Ahtaita lokerointeja vastaan Eikö ihminen koskaan pääse irti syntymässä saamastaan kategoriasta, kysyy suomalaiskirjailija Pajtim Statovci. s.?2 > Gulag syntyi Solovetskin saarella 1918 s.?12 Neljä naista, neljä taustaa, neljä tarinaa s.?16 Portugalin Bloco sietää kriisin takia demarihallitusta s.?20 N o 2 K a n n e n k u v a : Ja rn o M e la Perjantai 13.1.2017 | 3,5 € | 2-003251-172 www.kansanuutiset.fi Guardian: Hakkerointiraportin oudot todisteet s.?10
– Kun albaaneja virtasi Italiaan 1990-luvun alussa, lehdissä kirjoitettiin, että siirtolaisia täytyy auttaa. Kosovolaistaustainen Pajtim Statovci kieltäytyy kliseisestä ”maahanmuuttajakirjailijan” roolista. Opiskelee yleistä kirjallisuustiedettä Helsingin yliopistossa sekä elokuvaja televisiokäsikirjoittamista Aalto-yliopiston Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulussa. – Hahmoni pakenevat sellaista maailmaa ja tilaa, jossa he eivät pääse ääneen sellaisina ihmisinä kuin kokevat olevansa. Asuu Helsingissä. Tiranan sydän tulee lähelle afroamerikkalaisen kirjallisuuden Grand Old Ladyn Toni Morrisonin (s. Facebookissa kiertää video, jossa eri etnisistä taustoista tulevien lasten eteen asetetaan nukkeja. Perheet myyvät omaisuuttaan kaduilla, isät tyttäriään ihmissalakuljettajille. Sama identiteettipeli jatkuu monikerroksisessa romaanissa myöhemminkin. Kameleonttien kirjallisuutta Taloudellinen ahdinko ei ole ainoa syy, joka ajaa Bujarin ja Agimin pitkälle odysseialleen. Maahanmuuttajaperheiden sukupolvikuilu Statovcin esikoisessa Kissani Jugoslavia (Otava 2014) on kyse kosovolaisen maahanmuuttajaperheen tragediasta Suomessa. Lapset oppivat kielen monesti paremmin kuin omat vanhempansa ja saattavat joutua auttamaan vanhempiaan arjen pyörityksessä, kuten lomakkeiden täyttämisessä, jotka eivät kuulu lasten tehtäviin. Bujar ja Agim kokevat, että media on demonisoinut heidän kotimaansa. – Miksi on eri asia sanoa olevansa tanskalainen tai ranskalainen kuin irakilainen tai turkkilainen. Hän laastaroi sisäistä tyhjyyttään, itseinhoaan ja kiukkua kaikkia vastaan nettideittailulla ja yhden illan homosuhteilla. Pian sävy muuttui negatiivisemmaksi. He alkavat hävetä albanialaisuuttaan, sitä, että joutuvat koko ajan taistelemaan niitä mielikuvia vastaan, joita oma kansallisuus synnyttää. Morrisonin köyhiä mustia ja Statovcin albaanisiirtolaisia yhdistää palava halu elää ilman nöyryytystä ja itsekunnioituksen puutetta. Varsinkin kun heillä on seksuaalinen tai sukupuolinen toiseuskokemus itsessään. ”Valkoisena neekerinä” Suomessa pidetty Bekim E nver Hoxhan (1908–1985) Albania oli kummajainen kommunistimaiden joukossa. Pitää näpistellä ja asua kaduilla, tehdä hanttihommia, sietää työnantajien välistäveto ja seksuaalinen lähentely. Totaalisessa umpiossa luotiin katse menneeseen, albaanien eli ”kotkan poikien” muinaisiin illyrialaisiin juuriin. Syntynyt 1990 Kosovossa, kaksivuotiaana Suomeen. He sulkevat kotioven takanaan, jättävät albaaniuden ja lähtevät etsimään itselleen sopivampaa identiteettiä, Statovci linjaa. Palava halu elää kuin muutkin Statovcin nuorukaiset joutuvat elämään läpi Italian median asennemuutoksen. Media, kauneusihanteet ja mainokset syöttävät meille rodullistettua maailmankuvaa, Statovci pohtii. Molemmat etsivät sukupuolista identiteettiään kunniamurhien ja machokulttuurin Albaniassa. 2 13.1.2017 kansallisuuttaan ja sukupuoltaan lennossa. Bekim-pojalle ja hänen sisaruksilleen on elämä jo valmiiksi suunniteltuna: ammattikoulutus, perinteiset miehen ja naisen mallit, lopulta paluu Kosovoon. Tällaisessa tilanteessa pidän todennäköisenä sitä, että vanhempi sukupolvi kääntyy herkemmin sisäänpäin, pitämään kiinni niistä arvoista ja asenteista, jotka kotimaassa ovat vallinneet lähdön hetkellä. aneeraavia nuorukaisia ei enää pidetä katulapsina, vaan virkamiesten poikina tai italiaisturisteina. Hän vaeltelee Roomassa, Berliinissä, Madridissa ja New Yorkissa. Rantakadulla . Kesällä 1990 kotkan pojat ovat ilman siipiä. Hoxhan ankara uskonnonvastaisuus on tiessään, kirkot ja moskeijat vetävät jälleen kävijöitä. Haikaillaan La Bella Italiaan, jossa elämän kuvitellaan olevan helpompaa ja huolettomampaa. . Olla kuin kaikki muutkin, ja sulautua niihin onnellisiin. – Kuilu, joka voi kasvaa maahanmuuttajaperheissä eri sukupolvien välille, on aika vaarallinen. Kaverukset Bujar ja Agim lähtevät etsimään onnea ja Eurooppaa, mutta jo veneen hankkiminen Adrianmeren ylitykseen on työn takana. Lopulta hän päätyy Suomeen ja Idols-tyyliseen kykyjenetsintäkilpailuun, jossa menestyy laulutaitojen puutteesta huolimatta. Polttopisteessä on yksilöiden kokemus, se, kun joutuu häpeämään ja peittelemään omaa syntyperäänsä. Hoxha rakennutti miljoona bunkkeria suojaksi lännen ja idän imperialisteja vastaan. Myyttinen sankarikansa ei tarvinnut muuta maailmaa. . Videossa kaikki lapset ajattelevat kuin sisäsyntyisesti, että hyvä ja kaunis nukke on valkoinen ja paha nukke tumma. Patologinen valehtelija ja hyväksikäyttäjä muuttaa nimeään, TEKSTI JANI SAXELL KUVA JARNO MELA Kissani Jugoslaviassa hämmästellään sitä, etteivät suomalaiset tunnu tajuavan, miten toivotonta elämä suurimmalle osalle maailman ihmisistä on. Hän aikoo kuitenkin jatkossakin kirjoittaa identiteetistä, seksuaalisuudesta ja siirtolaisuudesta. Perheen tuhlaajapoika Bekim pistää isältä saadut rahat tatuointeihin, lävistyksiin ja alkoholiin. Välit menivät lopulta poikki kumpaankin. Tässä on Pajtim Statovcin, 26, toisen romaanin Tiranan sydän (Otava 2016) alkuasetelma. Jatkoa etusivulta > Pajtim Statovci . – Halusin kritisoida tosi-tv-maailman toimintaperiaatteita, sitä, miten tuotantoyhtiöt rakentavat ilmiöitä yksilöiden tragedioista täysin tietoisina siitä, että ovat luomassa heistä keinotekoista tarinaa. Osaahan hän kertoa koskettavan tarinan itsestään. Tiranan sydämen mieleenpainuvassa kohtauksessa kaveruksilla on kerrankin varaa hankkia uudet vaatteet ja peseytyä. Kahden romaaninsa eettisenä julistuksena hän pitää olemisen ja mielipiteen vapautta. Teokset: Kissani Jugoslavia, 2014 ja Tiranan sydän, 2016.. Kommunismin tilalla on armoton eloonjäämistaistelu. 1931) teemoja. Nähtiin vain rötökset, kurjuus ja irtolaisuus, ruvettiin laskemaan, kuinka paljon Italia joutuu kaikesta maksamaan. Bujar ja Agim vaihtuvat arvoitukselliseksi jäävään minäkertojaan. Isä-Bajram vieraantuu lapsistaan, synttärit, koulunaloittamiset ja pyöräilemään oppimiset menevät ohi. Kansantasavalta lähestyi ensin Neuvostoliittoa, sitten Maon Kiinaa
Utooppinen pohjavire Statovci on piirua vaille valmis yleisen kirjallisuustieteen opiskelija Helsingin yliopistosta. Portti avoinna fantasiaan Kissani Jugoslavia ei olisi kirjana oma vikuroiva itsensä ilman maagisrealistisia, absurdistisia ja fantastisia elementtejä. Se paitsi leimaa, myös vahingoittaa kirjailijan kuvittelemisen vapautta. Maahanmuuttajakirjailijaksi hän ei halua leimaantua. Ei haluja mielipideautomaatiksi Kosovon albaani Statovci tuli Suomeen perheensä mukana kaksivuotiaana. Niin kuin 1900-luvun alussa ei olisi mitenkään voitu arvata, että uudella vuosituhannella keskustellaan transsukupuolisuudesta ja seksuaalivähemmistöjen oikeuksista. Tällaista morsianta olisi mahdotonta esitellä vanhemmille, koska kissa on Kosovossa epäpuhdas eläin. Ei ole mikään ihme, että Statovcin suosikkeja ovat Morrisonin ohella venäläinen Mihail Bulgakov ja Latinalaisen Amerikan maagiset realistit, Gabriel García Márquez ja Isabel Allende. Balkanin maiden äärimmäisyyksien ajat ovat siis aiheita, joita hän lähestyy periaatteessa kuin kuka tahansa kirjailija: tarvitaan loputtomasti pohjatyötä, lukemista, ihmisten jututtamista ja matkailua alueen maissa. Entisen Jugoslavian hajoamissodat ja vaikea yhteiskunnallinen tilanne vetävät minua puoleensa, koska ne ovat osa sitä kulttuurista perintöä, jonka olen saanut ylhäältäpäin. päätyy toivomaan täydellistä nimettömyyttä, historiattomuutta ja nenänsä ja poskipäidensä korjailua plastiikkakirurgin vastaanotolla. Kosovon albaani Pajtim Statovci tuli perheensä mukana Suomeen kaksivuotiaana. Rakkaudesta, sodasta tai sairaudesta, mistä ikinä. Täytyykö ihmisten maailman tappiin asti kuulua kategorioihin, jotka meille on syntymässä annettu: etniseen ryhmään, uskontoon, sukupuoleen ja kulttuuriin. Hänen sopeutumisensa suomalaiseen yhteiskuntaan on siis mennyt ainakin ulkoisesti paremmin kuin maailmojen väliin kuljeksimaan jäävillä romaanihenkilöillään. – Ruotsissa maahanmuuttajakirjailijatermistä on luovuttu. – Onhan niissä kirjoissa eettinen julistuksensa, olemisen ja mielipiteen vapauden puolesta. Ravintolassa Bekim tutustuu puhuvaan kissaan, joka on kaikessa häikäilemättömyydessään riemastuttava ilmestys: ylipainoinen lonkeronlipittäjä, kylpyhuoneessa ja karaokebaareissa viihtyvä diiva, elokuvafriikki ja valistus. en hengenheimolainen. Ikään kuin se olisi nimenomaan kulttuurisen taustan vuoksi hänen velvollisuutensa. ”Maahanmuuttajakirjailijan” rooliin Statovci ei mahdu, vaikka sitä on hänelle julkisuudessa tarjottu Kissani Jugoslavian menestyksen jälkeen. – Ajattelen, että kaunokirjallisuus kertoo aina ihmisistä, jotka ovat saaneet jollain tavoin nenilleen. Kissani Jugoslaviassa hämmästellään sitä, etteivät suomalaiset tunnu tajuavan, miten toivotonta elämä suurimmalle osalle maailman ihmisistä on. Bekim ottaa lemmikikseen kuningasboan, antaakseen itsensä kaltaiselle orvolle pirulle kodin. ” Kuilu, joka voi kasvaa maahanmuuttajaperheissä eri sukupolvien välille, on aika vaarallinen.”. – Valehtelisin jos väittäisin, ettei henkilöhistoriallinen taustani olisi vaikuttanut näihin aihevalintoihin. loso. Tuskinpa me osaamme ennustaa sitä, mitkä ajatukset ovat tapetilla viidenkymmen tai sadan vuoden päästä. Opinnot Aalto-yliopiston elokuvaja tv-käsikirjoittamisen linjalla ovat vasta alkuvaiheessaan. Pidän kohtuuttomana sitä, että ”maahanmuuttajakirjailijan” oletetaan antavan mielipiteensä esimerkiksi pakolaiskriisistä. Teos voitti Helsingin Sanomien esikoiskirjapalkinnon, sitä ollaan kääntämässä tai käännetty jo 11 kielelle. Samalla Statovcin rivien väleissä tuntuu puhaltavan tietty utooppinen pohjavire, toive toisenlaisesta maailmasta. Kirjailija pitäisi nähdä luovana yksilönä eikä kulttuuriperimänsä edustajana, jollaiseksi julkinen puhe hänet usein niputtaa. 3 13.1.2017 Onnellisia loppuja Statovcin kirjoista ei löydy
Pääministerin sanojen ja tekojen ristiriita tässä asiassa on vähäpätöinen verrattuna yhä pahemmalta näyttävään valtion ja Sipilän lähipiirin intressien kietoutumiseen yhteen. Sipilällä riittää selvitettävää . Kaikelle edellä kerrotulle voi olla täysin luonnollinen ja viaton selitys. Ministerin – ja vielä pääministerin – aseman käyttö omien tai sukulaisten bisnesten edistämiseen olisi aivan toista luokkaa. Sipilä oli valmis antamaan sen vaikka heti joulun jälkeen. Soteuudistuksen arvostelu on puolestaan levinnyt kokoomukseenkin. Ei pidä enää paikkansa, ettei Suomessa kukaan eroa tapahtui mitä tahansa. Sitä odotellessa hänen olisi syytä ottaa tukiopetusta esteellisyyssäännöksissä. Hän on myös toiminut yhtiön neuvonantajana ja omistajana ennen poliittista uraansa. Liikemiehen ja poliitikon ero ei ole hänelle vieläkään selvä. Viime viikolla tosin selvisi, että ainakin loppiaisviikolla Sipilä kuitenkin oli lomalla. Sipilän kohdalla ei ole näyttöä mistään koplauksista, mutta epäily puolueettomuudesta on syntynyt. Kahdet vaalit vuonna 2017. PÄÄKIRJOITUS LEHTIKUVA/VALTIONEUVOSTO / TEAM FINLAND. Täällä ovat ministerit viime vuosina eronneet golfkenttien rahoittamisen, tyhmien tekstiviestien ja pimeästi tehtyjen remonttien takia. Sipilä itse on antanut yhtiölle 750 000 euron hätälainan vuonna 2011. kai.hirvasnoro@kansanuutiset.. 4 13.1.2017 Kysymys on vakava. Chempoliksen tarkoituksena on jalostaa bambusta biopolttoaineita. Sipilällä on uutta selvitettävää niin paljon, että eduskunnalle annettavan selvityksen siirtyminen helmikuuhun on hyvä asia. Yhteensattumia on kuitenkin jo liikaa. Oikeusasiamies selvittää parhaillaan Sipilän esteellisyyttä Terrafame-kaivosyhtiön rahoituspäätöksessä, koska tämän sukulaisten osittain omistama Katera Steel on tehnyt bisnestä Terrafamen kanssa. Niihin kuuluu myös se, että pääministeri Sipilä otti aivan poikkeuksellisesti itselleen valtion omistajaohjaussalkun kevään 2015 hallitusneuvotteluissa. . Myös talouslinjasta on erimielisyyttä. Herää kysymys, oliko tarkoituksena jokin muukin kuin oman bisnesosaamisen tuominen valtionyhtiöiden hallinnointiin. Pääministeri Juha Sipilä ja Fortumin Markus Rauramo Intiassa 13.?2.?2016. PS.. Kyse oli siitä, milloin hän antaa eduskunnalle opposition vaatiman selvityksen Terrafame-yhteyksistään. Vertailukohtaa on haettava 1990-luvulta, jolloin ministeri Kauko Juhantalon koplaukset veivät hänet valtakunnanoikeuteen. Osallistu keskusteluun! www.kansanuutiset.fi f Pääministeri painii omien sotkujensa kanssa samaan aikaan, kun hänen suojattinsa Anne Berner ajaa itseään ja hallitusta suohon liikenneverkkohankkeillaan. Tiistaina Sipilä tiedotti lastensa omistaman Fortel Investin luopuneen omistuksestaan Katera Steelistä. Lisää kierrettä uutinen sai, kun puolestaan Yle paljasti valtionyhtiö Fortumin pelastaneen konkurssikypsän Chempoliksen viime syksynä. –?MINULLA EI ole joulutaukoa missään tapauksessa, joten minulle passaa kaikki työnteko, pääministeri Juha Sipilä sanoi jouluviikolla. Sipilä tiedotti asiasta samana päivänä, jolloin Iltalehti kertoi hänen lastensa myös osittain omistaman Chempolis-yhtiön saaneen 110 miljoonan euron tilauksen Intiasta pääministerin viime talvena tekemän vienninedistämismatkan avittamana
Myös sillä on katsottu olevan merkitystä, että on asianosaisen julkinen vihamies tai hyvä ystävä, hän täsmentää Kansan Uutisille sähköpostitse. Se on saanut miljoonia euroja yritystukia ja tehnyt toimintansa aikana 15 miljoonan euron tappiot. Jääviydelle ei perusteita Vaasan yliopiston julkisoikeuden professori Eija Mäkinen käsitteli ennen loppiaista laajasti pääministerin esteellisyyden mahdollisuutta blogikirjoituksessaan. Useat yhtiön julkistamat sopimukset ovat jääneet toteutumatta, eikä tuottoja ole syntynyt. Tiistaina Sipilän Twitter-viestistä ilmeni, että pääministerin lapset ovat kohun myötä luopuneet sijoitusyhtiönsä viiden prosentin omistuksesta Katera Steelissä. Mäkinen arvioi, että puolueettomuuden vaarantavan tilanteen pitäisi koskea nimenomaan Terrafamelle myönnettyä rahoitusta, ja silloin väitetty hyötysuhde on korkeintaan välillinen. Yle kiinnitti huomiota siihen, että Chempolisin Tekesiltä saamat tuet loppuivat saman tien vuoden 2011 jälkeen, kun valtiontalouden tarkastusvirasto oli todennut, etteivät rahoitusohjelmat tuottaneet riittävästi vastinetta. Oikeusasiamies selvittää Kerroimme marraskuussa, että valtion kaivosyhtiö Terrafame tilasi Talvivaarallekin aiemmin urakoineelta ja pääministeriin yhteyksissä olevalta Katera Steeliltä purkumalminkuljettimia. Yle myös kertoi tiistaina, että Chempolis oli taloudellisissa vaikeuksissa syksyyn 2016 asti. Myöhemmin selvisi, että sopimuksen arvo on 0,5–1,2 miljoonaa euroa, mikä on pienelle yhtiölle merkittävä. Mäkinen huomauttaa tämän perusteen vaativan tapauskohtaista harkintaa. Se pelastui, kun valtionyhtiö Fortum sijoitti siihen kuusi miljoonaa euroa ja yksityisen sijoitusyhtiön Taalerin rahasto neljä miljoonaa. Åbo Akademin julkisoikeuden professori Markku Suksi arvioi aiemmin Ylelle, että pääministeri ei ollut esteellinen mutta hänen olisi tullut kiinnittää huomiota sen mahdollisuuteen Kansan Uutisten pyydettyä häneltä tietoja yhteyksistä Katera Steeliin. Helmikuussa Chempolis julkisti sadan miljoonan euron yhteishankkeen biojalostamon rakentamiseksi Intiaan. Iltalehti väitti tiistaina, että Sipilä edisti entisen sijoituskohteensa Chempolisin liiketoimintaa vienninedistämismatkalla viime helmikuussa. Pääministerille tuttu Chempolis on saanut miljoonia euroja yritystukia. Biopolttoaineiden jalostusta kehittävä Chempolis on mielenkiintoinen yritys. Sipilä kertoo saaneensa tiedon liikesuhteesta 21. – Kun luottamusta arvioidaan, ei ole täysin poissuljettua, etteikö tässäkin harkinnassa sukulaissuhteilla kokonaisarviossa voi olla merkitystä. Eduskunnan oikeusasiamies selvittää kanteluita asiasta. Johan Alén johan.alen@kansanuutiset.fi Eduskunnan oikeusasiamies selvittää pääministeri Juha Sipilän mahdollista esteellisyyttä. Hänen yritysyhteyksistään on paljastunut uusia seikkoja, ja vanhastaan eduskunnan oikeusasiamies selvittää esteellisyyttä kansalaisten kanteluiden pohjalta. Hän toteaa, että ainoa arvioitavaksi jäävä kysymys voisi olla hallintolain niin sanottu yleislausekejäävi. Pääministerin antaman kirjallisen lausunnon ja sen täydennyksen jälkeen laillisuuden valvojaa kiinnosti tiistaina vielä erikseen, milloin Sipilä sai tiedon Kansan Uutisten tiedustelusta koskien Katera Steeliä ja pääministerin lähipiirin Terrafame-yhteyksiä. 6 13.1.2017 Sipilän spiraali KULUNUT VIIKKO on pitänyt pääministeri Juha Sipilän (kesk.) kiireisenä. Aloitetaan Intiasta. Sipilä on siirtänyt yrityssijoituksensa aikuisille lapsilleen, joista yhden side Chempolisiin vaikuttaa Iltalehden tietojen mukaan vahvalta: hän edusti viime lokakuussa valtakirjalla yhtiökokouksessa tuolloin suurinta yksittäistä omistajaa. Sen mukaan virkamies on esteellinen, ”jos luottamus hänen puolueettomuuteensa muusta erityisestä syystä vaarantuu”. marraskuuta ja ”alustavat tiedot” seuraavana päivänä, jolloin Terrafamen viestintä kertoi tilauksesta myös Kansan Uutisille. LEHTIKUVA/VESA MOILANEN. Pääministerin yritysyhteydet seuraavat häntä politiikassa
