(08) 534 8100 ma-pe 7.30-20 la 9-13, su 10-13
VIIKKO 21
l
Sivut 2-3
torstai 21. toukokuuta 2015
l
www.kansantahto.fi
KUVA: MATIAS PARTANEN
Anni
Ahlakorpi
pyrkii
Vasemmistonuorten
puheenjohtajaksi
sivut 8-9. ZZZ.Kammas-aaria.¿
Posti karsii
rajusti
MYÖS 1(77,A-A19A5AUS
MYÖS LA KLO 9-13, SU 10-13
Kirkkokatu 27, OULU P
Yhä heikkokuntoisempia jätetään yksin koteihinsa suurimmaksi
osaksi vuorokautta.
Huonokuntoisten yksin kotona asuvien turvattomuus
kasvaa. Esimerkiksi Oulussa hyvinvointipalvelujen menot ovat ylittämässä tiukan talousarvionsa.
Hyvinvointilautakunnan päätettäväksi esitetään muun
muassa laitospaikkojen vähentämistä ja palvelujen
keventämistä lastensuojelusta, ikäihmisten hoivasta, kehitysvammaisilta, vammaisilta, mielenterveyskuntoutujilta ja päihdeongelmaisilta. 2
KANSAN TAHTO 21.?5.?2015
?Ollaan valmiita vaikka lakkoon, jos rajuja
PÄÄKIRJOITUS
Posti ajamassa
alas myymälöitään
Huoli kasvaa
Irtisanominen uhkaa koko myymälähenkilökuntaa
?Hovinarrien toilailut eivät ole tärkeitä.?
Lausahdus on poimittu sosiaalisen median keskusteluista, joissa kommentoitiin entisen kristillisdemokraattien ja nykyisin perussuomalaisten kansanedustajan Toimi Kankaanniemen sopimattomaksi luonnehdittavia tekemisiä. Minkälaisiin leikkauksiin Kankaanniemen puolue perussuomalaiset sitoutuu. Sulkeminen uhkaa kaikkia postin
myymälöitä.
??Suurin osa irtisanottavista on yli 50-vuotiaita naisia, jotka ovat tehneet
vuosikymmenten mittaisen
uran Postissa. Heidän omaistensa huoli kasvaa myös, siitä
hyvänä osoituksena on käynnistymässä oleva kansalaisaloite laitoshoitopaikkojen säilymisen puolesta.
TUULA LESKINEN
MATIAS PARTANEN
Postin Oulun alueen luottamusmiehen Heikki Mäkipään mukaan nähtäväksi jää,
onko Suomen pohjoisin konttori Oulussa vai Vaasassa.
TAKKUNEN
Postin käymät yt-neuvottelut uhkaavat lähes 400
työntekijää. Myös monta palstamillimetriä on
käytetty asian puimiseen.
Ajatukset on syytä keskittää seksiskandaalien sijaan
tärkeämpiin politiikan ajankohtaisiin asioihin. Myös säännöllistä kotihoitoa saavien ikäihmisten asiakaspäätökset
esitetään tarkistettavaksi, jotta kotihoidon palvelut
kohdentuvat hyväksyttyjen kriteerien mukaisesti.
Toteutuessaan päätökset heikentävät palveluja.
Hallituksen linjaukset julkisten menojen leikkauksista karsivat palveluja vielä tästäkin.
Laitospaikkojen vähentäminen merkitsee pakkoa
sinnitellä kotona ja hakea hoivaa erilaisista kotipalveluista. Palveluasumiseen siirtyminen siirtää
kustannuksia asiakkaan ja hänen omaistensa maksettavaksi. Perussuomalaiset ja keskusta onnistuivat olemaan riittävän epämääräisiä vaalitavoitteissaan, jotta hyvin monenlaiset ratkaisut voidaan
selittää puolueen linjaan sopivaksi, tai ainoastaan lieväksi kompromissiksi omista tavoitteista. Posti käynnisti huhtikuun lopussa ytmenettelyn myymälöiden
ulkoistamisesta kumppaniyritysten hoidettavaksi.
Käytännössä tämä tarkoittaa myymälöiden sulkemista ja palveluiden siirtymistä
kauppojen oheen. Periaate on tukea ikääntyneiden mahdollisuuksia asua kotona. Niillä joilla on varaa maksaa yksityisistä palveluista, ei ole hätää.
Vasta reilun vuoden voimassa olleeseen vanhuspalvelulakiin asetettiin suuria toiveita. Monissa kunnissa laitospaikkoja onkin vähennetty. Huoli kotona yksin asuvien vanhusten yksinäisyydestä ja hoivan tasosta on jo kasvanut. Kotihoitoon ja kotipalveluihin ei kuitenkaan ole satsattu
vastaavalla tavalla. Neuvottelujen piirissä on 480 työntekijää,
joista Pohjois-Suomessa
työskentelee 44. Seurauksena on ollut työntekijöiden kuormittuminen ja uupuminen sekä usein riittämätön määrä palveluja kotona asuvalle. Yt-neuvotteluja jatketaan kesäkuun
puolelle. Omaisille sälytetään yhä enemmän vastuuta, jota kaikki eivät voi kantaa. Se joka tapauksessa on tiedossa, etteivät hallituspuolueet epäröi ottaa kaikkein puolustuskyvyttömiltä ja niiltä, joilla menee huonosti jo nyt.
Konkreettisia leikkauslistoja julkisiin menoihin on
tulossa ensi viikolla, mutta säästöjen neljän miljardin
taso on jo tiedossa.
Kun hallitustasolla parhaillaan sovitaan leikkauksista, tehdään samanlaisia säästöpäätöksiä jo nyt monessa kunnassa. Heidän työllisyystilanteensa on erittäin
vaikea, Posti- ja logistiikkaalan unionin PAU:n alueelli-. Tehostetun palveluasumisen paikkoja vähennetään ja vaihtoehdoksi
tarjotaan kevyempiä palveluja kotiin
Ei ole fiksua, että
omaa, tunnollista työväkeä
kohdellaan tällä tavalla.
Oulu pohjoisin
posti?
Oulun alueen luottamusmiehen Heikki Mäki-
veniassa on jo perheystävällisen
työpaikan sertifikaatti olemassa.
Mitä selvitys perheiden
hyvinvoinnista paljasti?
??Isät käyttävät valitettavan harvoin perhevapaita. Saksassa ja Slo-
Oulun pääpostissa on haikea tunnelma. Tämä näkyy
väistämättä myös Postin asiakkaille palveluiden heikkenemisenä.
Myöskään Lämsältä ei
heru ymmärrystä Postin toi-
minnalle.
?. Kinnusen mukaan tätä osaamista ollaan nyt ajamassa
alas siitäkin huolimatta, että pakettiliikenteen ennustetaan kasvavan. Lähes kaikki
konttorin työntekijät ovat
yli viisikymppisiä. Tämä johtuu varmaan siitä, että Suomessa osa-aikatyö on vielä melko harvinaista
toisin kuin muissa Pohjoismaissa.
Mitä perheissä voi tehdä,
että aika saadaan riittämään?
??Kannattaa kysyä lapset ajattelee vanhempien läsnäolosta, onko riittävästi kotona. Mäkipään mukaan Posti koulutti aikoinaan itse työntekijät
omiin tarpeisiinsa, joten
vailla tutkintoa työllistyminen on entistä hankalampaa.
VIIKON KYSYMYS
Paljonko perheelle on aikaa?
UP/BIRGITTA SUORSA
pään mukaan nähtäväksi
jää, onko Suomen pohjoisin konttori Oulu vai
Vaasa. Sen myötä yritykset saavat
haluamaansa työvoimaa, ja pienten lasten vanhemmat tietävät,
minne kannattaa hakea. Myös itsepalvelun rooli tulee korostumaan.
on myös tuntemusta Postin tuotteista ja palveluista,
?Ei ole fiksua, että omaa,
tunnollista työväkeä
kohdellaan tällä tavalla.?
tusketjun ja siihen kuuluvat vaiheet. Puolison ja
lasten kanssa pitää voida näistä asioista nykyistä enemmän ja
KUVA: UP/TAPIO TUURI
Perheiden hyvinvointi paranisi,
jos työelämä joustaisi enemmän.
Väestöliiton perhebarometrin mukaan lapsiperheissä toivotaan mieluummin joustoja työaikaan kuin
lisää palkkaa.
Paljonko työssäkäyvillä on
aikaa perheelle, Väestöliiton
hankepäällikkö Lassi Köppä?
??Yleisesti suomalaisten vapaa
aika on lisääntynyt, mutta pienten
lasten vanhemmilla se on päinvastoin vähentynyt. Miksi tällainen
sertifikaatti tarvitaan?
??On tutkittu kiistattomasti, että kun työpaikka joustaa perheellisten työntekijöiden tarpeiden
mukaan, siinä voittavat sekä työntekijät että työnantaja.
??Haluamme tehdä suomalaiset
perheystävälliset työpaikat tunnetuiksi. KANSAN TAHTO 21/2015
3
heikennyksiä tulee.. Posti tuottaa vuosittain
voittoa. Joustoja halutaan, jos
lapset pitää hakea aiemmin päivähoidosta, käyttää heitä päivällä
hammaslääkärissä, tavata koululla
opettajia tai hoitaa muita käytännön asioita.
Väestöliitto on kehittämässä
perheystävällisille työpaikoille
sertifikaattia. Veli Paasimaa, sivu 6
nen pääluottamusmies Arja
Lämsä kertoo.
Vuonna 2014 Postista hävisi lähes 2000 työpaikkaa.
Lämsän mukaan osa aikaisemmin irtisanotuista Postin myymälätyöntekijöistä
on löytänyt töitä kauppojen yhteyteen ulkoistetuista
toimipisteistä. Postin yleispalveluvelvoite saadaan täytettyä
asiamiesposteilla, joten ainoastaan erikoislähetyksiä
varten jää muutama konttori. Usein kyse on pienistä arjen
menoista päiväsaikaan, lasten hausta päivähoidosta tai kouluikäisten lapsen opettajan tapaamisesta.
avoimemmin.
??
Työpaikallakin voi puhua
vanhemmuudesta. Myymälöiden työntekijät ovat juuri se osa
Postista, joka näkyy asiakkaille.
Myymälöiden
työntekijöillä on asiantuntemusta erityisesti lähtevän
postin palveluiden kohdalla,
millaista ei voi olla muulla
kuin postilaisella, Kinnunen
jatkaa.
Palvelumyyjää tuntee
postinkulun koko toimi-
Posti käynnisti huhtikuun lopussa yt-menettelyn myymälöiden ulkoistamisesta kumppaniyritysten hoidettavaksi. Uudelleentyöllistyminen on kuitenkin
nykyisessä taloustilanteessa
erittäin vaikeaa.
Postin toiminta ei
saa ymmärrystä
PAU:n järjestöpäällikkö
Seppo Kinnusen mukaan
kukaan postilainen ei voi
ymmärtää tällaista ratkaisua.
??On hankala ymmärtää
miksi tällaista ollaan tekemässä. Kun ollaan
tietoisia perheellisten asemasta,
osataan varautua yllättäviin joustotarpeisiin. Työ kaupoissa pitää sisällään kuitenkin muutakin kuin pelkkiä
postipalveluita. Palvelumyyjillä
ja he voivat avustaa asiakkaitaan osaavasti erilaisten
palveluiden käytössä. Työelämän tasa-arvoa pitäisi lisätä, että isät
uskaltaisivat jättäytyä työstä ja olla lasten kanssa silloin, kun nämä
ovat pieniä.
??Perheellistyvistä 33 - 44-vuotiaista naisista osa jää kotiin hoitamaan lapsia ja putoaa pois
työelämästä. Väkimäärää on pyritty
supistamaan myös lähetysautomaatteja lisäämällä.
Perheet toivovat joustoja työaikaan. Isistä yli viidesosa ja äideistä kolme prosenttia tekee yli kymmentuntisia työpäiviä.
Millaisia joustoja perheet
toivovat?
??Usein kyse on pienistä asioista, jotka liittyvät työaikaan,
loman ajankohtaan tai etätyön tekemiseen. Avoimissa työyhteisöissä voidaan keskustella ja sopia
joustoista.. Käytännössä tämä tarkoittaa
myymälöiden sulkemista ja palveluiden siirtymistä kauppojen oheen. Alle kouluikäisten
lasten isien työaika on kymmenessä vuodessa hieman lyhentynyt ja
äitien pidentynyt. Ruotsissa
palkitaan vuosittain perheystävällisin työpaikka
Summa vastaa noin
neljännestä tämänhetkisestä autoveron tuotosta.
www.medifys.fi
Oululainen fysioterapiakeskus
www.medifys.fi
Oululainen fysioterapiakeskus
www.medifys.fi
Oululainen fysioterapiakeskus
Rehapolis, Kiviharjunlenkki 4, 90220 Oulu
Rehapolis, Kiviharjunlenkki 4, 90220 Oulu
Rehapolis, Kiviharjunlenkki 4, 90220 Oulu
Sitran energiasektorin
cleantech-teknologioiden
mahdollisuuksista teettämän selvityksen mukaan
Suomen
kansantalouden kannalta merkittävin
vaikutus olisi fossiilisten polttoaineiden korvaaminen biopolttoaineilla
ja bioenergiaratkaisuilla.
Samalla siirtyminen bio-
Kokouksia
KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ
RAHAA HETI
KÄTEEN
PANTIKSI KÄY
IRTAIN OMAISUUS
- kultakorut, hopeaesineet, arvokellot
- autot, moottoripyörät, mönkijät, kelkat
- aseet, turvallinen säilytyspaikka
- puhelinosake tai vastaava arvo-osuustili
- pörssi- ja asunto-osakkeet
- soittimet, elektroniikka, taide, jne
Panttilainakonttori Oy
KULTAKORUJA HALVALLA
JA REHELLISESTI
PAINON MUKAAN
- uusia ja uuden veroisia kunnostettuja
käytettyjä kultakoruja
- ostetaan arvokelloja
- pariston vaihto 5 ?
- korjataan koruja tilaustöinä
- ostetaan kulta- ja hopeakoruja
ja -esineitä, rahat heti käteen
OULUN KULTA
Pakkahuoneenkatu 26, p. Se
mahdollistaa tulonsiirtojen
käyttämisen epäsymmetristen shokkien tasoittamiseen.
? Euroalue on keskeneräinen ja epätäydellinen.
Epätäydellisessä valuuttaunionissa jäsenmaat joutuvat kohtaamaan talouden
kriisit omilla resursseillaan.
EMUsta puutuu vakauttava
mekanismi, Tuomola totesi.
Hänen mukaansa mukaan
fiskaalinen järjestelmä toimisi talouden automaattisena vakauttajana.
Tuomola tietää, että fiskaalista integraatiota vastustetaan, koska sen pelätään
mahdollistavan holtittoman
taloudenpidon jäsenmaissa.
? Ainakaan tilastoista tälle väitteelle ei löydy perusteita.
Bioenergia työllistää
Päästöt pienenevät ja talous kohenee
Asemakatu 21 90100 Oulu p. (08) 311 2203 (24 h) . Puh. 08 374 800 p. 08 554 6005
LIMINKA
MUHOS
TYRNÄVÄ
Linnukkatie 2
Valtatie 11 Joonaantie 4 C
p. (08) 311 2158 (24 h)
www.arvokovaoy.fi
l
l
Meillä jokaisella
jokaisella
Meillä
Meillä
jokaisella
on
hyvä
syy olla
olla
on
hyvä
syy
on
hyvä
syy
olla
kunnossa.
kunnossa.
kunnossa.
KT
Jos joka kolmas suomalainen henkilöautoilija siirtyisi käyttämään kotimaista
biodieseliä, parantaisi se
Suomen vaihtotasetta vajaalla 300 miljoonalla eurolla. UP-uutispalvelun uutisessa ?Palkkaneuvotteluihin odotetaan
hallituksen veropäätöksiä?
mainittiin erheellisesti, että
akavalaisia työttömiä olisi
5 000.
UP-uutispalvelu pahoittelee erhettä. Rakennuksissa erityisen vaikuttavia
vaihtoehtoja ovat lämpöpumput ja liikenteessä sähköautot.
OSTETAAN Oikaisu
METALLI- Toisin kuin viime viikon
lehdessä kerrottiin, akaROMUA
valaisten liittojen jäsenis?
?
?
?
kuparit
messingit
rautaromut
autonromut
UTACON OY
0400 892 414
tä on työttömänä kaikkiaan
31 100 henkilöä. 4
KANSAN TAHTO 21.?5.?2015
J. www.ala-aho.fi
?EMU on tienhaarassa?
VM:n Saarenheimo näkee kaksi vaihtoehtoa
UP/MIKA PELTONEN
Hautauspalvelu Da-Pu
Valtatie 59, Tuira OULU p. Kokouksen pöytäkirja pidetään
yleisesti nähtävänä Kemi-Tornionlaakson
koulutuskuntayhtymä Lappian toimistossa 22.6.2015.
Tornio 19.5.2015
Veikko Kumpumäki
yhtymävaltuuston puheenjohtaja
Kutsu jäsenjärjestöille
OULUN JÄRJESTÖYHDISTYS RY:n
sääntömääräiseen
VUOSIKOKOUKSEEN
perjantaina 29.5.2015 klo 15 alkaen Oulun Järjestötalon
luentosalissa, Pakkahuoneenkatu 19, Oulu. Myös lämpöpumput
ja korjausrakentaminen
sekä tulevaisuudessa sähköautot vähentävät merkittävästi polttoaineiden
tuontia.
Eniten työpaikkoja tuovat biopolttoaineiden ja
bioenergian jalostusketjut,
tuulivoiman huolto ja kunnossapito sekä rakennusten
energiatehokkuuden parantaminen lämpöpumpuilla ja
korjausrakentamisella.
Päästöjen vähentämisen
kannalta merkittävin ratkaisu on bioenergia, mutta isoja mahdollisuuksia
on myös tuuli- ja aurinkosähkössä. Siinä markkinat säätäisivät tilannetta eli rahoittajat laitettaisiin maksamaan.
Euroalueen yhteiseen velkajärjestelyyn Saarenheimo
ei usko, koska pelkkä siitä
puhuminenkin koetaan uhkaksi.
Fiskaalinen
integraatio
Tampereen yliopiston taloustieteen professori Matti
Tuomola tunnustautui seminaarissa EMUn fiskaalisen
integraation kannattajaksi. ALA-AHON
HAUTAUSTOIMISTO
PERINTEENÄ PALVELU
. Keulapuomintie 11, Hietasaari on
avoinna jäsenten virkistykseen
kesä-elokuun ajan päivittäin
klo 11-15.
Sunnuntaina ja keskiviikkona on tarjolla riisipuuroa ja
marjasoppaa. Kokoukselle ei tule esitystä tontin osan luovutuksesta eikä vanhimman osan saneerauksesta (urakkasopimus).
Johtokunta
(yhdistyslain tarjoittama hallitus)
polttoaineisiin loisi uusia
työpaikkoja etenkin jalostusketjuissa.
??Luomalla Suomeen
vahvemmat
uusiutuvien polttoaineiden ja
kestävän teknologian kotimarkkinat nostamme kotimaisuusastetta, mutta
parannamme samalla myös
vientimahdollisuuksia.
Kansainväliset energiasektorin cleantech-markkinat
tarjoavat suuria kasvumahdollisuuksia, johtaja Mari
Pantsar Sitrasta kertoo.
