marraskuuta 2012
www.kansantahto.fi
Sivu 9
Pakistanilaistytön murhayritys
kirvoitti maailmanlaajuisen
kampanjan koulutuksen puolesta Sivu 14
Pohjoisen nykytaiteen
kiehtova katselmus
Sokea Topi
asettui taloksi
synnyinmökkiinsä
KUVA: ASHFAQ YUSUFZAI/IPS
l POHJOIS-SUOMEN VASEMMISTOLEHTI l PERUSTETTU 1906 l
Joutsenet levähtävät
ennen muuttoa
KUVA: JANI HEIKURA
KUVA: MAIJA AALTO
Sivu 10
KUVA: HEIKKI KIRSTINÄ
Pellolainen
Essi Korva
valaisee kalvakoilla veistoksillaan pohjoista murhemielimaisemaa.
?Kovin pieniä nämä tämän kesän potut", tuumaa
Topi.
Sivu 12
Pesimäajan ulkopuolella joutsenet viihtyvät
parvissa, ja ennen niin arat erämaalinnut ovat
nykyään tuttu näky asutuksen liepeillä sänkipelloilla.
Takasivu. viikko 45
Pohjoismaiset ammattiliitot
torjuvat ay-vapaata vyöhykettä
torstai 8
Kaupunginhallitus päätti, että kulttuurilautakunnan
on tehtävä tarveselvitys, joka on valmistunut tämän vuoden helmikuussa.
TAKKUNEN
A-konsulttien tekemässä tarveselvityksessä esitetään lisätilojen rakentamista maan alle. Haasteita ja työtä on riittänyt.
Kun Obama nyt sai amerikkalaisäänestäjiltä
uuden valtakirjan, ei paistattelulle ole edelleenkään aikaa.
Mutta demokraattisesta pohjoissuomalaisesta
vinkkelistäkin voidaan tervehtiä tyytyväisyydellä
sitä, että hyvä mies saa jatkaa tärkeässä tehtävässään.
Vihdoinkin vaikuttaa siltä, että Lappia-talon peruskorjaus ja laajennus
saadaan toden teolla käyntiin ensi
vuonna. Ministeriön kansliapäällikkö patistaa ely-keskusta ottamaan napakamman otteen. Talvivaaran toiminta alkaa
Korhosen mukaan olla ?todella kriittisellä rajalla
luonnon ja ihmisten kannalta?.
Tämäkin vuoto on jälleen nostanut tapetille
myös valvonnan ja viranomaistoiminnan ongelmia. Lappiataloon tehtiin vain välttämättömimmän korjaukset.
Vuonna 2010 hanke pääsi vauhtiin,
mutta ilmeisesti niin hyvään vauhtiin,
että päätöksenteon marssijärjestys
katosi.
Rovaniemen tarkastuslautakunta on
tehnyt Lappia-talon peruskorjaushankkeesta arvioinnin, joka valmistui
lokakuun loppupuolella.
Tarkastuslautakunta antaa pyyhkeitä moneen suuntaan. Ely-keskus puolustautuu vakuuttamalla että puututaan, puututaan (Helsingin Sanomat 7.1.).
Aivan maailman laitaan asti eivät vastuuta kantavat viranomaiset kuitenkaan voi vetäytyä sen
taakse, että ?asian selvittely on kesken.?
TUOMAS TALVILA
tuomas.talvila@kansantahto.fi
Neljä vuotta lisää
hyvälle miehelle
Kun Barack Obama neljä vuotta sitten valtaisan
inostuksen saattelemana astui presidentin virkaan,
todettiin, ettei hänelle jää ylimääräistä aikaa paistatella kansansuosiossaan. Hanke on ollut
tavalla tai toisella vireillä yli kahdentoista vuoden ajan. 2 KANSAN TAHTO 45. Suunnitelmissa oli rakentaa laajennusosa nykyisen parkkipaikan kohdalle.
Laajennusosan
havainnekuvat
kesällä 2011 nostattivat vilkkaan keskustelun arkkitehtuurista, ja kaupunginhallitus keskeytti hankkeen etenemisen elokuussa 2011. Mutta se ei saa lykätä vakavampaa pohdintaa siitä,
mitä on tehtävä, jotta toistuvista ympäristöongelmista päästäisiin siihen suuntaan, jota vastuulliselta tuotannolliselta toiminnalta on voitava odottaa.
Muun muassa eduskunnan ympäristövaliokunnan puheenjohtaja, oululainen kansanedustaja
Martti Korhonen (vas.) on väläyttänyt Talvivaaran
kaivoksen toiminnan pysäyttämistä kunnes korjausta saataisiin aikaan. Musiikkiopistolla ja yleisradiolla olleet tilat
pysyvät niiden käytössä jatkossakin.
Pitkä prosessi
Lappia-talon peruskorjausta on suunniteltu vuosikaudet. Vuonna 1999 talon
peruskorjauksen suunniteltiin tapahtu-
van vuosina 2005?2006 ja maksavan
42,1 miljoonaan markkaa, mutta suunnitelma ei koskaan toteutunut. On syytä tietää, että hallintorajat
ylittävissä hankkeissa päätösvalta on
kaupunginhallituksella, ei yksittäisellä
lautakunnalla, hän huomauttaa.
. Eikä tilanne valitettavasti osoita
paranemisen merkkejä, pikemminkin päin vastoin.
Sunnuntaina havaittu kipsisakka-altaan vuoto
jatkui Talvivaarassa vielä keskiviikkonakin.
On ilmeistä, että uudenlaista tekniikkaa nikkelin
rikastuksessa käyttävän kaivoksen toimintaan liittyviä riskejä ja ongelmia ei ole alunperin osattu
ottaa riittävästi huomioon.
Nyt tapetilla olevien jätealtaiden haavoittuvaksi
osoittautunut rakenne kertoo myös siitä, kuinka
määräyksetkin laahaavat tuotannon jäljessä. Julkisuuden kuviossa ympäristöministeri
korostaa korostamasta päästyään ely-keskuksen
roolia valvovana viranomaisena. Altaat
on aikoinaan rakennettu kevyemmin kuin nykyisin
enää olisi mahdollista . Nyt tärkeintä olisi saada päätöksiä
ja työt alkuun, hän painottaa.. Esimerkiksi, tarveselvitystä ei tehty aikanaan vuonna
2010 ja hankkeen suunnittelua jatkettiin, vaikka pöytäkirjoihin selkeästi
merkittyjä oikean toimivallan omaavien elinten päätöksiä ei ollut.
"Tärkeintä päästä tekemään"
"Vuonna 2010 hanke
pääsi vauhtiin, mutta ilmeisesti niin
hyvään vauhtiin, että
päätöksenteon marssijärjestys katosi."
Kulttuurilautakunnan puheenjohtaja
Kauko Nevala (vas.) ei suostu purematta nielemään kulttuurilautakunnan
tarkastuslautakunnalta saamaa kritiikkiä.
. ja kaivoksen avaamisesta
on kuitenkin kulunut vasta puolenkymmentä vuotta. Konsultti esittää talo
toiminnallisten sisältöjen laajentamista muuhunkin kuin teatterikäyttöön,
mutta kaupunginhallituksen iltakoulussa on kuitenkin linjattu talon korjaaminen teatterin tarpeisiin. 2012
?Eivät nämä tilaaja-tuottaja-mallit aukene koulutetullekaan äänestäjälle.
Lappia-talon remontti
pääsee alkamaan?
PÄÄKIRJOITUS
Kriittisellä
rajalla
Rovaniemen kaupunginvaltuusto ratkaisee hankkeen etenemisen
TUULA LESKINEN
Sotkamon Talvivaaran jättikaivoksesta toistuvine ympäristöongelmineen on jo aikaa sitten tullut valtakunnallisesti tunnettu kielteinen kaivostoiminnan symboli. Maanantaina kokoontunut
Rovaniemen kaupunginhallitus hyväksyi helmikuussa valmistuneen tarveselvityksen ja esittää kaupunginvaltuustolle, että kaupungin talousarviossa varataan ensi vuodelle 8,2 miljoonaa euroa ja seuraavalle vuodelle 9,1
miljoonaa euroa ja vielä 100 000
euroa vuodelle 2015.
Remonttihanke kasvattaa käyttökustannuksia, jotka joudutaan ottamaan myös kulttuuri- ja koulutuslautakuntien määrärahoissa huomioon.
Teatterin lavastamon lisätilan tarve
on todettu jo peruskorjauksen ensimmäisissä pohdinnoissa vuosia sitten.
Kaupungin tilaliikelaitos toteuttajana vei hanketta eteenpäin vuosina
2010?2011. Aiheellinen kysymys on myös se, miten ei kahdesta aiemmasta allasvuodosta ole osattu ottaa
opiksi ennen uusien ongelmien syntyä.
Tilanteen ollessa päällä on vuotokohdan löytäminen ja tukkiminen tietysti kiireellisin asia. Eikä jäänytkään
Päätöksestä riippuu, pääsevätkö työt
vihdoin alkuun.
VIIKON
KYSYMYS:
Kajaanissa ja koko Kainuussa vasemmistoliitto hävisi niukasti perussuomalaisille.
. Se alkaa haitata lapsen koulun- tunteet hukutetaan pelaamiseen. 2012
3
Tällaisesta siansaksasta tulisi päästä eroon.?
Oululainen valtuutettu Mauno Murtoniemi
Sivu 5
Kainuussa vasemmiston
kakkossija jäi lähelle
ARKISTOKUVA: TUULA LESKINEN
Kajaanissakin
kolmosena.
TUULA LESKINEN
Rovaniemen kaupunginvaltuusto käsittelee maanantaina Lappia-talon
peruskorjaus- ja laajennushanketta. Haluamme
lisätä positiivista ja lapsille turvallista pelaamista.
Pelipäivänä usutetaan vanhempia ja lapsia pelaamaan
yhdessä. Ei tarvitse olla peliasiantuntija. Toki vanhemman tehtävä on rajoittaa lapsen
pelaamista, jos lapsella itsellään ei tunnu olevan siihen välineitä.
Kuinka vakavia seurauksia liialla pelaamisella voi
olla?
. Lapsen ikäkehitykseen sopivia pelejä, eli noudatetaan
. Pahimmillaan pelaamisesta voi muodostua liian
keskeinen elämänsisältö. Mutta se riippuu meistä itsestämme,
että teemme kuntien ja kaupunkien sekä
asukkaiden eteen töitä heitä kuunnellen.
Kaikkonen muistuttaa myös ensi kesällä pidettävän puoluekokouksen merkityksestä tulevan politiikan linjaajana.
. Meillä on meneillään viisivuotinen Pelitaito-projekti,
joka tavoitteena on ehkäistä lasten ja nuorten pelihaittoja.
. Minkä tähden?
. Niistä
lopulta jopa hygienia unohtuu. Minkälainen kokoonpano kaupunginhallitukseen tulee ja miten puheenjohtajuudet jaetaan, selviää vasta marraskuun
puolivälissä alkavien neuvottelujen jälkeen.
. KANSAN TAHTO 45 . Pienillä lapsilla ?ahmimiskaudet. Siitä haetaan hyvää oloa.
käyntiä, harrastuksia, sosiaalisia suhteita ja hyvinvointia, Nuoruuteen kuitenkin kuuluu tunteiden harjoittelu. Matemaattisesti tarkasteltuna 11-jäseniseen kaupunginhallitukseen tulisi keskustalta 3, perussuomalaisilta 2, vasemmistoliitolta ja kokoomukselta kummaltakin 1?2, demareilta 1 ja muilta yhteensä 1.
Kajaanin vasemmiston ääniharava
Vesa Kaikkonen uskoo vasemmistoliiton nousuun. Vaikka nyt tuli tappiota, uusien ja nuorten valtuutettujen tulo on hyvä merkki.
. Tarkoituksena on lisätä keskustelua pelaamisesta sekä
saada vanhemmat kiinnostumaan lastensa pelaamisesta ja
ymmärtämään, mistä pelaamisessa on kyse. Uusia pelejä pelataan
alussa runsaastikin, mutta jossain vaiheessa innostus Pelaaminen on kivaa yhdessä tekemistä, kunhan se pysyy
laantuu.
kohtuudessa, painottaa Ehyt ry.
. Maakunnan tasolla äänimäärien ero
jäi vähän yli kymmeneen. Täytyy muistaa, että suurin osa lapsista pelaa
ihan kohtuullisesti. Vanhemmat voivat paremmin suojata lapsia tietokone-,
konsoli- ja mobiilipelaamisen riskeiltä, kun he ottavat osaa
pelaamiseen ja tietävät, kuinka paljon, miksi ja mitä pelejä
lapset pelaavat ja miten lapset niihin reagoivat. Vaikka valtakunnallisesti tuli tappio,
pärjäsi vasemmistoliitto kuitenkin hallituspuolueena hyvin. . Päivää ovat järjestämässä kirjastot, opetushallitus ja lukuisa joukko kansalaisjärjestöjä.
Pelipäivänä kirjastoissa, kouluissa ja nuorisotaloissa toivotetaan kaikki pelaamisesta kiinnostuneet iästä riippumatta pelaamaan yhdessä.
Mihin pelipäivää tarvitaan, projektipäällikkö Inka Silvennoinen Ehkäisevä päihdetyö Ehyt ry:stä?
. Pelaaminen on lähtökohtaisesti ihan mukava juttu.
Emme pyri ehkäisemään pelaamista, vaan pelihaittoja.
Mitä vanhemman pitää tietää lastensa pelaamisesta?
. Mielestäni ne ovat
positiivisia signaaleja.
Mihin pelipäivää tarvitaan?
KUVA: UP/ARKISTO
UP/BIRGITTA SUORSA
Lauantaina vietetään kansallista pelipäivää. Lisäksi
pelaaminen on hauskaa yhdessä tekemistä kaikenikäisille.
Miksi Ehyt ry on mukana pelipäivässä?
. ovat hyvin tavallisia. Tällaisissa tilanteissa pelaa- pitää keskustella ystävien ja vanhempien kanssa.
misella usein paetaan ongelmia tai säädellään tunteita.
Millaista pelaamista suosittelette?
Mitä tarkoitat tunteiden säätelyllä?
. Ja Helsingissä tuli
kaksi lisäpaikkaa. Pettymyksistä ja esimerkiksi kaveririidoista nousevat ikärajoja.. Kajaanissa ero
oli suurempi, reilu 50 ääntä, kertoo Kajaanin vasemmiston ääniharava Vesa Kaikkonen.
Vasemmisto on nyt maakunnan ja
Kajaanin kolmanneksi suurin puolue
perussuomalaisten kiilattua ohi.
Jälkiviisaus on Kaikkosen mukaan turhaa, mutta suuremmalla ehdokasmäärällä
tilanne olisi ehkä nyt toinen ainakin
Kajaanissa.
. Nuorten ja uusien
tulo on hyvä signaali, hän sanoo.
Mutta tämä vain matemaattisesti vaalitulosta tarkastelemalla, Kaikkonen painottaa.
Parempi tulevaisuus?
Seuraavissa vaaleissa voi tapahtua mitä
tahansa, Vesa Kaikkonen ennustaa.
Vasemmistoliitolla on mahdollisuuksia
menestyä.
. Riittää, että vanhempi on kiinnostunut lapsen pelaamisesta ja ottaa
osaa lapsen peliharrastukseen keskustelemalla, kyselemällä ja esimerkiksi pelaamalla yhdessä.
. Tuloksissa iloinen yllätys oli valtuustoryhmän uusiutuminen ja nuorten,
hyvien ehdokkaiden pärjääminen, Kaikkonen pohtii.
Kajaanin valtuustoryhmässä uusia ovat
19-vuotias Miikka Kortelainen, Sari
Kyllönen ja Veli-Pekka Leivo.
Kajaanissa koko valtuusto koki uudistumisen, kun lähes puolet valituista on
uusia
Alkavalla
kaudella 2013?2016 vasemmistoliitolla on Lapin liiton
valtuustossa 11 paikkaa,
kolme paikkaa nykyistä
vähemmän. Alueiden komitean tehtävänä on antaa lausuntoja komission, neuvoston ja
parlamentin käsittelemistä asioista.
Alueiden komiteassa on nykyisin 344 jäsentä ja yhtä monta varajäsentä, jotka edustavat kaikkia 27 EU- maata. EU:n laajentumisen myötä jäsenten määrä voi nousta
enintään 350:een.
Jäsenet ovat oman alueensa paikallis- tai alueyhteisöjen vaaleilla valittuja tai muuten
merkittävässä asemassa olevia edustajia.
Alueiden komitean Suomen valtuuskunnan sihteeristönä toimii Kuntaliitto.. Kaikki nykyiset
Yritän olla luottamuksenne
jäsenet säilyttivätkin omat
arvoinen. Esimerkiksi ilmastonmuu- jäsentä edustavat Mannertoksen vaikutukset, kuten äärimmäiset sääilmiöt, trooppis- Suomea.
ten tautien leviäminen, vesipula ja ruoantuotannon vaikeu. Perussuomalaiset
saavat 7 lisäpaikkaa.
