Muistosanat
Sari Ekorre-Nummikari
. torstai 27. Kukkalaitteiden lasku
. Kemin Työväen mieskuoro
. Vaaliohjelma painottuu
elvytykseen ja työllisyyden
kasvattamiseen, vasemmistoliiton puoluevaltuuston
oululainen puheenjohtaja
Hanna Sarkkinen kiteyttää
tärkeimmät teemat viime
viikonvaihteessa hyväksytystä ohjelmasta.
Otsikon Jälleenrakennetaan hyvinvointivaltio saanut vaaliohjelma lähtee
talouspolitiikan suunnan
muuttamisesta, sillä viime
vuosina toteutettu talouspolitiikka ei ole lisännyt työllisyyttä tai talouskasvua.
Puolue liputtaa voimakkaasti laadukkaiden julkisten palvelujen puolesta, sillä
se näkee ne myös sukupuolten ja perheiden tasa-arvon
kysymyksenä, ei vain
hyvinvoinnin pohjana. www.kansantahto.fi
TERVETULOA PUNAISEEN
ITSENÄISYYSPÄIVÄN JUHLAAN
perjantaina 5.12. klo 18.00 alkaen
KEMIN LEIPÄTEHTAALLE
Haltiakulkue
klo 17.30 Rotuaarilta
Oulun Ympäristön
Kalevalaiset Naiset ry
Lauantaina
6.12. (08) 534 8100 ma-pe 7.30-20 la 9-13, su 10-13
VIIKKO 48 . ZZZ.Kammas-aaria.¿
MYÖS 1(77,A-A19A5AUS
Suomi-Venäjä-seura
ylläpitää polkuja
naapuriin
Sivu 10
MYÖS LA KLO 9-13, SU 10-13
Kirkkokatu 27, OULU P. 020 7424 400
Avaussanat Pirjo Viitala, Kemin Vasemmistoliiton
kunnallisjärjestön vpj.
Kemin Työväen Mieskuoro esiintyy
JUHLAPUHE
Kemin kaupunginhallituksen
puheenjohtaja
SARI MOISANEN
Ruokailu
Vapaata oleskelua ja keskusteluja Sari Moisanen
PUNAISTEN
HAUDALLE
11.45
Järjestäytyminen
Peurasaaren kappelille
12.00
Siirtyminen
Punaisten haudalle
. klo 12.00
AATTOILLAN OHJELMA:
Meillä jokaisella
on hyvä syy olla
kunnossa.
Ii
Fysioterapiakeskus
www.medifys.fi
Rehapolis, Kiviharjunlenkki 4, p. marraskuuta
ARZ0
2014 . Kemin Työväen mieskuoro
KLO 21.00 TILAISUUS PÄÄTTYY
Lähetä joulutervehdyksesi.
Katso sivu 11
Tilaisuuden järjestävät
Kemin Vasemmistoliitto ry ja
Kemin Aikamme Naiset ry
KUVA: TUULA LESKINEN
Jälleenrakennetaan
hyvinvointivaltio
KT
. Palvelujen kannalta oleellista
on turvata kuntien talous.
Vasemmisto järjestäisi ylikunnallisten palvelujen hallinnon vaaleilla.
Tulostettuna kaikkiaan 17
sivua käsittävä vaaliohjelma
sisältää muun muassa
tavoitteet yksinkertaistaa
nykyinen monimutkainen
sosiaaliturva perustuloksi ja
taata kaikille mahdollisuus
mielekkääseen liikuntaan.
Vasemmiston punavihreys
näkyy esimerkiksi esityksinä kestävään ympäristöpolitiikkaan ja työelämän laadun parantamiseksi.
Sivut 6?7
Torniolainen Tarja Tapio
osallistui vasemmistoliiton vaaliohjelman viimeistelyyn.
2014
?Työttömiä käytetään sumeilematta hyväksi yritysten voitontavoittelussa ja
Toimeentulotukien
venynyt Oulussa
PÄÄKIRJOITUS
Myydäänkö
toinenkin
munuainen?
Kansalaisten hyvään, mutta lyhyeen muistiin luottava keskustajohtaja Juha Sipilä ylittää lähes viikottain omat ennätyksensä vaalipuheissa.
Nyt Sipilä myisi valtion omaisuutta ja lyhentäisi kaupoista saatavilla rahoilla valtion velkaa.
Tulopuoli jäisi kertaluonteiseksi.
Sipilän poliittinen muisti häivyttää viime vaalikausien ja aivan viime vuosienkin tosiasioita. Muiden kaivosoikeudet, malmiaiheet tai yhtiöt on myyty ulkomaille.
Palkansaajien tutkimuslaitos ynnäsi vuoden
2008 alussa yksityistämispolitiikan saldoa. Yksi kauppiaana kunnostautuneista on eduskuntaan uudestaan pyrkivä ex-pääministeri Matti Vanhanen. 2
KANSAN TAHTO 48 . Toimeentulotukea haetaan kunnan
sosiaalitoimistosta. Suomen Autokatsastus
Oy:n valtio myi 59 miljoonalla. Entisille
tehtaalaisille työtä on ollut heikosti tarjolla.
Yksityistäminen ja omaisuuden myynti tuottavat ensiautuuden jälkeen tappioita valtiolle ja
meille veronmaksajille. Perusteollisuuden myytyään Vanhanen löysi työpaikan vapaisiin markkinoihin uskovasta Perheyritysten liitosta. Firmasta 10 prosenttia ostaneet viisi pomoa tienasivat jo parin
vuoden päästä yhteensä 44 miljoonaa euroa,
yhdessä vuodessa. Tuki on
tarveharkintaista ja se lasketaan asiakkaan välttämättömien
menojen mukaan. Valtionyhtiöiden osittainen tai kokonainen myynti oli
silloin aiheuttanut valtiolle 15 vuodessa 15 miljardin tappiot. Hakemuksen käsittelyssä saa kulua enintään seitsemän
arkipäivää, mutta kiireellisissä tapauksissa päätös pitää tehdä samana
tai viimeistään seuraavana päivänä.
TAKKUNEN. Suomen valtion osakesalkku laihtui
15 vuodessa noin puoleen.
Joka jaksaa muistella se muistaa, että tuon 15vuotiskauden alkupäästä löytyy keskustan Esko
Ahon hallitus.
Moni muistaa, että yhtiöiden kauppaamista seurasi työttömyyden kasvu. Tästä on nyt kahdeksan vuotta.
Yhteisarvoltaan 30-70 miljardin euron Kemiran
lannoiteteollisuus ja Soklin fosfaattiesiintymä
myytiin norjalaiselle Yaralle 200 miljoonalla
eurolla seitsemän vuotta sitten. Alihinnan lisäksi
on pöyristyttävää, että valtio myi fosforivarantomme. Päätös annetaan kirjallisena ja se myös
perustellaan. Omistusjärjestelyjen jälkeen saneerausjohtajat järjestivät kovalla kädellä
työväkeä ulos, ja siellä moni on edelleen.
Työttömyyden kasvuun johtaisi myös Sipilän
esitys julkisen sektorin henkilöstön vähentämisestä.
Ahon-Vanhasen-Sipilän viitoittama tie on kivetty yrittäjyyttä ylistävällä sanahelinällä, mutta potilaan, jolta toinen munuainen on jo myyty, kannattaa pitää kiinni ainoastaan.
MAIJA AALTO
maija.aalto@kansantahto.fi
Toimeentulotuki on
viimesijainen toimeentuloturvan
muoto. Jos kokonaistappiot ovat miljardi
euroa per vuosi, ei paljon lämmitä, että valtion
korkomenot alenevat kun velkaa lyhennetään
myyntituloilla.
Ulkomailla osakkeiden ostajat iloitsivat saadessaan suuria osinkotuloja Suomen vanhoista valtionyhtiöistä. Esimerkiksi valtionyhtiöissä on enää vähän myytävää
jäljellä.
Postipankki, Veitsiluoto, Sisu, Sonera, EnsoGutzeit, Fortum, Elisa, Kemira Grow How, Engel,
Rautaruukki... Sellaista ei muualla ole tehty.
Suomen kahdestatoista toimivasta malmikaivoksesta yksi, Kemin kromikaivos, on suomalaisessa omistuksessa. Tuen myöntää kunta yleensä
yhdeksi kuukaudeksi kerrallaan
Odotukset ovat
vaatimattomat.
Mitä pitäisi tehdä?
. Ruplan kurssi
tuskin kohenee. Lain mukaan käsittely saa kestää enintään seitsemän
arkipäivää. Kuntien pitää toimittaa kaksi kertaa vuodessa tiedot määräaikojen toteutumisesta.
Sosiaali- ja terveysministeriössä valmistellaan perustoimeentulon maksatuksen siirtoa Kansaneläkelaitokselle vuonna 2017.
Suomessa toimeentulotukea saa
lähes 240 000 taloutta. Se on
alkoholilain vastaista.
Kuinka kesän terassikausi meni?
. Myös alkoholiveroja korotettiin tämän vuoden alusta. Runsaat 30 prosenttia
alan työvoimasta on nuoria. Jos ruokamyyntikin alkaa laskea, sitten
ravintoloita ei enää kannattele
mikään. Lomautukset sotkevat
työnjakoa: etuuskäsittelijä tuuraa
esimerkiksi postitusta.
Etuuskäsittelijät ovat julkisuudessa toivoneet Oulun kaupungille uhkasakkoa toimeentulotuen
viivästyksistä, että henkilöstötarve otettaisiin vakavasti.
Oulussa toimeentulotukea on
kuukausitasolla maksettu noin
4000 hakijalle.
Monta valvojaa
Toimentulotuen myöntämisen
lainmukaisuutta valvovat Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL,
avi ja Valvira. Siellä on
paneelikeskustelu ja puhujina
maailmanpolitiikan professori
Heikki Patomäki Helsingin yliopistosta, Maan Ystävien edustaja Roope Kanninen, tutkija
Mika Flöjt (vihr.) ja dosentti,
globalisaatiotutkija Kaarina
Kailo (vas.).
Tapahtuman järjestäjiä ovat
Vasemmistonuoret ja Vasemmistoliitto, Vihreät sekä monet
kansalaisjärjestöt.
Paikkaako pikkujoulusesonki
ravintoloiden tulosta?
KUVA UP/ARKISTO
UP/TIINA TENKANEN
Monet yritykset ja yhteisöt säästävät pikkujouluista. Heinäkuussa myynti elpyi edellisen
vuoden tasolle.
. Kotimarkkinoita on rokotettu viiden miljardin
veronkorotuksella. Toripolliisin luo, josta siirrytään kulkueena Valveelle. Kiireellisessä tapauksessa asiakkaan on saatava päätös
samana tai seuraavana päivänä.
Etuuskäsittelijät
toivoivat sakkoa
Toimeentulotukihakemusten
käsittelyssä tuntuvat raskaasti
Oulun kaupungin henkilöstön
lomautukset. Kylmä kesäkuu oli
myynnin kannalta katastrofi. mielenosoitus ja keskustelutilaisuus EU:n ja Yhdysvaltojen vapaakauppasopimuksesta, joka tunnetaan lyhenteellä
TTIP. Ilman tätä lisäystä koulupuolen leikkaukset olisivat todella
suuria, ryhmä toteaa.
Vasemmisto on tyytyväinen erikoisluokkien jatkopäätöksestä ja
Oulu-lisän säilymisestä. Sesongin onnistuminen on toimialalle tärkeää, koska
tammikuu on perinteisesti hiljainen.
. Majoitusalalla venäläisten
turistien osalta oli laskua 15 prosenttia tammi. Nyt on aika alentaa kuluttamiseen liittyviä veroja. Uhkasakkoa ei määrätty, koska avi katsoi Oulun kaupungin jo
ryhtyneen asianmukaisiin toimiin, kertoo sosiaalihuollon ylitarkastaja Marja-Leena Lantto
Pohjois-Suomen avista.
Oulua on huomautettu ennenkin. Pikkujoulut on majoitus- ja
ravintola-alan suurin sesonki.
Veronkorotuksista ja huonosta
taloustilanteesta huolimatta alkoholin myynti kasvaa pikkujouluaikaan
jopa 15-kertaiseksi normaalikuukauteen verrattuna. Vuositasolla alan suuruus on
noin 7-8 miljardia euroa. Ala työllistää kotimaista työvoimaa.
. Näppituntumalla ravintolaruokailu on laskussa.
. Alkukesän alkoholimyynti
meni surkeasti. Veronkorotuksilla ei saada työllistymistä
aikaan.
. 2014
tiukassa taloustilanteessa olevien kuntien säästötalkoissa.?
3
Mielipide
Sivu 11
KUVA TERO KAIKKO
käsittely
Mielenosoitus
vapaakauppasopimusta
vastaan Oulussa
KT
MAIJA AALTO
Toimeentulotuen hakemusten
käsittely on jälleen hidastunut
Oulussa ja Pohjois-Suomen aluehallintovirasto (avi) on huomauttanut asiasta. KANSAN TAHTO 48 . Matkailu-,
hotelli-, ravintola- ja vapaa-ajanpalvelualan työnantajien edunvalvoja MaRa seuraa tilannetta.
Vieläkö pikkujouluja vietetään,
ekonomisti Jouni Vihma Matkailu- ja Ravintolapalvelut MaRasta?
. Kaikkiaan tänä vuonna ravintoloiden alkoholimyynti laskee
arviolta neljä prosenttia.
Miten venäläisturistien määrän
väheneminen näkyy?
. Leinonpuiston koulun ja Tuiran koulun
kohtalosta päättäminen siirtyy ensi
vuoden puolelle.
Maanantain budjettikokouksessa
Vasemmistoliiton ryhmä jätti
yhteisaloitteita velkaneuvonnan
lisäämisestä, kulttuuriavustusten
säilyttämisestä, tasa-arvosuunnitelman toteutuksesta ja joukkoliikenteen parantamisesta.
Terveydenhuollon suunnitelmista vasemmisto poistaisi kirjauksen
?Raha seuraa asiakasta?-mallista.
Talousarvioon tulisi lisätä maininta kansainvälisen koulun ja IBlukion säilymisestä. On vaikeaa uskoa, että itänaapureiden matkailumäärissä päästäisiin ensi tammikuussakaan viime vuoden tasoon. Matkoissa on myös tosi paljon laskua.
. Matkus-
Ruokamyynti kannattelee ravintoloita, toistaiseksi.
tajatuonti on noussut vuosien mittaan.
Kuinka monta työntekijää
majoitus- ja ravintola- ala työllistää?
. Samalla puhutaan EU:n ja
Kanadan vastaavasta sopimuksesta.
Vapaakauppasopimuksia
arvostellaan kautta Euroopan,
koska niistä neuvotellaan salassa
ja ne siirtäisivät demokraattisilta
elimiltä valtaa ?markkinatuomioistuimiin. Se työllistää noin 140 000
henkilöä. Lisäksi
sellaisten ravintoloiden määrä on
noussut, jotka antavat asiakkaiden
tuoda itse omat juotavansa. eli välimiesoikeuksille.
Yritykset voisivat haastaa valtion välimiestuomioistuimeen,
jos valtio tekee yrityksille epäedullisia päätöksiä esimerkiksi
työtekijöiden tai ympäristön
suojelusta.
Oulussa mielenosoitukseen
kokoonnutaan klo 15.15. Sosiaalitoimiston
etuuskäsittelijät ovat tehneet suuren hakemusmäärän takia ylitöitä
viikonloppuisin, jopa juhannuksena, ja olleet arkipäiviä lomautettuina. Vuonna 2010 avi terästi määräystään 150 000 euron uhkasakolla, mutta sitä ei langetettu koska kaupunki sai lyhennetyksi
käsittelyajat. Työn-
tekijöiden keski-ikä on noin 35
vuotta.
. Oikeus
tukeen olisi tuhansilla muillakin,
jotka eivät eri syistä hae sitä.
VIIKON
KYSYMYS:
Mielenosoitus kaupungintalolla lokakuussa koulun puolesta.
Koulusäästöissä
torjuntavoitto
Vasemmistoliiton valtuustoryhmä
on ilahtunut, kun sen kärkitavoitteisiin kuuluneesta sivistys- ja
kulttuuripalvelujen 4,1 miljoonan
euron määrärahalisäyksestä tuli
lopulta valtuustoryhmien yhteinen
päätös.
. Alkoholin myynti laski alkuvuonna 6?7 prosenttia. elokuussa. Ravintoloiden näkymät ovat
myönteisempiä kuin majoitusliikkeiden.
Mikä myy ravintolassa parhaiten?
. Tällä hetkellä ruokamyynti
kannattelee ravintoloita, on kannatellut vuoden 2010 arvonlisäveron alentamisesta asti. Myös Kainuun
sote-kuntayhtymä sai huomautuksen.
Oulun on saatava hakemuskäsittely lain mukaiseen kuntoon
maaliskuun loppuun mennessä ja
annettava aville selvitys huhtikuun loppuun mennessä.
. Vasemmisto
myös huomauttaa, että henkilöstön
ottokieltokielto sisältää riskejä.
Valtuutetut jättivät myös muutamia erillisaloitteita esimerkiksi vanhusten kotipalvelusta ja kaupungin
tilojen käytön tehostamisesta.
Talousarvion muutosesityksistä
äänestetään ensi maanantaina valtuuston kokouksessa.KT
Oulussa järjestetään lauantaina
29.11. Ruokamyynti
kasvaa myös.
. Kuluvan hallituskauden aikana on nostettu veroja, jotka ovat
kohdistuneet kotimarkkinoille.
Toisin on Ruotsissa, jossa kotimarkkinat jauhavat kasvua koko
ajan.
. Siihen
kuuluvat kaikki palvelut ravintoloista keilahalleihin, hotelleista
koiravaljakkoajeluihin.. Tämän vuoden pikkujoulumyynnin odotetaan pysyvän viime
vuoden tasolla
Yhtye rikkoi
yleisöennätyksiä Suomen
ohella Ruotsissa.
28,Pen. klo 10 Aleksinkulmassa. Hän sai
sisällissodassa neljä kuolemantuomiota, vaikka yritti
toimia rauhanvälittäjänä
valkoisten ja
punaisten
välillä.
10,-
David Leigh & Luke
Harding : Assange
Historian suurin vuoto raivostutti maailman suurimman supervallan, nolostutti
Britannian kuningasperheen
ja edisti Pohjois-Afrikan
vallankumouksia. Jäsenkirja mukaan.
Johtokunta
Taidolla ja kokemuksella,
elämän palvelua surun kohdatessa.
Asemakatu 21 . Runsas oma ohjelma.
"Uuden" johtokunnan järjestäytymiskokous ma 1.12. 9 - 17
la 10 - 15, su 11 - 15
LIMINKA
MUHOS
Tupoksentie 12
08 384 477
Valtatie 11
08 374 800
Valtatie 59
08 554 6005
OSTETAAN
METALLIROMUA
. Kuljetusmaksu riippuen
lähtijöiden määrästä. 08 537 1722
Urheiluviihteen kulissien takaista peliä. Kokouksen pöytäkirja pidetään yleisesti
nähtävänä Kemi-Tornionlaakson koulutuskuntayhtymä
Lappian toimistossa 8.1.2015.
Näköisleht i paper ilehden
t i laa jalle 2,50 ?/kuuk ausi
KOKOUKSIA
KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ
YHTYMÄVALTUUSTON KOKOUS
Haluatko lukea Kansan Tahtosi myös verkossa?
50v.
Harri
Onnitteluihin yhtyvät
Vasemmiston väki ja
kansantahtolaiset
8.12. (o8) 311 2158
www.arvokovaoy.fi
Onnea, olet aarre.
SYYSKOKOUKSEN
JATKOKOKOUS
Arvo Kova Oy
Oulun Hautaustoimiston
auto vuodelta 1936
Mari!
Tornio 25.11.2014
Veikko Kumpumäki, yhtymävaltuuston puheenjohtaja
Raahen Demokraattisen Kunnallisjärjestön
SYYSKOKOUS
M M
30.11.2014 klo 17
Vihannin työväentalolla (Jalavatie 5).