Energiasektorin siirtyminen cleantech-ratkaisuihin heijastuisi myönteisesti
muun muassa vaihtotaseeseen. SAK:n kannat EMUn kehittämiseen ovat vielä auki, mutta ongelmana on
mielestämme ollut esimerkiksi eurokriisin aikainen
liian tiukka finanssipolitiikka, joka ei ole tukenut kasvua ja työllisyyttä, SAK:n
hallituksen varapuheenjohtaja Matti Huutola totesi järjestönsä järjestämässä
seminaarissa Helsingissä
keskiviikkona.
Vakautta
vahvistettava yhä
Kanssasi surun kohdatessa.
Yksilölliset hautakivet
Kovan kiviveistämöltä.
Hautauspalvelua
taidolla ja kokemuksella.
Valtiovarainministeriön
alivaltiosihteeri Tuomas
Saarenheimo kertoi seminaarissaEMUn tulleen eurokriisin vuoksi tienhaaraan.
? Esimerkiksi kriisipaketit ovat muodostaneet kokonaisuuksia, jollaisten kanssa
Euroopan unioni ei ole aiemmin joutunut painimaan.
Vakautta on talouskriisin
aikana pyritty turvaamaan
vahvistamalla talous- ja rahaliiton sääntöjä. Jatkossa
unionilla on Saarenheimon
mukaan kaksi vaihtoehtoa.
Ohjauksen ja yhteisvastuun unionilla olisi nykyistä enemmän valtaa puuttua
jäsenmaidensa talouteen.
Ongelmana olisi sääntöjen
toimeenpano.
? Käytännön välineet
puuttua asioihin ovat heikot.
Toinen vaihtoehto olisi niin sanottu no bail out
-järjestelmä, jossa vastuu
omasta taloudesta olisi jäsenmailla itsellään.
. ELÄMÄNKAAREN VIIMEISELLE MATKALLE
Asemakatu 4 . Valtiovarainministeriössä fiskaalinen integraatio on
tyrmätty.
Fiskaalinen
integraatio tarkoittaa sitä, että merkittävä osa kansallisista
budjeteista
keskitettäi-
siin rahaunionin tasolle. - lauantai 13.6.
Kympissä on yksityistilaisuus.
YHTYMÄVALTUUSTON KOKOUS
pidetään 26.5.2015 klo 13.00, Lappian valtuustosalissa,
Urheilukatu 6, Tornio. (BS/UP). (keskiviikkoina
myös yhteislaulut). Silloin palvelutarjonta
Kympissä on normaalia vaatimattomampi.
Perjantai 12.6. Joka päivä
kahvit ja pannarit.Kaikki edulliseen ?jäsenhintaan?.
HUOM! 9.-11.6 olemme Porissa kulttuuri- ja retkeilypäivillä. (08) 538 0100
Avoinna ma-pe 9.30-16.30
www.oulunpantti.net
Eläkeläiset
OULUN TYÖVÄEN
ELÄKELÄISET
www.otery.fi
Johtokunta ma 25.5.15 klo
9.30 Aleksinkulmassa (Väinö).
Kesäkoti Kymppi os. 08 384 477 p. 08 545 1957
Päivystys 08 545 1957 (24h) www.dapu.fi
OULU N H AU TAUSTOIMISTO
Yritys osallistui kuitenkin aktiivisesti
thaimaalaisen alihankkijansa tuotanto-olojen parantamiseen ennen
tuotannon siirtoa.
??Fiskarsin päätös tuoda tuotanto takaisin Suomeen osoittaa, että
yritysvastuun edistäminen ei ole
ristiriidassa kotimaisen teollisuuden kilpailukyvyn kanssa, Vartiala toteaa.
Finnwatch kannustaa Marimekkoa jatkamaan edelleen ostojaan
thaimaalaiselta tehtaalta, jotta sen
alihankkija pystyy tekemään pitkäjänteisiä suunnitelmia työolojen
kehittämiseksi edelleen.
Finnwatchin edellisen vuonna
2013 julkaistun raportin aikana
Marimekko salasi alihankkijoitaan
ja kieltäytyi antamasta tuotantolaitoksista tietoja. Laukkanen on huolissaan
siitä, voidaanko tämä raja vetää
myöhemmin uudelleen. Keskiviikkona
kokoontunut puoluehallitus on
lehden saamien tietojen mukaan
mm. Tehtaan työntekijäkomitea edustaa nyt paremmin
myös siirtotyöntekijöitä.
??Olemme iloisia siitä, että suomalaiset yritykset ja niiden thaimaalainen alihankkija ovat olleet
sitoutuneita konkreettisten pa-
rannusten tekemiseen ripeässä
aikataulussa, Finnwatchin toiminnanjohtaja Sonja Vartiala sanoo.
Fiskars kotiutti Thaimaassa valmistettujen Kastehelmi-tuotteiden tuotannon takaisin Suomeen
Finnwatchin raportin jälkeen. Molempien kokeilujen tulokset olivat
negatiivisia. käynyt yt-neuvottelut, joiden tulos julkistettaneen
tänään torstaina.
Puolue joutuu säästämään myös
viestintätuesta, sillä sekin pienenee kansanedustajien määrän vähenemisen myötä. Halutaanko tässä asiassa nyt
jatkaa Ruotsin linjalla, vaikka kokemukset ovat olleet huonoja.
Esimerkiksi Saksassa luovuttiin
lukukausimaksuista, Laukkanen
sanoo.
Maksuton koulutus
uhattuna
Laukkasen mukaan portti lukukausimaksuille on nyt avattu, ja
sitä kautta maksuton opiskelu on
Suomessa uhattuna. Askel tasa-arvoisen koulujärjestelmän
purkamiseksi on otettu. maahanmuuttopolitiikasta, ja yhtenä osana työryhmä
esittää lukukausimaksujen käyttöönottoa EU- ja ETA-maiden ulkopuolelta tuleville opiskelijoille.
Vasemmisto-opiskelijoiden oululainen puheenjohtaja Pinja
Laukkanen on erittäin pettynyt
siihen, että asiaa ylipäätään käsiteltiin maahanmuuttotyöryhmässä.
??Eikö tämä nimenomaan olisi
ennemmin ollut koulutuspoliittinen kysymys, hän kysyy.
Kokeiluista vain huonoja tuloksia
Laukkasen mukaan lukukausimaksuja on kokeiltu aiemmin sekä
Suomessa että Ruotsissa. Puolueelta
saatu tuki on ollut keskeinen tekijä lehden ilmestymisen varmistajana.
??Edellytyksiä lehden julkaisemisen jatkamiselle ei sitten enää
ole, toteaa Kustannus Oy Kansan Tahdon toimitusjohtaja Sirpa
Kovalainen.
Lehden loppuvuoden toiminta- ja taloussuunnittelu on vielä
käynnissä.
??Tavoitteena kuitenkin on ilmestyä tavalliseen tapaan joka
viikko ainakin vuoden loppuun
saakka, toimitusjohtaja Kovalainen kertoo.
Vasemmisto-opiskelijat vetoavat
maksuttoman koulutuksen puolesta
Portti lukukausimaksuille avattu
MATIAS PARTANEN
Vasemmisto-opiskelijat, Sosiaalidemokraattiset Opiskelijat, Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liitto
sekä Liberaalit Opiskelijat vetoavat
maksuttoman opiskelun puolesta.
Hallitusneuvottelijoiden työryhmä
linjasi 13.5. päättänyt lopettaa Kansan
Tahdon saaman lehdistötuen ensi
vuoden alusta lähtien. Osa
työntekijöistä saa edelleen vain minimipalkkaa.
5
Kansan Tahtokin
puolueen
säästökohteena
KT
Vasemmistoliitto on joutunut
säästökuurille eduskuntavaaleissa kärsityn kahden kansanedustajapaikan menetyksen vuoksi.
Puolue on mm. Tähän on Finnwatchin mukaan tullut merkittävä
muutos.
??Marimekon tärkeimmät alihankkijat on nyt julkaistu yrityksen
verkkosivuilla ja yritys on siirtynyt
avoimuudessa muiden yritysvastuun edelläkävijöiden joukkoon.
Suosittelemme alihankkijoiden julkistamista myös Fiskarsille.
Vaikka Finnwatchin raportissa sekä Marimekko ja Fiskars
että niiden thaimaalainen alihankkija saavat kiitosta, löytyy toiminnassa vielä kehitettävää. Lukukausimaksuja on pitkään väläytelty
osaksi suomalaista korkeakoulutusta. Laukkanen pelkää, että nyt
tehdyn päätöksen taustalla on motiivi jossain vaiheessa ulottaa lu-
Vasemmisto-opiskelijoiden puheenjohtaja Pinja Laukkanen on pettynyt tuoreeseen lukukausimaksulinjaukseen.
kukausimaksut pitemmälle nyt
tehdyssä linjauksessa.
Perussuomalaisten nuorten puheenjohtaja Sebastian Tynkkynen oli jo ennättänyt iloita, että
nyt suomalaisille opiskelijoille jää
enemmän koulutuspaikkoja, kun
resurssit suunnataan pois ulkomaalaisten opiskelijoiden kouluttamisesta.
?. Työntekijöille on myös järjestetty koulutusta ja annettu vuosilomapäivät
lain mukaisesti. Nykyisellä linjauksella piirretään raja EUja ETA-maista tulevien ja muiden
välille. Ne riippuvat
koulutuksen kokonaisrahoituksesta, Laukkanen tyrmää.. Tällä asialla ei ole mitään tekemistä suomalaisten opiskelijoiden paikkojen kanssa. KANSAN TAHTO 21/2015
Suomalaisdesignia tuottavan
tehtaan työolot paranivat Thaimaassa
KT
Finnwatchin seurantaraportti kertoo Marimekolle ja Fiskarsin
Iittala-tuotemerkille tuotteita tuottaneen tehtaan kehittäneen työolojaan Finnwatchin joulukuussa 2013
julkaistun selvityksen jälkeen.
Lasituotteita valmistavan tehtaan työturvallisuutta on parannettu muun muassa asentamalla
palohälytysjärjestelmä ja ottamalla
käyttöön suojavarusteita. Ruotsissa lukukausimaksukokeilu tuotti tappiota ja ulkomaalaisten opiskelijoiden osuus
tippui ensimmäisenä vuonna yli
90 prosenttia. Koska ulkomaalaisten korkeakouluopiskelijoiden
vaikutus talouteen on useiden tutkimusten mukaan positiivinen, voi
ulkomaalaisten opiskelijoiden vä-
hentyminen aiheuttaa julkiselle taloudelle negatiivisia vaikutuksia.
Opetus- ja kulttuuriministeriön asettama seuranta- ja arviointityöryhmä raportoi, ettei Suomessa
tehdyllä lukukausimaksukokeilulla onnistuttu edistämään kansainvälistymistä, kasvattamaan
korkeakoulutuksen vetovoimaa,
vieraskielisten tutkintojen laatua
tai edes tuomaan taloudellista tuottoa tai säästöjä.
?
6
KANSAN TAHTO 21.?5.?2015
Rakentajat liittokokoukseen
Helsingissä 22. Jäsenistö nuortuminen kertarysäyksellä
olisi se huonoin vaihtoehto.
Kun Paasimaa itse tuli ?märkäkorvana. Edunval-
vonnan näkyvyys, ansiotaso ja työkyvyn tukeminen puhuttavat myös heitä. työnantajapuoli tulee tarjoamaan.
??Ollaan valmiita vaikka lakkoon, jos rajuja heikennyksiä tulee.
Periksi ei tulla antamaan kapitalistien juonille. Tunnettuuden parantamiseksi onkin
Toivasen mukaan tulossa useita
hankkeita ja projekteja. Monet jäsenet eivät
ymmärrä, mitä missäkin tapahtuu
tai miten osasto liittyy liittoon.
Silloin kun liitytään osastoon, liitytään myös liittoon.
Näkyvyydellä on myös merkityksensä jäsenhankinnassa. Osasto
008 on Rakennusliiton kuudenneksi suurin. Vähän on vaisu mieli eduskuntavaalituloksen vuoksi, mutta lähden rakentamaan rakennusliitolle
yhtenäistä linjaa ja rintamaa. Toivasen
mukaan liittokokous on tähän asti ollut ainoa väylä saada ääntään
kuuluviin.
Toivasta huolettaa myös se, että osa jäsenistöstä ei tunne osastotoimintaa. Toivasen osasto 008
onkin mukana Osastot tutuksi ?
kampanjassa, jonka tarkoitus on
parantaa jäsenistön tietoisuutta
siitä, mitä osastoissa käytännössä
tehdään. Toimintaan kyllä
kasvaa, Paasimaa toteaa.
ARKISTOKUVA: TERO KAIKKO
Veli Paasimaa uskoo, että kansan ja työntekijäpuolen rintamat tiivistyvät, jos työnantajat ajavat
ahtaalle.. Toivanen oli myös
vasemmistoliiton ehdokkaana
eduskuntavaaleissa ja sai ensikertalaisena 1700 ääntä.
Toivanen aikoo tuoda liittokokouksessa esille havaitsemaansa
kabinettipolitiikkaa, jota hän pitää huolestuttavana.
?. Hänellä
on edessään neljäs liittokokous.
. . Toivasen mukaan viestinnässä on paljon kehitettävää.
?. Julkisissa kilpailutuksissa
tulisi myös ottaa laadun kriteerit
paremmin huomioon; rakentaminen halvalla ja nopeasti vain kasvattaa tulevaa korjausvelkaa.
Jatkumo hakusessa
Rakennusliitto hyväksynee liittokokouksessaan asiakirjan, jos-
sa linjataan liiton tulevaa neljää
vuotta eli liittokokouskautta.
Asiakirjaluonnoksessa vastustetaan talouskuria ja kannatetaan
elvytystä. Meillä pitää olla oikeus turvalliseen työhön.
Kun taantumalääkkeeksi tarjotaan mediaa myöten vain heikennyksiä työntekijöiden oikeuksiin,
kansan ja työntekijäpuolen rintama tiivistyy, Paasimaa uskoo.
. 24.5.2015 pidettävä liittokokous on todella tärkeä tapahtuma rakentajille. Vaalitulos ei välttämättä ratkaise, ketä hallitukseen ja valtuustoon loppupeleissä valitaan. Meitä vanhoja jääriä on liitossa jo tarpeeksi, Paasimaa nauraa.
. Olemme olleet vahva liitto, ja toivottavasti meissä on
vielä virtaa panemaan kampoihin.
Kova kovaa vastaan
Työnantajapuolen into lähteä pur-
MATIAS PARTANEN
Sotkamolainen Pinja Toivanen
odottaa mielenkiinnolla ensimmäistä liittokokoustaan. Voi
menestyä hyvin vaaleissa, mutta
silti jäädä ilman paikkaa, hän sanoo.
Kentältä saaduista kuulumisista Toivanen haluaa nostaa työssä jaksamisen. On laitettava kova kovaa vastaan ja annettava selkeä signaali
siitä, että jos ahtaalle joudutaan,
noustaan barrikadeille.
Rakennusliiton tulisi Paasimaan
mukaan ajaa voimakkaasti julkista
rakentamista, sillä infrastruktuurin
rakentamisen tarve tullee kasvamaan. Jatkumo aktiivien pariin pitäisi löytyä hyvissä ajoin, jotta
kokemus eli vanhemmat toimijat eivät ehdi jäädä pois. Se on Rakennusliiton ylin päättävä
elin, joka kokoontuu neljän vuoden välein
päättämään liiton laajemmista toiminnanlin-
jauksista sekä valitsemaan liiton puheenjohtajiston, liittovaltuuston ja liittohallituksen
seuraavalle 4-vuotiskaudelle.
Liittokokouksessa käsiteltäviä teemoja
ovat muun muassa siirtymä pitkästä taan-
ARKISTOKUVA: TUULA LESKINEN
tumasta uuteen nousuun, uudet asumista ja
infrastruktuuria koskevat rakennushankkeet
sekä työssäjaksaminen.
Rakennusliiton pohjoisen aktiivit lähtevät
liittokokoukseen hyvillä mielin. Esimerkiksi Rakennusliiton Vaikuttajat-ryhmässä on syntynyt paljon
ideoita, joilla asiaan voitaisiin
saada parannusta.
kamaan sääntelyä tarkoittaisi Paasimaan mukaan todennäköisesti
myös työturvallisuuden purkamista.
??Mitään ei tosissaan saa purkaa. Meidän on liittona lähdettävä parantamaan omaa näkymistä
jäsenistölle. Liittokokousvaalissa pitkän linjan raksalainen keräsi 100
ääntä, koko maan mittakaavassa
neljänneksitoista eniten. Veli Paasimaa sanoo,
että nämä asiat ovat puhtaasti
vasemmistoliiton eduskuntavaalikampanjan kanssa linjassa.
Asiakirjassa korostetaan myös
uusien aktiivien merkitystä liitolle ja erityisesti nuorten kasvavaa roolia Rakennusliitossa. Tarjolla on
tarvittaessa kova kovaa vastaan, mutta myös
näkemystä haasteiden ratkaisemiseen aktiiveilta löytyy.
Veli Paasimaalla sadan äänen
mandaatti
Purkuintoa vastaan, vaikka lakolla
TERO KAIKKO
Pinja Toivanen odottaa liittokokousta mielenkiinnolla.
Pinja Toivanen:
Lisää näkyvyyttä
Muhoslainen kirvesmies ja Rakennusliiton aktiivi Veli Paasimaa
lähtee liittokokoukseen hyvillä
mielin. Toivanen toimii Kainuun yhdeksästä
osastosta yhdistyneen jättiosasto 008:n puheenjohtajana. Rakentajillekin kohdistetaan työnantajapuolelta vakavia uhkia, mutta
antautumaan emme lähde.
Paasimaa arvelee, että ?palkkaja muutakin malttia. Alle
kolmekymppisiä on jäsenistössä
kiitettävän paljon.
. Jäsenistö toivoisi
myös julkilausumia, sillä muuten
asioita ei saa kuuluviin. vuonna 1989 osastonsa
taloudenhoitajaksi, vanhemmat
toverit auttoivat alkuun.
??Kylmiltään ei tarvinnut aktiiviksi alkaa
Apua saa tarvittaessa
myös liitosta.
Lapin, Kainuun ja Oulun aluejärjestöjen yhdistämistä hän ei
näe järkevänä, sillä etäisyydet rajoittavat osallistumista Lapinkin
alueella.
Tukea työkykyyn
Liittokokouksessa käsiteltävään
asiakirjan luonnokseen hän on
suhteellisen tyytyväinen.
tavaranostimia ja muita apuvälineitä.
??Mutta työnantaja ei halua
maksaa apuvälineistä, hän harmittelee.
Rakentaja on huolissaan ikääntyvän rakennuskannan saneerausrakentamisesta, jossa piilee
työntekijöille iso terveysriski.
??Jatkuva siivous ja pölynpoisto auttaisivat, mutta ne maksavat.
Työkykyä tukee työviihtyvyys,
jonka olennainen osa on asialliset
sosiaalitilat pukukaappeineen ja
suihkuineen.
??Työsuojelulaissa asetetaan
vaatimuksia sosiaalitiloille, mutta etenkin pk-yrityksissä vaatimukset täyttyvät harvoin. 524 ehdokkaasta, joista 34
oli naisia, liittokokoukseen
valittiin 224 edustajaa, joista
naisia on 26. Rakennuttaja ei halua kustantaa tälle yhdelle
naiselle erillisiä sosiaalitiloja, ja
mieluummin valitsee toisen urakoitsijan.
??Ei ole oikein, että rakennusalalle hakeutuvia naisia sanotaan
ronskeiksi, ja että heille ei siksi ole niin välttämätöntä järjestää
omia vaatteidenvaihto- ja pesutiloja.
??Sosiaalitilat pitäisi tarkastaa
ennen työmaan aloittamista samalla tavalla kuin nosturit ja telineet.
