s.?2 > ”Opettajien jaksaminen on kohtalonkysymys” s.?22 Talouden nousu suurempi moottori kuin kiky s.?24 Ikä ei saa olla syy rajoittaa palveluja, sanoo Kalevi Kivistö s.?27 N o 22 K a n n e n k u v a : Ja rn o M e la Perjantai 1.6.2018 | 3,5 € | 22-003251-1822 www.kansanuutiset.fi Guardian: Italian presidentti veti rajat populismille. Kysyimme tutkijalta ja opettajalta. Koulutie eriarvoistuu yhteiskunnan tavoin Peruskoulun ongelmista on puhuttu paljon. s.?8. Onko synkille puheille katetta
Tuomen koulussa soppa on melko myrkyllinen, koska haasteita on todella paljon. Se taas lisää negatiivista kierrettä entisestään. Bernelius listaa esimerkiksi niin kasvaneen ylisukupolvisen köyhyyden, sosiaalisen nousun hidastumisen kuin vanhempien koulutuksen vaikutuksen lapsen oppimistulokseen. Tavoite täyttyi Tuomi onnistui tekstillään herättämään haluamansa huomiota. – Me puhumme koko ajan kahdesta eri asiasta. Yhteiskunnan eriytyminen on siis tullut koulun seinien sisäpuolelle. Yhteiskunnan eriarvoistuminen näkyy myös kouluissa. Yhteiskunnan eriarvoistuminen sen sijaan on hiipinyt kouluseinien sisäpuolelle. On kuultu kommentteja, joissa on sanottu, ettei peruskoulussa enää toteudu tasaarvo. ”Huonoja kouluja ei ole” Suomessa on yksi erityispiirre, joka erottaa niin sanottujen huonompien alueiden koulut monista kansainvälisistä verrokeista. Bernelius viittaa kansainvälisiin tutkimuksiin, joissa on osoitettu koulujen eriytymisen johtuvan juuri asuinalueiden eriytymisestä eli segregaatiosta. Lapset eivät opi suomea, ja se on iso huoli. Sen ongelman korjaaminen ei ole helppoa, mutta Suomen tilanne on onneksi edelleen vähintään kohtalainen. Sen sijaan sitä ympäröivä yhteiskunta ei monin kohdin sitä enää ole. 2 1.6.2018 Jatkoa etusivulta > P eruskoulun tilasta on riittänyt Suomessa paljon huolestuneita puheenvuoroja, kun suomalaislasten tulokset kansainvälisissä Pisa-tutkimuksissa ovat pudonneet. – Meillä on puhuttu suuresti huolestuneina, että oppimistulokset ylipäänsä ovat laskeneet. Me puhumme yhtäältä kouluista instituutiona eli koululaitoksena ja toisaalta puhumme yhteisöistä ja oppilaista kouluissa. Monessa maassa opettajat lähtevät väistämään huono-osaistuvia kouluja. Kun alueiden väestö eriytyy, eriytyy koulukin. Miten he voivat lähteä jatkokouluttautumaan. Bernelius käyttää esimerkkinä ajatusleikkiä, jossa koko kaupungin ja sen koulujen väestö sekoitettaisiin niin, että koulujen välillä ei olisi eroa lasten vanhempien välillä. – Tämä on sama ongelma, jonka kanssa moni maa kamppailee. Tuomi kirjoitti huhtikuussa tiukan tekstin blogiinsa, jossa hänen koulunsa tilanne vaikutti vähintäänkin hälyttävältä. Suomessa opettajat ovat näissäkin kouluissa päteviä yliopistokoulutuksen saaneita ihmisiä. Venla Bernelius Elina Tuomi TEKSTI JUSSI VIRKKUNEN KUVA JARNO MELA. Tuomi kertoo esimerkkinä, kuinka täysin ummikkoina luokkaan tulleet oppilaat eivät vuodessa oppineet suomea. Eiväthän ne ole koulujen tuloksia, hän sanoo. – On luokkia, jossa on kaksi oppilasta, jotka puhuvat suomea ensimmäisenä kielenä. – Me emme pysty opettamaan tällä hetkellä kunnolla, ja sen halusin tekstilläni sanoa. Koulujen henkilökunta on lähes kaikkialla erittäin pätevää, mutta silti jotkut keskiluokkaiset vanhemmat lähtevät niin sanotusti väistämään tiettyjä kouluja. Erot näkyvät Helsingissä Elina Tuomelle Berneliuksen mainitsemat erot näkyvät joka päivä. Silloin näkyisivät hyvin pienet pedagogiset erot ja sattumat. Lapset eivät opi, opettajat ovat nääntyneitä työtaakan alla, ja alueen ongelmat näkyvät koulun sisällä. Se vaikuttaa siihen, miten he integroituvat yhteiskuntaan. Ryhmäkoot ovat liian isoja, suomea vasta toisena kielenä puhuvia oppilaita paljon, minkä lisäksi esimerkiksi lastensuojelutapauksia on suhteellisen paljon. – Tänä keväänä on tullut enemmän huolenaiheeksi koulutuksen tasa-arvo. Jo silloin alueen ongelmat olivat näkyviä, mutta Tuomi ei silloin kiinnittänyt niihin samalla tavalla huomiota. Hän opettaa helsinkiläisessä koulussa, joka sijaitsee sosioekonomisesti mitattuna heikolla alueella kaupungissa. Helsingin yliopiston yliopistonlehtori Venla Bernelius on tutkinut paljon koulujen eriytymistä Suomessa, erityisesti Helsingissä. Ajatus oli siinä, että halusin tehdä kirjoituksen, joka herättää lukijan ja joka herättää päättäjät, Tuomi kertoo Kansan Uutisille kirjoituksensa taustoista. – Asiat, jotka ovat olleet läsnä, eivät mene parempaan suuntaan. Kun katsomme oppimistuloksia, nehän ovat oppilaiden tuloksia. Ne, joilla menee heikosti, ovat jäämässä yhä enemmän jälkeen. Peruskoulu on instituutiona edelleen hyvin tasa-arvoinen. Bernelius huomauttaa, että Pisa-tutkimuksissa kaikista heikoimmat ovat jääneet suhteessa muista jälkeen. Kun alueiden väestö eriytyy, eriytyy koulukin. Sitä on luettu yli 30 000 kertaa, minkä lisäksi Helsingin koulutuksesta vastaava apulaispormestari Pia Pakarinen kommentoi sitä ja lupasi tulla tutustumaan Tuomen työpaikkaan. Erityisesti suurissa kaupungeissa asuinalueiden väliset erot ovat kasvaneet 2000-luvulla paljon. – Vanhempien koulutustaustan vaikutus lapsen oppimistuloksiin on kasvanut merkittävästi siitä, kun Pisa-tutkimukset Suomessa alkoivat. Se on huolestuttava merkki. – Siinä se ironia onkin. Suomessa päteviä opettajia saadaan pääsääntöisesti kaikkialle. Koululaitos itsessään on hyvin tasa-arvoinen. Olen miettinyt sitä paljon omalla työpaikallani. Hän pitää hyvin vaikeana kysymyksenä, onko koulu tasa-arvoinen vai ei. Yhteiskunnallinen eriarvoistuminen näkyy vahvasti koulun sisällä. Koko ajan on kasvava huoli opettajien – omien työkavereideni – jaksamisesta, omasta jaksamisestani, lasten jaksamisesta. Väestöerot ovat kasvaneet niin suuriksi, että ne itsessään ruokkivat lisääntyvää eriytymistä, jota on kehityskulkuna vaikea pysäyttää. Ja tässä tullaan juuri Berneliuksen mainitsemaan ironiaan. Hän on opettanut samalla alueella yli kuusi vuotta. Huolia riittää Yhteiskunnallisia huolenaiheita Suomessa riittää. Me emme pysty opettamaan samalla tavalla kuin muissa paikoissa Suomessa. Minusta se ei ole tasa-arvoista. Siitä pitäisi nousta huoli. – Kun nämä kaikki ovat erot ovat kertautuneet koulun sisälle, niiden korjaaminen on tavattoman työlästä, Bernelius sanoo. Bernelius kehottaa pohtimaan, mitä tasa-arvolla ylipäätään tarkoitetaan. Sen sijaan he oppivat kyllä puhumaan venäjää. Monessa koulussa, jossa on selkeästi ympäristön tuottamia haasteita, opettajat ovat tavattoman päteviä, Bernelius sanoo. Heikkojen osaajien tulokset ovat laskeneet kaikkein eniten. – Silloin koulujen väliset oppimiserot olisivat hyvin, hyvin pieniä
– Kun 3–4-vuotiaasta pystytään tunnistamaan tietyt riskitekijät, niin siinä vaiheessa niitä voidaan vielä korjata. Pienillä teoilla suuria vaikutuksia Suomalainen peruskoulu ei siis ole räjähtämässä käsiin, mutta korjattavaa siinä riittää. Varhaiskasvatus tärkeätä Ehkä tärkein asia Suomessa – miksei muuallakin – olisi ymmärtää varhaiskasvatuksen merkitys lapsen tulevaisuudelle. He haluavat lapselleen tavallista hyvää. Ongelmat kun ovat Suomessa edelleen korjattavissa. Bernelius huomauttaa, että Suomessa vanhemmat eivät yleensä pyri laittamaan lastaan niin kutsuttuun eliittikouluun. Koulu ei kuitenkaan voi yksin muuttaa aluetta ja lapsia. Suomessa tällaista ajattelua on aika vähän. – Koulu ei ole vain palvelu, josta haetaan jotain. Tähän yhteisöön lähikoulu puolestaan auttaa lasta kiinnittymään, Bernelius sanoo. Bernelius huomauttaa, että Tuomen esiin nostama ilmiö on iso asia. Emme me ole, meidän tehtävämme on opettaa ja kasvattaa. Tuomi nostaa heti esiin sen, että pienillä muutoksilla voi tehdä todella isoja muutoksia. Vanhemmat korostavat enemmän sitä, että on arvo sinänsä, että lapsi oppii tuntemaan lapsia monenlaisista taustoista, Bernelius kertoo. Ne ihmiset eivät nimittäin koskaan päädy yliopistoon. Mutta samalla ongelmista pitää uskaltaa puhua. Vanhempien koulutustaustan vaikutus lapsen oppimistuloksiin on kasvanut merkittävästi.. Miten paljon resursseja niiden korjaamiseen paikallisesti tarvitaan, Bernelius sanoo. – Suomalaisessa keskustelussa ei ehkä ihan tajuta, kuinka järjettömän hyviä me olemme juuri varhaiskasvatuksessa, hän sanoo. Eliittiajattelu vierasta Kaikesta huolimatta niin tutkija Bernelius kuin opettaja Tuomi uskovat parempaan tulevaisuuteen tai ainakin sen mahdollisuuteen. – Tilanne on mennyt siihen, että koulu on koko maailman parantaja. Hän sanoo, että vaihtuvuus koulun opettajissa on kohtalaista. Ja siitäkin on muuten Berneliuksen mukaan tutkimusnäyttöä, että fyysisellä aktiivisuudella on positiivinen yhteys oppimistuloksiin. Se lisää lasten sosiaalista hyvinvointia, kun heillä on kavereita kodin lähellä. Siihen tarvitaan muiden toimijoiden apua. – Ei pidä kuin oivaltaa se, miten hankalia nuo ongelmat voivat paikallisesti olla. Jos siihen ei puututa ajoissa, johtaa kehitys varmasti todella huonoon lopputulokseen. – Omaa lähikouluaan käyvät lapset kiinnittyvät koulun ympärillä olevaan sosiaaliseen verkostoon. Ja jos nämä ongelmat saadaan korjattua ja koulun mainetta nostettua, se vaikuttaa Berneliuksen mukaan koko alueen väestökehitykseen. Bernelius sanoo, että teollisuusmaiden yhteistyöjärjestö OECD on alkanut koko ajan enemmän kiinnittää huomiota varhaiskasvatuksen merkitykselle oppimistuloksissa. Ja tämä on osoitettu, Bernelius sanoo. Pienillä jutuilla voi tehdä isoja muutoksia siihen, että jokaisen oppilaan potentiaali otetaan käyttöön ja jokainen oppilas huomattaisiin. – Eliittiyhteiskuntaan kuuluu se, että kouluvalinta linkittyy siihen, että lapselle halutaan varmistaa hyvä sosiaalinen verkosto ihan pienenä. Siitäkin on tutkimusnäyttöä, että lähikoulua käyvä lapsi liikkuu enemmän. Mutta on myös samantyyppisiä kehityskulkuja, jotka voivat johtaa yhä paranevaan lopputulokseen. Tästä on tutkimusnäyttöä, hän sanoo. – Jos koulun maine saadaan nousuun, se tukee koko alueen kehitystä. On noidankehiä, jotka voivat kieputtaa kehityskulkuja nopeutuvasti alamäkeen. 3 1.6.2018 Tuomen mukaan tämä on jo johtanut opettajien uupumukseen. Tutkimuksissa on myös selvinnyt, että vanhemmat haluavat lastensa tutustuvan lapsiin kaikista taustoista. Vaikka Tuomi ja hänen kollegansa tekevät parhaansa itähelsinkiläisessä peruskoulussa, lasten kehityskulkuun on ehtinyt vaikuttaa todella moni asia ennen kuin lapsi 7-vuotiaana astuu kouluun. Jos asiat menevät alussa pahasti pieleen, niin ei niitä enää yliopistossa korjata. Koulu on osa alueen yhteisöä. – On ihan eri asia opettaa 25:ttä kuin 15–18:aa oppilasta. Alueen ongelmia pitäisi ratkaista yhdessä isommalla porukalla, eri toimialojen toimijat yhdessä, Tuomi sanoo. – Voisin kärjistäen sanoa, että varhaiskasvatuksen merkitys meidän yhteiskunnan osaamispääoman kasvattamisessa on ihan sama kuin yliopistolaitoksen. Varhaiskasvatuksessa luodaan edellytykset ja perusta myöhemmälle oppimiselle. Yksi näistä on ryhmäkoot, jotka nyt ovat Tuomen koulussa liian isoja. Se on tietyllä tapaa yhteisöllisyyden paikka. Se myös lisää alueen yhteisöllisyyttä. Harva vanhempi kun laittaa lastaan lähikouluun, jos hän epäilee sitä, oppiiko lapsi siellä riittävästi suomea. – Ei enää jaksa
sirpa.puhakka@kansanuutiset.. Samoin on kysytty, että kaatuuko hallitus perustuslakivaliokunnan lausuntoon. Poliittinen lehmänkauppa synnytettiin syksyllä 2015 pakotieksi hallituskriisistä, jolloin pääministeri Juha Sipilä (kesk.) uhkasi hallituksen erolla. Syyllistävä sävy on kohtuutonta. Toteutuessaankin uudistuksella on vain niukan enemmistön tuki. Sen päätöksentekokyky on heikompi kuin miltä julkisuudessa näyttää. Hän on saanut tunnustusta yli puoluerajojen hyvästä puheenjohtajuudesta. Jopa sattuma voisi kaataa parin äänen varassa olevan enemmistön. 4 1.6.2018 Hallituksen tavoitteet ovat epärealistisia, toteutuipa soteja maakuntauudistus tai ei. Hallitus ei ottanut oppia aikaisemmasta kytkykaupasta, jossa edellinen hallitus sitoi kuntauudistuksen ja soten epäonnistuneesti yhteen. Tämä ei ole uutta, sillä vastaavaa keskustelua käytiin myös vajaa vuosi sitten valiokunnan annettua lausuntonsa, jossa listattiin muutostarpeita. Perustuslakivaliokunta tekee sille määrättyä työtään puheenjohtajansa Annika Lapintien (vas.) johdolla. Osa keskustalaisista ja kokoomuslaisista epäröivistä kansanedustajista tukee uudistusta siksi, että heillä säilyy asema puolueessa. Kyllä uskon kansa tietää, mitkä ovat naisen ihmisoikeudet. Lausunnon merkitystä on retorisesti nostettu tulpaksi soteja maakuntauudistuksen etenemiselle. Hallituksen oli alunperin tarkoitus rakentaa ensin maakunnat ja vasta sen jälkeen edetä valinnanvapauteen. Rahoitusta piti suunnata yksikanavaisuutta kohti. HALLITUS MUUTTI poliittisella sopimuksella alkuperäistä etenemistään soteja maakuntauudistuksessa. Pääministeri Sipilä antoi tunnustusta jopa julkisesti. . Raskaana olevalla naisella ei heidän mielestään ole oikeutta omaan kehoonsa eikä itsemääräämisoikeutta. Tapana on, että hallitusvenettä ei keikuteta. Hallitus voi syyttää soteja maakuntauudistuksen vastustuksesta itseään, sillä keskusta ja kokoomus rakensivat ansan tehdessään poliittisen sopimuksen maakuntien ja valinnanvapauden sitomisesta toisiinsa. Se mikä onnistuu insinööriltä teollisuudessa, ei onnistu politiikassa monimutkaisessa uudistuksessa. HALLITUS JUOPUI omasta vallastaan kautensa alussa. Osallistu keskusteluun! www.kansanuutiset.fi f Konservatiiviuskovaiset Timo Soini (sin.) ja Päivi Räsänen (kd.) löysivät syvimmän olemuksensa Irlannin aborttiäänestyksen jälkeen. Pääministeri Juha Sipilä ja valtiovarainministeri Petteri Orpo eduskunnassa. PS.. Osa keskustan ja kokoomuksen epäröivistä kansanedustajista tukee uudistusta siksi, että heillä säilyy asema puolueessa. Hallitus syyttäköön vain itseään sote-kompuroinnista LEHTIKUVA/JUSSI NUKARI. Sote-uudistuksen suurin ongelma on, että hallitus halusi nielaista elefantin kerralla. PÄÄKIRJOITUS POLIITTISESSA KESKUSTELUSSA on ollut perustuslakivaliokuntaa syyllistävä vire valiokunnan luonnoksen vuotamisen jälkeen. . Yksimielisyyttä vakuuttanut ja ideologisesti samanlaisilta näyttävien hallituspuolueiden yhteistyö on rapautunut monestakin syystä
Olisimmeko valmiita murtamaan sen myös synnytysten osalta. Palkanmaksuvaran faktaperusteita ei vaivauduta tarkistamaan. Anni-Helena Leppälä Risto Kalliorinne miettii, miksi ammatit yhä jakautuvat miesten ja naisten töihin. Katri Immonen blogit.kansanuutiset.fi/latteaiti/ Naisen euro pysyy vajaana. Mutta joskus saan viestejä, joissa kiitetään näkökulman avartamisesta. Keskustelukulttuuri elää teini-ikää Salla Grönlund käyt aktiivisesti keskustelua sosiaalisessa mediassa huonosti käyttäytyvien ihmisten kanssa. KESÄN KUVA tenkään, mutta joilla on vain joku tarve puolustaa muka omaperäisesti totuttuihin toimintatapoihin nojaavia näkemyksiä. Miksi. Risto Kalliorinne blogit.kansanuutiset.fi/feministipistoja/ AIKOINAAN RAUHANOPPOSITIO pyrki irrottamaan Suomen maailmansodasta, nyt sen on tehtävänä katkaista Yhdysvaltojen kaavailema sotapolku avoimeen yhteenottoon pohjoisessa Euroopassa. – Harvemmin radikaalisti. Muuttavatko ihmiset asennettaan. Kalenteri sen kertoo: Suomi on saavuttanut kesän. – Eniten turhauttavat ihmiset, joita debatin kohteena oleva asia ei kosketa henkilökohtaisesti mi”Huutelu, öykkäröinti, rasismi ja muu niljaisuus eivät ole ok.” LEHTIKUVA/VESA MOILANEN TAAS MENNÄÄN. – Tällä hetkellä keskustelu vaikuttaa olevan kehittymässä, mutta kehitys tuntuu olevan hyvin kärkevään suuntaan. – Se pieni toivonkipinä, että joku, jolle kommenttipalstan viha käy pelottavaksi näkisi, että joku on hänen puolellaan. ”Ei se niin paha ollut, kyllähän synnytyksessä sattuu kaikenlaista. . Tärkeintä kuitenkin, että äiti ja vauva ovat hengissä ja terveitä.” Samalla tavoin vielä jokin aika sitten ajateltiin häirinnästä ja naiset kovettivat itse itsensä sen suhteen. Koen tärkeänä, että edes joku jaksaa sanoa, että tuollainen käytös ei ole hyväksyttävää ja on häiriköiden kohteiden puolella. Matti Vesa Volanen blogit.kansanuutiset.fi/volanen-vasemmalta/ SE, ETTEI synnytysväkivaltaa mielletä väkivallaksi kertoo siitä, kuinka hatarasti itsemääräämisoikeuden ajatus on ylipäätään juurtunut synnytyskulttuuriimme. Onko käytös somessa sinun näkemyksesi mukaan muuttumassa johonkin suuntaan. BLOGINOSTO Salla Grönlund 23-vuotias pöytyäläinen henkilökohtainen avustaja, joka puolustaa somekeskusteluissa huutajien hampaisiin jääviä ihmisiä. LEHTIKUVA/VESA MOILANEN. Rauha ei ole tila, vaan se on polku, jonka jokainen sukupolvi joutuu itse itselleen rakentamaan, nyt erityisesti sovittaen kansalliset intressit yhteen ihmiskunnan yhteisten etujen kanssa. Tämä kulttuuri on onneksi murtumassa kiitos #metoo-liikehdinnän ja kaiken feministisen työn ennen sitä. Vääntämiseni on suunnattu niille, joiden puolesta ei keskustelussa kukaan muu jaksa vääntää. VAIKKA JULKISUUTEEN nostetaankin aktiivisesti positiivisia tarinoita naisista autonasentajina ja miehistä sairaanhoitajina, niin tilanne vaikuttaa kuitenkin lukujen valossa jämähtäneen pysyvästi viime vuosituhannen asetelmiin. – Jonkinlaista teini-ikää keskustelukulttuuri kokee. Ero ”leirien” välillä tuntuu kasvavan, mutta toisaalta niin sanotut tolkun ihmiset joutuvat pohtimaan maailmankuvaansa paljon kriittisemmin, kun erot keskustelun tasossa ja kohteissa käyvät paljon selkeämmiksi. Jos ihminen ei vaikkapa usko ihmisoikeuksiin, minä en sitä kykene muuttamaan. Talven työehtosopimusneuvotteluissa naisvaltaisten alojen vaatimukset palkkaerojen kiinnikuromisesta kaikuivat taas kuuroille korville, kun työnantajien edustajat kilvan todistelevat palkanmaksuvaran olemattomuutta. – Joskus henkilökohtaisiin viesteihin saapuneet tappouhkaukset menevät hieman tunteisiin. Mistä antaa energiaa vääntää ihmisten kanssa. Argumentit tuntuvat usein joko kehittyvän vivahteikkaammiksi tai sitten perustuvan entistä enemmän vanhojen ennakkoluulojen ruotimiseen. [---] Ongelmaksi asia nousee palkanmuodostuksen kautta, koska sukupuolittunut ammattirakenne näyttää betonoivan myös naisen euron pysyvästi 76 senttiin. Rauhaa ei vain puolusteta, se rakennetaan. 5 1.6.2018 . Turhaudutko koskaan ihmisiin. – Niin pitkään, että olen oppinut jänkkäämään antamatta sen päästä kovin syvälle. Ei kannata kiinnittää huomiota tai ottaa itseensä, parempi vaan unohtaa ja mennä eteenpäin. Nyt tarvitaan rauhanoppositiota, sanoo puolestaan Matti Vesa Volanen. – Tappouhkausten lisäksi olen saanut myös hyvinkin positiivisia viestejä ihmisiltä, joiden näkemyksiä kiviseinän kanssa käymäni vivahteikas monologi on joko vahvistanut tai peräti hieman muuttanut. Katri Immonen jatkaa keskustelua synnytysväkivallasta. Toivotaan, että puberteetti on sille eduksi. – Huutelu, öykkäröinti, rasismi ja muu niljaisuus eivät ole ok. Kauanko olet tehnyt tätä ja pääsevätkö jutut koskaan ihon alle. Saatko palautetta toiminnastasi. SELFIE