Käsittelyssä sääntömääräiset asiat sekä
kunnalliset luottamuspaikkavalinnat
2015?2016. 08-537 1722 tai www.kansantahto.fi
Kittilän Voima
SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS
työväentalolla keskiviikkona 10.12. (08) 538 0100
Avoinna ma-pe 9.30-16.30
www.oulunpantti.net
Tykkää Facebookissa
OULUN
HAUTAUSTOIMISTO
- kultakorut, hopeaesineet, arvokellot
- autot, moottoripyörät, mönkijät, kelkat
- aseet, turvallinen säilytyspaikka
- puhelinosake tai vastaava arvo-osuustili
- pörssi- ja asunto-osakkeet
- soittimet, elektroniikka, taide, jne
- ostetaan kulta- ja hopeakoruja
ja -esineitä, rahat heti käteen
Joonaantie 4
08 545 1957
Neuvonta ja päivystys 08 545 1957(24h)
RAHAA HETI
KÄTEEN
PANTIKSI KÄY
IRTAIN OMAISUUS
KOKOUKSIA
Kysy lisää puh. ALA-AHON
HAUTAUSTOIMISTO
PERINTEENÄ PALVELU
. Kuka on
Julian Assange, mies kaiken
takana?
28,-
Pen. klo 19.00.
Hallitus
Oulun Eläkeläiset ry:n
ELÄKELÄISET
pidetään 2.12.2014 klo 13.00, Lappian valtuustosalissa,
Urheilukatu 6, Tornio. messingit
. autonromut
UTACON OY
0400 892 414
TYRNÄVÄ
Panttilainakonttori Oy
KULTAKORUJA HALVALLA
JA REHELLISESTI
PAINON MUKAAN
- uusia ja uuden veroisia kunnostettuja
käytettyjä kultakoruja
- ostetaan arvokelloja
- pariston vaihto 5 ?
- korjataan koruja tilaustöinä
OULUN KULTA
www.dapu.fi
Pakkahuoneenkatu 26, p. Poliittisen tilannekatsauksen
antaa kansanedustaja Katja Hänninen.
Tilaisuus on avoin, tervetuloa!
Katja Hännisen eduskuntavaalien
tukiryhmä kokoontuu klo 16.
VALTUUSTON
KOKOUS
pidetään maanantaina 15.12.
2014 klo 13.00 alkaen Oulun
yliopistollisen sairaalan luentosalissa 10.
Kokouskutsu löytyy osoitteesta
www.ppshp.fi
Pöytäkirjan nähtävillä pidosta
ilmoitetaan Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin kuntayhtymän ilmoitustaululla julkaistavalla ilmoituksella. Mitä salaisuuksia
kätkeytyy kaukaloihin, Hartwall Areenalle ja Jokereihin?
Kirja on monivuotisen selvitystyön tulos.
28,-. Jääkiekko on raju peli, tilaukset#kansantahto.¿
mutta vielä hurjempaa on kulisseissa, talouden ja politiikan
Postitettaessa kulut 3,-/kirja
otteluissa. kivaa ohjelmaa.
Hinta 264 ?/hlö/2hh, puolihoito. Haan?ää: Eräs
aviolii?o . 90100 Oulu . klo
13.00. kuparit
. ELÄMÄNKAAREN VIIMEISELLE MATKALLE
Asemakatu 4 . ja muita
kadonneita ju?uja
Tässä riemukkaassa novellikokoelmassa Haanpää käsittelee nykyaikaisia teemoja:
ahneutta, petollisuutta ja sitä
miten liiallisesta kauneudesta
voi syntyä elämän
rumuus.
26,-
Petri Laukka:
Remu & Hurriganes
Kekkoslovakiassa
Remu & Hurriganes Kekkoslovakiassa on kirja bändistä,
joka halusi menestyä ja rikastua, tehdä rahaa. Ennen pöytäkirjan nähtävänä pitämistä siitä lähetetään jokaisen jäsenkunnan kunnanhallitukselle jäljennös.
Valtuuston
puheenjohtaja
Esko Valikainen
OULUN TYÖVÄEN
ELÄKELÄISET RY
www.otery.fi
Maanantaikerho 1.12. Salminen:
Yrjö Kallisen
elämä ja totuus
Opetusneuvos Yrjö Kalisen
elämä on Suomen historian merkillisimpiä. www.ala-aho.fi
HAUTAUSPALVELU
Kukkakauppa
Tuira, OULU
Avoinna ark. Ilmoittaudu mahdollisimman pian
p. p. 4
KANSAN TAHTO 48 . klo
11.00 (Väinö).
Kaamoksen kruunajaiset Kuntorannassa
14.-18.1.2015.
Monipuolinen ohjelma: mm.
karaokekilpailu, maalaislääkäri
Tapani Kiminkinen, teatteriesityksiä, tangokuninkaalliset
Johanna Debcrezeni ja Jouni
Keronen ym. Puh. Sainio:
Kummolan kääntö?iiri
MYYNNISSÄ
Ka
K
Kansan
ansan
ans
a
an
nsa
ns
sa
an
n
Ta
Tah
Ta
Tahdon
ahdon
hdo
hd
don
on
tto
toimistolla
oimistolla
oim
oi
imi
mis
isto
stto
s
olll
lla
la
Oulun keskustassa,
Mäkelininkatu 29
Avoinna
arkisin klo 9-15
Puh. 2014
J. rautaromut
. 040 7158 450.
Kymmeniä laatukirjoja
Kansan Tahdon toimistolta.
Tule käymään tai katso
www.kansantahto.fi/ajankohtaista
uuTUUSKIRJOJA PUKINKONTTIIN
Esko-Juhani Tennilä:
Jäämeri kutsuu
- Koillisväylä, Murmansk
ja Suomen mahdollisuudet
Jäämeri kutsuu on letkeä
matkakirja ja piinkova
raportti Murmanskin
alueelta.
23,-
Ma. (08) 311 2203 (24 h)
1960-luvulta perhesurmien määrä on puolittunut, mutta viime vuosina määrä on lähtenyt kasvuun.
Väsymys ei aina näy ulospäin, eivätkä kaikki perheet
päädy lastensuojelun asiakkaiksi.
Kun hyvinvointiyhteiskunnan rakenteita purettiin
90-luvun lamassa, lopetettiin monta ennaltaehkäisevää
palvelua. Meidän mielestämme pitäisi puuttua työtaisteluiden syihin. Lehden mukaan perhesurmia ei selitä
lama, asuinpaikka, sosiaalinen asema tai perheen
taloudellinen tilanne. Nyt on kassia,
pussia, vilttiä, leluja, vaippoja, vaihtovaatteita, eväitä,
turvaistuinta ja tietysti se tärkein, pieni ihminen.
Joskus äidillä on ripsiväriä vain toisessa silmässä,
paidassa maitotahroja ja villatakki väärinpäin. Siedettävältä myös silloin, kun tietää herätyskellon pirahtavan
kohta ja parin tunnin päästä pitäisi olla jo jossain
kokouksessa johtamassa puhetta.
Ja samanaikaisesti, kun pikkuihmisen kanssa iloitsemme onnistuneesta lusikkaruokailusta, kakkavaipasta vatsavaivojen jälkeen, hyvin sujuneesta kokouksesta
ja turvallisesti ajetuista kilometreistä, otsikot kertovat
surullista tarinaa. Ehdokasmäärän on hyvä
olla korkea myös siksi, että vuoden
vaihteen jäsenmäärätilanne määrittelee liittokokouspaikkojen alueelliset
lukumäärät.
. Kiinteistöalojen palkkojen nostaminen ja työnantajapuolen
kanssa sovittu ansiokehitysohjelma
ovat Pamin pitkäaikaisen työn tulosta.
Meille yksi tärkeimmistä asioista on
saada kaikkein pienimpiä palkkoja
nostettua.
Liittokokousvaalihuuma nostattanee Grekelän mukaan myös kiinnostusta liittyä liiton jäseneksi.
. Lapissa on noin 10
500 Pamin jäsentä, joten ehdokkaita
on jo valtavasti. 2014
Pamin vaalit kiinnostavat
KOLUMNI
Tuhannen ehdokkaan raja rikki
TERO KAIKKO
Palvelualojen ammattiliiton liittokokousvaalien ehdokasasettelu on käynnissä ja hyvässä vauhdissa. varapuheeenjohtaja.
5. Lisää
ehdokkaita mahtuu mukaan, ylärajaa
ei ole.
Hän arvelee, että jäsenet lähtevät
helpommin ehdolle, kun tähtäimessä
on liittokokous, eikä entiseen tapaan
edustajistopaikka.
. Huisi juttu. Lapin ehdokasmäärä on kuusinkertainen tarjolla
oleviin paikkoihin nähden ja samalla
suhteellisesti maan korkein.
. Käsittämättömässä voimantunnossaan se löi pöytään lakipykäliksi
asti muotoillut täysin mahdottomat
vaatimukset.
Sellaisina Aalto piti vaatimuksia
lakkosakkojen korottamisesta, lakkooikeuden kaventamisesta ja luottamusmiehelle tulevasta korvausvelvollisuudesta lakkojen yhteydessä.
Aalto vakuutti myös Metalliliiton
kannattavan työrauhajärjestelmän
kehittämistä. Toisaalta ilahduttavaa on se,
että nuoret ovat aktiivisia järjestämään toimintaa. Kun valtuuston
päätöksellä toiminta käynnistettiin uudelleen osana
sosiaalitoimen perhetyötä, ei palvelun pariin ole löytynytkään asiakkaita. Me vain
nautimme aamu-unista hieman pidempään ja se viimeinen vilkaisu peiliin jäi tekemättä.
Kirjoittaja on Kemin kaupunginhallituksen puheenjohtaja
ja vasemmistoliiton 2. Liittokokous kestää kolme päivää,
edustajistoon täytyy sitoutua neljäksi
vuodeksi.
ARKISTOKUVA
Määrätietoista houkuttelua
Grekelän mukaan ehdokkaita on hankittu järjestelmällisesti elokuun lopusta eli ehdokasasettelun alusta asti työpaikkoja ja liiton kokouksia kiertämällä. KANSAN TAHTO 48 . Mutta luvattoman paljon on niitäkin, jotka eivät vielä ymmärrä hyvän
päälle. Palkansaajajärjestöt ovat samalla
asialla niin kotimaassa kuin kansainvälisessä toiminnassa.
PAMin hallitus käsitteli asiaa tuoreeltaan tiistaina ja tuki puheenjohtajansa aloitteellisuutta selvitystyön
käynnistämiseksi.
Metalli tyrmää lakkorajoitukset
UP/KARI LEPPÄNEN
Metalliliiton valtuusto tyrmää työnantajien esitykset lakko-oikeuden rajoittamisesta meneillään olevissa työmarkkinoiden pelisääntöneuvotteluissa.
. Ja koska liittokokousvaalissa
äänestetään tuttuja, täytyy ehdokkaita
olla paljon. Tätä neuvoa on ollut helppo noudattaa, vaikkakin kantamusten määrä on kasvanut. Esimerkiksi Oulussa on paljon
opiskelijoita siivoojina, eivätkä he
välttämättä välitä järjestäytyä, vaikka
liitto tekee valistusta ja kiertää työpaikkoja. Oulun alueella ehdokkaita on
koossa 79, Lapissa 110. Syksyn mittaan asiasta on puhuttu, kun on tavattu kollegoita. ja niissä valitaan
noin 400 edustajaa liittokokoukseen,
joka pidetään kesäkuun alussa Helsingissä.
Tähtäimessä yhteinen
keskusjärjestö
Selvitystyö käyntiin tammikuussa
UP/KARI LEPPÄNEN, TIINA TENKANEN
Ammattiliitot havittelevat uuden ja
laajan palkansaajakeskusjärjestön
perustamista korvaamaan kolmeen
keskusjärjestöön jakautuneen palkansaajakentän.
Mikäli hanke saa riittävää toteutuu,
uusi järjestö voisi käynnistää toimintansa suunnitelman mukaan jo vuonna
2016.
Hotelli Torniin kokoontui maanantaina joukko ammattiliittojohtajia kaikista keskusjärjestöistä. Nuorten ääni kuuluu
Pamissa, Grekelä sanoo.
PAMin liittokokousvaalin ehdokasasettelu päättyy 12.1. Vaalit käydään 23.3.?12.4. Miksi siivoojia, kiinteistönhoitajia ja talonmiehiä ei ay-vaikuttaminen kiinnosta?
. Lokakuussa Rautavaaralla äiti lapset
kyydissään päätti ohjata autonsa vastaan tulevan linjaauton kaistalle ja viime lauantaina Kuopiossa äiti soitti
poliisille ilmoittaakseen surmanneensa lapsensa.
Perhesurmiin ei löydy yhtään yhdistävää tekijää, mutta taustalla on usein hajonneita parisuhteita, mielenterveysongelmia tai väsymystä, kommentoi lokakuussa
Ylelle oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen erikoistutkija Martti Lehti. Akavalaisista mukana on vain
Insinööriliiton puheenjohtaja.
PAMin Selin
koollekutsujana
Tornin kokouksen koollekutsujana
toiminut SAK:laisen Palvelualojen
ammattiliiton puheenjohtaja Ann
Selin kertoi, ettei ajatus ollut yksin
hänen omansa.
. He kutsuivat
koolle Suomen kaikkien noin 80
ammattiliiton edustajat käynnistämään selvitystyön uuden yhteisen
keskusjärjestön perustamiseksi.
Kokous on kutsuttu koolle 16:nneksi tammikuuta.
Tornin palaverissa oli paikalla kaikkiaan 19 ammattiliiton puheenjohtajaa. Tähän
mennessä ehdokkaiksi on ilmoittautunut ennätyksellisesti yli tuhat liiton
jäsentä. Tiistaina julkaistun tiedotteen
allekirjoittajina oli 22 liittojohtajaa.
Niiden jäseninä on yli 1,5 miljoonaa
palkansaajaa.
Allekirjoittaneiden joukossa on 16
SAK:laista ja 7 STTK:laista liittojohtajaa. Yksi ja
toinen on sanonut, että eikö olisi aika
siirtyä puheista tekoihin.
Selinin mukaan palkansaajapuolella
on syytä tehostaa edunvalvontaa ja
hakea vastavoimaa Elinkeinoelämän
keskusliitolle.
. Se ei kuitenkaan saa tarkoittaa työnantajan sanelupolitiikan
jatkamista, Aalto tähdensi.
. Niitä esiintyy yleensä
irtisanomisten jälkeen, eivätkä ne
kohdistu työehtosopimuksin, Aalto
perusteli.
Metalliliitto vaatii valtiovallalta
johdonmukaista teollisuuspoliittista
linjaa Suomen talouden nostamiseksi
kasvu-uralle.
SARI MOISANEN
Kun äiti on vähän
väsynyt
Ennen vauva-arkea en lähtenyt mihinkään tarkistamatta eteisen peilistä kaiken olevan huoliteltua. Mielenilmaisuihinhan mennään yleensä työantajan asenteen tai törkeän käytöksen takia.
Aallon mielestä ns. Ehdokkaita tulee lisää tasaiseen
tahtiin. Tässä on pikkuinen kilpailu
menossa. Lapissa paikoista
tulee kunnon skaba, sanoo aluepäällikkö Paula Grekelä.
liittokokousedustajia omalta alueelta.
Oulun alue tulee ehdokashankinnassa Lapin perässä.
. Siellä lapsiperheitä tavataan säännöllisesti ja ihan
pienikin neuvo tai kotiin tarjottu apu voi olla tarpeeksi.
Väsyneitä äitejä ja isiä varmasti riittää, eikä kaikilla ole
auttavaa tukiverkostoa.
Oma neuvola-tätini antoi minulle viime keväänä
neuvon: jos vauva on tyytyväinen ja oma vointisi hyvä,
niin älä jää kotiin, vaan tee edelleen niitä asioita, joista
nautit. Nyt,
puoli vuotta vauva-arkea opeteltuani toivoisin, että
kaikkiin tilaisuuksiin voisi pukeutua collegehousuihin,
villasukkiin ja t-paitaan.
Niinä aamuina, kun saa nukkua pitkään ja vauva
tuhisee tyytyväisenä kainalossa, elämä tuntuu helpolta.
Niinä aamuyön tunteina, kun vauvan ähähtely saa raahautumaan silmät ristissä lämmittämään tuttipulloa, ei
ehkä ihan niin helpolta, mutta siedettävältä. Mitä enemmän jäseniä on,
sitä parempi mahdollisuus on saada
Paula Grekelä.
Vaali herättelee jäsenyyteen
Eniten ehdokkaita on kaupan alalta ja
vähiten, 15 prosenttia, kiinteistöpalvelualalta. Yksi näistä Kemissäkin lopetetuista palveluista oli lapsiperheiden kotipalvelu. Ehkä he eivät ole vielä hoksanneet
tulla mukaan. Lapissa sekä toimitsijat että
palveluneuvojat ovat tehneet ehdokashankinnassa kovasti töitä. surulakot pitäisi
poistaa kokonaan työtaistelutoimien
listalta. Avun tarve on varmasti olemassa,
mutta leimautuminen lastensuojelun asiakkaaksi on
saattanut nostaa kynnystä pyytää apua.
Luonteva paikka ja samalla matala kynnys lapsiperheiden kotipalvelulle voisi löytyä neuvolasta, jonka tehtäviin kuuluu myös vanhemmuuden ja perheen tukeminen. Tämä tosiasia on työnantajaleirissäkin syytä hyväksyä lähtökohdaksi,
jos heillä on halua kehittää neuvottelujärjestelmää ja työelämän pelisääntöjä, Metalliliiton puheenjohtaja Riku
Aalto totesi valtuuston kokouksessa
tiistaina.
Työnantajien EK teki Aallon mielestä virheen heti pelisääntöneuvotte-
lujen alussa.
Vaaliohjelma on ennen kaikkea
muistilista ehdokkaille ja vaalityöntekijöille tärkeimmistä asioista, jotka halutaan nostaa esille,
vasemmistoliiton puheenjohtaja
Paavo Arhinmäki totesi puoluevaltuustoväelle.
. Vaaliohjelmassa tuodaan puolueen näkemykset esille. Äänestyksillä ohjelmaan saatiin korjauksia, esimerkiksi työ-
Helvi Järvenpää Haapavedeltä kutoi rutinoituneesti
kokouksen ratoksi.
matkojen kilometrikorvauksiin ei
puututa.
Räisänen luonnehti kokouksen
tunnelmaa hyväksi ja rakentavaksi.
. Vaikka äänestyksiä oli paljon,
ne olivat asiapohjaisia, eivätkä
samalla tavalla tunnepohjaisia
kuin vaikka joskus turkistarhausta
tai ydinvoimaa koskeneet äänestykset.
Kaikesta ei olla
samaa mieltä
Pohjois-Pohjanmaata edustanut
Helvi Järvenpää. Emme voi
jämähtää puolustamaan kaikkea
vanhaa, toimimattomia pitää voida siirtää syrjäänkin.
Sarkkinen nosti vaaliohjelman
tärkeimmäksi tavoitteeksi työllisyyden parantaminen.
. Vain pieni joukko lukee kaikki vaaliohjelmat, mutta media
sekä kansalais- ja etujärjestöt vertailevat eri puolueiden ohjelmia.
Maaliskuun alussa puoluevaltuuston kevätkokouksessa hyväksytään vaalikärjet, ja vielä lähempänä vaaleja nostetaan 1?2 ajankohtaista teemaa keskusteluun.
. Vaaliohjelmassa on luotava
uskottava hyvinvointiyhteiskunnan malli, jonka ihmiset hyväksyvät. 6
KANSAN TAHTO 48 . Lopputulemana vaalivoiton tuova vaaliohjelma, kiteytti avauspuheessaan vasemmistoliiton puoluevaltuuston puheenjohtaja Hanna Sarkkinen puoluevaltuuston
kokouksen teeman.
