Nevala lupaa uuden kirjastotalon avaavan ovensa yleisölle viimeistään heinäkuun alussa.
Sivu 12
Jouko Vasankarista tulee raahelainen Liminkalainen runoilija uskoo unelmiin
Sivu 14
Valot pois tunniksi
Sivu 9 Sivu 5. Nykyiset tilat kaksinkertaistuvat. krs 90100 OULU
Ma-Pe 917
l POHJOIS-SUOMEN VASEMMISTOLEHTI l PERUSTETTU 1906 l
KUVA: TUULA LESKINEN
Kirjastojohtaja iloitsee uusista tiloista
Limingan kirjasto- ja kulttuurijohtaja Janne Nevala iloitsee pian valmistuvan kirjaston uusista tiloista. 0201 4422 00 www.koivikko.info
8,28 e/puhelu lanka+7e min kanny+17e min
viikko 13
torstai 29. maaliskuuta 2012
www.kansantahto.fi
www.hammas-aaria.fi · Kirkkokatu 27 A 51, 5. e stämm Päivy NTAINA LAUA
la 9.0013.00 ma-pe 7.3020.00 Soita 08 534 8100
Kempeleentie 9 Limingantulli puh
Ketunmaantietä asvaltoidaan kunnan varoin. Sitäkään vaihtoehtoa Tuomala ei näe hyvänä, että kunta tekisi rakennuksen ja toimintaa pyörittäisi yritys. Ylivieska-Iisalmi-Kontiomäki-osuuden sähköistäminen. Rataverkon toimivuus ja kunto ovat koko maan etu. Myös pääratojen routa- ja pehmeikköalueiden korjauksiin varatut 85 miljoonaa tulevat tarpeeseen, kuten pohjoisen pääradan junien myöhästelyt pahimpina routa-aikoina ovat todistaneet. Tie on sitä paitsi yleinen tie. Ongelmista on puhuttu vuosikausia. Liminka kaavoitti paljon uutta asutusta "väärälle" puolelle 8-tietä, ja parin kilometrin kiertotie on monelle liian pitkä. Hanke on iso, noin 10 miljoonaa euroa. Ruuhka ja tekniset ongelmat Pasilassa näkyvät koko maassa. Tupoksen uuden päiväkodin rakennusmalli on mietinnässä. Dynaaminen ja elinvoimainen Toppila lähtee joukolla ja kostilla
PÄÄKIRJOITUS
Sijoitus raiteisiin
Hallituksen kehysriihessä hyväksyttiin hallituskauden suuret liikennehankkeet neljälle vuodelle. Sellaiset isot hankkeet kuin Helsinki-Riihimäkirataosan kapasiteetin lisääminen ja Helsingin ratapihan toiminnan parantaminen ovat äkkipäätä katsottuna etelän asioita mutta rataverkko on yhtä vankka kuin sen heikoin osa. Tosin harvalla paikallisella yrityksellä on rahkeita ison päiväkodin rakentamiseen, rahat ovat kaukana Limingasta ja Suomestakin. Limingan vasemmisto rakentaisi sen kunnan omana työnä.
TAKKUNEN. Liikenneministeriö painottaa kehyskaudella liikennehankkeissa erityisesti vähäpäästöisyyttä, liikenneturvallisuutta ja elinkeinoelämän kannalta tärkeää kasvua edistäviä hankkeita. Eli parannus koulutiehen ei ole kovin suuri ja toisaalta päällystäminen nostaa ajonopeuksia. Sitä mukaa kun rata saadaan ehostettua, junat pääsevät kulkemaan sitä vauhtia mitä varten ne on valmistettu. Se on Pohjois-Suomen kannalta ensiarvoinen hanke, niin ihmisten kuin tavaroiden liikkumisen kannalta. Konsultin selvitys osoitti, ettei palvelusetelistä synny säästöä eikä se tuo lisäarvoa päivähoitoon. Yrittäjien pitäisi kantaa itse riski myös rakentamisesta, jos haluavat yksityisiä palveluja. Limingan Vasemmisto kritisoi aikanaan kaavoitusta, mutta nyt sen mielestä turvallisuudesta on oltava valmis maksamaan. Päivähoitopalvelut tuotetaan Limingassa seudullisesti edullisimmin, ja jo nyt on mahdollista hyödyntää kunnassa toimivaa kahta yksityistä päiväkotia, hän sanoo. Sitäkin merkittävämpää on, että liikenneministeri Merja Kyllösen (vas.) taito käyttää olemassa ollut talouden pelivara uusien hankkeiden hyväksi ja painopisteen muuttamiseksi sekä kyky koota eri osapuolet yhteisen päätöksen taakse on saanut huomiota ja tunnustusta Helsingin Sanomien pääkirjoitusta (25.3.) myöten. Muut investoinnit ja veroäyri joutuvat suurennuslasin alle terveyskeskuksen vuoksi. Investoiko kunta itse, kokeillaanko elinkaarimallin toimivuutta vai annetaanko yksityisen rakentaa se. kaivostoiminnan ansiosta. Nyt on tulossa merkitty rahoitusta asiantilan parantamiseksi. Viimeistelyvaiheessa oleva kirjasto on myös investointina iso, mutta siihen kunta sai valtiolta merkittävän avustuksen, sivistyslautakunnan jäsen Tuomala iloitsee. Liikenne Ylivieskan ja Kajaanin välillä on kasvanut viime vuosina kovaa vauhtia mm. Ruuhkat helpottavat kun Kokkolan ja Ylivieskan välille rakennetaan lisäraide. Tuomala päivittelee päätöstä. Nyt linjattuihin suurimpiin ratahankkeisiin kuuluu mm. TUOMAS TALVILA
tuomas.talvila@kansantahto.fi
Pieni Liminka investoi isosti
ARKISTOKUVA
Investointiohjelman rahoitus huolestuttaa vasemmistoväkeä
TUULA LESKINEN
Tuomo Tuomalan mielestä alikulun rakentaminen 8-tielle on tarpeen, vaikka kunta sen kustantaakin.
Kunnassa ollaan ottamassa käyttöön palveluseteli päivähoidossa. Eikä tavoitteesta saada kaksoisraide koko matkalle Ouluun asti ole syytä luopua. Nyt päätettyjen uusien panostusten ohella etenee Pohjanmaan radan peruskorjaus matkan varrella rahoitusongelmista ja viivästymisestäkin kärsinyt. Miljardin euron ohjelmaa on syystä kutsuttu historialliseksi kun se painottaa nimenomaan rataliikennettä. Kevyen liikenteen aliku-
lun rakentaminen 8-tien alitse on Tuomo Tuomalan mielestä tarpeellinen, vaikka kunta joutuukin rakentamaan sen omalla rahoituksellaan. Rahaahan ei tähän kuten ei muihinkaan hyviin asioihin ole tiukassa taloustilanteessa liikaa jaettavaksi. Limingassa on tehty iso investointiohjelma, jonka rahoitus huolettaa Limingan Vasemmiston puheenjohtajaa ja kunnanhallituksen varajäsentä Tuomo Tuomalaa. Vasemmisto vastusti sitä yhdessä monen muun val-
tuustoryhmän kanssa. Sijoitus niihin on sijoitus tulevaisuuteen. Ketunmaantien päällystettävällä osuudella ei ole monta taloa, varsinkaan sellaisia, jossa on lapsia. 2 KANSAN TAHTO 13 2012
"Jos näköalattomuus jatkuu, harkitsen vakavasti ilmoittautumista Meri-Toppilan pormestari tässä kasvavassa Oulun lähiössä. Tuomala on huolestunut kansainvälisten hoivayritysten tulosta hoiva-alalle, myös päivähoitoon.
Limingan terveyskeskuksen rakentaminen on alkamassa
Tavoite edellyttää kannatuksen nostamista vähintään 16 prosenttiin alueella. Jos kuntakapinaan mennään, se aloitetaan myös mellakoimaan keskus-Oulun ylivaltaa vastaan."
Tien päällä
Sivu 6
Pohjois-Pohjanmaan Vasemmisto:
Tavoitteena paluu kuntien kakkoseksi
Vasemmisto tavoittelee paluuta toiseksi suurimmaksi kuntapuolueeksi Oulun vaalipiirissä. KANSAN TAHTO 13 2012
3
ehdokkaaksi. Mitä uusia palveluita käyttäjät toivovat kirjastoilta. Alan tulevaisuuden haasteita pohdittiin keskiviikkona Kirjastopalvelut-tapahtumassa Helsingissä. Piirijärjestö päätti vaalitavoitteesta lauantaina Ylivieskassa järjestetyssä vaaliseminaarissa. Se on meille haaste ainakin niin kauan, kunnes muun muassa tekijänoikeuksiin liittyvät kysymykset saadaan ratkaistuksi. Kirjaston käyttäjät haluaiVieläkö suomalaiset käyvät kirjastoissa. Oulun eteläisen työllisyydelle tärkeä Pyhäjärven Lagunahanke on saatava piirijärjestön mielestä maan hallituksen yhdeksi aluepoliittiseksi kärjeksi Oulun eteläisen alueelle.
KT
Ystävyyden sävel
Sivu 16
KUVA: HEIKKI KIRSTINÄ
"Kunta kuntalaisille"
Sivu 11
Tasapeli Metallin vaaleissa
SAK:laisen Metallityöväenliiton vaalit eivät tarjonneet yllätyksiä, sillä voimasuhteet säilyivät lähestulkoon ennallaan. Välillä meiltä kaivataan hiljaisia tiloja ja välillä kirjastojen ja asiakkaiden pitäisi suvaita ääntä. Siltä odotetaan monimuotoisuutta ja muunneltavuutta. Kunnissa on tapahtumassa suuria mullistuksia palveluiden järjestämistavoissa ja kuntaliitosten yhteydessä. Vasemmisto ajaa syksyn kuntavaaleissa riittävien ja saavutettavien julkisten kuntapalvelujen turvaamista. Mitä muuta asiakkaat odottavat. Se on noin prosenttiyksikön vähemmän kuin neljä vuotta sitten. Kirjastossa käynneissä ja lainausten määrässä oli välissä notkahdus, mutta nyt ne ovat taas kasvamaan päin. Myös verkkopalveluiden käyttö kasvaa, mutta ei enää yhtä hurjasti kuin aikaisemmin.. Mitä tulevaisuuden kirjastolta odotetaan, Kirjastopalvelut-tapahtuman puheenjohtaja, Jyväskylän kaupungin kirjastotoimenjohtaja Johanna Vesterinen. Vasemmistolaiset kokoontuivat sankoin joukoin Ylivieskaan hiomaan paikallisia kuntavaaliteemoja ja keskustelemaan kampanjoinnista sekä kuntarakenneuudistuksen haasteista. Kirjastoja pidetään kolmantena tilana
Kirjastoja pidetään kirjastotoimenjohtaja Johanna Vesterisen mukaan kolmantena tilana työpaikan ja kodin välillä.
sivat päästä kotikoneiltaan, työpaikoiltaan tai opiskelupaikoiltaan kirjaston tarjoamiin sähköisiin aineistoihin entistä vaivattomammin. Meillä kirjastoissa taas on odotuksia asiakkaiden suuntaan, että he entistä rohkeammin käyttäisivät kirjastoammattilaisia apunaan. Myös palvelujen monimuotoistamista toivotaan, mutta sitä tapahtuu jo nyt. Kyllä meiltä odotetaan myös asiakkaan kohtaamista ja valmiutta kohdata erilaisia asiakkaita ja erilaisia asiakastarpeita. Tätä kolmatta tilaa kohtaan on aikamoisia odotuksia. Vasemmistoliiton ja sitoutumattomien Metallin vaikuttajien vaaliliitto sai äänistä vajaat 36,6 prosenttia. Tämä kääntää katseet kirjastoalan koulutusohjelmien suuntaan, myös sen sisältöjen päivittämiseen. Tilojen, kokoelmien ja henkilöstön välillä on tällainen pyhä kolmiyhteys. Sosialidemokraattien ja sitoutumattomien Metallin yhteistyön vaaliliitto saavutti noin 61,7 prosenttia äänistä, mikä on vajaan prosenttiyksikön enemmän kuin vaaleissa neljä vuotta sitten. Olemisen ja tekemisen tiloja kaivataan sekä kirjastopisteissä että verkossa. Yhteys Suomeen on pysynyt lujana.
VIIKON KYSYMYS:
Mitä tulevaisuuden kirjastolta odotetaan?
KUVA: UP
UP/MIKA PELTONEN
Samalla, kun maailma muuttuu, myös kirjastojen odotetaan muuttuvan. Sen vuoksi tarvitaan vasemmistolaista ajattelua, jotta kaikista pienimmät eivät jää tässä myllyssä jalkoihin, sanoi ajankohtaisista asioista seminaarissa alustanut kansanedustaja Risto Kalliorinne. He odottavat kovasti kirjastoihin sähköisiä aineistoja. Myös työllisyyskysymykset ja aluepolitiikka nousivat seminaarissa keskeiseen asemaan. Ehdokkuutensa jo varmistaneita ehdokkaita on tällä hetkellä noin 200 Pohjois-Pohjanmaan alueen 30 kunnassa. Puolue nostaa kärkiin muun muassa ikäihmisten aktiivisen kansalaisuuden tukemisen, kuntatyöntekijöiden aseman sekä vaatii loppua kuntapalvelujen järjettömälle ulkoistamiselle. Kirjastoilta ja kirjastopalveluilta odotetaan ehdottomasti ammattitaitoista ja osaavaa henkilöstöä, joka pystyy vastaamaan niin asiakkaiden kuin ajankin haasteisiin. Kirjastoille isoin haaste on, kuinka siihen voidaan vastata. Lue lisää: www.kansantahto.fi
Ele Sonn vieraili Kempeleessä ensimmäisen kerran tyttökuoro Kurekellin mukana vuonna 1988. kodin ja työpaikan välillä. Vasemmisto asettaa ehdolle 400 ehdokasta Pohjois-Pohjanmaalla. Kun omatoiminen tiedonhaku on vuosien mittaan kasvanut räjähdysmäisesti, meidän osaamistamme kannattaa hyödyntää
Kokouksessa todettiin, että kun valtio velkaantuu ja joutuu leikkaamaan kuntien rahoitusta, niin leikkurin tulisi koskea myös kirkon saamaa yhteisövero-osuutta. Varapuheenjohtaja on Onni Ahonpää ja sihteeritaloudenhoitaja Seija Halonen. Ojanperässä kiehtoo sekin, kuinka paljon mies jo tuolloin, autonomian aikaan reissasi ympäri Eurooppaa ja laajemminkin, Ihalainen huomauttaa. Eikä siinäkään vielä kaikki. Lempilapsekseen hän mainitsee reilun sadan vuoden ikään ehtineen nykymuotoisen. Kainuun aluejärjestön kaikki kahdeksan yhdistystä lähettävät edustajansa Varkauteen.
Aluejärjestön kevätkokouksen keskustelussa pidettiin tärkeänä yhteiskunnallista vaikuttamasta omien yhdistysten kautta. Palkinnoksi rapsahti viikon mittainen Kroatian-matka jolle Mikko Ihalainen yhdessä vaimonsa MarjaLeenan kanssa lähtee tou-
"Taivaan tuuliin"
Ihalaisen pariskunta tekee tätä nykyä kolme matkaa vuodessa. Hieman uusiutuneeseen johtokuntaan kuuluvat myös Matti Eerola ja Veikko Ruotsalainen sekä varajäseninä Kalle ja Raija Keränen. Kainuun Vapaa-ajattelijat ylläpitää talkoilla omaa uskonnottomien hautausmaata Kajaanin Paltaniemellä, jossa järjestetään siivoustalkoot jälleen toukokuussa. Uskonnottomien kainuulaisten maakunnallisena etujärjestönä toimivan Kainuun Vapaa-ajattelijat ry:n puheenjohtajaksi valittiin
edelleen toimittaja Aki Räisänen Kajaanista. Wien, Budapest ja Praha on käyty
Tuttu Liminka, läheiset suurmiehet
Eikä aina todellakaan tarvitse lähteä merta edemmäs kalaan. Ei siis ole ihme että tämä mies myös menestyi äskettäisessä radioaseman ja matkatoimiston virittämässä Kohdereportteri-kisassa. Ihalainen vakuuttaa että kaikki tähänastiset matkat ovat olleet "onnistuneita, ikimuistoisia, tapahtumarikkaita ja hintansa arvoisia." Matkasta jää kaikilla aina muistot, useimmiten hyvät sellaiset.
ja hyväksi havaittu. Ensi syksynä Mikko Ihalainen toimii jälleen yhden reissun matkanvetäjänä, kun vie bussilastillisen väkeä Valamoon.
Matkanjohtajana kaupunkikulttuuriin
Vuonna 2008 tulivat paikallisen matkatoimiston aloitteesta kuvaan mukaan myös Ihalaisen vetämät ryhmämatkat Euroopan kulttuuripääkaupunkeihin. Silloisia tunteita on vaikea ylittää, matkaaja herkistyy.
valtuustotyöskentelyn mutta on ollut oppaana myös niin museoalueella, arboretumissa, kirkossa kuin hautausmaillakin. Haastetta olisi saada heidät vielä ylittämään toistensa raja-aitoja, toteaa Ihalainen.
Jälleen Valamossa
Eikä tässä vielä kaikki. Yhdistyksen toiminnasta saa tietoa esimerkiksi sen facebook-sivulta. Paras matka on aina edessä oleva matka. Kesäpäivään odotetaan noin tuhatta vierasta Lapin, Jokilaaksojen ja Kainuun aluejärjestön eläkeläisyhdistyksistä. Viime vuoden eduskuntavaaleissa järjestö pyrki nostamaan vaalikamppailussa esille eläkeläisten ja ikääntyneiden elämän kannalta keskeiset kysymykset, erityisesti vanhuspalvelulain laatimisen ja eläkeindeksin korjaamisen. Toukokuun alussa ovat vuorossa Amsterdam ja Bryssel. MarjaLeena talkoilee samaan aikaan matkamuistomyymälässä. Viime kesänä Ihalaiset asuivat viikon Valamon luostarissa. Ei matkoja voi eikä saa laittaa tärkeysjärjestykseen. valmistauduttiin myös keskusjärjestön Eläkeläiset ry:n edustajakokoukseen, joka pidetään toukokuun lopulla Varkaudessa. Onnistuneeseen matkaan kuuluvat olennaisena osana huolellinen ennakkoperehtyminen kohteeseen ja jälkikuvat, joihin palataan valokuvien, videofilmien ja ystävien kanssa pidettävien muisteluiltojen kautta. Kainuun eläkeläisyhdistyksissä on nyt yhteensä 1850 jäsentä. (08) 311 2203 www.ala-aho.fi
KUKKA JA HAUTAUSPALVELU
Tunnettu Palvelusta
OULU LIMINKA MUHOS TYRNÄVÄ
08 554 6005 08 384 477 08 374 800 08 545 1957
Valtatie 59 Tupoksentie 12 Valtatie 11 Joonaantie 4
Neuvonta ja päivystys 08 545 1957 (24h) www.dapu.fi
Kainuu kutsuu PohjoisSuomen eläkeläisiä kesäpäivän viettoon
KT
Eläkeläiset ry:n Kainuun aluejärjestön vuoro on isännöidä kolmen pohjoisen aluejärjestön yhteisen kesäpäivän viettoa 13. Aluksi teimme perheen kanssa yhden ulkomaanmatkan vuodessa. Ja ensi vuoden keväälle Ihalainen on jo järjestämässä ryhmämatkaa Pietariin. Sekin oli jo aikamoinen satsaus, sillä neljän hengen matka nielaisee sievoisen summan rahaa. Kokemuksesta innoittuneena Mikko kävi tammikuussa luostariopasseminaarin, ja toimii heinäkuun ensimmäisen viikon Valamossa oppaana. Molemmat uusi hallitus otti ohjelmaansa ja ne ovat hyvää vauhtia edistymässä, kevätkokous totesi tyytyväisenä. Matkailu kiinnostaa häntä myös ilmiönä, josta hän on sekä kirjoittanut että luennoinut. 4 KANSAN TAHTO 13 2012
KUVA: TUOMAS TALVILA
PERINTEENÄ PALVELU YLI 120 VUOTTA.
Asemakatu 4, 90100 Oulu, p. Kesän työohjelmassa on uuden puistokäytävän rakentaminen hautausmaalle.
Kansan Tahdon lukijat tuntevat Mikko Ihalaisen asiantuntevista ja värikylläisistä matkakertomuksista joita hän on kirjoittanut niin aurinkolomilta kuin kaupunkikohteistakin, Euroopasta kuin kauempaakin. Aluejärjestön puheenjohtajana toimii Hilkka Pulkkinen Kajaanista, varapuheenjohtajana Taisto Paloniemi Vaalasta ja sihteerinä Arja Jauhiainen Paltamosta.
Mikko Ihalainen on toiminut oppaana niin Euroopan kulttuuripääkaupungeissa kuin Limingan historiallisilla paikoillakin.
Paras matka on aina edessä
Mikko Ihalaiselle matkailu merkitsee paljon enemmän kuin vain viikkoa tai kahta poissa kotoa.
TUOMAS TALVILA
kokuun puolivälissä.
