15/2019 InhImIllIsyyden, yhdenvertaIsuuden ja kestävän ympärIstön puolesta. vIIkkolehtI | 12.4.2019 | 3,5 € | 15-003251-1915 | kansanuutIset.fI Annika Lapintie sai kruunun pitkälle uralleen sivu 9 Veronkevennyksillä ideologinen tavoite supistaa valtiota sivu 24 Kuka nousee Rautavalta istuimelle. SIVU 31 kansan uutiset . sivu 27 vasemmisto matkalla voittoon
Puolue on kertonut, mistä saadaan kaksi miljardia lisää hyvinvointipalveluihin. Itsekin innostuin käyttämään ääneni, vaikka yleensä säästän sen varsinaiseen vaalipäivään. PÄÄKIRJOITUS Kai Hirvasnoro Toimituspäällikkö kai.hirvasnoro@kansanuutiset.fi PS. Sivu 31 Yltyvä poliittinen sorto ja äärioikeistolaisen nationalismin nousu uhkaavat perustavia kansalaisvapauksia monissa maissa. TÄSTÄ INNOSTUN NYT anna Paju Kansan uutisten toimittaja 15/2019 Perjantaina 12.4.2019. Viime viikot niin ehdokkaat kuin heidän tukiryhmänsä ovat kiertäneet vaalipiirejään hengästyttävää tahtia. Kesto Määräaikais. Ja tämä sillä edellytyksellä, ettei uhkia täynnä oleva maailmantalous tuota ikäviä yllätyksiä. Sitä äänestämällä tietää, mitä saa – myös vaalien jälkeen. Trauma näkyy siinä, että nyt leikkauksista ei halua kukaan puhua mitään. Äänensä vastineeksi hän odottaa saavansa seuraavan neljän vuoden aikana niitä arvojensa mukaisia politiikkapalveluita, joita viimeksi kuluneet viikot on mainostettu. Tilalle tuli puhe lisäpanostuksista koulutukseen, vanhustenhoitoon, eläkkeisiin ja moniin muihin hyviin asioihin. Lupaus ilman rahoitusta voi olla puijaus Ennakkoäänestyspaikalla oli jono: nuoria, vanhoja, huonosti liikkuvia, reippaita ja apua tarvitsevia. Lue LiSää kanSanuutiSet.fi/4063871 VERKKOSIVUT www.kansanuutiset.fi SÄHKÖPOSTI toimitus@kansanuutiset.fi PÄÄTOIMITTAJA, TOIMITUSJOHTAJA Sirpa Puhakka 045 77313000 TOIMITUSPÄÄLLIKKÖ Kai Hirvasnoro 09 7596 0232 JULKAISIJA Kansan Uutiset Oy Vilhonvuorenkatu 11 C 7, Helsinki (PL 64, 00501 Helsinki) 09 759 601 Sähköposti: ku@kansanuutiset.fi Muut sähköpostiosoitteet: etunimi.sukunimi@kansanuutiset.fi Sanomalehtien Liiton jäsen TOIMITUS Toimitussihteerit: 09 7596 0312 toimitus@kansanuutiset.fi TILAUKSET, JAKELUHÄIRIÖT, OSOITTEENMUUTOKSET Ma–pe klo 9.00–12.00 09 7596 0208, tilaukset@kansanuutiset.fi TILAUSHINNAT Tilaukset toimitetaan force majeure -varauksin. Kansalaistoiminnan voimasta kertoo kuitenkin varsinkin naisten ja nuorten aktivismin kasvu, arvio Civicus-järjestön vuotuinen raportti. kansalaishteiskunnan tilasta arvioi. Ja muista lukea myös pienellä painettu teksti. Suomalaisessa järjestelmässä ne eivät ole lupauksia, vaan tavoitteita, joita puolue on luvannut edistää. 12 kk 162 € 185 € 6 kk 82 € 99 € 3 kk 41 € 49 € Hinnat sisältävät alv. Toivottavasti sunnuntaina juhlitaan! Mitä jos ei nouse. Päättyvän vaalikauden trauma olivat leikkaukset, joita neljä vuotta sitten kaikki muut paitsi vasemmistoliitto pitivät aivan välttämättöminä. (10 %). Yhteiskunnan näivettämisestä voidaan siirtyä sen kehittämiseen, jos talous kasvaa ja työllisyysaste nousee 75 prosenttiin. Jos se näyttää liian hyvältä ollakseen totta, se ei todennäköisesti ole totta. Vanhustenhuollon kriisi, panostukset koulutukseen ja hyvät terveyspalvelut eivät onnistu ilman nykyistä laajempaa rahoituspohjaa, joka tapahtuu verotuksen kautta. www.kansanuutiset.fi/tilaajapalvelu ILMOITUSMYYNTI JA -TRAFIIKKI avoinna ma–pe 9.00–12.00 puhelin: 09 7596 0365 ilmoitukset@kansanuutiset.fi Ilmoitusten jättöajat ja hinnat: www.kansanuutiset.fi TIETOSUOJALAUSEKE www.kansanuutiset.fi/tietosuoja ISSN 0357-1521 Lehtisepät, Tuusula 2019 KANNEN KUVA Jarno Mela Inhimillisyyden, yhdenvertaisuuden ja kestävän ympäristön puolesta. 2 | KU 15 /2 01 9 Vaalivoitto tehdään nyt, tiivistää vasemmistoliiton puoluesihteeri Joona Leppänen. Useimmat puolueet sanovat sivulauseessa ja ikään kuin ohimennen ”jos”. l S unnuntaina äänestäjä tekee eräänlaisen kaupan puolueen ja ehdokkaan kanssa. Valtiovarainministeriön viime viikolla julkaiseman taloudellisen katsauksen mukaan nousu on vaimenemassa eikä työllisyyden paranemisesta huolimatta 75 prosenttia todennäköisesti saavuteta. Pari kaikkeen kaupantekoon kuuluvaa varoitusta sopii tähänkin tilanteeseen. Vaaleihin mennään pimennetyin lyhdyin, koska vain vasemmistoliitto on kertonut selvästi, mitä se haluaa uudistaa ja miten se rahoitetaan
AjAssA KU 15 /2 01 9 | 3 01 AjAssA L aukaalainen Tiia lehTonen löi lukkoon kuluvan kevään aikataulunsa jo liki puolitoista vuotta sitten. Vaikka raskaus oli Lehtosen mukaan ehdottomasti iloinen uutinen, hän tajusi nopeasti, että joutuisi käytännössä synnyttämään kesken vaalikampanjan ja kiertämään vastasyntyneen vauvan Vauvan kanssa vaalikentillä esitteitä jakamassa Perheenlisäys ei vaikuttanut laukaalaisen Tiia Lehtosen suunnitelmiin. TeksTi ja kuvaT Tino Lintunen Toimivan perhepolitiikan lisäksi Tiia Lehtonen lupaa äänestäjilleen tehokkaampia ilmastotekoja.. Tuolloin vasemmistoliiton poliitikkokouluun osallistuneen Lehtosen takana oli onnistunut kunnallisvaalikampanja ja ajatuksissa intensiivinen taisto pian käytävissä eduskuntavaaleissa. Elämä päätti kesken kaiken nostaa paikallispoliitikon ja antifasistisessa toiminnassa profiloituneen aktivistin suunnitelmien haastavuutta perheenlisäyksen muodossa. Kunnanhallituksessa paikkansa ansainneen Lehtosen poliitikon ura sai alkunsa Juha Sipilän hallituksen ylilyönneistä ja äärioikeiston huolestuttavasta noususta
Lehtonen myöntää, että vastasyntyneen kanssa kampanjointi ei ole ollut aina helppoa, mutta läheisten ja puoluetovereiden tuen avulla moni asia on mahdollistunut. Hänellä on ollut aina mukanaan kaikki tarvittava teltoista ja makkaroista lähtien, eikä minun ole tarvinnut tuolloin tehdä muuta kuin mennä rattaineni paikalle. – Enimmäkseen ihmiset ovat kannustavia, mutta satunnaisesti jotkut ovat kysyneet, että aiotko heti jäädä hyvillä palkkioilla kotiäidiksi, jos pääset vaaleissa läpi. . – Nostan esimerkiksi myös ehdolla olevan Juha Kauton, joka on pyytänyt minua usein kampanjoimaan kanssaan. Ehkä minua voi siis kutsua vaikka pullantuoksuiseksi antifasistiksi. 28-vuoTias kolmen lapsen äiti, asuu Laukaassa . – Päivärytmimme on muodostunut sellaiseksi, että vauva nukkuu aamupäivät tyytyväisenä rattaissa samalla kun minä juttelen vaaliteltalla ihmisten kanssa ja jaan esitteitä. Kaikkea ei vaan pysty tekemään yksin. Apu-lehti luonnehti Tiia Lehtosen ja muutaman muun some-näkyvyyttä saaneen naisehdokkaan strategiaa äitiyden korostamiseksi ja kakkujen pussittamiseksi. – Ehkä vauvan saaminen vaikuttaa teemoihin jonkin verran. – Vauvan kanssa voi kampanjoida vaaliteltoilla, mutta natseille huutaminen keskisormi pystyssä ei ole ajankohtaista juuri nyt. – Luulen, että vielä kymmenen vuotta sitten palaute olisi ollut huomattavasti negatiivisempaa. Aktiivisena äärioikeiston haastajana tunnetun Lehtosen keskeiset vaaliteemat poikkeavat jonkin verran hänen totutusta someprofiilistaan. pullantuoksuinen imago Hiljattain ilmestyneessä Apu-lehden artikkelissa Lehtonen oli listattu ehdokkaiden some-näkyvyydessä valtakunnalliseen kärkipäähän. Näen varsinkin koulutusleikkausten jälkeen koulutukseen ja varhaiskasvatukseen liittyvät teemat tärkeiksi. Lehtonen näkee, että perheenlisäystä pidetään yleensä esteenä vain naisten kohdalla, mutta epäilee aikojen jo muuttuneen. Sosiaalisessa mediassa hankittu huomio helpottaa Lehtosen mukaan pienellä budjetilla kampanjaansa tekevän ehdokkaan tilannetta jonkin verran, mutta sen varaan ei ole mahdollista tuudittautua. Istuva presidentti Sauli Niinistö sai kampanjan loppupuolella perheenlisäystä. Lehtosta analyysi naurattaa. ”HYvillä palkkioilla kotiäidiksi?” Lehtosen mukaan rattaissa vaalitilaisuuksissa kulkeva vauva on kirvoittanut jonkin verran palautetta. – Ensimmäisenä ajattelin jättää vaalit kokonaan väliin, mutta hetken mietittyäni, ja myös puolueen piirin toiveesta, päätin kuitenkin ryhtyä ehdokkaaksi, Lehtonen muistelee. – Kyllä tässä on joutunut kasvamaan ihmisenä ja pyytämään apua. Olen heille yleensä nostanut esimerkiksi aiemmin mainitsemani presidentti Niinistön, jolta ei muistaakseni kukaan kysynyt, että kuinka hän aikoo suoriutua työtehtävistään tuoreen vauvan isänä. Lehtosen mukaan vaaleissa ehdolla olevien puoluetoverien kesken koetaan suurta solidaarisuutta. KunnanvaLTuuTeTTu ja kunnanhallituksen jäsen . – En ole hirveän hyvä pyytämään apua muilta, ja olen kiitollinen että ihmiset ovat olleet todella halukkaita auttamaan, mutta kyllä tässä on toisaalta myös joutunut kasvamaan ihmisenä ja pyytämään apua. ammaTiLTaan koulunkäynninohjaaja. Tiia Lehtonen . Yksin ei tarvitse selvitä Helmikuun alussa syntynyt tyttövauva on kärsinyt vatsavaivoista. AjAssA 4 | KU 15 /2 01 9 kanssa turuilla ja toreilla. Ajattelin, että jos presidentti pystyy siihen, niin kyllä pystyn minäkin. . l Tiia Lehtonen on kiitollinen saamastaan avusta. – Mielessäni oli myös tuoreena juuri käydyt presidentinvaalit. . Kaikkea ei vaan pysty tekemään yksin
KU Lue Lisää kansanuutiset.fi/4064399 Bloginostot hallitus syntyi, eläkkeisiin korotus 20 vuottA sitten Paavo Lipponen valitsi vanhan hallituspohjan. On kuitenkin perusteltua kysyä, että milloin maailman yhdellä varakkaimmista valtioista, jossa varallisuuserot ovat kasvaneet jo kymmeniä vuosia, on pienituloisten vuoro. vasemmistoliiton puoluevaltuuston ja eduskuntaryhmän yhteiskokous päätti hallitukseen menosta äänin 61–8. Olen paljon kirjoittanut ns. Oman kulttuurin vaaliminen ja tunteminen on upea asia, mutta sen ei soisi johtavan kulttuuriseen ylemmyyteen. Työllisyysaste oli keväällä 1999 vain 65 prosenttia ja tavoitteeksi asetettiin sen nostaminen 70 prosenttiin. En kuitenkaan halua mitätöidä meidän suomalaisten tunnetta siitä, että olemme osa kansallisesti yhtenäistä ja emotionaalisesti koskettavaa kertomusta. Työvoimapolitiikkaan tuli lisää aktiivisuutta. Kai Hirvasnoro Naisia lisää eduskuNtaaN naiSkanSaneDuStajien määrä on ollut suurimmillaan vuoden 2011 vaalien jälkeen, jolloin meitä naisia valittiin Arkadianmäelle 85. Velvoitetyöllistämisen paluusta ei ollut kyse, mutta työttömille luvattiin 12 kuukauden, nuorille 6:n, jälkeen työ-, harjoittelutai muu työhön menoa tukeva toimenpide. Hallituspuolueet, myös perussuomalaiset, ajoivat sen läpi vuoden 2015 lopulla äänin 114–65. Viiden puolueen neuvottelujen alkaessa vaikeimmiksi arvioitiin työelämäkysymyksiä, koska kannatustaan vahvistanut kokoomus pörhisteli asiassa, kuten vasemmistoliiton Suvi-Anne Siimes kuvaili. Tuomas Nieminen https://blogit.kansanuutiset.fi/ ykseydesta-moneuteen/ SiPilän hallituS leikkaSi subjektiivisen päivähoito-oikeuden työttömien lapsilta. Tämä on valitettavaa, sillä kulttuurista ja sen arvostuksesta pitäisi puhua isolla äänellä. Ja Kataisen hallituksessa ministereinä oli yhtä paljon naisia kuin miehiäkin. (---) Kuinka isoksi sen pitää kasvaa, jotta voidaan ajatella sen riittävän myös pienituloisiin ja sairaisiin panostamiseen. 14.4. Asetelma oli useimmin vasemmisto vastaan kokoomus. – Se on meidän ansiota, Siimes sanoi. Pe KK a Pa jU vi rt a Le ht iK Uv a/ jU ss i NU Ka ri. Vuonna 2015 leikkausta kannatti myös EK, mutta ei kannata enää. Ei leikkirahaa -mielenilmauksessa. Kannanmuutoksen taustalla on syntyvyyden romahdus. Vasemmistoliitto painotti ohjelman työllisyyspanostuksia ja kansaneläkkeiden ensimmäistä tasokorotusta 15 vuoteen. Kunnat saivat päättää varhaiskasvatusoikeuden rajaamisesta 20 tuntiin viikossa, mikäli vanhemmat eivät työskentele tai opiskele päätoimisesti. Hallitussopu julkaistiin 13.4. nationalismin myytistä ja siitä, miten unohdamme olevamme ensisijaisesti ihmisiä ja vasta toissijaisesti jonkin kansallisuuden ja kulttuurin jäseniä. EK:n mielestä kaikille lapsille kuuluu päivähoito, toimitusjohtaja Jyri Häkämies ilmoitti tiistaina. Ennakointi osui oikeaan, sillä juuri työelämäkiistojen takia neuvottelut etenivät hitaammin kuin oli ajateltu. Virheistä saa oppia vArhAiskAsvAtus Päiväkoti-ikäisten lasten kenkiä eduskunnan portailla 14.3. AjAssA KU 15 /2 01 9 | 5 SDP:n Puheenjohtaja Paavo Lipponen valitsi vanhan hallituspohjan 8.4.1999. Kuvittelin monen muun tavoin, että tasa-arvo tästä vain lisääntyy, mutta 2015 vaalien jälkeen tuli takaisku: naisten määrä eduskunnassa väheni ja Sipilän ministeristöön pääsi 12 miestä, mutta vain 5 naista! Ja heidän salkkunsa olivat perinteisiltä ”naisaloilta”. Kokoomus myös repi auki jo kertaalleen sovittuja asioita. Sipilän hallitushan perusteli työntekijöihin ja köyhiin kohdistuvia kuritustoimia nimenomaan kakun kasvattamisella. Vasemmistoliiton kanta oli, että yleissitovuutta pitää vahvistaa. Ja niinpä hallituksen norminpurkutalkoot alkoivatkin sitten näin hallituksen tasa-arvoisesta muodostamisesta! Eila Tiainen https://blogit.kansanuutiset.fi/ feministipistoja/ kakkua voi jakaa moNella tavalla oikeiStolaiSet Poliitikot toistelevat, että yhteiskunnassa kakku pitää ensin kerätä, ennen kuin sen voi jakaa. Aino Akinyemi https://blogit.kansanuutiset.fi/ inhimillinen-vallankumous/ kulttuuria kaNNattaa puolustaa kulttuuri on jäänyt käynnissä olevissa vaaleissa maahanmuuton, ilmastonmuutoksen ja koulutuksen kaltaisten puheenaiheiden varjoon. Siimeksestä tuli toinen valtiovarainministeri, Martti Korhosesta kuntaministeri