Tässä valtion selkeät toimet ovat tehokkaampia kuin toiveikas luottamus markkinoiden toimivuuteen, Andersson sanoo. Vasemmistoliiton mukaan Suomi tarvitsee kokonaisvaltaisen ekologisen verouudistuksen, jossa on mukana myös liikenteen verotus. Tavoitteena on, että ne tulisivat mukaan yhtiöön vuoden 2019 alusta. Talouskasvun hedelmät valuvat jatkossakin panamalaiselle pankkitilille. Pakkopullana Metalliliiton paikalliselle edunvalvontatasolle syötetty ”sopimus” näytti jälleen kerran sen valitettavan tosiasian, että teollisuustyönantajat eivät usein ole valmiita paikalliseen sopimiseen. Suomi tarvitsee Anderssonin mukaan kokonaisvaltaisen ekologisen verouudistuksen, jossa on mukana myös liikenteen verotus. VASEMMISTONUORET ROHKAISEE valtiota hankkimaan itselleen määräysvallan sähköverkkoyhtiö Carunassa. KU Yksityisyyden suoja on uhattuna. Sen lisäksi Sipilän hallituksen kiristykseen suostuminen tilanteessa, jossa talouskasvu on jo oven takana, oli vuosituhannen suurin taktinen munaus. 7 13.1.2017 Ilmaherruus taattu: Suomen uusissa hävittäjissä on niin hyvät häiveominaisuudet, etteivät ne näy edes budjetissa! Ekonomisti Juha Itkonen Twitterissä 9.1. Väylät tarvitsevat korjausta ja ylläpitoa, ja lisäksi liikennekäyttäytymisen täytyy muuttua vähäpäästöiseen suuntaan. Osa sai jotain tingittyä ja harvoissa tapauksissa sovittiin, että mikään ei muutu. P aljon parjattu ja elinkeinoelämän suunnalta taivaisiin ylistetty kilpailukykysopimus eli kiky astui voimaan 1.1.2017. tuukka.paakkonen@gmail.com TOVERIA EI JÄTETÄ. Vesiväylien ja rataverkon osalta on tarkoitus tehdä vielä lisäselvityksiä. Talouskasvun hedelmät valuvat jatkossakin panamalaiselle pankkitilille. Palkankorotusneuvotteluja yritysten taloudellisen tilanteen mukaan ei toteutettu juuri missään yrityksessä. – Liikennettä täytyy ohjata vähäpäästöiseen suuntaan hyvin nopeasti. – Sähköverkko jos mikä on osa yhteiskunnan perusrakennetta, jonka tulee kuulua valtiolle, sanoo Vasemmistonuorten puheenjohtaja Anni Ahlakorpi. Sopimuskierroksen lopputulos Metallissa oli koko arvottoman näytelmän käsikirjoituksen mukainen: Suuri osa työpaikoista joutui tyytymään ”perälautaan” joko työnantajan tahdosta tai siksi, että paikallisesti ei muistettu sopia mitään. Heiltä puuttuu kyky sopia asioista, koska valistunut suomalainen yritysjohto on lähes aina pärjännyt käskemällä. Valtio onkin Anderssonin mukaan hyvä operaattori koko maan kattavalle liikenteelle. Liikenneja viestintäministeriön ehdotus liikenneverkon kehittämisestä julkaistaan ensi viikolla, torstaina 19. LEHTIKUVA/ANTTI AIMO-KOIVISTO. Itse sopimusteksti on paikallisen edunvalvontatason näkökulmasta luvattoman heikko. Hyötyjä on vaikea nähdä. Anderssonin mielestä valtio on hyvä liikenneoperaattori LIIKENNEJA viestintäministeriössä valmistellaan liikenneväylien kokoamista valtio-omisteiseksi yhtiöksi. Samalla demokratia heikkenee, kun päätös rahan käytöstä piiloutuu hallituksen käsiin. Vasemmistoliiton puheenjohtaja Li Anderssonin mukaan tavoite lisätä liikenneverkkoihin kohdistuvia investointeja on kannatettava. tammikuuta. Lisäksi yksityisyyden suoja on uhattuna, kun ministeri Anne Berner haluaa myydä operaattori. Haitallinen verosuunnittelu ja hinnankorotukset kertovat järjestön mukaan häikäilemättömästä markkina-aseman hyväksikäytöstä, jonka on loputtava. Anderssonin mukaan tähän ei kuitenkaan tarvita yhtiömuotoa eikä palvelupaketteja myyviä ulkomaalaisia operaattoreita. Liikenteen osuus Suomen päästöistä on viidennes, joten vähennettävää löytyy. Vasemmistoliitossa ei hyväksytä ministeri Bernerin suunnitelmaa myydä operaattorifi rmoille tiedot suomalaisten liikkumisesta. Selvityksessä ehdotetaan vaiheittaista etenemistä niin, että vuoden 2018 alusta lähtien yhtiö huolehtisi tieverkosta. Li Andersson. Maksaja on kuitenkin sama: suomalaiset ihmiset. – Hallitus haluaa ideologisista syistä siirtää investointien hinnan yhtiön taseeseen, pois valtion budjetista. Valtiolla on kaikki syyt ajaa myös muuta kuin osakkeenomistajien etua. Vasemmistoliitto valmistelee omaa malliaan liikenteen kokonaisuudistukseksi ekologisempaan suuntaan. Varsinkin, kun työnantajajärjestön tasapuolista sopimista edistävässä paimenkirjeessä vaaditaan poistamaan kolme pekkasvapaata, muuttamaan helatorstai ja muita pyhiä työpäiväksi tai tekemään –24 tuntia sisältävä työaikapankkisopimus. Hän ihmettelee, mihin tarvitaan voittoa tavoittelevia, mahdollisesti ulkomaisia . – Carunasta on yhteiskunnalle suurta haittaa, kun se nostaa sähkönsiirron hintoja eikä maksa voitoistaan tarpeeksi veroa. rmoja, jotka keräävät suomalaisilta enemmän rahaa kuin meidän väyliemme kunnossapito vaatisi. Tällainen lähtökohta ei voi johtaa kuin tinkimiskilpailuun, jossa pekkaset ja pyhäpäivät ovat ensimmäiseksi keskustelun kohteena, sen sijaan, että osapuolet kävisivät aitoa neuvottelua kunkin yrityksen tarpeiden pohjalta. Mitä edellytyksiä paikalliseen sopimiseen on tilanteessa, jossa olemalla sopimatta mitään työnantaja saa laskennallisesti 24 tuntia ilmaista työtä lähes haluamanaan ajankohtana. rmoille yksityiskohtaiset tiedot suomalaisten liikkumisesta. – Luodaanko tässä luonnollinen monopoli, jossa kilpailu ei rajoita hintojen nousua, kuten on nähty esimerkiksi sähkön siirtohintojen kohdalla. Suurliitoista ja ”vahvasta edunvalvonnasta” haaveilevien ammattiyhdistysjohtajien solidaarisuuden ja työväenluokkaisten arvojen rapautumisesta kertoo se, että luottamusmiehet ja työntekijät jätettiin oman onnensa nojaan taistelemaan työnantajan kiristystä vastaan. Vasemmistoliitolta tulossa oma malli Vasemmistoliitto haluaa uudistaa liikenteeseen kohdistuvia maksuja. Liittojohtajien soisi muistavan, että paikallinen taso pärjää ilman heitä, mutta ilman paikallisen tason tukea he ovat jatkossakin vain pöhöttyneitä paperitiikereitä. Sen tulee huomioida liikenteen ilmastopäästöt ja muut ympäristövaikutukset ja olla oikeudenmukainen eri puolilla Suomea asuvia ihmisiä kohtaan. KU VANU KANSALLISTAISI CARUNAN LEHTIKUVA/MARTTI KAINULAINEN Tuukka Pääkkönen Kirjoittaja on putkiasentaja Turusta
Asiakas maksanee enemmän Lehdon mukaan alueellisen eriarvoisuuden riski kasvaa. Terveyspalveluitakin on tarjolla vähemmän kuin suurimmassa osassa nykyisistä terveysasemista. ”Mutta näyttää siltä, että parhaimmillaan pääsemme valitsemaan sotepalvelujen McDonaldsin, Hesburgerin ja Burger Kingin välillä, emme esimerkiksi soteSosiaalija terveyspolitiikan emeritusprofessori Juhani Lehto pelkää hallituksen esityksen valinnanvapaudesta johtavan kaaokseen. ”Paljon palveluja tarvitsevien kokonaishuolenpitovastuun siirtäminen peruspalveluista maakunnan liikelaitoksen vastuulle lisää riskiä näiden muutenkin syrjäytymisvaarassa olevien ihmisten syrjäytymiseen normaalipalveluissa”, Lehto toteaa. ”Julkiselle sektorille jäisi se, mikä ei yksityisiä kiinnosta sekä velvollisuus muodostaa palasista asiakkaiden tarvitsema kokonaisuus.” Tähän asti monia eri palveluja tarvitsevan yksittäisen asiakkaan tai perheen palvelujen suunnittelu, yhteensovittaminen ja ohjaus on tapahtunut useimmiten perustasolla lääkärin, hoitajan tai sosiaalityöntekijän toimesta. Riskinä on sairausvakuutuskorvausten kaltainen tilanne, jossa omavastuut kasvavat pienituloisille mahdottomiksi ja jossa julkinen katoaa hinnankorotuksiin.” Hän pitää suurena riskinä myös asiakasmaksujen nousua. Alkuvaiheessa sosiaalihuollosta tarjotaan neuvontapalveluja. Tarjonta lisääntyisi suurissa asutuskeskuksissa ja erityisesti niiden parempituloisten ja korkeammin koulutettujen asukkaiden alueilla”, Lehto jatkaa. Hallituksen esitykseen sisältyy suuria riskejä sotejärjestelmän toimintaan, asiakkaiden palvelujen saatavuuteen ja kustannusten hallintaan. ”Lähinnä vain neuvontaa sisältävä sosiaalihuolto lisää riskiä ennen muuta sosiaalista tukea tarvitsevien palvelun heikentymiseen”, toteaa Lehto. ”Todellinen sisällöllinen valinnanvapauden muutos ei ole suuri. Hallitus esittää, että tämä siirrettäisiin erityisja sosiaalipalveluista vastaavan maakunnan palveluliikelaitoksen tehtäväksi. ”Sote-uudistuksella tavoitellaan julkisten sotemenojen kasvun rajaamista olennaisesti viime vuosien kasvua alemmalle tasolle. ”Eriarvoisuuden lisääntymisen todennäköisyyttä kasvattava seikka on asiakkaista kilpailevien yritysten luonnollinen pyrkimys kasvattaa markkinaosuuksiaan siellä, missä asiakkaita on paljon. LEHTIKUVA/MARTTI KAINULAINEN. ”Asiakas maksaisi asiakasmaksun lisäksi myös korvauksen ja hinnan erotuksen. Järjestely suosii nykyisiä yksityisiä suppean palveluvalikoiman terveyspalveluyrityksiä samalla, kun se pakottaa jakamaan nykyiset yhdennetyn palvelun julkiset organisaatiot erillisiin yhtiöihin ja liikelaitoksiin. Sitä voi syventää se, että vuoden 2019 vaalien jälkeen tuleva hallitus ei koe olevansa soteuudistuksesta vastuussa. Kun kokonaismenot uhkaavat kasvaa viime vuosia nopeammin, osaratkaisuksi nousee asiakasmaksujen nostaminen.” ”Tämä iskisi kipeimmin pienituloisiin.” JUHANI LEHDON koko kirjoitus: kansanuutiset.fi /3651698 SOSIAALIJA terveyspolitiikan emeritusprofessori Juhani Lehto suhtautuu varsin pessimistisesti valinnanvapauden toteutumiseen. Lakiesitys voisi muuttaa valinnan edellytyksiä, jos se tuottaisi ministerien lupailujen mukaisesti asukkaille enemmän vaihtoehtoja, joista valita”, kirjoittaa Juhani Lehto Kansan Uutisten Horisontissa, joka julkaistiin verkkolehdessä viime viikolla. Terveyskeskustason palvelut supistuvat Lehdon mukaan hallituksen ehdotus pirstoo julkisten yhdennettyjen soteorganisaatioiden vuosikymmenien aikana kehitettyjä vahvuuksia ja antaa yksityisille palveluntuottajille suosituimmuusasemia. Sosiaalija terveyspalvelukeskusten palveluvalikoima on aluksi hyvin suppea ja myös laajennuksenkin jälkeen sosiaalihuollon osalta. ”Tarkoitus ei ole lisätä sotejärjestelmän kokonaisvoimavaroja, joten tarjonnan lisääminen jossakin merkitsee vähemmän voimavaroja toisaalla.” Asiakkaalle riskiä syntyy myös siitä, että asiakasseteliä koskeva esitys näyttää perustuvan nykyisen palvelusetelilain kahdesta vaihtoehtoisesta mallista huonompaan, jossa palvelusta perittävälle hinnalle ei aseteta ylärajaa. Joiltakin osin se jopa kaventuu. Hallituksen aiemmassa sotelinjauksessa 5.4.2016 linjattiin maksujen korotuksia olevan tulossa ja luvattiin vain, etteivät ne saa olla ”kohtuuttomia”. KU Järjestely suosii nykyisiä yksityisiä suppean palveluvalikoiman terveyspalveluyrityksiä. ”Vain vähemmän palveluita tarvitsevilla olisi siis suora sosiaalija terveyskeskuksen valinnan mahdollisuus”, Lehto sanoo. 8 13.1.2017 Julkiset palvelut pirstaleiksi, yksityisiä suositaan palvelujen kotiruokapaikkojen, erilaisten etnisten ravintoloiden ja erilaisten ruokaja juomavalikoimien välillä.” Hän epäileekin, että hallituksen kiireisellä aikataululla joudutaan kaaokseen. Julkiselle sektorille jäisi se, mikä ei yksityisiä kiinnosta sekä velvollisuus muodostaa palasista asiakkaiden tarvitsema kokonaisuus, kirjoittaa emeritusprofessori Juhani Lehto. Jäljelle se, mikä ei yksityistä kiinnosta Lehdon mukaan on syntymässä useita erillisiä palvelumarkkinoita, joista yksityiset yritykset voivat valita itselleen sopivimmat asiakkaat
Näin alkaa ajatuspaja e2:n tutkimusjohtajan Karina Jutilan tuore kirja Pilaako eliitti Suomen. UP/KU KOLME JATKAA SUURLIITTOA Sote-kritiikkiä HUS:sta: Ei säästöjä eikä parempaa hoitoa HALLITUKSEN JOULUN alla esittelemä sosiaalija terveydenhuollon valinnanvapauden malli kohtaa kovaa kritiikkiä alan asiantuntijoilta. Kirjoittaja lähettää terveisiä erityisesti poliitikoille. – Valtava määrä hukattua energiaa ja työtunteja kuluu eliitin riitelyyn. ”Kukaan ei ole kyennyt esittämään, miten nuo säästöt oikeasti syntyvät. Bloggaaja Saku Timonen 11.1. Metalli päätti jo maanantaina jatkaa mukana, vaikka Paperiliitto vetäytyi hankkeesta joulun alla. – Eliittiin kuuluvat politiikan vaikuttajat, yritysten ja järjestöjen johtajat sekä kirkon edustajat, Jutila kertoi kirjansa julkistamistilaisuudessa Helsingissä maanantaina. Oman moraalin ja hyvän hallintotavan erojen tunnistaminen näyttää olevan Sipilälle yhtä vaikea asia ymmärrettäväksi kuin se, että valtio ei ole yritys eikä pääministeri yritysjohtaja. Tämä heikentää osaltaan maamme yleistä talouskehitystä”. Väestölle on luvattu valinnanvapautta ja alueellisesti tasapuolista hoitoon pääsyä, siis parempaa hoitoa. TEAMin valtuuston ylimääräinen kokous pidetään helmi-maaliskuun vaihteessa. Todellisuus voi helposti muotoutua päinvastaiseksi, kirjoittavat HUS:n lääkintäpäällikkö ja vastaava ylilääkäri Eero Hirvensalo, emeritusprofessorit Sirpa Asko-Seljavaara ja Tari Haahtela sekä ylilääkäri Ari Leppäniemi ja plastiikkakirurgian professori Erkki Tukiainen. Hän ehdottaa jopa kapeaa vähemmistöhallitusta, jolloin hallituksen ja opposition välinen raja olisi matala. ”Markkinatalouden etujen ohella on hyvä mieltää, että kapitalisti on usein lainsäätäjää ovelampi ja juonikkaampi”, hän kirjoitti blogissaan. 9 13.1.2017 priorisointia ja merkittäviä terveydenhuollon henkilöstön ja resurssien vähennyksiä nykyisestä tasosta.” He väittävät, että näiden tavoitteiden saavuttaminen 18 maakunnassa tasapuolisesti vaikuttaa epärealistiselta toiveelta. TEOLLISUUDEN SUURLIITTOHANKE nytkähti tiistaina eteenpäin, kun Teollisuusalojen ammattiliitto TEAM ja Puuliitto päättivät jatkaa fuusioneuvotteluja Metalliliiton kanssa. Hänen mukaansa suomalaiset lähettävät viestiä, joka päättäjien kannattaa huomata. Sisäministeri Paula Risikko, kuntaja uudistusministeri Anu Vehviläinen, perheja peruspalveluministeri Juha Rehula ja sosiaalija terveysministeri Pirkko Mattila kertoivat asiakkaan valinnanvapautta sosiaalija terveyspalveluissa koskevasta linjauksesta 21. Väestölle halutaan tarjota kohtuullinen, nykyistä edullisempi ja kuitenkin vaikuttava terveydenhuolto. Uudistusta sinänsä kannattavan Vapaavuoren mielestä isoin virhe olisi jättää markkinamekanismi hyödyntämättä, mutta hänen mukaansa ”melkoinen riski piilee myös sinisilmäisessä suhtautumisessa sen automaattiseen siunauksellisuuteen. Jos maan henkinen tila ja talous eivät kohene, politiikan painopiste on Jutilan mielestä syytä siirtää eduskuntaan. Lääkäriin pääsee ehkä nopeasti, mutta kirjoittajien mukaan lääketieteellisesti perusteltuun, vaikuttavaan tutkimukseen ja hoitoon pääsy ei ole taattu, jos palvelua tarjoavan yksikön tulomuodostus on riippuvainen tutProfessorit ja ylilääkärit varoittavat perusterveydenhuollon rahojen hupenemisesta vääriin taskuihin. kimuksen ja hoidon kokonaiskustannuksien säästöistä. Iso osa kansasta on tyytymättömiä. ”Epärealistinen säästötavoite” Kirjoittajat kritisoivat myös sitä, että vaatimus rahan säästymisestä on jäänyt sivuraiteelle. Hallitusohjelma rakennettaisiin niin, että kaikki puolueet laatisivat yhdessä typistetyn asialistan, jossa olisivat vain päälinjat. Valinnanvapauden toteuttaminen on vaativa taitolaji”, kirjoittaa yrityskentän ahneudesta varoittava Vapaavuori. – Jos tilanteen vakavuus ymmärretään kaikissa puolueissa, kaikki käsittävät, että vastuu on yhteinen. Aiemmin tällä viikolla uudistusta kritisoi myös kokoomuksen entinen ministeri Jan Vapaavuori. Näin suuressa muutoksessa koordinaation pitää olla valtakunnallinen. Tästä seuraa, että luottamus päätöksentekoon rapautuu. Tämä haaste on valtava. Ajatuspaja e2:n tutkimusjohtaja Karina Jutila. Inhimillisten kärsimysten lisäksi tämä johtaa huonompiin hoitotuloksiin ja lisännee paitsi sairastavuutta, myös korvattavien potilasvahinkojen määrää. Heidän mukaansa ”perusterveydenhoitoon varatut rahat ovat vaarassa huveta vääriin taskuihin”. Heidän mukaansa ”tästä seuraa kiireellisen ja päivystyksellisen hoidon tarpeen kasvu. Tavoitteeseen ei voida päästä ilman lääketieteellistä vastuunkantoa, koordinoitua hoidon ”Poliittinen eliitti uhkaa pilata Suomen” UP/KU SELVÄ ENEMMISTÖ kansalaisista arvioi, että hyvän elämän edellytykset ovat heikentyneet Suomessa. joulukuuta. TEAM tähtää siihen, että esitys uudeksi liitoksi valmistuisi aiemmin sovitun aikataulun mukaisesti eli helmikuun alkuun mennessä. KU Kukaan ei ole kyennyt esittämään, miten nuo säästöt oikeasti syntyvät. ALL OVER PRESS LEHTIKUVA/SEPPO SAMULI ALL OVER PRESS. Uudistus ei tuo säästöjä eikä parempaa hoitoa, kirjoittaa joukko Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin (HUS) professoreita ja ylilääkäreitä tällä viikolla ilmestyneessä Lääkärilehdessä. ”Potilas jää säästöpaineessa helposti vaille tarvitsemaansa oleellista hoitoa”, kirjoittajaviisikko toteaa
Apuraha myönnetään vuodeksi kerrallaan. krs, 00500 Helsinki Tapaamisiin! Kuluttajaosuustoiminnan säätiön apurahat vuodelle 2017 julistetaan haettavaksi. TILAA KIRJAKAUPASTA! 2 kpl 10 € 5 kpl + postikulut 2 € Tämäkin ilmoitus huomattiin! Varaa oma tilasi: p. 19.12.2016 Helsinki Pois aurinko painui, lankesi ilta jäi taivahan rannalle säihkyvä silta, mut kaukaa korven tummuvan yöstä soi laulu ihmisen työstä (Eino Leino) Kiittäen ja rakkaudella muistaen Reetta veljet perheineen muut sukulaiset ja ystävät Jäähyväiset jätetty läheisten läsnäollessa. Vapaamuotoiset apurahahakemukset tulee toimittaa 17.2.2017 mennessä osoitteeseen: apurahat@kotsaatio.fi Säätiön hallitus päättää apurahojen myöntämisestä huhtikuussa 2017. Kokouksessa käsitellään kuntavaalitavoitteet, nimetään ehdokkaita ja vahvistetaan luottamustoimijaon periaatteet. 11 13.1.2017 Nouseva nyrkki -heijastin 5 € i kirjamyynti@kansanuutiset.?, puh. Lisätietoja säätiön sivuilta: www.kotsaatio.fi Kuluttajaosuustoiminnan säätiön apurahat vuodelle 2017 Turun Vasemmistoliitto ry YLIMÄÄRÄINEN yhdistyksen kokous 19.1. Itäinen Pitkäkatu 48). Löydöt mullistavat käsityksemme hyvinvoinnista ja eriarvoisuudesta.. 17.4.1922 Kuopio k. 09 7596 0240 ilmoitukset@kansanuutiset.fi 60 v Juhlimme työn merkeissä Kansan Uutisten 60-vuotista taivalta perjantaina 3.2.2017 klo 14 – 18 toimituksessa Vilhonvuorenkatu 11 C 7. 09 4366 320 Rakkaamme Yrjö Lorenz TIRRI s. Beckerintie 10 Helsinki p. Apurahoja voidaan myöntää yksittäisille henkilöille, yhteisöille ja työryhmille. Tilaa: kirjamyynti@kansanuutiset.fi, tai soita 09-759 601 http://kauppa.kansanuutiset.fi/ 29 € Thomas Piketty PÄÄOMA 2000-luvulla + postikulut Mitkä voimat ohjaavat pääoman jakaantumista. Turun Vasemmistoliiton kunnallistoimikunta 9.1.2017 Turussa Nokian JHL ry. 105 JÄSENKOKOUS Ke 18.1.2017 klo 18 Pikkupippurissa Aiheena edustajistovaaliehdokkaiden asettaminen. Sääntöjensä ja strategiansa mukaisesti säätiö tukee kuluttajien asemaa ja vaalii edistysmielisen osuustoimintaliikkeen perintöä. Ranskalainen taloustieteilijä Thomas Piketty tutkii kohutussa, modernin ajan klassikoksi nousseessa teoksessaan tuloja varallisuuserojen kehitystä länsimaissa 1700-luvulta nykyaikaan. klo 18 Martin Kulttuuriolohuoneella (os. 09-759 601, www.kansanuutiset.
