(08) 534 8100 ma-pe 7.30-20 la 9-13, su 10-13
VIIKKO 7
l
Sivu 6
torstai 12. helmikuuta 2015
KUVA: MAIJA AALTO
l
www.kansantahto.fi
Päättäväiset
paperimiehet
Oulun Stora Ensolla tehdään paperia kellon ympäri. Vuosi on
alkanut hyvissä merkeissä, ilman yt-neuvotteluja, ja uusi pääluottamusmies Olli-Pekka Kaikkonen luottaa tulevaisuuteen.
Työnantajien ja oikeiston esitykset työehtojen heikentämisestä tyrmätään Nuottasaaressa yhteistuumin. Tule tapaamaan lakeuden omaa ehdokasta
Sari Janatuista sekä kansanedustaja Katja Hännistä.. Voimat on koottu
yhteiseen Paperiliiton ammattiosastoon.
??Meidän edeltäjät rakensivat Nuottasaareen hyvän yhteishengen, kertovat
Olli-Pekka Kaikkonen (vas.), Matti Tikkala ja Otto Hiltunen.
Sivut 4-5
KUVA: KATI TERVO
Vaalisukkia
90-vuotiaalta
Unelmalta
Sivu 12
YSTÄVÄNPÄIVÄN VAALISTARTTI LA 14.2.
Blinejä lisukkeineen sekä mäenlaskua klo 11-13
Kempeleen työväentalolla (os. Koskelantie 24), jonne
on jalkaisin helppo tulla Zeppelinistä pyörätietä
pitkin. ZZZ.Kammas-aaria.¿
Merja Kyllönen
kalevalaisissa
tunnelmissa
MYÖS 1(77,A-A19A5AUS
MYÖS LA KLO 9-13, SU 10-13
Kirkkokatu 27, OULU P
Kaivos nielee suuria summia yhteisiä varoja, viimeksi lisätalousarviossa sille myönnettiin sata miljoonaa euroa.
Kansalaisten oikeustaju horjuu, kaivosta vastustava kansalaisryhmä on jättänyt oikeuskanslerille tutkintapyynnön Kainuun ely-keskuksen toiminnan ja toimimattomuuden tutkimiseksi.
TUULA LESKINEN
Risto Kalliorinne huomautti, että teollisuuden työnantajien asemaa on helpotettu Kela-maksut poistamalla,
energiaverotusta keventämällä ja yhteisöveroa alentamalla.
Ehdokkaat eivät nikottelematta kelpuuttaneet
liittojen evästyksiä
TERO KAIKKO
Metalliliitto ja Teknologiateollisuus ovat lähteneet yhteisrintamassa esittämään
TAKKUNEN
huoliaan ja ratkaisuehdotuksiaan viennin edistämisen
ja teollisuuden elinvoimaisuuden suhteen kiertämällä
yhdessä ja esittelemällä vaa-
timuksiaan eduskuntavaaliehdokkaille ympäri maata.
Yhteistyöstä järjestöillä on kokemusta jo viime
eduskuntavaalien alla to-
teutetusta vastaavasta kiertueesta. Mutta kun puolue ehdottaa aikarajoituksia
hankkeiden lupaprosessien käsittelyyn ja valituksiin, ollaan vaarallisilla vesillä. Pohjoisessa
on kaksikin yksityisten energiayhtiöiden tekoallashanketta, joiden toteuttamisen monet voimassa
olevat ympäristönsuojelusäädökset estävät. Silti uutiset kaivoksen suunnalta ovat olleet useimmiten huonoja ja kertoneet yhä uusista
ympäristövahingoista. 2
KANSAN TAHTO 12?.2.?2015
?Oma liitto ja oman liiton kassa on työntekijän paras
PÄÄKIRJOITUS
Työnantajapuolella ja
Ympäristökin
on vaaliteema
Jokin
aika sitten selvitettiin kansalaisten näkemyksiä sääntelyn purkamisen tarpeista. Suomalaiset eivät kuitenkaan halua
keventää ympäristön suojelemiseksi tarkoitettuja säädöksiä. Ympäristöhallinto on pitkään ollut puolueen hampaissa. Ymmärrämme hyvän elinympäristön
merkityksen.
Normien vähentäminen on yksi keskustan vaaliteemoista. ja
samalla ihmisen . suojelemiseksi säädettyjen normien kimppuun.
Keskusta haluaa lisätä uusiutuvan energian tuotantoa merkittävästi. Tulvasuojelun nimissä mennään
Euroopan unionin tulvasuojeludirektiivin selän
taakse, vaikka direktiivin ideana on ennen kaikkea maankäytön ohjaaminen, eli rakentamisen
ohjaaminen muualle kuin tulvaherkille alueille.
Euroopan unionista on tullut myös vesipuitedirektiivi, jonka tavoitteena on suojella, parantaa
ja ennallistaa vesiä niin, ettei niiden tila heikkenisi. Kunnianhimoinen tavoite liki viisitoista vuotta sitten voimaan tulleessa direktiivissä oli saada
vesistöjen tila vähintään hyväksi koko EU:n alueella viimeistään tänä vuonna.
Talvivaaran kaivos on jo pilannut lähiympäristönsä vesiä. Neljä vuotta sitten
tilaisuuksiin saatiin noin
350 kansanedustajaehdokasta. Kansalaiset haluavat vähemmän sääntelyä ja yksinkertaisempia lupaprosesseja esimerkiksi rakentamiseen liittyen. Keskusta näkee vesivoiman lisärakentamisessa vain pieniä mahdollisuuksia jo rakennettuihin vesistöihin, tosin samassa yhteydessä mainitaan tulvasuojelu. Pääosa siitä tuotettaisiin
puulla, jonka käytön monipuolinen lisääminen
onkin kannatettava tavoite. Nyt lukema tullee. Monet ovat huolissaan siitä innosta, jolla tulvasuojelun nimissä ollaan purkamassa muun muassa koskiensuojelulakia. Se haluaa edistää taloudellista toimintaa vähentämällä ?turhaa. normitusta ja sujuvoittamalla lupaprosesseja. Käyköhän se seuraavalla vaalikaudella ympäristön . Kaivos ei ole viranomaisten vaatimuksista huolimatta pystynyt hoitamaan ympäristölle
haitallisten vesiensä ongelmaa, vaan se haluaa rakentaa vesille uuden purkuputken. Ei ihme, että
hakemus sai ennätysmäärän hanketta vastustavia
mielipiteitä ja lausuntoja.
Kaivosyhtiö on vuosien varrella saanut viranomaisilta lukemattomia huomautuksia, kehotuksia ja vaatimuksia hoitaa lupaehtojen rikkomiset
kuntoon. Esimerkiksi yrityksen
perustamiseen ja pienten yritysten toimintaan
liittyy liikaa monimutkaisia lomakkeita, joiden vähentäminen edesauttaisi uusien yritysten syntymistä
Risto Kalliorinne ei hyväksynyt liittojen väitettä siitä, että teollisuuden elämää
olisi hankaloitettu päättäjien taholta. Uusia liiketoimintamahdollisuuksia on silti paljon.
???Kun kilpailukykyä parannetaan, syntyy kasvua, joten julkisen
talouden säästötalkoissa päästään
helpommalla, Inkeroinen sanoi.
Järjestöjen mukaan ensin tulisi
avustaa olemassa olevia yrityksiä,
ja vasta sitten uusia.
Fennovoimalle
lämmintä kannatusta
Metallin tiedotuspäällikkö Pauli
Takalan puhui siitä, mikä valtion
roolin pitäisi olla hyvinvointikoneen saattamisessa jälleen puksutuskuntoon.
??
Valtion tulee luoda edellytyksiä kotimaiselle teollisuudelle. Siellä on tehty työmaasopimus, jossa sitoudutaan
noudattamaan suomalaisia tessejä,
ja pyritään välttämään Olkiluodon
virheet.
Uusiutuvien energiamuotojen,
kuten tuulivoiman, tukiautomaateista ei Metallissa innostuta.
??Emme ole tuulivoimaa vastaan sinänsä, meidän jäsenethän
ne voimalat tekevät. rakenteissa pitkään.. Niistä tulee päästöjä sisäilmaan. Välejä hiertävä työmarkkinapolitiikka on jätetty kiertueelta kokonaan sivuun.
??Puhumme toistemme puolesta,
sanoi Teknologiateollisuuden työmarkkinajohtaja Eeva-Liisa Inkeroinen.
Järjestöjen yhteisviestin mukaan
maan hallitus on tehnyt, taantuman tullen, vääränlaisia päätöksiä jahkaillen. Kemikaaleja on
myös siivoustuotteissa, huonekaluissa ja leluissa.
Miten pitää toimia, jos epäilee
hometta?
??Asiantuntija on aina kutsuttava
paikalle. Sisäilmaongelmien kokonaiskustannukset kansantaloudelle lasketaan
olevan kolme miljardia euroa vuosittain.
Miten hometalon voi tunnistaa,
arkkitehti Maria Nordin?
??Hometalo voi olla millainen
tahansa, hirsitalo tai kivitalo.
??Jos talossa pitkään asuneella
asukkaalla on normaalia tiheämmin päänsärkyä, väsymystä tai
flunssan kaltaisia oireita, ne voivat
johtua sisäilmasta.
??Harvinaisempia sisäilmasta johtuvia oireita ovat erilaiset
tulehdustaudit ja autoimmuuni-
taudit, kuten reuma, kilpirauhassairaudet ja ihosairaudet.
??Jos oireet lievenevät tai häviävät kesällä tai lomalla asunnosta poissa ollessa, voidaan epäillä
home-, rakenteiden kemikaali- tai
kuitualtistusta.
??Oireileminen on yksilöllistä. Sen sijaan osinkona jaettavaan voiton
osaan kohdistetaan 21 prosentin
tasavero. Suosittelen esimerkiksi
sertifioituja rakennusterveysasiantuntijoita.
KUVA: WEBERIN ARKISTO
??Työssä altistumista epäilevien
on syytä ottaa yhteyttä työterveyshuoltoon.
Kuinka laki suojelee sisäilmasta
sairastunutta?
??Terveyden menettämisestä kotona ei ole säädöksiä. Kolumni, sivu 5
Metallilla yhteinen sävel
olemaan sitäkin suurempi.
Oulussa Teknologiateollisuuden
ja Metalliliiton edustajat evästivät tulevia kansanedustajia viime
maanantaina. Rikkidirektiivien voimaantulo
ja kaivosten energiaveron kiristys
olivat niiden toimintaedellytyksien kaventamista, Takala moitti.
Hän vaati oppisopimuskoulutuksen laajentamista ja kouluttamista aloille, joilla töitä riittää.
??Monet yritysjohtajat ovat sanoneet, että kaikesta muusta koulutuksesta voi joustaa, mutta
peruskoulu on tärkein.
Liittojen mukaan eräs edellytys
teollisuuden hyvinvoinnille olisi Suomen energiaomavaraisuus
sähkön käytön lisääntyessä. Toiselle pienikin homeitiöiden
määrä sisäilmassa voi laukaista oirehtimisen.
??Homeelle altistuneen yleiskunto saattaa alentua esimerkiksi
tulehdusten myötä.
Miten home syntyy?
??Kosteusvauriossa mikrobikasvusto pääsee lisääntymään sopivassa kosteudessa ja lämmössä.
Mikrobikasvuston sienimyrkyt ja
materiaalin hajoamistuotteet sairastuttavat.
??Kosteusvaurio ei automaattisesti tarkoita homevauriota.
Haiseeko home?
??Home ei aina haise. Kokoomus on hehkuttanut samaa mallia pääministeri
Stubbin johdolla.
Samalla tulisi Teknologiateollisuuden mielestä poistaa perintö- ja
lahjavero yritysten sukupolvenvaihdoksista.
Paikalla olleet ehdokkaat eivät
jakaneet liittojen käsitystä teollisuuden yritysten nykytilasta tai
uusista linjauksista. ja vientiteollisuuden ääni ei
kuulu.
ja keskisuurista yrityksistä lähtien.
Inkeroisen mukaan on positiivista, että huolimatta yritysten vahvasta kansainvälistymistrendistä,
jossa globalisaatiosta on otettu
?hyödyt irti?, monet yritykset ovat
säilyttäneet pääkonttorinsa Suomessa.
??Suomi ei ole kiinnostava kohde kansainväliselle pääomalle ja
investoinneille. Siitä ei saa
korvauksia.
??Laki määrittää, paljonko homeitiöitä saa olla huoneilmassa.
??Jos työpaikalla saatu altistus
johtaa ammattitautiin tai työkyvyttömyyteen, työterveyshuolto ja
Työsuojeluhallinto antavat siitä lähemmät ohjeet.
Pitääkö hometalo aina purkaa?
??Jos talossa on ollut tosi paha
kosteusvaurio, paikallinen korjaaminen ei riitä.
Paikallinen saneeraus ei riitä,
??Kosteutta ja hometta ylläpitävät, jos vesivahinko on saanut muhia
väärin tehdyt rakenteet pitää purkaa. Vastakkainasettelu julkisen ja yksityisen
sektorin välillä on häiritsevää.
VIIKON KYSYMYS
Miten tunnistan hometalon?
UP/TIINA TENKANEN
Arvioiden mukaan jopa 800 000
suomalaista altistuu päivittäin
kosteus- ja homevaurioille. KANSAN TAHTO 7/2015
3
turva ja sen tietävät työnantajatkin.. Syitä tulisi etsiä myös markkinoista.
??On tehty helpotuksia, esimerkiksi työnantajien Kela-maksut
poistettu, energiaverotusta kevennetty ja yhteisöveroa laskettu.
Hanna Sarkkinen huomautti,
että toisin kuin esillä olleita kaavioita tulkittiin, ei julkinen sektori ole paisunut, vaan yksityinen
kutistunut ja vaikka kokonaisveroaste on noussut, se ei ole juuri
kymmenen vuoden takaista tasoa
korkeampi. Jos asunnossa on esimerkiksi makea,
omenainen tai tunkkainen, kellarimainen haju, asunto on tutkittava.
Mistä kemikaalit tulevat
sisäilmaan?
??Rakennusmateriaaleissa on
erilaisia kemikaaleja, kuten muovinpehmentimiä. ?Hyvinvointikone
yskii. Siellä yritystä verotetaan
vasta kun voitot kotiutetaan,
eli yritykseen jätettyä voittoa
ei veroteta ollenkaan. Paikalla oli reilut
parikymmentä ehdokasta eri puolueista.
Heti tilaisuuden alkuun järjestäjät tekivät selväksi, että tällä
kertaa työnantaja- ja työntekijäjärjestöt ovat liikkeellä identtisin
tavoittein. Radikaali
leikkaaminen palveluista syö kilpailukykyä ja tuottaa negatiivisia
vaikutuksia myös yksityiselle sektorille.
Seppo Karjalainen ihmetteli,
miten voimavaroja julkisen sektorin mollaamiseen riittääkään joka
lähtöön.
??Hyvinvointipalvelut takaavat
sen, että teollisuus toimii. Velkaantumistakaan
ei ole syytä ylikorostaa.
??Suomi on yksi Euroopan vähiten velkaantuneista maista, joten
syytä hysteriaan ei ole. Jo tuotannon
säilyttäminen Suomessa on ympäristöteko, Takala sanoi.
Pitää löysentää,
mutta ei kiristää
Eräänlaisia erojakin liittojen esille tuomista linjoista
tilaisuudessa löytyi: Teknologiateollisuus haluaa verotukseen
helpotuksia, Metallille veronkiristykset eivät käy.
Teknologiateollisuus etsisi kannustavaa veromallia Virosta. Takala ilmoitti Metalliliiton kannattavan lämpimästi uutta ydinvoimaa.
Metallissa on tuettu aivan erityi-
Pääkonttorit jääneet
Työnantajaliiton laskelmien mukaan teollisuustuotanto hiipuu ja
tuotantokapasiteetti on vähentynyt
yli 20 prosentilla vuodesta 2008.
Ratkaisu olisi viennin saaminen
reippaaseen kasvuun, aina pienistä
Teknologiateollisuuden
työmarkkinajohtaja
Eeva-Liisa Inkeroisen
mukaan Suomi ei kiinnosta
kansainvälistä pääomaa.
sesti Fennovoiman ydinvoimalahanketta Pyhäjoelle.
??
Fennovoimassa on erittäin
hyvä ote
Sellukauppa käy.
Vain paperi on vaikeuksissa,
ja paperinkin kulutus on laskenut arvioitua vähemmän.
Viime vuodet ovat kuitenkin olleet paperiteollisuudessa raskaita, ja
yt-neuvottelut ovat ulottuneet Ouluunkin.
??Mutta tämä vuosi on alkanut ilman yt-neuvotteluja.
Nyt voidaan vetää henkeä.
Valitettavasti UPM:llä on
toinen tilanne, Kaikkonen
toteaa.
Kesällä isot
remontit
Oulun Stora Ensolla riittää nyt sekä paperin että sellun tilauksia. Tervetuloa mukaan entiset ja uudet jäsenet!
Ilmoittautumiset Porin kulttuuri- ja retkeilypäiville puh.
040 715 8450 (Maija).
Kokouksia
Asemakatu 4 . Myös SAK:ssa
osallistuminen on laajaa.
Joissakin sen liitoista hallinnot eivät ole vielä kokoontuneet päättämään asiasta.
Sen sijaan korkeakoulutettujen Akavassa osallistuminen on vaisumpaa.
Aurinko laskee, jo pitenee varjot,
aika on eron ja jäähyväisten.
Poissa on ystävä kallehin...
(Kari Rydman)
Siunaus toimitettu läheisten läsnä ollessa.
Lämmin kiitos osanotosta.
Pitkäaikainen työntekijämme
Jari Pekka
HOLAPPA
s. Muutostyöt vaikuttavat koko integraattiin, myös paperin ja
kemian puolelle, mutta niiden seisokit ovat lyhyitä.
Isot
investoinnit
lisäävät
luottamusta
tulevaisuuteen.
Isot investoinnit lisäävät
luottamusta tulevaisuuteen.
Ja luottamusmiehille on tiedossa kiireinen kesä. 21.6.1962
k. Maanantaikerho klo 13.00. (08) 311 2203 (24 h) . 9 - 17
la 10 - 15, su 11 - 15
Valtatie 59
08 554 6005
LIMINKA
MUHOS
TYRNÄVÄ
Tupoksentie 12
08 384 477
Valtatie 11
08 374 800
Joonaantie 4
08 545 1957
Neuvonta ja päivystys 08 545 1957(24h)
www.dapu.fi
OULUN
HAUTAUSTOIMISTO
Arvo Kova Oy
Taidolla ja kokemuksella,
elämän palvelua surun kohdatessa.
perjantaina 27.2. 21.6.1962
k. Vierailijana kansanedustaja Tytti Tuppurainen. ALA-AHON
HAUTAUSTOIMISTO
PERINTEENÄ PALVELU
. p. Kesällä
tehdasalueella alkavat isot
remontti- ja muutostyöt, ja
Nuottasaareen tulee pariksi kuukaudeksi satoja ulkopuolisiakin työntekijöitä.
Kaikkonen, varapääluottamusmies Otto Hiltunen ja
työsuojeluvaltuutettu Matti
Tikkala selostavat sanoin ja
elein, että kesällä soodakattilan iso lieriö vaihdetaan ?
se näkyy kaupungille asti, ja
myös hakesiilo vaihdetaan,
mikä taas tuntuu oululaisten nenässä: hajupäästöt vähenevät.
Remontti seisauttaa sellutehtaan viideksi viikoksi. Varsinkin
kartongista maksetaan hyvää hintaa. klo
12.00 mennään kimppakyydein. Sääntömääräiset asiat, yhdistyksen
sääntömuutos.
Johtokunta
Mitä kuuluu sote-uudistukselle?
Miten uudistuksessa käy
vanhustenhoidolle, lastensuojelulle tai työllistämiselle?