. Uudistamisen tarpeet ja ehdot
on pidettävä mielessä. En vastusta
ydinvoimalaa, sillä se toisi alueelle työtä, haapaveteläinen Järvenpää sanoi.
Työllisyyden ja elvytyksen hän
nosti esimerkeiksi hyvistä esillä
olleista teemoista.
Tasa-arvoasiat nousivat Järvenpään mielestä kokouksessa turhankin voimakkaasti esille.
. Vaikka tiukkaa keskustelua
käytiin, oli kokouksessa kaikin
puolin hyvä henki, kemiläinen
Antero Mäki- Jokela kiteytti tun-. 2014
Äänestyksiä hyvässä hengessä
Vasemmistoliiton puoluevaltuusto viimeisteli laajan eduskuntavaaliohjelman
Teksti ja kuvat
TUULA LESKINEN
. Mutta se tuli hyvin esille, että
välitetään kaikista ja ajetaan kaikkien pienituloisten ja vähäosaisten
asiaa, hän kehui.
. Ehdokkaat tuovat siihen omansa.
Ohjelma hioutui
kokouksessa
Ennen kuin vaaliohjelma toisena
Kemiläinen Antero Mäki-Jokela
kaipasi vaaliohjelmaa selkeämpää myönteistä sanomaa kaivoksista.
Kainuuta puoluevaltuustossa edustava kajaanilainen Aki Räisänen oli hyvillään siitä, että äänestysten kautta vaaliohjelma parani.
kokouspäivänä saatiin hyväksyttyä, takana oli useita puheenvuoroja, pitkä työryhmätyöskentely ja
lukuisia äänestyksiä.
Kajaanilainen puoluevaltuutettu
Aki Räisäsen mielestä vaaliohjelman viimeistelyyn liittyneet
lukuisat äänestykset olivat tarpeen.
. Mutta emme saa unohtaa politiikassa ja vaalitavoitteissa vakavinta meitä koskevaa uhkaa,
nimittäin ilmastonmuutosta ja sen
seurauksia.
Muistilista
tärkeimmistä teemoista
Vaaliohjelmasta käännetään tiivistelmä, ja
sitä Kyllönen piti hyvänä ajatuksena.
. Hän huomautti myös siitä,
että naiset eivät vieläkään ole saavuttaneet palkkatasa-arvoa.
KOLUMNI
ANNI AHLAKORPI
Saamelaiskäräjälaki nyt!
Se on merkillistä, että kun puhutaan kielipesistä, ovat
poliitikot yli puoluerajojen kilvan kiillottamassa kilpiään ja puolustamassa kielipesien rahoitusta. Sopimus ei vähennä muiden
lappilaisten oikeuksia ja esimerkiksi Norjassa se on
päinvastoin lisännyt koko Finnmarkin väestön vaikutusmahdollisuuksia alueidensa maankäyttöön.
Yksi suomalaisen politiikan kantavista teemoista on
ihmisoikeuksien kunnioittaminen ja kansainvälisten
sopimusten noudattaminen niin sisä- kuin ulkopolitiikassakin. Liekö
kyseessä tietämättömyys, piittaamattomuus vai pelko
äänten menettämisestä, harkitsematon ehdotus on silti. Kun
puhe kääntyy muihin saamelaisten oikeuksiin, kuten
vaikkapa siihen, saavatko saamelaiset itse päättää,
ketkä ovat saamelaisia, muuttuu ääni kellossa . On täysin populistista kuvitella,
että tässä taloustilanteessa työllisyyttä voitaisiin parantaa valtionomaisuutta myymällä, kun päinvastoin julkisen sektorin ja valtionyhtiöiden roolia työllisyyden hoidossa
tulisi vahvistaa esimerkiksi aikaistamalla välttämättömiä investointeja
ja kantamalla vastuuta tiukassakin
taloustilanteessa työntekijöiden
hyvinvoinnista. 2014
nelmat.
Hänen ehdotuksensa 3 500 euron
eläkekatosta ei mennyt läpi vaaliohjelmaan.
. Hallitus haluaa uuden saamelaiskäräjälain
hyväksytyksi ennen ILO169-sopimuksen ratifioimista. Sopimuksella on
suuri symbolinen arvo saamelaisille ja se kertoisi
myös selkeästi Suomen halusta toimia maansa alkuperäiskansan puolesta. Suomen on korkea aika liittyä
Pohjoismaiden ja useiden muiden
Euroopan maiden rintamaan yhdenvertaisuuden puolesta, puoluevaltuusto sanoo kannanotossaan.
Avioliittolain muutos vähentää
vasemmiston mukaan syrjintää ja
vahvistaa sateenkaariperheiden lasten asemaa. Nykyinen syrjivä lainsäädäntö asettaa nais- ja miesparien
perheet muita heikompaan asemaan.
Vasemmistoliiton eduskuntaryhmä tukee kansalaisaloitetta tasaarvoisesta avioliittolaista. Lakiesityksestä äänestetään eduskunnassa perjantaina.
Aloitteen hyväksyminen tarkoittaisi sitä, että samaa sukupuolta olevilla pareilla on oikeus avioitua.
Oikeus avioliittoon on keskeinen
ihmisoikeus- ja yhdenvertaisuuskysymys.
. Puoluevaltuusto kutsuu loppujakin puolueiden kansanedustajia ulos kaapeista
ja äänestämään ihmisarvon puolesta
ja syrjintää vastaan. Aikaa asioiden selvittelemiseen siis on ollut enemmän kuin tarpeeksi, tässä vaiheessa päätöksen lykkääminen vaikuttaa lähinnä vastuun pakoilulta. Isojen eläkkeiden solidaarisuusvero kuitenkin, hän totesi.
Sähköliiton aktiivi oli tyytyväinen
myös siihen, ettei vaaliohjelmassa
puututa työmatkojen kilometrikorvauksiin.
Tärkeitä tavoitteita
Torniolainen sosiaaligerontologian
asiantuntija ja eduskuntavaaliehdokas Tarja Tapio nostaa esimerkiksi puoluevaltuuston kokouksessa
hyväksytystä puolueen vaaliohjelmasta tavoitteen vanhustenhuollos-
sa palveluasumisen hoitajamitoituksen 0,7:ään, kun se nykyisin on
0,5.
. Kansanedustaja Annika Lapintie kertoi puolueen vaihtoehtobujdetista, joka sisältää muun muassa
eläkkeiden ja muiden etuuksien täyden indeksikorotuksen.
. KT
Budjettia, lakeja ja yksi
sotepaljastus
Kansanedustajat ruotivat ajankohtaisia asioita
TUULA LESKINEN
Puoluevaltuuston yleiskeskustelussa
etenkin kansanedustajat puheenvuoroissaan ruotivat ajankohtaisia asioita. Sen voi paljastaa, että prosessin
kuluessa on tullut selväksi, ettei
Suomen poliittinen enemmistö halua
yksityistää suomen sote- palveluja.
Elinkeinoelämän keskusliitto ja palvelutuottajat ja ovat käyneet kovaa
kampanjaa yksityistämisen avaamiseksi, mutta pyrkimys on torjuttu.
Virtanen painotti tuottamisvastuualueilla tehtävien päätösten merkitystä.
. Uutta lakia on valmisteltu tiiviissä yhteistyössä
saamelaisten demokraattisesti valitun edustajan, saamelaiskäräjien, kanssa, ja jos nyt saavutettu kompromissi kelpaa saamelaisille, on erikoista, että se ei kelpaa suomalaisille.
Suomessa on odotettu ILO169-sopimuksen ratifioimista eli täytäntöönpanoa jo 25 vuotta. Se ei sulje pois työehtosopimusten mukaisia palkkoja, hän painotti.
Puoluevaltuuston saamelaisedustajana Kyllönen toivoi kaikkien puolueen ohjelmien kääntämistä kaikille
kolmelle saamenkielelle. varapuheenjohtaja
7. tai
vaikenee kokonaan.
Eräs ystäväni totesi minulle jokin aika sitten, että
tällä hetkellä ei ole helppoa olla saamelainen Suomessa ja valitettavasti en voi epäillä hänen sanojaan.
Keskustelu ILO169-sopimuksen ja uuden saamelaiskäräjälain ympärillä on ollut värikästä ja ajoittain
vähintäänkin hyvän maun vastaista, kun saamelaiskulttuuria on tehty naurunalaiseksi erilaisia stereotypioita viljelemällä. Rikkaiden verotusta
kiristämällä rahoitetaan palveluja,
eduskuntaryhmän puheenjohtaja
Lapintie kertoi.
Eduskunnassa sote-uudistuksen
ohjausryhmän työhön osallistunut
kansanedustaja Erkki Virtanen
kertoi, ettei suuresta uudistuksesta
vielä voi kertoa sisältöjä.
. Vaaliohjelma on pitkä, ja kokonaisuudessaan se on tukena ehdokkaille, etenkin puheenjohtaja Paavo
Arhinmäelle kun hän esiintyy, ja
myös ohje tulevalle eduskuntaryhmälle.
Puolueelta tuki
tasa-arvoiselle
avioliitolle
Vasemmistoliiton puoluevaltuuston puheenjohtaja Hanna Sarkkinen
tukee tasa-arvoista avioliittolakia kuten puolueensakin.
Vasemmistoliiton puoluevaltuusto
ilmaisi kannanotollaan vahvan tukensa eduskunnan käsittelyssä olevalle
kansalaisaloitteelle tasa-arvoisesta
avioliittolaista. Valtaväestölle saamelaisten
oikeuksien ja aseman parantaminen on yllättävän vaikea asia.
Yksi viimeaikaisista noloista ja hämmentävistä ulostuloista on ollut lappilaisten istuvien kansanedustajien kannanotto, jossa he vaativat, että kaikki ne kohdat uudessa saamelaiskäräjälaissa, jotka merkittävästi
olisivat parantaneet saamelaisten asemaa ja oikeuksia, palautetaan uudelleenvalmisteltaviksi. Siellä tehdään todelliset päätöksen siitä miten lähipalvelut toteutetaan.
Raahelainen kansanedustaja Katja Hänninen ihmetteli keskustan
puheenjohtaja Juha Sipilän puheita
velalla elvyttämisen kirouksesta ja
hänen intoaan myydä kansallisomaisuutta.
. Sipilän puheet julkisen sektorin työntekijöiden vähentämisestä näyttävät saaneen valitettavasti jatkoa vaatimuksesta valtionomaisuuden hävittämisestä, Hänninen sanoi.
Kansanedustaja Eila Tiainen puolestaan muistutti lähestyvästä äänestyksestä tasa-arvoisesta avioliittolaista. Jotta hyvään olisi rahaa, lisätään
työllisyyttä ja sitä varten elvytetään,
velkarahalla. Pidän tärkeänä myös omaishoidon tuen saamista subjektiiviseksi
oikeudeksi ja Kelan maksettavaksi,
hän sanoo.
Nykyään omaishoidontuki on
sidoksissa kuntien määrärahoihin.
Loppuvuodesta, kun tukeen varatut
varat ovat loppuneet, ei uusia hakemuksia käsitellä.
Inarin Nellimistä asti Helsinkiin
kokoukseen matkustanut Matti Kyllönen piti kokouksessa käytyä keskustelua vähimmäispalkkatavoitteesta hyvänä ja tarpeellisena.
. Vähimmäispalkka ei ole suuri,
saman verran kuin pienin eläke,
mutta se olisi palkkatuloa, josta
työntekijä saa eläkettä, Kyllönen
huomautti.
. KANSAN TAHTO 48 . Nyt on aika ryhtyä sanoista tekoihin ja näyttää, että
Suomi kunnioittaa maansa alkuperäiskansaa, ihmisoikeuksia ja kansainvälisiä sopimuksia!
Kirjoittaja on Vasemmistonuorten 2
2014
Vaalan kunnantalo ja paloasema 1970-luvulla.
Säräisniemen kunnasta Vaalaksi
Vaalan perustamisesta 60 vuotta
Kunnallishallinnon
uudistus
1860-luvulla merkitsi seurakunnan ja kunnan eroa. Vaala on ollut
suuri menettäjä, sillä valtion osuus
oli aikanaan lähes viidesosa työpaikoista.
Työttömyys ei ollut tuntematonta 1950-luvullakaan. Liitosta viriteltiin uudelleen
1940-luvun alussa, mutta sodan
takia hanke siirtyi.
Syyskuussa 1948 Säräisniemen
valtuusto kiirehti liitosasiaa ja
valitsi lähetystön valtioneuvoston
puheille. Sodan jälkeen vankilan henkilöstöstä nousi
myös vasemmistolaisia valtuutettuja.
Väestö- ja elinkeinorakenteen murros
Vaalan kunnan aloittaessa asukkaita oli 7 500 ja vielä 1970-luvun
alussakin yli 6 000, mutta 2000-
luvulla painuttiin 4 000 rajan alle.
Väestörakenteen muutosta kuvaa,
että vuonna 1975 asukkaista yli
65-vuotiaita oli 9,8 prosenttia
mutta vuonna 1995 jo 15,6 prosenttia. Oulun läänin maaherrana
vuoteen 1948 vaikuttanut Eero Y.
Pehkonen tuki liitoshanketta.
Hänen seuraajansa Kalle Määttä
vastusti sitä.
Sisäasiainministeriö määräsi
tammikuussa 1949 lakitieteen
lisensiaatti Jouni Pelttarin laatimaan alueliitosselvitystä Oulujo-
Lomalaisia Oulujärven rantahietikolla Manamanasalossa
1970-luvulla.
en niskan alueen hallinnollisesta
asemasta. Näin syntyneen
uuden kunnan nimeksi tuli Vaala.
Selvitysmies oli esittänyt kunnan
nimeksi Oulujärveä.
Utajärvellä alueliitos koettiin
taka-askeleena . 8
KANSAN TAHTO 48 . Nyt maitoa tuottavia
tiloja on 50.
Teollisuus ja rakentaminen työllistivät parhaimmillaan yli viidenneksen Vaalan työvoimasta. Parhaimmillaan Vaalassa oli 967 aktiivimaatilaa. Eten-
kin 1960-luvulta lähtien työtä on
saatu hyvinvoinnin kasvun siivittämistä julkisista ja yksityisistä
palveluista. Ensimmäinen malmijuna Otanmäestä Oulun satamaan lähti syyskuussa 1953.
Oulujoen valjastaminen sähkötuotantoon oli alkanut jo jatkosodan
vuosina.
Suuret teollistamiskaavailut,
joita virisi Oulujokilaaksossa
1940- ja 1950-luvuilla, eivät tuottaneet tulosta. Rakennemuutoksesta
lähtien ongelmana on ollut korkea
työttömyys . Pelson vankila on
ollut ja on vaalalaisille tärkeä
työnantaja.
Oulujoen rakentaminen toi paitsi työtä myös verotuloja. Riittäviä edellytyksiä ei ollut, joten tavoitteeksi
tuli Vaalan alueen liittäminen
Säräisniemen kuntaan. sehän menetti
165,7 neliökilometriä ja noin 2
800 asukasta. Se on synkistänyt
muuttotilastoja. Pelson varavankilan perustaminen vuonna 1935
vahvisti Säräisniemen kunnan
poliittista oikeaa laitaa. Oulujoki
Oy:n osuus Vaalan veroäyreistä
oli 1960-luvun alussa huomattava,
mutta oli jo suuresti vähentynyt
1980-luvun alussa.
Työttömyys
jatkuva ongelma
Kainuu on menettänyt tuhansia
valtion työpaikkoja viime vuosikymmeninä. Vuosina 2009-2013 Vaalan 15-24-vuotiaiden ikäluokka
pienentyi 8,4 prosenttia ja koko
asukasluku 6,1 prosenttia. Näin eheytettäisiin Oulujärven jakaman
Säräisniemen kunnan aluerakennetta. Uuden teollisuuden rakentaminen oli Vaalan kunnan perustamisen aikoihin etenemässä
Kainuussakin. Kun joku valtuutettu
yritti viritellä matkailuelinkeinon
edistämistä 1950-luvulla, valtuusto ei katsonut tarpeelliseksi myöntää esitettyä pientä määrärahaa.
Säräisniemi/Vaalan elinkeinorakenne perustui pitkään alkutuotannon työpaikkoihin. Kesken selvitystyön
Utajärvi esitti maaliskuussa 1950
Utajärven ja Säräisniemen yhteisen kunnan perustamista. Alkuvaiheessa 1865?1868 Paltamolla, Säräisniemellä ja Kajaanin maaseurakunnalla oli yhteinen kunnallishallinto, mutta se purettiin 1868
kun Säräisniemi irtaantui yhteishallinnosta.
Utajärven Niskan kylään kuuluneen Vaalan seudun, nykyisen
Vaalan taajaman, asukkaat sekä
Oterman ja Jaalangan kyläläiset
halusivat jo 1920-luvulla perustaa
itsenäisen kunnan. Esimerkiksi rautatehdas Oulujoen niskalle tai rautatie Otanmäestä Nuojualle eivät
toteutuneet. Valtioneuvoston
päätös tulehdutti Oulujokilaakson
yhteistyösuhteita vuosikymmeniksi.
Aluemuutos muutti myös kunnallispoliittisia voimasuhteita
vahvistamalla vasemmiston ja
oikeiston asemia. Vuonna 2014
tuloveroprosentti on 21,50.
Kehitettävää joka
kulmakunnalla
Vaalan alkutaipaleella kuntalaisilla oli monenlaisia toiveita palve-. Säräisniemen kunnanvaltuusto vastasi,
että aloite ei saa haitata Vaalan liitosselvittelyn loppuunsaattamista
ja että yhtyneen kunnan keskus
piti rakentaa Nuojuan rautatieaseman viereen.
Maaliskuussa 1951 Säräisniemen valtuusto tuki Pelttarin esitystä.
Nimiehdotuksena
myös Oulujärvi
Valtioneuvosto päätti marraskuussa 1952, että Vaalan aseman seutu
ja osa Niskan kylää erotetaan Utajärvestä ja liitetään Säräisniemen
kuntaan 1.1.1954. Tammikuussa 1954 työttömiä oli Vaalan työttömyyskortistossa 236 ja lokakuussa 130. pahimmillaan yli 20
prosenttia.
Vaalan kunnan alkuvuosina
veroäyrin hinta oli 10,40 markkaa,
1960-luvulla 11 penniä, 1970luvulla 16 ja 1990-luvun puolivälissä 18 penniä. Väestö
on myös keskittynyt kuntataajamaan.
Sodanjälkeinen sotakorvausvelvoitteiden piristämä teollisuus
suuntasi huomiotaan Pohjois-Suomeen
Ensimmäinen
työväenyhdistys syntyi Veneheittoon.
Viime sotien jälkeen kirkonkylässä järjestötoiminnan puuhamiehiä olivat seppä Kalle Karjalainen ja kalastaja Väinö Halonen. Vuosina 1944-1980 Säräisniemi- Vaalaan perustettiin 12
SKP:n osastoa ja 16 SKDL:n
yhdistystä sekä joitakin nuorisoosastoja.
SKDL ja ML/Keskusta kamppailivat suurimman puolueen asemasta varsin tasaisesti 1970luvulle asti. Kainuun läänikeskustelussa
1980-luvun alussa. Vuoden 1968 vaaleissa vasemmisto menetti enemmistöasemansa, ja vuonna 1996
keskusta-oikeiston äänipotti oli
1 432 vasemmiston jäädessä 815
ääneen.
Vaalan
kunnanvaltuuston
jäsenmäärä oli aluksi 23, sitten
27 ja vuodesta 2005 lähtien 21.
Ensimmäiseen, lokakuussa 1953
valittuun valtuustoon maalaisliitto sai 10, kansandemokraatit 10
ja sosiaalidemokraatit 3 paikkaa.
Vallan painopiste siirtyi Vaalan
taajamaan ja sen ympäristöön,
joskin vielä 1960- ja 1970-luvuille kunnassa oli vahvoja sivukyliä.