Täysistunnossa paketti hyväksyttiin vasta kolmannella yrityksellä. kuljetusalan markkinoilla Euroopassa on ollut jo pitkään epätervettä kilpailua ja monia negatiivisia lieveilmiöitä. Epätasa-arvoinen kilpailu on syönyt reilusti asiansa hoitavien kuljetusyritysten asemaa. – Olen valtavan iloinen ja helpottunut, että sinnikkäästi jatkamani neuvottelut tuottivat lopulta tulosta, kuljetusalan lähetettyjä työntekijöitä koskevasta direktiivistä vastannut Kyllönen iloitsee. Pienipalkkaiset, usein itäeurooppalaiset, kuljettajat viettävät kuukausia rekoissaan käymättä kotonaan, ja työja lepo-olosuhteissa on puutteita. Kaikille tahoille ei myöskään sopinut se, että paketin tavoitteena on estää työehtojen polkeminen ja tasata pelikenttää länsija itäeurooppalaisten yritysten välillä, Kyllönen sanoo. Uusilla säännöillä pyritään muun muassa estämään kilpailun vääristäminen esimerkiksi pöytälaatikkoyritysten käytöllä. Parlamentti hyväksyi kannan lähetettyjä kuljettajia koskeviin sääntöihin, kuljettajien lepoaikoihin ja kabotaasitoiminnan sääntöjen täytäntöönpanoon. Nykysäännösten porsaanreikiä on myös hyödynnetty perustamalla postilaatikkoyrityksiä alhaisen palkkatason maihin. – Yhteisen ratkaisun löytäminen oli vaikeaa, sillä liikennepaketista muodostui periaatteellinen kamppailu, jossa punnittiin jäsenmaiden sitoutumista EU:n perusarvoihin kuten vapaaseen liikkuvuuteen. l Jarrua kulJetusalan epäterveelle kilpailulle Europarlamentin hyväksymässä liikennepaketissa suitsitaan työehtojen polkemista. sopua kuljetusalan yhteisistä pelisäännöistä hierottiin parlamentissa melkein kaksi vuotta. teksti Tuula Kärki kuva KU:n arkisto/Jarmo Lintunen Merja Kyllösen raportöörivastuulla ollut liikennepaketti on hyväksytty europarlamentissa.. Hänen raportöörivastuullaan ollut kokonaisuus hyväksyttiin äänin 317–302, 14 tyhjää. AjAssA 6 | KU 15 /2 01 9 S osiaalisen euroopan rakentuminen otti harppauksen eteenpäin viime viikolla, kun Euroopan parlamentti äänesti pitkään valmistellusta liikkuvuuspaketista, hehkuttaa vasemmistoliiton europarlamentaarikko Merja Kyllönen
LAinAttuA KaiKille Kohtuullinen onni Merja Kyllönen Kirjoittaja on Euroopan parlamentin jäsen. Tuolla turuilla ja toreilla kiertäessä on tuntunut, että vasemmiston viesti onkin aika radikaali. Oikeisto kepittää työttömiä ja pienituloisia, äärioikeisto väärän värisiä. www.kansanuutiset.fi tavallinen on tänä päivänä radikaalia. Ennakkoäänestäjiä oli liikkeellä ennätyksellisesti, mutta tulos ratkaistaan vaalipäivänä sunnuntaina 14. On hieno tavoite, että kaikista pidetään huolta. Kukaan ei pyydä syntyä sodan tai konfliktin keskelle. Kansan Uutiset seuraa vaali-iltaa verkossa. Meidän viestimme on aito. Seuraa sinä niitä kanssamme! Kansan Uutiset on paikalla vasemmistoliiton vaalivalvojaisissa Helsingissä ja Tampereella. Kun moni tuntuu vastaavaan pelkoon vihalla, on vasemmiston viesti poikkeuksellinen: onni kuuluu kaikille, ihmisyys on jakamaton. Sitä minä olen tässä miettinyt, vaalitapahtumasta toiseen täällä selkosilla ajellessa. KU seuraa tuloksen kehittymistä. Suomalaiset haluavat oikeudenmukaista politiikkaa tekevän punavihreän hallituksen. Edelleenkään palomiehet ja kätilöt eivät ymmärrä miksi heidän lomarahojaan piti leikata, jotta nyt voidaan maksaa ennätyssuuria osinkoja suuryrityksien omistajille. JU ss i Jo en ta Us ta. Iltaan voi valmistautua valmistamalla ruokatoimittajamme Piia Rantala-Korhosen ohjeiden mukaisia vaalivalvojaisherkkuja. Sivistystä, koulutusta, hoivaa ja huolenpitoa. Suurin kaikista on rakkaus, vaikka se meinaa välillä kirkonmiehiltäkin unohtua. Vasemmistoliiton äänestäminen on varmin tae sen saamiseksi. Itse en kuulu kirkkoon, mutta meidän viestissämme on jotain armollista: sinun ei tarvitse olla yhtään minkäänlainen, jotta me puolustamme myös sinua. SaK:n pääeKonoMiSti ilKKa KauKoranta, SaK.fi 8.4. Raportoimme tunnelmista ja kuuntelemme, mitä puheenjohtaja Li Andersson ja muut vasemmistolaiset miettivät tuloksesta. Jokaisella pitäisi olla koti. Ei voi olla väärin vaatia elinkelpoista planeettaa vielä tulevillekin sukupolville. – @liandersson Vasemmistoliitto 8.4. Leikkausten tai panostusten perumisen sijaan heikossa taloustilanteessa pitäisi elvyttää taloutta. Tällä mennään, pystypäin. On oikein laittaa veronkierto, harmaa talous, hyväksikäyttö ja ahneus kuriin. Jokainen vanhenee; elämä saattaa yllättää sairaudella, onnettomuudella tai kriiseillä meidät jokaisen. Kiky-sopimus oli 2 miljardin tulonsiirto työntekijöiltä omistajille. Lisäksi seuraamme vaalituloksen selviämistä koko illan. Ohjeita löytyy tämän lehden sivulta 29. ”Kaikille” on tänä päivänä radikaali viesti – kyllä kai nyt jotakuta kuuluu kurittaa. Maaseudulla koetaan, että vihreät haluavat kaikkien muuttavan kaupunkiin, ja konservatiivisille moraalinvartijoille tärkeintä on edelleen paheksua muiden yksityistä elämää. Viimeisellä vaaliviikolla nousussa ovat olleet perussuomalaiset, mutta myös vasemmistoliitto, joka hätyyttelee puheenjohtaja Li Anderssonin asettamaa tavoitetta kaksinumeroisesta kannatusprosentista. twitter Jännitä vaalivoittoa Kansan Uutisten kanssa edusKuntAvAALit Toistuuko tämä kuntavaalien riemu sunnuntai-iltana. KoLumni Talouspolitiikkaa on järkevää ehdollistaa työllisyyden kehityksen mukaan, mutta aivan päinvastoin kuin kokoomus, keskusta, kristillisdemokraatit ja perussuomalaiset esittävät. huhtikuuta. – @paavoarhinmaki #SinäPäätät Vasemmistoliitto 9.4. Tässä kohtaa vaalikampanjaa kannattaa hengittää syvään. Onko tässä ajassa – tai koskaan – mitään tärkeämpää, kuin puolustaa oikeudenmukaisuutta, demokratiaa, oikeusvaltiota ja tasa-arvoa. AjAssA KU 15 /2 01 9 | 7 Menossa ovat jännittävät eduskuntavaalit. Yksikään lapsi ei ole itse syypää siihen, että lähtökohdat ovat joskus epäreilut. Viimeiset ennakkokyselyt ennustavat, että mikään puolue ei ole ylivoimainen ja nyt ratkaisee se, kuka saa kannattajansa äänestyskoppiin asti. Jokaisella on oikeus tehdä työtä ja elää sillä työllään
Ensiapuna vuosiapuraha pitäisi nostaa suuremmaksi ja sitoa elinkustannusindeksiin. l Y leisesti tiedetä än, että kun Iso-Britannian pääministeri Winston Churchillille ehdotettiin, että leikataan taidebudjettia sodan maksamiseksi, hän vastasi: ”Minkä puolesta me sitten taistelisimme?” Historioitsija Richard Langworthin mukaan hän ei oikeasti sanonut noin, mutta ajatus on hieno. Ihmisen tausta (esimerkiksi ulkomaalaisuus, sukupuoli, vähemmistökieli tai vammaisuus) ei saa olla esteenä taideopinnoille tai taideuralle. seura avat poliittiset väännöt käydään hallitusneuvotteluissa ja eurovaaleissa. Henkilötervehdykset 5 €, työttömät, eläkeläiset, opiskelijat 3 € Maksetaan tilille: FI42 2100 1800 0395 24 (NDEAFIHH) Käytä maksaessasi viitenumeroa: 33501 Tarvittaessa saat lisää tervehdyslomakkeita. Vastaavasti jokaisen on voitava päästä kokemaan taidetta ja kulttuuria. Seuraavan hallituksen on panostettava myös taiteeseen Kolumni Kulttuuripolitiikan on oltava tasa-arvoista ja oikeudenmukaista. Kunnianhimoisen kulttuuripolitiikan tavoitteet ovat laajalti katsottuna samat kuin politiikan muutenkin: tasa-arvo ja oikeudenmukaisuus. ProMike Pohjola Kirjoittaja on kirjailija, pelisuunnittelija ja yrittäjä. Samoin lähikirjastoja – monen lähiön ainoaa henkireikää – on suojeltava keskittämispaineilta ja lakkautuksilta. Taiteilijoiden elanto on aina ollut kiven alla ja moni ammattitaiteilijakin elää köyhyysrajan alapuolella. Taiteilijan epävarmaa elämää se ei kuitenkaan pitkällä tähtäimellä auta. AjAssA 8 | KU 15 /2 01 9 senttiperiaate toimii rakennusalalla hyvin; sen mukaisesti sadasosa rakentamishankkeiden budjeteista käytetään taiteeseen, esimerkiksi rakennuksen pihalle tulevaan patsaaseen. Lasten, nuorten ja muidenkin kulttuuriharrastamisen kynnys on pidettävä matalalla. Palataan vielä Winston Churchilliin, sillä kaunopuheisena poliitikkona hän ei pudotellut niinkään twiittiin mahtuvia heittoja vaan runollisempia lauseita: ”Taide on olennaista täysipainoisella kansalliselle elämälle. Jotkut suomalaiset museot, teatterit ja orkesterit tekevätkin jo hyvää työtä jalkautumalla lähiöihin tai palvelutaloihin. Tämä periaate pitäisi laajentaa koko valtion budjettiin niin, että siitä ainakin prosentti menisi kulttuurille. Huonosti käy kansakunnan, joka ei kykene tervehtimään taiteita sillä kunnioituksella ja ilolla, jonka ne ansaitsevat.” Siinä se tuli vähän pidemmässä muodossa: Jos ei olisi kulttuuria ja taidetta, minkä puolesta me sitten taistelisimme. Edes vuosiapuraha ei takaa hyvää elantoa, jos asuinkustannukset ovat kalliita. Yksi väline tähän ja ylipäätään elävään kulttuurikenttään on tietenkin raha. Sähköpostilla: ilmoitukset@kansanuutiset.fi Puhelimitse arkisin klo 9-12: 09 759 601 Tervehdyksien oltava perillä 15.4. Valtion on ylläpidettävä ja rohkaistava taiteita. Saman perusarvon jakaa moni: Talous on olemassa ihmisiä ja kulttuuria varten, ei päinvastoin. mennessä joko sähköpostitse ilmoitukset@kansanuutiset.fi tai postitse Kansan Uutiset, PL 64, 00501 HELSINKI VAPPUA ITSE KULLEKIN SÄÄDYLLE VERKKOKAUPPA VERKKOKAUPPA POISTOMYYNTI 5 € (18 €) Tilaa: kauppa.kansanuutiset.fi Sähköpostilla: verkkokauppa@kansanuutiset.fi Jukka Rislakki Olematon vakooja Arktinen Banaani 2017 Jukka Rislakki Kananlihallavakoilukertomuksia Arktinen Banaani 2016 5 € (20€). Helsingissä on koululaisilla moniin museoihin ilmainen pääsy, mutta pitkä vääntö piti valtuustossa käydä, että heille saatiin myös matkakortit, että vapaaliput toteutuvat käytännössä muillekin kuin keskustan koulujen opiskelijoille. Eduskuntavaaleissa keskityttiin aivan perustellusti ilmastonmuutokseen, hoivaan ja talouteen, mutta toivottavasti hallitusohjelmassa näkyy myös panostus kulttuuriin. va aliohjelmissa an vain vasemmistoliitolla, SDP:llä, kokoomuksella ja Feministisellä puolueella oli selkeitä kulttuuriin liittyviä tavoitteita – toisilla kunnianhimoisempia kuin toisilla. Siihen on ratkaisuna ainoastaan vastikkeeton perustulo, joka tietysti auttaa myös tutkijoiden, omaishoitajien, pitkäaikaistyöttömien ja kaikkien muidenkin suomalaisten elämää. Taiteessa tasa-arvo tarkoittaa esimerkiksi saavutettavuutta ja yhdenvertaisuutta
TausTaT KU 15 /2 01 9 | 9 02 taustat Annika Lapintie: Ei voi olla lainsäätäjän tehtävä luoda maahan hallinnollista kaaosta.