KESKUSTELU
SOTE-UUDISTUKSESTA
tiistaina 17.2.15 klo 18
Kirkkotorin koulutuskeskuksessa
(Asemakatu 5, Oulu)
Asiantuntijoina
kansanedustaja Erkki Virtanen
sosiaali- ja terveysvaliokunnasta ja
Oulun Hautaustoimiston
auto vuodelta 1936
sote-hankkeen
projektijohtaja Riitta Pitkänen
Pohjois-Pohjanmaan liitosta
sekä Vasemmistoliiton
eduskuntavaaliehdokkaita.
Asemakatu 21 . Stora Enson tuotannon työntekijät
vastaavat aiempaa enemmän
myös kunnossapidosta. Se
leikkaa puunhankintaa, sil-
lä normaalisti portista ajaa
kuusi puurekkaa tunnissa,
ympäri vuorokauden. 15.1.2015
UP/KARI LEPPÄNEN
Kaivaten
Sirpa ja lapset perh.
Hannu Pekka
Paula perh.
Hanna ja Velipekka
Äiti
Sisaret perh.
Muut sukulaiset ja ystävät
Kaikkiaan 42 ammattiliittoa
ilmoitti tiistai-iltapäivään
mennessä osallistumisestaan
uuden palkansaajakeskusjärjestön selvityshankkeeseen.
SAK:laisen Julkisten ja
hyvinvointialojen liiton
JHL:n puheenjohtaja Jarkko Eloranta arvioi, että
hankkeeseen tulee sen edetessä mukaan lisää liittoja.
Selvityshankkeeseen lähtevät mukaan kaikki toimihenkilökeskusjärjestö STTK:n
jäsenliitot. Iin Eläkelläis-
ten laskiaisriehaan ke 18.2. SAK:ssa ammattiliittoja on kaikkiaan 21 ja
STTK:ssa 18. www.ala-aho.fi
Kiimingin Vasemmisto ry
VUOSIKOKOUS 2015
HAUTAUSPALVELU
Kukkakauppa
Tuira, OULU
Avoinna ark. klo 17.00 Kiimingin kunnantalo, alakerran kahvio. Stora Enson nykyinen työntekijämäärä on 510.
Paperiteollisuuden uusilta
työntekijöiltä vaaditaan mo-. He tulevat valvomaan remonttien
sujumista, sillä seisokin aikana tehdasalueella pyörii
paljon vierasta väkeä.
Haetaan
moniosaajia
Kunnossapidossa eletään
muutosvaihetta. 90100 Oulu . 4
KANSAN TAHTO 12?.2.?2015
Keskusjärjestöhanke
laajalla pohjalla
Rakkaamme
Jari Pekka
HOLAPPA
s. Storan sataprosenttisesti omistaman kunnossapitoyhtiö
Eforan työntekijöitä myös
siirtyy tuotantoon.
Eforan luottamusmies
Marko Virtanen sanoo, että
työsuhteiden turva ja tekijöiden määrän riittävyys ovat
pääasioita. Myös keskusjärjestöihin kuulumattomat
liitot voivat ilmoittautua
mukaan hankkeeseen.
Elorannan mukaan torstain
järjestäytymiskokouksessa
päätetään, millaisella organisaatiolla ja tavoiteaikataululla uutta keskusjärjestöä
ryhdytään rakentamaan.
??Torstain kokouksen jälkeen hanke lähtee muotoutumaan ja sille saadaan
puitteet, Eloranta sanoo.
Mikäli uusi keskusjärjestö syntyy, nykyiset SAK ja
STTK lakkautetaan.
MAIJA AALTO
Stora Enson vuosi alkanut
Oulussa ilman
yt-neuvotteluja
Eläkeläiset
J. 15.1.2015
Muistoa kunnioittaen
Kansan Tahto
Työtoverit
Varmuudella tiedetään Insinööriliiton lähtevän selvittämään uuden keskusjärjestön
perustamismahdollisuuksia.
Selvitystyöhön lähtevien liittojen nimiä ei tiistaina
julkistettu. Omaa ohjelmaa laskiaisen merkeissä. (o8) 311 2158
www.arvokovaoy.fi
Paperimiehet
hyvillä
mielin
Tervetuloa! Kahvitarjoilu!
Vuoden alusta pääluottamusmiehenä Stora Enson
tehtailla Oulun Nuottasaaressa toiminut Olli-Pekka
Kaikkonen istuu Paperiliiton hallituksessa ja tuntee
metsäteollisuuden kentän.
Alalla menee hänen mukaansa hyvin. Puh. ELÄMÄNKAAREN VIIMEISELLE MATKALLE
OULUN TYÖVÄEN
ELÄKELÄISET
www.otery.fi
Johtokunnan kokous ma 16.2.
2015 klo 9.30. Jäsenmaksuja voi maksaa kerhossa. Eforalla on nyt
noin 100 työntekijää, puolet
vähemmän kuin 10 vuotta
sitten
Yhä useampiko pitäisi ahdinkoon ajaa.
Työttömien syyllistäminen on kohtuutonta, sillä esimerkiksi meillä Kainuussa on työpaikkoja haettavana
vähemmän kuin 18 viime vuoteen.
Sen sijaan että halutaan poistaa työntekijöiden ansaitsemia ja ammattiyhdistysliikkeen puolustamia
etuuksia, lyhentää irtisanomisaikoja ja pidentää koeaikoja Suomessa voitaisiin aidosti parantaa työn tuottavuutta siirtymällä työntekijälähtöisiin työelämän joustoihin.
Moni pitkän työuran tehnyt arvostaa vapaa-aikaa
enemmän kuin palkankorotuksia ja olisi valmis tinkimään, esittämään itse joustoja jos perusansiotaso on
turvattu.
Nyt työntekijät eivät uskalla näistä puhua, koska Suomi ei ole edes hyväksynyt, ratifioinut
Euroopan sosiaalisen peruskirjan artiklan 4.1 kohtaa,
joka poistaisi räikeimmät alipalkkaukset.
Ilmaisjakelulehtien jakajat hyötyisivät ensimmäisinä
tästä päätöksestä merkittävästi.
Elämme nurinkurista aikaa kun valtava määrä suomalaisia on työttömänä ja samalla työssäkäyvät uupuvat
kiireen keskellä ja työaikalakia usein rikotaan.
Työn jakaminen työaikaa lyhentämällä poistaisi työttömyyttä, parantaisi ihmisten terveyttä ja henkistä hyvinvointia. Team sopii mukaan
kemianteollisuuden liittona. KANSAN TAHTO 7/2015
KOLUMNI
Ay-liikekö
roskakoriin
Johtavat talousasiantuntijat vääntävät teorioita siitä, kuinka Suomen taloutta pitäisi hoitaa, jotta työttömyys vähenee ja ihmisten elintaso paranee.
Joskus sieltä norsunluutornista olisi hyvä astua ulos
tavallisten ihmisten reaalimaailmaan. Metalliliitto olisi liian iso kumppani ja liian erilaiselta alalta.
??Paperi- ja Puuliitot sopivat paremmin yhteen, kun
on sama metsäraaka-aine ja
samantyyppinen yritysrakenne. On muka epätasaarvoista se, että ammattiliittojen työttömyyskassoihin
liittyneet, joka tilistä jäsenmaksunsa maksaneet, saavat ansiosidonnaista korvausta ja muut eivät.
Mitä tämä viisastelu käytännössä tarkoittaa. Niin älyvapaita varsinkin työttömien kannalta nämä ideat toisinaan
ovat.
Äskettäin Sitran rahoittamana eräät hyvätuloiset hyväkkäät viisastelivat, että ammattiyhdistysliike on syypää nykytilanteeseen liian hyvine ansiosidonnaisine
työttömyyskorvauksineen. Kaikko-
nen on pääluottamusmiehenä myös eforalaisille.
Nuottasaaren kemian tehtaiden työntekijätkin kuuluvat Paperiliittoon ja samaan
osastoon, mutta heillä on
omat pääluottamusmiehensä.
??Yhteinen osasto ja liitto luovat yhteenkuuluvuutta. Täällä Nuottasaaressa
kemian tehtaiden työnteki-
jät kuuluvat Paperiliittoon,
Kaikkonen kertoo.
Stoppi
oikeistovyörylle
Sopimusvoimaa tarvitaan.
Työnantajat ajavat ärhäkkäästi omia etujaan. Työntekijä joustaa, työnantaja ei,
Hiltunen tiivistää.
Kaikkonen sanoo, että
oikeiston pitkä valta kuuluu työnantajien puheissa,
ja EK:n jälki näkyy kokoomuksen hallitusohjelmassa:
Oikeiston tavoite on siirtää
työnantajille määräysvaltaa.
??Toivottavasti kansa herää huomaamaan kokoomuksen huijauksen.
Yhteishenkeä ja yhteistyötä
MAIJA AALTO
??Minua ei ole päivääkään
kaduttanut että aloin paperintekoon, toteaa Stora
Enson pääluottamusmies
Olli-Pekka Kaikkonen
kahvipöydässä. Esittivät, että korvauksen
kesto pitäisi puolittaa ja jakaa rahat sellaisille, jotka
eivät ole ammattiliittoihin liittyneet. Siitä eivät Stora
Työnantajat
ajavat
ärhäkkäästi
omia
etujaan.
Enson luottamusmiehet ole
järin innostuneita. Sitä, että ay-liike ja sen työttömyyskassat halutaan lennättää
roskakoriin, antaa samat edut maksupinnareille, jotta liittoihin ja niiden työttömyyskassoihin ei liityttäisi.
Isännät haluavat Suomeen vain Loimaan kassan, josta ei
työntekijälle ole apua työsuhteen ongelmissa.
Ensi kesänä Nuottasaaren tehdasalueella käy vilske ja vilinä, kun isot remontit alkavat. Tehdas pyörii
jo 24 tuntia vuorokaudessa
koko vuoden, joten työajan
pidennys tarkoittaisi käytännössä työntekijämäärän
vähentämistä.
Pahimmillaan tehtaalta
saisi lähteä joka viides, jos
nykyisten viiden vuoron sijasta tehdasta pyöritettäisiin
neljällä vuorolla.
??Ei käy meille, miehet
sanovat.
Ay-voimaa
?metsäliitosta??
Paperiliitto kannattaa uuden
ay-keskusjärjestön
selvitystyötä. Sata tuntia lisää olisi paljon.
??Tämä on myös työlli-
syyskysymys. Samaa vakuuttaa vieruskaveri, yhtiön työsuojeluvaltuutettu
Matti Tikkala, ja kohta
virteen yhtyy myös Marko
Virtanen, hän tosin on kunnossapidon miehiä, Eforan
luottamusmies.
Kaikki kolme kuuluvat
Paperiliittoon ja samaan
ammattiosastoon. Valtakunnalliseen kolmikantatyöhön olisi
hyvä saada lisävoimaa.
Toinen ajankohtainen yhteistyökuvio on teollisuusliittojen Metallin, Paperin,
Teamin ja Puuliiton keskinäinen. Sellun uudet
käyttömahdollisuudet esimerkiksi antavat toiveita
työn tulevaisuudesta.
Oma liitto ja oman liiton kassa on työntekijän paras
turva ja sen tietävät työnantajatkin.
Suomessa on melkein 100 000 yli vuoden työttömänä
ollutta pitkäaikaistyötöntä, moni heistä on jo pelkälle
työmarkkinatuelle pudonnut. Me luottamusmiehet
työskentelemme yhdessä jo
historiankin velvoittamina,
miehet sanovat juhlallisesti.
Kaikkonen nostaa lähihistoriasta esiin kymmenen
vuotta pääluottamusmiehenä toimineen ja vuoden
alussa eläkkeelle siirtyneen
Raimo Hekkalan, jolle kertoo olevansa kiitollinen hyvistä eväistä.
??Meidän edeltäjät rakensivat Nuottasaareen hyvän
yhteishengen, Tikkala lisää.
Paperia jo toisessa
polvessa
Kaikkonen ja Tikkala ovat
toisen polven paperintekijöitä. Paikallinen sopiminen on yksi
esimerkki.
??Sehän tarkoittaa heikompia työehtoja. Myös Marko Virtanen
(vas.), Olli-Pekka Kaikkonen ja Matti Tikkala ovat silloin luottamusmiehinä paikalla valvomassa tilanteita.
niosaamista, jossa kunnossapito on yksi osa-alue.
Työaika ihan passeli
Työnantajien esittämille työajan pidennyksille ja
työehtojen heikennyksille
Oulun paperimiehet eivät
näe perusteita.
??Palkkojen osuus on paperiteollisuudessa pieni ja
henkilöstöä on jo karsittu.
Tes ei heiluta alan kannattavuutta, Kaikkonen sanoo.
Työaikaa työnantajapuoli venyttäisi ainakin sadalla lisätunnilla vuodessa.
Keskeytymättömän 5-vuorotyön nykytyöaika on
keskimäärin 1619 tuntia
vuodessa, siis noin 220 työvuoroa. Kaikkosen isä työskenteli
Oulu-yhtiöllä,
Tikkalan isä Kemin Veitsiluodolla.
Molemmilla pojilla on Stora Ensolla
työhistoriaa 1990-luvulta
lähtien. Nostaisi työn tuottavuuttakin.
Jos Suomessa pystyttiin jo kauan sitten toteuttamaan
kahdeksan tunnin työaika, niin miksei tavoite voisi olla kuusi tuntia.
Mutta elleivät asenteet muutu ja työntekijöille taata turvallista perustoimeentuloa myös työttömyystilanteessa, niin isot työelämän rakenteelliset uudistukset
jäävät tuuleen huutamiseksi.
On pakko kysyä, että kenelle
konsensus, yhteisten asioiden
hoitaminen riitojen sijaan sopimalla, ei kelpaa ja kenen etujen mukaista on suurtyöttömyyden ylläpito.
Sari Kyllönen
on taloussihteeri,
Vasemmistoliiton
Kajaanin kunnallisjärjestön puheenjohtaja ja kansanedustajaehdokas
5. Nykyisiin luottamustehtäviin he ovat tulleet
vaaleilla valittuina, ja pitävät sitä hyvänä selkänojana.
Viime vuosikymmenet
ovat olleet muutosaikaa.
??Työt ovat jäljellä mutta
ne tehdään vähemmällä väellä, tiivistää Tikkala.
Metsäteollisuuden työpaikkoja on mennyt tuhansia, mutta positiivisiakin
näkymiä on
Kun verrataan
summaa Suomen vuotuiseen budjettiin, noin 54 miljardiin, saadaan
Merja Kyllönen ehti lauantaina Oulussa tavata järjestöväkeä, osallistua Rotuaarilla vaalitapahtumaan, puhua Walon juhlassa ja käydä
vielä rautakaupassa ennen kotimatkaa.
Vaalit ovat tärkeät
Kyllönen ennustaa, että moraaliton rappio, jossa Euroopan köyhät
ovat entistä köyhempiä ja rikkaat
vain rikastuvat poliitikkojen tukemina, johtaa vielä vakavaan kriisiin.
Kari Suvilehto esiintyi vihuela-soittimineen.
käsitys piilotettujen rahojen suuruudesta.
??Halutaanko Sampo takaisin,
vai luovutaanko toisestakin Sammosta, hyvinvointivaltiosta?
??Uskon, että päättäjät tulevat
järkiinsä, veroparatiisit puretaan,
veronkierto estetään ja hyvinvointivaltioiden purkuprojekti lakkautetaan kuluvan vuoden aikana.
Siihen voi jokainen kansalainen
vaaleissa vaikuttaa, ollaanko tekevinään vai tehdäänkö asioille
aidosti jotain. Sitten ihmetellään,
miksi ihmiset eivät usko poliittiseen päätöksentekoon.
??Rahalle on annettu sellainen
arvo, että se saa vielä kansanjoukot liikkeelle, sanokaa minun sanoneen. härskinkin toiminnan.
??Lakeja ovat säätäneet ne, jotka
sallivat ryöstön, Kyllönen muistutti.
Lupaukset poliittisesta vastuunkannosta on kuultu, mutta komission puheenjohtaja Juncker
osaltaan varmistaa, ettei eurooppalaisen Sammon ryöstöä edes aleta
tutkia, ollaan selvittävinään.
Samat pelisäännöt eivät tässä
maailmassa koske politiikkoja ja
tavallista kansaa. Veroeurot
ovat kadonneet parempiin taskuihin.
Väitetään, että ?laki mahdollistaa. Vielä suurempia vaikutuksia sillä on, kun eurooppalaiset kansat eivät enää hyväksy
Samponsa ryöstöä.
Sampo eli kirjokansi on ihmekone, joka tekee eli jauhaa rahaa, viljaa ja suolaa, eli hyvinvointia.
??Kansat kysyvät, miksi Sampo
ei jauhakaan enää kaikille meille,
vaikka se on täynnä hyvää. Köyhempi kansa joutuu vankilan pienimmästäkin rikkeestä, mutta herrat sen kun
porskuttavat. Nykypäivään Kalevalasta sijoittuu luontevasti Sampo,
voidaanhan sitä pitää hyvinvointivaltion vertauskuvana, kuten tilaisuuden avannut Antti Kivimäki
totesi.
Kalevalan Sampo oli myös europarlamentaarikko Merja Kyllösen
(vas.) puheen keskeisenä innoittajana.
??Euroopassa on tapahtunut vakava Sammon ryöstö, jolla on
valtavan isoja yhteiskunnallisia
vaikutuksia. 6
KANSAN TAHTO 12.2.?2015
Kalevalan Sampo sopii nykypäivään
Walon juhlassa pureuduttiin nykypäivään 180-vuotiaan Kalevalan kautta
TUULA LESKINEN
Koskelankylän Valon perinteistä
Valon juhlaa vietettiin viime lauantaina 180-vuotiaan Kalevalan
merkeissä. Eurooppalainen sampo
pitää saada järkevää käyttöön ja
tavallisen kansan käsiin, pois rosvojen ja roikaleiden käsistä.
Kuvaaja ja äänittäjä tallensivat Merja Kyllösen työpäivää Oulussa myöhemmin nähtävää nettivideota varten. Vaaleissa keskeinen
kysymys on siitä, saadaanko kansa
?Halutaanko
Sampo
takaisin??
ymmärtämään ennen, ennen kuin
Suomikin joutuu pohjalle kuten
Kreikassa, että äänestämällä voi
vaikuttaa siihen, kuka saa käyttää
Sampoa.
Muutos ei tule, ennen kuin kansa
herää käyttämään laillista oikeuttaan muuttaa maailman suunta.
Ainoa rauhanomainen tapa tähän
on vaaliuurnilla. Kommenttipuheenvuoroa
pitämässä Mikko Raudaskoski.
Sammon hallinnan avaimet ovat
kansalaisilla. Demokratiassa jokainen ääni ratkaisee, siksi 19.
huhtikuuta on tärkeä päivä.
Juhlassa esiintyneen pappi ja kirjailija Kai Sadinmaan ajatuksia
ensi viikon Kansan Tahdossa.. Moni sanoo, ettei
äänestämisellä ole väliä, mutta he
ovat väärässä.
Rahapula ja ainainen kriisi johtuu siitä, että veronmaksukykyiset
pörssikeisarit eivät halua maksaa
verojansa ja ovat piilottaneet biljoona euroa eli tuhat miljardia veroparatiiseihin. Hyvä
valuu veroparatiiseihin.
Luxleaks todistaa
härskin pelin
Luxleaks eli Luxembourgin veronkiertotapaus, jos mikä, osoitti,
kuinka härskiä peliä veroparatiisien ja harmaan talouden ympärillä Euroopassa pelataan
Sen keskiössä on demokraattisesti ohjattu
aluehallinto.
Kuntien tehtävät supistuisivat kun niitä annettaisiin
demokraattisesti ohjatulle aluehallinnolle. Kovia keskusteluja
käytiin mm. Uudistuksen kohteina olevat maakunnat olivat myös valmiiksi valitut. Lappi ei kuulu yt-neuvottelujen piiriin.
Henkilöstön vähennystarpeen pääsyy on työnantajan mukaan finans-
sialan raju muutos. sairaanhoitopiirit, koulutuskuntayhtymät, ELY-keskukset ja aluehallintovirastot. Pohjoisen kaupungit Oulu, Kemi ja Kajaani ovat vuorossa
sunnuntaina 15.2.