”Kun menorajoitin sallii vain 0,9 prosentin vuotuisen kasvun, on vaarana, että maakunta ei selviä velvotteistaan toiminnan tehostamisesta huolimatta”, lausunnossa kirjoitetaan. – Jos meidän eduskuntaryhmä tulee siihen tulokseen, että soteuudistus ei vastaa niitä tavoitteita, joita olemme sille asettaneet, niin silloin meillä ei ole syytä tätä tukea, Orpo sanoi. Jussi Virkkunen jussi.virkkunen@kansanuutiset.fi ”Hallitus on jo pitkään ollut ’rampa ankka’.” Kokoomuksen puheenjohtaja, valtiovarainministeri Petteri Orpo on vakuuttanut kokoomuksen seisovan sote-uudistuksen takana. Kaikki asiantuntijat ovat varoittaneet, että hallituksen esitys todennäköisesti lisää kustannuksia eikä hillitse niiden kasvua kuten hallitus esittää. 6 1.6.2018 Hallituksen sotetahtipuikko kateissa Hallituksen asemaa eivät helpota kokoomuksen rivien hajoaminen, ja sen myötä enemmistön kaventuminen. Sen jälkeen jäädään odottamaan sosiaalija terveysvaliokunnan lausuntoa. Huomautettavaa löytyy niin valinnanvapauden porrastamiseen kuin sotemenojen kulukattoon. Onpa kokoomuksen entinen kansanedustaja Kimmo Sasi kirjoittanut pam. Kun perustuslaki ei taivu suoraan kaikkiin kokoomuksen ideologisiin tavoitteisiin, alkaa hillitön spinnaus siitä, miten perustuslakivaliokunta tulkitsee väärin, miten perustuslakiasiantuntijat tulkitsevat väärin, miten perustuslaki on ylipäätänsä väärässä”, Arhinmäki kuittasi Twitterissä. Kokoomuksen puheenjohtaja, valtiovarainministeri Petteri Orpo painotti viikonloppuna Ylen Ykkösaamuohjelmassa, että kokoomuksen eduskuntaryhmä arvioi lopulta, tukeeko sote-uudistus kokoomuksen tavoitteita. Joutuisimme vain voittamaan vaalit aikaisemmin. Nämä ovat erityisesti kokoomukselle tärkeitä asioita, mikä onkin näkynyt. Jos hallitus sattuisi kaatumaan ja Suomeen tulisi ennenaikaiset eduskuntavaalit, olisi vasemmistoliitto niihin valmis. Ainakin siinä tapauksessa, jos kyse on soteja maakuntauudistuksesta. Julkisoikeuden professori Juha Lavapuro vertasi vuotoa siihen, että korkeimmasta oikeudesta päätyisi julkisuuteen jonkun merkittävän jutun lausuntoluonnos. Luonnoksen perusteella tämäkään valinnanvapauslakiesitys ei saa perustuslakivaliokunnalta suoraa hyväksyntää. etinkin, miten perustuslakia tulisi muuttaa. Meno onkin muistuttanut Alexander Stubbin johtaman hallituksen viime vaiheita, kun jäljelle jääneet puolueet torppasivat kilpaa toistensa esityksiä. ”Hallitus on jo pitkään ollut ’rampa ankka’. Hallituksen pieni enemmistö pienenee Kun perustuslakivaliokunnan lausunnon voi olettaa ottavan kriittisen kannan niin valinnanvapauteen kuin menorajoituksiin, ovat juuri kokoomuksen tavoitteet uhattuna. Kokoomus keksi perustuslaista syyllisen Kokoomuslaiset käänsivät viikon aluksi kritiikin vanhaan tuttuun ”perustuslakifundamentalismiin”. – Vaalit sopisivat meille itse asiassa todella hyvin, koska elokuussa meillä on puolueristeily. Tässä kritiikissä ei ole mitään uutta, sillä samaa on kuultu kokoomusleiristä aiemminkin. Sote-valiokunta on kokoustanut hurjaa tahtia jo monta viikkoa, kun hallituspuolueet ovat kiiruhtaneet lausuntoa. Valtiovarainvaliokunta kiinnitti lausunnossaan huomiota siihen, että kustannuksia pyritään hillitsemään maakuntien menorajoittimella. Samaan asiaan perustuslakivaliokunnan odotetaan kiinnittävän huomiota, koska perustuslaki takaa kaikille riittävät sotepalvelut. – Jokaisen vasemmistolaisen märkä uni on porvarihallituksen kaatuminen. Leppäsen mukaan mahdolliset ennenaikaiset eduskuntavaalit olisivat vasta syksyllä. Viime viikon torstaina julkisuuteen nousi perustuslakivaliokunnan valinnanvapauslakiesityksen lausuntoluonnos, jonka ei missään nimessä olisi pitänyt vuotaa. VIIKOSSA EHTII tapahtua paljon. Oppositiosta on huomautettu, että näistä vain kaksi voi toteutua. Hallituksen tavoitteena on kustannusten kasvun hillintä, markkinoiden avaaminen ja palveluiden parantaminen. Uusia askelmerkkejä saadaan, kun perustuslakivaliokunta saa valmiiksi lausuntonsa. Nyt on alettu jo puhua hallituksen kaatumisesta sote-uudistukseen. LEHTIKUVA/TIMO AALTO. ”Johan tätä on odotettu. Asiantuntijat varoittavat siitä, että malli voi nostaa kustannuksia useiden miljardien edestä, ja silti kokoomuslaiset jatkavat asiantuntematonta puhetta mallin säästöistä”, kommentoi vasemmistoliiton puheenjohtaja Li Andersson Twitterissä tiistaina. Oppositiolla on faktat puolellaan Kaiken kohinan taustalla on se, että oppositio on saanut niskalenkin hallitukselta sote-uudistuksen kustannuskysymyksissä. Näin vakuutti puoluesihteeri Joonas Leppänen. Siellä julkistamme hallitusohjelmamme ja puolueen uuden ilmeen. Kokoomuslaisten mielestä perustuslakiasiantuntijat ja valiokunta tulkitsevat perustuslakia liian tiukasti. Uudistuksen tiimoilta tulee lähes joka päivä käänteitä, jotka eivät varsinaisesti imartele hallitusta. Yhdeksi luvuksi saatiin 101, kun vastustajiin laskettiin myös kesäkuussa paluun eduskuntaan tekevä Paavo Väyrynen. ”Jos konkurssi uhkaa, uhkaa se vastuuttoman valinnanvapausesityksen takia. Kokoomuksen mukaan menorajoitin on pakko asettaa, koska muuten Suomea uhkaa konkurssi. Maakuntavaalien siirto toi aikaa Li Andersson ei usko vielä hallituksen kaatuvan. Yksi hupi Twitterissä onkin ollut laskea, mikä hallituksen enemmistö soten suhteen nyt on. Enää en ole ihan niin varma”, kirjoitti vasemmistoliiton kansanedustaja Paavo Arhinmäki Twitteriin lauantaina. Hallitus sai lisäaikaa, kun pääministeri Juha Sipiläkin viimein myönsi, että maakuntavaaleja joudutaan siirtämään. Olen kuitenkin lähtenyt siitä, että se jotenkin vaappuu vaaleihin asti
Luottamushenkilöt varoittavat, että tuttujen kotimaisten tuotemerkkien valmistuksen siirtäminen ulkomaille vahingoittaa brändejä ja todennäköisesti johtaa merkittävään markkinaosuuksien menettämiseen Suomessa. Järjestön mukaan ikäystävälEläkeläiset huolehtivat muista enemmän kuin itsestään. Mutta vuonna 2012 alkanut synkkä kolmen vuoden ajanjakso on sekä euroalueen politiikkavirheiden että, näin uskon, mielikuvituksettoman oman talouspolitiikkamme ansiota. – Asumisen, liikenteen ja kaupunkiympäristön tulee olla ikääntyneiden kannalta esteetöntä, turvallista ja viihtyisää, järjestö toteaa. Suomen vanhin, vuonna 1959 perustettu valtakunnallinen eläkeläisjärjestö. uuninpankkopoikasakutimonen.fi ORKLA LOPETTAA sillija vihannessäilykkeitä valmistavan Turun tehtaansa vuoden loppuun mennessä ja irtisanoo 48 ihmistä. Finanssikriisin luonteesta ja syistä tultaneen keskustelemaan taloustieteen sisällä pitkän. Aalto-yliopiston professori Pertti Haaparanta julkaisi vuonna 2015 Talous & Yhteiskunta -lehdessä artikkelin, jossa hän mielestäni uskottavasti laski, että elvyttäminen maksaisi itsensä takaisin. Varapuheenjohtajaksi valittiin Marja Leena Makkonen Keski-Suomesta. markus.jantti@gmail.com INVESTOINTEJA AIKAISTAMALLA HELSINKI OLISI VOINUT ELVYTTÄÄ ILMAISEKSI O nko talouspolitiikkamme ollut tämän vuosikymmenen ajan oikein mitoitettua. KU AHTI-SILLIN TEKO UITETAAN ULKOMAILLE Markus Jäntti Kirjoittaja on VATT:n ja Helsingin yliopiston yhteinen julkistalouden professori. Toimii eläkeläisten edunvalvojana, sosiaalisena yhteenliittymänä ja erilaisen kansalaistoiminnan foorumina. Eläkeläiset kannustaa kaikkia Suomen kuntia liittymään verkostoon. Vanhusneuvostoille on annettava vahvempi asema jo suunnitteluja valmisteluvaiheessa lausunnonantajina ja aloitteentekijöinä. Puolueisiin sitoutumattomassa järjestössä on noin 29?000 henkilöjäsentä. Maailmanlaajuiseen ikäystävällisten kaupunkien Age Friendly Cities -verkostoon kuuluu Suomen suurista kaupungeista Tampere. KU Eläkeläiset eivät vaadi erityiskohtelua terveydenhuollossa tai vanhustenhuollossa. Vantaalla asuva Kalevi Kivistö valittiin jatkamaan Eläkeläiset ry:n valtuuston puheenjohtajana. Näitä Haaparannan laskelmia pohdin, kun liikun Helsingissä näinä päivinä. Tätä painotti Eläkeläiset ry:n puheenjohtaja Martti Korhonen puheessaan järjestön edustajakokouksessa. Konsensuskäsitys lienee, että oli. Harva se katu on erikoisliikennejärjestelyiden kohteena, koska katu on milloin mistäkin syystä kaivettu auki. Investoinnit (pois lukien liikelaitokset ja yhtiöt) laskivat tuntuvasti vuoden 2012 jälkeen ja kituuttivat samalla tasolla seuraavat kolme vuotta. Nyt toteutuva investointibuumi voi johtaa resurssipulaan ja markkinoiden ajoittaiseen ylikuumenemiseen. Olisi ollut pahimmassa tapauksessa ilmaista, ja todennäköisesti seudun taloutta piristävää toteuttaa investointiohjelmaa etupainotteisesti hankkeita aikaistaen. Minä uskallan väittää, että valtaosa eläkeläisväestämme huolehtii nimenomaan läheisistään, lapsistaan ja lapsenlapsistaan enemmän kuin itsestään, Korhonen sanoi. 7 1.6.2018 misessa ja muussa elinympäristön muokkaamisessa tulee ottaa huomioon se, että suuri osa asukkaista on ikäihmisiä. Näitä erityisjärjestelyitä ei noina synkkinä vuosina tuntunut niin olevan. Luottamushenkilöt eivät hyväksy kotimaisten työpaikkojen, Felixin kurkkuja punajuurisäilykkeiden sekä Ahtija Vesta -sillien valmistuksen siirtämistä ulkomaille. Julkisten sosiaalija terveyspalveluiden lisäksi kuntien liikunta-, kulttuuri-, ja vapaaajan palveluiden tulee olla ikäystävällisiä. Kaavoituksessa, rakentaTUOMAS TALVILA. On vaikea ymmärtää, miksi niin monet harasivat tätä vastaan. Oululainen Martti Korhonen (vas.) valittiin edustajakokouksessa jatkamaan toisen kolmivuotiskauden Eläkeläiset ry:n puheenjohtajana, ja Kalevi Kivistö jatkaa valtuuston puheenjohtajana. Oululainen Martti Korhonen valittiin edustajakokouksessa jatkamaan toisen kolmivuotiskauden Eläkeläiset ry:n puheenjohtajana. – Mutta olemme huolissamme etenkin eläkeläisköyhyyden lisääntymisestä. Vasta vuonna 2016 investoinnit nousivat vuoden 2012 tasolle ja tänä vuonna suunnitellaan tasoa, joka on noin 50 prosenttia korkeampi kuin vuonna 2015 vallinnut. Ikäystävällisyys tukee väestön terveyttä, yhdenvertaisuutta, itsemääräämisoikeutta, aktiivista osallisuutta ja aitoa demokratiaa. Helsingin investointibudjetti kieliikin siitä, että kaupunki on harjoittanut kovin suosittua, mutta taloustieteilijälle niin perverssiä myötäsyklistä investointipolitiikkaa. Päätöksenteon tukena olevan kansalaiskeskustelun digitalisointi ei saa johtaa ikäihmisten mielipiteiden sivuuttamiseen. Se vie pohjan pois turvatulta vanhuudelta ja käytännön isovanhemmuudelta. . Ensinnäkin päätöksenteon tulee olla ikäystävällistä. edustajakokous korostaa, että väestön ikääntyminen tulee ottaa huomioon kaikessa yhteiskunnan kehittämisessä. Ainakin yksi Sipilän hallituksen kärkihankkeista näyttää toteutuvan erinomaisesti. Toimisto sijaitsee Helsingissä. Lupaava nousu kääntyi kuitenkin jo vuonna 2012 taantumaksi, jonka jäljiltä kasvu kääntyi nousuun, aluksi vaatimattomasti, vasta vuonna 2015. Kolmanneksi julkisia palveluita on kehitettävä ikäihmisten tarpeet huomioiden esteettöminä lähipalveluina. lisyyteen kuuluu kolme peruspilaria. Noina pysähtyneisyyden vuosina korot olivat käytännössä nollassa ja vapaita resursseja maassa runsaasti. Tämän hallituksen ainoa tavoitehan on yksityistää kaikki julkinen toiminta. Saku Timonen, 28.5. LEHTIKUVA/TEEMU SALONEN Ikäystävällisyys tukee aktiivista osallisuutta ELÄKELÄISILTÄ RIITTÄÄ tukea ja solidaarisuutta myös nuoremmille sukupolville. Eläkeläiset ry . . Finanssikriisin luonteesta ja syistä keskusteltaneen taloustieteen sisällä pitkään. Tavoitteena esteettömyys Toinen pilari koskee elinympäristöä. Finanssikriisin jälkeen kokonaistuotanto laski jyrkästi, mutta jo vuonna 2010 tuotanto kääntyi nousuun. – Julkisessa keskustelussa halutaan antaa usein sellainen kuva, että eläkeläisten joukko olisi huolissaan pelkästään itsestään. Huomiota ikääntymisen vaatimiin muutoksiin Eläkeläiset ry kannustaa kaikkia Suomen kuntia ikäystävällisyyteen ja sitoutumaan väestön ikääntymisen edellyttämiin muutoksiin elinympäristössä, palveluissa ja päätöksenteossa. Joillain tahoilla ajatellaan varmaankin, että fi nanssipolitiikan olisi pitänyt olla vielä kireämpää. Varapuheenjohtaja on kuopiolainen Mervi Höylä. Kaikki henkilövalinnat olivat yksimielisiä. Varkaudessa koolla ollut 20
546@riseup.net LIITTO VOITTI TAISTELUN VENÄJÄLLÄ T iistaina 22.5. Polttomoottorit ovat puksuttaneet puolestamme, Toivanen kertoo. MPRA:n kieltämistä vastaan kampanjoitiin monin tavoin. Kamppailu ei kuitenkaan ole ohi, koska ”ulkomaalaisten agenttien lakia” voi edelleen käyttää ammattijärjestöjen kieltämiseen Venäjällä. Satoja ihmisiä keränneelle marssille osallistui MPRA:n lisäksi merimiesten, lennonjohtajien, opettajien sekä koulutusja terveysalan liittojen jäseniä. Fossiilisiin polttoaineisiin perustuva infrastruktuuri muutetaan biokaasu-, aurinkoja tuulienergiakäyttöiseksi. Lisäksi oikeusistuimen mukaan MPRA oli rikkonut sääntöjään vastaan ”toimimalla politiikassa”, eli keräämällä allekirjoituksia Venäjän työlainsäädännön uudistamiseksi. Lisäksi KTR ehti rekisteröimään uuden MPRA:n kielletyn järjestön tilalle, ja valittamaan kiellosta YK:n kansainväliseen työjärjestöön ILO:hon. Maailmankauppa hidastuu ja hyödykkeiden tarjonta kapenee. KTR järjesti tärkeimmän vapputapahtumansa Pietarissa, jossa MPRA pitää päämajaansa. Vuodesta 2010 MPRA on kuulunut Venäjän työn konfederaatioon KTR:ään, johon on yhdistynyt suurin osa Venäjän riippumattomista ammattiliitoista. KU YLEISTEN UIMARANTOJEN VEDET PUHTAITA Antti Rautiainen Kirjoittaja on matematiikan maisteri Venäjän kansojenvälisen ystävyyden yliopistosta. Fossiilisiin polttoaineisiin perustuva infrastruktuuri muutetaan biokaasu-, aurinkoja tuulienergiakäyttöiseksi. MPRA:n historia alkaa viime vuosikymmeneltä, jolloin se ylitti kansainvälisen uutiskynnyksen Fordin autojen kokoonpanotehtaan voittoisan lakon seurauksena. – Energiarakentamiseen tulee paljon työtä, siitä ei tarvitse olla huolissaan. MPRA oli saanut rahaa kansainväliseltä teollisuusalojen liitolta IndustriALLilta, vaikka itse asiassa IndustriALL palautti MPRA:lle sen sille maksamia rahoja. Eri puolilla Venäjää järjestettiin mielenosoituksia ja Pietarissa pistettiin pystyyn tukikonsertteja. Betonirakentamisesta siirrytään puurakentamiseen, uudisrakentamisesta korjausrakentamiseen. Suurin ammattiliittojen keskusjärjestö FNPR on Neuvostoliiton valtion kontrolloimien ammattiyhdistysten perillinen, ja toimii läheisessä yhteistyössä hallitsevan Yhtenäinen Venäjä -puolueen kanssa. Uimavesien laadun tila on säilynyt Suomessa hyvällä tasolla jo pidemmän aikaa. Suomi on sitoutunut päästövähennyksiin. Tutkijoiden mukaan suomalaisessa yhteiskunnassa ei vielä ole ymmärretty, minkälaisesta urakasta on kysymys. Oman ilmoituksensa mukaan KTR edustaa kahta miljoonaa työläistä, mutta tätä on mahdotonta tarkistaa. 9 1.6.2018 2010-luvun vegeboomia kuvastavat uudet tuotteet, mutta myös puhe liiketoimintamahdollisuuksista, ruokateollisuuden vegaanisten tuotteiden juhliminen, valtavirtaistuminen, joustavuus ja yksilöllisyys. Suomessa yleisiä uimarantoja on lähes 300. Lisäksi se synnyttää paljon uutta työtä. LEHTIKUVA/VESA MOILANEN. Aikalainen 5/2018. UP/Tiina Tenkanen Suomalaisen teollisuuden ja keskeisten yhteiskunnan toimijoiden pitää reagoida jo 15 vuoden sisällä. – Suomalaisen teollisuuden ja keskeisten yhteiskunnan toimijoiden pitää reagoida jo 15 vuoden sisällä, Toivanen hoputtaa. – Lähivuosikymmeninä voidaan nähdä työelämän työvoimavaltaistuvan. MPRA:n kiellon jälkeen samanlaisin perustein kiellettiin myös lennonjohtajien riippumattoman ammattiliiton FPAD:n Siperian-osasto. Kun fossiilisen energian käyttö vähenee, tilalle tarvitaan ihmisvoimaa. Toivanen ennustaa tekstiiliteollisuuden ja räätälin työn palaavan Suomeen. Teknologisen muutoksen rinnalla kulkee myös sosiaalinen ja kulttuurinen muutos. Venäjän korkein oikeus kumosi monialaisen MPRA-ammattiliiton toimintakiellon. Suomen teollisuus ja maatalous muuttuvat omavaraisemmiksi ja monipuolisemmiksi. Hallitus yrittää veromuutoksilla saada energialaitokset vaihtamaan kivihiilen maakaasuun. Työelämätutkijoiden Anu Suorannan ja Sikke Leinikin toimittamassa kirjassa Järvensivu ja Toivanen pohtivat työn ja työllisyyden tulevaisuutta ekologisen jälleenrakennuksen aikakaudella. Pietarin oikeusistuin kielsi MPRA:n 10. Fordin lakon jälkeen MPRA levisi useammalle autotehtaalle, ja vuodesta 2013 se on järjestänyt myös muiden alojen työläisiä, esimerkiksi Tikkurilan maalitehtaalla. Tampereen yliopiston terveyssosiologian professori Piia Jallinoja. Toivanen puhui Rapautuvan palkkatyön yhteiskunta -kirjan julkaisutilaisuudessa. MPRA:n kieltämistä vastaan kampanjoitiin monin tavoin LEHTIKUVA Energiarakentaminen synnyttää lisää työtä INHIMILLISEN TYÖN tarve kasvaa lähivuosikymmeninä, kun fossiilisten polttoaineiden käyttö vähenee radikaalisti, arvioivat tutkijat Paavo Järvensivu Aalto-yliopistosta ja Tero Toivanen Helsingin yliopistosta. Kuvassa Hanasaaren hiilivoimalan hiilikasa ja Merihaan kerrostaloja Helsingissä. – Fossiilinen energia on tarjonnut viimeisten 150 vuoden aikana yhteiskunnallemme valtavan energiasyötteen. Euroopan ympäristökeskuksen verkkopalvelun kautta voi tarkistaa kotikunnan ja myös eurooppalaisten uimarantojen tiedot. Mullistava työn ja kulttuurin muutos Järvensivun ja Toivasen mukaan tuleva ekologinen jälleenrakentaminen on yhtä mullistava, kuin Suomen toisen maailmansodan jälkeinen jälleenrakennuksen ja hyvinvointiyhteiskunnan rakentamisen vaihe. Rakennusteollisuus muuttaa muotoaan. Vettä ja energiaa runsaasti kuluttava puuvillatuotanto kuljetuksineen voidaan korvata kotimaisella kuitunokkosella ja -hampulla. KESÄLLÄ 2017 tehdyn luokittelun perusteella suurin osa uimavesistä eli 93 prosenttia oli laadultaan joko erinomaisia tai hyviä. Näin kertoo Euroopan ympäristökeskuksen vuotuinen uimavesiraportti. tammikuuta, koska väitti sen rikkoneen ”ulkomaalaisten agenttien lakia”, joka asettaa jyrkkiä ehtoja kansalaisjärjestöjen ulkomailta saadulle rahoitukselle. Tutkijoiden tulevaisuudennäkymien lähtökohtana on vuoden 2050 päästöneutraalisuus, jolloin päästöjä ei pitäisi syntyä enempää, kuin niitä pystytään sitomaan esimerkiksi hiilinieluina toimiviin metsiin. Nyt on todennäköistä, että korkein oikeus kumoaa tämänkin kiellon. Rannikkovedet ovat jopa parantuneet edellisvuoteen verrattuna