Vapaa-ajattelijat arvostelevat kirkon yhteisöveroa
KT
Kainuun vapaa-ajattelijoiden vuosikokouksessa arvosteltiin kirkon valtiolta hautausmaiden ja rakennusten ylläpitoon saamaa yhteisöveroosuutta epäoikeudenmukaiseksi, koska vapaa- ajattelijat eivät vastaavaa tukea saa omien, yhtä laillisten hautausmaidensa hoitoon. Limingan ja sen historian Mikko Ihalainen tuntee kuin omat taskunsa. Sinnekin on jo nyt ilmoittautunut 40 halukasta, vaikka en ole matkaa missään julkisesti mainostanut, Ihalainen kertoo. Hän harrastaa matkailua tosissaan muttei liian vakavasti. Limingassa vierailee pääsääntöisesti kahdenlaisia turisteja: kulttuuri- ja luontomatkailijoita. Lapsien aikuistuttua pääsimme toteuttamaan unelmaamme, että voisimme kahdestaan pimeimmän kaamoksen aikaan tehdyn aurinkoloman lisäksi käydä myös kaupunkilomalla. Juhlapuhujaksi Kajaaniin saapuu Eläkeläiset ry:n puheenjohtaja Kalevi Kivistö. Tätä on kuulemma moni muukin yrittänyt udella, mutta Mikko Ihalainen ei sorru helppoon vastaukseen. Maailmanmatkaajalta tekee mieli kysyä, mikä on ollut matkoista se kaikkein paras. Eli kaikki liikenevät varamme menevät sananmukaisesti taivaan tuuliin, nauraa Limingan kunnassa toimistosihteerinä työskentelevä Mikko Ihalainen. Ihalainen ei ole mikään ihan satunnainen matkailija. Hänelle ulkomaanmatka on paljon enemmän kuin vain viikko tai kaksi poissa kotoa. Perhematkojen lisäksi Mikko Ihalainen on toiminut oppaana ja matkanvetäjänä monenlaisilla reissuilla niin ulko- kuin kotimaassakin. Limingan suurista pojista, taidemaalari Vilho Lammesta ja oopperalaulaja Abraham Ojanperästä, on tullut läheisiä. kesäkuuta. Kainuun aluejärjestön kevätkokouksessa Kuhmossa 23.3. Ja vaikka mihin ikinä vielä menisin ja mitä kaunista näkisin, voikohan mikään mennä sen edelle, kun ensimmäisen kerran nuorena miehenä matkasin kihlattuni kanssa Naantalista Kapellskäriin
Mallia voidaan ottaa esimerkiksi varsinaissuomalaisesta Uudestakaupungista, joka on tuonut alueelle uusia työpaikkoja osana Kohti hiilineutraalia kuntaa -hanketta. Kestävän kehityksen edistäminen pohjaa paikalliseen osaamiseen ja toimintaan. Työurapaketin myötä ansiopäivärahoilta tipahtaa entistä useampi työelämän konkari, ellei heille avaudu nopeasti uusia työpaikkoja. Talouskasvun, joka perustuu luonnonvarojen käyttöön, pitää olla kestävän kehityksen periaatteiden mukaista. Tuon päivän kunniaksi seuran hallitus kutsuu jäsenet 100-vuotisjuhlapäivään toimintakeskus Seelariin kello 13.
Tarkoitus on palata keskustelujen merkeissä ajassa taaksepäin, katsoa seuran historiaan kunniapuheenjohtaja Eero Kenakkalan alustuksen pohjalta, kertoo seuran puheenjohtaja, kommodori Kari Kesti. Osallistuminen Earth Hour -kampanjaan on osa Oulun ympäristövuosi 2012 -teemavuotta. Tuolloin 57- vuotias työtön joutuu työmarkkinatuelle.
vähennä tai leikkaa tukea kokonaan. Kampanjaan voi ilmoittautua osoitteessa www. Oulun Työväen Puriseurassa on 400 jäsentä. Tämän ikäisen työttömän näkymät uudesta työpaikasta ovat heikot, eikä eläkeputkeen välttämättä pääse. Alueelta löytyy asiantuntemusta uuden energiarakentaminen lisäksi vesi-, maaperä-, jäte- ja jätevesitekniikassa. Lainsäädännöllä voidaan rajoittaa luonnonvarojen hyödyntämistä, esimerkiksi vedenottoa. Erityisen vaikeaa selvityksemme mukaan on 5559-vuotiaiden uudelleen työllistyminen, Pron tutkija Petri Palmu kertoo. Tältä osin uudistus astuu voimaan jo ensi vuoden alusta. Perinteinen veneväen voimannäyte rantautuu Seelariin 19. Tapahtumalla innostetaan ihmisiä
ilmastoystävälliseen elämään sekä viestitään päättäjille, että ilmastonmuutos edellyttää ripeitä päätöksiä. Tätä tavoitetta kohti on toimittava johdonmukaisesti ja pitkäjänteisesti. Joka tapauksessa 55-vuotias työtön ei tipahda myöhemminkään täysin tyhjän päälle, sillä hän saa työmarkkinatukea. Puolison tulot eivät enää
Työnantajien irtisanomisintoa hillitään
Työnantajien halua irtisanoa työntekijöitä koetetaan vastaisuudessa hillitä. He eivät pääse eläkeputkeen. Meidän on ratkaistava, miten turvaamme kestävän luonnonvarapolitiikan ja lisäämme tarvittavat rajoitukset lainsäädäntöön. Teemme päiväkirjan, kirjaamme ja kuvaamme tämänhetkisen tilanteen seurassa, sata vuotta perustamisen jälkeen.
OTPS:n varsinainen satavuotisjuhla on 20. heinäkuuta. Työurapaketissa luvataan 1957 syntyneille pidennys ansiopäivärahakauteen. Meillä on runsaat luonnonvarat, jotka antavat meille hyvät edellytykset kestävän luonnonvarapolitiikan kehittämiseen. Pelkästään 5355-vuotiaita työttömiä kassassa on yli 730. Kaupunki osallistuu kampanjaan sammuttamalla valot tunniksi Oulu10:ssä, pääkirjastossa,
kaupungintalossa sekä Raatin kaaressa. Eläkeputki kehitettiin 1990-luvun lamassa estämään ikääntyvien työttömien putoaminen kokonaan työttömyysturvalta. Pron puheenjohtaja Antti Rinne kiirehtii valtiovaltaa uusien työpaikkojen saamiseksi. Kampanjaan osallistuvat monen muun tahon ohella myös Kajaanin kaupunki ja seurakunta, Kalajoen meriluontokeskus, Kyläjoen koulu Torniossa sekä Ounasvaaran yläaste ja hotelli Santa Claus Rovaniemeltä. Tempaukseen osallistuu sekä yksityishenkilöitä että kaupunkeja, yrityksiä, kouluja, päiväkoteja ja muita yhteisöjä. UP
Perustuelle entistä useammin
Prossa arvioidaan, että eläkeputken ikärajan noustessa työmarkkinatuelle tipahtavien työttömien määrää kasvaa.
Valomerkki ilmaston puolesta lauantaina
KT
Maailmanlaajuisessa Earth Hour tapahtumassa ihmiset eri puolilla maapalloa sammuttavat valonsa tunniksi samana päivänä. Uusi raja koskee vuonna 1957 ja sen jälkeen syntyneitä. Ylimenokautena he saavat ansiosidonnaista työttömyyspäivärahaa sata päivää tavallista enemmän, kaikkiaan 600 päivältä. Tämä edellyttää johdonmukaista politiikkaa ja osallistavaa päätöksentekoa. Tarvitsemme kansallisen ohjelman, Rinne painottaa.
Yleensäkin sata päivää työttömänä olleiden töihin pääsy on vaikeaa. Seuran virallinen perustamispäivä on maaliskuun 31. Tämän toivotaan hillitsevän varsinkin isoja yrityksiä. Suomen tulevaisuuden visioksi on otettava vihreä talous. Veneitä on yhteensä 150.. Oulun seudulla on pitkä perinne aloitteellisesta ja kehittyvästä yritystoiminnasta. Tänä vuonna valot sammutetaan lauantaina kello 20.30.21.30 väliseksi ajaksi. Uusia oivalluksia ja toimintamalleja tarvitaan vihreän talouden edistämiseen. Suomalaiseen metsätalouteen, vesihuoltoon ja energiantuotantoon perustuvasta ympäristöliiketoiminnasta pystytään tekemään vientituotteita, jotka vahvistavat maamme taloutta. Paikalliset toimijat saavat pysyvät, rakenteelliset muutokset liikkeelle. Saamme vieraaksemme Perämeren Eskaaderin osanottajia mm. Koko työmarkkinakenttää ajatellen nyt tulisi laatia nopeasti elinkeino- ja teollisuuspoliittinen strategia, jotta saisimme uusia vientialan työpaikkoja. Suomalaisilla on vahvaa osaamista ympäristöasioista ja potentiaalia tuottaa korkeaa teknologiaa. earthhour.fi
OTPS juhlii sataa vuottaan
KT
Perämeren suuriin pursiseuroihin kuuluva Oulun Työväen Pursiseura (OTPS) viettää kuluvaa vuotta 100vuotisen toiminnan merkeissä. Yksin ammattiliiton Pron työttömyyskassassa 50-vuotiaiden ja sitä vanhempien työttömyys on noussut voimakkaasti. Lisää työttömiä on tulossa muun muassa Nokialta. EU:n sisämarkkinasäätely rajoittaa valtioiden mahdollisuuksia torjua luonnonvarojen hyödyntämiseen perustuvaa ulkomaisten yritysten toimintaa. Ruotsista. Vuoteen 2014 saakka eläkeputkeen pääsevät 58 vuotta täyttäneet.
Suomesta edelläkävijä
Suomen tulee olla edelläkävijä kestävässä luonnonvarapolitiikassa. Heistä oli puolet on ollut työttömänä yli vuoden. Talouden aineellinen mittakaava on sopeutettava luonnon reunaehtoihin. Nyt työttömän ansiopäivärahakautta pidennetään lisäpäivillä, kunnes hän pääsee eläkeikään. Tallennamme tapahtuman seuraaville sukupolville. päivä. Vähentämällä päästöjä ja säästämällä luonnonvaroja vihreän talouden keinoin sekä talous- että ympäristöongelmiin löydetään ratkaisu. Vuoden 2015 alusta eläkeputken ikäraja nousee 59 vuoteen. Sekä kunta- että valtionhallinnon on näytettävä muille toimijoille tietä kestävään kehitykseen ja vihreään talouteen. Kehittyvää luonnonvarataloutta tuetaan toimintaympäristöllä, jossa lainsäädäntö, maankäytön suunnittelu, ympäristövaikutusten arviointi, lupamenettelyt ja hallinnon käytännöt tukevat kestävän luonnonvarapolitiikan tavoitteita luonnonvarojen hoidossa ja käytössä. Viime vuonna tähän suurimpaan kansainväliseen ilmastotapahtumaan osallistui 1,8 miljardia ihmistä eri puolilta maailmaa. Työnantajan omavastuu lisäpäivistä nousee enimmillään 90 prosenttiin nykyisen 80 prosentin sijaan. heinäkuuta, kertoo kommodori Kesti. Oulussa on mahdollisuus tiivistää yhteistyötä yliopiston kanssa varsinkin ympäristöteknisen osaamisen alueella. Tänä vuonna 55 vuotta täyttävällä on mahdollisuus päästä eläkeputkeen, jos hän saa pitää työnsä vuoteen 2015 saakka. Vuonna 1957 syntyneet täyttävät 55 vuotta tämän vuoden aikana. KANSAN TAHTO 13 2012
5
Yhä useampi työtön konkari putoaa minimituelle
Kaksi työvuotta lisää auttavat 55- vuotiaat eläkeputkeen.
UP/BIRGITTA SUORSA
KOLUMNI
MARTTI KORHONEN
Tänä vuonna 55 vuotta täyttävien kannattaa pitää kiinni kynsin hampain työpaikastaan. Taloudellisessa kasvussa otetaan huomioon ekologinen, sosiaalinen ja taloudellinen ulottuvuus. Jos 55-vuotias on joutunut tai joutuu tänä vuonna työttömäksi, työttömyysturvan ansiorahapäiväkausi päättyy jo vuonna 2014. Parasta mahdollista elinkeinopolitiikkaa noudatetaan, kun maassa toimiva teollisuus täyttää kestävän kehityksen kriteerit ja ekotehokkuuden vaatimukset.
Martti Korhonen on oululainen vasemmistoliiton kansanedustaja ja eduskunnan ympäristövaliokunnan puheenjohtaja.
Päivärahan pidennys tilkkeenä
Palmu laskee, että tasan sata työttömyysrahapäivää on koossa viidellä prosentilla 55-vuotiasta Pron jäsenistä. Oulun kaupunki on haastanut kaikki kaupunkilaiset osallistumaan Earth Hour - kampanjaan ja sammuttamaan valot kodeistaan. Taloutta voidaan kutsua vihreäksi vain silloin, jos se toimii luonnon sieto- ja kantokyvyn antamissa rajoissa ja turvaa ekosysteemipalveluiden toiminnan. Työnantaja joutuu maksamaan lisämaksun, jos hän irtisanoo vuonna 1957 syntyneen tai sitä nuoremman työntekijän. Ei kansainvälisiä pörssiyhtiöitä kiinnosta pitää työpaikat Suomessa
Poliittisilla mandaateilla valittu virkamiehistö pitää valtaa ja puolustaa vanhoja kuntarakenteita. Kuntauudistuksessa on viime kädessä kysymys palveluista ja solidaarisuudesta. "Turhaan ei kannata tulta ryysyihinsä ottaa", todettiin muun muassa Koillismaalta. On hyvä pohtia myös sitä, miten kuntademokratia toteutuu tällä hetkellä. Lähetä tervehdyksesi tällä lomakkeella tai netissä www.kansantahto.fi ja ole mukana!
KUNTA
KYLÄ/KAUPUNGINOSA/TILAISUUS
SUKUNIMI
ETUNIMI
EUROA
TERVEHDYSTEN HINNAT:
Henkilötervehdys Järjestötervehdys
4 25
Maksu seuraa ohessa.
EUROA YHTEENSÄ
Maksu on suoritettu pankkitilille NORDEA 158530-7100352
POSTINUMERO
SAMPO 800019-830788 OULUN OP 574136-213497
POSTITOIMIPAIKKA
TERVEHDYKSEN LÄHETTÄJÄ
Palauta tervehdyksesi to 12.4. Pormestarille ja kunnanvaltuustolle olisi siis tästä näkökulmasta enemmän tarvetta täällä siilojen ja lämpövoimalan kupeessa kuin 1 200 asukkaan minikunnassa. mennessä
· PL 61 90101 OULU · Puh. Aihe on toki tärkeä ja se on keskiössä myös Vasemmiston kuntavaalikampanjassa. Lähes jokainen kunta todisti vuorollaan talouslukemien olevan parin seuraavan vuoden osalta loistavasti lapasessa. Tälle asialle ei vanhojen partojen maalaisliittolegioona halua tehdä yhtään mitään. 6 KANSAN TAHTO 13 2012
TIEN PÄÄLLÄ
JAAKKO ALAVUOTUNKI
Toppila itsenäiseksi!
Seurasin viime viikon maanantaina Oulun yliopiston Saalastinsalissa kuntarakenneuudistuksen kuulemiskierroksen Oulun erikoiskoetta. Jos näköalattomuus jatkuu, harkitsen vakavasti ilmoittautumista Meri-Toppilan pormestariehdokkaaksi. Uudistuva kuntakartta tarvitsee esimerkiksi Rovaniemen mallin mukaista osallistavaa budjetointia. Kolumnissa puhutaan joskus myös politiikkaa.
suutta on se, että paremmin toimeentulevat alueet huolehtivat syrjäseuduista. Palvelujen järjestämisessä ei kartalle piirretyillä kuntarajoilla ole väliä. Olo oli ajoittain kuin kyseisen orkesterin puoluekokouksessa, kun minikunnan kepulainen toisensa perään kävi linjaamassa tuotoksensa samaan, jo kuralle poljettuun uraan. Kotikaupunginosassani Oulun Toppilassa on tällä hetkellä kolme kertaa enemmän asukkaita kuin näissä 1 200-1 500 asukkaan kunnissa, kuten esimerkiksi Merijärvellä. Uudistuksen teilannut Mari Kiviniemen tiedote lävähti eetteriin vain kaksi minuuttia 600-sivuisen kuntaselvityksen julkistamisen jälkeen. Jokainen kunta oli omissa papereissaan elinvoimainen, dynaaminen ja houkutteleva vaihtoehto. Reaktio oli sinänsä ymmärrettävä, koska kukapa haluaisi sylkeä omaan lasiinsa. Huoltosuhde muuttuu pohjoisessa Suomessa jo 2020-luvulla sellaiseksi, että tulevaisuuden sukupolvet joutuvat painimaan giganttisten ongelmien kanssa. Tulokulma on kuitenkin toisenlainen. Ensinnäkin olin varmaankin ainoa alle 35-vuotias politiikan parissa vaikuttava ihminen paikan päällä, jos muutamaa toimittajaa ja ministeriön nuorta virkamiestä ei lasketa. Saalastinsalissa vallitsi epätodellinen tunnelma monestakin syystä. Valtavia yllätyksiä ei päässyt tapahtumaan räntäsateisen iltapäivän aikana. Vasemmistolaisen pirtaan ei tällainen ajattelu sovi. Puheenjohtajan lukuvauhti lyö leikiten laudalta jopa Paavo Väyrysen legendaarisen Dostojevski-session. Toiseksi, minkään muun poliittisen puolueen kuin keskustan edustajien näkemyksillä ei ollut tilaisuudessa sijaa. Eikö kukaan ajattele kuntapäättäjiä, voihkaisi edustaja Saarikko taannoin ja tuli samalla sanoneeksi ääneen sen, mitä moni keskustalainen ajattelee. Vakavoidutaan vielä hetkeksi ja palataan kuntademokratiaan. Solidaari-
Jaakko Alavuotunki on Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun Vasemmiston toiminnanjohtaja, joka reissaa paljon erilaisissa paikoissa ja erilaisilla kulkuvälineillä. Ministeri Virkkunen luotsasi esikuntineen loihtimansa karttaharjoituskalvot ennätysajassa maaliin, jonka jälkeen visiot laitettiin keskustalaisten kuntapoliitikkojen armottoman tulituksen kohteeksi. Vaikka on tärkeää, että uusia ratkaisuja etsitään vapaaehtoisuuden periaatetta noudattaen, jonkinlaista maalaisjärkeä tulisi käyttää. Kritiikki onnistuu lukemattakin, kuten eräs kansanedustaja muistutti viikonlopun vaalitilaisuudessa Ylivieskassa. Palvelut tuotetaan jo nyt käytännössä muualla ja kunnan olemassaoloa puolustavat ainoastaan valtaistuimilla käätyjään hipelöivät kunnanisät. Ajallinen perspektiivi puuttui tämän vuoksi pahasti. Joskus on syytä nostaa kissa pöydälle, vaikka se tekisikin hetken kipeää. Uudet ajatukset palvelujen ja kuntademokratian kehittämisestä ovat loistaneet poissaolollaan. Saalastinsalissa kuultiin muutamia järkyttäviä puheenvuoroja, joissa kunnat kieltäytyivät yhteistyöstä köyhempien naapureidensa kanssa silkasta itsekkyydestä. Merijärven kaltaisilla kunnilla ei ole oikeastaan mitään syytä olla olemassa itsenäisinä yksikköinä. Keskusta meuhkaa asioilla, jotka se itse on ajanut alas kunnissa. Keskusta kohkaa tällä aiheella, koska huoli vallan kaventumisesta on suuri. Kuntauudistusta on työstettävä juuri solidaarisuus ensimmäisenä ohjenuorana.
Perinteinen vapputervehdyslehti ilmestyy torstaina 26.4. Leikki leikkinä. (08) 537 1722 · ilmoitukset@kansantahto.fi. Jos kuntakapinaan mennään, se aloitetaan myös tässä kasvavassa Oulun lähiössä. Uudistuksen pääajatus haihtui kuitenkin savuna ilmaan. Dynaaminen ja elinvoimainen Toppila lähtee joukolla ja kostilla mellakoimaan keskus-Oulun ylivaltaa vastaan
Onnistuneilla rakennemuutoksilla kaupunkiseuduilla saataisiin syntymään jakovaraa myös syrjäseutujen kuntiin. Pienissä kunnissa voi ulkoistaminen on lähes pikkupakko, kun isommissa kunnissa se on aina valinta. Näin demokratia olisi turvattu ja verot ja palvelut samoilla riittävän vahvoilla harteilla. Pelkän erikoissairaanhoidon siirtäminen valtiolle taas johtaisi todennäköisesti osaoptimointiin, yhteiskunnallisten kokonaiskustannusten nousua ja ihmisten pallottelun lisääntymistä. 2. Paikalliskunta voisi vastata peruskoulusta, varhaiskasvatuksesta, kaavoituksesta, liikuntapaikoista jne. Se on vastoin sitä tavoitetta, että arkiliikunta ja virikkeellinen harrastustoiminta pitävät yllä ikäihmisten fyysistä ja sosiaalista hyvinvointia.
outona sitä, että Suomella on varaa toteuttaa Hornet-hävittäjien varustaminen kauaskantoisilla ohjuksilla. Olen hämmästyneenä saanut todeta, kuinka Suomen kunnat kilvan kiistävät edes kuntarakenteen uudistamisen selvittämisen edellytykset. Olen lähinnä huolissani demokratiasta kasvavissa kunnissa. lokakuuta asti, ja hän hoitaa kuntavaalityötä yhdessä piiritoimikunnan kanssa.
HANNA SARKKINEN
Kuntajumppaa
Kuntarakenne on eittämättä tämän kevään kuumin peruna. Lähtökohtana tulee mielestäni olla se, että sama taho järjestää palvelut ja kerää verot. Piirisihteerin työsuhde jatkuu 31. Ihmettelen kunnissa noussutta hinkua siirtää sosiaali- ja terveyspalvelut valtiolle: sehän tarkoittaisi pitkälti kunnallisen itsenäisyyden loppua, sillä sote vie kuntien budjeteista tyypillisesti 5070 %. Työttömyysturvan kesto kuitenkin lyhenee sadalla päivällä, jos nuoren työhistoria jää alle kolmen vuoden. Puolueen palkkaama aluetyön-
Kotilaine Lapin liittoon
Piiritoimikunta nimesi Jarkko Kotilaineen Kemijärveltä ehdolle Lapin liiton hallitukseen Vasemmistoliiton edustajaksi Tapani Niemen tilalle, joka on opiskelemassa Etelä-Suomessa.
Rovaniemen Vasemmisto vaatii aitoa nuorisotakuuta
KT
Rovaniemen Vasemmiston vuosikokous korosti julkisen sektorin vastuuta reilun yhteiskuntatakuun toteuttamisessa. Muutosta tarvitaan keskuskaupunkien takia, sillä käynnissä on niitä kurjistava kehitys. Kummallakin tasolla olisi suoraan vaaleilla valittu valtuusto. Ihmettelen joidenkin tovereiden johtopäätelmää siitä, että kuntauudistuksen tavoitteena olisi palveluiden ulkoistaminen. Ylläpitokorvauksilla suoritetusta ilmaistyöstä on siirryttävä aitoon työllistämiseen, oikeaan
työsuhteeseen ja työpanoksen mukaiseen reiluun palkkaukseen, vuosikokous vaati.