Kiertue-etapeilla puoluejohto on
esillä tapahtumissa yhdessä paikallisten ehdokkaiden kanssa. OP on muutoksen
keskelläkin tehnyt hyvää tulosta. Soteuudistusta olisi myös peilattava tätä vasten.
Ollessani Lapin liiton kehittämisjohtajana neuvottelimme tulevan vuoden rahoitussuunnitelmasta. KT
Koiviston
II hallitus (1979?1982) valmisteli väliportaan hallinnon uudistusta. Tarjolla on Kemin
Aikamme Naisten tekemiä Ravintolapäivä-antimia ja jututettavana lappilaisia ehdokkaita.
Kajaanin vaalitupa Voiton paikas-
KOLUMNI
tarjoilevat vaalituvalla improvisaatioteatteria alkaen kello 17, ja musiikkia
esittää Matti Halonen Trio. Eino Uusitalo oli ollut kovin pahoillaan. Kainuusta, Satakunnasta, Pohjanmaasta
mutta yhteisymmärrys oli syntynyt.
Hanke kuitenkin kaatui maaliviivalla vuoden 1981
lopulla Keskustan vastustukseen. Kaikki työryhmän jäsenet olivat innoissaan. Vuoden 2014 tulos yhtiön historian toiseksi paras, 915 miljoonaa euroa, kun
tulos vuonna 2013 oli selvästi pienempi, 701 miljoonaa euroa.
Koko OP-konsernin henkilöstömäärä on yli 12 000. Sillä olisi myös verotusoikeus. Samalla jaetaan puolueen uutta vaalilehteä
kaikkiin vaalipiireihin.
Oulussa Arhinmäki ja Varajärvi vierailevat Pateniemen Suvikulmassa
kello 10.15-10.45. Ne alkoivat kasvaa vasta laman myötä, Taimio toteaa.
Taloudellisen yhteistyön ja kehityksen järjestön OECD:n sekä Kansainvälinen valuuttarahasto IMF:n
mukaan eriarvoisuuden vähentäminen
edistää talouskasvua.
Palkansaajien tutkimuslaitoksenkin
mukaan talousahdingon selättämiseen
auttaa paremmin elvytys kuin julkisen
sektorin leikkaukset, säästöt ja kiristykset. Esimerkiksi erikoissairaanhoito olisi siirtynyt sen tehtäväksi.
Hallinnon osalta sisältö oli neuvoteltu jokseenkin valmiiksi. Kunta toimisi edelleen merkittävänä lähipalveluiden järjestäjänä ja lähidemokratian yksikkönä. Meidän hallintomallissamme tällaisista asioista päättäisivät aluehallinnon demokraattisesti valitut edustajat, eivät Helsingin herrat tai rouvat.
Marko Varajärvi
on vasemmistoliiton
puoluesihteeri ja Lapin
eduskuntavaaliehdokas
7. Yt-neuvotteluihin joutuu Oulussa 190 ja koko maassa yli
4000 pankkitoimihenkilöä, jotka työskentelevät OP osuuskunnan tai sen tytäryhtiöiden palveluksessa.
OP Ryhmän yt-neuvottelut tuntuvat raskaimmin pääkaupunkiseudulla, mutta neuvotteluihin joutuu myös
tuhatkunta muualla Suomessa työskentelevää. Varapääministeri Eino
Uusitalon (Kesk.) johtama neljän ministerin ministeriryhmä koostui SKDL:n, SDP:n, RKP:n ja Keskustan
ministereistä. KT
vahvistuisi ja se valittaisiin suorilla vaaleilla kuntavaalien yhteydessä. Pahat kielet sanoivat, että olisi mennyt paljon hyviä luottamusmiespaikkoja.
Valta-asemien säilyttäminen erikoissairaanhoidossa
oli siis hankkeen kaatamisessa yksi keskeinen tekijä.
Kun hanke oli kaatunut, ei siitä enää puhuttu ja
Koiviston hallitus vaihtui keväällä Sorsan III hallitukseksi samalla puoluejakaumalla. Paikalla on Vasemmistoliiton eduskuntavaaliehdokkaita
ja ehdokas Sannamari Salan pop up
-ravintola.
Kemin Leipätehtaalla turnee pysähtyy kello 12.30-13. Kuntavero ja valtionosuudet laskisivat tehtävien supistuessa.
Aluehallinto
KUVA: JUHA MÄKINEN
Rovaniemellä viime lauantaina Teboilin kahvio täyttyi yleisöstä, kun Paavo
Arhinmäki ja lappilaisia ehdokkaita oli yleisön tavattavissa. Valitettavasti silloin
koettiin, että yritys käynnistää hanke pian uudelleen
olisi ollut ajanhukkaa.
olisi aika uudistaa hallinto, Vasemmistoliiton
edeltäjän SKDL:n osin viitoittamalla tiellä. Pitkällä aikavälillä se loisi
Suomesta pahoinvointivaltion. Tilastojen mukaan vuoden 2013 lopussa
Suomen julkisyhteisöjen nettorahoitusvarat suhteessa bruttokansantuotteeseen olivat EU-maiden suurimmat.
Kiitos tästä kuuluu eläkerahastoille.
?Kaikkein suurin varallisuus on
Norjan julkisella sektorilla, kirjan toimittaja, erikoistutkija Heikki Taimio
toteaa.
Suurin julkisen sektorin nettovelka
on Kreikalla, Italialla ja Portugalilla.
Tutkijoiden mukaan kestävyysvajelas-
kelmissa ei ole otettu huomioon julkisia
rahoitusvaroja, sillä muissa EU-maissa ne ovat kovin pienet
Kirjan tarkoituksena on JHL:n puheenjohtajan Jarkko Elorannan
mukaan tuoda keskusteluun talouspoliittista näkemystä, joka eroaa nykyisestä valtavirrasta.
kestävyysvajetta, kun palkansaajien
ostovoima ja verotuotot vähenevät.
??Maailmalla ehdotetaan taantumaan
elvytystä, eikä kiristyksiä, niin kuin
meillä Suomessa, Taimio toteaa.
Tuloerot kasvuun laman
myötä
Suomen hyvinvointivaltio on pärjännyt hyvin kansainvälisissä tutkimuksissa monilla osa-alueilla, kuten
tulonjaossa, innovatiivisuudessa ja julkishallinnon tehokkuudessa.
Kirjassa esitetään, että julkisen vallan toimintojen tehostaminen ja sitä
kautta säästäminen saattaa heikentää
joidenkin kansalaisryhmien hyvinvointia. Meidän edustajamme työryhmässä oli
työministeri Jouko Kajanoja.
Työryhmä sai lähes valmiiksi maakuntahallintomallin. Arhinmäen
vierellä utsjokelainen ehdokas Anni Ahlakorpi ja oikealla puolella rovaniemeläinen Vesa Puuronen
sa turnee pysähtyy kello 18.30-19.30.
Ennen puoluejohdon vierailua Kajaanin kaupunginteatterin näyttelijät
Virkamiesvallasta
kansanvaltaan
Nyt
Vasemmistoliiton puoluejohto
turneella pohjoisessa
Vasemmistoliiton puheenjohtaja Paavo Arhinmäki ja puoluesihteeri Marko Varajärvi kiertävät Suomen neljän
päivän road show -tyyppisellä vaalikiertueella. Sen sateenvarjon
alle tulisivat mm. KANSAN TAHTO 7/2015
Suomen julkisen sektorin
nettovelka EU-maiden pienin
UP/TIINA TENKANEN
Suomi on niiden neljän EU-maan
joukossa, joiden rahoitusvarat ovat
suuremmat kuin velat, kerrotaan keskiviikkona julkistetussa kirjassa Hyvinvointivaltio 2010-luvulla - mitä
kello on lyönyt?
Kirja on Palkansaajien tutkimuslaitoksen taloustutkijoiden pamfletti,
jonka on kustantanut Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL.
Suomen julkisen sektorin talous on
tutkijoiden mukaan vakaammalla pohjalla kuin julkisuudessa on väitetty. Vasemmistoliiton puoluevaltuuston puheenjohtaja Hanna
Sarkkinen on ollut asiassa aktiivinen ja meiltä tulee
keskustelunavaus hallintomallista, jossa kunta, aluehallinto ja valtio muodostavat kolmiportaisen hallintomallin. Valtion virastot kautta maan
ovat tiukassa ministeriöohjauksessa. Muista
maista on esitetty otettavaksi keinoja
Suomen tilanteen parantamiseksi.
Tutkijat tähdentävät, että suomalainen hyvinvointivaltio on kokonaispaketti, johon on vaikeaa sisällyttää
yksittäisiä keinoja jonkun muun maan
mallista.
Tutkijat kertovat, että tuloerojen kasvu
ei ole seurausta talouskasvusta.
??Suomen tuloerot olivat pienimmillään koko 1990-luvun. Esityksen pohjana oli se, että vaaleilla valitut maakuntavaltuustot olisivat nousseet päätöksenteon keskiöön, se olisi yhdistänyt silloiset maakuntaliitot ja
seutukaavaliitot. Hän oli myöhemmin kertonut
Kajanojalle, että sairaalahallinto oli avainasemassa hankkeen kaatamisessa. ELYkeskuksen neuvottelijat ilmoittivat, ettei asiakirjaan
voida laittaa sellaista asiaa, ?jota ei löydy ministeriön budjettiesityksestä?. Maakuntien liittojen tehtävät siirtyisivät tälle demokraattisesti valitulle elimelle ja päätöksentekoa johtaisi aluevaltuusto. Kiristykset saattavat pahentaa
Hyvinvointivaltio on vielä
olemassa
Oulussa 190 osuuspankkilaista
yt-neuvotteluihin
OP Ryhmä ilmoitti maanantaina mittavista yt-neuvotteluista, joiden tavoitteena on enimmillään 380 työpaikan
vähentäminen
Puhdas
luonto on tietysti hyvä asia, mutta
ilman työtä ja elämisen mahdollisuuksia siitä on vaikea iloita.
Positiivista palautetta
Yhteisen hyvän puolustamista korostavan Miikka Kortelaisen vaalikiertue kattaa koko vaalipiirin
Kuusamoa ja Oulun seutua myöten, vaikka kotikenttä on tietysti
Kainuu. Likavesiä ei saisi laskea
ulkopuolelle. Sanon
että porvarit nakertavat hyvinvointivaltiota ja meidän etuja. seurakunnan kirkkovaltuutettu
? Jormuan kylä- ja asukasyhdistyksen puheenjohtaja. Nuorille on tärkeää, että ehdokas tuntee nuorten tilanteen ja
huolen tulevaisuuden näkymistä.
??Ihmiset tykkäävät että puhun
selvällä suomen kielellä. lut. Vasemmisto haluaa, että kaikilla on
osallisuus yhteiskuntaan, ei vain
rikkailla.
Kortelainen uskoo vasemmiston
kannatuksen kasvavan. Ellei tule lähtö eduskuntaan,
hän aikoo vielä erikoistua päihdetyöhön.
Koulutuspaikka
jokaiselle
Kun puhutaan syrjäytymisestä, Kortelainen korostaa jokaisen
nuoren oikeutta opiskelu- ja työpaikkaan.
??Kainuussa on jo onnistuttu turvaamaan peruskoulun jälkeen toisen asteen koulutuspaikka
kaikille, ja sama oikeus tarvitaan
nuorille koko maassa. Eteläisen
Euroopan voitonviestit kertovat
suunnan muuttumisesta.
Miikka Kortelainen
? 21-vuotias sairaanhoitajaopiskelija
? Asuu Kajaanissa
? Kaupunginvaltuutettu
? Kainuun maakuntavaltuuston jäsen
? Kajaanin Vasemmistonuorten puheenjohtaja
? Kainuun Vasemmiston piirihallituksen jäsen
? Opiskelijakunta KAMO:n edustajiston puheenjohtaja
? Jormuan Tarmokkaat Urheilijat ry:n puheenjohtaja
? Kainuun mielenterveysseura KaMi:n varapuheenjohtaja
? Kajaanin ev. 8
KANSAN TAHTO 12.2.?2015
Samat oikeudet kaikille
MAIJA AALTO
Kajaanilainen 21-vuotias Miikka Kortelainen valmistuu ensi
joulun alla sairaanhoitajaksi, ellei
valmistuminen lykkäänny eduskuntaan lähdön takia. Hoiva-ala
kun tuntuu oikealta, omalta. Saa
työskennellä ihmisten kanssa ja
olla avuksi. Vasemmistolaisuus selkiytyi minulle 16?17-vuotiaana, ja kuntavaalien jälkeen on
ollut menoa eikä nykytystä, Kortelainen kuvaa tietään politiikkaan.
?Hän ei ole kiireistä huolimatta
laistanut opintojakaan. Kortelainen toivoo maakuntaan uusia
koulutusaloja esimerkiksi kaivannais- ja ympäristöteknologian ammatteihin.
Yhtä välttämättömiä ovat työpaikat.
??Kainuu ei ole mikään reservaatti, vaan ihmisten pitää voida
elää täällä, Kortelainen korostaa.
Sote-palveluja
byrokratian sijasta
Miikka Kortelainen korostaa terveys- ja sosiaalipalvelujen kuuluvan jokaisen oikeuksiin,?tenaville,
nuorille, muoreille, asuivatpa he
missä tahansa?.
??Palvelujen rakenteita on korjattava ja siirrettävä rahaa byrokratiasta tekeviin käsiin, hän linjaa.
Ka?inuun maakuntahallinto oli
hänen mielestään hyvä malli, koska siinä kansalaiset pystyivät suo-
ralla vaalilla valitsemaan päättäjät.
Uusi sote-järjestelmäkin pettää
odotukset ellei demokratia toteudu. Näin
hän on kartuttanut tietojaan asioista ja vaikuttamisen keinoista. Ammattikouluiässä myin sieluni yhteiskunnalliselle vaikuttamiselle
oppilaskunnassa. Hän
kiittelee kokeneempien tovereiden
antamaa arvokasta tukea.
Miikka Kortelainen on myynyt sielunsa
yhteiskunnalliselle vaikuttamiselle
Osallistuja jo
ala-asteella
??
Ensimmäisen kipunan osallistumiseen sain Jormuan koulun ala-asteella, jossa rohkaistiin
sanomaan oma mielipide. Syntyi suoraan
700 työpaikkaa 700 menetetyn tilalle ja kerrannaisvaikutuksena
toinen mokoma.
??Työttömyys on Kainuun suuri ongelma. Tähän mennessä palaute on ollut positiivista. Parempi
oppilashuolto ehdottomasti kannattaa, Sksi Kainuussa on maan
toiseksi pienin opintojen keskeyttämisprosentti.
Ja korkeakoulu pitäisi löytyä
joka maakunnasta, koska ammattikorkeakoululla on tärkeä
aluekehitystehtävä.
??Ilman sitä saadaan alkaa sammuttelemaan maakunnasta valoja,
hän varoittaa.
Koulutus todella on Kainuun
vahva vetovoimatekijä: yli 70 prosenttia ammattikorkeakouluun hakevista on Kainuun ulkopuolelta,
ja noin 60 prosenttia valmistuneista työllistyy Kainuuseen. Takana on jo lähihoitajan tutkinto, ja opiskelun ohessa
on kertynyt kokemusta niin vanhustyöstä kuin mielenterveystyöstäkin. Kortelainen
on Vasemmistoliiton kansanedustajaehdokas ja vaalityö on tammikuun alun kampanja-avauksesta
lähtien sujunut lupaavan vauhdikkaasti.
??Täysille saleille olen kiertänyt,
esimerkiksi kun Hyrynsalmen eläkeläiset pyysivät minut puhumaan
niin pöydät olivat täynnä, ehdokas
kertoo.
Kortelaisen tukiryhmään, jota
vetää Teemu Turunen, on ilmoittautunut jo noin 90 ihmistä.
Nuoruudestaan huolimatta Kortelainen toimii jo monissa luottamustehtävissä, muun muassa
kaupunginvaltuustossa ja Vasemmiston piirihallituksessa. Ongelmien ratkaisuun tarvitaan uusia innovaatioita
ja koulutusta, sitä paljon puhuttua
vihreää kaivosteollisuutta. Muutokset hän
tekisi niin, että palvelut ovat etusijalla ja byrokratia vasta hännillä.
Ongelmallinen
Talvivaara
Talvivaaran kaivoksella on Kortelaisen mukaan ollut iso työllistävä rooli, se kun aloitti samoihin
aikoihin kuin UPM lopetti paperitehtaan Kajaanissa. Kortelainen arvioi, että kuntien
tehtävien siirto isoille sote-alueille
tuo piakkoin tarpeen kuntarakenteen muutokselle. Vanhemmat ihmiset haastelevat mielellään
nuoren vasemmistoaktiivin kanssa. Se ei tarkoita etteivät
Talvivaaran ympäristöhaitat olisi ongelma. Kiinnipanon sijasta
kaivoksen vesiongelma pitäisi ratkaista, mutta miten, se ei juuri nyt
näytä helpolta, Kortelainen toteaa.
??Kaivosalueen vedenpuhdistuskapasiteetti olisi saatava riittäväksi
Vuorovaikutteisuus
jäi vähäiseksi.
Sosiaalisen median pieneksi jääneestä vaikutuksesta kertoi sekin,
että vain 9 prosenttia väestöstä
seurasi vaaleja sosiaalisen median kautta.
Samasta asiasta kertoo myös
vaalitulos. Kokoomus ja RKP ovat Nato-myönteisiä
muiden ollessa vastahankaan.
Perussuomalaisille Sundberg arvioi olevan onnen potku, jos eurokriisi ja Kreikka kantavat vielä
vaaleihin asti. Voimala ei estä niin ikään alueelle
kaavailtua hiukkastutkimuslaitosta eli Laguna-hanketta, Sarkkinen
muistuttaa
Hankkeen myötä Pohjois-Pohjanmaalle tulisi myös kaivattuja
työpaikkoja.
.
.
9. Esimerkiksi tiettyjen sanojen käytön yleisyyttä seuraamalla saadaan selville
keskeisiä teemoja.
Tutkimuksessa matemaattisiin
malleihin yhdistetään verkko- ja
mediaseurantaan perustuvaa laadullinen analyysiä. Vihreät kuuluivat kuitenkin vaalien suuriin häviäjiin.
Tutkijat keräävät sosiaalisesta
mediasta laajaa aineistoa, ns big
dataa, jonka analyysiin käytetään
matemaattisia malleja. Heidän datavaalitutkimuksensa tarkoitus on selvittää,
miten vaalijulkisuus muodostuu ja
valta-asetelmat rakentuvat.
Neljä vuotta sitten ei some-vaaleja tullut, vaikka sellaistakin ennakoitiin.
Ehdokkailla oli Laaksosen mukaan laajasti blogeja ja profiileja
sosiaalisessa mediassa, mutta niitä
käytettiin lähinnä perinteiseen tiedottamiseen. Pyhäjärven pumppuvoimala olisi maassamme
ensimmäinen lajiaan.
??Pumppuvoimala perustuu suljettuun vesikiertoon, joten hanke
olisi myös ympäristöystävällinen.
Pyhäjärven kaivoksen infrastruktuuri tulisi myös hyötykäyttöön
malminlouhinnan loppuessa. Kieli liittyy pohjoismaiseen indentiteettiin, Sundberg
muistuttaa.
Talouspoliittisissa vaaliteemoissa Sundberg odottaa elvytyksen
ja leikkausten nousevan puolueita
jakavaksi tekijäksi. Nyt
kysymys kuuluu Sundbergin mukaan, pystyvätkö perussuomalaiset
vaalivoittoon kaksissa vaaleissa
samoilla eväillä.
Myös perussuomalaisten kotikentälle sijoittuvien maahanmuuton ja pakolaiskysymyksen
Sundberg ounastelee nousevan
vaaliteemaksi. Vihreät ja heidän kannattajansa olivat aktiivisimpia sosiaalisessa mediassa. Hallituspuolueet ovat keskustan säestyksellä puhuneet paljon leikkausten
välttämättömyydestä seuraavalla
vaalikaudella. Tosin suoranaisia
leikkauslitoja ei ole vielä näkösälle tuotu.
