapaa kuin
kala voi omassa järvessään olla.
Aurinko näyttäytyy. En ottanut, minä
sain, sanon.
?Hyvä?, hän sanoo. Hopeanvärinen
Mepps. Vaihdan
hopean kupariin, sitten kuparin
hopeaan ja vielä kaksi kertaa tämä
sama ympäri.
Haukea alkaa tulla.
Hyväksyn ja suolestan niistä
kolme, sihteeri hakee kalan kerrallaan ja fileroi ne saman tien. Ester hoiti Seppoa
kunnes omaishoitajana ja itsekin
toipilaana romahti. Oli nostettava
kädet pystyyn. Paljon onkin Sepolle kerrottavaa.
Kuvat ja teksti:
HEIKKI KIRSTINÄ. Kello on neljä iltapäivällä.
Eikä tulosta.
Ester lähti kuten ennalta oli
sovittu, heilautti kättään, hyppäsi
autoonsa. ?Syömme
paistettua haukea, uusia perunoita
ja kesäkurpitsaa. Niin on tehnyt jo kymmeninä kesinä, ja on nyt jossain
Kuhmon saleista syventymässä
Schubertiin ja Vivaldiin
Kolmas heitto: ja siinä samassa
muljahtaa vedessä pinnan rikkova
pyörre.
Niin on oikein kunnolla kiinni
että jytkähtää.
Siinä sitten kelailen ja on myös
laiturilla lepäilevä lumenvalkoinen tiira, molemmissa siivissä
sentään mustat piirrot, istuu puhumatta pitkän laiturin toisessa päässä, katsoo että mitä minä touhuan.
Sitäkin minä mietin että liian
moni on kuusikymppisenä heittä-
mässä lusikkaansa nurkkaan.
Hauki onkin kookas. Hän
roikottaa viimeistä haukea ja
huikkaa panneensa perunat jo
tulelle, ja: ?Ester-täti palaa kohta
konsertista?.
On jo pyörähtämässä pois kun
muistaa: ?Otit kalat siitä vain, siitä laiturilta?. Ymmärrän ettei mysteeriä ole,
ei ole ollutkaan.
Nyt kirjoittaessani ajattelen että
syystuulten puhaltaessa, yövuoteellaan maaten, Ester heijastelee
pimeään kattoon kaikkea sitä mitä
on Sepon kanssa kokenut.
Miltei koko elämänsä. Riittääkö se??
Kunnes meitä on pyöreän pöydän ääressä koolla kolme. Kaikki tehtiin yhdessä.
Vaikka Ester ei sitä korosta, kaikkeen mitä olemme nähneet, kaikkeen tähän rehevyyteen liittyy
aviomies Seppo.
Muistisairaus vei muuan vuosi
Tänne Ester muuttaa
Oulun kodistaan aina
toukokuun lopulla.
das ruoka on tärkeää, ihan sieltä
tärkeimmästä päästä?, sanoo
Ester.
Se mitä pöydässä on, on puhdasta, maukasta ja tuoretta. Ei osunut.
Siihen se metsästys jäi.
Puutarhamaiset istutukset
ovat laajat, osin jo villiintyneetkin, mutta edelleen satoisat ja
rehevät. Myös
nämä Sepon jälkeiset päivät
10 KANSAN TAHTO 32 . Jaettavana oli 3 850 000
euroa 1 203 hakemukselle. Ruohonjuuritason toiminta on jäänyt välillä. Suurin osa
alkeiskurssin käyneistä on jatkanut
alkeisjatkoryhmässä, joten vesille
nuoret purjehtijat pääsevät niin kauan kuin kelit sallivat.
Osa osallistuu tulevana viikonloppuna ensimmäiseen kilpailuunsa,
kun kotisatamassa purjehditaan jo
perinteinen Kello Open.
Olosuhteet ovat Kiviniemessä
aloittelijoille ihanteelliset, sillä ranta
näkyy koko ajan ja seilaamaan päästään turvallisesti ikään kuin ikkunan
alla. Halusimme tukea
seuran tai lajin itsensä kannalta
parasta toimintaa ja ennen kaikkea liikuttamista, ei hallintoa,
hakemuksia käsitellyt ministe-
riön ylitarkastaja Sari Virta
määrittelee.
Seuratuki on ollut kasvussa
Paavo Arhinmäen sekä edellisen
kulttuuri- ja urheiluministerin
Stefan Wallinin aikana.
. Varjakka ja Kiviniemi olisivat
hyviä paikkoja sen lisäksi, Haukiputaan Pursiseuran puheenjohtaja Jari
Ylönen kertoo.
Tänä kesänä Kiviniemessä ensimmäistä kertaa järjestetty alkeiskurssi
täyttyikin nopeasti. tarkoittaa tässä yhteydessä
sekä maantiedettä että muuta saavutettavuutta.
. Sailing Team Oululla on mainetta kilpapurjehduksen puolella
jopa liiaksi asti niin, että moni vain
harrastamaan haluava on jättäytynyt
matkasta.
. 2013
Seuratuesta
lisäpuhallus
purjeisiin
Teksti ja kuvat:
TINJA REPO
Miten saada purjehdus mahdollisimman lähelle harrastajia, sekä
nykyisiä että tulevia. Pääpaino oli liikunnan harrastamisen mahdollisuuksien laajentamisessa kaikille
lapsille ja nuorille sekä perheille.
Liikunnallisen
elämäntavan
omaksumista halutaan näin edis-
tää ohjatun seuratoiminnan avulla.
Tuki kohdistettiin toimintaan,
jossa kustannukset eivät ylitä 50
euroa kuukaudessa. Tästä lähtökohdasta Sailing Team Oulu lähti
kehittämään ajatusta, jolle se sai
Opetus- ja kulttuuriministeriön seuratukea tänä kesänä.
Sailing Team Oulu on neljän
veneilyseuran yhteenliittymä, jolla
on ansiokkaasti saatu lisäpuhtia purjehduksen
junioritoimintaan.
Emoseuroja ovat Haukiputaan Pursiseura, Oulun Merenkävijät, Oulun
Purjehdusseura ja Oulun Työväen
Pursiseura. Voimavarojen ja kaluston yhdistämisellä on saatu muun
muassa paremmat mahdollisuudet
alkeiskursseille sekä tasokkaampaa
valmennusta kilpaileville nuorille.