Lapin liiton hallituksen
jäsenmäärä pysyy ennallaan
ja on 15. Päättyvällä kaudella maakuntavaltuustoon
valittiin kustakin jäsenkunnasta yksi jäsen alkavaa
5 000 asukasta kohden, nyt
MUHOS
Valtatie 11
08 374 800
niemi muuten saisi Lapin
liiton perussopimuksen vastaisesti yli neljäsosan valtuustopaikoista. Se on liian abstrakti ja monimutkainen häk- men valtuuskunnassa on
kyrä kuvaamaan talouden ekologisuutta, hyvinvoinnista kaikkiaan yhdeksän jäsenpuhumattakaan.?
tä, joista yksi varsinainen ja
?On liian yksinkertaistavaa ottaa vain kasvu maalitauluksi. Maakuntahallitukseen puolue saa
edelliseen tapaan kaksi
edustajaa.
Vasemmistoliitto hävisi
Lapissa 20 paikkaa 17,3
prosentin kannatuksellaan.
Laskua kannatusprosenttiin
tuli 2,9 edellisiin kunnallisvaaleihin verrattuna.
Lapin liiton valtuuston
koko pienenee kahdella 62jäseniseksi, koska Rova-
TYRNÄVÄ
lien tuloksen perusteella
sekä alueellinen edustavuus
ja tasa-arvoinen sukupuolijakauma, erityisasiantuntija
Anu Wikman-Immonen
Kuntaliitosta kertoo.
Veikko
Kumpumäen
lisäksi Pohjois-Suomesta on
toinenkin alueiden komitean jäsen, rovaniemeläinen
demarivaltuutettu Antti
Liikkanen.
ARKISTOKUVA: TUULA LESKINEN
Kemiläinen vasemmistoliiton valtuutettu Veikko
Kumpumäki edustaa puoluettaan Euroopan unionin alueiden komiteassa.
Kiitän kaikkia kolarilaisia,
Kiitos
luottamuksesta!
MUUT LEHDET
Alueiden komitea
Euroopan unionin alueiden komitea on paikallis- ja alueyhteisöjä edustava neuvoaantava elin. 9 - 17
la 10 - 15, su 11 - 15
Kuntavaalitulos
vaikuttaa
maakuntatasolla
TUULA LESKINEN
Kunnallisvaalien tulos ei jää
vain kunnan sisäiseksi
asiaksi. Jäälin hautausmaalle läheisten läsnä
ollessa. 2012
Rakas puoliso, isä, pappa ja isopappa
Pekka Johannes
SIRVIÖ
s. Myös muiden
puolueiden paitsi perussuomalaisten paikkamäärä
pienenee. Lämmin kiitos osanotosta.
PERINTEENÄ PALVELU
YLI 120 VUOTTA.
Asemakatu 4, 90100 Oulu, p. Seuraavaa, vuoden 2015
uusi valtuutettu
alkupuolella toimikautensa
aloittavaa alueiden komitean valtuuskuntaa kootessa
otetaan huomioon näiden
kunnallisvaalien tulos, kansainvälisten asioiden päällikkö Erja Horttanainen
Kuntaliitosta kertoo.
Yhteinen työ ja
Vaalitulos vaikuttaa alueiden komitean Suomen valtoiminta jatkuu!
tuuskunnan kokoonpanoon,
MIKKO
mutta miten, se selviää joulukuun alkupuolella, kun
VIITANEN
monimutkaiset laskelmat
saadaan Kuntaliitossa tehtyä.
Vasemmistoliitolla on
nykyisessä valtuuskunnassa
yksi varsinaisen jäsenen
paikka, edustaja on kemiläiYmpäristöongelmat liittyvät epäilemättä materiaalista kas- nen Veikko Kumpumäki.
vua janoavaan yhteiskuntajärjestelmäämme, kirjoittaa
Kuutti Koski Vasemmistofoorumin Peruste-aikakauslehKahdeksan plus yksi
dessä:
?Ympäristöongelmat eivät kuitenkaan tyhjene bruttokan- Alueiden komitean Suosantuotteeseen. yksi varajäsen kuuluvat
Kritiikin hampaat tylsyvät.?
Ahvenanmaalle.
Loput
?Ympäristökysymykset ovat väistämättä kysymyksiä eri kahdeksan jäsentä ja varaihmisryhmien hyvinvoinnista. Vasemmistoliitolla
on hallituksessa kolme
paikkaa, yksi vähemmän
kuin aiemmin.
Kainuussa maakuntavaa-
leilla valittu maakuntavaltuusto on päättänyt toimintansa. 21.10.2012 Kiiminki
Kaipaamaan jäivät
Kerttu
Marja-Leena ja Pekka
Petri
Kari ja Riitta
Mari ja Marko
Iina ja Aapo
sekä sukulaiset, ystävät ja toverit
Päättyi pitkä kaari elon,
väsynyt on saanut levon.
Nuku unta rauhaisaa.
Haudattu 3.11. Ensi vuoden talousarvion laatii loppuvuoden
ajan toimiva väliaikainen
yhtymävaltuusto -ja -hallitus, joiden kokoonpano
määräytyy edellisten, neljän
vuoden takaisten kunnallisvaalien tuloksen mukaan.
Uudelle toimikaudelle
Kainuussa valitaan Kainuun
liitolle ja sote-kuntayhtymälle yhtymävaltuustot ja hallitukset nyt pidettyjen
kunnallisvaalien tulosten
pohjalta. Edustajia valitessa otetuminen koskettavat kaikkein rankimmin niin kutsuttujen taan huomioon poliittiset
kehitysmaiden köyhintä väestöä.?
voimasuhteet kunnallisvaaLIMINKA
Tupoksentie 12
08 384 477
valita tehdään kutakin alkavaa 7 000 asukasta kohti.
Pohjois-Pohjanmaan liitossa vasemmistoliiton parin
prosentin vaalitappio näkyy
kutistuvassa maakuntavaltuustossa viiden paikan
menetyksenä. (08) 311 2203
www.ala-aho.fi
HAUTAUSPALVELU
Kukkakauppa
Avoinna ark. 4 KANSAN TAHTO 45 . Vaalitulos vaikuttaa
esimerkiksi maakuntien
tasolla maakuntavaltuustojen ja -hallitusten kokoonpanoihin sekä kuntien
yhteisten kuntayhtymien
hallintoelinten kokoonpanoon.
Pohjois-Pohjanmaan
maakuntavaltuusto pienenee 96 valtuutetusta 74 valtuutettuun. Kainuussa vasemmistoliitto jäi puolueiden
kisassa täpärästi kolmannelle sijalle.
Alueiden komitea jatkaa vuoteen 2015
Tuira, OULU
Valtatie 59
08 554 6005
TUULA LESKINEN
Euroopan unionin alueiden
komitean toimikausi on viiJoonaantie 4
sivuotinen, ja kuluva toimi08 545 1957
kausi päättyy 25.1.2015.
www.dapu.fi Siihen saakka Suomen valNeuvonta ja päivystys 08 545 1957(24h)
tuuskunnan kokoonpano
säilyy entisessä kokoonpanossaan.
Valtuuskunnan jäsenyyden edellytyksenä on
jotka luottivat minuun.
menestyminen paikallisissa
vaaleissa. Pidetään yhteyttä,
luottamustehtävänsä, paitsi
sillä teitähän minä edustan.
yksi varajäsen, joka ei ollut
ehdolla vaaleissa.
JOUKO RÄSÄNEN,
Vasemmistoliiton
. 2.12.1928 Oulujoki
k
Eivät nämä tilaaja-tuottaja-mallit
aukene koulutetullekaan äänestäjälle.
Tällaisesta siansaksasta tulisi päästä
eroon.
Uudessa Oulussa tarvitaan Murtoniemen mukaan lisää julkista keskustelua ja demokratiaa.
. Kainuun luonnonsuojelupiiri, joka on vaatinut ely-keskukselta
järeitä toimia, on varoittanut myös
uraanin leviämisestä vesistöihin.
Mauno Murtoniemi sai äänensä takaisin
Oululaisvaltuutetulle 37 lisä-ääntä tarkistuslaskennassa.
MAIJA AALTO
Erikoisin sekaannus ääntenlaskennassa Oulussa osui Vasemmistoliiton valtuutetun Mauno Murtoniemen kohdalle, kun 37 hänelle annettua ääntä
joutui aluksi ?väärään osoitteeseen?.
Omille teilleen lähteneet 37 ääntä
menivät saman puolueen toiselle ehdokkaalle, Murtoniemestä seuraavana aakkosissa olleelle Veikko Niiraselle.
Tarkistuslaskennassa virhe huomattiin ja Murtoniemi sai äänensä takaisin. kuitenkin 0,25 prosenttia pienempi kuin
Kajaanissa.
Tälle vuodelle on Sotkamossa tulossa noin kahden miljoonan euron alijäämä, viime vuonna tehtiin miinusta
1,5 miljoonaa. Vastausvaihtoehtoina kyllä, ei ja ei
kiinnosta.
Puolueilla on vakavan peiliinkatsomisen paikka
siinä, miten lisätä ihmisten tietoisuutta päätöksenteosta ja valintojen vaikutuksista arkeen.
Ovat lupaukset ja teot ristiriidassa, lähidemokratiakin tyhjää sanahelinää. Tuo tusina riittää ratkaisemaan päättäjien jakaumaa ja puheenjohtajuuksia maakunnallisissa toimielimissä, jotka hoitavat yli 60 prosenttia peruspalveluistamme.
Ei ollut monesta äänestä kiinni, mihin suuntaan
asioita viedään. Muovikelmun sijasta pohja
olisi pitänyt tehdä betonista.
Tiistaina kunnanhallitus kävi Polvisen mukaan Talvivaaran jätevesivuodosta lyhyen keskustelun, jossa
toivottiin ely-keskukselta ripeitä toimia, mutta erillistä kannanottoa tai
päätöstä ei asiassa tehty.
Valtava jäteallas
Kipsisakka-altaan vuoto havaittiin viime sunnuntaina. Kyse ei ole titteleistä vaan paljon enemmästä.
Jokainen tietää, että työn varsinainen tekijä on aina
määräävin. Jäljelle jää vain oikeus urputtaa ja tyytyä muiden tekemiin päätöksiin.
Kirjoittaja on toimistosihteeri, Kajaanin kaupunginhallituksen jäsen ja Vasemmistoliiton Kajaanin kunnallisjärjestön puheenjohtaja.
5. Ja jos kokouksessa tasan äänestetään, niin puheenjohtajan ääni ratkaisee.
Liian usein kuulee asioiden olevan varma ja pelin
ennalta selvä, vaikkei itse mitään tekisikään. Valtuuston asemaa tulisi nyt
korostaa eikä keskittää valtaa liiaksi
kaupunginhallitukselle, hän sanoo.
SARI KYLLÖNEN
Nukutaan vaan
Vaalit on käyty ja tulokset laskettu. Vasemmistoliiton kymmenjäsenisessä ryhmässä hän nousi
sijalta kymmenen sijalle kahdeksan.
Murtoniemi osasi itse epäillä ääntenlaskennan ensimmäistä tulosta.
?Sen mukaan kannatukseni olisi
suurin piirtein romahtanut omalla
äänestysalueellani Nuottasaaressa.
Mutta naapurusto ei ollut valtuutettuaan hyljännyt. Lupaviranomaisten pitäisi viimein
herätä ja alkaa käyttää myös hallinnollisia toimia.
Talvivaaran ongelmissa näkyy Polvisen mukaan se, että valvonta on
ollut huonoa ja jätealtaat rakennettu
liialla kiireellä ja vääristä materiaaleista. Monia kuitenkin hämää
kovaääninen puhe työpaikoista ja
rahasta, ja he vaikenevat. Vaikka
kuntakin on lupalausunnoissaan pannut kaivostoiminnalle tiukat reunaehdot ja vaatinut, ettei ympäristöhaittoja
saa tulla, ei uusiin katastrofeihin ole
kunnan elimissä otettu kantaa. Pelkkä
tekosyy omalle laiskuudelle. He pääsevät osallistumaan
päätösten valmisteluun ja ohjaamaan tulevan päätöksenteon suuntaan. Olen alusta asti vaatinut kaivosasioille mahdollisimman julkista
käsittelyä ja paheksunut muun muassa
sitä, että uraani yritettiin pitää salassa,
vaikka siitä on tiedetty.
Heikkisen mielestä kestävä tulevai-
"On paikallaan
kysyä työllistääkö
Talvivaara
kainuulaisia ja
minkä verran."
Kunnanvaltuutettu Reija Heikkinen
suus voi perustua vain ympäristöystävällisten elinkeinojen varaan, Sotkamossakin.
?Lupaviranomaisten
pitää herätä?
Sotkamon kunnanhallituksen jäsen,
Kainuun Vasemmiston puheenjohtaja
Osmo Polvinen korostaa, että kunnan
lähtökohtana on koko ajan ollut se,
ettei Talvivaaran kaivoksesta saa
aiheutua ympäristöhaittoja.
Tuore kipsisakka-altaan massiivinen vuoto on Polvisen mukaan erittäin
vakava asia.
. Hän joutui itse
uutismieheksi tiedotusvälineisiin päin
ja samaan aikaan selittämään huolestuneille nuottasaarelaisille, että näiden
äänet on saatu talteen.
Ääntenlaskenta ei uudessa Oulussa
sujunut muutenkaan aivan kiitettävästi. Kunnallisessa ja maakunnallisessa
päätöksenteossa puheenjohtajat ovat enemmän kuin
puheenvuorojen jakajia. Joku tekee kuitenkin aina
päätökset ja nukkuvien puolueen kasvu tarkoittaa
vain sitä, että päätösvalta siirtyy entistä harvempiin
käsiin. Hän ei hyväksy
salailua.
. Muun muassa yksi viallinen faxi
hidasti Oulunsalon äänten laskemista.
Kapulakielestä
haittaa demokratialle
Kunnallisvaalien tuloksessa Mauno
Murtoniemeä ilahduttaa nuorten
vasemmistoehdokkaiden hyvä menestys eri puolilla maata, mutta puolueen
kokonaistulos vähän huolestuttaa.
. 2012
Talvivaarasta ei puhuta
Sotkamossa
KOLUMNI
Reija Heikkinen pyrkii rikkomaan ahdistavaa hiljaisuutta.
MAIJA AALTO
Talvivaaran kaivos on Sotkamossa
tabu, sanoo tuore kunnanvaltuutettu
Reija Heikkinen (vas.).
Heikkisen mukaan puhumattomuus
ahdistaa ihmisiä. Tarkistuslaskennan
jälkeen Murtoniemi oli Nuottasaaren
äänikuningas 43 äänellään.
Lopputuloksesta helpottunutta Murtoniemeä jäi vähän kismittämään
Oulun kaupungin hidastelu väärän tiedon oikaisemisessa. Kaivoksen työntekijät altistuvat
haitta-aineille, ja vesistöjä myöten niitä leviää laajalle jopa Kainuun ulkopuolelle. Allas on 60 hehtaaria
laaja järvi, ja jätevettä on vuotanut
valtavat määrät kahteen suuntaan,
sekä Oulujoen vesistöön että Vuoksen
vesistöön päin.
Jätevesi sisältää muun muassa nikkeliä, sinkkiä, kuparia, kadmiumia ja
sulfaattia. Itse olen
sanonut mielipiteeni suoraan Hesaria
myöten, kertoo Heikkinen.
Vaikeneminen on joka tapauksessa
Sotkamon vallitseva linja. Käyttämättömälle äänellesi
saattaa tulla kova hinta.
Tuo tusina ääniä ratkaisee järjestyksen, jossa puolueet pääsevät valitsemaan toimielinten puheenjohtajuuksia. Olen Sotkamon kirkkovaltuuston
varapuheenjohtaja ja puolustin kirkkoherraa julkisesti. Ne voivat toki olla avuksi henkilöille, joilla ehdokas on
aivan hakusessa. Nälkä tulisi.
Alhainen äänestysaktiivisuus saa miettimään, onko
media irtaantunut monien ihmisten arkitodellisuudesta.
Nytkin julkaistiin kymmeniä vaalikoneita. Niistä joutuvat kärsimään
tulevatkin sukupolvet, Heikkinen
sanoo.
Hänestä myös salailu ja puhumattomuus muodostavat terveysriskin.
. Entäpä jos jokainen
samalla tavalla vain odottaisi ruuan valmistuvan,
eikä itse tikkua ristiin laittaisi. Enintään kymmenen kysymystä arkipäiväisistä
asioista; tyyliin tarvitaanko kunnassamme maksutonta terveyskeskusta ja tuleeko kaikilla olla oikeus
päivähoitoon. Hiljaa
pysyvät myös järjestöt luonnonsuojeluyhdistystä myöten, ja kun kirkkoherra kosketteli tabua saarnassaan,
nousi älämölöö.
. Suurin tappio
koettiin äänestäjien vähyydessä kun ihmiset liittyivät
nukkuvien puolueeseen.
Kajaanilaisten järkyttävän alhainen äänestysprosentti 51,5 pisti miettimään, mikseivät ihmiset käytä
äänioikeuttaan. Kunnan tulojen kasvu
laahaa selvästi maan keskitasosta jäljessä, vaikka paikkakunnalla toimii
suuri kaivos ja isoja matkailuyrityksiä.
Reija Heikkinen sanoo, että on paikallaan kysyä työllistääkö Talvivaara
kainuulaisia ja minkä verran.
. Ensi vuoden
veroaste olisi 20,75 prosenttia . Suurimpia kysymyksiä on alhainen äänestysprosentti, varsinkin kun
tiedetään että pienituloiset jättävät
herkimmin äänestämättä, hän sanoo.