Sundberg odottaa, että vaalien lähestyessä vasemmistopuolueet korostavat elvytyksen tarvetta,
kun porvarilliset puolueet pysyvät
leikkausten ja talouden sopeuttamisen linjoilla.
Some-vaalit nyt?
-Ihmiset tykkäävät siitä,
että puhun politiikasta
selvällä suomen kielellä,
kertoo 21-vuotias kainuulainen eduskuntavaaliehdokas Miikka Kortelainen.
Tuleeko kevään eduskuntavaleista
some-vaalit?
Sen tiedämme vasta vaalien
jälkeen, vastaavat tutkijat Salla-Maaria Laaksonen ja Matti
Nelimarkka. Viime vaaleissa
perussuomalaisten menestys perustui pitkälti juuri niihin. Jos some
olisi ollut merkittävä tekijä, heidän
olisi pitänyt voittaa vaalit. Pakolais- ja
maahanmuuttopolitiikassa vihreät
ja ruotsalaiset kuuluvat avoimeen
päähän.
Elvytystä
vai leikkaulistoja?
Myös ruotsin kielen asema voi
Sundbergin mukaan nousta vaalikeskusteluun. Teeman painoarvon hän arvioi riippuvan Ukrainan
tilanteen kehityksestä.
Suuria eroja Sundberg ei puolueiden välillä yleislinjassa näe,
vaikka arvioikin keskustan korostavan muita enemmän varovaisuutta Venäjän suhteen.
Kysymys turvallisuudesta nostaa Sundbergin mukaan myös
Naton keskusteluun ja siinä puolueiden välillä löytyy eroja. UP/KL
Vasemmistoliiton
Sarkkinen tukee
Pyhäjärven
pumppuvoimalaa
KT
Vasemmistoliiton oululaisen puoluevaltuuston puheenjohtaja Hanna Sarkkisen mukaan tulevalla
vaalikaudella tarvitaan suurimittaisia panostuksia uudenlaisiin
energiainnovaatioihin. Tässä suhteessa
Suomessa vallitsevia mielialoja
Sundberg luonnehtii ristiriitaisiksi.
Vastustetaan automaattista ruotsin opiskelua kouluissa, mutta toisaalta kannatetaan pohjoismaista
yhteistyötä. Pumppuvoimalan on määrä tuottaa
säätövoimaa, jota tarvitaan tulevaisuudessa kausittaisten tuuli- ja
aurinkoenergian käytön lisääntyessä. Sarkkisen
mukaan esimerkiksi Pohjois-Pohjanmaalla valtiovallan on suunnattava tukea Pyhäjärven kaivokseen
kaavailtuun pumppuvoimalaan, jota päästään edistämään kaivoksen
malmin ehtyessä lähivuosina.
Kyseessä on useamman sadan
miljoonan euron hanke. KANSAN TAHTO 7/2015
KUVA: SINIKKA MOILANEN
Turvallisuuspolitiikastakin
voi tulla vaaliteema
Perussuomalaiset odottaa Kreikasta onnenpotkua
vaaleihin
UP/KARI LEPPÄNEN
Professori Jan Sundberg Helsingin yliopistosta ennakoi ulko- ja
turvallisuuspolitiikan nousevan
yhdeksi teemaksi huhtikuun eduskuntavaaleissa. Näin ollen puhdasta ja kotimaista energiaa
syntyisi jopa saman verran kuin
Suomen vanhoissa pienissä ydinvoimaloissa, Sarkkinen sanoo.
Pumppuvoimaa käytetään Euroopassa laajalti, mutta Suomessa
sen hyödyntäminen on vielä lapsenkengissä. EU:ssa vaaditaan
vastuun jakamista pakolaiskysymyksessä ja Sundberg odottaa
asiasta lähitulevaisuudessa direktiivejä.
Perussuomalaiset ovat määritelleen itsensä pakolais- ja maahanmuuttokriittiseen ääripäähän,
mutta kriittisyyttä löytyy myös
muista puolueista. Käytännössä kyseessä on suuri
sähkövarasto.
??Pumppuvoimalasta voidaan
saada kaikkiaan irti jopa satojen
megawatin tehot käytettäessä useampaa koneistoyksikköä
tarjonnassa ovat mukana Oulussa ja Kemissä vasemmistoliittolaisten
kansanedustajaehdokkaiden ja järjestöjen ylläpitämät yhden päivän
ravintolat.
Oululainen Sannamari Sala pitää tukiryhmineen Pateniemen
Suvikulmassa pop-up-ravintolaa
auki sunnuntaina aamusta saakka.
Brunssikahvilassa on tarjolla ainakin pullaa, piirakoita, kakkua ja
muita herkkuja.
Kemin Aikamme Naisilla on ravintolapäivänä tarjoilua Leipätehtaalla kello 12-15. Unelma muistaa kuinka isä oli kerran pieksetty
pahanpäiväisesti mielipiteittenKempeleessä vasemmistoliitto ot- sä vuoksi, ja äiti hoiteli isän turtaa vaalistartin lauantaina järjes- vonneita ja sinelmiä täynnä olevia
tämällä tapahtuman kello 11-13 kasvoja.
työväentalon pihalla. Tarjolla on
blinejä lisukkeineen ja mäenlasSuomalaisten tulkkina
kua. Nälkäisille
on luvassa hernekeittoa, salaattia,
leipää ja juomaa sekä pannukakkukahvit. Hänen kolmesta lapsestaan kaksi asuu Ruotsissa
ja yksi Torniossa. Hän on viettänyt osan
elämästään Ruotsissa, Seskarön lisäksi Malmössa ja Kalmarisssa.
??Eläkettä on Suomen puolelta
kertynyt vain seitsemältä vuodelta,
hän kertoi Kemin Aikamme Naisten ja Vasemmistoliiton kunnallisjärjestön onnittelijajoukolle.
Ruotsissa Unelma työskenteli
karamellitehtaalla joka teki polkagris-makeisia. Aika kuluu lukemalla ja käsitöitä tehden.
Vaikka liikkuminen on mennyt
huonoksi, on Unelma viime vuosiin asti käynyt vappumarssilla,
buranan avulla. Maan- ja maailmanlaajuisia ravintolapäiviä järjestetään
neljästi vuodessa. KT
ja pääsi sen jälkeen töihin. Ehdokas Sari EkorreNummikarin tukiryhmä vastaa
vegaaniruokavaliosta.
Molemmissa tapahtumissa vierailevat vasemmistoliiton puheenjohtaja Paavo Arhinmäki ja
puoluesihteeri Marko Varajärvi.
Ravintolapäivänä kuka tahansa
voi avata oman ravintolan yhdeksi päiväksi. Hän toivoo, että nuoretkin äänestävät ja
valitsevat ehdokkaansa huolella.
ta. Yksi lipputanko on vielä
tallessa Unelman vintillä.
Kirkkaana mielessä noilta ajoilta on myös muistikuva miehestä,
joka kävelytettiin kahden ratsupoliisin välissä vappumielenosoituksesta putkaan, eikä tuo mies ollut
humalassa.
Eurovaalit menivät Unelman
mielestä hyvin, kun saatiin Merja Kyllönen Brysseliin. KT
Unelma Uusitalo täytti 90 vuotta
Kreikan vaalivoitto ilahduttaa aktiivista vasemmistonaista
KUVA KATI TERVO
KEMIN AIKAMME NAISET/
SISKO KORRENSALO
Maanantaina täytti 90 vuotta Kemissä asuva Ensi Unelma
Uusitalo, joka syntyi Ruotsin
Seittenkaaressa eli Seskarössä
9.2.1925. Työläiset marssivat kaduilla pelkät lipputangot käsissään. KT
Unelma ei ole tarvinnut televisio-
Kempeleessä
vaalistartti
ystävänpäivänä
TTIP-sopimus
keskustun
aiheena Iissä
Unelma Uusitalo seuraa mielenkiinnolla maailman menoa. Klo Siksipä Unelma ei ymmärrä ko14 alkava tilaisuus pidetään Iin jär- ko ?pakkoruotsi?-keskustelua. Isää oli syytetty valtiopetoksesta, ja pahimpina ohranan
vainovuosina isä pääsi Ruotsiin
suojaan Ruotsin kommunistipuolueen avustuksella. Maailma
on muuttunut 90 vuodessa monin
tavoin.
Arhinmäkeä tapaamaan
Nuoremmille vasemmistolaisille
Unelma hetken miettimisen jälkeen haluaa sanoa, että pitäisi olla
kiinnostunut kaikista yhteiskunnan asioista, ei olla pelkästään yhden asian liike.
??Maailman menoa on seurattava että tietää mitä tapahtuu. Vaalityötä hän tekee nytkin kertomalla ko-
tiavustajille ja lähipiirilleen, että
on tärkeätä äänestää ja valita ehdokas huolella.
Unelma ei halua kaivella muistin kätköistä vanhoja vaalivoittoja.
Paras vaalivoitto on viimeisin:
??Se kun voitettiin Kreikassa ja
vasemmisto pääsi järjestämään
asioita!
Mutta muistissa on myös vuosi,
jolloin Kemissä ei saanut kantaa
punaisia lippuja. Ja
jestötalolla.
ovathan Suomi ja Ruotsi naapuriYli miljoona eurooppalaista maita.
on jo allekirjoittanut vetoomuksen neuvottelujen lopettamiseksi.
Kansan Tahto ja käsityöt
Myös keskustelutilaisuudessa voi
tärkeitä
allekirjoittaa vetoomuksen.
Keskustelun alustajina ovat mm. 10
KANSAN TAHTO 12?.2.?2015
Ehdokkaat
ravintoloitsijoina
sunnuntaina
Ravintolapäivän 15.2. Mukana tapahtumassa ovat
kansanedustajaehdokkaat Sari Ja- Ruotsissa
natuinen Kempeleestä ja Katja Koulunsa Unelma kävi Kemissä
Hänninen Raahesta. Siivoojan työ
oli raskasta, mutta Unelma viihtyi
työssään.
Ruotsissa hän oli sota-ajan evakkona ja sitten 1960-luvulla töissä.
Malmössä asuessaan hän oli monelle suomalaiselle tuki ja apu
vieraassa maassa, silloinhan maaSunnuntaina keskustellaan EU:n hanmuuttajina sinne tulleet suoja Yhdysvaltojen suljettujen ovien malaiset eivät osanneet kieltä.
takana neuvottelemasta TTIP-so- Mutta kaikki tunsivat Unelman ja
pimuksesta ja vastaavasta EU:n ja tiesivät tulla kysymään neuvoja.
Kanadan CETA-sopimuksesta. Kun Kansan Tahto kesken juttekansanedustaja Katja Hänninen, lun kolahtaa postiluukusta, sanoo
dosentti ja globalisaatiotutkija Unelma: ?Tämä lehti pitää tilata
Kaarina Kailo sekä Roope Kan- jos haluaa oikeaa tietoa eikä höninen Maan ystävistä
pötystä.?
Tapahtuman järjestävät mm.
Lehti tuleekin luettua huolelMaan Ystävät, Vasemmistonuoret, la, sillä tähän päivään mennessä
Vasemmistoliitto ja Vihreät. Aikamme Naiset sai Unelman tekemiä sukkia
ja vanttuita myytäväksi vaalityön
hyväksi. Lukeminen ja oppiminen on tärkeätä,
veteraani neuvoo.
90-vuotias aktiivi haluaa myös
tulla Kemin Leipätehtaalle 15.
helmikuuta Ravintolapäivän tilaisuuteen, jossa puhuvat muun
muassa Vasemmistoliiton puheenjohtaja, kansanedustaja Paavo
Arhinmäki ja puoluesihteeri, Lapissa ehdokkaana oleva Marko
Varajärvi.. vanhemmat antoivat
tyttärilleen nimet, joilla on merkitystä.
Unelman lapsuuteen heitti pitkän varjon vuoden 1918
sisällissota. Unelma taitaa niin kantapään teon kuin nostopeukalon,
?koska käsineestä tulee siten parempi?.
Kreikan vasemmiston
voitto innostaa
Unelma Uusitalo on saanut aktiivisuudestaan kiitokseksi Vasemmistoliiton kultaisen ansiomerkin.
Vaalityössä hän on aina ollut mukana ja jakanut vaalilehtiä. Tuttuja työpaikkoja ovat Kemin Leipätehdas ja Konela. Esimerkiksi Anna-Liisa Tiekso tuli
niissä merkeissä tutuksi. Lapsenlapsiakin
on kertynyt aika joukko, se näkyy
piirongin päällä olevista valokuvista.
Seinällä puolestaan on kuva
Unelmasta sisarensa Rauha Viestin kanssa
Niitä ei haluttu uskoa, vaikka tiedot
olivat peräisin metsäalan parhailta
osaajilta ja auktoriteeteilta.
Toimitusjohtaja on osakeyhtiössä vain renki, joka toteuttaa
omistajien toiveita ja tahtoa. Kemijärven sellutehtaan sulkeminen
oli myös Suomen valtion ja Kelan toive ja tahto, koska silloiset
ministerit eivät mitenkään puuttuneet toimitusjohtajan ja yhtiön
järjettömiin suunnitelmiin. Herää kysymys, toistuvatko
luvitusprosessissa Talvivaaran on- Kainuun Vasemmisto vaatii Kaigelmat?
nuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymää varmistamaan
Jarmo Huhtala alkavissa sopimusneuvotteluissa,
Rovaniemi että Uusi Sairaala -hankkeen eli
kansanedustajaehdokas (vas) Kainuun keskussairaalan uudisrakennus- ja peruskorjaushankkeen
rakennustyöt tehdään mahdollisimman pitkälle paikallista työvoimaa ja raaka-aineita käyttäen.
. teutetaan mahdollisimman paljon
Ongelman ydin on se, että auto- kainuulaisena työnä, Kainuun Vamaation ansiosta työn tuottavuus semmisto korostaa.
on noussut niin, ettei kulutus voi
Piirihallituksen mukaan Uupysyä perässä.
si Sairaala-hanke on tarpeellinen
Maailma on jakaantumassa ro- kainuulaisten palvelujen paranbottien omistajiin ja työttömiin tamiseksi ja sen toteutustavan on
köyhiin.
saatava kuntalaisten hyväksyntä.
Silloin kun kauppatase ja vaihPiirihallitus käsitteli myös valtatotase ovat suurin piirtein tasan, kunnallista soteuudistusta, joka tosilloin on alettava jakamaan työ- dettiin välttämättömäksi.
tä. Syksyllä 2007 he eivät
mitenkään puuttuneet Jouko Karvisen ja Stora Enson aikeisiin sulkea hyvin kannattava Kemijärven
sellutehdas. Työttömyys
on pahinta valtion velanottoa ja sen
kustannukset ovat jo kohonneet
kestämättömälle tasolle.
Suomen valtio saa lainaa negatiivisella korolla ja siksi ei pitäisi
pelätä ratkaisuja, joilla nujerretaan
massatyöttömyys.
. Uudistusta uhkaa kuitenkin
kestämätön, että korkeaa elinta- suuri demokratiavaje jos uudessa
soa yritetään pitää yllä kaikkialla sotevaltuustossa ei toteuteta pomaailman tappiin saakka pitämällä liittista suhteellisuutta eikä kansakauppatase ylijäämisenä.
laisilla ole mitään vaikutusvaltaa
valintoihin. Massatyöttömyys syöksee Suomen vararikkoon ja siksi valtiovallan on kitkettävä työttömyyttä
uusilla investoinneilla. KT
tai elinkeino-oloja.?
Soklin kaivoshanke vaikuttaa
todella merkittävästi hankealueen
vesistöihin ja niiden luonnonolosuhteisiin.
Myös hankkeen vaikutukset ihmisten terveyteen tulee selvittää
huolellisesti. Esimerkiksi vuonna
2013 maksettiin työttömyyspäivärahoja 4,2 miljardia euroa.
Hänen mielestään työttömyyden
syventäminen suurilla säästöillä ja
rankoilla leikkauslistoilla on taloudellisesti järjetöntä.
. On
syntynyt mainos- ja myyntiterrorismi.
Meille kiertävä kauppias laski katon uusimisen puolta kalliimmaksi kuin se oikeasti tuli
maksamaan paikallisen porukan
tekemänä.
Kaupat ovat täynnä kattoa myöten tavaraa, kaikkea taivaan ja
maan välistä. Onko käymässä
niin ettei kukaan tule työllään toimeen. pykälässä
mainitaan kuitenkin, että ?lupaa
ei kuitenkaan saa myöntää, jos
vesitaloushanke vaarantaa yleistä terveydentilaa tai turvallisuutta,
aiheuttaa huomattavia vahingol-
KUVA JARMO HUHTALA
lisia muutoksia ympäristön luonnonsuhteissa tai vesiluonnossa ja
sen toiminnassa taikka suuresti
huonontaa paikkakunnan asutus-
Mille aloille yrityksiä?
On tullut suorastaan mantraksi
hokea ääneen, että koko talouden
pelastaa yritysten perustaminen.
Kysynkin älykkäämmiltä, mistä
tavaroista tai palveluista tänä päivänä on puutetta, joista joku haluaa maksaa.
Aamuisin oli sähköpostissani
15?35 eri tarjousta, oli pakko sulkea luukku.com, en koskaan ole
tarvinnut näitä kaupattavia tavaroita tai palveluja. KANSAN TAHTO 7/2015
MIELIPITEITÄ
Kalliorinne
haluaa huomion
työttömyyteen
Mielipidekirjoitukset osoitteeseen
toimitus@kansantahto.fi tai Kansan Tahto/toimitus, PL 61, 90101 Oulu.
Mitä he miettivät tänään?
Lapin Kansa kysyy 9.2.2015 toisessa pääkirjoituksessaan ?Mitä
miettii Karvinen?. On joka suhteessa myös
sote-yhtymän etu, että hanke topaksi minkään laskuopin mukaan. ja hallinnollinen
johto. Puhelimeen
tulee lähes päivittäin tarjouksia
katto-, ikkuna-, ovi- tai putkiremontista ynnä muusta täysin minulle tarpeettomasta, Kiertävät
palvelusten kauppiaat suorastaan
pakottavat ostamaan näitä tuotteita, vaikka kaikkea saa myös tarvit-
Jouko Karvinen lienee Lontoossa ja elää mukavasti yli 10 miljoonan euron palkan ja muhkeiden
palkkioiden turvin. Valtuustot tulee valita
Lehtosen Kalle suoralla kansanvaalilla, Kainuun
Ylivieska Vasemmisto esittää. Minun
laskupääni mukaan johtajien bonuksien sijaan annettaisiin miljoonat yrityksen pienipalkkaisimmille
työntekijöille.
Väitän, että pienipalkkaisten bo-
nukset menisivät lähes sataprosenttisesti suoraan kulutukseen ja
ne toisivat yrityksille takaisin liikevaihdon kasvuna ja parantuneena työinnokkuutena.
Eniten harmittaa pienten yrittäjien kamppailu, esimerkiksi parturikampaajat ja hierojat, heitä on joka
paikkakunnalla kymmenittäin, onko hiustenkasvu tai hieronnan tarve lisääntynyt. KT
Sairaala
kainuulaisten
työmaaksi
Sotajoki kuuluu Soklin vaikutusalueeseen.
taessa omalta paikkakunnalta. Kilpailulainsäädäntöä on noudatettava. Osa oikeista syyllisistä on hakeutunut parempiin tehtäviin Etelärantaan tai
Brysseliin. Muutamat heistä haluavat edelleen jatkaa tai palata tekemään koko Suomelle vahingollisia
päätöksiä poliittisina päättäjinä,
jos vain äänestäjät sen sallivat.