Nyt valtuustossa on keskustalla
14, perussuomalaisilla 3, Vasemmistoliitolla 3 paikkaa ja SDP:llä
yksi.
SKDL/Vasemmistoliiton keskeisiä kunnallispoliitikkoja ovat
olleet mm. Suuret valtuustoryhmät jakaantuivat
asiassa, kuten myös kun kiisteltiin keskioluen vähittäismyynnistä 1970-luvulla.
Ulkopäin katsoen kunnallispolitiikka on ollut kaikkinensa varsin seesteistä. Niistä jatkuvuutta on
ollut vain 101-vuotiaalla Veneheiton koululla, jonka puuhamiehiä
oli vuonna 1917 eduskuntaan
SDP:n kansanedustajaksi noussut
Kalle Korhonen.
Uutta kuntataajamaa alettiin
rakentaa vauhdikkaasti. Jättäytymisestä
Kainuun hallintokokeilun ulkopuolelle vallitsi Vaalassa laaja
konsensus. Sota-aika lisäsi hallinnon työvoiman tarvetta, ja
sodan jälkeinen hyvinvointivaltion rakentaminen vaati kuntiin
lisää henkilöstöä.
Vuoden 1948 kunnallislaki
mahdollisti kunnanjohtajan viran
perustamisen. Palkkatyöläisten ja pienviljelijöiden katsottiin
kuuluvan samaan yhteiskuntaluokkaan.
Vasemmistolla on ollut vahvin
kannatus Jaalangassa ja Niskan
kylässä. 2014
9
Vasemmiston rooli Vaalassa
Hallakoeasema Pelsolla.
ARKISTOKUVA
Järjestäytynyt työväenliike aloitteli Säräisniemen pitäjässä noin
110 vuotta sitten. Vaalassa ensimmäinen kunnanjohtaja aloitti vasta
1977. Jälleenrakennuskaudella
tehtiinkin paljon investointeja ja
palkattiin henkilöstöä palvelujen
parantamiseksi myös sivukylillä.
Esimerkiksi kyläkouluja oli enimmillään 21. Ennen
1950-lukua Vaala olikin vain pieni
asutuskeskittymä rautatieaseman
kupeella ja Pyörteen kylä Vaalan-
kurkussa.
Rakentamisen pullonkaulaksi
tuli tonttipula ennen kuin kunnan
onnistui hankkia asemakaava- alueelle rakennusmaata. Vaalassa
ensimmäinen perustettiin Manamansaloon 1980. Loma-asutuksen
merkitystä kuvaa, että kunnassa
on jo vuosia toiminut mökkitoimikunta.
Valtakunnallisen palveluraken-
neuudistuksen eli Paras-hankkeen
myötä Vaala lähti hakemaan
sosiaali- ja terveyspalvelujen tuottamiseen leveämpiä harteita ja liittyi 2008 Oulunkaaren kuntayhtymään.
TEKSTI JOUNI KAUHANEN
KUVAT VAALAN KUNTA
Artikkeli on muokattu kirjoittajan
Vaalan kunnan 60-vuotisjuhlassa
pidetystä esitelmästä. autoilija Armas
Julius Huotari, vartija Matti
Hovi, talonmies Uolevi Honka-
nen, autoilija Reino Huotari,
yrittäjä Esko Keränen ja vartija
Osmo Mustonen.
Naisista valtuustossa tiennäyttäjänä oli SKDL:oa edustanut
myymäläapulainen Elsa Leiviskä 1970-luvun alussa.
Kunnan strateginen suuntautuminen on jakanut mielipiteitä
mm. Hänen
Kyläyhdistyksiä
ja sote-yhteistyötä
Kun kuntasuunnitelmia alettiin
valmistella 1970- ja 1980-lukujen
vaihteessa, syntyivät eri kyläkunnille kyläyhdistykset. Sodan jälkeen
vasemman laidan retoriikkaan
iskostui sanaparsi ?työtätekevät
ja pienviljelijät?. Seurakunnan
keskuskin siirtyi alueliitoksen jälkeen Vaalaan.
Kuntataajaman 1950-luvun koulurakennukset tulivat tiensä päähän sisäilmaongelmien takia
2010-luvun alussa, ja edessä oli
kunnan historian suurin investointi.
Uuden koulukeskuksen vihkiäisiä vietettiin joulukuussa
2012.
Kunnanjohtaja
vasta vuonna 1977
jälkeensä kunnanjohtajana on
ollut Tytti Määttä.
Maalaiskuntien hallinto oli 1900luvun alkuvuosina kevyttä ja henkilökunta vähäistä. Vuoden 1964 kunnallisvaaleissa vasemmisto sai Vaalas-
sa 1 964 ääntä ja keskusta-oikeisto 1 460 ääntä. Maaliskuussa
1982 valtuusto päätti pysyä
Oulun läänissä äänin 15?12. KANSAN TAHTO 48 . Veikko Tossavainen luotsasi Vaalaa vuoteen 2009. 2000-luvun alussa
kyläkoulujen lakkauttamiset repivät etenkin Keskustan valtuustoryhmää.
JOUNI KAUHANEN
Oulujoen nippu-uitto toi työtä vielä 1970-luvulla.
luista
Venäjällä usein käyvä
Hannus tapasi äskettäin ihmisoikeusverkosto Memorialin edustajan, joka kertoi Moskovan osaston
ongelmista. Hannus kertoo, että seura antaa apua kielipesätoimintaan, kansalaisjärjestöjen
omakielisen työhön ja osallistuu
suomalais-ugrilaisen maailmankongressin valmisteluun, se pidetään Lahdessa 2016.
Kieliongelmaksi voi kutsua
myös venäjän kielen vähäistä harrastusta Suomessa.
. Sota on
käynnissä ja talvi tulossa.
Ukrainasta on tullut Venäjälle
paljon pakolaisia, arviot liikkuvat
5 000 000?800 000 välillä. Oulu
on valitettavasti valkea läikkä kartalla, Hannus sanoo.
LAATUKIRJOJA PUKINKONTTIIN
Kalle Kniivilä:
P??nin väkeä
Jesper Malmose:
Vallan linnake
-Venäjän hiljainen enemmistö
Kanava-palkintovoittaja 2014.
Tämä ei ole kirja Vladimir
Putinista . Siltoja
vielä kiitellään vastaisuudessa,
hän ennustaa.
Memorialia
tapaamassa
Venäjän
lainsäädännössä
on
?Jatkamme
päättäväisesti
kanssakäymistä,
sehän on seuran
pitkä linjan työ
ja peruskaura.
Tämä ei ole
pelkkä projekti.?
vireillä kansalaisjärjestötoiminnan
rajoituksia. Heillä on hyvä käsitys suomalaisista, eikä vihamielisyyttä esiinny.
Hannuksen mukaan EU- pakotteista ei pidetä, mutta niistä ei syytetä Suomea.
. Silloin syntyi uusia kansalais- ja alueyhteistyön näkymiä
ja luotiin kattava ystävyyskuntaverkosto rajan pintaan.
. Sen sijaan esimerkiksi
Pietarissa Memorialin kaikki kolme järjestöä toimivat.
. Tämä ei ole pelkkä
projekti, Hannus korostaa.
Murroskausi
Ukrainan takia
Seura elää murroskautta, jota voi
verrata Neuvostoliiton romahduksen aikaan ja Suomi-Neuvostoliitto-seuran muuttumiseen Venäjäseuraksi. Vähemmän on kerrottu
tavallisista venäläisistä, jotka
Putinia kannattavat.
Ja heitä on
paljon.
23,-
EEero
er Matero:
B
re
Breznevin
opissa
-M
Muistelma Moskovan
puoluekoulusta
pu
Ka
Kansan
Tahdon aiemman
pä
päätoimittajan avoin
he
henkilökohtainen muistelma
op
opiskelusta Neuvostoliiton
ko
kommunistisen puolueen
kkoulussa
M
Moskovassa.
20,-
Vallan linnake on koukuttava
romaani poliitikkojen, toimittajien ja mediapelureiden juonista ja vallankäytön
vaikutuksista ihmisiin. Kansalaisjärjestötyötä ei ole suljettu pakotteilla, ja se eteneekin monilla aloilla, kertoo SuomiVenäjä-seuran pääsihteeri Merja Hannus.
saati Suomen liittymistä Natoon,
Hannus sanoo.
Kun valtioiden poliittiset suhteet ohenevat, jää vuorovaikutus
talousyhteistyön, kansalaisjärjestöjen, kulttuurielämän ja paikallistason varaan.
. 2014
?Rajan yli tarvitaan polkuja?
Suomi-Venäjä-seura ei päästä yhteistyön liekkiä sammumaan
KUVA: MAIJA AALTO
Hyvä käsitys
suomalaisista
MAIJA AALTO
Ukrainan sota ja Venäjän kiristynyt poliittinen tilanne heijastuvat
myös Suomi-Venäjä-seuraan.
Vastoin melko yleistä luuloa seuran toiminta ei ole hiipunut.
. Se
sukeltaa todentuntuisesti
politiikan kulisseihin, jotka
eivät todellakaan
ole puhtaat.
28,-
V
Vappu
a Säilynoja:
Siu
Siunatut
so
sokerisakset
Kir
Kirjailijan pitkä ja monivaihe
heinen työura on vienyt hänet
läh
lähelle monia erilaisia ihmisko
kohtaloita. Nämä kohtaamise
set ovat antaneet aiheen ja
ki
kipinän tämän kokoelman
ta
tarinoihin.
20,-
Osmo
O
s Hekkala:
Pii
Piimäperä
IIsäni
sä maa
Mö
Möllarimestaripalkittu
aja
ajankuva Haukiputaan
kunnan Kellon kylän
ku
Piimäperänrannan ihmiPi
sis
sistä ja heidän elämästään viime vuosisadalla.
tä
15,PPekka
ek Taanila:
Perhonen
lampun
Pe
valossa
- runoja
va
MYYNNISSÄ
Kansan
Kansan
ans
an
nsa
sa
an
n
Ta
T
Tahdon
ahdon
ahd
hdo
don
on
tto
toimistolla
o
oi
oimistolla
imis
im
ist
sto
olll
lla
la
Oulun keskustassa,
Mäkelininkatu 29
Avoinna
arkisin klo 9-15
Puh. 10
KANSAN TAHTO 48 . Memorial tekee äärimmäisen
tärkeätä työtä Stalinin vainojen
selvittämisessä. sellaisia on jo liikaakin. Useita
tuhansia on sijoitettu Karjalaan.
Ugrit koolle
Lahteen 2016
. Seuramme toimii kielen puolesta ja voimme ilolla kertoa, että
Itä-Suomessa ja muun muassa
Kainuussa on uutta kiinnostusta
venäjän kielen opiskeluun. Myös Ukrainan kriisi vaatii vuoropuhelua, ei vastakkainasettelua tai kiristämistä ?
Venäläisten Suomi-kuva ei ole
juuri muuttunut.
. He
ovat myös sitä mieltä että Krim
kuuluu Venäjälle, ja hyväksyvät
valtiojohdon Ukraina-käsitykset.
Kansallismielinen ajattelu on
yleistynyt.
Tavallisten ihmisten kärsimys
Ukrainassa on traagista. Piirijärjestössä
on 51 osastoa ja niissä 2064 jäsentä ja vapaajäsenet päälle. Polut pitää säilyttää. Sellaisia kasvun näkymiä ei
nyt ole, mutta rauhan rakennustyö
jatkuu. Jatkamme päättäväisesti kanssakäymistä, sehän on seuran pitkä
linjan työ ja peruskaura. Uhreista tuhannet
olivat suomalaisia joten tämä koskettaa meitä, Hannus sanoo.
Suomi-Venäjä-seuran yksi työsarka on Venäjällä puhuttavien suomalais- ugrilaisten kielten ja kulttuurien tukeminen. Venäjän tiedonvälitys lähtee
siitä, että ongelmien päälähde on
USA, ei edes EU, ja kansalaisten
enemmistö on samaa mieltä. Hänen tässä
Postitettaessa kulut 3,-/kirja
toi
toisessa runokokoelmassa
saan aistii salaperäisyyttä,
jo
joka jättää tilaa lukijan
om
omille tulkkinnoille.
19,-. Pohjois-Suomessa olemme
säilyttäneet jäsenmäärän ennallaan uusien ihmisten mukaantulon
ansiosta, mutta koko maassa
jäsenluku on vähentynyt vuodessa
noin 700, kertoo seuran pääsihteeri Merja Hannus.
Hannus kävi maanantaina kotikaupungissaan Oulussa työasioissa Pohjois-Suomen piirin hallituksen kokouksessa. Olemme
olemassa että rajan yli olisi kommunikointia. 08 537 1722
Pek Taanilan runot luo- tilaukset#kansantahto.¿
Pekka
vat tiiviitä ja koskettavia
tun
tunnelmia. Jonkin
verran jäseniä on jättäytynyt pois
Venäjän tilanteen takia, mutta
uusia naapuriyhteistyöstä huolta
kantavia liittyy mukaan.
Kokouksessa suunniteltiin suomalais-venäläiseen kulttuurifoorumiin osallistumista Petroskoissa
ensi vuonna.
(+alv 24%)
Voit lähettää
tervehdyksesi
myös netissä
www.kansantahto.fi
PL 61, 90101 OULU
PUH. Eli
hän tekee käytännössä töitä saadakseen pitää edes työmarkkinatukensa!
Kuntouttavan työtoiminnan ja
työkokeilun kautta tehtävä työllistäminen on erittäin kannattavaa
työnantajalle. Tämänkö tulisi kannustaa
työtöntä?
Jotta työtön ei liian helpolla pääsisi, niin on keksitty kuinka työttömiä voidaan aktivoida työntekoon: heitähän voi työllistää kuntouttavan työtoiminnan kautta ja
Kuka yrittäjä
enää palkkaa
työntekijää, jos
työvoimaa voi
saada
ilmaiseksikin?
työkokeiluissa! Mutta. (+alv 24%)
. Se uhkaakin jäädä vain symboliseksi, ellei voida varmistaa,
että kunnat todella ohjaavat nuo
varat omaishoitajien tukemiseen,
. (+alv 24%)
. Mutta mieluummin
moni palkkansa töissä ansaitsisi,
kuin odottaisi leipärahoja työttömyyskassalta tai Kelalta.
Maan hallitus on leikkauksilla ja
välillisten verojen korotuksilla
vaikeuttanut työttömienkin taloudellista selviytymistä.
Ilmeisesti maamme päättäjien
mielestä ansiosidonnaista työttömyyspäivärahaa saavat ovat liian
rikkaita, koska niistä leikataan 50
miljoonaa euroa. (08) 5371 722
ilmoitukset@kansantahto.fi
MAKSU
SEURAA OHESSA.
TERVEHDYKSEN LÄHETTÄJÄ
?
EUROA YHTEENSÄ
MAKSU ON SUORITETTU PANKKITILILLE
Danske Bank FI98 8000 1900 8307 88
Nordea
FI91 1585 3007 1003 52
Oulun OP
FI66 5741 3620 0134 97
POSTINUMERO
POSTITOIMIPAIKKA. Myös Vaalan kunnanjohtaja Tytti Määtällä on
puheenvuoro. KT
MIELIPITEITÄ
Mielipidekirjoitukset osoitteeseen
toimitus@kansantahto.fi tai Kansan Tahto/toimitus, PL 61, 90101 Oulu.
Työttömät . Kuntouttava työtoiminta ja työkokeilu ovat hyviä mahdollisuuksia heille, jotka tarvitsevat tukea työllistymiseen enemmän kuin tavallinen työtön, joka
on työtön vain siksi, ettei hänen
työpanostaan kukaan tarvitse tai
halua juuri nyt.
Pinja Toivanen
Sotkamo
Kunnanvaltuutettu,
eduskuntavaaliehdokas (vas)
JOULUTERVEHDYS
Kansan Tahtoon
TERVEHDYSTEN
HINNAT
Henkilötervehdys 4 ?
Järjestötervehdys 25 ?
Liiketervehdykset:
Icon by www.icondrawer.com
1 x 30
1 x 60
2 x 30
2 x 60
Tervehdykset julkaistaan 18.12., lähetä tervehdyksesi 8.12. 89 . Kelan tuoreessa tutkimuksessa kävi ilmi, että omaishoidon
työntekijöiden arvion mukaan tuo
aikaisempi valtiontuen lisäys ei
ollut näkynyt käytännön työssä
millään tavalla. Suurin
osa työttömistä kuitenkin haluaa
työllistyä, mieluiten omalle alalle,
mutta muukin työ käy, kunhan siitä saa työehtosopimuksen mukaista palkkaa. Mutta jos työkokeilu tai
kuntouttava työtoiminta on sitä,
että joutuu menemään päiväksi
ristikoita täyttämään tai nettiä
selailemaan työttömyysturvan
menettämisen uhalla, niin onko
siinäkään mitään järkeä.
Toivottavasti osa kuntouttavaan
työtoimintaan mukaan päässeistä
tai joutuneista työttömistä saa
edes jotain itselleenkin, vaikka
mielekästä tekemistä tai sosiaalista elämää. Mutta on myös työttömiä, jotka ovat menettäneet
uskonsa työllistyä pitkän työttömyysputken jälkeen, ja lakkaavat
etsimästä töitä.
Työttömän toimeentulolla ei
ruusuilla tanssita. Työtön ei
saakaan palkkaa työstään, vain 9
euron ylläpitokorvauksen päivässä työmarkkinatuen lisäksi. KANSAN TAHTO 48 . 58 . 2014
Kalevi Kivistö: Kotihoidon tukilisäys
pieni myönteinen liikahdus
KT
Hallituksen esitys lisätä valtion
budjettiin 4,5 miljoonan euron
varaus omaishoidon tukeen on
Eläkeläiset ry:n puheenjohtajan
Kalevi Kivistön mukaan myönteinen liikahdus.
Aikaisemmin kunnille on osoitettu 10 miljoonan euron valtionosuus, joka on tarkoitettu omais-
hoidon tukeen.
. Voimavarojen
pienikin lisäys on symbolisesti
tärkeä ja myönteinen omaishoidon
noteeraus, Kivistö totesi viikonvaihteessa Vaasassa.
. Jo nyt tätä mahdollisuutta ovat käyttäneet useat yrittäjät ainakin Etelä-Suomessa.
Mihin on kadonnut päättäjien
moraali, kun tämmöinen toiminta
sallitaan. Kuka yrittäjä enää palkkaa työntekijää, jos työvoimaa voi
saada ilmaiseksikin. Myös tuen verotusta
tulisi muuttaa mahdollistamalla
työ- ja ansiotulovähennysten tekeminen omaishoidon pienistä
tuloista.
11
Kainuun piiri
koolle Vaalaan
Kainuun Vasemmiston syyspiirikokous pidetään lauantaina 29.11.
Vaalan kunnantalolla klo 10 alkaen.
Kokous valitsee piirijärjestön
puheenjohtajan ja piirihallituksen
ja hyväksyy eduskuntavaalivuoden 2015 toimintasuunnitelman.
Alustajina piirikokouksessa ovat
Euroopan parlamentin jäsen Merja Kyllönen ja Vasemmistoliiton
uusi kunnallissihteeri Mikko
Koikkalainen. mennessä.
KUNTA
ETUNIMI
KYLÄ/KAUPUNGINOSA/TILAISUUS
SUKUNIMI
EUROA
. Joutuvatko
töissä olevat työntekijät pelkäämään työpaikkojensa säilymisen
puolesta laajemminkin, jos tämä
toiminta hyväksytään ja sen käyttö
laajenee?
Työttömiä käytetään sumeilematta hyväksi yritysten voitontavoittelussa ja tiukassa taloustilanteessa olevien kuntien säästötalkoissa.