Yhtenä suurena syynä äänestäjien
vieraantumiseen Murtoniemi pitää
ARKISTOKUVA: TUULA LESKINEN
Vasemmistoliiton
valtuutettu
Mauno Murtoniemi koki jännittäviä hetkiä, kun ääntenlaskenta
takkuili Oulussa.
politiikkaan ja asiapapereihin pesiytynyttä kapulakieltä.
. Ehkä juuri naapurisi tai sinä itse liityit nukkuvien puolueeseen, vaikka vasemmiston
kannattajia ollaankin. Liian usein tulee törmättyä lauseeseen ?mitäpä se hyvejää?.
Vaan kyllä se hyvejää.
Kainuussa toisen ja kolmanneksi suurimman puolueen äänimääräeroksi jäi tarkastuslaskennassa vain
12. Useimmat ihmiset ymmärtävät,
että luonnon saastuttaminen on väärin
luontoa, meitä ja tulevia sukupolvia
kohtaan. Siellä on runsaasti ulkomaalaista
työväkeä Virosta ja muualta, eivätkä
he maksa veroa Sotkamoon.
Terveyshaitat huolestuttavat
Sotkamon terveyskeskuksessa päihdehuollon sosiaalityöntekijänä oleva Reija Heikkinen on huolissaan Talvivaaran
kaivoksen mahdollisista terveyshaitoista ja siitä, että niitä ei tutkita.
. KANSAN TAHTO 45 . Sijainen on sijainen, vaikka kuinka hyvä
hommassa olisi. Mutta suuri osa suomalaisista ei
seikkaile vaalikoneiden ja sosiaalisen median
ihmeellisessä maailmassa, eikä halua vastailla kymmeniin kysymyksiin, joissa osa termeistäkin on tuntemattomia tai kapulakielisiä.
Olisiko tarpeen pelkistetty arvomaailmojen vaalikone. Hänen yhteisäänimääräkseen tuli
328 ja jatkokausi Oulun valtuustossa
varmistui. On hienoa että
kirkko ottaa eettistä vastuuta, Heikkinen napauttaa.
Kenen hyöty,
kenen työpaikat?
Sotkamon kunnanhallitus päätti tiistai-iltana esittää kunnallisveroon prosenttiyksikön korotusta, sillä kunnan
talous on vaikeuksissa
Hän
sai 455 ääntä ja jäi vain kuuden
äänen päähän ääniharavan tittelistä, joka tällä kertaa meni perussuomalaisten Harri Tauriaiselle.
Vasemmistoliitto hävisi Kemissä yhden paikan, ja samoin kävi
demareille ja keskustalle. Pelkällä
punaisella leimalla Vasemmistoliitto ei menesty.
Koulutusta ja
työtä nuorille
Vuosien mittaan väki on Pajusaaren tehtailta vähentynyt, ja vahvuus on nyt vähän yli 400.
. 2012
Enemmistö naisille
Kemin vasemmiston
valtuustoryhmässä
MAIJA AALTO
Vasemmistoliiton Suomen ennätystä 32,4 prosentin kannatuksella
hallussaan pitävä Kemi yllätti
kunnallisvaaleissa muutenkin.
Vasemmistoliiton uudessa, 15jäsenisessä valtuustoryhmässä on
lähes puolet eli seitsemän uutta
valtuutettua.
Lisäksi naisilla on luvuin 8?7
enemmistö valtuustoryhmässä.
Myös ykköspaikka on naisella,
valtuustoryhmää jo pari vuotta
johtaneella Sari Moisasella. Suuret ikäluokat poistuva teollisuudesta, ja
kaikkialla on tarvetta ja jopa pulaa
uusista hitsaajista, levysepistä ja
asentajista. Nyt näyttää
vakaammalta, mutta maailmantilanne on kovin epävarma, Kettunen toteaa.
Hän toivoo hartaasti Kemiin
uusia työpaikkoja: isoa biodieseltehdasta sekä pienteollisuutta ja
pienyrityksiä eri aloille.
?Nuorten koulutukseen pitää
kiinnittää huomiota. Eläkeläiset toivovat erilaisia
vaihtoehtoja asumiseen ja terveysja kotipalvelujen kehittämistä.
Mielestäni työeläkeyhtiöt voisivat
ruveta rakentamaan senioritaloja,
kunhan vuokrataso pidetään kohtuullisena.
Kettusen mukaan Kemissä on jo
olemassa hyviä esimerkkejä monipuolisista malleista kuten Purolan
palvelukeskus.
Lääkäripalvelujen saanti sen
sijaan on ongelma.
?Terveyskeskusten kehittäminen on Suomessa laiminlyöty, ja
takavuosien virheistä maksetaan
nyt, Kettunen sanoo.. Tottakai äänestäjillä pitää olla
luottamus. Perussuomalaiset saivat kolme lisää.
Vasemmistoenemmistö säilyi sel-
keästi.
Suuruusjärjestyksessä puolueiden paikkaluku on nyt seuraava:
Vasemmistoliitto 15, sdp 10, keskusta 7, kokoomus 6, perussuomalaiset 4 ja vihreät yksi paikka.
Hauskana yksityiskohtana mainittakoon, että tytär ja isä, Sari
Nummikari- Ekorre ja Mikko
Ekorre menivät Vasemmistoliitosta läpi tismalleen samalla äänimäärällä 74.
Äänestysaktiivisuus
putosi
Kemissäkin entisestään ja oli vain
55,3 prosenttia.
ARKISTOKUVA
Matti Kettusen huolena ovat Kemin vähenevät työpaikat.
Pääluottamusmies Matti Kettunen meni ensikertalaisena komeasti läpi Kemin valtuustoon.
Teollisuustyöväen näkökulmaa valtuustoon
MAIJA AALTO
Pääluottamusmies Matti Kettunen Kemin Metsä Botnialta meni
134 äänellä helposti läpi Kemin
uuteen kaupunginvaltuustoon.
Ehdokkaana Kettunen oli
ensimmäistä kertaa, mutta pääluottamusmiehen
tehtävästä
hänellä on jo 16 vuoden kokemus.
. 6 KANSAN TAHTO 45 . Pidän tärkeänä, että kuntapolitiikassa on mukana teollisuustyöntekijöiden näkökulma. Viime talvena oli paha murhe
kun kunnossapitoyhtiö BMS
vähensi työvoimaa. Kemin
Vasemmistoliiton valtuustoryhmässä näin onkin aina ollut, Kettunen toteaa.
Ehdokkaana hän sai tukea omalta työpaikaltaan ja yleensä paperiliittolaisilta, joita hän tunteekin
koko joukon yli 40-vuotisen työ-
?Jos asiat
hoidetaan niin
saamme
kannatusta.
Pelkällä
punaisella leimalla
vasemmistoliitto
ei menesty.?
historiansa ansiosta.
Kettunen korostaa, että Vasemmistoliitto on hoitanut leiviskänsä
Kemin suurimpana puolueena
hyvin, ja että tämä ?iso kuva. Jos asiat hoidetaan niin
saamme kannatusta. vaikutti taustalla jokaisen ehdokkaan
henkilökohtaiseen menestymiseen.
. Terveyspalveluihin ja
etenkin vanhusten hoitoon tarvitaan uusia ammattilaisia.
Ikäihmisten
palvelut kuntoon
Vaalikampanjan aikana Kettunen
sai kemiläisiltä paljon evästyksiä
ikäihmisten palveluista.
Suomussalmella arpa suosi Niina Kinnusta, Olli Seppänen jäi
varavaltuutetuksi. Torniossa pitkäaikainen valtuutettu
Annikki Dunder ja Kaarina Meller joutuivat arvontaan molempien saatua 82
ääntä. Hän
haluaa tuoda päätöksentekoon
ammattilaisen näkökulmaa siitä,
mitä elämä palvelukodissa on ja
miten tiukilla hoitohenkilöstö
monesti on.
?Haluan edistää inhimillisyyttä ja
avoimuutta.
Niskala pitää tärkeänä, että julkiset palvelut pidetään julkisina. Kuusamon jälkeen kuoro
konsertoi Oulun Tuomiokirkossa
perjantaina 16.11. Ja lisäksi Innon
varapuheenjohtaja, TUL:n Lapin
piirin puheenjohtaja ja TUL:n hallituksen jäsen.
?Haluan valtuutettunakin toimia
liikunnan eteen, koska sen avulla
saa helposti tuloksia terveyden ja
hyvinvoinnin lisäämiseksi. KANSAN TAHTO 45 . Olen itse ollut mamu- tempauksissa esimerkiksi opettamassa maahanmuuttajille sauvakävelyä ja viettämässä kansainvälistä Naisten päivää, Niskala kertoo.
TUULA LESKINEN
Pelkosenniemellä, Puolangalla, Suomussalmella ja
Torniossa vasemmistoliiton
viimeinen paikka on ratkennut arvalla.
Pelkosenniemellä Janni
Salmela sai valtuustopaikan, kun taas Pirkko Auer
on ryhmän ensimmäinen
varavaltuutettu. Miltähän suoma-
?Toivon jokaisen
miettivän miten
haluaisi itseään
kohdeltavan vieraassa maassa.?
laisesta tuntuisi, jos hänet repäistäisiin aivan outoihin oloihin ja
paikkaan, jossa ihmiset eivät hyväksyisi häntä?
TUL:n Lapin piiri on tehnyt maahanmuuttajien kotouttamisprojektin
Silmun kanssa paljon yhteistyötä, ja
nuorten turnauksissa on hyvinkin
kansainvälinen meininki.
. Hän muutti Kemiin nuorena jalkapallon perässä, pelaamaan omaksi
tuntemaansa lajia. Vasemmistoliiton Oulun kunnallisjärjestö nimesi henkilöt
sunnuntaina pitämässään
ylimääräisessä yleisessä
kokouksessa.
Loput valinnat Vasemmistoliitolle Oulussa tuleviin kunnallisiin luottamustehtäviin tehdään marraskuun lopussa pidettävässä
kunnallisjärjestön yleisessä
kokouksessa.
Arpa ratkaisi
valtuustopaikkoja
ARKISTOKUVA: TUULA LESKINEN
MAIJA AALTO
Yksi Kemin uusista vasemmistovaltuutetuista on TUL-aktiivi ja kehitysvammaisten asumisyksiköistä
työkseen vastaava Sirpa Niskala.
. Ryhmien
välisissä neuvotteluissa
Vasemmistoliitolle esitetään kaupunginvaltuuston
3. varapuheenjohtajan paikkaa ja kolmea kaupunginhallituksen jäsentä sekä
heille varajäseniä. Kuorolla on kiertueellaan
yhteensä yhdeksän konserttia.
Kuoro perustettiin vuonna 1996
elvyttämään vanhoja kirkkolauluja
ja se on esittänyt monia luostarikirjastojen kätköistä löytyneitä teoksia.
Kuoron ohjelmistossa on myös tunnettuja venäläisiä kansanlauluja.
Pietarin lähellä sijaitsevan luostarin kuorossa laulaa seitsemän miestä
ja sen taiteellinen johtaja on Aleksandr Semenov.
Optina Pustynin luostarikuoron ohjelmistossa on ortodoksisen kirkkomusiikin lisäksi muun
muassa venäläisiä kansalauluja.. Nykyään hän on
koripallojaostossa. Osasin odottaa läpimenoa mutta
äänimäärä yllätti iloisesti, tunnustaa
114 ääntä saanut Niskala.
Niskala on kotoisin Rovaniemeltä. Kunnan
tehtävä on turvata liikuntapaikat ja
muut mahdollisuudet kaikille, eikä
liikkuminen saa jäädä rahasta kiinni.
Kemin kaupungin neljästä kehitysvammaisten asumisyksiköstä
vastaava Niskala on koulutukseltaan
nuoriso- ohjaaja ja sosionomi. Pohjois-Suomen viimeinen konsertti pidetään Rovaniemen kulttuuritalo Korundissa sunnuntaina 18.
marraskuuta.
Pohjois-Suomesta Optina Pustynin kuoro siirtyy eteläiseen Suomeen. 2012
7
ARKISTOKUVA: TAPANI SILLANPÄÄ
Grekelä ehdolla
Oulun valtuuston
varapuheenjohtajistoon
KT
?Heikossa asemassa olevat ihmiset tuppaavat unohtumaan päättäjiltä helpommin kuin hyväosaiset,
sanoo Vasemmistoliiton uusi valtuutettu Sirpa Niskala.
Vahvasti heikompien puolella
Sirpa Niskala Kemin valtuustoon ensi yrittämällä.
Vasemmistoliiton Oulun
kunnallisjärjestö esittää
Paula Grekelää Oulun
kaupunginvaltuuston 3.
varapuheenjohtajaksi.
Kaupunginhallitukseen
kunnallisjärjestö esittää
Mikko
Raudaskoskea
varajäsenenään
Karita
Alanko-Ojala,
Rauno
Hekkalaa varajäsenenään
Kaarina Kailo ja Hilkka
Haagaa varajäsenenään
Juho Meriläinen.
Oulun uusi kaupunginvaltuusto nimeää esi maanantaina kaupunginvaltuuston
puheenjohtajat ja kaupun-
ginhallituksen. Hän
kuuluu Meri- Lapin JHL:n osaston
hallitukseen, joka kantaa huolta
kuntapalveluihin kohdistuvista säästöistä ja työntekijöiden jaksamisesta.
Myötäelämisen
taito tarpeen
Kemissä on vaalien jälkeen kuultu
jyrkkiäkin puheenvuoroja maahanmuuttajista.
Sirpa Niskala, joka itse on osallistunut monikulttuurisuustyöhön, ei
lähde julkiseen väittelyyn perussuomalaisten kanssa.
. Arvonnassa pärjäsi
Meller, ja Dunder puolestaan jäi varavaltuutetuksi.
Myös Muhoksella valtuustopaikka ratkesi arvalla
Eero Suomisen hyväksi
Annamari Similän jäädessä varavaltuutetuksi.
Keminmaassa valtuusto-
Kaarina Meller edustaa
vasemmistoliittoa tulevan valtuustokauden.
Arpa ratkaisi valtuustopaikan Mellerin ja saman
äänimäärän
saaneen
Annikki Dunderin välillä.
paikasta kisasivat 35 ääntä
saaneet Hilkka Jääskö ja
Marja Kaakko, valtuustopaikan vei Kaakko.
KUVA: SUOMI-VENÄJÄ-SEURA
Venäläinen luostarikuoro
konsertoi pohjoisessa
KT
Suomi-Venäjä-Seura järjestää korkeatasoisen, useissa eri maissa esiintyneen venäläisen Optina Pustynin
luostarikuoron Suomen kiertueen.
Suomen kiertueen ensi-ilta on
Kuusamon Kuusamotalossa torstaina 15.11. ja lauantaina
17.11 Kajaanin Kaukametsän salissa. Mutta toivon jokaisen miettivän
miten haluaisi itseään kohdeltavan
vieraassa maassa
Yhdistelmä tekee köyhistä erityisen haavoittuvia, ellei yhteiskunta tue heidän sopeutumistaan
ilmastonmuutokseen.
Pulaa ja työttömyyttä
Polowannarukin viljelijät lähtivät
keväällä kaduille, kun heille ei
enää herunut vettä keinokasteluvarastoista ja 16 000 hehtaaria riisiä oli tuhoutumassa.
Kuivuus on tänä vuonna vaikeuttanut Sri Lankassa 1,3 miljoonan ihmisen elämää, Maailman
ruokaohjelma (WFP) laskee. Kansalaisjärjestöjen mukaan meneillään on
?sosiaalinen puhdistus.?
Valituksessa
yksilöidään
Yhdysvaltain rajalla sijaitsevat
Tijuana ja Ciudad Juarez sekä läntinen Guadalajara ja pääkaupunki
México, jossa kerjäläiset ja kodittomat on valituksen mukaan häädetty vanhasta keskustasta ja
pakotettu elämään siltojen ja katu-
rakennelmien alla.
Kaikki tapaukset loukkaavat
valittajien mukaan kodittomien
ihmisoikeuksia. Vrt. Alle 1,25 dollarilla päivässä
eläviä 7,0 % (2000-2009)
. hiilidioksidipäästöt Suomi: 10,7 USA: 17,3
. Asukkaita 21 miljoonaa
. Kansalaisjärjestöjen mukaan pääkaupungissa on 15 000. Meksikon lasten
oikeuksien verkoston johtaja Martin Pérez luottaa siihen, että ihmisoikeuskomissio velvoittaa valtion
selittämään tekonsa ja kohentamaan ihmisoikeustilannetta.
Kodittomien määristä Meksikossa ei ole varmoja tietoja.
Méxicon viranomaiset laskivat
viime vuonna, että kaduilla asuu
3 467 miestä ja 547 naista. 8 KANSAN TAHTO 45 . 30 000 koditonta.
Niin lapsia, aikuisia kuin van-
huksiakin näkee päivittäin pesemässä tuulilaseja liikenteen seassa
ja kaupustelemassa tai kerjäämässä kaduilla.
Vaikka Meksikon talous on kasvanut viime vuodet, maan 112
miljoonasta asukkaasta eli vuoden
2010 lopun tilaston mukaan 52
miljoonaa köyhyydessä.. Kuivuudesta kärsivän alueen riisisadosta menetetään asiantuntijoiden
mukaan liki kolmannes.
Taloustieteilijä Muttukrishna
Sarvananthan arvioi, että työttömyys hipoo paikoin 20 prosenttia.
Sri Lanka
. Sri Lankassa köyhimmät kuitenkin kärsivät eniten äärimmäisistä sääilmiöistä, joiden tahti vain tihenee.