Juha Pikkarainen
kemijärveläinen selluntekijä
eduskuntavaaliehdokas
Vasemmistoliiton
eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Risto Kalliorinne vaatii poliitikkoja
keskittymään leikkauslistojen sijasta maan suurimpaan ongelmaan,
massatyöttömyyden nujertamiseen. Homekoulut ja tiet kuntoon,
teolliset investoinnit liikkeelle ja
pohjoisen luonnonvarat käyttöön,
evästää Kalliorinne seuraavan hallitusohjelman kirjoittajia. Sellainen ajattelu on täysin
. Heille kerrottiin monissa tapaamisissa ja neuvotteluissa kaikki ne tiedot, jotka ovat tänä
päivänä jokaisen nähtävissä. Tätä
tosiasiaa ei muuksi muuta silloisen pääministerin useissa tilaisuuksissa esittämät voivottelut,
ettei heille ole kerrottu asioiden
oikeaa laitaa. Siihen en ota kantaa,
että ylittyykö Soklin tapauksessa
vesilain edellä mainittu ehdoton
luvanmyöntämiseste.
Nyt herää kuitenkin kysymys,
voivatko aluehallintoviraston lupaviranomaiset tehdä päätöstään
Soklin suhteen enää objektiivisin
perustein, vai vaikuttaako heidän
päätöksentekoonsa voimakas julkinen paine, joka on jo hankkeelle
luvan myöntänyt. Onhan tätä painetta ollut kasaamassa maan korkein poliittinen . Haapavedellä sunnuntaina
puhunut Kalliorinne huomauttaa,
että valtion velkaantumisen suurin yksittäinen syy on korkea työttömyys.
Kalliorinne eritteli puheessaan
massatyöttömyyden taloudellisia
vaikutuksia. Kotimaisen kysynnän parantamiseksi pitää vahvistaa niiden ostovoimaa joilla on
vielä lisäkulutus tarvetta. Kyseessä on
tietenkin keväällä 2008 suljettu ja
myöhemmin hävitetty hyvin kannattava Kemijärven sellutehdas.
Tämän päivän havusellun hinnalla ja dollarin kurssilla sellutehdas
tekisi voittoa 100 miljoonaa euroa
vuodessa. Tämä raha ei kelvannut Suomen valtiolle, joka yhdessä Kelan kanssa on edelleen Stora
Enson suurin omistaja.
Mielestäni oikea kysymys kuuluu: Mitä miettivät Matti Van-
hanen, Mauri Pekkarinen, Jyrki
Katainen, Jyri Häkämies ja Tarja
Cronberg. Vääriin suunnitelmiin pitää puuttua nopeasti, eikä
vain voivotella sivussa voimattomana.
Sokli mietityttää!
Viime aikoina keskustelu Soklin
ennakoiduista ympäristöongelmista ja erityisesti kysymyksestä
kaivosalueen säteilevien aineiden
eliminoinnista on virinnyt uuteen
vauhtiin.
Keskusteluissa on tuotu esille varsin aiheellinen huoli Soklin
laajoista ja vakavista ympäristöongelmista, joita ei monen mielestä
ole asian vaativalla vakavuudella
tutkittu, saati esitetty toimivia ratkaisuja.
Lisäksi keskusteluissa on kiinnitetty samaan asiaan huomiota,
mikä on myös allekirjoittanutta
kovasti mietityttänyt, nimittäin
kaivoksen avaaminen on julkisuudessa esitetty ikään kuin itsestäänselvyytenä, vaikkei Yara ole
hakenut hankkeen toteutukseen
edes vesitalouslupaa.
Vesilain 3 luvun 4. Niin kuin entinen muurari ?muuruuta ois jos vain ihimiset
muuruttas?.
Jos yli 300 000 työtöntä laitetaan
tehokkaaseen tuottavaan työhön,
niin ne tavarat ja palvelut mitä nämä tuottavat eivät voi mennä kau-
11
Kesään kuuluivat
myös kalastusretket tutulle Valkiaisjärvelle.
Jari Holappa on saateltu haudan
lepoon kotikonnuille Ylikiiminkiin.
Häntä jäivät lähimpinä kaipaamaan
kolme aikuista lasta, kaksi lapsenlasta, avopuoliso, iäkäs äiti ja kaksi
sisarta. Poismeno
tapahtui aivan äkillisesti, vielä tiistaina 13.1. V. Vaikea diabetes oheissairauksineen vei voiton, ja
elämä päättyi vain 52-vuotiaana.
Jari Pekka Holappa syntyi Ylikiimingissä 21.6.1962 ja vietti
lapsuutensa Karahkan kylällä ja kirkonkylällä. (08) 538 0100
Avoinna ma-pe 9.30-16.30
www.oulunpantti.net
HELGE
RIVIT SYVÄT
60 vuotta sitten
Ukkola ja Laukkanen
selkävoittajina Oslossa
Suomen ja Norjan nuorten painimaaottelussa Oslossa ?TUL:n pojat?, Haukiputaan
Heiton Mauno Ukkola ja Rovaniemen Lapin
Paavo Laukkanen olivat ottaneet kahdessa
alimmassa painoluokassa selkävoitot (?seljätys?) ja takasivat näin Suomen voiton otteluvoitoin 5???3.
Isak Matero 80-vuotias
Suomussalmelainen seppä Isak Matero, lehden tilaaja muisteli lehdessä 50-vuotisen
työväentoimintansa alkutaivalta. 1917 suurlakon
aikana Matero pidätettiin, 1921?1925 hän
istui maanpetostuomiota Tammisaaressa ja
sotien jälkeen hän oli perustamassa SKDL:n
ja SKP:n osastoja.
Lisäksi lehti julkaisi Materosta syntymäpäiväkirjoituksen ja lähes 200 ihmisen onnitteluilmoituksen toverille.
KANSAN TAHTO 9.?15.?2.?1955. Kansan Tahdossa alkoi tietokoneaika. Taakse
jäivät vanhat menetelmät: konekirjoitustekstien valoladonta, paperien kuljetus painoon ja puukkotaitto.
Aineistojen kerääminen tietokoneelle, ohjelmistojen ja laitteiden
asennukset työllistivät Jaria. Myös
lehden myöhemmissä muutosvaiheissa hän antoi vahvan työpanoksen.
Tietotekniikan taidot olivat Jarille kuin synnynnäisiä. helmikuuta
mennessä. 1906,
opeteltuaan sepän ammattia Oulussa kolme vuotta, Matero palasi ?Surunsalemelle?,
jossa hän kuunteli agitaattori Viheriälaaksoa
(Kiannon ´Puntarpää´). maaliskuuta, jonka jälkeen eduskunta jää vaalivapaalle.
Peruspalveluministeri Huovinen
uskoo, että vanhuspalvelulain tarkistus saadaan hoidettua. Kansalaiskokouksen puheenjohtajasta äänestettiin;
Janne Myyryläinen (Läskikapinan Jahvetti
Moilanen, myöh. Jari oli töissä, ja torstaina 15.1. Onhan
vanhuspalvelulaki yksi harvoista hallituksen isoista saavutuksista. Lähi- perushoitajaliitto
SuPer muistuttaa, että vähimmil-
Oikea
kuvateksti
lään yhtä vanhusta kohden on 0,38
hoitajaa. Tilannetta ei liiton mukaan
kohenna se, että vanhusten pääsyä
laitoshoitoon kiristettiin joulukuussa lailla.
Tammikuun alusta lähtien kunnan
on pitänyt osoittaa vanhukselle ympärivuorokautisen laitoshoitopaikan
vain, jos siihen on lääketieteelliset
perusteet tai jos asiakasturvallisuus
tai potilasturvallisuus sitä vaatii.
UP/BIRGITTA SUORSA
RAHAA HETI
KÄTEEN
PANTIKSI KÄY
IRTAIN OMAISUUS
- kultakorut, hopeaesineet, arvokellot
- autot, moottoripyörät, mönkijät, kelkat
- aseet, turvallinen säilytyspaikka
- puhelinosake tai vastaava arvo-osuustili
- pörssi- ja asunto-osakkeet
- soittimet, elektroniikka, taide, jne
Panttilainakonttori Oy
KULTAKORUJA HALVALLA
JA REHELLISESTI
PAINON MUKAAN
- uusia ja uuden veroisia kunnostettuja
käytettyjä kultakoruja
- ostetaan arvokelloja
- pariston vaihto 5 ?
- korjataan koruja tilaustöinä
- ostetaan kulta- ja hopeakoruja
ja -esineitä, rahat heti käteen
OULUN KULTA
Pakkahuoneenkatu 26, p. Hän piti metsässä kulkemisesta, marjastamisesta
ja sienestyksestä. Ilman hänen
tukeaan Kansan Tahdon tekijät olisivat tuon tuostakin olleet pahassa
pulassa. Kansan Tahdon työnteki-
Viime viikon lehden etusijät ottavat osaa omaisten suruun ja vulla oli väärä kuvateksti
muistavat lämmöllä ja kaipauksella Rauni Koiviston maalaukkelpo työtoveriaan.
selle.
KUVA MAIJA AALTO
MAIJA AALTO
Rauni Koiviston maalaus
Ukot kylpee.
Jari Holappa 1962???2015
Vanhusten laitoshoitoon tulossa hoitajaminimi
Peruspalveluministeri Susanna
Huovinen (sd.) lupaa vanhusten laitoshoitoon lakisääteiset mitoitukset
vielä näille valtiopäiville.
Hallituksen pitää antaa esitys
vanhuspalvelulain tarkistuksesta eduskunnalle jo 26. Peruskoulun jälkeen hän
lähti ammattikouluun Muhokselle,
valmistui sähköasentajaksi ja meni
lyhyeksi aikaa töihin Oulun Energialaitokselle.
Kirjapainoalasta kiinnostuneena hän opiskeli graafisen tekniikan
ammattitutkinnon oppisopimuskoulutuksena työskennellessään Ranta-
pohja-lehdessä 1980-luvulla.
Kansan Tahtoon Jari tuli sivunvalmistajaksi vuonna 1992, ja toteutti ensi töikseen siirtymisen lehden
sähköiseen taittoon. 12
KANSAN TAHTO 12.2.?2015
KUOLLEITA
Kansan Tahdon taitava taittaja
Yllättävä suru-uutinen kohtasi Kansan Tahtoa tammikuun puolivälissä,
kun lehden pitkäaikainen työntekijä
ja sen ulkoasusta yli 20 vuotta vastannut Jari Holappa kuoli. Eduskunnan viimeinen
täysistunto on 13. tuli sairaalasta tieto hänen
menehtymisestään. Lakia annettaessa luvattiin, että
siihen tehdään tarkistuksia hoitosuhteesta, jollei se kohene omavalvonnalla ja ohjeistuksella.
Terveyden- ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n seurannan mukaan
joka kymmenes vanhusten laitoshoidon toimipaikka alitti viime
vuonna minimin.
Heinäkuussa 2013 hyväksytyssä
vanhuspalvelulaissa todetaan vain,
että ympärivuorokautista hoitoa
tarjoavissa toimipisteissä on oltava ?riittävästi henkilöstöä kaikkina
vuorokauden aikoina?.
Nyt ideana on säätää minimiksi,
että raskaassa laitoshoidossa olevaa
vanhusta kohden on 0,5 hoitajan
työpanos. V. Ahkeran ja
avuliaan ammattilaisen taidoista oli
laajalti hyötyä.
Kotimökki Karahkassa ja sitä
ympäröivä luonto olivat Oulussa
asuessa Jarille tärkeä virkistäytymispaikka kesäisin. Juuso Matero) voitti Hallan
Ukon (Juho Heikkinen, maalaisliiton kansanedustaja vuodesta 1907). Hän jaksoi opastaa koneista
vähemmän perillä olevia työtovereita rauhallisuutensa ja hyväntuulisuutensa säilyttäen.
Työnsä ohessa Jari auttoi vasemmiston järjestöjä, vaaliehdokkaita,
vappujuhlien ja muiden tilaisuuksien järjestäjiä ja harrastuspiirejä,
muun muassa koiraharrastajia, sanomalehtien, kotisivujen ja mainosten valmistuksessa. Matero johti kulketta kansalaiskokoukseen kirkkoon
15.15
Pientä mökkiremonttia 16.15 Mummomafia 17.15 Uutiset 17.20 Päivän sää 17.25 Kauniit ja rohkeat (7)
17.55 Mitä tänään syötäisiin. Osallistu äänestykseen ja kommentoi . Kuusi kilpailijaa tavoittelee finaalipaikkaa suorassa lähetyksessä. klo 21.00.
Karsinta 2. Turhapuro (7) 21.40 Haloo Helsinki! - Kiitos ei ole kirosana
21.45 Pilanpäiten 22.00 Kymmenen
Uutiset 22.15 Viikon sää 22.20 MTV
Sport Uutiset 22.35 Isänmaan puolesta (16) 23.40 Rouva Ministeri (12)
Nelonen
07.55 Bumba (S)
08.05 My Little Pony: Ystävyyden taikaa (7) 08.30 Jaksa paremmin 09.00
Tervetuloa kotiin 10.00 SM-liigan
viikkomakasiini 10.30 Nelonen Pro:
Moor Gääs 11.00 Elixir 11.30 Elixir
Sport 12.00 Eläintarhassa tapahtuu
12.30 Eläintarhassa tapahtuu 13.00
Melissa & Joey (S) 13.30 Melissa &
Joey (S) 14.00 Frasier (S) 14.30 Frasier (S) 15.00 Frasier (7) 15.30 Frasier
(7) 16.00 Gordon Ramsay maailmalla 17.00 The Voice of Finland 18.55
HS-uutiset 18.58 HS-sää 19.00 MasterChef VIP 20.00 Loirinuotiolla 20.57
Keno 21.00 Elokuva: Noidan oppipoika (12) 23.20 SM-liigan viikkomakasiini 23.50 Nelonen Pro: Moor Gääs
00.20 David Blaine: Totta vai taikuutta (12) 01.20 Suomen huutokauppa-
keisari
FOX
06.00 Sky News 06.35 FOX
Kids 10.05 Jaakon matkassa 11.05
Tappajaeläimet 12.05 Tappajaeläimet
13.05 FOX Wild: Eläimellistä duunia
14.00 Perheleffa: Kelkkajengi 15.50
Varastojen metsästäjät 16.15 Varastojen metsästäjät 16.45 Varastojen
metsästäjät 17.10 Varastojen metsästäjät 17.40 Varastojen metsästäjät 18.10 Vinnie Jones: Kovaa menoa
Venäjällä 19.00 Vaarallisen valtatien
pelastajat USA 20.00 Huijareiden
kaupunki 21.00 Elokuva: Pathfinder
- Legenda aavesoturista 22.50 The
Walking Dead 23.45 Castle 00.30
Castle 01.20 Castle 02.55 Cops 03.20
Cops 03.45 - 05.59 Sky News
Sub
11.00 Simpsonit (7) 11.30
Simpsonit (7) 12.00 Simpsonit (7)
12.30 Simpsonit (7) 13.00 Simpsonit
(7) 13.30 Rillit huurussa (7) 14.00 Rillit huurussa (S) 14.30 Rillit huurussa
(S) 15.00 Pomo piilossa 16.00 Glee
(7) 17.00 Valehtelevat viettelijät (7)
18.00 Duudsonit tuli taloon (S) 19.00
Viidakon tähtöset 20.00 Myytinmurtajat 21.00 Kauhea kankkunen (12)
22.55 NCIS: New Orleans (12) 23.55
Killer Karaoke
Yle Teema
04.00 Teematieto 09.55 Verta, hikeä ja musiikkia 10.55 Vempainmies Stephen Fry
11.20 Francon jälkeen - Alcantaran
perhe (7) 12.30 - 15.29 Kohtalon voima 15.40 Francon jälkeen - Alcantaran perhe (7) 16.49 Francon jälkeen
- Alcantaran perhe (7) 18.00 Kino
Klassikko: Kuningasrotta (7) 20.10
Hulluna ruokaan 21.05 Abban Agnetha 22.00 Yle Live: Grammy Awards
2015 00.30 - 04.00 Teematieto
Yle Fem 08.30 BUU-klubben:
Saara ja Sorsa 09.00 SVT:n ohjelmaa
13.59 Kuoleman monet kasvot 14.30
Jumalanpalvelus: Lauletaan ilosta
13
15.15 Jälkivääntö 15.55 Norjan urheilevat nuoret 16.35 Lapsiperhe avun
tarpeessa 17.15 Herkkuja: Appelsiinijoutsen 17.25 Strömsön puutarha 17.55 Yle Nyheter TV-nytt 18.00
BUU-klubben: Saara ja Sorsa 18.30
Erämaan armoilla 19.30 Yle Nyheter
TV-nytt 19.40 Sportnytt 19.50 Aistien
haastaja 20.00 Dok: Taloja piirtävät
naiset 20.55 Dsajn 21.00 - 22.52 Elokuva: Jahti (12) 23.00 SVT:n ohjelmaa
JIM
09.15 MasterChef Aust10.10 MasterChef Australia
11.50 Kuuluisat kuppilat 12.20 Kuuluisat kuppilat 12.50 Hurja remontti 13.45 Hurja remontti 14.35 Talent
USA 16.15 Kuppilat kuntoon, Gordon Ramsay! 17.10 Rikkaiden panttilainaamo 18.05 Suomen Tulli 19.05
Anthony Bourdain maailmalla 20.00
Panttilainaamo 20.30 Panttilainaamo
21.00 Suomen paras leipomo 22.00
Poliisit (7) 22.30 Poliisit (7) 23.00 Poliisit (S) 23.30 Poliisit (7) 00.00 Australian kovimmat keräilijät 01.00
Täysillä tutkaan (S) 01.30 Outoa vai
mitä. TELEVISIO 13.-19.2.
PERJANTAI 13.2.
Yle?TV1
04.00 Uutisikkuna
05.55 Prisma Studio 06.25 Ylen aamu-tv 09.30 Puoli seitsemän 10.00
- 10.48 Doc Martin (7) 11.00 Yle Uutiset 11.05 Alueellisia uutisia 12.01
Yle Oddasat 12.05 Oddasat 12.20
Sydämen asialla (7) 13.10 - 14.29
Kolmiapila (7) 14.35 Kestääkö rakkaus (12) 15.00 Yle Uutiset 15.05 Yle
News 15.10 Yle Oddasat 15.15 Ylen
aamu-tv: Tänään otsikoissa 15.55 Astudio: Talk 16.50 Novosti Yle 16.55
Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle
Uutiset 17.06 Yle Uutiset alueeltasi
17.10 Doc Martin (7) 18.00 Yle Uutiset 18.22 Yle Uutiset alueeltasi 18.30
Puoli seitsemän 19.00 Samassa veneessä (12) 20.00 Pressiklubi 20.30
Yle Uutiset 20.55 Urheiluruutu 21.00
A-studio 21.30 Strada 22.00 Inhimillinen tekijä 22.50 Yle Uutiset 22.55
1864 (16) 23.55 Uutisikkuna
Yle?TV2
04.00 Uutisikkuna
06.50 Pikku Kakkonen 09.00 Luontomatkalla Ugandassa 10.00 Langettavat todisteet 10.25 Haaste merellä
11.15 Moottori mylvii ja kumi käryää
11.45 Kukkaron herraksi 12.12 - 12.40
Kukkaron herraksi 12.45 Lene, islam
ja rakkaus 13.15 Luontoretkellä: Kohti pohjoisnapaa 14.25 Lumilautailijan
maailma 14.50 Riistametsällä Pohjolassa 15.30 Isojen kissojen jäljillä
16.00 Koiranpentuja ja palveluskoiria 16.30 Elämäni eläimet: Eläinsairaalassa 17.00 Pikku Kakkonen 18.00
- 18.43 Sydänmailla (7) 18.50 Talvistudio 19.10 Alppihiihdon MM : M
suurpujottelu 20.30 Pikaluistelun
MM 21.00 Satuhäät 21.50 Yle Uutiset
21.55 Urheiluruutu 22.00 Firma (16)
22.45 Talvistudio 22.50 Alppihiihdon
MM : M suurpujottelu 00.35 Haven
(12) 01.15 Luck (16) 02.05 Pasila 2.5
- The Spin-Off (7) 02.30 - 04.00 Uu-
tisikkuna
MTV3
05.30 Aamusää 06.00
Studio55.fi 06.25 Huomenta Suomi 09.05 Studio55.fi 09.30 Huomenta Suomen Uutiset 09.35 Mitä tänään
syötäisiin. 09.40 Tukikummit Onnenpeli 09.45 Kauniit ja rohkeat (7) 10.10
Emmerdale 10.40 Emmerdale 11.10
Lääkärit 13.35 Selviytyjät 14.35 Millerit (7) 15.05 Mitä tänään syötäisiin?