Aukion poskessa, Nikolskaja ulitsa 23:n talossa toimi suuren terrorin aikaan Korkeimman oikeuden sotilaskollegio. Vieressä numerossa 24 toimi Pompolit-järjestö. Lisäksi viime vuosina on Stalinia alettu valtion toimesta rehabilitoida. Memorial . Käydessämme talo on paketoitu, sitä restauroidaan. Pompolitin sitkeän johtajattaren Jekaterina Peškovan ansiosta toimintaa pystyttiin jatkamaan aina vuoteen 1937. Gulag on mahdollinen missä tahansa. Kuuluu jyrinää: sinessä pörrää taisteluhelikoptereita, kuljetuskoneita ja hävittäjiä. Ensimmäinen Gulag Solovetskissa Seisomme Lubjankan keskellä Solovetskin kivellä. Kuitenkin myös Moskovan keskustassa on paljon rakennuksia ja paikkoja, jotka muistuttavat sorrosta. Lähdemme tutustumaan toisenlaiseen neuvostohistoriaan. Memorial on vuonna 1989 perustettu kansainvälinen järjestö, joka pyrkii dokumentoimaan neuvostoterrorin uhrien muistoa. Nykyään talossa toimii Venäjän tiedustelupalvelu FSB. Aamuisin saa seurata miten Venäjän ilmavoimat harjoittelee Moskovan ylilentoa. Metrossa pauhaavat isänmaalliset marssit, ja kadulla purjehtii vastaan musta-oransseihin Yrjönnauhoihin ja maastovärisiin suikkiin sonnustautuneita ihmisiä. . Esimerkiksi Moskovan valtionyliopiston eräät osat on rakennettu vankityövoimalla, samoin Moskovan–Volgan kanava. Toisen maailmansodan päättymistä juhlistava Voiton päivä saapuu parin päivän päästä. Vankileirille tai karkotukseen tuomittiin noin 1,4 miljoona ihmistä.. . Ehkei ole mikään ihme, että viime aikoina Moskovassa on puhuttu TEKSTI JA KUVAT VILLE ROPPONEN Gulagissa on kaikki mahdollista. 12 13.1.2017 > Stalinismin pääkallonpaikalla V ankileirien saaristo Gulag yhdistetään tavallisesti Siperiaan ja pohjolaan. Suuren terrorin aikana 1936–1938 Neuvostoliiton turvallispoliisi NKVD teloitti ainakin 724 000 ihmistä. Auringossa kylpevä Lubjankan aukio on koristeltu isolla punatähdellä, jonka alla roikkuu tekstilaatta: ”9. Memorial ottaa kantaa myös Venäjän nykyiseen ihmisoikeustilanteeseen. Muistoa vaalivat lähinnä kansalaisjärjestöt ja ortodoksinen kirkko. Seinässä on laatta, jossa kerrotaan neutraalisti, että myös Tšekan perustaja Feliks Dzeržinski työskenteli rakennuksessa. toukokuuta”. Paikalla järjestetään joka vuosi poliittisen sorron uhrien muistopäivänä 30.10. Lisätietoa ”terrorin topografi a” -kävelykierroksista Moskovan keskustassa järjestön nettisivuilta: http://topos.memo.ru/#13/55.7610/37.6283/ main-layer_25081968-layer_25081968_M . Venäjän Memorial on roudannut kiven Solovetskin saarelta, jonne vuonna 1918 perustettiin ensimmäinen Gulag-leiri. Myös Bonner on pitkän linjan toisinajattelija. Järjestö toimii lisäksi monessa entisessä neuvostotasavallassa. Vuosina 1936–1938 siellä allekirjoitettiin yli 31 000 teloitusmääräystä. Toukokuussa Memorialin Maria Šilova opastaa kierrokselle Lubjankan ympäristössä. ”nimien palauttaminen”. Andrei Saharovin säätiö perustettiin pian ydinfyysikon ja toisinajattelijan kuoleman jälkeen joulukuussa 1989 Saharovin lesken Jelena Bonnerin aloitteesta. Ja kaupungin ytimessä, Lubjankan aukiolla sijaitsee suunnaton rakennus kuin egyptiläinen pyramidi: turvallisuuspoliisi Tšekan ja sen seuraajien GPU:n, NKVD:n ja KGB:n päämaja ja vankila. Valtion suhtautuminen on hyvin ristiriitaista: joskus se auttaa ja antaa tukea joihin hankkeisiin, toisinaan taas häiritsee, sanovat kansalaisaktivistit. Vainojen uhrien nimiä luetaan tauotta 12 tuntia. Aukion toisella puolella Kuznetski most 16:ssa sijaitsi NKVD:n tiedotustoimisto, jonka ovelle pidätettyjen sukulaiset tulivat jonottamaan tietoa läheisistään. Venäjällä keskusvalta ei juuri välitä muistella neuvostoterrorin uhreja, vaikka paikallistasolla asenteet vaihtelevatkin allergisesta suopeaan. Lubjankan läheisyydessä sijaitsevat myös Gulagleirien hallintoyksikkö ja pidätystyrmät sekä Ulkoasiain Kansankomissariaatin rakennus. Propagandajulisteita 1930-luvulta valtiollisen Gulagmuseon näyttelyssä. Se pyrki avustamaan poliittisia vankeja. Kaupungissa liehuvat Venäjän ja Neuvostoliiton liput
13 13.1.2017
Autoja pidettiin käynnissä peittämään laukausten äänet. Gulag mahdollinen kaikkialla Samankaltaisilla linjoilla on myös valtiollisen Gulag-museon johtaja Konstantin Andrejev. Šilovan mielestä suuri terrori on ylikorostunut historiankirjoituksessa. – Monella venäläisellä on yhä käsitys, että Gulagissa istui pääosin rikollisia tai ainakin syyllisiä ihmisiä. Aiemmin Venäjän valtio tuki yksittäisiä hankkeita, mutta ei enää. Tiedetään että suomalaiset Karjalan tasavallan johtomiehet Kustaa Rovio ja Edvard Gylling teloitettiin Kommunarkassa. Rogatševin mukaan näin ei voi sanoa. Kevätpäivä heilimöi. – Sen avulla vallanpitäjät voivat osoittaa, että he tukevat Gulagin muistamista ja käsittelyä, vaikka tuki on vähäistä, eikä sortoa ole virallisella tasolla käsitelty. Samalla alueita asutettiin. Pääteloittajana vuosina 1926–1953 ahkeroi Vasili Blohin. Taivas sinertää, eikä muistuta siitä, miksi aluetta kutsuttiin ”ampumaradaksi”. Matkustamme toverini kanssa Kotlasiin, missä tärkeän päivän juhlallisuudet eivät näy katukuvassa mitenkään. Lubjanka, Neuvostoliiton turvallisuuspalveluiden päämaja ja vankila. Se viiltää Kommunarkan metsän poskeen kuin taitamaton parturi. Museossa ei saa riittävää kokonaiskuvaa vainoista. Butovossa lahdattiin mahdollisesti jopa 30 000 ihmistä. Valoisa lehtimetsä on ympäröity piikkilangalla katetulla lankkuaidalla. Nesterenko oli opiskellut. Kun haavikossa kulkee ympäriinsä, törmää muistomerkkeihin ja honkiin solmittuihin kuolintodistuksiin. Sama juttu Vorkutassa – käytettiin kahta eri kaivosmenetelmää, avolouhoksia ja umpilouhoksia. Ja kuitenkin pakkokollektivisaation tai maailmansodan vuosien terrori vaati enemmän uhreja. Autotallin pihalla arvioidaan teloitetun jopa 15 000 ihmistä. Kaksi Parikymmentä kilometria Moskovan ulkopuolella rakennetaan uutta moottoritietä. – Työmme on hidasta, sillä ei ole säädetty lakeja, joiden nojalla voitaisiin myöntää rahoitusta teloituspaikkojen muiston vaalimiseen, arvostelee yhteisön pappi, isä Vitali. – Terroria leimasi selvä hierarkia. – Gulag-leirit levittäytyivät alueille, joilta löytyi paljon luonnonvaroja, kuten kivihiiltä, öljyä, kaasua, metsävaroja ja uraania. Pari vuotta sitten museo sai lisää rahoitusta Kulttuuriministeriöltä ja muutti isompaan rakennukseen. Museo on perustettu jo 2001, mutta aluksi se oli hyvin pieni. Esimerkiksi Vienanmeren–Itämeren kanavan seudun paikallismuseoissa kerrotaan kanavan rakentamisesta ja uhreistakin. Luonnonvarojen hyväksikäyttämiseksi Pohjolan ja Siperian vaikeapääsyisille alueille piti rakentaa tiet. Näin on siksi, että puhdistukset kohdistuivat silloin johtoryhmiin ja teloituksia oli ennätyspaljon. Vainot jatkuivat koko ajan vuodesta 1917 Stalinin kuolemaan 1953, ja sen jälkeenkin, vain niiden intensiteetti vaihteli. Gulag on mahdollinen missä tahansa, toteaa museon johtaja lopuksi hyytävästi, mutta osuvasti. Genrih Jagodalla oli tapana järjestää rakennuksessa juhlia ystävilleen. Osoitteesta Miljutinski pereulok 9 löytyy GPU:n johtajan mukaan nimetty ”Jagodan kartano”. Turvallisuuspalvelun toimeenpanemasta terrorista milloin mitäkin ihmisryhmää vastaan muodostui viimeistään Stalinin valtaannoustua 1929 neuvostojärjestelmän ydin.. Kirjailijoista täällä sai niskalaukauksen esimerkiksi avantgardisti Boris Pilnjak. – Gulagissa on kaikki mahdollista. – Yhä laajalle on levinnyt käsitys, että Gulag kannatti ja se oli hinta, joka maan modernisoinnista oli maksettava. Keskellä kalmistoa kohoaa 15 000 uhrin joukkohaudan muistomerkki. Yhteydenottoja päivittäin Vuosikymmeniä sen jälkeen, kun uhrit oli pidätetty, kuulusteltu, teloitettu tai passitettu Gulagiin, alkoi heidän kohtalonsa selvittäminen. Ympäri Venäjää on nykyään koko joukko kotiseutumuseoita, joissa käsitellään myös Gulagia. – Gulag-vangit olivat neuvostohallitukselle vain ihmismateriaalia. Sen tuhkissa ovat esimerkiksi kirjailija Isaak Babelin, ohjaaja Vsevolod Meyerholdin, marsalkka Tuhatševskin ja NKVD:n johtajan Ježovin jäänteet. Esimerkiksi ulkomaiden kansalaisia ja eräitä vähemmistöryhmiä ei ole vieläkään rehabilitoitu, eikä kaikkia tuomittujen sukulaisia. Oliko neuvostohallinnon tarkoitus myös tuhota ”vastavallankumouksellisiksi” leimatut ihmisryhmät. Haastatteluvideoita voi katsoa museossa. Se sisältää kaunokirjallisia tekstejä, jotka eivät menneet sensuurista läpi. Melko lähelle kirjailija Solženitsynin hautaa sijoittuvat teloittaja Blohinin, Gulagin johtaja Nasedkinin ja NKVD:n päällikön Sudoplatovin haudat. – Nyt meitä uhkaa määritteleminen ”ulkomaiseksi agentiksi”, sanoo keskuksen työntekijä Polina Filippova. Tuolla kohoaa muistomerkki mongolialaisille ja jakutialaisille uhreille. Keskuksen näyttelystä löytyy vaikkapa kuuluisan Metropol-almanakan (1979) kopio . Täällä on tataarisyntyisten hautoja. Entä mihin menemme juhlistamaan Voiton päivää. Memorialin lisäksi Saharovin säätiön keskus tallettaa uhrien muistoa arkistoissaan. – Neuvostohallitus ei ensinnäkään vain kyennyt järjestämään ihmismassojen ruokintaa. Gulagia ei taloudellisessa mielessä suunniteltu mitenkään. Memorial työskentelee sen eteen, että ne sorretut, joiden mainetta ei ole vielä palautettu, rehabilitoitaisiin. Siihen nojaa tuoreita kukkia. Gulagin alkuvaiheissa eli vielä ajatus vankien ”uudelleenkouluttamisesta”, mutta vuoden 1937 jälkeen se haudattiin, selittää Mihail Rogatšev, historioitsija ja neuvostosortoa tutkivan Pokajanie-säätiön edustaja Komin Syktyvkarissa. NYKYÄÄN POLIITTISESTA sorrosta muistuttavat kymmenet elleivät sadat muistomerkit ympäri Venäjää. Esimerkiksi kun GPU löysi Uhtan läheltä öljylähteitä, alettiin rakentaa kahta erilaista pumppausjärjestelmää, koska ei ollut tietoa kumpaa tarvitaan. Täällä toimi myös laboratorio X, jossa Tšekan kemisti Mayranovski kokeili erilaisia myrkkyjä tuomittuihin. Hänestä tulee mieleen Sherwoodin iloisten veikkojen munkki Tuck. Vieressä on armeijan upseerien, mukaan lukien runoilijatar Marina Tsvetajevan miehen Sergei Efronin muistomerkki. Ortodoksinen yhteisö rakentaa paikalle muistomerkkiä ja kivitauluja, johon tiedettyjen uhrien nimet kaiverretaan. Näytteillä on suuren terrorin aikaisia ”tappolistoja”, joita neuvostojohtajien allekirjoitukset koristavat, ja propagandajulisteita, joissa kehotetaan liiskaamaan ”viholliset”. Teloitettavat kärrättiin paikalle vankikuljetuksissa, jotka oli naamioitu ruokatavara-autoiksi. Toki siellä kerrotaan suuresta terrorista ja Stalinin vastuusta, mutta sorron syistä ei kerrota tarpeeksi. Näin kyettiin selittämään vuosina 1937–1938 öisin kaikuvat laukaussarjat. Ketään ei kiinnostanut kuinka paljon teollinen tuotanto tulisi maksamaan ihmishengissä. Kirkon kellarissa sijaitsi aikoinaan Neuvostoliiton ensimmäinen krematorio, jossa tuhkattiin myös ammuttujen ruumiit. Butovon ampumaradalla teloitettiin tavallista kansaa, Kommunarkassa älymystöä ja NKP:n jäseniä. Hallitus ei kiistä käsitystä, vaan tavallaan hiljaisesti tukee sitä, sanoo keskuksen työntekijä Natalia Konradova. Memorialin Šilovalle museo ei kelpaa. Monet museot ovat kansalaisjärjestöjen perustamia. Keskuksen rahoitus tulee useasta eri lähteestä, kuten EU:n komissiolta. Teloituspaikkojen troikka Yksi Butovon ortodoksisen yhteisön edustaja Anatoli on raamikas, mahakas ja mustapartainen. Ihmismateriaalia > Kolme Hyvin toisenlainen on Moskovan keskustan Dmitri Donskoin luostarin hautausmaa. Usein ne sijaitsevat syrjäseuduilla, kaupunkien laitamilla, tiettömien taipaleiden takana. Museon näyttelyssä selviää se kalsea ristiriita, mikä vallitsi neuvostopropagandan ja sorron todellisuuden välillä. Nyt kahdessa kerroksessa esitellään Gulagin leirioloja ja terroria. Eteenpäin osoitteesta Varsonofevsky pereulok 7–9 löytyvät entinen Tšekan siirtopiste ja autotalli. Mutta Anatolin kasvoja raskauttaa varjo hänen kertoessaan Butovosta. Leirit eivät olleet taloudellisesti tuottavia, vaan tappiollisia, mutta neuvostohallitus oli kiinnostunut vain tuotantomääristä. Vankeja varten täytyi olla jotain pakkotyötä teetettäväksi. Usein satoja ihmisiä ammuttiin kerralla. Valtio on viime aikoina ottanut haltuunsa useita museoita, kuten Permin lähellä olevan Gulag-museon ja Siperian Kemerovossa sijaitsevan museon; museot on muutettu käsittelemään yleensä rangaistusjärjestelmää, eikä Gulagia enää mainita. Gulag-museo koettaa muuttaa käsitystä. Krematorion uunit ja tekniset laitteet oli tilattu sattuvasti Saksasta, jossa myös pääkrematoija P. Olemme viitisen kilometria Moskovan ulkopuolella lehtojen ympäröimässä kylässä. Museo on tehnyt ison työn järjestämällä vapaaehtoisia haastattelemaan Gulagista selviytyneitä. Bolševikkien toimia leimaa yleensäkin valtava sekavuus, Rogatšev tarkentaa. Korkea-arvoisimpien uhrien jäänteet taas löytyvät Donskoin hautausmaalta, Memorialin Šilova toteaa. Vorkutaan ei 10 vuoteen ollut edes tietä, eikä louhittua hiiltä voitu kuljettaa minnekään. 14 13.1.2017 Dzeržinskin patsaan palauttamisesta Lubjankan aukiolle, josta se kaadettiin elokuussa 1991. Siellä terrorin uhrit ja toimeenpanijat lepäävät kylki kyljessä. I. Saharovin keskus perkaa Gulagin muiston lisäksi Neuvostoliiton toisinajattelijaliikkeen historiaa. Tarkkaan ottaen kyse oli hämäyksestä: paikkaa väitettiin armeijan harjoituskentäksi. Tietenkin baariin nimeltä ”Berlin”. Yllättäen luostarin kirkossa on tšekistien toisille tšekisteille eli ”ystäville ja taistelutovereille” pystyttämä muistomerkki. Memorialin työ on jatkuvaa: joka päivä tulee yhteydenottoja venäläisiltä, jotka haluavat selvittää läheistensä kohtaloa tai kertoa kokemuksistaan
Kysy, mitä minä voin tarjota (esimerkiksi aikaa, rahaa, kokemusta, taitoja, tilaa) ja anna sitä, mitä sinulla on. Neljäs raportoi sydäntäsärkevistä keskusteluista opiskelijoiden kanssa luennoillaan. Älä keskity ainoastaan itseesi suoraan vaikuttavien asioiden muuttamiseen, vaan aja myös heikommassa ja haavoittuvammassa asemassa olevien asiaa. Ilo voi myös olla yksi tärkeä vastarinnan muoto, jos pienistä voitoista iloitseminen saa meidät jaksamaan, se pitää aktivismia yllä. Tämän näkyvän etapin taustalla on kuitenkin jo unholaan painunutta, vuosikymmenet jatkunutta aktivistien työtä. Naiivi pessimisti puolestaan näkee, että kaikki menee vääjäämättä päin helvettiä. Maailma ei tule valmiiksi, mutta se voi tulla paremmaksi. Niistä pitää iloita. Naiivi optimisti uskoo, että kaikki väistämättä kääntyy vielä parhain päin. George Michaelia fanitin hetken teininä, kun taas Carrie Fisheriä opin fanittamaan vasta viime vuonna. T otisesti nykyisille vallanpitäjille on eduksi, jos vaivumme synkkyyteen ja toivottomuuteen. Muutoksia tapahtuu, kun niiden eteen tehdään sitkeästi työtä. Opiskelijat pelkäävät, että heidät tai perheensä karkotetaan maasta. Jotakuinkin näin kirjoittaa Rebecca Solnit teoksensa Hope in the Dark uudessa esipuheessa. Toivo ei tarkoita järkähtämätöntä uskoa siihen, että kaikki menee hyvin ja maailma paranee. Sen jälkeen tulee muita askelia. Muista pitää itsestäsi ja omasta hyvinvoinnistasi huolta, että pystyt tekemään töitä muiden hyväksi. Sitkeys vaatii toivoa. Tuohon ajankuvaan liittyi vahva toiveikkuus siitä, miten maailma tuntui muuttuvan alati paremmaksi. Toinen oli oksentanut yrittäessään kertoa lapselleen, missä nyt mennään. Silloin saisimme odottaa loputtomiin. Historian tuntemus tuo suhteellisuudentajua. K aikkia kansalaisyhteiskunnan saavutuksia ei todellakaan kirjoiteta historiaan, eikä niitä aina raportoida mediassa isoin otsikoin. Eräs amerikkalainen ystäväni kysyi hädissään, voiko lähettää vauvansa Suomeen kasvatettavaksi, jos tilanne äityy liian pahaksi. Maailma, jonka sankarit purkivat aktiivisesti käsityksiämme muun muassa sukupuolesta, seksuaalisuudesta ja mielenterveysongelmista olemalla juuri sellaisia kuin olivat. Toivo ei ole takuu eikä lupaus paremmasta maailmasta. Yhdysvaltain presidentinvaalien tulos synkisti marrassävyjä entisestään. Se ei ummista silmiä siltä, miten joka puolella maailmaa koetaan jatkuvasti uskomatonta kärsimystä ja tuhoa. Laurie Penny kuvaa esseessään No more heroes kuinka viime vuonna kuolleiden sankarien mukana meni myös ajankuva. Työ seksuaalija sukupuolivähemmistöjen tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden eteen ei myöskään lopu tähän voittoon, vaan jatkuu. Kolmas kuvaili tuntemuksiaan useita päivä vaalien jälkeen ”joka aamu herätessä tuntuu kuin joku läheinen ihminen olisi kuollut”. Jos passivoidumme ja uskomme, että mitään ei ole tehtävissä, että meillä ei ole lainkaan valtaa. Joskus näinkin tapahtuu kuten esimerkiksi silloin, kun seksuaalivähemmistöjen tasa-arvo saavutti Tahdon2013-kampanjan ja kansalaisaloitteen myötä suuren ja uutisoidun voiton. Näiden julkkisten kuolemien kollektiivisessa suremisessa oli kyse jostain suuremmasta kuin heistä henkilöinä tai heidän julkisista persoonistaan. 15 13.1.2017 TOIVO, ONKO SITÄ. Toivo on lahja, jota ei tarvitse koskaan luovuttaa pois, se on valtaa, jota ei tarvitse heittää pois. Sitten jyrkkänä vastakohtana kuolleille esikuville maailman vielä toistaiseksi mahtavimman valtion johtoon pyrki – ja pääsi – mies, joka julkisesti mollaa ja ivaa niin vammaisia kuin naisiakin. Meillä jokaisella on erilaisia kykyjä ja resursseja, siksi ei ole olemassa suoraviivaisia ja yleismaailmallisia vastauksia. Muiden auttaminen voi myös olla itsestä huolehtimista, jos ympäristö voi hyvin, se parantaa omaa hyvinvointia. Saara Särmä Kirjoittaja on feministi, taiteilija ja tutkija sekä Feministisen ajatushautomo Hatun perustaja.. Emme voi jäädä odottamaan, että maailma on valmis ja kaikilla kaikki täydellisen hyvin, ennen kuin juhlimme ja iloitsemme. K un viime vuosi läheni loppuaan, tuntui koko ajan toivottomammalta. Toivo on epävarmuutta. M arraskuu, joka pahimmillaan kestää lokakuulta helmikuulle, on synkkää aikaa, ikuista pimeää ja harmautta. ”Totisesti minä elän synkkää aikaa”, kaikui korvamatona päässä lähes koko loppuvuoden. Seuraava askel on translaki, joka turvaa sukupuolen itsemääräämisoikeuden. Maailma, joka hitaasti, mutta varmasti aukeni vapaammaksi. Toivo tarkoittaa, että parempi maailma on mahdollinen. Perehdy historiaan. M itä sitten voimme tehdä ylläpitääksemme toivoa näinä totisesti synkkinä aikoina. Sitä voimme vielä juhlia isosti maaliskuussa, kun uusi tasa-arvoisempi avioliittolaki astuu viimeinkin voimaan. Toivo ei asetu kumpaankaan näistä positioista, vaan vierastaa moista varmuutta. Itselleni David Bowie, Prince tai Leonard Cohen eivät olleet kovin tärkeitä, olenhan suurimman osan elämästäni kuunnellut lähinnä huonoa musiikkia. Beth Pickens kehottaa aloittamaan siitä, mitä jo teet joka tapauksessa. Sekä isoja näkyviä että pienempiä voittoja ja onnistumisia on syytä juhlia. Historian tuntemus auttaa näkemään, että liike kohti parempaa maailmaa ei ole suoraviivaista. Toivo ei ole ovi parempaan huomiseen, vaan tunne, että ehkä jossain joskus se ovi tulee vastaan ja siitä pääsee kävelemään läpi. Se auttaa näkemään, että liike kohti parempaa maailmaa ei ole suoraviivaista. Internetissä kiertänyt leikkimielinen tilasto jopa osoitti, että vuosi 2016 oli poikkeuksellinen julkkiskuolemien määrässä. Monelle niin rakkaita esikuvia kuoli vuoden aikana liian monta