LEHTIKUVA/MARTTI KAINULAINEN. Myös Ilmailualan Unioni IAU jäi pois Kuljetusliitto KL:sta, ainakin tässä vaiheessa. Aiemmin keväällä Veturimiesten liitto ja Rautatievirkamiesliitto päättivät lyödä hynttyyt yhteen. Luonnollisen kehityksen ja myös eläköitymisen kautta tapahtuvan poistuman vuoksi toimintoja pyritään yhdistämään siellä, missä se on järkevää. Vielä asia ei ole ajankohtainen. Kriittisen korkeakoulun toiminnanjohtaja Eero Ojasen aiheena on Marx tuli yliopistolle. Paneelin viimeisen alustuksen pitää professori Teivo Teivainen, joka käsittelee Marxia maailmalla. SAK:laisen kuljetusalan yhteisjärjestöön kuuluvat MerimiesUnionin lisäksi Autoja kuljetusalan työntekijäliitto AKT, Postija logistiikka-alan unioni PAU, Veturimiesten liitto sekä Rautatievirkamiesliitto. Kaksi on joukosta poissa Kaksi on kuitenkin joukosta poissa. Järjestäjinä ovat Vapaus valita toisin ry ja KSL-opintokeskus. Marxin syntymästä tuli kuukausi sitten kuluneeksi 200 vuotta. Zittingin mukaan liittofuusiokin voi tulla ajankohtaiseksi jonakin päivänä. – Meillä on suunnitelmia toimintojen yhdistämisestä. Vuonna 2010 perinteikäs liitto siirtyi Julkisten ja hyvinvointialojen JHL:n siipien suojaan omaksi Raideammattilaiset JHL -yhdistykseksi. Tämä on arvioitu oikeaksi tavaksi mennä eteenpäin yhteistyön tiellä, sanoo Merimies-Unionin puheenjohtaja Simo Zitting. Ele Alenius valittiin kansanedustajaksi vuonna 1966. Postin kuljettaja täyttää pakettiautomaattia. Raideammattilaiset eivät ole mukana kuljetusliittojen yhteisjärjestössä. Hän on kuitenkin hyvillään siitä, että Marxin vaikutusta työväenliikkeeseen muistellaan hänen syntymäpäivänään, koska tämän vaikutus on ollut niin valtava. – IAU:lla on siihen omat syynsä ja teemme heidän kanssaan yhteistyötä. Seminaarissa väitöskirjatutkija Tanja Pekkarinen kertoo Marxin tulosta Suomeen. – Sekin sopimus saa nyt lisää merkitystä, Zitting tuumii. Hallituksen puheenjohtajana aloittaa Simo Zitting. Saman katon alla liitot ovat jo nyt Hakaniemen torin laidalla sijaitsevassa Metallitalossa, joka on useiden SAK:laisten liittojen kotipesä. 10 1.6.2018 Karl Marxin vaikutus työväenliikkeeseen Ele Aleniuksen hengessä KU SUOMALAINEN PITKÄN linjan poliitikon ja tietokirjailija Ele Aleniuksen 93-vuotissyntymäpäivän kunniaksi järjestetään Työväenliikkeen kirjastossa seminaari, jonka aiheena on Karl Marxin vaikutus työväenliikkeeseen. VIISI SAK:LAISTA kuljetusalan liittoa tiivistävät yhteistyötään edunvalvonnassa. Ovet ovat auki IAU:n tulla, jos he niin päättävät, Zitting sanoo. – Tiivistämme yhteistä tekemistä. Aiesopimus tehtiin huhtikuussa ja liitot yhdistävä Rautatiealan Unioni RAU käynnistää toimintansa vuoden 2019 alussa. SAK:n kuljetusala tiivistää rivejään tetä” -sopimus. Yhteistyön välineeksi perustettiin viime viikolla Kuljetusliitot KL. Kuljetusliittojen yhteistyö ei ole uusi asia ja liittojen yhdistämistäkin on yritetty. Ehkä vielä jonain päivänä voidaan todeta, että aika on kypsä liittojen yhdistämiselle saman nimen alle. UP/Kari Leppänen Kuljetusliittojen yhteistyö ei ole uusi asia ja liittojen yhdistämistäkin on yritetty. SEMINAARI Marx 200 ja työväenliike ti 5.6. Alenius tunnetaan laajasta kirjallisesta tuotannostaan. Jos jokin liitto joutuu sopimusneuvotteluissa pulaan vastapuolen kanssa, muilta liitoilta on luvassa apua erilaisilla solidaarisuustoimilla. Edunvalvontavoiman kokoamisen lisäksi tähtäimessä on myös taloudelliset synergiaedut toimintoja yhdistämällä. Kaveria ei jätetä jatkossakaan Kuljetusalan liitoilla on ollut jo useita vuosia työehtosopimusneuvotteluissa ”kaveria ei jäKuljetusala hakee voimaa edunvalvontaan ja taloudellista synergiaa. Hynttyitä yhteen SAK:laisissa kuljetusliitoissa tapahtuu Kuljetusliitot KL:n lisäksi myös muunlaista tiivistymistä. Kuljetusliitot KL:n hallituksen muodostavat mukana olevien liittojen puheenjohtajat. Hänen viimeisin kirjansa Maailmankehityksen suuri käänne on ollut jo perinteeksi muodostuneiden syntymäpäiväseminaarien virikkeenä. Ministeri Kalevi Kivistön teemana on Marx ja vasemmisto. SAK:laisen kuljetusalan yhteisjärjestöön kuuluu myös Postija logistiikka-alan unioni PAU. Hän toimi Skdl:n puheenjohtajana vuosina 1967–1979 ja toisena valtiovarainministerinä sekä Paasion että Koiviston hallituksissa vuosina 1966 – 1970. Entinen Rautatieläisten liitto päätti edellisen epäonnistuneen kuljetusliittojen fuusiohankkeen jälkeen lähteä omille teilleen. Sen tarkoitus on turvata jokaiselle liitolle säällinen työehtosopimus. klo 17 Työväenliikkeen kirjasto, Helsinki. – Kehitämme yhteistyötä askel askeleelta. Ele Alenius toteaa, että hän itse ei ole koskaan pitänyt itseään marxilaisena vaan pikemminkin keynesiläisenä
5. perinne@tyovaenperinne.fi Kaikille avoin työväentutkimuksen erikoiskirjasto! AVOINNA TI 10-18, KE 12-18, TO-PE 10-16 Keskinäinen Vakuutusyhtiö Turva turva uh Elä täysillä – Turva turvaa Vakuutukset näppärästi verkosta turva "VAPAA ON VAIN UMPIHANKI!" JOELLE TAYLOR (UK) , DJAMI SEZOSTRE (BR) & VERNERI POHJOLA, JAYNE FENTON KEANE (AU) , KATLIN KALDMAA (EE) , JAAN MALIN (EE) , ASA, MIREL WAGNER, ARJA TIAINEN, SUSINUKKE KOSOLA, MARI LAAKSONEN, JYRKI PELLINEN & JUHANI 'JUNNU' AALTONEN, ESA HIRVONEN & PLIKAT, KOLO, FAARAO PIRTTIKANGAS, ROSA LIKSOM, LAURA GUSTAFSSON, OSSI NYMAN, LEA KALENIUS, PAULI TAPIO, NIINA OISALO, NIMIKKOTAITEILIJA : EMMA KANTANEN LIPUT: LIPPU.FI 9.6.2018 ANNIKIN PUUKORTTELISSA TAMPEREELLA ANNIKKI POETRY FESTIVAL "ON ROADS LESS TRAVELED" Beckerintie 10 Helsinki p. 00500 Helsinki . 040 167 7700 toimisto@sirolansaatio.fi MYYDÄÄN Sastamalan Kiikassa MAAJA METSÄTILA , pinta-ala noin 11 hehtaaria. Valitse laskuttajaluettelosta Kansan Uutiset ja anna tunnistetiedoksi asiakasnumerosi, jonka löydät tilauslaskustasi. Etusija vasemmistoliiton jäsenellä. Tee e-laskusopimus verkkopankissa. KESÄOSOITTEENKESÄOSOITTEENMUUTOS MUUTOS Muistathan, että voit muuttaa lehden jakeluosoitteen tai laittaa jakelun kesätauolle puhelimitse 09 759 601, sähköpostitse tilaukset@kansanuutiset.fi tai osoitteessa www.kansanuutiset.fi /tilaajapalvelu/ osoitteenmuutokset Kansan Uutisten Kansan Uutisten toimisto on kesällä auki toimisto on kesällä auki HUOM. Teet sen helposti maksaessasi tilauslaskusi seuraavan kerran. Uusi palvelu on lukijoillemme ilmainen. lehti ei ilmesty. Sörnäisten rantatie 25 A 1 . 2. Pankki lähettää meille ilmoituksen asiasta, minkä jälkeen lähetämme tilauslaskut suoraan e-laskuna verkkopankkiisi. 11 1.6.2018 VAIHDA E-LASKUUN! 1. Juhannusnumeromme on tuplanumero, 29.6. Tyköistuvat ja suorat mallit XS | S |M | L | XL | XXL | XXXL Verkkokauppa + postikulut 2,50 € Kansan Uutisten laadukkaat ja eettiset Tilaa nyt! Tilaa: kauppa.kansanuutiset.fi kirjakauppa@kansanuutiset.fi 09 759 601 + postikulu 2,50 € 25 25 €€ T-PAIDAT Kansan Uutisten kotimaiset SUKAT 5 € Tilaa: http://kauppa.kansanuutiset.fi / kirjamyynti@kansanuutiset.fi 09 759 601 Tilaa nyt edullisesti! koot: 36-39 40-43 | 44-47 Verkkokauppa + postikulut 2,50 € Tilaa uutiskirje Kansan Uutisten uutiskirje ilmestyy joka perjantai. Huonokuntoinen hirsimökki, tiilinen navetta, iso suuli ja iso katos. 09-766429 . Hintapyyntö 125 000 euroa. 4. Ossi Lammi 0405786356 kansan arkisto tallentaa työväestön ja järjestöjen historiaa avoinna kaikille kansalaisille Kansan Arkisto Vetehisenkuja 1 00530 Helsinki p. Maksa tämä lasku normaalisti verkkopankissa, seuraava tulee suoraan verkkopankkiisi. 3. Ota esille maksettava tilauslaskusi ja kirjaudu omaan verkkopankkiisi. 044 721 0320 info@kansanarkisto.fi www.kansanarkisto.fi TI-PE klo 9–16. Sijaitsee yksinäisellä paikalla, lähimpään asuntoon 1 kilometri. Soita, ei viestejä. kansanuutiset.fi/uutiskirje Tämäkin ilmoitus huomattiin! Varaa oma tilasi: p. 09 7596 0240 ilmoitukset@kansanuutiset.fi www.tyovaenperinne.fi . 09 4366 320 J okainen adressi on ainutkertainen kappale Onnitteluja surunvalitteluadressit www.sirolansaatio.fi Yrjö Sirolan Säätiö Lintulahdenkatu 10 00500 Helsinki p. ARKISIN ARKISIN KLO 10-15 KLO 10-15. Sinun tarvitsee vain tarkastaa lasku ja hyväksyä maksu veloitettavaksi tililtäsi. Metsä runsaspuustoinen
Summaan kuuluu suurimpina erinä järjestelmätoimittajan, käyttöpalvelutoimittajan ja taseeseen projektista kirjattavat kulut. Integraatiossa saadaan kustannuksia kuriin ja nähdään ihminen kokonaisuutena. Apotti on suomenkielinen. Apotti-järjestelmää tulee käyttämään noin 35?000 terveyden ja sosiaalihuollon ammattilaista. Apotissa kaikki tieto tulee olemaan järjestelmässä: kirjaan mustelmakoodin, näen tietosuojan määrittelemällä tavalla tietoja vanhempien mahdollisesta päihteidenkäytöstä. Maailman ensimmäinen asiakasja potilastietojärjestelmä, joka tuo yhteen julkisen terveydenhuollon ja sosiaalihuollon tiedot. Sosiaalipäivystäjät saavat tietää ne lääkilun henkilökunnalle. Tiedon avulla pystymme kohdentamaan paremmin palveluja asiakkaille. Hän kertoo esimerkin omalta uraltaan: mies toi päivystykseen 11-vuotiaan tytön, jolla oli mustelmia käsivarsissa vähän epäilyttävissä paikoissa. Apotti on satojen miljoonien eurojen asiakasja potilastietojärjestelmä, joka tuo yhteen terveydenhuollon ja sosiaalipalveluiden asiakastiedot ensimmäisenä maailmassa. Suurimmat säästöt tulevat järjestelmän mahdollistaman toiminnan muutoksen ja kehittämisen kautta. Apotti järjestää sen rakenteiksi, ja tiedot ovat aina käytössä. Tällöin apu kohdentuu niille, jotka sitä oikeasti tarvitsevat, Onnela sanoo. Pirkko Kotila Mikä Apotti on. Sosiaalityöntekijöitä saattaa pelottaakin, kun esimies näkee tulevaisuudessa, mitä olet tehnyt. – Ne ovat järkyttäviä rahasummia, mutta käytettävissä olevan tiedon perusteella nykyjärjestelmien kustannukset ovat samaa luokkaa. Palvelutarpeen arvioinnin lisäksi sosiaalityöntekijän pitää tehdä tietyt tehtävät tsekkauslistan mukaan. – Kööpenhaminan kanssa teemme paljon yhteistyötä viikoittain. . Työnkuvat muuttuvat ja tietoa hyödynnetään paremmin Apotissa on Heikki Onnelan mukaan keskeistä, että kaikki tieto on tietosuojan sallimissa rajoissa käytettävissä. – Toinen tärkeä juttu on se, että tietoa voidaan jalostaa. Onnela havainnollistaa, miten lääkitystä koskeva tieto kulkee potilaan mukana paikasta toiseen. – Vieläkin jaksan innostua, että tämä on niin hieno juttu. tykset, joilla on merkitystä heidän työssään, Piritta Vartiainen sanoo. . Sosiaalityössä on ollut vallalla sellainen ajatus, että muutostyö tapahtuu asiakkaan ja sosiaalityöntekijän välisessä dialogissa, ja siitä ei olisi ollut raportoitavaa dataa, Vartiainen kertoo. Esimerkiksi Helsingin nykyinen järjestelmä Pegasus on saanut arvosanaksi reilun kuusi, Onnela sanoo. Nythän sosiaalihuollolla on oikeus saada tietoa terveydenhoidosta, mutta ei toisin päin. – Apotin myötä pääsemme usean toimittajan loukusta. Apotissa työskentelee rinta rinnan apottilaisten kanssa Wisconsinin Veronasta saapuneita ja Suomesta palkattuja tietojärjestelmätoimittaja Epicin työntekijöitä. Vieraita on käynyt Ruotsista, Norjasta, Hollannista, Espanjasta, Pohjois-Amerikasta, Singaporesta ja Uudesta-Seelannista. Ei tarvitse enää soitella tai etsiä papereista. Jos katson tarpeelliseksi, voin lähettää lastensuojeluilmoituksen suoraan sosiaalipäivystykseen ja poliisiin. Järjestelmä voidaan ottaa käyttöön myös kaikissa Uudenmaan maakunnan sote-toiminnoissa, jos sote-uudistus toteutuu.. Tarkoitus on, että sekä terveysettä sosiaalialan ammattilaisilta jää vastaisuudessa enemmän aikaa kohtaamiseen. Vieraita eri puolilta maailmaa Viestintäjohtaja Johanna Klemetin mukaan Apotti-hanke on herättänyt kiinnosLääkitystä koskeva tieto kulkee potilaan mukana paikasta toiseen. – En voinut saada mitään tietoa perheestä, vain tytön terveydenhuollon tiedot. 12 1.6.2018 tusta laajasti myös kansainvälisesti. Muutos olisi tässä sen tytön etu, Onnela kertoo. – Kymppiä ei voi saada, koska itse kukin kokee asiat eri tavoin. Englannissa kerätään jo ns. Kansan Uutiset kävi myös tutustumassa Apotin rakentamiseen Wisconsinin Veronassa, Helsingissä ja Vantaalla. Apotti nopeuttaa noin 20 prosenttia tiedon löytämistä. – Samankaltainen suuntaus kohti integraatiota on koko Euroopassa. Espanjassa on yhdistetty vanhuspalveluiden järjestelmiä. Emme voi olla varmoja, että esimerkiksi alun perin vironkieliset lääkärit kirjoittavat tai ymmärtävät ruotsia tarpeeksi hyvin. – Apotissa on hienoa se, että järjestelmä on ohjaava. – Saamme enemmän vaikuttavuustietoa, ja pääsemme johtamaan tiedolla. Mukana HUS, Helsinki, Vantaa, Kirkkonummi, Kauniainen, Tuusula ja KL-Kuntahankinnat Oy. Hankinnan aikaiset kustannukset jaetaan siten, että HUS maksaa puolet ja kunnat toisen puolen väkilukujensa mukaisessa suhteessa. – Tämä auttaa myös sosiaalihuollossa. . Epicin järjestelmä on siellä käytössä 2,5 miljoonalla ihmisellä, mutta sosiaalija terveyspuolen yhdistäminen on vielä vähäistä. Piritta Vartiainen on käynyt puhumassa Apotista Pariisissa. Otetaan käyttöön marraskuusta 2018 alkaen. Apotin rajapinnat ovat avoimia. Apotti tulee kalliiksi, mutta niin tulee vanhakin malli Apotti-järjestelmän investointikulu vuoteen 2021 mennessä nykyisessä laajuudessaan on 330 miljoonaa euroa. Työkielinä ovat suomi ja englanti. Sosiaalihuollossa koottava tieto on tätä nykyä pääosin vapaata tekstiä. heikkoja signaaleja. Potilaskohtaamiseen jää enemmän aikaa. Esimerkiksi diabetesvastaanotolla lääkäriltä on kulunut kaiken merkityksellisen tiedon hakemiseen paljon aikaa. Nykyään kirjaamiseen ja tiedon etsimiseen kuluu 44 prosenttia lääkäreiden työajasta. Kritisoijat eivät myöskään tiedä, mitä uusi Apotti ammattilaisille tulee merkitsemään, Onnela sanoo. Kymmenen vuoden kokonaiskustannusarvio on noin 600 miljoonaa euroa. . Monet nykyjärjestelmät ovat käytettävyydeltään heikkoja ja siinä todellisuudessa elää liki 200 000 suomalaista sote-ammattilaista. Esimies voi seurata tiimitasolla, miten asiat ovat tapahtuneet, Vartiainen sanoo. – Silloin se on kaikille sama. Yllä mainitun järjestelmäinvestoinnin lisäksi summa sisältää Apotin liiketoiminnan kulut ja kaikki käyttömenot vuodesta 2018 järjestelmän tuotantokäyttöön asti. Norjan kuninkaallisetkin kävivät täällä, Klemetti kertoo. Lastensuojelussa se parantaa ja tasoittaa prosessien laatua. Paperiin ja potilaaseen liittyvät epävarmuudet poistuvat Apotissa. Tehdyn analyysin perusteella investointi maksaa itsensä takaisin seitsemässä vuodessa. Ne tulevat herätteinä lastensuojeApotti korvaa soten kirjavat tietojärjestelmät pääkaupunkiseudulla H elsingissä Apotin työntekijät istuvat avokonttoritiloissa Sturenkadulla. Tuskastuminen johtui siitä, että sairaalat ja terveysasemat ovat tähän asti joutuneet käyttämään valtavaa määrää erilaisia sähköisiä potilastietojärjestelmiä, jotka ovat olleet käytettävyydeltään heikkoja. Lääkemääräysvirheet vähenevät, kun kaikki lääkitys tulee järjestelmässä esiin. – Ympäri maailmaa tullaan Suomeen seuraamaan Apotin rakentumista. Järjestelmä auttaa luomaan kokonaiskuvan ihmisestä – Koska ihminen on yksi kokonaisuus, on keinotekoista jakaa terveysja sosiaalipuolta erikseen, Onnela katsoo. Kielenkääntäjät kääntävät kaiken tarvittavan suomesta ruotsiksi, Onnela sanoo. 10 vuoden kokonaiskustannusarvio on noin 600 miljoonaa euroa. Kymppiä ei voi saada, mutta käytettävyys paranee Heikki Onnela arvioi, että tuskin Apottikaan on täydellinen, mutta sen käytettävyys on kouluarvosanoina lähempänä ysiä kuin kuutosta. Tämä on potilasturvallisuuskysymys. Apottilan neuvotteluhuoneessa tapaan erikoislääkäri Heikki Onnelan, johtavan sosiaalityöntekijän Piritta Vartiaisen ja viestintäjohtaja Johanna Klemetin. Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirissä HUS:ssa ja isojen kaupunkien erikoissairaanhoidossa alkoi lisäksi olla sellainen tilanne, että ammattilaiset halusivat lyödä hanskat tiskiin ja sanoivat, että me ei enää suostuta tähän, Onnela kertoo