TausTaT 10 | KU 15 /2 01 9 TehTävä suoriTeTTu
TeksTi Tuula Kärki kuvaT Jarno Mela TehTävä suoriTeTTu. TausTaT KU 15 /2 01 9 | 11 . Annika Lapintiestä ei koskaan tullut ministeriä, mutta perustuslakivaliokunnan puheenjohtajuus oli melkein yhtä mieluinen tehtävä
– Eduskuntaryhmä ei voi sanella jäsenille, että näin joku asia menee perustuslaillisesti, hän toteaa. Hän ei enää asettunut ehdolle. Ne asiat, joissa on ongelmia, päätyvät sitten julkisuuteen. Hän viittaa Alexander Stubbiin, josta oli tulossa valtiovarainministeri, kun hän sanoi, että professoreilla on kolme syytä ryhtyä professoreiksi, eli kesä-, heinäja elokuu. – Aikansa kutakin. Hän arvioi, että sosiaalija terveysuudistuksen kohdalla hallituspuolueiden edustajat ovat saatta. Samoihin aikoihin pääministeri totesi, että tämä hallitus ei tarvitse kaiken maailman dosenttien mielipiteitä. Lapintie korostaa, että perustuslakivaliokunnassa ei voi työskennellä hallituksen tai opposition edustajan roolissa tai oman ryhmänsä mielen mukaan. – Perustuslakivaliokuntaa on aina pidetty äärimmäisen vaikeaselkoisena ja työläänä ja sitä se onkin. Huomioon pitää ottaa ministereistä päätettäessä niin sukupuolijakauma kuin alueellinen edustus, Lapintie toimi yhdeksän vuotta vasemmistoliiton eduskuntaryhmän puheenjohtajana. Perustuslaillisuuden arviointia ei pidä nähdä lainsäädännön hidasteena. Hänen juristin koulutuksensa sopi tehtävään, ja hän on ollut vuosia valiokunnan jäsen ja varajäsen. – Varmaan jokainen poliitikko haluaisi ministeriksi, mutta me olemme olleet aika vähän hallituksessa ja meillä ollut vähän ministeripaikkoja, hän sanoo. – Ihan eduskunnan puhemiesneuvoston päättämän valiokuntaoppaan mukaan asiantuntijoita kuullaan asiaan perehtymiseksi. Lapintie toteaa, että asiantuntijoiden tehtävä on tuoda esiin ongelmat. Nyt se saatiin, ja vasemmistoliiton ryhmästä Lapintie oli selvä valinta perustuslakivaliokunnan johtoon. – Olen ollut vaikuttunut siitä, miten tämä valiokunta kaiken tämän huoneen ulkopuolella olleen kiehunnan jälkeen on pystynyt tekemään perustuslaillisuuden arvioinnin, Lapintie sanoo ja muistuttaa siitä, miksi valiokunta kuulee asiantuntijoita. – Minä jalat maassa olevana pragmaattisena ihmisenä ymmärrän, että kun on jaossa vain muutama paikka, kaikki eivät voi niitä saada. Nyt pääsin keskittymään pelkästään perustuslailliseen arviointiin. Häntä se ei harmita. Ja vielä hallituskauden lopuksi puolustusministeri puhui perustuslakitalebaneista. Lapintie korostaa, että perustuslakivaliokunta on aivan omansalainen verrattuna muihin eduskunnan valiokuntiin. Luulin, että hän laski leikkiä, kun hän kertoi siitä. Turkulainen Lapintie on ollut kansanedustajana 24 vuotta. Mutta sanoisin, että sitä on ollut äärimmäisen vähän. Tämä tinki on nyt suoritettu, hän sanoo. TausTaT 12 | KU 15 /2 01 9 neet kuulla omista puolueistaan ihmettelyä. Lisäksi hän on edustanut vasemmistoliittoa useissa perustuslakia käsitelleissä komiteoissa vuosien varrella. Tämä valiokunta käyttää asiantuntijoita erityisen paljon, mutta niin kaikkien muidenkin valiokuntien pitää tehdä, että tulee tosiasiapohjainen arviointi. Ennen perustuslakivaliokunnan puheenjohtajuus ei ole ollut vapaana siinä vaiheessa, kun vasemmistoliitto on päässyt valitsemaan. – Aino-Kaisa oli eduskuntaryhmien välisissä neuvotteluissa niin taitava ja rohkea, että uskalsi ottaa meille tämän tärkeän tehtävän. – Toivottavasti kansalaisetkin näkevät sen, että Annika Lapintie viihtyi perustuslakivaliokunnan huoneessa. – Mutta tällä vaalikaudella on ollut tavatonta se, että ministerit ovat hyökänneet tällaisen instituution arvovallan kimppuun. TavaTonTa arvosTelua Lapintietä harmittaa asiantuntijuuden mätkiminen. Siitä voi tulla vinoutunut näkemys, että he vain haukkuvat. – Heidän tehtävänsä ei ole kehua. Esimerkiksi kokoomuksen Ben Zyskowizc on kritisoinut sitä, että perustuslakivaliokunnan jäsenet eivät riittävästi haasta asiantuntijoiden mielipiteitä. omansalainen valiokunTa Lapintietä ei koskaan valittu ministeriksi. – Ryhmänjohtajalla täytyy olla mielipide mihin vain milloin vain. V asemmistoliiton pitkäaikainen kansanedustaja Annika Lapintie sulkee mielellään perustuslakivaliokunnan huoneen oven perässään viimeistä kertaa. – Se on ihan kruunannut kansanedustajuuden, hän sanoo ja kiittää pestistä vasemmistoliiton eduskuntaryhmän puheenjohtajaa Aino-Kaisa Pekosta. – Kun pidetään 12 tunnin kokouksia parin viikon ajan ja on paineita, saattaa syntyä kiehuntaa. – Aiemmin toki oli kansanedustajia, jotka käyttivät värikästä kieltä. – Se käsittelee kaikkien ministeriöiden ja valiokuntien asioita, mutta tarkastelunäkökulma on aina nimenomaan se, että katsotaan hallituksen esityksen perustuslaillisuutta ja sitä, että se että vastaa ihmisoikeussopimuksia. Viimeisen kauden Lapintie toimi perustuslakivaliokunnan puheenjohtajana
Jo kesällä 2017 soteasiantuntijat ja perustuslakiasiantuntijat totesivat, että syntyisi hallinnon ja terveydenhuollon kaaos, joka ei voi taata ihmisille turvallista hoitoa, Lapintie kertoo. Sitten kuvaan tuli myös EU-ulottuvuus sen suhteen, onko se enää julkisen vallan toimintaa, jos yksityiset yritykset tulevat markkinoille. Toivottavasti kansalaisetkin näkevät sen, että meillä on perustuslaki turvaamassa heidän perusoikeutensa. Puoliso Pyry Lapintie on jo ollut jonkin aikaa eläkkeellä. Hallitus saikin esityksen takaisin valmisteltavakseen, mutta yhä vuotta myöhemmin, kesällä 2018, samoissa asioissa oli isoja ongelmia. l. Hän arvioi, että vasemmistoliiton tilanne on hyvä, koska hän ei edes tunne enää sen ehdokkaita ja toimijoita. – He ovat ihan nuoria ja uusia, mikä on todella hyvä merkki. ELämä: Syntynyt 1955 Asuu Turussa puolisonsa kanssa Kaksi lasta, kolme lapsenlasta Ura: Oikeustieteen kandidaatti 1984, varatuomari 1990 Työskennellyt muun muassa Suomen Työväen Säästöpankissa esimiehenä ja Turun työvoimapiirin lakimiehenä Kansanedustajana vuodesta 1995 Perustuslakiovaliokunnan puheenjohtaja vuodesta 2015 LUE Lisää: https://lapintie.vas.fi annika Lapintie KuKa. On selvästi tapahtunut iso muutos ja uudistuminen. – Valinnanvapaus oli erittäin ongelmallinen, koska ei ollut takeita siitä, että julkinen valta kaiken yksityistämisen jälkeen pystyy tekemään tehtävänsä eli turvaamaan kansalaisten oikeudet. Hän aikoo kuitenkin ehtiä nähdä kolmea pientä lastenlastaan enemmän. Mutta enköhän jotain keksi. – Silloin totesimme, että sosiaalija terveysvaliokunta pystyy ne korjaamaan, jos sille annetaan riittävästi aikaa. Megaluokan asiat Lapintie luettelee kolme megaluokan asiaa, jotka ovat leimanneet perustuslaakivaliokunnassa päättynyttä vaalikautta: sote, tiedustelulainsäädäntö ja tietosuoja-asetuksen toimeenpano Suomen lainsäädäntöön. Aika ei riittänyt. – Perustuslaissahan on myös sosiaaliset, sivistykselliset ja taloudelliset oikeudet. – Häntä vähän pelottaa minun kotiin jäämiseni, Lapintie veistelee. – Sotessa nousivat esiin ongelmina tietosuoja, asiakassuunnitelma, julkisen vallan mahdollisuus turvata palvelut, julkisen vallan toimintarahoitus. Politiikkaa hän aikoo seurata mutta ei osallistua siihen. – Lisäksi olemme saaristossa paljon. Tehtävämme on arvioida, onko hallituksen esitys esimerkiksi sellainen, että julkisen vallan velvoite turvata sosiaalija terveyspalvelut kaikille toteutuu. – Ei voi olla lainsäätäjän tehtävä luoda maahan hallinnollista kaaosta. – Pääsyy soten kaatumiseen oli se, että tehtiin niin valtava paketti. Päättyneellä vaalikaudella soteuudistus on puhuttanut perustuslakivaliokunnan töistä eniten. – Ajattelin hengähtää ja katsella maailman menoa. – Sotessa mittaluokka oli valtava. Ja onko tarkoituksenmukaista esimerkiksi perustaa maakuntia, jotka eivät selviydy tehtävistään. HengäHtämisen aika annika LapintiE sanoo, ettei tiedä, mitä alkaa tehdä. TausTaT KU 15 /2 01 9 | 13 meillä on perustuslaki turvaamassa heidän perusoikeutensa. Sitten vielä yksityisten yritysten rooli nousi niin isoksi, että julkisen vallan velvollisuus turvata kansalaisille sotepalvelut muuttui mahdottomaksi, Lapintie sanoo. Ongelman koko alkoi hahmottua viimeistään kesällä 2017. Sillä oltiin tuomassa kokonainen uusi hallinnon taso, uudistamassa satavuotias hallinto. – Hän kysyi, että en kai ala komennella häntä, kun minulla ei ole kuulemma tarpeeksi tekemistä. Järjestelmä on luotu, jotta eduskunnasta ei lähtisi lakeja, jotka ovat ristiriidassa perustuslain kanssa. Kevät varsinkin on aivan ihana, kun muuttolinnut tulevat
14 | KU 15 /2 01 9 Oikeudenmukaisempi Helsinki ja Suomi ovat mahdollisia. S IL V IA N T U K IR Y H M Ä 14. Kaikille. Ei harvoille. paavoarhinmaki.fi Vasemmisto Uusimaa 349 ESKO SEPPÄNEN Huomio! Katse vasempaan päin! SILVIA MODIG! Oikeudenmukainen Suomi
KU 15 /2 01 9 | 15
YK:n ihmisoikeusneuvosto asetti sittemmin Yhdysvaltain vastustuksesta huolimatta riippumattoman tutkimusryhmän tapahtumien selvittämiseksi. Lisäksi Amnestyn mukaan 30 000 gazalaista on loukkaantunut. 16 | KU 15 /2 01 9 K evä ällä 2018 palestiinalaiset järjestivät Gazassa ”Suuren paluumarssin”, jossa vaadittiin palestiinalaisten paluuoikeuden toteutumista sekä Gazan laittoman saarron purkamista. Kolme viikkoa kestäneen hyökkäyksen aikana Israel tappoi 1 400 palestiinalaista, joista 900 oli siviilejä. Amnesty totesi Israelin mielenosoittajiin kohdistaman voimankäytön olevan ”kammottava kansainvälisen oikeuden rikkomus” ja vaati Israelin asettamista asevientikieltoon. Yhdysvallat käytti veto-oikeuttaan YK:n turvallisuusneuvoston päätöslauselmaan, jossa vaadittiin itsenäistä ja läpinäkyvää tutkintaa Gazan mielenosoitusten tapahtumista. Kymmenen vuotta sitten Suomi oli mukana estämässä vastaavan raportin päätymistä YK:n turvallisuusneuvostoon, ja sai siitä Yhdysvalloilta kiitosta.. Tilanne oli vastaava vuoden 2014 hyökkäyksen aikana, jolloin Israel pommitti YK:n väestönSukulaisia 17-vuotiaana ammutun Bilal al-Najjarin hautajaisissa viime sunnuntaina. Kaistan sisällä ei myöskään ollut turvallisia paikkoja, joihin paeta Israelin pommituksia. Rikostutkinnan ja vastuuvelvollisuuden toteutuminen on kuitenkin törmännyt tuttuun esteeseen: Yhdysvaltojen vastustukseen. YK:n ihmisoikeusneuvoston asettaman tutkimusryhmän raportin mukaan Israelin operaation tarkoitus oli ”rankaista, nöyryyttää ja terrorisoida” Gazan siviiliväestöä. Barack Obaman hallinto toimi samoin vuosina 2009 ja 2010, kun puitiin Israelin vuoden 2008–2009 Gazan joukkomurhan seurauksia. Ei pääsyä turvaan Asetelma ei ole poikkeuksellinen. Britannian entinen pääministeri David Cameron onkin sanonut Gazaa maailman suurimmaksi avovankilaksi. Gazan siviileillä ei ollut mahdollisuutta paeta sotatoimia, koska Israelin ja Egyptin ylläpitämä saarto esti pääsyn kaistalta. LE HT IK UV A / AF P / M AH M UD HA M S teksti Johannes Hautaviita Israelia vaaditaan vastuuseen vuoden takaisista Gazan surmista. Sen mukaan Israelin sotilaalliset toimet kohdistettiin tarkoituksellisesti siviiliväestöön ja infrastruktuuriin. Kansainvälinen yhteisö vaatii jälleen rikostutkintaa Israelin toimista. Mielenosoitusten alkamisen jälkeen Israel on tappanut ainakin 195 palestiinalaista, joista 41 on ollut lapsia
TausTaT KU 15 /2 01 9 | 17 Yhdysvallat, Suomi ja vastuuvelvollisuus Gazassa
Kansainvälisesti arvostettu israelilainen ihmisoikeusjärjestö B’Tselem lopetti vuonna 2016 kokonaan rikostutkintapyyntöjen välittämisen Israelin armeijalle. Diplomaattisähkeen mukaan Suomen hallitus oli samaa mieltä Yhdysvaltain kanssa siitä, että pääasiallinen vastuu tutkinnasta tulee olla konfliktin osapuolilla ja että Israelilla on ”demokraattiset instituutiot, jotka takaavat tehokkaan ja vastuullisen tutkimuksen” toteutumisen. l Viime vuoden maaliskuussa alkaneet mielenosoitukset johtivat satojen palestiinalaisten surmaamiseen. Ihmisoikeusjärjestöjen tutkimukset kuitenkin osoittavat, ettei Israel ole pystynyt tutkimaan uskottavasti turvallisuusjoukkojensa toimintaa. Israelin armeijan selvityksen mukaan kyseessä oli varoituslaukaus, joka oli ”kimmonnut” ja osunut al-Najjariin. Le ht iK Uv a/ M ah M Ud ha M s. Jää nähtäväksi, etenevätkö löydökset tällä kertaa YK:n ihmisoikeusneuvostoa pidemmälle. suojia, jotka olivat pullollaan siviilejä ja joiden sijainnista Israelille oli erikseen toimitettu tarkat koordinaatit. YK:n tutkimusryhmän mukaan joukko naisia lapsineen, mukaan lukien al-Najjar, käveli aamulla 13. Järjestön mukaan 25 vuoden aktiivinen yhteistyö armeijan kanssa ei auttanut oikeutta toteutumaan, vaan päinvastoin. Suomi äänesti tyhjää yhdessä monen muun EU-maan kanssa. Armeija esti lääkintähenkilöstön pääsyn Najjarin luokse 12 tunnin ajan. TausTaT 18 | KU 15 /2 01 9 Yhdysvallat estää riippumattoman tutkinnan. B’Tselem katsoi, ettei ollut enää mielekästä pyrkiä puolustamaan ihmisoikeuksia sellaisessa järjestelmässä, jonka tehtävä on ”peitellä laittomuuksia ja suojella syyllisiä”. Goldstone-raportin torjunta YK:n ihmisoikeusneuvoston tutkimusryhmän raportissa (Goldstone-raportti) suositeltiin, että Israelin ja Hamasin toimia vuodenvaihteessa 2008– 2009 tarkasteltaisiin YK:n turvallisuusneuvostossa ja kansainvälisessä rikostuomioistuimessa. Najjarilla oli nyt tytär mukanaan ja hän kantoi valkoista lippua. Ihmisoikeusjärjestö Human Rights Watch (HRW) korosti, että raportin vieminen turvallisuusneuvostoon on ainoa tapa saattaa osapuolet vastuuseen kansainvälisen humanitaarisen oikeuden rikkomuksista. WikiLeaksin vuotamassa toimeksiannossa helmikuussa 2010 Clinton linjasi, että ”vankan vastarinnan ylläpitäminen” turvallisuusneuvoston toimille Goldstone-raportin suhteen on ”tärkeä prioriteetti”. WikiLeaksin vuotamasta Yhdysvaltain Helsingin suurlähetystön diplomaattisähkeestä käy ilmi, että Suomi ei aikonut hyväksyä ”mitään päätöslauselmaa, joka vaatisi turvallisuusneuvostolta toimia Goldstone-raportin pohjalta”. israelin omat tutkinnat Entä Israelin tutkinta 2008–2009 vuodenvaihteen tapahtumista. Yhdysvallat kuitenkin kampanjoi onnistuneesti vuosina 2009 ja 2010, jotta Goldstone-raportti ei etenisi turvallisuusneuvostoon. Clintonin mukaan Yhdysvallat toivoi, ettei raporttia käsiteltäisi YK:ssa, vaan ainoastaan konfliktin osapuolten ”perusteellisia ja uskottavia” sisäisiä tutkimuksia. Ulkoministerinä oli tuolloin Hillary Clinton. tammikuuta kodeistaan kohti kylän keskustaa turvaa etsien. Israelin tutkinta vuosien 2008– 2009 joukkomurhasta johti ainoastaan yhden sotilaan tuomitsemiseen luottokortin varastamisesta. YK:n tutkimusryhmän raportti vuoden 2018 Gazan mielenosoituksista totesi löydetyn uskottavaa näyttöä siitä, että israelilaiset tarkka-ampujat ampuivat tarkoituksellisesti lapsia, toimittajia, vammaisia ja lääkintähenkilökuntaa tietäen keitä he olivat. Havainnollinen esimerkki on Rouhiyah al-Najjarin kuolema. Suomi puolsi seuraavaa Goldstone-raporttiin liittyvää yleiskokouksen päätöslauselmaa, josta oli poistettu vaatimus raportin viemisestä turvallisuusneuvoston käsittelyyn. Israelilainen tarkka-ampuja ampui 200 metrin etäisyydeltä Najjaria ohimoon. suomi tuki YhdYsvaltoja Joulukuussa 2009 YK:n yleiskokous äänesti päätöslauselmasta, jossa vaadittiin YK:n pääsihteeriä välittämään Goldstone-raportti turvallisuusneuvostolle. Ryhmä suositteli raportin käsittelyä kansallisissa ja kansainvälisissä oikeusmekanismeissa, mukaan lukien kansainvälisessä rikostuomioistuimessa. Clinton totesi myös, että “vastustamme tiukasti” Goldstone-raportin syytösten viemistä kansainväliseen rikostuomioistuimeen. HRW viittaa tilastoihin, joiden mukaan Israel tuomitsi vain viisi sotilasta palestiinalaisten tappamisesta vuosina 2000–2008 – aikana, jolloin armeija surmasi yli 2 200 palestiinalaissiviiliä. Myös Suomi osallistui tähän kampanjaan ja sai siitä Yhdysvalloilta kiitosta. Israelin armeija oli edellisenä yönä pommittanut kylää valkoisella fosforilla ja komentanut miehet ulos taloistaan