Koillisella Polonnaruwan alueella Pansalgollan kylässä asuva
viljelijä Gamhevage Dayananda
on kokenut kaksi katovuotta
peräkkäin.
Vuonna 2011 kaatosateiden
aiheuttamat tulvat tuhosivat Dayanandan riisisadon, tänä vuonna
sen teki vuorostaan kuivuus.
. 2012
KUVA: AMANTHA PERERA/IPS
Sri Lankan saarivaltiossa köyhimmät kärsivät eniten äärimmäisistä sääilmiöistä, joita ilmastonmuutos voimistaa.
Ilmasto kurittaa Sri Lankan köyhiä
Kaupunkislummit uhattuina, riisinviljelijät vuoroin tulvan ja kuivuuden armoilla.
PANSALGOLLA, SRI LANKA
IPS/AMANTHA PERERA
Ennen uskottiin, että luonto kohtelee kaikkia tasapuolisesti. Sijoitus Inhimillisen kehityksen indeksissä 97/187
Lähde: YK
Meksiko ?puhdistaa. Hiilidioksidipäästöt 0,6 tonnia/asukas
. Katastrofia edistää puutteellinen viemäröinti.
Kansallisen ilmastonmuutostiedotteen mukaan Colombo ja läntiset tasankoalueet voivat odottaa
jatkossakin runsaita sateita.
Riisipellot kuivuvat
Sri Lankan itäisille ja pohjoisille
riisinviljelyseuduille on puolestaan luvassa lisää kuivuutta ja
kohoavia lämpötiloja, ympäristöministeriö varoittaa.
Maan keskuspankki laskee, että
lämpötilan puolen asteen nousu
kutistaa riisisatoa viisi prosenttia.
Aasian kehityspankki määrittelee
ilmastonmuutoksen suurimmaksi
uhaksi alueen ruokaturvalle.
Kestävän kehityksen asiantuntija Riza Yehiya muistuttaa, että
epävarmuus kasvaa myös vedenja energiansaannissa.
. Saarivaltio Intian valtameressä Intian kaakkoispuolella
. Sumathipala
vahvistaa.
Slummit hukkuvat
Sri Lankan 21-miljoonaisesta
väestöstä liki kymmenys elää nyt
kansallisen köyhyysrajan alla.
Pahimmin sään kurittamiksi
uhkaavat jäädä kaupunkislummien
asukkaat, Maailmanpankin asiantuntija Abha Joshi-Ghani arvioi.
Pääkaupungin Colombon slummit sijoittuvat valtion maille,
usein vesiväylien sekä maan- ja
rautateiden varsille, kaupunkikehityksestä vastaava ministeri
Gotabaya Rajapaksa sanoo.
Hökkelikylät altistuvat äkillisille tulville, joita on osunut Colomboon toistakymmentä vuodesta
2007 lähtien.
Viimeksi lokakuun lopulla nähtiin, että jotkut alueet joutuvat
veden valtaan puolen tunnin rankkasateen jälkeen. Yli 15-vuotiaista lukutaitoisia
90,6 %
. On vain sadetta tai pelkkää
paistetta, sää heittelee laidasta toiseen, viljelijä valittaa.
Parannusta ei ole luvassa, sillä
juuri tällaisiksi ilmastonmuutoksen vaikutukset alueella on enna-
koitu, Sri Lankan ympäristöministeriön ilmastonmuutosyksikön
entinen johtaja W.L. kaupunkeja kodittomista
MÉXICO
IPS/EMILIO GODOY
Kodittomien häätäminen keskusta-alueelta useissa Meksikon kaupungeissa on poikinut valituksen
Yleisamerikkalaiselle ihmisoikeuskomissiolle
Suunni- valituille tsemppiä.
telmissa on järjestää vuoden aikaEdessä on kovia vääntöjä. Yhdistyksissä on syytä
pitää huolta talkooväen jaksamisesta. Ammattiliitot etupäässä
jakoivat lomamatkoja ansioituneille työläisille.
Häkkisen mukaan järjestöissä
esiintyy myös muutosvastarintaa.
Löytyy vielä vanhaa kaartia, joka
haluaa tehdä asioita entiseen malliin.
Pohjoismaiset
teollisuustyöntekijät
Baltian maiden kehittymätön työmarkkinajärjestelmä on Mika
Häkkisen mukaan ongelma Suomen ja koko Pohjolan ay- liikkeelle.
löitä järjestäjiksi, joiden päätehtävänä on ay-liikkeen vieminen työpaikoille hankkimalla jäseniä ja
perustamalla ammattiosastoja.
Samalla rakennetaan liitto-organisaatiota palvelemaan edunvalvontaa.
IN ja muut hankkeessa mukana
olevat pohjoismaiset ammattijärjestöt järjestävät koulutusta ja vastaavat avainhenkilöiden palkkauksesta.
Pääpaino on tässä vaiheessa
Virossa, jossa ammattijärjestöillä
on noin 30 000 jäsentä.
Häkkisen mukaan työ etenee
hitaasti ja vaivalloisesti.
. Oulun vaalipiirissä kannatus laski 2,1 prosenttia
ja valtuustopaikkoja menetettiin
monessa kunnassa.
Tuloksen takaa löytyy kuitenkin
myös positiivisia asioita. UP. Varmuudella voidaan sanoa ainoastaan se, että
sään piikkiin ei tulosta voi laittaa.
Suomessa on käyty viimeisen
puolentoista vuoden aikana neljät
vaalit, jos presidentinvaalien toinen kierros otetaan huomioon.
Puolueorganisaatioiden päivittäisessä työssä on siis viime aikoina
keskitytty vaalien järjestämiseen
muun toiminnan kustannuksella.
Ensi vuonna ei ole vaaleja. KANSAN TAHTO 45 . Myös muita
syitä löytyy. Me emme halua ay-vapaata
vyöhykettä muutaman kymmenen
kilometrin päähän Helsingistä etelään, sanoo Mika Häkkinen, joka
toimii asiamiehenä yhteispohjoismaisessa ammattijärjestössä Pohjoismaiden Teollisuustyöntekijät
(Industrianställdä i Norden, IN).
Baltian maat ja niiden kehittymätön työmarkkinajärjestelmä
ovat Häkkisen mukaan ongelma
suomalaiselle ja koko Pohjolan
ay-liikkeelle.
Nykymuotoinen pohjoismainen
ay-yhteistyö käynnistyi 90-luvun
alussa, kun Neuvostoliitto romahti ja Baltian maat saavuttivat itsenäisyytensä.
Seminaareja ja kokouksia on
järjestetty ja pohjoismaista aymallia on yritetty viedä Baltiaan
kohtalaisin satsauksin. Jokainen
kaikista Vasemmistoliiton yhdis- löytää oman tapansa rentoutua.
tyksistä piirin alueella.
Huilin jälkeen suunnataan kohti
Lopuksi vielä kerran kiitos kai- ensi vuoden koitoksia!
Ay-lähetystyötä Baltiaan uudella mallilla
KUVA: KARI LEPPÄNEN
Pohjoismaiset ammattiliitot torjuvat
ay-vapaata vyöhykettä.
UP/ KARI LEPPÄNEN
Pohjoismaisella ay-liikkeellä on
vahva intressi auttaa itsenäisen
Baltian ay-liikettä pääsemään
jaloilleen neuvostoajan raunioista.
. Kaikki vaikeudet, joita ajateltiin kohdattavan, on myös kohdattu.
Ay-liikkeen painolastina Baltian maissa on neuvostoajan vanha, menetetty maine. Työtehtäviä on syytä jakaa
aktiivien kesken tasaisesti . Pohjoismaiden ay-liikkeiden kehitys on historiallisen prosessin tulos, eikä hyppääminen
suoraan pohjoismaiseen malliin
Baltiassa onnistunut.
Nyt ay-liikkeen rakennustyö
lähtee perustan luomisesta. Siinä Baltian
ay-ongelmaa lähetystään uudesta
näkökulmasta.
. Loppuvuoden aikana on tärkeää rauhoittua ja heittää tyhjentyneet paristot laturiin. nollata tilanne
tään huhtikuun alussa Rokualla. Pohjoismaisen ay-mallin siirtämisen sijaan BOA hakee Baltian
toimintaympäristössä toimivaa
järjestäytymismallia.
Vanhaa lähestymiskulmaa vaivasi Häkkisen mukaan historiattomuus. Tappio on aina tappio ja
mielestäni mistään torjuntavoitosta ei voida puhua. Erityisesti nuorten naisten esiinmarssia
voi pitää ilahduttavana asiana.
Oulun vaalipiiristä löytyy neljä
paikkakuntaa, joissa vasemmistolainen nainen oli kunnan ääniharava. Ay-liike on
mielletty ja mielletään yhä vallan
välikappaleeksi, mitä se Neuvostoliiton aikana olikin.
Pohjoismaiset teollisuustyöntekijät, Industrianstälda i Norden perustettiin vuonna 2006,
kun neljä pohjoismaista teollisuuden ammattijärjestöä liittyivät yhteen
Jäseninä on 20 pohjoismaista ammattiliittoa, joilla
on yhteensä noin miljoona
jäsentä.
Päämaja, jossa työskentelee neljän hengen sihteeristö,
sijaitsee Tukholmasssa Ruotsin metallityöväenliiton IF
Metallin toimitiloissa. Mukaan
tarvitaan kaikki puolueen jäsenet ja aktiivit ?
myös vaalien välillä.
Pohjois-Pohjanmaalla
uudistetaan piiritoimikunnan
toimintaa.
Pyrimme
ottamaan
käyttöön Pohjanmaalta
tutun aluevastaavamallin, jossa piirin varapuheenjohtajat ottavat
Jaakko Alavuotunki on Pohjois-Pohjanvastuulleen yhteydenmaan ja Kainuun Vasemmiston toiminpitoa oman lähialueennanjohtaja, joka reissaa paljon erilaisissa kuntien yhdistysten
sa paikoissa ja erilaisilla kulkuvälineillä.
kanssa.
Kolumnissa puhutaan joskus myös poliMyös koulutusten
tiikkaa.
osalta pyritään vahvistamaan yhteistoimintaa. Menestystä niittivät niin Hanna Sarkkinen Oulussa, Katja Hänninen Raahessa, Merja Kyllönen
Suomussalmella kuin Eija Flink
Pyhäjoella.
Saimme valtuustoihin myös
muita uusia nuoria vaikuttajia.
Tarkempaa vaalianalyysiä tullaan tekemään lähiviikkojen aikana. Vuonna 2013 järjestämme kille vaalityössä urakoineille
KSL:n tukemat koulutukset ehdokkaille ja tukiryhmäläisille.
yhteistyössä Pohjois-Pohjanmaan Toivotan myös luottamustehtäviin
ja Kainuun piirin kanssa. Vuosi 2013 on siis erittäin tärkeä vuosi toiminnan kehittämisen kannalta. Keräämme myös ehdokkaina
olleilta sekä tukiryhmäläisilta
palautetta ja kokemuksia vaalityön onnistumisista ja epäonnistumisista. Kerättävä data on äärimmäisen tärkeää tulevien vaalikoitosten suunnittelussa.
Jo tässä vaiheessa on selvää, että
kannatuksen laskemisen taustalla
ei ole mikään yksittäinen syy.
Äänestysprosentissa tapahtunut
kyykkäys söi Vasemmiston ääniä
ja perussuomalaisten rynnistys
valtuustoihin suurella joukolla
vaikutti varmasti myös meidän
kannatukseemme. 2012
9
JAAKKO
ALAVUOTUNKI
TIEN PÄÄLLÄ
Katseet kohti tulevaisuutta
Tätä kirjoitettaessa on kulunut
10 päivää ja 12 tuntia siitä, kun
viimeinen leimalla varustettu kuntavaalien äänestyslappu lävähti
uurnaan jossain päin Suomenniemeä.
Vaaleja valmisteltiin vuoden
verran ja usealla paikkakunnalla
kampanjoitiin jo kesästä lähtien.
Rupeama on ollut pitkä ja hektinen. Samalla katseet on kuitenkin suunnattava jo
tulevaisuuteen.
Järjestökoneen moottori yskii ja
piirin toiminta kaipaa uusia tuulia.
Keskeisenä tulevaisuuden tavoitteena on toiminnan siirtäminen
enemmän suljetuista kokoussaleista ihmisten pariin turuille ja
toreille, kaduille ja muihin sellaisiin paikkoihin, joissa osallistumisen kynnys on nykyistä matalampi.
Näin isoa, 1 500 matkustajan
laivaa ei pystytä pienellä joukolla
kääntämään. Tulokset
ovat kuitenkin jääneet laihoiksi.
Baltian
ammattijärjestöjen
jäsenmäärä on ollut vapaassa
pudotuksessa ja nykyisin järjestäytymisaste liikkuu Häkkisen
arvion mukaan 5?10 prosentin
vaiheilla.
Perusasioiden äärelle
Pohjolan ay-järjestöt käynnistivät
puolisen vuotta sitten uuden hankkeen nimeltään Baltian järjestäymisakatemia BOA. vaikkapa lojumalla sohvalla ja
Tapahtumiin toivotaan osanottajia lueskelemalla Nakkea. Moni ehdokas ja aktiivi jätti
urheilusta tuttua termiä mukaillen
kaiken kentälle ja takki on nyt
monessa pirtissä täysin tyhjä.
Järjestötoiminta on vapaaehtoistyötä, jossa moni polttaa kynttiläänsä molemmista päistä yhtä
aikaa. liian
usein taakka jää muutamien yksittäisten ihmisten harteille.
Vaalien tulosta tarkastellessa on
heti alkuun tunnustettava tosiasiat. Baltian ay-liike on Häkkisen mukaan
perimmäisten kysymysten äärellä,
sellaisten kuin mikä on ammattiliitto ja mitä on järjestäytyminen.
Painolastina
neuvostoajan maine
Liittoihin koulutetaan avainhenki-
Kyse ei ollut etujärjestötoiminnasta länsimaisen ay- liikkeen
mielessä. Muisna kaksi yhteistä koulutusviikon- takaa, että välillä on suotavaa ?
loppua, joista ensimmäinen pide- ellei pakollista
?Keitän
kattilassa pottuja?, Topi sanoo.
?Kovin pieniä nämä tämän
kesän potut. ?Ei valon pilkahdustakaan, vaikka lampulla silmään tähtäisi?, Topi sanoo.
Silti tuli hulmuaa perinteisessä
puuliedessä, itse omaan maahan
istutetut ja nostetut perunat porisevat kattilassa.
Lääkärit ennustivat aikoinaan
että heikkonäköinen Topi tulee
sokeutumaan täydellisesti. 10 KANSAN TAHTO 45 . ?Miten lie pottujen laita,
jokohan ne olisivat kypsiä??
Vasen käsi tapailee kattilaa, löytää ja nostaa kannen pois. Ja siinä hän sitten onkin: seisoaltaan vastaanottamassa vieraita
pienen pirtin sisäisessä syyshämärässä.
Opas selittää isännän Topiksi ja
vieraan Heikiksi. Topia hymyilyttää, hänen kouransa ojentuu. Aikamoinen kuoriminen niissä, vaan onhan ne voin
kanssa makeita syödä?.
Topi on sokea. ?Pantu vaan saman
tien uutta maalia pintaan kun vanha on vähänkään rapistunut?.
Opas kopauttaa ovelle. Kymmenen vuotta hän siinä firmassa sorvarina oli, ja kaikki meni niin kuin
pitikin.
Topilla oli työhön liittyvä ehto.
Hänen kesälomansa tuli alkaa kurkien kevätmuuton aikaan ja jatkuttava lintujen syysmuuttoon saakka.. ?Terve, terve?.
?Pankaa valot?, Topi sanoo.
?Minä kun en valoja tarvitse?.
?No mikäs sinulla on nyt
menossa?, opas kysyy. Talon
isäntä on tietoinen vieraiden tulosta. Etelässä sokeiden kurssikeskuksen kautta tarjoutui mahdollisuus kouluttautua revolverisorvariksi.
Eräs metallialan yrittäjä sanoi
Topille että jos haluat ja vedät
kurssin loppuun niin saat minulta
työtä niin kauan kuin haluat.
Topilla oli työhön liittyvä ehto.
Hänen kesälomansa tuli alkaa kurkien kevätmuuton aikaan ja jatkuttava lintujen syysmuuttoon saakka.
Topi halusi, hän vei kurssin loppuun ja oli samaisella yrittäjällä
kymmenen vuotta sorvarina, kunnes jäi eläkkeelle vuonna 1990.
Muistelot menneistä keskeytyvät
hetkeksi. Oikea
tunnistaa kattilasta nousevan höyryn, haarukka löytää perunat.
?Kypsiähän nämä?.
Topi kuorii perunoita, puhuu
samalla että se etelän metallialan
yrittäjä oli mukava mies. 2012
Liki tiettömän taipaleen takana sokealla Topilla on elämisen arvoinen eläm
Sokeutunut sorvari kaipasi lop
Viimeisten kilometrien loputtomalta tuntuva jurnutus ja kurnutus, syvissä rapakoissa vaanivien
kivipaasien väistely on alkanut.
Oulun yläpuolisessa korvessa
ajellaan.
Oppaaksi lähtenyt paikkakuntalainen neuvoo tuon tuostakin ?ota
tuo kohta vasemmalta, siitä jyrkkä
oikea ja ota rapakko varovasti?.