Jos kieltäytyy esim. työvoimakoulutuksessa olevalle. työkokeilusta, niin lain mukaan työtön
menettää silloin työttömyysturvansa. 58 . Taloudellinen tuki omaishoitajalle, joka nyt on keskimäärin
364 euroa kuukaudessa ja jota saa
vain hieman yli puolet tätä työtä
ympärivuorokautisesti tekevistä,
on kovin niukka olletikin, kun sen
avulla säästetään miljardeissa
mitattava määrä laitoshoidon kustannuksia.
Kotihoidon tuen tasoa onkin
Kivistön mielestä nostettava ja se
on yhtenäistettävä koko maassa
siirtämällä sen maksatus Kelan
hoitamaksi. (+alv 24%)
. Jos on työsuhteessa ollessaan saanut asianmukaista palkkaa ja kuuluu työttömyyskassaan, niin ansiosidonnainen työttömyyspäiväraha on jonkin verran suurempi kuin peruspäiväraha. Samalla alennetaan myös päivärahan korotettua
ansio-osaa kaikilta sitä saavilta.
Korotettua ansio-osaa maksetaan
tietyn aikaa pitkän työuran tehneelle tai työllistämistä edistäviin
palveluihin osallistuvalle kuten
esim. voitontavoittelun väline
Työttömiä pidetään usein yhteiskunnan ongelmana ja laiskoina
sohvan pohjalla makaajina. 31
Seuraamme tarkasti palvelurakenteen kehitystä ja toimintaa, OTE toteaa. talvisodasta 1939?1940.
HELGE
Voitto OOK:ssa
Lehti kävi koko viikon sivuillaan
vaalitaistelua sos.demeja vastaan Oulun Osuuskaupan
(OOK) edustajiston täytevaaleissa. kansalaispalkasta sekä kunnan matalapalkkaisten työntekijöiden asemasta soteuudistuksessa. Hän oli
välillä virasta pidätettynä Meksi-
kon virkamatkaan 2011 liittyneen
tutkinnan takia. Räinä nosti
aiheettomasti matkakorvauksia ja
päivärahoja ja tuomittiin sakkorangaistukseen ja korvauksiin.
Räinä kanssa samassa oikeudenkäynnissä tuomiolla ollut
Lapin ely-ylijohtaja Tapani
Pöyry jäi eläkkeelle 2012, josta
lähtien ylijohtajana toiminut
Pirkko Saarela jatkaa vuoteen
2019.
Kainuun elyn ylijohtajana jatkaa Kari Pääkkönen, jonka riippumattomuudesta on keskusteltu
Talvivaaran takia. (lääketiet. KT
60 vuotta sitten
Ryömä talvisodasta
Kahta puolta talvisodan syttymisen 15-vuotispäivää julkaistiin ?tri. Teoriassa metsästä voidaan
kerätä marjoja ja sieniä huomattavasti enemmän tai kaivosten
sivukiveä on vaikka kuinka paljon tarjolla hyödynnettäväksi,
mutta pitää olla yrityksiä, jotka
saavat siitä kannattavaa liiketoimintaa, Hänninen totesi pitämässään vasemmiston ryhmäpuheessa.
. Kansalaispalkkaa pidettiin yhtenä ratkai-
ARKISTOKUVA
Tuomo Tuomala jatkaa Limingan Vasemmiston johdossa.
suna pienyrittäjyyden esteiden
poistamiseksi sekä parantamaan
mahdollisuuksia ottaa vastaan
lyhytkestoistakin työtä. Äänharavana oli
Kansan Tahdon taloudenhoitaja eli toimitusjohtaja, myöhempi OOK:n toimitusjohtaja Herman Tunturi, sos.demien listalla entinen toimitusjohtja Otto
Karhi.
Kansan Tahto 24.?30.11.1954. Muut johtokunnan jäsenet ovat Pertti
Snicker, Jari Mehtälä ja Mikko
Rautiainen. KT
Limingasta tukea Muhoksen
ja Kempeleen ehdokkaille
Limingan Vasemmisto valitsi
syyskokouksessaan Tuomo Tuomalan jatkamaan puheenjohtajanaan. Eläkeläiset ry:n
valtakunnallisille kulttuuri-ja retkeilypäiville Porissa ja TUL:n
Oulun piirin järjestämään kulttuurikilpailuun.
. Vähän aiemmin se oli julkaistu kirjasena
Asiakirjojen todistus ns. Erovuorossa olleissa
jäsenissä voimasuhteet olivat
13?7; vaaleissa, joissa oli käytössä pitkät, 3?5 ehdokkaan
listat, kansandemokraatit voitti
yhden paikan. Yhdistyksemme kantaa huolta
myös siitä, miten Oulun vanhusneuvosto pystyy kaupungin tiukan
talouskurin puristuksessa hoitamaan sille lakisääteisesti määrätyt
tehtävät. Valtiovalta voi tätä prosessia
edistää ja ohjata vain välillisesti.
Tärkeää kuitenkin on, että silloin
kun on erityisesti tarpeen turvata
luonnon ja muut ympäristöarvot
sekä ihmisten terveys ja turvallisuus, lupa- ja valvontaviranomaisten voimavarat ovat riittävät.
Hänninen linjasi myös valtiollisen kaivosyhtiön puolesta ja viit-
tasi yhteiskunnalle koituviin kustannuksiin Talvivaaran kaivosyhtiön konkurssin jälkeen. KT
Elyjen ylijohtajat
saivat pitää paikkansa
MAIJA AALTO
RIVIT SYVÄT
Valtioneuvosto nimitti viime viikolla maakunnallisten elinkeino-,
liikenne- ja ympäristökeskusten
ylijohtajat viisivuotiskaudelle
2015?2019.
Pohjois-Suomessa ylijohtajina
jatkavat tutut nimet, huolimatta
etenkin pohjoispohjalaisen organisaation johtoon kohdistuneesta
kritiikistä.
Pohjois-Pohjanmaan elyn ylijohtajana jatkaa liikennepuolta
edustava Matti Räinä. Pääkkönen
aloitti elyn johdossa ottamalla virkavapaata Geologisen tutkimuskeskuksen Itä-Suomen aluejohtajan tehtävästä. lis.) ja kommunistipuolueen pää-äänenkannattajan, Työkansan Sanomien päätoimittaja, kansaedustaja Mauri Ryömän artikkelisarja sodasta. GTK:n virkavapaus päättyy tämän vuoden lopussa.
Henkilöstö
yt-pyörityksessä
Ely-keskusten henkilökuntaa koskevat paraikaa massiiviset yt-neuvottelut, joilla valtio tavoittelee
jopa 700 työpaikan vähennystä.
Nykyinen henkilöstömäärä on
noin 3300.
Kettunen jatkaa Oulun Työväen
Eläkeläisten puheenjohtajana
Oulun Työväen Eläkeläisten syyskokous valitsi Veikko Kettusen
jatkamaan puheenjohtajanaan.
Varapuheenjohtajaksi tuli valituksi Maija Nurminen. Itä- ja
Pohjois-Suomelle tärkeiden kaivosten tulee myös tukea paikallisja aluetaloutta.
Vasemmisto ei kannata ainakin
Keskustan haaveilemaa maa- ja
metsätalousministeriön ja ympäristöministeriön sulauttamista
luonnonvaraministeriöksi.
Hännisen mukaan maa- ja metsätalouden
etukysymyksiin
perehtynyt ministeriö olisi ympäristöasioiden valvojana kuin pukki kaalimaan vartijana. 12
KANSAN TAHTO 48 . 2014
Vasemmisto torjuu
luonnonvarakeskuksen
Vasemmistoliiton raahelainen
kansanedustaja Katja Hänninen
pitää tärkeänä, että Suomessa on
riittävästi osaavia yrityksiä ja
viranomaisia, jotta voimme nousta kestävän luonnonvaratalouden
edelläkävijäksi. Varajäseniksi tulivat
valituiksi Tanja Aakko, Tuomo
Luukinen, Eero Heikkinen ja
Voitto Polo.
Limingan Vasemmisto antaa
tukensa tulevissa eduskuntavaaleissa Vasemmistoliiton eduskuntavaaliehdokkaista Veli Paasimaalle Muhokselta sekä Sari
Janatuiselle Kempeleestä.
Syyskokouksen poliittisessa
tilannekeskustelussa keskusteltiin
Janatuisen alustamana mm. Muun johtokunnan muodostavat Teuvo
Blomster, Paula Häppäri, Elsi
Suomela, Pentti Kellokoski,
Arvi Kostekivi, Erkki Kukkonen, Elsa Revonoja, Elsa Pajuluoto ja Hilkka Myllykangas.
Varajäseniksi valittiin Aira Jokela, Maija Lassila, Yrjö Lamminparras ja Eino Vaikko.
OTE suunnittelee osallistuvansa
ensi vuonna mm. Tämä visio on
kirjattu valtioneuvoston luonnonvaraselontekoon, jota käsiteltiin
tiistaina eduskunnan lähetekeskustelussa.
. Varapuheenjohtajaksi valittiin Pirjo Luukinen
09.45 Kauniit ja rohkeat (S) 10.10 Emmerdale 10.40 Emmerdale 11.10 Lääkärit 13.35 Lily
Cole taiteen parissa 14.35 Mike
& Molly (7) 15.05 Viikonvaihteen
alueellinen sääennuste 15.10 Mitä
tänään syötäisiin. 18.00 Emmerdale 18.30 Vapun valtakunta 19.00 Seitsemän Uutiset 19.20
Päivän sää 19.30 Salatut elämät
20.05 Posse 21.30 Hjallis 22.00
Kymmenen Uutiset 22.20 Päivän
sää 22.25 MTV Sport Uutiset 22.40
Kuukauden parhaat sekunnit 22.45
Payback - Tilinteko (16) 00.45 Eurojackpot ja Jokeri 00.50 Uhka
(16) 01.45 Isänmaan puolesta (16)
Nelonen
07.00 Disneyn esi-
koulu: Mikki Hiiren kerhotalo (S)
07.25 Disney esittää: Kim Possible
(7) 07.50 Lazy Town (S) 08.20 Waverly Placen velhot (S) 08.50 Eläinten ABC 09.20 Tomin keittiö 09.50
Pikakurssi kodinostoon 10.20 Jyrki
Sukulan makujen maa 13.50 Jyrki
Sukulan makujen maa 14.20 Hestonin huikeat pidot 15.25 Matkaoppaat 15.55 Huippumalli haussa
16.55 Deittikamera 17.25 Frasier
(S) 17.55 Panttilainaamo 18.25
Panttilainaamo 18.55 HS-uutiset
18.58 HS-sää 19.00 Hauskat kotivideot 20.00 Jukebox 20.57 Keno
21.00 Elokuva: Conan the Barbarian (16) 23.15 Elokuva: World Trade Center (12) 02.00 Frasier (S)
02.30 Castle (12) 03.30 Rekkakuskit jäällä (7)
FOX
06.00 Sky News 06.20
FOX Kids 09.05 Wipeout 09.55
Karita, raakaa ja makeaa 10.00
24Kitchen: Sara leipoo 10.30 24Kitchen: Sara Chafak suolasta sahramiin 11.00 24Kitchen: Kalle - Chef
on the Beach 11.30 Tilt 11.55 How
I Met Your Mother 12.20 How I Met
Your Mother 12.45 Alaskan poliisit
13.40 Alaskan poliisit 14.35 Alaskan poliisit 15.30 How I Met Your
Mother 15.55 How I Met Your Mother 16.20 American Dad 16.45
Family Guy 17.10 Karita, raakaa
ja makeaa 17.15 Tuohta tuhosta
17.45 Dubain lentokenttä 18.35
Braque - omakuva 15.52 Festivaalipuhetta 15.59 Festivaalipuhetta
16.00 - 23.57 Teeman elokuvafestivaali 16.00 Lumikki (12) 17.44
Festivaalipuhetta 17.50 Korppi sylissä (12) 19.34 Festivaalipuhetta
19.35 Poikamiesboksi (12) 21.40
Festivaalipuhetta 21.50 The Shining - Hohto (16) 23.45 Festivaalipuhetta 23.57 Uusi Kino: Hit the
road (S) 00.12 Uusi Kino: Milk (S)
00.30 - 04.00 Teematieto
Yle TV1
sunnuntai klo 21.55
Pahan vanki (12)
Osa 1/3. 16.30
Festivaalipuhetta 16.35 Auringonnousu (S) 18.10 Festivaalipuhetta 18.20 Nader ja Simin: ero (7)
20.20 Festivaalipuhetta 20.30 Mestari (12) 22.40 Festivaalipuhetta
22.45 Bluesia Pieksämäen asemalla
23.02 Festivaalipuhetta 23.05 Elokuvan tarina (16) 00.05 Festivaalipuhetta 00.15 - 04.00 Teematieto
Yle Fem
08.15 Unna Junná 08.30 BUU-klubben: Muumilaakson tarinoita 09.00 SVT:n ohjelmaa
13.00 Eki Eläinlääkäri (S) 13.10
Marikki (S) 13.35 Taivaallista menoa: Kirkkoja ja käymälöitä 14.05
Jumalanpalvelus: Ensimmäinen adventti 15.05 Jälkivääntö 15.45
Nuottien matkassa 16.45 Perhesirkus 17.15 Strömsö 17.55 Yle Nyheter TV-nytt 18.00 BUU-klubben:
Muumilaakson tarinoita 18.30 Tähtäimessä triatlon: Pyöräily 19.00
Kylmää ja märkää 19.30 Yle Nyheter TV-nytt 19.40 Sportnytt 19.50
Ihmiskunnan uhkakuvat 20.00 Dok:
Sankarilapset 21.00 - 22.33 Maria
Lang: Vaarallisia unia (12) 23.00
SVT:n ohjelmaa
JIM
09.30 MasterChef Australia
All Stars 10.30 MasterChef Australia All Stars 11.25 Gordon Ramsay
- pannu kuumana 12.20 Gordon
Ramsay - pannu kuumana 13.20
Vuorien sankarit (7) 14.15 Talent
USA 16.00 Kuppilat kuntoon, Gordon Ramsay! 17.00 Suomen paras
leipomo 18.00 Rikkaiden panttilai-
13
naamo 19.00 Suomen huutokauppakeisari 20.00 Gordon Ramsay
maailmalla 21.00 Suomen Tulli
22.00 Vuorien sankarit (S) 23.00
Poliisit (S) 23.30 Poliisit (S) 00.00
Outoa vai mitä. 15.15 Sadan tonnin talot 16.15 Koko Suomi leipoo
17.15 Uutiset 17.20 Päivän sää
17.25 Kauniit ja rohkeat (S) 17.55
Mitä tänään syötäisiin. Ansaitseeko
jokainen ihminen
saada oikeutta. Taitava
puolustusasianajaja saa
vapaaksi joka ikisen
päämiehensä. (7) 00.55 Entisöintipaja 01.25 Keräilijöiden aarreaitta 01.55 JIM D: Modern Marvels
02.50 Rikkaiden panttilainaamo
MAANANTAI 1.12.
Yle TV1
04.00 Uutisikkuna 05.55 Luontoretkellä: Oslovuonon salaisuudet 06.25 Ylen
aamu-tv 09.30 Akuutti 10.00 Murdochin murhamysteerit (12) 10.45
Ruotsalaisia salaisuuksia 11.00 Yle
Uutiset 11.05 Pisara 11.10 Jumalanpalvelus 11.55 Löytöretkiä
maailmaan 12.10 Kuningaskuluttaja 12.40 Sydämen asialla (7) 13.30
- 14.46 Takki ja liivit pois (S) 15.00
Yle Uutiset 15.05 Yle News 15.10
Yle Oddasat 15.15 Ylen aamu-tv:
Tänään otsikoissa 16.05 Arto Nyberg 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle
Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle
Uutiset 17.10 - 17.54 Murdochin
murhamysteerit (12) 18.00 Yle Uutiset 18.22 Yle Uutiset alueeltasi
18.25 Yle Uutiset sää 18.30 Uutisvuoto 19.00 Prisma: Mannerten
synty 19.50 Tarinoita metsästä :
Kesäniityn asukkaat 19.55 Kahden
polven treffit 20.00 MOT 20.30 Yle
Uutiset 20.55 Urheiluruutu 21.00
A-studio 21.30 Dokumenttiprojekti: Estherin kehä 22.55 Yle Uutiset
23.00 Kotikatsomo: Tellus 23.50
Lupa välittää 00.20 - 04.30 Uutisikkuna
Yle TV2
04.00 Uutisikkuna 06.50 Pikku Kakkonen 09.00
Musiikin voimaa 09.45 Tanskalainen maajussi 10.15 Luontoretkellä: Isokauris näkyvissä 11.15
- 11.43 Tyylikkäitä tilaratkaisuja
11.50 Yesminen eksoottiset herkut
12.20 Kakola 12.50 - 13.13 Kakola
13.20 Kimmo (7) 13.45 Uusi päivä
(S) 14.15 Uusi päivä (S) 14.45 Uusi päivä (S) 15.15 Pasila 2.5 - The
Spin-Off (7) 15.40 - 16.24 Doctor
Who (12) 16.30 Nuoret mestarit: Skeittimestari 17.00 Joulukalenteri: Porokuiskaajan arvoitus
(S) 17.10 Pikku Kakkonen 18.00
SuomiLOVE 19.00 Yle Uutiset alueeltasi 19.10 Yle Uutiset 19.20
Joulukalenteri: Porokuiskaajan arvoitus (S) 19.30 Valomerkki 20.00
Uusi päivä (S) 20.30 Ykskaks paksuna (12) 21.00 Imettäjät 21.25
Kätevä emäntä (7) 21.50 Yle Uutiset 22.00 Urheiluruutu 22.05
Lain viitta (12) 23.00 Valomerkki
23.30 Unelmien kolhimat (7) 00.10
- 04.00 Uutisikkuna
MTV3
05.30 Aamusää 06.00
Studio55.fi 06.25 Huomenta Suomi 09.05 Studio55.fi 09.30 Huomenta Suomen Uutiset 09.40 Mitä
tänään syötäisiin. 16.25 Valoa yöhön - rauhanmarssi 17.00 Tekijänä: Lotta
Nieminen 17.30 10 kirjaa lapsuudesta 17.59 Festivaalipuhetta
18.00 - 00.00 Teeman elokuvafestivaali 18.00 Katseeseen kätketty (12) 20.09 Festivaalipuhetta
20.10 Blue Valentine (12) 22.01
Festivaalipuhetta 22.05 Hullu Pierrot (16) 23.51 Festivaalipuhetta
00.00 - 04.00 Teematieto
Yle Fem
07.25 SVT: Gomorron Sverige 11.00 - 11.30 Sydänystävät 14.00 SVT:n ohjelmaa 15.50
Fanny (7) 15.55 Limbo 3 (S) 16.10
Lonkeroiset (S) 16.13 Nina Patalo
(7) 16.20 Luontoretkellä: Paranemisen tie 16.44 Herkkuja: Karamelli 16.50 Ruokapuheita 17.20
Obs debatt 17.55 Yle Nyheter
TV-nytt 18.00 BUU: Mietipä sitä!
18.30 Arkistosta revittyä: Hevonen
19.00 Kollektivet 19.30 Yle Nyheter TV-nytt 20.00 Dok: Girlpower
20.30 X3M-tv 20.45 Oddasat 21.00
SVT:n ohjelmaa
JIM
11.10 Krokotiilimies 12.10
Pomo piilossa 13.05 LA Ink 14.00
Leijonan luola USA 15.00 MasterChef Australia All Stars 16.00
Gordon Ramsay - pannu kuumana 17.00 LA Ink 18.00 MasterChef
Australia All Stars 19.00 Leijonan
luola USA 20.00 Poliisit (S) 20.30
Poliisit (7) 21.00 Poliisit (7) 21.30
Poliisit (S) 22.00 Rikkaiden panttilainaamo 23.00 Leijonan luola USA
00.00 Surkeiden kuskien autokoulu
(S) 00.30 Amerikan rumimmat tatuoinnit 01.00 Australian rajalla
01.30 Rantavahdit (7) 02.00 MasterChef Australia All Stars 03.00 LA
Ink 03.55 Trigger Happy TV (7)
LAUANTAI 29.11.