Jyrki Lipponen esittää mestarikisälli -työparia yhdeksi keinoksi
jaksaa eläkeikään saakka rakennustyössä.
??Nuorempi imee tiedon vanhemmalta, hän oppii urakkavauhtiin ja oikeisiin työtapoihin. Jyrki Lipponen löytää siihen kolme syytä: valvonta
on heikentynyt, ahneet rakennusliikkeet haluavat voittoa lisää ja
kiire on pahentunut.
??Vaikka Rakennusliitto on epäpoliittinen, on vanha vastakkainasettelu työn ja pääoman välillä
edelleen olemassa, hän muistuttaa.
Lipponen ennustaa liiton pysyvän epäpoliittisena, vaikka uskoo
liittokokouksessa tulevan puheenvuoroja poliittisten tunnusten puolesta.
Rakennusliiton 23.
liittokokous
Rakennusliiton 23. liittokokous
pidetään Helsingissä 22.?24.5.
Liittokokousedustajien vaali käytiin helmi?maaliskuussa. Ei ole
kunnollisia pesutiloja tai sosiaalitiloissa säilytetään työkaluja.
Lipposta harmittaa työsuoje-
lutarkastajien tarkastusten vähäisyys ja tarkastajien vähäinen
puuttuminen epäkohtiin.
??Kanttia puuttuu.
Lipponen kertoo karun esimerkin rakennusalan todellisuudesta:
firmalta saattaa jäädä aliurakka saamatta, jos tiedossa on, että
sillä on naismaalari. Lipposen mielestä työmaille
tarvitaan esimerkiksi enemmän
?Vanha vastakkainasettelu työn
ja pääoman välillä on edelleen
olemassa.?
hiljaisimmankin työntekijän etuja, ja luottamusmiesten tukena on
työehtosopimus ja liiton toimitsijat, työpaikkansa pääluottamusmies tietää.
Luottamusmies ei ehdi työpäivän aikana ajatella kaikkea, ja
siksi vähintään puhelimen päässä oleva toimitsija on ehdottoman tärkeä. Kun
toista ymmärtää puolesta sanasta, mitä toinen tarkoittaa, tekee
se työnteosta hauskempaa ja mielekkäämpää, itsekin nuoremman
työparina työskentelevä Lipponen kertoo.
Kiire painaa
rakennuksilla
Rakentamisen laatu on heikentynyt, sanotaan. KT. Putkimiesten urakkahinnoittelun parissa hän on tehnyt ison työn.
??Tein ensin itselleni excel-taulukkopohjaisen laskentataulukon, ja siitä kiinnostui liitokin,
hän kertoo.
??Työlle pitää saada oikea hinta, hän painottaa.
Aluetoimitsijoille
on tarve
Pitkien etäisyyksien Lapissa asuva Lipponen puolustaa liittonsa
aluejärjestö- ja toimitsijaverkkoa.
??Luottamusmiesverkosto ajaa
Rovaniemeläinen Jyrki Lipponen lähtee kolmatta kertaa Rakennusliiton liittokokoukseen.
??Siinä kiinnitetään hyvin huomiota työkykyyn.
Nykyään, kun eläke karkaa yhä
kauemmas, on työssä jaksamisen tukeminen entistä tärkeämpää. KANSAN TAHTO 21/2015
7
Työnantaja pihtaa apuvälineistä
Rakennusliiton rovaniemeläinen liittokokousedustaja Jyrki Lipponen painottaa työkyvyn
tukemisen tärkeyttä
KUVA: TUULA LESKINEN
TUULA LESKINEN
Rakennusliitto on menossa kohti jonkinlaista murrosta, kun ammattiliitot hakevat lisävoimaa
kokoaan kasvattamalla. Erityisesti siksi rovaniemeläinen Jyrki
Lipponen haluaa päästä vaikuttamaan liiton tulevaisuuteen, jota osaltaan linjataan perjantaina
käynnistyvässä liittokokouksessa.
Kolmatta kertaa Rakennusliiton
liittokokoukseen lähdössä olevalla Lipposella on perspektiiviä liittonsa asioihin, sillä Rovaniemen
putkiasentajien osasto 406 puheenjohtajalla on ammattiyhdistystoiminnasta kokemusta jo yli
kolmen vuosikymmenen ajan,
puheenjohtajanakin jo 20 vuotta.
??Heti Rovaniemelle muutettuani vuonna 1982 lähdin osaston
toimintaan mukaan, osaston sihteerinäkin pitkään toiminut Lipponen kertoo.
Paikallisen toiminnan ohella
rovaniemeläisellä on kertynyt kokemusta alansa tes-neuvotteluista
yli kymmenen vuoden ajalta. Äänestysaktiivisuus liittokokousvaaleissa oli
alhainen, 22,1 prosenttia, kun
se edellisissä vaaleissa oli 31
prosenttia.
Kokousedustajia on ylivoimaisesti eniten talonrakennusalalta.
Maalaus,
tuoteteollisuus, putki- put-
kieritysala sekä maa- ja vesirakennusala tulevat perässä.
Vedeneristys-, asvaltti- ja lattianpäällystysalat saivat muutaman edustajan kukin.
Liittokokous kokoontuu
neljän vuoden välein.
Rakennusliitossa on noin
87 000 jäsentä, ja se on yksi
SAK:n suurimmista liitoista.
Rakennusliiton puheenjohtaja on ollut Matti Harjuniemi ja toisena puheenjohtajana
Kyösti Suokas
Pohjois-Pohjanmaan
Vasemmistonuorista edustajia
200-henkiseen liittokokousedustajien joukkoon lähtee 16, Lapin Vasemmistonuorista 11. Pohjoisista
piireistä edustajajoukkoon mahtuu
sekä liittokokouskonkareita että
ensikertalaisia.
Kokouksen käytännön asioita ja
järjestelyjä käytiin läpi viime perjantaina pääsihteeri Mai Kivelän ja
projektityöntekijä Laura Pohjolan
johdolla koulutuksessa Oulun Järjestötalolla.
Liittokokous hyväksyy järjestölle
strategian toimintaa ohjaamaan sekä neljän vuoden välein uusittavan
poliittisen ohjelman. Tänä
keväänä kyselyt ovat vain yltyneet.
??Päätin ottaa haasteen vastaan.
Koen, että pystyisin varapuheenVasemmistonuorten puheenjohtajakilpaan on ilmoittautunut neljä ehdokasta: Anni Ahlakorpi (vasem- johtajana laajentamaan Vasemmistonuorten kannatusta aivan
malla), Mia Haglund, Sophia Leppä ja Joona Mielonen.
uusille alueille ja viemään sanomaa uusille nuorisoryhmille, Kortelainen toteaa.
Hän haluaisi kirkastaa nuorisojärjestön viestiä ja koko vasemmistolaista maailmankuvaa myös
ruuhka-Suomen ulkopuolella asuville sekä niille, joiden arjessa
vasemmistolaisuus ei näyttäydy
välttämättä ollenkaan.
??Toiminnallani koitan rohkaista nuoria astumaan reilusti mukaan yhteisrintamaan, tekemään
muutosta ja rakentamaan parempaa ja kaikin puolin kestävämpää
yhteiskuntaa. Seminaarissa puhuu professori Vesa Puuronen.
Vasemmistonuoret näkyy myös
Rovaniemen keskustassa, sillä perjantai-iltapäivänä pidetään mielenosoitus ILO169-sopimuksen
ratifioinnin puolesta.
Pohjois-Pohjanmaan liittokokousedustajat ovat Juha Heikkinen, Joel Karppanen, Joni
Kortelainen, Miikka Kortelainen,
Eemi Koskela, Pinja Laukkanen,
Matthew O?Loughlin, Hanna
Louhimo, Riikka Matilainen, Juho Matinlauri, Oskar Olaussen,
Henri Pesonen, Esa Rautiainen,
Iinamaija Sala, Jesper Uunila ja
Vesa-Ville Väänänen.
Lapin Vasemmistonuoria edustamaan lähtevät Anni Ahlakorpi, Eetu Ahola, Tiia Annala, Anniina
Heikkinen, Niina Kiuttu, Milla
Knuuti, Jesse Korhonen, KaisaMaria Poikela, Janni Salmela,
Sonja Sinisalo ja Jussi Öman.
Äänestämistilannetta pohjoisten piir
Miikka Kortelainen:
Kirkasta viestiä ruuhkaSuomen ulkopuolelle
Vasemmistonuorten varapuheenjohtajistoon on näillä näkymin
kolme ehdokasta: Taija Roiha Helsingistä, Sini Savolainen
Mikkelistä ja Miikka Kortelainen
Kajaanista.
Kortelainen kertoo, että häntä
kyseltiin ehdokkaaksi Vasemmistonuorten puheenjohtaja- ja varapuheenjohtajakilpaan jo viime
vuonna useilta eri tahoilta. 8
KANSAN TAHTO 21.?5.?2015
Vasemmistonuorten
liittokokous kuuluu ja
näkyy Rovaniemellä
Puheenjohtajistoon ehdolla vahva pohjoinen edustus
Vasemmistonuorten liittokokous järjestetään viikonloppuna Rovaniemellä. Tekijöitä ja esittäjiä on vielä mahdollista haastatella ja saada talteen myös
esitetyt melodiat, piirijärjestö huomauttaa aloitteessaan.
Pohjois-Pohjanmaan Vasemmistonuorilta aloitteita kokoukselle on tullut yksi, jossa vaaditaan
järjestölle kulttuuri- ja liikuntaKUVA: MATIAS PARTANEN
poliittista työryhmää, jonka tulisi
järjestää muun muassa lyhytelokuvakilpailu.
Mielenosoitus ILO169:n
puolesta
Liittokokouksen yhteydessä pidettävän seminaarin teemana ovat
rasismi Suomessa ja rasisminvastainen toiminta. Kisällilauluja ei ole koottu
järjestelmällisesti yhteen. TK. Lisäksi järjestölle valitaan uusi johto: kansanedustajana aloittanut Li Andersson
jättää puheenjohtajan tehtävän, ja
tarjokkaita on ilmoittautunut tähän
mennessä neljä: inarilainen Anni
Ahlakorpi, helsinkiläiset Mia Haglund ja Sophia Leppä sekä kotkalainen Joona Mielonen.
ten hallituksessa toiminut Anni
Ahlakorpi on tällä hetkellä järjestön varapuheenjohtaja. Lauluissa on
myös paljon tärkeää paikallishistoriaa. Aktiivinen paikallistoiminta
on ensiarvoisen tärkeää, ja olen
ollut tyytyväinen kehitykseen,
jossa keskusjärjestö entistä enemmän keskittyy tukemaan piirien
ja niiden kautta osastojen toimintaa, Ahlakorpi sanoo.
Hänelle läheisimmät politiikan
osa-alueet ovat ihmisoikeudet ja
ympäristöasiat.
??Ne kulkevat käsi kädessä.
Eduskuntavaalikampanjaa tehdessäni huomasin myös puhuvani yllättävän usein ja tottuneesti
taloudesta, koska se linkittyy niin
moneen asiaan.
Tilaa erilaisille
elämäntavoille
Kisällilaulut talteen,
aluepoliittisuus mukaan
Neljä vuotta Vasemmistonuor-
Lapin Vasemmistonuoret tuo ko-
TERO KAIKKO
koukseen runsaasti aloitteita,
joissa se vaatii muun muassa alueellisuuden ja monikielisyyden
lisäämistä Vasemmistonuorten visuaaliseen ilmeeseen sekä jaettavaan materiaaliin.
Piirijärjestö haluaa myös valtakunnallisesti järjestöltä aluepoliittista kampanjointia.
??Vaadimme, että järjestö profiloituu entistä enemmän koko
kansan puolustajaksi Hangosta
Nuorgamiin.
Niin ikään Lapin Vasemmistonuoret esittää kisällilaulujen tallentamista Kansan Arkistoon ja
jäsenille luettaviksi ja kuunneltaviksi.
??Kisällilauluperinne eli voimakkaana miltei 40 vuotta ja kisällilaulut itsessään sisältävät
rikkaan perinnön vasemmistonuorison arjesta, maailmankuvasta ja
tehdystä politiikasta. Mikäli
tulee valituksi puheenjohtajaksi, hän haluaa pitää Vasemmistonuoret
tulevaisuudessakin
ilmasto- ja ympäristöpolitiikan
edelläkävijänä sekä kehittää järjestöä helpommin lähestyttävään
ja samaistuttavaan suuntaan.
??On selvää, että jäsenillämme
on tiettyjä yhteisiä arvoja ja tavoitteita, mutta toiminnassa pitää
olla tilaa erilaisille elämäntavoille
KANSAN TAHTO 21/2015
9
KUVA: MATIAS PARTANEN
rien edustajat pääsivät harjoittelemaan etukäteen liittokokouskoulutuksessa Oulun Järjestötalolla.
Antoisa hallitustyö avasi
Oskar Olaussenin silmät
uusille ongelmille
Pohjois-Pohjanmaan Vasemmistonuorten edustajana keskusjärjestön hallituksessa kuluvan kauden
työskennellyt Oskar Olaussen hakee itselleen jatkopaikkaa. Kulunut hallituskausi on ollut antoisa,
vaikka toimintatapojen oppiminen
otti aikansa.
??Hallituksessa oleminen on
avannut silmiäni näkemään yhteiskunnallisia ja järjestöllisiä ongelmia, joita en ole aikaisemmin
havainnut, erityisesti liittyen eri
sukupuoliin ja esteettömyyteen.
Haluaisinkin olla hallituksessa
jakamassa omaa tietouttani ja oppimassa lisää uutta, Olaussen sa-
noo.
??Tärkein teemani hallituksessa
olisi järjestödemokratian kehittäminen. Erityisesti haluaisin löytää
keinoja järjestää jäsenäänestyksiä
luotettavalla ja taloudellisesti järkevällä tavalla.
Lapin Vasemmistonuoret puolestaan esittää edustajakseen
hallitukseen Janni Salmelaa ja varajäseniksi Jussi Ömania ja Jesse
Korhosta. TK
Oskar Olaussen
hakee jatkopaikkaa
Vasemmistonuorten
hallituksessa.
KUVA: MATIAS PARTANEN
Tämä puolestaan edellyttää
päästöttömän energian tuotannon
nelinkertaistamista.
Laurikan mukaan Pariisissa on
tavoitteena tehdä kaikkia sitova ilmastosopimus. Chaikovskin valssi baletista Prinsessa
Ruusunen edettiin pietarilaisten
oman kaupungin serenadeista
laajemmin Venäjän eri alueiden
musiikkitarjontaan unohtamatta
Mitjkin-Rizoljen repäisevää Kasakan ratsuväkeä.
Musiikkia kuultiin myös muun
muassa Kreikasta maailmankuulun säveltäjän Mikis Theodorakiksen tuotannosta. 10
KANSAN TAHTO 21.?5.?2015
Rauhanlauluja
Rovaniemellä
KUVA: MIKAEL VÄÄTÄJÄ
KT
Toisen maailmansodan päättymisestä Euroopassa on kulunut 70
vuotta. Ilmastonmuutosturva on tär-
keä keino auttaa rakennemuutoksen kourissa kamppailevia aloja
sekä ihmisiä, joiden työhön ilmastonmuutos vaikuttaa.
Suomalaista muutosturvaa voisi
Fjäderin mielestä kehittää edelleen
tilanteisiin, joissa tarvitaan uudelleenkoulutusta, osaamisen päivittämistä tai uuden, vihreän alan
oppimista.
Tavoitteena sitova
ilmastosopimus
Ilmastonmuutoksen hillintää pohditaan seuraavan kerran Pariisin
ilmastokokouksessa joulukuussa.
Suomen pääneuvottelija Harri
Laurikka kertoi seminaarissa, että jos sitovaa kansainvälistä sopimusta ei saada Pariisissa aikaan,
maapallon lämpeneminen kiihtyy.
?. Jasques Prevért,
Bertolt Brecht, Aulikki Oksanen, Rasul Gamzatov ja Luis de
Góngora.
Lyseonpuiston lukion opiskelijakunnan tarjoamat kahvit
kuuluvat tilaisuuden 5 . St. Ed MCurdy, Pete Seeger, Joseph Kosma,
Jan Frenkel, Kaj Chydenius ja
Hanns Eisler. Petersburg piti viikonvaihteessa yhteisen yleisöön
menevän konsertin haukiputaalaisen naisyhtyeen Viihdepiikkareiden kanssa.
Vierailu kuuluu tämänvuotiseen suomalais-venäläiseen
kulttuurivaihtoon, johon Viihdepiikkarit on yksi harvoista
vaihtoon päässeistä kuoroista.
Haukiputaalaiset tekevät vastavierailun syksyllä Pietariin.
Kulttuuriyhteistyön ja konsertin
järjestäjänä kolmantena osapuolena on Suomi . Parhaimmat heistä valikoituvat sitten julkisiksi
esiintyjiksi 15-25-vuotiaina.
Orkesterin konsertin taso kuulosti ammattimaiselta, mutta Ilyenkon mukaan Haukiputaalla
esiintyneen 30-jäsenisen orkesterin kaikki jäsenet olivat harrastajia lukuun ottamatta kahta
soolojen esittäjää. Yhtyettä
johtaa musiikinopettaja Esa Tikkala koulun upouuden flyygelin
äärestä.
Lauluja sodasta ja rauhasta
ovat säveltäneet mm. Suomikin
pääsi mukaan harmonikkataiteilija-säveltäjän Unto Jutilan Samban tahdissa ja tietysti Säkkijärven
polkkakin oli mukana.
Ilmastonmuutoksen torjuntaa ei voi enää siirtää
Presidentti Halonen: Halvempaa nyt kuin pakon edessä
UP/MIKA PELTONEN
Ilmastonmuutoksen hillinnässä on
kaksi vaihtoehtoa, totesi presidentti Tarja Halonen palkansaajakeskusjärjestöjen Ilmastonmuutos ja
työ -seminaarissa Helsingissä tiistaina.
??Toimet olisivat halvempia nyt
kuin myöhemmin pakon edessä.
Halonen muistutti, että ilmastonmuutoksen hallinta on kaikkien yhteinen etu.
Hän puhui ilmastokeskustelun
?pyhästä kolminaisuudesta?, johon kuuluvat talouskasvu, sosiaalinen hyvinvointi ja ympäristö.
?? Avain kestävään talouteen on
naisten ja miesten tasapuolinen
osallistuminen kasvuun säällisen
työn kautta, ja mahdollisuus hyö-
tyä siitä reilun palkan sekä luotettavan sosiaaliturvan ja palveluiden
kautta, Halonen totesi.
Fjäder esittää
ilmastonmuutosturvaa
Palkansaajien äänen tulee kuulua
kansainvälisissä ilmastoneuvotteluissa, keskusjärjestöt korostavat.
Ne vaativat, että työ ja sen tekemisen edellytykset on tuotava ilmastonmuutoskeskustelun
keskiöön, koska ilmastonmuutos
muuttaa työtä ja elinkeinojen edellytyksiä.
Akavan puheenjohtajan Sture
Fjäderin mukaan matkalla kohti
vähähiilistä yhteiskuntaa tarvitaan
oikeudenmukaista siirtymää.
?. Ongelmana on, että virkamiesten viime helmikuussa
Genevessä rustaamana sopimusluonnosteksti paisui liian suureksi.
?? Ennen Pariisia joudumme
vielä järjestämään Bonnissa virkamieskokouksen, jossa selkiytämme tekstiä.
ARKISTOKUVA: TERO KAIKKO
Tarja Halonen.. Jos ne halutaan saavuttaa, pitäisi päästöjä vähentää 60 prosenttia. Tilaisuudessa on myös väliaika.