Edetään kaula pitkänä, kilometri
kilometrin jälkeen, toista kankkua
penkistä nostamalla keventäen.
Sateet ja tukinajo syöneet tien
kehnoon kuntoon, opas toteaa.
Tie on sateista ja muistakin rasituksista kehnohko, mutta pyöröhirsistä salvottu vanha navetta,
joka iskee perillä ensimmäisenä
silmään kohentaa vieraan mielialaa.
Lie satavuotias, hyväkattoinen,
arvokkaasti hopeoitunut jykevällä
kivijalallaan.
Pihamaa viettää aika jyrkästi
järvelle, mutta töyräällä ennen järveä on vaaleaksi maalattu, hyväryhtinen, ilmeisesti vasta uuden
laudoituksen saanut pieni hyväryhtinen talo.
?Vanha laudoitus siinä on?,
oikoo opas. Valitsin kattilaan
ihan pieniä
Pohjoiseen, tänne kotiin, Topilla oli niin
kova kaipuu.
Eläkkeelle jäädessä Topin näkökyky oli kaventunut liki olemattomaksi. Asettui ensimmäisenä eläkepäivänään taloksi.
?Sitä tunsi että nyt sitä ollaan
kotona. KANSAN TAHTO 45 . Maito on
ruokajuomana.
Ruokailutottumukset ja ravinnelajit ovat olleet täälläkin monessa
Valo
katossa on
vieraita
varten.
sukupolvessa samat.
Kyllä Topi lohen, naudanlihan
ja muidenkin herkkujen päälle
ymmärtää. 2012
11
mä.
Saunalle askeleita ohjaa pitkä köysi.
Vesireissut hoituvat vanhasta muistista.
. Jokaisena
kesänä hän tuli Topin
syntymäpäiville.
pulta vain kotiin
Ehto kelpasi yrittäjälle. Eräs niistä olisi
ollut ?oikean tien. alkupään varteen sijoitettu asuntovaunu.
Topille niin rakas ja läpikotoisin
tuttu synnyinmökki ei listoille
mahtunut.
Topi sipaisee veitsellä voinokareen pienen perunan päälle, viiltää
veitsellä ruisleipäsiivun päästä
helposti irtoavan palan. Ei ollut kiirettä kylille?,
Topi vakuuttaa.
Topi käy jo yhdeksättä vuosikymmentään. Sitä tarvitaan oikeastaan vain talvisin kun
aurinkopaneeli on tehoton.
Heitto, että mihin sinä sähkövaloa tarvitset, sinä sokea mies,
huvittaa Topia.
Jääkaappiin, kännykkään, pihaja sisävaloihin. Viime kesä jäi
väliin, ikä painaa jo häntäkin.
Alhaalla laiturirannassa Topilla
on vielä vene. Lääkärit ennustivat täydellistä sokeutta.
Topi piti täysin selviönä että hän
tulee elelemään eläkepäivänsä siinä mökissä jossa on syntynytkin.
Tie oli silloin nykyistäkin kehnompi, sähköjäkään ei ollut.
Miten sokea yksineläjä voisi
noissa ankeissa olosuhteissa selvitä?
Hyvää
tarkoittavat
sosiaaliviranomaiset olivat kauhuissaan.
Ei onnistu, he tuumailivat.
Topille tarjottiin neljää eri vaihtoehtoa asunnoksi. Etteivät näkevät
vierailijat teloisi itseään pimeässä
pirtissä, ja pitäähän kotiavustajallakin olla valoa tehdä työnsä hyvin.
Kuvat ja teksti:
HEIKKI KIRSTINÄ. Ymmärtää vierailijoiden tuomat lohet ja poronlihapaistitkin, ostaa joskus itsekin.
Erityisen maukasta ja perinteistä
perunan kanssa on kuitenkin kotijärvestä itse verkolla nostettu ja
suolattu särki, myös hauki, joskus
Mikäs on isän
tekemässä sängyssä köllötellessä.
ahven ja made.
Niinhän siinä sitten lopulta kävi:
Topi piti päänsä. Jokaisena kesänä hän saapuikin Topin
syntymäpäiville. Hän selviytyy itse
arkisista askareistaan; kantaa puut
liiteristä ja vedet, lämmittää saunan ja kylpee usein yksin.
Kerran viikossa käy kotiavustaja,
Topin onneksi hän on omatoiminen
ja ammattitaitoinen ihminen.
Topi on perunansa syönyt.
Juomme kahvia, tietenkin Topin
itsensä liedellä kypsyttämää. Puhumme nykyisistä
kesistä ja etelän mukavasta metallialan yrittäjästä.
?Yrittäjä sanoi viimeisenä työpäivänä että hän tulee tervehtimään minua kesäisin?.
Sanansa mittainen mies. Tänä kesänä Topi ei
verkkoja laskenut, hän tyytyi siihen mitä katiska antoi.
Navetassa on nykyisin aggregaatti, väkivahva diesel. Entinen työnantaja oli
sanansa mittainen mies,
Topi sanoo. Porina jatkuu
Se syntyi, kun joukko tutkijoita löi viisaat päänsä yhteen
kuvataiteilija Marja Huhmarniemen kanssa. 12 KANSAN TAHTO 45 . Edessä Sakari Matinlaurin veistos Mutkia matkassa, taustalla
Esko Männikön valokuvasarja italialaisilta yksityishautausmailta.
Lumipalloefekti tuottaa positiivisen
KUVA: MAIJA AALTO
Oulun taidemuseon uudessa biennaalissa
mukana yli sata pohjoista taiteilijaa.
MAIJA AALTO
Nyt ei tule kuvataiteen ystävälle
nälkä.
Oulun taidemuseon uudessa
Lumipalloefekti-näyttelyssä saa
ahmia Pohjois- Suomen nykytaiteen koko kuvan, ja se kuva on yli
sadan taiteilijan luoma. Kaikenmuotoiset teokset täyttävät taidemuseon ja pari muutakin paikkaa
Oulussa tammikuun 20. 1985) ja hänen kipsistä,
hevosen jouhista ja puusta tekemänsä mystisen murheelliset menninkäistytöt. löytyy pajunkissalaukkuja ja puolukanlehtikenkiä.
kuvanveistäjä Reijo Hukkanen.
Pitkästä nimilistasta löytyvät
lisäksi sellaiset konkarit kuin
Uutta verta ulkomailta
Aluenäyttelyyn osallistuu useita
ulkomailta Suomeen muuttaneita
ja pohjoiseen asettuneita taiteilijoita, joiden ilmaisutyylissä voi
aistia eksoottisen tuulahduksen.
Kannattaakin pysähtyä torniolaisen John Courtin, kajaanilai-
sen Mayumi Niiranen-Hisatomin, oululaisen Daniel Nagyn tai
rovaniemeläisen Joseph Jamesin
teosten äärelle.
Ulkomaalaiskysymystä tarkastelee myös työryhmä ?Marjamatkat?. päivään
asti.
Näyttelyn on kuratoinut Marketta Haila, jonka mielestä monet
lahjakkaat pohjoisen taiteilijat jäävät liian vähälle huomiolle.
Pohjoinen tarvitsee oman alu-
Heikkilä ja Holma, Junttila ja Kiuru, Muinonen ja Myllykangas,
Tuomiset ja Törmänen.
Uudempia, nousussa olevia ?
näin povataan . Yhtenä esimerkkinä pellolainen kuvanveistäjä Essi
Korva (s. Seuraava
aluenäyttely on jo sovittu vuodelle
2014 Rovaniemen taidemuseoon.
Konkareita ja
nousevia tähtiä
Pohjoisen taiteen suurkatselmuksen taiteilijat ovat 20?70-vuotiaita, ja heillä on kotipaikka joko
entisen Oulun läänin tai Lapin alueella.
Osa tekijöistä on saavuttanut maailmanmainetta, esimerkiksi Esko
Männikkö ja Anni Rapinoja.
Tunnettuja ja tunnustettuja ovat
myös sarjakuvapiirtäjä Ville Ranta, taidemaalari Petri Yrjölä ja
Hailuotolaisen Anni Rapinojan
?garderobista. Muoviämpärit, polkupyörä, mallinukke ja thaimaalaisia marjametsässä esittelevä
video muodostavat älyllisvisuaalisen teoskokonaisuuden,
jota voi tutkia monelta kantilta.
Rovaniemeläinen
Panu
Johansson näyttää hauskassa
videoteoksessaan ruotsalaista
terästehdasta noin 1970-luvulta.
Hän löysi vanhan filmin roskalavalta ja käsitteli sen nopeuttamalla
kuvaa ja säveltämällä tehdastyötahtiin sopivan musiikin.. tekijöitä on runsaasti mukana. Korvan veistoskieli
on vetoavaa ja kansainvälisesti
tajuttavaa kertomusta ajastamme.
eellisen biennaalin. 2012
KUVA: MAIJA AALTO
Aluetaidemuseotutkija Janne Kauppinen esittelee Lumipalloefektiä
Pienveistosryhmän nimi on
?Jonotus on maksuton?.
KUVA: MAIJA AALTO
MAIJA AALTO
taideähkyn
Kantaakin ottaen
Pohjoisuuden olemusta etsivälle voi
vinkata, että luonnonmateriaalien
käyttö on teoksissa jokseenkin yleistä:
männynjuuria, koivunoksia, muuta
puuta, nahkaa.
Ja erikseen tietysti hailuotolaisen
Anni Rapinojan ihastuttavien turkkien
ja kenkien tekoon osallistuneet ?työtoverit?: järviruoko, puolukka, pajunkissa.
Luonnon tila näyttää askarruttavan
taiteilijoita. Työntekijän sijaintipaikkakunta on myös puo-
luehallituksen päätettävissä,
ja se voi olla Rovaniemi,
Kemi tai vaikka Tornio,
Keränen pohtii.
Neuvottelut alkavat
Neuvottelut kunnallisvaalien
jälkeisistä ylikunnallista paikoista puolueen piiri käy
kolmen hengen porukalla,
johon Keräsen lisäksi kuuluvat kemiläinen Hannu Alakontiola ja rovaniemeläinen
Eini Marja Tennilä.
Luottamustehtäviä jaetaan
muun muassa sairaanhoitopiireihin, koulutuskuntayhtymiin, erityishuoltopiiriin
ja maakunnan yhteistyöryhmään. Keränen toivoo, että uusi työntekijä pääsisi aloittamaan viimeistään
helmikuun alussa. Teatterin taiteellinen jaos kokoontuu vielä tällä viikolla ohjelmistokysymysten ääreen.
Uuden teatterinjohtajan
haku aloitetaan nopealla
aikataululla, mutta valinta
siirtyy joka tapauksessa
vuoden 2013 puolelle.
Jukka Lempinen korostaa,
että Kemin kaupunginteatterilla on mennyt taiteellisesti ja katsojalukujen
perusteella hyvin viimeiset
viisi vuotta, ja hyvän maineen säilyttäminen on kaikkien intressissä.. Hakala ilmoitti maanantaina ettei jää Kemiin.
Jukka Lempinen kertoo
teatterin henkilökunnan olevan helpottunut siitä, että
ongelmallinen tilanne ratkesi näin.
. Yhteiskunnankin tilaan
otetaan kantaa. Talon sisältä koottu
viisihenkinen moniammattilaistyöryhmä tekee suunnitelmat kevään ensi-illoista
ja muista asioista, jotka
pitää päättää ennen kuin
uusi teatterinjohtaja saadaan
valituksi.
Työt jumittuivat
Elokuussa Kemiin tullut ja
johtajan paikalta nyt lähtevä
Hakala on sairauslomalla
marraskuun loppuun, jolloin
päättyy myös hänen koeaikansa. Jo alkaneet
esitykset, muun muassa
skottilainen 1950-luvusta
kertova Pyykkärit-näytelmä
jatkaa, ja marraskuussa saa
ensi-iltansa komedia Diivat,
sen ohjaa oman talon Kimmo Hirvenmäki.
Syyskauden kolmesta ensiillasta yksi sen sijaan siirtyy
myöhemmäksi. Keränen toivoo edustajia löytyvän tasapuolisesti
koko maakunnan alueelta.
Piirikokous Torniossa
Vasemmistoliiton Lapin piirikokous kokoontuu sääntömääräiseen kokoukseensa
lauantaina joulukuun 1. Tehtäviä on myös jaettu
talkoilla tehtäväksi.
Lapin
piiritoimikunta
päätti viime viikonvaihteessa pitämässään kokouksessa
säilyttää Rovaniemen toimiston, ainakin toistaiseksi.
. Vs.
teatterinjohtajaksi on tulossa taloussihteeri Ulla Leppänen. klo 14. KANSAN TAHTO 45 . Liminkalaisen Jaakko
Heikkisen akvarelleissa on syrjäytyneitä miehiä, taivalkoskinen Jaakko
Vasemmistoliiton Lapin piirin työntekijän, piirisihteeri
Juha Mäkisen työsuhde on
päättynyt lokakuun lopussa.
Tämän jälkeen piirillä ei ole
omaa työntekijää, vaan jatkossa puolue palkkaa suoraan aluetyöntekijän.
. Alustajina
Pohjoisuuden olemusta etsivälle voi
vinkata, että luonnonmateriaalien
käyttö on teoksissa
jokseenkin yleistä:
männynjuuria, koivunoksia, muuta
puuta, nahkaa.
ovat Tuija Hautala-Hirvioja Rovaniemeltä ja Antti Rundelin Oulusta.
Lumipalloefektin teoksia on sijoitettuna myös Pohjois-Pohjanmaan
museon, SalonkiArtin ja Oulun yliopiston arkkitehtuurin osaston tiloihin.
Kemin kaupunginteatterin
johtajana vain muutaman
kuukauden olleen Kari
Hakalan ilmoitus luopua
tehtävästä on koettu teatterin sisällä helpotuksena,
koska tekemättä jääneitä
suunnitelmia päästään nyt
viimein tekemään.
?Emme jää tuleen makaamaan, lupaa näyttelijöiden
luottamusmies Jukka Lempinen juhlallisesti.
Kiire kevätkauden ohjelmiston ja sopimusten kanssa on nyt kova, ja töihin
käydään välittömästi. Puoluehallitus panee
osa-aikaisen aluetyöntekijän paikan auki, todennäköisesti vuodenvaihteen tienoilla, piirin puheenjohtaja
Pertti Keränen kertoo.
Puoluehallitus myös valitsee työntekijän. klo 14, jolloin aluetaidemuseotutkija Janne Kauppinen
kertoo näyttelystä.
Taidemuseolla on myös koko perheen isänpäiväjuhla klo 11?15.
Pohjoisen kuvataiteen kuulumisia
käsittelevä yleisötilaisuus pidetään taidemuseolla 18.11. 2012
KUVA: MAIJA AALTO
KUVA: JANI HEIKURA
Vasemmistoliitolle
työntekijä Lappiin
alkuvuodesta
TUULA LESKINEN
Rovaniemeläisen Juhani Tuomisen teos Mestari ja juhlaliina kertoo kulttuurin moniulotteisuudesta.
Jussi Valtakari Koillismaalta käyttää yhteiskunnallisen puheenvuoron. Vaikka henkilökuntakin
kannatti viime keväänä
Hakalan valintaa, luottamus
häneen rapisi kun systeemit
eivät ollenkaan toimineet,
Lempinen sanoo.
Kemin kaupunginteatterilla on 28 työntekijää.
Katkoksia ei tule
Johtajan lähdöstä huolimatta teatterin toimintaan ei
tule katkosta. päivänä Tornion järjestötalolla.
Piirikokouksen vierailevat esiintyjät eivät vielä ole
varmistuneet.
Johtaja lähti,
teatteri jatkaa
Kemissä
Haukiputaalainen
Tiina Vehkaperä
on tehnyt kärsivällisen ihmisen
työn, origamin,
jonka materiaalina ovat veikkauskupongit.
Oululainen valokuvaaja Esko Männikkö taas pääsi Italiassa tarkoin vartioiduille yksityisille hautausmaille
kuvaamaan vainajista tehtyjä hätkähdyttäviä veistoksia.
13
Valtakari on antanut puuveistosryhmälleen nimeksi Jonotus on maksuton.
Inarinsaamelaisten vähemmistökielen asemaan kiinnittää huomiota
torniolainen Elina Juopperi, ja kielestä on kysymys myös torniolaistuneen britin John Courtin teoksissa,
joissa hän kertoo omasta lukihäiriöstään.
Yleisöopastusta
isänpäivänä
Oulun taidemuseo tarjoaa Lumipalloefektin yleisöopastuksen isänpäivän
kunniaksi 11.11. Vuoden
loppuun saakka piirityöntekijän tehtävistä vastaa torniolainen Sauli Hyöppinen
Tornion järjestöyhdistyskestä
Aie
on tarkoitus toteuttaa ydinvoimaa
ja uusiutuvaa energiaa lisäämällä.
Vuonna 2050 uusiutuvan energian
osuuden on määrä olla jo 80 prosenttia kokonaistarpeesta.
Ylimitoitettuja tavoitteita on
aikaisemminkin esitetty vaalien
alla.
Ennen vuoden 2007 eduskuntavaaleja sosialidemokraattien Eero
Heinäluoma näki, että kolmen
vuosikymmenen kuluttua Suomessa pääosa energiasta saadaan
uusiutuvista lähteistä, ja sama
näkemys oli myös keskustan Matti Vanhasella.