Yle TV1
04.00 Uutisikkuna
08.00 Yle Uutiset 08.05 - 08.50
Kiehtova maailma: Eksoottiset junamatkat 09.00 Yle Uutiset 09.05
Ylen aamu-tv 10.00 Yle Uutiset
10.05 Ykkösaamu 10.45 YleLeaks
11.00 Yle Uutiset 11.05 - 12.20
Sodasta rauhaan 12.25 Oddasat
12.40 Sydämen asialla (7) 13.25
Löytöretkiä maailmaan 13.40 Dokumenttiprojekti: Neljäs kuolema 14.30 Strada 15.00 Yle Uutiset
15.05 Yle News 15.10 Pisara 15.15
Vielä virtaa (S) 15.45 Prisma: Keho
tehotarkkailussa 16.35 Päivä Ruotsissa 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle
Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle
Uutiset 17.10 Ravisuora 18.00 Yle
Uutiset 18.10 Urheiluruutu 18.15
Avara luonto: Läntiset tasankogorillat 19.08 Hirvijahdissa 19.38 Ryhmä Pullman (12) 20.30 Yle Uutiset
20.50 Urheiluruutu 21.15 YleLeaks
21.30 Uutisvuoto 22.00 Komisario
Lewis (12) 23.30 Valaistunut (16)
23.55 Uutisikkuna
KANSAN TAHTO 48 - 2014
Yle Fem
Yle TV2
04.00 Uutisikkuna 07.45 Pikku Kakkonen 09.00
Galaxi 10.00 Valomerkki 10.30
Valomerkki 11.00 Huippuvuorten
vesillä 11.15 Rukan maailmancup:
Yhdistetyn mäki 12.50 Rukan maailmancup: Sprinttifinaalit 15.20
Rukan maailmancup: Yhdistetyn
hiihto 16.10 Taitoluistelua: Grand
Prix-sarja 16.50 Rukan maailmancup: Mäki 19.00 Yle Uutiset 19.05
Urheiluruutu 19.10 SuomiLOVE
20.10 Syke (12) 21.00 - 21.38 Kova
laki: Erikoisyksikkö (16) 21.50 Yle
Uutiset 21.55 Urheiluruutu 22.00
Counter-Strike 02.00 Luther (16)
03.00 - 04.00 Uutisikkuna
MTV3
08.05 Littlest Pet
Shop (S) 08.35 Paavo Pesusieni (S)
09.00 Pokémon (7) 09.25 Gumballin mieletön maailma (S) 09.50
Scooby-Doo! Mystery Incorporated (7) 10.15 Hjallis 10.45 Teknavi 11.45 Salatut elämät 12.15
Salatut elämät 12.45 Salatut elämät 13.15 Salatut elämät 13.45
Salatut elämät 14.50 Scooby-Doo!
Camp Scare (7) 16.20 Top Gear
17.30 Posse 19.00 Seitsemän Uutiset 19.10 MTV Sport Uutiset 19.30
Putous 21.00 Amazing Race 22.00
Kymmenen Uutiset 22.10 Päivän
sää 22.15 Lotto ja Jokeri 22.25
MTV Sport Uutiset 22.40 Headhunters (16) 00.30 Southland (16)
01.25 Kuuma laki (12) 02.25 Isänmaan puolesta (16)
Nelonen
07.30 Red Caps
(S) 08.00 Red Caps (S) 08.30 Merieläinten pelastajat 09.00 Elixir 09.30 Elixir Sport 10.00 Villiä
menoa eläintarhassa (7) 10.40 Villiä menoa eläintarhassa (S) 11.10
Eläintarhassa tapahtuu 11.40 Vaaleanpunainen pantteri (S) 11.50
Vaaleapunainen pantteri (S) 12.00
Matkaoppaat 12.30 Matkaoppaat
13.00 Matkaoppaat 13.30 Matkaoppaat 14.00 Himohamstraajat
(S) 15.00 Hulttio ja herrasmies (S)
15.30 90210 (7) 16.30 Mitä tuli
tehtyä 17.30 Vino Show 18.55 HSuutiset 18.58 HS-sää 19.00 Olipa
kerran (12) 20.00 Hauskat kotivideot 20.57 Keno 21.00 Elokuva:
Ritarin tarina (12) 23.45 Under the
Dome (12) 00.45 Elokuva: Laitakaupungin Love Story (16) 02.40
Salaliittoteoriat Jesse Venturan
johdolla (S) 03.40 Jopet-show (S)
04.10 Jopet-show (S)
FOX
06.00 Sky News 06.34
FOX Kids 10.15 Elokuva: Älyvapaa
veto 11.50 Tilt 12.15 ShowHau
12.40 Jaakon matkassa 13.30 Jaakon matkassa 14.25 Jaakon matkassa 15.15 Lentoturmatutkinta
16.05 Lentoturmatutkinta 17.00
ShowHau 17.30 24Kitchen: Mummojen parhaat reseptit 18.00
24Kitchen: Sara leipoo 18.30 FOX
Wild: Laumanjohtaja Cesar Millan 19.25 FOX Wild: Eläimellistä
duunia 20.20 Bones 21.15 Bones
22.10 Bones 23.05 Bones 00.00
Bones 00.50 Ilman johtolankaa
01.40 Ilman johtolankaa 02.25 Ilman johtolankaa 03.10 Alaskan poliisit 04.05 - 05.59 Sky News
Sub
11.00 Lähiöunelmia (S)
11.30 Lähiöunelmia (S) 12.00 Miehen puolikkaat (7) 12.30 Miehen
puolikkaat (7) 13.00 Miehen puolikkaat (7) 13.30 Miehen puolikkaat (7) 14.00 Pomo piilossa 15.00
Top Chef 16.00 Dieetit vaihtoon!
17.00 Kuukauden parhaat sekunnit
17.05 Ensisilmäyksellä (7) 17.30 X
Factor UK 19.00 Naapurit-arvonta
19.05 Catching Hell 20.00 Top Gear
21.00 Tappava ase (16) 23.05 C.S.I.
(16) 00.05 Grimm (12)
Yle Teema
04.00 Teematieto 10.00 Seikkailuja Tanskan saarilla 12.00 Historia: John F.
Kennedy 12.55 Yle Live: Coldplay
Los Angelesissa 13.55 - 14.55 Hakekaa kätilö! (12) 15.00 Georges
09.00 SVT:n ohjelmaa 14.25 Dok: Girlpower 14.55
Tähtäimessä triatlon: Tahtoa ja
voimaa 15.25 Kylmää ja märkää
15.55 Efter Nio 16.55 The Pohjoismaat: Poliisi 17.20 Norjaa ristiin
rastiin 17.25 Kollektivet 17.55 Yle
Nyheter TV-nytt 18.00 BUU-klubben: Kasper ja Petra 18.30 Haaste
19.00 Sukujuuria etsimässä 19.30
Yle Nyheter TV-nytt 19.40 Sportnytt 19.50 Tämä tästä 20.05 Nikolaj ja Julie (7) 20.49 Ajankuvia
Tukholmasta 21.00 Nuottien matkassa 22.00 SVT:n ohjelmaa
JIM
08.50 Jaksa paremmin
09.20 MasterChef Australia All
Stars 10.20 MasterChef Australia
All Stars 11.15 MasterChef Australia All Stars 12.10 Jeff Corwin
ja valtamerten salaisuudet 12.40
Jeff Corwin ja valtamerten salaisuudet 13.10 Entisöintipaja 13.40
Keräilijöiden aarreaitta 14.10 Rekkakuskit jäällä (7) 15.05 Rekkakuskit jäällä (S) 16.00 Gordon Ramsay
maailmalla 17.00 Suomen huutokauppakeisari 18.00 Pomo piilossa 19.00 Kuppilat kuntoon, Gordon
Ramsay! 20.00 Rikkaiden panttilainaamo 21.00 Guinness World Records 22.00 Australian kovimmat
keräilijät 23.00 Poliisit (7) 23.30
Poliisit (S) 00.00 Maailman vaarallisimmat tiet (7) 01.00 JIM D Rikos:
Matkalla kiven sisään (12) 01.55
JIM D: Modern Marvels 02.50 Panttilainaamo 03.20 Panttilainaamo
03.50 Trigger Happy TV (7)
SUNNUNTAI 30.11.
Yle TV1
04.00 Uutisikkuna
08.00 Yle Uutiset 08.05 Avara luonto: Läntiset tasankogorillat 09.00
Yle Uutiset 09.05 - 09.45 Aamusydämellä 09.55 Yle Uutiset 10.00
Jumalanpalvelus 10.45 Löytöretkiä maailmaan 11.00 Yle Uutiset
11.05 Yle Uutiset Viikko viitottuna 11.15 Pressiklubi 11.45 A-studio 12.15 Kaikkea kaupan 12.45
Sydämen asialla (7) 13.35 Akuutti 14.05 - 14.51 Kiehtova maailma: Eksoottiset junamatkat 15.00
Yle Uutiset 15.05 - 15.10 Yle News
15.15 Vielä virtaa (S) 15.45 - 16.36
Historia: Saharan luurangot 16.50
Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset
17.10 Inhimillinen tekijä 18.00 Yle
Uutiset 18.10 Urheiluruutu 18.15
Lupa välittää 18.45 Kahden keikka
(12) 19.45 Arto Nyberg 20.30 Yle
Uutiset 20.45 Urheiluruutu 21.05
Kotikatsomo: Tellus 21.55 Pahan
vanki (12) 22.55 YleLeaks 23.10
Ykkösaamu 23.50 Uutisikkuna
Yle TV2
04.00 Uutisikkuna
07.45 Unna Junná 08.00 Pikku Kakkonen 09.00 Galaxi 10.00 Rukan
maailmancup: Yhdistetyn joukkuemäki 11.00 Rukan maailmancup:
Naisten 10 km 12.50 Rukan maailmancup: Miesten 15 km 14.55
Rukan maailmancup: Yhdistetyn
viesti 15.55 Mestarien liigan makasiini 16.19 Ampumahiihdon mc:
Sekaviesti 17.55 Taitoluistelua:
Grand Prix-sarja 19.00 Yle Uutiset
19.05 Urheiluruutu 19.10 - 19.55
Doctor Who (12) 20.00 Operaatio
Grand Canyon 21.00 Borgiat, maan
ja taivaan valtiaat (16) 21.50 Yle
Uutiset 21.55 Urheiluruutu 22.05
SuomiLOVE 23.05 Kimmo (7) 23.30
Noin viikon uutiset 23.55 Mad Dogs
(16) 00.40 - 04.00 Uutisikkuna
MTV3
08.00 Littlest Pet Shop
(S) 08.30 Hello Kitty: Omenapuumetsä ja Lumottu maa (S) 08.45
Hunajapupuset (S) 09.00 Chaplin
(S) 09.10 Pokémon (7) 09.35 Gumballin mieletön maailma (S) 10.00
Scooby-Doo! Mystery Incorporated
(7) 10.25 Loton ja Jokerin tulokset
10.30 Suomen kaunein koti 11.30
Koko Suomi leipoo 12.30 Vapun
valtakunta 13.00 Löytäjät 14.25
Beethovenin neljäs (S) 16.20 Putous 17.55 Peter Hispaniassa 18.55
Naapurit-arvonta 19.00 Seitsemän Uutiset 19.10 MTV Sport Uutiset 19.30 UNICEF Tanssii Tähtien
Kanssa 21.00 Syyllisyys (12) 22.00
Kymmenen Uutiset 22.15 Viikon
sää 22.20 MTV Sport Uutiset 22.35
Posse 00.00 Gates (16) 01.00 Gates (16) 02.00 Isänmaan puolesta
(16) 03.05 - 05.30 Voittostudio
Nelonen
07.30 Red Caps
(S) 08.00 Red Caps (S) 08.30
Jaksa paremmin 09.00 Huvila &
Huussi 10.00 SM-liigan viikkomakasiini 10.30 Nelonen Pro: Moor
Gääs 11.00 Elixir 11.30 Elixir Sport
12.00 Ravintola X 13.00 Merieläinten pelastajat 13.30 Eläintarhassa
tapahtuu 14.00 Villiä menoa eläintarhassa (7) 14.30 Villiä menoa
eläintarhassa (7) 15.00 Villiä menoa eläintarhassa (S) 15.30 Eläinten ABC 15.55 Himohamstraajat
(7) 16.55 Totuuden anatomia (12)
17.55 Jukebox 18.55 HS-uutiset
18.58 HS-sää 19.00 Guinness World
Records . 09.45 Kauniit
ja rohkeat (S) 10.10 Emmerdale
10.40 Vapun valtakunta 11.10 Lääkärit 13.35 Amazing Race 14.35
Millerit (S) 15.05 Alueellinen sääennuste 15.10 Mitä tänään syötäisiin. 15.35 Jippu: Heinillä härkien
kaukalon 15.40 UNICEF Tanssii Tähtien Kanssa 17.15 Uutiset 17.20
Päivän sää 17.25 Kauniit ja rohkeat (7) 17.55 Mitä tänään syötäisiin?
18.00 Emmerdale 18.30 Emmerdale 19.00 Seitsemän Uutiset 19.20
Päivän sää 19.30 Salatut elämät
20.05 Tulossa: Suomen kaunein
piha 21.00 Mentalist (12) 22.00
Kymmenen Uutiset 22.20 Päivän
sää 22.25 MTV Sport Uutiset 22.35
Rizzoli & Isles (12) 23.35 Kuuma laki (12) 00.35 The Good Guys (12)
01.35 Super Fun Night (7) 02.05 03.10 Isänmaan puolesta (16)
Nelonen
07.00 Disneyn esikoulu: Mikki Hiiren kerhotalo (S)
07.25 Disney esittää: Kim Possible
(7) 07.50 Lazy Town (S) 08.20 Waverly Placen velhot (S) 08.50 Eläinten ABC 09.20 Tomin keittiö 09.50
Pikakurssi kodinostoon 10.20 Jyrki
Sukulan makujen maa 13.50 Jyrki
Sukulan makujen maa 14.20 Hestonin huikeat pidot 15.25 Hulttio
ja herrasmies (S) 15.55 Olipa kerran (12) 16.55 Deittikamera 17.25
Frasier (S) 17.55 Panttilainaamo
18.25 Panttilainaamo 18.55 HS-uutiset 18.58 HS-sää 19.00 Kuppilat
kuntoon, Jyrki Sukula! 20.00 Ravintola X 20.57 Keno 21.00 Elokuva: Deuce Bigalow: 10 dollarin
gigolo (S) 22.50 Kylmä rinki (16). Entä jos
siitä kiitokseksi saa itse
kärsiä?
Lyödään ällikällä 19.05 Rojua, rojua 20.05 Cosmos: kaikki elämästä
21.00 Bones 21.55 Elokuva: Austin
Powers - kumma jätkä (12) 23.40
Vankilassa ulkomailla 00.35 Vankilassa ulkomailla 01.30 Vankilassa
ulkomailla 02.20 Vankilassa ulkomailla 03.15 Alaskan poliisit 04.05
- 05.59 Sky News
Sub
10.00 Lemmen viemää
14.00 Top Chef 14.55 Myytinmurtajat 16.00 Walker, Teksasista (12)
17.00 Lemmen viemää 18.00 Ant-
hony Bourdain - kohti tuntematonta 19.00 Naapurit-arvonta 19.05
Ensisilmäyksellä (7) 19.30 Miehen
puolikkaat (7) 20.00 Rillit huurussa
(S) 20.30 Simpsonit (7) 21.00 Old
School - jengi koossa (12) 22.40 Arrow (12) 23.40 Rysän päällä 00.40
Eurojackpot ja Jokeri 00.45 Ensisilmäyksellä (7)
Yle Teema
04.00 Teematieto 15.50 - 17.00 Elävä arkisto:
Rauhanliike 15.50 Mitä nyt rauhanliike. Ihmeelliset ennätysvideot 19.30 Vino Show 20.57 Keno
21.00 Elokuva: Die Hard: Koston
enkeli (16) 23.40 SM-liigan viikkomakasiini 00.10 Nelonen Pro: Moor
Gääs 00.40 Amerikan kovimmat keräilijät 01.40 Amerikan kovimmat
keräilijät 02.40 Jopet-show (S)
03.10 Jopet-show (S) 03.40 Jopetshow (S)
FOX
06.00 Sky News 06.42
FOX Kids 11.10 Ari ja Kirsi: Kotirempat 11.35 24Kitchen: Sara
leipoo 12.05 Jurassic CSI 13.00
Jurassic CSI 13.50 Lentoturmatutkinta 14.40 Lentoturmatutkinta 15.35 Family Guy 16.00 Family
Guy 16.25 Family Guy 16.50 Family Guy 17.15 Family Guy 17.45
Huutokaupan metsästäjät 18.10
Huutokaupan metsästäjät 18.35
Huutokaupan metsästäjät 19.05
Rojua, rojua 20.05 Cosmos: kaikki
elämästä 21.00 S.H.I.E.L.D. Agentit 21.55 Elokuva: Cleaner 23.35
The Walking Dead 00.25 Criminal
Minds 01.10 Criminal Minds 01.55
Bostonin poliisit 02.45 Lentoturmatutkinta 03.35 - 05.59 Sky News
Sub
11.00 Simpsonit (7) 11.30
Simpsonit (7) 12.00 Simpsonit (7)
12.30 Simpsonit (7) 13.00 Simpsonit (7) 13.30 Simpsonit (7) 14.00
Merlin (7) 15.00 Ladies of London
16.00 Glee (S) 17.00 Valehtelevat
viettelijät (12) 18.00 X Factor UK
19.00 Anthony Bourdain - kohti tuntematonta 20.00 Myytinmurtajat
21.00 The Town (16) 23.30 C.S.I.
(16) 00.30 Vampyyrien sukua (16)
Yle Teema
04.00 Teematieto 09.50 Tiededokumentti: Rakennusten salattu elämä 10.40
Kaupunki uusiksi: Keskittämispaineita 11.25 Historia: Maailman erikoisimmat aseet 12.15 Gran Hotel
(12) 13.00 Gran Hotel (12) 13.45
Gran Hotel (12) 14.30 Auttin neidit ikkunalla 15.00 - 00.15 Teeman
elokuvafestivaali 15.00 Ovatko
pitkät ihmiset onnellisia. TELEVISIO 28.11.-4.12.
PERJANTAI 28.11.
Yle TV1
04.00 Uutisikkuna 05.55 Prisma Studio 06.25
Ylen aamu-tv 09.30 Puoli seitsemän 10.00 Murdochin murhamysteerit (12) 10.45 Oddasat 11.00
Yle Uutiset 11.05 A-studio: Pohjolan patruunat pinteessä 12.45
Sydämen asialla (7) 13.35 Vaaksa vaaraa (12) 15.00 Yle Uutiset
15.05 Yle News 15.10 Yle Oddasat 15.15 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa 15.55 Sopimus (S) 16.50
Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset
17.10 - 17.55 Murdochin murhamysteerit (12) 18.00 Yle Uutiset
18.22 Yle Uutiset alueeltasi 18.25
Yle Uutiset sää 18.30 Puoli seitsemän 19.00 Hakekaa kätilö! (12)
20.00 Pressiklubi 20.30 Yle Uutiset
20.55 Urheiluruutu 21.00 A-studio
21.30 Strada 22.00 Inhimillinen tekijä 22.50 Yle Uutiset 22.55 The
Hour (12) 23.50 Kaikkea kaupan
00.20 Uutisikkuna
Yle TV2
04.00 Uutisikkuna 06.50 Pikku Kakkonen 09.00
09.45
Sairaaksi rokotuksesta?