Vapaa kalastusoikeus tukee ikäihmisten hyvinvointia
Rovaniemen Vasemmiston mielestä yli 65-vuotiaiden vapaa kalastusoikeus tulee säilyttää. Se on selkeintä, tehokkainta ja demokraattisinta. Myös kaavoitus ja rakentaminen on hajanaista ja kilpailevaa. Varajäseniksi valittiin Markus Korjonen (uusi), Vesa Puurunen (uusi), Jaakko Ylitalo ja Marketta Tuisku.
Ohjushankinnat vastoin säästötavoitteita
Rovaniemen Vasemmisto pitää
Seitsemän jatkoon Rovaniemen kaupunginjohtajakisassa
KT
Rovaniemen kaupunginjohtajan valintaa valmisteleva työryhmä on haastatellut yksitoista kaikkiaan kahdeksastatoista kaupunginjohtajaksi hakeneesta. Keskuskaupungin palvelukysyntä kasvaa mutta verotulot sakkaavat. Työssäkäyvät lapsiperheet muuttavat kehyskuntiin, työttömät, eläkeläiset ja opiskelijat taas muuttavat keskuskaupunkiin. Samaan aikaan kuitenkin puolustusvoimien varuskuntaverkostoa harvennetaan tavalla, jota tavalliset kansalaiset oudoksuvat ja karsastavat.
Jaakko Portti jatkaa puheenjohtajana
Kunnallisjärjestön puheenjohtajana jatkaa Jaakko Portti ja varapuheenjohtajana Seppo Halttu. KANSAN TAHTO 13 2012
7
Vasemmistopiiri tekisi Lapista erityistalousalueen
KT
KOLUMNI
Vasemmistoliiton Lapin piiritoimikunta ehdottaa, että Lapista tehdään erityistalousalue. Seitsemän jatkoon päässyttä
hakijaa ovat Lapin sairaanhoitopiirin johtaja Jari Jokela, kansanedustaja Markus Lohi, Lapin liiton maakuntajohtaja Esko Lotvonen, Kalajoen kaupunginjohtaja Jukka Puoskari, Posion kunnanjohtaja Mika Riipi, Haukiputaan entinen kunnanjohtaja Jarmo Ronkainen ja Lopen kunnanjohtaja Karoliina Viita-
nen. Syrjäseuduilla verotuskunta voisi olla koko vaikka koko maakunnan kokoinen ja kaupunkiseuduilla paikalliskuntia voisivat olla kaupunginosatkin. Siinäpä vaikea kysymys, varsinkin kun kuntapäättäjiltä näyttää puuttuvan tahtoa tarkastella seudun kehitystä kokonaisuudessaan. Esimerkiksi bensan hinta alkaa estää pienituloisten liikkumista pitkien etäisyyksien Lapissa, kun julkinen liikenne on monin paikoin lähes olematonta, piiritoimikunta toteaa.
tekijä aloittaa Lapissa vuoden 2013 alusta osa-aikaisena. Rovaniemen Vasemmiston mielestä leikkausten sijaan nuoret tarvitsevat aidon yhteiskuntatakuun. Ymmärrän hyvin uudistamisen tarpeet: väestön ikääntyminen, palvelutarpeen kasvu ja maankäytön ongelmat pakottavat miettimään uudelleen palvelujen järjestämisen rakenteita ja kuntarajoja. Hän esitti erityistalousalueiden perustamista yhtenä keinona lisätä investointeja Suomeen erityisesti Venäjältä ja Kiinasta. Haastatelluista seitsemän valittiin jatkoon soveltuvuusarviointeihin. "Oikea" maaseutu ja syrjäseudut ovat sitten asioita erikseen. Kaupunginvaltuusto valitsee uuden kaupunginjohtajan toukokuun 14. PS. Erityistalousalueen status auttaisi sen mielestä hyödyntämään sen vahvan potentiaalin, mikä Lapissa piilee.
Se hyödyttäisi paitsi Lappia, myös koko Suomea, piiritoimikunta toteaa.
Liikkumisen kalleus huolestuttaa
Vasemmistoliiton piiritoimikunta on huolissaan hallituksen kehysriihen päätöksestä nostaa arvonlisäveroa, joka nostaa muun muassa lääke- ja polttoainekustannuksia. Eloranta laati äskettäin raportin "Investointeja Suomeen ehdotus strategiaksi ja toimintaohjelmaksi Suomen houkuttelevuuden lisäämiseksi yritysten investointikohteena". Käytettävien pyydysten päättäminen kuuluu kalastusvesien omistajille, eikä niiden rajoituksia tule sisällyttää lakiin. Kaikki pärjäävät vallan hyvin yksinkin! Suhtautumiseni kuntarakenteeseen on rationaalinen. Piirijärjestö on oman rahoituksen niukkuuden takia joutunut toistuvasti pakkolomauttamaan piirisihteerin, mitä ei enää pidetty jatkokelpoisena eikä vasemmistolle oikeana järjestelynä, kertoo Lapin piirin puheenjohtaja Pertti Keränen. Kuntien välillä on verokilpailua. Piiritoimikunta tarjosi osaaikaista työsuhdetta nykyiselle piirisihteerille, mutta järjestely ei sopinut hänelle. Villakoiran ydin kuntauudistuksessa ovat käsitykseni mukaan keskuskaupungit ja niiden ympäristö. Kaupunkiseutujen muutoksen tarve ei saisi johtaa toimimattomiin kuntaliitoksiin syrjäseuduilla. Malli olisi ikään kuin Kainuun maakuntahallinto vol. Voi perusteellisesti kysyä, mitä etua on liittää yhteen maantieteellisesti valtavia kuntia, joilla ei ole yhteistä selvää asiointikeskusta tai muutakaan yhdistävää tekijää. päivä.. Työmarkkinajärjestöjen hyväksymän sopimuksen mukaisesti nuorten pääsy ansiosidonnaisen työttömyysturvan piiriin helpottuu, kun työssäoloehto lyhenee kuuteen kuukauteen. Keskuskaupunki vieläpä järjestää monia palveluita kehyskuntien asukkaille, kehyskuntien niistä mitään maksamatta. Olisi syytä vakavasti miettiä kaksiportaista kuntarakennetta. Kunnallistoimikunnan varsinaisiksi jäseniksi valittiin Juhani Mattanen, Eini- Marja Tennilä, Kari Puolakka (uusi), Saara Hartzell, Aatos Nätynki ja Timo Lettijeff (uusi). Yhteiskuntatakuu ei saa merkitä nuorten halpatyön lisääntymistä. Kehotan muistamaan sen, että monissa pienissä kunnissa on palvelut lähes tyystin ulkoistettu kun taas monissa isoissa kaupungeissa on oman tuotannon aste korkea. Kuntaperusteinen palvelurakenne on syytä säilyttää. Mutta miten saadaan aikaan kuntarakenteen muutosta keskuskaupungeissa, kun ympäryskunnilla menee vallan hyvin yksinkin. Soveltuvuusarvioinnit on tarkoitus saada tehtyä huhtikuun puoliväliin mennessä, jonka jälkeen haastatellaan testeissä menestyneet vielä toiseen kertaan. Lopulta ulkoistamisista päättävät aina valtuutetut.
Hanna Sarkkinen on oululainen opiskelija ja kaupunginhallituksen jäsen
Lappiin puolueen aluetyöntekijä 2013
Lapin piirijärjestö siirtyy ensi vuoden alusta Vasemmistoliiton yleisen käytännön mukaiseen työntekijämalliin. Mallissa ylempi verotuskunta keräisi verot ja tuottaisi esimerkiksi sosiaali- ja terveyspalvelut, toisen asteen koulutuksen, sekä vastaisi maankäytön suunnittelusta ja joukkoliikenteen. Kuvailtu kehitys on vahvasti näkyvillä esimerkiksi Turussa ja Kemissä, lypsävä lehmä on menossa umpeen. Se tarkoittaa julkisen sektorin tuella järjestettyä oikeaa työtä tasaveroisin työehdoin, mikäli työtä ei muutoin löydy. Murmanskin alueen suuret investoinnit, Koillisväylän avautuminen, suuret kaivoshankkeet ja muut suunnitelmat antavat jo itsessään Lapille vahvan strategisen aseman, Vasemmistoliiton Lapin piiritoimikunta toteaa. Kalastuksenhoitomaksun ulottaminen yli 65-vuotiaisiin toisi valtion kassaan vain noin kolme miljoonaa euroa. Piiritoimikunta viittaa esityksessään vuorineuvos Jorma Elorannan tuoreeseen raporttiin
työajoista, arkipyhäkorvauksista ja pekkasvapaista. Myös liiton demariryhmän vetäjä, liittosihteeri Henri Lindholm luottaa joukkojensa menestykseen. Elintarviketyöläiset toivovat asiakkaiden suosivan suomalaista ja lähellä tuotettua ja valmistettua. Me haluamme jatkaa nykylinjalla. Liiton puheenjohtaja Veli-Matti Kuntonen odottaa
asetelman säilyvän entisenä. Lisäksi Lindholm moittii elintarvikealan neuvottelukulttuuria. Vaaleilla valitaan 97 edustajaa SEL:n Hämeenlinnassa 8.10.6. Vaalituloksen kannalta tärkeä ehdokasasettelu on käytännössä tasapeli. Ei tässä rikastumaan pääse eikä bonuksia nostamaan, Tolonen naurahtaa. vaaleihin. pidettävään edustajakokoukseen. SEL:n vaalit suoritetaan postivaalina 28.3.25.4. Jäsenistön etujen ajamisessa on pidetty tiukasti kiinni mm. AKT-jupakassa esille noussut kiusaaminen on hänestä vakava asia. Enemmistöasemassa oleva Elintarviketyöläisten vaaliliitto asettaa vaaleihin 194 ehdokasta ja Uudistava vaihtoehto Sitoutumattomat ja elintarvikedemarit yhden ehdokkaan vähemmän. Sen sijaan liittoryhmällä ei Kuntosen mukaan ole kytköstä vasemmistoliitto-puolueeseen. Ihan rauhassa tässä vaaleihin lähdetään. Meidän itse pitää olla tiukkana ja välillä äkäisenäkin, sanoo Oulun Valion työntekijöiden pääluottamusmies Ritva Tolonen. Kuntonen kuuluu SAK:n hallituksen vasemmistoryhmään. Tavoitteemme on, että palkankorotusten prosenttilinjasta siirrytään euromääräisiin korotuksiin. Sisun lähtöuhka Italiaan saa meidät oululaiset muistelemaan haikeina muinoista Merijalia. AKT:lle tuli ikävä tahra maineeseen, hän toteaa. Hänelle tuottaa mielihyvää yhteistoiminta porukan parhaaksi omallakin työpaikalla SEL:n jäseniä on 250, siis melkoinen porukka.
Aluetoimisto pidettävä Oulussa
Ritva Tolonen on SEL:n liittovaaleissa Elintarviketyöläisten ehdokkaana. Lindholmin mielestä enemmistöryhmän sitoutumattomuus ei ole kovin uskottavaa. 8 KANSAN TAHTO 13 2012
Valion pääluottamusmies Ritva Tolonen tiukkana pohjoisen työpaikkojen puolesta
KUVA: NOORA VAARALA
MAIJA AALTO
On turha jäädä odottamaan että muut taistelevat työpaikkojemme puolesta. Me emme etukäteen uhoa vaalivoitolla. Haluamme myös lomakauden muuttamista Pohjois-Suomen työntekijöiden toiveiden mukaisesti kesä- elokuulle.
Pohjanmaan lihatalot imuroivat työvoimaa
Suuria siirtoja tapahtuu Suomen sisälläkin. Demareitten ja sitoutumattomien vaaliliitto puolestaan tunnustaa
väriä. Valiolla ei ole ulkomaista vuokratyövoimaa, mutta muualla sitä otetaan ja omaa väkeä pannaan kylmästi yt-portista ulos, hän kertoo.
jen vaikutus näkyy: koko vaalipiirissä on yhteensä noin 8 000 jäsentä.
Edunvalvonnassa yhä uusia vaatimuksia
Tuotannon keskittymisen takia ayliikkeen aktiiveilla on vastapuolenaan entistä isompia firmoja. Jäsenet saavat kuluvalla viikolla kotiinsa vaalimateriaalin ja äänestysohjeet.
Jatkuvuus vs. Jäsenistö päättää, Lindholm lisää.
Kaksi vaaliliittoa
Elintarviketyöläisten vaaliliitto ilmoittaa olevansa sitoutumaton. Monet tuotteet käyvät nykyään mutkan ulkomailla ja palaavat kauppoihin "osittaissuomalaisina". Jonkin verran ehdokkaat käyttävät Kuntosen mukaan sosiaalisen median uutuuksia, kuten Facebookia ja Twitteriä. Jos äänestysaktiivisuus on korkea, vaalituloksesta tulee hyvin tasainen. Tolonen muistuttaa, että työpaikkojen valumista ulkomaille tai pohjoisesta etelään voivat ehkäistä myös kuluttajat. ja uurnavaalina 18.25.4. Lindholm haluaisi lisäksi nähdä liittonsa aktiivisempana elintarvikealan elinkeinopolitiikassa.
Hyvä äänestysprosentti
Äänestysprosentti oli viisi vuotta sitten ammattiliittovaaleiksi varsin hyvää tasoa. Isojen lihatalo-
Ritva Tolonen luottaa ay-liikkeen toimintakykyyn ja on iloinen siitä, että työpaikoilla halutaan kuulua liittoon.
Elintarviketyöläisten liittovaaleista tulee tasaiset
UP/KARI LEPPÄNEN
Suomen elintarviketyöläisten liiton SEL:n molemmat vaaliliitot lähtevät luottavaisesti keskiviikkona alkaviin liittovaaleihin. Kuntonen uskoo, että samaan tasoon päästään nytkin. Joissakin paikoin on näköpiirissä etenemistä enemmistöryhmän osalta. Pohjois-Suomessa pitää Tolosen mielestä säilyttää SEL:n aluetoimisto, eikä keskittää kaikkea Helsinkiin. Lindholm sen sijaan kaipaa muutoksia SEL:n toimintaan. Meidän vaaliliitto korostaa itsenäisen ammattiliiton merkitystä ja tasa-arvoa. Tämä on ratkaisumme, koska haluamme vaikuttaa SAK:ssa. Tolonen kuuluu Elintarviketyöläisten liiton SEL:n hallitukseen, ja on ehdokkaana liiton tämän kevään edustajakokousvaaleissa. Lisäksi vaaliin on asetettu yksi vaaliliittojen ulkopuolinen ehdokas. Jotain pitäisi muuttaa, sillä jäsenmäärä laskee. Tolonen sanoo työnantajien käyttävän härskisti hyväkseen työvoiman palkkaeroja. Sillekin pitäisi tehdä jotakin. Liittovaaleissa entinen Vaasan lääni kuuluu samaan vaalipiiriin pohjoisen kanssa. Työn katoaminen ulkomaille on iso peikko. SEL:n jäseniä on nyt noin 3 000. Viisi vuotta sitten enemmistöryhmä sai vaaleissa 56 prosenttia äänistä ja vähemmistöön jäänyt 44 prosenttia. Silloin meillä on mahdollisuus myös voittaa. Myös työsuojelutehtävät tuntevana hän pitää työssäjaksamista suurena kysymyksenä, kun työpaineet jatkuvasti kasvavat. Kuntonen ei ole myöskään puolueen jäsen. Kuntonen myöntää kytköksen vasemmistoliittoon löytyvän SAK:n hallitustyöskentelyn kautta. Kohujutut ovat luoneet myös mielikuvia ay-aktiivien "makeasta elämästä". SEL:n Pohjois-Suomen aluesihteerin Pekka Haurun mukaan Lapista ja entisestä Oulun läänistä on 15 vuoden sisällä hävinnyt neljäsosa alan työpaikoista. Odotettavissa on varsin perinteiset ay-vaalit. Ritva Tolonen sanoo luottavansa ay-liikkeen toimintakykyyn ja iloitsee siitä, että työpaikoilla halutaan kuulua liittoon. muutos
Enemmistöryhmä korostaa vaali-. Lähes puolet jäse-
nistä kävi äänestämässä. Liha- ala on keskittynyt suurlaitoksiin Pohjanmaalle, ja pieniä teurastamoja pohjoisesta ja itäisestä Suomesta on lopetettu. Toivottavasti päällekin. Heidän taustansa on kansandemokraattisessa liikkeessä, nykyisessä vasemmistoliitossa.
tavoitteissaan sopimustoiminnan jatkuvuutta
Päivämäärä on tärkeä, sillä sitä ennen valtiolta saatavat porkkanarahat ovat vielä saatavissa. Jos kuntaliitos Vihannin kanssa kaatuu, tulee seuraavaksi tarkasteluun seutukunnallinen kuntaliitos, jota vasemmisto myös kannattaa.
hen Vasemmiston puheenjohtaja Niilo Ojala huomauttaa. Isossa kunnassa reuna-alueet kärsivät demokratiavajeesta. Vihanti on pitkä kunta, ja toiset haluaisivat liittyä Oulaisiin ja toiset Raaheen. · Asiakirjat tulevat nähtäville 30 vuorokauden ajaksi keskiviikkona 4.4. Vihanti on kuntakartoissa piirretty Raahen alueeseen, Oulainen puolestaan Ylivieskan suuntaan. Henna Virkkusen kuntakartta tällä alueella sopii hyvin nykyisiin työssäkäyntialueisiin. · Info- ja keskustelutilaisuudet kuntalaisille, Vihannissa tiistaina, Raahessa tänään torstaina.
Tulevaa:
· Raahen kaupunginhallitus ja Vihannin kunnanhallitus päättävät kokouksissaan maanantaina 2.4. Esimerkiksi kunnallistekniikkaa on rakennettava, Raa-
Vihannin valtuuston jäsen Jouko Vasankari on huolissaan vihantilaisten palveluista ja vaikutusmahdollisuuksista uudessa Raahen valtuustossa.
Raahen vasemmisto kannattaa kuntaliitosta Vihannin kanssa jos porkkanarahat saadaan, kunnallisjärjestön puheenjohtaja Niilo Ojala sanoo.
taan kuitenkin uusimaan. Hänen mukaansa Kalajoki ja Oulainen ovat liian kaukana, ja uudesta kunnasta tulisi hajanainen, mutta Vihanti, Pyhäjoki ja Siikajoki sopisivat hyvin Raaheen liitettäväksi. En kuitenkaan usko kunnan hajoavan, enkä näe osakuntaliitoksesta tulevan merkittäviä etuja, Vasankari sanoo. Jos kunnat yhdistyvät, voidaan kuntayhtymät purkaa ja palauttaa päätösvalta kunnalle, Valpas huomauttaa. Raahelaiset uskovat Vihannin olevan alkusoittoa laajemmalle yhdistymisaallolle. Vasemmistoliiton Raahen kunnallisjärjestö on sitä mieltä, että jos porkkanarahoja ei saada, niin yhdistymäänkään ei kannata. · Henkilöstön ja yhteistoimikuntien kokoontumiset. Oma tekijänsä on Vihannin Raahea prosenttiyksikköä pienempi kunnallisvero. Hyvinvointikuntayhtymä ja ammattikoulutuksen kuntayhtymä haukkaavat jo nyt kuntien rahoista suuren osan. KANSAN TAHTO 13 2012
9
Raahen ja Vihannin yhdistyminen etenee
Paikallispalvelujen toivotaan säilyvän Vihannissa.
Teksti ja kuvat: TUULA LESKINEN
Toivotaan, ettei Raahe kohtele meitä vihantilaisia kovasti, eli ettei se veisi kaikkia palveluja, vihantilainen kunnanvaltuutettu Jouko Vasankari toivoo. · Raahen kaupunginhallitus ja Vihannin kunnanhallitus antavat maanantaina 14.5. Se koskee kaikkia puolueita, vasemmistoliiton valtuutettu Vasankari sanoo. Eikä voimalan tulo ole satavarmaa, Raahen seudun vasemmistonuorten puheenjohtaja Juho Matinlauri huomauttaa. Silti kiire on kova. kuntaliitosselvityksen käynnistämisestä Raahen kanssa. Näin ei välttämättä ole kaikkialla muualla maassa, Raahen valtuus-
ton 1. · Raahen virkamiesjohdon ja Vihannin valmistelutyöstä vastaavan Vihannin kunnanjohtajan tapaaminen. Vihantilaiset joutuvat miettimään tosissaan ehdokasasettelua ja äänten keskittämistä, jotta paikallisia edustajia saadaan 43 edustajan valtuustoon. · Kuntaliitosselvitys ja yhdistymissopimusluonnokset valmistuvat. Tähän takarajapäivämäärään on saatu kaksi viikkoa jatkoaikaa, 25.5. saakka. Tänä aikana kuntalaiset voivat tehdä asiakirjoista huomautuksia. Kyseessä ovat isot rahat. Raahe ja Vihannin kuntaliitoksessa on kiire. · Raahen valtuusto ja Vihannin valtuusto päättävät keskiviikkona 23.5. · Kuntalaisille järjestetään lisää info- ja keskustelutilaisuuksia. Pyhäjoki hangoittelee vastaan, mutta sielläkin on vielä monta rahareikää, ennen kuin ydinvoimala alkaa tuottaa veroeuroja kunnalle. Raahelaisia miellyttää ajatus siitä, että vihantilaisilla vahvistettu Raahe saa kuntayhtymän päätöksentekoon aiempaa vahvemman jalansijan. Vihantilaisia on noin 3 000, raahelaisia puolestaan 24 000, joten Raahen valtuuston koko ei muutu yhdistymisessä sillä isompaan valtuustoon vaaditaan 30 000 asukasta. · Asiakirjat toimitetaan ministeriöön viimeistään perjantaina 25.5.. · YT-lain mukaiset info- ja keskustelutilaisuudet molempien kuntien henkilöstölle. Kuntaliitos on tarkoitus saada voimaan ensi vuoden alusta.