KU 15 /2 01 9 | 19 Merkitse rasti ruutuun tuotteen kohdalle, jonka tilaat. *N im i *O so it e *P u h el in S ä h kö p o st i *T äh de llä m er kit yt ke nt ät ov at pa ko lli sia T u n n u s 5 5 7 5 3 V A S T A U S LÄ H E T Y S P O ST IM A K S U M A K S E T TU Voit myös tilata puhelimitse 09 759 601 tai sähköpostitse verkkokauppa@ kansanuutiset.f i Hinnat sis. Le ik ka a il m o it u s ja lä h et ä p o st it se . alv:n. Jos tilaat useamman kappaleen samaa tuotetta lisää määrä rastin jälkeen. | Alle 50 euron tilauksiin lisätään postikulut 2,50 €. T il a a n m e rk it se m ä n i tu o tt e e t. VERKKOKAUPPA KA NS AN UU TI SE T utiset fi set.fi Valkoinen suora malli, vaihtoehdot: M L XL XXL XXXL Valkoinen tyköistuva malli, vaihtoehdot: y XS S M XL XXL L NYT KAIKKI T-PAIDAT KEVÄTHINNOIN! Musta suora malli, vaihtoehdot: M L XXXL 15 € (25 €) XS S M XL XXL L Musta tyköistuva malli, vaihtoehdot: Luonnonvalkoinen puuvillakassi VASEMMALLA -tekstillä Luomusertifioitu ja Reilun kaupan puuvilla Musta puuvillakassi rauhanmerkillä Luomusertifioitu ja Reilun kaupan puuvilla kpl 5 € kpl (7 €) i
Armeija saattaa myös toivoa käyttävänsä mielenosoituksia hyväkseen painostaakseen hallitsevan eliitin eri ryhmiä. – Sillä on varmasti ollut vaikutusta, mutta nyt protesteilla on fyysinen keskipiste, paikka jossa on koolla paljon ihmisiä. Afrikan johtajat ovat kuitenkin pitäneet al-Bashiriin hyviä välejä, ja myös yhteydet Sudanin ja EU:n välillä ovat lisääntyneet, pontimenaan huoli siirtolaisuudesta. Tämä voi olla hyvin tärkeä käänne, sanoo Ahmed Soliman Chatham House -ajatuspajasta. mielenosoituKsia jouluKuusta asti Mielenosoitukset alkoivat 19. YK:n mukaan konfliktissa kuoli 300 000 ihmistä ja 2,7 miljoonaa lähti pakolaisiksi. KaiKuja arabiKeväästä Viranomaisten mukaan protesteissa on kuollut tähän mennessä 38 ihmistä, mutta Human Rights Watchin mukaan pelkästään joulukuun ja tammikuun lopun välillä kuolleita oli 51. – Kansainvälinen yhteisö ei ole lähettänyt mitään vahvaa viestiä. Viime viikkoina mielenosoitukset näyttivät Välillä laantuneet mielenosoitukset ovat saaneet uutta vauhtia.. Tämä voi joidenkin tarkkailijoiden mukaan viitata siihen, että vaikutusvaltaisten johtavien upseerien tuki al-Bashirille on heikkenemässä. Aktivistien mukaan uhrien määrä voi olla paljon suurempi. Kansalaisryhmät sanoivat pelkäävänsä joukkomurhaa. Tapahtumien kulku on vielä epäselvä, mutta silminnäkijöiden mukaan varhain maanantaina NISS:n miehiä ja mellakkapoliiseja saapui useilla ajoneuvoilla mielenosoituspaikalle kyynelkaasua ampuen. Lisäksi yksi kuoli muualla maassa. Mellakkapoliisit ja tiedusteluja turvallisuuspalvelun (NISS) agentit ovat murskanneet mielenosoituksia, mutta armeija ei toistaiseksi ole puuttunut tilanteeseen. Protestoijat ovat pystyneet kokoontumaan tiukasti vartioitujen armeijan rakennusten luokse, joissa sijaitsevat sekä puolustusministeriö että presidentin virka-asunto. Yhteenotot armeijan yksikköjen kanssa tapahtuivat ilmeisesti kahdeksan aikoihin. – Näin paljon väkeä ei ole aikaisemmin ollut liikkeellä. Tarkkailijoiden mukaan Sudanissa on ehkä saatu innoitusta Algeriasta, jossa viikkoja jatkuneet rauhanomaiset mielenosoitukset pakottivat vuodesta 1999 presidenttinä olleen Abdelaziz Bouteflikan väistymään tämän kuun alussa. joulukuuta hallituksen kolminkertaistettua leivän hinnan. Mielenosoituksia johtava ryhmä vetosi armeijaan väliaikaishallituksen muodostamiseksi. Päämääränä on sopia siirtymäkaudesta, jonka aikana valtaa käyttäisi ”vallankumouksen toiveita noudattava väliaikaishallitus”. On eräänlainen pattitilanne, ja se vie asiat uudelle tasolle. Britannian Khartumin suurlähetystön mukaan mielenosoittajien muutosvaatimukset ovat asiallisia ja oikeutettuja. Leiriytyneet mielenosoittajat tuovat mieleen arabikevään 2011, jolloin mielenosoittajat asettuivat päiväkausiksi Kairon ja muiden pääkaupunkien aukioille muutosta vaatien. ”Hallituksen ja turvallisuusjoukkojen pitää kunnioittaa vaatimuksia. Vahvistamattomien raporttien mukaan armeija suojaa mielenosoittajia. Maailma seuraa tilannetta”, lähetystö sanoi Twitterissä. Tämä voi kääntyä vielä paljon pahemmaksi. Yhdysvallat lievensi pakotteitaan Sudania vastaan lokakuussa 2017 perustelunaan humanitaarisen tilanteen koheneminen, maansisäisten konfliktien lientyminen sekä edistyminen terrorismin vastaisessa toiminnassa. Näin voitaisiin turvata rauhanomainen siirtymäkauden hallituksen muodostaminen, sanoi ryhmän johtaviin jäseniin kuuluva Omar elDigeir. Ihmisoikeusjärjestöt tuomitsivat päätöksen. – Toistamme kansamme vaatimuksen: valtion johtajan ja hänen hallituksensa on välittömästi erottava, sanoi el-Digeir. Al-Bashiria, 75, vastaan on nostettu kansainvälisessä rikostuomioistuimessa (ICC) syyte kansanmurhasta. El-Digeir kehotti lausunnossaan armeijaa ”vetämään tuen legitimiteettinsä menettäneeltä hallitukselta” ja tukemaan ”kansan vaihtoehtoa demokraattiseen siviilihallintoon siirtymiseksi”. Al-Bashir sai kansainvälisesti huonon maineen majoittaessaan 1990-luvulla Osama bin Ladenin ja Carlosin eli ”Shakaalin” kaltaisia väkivaltaisia ekstremistejä. – Vetoamme Sudanin asevoimiin, jotta ne neuvottelisivat suoraan Vapauden ja muutoksen liiton kanssa. El-Digeirin mukaan mielenosoitusten järjestäjät ovat perustaneet neuvoston keskustelujen aloittamiseksi turvallisuusjoukkojen ja kansainvälisen yhteisön kanssa. Kapinalliset tarttuivat siellä aseisiin 2003 syyttäen hallitusta syrjinnästä ja laiminlyönnistä. Yhdysvaltalainen kansalaisjärjestö Lääkärit ihmisoikeuksien puolesta julkaisi viime viikolla raportin, jonka mukaan viranomaiset ovat käyttäneet tarpeetonta ja suhteetonta voimaa kansalaisia vastaan, hyökänneet laittomasti lääkintähenkilöstöä vastaan ja kiduttaneet pidätettyjä. Mielenosoitusten hajottamiseen ei saa käyttää väkivaltaa, eikä saa estää ruuan ja veden saantia. Olemme nähneet turvallisuusjoukkojen vastauksen, joka lukuisista pidätyksistä ja uhreista huolimatta on ollut tietyssä määrin rajoitettu. Levottomuudet laajenivat pian koko maahan protesteiksi al-Bashirin valtaa vastaan. Satoja on pidätetty ja vangittu pikaisissa oikeudenkäynneissä. KU 15 /2 01 9 | 21 laantuvan, osittain helmikuussa julistetun poikkeustilan ja ankarien vastatoimien vuoksi, mutta lauantaina virtasi jälleen tuhansia Khartumin keskustaan. Se liittyy Sudanin joukkojen laajoihin ihmisoikeusloukkauksiin siviilejä kohtaan Darfurissa. Sisäministeri Bushara Juman mukaan lauantaina kuoli kuusi mielenosoittajaa, kun väkijoukot velloivat Khartumin keskustassa. Kansanmurhasta syytetty – Tähän mennessä olemme nähneet pitkäkestoisen protestiliikkeen, mutta ratkaisevaa käännettä ei ole tapahtunut, sanoo Ahmed Soliman. Rauhanomaiset protestit ovat perusoikeus. l Käännös: Arto Huovinen Mielenosoittajat vaativat vuoden 1989 sotilaskaappauksessa valtaan noussutta al-Bashiria eroamaan. Ennustaminen on erittäin vaikeaa. Raportit laukaustenvaihdosta mielenosoittajia nähtävästi suojanneiden armeijan yksikköjen ja turvallisuusjoukkojen välillä viittaavat siihen, että hallitsevan eliitin ja turvallisuuskoneiston rivit rakoilevat
Armenian vallanvaihtoon johtaneet tapahtumat alkoivat jo aiemmin keväällä kansanedustaja Nikol Pašinjanin omalla mielenosoitusmarssilla presidentin jatkosuunnitelmia vastaan. PinTaa syvemmälTä minä väärässä. Gandhilainen kävelyprotesti sai paljon huomiota ja sympatiaa. Eroan maan johdosta”, Sarkisjan ilmoitti 23. Viime vuoden huhtikuun mielenosoitukset presidentin jatkoaikeita vastaan syntyivät lopulta spontaanisti ja saivat paikalliset aktivistit ja korkeakouluopiskelijat nopeasti mukaansa. Kaupungin ulosmenoväylät tukittiin, hallitusrakennuksia piiritettiin. Ex-presidentti Robert Kotšarjan on vankilassa syytettynä miljoonien dollarien lahjuksista ja mielenosoittajien kuolemaan johtaneista väkivaltaisuuksista vuoden 2008 vaaliprotesteissa. Katukauppiaat protestoivat aiemmin kokonaisen vuoden ajan katukaupustelun kieltämistä vastaan. huhtikuuta. Tieto kulki sosiaalisessa mediassa ja levisi maan laajan diasporan välityksellä myös maaseudulle, kun ulkomailla asuvat armenialaiset puhuivat Skypessä. Viime kuussa Armenian ja naapurimaan Azerbaidžanin välillä käynnistettiin rauhanneuvottelut kiistellyn Vuoristo-Karabahin kohtalosta. 43-vuotias ex-toimittaja käveli lippalakki päässään ja reppu selässään parisataa kilometriä Gjumrin kaupungista maan muiden suurimpien kaupunkien kautta Jerevaniin. Nimityksen esikuvana oli Tšekkoslovakian vuoden 1989 kansannousu, jossa kommunistit ajettiin vallasta. Jerevanissa aktivistit olivat jo aiemmin protestoineet sähkön ja joukkoliikenteen hinnankorotuksia, eläkkeiden leikkauksia ja kaupungin keskustassa sijaitsevaan puistoon suunniteltua rakennushanketta vastaan. vuoden tAkAistA kansannousua kutsutaan Armeniassa samettivallankumoukseksi. Aiemmin samana päivänä univormupukuiset sotilaat olivat liittyneet mukaan protesteihin. Kritiikkiä voi lukea lähinnä verkkomedioista, joiden kirjoittajista monet ovat ulkomailla asuvia armenialaisia tutkijoita. Jerevanissa ja muissa kaupungeissa toista viikkoa jatkuneiden protestien jälkeen Sarkisjan kaikkien hämmästykseksi luopui vallasta. Tom Collins Pubin työntekijät tulivat yöksi työpaikalleen nukkumaan ja palasivat aamulla Tasavallan aukiolle osoittamaan mieltään. Putinin hallinnolla oli läheiset suhteet Armenian syrjäytetyn hallituksen kanssa. ”Oppositioliikkeen johtaja Nikol Pašinjan oli oikeassa ja Vuosi Vallankumouksen jälkeen Armenian vuoden takainen kansannousu saattoi jäädä monelta huomaamatta. Kysyttäessä useimmat ovat kuitenkin kärsivällisiä ja sanovat, että muutokset vievät aikaa. l B AArimikot Tom Collins Pubissa puhuvat päällekkäin kuvaillessaan tapahtumia vuosi sitten huhtikuussa, kun Armenian pääkaupungissa Jerevanissa sadattuhannet ihmiset lähtivät työpaikoiltaan ja oppilaitoksistaan ulos kaduille ja kaupungin aukioille vaatimaan kymmenen vuotta presidenttinä olleen Serž Sarkisjanin eroa. Kumileimasimena toiminut parlamentti päätti, että presidentin virka-asunto siirretään uuden pääministerin yksityisomistukseen. TeksTi Peik Johansson kuva All Over Press/Artyom Geodakyan Mielenosoittajat pistivät tanssiksi Armenian pääkaupungissa Jerevanissa, kun ex-presidentti Serž Sarkisjan luopui vallasta viime vuoden huhtikuussa. Vuoden aikana Armenia on saanut uuden hallituksen ja uuden parlamentin, jossa entisellä oppositioliikkeellä yli kaksi kolmasosaa paikoista. Armeniassa on Venäjän sotilastukikohta ja venäläinen ydinvoimala. Mielenosoittajat vastustivat sitä, että Serž Sarkisjan suunnitteli Venäjän Vladimir Putinin tapaan jatkavansa maan johdossa pääministerin tittelillä kahden päättyneen presidenttikauden jälkeen. Työttömyys on 18 prosentissa, ja kolmasosa väestöstä elää köyhyydessä. Kaikenikäiset mielenosoittajat olivat liikkeellä Armenian lippujen, soittimien ja vihellyspillien kanssa. TausTaT 22 | KU 15 /2 01 9 kotimaahan jääneiden perheenjäsentensä kanssa. Kansannousussa syrjäytetty Serž Sarkisjan ei ole esiintynyt julkisuudessa kohta vuoteen. Venäjän johdossa seurataan tarkasti Armenian tilanteen kehittymistä. Kansannousua johtanut opposition kansanedustaja Nikol Pašinjan nimitettiin toukokuussa monien käänteiden jälkeen pääministeriksi. ArmeniAn kAtuvAllAnkumouksestA on nyt kulunut vuosi, eikä ihmisten arjessa ole tapahtunut vielä suuria muutoksia. Kaikkialla maassa ihmiset olivat kyllästyneitä paikallisten oligarkkien ja uusliberaaleiksi muuttuneiden entisten kommunistien väliseen korruptioon
Hauskaa vappua! 3. Valitse sopiva kuva & teksti alla olevista vaihtoehdoista: 1. mennessä. alv) Ammattiosaston tervehdysilmoitus 2x30 = 140 € (+ alv) Ammattiosaston tervehdysilmoitus 2x50 = 220 € (+ alv) Vapputervehdykset julkaistaan 26.4.2019 Kansan Uutisissa Järjestön/ammattiosaston nimi Tervehdysteksti: Laskutusosoite + puhelinnumero + sähköpostiosoite: Järjestö-/ammattiosastotervehdykset laskutamme jälkikäteen. mennessä joko sähköpostitse: ilmoitukset@kansanuutiset.fi tai postitse: Kansan Uutiset, PL 64, 00501 HELSINKI Järjestötervehdys 1x30 = 60 € (sis. VAPPUA ITSE KULLEKIN SÄÄDYLLE 5. Puna-vihreää vappua! 7. Värikästä vappua! 4. KU 15 /2 01 9 | 23 Beckerintie 10 Helsinki p. Käytä maksaessasi viitenumeroa: 33501 Tarvittaessa saat lisää tervehdyslomakkeita. Kuplivaa vappua! Varaa tervehdys 15.4. Sähköpostilla: ilmoitukset@kansanuutiset.fi Puhelimitse arkisin klo 9-12: 09 759 601 Yksityishenkilöiden tervehdysilmoitukset julkaistaan vappunumerossa perjantaina 27.4.2019 Hinta on 25 euroa ja se laskutetaan jälkikäteen. 09 4366 320 VAPPUA ITSE KULLEKIN SÄÄDYLLE Tervehdyksien oltava perillä 15.4. Sähköpostilla: ilmoitukset@kansanuutiset.fi Postitse: Kansan Uutiset Oy, PL 64, 00501 HELSINKI Puhelimitse arkisin 9-12: 09 759 601 Muista liittää mukaan laskutusosoitteesi. Vehreää vappua! 9. alv) Järjestötervehdys 2x30 = 100 € (sis. Tervehdyksen koko on 110 mm x 30 mm. [ oma teksti ] 1 2 3 4 5 8 7 6. Keväistä vappua! 8. Iloista kevään juhlaa! 6. Henkilötervehdykset 5 €, työttömät, eläkeläiset, opiskelijat 3 € Maksetaan tilille: FI42 2100 1800 0395 24 (NDEAFIHH). Punaista vappua! 2
TausTaT 24 | KU 15 /2 01 9 Hyvin järjestetty verotus on toimivan yhteiskunnan ja sen palvelujen perusta, Simo Sipola korostaa.