Matkakumppanit 10.15 Haaste
Kongojoella 11.05 Näin Norjassa 11.20 Kohti täydellistä elämää
11.50 Luontoretkellä: Etsi sieni!
12.20 Kakola 12.50 Kakola 13.20
Erätulilla 13.50 Tartu Mikkiin: Jatkot 14.40 Elämäni eläimet: Eläinsairaalassa 15.10 Angry Boys (12)
15.40 - 16.24 Doctor Who (12)
16.30 Bofori (7) 17.00 Pikku Kakkonen 17.50 Rukan maailmancup:
Mäki 18.55 Yle Uutiset 19.00 Rukan maailmancup: Mäki 20.05 Taitoluistelua: Grand Prix-sarja 21.00
Tartu Mikkiin 21.50 Yle Uutiset
22.00 Urheiluruutu 22.05 Tartu
Mikkiin: Jatkot 22.55 Haven (12)
23.40 Pasila 2.5 - The Spin-Off (7)
00.05 Unelmien kolhimat (7) 00.50
- 04.00 Uutisikkuna
MTV3
05.30 Aamusää 06.00
Studio55.fi 06.25 Huomenta Suomi
09.05 Studio55.fi 09.30 Huomenta
Suomen Uutiset 09.40 Mitä tänään
syötäisiin
15.15 Unelmakoti puoleen hintaan 16.15 Peter
Hispaniassa 17.15 Uutiset 17.20
Päivän sää 17.25 Kauniit ja rohkeat (S) 17.55 Mitä tänään syötäisiin?
18.00 Emmerdale 18.30 Emmerdale 19.00 Seitsemän Uutiset 19.20
Päivän sää 19.30 Salatut elämät
20.00 Hansin matkassa 21.00 Aku
ja 7 ihmettä 22.00 Kymmenen Uutiset 22.20 Päivän sää 22.25 Viking Lotto ja Jokeri 22.30 MTV
Sport Uutiset 22.45 Teknavi 23.15
Kallista kipua (12) 00.15 Revolution (16) 01.15 - 02.20 Isänmaan
puolesta (16)
Nelonen
07.00 Disneyn esi-
koulu: Mikki Hiiren kerhotalo (S)
07.25 Disney esittää: Kim Possible
(7) 07.50 Lazy Town (S) 08.20 Waverly Placen velhot (S) 08.50 Eläinten ABC 09.20 Tomin keittiö 09.50
Pikakurssi kodinostoon 10.20 Jyrki
Sukulan makujen maa 13.50 Jyrki
Sukulan makujen maa 14.20 Hestonin huikeat pidot 15.25 Matkaoppaat 15.55 Huippumalli haussa
17.25 Frasier (7) 17.55 Ravintola
X 18.55 HS-uutiset 18.58 HS-sää
19.00 Kuppilat kuntoon, Jyrki Sukula! 20.00 Suomen huutokauppakeisari 20.57 Keno 21.00 Under the
Dome (12) 22.00 Hyvät ja huonot
uutiset 23.00 Castle (12) 00.00
Frasier (7) 00.30 Asema 62 (12)
01.30 Jengielämää (16) 02.30 Maailman vaarallisimmat tiet (7)
FOX
06.00 Sky News 06.30
FOX Kids 09.00 Wipeout Kesä 09.55
Karita, raakaa ja makeaa 10.00
ShowHau 10.30 24Kitchen: Kalle Chef on the Beach 11.00 FOX Wild:
Eläimellistä duunia 12.30 Jaakon
matkassa 13.30 Hetki ennen tuhoa
14.30 Lentoturmatutkinta 15.30
How I Met Your Mother 16.00 How
I Met Your Mother 16.30 American
Dad 17.00 Family Guy 17.25 Karita, raakaa ja makeaa 17.30 Huutokaupan metsästäjät: Kanada
18.00 Huutokaupan metsästäjät
18.30 Matkalaukkujen metsästäjät 19.00 Jaakon matkassa 20.00
Huutokaupan metsästäjät: Kanada
20.30 Huutokaupan metsästäjät
21.00 Bones 22.00 Criminal Minds
23.00 Ilman johtolankaa 00.00
Cops 00.30 Nolot vartalot 01.30
Nolot vartalot 02.30 Alaskan poliisit 03.30 Alaskan poliisit 04.30 05.59 Sky News
Sub
10.00 Lemmen viemää
14.00 Jamie Oliverin koululaishaaste 14.55 Myytinmurtajat 16.00
Walker, Teksasista (12) 17.00 Lemmen viemää (7) 18.00 Kurjat kuppilat USA 19.00 Naapurit-arvonta
19.05 Kolme miestä ja tyttö (7)
19.30 Miehen puolikkaat (7) 20.00
Rillit huurussa (S) 20.30 Simpsonit (7) 21.00 Top Chef 22.00 NCIS:
New Orleans (12) 23.00 Sons of
Anarchy (16) 00.00 Kolme miestä ja tyttö (7) 00.25 - 01.30 Star-
Crossed - Maailmat vastakkain (12)
Yle Teema
04.00 Teematieto 15.30 Operaatio ?Elo17.00 - 17.55
kuvantekijä?
Tiededokumentti: Australian mantereella 18.00 - 18.54 Historia:
Amerikan vaikuttajanaiset 19.00
- 19.44 Gran Hotel (12) 20.00 20.50 Taiteen maantiede: Alankomaat 21.00 Elokuvan tarina (16)
22.05 - 23.25 Kino: Huuto (12)
23.30 - 04.00 Teematieto
Yle Fem
07.25 SVT: Gomorron Sverige 08.15 SVT:n ohjelmaa
11.00 - 11.29 Sydänystävät 14.00
SVT:n ohjelmaa 15.25 Jumalanpalvelus: Ensimmäinen adventti 16.25
Elämäni eläimet: Eläinsairaalassa 16.55 Spotlight 17.25 Sportmagasinet 17.55 Yle Nyheter TV-nytt
18.00 Joulukalenteri: Joulukuningas 18.30 Kapteeni Sapelihammas - merten kuningas (7) 18.45
Pax maan kamaralla 19.00 Tanskalainen maajussi 19.30 Yle Nyheter TV-nytt 20.00 Lasso 20.30
X3M-tv: Sex & Sånt 20.45 Oddasat 21.00 Perilliset (12) 21.59 Yle
Nyheter TV-nytt 22.00 Perhesir-
kus 22.30 Älä kokeile tätä kotona
23.00 SVT:n ohjelmaa
JIM
11.20 Huipputatuoija haussa 12.15 JIM D: Modern Marvels
13.10 LA Ink 14.05 Leijonan luola USA 15.00 MasterChef Australia All Stars 16.00 Gordon Ramsay
- pannu kuumana 17.00 Kuuluisat
kuppilat 17.30 Kuuluisat kuppilat
18.00 MasterChef Australia All Stars
19.00 Leijonan luola USA 20.00
Surkeiden kuskien autokoulu (S)
20.30 Amerikan rumimmat tatuoinnit 21.00 Arman ja viimeinen ristiretki (7) 21.30 Arman ja viimeinen
ristiretki (12) 22.00 Panttilainaamo Louisiana 22.30 Panttilainaamo
23.00 Leijonan luola USA 00.00
Vuorien sankarit (S) 01.00 Gordon
Ramsay maailmalla 02.00 Henkka
& Niki vs. Amerikka 02.30 Henkka
& Niki vs. (7) 02.00 MasterChef Australia
All Stars 03.00 Vankilapoliisit (12). New York (16) 23.35 Kohde
(12) 00.35 Syyllisyys (12) 01.35
Glades (12) 02.35 - 03.40 Isänmaan
puolesta (16)
Nelonen
07.00 Disneyn esi-
koulu: Mikki Hiiren kerhotalo (S)
07.25 Disney esittää: Kim Possible
(7) 07.50 Lazy Town (S) 08.20 Waverly Placen velhot (7) 08.50 Eläinten ABC 09.20 Tomin keittiö 09.50
Pikakurssi kodinostoon 10.20 Jyrki
Sukulan makujen maa 13.50 Jyrki
Sukulan makujen maa 14.20 Hestonin huikeat pidot 15.25 Matkaoppaat 15.55 Beverly Hillsin
lastenhoitajat (S) 16.55 Deittikamera 17.25 Frasier (S) 17.55
Panttilainaamo 18.25 Panttilainaamo 18.55 HS-uutiset 18.58 HS-sää
19.00 Kuppilat kuntoon, Jyrki Sukula! 20.00 Suomen Tulli 20.57 Keno 21.00 NCIS Rikostutkijat (12)
22.00 Hotellit kuntoon, Jyrki Sukula! 23.00 Asema 62 (12) 00.00
Frasier (S) 00.30 Holmes NYC (12)
01.30 Elämää halpalentoyhtiössä
(S) 02.00 Jengielämää (16) 03.00
Maailman vaarallisimmat tiet (7)
FOX
06.00 Sky News 06.30
FOX Kids 09.00 Wipeout 09.55 Karita, raakaa ja makeaa 10.00 Ari
ja Kirsi: Kotirempat 10.30 24Kitchen: Mummojen parhaat reseptit
11.00 Totta vai tarua. 11.30 Totta vai tarua. 09.45 Kauniit
ja rohkeat (S) 10.10 Emmerdale 10.40 Emmerdale 11.10 Lääkärit 13.35 Cosmos - salattu luonto
14.35 Ensisilmäyksellä (7) 15.05
Alueellinen sääennuste 15.10 Mitä
tänään syötäisiin. 15.15 Otsikoiden takana: Versace 16.15 Tulossa: Suomen
kaunein piha 17.15 Uutiset 17.20
Päivän sää 17.25 Kauniit ja rohkeat (S) 17.55 Mitä tänään syötäisiin. 09.45 Kauniit
ja rohkeat (7) 10.10 Emmerdale 10.40 Emmerdale 11.10 Lääkärit 13.35 Pomo piilossa 14.35
Moderni perhe (S) 15.05 Alueellinen sääennuste 15.10 Mitä tänään
syötäisiin. 14
TELEVISIO 28.11.-4.12.
KANSAN TAHTO 48 - 2014
00.00 NCIS Rikostutkijat (12) 01.00
Frasier (S) 01.30 Jengielämää (16)
02.30 Maailman vaarallisimmat tiet
(7) 03.30 Mitä tuli tehtyä
FOX
06.00 Sky News 06.30
FOX Kids 09.00 Wipeout 09.55 Karita, raakaa ja makeaa 10.00 24Kitchen: Sara leipoo 10.30 FOX Wild:
Laumanjohtaja Cesar Millan 11.30
Totta vai tarua. Agentit 00.00 Elokuva: Austin Powers
- kumma jätkä (12) 03.00 Rojua,
rojua 04.00 - 05.59 Sky News
Sub
10.00 Lemmen viemää
14.00 X Factor UK 15.30 X Factor UK 16.30 Explorers - elämysten
metsästäjät 17.00 Lemmen viemää 18.00 Suomen surkein kuski
19.00 Naapurit-arvonta 19.05 Lähiöunelmia (7) 19.30 Miehen puolikkaat (S) 20.00 Rillit huurussa (S)
20.30 Simpsonit (7) 21.00 Kaameat pomot (12) 22.55 Rakas, sinusta
on tullut pullukka 23.55 Lähiöunelmia (7) 00.20 Grimm (16) 01.20 01.30 Hävyttömät (16)
Yle Teema
04.00 Teematieto 17.00 - 17.46 Tiededokumentti: Rakennusten salattu elämä
18.00 - 18.43 Historia: Brittikoti 1950-luvulla 19.00 - 19.45 Gran
Hotel (12) 20.00 Tekijänä: Minna
Parikka 20.30 10 kirjaa lapsuudesta 21.00 Ensimmäinen nukkeanimaattori 21.55 Kino: Mies toisesta
maailmasta (16) 00.10 Uusi Kino: Ehdottoman positiivinen (12)
00.45 - 04.00 Teematieto
Yle Fem
07.25 SVT: Gomorron Sverige 08.15 SVT:n ohjelmaa
11.00 - 11.28 Sydänystävät 13.15
SVT:n ohjelmaa 17.25 Sukujuuria
etsimässä 17.55 Yle Nyheter TVnytt 18.00 Joulukalenteri: Joulukuningas 18.30 Taivaallista menoa:
Elämän kerrokset 19.00 Luontoretkellä: Merikotkien uhka 19.30
Yle Nyheter TV-nytt 20.00 Närbild
20.30 Strömsön saunaillan parhaat
palat 20.45 Oddasat 21.00 Efter Nio 21.57 Yle Nyheter TV-nytt
22.00 Arkistosta revittyä: Tanssi
22.30 - 23.08 Strömsö 23.15 SVT:n
ohjelmaa
JIM
11.15 Jeff Corwin ja valtamerten salaisuudet 11.45 Jeff
Corwin ja valtamerten salaisuudet 12.15 Pomo piilossa 13.10
LA Ink 14.05 Leijonan luola USA
15.00 MasterChef Australia All Stars
16.00 JIM D: Modern Marvels 17.00
LA Ink 18.00 MasterChef Australia
All Stars 19.00 Leijonan luola USA
20.00 Kuppilat kuntoon, Gordon
Ramsay! 21.00 Australian kovimmat keräilijät 22.00 Panttilainaamo Louisiana 22.30 Panttilainaamo
23.00 Leijonan luola USA 00.00
Rekkakuskit jäällä 01.00 Rikkaiden
panttilainaamo 02.00 MasterChef
Australia All Stars 03.00 LA Ink
TIISTAI 2.12.
Yle TV1
04.00 Uutisikkuna
05.45 Aamusydämellä 06.25 Ylen
aamu-tv 09.30 Puoli seitsemän
10.00 Murdochin murhamysteerit (12) 10.45 Ruotsalaisia salaisuuksia 11.00 Yle Uutiset 11.05
Alueellisia uutisia 12.25 Oddasat
12.40 Sydämen asialla (7) 13.30
Serenaadiluutnantti (7) 14.45 Palanen: Muistot 15.00 Yle Uutiset
15.05 Yle News 15.10 Yle Oddasat 15.15 Ylen aamu-tv: Tänään
otsikoissa 15.50 A-studio 16.20
Kuningaskuluttaja 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.10
- 17.54 Murdochin murhamysteerit (12) 18.00 Yle Uutiset 18.22
Yle Uutiset alueeltasi 18.25 Yle
Uutiset sää 18.30 Puoli seitsemän 19.00 - 19.44 Kiehtova maailma: Eksoottiset junamatkat 19.55
Kahden polven treffit 20.00 Prisma Studio 20.30 Yle Uutiset 20.55
Urheiluruutu 21.00 Downton Abbey
(12) 22.00 Erikoisryhmä Stuttgart
(12) 22.45 Yle Uutiset 22.50 Prisma: Mannerten synty 23.40 Made
in Germany 00.30 Uutisikkuna
Yle TV2
04.00 Uutisikkuna 06.50 Pikku Kakkonen 09.00
- 09.39 Tunturien ihmisiä 09.45
Yesminen eksoottiset herkut 10.15
- 11.13 Muuttoapua uusperheelle
11.20 Uusi päivä (S) 11.50 Täydellistä elämää 12.20 Kakola 12.45
- 13.09 Kakola 13.20 Valomerkki 13.50 Imettäjät 14.15 Kätevä
emäntä (7) 14.40 Ykskaks paksuna
(12) 15.10 Angry Boys (12) 15.40
- 16.24 Doctor Who (12) 16.30 Galaxi: Kokit 16.31 Snoukkaa! 16.38
Råtta Booris: Råtta Booris myöntää
virheensä (S) 16.44 Tero hoitaa (7)
17.00 Joulukalenteri: Porokuiskaajan arvoitus (S) 17.10 Pikku Kakkonen 18.00 Yle Uutiset minuutissa
18.02 Sydänmailla (7) 18.45 Minun
maisemani 19.00 Yle Uutiset alueeltasi 19.10 Yle Uutiset 19.19
Joulukalenteri: Porokuiskaajan arvoitus (S) 19.30 Valomerkki 20.00
Uusi päivä (S) 20.30 Ykskaks paksuna (12) 21.00 A2: Teema 21.50
Yle Uutiset 22.00 Urheiluruutu
22.05 A2: Teema 23.15 Valomerkki
23.45 Unelmien kolhimat (7) 00.30
- 04.00 Uutisikkuna
MTV3
05.30 Aamusää 06.00
Studio55.fi 06.25 Huomenta Suomi 09.05 Studio55.fi 09.30 Huomenta Suomen Uutiset 09.40 Mitä
tänään syötäisiin. 09.40 Viking Loton
ja Jokerin tulokset 09.45 Kauniit
ja rohkeat (S) 10.10 Emmerdale
10.40 Emmerdale 11.10 Lääkärit
13.35 Unelmien koti 14.35 Rikas ja
rakas (7) 15.05 Alueellinen sääennuste 15.10 Mitä tänään syötäisiin?
15.16 Hansin matkassa 16.15 Aku
ja 7 ihmettä 17.15 Uutiset 17.20
Päivän sää 17.25 Viking Loton ja
Jokerin tulokset 17.30 Kauniit ja
rohkeat (S) 17.55 Mitä tänään syötäisiin. 18.00 Emmerdale 18.30
Emmerdale 19.00 Seitsemän Uutiset 19.20 Päivän sää 19.30 Salatut elämät 20.05 Koko Suomi
leipoo 21.00 Vares 6 - Pimeyden
tango (12) 22.00 Kymmenen Uutiset 22.20 Päivän sää 22.25 MTV
Sport Uutiset 22.40 Kaikki yhteydet poikki (16) 00.35 Mind Games
(7) 01.35 - 02.40 Isänmaan puolesta (16)
Nelonen
07.00 Disneyn esikoulu: Mikki Hiiren kerhotalo (S)
07.25 Disney esittää: Kim Possible
(7) 07.50 Lazy Town (S) 08.20 Waverly Placen velhot (S) 08.50 Eläinten ABC 09.20 Tomin keittiö 09.50
Pikakurssi kodinostoon 10.20 Jyrki
Sukulan makujen maa 13.50 Jyrki
Sukulan makujen maa 14.20 Hestonin huikeat pidot 15.25 Matkaoppaat 15.55 Huippumalli haussa
16.50 Deittikamera 17.20 Frasier
(S) 17.50 Gordon Ramsay ja paras
ravintola 18.55 HS-uutiset 18.58
HS-sää 19.00 Kuppilat kuntoon,
Jyrki Sukula! 20.00 Hyvät ja huonot uutiset 20.57 Keno 21.00 Ravintola X 22.00 Toimintatorstai: 48
tuntia (16) 00.00 Kylmä rinki (16)
01.10 Frasier (S) 01.40 Salaliittoteoriat Jesse Venturan johdolla (7)
02.40 Maailman vaarallisimmat tiet
(7)
FOX
06.00 Sky News 06.30
FOX Kids 09.00 Wipeout Kesä 09.55
Karita, raakaa ja makeaa 10.00 Tilt
10.30 24Kitchen: Portugalin makuja 11.00 24Kitchen: Rudolph leipoo
11.30 24Kitchen: Rudolph leipoo
12.30 Jaakon matkassa 13.30 Hetki
ennen tuhoa 14.30 Lentoturmatutkinta 15.30 How I Met Your Mother 16.00 How I Met Your Mother
16.30 American Dad 17.00 Family
Guy 17.25 Karita, raakaa ja makeaa 17.30 Huutokaupan metsästäjät: Kanada 18.00 Huutokaupan
metsästäjät 18.30 Matkalaukkujen
metsästäjät 19.00 Jaakon matkassa 20.00 Huutokaupan metsästäjät: Kanada 20.30 Huutokaupan
metsästäjät 21.00 Bones 22.00
Criminal Minds 23.00 Ilman johtolankaa 00.00 Cops 00.30 The
Walking Dead 01.30 Nolot vartalot 02.30 Nolot vartalot 03.30 Nolot vartalot 04.30 - 05.59 Sky News
Sub
10.00 Lemmen viemää (7)
14.00 Top Chef 14.55 Myytinmurtajat 16.00 Walker, Teksasista (12)
17.00 Lemmen viemää (7) 18.00
Top Chef 19.00 Naapurit-arvonta
19.05 Tyhjätaskut 19.30 Miehen
puolikkaat (S) 20.00 Rillit huurussa
(S) 20.30 Simpsonit (7) 21.00 Arrow (12) 22.00 Extant (12) 23.00
Eloonjääneet (12) 00.00 Tyhjätaskut 00.25 - 01.30 Supernatural (16)
Yle Teema
04.00 Teematieto 16.05 Maailmanloppu alkaa
Oulusta (S) 17.00 - 17.53 William
Kentridge, kaikki on mahdollista
18.00 Tiededokumentti: Mitä lihaa
söisimme. 18.45 Historiaa huonomuistisille 19.00 - 19.51 Hollywood
toisessa maailmansodassa 20.00
Prisma Studio 20.30 - 20.52 Ikkunoita avaruuteen 21.00 Tiededokumentti: Tieteen pioneereja 21.55
- 23.49 Kino Suomi: Pedon merkki
(12) 23.55 - 04.00 Teematieto
Yle Fem
07.25 SVT: Gomorron Sverige 08.15 SVT:n ohjelmaa 11.00 - 11.28 Sydänystävät
14.00 SVT:n ohjelmaa 15.55 Kapteeni Sapelihammas - merten
kuningas (7) 16.10 Pax maan kamaralla 16.25 Älä kokeile tätä kotona 16.55 Tanskalainen maajussi
17.25 Lasso 17.55 Yle Nyheter TVnytt 18.00 Joulukalenteri: Joulukuningas 18.30 Fanny (7) 18.34
Limbo 3 (S) 18.49 Lonkeroiset (S)
18.50 Nina Patalo (7) 19.00 Ruokapuheita 19.30 Yle Nyheter TV-nytt
19.55 Obs debatt 20.30 Tämä tästä 20.45 Oddasat 21.00 Efter Nio
21.57 Yle Nyheter TV-nytt 22.00 22.55 Dok 23.00 SVT:n ohjelmaa
JIM
11.15 Huipputatuoija haussa 12.10 JIM D: Modern Marvels
13.05 Kuuluisat kuppilat 13.35
Kuuluisat kuppilat 14.05 Leijonan
luola USA 15.00 MasterChef Australia All Stars 16.00 Gordon Ramsay
- pannu kuumana 17.00 Kuuluisat kuppilat 17.30 Kuuluisat kuppilat 18.00 MasterChef Australia
All Stars 19.00 Leijonan luola USA
20.00 Talent USA 21.00 Pomo piilossa 22.00 Panttilainaamo Louisiana 22.30 Panttilainaamo 23.00
Leijonan luola USA 00.00 Guinness
World Records 01.00 Outoa vai mitä. Amerikka 03.00 MasterChef Australia All Stars
TORSTAI 4.12.