Vihannin edustus Raahen valtuustoon
Mikäli kuntaliitos etenee kaavaillusti, ovat vihantilaiset mukana
Raahen kunnallisvaaleissa syksyllä. Kolmen tuhannen asukkaan kunta ei pysty yksin ylläpitämään palveluja. Kaikkien asioiden on oltava selvillä ja valtuustojen päätökset kuukauden sisään. Hyvinvointi- ja koulutuskuntayhtymien perussopimukset joudu-
Yhdistymisaikataulu
Ollutta:
· Vihannin kunnanhallitus päätti 19.3. Valtiovarainministeriön kuntarakennetyöryhmän esitysten perusteella alueelle on lähitulevaisuudessa tulossa lisää kuntaliitoksia. Yli 3 miljoonaa euroa tasoittaa tilannetta. lausuntonsa huomautuksista, ja tekevät ehdotuksensa valtuustoille yhdistymisestä. Se saa päätösvaltaa, joka sille sen aseman mukaan kuuluukin, Valpas toteaa. Raahen ja Vihannin kuntaliitosprosessilla oli alkuun todella kiire, sillä yhdistymissopimukset ja valtuustojen päätökset piti saada vietyä ministeriöön 11.5. Tavoitteena on saada Raahen valtuustoon myös vihantilaisia vasemmistolaisia, jos kuntaliitos toteutuu. Vihantilaiset näkevät, ettei kunnan liittymiselle toiseen, käytännössä Raaheen ole vaihtoehtoja, vaan kunta on pakkoraossa. Kaikki mahdolliset säästötoimet on jo tehty. kokouksissaan yhdistymisesityksen tekemisestä. kuntaliitosselvityksen ja yhdistymissopimuksen luonnoksen nähtäville panosta. Vihantilaiset ja raahelaiset vasemmistolaiset ryhtyvät yhteiseen vaalityöhön heti. Aluelautakunnan arvovalta ei auta jos sillä ei ole päätösvaltaa, hän ennakoi. varapuheenjohtaja Unto Valpas sanoo
Rakentaminen näkyy ja tuntuu kuntalaisille, Ojala kertoi. Alueelle suunniteltiin aluksi hotellia, mutta kaavamuutoksella alue varattiin asuinrakennuksille.
Rantoja ei pidä rakentaa enempää, Hänninen tiivisti vasemmistoryhmän yhteisen kannan jatkokaavoitukseen. Palvelut ovat toinen tärkeä asia. Synnytyssairaalan jatko on epävarmaa, vaikka Raahen valtuuston on ilmaissut haluavansa sen säilyvän. Kahden kyläkoulun, Haapajoen ja Piehingin koulujen peruskorjauksista on tehty päätökset, jatkossa pitää huolehtia, että korjaukset todella tehdään. Pikkulahden asemakaavan muutos oli iso asia, josta oli eriäviä näkemyksiä vasemmistoliiton ryhmän sisälläkin. Vasemmistoliiton Raahen kunnallisjärjestön puheenjohtaja Niilo Ojala nostaa keskusteluun paikallisesti tärkeitä tavoitteita vaalikaudella ajettavaksi. 10 KANSAN TAHTO 13 2012
Raahessa valmistaudutaan kunnallisvaaleihin
Vasemmistoliitto tavoittelee lisäpaikkoja.
Teksti ja kuvat: TUULA LESKINEN
Vasemmistonuoret ovat innostuneet lähtemään ehdokkaaksi syksyn kunnallisvaaleihin. Pyhäjoki on itsekäs, siellä ei olla valmiita osallistumaan Raahen palvelujen tuottamiseen, niitä kyllä käytetään. Harva täyttää omin nokkineen ehdokkaaksi ryhtymisestä internetissä, vaan valtaosa ehdokkaista hankitaan edelleen kysymällä. Ne, ja puolueen valtakunnalliset teemat otetaan toki huomioon, mutta raahelaiset kuntapolitiikan aktiivit pitävät paikallisia kysymyksiä tärkeimpinä. Kaavoitus on ollut ja on isoin asia. Syksyllä Hännisen nuorimman valtuutetun titteli voi olla vaarassa, sillä kaupungin vasemmistonuoret ovat lähdössä joukolla mukaan ehdokkaaksi ainakin ne joille ikää on kertynyt tarpeeksi. Raahen Vasemmisto tavoittelee täyttä ehdokaslistaa ja nykyistä useampaa valtuutettua syksyn kunnallisvaaleissa. Valppaan mielestä on lyhytnäköistä, jos sairaala lakkautetaan lähivuosina, kun ydinvoimala tuo uutta väkeä alueelle. Hyvinvointikuntayhtymä sen ratkaisee.
Ydinjätettä vai ei?
Vasemmistoliitto puolueena on vastustanut ydinvoimaa, eivätkä raahelaisetkaan suhtaudu lämpimästi Pyhäjoelle aiottuun voimalaan. Edellisissä vaaleissa ehdokaslistalle olisi mahtunut tarjokkaita enemmänkin, mutta siitä huolimatta puolue petrasi paikkalukuaan yhdellä.
Ehdokashankinnassa raahelaisilla kuntapolitiikan aktiiveilla riittää vielä työtä, vaikka innokkaimmat ovat jo suostumuslomakkeen allekirjoittaneet. Pitkään eduskunnassa vaikuttanut Unto Valpas ei asettunut enää ehdolle viime vuoden eduskuntavaaleissa, mutta kunnallisvaaleihin hän on lähdössä ehdokkaaksi mielellään, on jo suostumuksensa antanut. Tuulivoimaa suunnitellaan rakennettavaksi niin paljon, että pitää olla varaa kuunnella ihmisiä, eikä rakentaa turhan lähelle asukkaita, hän painotti. Jesper Uunila täyttää ehdokaslomaketta neljä vuotta sitten valtuustoon nuorimpana valitun Katja Hännisen opastuksella, takanaan Juho Matinlauri.
Sekä nuorin että vanhin Raahen kaupunginvaltuuston jäsen tulee vasemmistoliitosta. Voimalan jätteiden sijoituskysymys saattaa jopa kaataa koko hankkeen. Matti Tyybäkinojalla on ikää ja kokemusvuosia valtuustosta huomattavasti enemmän kuin ensimmäistä kauttaan valtuustossa istuvalla Katja Hännisellä. Konkari on myös lupautunut osallistumaan aktiivisesti puolueensa kampanjaan kaupungissa.
Raahen ajankohtaiset
Vasemmistoliiton valtakunnalliset kunnallisvaaliteemat viimeisteltiin ryhmätöinä puoluevaltuuston
kokouksessa pari viikkoa sitten. Ydinvoiman kannattajatkin täällä vastustavat ydinjätteen sijoitusta, Raahen seudun vasemmisto-. Tällä kaudella ajankohtaisia ovat olleet rantojen rakentaminen sekä tuulivoimakaavat maalle ja merelle. Kaivosasia on edelleen iso puheenaihe, ja ympäristöasiat
muutenkin, Katja Hänninen huomautti. Laivakankaan kaivoksen ylivuotoja ei voida hyväksyä. Vasemmistonuorten kymmenkohtainen lista valtakunnallisista vaaliteemoista julkistetaan huhtikuun puolivälin tienoilla, Niko Peltokangas huomautti. Kunnan pitäisi olla pääsääntöisesti niiden järjestäjä
Ympäristön saastuttamisen tulisi olla kaivosyhtiölle kalliimpi vaihtoehto kuin toiminnan keskeyttäminen, sanoo kotikuntansa ympäristön tilasta huolestunut Juho Matinlauri, Raahen Vasemmistonuorten puheenjohtaja.
"Me asukkaat olemme kunta"
Vasemmistoliiton valtakunnalliset kampanjakärjet kunnallisvaaleissa.
Kunnilla on vastuu peruspalvelujen järjestämisestä. Erityisen tärkeää se on yhdistyvissä kunnissa.
Kampanjakärjet kokonaisuudessaan: www.vasemmisto.fi > Ajankohtaista > Vasemmistoliiton kampanjakärjet kuntavaaleissa 2012. Nuorisovaltuustolla pitää olla todellista päätösvaltaa ja sen roolia on syytä vahvistaa edelleen."
Unto Valpas
"Puhdas ympäristö on kultaakin kalliimpaa"
KT
nuorten puheenjohtaja Juho Matinlauri ihmetteli. Valtuutettujen päätökset vaikuttavat jokaisen ihmisen arkeen. Otetaan sitten vastuuta koko koko paketista, eikä vain rusinoita pullasta, Niilo Ojala kiteytti. Vaikka vasemmistonuoret on aina ollut ydinvoimavastainen, äänesti Matinlauri taannoisessa yleisötilaisuudessa ydinjätteen Pyhäjoelle sijoittamisen puolesta. Muussa tapauksessa kaivoksen toiminta on keskeytettävä. Toimivan julkisen liikenteen, terveyspalveluiden, peruskoulun ja muiden lähipalvelujen pitää tukea kuntalaisten arkea ja asiointia. Sotkamon kaivos on hänen mielestään järkyttävä esimerkki lupamenettelyn laiminlyönnistä syntyvien ongelmien mittakaavasta. Alkuperäisen ympäristöluvan vesienkäsittelyehtoja on ehdottomasti noudatettava. Riittävän pienet opetusryhmät sekä riittävät terveydenhoito-, psykologi- ja kuraattoripalvelut kuuluvat turvalliseen kouluympäristöön. Kuntien sivistystehtävään kuuluvat myös kirjastot, vapaa sivistystyö ja kulttuuritoiminta.
"Emme halua uutta Talvivaaraa"
Viranomaisten tehtävänä on valvoa että kaivokset eivät tuhoa ympäristöään. Lääkäriin on päästävä jonottamatta ja kotipalvelun toimivuus on taattava. Uuden hallituksen muodostavat lisäksi Anni Ahlakorpi, Joel Karppanen, Deniz Kemppainen ja Teemu Myllyoja. Kaikissa päätöksissä tulee muistaa erilaisten perheiden tarpeet ja kasvava yksinasuvien ryhmä.
Kunta kuntalaisille
Kuntalaisilla on oltava vaikutuskanavia saada äänensä kuuluviin myös vaalien välillä ja mahdollisuus vaikuttaa lähiympäristönsä asioihin. Vasemmistonuoret muistuttavat, että kaivoksen toimintasykli on ainoastaan kymmenen vuotta. Jätevesien varastoinnille on kehitettävä muu kestävä ratkaisu kunnes purkuputki on valmis. Kun kuntaliitoksia tehdään, on ne tehtävä paikallisesti ja demokraattisesti sopien ja niin, että lähipalvelut säilyvät tai paranevat ja huolehdittava lähidemokratiasta.
Koulutuksella tasa-arvoa
Vasemmisto toimii päivähoidon ja tasokkaan lähikouluverkoston puolesta. Viime viikolla hän ehti muun muassa vierailla Raahen lisäksi Ylivieskassa. Yksi suuri asia on nuorisotila ja sen aukioloaikojen pidentäminen. Rumuutta ja ikävää vastaan!
Kunnon palvelut ikäihmisille
Jokaisella on oikeus hoivaan ja hoitoon, kun omat voimat eivät enää riitä. Raahessa oli paljon nuorta porukkaa liikkeellä presidentinvaalien alla, ja siksi Matinlauri uskoo aktiivisuuden näkyvän myös syksyn kunnallisvaaleissa.
Katja Hänninen pitää hyvänä nuorisovaltuuston edustajien läsnäolo- ja puheoikeutta lautakuntien kokouksissa. Lautakuntapaikkoja pitää löytyä nuorillekin, hän sanoi. Emme halua Raahen seutukuntaan Talvivaaran kaltaista töpeksintää, Matinlauri sanoo. varapuheenjohtaja Unto Valpas tiesi. Yhteiset koulutustilaisuudet ehdokkaille käynnistyvät toukokuussa Oulussa.
Pohjois-Pohjanmaan Vasemmistonuoret vaatii rotia ja tolkkua kaivosten ympäristöasioihin. Varapuheenjohtajaksi valittiin Juho Matinlauri. Omaishoitajien jaksamista on tuettava.
Parempi kunta työntekijöille
Kuntien omaisuuden ja palveluiden yhtiöittäminen on lopetettava ja estettävä monikansallisten suuryritysten voitontavoittelu kuntalaisten perustarpeilla. Unto Valpas toppuutteli innokkaimpia Pyhäjoelle ydinjätteitä sijoittavia huomauttamalla, että laitoksen tulo ei ole vielä varmaa.
sen roolia on syytä vahvistaa edelleen, Unto Valpas esitti. Vasemmistoliitto ei hyväksy työehtojen polkemista palveluja ulkoistamalla.
Uusi hallitus
Pohjois-Pohjanmaan Vasemmistonuorten vuosikokous valitsi puheenjohtajana jatkamaan Tero Kaikon. varttunein. Jokaisessa lautakunnassa on kaksi nuorisovaltuuston edustajaa, Jesper Uunila kertoi. Asiasta päätetään johtosääntöä tehtäessä, Valpas huomautti. Aktiivinen nuoriso ei vain vaikuta omiin asioihinsa, se myös oppii toimimaan kunnallispolitiikassa. Aloitteita ei ole saatu vii-
Nuorille valtaa
Raahe on valtakunnallisesti edelläkävijä nuorisovaltuustoasiassa, kaupunginvaltuuston 1. Asukkaiden aito huoli lähiympäristöstään ei näytä hetkauttavan pätkääkään monikansallisen, yhden Euroopan suurimman kaivosalan yrityksen toimintaa. Laivakankaan kultakaivoksella Raahessa on syntynyt vakavia ongelmia, koska kaivoksen jätevesialtaat ovat alimitoitettuja. Nordic Mines osoittaa vasemmistonuorten mielestä häikäilemätöntä piittaamattomuutta ja ahneutta halutessaan tuhota lähiympäristöään kullankiilto silmissään. Lähivesien kuntoa ei saa uhrata lyhytaikaisen edun ja kultaharkkojen tähden, sanoo Pohjois-Pohjanmaan Vasemmistonuorten puheenjohtaja Tero Kaikko.
Yhtiö välinpitämätön asukkaiden huolenaiheesta
Vasemmistonuorten kokouksessa todettiin, että Raahessa 18. Kaikki poliittiset nuorisojärjestöt, kokoomusta lukuun ottamatta, luopuisivat ydinvoimasta, Matinlauri huomautti. Neuvolat, kerhotoiminta, nuorisotyö ja sosiaali- ja mielenterveyspalvelut ovat tärkeitä arjessa. Nuorisovaltuuston budjetti on nyt 8 400 euroa, ja sitä pitää kasvattaa, Juho Matilnauri vaati. Sen sijaan osallistumismahdollisuus kaupunginhallituksen kokouksiin ei välttämättä ole läpihuutojuttu, vaikka nuorison edustajilla kiinnostusta olisikin. Jokaisella on oikeus asua omassa kodissaan ja päättää tarvitsemastaan tuesta. Ehdokkaaksi asettuvat nuoret pitää Valppaan mielestä päästää vaikuttamaan kaupungin asioihin, vaalituloksesta riippumatta. Raahen kansalaiskokouksen yksimielistä vaatimusta kaivostoiminnan keskeyttämisestä ei saa sivuuttaa.
Puhdas ja viihtyisä ympäristö kuuluu kaikille
Vasemmisto vaatii kunnilta lisää panostuksia viihtyisään ja ekologiseen elinympäristöön. Nuoret ovat tehneet kaupungille aloitteita ja järjestäneet vuosittaisen Sulatto-tapahtuman. Vasemmistoliiton Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun toiminnanjohtaja Jaakko Alavuotungin autoon kertyy ajokilometrejä paikkakuntia kiertäessä. maaliskuuta kokoontui liki satapäinen kuntalaisten huolestunut joukko keskustelemaan Laivakankaan kaivoksen ongelmista, mutta paikalle ei saapunut yhtään kaivosyhtiö Nordic Minesin edustajaa. Toiminnanjohtajan auton peräkontin ohella kampanjamateriaaleja löytyy internetistä ja piirin toimistolta. Ehdokkaat saavat koulutusta ja tukea puolueelta. Varajäseniksi valittiin Hanna Louhimo, Petteri Moilanen, Laura Piippo ja Juho Saavalainen.
Tukea arkeen
Vasemmistoliitto pitää huolta palvelujen laadusta ja tukee liikunta-, kulttuuri- ja muita harrastusmahdollisuuksia. Nuorisovaltuustolla pitää olla todellista päätösvaltaa ja
Viime vaalien aikaan 74- Eduskunnan jättänyt Unto vuotias Matti Tyybäkinoja on Valpas jatkaa Raahen kunRaahen valtuuston jäsenistä nallispolitiikassa. Raahessa toimii erittäin aktiivinen nuorisovaltuusto. KANSAN TAHTO 13 2012
11
"Raahe on valtakunnallisesti edelläkävijä nuorisovaltuustoasiassa. Kaivos ei saa saastuttaa luonnonvesistöjä. Vasemmistoliitto ajaa maksutonta perusterveydenhuoltoa, ihmisarvoisia sosiaalipalveluita, pienempiä asumiskuluja, työllisyyden parantamista ja palveluiden tuottamista kunnan omana työnä. Virtaa vaikuttamiseen löytyy yhä.
me vuosina läpi, Juho Matinlauri harmittelee. Kaivosyhtiö haluaa laskea jätevetensä lähijokeen, mitä Vasemmistonuoret ehdottomasti vastustaa
Liminka on vanha kulttuuripitäjä. Kirjaston toimenkuva uusissa tiloissa muuttuu, vaikka lähtökohta, kirjojen lainaaminen ja palauttaminen pysyykin, kirjasto-ja kulttuurijohtaja Nevala kertoo. Pian valmistuva rakennus on. Arkkitehti Ari Järvinen on suunnitellut uudesta kirjastotalosta auran muotoisen pitkine sivuineen. Nevalan mielestä vanhan Limingan miljöötä voisi tuoda enemmänkin esille. Limingassa vanha ja moderni yhdistyvät hyvällä tavalla, kirjasto- ja kulttuurijohtaja Janne Nevala sanoo. Auran kärki osoittaa kohti vanhaa Liminkaa kuin viittauksena vanhaan. Miljöö on hienosti säilynyt 1900-
luvun alun ympäristö, jonka kohdalla joen toisella puolella on taidekoulu. Paraatipaikalla Limingan keskustassa sijaitsevasta uudesta kirjastosta halutaan kaikkien liminkalaisten näköinen, paikka, jonne on helppo tulla, viettää aikaa ja jossa voidaan järjestää kulttuuritapahtumia ja taidenäyttelyjä.
Nykyiset Limingan kirjaston tilat ovat sokkeloiset ja ahtaat.
Sokkelosta selkeisiin tiloihin
Kirjasto on toiminut yli 30 vuotta sokkeloisissa entisissä liiketiloissa. Sillat yhdistävät uuden ja vanhan. Vilho Lammen maalaamat maisemat ovat täällä edelleen. 12 KANSAN TAHTO 13 2012
Tähän tulee limi
uusi olohu
Limingan k toukok vi
Teksti ja kuvat: TUULA LESKINEN
Limingan keskustaan saapuessa ei voi olla huomaamatta kirjaston uudisrakennusta, jonka rakennustyöt ovat loppusuoralla
Vuoden alusta kymmenen kunnan Outi-kirjastoryhmään liittyi myös Oulu. Kirjastotyöntekijöiden tyypillisiä vaivoja ovat olkapää- ja kyynärpäävaivat ja ennen kirjaston avautumista henkilökunta voikin käydä verryttelemässä säkillä, johtaja visioi. Kirjasto- ja kulttuurijohtaja tuottaa itsekin kulttuuria monin tavoin. Silti investointi on iso. Kirjastolla on myös tiiviit yhteydet kunnan päiväkoteihin ja kouluihin. Liminka on Suomen nuorin kunta, jonka keski-ikä on vähän yli 30 vuotta. Ajatus
on antaa paikallisille taiteilijoille, opettajille ja oppilaille tilaa tulla töillään esille. Erillistä näyttelysalia ei taloon tule, mutta yksi seinusta on varattu vaihtuville näyttelyille. Internetistä löytyy lähes kaikki, mutta aina on ihmisiä, jotka haluavat konkreettisen tuotteen käteensä. Nevala on harmissaan siitä, että
kirjaston muutto uusiin tiloihin alkaa kuussa. Uudessa paikassa kirjasto avaa ovensa viimeistään heinäkuun alussa, Nevala lupaa. Asiakkaalle se näkyy valikoiman laajenemisena, Nevala kertoo.
Vierailevia tähtiä ja omia
Pienet kirjastot ovat hyötyneet kirjastokimpasta esimerkiksi kirjailijavierailijoiden saamisessa. Kukaan ei tule kyselemään että miksi on paikalla. Vinyylilevytkin ovat tehneet jonkinlaisen paluun, Kempeleen musiikkikirjastosta Limingan kirjaston johtoon reilu vuosi sitten siirtynyt Nevala tietää.
Muutto alkaa toukokuussa
Uusi talo luovutetaan toukokuun alussa, ja muutto pääsee käyntiin. Puolet henkilökunnasta kuuluu lastenlauluja esittävään Limingan kirjaston varikset - ryhmään. Päädyn latoon viritellään ennen kaikkea nuorisoa ajatellen liikunnallista pelihuonetta. Kirjaston lastenlauluryhmän lisäksi Nevala voi nousta esiintymislavalle 70-lukulaista rokkia soittavassa Konihauta-bändissä tai puoliakustisessa Vaikeat Ihmiset Unitedissa. Pelaa koripalloa Taivalkosken Kuohussa.
Limingassa on paljon lapsia, ja heidät otetaan kirjaston toiminnassa erityisesti huomioon,lupaa Janne Nevala.
muun muassa yläkerran osastoihin.