He valitsivat perinteiset asut. Nainen vastaa lähes täysin perheen sisäisiin asioihin liittyvästä päätöksenteosta. He voivat esittää mielipiteensä missä tahansa ja kenelle tahansa. Inkeriläisten paluumuuttajien parissa Kopylova on havainnut hieman enemmän Venäjältä tuttuja sukupuolirooleja. Nainen esittelee päätökset miehelle, mutta käytännössä ne ovat jo siinä vaiheessa tehdyt, Vuolasranta sanoo. – Sitten on edelleen toteutumatta samapalkkaisuus. 16 13.1.2017 Määrittääkö tausta vieläkin naisen paikan. Tyttäreni tulivat aikoinaan vaiheeseen, jolloin heidän piti valita, pukeutuvatko perinteisesti vai kuten muutkin suomalaiset. – Kyse ei kuitenkaan ole alistetuksi tulemisesta, sillä saamelainen kulttuuri on matriarkaalinen: nainen on perheen pää, West sanoo. Liike-elämässä on esimerkiksi liian vähän naisia johtopaikoilla. Minä kehotin heitä harkitsemaan tarkkaan, sillä tiesin, mitä perinteiseen romaniasuun pukeutunut nainen joutuu kohtaamaan. Käsikirjoittaja, dokumentaristi Suvi West tietää, että perinteisesti saamelaisissa yhteisöissä nainen hallitsee kotipiiriä. Toinen tyttäristäni valmistui juuri teologian kandidaatiksi, ja toinen on ammatiltaan sairaanhoitaja. Kantasuomalaisten joukossa vallitsevat samat ikuisuuskysymykset mitä tulee naisten asemaan ja sukupuolirooleihin. Miranda Vuolasranta: Näen tyttärissäni feministin ”Minun vanhempani olivat lukuja kirjoitustaidottomia. Olen kasvattaessani tyttäriäni muistuttanut heille, että heidän ei tarvitse pelätä mielipiteidensä ilmaisua siksi, että ovat naisia. – Mies on vastuussa perheen sosiaalisesta asemasta ja siihen liittyvistä asioista. Viestintäyrittäjä Polina Kopylovan mielestä vanhavenäläisten joukossa ei ole huomattavia eroja muihin suomalaisiin verrattuna mitä tulee naisten asemaan ja sukupuolirooleihin. Polina Kopylovan ajatuksia lisää: areena.yle.fi /1-2681069. KU:N ARKISTO YLE/ANNE HÄMÄLÄINEN ALL OVER PRESS ALL OVER PRESS. Saamelainen kulttuuri on naisvaltainen. – Niissä perheissä on riski, että nainen eristäytyy tai on eristetty kodin sisälle ja perheen pariin. R omaninaiset päättävät perheen sisäisistä asioista. Suvi West: Baarissa saa etelässä olla rauhassa, pohjoisessa ei. Tässä jutussa neljä naista kertoo, millaisiksi naisiksi heidät on kasvatettu. Kenellekään ei ole oikeutta kahlita heitä johonkin muottiin. Isäni sanoi tullessani kouluikään, että hän tekee kaikkensa, että hänen lapsensa saavat käydä koulua. Tasa-arvoasiain neuvottelukunnan pääsihteeri Tanja Auvinen pitää ongelmallisena suomalaisessa yhteiskunnassa naisten kannalta heidän asemaansa työelämässä. Alat ovat lisäksi jakautuneet naisten ja miesten töihin sukupuoliroolien mukaan. Vanhavenäläiset naiset ovat samankaltaisessa asemassa kuin muutkin suomalaiset naiset. Olen itse ollut lähes koko ikäni feministi.” ” Yhdenvertaisuuden ymmärtämisessä on kyse elinikäisestä oppimisesta.” Kantasuomalainen kohtaa aina samat ikuisuuskysymykset. – Heidän pitää suoriutua hyvin niin työelämässä kuin kotona, sillä heitä pidetään miestä kyvykkäämpinä. Vanhempainvapaiden epätasainen jakautuminen puolestaan syrjäyttää naisia työelämästä ja työuralta, mikä vaikuttaa myös heidän eläkkeensä suuruuteen, Auvinen luettelee ikuisuuskysymyksiä naisten asemasta Suomessa. Kopylova erottaa kolmannenkin ryhmän Suomen venäjänkielisistä, jonka muodostavat Suomeen lähivuosina Venäjältä muuttaneet työntekijät ja yrittäjät. Nyt näen heissä feminismin hedelmiä. Kopylovasta vaikuttaa siltä, että heidän joukossaan perheen roolijako on usein perinteinen. Puhuimme paljon kotona heidän ollessaan lapsia naisen oikeuksista ja naisena olemisen vaikeuksista. Olen ensimmäisen sukupolven romaneja, jotka ovat kouluttautuneet. West lisää, että saamelaisnaiset ovat yhtä lailla töissä ja johtavissa asemissa kodin ulkopuolella kuin miehetkin. Tanja Auvinen: On myös muita syrjintäperusteita kuin sukupuoli. Erityisasiantuntija Miranda Vuolasrannan mukaan romaniperheen sisällä vallitsevat perinteiset sukupuoliroolit. – Naiset odottavat erityistä huomiota, lahjoja äitienpäivänä ja hemmottelua, Kopylova kertoo. Sanoin tyttärilleni, että meille vanhemmille te kelpaatte, on ratkaisunne kumpi vaan. Mia Hemming Miranda Vuolasranta: Olen itse ollut lähes koko ikäni feministi
Mutta vähättely ei uppoa minuun, sillä itse katselen maailmaa juuri päinvastaisesta näkökulmasta. Yhdenvertaisuuden ymmärtämisessä on kyse elinikäisestä oppimisesta. Että kanssakäyminen olisi henkilökohtaista eikä etäännytettäisi ihmistä kulttuurin taakse.” Suvi West: Vähättely ei uppoa minuun ”Otan paljon minulle epäluontaisia asioita hoitaakseni, joiden hoitaminen on kasvatukseni ja yhteisönormieni mukaisia. Toivoisin, että suomalaiset kohtaisivat Suomessa asuvat venäläiset ihmisinä eivätkä jonkin kulttuurin edustajina. Nyt teini-ikäisinä he ovat todella valveutuneita – välillä suhtautuvat teinin raivolla epäkohtiin. Olen omien tyttärieni kanssa soveltanut sukupuolisensitiivistä kasvatusta alusta lähtien. 17 13.1.2017 Polina Kopylova: En ole tyypillinen venäläinen nainen ”Muutin Suomeen vuonna 2002. Toisaalta puolisoni oli hoitovapaalla lapsen kanssa puoli vuotta, ja minä olin töissä. Olemme yhdessä puhuneet tasaarvoja sukupuoliroolikysymyksistä paljon. En ole koskaan oikein ollut tyypillinen venäläinen nainen. Imetän puolitoistavuotiasta taaperoani, ja haluan olla hoitovapaalla mahdollisimman pitkään – koen, että niin minun täytyy tehdä. Äitini ei esimerkiksi kasvattanut minua pitämään naimisiinmenoa saavutuksensa. Puolisoni olisi valmis tasa-arvoiseen suhteeseen, mutta minulla on niin selkäytimessä vastuun ottaminen kaikesta mahdollisesta. Minua on elokuva-alalla hämmästyttänyt puhe sen miesvaltaisuudesta. Toisaalta olen ilokseni huomannut, että muut suomalaiset miehet ovat saamelaisia miehiä kunnioittavampia naisia kohtaan. Mielestäni on hyvä, että feministiset liikkeet ovat haastaneet itseään toimimaan kaikille paremman maailman puolesta.” ” Saamelainen kulttuuri on matriarkaalinen.” ALL OVER PRESS. Koin feministisen herätyksen yliopistoopiskelijana löytäessäni naistutkimuksen ja sen myötä samanhenkisiä ihmisiä. Lapsemme näkee, että äiti tekee ruokaa ja isän kanssa leikitään. Baarissa saa etelässä olla rauhassa, pohjoisessa ei.” Tanja Auvinen: Sukupuolisensitiivisyys on osa identiteettiäni ”Äitini aina sanoi ollessani lapsi, että meidän Tanjasta ei piikaa tule. Näkemykseni vielä vahvistuivat, kun menin mukaan feministisiin järjestöihin. Pomppaan ensimmäisenä pystyyn yöllä taaperon itkiessä. Jos poikani vakiintuu joskus jonkun naisen kanssa yhteen, yritän olla vaatimatta miniältä lähes mahdottomia. Suhteemme alussa tosin odotin puolisoltani lahjoja ja hemmottelua, mutta enää en pidä sellaista tärkeänä. Minulla on vielä joitakin venäläisestä kulttuurista peräisin olevia tapoja, ja harjoitan joitakin siellä omaksumiani perinteitä. Hän varmaan itse oli lapsuudessaan 50-luvulla maaseudulla perinteisten sukupuoliroolien ympäröimä. En osaa itseäni nähdä miestä vähäisemmäksi vaan kyvykkäämmäksi. On minuakin tytötelty, ja olen huomannut, että minun pitäisi todistella taitojani. Jos en olisi nainen ja vanhin seitsemänlapsisesta perheestä, olisin varmaan miehenä koppiinsa eristäytynyt luovuusvimmainen taiteilija. On myös muita syrjintäperusteita kuin sukupuoli. Ehkä sitä vasten mietti, mitä toivoisi omalle tyttärelleen
18 13.1.2017
KUVA SCOTT OLSON /LEHTIKUVA/AFP TEKSTI ARTO HUOVINEN . 19 13.1.2017 Pois parrasvalojen hohteesta 1 BARACK OBAMA piti jäähyväispuheensa tiistaina Chicagossa, 2?989 päivää presidentiksi valintansa jälkeen. Ulkopolitiikassa hän nosti esiin diplomaattisuhteiden palauttamisen Kuuban kanssa, Iranin [väitetyn] ydinaseohjelman pysäyttämisen sekä Osama bin Ladenin surmaamisen. Vaikka talouden keskiarvoluvut ovat parantuneet paljon, on esimerkiksi valtaosa uusista työpaikoista osaja pätkätöitä. Obama nosti suurimmiksi saavutuksikseen taantuman nujertamisen, työpaikkojen luomisen, tasaarvoisen avioliiton toteuttamisen sekä sairausvakuutuksen laajentamisen 20 miljoonalla ihmisellä. AJANKUVA. Heti Obaman valinnan jälkeen marraskuussa 2008 kirjoitin, että ”George W. Obama myönsi itsekin tiistain puheessaan, että ylin yksi prosentti on kasvattanut osuuttaan varallisuudesta ja tuloista, kun taas ”liian monet perheet” kokevat, että ”hallitus palvelee vain voimakkaimpien etuja”. Bushin painajaismaisen presidenttikauden jälkeen Barack Obamaan kohdistuu niin paljon odotuksia, että pettymykset ovat lähes väistämättömiä”. 2 VUONNA 2008 Obama teki tunnetuksi iskulauseen ”Yes we can”. Suurimman osan kauttaan Obama joutui työskentelemään republikaanien hallitseman hyvin vihamielisen kongressin kanssa. Chicagossa hän päätti puheensa sanoihin ”Yes we can. Monissa kommenteissa korostettiin tuolloin, ettei Obaman valintaa pidä tulkita rajuksi käänteeksi vasemmalle. Nyt voisi kirjoittaa aivan samoin Donald Trumpin valintaan johtaneista syistä. Ratkaiseva vaalikysymys oli talous ”ja Obamaa äänestivät vähäosaisten lisäksi myös monet keskiluokasta, jotka kokivat Bushin politiikan vaarantaneen heidän saavutetut etunsa”, kuten tuolloin kirjoitin. Yes we did.” Kaikki eivät ole samaa mieltä tavoitteiden saavuttamisesta. 3 KESKUSTELU JATKUU siitä, miltä osin Obaman täyttymättömissä lupauksissa on ollut kyse puuttuvasta tahdosta ja miltä osin puuttuvista mahdollisuuksista
– Myös sosialistien kannattajapohja on vasemmalla, vaikka puolue onkin klassinen sosiaaliliberaali puolue. Tämä haastattelu tehtiin Euroopan vasemmistopuolueen kokouksessa joulukuussa Berliinissä. Figueiredon mukaan Portugalin kokemukset kertovat yhden tärkeän asian Euroopan vasemmistolle. Samalla tekijällä Figueiredo selvittää hallitusratkaisun ehkä yllättävintä osaa eli kommunistien PCP:n mukaantuloa. Käytännössä ratkaisevia ovat budjettiäänestykset. Vaikka Portugalissa ei ole merkittävää äärioikeistolaista puoluetta, on oikeistopopulismi kaduilla ja tv-keskusteluissa noussut sielläkin. – PCP:n aktiiveista suuri osa tulee ayliikkeestä, ja he halusivat ratkaisun, jolla voidaan perua pahimmat työlakien muutokset. Samalla budjetti on kuitenkin sellainen, että EU:kin voi sietää sen. – Shokeeraavin esimerkki on Italia; kun vasemmisto on heikko, näyttää klovni varteenotettavalta vaihtoehdolta, sanoo Figueiredo Beppe Grilloon viitaten. Pääministeri António Costa sanoi syksyllä esittelevänsä ”vasemmistobudjetin”, ja myös Figueiredon mukaan on käänne saatu aikaiseksi. Sosiaaliturvaan tehdyt leikkaukset on peruutettava ja palkkoja sekä eläkkeitä nostettava. Portugalinkieliset Brasilia ja Angola ovat tärkeitä vientimaita Portugalille, ja niiden nykyiset ongelmat vaikuttavat Portugalin talouteen. – Me haluamme pidemmälle menevää vasemmistopolitiikkaa ja julkisia investointeja työllisyyden parantamiseksi. Jos tukipuolueet pääsevät demarien kanssa sopuun budjetista, on tilanne vakaa vuodeksi eteenpäin – olettaen, ettei mitään todella dramaattista tapahdu, kuten Figueiredo lisää. Figueiredo selittää tilannetta sillä, että edellisten neljän vuoden aikana EU:n kulukurin sanelema oikeistohallituksen politiikka oli niin traumaattista. Yksi ero puolueiden välillä on myös suhtautuminen Portugalin jäsenyyteen Natossa, jota Bloco vastustaa ja demarit kannattavat. Oikeistopopulismi nousee, kun vasemmisto on heikko, summaa Figueiredo. Me vastustamme EU:n vakausja kasvusopimusta ja kaikkea sitä, mikä on institutionalisoinut leikkauspolitiikan EU:n rakenteisiin. Figueiredo sanoo, että Bloco ei ole demarien kanssa läheskään kaikesta samaa mieltä. Tällaista maastamuuttoa ei ole ollut 1960-luvun ja siirtomaasotien jälkeen. Portugalin vasemmistopuolue Bloco auttaa demarihallitusta pysymään pystyssä. Figueiredo toteaa, että hallitusratkaisun jälkeen pidetyissä aluevaaleissa on Blocon kannatus kasvanut. Se ”sietää” demarihallitusta. Sopimus on nyt pitänyt toista vuotta. – Hidas kasvu ei pysty ratkaisemaan nuorisotyöttömyyttä. Ratkaisu oli ennennäkemätön Portugalissa, jossa raja-aita demarien ja radikaalin vasemmiston välillä on ollut jyrkkä. 20 13.1.2017 ”Kun vasemmisto on heikko, oikeistopopulismi nousee” P ortugalin politiikassa tapahtui marraskuussa 2015 yllätys. Arto Huovinen arto.huovinen@kansanuutiset.fi Hallitusratkaisun hyväksymistä kuvaa Fabian Figueiredon mukaan se, että sen jälkeen pidetyissä alueja presidentinvaaleissa Bloco on menestynyt hyvin. Ratkaisu hyväksytty Vaikka Portugalin taloustilanne on kohenemassa, on kasvu 1–2 prosentin luokkaa. Esimerkkinä hän mainitsee vuosia 500 euroon jäädytettynä olleen minimipalkan, joka tämän vuoden alussa nousi 557 euroon. Blocon ehtona oli se, että hallitus irtautuu leikkauspolitiikasta. – Portugalin 11 miljoonasta asukkaasta puoli miljoonaa jätti edellisen hallituskauden aikana maan. Vaalit näyttivät johtaneen pattitilanteeseen. – Portugalin talous on nyt hyvin riippuvainen turismista. EU:n sääntöjen takia on jatkuvasti leikattava budjettivajetta, eikä rahaa siten riitä investointeihin, sanoo Figueiredo. – Voimme puhua toisille vasemmistopuolueille menettämättä identiteettiämme tai tärkeimpiä päämääriämme. Hyväksymme hallitusratkaisun, koska sillä voi saada asiat paremmiksi. Erimielisyyksistä huolimatta Figueiredo korostaa, että Bloco ei ole hallituspuolue. Pohjois-Afrikan kriisit ovat siirtäneet turismia Portugaliin. Työttömyys kasvoi rajusti, palkkoja, eläkkeitä ja sosiaaliturvaa leikattiin. Työttömyysprosentti on 15 ja nuorilla 30. ARTO HUOVINEN. Viime vuoden presidentinvaaleissa puolueella oli ensimmäistä kertaa oma ehdokas, joka sai 10 prosenttia äänistä. Umpikujasta päästiin kuitenkin sillä, että demarit eli sosialistinen puolue (PS) muodostivat vähemmistöhallituksen, joka luottamuskysymyksissä saa tuen sekä vasemmistoliittoa vastaavalta Bloco de Esquerdalta että maan vanhakantaiselta kommunistipuolueelta (PCP). – Nyt nuo liikkeet ovat hiljaisia, kun näkyy, että demarien vasemmalla puolella on vahvoja voimia, jotka ovat osoittaneet taistelevansa vaihtoehdon puolesta. – Kaikki ihmettelevät, miten tämä erikoinen hallitusratkaisu on ollut niin vakaa, kertoo Blocon poliittinen sihteeri Fabian Figueiredo. Paine alhaalta Figueiredon mukaan alhaalta tuleva paine on pitänyt hallitusratkaisun kasassa. Alhaalta tuleva paine johti ennennäkemättömään hallitusratkaisuun. Jos hallitus esittää leikkauksia, se kaatuu
Lain mukaan presidentti ei saisi nimittää sukulaisia hallinnon johtotehtäviin, ja vävy rinnastetaan sukulaisiin. Poikkeuksellisen ruuhkauttamisen on arveltu palvelevan sitä, ettei (kielteinen) huomio kohdistu yhteen nimitettävään kerrallaan. Britanniassa keskustelu koskee ennen kaikkea työntekijöiden tuloa EU-maista. Trumpin juristien mukaan Valkoinen talo ei kuitenkaan ole lain tarkoittama ministeriö tai virasto. PUOLIVAPAA LIIKKUVUUS Jeremy Corbynin mukaan Britannia ”saattaa pärjätä paremmin EU:n ulkopuolella”. Trump on valinnut tiistaina 36 vuotta täyttäneen Kushnerin johtavaksi neuvonantajakseen. Hän tuli pääministeri Theresa Mayn linjoille katsoen, että Britannian on Brexit-neuvotteluissa vaadittava oikeutta rajoittaa liikkuvuutta, mutta samalla päästä edelleen EU:n yhteismarkkinoille. Labourin sisällä on kireä tilanne, koska gallupien mukaan puolueella ei näyttäisi olevan mitään mahdollisuuksia voittaa seuraavia vaaleja. BRITANNIAN TYÖVÄENPUOLUEEN puheenjohtaja Jeremy Corbyn pyörsi tällä viikolla puolueensa aiemman kannan maahanmuuttoon tai vähintään liudensi sitä huomattavasti. Yhdysvaltain liikenneministerinä hänen tulisi Trumpin ohjelman mukaan toimia mukavuuslippukäytäntöä vastaan. Kushner oli tärkeässä roolissa jo Trumpin kampanjassa ja siirtymäkauden tiimissä. New York Times kertoi, ettei sidonnaisuuslomakkeessa ole riittävästi sarakkeita Trumpin hallinnon varakkaimpien jäsenten kaikkia kytkentöjä varten. suuksia. Suurliikemies Carl Icahn saa tehtävän liiketoimintaa rajoittavan sääntelyn purkamiseksi. Vuonna 2009 hän vaati, että kaikkien Barack Obaman valintojen sidonnaisuudet pitää olla selvitetty, ennen kuin he tulevat senaatin kuulemisiin. EU:n lähtökohta neuvotteluissa on, ettei molempia voi vaatia yhtä aikaa. 138 TomDispatch 5.1. Coloradossa ja Texasissa on kielletty liuskeöljyn vesisärötyksen kieltäminen. Republikaanit yrittivät viime viikolla viedä riippumattomalta etiikkavirastolta olennaiset valtuudet ja alistaa sen poliittiseen ohjaukseen, mutta perääntyivät raivoisan julkisen reaktion jälkeen. Corbyn myös sanoi, että Britannia ”saattaa pärjätä paremmin EU:n ulkopuolella”. Labourin kansanedustajat Emma Reynolds ja Stephen Kinnock esittivät muutama päivä sitten, että Britanniaan luotaisiin kahden kerroksen työmarkkinat: korkeasti koulutetut pääsisivät vapaasti maahan, mutta vähemmän koulutetuille olisi kiintiöt. Syksyllä he vihjaisivat, että jos Hillary Clinton voittaa vaalit, he estävät paikan täyttämisen koko nelivuotiskauden. Enemmistöjohtaja Mitch McConnell Valkoinen talo odottaa uutta isäntäänsä. Pieniä muodollisuuksia SENAATIN REPUBLIKAANIEN johtajan Mitch McConnellin mukaan sidonnaisuusilmoitukset ovat vain pieniä muodolliIvanka Trump, Donald Trump ja Ivankan puoliso Jared Kushner. Christie passitti liittovaltion syyttäjänä Kushnerin isän Charles Kushnerin vankilaan vuonna 2005 laittomasta kampanjarahoituksesta. Kieltämisen kieltäminen ”BIG GOVERNMENT” on republikaanien vihollinen. Hän toimii kuitenkin palkattomana neuvonantajana, joten säädökset intressiristiriidoista eivät koske häntä. Ilmaisia neuvoja TRUMP ON kerännyt neuvonantajikseen niin vaikutusvaltaista joukkoa, että puhutaan ”varjohallituksesta”. Vaikutusvaltainen kansanedustaja Yvette Cooper ja varapuheenjohtaja Tom Watson vaativat aiemmin puoluetta muuttamaan linjaansa työvoiman liikkuvuudesta. Republikaanit vaativat nyt, että demokraattien ”pitää olla aikuisia” eikä jarruttaa nimityksiä. Hänen väitetään torpanneen New Jerseyn kuvernöörin Chris Christien valinnan varapresidenttiehdokkaaksi. Sen sijaan korkeimman oikeuden paikan vapauduttua viime helmikuussa republikaanit ilmoittivat, ettei Obaman mahdollista ehdokasta oteta kuultavaksi. Icahn pystyy norminpurkutalkoissa edistämään omia intressejään. Chaon suku omistaa varustamon, jonka laivat seilaavat Liberian ja Hongkongin lipun alla. Tarkoituksellisesti menetettyjä mahdollisuuksia. Osavaltioissa syksyn vaaleista rohkaistuneet republikaanit kuitenkin laittavat ”ennaltaehkäisevästi” kuriin kaupunkeja. Myös Kushnerin puoliso Ivanka Trump on osallistunut isänsä huipputason poliittisiin tapaamisiin. Konservatiiveista poiketen Corbyn kuitenkin rajoittaisi maahantuloa ensisijaisesti puuttumalla palkkojen ja työehtojen dumppaukseen. Sunnuntaina tuli julkisuuteen kongressin etiikkaviraston kirje, jossa ilmaistiin huoli siitä, ettei suuri osa Trumpin nimityksistä ollut ilmoittanut sidonnaisuuksistaan. Samalla erityisesti parlamenttiryhmässä vaikuttava puolueen sisäinen oppositio kaivaa maata Corbynin jalkojen alta. 21 13.1.2017 Maailman laita TEKSTI ARTO HUOVINEN Menetettyjä mahdollisuuksia. Perhe on paras VÄVYPOIKA JARED KUSHNERISTA on tulossa yksi vaikutusvaltaisimmista henkilöistä Donald Trumpin hallinnossa. Corbyn sanoi linjapuheessaan tiistaina, ettei vapaa liikkuvuus ole labourille periaatekysymys. Kushner nostaa miljardöörien määrän seitsemään Trumpin huippunimityksissä. Kirjailija-toimittaja William Rivers Pittin yhteenveto Obaman kaudesta, Truthout 8.1. Siirtymäkauden tiimissä Kushner järjesteli kiinteistöyhtiölleen sopimusta kiinalaisen yhtiön kanssa. Ohiossa on kielletty kaupunkeja nostamasta minimipalkkaa yli valtakunnallisen minimin. Ruuhkasta läpi REPUBLIKAANIT TAKTIKOIVAT siten, että tärkeimpien nimitysten kuulemiset kasattiin tälle viikolle, suurin osa keskiviikolle. BBC:n haastattelussa Corbyn vakuutti, ettei hän ole muuttanut mieltään, eikä Britanniassa ole liikaa ulkomaista työvoimaa. Yhdysvaltain erikoisjoukkoja oli viime vuonna sijoitettuna kaikkiaan 138 maahan. LEHTIKUVA/MARK WILSON LEHTIKUVA/TASOS KATOPODIS LEHTIKUVA/BEN STANSALL LEHTIKUVA/MARK WILSON. McConnellin puoliso Elaine Chao on Trumpin valinta liikenneministeriksi. Michiganissa ja Wisconsinissa osavaltio on antanut määräyksen, ettei paikallishallinto saa kieltää muovikasseja