Yle TV1
04.00 Uutisikkuna 05.55 MOT 06.25 Ylen aamu-tv
09.30 Puoli seitsemän 10.00 Murdochin murhamysteerit (12) 10.45
Ruotsalaisia salaisuuksia 11.00 Yle
Uutiset 11.05 Karhun valtakunta
11.55 Luontoretkellä: Oslovuonon
salaisuudet 12.25 Oddasat 12.40
Sydämen asialla (7) 13.30 - 14.44
Komppanian neropatit (S) 15.00
Yle Uutiset 15.05 Yle News 15.10
Yle Oddasat 15.15 Ylen aamu-tv:
Tänään otsikoissa 16.00 Eduskunnan kyselytunti 16.55 Novosti Yle
16.57 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.10 - 17.54
Murdochin murhamysteerit (12)
18.00 Yle Uutiset 18.22 Yle Uutiset alueeltasi 18.25 Yle Uutiset sää
18.30 Puoli seitsemän 19.00 Viimeinen tango Halifaxissa (7) 19.55
Kahden polven treffit 20.00 Kuningaskuluttaja 20.30 Yle Uutiset
20.55 Urheiluruutu 21.05 A-studio: Talk 22.00 Ulkolinja: Maailman vahvin uhri 22.55 Yle Uutiset
23.00 Varg Veum: Hämärän sudet
(16) 00.30 Uutisikkuna
Yle TV2
04.00 Uutisikkuna 06.49 Pikku Kakkonen 09.00
- 09.38 Makuja saaristosta 09.45
Luontoretkellä: Etsi sieni! 10.15 11.15 Nettikiristäjän uhrit 11.20
Uusi päivä (S) 11.50 Tanskalainen maajussi 12.20 Kakola 12.45
- 13.09 Kakola 13.20 Jailhouse
Rock 13.50 Tartu Mikkiin 14.40
Ykskaks paksuna (12) 15.10 Doctor Who (12) 16.30 Galaxi 16.31
Nokkelikot (7) 16.44 Mimun maailma (7) 17.00 Joulukalenteri: Porokuiskaajan arvoitus (S) 17.07 Pikku
Kakkonen 18.00 Yle Uutiset minuutissa 18.02 Uinnin MM 18.20
Ampumahiihdon mc: Naisten 15 km
19.45 Uinnin MM 20.00 Silminnäkijä: Apua Ukrainan evakoille 20.30
Pasila 2.5 - The Spin-Off (7) 20.55
Justimus esittää: Fuck the Police
21.00 Kimmo (7) 21.25 Noin viikon
uutiset 21.50 Yle Uutiset 22.00
Urheiluruutu 22.05 Game of Thrones (16) 22.56 Game of Thrones
(16) 23.49 Game of Thrones (16)
00.40 Game of Thrones (16) 01.33
Game of Thrones (16) 02.35 Syke
(12) 03.25 - 04.06 Unelmien kolhimat (7)
MTV3
05.30 Aamusää 06.00
Studio55.fi 06.25 Huomenta Suomi
09.05 Studio55.fi 09.30 Huomenta Suomen Uutiset 09.35 Mitä tänään syötäisiin. 18.00 Emmerdale 18.30
Emmerdale 19.00 Seitsemän Uutiset 19.20 Päivän sää 19.30 Salatut elämät 20.05 Kaikkien aikojen
kosinta 21.00 Mentalist (12) 22.00
Kymmenen Uutiset 22.20 Päivän
sää 22.25 MTV Sport Uutiset 22.35
C.S.I. Kennedy 21.55 - 23.02 Elävä arkisto: Arja Saijonmaa 21.55
Huomenta sydämeni - Arja Saijonmaan konsertti 22.40 Mustan
tuskan romanssi 23.05 - 04.00 Teematieto
Yle Fem
07.25 SVT: Gomorron Sverige 08.15 SVT:n ohjelmaa
11.00 - 11.28 Sydänystävät 13.15
SVT:n ohjelmaa 15.55 Haaste 16.25
Efter Nio 17.25 Närbild 17.55 Yle
Nyheter TV-nytt 18.00 Joulukalenteri: Joulukuningas 18.30 Elämäni eläimet: Eläinsairaalassa 19.00
Saamelaissessiot 19.30 Yle Nyheter TV-nytt 20.00 Spotlight 20.30
Pyhän Klaran ihme 20.45 Oddasat
21.00 Sportmagasinet 21.30 Solsidan - Onnea onkimassa (12) 21.53
Katse avaruuteen 21.57 Yle Nyheter TV-nytt 22.00 Mammona (12)
23.00 SVT:n ohjelmaa
JIM
11.10 Henkka & Niki vs.
Amerikka 11.40 Henkka & Niki vs.
Amerikka 12.10 JIM D Henkilökuva: Jeff Dunham osa 1 (2) (S) 13.10
LA Ink 14.05 Leijonan luola USA
15.00 MasterChef Australia All Stars
16.00 JIM D: Modern Marvels 17.00
LA Ink 18.00 MasterChef Australia
All Stars 19.00 Leijonan luola USA
20.00 Amerikan kovimmat keräilijät 21.00 Rikkaiden panttilainaamo 22.00 Panttilainaamo Louisiana
22.30 Panttilainaamo 23.00 Leijonan luola USA 00.00 Rekkakuskit
jäällä 01.00 JIM D Rikos: Matkalla
kiven sisään (12) 02.00 MasterChef
Australia All Stars 03.00 LA Ink
KESKIVIIKKO 3.12.
Yle TV1
04.00 Uutisikkuna
05.55 Strada 06.25 Ylen aamu-tv
09.30 Puoli seitsemän 10.00 Murdochin murhamysteerit (12) 10.45
Ruotsalaisia salaisuuksia 11.00 Yle
Uutiset 11.05 Alueellisia uutisia
12.25 Oddasat 12.40 Sydämen asialla (7) 13.30 Olenko minä tullut
haaremiin (S) 14.30 Masiinamiehet
15.00 Yle Uutiset 15.05 Yle News
15.10 Yle Oddasat 15.15 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa 15.50
MOT 16.20 Lupa välittää 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.10
- 17.54 Murdochin murhamysteerit
(12) 18.00 Yle Uutiset 18.22 Yle
Uutiset alueeltasi 18.25 Yle Uutiset sää 18.30 Puoli seitsemän
19.00 Historia: Faraon sotavaunut
19.55 Kahden polven treffit 20.00
Akuutti 20.30 Yle Uutiset 20.55
Urheiluruutu 21.05 A-studio 22.00
Boss (16) 22.55 Yle Uutiset 23.00
- 23.59 Ulkolinja: Vapauden hinta
00.00 Uutisikkuna
Yle TV2
04.00 Uutisikkuna
06.50 Neposen aamu 09.00 Sydänmailla (7) 09.45 Elämäni eläimet:
Eläinsairaalassa 10.15 Fantasia musiikki elää getossa 11.05 Ali-
valtiosihteerin televisio-ohjelma
11.20 Uusi päivä (S) 11.50 Matkakumppanit 12.20 Kakola 12.45
- 13.09 Kakola 13.20 Valomerkki 13.50 A2: Teema 14.38 A2: Teema 15.50 - 16.20 Lapset ja alkoholi
16.30 Galaxi 17.00 Joulukalenteri:
Porokuiskaajan arvoitus (S) 17.09
Pikku Kakkonen 18.00 Yle Uutiset
minuutissa 18.02 Ampumahiihdon
mc: Miesten 20 km 19.50 Joulukalenteri: Porokuiskaajan arvoitus
(S) 20.00 Uusi päivä (S) 20.30 Uinnin MM 21.00 Syke (12) 21.50 Yle
Uutiset 22.00 Urheiluruutu 22.05
Nettikiristäjän uhrit 23.05 Silminnäkijä: Laitoksesta heitteille?
23.35 - 00.15 Unelmien kolhimat
(7) 00.20 - 04.00 Uutisikkuna
MTV3
05.30 Aamusää 06.00
Studio55.fi 06.25 Huomenta Suomi 09.05 Studio55.fi 09.30 Huomenta Suomen Uutiset 09.40 Mitä
tänään syötäisiin. 12.30 Jaakon matkassa 13.30 Hetki ennen tuhoa
14.30 Lentoturmatutkinta 15.30
How I Met Your Mother 16.00 How
I Met Your Mother 16.30 American
Dad 17.00 Family Guy 17.25 Karita, raakaa ja makeaa 17.30 FOX
Wild: Eläimellistä duunia 18.30
Huutokaupan metsästäjät: Kanada 19.00 Huutokaupan metsästäjät: Kanada 19.30 Huutokaupan
metsästäjät: Kanada 20.00 Rojua,
rojua 21.00 Bones 22.00 The Walking Dead 23.00 S.H.I.E.L.D. 12.30 Jaakon matkassa 13.30 Hetki ennen tuhoa
14.30 Lentoturmatutkinta 15.30
How I Met Your Mother 16.00 How
I Met Your Mother 16.30 American
Dad 17.00 Family Guy 17.25 Karita, raakaa ja makeaa 17.30 Huutokaupan metsästäjät: Kanada
18.00 Huutokaupan metsästäjät
18.30 Matkalaukkujen metsästäjät 19.00 Jaakon matkassa 20.00
Huutokaupan metsästäjät: Kanada
20.30 Huutokaupan metsästäjät
21.00 Bones 22.00 Criminal Minds
23.00 Ilman johtolankaa 00.00
Cops 00.30 Nolot vartalot 01.30
Nolot vartalot 02.30 Alaskan poliisit 03.30 Alaskan poliisit 04.30 05.59 Sky News
Sub
10.00 Lemmen viemää
14.00 Suurperhe Bates 14.30 Capones 14.55 Myytinmurtajat 16.00
Walker, Teksasista (12) 17.00 Lem-
men viemää 18.00 Dieetit vaih19.00 Naapurit-arvonta
toon!
19.05 Isän tyttö (7) 19.30 Miehen
puolikkaat (7) 20.00 Rillit huurussa
(S) 20.30 Simpsonit (7) 21.00 All
About Steve (12) 22.55 Isän tyttö
(7) 23.20 Nikita (16) 00.20 - 01.30
Hävyttömät (16)
Yle Teema
04.00 Teematieto 16.30 Tanskalaisarkkitehtien
koteja 17.00 - 17.52 Kansankodin
kuokkavieraat 18.00 - 18.48 Historia: Maailman erikoisimmat aseet
19.00 - 19.45 Gran Hotel (12)
20.00 - 20.51 Hollywood toisessa
maailmansodassa 21.00 Historia:
John F
(09) 432 4051, eduskunta
Katja Hänninen
avustaja: Niko Peltokangas
puh. 0440 588 790
sähköposti: vesa.soini@hotmail.com
HAMMASHUOLTO
asianajaja
Hallituskatu 13?17 C 23,
90100 Oulu
puh. 554 6198/0400 586 903.
fax 554 6199
PETRI
HEIKKINEN
Proteesit . 0500 584 055
jaakko.alavuotunki@vasemmistoliitto.fi
http://kainuu.vasemmisto.fi
Ikä rikkautena ?
Suunta tulevaan
Eläkeläiset ry
Pohjois-Pohjanmaan Vasemmisto
Pakkahuoneenkatu 19, 90100 OULU
Toiminnanjohtaja Jaakko Alavuotunki, puh. moottorit
. päätoimittaja
Tuula Leskinen
044 537 1732
Myyntisihteeri
Jaana Hämälä-Raitio
044 537 1722
Toimittaja
Maija Aalto
044 537 1727
Toimitusjohtaja
Sirpa Kovalainen
050 570 9713
Toimittaja
Tero Kaikko
040 037 4015
Sähköpostit muotoa: etunimi.sukunimi@kansantahto.fi
ISSN 0356-1380 Suomalainen Lehtipaino Oy 2014. 0400 272 560
www.veliheikkinen.fi
KEMISSÄ:
Asianajotoimisto
AIMO TERVAHAUTA KY
Kauppakatu 15
puh. 371 198 / 0400 686 965
fax 374 791
PYÖRÄHUOLTO
Pohjolankatu 16 B 20
Kajaani
p. vaihteistot
. www.oulu.vas.fi . 90100 Oulu
Puh. 040 664 6643
kati.tervo@vasemmistoliitto.fi
http://lappi.vasemmisto.fi
www.pam.fi
www.puuliitto.fi
Yrjö
Mäkelin
-seura
OTA YHTEYTTÄ VASEMMISTON
OULUN VAALIPIIRIN
KANSANEDUSTAJIIN
OY
8
POHJOIS-SUOMEN
PIIRIJÄRJESTÖT
Urheilutie 49
86600 HAAPAVESI
Puh. KANSAN TAHTO 48 . jäähdyttimet
. ma?pe 8?17
KEMIN
MATTO- JA
MAALAUSTYÖT
Asianajotoimisto
VELI PÄIVIKKÖ
Varatuomari,
LAPIN
AUTO-OSA OY
Erikoishammasteknikko
varatuomari
Hallituskatu 31 A 24, 4. 0500 584 055
jaakko.alavuotunki@vasemmistoliitto.fi
http://pohjois-pohjanmaa.vasemmisto.fi
www.elakelaiset.fi
www.varjaagi.fi
Vasemmiston Lapin piiri
Lapinkatu 2, 96190 ROVANIEMI
Toiminnanjohtaja Kati Tervo, puh. Asianajajat
antavat myös julkista oikeusapua kaikissa
oikeudenkäyntiasioissa.
OULUSSA:
Asianajotoimisto
HONKA JA VESALA OY
Pakkahuoneenkatu 18 B 26
90100 OULU
Puh. (016) 254 300
fax (016) 254 305
aimo.tervahauta@aatsto.inet.fi
Hannu Gehör
Merikoskenkatu 7 A 49
2. SOINI
Haukkarinkatu 4 C, 94100 KEMI
p. ovet, luukut
. 050 574 1676, harri.ylonen@eduskunta.fi
avustaja: Eija Tynnilä
puh. Facebook: Oulun Vasemmistoliitto
. 2014
15
PALVELEMME SINUA
AUTOHUOLTO
JA -VARAOSAT
ASIANAJOTOIMISTOJA
VAKUUTUSYHTIÖT
Toimitukset koko maahan
PURKUOSAT UUDET OSAT
. (016) 310 950, 040 537 6121
Av. peltiosat
. ym.
Vasemmistoliiton
Oulun kunnallisjärjestö ry
. (08) 451 075
VUOKRATAAN
.0
JÄRJESTÖT
VESA KUUSIRATI
Lakiasiaintoimisto
HANNU GEHÖR
AA
www.turva.fi
HAMMASLABORATORIO
ERIKOISHAMMASTEKNIKKO
LASIASIAINTOIMISTOJA
JÄRJESTÖT
www.makelinseura.fi
Rakennus-, remontti-,
sisustus- ja tilaustyöt.
Veneiden huolto-, korjausja entisöintityöt.
www.metalliliitto.fi
Vuokrattavana tilaisuuksiin
Oulunsalon
Kylätalo
www.oulunsalonkylatalo.com
POHJOIS-SUOMEN
VASEMMISTOLEHTI
PERUSTETTU 1906 l Ilmestyy torstaisin l Numero 48
Mäkelininkatu 29, PL 61, 90101 OULU
www.kansantahto.fi Kustantaja: Kustannus Oy Kansan Tahto
Risto Kalliorinne
TOIMISTO:
TOIMITUS:
Martti Korhonen
Puh. lyhdyt
. vaihde (08) 375 434
Telefax (08) 370 163
asianajotoimisto@vesala.com
AA, VT Lauri Vesala
OTM Tuomas Vesala
RAKENTAMINEN
& REMONTOINTI
V. 044 3457 611
. Uusi sähköposti: oulu.vas.kunnallisj@gmail.com
Päivystysaika toimistollamme:
Maanantai klo 10-14
Paikalla kunnallisjärjestön
puheenjohtaja tai
kunnallistoimikunnan jäsen
LINKIT
Kainuun Vasemmisto
Linnankatu 2, 87100 KAJAANI
Toiminnanjohtaja Jaakko Alavuotunki, puh. krs
90100 Oulu
puh. 050 574 2036, niko.peltokangas@eduskunta.fi
Asiakaspalvelu avoinna
arkisin klo 9-15
Vt. 08 537 1724
toimitus@kansantahto.fi
avustaja: Harri Ylönen
puh. Implanttiprotetiikka
Rautatienkatu 10 . ym.
Kaikki automerkit
ASIANAJAJA on asianajajaluetteloon
hyväksytty lakimies, jolla on säädetty kokemus
OULUSSA:
ja taito.
Asianajajan toimintaa valvovat
asianajajaliitto ja oikeuskansleri. Pohjaukset
Korjaukset . (08) 622 616
L
WA
SUNNO
T
O -A
VUOKRATAAN
yksiöitä, kaksioita
ja kolmioita
WWW.WALOASUNNOT.FI
Pakkahuoneenkatu 19, 90100 Oulu
Puh. 08 537 1722
Faksi 08 371 314
ilmoitukset@kansantahto.fi
Puh. 0400 681 025
www.paivikko.fi
Asianajotoimisto
ANSSI HOLMBERG
Asianajaja,
Nikkarinkuja 12 Roi
Puh. krs, 90500 Oulu
puh