Kulttuurimyönteinen Liminka
Kirjaston rakennuskustannukset ovat yhteensä noin kolme miljoonaa euroa, josta liki puolet kattaa valtiolta saatu tuki. Vaikka uusia kalusteita hankitaankin, viedään vanhoista tiloista parhaat
Liminkalaiset eivät joudu olemaan siirtymävaiheessakaan ilman kirjastopalveluja. Monet tulevat kirjastoon pelkästään lukemaan lehtiä. Huhtikuun ensimmäisellä viikolla pidettävällä Limingan lastenkulttuuriviikolla kahdella koululla vierailee lastenkirjailija Kari Levola, Nevala markkinoi. KANSAN TAHTO 13 2012
13
nkalaisten
Tilaa on! Kirjasto- ja kulttuurijohtaja Janne Nevala näyttää kirjahyllyjen paikkaa Limingan uudessa kirjastorakennuksessa.
Janne Nevala
· s. Avoin korkea tila on pääosassa, sisääntuloa ja päätyä hallitsevat maaseutupitäjäteemaan liittyen latomaiset osat. Tupos kasvaa nopeasti, mutta kaikki eivät ole hoksanneet koulukeskuksessa sijaitsevaa kirjastoa kaikkien käytössä olevaksi. Nevala kiitteleekin kunnan kulttuurimyönteisyyttä. Kirjastosalin aineistohyllyt muodostavat rauhallisia "mökkejä". Paikkakunnalle muuttaa koko ajan lisää väkeä, etupäässä lapsiperheitä. Uusi kirjasto on melkeinpä vastakohta entiselle ahtaalle ja sokkeloiselle. Konsolipelien ohella pääsee testaamaan nyrkkeilysäkkiä, hanskat lainataan kirjastokortilla. Tilan reunoille järjestetään istumapaikkoja lueskeluun ja musiikin kuunteluun. Liminkalaiset eivät joudu olemaan ilman kirjastopalveluja muuton aikana. Tupoksen kirjasto on muuton aikana auki joka arkipäivä.. Sinne voi palauttaa lainattuja kirjoja ja sen kokoelmista lainata.
Kirjaston väki toivoo Tupoksen kirjaston löytävän näin uusia asiakkaita. Kävijöille ovet aukeavat meistään heinäkuun alussa.
kirjaston käyttäjinä miehet ovat vähemmistönä ja että yläasteen lopulla nuorten lukemisharrastus ei ole "coolia". Lasten ja nuorten suuri määrä otetaan huomioon kirjastopalveluissa. Kakkoskerrokseen tulee varasto- ja opetustilaa sekä kotiseutuosasto. 1966 Taivalkoskella · puoliso ja kaksi lasta sekä sekarotuinen
koira
uone
· Limingan kirjasto- ja kulttuurijohtaja, FM · harrastaa musiikkia, lukemista, · esikoisromaani Hammaskeijo ilmestyi
alkuvuodesta
kirjoittamista ja urheilua. Liminkalaiset lukevat paljon lehtiä. Musiikki-ihmistä huolettaa myös cd-levyjen lainaamisen väheneminen. Muutto otetaan huomioon myös laina-ajoissa. Kun Nevala perheineen muutti kuntaan kuusi vuotta sitten, Limingassa oli 6 000 asukasta, nyt liminkalaisia on kohta 10 000. Vanha kirjasto sulkee silloin ovensa. Tupoksen kirjasto on nyt auki kolmena päivänä viikossa, mutta muuton aikana se on auki joka arkipäivä. Lehtisali tulee heti sisääntulosta seuraavaksi ja sitä voidaan käyttää myös muun muassa äänestyspaikkana. Ohjelmaa tuotetaan myös kirjaston omin voimin. Uusi työntekijä antaa lisämahdollisuuksia löytää uusia käyttäjiä kirjastolle, järjestää erilaisia tapahtumia ja lisätä esimerkiksi kirjavinkkausta koululaisille. Nevala uskoo lähikuntien kirjastojen käytön lisääntyvän oman kirjaston ollessa kiinni. Kirjaston neliömäärä kaksinkertaistuu nykyisestä. Esikoisromaanin julkaisutilaisuus oli vastikään Taivalkoskella veteraanien koripalloturnauksen yhteydessä.
ensimmäinen varsinainen kirjastolle rakennettu tila. Kirjasto on saanut pitkään kaipaamansa uuden kirjastonhoitajan toimen. Kirjasto on sosiaalisestikin tärkeä paikka. Nimekkäät vierailijat nostavat profiilia
Taakse jäi omakotitalo ja vakituinen työpaikka.
Puherunoutta
Kolarin murteella runoilemisen aloittanut Halmkrona kertoo uskaltaneensa ensimmäistä kertaa Limingan kirjoittajakurssilla tulla näkyväksi runojensa kanssa. Se on meinannut valmistua monta kertaa, tosin sen myötävaikutuksesta on valmistunut toinen runokokoelma, runonäyttely ja postikortit, kolmas teos ja laulun sanoja tunteista. Kolarin murre helpotti runoilemista, koska hän liittää kolarilaiseen murteeseen suoraan puhumisen. Nykyään hän tekee runomuotokuvia tilauksesta, vaikkapa yksityisesti, erilaisissa tapahtumissa ja kahviloissa, esimerkiksi Tähtitornin kesäkahvilassa Oulussa. · Seitsemän veljestä, Limingan taidekoulun kirjoittaja- ja sarjakuvalinjan yhteisteos. Onkohan se minun muusani, se neljäs teos, runoilija pohtii. Muita haaveita ovat esimerkiksi äänikirjat. Runoilija Kaisa Halmkronalta on tähän mennessä ilmestynyt kaksi runokokoelmaa. Runomuotokuvia voi tehdä jokainen, joka tuntee haluavansa tehdä niitä. Saisi keskittyä kirjoittamiseen ja saattamaan kokoelmia valmiiksi. Ruonomuotokuva on runo henkilöstä sellaisena kuin runoilija hänet näkee tässä hetkessä, Halmkrona kertoo. Tärkeintä muotokuvissa on myönteisyys. Jos runoilijana haluaa kirjoittaa jostakin ilkeän runon, silloin se on vain ilkeä runo, eikä runomuotokuva. Hän käy asuntolan väen kanssa zumbaamassa, kuntosalilla, kävelyllä ja uimahallilla. Runomuotokuvien tekemistä pitää harjoitella. Olen liminkalaistunut kolarilainen, Halmkrona luonnehtii. Työn alla olevista kokoelmista murre on jäänyt pois, mutta puherunous on jäljellä. Kotiseutu ei lähde ihmisestä, murrekin kuuluu vielä puheessani. Kieli on muuttunut, koska
haluan lukijan kiinnittävän huomion eri asioihin kuin murteeseen. Limingan taidekoulun kirjoittajakurssin jälkeen hän viihtyi Kolarissa vielä vuoden, ja tuli sitten takaisin paikkaan, jossa voi kirjoittaa. Halmkrona vetää myös runomuotokuvatyöpajoja, joissa hän opettaa muotokuvien tekemistä. 14 KANSAN TAHTO 13 2012
Runoilija maalaa sanoilla muotokuvan
Kaisa Halmkronalle Liminka on hyvä paikka kirjoittaa.
Kaisa Halmkrona haaveilee kirjoittamisvapaasta.
Teksti ja kuvat: TUULA LESKINEN
Väylän varrella Kolarissa kasvanut Kaisa Halmkrona kaipaa entisiltä kotikulmiltaan erityisesti tuntureita ja laskettelua. Neljäs teos odotuttaa itseään, jotain on tulossa, jota pitää vielä oppia ja se oppi tulee elämällä, kokemalla ja kirjoittamalla. 1970 Ylitorniolla · kolme lasta, joista nuorin asuu kotona, yksi lapsenlapsi · koulunkäynnin ja vapaa- ajan ohjaaja ammattiopisto Luovin Limingan asuntolassa · ohjaa Utajärvellä kerran kuukaudessa luovaa kirjoittamista · tekee tilauksesta runomuotokuvia ja vetää runomuotokuvapajoja · julkaissut kaksi runokokoelmaa: Salarakhaus 2006 ja Kerjääksie rakhautta 2010. Viime keväänä kuudessa paikassa kiertänyt runonäyttely Ihmisissä aloitti kierroksensa Limingan kirjastosta. Parin viikon välein kirjastossa asiakkaana vieraileva
Halmkrona toivottaa uuden kirjastorakennuksen tervetulleeksi Liminkaan.
kahvilassa istuskellessaan ja sisääntulevia ihmisiä katsellessa.
Runomuotokuva
Ensikosketuksensa luovuuskouluttaja Natalie Goldbergin ideaan perustuviin runomuotokuviin Kaisa Halmkrona sai opiskeluaikanaan, jolloin hän tienasi opiskelurahaa mm. Teen sitä työkseni, mitä tekisin vapaa-ajalla muutenkin. Runoilija haaveilee pääsevänsä
kirjoittamisvapaalle, vaikka vähäksi aikaa. · Ihmisissä runonäyttely ja postikortit yhdessä Janne Halmkronan kanssa 2011.
"Uskon haaveisiin, elänhän parhaillaankin yhtä haavettani todeksi.". Joitakin runoja on jo äänimuodossa, muun muassa valtakunnallisen lavarunouden SMkilpailun Oulun osakilpailun jäljiltä pari vuotta sitten. Koin sielun lähtevän runoistani. Kolmas on oululaisella Martti Dahlströmillä kuvitettavana. Sen Halmkrona paljastaa neljännestä kokoelmastaan, että se kertoo tunteista, jotka ovat saaneet ihmishahmon muodon. Uskon haaveisiin, elänhän parhaillaankin yhtä haavettani todeksi.
Kaisa Halmkrona
· s. Siinä hän tuli kolmanneksi. Neljäs on ollut tekeillä pitkään. Näyttelyssä Kaisan runoja kuvittavat isoveljen Janne Halmkronan ottamat valokuvat. tekemällä runomuotokuvia Oulun torilla. Kirjoittajakurssilla minulle selvisi, että runojeni tyyli on puherunous, ja minulle runoilemisessa on tärkeintä saada sanottua asiani runojeni kautta. Mielikuvaharjoituksia Halmkrona saattaa tehdä
Haaveet
Ammattiopisto Luovin Limingan asuntolan vapaa-ajanohjaaja nauttii työstään. Liminkaan hänen piti tulla vain käymään vuodeksi kirjoittajakurssille, mutta toisin kävi. Kokeilin kirjoittamista myös kirjakielellä, mutta se ei onnistunut
Tiedon keruu on pääosin harrastajien varassa. Yliopistoissa ynnä muissa on erittäin vähän alan palkkatyöväkeä. Kun osallistujia oli noin 5500, on 17. Talkooväen työstä kertyy tuhansia henkilötyövuosia, ja tämä työ on vapaasti yhteiskunnan käytössä. Mikko on kirjan päähenkilö, ja ainoa jonka pään sisään päästään. KANSAN TAHTO 13 2012
15
Kiikarit kaulaan ja kartoittamaan
Linnuista ei olisi paljonkaan tietoa ilman harrastajia.
MAIJA AALTO
Linnuista kerrotaan usein uutisissa. Sama koskee kasvi- ja hyönteismaailmaa ja kaikkea luontotietoutta. Kannattaa tehdä pöllöretkiä ennen kuin yöt vaalenevat liikaa. Hän on toiminnanjohtajana Suomen Birdlifessa, johon kuuluu 11 000 varsinais-
Limingasta kotoisin oleva kuvataiteilija Jari Kostet, joka työskentelee Metsähallituksen graafisena suunnittelijana, on maalannut kymmeniä kansikuvia kotimaakuntansa lintutieteellisen yhdistyksen julkaisuun Aureolaan. Varsinais-Suomen jo lumettomilla pelloilla tepastelee ennennäke-
mättömän aikainen hanhikarja. Lintujen levinneisyydestä ja määristä tiedettäisiin tuskin mitään ilman aktiivisia lintuharrastajia. Pojat pelaavat, kokevat ensihumalan, huomaavat tytöt ja löytävät. Mutta mistä tämä tiedetään. Pihabongaukseen osallistui viimeksi noin 15 000 ihmistä, he katselivat lintuja pari tuntia omalla pihalla. Aureolaa voi kysyä PPLY:stä tai kirjastosta. Näinhän elämässä usein käy. Sisäsivuilta löytyy PPLY:n syksyn 2010 joutsenseminaarin alustuksia ja muuta tietoa kansallislinnustamme ja kirjailija Yrjö Kokon roolista sen pelastamisessa sukupuutolta. Pohjois- Suomeen ovat tulleet vasta ensimmäiset merihanhet.
MAIJA AALTO
80-luvun nuorison kasvukivut
Janne Nevala: Hammaskeijo. Lajikatsaukset eri vuosilta taas ovat asiaan vihkiytymättö-
mälle oudompaa luettavaa, mutta niistä viimeistään paljastuu harrastajien suuri työmäärä. Metsähanhia on Laitilassa yhdessä paikassa toista tuhatta ja Luvialla yli 1500. Rovaniemen Niskanperällä ramppaa turisteja kaikilta mantereilta kiikaroimassa huippuharvi-
naista tunturipöllöä, joka on paistatellut kameroitten räiskeessä jo neljättä viikkoa. Komeita lapinpöllöjäkin on nähty Rovaniemellä ja lisäksi ainakin Raahessa. sija melkoinen saavutus. aktiivisin: hän ilmoitti kartoitukseen 10 158 lintuhavaintoa. Kirjoittajien ja kuvaajien yhteismäärä on 250 paikkeilla, kertoo julkaisun oululainen päätoimittaja Tapani Tapio. Artikkelit petolintuseurannasta, tiaisvaelluksista ja harvinaisuuksien jännittävästä etsinnästä avautuvat kelle vain samoin hienot lintuvalokuvat. mistä myyrät puuttuvat. Monille kevät tulee vasta töyhtöhyypän mukana. Romaanin loppupuoliskolla palataan Taivalkoskelle reilun kahdenkymmenen vuoden jälkeen. Järjestön tutkimus- ja suojeluvastaava Teemu Lehtiniemi huomauttaa, että merkitystä on myös sillä tiedolla, jota saadaan vähemmän sitoutuneilta luonnon tarkkailijoilta. Sen aineistoa on tulossa myös nettiin.
Pihabongaajakin auttaa lintutiedettä
Lintuharrastuksen suosio ja Birdlifen jäsenmäärä ovat kasvussa. Rokkimopo-kustannus uusia harrastuksia urheilun rinnalle. Sen netissä ylläpitämää Tiira-lintutietopalvelua käyttää jo 15 000 ihmistä. Mikonkaan ajatuksiin ei päästä syvällisesti käsiksi, sillä vaikka Mikolla on pimeä puolensa, jonka seuraukset ovat dramaattisia, mutta jonka painoarvo tekstissä jää turhan viitteelliseksi. Luontoa toki harrastetaan ei niinkään työn kuin hauskuuden vuoksi. Janne Nevala tavoittaa esikoisromaanissaan Hammaskeijo 1980luvun ajan mainiosti kuvaamalla sen ajan musiikkia, pukeutumista ja nuorison ajatuksia. Birdlife saa 700 000 euron vuosibudjetistaan vain 15 prosenttia valtionavustuksina.
Aureola avain Pohjois-Pohjanmaan lintututkimukseen
Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellinen yhdistys PPLY on juuri julkaissut 32. Lumisista maisemista huolimatta uskalikkoja pieniä siipiveikkoja on ehtinyt jo pitkälle pohjoiseen. Mikolla ei mene kovin hyvin, eikä kovin monen muunkaan nuoruushaaveet ole toteutuneet odotetulla tavalla. Västäräkkejä on nähty Oulussa,
kottarainen Kemissä ja Kuusamossa, kiuru Kemijärvellä. Birdlifella on 30 alueyhdistystä. Huvi ja hyöty yhdistyvät Suomen luonnonhistoriallisessa keskusmuseossa, jossa on miljoonittain harrastajien keräämiä näytteitä. Hinta/hyöty-suhde on yhteiskunnalle edullinen. Heidän antamistaan tiedoista on suuri apu talvilinnustoselvityksissä.
Halpaa huvia yhteiskunnalle
Valtakunnallisen lintuatlaksen tekemiseen osallistui 5500 meidän aktiivia, kertoo Aki Arkiomaa. Mutta vielä puuttuu monta lajia. Muiden motiivit paljastuvat tekemisessä ja repliikeissä, jos ovat paljastuakseen. Sen ansiosta muun muassa ilmastonmuutoksesta ja vesistöjen tilasta saadaan ihmisille elintärkeää tietoa. Kerrotaan myös neljän Uudenmaan lintuharrastajan tutkimusmatkasta Pyhännän soille, joilta he löysivätkin paljon kiinnostavaa. Eletään aikaa 80luvun alussa. Lukija pääsee Nevalan matkassa myös pelikentälle pitelemään palloa ja tuntemaan adrenaliiniryöppyjä jännittävässä ottelussa. Jouheva kerronnan eteneminen yhdistettynä sopivaan sekoitukseen yleiskieltä ja repliikkien taitavasti tallennettua murretta pitää lukijan mielenkiinnon yllä, muutamasta turhasta kohtauksesta huolimatta. Pieni kirjasinkoko ei ole kovinkaan lukijaystävällinen.
TUULA LESKINEN
On kolme taivalkoskelaista nuorukaista, Mikko, Pekka ja Jouni. Myös lintuhavainnot päätyvät keskusmuseoon ja palvelemaan tutkimusta.
ta ja kolmisen tuhatta kannatusjäsentä. Nimi tulee PohjoisPohjanmaalta jo hävinneen peltolinnun, kultasirkun tieteellisestä nimestä. Yhdistys on julkaissut Aureolaa vuodesta 1976. Pienellä tiivistämisellä sujuva teksti olisi voinut parantua entisestään. Yhteistä heille on koripalloharrastus ja ikä viidentoista vuoden korvilla, peruskoulun viimeinen luokka menossa. Järjestöllä on suojelu-, tutkimus-, koulutus-, nuoriso-, rengastus- ja julkaisutoimintaa ja laajaa kansainvälistä yhteistyötä. Laulujoutsenperhe kaunistaa uusimman Aureolan kantta.
Ilmassa nyt: Pöllöjä soitimella
M
ahtava myyrätalvi näkyy pöllöjen runsautena, paitsi Oulun seudulla. Tuon ajan nuoret tunnistavat tekstistä itsensä. Birdlifen nettiarkisto puolestaan kertoo, että vuosien 20062010 valtakunnallisen lintuatlaksen teossa Tapani Tapio oli Suomen 17. Uuden Aureolan teemana on laulujoutsen heti kannen kuvasta lähtien. vuosikirjansa. "Metsähanhien muutto ennätyksellisen aikaista" tai "Pajulintu maamme yleisin pesimälintu" tai "Kottaraiset harvinaistuneet nopeasti". Ensin jäsenlehtenä ja vuodesta 1998 vuosikirjana. Huuhkajat huhuilevat ja helmi-
pöllöt puputtavat
Ennen kuin Ele kumarsi Hailuodon kirkossa, Elina sanoi: "Hyvä yleisö. Kas, vaikka cembalo on ulkonäöltään pianon kaltainen, niin kielisoitinhan se on, ja niinhän on harppukin. Elina Könönen, omaa sukua Järvenpää, sanoo olleensa niin pieni likka, ettei kuoron vierailusta paljon muista. 16 KANSAN TAHTO 13 2012
Rakkaat ystävät jommin kummin ja molemmin puolin: Tummahiuksinen Ele, vaaleahiuksinen Elina, Elinan mummolan pihapiirissä.
Tasavertaiset ystävät kaikessa
Yhteinen rakkaus musiikkiin synnytti virolaisen Elen ja suomalaisen Elinan ystävyyden.
Volga alkoi olla 1990-luvun alussa maanteillämme harvinainen kapistus, jopa hienoinen keräilyharvinaisuus. Tämä on varmaan monelle oudonmakuinen alku pienen pienelle jutulle Elen ja Elinan ystävyydestä, mutta minkäs teet, näinhän me vieraita maailmoja hahmotamme, ehkäpä liiankin usein, tavaroiden ja tottu- Ele Sonn ja viulisti Antti Hosio hioivat viimeisiä nuotteja messun harjoituksissa. Kuitenkin 1990-luvulla perheiden väliset kontaktit harvenivat, kunnes kymmenisen vuotta sitten aikuistuneet Elina ja Ele "löysivät" uudelleen toisensa. Ja Ele tuli. Kempeleläiset tekivät vuoden kuluttua vastavierailun Viroon, sen Elina, hänkin jo kuorolainen, muistaa erityisen hyvin. Ele ihmetteli aidosti, niin kuin vain ihan oikeaa ihmettä ihmetellään. Ele soitti molemmissa messuissa cembaloa, vaikka messun nuotteihin oli merkitty harppu. Ele on useana kesänä opiskellut cembaloa Suomessa Raudaskylässä, Elina puolestaan vieraillut miehensä ja lastensa kanssa Elen luona Tartossa ja Hiidenmaan kesämökillä. Tarkoittaa pianistia joka soittaa läpi kaiken sen musiikin mikä tarvitaan, niin oopperat kuin operetitkin. Ele asui muutaman päivän pienen tyttärensä kanssa, nätti kuin nukke, Elinan perheessä, ei vieraana, vaan Elinalle rakkaana Elenä. Pitkän ajomatkan päättyessä nuori tarttolainen Ele ihmetteli Volgan takapenkiltä kempeleläisen omakotitalon ulkoista jos sisäistäkin todellisuutta. Volgassa oli itsenäisen Eestin rekisterikilvet, niin että olihan siinä kempeleläisilläkin aihetta nostalgissävytteisesti näkemäänsä katsella, mahdollisuus kurkistella omaan lähimenneisyyteensä. Virolaisilla kuoroilla oli tapana harjoitella pitkään ja suurella tunteella, sen nuori Elina pani merkille. Isäpuoli Vello Volgan ratissa, äiti vieressä. "Tule". Elen siteet Suomeen ovat nykyisin lujat ja rakkaat. Ele on nykyisin kovan luokan ammattimuusikko, Tarton teatterin harjoituspianisti. Saanen esitellä cembalistin; Ele Sonn, minun niin rakas Eleni".