Epicillä oli aluksi vain yksi kokopäiväinen ja kaksi puolipäiväistä työntekijää, ja toimipaikkana oli omakotitalon alakerta. Sen järjestelmissä käsitellään 2,8 miljoonaa potilastietoa päivittäin. Haluamme tehdä asiakkaat tyytyväisiksi, on kyse isosta tai pienestä hankkeesta, Nielsen sanoo. Tämmöistä tarinaa oli päästävä katsomaan itse paikalle. Olimme tietoisia siitä, että Suomessa halutaan yhdistää terveydenhoidon ja sosiaalihuollon tietojärjestelmät. Sen järjestelmissä käsitellään 2,8 miljoonaa potilastietoa päivittäin.. Hän on ilmoittanut luovuttavansa lähes kaiken omaisuutensa kuolemansa jälkeen epäkaupallisiin tarkoituksiin, kuten terveydenhoitoon ja koulutukseen. Epicin perustaja Judith R. Epicissä ollaan hyvin tietoisia Suomen sote-uudistushankkeesta. Pirkko Kotila PIRKKO KOTILA Yhdysvalloissa Epicin järjestelmissä on 200 miljoonan potilaan tiedot. Yhdysvalloissa Epicin järjestelmissä on 200 miljoonan potilaan tiedot. Verkossa on luettavissa myös Kotilan juttu Vantaalta, jossa hän tutustui Apotin etenemiseen. Yhden vuoden työskentelyn jälkeen jokainen työntekijä on oikeutettu saamaan yhtiön osakkeita. Suomen pääkaupunkiseudun lisäksi yhtiö on saanut kyselyitä myös muualta Suomesta ja Norjasta. Nykyään Faulkner, 75, on monimiljardööri, mutta hän toimii edelleen yrityksen toimitusjohtajana. – Olemme tottuneet olemaan joustavia. Faulkner ja työntekijät yhdessä. Mistä Epic ja sen tietojärjestelmä keksittiin Suomeen. Tämä yhdistelmä ja sen vaatima kehitystyö kiinnosti meitä paljon, varatoimitusjohtaja Lars-Oluf Nielsen kertoo. Nielsenin mukaan Epic arvostaa pohjoismaista hyvinvointimallia ja pyrkii saamaan lisää jalansijaa Pohjoismaissa. Faulkner perusti yrityksen 1979. Epicin amerikkalaiset työntekijät tulivat Suomeen keväällä 2017. – Olimme tavanneet suomalaisia ja skandinaaveja jo useita vuosia sitten kansainvälisessä konferenssissa. Helsingissä työskentelee Apotti-hankkeen takia nyt 45 Epicin työntekijää. Epic on potilastietojärjestelmien kehittäjänä merkittävä. Sen perustaja Judith R. Epicillä on tätä nykyä noin 9 500 työntekijää Yhdysvalloissa. 13 1.6.2018 Apotin valmistaja pienestä terveysalan suurtoimijaksi Pirkko Kotila Apotti-tietojärjestelmän valmistaja Epic on erityislaatuinen yritys. Lisäksi Epicillä on väkeä Hollannissa, Tanskassa, Britanniassa, Australiassa, Arabiemiraateissa ja Saudi-Arabiassa. – Apotti on yksi isoista hankkeistamme. Nielsen sanoo, että järjestelmä taipuu kaikkiin sote-uudistuksen vaatimuksiin, millaisia ne sitten ovatkin. Faulkner omistaa yrityksensä yhdessä työntekijöiden kanssa. Lehtitiedon mukaan noin 200 Epicissä työskentelevää henkilöä perheineen omistaa yrityksestä noin 75 prosenttia, lopun omistavat muut yrityksen työntekijät. Epicin omistavat Judith R. TOIMITTAJA PIRKKO KOTILAN juttu vierailusta Epicissä on luettavissa kokonaan kansanuutiset.fi
VA LK O IN EN SU O RA M A LL I M L X L X X L X X X L M U ST A TY KÖ IS TU VA M A LL I X S S M L X L X X L VA LK O IN EN TY KÖ IS TU VA M A LL I X S S M L X L X X L Moniäänistä journalismia. Ti et o ja n i ei sa a kä yt tä ä K an sa n U u ti st en m ar kk in o in ti in . H in n at vo im as sa ko ti m aa ss a. 14 1.6.2018 tilaukset@kansanuutiset.fi | 09 7596 0208 www.kansanuutiset.fi/tilaajapalvelu KESÄTARJOUS Ki it os , ti la an Ka ns an U ut is et ja va lit se n ti la aj al ah ja ks i: M U ST A SU O RA M A LL I M L X L X X L X X X L M ää rä ai ka in en 3 kk /3 7 € K es to ti la u s 6 kk /8 1 € K es to ti la u s 12 kk /1 5 9 € N äk ö is le h ti ke st o ti la u s 12 kk /8 7 € N im i O so it e P u h el in /s äh kö p o st i M ak sa ja n n im i , jo s er i ku in ti la aj a O so it e Ka ns an U ut is et Tu n n u s 50 50 75 3 va st au sl äh et ys K at so ka ik ki ti la u sv ai h to eh d o t w w w .k an sa nu ut ise t.fi / til aa ja pa lv el u 3?kk?LEHDET + t-paita VAIN 37 € P O ST IM A K SU M A K SE T T U Ti la u sh in n at si s. p ai n et u n le h d en al v 10 % se kä n äk ö is le h d en al v 24 %
– Siinä missä Pekka Kuusen hyvinvointivaltiollisessa ajattelussa aktivoinnin päämääränä oli kansakunnan yhteisen vaurauden lisääminen, Sipilän hallituksen pyrkimys aktivoida kansalaisia perustuu eräänlaiseen reaktiivisuuteen, ja sen toimintamallina on esimerkiksi työttömien rankaiseminen, sanoo valtio-opin professori Mika Ojakangas. – Valtionja kotitalouden samastaminen on ominaista Sipilän käsitykselle johtajuudesta. Erinäiset pyrkimykset aktivoida kansalaisia ovat olleet osa koko suomalaisen hyvinvointivaltion historiaa. Yrittäjyyden merkitys ilmenee hallitusohjelmassa myös toisella tavalla. Hallitusohjelmassa puhutaan normien purkamisesta sekä esimerkiksi kansalaisten toimeliaisuuden lisäämisestä. Sipilän hallituksen yksi kärkihankkeista on ollut yrittäjyyden tuominen kaikille yhteiskunnan osa-alueille. Siitä on muodostunut pikemminkin ajattelutapa ja moraalinen käyttäytymisen malli, kulttuuripolitiikan professori Miikka Pyykkönen toteaa. Yrittäjä on – kristillistä sanastoa mukaillen – lammas, kykenemätön johtamaan laumaansa, mikäli hän ei pysty aktivoimaan esimerkiksi nuorta työtöntä. Kuusen luoman sosiaalipolitiikan lähtökohtana oli taata riittävät materiaaliset edellytykset, jotta kansalaisesta voi tulla aktiivinen. 15 1.6.2018 Sipilän ylistys yrittäjyydelle H allitusohjelmassa mainitaan muun muassa seuraavat kohdat: ”yrittäjyyspaketin vahvistaminen”, ”vauhditetaan yritysten kansainvälistä kasvua” sekä ”yritysten rahoitusaseman parantaminen”. Suomi on jäykistynyt.” (Juha Sipilä 24.11.2014) ”Jäykistyneessä” Suomessa ei voida Sipilän mukaan tukeutua esimerkiksi ansiosidonnaisuuksiin tai irtisanomiskorvauksiin. Sipilä pyrkii johtamaan Suomea kuten isäntä taloaan tai omistaja yritystään. ”Esitän pikaisesti selvitettäväksi kahta uutta asiaa. Tästä viestivät hänen mukaansa esimerkiksi eri ministeriöiden asiakirjoissa esille nousevat käsitteet, kuten sisäinen ja sosiaalinen yrittäjyys. LÄHTEET: HTTPS://WWW.JUHASIPILA. Mikä sitten on muuttunut. LEHTIKUVA/JUSSI NUKARI. Merkkinä tästä on esimerkiksi kritiikki ay-liikettä kohtaan sekä työttömiin kohdistuva vuoden 2018 alussa voimaan tullut ”aktiivimalli”. Pekka Kuusen 60-luvun sosiaalipolitiikkaa -teosta voidaan pitää tästä hyvänä esimerkkinä. ”Kokonsa perusteella Suomi voisi olla ketterä toimija, joka pystyy mukautumaan nopeasti maailman muutoksiin. Politiikan tutkija Jouni Tillin mukaan Sipilän johtajuuskäsitys juontaa juurensa niin ikään taloudenhoidosta. Toiseksi, mikäli työtön päättää lähteä yrittäjäksi, voisiko ansiosidonnaisen maksamista jatkaa hänelle määräajan, tavallaan uudenmuotoisena starttirahana. Esko Harni Sipilä pyrkii johtamaan Suomea kuten isäntä taloaan tai omistaja yritystään. FI/BLOGI.HTML Valtionja kotitalouden samastaminen on ominaista Sipilän käsitykselle johtajuudesta. Ojakangas pelkää, että Sipilän hallituksen toimien myötä viimeisiäkin mahdollisuuksia tähän ollaan viemässä pois. Hän pyrkii pelastamaan Suomen apatian tilasta luomalla uutta yrittäjämäistä toimintakulttuuria kaikille yhteiskunnan osa-alueille. Sipilän lisäksi moni muu yrittäjätaustainen poliitikko on tehnyt vastaavanlaisia rinnastuksia – ja tuskastunut demokratian hitauteen ja kankeuteen, Tilli kertoo. Tätä kautta samat ”välttämättömyydet” sekä toimintatavat voidaan ulottaa molempiin. Näin ei kuitenkaan ole. ”Mä pidän meitä suomalaisia, joilla menee paremmin, tai yrityksiä ja työnantajia lampaina, jos emme löydä 200 000 ihmiselle joka toinen viikko kolmen tunnin työjaksoa.” (Juha Sipilä 14.1.2018) Lammas-vertaus viittaa selvästi Sipilän käsitykseen yrittäjyydestä ja siitä kumpuavaan johtajuuskäsitykseen. Tammikuun alussa pidetyllä pääministerin haastattelutunnilla Sipilä suututti heinolalaisen yrittäjän verrattuaan yrittäjiä lampaisiin. Yrittäjyyteen kytkeytyvä retoriikka ilmenee Sipilän puheessa muun muassa ajatuksena kansalaisten aktivoimisesta. ”Meidän pitää myös miettiä keinoja, kuinka yrittäjyyden kynnystä madalletaan ja kaikenlaista toimeliaisuutta lisätään.” (Juha Sipilä 1.5.2014) Aktivoinnilla pyritään Sipilän yrittäjyysretoriikassa lisäämään kansalaisten omaehtoisuutta, ja samanaikaisesti yksilöiden vastuuta itsestään. Yrittäjyydellä on ollut pääministeri Juha Sipilälle (kesk.) myös henkilökohtaisempi merkitys: hän tuli itse politiikkaan mukaan yrittäjän asemasta. Molemmat ratkaisut lisäisivät aktiivisuutta.” (Juha Sipilä 23.5.2014) Sipilän yrittäjyysretoriikka ei ole saanut kannatusta yrittäjyyskentän kaikilta laidoilta. ”Ihmisten vastuuta ja omistajuutta omasta hyvinvoinnistaan on vahvistettava.” (Juha Sipilä 21.3.2018) Julkinen sektori jarruttaa Sipilälle etenkin julkinen sektori, ja siihen sisältyvät byrokraattiset käytännöt näyttäytyvät joustavan ja ketterän yrittäjyyden hidasteina. Ensinnäkin, voisiko työntekijän irtisanomiskorvauksen maksaa alkupääomana mahdolliseen uuteen yritykseen. Sipilän yrittäjyysretoriikka Yrittäjyyttä ei voida enää poliittisessa kielenkäytössä mieltää ainoastaan ammatin harjoittamisen muotona. Porkkanasta keppiin Sipilän poliittiselle johtajuudelle ja retoriikalle yrittäjyydellä on keskeinen merkitys
nanssisektorin väärinkäytöksistä aloitettiin, sanoi valtiovarainministeri Kim Dongyeong hallituksen tietävän, että vastaavaa tapahtuu Etelä-Korean vaalikampanjan aikana viime vuonna Moon Jae-in lupasi tarttua hallinnon korruptioon, uudistaa työmarkkinat ja luoda perustulolla vahvan hyvinvointivaltion. Lee itse on syytteessä useista raskaista korruptiorikoksista. Edelleen hän ilmoitti lopettavansa käytännön, jossa talousrikoksista tuomion saaneet yritysjohtajat armahdetaan. Hän aloitti toimikautensa 10. Presidentinvaaleissa ehdolla ollut kansanedustaja, vasemmistolaiseksi luonnehditun Oikeudenmukaisuuspuolueen entinen puheenjohtaja Sim Sang-jeung oli lisäksi tuonut julki, että Woori-pankkiin vuonna 2016 pestatuista työntekijöistä 16 oli valtion elinten kuten turvallisuuspalvelun jäsenten lapsia tai muita sukulaisia. Moon on saanut korotettua minimipalkkaa ja vienyt läpi työviikon lyhentämisen. Keskustavasemmistolaista demokraattista puoluetta edustava presidentti Moon Jae-in on sanonut, että hän haluaa muuttaa tämän. Syynä oli . Jälkimmäiset ovat vastoin lakia, mutta ne kuuluvat jättiläisyhtiöiden hallitsemaan järjestelmään. nanssilaitosten johtajien sukulaiset olivat saaneet etusijan työhönotossa. Hän lupasi luoda 810 000 uutta julkisen sektorin työpaikkaa, muuttaa 300 000 määräaikaista työsopimusta vakituisiksi ja vahvistaa valtion varoilla sosiaalista turvaverkkoa. Johtaja on jo saanut neljän vuoden vankeustuomion siitä, että hän antoi määräyksiä sisäpolitiikan manipuloimisesta Lee Myung-bakin (presidenttinä 2008–2013) ja hänen konservatiivipuolueensa eduksi. Enemmistö puuttuu Turvallisuuspalvelun entistä johtajaa koskeva haastehakemus on jätetty ja syyttäjä on käynnistänyt asiasta esitutkinnan. Moon lupasi myös käydä käsiksi valtiokoneistossa laajalle levinneeseen korruptioon ja puhdistaa kahden edellisen presidentin harjoittaman kiinteän ja salailevan yhteistyön yritysjohtajien kanssa. Etelä-Koreassa presidentillä on suuri valta, mutta vain yksi toimikausi ohjelmansa läpiviemiseen. 16 1.6.2018 Etelä-Korean presidentillä on edelleen näytön paikka J oulukuussa 2016 olivat laajimmillaan korruptionvastaiset mielenosoitukset, jotka lopulta johtivat konservatiivista Saenuri-puoluetta edustavan presidentti Park Geun-hyenin erottamiseen. Korruptiota kitkemässä Moon ilmoitti heinäkuussa, että vähimmäistuntipalkkaa nostetaan asteittain 6 470 wonista 10 000 woniin (7,9 euroon) vuoteen 2022 mennessä. Kun selvitys julkisen . Ensimmäinen 16,4 prosentin korotus astui voimaan tammikuussa. Moon on politiikkaan siirtynyt entinen ihmisoikeusjuristi. Hän sanoi myös vastustavansa sitä, että suuryhtiöt laajenevat toimialoille, jotka soveltuvat paremmin pienemmille yrityksille. Seuraavaksi presidentti käynnisti tutkimuksen, jossa ryhdyttiin selvittämään mahdollisia lakien rikkomuksia . Tuolloin oli kulunut 20 vuotta Etelä-Korean liittymisestä OECD:hen. Tutkinnassa löydettiin 22 tapausta, joissa väärinkäytöksiä oli esiintynyt, ja ne liittyivät muun muassa KEB Hana-, KB Kookminja Woori-pankkeihin. Vielä joitakin vuosikymmeniä sitten Etelä-Korea oli maa, josta annettiin eniten lapsia adoptoivaksi ulkomaille, mutta se on noussut köyhimpien maiden joukosta maailman 11:nneksi ja Aasian 4:nneksi suurimmaksi taloudeksi. nanssialaa valvovan viranomaisen havainto, jonka mukaan edellisen hallituksen jäsenten ja julkisten . toukokuuta 2017. Myös naisten syrjiminen on työmarkkinoilla yleistä. Hän lupasi ihmisen elämänkaaren mittaista sosiaaliturvaa ja perustuloa sekä työmarkkinoiden uudistamista niin, että ne vastaavat myös työntekijöiden tarpeisiin. LEHTIKUVA/KAZUHIRO NOGI. Ay-liike halusi minimipalkkaan 55 prosentin korotuksen, kun taas työnantajat esittivät 2,4 prosenttia. Entinen ihmisoikeusjuristi Moon Jae-in aloitti viisivuotisen presidenttikautensa viime vuoden toukokuussa. Epätyypilliset työsuhteet ja työttömyyskorvauksen hakijoiden määrä ovat kuitenkin kasvaneet hänen ensimmäisen virkavuotensa aikana. Lähes 12 prosenttia Etelä-Korean työntekijöistä sai vuonna 2016 minimipalkkaa tai sitä pienempää palkkaa. Talousmenestys rakennettiin pitkillä työvuoroilla ja lyhytaikaisilla työsopimuksilla. Moon sai 41,1 prosenttia äänistä ja voitti lähimmän kilpailijansa selvällä erolla. Vaalikampanjassaan Moon lupasi lisätä työpaikkoja polkaisemalla julkisen sektorin käyntiin. nanssisektorin julkisesti omistetussa osassa. TEKSTI GORDANA MALEŠEVI
Epätyypillisillä tarkoitetaan sellaisia määräaikaisia ja osa-aikaisia työntekijöitä sekä vuokra. päivänä. Se tarvitsee siksi muilta tukea presidentin uudistusohjelman toteuttamiseksi. Lisäys on suurin sitten vuoden 2013, jolloin työministeriön ensimmäinen katsaus julkistettiin. Hallitus ei kuitenkaan ole sanonut, aikooko se hyväksyä YK:n suositukset kuolemanrangaistuksen poistamisesta, seksuaalisen suuntautumisen perusteella tapahtuvan syrjinnän kieltämisestä sekä vaihtoehdosta pakolliselle asepalvelukselle. Moonin ensimmäisessä budjetissa menot ovat 4,6 prosenttia edellistä vuotta suuremmat. Etelä-Koreassa pidetään paikallisvaalit keskiviikkona kesäkuun 13. Tämä siitä huolimatta, että useita jättiyritysten kuten Samsungin johtajia tuomittiin vankeuteen laajamittaisen korruption takia. Ainakin Moonin rauhanpyrkimykset Korean niemimaalla saavat laajaa tukea. Moon kuuluu demokraattiseen puolueeseen, joka on hallituspuolue, mutta jolla ei ole parlamentissa enemmistöä. Työviikkoa lyhennetty Etelä-Korean talouskasvu kiihtyi viime vuoden jälkipuoliskolla, koska eteläkorealaisten elektroniikkatuotteiden globaali kysyntä kasvoi. Tästä 40 tuntia saa olla normaalia työaikaa ja 12 tuntia ylitöitä. 17 1.6.2018 myös yksityisellä . Moon on nimittänyt työryhmän tekemään ehdotuksen syyttäjälaitoksen uudistamisesta, sillä myös syyttäjälaitosta vaivaa korruptio. Pitkäaikaistyöttömyys koettelee erityisesti naisia. Moon sanoi vaalikampanjan aikana, ettei hän hyväksy homoseksuaalisuutta, mitä monet pitivät keinona laajentaa kannatuspohjaa konservatiivisiin äänestäjiin. Kun Moon oli tavannut Pohjois-Korean Kim Jong-unin huhtikuun lopulla, hänelle mitattiin ennätysmäiset 85 prosentin suosiolukemat. Parlamentti on äskettäin hyväksynyt vaalilain uudistuksen, jossa rangaistuksia sukupuolikiintiöiden rikkomisesta on kiristetty. Kiisteltyjä kysymyksiä Moonin hallitus on ilmoittanut YK:n alaiselle Kansainväliselle työjärjestölle (ILO), että sen on tarkoitus allekirjoittaa sopimukset ammatillisen järjestäytymisen suojasta, kollektiivisesta neuvotteluoikeudesta sekä pakkotyön kieltämisestä. On myös epäselvää, miltä luvattu sosiaaliturvan uudistus perustuloineen tulisi näyttämään. Ihmisoikeusjärjestöt ovat välillä pyytäneet ja välillä vaatineet hallitusta keskustelemaan kaikkien YK:n suositusten allekirjoittamisesta ja toteuttamisesta, mutta toistaiseksi hallitus ei ole vastannut. Ne voivat kertoa suuntaa siitä, minkälainen on poliittinen tilanne ja kuinka suurta kannatusta Moonin ja demokraattisen puolueen uudistuspolitiikka nauttii. päivänä. Heistä 55 prosenttia on naisia. Moon hakee parlamentin tukea sille, että presidentin toimikausi lyhennettäisiin viidestä neljään vuoteen, mutta samalla sallittaisiin toinen kausi. Paikallisvaalit tulossa On myös liian aikaista sanoa, onnistuuko Moon vähentämään epätyypillisten työsuhteiden määrää julkisella sektorilla. Tällaisten työsuhteiden määrä lisääntyi 1,5 prosentilla elokuusta 2016 elokuuhun 2017. Kun ottaa tämän huomioon, saattaa viedä aikaa ennen kuin Etelä-Korea allekirjoittaa kaikki suositukset. Presidentin työmarkkinapolitiikalla on kuitenkin suuria haasteita. rmojen kautta työllistettyjä, jotka haluaisivat olla täysiaikaisessa työsuhteessa. Puolue on ryhtynyt yhteistyöhön suurimpien oppositiopuolueiden kanssa työmarkkinauudistusten ja korruptionvastaisten toimien läpiviemiseksi. ALL OVER PRESS/YOORAN PARK Etelä-Korean talouskasvu kiihtyi viime vuoden jälkipuoliskolla, koska eteläkorealaisten elektroniikkatuotteiden globaali kysyntä kasvoi. On liian varhaista sanoa, onko syynä se, että minimipalkan korotuksen jälkeen yhtiöt olisivat vähentäneet työvoimaansa ja pidentäneet jäljelle jääneiden työaikaa. nanssisektorilla. Suuryritykset ovat arvostelleet veronkorotuksia, mutta useimmat eteläkorealaiset taloustutkijat katsovat, että budjetti kokonaisuudessaan edustaa ekspansiivista talouspolitiikkaa, joka tulee piristämään talouskasvua. Puolet epätyypillisissä työsuhteissa olevista työskentelee julkisella sektorilla. Etelä-Koreassa on verrattain alhainen työttömyys, mutta tutkimusten mukaan tilastot eivät vastaa todellisuutta, koska enemmistö pitkäaikaistyöttömistä lopettaa työttömäksi kirjautumisen. Yhtiöveroa ja korkeimpien tuloluokkien veroja on korotettu. Lisäksi työttömyyskorvausta hakeneiden määrä nousi tammikuussa 32,2 prosenttia verrattuna edellisen vuoden tammikuuhun. Käännös: Arto Huovinen Hanketta perustulosta ei ole vielä täsmennetty. Minimipalkan korotus astui voimaan tämän vuoden alussa ja laki 52-tuntisesta työviikosta astuu voimaan heinäkuun 1. Hän sanoi hallituksen haluavan toimillaan edistää asenteiden muuttumista myös yksityisellä sektorilla. Noin 6,5 miljoonaa työntekijää eli lähes kolmasosa Etelä-Korean palkkatyöntekijöistä työskentelee epätyypillisissä työsuhteissa. Lisäksi Samsungin kansainvälinen emoyhtiö ja sen ranskalainen tytäryhtiö haastettiin oikeuteen muun muassa lapsityöstä Kiinassa sijaitsevilla tehtailla. Samoin on hyväksytty laki työviikon lyhentämisestä enintään 68 tunnista enintään 52 tuntiin. Kiintiölain mukaan vähintään 30 prosenttia puolueiden ehdokkaista on oltava naisia. Samsungin Jong-Ro-rakennus hallitsee Soulin keskustan ilmettä.