Rikkaimmilla TasaveRo Jyrkin muutos tapahtui vuonna 1993, kun Esko Ahon porvarihallitus erotti pääomatulojen ja ansiotulojen verotuksen toisistaan ja poisti pääomatuloverosta progression. TausTalla ideologia, ei TieTo Veroastetta on pyritty laskemaan 1980-luvun lopulta alkaen. TausTaT KU 15 /2 01 9 | 25 tajien kannattaa muuntaa tulojaan, jos ne ovat riittävän isot, pääomatuloiksi. Tasaverojen, kuten kulutukseen kohdistuvan arvonlisäveron, osuus verotaakasta on kasvanut. Suurituloisin prosentti suomalaisista yli kaksinkertaisti osuutensa kaikista tuloista vuosina 1990–2002, Verokirjasta selviää. Välillä osingot olivat 90 000 euroon asti kokonaan verovapaita, ja tälläkin hetkellä niiden verokanta 150 000 euroon asti on vain 7,5 prosenttia. – Se, kuinka verotamme, on hyvinvointivaltion ja koko yhteiskunnan eloonjäämiskysymys, Sipola toteaa. Rahvaalle se oli pelkkä velvollisuus. Suomalaiset suhtautuvat verojen maksuun suopeasti. Verohallinnon parin vuoden takaisessa Oikeudenmukaisempi verotus on mahdollista Veroratkaisuja perustellaan usein huteralla pohjalla olevilla uskomuksilla tai uhkakuvilla. Ylimpien tuloluokkien keskimääräinen veroaste on vain hieman yli 30 prosenttia. Uudessa Verokirjassaan Sipola aloittaa verotuksen historiallisista alkujuurista ja päätyy ruotimaan nyky-Suomen verojärjestelmää. Uusliberalismin aikakaudella 1990-luvulta alkaen verotuksen tasa-arvoistavia elementtejä on purettu. Yritysten omis. Matti Vanhasen punamultahallitus poisti itsenäisyyden alkuvuosista asti voimassa olleen varallisuusveron vuoden 2006 alusta. Yhteiskuntien demokratisoituessa tilanne muuttui. Vast’ikään ilmestyneen Verokirjan tekijä Simo Sipola toivoo tutkimustiedon lisäksi paluuta juurille, oikeudenmukaisuuden pohdintaan. Tuloeroja ovat lisänneet myös pörssiin listaamattomien yritysten omistajien verohelpotukset. Erityisesti progressiivista ansiotuloverotusta on jatkuvasti kevennetty. – Nämä ovat myös isoja oikeudenmukaisuuskysymyksiä, Sipola korostaa. Suomessa erityisesti hyvinvointivaltion rakentamisen aikana 1950–60-luvuilla verotusta kehitettiin tasoittamaan ihmisten elinehtoja, kuten tuloeroja sekä terveydentilan ja koulutuksen eroja. Verotus oli pitkään valtaapitävien tapa kerätä rikkauksia haluamiinsa tarkoituksiin. TeksTi Elias Krohn kuva Jarno Mela D Okumentaristi, k äsikirjOittaja ja tietokirjailija Simo Sipola havahtui verotuksen tärkeyteen tehdessään vallitsevia talousoppeja käsittelevää kirjaansa Rahavallan jäljet (2015). Myöhemmin veroon lisätty kaksiportaisuus on niin lievä, että edelleen voidaan puhua lähes tasaverosta. – Tämä on epäoikeudenmukaista, koska pienituloisilla perustarpeiden hankkimiseen menee suurempi osa tuloista kuin suurituloisemmilla, Sipola muistuttaa
Ympäristökriteerit mukaan Tulevissa hallitusneuvotteluissa Sipola lähtisi liikkeelle verotukien perkaamisesta ja osinkoverohelpotuksista luopumisesta. Jälkimmäinen on pikemminkin kannustanut tekemään voittoja ja jakamaan osinkoja investointien sijasta. Tutkimuksissa näyttö tuloverotuksen keventämisen vaikutuksista on ollut ristiriitaista. Perheyritysten Liitto sai puolestaan verotavoitteitaan läpi etenkin Matti Vanhasen hallituskausilla. – Meillä on ollut pitkään usko, että työn verotuksen keventäminen lisää ihmisten taloudellista toimeliaisuutta. Al l Ov er Pr es s. Varallisuusvero palautettaisiin, ja pitemmän päälle siirryttäisiin progressiiviseen pääomaverotukseen. Selkeää syy–seuraus-suhdetta ei näy, Sipola sanoo. Varakkaat yksityishenkilöt ja yritykset hyödyntävät veroparatiiseja, useimmiten laillisesti aggressiiviseen verosuunnitteluun. l Simo Sipola: Verokirja. Suuri vaikutusvalta yleiseen mielipiteeseen ja politiikkaan on jatku”Tuotannonhaittojen verottaminenonvielä lapsenkengissä.” vasti myös valtiovarainministeriön johtavilla virkamiehillä. – Tuotannon haittojen verottaminen on vielä lapsenkengissä, Sipola sanoo. – Tutkimusten mukaan ne eivät toimi kovin tehokkaasti eivätkä täytä niille asetettuja tavoitteita, Sipola toteaa. Yritysten harjoittaman verojen välttelyn vuoksi Suomen on arvioitu menettävän vuosittain yhteisöverotuottoja 400 miljoonasta 1,5 miljardiin euroon. Kestämätöntä kulutusta ylläpitävät verohelpotukset, joita Sipilän hallitus on entisestään lisännyt, joutaisivat mennä. Taustalla on ideologinen ajatus, joka liittyy valtion roolin vähentämiseen, Sipola vastaa. Miksi poliitikot, varsinkin porvarillisissa puolueissa, haluavat silti jatkuvasti alentaa verotusta. – Jos julkinen sektori ostaa palveluja yhtiöltä, joka ei maksa veroja Suomeen, ei se ainakaan yhteiskunnan veropohjaa paranna. TausTaT 26 | KU 15 /2 01 9 kyselyssä entistäkin useampi, neljä viidestä vastaajasta kertoi maksavansa veroja mielellään. Elinkeinoelämän Keskusliitto vaikutti keskeisesti siihen, että Jyrki Kataisen hallitus pudotti yhteisöveron 20 prosenttiin. Veropohja kuntoon Verojen maksu ei monesti toteudu edes lainsäätäjien tarkoittamalla tavalla. Tiettyjen etujärjestöjen lobbauksella on Sipolan mukaan iso painoarvo veropolitiikassa. Juha Sipilän hallituksen asettama yritystukien uudistamista selvittänyt työryhmä ei saanut aikaiseksi konkreettisia ehdotuksia. 247 sivua. Tätä on Sipolan mukaan tärkeä pohtia muun muassa seuraavaa sote-uudistusta valmisteltaessa. Teos 2019. Sipola hahmottelee Verokirjassa myös, miten verotuksella tulisi vastata aikamme suurimpaan haasteeseen: ympäristön tuhoutumiseen. Veropohjan parantamiseksi paljon perkaamista olisi verotuissa, joita jaetaan yrityksille ja yksityishenkilöille miljardikaupalla. Arvonlisävero voitaisiin korvata uudenlaisella tuotantoverolla, joka määräytyisi tuotannon ympäristövaikutusten mukaan, Sipola linjaa. Heikosti näyttöä on myös työnantajamaksujen ja yhteisöveron alennusten investointeja lisäävistä vaikutuksista. – Aikana, jolloin työn verotusta on kevennetty, talous on välillä kasvanut ja taas romahtanut. Yleisen veronmaksuhalukkuuden lisäämiseksi Simo Sipola ehdottaa, että veronmaksajat saisivat pienestä osasta maksamiaan veroja valita itse, mihin tarkoituksiin raha käytetään. ”Parhaan korporatiivisen perinteen mukaan työryhmässä istuivat nykyisen yritystukijärjestelmän suurimpien hyötyjien edustajat”, Sipola toteaa kirjassa
TeksTi Mike Pohjola kuvaT HBO/Helen Sloan Yön kuninkaan johtamien Valkoisten kulkijoiden muodostama uhka on yksi Game of Thronesin teema. Miksi juuri tämä sarja on sitten päässyt kasvamaan niin isoksi. Edellisen kauden viimeinen jakso päättyi siihen, kun ne tuhoavat haltuunsa saamalla lohikäärmeellä Westerosin jakavaa Muuria.. Taru Sormusten Herrasta ja Harry Potter -ilmiöt ovat luoneet Rautavaltaistuimen kohtalo selviää viimein Miksi Game of Thrones on maailman suurin televisiosarja. Arki jA vApAA-AikA KU 15 /2 01 9 | 27 03 arki ja vapaa-aika G ame of Thrones eli suomeksi Valtaistuinpeli on suosituin koskaan tehty televisiosarja ja valtava ilmiö. Ja toisella tasolla lohikäärmeet vastaan zombit -fantasiakertomus. Suomessa sarjaa puidaan sanomalehdissä, blogeissa, podcasteissa, keskustelupalstoilla ja kaikkialla, missä ihmiset näkevät toisiaan. Huhtikuussa alkavan viimeisen tuotantokauden jaksoja katsotaan 170 maassa samanaikaisesti ja keskustelu, spekulaatio, hehkutus ja kritiikki yhdistää fanit Afrikasta, Aasiasta, Euroopasta ja maapallon kaikista muistakin osista. Sehän on kuitenkin tarina aatelissuvuista, jotka taistelevat toisiaan vastaan päästäkseen valtaistuimelle. No ei oikeastaan. Eikö näitä ole nähty ennenkin
Tästä eteenpäin saattaa tulla pieniä juonipaljastuksia, joten jatka lukemista omalla vastuullasi. Jokainen henkilö häilyy hyvän ja pahan välissä. Luopuuko Cersei kruunusta. Game of Thrones puolestaan pohjautuu kymmeniä vuosia kehiteltyyn romaanisarjaan, joten yllätyskäänteet ovat olleet erinomaisesti suunniteltuja. Aiheina on käsitelty niin sukurutsaa, seksuaalista väkivaltaa kuin kastraatiotakin. Mikä se voisi olla. Hyvikset saattavat kuolla kesken sankarillisen tehtävänsä, langenneet ritarit saattavat löytää moraalinsa ja urheat sankariprinsessat sisäisen diktaattorinsa. Isäja äitihahmot ovat useimmiten hirveitä hyväksikäyttäjiä tai tyranneja. Niistä kaksi (Hodorin taustatarina ja Shireenin uhraus) on jo nähty. Game of Thrones ja sen pohjalla oleva George R. Niitä tullaan kuvauspaikkaja ohjaajatietojen perusteella näkemään kaksi. Tappaako Jon Daeneryksen tai toisinpäin. Kun noiden kirjojen ja elokuvien fanit ovat kasvaneet aikuisiksi, eivät puhtoiset tarinat elämää suuremmista sankareista ja selkeästä hyvästä ja pahasta enää elähdytä aivan yhtä paljon. pohjaa sille, että fantasia genrenä voi saavuttaa mielettömiä menestyksiä. Kun koko Westerosin inhimillinen elämä on uhattuna, on aika laittaa sukujen välinen valtataistelu sivuun, ja yhdistää voimat. l. Kuka elää ja kuka kuolee. Kolmas on vielä tulossa. On kyse selviytymisestä.” Yhtäläisyysmerkit jokaisessa oikean maailman maassa käytävään keskusteluun ilmastonmuutoksen pysäyttämisestä ovat melko selvät: Nyt ei kannattaisi kitistä autoista ja lihamukeista vaan oikeasti yhdistää voimat ja tehdä jotain. R. Luultavasti molemmissa on toisella puolella ainakin Yön kuninkaan johtama kuolleiden armeija ja toisella Jonin ja Daeneryksen joukot. Onko Bran Yön kuningas. Sarja on esittänyt paljon kysymyksiä, joista useimpiin saataneen vastaus viimeisellä kaudella. Miten käy Jonin ja Daenerysin rakkaudelle, kun Jonin syntyperä selviää. Siksi mysteerit saattavat usein lässähtää sellaisissa sarjoissa kuin Twin Peaks ja Lost. Upea musiikki, hienot näyttelijäsuoritukset, ympäri maailmaa etsityt kuvauspaikat ja pikkutarkasti valmistetut asut ja lavasteet tarjoavat vielä sellaisen houkuttelevan kuorrutuksen tälle syvälliselle draamalle, että ei ole ihme, että se on voittanut jo 47 Emmy-palkintoa. Fantasiamaailmassa se saattaa onnistuakin. Useimpia televisiosarjoja tehdään kausi kerrallaan ja tekijät ratkovat juonenkäänteitä niiden tullessa vastaan. Ennustukset eivät välttämättä toteudu ja unelmien prinssi saattaakin olla hyväksikäyttäjä. Tavallaan sarjassa myös laitetaan monet fantasian kliseet päälaelleen. Jaime Lannister sanoo: ”Tässä on kyse jostain suuremmasta kuin uskollisuudesta. Mitä Yön kuningas tahtoo. Martinin tekemä kirjasarja Tulen ja jään laulu ovatkin fantasiaa aikuisille. Tiedämme, että kirjasarjan luoja Martin on ladannut tarinaan kolme järkyttävää käännettä. aamuyöllä Suomen aikaa. Millaisia vastauksia luvassa. Millä puolella muut armeijat ovat Talvivaaran ja Kuninkaansataman taistelussa, jää nähtäväksi. Sarjan yksi leipälaji ovat valtavat taistelut. Niinpä on lupa odottaa, että sarjan loppu on erityisen tyydyttävä – joskaan ei välttämättä onnellinen. Ne ovat siis suorastaan elokuvia. Onko Daenerys vapauttaja vai valloittaja. Kuka lopulta istuu Rautavaltaistuimella. Kahdeksas ja viimeinen tuotantokausi alkaa maanantaina 15.4. Arki jA vApAA-AikA 28 | KU 15 /2 01 9 Emilia Clarken esittämä Daenerys Myrskysyntyinen on jo valloittanut useita kaupunkeja meren takana. Hän on vahva ehdokas myös Rautavaltaistuimelle. Kaudella on vain kuusi jaksoa, ja niistä neljä viimeistä noin 80 minuuttia pitkiä