Pietarilainen hanuristiorkesteri ja haukiputaalainen Viihdepiikkarit esittivät yhdessä Mariskan Suloisen myrkynkeittäjän.
Pietarilainen huippuorkesteri kävi Haukiputaalla
TAISTO TAMMELA
Pietarilainen nuorten harmonikkaorkesteri The Youth Accordion
Orchestra . Venäjä - Seuran
Haukiputaan yhdistys.
Valtion tuella toimiva naapurimaan nuoriso-orkesteri järjestää
sekä koulutusta että esiintymistä
harrastajilleen.
??Orkesteri on perustettu heti sodan jälkeen 1948, kertoo 27
vuotta orkesteria johtanut Vladimir Ilyenkov.
Nuorimmat voivat tulla jopa
seitsemän . pääsymaksuun.
Kahvitarjoilu aloitetaan puolta
tuntia ennen lauluesityksiä. Lyriikoista vastaavat mm. Yhtyeessä soittavat
Emmi Kotilainen viulua, Essi
Koski klarinettia, Juhana Valasmo kitaraa, Oona Muje bassoa ja
Niilo Jänkälä rumpuja. kahdeksanvuotiaina
maksuttomaan opiskeluun. Vaikka sotia on käyty senkin jälkeen ja käydään yhä, toivo
rauhasta elää ihmisten toiveissa.
Rauhan kevät -konsertti Rovaniemellä Lyseonpuiston lukion
aulassa torstaina 28. toukokuuta
on rauhan asialla.
??
Taiteilla on suuri merkitys rauhan puolustamisessa. He
voivat jatkaa harrastustaan aina
teini-ikään asti, mikäli soittointo kiinnostaa. On
luontevaa, että kulttuurikoulumme Rovaniemen Lyseonpuiston
lukion nykyiset ja entiset oppilaat tuovat esille ajatuksensa
sodasta ja rauhasta musiikin keinoin, musiikinopettaja Esa Tikkala kertoo.
Kello 19 alkavan tilaisuuden solistina laulaa altto Johanna Pätsi Lyseonpuiston yhtyeen
säestyksellä. Myös säveltäjänä tunnettu Ilyenko kehuu maatamme:
??Te suomalaiset järjestätte Ikaalisten vuosittaiset hanuristiviikot
tavalla, jossa tunnelman henki
nousee maailmanlaajuiseksi mu-
siikkiyhteistyön tapahtumaksi.
Slaavilaisesta musiikista
Haltin häihin
Haukiputaan konsertti tarjosi musiikkia laidasta laitaan. Ulkomaista
on harmonikan soiton kotimaa
Italia tullut tutuksi. Hänen mukaansa esiintymismotivaatio saa
ryhmän jäsenet kilpailemaan paikoista, mikä nostaa harrastajien
tasoa.
Kotimaansa viimeisin konsertti on orkesterilla ollut Pietarissa
viimeviikkoinen 70-vuotisvoitonpäiväjuhla kymmentuhantisen yleisön edessä. Tavoitteena on pudottaa lämpenemisvauhti kahteen asteeseen
nykyisestä kolmesta asteesta.
Tavoitteet on asetettu vuoteen
2050.
?. soi tapahtumassa pietarilaiset ovat myös
esiintyneet. Hiljattain orkesteri on pitänyt konsertin myös
Pariisissa, Vilnassa ja Oslossa.
Eikä ryhmän jäsenille Suomikaan ole outo esiintymispaikka.
Ikaalisten Sata-Häme
Lapin aluejärjestöstä valittiin Kari Yliaska
(Sisko Akujärvi), Martti Niskala (Lauri Luttinen) sekä Kaarina
Kapraali (Matti Viitanen).
KUVA: TUOMAS TALVILA /ELÄKELÄISET RY
Korhosesta puheenjohtaja, Kivistö valtuustoon
Eläkeläiset ry:n edustajakokous valitsi järjestön uudeksi puheenjohtajaksi oululaisen Martti Korhosen.
Järjestön hallituksen muodostavat
Korhosen lisäksi varapuheenjohtaja Irmeli Mandell (Pohjanmaan
aluejärjestö), Antti Holopainen
Eläkeläiset ry:n uusi puheenjohtaja Martti Korhonen (oikealla) sai tuoreeltaan valintansa jälkeen
onnittelut edelliseltä puheenjohtajalta Kalevi Kivistöltä. lihasvoimaa
edellyttävät liikkeet, hengitys- ja
verenkiertoelimistön erityisien
voimakas rasittuminen sekä voimaa ja suurta nopeutta vaativat
työliikkeet.
Psykososiaalisesti erityisen raskaiden töiden tunnuspiirteitä ovat
poikkeuksellista henkistä kuormitusta aiheuttavat työt. Kriteerit ovat joka maassa tiukat ja lisäksi työuraeläkkeeseen yleensä
tuleva vähennys heikentää eläkemuodon suosiota. Ongelmana oli, että vastaava eläkemuoto on harvinainen
Euroopassa. Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistus on myös
vanhuspalvelujen kannalta keskeinen. Myös omaishoidon
tukea tulisi nostaa, tuet yhtenäistää
ja siirtää Kelan maksettavaksi.
??Lähipalvelut ovat erityisen tärkeitä vanhuksille. Perustamiskokous järjestettiin 20. Se edellyttää vähintään 38 vuoden työuraa
pääosin fyysisesti tai psykososiaalisesti raskaissa töissä. Esi-
merkiksi työuraeläkkeeseen vaaditaan 35 ? 45 vuoden työura, joista
raskaita töitä tulee olla vähintään
7 vuotta.
Suomen työuraeläkkeen kriteerit ovat vaativammat. Suomen järjestelmään haluttiin mukaan myös työn
henkinen, ?psykososiaalisesti?
kuorimittava työ.
STTK:n sosiaaliasioiden päällikön Heli Puuran mukaan uudessa eläkejärjestelmässä pitää
näkyä myös työelämässä tapahtuva muutos.
??Uudessa laissa pitää huomioi-
da fyysisen rasituksen lisäksi työn
poikkeuksellinen psyykkinen ja
sosiaalinen kuormitus.
Valmisteilla olevassa lakiesityksessä työn fyysistä kuormittavuutta kuvaavat mm. maaliskuuta
Ivalossa. Uusi henkilöstöjärjestö
pystytettiin Ivalon ammattiosasto 683:n pohjalle.
Toiminnan tavoitteeksi asetettiin edunvalvonnan tehostaminen, tiedonkulun parantaminen
ja yhteenkuuluvuuden tiivistäminen Metsähallituksen sisällä. Vanhuspalvelujen saatavuus
on turvattava pitämällä palvelujen
hinnat kohtuullisina.
(Etelä-Häme), Maija-Liisa Ekorre
(Lappi), Marja-Leena Makkonen
(Keski-Suomi), Heimo Liimatainen (Uusimaa), Maire Kauhanen
(Pirkanmaa) ja Antero Kyllönen
(Kainuu).
Kalevi Kivistö valittiin uuden
37-jäsenisen valtuuston puheen-
johtajaksi. Myös jatkuvan varuillaanolo on omiaan
aiheuttamaan erityistä henkistä
rasitusta.
Kovat kriteerit
Eläketurvakeskuksen selvityksen
perusteella muualla toteutetuissa
työuraeläkkeissä työuran raskautta
tarkastellaan työuran lopulla. Osaston nimi on Metsähallituksen
Puuliittolaiset ry. Niissäkin viidessä
Euroopan maassa, joissa työuraeläke on eläkejärjestelmän osa
toteutukset eroavat Suomen ratkaisusta.
Ranskassa, Italiassa, Itävallassa, Puolassa ja Kreikassa työuraeläke on raskaiden ruumiillisten
töiden eläke. haluaa vanhuspalvelulain tavoitteiden toteuttamiseen
riittävät voimavarat ja vanhusten
kotona asumista tukeviin palveluihin satsauksia. Varapuheenjohtaja on
Mervi Höylä Savosta. Järjestön
säännöt ovat samat kuin Puuliiton alueellisten ammattiosastojen.
Puuliittolaiset ry:n puheenjohtajaksi valittiin pääluottamusmies Jari Sirviö. Raskailla menoleikkauksilla on taipumus
osua kipeimmin vähävaraisimpiin
ja suojattomimpiin kansalaisiin,
Eläkeläiset ry:n edustajakokous
toteaa kannanotossaan.
Kokous muistuttaa, että puheet leikkauslistoista ja esimerkiksi eläkkeiden ja muiden
sosiaalietuuksien indeksien jäädyttämisestä ovat huolestuttaneet eläkeläisiä. Leikkaukset eivät poista
palvelujen tarvetta.
Järjestön mukaan vaikeassakin
taloudellisessa tilanteessa on huolehdittava kaikkein pienituloisimpien kansalaisten toimeentulosta
ja ostovoimasta. Se noudattelee yksityisten alojen työeläkeuudistusta.
Hallituksen lakiesityksen on
määrä mennä eduskunnankäsittelyyn syysvaltiopäivien alussa.
Uudet eläkelait astuvat voimaan
vuoden 2017 alussa.
Metsähallituksen puuliittolaiset
ovat perustaneet oman valtakunnallisen ammattiosaston. KANSAN TAHTO 21/2015
Henkinen rasittavuus mukaan
työuraeläkkeeseen
Puuliittolaisille
uusi osasto
KT
Harvinainen eläkemuoto Euroopassa
UP/KARI LEPPÄNEN
Uusi työuraeläke oli eläkeuudistusta valmisteluissa kaikkein
hankalin ja eniten aikaa vienyt
rasti. Työuraeläkkeelle voi päästä 63 vuoden
iässä.
Vähintään 38 vuoden työuraan
lasketaan mukaan enintään kolme
vuotta äitiys-, isyys- tai vanhempainvapaata.
ETK:n selvityksen mukaan
työuraeläke on vertailumaissa
vähän käytetty eläkelaji. Kainuun aluejärjestöstä valituiksi tulivat Raili Myllylä (varalla
Tauno Juppi) ja Arja Jauhiainen
(Matti Ryynänen). Jokilaaksojen aluejärjestöstä valtuustoon
valittiin Anja Sarajärvi (varalla
Anneli Rajaniemi), Maija-Liisa
Nurminen (Paula Häppäri), Olavi Peltoniemi (Helena Laitinen),
Hilkka Tihinen (Ritva Mörö-
nen). Toimikuntaan
valittiin Satu Saarelainen, Tapani Salmela, Aimo Korkalainen ja Markku Pulkkinen.
Eläkeläiset ry: Pienituloisten toimeentulosta
huolehdittava vaikeinakin aikoina
KT
loihin kohdennetaan painetta.
Eläkeläiset ry:n edustajakokous
varoittaa tulevaa hallitusta ylimitoitetuista leikkauksista.
??On varottava kriisitunnelmissa kiireellä valmisteltuja ja pelkkiä
menoleikkauksia tavoittelevia rakenneratkaisuja ja lähdettävä määrätietoisesti toteuttamaan talouden
elvytystä, parannettava työllisyyttä
ja sitä kautta vahvistettava hyvinvointivaltion perustaa. Lisäksi vaikeus todistaa raskasta työuraansa
jälkikäteen on johtanut työuraeläkkeiden alhaiseen myöntö-
11
prosenttiin.
Julkisen sektorin eläkkeet toukokuussa
Työmarkkinoiden keskusjärjestöjen viime syksynä tekemän eläkesopimus sorvattiin hallituksen
lakiesityksen muotoon sosiaali- ja
terveysministeriön johtamissa kolmikantaisissa työryhmissä.
Samalla sovittiin lukuisista yksityiskohdista, jotka täsmentävät
työmarkkinajärjestöjen eläkeratkaisua.
Julkisen sektorin eläkeuudistus on määrä saada valmiiksi
toukokuun aikana. Edustajakokous valitsi Kivistön järjestön
uuden valtuuston puheenjohtajaksi ja Irmeli Mandellin (vasemmalla) jatkamaan hallituksen varapuheenjohtajana.. Leikkausten ja eri
väestöryhmien eroja kasvattavien
ratkaisujen sijaan tulisi tukkia veropohjan aukkoja.
??Sen sijaan, että koko kansaa
vaaditaan osallistumaan säästötalkoisiin, on erityisesti huolehdittava
siitä, että suurituloisimpien tuloihin ja aliverotettuihin pääomatu-
Eläkkeisiin korotuksia
ostovoiman turvaksi
Järjestö vaatii kansaneläkkeiden ja
takuueläkkeiden tasoihin korotuksia pienituloisten eläkeläisten ostovoiman turvaamiseksi.
??
Indeksileikkauksia ei pidä toteuttaa ja vuoden 2014 indeksileikkaus on palautettava
täysimääräisenä eläkeläisille.
Eläkeläiset ry. Järjestely mahdollistaa myös
yhteistyön lisäämisen Metsähallituksen muiden henkilöstöjärjestöjen kanssa
Sehän on sana joka tarkoittaa ajatuksen julkituomista eli
puhumista ihmisten kesken.
Sitten vähän urheilusta jossa porvaristo on aina politikoinut, kokoomuslaiset etunenässä.
Esim. Toivoa sopii että
tämä meidän uusi hallitus ottaa yhteyttä tähän superjahtiporukkaan,
josko nämä osallistuisivat myös
kansallisiin talkoisiin veromaksun
muodossa, vapaaehtoisesti, ettei
tarvitse ryhtyä toimenpiteisiin?
Ollaan menossa kovaa vauhtia
taaksepäin talouden pidossa, aina
vain suurempi joukko palvelee tai
valmistaa tälle muutamalle prosentille maailman rikkaimmista luksus
tuotteita, muistetaan luksusristeilijän tilauksesta josta Suomen ja
Ranskan työläiset taistelivat.
Tällä eteläsatamaan rantautuneella jahdilla on kuulemma seitsemän henkilön palveluskunta.
Tulevaisuudessa kansalainen kysyy
kanssa kulkijalta, kenen palvelus-
väkeen sinulla on kunnia kuulua.
Rikkain kaksi prosenttia maailman
väestöstä omistaa globaalista varallisuudesta 51 prosenttia.
Sinänsä varallisuuden omistaminen ei ole yhteiskunnallinen ongelma, vaan miten varallisuutta
käytetään, valitettavasti nämä luksusristeilevältä porukalta puuttuu
isänmaa ja näin vastuu pääomien
käytöstä, verot ja muut velvoitteet
jäävät täyttämättä, vain varallisuuden lisääminen keinolla millä hyvänsä on pääasia.
Perheyritykset tai muut tukevasti kotimaisessa omistuksessa olevat, jolla on muutaman miljoonan
omaisuus joka on yrityksen seinissä ja koneissa joita käyttävät kohtuullista palkkaa saavat kansalaiset,
tämä on tämän päivän sosialismia.
Näiden yritysten tuotteita kannattaa suosia. Kolme pojista oli veljeksiä.
KANSAN TAHTO 18.?24.?5.?1955. Junttilan Timo on harrastanut pituushyppyä ja kolmiloikkaa
vielä 80-vuotiaanakin saavuttaen
useita voittoja ja palkintosijoja aina MM-tasollakin.
Annan suuren arvon niille nuorille, jotka harrastavat urheilua ja
liikuntaa amatööritasolla, ei kaikista tule huippuja eikä tarvitsekaan, pääasia, että kroppa ja pää
pysyy terveenä, se on meidän
kaikkien etu.
Kalle Lehtonen
Ylivieska
Urheilupolitiikkaa
Tuo sana politiikka on sellainen,
että se saa otsan ryppyyn ja niskavillat sekaisin, varsinkin niiltä
jotka eivät ymmärrä mitä tuo sana
tarkoittaa. puolueessa käydyn valtataistelun ansiosta liittokokous päätti hylätä valtakunnanliittosopimuksen mutta hyväksyi yhteisen jalkapalloliiton perustamisen.
Ensimmäisessä äänestyksessä olivat vastakkain Skdl:n Ensio Laineen hylkäysesitys ja
sos.dem. kisojen voittajan
unkarilaisen Janos Vargan. Helsingin olympiavoittajalle Kelpo Gröndahlille annettiin kilpailukielto, koska hän
osallistui Nuorison festivaalikisoihin. Osin sos.dem. Toisessa
äänestyksessä - yllättäen - liittotoimikunnan
esitys hävisi äänin 23-19, kaksi tyhjää.
Yksi kokouksen puheenjohtajista oli Oulun
piirin Reino Kiiskinen ja yksi sen edustajista
Kansan Tahdon urheilutoimittaja Aimo Kaakinen, nimimerkki Aika.
Kuulana ollut kranaatti
räjähti - 4 poikaa kuoli
Ylitornion Kampinpäässä yli 10 vuotta oli
kuulantyönnössä käytetty pyöreää kranaattia, joka nyt räjähti ja silpoi neljä poikaa
kuoliaaksi. 12
KANSAN TAHTO 21.?5.?2015
MIELIPITEITÄ
Mielipidekirjoitukset osoitteeseen
toimitus@kansantahto.fi tai Kansan Tahto/toimitus, PL 61, 90101 Oulu.
Toiko oikeistotuuli superjahdin Eteläsatamaan
Pituus 40 metriä, sisustus bambua
ja kultatammea, kotisatama Gaumansaarten Pääkaupungissa George Townissa, Iltasanomien mukaan.
Näitä jahteja on maailman veroparatiisien satamat täynnä, missä ei
satamia ole niin autotallit Leksuksia ja Rols Roycea täynnä tai kumpiakin.
Tähän passaisi vanha vitsi vähän muunneltuna, ruokaa olisi vintillä mutta hallitukset kaatoivat
rappuset. Tänä päivänä tasan yksi, Tuomas Pussinen, hatun nosto hänelle. Pidetään näistä
kiinni kynsin ja hampain, ne nousevat vielä arvoon arvaamattomaan.
Jopa terveydenhuoltoon ja hoivapalveluihin on luikerrellut tämä
veroparatiisien superjahtiporukka.
Me kansalaiset voimme valinnoillamme olla paljon isänmaallisempia kuin kortto kourassa vartoa
maahan tukeutuvia.
nyt venäläistä, minä olen vetänyt
Neuvostoliiton miestä turpaan satoja kertoja. Nyrkkeilijä Olli Mäki sai saman kohtalon Rooman kisojen osalta vaikka
hallitsi sarjaa 60 kg suvereenisti
voittamalla kisojen jälkeen Puolan Pasdionin joka oli Rooman
kultamitalisti. Olli taidettiin valita
joukkueeseen.