Asetetun tavoitteen suuntaan ei
ole kuitenkaan edetty. biojalostamoihin puunjalostusteollisuuden
yhteydessä.. Järjestelmät on luotu isoja toimijoita varten. Stora Enso ja
Neste Oil ovat luopuneet jo suunnitelmasta. EU ei ole
ainakaan toistaiseksi luvannut
tukirahoja, ja kotoisen rahan suh-
teen on sama tilanne.
Edusmiestemme vaaleja edeltäviin pehmopuheisiin on jo totuttu.
Kokoomuskin halusi voittaavaaleissa, eikä Häkämieskään säästänyt sanojaan. Metsäteollisuuden ylemmistä toimihenkilöistä yli puolet haluaisi
vaihtaa toiselle toimialalle?.
Teollisuus antoi siis lausuntoja
suunnitelmista, joiden toteuttamiseen tarvittavat eväät olivat alusta
alkaen erittäin vähäiset. Tehtaan kustannusarvio on
150 miljoonaa euroa, eikä siihen
vaadita ulkopuolista tukea.
Metsäteollisuuden suuret suunnitelmat ovat kuivuneet sangen
vaatimattomiksi. YK:n kasvatus-, tiedeja kulttuurijärjestön Unescon
raportti kertoo, että 28 miljoonaa
lasta ei käy koulua, koska he ovat
joutuneet pakenemaan kotoaan.
Koko maailman kehitysavusta
vain vaivaiset 2,3 miljardia euroa
menee koulutukseen. Samalla pitää
hahmotella strategiat lapsityön ja avioliittojen sekä tyttöjen syrjinnän lopettamiseksi.
Malalan asiaa ei voi vaientaa.
Hän taistelee hengestään puolustettuaan jokaisen tytön oikeutta
käydä koulua. 2012
Energiatuet syrjivät pieniä tuottajia
KUVA: TERO KAIKKO
UP/ KARI LEPPÄNEN
Uusiutuvan energia käyttö on maailmalla kovassa kasvussa, mutta
Suomessa homma takkuaa. Vetoomus on
suunnattu Pakistanin presidentille
Asif Ali Zardarille ja YK:n pääsihteerille Ban Ki-moonille.
Vien vetoomuksen presidentti
Zardarille Pakistanin- vierailullani
10. Silloin vietetään maailmanlaajuista toimintapäivää Malalan
puolesta.
Malalan tarinan kertova filmi on
nähtävissä YK:n koulutusasioiden
erikoislähettilään nettisivuilla
osoitteessa www.educationenvoy.
org.
Malala piti netissä päiväkirjaa
ajalta, jolloin islamistinen Taleban
esti hänen kotiseutunsa tyttöjen
koulunkäynnin Swatin laaksossa
Pohjois-Pakistanissa. Myös UPM julkaisi oman, samansuuruiseen
tukeen perustuvan suunnitelmansa. Aurinkoa Suomessa saadaan suurin piirtein saman verran kuin PohjoisSaksassa.
MIELIPIDE
Häkämiehen energiatavoitteilla vähäiset eväät
Ministeri Jyri Häkämies on viime
aikoina esitellyt suunnitelmaa,
jonka mukaan maamme ilmakehästä karistellaan hiilenpölyt. org
vaatii koulunkäyntimahdollisuutta
kaikille tytöille Pakistanissa ja
koko maailmassa. Sen
laatiminen vie aikaa pari tuntia.
Suomessa ei näin vähällä päästä,
sillä erilaisia lupia ja lomakkeita
saa täytellä urakalla.
Aurinkovoiman käyttöönotto on
törmännyt tietämättömyyteen ja
vääriin luuloihin, arvioi professori
Jero Ahola Lappeenrannan teknillisestä yliopistosta.
Yleisiä vääriä luuloja ovat Aholan mukaa, että aurinkovoima toimisi vain kesällä, paneelit eivät
kestäisi talvista lumikuormaa, järjestelmää ei voisi kytkeä sähköverkon rinnalle ja että aurinkosähköön perustuvat laiteet ovat kalliita ja vaikeita asentaa.
Ahola itse tilasi järjestelmän
edullisesti Saksasta ja asensi sen
kahteen mieheen veljensä kanssa
yhdessä päivässä.
Aurinkosähköä tuotetaan Saksassa 1 500 kertaa enemmän asukasta kohti kuin Suomessa. Se innoittaa nuoria naisia ympäri maailmaa puke-
maan ylleen I am Malala (Minä
olen Malala) -tekstillä varustetun
paidan.
Vaikka yksi Malala on hiljennetty hetkeksi ampumalla, tilalle
nousee uusia ja aina vain nuorempia tyttöjä, jotka kieltäytyvät vaikenemasta.
Emme ehkä pääse tänä vuonna
näkemään Aasian versiota arabikeväästä, mutta Malalan tapauksen nostattamat mielenosoitukset
ovat jo paljastaneet, että lapset
pitävät oikeudestaan koulutukseen
lujemmin kiinni kuin sitä lupailleet päättäjät.
Tilanne kielii siitä, että maailma
ei enää hyväksy lupausten ja todel-
?Vaikka yksi Malala on hiljennetty
hetkeksi ampumalla, tilalle nousee
uusia ja aina vain nuorempia tyttöjä,
jotka kieltäytyvät vaikenemasta.?
lisuuden välistä kuilua, joka jättää
61 miljoonaa tyttöä ja poikaa kaiken opetuksen ulkopuolelle.
YK:n tuoreen tilaston mukaan
15 miljoonaa peruskouluikäistä
lasta tekee täyttä työpäivää, ja 10
miljoonaa tyttöä keskeyttää vuosittain koulun, koska heistä tulee
lapsimorsiamia. Stora Enson laskelmien
mukaan laitos maksaisi puoli miljardia euroa, josta 200 miljoonaa
olisi saatava kotimaisena ja
Euroopan unionin tukena.
Metsäliitto ja Vapo julkistivat
oman biodieselhankkeensa. Vapo ja Metsäliitto ryhtyvät toimiin, mikäli tuet järjestyvät.
EU- tukien yleinen supistaminen ei
lupaa yritykselle hyvää.
UPM on aloittanut mäntyöljystä
biodieseliä valmistavan tehtaan
rakentamisen Lappeenrantaan.
Kysymyksessä on selluteollisuuden
sivutuotteen jalostaminen polttoaineeksi. Polttopuun
energiakäyttö on lisääntynyt, mut-
ta esimerkiksi selluteollisuuden
mustalipeän osuus on tuotannon
maastapaon vaikutuksesta vähentynyt ja kokonaiskehitys on ollut
taantuva.
Valtiovarainministeriö määritti
vuoden 2007 strategiassaan suunnan, jonka mukaan sellu- ja paperiteollisuuden supistuessa näiden
puunkäyttö tulisi suunnata entistä
enemmän energian tuotantoon.
?Uusiutuvan energian käytön
edistämisessä on tärkeää panostaa
ensisijaisesti uuden teknologian
kehittämiseen ja ns. Sitran johtavan asiantuntijan Karoliina Auvisen mukaan Saksassa energian
pientuotannon käynnistämiseen
riittää ilmoitus viranomaisille. Nyt meidän on taisteltava Malalan asian puolesta.
IPS/GORDON BROWN
Gordon Brown on entinen Britannian
pääministeri ja toimii nykyisin YK:n koulutusasioiden erityislähettiläänä.. Se tarkoittaa
Afrikassa reilua yhdeksää euroa
lasta kohti, mikä ei riitä edes oppikirjaan saati opettajan palkkaukseen ja koulurakennukseen. marraskuuta, jolloin Malalan
murhayrityksestä on kulunut kuukausi. esimerkiksi ydinonnettomuuksia ei ihmisen älyllä pystytä estämään. Senkin aloittaminen edellyttää 200
miljoonan tukea. Ellei mitään tehdä, alamäki jatkuu vuoteen 2015.
Ban Ki-moon julkisti syyskuussa
YK:n uuden Opetus ensin -aloitteen. Pientuottajista suunnitteessa ei ole mainintaa.
Myöhemmin metsä- ja energiayhtiöt asettivat omat tavoitteensa.
Stora Enso ja Neste Oil aloittaisivat yhteistuotannon valmistamalla
puuhakkeesta nestemäistä poltto-
ainetta. 14 KANSAN TAHTO 45 . Näistä kertoi Helsingin Sanomat 30.6.2010.
Suunnitelmissa on edetty hitaasti.
Ulkopuolisesta tuesta ei ole toistaiseksi saatu lupauksia. Naamioituneet miehet pysäyttivät 9. Tapahtuneet osoittavat, kuinka epäluotettavalla tavalla yhteisiä asioita hoidetaan. Takana on energiayhtiöiden lobbaus, Ek päätteli.
Energian pientuotannon kiusaksi
Suomeen on luotu myös kallis ja
raskas lupabyrokratia. Erityisesti sähkön pientuotannon mahdollisuudet ovat jätetty käyttämättä,
vaikka se olisi helppoa ja työllistävää ja lisäisi huoltovarmuutta.
Suomen itsenäisyyden juhlarahaston Sitran aamukahvitilaisuudessa etsittiin syitä energian pientuotannon vaikeuksiin Suomessa.
Energianeuvonantaja Fredrik Ek
Svenska Lantbrukssällskapens
Forbundista näki yhdeksi syyksi,
että suomalainen energiapolitiikka
perustuu keskitettyihin ratkaisuihin, kuten ydinvoimaan.
Suuria toimijoita suosivaksi ja
pientuotantoa syrjiväksi Ek näki
Aurinkosähköä tuotetaan Saksassa 1 500 kertaa enemmän asukasta kohti kuin Suomessa.
myös vuonna 2011 käyttöönotetun
uusiutuvan energian syöttötariffin.
Puuhake- ja biovoimaloiden tariffista nauttivien voimaloiden vähim-
mäiskoko on 100 kilovolttiampeeria ja tuulivoimaloiden 50 kVA:ia.
Maatilat ja muut pienen mittakaavan toimijat on näin suljettu
energiatukien ulkopuolelle.
. Tarve
kasvaa, mutta apu kutistuu tänä
vuonna. Tätä ennakoi
myös metsäteollisuuden ylempien
toimihenkilöiden edusmies Saku
Laapio kirjoittaessaan 28.6.2010
Helsingin Sanomissa: ?Metsäteollisuuden osaaminen lahoaa. lokakuuta Malalan koulubussin, etsivät tytön käsiinsä ja ampuivat häntä päähän.
Malalan kyynelehtivä kertomus
siitä, että hän haluaisi lääkäriksi,
mutta ei pääse kouluun, ei jätä
ketään kylmäksi. Tilanne ei näytä
hyvältä pienemmissäkään asioissa.
Erkki Raudaskoski
Rovaniemi
?Malalan asia on meidän asiamme?
M
urhayrityksen kohteeksi
joutuneen pakistanilaisen Malala Yousafzain
nopea toipuminen paljastaa jälleen
uuden sitkeän ja rohkean puolen
tästä maailman tunnetuimmasta
14-vuotiaasta tytöstä.
Samaan aikaan hänen nimeään
kantava vetoomus kerää internetissä vinhasti nimiä. YK:n ja useiden kansalaisjärjestöjen kampanja
sivustolla www.iammalala. Sen avulla voidaan varmistaa,
ettei Malala kärsinyt turhaan.
Maat, joissa kaikki lapset eivät
pääse kouluun, tulee patistaa laatimaan suunnitelma opettajien,
rakennusten ja rahoituksen tarpeesta vuoden 2015 tavoitteen
saavuttamiseksi. Ne
antavat kuvan siitä, millainen
ihminen on perusolemukseltaan.
Eläintutkija professori Jussi Viitala on todennut, että simpanssin
ja sen lähisukulaisen ihmisen älykkyysero ei ole suuri. Miljoonat muut
joutuvat ihmiskaupan uhreiksi.
YK:n asettama tavoite jokaisen
lapsen saamisesta kouluun vuoteen
2015 mennessä ei pelkästään junnaa paikallaan, vaan ottaa paikoin
takapakkia. Viitalan
mukaan ihminen ei kykene suuriin
ratkaisuihin
KANSAN TAHTO 45 . ?sotapolitiikka tehostuu?
Atlantin liiton (Nato) entisestä ylipäälliköstä, kenraali Dwight Eisenhowerista tuli ensimmäinen republikaaninen
USA:n presidentti 20 vuoteen. Demokraattien Adley (Adlai) Stevensonin 26 miljoonaa ääntä toivat enemmistön 9:ssä
?valtiossa. ei ollut selvinnyt kymmenen kertaa pienemmästä Jumiskon voimalaurakasta vaan pyysi valtion avustusta.
Valtionvarainvaliokunnassa kansandemokraatit olivat jättäneet vastalauseen jokiyhtiömietintöön. ja 89 valitsijamiestä.
Senaatissa paikat jakautuivat 49?47
republikaanien
hyväksi
mutta
vaa?ankielenä oli Oregonin republikaaninen senaattori Wayne Morse,
joka oli kannattanut demokraattien
presidenttiehdokasta (7.11.).
Kemijoki Oy pöydälle
Kansan Tahdon pääkirjoituksessa
poikkeuksellisesti kiiteltiin sosdemporvarihallitusta Kemijoki Oy -lakiesityksestä ja pääministeri Kekkosta (ml.)
sen puolustamisesta eduskunnassa.
Kun eräät maalaisliitolaiset, etunenässä ed. oli pantu pöydälle
(6.11.).
Simon ja Iin sähköistä
päätöksiä
Kemin valtuusto oli päättänyt myydä Kemin kaupungin Simossa ja Kuivaniemessä omistamat sähkölinjat ja muun verkkokaluston
kuntien omistamalle Rantakairan Sähkölle eikä niistä korkeamman tarjouksen tehneille, yksityisen
sähköyhtiön perustamista haikailleille
maalaisliittolaisille, joiden suunnitelmia Kemin kansandemokraattien valtuustoryhmä piti keinotteluyrityksenä
(8.11.).
Iin kunnan sähkölaitoksen johtokunnan esitys kunnan sähköistämiseksi oli
sähköistänyt tunnelmaa valtuustossa.
Nelituntisen keskustelun päätteeksi se
oli päättänyt tarjota Iin (yksityisen)
sähköyhtiön osakkeista 7 500 mk kappale . Kansan
Tahdon mukaan tämä tarkoitti, että
maan ?sotapolitiikka jatkuu ja tehostuu?, millä se viittasi Eisenhowerin
kannanottoihin voimakkaammista
otteista Korean aseloponeuvotteluissa ja Länsi-Euroopan varustautumista
(6.11.).
Lehdessä viimeisiksi jääneiden, keskeneräisten tulosten mukaan Eisenhower sai 32 miljoonalla äänellä enemmistön 39:ssä silloisista 48 osavaltiosta ja 442 valitsijamiestä. Toinen veljeksistä kuoli heti,
toinen matkalla sairaalaan Ouluun.
Maanviljelijä Kiljala oli ostanut lentokoneen keväällä Englannista, josta se
oli pari kuukautta aiemmin tuotu lentämällä Suomeen (11.11.).
Hailuodosta hevosella
jäitse Siikajoelle
Tänä syksynä päästiin harvinaisen
aikaisin jäitse Hailuodosta mantereelle, kun Hannuksen talon mies oli tehnyt vaarallisen matkan hevosella jo
edellisviikon keskiviikkona (7.11.).. Lahtela Kemijärveltä olivat yhtyneet kokoomuksen johtamaan vastarintaan valtioenemmistöisen voimayhtiön perustamisasiassa ja puolustanut
yksityisyritysten (Pohjolan Voima)
oikeuksia Kemijoen vesivoiman hyödyntämiseen, oli Kekkonen eduskunnassa muistuttanut, kuinka ?yksityinen. Heidän mielestään valtionenemmistön piti olla
51:n sijaan 60 prosenttia (5.11.).
Suuren valiokunnan käsitelyssä esitys
15
laiksi Kemijoki Oy:stä eli ?valtioneuvoston oikeudesta luovuttaa perustettavalle Kemijoki Oy -nimiselle osakeyhtiölle
valtion Kemijoessa ja sen lisäjoissa omistamia vesivoimaoikeuksia. yhtiön kunnallistamiseksi
(11.11.).
Reisjärvellä turma
omalla lentokoneella
Reisjärven Vuohtojärvellä tapahtunut lento-onnettomuus oli vaatinut Kiljalan veljesten hengen.
Kotirannastaan koelennolle lähteneiden veljesten kone putosi
parin kilometrin lennon jälkeen noin
100 metrin korkeudesta jäähän, teki
metrin, kahden railon ja murskautui
pahoin. 2012
60 VUOTTA
5.11.?11.11.1952
Koonnut Tapani Sillanpää
Eisenhower USA:n
presidentiksi
messingit
. 58 . (+alv 23%)
2 x 60 . 31 . (+alv 23%)
www.varjaagi.fi
www.kansantahto.fi
Tervehdykset julkaistaan 20.12., lähetä tervehdyksesi 7.12. (08) 538 0100
Avoinna ma-pe 9.30-16.30
www.oulunpantti.net
www.puuliitto.fi
Kainuun kuntajohtajakokous
KT
Vasemmistoliitto ry:n
Järjestötalon luentosalissa
torstaina 15.11.2012 klo 18.00-21.00
Esillä sääntömääräiset asiat mm:
- toimintasuunnitelma ja talousarvio
- edustajien valinta piirijärjestön ja kunnallisjärjestön
syyskokoukseen
- vaaliarvio
Kahvitarjoilu Oulun Vasemmistoseuran johtokunta
SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS
pidetään sunnuntaina 25.11.2012 klo 17.00 alkaen
Kemin Vasemmistoliiton toimistossa,
osoitteessa Nahkurinkatu 5, Kemi
Ii
Vasemmistoliiton
Oulun kunnallisjärjestö ry:n
SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN
SYYSKOKOUS
pidetään sunnuntaina 25.11.2012 klo 17.00 alkaen
Käsitellään sääntöjen 10§ määräämät
asiat (valitaan mm. 2012
LINKIT
www.pam.?