kontulan eläkeläisten kevätmyyjäiset la 13.4. Kerro mielipiteesi uudistuneesta KU:sta ja oma juttuvinkkisi. Vapaa pääsy. klo 10–11, Valkeakosken torilla klo 12–13 ja Nokialla (Löytis) klo 15–17. keski-suomen Vasemmisto la 13.4. klo 11 Kontulan kirjaston lukusali. Vasemmisto tarjoaa lohisoppaa. Vaalivalvojaisten punavihreät voimaeväät vAAliruokAA Al l Ov er Pr es s äänestyspaikat aVoinna 14.4. klo 20 alkaen vaalikahvila Votessa ja Bar Vakiopaineessa Jyväskylässä sekä Äänekoskella Suolahden Kansantalolla. aja sauvasekoittajalla kastikkeen aineet tasaiseksi ja kaada kastike salaatin päälle. klo 19 alkaen The Circuksessa (Salomonkatu 1-3). klo 9–12 Vaajakosken S-Marketilla, Jyväskylän kävelykadulla klo 11 ja Korpilahdella Kuntalaisen ääni -kiertue klo 10–13. klo 12.00–13.30 Helsingissä Teurastamon Vaalitorilla ja Ruoholahdessa klo 14–15. kangasalan Vasemmiston teltta la 13.4. Arki jA vApAA-AikA KU 15 /2 01 9 | 29 Vaali-iltana tulosten odotteluun on paras varata kunnon eväät. klo 18.30 alkaen Mallashovissa. sateenkaarisalaatti 1 lohko keräkaalia 1 lohko punakaalia 2 porkkanaa 1 punainen paprika 1 sipuli 200 g pakasteherneitä 1 prk kidneypapuja 1 dl suolapähkinöitä kastike: 1 dl rypsiöljyä 0,25 dl soijamaitoa 1 rkl tahinia 1 limen mehu 1 tl suolaa 2 valkosipulinkynttä tuoretta korianteria suikaloi kaalit, sipuli ja paprika ohuiksi siivuiksi, raasta porkkana karkeaksi raasteeksi ja sekoita ne herneiden kanssa isossa kulhossa. helsingin Vasemmistoliiton teltta la 13.4. kasVispannari 30 g kasvismargariinia uunipellille litra soijatai kauramaitoa 3 dl kaurahiutaleita 3 dl vehnäjauhoja 2 dl kikhernejauhoja 1 kesäkurpitsa karkeaksi raastettuna 1 tl suolaa 1 rkl pizzamaustetta kourallinen kuivattuja sieniä 250 g kirsikkatomaatteja puolitettuina pinnalle mustapippuria myllystä sekoita maito, hiutaleet, jauhot ja suola sauvasekoittimella. 17.4. klo 18.30-00.30 Turun Taidehallissa (Vanha Suurtori 5). Mausta suolalla ja pizzamausteella. Lisää joukkoon pavut ja pähkinät, sekoita. Kyröskosken torilla klo 9–11 ja Vammalan torilla klo 9–12. Lisää kesäkurpitsaraaste ja hieman pienityt kuivat sienet. keski-suomen Vasemmisto pe 12.4. klo 11–16 Teurastamon Vaalitorilla (Työpajankatu 2). tampereen VaaliValVojaiset su 14.4. Vaaliauto la 13.4. Kahvia klo 10.30. Mausta valmis pannari mustapippurilla.. FestiVaali 2.0. Hienonna salaatin päälle ruukullinen tuoretta korianteria. klo 10–14 Kontulan kirjaston lukusalissa (Ostostie 4). Mukana Li Andersson, Jaakko Laitinen & Väärä Raha, Hannibal & Hot Heros, Jonathan Hilli Duo sekä Tuula Amberla & Tero-Petri. 14.4. Piia Rantala-Korhonen Muistio TiedoT TapahTumapalsTalle viimeistään maanantaihin (huom!) klo 13:ään mennessä: Kansan Uutiset/ Muistio, PL 64, 00501 Helsinki sähköposti: lukijoilta.muistio@kansanuutiset.fi 12.4. helsingin VaaliValVojaiset su 14.4. Ti 16.4. Voitele syvä uunipelti margariinilla ja kaada taikina pannulle. Tämä ruokaisa salaatti ja pannari riittävät kuudelle hengelle. 16.4. Ripottele lopuksi tomaatinpuolikkaat tasaisesti pannarin pinnalle. kontulan eläkeläisten aamupäiväkerhossa aiheena suun terveydenhoito. klo 11–12 keskusaukiolla. kallion-Vallilan eläkeläisten kerhossa aiheina HSL:n lippu-uudistus ja Stadin ikäohjelma. Vasemmiston teltta la 13.4. Vasemmiston teltta la 13.4. kansan uutisten päätoimittaja Sirpa Puhakka tavattavissa la 13.4. klo 10–12 Oriveden torilla, kaikki puolueet. Ke 17.4. Vegaaniruoka on herkullista ja täysipainoista, kun yhdistelee aterioilla erilaisia palkokasveja ja viljoja. Kypsennä 225 asteessa uunin keskiosassa 30-40 minuuttia. klo 15–18 Palokan Prismalla. klo 11–14 Tampereen Hyhkyn S-Marketilla ja klo 12–15 Kalevan K-Marketilla. Vaaliauto Urjalan torilla pe 12.04. klo 9–20. Varsinais-Suomen parhaat vaalibileet pe 12.4. Entä mikä painaa mieltäsi vaaleissa. klo 14 Kinaporin Kertsi 1. keski-suomen Vasemmiston vaalivalvojaiset su 14.4. 13.4
Esimerkiksi kausien 2012 ja 2013 nousijat RoPS ja SJK olisivat silloisilla kokoonpanoillaan pärjänneet liigassakin hyvin. Ykkösen suurin ongelma on koko vuosikymmenen ajan ollut talous. Kansan Uutiset suosittaa 64 merkin järjestelmää: 1, 2 (1), 2 (X), 1 (X), 1, 1, 1 (X), 1, 1, 1, 2 (X), 1, 2 (X). TPS hyödyntää tälläkin kaudella perinteisen palloilukaupungin juniorityötä ja kykenee lyömään kapuloita rattaisiin, jos Hradeckýn veljekset Matej ja Thomas pysyvät kunnossa. Arki & vApAA-AikA 30 | KU 15 /2 01 9 Vihjerivi 1. Oululaisten kovimmat haastajat tulevat Turusta ja Kotkasta. Leeds U – Sheffield W 1 7. Hännän onneksi sarjasta tippuu tänä vuonna vain yksi joukkue. Ykkösen pelejä on tullut siis seurattua tiiviisti jo vuosikymmenen ajan, ja tältä jaksolta on jäänyt muistilevylle jonkinlainen näkemys sarjan tasosta ja sen kehityksestä pidemmältä ajanjaksolta. Ykkösessä on edelleen mahdollista pärjätä kengännauhabudjetilla, kuten Joensuun JIPPO teki takavuosina. West Bromwich – Preston 1 9. Nottingham – Blackburn 1 10. l K annattamani jaLk apaLLoseura on pelannut Suomen toiseksi korkeimmalla sarjatasolla eli Ykkösessä kohta kymmenen vuotta. Brighton – Bournemouth 1 (X) 5. Valmentajien taktinen osaaminen on kehittynyt, ja joukkueet ovat fyysisesti paremmassa kunnossa. Kärjessä maaleja roiskii vanha Ykkösen sotaratsu Kalle Multanen. Burnley – Cardiff C 1 6. Reading FC – Brentford 1 13. kello 16.58. Valtakunnallinen huomio on pientä, ja paikallinen rahoitus kerätään pienistä puroista. Kotka on myös perinteinen jalkapallokaupunki, ja KTP on rakentanut taloudellista pohjaa uudelle tulemiselle kaikessa hiljaisuudessa. Viime kauden maalikuningas Morin, liigaruisku Juho Mäkelä ja Lahdesta tullut taskuraketti Loorents Hertsi ovat ykköstykkejä. Pohjoiskarjalaiset ajoivat bussin parkkiin nykyisin KPV:tä valmentavan Jarmo Korhosen johdolla ja rimpuilivat sarjassa monta kautta. Fulham – Everton 2 (X) 4. Taidollisesti kelvolliset pubiläskit ovat katoava luonnonvara. Tämän vuoksi seurat ovat kasvaneet organisaatioina hitaasti ja sarjasta on ollut kohtuullisen helppoa nousta tilapäisen talousruiskeen avulla. Ykkösessä pelataan mielestäni parempaa jalkapalloa kuin kymmenen vuotta sitten. Vakioveikkauksen peliaika päättyy lauantaina 13.4. Kumpikaan ei pelannut viime vuonna loukkaantumisten takia, joten kysymysmerkkejä on ilmassa. Manchester U – West Ham 1 2. Middlesbrough – Hull 2 (X) Kauden 2019 jippoja ovat Kakkosesta nousseet MYPA ja MuSa. Alkavalla kaudella sarjan suurin suosikki löytyy Oulusta. Kuvassa vielä HIFK:n paidassa oleva Juho Mäkelä siirtyy Ykkösen AC Ouluun. Stoke – Rotherham 2 (X) 12. Viikon valioliigavarma löytyy kohteesta 5. Sarjan kärkipäässä on ollut kuitenkin jo aiemmin usea huipputason joukkue. Clarets ei jätä tilaisuutta hyödyntämättä ja ottaa täydet kolme pistettä. Sheffield U – Millwall 1 (X) 8. Southampton – Wolverhampton 2 (1) 3. Riskillä toimineet seurat ovat kuitenkin pudonneet nopeasti huipulta. Burnley voi varmistaa sarjapaikkansa kotivoitolla Cardiffista. Rahan vähyys näkyy myös häntäpään taistoissa. Historian tuntien henkseleiden paukutteluun ei ole varaa, mutta Laivastonsinisten nykyisellä hyökkäyskalustolla ei voi tavoitella mitään muuta kuin sarjan voittoa. Aston Villa – Bristol C 1 11. Joukkueet kootaan nykyisin pääosin huomattavasti aiemmin kuin takavuosina. Championshipissä varma merkki kannattaa asentaa Leedsin ja Aston Villan kotivoitoille. PK-35 Vantaan ja PS Kemin esimerkit ovat tuoreessa muistissa. Uusista hankinnoista on syytä nostaa esille Honka-kaksikko Kasperi Liikonen ja Antti Mäkijärvi. Sarjassa jo pienen ikuisuuden lyhyen historiansa ajan tahkonnut AC Oulu on kivunnut Ykkösen maratontaulukossa jo toiseksi. EIF:llä on ollut talousvaikeuksia, joten tammisaarelaiset voivat myös vajota putoamiskamppailuun. Joukkueesta löytyy laatua ja leveyttä. Lauantain VakiokupongiLLa eletään Englannin pääsarjojen ratkaisuhetkiä. Ykkösen suurin ongelma on koko vuosikymmenen ajan ollut talous. Vuoden 2017 pallollisesti taitava Honka on jäänyt mieleen vuosikymmenen parhaana joukkueena sarjassa, vaikka se sijoittuikin kyseisellä kaudella toiseksi. TPS ja KTP haaSTavaT Oulun YKKöSeSSä teksti Jaakko Alavuotunki kuva Lehtikuva/Jussi Nukari 1X2
Leppänen toivoo heidän jaksavan vielä viimeiset päivät ennen äänestyspäivää. V a alikampanjoissa on loppukirin aika. Viime viikot niin ehdokkaat kuin heidän tukiryhmänsä sekä muut puolueaktiivit ovat kiertäneet vaalipiirejään hengästyttävää tahtia. Vaaliviikolla julkaistut gallupit eivät Leppästä pelota. Ennakkoäänestys päättyi tiistaina, mutta valtaosa äänistä on vielä antamatta. TeksTi Jussi Virkkunen kuvaT Jarno Mela Li Andersson vauhditti maaliskuussa vasemmistoliiton kampanjointia Joensuussa. – Vaalivoitto tehdään nyt, tiivistää vasemmistoliiton puoluesihteeri Joonas Leppänen. KU käy lyhyesti läpi jokaisen vaalipiirin asetelman. Ja vaikka moni äänestäjistä onkin jo valinnut puolueensa, on eri arvioiden mukaan reilut 750 000 ääntä vielä jaossa. Äänestyspäätöksen tekevät lopulta ihmiset.. Politiikka KU 15 /2 01 9 | 31 04 politiikka ”Vaalivoitto tehdäännyt” Vaalit ratkaistaan viimeisten päivien aikana. – Kaikkien kannattaa tehdä vielä 1–2 asiaa enemmän kuin ovat suunnitelleet
Tiedotusvälineet?ovat?keskittyneet?hehkuttamaan. Pirkanmaa Pirkanmaalla. Kaikki?ehdokkaat?ovat?hyviä. kamppaillaan. varmasti,. alueel?linen. nousussa. vaalivoitto,. siinä,. puoluesihteeri. valitaan. kansanedustajia. Vasemmistoliiton kansanedustajat Paavo Arhinmäki ja Silvia Modig marssivat ilmaston puolesta Helsingissä viikkoa ennen vaaleja.. nykyistä?yhtä?paikkaa?enempää?se?tuskin?tuo. liikkeellä.. niin. Vasemmiston. äänestysprosentti,?sitä?parempi?tulos?vasemmistolle. kokoinen?vaalipiiri.?Sieltä?valitaan?kaikkiaan?36. panostavat?Uudellemaalle?todella?paljon.?Vasemmistoliitolle?Uusimaa?on?pitkään?ollut?siinä?mielessä?ongelmallinen,?että?niin?2011?kuin?2015?paikkoja?tuli?vain?yksi.?Nyt?tavoitteena?on?kasvattaa. vasemmistoliiton. vasemmistoliiton?kannatuksen?nousseen,?mutta. aika. että. äänestä,. satakUnta Satakunnasta. hetkellä?kansanedustajia?on?kaksi,?mutta?tavoitteena?on?nostaa?paikkaluku?kolmeen. Tämä?on?johtanut?siihen,?että?suuret?puolueet. olisi?melkoinen?yllätys. Leppänen?sanoo. tehdä. Helsingissä,?etenkin?nuoremman?väestön?parissa.?Tällä. veretliikauttava. paikkaluku?kahteen.?Tätä?myös?gallupit?tukevat. 19:stä. halua?seisauttaa?veren?kulkemista.?Siinä?käy?nimittäin?huonosti. äänestetään. Yhdenkään?ehdokkaan?nimeä?(paitsi?puheenjohtajan)?ei?mainita,?koska?puolueen?pää-äänenkannattaja?ei?halua?ottaa?kantaa?kenenkään?puolesta.. paikkaan?se?ei?kuitenkaan?riitä. eivät. mutta. äänestäjät. nähden. tilanteen. ongelma. 2003. tehty. ollut. Li Andersson?keräsi?yli?15?000?ääntä.?Tällä?kertaa?tulossa?on?todennäköisesti?vielä?kovempi?tulos. pääkaupungista?22. sanoikin,. Politiikka 32 | KU 15 /2 01 9 –?Liikkuvat. kansanedustajaa.?Vasemmistoliitolla?on?vuodesta. säilyy. valitaan. Helsinki Vasemmisto. paikkaa. Häme Hämeessä?tarjolla?on?neljätoista?paikkaa.?Satakunnan?tavoin?alueellinen?kannatusmittaus?näyttää. Helsingin. niin. Kaikkiaan. vihreisiin. kansanedustajan?paikasta.?Vasemmistoliiton?yhtä?paikkaa?ei. laiskemmin?kuin?kantakaupungissa.?Mitä?korkeampi. kansanedustajaa.?Näihin?vaaleihin?paikkamäärä. yksi. kansanedustaja,. lähiöissä. vasemmistolla. listaa,. maaliskuussa. nyt. vasemmistolle?viime?vaaleja?kovempaa?kannatusta.?Kahteen. UUsimaa Uusimaa?alkaa?kokonsa?puolesta?olla?järjettömän. on. gallupit. KU?käy?tässä?jutussa?läpi?vaalipiirikohtaisesti. on. Uudellemaalle. osoitti. mutta. että. Vaikka. Tavoite?on?kova,?mutta?ei?lainkaan?mahdoton.. Nyt. eduskuntaan. on. näin?tullee?myös?vaalien?jälkeen?olemaan. vaalipiiristä. ja. 2015. ovat. kahdeksan. ollut. Kaksi. Hän?puhuu?tarkoituksella?veret?liikkeelle?laittavasta?voitosta,?koska?kukaan?ei?Leppäsen?mukaan. kannatusmittaus. on. kasvoi?yhdellä,?kun?Savo-Karjalasta?siirtyi?väestömuutoksen?vuoksi?yksi?kansanedustajan?paikka. vihreiden. kolmas. alussa. ikään?tarjota?todella?kova?lista. pitkään. Varsinais-sUomi Varsinais-Suomessa?jaossa?on?17?paikkaa.?Vuonna. ja. paikkatavoitteen.