Esimerkiksi eiliseen keskiviikkoon
asti Kiviniemessä leireiltiin kisaklinikalla Hollannin optimistijollamaajoukkueen päävalmentajan Pim
Stumpelin johdolla.
Toimintaa
pursijoille
?Lähelle. Vesi on jo lähellä hyvän syvä,
paikka suojainen ja kohtuutuulinen.
Toinen kohta, mihin tukea käytetään, on harrastetoiminnan lisääminen. Lajeista suurimpia
hakijoita olivat jääkiekko, jalkapallo, salibandy, yleisurheilu ja
voimistelu.
. Purjehdusseurojen omia kiinteitä
tukikohtia on Oulussa vain Hietasaa-
ressa. Nyt haluttiin keskittyä seuran
perustoiminnan kehittämiseen
niiden omista lähtökohdista ja
toimintaympäristöistä käsin ja
päästä eroon projekteista ja
hankkeista. ja
liikuntaseurojen perustoiminnan
kehittämiseen. Ideoita pulppu-
Sakari Honkala aloitti purjehduksen tänä kesänä ja pärjää jollansa kanssa jo varsin ammattimaisin ottein.
Rahaa seuroille, levitettävissä olevia hyviä malleja kaikille
Tämän vuoden hakukierroksella
seuratuki kohdistettiin urheilu. Nyt kehitetään lisää ohjattua toimintaa kevytveneillä heille, jotka
haluavat vain pursia, eivät kilpailla,
Ylönen sanoo.
Saadun seuratuen turvin pystytään
talven aikana kouluttamaan ohjaajia
sellaisiin toimintoihin, joille vaikuttaa olevan kysyntää. Yksit-
täiset saadut summat vaihtelivat 2
500 ja 30 000 euron välillä.
Kainuusta hakemuksia lähetettiin
23, Lapista 37 ja Pohjois-Pohjanmaalta 52. Saapuneiden
hakemusten perusteella seuratuki
on yksi opetus- ja kulttuuriministeriön suurimpia valtionavustuksia. Seuroissa tehdään upeaa ja
arvokasta työtä
Tuensaajien antamien
selvitysten ohella sosiaalinen paine
pitänee huolta, että tuki kohdentuu
oikein eivätkä harrastusmaksut
pääse nousemaan.
. Asuuhan Kellon ja Kiviniemen alueella
tuhansia ihmisiä. Useamman vuoden tähtäimellä
on tarkoitus saada homma toimimaan niin, että olisi helppo tulla
matkaan, kustannukset pysyisivät
alhaalla ja harrastuksesta olisi elämänmittaista iloa. Näissä maissa
demokraattinen, kansan
suoralla vaalilla valitsema
maakuntavaltuusto, hoitaa
maakunnan kannalta tärkeimmät asiat.
Suomi ei ole muihin pohjoismaihin verrattava ?pohjoismainen demokratia?.
Meillä päätösvallan kaikissa asioissa pitää pysyä tiukasti Senaatin torin vaiheilla, ja takavuosina oli itsestään selvää, että päättäjien
piti Suomessa sopia kuplavolkkariin. Seurat ovat aika laajasti omak-
suneet yhteiskunnallisen tehtävänsä ja hakivat tukea muun muassa
maahanmuuttajille, vähävaraisille
ja poikavaltaisissa lajeissa tytöille
suunnattuun toimintaan, Sari Virta
kehuu.
Hakemuksia käsitellessään hän
ilahtui lajien moninaisuudesta,
monipuolisuustoiminnasta sekä
seurojen tai lajien yhteishakemuksista. Yhtenä syynä on kuntauudistus ja sote-sekoilut.
Lapissa vastuukuntamallilla
Rovaniemen kaupunginhallitus ja valtuutetut päättäisivät Utsjoen, Enontekiön,
Inarin, Muonion, Kolarin,
Pellon, Kittilän, Sodankylän, Savukosken, Pelkosenniemen, Sallan, Kemijärven, Posion ja Ranuan sotepalveluista. Risteyksissä
on ollut monta läheltä pititilannetta.
Kellon Osuuspankin lakkauttaminen oli mielestäni
suuri virhe. Ei oppositionkaan
kansanedustajat ole kertoneet, ei ainakaan julkisesti,
mitä maakuntamalli käytännössä tarkoittaa.
Kuitenkin Ruotsissa ja
tiettävästi myös Tanskassa
ja Norjassa hoidetaan sotepalvelut pääasiassa maakuntatason vastuulla ja toimesta. Risteyksistä tielle pääseminen on vaikeutunut ja
yritetään puikata pieneen
rakoon, kun jonot ovat pitkiä.
Onko tämä liikenneturvallisuutta lisäävä tapa.
Mateleva liikenne vie autoilijoita Haukiputaan alueelta
isommille teille ja samalla
euroja alueen yrittäjiltä.
Pyöräilyn kannalta pitäisi
Pöllönperäntien ja Takkurannantien risteyksissä siirtää kärkikolmiot osoittamaan autoilijoille väistämisvelvoitetta. Meillä on ohjattuja harjoituksia
paljon, neljästi viikossa, joihin voi
tulla tai olla tulematta. Lapsilla ja nuorilla olisi mahdollisuus valita
monesta lajista ja ennen kaikkea
harrastaa montaa eri lajia, Jari Ylönen visioi.
Hallituspuolueiden kannatus laskee kuin lehmän häntä. Jatkoa ajatellen hän haluaa
herätellä miettimään, miten toi-
mintaa voidaan kehittää ilman
työntekijän palkkaamista.
. Elokuussa
Varjakassa leiriään pitäneet partiolaiset viettivät purjehduspäivän.
Nämä ovat esimerkkejä ryhmistä,
joiden kanssa yhteistyötä jatkossa
viritellään entistä tiiviimmin.
. Harjoittelu tapahtuu
joukkueena, mutta jokainen on
yksin veneensä kanssa, Pursiseuran
junioripäällikkö Markku Honkala
kuvaa.