Ilmaisut iäkäs ja ikääntynyt häivyttävät vaivaisen vanhuuden. Hoivan arvoiset -kirjan tekijät ovat Tampereen ja Helsingin yliopistoissa sekä Seinäjoen ammattikorkeakoulussa eri yhteiskuntaja sosiaalitieteiden aloilla vaikuttavia hoivatutkijoita. Kritiikkiä saa myös poliittinen retoriikka, jossa hoivan todellisuus kätketään numeroiden, taloudellisen tehokkuuden ja markkinatermien taakse. Se ei tunnista vaivaisuutta ja hoivan tarpeen ruumiillisuutta. Kirjassa saa kyytiä hoivapolitiikkaa ohjaileva ja mielikuvia muokkaava orwellilainen uuskieli. Näkökulmien valinta ohjaa vaikutelmia. Hoivan tarve koskettaa meitä kaikkia jossakin muodossa ”usein yllättäen, joskus hiljaa keskuuteemme hiipien ja aina vaatien”. Laitoshoitoon liitetään vaipoissa makaavat vanhukset, mutta turvallisuus ja mahdollisuus ympärivuorokautiseen apuun jäävät mainitsematta. Vaiva ja siitä aiheutuva hoivan tarve ovat ihmiselämän väistämättömiä tosiasioita. HANNA-KAISA HOPPANIA, Olli Karsio, Lena Näre, Antero Olakivi, Liina Sointu, Tiina Vaittinen, Minna Zechner: Hoivan arvoiset –?Vaiva yhteiskunnan ytimessä, Gaudeamus 2016. Kaija Kallinen Kirjan mukaan sote-uudistus voi johtaa siihen, että ennen pitkää julkinen palvelutuotanto kuihtuu ”kannattamattomana” ainakin alueellisesti. Tämä kauhuskenaario vanhushoivan tulevaisuudesta esitetään kirjassa Hoivan arvoiset. Kotona asuminen esitetään aktiivisena elämänä, vaikka yksinäinen asukas ei pystyisi sängystään poistumaan. On kysymys siitä, olemmeko matkalla takaisin huutolaisyhteiskuntaan, kun sote-uudistuksessa isojen hoiva-alan yritysten edut tuntuvat olevan ihmisten etujen edellä. Siksi vaiva on yhteiskunnan ytimessä ja hoivan järjestäminen on yhteiskunnan ydintehtäviä. LEHTIKUVA/IRENE STACHON. Tutkijat esittävät kirjassa myös viisi teesiä vanhushoivan paremmasta tulevaisuudesta. Kaikki tarvitsevat hoivaa Tutkijoiden tekstiä elävöittää kuvitteellinen, mutta hyvin todenoloinen kehyskertomus. 22 13.1.2017 . KIRJA Vanhuus häivytetään orwellilaisen uuskielen taakse V uonna 2030 sote-uudistuksen käynnistymisestä on kulunut kymmenisen vuotta. Autettava, muistisairas vanhus on vapauksien ulkopuolella. Kirjassa käsitellään myös hoidon hintaa ja rahoitusta, mutta tällä kertaa lähinnä hoivan tarvitsijoiden näkökulmasta. Kirjoittajien joukossa ei ole taloustieteilijöitä, mutta kommentteja heidän edustajiltaan on pyydetty ja saatu. Korrektit ilmaisut iäkäs ja ikääntynyt häivyttävät vaivaisen vanhuuden, jossa ei enää kyetä omatoimisuuteen ja aktiivielämään, vanhuuden, jossa toisten ihmisten apu ja valinnat ovat elinehto. Julkinen sektori on tilojen puutteessa pakotettu myymään vanhusten hoitoa pienemmille yksityisen sektorin toimijoille halvin tarjous voittaa -periaatteella. Tutkijoiden puheenvuoro ja tietoteos hoivan historiasta ja tulevaisuudesta ei ole mikään sosiaalitanttojen tarinakokoelma. Heidän mukaansa hyvä hoiva on mahdollista, mutta vain, jos ajattelutavat ja poliittiset voimasuhteet muuttuvat nykyisestä. Vanhuksista vaietaan Sana vanhus on lähes kadonnut käytöstä. Jos ihminen ei itse pysty huolehtimaan peseytymisestä, pukeutumisesta, liikkumisesta, syömisestä ja juomisesta, tarvitaan toisen havaintoja, tulkintaa ja apua. Kirja antaa eväitä muutoksen edistämiseen. Hoivaa katsotaan hoidettavien, hoitotyöntekijöiden, omaisten ja yhteiskunnan näkökulmista. Vuonna 2046 CareMedica vetäytyy Suomesta sopimusaikojen umpeutuessa. Tutkijat varoittavat ratkaisuista, joissa julkiset hoivapalvelut ajetaan ahtaalle ja alas ja jossa hoivapolitiikka on alistettu yritysten voiton tavoittelulle. Siinä kuvataan vanhuutta, sairastumisia ja muita elämäntilanteita, joissa hoivaa välttämättä tarvitaan. Itsenäinen ikääntyvä toimija sopii mainiosti hoivamarkkinoiden kuluttajaksi ja asiakkaaksi, aktiiviseksi valinnanvapauttaan käyttäväksi seniorikansalaiseksi. Heidän mukaansa sote-uudistus voi johtaa siihen, että ennen pitkää julkinen palvelutuotanto kuihtuu ”kannattamattomana” ainakin alueellisesti. Jos markkinatoimijat tällöin vetäytyvät, osa väestöstä uhkaa jäädä ilman peruspalveluita. Hoivamarkkinoiden suurin toimija, kansainvälinen CareMedica Oy lomauttaa hoitajia, sillä ympärivuorokautinen hoiva on siirretty kokonaan robottien tehtäväksi. Kirja on tutkijoiden puheenvuoro ja tietoteos hoivan historiasta ja kehityksestä
– Kyse on rahan lisäksi toimintamahdollisuuksista. Tulevaisuudessa köyhien alueiden köyhiltä lapsilta puuttuu myös malleja muunlaisesta elämästä. Meidän kaikkienhan pitäisi vähentää kulutusta. Köyhyyden muuttuminen pysyväksi ja asuinalueiden erilaistuminen jakaa suomalaiset ryhmiin, jotka eivät tunne toisiaan. – Vähimmäisturva riittää elämiseen jonkin aikaa, mutta jos sen varassa joutuu elämään kauan, ongelmat alkavat kasaantua, hän selittää ja mainitsee esimerkin: – Jos on huono patja, rahat eivät riitä uuden ostamiseen. Molemmat ovat onnistuneet loistavasti. Se hirvittää.” ANNA-MARIA ISOLA ja Esa Suominen: Suomalainen köyhyys. Isolan mielestä katupartiot ovat eräs esimerkki talouden kiristymisen vaikutuksesta demokratiaan: – Ihmiset kokevat tulleensa kaltoinkohdelluiksi, mutta he eivät tiedosta mistä ongelmat johtuvat. Niiden yhteisvaikutuksena ihmiset elävät päivän kerrallaan eivätkä näe tulevaisuutta. He kokevat, ettei heillä ole valtaa. 23 13.1.2017 . Helppolukuinen ja selkeä kirja antaa konkreettisen vision suunnasta, mihin Suomi on menossa hallituksen junnatessa yhteiskuntasopimusta. Aiemmin lapset kasvoivat näkemään peruskoulussa, että heillä on paljon yhteistä vanhempien tuloista riippumatta. Sitten autonrämä on katsastettava uudestaan. Se on jäänyt vähemmälle huomiolle kuin kaupunkien leipäjonot ja asuntopula, mutta tässä kirjassa esitellään myös tätä puolta nyky-Suomen arjesta: ”Auton suoma vapaus on tällä haavaa 16 kuukauden mittainen. – Nämä ihmiset ovat luovia, heillä on paljon resursseja, hän jatkaa. Erilaisten ihmisten tapaaminen on tärkeää, että säilyy ymmärrys siitä millaista muiden elämä on. Isola on esitellyt haastateltujen henkilöiden kokemuksia. Niillä, joiden kohtalona on vain aineellinen niukkuus, on vahvat sosiaaliset verkostot ja mielekäs elämä, he kestävät rahanpuutteen ja oppivat elämään pätkäelämää pätkätöiden mukaan, selittää Isola. Ihminen nukkuu huonosti, mikä vaikuttaa koko elämään ja jaksamiseen. On aineellista ja aineetonta niukkuutta. Maaseudun köyhyys on hometaloja, pitkiä etäisyyksiä ja palvelujen puutetta. Isolan ja Esa Suomisen kirja Suomalainen köyhyys ilmestyi kesän alussa. Ratkaisu köyhyyteen on tulojen tasaaminen, ei pelkkä talouskasvu, Isola pohtii. Köyhissä perheissä asuu satatuhatta lasta, yhdeksän prosenttia suomalaisista lapsista. KIRJA Esa Suominen Köyhyys on uhka Suomen demokratialle – Alempi keskiluokka on nyt kurjassa tilanteessa. Aineellista ja aineetonta niukkuutta Esa Suominen vastasi kirjan Suomalainen köyhyys tilastotiedoista ja niiden avaamisesta lukijoille. Jonain päivänä auto ei enää läpäise katsastusta. On töitä, joiden palkka ei riitä elämiseen ja asumiskulut varsinkin pääkaupunkiseudulla ovat tosi korkeat, tiivistää köyhyystutkija Anna-Maria Isola Suomen laman vaikutuksia. Katupartiot ovat yritys olla merkityksellinen toimija yhteiskunnassa, mutta itseen kohdistettu vääryys siirretään vielä huonommassa asemassa oleviin ihmisiin, kuten pakolaisiin ja mielenterveyskuntoutujiin, hän arvioi. Heidän perheissään lapset kasvavat niukkuuteen. Kristiina Koivunen Köyhyydessä on Anna-Maria Isolan mukaan kyse rahan lisäksi toimintamahdollisuuksista. – Monet köyhät ihmiset rakentavat hienosti ekologista elämäntapaa. KRISTIINA KOIVUNEN. Isolasta huolestuttavinta on monien jääminen pitkäaikaistyöttömyyteen. Into ja Työväen Sivistysliitto TSL 2016. Hän on huolissaan niistä, jotka eivät ole yhteydessä muihin ihmisiin kuin viranomaisiin. Maaseudun unohdettu köyhyys Asuinalueiden erilaistuminen on suuri uhka suomalaiselle demokratialle. Jatkuva rahapulan pohtiminen vie voimat, jotka pitäisi käyttää uusien ideoiden miettimiseen tilanteesta selviämiseksi. Isola kertoo ihmisten ajatusten keskittyvän siihen mistä on puutetta, kuten rahaan tai aikaan. Kirja ei ole pelkkää kurjuuden kuvausta, jollaista köyhyydestä kirjoittaminen toisinaan on, vaan tekijät kertovat muun muassa Amartya Senin ajatuksista ja köyhyyden vaikutuksesta demokratiaan. Katupartiot ovat yritys olla merkityksellinen toimija yhteiskunnassa. Kaupunginosien ja koulujen erilaistuminen johtaa siihen, etteivät vauraiden alueiden lapset tutustu köyhien perheiden lapsiin
Millaista oli elämä 1960-luvun Neuvosto-Virossa, ja miten ongelmista oli mahdollista raportoida. Miten radiossa työskenneltiin. Paljon ALE-kirjoja osoitteessa: http://kaup pa.kansanuu tiset.fi Tu n n u s 5 5 7 6 3 V A ST A U SL Ä H ET Y S Kansan Uutisten kirjakaupasta ostetuista kirjoista maksetaan arvonlisävero Suomeen. Löydöt mullistavat käsityksemme hyvinvoinnista ja eriarvoisuudesta. Irr o ta ja ta itt ele siv u n iin , et tä tä m ä lo m ak e jä ä n äk yv iin , te ip p aa ta i n iit ta a kii n n i ja lä h et ä p o st its e. Millainen oli suhde Moskovan keskusradioon, joka valvoi sisältöjä. Til aa n m er kit se m än i kir ja t. 24 13.1.2017 Tilaa nyt edullisesti lukemista! Kirjoja rajoitettu määrä, toimi nopeasti. 20 € (26 €) Into 2016 Arvo Myllymäki: Korpikommunisti Kirja kertoo miehestä, joka nousi 1920-luvulla taistelemaan työttömyyttä ja eriarvoisuutta vastaan. Yli 50 euron tilaukset ilman postimaksua. 2 Veikko Lavi vol. Ranskalainen taloustieteilijä Thomas Piketty tutkii kohutussa, modernin ajan klassikoksi nousseessa teoksessaan tuloja varallisuuserojen kehitystä länsimaissa 1700-luvulta nykyaikaan. 10 € (17 €) Into 2016 Otso Kantokorpi Jynkkää menoa Punavuoressa Rappiollista kulttuuripolitiikkaa Alaston kriitikko Otso Kantokorpi kuljeskelee pitkin Helsingin katuja, ympäri Suomea ja pohjoista Eurooppaa pohtien taidetta, kulttuuria ja niiden merkitystä. 5 € (22 €) Into 2015 Atik Ismail Ammattina jalkapallo Atik Ismail on koonnut suomalaisten jalkapalloammattilaisten tarinoita ja peliuran vaiheita kiinnostavaksi historiikiksi. 1 Viljo Vesterinen 1934-1952 Vol. 29 € Into 2016 TAMMIKUUSSA TEHTYIHIN TILAUKSIIN XL-KOKOINEN HUOMIOLIIVI KAUPAN PÄÄLLE! Pekka Lehtonen: Tehtävä Tallinnassa Konkaritoimittaja Lehtonen vie lukijan Tallinnan radiotoimitukseen ja studioihin. Thomas Piketty Pääoma Mitkä voimat ohjaavat pääoman jakaantumista. 1 Levytyksiä vuosilta 1950-1952 Veikko Lavi vol. 10 € (24 €) Into 2016 Anna Kontula Luokkalaki Anna Kontulan Luokkalaki pamfl etti kuvaa, miten Suomen lait ja viranomaiskäytännöt ovat täynnä sosioekonomista syrjintää ja eriarvoisuutta. Merkitse rasti ruutuun kirjan kohdalle, jonka tilaat. Jos tilaat useamman kappaleen samaa kirjaa, lisää määrä rastin jälkeen. Mistä syistä radikaali oikeisto nousee. 15 € (30 €) Minerva 2015 UUTTA MUSIIKKIA Annikki Tähti 50 vuotta tähtenä Suomessa 17 € 17 € Yhdessä 30 € Yhdessä 30 € Anneli Saaristo La Dolce Vita Viljo Vesterinen 1929-1953 Vol. 20 € (29 €) Into 2016 Jouko Jokisalo: Euroopan radikaali oikeisto Jokisalo luotaa radikaalin oikeiston järjestöjä ja liikkeitä uusfasistisista ryhmittymistä oikeistopopulistisiin puolueisiin. 2 Levytyksiä vuosilta 1952-1956 Voi tilata myös puhelimitse: 09 759 601 tai sähköpostilla: kirjamyynti@kansanuutiset.fi P O ST IM A K SU M A K SE TT U *N im i (ti la u ks en m ak sa ja ) *O so ite *P u h eli n Sä h kö p o st i Til aa n la h ja ks i (s aa ja n n im i) Sa aja n o so ite *T ä h d ell ä m er kit yt ke n tä t o va t p a ko lli sia Erikseen ostettuina 17 € Erikseen ostettuina 17 €. Kolarilainen kulki pitkän marssin illegaalisen ajan kommunistijohtajasta sotien ajan turvasäilöjen, ”Pärmin pirujen”, työleirien ja kuritushuonetuomion kautta vapauteen syksyllä 1944
vallankumoukselliset tekivät tunnetuksi. skaalisissa keinoissa, joilla tavoiteltaisiin täystyöllisyyttä, kasvua ja ekologista kestävyyttä. Tämän vastapainoksi Bauman esitti vielä vanhemman iskulauseen ”Liberté, Egalité, Fraternité” (vapaus, tasa-arvo, veljeys), jonka valistusajan . -kirjassa hän hahmottelee mallia euroalueen ongelmien ratkaisemiseksi ja EU:n demokratisoimiseksi. Demokraattinen kontrolli ulotettaisiin myös Euroopan keskuspankkiin, esimerkiksi siirtämällä EKP suorilla demokraattisilla vaaleilla valitun neuvoston alaisuuteen. loso. Syksyllä ilmestyneessä Hajoaako Unioni. Mallihan on radikaali, mutta Patomäen mukaan se edustaa varsin perinteistä sosiaalidemokratiaa. Hänen keskeisiä teemojaan oli eriarvoisuus ja hän kirjoitti: ”Sillan kantovoima ei ole pilareiden keskimääräinen vahvuus, vaan heikoimman pilarin vahvuus. Myös kunnilla olisi oikeus verottaa ja luoda normeja, sääntöjä ja periaatteita. Patomäellä voisi olla. J älkimmäinen iskulause liittyy selvästi kysymykseen EU:n ja EMU:n demokratiasta, jota Patomäki myös käsittelee kirjoituksessaan. Patomäen mukaan EU:n tilanne on myötävaikuttanut oikeistopopulististen puolueiden kannatuksen kasvuun eri puolilla Eurooppaa. Suomen johtajathan ovat olleet hanakoita seuraamaan Saksan johtoa, jo ennen nykyistä hallitusta. Peter Lodenius peter.lodenius@gmail.com LEHTIKUVA/EMMANUEL DUNAND. Yksi lähtökohta on jo kielessä: budjetti on saksaksi Haushalt, joka monelle tuo mieleen sananlaskujen svaabilaisen emännän, joka pitää taloudestaan hyvää huolta. Jäsenvaltiot eivät enää kävisi ulkomaankauppaa keskenään, vaan euroalueella olisi vain yksi vaihtotase suhteessa ulkomaailmaan. Populistien kritiikki kohdistuu hänen mukaansa paljolti poliittiseen eliittiin, joka EU:ssa ja muilla ylikansallisilla foorumeilla on sitonut valtioiden käsiä, erityisesti uusliberalistiseen talouspolitiikkaan. 25 13.1.2017 SOPIIKO DEMOKRATIA EU:HUN. Radikaalimmankin mallin hän voisi esittää. nanssipolitiikkaa ja todellisia ylikansallisia instituutioita. Jos olisi ilkeä, iskulausetta ”yksi kansa, yksi valtio, yksi johtaja” voisi soveltaa Saksan johtoon EMU:ssa. Tämä antaisi sosiaaliset oikeudet ja perustoimeentulon riittävän korkealla tasolla kaikille unionin kansalaisille. Pintaa syvemmältä EU:n uusimman Brysseliin juuri valmistuneen rakennuksen suurin kokoussali, jossa pidetään jäsenvaltioita edustavan ministerineuvoston kokouksia. Näin vahvistuisi EU:n periaatteessa vaalima subsidiariteettieli läheisyysperiaate. Tämän lisäksi Patomäki kaavailee yhtenäistä rahaja palkkapolitiikkaa sekä teollisuuspolitiikkaa, johon kuuluu investointien osittainen sosialisointi. Aluepolitiikan tehtävänä olisi kääntää epätasaisen kehityksen itseään vahvistavien prosessien suunta ja taata mahdollisimman tasainen alueellinen kehitys unionin sisällä. Tässä oikeistopopulisteilla ei ole paljon annettavaa. EU:n nykyistä huomattavasti suurempaa budjettia rahoitettaisiin EU-veroilla. Hän rakentaa alustavan mallin, jonka mukaan EU muodostaisi poliittis-taloudellisen yksikön. Tällainen populismi perustuu Baumanin mukaan ajatteluun, jonka Adolf Hitler puki sanoiksi vuonna 1935: ”Ein Volk, ein Reich, ein Führer” (yksi kansa, yksi valtio, yksi johtaja). t ja Ranskan EU:n tilanne on myötävaikuttanut oikeistopopulistien kannatuksen kasvuun. Arvostelijoiden mukaan Schäuble ja liittokansleri Angela Merkel käsittelevät taloutta teologian osa-alueena. Tämän kirjan toimittajat Jouko Kajanoja ja Eero Yrjö-Koskinen viittaavat alkulauseessaan sosiologi Zygmunt Baumaniin, joka totesi euron täysin mahdottomaksi yhtälöksi ilman yhteistä . Tämän kritiikin hän hyväksyy ja uskoo, että uusliberaali EU häviää viimeistään 2020-luvulla. Rahapolitiikan tehtävä olisi toteuttaa tätä politiikkaa muun muassa edistämällä investointeja. Puolanjuutalainen Bauman kuoli maanantaina 91-vuotiaana Leedsissä Englannissa, jonne hän oli muuttanut vuonna 1971. Edellytyksenä tälle on parlamentaarisen demokratian vahvistaminen EU-tasolla: hallitus on vastuussa parlamentille, parlamentti päättää budjetin ja lait. Olen aina uskonut, ettei yhteiskunnan terveyttä voi mitata bkt:n avulla, vaan kurjimman elämäntilanteen perusteella.” Tilanne ei niinkään johdu politiikasta, vaan uusliberaalisesta taloudesta: ”Ihmiset eivät valitse hallitusta, joka siirtäisi markkinat heidän valvontaansa; sen sijaan markkinat kaikin tavoin ehdollistavat hallituksia saattamaan ihmiset heidän valvontaansa.” B auman osallistui loppuun asti poliittiseen keskusteluun ja varoitti populismista, joka on tuonut Donald Trumpin Yhdysvaltojen presidentiksi. Tämän vastakohtaparin Bauman esitti marraskuussa Social Europe -nettisivustossa, joka ylläpitää vasemmistolaista keskustelua Euroopasta. Saksan valtiovarainministeri Wolfgang Schäuble on lähes yksinvaltiaana vienyt läpi koko EMU:ssa Saksan hyvin kaavamaisen käsityksen velan vaaroista. Talouspolitiikan pääpaino olisi . Velka taas on saksaksi Schuld, jonka toinen merkitys on syyllisyys. V iime kerralla käsittelin mahdollisuuksia muuttaa Euroopan unionia ja varsinkin EMU:a, Euroopan talousja rahaliittoa, lähinnä Heikki Patomäen pohdintojen valossa. M utta mitä sen tilalle