Sitten vähän menneeltä ajalta
esim. Tätä nimilistaa
viime vuosikymmeniltä Ivalon ja
lähikylien pituushyppääjistä, jotta ette luule minua valehtelijak-
si, kaikki nämä hyppäsivät 6 m
ja ylikin. Alajärveläiset Yrjö ja
Reino Kauppinen, koppelolaiset Jaakko Kyrö ja Tuomo Mutenia, törmäsläinen Jouko Mikkola,
ivalolaiset Timo Junttila, Kyösti Junttila, Pauli Junttila, Seppo Junttila, Niilo Alatalo, Osmo
Kyrö, Heikki Välitalo, Aimo Välitalo, Heikki Könönen, Pentti
Kusmin, Teuvo Nemtsinkoff, Ensio Mattila, Elias Mattila, Mauno
Rauhala ja Ville Kukkala, jolla taitaa olla vieläkin 70-luvulla
tehty alle 16v TUL:n piiriennätys. nälvijää kohti
ja kysäisi: monestikkos olet lyö-
Seppo Kola
Ivalo
eläkkeellä oleva rakennusmaalari ja painivalmentaja
HELGE
RIVIT SYVÄT
60 vuotta sitten
TUL itsenäisenä mutta
jalkapalloliitto syntyy
Työväen urheiluliiton (TUL) liittokokous pui
ns. valtakunnanliitto- eli runkosopimusta,
jonka hyväksymistä sos.dem. Se olisi merkinnyt TUL:n lopettamista, kun sen seurojen
olisi pitänyt liittyä yhteiseen keskusliittoon
porvariseurojen kanssa. Valitettavasti kuulee
usein: myyty kansainvälisille sijoittajille. Saattaa olla että kansan
syvistä riveistä löytyy voimaa jotta raput nostetaan. pituushypyssä löytyy 6 metrin ylittäjiä
parikymmentä. enemmistöinen liittotoimikunta esitti. Neuvostoliittoa
vastaan joukkuetta valittaessa
joku nyrkkeilyliiton valitsijoista sanoi, että ei Olli Mäkeä voi
valita koska hänhän voi hävitä
sovulla. opposition esitys vain jalkapalloliittosopimuksen hyväksymisestä, mikä voitti
äänin 14-10, kun 22 äänesti tyhjää. Silloin yrityksestä tulee
riistokapitalistinen ja taas työntekijät alkavat tienata uudestaan tuotantolaitoksen seiniä ja koneita tai
siirretään tuotanto maihin joissa ei
ole ay-liikettä, eikä hallituksilla ole
huolta muusta kuin omasta ja lähipiirinsä onnesta.
Suomessa on vielä tervettä osuuskuntatoimintaa vähittäiskaupassa,
polttoaineiden jakelussa, pankkitoiminnoissa ja nyt PPO muutettiin
sijoitusosuuskunnaksi, säännöt estävät kaappaukset. Silloin Olli Mäki tulistui ja kääntyi ko. Ivalosta ja lähikyliltä, joissa
nuorisolla oli harrastuksissa verkkarit ja piikkarin resut mukana,
itse tehtiin kilpailupaikat talkoilla kuntoon jne. Esim. Raimo Taskiselta, 57
kg:n seitsenkertaiselta Suomen
mestarilta porvarit veivät aina-
kin yhden olympiaedustuksen.
Kuukausi Tokion kisojen jälkeen
hän kukisti ko
18.00 Emmerdale (S)
18.30 Emmerdale (S) 19.00 Seitsemän Uutiset 19.20 Päivän sää 19.30
Salatut elämät (S) 20.05 Pientä mökkiremonttia 21.00 Hinnalla millä hyvänsä 22.00 Kymmenen Uutiset 22.20
Päivän sää 22.25 MTV Sport Uutiset
22.35 Bones (12) 23.35 Panttivangit
(12) 00.35 Kovat kaulassa (12)
Nelonen
07.00 Disneyn esikoulu: Jake ja Mikä-Mikä-Maan merirosvot (S) 07.25 Disney esittää: Kim
Possible (7) 07.50 Disney esittää: Aku
ja kumppanit (S) 07.55 Disney esittää:
Aku ja kumppanit (S) 08.05 Shake It
Up (S) 08.35 PII-PAA Poliisit (7) 08.40
PII-PAA Poliisit (S) 08.45 Eläinten pelastajat (S) 09.15 Gordon Ramsay
- pannu kuumana 10.20 Huippukokki lähtee maalle 13.50 Deittikamera
14.20 Gordon Ramsay - pannu kuumana 15.20 HS Uutisraportti 15.50
Huippumalli haussa 16.50 Laiva (S)
17.20 Frasier (S) 17.50 Suomen kaunein mökki 18.55 HS-uutiset 18.58
HS-sää 19.00 Kaisa ja luksuskodit 20.00 Risteyksessä (7) 20.58 Keno 21.00 Aatami etsii Eevaa (S) 22.00
Poliisit - kotihälytys (12) 23.00 Vegas. klo 18.45.
Osa 1/2. Thaimaassa gibbonit tervehtivät aamunkoittoa laulaen, hämärä saa lepakot liikkeelle. 09.00 Galaxi 09.02 Jack
(7) 09.16 - 09.27 Kaikki kuvaa 09.32
Villit futarit (7) 10.00 Uusi päivä (S)
10.27 Uusi päivä (S) 10.55 Uusi päivä (S) 11.25 Latela 11.53 Latela 12.21
Latela 12.50 Satuhäät 13.40 - 14.38
Luontoretkellä: Elämäni kevät 14.45
Suunnistusta: Huippuliigan osakilpailu 16.30 MotorSport 17.00 Lentopallon maailmanliiga: Suomi - Belgia
19.30 Anna Perhon kyselytunti 20.00
Your Highness (12) 21.40 Yle Uutiset
21.45 Eurovision Song Contest 2015:
Etkot 22.00 Eurovision Song Contest
2015: Finaali 01.35 Eurovision Song
Contest 2015: Jatkot
MTV3
08.25 Mofy (S) 08.30 Palomies Sami (S) 08.45 Mokon suuri maailma (S) 09.00 Vikke Viikinki (S)
09.15 Winx-klubi (7) 09.40 Chaplin
Avara luonto: Maapallon vuorokausi YLE TV1 la 23.5. (12)
MAANANTAI 25.5.
Yle TV1 05.55 Tiettömän tai-
paleen takana 06.25 Ylen aamu-tv
09.30 Finnautti 10.00 Midsomerin
murhat (12) 10.45 Ruotsin salaiset
huoneet 11.00 Yle Uutiset 11.05 Pisara 11.10 - 12.10 Jumalanpalvelus
12.20 Kyläsairaala (12) 13.10 - 14.35
Vain laulajapoikia (S) 14.40 Tanskan salaisuuksia 15.00 Yle Uutiset
15.05 Yle News 15.10 Ylen aamu-tv:
Tänään otsikoissa 16.00 - 16.45 Arto Nyberg 16.50 Novosti Yle 16.55
Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle
Uutiset 17.06 Yle Uutiset alueeltasi
17.10 Midsomerin murhat (12) 18.00
Yle Uutiset 18.22 Yle Uutiset alueeltasi 18.30 Finnautti 19.00 - 19.54 Historia: Firenzen katedraali 20.00 MOT
20.30 Yle Uutiset 20.55 Urheiluruutu
21.00 A-studio 21.30 Dokumenttiprojekti: Demokraatit (12) 23.10 Yle Uutiset 23.15 Kotikatsomo : Siinä näkijä
missä tekijä (12) 00.20 Luontohetki:
Jääkarhujen kesä
Yle TV2 06.50 Pikku Kakkonen
FOX
09.00 Holby Cityn sairaala (12) 10.00
Tanskalainen maajussi 10.30 Kuninkaan norsut 11.30 Minun maisemani 11.45 Soramonttuprinsessat 12.11
- 12.40 Soramonttuprinsessat 12.45
Kioski 13.15 Riistametsällä 13.45 Teemestarin opissa 14.15 Hymy Pyllyyn 14.45 - 15.42 Hartain toive: lapsi
15.50 Minun maisemani 16.05 Nansenin jäljillä 17.00 Pikku Kakkonen 18.00
Holby Cityn sairaala (12) 19.00 Latela
19.30 Kioski 20.00 Uusi päivä (S) 20.27
Uusi päivä (S) 21.00 Satuhäät 21.50
Yle Uutiset 21.55 Urheiluruutu 22.00
True Love (12) 22.25 Borgiat, maan ja
taivaan valtiaat (16) 23.20 Latela
Sub
MTV3 05.30 Aamusää 06.00 Stu-
06.29 FOX Kids 10.30 Ari ja
Kirsi: Kotirempat 11.00 Lentoturmatutkinta 11.55 Lentoturmatutkinta
12.50 Lentoturmatutkinta 13.50 Elokuva: Antz - Muurahaizet 15.30 Aivopelit 16.00 Aivopelit 16.30 Natsien
jättimäiset rakennusurakat 17.30 Lapin poliisit 18.00 Lapin poliisit 18.30
Lapin poliisit 19.00 Hurjat mökkiurakat 20.00 Rojua, rojua 21.00 Kauhuleffa: Shopping Tour 22.20 S.H.I.E.L.D.
Agentit 23.15 Lyödään ällikällä 23.45
Lyödään ällikällä 00.15 Lyödään ällikällä 00.40 Lyödään ällikällä 01.10
Ilman johtolankaa 02.00 Ilman johtolankaa 02.55 Cops 03.20 Cops
11.00 Simpsonit (7) 11.30
Simpsonit (7) 12.00 Simpsonit (7)
12.30 Simpsonit (7) 13.00 Simpsonit
(7) 13.30 Rillit huurussa (S) 14.00 Rillit
huurussa (S) 14.30 Rillit huurussa (S)
15.00 Myytinmurtajat 16.00 Ajoneuvos 16.30 Ajoneuvos 17.00 Duudsonit tuli taloon (S) 18.00 Catfish 19.00
Virittäjät 19.30 Virittäjät 20.00 David
Hasselhoff Show 21.00 Sherlock Holmes: A Game of Shadows (12) 23.30
Nitro Circus Live (12) 00.00 NCIS: New
Orleans (12) 01.00 Viikingit (16) 02.00
The Strain (16)
Yle Teema
10.00 Himmlerin kanteleensoittaja 11.00 Arkistojen salat: Tiananmenin protesti 11.30
- 12.30 Yle Live: M1-studiossa Timo Kiiskinen 12.35 Tahtipuikko 13.45
Norjan radion sinfoniaorkesteri esittää 14.25 Tiededokumentti: Apinoiden saari 15.20 Komisario Nardone
(12) 16.18 Komisario Nardone (12)
17.07 Komisario Nardone (12) 18.00
Kino Klassikko: Oikeusjuttu (12) 20.00
Stephen Fry homofobian jäljillä 21.00
Am I Black Enough For You 22.30 Yle
Live: Depeche Mode 23.30 Tyttö varjoisilta kujilta (16)
Yle Fem
08.15 Unna Junná
08.30 BUU-klubben: Saara ja Sorsa
09.00 SVT:n ohjelmaa 14.45 Taivaallista menoa: Boris Salo 15.15 Jälkivääntö 15.55 Efter Nio Bettinan seurassa
16.55 Kätilöt 17.25 Strömsö 17.55 Yle
Nyheter TV-nytt 18.00 BUU-klubben:
Saara ja Sorsa 18.30 Sydänystävät
19.00 Nuoret maajussit 19.30 Yle Nyheter TV-nytt 19.40 Sportnytt 19.50
Näin Norjassa 20.00 Dok: La deutsche
vita 20.53 Norjaa ristiin rastiin 21.00 22.28 Elokuva: Huone 304 (16) 23.55
SVT:n ohjelmaa
dio55.fi 06.25 Huomenta Suomi 09.05
Studio55.fi 09.30 Huomenta Suomen
Uutiset 09.40 Mitä tänään syötäisiin?
09.45 Kauniit ja rohkeat (S) 10.10 Emmerdale (S) 10.40 Emmerdale (S)
11.10 Formula 1: osakilpailu 13.30
Mahdoton taloprojekti 14.30 Jamie
Oliverin 30 minuutin ateriat 15.00 Mitä tänään syötäisiin. Ihmeelliset ennätysvideot 10.30 Nelonen Pro: Moor Gääs 11.00 Zoo
Tales Special 1 (S) 12.05 Eläinten
ABC 12.35 Eläinten ABC 13.05 Villiä
menoa eläintarhassa (7) 13.35 Villiä
menoa eläintarhassa (S) 14.05 Frasier (S) 14.35 Frasier (S) 15.05 Hotellit kuntoon, Jyrki Sukula! 16.05 Vino
Show 17.30 Big Bang! 18.55 HS-uutiset 18.58 HS-sää 19.00 Vain elämää
20.58 Keno 21.00 Elokuva: Tie pohjoiseen (12) 23.20 Nelonen Pro: Moor
Gääs 23.50 Myllyrinne company (12)
00.20 Kylmäverisesti sinun (12) 01.25
Virta (12)
13
JIM 08.35 Merimaili 09.05 Hell?s
Kitchen 10.00 Hell?s Kitchen 11.00
Henkka & Niki vs. T: BBC.
Yle Kuvapalvelu
(S) 09.50 Chaplin (S) 10.00 Ostoskanava Tvins.com 10.30 Kaappaus keittiössä 11.30 Salatut elämät (7) 12.00
Salatut elämät (S) 12.30 Salatut elämät (7) 13.00 Salatut elämät (7) 13.30
Salatut elämät (7) 14.00 MTV Sport:
F1 Ennakkotunnelmat 14.30 ScoobyDoo! The Mystery Begins (7) 16.15
Piilokamera 16.45 Pilanpäiten 16.55
100 tarinaa Lastensairaalasta 17.00
MTV Sport: Ravikunkku 18.00 Formula 1: aika-ajot 19.00 Seitsemän Uutiset 19.10 MTV Sport Uutiset 19.20
MTV Sport: F1 Extra 19.30 Manitbois (S) 20.00 Pop?n?Roll 21.00 Retrohelmet 22.00 Kymmenen Uutiset
22.10 Päivän sää 22.15 Lotto ja Jokeri 22.25 MTV Sport Uutiset 22.40 Vares 7 - Sukkanauhakäärme (12) 00.35
Extant (12)
Nelonen
08.00 Bumba (S)
08.05 Bubble Guppies (S) 08.30 Merieläinten pelastajat 09.00 Elixir 09.30
Elixir Sport 10.00 Neljän tähden illallinen 10.30 Neljän tähden illallinen
11.05 Neljän tähden illallinen 11.35
Neljän tähden illallinen 12.05 Laiva
(S) 12.35 Laiva (S) 13.10 Laiva (S) 13.40
Laiva (S) 14.10 Laiva (S) 14.45 Tricked
(7) 15.50 Pomo haussa 16.50 Suomen
kaunein mökki 17.55 Huvila & Huussi 18.55 HS-uutiset 18.58 HS-sää 19.00
Guinness World Records . 18.00
Emmerdale (S) 18.30 Emmerdale (S)
19.00 Seitsemän Uutiset 19.20 Päivän
sää 19.30 Salatut elämät (7) 20.05 Totuuden torvet 20.55 Selviytyjät 22.00
Kymmenen Uutiset 22.20 Päivän sää
22.25 MTV Sport Uutiset 22.40 The
Long Kiss Goodnight (16) 01.05 Eurojackpot ja Jokeri
Nelonen
07.00 Disneyn esikoulu: Jake ja Mikä-Mikä-Maan merirosvot (S) 07.25 Disney esittää: Kim
Possible (7) 07.50 Disney esittää: Aku
ja kumppanit (S) 07.55 Disney esittää: Aku ja kumppanit (S) 08.05 Shake It Up (S) 08.35 PII-PAA Poliisit 08.40
PII-PAA Poliisit 08.45 Eläinten pelastajat (7) 09.15 Gordon Ramsay - pannu
kuumana 10.20 Huippukokki lähtee maalle 13.50 Deittikamera 14.20
Huippukokki lähtee maalle 14.50 Gordon Ramsay - pannu kuumana 15.50
Huippumalli haussa 16.50 Laiva (S)
17.20 Frasier (S) 17.50 Hyvät ja huonot uutiset 18.55 HS-uutiset 18.58
HS-sää 19.00 Hauskat kotivideot
10 vuotta 20.00 Big Bang! 21.25 Keno 21.30 Elokuva: Pirates of the Caribbean: Maailman laidalla (12) 00.55
Poliisit - kotihälytys (12) 01.55 Elokuva: Push (16) 04.05 - 05.05 Castle (12)
FOX
06.15 FOX Kids 09.00 Wipeout Kesä 09.50 Ari ja Kirsi: Kotirempat 10.15 Pohjolan maut à la Sara
10.45 Hullut tiedemiehet 11.15 Jaakon
matkassa 12.10 Uskomaton eläinlääkäri Pol 13.05 Aivopelit 13.30 Aivopelit 14.00 How I Met Your Mother 14.30
How I Met Your Mother 15.00 How
I Met Your Mother 15.30 How I Met
Your Mother 16.00 Huutokaupan metsästäjät 16.30 Huutokaupan metsästäjät 17.00 Cops 17.30 Lapin poliisit
18.00 Aivopelit 18.30 Aivopelit 19.00
Autotallien metsästäjät 19.30 Autotallien metsästäjät 20.00 Autotallien metsästäjät 20.30 Autotallien metsästäjät
21.00 Elokuva: The Gift - Enne 23.10
MTV3
Ennätystehdas 15.30 Kolme miestä ja
tyttö (7) 16.00 Ylläs - huipulla tuulee
17.00 Lemmen viemää (S) 18.00 David Hasselhoff Show 19.00 Naapurit-tuloslähetys 19.05 Simpsonit (7)
19.30 Miehen puolikkaat (S) 20.00
Rillit huurussa (S) 20.30 Simpsonit (7)
21.00 Juno (12) 22.50 Duudsonit (12)
23.20 Rysän päällä 00.20 Eurojackpot
ja Jokeri 00.25 Luuserit (12) 00.55 Luuserit (12) 01.25 Scorpion (12)
Yle Teema
15.30 Arkistojen
salat: Tiananmenin protesti 15.57 Elävä arkisto: 1960-luvun missit 15.58
1960-luvun Miss Suomet 17.05 18.17 Kirjallisuusfestivaali Helsinki
Lit 2015 18.25 Kirjaohjelma: Jan Guillou 19.00 - 21.25 RSO Musiikkitalossa
21.30 Kino: Rannalla aamunkoitteessa (12) 23.00 Jimi Hendrix: Hear My
Train A Comin?
Yle Fem
07.25 SVT:n ohjelmaa 15.50 Hiukkasmysteeri (7) 16.20
Muuttuvan ilmaston uhrit 16.50 Purtavaa Pohjolasta 17.20 Obs debatt
17.55 Yle Nyheter TV-nytt 18.00 BUU:
Mietipä sitä! 18.30 Skandinavia Hitlerin otteessa 19.00 Kirjaohjelma: Pohjoismainen rikoskirjallisuus 19.30 Yle
Nyheter TV-nytt 20.00 Dok: Fitnesskolmoset 20.30 Ollaan kuulolla 20.45
Oddasat 21.00 SVT:n ohjelmaa
JIM
11.00 Jeff Corwin ja valtamerten salaisuudet 11.30 Muuttajat 12.00
Kuuluisat kuppilat 13.00 Leijonan luola USA 14.00 Kuppilat kuntoon Ruotsi 15.00 Hell?s Kitchen 16.00 Hurja
remontti 17.00 Hurja remontti 18.00
Panttilainaamo Louisiana 18.30 Panttilainaamo Louisiana 19.00 Poliisit (7)
19.30 Poliisit (7) 20.00 Poliisit (S) 20.30
Poliisit (7) 21.00 Poliisit (7) 21.30 Poliisit (7) 22.00 Poliisit (S) 22.30 Poliisit
(S) 23.00 Poliisit (7) 23.30 Poliisit (7)
00.00 Villit nettivideot (12) 00.30 Villit
nettivideot (12) 01.00 Australian rajalla 01.30 Australian rajalla 02.00 Täysillä tutkaan (7) 02.30 Metsien miehet
(12) 03.30 JIM D: Muinaiset avaruusoliot (7)
LAUANTAI 23.5.