Pursiseurassa junioreita on kymmenkunta, Sailing Team Oulussa
50?60 yhteensä eri veneluokissa.
Seuratuki itsessään ei ole ehtymätön kaivo, vaan pohjana ja taustalla on
seurojen oma vankka satsaus. Avustusrahan turvin vastaavaa pystytään
laajentamaan myös nuoremmille,
Pursiseuran
varapuheenjohtaja
Kari- Pekka Heikkinen kertoo.
Muutaman tunnin aikana innostunut ryhmä pääsee jo veneilyn
makuun: ensin käydään läpi veneen
perusasioita maalla, sitten perusmanöövereitä jollasimulaattorilla ja
sopivassa tuulessa sama vielä vesillä.
Soolourheilua
joukkueena
. Siihen konseptiin ei maakuntavaltuustot
sovi. Se on kuitenkin suuri taloudellinen riski ja on olemassa vaara,
että se nostaa harrastamisen kustannuksia. Siksi tämä ei
sido niin tiiviisti kuin moni muu
urheilulaji. KANSAN TAHTO 32 . Eihän siinä ole
järjen hiventäkään. Ei, vaikka kuntien edustajista koottaisiin millainen tahansa
lähes maakunnan kattava
sote- lautakunta.
Hallituspuolueiden kansanedustajista vain Risto
Kalliorinne on uskaltanut
mainita ?maakuntamalli?sanan, mutta vain yhden
kerran kuntavaalien jälkeen. Varsinkin
"Risteyksistä
tielle pääseminen on vaikeutunut ja yritetään puikata
pieneen
rakoon,
kun jonot
ovat pitkiä."
vanhukset ovat olleet erittäin vihaisia tällaisesta päätöksestä.
Ps. Perinne elää ja voi
edelleen Suomessa hyvin.
Jaakko Ylitalo
Mateleva
liikenne kiusaa
Haukiputaalla
Ohjaaja Hermanni Lukkarila avustaa ja Heidi Keskimaula pääsee vesille.
huippu-urheilun varjoon ja halusimme nostaa sen arvostusta, Virta
taustoittaa.
Tukea saaneet seurat ovat pystyneet kehittämään mitattavat ja selkeät tavoitteet, joiden toteutumista
seurataan. Sydämensä seuratoiminnalle antaneita vapaaehtoistoimijoita on paljon ja vapaaehtoistoiminnan voimistaminen oli nyt
yhtenä tavoitteena.
TINJA REPO
Olen samaa mieltä monen
muun kanssa, että nopeusrajoituksen laskeminen Kello?Haukipudas-välillä tuo
vain pitkiä matelevia jonoja. Haukiputaan yläkoulun valinnaisen liikunnan ryhmä oli todella
innostunut kokemuksesta. Tukea
sai, jos pystyi osoittamaan, että pohjaa on omasta takaa eikä toiminta
lopahda kun tukipussi tyhjenee.
. 2013
Seuratuki itsessään
ei ole ehtymätön
kaivo, vaan pohjana ja taustalla on
seurojen oma
vankka satsaus.
MIELIPITEITÄ
11
Mielipidekirjoitukset
osoitteeseen
toimitus@kansantahto.fi tai
Kansan Tahto/toimitus,
PL 61, 90101 Oulu.
Gallupit
puhuvat
karua kieltä
Alkeisjatkoryhmän ohjaaja Ola Länsman kertoo tulevan harjoituksen rataa.
aa siinä määrin, että ensi kesänä
saatetaan nähdä vesillä myös vanhempi-lapsiryhmiä.
Kouluryhmät
pilottina
Keväällä Haukiputaalla kokeiltiin
onnistuneesti purjehduksen viemistä osaksi koululiikuntaa. Asukasyhdistystoiminta on erittäin hyvä asia
ja siellä tehdään järkeviä
ehdotuksia kuntalaisille.
Teuvo Ukkola
Kello
ilman valitsijayhdis-. Lehden tiedustelut maataloustöiden vaiheista eri paikkakunnilla toivat
tulokseksi, että peltotyöt olivat monin
paikoin keskeytyneet epäedullisen sään
vuoksi ja maamiesten arvion, että ellei
lämmintä ja ennen kaikkeapoutaa saada,
on mm. oli otsikoitu hänen juttunsa
festivaalien toisen viikon alkaessa.
Hävittyään lapsilisien leikkaus- ja niiden
työnantajamaksujen
poistoesityksensä . ?Näistä Bukarestin päivistä jää eläviä muistoja, toimintahalua ja - tarmoa, joka luo uutta, onnellista elämää. Syyksi viimemainittuun nimimerkki ?Entinen sosdem työläinen. 1953
Koonnut: Tapani Sillanpää
Nuorisfestivaali
etusivun uutinen
K-ohjelma peruttiin,
väkisin istuva hallitus
Edellisviikolla avatut maailman nuorisofestivaalit Bukarestissa olivat lehden etusivun uutinen viikon jokaisena päivänä ?
vieläpä kuvan kera.
Osa jutuista oli lehden oman kirjeenvaihtajan, festivaaleille osallistuneen Niilo
Wileniuksen koneesta. edellisviikolla valtionvarain- ja kuluvalla viikolla suuressa
valiokunnassa . piti sosdem-johdon ohjeiden noudattamista, mitä hän kustu ?tuhmuuksien teettämiseksi?.
Lehti muistutti lukijoitaan äänioikeuden
tarkistamisesta kuntavaaleissa 15.?21.8.
välisenä aikana . sosdemien kanssa.
Pelkosenniemellä sellaisesta oli sovittu,
Hyrynsalmella sellainen oli syntymässä ja
Kärsämäellä sitä oli tarjottu kuten Paavolassakin, jossa sosdemit olivat siitä kuitenkin kieltäytyneet. 2013
tysten perustamista kullekin ehdokkaalle. Kekkonen sen sijaan
ilmoitti hallituksensa jatkavan, mitä lehden päätoimittaja-pakinoitsija Niilo Nikkilä, nimimerkki Kärkevä kommentoi,
että hallitus istuu väkisin.
to oli jo pilaantunut niin ladoissa kuin seipäilläkin.