Tämän vaalipiirin nimi huijaa, sillä siihen kuuluu koko Pohjois-Pohjanmaa ja Kainuu vielä päälle. oulu Vaalipiiristä nousee eduskuntaan 18 kansanedustajaa. Kuten muuallakin, vasemmiston lista on hyvä ja kattava. Paikkoja on jaossa kaikkiaan 17. Nyt Savo-Karjalasta valitaan viisitoista kansanedustajaa. Vasemmistoliitolla on yksi kansanedustaja, ja tavoitteena on saada toinen ehdokas läpi. Tavoitteena on kuitenkin kasvattaa paikkaluku kahteen. Kuten Pirkanmaalla myös Savo-Karjalassa tavoite on erittäin kova, mutta kaiken onnistuessa mahdollinen. Nyt se tulee mielipidemittausten mukaan takaisin. lappi Seitsemän paikkaa, kokonaispinta-ala noin 100 000 neliökilometriä. Tavoitteena on nimittäin kasvattaa vaalipiirin paikkamäärä kahdesta kolmeen. savo-Karjala Vaalipiiri on nyt käytössä toisen kerran eduskuntavaaleissa. Tavoite ei ole mahdoton mutta vaatii kliseisesti sanottuna kaiken onnistumista. KaaKKois-suomi Kaakkois-Suomi on vasemmistoliitolle vaikea vaalipiiri. l Varsinais-suomi +1 saVo-Karjala sataKunta Häme +1 KaaKKois-suomi +1 Vaasa +1 KesKi-suomi aHVenanmaa +1 uusimaa +1 PirKanmaa +1 HelsinKi +1 oulu +1 laPPi +1 kansanedustaja Vasemmiston paikkatavoitteet edusKuntaVaalit 14.4.2019 lisäpaikka haussa. vaasa Vaasa on Kaakkois-Suomen tavoin hankala tapaus. Vahvasti kaksikielisessä vaalipiirissä tavoitteena on yksi paikka, mikä vaatii samaa kuin Kaakkois-Suomessa. Kaakkois-Suomesta on kadonnut neljän vuoden aikana yli 10 000 äänestäjää, mikä tuo oman mausteensa vaalitaistoon. Kuten aiemmin todettiin, väestön väheneminen vei yhden kansanedustajan paikan. KesKi-suomi Keski-Suomesta valitaan eduskuntaan 10 kansanedustajaa. Neljä vuotta sitten vasemmistoliitto menetti ainoan paikkansa alle 40 äänellä. KU 15 /2 01 9 | 33 uhkaa mikään. Viime vaaleissa toinen paikka jäi noin puolentoista tuhannen äänen päähän. Vasemmistoliiton tavoitteena on yksi paikka, mikä on mahdollista mutta vaatii paitsi kovaa tulosta myös odotusten ylittymistä. Maantieteellisesti siis suurin, mutta kansanedustajien määrässä mitattuna pienin vaalipiiri. Vasemmistoliitolla on Lapissa yksi kansanedustaja, ja näin tulee todennäköisesti myös vaalien jälkeen olemaan. Kansanedustajia vahvasti kaksikielisestä vaalipiiristä valitaan 16. Vasemmistoliitolla on kova ja alueellisesti kattava lista, minkä vuoksi tavoite ei ole lainkaan mahdoton. Kaiken mennessä nappiin toinen paikka on mahdollinen
Sopimus aiheutti suuria ongelmia haastateltujen valmistelijoiden mukaan. l Sote kaatui keSkuStan ja kokoomukSen lehmänkauppoihin Sote-uudistuksen poliittinen valmistelu oli juuri niin kaoottista kuin miltä se on näyttänyt julkisuudessa. Tämä ilmenee HS:n (10.4.) saamasta valtioneuvoston kanslian tilaaman loppuraportin luonnoksesta. Puolet lainvalmistelussa mukana olleista on sitä mieltä, että hankkeessa ei noudatettu hyvän valmistelun periaatteita. selvitykseen on haastateltu laajasti valmisteluun osallistuneita, myös maakunnista. Poliitikot ovat yrittäneet vaikuttaa lainsäädännön yksityiskohtiin ja keinoihin. Politiikka 34 | KU 15 /2 01 9 M arraskuussa 2015 kokoomus, keskusta ja perussuomalaiset tekivät lehmänkaupat. Paluu sote-uudistuksen parlamentaariseen valmisteluun on vaikeaa Sipilän ylimielisen hallituksen jälkeen. Raportti toimii oppaana, miten asioita ei tule valmistella. TeksTi Sirpa Puhakka kuva Lehtikuva/Vesa Moilanen Lehmänkauppojen päällepäsmärit keskustan Juha Sipilä ja kokoomuksen Petteri Orpo.. Lopulta Sipilän hallitus kaatui itse luomiinsa sote-ongelmiin. Poliittisen johdon kokonaiskuva uudistuksesta on ollut epäselvä, ja kannanotot perusasioista ovat huojuneet, velloneet ja tuntuneet joskus kaoottisilta valmistelijoista. Hallituksen leHmänkaupoista seurasi kovia aikataulupaineita ja valmistelu muuttui hallitsemattomaksi. Poliittinen ohjaus on ollut poukkoilevaa ja kaoottista. Raportin mukaan parlamentaarinen valmistelu tai laajapohjainen komiteavalmistelu olisivat sopivia isolle uudistukselle. Raportti nostaa esiin myös ulkopuolisen vaikuttamisen merkityksen poliittisille käänteille. Kokoomuksella on suora yhteys esimerkiksi 2000-luvulla paisuneen terveysalan jätin Mehiläisen johtoon, jossa istuu entinen kokoomuksen kansanedustaja Lasse Männistö yhteiskuntasuhteiden johtajan pallilla. Valmistelua ohjasi perheja peruspalveluministeri Annika Saarikon (kesk.) johtama ministeriryhmä. Kokoomus sai valinnanvapauden ja keskusta maakuntansa. Helsingin kaupungin sosiaalija terveyspalveluista vastaava apulaiskaupunginjohtaja Laura Räty (kok.) siirtyi Terveystaloon. Asiantuntijat ovat kokeneet poliittisen ohjauksen asettamat reunaehdot lähes mahdottomiksi. Oppia kannattaa ottaa myös sotu-uudistukseen
Palkkojen polkeminen sopimusta vaihtamalla ei koske vain postilaisia, vaan muun muassa siivoojia. Vielä ensimmäisten kahden hallitusvuoden aikana työllisyys supistui ja lisäys toteutui kahden viimeisen vuoden aikana 114 000 ihmisellä. Le ht iK Uv a/ M ar tt i Ka in UL ai ne n VaiKKa sUomessa taidetta arvostetaan korkealle, elää meillä vielä sitkeästi harhaluulo, että todellista luovuutta syntyy kärsimyksestä ja kurjuudesta. Samalla valtion taiteilija-apurahojen tasoa on nostettava ja lisättävä lukumäärää samoin kuin taiteilijaeläkkeitä. On epätasa-arvoista, että taiteilijat eivät välttämättä saa palkkaa näyttelyiden järjestämisestä edes isoissakaan instituutioissa, vaan he joutuvat maksamaan galleriavuokria omasta pussistaan. Politiikka KU 15 /2 01 9 | 35 81% 47% sosiaalityöntekijöistä kannattaa maksutonta toista astetta. hyvinvointi Myytti nälkätaiteilijasta Veronika honkaSaLo Kirjoittaja on vasemmistoliiton toinen varapuheenjohtaja. Korjaamista kaipaa myös näyttelypalkkiojärjestelmä. Ajatus siitä, että taiteilija tekee taidetta taiteen vuoksi, eikä siksi tarvitse palkkaa, on yhä käsitys, johon moni nykytaiteilija törmää arkipäivässään. Kun riittävän moni tekee taidetta ilmaiseksi tai liian halvalla, toimitaan kaikkien etuja vastaan. Kun toimeentulo on epävarmaa ja niukasta rahoituksesta joutuu kilpailemaan tuhansien kanssa, ei tulevaisuutta välttämättä pysty suunnittelemaan kuin pätkissä eteenpäin. Ja mikä ikävintä, viimeisen vuoden aikana vakituista kokoaikatyötä tekevien määrä on pudonnut 17 000 ihmisellä”, Laukkanen kirjoittaa. Hän kommentoi pääministeri Juha Sipilän väitettä, että hallituskaudella syntyi 140 000 työpaikkaa. Verovapaan apurahan määrä tulisi nostaa 30 000 euroon. Heistä vain 43 000 on jatkuvaa kokoaikatyötä tekevää palkansaajaa. kolumni Posti ja sanomalehtien jakeluyhtiöt leikkaavat työntekijöiden palkkoja siirtämällä työntekijöitä toisiin yhtiöihin ja huokeampien työehtosopimusten piiriin. työllisyys PAU hälyttää sopimusshoppailusta. Ei ole liikaa vaadittu, että julkinen sektori maksaa taiteilijan eli museon luovan sisällön suunnittelijalle ja toteuttajalle työt palkkatyönä. Vastikkeeton perustulo toisi taiteilijoille turvaa ja hyvinvointia pitkällä tähtäimellä, ja purkaisi myyttiä nälkätaiteilijuudesta. ”Työtuntien määrä on kasvanut, mutta ei vieläkään vuoden 2008 tasolle, eikä lähellekään vuoden 1990 tasoa.” KU Lue LiSää kanSanuutiSet.fi/4064719 erkki Laukkanen Työllisyyden rakenne 2/2015–2/2019, Tuhansia 1518 304 275 272 300 309 329 331 330 345 378 329 331 330 345 378 1524 1538 1598 1581 2015 2016 2017 2018 1000 1500 1500 2000 2500 2019 jatkuva kokoaikatyö määräaikainen työ osa-aikainen työ yrittäjät ja itsensätyöllistäjät Hallituskauden työllisyyden lisäyksestä suuri osa menee osa-aikaja määräaikaisten työsuhteiden piikkiin. Tällä hetkellä monet taiteilijat joutuvat kamppailemaan toimeentulostaan ja todella moni elää päivästä toiseen köyhyysrajan alapuolella. Jakajien palkkoja ollaan PAU:n mukaan leikkaamassa kolmanneksella. ”Yli 60 prosenttia kahden viimeisen vuoden aikana syntyneistä uusista työpaikoista on osa-aikatyötä tai määräaikaista kokoaikatyötä. Taiteen ja kulttuurin määrärahoja olisikin nostettava vähintään prosenttiin valtion budjetista. – Tämä on ammattiliittojen yhteinen asia ja ratkaisun avaimet ovat ammattiliitoilla. Myös taiteilijalle kuuluu turvattu toimeentulo yhdessä maailman rikkaimmista maista.. Toisin sanoen työllisyyden rakenne on heikentynyt, kuten kuviosta näkyy. Yli 60 prosenttia niistä on osa-aikatyötä tai määräaikaista kokoaikatyötä, kirjoittaa ekonomisti Erkki Laukkanen Kansan Uutisten verkkolehdessä. Rahoituksen epävarmuus voi johtaa siihen, että omaa työtä alihinnoitellaan tai sitten näyttelyja galleriakorvaukset maksetaan siinä pelossa, että niistä kieltäytyminen sulkee tärkeitä ovia tulevaisuudessa. UP/KU Lue Lisää kansanuutiset.fi/4064050 ”ammattiliittojen yhteinen asia” työehtoshoPPailu Kokoaikatyötä tekevien määrä laskee UUsia työPaiKKoja on syntynyt kahden viime vuoden aikana. Niitä avaimia pitää käyttää, Postija logistiikka-alan unioni PAU:n puheenjohtaja Heidi Nieminen sanoo. Se pahimmassa tapauksessa syö inspiraatiota ja tukahduttaa taiteellista vapautta ja luovuutta. Lähde: SoSiaaLibarometri sosiaalityöntekijöistä katsoo nuorten hyvinvoinnin heikentyneen. Samaan aikaan monen arki koostuu silpusta, kun toimeentuloa kerätään eri lähteistä, satunnaisilla keikkatöillä, opetustöillä, konsultoinneilla, sosiaalietuuksilla, toimeentulotuella ja ankarasti kilpailuilla apurahoilla
TI-PE klo 9-16 Haemme talouspäällikköä vastaamaan SEL:n taloudesta ja omaisuuden hoidosta. kaakkois-suomi.vasemmisto.fi Lounas ilmoittautuneille klo 11. savo-karjala.vasemmisto.fi Lounas ilmoittautuneille klo 11. 044-721 0320 info@kansanarkisto. klo 19.00 piiritoimistolla, Väinönkatu 28 B. Lisätietoja antaa liittopuheenjohtaja Veli-Matti Kuntonen, p. Katso koko ilmoitus osoitteesta www.selry. www.kansanarkisto. Porin JHL ry sääntömääräinen kevätkokous pidetään 25.4 klo 18.00 Eteläpuisto 12 Kokouksessa käsitellään sääntöjen määräämät asiat. Vaaliarvio ja eurovaalit Tervetuloa! Savo-Karjalan Vasemmisto ry:n sääntömääräinen kevätpiirikokous la 27.4. Esillä sääntömääräiset asiat. Talouspäällikkö toimii talousosaston esimiehenä ja liiton johtoryhmän jäsenenä. 0400 611 882. . 36 | KU 15 /2 01 9 Palvelukseen halutaan Kokouksia Jyväskylän Vasemmisto ry vuosikokous torstaina 25.4. klo 12 Kumppanuustalo Viikari (Mariankatu 24), Kotka. Kaakkois-Suomen Vasemmistoliitto ry:n sääntömääräinen kevätpiirikokous su 28.4. klo 12 Kaivosravintola Takomo (Takomotie 1), Outokumpu. tallentaa työväestön ja järjestöjen historiaa avoinna kaikille kansalaisille Kansan Arkisto Vetehisenkuja 1 00530 Helsinki p. Tervetuloa ! Hallitus UUDENLAINEN LUKUKOKEMUS JOTA JATKOSSAKIN ON HYVÄ VAALIA VAALITARJOUS Lehdet 2kk vain 20 € Digilehti 1 kk vain 4,90 €. ja lähetä hakemus sekä ansioluettelo viimeistään 10.5.2019 klo 16 osoitteella veli-matti.kuntonen@selry. Toimintakertomus ja tilinpäätös sekä muut esille tulevat asiat