RAHAA HETI
KÄTEEN
PANTIKSI KÄY
IRTAIN OMAISUUS
- kultakorut, hopeaesineet, arvokellot
- autot, moottoripyörät, mönkijät, kelkat
- aseet, turvallinen säilytyspaikka
- puhelinosake tai vastaava arvo-osuustili
- pörssi- ja asunto-osakkeet
- soittimet, elektroniikka, taide, jne
Panttilainakonttori Oy
KULTAKORUJA HALVALLA
JA REHELLISESTI
PAINON MUKAAN
www.akt.fi
- uusia ja kunnostettuja käytettyjä
kultakoruja
- ostetaan kultaa ja muuta irtainta
- pariston vaihto 5 ?
- korjataan koruja, tilaustöitä
Museovirasto kerää
muistitietoa pukeutumisesta
KOKOUKSIA
Museovirasto kerää tämän
talven aikana muistitietoa
mm. Tutkijat toivovat, että vastuksista kävisi
ilmi myös, minkä ikäisenä tai
missä elämänvaiheessa muutokset ovat tapahtuneet.
Pääteemojen lisäksi kyselyssä on omat osionsa vaatteiden hankinnasta sekä asusteiden ja korujen käytöstä.
Vastaukset voi lähettää
joko sähköpostitse tai kirjepostina 30.4.2013 mennessä. 16 KANSAN TAHTO 45 . pukeutumisesta juhlassa ja arjessa sekä pukeutumistyylien muutoksista sekä
nuorisopukeutumiseen liittyviä valokuvia.
Kansallismuseon keruuarkisto tallensi pukeutumiseen
liittyvää muistitietoa mm.
1960- ja 1970-luvulla. 58 . rautaromut
. Vastaukset tallennetaan
kansatieteelliseen arkistoon.
Oulun Vasemmistoseuran
- ostetaan puhelinosakkeita ja kultakoruja, rahat heti puhtaana käteen
OULUN KULTA
SUOMEN
MERIMIES-UNIONI r.y.
FINLANDS
SJÖMANNS-UNION rl
www.smu.fi
KEMIN
OSTETAAN
METALLIROMUA
. puheenjohtajat ja
kunnallistoimikunta vuodelle 2013).
Kunnallistoimikunta
Kirkkotorin koulutuskeskuksessa.
Valtakirjojen tarkastus alkaa klo 16.45.
Sääntömääräisten asioiden lisäksi kuntavaalianalyysi
ja luottamuspaikkojen jako.
Tervetuloa
Kunnallistoimikunta
UTACON OY
0400 892 414
Vasemmistoliiton
Rovaniemen kunnallisjärjestö
SYYSKOKOUS
Ii
Veteraanikatu 9 C
90100 Oulu
050 5900711
Ikä rikkautena ?
Suunta tulevaan
Eläkeläiset ry
www.elakelaiset.fi
Kansan
Tahdossa
ensi torstaina:
TERVEHDYSTEN
HINNAT
Henkilötervehdys
Järjestötervehdys
www.makelinseura.fi
KYLÄ/KAUPUNGINOSA/TILAISUUS
SUKUNIMI
ETUNIMI
EUROA
4?
25 ?
Liiketervehdykset:
1 x 30 . 89 . (08) 5371 722
ilmoitukset@kansantahto.fi
MAKSU
SEURAA OHESSA.
TERVEHDYKSEN LÄHETTÄJÄ
EUROA YHTEENSÄ
MAKSU ON SUORITETTU PANKKITILILLE
?
Sampo
DABAFIHH FI98 8000 1900 8307 88
Nordea
NDEAFIHH FI91 1585 3007 1003 52
Oulun OP OKOYFIHH FI66 5741 3620 0134 97
POSTINUMERO
POSTITOIMIPAIKKA. Nyt
käynnistyvässä
Kuinka
pukeudun -kyselyssä kiinnostuksen kohteena ovat erityisesti pukeutumisessa tapahtu-
KAINUUN SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON
YHTYMÄKOKOUS ma 12.11.2012 klo 10.00 ja
KAINUUN LIITON YHTYMÄKOKOUS ma 12.11.2012 klo 12.30
Kajaanin kaupungintalon valtuustosalissa,
os. (+alv 23%)
2 x 30 . autonromut
SYYSKOKOUS
KOKOUKSIA
Pakkahuoneenkatu 26, p. (+alv 23%)
1 x 60 . mennessä.
KUNTA
Yrjö
Mäkelin
-seura
Rakennus-, remontti-,
sisustus- ja tilaustyöt.
Veneiden huolto-, korjausja entisöintityöt.
Icon by www.icondrawer.com
Tykkää Facebookissa
sunnuntaina 2.12.2012 klo 17.
Rovaniemen työväentalo,
ravintolasali.
Esillä sääntömääräiset asiat.
Uuden Oulun
uusi valtuusto
koolla
Voit lähettää
tervehdyksesi
myös netissä
www.kansantahto.fi
PL 61, 90101 OULU
PUH. kuparit
. Pohjolankatu 13, Kajaani.
Kokousten tarkastettu pöytäkirja on yleisesti nähtävänä Kainuun
maakunta-kuntayhtymän kansliassa, Kauppakatu 1, Kajaani,
perjantaina 30.11.2012 klo 8?15.
neet muutokset
VAS
Matila, Ari ............................................................................ Pesämaa, Heikki, 2. PS
Harju, Yrjö ........................................................................... VAS
Tuppurainen, Tytti ............................................................ Oviarpa 6 ?.
pannarikahvit 1,50 ?.
TERVETULOA!
.XQQDOOLVYDDOHLVVD YDOLWXQ 2XOXQ
NDXSXQJLQYDOWXXVWRQ NRNRXV
Uuden Oulun kaupunginvaltuuston kokous pidetään kaupungintalossa, valtuuston istuntosalissa maanantaina 19.11.2012 alkaen
klo 17.00. KESK
Hakkarainen, Janne ........................................................... Kivelä, Jorma, 7. Ahola-Laurila, Sirpa, 3. KOK
Murtoniemi, Mauno .......................................................... Tikkala, Sirpa, 2. Aine, Valtteri, 10. Korhonen, Marjo, 4. KOK
Sarkkinen, Hanna .............................................................. Autio, Timo,
2. SDP
Lepistö, Anna-Kaisa ........................................................... Lisäksi seuraavat sääntömuutosasiat:
. KESK
Hekkala, Rauno .................................................................. VAS
Salmi, Mikko ....................................................................... Kokouksessa käsitellään kassan sääntöjen 35 §:ssä
mainitut varsinaiselle kassankokoukselle kuuluvat
asiat ja
. Siipola, Hannu, 8. KESK
Lawson Hellu, Latékoé ...................................................... PS
Leskelä, Jorma ..................................................................... KESK
Lindén, Suvi ........................................................................ KESK
Viitanen, Mikko .................................................................. Orava, Pasi, 6. Mannan, Abdul, 8. Kärnä, Jorma, 11. Korkiakangas, Eveliina, 4. 13 § 4 b mom.
50 prosenttia lääkärin määräämästä fysioterapiasta peritystä maksusta, enintään
10 hoitokerralta kalenterivodessa, silloin kun
ne ovat myös sairausvakuutuslain nojalla
korvattavia.
. päivänä
marraskuuta 2012 alkaen
klo 12.00.
Olavi Parkkila
Valtuuston puheenjohtaja
17
ELÄKELÄISET
OULUN TYÖVÄEN
ELÄKELÄISET RY
www.otery.fi
Maanantaina 12.11. Suomalainen Lehtipaino Oy 2012. Richter, Juha, 2. Härkönen, Mika, 9. Lappalainen, Jukka, 3. Karhula, Matti,
10. Tervetuloa kokoukseen!
Veitsiluodossa 31.10.2012
Hallitus
Länsi-Pohjan
sairaanhoitopiirin kuntayhtymän
VALTUUSTON
SYYSKOKOUS
pidetään keskussairaalan
Selkäsaari-kokoustilassa
maanantaina 26. Heikkinen,
Henri, 6. Manninen, Aatos,
6. Vasala, Paavo, 6. SDP
Takkula, Anne-Maria ......................................................... Valkama, Lauri, 9. VAS
Ervasti, Veikko .................................................................... Kakko, Matti, 8. VAS
Enojärvi, Annemari ............................................................ KESK
Pitko, Jenni .......................................................................... Kauppinen-Suikki, Paula,
3. Isohookana, Seppo, 11. Inkala, Lauri
Perussuomalaiset r.p.: 1. Pitkänen, Jouni,
13. KESK
Vuorio, Juha ......................................................................... Tuominen, Juho, 12. KOK
Halonen, Sari ...................................................................... Manninen, Eero, 12. KESK
Kemppainen, Marja-Leena................................................ VIHR
Hänninen, Juha................................................................... Kylén, Henri,
5. Rousu, Marjut, 15. Jääskö, Virpi, 7. Kuismin, Outi, 4. VIHR
Sirviö, Pirjo .......................................................................... SDP
Väänänen, Veijo .................................................................. Kontio, Matti, 18. 2012
TIEDOTUKSIA
KOKOUKSIA
Kokouskutsu
VEITSILUODON
SAIRAUSKASSAN
varsinainen
kassankokous
keskiviikkona 20.11.2012 klo 17.00
Veitsiluodon työväentalolla
Valtakirjojen tarkastus alkaa 1/2 tuntia
ennen varsinaista kokousta.
. KOK
Kortesalmi, Hannes............................................................ PS
Haapanen, Satu .................................................................. Meriläinen, Juho, 8. Perhesuhteiden muuttuessa
on uuden perheenjäsenen liittämisestä kassaan
vastaavalla tavalla välittömästi ilmoitettava.
. Rahkola, Juha, 13. Laru, Jari
Suomen Sosialidemokraattinen Puolue r.p.: 1. KESK
Ervasti, Outi ........................................................................ 4 § 6 mom.
Kassan jäsenellä on oikeus työsuhteen alkaessa
erillisellä ilmoituksella liittää kassaan 2 ja 3
momenteissa mainitut perheenjäsenet
sairausvakuutuslain mukaisia etuuksia ja
lisäetuuksia tai ainoastaan lisäetuuksia
saavina jäseninä. 4 § 1 mom.
Lisätään kassan toimintapiiriin ABB Oy ja
Infocare Oy sekä poistetaan Barona Oy.
. PS
Kailo, Kaarina ...................................................................... KOK
Vähämäki, Ville ................................................................... Karjalainen, Seppo, 4. VIHR
Rajala, Lyly ........................................................................... KESK
Kynkäänniemi, Milla .......................................................... Jaara, Oskari, 19. KANSAN TAHTO 45 . Yrjänä,
Ritva, 7. Sipola, Mauno, 6. KESK
Kalliorinne, Risto ................................................................ VIHR
Simula, Jenna ...................................................................... Hoikkaniemi, Marko, 8. SDP
Moilanen, Riikka ................................................................ Lehtovaara, Minna, 3. Pellinen, Irma, 2. KOK
Järvenpää, Raimo ................................................................ Nurmela, Mika, 5. SDP
Kolmonen, Jukka ................................................................ klo 13-16. PS
Ojalehto, Matias ................................................................. Sala, Sannamari
Suomen Keskusta r.p.: 1. Rautiola, Raimo
31.10.2012
Oulun kaupungin keskusvaalilautakunta
1lKWlYLOOH VXXQQLWHOPD
Tekninen lautakunta asettaa maankäyttö- ja rakennusasetuksen
43 §:n mukaisesti julkisesti nähtäville seuraavan suunnitelman:
Tuira, Toppila: Koskelantien - Bertel Jungin tien katusuunnitelma
Suunnitelma on nähtävillä 6.11.?7.12.2012 Oulu10-palveluissa,
Torikatu 10 sekä luettavissa www.ouka.?/oulu/kaupunkisuunnittelu/suunnitelmat-ja-hankkeet
Mahdolliset muistutukset suunnitelmasta on toimitettava 7.12.2012
klo 15.30 mennessä osoitteeseen: Oulun kaupungin kirjaamo, PL 27,
90015 Oulun kaupunki, käyntiosoite Torikatu 10.
Tekninen lautakunta
TOIMITUS:
(08) 537 1724
toimitus@kansantahto.fi
Tuomas Talvila (päätoimittaja) 050 570 9716
Maija Aalto 044 537 1727
Tuula Leskinen 044 537 1732
Henkilökohtainen sähköposti: etunimi.sukunimi@kansantahto.fi . KOK
Helanen, Suvi ...................................................................... VAS
Koskelainen, Johanna ........................................................ KOK
Heinonen, Paavo J .............................................................. KESK
Immonen, Olli .................................................................... Siikaluoma, Teuvo, 14. VIHR
Ahde, Seppo ........................................................................ Pätsi, Juha
Vihreä Liitto r.p.: 1. KOK
Kainua, Pekka...................................................................... Lattula, Ulla-Riitta, 4. PS
Huttu-Hiltunen, Antti ....................................................... klo 9.30
johtokunta. Ukkola,
Teuvo, 10. Kokouksessa käsitellään esityslistalle 2/2012 otetut asiat.
Kokouksen tarkastettu pöytäkirja pidetään julkisesti nähtävänä
23.11.2012 Oulun kaupungin kirjaamossa, osoitteessa Torikatu 10 A.
Kaupunginvaltuuston puheenjohtaja
.XQQDOOLVYDDOLHQ WXORNVHW
Oulun kaupungissa, Haukiputaan, Kiimingin, Oulunsalon ja YliIin kunnissa 28.10.2012 toimitetuissa kunnallisvaaleissa tulivat
Oulun kaupungin valtuustoon kaudelle 2013-2016 valituiksi seuraavat ehdokkaat:
1.
2.
3.
4.
5.
6.
7.
8.
9.
10.
11.
12.
13.
14.
15.
16.
17.
18.
19.
20.
21.
22.
23.
24.
25.
26.
27.
28.
29.
30.
31.
32.
33.
34.
35.
36.
37.
38.
39.
40.
41.
42.
43.
44.
45.
46.
47.
48.
49.
50.
Vehkaperä, Mirja ................................................................ VIHR
Simonen, Pekka .................................................................. Myllyniemi, Kari,
3. ISSN 0356-1380 . KOK
Grekelä, Paula ..................................................................... SDP
Päkkilä, Risto ....................................................................... 47 §
Kassalla on oltava asiantuntijalääkäri ja
hänelle nimetty sijainen, jonka tehtävänä on
toimia kassan lääketieteellisenä asiantuntijana.
Kassankokouksessa tiedotetaan eläkeyhtiö Varman
suoraperinnän päättymisen vaikutuksesta
jäsenmaksuperintään. SDP
Huikari, Juha ....................................................................... KOK
Jämsä-Uusitalo, Vaili .......................................................... VAS
Pohjola, Tuija ...................................................................... SDP
Latvala, Jari .......................................................................... SDP
Pohjamo, Samuli................................................................. KESK
Varalle valitut
Suomen Kristillisdemokraatit (KD) r.p.: 1. KOK
Parkkinen, Eeva-Maria ...................................................... KESK
Merihaara, Mikko ............................................................... Kangas, Salla
Vasemmistoliitto r.p.: 1. Alanko-Ojala, Karita, 7. Lukka, Matti, 5. Lumijärvi, Riitta
Kansallinen Kokoomus r.p.: 1. klo
13.00, omaa ohjelmaa mm.
Eeron ja Pentin kupletit, liikuntaesitykset, sketsi yms.
Isänpäivän tanssit Walolla su
11.11. Lukkarila, Anne, 9. VAS
Korkiakoski, Jouko.............................................................. VAS
Hämeenniemi, Raimo ....................................................... Isola, Marianne, 2. KOK
Huovinen, Johannapiritta ................................................. Tynkkynen, Sebastian, 2. KD
TOIMISTO:
(08) 537 1722, faksi (08) 371 314
ilmoitukset@kansantahto.fi
numero 96
Ilmestyy torstaisin
Mäkelininkatu 29, PL 61, 90101 OULU
Kustantaja: Kustannus Oy Kansan Tahto
www.kansantahto.fi
Asiakaspalvelutoimisto avoinna
arkisin klo 9.00?15.30
myyntisihteeri Jaana Hämälä-Raitio
044 537 1722
toimitusjohtaja Sirpa Kovalainen
050 570 9713
51.
52.
53.
54.
55.
56.
57.
58.
59.
60.
61.
62.
63.
64.
65.
66.
67.
Roivainen, Matti ................................................................. PS
Kaismo, Tomi ...................................................................... Pylväs, Marja-Liisa,
16. Mällinen, Timo, 7. Jämsä, Mikko, 17. PS
Raudaskoski, Mikko ........................................................... Niemelä, Karoliina, 5. Bulldra, Monika,
3. VAS
Halonen, Eero ..................................................................... Haaga, Hilkka, 5. 4 § 5 mom.