Vaaliluetteloiden
tarkastuksia
Maamiehet toivoivat
lämmintä ja kuivaa
Vaaliliitto Pelkosenniemellä, Paavolassa ei
Kansan Tahdon levikkialueella sadonkorjuu, mitä lehti seurasi varsin tarkoin, oli
hyvin eri vaiheissaan; kun Nivalla jo leikattiin viljaa, oli Simossa vielä heinäkin
pystyssä. ja julkaisi kuntien suurempia (Ylivieska, Kajaanin mlk, Hyrynsalmi, Tyrnävä, Reisjärvi, Kuhmo, Ranua,
Suomussalmi, Kestilä, Vuolijoki, Sotkamo Pyhäjärvi Ol., Alatornio, Kemin mlk,
Tervola) ja pienempiä (Muhos, Oulu,
Oulujoki, Ii - kahteen kertaan! - , Pudasjärvi, Puolanka, Oulainen Sodankylä, Pello, Kalajoki, Tornio, Kempele, Alavieska,
Vihanti) kuulutuksia sekä tästä että valitsijayhdistysten perustamisasiakirjojen
vastaanotosta.
Tuolloin vielä puolueet eivät voineet
asettaa ehdokkaita . Näin eduskunta pääsi jatkamaan
lomaansa, jonka se hallituksen pyynnöstä oli keskeyttänyt. Äänioikeusluettelot olivat tarkastettavina yleensä äänestysalueiden puheenjohtajien kotona.
60 vuotta sitten
5.?11.8. 12 KANSAN TAHTO 32 . Kekkosen maalaisliitolainen vähemmistöhallitus ilmoitti luopuvansa koko K-ohjelmastaan, kansan
kuristusohjelmaksi ristimästä leikkauslistasta. heinäsato vaarassa turmeltua
suurimmalta osaltaan.
Etelä-Pohjanmaan tulva-alueilla heinäsa-
Lokakuun alussa pidettyihin kunnallisvaaleihin SKDL yritti muodostaa ?työkansan vaaliliittoja
klo 11.00
alkaen. on liikuntapäivä. Olemme tehneet päivien
ohjelman yhdessä kyläläisten kanssa, kertovat tapahtuman järjestelyistä vastaa-
vat Liisa Koskela ja Timo
Haapalainen.
. Elojuhla
Koskelankylän Walolla ke
21.8. Kiviniemi on nyt vahvasti osa Oulua. Ruokailu alkaen klo
12.00. Kellon Vene
järjestää Kello-open purjehduskilpailut. Tässä
vakinainen henkilöstö usein
menettää osan töistään ja
sen on mahdotonta kilpailla
talkootyötä vastaan, joka
jyvitetään
myöhemmin
taloudellisena tukena seuroille ja järjestöille. kalastaja Rainer Halonen ja Osmo Hekkala. Eikö
tämän kaltainen toiminta
ole verojen kiertoa ja harmaan talouden tukemista?
Tässä voi yhteen laskettuna olla kysymys suurista
verotulojen menetyksistä,
TOIMISTO:
(08) 537 1722, faksi (08) 371 314
ilmoitukset@kansantahto.fi
Asiakaspalvelutoimisto avoinna
arkisin klo 9.00?12.00
myyntisihteeri Jaana Hämälä-Raitio
044 537 1722
toimitusjohtaja Sirpa Kovalainen
050 570 9713
sekä monen pieni- ja minimipalkkaisen henkilön toimeentulosta.
SAK:n Kemin paikallisjärjestö pyytääkin harkitsemaan tällaista toimintaa
suosivien työnantajien palvelujen käyttämistä ja
ennemmin tukemaan tervettä työntekoa, ilman mitään
vero- ja harmaan talouden
kikkailuja.
Olisi hyväksi edes joskus
verohallinnon tehdä erityistilintarkastuksia ja määritellä, missä menee talkootyön
ja veronkierron raja, kun sillä korvataan vakituista työtä
julkisella ja yksityissektorilla.
Tervetuloa onkimaan
ja keskustelemaan
SAK:n paikallisjärjestö
toivottaa kaikki jäsenosastojen jäsenet tervetulleiksi
lauantaina 10.8.klo 12.00
alkaen Kemin sisäsataman
onkitapahtumaan ja samalla
keskustelemaan ja ottamaan
kantaa talkootyön kasvusta.
Jäsenistöltä toivotaan myös
ehdotuksia ja ajatuksia
SAK-laiseen paikallisjärjestötoimintaan.
Matti Luukkonen
puheenjohtaja
SAK:n Kemin
paikallisjärjestö ry
TOIMITUS:
(08) 537 1724
toimitus@kansantahto.fi
Tuomas Talvila (päätoimittaja) 050 570 9716
Maija Aalto 044 537 1727
Tuula Leskinen 044 537 1732
Henkilökohtainen sähköposti: etunimi.sukunimi@kansantahto.fi . alkavan juhlan juontaa
kellolainen tohtori ja entinen ministeri Tytti Isohookana-Asunmaa runojen
ryydittämänä.
Runolauteille nousevat
mm. Hanketta vetää suomalainen monialataiteilija Mari Keski-
LINKIT
www.pam.?
www.akt.fi
RAHAA HETI
KÄTEEN
PANTIKSI KÄY
IRTAIN OMAISUUS
13
Kursu.
Osallistuvat taiteilijat
ovat tutkineet Pyhäjoen
luontoa,
Fennovoiman
suunnitelmia ja asukkaiden
mielipiteitä ydinvoimasta.
Ohjelmaan on kuulunut
myös
yleisöluentoja,
musiikkihetkiä ja vierailu
Raahen terästehtaalla.
facebook.com/casepyhajoki
www.puuliitto.fi
SUOMEN
MERIMIES-UNIONI r.y.
FINLANDS
SJÖMANNS-UNION rl
www.smu.fi
MIELIPITEITÄ
Talkootyö vai harmaa talous?