26 13.1.2017
Kummallisuus ei ole niinkään siinä, että Venäjä-väitteet olisivat erityisen vääriä. Toimittajat, poliitikot ja mediapersoonallisuudet, jotka eivät suin surminkaan esittäisi anarkisteille ja antikapitalisteille tyypillistä valtioja talousjärjestelmäkritiikkiä muissa yhteyksissä, pitävät aivan luonnollisena esittää sitä Venäjän kohdalla. Jotkut näyttävät kuvittelevan, että suurin osa maailman pahuudesta saadaan näin kitkettyä pois. Mistä tämä mielipuolinen ajattelu on oikein peräisin, ja mikä sitä ylläpitää. R ikkauksien kahmiminen muiden kustannuksella, valtiollinen korruptio, demokratian puute, ihmisoikeuksien polkeminen, väkivallalla varmistettu valtapolitiikka ja ydinsodalla uhkaaminen ovat toki erittäin vastenmielisiä ilmiöitä. Mediavaikuttajat, jotka jättävät julkaisematta uutisia, jos epäilevät niiden loukkaavan esimerkiksi USA:n istuvaa presidenttiä, parjaavat Venäjän johtajaa aivan estoitta. Olli Tammilehto Kirjoittaja on vapaa kirjoittaja ja tutkija. Merkillisyys liittyy ennemmin väitteiden tekstiyhteyteen ja esittäjiin. Tässä aseyhtiöille ja monien maiden taloudelle niin hyvää tekevässä varustautumisessa on kuitenkin huomattava varjopuoli: Vaikka viholliskuvan luomisen varsinainen tarkoitus ei ilmeisesti ole hyökätä Venäjälle, se voi johtaa sotilaallisen jännityksen lisääntymisen, vastapuolen toimien väärintulkintojen ja virhereaktioiden kautta sotaan. Mielipidemanipulaatiolla voitiin varmistaa sen – esimerkiksi USA:n noin 600 miljardin dollarin sotilaallisilla menoilla (2015) ylläpidetyt 800 ulkomaista sotilastukikohtaa, 11 lentotukialusta sekä muut tappokoneet. Sota alkaa tuntua oikeutetulta tätä vihollista vastaan. Se oli omituista jo ennen Ukrainan sotaa, mutta sen jälkeen se on muuttunut aivan merkilliseksi. ?????????. Rikka on niin paljon helpompi nähdä toisen silmässä kuin malka omassa. Mielipiteiden manipulointi ei läheskään aina perustu valheiden levittämiseen vaan taikatempun kaltaisten harhahavaintojen luomiseen. vaikuttaa aivan toisenlaiselta kuin kapitalismi . Horisontti LEHTIKUVA/MIKHAIL KLIMENTIEV. Kirjoittajan mielestä ketään reaalisosialistisen maan päämiestä ei ainakaan Stalinin jälkeen ole esitetty niin huonossa valossa kuin nyt Vladimir Putinia, joka sentään on reaalikapitalistisen maan presidentti. Ensimmäisen maailmansodan loppuvaiheessa sodanvastaiset yhdysvaltalaiset onnistuttiin uusilla propagandatekniikoilla lyhyessä ajassa käännyttämään sodan puolelle. Taustalla on myös se, että Länsi-Euroopassa on pitkät perinteet projisoida pahuus itään ja erityisesti Venäjälle. Ennen kaikkea Venäjä-puheen omituisuudessa lienee kuitenkin kyse länsimaisen yhteiskunnallisen insinööritaidon riemuvoitosta. Oman pesän kiillottaminen heijastamalla pahuus ulkopuolelle on historiasta ja arkipäivän kokemuksista tuttu ilmiö. Mutta nämähän on normaaleja myös ”länsimaiden” ja niiden liittolaisten keskuudessa. Yleisön katse saadaan kiinnittymään vain yhteen asiaan, jolloin tilanteen ymmärtämisen kannalta olennainen kokonaiskuva jää saamatta. Toisaalta Venäjällä on pitkät perinteet kopioida länsimaisia ilmiöitä liittäen niihin samalla hiukan oman kulttuurinsa aineksia, jotka saavat samanlaisen näyttämään erilaiselta. se, etteivät vasta äänioikeuden saaneet ”massat” vaarantaisi sopimattomalla käyttäytymisellään eliitin asemaa ja vallitsevia valtasuhteita. Rauhan palattua propagandamenetelmiä hiottiin entistä täydellisemmäksi. Lopulta propagandatekniikoita alettiin soveltaa itse propagandapuheeseen: vain vastapuoli syyllistyy propagandaan; ”me” sen sijaan harjoitamme mainontaa ja PR-toimintaa. Merkittävä syy siihen, että useimmat länsimaalaiset lankeavat niin helposti propagandan vietäväksi, on väärä käsitys taitavan propagandan luonteesta. Neuvostoliiton hajottua muslimiterroristit kelpasivat joksikin aikaa viholliseksi, mutta yhä uusien tankkien, hävittäjien, lentotukialusten, sukellusveneiden ja muiden aseiden oikeuttaminen siellä täällä tehtävillä terrorihyökkäyksillä alkoi olla yhä vaikeampaa. U SA:n ja Länsi-Euroopan sotilasteollinen kompleksi tarvitsee vihollisen ja uhkakuvan. Jollei näitä ole, ne on synnytettävä propagandan avulla. Onhan Venäjällä sentään 66 miljardin sotilaalliset menot, kahdeksan sotilastukikohtaa Neuvostoliittoon kuuluneissa maissa ja kaksi näiden ulkopuolella ja yksi lentotukialus. 27 13.1.2017 VENÄJÄ ON HYVÄ VIHOLLINEN S uomen ja muiden länsimaiden vallitsevassa Venäjä-puheessa on jotain kummallista. Venäjästä sen sijaan oli paljon helpompi leipoa hirveä vihollinen, joka oikeuttaa Nato-maiden varustautumiUSA:n ja LänsiEuroopan sotilasteollinen kompleksi tarvitsee vihollisen ja uhkakuvan. Ketään reaalisosialistisen maan päämiestä ei ainakaan Stalinin jälkeen ole esitetty niin huonossa valossa kuin nyt Putinia, joka sentään on reaalikapitalistisen maan presidentti. Modernin manipulaatiotaiteen isän, Sigmund Freudin sisarenpojan Edward Bernays’n mukaan propagandan tavoitteena oli ”demokratian tekeminen vaarattomaksi”. Tässä tapauksessa se lähes väistämättä eskaloituisi ydinsodaksi. Kun maailmassamme niin valitettavan yleinen pahuus paljastetaan useimmiten vain Venäjän kohdalla, maa näyttää kaikkien ongelmien äidiltä. Tietenkin ne sisältävät monia virheitä, epätarkkuuksia ja osatotuuksia, mutta se on toki normaalia mediassa puhuttaessa myös muista asioista
Yksinäisyys on ongelma, johon on suhtauduttava vakavasti. Kirjaamisella on keskeinen merkitys kotihoidon asiakkaan turvallisessa hoidossa. Uskoo ken tahtoo. Kotona asuvien vanhusten yksinäisyys kuormittaa vanhusten lisäksi myös kotihoitoa. Ei turvelauttoja eikä humusta tulisi nykyisiä tulvan tuomia rojuja enemmän. Suunnitellun altaan tuotannon on laskettu olevan noin 300 gigawattituntia. Sairaalan henkilökuntaa ja koko julkista sektoria rangaistaan hyvästä tuloksesta työehtojen heikentämisellä. Kun samaan aikaan on tehty sallituksi pääomatuloihin liittyvä systemaattinen veronkierto, ei ole ihme että julkiset palvelut näyttävät kalliilta. Myöhässä ollaan jo usein vuoron alussa. Moni hoitaja kokee kotihoidon mielekkäänä työpaikkana, jos työn tekemisen edellytykset hoidetaan kuntoon. Tämä pakottaa hoitajat tinkimään asiakaskäynneiltä ja omista työehtosopimuksen mukaisista tauoista. Kikysopimuksella jäädytettiin palkat, siirrettiin työnantajamaksuja työntekijöille, pidennettiin työaikaa ja kaiken lisäksi vähennettiin 30 prosenttia julkisen sektorin (kunnat, kaupungit, kuntayhtymät) työntekijöiden lomarahaa. Tästä syystä asiakaskäyntejä sijoitetaan limittäin, lomittain ja päällekkäin, huomioimatta hoitajan siirtymäaikaa asiakkaalta toiselle. Kiky-sopimus tulisi purkaa tai vähintään käyttää sopimuksen vaatima työajan pidennys työhyvinvoinnin edistämiseen ja työpaikkaliikuntaan kuten Juuan kunta on päättänyt. 28 13.1.2017 Keskustelua Palvelusuunnitelmat eivät toteudu kotihoidossa VANHUSTENHOIDON riittämätön henkilöstömäärä ei ole vain ympärivuorokautisen hoidon ongelma. Tähän yhteistyöhön pitää saada Suomen hallitus, Euroopan unioni, Kemijoki Oy ja jokivarren asukkaat sekä yhteisöt. Myös kemijärveläiset ovat kauhistelleet mahdollisten turvelauttojen seilaamista jokea alas. Ihmisten kanssa on toisin. Kunnat hankkivat hienoja toiminnanohjausjärjestelmiä, mutta niitä ei aina osata tai haluta käyttää oikein. Martti Vaskonen käyttömestari P-K:n keskussairaala Joensuu ” On suuri virhe pidentää työaikaa. Yhteistyöhakuisuutta voisi olla enemmän ja sillä tavalla voisi tulla neuvotteluratkaisuja lohiportaiden rakentamiseksi läpi Kemijoen. Terveys-, hoivaja tukipalveluissa ei pystytä nostamaan työn tuottavuutta siinä määrin kuin teollisuudessa, jossa robotit paiskivat töitä vuorokaudet ympäriinsä uupumatta. Kotihoidon asiakas kohtaa useita hoitajia. Kotihoidon osuutta on lisätty voimakkaasti viime vuosina, mutta sinne ei ole suunnattu riittävästi resursseja. Kiky-sopimus lujittaa niin sanottuja rakenteellisia uudistuksia, joilla toteutetaan mittavaa tulonsiirtoa ansiotuloista pääomatulojen piiriin. Olisihan tuloksena maailmanlaajuisesti ainutlaatuinen luonnon kalakierron palauttaminen. Tämä malli on hyvä ja kannatettava myös Pohjois-Karjalan sosiaali ja terveyspalveluiden kuntayhtymässä, 6 500 työntekijän Siun sotessa, toteutettavaksi. Esitän, että Ilkka Pirskanen Siun soten toimitusjohtajana tukee henkilökunnan jaksamista ja lähtee ennakkoluulottomasti vastaavan hankkeen vetäjäksi. Meillä kaikilla on oikeus arvokkaaseen elämään, johon kuuluu arvokas vanhuus. Loistavaa politiikkaa. Silja Paavola puheenjohtaja Suomen lähija perushoitajaliitto SuPer Kotihoidon tehtäviin, kuten lääkkeiden annosteluun, tulee varata riittävästi aikaa. LEHTIKUVA/JUSSI NUKARI Kiky kurittaa sairaalan henkilökuntaa MAAMME VANHIN keskussairaala, Pohjois-Karjalan keskussairaala (PKKS), on ollut useita vuosia Suomen tuottavin. Jos asiakkaat optimoitaisiin realistiseen järjestykseen työntekijän aikajanalle, olisi usein huomattavissa, ettei kotihoidon asiakkaiden palvelusuunnitelman mukaisia aikoja voida toteuttaa. Noilla kunnilla ei tunnu olevat rahapulaa. Parhaimmillaan optimointi on sitä, että oikeat hoitajat, joilla on esimerkiksi jokin erikoisosaaminen, kohdistetaan oikeille asiakkaille. Summat eivät ole suuria, mutta paikallisesti merkittäviä. Järjestelmät tekivät mahdolliseksi vapaaehtoisen kevennyksen pitkällä työuralla ja antoivat nuorille mahdollisuuden hankkia työkokemusta. Vastineeksi heikennyksille työmarkkinajärjestöt ja hallitus tarjoilevat samaa sanahelinää, joka on tukkinut korvat jo kaksikymmentä vuotta: ne toisivat lisää työpaikkoja, lisää kasvua, lisää vientiä, lisää investointeja ja lisää ostovoimaa. Kotihoidon asiakkaan tila ja tehdyt hoitotoimet on kirjattava tarkasti. Työvuoro alkaa esimerkiksi klo 7.00 ja ensimmäinen käynti on klo 7.03. Muutamia vuosikymmeniä aikaisemmin kansantulo jakautui siten, että ansiotulot muodostivat siitä kolme neljäsosaa ja pääomatulot yhden neljäsosan. Euroedustajienkin on syytä puolueisiin katsomatta lobata asian puolesta. Työnantajan tulee ratkaista liian vähäinen henkilöstöresursointi, eikä jättää sitä työjärjestelijän ratkaistavaksi. Lohen saaminen jokeen on se haave, joka punaa yläpuolisella Kemijoella kalastajan ajatukset. Hoitajia on aivan liian vähän. Hoitajat ovat todenneet, että kotihoidossa on nyt liian huonokuntoisia asiakkaita, joiden oikea hoitopaikka olisi ympärivuorokautisen hoidon yksikössä. Kotihoidon asiakkaiden palvelusuunnitelmien toteuttamiseen, siirtymäaikoihin ja muihin kotihoidon tehtäviin tulee varata riittävästi aikaa. Kaikille koti ei ole paras hoitopaikka, eikä edes riittävän turvallinen. Vanhustenhoito ei saa olla säilömistä. Eelis Pulkkinen Ylitornio Venäläisistä voi pitää olematta trolli MAAILMANPOLITIIKKA JA etenkin suomalainen politiikka ja sen valtasuhteet heijastuvat suomalai. Myös kohtaamiselle on jäätävä riittävästi aikaa. Lohen reitti olisi kuten ennen Kemijoen rakentamista: Atlantti–Itämeri– Savukoski ja smoltteina takaisin. Koulutettua hoitohenkilökuntaa on oltava riittävästi, jotta vanhukset saavat hyvää, tarpeenmukaista hoitoa ja henkilökunnalla on aikaa myös havainnoida vanhuksen tila ja tarpeet. Aloite pitää tulla selkeästi ja voimakkaasti Savukosken, Pelkosenniemen, Kemijärven ja Lapin liiton toimesta ja hallituksen pitää ymmärtää asian valtakunnallinen ja kansainvälinen merkitys. Kemihaaran allas kannattaa rakentaa KEMIHAARAN voimalaitosaltaan rakentaminen on ollut vuosikymmenet utopistisena hankkeena noin puolelle lappilaisista. Lapin liitto on sen sijaan nostanut asian taas julkisuuteen ja tarjolle hallitukseen työllisyysohjelmana. Usko on erityisen lujilla niillä, jotka pyrkivät kokoaikaisiin työsuhteisiin tai selviämään pakollisista menoista pätkäja matalapalkkaisissa töissä. Kotihoidossa välimatkat voivat olla pitkät ja siirtymiset ottavat oman aikansa työpäivästä. Sähkön markkinahinta on nyt 0,0534 euroa kilowattitunnilta. Myös kotihoito on suurissa vaikeuksissa ja repeää pian liitoksistaan. Aika ei riitä, työntekijöitä on liian vähän. Allashankkeen arvoa on vähätelty ennen kaikkea Savukoskella ja Pelkosenniemellä. Siksi on suuri virhe pidentää työaikaa, kun työperäiset sairaudet johtavat ennenaikaiseen eläköitymiseen ja vajaatyökykyisyyteen nykyiselläkin työtahdilla. On työnantajan vastuulla, että kirjaamiseen osoitetaan riittävästi aikaa. Erityisesti asiakaskäyntien optimointi on osoittautunut vaikeaksi asiaksi. Altaasta tuleva vesi tuottaisi nykyisillä hinnoilla kaikkiaan 16 miljoonaa euroa vuodessa. Altaan padossa olevasta vesimyllystä tulisi 130 gigawattituntia, jonka arvo olisi noin 7 miljonaa euroa. Edellisen työministerin, SAK:n puheenjohtajana toimineen Lauri Ihalaisen (sd.) toimesta poistettiin osa-aikalisäjärjestelmä ja heikennettiin vuorotteluvapaan järjestelmää. Siksi kovalla tohinalla tehty kilpailukykysopimus tuntuu väärältä. Saavutus ei ole huono millään mittarilla. Toistuvien ”rakenteellisten uudistusten” seurauksena pääomatulot ovat ylittäneet ansiotulojen osuuden, eli ne ovat yli puolet vuosittaisesta kansantulosta. Kasvettuaan lohet palaavat syntymäjoelleen kutemaan. Kemijoki Oy on ilmoittanut, ettei allas kuulu työsuunnitelmaan. Kirjaaminen on myös palvelusuunnitelman perustana
Objektiivinen suhtautuminen niin omaan itseensä kuin toisesta maasta tai kulttuurista tulevaa ihmistä kohtaan on asia, jota ei tarvitse hävetä. Matkakohteeksi valikoitui Thaimaa: aurinkoa, lämpöä ja pitkiä hiekkarantoja. Palautetta ja uutisvinkkejä voi antaa suoraan toimitukselle. Jokaisesta verkossa julkaistusta uutisesta voi avata keskustelun. Tuntuu, että jos samanlainen kirjoittelu kohdistuisi johonkin muuhun kansaan tai kansanryhmään kuin venäläisiin, vaikeuksia olisi odotettavissa. Joka kerta kun kone pääsi ilmaan, puhkesi ihmismeri raikuviin aplodeihin. Facebookista löysimme ryhmän, jonne ihmiset olivat laittaneet kuvia ja videoita tulvista sekä tarpeellisia vinkkejä. Olen tullut heidän kanssaan erinomaisesti toimeen. Suomalaiset kääntävät englannin ja venäjän adjektiivit adjektiiveina, vaikka suomen kielessä olisi parempi käyttää genetiivimuotoa. Kävimme matkanjärjestäjien ja lentoyhtiöiden palvelutiskeillä, mutta yhtään paikkaa lentokoneissa ei ollut. Itsekin termiä käyttäneenä ja englanniksi 30 vuotta eläneenä ehdotan sanaa ”kulttuurianastus”. Nyt luetaan matkavakuutusten ehtojen pientä printtiä. Sähköpostitse osoitteeseen viikkolehti@kansanuutiset.fi . Suomalaiset eivät ole koskaan tunnustaneet, että Kalevala on (myös) karjalaisten eepos. Aurinkorasvat ostettiin, uima-asut ja sortsit pakattiin, ja matkaan lähdettiin heti koulujen joulujuhlien jälkeen. Lauantai kului Hongkongin lentokentällä. Verkkolehti on osoitteessa: www.kansanuutiset.fi . Tango oli yleiseurooppalainen villitys jo ennen ensimmäistä maailmansotaa, esimerkiksi Venäjällä. Venäläiseen ihmiseen ja venäläiseen kulttuuriin kannattaa tutustua, etenkin jos nämä tuntuvat vierailta tai jopa pelottavilta. Valitettavan moni suomalaismedia sallii sivuillaan, erityisesti kommenteissaan, erittäin rasistiset painotukset ja nimitykset venäläisistä ihmisistä. Yksi syy kansanrunouden keruuseen oli sen arvostettu asema romantiikan aikakautena alkaneessa eurooppalaisessa kansallisuusaatteessa. Ryhmää seuratessamme kävi ilmi, että paluumatkaan tarvitaan vähintään maastoauto ja reilusti aikaa. Vuosi sitten joulunpyhinä päätimme kolmen perheen kesken, että seuraavan joulun vietämme yhdessä lomalla, joka täyttää nuo kriteerit. Olemme kaikki joskus loman tarpeessa. Uimme, luimme ja vietimme aikaa yhdessä. Kalevala kerättiin Venäjän Karjalassa. Kaikki pesivät kätensä vastuusta. Jouluaattona söimme ravintolassa ja uudenvuodenaattona retkeilimme koko päivän. 