15.10 Koiralle koti 15.40 Koiralle koti
16.10 Upeat skandikodit 16.40 Upeat
skandikodit 17.15 Uutiset 17.20 Päivän sää 17.25 Kauniit ja rohkeat (S)
17.55 Mitä tänään syötäisiin. #umk15 yle.fi/umk HD.
Kuvassa Eeverest.
MTV3
08.05 Ella Elefantti (S)
08.20 Chuggington (S) 08.35 Katti
kaiken tietää! (S) 09.05 Kung Fu Panda (7) 09.30 Scooby-Doo (7) 09.55
Chaplin (S) 10.35 Enbuske & Linnanahde Crew 11.35 Salatut elämät
(S) 12.05 Salatut elämät (S) 12.35 Salatut elämät (7) 13.05 Salatut elämät
(S) 13.35 Salatut elämät (S) 14.05 Jamie Oliverin ruokafestivaalit 14.35
dokumentti: Supersolut 15.50 Yle Live: Slipknot 17.10 - 17.55 Kaukasia
30 päivässä 18.00 Prinsessa Ruusunen 19.45 Ruotsalaisia salaisuuksia
20.00 - 20.50 Historia: Koukuttavat
nautinnot 21.00 - 00.40 Teemalauantai: Nixon ja Watergate 21.00 Meidän Nixonimme 22.25 Presidentin
miehet (S) 00.40 Uusi Kino: Lelumaa
(7) 00.54 Uusi Kino: Largo (S) 01.15 04.00 Teematieto
16.30 Näin tehtiin Risto Räppääjä ja
Sevillan saituri 17.00 MTV Sport: Ravikunkku 18.00 Suomen surkein kuski 19.00 Seitsemän Uutiset 19.10
MTV Sport Uutiset 19.30 Kingi 21.00
Selviytyjät 22.00 Kymmenen Uutiset
22.10 Päivän sää 22.15 Lotto ja Jokeri 22.25 MTV Sport Uutiset 22.40
Johan Falk 4 - Leo Gaut (16) 00.30
Dallas (7) 01.25 Mentalist (12) 02.20
Yle Fem
Näin koulutat lohikäärmeesi (12)
Mentalist (12)
Nelonen
07.50 Bumba (S)
08.00 Lego Ninjago (7) 08.15 Lego
Ninjago (7) 08.30 Merieläinten pelastajat 09.00 Elixir 09.30 Elixir Sport
10.00 Arvostele mun illallinen Suomessa 10.30 Arvostele mun illallinen
Suomessa 11.00 Arvostele mun illallinen Suomessa 11.30 Arvostele mun
illallinen Suomessa 12.00 Matkaoppaat 12.30 Matkaoppaat 13.00 Matkaoppaat 13.30 Matkaoppaat 14.00
Eläinten pelastajat (7) 14.30 Eläinten
pelastajat (S) 15.00 Kuppilat kuntoon,
Jyrki Sukula! 15.55 Tuuri 16.55 Suomen huutokauppakeisari 17.55 Loirinuotiolla 18.55 HS-uutiset 18.58
HS-sää 19.00 Adoptoidut 20.00
Hauskat kotivideot 20.57 Keno 21.00
Elokuva: Swing Vote - Voitto kotiin
(S) 23.30 Elokuva: Street Kings (16)
01.45 Deadwood (12) 02.45 Deadwood (16)
FOX
06.00 Sky News 06.32 FOX
Kids 09.50 Sara La Fountain 10.20
Jaakon matkassa 11.15 How I Met
Your Mother 11.40 How I Met Your
Mother 12.10 How I Met Your Mother 12.35 How I Met Your Mother
13.05 How I Met Your Mother 13.35
Family Guy 14.00 Family Guy 14.30
Family Guy 15.00 Family Guy 15.30
Family Guy 16.00 Elokuva: Confetti 17.50 Elokuva: Evening 19.55 Elokuva: Casanova 21.55 Elokuva: Murto
ja varkaus 00.00 Bones 00.45 Bones
01.35 Bones 02.25 Bones 03.10 Bones 04.00 - 05.59 Sky News
Sub
11.00 Moderni perhe (7)
11.30 Moderni perhe (S) 12.00 Ant-
hony Bourdain - kohti tuntematonta
13.00 Catching Hell 14.00 Myytinmurtajat 15.00 Top Chef 16.00 Ajoneuvos: Superautot 16.30 Ajoneuvos:
Superautot 17.00 Ensisilmäyksellä (7)
17.30 Rillit huurussa (S) 18.00 Rillit huurussa (S) 18.30 Simpsonit (7)
19.00 Naapurit-arvonta 19.05 Simpsonit (7) 19.30 Simpsonit (7) 20.00
Simpsonit (7) 20.30 Simpsonit (7)
21.00 Ystävänpäivä (S) 23.20 112 (7)
00.20 Killer Karaoke 01.20 Morgan
Spurlock: Sisäpiirin mies 02.20 Anthony Bourdain - kohti tuntematonta
Yle Teema
04.00 Teematieto
10.00 Eedenistä pohjoiseen (S) 11.15
Maailman valo (S) 11.45 Talo Ranskassa 12.28 Talo Ranskassa 13.15
Päivä Ruotsissa 13.30 Historia: Faraon sotavaunut 14.25 Arkistojen salat:
Lindbergh yli Atlantin 14.55 Tiede-
09.00 SVT:n ohjelmaa
13.25 - 13.30 SVT: Rapport 14.15 Tallityttöjä ja eliittiratsuja 14.25 Dok: 624
kirjettä isältäni 14.55 Erämaan armoilla 15.55 Efter Nio 16.55 Saamelaissessiot 17.25 Kirjaohjelma: Uudet
naiskirjailijat 17.55 Yle Nyheter TVnytt 18.00 BUU-klubben: Äänijahti 18.30 Aistien haastaja 19.00 Uusi
maani 19.30 Yle Nyheter TV-nytt
19.40 Sportnytt 19.50 Talvistudio
20.00 Alppihiihdon MM : N pujottelu 21.00 SVT:n ohjelmaa
JIM
09.05 Jaksa paremmin 09.35
MasterChef Australia 10.35 MasterChef Australia 11.30 Mahdoton illallinen 12.25 Brady Barrin vaarallinen
luonto (7) 13.25 Maailman parhaat
kalapaikat 14.20 Huima konttihuutokauppa 14.45 Metsien miehet (7)
15.40 Kuuluisat kuppilat 16.10 Kuuluisat kuppilat 16.40 Kuuluisat kuppilat 17.10 Amerikan kovimmat
keräilijät 18.05 Kuppilat kuntoon,
Gordon Ramsay! 19.00 Poliisit (7)
19.30 Poliisit (7) 20.00 Poliisit (S)
20.30 Poliisit (7) 21.00 Panttilainaamo 21.30 Panttilainaamo 22.00 Pomo piilossa 23.00 Rekkakuskit jäällä
(7) 00.00 Poliisit Norja (S) 00.30 Poliisit Norja (S) 01.00 Villit nettivideot
(16) 01.30 Villit nettivideot (16) 02.00
JIM D: Salaliittoteoriat Jesse Venturan
johdolla (7)
SUNNUNTAI 15.2.
Yle TV1
04.00 Uutisikkuna
08.00 Yle Uutiset 08.05 - 08.55 Avara luonto: Kesytön Arabia 09.00 Yle
Uutiset 09.05 - 09.46 Aamusydämellä 09.55 Yle Uutiset 10.00 Flåmin
maisemarautatie 11.00 Yle Uutiset
11.05 Yle Uutiset Viikko viitottuna
11.15 Pressiklubi 11.45 - 12.15 A-studio 12.20 Sydämen asialla (7) 13.05
Ensimmäinen, toinen ja kolmas kerta 13.35 - 14.25 Kiehtova maailma:
Skandimania 14.30 Strada 15.00 Yle
Uutiset 15.05 Yle News 15.10 Akuutti 15.40 Löytöretkiä maailmaan 15.55
Historia: Karpov - Kasparov 16.50
Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.10
YleLeaks 17.25 - 17.55 Uutisvuoto
18.00 Yle Uutiset 18.10 Urheiluruutu
18.15 Suomi on venäläinen 18.45 Arto Nyberg 19.30 Stolberg (12) 20.30
Yle Uutiset 20.45 Urheiluruutu 21.05
Kotikatsomo: Kolmistaan (12) 22.40
Arne Dahl: Maan alla (16) 00.10 Ykkösaamu 00.50 Uutisikkuna
Yle TV2
04.00 Uutisikkuna
07.45 Pikku Kakkonen 09.00 Galaxi
09.01 Karvinen (7) 09.16 Late Lammas (S) 09.25 Raimo (7) 09.35 Unelmien koulukuva 10.00 Uusi päivä
(S) 10.27 Uusi päivä (S) 10.55 Uusi päivä (S) 11.25 Tuhkimotarinoita
12.15 Sotalapsesta olympiavoitta-
Kitty: Omenapuumetsä ja Lumottu
maa (S) 08.45 Maija Mehiläinen (S)
09.00 Kung Fu Panda (7) 09.25 Scooby-Doo (7) 09.50 Chaplin (S) 10.00
Loton ja Jokerin tulokset 10.05 Grand
Designs - unelma-asunnot 11.10
Mummomafia 12.10 Jamie Oliverin
Amerikan herkut 13.10 Pilanpäiten
13.20 Marley ja minä 2: Pentuvuodet (7) 15.10 Pilanpäiten 15.20 Haloo Helsinki! - Kiitos ei ole kirosana
15.25 Rouva Ministeri (12) 16.25
Pientä mökkiremonttia 17.25 Kingi
18.55 Naapurit-arvonta 19.00 Seitsemän Uutiset 19.10 MTV Sport Uutiset
19.30 Manitbois (S) 20.00 Professori Uuno D.G. 18.00
Emmerdale 18.30 Emmerdale 19.00
Seitsemän Uutiset 19.20 Päivän sää
19.30 Salatut elämät (S) 20.00 Miss
Farkku-Suomi (12) 22.00 Kymmenen
Uutiset 22.20 Päivän sää 22.25 MTV
Sport Uutiset 22.35 Ottolapsi (16)
00.55 Eurojackpot ja Jokeri 01.00 Cult
Nelonen
07.00 Disneyn esi-
koulu: Sofia ensimmäinen & Minnin
Toons (S) 07.30 Disney esittää: Timon
& Pumba (7) 07.55 Disney esittää:
Aku ja kumppanit (S) 08.00 Shake It
Up (S) 08.30 Eläinten ABC 09.00 Vaaleanpunainen pantteri (7) 09.10 Kotikokkien taistelu 10.15 Sarahin talo
14.20 Kotikokkien taistelu 15.25 Matkaoppaat 15.55 Surkeiden kuskien
autokoulu (7) 16.25 Melissa & Joey
(S) 16.55 Melissa & Joey (7) 17.25
Frasier (7) 17.55 Tuuri 18.55 HS-uutiset 18.58 HS-sää 19.00 Hauskat kotivideot 20.00 The Voice of Finland
21.55 Keno 22.00 Elokuva: Hei, me
lennetään! (12) 23.50 Elokuva: Promotion - Uraputkessa (12) 01.40 Frasier (7) 02.10 Castle (12)
FOX 06.00 Sky News 06.34 FOX
Kids 09.00 Wipeout Kesä 09.55 Sara
Chafak suolasta sahramiin 10.25 Tilt
10.50 Historian salaisuudet 11.50 Futurama 12.20 How I Met Your Mother
12.45 Aarteen tonkijat 13.15 Kalojen kunkut 14.15 Saulin Paras Kaveri
15.10 FOX Wild: Eläinkunnan oudoimmat lemmikit 16.10 Uskomaton eläinlääkäri Pol 17.10 Lentoturmatutkinta
18.10 Family Guy 18.40 How I Met
Your Mother 19.05 Vaarallisen valtatien pelastajat USA 20.05 Bones 21.00
Elokuva: Kuolleiden runoilijoiden seura 23.20 Ilman johtolankaa 00.15 Da
Vinci?s Demons 01.15 Huumebisnes
Oy 02.15 Vankilassa ulkomailla 03.05
Suomen vartijat 03.30 Suomen vartijat 04.00 - 05.59 Sky News
KANSAN TAHTO 7/2015
Sub
jaksi 13.00 Talvistudio 13.10 Ampumahiihdon MC: Naisten viesti 14.30
Talvistudio 14.40 Pikaluistelun MM
15.45 Talvistudio 16.00 Pikaluistelun
MM 16.30 Talvistudio 16.40 Ampumahiihdon MC: Miesten viesti 18.10
Talvistudio 18.20 Jalkapallon Mestarien liiga 18.44 Talvistudio 19.00 Yle
Uutiset 19.05 Talvistudio 19.10 Alppihiihdon MM : M pujottelu 20.30 20.55 Lumilautailijan maailma 21.00
The Musketeers (12) 21.55 Uuden
Musiikin Kilpailu 23.25 Talvistudio
23.30 Alppihiihdon MM : M pujottelu
00.55 Noin viikon uutiset 01.20 Kätevän emännän juhlat (S) 01.45 - 04.00
Uutisikkuna
10.00 Lemmen viemää (S)
14.00 Walker, Teksasista (16) 14.55
Masterchef USA 16.00 Top Chef
17.00 Lemmen viemää (7) 18.00 Rakas, sinusta on tullut pullukka 19.00
Naapurit-arvonta 19.05 Simpsonit (7)
19.30 Ensisilmäyksellä (7) 20.00 Rillit huurussa (S) 20.30 Simpsonit (7)
21.00 Hall Pass - lupa rellestää (12)
23.05 Rysän päällä 00.05 Eurojackpot ja Jokeri 00.10 Ensisilmäyksellä
(7) 00.35 Scorpion (12)
Yle Teema 04.00 Teematieto
15.35 Treme (12) 16.55 Elävä arkisto:
Edward Vesala 16.57 Mustaa ja valkoista 17.05 Edward Vesala Quartet
17.25 Edward Vesala Sound And Fury 18.00 Arkistojen salat: Lindbergh
yli Atlantin 18.30 10 kirjaa rakkaudesta 19.00 - 19.43 Scifin historia 20.00
Kaukasia 30 päivässä 20.45 Uusi Kino:
Lelumaa (7) 21.00 Kino: Pont-Neufin
rakastavaiset (16) 23.05 Euroviisujen salattu historia 00.00 Treme (12)
01.15 - 04.00 Teematieto
Yle Fem
07.25 SVT:n oh-
jelmaa 16.20 Majakan arvoitus (7)
16.50 Paikallisherkkuja Pohjois-Atlantilta 17.20 Obs debatt 17.55 Yle
Nyheter TV-nytt 18.00 BUU: Mietipä
sitä! 18.30 Käänteentekevät kappaleet 19.00 Kirjaohjelma: Uudet naiskirjailijat 19.30 Yle Nyheter TV-nytt
20.00 Dok: 624 kirjettä isältäni 20.30
Jakobin petivinkit (12) 20.39 Apua!
Olemme saaneet vauvan 20.45 Oddasat 21.00 SVT:n ohjelmaa
JIM 11.40 Elixir 12.10 Jopet-show
(S) 12.40 Ruotsalainen remonttisota
13.35 Leijonan luola UK 14.30 LA Ink
15.30 Top Chef 16.25 Hurja remontti 17.20 Hurja remontti 18.15 Talent
USA 20.00 Suomen Tulli 21.00 Villit nettivideot (16) 21.30 Villit nettivideot (16) 22.00 Australian rajalla
22.30 Australian rajalla 23.00 Täysillä
tutkaan (S) 23.30 Metsien miehet (7)
00.30 JIM D: Muinaiset avaruusoliot
(12) 01.20 Trigger Happy TV (7) 01.50
Trigger Happy TV (7) 02.20 Trigger
Happy TV (7) 02.50 Trigger Happy TV
(7) 03.20 Jopet-show (S) 03.50 LA Ink
LAUANTAI 14.2.
Yle TV1
04.00 Uutisikkuna
08.00 Yle Uutiset 08.05 - 08.54 Kiehtova maailma: Skandimania 09.00 Yle
Uutiset 09.05 Ylen aamu-tv 10.00 Yle
Uutiset 10.05 Ykkösaamu 10.45 YleLeaks 11.00 Yle Uutiset 11.05 Alueellisia uutisia 12.01 Yle Oddasat 12.05
Oddasat 12.20 Sydämen asialla (7)
13.10 Dokumenttiprojekti: Kreikan
synkkä arki (12) 14.50 Kuvakirjeitä
Euroopasta 15.00 Yle Uutiset 15.05
Yle News 15.10 Pisara 15.15 Korkki kiinni 15.45 Löytöretkiä maailmaan
16.00 Prisma: Sukupolvemme jalanjälki 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset
17.10 Inhimillinen tekijä 18.00 Yle Uutiset 18.10 Urheiluruutu 18.15 Kuninkaallinen henkivartija 18.45 - 19.35
Avara luonto: Kesytön Arabia 19.40
Scott & Bailey (12) 20.30 Yle Uutiset 20.50 Urheiluruutu 21.15 YleLeaks 21.30 Uutisvuoto 22.00 George
Gentlyn tutkimukset (12) 23.30 Pitkä matka vapauteen (12) 00.30 Uu-
tisikkuna
Yle?TV2
04.00 Uutisikkuna
07.45 Pikku Kakkonen 09.00 Galaxi 09.01 JACK 09.15 Galaxi: Yhdessä
enemmän 09.20 Tero hoitaa (7) 09.33
Peter Pan (7) 10.00 Kandit 10.28 Kandit 10.56 Kandit 11.25 Valmennuskoulu 11.40 Valmennuskoulu 11.55
Talvistudio 12.10 Ampumahiihdon
MC: Naisten pikamatka 13.45 Talvistudio 14.00 Crossfit: Suomen kovakuntoisin 14.50 Talvistudio 15.10
Ampumahiihdon MC: Miesten pikamatka 16.30 Talvistudio 16.35 Pikaluistelun MM 17.10 Talvistudio 17.15
Palloilua: Lentopalloa 18.50 Talvistudio 19.00 Yle Uutiset 19.05 Urheiluruutu 19.10 Kätevän emännän juhlat
(S) 19.35 - 20.00 Noin viikon uutiset
20.10 Syke (12) 21.00 Uuden Musiikin Kilpailu 22.30 Talvistudio 23.10
Alppihiihdon MM : N pujottelu 00.20
Kova laki: Rikollinen mieli (16) 01.05 04.00 Uutisikkuna
MTV3
08.05 Ella Elefantti (S)
08.20 Chuggington (S) 08.35 Hello
Uuden Musiikin Kilpailu YLE TV2 lauantaina 14.2. 09.40 Tukikummit Onnenpeli 09.45 Kauniit ja rohkeat (7) 10.10
Emmerdale (S) 10.40 Emmerdale (S)
11.10 Lääkärit 13.35 Unelmakoti puoleen hintaan 14.40 Mike & Molly (S)
15.10 Mitä tänään syötäisiin. (12) 02.25 Appivanhemmilla
kylässä (7) 02.55 Entisöintipaja 03.20
ralia
Entisöintipaja
MAANANTAI 16.2.