Yle TV1 08.00 Yle Uutiset 08.05
Agatha Christien arvoitus 09.01 Yle
Uutiset 09.05 Ylen aamu-tv 10.00 Yle
Uutiset 10.05 Ykkösaamu 10.45 Arkistokuvia: Kunniankukko (S) 11.00 Yle
Uutiset 11.05 Alueellisia uutisia 12.01
Oddasat 12.20 Avara luonto: Pikkuotusten maailmat 13.10 - 13.59 Dokumenttiprojekti: Lasten suojelijat 14.10
Tanskan salaisuuksia 14.30 Tiettömän
taipaleen takana 15.00 Yle Uutiset
15.05 Yle News 15.10 Pisara 15.15 15.45 Muisti: Elämä on toisaalla 15.55
Ensimmäiset eurooppalaiset 16.50
Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.10
Prisma: Oikean ajoituksen biologia
18.00 Yle Uutiset 18.10 Urheiluruutu
18.15 Rouva varapresidentti (S) 18.45
- 19.35 Avara luonto: Maapallon vuorokausi 19.40 - 20.25 Vera Stanhope
tutkii (12) 20.30 Yle Uutiset 20.50 Urheiluruutu 21.15 Lapin kullan kimallus (7) 22.10 Outlander - Matkantekijä
(16) 23.00 Mary ja Martha (7)
Yle TV2 04.00 Uutisikkuna 07.45
Pikku Kakkonen 07.46 Nimipäiväonnittelu: 23.5. TELEVISIO 22.?-28.?5.
PERJANTAI 22.5.
KANSAN TAHTO 21/2015
Elokuva: Wrong Turn 2: Dead End
set 21.58 Urheiluruutu 22.08 Hit and
Miss (16) 22.55 Anna Perhon kyselytunti 23.25 Borgiat, maan ja taivaan
valtiaat (16)
01.00 Huumebisnes Oy 02.00 Huumebisnes Oy 03.05 Suomen vartijat
10.00 Lemmen viemää (S)
Yle TV1 05.55 Niko Kivelä ja Sub
14.00 Walker, Teksasista (12) 15.00
nurkkakunnat: Raahe 06.25 Ylen aamu-tv 09.30 Finnautti 10.00 Midsomerin murhat (12) 10.45 Ruotsin
salaiset huoneet 11.00 Yle Uutiset
11.05 Alueellisia uutisia 12.01 Oddasat 12.20 Kyläsairaala (12) 13.10 - 14.43
Niskavuori taistelee (7) 14.50 Arkistokuvia: Kauneus ja muoti (S) 15.00 Yle
Uutiset 15.05 Yle News 15.10 Ylen
aamu-tv: Tänään otsikoissa 16.00
Christianin uusi sydän 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.06 Yle Uutiset
alueeltasi 17.10 Midsomerin murhat
(12) 18.00 Yle Uutiset 18.22 Yle Uutiset alueeltasi 18.30 Finnautti 19.00
Titanic - verta ja terästä (12) 20.00
Pressiklubi 20.30 Yle Uutiset 20.55 Urheiluruutu 21.00 A-studio 21.30 Hercule Poirot: Aikataulukon arvoitus
(12) 23.15 Yle Uutiset 23.20 Fortitude
- ikiroudan kirous (16)
Yle TV2
06.50 Pikku Kakkonen
09.00 Holby Cityn sairaala (12) 10.00
Anna minulle elämä 10.30 - 11.10
Kiikarissa kirjekyyhkyt 11.15 Norjalaisessa syrjäkylässä 11.45 - 12.17
Soramonttuprinsessat 12.12 Soramonttuprinsessat 12.40 Kesäkumibiisi
2015 12.45 Kioski 13.15 Vauhtimimmit 13.30 Älä kokeile tätä kotona
14.00 Ilmojen hurjapäät 14.45 Alivaltiosihteerin televisio-ohjelma 15.00
Riistametsällä 15.30 Luontoretkellä:
Syvyyksien kuningatar 16.00 Erätulilla 16.30 Elämäni eläimet: Eläinsairaalassa 17.00 Pikku Kakkonen 18.00
Holby Cityn sairaala (12) 19.00 - 19.25
Rentoa ruokaa Lontoossa 19.30 Kioski
20.00 - 21.37 The Mask - Naamio (12)
21.50 Yle Uutiset 21.55 Urheiluruutu
22.00 Muistin vanki (12) 22.45 Paha
maa (16) 00.50 True Love (12)
MTV3 05.30 Aamusää 06.00 Stu-
dio55.fi 06.25 Huomenta Suomi 09.05
Studio55.fi 09.30 Huomenta Suomen
Uutiset 09.40 Mitä tänään syötäisiin?
09.45 Kauniit ja rohkeat (7) 10.10 Emmerdale (S) 10.40 Emmerdale (S) 11.10
Lääkärit 13.35 Pomo piilossa 14.35 Jamie Oliverin 30 minuutin ateriat 15.05
Mitä tänään syötäisiin. Aurinko luo planeettamme vuorokausirytmin ja eläimet ovat sopeutuneet käyttämään hyödykseen valon ja lämmön vaihteluita. Ihmeelliset
ennätysvideot 19.30 Napamiehet (S)
20.00 Vino Show 21.25 Keno 21.30 Elokuva: 007 - rakastettuni (16) 00.05 Elokuva: Paranormal Activity 2 (16) 01.55
Salaliittoteoriat Jesse Venturan johdolla (S) 02.55 Frasier (S) 03.25 Laiva (S)
FOX 06.00 Sky News 06.24 FOX
Kids 10.25 Elokuva: Vauva vapaalla
12.10 Lentoturmatutkinta 13.05 Lentoturmatutkinta 14.00 Lentoturmatutkinta 15.00 Hurjat mökkiurakat
16.00 Pohjolan maut à la Sara 16.30
ShowHau 17.00 Family Guy 17.30 Family Guy 18.00 Family Guy 18.30 Family Guy 19.00 Rojua, rojua 20.00
Tabu USA 21.00 Elokuva: Evening
23.15 Wayward Pines 00.10 Criminal
Minds 01.05 Criminal Minds 01.55
Criminal Minds 02.50 Maailmanlopun odottajat 03.45 Suomen vartijat
04.15 - 05.59 Sky News
Sub
11.00 Teknavi 11.30 Moderni perhe (7) 12.00 Top Chef 13.00
Mentalisti Noora Karma 14.00 Mutsi
(S) 14.30 Mutsi (12) 15.00 Duudsonit
tuli taloon (S) 16.00 Miehen puolikkaat (S) 16.30 Miehen puolikkaat (S)
17.00 Duudsonit (12) 17.30 Rillit huurussa (S) 18.00 Rillit huurussa (S) 18.30
Simpsonit (7) 19.00 Naapurit-tuloslähetys 19.05 Simpsonit (7) 19.30 Simpsonit (7) 20.00 Simpsonit (7) 20.30
Simpsonit (7) 21.00 Sherlock Holmes
(12) 23.30 Tuulitunneli 00.30 Madventures (12) 01.00 Viidakon tähtöset (7)
02.00 Maailman kauheimmat naapurit
Yle Teema 10.00 Baletin har-
vat ja valitut 11.00 Kirjallisuusfestivaali Helsinki Lit 2015 13.00 Kirjaohjelma:
Jonas Gardell 13.30 Kirjaohjelma: Karin Fossum 14.00 Kirjallisuusfestivaali Helsinki Lit 2015 17.00 Löytöretkiä
maailmaan 17.15 Eksoottiset junamatkat 18.00 Tahtipuikko 19.05 Norjan radion sinfoniaorkesteri esittää
19.45 Musiikin muisti : Virsiä ja balladeja 20.00 - 20.54 Historia: Napoleon
21.00 - 00.01 Teemalauantai: Musta
valta 21.00 Muhammad Alin oikeustaistelut 22.28 Black Power Mixtape 00.00 Uusi Kino: Unohdan tämän
päivän (S) 00.25 Uusi Kino: Koppielämää (S)
Yle Fem 09.00 SVT:n ohjelmaa
14.25 Dok: Fitnesskolmoset 14.55 Sydänystävät 15.25 Nuoret maajussit
15.55 Efter Nio 16.55 Pessimistit onnea etsimässä 17.25 Kirjaohjelma:
Pohjoismainen rikoskirjallisuus 17.55
Yle Nyheter TV-nytt 18.00 BUU-klubben: Tilda ja hänen ystävänsä 18.30
Ihmiskokeita 19.00 Uusi maani 19.30
Yle Nyheter TV-nytt 19.40 Sportnytt
19.50 Taulun salaisuus (12) 20.05 Kotikulmilla (7) 20.50 Anjan matkassa 21.00 Efter Nio Bettinan seurassa
22.00 - 23.51 Elokuva: Love is all you
need (7)
JIM
08.15 Jaksa paremmin 08.45
Merimaili 09.15 Hell?s Kitchen 10.10
Hell?s Kitchen 11.05 Anthony Bourdain minilomalla 12.05 Anthony
Bourdain minilomalla 13.05 Hurja remontti 14.05 Guinness World Records
15.00 Metsien miehet (12) 16.00 Pomo piilossa 17.00 Henkka & Niki vs.
Amerikka 17.30 Jyrki Sukulan makujen maa 18.00 Suomen huutokauppakeisari 19.00 Poliisit (S) 19.30 Poliisit
(7) 20.00 Poliisit (7) 20.30 Poliisit (7)
21.00 Poliisit (S) 21.30 Poliisit (S) 22.00
Poliisit (7) 22.30 Poliisit (7) 23.00 Poliisit (7) 23.30 Poliisit (S) 00.00 Rekkakuskit jäällä (7) 01.00 Villit lomavideot
01.30 Villit lomavideot 02.00 Villit nettivideot (12) 02.30 Villit nettivideot (12) 03.00 Rantavahdit (12) 03.30
Rantavahdit (7) 04.00 Panttilainaamon autospesialistit (S)
SUNNUNTAI 24.5.
Yle TV1 08.00 Yle Uutiset 08.05
- 08.55 Avara luonto: Maapallon vuorokausi 09.00 Yle Uutiset 09.05 - 09.45
Aamusydämellä 09.55 Yle Uutiset
10.00 Jumalanpalvelus 11.00 Yle Uutiset 11.05 Yle Uutiset Viikko viitottuna 11.15 Pressiklubi 11.45 A-studio
12.15 Vallan kaupungit 13.00 Muisti: Elämä on toisaalla 13.30 Agatha
Christien arvoitus 14.30 Niko Kivelä ja
nurkkakunnat: Raahe 15.00 Yle Uutiset 15.05 Yle News 15.10 - 15.49 Otto
Heino - keramiikan mestari 15.55 Lapin kullan kimallus (7) 16.50 Novosti
Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä
17.00 Yle Uutiset 17.08 Historia: Varsovan kansannousu 18.00 Yle Uutiset
18.10 Urheiluruutu 18.15 Luontohetki: Jääkarhujen kesä 18.45 - 19.31 Arto Nyberg 19.40 Vera Stanhope tutkii
(12) 20.30 Yle Uutiset 20.45 Urheiluruutu 21.05 Kotikatsomo : Siinä näkijä
missä tekijä (12) 22.10 Hiljainen todistaja (16) 23.05 Ykkösaamu 23.45 Ensimmäiset eurooppalaiset
Yle TV2
07.45 Unna Junná
08.00 Pikku Kakkonen 09.00 Galaxi
09.01 Karvinen (7) 09.16 Ötökkämiehet 09.27 Galaxin Soundi 10.00 Uusi päivä (S) 10.26 Uusi päivä (S) 10.54
Uusi päivä (S) 11.25 Rentoa ruokaa
Lontoossa 11.50 Glomtunturin salaisuudet 12.40 Erätulilla 13.10 Ilmojen hurjapäät 14.00 Tennis: Ranskan
avoin: Naisten kaksinpeli 15.05 Jalkapallon Mestarien liiga 15.30 Ratsastus: Kouluratsastuksen SM 16.30
MotorSport: Extra Rallicrossin SM
17.00 Lentopallon maailmanliiga:
Suomi - Belgia 19.10 Tennis: Ranskan avoin: Miesten kaksinpeli 21.00
The Musketeers (12) 21.53 Yle Uuti-
08.05 Mofy (S) 08.10 Palomies Sami (S) 08.25 Hello Kitty:
Omenapuumetsä ja Lumottu maa
(S) 08.35 Maija Mehiläinen (S) 08.50
Winx-klubi (7) 09.15 Chaplin (S) 09.25
Loton ja Jokerin tulokset 09.30 Mira ja
miljoonakodit 10.30 Grillikuume 11.30
Suomen kaunein piha 12.30 Pientä mökkiremonttia 13.30 MTV Sport:
F1 Ennakkotunnelmat 14.00 Piilokamera 14.30 Pilanpäiten 14.40 Pilanpäiten 14.50 MTV.doc: Iskun jälkeen
- yrittäjän tarina 15.50 Hinnalla millä hyvänsä (7) 16.50 100 tarinaa Lastensairaalasta 16.55 Pop?n?Roll 17.55
Retrohelmet 18.55 Naapurit-tuloslähetys 19.00 Seitsemän Uutiset 19.10
MTV Sport Uutiset 19.20 MTV Sport:
F1 Extra 19.30 Ketonen & Myllyrinne (12) 20.05 Tuubi 21.00 Amazing
Race 22.00 Kymmenen Uutiset 22.15
Viikon sää 22.20 MTV Sport Uutiset
22.35 Formula 1: osakilpailu 23.35
MTV Sport: F1 Extra 23.45 Mentalist
(12) 00.45 Teknavi
Nelonen
08.00 Bumba (S)
08.05 Bubble Guppies (S) 08.30 Jaksa paremmin 09.00 Huvila & Huussi
10.00 Guinness World Records . 15.05 Millerit (S)
15.35 Salatut elämät (7) 16.05 Anthony Bourdain - kohti tuntematonta 17.05 100 tarinaa Lastensairaalasta
17.15 Uutiset 17.20 Päivän sää 17.25
Kauniit ja rohkeat (S) 17.55 Mitä tänään syötäisiin. Amerikka 11.30 Jyrki Sukulan makujen maa 12.00 Panttilainaamo 12.30 Panttilainaamo 13.00
Suomen huutokauppakeisari 14.00
Panttilainaamo Louisiana 14.30 Panttilainaamo Louisiana 15.00 Pomo piilossa 16.00 Guinness World Records
17.00 Villit lomavideot 17.30 Villit lomavideot 18.00 Poliisit (S) 18.30 Poliisit (7) 19.00 Poliisit (7) 19.30 Poliisit
(7) 20.00 Poliisit (7) 20.30 Poliisit (12)
21.00 Poliisit (7) 21.30 Poliisit (S) 22.00
Poliisit (S) 22.30 Poliisit (S) 23.00 Poliisit (7) 23.30 Poliisit (7) 00.00 Täysillä tutkaan (7) 00.30 Rantavahdit (7)
01.00 Rantavahdit (12) 01.30 Outoa
vai mitä. 15.10 Isän tyttö (S) 15.35 Salatut elämät (7) 16.05
Maajussille morsian 17.05 100 tarinaa
Lastensairaalasta 17.15 Uutiset 17.20
Päivän sää 17.25 Kauniit ja rohkeat
(S) 17.55 Mitä tänään syötäisiin
10.30 Jahtikumppanukset Lotta ja Leif 10.45 Vaikea rakkaus 11.45
Soramonttuprinsessat 12.12 - 12.40
Soramonttuprinsessat 12.45 Kioski
13.15 Älä kokeile tätä kotona 13.45 14.40 Nansenin jäljillä 14.45 Satuhäät
15.35 Uusi päivä (S) 16.02 Uusi päivä
(S) 16.30 Latela 17.00 Pikku Kakkonen
18.00 Holby Cityn sairaala (12) 19.00
Latela 19.30 Kioski 20.00 Uusi päivä (S)
20.28 Uusi päivä (S) 21.00 Ajankohtainen kakkonen 21.50 Yle Uutiset 21.55
Urheiluruutu 22.00 The Leftovers (16)
23.11 The Leftovers (16) 00.07 The
Leftovers (16) 01.00 The Leftovers (16)
01.50 The Leftovers (16) 02.45 Latela
03.15 Muistin vanki (12)
1970-luvun
Miss Suomet
Yle Teema
tiistaina 26.5.
klo 21.56.
Miss Suomi -kilpailuissa alkoi esiintyä
skandaalinkäryä
1970-luvulla.
Ensimmäisen kerran
missit esiintyivät
uimapukukierroksella
bikineissä vuonna
1975.
Arkistokoosteessa
esitellään kaikki
70-luvun
Miss Suomi-kisat.
Kuvassa
Ursula Raunio.
MTV3 05.30 Aamusää 06.00 Stu-
dio55.fi 06.25 Huomenta Suomi 09.05
Studio55.fi 09.30 Huomenta Suomen Uutiset 09.40 Mitä tänään syötäisiin. onnettomuus Atlantin yllä (7) 00.30
Panttilainaamo 01.00 Vuorien sankarit (7) 02.00 Pomo piilossa 02.55 Lei-
jonan luola USA
TIISTAI 26.5.
Yle TV1 05.45 Aamusydämel-
lä 06.25 Ylen aamu-tv 09.30 Finnautti
10.00 Midsomerin murhat (12) 10.45
Ruotsin salaiset huoneet 11.00 Yle
Uutiset 11.05 Alueellisia uutisia 12.05
Löytöretkiä maailmaan 12.20 Kyläsairaala (12) 13.10 Oksat pois (S) 14.35
Palanen: Viimeinen työpäivä 15.00
Yle Uutiset 15.05 Yle News 15.10 Ylen
aamu-tv: Tänään otsikoissa 15.50 Astudio 16.20 Puutarhaunelmia 16.50
Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.06 Yle
Uutiset alueeltasi 17.10 - 17.55 Midsomerin murhat (12) 18.00 Yle Uutiset 18.22 Yle Uutiset alueeltasi 18.30
Lomamatka 70-luvulle: Hiostaako, muru. 09.45 Kauniit ja rohkeat (S)
10.10 Emmerdale (S) 10.40 Emmerdale (S) 11.10 Lääkärit 13.35 Selviytyjät 14.35 Jamie Oliverin 30 minuutin
ateriat 15.05 Mitä tänään syötäisiin?