18 1.6.2018
Siihen liittyy helpotusta, mutta usein myös pientä haikeutta. ”Kaikille voimaa suopi taas lämpö auringon”, kirjoitti Paula Vesala uudelleen sanoittamassaan Suvilaulussa. ”Tänään soi suvivirsi / moni ruusun sai / Kevein askelin kotiin / on juhlalauantai -Moni aikuinen itki / moni valmistui / moni koulunsa jätti / moni umpimähkään ui”. AJANKUVA KUVA JUSSI NUKARI / LEHTIKUVA TEKSTI ANNA PAJU. Onnea valmistuneille ja kesäiloa kaikille lomansa aloittaneille! . Kymmenettuhannet valmistuvat ammattiin ja ylioppilaslakin painaa päähänsä vajaat 27?000 uutta ylioppilasta. Vaihtoehtojakin on. 3 SUVIVIRRESTÄ JA sen sopivuudesta kaikille yhteisiin juhliin on viime vuosina väännetty. 19 1.6.2018 Kesälaitumille! 1 TÄLLÄ VIIKOLLA päättyy lukuvuosi suurimmassa osassa Suomen peruskouluista, lukioista ja ammatillisista oppilaitoksista. Näin sitä kuvailee laulussaan Laura Sippola. Kappaleen nimi on Kesäyö ja siinä ”pienet lapset käyneet nukkumaan / on todistukset kirjekuorissaan”, mutta kertoja valvoo onnellisena lämpimässä yössä. 2 KEVÄTJUHLAPÄIVÄ ON yksi vuoden riemukkaimpia
M aailman laita -palstalla (18.5.) Arto Huovinen antoi hälyttävän kuvan poliittisuskonnollisissa tunnelmissa vietetyistä Yhdysvaltain Jerusalemin suurlähetystön avajaisista. Turkin sunnihallituskin tukee voimallisesti Syyrian kapinallisia, liitto Israelin kanssa olisi sille kuitenkin mahdoton. Samalla tuettiin tulossa olevaa suurempaa sotaa, jossa Israel kumppaneineen sotii Irania vastaan. Je. Hälyttävintä suurlähetystön avajaisissa oli kuitenkin kristillisten piirien toive maailmanloppuun johtavasta sodasta. Viime viikolla Friedman herätti huomiota näyttämällä saamaansa isoa valokuvajulistetta. ress katsoo, että juutalaiset, jotka eivät käänny kristinuskoon, joutuvat helvettiin. 20 1.6.2018 MAAILMANLOPPUA ETSIMÄSSÄ Barack Obaman politiikan johtavan antikristuksen nousuun. U skonsodan piirteitä on siis jo nykyisissä Lähi-idän sodissa. Juhlat olivat suureelliset ja vaikutti siltä, että niillä annettiin hyväksyntä jo käynnissä olevalle pienelle sodalle eli Israelin Gazassa palestiinalaisia vastaan käymälle asemasodalle. Ääri-islamisteilla on aika samanlainen käsitys harmageddonista ja ”Islamilainen valtio” julkaisi aikakauslehden nimeltään Dabiq sen syyrialaisen pikkukaupungin mukaan, jonka uskotaan sijaitsevan vanhan Harmageddonin paikalla. Nyt hän on valmis antamaan Trumpille anteeksi tämän henkilökohtaiset puutteet, kunhan Trump vain tekee niin kuin evankelikaaliset haluavat. Eräs Netanjahun Likud-puolueen kansanedustaja on vannonut tuhoavansa Al-Aqsan, vaikka ei vielä kerrokaan, miten sen tekisi. Toinen heistä, Robert Je. Eräässä haastattelussa Friedman viittasi ranskalaiseen rabbiin, joka aikoinaan todisteli, että kun Jumalan loi maailman, hän valitsi Israelin juutalaisten omaksi maaksi. Israel on selvästi suuntautunut sotaan Irania vastaan. LEHTIKUVA/MUSA AL SHAER. Hänen mukaansa Trump hankki poliittisen kuolemattomuuden siirtämällä lähetystön Jerusalemiin. Syyriassa sotaa käydään suurelta osin Assadin šiiahallinnon ja sitä tukevan šiialaisen Iranin ja sunnikapinallisten välillä. Tilaisuuden uskonnollisesta puolesta vastasi kaksi teksasilaista saarnaajaa, joilla molemmilla on varsin radikaali näkemys ”Pyhästä maasta”. Eivätkä tietenkään vain he, sillä ”uskonnot kuten mormonilaisuus, islam, juutalaisuus ja hinduismi johtavat ihmisiä Jumalasta erilleen ja ikuisuuteen helvetissä”. Je. Israel pyrkii myös provosoimaan Irania vastaiskuihin Syyriassa, toistaiseksi kuitenkin onnistumatta. Vielä kauempana tulevaisuudessa häämöttää uskoville kaikkein lopullisin sota. Hageen mukaan Jerusalemista taistellaan, koska koraani käskee tappamaan kaikki vääräuskoiset. Yhdysvaltojen suurlähetystö ilmoitti kuitenkin maansa edelleen kannattavan nykytilanteen säilyttämistä. ressin valinta puhujaksi tuki siis Trumpin siteitä äänestäjiinsä. ress sanoi aikoinaan Evankelikaaliset ovat Yhdysvaltain valkoisten kristittyjen oikeistolaisin voima ja Israelin vankimpia ystäviä. ress Dallasista, kiittää Donald Trumpia joka päivä tämän rohkeudesta siirtää suurlähetystö Jerusalemiin. Pillar toimi 28 vuotta CIA:n analyytikkona ja osoittaa, että jopa CIA:ssa toimineet analyytikot voivat olla teräviä ja jopa vasemmistolaisia. Heistä 80 prosenttia äänesti Trumpia vuonna 2016. Asiasta muistuttaa Paul Pillar kolumnissaan mainiolla, etenkin Lähi-itää seuraavalla lobelog.com -verkkosivustolla. Hagee tulkitsee raamattua siten, että Venäjä ja islamilaiset Saudi-Arabia, Syyria, Egypti, Libanon, Irak ja Iran tulevat valtaamaan Israelin, mutta Jumala tuhoaa valloittajamaat. Siinä Jerusalemissa sijaitsevan Al-Aqsan moskeijan tilalle oli sijoitettu juutalaisten kolmas temppeli. Benjamin Netanjahun hallitus on pitkään patistanut Yhdysvaltain hallitusta purkamaan Iranin kanssa solmitun kansainvälisen ydinsopimuksen (JCPOA) ja katsoo, että nyt uusi tilanne antaa luvan aloittaa sota Irania vastaan. Evankelikaaliset ovat Yhdysvaltain valkoisten kristittyjen oikeistolaisin voima ja Israelin vankimpia ystäviä. Pintaa syvemmältä Peter Lodenius peter.lodenius@gmail.com Yhdysvallat siirsi Israelin lähetystönsä Jerusalemiin huolimatta maailmanlaajuisesta vastustuksesta ja siirron palestiinalaisissa herättämästä vihasta. Samalla se antoi hälyttävän vihjeen Trumpin hallinnon tulevasta Lähi-idän politiikasta. Je. Pillar on ahkera kirjoittaja, jolta olen lukenut monta hyvää Lähi-itää – hänen silloista vastuualuettaan – käsittelevää tekstiä. S uurlähettiläs David Friedman toimi aikoinaan Trumpin konkurssilakimiehenä – sellaista Trump tarvitsi liikemiesuransa aikana – mutta hänellä on myös läheiset yhteydet Länsirantaa asuttaviin juutalaisiin. T oinen juhlasaarnaaja oli niin ikään evankelikaalinen John Hagee, Christians United for Israel -järjestön perustaja. Kumppaneikseen Iranin vastaiseen sotaan Israel haluaisi sunnilaisia arabimaita, kuten Saudi-Arabian ja Arabiemiraatit. Vaikka nämä taistelut käydään Israelissa ja sen lähialueilla, juutalaisille ei anneta sankarinosaa. Harmageddonissa käytävä taistelu johtaa kuitenkin lopulta Kristuksen toiseen tulemiseen. Antikristus eli EU:n johtaja kutsuu Kiinan valtaamaan Israelin. Israelin oikeistoaktivistit ovat pitkään käyneet kampanjaa moskeijan hävittämiseksi, jotta israelilaisten pyhimmälle paikalle voitaisiin taas rakentaa temppeli
7 493 Viimeisten kymmenen tai kahdenkymmenen vuoden kuluessa tapahtuneen hiljaisen vallankumouksen huipentuma. Kolumbian kohtalonvaalit HALLITUKSEN JA Farc-sissiliikkeen välinen rauhansopimus saattaa olla uhattuna, jos oikeiston ehdokas Iván Duque voittaa Kolumbian presidentinvaalien toisella kierroksella vasemmiston Gustavo Petron. Naapurimaassa Slovakiassa hallinnon rötöksiä tutkinut toimittaja ja hänen puolisonsa tapettiin kevättalvella. Rauhansopimus tuli nipin napin hyväksytyksi kansanäänestyksessä. Valtion pitää palvella kaikkia yksilöitä: ”kristittyjä, muslimeita, juutalaisia ja niitä, jotka eivät ole uskonnollisia”. RIITA RISTISTÄ Kardinaali Reinhard Marxin mielestä valtion tehtävänä ei ole selittää, mitä risti merkitsee. Pääministeri Markus Söderin mukaan ”risti ei ole uskonnon merkki”. Entinen oikeistopresidentti Alvaro Uribe on rauhansopimuksen kiihkeimpiä vastustajia. Saksan kristillisdemokraattien (CDU) piiristä Fideszin jäsenyyden säilyttämisen ehdoksi on asetettu kansalaisjärjestöjä koskevien lakien vieminen Euroopan neuvoston Venetsia-komission oikeudellisesti arvioitaviksi ja Soros-säätiön ylläpitämän englanninkielisen yliopiston toiminnan jatkuminen Budapestissa. Orbán on raivoisasti häätämässä sitä. Se pelkää kuitenkin tappiota syksyn maapäivävaaleissa. Orbán vaarantaa Fideszin aseman UNKARIN HALLITUS jatkaa ristiretkeä kansalaisyhteiskuntaa vastaan. Pääministeri Viktor Orbán muuttaa halukkaasti perustuslakia ja vie sen alle asioita, joista muissa maissa säädetään normaalilaeilla. Risti-operaatiolla se yritti parantaa asemaansa, mutta ajautumisesta avoimeen konfl iktiin katolisen kirkon kanssa tuli sille ongelma. Se on ”identiteetin tunnus” ja ”Baijerin kulttuurinen leima”. Ristit pitää ripustaa kesäkuun alussa. Hän sanoi Söderin aiheuttaneen ”hajaannusta, levottomuutta, vastakkainasettelua”. Farc riisui aseensa ja muotoutui poliittiseksi puolueeksi. Ukrainan poliisi arvioi Babtšenkon murhan liittyvän hänen työhönsä. CSU:n puheenjohtaja, liittohallituksen sisäministeri Horst Seehofer jatkoi kiistaa ilmoittamalla, ettei hänellä ole ”minkäänlaista ymmärtämystä sitä kohtaan, että kardinaali kritisoi ristin ripustavia viranomaisia”. Vastaamaan ei joutuisi vain turvapaikanhakijalle tietoa jakava tai häntä rahallisesti tai muuten auttava järjestö, vaan myös yksityinen kansalainen, jolle rangaistus olisi enimmillään vuosi vankeutta. Nyt esitetään kahta muutosta. Iván Duque on hänen oppipoikansa. Irlannin pääministeri Leo Varadkar aborttikansanäänestyksestä, tv-kanava RTE 26.5. Syksyllä 2016 presidentti Juan Manuel Santosin johdolla Farc-sissiliikkeen kanssa tehty rauhansopimus päätti puoli vuosisataa jatkuneen konfl iktin. Siksi kaikki on tehtävä sen estämiseksi. Hän oli vuonna 2017 paennut Venäjältä lukuisten uhkausten vuoksi. Niinpä osavaltiohallitus määräsi kaikki sen alaiset virastot ripustamaan ristin näkyvälle paikalle sisääntuloaulaan. Se esitteli tiistaina parlamentille lakipaketin, joka muun muassa tekisi turvapaikanhakijoiden auttamisen rangaistavaksi. Oikeuslaitosta muutettaisiin niin, että Korkeimman oikeuden rinnalle perustettaisiin toinen oikeusistuin käsittelemään julkista hallintoa koskevat oikeusjutut. Loput jakaantuivat kolmen muun ehdokkaan kesken, Santos ei voinut enää olla vaalissa mukana. Nyt oikeistosta on alkanut kuulua yhä kriittisempiä ääniä. Vasemmistopuolue Linke ja vihreät arvostelivat CSU:ta populismista ja perustuslain takaaman uskonnollisen neutraaliuden rikkomisesta. kesäkuuta. Toisten puolueiden, poliittisten kilpailijoiden, tiukka kritiikki oli tietysti jo ennalta odotettavissa. Duque sai ensimmäisellä kierroksella 39,12 ja Petro 25,09 prosenttia äänistä. Kievissä on kolme toimittajaa murhattu neljän vuoden sisällä. tv-kanavalla. Mutta se ei voi päättää, mikä näiden uskonnollisten näkemysten sisältö on”. Perustuslakiin kirjattaisiin mielenosoituskielto poliitikkojen asunnon edustalla. Baijerin katolisten nuorten liitto ja evankelisten nuorten järjestö arvostelivat yhteisessä julkilausumassaan osavaltiohallitusta kristinuskon symbolin valjastamisesta muihin tarkoituksiin ja sen väärinkäytöstä ihmisiä jakavana symbolina. Virastoja on runsas tuhat. Toinen kierros käydään 17. CSU:n puoluesihteeeri Markus Blume tuli kritiikistä tuohtuneena kuvanneeksi arvostelijoita ”uskonnon vihollisten ja itsensäkieltäjien” pyhäksi allianssiksi – ja lukeneeksi myös arkkipiispa Marxin tähän joukkoon. kesäkuuta. Varsinaisen tykityksen kuitenkin aloitti Münchenin ja Freisingin katolinen arkkipiispa, kardinaali Reinhard Marx. Babtšenko oli tunnettu raporteistaan Venäjän käymistä sodista, tuoreimpina reportaasit Itä-Ukrainasta. Süddeutsche Zeitungille hän totesi, ettei se, joka ”näkee ristin vain symbolina, ymmärtämättä siitä mitään”. Hän vaatii sopimukseen muutoksia, jotka todennäköisesti kaataisivat koko sopimuksen – ilmeisen kohtalokkain seurauksin. Moskovassa ulkoministeriö vaati murhan pikaista selvittämistä. Toimittaja pakeni Venäjältä, ammuttiin Kievissä TUNNETTU VENÄLÄINEN journalisti Arkadi Babtšenko, 41, ammuttiin tiistaina asunnossaan Kievissä. Se ei ole rikkomus valtiovallan uskonnollista neutraliteettia vastaan. Ukrainassa hän työskenteli muun muassa Krimin tataarien ATR-nimisellä Vasemmiston Gustavo Petron (vas.) ja oikeiston Iván Duquen välinen taisto ratkeaa 17. BAIJERISSA OIKEISTOLAINEN kristillissosiaalinen unioni (CSU) käyttää enemmistöllään yksin hallitusvaltaa. 21 1.6.2018 Maailman laita TEKSTI JORMA HENTILÄ Vuonna 2017 sai 7?493 brittiä Saksan kansalaisuuden, edellisvuonna 2?865 ja vuonna 2015 vain 622. CSU menetti viime liittopäivävaaleissa paljon kannattajia AfD:lle (Vaihtoehto Saksalle) ja olisi niillä luvuilla menettänyt enemmistön maapäivillä. Kaikki nämä murhat ovat edelleen selvittämättä. Viktor Orbán on voinut nauttia europarlamentin suurimman ryhmän, Euroopan kansanpuolueen (EPP) suojaa. ALL OVER PRESS Arkadi Babtšenko LEHTIKUVA LEHTIKUVA/RAUL ARBOLEDA. ”Valtion tehtävänä ei ole selittää, mitä risti merkitsee.” Saksan katolisen piispainkokouksen puheenjohtajana toimivan Marxin mukaan ”valtion tehtävänä on pitää huolta, että voi tuoda esiin uskonnollisia näkemyksiä. Fidesz on sen jäsen. Toinen ATR-kanavan toimittaja kertoi saaneensa viime aikoina useita tappouhkauksia. Liberaalit muistuttivat, että Baijeri kuuluu kaikille siellä asuville
22 1.6.2018 Kaisa Korhonen on tyytyväinen siihen, miten Leppävirran Vasemmisto on onnistunut viemään asioita eteenpäin muiden valtuustoryhmien kanssa.
Korhonen pitää opettajien työmäärää todella suurena tällä hetkellä. Korhonen muistuttaa, että myös työpaikkojen tulisi saada uusia ajatuksia oppilaitoksilta. hosen mielestä pienet paikkakunnat tulevat kärsimään, jos sote-uudistus menee sellaisenaan läpi. KorKaisa Korhonen . – Ammattioppilaitosten tulee olla enemmän mukana myös tulevaisuuden tutkimuksessa, Korhonen tähdentää. Perheessä avopuoliso ja kolme lasta. Korhonen on huolissaan isojen terveyspalveluyritysten aggressiivisesta markkinoinnista; miten ihmiset saavat tietoa muista terveyspalveluista, jos isot yritykset jyräävät ne alleen. Keskustalaisten keskellä Soteja maakuntauudistus on saanut paljon aikaan keskustelua myös Leppävirralla ja Pohjois-Savossa. Hän ihmettelee myös, mistä maakunnat saavat riittävät resurssit palvelunohjauksen toteuttamiseen. Joulun alla Vasemmisto teki läpimenneen aloitteen lapsija perhemyönteisyyden lisäämisestä kuntastrategiaan. Se on iloinen ja hyvä asia maakunnalle, Kaisa Korhonen hehkuttaa. Yhteiskunnallisten aineiden opettaja Seurakuntaopistossa Pieksämäen kampuksella. Siksi Korhonen pitää tällaisia toimia erityisen merkityksellisinä. Opetussuunnitelman uudistaminen on pääosin hyvä, mutta se vaatii työtä, perehtymistä ja uudelleen rakentamista, hän pohtii. – Kaikkialla ei voi olla yhtä hyviä palveluita, mutta niiden perustaso pitää turvata maaseutupaikkakunnilla, ettei ihmisten tarvitse muuttaa palveluiden perässä kauemmaksi. Joillekin itsenäinen opiskelu sopii Korhosen mukaan hyvin ja he ovat ammattikoulutuksen jälkeen työllistyneet mainiosti tai päässeet suoraan esimerkiksi yliopistoon. . Opettajien jaksaminen vaakalaudalla Työpaikoilla opiskelun ja oppimisen lisääminen sekä monipuolistaminen ovat osana uudistusta. – En näe syytä, miksi eläkeläisten, kotiäitien ja työttömien pitäisi toimia tässä maksajina. 53-vuotias leppävirtalainen, syntynyt Helsingissä. Kuntalaisille on tärkeää, että muutkin asiat, kuten tiet ovat hyvässä kunnossa. Korhosen mukaan sote-uudistuksessa pitäisi keskittyä nyt erityisesti sosiaalipalveluiden toteuttamisen. Vihdoin olemme saaneet kuntastrategiaan myös lähiruoan lisäämisen Nyt on myös sisällä meidän aloite, jossa kunta etsisi aktiivimallista kärsiville keinoja välttyä sanktioilta. – Minua surettavat nuoret, jotka tulevat muutaman välivuoden jälkeen opiskelemaan, eivätkä vieläkään tiedä, mitä haluavat. Riittävätkö resurssit palvelunohjaukseen. Ei ole oikein, jos sote-uudistuksesta hyötyvät ne, jotka voivat muutenkin hyvin. Se olisi ollut asia, jonka Korhonen olisi todella halunnut viedä maaliin. . Reformissa jokaiselle opiskelijalle tulee henkilökohtainen opintopolku. . – Opettajien jaksaminen on kohtalonkysymys. Verkko-opetus on hyvä lisä, mutta laadukkaanakaan se ei voi korvata opettajan ja ryhmän kasvokkain kohtaamisen merkitystä. – Olen hirmu ylpeä tällä hetkellä Vasemmiston valtuustoryhmästä. Olemme pitäytyneet asialinjalla ja tehneet perustelut järkipohjalta. Nyt käytäntö on vakiintunut. Lyhytnäköisiin päätöksiin ei ole varaa. Osa nuorista kaipaa kuitenkin opinnoissaan ryhmän tukea. Korhosta huolestuttaa myös työehtojen heikentäminen. L eppävirtalainen Kaisa Korhonen on ollut aitiopaikalla omassa työssään ja politiikassa seuraamassa ammatillisen koulutuksen uudistamista. Opinto-ohjauksen tarve lisääntyy entisestään tulevaisuudessa. Niin paikallisissa kuin valtakunnallisissa päätöksissä pitäisi Korhosen mielestä riittävästi ennakoida tulevaa. Siinä olisikin Korhosen mielestä erityisen tärkeää olla päteviä ammattilaisia. Se vaatii niin opettajan kuin opiskelijan työtunteja. Hän asuu Timolan kylässä vanhassa maatalossa, josta on mukava matkustaa eri puolille Pohjois-Savoa ja kauemmaksikin. – Jos maakunnilta viedään rahat, on pakko säästää, mutta sujuva palveluketju ei toteudu. Korhonen näkee uudistuksessa niin hyviä kuin huonoja puolia. – Kun ensin rahoitusta leikataan viidenneksellä ja irtisanotaan henkilökuntaa, on se huonoin tapa tehdä uudistusta. On vähän se vaara, että enemmän tukea kaipaavat eivät sitä saa. Ehdokkaana mahdollisissa maakuntavaaleissa. n lapsiystävällisen kunta -malliin, ja se toteutui. TEKSTI VIRPI KIRVES-TORVINEN KUVA SEPPO HINKULA Vasemmistoaktiivi Kaisa Korhosen mielestä ammatillisen koulutuksen uudistamisessa ei saa unohtaa tukea tarvitsevia opiskelijoita.. Eduskuntavaaliehdokkuutta hän ei ole vielä ehtinyt miettiä. Joskus samoista asioista on puhuttava vuosien ajan. – Seuraava puoluekokous onkin Kuopiossa ensi vuoden marraskuussa. Hän ehdotti kunnanhallituksessa, että Leppävirta hakisi mukaan myös Unice. Tarkoitus on hyvä, mutta valtakunnallinen toteutuminen jää nähtäväksi. Leppävirta on keskusta-enemmistöläinen kunta. Leppävirran kunnan asukasluku on pienentynyt viime vuosina monien muiden kuntien tavoin. – Vasemmistoa kuunnellaan, meillä on linja, jota noudatamme. 23 1.6.2018 ”Virtuaaliopetus ei ole säästökeino” Korhonen on tyytyväinen Leppävirran Vasemmiston onnistumiseen asioiden viemisessä eteenpäin muiden valtuustoryhmien kanssa. Korhonen on lähdössä ehdokkaaksi lokakuun maakuntavaaleihin. Yhteistyön pitäisi hyödyttää niin opiskelijaa, oppilaitosta kuin työpaikkaa. Vasemmistovaltuutettu, kunnallisjärjestönja kunnanhallituksen jäsen sekä puoluehallituksen varajäsen. Valtiotieteen maisteri, sosiaalipsykologi. Virtuaaliopetus ei ole säästökeino. . Opetuksen laadun säilyttäminen ei ole kuitenkaan itsestäänselvyys. ”Jos maakunnilta viedään rahat, on pakko säästää, mutta sujuva palveluketju ei toteudu”. – Toivon, että se palautettaisiin parlamentaariseen valmisteluun. Terveyskeskusmaksujen poistamista Vasemmisto ei ole saanut läpi Leppävirralla. Näyttötutkintojärjestelmä on reformin myötä aiempaa yksinkertaisempi, ja Korhosesta byrokratian vähentyminen on hyvä asia. Viime vuonna Leppävirran Vasemmiston aloitteesta kunta järjesti kesätyöpaikan sitä tarvitseville yläkoulun päättäneille. – Oppilaat eivät opi itsestään. Harrastaa liikuntaa, käsitöitä, puutarhanhoitoa, kirjapiiriä ja kuorolaulua. Korhosesta päätös on omiaan eriarvoisuuden kitkemisessä. . Korhonen odottaa mielenkiinnolla, miten kunta lähtee sitä toteuttamaan
Hänkin muistuttaa, että ”mahdollinen kilpailukyvyn parantuminen on pääasiassa seurausta Suomessa tehdyistä huonompitasoisista maltillisista palkkaratkaisuista verrattuna tärkeimpiin kilpailijamaihin Ruotsiin ja Saksaan”. Muut maat eivät ole tehneet näin rajua työn halpuuttamista, sanoo Sund. Työnantajan keskimääräinen työttömyysvakuutusmaksu alenee vastaavasti samalla määrällä. Pienipalkkaisten lomarahaleikkaus heikentää epäoikeudenmukaisesti toimeentuloa. Työnantajien maksamia sivukuluja vähennettiin ja palkansaajien nostettiin, sanoo STTK:n pääekonomisti Ralf Sund. Tästä syystä päättyneellä neuvottelukierroksella julkiselle alalle neuvoteltiin osittainen kompensaatio. . Työntekijän työeläkemaksu nousee asteittain yhteensä 1,2 prosenttiyksikköä vuosina 2017–2020. – Totta kai se on vaikuttanut. – Keskustelu on aivan liian paljon pyörinyt tämän kustannuskilpailukyvyn ja siinäkin työvoimakustannusten ympärillä, sanoo Sund. Työn halpuuttaminen on suomalainen malli Kilpailukyky on suhteellinen käsite: aina tehdään oletus siitä, mitä kilpailijat tekevät. Muiden ekonomistien tavoin Sund laskee, että talouden herääminen, siis että kauppa käy, on kikyä merkittävämpi moottori vientikysynnälle. – Todellinen kilpailuvaltti on tuotteiden laatu, markkinointi, toimitusvarmuus ja pitkä lista muita asioita. Työnantajan työeläkemaksu alenee vastaavasti samalla määrällä. On aivan selvä, mitä kustannuksille tapahtuu vientimarkkinoilla. Kansainvälisen edun hajuraon ottaminen alkoi jo ennen ennen kikyä ja jatkuu vielä kikyn jälkeen. Tuskastuttavasti huomio kustannuskilpailukyvyssä Sund on tuskastunut, että huomio on kustannuskilpailukyvyssä, josta työvoimakustannukset on vain yksi osa. Sund pitää kuitenkin kikyn vaikutusta plusmerkkisenä. Työntekijän työttömyysvakuutusmaksu nousee 2017–2018 yhteensä 0,85 prosenttiyksikköä. Hän muistuttaa, että mittareiden kohdalla on melkoinen villi länsi riippuen esimerkiksi siitä, mitä kustannuksia seurataan, mikä vuosi otetaan nollavuodeksi, josta lähdetään seuraamaan. Oletettavaa olisi, ettei niin vilkkaasti. Vientikysynnän herääminen on ollut kikyä ratkaisevampi talouden kasvulle, työttömyyden alenemiselle ja työllisyyden parantamiselle. . Tähän aikaan vuodesta jokainen näkee sen pankkitilillään: lomarahoista leikataan lähes kolmannes. – Kauppa kävisi korkeammillakin hinnoilla kuin näillä halpuutetuilla hinnoilla. . Toisin sanoen kustannuskilpailukyvyn paraneminen alkoi jo ennen pääministeri Juha Sipilän (kesk.) hallitusta. Työnantajan sosiaaliturvamaksu alenee 2017–2019 vähintään noin prosenttiyksikön. Laskelmieni mukaan otetaan neljän vuoden aikana yli kahdeksan prosenttiyksikköä Saksan, Ruotsin ja Tanskan keskiarvoa kiinni. JHL:n toimialajohtaja Teija AsaraLaaksonen muistuttaa, että kiky on ollut voimassa niin vähän aikaa, että vaikutukset eivät vielä kunnolla edes näy. Sen varmin merkki on sosiaaliturvakustannusten vääntäminen uutteen asentoon. Sund muistuttaa: – Meidän palkkalinjamme on 1,6 prosenttia, ja Saksassa ja Ruotsissa se on kolme prosenttia. Asara-Laaksonen sanookin, että yksilötasolla etenkin pienipalkkaisten lomarahaleikkaus tuntuu merkittävänä ja epäoikeudenmukaisena heikennyksenä toimeentuloon. Kiky puserrettiin pienpalkkaisilta naisilta Kiky-sopimus on koettu epäoikeudenmukaiseksi julkisella alalla, kuntien ja valtion pienipalkkaisissa töissä. Eikä hallituksella ole osaa eikä arpaa, että kilpailijamaissa on tehty Suomea korkeampia palkkaratkaisuja. – Hallituksen ja porvarilehtien propagandassa lomarahaleikkausten vaikutusta on vähätelty muun muassa jakamalla euromääräinen leikkaus 12 kuukaudelle, jolloin kuukausimenetys on saatu näyttämään pienemmältä. Hallitus on pullistellut Suomen kilpailukyvyn paranemisella, mutta kustannukset ovat vain kolikon toinen puoli. – Jos palkkalinjan ero on 1,5 prosentin luokkaa, se on kymmenessä vuodessa parikymmentä prosenttia, jos lasketaan korkoa korolle, Sund sanoo. Vuodesta 2020 alkaen työnantajan sosiaaliturvamaksun alennus on pysyvästi vähintään 0,58 prosenttiyksikköä. . Yhteen laskettuna työnantajien kustannusten aleneminen on ollut noin kolme prosenttiyksikköä. STTK:n pääekonomisti Ralf Sund. Sirpa Puhakka sirpa.puhakka@kansanuutiset.fi JHL:n toimialajohtaja Teija Asara-Laaksonen. Näitä päätöksiähän tehdään yrityksissä. Työntekijöiden sosiaalivakuutusmaksut ovat kasvaneet. Lähde: SAK.n verkkosivut JUSSI JOENTAUSTA JHL. Näitähän ei työmarkkinoilla ratkaista eikä näihin hallituksenkaan kynnet riitä. Enemmän tai vähemmän on otettu kiinni keskeisiä kilpailijamaita vuoden 2014 jälkeen systemaattisesti. Se ei ole edes keskustelun aihe. 24 1.6.2018 Työtä halpuuttamalla kilpailukykyyn plussaa O nko kilpailukykysopimus eli kiky parantanut Suomen kilpailukykyä. Myös Sund pitää hyvänä, että julkiselle alalle tuli palkkaneuvotteluissa yleislinjaa enemmän. – Tämä on yhtä vääjäämätön kuin devalvaatio, jos muut maat eivät tee samaa. . – Kiky vähän kiihdytti sitä tahtia. Näin kiky siirsi työntekijöiltä työnantajille .