29 13.1.2017 LOMAN TARPEESSA O nnistunut loma on sellainen, jonka aikana voi unohtaa arkiset huolet, päästä irti työelämästä ja jota voi muistella myöhemmin. Juttujen enimmäismitta on 60 konekirjoitusriviä eli noin 3 000 merkkiä välilyönteineen. Kirjoitan ihmisistä. Vastuiden selvittely ja vakuutusyhtiöiden kanssa keskustelu alkoi heti kotona. Jos on kyseessä hierarkiassa ylemmän taholta tullut omavaltainen haltuunotto, se on anastus. Me muut saimme hankittua omalla kustannuksellamme lentoliput Finnairin lennolle parin päivän päähän tiistaille. Tämä on laajentunut niin, että lähes jokainen, joka kyseenalaistaa negatiivisen käsityksen venäläisistä, on trolli. Näin törkeä toisen kansan kulttuurin anastus on kulttuurivarkaus. Otteita näistä keskusteluista julkaistaan Viikkolehdessä. VEIKKO LINDHOLM pohdiskeli (KU 23.12.) parasta käännöstä englannin kielen termille”cultural appropriation” ja päätyi ”kulttuuriseen haltuunottoon”. Ainakin loma täytti sille asetetut kriteerit: arjen huolet unohtuivat ja työelämästä irtaantuminen onnistui luonnonilmiöiden ja lentoyhtiöiden kanssa painiskellessa. Odotuksesta sai voimaa arjen väsymyksen hetkillä. Muualta saadut vaikutteet, kuten tango, eivät ole kulttuurianastusta. Tämä on helppoa, sillä Suomessa on paljon sukupolvesta toiseen periytyvää venäläisvastaisuutta, russofobiaa. Kulttuurivarkaus siitä tulee viimeistään siinä vaiheessa, kun oli muodostunut nationalistinen käsitys ”suomalaiset”, eli 1800-luvun lopulla. Kenties ensimmäisen Kalevalan yhteydessä vuonna 1835 ei vielä voida puhua kulttuurivarkaudesta, koska kansallisuusaatteemme kuva Suomesta ja Suomen kansasta oli vielä heikosti hahmottunut. Tunnen henkilökohtaisesti joukon venäläisiä ihmisiä. Kolmantena sadepäivänä ymmärsimme, ettei kyseessä ollut ohimenevä pikkusade. Venäläisyyttä ja venäläisiä ei tarvitse välttämättä kaikkien rakastaa, mutta objektiivisen ja tiedonhaluisen asenteen voi ottaa. Toimituksen puhelin: 09 759 601. Vai pidetäänkö Venäjän karjalaisia edelleen osana ”Suomen heimoa”. OSALLISTU KESKUSTELUUN lähettämällä kirjoituksesi postitse osoitteella: Kansan Uutiset, PL 64, 00501 Helsinki . Pelasimme lautapelejä, luimme, nukuimme pitkiä päiväunia ja uimme sateessa. Silloin se oli dekadenttia. aino-kaisa.pekonen@eduskunta.fi. Niinpä ”Russian literature”, ”russkaja literatura” on ennemminkin ”Venäjän kirjallisuus” kuin ”venäläinen kirjallisuus”, käsittäähän se myös muiden Venäjän kansojen kirjallisuuden. Sateen ja myrskyn vuoksi vain murto-osa suunnitelluista lennoista voitiin lentää. Myös verkkosivuilla keskustellaan. Eli ”cultural” on parempi mieltää kulttuurin anastukseksi, mistä suomi tekee yhdyssanan ”’kulttuurianastus”. ”Appropriation” on voimakkaampi kuin Lindholmin pohtimat ”omiminen” tai viralliselta kuulostava ”haltuunotto”. Lentokentälle oli vaikeuksia päästä. Perillä odotti lämpö ja aurinko. Suomalaisessa mediassa trollilla tarkoitetaan lähes aina venäläistä ja venäjämyönteiseksi koettua kommentoijaa. Mitään vaihtoyhteyttä ei ollutkaan. Vuorilta alas laskeutuva tie oli muuttunut vesiputoukseksi. Vettä oli kaikkialla. Vihdoin viisi tuntia myöhässä pääsimme matkaan kohti Hongkongia, josta piti järjestyä lento Suomeen. Heti vuoden vaihduttua alkoivat sateet. sessa mediassa. Eräs noin vuoden esillä ollut asia on niin sanottu trollaus ja trollit. Onneksi meillä oli luottokortteja, joiden turvin pystyimme lennot ostamaan. Jos nimimerkin käyttö on perusteltua, kirjoittajan nimi on kuitenkin saatettava toimituksen tietoon. Ortodoksiset Venäjän karjalaiset eivät joukkoon kelvanneet, mutta kansallismielisille he olivat tarpeellisia osana ”suurta Suomen heimoa”. Annanpa vielä esimerkin kulttuurivarkaudesta, nimittäin kansalliseepoksemme Kalevala. Vuodenpäivät odotimme tulevaa lomaa. Rasismi on Suomessa tuomittava asia, ja niin pitääkin olla. Tämä runous oli Suomesta jo kadonnut, oletetaan, mutta onko näitä runoja esiintynyt ja milloin nykyisessä Suomessa, on tuntematonta. Hyvä esimerkki tästä on viime Linnanjuhlilta, jossa Lapin kansanedustaja Eeva-Maria Maijala esiintyi saamenpuvussa, vaikka ei ole saamelainen eikä ole sellaiseksi hyväksytty. Pitkän päivän iltana yhtä seurueemme perhettä lopulta onnisti ja se sai lentoliput yölennolle Suomeen. Toinen ongelma on sana ”cultural”. Koh Samuin avolentokentällä katosten suojiin oli pakkautunut valtava ihmismeri. Rasismia vastustaa laaja joukko ihmisiä poliitikoista taiteentekijöihin, työssäkäyvistä työttömiin, lapsista isovanhempiin. Saarta kiertävä päätie oli poikki ja tulvan vallassa. Venäjän kolonialismiin perehtyneenä annan esimerkin Venäjän historiasta, jossa ruhtinaat ”appropriated their vassals’ lands”, anastivat vasalliensa tilukset/tiluksia. Vuorilta alas laskeutuva tie oli muuttunut vesiputoukseksi. Toimittajilla on henkilökohtaiset sähköpostiosoitteet muotoa: etunimi.sukunimi@kansanuutiset.fi . Ei ole vaikeaa löytää kommentointia, joka lähentelee kiihottamista kansanryhmää vastaan. Juha Nummela Lahti Kulttuurianastus vai -haltuunotto. On helppo huomata, että eipä meissä nyt juuri eroa olekaan, ihmisiä olemme kaikki, kukin tavallaan, omasta kulttuuristaan ammentaen. Venäjän politiikkaa ja päättäjiä kritisoidessa kritisoidaan usein myös venäläistä ihmistä. Valtaapitävät vaihtuvat. Politiikka sekoittuu helposti ajatuksissa, kirjoituksissa ja esilletuloissa laajemmalle, koko kansaan. Pääsääntöisesti julkaisemme vain omalla nimellä kirjoitettuja tekstejä. Soitimme lentoyhtiöihin, vakuutusyhtiöihin ja matkatoimistoon. Puheenvuorot julkaistaan tarkistuksen jälkeen. Tähän valtakunnalliseen juhlaan Maijala oli kutsuttu kansanedustajan ominaisuudessa, ja koska paikalla oli myös saamelaisedustajia puvuisOnko Kalevala pohjimmiltaan kulttuurivarkaus. Toimituksella on oikeus lyhentää kirjoituksia. Termi tuli käyttöön Yhdysvalloissa 1990-luvulla jälkikolonialistisen tutkimuksen yhteydessä. Tätä lomaa myös muistelemme varmasti vielä kiikkustuolissa. Media taas heijastuu suomalaisessa ajattelussa ja puheissa. Lisää yhteystietoja sivulla 35. Näin siis vaalimme länsimaista sananvapautta. Neuvostoliitossa Kalevala tunnettiin ”karjalais-suomalaisena eepoksena”. saan, ele tallentui jopa provosoivana kulttuurianastuksena, kun Maijala julisti, ettei tarvitse kenenkään lupaa pukunsa käyttämiseen. En puutu tässä kirjoituksessani varsinaiseen politiikkaan, en ota kantaa myönteisesti tai kielteisesti länteen tai itään vaikka osittain politiikkaan viittaankin. Ihmiset pysyvät silti ihmisinä. Katja Hirvasaho Savukoski Aino-Kaisa Pekonen Kirjoittaja on vasemmistoliiton eduskuntaryhmän puheenjohtaja
NÄYTTELY URKONZERT 24. Hän toivoo, että valtuustoihin ja kansanedustajiksi valittaisiin nykyistä enemmän kulttuurin ja taiteen tuntijoita ja puolustajia. Tyttären rakettimainen nousu politiikkaan yllätti isän, vaikka Li on pienestä pitäen ollut kriittisesti asioihin suhtautuva ja tiedonhaluinen tyttö. – Myös hauska ja iloinen taide ja arkkitehtuuri voi olla kriittistä ja vaarallista. . Parhaillaan hänen näyttelynsä Urkonzert on esillä Galleria Rajatilassa Tampereella. Siskotuulikki Toijonen Urkonzert-näyttely on läpileikkaus taiteilija Jan-Erik Anderssonin ajatuksista, tunteista, kokemuksista ja teoksista. asti Galleria Rajatila, Hämeenpuisto 10, Tampere. Osaksi opinnäytettä hän suunnitteli ja rakennutti Turun Hirvensaloon kauniin, lehden muotoisen talon Life on a Leaf. Niiden kautta yritän levittää positiivista ja iloista energiaa, koska meillä on niin paljon huonoa energiaa ympärillämme. Se elää marginaalissa eikä sillä sinänsä ole suurta merkitystä, eikä sillä suoranaisesti muuteta mitään. Idea perustuu mielikuvituksellisiin elementteihin ja taiteilijan kirjoittamiin tarinoihin. Tehdessäni julkisia töitä ajattelen toisella tavalla. Life on a Leaf, joka on suunniteltu yhdessä SAFA arkkitehti Erkki Pitkärannan kanssa, herättää juuri näiden ominaisuuksien vuoksi närää monessa etabloituneessa arkkitehdissä. – Teokset ylistävät ihmiskunnan toivottomalta tuntuvaa yritystä luoda kauneutta ja tarkoitusta geometriasta ja luonnon näennäisestä kaaoksesta, maailmassa joka on täynnä epävarmuutta ja väkivaltaa, Andersson luonnehtii näyttelyn teemoja. Niiden kautta myös rakennuksille annetaan ”sielu”. Mutta taide voi henkilökohtaisella tasolla pelastaa jonkun herkän sielun, joka ehkä sitten toimimalla inhimillisesti voi saada aikaan jotain tärkeää maailmassa. – Tietysti toivon, että ihmiset ”saavat” teoksistani jotain. Ylpeyden ohella taiteilija-isää huolestuttaa Lin kohdalla se väkivaltaisuus ja viha, jota monet poliitikot saavat kokea. Tietokoneeni näytönsäästäjässä luki pitkään, että ”Li on paras”. NÄYTTELY Positiivisen energian taiteilija ” Myös hauska ja iloinen taide ja arkkitehtuuri voi olla kriittistä ja vaarallista.” Jan-Erik Andersson on arvostettu kuvataiteilija, kuvanveistäjä, käsite-, ympäristö-, mediaja performanssitaiteilija – ja tiitterä yhteiskunnallinen keskustelija. – Nykyään taiteen pitää suurelta osin olla kriittistä, mutta minua henkilökohtaisesti kiinnostaa enemmän kauneus ja ornamentiikka. Koristaminen, ornamentit ja taide ylipäätään ovat aina olleet tärkeitä elementtejä, joilla ihminen voi liittää itseään maailmaan. Andersson on häpeilemättä suuri romantikko, kauneuden esiintuoja ja vaalija. Eihän vakavasti otettava arkkitehtuuri voi olla hauskaa! Arkkitehtuurikenttä on erittäin tarkasti vartioitu, ja pienessä maassa kuten Suomessa se voi olla tosi tuhoisaa luovuudelle. Li oli mukana poliittisessa toiminnassa jo kouluaikoinaan. 1. Poliittinen viha huolettaa Jan-Erik Andersson on vasemmistoliiton puheenjohtajan Li Anderssonin isä. – Varsinkin kesällä, kun Englannissa ammuttiin nuori poliitikko Jo Cox, joka oli samantyyppinen kun Li, se herätti huolta. 30 13.1.2017 – Hän luki valtavan määrän kirjoja kun oli pieni, joten oletin hänen pikemminkin hakeutuvan tutkijan uralle. Myös teokseni Tuli ja Sade eli Tampereen keskustatunnelin ilmastointipiippujen taideteos, on osa sitä. JAN-ERIK ANDERSSON Ja n -E ri k A n d er ss o n. Myös ruotsalaisen Anna Lindhin murha on vielä tuoreesti mielessäni. T aiteen merkityksellisyys on Jan-Erik Anderssonin mielestä kiistattoman tärkeää. – Olen aina halunnut tukea lapsiani heidän toimissaan ja korostaa hyvän itsetunnon merkitystä. Oma talo opinnäytteenä Andersson väitteli kuvataiteen tohtoriksi Kuvataideakatemiassa vuonna 2008. Anderssonille taide antaa mahdollisuuden luoda oma maailma, jossa hän on turvassa. Urkonzertin puhuttelevin teos käsittelee sukupolvelta toiselle periytyvää perisyntiä ja sitä, saako pahan kierrettä milloinkaan katkaistua. Ehkä ei ole niin poliittisesti korrektia sanoa mutta ”it´s better to burn out than to fade away” niin kuin Neil Young sen ilmaisee. – Taiteella on lähinnä ornamentaalinen olemus yhteiskunnassa. Ja Suomihan on täynnä aseita! Mutta en tietenkään ajattele tätä joka hetki. Tosin hänellä oli jo teini-ikäisenä vahva taju oikeudenmukaisuudesta ja kiinnostus yhteiskunnasta. Osuutta asiaan on varmasti myös sillä, että hänen äitinsä on toimittaja. – Taide tuo esiin toisenlaista perspektiiviä asioihin ja maailmaan. Olen aika paljon tutkinut, miten näitä käsitteitä voidaan käyttää nykytaiteessa. Taide voi pelastaa herkän sielun Suomen nykyinen vallanpito, politiikka ja kulttuuripolitiikka ei Anderssonilta juuri kiitosta saa
1960-luvun lopulla tulivat taksvärkit ja kouluneuvostot. KU s T Se ja S j TYÖVÄENLIIKE JUHLII SATAVUOTISTA SUOMEA Teiniliiton lyhyt kukoistus Harri-Ilmari Moilanen ANNA-LIISA HAAVIKON käsikirjoittama ja ohjaama Muisti: Teiniliiton loppu (2011) kertaa lyhyesti maineikkaan Teiniliiton nousun ja tuhon. Väkivalta ja rikollisuus jylläävät. Dokumentti valottaa Etelä-Afrikan nykyistä yhteiskunnallista todellisuutta, jonka lähihistoriallinen tausta on poikkeuksellisen kiinnostava. Harri-Ilmari Moilanen ETELÄ-AFRIKKAA HALLITSEVAN ANCpuolueen johto ei antanut haastattelua Vesa Toijosen ohjaamaa dokumenttia Mandela itkisi jos tietäisi (2016) varten. Moni haastatelluista ennustaa Etelä-Afrikkaan levotonta vuotta 2017. Tällä akselilla voimasuhteet olivat aika lailla tasavahvat. Haastateltujen joukko on kiitettävän runsas ja monipuolinen, dokumentti antaa todistusvoimaisen kuvan Etelä-Afrikan viime vuosista ja nykymenosta. Tämä tarkoittaa rotusorron purkamista ja pitkään vankeudessa olleen Nelson Mandelan nousua maan ensimmäiseksi mustaksi presidentiksi 1994. Siinä ei saa olla mitään mekaniikkaa välissä, se vain ei sovi minulle ollenkaan. Se käsittelee itsenäisyyden aikaa tavallisen kansan ja yhdessä rakennetun Suomen näkökulmasta. Erityisesti vaadittiin yhteiskuntaopetuksen uudistamista. Monet järjestössä vaikuttaneet nuoret poliitikon alut kipusivat isoina merkittäviin asemiin. TV Mandelan perintö on rappeutunut uhkaavasti, mistä suuren vastuun kantaa ANC. Mandelan kausi kesti viisi vuotta, mutta senkin jälkeen hän oli arvovaltainen henkilö maailmalla muun muassa Unescon hyvän tahdon lähettiläänä. Viime syksyn mittaan tilanne yliopistoilla kiristyi ja mellakkapoliisien otteet kovenivat. Tyovaenliike.. Lopullisen lähtölaskennan katsotaan alkaneen Mikkelin kokouksessa 1975. Se ei ole ihme, sillä sen verran kriittisesti ajan hermolla sykkivässä erinomaisessa dokkarissa maan valtapuolueeseen suhtaudutaan. MUISTI: TEINILIITON LOPPU TV1 to 19.1. Muistelijoiden joukosta löytyvät muun muassa entiset puheenjohtajat Matti Viialainen (skdl) ja Jussi Kasanen (sd.), varapuheenjohtaja Juha Rekola (skdl), keskustan ex-puoluesihteeri Timo Laaninen sekä Anders Blom (kok.). klo 20.00. Poliisi ampui kumiluoteja ja tainnutuskranaatteja . Tunnetuimpia ovat Erkki Liikanen, Jaakko Laakso ja Ilkka Kanerva. Teiniliitto lakkautettiin 1983. Areena 30 päivää. Esiin tuodaan kiinnostava käsite ”valtion kaappaus” (state capture). Saamme esimerkiksi kuulla, miten valtion ylimpään johtoon asti ulottuvan korruption sanotaan olevan massiivista ja intialaissyntyisen Guptan mahtisuvun saaneen vahvan otteen poliitti. Loismaisen eliitin vastapainoksi 55 miljoonan asukkaan maassa on 12 miljoonaa äärimmäisessä köyhyydessä elävää. klo 23.05. Areena 30 päivää. Käy nopeasti selväksi, miten pahasti asiat ovatkaan sekaisin Etelä-Afrikassa. Lähtölaskenta alkoi Mikkelin kokouksesta vuonna 1975. Miten käy Etelä-Afrikan. tuu havainnollisesti: valta korruptoi, varsinkin yksinvalta. Hänen mielestään ANC:n edistysmieliset hävisivät äänestyksessä jo 1996, ja siitä alkoi alamäki, mitä tulevaisuusnäkymien suhteen tuli. Varsinainen myrsky sen ympärillä kävi 1970-luvun alkupuoliskolla. Liiton merkityksen nousun katsotaan liittyvän oleellisesti suurten ikäluokkien kasvuun. Eikä ihme, kuten Viialaisen ja Rekolan muistikuvatkin todistavat. Dokumentin nimi tulee erään köyhän haastatellun repliikistä. maaliskuuta järjestetään kaikille avoin juhlaseminaari Paasitornissa Helsingissä, ja kun kahdeksan tunnin työaikalaki täyttää sata vuotta 28. 27. Perusrintamajako oli selvä: yleisdemokraatit (= kaikki keskustasta vasemmalle) vastaan kokoomus. Muusikko Heikki Sarmanto, Gramexpress 4/2016 VAPAUDEN, TASA-ARVON ja kansanvallan teemat ovat vahvasti esillä työväenliikkeen juhlavuoden ohjelmassa. Sitten tapahtui ylipolitisoituminen, taistolaisten jyrä voimistui ja alkoi Teiniliiton alasajo. 31 13.1.2017 sesta eliitistä. Opiskelijajohtaja Fasiha Hassan tuo esiin asioita, jotka ovat tuttuja myös Suomessa. Teiniliitto oli tärkeä vaikuttaja etenkin 1960-luvun ja 1970-luvun alun Suomessa. Mandelan perintö on rappeutunut uhkaavasti, mistä suuren vastuun kantaa ANC. on aivan uusi verkkosivusto, jolle on koottu runsaasti valokuvia ja historia-artikkeleita. Eräässä vaiheessa Toijonen turvautuu tuttuun sanontaan, jonka paikkansapitävyys todenLokakuussa poliisi hajotti väkivaltaisesti opiskelijoiden mielenosoituksia etelä-afrikkalaisilla yliopistoilla. Talous on kuralla ja elintasoerot huikeita, mistä saadaan konkreettista näyttöä muutenkin kuin tilastojen valossa. marraskuuta, avautuu Tampereella Työväenmuseo Werstaalla uusi Vapauden museo. YLE KUVAPALVELU YLE KUVAPALVELU. ULKOLINJA: MANDELA ITKISI JOS TIETÄISI TV1 ke 18.1. Mandelan hallituksen ministerinä 1994–1999 toiminut Jay Naidoo on eräs dokumentin avainhenkilöistä. TV Toivon, että musiikki tulee sydämestä suoraan kättä pitkin, sormen päästä lyijykynään ja siitä paperille
To 19.1. Vapaa pääsy. Vapaa pääsy. Osasto Hartikaisen sotilaita kaukopartioiden käyttämissä varusteissa. Pohjana on Lindholmin kirja Viis taloudesta! 5 myyttiä, jotka romuttavat hyvinvoinnin. Toinen maailmansota tuli ja meni, mutta Renoirin opus on säilyttänyt elinvoimaisuutensa. Leffa ajoittuu ensimmäisen maailmansodan päiviin. KIRJA Rauhaa maailmaan Harri-Ilmari Moilanen KUN YHDISTETÄÄN humanismi ja taiteellinen voima, Jean Renoirin ohjaama ranskalais. lmihulluna(kin) tunnetun propagandaministeri Goebbelsin käskyllä. Matkaa Suomesta oli Vorhon arvion mukaan linnuntietä 80 kilometriä. Ilmavoimat tarvitsi ensikäden tietoa neuvostoliittolaisilta lentokentiltä siitä, mihin ja millaisessa vahvuudessa vihollisen pommikoneet suuntaavat Suomeen. Silvia Modig paikalla klo 11.00–12.30. Vetäjänä Naisasialiitto Unionin pääsihteeri Milla Pyykkönen. klo 18.00. Kirjailija, kääntäjä Marja-Leena Mikkola haastattelee. Pervitiinin jälkivaikutukset olivat kuitenkin niin karmeat, etteivät nälästä ja rasituksesta puolikuolleet miehet uskaltaneet siihen toista kertaa koskea. Vapaa pääsy. Keskustelemassa Feministisen puolueen puheenjohtaja Katju Aro, vasemmistoliiton valtuustoryhmän puheenjohtaja Veronika Honkasalo sekä organisaatiotutkija Hertta Vuorenmaa. klo 13–15 Kotirannan työväentalolla, Kustaalantie 82, Vaasa. Ma 16.1. Muutokset mahdollisia. Kahvia klo 10.30. Kaiken lisäksi NKVD jäljitti suomalaisia. FEMINISMIÄ KUNTAPOLITIIKKAAN! Millaiset mahdollisuudet Helsingissä on feministiseen kuntapolitiikkaan. Tapahtumat vankileirillä ovat seikkaperäistä johdatusta tarinan sinetöivään tunnekylläiseen lopetukseen. Samalla elokuva kuuluttaa nationalistisen hehkutuksen kiertävän yhteisyyden puolesta. Vaikeudet alkoivat, kun Vorhon partion Suomeen lähettämä radioliikenne peilattiin ja edessä oli rankka pakomatka takaisin kotiin. Suuren osan siitä partio raahusti ilman ruokaa ja yhteyttä Suomeen, sillä ilmateitse suoritettu huolto epäonnistui. Tapaamiset kuukauden ensimmäisenä maanantaina klo 11 aluetoimisto, Siltasaarenkatu 4, Helsinki: 2.1., 6.2., 6.3, 3.4., 8.5 ja loppuvuosi: 2.10., 6.11. ja 4.12. Sitä ei sanota suoraan, joten mahdollinen pähkinä jää katsojan purtavaksi. Renoir symppasi 1930-luvulla avoimesti kommunisteja, joten luokkarajojen ilmentäminen on itsestäänselvyys. POHJANMAAN VASEMMISTON piirihallitus la 14.1. BERGHÄLL KERTOO kirjassaan hurjan tositarinan ylikersantti Antti Vorhon johtaman neljän miehen partion matkasta Neuvostoliiton Sunajärvellä ollutta lentokenttää tarkkailemaan. MUISTIO Pervitiinin voimalla takaisin kotiin Kai Hirvasnoro kai.hirvasnoro@kansanuutiset.fi KAUKOPARTIOMIEHET OVAT olleet suomalaisen sotakirjallisuuden ytimessä 1960-luvun alusta asti. Olosuhteista kasvaa luontevasti suuri vapauden teema. Ilmavoimien silmiksi perustettiin vuonna 1942 Osasto Hartikainen johtajansa kapteeni Mauri Hartikaisen mukaan. Pe 13.1. Mukana Modig ja kuntavaaliehdokkaita. Aluksi niitä kirjoittivat Esa Anttalan kaltaiset veteraanit, joiden romaaneissa näkyivät heidän omat kokemuksensa. Olennainen osa tarinan humaania perussanomaa on maanläheinen huumori. TIEDOT tapahtumapalstalle viimeistään tiistaihin klo 14:ään mennessä: Kansan Uutiset/ Muistio, PL 64, 00501 Helsinki. Sen alaisuudessa toimi niiden johtajien mukaan nimetyt neljä osastoa, jotka suorittivat tiedusteluja tuhoamisretkiä syvällä vihollisen selustassa. Vasemmistolinkki. klo 18.30 antikvariaatti Sofi a, Vuorikatu 5, Helsinki. Uusisänmaallisen hengen vanavedessä sotakirjat ovat taas suosittuja ja kaukopartioista löytyy yllättävän paljon ennen kertomattomia tarinoita. Taloustieteen tutkija, kirjailija Christer Lindholmin ja fi losofi Thomas Wallgrenin johtama keskustelutilaisuus. Tapahtumat sijoittuvat sotavankileirille. Tarinan resepti on simppeli kuin ranskalaisen talonpoikaiskeiton: pohjalle tasapuolisesti jännitystä, huumorin kukkaa ja aatetta jaloa, sekaan ripotellaan parit välttämättömät mausteet, ja ei kun porisemaan. Kotimatkassa partiota auttoi amfetamiinipohjainen pervitiini, joka antoi vähäksi aikaa siivet jalkoihin. Nyttemmin . Tarinallisena tietokirjana se valaisee muillekin, miten poikkeuksellista rohkeutta ja sitkeyttä suomalaiset sissit osoittivat noina vaikeina vuosina. ktion puolelle siirtynyt Mikko Porvali on parhaiten tunnettu kaukopartioista kertovista tietokirjoistaan. Uusin tulokas on eräja henkiinjäämiskouluttaja Patrik Berghäll, joka toisessa kirjassaan Kuoleman porteilla nostaa esiin ilmavoimien lyhytaikaiseksi jääneen partiotoiminnan. Kansanedustaja Silvia Modig alustaa. KANSALLISMIELINEN populismi talouspolitiikassa. . Illuusio. Ke 18.1. Kaukopartioista puhuttaessa tarkoitetaan Erillinen pataljoona 4:ää, joka oli pääesikunnan tiedusteluosaston alainen erillisyksikkö. Iloisessa aamupäiväkerhossa aiheena muisti, Aila Ahovehmas esitelmöi. Järj. Uuden polven kirjailijoista Esa Siren on hyödyntänyt kaukopartioiden kokemuksia romaaneissaan. . Miten Helsinki voi edistää tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta, purkaa normeja ja estää syrjintää. Niin rankka, että siitä tuli Suomen kaukopartioiden pisin retki, 56 vuorokautta ja 500 kilometriä. RAKENTAJIEN OSASTO 003 veteraanit. TV YLE KUVAPALVELU SA-KUVA. klo 17 Kirjasto Kymppi, Elielinaukio 2 G, Helsinki. SUURI ILLUUSIO Teema su 15.1. POHJANMAAN VASEMMISTON vaalistartti la 14.1. Berghällin kirja on arvokas lisä sotahistorian harrastajille. klo 10 lähtien Vaasan torilla. 32 13.1.2017 KONTULAN ELÄKELÄISET RY. PATRIK BERGHÄLL: Kuoleman porteilla – Ilmavoimien kaukopartio-osasto Hartikainen 1942. klo 18.00–19.30 Käpylän kirjasto, Helsinki. Atena 2016. Tulos on sellainen, että se kiellettiin Saksassa omanlaisenaan . klo 11 Wanha Posti, Keinulaudankuja 4. Ranskalaiset sotavangit luutnantti Maréchal (Jean Gabin, vas.) ja kapteeni Boeldieu (Pierre Fresnay). . Niiden kautta aikalaiskatsojille kohdistettiin selkeä rauhan vetoomus, sillä Euroopan yllä kaikui jo Hitlerin Saksan sotarumpujen kumina. 223 sivua. Lettuja ja pientä purtavaa. KAISA KORHONEN kertoo Kansallisteatteriin ohjaamastaan näytelmästä Canth ja Canthista taiteilijana sekä yhteiskunnallisena vaikuttajana. lmi Suuri illuusio (La grande illusion, 1937) kuuluu elokuvan historian suuriin klassikoihin. Kotiin kuitenkin päästiin, mutta ilmavoimien oma partiotoiminta loppui tähän retkeen. Keskuskolmikoksi nousevat ranskalaissotilas Maréchal (Jean Gabin) sekä Pierre Fresnayn ja Erich von Stroheimin esittämät, eri leireihin sodan takia joutuneet aristokraatit. Ruotsinkielinen tilaisuus klo 15–17 Bistro Ernstissä, Hietasaarenkatu 7. Sähköposti: lukijoilta.muistio@ kansanuutiset.fi