SAK:n Kemin paikallisjärjestö on syvästi huolissaan
nykyisestä ns. Hinta 6 ?. Kilpaileeko työnantaja epäterveesti tarjoamalla jatkuvanluonteisia
töitä eri seurojen tehtäväksi. Ohjelmaosuus alkaa
klo 13.00. Näitä ovat esim. Kellon Työväen Urheilijat ja Kellon
Lyönti vastaavat lasten ja
nuorten liikuntapäivästä
Kiviniemen koulun kentällä. kauppojen inventaariot, ojanvarsien siistimiset, katto- ja
lumityöt sekä urheilukenttien ilta- ja viikonlopputyöt.
Tilapäiset ja kertaluonteiset työt, jotka eivät sisälly
työnantajan normaaliin tehtäviin sen sijaan voivat
puoltaa talkootyötä.
Useasti unohdetaan vakinaisen henkilöstön asema ja
numero 57
Ilmestyy torstaisin
Mäkelininkatu 29, PL 61, 90101 OULU
Kustantaja: Kustannus Oy Kansan Tahto
www.kansantahto.fi
työpanos, kun töitä myydään urheiluseuroille ja järjestöille talkootyönä. Erityisesti
Taiteilijat valmistavat
Pyhäjoella säteilymittareita
KT
New York
on
puistojen
kaupunki
Kiviniemi tunnetaan kalasatamastaan.
meidät tunnetaan kalasatamasta, joka on Perämenen
kaunein, Koskela ja Haapalainen kehuvat.
. Muita päätösjuhlan esiintyjiä
ovat KTU:n tytöt, Pohjan
Akat, Viihdepiikkarit ja Tervakaupungin Puhaltajat.
Rantapäivien perinteen
mukaisesti tilaisuuksiin on
vapaa pääsy.
suomenkieliset teko-ohjeet
jäävät Pyhäjoen kirjaston
seinälle kuntalaisten tutkittaviksi. KANSAN TAHTO 32 . 2013
- kultakorut, hopeaesineet, arvokellot
- autot, moottoripyörät, mönkijät, kelkat
- aseet, turvallinen säilytyspaikka
- puhelinosake tai vastaava arvo-osuustili
- pörssi- ja asunto-osakkeet
- soittimet, elektroniikka, taide, jne
Panttilainakonttori Oy
KULTAKORUJA HALVALLA
JA REHELLISESTI
PAINON MUKAAN
- uusia ja kunnostettuja käytettyjä
kultakoruja ja kelloja
- ostetaan kultaa ja muuta irtainta
- pariston vaihto 5 ?
- myydään lunastamattomia pantteja
- ostetaan puhelinosakkeita ja kultakoruja, rahat heti puhtaana käteen
OULUN KULTA
Pakkahuoneenkatu 26, p. Lopuksi tanssia.
Vapaa pääsy. Suomalainen Lehtipaino Oy 2013
Veteraanikatu 9 C
90100 Oulu
050 5900711
Ikä rikkautena ?
Suunta tulevaan
Eläkeläiset ry
www.elakelaiset.fi
Yrjö
Mäkelin
-seura
www.makelinseura.fi
www.varjaagi.fi
Rakennus-, remontti-,
sisustus- ja tilaustyöt.
Veneiden huolto-, korjausja entisöintityöt.
www.kansantahto.fi. / kpl. Kahvi + kahvileipä 2 ?. Perhetapahtuman ohjelmassa on yleisurheilua, sählyä, katutanssia, kilpatanssiesitys ja temppurata.
Katusähly-cup starttaa
kello 10 ja perinteiset lasten
urheilukilpailut kello 11.30.
Pyhäjoella on elokuun alusta lähtien kokoontunut kansainvälinen joukko taiteilijoita, jotka etsivät taiteellista näkökulmaa ydinvoimalaan ja sen vaikutuksiin
ihmisyhteisössä.
Taiteilijoiden työpajassa
on valmistettu muun muassa säteilymittareita, joiden
ELÄKELÄISET
OULUN TYÖVÄEN
ELÄKELÄISET RY
www.otery.fi
Liikunnan harjoitukset "Kympissä" torstaina 15.8. talkootyöstä
yksityisen ja julkisen sektorin töissä. Rantapäivillä haluamme korostaa kyläläisten
yhteisöllisyyttä, jota päätösjuhlan ohjelma vahvistaa.
Kiviniemen koululla kello
16. ISSN 0356-1380 . Mittareita on
kokeiltu Hanhikiven maastossa, johon taiteilijat ovat
tutustuneet.
Tapaus Pyhäjoki-työpajan päätteeksi on yleisötilaisuuksia sunnuntaina 11.
elokuuta. Tervetuloa!
. Talkoista johtuvista avustuksista ja
mainostamisesta ei makseta
minkäänlaisia veroja valtiolle eikä kunnille. Hanhikivihartaus
pidetään Hanhikivennie-
mellä klo 12?12.30, ja taiteilijoiden työpajojen tuloksia esitellään Parhalahden
koululla klo 14 alkaen.
Taiteilijoita on tullut
Pyhäjoelle muun muassa
Iso- Britanniasta, Itävallasta, Saksasta, Hong Kongista ja Japanista sekä Suomesta yhteensä 18. (08) 538 0100
Avoinna ma-pe 9.30-16.30
www.oulunpantti.net
Kansan
Tahdossa
ensi torstaina:
Merja Kyllönen Kiviniemen rantajuhlilla
KT
ARKISTOKUVA: TUOMAS TALVILA
Liikenneministeri Merja
Kyllönen on juhlapuhujana
Kellon Kiviniemen rantapäivien päätösjuhlassa sunnuntaina.
Osana uuden Oulun juhlavuotta järjestettävien rantapäivien lauantai 10.8. Kympissä on saatavana
myös onnittelu- ja suruadresseja hinta 10 . Kesäkoti Kymppi on
avoinna päivittäin klo 11-16.
Päivystyslistassa on vielä "aukkoja", joten paikkaajia toivotaan
krs, 90500 Oulu
puh. ym.
Kaikki automerkit
LAPIN
AUTO-OSA OY
Nikkarinkuja 12 Roi
Puh. ma?pe 8?17
www.visionliukuovet.?
Ark. Perhonen
19?
valossa - Runoja
KANSAN TAHDON TOIMISTO
Mäkelininkatu 29, Oulu, avoinna ma?pe klo 9-12. w w
w.