Eero Matero Mestari ja ilvelijä Kansan Tahdon entisen päätoimittajan esseitä yhdeksänkymmentäluvulta. Ele Alenius Maailmankehityksen suuri käänne Voidaan kysyä, onko taivaanranta työväenliikkeen ja aatteellisen vasemmiston kannalta mustien pilvien peittämä. Kirjakertoo uuden puolueen jännittävistä synnytystuskista. Kari Varvikko Älykääpiöitä ja hengen jättiläisiä Varvikko kertoo vuosikymmenistä, jolloin on työskennellyt vapaana toimittajana. Unto Tähtinen Gandhi Kirja valottaa Gandhin suhdetta uskontoon, moraaliin, väkivallan ongelmaan, yhteiskunnallisen muutoksen keinoihin, väkivallattomaan vastarintaan ja suoraan toimintaan. Anna Kontula Luokkalaki Pamfl etti kuvaa, miten Suomen lait ja viranomaiskäytännöt ovat täynnä sosioekonomista syrjintää ja eriarvoisuutta. Kenen näkemykset nostetaan esiin ja millä tavalla. Esko Seppänen Emumunaus Vauhdikas kuvaus koko systeemin laajuisesta kriisistä, sen syistä ja surkeista seurauksista ja tulevaisuudesta. Leo Tolstoi Omatuntoja Tolstoin eloisat esseet ravistavat ihmiskuntaa vuosikymmenestä ja -sadasta toiseen ja puhuvat rauhan, kristillisten hyveiden, rehellisyyden ja oikeudenmukaisuuden puolesta. Jos tilaat useamman kappaleen samaa kirjaa, lisää määrä rastin viereen. Esko Seppänen Mistä Suomi vaikenee. 25 1.6.2018 Tilaa nyt edullisesti lukemista kesälomalle! Merkitse rasti ruutuun kirjan kohdalle, jonka tilaat. Sirpa Puhakka Vasemmistoliiton synty Vasemmistoliiton perustaminen oli varsin värikäs prosessi. Esko Seppänen Oma pääoma Seppänen kertoo Stasija KGBsuhteistaan, kuvaa Europarlamenttia sisäruokinnan kultapossukerhoksi ja haluaa kumota rahan vallan yhteiskunnan organisoitumisen ainoana vaihtoehtona. llkka Taipale Venäjä mon amour Taipaleen ensimmäiset muistelmat 50 vuoden ajalta naapurimaastamme kulkevat Vienanjoen rannoilta Arkangelista Kaliningradiin ja Pietarista Vorkutaan läpi vankiloiden ja mielisairaaloiden. Kyytiä Seppäseltä saavat instituutiot, joille on edullista että niiden asioista vaietaan julkisuudessa. Maailma Albert Einsteinin silmin Kirjoituksia rauhasta, tieteestä ja yhteiskunnasta Kirja valottaa Gandhin suhdetta uskontoon, moraaliin, väkivallan ongelmaan, yhteiskunnallisen muutoksen keinoihin, väkivallattomaan vastarintaan ja suoraan toimintaan. Slavoj Žižek Uusi luokkataistelu Terrorismin ja pakolaisuuden todelliset syyt slovenialaisen fi losofi Slavoj Žižekin mukaan. Oiva Björkbacka Oivalluksia Kirja on valikoima kirja-arvostelujen yhteydessä syntyneistä oivalluksista. 5 € (10 €) Into 2014 5 € (8 €) Into 2013 5 € (8 €) Into 2013 5 € (8 €) Into 2013 5 € (10 €) Into 2012 5 € (10 €) Into 2011 5 € (22 €) Into 2015 5 € (19 €) Books on Demand 2010 10 € (20 €) Kansan Tahto & Yrjö Mäkelin -seura 2017 5 € (24 €) Into 2015 10 € (22 €) Into 2015 10 € (26 €) Into 2015 5 € ( 34 €) Into 2015 10 € ( 20 €) Into 2017 8 € (17 €) Into 2016 10 € (20 €) Into 2016 15 € (25 €) Into 2016 5 € (25 €) Tietokontakti 2015 Tilauksen voi tehdä myös puhelimitse: 09 759 601 tai sähköpostilla: verkkokauppa@kansanuutiset.fi. Aleniuksen vastaus on: ei, kun katsotaan tilannetta laajemmassa perspektiivissä. Otso Kantokorpi Jynkkää menoa Punavuoressa Rappiollista kulttuuripolitiikkaa Valikoima Kantokorven Yle Radio1:n Kultakuume-ohjelmassa vuosina 2006–2014 julkaistuista kolumneista. Emilia Kukkala & Pontus Purokuru Luokkavallan vahtikoirat Miten media käyttää luokkavaltaa. Pentti Kemppainen Radio kuuluu kaikille kaupallisen radion historia Suomessa Kirja kertoo huikean tarinan Suomen historian kamppailuista, intohimosta, bisneksestä ja vapaudesta, jotka muuttivat Suomen saundin. Kirja perustuu tositapahtumiin. Kirjoja rajoite ttu määrä , toimi nopeas ti! ALE-KIRJAT Matti Salminen Yrjö Kallisen elämä ja totuus Yrjö Kallinen oli poikkeuksellinen fi losofi , jonka ajatukset ovat nyt ajankohtaisempia kuin koskaan
osa. osa Jukka Parkkari Reikäjuusto Mitä tapahtuu kun kansainväliseen levitykseen päässyt tv-dokumentti kertoo Helsingin peruskallioon louhitusta tunneliverkosta. Suomi sai tuolloin ensimmäiset ilmatorjuntaohjuksensa, joiden hankinta oli parin vuosikymmenen ajan kariutunut USA:n vastustukseen. Sarjan 4. Sarjan 6. Rakkaani, terroristi on sarjan kahdeksas teos. Presidentin virassa on aloittanut epäilyttävän punatukkainen tahtonainen. Sarjan 9. osa. Sarjan 11. Pentti Haanpää Kauneuden kirous Mestari Haanpään kadonnut romaani on väkevä kuvaus nuoresta naisesta nimeltä Anna Ansala, joka on “kaunis, elävä ja liukas liikkeiltään”. Pentti Haanpää Ilmeitä isänmaan kasvoilla 23 novellia Haanpään haluamassa muodossa novellikokoelmana. osa. osa. on keksinyt, miten tunkeutua Suomen vastavakoiluelimiin. Jukka Parkkari Väärän lipun alla Venäjän sotilastiedustelun johtokollegioon kuuluva kenraali B. Lisää ALE-kirjoja osoitteessa: http://kauppa.kansanuutiset.fi Postikulut 2,50 € / yli 50 € tilaukset ilman postimaks ua. Sarjan 10. Jukka Parkkari Rakkaani terroristi Parkkarin asiantuntevat ja humoristiset romaanit Suomen sotilaallisesta vastavakoilusta ovat ottaneet paikkansa tiedustelumaailman kuvaamisessa. Kansan Uutisten kirjakaupasta ostetuista kirjoista maksetaan arvonlisävero Suomeen. Pentti Haanpää Eräs avioliitto Haanpään pitkään unohduksissa olleet novellit, jotka ovat alkujaan ilmestyneet aikakauslehdissä ja juhlajulkaisuissa. Tällä kertaa rauhallisesti rahalla ja huomaamatta pala palalta. Sarjan 5. Jukka Parkkari Santahaminan salaisuudet Kirja käynnistyy 1980-luvun alkuvuosista. Jukka Parkkari Putin, Vladimir Putin Itänaapurin suunnitelmia strategisesti tärkeiden suomalaisalueiden valtaamiseksi. SARJAKUVIA ALE-HINNOIN Pertti Jarla Fingerpori 10 Pertti Jarla Fingerpori 9 Pertti Jarla Fingerpori 8 Pertti Jarla Fingerpori 7 Pertti Jarla Fingerporin päiväkasku Pertti Jarla LööppiFingerporin skuuppeja ja hirviöitä 15 € (20 €) Arktinen Banaani 2017 15 € (20 €) Arktinen Banaani 2017 10 € (20 €) Arktinen Banaani 2016 10 € (20 €) Arktinen Banaani 2016 10 € (20 €) Arktinen Banaani 2015 Tilaan merkitsemäni kirjat Tunnus 5005075 00003 VASTAUSLÄHETYS POSTIMAKSU MAKSETTU Nimi (tilauksenmaksaja)* Osoite* Postinumero* Postitoimipaikka* Puhelinnumero* Sähköposti Tilaan lahjaksi: saajan nimi Saajan osoite *:llä merkityt kentät ovat pakollisia Irrota ja taittele sivu niin, että tämä lomake jää näkyville >> Teippaa tai niittaa kiinni ja lähetä postitse. osa 10 € (20 €) Arktinen Banaani 2015 10 € (20 €) Arktinen Banaani 2014 10 € (20 €) Arktinen Banaani 2014 15 € (25 €)Into 2016 15 € (25 €) Into 2015 15 € (26 €) Into 2015 15 € (25 €) Into 2014 10 € (20 €) Arktinen Banaani 2017 10 € (20 €) Arktinen Banaani 2016 10 € (20 €) Arktinen Banaani 2015 10 € (20 €) Arktinen Banaani 2014 5 € (12 €) Arktinen Banaani 2018 5 € (12 €) Arktinen Banaani 2016 Pentti Haanpää Hurja Haanpään muistiinmerkinnät 1940–1954 on paljastava ja raadollinen kuvaus kirjailijan elämästä kahden sodan ja jälleenrakennusvuosien ajalta. Jukka Parkkari Veljemme Viro Ulkovaltojen tiedustelutoimia seuraava Suomen vastavakoilu havaitsee Venäjän sotilasvakoilu GRU:n agentin operoivan Viron huippujohdon tuntumassa. 26 1.6.2018 KAUNOKIRJALLISUUTTA ALE-HINNOIN Jukka Parkkari Salpalinnan sankarit Norjan tiedustelua avustavat eräopasveljekset saattavat amerikkalaista vierasta Salpalinjaa seuraten. Sarjan 7. osa. Jukka Parkkari Käskystä rouva ylipäällikkö Suomen rauhallisena tunnetun tasavallan tyynien äidinkasvojen alla kuohuu
Tähän on saatava korjaus. Myös kiireellisen avun hälyttämiseen on hyödyllisiä välineitä. Aina on muistettava, että tekniikka ei koskaan voi korvata inhimillistä kontaktia, lämpimiä käsiä. Tuettavan vuokran enimmäismäärää on nostettava, koska vuokrat ovat varsinkin kaupunkiseuduilla karanneet kauas tukeen oikeutetun vuokran enimmäismäärän yläpuolelle. Kansainväliset sopimuksetkin kieltävät ikääntyvien nöyryyttävän ja epäinhimillisen kohtelun. Yhteiskunnan on taattava palvelujen saatavuus, jota ei pidä esimerkiksi maksujen korotuksella heikentää. 27 1.6.2018 IKÄÄNTYMISPOLITIIKALLA ON HAASTEITA K uluvan viikon alussa pidetty Eläkeläiset ry:n edustajakokous päätti uudistaa järjestön ikääntymispoliittisen ohjelman. Hyvinvoinnin aineellisten edellytysten ohella tärkeää on myös henkinen hyvinvointi ja sosiaalisten suhteiden ylläpitäminen ja kehittäminen. Palveluverkon on oltava niin tiheä, että palvelut ovat myös saavutettavissa. Mutta edelleen kansalaisille tarpeellisen asioinnin järjestäminen vain tietotekniikan avulla on todellisuudessa ikäsyrjintää. Sen sijaan mennään hyvin kyseenalaiseen suuntaan, jos puutteellisia hoitajamitoituksia perusteellaan sanomalla, että teknologia tulee korvaamaan hoitajien työtä. Tavoitetta voidaan lähestyä myös alentamalla palvelujen käytöstä perittäviä asiakasmaksuja. Vähimmäisvaatimuksena on pidetty tulotasoa, joka on puolet kaikkien tulonsaajien mediaanituloista. Kalevi Kivistö Kirjoittaja on Eläkeläiset ry:n valtuuston puheenjohtaja. Ikääntyneiden palvelutarve luonnollisesti riippuu toimintakyvystä. Yhteiskunnan on tuettava asuntojen kunnostamista sellaisiksi, että mikä näkyy erityisesti tietotekniikan kaikkivoipaisuuden korostamisena. Liian tiukka henkilöstömitoitus on suurin laadultaan alaarvoisen hoidon syy. Palvelujen on oltava myös laadultaan sellaisia, että ne turvaavat arvokkaan elämän myös vaiheessa, jossa elämän ylläpitäminen edellyttää tukea ja apua. Keskuudessamme on vielä pitkään ikäluokkia, jotka eivät ole joutuneet työelämässään käyttämään digilaitteita eivätkä ole niihin arkielämässään tutustuneet. Ensimmäinen edellytys näiden oikeuksien toteutumiselle on sosiaalisen ja taloudellisen turvallisuuden takaaminen myös eläkeiässä. Ylen uutisissakin todetaan tavan takaa, että ”lisää aiheesta nettisivuillamme”. Ohjelman tavoitteet perustuvat perustuslaeissamme määriteltyihin kansalaisten perusoikeuksiin, joita ikääntyneen väestön osalta vahvistavat vielä Euroopan neuvoston ja EU:n tasolla hyväksytyt peruskirjat ja sopimukset. Paineet varsinkin sote-uudistuksen yhteydessä ovat päinvastaiset, koska uudistus johtaa palvelujen markkinoitumiseen. Siksi asuntojen esteettömyyteen on panostettava. Y ksi aikamme ilmiö on eräänlainen teknologiausko. T oimeentulon turvaamisen ohella palvelut ovat elämän suojelun kannalta avainasemassa. KELAn asumistuen heikentämishankkeista on luovuttava. Elämän suojelu ja inhimillisen arvokkuuden turvaaminen ovat kaikkien ihmisoikeuksien perusta. Niin kauan kuin toimintakyky on hyvä, kuuluu eläkeläiselle oikeus valtavirran palveluihin alentamalla tarvittaessa asiakasmaksuja. Horisontti EEVA SUORLAHTI. Kysymys on ennen muuta henkilöstömitoituksista. On syytä muistaa, että tietotekniikan hallinta on pitkälle sukupolvikysymys. Yhteiskunnan on taattava palvelujen saatavuus. Asumista on myös tuettava asumisen kustannuksia alentamalla. Sosiaalisten suhteiden ylläpitäminen edellyttää mahdollisuutta osallistua itselleen kiinnostaviksi ja läheisiksi koettujen yhteisöjen toimintaan. Kehitellään robotteja, jotka voivat korvata kotieläimiä tai jopa syöttää vanhuksia. Sen myötä on ryhdytty puhumaan hyvinvointiteknologiasta, Tietotekniikan hallinta on pitkälle sukupolvikysymys. Vanhuksen jättäminen heitteille kotiin kuolemaan on mahdollisimman kaukana elämän suojelemisesta ja arvokkaan ikääntymisen tavoitteista, joihin olemme sitoutuneet. P ainopisteen siirtyessä kotihoitoon joutuvat yhä huonokuntoisemmat ikääntyneet asumaan kotona. Jo ohjelmassaan maan hallitus avasi oven hoitajamitoituksen pienentämiselle alle jo valmiiksi liian alhaisen tason. Maakunnilla ei ole omia tuloja, ja kun valtio karsii sote-palvelujen rahoitusta, jää asiakasmaksujen nostaminen palvelujen karsimisen ohella ainoaksi keinoksi sovittaa palvelujen tuotanto rahoituskehykseen. Teknologia tarjoaa monia hyviäkin mahdollisuuksia, kuten esimerkiksi hälytysjärjestelmiä kaatumisen varalle tai varojärjestelmiä sähkölaitteisiin. Toimintakykyisimmät voivat osallistua myös vapaaehtoistyöhön. Järjestömmekin tekee arvokasta työtä tämän kynnyksen ylittämiseksi jäsenistöä kouluttamalla. Ne ovat myös paras lääke suomalaisen ikääntymispolitiikan yhä kipeämpään ongelmaan, yksinäisyyteen. niissä pystytään asumaan toimintakyvyn heiketessä. Saatavuutta ei saa heikentää esimerkiksi maksujen korotuksella. Eläkeikäisille luontevaa on osallistuminen eläkeläisjärjestöjen toimintaan. Kun toimintakyky heikkenee, kuuluu eläkeläiselle oikeus tuettuihin palveluihin, esimerkiksi kotihoitoon. Meillä se tarkoittaisi noin 1 000 euron kuukausituloa yksin asuvalle ja noin 1 500 euroa pariskunnalle. Ikä, avun tarve ja riippuvuus kanssaihmisistä eivät saa olla perusteena näiden oikeuksien rajoittamiselle. Siksi myös ohjelmia on säännöllisin väliajoin tarkistettava. Siksi vanhuspalvelulakiin on palautettava sieltä poistettu oikeus ihmisarvoiseen elämään ympärivuorokautiseen hoitoon pääsyn perusteeksi. Maailma, jossa tavoitteita sovelletaan, muuttuu
LEHTIKUVA/EMMI KORHONEN AUTOJA KULJETUSALAN TYÖNTEKIJÄLIITTO John Stenbergin ranta 6, 00530 Helsinki PL 313, 00531 Helsinki (09) 613 110, faksi (09) 739 287 etunimi.sukunimi@akt.. Palkka esimerkiksi huhtikuun alussa tehdystä työkeikasta maksetaan monissa paikoissa vasta toukokuun puolivälissä. Maksamalla palkan nopeammin työnantajat tekisivät töiden vastaanotosta työntekijälle houkuttelevampaa. 28 1.6.2018 Keskustelua Palkanmaksun nopeuttaminen helpottaisi työllistymistä SUOMEN Elintarviketyöläisten työttömyyskassan johtaja Jenni Korkeaoja tiivistää SAK:n tänä keväänä julkaisemassa uutisessa loistavasti yhden työllistymisen kannustinloukun eli sen, että nykylainsäädännöllä sovitellun päivärahan käsittely työttömyyskassoissa ja Kelassa kestää liian kauan. Työntekijät tarvitsevat työtä ja työnantajat tarvitsevat työntekijöitä. Kannustinloukun purkamiseksi työttömyysturvalakia tulisi muuttaa siten, että työaikatarkastelusta luovuttaisiin kokonaan, mutta sitä odotellessa tarvitaan nopeampia toimenpiteitä. PL 326 00531 Helsinki p.010 298 7700 www.paperiliitto.. Kuten Korkeaoja mainitsee, ongelman alkulähde piilee työttömyysturvalain lisäksi työnantajien kankeissa palkanmaksujärjestelmissä. www.facebook.com/Paperiliitto Hyvinvointia, tukea ja turvaa jäsenistölle www.pardia.fi etunimi.sukunimi@pardia.fi pam.. Mutta missä viipyy Sipilän talkookutsu työnantajille. Vaikka nykyajan digitaaliset järjestelmät taipuisivat joustavampaan palkanmaksuun, on palkanmaksu monilla työpaikoilla edelleen turhan kankeaa. @pamliitto Vaihde 020 774 001 Työsuhdeneuvonta 020 690 447 Jäsenpalvelut 020 690 446 Työympäristö 020 690 449 Työttömyyskassa 020 690 455 teollisuusliitto.?. En ihmettele yhtään, että lyhyen työkeikan vastaanottaminen ei näissä olosuhteissa houkuta. Marina Asara Helsinki Palkanmaksu on monilla työpaikoilla edelleen turhan kankeaa “ On kohtuutonta, että nykyinen monimutkainen työttömyysturvalaki ja työnantajien palkanmaksukäytännöt aiheuttavat tilanteita, joissa työttömyysetuutta saavat joutuvat turvautumaan toimeentulotukeen odotellessaan päivärahahakemuksensa käsittelyä. Harvassa ovat ne työttömät työnhakijat, joilla on säästössä sen verran rahaa, että selviävät työttömyysetuuden käsittelyajan pitenemisestä viikoilla ilman kohtuuttomia käytännön elämän ongelmia, kuten laskujen maksupäivien siirroista neuvottelemista ja tarpeellisten ostosten hankinnan siirtämistä. Ai niin, eihän Sipilän hallituksen toimista päätellen kenenkään muun tarvitse osallistua talkoisiin kuin palkansaajien. Tämän tietävät kaikki, mutta tietävätkö työnantajat, että heillä on käsissään ”kultainen avain” tämän työllistymisen kannustinloukun purkamiseen. Työntekijän ei tarvitsisi pelätä arjen pysähtymistä palkkalaskelman odottelun vuoksi ja työnantajat saisivat helpommin työntekijöitä lyhyillekin työkeikoille. Työnantajilta tämä vaatisi verrattain pieniä ja kohtuullisia muutoksia palkanmaksujärjestelmiin ja vuosikausia vallinneisiin palkanmaksukäytäntöihin. Työntekijöiden ja työnantajien lisäksi palkanmaksun reaaliaikaistamisen luulisi kiinnostavan myös nykyhallitusta. On kohtuutonta, että nykyinen monimutkainen ja byrokraattinen työttömyysturvalaki ja työnantajien palkanmaksukäytännöt aiheuttavat tilanteita, joissa työttömyysetuutta saavat joutuvat turvautumaan yhteiskuntamme viimesijaiseen turvaan, toimeentulotukeen, odotellessaan päivärahahakemuksensa käsittelyä. Koska työttömyyskassat ja Kela tarvitsevat työaikatarkastelun vuoksi palkkalaskelman ansaitusta työstä, eikä päivärahahakemusta voida käsitellä ennen palkkalaskelman saapumista kassalle, hakemusten käsittelyajat venyvät kohtuuttomiksi