Olemme olleet jo 20 vuotta Naton yhteistyökumppani, eli hankittavat koneet eivät tätä lisää tai vähennä. Tämä on hyvä huomioida keskustelussa. On selvää, että korvaavia koneita tarvitaan jo uskottavan puolustuksenkin vuoksi. Kekäläinen Espoo On tarjottava kaikille vanhustenhoidossa nyt työskenteleville lähija perushoitajille vakinainen ja kokoaikainen työsuhde. Asumistukeen käytetään Suomessa moninkertaisesti enemmän valtion rahaa kuin asuntotuotantoon. On rakennettava tuntuvasti lisää kohtuuhintaisia asuntoja ja painettava siten asumisen hintaa alas. Toimituksen puhelin: 09 759 601. Koneiden hankintahinta on joka tapauksessa todella korkea. Silja Paavola SuPer Nuorten politiikkainnostus on nyt ennätystasolla, ja jatkoa tulee seuraamaan. Yhteiskunnallisen asuntotuotannon määrää kasvukeskuksissa pitää lisätä niin, että 40 prosenttia uudisrakentamisesta on julkisesti tuettua ARA-tuotantoa. Myös verkkosivuilla keskustellaan. Jos nimimerkin käyttö on perusteltua, kirjoittajan nimi on kuitenkin saatettava toimituksen tietoon. Asumistukea ja asumiseen kohdistuvaa toimeentulotukea maksettiin viime vuonna noin 2,4 miljardia euroa. Alustavissa arvioissa konetyypistä riippuen koneet työllistävät noin kahdentuhannen henkilötyövuoden verran vuosittain. Rakennuttaja velvoitetaan siihen, että tuleva vuokra on tietyissä rajoissa. On selvää, että ainakin osa hävittäjien huollosta ja ylläpidosta pystytään toteuttamaan Suomessa. Henri Ramberg Rovaniemi UUdellamaalla tarvitaan alkavalla eduskuntakaudella reippaasti lisää kohtuuhintaista asuntotuotantoa. Ilmassa on ollut myös, että koneiden hankinnan jälkeen olemme taas lähempänä Nato-jäsenyyttä. Vastapainona on suomalaisen osaamisen hyötyminen kaupoista. Peräänkuulutankin vastuullista ja asiapohjaista keskustelua aiheesta tosiasiat huo mioon ottaen. l Turja Lehtonen Turku Erikoissairaanhoidon yksityistäminen kaatui siksi, että se ei olisi kyennyt hoitamaan tehtävää kokonaisvaltaisesti. Suomen lähtökohtana on tilata 64 monitoimihävittäjää. Politiikka KU 15 /2 01 9 | 37 Juttujen enimmäismitta on 60 konekirjoitusriviä eli noin 3 000 merkkiä välilyönteineen. Toimituksella on oikeus lyhentää kirjoituksia. Itse en ole jäsenyyden kannattaja. Pääsääntöisesti julkaisemme vain omalla nimellä kirjoitettuja tekstejä. Wienissä tiedetään tulevien asuntojen vuokrahinnat jo siinä vaiheessa, kun rakennuttaja lyö kuokan maahan. Kuvassa ilmavoimien henkilökuntaa. Jopa neljännes wieniläisistä asuu kaupungin asunnoissa, joiden keskimääräinen neliöhinta on vain noin 5,60 euroa. Nykyiset poliitikot ja kansanedustajiksi mielivät käyvät huutokauppaa siitä, pitääkö hävittäjiä ylipäätänsä ostaa ja jos niin kuinka monta. Markku J. Lisämausteensa julkisuudessa käytyyn keskusteluun on tuonut eduskuntavaalien läheisyys. Keskustelu on aina hyvästä, mutta tosiasioita ei pääse karkuun. Suomessa ei ole lähtökohtana, että rakennuttaja velvoitetaan johonkin tiettyyn markkinahintaan, mutta jos se on mahdollista Itävallassa, tottakai se on mahdollista täälläkin. Kun kaupunki omistaa palasumisen hinta alas Suomi tarvitsee hävittäjiä Kirjoittajan mukaan hävittäjät työllistävät. Lähettämällä kirjoituksesi postitse osoitteella: kansan Uutiset Pl 64 00501 Helsinki Sahkopostitse osoitteeseen lukijoilta@kansanuutiset.fi osallistu keskusteluun Suomi on korvaamassa uusilla monitoimihävittäjillä vuosina 1995–2000 käyttöön otetut Hornetit, joiden 30 vuoden elinkaari on täyttymässä vuoteen 2030 mennessä. Lisää yhteystietoja sivulla 2. Tarjoukset koneista jätti viisi valmistajaa. Otteita näistä keskusteluista voidaan julkaista lehdessä. Lisäksi Wienin kaupungilla on todella iso rooli vuokra-asuntomarkkinoilla. Asumisen hintaa voitaisiin alentaa myös eduskuntakauden mittaisella määräaikaisella vuokrankorotusjarrulla, joka hillitsisi asumisen hinnan nousua kasvukeskuksissa. Katseet kannattaisi heti uuden eduskuntakauden aluksi kääntää Itävaltaan, jonka pääkaupungissa Wienissä uudisrakentaminen keskittyy pääasiassa vuokra-asuntojen tekemiseen. On huomioitava, että rahoitus jakaantuu usealle kymmenelle vuodelle, eikä näin vain yhdelle budjettikaudelle. Sen sijaan asuntojen rakentamisen tuotantotukina valtio maksoi viime vuonna korkotukea alle 4 miljoonaa euroa. Lopullinen päätös hankinnoista tehdään vuonna 2021. Uusien hävittäjien arvioidaan olevan käytössä aina 2060-luvulle asti. Jokaisesta verkossa julkaistusta uutisesta voi avata keskustelun. Verkkolehti on osoitteessa www.kansanuutiset.fi Palautetta ja uutisvinkkejä voi antaa suoraan toimitukselle. Toimittajilla on henkilökohtaiset sähköpostiosoitteet muotoa: etunimi.sukunimi@kansanuutiset.fi. Tämä suhde pitää muuttaa. Le ht iK Uv a/ M ar tt i Ka in UL ai ne n. Kaupunki omistaa valtaosan vuokra-asunnoista joko suoraan tai vain matalaa voittoa tavoittelevien rakennuttajien kautta
Jorma Härkönen Lappeenranta. Näin saadaan hoitoyksiköiden työvuoroihin lisää hoitajia heti. Oikea laki pitää sisällään myös sanktiot ja selvät oikeudet. Toki isänmaallisuus on tärkeä lähtökohta, mutta se näyttää moäänioikeutettu ratkaisee vaNhusteNhoidoN hoitaJamitoitus saadaan helposti kuntoon hoitajien työoloja ja -ehtoja parantamalla. Tämä on mahdollista sitovan MAL-sopimuksen ja tulevan hallitusohjelman kautta. Kannattaisiko miettiä äänestyspäätöstään tältä kannalta. Teatteriin nimeltä eduskunta ovat nyt valintakokeet alkaneet, muistakaa hyvät kanssakulkijat, kuinka meille luvattiin jo kahdeksan vuotta sitten muun muassa toimiva vanhuspalvelulaki ulkoiluineen ja ihmisarvoisen vanhuuden kera, mutta saimme pelkkiä suosituksia vilisevän ”vanhuspalvelulaiksi” kutsutun vanhuksia pilkkaavan ”asetuksen”. Juha Tuominen Kaarina laatujärjestelmä terveydenhuoltoon ma amme elä ä ratkaisun aikaa: mihin suuntaan äänestäjät tahtovat kansallista elämäänsä jatkaa. Soten laatutavoitteita en kuullut, mutta sen miljoonilla olisi voinut palkata henkilöstöä ja nostaa hoitajien palkkoja. Nostaa Niskavillat pystyyn, kun joku päättäjä on kertonut olevansa heikon ihmisen puolella, mutta ei kuitenkaan kestä heikkoutta, kun sitä näkee, vaan katsoo läpi sormien valtakoneistoa, joka toimii kavaluuksia kylväen ja ihmisoikeuksia polkien. Kestää aikansa kunnes saadaan koulutettua riittävästi lääkäreitä jonojen purkuun. Jokainen ääni on nyt tärkeä mielipiteen ilmaisu. Harva suomalainen halunnee toimintaa, jolle ominaista on haistella maailman haitallisia poliittisia ääri-ilmiöitä ja mennä niiden mukana kaaoksenomaisessa hurmiossa. Suomen lähija perushoitajaliitto SuPer on vaatinut, että vanhuspalvelulakiin kirjataan vanhustenhoidon koulutetun hoitohenkilökunnan vähimmäismitoitus. Politiikka 38 | KU 15 /2 01 9 Wienissä tiedetään tulevien asuntojen vuokrahinnat jo siinä vaiheessa, kun rakennuttaja lyö kuokan maahan. Tehokkain tapa ehkäistä myös asunnottomuutta ja eriarvoisuutta on lisätä merkittävästi kohtuuhintaisten ARA-vuokra-asuntojen määrää pääkaupunkiseudulle. Yksityisissä hoitoyksiköissä kyse on liikevoiton maksimoinnista hyvän hoidon kustannuksella, julkisissa palveluissa kuntien kohtuuttomista säästötavoitteista. Kokoomus on perustellut terveydenhoitoon tarkoitettujen rahojen siirtämistä pörriäisille sillä, että siten saadaan jonot purettua. Tutkimusten perusteella julkinen terveydenhoito on taloudellisesti tehokkaampaa ja kilpailukykyinen myös laadun suhteen. Itse äänestän rauhanomaisen yhteistyön, oikeudenmukaisuuden, tasa-arvoisuuden, toisista välittämisen, koulutuksellisesti kehittyvän ja työllistävän yhteiskunnan puolesta. Korjaustoimet eivät ole vaikeita, eivätkä ne heikennä muita vanhusja sosiaalihuollon palveluja. Haluammeko maahan vakautta vai häilyvää mielipiteisiin vaikuttamista ja ennalta arvaamatonta epäjohdonmukaista toimintaa. Kuntoon laitettu laatujärjestelmä ei ollutkaan yrityksille jatkuva kuluerä vaan välttämättömyys sujuvalle työnteolle ja laadukkaille tuotteille. Pia Lohikoski Vasemmistoliiton puoluevaltuuston puheenjohtaja kokoomukseN puheeNJohtaa Petteri Orpo lupasi 200–300 miljoonaa jonojen purkuun. Vanhustenhoidon työvoimatarpeisiin ei ole järkeä yrittää vastata haalimalla ulkomailta suomen ja ruotsin kieltä osaamattomia työntekijöitä, joiden koulutus ei täytä suomalaisia vaatimuksia. Kun hoitajalla on vakinainen ja kokoaikainen työsuhde, hän voi elättää itseään ja perhettään työnteollaan sekä suunnitella tulevaisuuttaan. Tämä maa vaatii nyt politiikan eheytyksen ja eduskuntatyöskentelyn arvovallan palautuksen. Samalla varmistetaan, että Suomessa on riittävästi osaavia hoitajia myös tulevaisuudessa. Tämä parantaa hoitoalan vetovoimaa ja kasvattaa alalle hakeutuvan koulutetun työvoiman määrää. hoitajamitoitus ei vaadi ihmeitä Mieluummin kannattaa laittaa hoitoalan palkkaus sekä työehdot ja -olosuhteet kuntoon. vuoNNa 1995 laatukurssilla laatuguru kertoi tarjonneensa terveydenhuoltoon laatujärjestelmää turhaan useamman kerran ja viittasi alan byrokratiaan ja valtahierarkiaan. Uutena ilmiönä näissä vaaleissa on noussut pinnalle rikoksista tuomittujen huomattava osuus eduskuntaehdokkaissa. Tämä vaarantaa vakavasti sekä hoidettavien potilasturvallisuuden että hoitajien jaksamisen ja työturvallisuuden. Hyviä ohjeita, hyvin toimivia tiimejä ja hoitokäytäntöjä on varmasti eri puolilla hoitoja hoiva-alaa jo olemassa, mutta se ei tarkoita vielä ollenkaan kokonaisvaltaista laatujärjestelmää. Kekäläinen Espoo minne satojen miljoonien ”säästöt”. Vihapuheet ja vihan lietsonta on vakava haitta. Alkujaan konepajoihin kehitetyn laatustandardin kehitys helpotti sen käyttöä. Erikoissairaanhoidon yksityistäminen kaatui siksi, että se ei olisi kyennyt hoitamaan tehtävää kokonaisvaltaisesti, vaan julkinen terveydenhoito olisi kuitenkin joutunut ottamaan vastuulleen vaikeimmat tehtävät. Vain tällä tavoin varmistetaan, että vanhustenhoidon työpaikoille saadaan riittävä määrä osaavia lähija perushoitajia myös tulevaisuudessa. Kun nämä epäkohdat korjataan, iso joukko ammattitaitoisia lähija perushoitajia palaa töihin hoitoalalle. Ensin on tarjottava kaikille vanhustenhoidossa nyt työskenteleville lähija perushoitajille vakinainen ja kokoaikainen työsuhde. Esimerkiksi lääketeollisuudella, testilaboratorioilla ja lääketieteellisiä laitteita valmistavilla yrityksillä on kullakin laatujärjestelmänsä. Liian suuri osa heistä on tehnyt tämän valinnan siksi, että heidän koulutustaan vastaavan työn palkkaus, arvostus ja työolot ovat huonoja, ja tarjolla on usein vain epätyypillisiä työsuhteita. Isänmaallisiksi itseään markkinoivat ja sirpalepuolueet ovat näille ilmiöille olleet otollisia kohteita. Jorma Talikka Janakkala Jokaisella ihmisellä pitää olla ihmisarvo! jon, se vaikuttaa alentavasti myös yksityisten toimijoiden vuokratasoon. Silja Paavola puheenjohtaja Suomen lähija perushoitajaliitto SuPer ry nille olevan hämäävässä tarkoituksessa ylikorostettua retoriikkaa. Lähes kaikki eduskuntapuolueet ovat kertoneet haluavansa lakisääteiseksi vähimmäismitoitukseksi 0,7. Kestää aikansa kunnes saadaan koulutettua riittävästi lääkäreitä jonojen purkuun. Riittävä hoitajamitoitus alittuu vanhustenhoidossa liian usein. Nämä rahat jäivät ”yli”, kun sote kaatui. Mikä on päätöksesi eduskuntavaaleissa . Oikeudenmukaisuutta ja kansan yhtenäisyyttä on parannettava niin, että heikoimmatkin tuntevat olevansa arvostettuja kansalaisia. Ero teollisuuteen ei voi olla niin suuri, että alalle eivät sopisi laatuvaatimukset. Ilmeisesti Orpo käyttäisikin nuo sadat miljoonat ostopalveluihin, jolloin ne päätyisivät voittoa tavoittelevien, usein ulkomaisten sijoitusyhtiöiden holveihin verottamattomina. Niitä voi käyttää osana rakennettua laatujärjestelmää, ja auditoinnin pitäisi tapahtua syntynyttä laatukäsikirjaa ja mahdollista ulkoistussopimusta vastaan. Sisäiset ja ulkoiset tarkastukset (auditit) auttavat vastaamaan myös tulevaisuuden bisneshaasteisiin. Tällä hetkellä kymmeniätuhansia koulutettuja hoitajia työskentelee muulla kuin hoitoalalla. Markku J
Uusi sijoitusmahdollisuus Merkintä 4.2.2019 alkaen, merkintähakemukset Oma Tradekassa Osuuskunta Tradekan tuotto-osuus on osuuskuntalain mukainen sijoitusmahdollisuus osuuskunnan omaan pääomaan. Yhden tuotto-osuuden hinta on 100 euroa ja osuuskunnan jäsen voi merkitä niitä 1–300 kpl:tta eli 100–30 000 euron arvosta. Tradekan tuotto-osuusannin merkintäaika on 4.2.–31.12.2019 ellei antia tätä ennen keskeytetä. Tradekan tuotto-osuusesitteen, annin ehdot ja lisätiedot sekä ohjeet merkintähakemuksen tekemiseksi löytyvät Tradekan verkkosivuilta osoitteesta tradeka. Osuuskunnan hallitus on vahvistanut sen tuottotavoitteeksi 3,5 %:n koron. Osuuskunta Tradeka laskee liikkeelle 200 000 tuotto-osuutta. Tradekan tuotto-osuusmerkintää harkitsevan jäsenen tulee huomioida, että tuotto-osuudella ei ole pääomaturvaa eikä se kuulu talletussuojan piiriin. Kerätyt varat on tarkoitus siirtää Tradeka-Yhtiöt Oy:lle käytettäväksi yhtiölle vahvistetun strategian mukaisten omistuskategorioiden sijoituskriteerit täyttäviin sijoituksiin. Tradekan tuotto-osuuksia voivat merkitä vain osuuskunnan 18 vuotta täyttäneet henkilöjäsenet ja yhteisöjäsenet. Sijoitukseen sisältyy riski tehdyn sijoituksen menettämisestä kokonaan tai osittain. /tradekan-tuotto-osuus. Tuotto-osuuksille maksettavasta korosta päätetään vuosittain ja tuottotavoitetta voidaan muuttaa. Korkoa voidaan maksaa ensimmäisen kerran keväällä 2020 pidettävän osuuskunnan edustajiston kokouksen jälkeen. Se on uusi mahdollisuus hyötyä oman osuuskunnan liiketoiminnan tuloksesta. Tradekan tuotto-osuus Tuotto-osuuksien merkintä oma.tradeka. Tradekan tuotto-osuus on tarkoitettu pitkäaikaiseksi sijoituskohteeksi tuottamaan vakaata vuosittaista tuottoa niitä merkinneille osuuskunnan jäsenille