Kainuun Vasemmisto
Linnankatu 2, 87100 KAJAANI
Jouko Korhonen, puh. Facebook: Oulun Vasemmistoliitto
. 0440 588 790
sähköposti: vesa.soini@hotmail.fi
POHJOIS-SUOMEN
PIIRIJÄRJESTÖT
Takatie 10, 90440 Kempele, p. ovet, luukut
. 08 376 601, fax 08 376 663
RAKENTAMINEN & REMONTOINTI
KEMIN MATTO- JA
MAALAUSTYÖT
www.turva.fi
Y
Asianajotoimisto
ANSSI HOLMBERG
Asianajaja, varatuomari
Hallituskatu 31 A 24, 4. 14
Paikalla sihteeri Liisa Koskela,
puheenjohtaja Rauno Hekkala tai
muu kunnallistoimikunnan jäsen.
12?
20?
Vappu
Säilynoja:
Siunatut
sokerisakset
20?
MUISTA
MYÖS NÄMÄ:
Waloa 100 vuotta
Erkki Kauppila
Neljä järisyttävää päivää
Lehtimies ja
eurokommunisti
25?
Irti talousväkivallasta 10?
Koonnut Antti Kivimäki
Matti Viialainen:
Osmo Hekkala:
Kaarina Kailo:
Piimäperä . 0400 272 560
Rautatienkatu 10
90100 OULU
Asianajotoimisto
VELI PÄIVIKKÖ
Varatuomari,
asianajaja
Hallituskatu 13?17 C 23,
90100 Oulu
puh. 9?18, la 10?14
Lakeuden
KEITTIÖKALUSTETUKKU
PYÖRÄHUOLTO
V. (08) 451 075
Asianajotoimisto
KAUKO NEVALA Ky
Maakuntakatu 11
96100 ROVANIEMI
puh. lyhdyt
. (016) 312 750
fax (016) 312 120
gsm 0400 693 621
Asianajotoimisto
HONKA JA VESALA OY
Pakkahuoneenkatu 18 B 26
90100 OULU
Puh. (016) 310 950, 040 537 6121
Av. SOINI
MUUT
OTA YHTEYTTÄ VASEMMISTON
OULUN VAALIPIIRIN
KANSANEDUSTAJIIN
.c o m
p aj a
ka
py
o ra
erin
t
u
16
, O ulu . Uusi sähköposti: oulu.vas.kunnallisj@gmail.com
A leksa nt
Haukkarinkatu 4 C, 94100 KEMI
p. 2013
PA LV E L E M M E S I N U A
ASIANAJOTOIMISTOJA
HAMMASHUOLTO
MUUT
HAMMASLABORATORIO
VELI HEIKKINEN OY
www.veliheikkinen.fi
proteesit, pohjaukset,
korjaukset sekä
hammassuojat urheilijoille
ASIANAJAJA
on asianajajaluetteloon hyväksytty
lakimies, jolla on säädetty kokemus ja
taito. isäni maa
Kylmää oli aamusaikka
. vaihteistot
. www.oulu.vas.fi . jäähdyttimet
. 050 574 1676, harri.ylonen@eduskunta.fi
Pakkahuoneenkatu 19, 90100 OULU
Martti Korhonen
avustaja: Eija Tynnilä
puh. moottorit
. (09) 432 4132, anne.seppanen@eduskunta.fi
KIRJAOSTOKSILLE
Eero Matero:
Sirpa Puhakka:
BREZNEVIN
OPISSA
PERIN
SUOMALAINEN
JYTKY
29?
Muistelma
Moskovan
puoluekoulusta
Ahti Sala:
YÖ ON
HILJAINEN
KESÄKUUSSA
RUNOJA
Vasemmistoliiton
Oulun kunnallisjärjestö ry
Pakkahuoneenkatu 19, 90100 Oulu
Puh. (016) 254 300
fax (016) 254 305
aimo.tervahauta@aatsto.inet.fi
AUTOHUOLTO
JA
-VARAOSAT
Toimitukset koko maahan
PURKUOSAT
. vaihde (08) 375 434
Telefax (08) 370 163
asianajotoimisto@vesala.com
AA,VT Lauri Vesala
AA,VT Markku Honka
OTM Tuomas Vesala
Asianajotoimisto
HANNU GEHÖR OY
Asianajaja
Hannu Gehör
Merikoskenkatu 7 A 49
2. krs
90100 OULU
puh. Runoja
Tauno Saarela:
Kollegakirja
Tauno Saarelalle
Suomalainen
kommunismi ja vallankumous 1923-1930
Kansan Tahto 100 v.
historiateos
20?
10?
15?
12?
25?
35. 371 198 / 0400 686 865
fax 374 791
VUOKRATAAN
yksiöitä, kaksioita
ja kolmioita
RAKENTAMINEN & REMONTOINTI
Keittiökalusteiden ei välttämättä tarvitse maksaa paljon!
keittiöt, komerot, kodinhoitohuoneet, wc-kalusteet, ovet, liukuovet
V I S I ON
KEITTIÖT
Ota mitat mukaan niin suunnitellaan yhdessä
mieleisenne keittiö ja kodin muut kalusteet!
www.keittiokalustetukut.?
Kemissä:
Asianajotoimisto
LAHJA LIMINGOJA OY
asianajaja, varatuomari
Rantakatu 5 A 24
90100 OULU
puh. peltiosat
. Ei ihan teorian mukaan
PekkaTaanila:
lampun
10. 040 745 3025
seppo.wikstrom@vasemmistoliitto.fi
http://lappi.vasemmisto.fi
Risto Kalliorinne
avustaja: Harri Ylönen
tavattavissa maanantaisin ja torstaisin
Oulun Järjestötalolla klo 10?16
puh. (09) 432 4051, eduskunta
Merja Kyllönen
avustaja: Anne Seppänen
puh. (08) 311 8811,
fax 378 505
www.paivikko.fi
VESA KUUSIRATI
Urheilutie 49
86600 HAAPAVESI
Puh. (08) 622 616
VUOKRATAAN
HAMMASLABORATORIO
ERIKOISHAMMASTEKNIKKO
Oulussa:
Pohjolankatu 16 B 20
Kajaani
Uusi päivystysaika toimistollamme:
Tiistaisin klo 10 . 044 3457 611
. (08) 515 011
p. 0400 200 733
jouko.korhonen@pp.inet.fi
http://kainuu.vasemmisto.fi
Pohjois-Pohjanmaan vasemmisto
Pakkahuoneenkatu 19, 90100 OULU
Toiminnanjohtaja Jaakko Alavuotunki, puh. ym.