Raiskaus tulisi määritellä toisen ihmisen suostumuksen kautta, mikä kunnioittaisi aidosti itsemääräämisoikeutta. Jokaisesta verkossa julkaistusta uutisesta voi avata keskustelun. Sitten tuli kysymys, että alkaako se Järvenpäästä vai Keravalta. Vasemmiston päämäärä on ollut kautta aikojen rikkoa epäoikeudenmukaisia rakenteita yhteiskunnassa. Opetus on ala-asteella usein korvakuulolla tapahtuvaa opettajan kertomaa ja liitutaululla havainnollistavaa ilman oppikirjoja. Näin työ ja hakija kohtaavat ja työllisyys paranee. Alkuun sairaalassa työskennellessäni arvelin opettajia hyvinkin aktiivisiksi ohjaamaan koululapsia kesken koulupäivän hoitoon. 29 1.6.2018 TARVITSEMME SUOSTUMUSTA K un suostumuksen lisääminen raiskauksen tunnusmerkistöön nousi viime syksynä esiin, oikeusministeri Antti Häkkänen (kok.) tokaisi: ”Se on elämälle vierasta”. Hanna-Marilla Zidan Kirjoittaja on Vasemmistonuorten puheenjohtaja hanna@vasemmistonuoret.fi Oikorata Pietariin rantaa myöten PENTTI TIUSANEN kummasteli (KU 25.5.) itäisen rantaradan puutetta. Olin niihin aikoihin Mäntsälän Vasemmiston puheenjohtaja ja myös Uudenmaan piiritoimikunnan jäsen. Hannu Järvinen Mäntsälä Olisipa edes koulukirjat TAPEN KUVASSA Kansan Uutisissa 25.5. Irlantilaisilla naisilla on nyt enemmän vapautta päättää omasta kehostaan. Yhteiskunnassa valtarakenteet määrittävät sen, kenellä on vapaus päättää omasta kehostaan. Rikoslaissamme raiskaus määritellään tällä hetkellä väkivallan tai sen uhan perusteella, vaikka raiskaus on itsessään aina sekä henkistä että fyysistä väkivaltaa. Pääsääntöisesti julkaisemme vain omalla nimellä kirjoitettuja tekstejä. Lisää yhteystietoja sivulla 35. Palautetta ja uutisvinkkejä voi antaa suoraan toimitukselle. Nelisen vuotta Nigeriassa ja Tansaniassa työskennelleenä haluaisin lisätä, että uusista koulukirjoista monen afrikkalaisen lapsen on turha haaveilla. Eräskin lähikunnan toveri huusi miltei suoraa huutoa, ettei missään tapauksessa: ”Ennemmin vaikka Kouvolan kautta.” Täkäläiset maanomistajat olivat huolissaan maittensa puolesta. Ja mitä linjaa se seuraa. Onneksi Li Andersson on kiinnostunut ja ymmärtää, että ainoa mahdollisuus tänä aikana on perustulo. Vasemmiston täytyy olla ajamassa vapautta kaikille, myös vapautta päättää omasta kehostaan, omista rajoistaan. Verkkolehti on osoitteessa: www.kansanuutiset.fi . On aika muuttaa ajattelua, jotta kukaan ei enää sanoisi toisen suostumuksen olevan elämälle vierasta. Vanhempien varat riittävät juuri ja juuri koulupukuun. No, onneksi se tehtiin jo olemassa olevan moottoritien linjoja myötäillen, joten isoja uusia maanlunastuksia ei tullut. Esitys tulevasta linjasta oli Lahden kautta. oli oivaltavasti kuvattu nykymaailman koululasten ajatuksia koulun päättäjäistunnelmissa. Toimituksen puhelin: 09 759 601. Häpeän aika on ohi. Raiskaus on itsessään aina sekä henkistä että fyysistä väkivaltaa. essa: utta on hkä oaaä a rahtiliikenne on edelleen tärkeää ja matkan varrella on monta satamakaupunkia. Irlannissa monet ovat taistelleet vuosikymmeniä tämän vapauden puolesta ja ovat käyneet läpi massiivisia kampanjoita sekä äänestyksiä. Maailma on muuttunut, kun digija robottitekniikka on korvannut työt ja työttömyys on sen takia lisääntynyt. Puheenvuorot julkaistaan tarkistuksen jälkeen. Silloin myös vastattiin, että rantaradan rakennus tulee älyttömän kalliiksi. OSALLISTU KESKUSTELUUN lähettämällä kirjoituksesi postitse osoitteella: Kansan Uutiset, PL 64, 00501 Helsinki. Otteita näistä keskusteluista julkaistaan Viikkolehdessä. Työn ja tekijän kohtaamista varten avataan nettipalvelu työvoimatoimistossa, johon kaikki työnantajat pienimmistä yrittäjistä alkaen voivat ilmoittaa avoimet työpaikat ilmaiseksi, ja työnhakijat voivat kertoa työhalunsa, koulutuksensa ja työuransa. Nykyisin kuitenkin uskon, että rakennustekniikka ja myös työkoneet ovat kehittyneet niin, ettei se nyt niin mahdotonta ole. Muu perusvarustus on ruutupaperinen vihko ja lyijykynä. Tämän viisauden otin SAK puheenjohtajan Jarkko Elorannan ja Transtechin pääluottamusmiehen Jouni Lämpsän lehtihaastattelusta. Muitakin tukia voidaan tarkastella, ja ehkä vähentää tai muuttaa. Toimituksella on oikeus lyhentää kirjoituksia. Kyse ei ole vain tärkeistä lain muutoksista vaan ajattelun muuttamisesta. Ulla Maija Ritanen lääkäri Kuopio Perustulo on paras vaihtoehto HALLITUS ILMOITTAA, että työvoimapalvelut yksityistetään, vaikka meillä on ihan hyvä systeemi, kun työvoimapalvelut ovat olleet työvoimatoimistossa. Silti kannatan Tiusasen ajatuksia itäisestä rantaradasta. Samaan aikaan toisille oikeus määrätä omista rajoistaan on itsestäänselvyys, synnynnäinen etuoikeus, josta ei tarvitse vakuuttaa ketään. Silloin alettiin puuhata oikorataa Helsingistä Pietariin. Tästä kertoo se, että Suomessa voimassa on yhä translaki, joka rikkoo ihmisoikeuksia. Laivoilla tapahtuva hittye nyt ole. Niin kauan kun sukupuolittunut väkivalta on tabu ja sen uhrit joutuvat kokemaan häpeää ja vähättelyä, ei mikään muutu. Joka tapauksessa: Mäntsälän kautta kulkeva oikorata on toteuttanut ja ehkä ylittänytkin odotukset. Siksi olin mukana muutamassa palavereissa, joissa asiaa käsiteltiin. Ei makseta työllistämistukia työnantajille eikä työmarkkinatukea työttömille. Se, ettei sukupuolittuneesta väkivallasta ole voitu puhua aiemmin näin rohkeasti, johtuu valtarakenteista. Siksi Vasemmistonuoret on mukana Suostumus 2018 -kansalaisaloitteessa, joka ajaa raiskauksen määrittelyä ensisijaisesti suostumuksen puutteen eikä käytetyn väkivallan kautta. Minä puolustin sittemmin toteutunutta linjausta, että se kulkee myös Mäntsälän läpi. Myös verkkosivuilla keskustellaan. Minä ihmettelin sitä parikymmentä vuotta sitten. Tähän tarvitaan lisää koulutusta, mikä voi tapahtua työpaikoilla oppisopimusja mestari– kisälli-mallilla. Ay-liike ei ole tätä huomioinut, ja eniten huolettaa, ettei SDP puhu mitään. Juttujen enimmäismitta on 60 konekirjoitusriviä eli noin 3 000 merkkiä välilyönteineen. Kaikki satamakaupungit hyötyisivät siitä. Niin kauan kuin nykyinen translaki on voimassa, ei transihmisillä ole oikeutta päättää omasta kehostaan. Perustuloajatuksesta en luovu, koska se auttaa kaikkia, työttömistä pienyrittäjiin, taitelijoihin ja pieneläkeläisiin. Hiljaisuuden aika on ohi. Rikkaat voivat antavaa perustulonsa hyväntekeväisyyteen. Rahaa on, koska palkkoja ja eläkkeitä verotetaan, ja uusina veroina otetaan käyttöön muun muassa kaivosvero ja robottivero. Jos nimimerkin käyttö on perusteltua, kirjoittajan nimi on kuitenkin saatettava toimituksen tietoon. Kyllähän tämä Keravan, Mäntsälän ja Lahden kautta Pietariin kulkeva juna hilppasee melkoista haipakkaa. Sitten oivalsin, että koulupuku onkin lapsen hienoin puku, joka puetaan lääkäriinkin lähdetKouluvihko on usein afrikkalaislapsen ainoa oppimista auttava väline. Se miten raiskaus on tällä hetkellä määritelty rikoslaissa kertoo valtarakenteista ja suhtautumisesta sukupuolittuneeseen väkivaltaan. Kartasta katsoen silti näyttää, että rantoja pitkin reitti olisi suorempi. On uskomatonta, kuinka 2010-luvun lopulla oikeusministeri yrittää sivuuttaa kaikki ne rohkeat ihmiset, jotka ovat nostaneet esiin sukupuolittuneen väkivallan ongelman ja sen laajuuden. Tämä maksettaisiin meille kaikille. Sille saisi laajemmin hyväksyntää, jos määrätään summaksi vaatimattomasti työmarkkinatuen nettokorvaus, 560 euroa kuukaudessa. Irlannissa viime viikonloppuna järjestetyssä kansanäänestyksessä abortin laillistamisesta kyllä-äänet voittivat. Nyt on aika lopettaa sukupuolittunut väkivalta. Suomessakin vapaus päättää omasta kehostaan kuitenkin on yhä etuoikeus. Sähköpostitse osoitteeseen viikkolehti@kansanuutiset.fi . täessä. Oikeusministeri töksäytti kommenttinsa siitä huolimatta, että #metoo-, #dammenbristerja #memyös-kampanjat olivat onnistuneet herättämään pitkään kaivattua keskustelua itsemääräämisoikeudesta. Se pystytään maksamaan, kun vähennetään tukia. Siiri Määttä Kajaani ULLA MAIJA RITANEN. Kolmannen maailman lapselle oli laitettu ilonaiheeksi ”Uudet koulukirjat ja kirjoitusvälineet” suomalaisen lapsen saadessa uuden läppärin ja yhdysvaltalaisen koululaisen uuden aseen. Heti minulle tuli mieleen, että sehän kannattaa tehdä Suomenlahden rantoja seuraten. Minä en sitä osannut silloin, enkä vieläkään laskea. Toimittajilla on henkilökohtaiset sähköpostiosoitteet muotoa: etunimi.sukunimi@kansanuutiset.fi
– Bang Bang Gallery haluaa tuoda esiin suomalaisia ja Suomessa asuvia valokuvaajia, jotka eivät ole täällä tuttuja näyttelyidensä kautta. Saunominen on rituaali Myyttien mukaan saunalla on parantava voima. Esa Ylijääskö valokuvasi saunoja ja saunojia vuosien 2016-2017 välisenä aikana. SPIRIT OF SAUNA 9.9. Ne hetket ovat ainutlaatuisia, eikä mikään muu kuin sauna voi niitä aiheuttaa, hän sanoo. – Näyttelyssä on mielestäni hienosti taltioitunut saunan henkisyys ja pyhyys meille suomalaisille. Ylijääskön kuvissa saunat ovat yhtä aikaisesti henkilökohtaisia tiloja ja yhteistä kansallista ja kulttuurista omaisuutta. 1989) on Keminmaalta kotoisin oleva valokuvaaja ja tunnettu mustavalkoisista kuvistaan. NÄYTTELY Spirit of Sauna -valokuvasarjassa ovat pääosassa saunojat. Magnum Photos Showcase 2012, Gomma Grant 2016, Carina Appel Award 2017 ja FotoFinlandia 2018. Suomalaisille saunassa käymisessä on kyse myös rituaalista. – Pyhissä paikoissa on myös seremoniamestari se voi olla pappi, imaami tai vaikka rabbi, saunassa se on löylyn heittäjä. ESA YLIJÄÄSKÖ on voittanut lukuisia palkintoja, joita ovat mm. – Näen asiat mustavalkoisina, kuvatessa tulen jotenkin värisokeaksi. saakka, Bang Bang Gallery, Helsinki. Silti kuvat ja tunnelmat ovat meille äärimmäisen tuttuja, niiden äärellä pääsee kaupungissakin hetkeksi saunan hengen luo, Mäenpää tiivistää. Aiheena hengellinen puhdistautuminen kiehtoi, halusin uppoutua siihen ja saunomisen kulttuuriin syvemmin ja tutkia sen kautta omaa kulttuuriani, Ylijääskö kertoo kuvasarjan synnystä. – Minua kiehtoi itseäni lähellä oleva kulttuuri. Erityisesti rakastan kuvia, jotka tallentavat ” Näen asiat mustavalkoisina, kuvatessa tulen jotenkin värisokeaksi” Valokuvanäyttely tarjoaa intensiivisen kurkistuksen suomalaiseen saunakulttuuriin. Parantamiseen käytetään koivuvihtoja ja löylyä heittämällä saunojat kiittävät saunan henkeä. Kuvien yksityiskohdat puhuttelevat katsojaa oman kokemusmaailman kautta. – Jokainen sauna ja saunomishetki on erilainen, kuten ovat saunojatkin. Esa Ylijääskö (s. 30 1.6.2018 löytyy usein pehmeää valoa ja alttarimaisia rakennelmia. klo 17–19. Istanbulista suomalaiseen saunaan Ylijääskö on aiemmin kuvannut muun muassa syyrialaisia pakolaisia Istanbulissa laajasti Suomen ulkopuolella kiertäneessä November is a Beginning -sarjassaan. ESA YLIJÄÄSKÖ Vihta, 2017.. Kun on tottunut saunomiseen ihan pienestä asti, niin sitä kaipaa matkoilla ollessaan. Avoimet ovet ti 12.6. Pelkästään eteisestä varsinaiseen saunatilaan astuminen voi tuntua pyhältä hetkeltä. Kuvat ovat Esalle tyypillisellä tavalla mustavalkoisia ja kontrastisia; herkän aiheen vastakohtana käsittelytapa tuo rosoa hauraisiin hetkiin. – Sauna on paikka, jossa suomalaiset puhdistautuvat myös henkisesti, Ylijääskö sanoo. Vaikka kuvasarja on valmis, jatkuu työ edelleen. Kuvissa on saunoja ja saunojia, puuta, höyryä ja järvimaisemaa. kokemuksen saunomisen välissä ja sen jälkeen. Anni-Helena Leppälä anni-helena.leppala@kansanuutiset.fi Pekka, Rovaniemi, 2017. Hän huomauttaa, että saunassa toistuvat samat elementit kuin muissakin pyhissä paikoissa. Mäenpää kertoo innostuneensa kuultuaan taiteilijan sauna-aiheisesta projektista. He voivat olla jollain muulla alueella tai kansainvälisesti näyttelyidensä kautta tunnettuja kuten Esa Ylijääskö, kertoo Heli Mäenpää. Tiloista Sauna on edelleen pyhä paikka E sa Ylijääskön Spirit of Sauna -valokuvasarjan mustavalkoiset kuvat ovat intensiivisiä ja intiimejä. Kuvaan tunteita ja mustavalkoisuus on se, miten tällä hetkellä näen asiat.
Naispääosassa on edelleen pyörivän Top of the Lake: China Girl -sarjan tähti Elisabeth Moss. Asiaan liittyvät kohtaukset ilmentävät ohjaaja Audiardin epäsentimentaalista, mutta empaattista ohjauksen suurta linjaa. Nyt kävijät voivat kurkistaa puoluevirkailijan asuntoon ja tutustua neuvostokodille tyypillisiin esineisiin ja tuotepakkauksiin. Jengiä ravistellaan, fyysisten paukkujen ohessa sielun syvyyksiä raaputetaan naskalin tapaisella. LUIHIN JA YTIMIIN Teema Fem ke 6.6. TV näyttelijädynamo on silti miespääosan Matthias Schoenarts, jonka roolityössä on räjähtävää fyysisyyttä. Jumalan sanaa vedetään kehiin tuon tuostakin, naisten kurinpidossa turvaudutaan sekä aivopesuun että brutaaliin väkivaltaan. Aiheen kannalta keskeiset sopeutumisen, vastarinnan ja selviytymisen teemat nousevat esiin jo aloitusjaksossa. klo 22.00. Toisaalta lavastus ja puvustus ovat sellaisia, että ajallinen yhteys tuntuu elävämmältä menneisyyteen kuin epämääräiseen tulevaisuuteen. Tässä suhteessa sarja konkretisoi tehokkaasti äärimmäisyyksiä tuikkivan lähitulevaisuuspainajaisen. Kauniit kuvakompositiot ja vastaavat hienoudet on karsittu pois – jotain tällaista voi odottaa tavallista tiukkapotkuisemman rikos. Kyseessä on ensimmäinen kerta, kun vuonna 2016 uudistetun museon näyttelyä päivitetään. Mitä se kertoo maailmasta, että ihmisillä on nälkä kokea puhdasta luontoa ja samalla heidän on mahdotonta elää niin, että luonnonvarainen ympäristö kestäisi sen. LENIN-MUSEO, Hämeenpuisto 28, Tampere. Sarjan aloitusjakso on puitteiltaan, valta-asetelmiltaan ja tunnelmiltaan kuin kloonattua George Orwellia 1984-muotin mukaisesti. Marion Cotillard vakuuttaa masokistisia taipumuksia omaavana naispäähenkilönä. Kriisit testaavat, luettelo on paljon kertova: jokapäiväinen ravinto ja toimeentulo, yllättävät käänteet ja vastoinkäymiset, köyhyys, väkivalta ja vammaisuus, mutta myös hellyys, rakkaus ja läheiset, aina silloin tällöin pienet toivon pilkahdukset. Nuoria naisia kaapataan synnytysorjiksi ”Silmien” sekä aseistettujen sotilaiden vartioimaan suljettuun laitokseen, joka muistuttaa keskitysleiriä. NEUVOSTOARKEA LENIN-MUSEOSSA LENIN-MUSEO Kaikki uhkaa luhistua Harri-Ilmari Moilanen LUIHIN JA YTIMIIN (De rouille et d’os, 2012) on hyvä nimi elokuvalle, jossa mennään reilusti pintaa syvemmälle ja joka kylpee kovassa valossa. Tapa kuvata seksuaalisuutta ei kuitenkaan luiskahda sosiaalipornoiluksi. Areena. CINEMA MONDO YLE KUVAPALVELU. an Matthias Schoenartsin roolityössä on räjähtävää fyysisyyttä. Areena. Sopivasti taviksen oloisen belgialaisen roolihahmo ilmentää luonnonlasta, jolla on kova seksinnälkä, lujat nyrkit ja sydän paikallaan. Näiltä osin vaikutelma on paikoin tahattoman koominen, ei vähiten naisten muhkean hilkkamaisen päähineen takia. Esillä on myös ainutlaatuista kuvaja videomateriaalia 1970–1980-luvuilta ja neuvostomusiikkia eri vuosikymmeniltä. Rakkaussuhteen kuvauksessa sovinnaisuudet ja tabut lentävät roskiin. tammikuuta 2013 julkaistu kirjoitus, jonka nimi My Hero: George Orwell (Sankarini George Orwell) puhuu puolestaan. . Attwood on ahkeroinut myös Bruce Millerin luoman tv-version käsikirjoittajakaartissa. lmissä liikutaan väkevästi elämän perustavaa laatua olevien tekijöiden äärellä. Jacques Audiardin ohjaamassa ranskalais. Se ei ole ihme, sillä Attwood on tunnustanut reilusti tämän vaikutusyhteyden. Jossain kauempana käydään sotaa ”uskottomia” vastaan. Aitoa Attwoodia on tietysti voimakas keskitys naisiin ja heidän kammottavasti alistettuun osaansa uuden yhteiskunnan biologisen perustan tukijalkoina. Hyvästä esimerkistä käy The Guardianissa 18. n jälkeisessä, Yhdysvaltain jäänteille syntyneessä teokratiassa. Ollaan jossain ekokatastro. Teema Fem ti 5.6. Le. . klo 22.00. Elämä testaa rankimman kautta muutenkin kuin laittomien vapaaotteluiden muodossa. Kuva kolkon fundamentalistisesta yhteisöstä hahmottuu nopeasti. Naisia kaapataan synnytysorjiksi Harri-Ilmari Moilanen AMERIKKALAINEN sarjauutuus The Handmaid’s Tale – Orjattaresi (2017) pohjautuu Margaret Attwoodin tunnettuun dystopiaromaaniin (1985). Käsivarakuvaus puhuu kursailematonta kieltään, kun katsoja viedään kiertoajelulle maailmaan, jossa uidaan välillä niin vedessä, veressä kuin sonnassakin. THE HANDMAID’S TALE – ORJATTARESI. lmin Profeetta (2009) ohjaajalta. 31 1.6.2018 lihahmon edelliseen elämään että sarjan kirjalliseen alkuperään. Kuvataiteilija Kristiina Uusitalo, Kide 2/2018 TAMPEREELLA SIJAITSEVAN Lenin-museon näyttelyyn on lisätty Neuvostoliiton arkea ja neuvostoyhteiskunnan eriarvoisuutta kertova osio. TV Kurinpidossa turvaudutaan sekä aivopesuun että brutaaliin väkivaltaan. Osat 1-3/10. Hänen esittämänsä siepatun kertojanääni pitää yhteyttä sekä rooPalkittu draama kuvaa ekokatastrofi n jälkeistä dystopiaa, missä hedelmälliset naiset on valjastettu synnytyskoneiksi
Tässä kuultavien näkemysten ja havaintoesimerkkien perusteella Israel pyrkii palestiinalaisten nujertamiseen muutenkin kuin aseellisella voimalla. klo 21.30, su 10.6. Ihmissuhderintamalla puretaan vanhoja kaunoja ja viritellään uusia lähtöasetelmia. TV1 ke 6.6. Amerikkalaiset sotilaat ottavat pian komennon, elämä jatkuu raunioista ja raskaista henkilökohtaisista menetyksistä huolimatta. TANNBACH, VARTIOITU KYLÄ. Aloitusjakson tapahtumat etenevät heinäkuuhun 1945, jatko-osissa kurkotetaan aina vuoteen 1961 saakka. TV Eräille tulee kiire polttaa natsipuolueen jäsenkirja. Robert ja Josephin Thayenthalin ideaan perustuva ja Alexander Dierbachin ohjaama minisarja tuo jossain määrin mieleen Edgar Reitzin maineikkaan kyläkronikan Kotiseutu (Heimat, 1984) sekä sen jatko-osat. Israelilainen historioitsija Meir Margalit sanoo suoraan, että niiden taustalla ovat selkeät poliittiset tavoitteet. Sähköposti: lukijoilta.muistio@ kansanuutiset.fi . Osa 1/3: Sodan päätyttyä. Amerikkalaiskapteenin toteamus, että ”tärkeintä on, kuka voi tehdä jotain hyödyksemme”, on hyvin kuvaava. 32 1.6.2018 kia. Niiden suhteen rintamalinja on selkeä: monilla on ikävä Führeriä, toisille koittaa vapautus painajaisesta. SOTE JA HELSINKI. Eräille tulee kiire polttaa natsipuolueen jäsenkirja. Alustajana valtuustoryhmän puheenjohtaja Anna Vuorjoki. Se myös tarkoittaa, että vuosikymmenestä toiseen jatkuvan tilanteen kaikille osapuolille kunniallinen ratkaisu tuntuu nykynäkymien perusteella jokseenkin mahdottomalta. Ensisijaisesti Tannbach, vartioitu kylä on toki historiallinen draamasarja, ei historian oppitunti, vaikka on siinä alkutahtien perusteella ainesta myös sellaiseksi. klo 11.45. Etupiirijako idän ja lännen välillä tarkentuu aloitusjakson loppupuolella pahaenteisesti: neuvostoliittolaisten mahdolliseen tuloon suhtaudutaan kauhulla, ja syystäkin. . Rajaukset on hoidettu käsikirjoituksessa muutenkin mallikkaasti. Siirtokuntien asuttaminen ja siihen liittyvä väestön karkottaminen kodeistaan sekä talojen purku juutalaisten tieltä on tehokas uuvuttava keino. Haastatellut edustavat eri näkökantoja juuri sopivasti siinä mielessä, että tilanteen hahmottaminen pääpiirteissään käy mahdolliseksi. Niinikään israelilainen rauhanaktivisti Sahar Vardi spekuloi, että kun asia on viety riittävän pitkälle, Jerusalemia ei tarvitse jakaa – ei tule kahta valtiota eikä Palestiinaa. Ajallinen ulottuvuus on monessakin mielessä kiinnostava. Dokumentissa on riittävästi historiallista taustaa nykyisen tilanteen kartoittamiselle. Samalla alkavat väistämättömät jälkiselvittelyt. klo 21.35, su 10.6. KeskiSuomen Vasemmiston uusien jäsenten ilta to 7.6. klo 17.30–20.00 Lintulahdenkatu 10 (auditorio), Helsinki. TIEDOT TAPAHTUMAPALSTALLE viimeistään tiistaihin klo 14:ään mennessä: Kansan Uutiset/ Muistio, PL 64, 00501 Helsinki. Saksan tuhosta huolimatta on vielä joitakin, joilta luonnistuvat Heil Hitler -tervehdykset. Areena. MUISTIO Jerusalem on poliittinen ruutitynnyri Harri-Ilmari Moilanen KOLMEN VUODEN aikana kuvattu ruotsalainen dokumentti Jerusalemin laidalla (Det andra Jerusalem, 2017) osuu hyvään esitysajankohtaan, tuntuuhan tilanne kaupungissa yhä vain kärjistyvän. klo 16.30– 20.00 Gradia, ravintola Lounastuuli, Jyväskylä. . Järj. Pääosassa on moni-ilmeinen ja särmikäs yhteisö, ei tietty yksittäinen henkilö. YLE KUVAPALVELU. Tärkeä lähtökohta on kesäkuussa 1967 käyty kuuden päivän sota. Tervetuloa uudet ja vanhat jäsenet. Siinä Israel löi arabirintaman ja miehitti koko Länsirannan mukaan lukien palestiinalaisten perinteisesti asuttaman Itä-Jerusalemin. Näkökulma Saksan kannalta katastrofaaliseen häviöön päättyneen sodan jälkeiseen uuteen alkuun pohjustetaan vivahteikkaasti. Entä maakuntauudistus. Areena. Siihen on liitetty tärkeäksi osaksi myös arkeologiset kaivaukset. Jerusalem-nimi merkitsee vapaasti tulkittuna rauhan kaupunTärkeä lähtökohta on kesäkuussa 1967 käyty kuuden päivän sota. TV Saksa sodan jälkeen Harri-Ilmari Moilanen KOLMESTA PITKÄN elokuvan mittaisesta osasta koostuva saksalainen historiallinen draamasarja Tannbach, vartioitu kylä (Tannbach – Schickel eines Dorfes, 2015 & 2017) käynnistyy huhtikuun lopusta 1945. Kaikille avoin keskustelutilaisuus ke 6.6. Vasemmistoklubi VAIKUTA VASEMMISTOSSA. Keskellä rauhanaktivisti Sahar Vardi. Kotien tuhoaminen ja eriarvoinen kohtelu ovat välineitä taistelussa kaupungin herruudesta. Tannbach on sovinnaisempi tuttavuus ja sellaisena kelpo draamasarja, tapahtumakylläinen tilinteko suhteessa kansakunnan lähihistoriaan nähtynä yhden kylän ja sen ihmisten kohtaloiden kautta. Käytäntö kertoo toista: kolmen maailmanuskonnon (juutalaisuus, kristinusko, islam) pyhästä kaupungista on tullut entistäkin arvaamattomampi poliittinen ruutitynnyri. Tannbachin kylään otetaan ensi tuntuma dramaattisten tapahtumien merkeissä paikallisen kartanon mailla. Margalit pelkää räjähdystä ja toteaa, ettei Israelin taholla lainkaan ymmärretä sitä syvää nöyryytyksen tunnetta, joka palestiinalaisilla on, ”ei ymmärretä, miten tärkeää kunnioitus heille on.” DOKUMENTTIPROJEKTI: JERUSALEMIN LAIDALLA TV1 ma 4.6. Niinpä esimerkiksi Yhdysvaltain päätöstä siirtää edustustonsa Jerusalemiin voi pitää PeÅ Holmqvistin ja Suzanne Khardalianin ohjaaman dokumentin valossa hyvin aggressiivisena poliittisena ilmauksena. Miksi Helsinki, pormestari Vapaavuori ja vasemmistoliiton valtuustoryhmä vastustavat maan hallituksen sotelinjaa. Israel on miehittänyt Itä-Jerusalemia 50 vuotta. Juuri sen tilanteeseen dokumentissa keskitytään. klo 23.05