Kuvat ja teksti: HEIKKI KIRSTINÄ. Yhteinen rakkaus musiikkiin, etenkin laulamiseen synnytti suomalaisen ja virolaisen perheen keskinäisen ystävyyden. Ele oli majoittunut Järvenpään perheessä jo aiemminkin. Huolimatta siitä että Ele oli vieraillut ja majoittunut aiemminkin Kempeleessä Järvenpään perheessä. Elina on Kempeleen lukion musiikinopettaja, kamarikuoro Aioloksen johtaja, paljon muutakin. Aidosta ystävyydestä ja rakkaudesta on vaikeampi puhua kuin rakkaudesta musiikkiin ja laulamiseen. Ja kun reilu viikko sitten Aiolos-kuorolle ja Oulun Kamariorkesterille tuli Oulun musiikkiviikoille esitettäväksi Irlantilainen messu Oulun tuomiokirkossa ja Hailuodon kirkossa, Irish Mass, Elina soitti Elelle Tarttoon. Taide, etenkin kuorolaulu antoi mahdollisuuden purkaa tuntoja ja sanallisia salamerkityksiä joihin vain virolaisilla itsellään oli oivaltava avain. Viro kamppaili par aikaa itsenäisyyttään kohti, katkoi laulaen viimeisiä siteitään irti Neuvostoliitosta. musten kautta. Tyttökuoro Kurekell vieraili Kempeleessä vuonna 1988
........................114 Turun os. ....................072 Kemin os. ...........................120 Pudasjärven autoalantyönt. ..................................742 Puu- ja erityisalojen Kuhmon os. .............................425 Rantsilan os. Tlaus on voimassa kunnes se perutaan.
Kansan Tahdon näytenumero maksutta
Sukunimi Etunimi
VOIT TEHDÄ TILAUKSESI:
· soittamalla puh. .................076 Rl:n Ylivieskan os. JHL ...1141 15,00 12,00 8,41 10,00 9,00 20,00 11,77 15,00 15,00 10,10 25,00 8,41 11,00 8,41 6,75 40,00 15,00 20,00 8,41 16,00 12,00 10,00 10,00 8,41 13,46 10,00 20,00 20,00 10,00 10,09 8,41 5,00 17,00 39,00 11,00 8,50 10,00 10,00 34,00 11,77 20,00 8,50 10,00 10,09 10,00 8,41 8,41 10,09 8,41 10,00 10,00 20,00 16,82 10,00 8,00 10,09 8,41
PUU- JA ERITYISALOJEN AMMATTILIITTO 15,00
Veitsiluodon puuosasto .............018 Kajaanin os. .........................187 Taivalkosken os. ......609 maksetaan kuittia vastaan Turun Yliopiston ao JHL ............631 Rovaniemen kaupunkiseudun JHL ry os ..................................632 Rovaniemen os .........................651 Kalajoen os ................................652 Kuhmon JHL os ........................655 KSL ...........................................663 Vaalan os ..................................665 Haukiputaan JHL os ..................669 Inarin JHL ry .............................674 Kempeleen os ............................680 Paltamon os ..............................686 Sotkamon os .............................697 Kolarin os ..................................704 Ristijärven os ............................718 Muhoksen os ............................719 Ylitornion os ..............................749 Puolangan kunnalliset JHL ........751 Raskoneen ammattiosasto .........841 Raideammattilaisten os. .................286 Rl:n Ylivieskan os. ............059 Pihtiputaan-Pyhäsalmen os ..... os. 263 Sievin os. .................350 Rl:n Nivalan os. ................473 Rl:n Oulun maa- ja vesirakent.. Kittilän os. ..........................260 maks. ao ..................122 Karjaan os. .....................013 Jyväskylän os. ...............................026 Kärkölän os. ...........................016 Kemin os. Voit myös tutustua lehteen edulliseen tarjoushintaan
Useat SAK:n ammattiliitot ja -osastot maksavat osan liittonsa ja osastonsa jäsenten tilausmaksusta, jos kyseessä on kestotilaus tai vähintään 12 kuukauden tilaus. ..............................163 13,00 8,41 10,00 8,00 50,00 11,00 15,00 16,82 20,86 14,30 16,82
RAKENNUSLIITTO 15,00
Rl:n Helsingin os. ............................057 Rovaniemen os. .041 Raahen os .................................055 Oulun os. ......................003 Rl:n Tampereen os. ................................585 Puu- ja erityisalojen Ivalon os. ...........................160 Vihannin os. .......................238 Rl:n Juankosken os. .................406 10,00 20,00 8,41 10,00 25,00 20,00 8,50 20,00 20,00 10,00 20,00 5,00 14,00 12,50 30,00 25,00 13,50 15,00 8,41 15,00 20,00 8,41 5,00 11,77 15,00 17,00 17,00 15,00 16,82 25,00 20,00 16,82 16,82 30,00 8,41 18,00 13,00 16,82 20,00 20,00 20,00 20,00 41,00 11,77
Oy Aga Abtyöntekijät .................035 Rovaniemen os. ......................540 Rl:n Kajaanin os. ..................................127 Mäntyluodon Ahtaajat os. ........................099 maks. .................................761
10,09 8,41 12,61 15,00 30,00 20,00 8,41 10,09
Rl:n Pudasjärven os. ........................306 Pyhäsalmen os ..........................309 Keski-Lapin kaivos ja metallityöväen ao ......................................313 Kemijärven os. ...............168 10,09 24,00 8,41 25,00 10,09 15,00
Rovaniem ja ympäristön os. ...........................272 Rl:n Haapajärven os. ...........................685 13,00 22,60 14,00 5,05 16,82 16,80 8,41 14,30 6,00 16,82 5,05 6,72 30,00 15,00 15,00 25 % 8,00 20,00 13,46 23,00 8,41 20,00 35,00
SÄHKÖLIITTO 18,00
Oulun Sähkötyöntekijät ..............001 Veitsiluodon Sähkötyöntekijät ........................002 Muhoksen Sähkötyöntekijät ........................003 Karihaaran Sähkötyöntekijät ........................009 Kemin Sähkötyöntekijät ........................012 maks. kuittia vastaan Kainuun os ................................752 10,00
PAPERILIITTO 14,00
Nokian os. ..........................142 Kaskisten puutyöläiset ...............157 Haapajärven os. .............................351 Nivalan os .................................353 Oulaisten os. ....................128 Kokkolan Metallin os. JHL ...1015 Raideammattilaisten os. ...................010 Rl:n Hyvinkään os. ...............................063 Epilän os. Tarjoamme uudelle kestotilaajalle kuukauden lehdet kaupan päälle. os 070 Oulun Kaapelin os. (08) 537 1722 · postitse lähettämällä oheisen tilauslomakkeen · Internetistä: www.kansantahto.fi · sähköpostitse: tilaukset@kansantahto.fi
Lähiosoite
Puhelin
Postinumero
Postitoimipaikka. ...............................014 Vaasan metalli os. ................................081 Järvenpään os ...........................090 Rovaniemen os. ......................356 Rl:n Sotkamon os. ...................531 Rl:n Helsingin os. .........393 Rl:n Rovaniemen os. ..........332 Pyhäjoen os. .....................640
25,00 25,00 10,00 11,77 10,00 6,73 21,86 15,00 15,00 12,00
SEL 33,00
Oulun os. Omat lehtietunne voitte tarkistaa osoitteesta: www.kansantahto.fi
Kyllä kiitos, tilaan:
Kansan Tahto
Kestotilaus, kuukausi kaupan päälle
Kansan Tahto + Kansan Uutisten Viikkolehti
Kestotilaus, kylpypyyhe kaupan päälle
65 /v 160 /v 10 30
Kansan Tahto maksaa postimaksun
Kansan Tahto
2 kk
Kansan Tahto + Kansan Uutisten Viikkolehti
2 kk, kylpypyyhe kaupan päälle
Tunnus 5003916
00003 VASTAUSLÄHETYS
PALVELUALOJEN AMMATTILIITTO 12,00
Hyvinkään liiketyöntekijät ..........019 Tampereen varastotyöntek.os ....030 Korpilahden liiketyöntekijät ..........136 LiikealanTornion osasto .............169 Ivalon liikealan os ......................241 PAM Oulun Kiinteistötyöntekijät os .............506 Rovaniemen os. ...................................043 Kajaanin os ................................051 Pietarsaaren os. ..............................136 Oulun alueen os. ........................052 Kirkniemen os ...........................087 11,77 8,41 15,00 24,00 28,75 32,00 16,82 16,82
METALLI 25,00
Helsingin os. 066 Kalajokilaak. ..................................683 Sodankylän metsätyöv. ..728 Ylitornion Puu- ja erityisalojen os ....................................729 Puu- ja erityisalojen Kestilän puu- ja erityisalojen os. auto- ja öljyt. .......................550 Rl:n Oulun os. ......................028 Hietalahden telakkatyöväen os. ...........................053 Rl:n Oulun os. ...................................056 Kajaanin os. .......................058 Tornion kuljetustyöntek. ........................622 Helsingin os ..............................716 8,41 20,00 8,41 8,50 7,57 15,00 16.82 11,70
KESTOTILAUS
Kestotilaus on vaivattomin tapa tilata. ...................128 Rl:n Rovaniemen os. ...................................004 Hämeenlinnan os. ..........................314 Rl:n os. ...........................428 Rl:n Pellon os. ...........................089 Pyhäsalmen os. ..................................065 Strömbergin tehtaan työntek. ....................363 Rl:n Suomussalmen os. kuittia vastaan Kemin os. ...................................054 Tornion Panimotyöl. ...............................089 maks. ja kaivos os. ...................................118 Metalliteht.työnt. kuittia vastaan Pietarsaaren JHL........................050 Meri-Lapin JHL ..........................052 maks. os. ...................................076 Kuusamon os. .............100 Martinniemen os. ............114 Kalajoen Sähkömiehet ...............179 12,00 20,00 13,46 10,09 16,82 20,00 20,00 10,09 16,82 31,25 25,00 14,00 15,00 10,00
TEOLLISUUSALOJEN AMMATTILIITTO RY 18,00
Nokian os ..................................028 11,77 Oulun lääketyöntekijät ...............033 16,82
· Ammattiosaston taloudenhoitaja! Tarkista, että osastosi myötämä etu on oikein luettelossa.
KANSAN TAHTO MEIDÄNKIN KOTIIN!
Kansan Tahdon ilmestymispäivä on torstai. .........................351 Rl:n Utajärven os. .......................099 Rl:n Oulun os. kuittia vastaan Rovaniemen os. ....................234 Rl:n Tervolan os. ...................................420 Pirkanmaan tekstiilin ao .............528 Tornion Tekstiilityöväen ao ........598 Helsingin kirjatyöntekijät ............001 Kajaanin Kirjatyöntekijät ............009 Kemin Kirjatyöntekijät ...............010 Oulun Kirjatyöntekijät ................021 maks. ............088 Kainuun os. kuittia vastaan Tampereen Kirjatyönt. ..............................027 Lahden os. ................256 Kalajoen os ................................259 Uudenkaupungin os ..................268 Vaasan os. ..................................033 Turun os. ........................209 Rl:n Merilapin Rakentajat ...........210 Rl:n Raahen os. Voitte käyttää tilaukseenne puolisonne/lastenne mahdollisesti omista ammattiliitoistaan saamat jäsenedut. .................303 Rl:n Pihtiputaan os.....................307 Rl:n Vaalan os. ...........................432 Rl:n Hyrynsalmen os. ..............................368 Suomussalmen os ....................369 Pulkkilan os. .................425 Rl:n Yli-Iin os. .........................496 Kittilän os ..................................505 Limingan os ..............................531 Meri-Lapin pelastushenkilöstö ...535 Vantaan os ................................545 Oulun os ....................................546 Lapin Tiemiehet .........................577 Keminmaan JHL os ...................607 Äänekosken JHL os ...................608 Kajaanin seud. kuittia vastaan Koverharin Metallityöv. .489 Rl:n Kärsämäen os. .......................140 Tornion os. ........................072 Oulun os. ..................................128 Uimaharjun os. ........................010 Mäntän os. ................................028 Lohjan os. .....................................289 Kajaanin os ................................302 Rovaniemen os. ..........133 Kemin Ahtaajat ..........................141 Oulun Satamatyöntekijät ...........142 Helsingin os ..............................150 Rahjankylän ahtaajat .................159 17,00 30,00 25,00 17,00 10,00 35,00 6,73 12,00 16.80 30,00 8,41 17,00 10,00 21,53 8.41 14/7 10,00 17,00 11,77 Meri-Lapin os ............................718 15,00 maks. .......................161 Rl:n Muhoksen os. ...............200 Rl:n Haukiputaan os. .................................002 Äänekosken os ..........................013 Kemin os ...................................033 Veitsiluodon os .........................041 Oulun os. kuittia vastaan Rl:n Raudaskylän os. ....................042 Rl:n Oulun os. Parhaassa tapauksessa ette maksa tilauksestanne mitään. ........................289 Sirkkakosken os. ............383 Rl:n Oulun putkimiehet os. .............................005 Pietarsaaren os. ...084 Pyhäsalmen Sähköalan työntekijät ................093 Raahen Sähkötyöntekijät ...........094 Ylivieskan Sähkötyöntekijät .......101 Tornion Seudun Sähköalantyöntekijät os. ................................016 Heinolan os. kuittia vastaan Kainuun Sähkötyöntekijät ........................040 Haukiputaan sähköalantyöntek...079 Iijoen Sähkötyöntekijät ..............081 Oulaisten seudun sähkötyönt. ......................105 Rl:n Kemijärven os. ......................086 Rl:n Kajaanin os. ...................................144 Kuusamon os. ..........................316 Nivalan met. JHL ...1121 Raideammattilaisten os. ......................108 Oulun os. ...........................059 Rl:n Pietarsaaren os. ..................240 Rl:n Posion os. Maksatte siis vain tilaushinnan, josta on vähennetty kaikki perheen saamat edut. Halutessasi voit tilata Kansan Tahdon lisäksi perjantaisin ilmestyvän Kansan Uutisten Viikkolehden edulliseen pakettihintaan. tiemiehet os. ............070 maks.kuittia vastaan Oulu-Kemintienautomiehet ........102 Haapajärven automiehet ............107 Kemijärven auto- ja huoltomiehet ..............................109 Oulun Bensiini- ja Öljyalan työnt. .................203 Rl:n Tornion os. 740 Puu- ja erityisal. ...............................752 Puu- ja erityisalojen Kolarin os. ........................063 Typen kemiantyöntekijät ............064 Pellon Kemiantyöntekijät............108 Muhoksen os ............................143 Nokian os ..................................228 Rovaniemen Kumi- ja nahka os. .................135 Naantalin os ..............................143 Eristyspeltiseppien os ...............155 Toijalan os..................................169 Rautaruukin os. ................................424 Raahen os .................................427 Eduskunnan os...........................494 Ylikiimingin os. ..................................303 Oulun os. ........................264 Haukiputaan os. ....................167 Rl:n Iin os. os. ...........................614 Rl:n Ylivieskan os. ......................................316 Rl:n Haapaveden os. JHL ...1002 Raideammattilaisten os. .................................272 Kemin os ...................................284 Tikkurilan os ..............................287 Haukiputaan metalli- ja elektr.alan työp. .........................213 Oulun teletyöntekijät ..................219 Ylivieskan os .............................227 Kouvolan autokorjaamotyöv.os ..245 Otanmäen Metalli os. .....................295 Rl:n Pyhäsalmen os. kuittia vastaan Sodankylän osasto ....................059 Oulun os ....................................068 Kainuun maakunta-kuntayht.......080 Oulun os ....................................102 Äänekosken os ..........................131 Yksityisten alojen JHL ry ...........149 JHL:n os ....................................164 Rovaniemen os .........................169 Rovaniemen os .........................216 Naantalin os ..............................246 JHL:n Ylöjärven os ....................270 Kajaanin os ................................276 JHL:n os ....................................279 Pudasjärven os ..........................330 Iin os .........................................351 Nivalan os. .................262 Rl:n Kuhmon os. JHL....1080 Raideammattilaisten os. .................131 Rl:n Kajaanin os. ...............029 Grafinet .....................................301 Oulun Sanomalehdenjakaj.yhd 7201
20,00 26,00 15,00 8,41 6,73 11.77 28,00 20.00 13,46 12,00 11,00 17,00 16,82 24,00 15,00 18,00 12,00 10,00
SM-U 24,00 VETURIMIESTEN LIITTO 24,00 TULLIMIESLIITTO 12,00 IAU 24,00 YLL 18,00
AY-TOIMIHENKILÖT RY 10,00 JHL 10,00
Helsingin os ..............................014 Oulun os ....................................024 Raahen os. .....................085 Rl:n Kokkolan os. ...........................102 Rl:n Pulkkilan os. .................................041 maks. ..........................576 Sallan maaseututyöväen os. .................................192 Rl:n Tunturi-Lapin os. ......688 Muonion maaseututyöväen os .................................693 Kajaanin Metsä- ja maaseutut. .........................223 Rl:n Kuusamon os. ................................157 Ylivieskan Seudun os. JHL ...1058 Raideammattilaisten os. .................................052 Sotkamon os. .......................270 Rl:n Sallan os. .........069 Kuhmon autoalan työnt. .......................359 Rl:n Puolangan os. .........................222 Rl:n Raahen os. ..............................377 10,00 15,00 15,00 5,00 30,00 17,25 17,50 27,00 20 % 20,00 30,00 10,00 15,00 20,00 20,00 30,00 20,18 17,50 23,90 20,00 14,00 20,00 10,00 15,00 10,00 20,00 20,00 20,00 20,00 15,00 13,46 24,00 13,45 11,77 15,00 11,85 15,00 25,00 22,60 16,82 20,00 20,00 31,25 10,00 14,00 20,00 10,00 17,00 20,00 28,25 30,00
POSTI- JA LOGISTIIKKAALAN UNIONI 24,00
Oulun Automiehet .....................035 Kemin os ...................................118 Muonion os. .......................387 Puu- ja erityisalojen Utajärven os. .............................493 Puu- ja erityisalojen Kemijärven os. ..................................075 Tornion os. .....................357 Rl:n Kalajoen os. KANSAN TAHTO 13 2012
17
Ammattiliiton jäsen! Katso luettelosta paljonko liittosi ja osastosi maksavat sinun tilauksestasi.
AKT 30,00
Kajaanin automiehet...................003 Tampereen seudun Automiehet.005 Helsingin autoalan työntekijät ....007 Kajaanin seudun Automiehet .....053 Oulunseudun os. .........................111 maks. ................................125 Helsingin Hissi os. .........................200 Lapin teleasent maks.kuittia vast208 Oulun os ....................................210 Keminmaan os
Kysymykseen tulevat tällöin 15-30 kilowatin pienreaktorit, jotka eivät ole valtion tukiin oikeutettuja. biojalostamoihin puunjalostusteollisuuden yhteydessä." Pientuotannosta ei ollut mainintaa tässä valtiovarainministeriön talouspolitiikan strategiassa. Sama energiamäärä saataisiin sahojen sivutuotteista, mikäli ne kaikki käytettäisiin energiantuotantoon. On luultu, että meillä on riittävästi aikaa muutoksiin, joilla lisätään uusiutuvan energian käyttöä. Tällöin päästäisiin hyödyntämään monipuolisesti maamme rikkaita energiavarantoja. Mahdollisen hyväksymisen jälkeen kuluu suunnittelu- ja rakentamisvaiheeseen vielä neljä vuotta, joten biodieseliä saadaan tehtaalta vasta vuosikymmenen lopulla. Valtiovarainministeriö antoi metsäteollisuutta tukevan suosituksensa jo yli neljä vuotta sitten, mutta ala ei ole päässyt polttoainetuotannossa suunnittelua pitemmälle. Samalla varmistettaisiin maatilojen oma energiantarve; Valmetilta on valmistunut kaasukäyttöinen traktori, joka on Ruotsissa saanut osakseen suurta huomiota, mutta Suomessa siitä on puhuttu hyvin vähän. Varsinkin kun tässä pelattiin medialeikkiä budjettivaroin ja yhden puolueen, siis kokoomuksen hyväksi. Ennakkotietojen mukaan Suomi olisi saamassa vain yhden EU-tukeen oikeuttavan laitoksen. Nousua oli edelliseen vuoteen kymmenen prosenttia. Varsinkin kun vasemmistokin on kokoomuksen hallitusliekanarussa narutettavana ja naurutettavana. Värisuora syntyy nyt siitäkin, että unohdetaan muiden hallituspuolueiden, erityisesti vasemman lohkon ministerit täysin jopa informaation osalta. Suomessa on runsaat kaksi miljoonaa peltohehtaaria, joista voitaisiin puoli miljoonaa ottaa energiantuotantoon. Suomessa on kymmenkunta biokaasulaitosta, jotka käyttävät raaka-aineenaan kunnallisten jätevesipuhdistamoiden lietettä. Tarvittaisiin koko maan kattava asemaverkosto, jotta kaasuautot yleistyisivät. Laukaan Leppävedellä tankkaa tosin viitisenkymmentä autoa, mutta tällainen tarjonta soveltuu vain paikallisliikenteen käyttöön. Suomi tukeutuu vahvasti tuontienergiaan, josta 50 prosenttia on fossiilisia polttoaineita, ja mikäli uraanikin lasketaan niihin kuuluvaksi, nousee osuus lähes 70 prosenttiin. Kyllä nyt ovat pullat kokoomuksella hyvin uunissa, kun on ikioma presidentti, pääministeri ja eurooppaministeri muiden ministerien lisäksi. Pienet ovatkin jääneet valtion tukien ulkopuolelle. Kokoomuksen asemaa ja tulevia vaalitöitäkin siinä somasti tuli tuetuksi meidän itse kunkin maksamilla verovaroilla, mutta mitäpä emme tekisi koppavan kokoomuksen kuningastien hyväksi. Elintarvike- ja teurastamojätteitä on alettu luvanvaraisesti lisätä raakaainevalikoimaan. Että kun on valtaa ja vaikutusta kerta kaikkiaan, niin miksipä ei sitten tässä ilossa ja hurmiossa tulisi otetuksi muutama tanssiaskelkin! Sitä paitsi emmehän me tyhmä kansa mitään ymmärrä viisaan ja kaikkivoivan kokoomuksen asioista, joten eurot sinne tai tänne ja siinä sivussa koko Suomi sinne ja tänne. Pisimmällä on Metsäliiton
ARKISTOKUVA
riittävästi. Että miten niitä kuitenkin riittää noin avokätisesti yhden puolueen bilettämisen hyväksi. Samalla uusi, tosin vielä uutuuttaan jäykähkösti esiintyvä kokoomuksen presidentti Niinistö toi hänkin somasti puolue-ekstraa puolueelleen, kun pääsi tapaamaan itse USA:n presidenttiä, tuota Jumalasta seuraavaa siis ylöspäin. Hankkeeseen on saatava kuitenkin Euroopan unionin lupa ja 150200 miljoonan euron tuki ennen kuin rakentaminen aloitetaan. Maatiloilla voidaan tuottaa kasvimassasta biokaasua yhdessä lietelannan kanssa. Aivan äskettäin on paljastunut, että puolet elintarvikkeista joutuu tuoreusmääräysten perusteella kaatopaikalle. Biokaasulaitosten maatilarakentaminen ei olekaan meillä kunnolla käynnistynyt, kuten on tapahtunut esimerkiksi Saksassa ja Itävallassa. Metsäteollisuus on edennyt erittäin hitaasti sille asetetussa tavoitteessa. Kohonnut energiankulutus ja korkeat hinnat ovat painaneet jo kansantaloudenkin alijäämäiseksi. 18 KANSAN TAHTO 13 2012
MIELIPITEITÄ
Mielipidekirjoitukset osoitteeseen
toimitus@kansantahto.fi tai Kansan Tahto/toimitus, PL 61, 90101 Oulu.