Yle TV1
04.00 Uutisikkuna
05.55 - 06.20 Ensimmäinen, toinen
ja kolmas kerta 06.25 Ylen aamu-tv
09.30 Korkki kiinni 10.00 - 10.48 Doc
Martin (7) 11.00 Yle Uutiset 11.05 Pisara 11.10 - 12.10 Flåmin maisemarautatie 12.15 Sydämen asialla (7)
13.05 Uuteen elämään (S) 15.00 Yle
Uutiset 15.05 Yle News 15.10 Yle Oddasat 15.15 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa 16.00 - 16.45 Arto Nyberg
16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset
17.06 Yle Uutiset alueeltasi 17.10 Doc
Martin (7) 18.00 Yle Uutiset 18.22
Yle Uutiset alueeltasi 18.30 Akuutti 19.00 - 19.50 Historia: Paljastettu
terrakotta-armeija 20.00 MOT 20.30
Yle Uutiset 20.55 Urheiluruutu 21.00
A-studio 21.30 Dokumenttiprojekti:
Yläkerran Tuula 22.30 Kotikatsomo:
Kolmistaan (12) 00.05 Suomi on venäläinen 00.35 Uutisikkuna
Yle TV2
04.00 Uutisikkuna
06.50 Pikku Kakkonen 09.00 Sydänmailla (7) 09.45 Tanskalainen maajussi 10.15 Luontoretkellä: Rakas
sisko 11.15 Merta päin! 11.45 Kukkaron herraksi 12.12 Kukkaron herraksi
12.45 Riistametsällä Pohjolassa 13.25
- 13.55 Kun mieli sairastaa 14.00
Valmennuskoulu 14.15 Hymy Pyllyyn 14.45 Pasila 2.5 - The Spin-Off
(7) 15.10 Kätevän emännän juhlat (S)
15.35 Uusi päivä (S) 16.02 Uusi päivä (S) 16.30 Uusi päivä (S) 17.00 Pikku Kakkonen 18.00 Sydänmailla (7)
18.45 - 18.55 Näin Norjassa 19.00
Kandit 19.30 Kioski 20.00 Uusi päivä
(S) 20.30 Hello Ladies (12) 21.00 Tuhkimotarinoita 21.50 Yle Uutiset 21.55
Urheiluruutu 22.00 Lip Service (16)
22.55 Kandit 23.25 Game of Thrones
(16) 00.15 - 04.00 Uutisikkuna
MTV3
05.30 Aamusää 06.00
Studio55.fi 06.25 Huomenta Suomi 09.05 Studio55.fi 09.30 Huomenta Suomen Uutiset 09.35 Mitä tänään
syötäisiin. 18.00
Emmerdale 18.30 Emmerdale 19.00
Seitsemän Uutiset 19.20 Päivän sää
19.30 Salatut elämät 20.05 Suomen
surkein kuski 21.00 Rouva Ministeri
(7) 22.00 Kymmenen Uutiset 22.20
Päivän sää 22.25 MTV Sport Uutiset 22.35 Bones (12) 23.35 Isänmaan
puolesta (16) 00.40 Kovat kaulassa
(12) 01.40 The McCarthys (S)
Nelonen
07.00 Disneyn esikoulu: Sofia ensimmäinen & Minnin
Toons (S) 07.30 Disney esittää: Timon
& Pumba (7) 07.55 Shake It Up (7)
08.25 Eläinten ABC 08.55 Fort Boyard
- Linnake 10.20 Sarahin talo 13.50
Deittikamera 14.20 Fort Boyard - Linnake 15.50 Kuuluisat kuppilat 16.20
Agentit 00.30
The Bridge 01.20 Vankilassa ulkomailla 02.15 Rajasota 03.05 Suomen
vartijat 03.30 Suomen vartijat 04.00
- 05.59 Sky News
Sub
10.00 Lemmen viemää (7)
14.00 Walker, Teksasista (12) 14.55
Masterchef USA 16.00 Top Chef
17.00 Lemmen viemää (7) 18.00 Löytäjät 18.30 Löytäjät 19.00 Naapuritarvonta 19.05 Simpsonit (7) 19.30
Luovat hullut 19.55 Haloo Helsinki! - Kiitos ei ole kirosana 20.00 Rillit huurussa (S) 20.30 Simpsonit (7)
21.00 Ocean?s Twelve (S) 23.00 Morgan Spurlock: Sisäpiirin mies 00.00
C.S.I. 15.10 Grand
Designs - unelma-asunnot 16.15 Koko Suomi leipoo 17.15 Uutiset 17.20
Päivän sää 17.25 Kauniit ja rohkeat (7) 17.55 Mitä tänään syötäisiin?
18.00 Emmerdale 18.30 Emmerdale
19.00 Seitsemän Uutiset 19.20 Päivän
sää 19.30 Salatut elämät 20.05 Kingi
21.30 1001 Rikua 22.00 Kymmenen
Uutiset 22.20 Päivän sää 22.25 Viking Lotto ja Jokeri 22.30 MTV Sport
Uutiset 22.40 Myytinmurtajat 23.45
Bones (12) 00.45 UEFA Champions
League -huippuhetket 01.20 Kallista kipua (12)
Nelonen
07.00 Disneyn esikoulu: Sofia ensimmäinen & Minnin Toons (S) 07.30 Disney esittää:
Timon & Pumba (S) 07.55 Disney
esittää: Aku ja kumppanit (S) 08.00
Shake It Up (S) 08.30 Eläinten ABC
09.00 Vaaleanpunainen pantteri (7)
09.10 Kotikokkien taistelu 10.15 Sarahin talo 13.50 Deittikamera 14.20
Kotikokkien taistelu 15.25 Matkaoppaat 15.55 Hotellit haltuun 16.55
Naapurini avaruudesta (S) 17.25 Frasier (S) 17.55 Kuppilat kuntoon, Jyrki
Sukula! 18.55 HS-uutiset 18.58 HSsää 19.00 MasterChef VIP 20.00 Suomen huutokauppakeisari 20.57 Keno
21.00 Greyn anatomia (12) 22.00 Loirinuotiolla 23.00 Poliisit - kotihälytys
(12) 00.00 Castle (12) 01.00 Frasier
(S) 01.30 Asema 62 (12) 02.30 Arvostele mun illallinen Suomessa 03.00
Arvostele mun illallinen Suomessa
03.30 Naapurini avaruudesta (S)
FOX
06.00 Sky News 06.35 FOX
Kids 09.00 Wipeout Kesä 09.55 Kalle - Chef on the Beach 10.25 ShowHau 10.55 Futurama 11.25 How I
Met Your Mother 11.50 Aarteen tonkijat 12.20 Lentoturmatutkinta 13.15
Mies vs hirviö 14.15 Autojen ensiapu
15.15 Montanan poliisit 16.15 Huijareiden kaupunki 17.10 Lentoturmatutkinta 18.10 Family Guy 18.40 How
I Met Your Mother 19.05 Varastojen metsästäjät 19.35 Huutokaupan
Metsästäjät 20.05 Bones 21.00 Castle
21.55 Elokuva: Predator 2 - Saalistaja
23.50 Ilman johtolankaa 00.40 Huumebisnes Oy 01.35 Vankilassa ulkomailla 02.25 Rajasota 03.20 Suomen
vartijat 03.45 Suomen vartijat 04.15
- 05.59 Sky News
Sub
10.00 Lemmen viemää (7)
14.00 Walker, Teksasista (12) 14.55
Masterchef USA 16.00 Top Chef: Mestarit 17.00 Lemmen viemää (7) 18.00
112 (S) 19.00 Naapurit-arvonta 19.05
Simpsonit (7) 19.30 Kolme miestä ja
tyttö (S) 20.00 Rillit huurussa (S) 20.30
Simpsonit (12) 21.00 Top Chef 22.00
Viikingit (16) 23.00 Scorpion 00.00
Lainvalvojat 00.30 Lainvalvojat 01.00
Kolme miestä ja tyttö (S)
11.55 Jopet-show
(S) 12.25 Britannian paras leipomo
13.20 Leijonan luola UK 14.15 LA Ink
15.10 Top Chef 16.05 Hurja remontti 17.00 Kuuluisat kuppilat 17.30 Leijonan luola UK 18.25 MasterChef
Australia 19.30 Top Chef 20.30 Poliisit (S) 21.00 Amerikan kovimmat keräilijät 22.00 Poliisit (7) 22.30
Panttilainaamo 23.00 Poliisit Norja (S) 23.30 Poliisit Norja (7) 00.00
Rekkakuskit jäällä (7) 00.55 Anthony Bourdain maailmalla 01.50 Leijonan luola UK 02.45 Trigger Happy TV
(7) 03.15 Jopet-show (S) 03.45 LA Ink
TORSTAI 19.2.
Yle?TV1
04.00 Uutisikkuna 05.55 MOT 06.25 Ylen aamu-tv
09.30 Puoli seitsemän 10.00 - 10.49
Doc Martin (7) 11.00 Alueellisia uutisia 12.01 Yle Oddasat 12.05 Oddasat 12.20 Sydämen asialla (7) 13.10
- 14.41 Helmikuun manifesti (12)
14.50 Arkistokuvia: Cabaret Kaivohuone (S) 15.00 Yle Uutiset 15.05 Yle
News 15.10 Yle Oddasat 15.15 Ylen
aamu-tv: Tänään otsikoissa 16.00
Eduskunnan kyselytunti 16.55 Yle
Uutiset 17.00 Hiihdon MM: Sprinttihiihdot 18.00 Yle Uutiset 18.22 Yle
Uutiset alueeltasi 18.30 Puoli seitsemän 19.00 Bomb Girls (12) 19.45 Seniori työssä 20.00 Kuningaskuluttaja
20.30 Yle Uutiset 20.55 Urheiluruutu
21.05 A-studio: Talk 22.00 Ulkolinja:
Euroopan hauraat rajat 22.50 Yle Uutiset 22.55 Arne Dahl: Maan alla (16)
00.25 Uutisikkuna
Yle?TV2
04.00 Uutisikkuna
06.50 Pikku Kakkonen 09.00 Sydänmailla (7) 09.45 Isojen kissojen jäljillä
10.15 - 11.10 Stacey Dooley: Bileturismin kääntöpuoli 11.15 Silikonisukupolvi 11.45 Kukkaron herraksi 12.12
Kukkaron herraksi 12.40 Kioski 13.10
Kandit 13.40 Talvistudio 13.50 - 15.10
Hiihdon MM: Sprinttihiihdot 15.15
Uusi päivä (S) 15.45 Talvistudio 16.00
Hiihdon MM: Sprinttihiihdot 17.00
Pikku Kakkonen 17.58 Hiihdon MM:
Naisten mäkikarsinta 19.30 Kioski
20.00 Silminnäkijä: Kristukselle kaapatut 20.30 - 20.55 Pasila 2.5 - The
Spin-Off (7) 21.00 Kätevän emännän
juhlat (S) 21.25 Noin viikon uutiset
21.50 Yle Uutiset 21.55 Urheiluruutu
22.00 Game of Thrones (16) 22.50 Syke (12) 23.40 Rajaton valta (16) 01.40
- 04.00 Uutisikkuna
MTV3
05.30 Aamusää 06.00
Studio55.fi 06.25 Huomenta Suomi 09.05 Studio55.fi 09.30 Huomenta Suomen Uutiset 09.35 Mitä tänään
syötäisiin. 09.39 Viking Loton ja Jokerin tulokset 09.40 Tukikummit Onnenpeli 09.45 Kauniit ja rohkeat (7)
10.10 Emmerdale 10.40 Emmerdale 11.10 Lääkärit 13.35 Unelmien koti 14.35 Rikas ja rakas (S) 15.05 Mitä
tänään syötäisiin. 18.00
Emmerdale 18.30 Emmerdale 19.00
Seitsemän Uutiset 19.20 Päivän sää
19.30 Salatut elämät 20.05 Mummomafia 21.00 Enbuske & Linnanahde
Crew 22.00 Kymmenen Uutiset 22.20
Päivän sää 22.25 MTV Sport Uutiset
22.35 Avatar (12) 01.40 Roba (12)
Nelonen
07.00 Disneyn esikoulu: Sofia ensimmäinen & Minnin Toons (S) 07.30 Disney esittää:
Timon & Pumba (7) 07.55 Disney
esittää: Aku ja kumppanit (S) 08.05
Shake It Up (S) 08.35 Eläinten ABC
09.05 Vaaleanpunainen pantteri (S)
09.10 Kotikokkien taistelu 10.15 Sarahin talo 13.50 Kotikokkien taistelu 15.15 Vaaleanpunainen pantteri
(7) 15.25 Matkaoppaat 15.55 Hotellit
haltuun 16.55 Naapurini avaruudesta (S) 17.25 Frasier (S) 17.55 Hotellit kuntoon, Gordon Ramsay! 18.55
HS-uutiset 18.58 HS-sää 19.00 Tuuri
20.00 Hyvät ja huonot uutiset 20.57
Keno 21.00 Adoptoidut 22.00 Elokuva: Snatch - hävyttömät (16) 00.10
MasterChef VIP 01.10 Kylmä rinki (16)
02.20 Poliisit - kotihälytys (12) 03.20
Frasier (S) 03.50 Naapurini avaruudesta (S)
FOX 06.00 Sky News 06.28 FOX
Kids 09.05 Wipeout Kesä 09.55 Sara
Chafak suolasta sahramiin 10.25 Ari
ja Kirsi: Kotirempat 10.55 Futurama
11.25 How I Met Your Mother 11.50
Aarteen tonkijat 12.20 Lentoturmatutkinta 13.20 Man Vs. 14
TELEVISIO 13.-19.2.
KANSAN TAHTO 12?.2?.2015
Tervetuloa kotiin 17.20 Frasier (S)
17.50 MasterChef VIP 18.55 HS-uutiset 18.58 HS-sää 19.00 Suomen
paras leipomo 20.00 Huippumalli haussa 20.57 Keno 21.00 Elokuva: Häjyt (16) 23.10 Kylmä rinki (16)
00.20 Deadwood (16) 01.25 Deadwood (16) 02.30 Frasier (S) 03.00 David Blaine: Totta vai taikuutta (12)
FOX 06.00 Sky News
06.33 FOX
Kids 09.00 Wipeout Kesä 09.55 Kalle - Chef on the Beach 10.25 Teemu
Laurell 10.55 Futurama 11.20 How
I Met Your Mother 11.50 Aarteen
tonkijat 12.20 Historian salaisuudet 13.15 Mies vs hirviö 14.15 Autojen ensiapu 15.15 Montanan poliisit
16.15 Cosmos: kaikki elämästä 17.10
Lentoturmatutkinta 18.10 Family Guy
18.40 How I Met Your Mother 19.05
Varastojen metsästäjät 19.35 Huutokaupan Metsästäjät 20.05 Bones
21.00 ##### puhelinmyyjät! 21.55
The Walking Dead 22.50 Cops 23.15
Cops 23.40 S.H.I.E.L.D. 15.15
Enbuske & Linnanahde Crew 16.15
Suomen surkein kuski 17.15 Uutiset
17.20 Päivän sää 17.25 Kauniit ja rohkeat (S) 17.55 Mitä tänään syötäisiin?
18.00 Emmerdale 18.30 Emmerdale
19.00 Seitsemän Uutiset 19.20 Päivän
sää 19.30 Salatut elämät 20.05 Rakas,
sinusta on tullut pullukka 21.00 Roba
(12) 22.00 Kymmenen Uutiset 22.20
Päivän sää 22.25 MTV Sport Uutiset
22.35 Kohde (12) 23.35 Kohde (12)
00.30 Vihjeet hukassa (12) 01.30 Villi ja vapaa (S)
Nelonen
07.00 Disneyn esi-
koulu: Sofia ensimmäinen & Minnin
Toons (S) 07.30 Disney esittää: Timon
& Pumba (7) 07.55 Disney esittää:
Aku ja kumppanit (S) 08.05 Shake It
Up (S) 08.35 Eläinten ABC 09.05 Vaaleanpunainen pantteri (7) 09.10 Kotikokkien taistelu 10.15 Sarahin talo
13.50 Deittikamera 14.20 Kotikokkien taistelu 15.25 Matkaoppaat 15.55
Hotellit haltuun 16.55 Naapurini avaruudesta (S) 17.25 Frasier (S) 17.55
Adoptoidut 18.55 HS-uutiset 18.58
HS-sää 19.00 Jutta ja puolen vuoden superdieetit 20.00 MasterChef
VIP 20.57 Keno 21.00 Holmes NYC
(7) 22.00 Beck: Mahtimies (16) 00.00
Asema 62 (12) 01.00 Frasier (S) 01.30
Holmes NYC (7) 02.30 Arvostele mun
illallinen Suomessa 03.00 Arvostele
mun illallinen Suomessa 03.30 Naapurini avaruudesta (S)
FOX 06.00 Sky News 06.36 FOX
Kids 09.00 Wipeout Kesä 09.55 Kalle - Chef on the Beach 10.25 Teemu
Laurell 10.55 Futurama 11.25 How I
Met Your Mother 11.50 Aarteen tonkijat 12.20 Lentoturmatutkinta 13.20
Mies vs hirviö 14.15 Autojen ensiapu
15.15 Montanan poliisit 16.15 Vinnie
Jones: Kovaa menoa Venäjällä 17.10
Lentoturmatutkinta 18.10 Family
Guy 18.40 How I Met Your Mother
19.05 Varastojen metsästäjät 19.35
Huutokaupan Metsästäjät 20.05 Bones 21.00 Castle 21.55 Intelligence
- Agentti 2.0 22.50 Ilman johtolankaa 23.45 Amerikan kovimmat vankilat 00.40 Huumebisnes Oy 01.35
Vankilassa ulkomailla 02.25 Rajasota 03.20 Suomen vartijat 03.45 Suomen vartijat 04.15 - 05.59 Sky News
Sub
10.00 Lemmen viemää (7)
14.00 Walker, Teksasista (12) 14.55
Masterchef USA 16.00 Top Chef
17.00 Lemmen viemää (7) 18.00 Viidakon tähtöset 19.00 Naapurit-arvonta 19.05 Simpsonit (7) 19.30
Isän tyttö (7) 20.00 Rillit huurussa
(S) 20.30 Simpsonit (7) 21.00 112 (S)
22.00 Rakas, sinusta on tullut pullukka 23.00 Revolution (16) 00.00 Nikita
(16) 01.00 Isän tyttö (7)
Yle Teema 04.00 Teematieto
16.30 60-luvun kuvakirja 17.00 - 17.45
Talo Ranskassa 17.50 Syö, paastoa ja
elä pitempään 18.45 Francon jälkeen
Yle Fem 07.25 SVT:n ohjel-
(16) 00.19 True Blood (16) 01.06 True
Blood (16) 01.54 True Blood (16)
02.45 - 04.00 Uutisikkuna
maa 15.40 Jumalanpalvelus: Lauletaan ilosta 16.25 Hevostila Mistral
(7) 16.47 Nina Patalo (7) 16.55 Spotlight 17.25 Sportmagasinet 17.55 Yle
Nyheter TV-nytt 18.00 BUU-klubben: Nukkeseikkailut 18.30 Supersankari Energina (7) 18.43 Clay Kids
18.55 Gazoon (S) 19.00 Tanskalainen
maajussi 19.30 Yle Nyheter TV-nytt
20.00 Tuhmia tarinoita 20.30 Sex &
Sånt 20.45 Oddasat 21.00 Molanderin perhe (12) 21.45 Beppen matkassa 21.52 Norjaa ristiin rastiin 21.57
Yle Nyheter TV-nytt 22.00 Sinun viikkosi, minun viikkoni 22.30 Älä kokeile tätä kotona 23.00 SVT:n ohjelmaa
MTV3
JIM 11.25 Elixir
Prisma Studio: Nuorekkuuden tieteellinen salaisuus
Yle TV1 keskiviikkona 18.2. (16) 00.50 Luovat hullut 01.15
Rysän päällä
Yle Teema 04.00 Teematie-
to 16.30 60-luvun kuvakirja 17.00
Tiededokumentti: Tieteen pioneereja 17.55 Liian nuori kuolemaan 18.50
Francon jälkeen - Alcantaran perhe
(7) 20.00 Arkistojen salat: Ydinkoe Bikinillä 20.30 10 kirjaa rakkaudesta:
Pianonsoittaja 21.00 El Bullin viimeinen illallinen 21.55 Camorran miehet
(16) 23.25 Uusi Kino: Puolalaisia haavekuvia (S) 00.45 - 04.00 Teematieto
Yle Fem 07.25 - 11.00 SVT:
Gomorron Sverige 12.00 SVT:n ohjelmaa 17.25 Uusi maani 17.55 Yle
Nyheter TV-nytt 18.00 BUU-klubben:
Kiia ja kissa 18.30 Kuoleman monet
kasvot 19.00 Luontoretkellä 19.30 Yle
Nyheter TV-nytt 20.00 Närbild 20.30
Majakka: Norrskär 20.45 Oddasat
21.00 Efter Nio 21.57 Yle Nyheter TVnytt 22.00 Strömsön puutarha 22.30
Käänteentekevät kappaleet 23.00 23.28 Tuhmia tarinoita 00.15 SVT:n
ohjelmaa
JIM
11.05 Elämää halpalentoyhtiössä (S) 11.35 Elämää halpalentoyhtiössä (S) 12.05 Elämää
halpalentoyhtiössä (S) 12.35 Mahdoton illallinen 13.30 Rikkaiden panttilainaamo 14.25 LA Ink 15.20 Anthony
Bourdain maailmalla 16.15 Hurja remontti 17.10 Leijonan luola UK 18.05
MasterChef Australia 19.30 Top Chef
20.30 Poliisit (7) 21.00 Kuppilat kuntoon, Gordon Ramsay! 22.00 Poliisit
(7) 22.30 Panttilainaamo 23.00 Outoa vai mitä. (7) 00.00 Leijonan luola
UK 00.55 Panttilainaamon autospesialistit (S) 01.25 Panttilainaamon autospesialistit (S) 01.55 Trigger Happy
TV (7) 02.25 Maailman parhaat kalapaikat 03.20 LA Ink
TIISTAI 17.2.