Toimihenkilöillä on oikeus työsuhteen alkaessa
liittyä kassaan jäseniksi sairausvakuutuslain
mukaisia etuuksia ja lisäetuuksia tai
ainoastaan lisäetuuksia saavina jäseninä.
. VIHR
Bolszak, Maija ..................................................................... Pesola, Päivi, 9. Tiainen, Tanja, 6. Saarela, Juha, 4. Näppä, Anneli, 7. KESK
Huotari, Anne ..................................................................... Leskinen, Seppo, 5. KESK
Åman-Toivio, Minna .......................................................... KESK
Snellman, Anne .................................................................. KESK
Sihvonen, Maarit ................................................................ KESK
Talvitie, Mari-Leena ........................................................... Kerho alk
ym.
Kaikki automerkit
LAPIN
AUTO-OSA OY
Nikkarinkuja 12 Roi
Puh. ovet, luukut
. (08) 547 2987
Fax (08) 547 2221
16
BREZNEVIN
OPISSA
Irti talousväkivallasta
AUTOHUOLTO
P.
UKKOLA KY
. Ei ihan teorian mukaan 25?
Koonnut Antti Kivimäki
Kylmää oli aamusaikka
. krs, Raahe
ANSSI HOLMBERG
Puh. lyhdyt
. moottorit
. valossa - Runoja 19?
KANSAN TAHDON TOIMISTO
Neljä järisyttävää päivää
Mäkelininkatu 29, Oulu, avoinna ma?pe klo 9-15
Risto Kalliorinne
avustaja: Harri Ylönen
puh. ma?pe 8?17, la 9?13
, O ulu . ym.
UUDET OSAT
. (08) 311 8811,
Kemissä:
fax 378 505
Asianajotoimisto
www.paivikko.fi
AIMO TERVAHAUTA KY
Kauppakatu 15
puh. kerros
90100 OULU
puh. 010 439 5500
Kainuun Vasemmisto
Lapinkatu 2, 96190 ROVANIEMI
Sauli Hyöppinen, gsm 0400 698 275
sauli.hyoppinen@gmail.com
http://lappi.vasemmisto.fi
u
Asianajotoimisto
HONKA JA VESALA OY
Pakkahuoneenkatu 18 B 26
90100 OULU
Puh. Asianajajan toimintaa valvovat
asianajajaliitto ja oikeuskansleri.
Asianajajat antavat myös julkista
oikeusapua kaikissa oikeudenkäyntiasioissa.
Asianajotoimisto
KARI ERIKSSON OY
Asianajaja, varatuomari
0400-685 036
Ratakatu 8 B 13 90100 Oulu
puh. 554 6198/0400 586 903,
gsm 044 068 7144
fax 554 6199
OTM, KTM Jenni Kivijärvi
gsm 044 068 7133
www.paakki.net
Asianajotoimisto
www.opuslex.fi
SAM MALINEN OY
Aukioloaika ma-pe klo 9-17
Kauppurienkatu 5 A, 90100 OULU
gsm 0500 683 379
fax (08) 312 0045
Rovaniemellä:
sam.malinen.law@gmail.com
Asianajotoimisto
KAUKO NEVALA Ky
Maakuntakatu 11
Asianajotoimisto
96100 ROVANIEMI
VELI PÄIVIKKÖ
puh. (08) 515 011
Suomalainen
kommunismi ja vallankumous 1923-1930
Kansan Tahto 100 v.
historiateos
Osmo Hekkala:
10. Runoja
PekkaTaanila:
Matti Viialainen:
Perhonen lampun
10. 0440 588 790
sähköposti: vesa.soini@hotmail.fi
www.turva.fi
LO-ASUNNOT O
A
W
erin
LAKIASIAINTOIMISTOJA
Pohjolankatu 16 B 20
Kajaani
A leksa nt
Asianajotoimisto
PAAKKI & LEPOLUOTO OY
Painopistealueet: perhe- ja perintö-, sopimus- ja vahingonkorvausOulussa:
oikeus sekä oikeudenkäynnit.
Asianajotoimisto
Sovionkatu 10, 2. Rengasmyynti
. (08) 374 511,
040 551 7754
telefax (08) 311 0286
asianajotoimisto@limingoja.net
www.limingoja.net
Keittiökalusteiden ei välttämättä
tarvitse maksaa paljon!
ASIANAJAJA
on asianajajaluetteloon hyväksytty
lakimies, jolla on säädetty kokemus ja
taito. (08) 451 075
Y
VESA KUUSIRATI
VUOKRATAAN
yksiöitä, kaksioita
ja kolmioita
WWW.WALOASUNNOT.FI
RAKENTAMINEN & REMONTOINTI
Kalusteet tehtaanmyymälähinnoin!
* Keittiökalusteet
* WC-kalusteet
Ota mitat ja
* Kodinhoitohuonekal.
mielikuvitus
mukaan niin
* Eteisryhmät
suunnitellaan
* Vaatekomerot
yhdessä komerot
* Ovet
upeilla liukuovilla!
Avoinna * Liukuovet
ark. SOINI
Haukkarinkatu 4 C, 94100 KEMI
p. (016) 254 300
Asianajotoimisto
fax (016) 254 305
LAHJA LIMINGOJA OY
aimo.tervahauta@aatsto.inet.fi
asianajaja, varatuomari
Rantakatu 5 A 24
90100 OULU
puh. (08) 622 616
VUOKRATAAN
HAMMASLABORATORIO
ERIKOISHAMMASTEKNIKKO
Urheilutie 49
86600 HAAPAVESI
Puh. peltiosat
. (09) 432 4132, martti.juntunen@eduskunta.fi. (09) 432 4051, eduskunta
Merja Kyllönen
avustaja: Martti Juntunen
puh. jäähdyttimet
. 050 574 1676, harri.ylonen@eduskunta.fi
Pakkahuoneenkatu 19, 90100 OULU
Martti Korhonen
avustaja: Eija Tynnilä
puh. 2012
PA LV E L E M M E S I N U A
ASIANAJOTOIMISTOJA
HAMMASHUOLTO
MUUT
HAMMASLABORATORIO
VELI HEIKKINEN OY
www.veliheikkinen.fi
proteesit, pohjaukset,
korjaukset sekä
hammassuojat urheilijoille
Puh. Kollegakirja
Tauno Saarelalle
Waloa 100 vuotta 20. (016) 312 750
Varatuomari,
fax (016) 312 120
asianajaja
gsm 0400 693 621
Hallituskatu 13?17 C 23,
90100 Oulu
puh. krs
gsm 044 068 7155
90100 OULU
AA,VT Altti Lepoluoto
puh. 9-18 * Mittatilausovet
ja -kalusteet
la 9-14
Lakeuden
KEITTIÖKALUSTETUKKU
V I S I ON
Takatie 10, 90440 KEMPELE, p. (016) 310 950, 040 537 6121
Av. Piimäperä . 220 611, fax 222 766
Asianajaja, varatuomari
AA,VT Pentti Paakki
Hallituskatu 31 A 24, 4. w w
p aj a
w.
Sirpa Puhakka:
PERIN
SUOMALAINEN
JYTKY
US!
UUTU
29?
OTA YHTEYTTÄ VASEMMISTON
OULUN VAALIPIIRIN
Vappu
Säilynoja:
KANSANEDUSTAJIIN
20?
Muistelma
Moskovan
puoluekoulusta
20?
Erkki Kauppila:
Lehtimies ja
eurokommunisti
Siunatut
sokerisakset
29?
MUISTA MYÖS NÄMÄ:
Tauno Saarela:
. 08 376 601, fax 08 376 663
www.keittiokalustetukut.?
www.visionliukuovet.?
KEMIN MATTO- JA
MAALAUSTYÖT
LIUKUOVET
PYÖRÄHUOLTO
fax (08) 312 1680
PURKUOSAT
. 0400 272 560
Rautatienkatu 10
90100 OULU
Raahessa:
p. isäni maa 15?
Osmo Hekkala:
35?
12?
10. Huolto- ja korjaamopalvelut
Salmintie 13, 90830 Haukipudas
Puh. vaihteistot
. Autotarvike ja -varaosamyynti
o ra
65 ?
Eero Matero:
Kaarina Kailo:
Toimitukset koko maahan
Pakkahuoneenkatu 19, 90100 OULU
Toiminnanjohtaja Jaakko Alavuotunki, gsm 0500 584 055
jaakko.alavuotunki@vasemmistoliitto.fi
http://pohjois-pohjanmaa.vasemmisto.fi
KIRJAOSTOKSILLE
US!
UUTU
AUTOHUOLTO JA
-VARAOSAT
Pohjois-Pohjanmaan vasemmisto
.c o m
t
kiinteä verkko 8,28 snt/puhelu + 5,95 snt/min
matkapuhelin 8,28 snt/puhelu + 17,04 snt/min
Linnankatu 2, 87100 KAJAANI
Osmo Polvinen pj, gsm 0400 234 504
(08) 623 542 fax (08) 623 060
osmo.polvinen@sotkamo.net
http://kainuu.vasemmisto.fi
py
Huolto
ka
Lakiasiaintoimisto
ADVUKAARI OY
Varatuomari Vesa Juntunen
Varatuomari Mirkka Pentikäinen
OTM Mikko Ravaska
Isokatu 16 B 14, 3. 18 KANSAN TAHTO 45 . vaihde (08) 375 434
Telefax (08) 370 163
asianajotoimisto@vesala.com
AA,VT Lauri Vesala
AA,VT Markku Honka
OTM Tuomas Vesala
POHJOIS-SUOMEN
PIIRIJÄRJESTÖT
Vasemmistoliiton Lapin piiri
V
Mikä on Lapin itäisin kunta?
7. Noin 41 prosentilla. Noin kuusi kuukautta. Laskenut runsaat 3,5 prosenttia. 10.
Lasten- ja nuortenkirjallisuudesta; palkinnon antaa Suomen Kirjailijaliitto.
Oulangan puisto myös Sallassa
Viime viikon Kansan Tahdon kymmenen kysymyksen vastauksissa väitettiin virheellisesti Oulangan kansallispuiston sijaitsevan Kuusamon kaupungin alueella.
Oikea vastaus olisi ollut, että kansallispuisto sijaitsee
Kuusamon ja Sallan alueella.
Sallan puolella Hautajärvellä on muun muassa Oulangan kansallispuistoon kuuluva Metsähallituksen luontokeskus.
viikon 44 RATKAISUT
SUDOKUT viikko 45
...ratkaisut ensi viikon Kansan Tahdossa. 5. Missä Pohjois-Suomen kaupungissa
ovat kaupunginosat nimeltä Pudas,
Raumo ja Miukki?
10. 2. KANSAN TAHTO 45 . Salla. 4. Minkä maakunnan perinneruokaa
ovat rönttöset?
6. Kuinka suurella osalla suomalaisista
on asuntolainaa?
4. 6. Kainuun. Norjan ulkoministeri. 7.
Yhteensä noin 31 miljardia euroa. Miten kokonaisveroaste on Suomessa muuttunut EU- aikana?
9. 9. Paljonko tuloveroja Suomessa kerättiin viime vuonna?
8. 8. Mistä voi saada Tirlittan- palkinnon?
VASTAUKSET:
1. 3. Missä kunnassa Vasemmistoliitto teki
parhaan vaalituloksen?
5. Kuka on Espen Barth Eide?
3. 2012
TEHTÄVÄT
RISTIKKO viikko 45
...ratkaisu ensi viikon Kansan Tahdossa
19
KYSYMYKSET
1. Torniossa. Kemissä:
32,4 prosenttia. Kuinka pitkä on karhun talviuni?
2
kaivosvero
maksettaisiin valtiolle, joka jakaisi määräosan verotuloista kaivosten sijaintikunnille.
Kaivosveron käyttöönotto edel-
lyttää erilaisten veromallien selvittämistä valtiovarainministeriössä.
Tällä hetkellä kaivokset maksavat maanomistajille louhintamaksua, joka on 0,15 prosenttia louhitun malmin arvosta.
Poikueet muutolle vasta viimeisellä vuorolla.
KUVA: MAIJA AALTO
Kesällä syntyneet, vielä
harmaat poikaset erottuvat parvissa
selvästi. Sen selviytyminen
sukupuuton partaalta koko maassa
tuhansien parien voimin pesiväksi
lajiksi on luonnonsuojelun menestystarina. Emot
pitävät niitä
tarkasti silmällä.
Hailuoto,
Ruohokari.
Joutsenien laskeminen innosti suomalaisia
MAIJA AALTO
Suomessa oleilee näihin aikoihin
kymmeniä tuhansia joutsenia.
Kaikki eivät suinkaan pesi maassamme, vaan tulevat laajalta alueelta pitkin pohjoista Venäjää ja
Skandinaviaa levähtääkseen Suomessa ennen muuttoa etelämmäs
talvehtimaan.
Lintuharrastajien järjestön Birdlifen joutsenbongauksessa kerättiin viime viikonloppuna tietoa
syksyisistä joutsenmääristä. Andersenin
sadussa ruma ankanpoikanen paljastuu joutseneksi.
Syksyn joutsenparvissa erottuvat
selvästi harmaat menneen kesän
poikaset, joita emolinnut vartioivat
tarkasti. Tiistaihin mennessä järjestö oli saanut
ilmoituksen yhteensä 77 500 linnusta, joista osa tosin voi olla kahteen tai useampaankin kertaan laskettuja.
Laulujoutsen on Suomen kansallislintu. Tänä vuonna sateinen ja
kolea alkukesä kostautui monille
vesilintulajeille. Joutsenet ovat pitkäikäisiä
lintuja, ne saavuttavat sukukypsyyden vasta 4?6 vuotiaina.
Enemmistö joutsenkannasta onkin
pesimättömiä lintuja.
Uusi suuntaus
rannoilta pelloille
Joutsenten käytös on niiden yleistymisen ja pesimäalueen laajenemisen
myötä muuttunut. Tämä ns. Poikueet oleilevat muusta
parvesta vähän erillään, ja ne lähtevät muuttolennolle viimeisinä, jotta
nuoriso ehtii syömällä kerätä voimia rasittavalle matkalle.
Harmaa nuoruuspuku muuttuu
sulkien vaihtuessa hitaasti valkoiseksi. Syksyiset levähdysparvet ruokailevat entistä
useammin sänkipelloilla, kun ne
ennen viihtyivät pääosin merenrannoilla ja muiden vesistöjen varrella
syömässä rantavesien kasvillisuutta.
Osa pelloista on runsaiden sateiden jälkeen myös melko järvimäisiä.
Viime viikonlopun ennätysparvet löytyivät Kymenlaakson sisämaan samoilta peltoaukeilta, joilla
aiemmin tänä syksynä oleili valtavia hanhiparvia. Joutsentenkin
pesintä epäonnistui pahoin ja poikaset ovat harvassa.
Harmaa nuoruuspuku
vaihtuu valkoiseen
Tunnetussa H.C. Birdlifen
joutsenbongauksessa kiinnitettiin
huomiota yhteen suureen riskitekijään, sähköjohtoihin. Ilman rauhoitusta ei
Syksyiset levähdysparvet ruokailevat
entistä useammin sänkipelloillakun ne
ennen viihtyivät pääosin merenrannoilla ja muiden vesistöjen varrella.
joutsenretkeläisillä olisi enää
mitään bongattavaa.
Vaarallisia
lentoreittejä
Joutsenten elämä ei vieläkään ole
ruusuilla tanssimista. Maksua
perittäisiin louhitun maa-aineksen
mukaan. Kuusamossa, Limingassa ja
Pyhäjoella oli noin 1 500 lintua
kussakin, Raahessa ja Hailuodossa
1 300 ja Oulaisissa tuhat.
Yli 500 joutsenta laskettiin
myös Kalajoelta, Lumijoelta ja
Muhokselta. Marraskuun alussa
muutamia kymmeniä joutsenia oli
vielä niinkin pohjoisessa kuin Inarissa ja Muoniossa.
www.birdlife.fi/joutsenbongaus. Muutos kestää kaksikin
vuotta. Joutsenia
kuolee paljon törmäyksissä voimalinjoihin. 20 KANSAN TAHTO 45 . Jos tärkeillä lentoreiteillä olevat johdot merkitään palloilla, vähenee törmäysvaara.
Säät ovat tärkeä tekijä lintujen
elämässä. 2012
Martti Korhonen kysyi kaivosverosta
KT
Ympäristövaliokunnan puheenjohtaja, vasemmistoliiton kansanedustaja Martti Korhonen on jättänyt valtiovarainministeri Jutta
Urpilaiselle osoitetun kirjallisen
kysymyksen kaivosveron käyttöö-
notosta.
Korhosen kysyy ministeri Urpilaiselta, valmisteleeko valtiovarainministeriö selvitystä kaivosteollisuudelle asetettavista uusista
veroista, ja missä vaiheessa kaivosveron tai louhintaveron veromalleista tehty selvitys valmistuu.
Kirjallisessa kysymyksessään
Korhonen tiedustelee vielä, millä
aikataululla kaivosveron tai louhintaveron käyttöönotto on mahdollista.
Korhosen johtama eduskunnan
ympäristövaliokunta on esittänyt
kaivosteollisuudelle esimerkiksi
ympäristöperusteista louhintaveroa tai kaivosmaksua. Kouvolassa laskettiin 7 000 ja Iitin pelloilla yli
5 000 joutsenta.
Pohjois-Suomen suurimmat joutsenmäärät ilmoitettiin Torniosta,
1 800