Energiatilanne otettava Suomessa haltuun
Kuluttajat ja koko talouselämä ovat saaneet kokea huiman energianhinnan nousun. Tuontienergian saannin epävarmuus ja epäedullinen hintakehitys eivät ole lisänneet kotimaisen energian tuotantoa ja käyttöä pikemminkin uusiutuvan energian osuus on laskenut. Lämmitysöljystä maksettiin vuosi sitten 72 senttiä litralta ja viime joulukuussa jo 1,25 euroa. Nyt olisi jo korkea aika havahtua huomaamaan, mikä kansantaloudellinen merkitys on omaan energiaan siirtymisellä, omien laitevalmistajien työllistämisellä, jätteiden laajamittaisella hyötykäytöllä ja energiantuotannon työllistämisvaikutuksilla.
Suomi tukeutuu vahvasti tuontienergiaan, hinta nousee huimasti, todetaan kirjoituksessa.
ja Vapon hanke rakentaa Kemin Ajokseen yhteinen biodieseltehdas, joka tarjoaisi valmistuttuaan polttoaineen 90 000 autolle. Bensalitra lähestyy kahta euroa. Suomessa on ajettu jo kymmenkunta vuotta biokaasulla, mutta autokanta lisääntyy hitaasti, sillä tankkausmahdollisuuksia ei ole
Erkki Raudaskoski Rovaniemi
Saariselän kongressi tanssi kokoomuksen tahtiin
Pääministeri Kataisen "talouden tanssiaskeleet" eivät näytä menneen ihan tangon tahtiin, mikäli herra nobelistiin (taloustieteen nobelisti Paul Krugman) on uskominen. Levottomuudet PohjoisAfrikassa ja Lähi-idässä ovat tuoneet öljykauppaan häiriöitä, joiden uskotaan edelleen lisääntyvän. Asiantuntijoiden mukaan meillä voitaisiin pelloista varata tuo mainittu neljännes energialle, jolloin tuotetulla biokaasulla ajaisi 700 000 autoa. Yhdeltä hehtaarilta saadaan energiaa 50 megawattituntia, joten koko alalta saataisiin yhteensä 15 terawattituntia, mikä vastaa yhden suuren ydinvoimalan tuotantoa. Mutta jospa sittenkin eduskunta heräisi edes sen verran, että kysäisi nyt tuon kokoomuksen juhlinnan eurojen perään, kun ovat ne meidän veroerot nyt niin kovin tiukilla pelkästään oman maan asioiden hoitamiseen. Mutta varmasti oli hauskaa Saariselän laduilla ja toki kapakoissakin porukalla, joka iloitsi ja riemuitsi Suomen valtion budjettirahoilla eli meidän veroeuroillamme. Suomen aikaisemmissa energiasuunnitteissa ei ole otettu huomioon jyrkkää hintojen nousua eikä saannin epävarmuutta. Kylmä talvi nosti vuonna 2010 maamme kokonaiskulutuksen 406 terawattituntiin. Ja onhan nuo kansan veroeurot luvattakin käytössä kansainväliseen bilettämiseen. Öljybarrelin hinnaksi ennustetaan jo kahtasataa euroa. Tohdin kuitenkin kainosti kysyä, miksi muiden puolueiden ministeritason edustajia ei huolittu mukaan, ei edes valtiovarainministeriä. Nyt tarvittaisiin pientuottajia hoitamaan vaikeutunutta tilannetta omalta osaltaan. Valtiovarainministeriö asetti joulukuussa 2007 tavoitteeksi lisätä uusiutuvan energian osuutta ja nimesi sen ensisijaisesti metsäteollisuuden tehtäväksi: "Uusiutuvan energian käytön edistämisessä on tärkeää panostaa ensisijaisesti uuden teknologian kehittämiseen ja ns. Meillä on pienyrityksiä, jotka valmistavat maatilojen biokaasureaktoreita, mutta kotimaisia rakennuskohteita ei ole riittävästi. Kylmä talvi lisäsi energian kulutusta, ja Venäjä supisti maakaasun toimituksia Euroopan unionin alueelle. Ellei tällaista hävitystä pystytä muuten estämään, niin "ylijäämäruoka" on viisaampaa käyttää energiantuotantoon. Juhani Harjunharja Utsjoki-Oulu
"Saariselän laduilla pelattiin medialeikkiä budjettivaroin yhden puolueen hyväksi.". Maatalouden oma vuotuinen kulutus on 10 TWh. Niinpä esimerkiksi laukaalainen Metener Oy urakoi reaktoreita Kiinassa ja Thaimaassa, jotta pystyisi jatkamaan liiketoimintaansa ja pitämään osaavan henkilökunnan palveluksessaan. Ruoan ja rehun saatavuus ei tästä vielä kärsisi. Peltokasviperäisen ja muun uusiutuvan tuotannon käynnistäminen olisi saatava nopeasti käyntiin, ja siihen tarvitaan valtiovallalta nykytilannetta vastaava uusi ohjeistus, kun vanha ei ole johtanut käytännön tekoihin
Health Action International -järjestön aluepuheenjohtaja Meera Shiva uskoo, että Nexavar-päätös rohkaisee muita intialaisia lääkekopioiden valmistajia hakemaan lupaa. Intian patenttilaki vuodelta 1970 salli poikkeukset lääketeollisuudessa. Intia antoi maaliskuun alkupuolella myyntiluvan paikallisen Natco Pharma -yhtiön Nexavarlääkkeelle. KANSAN TAHTO 13 2012
19
KUVA: MUDIT MATHUR/IPS
Hi-virusta kantavat intialaiset osoittivat vuosi sitten mieltään EU-vapaakauppasopimusta vastaan, koska se uhkaa halpojen rinnakkaislääkkeiden tuotantoa. Maan laaja rinnakkaislääketuotanto tyydyttää 70 prosenttia kotimaan kysynnästä. Lääketeollisuuden poikkeusmahdollisuudet säilytettiin, kun patenttilaki sopeutettiin WTO:n sääntöihin 2005, tutkija Sachin Chaturvedi Intian ulkoministeriön kehitystutkimuslaitoksesta sanoo.
Ei pelkkä hätäratkaisu
Lääkärit ilman rajoja -järjestön
lakimies Leena Menghaney kehuu Intian patenttilakia. Bayerin lääkkeellä hoito maksaa noin 4 200 euroa kuussa, Nexava-
rilla 133 euroa. Etelä-Afrikan Treatment Action Campaign -järjestön tutkija Catherine Tomlinson pitää rohkaisevana, että Intia ei ole luopunut kopiolääkkeistä rikkaiden maiden painostuksen alla. Intian laki ei edes rajaa poikkeusmenettelyä hätätilanteisiin, kuten isot lääketehtaat väittävät,
Menghaney lisää. Intian päätös hyödyntää joustomahdollisuutta, joka sisältyy Maailman kauppajärjestön WTO:n sopimukseen teollis- ja tekijänoikeuksien kauppaan liittyvistä näkökohdista (Trips). Lisäksi muilla mailla on lupa tilata lääkkeitä Intiasta, ellei niillä ole omaa tuotantoa, hän selittää. Hän toivoo Etelä-Afrikan ottavan siitä mallia. Shivan mukaan syöpälääke Nexavarin hinta on 97 prosenttia alkuperäisvalmistetta halvempi. Hallituksemme on taipunut painostukseen, vaikka väestön valtaosa jää vaille välttämättömiä lääkkeitä", Tomlinson moittii. IPS. Lääkkeitä myös viedään yli kah-
deksalla miljardilla eurolla vuodessa. Shiva korostaa, että WTO:n säännöt suovat valtiolle mahdollisuuden puolustaa asukkaitaan ylikansallisten yhtiöiden voitontavoittelua vastaan. Se on rinnakkaisvalmiste saksalaisen Bayerin kehittämälle ja patentoimalle maksa- ja munuaissyöpälääkkeelle. Intian patenttilaki edellyttää, että rinnakkaislääkevalmisteet myydään hinnoilla, joihin asukkailla on varaa. Sveitsiläisen Novartis- lääkejätin paikallisjohtaja Ranjit Shahani varoittaa, että potilaat kärsivät, jos lääketeollisuuden mahdollisuudet sijoittaa tulevaan kehitystyöhön heikkenevät. Ylikansalliset lääkeyhtiöt ja teollisuusmaat ovat yrittäneet painostaa Intiaa kunnioittamaan lääkepatentteja. Rinnakkaistuotanto voidaan sallia, jos patentoituja tuotteita ei ole tarjolla tai ne ovat liian kalliita. Hän toivoo, että Intia voisi viedä myös halpaa syöpälääkettä. Neuvottelut sopimuksesta jatkuvat edelleen.
Intia jatkaa köyhien apteekkina
Rinnakkaisvalmisteet antavat toivoa kehitysmaille, lääkejätit vastustavat.
DELHI IPS/RANJIT DEVRAJ
Intian päätös antaa lupa patentoidun syöpälääkkeen rinnakkaisvalmisteelle vahvistaa maan roolia "köyhien apteekkina". Ennen kuin oma tuotanto saatiin pystyyn, Brasilia osti rinnakkaislääkkeet Intiasta, mistä koitui vuo-
dessa 23 miljoonan euron säästöt, de Carvalho jatkaa. Brasilia salli vuonna 2007 yleisen edun nimissä poikkeuksen aids-lääke Efavirenzin patenttiin", Felipe de Carvalho Lääkärit ilman rajoja -järjestön Brasilian osastosta sanoo. Shiva väittää vastaan: Tutkimusta tehdään myös julkisin varoin, ja lääkejätitkin hyötyvät siitä.
Mallina muille
Terveysalan järjestöt Brasiliassa ja Etelä-Afrikassa iloitsevat Intian päätöksestä. Se helpottaa oireita ja tuo lisää elinvuosia yli miljoonalle syöpäpotilaalle, hän sanoo.
Kiistaa potilaan edusta
Shiva muistuttaa, että Intian 1,1 miljardista asukkaasta 65 prosenttia on tutkimusten mukaan velkaantunut sairauskulujen vuoksi
Mutta falelaki-kuorien jakamisen loppu alkaa häämöttää, koska yksi 380 000 euron keikkalääkäri vaatii elättäjäkseen vähintään 60 työtätekevän kaikki yhteenlasketut verotulot. Torstaina 5.4. Kun kuntayhtymien kiltit sedät ja tädit ovat valmiita antamaan nuorille lääkäreille ruskeita kirjekuoria, jotka sisältävät yli kymmenen kertaa sen rahasumman jonka normipalkansaaja tienaa, niin miksipä alentua "suolakaivokseen". Yliopiston kaikki henkilöstöryhmät ovat yhdessä vaatineet yliopiston hallitusta neuvottelemaan yliopistolaisten työterveyshuollosta vastaavan Mehiläisen kanssa firman veropolitiikasta. Siimes oli jo päätellyt (18.3.), ettei Valtterista ole ottamaan haastetta vastaan mutta 1.4. Korhonen) Rovaniemeltä ja Boris Mihoilov Dalhgin Ruukista sekä hopeisella yli 500 nimeä keränneet Eino Liuskan ja Jaakko Ekin. TERVETULOA!
Kansan TahtoKaleva -halonhakkuukilpailu
Kun Kansan Tahto oli kirjoittanut metsätyömiesten kehnoista palkoista ja Kalevan "alakerturi" Valtteri, päätoimittaja Valde Näsi niitä kehunut, oli KT:n toimittaja Taisto Siimes haastanut (11.3.) Valtterin halonhakkuukilpaan, jotta nähtäisiin,. kirjailijat Aaro Hellaakoski, L. Kongressin kunniapuhemiehistössä istuvat mm. Onerva ja Hagar Olsson sekä keihäänheiton maailmanmestari Yrjö Nikkanen ja toimitsija Aarne Saarinen. Mehiläinenhän kerää voittonsa yhteiskunnan lääkäri- ja hoivapalveluostojen kautta, verovaroistamme. klo 10 - 14. Alustuksia pitivät päätoimittaja Niilo Nikkilä sanomalehdistön merkityksestä ja toimittaja Niilo Wilenius työläiskirjeenvaihtajan tehtävistä sekä luennoitsija Arvi Matilainen "yhtenäisyys-kansanrintamakysymyksestä (30.3.).
ELÄKELÄISET
millaisiin ansioihin Valtteri pääsisi. Nimiä kerättiin yli 70.000 (30.3.). Radikaalivasemmiston opintopiiri & DSL
KT:n konferenssi lehtikirjeenvaihtajille
Kansan Tahto kertoi lehtikirjeenvaihtajilleen järjestämän 2päiväisen konferenssin koonneen Kemin työväentalolla yli 50 osanottajaa. Sunnuntaitanssit Walolla 1.4.2012 klo 13 - 16 Otefoxyhtyeen tahdittamana. Maanantaikerho klo 13.00. Falelaki nopeuttaa kummasti pääsyä hoitoon, auto läpäisee katsastuksen viattomana ja veroprosentti pysyy matalana. Siihen ei koko maassa ylletty, sillä kongressin aattona Kansan Tahto kertoi, että Pohjois- Pohjanmaan rauhanneuvoston alueella tavoite oli yli-
tetty ensimmäisenä (29.3.). Helsingin yliopistossa, joka on heti Oulun kaupungin jälkeen Suomen toiseksi älykkäin yhteisö, puhutaan paraikaa falelaki-ongelmasta. Verotulot eivät pian riitä muuhun kuin keikkalääkäribisneksen tukemiseen. 7, Oulu. Lääkäriin, autokatsastukseen ja verovirastoon mennään ruskea kirjekuori edellä ja annetaan soma lahjus, falelaki. Huoltosuhde käy mahdottomaksi. Avainhenkilö lienee meille jo Fortumista tuttu Mikael Lilius, joka toimii hallituksen puheenjohtajana Mehiläisen omistavassa Ambea-pääomasijoitusyhtiössä.
Kaksi viikkoa Kuubassa
MAIJA AALTO
maija.aalto@kansantahto.fi
26.3.-1.4.1952 Koonnut: Tapani Sillanpää Rauhankongressissa kultaisia kyyhkysiä
Neuvostoliitto-vetoisen Maailman rauhanneuvostoon kuuluneen Suomen rauhanpuolustajien kongressi, josta Kansan Tahto 60 vuotta sitten oli kertonut pitkin kevättä, kokosi Helsingin yliopiston juhlasaliin viikon lopulla 700 "työläisiä, talonpoikia ja sivistyneistöä" edustanutta rauhanpuolustajaa. Varttuneet-kuoro, tarinateatterikokeilua ym. Oviarpa 6, pannarikahvit 1,50, arvontaa. Tervetuloa! Järj. Yksin terveyskeskuspäivystyksen menot keskikokoisessa kaupungissa olivat keikkalääkärimallissa 200 000 euroa kalliimmat. Puheita pitivät mm. omaa ohjelmaa. etujen avulla ja osakkuuksilla veroparatiisifirmoissaan.
RAHAA HETI KÄTEEN PANTIKSI KÄY IRTAIN OMAISUUS
- kultakorut, hopeaesineet, arvokellot - autot, moottoripyörät, mönkijät, kelkat - aseet, turvallinen säilytyspaikka - puhelinosake tai vastaava arvo-osuustili - pörssi- ja asunto-osakkeet - soittimet, elektroniikka, taide, jne
K
Panttilainakonttori Oy
KULTAKORUJA HALVALLA JA REHELLISESTI PAINON MUKAAN
- uusia ja kunnostettuja käytettyjä kultakoruja - ostetaan kultaa ja muuta irtainta - pariston vaihto 5 - korjataan koruja, tilaustöitä - ostetaan puhelinosakkeita ja kultakoruja, rahat heti puhtaana käteen
OULUN KULTA
Pakkahuoneenkatu 26, p. Nimien keräyksessä tavoitteena oli samojen tahojen ydinaseista luopumista vaatineeseen ns. Tukholman vetoomukseen pari vuotta aiemmin saadut noin miljoonaa allekirjoitusta. Kongressi palkitsi kultaisella
kyyhkysellä yhdeksän parasta nimenkerääjää, pohjoisesta Maire Nuojuan (o.s. Tämä on armollisesti luvannut kallista aikaansa yhteiseen keskusteluun yliopiston henkilöstöryhmien edustajien kanssa. Kansan Tahto kuitenkin kertoi, että Valtteri on vastannut haasteeseen ja että miesten motintekokisa pidetään iltapäivällä Oulun Palokunnan- ja Snellmaninpuistoissa, joista kaupunki on päättänyt kaataa "ydinlahonneet" koivut...
OULUN TYÖVÄEN ELÄKELÄISET RY www.otery.fi Johtokunta ma 2.4.2012 klo 9.30. toimisto on avoinna klo 9-13
TILAISUUKSIA
Opintopiiri pe 30.3. Niistä Neuvostoliitto ja Kiina kannattivat sitä, USA, Iso-Britannia ja Ranska eivät. klo 19.00 Valveen sanataideluokassa, Hallitusk. Se huipensi edellisen vuoden puolella alkaneen ja lehden vahvasti "markkinoiman" allekirjoitusten keräämisen vetoomukseen, jolla vaadittiin viiden suurvallan rauhansopimusta. Kunnista ykkössijan otti Kolari, jossa vetoomuksen allekirjoitti 2.725 eli 61,6 prosenttia kuntalaisista (28.3.).
Kansan Tahto ilmestyy pääsiäisen vuoksi poikkeuksellisesti jo keskiviikkona 4.4. kirjailija Björn Donner, mestarihiihtäjä Tyyne Videman ja oululainen Martti Murto. Asia on nyt käsitelty yliopiston hallituksessa. J.H. ei ole kerhoa. Kahvitarjoilu. Jäämme odottamaan uutisia Mehiläisen veroprosentin kehityksestä. 9.4. Myyjäiset maanantaina 16.4. Rehtori on ollut yhteydessä Mehiläisen toimitusjohtajaan. (08) 538 0100 Avoinna ma-pe 9.30-16.30 www.oulunpantti.net
Kansan Tahdossa ensi keskiviikkona:
Vanha vitsi: Eduskuntavaaleissa 2003 kunta-alan ammattiliitto KTV vetosi raflaavin julistein julkisten palvelujen puolesta.
Yksi väitöstutkimuskin on aiheesta tehty. Sen mukaan kolme vuotta sitten keikkalääkäri hoiti potilaan 26 eurolla, kunnan oma virkalääkäri 17 eurolla. Päätähuimaava laskutus johtuu siitä, että verovaroilla koulutettu lääkärikunta vieroksuu työtä terveyskeskuksissa, joita nuoret lääkärit kutsuvat leikillisesti "suolakaivoksiksi" arvatenkin potilasmateriaalista kihoavan suolaisen hienhajun takia. Ville Hämäläinen & Mika Iisakka alustavat aiheesta "Näkökulmia anarkismiin". Mutta niin pientä veroprosenttia Kreikassakaan tuskin on kuin on Suomen suurimmalla yksityisellä lääkäritalolla. Monia pännii sekin, että lääkäritalojen hemmot verosuunnittelevat tulonsa verottajan ulottumattomiin asunto-, auto-, tietokone- jne. Sairaan kiva bisnes törmää kestävyysvajeeseen. Mehiläinen, piikki lihassamme, maksoi viime vuonna 35 miljoonan euron liikevoitostaan veroa alle prosentin. Välitalo Haapavedeltä antoivat oman, Kansan Tahdon julkaiseman, rauhanvetoomuksen kollegoilleen. Onko Suomella varaa ylläpitää näin menestyviä yrityksiä. Hermot ovat falelaki-lääkärijärjestelmän vuoksi jo katkeamispisteessä Itä-Savon sairaanhoitopiirissä. Siellä yksi lääkärifirman keikkalääkäri maksaa jopa 380 000 euroa vuodessa. 20 KANSAN TAHTO 13 2012
LUNTA TUPAAN
Falelääkärit ongelmana Suomessa
aikki tietävät kreikkalaiset oveliksi veronkiertäjiksi ja lahjuskansaksi. Kongressiin osallistuneet tusina opettajaa, mm
Tervetuloa.
Veteraanikatu 9 C 90100 Oulu 050 5900711
SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN KEVÄTKOKOUS
pidetään lauantaina 21.4. piiritoimikunnan laatima toiminta- ja tilikertomus vuodelta 2011, sekä kuullaan tilintarkastajien lausunto ja vahvistetaan tilinpäätös. Kokouskutsu löytyy osoitteesta www.ppshp.fi Pöytäkirjan nähtävillä pidosta ilmoitetaan Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin kuntayhtymän ilmoitustaululla julkaistavalla ilmoituksella. Muut esille tulevat asiat. Ii Seuraajat ovat tervetulleita kokoukseen.