UUDET OSAT
. (08) 374 511,
040 551 7754
telefax (08) 311 0286
asianajotoimisto@limingoja.net
www.limingoja.net
LO-ASUNNOT O
A
W
WWW.WALOASUNNOT.FI
Rovaniemellä:
Asianajotoimisto
AIMO TERVAHAUTA KY
Kauppakatu 15
puh. 0500 584 055
jaakko.alavuotunki@vasemmistoliitto.fi
http://pohjois-pohjanmaa.vasemmisto.fi
Vasemmistoliiton Lapin piiri
Lapinkatu 2, 96190 ROVANIEMI
Seppo Wikström, puh. 554 6198/0400 586 903,
fax 554 6199
Asianajotoimisto
KARI ERIKSSON OY
Asianajaja, varatuomari
0400-685 036
Ratakatu 8 B 13 90100 Oulu
puh. 14 KANSAN TAHTO 32 . Asianajajan toimintaa valvovat
asianajajaliitto ja oikeuskansleri.
Asianajajat antavat myös julkista
oikeusapua kaikissa oikeudenkäyntiasioissa.
Puh
Värin aallonpituus. Talvivaara Oy:n. Punainen, oranssi, keltainen, vihreä, sininen, violetti. 4. 7. Perhe, johon syntyy kaksoset, kolmoset tai neloset tai joka adoptoi
kerralla useamman lapsen. 8. Haittaohjelma. Hauki. 2. 5. Kiina.
viimeviikon RATKAISUT
SUDOKUT viikko 32
...ratkaisu ensi viikon Kansan Tahdossa. Mikä määrää sateenkaaren värien järjestyksen?
9. Paljonko Suomessa on lääkäreitä?
5. 3. 9. Mikä on monikkoperhe?
2. Kummat suhtautuvat optimistisemmin
tulevaisuuteen, afrikkalaiset vai eurooppalaiset?
6. Afrikkalaiset.
6. 10. Mikä on suomalaisen mustikan tärkein vientimaa?
VASTAUKSET:
Vastaukset: 1. KANSAN TAHTO 32 . Mikä tietokonetta vaivaa kun siinä on
mato?
8. Kerrotaan että Vladimir Putin sai Siperiassa 21-kiloisen kalan, mitä lajia?
7. 2013
TEHTÄVÄT
RISTIKKO viikko 32
...ratkaisu ensi viikon Kansan Tahdossa
15
KYSYMYKSET
1. Maat ovat
Irlanti, Iso-Britannia, Kypros, Malta. Minkä kuuluisan yhtiön hallituksen
puheenjohtaja on Tapani Järvinen
4. Missä Euroopassa on vasemmanpuoleinen liikenne?
3. Noin 20 000. Luettele sateenkaaren värit ulkokaarelta alkaen!
10
Lisäksi
kaupunki tarjoaa 17 vuotta täyttäneille nuorille myös pitkäkestoisempia kesätyöharjoittelupaikkoja
esimerkiksi terveysasemilla ja
palvelukodeissa.
Olen itse käyttänyt kesätyöseteliä työnhaussa jo kahtena kesänä.
Viime kesänä vietin kaksi viikkoa
Maailmankauppa Juuttiputiikissa
ja tänä vuonna Kansan Tahdon
toimituksessa.
Kumpikaan työpaikoista ei olisi
kyennyt palkkaamaan minua
ilman sitä. Paikka pitää hommata itse.
Oppilaitos tekee sitten harjoittelusopimuksen. Hän valmistuu Haapaveden opistosta nuorisotyöntekijäksi tämän vuoden lopulla.
Kirpputoreja,
bänditreenejä
Taloudellisesti ainoa vaihtoehto
on asua kesä kotona vanhempien
luona ja hakea toimeentulotukea.
. 16 KANSAN TAHTO 32 . Olen koettanut katsella työtä
Oulusta, mutta en päässyt sen
paremmin Itellalle kuin torimyyjäksikään, kertoo pian 20-vuotias
Taivalkoski, joka opiskelee talvet
Haapavedellä. Kesäpaikat on varattu koululaisille, työ kestää kaksi viikkoa ja
palkaksi saa taskurahan, jotain viisi euroa tunnilta.
Täysi-ikäisyyttä seuraavat kaksi
vuotta ovat opiskelijalle usein
köyhää aikaa. Kirpparilta ostan vaatteita ja
muutakin. Toivon pääseväni
elokuva- tai verkkoviestinnän työpajaan.
Nuorten yleinen kiinnostus
opiskelua kohtaan voisi Taivalkosken mukaan kasvaa, jos käytännön tekemistä tarjottaisiin
enemmän ja teoriaa vähemmän.
Ehdotukset nuorten palkka-alesta hän tyrmää epäjohdonmukaisina.
. Kela ottaa huomioon
vain tulot mutta ei menoja, esimerkiksi lainoja, jotka monilla
perheillä voivat olla suuriakin.
Taivalkoski toivoo päättäjien
korjaavan asian. -tyyppisellä asenteella. Vanhempien tulot
vaikuttavat opintotukeen 20-vuotiaaksi asti. Vantaalla setelin arvo on
300 euroa ja minimibruttopalkaksi
on asetettu 450 euroa. Kyllä työllä pitää elää.
Oma tuleva työpaikka nuorisoohjaajana on vielä tietymättömissä. Käytäntönä on, että vain kunnan sisäiset matkat kokouksiin
korvataan. Oulun toteutus
kuitenkin erottuu joukosta laajuudeltaan, esimerkiksi Espoon nuorille kesätyöseteleitä on ollut jaossa vain 900.
Työaika jaetaan yleensä kymmeneksi kuuden tunnin päiväksi
kahden viikon ajaksi. Tästä huolimatta
pitäisin Oulun mallia Suomen
kaupunkien tasolla varsin toimivana ratkaisuna.