Kysymys on ehkä aiheellinen, mutta on hyvä muistaa, mitä teki Islanti viime kesän EM-kisoissa. Ipswich Blackburn 1 (X) 12. loituneet sosiaalisessa mediassa, ja esimerkiksi HJK:lla on Facebookissa peräti 46 000 seuraajaa. Varmoja tolppia ei kierroksella ole oikeastaan kuin kaksi: avauskohteen Arsenal ja kohteen 7 Chelsea. Tampere Unitedin faneista rakentunut TamU-TV-poppoo on tuottanut ottelulähetyksiä verkkoon jo muutaman kauden ajan, ja nyt kakkoseen nousun jälkeen otetaan askel eteenpäin myös tällä saralla. 64 sarakkeen vihjerivi 1. Cup ja liigacup ovat ajaneet monet joukkueet otteluruuhkaan, mikä tasoittaa otteluita ja tekee kierroksesta kimurantin. VIIKON VÄITE: Markku Kanerva luotsasi Huuhkajat pitkästä aikaa voittoon Marokosta. Suurin osa liigapeleistä on piilotettu ISTV:n maksumuurin taakse. Viimeksihän joukkue on voittanut… niin, silloin, kun Kanerva viimeksi heitä valmensi. 33 13.1.2017 . . Ilkka Solanterä PIENTÄ TOIVOA HUUHKAJILLE LEHTIKUVA/FABRICE COFFRINI. siden kaltaista, vain jalkapalloon keskittyvää lehteä ei Suomessa ole toistaiseksi ollut – nettiversioita kylläkin, kuten esimerkiksi mainio Kymppipaikka.. Joukkueiden ympärillä pyörivällä mediatuotannolla on arvoa monessa eri mielessä. Liigajoukkueista etenkin helsinkiläiset ovat pro. Verkkosivuille ja sosiaaliseen mediaan voi tuottaa videoita, podcasteja, blogimerkintöjä, kuvakoosteita, otteluraportteja jne. Sheffi eld W Huddersfi eld 1 13. Trendikkäästi joukkorahoituksella toteutettu EOM-lehti aikoo julkaista ensimmäisen numeronsa tänä vuonna. Burnley Southampton 1 4. Olen varma, että Lionel Messi on nyt sulkenut televisionsa.” Fifan Vuoden pelaaja -tittelin vastaanottanut portugalilainen Cristiano Ronaldo kiitospuheessaan. Vakioveikkauksen peliaika päättyy lauantaina 14.1. 1 X 2 Elina Vainikainen elina.vainikainen@gmail.com KOTIMAISEN JALKAPALLON näkymättömyys mediassa on fanien kritiikin kohteena vuodesta toiseen. West Ham Crystal P 1 5. Tykkimiehillä on kokoonpanohuolia, ja sarjataulukko hieman imartelee joukkuetta, mutta sen verran monta pykälää Swanseaa kovempi nippu Arsenalilla on marssittaa kentälle, että varma kakkonen on selviö. Monet joukkueet ovatkin aktiivisia sosiaalisessa mediassa, ja esimerkiksi otteluiden seuraaminen joukkueiden twitter-päivitysten avulla on monelle arkea. Tekijätiimi lupailee pitkiä studioosuuksia nimekkäine asiantuntijavieraineen (kuten valmentajavelho Ari ”Zico” Hjelm, TamU-ikoni Ville Lehtinen sekä, eh, allekirjoittanut) ja monikameralähetyksiä. Hull Bournemouth 1 (2) 6. Ei, Marokko-voitto ei siinä paljon paina, vaan kiitokset on suunnattava kansainvälisen jalkapalloliiton Fifan valtuustoon. Futiksen ystävät pääsevätkin näinä päivinä seuraamaan suosikkijoukkueidensa ja -pelaajiensa arkea aivan eri tavalla kuin vielä vuosikymmen sitten. Kansan Uutiset suosittaa 64 merkin järjestelmää: 2, X(1), 1, 1, 1(2), 2(X), 2, 1, 2(X), 1, 1(X), 1, 1(X). Watford Middlesbrough 2 (X) 7. Lehden nimi on tietenkin napattu Antti Muurisen legendaarisesta ”eteenpäin on menty” -lausahduksesta, ja olisihan ihan oikean futislehden saaminen kauppoihin ja kioskeihin sitä todellista eteenpäinmenoa, etenkin, kun lehdessä on tarkoitus käsitellä vain suomipalloa. Kyynikot kyselevät silti, kannattaako Suomen käväistä kisoissa häviämässä kolme ottelua maalierolla 10–0. NETTI TARJOAA sekä joukkueille että faneille käytännössä rajattomat mahdollisuudet tuottaa omia sisältöjä. Nyt asiaan on tulossa muutos, mikäli uskomme nettipöhinää – ja miksemme uskoisi. Se päätti nostaa vuoden 2026 MM-lopputurnauksen osallistujamaiden määrän 32:sta 48:aan. Euroopasta pääsee mukaan 16 maata nykyisen 13:n sijaan. VIIKON VAKIORIVI pallotellaan sumusaarilla. Burton Albion Wigan 1 (X) Tietoverkot tötterölle Joukkorahoituksella toteutettu EOM-lehti on napannut nimensä Antti Muurisen legendaarisesta ”eteenpäin on menty” -lausahduksesta. Viime kesänä ISTV:stä tuttu Mikko ”Monska” Seppälä tovereineen pisti pystyyn Kaikkien aikojen kolmonen -projektin, jossa seurattiin Turun piirin kolmosdivaria läpi kauden ottelulähetyksin ja erilaisin extrapätkin. ”Olen pahoillani, että jotkut ihmiset Barcelonasta eivät ole Zürichissä juuri nyt. KU:n futistiimi jää seuraamaan tätä mielenkiinnolla. Suurin osa liigapeleistä on piilotettu ISTV:n maksumuurin taakse, alempia sarjatasoja ei huomioida edes Urheiluruudussa eikä painetussa sanassakaan kovin kattavasti. Ruotsalaisen O. Swansea Arsenal 2 2. ALL OVER PRESS/JUHA TAMMINEN SUOMALAISEN JALKAPALLOILUN ikuisuusprojekti, päästä joskus pelaamaan arvokisoihin, otti aimo harppauksen eteenpäin. kello 16.58. ”Monskan Näköradio” -tiimi on aikaisemmin puuhaillut KuPSin ja Interin ottelulähetysten parissa, mutta tällainen panostus alasarjoihin on Suomessa uutta ja tärkeä futiskulttuuriteko. Messi sijoittui toiseksi. Verkon ja sosiaalisen median kautta monet intomieliset futisihmiset ovatkin käynnistelleet omia kansalaisjournalistisia puuhiaan kanssafanien riemuksi – vaikka resurssit eivät olisikaan samaa luokkaa kuin liigajäteillä. Ilta-Sanomat 9.1. Vain mielikuvitus on rajana. Jossittelu on tällä hetkellä poikkeuksellisen helppoa. Lehti on jo ehtinyt houkutella mukaansa nimekkäitä toimijoita, kuten kolumnistiksi lupautuneen Atik Ismailin. Leicester Chelsea 2 8. Moni futiksen ystävä onkin löytänyt itsensä puuhaamasta haastatteluvideoita, sommittelemasta somekuvia tai päivittämästä verkkosivuja – moni silkasta rakkaudesta lajiin. Mediapuuhat ovat monelle mieleinen tapa jeesata suosikkiseuroja, ja me kannattajat nautimme tuloksista. Paitsi, että se tuo faneille uuden tavan seurata rakkaita seuroja ja pelaajia, se vetää toimintaan mukaan sellaisiakin ihmisiä, joita seuratoiminta perinteisessä muodossaan ei niin innosta. Sunderland Stoke X (1) 3. Fulham Barnsley 1 11. Preston Brighton 2 (X) 10. SARJAPORRASTA YLEMPÄNÄ viritellään myös tasoa nousuun. Birmingham Nottingham 1 9. Onhan meillä toki urheiluun yleisesti keskittyneitä lehtiä, mutta viitsiikö sitä sitten maksaa pesäpalloja jääkiekkouutisoinneista, jos lajit eivät ollenkaan kiinnosta
Varsinais-Suomen ely-keskus on yhteistyössä maakuntaliiton kanssa koonnut nyt jo 8,5 miljoonaan euroon paisuneen esityksen työvoimakoulutuksen lisämäärärahasta, josta maakunnan edustajat aikovat keskustella työja elinkeinoministeriön kanssa heti alkuvuodesta. . Instituutiot olivat jo muuttunut jytisten 1980-luvulta alkaen. Suomen ja Emun kannalta Siimes piti ongelmallisena yhteisen rahapolitiikan mitoitusta, sitä kenen kannalta se on oikea. 34 13.1.2017 . Varoittavana esimerkkinä Siimes piti aiemmin käytyä keskustelua EU-jäsenyydestä. – Keskustelu ei saisi tuhrautua puhumiseen menneisyydestä eikä siihen, että laaditaan vain syntilistoja hallituksessa olon ajalta. STTK:n pääekonomisti Ralf Sund ilmoittautuu elinkeinoministeri Mika Lintilän (kesk.) joukkoihin, joka on suhtautuu nihkeästi lisäleikkauksiin ja uskoo talouskasvun olevan valtiovarainministeriön ennakoimaa suurempi. WWW.KANSANUUTISET.FI . Me pystymme tarjoamaan hyväpalkkaista työtä niin pitkälle kuin silmä siintää. Kevään haussa Etelä-Suomessa ammattikoulujen aloituspaikkoja jäi tyhjiksi. . Toisena ongelmana hän piti yhteisen rahan myötä tulevaa yhteistä nimelliskorkoa, mutta kunkin maan omat korot jäävät riippumaan niiden omasta talouspolitiikasta. Forssin kiireiden taustalla on Meyerin Turun telakan ja uusikaupunkilaisen Valmet Automotiven tuotannon kasvu ja siitä seuraava työvoiman kysynnän kasvu. – Noin tuhannesta paikasta opinnot aloitti noin 400. Hallitusohjelmaa pitää lukea ekonomistin eikä juristin näkökulmasta. – Säännöt voivat kuitenkin olla väärään aikaan liian tiukkoja. Suomen tuotanto ja kauppa poikkesi olennaisesti EU:n ydinmaista. Emun ulkopuolelle jäämisen etuna Siimes piti sitä, että suomalaiselle yhteiskunnalle jäisi enemmän aikaa sopeutua edessä oleviin suuriin muutoksiin. atorista politiikkaa. Kokoomus lukee kuin juristi, Sund toteaa. Rakennusalalle on vaikea saada uusia tulijoita. – Kannustan hallitusta oman ohjelmansa noudattamisessa . VASEMMISTOLIITTO PÄÄTTI syksyllä 1996 kysyä jäsenten mielipidettä puolueen Emu-kantaan. Puolue käynnisti Emu-projektin, jonka suunnitelmissa oli yli sata paikallista koulutusja keskustelutilaisuutta, kirja ja satoja muita kirjoituksia. Luova ajattelu edellyttäisi hallitukselta alijäämätavoitteesta tinkimistä. Kansan Uutiset käynnisti juttusarjan Emusta 14.1.1997 puolueen varapuheenjohtajan Suvi-Anne Siimeksen haastattelulla. 20 VUOTTA SITTEN. Turussa ja länsirannikolla laajemminkin pohditaan parhaillaan kuumeisesti, miten varmistetaan, että ammattitaitoisia työntekijöitä on aikanaan tarpeeksi tarjolla. Ralf Sund haluaa hallitukselta täsmätoimia etenkin yli vuoden työttömänä olleille. – Ehkä vähän idealistisestikin toivon lähtökohdaksi sitä, ettei vihollinen välttämättä ole oman puolueen sisällä. Ne voivat myös estää jossakin tilanteessa parhaan mahdollisen politiikan noudattamisen yksinkertaisesti kieltämällä sen. Hänestä tulonsiirtoihin tai toimeentuloon kohdistuvat leikkaukset sopivat huonosti suhdannetilanteeseen, työllisyystilanteeseen tai mahdolliseen talouskasvuun. Osassa Suomea joillakin aloilla puhutaan jo työvoimapulasta. kansanuutiset.fi /3652194 Suomi nousee Varsinais-Suomen kautta –?HETI ALKUVUODESTA pitäisi saada lisärahoituspäätöksiä, jotta ehtisimme kouluttaa ajoissa lisää työntekijöitä telakan tarpeisiin, sanoo Turun Aikuiskoulutuskeskuksen rehtori Tommi Forss. Siimes piti Emu-jäsenyyden haittoja myönteisiä puolia suurempina, mutta toivoi keskusteluun suvaitsevaisuutta. Siitä huolimatta Helsingin alueella alan opinnot eivät vedä, Rakennusteollisuuden Tarmo Pipatti sanoo. kansanuutiset.fi /3653729 Meyerin Turun telakka työllistää lähivuosina tuhansia työntekijöitä. Hallituspuolueista keskusta ja kokoomus ovat olleet eri linjoilla siitä, tarvitaanko vielä leikkauksia. Forssin mukaan päätös pitäisi saada viimeistään maaliskuussa, jotta ely-keskus ehtii kilpailuttaa ja ostaa tarvittavan koulutuksen alueen oppilaitoksilta. Osallistu keskusteluun! www.kansanuutiset.fi f ”Ei vihollista omasta puolueesta” Suvi-Anne Siimes. Siimes johti puolueen taloustieteilijöistä koostunutta Emu-työryhmää. Tätä varten luodaan tiukkoja sääntöjä, joista poikkeamisista rangaistaan tuntuvilla sakoilla. – Tästä syystä Emussa asetetaan vaatimuksia tiukasta budjettikurista, jotta maat eivät yrittäisi ajaa omaa reaalikorkoaan alas noudattamalla in. kansanuutiset.fi /3652006 Rakentaminen kovassa kasvussa KOTIMAINEN RAKENTAMINEN on vakaassa 6–7 prosentin kasvussa. Pääkaupunkiseudulla alkaa kuitenkin olla pulaa osaajista. Keskustelu ei saisi tuhrautua puhumiseen menneisyydestä. Kai Hirvasnoro Sii KU:N ARKISTO/PEKKA PAJUVIRTA ”Hallitus unohtanut pitkäaikaistyöttömät” PITKÄAIKAISTYÖTTÖMYYS yhdistettynä ikääntymiseen synnyttää aikapommin, jos hallitus suhtautuu yli vuoden työttömänä olleisiin yhtä välinpitämättömästi kuin tähänkin asti. ksuun luovuuteen. Työvoimatarpeeseen on pystytty vastaamaan entistä isommalla alihankkijoiden osuudella. Suomalaisia rakentajia on käyty kysymässä Ruotsista. JARMO LINTUNEN LEHTIKUVA/JUSSI NUKARI LEHTIKUVA/ANTTI AIMO-KOIVISTO. Suomalaisia rakentajia on käyty kysymässä Ruotsista, ja nostokoneiden kuljettajia haluttaisiin Isoon-Britanniaan
Nyt vapausretoriikka on luovutettu oikeistolle ja sellaisille ihmisille, jotka puolustavat omistamiseen liittyvien etuoikeuksia. Jokainen tekee omat ratkaisunsa. Ehkä olisi hyvä, etteivät TE-toimistotkaan rinnastaisi näitä palveluja. PÄÄTOIMITTAJA Sirpa Puhakka 045 77313000 TOIMITUSPÄÄLLIKKÖ Kai Hirvasnoro 09 7596 0232 TOIMITUSJOHTAJA Pirjo Virtaintorppa 09 7596 0254 JULKAISIJA Kansan Uutiset Oy Vilhonvuorenkatu 11 C 7, Helsinki (PL 64, 00501 Helsinki) Sähköposti: ku@kansanuutiset.fi Muut sähköpostiosoitteet: etunimi.sukunimi@kansanuutiset.fi Sanomalehtien Liiton jäsen TOIMITUS avoinna ma–pe 9.00–16.00 Toimitussihteerit: 09 7596 0312 toimitus@kansanuutiset.fi viikkolehti@kansanuutiset.fi TILAUKSET JAKELUHÄIRIÖT OSOITTEENMUUTOKSET Ma–pe klo 9.00–16.00 09 7596 0208, tilaukset@kansanuutiset.fi TILAUSHINNAT Tilaukset toimitetaan force majeure -varauksin. Faktahan on että työttömyyskorvauksen tasoon ei vaikuta se, mistä kassasta korvaus maksetaan. K orotetusta etuudesta en tiennyt, siksi kysyin asiaa vielä etuuspäällikkö Anna Mäki-Jokelalta Kelasta: ”Kun henkilö on aktiivitoimenpiteessä ja jos hän on Kelan työmarkkinatukitai peruspäiväraha-asiakas, hän saa kiinteämääräisen korotusosan. ISSN 0357-1521 Lehtisepät, Tuusula 2017 K uulin kauppareissulla pari kiintoisaa työelämän tarinaa. Mikä harmi! Yleinen työttömyyskassa YTK maksaa kyllä päivärahat, mutta edunvalvontaa ja oikeusapua saadakseen pitäisi kuulua ammattiliittoon. 12 kk 156 € 179 € 6 kk 79 € 91 € 3 kk 40 € 47 € Hinnat sisältävät alv. Se oli laiton irtisanominen”, hän sanoi. rmassa runsaat 30 vuotta, ammattinsa osaava ihminen, ylitöitäkin paiskinut ahkerasti. Viimeinen sana YTK EI OLE AMMATTILIITTO Sirpa Koskinen Kirjoittaja on Kansan Uutisten toimittaja. (10?%). Kysyinpähän TE-toimistojen linjaa vielä Pirkanmaan TE-toimiston palvelujohtajalta Irene Impiöltäkin. ”Ei tietenkään meillä anneta mitään suosituksia liittyen järjestäytymiseen. Korotus koskee TE-toimiston kanssa sovittuja palveluja, joita ovat omaehtoinen opiskelu, työvoimakoulutus, työnhakuvalmennus, uravalmennus, työtai koulutuskokeilu ja kuntouttava työtoiminta.” Oikean tiedon välittäminen ja väärinkäsitysten välttäminen ovat oleellisia kun kansalainen ja viranomainen kohtaavat. Jos hän on työttömyyskassan asiakas, hän saa laskukaavalla lasketun korotetun ansio-osan, joka määräytyy edeltäneen palkan mukaisesti. MINNA KALLINEN Työntekijä tai työtön, vain oikea paikkansapitävä tieto johtaa työehtojen ja työttömyysetuuksien kannalta oikeaan valintaan. 35 13.1.2017 Kansan Uutiset viikkolehti PUHELIN 09 759 601 VERKKOSIVUT www.kansanuutiset.fi SÄHKÖPOSTI toimitus@kansanuutiset.fi LEVIKKI 10?000 Lehti ilmestyy perjantaisin. ”Minut irtisanottiin, vaikka talossa olisi ollut kolmikymppisiäkin, joiden olisi ollut helpompi saada uusi työpaikka. Mutta jos on asiakas, joka ei tiedä, niin kerrotaan vaihtoehdot”, virkailija puolustautui. ”Me ei olla sanottu, että kannattaisi siirtyä. Ja jos joku yksittäinen virkailija näin linjaisi, siihen haluaisin TE-toimiston johtajana puuttua”, hän sanoi. Tarkemmat tiedot verkkosivulta: www.kansanuutiset.fi /tilaajapalvelu ILMOITUSMYYNTI JA -TRAFIIKKI avoinna ma–pe 9.00–16.00 puhelin: 09 7596 0200 ilmoitukset@kansanuutiset.fi Ilmoitusten jättöajat ja hinnat mediakortissa www.kansanuutiset.fi tai ilmoitustrafi ikista. Yli viisikymppinen mies, työvuosia . ”Minulle sanottiin työvoimatoimistossa äskettäin, että kannattaisi liittyä YTK:hon, kun siellä on paremmat edut ja sieltä maksetaan semmoiselle, joka on välillä töissä ja välillä työtön, paremmin päivärahaa. Tuttu kertoi saaneensa potkut taloudellisista ja tuotannollisista syistä. Totesin, että irtisanominen pitää riitauttaa ja kysyin perään, että mihin ammattiliittoon hän kuuluikaan. Mutta olisiko virkailija jotenkin kuitenkin asettanut Loimaan kassan ammattiliittojen kassoja paremmaksi. Väärinkäsitys syntyi virkailijan mukaan ehkä siitä, että aktiivitoimiin osallistuvalle työttömälle maksetaan hiukan parempaa työttömyysturvausta. Mutta ei semmoinen kai voi pitää paikkaansa”, hän pohti. Ehkä näin, vaikka tuttavani kyllä teki ihan palkkatyötuurausta... Tiesiköhän irtisanottu mies YTK:hon liittyessään, mistä Loimaan kassan ”edullisuus” ammattiliiton jäsenyyteen verraten johtuu. Mies sanoi kuuluvansa YTK:hon eli Loimaan kassaan. I ntouduin soittamaan kyseiselle virkailijalle. ENSI VIIKOLLA: Maailmanpolitiikan professori Teivo Teivainen kehottaa vasemmistoa ottamaan haltuunsa vapausretoriikan. Jäin miettimään, että olikohan työnantaja valinnut laittomasti irtisanottavaksi ihan tarkoituksella loimaankassalaisen. Toisen tarinan kertoi PAM:iin kuuluva työtön, jota taitavana ja ahkerana ammattilaisena pyydetään tuon tuostakin tekemään päivän parin sijaisuuksia. Kyllä he yleensä tietävätkin, mistä heidän työttömyysturvansa tulee. Suomessa on järjestäytymisen vapaus. Säästö Määräaikais. LEHTIKUVA/VESA MOILANEN