KEMIN KAUPUNGINVALTUUSTO
kokoontuu kaupungintalolla, valtuuston istuntosalissa maanantaina 2.4.2012 klo 18.00. Jäsenjärjestöjen edustajilla päätösvalta, lisäksi kaikilla osastojen jäsenillä sääntöjen mukaisesti läsnäolo- ja puheoikeus. Esillä: Sääntöjen kevätkokoukselle määräämät asiat. Kokouksen tarkastettu pöytäkirja on yleisesti nähtävänä kaupungintalon asiakaspalvelupisteessä, Kajaani Infossa, perjantaina 13.4.2012 kello 9.00 - 15.00. Kokouksessa käsitellään esityslistalle 4/2012 otetut asiat. Tervetuloa. Ruokailu. päivänä huhtikuuta 2012 kello 17.00 alkaen kaupunginvaltuuston kokoushuoneessa, Pohjolankatu 13. maaliskuuta 2012 Veikko Kumpumäki kaupunginvaltuuston puheenjohtaja
Kajaanin kaupunginvaltuuston kokous
pidetään tiistaina 10. Tervetuloa! Toimikunta
KEVÄTKOKOUS
Piiritoimikunta
Vas.liiton Kittilän kj:n
Pohjois-Pohjanmaan Vasemmisto ry:n
YLEINEN KOKOUS
10.4.12 klo 17 työväentalolla (toimikunta klo 16). Valtakirjojen tarkistus klo 9.30 alkaen. Kokouksen tarkastettu pöytäkirja pidetään julkisesti nähtävänä 13.4.2012 Oulun kaupungin kirjaamossa, osoitteessa Torikatu 10 A. Kokouksen pöytäkirja pidetään yleisön nähtävänä kaupunginkansliassa keskiviikkona 4.4.2012 virka-aikana.
Kemissä 27. Käsitellään sääntöjen 12 §:n määräämät asiat. Seuraajat ovat tervetulleita kokoukseen.
Ii
Kemijärven Työväenjärjestöt ry
SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN EDUSTAJISTON
pidetään Kemijärven työväentalossa su 15.4.12 klo 17.00. Kajaanissa 29.3.2012 Vesa Kaikkonen kaupunginvaltuuston puheenjohtaja
Ikä rikkautena Suunta tulevaan Eläkeläiset ry
www.elakelaiset.fi
Yrjö Mäkelin -seura
http:/www.makelinseura.fi
Piiritoimikunta
numero 32
Ilmestyy torstaisin Mäkelininkatu 29, PL 61, 90101 OULU Kustantaja: Kustannus Oy Kansan Tahto www.kansantahto.fi
TOIMISTO: (08) 537 1722, faksi (08) 371 314 ilmoitukset@kansantahto.fi Asiakaspalvelutoimisto avoinna arkisin klo 9.0015.30 myyntisihteeri Jaana Hämälä-Raitio 044 537 1722 toimitusjohtaja Sirpa Kovalainen 050 570 9713
TOIMITUS: (08) 537 1724 toimitus@kansantahto.fi Tuomas Talvila (päätoimittaja) 050 570 9716 Maija Aalto 044 537 1727 Tuula Leskinen 044 537 1732
www.varjaagi.fi
Rakennus-, remontti-, sisustus- ja tilaustyöt. Riikka Moilanen kaupunginvaltuuston puheenjohtaja
Vasemmistoliiton Oulun kunnallisjärjestön
LINKIT
www.akt.fi
www.puuliitto.fi
SUOMEN MERIMIES-UNIONI r.y. Koskelantie 24, Kempele.
Kokouksessa käsitellään sääntöjen 11 § määräämät asiat, eli mm. Oulussa 10.3.2012 Hallitus
Kainuun Vasemmisto ry:n
SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN KEVÄTKOKOUS
pidetään sunnuntaina 22.4. Asiat: vapun suunnittelu, tiliasiat ym. 2012 klo 10.00 alkaen Oulun yliopistollisen sairaalan luentosalissa 10. klo 18. Valtakirjojen tarkistus klo 9.30 alkaen. piiritoimikunnan laatima toiminta- ja tilikertomus vuodelta 2011, sekä kuullaan tilintarkastajien lausunto ja vahvistetaan tilinpäätös. KANSAN TAHTO 13 2012
21
KOKOUKSIA
POHJOISPOHJANMAAN SAIRAANHOITOPIIRIN KUNTAYHTYMÄN
Oulun kaupunginvaltuuston kokous pidetään kaupungintalossa, valtuuston istuntosalissa tiistaina 10.4.2012 alkaen klo 17.00. Kokouksessa päätetään kaupungin kanta kuntarakenneuudistukseen. Valtakirjojen tarkastus alkaa klo 10.30. FINLANDS SJÖMANNS-UNION rl
VALTUUSTON KOKOUS
pidetään maanantaina 16.4. (Valtakirjojen tarkastus klo 17.45) Oulun Järjestötalolla, Pakkahuoneenkatu 19 Esityslistalla ehdokasasettelu. 2012 klo 16.00. KUNNALLISTOIMIKUNTA
Lähetä VAPPUTERVEHDYS · www.kansantahto
· katso sivu 6
KOKOUKSIA
Kustannusosakeyhtiö Kansan Tahdon
VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS
pidetään Oulussa, järjestötalon luentosalissa, Pakkahuoneenkatu 19, perjantaina 20.4.2012 alkaen klo 11. alkaen klo 10.00 Puolangalla Työttömien Yhdistyksen tiloissa Virkkulassa osoitteessa keskuskatu 3, 89200 Puolanka.
Kokouksessa käsitellään sääntöjen 11 § määräämät asiat, eli mm. Veneiden huolto-, korjausja entisöintityöt.
www.kansantahto.fi
Henkilökohtainen sähköposti: etunimi.sukunimi@kansantahto.fi · ISSN 0356-1380 · Suomalainen Lehtipaino Oy 2012. Ennen pöytäkirjan nähtävänä pitämistä siitä lähetetään jokaisen jäsenkunnan kunnanhallitukselle jäljennös.
Valtuuston puheenjohtaja Risto Säkkinen
YLEINEN KOKOUS
su 1.4. alkaen klo 10.00 Kempeleen Työväentalolla os. Johtokunta
KEVÄTKOKOUS
www.smu.fi
Paperiliiton Veitsiluodon Osasto 41
pidetään Veitsiluodon Työväentalolla tiistaina 17.4. Ruokailu
(08) 311 8811, Asianajotoimisto fax 378 505 AIMO TERVAHAUTA KY www.paivikko.fi Kauppakatu 15 puh. 050 574 1676, harri.ylonen@eduskunta.fi Pakkahuoneenkatu 19, 90100 OULU
Kaikki automerkit
AUTOHUOLTO P. vaihde (08) 375 434 Telefax (08) 370 163 asianajotoimisto@vesala.com AA,VT Lauri Vesala AA,VT Markku Honka OTM Tuomas Vesala
Lakiasiaintoimisto ADVUKAARI OY
Varatuomari Vesa Juntunen Varatuomari Mirkka Pentikäinen OTM Mikko Ravaska Isokatu 16 B 14, 3. (016) 312 750 fax (016) 312 120 Varatuomari, gsm 0400 693 621 asianajaja Hallituskatu 1317 C 23, 90100 Oulu Kemissä: puh. Asianajajat antavat myös julkista oikeusapua kaikissa oikeudenkäyntiasioissa.
p. Asianajajan toimintaa valvovat asianajajaliitto ja oikeuskansleri. 0440 588 790 sähköposti: vesa.soini@hotmail.fi
A leksa nt
LAKIASIAINTOIMISTOJA
p aj a
.c o m
Suksihuolto
2025
erin
ka
t
Osmo Hekkala:
AUTOHUOLTO JA -VARAOSAT
Toimitukset koko maahan
PURKUOSAT · moottorit · vaihteistot · ovet, luukut · ym. 554 6198/0400 586 903, fax 554 6199
HAMMASLABORATORIO ERIKOISHAMMASTEKNIKKO
VESA KUUSIRATI
Urheilutie 49 86600 HAAPAVESI Puh. (08) 622 616
VUOKRATAAN
SUN ALO-A NOT O W
Y
www.turva.fi
Raahessa:
Asianajotoimisto PAAKKI & LEPOLUOTO OY Painopistealueet: perhe- ja perintö-, sopimus- ja vahingonkorvausoikeus sekä oikeudenkäynnit. (016) 310 950, 040 537 6121 Av. Sovionkatu 10, 2. 010 439 5500
kiinteä verkko 8,28 snt/puhelu + 5,95 snt/min matkapuhelin 8,28 snt/puhelu + 17,04 snt/min
u
16
, O ulu · w w
w.
TERVETULOA KIRJAOSTOKSILLE
Kaarina Kailo:
Irti talousväkivallasta
Matti Viialainen:
fax (08) 312 1680
10 Neljä järisyttävää päivää 10
15 12
py
o ra
Asianajotoimisto SAM MALINEN OY Kauppurienkatu 5 A, 90100 OULU gsm 0500 683 379 Rovaniemellä: fax (08) 312 0045 sam.malinen.law@gmail.com Asianajotoimisto KAUKO NEVALA Ky Maakuntakatu 11 Asianajotoimisto 96100 ROVANIEMI VELI PÄIVIKKÖ puh. 0400 272 560 Rautatienkatu 10 90100 OULU
Pohjolankatu 16 B 20 Kajaani
ASIANAJAJA on asianajajaluetteloon hyväksytty lakimies, jolla on säädetty kokemus ja taito. (09) 432 4132, martti.juntunen@eduskunta.fi
LAPIN AUTO-OSA OY
Nikkarinkuja 12 Roi Puh. UKKOLA KY · Autotarvike ja -varaosamyynti
· Rengasmyynti · Huolto- ja korjaamopalvelut Salmintie 13, 90830 Haukipudas Puh. UUDET OSAT · peltiosat · lyhdyt · jäähdyttimet · ym.
Piimäperä isäni maa Kylmää oli aamusaikka Runoja
Vappu Säilynoja:
Siunatut sokerisakset
Tauno Saarela:
20
OTA YHTEYTTÄ VASEMMISTON OULUN VAALIPIIRIN KANSANEDUSTAJIIN
Risto Kalliorinne
avustaja: Harri Ylönen puh. SOINI
Haukkarinkatu 4 C, 94100 KEMI p. krs, Raahe Puh. (08) 547 2987 Fax (08) 547 2221
Erkki Kauppila:
35 10 Waloa 100 vuotta Koonnut Antti Kivimäki 20
Kansan Tahto 100 v. (08) 515 011 Haukipudas puh. mielikuvitus mukaan niin * Eteisryhmät suunnitellaan * Vaatekomerot yhdessä komerot * Ovet upeilla liukuovilla! Avoinna * Liukuovet ark. kerros 90100 OULU puh. mape 817, la 913
29
Kollegakirja Tauno Saarelalle
Ei ihan teorian mukaan
19
25
KANSAN TAHDON TOIMISTO
Mäkelininkatu 29, Oulu, avoinna mape klo 9-15. (09) 432 4051, eduskunta
PekkaTaanila:
Perhonen lampun valossa RUNOJA
Merja Kyllönen
avustaja: Martti Juntunen puh. (08) 374 511, 040 551 7754 telefax (08) 311 0286 asianajotoimisto@limingoja.net www.limingoja.net
RAKENTAMINEN & REMONTOINTI
Keittiökalusteiden ei välttämättä tarvitse maksaa paljon!
Kalusteet tehtaanmyymälähinnoin!
* Keittiökalusteet * WC-kalusteet Ota mitat ja * Kodinhoitohuonekal. historiateos
Lehtimies ja eurokommunisti
Suomalainen kommunismi ja vallankumous 1923-1930
Martti Korhonen
avustaja: Eija Tynnilä puh. 22 KANSAN TAHTO 13 2012
PA LV E L E M M E S I N U A
ASIANAJOTOIMISTOJA
Asianajotoimisto KARI ERIKSSON OY Asianajaja, varatuomari 0400-685 036 VT Katri Mäkinen 0500 685 036 Ratakatu 8 B 13 90100 Oulu puh. (08) 5475 102
HAMMASHUOLTO
HAMMASLABORATORIO
MUUT
VELI HEIKKINEN OY
www.veliheikkinen.fi
proteesit, pohjaukset, korjaukset sekä hammassuojat urheilijoille
Puh. 220 611, fax 222 766 AA,VT Pentti Paakki gsm 044 068 7155 AA,VT Altti Lepoluoto gsm 044 068 7144 www.paakki.net www.opuslex.fi Aukioloaika ma-pe klo 9-17
Oulussa:
Asianajotoimisto ANSSI HOLMBERG Asianajaja, varatuomari Hallituskatu 31 A 24, 4. (016) 254 300 fax (016) 254 305 Asianajotoimisto aimo.tervahauta@aatsto.inet.fi LAHJA LIMINGOJA OY asianajaja, varatuomari Rantakatu 5 A 24 90100 OULU puh. 08 376 601, fax 08 376 663 www.keittiokalustetukut.fi www.visionliukuovet.fi
Pohjois-Pohjanmaan vasemmisto
Pakkahuoneenkatu 19, 90100 OULU Toiminnanjohtaja Jaakko Alavuotunki, gsm 0500 584 055 jaakko.alavuotunki@vasemmistoliitto.fi http://pohjois-pohjanmaa.vasemmisto.fi
V I S I ON
LIUKUOVET
KEMIN MATTO- JA MAALAUSTYÖT
PYÖRÄHUOLTO
Vasemmistoliiton Lapin piiri
Lapinkatu 2, 96190 ROVANIEMI Juha Mäkinen, gsm 0400 698 275 vasemmistoliitto@lapinpiiri.inet.fi http://lappi.vasemmisto.fi
V. krs 90100 OULU puh. (08) 451 075
VUOKRATAAN yksiöitä, kaksioita ja kolmioita
WWW.WALOASUNNOT.FI
POHJOIS-SUOMEN PIIRIJÄRJESTÖT
Kainuun Vasemmisto
Linnankatu 2, 87100 KAJAANI Osmo Polvinen pj, gsm 0400 234 504 (08) 623 542 fax (08) 623 060 osmo.polvinen@sotkamo.net http://kainuu.vasemmisto.fi
Asianajotoimisto HONKA JA VESALA OY Pakkahuoneenkatu 18 B 26 90100 OULU Puh. 9-18 * Mittatilausovet ja -kalusteet la 9-14
Lakeuden KEITTIÖKALUSTETUKKU
Takatie 10, 90440 KEMPELE, p
3. Laivakeittiö. 5. 10. Kuinka suuri osa vaimoista pitää Suomessa oman nimensä. 59 prosenttia. Nykyään noin neljäsosa. Minkä petoeläimen latinankielinen nimi on Ursus maritimus?
VASTAUKSET:
1. Jääkarhun.
viikon 12 RATKAISUT
SUDOKUT viikko 13
...ratkaisut ensi viikon Kansan Tahdossa. 9. 5. 9. 4. 4. 6. Entisajan laivoissa oli kapyysi, siis mikä. 8. Ruotsinsuomalaisia. Montako prosenttia Stora Enson toimitusjohtaja Jouko Karvisen tulot nousivat vuosina 20102011. Kumpia on enemmän, ruotsinsuomalaisia vai suomenruotsalaisia. 2. 6. Mistä alkaen Suomen laki on sallinut naisen pitää avioliitossa oman sukunimensä. Kumpia ihmiskunnassa on enemmän, maalaisia vai kaupunkilaisia. Vuodesta 1985. Viikingit. Kaupunkilaisia. Moneltako arkipäivältä isyyspäivärahaa maksetaan. TEHTÄVÄT
RISTIKKO viikko 13
...ratkaisu ensi viikon Kansan Tahdossa
KANSAN TAHTO 13 2012
23
KYSYMYKSET
1. Mikä on Suomessa yleisin ei-suomenkielinen sukunimi?
7. 10. 2. Ketkä käyttivät riimukirjoitusta?
KUVA: Bengt Olof Åradsson
8. 3. 18:lta. Lindholm. 7
040 831 3898
KIINTEISTÖ- JA SANEERAUSPALVELU JOKELA
· Saneerauspalvelut yttä yhte · Kaikki kodin remontit Ota pyydä · Vesieristys- ja laatoitustyöt ja us! tarjo (VTT-Serti) · Korjausrakentaminen · Toimitilojen muutostyöt TOIMIALUE OULU JA · Taloyhtiöiden remontit YMPÄRISTÖKUNNAT
Anja Prokkola Lumijoki Puh. 045-137 5964 juhani.jokela@mail.suomi.net
NORMAALIHINNAT JOPA YLI 100
PESISVÄLINEET TARJOUSHINNOIN
Esim.
Oulussa tuotettu kaukolämpö 25 prosenttia tavallista halvempaa
KT
KARHU PESISPIIKKARIT
KARHU 1,5 RÄPYLÄ
39,49,Honkasentie 5, 08-386 976
AVOINNA: ark. Oulussa pientalon kaukolämpölasku veroineen on noin 1 100 euroa vuodessa,
muualla suurissa kaupungeissa samasta kulutuksesta maksetaan noin 200 euroa enemmän.
Naapureillekin lämpöä Toppilasta
Oulun Energian kaukolämmöstä 93 prosenttia tuotetaan Toppilan voimalaitoksilla sähkön ja lämmön edullisena yhteistuotantona.
Toppilasta virtaa kaukolämpöä Oulun lisäksi Kiiminkiin, Haukiputaalle, Oulunsaloon ja Kempeleeseen. 24 KANSAN TAHTO 13 2012
Eläkeläset ry:n Lapin Aluejärjestön
TALVIPÄIVÄTAPAHTUMA
Rovaniemellä 30.3.2012 klo 11.00
Saarenkylän nuoriseuratalossa, Napapiirintie 10, Saarenkylä · KILPAILUJA, HIIHTO, PILKKI
Ilmoittaudu heti: p. Megawattitunnin hinta isossa kerrostalossa Oulussa on 46,27 euroa, maassa keskimäärin 64,94 euroa. Uusia, suuria kaukolämpöhankkeita ei ole tiedossa lähivuosille, mutta verkoston täydennysrakennus jatkuu. Oulun Energia ennakoi lämmityksen tarpeen pienenevän, koska rakennusten energiatehokkuus paranee.. Edullisinta lämpöä saavat Oulussa kerros- ja rivita-
loissa asuvat, joiden keskimääräinen kaukolämpölasku on 30 prosenttia pienempi kuin muissa kaupungeissa. 050 598 2493 / Kaarina
Hyvä paikka hampaillesi
Särkyvastaanotto ma-pe vastaanottoaikoina Avun saat nopeasti!
Ajanvaraus (08) 375 190
KONE- ja KAIVUTYÖ ALASAARELA
0400 686 252
· PIHALEIKKEJÄ · ARPAJAISET
IIN
Iin piste, Valtarintie 2, Ii
Ajanvaraus 050 4664 899
· JUHLA klo 13 18
- Ohjelmaa yhdistyksiltä - Tanssit tahdittaa Lauri Luttisen viihdeorkesteri Kemijärveltä
· RAVINTOLASSA
keittoa tykötarpeineen kahvia, pullaa, voileipää
Tilausajot edullisesti
OSTETAAN METALLIROMUA
· kuparit · messingit · rautaromut · autonromut
BETONIPERUSTUKSET
17-60 -paikkaiset
turistibussit
TÄYTÄMME MUSTESUIHKUTULOSTIMIEN PATRUUNAT TAKUULLA EDULLISESTI!
SUORSAN LIIKENNE KY
P. 0400 895 516, 0400 684 635 OULU, toimisto (08) 5317 552, fax 330 024 www.muuttokarjalainen.com
· AIDOT PUU-UUNITUOTTEET · HIIVATTOMAT HAPANLEIPÄTUOTTEET · PITOPALVELUA Toimitamme juhlat haluamaanne paikkaan.
puh. 045 234 5925, avoina 9.30-17.00 oulu@mustepalvelu.fi www.mustepalvelu.fi
Reilua varaosakauppaa Oulussa jo vuodesta 1976.
AUTOJEN VARAOSAT JA TARVIKKEET
TERVETULOA!
MaTo 8.3017.00, Pe 8.3018.00 La Jukolantie 9.0015.00 · Jukolantie 10 · 020 743 0980 · Mäkelininkatu 33 · 020 743 0981 · Ratakatu 8 · 020 743 0982 · Koskitie 25 · 020 742 0983
PERUSTUKSET
044 539 5646
Hannu Laukka Oy, Haukipudas
laukkah@gmail.com
MUUTTOPALVELUT
KUUSELAN LEIPÄ
· TILAUSLEIVONTAA
RAAHEN TYÖVÄENTALO
Raahen demokraattinen yhdistys ry
Asemakatu 14, 92100 RAAHE
Vuokrattavana edullisesti tilaa erilaisiin tilaisuuksiin
OSTIMME ERÄN NEW BALANCE
-huippulenkkareita
LASTEN KOOT
25,35,-
AIKUISTEN KOOT
· Koti-, ulkomaan- ja toimipaikkamuutot · Laatikoiden vuokraus · Varastointi Muuttopalvelu JARI KARJALAINEN OY
PUH. 9-19, 9-15
www.kempeleenkylakauppa.com
Oulun Energian myymä kaukolämpö on tuoreiden tilastojen mukaan noin 25 prosenttia halvempaa kuin Suomessa keskimäärin. 0440 850 127
www.taloperustus.fi
MUSTEPALVELU
Kansankatu 60, 90120 OULU, puh. (08) 5421 420, 0400 610 285 suorsanliikenne@dnainternet.net
TUOTTEITAMME MYÖS:
UUSIOLASERKASETIT TARVIKEKASETIT ALKUPERÄISKASETIT LAADUKKAAT TULOSTUSPAPERIT
UTACON OY
0400 892 414
Puh. Energiateollisuus ry:n tekemässä vertailussa on mukana 12 suurinta kaupunkia. 040-7554 671
kuuselanleipa@gmail.com
P. Pientalossa asuvat säästävät 18 prosenttia