En toki väitä etten näkisi siinä
mitään parantamisin varaa. Palkka ei kuitenkaan ensimmäisten kesätöiden
kohdalla kenties ole ainoa kannustin. Ennen työelämään astumista
Taivalkoski on päättänyt suorittaa
siviilipalveluksen.
Nuorten yleinen
kiinnostus opiskelua
kohtaan voisi Ville
Taivalkosken
mukaan kasvaa, jos
käytännön tekemistä
tarjottaisiin enemmän ja teoriaa
vähemmän.
KIRJOITTAJAVIERAS
Kesätyöseteli, paremman puutteessa
Oulun kaupunki tarjoaa 15?17vuotiaille oululaisille 280 euron
arvoisen kesätyösetelin. 2013
Täysi-ikäisyyttä seuraa
kahden vuoden kuilu
KUVA: MAIJA AALTO
Opintotuen saa
leikattuna,
kesätyöt
kiven alla.
ovat Ville Taivalkosken mukaan
heikossa asemassa. Huono palkka vain vähentää
kiinnostusta työntekoon. Kaupunki
kuitenkin myöntää seteleitä enimmillään vain 166 kappaletta, joten
lienee ainakin toistaiseksi aikaista
sanoa oululaisen nuoren olevan
heikommassa asemassa.
Lisäksi Vantaan malli jättää
vähintään 150 euroa työnantajan
vastuulle, mikä voi mahdollisesti
vähentää työpaikan intoa palkata
nuori.
Setelin kautta hankittuun paikkaan suhtaudutaan usein ?kun ei
muutakaan ollut tarjolla. Kesätyöseteli onkin mielestäni parhaimmillaan, kun nuori pääsee sen avulla
kartuttamaan työkokemustaan
myös vähemmän tavanomaisiin
paikkohin.
Noin neljään ja puoleen euroon
jäävä tuntipalkka ei luultavasti
yksinään riittäisi aivan kaikkia
motivoimaan. Muutama nuori
on päässyt metsänistutukseen.
Matkailu painottuu talveen eikä
tarjoa kesätyöpaikkoja.
. Hän tosin epäilee
isopalkkaisten kykyä ymmärtää sellaisten elämää, jotka joutuvat koko
ajan miettimään mihin on varaa.
MAIJA AALTO
Pohjois-Pohjanmaan pahimmalla
työttömyysalueella Koillismaalla
asuva opiskelija Ville Taivalkoski on yksi monista ilman kesätyöpaikkaa jääneistä nuorista.
Haaveet kesäansioista haihtuivat pikku hiljaa, kun työhakemuksiin ei kuulunut vastauksia.
Taivalkosken kunnassa on tosi
vähän mitään kesätöitä muille
kuin koululaisille. Heitä ei yleensä oteta kuntien kesätöihin eikä
setelinuoriksi.
. 60 työtuntia
voidaan kuitenkin tarvittaessa
jakaa myös pidemmälle aikavälille yhden kalenterikuukauden
sisälle.
Yhtä kaikki seteliin perustuvasta kesätyöjaksosta ei siis muodostu kovin pitkäkestoista.
On kuitenkin hyvä muistaa, ettei
iso osa kohderyhmästä välttämättä
huomattavasti pidempään työjaksoon valmis olisikaan. Sen turvin nuoret voivat hakea töitä
Oulussa toimivasta yrityksestä,
yhdistyksestä, järjestöstä, seurasta, säätiöstä tai seurakunnilta.
Tänä vuonna seteleitä oli jaossa
yli 5 000 kappaletta, määrä on
kasvanut huomattavasti kuntaliitosten aiheuttaman asukasluvun
nousun mukana.
Käytäntö ei itsessään ole mitenkään ainutlaatuinen, samankaltaisia seteleitä ovat tarjonneet muun
muassa Espoon, Vantaan ja Lahden kaupungit. Lomamatkoihin ei ole
Valtuustoreissut
omin kustannuksin
valittuna Vasemmistoliiton valtuutettuna, on sekin ollut tauolla
kesäkuun jälkeen.
Demokratiakin tuottaa Ville Taivalkoskelle talouspulmia.
Osallistuminen kunnanvaltuuston
ja
sivistyslautakunnan
kokouksiin talvella tulee kalliiksi,
sillä opiskelupaikkakunnalta Haapavedeltä on kotikuntaan matkaa
275 kilometriä suuntaansa, mutta
matkakuluja ei hänelle makseta.
. Voisi
kuitenkin olla vaikea kehittää
oleellisesti mielekkäämpää versiota, joka yhä tarjoaisi nuorille
yhtä tasapuolisesti ja kattavasti
mahdollisuuden kesätöihin.
ANSSI BWALYA
Anssi Bwalya on 17-vuotias
oululainen lukiolainen.. Opiskelu jatkuu syksyllä
työharjoittelulla.
. Juuri kokemuksen hankkimiseen tarpeella ja mahdollisilla
haaveilla työsuhteen jatkumisesta
jossain muodossa vielä kesän jälkeenkin on luonnollisesti oma
osansa.
Muista kaupungeista löytyy kyllä
myös malleja, joissa nuoren palkka kohoaa vähän suurempiin lukemiin. Ruoka,
bensa, kaikki on kuitenkin kallista. Opiskelijalle tämä on
huono systeemi, hän huomauttaa.
Talouskuilussa
18-20-vuotiaana
Opiskelu alkaa
työharjoittelulla
Yli 18-vuotiaat opiskelijanuoret
Taivalkoski on viihtynyt Haapa-
Opiskelija Ville Taivalkoski on joutunut viettämään kesänsä työttömänä, vaikka on hakenut moniin eri työpaikkoihin.
varaa.
Vaihtelua hiljaiseen kesään tuovat treenit ja muutama keikkareissu hevibändi Temorin kanssa, jossa Taivalkoski on ollut laulajana
kaksi ja puoli vuotta.
Kuntapolitiikka, johon hän tuli
mukaan viime kunnallisvaaleissa
veden opistossa ja oppilasasuntolassa. Setelin kautta sain siis
mahdollisuuden tutustua sellaisiin
työpaikkoihin, jotka minua
oikeasti kiinnostivat