15.10 Middle (S) 15.35 Salatut elämät (S) 16.05 Pientä mökkiremonttia
17.05 100 tarinaa Lastensairaalasta
17.15 Uutiset 17.20 Päivän sää 17.25
Kauniit ja rohkeat (S) 17.55 Mitä tänään syötäisiin. 19.00 Minä, Hercule Poirot 20.00 Muisti: Wiiman kuuma lasti
20.30 Yle Uutiset 20.55 Urheiluruutu
21.00 Happy Valley, varjojen laakso
(16) 21.55 Siska (12) 22.55 Yle Uutiset
23.00 Prisma: Oikean ajoituksen biologia 23.50 Vallan kaupungit
Yle TV2
06.50 Pikku Kakkonen
09.00 Holby Cityn sairaala (12) 10.00
- 10.25 Onko väärin olla kiltti eläimille. (16) 00.45 Luovat hullut
(S) 01.10 Rysän päällä
Yle Teema
17.00 - 17.48 Eksoottiset junamatkat 18.00 - 18.55
Kauniit ihmiset 19.00 Saari (12) 20.00
Arkistojen salat: Britannian kruunajaiset 20.30 Kirjaohjelma: Siri Hustvedt
21.00 Vanha rouva ja Dostojevski 22.35
Kino:: Saksa vuonna nolla (12) 23.45
Uusi Kino: Las Palmas (S) 23.59 Uusi
Kino: Tervetuloa ja...osanottomme (S)
Yle Fem 07.25 SVT:n ohjelmaa
17.25 Uusi maani 17.55 Yle Nyheter
TV-nytt 18.00 BUU-klubben: Kiia ja
kissa 18.30 Taivaallista menoa: Innoittajana usko 19.00 Tiettömän taipaleen takana 19.30 Yle Nyheter TV-nytt
20.00 Närbild 20.30 Kontroller 20.44
Sportmagasinet replay 21.00 Efter
Nio 21.57 Yle Nyheter TV-nytt 22.00
Strömsö 22.30 Skandinavia Hitlerin
otteessa 23.00 SVT:n ohjelmaa
JIM
11.05 Mahdoton illallinen
12.00 Kuuluisat kuppilat 12.30 Kuuluisat kuppilat 13.00 Guinness World
Records 14.00 Kuppilat kuntoon
Ruotsi 15.00 JIM D: Lontoon olympiastadion (S) 16.00 Hurja remontti
17.00 Kuuluisat kuppilat 17.30 Pomo
piilossa 18.30 Leijonan luola USA
19.30 Hell?s Kitchen 20.30 Poliisit (S)
21.00 Amerikan kovimmat keräilijät
22.00 Poliisit (S) 22.30 Suomen huutokauppakeisari 23.30 JIM D: Lento 447
. 09.45 Kauniit ja rohkeat (S)
10.10 Emmerdale (S) 10.40 Emmerdale (S) 11.05 Saaristoruokaa 11.35 Jamie Oliverin 30 minuutin ateriat 13.35
Unelmien koti 14.35 Peter uutisvirrassa 15.05 Mitä tänään syötäisiin. 10.00 Midsomerin murhat (12) 10.45 Ruotsin salaiset huoneet 11.00 Yle Uutiset 11.05
Uutisikkuna 12.20 Kyläsairaala (12)
13.10 - 14.50 Skandaali tyttökoulussa
(S) 15.00 Yle Uutiset 15.05 Yle News
15.10 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa 15.50 MOT 16.20 Luontohetki: Jääkarhujen kesä 16.50 Novosti Yle 16.55
Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle
Uutiset 17.06 Yle Uutiset alueeltasi
17.10 Midsomerin murhat (12) 18.00
Yle Uutiset 18.22 Yle Uutiset alueeltasi 18.30 Lomamatka 70-luvulle: Varo liftaria, Nea! 19.00 - 19.54 Prisma:
Syvänmeren hait 20.00 Niko Kivelä ja nurkkakunnat: Pietarsaari 20.30
Yle Uutiset 20.55 Urheiluruutu 21.05
A-studio 22.00 Fortitude - ikiroudan
kirous (16) 22.50 Yle Uutiset 22.55 Ulkolinja: Rikkiammuttu sopimus 23.55
Avara luonto: Maapallon vuorokausi
Yle TV2 06.50 Pikku Kakkonen
09.00 - 10.00 Holby Cityn sairaala (12)
10.15 Tuhkimotarinoita 11.05 Uutisikkuna 12.20 Soramonttuprinsessat
12.48 Kioski 13.15 Kohti täydellistä
elämää 13.45 Elämäni eläimet: Eläinsairaalassa 14.15 Onnenetsijät 14.45
Ajankohtainen kakkonen 15.35 Uusi päivä (S) 16.03 Uusi päivä (S) 16.30
Latela 17.00 Pikku Kakkonen 18.00
Holby Cityn sairaala (12) 19.00 Latela
19.30 Kioski 20.00 Uusi päivä (S) 20.28
Uusi päivä (S) 21.00 - 21.42 Kohta 18
(12) 21.50 Yle Uutiset 21.55 Urheiluruutu 22.00 Stacey Dooley: Bileturismin kääntöpuoli 23.00 Latela 23.30
Silminnäkijä: Ei mies, ei nainen 00.00
How to Make it in America (12) 00.25
How to Make it in America (12)
MTV3 05.30 Aamusää 06.00 Stu-
dio55.fi 06.25 Huomenta Suomi 09.05
Studio55.fi 09.30 Huomenta Suomen
Uutiset 09.40 Mitä tänään syötäisiin?
09.45 Kauniit ja rohkeat (S) 10.10 Emmerdale (7) 10.40 Emmerdale (S)
11.10 Lääkärit 13.35 Upeat skandikodit 14.05 Jamie Oliverin 30 minuutin
ateriat 14.35 Mitä tänään syötäisiin?
14.40 Saaristoruokaa 15.10 Löytäjät
15.40 Salatut elämät (S) 16.05 Suomen kaunein piha 17.05 100 tarinaa
Lastensairaalasta 17.15 Uutiset 17.20
Päivän sää 17.25 Kauniit ja rohkeat (S)
17.55 Mitä tänään syötäisiin. 18.00
Emmerdale (7) 18.30 Emmerdale (S)
19.00 Seitsemän Uutiset 19.20 Päivän sää 19.30 Salatut elämät (7) 20.05
Maajussille morsian 21.00 Kaappaus
07.00 Disneyn esikoulu: Sofia ensimmäinen & Minnin Toons (S) 07.30 Disney esittää:
Kim Possible (7) 07.55 Disney esittää:
Aku ja kumppanit (S) 08.05 Disney
esittää: Aku ja kumppanit (S) 08.10
Shake It Up (7) 08.40 PII-PAA Poliisit 08.45 Eläinten pelastajat (S) 09.15
Gordon Ramsay - pannu kuumana 10.20 Huippukokki lähtee maalle
13.50 Deittikamera 14.20 Huippukokki lähtee maalle 14.50 Gordon
Ramsay - pannu kuumana 15.50
Huippumalli haussa 16.50 Laiva (S)
17.20 Frasier (S) 17.50 Pomo haussa
18.55 HS-uutiset 18.58 HS-sää 19.00
Hyvät ja huonot uutiset 20.00 Kaisa
ja luksuskodit 20.58 Keno 21.00 Elokuva: Kulman pojat (12) 22.45 Aatami etsii Eevaa (S) 23.45 Blue Bloods
(12) 00.45 Frasier (S) 01.15 Virta (12)
02.15 Laiva (S) 02.45 Tummien vesien tulkit (7)
FOX
06.18 FOX Kids 09.00 Wipeout Kesä 09.50 Aivopelit 10.15
ShowHau 10.45 How I Met Your Mother 11.10 Jaakon matkassa 12.05 Lyödään ällikällä 12.35 Alaskan poliisit
13.30 Alaskan poliisit 14.30 Autotallien metsästäjät 15.00 Huutokaupan
metsästäjät 15.30 Huutokaupan metsästäjät 16.00 ##### puhelinmyyjät!
17.00 Cops 17.30 Lapin poliisit 18.00
How I Met Your Mother 18.30 Family
Guy 19.00 Huutokaupan metsästäjät:
Kanada 19.30 Huutokaupan metsästäjät 20.00 Huutokaupan metsästäjät 20.30 Lapin poliisit 21.00 Criminal
Minds 21.55 Wayward Pines 22.50 Ilman johtolankaa 23.45 Tabu USA
00.40 Tabu USA 01.40 Alaskan poliisit 02.40 Alaskan poliisit 03.40 Suomen vartijat
Sub
10.00 Lemmen viemää (S)
14.00 Walker, Teksasista (12) 15.00
Ennätystehdas 15.30 Kolme miestä ja
tyttö (S) 16.00 Suomen surkein kuski
17.00 Lemmen viemää (S) 18.00 Myytinmurtajat 19.00 Naapurit-tuloslähetys 19.05 Simpsonit (7) 19.30 Miehen
puolikkaat (S) 20.00 Rillit huurussa (S)
20.30 Simpsonit (7) 21.00 David Hasselhoff Show 22.00 Duudsonit (12)
22.30 Tuulitunneli 23.30 Lainvalvojat (7) 00.00 Lainvalvojat (7) 00.30 Revolution (16) 01.30 Nitro Circus Live
(12) 02.00 Eloonjääneet (12)
Yle Teema 17.00 Volga - ve-
näläinen joki 18.00 Elämää suuremmat keksinnöt 19.00 - 19.54 Kauniit
ihmiset 20.00 Tiededokumentti: Pitkän iän salaisuudet 21.00 Tiededokumentti: Uhkana puutiaiset 21.55
Kino Suomi: 9 runoa (7) 22.04 Kino
Suomi: Spindrift (S) 22.18 Kino Suomi: DIMI-baletti (S) 22.29 Kino Suomi:
Hyppy (S) 22.33 Kino Suomi: Kotka
(S) 22.41 Kino Suomi: Kineettisiä kuvia (S) 22.45 Kino Suomi: Kaksi kanaa
(S) 22.48 Whole truth and nothing
but the truth (S) 22.51 Kino Suomi:
Beautiful people (12) 22.54 Kino Suomi: Suomen Talvisota (7) 23.05 Vanha
rouva ja Dostojevski
Yle Fem 07.25 SVT:n ohjelmaa
15.55 Kaksoiselämää (S) 16.09 Clay
Kids (7) 16.20 Gazoon (S) 16.25 Ihmiskokeita 16.55 Puutarhamaanantai
17.25 Lasso 17.55 Yle Nyheter TVnytt 18.00 BUU-klubben: Bärtil 18.30
Hiukkasmysteeri (7) 19.00 Purtavaa
Pohjolasta 19.30 Yle Nyheter TV-nytt
19.55 Obs debatt 20.30 Näin Norjassa 20.45 Oddasat 21.00 Efter Nio
21.57 Yle Nyheter TV-nytt 22.00 22.53 Dok: Tenniskylän miehet 23.00
SVT:n ohjelmaa
JIM
10.20 Jeff Corwin ja valtamerten salaisuudet 10.50 Muuttajat
11.20 Elixir 11.50 Elämää halpalentoyhtiössä (S) 12.20 Leijonan luola
USA 13.20 New Yorkin tatuointitarinat 14.15 Hell?s Kitchen 16.00 Hurja remontti 17.00 Kuuluisat kuppilat
17.30 Pomo piilossa 18.30 Leijonan
luola USA 19.30 Hell?s Kitchen 20.30
Poliisit (7) 21.00 Talent USA 22.50 Poliisit (S) 23.20 Rantavahdit (7) 23.50
Rantavahdit (12) 00.20 Villit nettivideot (12) 00.50 Villit nettivideot (12)
01.20 Pomo piilossa 02.20 Leijonan
luola USA. 18.00
Emmerdale (S) 18.30 Emmerdale (S)
19.00 Seitsemän Uutiset 19.20 Päivän sää 19.30 Salatut elämät (7) 20.05
Grillikuume 21.00 Mentalist (12) 22.00
Kymmenen Uutiset 22.20 Päivän sää
22.25 Viking Lotto ja Jokeri 22.30 MTV
Sport Uutiset 22.45 Teknavi 23.15 Top
Gear 00.20 Bones (12)
Nelonen
07.00 Disneyn esikoulu: Jake ja Mikä-Mikä-Maan merirosvot (S) 07.25 Disney esittää: Kim
Possible (7) 07.50 Disney esittää: Aku
ja kumppanit (S) 07.55 Disney esittää: Aku ja kumppanit (S) 08.05 Shake It Up (7) 08.35 PII-PAA Poliisit 08.40
PII-PAA Poliisit 08.45 Eläinten pelastajat (7) 09.15 Gordon Ramsay - pannu
kuumana 10.20 Huippukokki lähtee
maalle 10.50 Onnenarpa 11.50 LIVE: Tiedä ja Voita 13.50 Deittikamera 14.20 Huippukokki lähtee maalle
14.50 Gordon Ramsay - pannu kuumana 15.50 Huippumalli haussa 16.50
Laiva (S) 17.20 Frasier (S) 17.50 Kaisa
ja luksuskodit 18.55 HS-uutiset 18.58
HS-sää 19.00 Risteyksessä (7) 20.00
Suomen kaunein mökki 20.58 Keno 21.00 Greyn anatomia (12) 22.00
Hyvät ja huonot uutiset 23.00 Poliisit - kotihälytys (12) 00.00 Myllyrinne
company (S) 00.30 Castle (12) 01.30
Frasier (S) 02.00 Neljän tähden illallinen 02.30 Neljän tähden illallinen
03.00 Laiva (S) 03.30 Tummien vesien tulkit (7)
FOX
06.24 FOX Kids 08.55 Wipeout Kesä 09.45 Sara Chafak suolasta sahramiin 10.15 Ari ja Kirsi:
Kotirempat 10.40 How I Met Your
Mother 11.10 Jaakon matkassa 12.05
Lyödään ällikällä 12.30 Alaskan poliisit
13.30 Alaskan poliisit 14.30 Autotallien metsästäjät 15.00 Huutokaupan
metsästäjät 15.30 Huutokaupan metsästäjät 16.00 ##### puhelinmyyjät!
17.00 Cops 17.30 Lapin poliisit 18.00
How I Met Your Mother 18.30 Family
Guy 19.00 Huutokaupan metsästäjät:
Kanada 19.30 Huutokaupan metsästäjät 20.00 Huutokaupan metsästäjät 20.30 Lapin poliisit 21.00 Criminal
Minds 21.55 Elokuva: The X-Files: Usko koetuksella 23.55 Tabu USA 00.50
Tabu USA 01.50 Alaskan poliisit 02.50
Alaskan poliisit 03.50 Suomen vartijat
Sub
10.00 Lemmen viemää (S)
14.00 Walker, Teksasista (12) 15.00
Ennätystehdas 15.30 Kolme miestä
ja tyttö (S) 16.00 Ensisilmäyksellä (S)
16.30 Ensisilmäyksellä (7) 17.00 Lemmen viemää (S) 18.00 112 (7) 19.00
Naapurit-tuloslähetys 19.05 Simpsonit (7) 19.30 Miehen puolikkaat (S)
20.00 Rillit huurussa (S) 20.30 Simpsonit (7) 21.00 Myytinmurtajat 22.00
Kurjat kuppilat USA 23.00 Scorpion
(12) 00.00 Lainvalvojat 00.30 Lainvalvojat 01.00 Maailman kauheimmat
naapurit
Yle Teema 17.00 Baletin har-
vat ja valitut 18.00 Historia: Stalin,
verinen tyranni (12) 19.00 Saari (12)
19.45 Löytöretkiä maailmaan 20.00
Eksoottiset junamatkat 20.45 Historiaa huonomuistisille 21.00 Olipa
kerran Harlemissa 21.55 Kino: Eliittijoukot 2 (16)
keittiössä 22.00 Kymmenen Uutiset
22.20 Päivän sää 22.25 MTV Sport Uutiset 22.35 Veteen piirretty viiva (16)
01.50 Teknavi
Yle Fem 07.25 SVT:n ohjelmaa Nelonen
14.55 Stafettkarnevalen 2105 16.25
Hevostila Mistral (7) 16.47 Nina Patalo (7) 16.55 Spotlight 17.25 Urheilevat
norjalaiset 17.55 Yle Nyheter TV-nytt
18.00 BUU-klubben: Hittehatt 18.30
Kaksoiselämää (S) 18.44 Clay Kids
(7) 18.55 Gazoon (S) 19.00 Puutarhamaanantai 19.30 Yle Nyheter TV-nytt
20.00 Lasso 20.30 Sex & Sånt 20.45
Oddasat 21.00 Koko kansan viettelijä
(12) 21.58 Yle Nyheter TV-nytt 22.00
Kätilöt 22.30 Ihmiskokeita 23.00 SVT:n
ohjelmaa
JIM
10.25 Jeff Corwin ja valtamerten salaisuudet 10.55 Muuttajat 11.25
Elixir 11.55 Elämää halpalentoyhtiössä (S) 12.25 Leijonan luola USA 13.25
New Yorkin tatuointitarinat 14.20
Hell?s Kitchen 15.20 Hurja remontti 16.15 Pomo piilossa 17.15 Leijonan
luola USA 18.15 Hell?s Kitchen 20.00
Poliisit (S) 20.30 Suomen huutokauppakeisari 21.30 Nelonen Pro esittää:
UEFA Europa League finaali 23.55 Poliisit (S) 00.25 Panttilainaamo 00.55
Rekkakuskit jäällä (7) 01.55 Pomo piilossa 02.55 Leijonan luola USA
TORSTAI 28.5.
Yle TV1 05.55 MOT 06.25 Ylen
aamu-tv 09.30 Lomamatka 70-luvulle: Varo liftaria, Nea! 10.00 Midsomerin murhat (12) 10.45 Ruotsin salaiset
huoneet 11.00 Yle Uutiset 11.05 Yle
Uutiset Uusimaa 11.12 Yle Uutiset Kaakkois-Suomi 11.19 Yle Uutiset Lounais-Suomi 11.26 Yle Uutiset
Häme 11.33 Yle Uutiset Keski-Suomi 11.40 Yle Uutiset Itä-Suomi 11.47
Yle Uutiset Pohjanmaa 11.54 Yle Uutiset Pohjois-Suomi 12.01 Oddasat
12.20 Kyläsairaala (12) 13.10 Kuningas kulkureitten (7) 14.30 Hammaslääkärit maailmalla 15.00 Yle Uutiset
15.05 Yle News 15.10 Ylen aamu-tv:
Tänään otsikoissa 16.00 Eduskunnan
kyselytunti 16.55 Novosti Yle 16.57
Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle
Uutiset 17.06 Yle Uutiset alueeltasi
17.10 Midsomerin murhat (12) 18.00
Yle Uutiset 18.22 Yle Uutiset alueeltasi 18.30 Lomamatka 70-luvulle: Apua,
poliisi! 19.00 Bomb Girls (12) 19.45
Mittatilaustyönä 20.00 Puutarhaunelmia 20.30 Yle Uutiset 20.55 Urheiluruutu 21.05 Outlander - Matkantekijä
(16) 22.00 Ulkolinja: Kreikkalainen sanakirja 22.55 Yle Uutiset 23.00 Hiljainen todistaja (16) 23.55 Puolan
taistelu turskasta
Yle TV2 06.50 Pikku Kakkonen
09.00 Holby Cityn sairaala (12) 10.00
Vauhtimimmit 10.15 Stacey Dooley: Bileturismin kääntöpuoli 11.15
Kohti täydellistä elämää 11.45 Soramonttuprinsessat 12.11 - 12.40 Soramonttuprinsessat 12.45 Kioski 13.15
Tanskalainen maajussi 13.45 Fårbergin metsästäjät 14.45 - 15.25 Saariston pelastaja 15.34 Uusi päivä
(S) 16.02 Uusi päivä (S) 16.30 Latela
17.00 Pikku Kakkonen 18.00 Holby Cityn sairaala (12) 19.00 Erätulilla 19.30
Kioski 20.00 Silminnäkijä: Juomaveden loppu 20.30 - 20.53 Promotytöt
(12) 21.00 Anna Perhon kyselytunti 21.30 Hulli (12) 21.51 Yle Uutiset
21.56 Urheiluruutu 22.00 Bates Motel
(16) 22.45 Kiukun parempi puoli (12)
00.40 Kohta 18 (12)
MTV3 05.30 Aamusää 06.00 Stu-
dio55.fi 06.25 Huomenta Suomi 09.05
Studio55.fi 09.30 Huomenta Suomen
Uutiset 09.35 Viking Loton ja Jokerin tulokset 09.40 Mitä tänään syötäisiin. 14
TELEVISIO 22.?-28.?5.
KANSAN TAHTO 21.5.2015
(12) 00.00 HS Uutisraportti 00.30 Salaliittoteoriat Jesse Venturan johdolla
(S) 01.30 Frasier (S) 02.00 Kylmäverisesti sinun (12) 03.05 Laiva (S) 03.35
Jopet-show (S) 04.15 Jopet-show (S)
FOX
06.26 FOX Kids 08.55 Wipeout Kesä 09.45 ShowHau 10.15 Sara Chafak suolasta sahramiin 10.45
How I Met Your Mother 11.10 Jaakon matkassa 12.05 Lyödään ällikällä 12.35 Alaskan poliisit 13.30 Alaskan
poliisit 14.30 Autotallien metsästäjät
15.00 Varastojen metsästäjät 15.30
Varastojen metsästäjät 16.00 #####
puhelinmyyjät! 17.00 Aivopelit 17.30
Pohjolan maut à la Sara 18.00 How
I Met Your Mother 18.30 Family Guy
19.00 Lentoturmatutkinta 20.00 Rojua, rojua 21.00 Elokuva: Vihollisen
keskellä - Kolumbia 22.45 S.H.I.E.L.D.