Yle TV1
04.00 Uutisikkuna
05.45 Aamusydämellä 06.25 Ylen aamu-tv 09.30 Puoli seitsemän 10.00
- 10.49 Doc Martin (7) 11.00 Yle Uutiset 11.05 Alueellisia uutisia 12.01 Yle
Oddasat 12.05 Oddasat 12.20 Sydämen asialla (7) 13.10 - 14.23 Tositarkoituksella (S) 14.30 Reidunnin
taistelu keuhkosyöpää vastaan 15.00
Yle Uutiset 15.05 Yle News 15.10
Yle Oddasat 15.15 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa 15.50 A-studio 16.20
Kuningaskuluttaja 16.50 Novosti
Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.06 Yle Uutiset
alueeltasi 17.10 Doc Martin (7) 18.00
Yle Uutiset 18.22 Yle Uutiset alueeltasi 18.30 Puoli seitsemän 19.00 Kieh-
Yle Teema 04.00 Teematie-
tova maailma: Skandimania 19.50
Pohjolan luonto 20.00 Pullopostia
lapsuudesta 20.30 Yle Uutiset 20.55
Urheiluruutu 21.00 1864 (16) 22.00
Valaistunut (16) 22.30 Erikoisryhmä Stuttgart (12) 23.15 Yle Uutiset
23.20 Prisma: Sukupolvemme jalanjälki 00.10 Uutisikkuna
to 16.20 60-luvun kuvakirja 16.50
Historia: Egyptin Kuninkaiden laakso
17.50 Tiededokumentti: Tieteen pioneereja 18.45 Francon jälkeen - Alcantaran perhe (7) 20.00 - 20.54 Liian
nuori kuolemaan 21.00 Kaukasia 30
päivässä 21.45 Kino: Linnakkeen legenda (7) 23.10 Yle Live: Nick Cave
And The Bad Seeds 00.10 - 04.00 Teematieto
Yle TV2
04.00 Uutisikkuna
06.50 Pikku Kakkonen 09.00 Sydänmailla (7) 09.45 Kaalikimulit 10.15
Onnistuuko elämä maalla. 15.10 Jamie Oliverin Amerikan herkut 16.15 Peter Hispaniassa 17.15 Uutiset 17.20 Päivän
sää 17.25 Viking Loton ja Jokerin tulokset 17.30 Kauniit ja rohkeat (S)
17.55 Mitä tänään syötäisiin. Kuva: Janne Lindroos/Yle
- Alcantaran perhe (7) 20.05 Historia: Silkkitien yllättävät löydöt 21.00
Back to the Sixties 22.00 Elävä arkisto: Paluu 60-luvulle 22.02 Yeah yeah
- rautalangat laulaa 22.16 Arkistovieraana: Markku Veijalainen 22.31
Ohimennen 23.01 Kurkotamme kuuluisuuteen 23.30 - 04.00 Teematieto
Yle Fem 07.25 SVT:n ohjelmaa
16.25 Efter Nio 17.25 Närbild 17.55
Yle Nyheter TV-nytt 18.00 BUU-klubben: Bärtilin pomppukerho 18.30
Hevostila Mistral (7) 18.52 Nina Patalo (7) 19.00 Saamelaissessiot 19.30
Yle Nyheter TV-nytt 20.00 Spotlight
20.30 Minun maisemani 20.45 Oddasat 21.00 Sportmagasinet 21.30
Matkalla taivaaseen (7) 21.53 Norjaa
ristiin rastiin 21.57 Yle Nyheter TVnytt 22.00 - 22.45 Lilyhammer (16)
23.00 SVT:n ohjelmaa
JIM 11.25 Tomin keittiö
11.55 Tomin keittiö 12.25 Britannian paras leipomo 13.20 Leijonan luola UK 14.15
LA Ink 15.10 Top Chef 16.05 Hurja remontti 17.00 Kuuluisat kuppilat 17.30 Leijonan luola UK 18.25
MasterChef Australia 19.30 Top Chef
20.30 Poliisit (7) 21.00 Suomen paras leipomo 22.00 Poliisit (7) 22.30
Suomen Tulli 23.30 Australian rajalla 00.00 Australian rajalla 00.30 Täysillä tutkaan (S) 01.00 Leijonan luola
UK 02.00 Trigger Happy TV (7) 02.30
LA Ink
KESKIVIIKKO 18.2.
Yle TV1
04.00 Uutisikkuna 05.55 Strada 06.25 Ylen aamu-tv 09.30 Puoli seitsemän 10.00
- 10.49 Doc Martin (7) 11.00 Yle Uutiset 11.05 Alueellisia uutisia 12.01 Yle
Oddasat 12.05 Oddasat 12.20 Sydämen asialla (7) 13.10 - 14.49 Keittiökavaljeerit (S) 15.00 Yle Uutiset 15.05
Yle News 15.10 Yle Oddasat 15.15
Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa
15.50 MOT 16.20 Suomi on venäläinen 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset
17.06 Yle Uutiset alueeltasi 17.10 Doc
Martin (7) 18.00 Yle Uutiset 18.22 Yle
Uutiset alueeltasi 18.30 Puoli seitsemän 19.00 Prisma: Ihmiskehon ihmeellisyyksiä 19.53 Opi ja elä 20.00
Prisma Studio 20.30 Yle Uutiset 20.55
Urheiluruutu 21.05 A-studio 22.00
Sisäpiirin miehet (16) 22.55 Yle Uutiset 23.00 Ulkolinja: Applen petetyt
lupaukset 23.55 Uutisikkuna
Yle TV2
04.00 Uutisikkuna
06.50 Pikku Kakkonen 09.00 Sydänmailla (7) 09.45 Elämäni eläimet: Eläinsairaalassa 10.15 - 10.55
Julkkis lapsenvahtina 11.00 Herkkuja: Omenapommi 11.15 Kaalikimulit
11.45 Kukkaron herraksi 12.12 Kukkaron herraksi 12.45 Kioski 13.15
Silikonisukupolvi 13.45 Kadonneita etsimässä 14.45 - 15.20 Ajankohtainen kakkonen 15.30 Hello Ladies
(12) 16.00 Kandit 16.30 Uusi päivä
(S) 17.00 Pikku Kakkonen 18.00 Sydänmailla (7) 18.45 - 18.55 Näin Norjassa 19.00 Kandit 19.30 Kioski 20.00
Uusi päivä (S) 20.30 - 20.52 About
a Boy (7) 21.00 Syke (12) 21.50 Yle
Uutiset 21.55 Urheiluruutu 22.00
Stacey Dooley: Bileturismin kääntöpuoli 22.55 Kandit 23.25 True Blood
05.30 Aamusää 06.00
Studio55.fi 06.25 Huomenta Suomi 09.05 Studio55.fi 09.30 Huomenta Suomen Uutiset 09.35 Mitä tänään
syötäisiin. klo 20.00.
Näin pidät aivosi nuorena. Monster Series 2 14.15 Autojen ensiapu 15.15
Alaskan poliisit 16.15 FOX Wild: Laumanjohtaja Cesar Millan 17.10 Lentoturmatutkinta 18.10 Family Guy
18.40 How I Met Your Mother 19.05
Varastojen metsästäjät 19.35 Huutokaupan Metsästäjät 20.05 Bones
21.00 Castle 21.55 ##### puhelinmyyjät! 22.50 Ilman johtolankaa
23.40 Amerikan kovimmat vankilat
00.35 Huumebisnes Oy 01.35 Vankilassa ulkomailla 02.25 Rajasota 03.15
Suomen vartijat 03.45 Suomen vartijat 04.10 - 05.59 Sky News
Sub
10.00 Lemmen viemää (7)
14.00 Walker, Teksasista (12) 14.55
Masterchef USA 16.00 Top Chef:
Mestarit 17.00 Lemmen viemää (7)
18.00 Top Chef 19.00 Naapurit-arvonta 19.05 Simpsonit (7) 19.30
Miehen puolikkaat (7) 20.00 Rillit huurussa (S) 20.30 Simpsonit (7)
21.00 Rakas, sinusta on tullut pullukka 22.00 112 (S) 23.00 Lainvalvojat
23.30 Lainvalvojat 00.00 Miehen puolikkaat (7) 00.25 Viikingit (16) 01.25
Revolution (16)
Yle Teema 04.00 Teematieto
15.15 Eedenistä pohjoiseen (S) 16.30
60-luvun kuvakirja 17.00 Talo Italiassa 17.45 Löytöretkiä maailmaan
18.00 Elävä arkisto: Riitta Vainio 18.02
Kotka (S) 18.09 Kosketus 18.29 Episodeja 18.43 Toiseen potenssiin
18.56 Rumba 19.05 Taiteen maantiede: Venäjä 20.00 Prisma Studio 20.30
- 20.53 Vempainmies Stephen Fry
21.00 Tiededokumentti: Ihmisen esiisät 21.50 Kino Suomi: Kaikki pelissä (16) 23.30 Sounds Like Suomi (S)
00.30 - 04.00 Teematieto
Yle Fem 07.25 SVT:n ohjelmaa
15.55 Älä kokeile tätä kotona 16.25
Supersankari Energina (7) 16.38 Clay
Kids 16.50 Gazoon (S) 16.55 Aistien
haastaja 17.25 Tanskalainen maajussi 17.55 Yle Nyheter TV-nytt 18.00
BUU-klubben: Bärtil 18.30 Majakan
arvoitus (7) 19.00 Paikallisherkkuja Pohjois-Atlantilta 19.30 Yle Nyheter TV-nytt 19.55 Obs debatt 20.30
Vauhtimimmit 20.45 Oddasat 21.00
Efter Nio 21.57 Yle Nyheter TV-nytt
22.00 - 23.27 Dok: Sepideh 23.45
SVT:n ohjelmaa
JIM 11.25 Elixir 11.55 Jopet-show
(S) 12.25 Britannian paras leipomo
13.20 Leijonan luola UK 14.15 LA Ink
15.10 Top Chef 16.05 Hurja remontti 17.00 Kuuluisat kuppilat 17.30
Leijonan luola UK 18.25 MasterChef
Australia 19.30 Top Chef 20.30 Poliisit (7) 21.00 Talent USA 22.50 Poliisit (S) 23.20 Australian kovimmat
keräilijät 00.20 Panttilainaamon autospesialistit (S) 00.50 Panttilainaamon autospesialistit (S) 01.20 Villit
nettivideot (16) 01.50 Villit nettivideot (16) 02.20 Leijonan luola UK
03.15 Trigger Happy TV (S) 03.45
Jopet-show (S). 11.15 Valmennuskoulu 11.30 Valmennuskoulu
11.45 Kukkaron herraksi 12.12 Kukkaron herraksi 12.45 Kioski 13.15
Moottori mylvii ja kumi käryää 13.40
Unelmakoti 14.40 Tuhkimotarinoita 15.30 Hello Ladies (12) 16.00 Kandit 16.30 Uusi päivä (S) 17.00 Pikku
Kakkonen 18.00 Sydänmailla (7)
18.45 - 18.55 Näin Norjassa 19.00
Kandit 19.30 Kioski 20.00 Uusi päivä (S) 20.30 Hello Ladies (12) 21.00
Ajankohtainen kakkonen 21.35 Jalkapallon Mestarien liiga 23.50 Kandit 00.20 Jalkapallon Mestarien liiga
00.50 - 04.00 Uutisikkuna
MTV3
05.30 Aamusää 06.00
Studio55.fi 06.25 Huomenta Suomi 09.05 Studio55.fi 09.30 Huomenta Suomen Uutiset 09.35 Mitä tänään
syötäisiin. 09.40 Tukikummit Onnenpeli 09.45 Kauniit ja rohkeat (S) 10.10
Emmerdale 10.40 Emmerdale 11.10
Lääkärit 13.35 Cosmos - salattu luonto 14.35 Ensisilmäyksellä (S) 15.05
Mitä tänään syötäisiin. 09.40 Tukikummit Onnenpeli 09.45 Kauniit ja rohkeat (S)
10.10 Emmerdale 10.40 Emmerdale
11.10 Lääkärit 13.35 Hyvästi lemmikki! 14.35 Middle (7) 15.05 Pilanpäiten
15.10 Mitä tänään syötäisiin
Implanttiprotetiikka
Rautatienkatu 10 . jäähdyttimet
. vaihde (08) 375 434
Telefax (08) 370 163
asianajotoimisto@vesala.com
AA, VT Lauri Vesala
OTM Tuomas Vesala
HAMMASHUOLTO
Erikoishammasteknikko
Asianajotoimisto
ANSSI HOLMBERG
Asianajaja,
varatuomari
Hallituskatu 31 A 24, 4. 040 664 6643
kati.tervo@vasemmistoliitto.fi
http://lappi.vasemmisto.fi
www.varjaagi.fi
www.pam.fi
www.puuliitto.fi
OTA YHTEYTTÄ VASEMMISTON
OULUN VAALIPIIRIN
KANSANEDUSTAJIIN
Pohjolankatu 16 B 20
Kajaani
p. 050 574 1676, harri.ylonen@eduskunta.fi
avustaja: Eija Tynnilä
puh. ovet, luukut
. Pohjaukset
Korjaukset . Facebook: Oulun Vasemmistoliitto
. moottorit
. krs
90100 Oulu
puh. Uusi sähköposti: oulu.vas.kunnallisj@gmail.com
Päivystysaika toimistollamme:
Maanantai klo 10-14
Paikalla kunnallisjärjestön
puheenjohtaja tai
kunnallistoimikunnan jäsen
HAMMASLABORATORIO
ERIKOISHAMMASTEKNIKKO
puh. 08 537 1724
toimitus@kansantahto.fi
avustaja: Harri Ylönen
puh. KANSAN TAHTO 7/2015
15
PALVELEMME SINUA
AUTOHUOLTO
JA -VARAOSAT
ASIANAJOTOIMISTOJA
VAKUUTUSYHTIÖT
Toimitukset koko maahan
PURKUOSAT UUDET OSAT
. lyhdyt
. vaihteistot
. (09) 432 4051, eduskunta
Katja Hänninen
avustaja: Niko Peltokangas
puh. 0500 584 055
jaakko.alavuotunki@vasemmistoliitto.fi
http://kainuu.vasemmisto.fi
Pohjois-Pohjanmaan Vasemmisto
Ikä rikkautena ?
Suunta tulevaan
Eläkeläiset ry
Pakkahuoneenkatu 19, 90100 OULU
Toiminnanjohtaja Jaakko Alavuotunki, puh. 08 537 1722
Faksi 08 371 314
ilmoitukset@kansantahto.fi
Puh. www.oulu.vas.fi . 0400 272 560
www.veliheikkinen.fi
KEMISSÄ:
Asianajotoimisto
AIMO TERVAHAUTA KY
Kauppakatu 15
PETRI
HEIKKINEN
LINKIT
Kainuun Vasemmisto
Linnankatu 2, 87100 KAJAANI
Toiminnanjohtaja Jaakko Alavuotunki, puh. 0500 584 055
jaakko.alavuotunki@vasemmistoliitto.fi
http://pohjois-pohjanmaa.vasemmisto.fi
www.elakelaiset.fi
Vasemmiston Lapin piiri
Lapinkatu 2, 96190 ROVANIEMI
Toiminnanjohtaja Kati Tervo, puh. 0400 686 865
JÄRJESTÖT
VUOKRATAAN
yksiöitä, kaksioita
ja kolmioita
WWW.WALOASUNNOT.FI
Rakennus-, remontti-,
sisustus- ja tilaustyöt.
Veneiden huolto-, korjausja entisöintityöt.
Yrjö
Mäkelin
-seura
www.makelinseura.fi
POHJOIS-SUOMEN
VASEMMISTOLEHTI
PERUSTETTU 1906 l Ilmestyy torstaisin l Numero 7
Mäkelininkatu 29, PL 61, 90101 OULU
www.kansantahto.fi Kustantaja: Kustannus Oy Kansan Tahto
Risto Kalliorinne
TOIMISTO:
TOIMITUS:
Martti Korhonen
Puh. (08) 622 616
L
WA
SUNNO
T
O -A
OY
8
POHJOIS-SUOMEN
PIIRIJÄRJESTÖT
Urheilutie 49
86600 HAAPAVESI
Puh. 050 574 2036, niko.peltokangas@eduskunta.fi
Asiakaspalvelu avoinna
arkisin klo 9-15
Päätoimittaja
Tuula Leskinen
044 537 1732
Myyntisihteeri
Jaana Hämälä-Raitio
044 537 1722
Toimittaja
Maija Aalto
044 537 1727
Toimitusjohtaja
Sirpa Kovalainen
050 570 9713
Toimittaja
Tero Kaikko
040 037 4015
Sähköpostit muotoa: etunimi.sukunimi@kansantahto.fi
ISSN 0356-1380 Suomalainen Lehtipaino Oy 2015. ym.
Kaikki automerkit
LAPIN
AUTO-OSA OY
ASIANAJAJA on asianajajaluetteloon hyväksytty
lakimies, jolla on säädetty kokemus ja taito.
Asianajajan toimintaa valvovat asianajajaliitto ja
oikeuskansleri. (08) 515 011
Telefax (08) 515 022
toimisto@karieriksson.fi
V. 554 6198/0400 586 903.
fax 554 6199
Proteesit . ym.
Vasemmistoliiton
Oulun kunnallisjärjestö ry
. (016) 310 950, 040 537 6121
Av. peltiosat
. ma?pe 8?17
OULUSSA:
RAKENTAMINEN
& REMONTOINTI
Asianajotoimisto
KARI ERIKSSON OY
AA, VT Kari Eriksson
KEMIN
MATTO- JA
MAALAUSTYÖT
VT Tiina Peräläinen
OTM Henri Lesonen
Ratakatu 8 B, OULU
Puh. 044 3457 611
. (08) 451 075
0400 891 039
VUOKRATAAN
.0
JÄRJESTÖT
VESA KUUSIRATI
LASIASIAINTOIMISTOJA
PYÖRÄHUOLTO
www.turva.fi
Pakkahuoneenkatu 19, 90100 Oulu
Puh. 0440 588 790
sähköposti: vesa.soini@hotmail.com
Asianajotoimisto
HONKA JA VESALA OY
Pakkahuoneenkatu 18 B 26
90100 OULU
Puh. SOINI
Haukkarinkatu 4 C, 94700 KEMI
p. (016) 254 300
fax (016) 254 305
aimo.tervahauta@aatsto.inet.fi
Lakiasiaintoimisto
HANNU GEHÖR OY
Puh. Asianajajat antavat myös julkista
oikeusapua kaikissa oikeudenkäyntiasioissa.
Nikkarinkuja 12 Roi
Puh. 90100 Oulu
Puh