Viimeisillä hetkillä syntyi kuitenkin usein voiton ratkaisseita 1–0-osumia. Ottelu voi sujua loistavasti loppuhetkille saakka, mutta virhe ratkaisevalla hetkellä voi olla kohtalokas. kello 16.58. Jos ja kun Chicagon Lauri Markkanen liittyy jengiin, ei karsintalohkosta jatkoon pääsy pitäisi olla vaikeata. Real Madrid teki kolme maalia ja vei pokaalin, mutta taistoa ei ratkaissut kukaan valkopaitojen pelaajista. FF Jaro EIF 2 (X) 6. Valmentajana voin todeta, että lähes aina tämä pitää paikkansa. FC Jazz KäPa 2 (1) 8. LEHTIKUVA/SERGEI SUPINSKY LEHTIKUVA/PAUL ELLIS SUSIJENGIKSI NIMETTY Suomen koripallomaajoukkue jatkaa kesällä MM-karsintaurakkaansa parhaalla mahdollisella kokoonpanolla, kun Barcelonan Petteri Koponen ja Malagan Sasu Salin saivat seuroiltaan luvan osallistua maajoukkuepeleihin. Vastaavan tilanteen olisi aivan hyvin voinut kuvitella tapahtuvan esimerkiksi Simon Mignoletille. Veikkausliigassa kohteen 2 PS Kemi otti yllätysvoiton Kuopiosta, mutta joukkue on ollut ylivoimaisesti huonoiten organisoitu ryhmä tämän kauden sarjassa. Suomen tavoitteena on olla yksi 12 eurooppalaisesta joukkueesta, jotka pelaavat maailmanmestaruudesta syyskuussa 2019 Kiinassa. Peter Enckelmanista puhuttaessa ei tule ensimmäisenä mieleen hieno ura ja sen huipentuminen ykkösmaalivahtina maailman kovimmassa liigassa. GrIFK FC Kiff en 1 9. Englannin ja Arsenalin David Seamanin hienoa uraa varjostaa puolestaan vuoden 2002 MMkisoissa nähty Ronaldinhon puolesta kentästä laukoma maali, joka oli osaltaan sinetöimässä sumusaarten joukkueen putoamista turnauksesta. JOUKKUEURHEILUSSA YKSITTÄISET ottelut ratkeavat aina silloin tällöin henkilökohtaisiin epäonnistumisiin. VAKIOKUPONGILLA JATKETAAN kotimaisten sarjojen merkeissä. Karius olisi kuitenkin ansainnut enemmän tukea ottelun jälkeen, ja Liverpoolin pitäisi seurana pohtia vakavasti, miksi maalivahti jätettiin yksin kentälle – siinäkin todennäköisessä tapauksessa, että Kariuksen ura Liverpoolissa on ohi. JALKAPALLO ON joukkuelaji, mutta maalivahti on aina tietyllä tapaa yksilöurheilija – ja samalla liian usein yksin vastuussa tekemistään virheistä. PS Kemi FC Lahti 2 3. Nyt sarjat ovat kesätauolla eikä esteitä ole. Pelijakauma houkuttaa panostamaan vierasvoittoon. Seuraslogan ”You never walk alone” oli tuolla hetkellä vedetty viemäristä alas. Sanotaan, että pallonmenetys ratkaisevalla hetkellä johtuu enemmän puutteista harjoitelluissa toimintamalleissa ja annetuissa vaihtoehdoissa kuin pelaajan henkilökohtaisesta virheestä. Kariuksella ei ole muuta vaihtoehtoa kuin käsitellä asia ja jatkaa eteenpäin. Liverpool toipui vielä tästä takaiskusta Sadio Manén maalin myötä, mutta ottelu ratkesi lopullisesti Kariuksen imuroitua Gareth Balen kaukolaukauksen sisään. JäPS JIPPO X (1) 12. Kaikki futisihmiset muistavat Birminghamin derbyn vuodelta 2002, jolloin Enckelman päästi sivurajaheiton lipumaan jalkansa alta omaan maaliin. KPV AC Oulu 1 (2) 7. FC Honka Ilves 2 2. Esimerkiksi legendaarinen italialaishyökkääjä Filippo Inzaghi muistetaan kärkimiehenä, joka saattoi olla 89 minuuttia täysin pelin ulkopuolella. Kansainvälinen koripalloliitto Fiba ja Euroliiga ovat riidelleet jo pitkään, kun seurat eivät ole päästäneet pelaajiaan maidensa edustustehtäviin. 33 1.6.2018 . Tähän kohteeseen kakkonen ristivarmistuksella. Jos mitään ei tehdä, seuran motto on jatkossa täysin tyhjä fraasi. ”Ramos vahingoitti tahallaan Mo Salahia (kuvassa), ja häntä tulisi rangaista teostaan. Kliseinen lausahdus saattaa pitää paikkansa joissain tapauksissa, mutta tämä tilanne ei ollut käsillä ottelun päätyttyä Kariuksen jäätyä makaamaan murheissaan viheriölle pitkäksi ajaksi. Ensin Karius heitti pallon vaarattomassa tilanteessa suoraan Karim Benzeman jalkaan, josta se kimposi maaliin. Ykkösessä kohteen 5 EIF ei ole veikkaajien suosiossa vierasottelussa Jaroa vastaan. Liverpoolin kapteeni Jordan Henderson sanoi ottelun jälkeen joukkueensa voittavan ja häviävän yhdessä. KaaPo MuSa X (2) 10. OLS VIFK 1 13. Loris Kariuksen tapauksen osalta suurimman vastuun kantaa muuan Jürgen Norbert Klopp, joka ei ole maalivahtiruletissaan onnistunut yhtä hyvin kuin monessa muussa pelaajahankinnassaan. Kenttäpelaajien virheet laitetaan usein huonosti organisoidun joukkuepelin piikkiin eli viime kädessä vastuun kantaa valmentaja. Vakioveikkauksen peliaika päättyy lauantaina 2.6. On syytä kuitenkin muistaa, että Enken tilanne oli monisyisempi ja tilanteet eivät ole suoraan verrattavissa toisiinsa. IFK Mariehamn FC Inter 2 4. naali oli eräs dramaattisimmista otteluista turnauksen historiassa. Nuorella veskarilla on vielä ura edessään ja mahdollisuus urotekoihin – tapahtuivat ne sitten missä pelipaidassa tahansa. Yhtään Liverpoolin pelaajaa ei nähty lohduttamassa maalivahtia. Tilanne on käänteinen hyökkääjän rooliin verrattuna. Maalivahtien tekemät virheet muistetaan puolestaan ikuisesti. Joukkue on kuitenkin jatkanut cupissa nähtyjä hyviä otteita eikä ole hävinnyt vielä kertaakaan. Ilkka Solanterä SUSIJENGI HAMPAAT TERÄVINÄ MM-KARSINTOIHIN. Kariuksen murheellisesta illasta puhuttaessa on nostettu esiin toisen saksalaisen maalivahdin, maajoukkueessakin esiintyneen Robert Enken surullinen kohtalo, jota on käsitelty myös tällä palstalla aiemmin. 1 X 2 Jaakko Alavuotunki jaakko.alavuotunki@vasemmistoliitto.fi VIIME LAUANTAINA pelattu Mestareiden liigan . Lahti on puolestaan hävinnyt vain yhden pelin ja ollut tasaisen hyvä koko alkukauden. Enke kärsi valtavien paineiden aiheuttamasta vaikeasta masennuksesta ja teki itsemurhan vuonna 2009. Toivottavasti tässä prosessissa hän saa kaiken mahdollisen tuen. Ilta-Sanomat 28.5. Lopuksi on todettava, että kovien panosten tulosurheilussa huonoista suorituksista johtuva asiallinen kritiikki on inhimillinen ja hyväksyttävä reaktio. Yhtään Liverpoolin pelaajaa ei nähty lohduttamassa elämänsä karmeinta iltaa hetki sitten todistanutta maalivahtia. Kansan Uutisten Viikkolehti suosittaa 64 merkin järjestelmää: 2, 2, 2, X(2), 2(X), 1(2), 2(1), 1, X(2), 1, X(1), 1, 2. Jalkapallo ei ole pelinä kuitenkaan reilu kaikille joukkueen jäsenille. 64 sarakkeen vihjerivi 1. Klubi 04 AC Kajaani 1 11. Olen nostanut kanteen.” Lakimies Bassem Wahba hakee oikeudessa Sergio Ramosilta miljardin euron korvausta Mestareiden liigan finaalissa tehdystä taklauksesta. PK-37 JS Hercules 2 Maalivahti on aina yksin Yksi virhe harvoin ratkaisee jalkapallo-ottelua, mutta Liverpoolin maalivahti Loris Karius teki viikon takaisessa Mestareiden liigan fi naalissa kaksi käsittämätöntä munausta. Hyökkääjä saa tuhnuilla suorituksissaan rajattomasti, jos pallo löytää tiensä verkkoon ratkaisevalla hetkellä. Liverpoolin maalivahti Loris Karius teki ottelun toisella jaksolla kaksi käsittämätöntä virhettä, jollaisia on totuttu näkemään lähinnä kotimaisissa aladivarimatseissa. Tämän tehtävän hoitivat Real Madridin pelaajat. Myös roolit ovat erilaisia. KTP FC Haka X (2) 5
Hallitus aikoo valmistella työsopimuslain muutosta, jonka mukaan työnantaja voisi tehdä vähintään kolme kuukautta yhtäjaksoisesti työttömänä työnhakijana olleen, alle 30-vuotiaan nuoren kanssa määräaikaisen työsopimuksen. kansanuutiset.fi /3905895 Silpputyö jäi vaille huomiota PALKANSAAJAJÄRJESTÖJEN pahimmat pelot työaikalain uudistuksesta eivät toteutuneet arviointineuvostolle viime viikolla jätetyssä lakiluonnoksessa. Tämä ”hän” oli Suomen Palloliiton pääsihteeri Pertti Alaja. 20 VUOTTA SITTEN. Otsikossa KU hehkutti: ”Tarkkana jalkapalloväki tv:n äärellä!. – Nyt uhkaava palautus koettelee jälleen ihmisten uskoa suomalaisen maahanmuuttopolitiikan johdonmukaisuuteen, inhimillisyyteen ja kykyyn tunnistaa vainon uhka, Sarkkinen arvioi. Joukkue-esittelyiden lisäksi oli muutakin asiaa. Maahanmuuttoviraston tapa tulkita maatietoa herättää vakavia kysymyksiä. Ikävystyttävää, pitkää palloa potkineesta porukasta oli kasvanut taidokkaan hyökkäävästi pelaava joukkue. Synkimmin muisteltiin kamppailua Norjaa vastaan, jonka Brasilia hävisi maalein 2–4. Norja oli 20 vuotta sitten Pohjolan ykkönen jalkapallossa. Nykyistä työaikalakia on arvosteltu siitä, että se suojelee huonosti pätkä, vuokraja silpputyötä tekeviä. Migri aikoo palauttaa vainon keskelle KANSANEDUSTAJA Hanna Sarkkinen (vas.) jätti eduskunnassa sisäministeri Kai Mykkäselle (kok.) kirjallisen kysymyksen poliittisen vainon tunnistamisesta turvapaikkamenettelyssä. Valmentaja Egil ”Drillo” Olsen oli nostanut maan lajin eturintamaan. Vasemmistoliiton varapuheenjohtaja, kansanedustaja Hanna Sarkkinen ihmettelee Maahanmuuttoviraston linjaa turvapaikanhakijoiden suhteen. . Erittäin paljon odotettiin myös Ranskan Zinédine Zidanelta, joka joidenkin asiantuntijoiden mielestä oli tuolloin maailman paras jalkapalloilija. kansanuutiset.fi /3905715 Hanna Sarkkisen mielestä Maahanmuuttoviraston tapa tulkita maatietoa herättää vakavia kysymyksiä. Vanha työaikalaki on määrä uudistaa vastaamaan 2020-luvun työelämän vaatimuksia. WWW.KANSANUUTISET.FI . Siellä näkyy Hän! Suomalainen MMkisoissa”. Mukana on muun muassa vasemmistonuoret. Alaja oli yksi kisojen kymmenestä pääkoordinaattorista. Sarkkinen puuttuu viime päivinä julkisuudessa esillä olleeseen Behdadin tapaukseen: yhdeksän vuotta Suomessa oleskellut Iranin kurdi ollaan palauttamassa Suomesta Iraniin, vaikka häntä uhkaa vaino poliittisen aktiivisuutensa tähden. Järjestöt painottavat yhteisessä kannanotossaan, että määräaikaisten työsopimusten määrän kasvattaminen lisää työelämän turvattomuutta sekä repaleisuutta. kesäkuuta klo 15.30 Alaja johdattaisi pukusuojasta viheriölle Espanjan ja Nigerian joukkueet. Kisojen voittajasuosikki oli Brasilia. Niitä voitaisiin teettää alasta riippuen nykyistä enemmän. Nuoruudessaan maalivahtina pelannut pääkoordinaattori oli tyytyväinen jalkapallon kehitykseen: se oli kurinalaista, mutta silti luovaa. Työaika voisi olla keskimäärin 48 tuntia neljän viikon aikana. Poliittisen toimintansa vuoksi häntä ja hänen perhettään on uhkailtu. Amnestyn mukaan Iran teloittaa Kiinan jälkeen eniten ihmisiä maailmassa, ja oikeudenkäynnit maassa ovat järjestään kansainvälisen oikeuden vastaisia. Lakiuudistuksen lähtökohtana on uudistaa työaikalaki muuttuvan työelämän tarpeisiin. Olen luvannut vaimolle tehdä niin, hän hauskutti. Pertti Alaja toivoi, että maa nousisi takaisin terävimpään kärkeen. Henkilö on toiminut Iranissa kurdien oikeuksien puolesta ja jatkanut työtä Suomessa. Brasilian tähtipelaaja ja ylpeys oli Ronaldo, jota veikkailtiin myös kisojen maalikuninkaaksi. Lakimuutos pidentää vuotuista enimmäistyöaikaa nykyisestä 2 250 tunnista 2 300 tuntiin. Muutos kohdistuu erityisesti nuoriin naisiin. Vuoden 1994 maailmanmestari oli neljän kuluneen vuoden aikana hävinnyt vain kolme ottelua. – Jos näette minun vilkuttavan tv-kameran suuntaan, niin näette oikein. kansanuutiset.fi /3905925 Nuorten syrjintä seis työmarkkinoilla LAAJA JOUKKO palkansaaja-, nuoriso-, opiskelija-, naisja perhejärjestöjä vaati hallitusta perumaan lakimuutokset, joilla heikennetään alle 30-vuotiaiden nuorten työsuhdeturvaa sekä lisätään määräaikaisia työsuhteita. . LEHTIKUVA Hallituksen suunnittelema lainmuutos vaikeuttaisi nuorten naisten pääsyä vakaisiin työsuhteisiin. SAK:n Anu-Tuija Lehto arvostelee kuitenkin työaikalakiesityksen ylityömääräyksiä. Merja Miikkulainen R ld li ykkösehdokas kisojen maalikuninkaaksi. Lukuisissa kansainvälisissä luottamustoimissa kouliintunut pallomies oli MMtehtävässään ensimmäinen suomalainen. Lauantaina 13. KU esitteli kaikkien 32 MM-joukkueen vahvuudet ja heikkoudet. Tarkkana jalkapalloväki tv:n äärellä! Siellä näkyy Hän. – Uskon niin käyvänkin ja tavoitteen saavuttamisessa tulee avainhenkilö olemaan Italian kärkipelaaja Alessandro del Piero. – Toivottavasti uusi laki kantaa seuraavat parikymmentä vuotta eteenpäin. – Näitä näkökohtia ei ole otettu lainkaan huomioon. 34 1.6.2018 . Lehdon mukaan arvostelu jää voimaan uudenkin lain suhteen. Hän muistuttaa muun muassa ihmisoikeusjärjestö Amnesty Internationalin todenneen, että kurdien oikeuksia edistävään poliittiseen toimintaan osallistuvat kurdit ovat Iranissa ihmisoikeusloukkausten vaarassa. Sopimuksen voisi tehdä ilman laissa muutoin säädettyä perusteltua syytä. Osallistu keskusteluun! www.kansanuutiset.fi f Suomalainen mukana jalkapallon MM-kisoissa Brasilian Ronaldo oli ykkösehdokas kisojen maalikuninkaaksi. . Toivon, että työpaikoilla löytyy hyvää tahtoa ja luottamusta joustaa puolin ja toisin. LEHTIKUVA/VESA MOILANEN LEHTIKUVA/MIKKO STIG. Ja mikä ettei, sillä MM-kisat olivat alkamassa viiden päivän kuluttua Ranskassa. PERJANTAINA 5.?6.?1998 ilmestyneessä Kansan Uutisten Viikkolehdessä ”uhrattiin” kuusi sivua jalkapallolle. Hänen oma suosikkimaansa kisoissa oli Italia
www.kansanuutiset.fi /tilaajapalvelu ILMOITUSMYYNTI JA -TRAFIIKKI avoinna ma–pe 9.00–16.00 puhelin: 09 7596 0200 ilmoitukset@kansanuutiset.fi Ilmoitusten jättöajat ja hinnat: www.kansanuutiset.fi TIETOSUOJALAUSEKE www.kansanuutiset.fi /tietosuoja ISSN 0357-1521 Lehtisepät, Tuusula 2018 V iime vuonna Suomessa hakattiin enemmän metsää kuin koskaan ennen. Ennätystulos hakkuumäärissä järkyttää, kun tiedämme avohakkuiden monet ikävät seuraukset uhanalaisista metsälinnuista aina ilmastonmuutokseen asti. Niiden tulisi vetoomuksen mukaan kantaa vastuuta myös osallistumalla suojelualueiden laajentamiseen omalla kustannuksellaan. Luontojärjestöt vakuuttavat että jatkuvapeitteinen metsätalous on useimmiten metsänomistajan taloudellisen tuotonkin kannalta kilpailukykyinen vaihtoehto. Metsäyhtiöiltä on vetoomuksen mukaan vaadittava oikeita tekoja eli niiden on lopetettava hakkuu ja puun ostaminen suojelun arvoisista metsistä. Kesto Määräaikais. JARKKO MÄNTTÄRI JARNO MELA. Toivottavasti asenteet muuttuvat pikkuhiljaa metsäsektorilla sallivammiksi. Lisää tarvitaan. Metsänomistajalle monimuotoisuuden säilyttämisestä voi olla ihan taloudellistakin hyötyä sitä kautta, että monipuoliset metsät ovat vähemmän alttiita metsätuhoille ja ne pystyvät sopeutumaan paremmin ympäristön muutoksiin kuten ilmaston lämpenemiseen. Tässä metsien ilmastovaikutuksia koskeneessa äänestyksessä voitti kanta, jonka mukaan metsien vuosittaisia hakkuumääriä ei huomioida lyhyen aikavälin hiililaskelmissa vaan metsien hiilinielun kasvattamisessa tähdätään vuosikymmenien päähän. 35 1.6.2018 VERKKOSIVUT www.kansanuutiset.fi SÄHKÖPOSTI toimitus@kansanuutiset.fi PÄÄTOIMITTAJA Sirpa Puhakka 045 77313000 TOIMITUSPÄÄLLIKKÖ Kai Hirvasnoro (vuorotteluvapaalla) TOIMITUSJOHTAJA Pirjo Virtaintorppa 09 7596 0254 JULKAISIJA Kansan Uutiset Oy Vilhonvuorenkatu 11 C 7, Helsinki (PL 64, 00501 Helsinki) 09 759 601 Sähköposti: ku@kansanuutiset.fi Muut sähköpostiosoitteet: etunimi.sukunimi@kansanuutiset.fi Sanomalehtien Liiton jäsen TOIMITUS avoinna ma–pe 9.00–16.00 Toimitussihteerit: 09 7596 0312 toimitus@kansanuutiset.fi TILAUKSET JAKELUHÄIRIÖT OSOITTEENMUUTOKSET Ma–pe klo 9.00–16.00 09 7596 0208, tilaukset@kansanuutiset.fi TILAUSHINNAT Tilaukset toimitetaan force majeure -varauksin. Parisen viikkoa sitten käynnistetty kampanja on kerännyt nimiä aloitteeseen jo yli 22 000. Siinä vaaditaan, että Suomi pitää lupauksensa luonnon monimuotoisuuden säilymiseksi ja lisää metsien suojelua tuntuvasti. M oni metsänomistajista haluaisi siirtyä avohakkuista jatkuvan kasvatuksen menetelmään, mutta tietoa asiasta ei herkästi jaella heille. Vasta vuonna 2014 uuden metsälain myötä muutkin menetelmät sallittiin. Tällä lauseella alkaa ympäristöjärjestöjen kansalaisaloite, jolla pyritään kieltämään avohakkuut valtion metsissä. Perinteinen sellunkeitto menestyy hyvin ja siihen kelpaa nopeasti kasvatettu avohakkuilla korjattu puuraaka-aine. Sipilän hallituksen tavoitteena sen sijaan on nostaa metsiemme hakkuumääriä rajusti, nykyisestä 65 miljoonasta kuutiosta peräti 80 miljoonaan kuutioon jo vuoteen 2020 mennessä. Tätä Suomen metsäluonto ei kestä, todetaan metsävetoomuksessa. Seuraukset näkyvät metsäluonnon monimuotoisuudessa. Vuosikymmeniä meillä oli tilanne, jossa muut metsänhoitomuodot kuin avohakkuu olivat käytännössä kiellettyjä. 12 kk 159 € 182 € 6 kk 81 € 97 € 3 kk 41 € 49 € Hinnat sisältävät alv. ENSI VIIKOLLA: Ympäristötehtäviä yhdistetään ja siirretään uuteen valtion lupaja valvontavirastoon Luovaan sekä hajautetaan maakuntiin. (10?%). Metsäyhtiöt omistavat 10 prosenttia maamme metsistä ja siellä on suojelun arvoisia metsiä. Toivottavasti tähän suuntaan mennään jatkossa. Kuva PyhäHäkin kansallispuistosta Saarijärveltä. Suomen luonnonsuojeluliiton ympäristöjuristi Pasi Kallio luotaa tulevaa. Suomessa metsäyhtiöt ja hallitus iloitsivat päätöksestä. Viime syksynä metsäkeskustelu kävi kuumana Euroopan parlamentin Lulucf-äänestyksen vuoksi. Muutos on jäänyt soten varjoon. Kansainväliset sopimukset velvoittavat nostamaan suojeltujen metsien osuuden 17 prosenttiin. Jos talousmetsiä hoidettaisiin jatkuvan kasvatuksen menetelmällä, metsäluonnon monimuotoisuutta voitaisiin pelastaa ja ilmastonmuutosta hillitä. Jatkuvalla kasvatuksella syntyvä laatupuu sopisi puuseppien ja muiden korkean jalostusasteen tuotteita valmistavien käyttöön. K estävämpää otetta metsätalouteemme haetaan myös Greenpeacen metsävetoomuksella, johon kerätään parhaillaan allekirjoituksia. Viimeinen sana METSÄLINTUJA VAI SELLUKATTILOITA Vanhat metsät ovat vähentyneet viimeisten vuosien aikana rajusti. Sirpa Koskinen Kirjoittaja on Kansan Uutisten toimittaja. Vesistötkin pysyisivät puhtaampina
2018. Tradekan jäsenille extraetuja kesään BURGER KING ® -ravintoloissa ilmainen sundae-jäätelö Restelin BURGER KING ® -ravintolat tarjoavat normaalihintaisen aterian ostajalle ilmaisen sundae-jäätelön 1.6.– 31.7. Lisäksi saat vuosietusi -20 % normaalihintaisesta ateriasta. Katso eturavintolat tradeka.fi/muut-edut Muut extraedut Tradekan jäsenille kesäisiä extraetuja tarjoavat myös Synsam, Kauppahalli24.fi sekä Liikuntakeskus Pajulahti. Katso kaikki vuosija extraetusi tradeka.fi. Edun saat, kun näytät Tradekan jäsenen PINS-korttisi tilausta tehdessäsi