Agentit 23.40 Cops 00.05 Cops 00.35
Alaskan poliisit 01.35 Alaskan poliisit
02.35 Suomen vartijat 03.05 Suomen
vartijat 03.35 Suomen vartijat
Sub
10.00 Lemmen viemää (S)
14.00 Walker, Teksasista (12) 15.00
Ennätystehdas 15.30 Kolme miestä ja
tyttö (7) 16.00 Viidakon tähtöset (7)
17.00 Lemmen viemää (S) 18.00 Catfish 19.00 Naapurit-tuloslähetys 19.05
Simpsonit (7) 19.30 Luovat hullut (S)
20.00 Rillit huurussa (S) 20.30 Simpsonit (7) 21.00 Apinoiden planeetan
synty (12) 23.05 Madventures (16)
23.55 C.S.I. 18.00 Emmerdale (7)
18.30 Emmerdale (S) 19.00 Seitsemän
Uutiset 19.20 Päivän sää 19.30 Salatut elämät (S) 20.05 Suomen kaunein
piha 21.00 Saaristoruokaa 21.30 Löytäjät 22.00 Kymmenen Uutiset 22.20
Päivän sää 22.25 MTV Sport Uutiset
22.35 Hinnalla millä hyvänsä 23.35
Pukumiehet (12) 00.35 Vihjeet hukassa (12)
Nelonen
07.00 Disneyn esi-
koulu: Jake ja Mikä-Mikä-Maan merirosvot (S) 07.25 Disney esittää: Kim
Possible (7) 07.50 Disney esittää: Aku
ja kumppanit (S) 08.00 Disney esittää: Aku ja kumppanit (S) 08.10 Shake It Up (S) 08.40 PII-PAA Poliisit 08.45
Eläinten pelastajat (7) 09.15 Gordon Ramsay - pannu kuumana 10.20
Huippukokki lähtee maalle 13.50
Deittikamera 14.20 Huippukokki lähtee maalle 14.50 Gordon Ramsay pannu kuumana 15.50 Huippumalli
haussa 16.50 Laiva (S) 17.20 Frasier
(S) 17.50 Tuuri 18.55 HS-uutiset 18.58
HS-sää 19.00 Jutta ja huikeat häädieetit 20.00 Huvila & Huussi 20.58
Keno 21.00 Suomen huutokauppakeisari 22.00 Holmes NYC (12) 23.00
Beck: Japanilainen maalaus (16) 01.00
NCIS Rikostutkijat (12) 02.00 Frasier
(S) 02.30 Holmes NYC (12) 03.30 Neljän tähden illallinen 04.00 Neljän tähden illallinen 04.30 - 05.00 Laiva (S)
FOX
06.24 FOX Kids 08.55 Wipeout Kesä 09.45 Pohjolan maut à la
Sara 10.15 Aivopelit 10.45 How I Met
Your Mother 11.10 Jaakon matkassa 12.05 Lyödään ällikällä 12.35 Alaskan poliisit 13.30 Alaskan poliisit 14.30
Autotallien metsästäjät 15.00 Varastojen metsästäjät 15.30 Varastojen metsästäjät 16.00 ##### puhelinmyyjät!
17.00 Hurjat mökkiurakat 18.00 How
I Met Your Mother 18.30 Family Guy
19.00 Huutokaupan metsästäjät: Kanada 19.30 Huutokaupan metsästäjät
20.00 Huutokaupan metsästäjät 20.30
Lapin poliisit 21.00 Criminal Minds
21.55 Ilman johtolankaa 22.50 Wayward Pines 23.45 Tabu USA 00.40 Tabu USA 01.40 Alaskan poliisit 02.40
Alaskan poliisit 03.40 Suomen vartijat
Sub
10.00 Lemmen viemää (S)
14.00 Walker, Teksasista (12) 15.00
Ennätystehdas 15.30 Kolme miestä ja tyttö (7) 16.00 Tyhjätaskut (S)
16.30 Tyhjätaskut (S) 17.00 Lemmen
viemää (S) 18.00 Catfish 19.00 Naapurit-tuloslähetys 19.05 Simpsonit
(7) 19.30 Miehen puolikkaat (S) 20.00
Rillit huurussa (S) 20.30 Simpsonit
(7) 21.00 112 (7) 22.00 Tuulitunneli 23.00 Maailman kauheimmat naapurit 00.00 Revolution (16) 01.00 The
Strain (16) 02.00 Tyhjätaskut (S) 02.30
Tyhjätaskut (S)
Yle Teema
16.55 Kalaharista Saamenmaalle 17.25 Vanha rouva ja Dostojevski 19.00 - 19.51 Saari
(12) 20.00 - 20.55 Niki de Saint Phalle 21.00 Historia: Napoleon 21.55 Elävä arkisto: 1970-luvun missit 21.56
1970-luvun Miss Suomet 23.05 23.58 Eristetty
Yle Fem 07.25 SVT:n ohjelmaa
16.25 Efter Nio 17.25 Närbild 17.55
Yle Nyheter TV-nytt 18.00 BUU-klubben: Hanna ja Rally 18.30 Hevostila
Kuva: Kalle Kultala/
Yle Kuvapalvelu
Mistral (7) 18.52 Nina Patalo (7) 19.00
Pessimistit onnea etsimässä 19.30 Yle
Nyheter TV-nytt 20.00 Spotlight 20.30
Stafettkarnevalen 2105 21.58 Yle Nyheter TV-nytt 22.00 Todistaja (16)
23.00 Oddasat 23.15 SVT:n ohjelmaa
JIM
11.00 Kuuluisat kuppilat 12.00
Elixir 12.30 Elämää halpalentoyhtiössä (S) 13.00 Leijonan luola USA 14.00
Kuppilat kuntoon Ruotsi 15.00 Hell?s
Kitchen 16.00 Hurja remontti 17.00
Kuuluisat kuppilat 17.30 Pomo piilossa 18.30 Leijonan luola USA 19.30
Hell?s Kitchen 20.30 Poliisit (S) 21.00
Haasta Hans 22.00 Poliisit (S) 22.30
Villit lomavideot 23.00 Villit lomavideot 23.30 Australian rajalla 00.00
Australian rajalla 00.30 Täysillä tutkaan (7) 01.00 Pomo piilossa 02.00
Leijonan luola USA
KESKIVIIKKO 27.5.
Yle TV1 05.55 Tanskan ihmei-
tä: Mønin liitukalliot 06.25 Ylen aamu-tv 09.30 Lomamatka 70-luvulle:
Hiostaako, muru. 15.10
Isän tyttö (7) 15.35 Salatut elämät (7)
16.05 Grillikuume 17.05 100 tarinaa
Lastensairaalasta 17.15 Uutiset 17.20
Päivän sää 17.25 Viking Loton ja Jokerin tulokset 17.30 Kauniit ja rohkeat
(S) 17.55 Mitä tänään syötäisiin
lyhdyt
. 050 512 3325
katja.hanninen@eduskunta.fi
OY
8
POHJOIS-SUOMEN
PIIRIJÄRJESTÖT
Urheilutie 49
86600 HAAPAVESI
Puh. 0500 584 055
jaakko.alavuotunki@vasemmistoliitto.fi
http://pohjois-pohjanmaa.vasemmisto.fi
www.elakelaiset.fi
Vasemmiston Lapin piiri
Lapinkatu 2, 96190 ROVANIEMI
Toiminnanjohtaja Kati Tervo, puh. ym.
Kaikki automerkit
LAPIN
AUTO-OSA OY
ASIANAJAJA on asianajajaluetteloon hyväksytty
lakimies, jolla on säädetty kokemus ja taito.
Asianajajan toimintaa valvovat asianajajaliitto ja
oikeuskansleri. Uusi sähköposti: oulu.vas.kunnallisj@gmail.com
Päivystysaika toimistollamme:
Maanantai klo 10-14
Paikalla kunnallisjärjestön
puheenjohtaja tai
kunnallistoimikunnan jäsen
HAMMASLABORATORIO
ERIKOISHAMMASTEKNIKKO
puh. ma?pe 8?17
OULUSSA:
RAKENTAMINEN
& REMONTOINTI
Asianajotoimisto
KARI ERIKSSON OY
AA, VT Kari Eriksson
KEMIN
MATTO- JA
MAALAUSTYÖT
VT Tiina Peräläinen
OTM Henri Lesonen
Ratakatu 8 B, OULU
Puh. KANSAN TAHTO 21/2015
15
PALVELEMME SINUA
AUTOHUOLTO
JA -VARAOSAT
ASIANAJOTOIMISTOJA
VAKUUTUSYHTIÖT
Toimitukset koko maahan
PURKUOSAT UUDET OSAT
. SOINI
Haukkarinkatu 4 C, 94700 KEMI
p. 044 3457 611
. jäähdyttimet
. vaihde (08) 375 434
Telefax (08) 370 163
asianajotoimisto@vesala.com
AA, VT Lauri Vesala
OTM Tuomas Vesala
HAMMASHUOLTO
Erikoishammasteknikko
Asianajotoimisto
ANSSI HOLMBERG
Asianajaja,
varatuomari
Hallituskatu 31 A 24, 4. 0440 588 790
sähköposti: vesa.soini@hotmail.com
Asianajotoimisto
HONKA JA VESALA OY
Pakkahuoneenkatu 18 B 26
90100 OULU
Puh. ym.
Vasemmistoliiton
Oulun kunnallisjärjestö ry
. (08) 451 075
0400 891 039
VUOKRATAAN
.0
JÄRJESTÖT
VESA KUUSIRATI
LASIASIAINTOIMISTOJA
PYÖRÄHUOLTO
www.turva.fi
Pakkahuoneenkatu 19, 90100 Oulu
Puh. Facebook: Oulun Vasemmistoliitto
. 08 537 1724
toimitus@kansantahto.fi
Asiakaspalvelu avoinna
arkisin klo 9-15
Päätoimittaja
Tuula Leskinen
044 537 1732
Graafinen suunnittelija
Jaana Hämälä-Raitio
044 537 1722
Toimittaja
Tero Kaikko
040 037 4015
Toimitusjohtaja
Sirpa Kovalainen
050 570 9713
Toimittaja
Matias Partanen
044 537 1727
Sähköpostit muotoa: etunimi.sukunimi@kansantahto.fi
ISSN 0356-1380 Suomalainen Lehtipaino Oy 2015. peltiosat
. (016) 310 950, 040 537 6121
Av. (08) 515 011
Telefax (08) 515 022
toimisto@karieriksson.fi
V. 0400 272 560
www.veliheikkinen.fi
KEMISSÄ:
Asianajotoimisto
AIMO TERVAHAUTA KY
Kauppakatu 15
PETRI
HEIKKINEN
LINKIT
Kainuun Vasemmisto
Linnankatu 2, 87100 KAJAANI
Toiminnanjohtaja Jaakko Alavuotunki, puh. 554 6198/0400 586 903.
fax 554 6199
Proteesit . Asianajajat antavat myös julkista
oikeusapua kaikissa oikeudenkäyntiasioissa.
Nikkarinkuja 12 Roi
Puh. ovet, luukut
. vaihteistot
. (08) 622 616
L
WA
O -A
SUNNO
T
VUOKRATAAN
yksiöitä, kaksioita
ja kolmioita
WWW.WALOASUNNOT.FI
Rakennus-, remontti-,
sisustus- ja tilaustyöt.
Veneiden huolto-, korjausja entisöintityöt.
Yrjö
Mäkelin
-seura
www.makelinseura.fi
POHJOIS-SUOMEN
VASEMMISTOLEHTI
PERUSTETTU 1906 l Ilmestyy torstaisin l Numero 21
Mäkelininkatu 29, PL 61, 90101 OULU
www.kansantahto.fi Kustantaja: Kustannus Oy Kansan Tahto
Katja Hänninen
puh. 050 511 3133
markus.mustajarvi@eduskunta.fi
Hanna Sarkkinen
hanna.sarkkinen@eduskunta.fi
TOIMISTO:
TOIMITUS:
Puh. www.oulu.vas.fi . Implanttiprotetiikka
Rautatienkatu 10 . moottorit
. Pohjaukset
Korjaukset . 0400 686 865
JÄRJESTÖT
Markus Mustajärvi
puh. 08 537 1722
Faksi 08 371 314
ilmoitukset@kansantahto.fi
Puh. 040 664 6643
kati.tervo@vasemmistoliitto.fi
http://lappi.vasemmisto.fi
www.varjaagi.fi
www.pam.fi
www.puuliitto.fi
OTA YHTEYTTÄ VASEMMISTON
POHJOIS-SUOMEN
KANSANEDUSTAJIIN
Pohjolankatu 16 B 20
Kajaani
p. 90100 Oulu
Puh. 0500 584 055
jaakko.alavuotunki@vasemmistoliitto.fi
http://kainuu.vasemmisto.fi
Pohjois-Pohjanmaan Vasemmisto
Ikä rikkautena ?
Suunta tulevaan
Eläkeläiset ry
Pakkahuoneenkatu 19, 90100 OULU
Toiminnanjohtaja Jaakko Alavuotunki, puh. krs
90100 Oulu
puh. (016) 254 300
fax (016) 254 305
aimo.tervahauta@aatsto.inet.fi
Lakiasiaintoimisto
HANNU GEHÖR OY
Puh
Harjoituksen apulaiskomentajina toimivat
Lapin lennoston komentaja, eversti Jukka Ahlberg ja Ruotsin Ilmavoimien eversti Carl-Johan
Edström.
Harjoituksen tukikohtina toimivat Rovaniemi, Ruotsin Kallax
sekä Norjan Bodø Ja Örlanti. Arctic Challenge
mahdollistaa myös johtokeskusten
ja lentotekniikan henkilöstön harjoittelun kansainvälisessä ympäristössä.
Yhteisten ilmasotaharjoitusten
lisäksi Suomi on myös tiivistänyt
puolustusyhteistyötään Ruotsin
kanssa muun muassa maavoimien
yhteisharjoituksin. Varakenttänä toimii Oulunsalon tukikohta. Hänen
Nykyisten harjoitusten kustanmielestään pohjoismainen yhteistyö puolustuksessa on luontevaa,
nustehokkuusperusteiden taustalla
mutta vaarana on Naton kosiskelu.
Mustajärvi näkee isommat kuviot.
?. 5. Toisaalta mukana on
aina se ulottuvuus, kuinka lähelle
yhteistyötä viedään Naton suhteen.
Mustajärven mukaan tiivistynyt yhteistyö ja harjoittelu voivat
johtaa tilanteeseen, jossa Natoa
perustellaan enää jäsenyyden virallistamisella. kesäkuuta. Suomalaista henkilöstöä
harjoitukseen osallistuu Rovanie-
men lisäksi Bodøssa, Örlannissa
ja ilmaoperaatiokeskuksessa Reitanissa.
ACE-tapahtuman tavoitteena
on harjoitella monikansallisten ilmaoperaatioiden suunnittelua ja
toteutusta sekä kehittää kansainvälistä yhteistoimintakykyä. Suunnitellun uuden hävittäjäkaluston hankinta tulee olemaan
suuri kustannuserä. Harjoituksen perustana on Suomen,
Ruotsin ja Norjan välinen rajat
ylittävä Cross Border Training
North ?toiminta. Suomessa harjoituslennot tapahtuvat Lapissa. Harjoitus on Ilmavoimien
vuoden tärkeimpiin kuuluva lentoharjoitus.
Harjoituksen lentotoiminta toteutetaan Ruotsin, Suomen ja
Norjan ilmatilassa sijaitsevilla
harjoitusalueilla. Siksi
?Seuraavaksi kysymykseen
voi tulla esimerkiksi
liitopommien testaaminen.?
myös Nato-yhteensopivan korkeaasteisen teknologian ja yhteistyön
testaaminen.
Rovajärven kohdalla Mustajärvellä on omakohtaista kokemusta
ajalta, jolloin hän edellisellä kaudella tutustui Itä-Lapin maakuntakaavoitukseen alueen käytöstä.
Mustajärven mukaan puolustusvoimat pönkittää asemiaan alueen käyttäjänä, mutta yksityisten
Mustajärvi arvelee, että vastaavia
harjoituksia on tulevaisuudessa
yhä enemmän. Lennot ajoittuvat 9-21 väliselle ajalle.
ARKISTOKUVA: TUULA LESKINEN
Harjoituksen johtajana toimii
prikaatikenraali Jan Ove Rygg
Norjan Ilmavoimista. Tavoitteena on
kehittää kansainvälistä yhteistoimintakykyä monikansallisissa
operaatioissa.
Suomen Ilmavoimista harjoituk-
seen osallistuu 16 Hornet-monitoimihävittäjää. lentotoimintaharjoituksen 22.
toukokuuta . Mittaviin hankintaohjelmiin menee paljon rahaa, ja jostain täytyy säästää.
Samalla kuvioissa on mukana
maanomistajien edut jäävät usein
jalkoihin.
Rovajärven ampuma-alue on
Länsi-Euroopan suurin sota- ja
ampumaharjoitusalue, joten halukkaita käyttäjiä sille löytyy varmasti Suomen ulkopuoleltakin. Seuraava suuri poliittinen askel voisi olla Baltian ilmavalvonta
ja sen harjoittelu.
Markus Mustajärvi jatkaa puolustusvaliokunnan jäsenenä. suomalaiset ja ruotsalaiset
joukot harjoittelivat yhdessä Rovajärven ampuma-alueella Rovaniemellä.
Harjoittelun taustalla suuremmat kuviot
MATIAS PARTANEN
Puolustusvaliokunnan jäsenen
Markus Mustajärven (vas.) mukaan pohjoismainen yhteistyö
myös puolustuksessa on luontevaa.
??Onhan se selvää, että jos on
yhteensopivat järjestelmät ja teknologia sekä sopimukset yhteistyöstä, myös harjoituksia
järjestetään. Mustajärvi muistuttaa, kuinka Suomi otti osaa
Nato-maa Islannin ilmavalvontaan. 16
KANSAN TAHTO 21.?5.?2015
KUVA: ILMAVOIMAT
Sata lentokonetta
täyttää Pohjolan taivaan
Mustajärvi: Lähemmäs Natoa?
Kuvassa suomalaiset Hornet-ohjaajat saavat ilmatankkauskoulutusta Lapin lennostossa. Puolustusvoimat kuvailee harjoittelua
kustannustehokkaaksi ja laadukkaaksi. Yhdysvallat on mukana ACE-harjoituksessa kahdellatoista hävittäjällä sekä ilmatankkauskalustolla.
MATIAS PARTANEN
Norja, Suomi ja Ruotsi järjestävät Arctic Challenge Exercise 15
. Seuraavaksi kysymykseen
voi tulla esimerkiksi liitopommien
testaaminen, Mustajärvi summaa.. Kansainvälinen yhteistoiminta tekee mahdolliseksi kehittää
hävittäjäohjaajien suorituskykyä,
taktista osaamista sekä yhteis-
työn eri muotoja. Viimeksi 11.?
16.5. Alueella on testattu muun muassa miehittämättömiä
ilma-aluksia.
??Aseteknologian mennessä
eteenpäin haetaan myös mahdollisuuksia uusien aseiden testaamiseen. Järjestävien maiden
lisäksi harjoitukseen osallistuu
Alankomaat, Britannia, Ranska,
Saksa, Sveitsi, Yhdysvallat ja NATO